Nyt tiedetään, miksi verho putosi. sivu 4 Verhon putoamisen syy selvisi Virta-kampuksen liikuntasalin väliverho on korjattu. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 3.4.2019 88. Tampereen Jäätelötehdas Oy on ostanut tontin Sääksjärveltä tuotantoa varten. sivu 5 Heidi Rämö hakee sairaanhoitopiiriin Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö hakee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajan paikkaa. @penttilaharri @harri_penttila. vuosikerta N:o 14 Än, yy, tee, – äänestä! – Jos haluaa vaikuttaa asioihin, vaalit ovat siihen paras mahdollisuutemme, Marja-Riitta Kela muistuttaa, sivut 34–35 JAANA UOTILA ”Kyllä me sinnitellään.” – sivu 7 sivu 4 Jäätelötehdas Sääksjärvelle Nami, nami
Mahtaako tulevaisuuden hävittäjässä olla lentäjää lainkaan. tätä mieltä N yt jos koskaan kannattaa äänestää. Suomen Pankin asiantuntija selvittäisi, tarvitaanko lainsäädäntöä turvaamaan pankkien kassaja käteispalvelut. 60 sotakonetta vai 100. . Koska ratkaisuilla on kiire, ei rata-uudistusta voi vetkuttaa ja vatkuttaa 20-luvun loppuun. Siniset yllättävät, jos saavat Pirkanmaalta ketään läpi. Ja vasta neljänneksi hän on omien äänestäjiensä edustaja, koska kaikki äänestäjät jo automaattisesti kuuluvat ainakin kahteen ryhmään aiemmin mainituista. Kotikentältä eli omasta kunnasta on hamuttava äänestäjiä iso kasa, mieluusti reilusti yli puoluerajojen. Pääsin haastattelemaan videolle noin puolia paikallisista kandidaateista. Pirkanmaan paikat jakautuvat nykyeduskunnassa seuraavasti: Kokoomus neljä, keskusta, SDP, sininen tulevaisuus ja vihreät kaksi sekä perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit yksi. Lempäälästä ja Vesilahdelta on kaikkiaan 15 ehdokasta tavoittelemassa valtakirjaa päästä maan tärkeimpään työpaikkaan. Kenen palveluksessa kansanedustaja on. Sote-hankkeelle täytyy kaivaa uudet lähtökuopat. Riippuen hiukan puolueesta, pitää ääniä kyetä keräämään noin 5000. Sen sijaan matalapalkkaiset ja vähemmän koulutetut jättävät monesti vaaliuurnilla käynnin tekemättä. Esimerkiksi Lempäälälle yksi ääritärkeä eduskunnassa päätettävä hanke seuraavan neljän vuoden aikana on päärata. Hän voisi edesauttaa myös paikallisesti tärkeitä hankkeita. Paikallisista ehdokkaista arvioni mukaan kahdella on realistinen sauma läpimenoon, kahdella tai kolmella muulla on pienet mahdollisuudet, mutta kymmenkunta muuta kandidaattia tehnevät lähinnä tärkeää vaalityötä puolueelleen ja keräävät suhteellisessa vaalitavassa kovin tärkeitä ääniä puolueelleen. Kestopuheenaiheeksi on noussut eläketurva. Nyt perussuomalaisille povataan kolmea paikkaa. Samoin on tehtävä päätöksiä sosiaaliturvasta. Tai ainakin pitäisi koskettaa. Kolme istuvaa senaattoria ei edes tavoittele jatkokautta näissä vaaleissa. Maan edustuksellinen demokratia on niin tärkeä arvo ja kansanedustajan työ on niin merkittävää ja haastavaa, että he ovat palkkansa ansainneet. Näinä ilmastonmuutoksen kriittisinä aikoina raideliikenteen kehittäminen pitää priorisoida tärkeimpään kategoriaan. Palkka on hyvä, mutta niin sen tulee ollakin. Ja jatkossa myös Kuljuun. kolumni Juha Raunio ÄÄNESTÄ, ÄÄNESTÄ, ÄÄNESTÄ Kunnat eri puolella Suomea eivät ole jääneet odottelemaan seuraavan hallituksen linjauksia sosiaalija terveydenhuollon uudistuksesta, vaan puuhaavat täyttä päätä uusia vapaaehtoisia sote-kuntayhtymiä ja muitakin malleja, joilla sote-palvelut voisi järjestää. Lempääläisen läpimenevän kandidaatin tulisi kuitata ”omasta kylästä” noin 2000 ääntä, toisen mokoman Tampereelta ja muualta Pirkanmaalta rapeat tuhat ääntä. Tämä tarkoitta sitä, että kaikille maksetaan lähtökohtaisesti sama eläke, mitä jokainen voi omilla säästöillään parannella. Eläkkeisiin liittyen yksi aihe on Suomessa lähes kirosanan vertainen: tasaeläke. Kokoomuksella on työ ja taistelu pitää neljä paikkaansa, samoin gallup-tuskassa rypeneellä keskustalla voi olla tiukkaa saada kolmea läpi. Onko se hyvä vai huono asia, ehkä kuitenkin keskustelun väärtti. Kolmas ja neljäs raide tarvitaan. Tutkimusten mukaan korkeasti koulutetut ovat ahkeria äänestäjiä ja heidän mielipiteensä kuuluu siten hyvin eduskunnan päätöksissä. Käteispalvelua tarjoavien konttorien määrä on pudonnut vielä enemmän huomattavasti rajummin taloussanomat.fi. Toiseksi hän on oman maakunnan ihmisten edustaja pitämällä oman kotiseutunsa puolia. Se on valtava investointi, jota maksetaan pitkään. Aiempien oppien pohjalta edetään pienin askelin, mutta suunnan täytyy olla yhteisesti päätetty. Vasemmistoliitto pitää paikkansa, samoin tehnee kristilliset. Poimintoja Kari Pusa . Riittävätkö varannot tulevaisuuden eläkkeiden maksuun. Itseeni teki hyvän vaikutuksen jokaisen innostuneisuus, tietämys ja sujuva esiintymiskyky. Myös maakunnan monista pienpuolueista lienee mahdotonta kavuta Arkadianmäelle. hs.fi Palaako Lempäälä tulevan eduskunnan kotikuntaluetteloon. Kuntaliiton tietojen mukaan hankkeita on vireillä myös Vaasaa ympäröivällä Pohjanmaalla, Satakunnassa, KeskiSuomessa, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Yhdysvallat käyttää jo nyt Lähi-idässä kotimaasta kauko-ohjattavia hävittäjäkoneita. Jos ääniä olisi useita, voisi niistä antaa yhden jokaiselle kohtaamalleni ehdokkaalle. Nykyinen järjestelmä on sekava, mutta mitä tulee tilalle. Kansalaispalkka vai jotakin muuta. Turha sitten on jälkikäteen kitistä, jos päätökset eivät miellytä, jos et ole edes yrittänyt vaikuttaa asioihin äänestämällä. Ostettavien koneiden pitää pysyä ilmassa tulevat vuosikymmenet. Entä kauko-ohjattavat koneet. Neljä vuotta sitten PS:n saldo oli neljä edustajaa, joista kolme loikkasi kesällä 2017 sinisiin. Perussuomalaisten loppukiri gallupeissa on ollut huimaa. Ennusteet povaavat demareille vaalivoittoa ja ainakin yhtä lisäpaikkaa Pirkanmaalla. Lähijunia tarvitaan, niille on kysyntää ja Lempääläänkin tulee saada ainakin kaksi junapysäkkiä lisää eli Moisioon ja Sääksjärvelle. Seuraava eduskunta tekee isoja päätöksia, joilla on väistämättä vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Älä jätä vaikuttamisen mahdollisuutta väliin. Ensinnäkin kaikkien suomalaisten, koska eduskunnan tärkein tehtävä yhä edelleen on lakien säätäminen ja nehän koskevat meitä kaikkia. Tähän tähtääviä kuntien kokouksia on tulossa huhtikuussa muun muassa Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Vihreille ennustetaan joko samaa kahta tai mahdollisesti ”viherjytkyn” toteutuessa yhtä lisäpaikkaa. Aloittavan kansanedustajan palkka tai palkkio on noin 6400 euroa kuukaudessa. Lempäälälle ja/tai Vesilahdelle olisi todella tärkeää saada omasta kunnasta kansanedustaja. Pankkien konttoriverkosto on supistunut kymmenessä vuodessa 45 prosenttiin aiemmasta. Mukana on fiksuja, sanavalmiita ja tietäviä henkilöitä. Lisäksi tulevat muut edut, muun muassa kulukorvauksia. Toivoa sopii, että joku tai jopa jotkut äänirajan ylittäisivät, vaikka vaativa rasti se tulee olemaan. Kolmanneksi hän on oman kotikuntansa edustaja, sillä eduskunnassa vaikutetaan moniin asioihin, jotka ulottuvat maan kuntiin saakka
EL E2018 Öljykesk.l. f i HAKALA YHTIÖT KUN AUTOSI ON TÄRKEÄ! Kaikki autosi huoltopalvelut ja korjauspalvelut saat meiltä. Ei energiatodistusta Hp. 1956. rv. EL E. 90.869,67 € . Rv.2006. Hp. 03 3753 533, 0400 630 440 KERROSTALOASUNTOJA RIVITALOASUNTO VESILAHTI Narva Jaakkolantie 6 2h+k+sauna 64m 2 . 200m 2 EL D2018. Sovi esittely. klo 17.00 ”Toc Toc” Näytösajat: Ilm aine n arvi o! KATTOMAALAUKSET + + Tiili-, mineriittisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi 045 130 8971 * Lempäälä ansaitsee uimahallin * Uimahalli ansaitsee valtionosuuden * Valtionosuus vaatii kokeneen taustavaikuttajan Yli 30-vuotta asuntokauppaa Lempäälässä ja ympäristössä Katso muut kohteet ja kuvat www.vesasto.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 2003. Vaatii korjausta. com OMAX OLETKO ETSIMÄSSÄ UUTTA AUTOA. Talo on hyvässä kunnossa. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Viialasta puuta ja paljon muuta! Riitiäläntie 7, VIIALA • Puh. Heti vapaa. Rv. Mh.85.000 € vh. Laurent Baffie, suomennos Reita Lounatvuori, ohjaus Johanna Pekola Liput: peruslippu 18 € eläk/opisk 16 €, lapset alle 14 v 9 € Esityspaikka: Nuorisoseurantalo, Iluksentie 5, Lempäälä Tiedustelut ja varaukset: 0400 749 986 tai www.nuorisoseura.fi pe 5.4. Autokatos. LEMPÄÄLÄ Kotipellonkatu 3 2h+kk+sauna+p 49,5m 2 . Uimaranta lähellä. klo 19.00 su 7.4. MEILTÄ SE LÖYTYY! Omax myy vain valikoituja ja tulotarkastettuja vaihtoautoja normaalia halvemmalla! Realparkinkatu 12 37570 Lempäälä www.omax.fi 010 504 8800 myynti@omax.fi. 2/2 krs. EL E2018. Hp.198.500 € Sovi esittely. Kylmä autotalli. Hp.149.000 € Sovi esittely. Heti vapaa. Ensiesittely su 7.4.2019 klo 13.00-13.30 VESILAHTI Narva Vainiontie 5h+k+khh+ph+sauna+parveke ha.n.144 € ka.n. Hirsi, yläkerta lauta+eriste. 79.000 € . LEMPÄÄLÄ Moisionaukea 2h+k+et+wc, yläkerrassa 1h+k+wc, kellarikerroksessa sauna+ph+askarteluhuone, pannuhuone. 2002 EL D. ha.n.105m 2 ka.n.185m 2 . Sovi esittely. Hp.133.500€. klo 17.00 pe 12.4. Tilan pa.1248m 2 . Vanattarantie 80 37560 Lempäälä hakala-yhtiot.com 030 636 4300 info@hakala-yhtiot. (03) 573 7200 Palvelemme ma–pe 7–17, la 8–13 www.viialanrakennustarvike.fi myynti@viialanrakennustarvike.fi Kevään kynnykseltä Viialasta! Tapetin alle kunnon pohjamaali Varma 9 L (sävytys erikseen) Tervaoksanen kuusipaneeli 14 x 95 STP Supi saunasuoja 0,9 L väritön, sävytettävissä Supi saunavaha 0,9 L väritön, sävytettävissä kuusilaude 28 x 120 SHP 12 50 € 16 00 € 1 00 m 2 10 m 59 00 € komedia pakkomielteistä kirj. Hyvä kunto. Sähkölämmitys, lisänä pönttöuuni ja ilmalämpöpumppu. 164m 2 . Huoneisto on siistissä kunnossa ja vapautuu nopeasti. Ikäisekseen siisti kunto. w w w . Tilan pa.2053m 2 . Hp.165.000€ Ensiesittely su 7.4.2019 klo 12.00-12.30 LEMPÄÄLÄ Nokkatie 4h+k+sauna+2 parveketta. Rv. Tilan pa.1840m 2 Talo on hyvässä kunnossa. 149.000 € Sovi esittely. LEMPÄÄLÄ Sirvalahdentie 2h+k+kph+patio 56m 2 Ei rappusia, keskustan palvelut lähellä.EL E. klo 19.00 la 13.4. l v s . OMAKOTITALOJA AKAA Viiala Kirkkokatu 20 Alakerrassa 2h+k+et+wc+kuisti, yläkerrassa 2h+aula+kph+parveke ha.n.114m 2 Kellarikerros sauna+pukuhuone+ varastotilaa ka.n
maaliskuuta kesken miesten ryhmäliikuntatunnin, ja sali on ollut siitä asti käyttökiellossa. Nuorisovaltuuston uutena puheenjohtajana aloittaa Olga Aaltonen. – Odotan tältä hommalta eniten, että saan ja pääsen edistämään nuorten äänen saantia kuuluviin ja edustamaan meidän NuValaisten kanssa vesilahtelaisnuorten mainetta, hyvinvointia ja mahdollisuuksia vaikuttaa yhteisiin asioihin, hän kertoo. – En tiedä, miksi moottorilla on päässyt ajamaan niin ylös, mutta joko verhon yläraja ei ole ollut oikeassa kohdassa tai se on siirtynyt, hän pohtii. Siitä syntyi idea, että miksei kunta olisi hääparien onnen hetkessä mukana ja tarjoaisi jokaiselle avioparille tonttialennusta häälahjan muodossa, Vesilahden elinvoimapäällikkö Jarkko Pakaslahti kertoo. Kunnanhallitus päätti nuorisovaltuuston asettamisesta tällä viikolla. Johtiko väliverhon valahdus tarkistuksiin kunnan kiinteistöissä, yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häkli. Kampanjan on ideoinut Vesilahden elinvoimatoimikunta. Väliverho valahti alas torstaina 14. Sali on Välimäen mukaan tyhjennetty torstaina 28. Urakoitsijan edustaja rakennuspäällikkö Jyrki Välimäki Lujatalolta kertoo syynä olleen väliverhon alapalkin vaijereiden kiinnikkeiden pettäminen. Verholla on painoa noin 300–400 kiloa, joten se on iso varmuustekijä. Väliverho valahti Virtakampuksella, jota hallinnoi Tredu-Kiinteistöt Oy, mutta tarkastettiinko tapauksen johdosta kunnan kiinteistöjen väliverhojen kuntoa. Yritys työllistää uusien tuotantoja myymälätilojen valmistuttua vakituisesti neljä henkilöä ja sesonkiaikana lisäksi 10–12 henkilöä. Verho nousi liian ylös, kiinnikkeet pettivät Vesilahden uusi nuorisovaltuusto on asetettu. Lempäälän kunnan yhteisöpalvelupäällikkö Erkki Häkli kertoo, että siihen ei ollut yksittäisen vian perusteella syytä. – Ilmeisesti verhon moottorilla on pystynyt ajamaan liian ylös, mistä on seurannut se, että kiinnikkeet ovat pettäneet, Välimäki selvittää. – Viime vuoden lopulla elinvoimatoimikunnan ja muutaman yrittäjän keskustellessa kävi ilmi, että Vesilahden kaikki juhlatilat ovat täksi kesäksi varattuja. Tarjous koskisi myös tontin vuokranneita, mikäli he haluavat ostaa vuokraamansa tontin. – Nyt sinne on laitettu erityyliset kiinnikkeet, lukkosokkelit, jotka kestävät jopa viiden tonnin verran painoa. maaliskuuta välineistä ja lattiasuojuksista, joten salia voi jälleen käyttää. – Virtakampuksen tilannetta selvitettäessä selvisi nopeasti, että kyseessä oli yksittäinen vika, jonka perusteella ei ollut syytä epäillä muiden väliverhojen kuntoa, joten muissa liikuntahalleissa toiminta jatkui normaalisti. Alennuksen saadakseen tontti olisi ostettava kuuden kuukauden kuluessa vihkimispäivästä. Kampanjalla kunta haluaa tehostaa tonttimarkkinointiaan. Tosin tämän kevään aikana väliverhoja on korjattu myös Kuljussa, Häkli kertoo. Nuorisovaltuusto 2019– 2010: Olga Aaltonen (pj.), Nea Lähdekorpi (vpj.), Michaela Jokiniemi (siht.), Sakari Viljanen, Jasmine Ala-Nikkola, Wilma Karlsson, Helmi Himanka ja Heini Leppänen. TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Jäätelötehdas osti tontin Sääksjärveltä Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt myydä Tampereen Jäätelötehdas Oy:lle yritystontin Sääksjärveltä Vikinraitilta. Lempäälän Virtakampuksen liikuntasalin väliverho on saatu korjattua. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Vesilahti aikoo tarjota tonttialennusta avioituville Vesilahdella uusi nuorisovaltuusto ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi TEKSTI: Katariina Rannaste Vesilahti aikoo tarjota tontteja aviopareille alennuksella. Esirakentamaton tontti on kooltaan runsaat 1 200 neliötä. Tampereen Jäätelötehdas Oy on vuonna 2007 perustettu perheyritys, joka valmistaa artesaanijäätelöä. Yritys on ilmoittanut rakentavansa tontille yhteensä 500 kerrosneliömetriä tuotantoja myymälätiloja. Nuorisovaltuusto edustaa aktiivisesti sille osoitetuissa lautakunnissa, työryhmissä sekä kunnanvaltuustossa, ja se kokoustaa joka kuukausi kesäloma-aika poislukien. – Lempäälässä tarkastetaan väliverhot säännöllisesti säännösten mukaan kiinteistönhuollon toimesta. Kunnan kiinteistöissä sähköisesti toimivia väliverhoja on Sääksjärven, Kuljun, Hakkarin ja Lempoisten liikuntahalleilla, hän sanoo. Rakentamisen on määrä alkaa touko-kesäkuussa 2019 ja valmistua viimeistään syyskuun loppuun 2020 mennessä. Asia on seuraavaksi kunnanvaltuuston käsittelyssä. Kauppahinta on vajaat 23 000 euroa. Alennus olisi 10 prosenttia ostettavan omakotitontin hinnasta, ja se myönnettäisiin kaikille vuosina 2019 tai 2020 Vesilahden alueella vihityille aviopareille. Jyrki Välimäki kertoo, että verhon kiinnikkeet on nyt uusittu. Väliverho valahti vauhdilla alas kesken miesten liikuntatunnin.. Vesilahden seurakunnassa vihitään vuosittain noin 12–18 avioparia
Vero = Sanalla on vastineita sekä lähiettä etäsukukielissä, mutta merkitykset vaihtelevat. maaliskuuta. Tuloveroprosentti oli vuonna 2018 sama kuin edellisenä vuonna, 1,45. Suomen kirjakielessä vero on esiintynyt Agricolasta alkaen. Alkuperäiseksi merkitykseksi on rekonstruoitu ’paikka’. Sopimusalueen kokonaispinta-ala on noin 1,36 hehtaaria. 35 alan toimijaa vastasi rekkaparkkitiedusteluun TEKSTI: Erkki Koivisto Seurakunnan tilinpäätös alijäämäinen Seurakunnan tilinpäätös vuodelta 2018 on valmistunut. Heiltä pyydetiin myös muita huomioita ja kysyttiin, missä päin kuntaa mahdollisen parkkialueen tulisi sijaita ja olisiko vastaajan edustama yritys valmis osallistumaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa parkkialueen rakentamisen investointiin. kesäkuuta.. Edellisvuoteen verrattuna laskua on 5,8 prosenttia eli pyöreästi 230 000 euroa. Valinta etenee siten, että hakijoita haastatellaan huhtikuussa, ja toukokuussa valintaryhmä valmistelee kannanottonsa hallitukselle. Veroja kertyi vuonna 2018 kaikkiaan 3 801 134 euroa. Asiasta kiinnostuneilla oli mahdollisuus vastassa internetissä tehtyyn kyselyyn, jossa tiedusteltiin raskaan liikenteen yrittäjiltä ja ammattikuljettajilta perusteltuja vastauksia, olisiko heidän edustamillaan yrityksellä käyttöä alan toimijoiden yhteiselle rekkaparkille. Toimintakate eli käyttötalouden nettomenot olivat yhteensä 3 586 930 euroa. karjalan vero tarkoittaa ateriaa, vatjan voro kahden miehen viljelysalaa. Asuinkerrostalon rakennusoikeus on 6 450 neliömetriä ja siihen tulee 66 autopaikkaa. – Kyselyn tuloksia ei valitettavasti olla vielä ehditty meillä purkaa, joten niitä ei ole vielä saatavilla, sanoo yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa Lempäälän kunnasta. TEKSTI: Marita Miettinen TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy Lempäälän seurakunnalle asuinkerrostalotontti Sääksjärvelle Lempäälän kunnanhallitus on hyväksynyt Lempäälän ev.lut. Investointeihin käytettiin noin 345 000 euroa. Maksuvalmiille esitettiin jatkotiedustelu, millä ehdoilla investointi olisi mahdollista ja olisiko yritys valmis maksamaan korvausta alueelle pysäköimisestä. Vastaajaa pyydettiin myös pohtimaan, mikä olisi hänen mielestään kohtuullinen korvaus ja pitäisikö sen sisältää alueen vartiointi ja kunnossapito. seurakunnan kanssa tehtävän maankäyttösopimuksen, jolla seurakunta maksaa kunnalle Sääksjärven seurakuntatalon asemakaavan muutoksen tuomasta arvonnoususta noin 382 000 euroa. Lempäälän kunnanvaltuusto vastaanotti kokouksessaan 18. Vaikka tilinpäätös on alijäämäinen, vuoden 2018 talousarvio toteutui seurakunnan odottamalla tavalla. Tuloslaskelman mukainen vuosikate on 226 754 euroa. Kirkollisverojen lisäksi tulopuolella oli vuonna 2018 toimintatuottoja 518 293 euron verran ja valtion avustusta 442 228 euroa yhteiskunnallisiin tehtäviin, kuten hautausmaiden hoitoon, kirkkojen ylläpitoon ja väestökirjanpitoon. Samaan yhteyteen toteutetaan 550-kerrosneliöinen seurakuntakoti. Seurakunnan toimintamenot olivat viime vuonna noin neljä miljoonaa euroa (4 124 730 €). Sääksjärven seurakuntakeskuksen purkaminen maksoi noin 87 000 euroa. Johtaja valitaan sairaanhoitopiirin valtuustossa 10. Seurakunnassa työskenteli viime vuoden lopussa 58 henkilöä, joista 13 oli määräaikaisia. Lopullisesti sen hyväksyy seurakunnan kirkkovaltuusto toukokuussa. Lempäälästä virkaa haki kunnanjohtaja Heidi Rämö ja projektipäällikkö Markku Lipponen sekä Vesilahdesta professori Seppo Parkkila. Kirkollisverot vähenivät hieman, palkat suurin menoerä Heidi Rämö on hakenut sairaanhoitopiirin johtajaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajan viran hakuaika päättyi perjantaina 29. Alue on ollut kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialuetta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy Lempäälän kunnan teettämään kyselyyn mahdollisen rekkaparkin rakentamiseksi kunnan alueelle vastasi määräaikaan eli 22. Negatiivinen tulos johtuu suurimmaksi osaksi kirkollisverojen pienentymisestä. Suurin käyttökohde oli Lempoisten seurakuntatalon korjaus, 172 427 euroa. Palkat olivat suurin menoerä, 2 452 419 euroa. Toimintamenot alittuivat 71 941 eurolla ja toimintatulot ylittyivät 204 517 eurolla. Ristimäen hautausmaan ja Vanhan pappilan saneeraushankkeiden poistoero pienentää alijäämää, ja tilikauden lopullinen tulos on noin kolme tuhatta euroa (2956 €) miinuksella. Koko maassa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu nyt 69,7 prosenttia asukkaista. Kunta puolestaan lunastaa seurakunnalta suojaviheralueen runsaan 100 000 kauppahinnalla. Kirkkoneuvosto käsitteli sitä kokouksessaan 26. Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä 15 henkilöä. Tampereentien ja Ruskontien välisellä alueella on seurakuntatalon (vas,) ja asuinkerrostalon (oik.) rakennusalojen väliin jätetty liito-oravan kulkuyhteys. maaliskuuta. Vuoden 2018 tulos on poistojen sekä satunnaisten tuottojen jälkeen 74 033 euroa alijäämäinen. Kuten muualla Suomessa, myös Lempäälässä kirkkoon kuuluvien suhteellinen osuus on viime vuosina vähentynyt. Joka tapauksessa vero-sanaa pidetään vanhana, omaperäisenä sanana. Kunnanhallitus hyväksyi myös Sääksjärven seurakuntatalon asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa asuinkerrostalon ja siihen liittyvien seurakunnan tilojen sijoittamisen Sääksjärven seurakuntatalon tontille. maaliskuuta mennessä 35 alan ammattikuljettajaa ja yrittäjää. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 MISTÄ TULEE SANA.... Seurakuntaan kuului viime vuoden lopussa 17 162 lempääläläistä, 74 prosenttia kunnan asukkaista. Asemakaavan mukainen asuinkerrostalotontti jää seurakunnan omistukseen. huhtikuuta 2018 Markku Mikkolan (kesk.) ja 16 muun valtuutetun ja varavaltuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen koskien rekkaparkin rakentamista Lempäälään. Esim
Ihan kitkattomasti Kirsti Torikan idea ei mennyt läpi, vaan hän sai vääntää kättä kunnanisien kanssa ennen kuin sai tahtonsa läpi. Helena Mäkilän aviomies, neljä vuotta sitten edesmennyt Matti Mäkilä valittiin Vesilahden eläinlääkäriksi vuonna 1966. Vastaavia ei Vesilahdessa muita juuri ole, Marja Autio jatkaa. Olikohan se tummanruskea, hän muistelee. 1980-luvulla tehtiin iso kattoremontti, rakennettiin laajennusosa kirjastosaliin, vaihdettiin entisten makuuhuoneiden seinät lasiseiniksi ja purettiin takka entisestä takkahuoneesta. Eläinlääkärintalon avarassa ja valoisassa olohuoneessa oli suuret ikkunat ja takkahuoneessa komea avotakka. Somerolta ja Somerniemeltä kotoisin ollut nuoripari opiskeli Helsingissä ja Tukholmassa, ja valmistuttuaan Matti Mäkilä sai viran Vesilahdesta. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 TEKSTI: Sanna Suonpää KUVA: Sanna Suonpää . Ja jos ei tulisikaan, niin ainakin toivon, että rakennuksen ulkoasu säilytetään aikakauden arkkitehtuuria kunnioittavana. Oli tilaa pitää näyttelyjä ja järjestää tilaisuuksia, muistelee Marja Autio, kirjastolautakunnan pitkäaikainen puheenjohtaja. Ne värit olivat suurta muotia silloin, Helena Mäkilä muistelee. Helena Mäkilä, Kirsti Torikka ja Marja Autio aprikoivat, mikä on sen tulevaisuus. Täällä oli hyvät työolosuhteet ja mukavia ihmisiä. Perhe muutti uuteen kotiinsa vuonna 1980, ja Helena Mäkilä asuu siinä vieläkin. No, kutsuimme kirjastotarkastaja Vieno Lehväslaihon Mäkilöiden luokse kahville ja esittelimme hänelle tiloja. Haluamme ehdottomasti, että rakennus säilyy, rouvat huudahtavat. Viime keväänä valmistui Vesilahden uusi Lähdekirjasto, ja niin Ilveskosken suunnittelema 1970-luvun monumentti jäi tyhjilleen. Hän kaipasi omaa kotia rauhallisella paikalla, maalaispoika kun oli. Pariskunta ajatteli muuttavansa tänne vain väliaikaisesti. Polvileikkauksesta toipuva Mäkilä astelee varovasti jäisellä pihalla. Asunnossa oli kolme makuuhuonetta, pieni keittiö, kylmiöhuone, saunatilat ja kaksi WC:tä. Niinpä 1970-luvun lopulla Mäkilät ostivat tontin pappilan ja Räikän talon välistä. Vesilahden kirjasto toimi siihen aikaan huonokuntoisessa luokkahuoneessa entisellä kansakoululla. Ilveskosken arkkitehtisukuun kuuluu useampi nimekäs arkkitehti, esimerkiksi Näsinneulan suunnitellut Pekka Ilveskoski. Niinpä Mäkilät saivat lähteä virkatalosta ja rakentaa oman talon uudelle tontilleen pappilan viereen. Noissa kaiteissa minulla oli kukkalaatikoita ja niissä petunioita. Lempäälän kunta omisti eläinlääkärin virkatalosta kolmasosan, joten eläinlääkärin muuttoaikeet piti hyväksyttää Lempäälässä. Entiselle eläinlääkärintalolle löytyi nopeasti uutta käyttöä: Mäkilöiden olohuoneesta tuli kuntalaisten olohuone. – Se oli hieno asunto, aivan upea. Kunpa rakennukselle löytyisi taas hyvää käyttöä. Asunnossa oli paljon valkoisia pintoja, mutta tehosteväreinä oli käytetty tummanvihreää ja kirkkaanoranssia. – Tuosta ovesta asiakkaat kulkivat eläinlääkärin vastaanotolle, ja tuossa kohtaa oli iso nosto-ovi autotalliin. Lapset ovat jo aikaa sitten lähteneet maailmalle, tytär Tampereelle ja poika Helsinkiin. Alkuvuodet Mäkilät asuivat vuokralla kirkon läheisyydessä sijaitsevalla, viihtyisällä Tallisen maatilalla. Helena Mäkilä entisen kotinsa ulko-ovella. Vasta kun kirjasto alkoi kipeästi tarvita lisätilaa, vuokra-asunto muutettiin kirjaston lastenosastoksi. Tyypillistä 70-luvun tyyliä, nykyajan näkökulmasta oikein sellaista retroa, kuvailee Kirsti Torikka, joka joskus vieraili Mäkilöiden luona. Vuonna 1980 rakennuksesta tuli Vesilahden kirjasto, ja viime toukokuusta lähtien se on ollut tyhjillään. Matti oli Vesilahdessa eläinlääkärinä reilusti yli 30 vuotta, syksyyn 1998 saakka, rouva kertoo. – Ihanteellista olisi, että se tulisi johonkin julkiseen käyttöön. Pääoven läpi näkyy tyhjä kirjastosali, jossa ei enää ole kirjahyllyjä. Vuonna 1980 oranssit vaatekaapit kannettiin ulos, heilutettiin vähän valkoista maalisutia ja eläinlääkärin olohuone täytettiin kirjahyllyillä. Ulko-ovi on lasia ja lakattua puuta. Helena Mäkilä on hetken hiljaa ja sanoo: – Silloin kun muutimme sieltä pois, olin niin onnellinen, että rakennukselle löytyi hyvää käyttöä. Vesilahden kunnallispolitiikan grand old man, 84-vuotias Heikki Eronen kertoo, että Lempäälän kunta ei laittanut kapuloita rattaisiin. Pekka Ilveskoski työskenteli uransa alussa Jaakko Ilveskosken alaisuudessa. Kaarramme valkoisen, ison tiilitalon pihaan ja nousemme autosta. Lähellä ei ollut juuri muuta kuin pappila ja Räikkä. Nykyään tontti sijaitsee keskellä Kirkonkylää, mutta silloin tontti oli syrjässä. – Ihmeen hyvin yksityiskoti taipui kirjastoksi. – Olimme aivan onnesArkkitehti Ilveskoski suunnitteli tyylipuhtaan 1970-luvun laatikkotalon Eläinlääkärin virkatalosta kirjasto samme. – Lääninhallituksesta tuli ukaaseja, että kirjastolle pitää saada paremmat tilat. Autotallista, jossa eläinlääkäri oli pitänyt Volvoaan, tehtiin kirjavarasto. Vuonna 1971 he muuttivat upouuteen eläinlääkärintaloon, jonka yhteydessä oli vastaanottotilat. Arkkitehti oli ehdottanut sellaisten verhojen hankkimista. Seisomme vuonna 1971 valmistuneen eläinlääkärin virkatalon edessä Vesilahden Kirkonkylässä. – Tästä oli kulku asuntoomme. Jouko Laitinen ja Ilkka Manninen suunnittelivat muutostyöt. – Ainakaan sitä ei saa purkaa. En aina ihan ilennyt pyytää kaikkea, mitä olisin neuvotteluissa Lempäälän kanssa saanut, hän paljastaa. – Mutta se karisi hyvin äkkiä, se väliaikaisuus. Tästä ovesta mentiin 1970-luvulla eläinlääkärin virka-asuntoon ja myöhemmin Vesilahden pääkirjastoon.. Talon takana oli vain sankkaa metsää, sillä Tapolan omakotitaloaluetta ei vielä 1970-luvun alussa ollut. Hän oli sitä mieltä, että talo on muutettavissa kirjastoksi ja antoi puoltavan lausunnon, Torikka kertoo. Eläinlääkärintalon edessä oli kunnan omistama Tapolan tila, jossa siihen aikaan toimi kansalaiskoulu. uutiset – Voi, tuntuu kuin olisin asunut täällä aivan äsken. Perheeseen kuului vuonna 1970 syntynyt poika, JuhaMatti, ja vuonna 1965 syntynyt Leena-tytär. Hän suunnitteli monta tamperelaista koulua ja muita julkisia rakennuksia, muun muassa Pispalan kirkon. Eläinlääkärin entiseen vastaanottotilaan taas tehtiin asunto, jossa asui kunnan vuokralaisia. Uusi kirjastomme oli aivan upea: valoisa, avara ja hyväkuntoinen. Kaikki oli modernia, pelkistettyä ja tyylikästä. Olohuoneen yksi seinä oli maalattu kokonaan tummanvihreäksi, ja isoissa ikkunoissa oli paksut, oranssit verhot. Siitä tuli hieno kirjasto. Kyllä tämä oli ihana paikka asua, Mäkilä kehuu. Virkatalossa asuminen ei ollut halpaa lystiä, ja se oli yhtenä syynä siihen, että Matti Mäkilä alkoi haaveilla oman talon ja vastaanottotilan rakentamisesta. Lattioille teetin matot, joissa oli samaa oranssia ja tummanvihreää kuin seinillä ja kaapeissa. – Kaikki yhteistoiminta Lempäälän kanssa sujui juohevasti, koska he niin hirveästi pelkäsivät sitä kuntaliitosta, johon Vesilahti oli antanut valtuuston päätöksellä suostumuksensa vuonna 1968. Vuodet kuluvat niin nopeasti, huokaa Helena Mäkilä. – Siellä oli myös pitkä rivi oransseja kaappeja. Nuori kirjastonhoitaja Kirsti Torikka iski silmänsä taloon jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa kuuli eläinlääkäriperheen muuttoaikeista. Haastattelut on tehty helmikuun lopulla, ennen rakennuksen tämänkeväistä julkisivuremonttia ja tietoa uuden omistajan suunnitelmista. Siirrymme kohti loivia betoniportaita, joiden yläpäässä on näyttävä sisäänkäynti. Mutta se kannatti. – Ja minä toivon, että rakennuksen ympäristö saataisiin siistimmäksi. Pääsimme hienoon, uuteen taloon, jossa oli kaikki mukavuudet, Helena Mäkilä hehkuttaa. Portaiden vieressä on metallikaiteet. Tasakattoisen, öljylämmitteisen rakennuksen oli suunnitellut Jaakko Ilveskoski, joka toimi Tampereen kaupunginarkkitehtina vuosina 1953– 1972. Se on niin näkyvällä paikalla ja matkailijoiden silmissä, ihan siinä Tapolan ja Samotin nurkalla, Kirsti Torikka huomauttaa
7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 TEKSTI: Katariina Rannaste KUVA: LVS:n arkisto . Lempääläiset sananparsissa Äänestyspaikoilla kerätään varoja kotimaiselle vammaisja terveystyölle Äänestyspaikoilla järjestettävä lipaskeräys kerää lahjoituksia kotimaiselle vammaisja terveystyölle 3.–14. Kiinteistö on kunnan, ja olen ollut kuntaan yhteydessä ja toivonut parempaa kiinteistönsuojausta. Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. – Paikkaa on laitettu yhdessä kuntoon ja myös asiakkaat ovat olleet hyvin kannustavia, hän kertoo. Mukana keräyksessä on 17 vammaisja terveysjärjestöä yhdistyksineen. Lipaskeräyksessä äänestyspaikoilla on vapaaehtoistyössä yli 10 000 kerääjää. Jaana Uotilan mukaan ollut vahvaa. Murto ei vaikuttanut suunnitelmiin järjestää lauantaina 30. Rengin elämän ankeutta kuvaa huokaisu: "Kuolis pois taikka pääsis Laukkoon sonniks." Toisin sanoen Laukon sonnin elämä oli lempääläisen mielestä täyttä elämää. – Mutta kyllä me sinnitellään, Jaana Uotila sanoo. Nyt meidän pitää hankkia esimerkiksi uudet puhelimet. uutiset Työttömien kaunis ele murron jälkeen Lempäälän -Vesilahden Työttömät ry:n ylläpitämälle kierrätyspuodille murtauduttiin toissa viikonvaihteessa. "Se on täyttä ainetta, sano Mattilan vaari kun piroissa sinappia söi." Samoissa ruokajuhlissa paikallinen mummo oikaisi tahallaan ruokailujärjestystä: "Syärään me vanhat näitä pehmosia, sano entinen muori kun piroissa jälkiruuat allepäin popsi." Lempäälässä työn tekeminen on ollut ihmisen kunnia: "Ettei tule jälkipuheita." Aivan valtakunnallisessa käytössä on erikoisen ahkeraa työtä kuvaava lause: "Heiluu kuin heinämies." Täältä on myös tallennettu koko seutukuntaa koskeva lause: "Laittaen talonpoika itteensä kehuu." Laittaminen on tässä moittimista, ja sanonta tarkoittaa, että on huonotapaista leuhkia tai kehua itseänsä. Ohjaaja Jaana Uotila ihastelee kierrätyspuodin väen elettä murron jälkeen. ”Uskomatonta porukkaa”, Jaana Uotila ihastelee Murto teki Jaana Uotilan mukaan ison loven kassaan. Lahjoitusten avulla huolehditaan, että pitkäaikaissairaat ja vammaiset saavat tarvitsemaansa tukea ja apua. Aluetajun kannalta kiinnostavaa, on, että Satakunta piti Lempäälää maakuntaan kuuluvana, vaikka lempääläiset tuskin tuolloinkaan olivat samaa mieltä. Voimme siis todeta, että sananparret heijastavat 1900-luvun vaihteen käyttökieltä, sen viisauksia ja ”murjaisuja”. Vastaan osui Satakuntalaisen Osakunnan vuonna 1939 kokoama kirja Sananparsia – Satakunta. Lahjoitukset jäävät paikalliseen käyttöön, ja puolet kunkin kunnan keräyslippaiden lahjoitustuotosta käytetään paikallisesti esimerkiksi neuvontaan ja vertaistukitoimintaan vammaisja terveysyhdistyksissä. Uskomatonta porukkaa, Uotila herkistyy. Miestä neuvotaan vielä lisää naima-asioissa: "Hevonen niuhasta, akka pahasta." Ota siis vaimo sellaisesta, jolla on luonnetta ja tempperamenttia ja kasvata hevonen omapäisestä varsasta. maaliskuuta tapahtumaa kierrätyspuodilla. – Osoittaa, kuinka sitoutuneita ihmiset ovat puodin puolesta taistelemaan. Murto teki Uotilan mukaan ison loven yhdistyksen kassaan. Pieni ele -keräyksen järjestävät 17 vammaisja terveystyön järjestöä paikallisyhdistyksineen. – He keräsivät kolehdin, että saimme puodin murron jälkeen auki. Suurella osalla heistä on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus myös itsellään.. Sulhanen puolestaan saattoi toivoa tilanteen olevan pian ohi: "Pian mä tässä kykytänkin, sano entinen mies kunnei vihkipallia ollu." Jos avioparin elämään kuului mykkäkouluvaiheita, saattoi mies joutua toteamaan: "Istuu kun nunna, ei puhu eikä pukahra." Lause viittaa niinkin etäiseen asiaan kuin nunnien puhumattomuuslupaukseen. Puodilta vietiin muun muassa rahaa, tietokoneita ja puhelimia. Järjestöihin kuuluu noin 400 000 jäsentä. Kirja on osa sarjaa, johon koottu jokaisen maakunnan sananparsiperinne. Jos sitten oltiin pidoissa, saattoi lempääläismies oppia uusia ruokia. huhtikuuta. Puodin toiminnassa on eri tukimuodoilla mukana työttömiä henkilöitä. Kun sitten on päästy vihkikirkkoon asti, saattoi morsian todeta papin kysyessä ”tahdotko sinä..”: "Kyssyy vaikka kyllä tiätää." Olisiko tulossa ollut vauva näkynyt jo tulevan aviovaimon muodosta. – Meidän rahoissamme se oli iso raha, mikä vietiin. Töiden paljoutta valittava piika taas saattoi todeta: "Tarttis nukkua, mutta tarttis luuratakkin." Luuraaminen tarkoittaa tässä kaiketi iltamyöhän kulkua kylillä ja poikain vilkuilemista. Emme anna murron tai takaiskun vaikuttaa, Jaana Uotila sanoo. Kuisman kolumni Kolumni Juha Kuisma. Jos olet rakentanut hienon talon, sano mieluummin vaikka: tuli tehtyä tuo porraskivi vinoon… Ja tekemättä jätetty tai lykätty työ tulee varmasti eteen: "Musta toistasen perse." Eikä sivullisen kannata opastaa sitä joka työtä tekee: "Älä neuvvo neuvottua äläkä seppää opeta." Oudoksi jää sanonta, että "Posket kun aapisen kannet", ellei saman tien selitä, että puhe on kaitakasvoisesta ihmisestä, jonka posket ovat sisäänpäin lontollaan. – Väki puodilla päätti lauantain aukiolosta. Seuraavat sanonnat ovat siis 120 vuoden takaa. He keräsivät sen omista pienistä rahoistaan. – Mutta kyllä me sinnitellään, hän sanoo. Toinen puoli käytetään valtakunnallisesti esimerkiksi kuntoutukseen ja apuvälineiden hankintaan. Nämä sananparret on koottu 1930-luvulla tehdyistä keräyksistä, joissa informantit olivat enimmäkseen ikäihmisiä
To 11.4. klo 18 Naistenilta Kuljun Majakassa. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 . Su 7.4. Ompeluseurat klo 10 Narvan kyläkirkossa. klo 10 messu kirkossa, Jutila, Korhonen. Perhekerho klo 9.00 Narvassa. Musiikkia eri aikakausilta Mukana: Pirkan opiston jousiorkesteri, joht. Päiväkerho klo 9.30 Pappilassa. Pe 5.4. Saat nukkua luona enkelten. Ke 10.4. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Kahvikortti 10 € . Ohjelmassa: alkulämmittely Harrin johdolla, mahdollisuus lähteä Rautialan lenkille Minna-diakonin johdolla, mahdollisuus jäädä liikuntasaliin jumppaamaan Harrin johdolla (ohjelmassa monipuolista ryhmäliikuntaa ja kuntonyrkkeilyä menevän musiikin tahtiin). Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Ti 9.4. Vauvakahvila Pikku Nuppu Katso lisää srk:n nettisivuilta / Tule mukaan. Ti 9.4. Päivärippikoulun vanhempainilta eli huoltajatapaaminen klo 18 srk-talossa. Ti 9.4. 2.5.1935 Vesilahti k. klo 12 Ehtoollisjuhla, Timo Einola, Harri Johansson,pyhäkoulu. To 11.4. klo 11–15 Naistenpäivä lattarirytmein Vanhassa pappilassa. Su 7.4. Keväisen aurinkoinen liikuntatapahtuma Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi alk. Tervetuloa mukaan läheltä ja kaukaa! Su 7.4. Toimintaa: Arkisin klo 8–9 vapaamuotoinen aamurukous kirkossa. Narvan kyläkirkossa. klo 13 messu Sääksjärvellä Toimelan talossa (Asuntotie 10), Seppänen, Naukkarinen. Ma 8.4. Tervetuloa mukaan rippikoululaisten huoltajat sekä Vesilahdesta että Lempäälästä. Kaija-Liisa p. Kirkkokahvit. Su 14.4. järjestetyn lähetyslounastilaisuuden srk.talossa. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srk-talossa, Farah Akram. Ti 9.4. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kuollut: Jouko Olavi Uotila 70 v., Helmi Maria Jalo 96 v., Mervi Hannele Nuora 69 v. Pappilassa ilmaiskirppis pappilan ja kirkkoherranviraston aukioloaikoina. Ehtoollishartaus klo 14 Vesauskodissa. klo 12.30 eläkeikäisten piiri Kuljun Kulkuset ja Sääksjärven Säkenet Kuljun Majakassa. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka mahdollistitte tavalla tai toisella su 31.3. Ma 8.4. klo 15. Lenkkeilijöilläkin mahdollisuus jäädä lenkin jälkeen saliliikuntajaksolle. 6.3.2019 Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. Ystävätoiminnan palaveri klo 18 pappilassa aiheina kukkakierros ja terveyskeskusulkoilu. kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi. 145:15-16) Lempäälän srk Ke 3.4. Pe 12.4. klo 18 Miestenilta, Sanaa, rukousta ja yhteyttä. Kässäkerho lähetystyön hyväksi klo 14 pappilassa. Kuulas lauluryhmä akustisesti. Järj. Sanajumalanpalvelus klo 10. Ke 3.4. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–pe klo 9–16.30 ja la klo 10–14. Tervetuloa! Muut seurakunnat Sirkka Maila HILTUNEN s. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. klo 12 eläkeikäisten päiväpiiri Lempoisten srk-talossa. (03) 289 5111, sp. Messun jälkeen rippikouluopetusta siunauskappelissa klo 11.30 – 14.00. Ke 10.4. Koko päivän hinta 10 € /hlö. Kastettu: Patrik Jouko Petteri Peltola, Tinja Maria Rantanen, Aleksi Juhani Rosenström, Veera Amanda Riihelä, Aliisa Annamaija Virkorinne. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Kuljun vanhassa srk-talossa, Terttu ja Asko Ojakoski. Ke 10.4. Nuortenilta klo 17 alkaen nuorisotilassa, iltapalaa ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. klo 18.30 Rukouksen majatalo Olkkarissa. Diakonia: To 4.4. Kuolinilmoitukset helposti myös netissä tai sähköpostilla www.lvs.fi ilmoitukset@lvs.fi ”Näen toivoa synkimpinäkin päivinä ja keskityn kirkkaimpiin. Nuortenilta klo 17 alkaen nuorisotilassa, iltapalaa ohjelmaosuus klo 18.30-19.30. 23.3.2019 Pertteli Kauniina nauhana vuosien päivät helminä jokainen muistoiksi jäivät. Lopuksi terveellistä juotavaa ja mahdollisuus tutustua yhteisvastuukeräyksen teemaan (lasten ja nuorten koulunkäynnin tukeminen) sekä myytävänä myös yhteisvastuu-tuotteita. Pe 5.4. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe ja la klo 11–14. Su 7.4. Kastettu: Pieti Väinö Vilhelm Hannula kirkonkylästä Diakoniatyöntekijä: Minna Alajoki p. 0400-731803 ja Harri p. klo 18 hiljaisuuden iltamessu kirkossa, Manta Jutila. klo 17.30 MusaKIDS, Irma-Liisa Korkatti. Club For Five: Hiljainen hetki -konsertti Rakkaamme Aili Sylvia LANTONEN o.s. Su 7.4. Tapio, Risto ja Marjo, Jorma ja Merja, Jukka-Pekka omaiset ja ystävät Lämmin kiitos osanotosta. Su 7.4. Rakkaamme Erkki Johannes MÄKINEN s. Järj. terhi.palvanen@lempaala.fi tai viestillä p. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. 0408049108. Päivärippikoulua Lempäälässä klo 10.00– 15.00: perhemessu klo 10 Lempäälän kirkossa, ruokailu ja rippikouluopiskelua klo 15 asti. Konserttiin vapaa pääsy. Kiittäen ja kaivaten lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset veli, muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perttelin kirkossa la 13.4.2019 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Kuusjoen seurakuntatalolla. Tied. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Vehviläinen, musiikki: Pietsu & nuoret. 050-5210327. klo 18.30 Siioninvirsiseurat Vanhassa pappilassa. To 4.4. klo 11-13 Gospel Cafe, EU ruokakassien jako. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Huom! Olemme koko päivän Lempäälän kirkossa ja srk.talossa. Su 7.4. To 4.4. Kahvikortti 10 € . Paikalla pappi, mahdollisuus rippiin. klo 14 avoin raamattupiiri Lempoisten srk-talossa. Ma 8.4. Yhdelle pienimmistä ry. Päivän hinta 10 € , sis. Liput osoitteesta lippu.fi (22,50 €), ovelta 23 €. Elämän päivien ketju on kallis, helmist’ en yhdenkään kadota sallis. Lopuksi yhteinen kahvihetki. 3.4.1921 k. klo 14 Säijän diakoniapiiri monitoimitalossa. lounaan. Liput ovelta 23 € , ennakkoon lippu.fi 22,50 € . Ilm. Kiitos Himminkodon henkilökunnalle. 040 846 6624. klo 12. 2.7.1930 Viipuri k. Rakkaudella muistaen sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Haudattu läheisten läsnä ollessa. Varaa käteistä mukaan, tuotto menee jousiorkesterin konserttimatkan hyväksi. Perhekerho klo 9. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot kokoontuvat viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa ja Lempoisissa. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yrittäjä Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Su 14.4. klo 18 Pyhän Birgitan kirkossa. To 4.4. Kirkkoherranvirasto avoinna mati ja to–pe klo 9–12, ma ja to klo 13–15, ti klo 13–17, keskiviikkoisin kiinni, p. Mäkelä s. Perhemessu klo 10 kirkossa. Yhdelle pienimmistä ry. Tapahtumapaikkana Peiponpellon liikuntasali ja Rautialan lenkkipolut. klo 16–18 kirkko avoinna. Su 7.4. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Ke 3.4. Konsertin jälkeen kahvitarjoulu Vesilahden seurakuntatalossa. Pe munkkeja, la vohveleita. Päivän sana: ”Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. www.vesilahdenseurakunta.fi Vesilahden srk Kiviveistämö J.E. Topin ja Patun kokoontuminen Lempäälän pappilassa klo 12-14 . Omaishoitajakerho klo 11.30 – 14.00 srk-talossa. Lauri Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Pe 5.4. klo 14–17 Muotia ja musiikkia Lempoisten srk-talossa Valko-Venäjän työn hyväksi. Ma 8.4. La 6.4. Tilaisuus onnistui aivan loistavasti ja palaute on ollut sen mukaista! Saimme olla yhdessä tukemassa Martti ja Päivi Poukan tekemää lähetystyötä Japanissa. Tuotto Valko-Venäjän avustusmatkan tukemiseksi. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.” (Ps. 6.3.2019 Lempäälä Uupui voimat, saapui rauha, hiljaa vaivuit ikinuneen. lempaalanseurakunta.fi su 7.4. klo 10 Raamattu & Rukous, Marja-Leena Salonen. Palmusunnuntain konsertti klo 18 Vesilahden kirkossa. Kohtaamiset, psykologi Mari Lassila. Muotia ja musiikkia-tapahtuma klo 14 alkaen Lempäälän kirkon vieressä srk-salissa. klo 18.30 Israel-Rukousilta, Gennadi Shaulov ja Vladimir Krjutskov. Yrjö Punkari, Kurkien Kaiku, Jani Kenttälä, urut. Narvan kyläkirkossa. klo 14 Sääksjärven lähetyspiiri Kuljun vanhassa srk-talossa. klo 15 Hervannan diakoniapiiri (Hervannantie 169), Oikarinen. klo 18 Club For Five: Hiljainen hetki -konsertti kirkossa. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. Tilaisuus päättyy n. p. 040-8049109 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12– 18, pe klo 9-13. Auto Sääksjärveltä klo 12. György Balaz, Narvan soittokunta, joht. Äijien Jäkä Jäkä –ryhmä klo 18 pappilassa. En syytä kaikesta maailmankaikkeutta.” Dalai Lama. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi La 6.4
Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. asiapaperit. Samasta numerosta varataan aika hammaslääkärille ja suuhygienistille. TERVEYS JA HYVINVOINTI ABLOY VALTUUTETTU Tampereentie 38 37500 Lempäälä Avoinna ma-pe 8.45–14.45 • p. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8-17 MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. Avoinna: ma-pe 8.00-17.00 Korjaamo: ma-pe 7.30-17.30 Ohjauskulmien tarkastus 59 € Säätötyö veloitetaan erikseen Halkolantie 14, 37500 Lempäälä. Ajan saa kiireellisyysasteesta riippuen 1–3 päivän sisällä. KODINKONEHUOLLOT . 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Hampaan tai paikan lohkeama ei vaadi akuuttia hoitoa. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti Autohuollot kaikkiin merkkeihin, MYÖS SÄHKÖJA HYBRIDI-AUTOT! Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. Asiainhoito Betonit Kodinkonehuollot Kirjanpitopalvelut Kiinteistövälitys Terveyspalvelut Tilausajot Tilitoimistot Autopalvelut PARHAAT BETONIT . TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi Ari Yli-Piipari . Lämpöpumput . PALVELUT YRITYKSILLE . Lempäälän terveyskeskus 03 5655 2500: ma-pe 15.30 – 20.00 la-su 12.00 – 20.00 Muina aikoina Valkeakosken aluesairaalan päivystysasema: 03 311 67 394 Mikäli kyseessä ei ole hätätilanne, soita yöpäivystykseen ennen lähtöä, jotta hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä voidaan arvioida jo puhelimitse. Hellat . Soita yhteiseen ajanvaraukseen: ma-to klo 9-15, pe klo 9-14 puh. 040 5685 124 Julkinen kaupanvahvistaja . 03 3753 533 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. LKV, IAT, p. 050 500 4880 Lukituspalvelut Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@lvs.fi MUISTA TEHDÄ osoitteenmuutos! LEMPÄÄLÄN TERVEYSASEMA Himminpolku 6, 37500 Lempäälä Ajanvarauksen numero on 03 565 52 045 Kiireellisissä asioissa ajanvaraus arkisin ma-pe klo 8:00 – 10:00 Ei kiireellisten asioiden (reseptien uusimiset, määräaikaiskontrollit ja ajokorttiasiat) ajanvaraus arkisin ma, ti, to ja pe klo 10:00 – 15:00 ke klo 10:00 – 13:00. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI HUOM. KODIN SÄHKÖTYÖT . 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI Sinun mainoksesi tähän. Anita Puttonen DI, IAT, IAT-Tek, p. SUUN TERVEYDENHOITO LEMPÄÄLÄSSÄ Suun terveydenhuollon ajanvaraus tehdään joko kiireettömään tai kiireelliseen hoitoon. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Meiltä lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Pakastimet . Acutaan hoitoonpääsy edellyttää tiettyjen kriteerien täyttymistä. 044 072 6482 . 040 647 1445 LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.. 0400 236 226. p. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. Pesukoneet . RAKENTAJALLE JA KOTIIN . PALVELUN PAIKAT . 03 565 52 222 Kiireellinen hoito Kiireellinen hoito järjestetään Lempäälän ja Kuljun hammashoitoloissa tai Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Acutassa (TAYS). 03 5652 7010 Ajanvaraus ma-to 8-15 ja pe 8-13.. www.lempaalanautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8.00-17.00 MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Soita ajankohdasta riippuen: Arkipäivinä ma-pe klo 8:00-9:00 (ajanvaraus) Lempäälän ja Kuljun hammashoitolat, 03 565 52 222 Arki-iltoina ma-pe klo 15:00-17:00 (ajanvaraus) ma-pe klo 17:00-21:00 (neuvonta) Acuta, 03 565 70115 Viikonloppuina la-su ja arkipyhinä klo 8:00-10:00 (ajanvaraus) klo 7:00-21:00 (neuvonta) Acuta, 03 565 70115 VESILAHDEN TERVEYSASEMA Anttilantie 2, 37470 Vesilahti 03 5652 7000 Arkipäivystys Vesilahden terveysasema arkisin 8.00 – 15.30. AUTOT JA LIIKENNE . Kiireetön hoito Kiireetön hoito järjestetään Lempäälän ja Kuljun hammashoitoloissa arkisin. Asennus Huolto Korjaukset p. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. HAMMASHOITOLA VESILAHTI Anttilantie 2, 37470 Vesilahti Puh. Jääkaapit . (03) 375 0443, 0400 231 148. Lempäälän hammashoitoloiden kiireellinen hoito on tarkoitettu särkytai tapaturmapotilaille
Teemaliite julkaistaan Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. Elinvoimaa-teemaliite kertoo maakunnan vahvuuksista, joista elinvoima kumpuaa. Maakunnassa tapahtuu joka kolkassa. Koulutettu trimmaaja Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 9-19 Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Kaikki rodut . Kylähullumainen otteeni työhön tarkoittaa uuden luomista ja keksimistä. 044 755 7268 ilmoitukset@lvs.fi AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT AKAAN SEUTU sÅNÖMAT Sydän-Hämeen Lehti YLÖJÄKVBN UUTISBT tulee jälleen 24.4. 8-16.30, p. Verstaani sijaitsee Piipon alueella lapsuudenkodissani. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA Erikoispuusepäntyöt Entisöinnit Mittatilaustyöt T:mi PUUSEPPÄ Seppo Mattila 040 324 7740 • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 044 755 7268 Petri Vihavainen 044 347 7405 Piia Kylliäinen Soita: » Palvelun paikat esittelee PUUSEPPÄ SEPPO MATTILA Arkisin 8-18 Puh 040 3247740 Seppo Mattila / Puuseppä Kuka olet. Uutiset, mielenkiintoiset asiat ja ajankohtaiset ihmiset ovat sisältömme keskiössä. Vanhoja designtuotteita, kuten Tapiovaaran suunnittelimia huonekaluja, ei kannata hukata niiden rikkoonnuttua, vaan kunnostaa takaisin käyttöön. 044 3477 405 Petri Vihavainen, p. Teen mittojen mukaan mm. LVS:n lukijoille haluan kertoa terveisiä, että kotimaisen käsityön arvostaminen on minulle tärkeää ja entisöin myös antiikkihuonekaluja. Yksi ehkä laajimmalle käyttäjäjoukolle iloa tuottanut työni on Metsäkansan Ilolan pihassa oleva muumitalo. huhtikuuta Pirkanmaan Lehtitalon paikallislehtien Elinvoimaa-teemaliitteessä. 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. 1 x 30 mm 14 € 2 x 30 mm 25 € 2 x 50 mm 47 € Hinta/viikko. . Avaimet . Minä olen Seppo Mattila, 56-vuotias puuseppä Lempäälästä. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Yrittäjä. Nämä paikallislehdet ovat levikkialueensa ykkösmedioita. Elinvoimaa-teemaliitteessä mainostamalla tavoitat tärkeät asiakkaasi. Elinvoimaa Pirkanmaan teemaliite. Suvussani on aina ollut paljon puutyöharrastajia ja siitä se sitten minullakin lähti. Mitä yrityksesi tekee. NUORA OY Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Pirkanmaa ei ole vain Tampere. Kerro hieman yrityksesi historiaa. Perustin oman toiminimen kesällä 2018. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Maanrakennus Eläinpalvelut TV-palvelut Puusepät Remonttipalvelut Siivouspalvelut Turvapalvelut Vesi, viemärit ja LVI KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Hintaan lisätään arvonlisävero 24 %. Teen paljon työtä perinteisin menetelmin ja käytän töissäni usein kierrätyspuutavaraa. Käytännössä kaikkea mitä puusta voi tehdä. Me kerromme sen keskiviikkona 24. Tuo esiin oma elinvoimasi. Erityisesti vanhoista lankuista tehdyt tuotteet ovat olleet suosittuja. Liitteellä on parhaimmillaan jopa yli 55 000 lukijaa. Kiinnostuitko. Sarjoitukset . Pirkanmaa elää sinusta. Lukitukset » Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Se on maakunnan kaikki kunnat, joissa elämä sykkii. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. 010 548 8130 Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Terveisesi lehden lukijoille. Palveluihihini kuuluu kaikki mahdollinen puusta ja tarvittaessa mittojen mukaan. Opiskelin 1990-luvulla Pohjanmaalla puusepäksi ja olen tehnyt puusta paljon ja kaikkea, aina lasten huonekaluista huvimajoihin ja pienrakennuksiin. massiivipuuovia, puutarhakalusteita ja -koristeita, huonekaluja ja hevoskalustoja. tammerkone.fi Halkivaha puh. 0400 232 640 Putkiliike P. Ota yhteyttä: Piia Kylliäinen, p
Osastonhoitajalta tiedustellessani asiaa, hän ilmoitti antaneensa rollaattorin hakemisen hoitajille. Miten tämä ulkoilu sitten jatkossa hoidetaan, ei ole tiedossa. Jaken kesälomalla on luvassa romantiikkaa Jos rekikoira Jakke tietää, että sillä alkoi nyt hyvin pitkä kesäloma, se on luultavasti hyvin pettynyt. Jakella on runsaasti ominaisuuksia, jotka tekevät siitä unelmien poikamiehen ja lupaavan isän. Näissä tiedossani olevissa tapauksissa ei kunnioitettu asukkaan itsemääräämisoikeutta, vaan hoitajat päättivät heidän asioistaan. Nyt järjestyi neuvottelu. Sovimme, että seuraavalla kerralla menemme asukkaan kanssa yhdessä ostamaan tarvittavat ja viemme ne haudalle. Useiden kyselyjen jälkeen saatiin ulkorollaattori, minkä toimittaminen varastosta asukkaalle kesti kahdeksan kuukautta. Uudet kengät oli hankittu, mutta kengät hankasivat niin, että vasemman jalan varpaaseen tuli hiertymiä, mikä tulehtui. Asukkaan liikkuminen ulkona helpottui huomattavasti. Jarmo Salminen Lukijan mielipide. Olin myös ostanut 4,00 euron hintaisen lyhtykoukun ilman hoitajan lupaa asukkaan toivomuksesta. Kun seuraavan kerran menin hakemaan ulkoilutettavaa, esitin neljän euron suuruisen kuitin lyhtykoukusta. Se on leikkisä, iloinen ja sosiaalinen, ja se tykkää kovasti syömisestä. Lähestyessäni kirjallisesti Lempäälän vanhusja vammaispalvelun johtajaa, sain häneltä vastauksen, missä ei vieläkään selvinnyt syitä ”potkuilleni” vapaaehtoistyöstä. Erkki Mäkelällä on yhteensä 11 koiraa. Jälkeenpäin kun tiedustelin, miksi kenkiä ei korjautettu, asiasta tulikin salassapitovelvollisuuden alainen asia. Talvisin hän tarjoaa valjakkoajoa turisteille, kesäisin koirat viettävät tavallista kotikoiran elämää, joskin ulkotarhoissa. Tehostetussa palveluasumisessa asukkaalla on oltava mahdollisuus mm. Tämän jälkeen kengät vaihdettiin Kuoman talvikenkiin. Valjakossa Jakke toimii johtajakoirana. Lisäksi hänelle on oikeus ulkoiluun. Lyhty ei kuitenkaan ollut perinteinen hautalyhty, vaan lyhty, mihin olisi pitänyt ostaa lyhtykoukku. Omahoitaja oli sitä mieltä, että koska asiasta ei oltu sovittu hänen kanssaan, neljän euron suuruista maksua ei voitu minulle maksaa. Hän liikkui pyörätuolilla. Lupasin hankkia sellaisen. Toimiessani näin ja ajatellessani asukkaiden hyvinvointia, minulle ilmoitettiin joulupäivänä, etten ole toivottu henkilö muistisairaiden osastolla. Salassapitoa voidaan käyttää aseena monessa asiassa, mutta pitää myös olla tietoinen, mitä laki pitää sisällään, ettei sitä tulkita väärin. Keväällä pyysin, että ulkoilutettava saisi talvikenkien tilalle hieman kevyemmät kengät. Lisäksi he panostavat tänä vuonna asukkaiden virkistystoimintaan, kuten ulkoiluun. – Järjestetään treffit ja katsotaan, mitä tapahtuu, omistaja Erkki Mäkelä myhäilee. Otin selvää paikallisesta kukkakaupasta, mitä ne maksavat (12,00 €) ja kerroin tästä ulkoilutettavan omahoitajalle. Joskus kävimme kävelyretkillämme kahvilla keskustan kahviloissa. Koulutukset pitäisi hoitaa ennen kuin on siirrytty uuteen asumismuotoon, niin henkilökuntakin olisi ajan tasalla. TEKSTI: Tua Onnela KUVA: Tua Onnela Aloitin maaliskuulla 2018 vapaaehtoistyöntekijänä Lempäälässä tehostetun palveluasumisen muistisairaiden osastolla. He lupasivat hoitaa asian itse. Ulkoilutettava käveli sitten jatkossa kesähelteelläkin Kuoman talvikengissä. Paksusta turkistaan huolimatta se tykkää lekotella auringossa, mutta kun olo käy liian tukalaksi, se siirtyy kaivamaansa viileään maakuoppaan. Äitini sairasti muistisairautta, ja hoidin häntä niin kauan, kunnes hän pääsi tehostettuun palveluasumiseen. Koirat eivät ole kiipeilijöitä niin kuin kissat, mutta nekin tykkäävät korkealla olevista tarkkailupaikoista. 10 kertaa ja ulkoilutettava kaksi kertaa. Henkilökunta oli sitä mieltä, että oli tarpeetonta käydä kahvilla ulkoilutettavan kanssa, vaikka se oli ensin heidän mielestään ihan hyvä juttu. Muistisairaalla on oikeus kertoa tarpeensa ja toiveensa, jos hän ne jollain tapaa osaa kertoa. Ulkoilutin tehostetussa palveluasumisessa asuvaa henkilöä. Vammaisja vanhuspalvelun johtajan mielestä tämä on hyvä asia, kun ei tarvita asukkaan rahaa, eikä näin ollen tarvitse enää käydä ulkoilutettavien kanssa talon ulkopuolella kahvilla. Valjakkoajo on Jaken mielestä mahtavaa puuhaa, ja kuka siitä nyt lomaa kaipaisi. Kyseisillä Kuomilla käveltiin joulukuuhun asti. Kevyemmät kengät löytyivät, mutta huomasin, että kenkien pohjat olivat rikki. Jaken suosikkipuuhiin kesällä kuuluu kuoppien kaivaminen. Toisaalta lomaa ja lumien puutetta paikkaa tänä kesänä ihan erityinen tapahtuma. Sen taidot ovat kulkeneet suvussa: myös Jaken isä ja isoisä ovat toimineet johtajina. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Lukijan mielipide Muistisairaiden kahvillevienti ja mielipiteet toivat ”potkut” vapaaehtoistyöstä Unelmien poikamies on vauhdikas, leikkisä ja tykkää syömisestä. Haudalla oli lyhty, jonka lasi oli rikki. Pyysin vielä kerran vanhusja vammaispalvelun johtajalta selvitystä syistä ”potkuilleni”. Kummasta niitä elämyksiä saa, kahvinjuomisesta siellä missä asuu vai siitä, kun pääsee talon ulkopuolelle kahvilaan juomaan kahvia kerran viikossa. Ymmärrän, että jos asukkaan rahoja (mitä hänellä on oikeus käyttää haluamallaan tavalla) alkaa kulumaan suhteettoman paljon, niin siihen pitää puuttua. Se nauttii juoksemisesta ja pysyy reitillä yksinkertaisesti äänivihjeillä ”oikea” ja ”vasen”. Vastauksessa painotettiin hyvää hoitoa ja ihmisarvoista elämää. Hoitaja kehotti hakemaan koukun pois haudalta. Kenkiä ei koskaan viety suutariin. Ulkoilutettava maksoi kahvilla käynnistä 2x4,00 euroa. Nämä asukkaat maksavat hoidostaan kuitenkin sen mukaan, mitä heille kuuluu kyseisessä asumismuodossa. Tässäkään ei kuunnella asukkaan toivetta, vaan henkilökunta päättää, mitä asukkaat haluavat. Tämäkin asia olisi hoitunut varmaankin muutamassa päivässä, jos vastuunjako ja vastuun ottaminen luvatuista asioista olisi ollut kunnossa. Kysyessäni perusteluita, miksi en ole toivottu henkilö, en saanut vastauksia. Asukas halusikin, että koukku ostetaan. Kävimme kävelyllä kerran viikossa. Jakke on asettunut päivystysasemiin. Osastonhoitaja lupasi selvittää asian ja kertoikin sitten minulle, että rollaattori löytyisi apuvälinevarastosta. Sain myös tietää, että kyseisen palveluasumisen muistiosaston henkilökuntaa aletaan vasta tänä vuonna kouluttamaan muistisairaiden itsemääräämisoikeuteen. Vapaaehtoistyöntekijöiden perehdyttämistilaisuudessa painotettiin, että kaikista puutteista ja epäkohdista, mitä huomaa, pitää kertoa henkilökunnalle. Näin teimmekin. Kun ensimmäisen kerran ulkoilutin häntä, hän halusi käydä omaisensa haudalla Lempäälän hautausmaalla. Huhtikuussa lumiloskassa liikkuminen pienipyöräisellä rollaattorilla vaikeutui, ja kysyin henkilökunnalta, löytyykö heiltä ulkorollaattoria. Nyt oli kuitenkin kyse toisen kohdalla 4,00 eurosta ja toisen 8,00 eurosta. Elämykselliseen arkeen kiinnitetään myös huomiota, ja hankitaan kahvinkeitin, mitä saa käyttää vieraat ja vapaaehtoistyöntekijät. Kerroin asiasta omahoitajalle ja hän lupasi hankkia lyhdyn. Asumismuoto on tällä hetkellä tehostettu palveluasuminen, missä vanhus päättää itse rahojensa käytöstä, eikä niiden käyttö kuulu hoitajalle. Näiden rahanmenojen vuoksi hoitajan oli kuulemma puhallettava peli poikki. Ulkoilutettava oli mielissään, kun pääsi kahville asumisyksikön ulkopuolelle. Asia hoitui muutamassa viikossa. Hänellä myös on päätäntävalta rahojensa käytön suhteen. Mitenkähän tämä hoituu kyseisessä kohteessa, jos henkilökunta ei ole vielä saanut tarpeellista koulutusta. Syksyllä minulta kysyttiin, voisinko ottaa myös toisen ulkoilutettavan. Jakke on myös rohkea eikä helpolla menetä keskittymistään. Asukas kulki rollaattorin kanssa. Ehdotuksia paikallisiksi eläimiksi voi lähettää osoitteeseen tua.onnela@onnelanelaimet.fi. Kävimme haudalla muutaman viikon päästä uudestaan, jolloin ulkoilutettava halusi, että haudalle laitettaisiin kanervia ja havunoksia. – Välillä lähdetään vaellusretkille, muuten leikitään tässä pihalla, Mäkelä kertoo. Syyt ”potkuille” olivat mm., että olin kertonut asukkaille omat mielipiteeni henkilökunnan toiminnasta ja olin käyttänyt ulkoilutettavaa kahvilla (tämä oli alussa henkilökunnan mielestä ok), mitkä minä maksoin n. Hän ei kuitenkaan viitsinyt ottaa selvää, miksi asiaa ei oltu hoidettu. Asukas halusi haudalle ehjän lyhdyn. – Siperianhuskyilla se on yksi jalostuskriteeri, että ruoka maistuu, Mäkelä kertoo. Tämän oli henkilökunta keskuudessaan päättänyt. Kengät olivat vielä ainakin kerran asukkaan jalassa, minkä jälkeen huomautin asiasta. Kysyinkin, että olisiko mahdollista hankkia hänelle uudet kengät. toimintakyvyn mukaan osallistua arjen elämään, askareisiin sekä harrastuksiin. Ehdotinkin henkilökunnalle, että voin viedä kengät suutariin venytettäviksi, mutta tämä ei käynyt henkilökunnalle. Jakke pääsee tapaamaan Keski-Suomessa asuvaa tyttöystäväänsä – tositarkoituksella. Muistisairaalla on itsemääräämisoikeus omissa asioissaan ja rahankäytössään, se perustuu lakiin. Kahvit kävelyn ohessa olivat niitä pieniä elämyksiä ja vaihtelua arkeen, mitä muistisairaallekin kuuluu. Kyseistä rollaattoria ei vaan näkynyt. Huomasin myös sen, että itselläni oli enemmän tietoa siitä, miten tehostetussa palveluasumisessa toimitaan
10-14 ja ke 17.4. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tätä kysyimme Lempäälän ja Vesilahden eduskuntavaaliehdokkailta: 1) Kuinka suuri on vaalibudjettisi. Loppuosa vaalibudjetista on kymmenkunnalta tukijalta, sidosryhmältä ja yksityisiltä lahjoittajilta. Susanna Suoniemi, Vihreät, Vesilahti 1) Olen pienituloinen neljän lapsen äiti, joten vaalibudjettinikin on pieni, 3 000 euroa. Yhteistyöllä mennään! Seppo Kapanen, Sininen tulevaisuus, Lempäälä 1) 8 000–10 000 euroa, omarahoitus sata prosenttia. Lempäälän ja Vesilahden ehdokkaista pienimmällä vaalibudjetilla eduskuntaan tähtäävä Auri Siika-aho vastasi kyselyyn ripeimmin.. Ari Arvela, Keskusta, Vesilahti 1) Budjetti on siinä 10 000 euron pinnassa. 2) Mainoksia jakamassa on viisi henkilöä. 2) Lähitiimin vahvuus on 10 henkilöä. 14-18 Nähtävillä pieniä vasikoita! Tervetuloa tutustumaan tilamme toimintaan. Timo Rannelma, Kansalaispuolue, Lempäälä 1) Noin 3 000 euroa. Yksityiset lahjoitukset ja kampanjatuotteiden myynti tuottaa noin 500 euroa. Auri Siika-aho, Perussuomalaiset, Lempäälä 1) Vaalibudjettini on opiskelijallle sopiva, maksimissaan 2 000 euroa, josta kaikki on omaa rahaa. 2) Kuinka monta henkilöä tausta-/tukiryhmäsi on. 15 henkilöä. Vasemmiston kunnallisjärjestö tukee minua 2 200 eurolla. 2) Tausta-/tukiryhmään kuuluu kahdeksan henkilöä, jotka eri tavoin ovat auttaneet vaalityössä. Joitain somemainoksia ja flyereitä saan nuorisojärjestöltä ja PS-Naisilta. Piia Nurmela, Kristillisdemokraatit, Lempäälä 1) Ainakin 10 000–15 000 euroa. Oman rahan osuus tulee tällä tietoa olemaan muutaman tuhannen euron luokkaa, ja lisäksi muutamat yritykset tukevat kampanjaani. TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Budjetissa on ulkopuolista rahaa 5 000 euroa. 2) 5–10 henkilöä. Aino-Riikka Simula, Keskusta, Vesilahti 1) Vaalibudjettini on noin 7 000 euroa, josta omaa rahaa 3 000–4 000 euroa. 2) Tukiryhmässä on kymmenkunta henkilöä, joista osa on aktiivisia, osa tsemppaajia. 2) Vaalitiimissäni on yhdeksän henkeä, joilla on kaikilla oma tehtävänsä. 2) Noin 15 henkilöä on aktiivisesti kampanjoinnissa mukana ja tapahtumissa, pääosin Vesilahti, Lempäälä, Tampere -akselilta. Summa tarkentuu, sillä laskut ovat vielä matkalla. Ehdokkaiden vaalibudjetit 2 000–18 000 euroa Lempäälän ja Vesilahden alueen yhteensä 15 ehdokkaasta 14 vastasi kyselyyn vaalibudjettinsa ja tukijoukkonsa suuruudesta, yhtä ei tavoitettu aktiivia ja yhteensä 170 ihmistä. Lempäälän-Vesilahden Sanomat ei tavoittanut vesilahtelaista Keskustan kansanedustajaehdokas Miia Rajalaa vastaamaan kysymyksiin. Muuten rahoitus koostuu lahjoituksista ja tukiyhdistyksen tekemästä kampanjatuotemyynnistä. Saatko rahoitusta myös muualta, mistä. 2) Tukiryhmässä noin 20 Olen pienituloinen neljän lapsen äiti, joten vaalibudjettinikin on pieni, 3 000 euroa. Maria Päivänen, Sosiaalidemokraatit, Lempäälä 1) Vaalibudjettini on noin 10 000 euroa, josta suurin osa omaa rahaa. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Kahvitarjoilu. Puolueelta tulee 4 000 euroa ja loput muutamilta yksityisiltä lahjoittajilta. Tiina Wesslin, Vihreät, Lempäälä 1) Kokonaisbudjetti on 15 000 euroa, josta oma rahaa 10 000 euroa. Hommaa pyörittää Harrin maitolaituri ry. Lisäksi alueen muut Perussuomalaiset osallistuvat esimerkiksi flyereideni jakoon, minä vastapainoksi jaan heidän. Teen kaiken itse, 99,5 prosenttia. Saan rahoitusta hiukan myös muualta: ammattiosastoltani 400 euroa ja yksityisiltä lahjoittajilta yhteensä 950 euroa. 2) Muutama tuttu. Oman rahan osuus on 1 650 euroa. 2) Aktiivisessa ydintiimissäni on reilut 20 henkilöä Jocka Träskbäck, Kokoomus, Lempäälä 1) Vaalibudjettini tulee tällä tietoa olemaan noin 15 000–18 000 euroa. 2) Tukiryhmäni ydin on noin 20 henkilöä. 2) Pari satunnaista apulaista. Harri Penttilä, Keskusta, Vesilahti 1) Budjetti on siinä 15 000 euroa, josta omaa rahoitusosuutta noin kymppitonni. Viisi tuhatta on Lempäälän Vihreiden paikallisyhdistykseltä, 1 400 euroa ystävän yrityksen kautta ja yksityishenkilöiltä loput 1 100 euroa. Paikallisyhdistys antaa omille ehdokkaille 500 euroa käyttöön. Kaikki on omaa rahaa. Muu menee omasta pussista. Satu Kosola, Vasemmistoliitto, Lempäälä 1) 3 000 euroa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että alitan budjettini reilusti. Haluan näyttää kansalaisille, että vaaleissa voi pärjätä ihan tavallinen ihminen ilman kymmenien tuhansien budjettia. Ei ole lahjoituksia. Löydät meidät myös facebookista. 2) Noin 20 henkeä ympäri Pirkanmaata. Mikä siitä on oman rahan osuus. Kunnallisjärjestö avustaa mainontaa, ja muutama yksityinen henkilö on antanut lahjoituksen. 2) Kunnallisjärjestön porukka tukee paljon. Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, Akaa HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA KARITSAA Pääsiäisen ajan myyntipäivät la 13.4. Jarkko Lahtinen, Keskusta, Lempäälä 1) Noin 10 000 euroa. Noudot myös muina aikoina sopimuksen mukaan. Oman rahan osuus on noin 35 prosenttia. Summat voivat vielä muuttua, koska kampanjoinnin hektisin vaihe vasta alkaa. Veijo Niemi, Perussuomalaiset, Lempäälä 1) Joka tapauksessa ainakin kolme tuhatta. Oman rahan osuus on 300 euroa, plus bensat
Lisäksi luulen, että tällaiseen tutkimukseen vastaavat vain ne, joilla oppiminen sujuu hyvin. Satu Kosola, Eduskuntavaaliehdokas, vasemmistoliitto Joustava kymppi turvaverkoksi. Työtilistä olisi valtavasti hyötyä esimerkiksi kotona lapsiaan hoitaville vanhemmille tai eläkeläisille lisäansioiden saamiseksi sekä nuorten työllistämisessä kotitalouksiin ja yhdistyksiin. Kun tiedotteen taustalla olevaa materiaalia hieman tarkemmin lukee, käy valitettavasti ilmi otannan pienuus ja vastaajien vähyys. Samoin sukupuolentutkimuksessa yliopistoissa ei ole enää tieteellistä metodia noudattavaa faktapohjaista tarkastelua, vaan kyse on lähinnä puhtaasta ideologian pönkittämisestä. Opiskelijoiden työllistyminen on vaikeutunut, koska sekä työnantajat että mýös nuoret itse tuumaavat, että ammattitaito ja perusosaaminen ei valmistumisen jälkeen riitä. Neljä viidestä tasaarvovaltuutetusta on ollut naisia. Mutta, entä jos näin ei käy. Keskeytyksiä tapahtuu liikaa. Lisäksi toivottiin riittävästi ohjausta ja tukea niin oppilaitoksessa kuin työelämässä oppimisessa. Vaikka palkkausta helpottamaan on kehitetty Palkka. Emme kiistä, etteikö lapsilla voisi olla jotain vanhoja roolimalleja miehille ja naisille sopivista ammateista, mutta enemmistö opettajista ja varhaiskasvatusalan työntekijöistä sekä yliopisto-opiskelijoista on naisia, joten naisethan ovat siten etuasemassa purkamassa vanhahtavia sukupuoliin liittyviä ammattikuvia ja ovat varmasti tulevaisuudessa enemmänkin edustettuina muilla aloilla. Reformi tuli voimaan 1.1.2018. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Me ja monet muut naiset olemme kyllästyneitä tämän nykyisen tasa-arvoaatteen irvikuvan viime vuosien tempauksista, joiden takia voidaan perustellusti sanoa, ettei nykyfeministisellä aatteella ole enää mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Aikanaan tärkeitä asioita, kuten naisten äänija omistusoikeutta sekä muita tasavertaisia juridisia oikeuksia ajanut tärkeä yhteiskunnallinen liike on muuttunut eturyhmäpolitikoinniksi, jossa ihmisen sukupuolen ja ihonvärin perusteella määritellään oikeuksia ja sanojen painoarvoa. Sen ydinasioita ovat henkilökohtaiset opintopolut, laaja-alainen osaaminen sekä tiivis yhteistyö työelämän kanssa. Vaadimme kiintiöiden purkua. Palkkaamiseen tarvitaan helpotusta. Mitä tasa-arvoa edustaa 50/50-ajattelu asiassa kuin asiassa. Työtilin avulla voisi myös kokeilla bisnesideoiden toimivuutta ja kannattavuutta ennen varsinaisen yrityksen perustamista. Jokaiselle suomalaiselle pitäisi perustaa verohallinnon ylläpitämä työtili, jolle maksetaan palkka. Samalla voisimme perustaa riittävän määrän joustavia kymppiluokkia, mihin keskeyttävät tai tilapäisesti opetuksesta sivussa olevat nuoret voisivat portaattomasti siirtyä. Lähiopetuksen määrä ja sitä kautta myös laatu ovat vastaavasti romahtaneet. Vastaajat toivoivat riittävästi lähiopetusta. Osa nuorista turhautuu opetuksen vähyyteen, osa ei saa tarvitsemaansa ohjausta ja tukea. Tuolle työtilille maksettaisiin aina palkka. Haluamme haastaa kaikki kyseenalaistamaan tämän “tasa-arvon” aatteen, sillä oikeaa tasa-arvoa se ei enää edistä mitenkään. Lisävaikeutta toi uusi tulorekisteri. Miesenemmistö teknisillä koulutusaloilla on ongelma, mutta naisenemmistö ylipäätään korkeakouluissa taas ei. fi -verkkopalvelu ja monia kevytyrittäjyyspalveluita, palkkaaminen on edelleen liian vaikeaa tavalliselle kansalaiselle. Hanna Holma eduskuntavaaliehdokas (Kesk.) Palkkaamiseen tarvitaan helpotusta Ammatillisen koulutuksen reformi on epäonnistunut. Miesten enemmistö pörssiyhtiöiden hallituksissa on ongelma, mutta naisten suhteellisesti suurempi osuus julkisen sektorin viroissa ei ole. Näillä joustavilla kympeillä saisi olla tarvitsemansa ajan, korottaa peruskoulun arvosanoja, saada tukea oppimiseen liittyvissä haasteissa ja hakea joustavasti ammatillisiin opintoihin. Voiko yhden sukupuolen ja etnisyyden merkitystä jatkuvasti joka asiassa korostava aate olla tasa-arvoinen. Toisaalta taas esimerkiksi Saara Särmä ja muut kokevat jotenkin edistävänsä asiaansa piirtelemällä sukupuolielinten kuvia väitöskirjoihin ja pukeutumalla vastaaviin päähineihin kulkueissaan. Työtilille maksetut rahat kohdistuisivat aina oikeaan osoitteeseen: eläkemaksuihin, vakuutuksiin, työnantajamaksuihin ja muihin tarvittaviin maksuihin sekä tietysti palkkasumma työntekijän henkilökohtaiselle tilille. Edeltävänä kesänä ministeri Sanni GrahnLaasonen hehkutti uudistusta näin: ”Ammatillisen koulutuksen reformi vahvistaa suomalaista ammattiosaamista. Työtili olisi paikka, jonne maksettaisiin yhdellä klikkauksella työstä sovittu summa. Etäpäivät (päivät, jotka nuoret ovat kotona vailla mitään tekemistä) ovat lisääntyneet. Nuorten tulee saada valmistua ammattiin ylpeinä ja osaavina. Kyselyn tulokset olivat tiedotteen mukaan hyviä ja opiskelijoiden sanotiin olevan tyytyväisiä saamaansa opetukseen. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto työllistää 21 henkilöä, joista 15 on naisia ja nämä ovat kaikki ok. Palkkaamisesta pitää tehdä niin helppoa, että jokainen kotitalous, yhdistys ja yksilö voivat olla työnantajia ilman yrityksen perustamisen vaivaa. Työtilin numero voisi olla vaikka pankkikortin kokoisessa kortissa, jotta se olisi aina kansalaisen saatavissa. Voimmehan vastata näihin toiveisiin. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää asettaa ihmisiä erilaiseen juridiseen asemaan etnisyyden tai sukupuolen mukaan, vaan tehtäviin pitää ehdottomasti valita pätevimmät ja kyvykkäimmät hakijat. Nykyinen media ja etenkin Helsingin Sanomien Nyt-liite on täynnä feminismin kritiikitöntä ajamista, jossa journalismi on kadonnut jo ajat sitten. Auri Siika-aho eduskuntavaaliehdokas (ps.) Erika Veltheim eduskuntavaaliehdokas (ps.) Nykyfeminismi ei edistä tasa-arvoa Suomessa jää paljon töitä tekemättä ja palkkoja maksamatta siksi, että palkkaaminen on tehty liian vaikeaksi. Kuka kuulisi niitä nuoria, jotka joutuvat sivuun omasta elämästään liian varhain. Näin vahvistetaan opiskelijoiden työllistymistä ja tuetaan sujuvaa siirtymistä jatko-opintoihin. Kaikien vastaajien keskuudessa esiintyivät seuraavat toiveet ammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Esimerkiksi lastenhoidosta, naapurin autonpesusta tai nurmikonleikkauksesta maksetaan harvoin virallista palkkaa, koska se on liian vaikeaa. Osa ei pysty maksamaan opetuksesta aiheutuvia kuluja ja keskeyttää tämän takia. Me aikuiset olemme tästä vastuussa! Meidän on turvattava nuorten mahdollisuudet saada opetusta. Tämän tietävät niin opiskelijat itse, heidän perheensä, nuorten kanssa työskentelevät kuin useimmat puolueetkin. Uskon, että uudistuksen avulla myös harmaata taloutta saataisiin kitkettyä ja verorahat ohjattua yhteiskunnan käyttöön. Uudistettu ammatillinen koulutus vastaa osuvasti ja tehokkaasti yritysten ja työelämän nopeasti muuttuviin osaamistarpeisiin.” Reformin vaikutukset näkyvät nyt hurjalla tavalla ja varsin erilaisina kuin ministeri tuossa edellä kuvaa. Työelämätaitoja ei opeteta eivätkä nuoret pääse töihinkään niitä opettelemaan. Opetusja kulttuuriministeriö julkaisi 1.3.2019 tiedotteen ammatillisen koulutuksen opiskelijakyselyn tuloksista. Toisaalta jos feministien mukaan sukupuoli on sosiaalinen konstruktio niin mihin me sitten edes tarvitsemme kiintiöitä. Kotitaloudet ja yhdistykset hyötyisivät valtavasti uudistuksesta. Työtilin tiedot menisivät automaattisesti reaaliajassa myös tulorekisteriin. Oppivelvollisuuden pidentäminen 18 ikävuoteen asti ja toisen asteen aito maksuttomuus auttaisivat paljon. Me naisina koemme naisia halventavana, jos meidät valitaan työhön tai tehtävään vain sukupuolemme takia vaikka tarjolla olisi ollut pätevämpi mieshakija, poliittisista tehtävistä puhumattakaan. Tällä hetkellä liikkeeseen kuuluu olennaisena osana miesten syrjiminen, eri sukupuolille ja etnisyyksille rakennetut erioikeudet kiintiöillä, sananvapauden rajoittamispyrkimykset vihapuheen varjolla sekä naisia ja vähemmistöjä uhriuttava retoriikka, jossa kaikkiin ongelmiin on syynä lähinnä valkoihoinen mies joka on jossain mystisessä valtaasemassa. Juuri tällaiset nuoret putoavat kelkasta nyt kaikkein helpoiten. Olen miettinyt asiaan ratkaisua. Sosiaalija terveysministeriön tasa-arvoyksikössä työskentelee 17 ihmistä ja kaikki heistä ovat naisia. Olisi tietysti mahtavaa, jos reformi purettaisiin, opetuksen resurssit kouluille palautettaisiin ja opettajat saisivat taas opettaa. Miesten korkea syrjäytymis-, alkoholisoitumisja itsemurhariski tai yliedustus työtapaturmissa ei ole ongelma puhumattakaan siitä, että nuorten miesten työttömyysaste on joka puolella Suomea selvästi korkeampi kuin naisilla. Näin kukaan nuori ei jäisi alle 18-vuotiaana vaille koulun tuomaa turvaverkkoa ja päivärytmiä. Henkilökohtaiset opintopolut vaativat suurta itseohjautumista, mitä kaikilla nuorilla ei ole
Kaikki muu hoivapalveluista sosiaalitukeen ja koulutuksesta ilmastonmuutoksen torjumiseen voidaan maksaa vain terveen talouspolitiikan tuloksilla. Jokainen kortistosta työllistynyt säästää verorahoja vuodessa noin 12 000 euroa, joten 140 000 uutta työpaikkaa on ollut hyvinvointivaltiolle peräti 1,6 miljardin lottovoitto. Jokainen tietää miten käy, kun päästelee pakkasella housuunsa, joten pidetään jatkossakin kädet omissa taskuissa ja sormet poissa suomalaisten pankkitileiltä. Ymmärrän, että on haastavaa olla mediakriittinen aiheista, joista ei juurikaan tiedä. Poliittisten päätösten vaikutus työllisyyteen on päivänselvä, mutta päätökset toimivat molempiin suuntiin. Hyvä ratkaisu mielestäni olisi, jos alle 20 000 euron vuositulot olisivat verottomia. Sosiaaliturvasta on tehtävä yksinkertaisempaa ja oikeudenmukaisempaa niin, että lyhytaikaisiakin töitä kannattaa ottaa vastaan. Mielestäni työntekoa kannattaa tukea aina ja kaikissa elämäntilanteissa. Tarvitsemme päättäjiin myös heitä, jotka pitävät ennen kaikkea nuorten puolta, ehkä silloin saisimme nuoria myös kiinnostumaan meidän poliittisesta järjestelmästämme. Perheillä on myös iso merkitys äänestysaktiivisuuden ja poliittisen valveutuneisuuden kannalta. luokalla, vaan niin, että politiikka kasvaa lapsen ja nuoren mukana. Perehtyä asioihin omatoimisesti niin, että pääsisi edes jossain määrin kartalle asioista. Uskon, että nuori on paras asiantuntija nuoren elämästä ja haluan tarjota nuorelle vaihtoehdon, jota äänestämällä saa nuoren äänen kuuluviin. Politiikan kieli on haastavaa jopa ehdokkaille, saati sitten asioita seuraamattomalle nuorelle. On oleellista, että nuori ylipäätään äänestää, puolueesta riippumatta. Se ei tarkoita lapsuuden mittaista lobbausta, vaan se tarkoittaa politiikkaa osana elämää aina. Lyhyesti ja ytimekkäästi, ilman poliittista jargonia. Nuoria ei pääsääntöisesti kiinnosta kuunnella pitkää paasausta, kun koko ajan on kiire ja virikkeitä samalla ympärillä paljon. Väestörakenteemme huomioiden tämä on takuuvarmasti aivan liian vähän. Perusturva selkeyttäisi sosiaaliturvaa. Vaalikoneita, joiden kysymyksiä ei välttämättä ymmärrä. Kuluneella kaudella eduskunnassa on istunut vain yksi 1990-luvulla syntynyt kansanedustaja. Tilastokeskuksen mukaan syrjäytyneiden osuus 20–24-vuotiaista romahti päättyneellä hallituskaudella peräti 21,4 prosenttia, joten Suomeen syntyneet 140 000 uutta työpaikkaa vähensivät syrjäytymistä enemmän kuin mikään muu hanke tai tukijärjestelmä koskaan. Työskentely opiskeluaikana antaa tärkeää kokemusta ja eväitä valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen. Yrittäjänä olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa työntekijä on kieltäytynyt työpaikasta, koska sosiaaliturvan edut ovat olleet samat kuin minun tarjoamana työehtosopimuksen mukainen toimistoapulaisen palkka. Sen tulee kuulua. Ehdokkaat voivat kantaa kortensa kekoon puhumalla nuorten asioista ymmärrettävällä kielellä. Aikanaan lähdin mukaan politiikkaan siksi, että nuoria oli liian vähän päättämässä tai edes ehdokkaana. Politiikka on nuorelle kaukaista ja paikoitellen vaikeasti ymmärrettävää. Tällöin demokratia toimii myös varmemmin. Kaikki ammatit ovat tärkeitä, eikä yhteiskunta pärjää, jos työkykyiset ihmiset eivät ole motivoituneita antamaan omaa työpanostaan. Perusturva edistäisi luovuutta, lisäisi yritteliäisyyttä alentamalla riskinoton kynnystä ja antaisi kansalaisille paremmat mahdollisuudet päättää omasta elämästään. Terve taloudenpito tuottaa paljon hyvää, mutta helppoheikkien taloudenpidon seuraukset ovat täysin päinvastaiset. Jocka Träskbäck eduskuntavaaliehdokas (kok.) Verovapaa ansiotulo 20 000 euroa ja perusturva köyhimpien tueksi Seuraavalla hallituskaudella Suomessa on käynnistettävä mittava sosiaaliturvauudistus. Meillä ei ole varaa hyvinvointivaltioon ilman tällä kaudella aikaansaadun positiivisen työllisyysja talouskehityksen jatkumista. Vaikka nuorten kiinnostus politiikkaan onkin noussut, liian moni kertoo olevansa vielä “aivan pihalla” politiikasta. Eihän työttömyys voi olla sosiaaliturvan tavoite, vaan työllistyminen ja ihmisten saaminen mukaan yhteiskunnan rakentamiseen. Uskon, että se lisäisi luottamusta ja mahdollisuutta yhteistoimintaan sekä vähentäisi työttömyyttä myös tekemällä osa-aikaisen työnteon kiinnostavammaksi ja kannattavammaksi. Nuoren on helppo uskoa valtamediaa, joka ei anna yhdestäkään puolueesta tai heidän teemoistaan täysin realistista kuvaa. Miten yhteiskunta voi sitten auttaa tässä. Koska kasvattamisen tulee olla pääasiassa vanhempien vastuulla, tulee vanhempien myös ottaa vastuu nuorten poliittisesta kasvatuksesta, tai edes poliittisesta tietoudesta. Ei niin, että kaikki tulee käytännössä kerralla 9. Tällöin asioita on helpompi ymmärtää ja tällöin on myös helpompi äänestää. Meidän tulee panostaa nuoriin ja heidän tietoisuuteensa, jotta saamme nuoret ymmärtämään järjestelmäämme sekä antamaan äänensä. Tai vaihtoehtoisesti lisäverojen, holtittoman taloudenpidon ja tulevien sukupolvien holtittomasti paisuvan velkataakan puolesta. Etlan mukaan puolet uusista työpaikoista syntyi hallituksen ansiosta ja puolet kansainvälisen talouskehityksen ja edellisen hallituksen eläkeuudistuksen ansiosta. Valitettavasti emme kuitenkaan voi maksaa kaikista töistä korkeita palkkoja, vaikka jokainen ammatti onkin arvokas. Aivan liian monessa perheessä puhutaan politiikasta vain vaalien kynnyksellä, jos silloinkaan. Jos opiskelijalla on halua ja jaksamista tehdä töitä opiskelun rinnalla, valtion ei pitäisi rangaista häntä siitä opintotuen leikkaamisella. Sitä paitsi, mitä suurempi äänestysprosentti meillä on, sitä vahvempi mandaatti kansanedustajilla on. Työ on siis parasta sosiaaliturvaa. Opetussuunnitelmaan tulisi lisätä koko peruskouluajalle tietoa meidän poliittisesta järjestelmästämme, puolueettomasti puolueista ja äänestämisestä, ihan käytännön tasolla. Hyvin toteutettu perusturvamalli antaisi ihmisille mahdollisuuden kehittää itseään ja tehdä työtä joustavasti eri elämäntilanteissa. Tuetaan työntekoa ja pidetään kaikki mukana yhteiskunnan kehittämisessä! Seppo, Sergei Kapanen kansanedustajaehdokas (sin.) Yksi vaaliteemoistani on sukupolvenvaihdos, nuoret mukaan päätöksentekoon. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Saimme äskettäin hyviä uutisia syrjäytymisen vähenemisestä varsinkin uusien työpaikkojen ansiosta. Hyvinvointivaltio ei tarvitse nyt hoivavaaleja, sotevaaleja tai ilmastovaaleja, sillä tarvitsemme ennen kaikkea talousvaalit. Olen keskustellut tästä todella monen nuoren kanssa ja olen todella huolestunut. Mitä nuori sitten voi tehdä. Auri Siika-aho, 26 eduskuntavaaliehdokas (ps.) Hyvinvointivaltio tarvitsee talousvaalit Tarvitsemme sukupolvenvaihdoksen eduskuntaan – nuoret asialle. Perusturva auttaisi pienituloisia, kun työnteko toisi kaikissa tapauksissa lisää tuloja ja hyvinvointia, eikä uhkaisi toimeentuloa, kuten nykyisessä järjestelmässä voi kannustinloukkujen takia usein käydä. Puhumattakaan työpaikan saaneiden kokemasta inhimillisestä hyvästä. Huhtikuussa suomalaiset saavat äänestää vaaliuurnilla terveen taloudenpidon, työllisyyden parantumisen sekä velkaantumisen ja syrjäytymisen vähentämisen puolesta. Tällä hetkellä erilaisten tukien kenttä on pirstaleinen, eikä ihminen aina edes tiedä, mitä tukia hänen kuuluisi saada ja mitkä ovat hänen oikeutensa. Järjestelmä on muutettava pikaisesti, koska nykyisellään työnteko ei ole houkutteleva eikä kannattava pienituloisille. Tulojen kasvaessa perusturvasta saatu hyöty perittäisiin takaisin verotuksen kautta. Nuoren äänen
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiirin äänestysprosentti oli 70,5. Nyt hän ei lyö leimakirveellä ilmastovaalimerkintää. Se on merkittävämmässä roolissa kuin aiemmissa eduskuntavaaleissa. Se on kiinnostava juonne, jota vaalituloksen selvittyä on kiehtovaa arvioida. Tiedotusvälineet viljelevät mielellään ministeriteemaa. Maan kakkoskasvukeskuksen ääni haluttaisiin tuoda esille valtakunnallisessa päätöksenteossa. Huhtikuussa valitaan parlamentaarikot seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Toukokuussa kansalaiset jakavat valtakirjoja europarlamenttivaaleissa. Juuri nyt eduskuntavaalikampanjoinnin kiihtyessä ja ennakkoäänestyksen lähetessä tapahtuu koko ajan kiinnostavia asioita. Perussuomalaiset tekevät poikkeuksen, sillä puolue pitää ilmastonmuutosta muita vähemmän huolenaiheena. Tiihonen muistuttaa osan vaalikoneista painottavan puolueita, joten niiden vinkkelistä katsottuna mikään ryhmä ei jää paitsioon. Kyseenalaistamisella herätellään äänestäjiä miettimään asiaa. Tampere on merkittävä opiskelijakaupunki. Tarjolla on 20 puolueen ja yhdistyksen listat. Aino Tiihosen mielestä puolueiden päätähtäin on tällä hetkellä ilmiselvästi eduskuntavaaleissa. Tiihosen mukaan maahanmuutto on aihe, joka koskettaa tiiviisti työvoimaja ilmastopolitiikkaa. He haastavat istuvia kansanedustajia. Julkisuus nimesi ennenaikaisesti huhtivaalit ilmastovaaleiksi. Täysin mahdollista on, että joku ehdokas onnistuu houkuttelemaan kannattajansa taakseen. Vuoropuhelua käydään hyvin monilla eri alustoilla. Sote ja vanhusten hoiva ovat näkyvästi esillä puolueiden sanomissa. Demareiden Jukka Gustafsson toimi opetusministerinä vuosina 2011-2013. Huhtivaaleissa kunniasta ja maineesta kisaavat Liike Nyt, Sininen tulevaisuus ja Seitsemän tähden liike ovat kiinnostavia seurattavia siksi, että näiden riveissä on ehdokkaana muista puolueista tuttuja nimiä. Lisäksi koulutus ja maahanmuutto nousevat esille. Toki ministerispekulaatio tuo lisäjännitystä eduskuntavaaleihin. Ehdokaslistat pyrkivät houkuttelemaan äänestäjiä mahdollisimman laajalla skaalalla, Aino Tiihonen sanoo. Tätä mieltä on Aino Tiihonen, jonka mielestä suuret muutokset ovat kovin epätodennäköisiä. Ilmastonmuutos on keskeinen teema. Tämä on esimerkki seurattavasta asiasta. Tiihonen sanoo, että tämänkertaisten eduskuntavaalien yhteydessä on käyty pirteää julkista keskustelua vaalilupausten ympärillä. Niin kansanedustajaehdokkaat kuin äänestäjät miettivät sosiaalisen median voimaa. Suomalaiset käyvät vaaliuurnille tänä keväänä kaksi kertaa. Huomionarvoista on se, paljonko äänioikeutetut äänestävät nimenomaan ehdokaskärjellä eivätkä puolue edellä. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 Puolueiden valtakunnalliset pääteemat hallitsevat vaalikeskusteluja Pirkanmaallakin Valtio-opin väitöskirjatutkija Aino Tiihonen Tampereen yliopistosta sanoo vaalitutkijan elävän parhaillaan kulta-aikaansa. Toistaiseksi ennalta-arvaamattomia juttuja ei ole ilmaantunut, Tiihonen toteaa. On kyseenalaistettu, pystyvätkö puolueet yleensä pitämään kiinni lupauksistaan. Some tarjoaa niin Arkadianmäelle pyrkiville kuin äänestyskoppeihin rynnistäville kansalaisille keskustelufoorumin. Vuoden 2017 kuntavaaleissa hyvin pärjänneet ehdokkaat ovat joukolla mukana tämänkertaisissa eduskuntavaaleissa. Teemoista, jotka liittyvät tiiviisti EU-vaaleihin, puhutaan eduskuntavaalien yhteydessä. Toivottavasti meppien valinta jaksaa vielä innostaa kansalaisia. Sosiaalija terveydenhuollon uudistus eli sote jäi pöydälle pääministeri Juha Sipilän hallitukselta. Havaintojeni mukaan suuren yleisön mielenkiinto on hyvin tutuissa ja luontevissa aiheissa. Aino Tiihonen korostaa, että vaalit voidaan nimetä vasta lopullisen vaalituloksen jälkeen. Somemaailma mahdollistaa yllätyksellisyyden. Kaiken kaikkiaan sote luo dynamiikkaa keskusteluun. Miten innokkaasti kansalaiset ryntäävät vielä vaaliuurnille, on täysi mysteerio. Haasteasetelma on kiinnostava. Jokin päivä voimme olla tilanteessa, josta tyhjästä ja tuntemattomuudesta nouseekin ennennäkemätön ja odottamaton aihe, joka kerta heitolla valtaa kaikkien huomion. Vaaliliiton ovat solmineet Kansalaispuolue ja Suomen Kansa Ensin, Liberaalipuolue ja Piraattipuolue sekä Suomen Kommunistinen Puolue, Eläinoikeuspuolue ja Feministinen puolue. Vuoden 2017 kuntavaaleissa hyvin pärjänneet ehdokkaat ovat joukolla mukana tämänkertaisissa eduskuntavaaleissa. Nyt tehtävissä tutkimuksissa kysytään äänestäjiltä, vaikuttivatko vaalilupaukset äänestyspäätöksiin, Aino Tiihonen kertoo. Sitä ennen ministerin salkku oli Kimmo Sasilla, joka kuului pääministeri Paavo Lipposen toiseen liikenneja viestintäministerinä vuosina 20022003. Pirkanmaalaiset ministerit ovat harvinaisia. Vaalipäivän jälkeen tiedämme tämänkin. Tiihosen mukaan Pirkanmaan vaalipiirissä on solmittu useita vaaliliittoja, jotka saattavat jäädä äänestäjille vieraiksi. Maassamme jännitetään ja kootaan juuri uutta hallitusta, kun EU-vaalit ovat ajankohtaiset. -EU-vaalit ovat täydellisesti kotimaan vaalien varjossa. Tiihonen muistuttaa ministerin postin olevan ministerin posti – tehtävässä ei hoideta oman vaalipiirin hankkeita. Tiihonen huomauttaa, että EU:ssa on parhaillaan menossa isoja asioita, joiden tiimoilta riittäisi paljon keskusteltavaa. Maakunta on voimakkaasti kasvava alue, mikä motivoi ministeritoiveita. Näissä keskusteluissa ovat esillä esimerkiksi niin vanha tuttu Nato-jäsenyys kuin pian ajankohtainen ilmavoimien hävittäjähankinta. Aiemmin ilmastonmuutos oli lähinnä Vihreiden listalla. Niitä viljelee myös valtamedia. Muutaman prosenttiyksikön heitto suuntaan tai toiseen olisi jo aidosti iso muutos, hän huomauttaa. Pirkanmaan vaalipiirissä äänestäjät valitsevat ehdokkaansa 251 kandidaatista. He haastavat istuvia kansanedustajia. Kiinnostavatko uudet ideologiat. Tiihonen seuraa silmät tarkkoina vaalitannerta, sillä hän toimii Yle Tampereen kommentaattorina varsinaisen vaalipäivän tuloslähetyksissä. Tiihonen teroittaa äänestäjien aktivoitumisen syiden olevan aina monen tekijän summa. En ryhdy arvioimaan, mihin eduskuntavaalien äänestysprosentti asettuu. Tiihonen teroittaa, että nykymaailmassa on paljon erilaisia keskustelualustoja, joilla taitetaan peistä mitä ihmeellisimmistä aihepiireistä. Media perää, saako Pirkanmaa painoarvollaan ministerin. Vaalitulosten tutkijat perehtyvät huhtivaalien jälkeisissä tutkimuksissaan ensimmäistä kertaa vaalilupauksiin. Vaaliliittojen päämääränä on pienpuolueiden menestyksen maksimointi. TEKSTI: Matti Pulkkinen KUVA: Matti Pulkkinen. Voiko pienpuolue ehdokkaineen jäädä suurten varjoon. SDP:n Pia Viitanen oli kulttuurija asuntoministerinä vuosina 2014-2015 Jyrki Kataisen sekä Alexander Stubbin hallituksissa. Haasteasetelma on kiinnostava, Aino Tiihonen sanoo. Ministerikaipuu kumpuaa vahvasta pirkanmaalaisesta identiteetistä. Puolueiden erot ilmastonmuutoksen torjumiseksi eroavat kuitenkin merkittävästi toisistaan. Tämänkertaiset ehdokaslistat eivät profiileiltaan poikkea suuresti aikaisemmista vaaleista, hän vertailee. Tiihonen pitää merkittävänä sitä, että myös uudet vaihtoehdot ovat onnistuneet keräämään täydet ehdokaslistat eli 19 vaihtoehtoa. Puolueet ovat nostaneet ilmastonmuutoskysymykset vahvasti agendoilleen. Vaalien pääaiheiksi muodostuvat asiat, jotka yhteiskunnassamme vaativat uudistuksia. Puolueilla on täysi työ saada ihmiset hereille ja kiinnostumaan maanosan päätöksenteosta, hän toivoo. Täällä on runsaat 40 000 opiskelijaa. Tiihosen mielestä lähestyvät eduskuntavaalit näyttävät puitteiltaan olevan hyvin samankaltaiset kuin edelliset vaalit vuoden 2015 keväällä
Ruokaketjun asiantuntija. Yhdenvertaisuutta korostava yhteistyön tekijä. Vesilahtelaisten ehdokkaiden ennätyksellinen määrä kannusti myös järjestämään tapahtumaa. Vesilahden yhtenäiskoulun ylempien luokkien oppilaat saivat kirjoittaa kysymyksiä ennen paneelia yhteiskuntaopin tunneilla. Kysytyimmät ja ajankohtaisimmat kysymykset ja aiheet kysyttiin ja tuotiin esille paneelikeskustelussa. Vesilahden nuorisovaltuusto halusi järjestää paneelin yhtenäiskoululla tuodakseen tietoutta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja vaaleista nuorille. 148 Marjo MäkinenAakula marjomakinen-aakula.fi Vesilahden nuorisovaltuusto järjesti vaalipaneelin koululla Vesilahden yhtenäiskoululla seurattiin aprillipäivänä vesilahtelaisten eduskuntavaaliehdokkaiden vaalipaneelia koulupäivän aikana. Nuoria kiinnostivat myös ehdokkaiden kannat erilaisista lakialoitteista ihmisoikeuksiin ja kehitysyhteistyöhön liittyen Aino-Riikka Simula ja Harri Penttilä osallistuivat Vesilahden nuorisovaltuuston järjestämään vesilahtelaisehdokkaiden vaalipaneeliin maanantaina.. Nuoria askarruttivat erityisesti ilmastonmuutos ja nuorten terveydelliset ja sosioekonomiset edellytykset koulunkäyntiin ja hyvään pohjaan työelämälle. Työllistyminen on meidän tärkein teema! M ak sa ja : eh do ka s it se Nainen Keskeltä Ilmoituksen maksaa: Keskustan Oriveden py. Paneeliin osallistui Harri Penttilä (kesk.) ja Aino-Riikka Simula (kesk.). Nuorisovaltuusto kutsui paneeliin kaikki viisi Vesilahden eduskuntavaaliehdokkaista. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 TEKSTI: Michaela Jokiniemi KUVA: Michaela Jokiniemi 222 www.seppokapanen.fi K A P A N EN S EP P O Yrittäjyyden ja hyvinvoinnin puolesta. Maaseudun ja kaupungin tasa-arvon puolustaja
19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 MEILLÄ TAITAA OLLA SAMA SUUNTA. 42 43 44 45 46 MARKO ASELL JUKKA GUSTAFSSON ESA JÄRVENPÄÄ HANNU JÄRVINEN SOFIA JULIN liikuntapaikkahoitaja, liikunnanohjaaja AMK, NOKIA kansanedustaja, TAMPERE autokorimekaanikko, palokunnan päällikkö, HÄMEENKYRÖ trukinkuljettaja, pääluottamushenkilö, AKAA järjestösihteeri, hallintotieteiden ylioppilas, TAMPERE 57 58 59 60 MARIA PÄIVÄNEN JARI ROSLÖF TARU TOLVANEN PIA VIITANEN lasten, nuorten ja perheiden palvelulinjan päällikkö, YTM, LEMPÄÄLÄ pääluottamusmies, NOKIA talouspalvelutiimin esimies, tradenomi BBA, PIRKKALA kansanedustaja, TAMPERE 52 53 54 55 KAISA LÄÄRÄ ILMARI NURMINEN LEENA MANKKINEN SANNA MARIN 56 EERO PIRTTIJÄRVI pormestarin erityisavustaja, YTM, TAMPERE kansanedustaja SASTAMALA toiminnanjohtaja, sosionomi, YLÖJÄRVI kansanedustaja, HM, TAMPERE sosiaalityöntekijä, YTL, MÄNTTÄ-VILPPULA 47 48 49 50 51 JYRI KERÄNEN JONI KUMLANDER JOHANNA LOUKASKORPI MARIE KUUSINEN HANNA LAINE lähihoitaja, TAMPERE asiakkuuskoordinaattori, sosiaalipalvelut, VALKEAKOSKI apulaispormestari, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, TAMPERE asentaja, TAMPERE lähihoitaja, KANGASALA maksaja: Pirkanmaan sosialidemokraatit
Esimerkiksi kylätoiminnan piirissä tehdään vuosittain yli kuusi miljoonaa vapaaehtoistyötuntia Suomen kylissä ja kortteleissa yhteiseksi hyväksemme. Juuri yhtenäisyydessä on pienen kansakunnan vahvuus, mikä on todistettu useilla kansainvälisillä tutkimuksilla. Hallitusten ja oppositioiden sijaan tarvitsemme nyt sillanrakentajia ja kuplanpuhkojia. Suomi-tarinassa kaikki eivät enää olekaan samassa junassa. Yhtenä maailman vähiten empaattisista kansoista toisen asemaan asettuminen onnistuu meiltä huonosti. Pohjoisen kansakuntamme elinvoima olisi turvattava, vaikka syntyvyys laahaa pohjalukemissa, talouskasvu on taittumassa ja edes uudet työpaikat eivät pelasta, kun niihin ei löydy tekijöitä – ainakaan kotimaasta. Jakolinjoja tuntuu olevan useita: maaseutu-kaupunki, yrittäjät-palkansaajat, työlliset-työttömät, kantasuomalaiset-maahanmuuttajat, nuoret-ikäihmiset jne. Ehkä jo ensi kesänä kaupunkien vapaaehtoiset matkustavat junalla kylille ennallistamaan soita ja kunnostamaan metsiä – näin voi hyvittää tekemänsä Thaimaan lomamatkan! Valtakunnallisessa Avoimet Kylät -tapahtumassa lauantaina 8.6. Osallistuva demokratia ei haasta, vaan tukee parlamentaarista demokratiaa. Mitä suurempi uhka meihin on kohdistunut, sen yhtenäisempinä olemme seisseet. syntyy myös Suomen elinvoima tehdään kylissä ja kortteleissa – yhdessä. Vaalit ovat tulossa ja Suomen suuntaan haetaan muutosta. Marjo Airosto 234 Tavoitteeni: • Toisen asteen opinnot maksuttomiksi • Varainsiirtovero pois oman asunnon ostajilta • Aurinkopaneelien ja pientuulivoimaloiden hankintakustannuksiin avustusta • Työeläkeindeksin muuttaminen lähemmäksi puoliväli-indeksiä M ak sa ja: M ar jo A iro sto https://marjohannelenblogi.blogspot.com/marjo.h.airosto@gmail.com Itsenäinen Suomi vietti hiljakkoin satavuotissynttäreitään yhdessä-teemalla. Ymmärryksen rakentaminen lähtee paikallistasolta, omista yhteisöistämme, joissa on joukkovoimaa. Esimerkiksi harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä sai työnsä tuloksekkaaseen päätökseen tämän hallituskauden aikana. SINÄ PÄÄTÄT. ME KAIKKI VAIKUTTAMASSA. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 3.4.2019 M ak sa ja : eh do ka s its e TIETOA, TAITOA JA TARMOA KATARIINA PYLSY EDUSKUNTAAN PIRKANMAALTA Elinvoimainen maaja metsätalous sekä yrittäjyys ovat koko kansakunnan selkäranka. Tyypillistä on huudella iskulauseita omasta poterosta käsin ja jättää kuunteleminen muille. Esimerkiksi luovuutemme ja ongelmanratkaisukykymme yhdistetään maailmalla omalaatuiseen yhtenäiskulttuuriimme. Parlamentaarinen valmistelu tarkoittaa asioiden tekemistä yhdessä, kaikkia osallistaen ja kuullen. Päättyvällä hallituskaudella eriarvoistuminen ja yhteiskuntamme kuplautuminen ovat nostaneet päätään. Uusikaan hallituskoalitio ei tule onnistumaan sotessa, kestävyysvajeen paikkaamisessa ja muissa tulevaisuutemme kannalta kriittisen tärkeissä kansallisissa projekteissa, jos se puskee niitä yksin. MINULLE TÄRKEITÄ OVAT: • maaja metsätalous, maaseutu • omavarainen elintarviketuotanto • yrittäjyys • ilmastonmuutoksen torjunta • biotalous • luonto • tieverkko, erityisesti yksityistiet • julkinen liikenne • koulutus • kulttuuri • ja tietenkin IHMINEN! OLEN: • maaseutujohtaja (40 vuoden työura maataloushallinnossa) • luomuviljelijä • Hämeenkyrön Maisemakahvilan yrittäjä • neljän lapsen äiti Maatalousja metsätieteiden maisteri, agronomi 152 M ak sa ja : Ka ta ri in a Py ls yn tu ki yh di st ys www.pylsy.fi TIMO RANNELMA yrittäjä, isä, pappa lapsiperheitä tuettava palvelut säilytettävä maahanmuutto järkeväksi (sit.) Facebook: Timo Rannelma eduskuntaan 2019 114 Maksaja: ehdokas itse www.facebook.com/kinnusenjari JARI KINNUNEN Rikosylikomisario 29 kinnusenjari.fi Ilm oitu kse n ma ksa ja: Jar i Kin nun en Turvallisen Suomen tekijä KÄSISSÄSI ON AVAIMET MUUTTAA SUOMALAISTA PÄÄTÖKSENTEKOA. Järjestömme kyläja korttelijaostot puhaltavat yhteen hiileen muun muassa hiilensidonnan ja muiden ilmastotekojen edistämiseksi