sivu 16 HANNU AHOLAITA ”Olen rutiinien ystävä.” – sivu 14 Tykkää meistä Facebookissa!. sivu 10 Suomen suurimmat häät Mirella ja Eetu Erander saivat toisensa radiossa, koska halusivat helpot häät. sivu 12 Judo on yhä suositumpaa Laji on ottanut jalansijaa Lempäälässä ja muutenkin Suomessa. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 19.7.2017 86. 13 Varainkeruuta ladulle Jos tykkilumiladun tekoon ei löydy kymppitonnia, latua ei tehdä ensi talvena. vuosikerta N:o 29 Tukkilaisromantiikkaa Merunlahdella Laulu soi, kun tukkilaiset saapuvat Merunlahden kesäteatteriin s. sivu 5 Viina virtasi sisävesilaivoilla Sisävesiliikenteen historia on täynnä kovaa kilpailua ja paheksuttua toimintaa
MM-kisoista tulee kunnalle vetovoimatekijä vailla vertaa. Guns N’ Roses veti Hämeenlinnaan 55 000 ihmistä loppuunmyytyyn Kantolan tapahtumapuistoon. Paikkojakin varmasti löytyisi, mutta mistä löytyisi järjestäjä. kolumni Piikki LEMPOFESTIT VAI VESILAHTIPOP. Nostakaamme heidät ansaitsemalleen jalustalle. Joidenkin suoritukset saavat paljon julkisuutta, mutta toisten ennätykset ja mestaruudet kuitataan lyhyellä uutisella paikallislehdessä. Palataan nykyhetkeen. Tampereella alkavat juuri Tammerfestit ja loppukesästä vuoronsa saavat Blockfest ja Sauna Open Air. Voisiko syy menestykseen löytyä nostalgiasta. Esiintyjinä ovat festarista toiseen samat nimet. Väkeä riittää vesisateesta ja koleasta ilmasta huolimatta. Mukana jammaavat myös heidän vanhempansa. Syy menestykseen on siis oltava muualla kuin esiintyjärepertuaarissa. Se on ollut näkyvissä jo monena vuonna. Nostalgianälkäiset aikuiset ja juhliva nuoriso mahtuvat nykyään samoille festareille. Festarit eivät enää ole pelkästään nuorten temmellyskenttiä. Monen lähipiirissä on varmasti henkilö, joka on saavuttanut voiton jossakin merkittävässä lajissa. tätä mieltä T iedotteita loppuunmyydyistä festareista ja festaripäivistä tippuu tasaiseen tahtiin sähköpostiin. Kun kansallisesti tärkeät lajimme nostetaan niille kuuluvaan arvoonsa, ja joitakin niistä pyritään tulevaisuudessa saamaan olympialajeiksi, on Lempäälän ja Vesilahden oltava hereillä. Näin lisätään hakemusten uskottavuutta. Hankkeisiin kannattaa anoa veikkausvoittovaroja. Mutta tuossa vaiheessa soisi, että ihminen pääsisi mahdollisimman nopeasti kiinni siihen ihan omaan elämäänsä. Rosa Meriläinen, Anna Mestareiden maa . Moni on hankkinut meriittejä vihdanteossa, joku on nakannut kännykkää pidemmälle kuin kukaan muu ja onpa paikallinen voimanpesä voinut voittaa peräti rautakankikävelyn maailmanmestaruuden. Näyttöjen pitäisi riittää, mestaruuksia on tullut jo tähän asti paljon enemmän kuin yleisurheilussa tai hiihtolajeissa. Vai onko. Siitäkin huolimatta, että tähän ikään mennessä on oppinut, ettei vuosi sinne tai tänne ei elämän mittakaavassa ole yhtään mitään. Tuskin, joten meidän on panostettava harjoitteluun. Viimeksi mainettamme ulkomailla kasvatti laajalle levinnyt video naku-uinnin maailmanennätyksestä. Mies kysyi toiselta: ”Aiotko kiertää paljon kesätapahtumia?” Vastaus kuului: ”Kyllä, monet niistä hyvinkin kaukaa.” Kirjoittaja tutkii yhteiskunnan ilmiöitä piikkipaikalta.. Ultra Bra teki paluun Ruisrockissa ja keräsi keikalleen huikean määrän väkeä. Poimintoja Katariina Onnela . Jotkut kilpailuista ovat maailmankuuluja, kuten MM-tason tapahtumien pitääkin olla. Heitä on paljon enemmän kuin osaamme arvatakaan. Uskon vakaasti siihen, että ihmiset pääsääntöisesti ottavat vastuuta silloin kun heille antaa valtaa. Suomen urheiluliiton ja olympiakomitean pitää ohjata suurimmat tuet näihin omiin lajeihimme. Roope Lipasti, Kotivinkki Suomi on täynnä mestareita. Saatatte olla autuaan tietämättömiä siitä, että naapurustossanne asuu saappaanheitossa piirinmestaruuden voittanut sankari. Ihmiset kasvavat tehtäviensä tasalle, kun heille annetaan siihen itsenäinen mahdollisuus. Valkeakoskella järjestetään tänä kesänä kaksi suurta musiikkitapahtumaa: Työväen musiikkijuhlat ja uutena Iskelmäkesä-tapahtuma. Esimerkiksi eukonkantokisoissa voitto on lipsahtanut joitakin kertoja virolaisille ja suomalaiset ovat jääneet nuolemaan näppejään. Pitäisikö harkita jonkinlaista valmennustukea, jotta he voisivat puolustaa mestaruuttaan kunniakkaasti taas ensi kesänä. Pitäisikö meidän sulkea ulkomaalaiset osallistujat pois ikiomista kisoistamme. Myös olympialajeista tutut vilpilliset keinot ovat pesiytyneet muutamiin lajeihin. Voimme tosiaan olla ylpeitä, että missään muualla ei yhtä moni ihminen ole uinut yhtä aikaa alasti. Kyseiset bändit ovat paistatelleet suosiossa kymmeniä vuosia ja niiden alkuaikojen fanit lähentelevät vahvasti keski-ikää. Sitten he vaipuvat unohduksen yöhön, kunnes seuraava kesä koittaa, ja tulee tilaisuus uusia mestaruutensa esimerkiksi wc-paperirullan tai pärekopan heiton MM-kisoissa. Kesäinen musiikkitapahtuma hyvillä artisteilla kuitenkin puuttuu. Hoivaajan valta on kaunista ja palkitsevaa. Lähellä tapahtuu, mutta ei aivan kotikonnuilla. Löylykilpailuissa on käytetty kipua lieventäviä aineita, jotta iho ei tuntisi kuumuutta. Varsinkin heinäkuun viikonloppuina uusia mestareita leivotaan pitkin Suomea mitä erilaisimmissa kilpailuissa ja tapahtumissa. Vaarana on, että kansainvälinen kilpailu kiristyy kaikissa näissä suomalaisten keksimissä lajeissa. Kunnollisten suorituspaikkojen suunnittelu on käynnistettävä heti ja varattava niille myös rahoitus investointiohjelmaan. Voisimmeko silloin kutsua niitä maailmanmestaruuskilpailuiksi. Legendaarinen Puntala-rock toki on luku sinänsä. Mahtaako missään muussa maassa olla niin paljon maailmanmestareita ja ennätyshenkilöitä kuin Suomessa. Vanhempien näkökulmasta on masentavaa jos nuori ei pääsekään sinne minne haluaa. Solahtaisi opiskeluarkeen, pääsisi vähän suurempiin ympyröihin kuin mitä meidän takapiha tarjoaa. Jyväskylässä lavalle kipusi kotimaisen musiikin järkäleitä Popedasta Yöhön ja Dingoon. On pikaisesti päätettävä, minkä lajin MM-kisojen järjestämisoikeuksia haetaan. Olen eri mieltä. Halun tehdä hyvää elävälle olennolle. Koira nostaa esiin sen vastuuntunnon, joka lapsessa luontaisesti on. Himos, Suomipopfestarit Jyväskylässä, Kuopion viinijuhlat, Ruisrock ja niin edelleen. Viime kesänä 30 000 rokkasi Ratinassa Eppujen tahtiin. Sanotaan, että koira opettaa lapselle vastuunkantoa. Halun pitää huolta pienemmästä, joka on meistä riippuvainen. Vuodesta toiseen suosittu tapahtuma tuo väriä Lempäälään isolla kädellä ja väkeä ympäri Suomea. Julkisuus on taattu ja kisaturisteja on kohta kylä mustanaan
03 375 2484, 0400 628 870 24 VUODEN KOKEMUKSELLA Energiaa koko vuodeksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmavesijärjestelmä n OSO-varaajat kestävät – 10 vuoden takuu 9 kW, 12 kW, 16 kW – 30°C TESTIVOITTAJA 12/13 PANASONIC HE12PKE Energiaa talveksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmavesijärjestelmä n OSO-varaajat kestävät – 10 vuoden takuu TESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH 9 kW, 12 kW, 16 kW – 30°C Lämpö ä jopa pakkas esta Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Osallistu kesäkuvakisaan!. 03 375 2484, 0400 628 870 Tilaa ilmainen esittely kotiisi! • Ilmalämpöpumput • Ilma-vesilämpöpumput • Maalämpöpumput • Poistoilmalämpöpumput • Lämmöntalteenotto LTO • Aurinkolämpö • Aurinkosähkö Omakotitaloista aina isoihin 100kW ratkaisuihin. 03 375 2484, 0400 628 870 KYLMÄJA KUUMAHUOLTO MATIKKA OY KODINKONEHUOLTO Myllyvainiontie 33, Lempäälä vmatikka@kolumbus.?, www.vmatikka.. 10 00 YHTEISHINTAAN Soft Embo WC-PAPERI 24 rll ja Emilia TALOUSPAPERI 8rll ulkomyynti klo 10-18 Ikaalisten luomu: Pirkka KIRSIKKATOMAATTI 250 g (4,00/kg) MINILUUMUTOMAATTI 230 g (4,35/kg) PIKKUKURKKU 150 g (6,67/kg) ja LEHTISALAATTIRUUKKU 1 00 RS/KPL sis.pantit 0,30 (3,67/l), yks. Tervetuloa maistelemaan paikal lisia herkkuja! Samalla juhlitaan Hannan päivää sekä kaupan 2 v-synttäreitä! Tarjolla Ståhlbergin mansikkakakkua sekä Pauligin Juhla Mokka –kahvia klo 10-18 • Ikaalisten luomu • Gluteeniton leipomo Ilona • Elonen 5€ leipäkassit • Metsärannan liha • Puhdistamo • Nokian panimo limonadit • Tervens kikhernepastat MUKANA TAPAHTUMASSA TUOTE-ESITTELYIN: PERJANTAINA 21.7. Lempäälän-Vesilahden Sanomien perinteisen kesäkuvakisan satoa esitellään kuukausittain netissä ja lehden sivuilla. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 Vaihmalantie 120, 37500 Lempäälä, hiisi-golf.fi caddiemaster 03 3753 868 Hiisi-Golf on koko perheen kesäharrastus paikka Vaihmala ssa 6-reikäisellä par 3 Hiisi-kentällä pelaat ilman seuran jäsenyyttä tai green cardia. Kesän 2017 paras kuva palkitaan lahjakortilla. ellei toisin mainita p. Puh. Kisaan voi osallistua elokuun loppuun asti lähettämällä kesäisen kuvan sähköpostilla osoitteeseen toimitus@lvs.fi. www.k-supermarket.fi • 010 504 2200 2 99 PKT Juhla Mokka KAHVI 500 g (5,98/kg) 4 99 KG Herkkutorilta: Tapolan MUSTAMAKKARA NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA AINOASTAAN PE 21.7. 1,39/tlk (4,13/l) 1 00 KPL Leivo Patrik JÄLKIUUNIPALA 380 g (2,63/kg) 9 90 KPL Puhdistamo KOOKOSÖLJY 500 ml (19,80/l) 2 50 2 TLK Nokian panimo LIMONADIT Sun’n Root Beer ja Bloody Orange 330 ml Nämä tarjoukset voimassa to-su 20.-23.7. 0400 114 233, www.oilpoint.fi Ruokosmetsänkatu 13 A, Lempäälä (Ideaparkia vastapäätä) Palvelemme: ma-pe 8.00-17.00 Öljynvaihto aikaa varaamatta www.mobil1.fi Automaattivaihteiston 100 % öljynvaihtotyö Määräaikaishuollot kaikkiin merkkeihin ovh:stä 70 € -50 € talveksi! n Panasonicin ilmalämpöpumput – testivoittajan laatua n Päälämmönlähteeksi Panasonicin ilmaTESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. 03 375 2484, 0400 628 870 Energiaa talveksi! TESTIVOITTAJA 12/13 Panasonic HE12PKE HHHH – 30°C Lämpö ä jopa pakkas esta Kylmäja kuumahuolto Matikka Oy Myllyvainiontie 33, Lempäälä Puh. Ostettuja tuotteita koskevat yhteydenotot sähköpostitse markus.tuomi@k-supermarket.fi K U L J U N K A R T A N O Tampereentie 272, 37560 KULJU • AVOINNA JOKA PÄIVÄ! Ma-Pe klo 8-21, La-Su klo 9-21. Jokainen kisaan osallistuja voi lähettää 1-4 kuvaa. KLO 10 ALKAEN 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min
Äänestää voi 11. Vuoden Lempo on valittu Lempäälässä jo vuodesta 1994. Kesäkuun lopussa rakennuksen puurunko oli kokonaan valmis ja vesikatosta oli valmistunut 70 prosenttia. Työryhmän asettamat ehdokkaat vuoden 2017 Lempoksi ovat: • Titta Eräniitty, Taitokeskus Lempäälän vastaava opettaja, muotoilija ja käsityönopettaja • Henrik Haapala, jääkiekkoilija • Erja Herkkola, koulukuljetuksista vastaava linja-autonkuljettaja, vuoden 2013 koululaisajoneuvonkuljettaja • Jorma Lehtinen, talviliikuntaa edistävän vapaaehtoistyöntekijä, yrittäjä, erikoislääkäri, yhdistysaktiivi • Ilkka Mäkinen, Aimalan kirkkoetsinnän "isä", yhdistysaktiivi, kirjastohistorian dosentti, tutkija • Ville Niemelä, Hiihtomaaja Hopeasompa-projektien vetäjä • Sanna Oikarinen, rehtori, yhdistysja seurakuntaaktiivi. Varkaudet ja tuhotyöt tapahtuivat heinäkuun alussa, aikavälillä 1.7– 4.7.2017. Valinnan tueksi järjestetään yleisöäänestys. Vuoden Lempoa voi äänestää pääkirjastossa, Kuljun kirjastossa, Sääksjärven kirjastossa ja osoitteessa http:// www.lempaala.fi/uutiset/ vuoden-lempo-2017-yleisoaanestys/.. Ikkunoita päästään asentamaan noin kuukauden kuluttua. Äänestää voi joko työryhmän ennakkoon asettamaa ehdokasta tai omaa ehdotusta. Rakennukseen tulee maalämpö, jonka lämmityskaivot tehdään eloja syyskuun aikana. Venelaiturilla olleista veneistä anastettiin muun muassa polttoainetankkeja, joissa oli polttoainetta. Vesilahden kunnan julkaisema tiedote kirjaston edistymisestä on julkaistu 30. kesäkuuta kirjastotyömaan kerrottiin olevan noin 12 viikkoa jäljessä. syyskuuta 2017. Vuoden Lempo 2017 julkistetaan Lempäälä-päivänä 9. Vuoden Lempo voi toimia esimerkiksi kulttuurin, urheilun, järjestöelämän, politiikan, vapaaehtoistyön tai liike-elämän alailla. Suojapressun alumiinirunkoa oli väännetty ja veneestä oli anastettu kalastustarvikkeita sekä kaikuluotain. Tiedotteen mukaan myöhästymiselle ei ole yhtä erityistä syytä, vaan rakennustyömaa on edennyt hitaammin kuin alun perin on suunniteltu. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 VUODEN LEMPO 1994 M.A. Urakoitsija on toimittanut alustavan uuden aikataulun, mutta sitä ei ole vielä hyväksytty. Numminen 1995 Eero Lehtinen (Eetu Pelle) 1996 Raija Isotalo 1997 Reijo Lehtonen 1998 Sisko Kiiski 1999 Juha Kuisma 2000 Heikki Paavilainen 2001 Kirsti Kutila 2002 Pertti Salovaara 2003 Outi Nieminen ja Ismaila Sane 2004 Antero Korhonen 2005 Gero Hottinger 2006 Toivo Sukari 2007 Ritva Mäkelä 2008 Kirsti Uoti 2009 Markku Kuusjärvi 2011 Markku Sipilä 2013 Timo Palander 2014 Pirkko Fors 2015 Samuel Shipway 2016 Markus Perko Tuhotöitä ja varkauksia Lammasniemessä Vuoden Lempo -äänestys on käynnissä ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Poliisille on tehty heinäkuussa kolme rikosilmoitusta koskien veneitä, jotka ovat Lammasniemen venerannassa. Samaan aikaan tehdään pintalattiat. Rakennuksen vesikatto on rakenteilla ja katon on ilmoitettu olevan vedenpitävä koko rakennuksessa heinäkuun puoleen väliin mennessä. Valinnan tarkoituksena on Lempäälän tunnetuksi tekeminen myönteisellä tavalla. Työmaalla ei ole havaittu laatupuutteita rakentamisessa. Niitä voi ilmoittaa numeroon 0295445877. Edellisessä tiedotteessa 1. Vuonna 2017 Vuoden Lempon valitsee kunnanhallituksen perustama Lempo-työryhmä. kesäkuuta. TEKSTI: Katariina Onnela KUVA: Katariina Onnela Uusi kirjasto on lähes puoli vuotta myöhässä Syitä myöhästymiselle on useita Uuden kirjaston työmaa on pääurakoitsijan mukaan noin 23 viikkoa jäljessä alkuperäisestä aikataulusta. Poliisi kaipaa Lammasniemen tapahtumista havaintoja ja vinkkejä. Vesilahden uuden kirjaston valmistuminen on viivästynyt entisestään. Tunnustus myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminut myönteisesti Lempäälän hyväksi. Lämpöeristeitä ja sisälevytystä tehtiin niissä paikoissa, joissa se on mahdollista. Yksi bensatankeista oli alkuperäinen Suzuki-merkkinen. Kunnalla on työmaalla ulkopuolinen valvoja, jotta työt tehdään sopimusten ja yleisten rakennusmääräysten mukaisesti. Elokuun alussa pystytetään kiinteitä väliseiniä ja elokuun puolivälissä aloitetaan ulkovuorausta. Viime vuonna Vuoden Lempo -tunnustuksen sai Markus Perko. elokuuta saakka. Yhden veneen pressua oli vahingoitettu
Ladut täytyy myös ajaa päivittäin koneella. Latua käyttivät kilpaja kuntohiihtäjät. Hän kertoo, että on voittanut kaksi kirjapalkintoa ja konvehtirasian viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lipputuloilla on katettu seuran osuutta kuluista. Sanan alkuperästä on kaksi kilpailevaa selitystä. Vastaavanlaisia latuja on tehty Tampereelle, Valkeakoskelle ja Nokialle. Lempäälä on ollut eteläisessä Suomessa ensimmäisiä paikkoja, jossa syksyisin on hiihdetty. Iso työ seuraväelle on ollut myös tykkilumiladun lipputoimiston hoito 12 tuntia vuorokaudessa. TEKSTI: Juha Raunio. – Olemme erittäin hyvin tietoisia hiihdon merkityksestä terveyttä ja hyvinvointia edistävänä liikuntana. Vanhasta kännykästään Koppanen ei aio ainakaan ihan heti luopua, vaan pitää sitä varapuhelimena. Tykkilumilatu on ollut noin kilometrin mittainen. – Olemme harmittavassa tilanteessa, sillä ilman konetyötä ei näin massiivista kasaa ladulle levitetä ja konetyö maksaa. Lumi on tehty menneen talven pakkasilla lumitykillä, eli se on niin sanottua tekolunta, joka kestää kesän lämmön huolellisesti eristettynä varsin hyvin. Perinteisesti Lempäälän Kisan hiihtojaoston väki on levittänyt lumen ensimmäisten pakkasten tullessa, noin marraskuun alkukolmanneksella. – Kunnan näkökulmasta katsottuna tykkilumiladun teko on hiukan toivottoman tuntuista taistelua luonnonolosuhteita vastaan, kun niihin liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä, Erkki Häkli toteaa. Kaikkien Pirkanmaan Lehtitalon lehtien täystilaajien kesken arvottiin viime viikon maanantaina Samsung Galaxy A5 2017 -mallinen, kullanvärinen puhelin. – Täytyy sanoa, että olen iloisesti hämmästynyt, että onni suosi. Kausilipun hinta on sata euroa henkilöltä. Urheiluseuralla ei ole mahdollisuus suureen taloudelliseen riskiin, joten lumen levityskuluihin tarvittava kymppitonni on kynnysraja. Mobiilisovellus päätynee myös uuden kännykän ohjelmien joukkoon. Näin arvokasta palkintoa Koppanen ei muista voittaneensa koskaan. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 Koppanen pokkasi Samsungin MISTÄ TULEE SANA.... Hän voitti Pirkanmaan Lehtitalon kaikkien täystilaajien kesken suoritetussa arvonnassa Samsung Galaxy A5 -kännykän. Kunnan suuntaan halutaan totta kai neuvonpitoa jatkaa, että ainakin seuraavina vuosina Hakkariin tykkilumibaana saataisiin aikaan, Lempäälän Kisan hiihtojaoston puheenjohtaja Esa Virtanen tiedottaa. – Ja sitten menemme FinnLean ja ruokakaupan kautta takaisin mökille Tyvijärvelle. Kisan hiihtojaosto on käynnistänyt varainkeruun, jotta tykkilumilatu saataisiin tehtyä ja pidettyä yllä hyvässä hiihtokunnossa. Hiihdon ja seuratoiminnan kannalta tykkilumi on merkittävä tekijä, mutta nykyisen talousarvioraamin puitteissa joudumme tekemään useita kipeitä valintoja. Tästä syystä kustannuksetkin kasvoivat, sanoo Kisan hiihtojaoston puheenjohtaja Esa Virtanen. Talviurheilun osalta se tarkoittaa, että resurssit suunnataan latupohjien ja luonnonlumilatujen ylläpitoon sekä luistinratojen ylläpitoon, Häkli valottaa. Hiihtäjiä on tiedotettu Lempäälän vapaa-aikajohtajan Erkki Häkli n mukaan jo maaliskuussa siitä, ettei kunta tue tykkilumiladun tekemistä. – No ei se ihan niin vanha ole. Hän aikoo ottaa sen käyttöönsä heti, kun saa vanhasta Nokian Lumiastaan siirrettyä sim-kortin ja tiedot uuteen kännykkään. Tykkilumikasan levitys liipasimella Kunta ei tue tykkilumiladun tekemistä ensi talvena Hakkarin vapaaaikakeskuksessa, jäähallin takana olevassa notkossa töröttää massiivinen yli 4000 kuution lumikasa. – Onhan tykkilumiladulla hiihtäminen kuitenkin paljon halvempaa ja luonnonmukaisempaa kuin se, että kaikki urheilu ja liikunta vietäisiin sisätiloihin, Virtanen huomauttaa. – Nyt on ollut neljä peräkkäistä heikkoa lumitalvea, joten esimerkiksi viime talvena tykkilumilatu oli Hakkarissa käytännössä ainoa reitti, millä pystyi hiihtämään. – Viime talvena latujenteko palveli pitkälti Hoppareita, mutta tällaisia massiivisia kisatapahtumia ei ole Lempäälässä kuin äärimmäisen harvoin. Uudemman selityksen mukaan sana juontuisi alasaksasta, mahdollisesti ruotsin välityksellä. – Ensimmäiseksi täytyy vaihtaa tuo Radiolinjan simkortti uuteen puhelimeen, Koppanen nauraa vitsaillen. Android-käyttöjärjestelmä on hänelle entuudestaan tuttu Samsungin tabletista, jolla hän on lukenut juttuja Digilästä. Syksyllä LeKihiihto on maksanut ja hoitanut jäähileen kokoamisen sekä marraskuun alussa tykkilumen ja jäähileen koneellisen levityksen. Vanhemman mukaan puukko on johdos sanasta puu, koska puukossa kahva on yleensä puusta valmistettu. Sitä ovat kilpahiihtäjien ohella käyttäneet innokkaasti myös juniorit, kuntohiihtäjät ja satunnaissivakoitsijat. – Radan levitykseen vaaditaan kympppitonnin verran rahaa. HopeaSompa-kisat käytiin helmikuussa, eikä niihinkään saatu taivaalta luonnonlunta tarpeeksi, vaan järjestäjät joutuivat tykittämään lisää lunta sydäntalvenkin aikana, jotta esimerkiksi vaativat vesitornin nousut ja laskut olisivat olleet turvalliset. Kunnalle koitui kustannuksia huomattavasti edellistalvia enemmän viime vuonna pidettyjen HopeaSompa-kisojen, eli nuorten SM-hiihtojen, vuoksi, joten kunnan päätös on, että tulevana syksynä tykkilumikasan levitystä ei tueta. LeKin hiihtojaosto on tehnyt tykkilumen omalla lumitykillään, hoitanut tykkilumen varastoinnin ja kustantanut tarvittavat purut. Se on viime talven peruina säilötty purun alle odottamaan seuraavaa alkutalvea ja lumen levittämistä. Kunta on maksanut tykkilumen tekemisen vesija sähkökulut sekä latujen päivittäisen ajon koneella. Nyt on koossa vajaa 4 000 euroa, joka koostuu 26:stä kausilippuvarauksesta. Hiihtoväki myy etukäteiskausilippuja, joista saaduilla tuloilla on tavoiteena saada katettua radan perustamiskulut. Myös koululaiset käyttivät tykkilumesta tehtyjä latuja kiitettävän ahkerasti, muistuttaa Virtanen. Uidaan, saunotaan ja savustetaan kala, Koppanen kertoo päivän suunnitelmista. Lipun hinta veloitetaan vasta, kun tavoitesumma on saatu kokoon. Tykkilumen lisäksi ladulle on ajettu useita satoja kuutioita jäähallista kertyvää jäähilettä, jota on alettu kerätä pressujen alle suojaan jo lokakuun alusta lähtien. Keskialasaksan pook on merkinnyt tikaria. Alle sen ei synny latua Hakkariin ensi syystalvena, toteaa Virtanen. Matkaa tavoitteeeseen on runsaasti, joskin kausilippujen markkinointikampanja on vasta alussa. Uusi Samsung-kännykkä on vasta toinen Koppasen älypuhelin. Lempäälän kunta on tukenut useiden vuosien ajan tykkilumiladun tekemistä noin 15 000 eurolla. Puukko = Sanan ainoa varsinainen vastine on inkeroisen puukkoi tai puukkoiveitsi. Arpaonni suosi Akaan Seudun tilaajaa Sanni Koppasta, jolle palkinnon voittaminen tuli täytenä yllätyksenä. Tampereella ja Valkeakoskella kaupunki on vastannut latujen teon kustannuksista kokonaan. TEKSTI: Leena Nyysti KUVA: Leena Nyysti Pirkanmaan Lehtitalon täystilaajaa onnisti arvonnassa Akaan Seudun tilaaja Sanni Koppanen oli iloisesti hämmästynyt arpaonnestaan. Tulevana syksynä tilanne saattaa muuttua. Jos ei sada paljon vettä, niin laitamme mölkkykisan käyntiin. En edes tiennyt olevani mukana arvonnassa, Koppanen kertoo. Koppanen lähti viettämään Uuden kännykkänsä ja Kokkolasta saapuneiden vieraidensa kanssa sateista kesäpäivää Tarttilaan Visavuoren museolle
6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 TEKSTI: Katariina Onnela KUVAT: Katariina Onnela . Markkinavieraita, näytteilleasettajia ja esiintyjiä hemmotteli lämmin auringonpaiste, jota ei tänä kesänä ole liiaksi näkynyt. Kahdeksan vohvelia paistuu kerralla ja höyryävän herkun päälle saa hilloa. Muun muassa Thaiboxing Lempäälän taiturit esittelivät lajiaan ja Lempäälän Pandojen ryhmä Verde nähtiin estradilla. Muita palkittuja olivat Hilkka Nieminen, Ahti Granat ja Mira Salokatve. Lempäälän Rotaryklubin presidentti Maria Kahilampi lausui markkinoiden avaussanat ja tapahtuma alkoi Narvan soittokunnan sävelten tahdissa. Vohveleita paistetaan markkinapäivänä noin neljäsataa ja taikinaa valmistetaan 45 litraa. Hän ja Laila Lehtinen ovat vastuussa taikinasta, ja sitä valmistettiin edellisenä päivänä peräti 45 litraa. heinäkuuta perinteisellä kaavalla. Hän keräsi katsomoon ihailijoita aina senioreista perheen pienimpiin. uutiset Aurinko oli markkinoiden toivotuin vieras Jokaiselle jotakin on toimiva resepti Kuokkalankosken markkinoilla Kuokkalankosken markkinat järjestettiin lauantaina 15. Yhteensä Mansikin kammarissa paistuu markkinoiden aikana noin 400 vohvelia. Tarinassa Lempo houkuttelee nuoria pariskuntia luokseen. Palkintoraatiin kuuluivat Lempäälän kulttuuritapahtumat ry:n puheenjohtaja Heikki Paavilainen, Tuula Petäkoski-Hult, Ritva Mäkelä ja Riitta Halme. Taikinan taika taas on näiden naisten hyppysissä, ja siitä tulee juuri oikeanlaista vuosien kokemuksen ansiosta. Riesa-pelle viihdytti pienimpiä markkinavieraita. Katso galleria!. The Heartless -bändin esiintyminen kruunasi markkinapäivän, ja illalla markkinaväki pääsi laittamaan jalalla koreasti Mansikin kammariin The Patentsin tahdissa. Vohveleiden salaisuus piilee taikinassa, kertoo Kaija Sipilä. Teoksen lähtökohtana on Hääkiven onnettomuus, jossa morsiusparin vene kaatui. Lavalla tapahtui pitkin päivää monenlaista. Lempäälän kehityksen Elina Kivi palkitsi markkinoilla Koe ja viihdy rannassa -hankkeen järjestämän Lempäälä–tarinakilpailun parhaat. Gluteenittomille vohveleille on lisäksi oma rauta. Homma käy rutiinilla Kaija Sipilältä, Kaarina Ketoselta ja Helena Rintalalta. Vaikka jono on pitkä, se liikkuu jatkuvasti. EI MARKKINOITA ILMAN VOHVELEITA Mansikin kammarista kiemurtelee ulos jono. Hanin Hussin esittelemässä taitojaan Lempäälän Thaiboxingin esityksessä. Lisäksi Tarinan toteutuksessa oli nähty vaivaa ja ideaa voidaan myöhemmin vielä jatkojalostaa. Rutiini näkyy myös paistamisessa. Sisällä kuumat vohveliraudat höyryävät ja joukko naisia paistaa suussa sulavia herkkuja hiki hatussa ja tiukalla rutiinilla. Voittajaksi nousi Lemmon kiuas -työryhmä; Marjo Puro, Susanne Mäki-Krekola, Liisi Hämäläinen, Mika Nummela ja Jyri Siimes tanssi-, musiikkija runoteoksellaan, joka oli kuvattu lyhytelokuvaksi. Palkitsemisen perusteluissa raati piti ideaa hyvänä ja sopivana Lempäälän rantaalueelle. Tiskin takana häärivät Kaija Sipilä, Kaarina Ketonen, Leila Lehtinen, Helena Rintala ja Heini Mäenpää. Riesa-pellen show hauskuutti pikkuväkeä. Musisointia jatkoi myöhemmin tuore tangokuningatar Aino Niemi. Tangokuningatar Aino Niemi säteili kilpaa auringon kanssa. Nenään leijailee herkullinen tuoksu, joka saa veden herahtamaan kielelle
7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 Fiksun ostamisen puolesta Tokmannilta ostat fiksusti! Asioitpa sitten kätevästi Lempäälän keskustassa tai RealParkin ihastuttavassa puutarhamyymälässä. Yhteydenotto Johanna Mustajärvi Puh. 2,99/kpl GARNIER OLIAKESTOVÄRI Norm. 040 922 2452, johanna.mustajarvi@ta.fi AS UM ISO IKE US ARVIOITU VALMISTUMINEN 4/2018 Huoneisto m 2 Vastike alk. 10,75–16,80 Saatavilla vain Real Parkin myymälästä. Lisää säilytys tilaa tuo vaate huone, joita yksitasoisissa 4h-asunnoissa on jopa kaksi. 2h+k+s 49,0 531 €/kk 21 964 € 3h+k+s 66,0 702 €/kk 29 004 € 3h+k+s 74,0 711 €/kk 29 364 € 3h+k+s 75,0 727 €/kk 30 058 € 4h+k+s 78,0 789 €/kk 32 586 € 4h+k+s 85,0 808 €/kk 33 385 € 4h+k+s 86,0 817 €/kk 33 756 € Uudiskohde LEMPÄÄLÄ, RYYNIKKÄ PIIPONRAITTI 4 Uudiskohde Lempäälän keskustan tuntumassa. Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin 20.–23.7.2017, ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Tutustu asuntoihin ja jätä asuntohakemus! HAE ASUNTOA OSOITTEESSA TA.FI TA-Yhtiöt Asiakaspalvelukeskus 045 7734 3777 | info@ta.fi Uudiskohde LEMPÄÄLÄ, MAAKALAN KYLÄ MAAKALANTIE 18 Rakenteilla viihtyisiä rivitaloja Lempäälän kanavan varrelle. LEMPÄÄLÄ Tampereentie ma–pe 8–20, la 8–17 LEMPÄÄLÄ RealPark ma–la 8–20, su 11–18 MALACO MINI-MAKEISPUSSIT 110–120 g (7,50–8,18/kg) Norm. Asomaksu alk. 045 7734 9251, viivi.friman@ta.fi AS UM ISO IKE US ARVIOITU VALMISTUMINEN 5/2018 Huoneisto m 2 Vastike alk. Asunnoissa on modernit, neutraa lit pintamateriaalit, laminaattilattiat, laatoitetut kylpyhuoneet, sälekaihtimet sekä keittiössä keraaminen liesi. Lähistöllä on päiväkodit, koulut, urheilukenttä, liikunta keskus ja jäähalli. 1,35/pussi 4 50 -33 % KOTIKULTA FLEECEHUOPA Koko on 120 x 150 cm. 1h+kt+alk 35,0 391 €/kk 15 484 € 2h+kt 48,5 512 €/kk 20 286 € 2h+kt+s 49,5 518 €/kk 20 506 € 3h+kt+s 63,5 671 €/kk 26 581 € 3h+kt+s 68,5 682 €/kk 26 999 €. päivittäistavarakaupat, päiväkodit, koulut, kirjasto ja juna-asema. A-talo on kaksitasoinen, B ja C -talot ovat yksitasoisia. Lähellä mm. Ensimmäisen kerroksen asunnoilla on terassit ja ylempien kerrosten asunnoilla lasitetut parvekkeet. Katso asuntojen pohjakuvat ja lisätiedot: www.ta.fi. Asomaksu alk. Asuntojen pihat suuntautuvat etelään/länteen. SERLA WC-PAPERI JÄTTIRULLAT 30 rl/säkki tai TALOUSPAPERI 20 rl/säkki (0,33–0,50/rl) Valkoinen Norm. 11,90-12,50 8 90 jopa -28 % VAELTAJA KUPOLITELTTA Kahdelle henkilölle Norm. Norm. Yhteydenotto Viivi Friman Puh. Asunnoissa on hillityn tyylikkäät pinta materiaalit, laatoitetut pesuhuoneet, laminaatti lattiat ja keittiössä keraaminen liesi. 14 95 -16 % 10 00 jopa -40 % 5 00 -16 % 2 kpl -30 % PUUTARHAKALUSTEET ja BBQ KING GRILLIT normaalihinnoistamme 5 pussia Saatavilla vain Real Parkin myymälästä. 17,95 Saatavilla vain Real Parkin myymälästä
Su 23.7. Hetki Sanan ääressä arkisin klo 12. Minne minä menisin, missä ei Sinun rauhasi olisi. Aika kuluu. klo 12 keskipäivän keitto Puistolinnassa (Himminpolku 13), vapaaehtoinen maksu. Ke 26.7. Vernon Howard Toimitamme kuolinilmoitukset myös muihin kotimaisiin lehtiin.. Kirkkoherranvirasto on suljettu (18.-21.7.) Avoinna ma 24.7. Tänään kävin sairaalassa katsomassa lähiomaista, jonka elämä on elämänkaaren toisessa päässä. Raamatussa Saarnaaja sanoo, että ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.” Suunnittelemme elämäämme ja luulemme, että voimme täysin itse vaikuttaa siihen, miten voimme aikamme käyttää. Ei ole tarpeeksi aikaa. Kesäinen sunnuntai-ilta pimenee ympärilläni. Vesihöyrykeijut tanssivat lammen pinnalla. En sano mitään. Avoinna 31.7. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Halutessasi jättää huutokaupattavaa tavaraa, voit vielä tuoda tavaraa torstaikahvien aikaan Pappilan pihapiirissä olevaan pihavarastoon. 040-8049109, lomalla 20.7.3.9. kirkkoherranvirasto on kiinni. klo 18–20 miesten kesäsauna Vanhan pappilan rantasaunassa (Rovastintie 3). Toimintaa: To 20.7. To 20.7. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 Hiljaisia hetkiä Keskikesän hetki . Valo valaisee joka tapauksessa. lempaala@evl.fi. Huom! Ei vaatteita eikä kirjoja eikä elintarvikkeita. Tanja Hällstén-Huuki www.lempaalanseurakunta.fi su 23.7. Ota mukaan itse tehty vihta, kolme parasta palkitaan. Emme tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Aikaa kulutetaan. Olet lämpimästi tervetullut. Pappina Ensio Partanen, kanttorina Pietari Korhonen, musiikki Pietari & co. Pe 21.7. Su 23.7. Kivisakastihartaus klo 18, Soila. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Elämä leijuu hitaasti pinnalta pilveen, kohti taivasta. Nautitaan kesästä ja kauniista luonnosta, elämämme jokaisesta päivästä. Nyt on oikea aika. Kulunut vuosi on ollut ikimuistoisen ihana. Vesilahden seurakunnan nettisivut: www.vesilahdenseurakunta.fi Avioliittoon vihitty: Juha Antero Taipale ja Hertta Maria Unelma Virkamäki, molemmat Tampereen Harjun seurakunnasta. klo 13 kesäkahvit Puistolinnassa. Kohoan ilmaan, kun sudenkorento lehahtaa siivilleen. kirkkoherranvirasto. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi La 22.7. klo 18.30 Lähelle Jumalaa-Rukousilta, Timo Einola. Huom! Keskiviikkoisin ei päivystystä. Kaikista huutokauppa Kimbilion hyväksi. Jumalanpalveluksen jälkeen huutokauppatilaisuus pappilan pihassa. Paloheimon taiteilijakoti (Pappilantie 1) avoinna oppaan esittelemänä sopimuksen mukaan. Messu klo 10 kirkossa, liturgi Soila Simola, saarna Arto Auranen, kanttorina Kristiina Poutanen, laulu Markku Sarkki. Olet lämpimästi tervetullut. Luottavaisena voimme antaa ajan kulua ja elää. Su 23.7. Jos napsautat huoneeseen valon päälle, ei ole väliä sillä kuinka kauan huoneessa on ollut pimeää. Avustusasioissa ota yhteyttä kirkkoherra Harri Henttiseen p. sunnuntai helluntaista – Rakkauden laki. Ke 26.7. Ma 24.7. klo 10 messu Pyhän Birgitan kirkossa, noin 11.30 kirkkokahvit ja leppoisaa ohjelmaa Lempoisten srk-talossa. On aika ja ei. Viraston p. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. ja 25.7. Pappilassa järjestetään pappilan pihapiirin hyväksi huutokauppatapahtuma su 30.7. klo 18–20 naisten kesäsauna Vanhan pappilan rantasaunassa (Rovastintie 3). Henri Matikainen Vuosi sitten syntyi odotettu poikamme. On aika ja ei. klo 12 Jumalanpalvelus, Jani Lipsanen, Eija Tauren, Ilkka ja Riitta Mikkola. Pappilan avoimet ovet ja kahvihetki klo 13-15 pappilassa. To 27.7. klo 18 Miestenilta. Päivystävä pappi tavattavissa kirkkoherranvirastossa kesäja heinäkuussa: ma, ti, to ja pe klo 9–12 sekä ti klo 15–17. Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki p. Nuorten menot verkossa: www.facebook.com/hopelempaala www.facebook.com/riparilempaala Varhaisnuorisotyö: www.varkkari.fi Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna heinäkuussa ma–pe klo 10–14. klo 18 ilta Kuljun vanhassa srk-talossa, Juhani Saarikumpu, aiheena Korkea veisu. Minne minä menisin, missä ei Sinun rauhasi olisi. Jokainen elinpäivämme on määrätty jo ennen syntymäämme. klo 10 messu Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Muut seurakunnat Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Vesilahden kirkko ja Pappilan pihapiirin Oiva Paloheimon taiteilijakoti: kirkko avoinna kesällä arkisin klo 9-15 ja muulloin tilaisuuksien aikana ja sopimuksen mukaan. Kirkkoherranvirasto avoinna 1.6.– 31.8. Kirkkokahvit kirkossa. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 23.7. Avioliittoon kuulutettu: Pekka Ilja Samuli Lehikoinen ja Sari Anne Seppälä, Jari Erkki Tapio Lehto ja Anu Pauliina Björkbacka, Eino Oskari Typpö (Pirkkalan srk) ja Paula Marjut Saarimaa (Tampereen eteläinen srk). saakka ma, ke, pe ja la klo 11–14. Ehtoollishartaus Kurjenpolvessa klo 14, mukana Soila ja Jaana. Kuvailemme elämäämme usein ajan kautta, mitä tein eilen, mitä aion tehdä, mitä toivon tulevaisuudelta, millaista oli ennen. klo 16 Majakkamessu Kuljun Majakassa. Pe 21.7. Su 30.7. Pappilan avoimet ovet ja kahvihetki klo 13-15 pappilassa. Nuoret: Kesänuortenillat tiistaisin klo 17-20 seurakunnan nuorisotilalla. Diakonia: Joka ti ja to klo 10–12 päivystys Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa. Pihajumalanpalvelus klo 10 Pappilassa, mukana Soila ja Satu. Valse triste Elämä leijuu pinnalta pilveen. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) kirkon takana. ja varaukset suoraan Harrilta p. Lempäälän srk On keskikesä. 7. Ota mukaan itse tehty vihta, kolme parasta palkitaan! Kesämökkiläisten kirkko On virhe ajatella, että on jo myöhäistä muuttaa vanhoja huonoksi osoittautuneita tapoja ja tottumuksia. On vielä hyvin aikaa. Keskikesän janoinen hetki suistaa mielen tyhjyyteen. Lapsi on tuonut paljon iloa elämäämme. Ke 19.7. klo 10 Maalaustalkoot Betelillä. Kuollut: Olga Elisabet Sakara 100 v Lempäälän seurakunnasta Vesilahden srk Pyhän Birgitan kirkko on avoinna tiekirkkona 11.8. Tied. Kunpa osaisin nauttia pienistä hetkistä, en välittäisi liikaa ajasta. Kirkkokahvit. Aika kuluu kuluttamatta. To 27.7. klo 10 kesämökkiläisten kirkko Pyhän Birgitan kirkossa, kirkkokahvit ja ohjelmaa srk-talossa. Mieleeni tulee veljeni runo: Istun sateen viilentämällä laiturilla. Pe 21.7. 050-5210327. Kastettu: Anthony Elias Aho, Luca Oliver Pajula, Jami Olavi Roope Maja, Alvari Väinö Teodor Koivula, Jada Vivian Kovanen. Ti 25.7. (03) 289 5111, sp. asti arkisin klo 10–16, opas paikalla. 0408049108. Su 23.7. Pe 21.7. 050 5210327, lomalla 10.-30.7. molempina päivinä klo 9-15. www.lempaalanseurakunta.fi www.facebook.com/lempaalanseurakunta vapaaehtoistyo.fi/lempaala Kuollut: Alpo Aarno Vihtori Salminen 90 v., Aili Annikki Naskali 89 v., Martti Kristian Ruokonen 73 v. Pappina Ensio Partanen , kanttorina Jenni Urponen .Kesämökkiläisten kirkko. ma klo 9–12 ja 13–15, ti klo 9–12 ja 13–17, ke suljettu, to klo 9–12 ja 13–15, pe klo 9–12, p
aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. Päivä alkaa messulla kello 10.00 Pyhän Birgitan kirkossa. Ota yhteyttä 044 3477 405 tai ilmoitukset@lvs.fi. Sähköpalvelut Manttaalitie 4, Lempäälä, (03) 375 0443, 0400-231 148 | www.lempaalanautopalvelu.fi varaosat: ma-pe 8-17, la 10-14, korjaamo: ma-to 7-19, pe 7-17 Autopalvelut HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. Kirjaudu sisään tunnuksillasi 4. 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Hene Oy Henri Lautjärvi, 040 5547762, hene@hene.fi 50-paikkaisilla linja-autoilla rennosti ja edullisesti Tilausajot Vesi, viemärit ja LVI w w w . Maanrakennus Lempäälän Kaivin ja Kuljetus Oy Kalliomurskeet ja sepelit, Maankaivuut ja kuljetukset. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Siivouspalvelut KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . kaatti PERTIN REMONTTIAPU Lempäälä 044-357 6373 Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005 www.pirkanmaanfinanssi.fi Auktorisoitu tilitoimisto 25 v. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 03 3753 533 • www.vesasto.. 03 212 9477 HUOLLAMME kodinkoneet, kylmiöt ja pesulakoneet. 0400 287 290 Maanrakennus Seppo Formisto Oy 0400 635 854 seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi Realparkinkatu 4 040 827 2209 www.mikarent.fi Maanrakennuskoneet 0,5ton 17ton lisäja maanrakennustyölaitteet sekä kuljetuspalvelut puoliperälavetilla! • Myynti • Korjaus • Huolto Halkivaha puh. 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä TV-palvelut Remonttipalvelut Paikalliset osaajat löytyvät läheltä. p 03 375 0258 Rakennusja remontointityöt Vedeneristysserti. Tapahtumaan liittyy leikkimielinen kilpailu, jossa kisaillaan taitavimman vihdantekijän tittelistä. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI! yli Tilitoimistot Fysioterapiaa KUNNON HOITOA www.fysiocenter.net SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN! Kysy rohkeasti tarjous! Muista kotitalousvähennys. Asiointipalvelu Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. Kirkkokahveilla Lempoisten seurakuntatalossa on myös tarjolla Jenni Urposen musiikkiohjelmaa ja yhteislauluja Suvilinnun laulukirjasta. Aktivoi digitunnuksesi osoitteessa digila.fi/aktivoi 2. 03-3753 104 Tampereentie 27, 37500 LEMPÄÄLÄ Kampaamot ja parturit Kirjanpitopalvelut Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Kirkkoon voi ottaa mukaansa omatekoisen vihdan, joista kolme komeinta palkitaan. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti ?. heinäkuuta kesämökkiläisten kirkkopyhän, johon kutsutaan erityisesti kesälempääläläisiä. Aktivoit ne helposti osoitteessa digila.fi/perhe Tee näin: 1. f i • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset 24H päivystys 0400 232 640 Kirjanpitopalvelut HUOM. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. LAURILAN BETONI FI Betonit Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka eläinlääkäri Katariina Hilden Ajanvaraus ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19 Puhelin 03-2255 001 Tampereentie 10, Lempäälän keskustassa Ratatie 8 Lempäälä hoitoraide.fi 0440703099 LUONTAISHOIDOT HOITAVA HENGITYS -OHJAUS Terveyspalvelut Kampaamot ja parturit PARTURI– KAMPAAMO MA – PE 9 – 17 Sirvalahdentie 2 A, Lempäälä. Kaikki rodut . Vuoden 2012 kiinteistönvälittäjä Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Kesämökkiläisille oma kirkkopyhä Lempäälän seurakunta järjestää sunnuntaina 23. k a i v o p u m p p u . 040 545 4932 www.parturikampaamokorja.com | Tykkää Facebookissa! Parturi-kampaamo Tarja Korja MA suljettu TI, KE, PE 9-17 TO 10-18 (20), LA 8-13 GSM 040 588 1425 PUH. Puh. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. Myös palkinnotta jääneet pääsevät tekemään hyvää, sillä kaikki vihdat myydään lopuksi huutokaupalla Tansaniaan rakennetun Kimbilio-turvakodin hyväksi. Ilmoitteluaika on vähintään 6 kk. 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. TEKSTI: Raili Paul. Lataa Digilä-sovellus (iOS / Android) tai mene osoitteeseen lvs.fi/digilehti 3. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen KLASSISTAJA URHEILUHIERONTAA Vanattarantie 10, Lempäälä Myös iltaja viikonloppuaikoja 040 650 1025 juhakukkula.fi Hieronta PARHAAT BETONIT . Messussa saarnaa Ensio Partanen ja kanttorina on Jenni Urponen. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita Iisakintie 24, Lempäälä Kaivurityöt Pertti Keskimaa puh. PALVELUN PAIKAT Asentajat Lempääläläisiä Lakalaivankatu 8, TRE Puh. Kokeile ja ylläty! Hei täystilaaja! Oletko jo kokeillut digilehteämme. Pesulakoneiden myynti. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 Myös perheenjäsenet saavat ilmaiset digitunnukset. Koulutettu trimmaaja Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset
Vesibussit m/s Birger Jaarli, m/s Vanaja ja 121-paikkaiHopealinja-laivareitin alus Valkeakosken kanavassa; kanava rakennettiin ankarina nälkävuosina 1866–1869, jolloin siihen tuli kaksi sulkua (Museovirasto, valokuvaaja Matti Poutvaara 1963). Uusi yrittäjiä ilmestyi kuitenkin koko ajan ja vanhoja poistui. Laivassa oli 185 paikkaa. nen m/s Roine kuljettivat matkustajia Tampereelle ja Kangasalalle, ja vesibussi m/s Aulanko alkoi vuonna 1952 liikennöidä Vanajavedellä. Kun wihdoinkin sain palaawan ajurin ja nelistin rantaan, oli waltamerihöyry ”Luopioinen" jo iloisesti lähtenyt. Sisävesilaivaliikenteessä vallitsi villin lännen meininki. Hämäläinen 10.9.1968. Toukokuun lopussa 1949 m/s Vanaja aloitti liikenteen kutsuvierasristeilyllä, joka päättyi, kun alus ajoi tukkiin Konhon selällä. Hämeenlinnassa perustettiin Vanajaveden höyryalusyhtiö, jonka Vanaja -niminen laiva aloitti liikennöimisen Tampereen ja Hämeenlinnan välillä 1867. Samoilla laivoilla, joilla turistit halusivat nauttia maisemista, kuljettivat maalaiset tavaraa kaupunkiin. Aito kansallista. Pienet höyrylaivat Suomen ja erityisesti Kainuun sisävesiliikenteessä 1870-luvulta 1960-luvulle. Sisävesilaivoilla matkustettiin, kun haluttiin asioida kaupungissa tai kirkonkylässä, käydä sukulaisten tai tuttavien luona; matkustaminen sinänsä oli sivuasia. Kysymyksessä oli tietysti kilpailu "Pälkäneen" kanssa, jota kulkee melkein samaa reittiä ja saman kanawan läpi Valkeakoskella. Turistimatkailun Tampere-Hämeenlinna välillä aloitti Laiva Oy Matkailu 1939. Sisävesilaivat kilpailemat siksi, kunnes törmäämät toistensa kylkeen.” (Hämetär 26.8.1916). Satunnaisista matkailijoista ei ollut niin tarkkaa wäliä. Alus vajosi, mutta se pystyi ajamaan rantakaislikkoon, eikä kukaan edes kastunut. asioimismatkoja alettiin yhä useammin tehdä junalla ja myöhemmin myös autolla, osa laivayhtiöistä ryhtyi mainostamaan palveluksiaan turisteille, joille matkustaminen, maisemat ja muu itse matkustamiseen kuuluva olivat tärkeitä. 1980-luvulla Hopealinjan laivoille annettiin englanninkieliset nimet Silver Star, Silver Svan ja uusimpana Silver Sky.. JYVÄSKYLÄ STUDIES I N HUMANITIES 299. Valkeakosken kanavan valmistuttua vuonna 1869 aloitti vähän aikaisemmin perustettu Vanajaveden Höyrylaivaosakeyhtiö liikenteen Roineella. Kun ns. • Sisävesimatkailun historiasta löytyy tietoa myös osoitteesta: http://joenhiisi.blogspot.fi/2014/05/ laivanvarustusta-ja-sisavesimatkoja.html . Suomen Hopealinja aloitti sotien jälkeen vuonna 1949 uudelleen liikennöinnin Vanajavedellä. ajankohtaista Viina virtasi sisävesilaivaliikenteen historiassa Höyrylaiva Ilmarisen aloittaessa liikenteen Tampereelta Hämeenlinnaan vuonna 1863, kesti matka kaksi vuorokautta. Viina virtasi ja laivajuopottelua halusivat hillitä niin viranomaiset kuin raittiusyhdistykset. Matka ei ollut vaivatonta, sillä pysähdyksiä oli useita; laivaa jouduttiin muun muassa vetämään köysien avulla ylöspäin Lempäälän Kuokkalankoskessa. Takaisin palattiin torstaija sunnuntaiaamuisin. Lempäälä) väliä kulkea Elias Lönnrot -niminen laiva. Jyväskylä 2016. Vuonna 1865 alkoi Hämeenlinnan ja Lempoisten (nyk. Jotta matkalle päästiin, oli laiva ensin jouduttu raahaamaan läpi kaupungin Näsijärvestä Pyhäjärven rantaan. Laivaliikenteen yleistymistä auttoi osaltaan myös vuonna 1862 avattu junarata Helsingistä Hämeenlinnaan. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 TEKSTI: Tuula Vuolle-Selki KUVAT: Kari Pusa, Matti Poutvaara Villin lännen meininkiä ja kovaa kilpailua aalloilla Lähteenä käytetty: • http://matkailijayhdistys.com/PDF%20 UUSI/9mustonen.pdf http://www.hamewiki.fi/wiki/ Vanajavesi#Hopealinja • Hämäläinen 10.9.1968 • Hämäläinen 10.7.1863 • Hämetär 26.8.1916 • Kivinen, Jussi, Sisävesien mikrotonnisto. Kilpailu oli kovaa. Loppumatka meni hyvin, vaikka Hämeenlinnaa lähestyttäessä olivat kivet kolistaneet laivanpohjaa laivan siitä kummemmin kärsimättä. 1980-luvulla Hopealinjan laivoille annettiin englanninkieliset nimet Silver Star, Silver Svan ja uusimpana Silver Sky. Liikennettä suunniteltiin välille Hämeenlinna-Kangasalan Vehoniemi, mutta sodan syttyminen katkaisi nämä suunnitelmat. Höyrylaiva Roine lähti tiistaija perjantaiaamuisin klo 6.30 Hämeenlinnasta ja saapui reitin toiseen päähän Längelmäelle seuraavana päivänä
•Etukehikko Ø60mm X 1mm •Takakehikko Ø38mm X 0,7mm •Väri: vihreä, 12kpl/ltk •Titaanipinnoitettu HSS poranteräsarja •Metallille, puulle ja muoville •Koot Ø1.5 10mm 6,90€ •Aurinkokennopaneeli 2V 40MA •Silmien led-valot syttyvät valon mukaan 34,90€ 6,90€ •Koko: 45x200cm •Kaksi erilaista kuosia 109€ 159€ XS 25cm 14,90€ S 30cm 17,90€ M 35cm 19,90€ L 45cm 22,90€ •Pelastusliivi tuo turvaa veneillessä ja vesileikeissä •Nostokahva ja hihnalenkki selkäosassa •Väri: pinkki tai oranssi •Takin hihoissa ja housuissa heijastinnauhat •Huppu "piiloutuu" vetoketjulliseen kaulukseen •2 taskua takissa ja 1 housuissa •Housuissa leveä kuminauha •Koot: M-XXXL 4,95€ 1,80€ •Pakasterasiat 5kpl/0,5L tai 4kpl/ 0,9L 159€ •Teräksinen pulverimaalattu savustin kaasupolttimella •3 x 36,5cm kromattua ritilää •Tukevalla jalustalla •Teräsrakenteinen •Ikkunan koko: 21x10" •Vaihdettava lasi •Työskentelyalue: 33 x 22 x 18" •Tiheäsilmäinen, vihreä rastasverkko •10x10 mm silmäkoko •Imuriin kiinnitettävällä puhdistajalla pudistat marjat helposti ja nopeasti. 59,90€ UUTUUS! 79,90€ 49,90€ 89,90€ 89,90€ 19,90€ 29,90€ SCF2027 SCF6086 SCF2016 SCF2006 SCF3006 SCF3001 •Koko: 30 x 27 x 25 cm •Elintarvikekelpoinen •Marjukka säilöntäpurkit 0,25L •Kierrekannella •4kpl/pkt 2,90€ MUOVIPIIKEILLÄ METALLIPIIKEILLÄ 15,90€ 13,90€ MARJANPOIMURI MARJANPOIMURIN VARSI 11,90€ •Rikkaruohon suojakangas •Koko: 1,5 x 5m. 3 x 5m 6,90€ 12,95€ n. Materiaali mdf. Musta tai valkoinen •Kanttikone / pellintaivutuskone •Leveys: 1000mm 249€ •Korkeatasoinen kumijalkine •Varressa kiristyshihna •Valmistettu luonnonkumista, joka on joustava, kestävä ja vedenpitävä 169€ •Moottori: OHV • Leikkuuleveys: 501mm •Sivulle heittävä •ThermaCELL HALO Hyttystorjuntalaite •Teräsrakenteinen jalkapallomaali. 50g/m2 •Väri: musta (0,50€/l) Verkkoankkuri 0,7kg 7,90€ Ankkuri 1,5kg 12,90€ Ankkuri 3,2kg 19,90€ 3,2KG 1,5KG 0,7KG •Materiaali: polypropeeni •8-säikeinen 4mm 59m 5,90€ 4mm 30m 6,90€ 5mm 30m 6,90€ 6mm 25m 7,90€ 8mm 20m 7,90€ 10mm 15m 7,90€ 2mm 250m 12,90€ 3mm 160m 12,90€ 4mm 90m 12,90€ 4mm 240m 19,90€ 5mm 165m 19,90€ 6mm 125m 19,90€ 8mm 60m 19,90€ 10mm 120m 29,90€ 12mm 90m 29,90€ 14mm 60m 29,90€ 16mm 45m 29,90€ 4 x 5m 2,90€ 4 x 10m 3,90€ 8 x 8m 6,90€ 7 x 20m 14,90 •Pituus: 2,1m, Leveys: 0,45m •Kantavuus: 1200kg /KPL 16 x 285 x 2070mm 7,90€ 16 x 400 x 2070mm 11,90€ 16 x 570 x 2070mm 15,90€ KOKO KEVYT KESTO n. 8 x 12m 34,90€ 69,00€ 79,90€ 200MM 300MM •Philips X-treme Power auton polttimopakkaus 12V 55W 12,90€ Avoinna ma-pe 8-20, la 9-17, su 10-16 Sellukatu 8, Tampere (Lielahti) Tervetuloa! Avoinna ma-pe 8-20, la 9-17, su 10-16 Realparkinkatu 3, Lempäälä Tervetuloa. 4 x 6m 8,90€ 19,90€ n. 23.7.2017 tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää THERMACELL HALO 1,80€ PLASTEX MARJURI HIEKKAPUHALLUSKAAPPI RASTASVERKKO IKKUNAKALVORULLA SAVUSTUSPURU LEPPÄ 3L MUISTITAULU KEVYTJA KESTOPEITTEET BOER RUOHONLEIKKURI SOLAR LED PÖLLÖ 26,7CM Verkkokauppa auki 24/7 www.puuilo.fi 14,90€ 19,90€ 5,90€ •Savustushakkeella saat savukalastasi herkullisempaa! •Valmistettu leppähakkeesta UMPIOTÖLKIT 0,25L VIINIPULLOT 0,75L MAISEMOINTIKANGAS 4,90€ JALKAPALLOMAALI 1,50€ 9,90€ 11,90€ •52x43x5cm. PHILIPS AUTOPOLTIN H1 ALUMIINI AJORAMPPI MELAMIINI HYLLYLEVYT 349€ 169€ Vko 29/2017 Hinnat voimassa 19. 2 x 3m 1,99€ 5,00€ n. Pöytäkiinnitys. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 BEST4PETS KISSAN KIIPEILYPUUT LEMMIKIN PELASTUSLIIVIT KELTAINEN SADEASU VIKING KUNTO KUMISAAPAS ORTHEX SANKO 10L PAKASTUSRASIAT MARJANPUHDISTAJA MARJANPOIMURI MUSTANG KAASUSAVUSTIN ANKKURI / VERKKOANKKURI NARU KÖYDET NARU KÖYSIRULLAT PELTILEIKKURI KANTTIKONE 1000MM PORANTERÄSARJA 99-OS. 6 x 10m 22,90€ 49,00€ n
Eetu toteaa, että lopullinen päätös syntyi illalla juuri ennen hakuajan päättymistä. Radio hoiti notaarin, sormukset ja juhlien järjestämisen. Häitä juhlittiin kesäkuun 16. Pariskunta oli häihinsä niin tyytyväinen, ettei olisi muuttanut mitään. Toukokuun loppupuolella Eranderit saivat puhelun, jossa kerrottiin, että heidät oli valittu useiden satojen hakijoiden joukosta sanomaan toisilleen tahdon suorassa lähetyksessä. – Soitin Eetun äidille ja kysyin, ottaako hän minut miniäkseen. – Vieläkin tuntuu oudolta, kun Eetu kutsuu minua vaimoksi, Mirella sanoo. Kirkonkellot kumahtelevat komeasti ja tuttu häämarssi alkaa soida. päivä, ja vihkiminen alkoi jo yhdeksältä aamulla. Radio City nimittäin teki vihkitilaisuudesta radiolähetyksen lisäksi myös suoran videolähetyksen. Hääparin täytyi itse ainoastaan hankkia puvut ja saapua paikalle. Mirellan mukaan radiohäät vaativat avoimen mielen, koska muut suunnittelivat suurimman osan juhlien kulusta. Mirella ja Eetu tapasivat keväällä 2014 nettideittipalstalla. Mirella päätti kosia miestään aamulenkillä lähimetsässä omana syntymäpäivänään. Myös Eetulla on kaksi lasta. Mirella ajatteli aluksi, ettei hän halua mennä enää koskaan naimisiin. Viime syksynä hänen mielensä kuitenkin muuttui. Cityn studioon pakkautui vihkimisen ajaksi 10 vierasta, joiden joukkoon kuuluivat juontajat Mikko Honkanen ja Ville Kinaret. Arki yhdessä on tuntunut aina mutkattomalta. Herra ja rouva Eranderin elämä jatkuu erikoisten häiden jälkeen tavalliseen tapaan. Eetu paljastaa, että hänen hakemuksensa salaisuus oli Mirellan kehuminen. – Olen löytänyt rinnalleni mahtavan pakkauksen, Eetu toteaa. Se on konsepti, jossa kolme pariskuntaa avioituu kolmen radiokanavan suorissa lähetyksissä. Hääpari vilkuilee toisiaan jännittyneen näköisenä. ajankohtaista Mennäänkö naimisiin radiossa. Mirella ja Eetu Erander avioituivat Suomen suurimmissa häissä. Eetu kuuntelee töissä yleensä Radio Cityä, minkä seurauksena syntyi idea hakea osallistujiksi Suomen suurimpiin häihin. Hän vastasi, että totta kai ja kutsui minua "tolkun emännäksi", Mirella muistelee. Tunnelma oli tiivis ja intiimi. Vihkimisen jälkeen uunituore aviopari kävi kilistelemässä hotellihuonessa ja saapui sitten juhlimaan läheistensä kanssa. Vieläkin tulee kyyneleet silmiin, kertoo Mirellan äiti Iiris Nieminen. Hänen hääkimppunsa sopi täydellisesti mekon värimaailmaan. He saivat jopa matkalahjakortin, jonka aikovat käyttää talvella. Eetun toive toteutui, sillä hän ei halunnut isoja juhlia, joissa joutuisi olemaan huomion keskipisteenä. – Vitsailimme, että joudummekohan katselemaan vihkimistä studion ikkunan takana. Mirella valitsi itselleen vintagehenkisen kellomekon. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 TEKSTI: Ida Nieminen KUVAT: Senja Rapila . – Halusimme mennä naimisiin pienesti ja sievästi, mutta erikoisella tavalla, morsian kertoo. Parin ympärille on aseteltu mikrofoneja ja videokamera on valmiina vangitsemaan jokaisen hetken. Eetu vastasi tietenkin myöntävästi, sillä hän oli itsekin ajatellut "hoitavansa asian jossain vaiheessa". Nämä ovat Mirella ja Eetu Eranderin häät, joita koko Suomen kansa voi kuunnella radiosta. Eetulla oli yllään perinteinen puku.. Tilaisuus oli todella kaunis ja herkistävä. – En ajatellut, että he valitsisivat tällaisen tavallisen perheellisen parin Vesilahdelta, Mirella sanoo. Mirella kertoo, että esimerkiksi monet hänen asiakkaansa kerääntyivät ruutujen ääreen katsomaan kampaajansa häitä. Aviopari keskusteli osallistumisesta yhdessä, mutta Mirella ei loppujen lopuksi tiennyt, lähettikö Eetu hakemuksen vai ei. Mirellan ja Eetun häihin osallistui satojatuhansia vieraita, vaikka paikan päällä olikin vain muutama läheinen sukulainen ja ystävä. Mirella asui silloin poikansa kanssa Nokialla, ja he muuttivat noin puolen vuoden päästä Vesilahteen Eetun luokse
(sävytettvissä) 11,7L 39 00 € Valtti Plus terassiöljy rusk., harm., musta 2,7L 94 90 € Vinha valk. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä nelikosta jokainen tekee niin vahvan roolisuorituksen, ettei jalkoihin jäämisestä voi todellakaan puhua. Kun miehelle on annettu karismaa kottikärrykaupalla, kantaa roolisuoritus vastarannalle asti. Kattosilta 2,5 m Lapetikas 3,6 m, pelti/ huopakatolle, musta 135,185,65,95,149,139,Kesäteatteri tarjoilee musiikkia ja romantiikkaa Suomi-filmin tapaan Jos koko esityksen ajan katsojan suupielissä kareilee iloinen virnistys tai haikea hymy, voi näytelmää kehua onnistuneeksi. Tästä nuoresta miehestä kuullaan varmasti lisää tulevaisuudessa. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa vakavalta pääroolilta huomiota vievät ne komeat vilkkusilmät, jotka hymyilevät leveästi ja hurmaavat äidit ja tyttäret. Niin hyvin hän roolinsa esitti tanssija laulunumeroineen. Vinkki: muista pukea pitkät housut ja sukat jalkaan, sillä katsojina on paljon hyttysiä. Putkilumieste 3,0 m, maalattu alk. Kokonaisuudessaan näytelmä on hyvää ja viihdyttävää kesäteatteria. Neitsykäisiensä palvonnan kohde pyörittelee, tai yrittää pyöritellä, väkeä mielensä mukaan. Sellainen mies löytyy Tukkijoeltakin. Putkilumieste 3,0 m, sinkitty alk. Ohjaaja Leila Karttunen on onnistunut näytelmän roolituksessa loistavasti. (sävytettvissä) 11,7L KATTOPELTI W20R Pituudet: 2,5-4,0 m Hyötyleveys 1100 mm musta €/m 2 8 20 KESTOPUUT edelleen edullisemmin meiltä. Äänestä puhumattakaan. Osa naisten lauluesityksistä kaipasi vain hieman lisää ääntä. Ihanan touhukkaan Maijan (Sari Myllykangas) ja sympaattisen Tolarin (Eki Lahtinen), ottia tuota, roolisuoritukset onnistuvat myös. Tarjolla olevasta hyttysmyrkystä huolimatta itikat saivat maukkaan aterian. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 Tukkilaisten taika löytyy Merunlahdella TEKSTI: Katariina Onnela KUVA: Katariina Onnela Tekstiä Tekstiä OTSIKKO Tekstiä Kuvateksti . Porukan päällysmies Turkka (Rami Jokinen) ottaa homman haltuun välittömästi. Kirjoittaja katsoi lapsena mieluummin vanhoja suomalaisia elokuvia kuin Pikku Kakkosta. Tukkijoella lauletaan paljon ja säestyksenä on tietysti taiturimaista haitarinsoittoa. 7-17, la 8-13 myynti@viialanrakennustarvike.fi Riitiäläntie 7, 37830 Akaa Tervetuloa ostoksille! Timpan höyläämät: 1 25 € /m 1 00 € /m Säävuori (UYL) 16x120 mm Keilavuori (UTK) 21x145 mm 1 25 € /m Viistehöylätty 34x45 mm Kaikkea kesän tarpeisiin! Tikkurilan MAALIT ja ÖLJYT 89 90 € Pika-Teho valk. (03) 573 7200 Palvelemme: ark. TULE HAKEMAAN! PYYKKINARUTELINE TUULETUSTELINE Kiinteä yläkehä sinkitty maalattu 109 00 € 135 00 € Kääntyvä yläkehä sinkitty maalattu 135 00 € 155 00 € Narua 59 m sinkitty maalattu 65 00 € 79 00 € VALOKATE kirkas • paksuus 1,2 mm 23 20 € /kpl € /kpl € /kpl € /kpl 27 80 2,5 m 3,0 m 32 40 37 00 3,5 m 4,0 m KPPRSTEEL OY SEINÄTIKAS esim. Kustaa (Samuli Ainasvuori) näyttelee, tanssii ja laulaa Tukkijoella.. ajankohtaista Puh. Niin, Pietolan talolla ei sitten tukkilaisia suvaita. 3,0 m, sinkitty 3,0 m, valkoinen KATTOTURVATUOTTEET esim. Haitarinsoittaja Tauno Honkala on aplodinsa ansainnut. Pienen Kustaan (Samuli Ainasvuori) laulu Turkalle ja Katrille toi monelle roskan silmään. Laulua kuullaan niin erilaisten kokoonpanojen esittämänä kuin sooloesityksinä. Aika-ajoin Huotarin (Jarno Jokinen) ja hänen piirittämänsä Annin (Taru Koivisto) kemia vie huomiota Turkan ja Katrin (RosaMaria Melin) tarinalta. Näin kävi Merunlahden maisemissa, kun tukkilaisten laulu soi ja taustalla virtaava vesi loi täydelliset puitteet nostalgiselle matkalle Pietolan talolle ja tukkilaisten aikaan. Silti he tulevat, näkevät ja voittavat. Näytelmän pahiksen rooli lankesi rättärille (Petri Willman)
2000-luvun taitteessa Aholaita mietti, haluaako enää jatkaa radiossa. Aholaita pisti kitaran naulaan radiouransa alkupuolella, ja myös dj-keikat hän lopetti ennen kuin ryhtyi radioiden vakioääneksi. Seuraavalla vuosikymmenellä kaupallisuus tuli mukaan bisnekseen, minkä seurauksena ala kehittyi nopeasti. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 TEKSTI: Ida Nieminen KUVA: Ida Nieminen . Käytän mustakantisia päiväkirjoja, joiden avulla pidän aikataulut mielessä. Hän valitsi itselleen tärkeäksi kesäpaikaksi Lempäälän kanavan, koska sen varrella hän päätti aikoinaan, että haluaa ryhtyä radiotoimittajaksi. – On olemassa sellainen epävirallinen tieto, että olen puhunut eniten radiossa Suomessa. Tästä huolimatta musiikki merkitsee hänelle koko elämää genrerajoista välittämättä. Aholaidan mukaan koko radioala oli ikään kuin tetharjoittelussa 1980-luvulla. Nykyään ei olisi mahdollista työllistyä samalla tavalla, Aholaita kertoo. Yli 30 vuotta myöhemmin Aholaita seisoo kanavan reunalla ja katselee entisen opinahjonsa ikkunoita. Tiskijukkataustasta oli apua. Muut aiheet eivät kiinnosta Aholaitaa, joka soittaa bändeissä kitaraa ja kuuntelee radio Luxembourgia. Yleinen kiinnostus Iskelmää kohtaan heräsi vasta sitten, kun kanava rikkoi puolen miljoonan viikkokuuntelijan rajan. Hän käveli radiotoimituksen ovista sisään ensimmäisen kerran vuonna 1986. Varmasti kuulun ainakin top 5 -listalle. Radiokonseptit ovat nykyään paljon muutakin kuin musiikkikanavia. Äidinkielen tunneilla hän haluaa kirjoittaa musiikista ja saa sitä käsittelevistä aineistaan aina kiitettäviä arvosanoja. Juontajilta vaaditaan heittäytymiskykyä, jotta pystyy esimerkiksi twerkkaamaan Jari Sillanpään takana lavalla. Muistiinpanot ovat pakollisia, kun tekee 15–16 tunnin päiviä. Minua kiinnostaa, mihin seuraavaksi ollaan matkalla musiikin kanssa. Aholaita on ollut äänessä Iskelmässä pian kaksi vuosikymmentä. Kuvioihin astuivat esimerkiksi isot tapahtumat ja kilpailuissa arvottiin suklaalevyjen sijaan maailmanympärimatkoja. Lopulta hän jättääkin opinnot kesken. Lempäälän-Vesilahden Sanomat esittelee tässä juttusarjassa tuttujen paikallisten lempikesäpaikkoja. Radio Iskelmään ei Aholaidan mukaan ensin uskottu. Hän mietti, että uusi konsepti saattaisi jopa menestyä ja päätti tarttua työtarjoukseen. Tämän kesän ajan hän herää kello 5.40, jotta ehtii ajoissa tekemään aamuradiota Tampereen Kehräsaareen. Radion ja sen äänien menestyksen takana on ennen kaikkea yhteisö. Pian kuuntelijoita oli yli miljoona. Nyt hän on elänyt unelmaansa todeksi yli 30 vuoden ajan. Syksyllä alkavat jälleen rullata laivakeikat. Aholaita asuu mielellään Lempäälässä, koska moottoritietä pitkin pääsee kätevästi keikoille ympäri Suomen.. On vuosi 1984. Juontajakonkari myöntää, että kilpailu sekä mediaettä musiikkialalla on kovaa. Hannu Aholaita halusi palata rikospaikalle kanavalle muistelemaan nuoruusaikojaan. Lempääläläinen Hannu Aholaita käy lukiota kanavan vieressä. Ura alkoi siitä, että hän pääsi työstämään musiikkisarjoja osa-aikaisesti eri kanaviin. Ohjelmien lisäksi tehtaillaan viihdeuutisia, kuvataan videoita ja päivitetään sosiaalista mediaa. Hänen otsaansa on hänen omien sanojensa mukaan tatuoitu isolla fontilla "radio". Eräänä päivänä hän sai puhelinsoiton, jossa häntä pyydettiin uuden Iskelmä-radiokanavan juontajaksi. Viikonloppuisin hän juontaa festarikeikkoja ja matkustaa ympäri Suomea Iskelmän musiikkitapahtumien perässä. Toimituksessa pitää olla hyvä tekemisen meininki ja kuuntelijat kohdataan avoimesti. Musiikin suoratoistopalvelut, kuten Spotify, eivät ole Aholaidan mielestä tappaneet radiota, vaan pikemminkin kehittäneet sitä. Mikään ei toimi, jos ympäriltä puuttuvat ihmiset. – Maailma on muuttunut paljon, mutta tekeminen ei. Lukion lopettamisen jälkeen Aholaita työskenteli levykaupassa ja teki itsensä tunnetuksi dj:nä Tampereella. Vuosien saatossa hän on vetänyt esimerkiksi musiikkija makasiiniohjelmia, aamuja iltapäiväshowta, uutiskatsauksia ja liikenneradiota helikopterista. Ääni on työkalu, josta on moneksi. Se halusi alusta asti uudistaa vanhan latoiskelmägenren, tehdä vanhasta uutta. – Kipinäni radiota kohtaan on edelleen suuri. Toivon, että saan puhua niin kauan kuin ääntä tulee, Aholaita sanoo. Aholaidan ura on pitkä ja polveileva, mutta radio on ollut hänelle aina kaikkein rakkain media. – Olen rutiinien ystävä. – Olin onnekas, kun sain mahdollisuuden kokeilla radion tekemistä. ajankohtaista Mies joka sai äänensä kuuluviin Hannu Aholaidan haave radiotoimittajan urasta syntyi Lempäälän kanavan kupeessa. Aluksi lähetysten juontaminen "jännitti mielettömästi"
Laulutyyli vaihtuu ja siirtyy pois tanssilavoilta, mutta sama haikeus jää väreilemään sekä kitarassa että sanoituksissa. Levyn kuvat ja kannet: FoTom. Toisena tuleva levyn nimikappale, Tule tyttö tanssimaan, on tunnelmaltaan huomattavasti kevyempi, hien pintaan nostattava, reipas sykkeenkohottaja. Vesilahtikin on mainittu. Raskaan musiikin ystävä. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 Ei parempi, vaan erilainen TEKSTI: Jukka Poski TULE TYTTÖ TANSSIMAAN . Levy on monitasoinen ja -vivahteinen sekä hallittu kokonaisuus.. nen, täydellisesti hallittu kokonaisuus. Täydellinen avauskappale ei lupaa liikaa, vaan tuo hyvin esille muusikoiden lahjakkuuden ja osaamisen tason. Sanoituksissa on välillä hieman ruuhkaa. Sovitus: Harri Penttilä ja Henri Ruostila. Onnelliset ahh, sävellys: Tero Mäenpää. Kokonaisuudesta on saatu tiivis, toimiva ja monipuolinen. Musiikillisesti levy on monitasoinen ja -vivahtei• Julkaistu 24.3.2017. Ensimmäisten neljän kappaleen jälkeen Penttilän laulaminen sinkoutuu aikakoneella nykyhetkeen. Sami Ruostila: kitarasoolot kappaleissa 4 ja 9. Tarkempi tutkiskelu todistaa kuitenkin, että tunnelmaltaan ajoittain raskas levy on tarkkaan harkittu kokonaisuus – ja yllättävä. • Harri Penttilä: laulu, kitarat, saksofoni. • Äänitys ja miksaus: JWR-Studio. Tanssillinen osuus sijoittuu levyn alkuun. Jos vain saan sua koskettaa on kesäyöhön sopiva kertomus ikävästä toisen luo, ja bändi pistää tässä parastaan. Henri Ruostila: rummut, basso, koskettimet, piano. Mutta että tanssimusiikkia, sitä tämä teos ei kokonaisuudessaan ole. Kaipuu ja haaveet ovat sanoitusten kantava voima, mutta ajoittain leikittelevältä levyltä löytyy myös suuri rakkaudentunnustus ja katsaus parisuhdehelvettiin. Tuottaja: Henri Ruostila. Tero Mäenpää: kontrabasso. Masterointi: KW-masterointi. Levyn helmi, Vähän aikaa, on jätetty viimeiseksi ja se luokin toiveita uudesta levystä. • Sävellys ja sanoitus: Harri Penttilä. Lisää tätä, kiitos! Kirjoittaja on keski-iän ylittänyt levyarvostelija. Erityismaininnan arvoinen rytmiryhmä, Henri Ruostila ja Tero Mäenpää, kuljettavat tarinoita vankasti. levyarvostelu Harri Penttilä: Tule tyttö tanssimaan (2017) Tämän vuoden maaliskuussa ilmestynyt Harri Penttilän Tule tyttö tanssimaan on ensivaikutelmaltaan helppoa tanssimusiikkia, varsin iloista ja perinteistä 1950–60-lukujen hengessä
Judo on alkujaan Japanista lähtenyt kamppailulaji. – Siirryimme omaksi jaostoksemme LeKiin, jotta saisimme paikallisen statuksen ja kunniakkaan urheiluseuran tuen, Karinkanta toteaa. Lempääläinen Veli-Matti Karinkanta on judojaoston puheenjohtajan roolin lisäksi huipputason judotuomari. Syokon tarkoittaa voiton sielua eli tahtoa voittaa ja sisua. urheilu Judo on vahvistanut asemaansa Lempäälän urheilupiireissä Lempääläistuomari valittiin tuomitsemaan judon MM-kisoihin Judo on murtautunut reilussa viidessä vuodessa aivan uudesta lajista lempääläisen lajikartan kestojäseneksi. Paineita ja jännitystä voisi hyvinkin luulla olevan rinnassa tatamille astellessani. – Olen tuominnut ennen nuorten MM-tasolla, mutta nyt ensimmäistä kertaa aikuisissa. Hiljalleen myös Lempäälässä olosuhteet ovat parantuneet ja viime vuodet ovat olleet judon kasvun aikaa. Routa-Juhani Pakaslahti (punainen vyö) ja Johannes Vellamo ottivat toisistaan mittaan LeKin judokisoissa.. Kan puolestaan tarkoittaa seuraa tai porukkaa, Karinkanta valaisee. Mittakaava on aivan toista, mihin Karinkanta on Suomessa tottunut. Tämän vuoden alusta minut nostettiin kansainvälisen judoliiton IJF:n ykköstuomariryhmään, mikä mahdollisti pääsyn MM-tasolle. Sen lisäksi tatamin alla on jousto, joten alastulo on mukavampaa. Moni suomalaisjudoka on vuosien saatossa edustanut maataan olympialaisissa. MMkisojen tuomarointi vaatii kestävyyttä, koska kisat kestävät seitsemän päivää, Karinkanta taustoittaa. LeKin Judojaoston puheenjohtaja Veli-Matti Karinkanta kertoo, että kaikkiaan harrastajamäärä määrä pyörii sadassa. – Lisäksi voimme järjestää esimerkiksi näytösharjoituksia ja judokilpailuja Ideaparkin keskusaukiolla. Kyseessä ovat judon vuoden isoimmat kisat ja näyteikkuna koko maailmalle. – Katsojia mahtuu Budapestin kisahalliin 12 500 ja ottelut televisioidaan ympäri maailman, tosin Suomea lukuun ottamatta. Paremmat olosuhteet mahdollistavat myös tarjonnan kasvun. Karinkanta iloitsee asiasta, sillä se mahdollistaa paremmat harjoitteluolosuhteet. Taustalla tuomaroiva lempääläinen Veli-Matti Karinkanta on luonut huipputuomarin uraansa kaikessa rauhassa ja pääse nyt MM-tatamille tuomitsemaan. Vuodesta 2011 alkaen judoa pystyi harrastamaan Lempäälässä Tampereen Judon alaisuudessa. – Judoliiton jäseniä on reilu 80, ja sen lisäksi perhejudo ja kuntojudo vetävät ihmisiä. Hänet on valittu ainoana pohjoismaalaisena tuomitsemaan judon MMkilpailuita elo-syyskuussa Unkariin. LeKin judojaoston nimi on mielenkiintoinen ja itäisen mystinen: Syokonkan Judo. Laji on saavuttanut olympiastatuksen ja on yksi tunnetuimmista kamppailulajeista maailmanlaajuisesti. Tähän asti judo on toiminut Piippo-keskuksen pienissä tiloissa. Ensimmäinen judoseura perustettiin Suomessa 1960-luvulla ja Suomen Judoliitto sai alkunsa vuonna 1958. Ikähaitari on kolmevuotiaista viisikymppisiin. – Tatamin eli judomaton määrä kaksinkertaistuu vanhaan verrattuna Ideaparkissa. Normaalin harrastustoiminnan, perhejudon, judokoulun ja kuntojudon lisäksi tulee ryhmiä niin vasta-alkajille kuin oheisharjoittelumahdollisuus muiden lajien taitajille. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 TEKSTI: Antti Raunio KUVAT: Antti Raunio, Gabriel Sabau . Elokuussa avautuvaan Ideaparkin uuteen urheilumaailmaan Ideapark Sportiin tulee myös judolle suunnatut tilat. Enpä juuri keksi parempaa näyteikkunaa hienoon lajiimme, Karinkanta tuumii. Harrastajamäärät ovat kohonneet jatkuvasti. Vuodesta 2016 eteenpäin Lempäälän Kisalla on ollut oma judojaosto
Sokerina pohjalla sääkin suosi loistavasti, iloitsi Suomen vesihiihtourheilun puheenjohtaja Laura Lammi. Tempauksessa Roininen saavutti hopeaa, kun voittajaksi itsensä nosti Porin Punttikarhujen Kimmo Lehtikangas. Kilpailussa jokainen nostaja saa kehonpainostaan kertoimen, millä kerrotaan nostettu tulos. Kilpailumatka oli 30 km ja tuuli huipuissa jopa 11 m/s, mikä teki soutureissusta rankan. Hänen osaamisensa ja kuntonsa ovat edelleen maailmanluokkaa. Perheen kirkkain tähti Jutta on avioitumisensa vuoksi vaihtanut sukunimensä Menestrinaksi. elokuuta ja myöhemmin syksyllä maastojuoksulla. Hän on perustanut käytännössä tyhjästä ja mahdollistanut omalla työllään kahden elinvoimaisen junioriseuran – Total Ultimate Frisbee Freaksin ja Lempäälän Kisan – toiminnan olemassaolon sekä ollut merkittävästi nostamassa myös kolmatta pirkanmaalaisseuraa, Unlimited Frisbee Organizationia, sen alkutaipaleella. Naisissa P-HA:n Monna Alatalo yllätti kaikki (ja eniten ehkä itsensä) ja ampui tiensä sarjan voittoon. urheilu Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä www.juvesport.fi / p. P-HA:n edustajista myös aloitteleva Harri Pesonen ampui oman ennätyksensä ja sijoittui kahdeksanneksi. Kalevan Kierros jatkuu pyöräilyllä 66 km:n tempoajona Iitissä 19. Toiseksi miesten vuorosoudussa sijoittui myös Viialan Viri 1 -joukkuetta edustava Juha Hinkkanen parinaan Janne Peippo vain 20 sekuntia hävinneenä. Joukkuekilpailussa nuorten ja naisten sarjan kaksi ensimmäistä sijaa meni PHA:lle, ja Y-sarjan joukkuekilpailun voitti SA, toiseksi tuli MyA, ja kolmas oli TSHA. Tulos oli ajankohtaan nähden varsin tyydyttävä 149+195 kiloa. Myös työntötulos oli kolmella kilolla uusi ennätys. Urallaan muun muassa hyppyjen MM-hopeamitalin voittanut Jutta Menestrina oli Tampereella järjestetyissä SM-kisoissa pujottelun ykkönen lyöden kaikki miespuolisetkin kilpakumppaninsa. Y60-sarjassa P-HA:n lippua piti korkeimmalla Jussi Siltanen, jonka sijoitus oli 13. Y70-sarjassa EuSA:n Olavi Soini ja Y75-sarjassa YMS:n Taisto Mäkinen ampuivat todella kovat tulokset. Kultaa molemmissa nostomuodoissa vei Porin Punttikarhujen Suvi Talasterä. Laura Lammi kuuluu samaan sukuklaaniin ja kilpailee itsekin aktiivisesti, jos toki nyt on perhesyistä sivussa mittelöistä. Väkeä oli rannalla Niihamassa yli puolentuhatta päätä, mikä on huima yleisöennätys. Energia-Trap ammuttiin Kokkovuoressa Kolmas Energia-Trap ammuttiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa kesäkuussa. Vesihiihdon valtikka edelleen Lammeilla Lempäälän Lastusista kotoisin oleva ja Valkeakoskella Vanajavedellä pääosin treenaava Lammin perhekunta on edelleen maan ehdoton dynastia vesihiihdossa. Y50-sarjassa P-HA:n Janne Hokkanen pääsi palkintosijoille kuudenneksi. Lempäälän Kisan pienelle iskujoukolle tuloksena näistä kilpailuista kolme hopeista ja yksi kultainen SM-mitali, mitä voidaan pitää varsin hyvänä saavutuksena monien suurempien seurojen tyytyessä nuolemaan näppejään. Brownin merkityksestä lajille kertoo hyvin seuraava kuvaus: ”Jos Pauleja olisi Suomessa edes viisi, ultimatea pelattaisiin viidelläkymmenellä paikkakunnalla. Joukkuekilpailussa Viialan Viri 1 on toisena 134 pisteellä. Vesihiihdon pujottelukisa järjestettiin uudella tavalla ikäänkuin kaksintaisteluna. Viialan Viri 2 on 19:s. Tuki julkaistiin ja stipendi ojennettiin Brownille osana Tampereen SMviikkoa järjestetyssä ultimaten mixed-SM-turnauksessa sunnuntaina 9. TEKSTI: Juha Raunio Välimäki Kalevan Kierroksen kakkosena Keuruulla soudetun Kalevan Kierroksen miesten vuorosoudun nopein pari oli lempääläläinen Markus Välimäki ja hämeenlinnalainen Juha Prittinen. Työntönostoissa Emma jatkoi varmoja otteita ja kaikkien nostoyritysten onnistuessa tulos 93 kiloa oikeutti myös hopeiseen mitaliin. Miesten yleisessä sarjassa LeKin Teemu Roininen nosti ensimmäiset kisansa kevään EM-kilpailujen jälkeen. 89€) (ei ku va ss a) Eräjärven Rönnin tanssilavalla nostettiin nyt jo kymmenien vuosien perinteet omaava painonnostokilpailu, joka tätä nykyä kantaa tempauksen ja työnnön SM-kilpailujen arvoa. Paul Brown on toiminut seura-aktiivina kolmella vuosikymmenellä. Ensimmäisenä tulessa oli alle 20-vuotiaiden naisten sarjassa nostanut Emma Gleisner. Näin voidaan verrata eri painoisia urheilijoita keskenään. Samalla Viialan Viriä edustava hämäläiskaksikko nousi kierroksen kärkeen kokonaiskilpailussa Prittisen johtaessa kolmella pisteellä. Kokonaiskilpailussa neljän lajin jälkeen johtoon siis nousi Viialan Virin Juha Prittinen kannoillaan Markus Välimäki. Myös Roinisen kuntokäyrä on oikeassa kulmakertoimessa loppuvuodesta nostettavia MM-kisoja ajatellen. Sisarussarjan kuopus Mette Lammi tähtää syyskesän nuorten EM-kisoihin. – Vesihiihto ilmiselvästi kiinnostaa. Työnnössä osat vaihtuivat ja Roinisen noustessa korkeimmalle korokkeelle oli Lehtikankaan oli tyytyminen hopeasijaan. – Koko SM-viikko oli hieno kokemus. SMpujottelu oli yksi osakisa Tampereella järjestetyssä massiivisessa kymmenien lajien SM-viikossa. Tällä tuloksella lempääläläisnostajan kaulaan pujotettiin hopeinen mitali. Nytkin SM-pujottelun ohessa Niihamassa nähtiin monia upeita näytöksiä esimerkiksi paljasjalkahiihtäjiltä. Y15-sarjassa P-HA:n Ville Lahtinen, Arttu Eskola ja Saku Seppälä veivät kärkisijat, ja neljänneksi sijoittunut KannA:n nuori tulokas Santeri Hirsikangas kisaili ensi kertaa Kokkovuoressa. TEKSTI: Veikko Kuumola Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto on myöntänyt 2 000 euron tunnustuspalkinnon Paul Brownille ultimaten parissa tehdystä pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä nuorten valmennuksessa. LeKin toiminta on perustamisesta asti ollut nimenomaan junioreille suunnattua ja LeKi on ollut jo usean vuoden ajan Suomen johtava junioriultimateseura. LISÄERÄ! WARRIOR SOFTSHELL Laadukas ulkoilutakki junioreille, 130 -170 cm, musta tai sininen 29 90 (ovh. Tuloskäyrän suunta on varsin oikea tätä ajatellen. Nuorta väkeä on tullut mukaan kisatouhuihinkin lisää, iloitsee Laura Lammi lajinsa nykytilasta. Vain viimeinen tempausyritys 151 kilosta epäonnistui. Lempäälä Ultimate Experiment liittyi myöhemmin Lempäälän Kisaan ja ultimatejoukkue tunnetaan nykyään nimellä LeKi. Emma on saavuttanut jo aiemmin Suomen painonnostoliiton asettaman tulosrajan lokakuussa Albaniassa nostettaviin nuorten EM-kisoihin. Tempausnostot lähtivät helposti liikkeelle ja lopulta kaikkien nostojen onnistuessa Emma paransi edellistä tempausennätystään kolmella kilolla päätyen 74 kilon punnuksiin. heinäkuuta. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 Gleisner ja Roininen SM-mitaleille TEKSTI: Teemu Roininen KUVA: Mika Häkli Paul Brownille Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto xxxxx . Järjestävän seuran eli Pohjois-Hämeen Ampujien Joonas Pyhälä ampui oman ennätyksensä ja sijoittui toiseksi. Ihmiset löysivät tiensä suorituspaikoille sankoin joukoin ja Yleisradio toi vähemmän esillä olleita lajeja, kuten vesihiihtoa, hienosti julkisuuteen. Perheen miesväestä Jarno Lammi on edelleen aktiivikisaaja ja valmentaja, kuten myös perheen patriarkka 65-vuotias Jouko Lammikin, joka esimerkiksi viime kesänä nappasi salkullisen mitaleita veteraanien arvokisoista. TEKSTI: Janne Hokkanen. Päivän ainoan täyden sarjan ampui KMY:n Pasi Saarinen, joka vei Ysarjan voiton. 040 1474 043 IDEAPARK SPORT A R E E N A ALAMAAILMA I D E A P A R K Juvesport Laukaisee kauden käyntiin! Mailapelien ja jääurheilun erikoisliike valmiina palvelemaan. Jokainen seura tarvitsisi hänen kaltaisen pioneerin ja pitkäjänteisen puurtajan.” Lempäälässä Paul Brown tunnetaan Lempäälä Ultimate Experiment -nimisen junioriultimateseuran perustajana ja intohimoisena lajin puuhamiehenä. Emma Gleisner ja Teemu Roininen menestyivät SM-kisoissa
Maarit, Reetta, Marketta Pe 21.7. Näytöksiä on jäljellä viisi kappaletta. Tiina, Kirsi, Krista Ti 25.7. Leena, Matleena Su 23.7. Humppabussi matkustaa sinne, minne katti näyttää. Katti Matikainen ja mauahtava Suomi perustuu Silja Sillanpään samannimiseen lastenkirjaan. Matkalle tarjoaa haasteita Pohjanmaalta humppabussin salamatkustajaksi kipuava alati nälkäinen vuohi ja Matikaisen vikkelä Mummu, joka tuntuu aina olevan kateissa. Jaakko, Jimi Lempäälän mieskuoro laulaa mau-ahtavassa Suomessa Lempäälän mieskuoro esiintyy Pyynikin kesäteatterin Katti Matikainen ja mau-ahtava Suomi -näytelmässä. Esityksen kesto on noin 45 minuuttia ja suositusikä on 3-vuotiaasta ylöspäin. Tv-ohjelmista tuttu reissukissa Katti Matikainen ja lukukoira Nakkirakki osallistuvat Humppakerhon kotimaan kesäkiertueelle. Olga, Oili Ma 24.7. ajankohtaista Ke 19.7. Sillanpää nähdään näytelmän nimiroolissa. Laulavien eläkeläisten matkassa kaverukset pääsevät kokeilemaan niin maatilamatkailua, metsäretkeilyä kuin festarielämääkin. Hanna, Johanna, Jenni La 22.7. Katti Matikaisen poppoo nousee lavalle viimeisen kerran tiistaina 25. Esityksen ohjaa Janne Pellinen ja tuotannosta vastaa Kulttuuriosuuskunta Kaje. Katsomo on katettu. Onneksi Katti on tottunut ottamaan selvää asiasta kuin asiasta ja Nakkirakki puolestaan tietää jo valmiiksi kaiken. Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 4:23 22:38 4:25 22:36 4:28 22:33 4:30 22:31 Keskiviikkona 14 15 Torstaina 18 18 Perjantaina 20 19 Lauantaina 21 20 3 2 2 2. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 19.7.2017 Nimipäivät 60 vuotta sitten Lempäälän-Vesilahden Sanomat heinäkuun 19. Sari, Sara, Saara To 20.7. päivänä 1957 KUVA: Tiina Hauta-aho . Mieskuoro on kokoperheen näytelmässä "humppakerhon" roolissa. heinäkuuta. Näytelmän esiintyjäkaartiin kuuluvat Sillanpään ja mieskuoron lisäksi Ville Mononen, Johanna Ala-Siurua ja Seppo Paajanen sekä Laulu-siskotkuoro
Samalla löytyy pientä naposteltavaa. Kesän rapusaaliin odotetaan olevan hyvä, sillä viime kaudelta vesiin jäi tavanomaista runsaammin pyyntikokoisia sekä tänä kesänä saaliskokoon kasvavia rapuja. Viileän alkukesän vuosi parhaat saaliit saadaan noin kaksi viikkoa tavanomaista myöhemmin. Lisätietoja saa Pirkanmaan ely-keskukselta. Rapurutto on tuhoisa jokirapukannoille ja haitallinen tai tuhoisa täplärapukannoille. Tiedot jokirapuesiintymistä jäävät tutkijoiden, kalatalousviranomaisten ja -neuvonnan käyttöön. Karamelleja purkissa oli 136 kpl. Onnea voittajille ja kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille. Lähemmäksi oikeaa määrää pääsi Petteri Moilanen, joka 137 kappaleen arvausella voitti päävoiton eli arvauksen kohteena olleen karamellipurkin sisältöineen. Suurissa, hitaasti lämmenneissä järvissä myös koiraat voivat olla heikosti pyydettävissä kauden alkaessa. heinäkuuta kello 12. Sinileväesiintymät ovat usein paikallisia ja levätilanne voi muuttua nopeasti tuulija sääolosuhteiden mukaan. Naaraita saadaan runsaasti vasta elokuun puolella niiden vaihdettua kuorensa. Rekisteröitymistä ei tosin vaadita, jos ravustaja myy ravustuskauden aikana korkeintaan 300 rapuasuoraan kuluttajille. Vähän sinilevää havaittiin Pyhäjärvessä viidellä havaintopaikalla ja Vesilahden kirkonkylän rannassa. Kalastuslain myötä ainoastaan ELY-keskukseen rekisteröityneet kaupalliset kalastajat saavat myydä rapusaaliita. Havaintojen avulla arvioidaan jokiravun uhanalaisuutta ja suunnitellaan raputaloutta. Jokiravunpoikasten kuoriutuminen voi ajoittua jopa 2-3 viikkoa myöhemmäksi kuin täpläravun poikasten, joten jokirapujen paras pyyntikausi alkanee hieman myöhemmin kuin täplärapujen vastaava. Viikon sisällä on yleisöhavaintoja levistä tullut Lempäälässä Mäyhäjärvestä ja Vesilahdella Suonojärvestä. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden normaalia enemmän. Lisäksi on muistettava, että rapuja saa säilyttää sumpuissa tai muissa vastaavissa laitteissa vain siinä vesistön osassa, josta ne on pyydetty. Lämmin ja tyyni sää mahdollistaa laajojen sinilevälauttojen syntymisen veden pinnalle. Kuva: Jorma Hautala Lukijan kuva Sinileviä löytyy edelleen Lempäälästä ja Vesilahdelta Viikolla 28 todetun tilanteen mukaan sinileviä oli runsaasti Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa. Paras rapusaalis saadaan tänä kesänä kaksi viikkoa tavallista myöhemmin. meiltä muille Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kuokkalankosken markkinoiden kilpailu Eläkeliiton Lempäälän yhdistyksen teltalla karamellien arvauskilpailuun osallistui 152 henkilöä. Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 4:33 22:29 4:35 22:26 4:37 22:24 4:40 22:21 Sunnuntaina 21 22 Maanantaina 22 21 Tiistaina 22 22 Keskiviikkona 23 23 1 2 4 4. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 . fi internetsivustolla. Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana. Tietoja rapuhavainnoista ja rapukannoista kerätään www.kalahavainnot. Tuulen mukana lautat kulkeutuvat rannoille. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin palkintoja. Vesistöstä toiseen liikkuvan on huolehdittava kalastusja ravustusvälineiden huolellisesta desinfioinnista. Kanadanhanhiperhe päiväkävelyllä Kanadanhanhiperhe päiväkävelyllä. Arvonnassa onni suosi Petteri Moilasta, Sakari Nääjärveä sekä Seppo Niemistä. Naaraat vaihtavat kuorensa kunhan poikaset ovat ensin kuoriutuneet ja lähteneet pyrstön alta. Ravustuskausi alkaa perjantaina Ravustuskausi alkaa perjantaina 21. Järven eri osissa ja muissa vesistöissä tilanne voi olla erilainen
Lukeminen on kurkistus tiedon maailmaan, joka on täynnä ihmettelyn aiheita.. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 19.7.2017 Miksi Afrikka kirjoitetaan isolla. Miksi linnulla on sulat