vuosikerta
Irtonumero 3 euroa. sivu 6
N:o 33
Keskiviikko 19.8.2015
?Asenteet suuri haaste?
Lähidemokratiahanke on päättymässä. s. 7
Paula Hinkkanen
85. Veljesten
kuva sijoittui kolmanneksi Leijonaemojen valokuvauskilpailussa. Henna-Mari Kosken
matkakertomus jääsaarelta jatkuu.
sivu 14-15
Leijonaemot
kuvasivat
arkeaan
Marjo Teppo otti kuvan pojistaan Lassista ja Veikasta Ideaparkissa. ?Jälkiruoaksi syödään vohvelit ja juodaan kahvit.. . Mitä jäi
käteen, Anna Kulmakorpi?
sivu 4
Perhetuvat avautuivat
Lempäälän neljä perhetupaa avasivat ovensa
perheille kesätauon jälkeen.
sivu 5
Saksiniekkoja saalistamassa
Eerika Rautanen viihtyy ravustamassa ja
kalastamassa.
sivu 11
Grönlantilaista arkea
Miltä maistuu työ kalatehtaalla
Suurinta apua usein on, että
asiasta saa kertoa jollekulle.
Toisen vanhemman seura ja vertaistuki
on tärkeää. ?tätä mieltä
Äiti tarvitsee toista äitiä
J
os lapsi huutaa aamusta iltaan, puoliso on töissä, eikä öitä pysty nukkumaan kunnolla, tulee elämästä ilotonta
selviytymistä. Lempäälässä äideillä ja isillä
on mahdollisuus tutustua samassa elä-
mäntilanteessa oleviin vanhempiin kunnan neljässä perhetuvassa (s. Vaan
vielä heikompi on jalankulkijan asema. Tilanteesta kertoo
tiedotusvälineissä käytettyjen termien sekamelska.
Samaa joukkoa kutsutaan milloin siirtolaiksi, milloin
pakolaisiksi tai maahanmuuttajiksi.
Fakta on se, että Euroopan rajoilla odottaa kirjava
tulijoiden joukko, jossa on mukana muun muassa niin
sotaa ja muita vainoja pakenevia, parempaa elintasoa
hakevia, työnhakijoita sekä rikollisia ja terroristijärjestöjen soluttautujia.
Totuus on myös se, ettei Eurooppa voi kaikkia
tulijoita vastaanottaa. Täällä ei liene ihmeempiä konflikteja
tapahtunut ja hyvä niin.
Toki kulttuurien erot ovat aiheuttaneet hämmennystä ja joskus hauskojakin ilmiöitä.
Suomenkieltä taitavat maahanmuuttajien lapset
ovat vedättäneet koulussa opettajia ja kotona vanhempiaan. Yksinäisyyden tunne
nousee pintaan etenkin silloin, kun lapsi
on sairas. Jaksamista helpottaa, kun tietää,
että vaikka sukulaiset ovat kaukana, tuki
on lähellä.
Kari Pusa
Maahanmuuttoviraston tilastot osoit-
tavat, että kansanmiesten ihmettelyissä
on totuuden siemen. Tolkkua peliin.. Kreikka hakee myös tulevina vuosina lisää lainaa ja näillä näkymin sitä sille tullaan myöntämään vallassa olevista
puolueista riippumatta.
Lainan myöntämistä edeltää suomalaisen työmarkkinaneuvottelun kaltainen draamakomedia, jossa lopputulokseen päästään aina vasta viime hetkellä yli yön
jatkuneiden neuvottelujen jälkeen.
Suonenjokelainen entinen Tiina Koponen, nykyinen
Rakel Liekki sulkeutui rap-artisti Palefacen kanssa
konttiin Ylen tuottamassa Menolippu Eurooppaan
-ohjelmassa. Suurimmaksi osaksi kesä oli poikkeuksellisen kolea ja satainen. maratonjuoksuja.
Poliisin tiedote
Suomessa oli huhti-kesäkuussa auki
kutakuinkin saman verran työpaikkoja
kuin viime vuonna samaan aikaan.
Entistä suurempi osa, yli 40 prosenttia,
työpaikoista oli työnantajien mielestä
vaikeasti täytettäviä.
Taloussanomat
Noin kolme kuumaa
Kesän kuumimmat keskustelunaiheet ovat pyörineet
kolmen aiheen ympärillä: sää, Kreikan velat ja maahanmuuttajat.
Kaikkia aiheita yhdistää se, että kansalaisilla ole
juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa näihin ilmiöihin.
Sää on mikä se on. Osa ns. Helsingissä puidaan tapausta, jossa autoilijan epäillään
tahallaan kiilanneen polkupyöräilijää kohtalokkain
seurauksin. Suomeen tänä
vuonna tulleista turvapaikanhakijoista 78 prosenttia on ollut miehiä, kun
viime vuonna miesten osuus oli 71,5
prosenttia.
EU:n kaikkiin 28 jäsenmaahan viime
vuonna tulleista turvapaikanhakijoista
70 prosenttia oli miehiä.
Helsingin Sanomat
Paennut vanki ei arvannut, että hänen
peräänsä lähtenyt vanhempi rikos-
konstaapeli on Mikkelin poliisiaseman
kovakuntoisimpia miehiä ja harrastaa
vapaa-ajallaan mm. Tasavallan Presidentti Sauli
Niinistö oli asian ytimessä todetessaan, että pakolaisongelmaan ratkaisu löytyy vain kriisipesäkkeiden
purkamisen kautta.
Lempäälässä pakolaiset ovat olleet arkipäivää jo pari
vuosikymmentä. Tällaisen
kohelin kohtaamisesta löytyy omakohtaista kokemusta katkenneen hampaan ja ruhjeiden muodossa.
Liian kova tilannenopeus on johtanut jo moneen
pyöräturmaan. Vasta loppumetreillä
on saatu kokea aurinkoa ja helteitä.
Kreikan velkakriisi on sään kaltainen, pysyväksi
muuttunut talouselämän luonnonilmiö. 5). kaupunkipyöräilijöistä kaahaa täysin piittaamatta muista
tiellä liikkujista saatika liikennesäännöistä. Perhetupien työntekijöitä voi pyytää myös kotiin
pohtimaan arjen solmukohtia.
Tupien ohjelmaan pääsevät vanhemmat vaikuttamaan, ja ohjatun toiminnan
ohessa lapset leikkivät ja aikuiset vaihtavat kuulumisia, jakavat omia kokemuksia,
keskustelevat, ovat mutkattomasti yhdessä.
Poimintoja
?kolumni
Tuvat ovat paitsi tervetullut tuokio
pienten lasten vanhempien arkeen, voi
niissä solmia uusia ystävyyssuhteita. Teko on ehdottoman tuomittava.
Polkupyörilijä on liikenteen seassa heikoilla. Lapset ja elämänvaihe yhdistävät.
Toiminta on ensiarvoisen tärkeää niille,
joilla ei ole isovanhempia tai sukua Lempäälässä. Pannaan ihmisiä konttiin ja kurkistellaan Big Brother-hengessä mitä siellä tapahtuu.
Tämän onnettoman simulaation sijaan Yle voisi
lähettää jonkun oikean journalistin tarinan lähteille.
Osa suomalaisista on aika lailla sekaisin pakolaisilmiön kanssa ja se ei ole ihme. Lapset ovat fiksuja.
Tuoreimpana Suomessa on virinnyt kotikutoinen
kaupunkikonflikti polkupyöräilyn ympärille. Tekijöiden mukaan tarkoituksena oli
kertoa ihmissalakuljetuksesta.
Kai tämä sitten on tästä aiheesta parasta mihin Yle
veroeuroilla yltää. Vapauksia on haettu vetoamalla koulussa
oman kulttuurin tapoihin ja kotona koulun sääntöihin. Kielimuuri on vaikeuttanut asian selvittämistä
puolin ja toisin
Keskiviikko 19.8.2015
3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Kalliomurskeet ja sepelit
pihoille, teille ja rakentamiseen
VESILAHDEN
KALLIOMURSKE OY
0400 490379 Matti Paavilainen
www.vesilahdenkalliomurske.fi
ASENNE RATKAISEE...
tervetuloa palveltavaksi
edulliseen huoltoomme!
Kaikki
huollot ja
korjaukset
AUTOMERKKIIN
KATSOMATTA
Kysy tarjous huollosta netissä
www.pirkanmaanautohuolto.fi
tai puhelimitse (03) 4102 3904
TARJOUS
Moottoriöljynvaihto
työt
5?
Ilmastointihuolto
49?
Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä
(Ideaparkia vastapäätä) | Palvelelemme: ma?pe
8.00?17.00 | p. (03) 4102 3904
huolto@pirkanmaanautohuolto.fi
www.pirkanmaanautohuolto.fi
Avoinna ma-pe 7-17, la & su suljettu
j
k
ou
se
o
tv
im
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT:
Tuovi Hakala, Petteri Ingalsuo, Helena Kokkonen, Petteri Paassilta,
Anssi Poussu, Riitta Rantanen ja Janne Kortelainen.
www.silmaasema.fi
Lempäälän Silmäasema, Tampereentie 2 p. JOKA PÄIVÄ KLO 9-21
www.k-supermarket.?
. (o3) 343 5700
sa
.
.8 .
3
2 ita
as
Porsaan
ULKOFILEPIHVIT
.- in
20 n ma
U i
-S i tois
O
e
T ell
r
Ta
695
Porsaan
GRILLIRIBSIT
795
/ kg
/ kg
Herkkutorin tarjoukset ovat voimassa herkkutorin aukioloaikoina to?la klo 10 ?18
RUUKKUSYKLAAMI
JA RUUKKUKRYSANTEEMI
Kotimaista satoa!
KESÄKAALI
Suomi
Säävaraus
059
/ kg
Erä!
PARSAKAALI, KUKKAKAALI,
KYSSÄKAALI,
SUIPPOKAALI JA
SAVOIJINKAALI
/ kg
Suomi
säävaraus
199
Kiitos asiakkaille mahtavasta avajaisviikonlopusta!
Kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken arvoimme Vaasan leipomon voileipägrillin, jonka
voitti Marjo Siivonen sekä Fazerin reput täynnä karkkia, jotka voittivat Hilda Haapavaara ja Assi
Viskari. 010 504
2200 markus.tuomi@k-supermarket.?
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Ostettuja tuotteita koskevat yhteydenotot
sähköpostitse. Onnea voittajille ja kiitokset kaikille, jotka osallistuivat ja antoivat palautetta.
K U L J U N K A R TA N O
590
/ 2 kpl
Suomi
Yksittäin 3,99/kpl
Olvi
VIRVOITUSJUOMAT 0,95L
099
/ plo
(1,04/L)
sis. 0400 114 233 | www.oljypiste.?
Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille!
Meiltä sijaisauto huollon ajaksi
ilmaiseksi (varattava etukäteen)
Soita 03 342 9000 | tilausasiat
www.lvs.fi | tilaajapalvelu
tilaukset@lvs.fi
uudet ja vanhat
yhteystiedot
Koiranojanrinne 3,
LEMPÄÄLÄ p. pantin
Soft Embo
WC-PAPERI 16 rll
500
/ pkt
Fazer Fazerina,
Marianne ja
Aito Vanilja
TÄYTEKEKSIT
345 g
295
/ pkt
kt
(8,55/kg)
Atria Atrilli
GRILLIMAKKARA
400 g
099
/ pkt
(2,48/kg)
Tampereentie 272, 37560 KULJU
Nyt pitää
huolehtia, että kehittämistyö
jatkuu.
Kuntalaisten ja yhteisöjen vaikuttamismahdollisuuksille on
kuluneen vuoden aikana
etsitty Lempäälässä uusia
kanavia. Olen tyytyväinen aikaan ja olosuhteisiin nähden, sillä
hankeaika oli lyhyt, vain reilun vuoden mittainen.
saamiseksi Lempäälään on
allekirjoittanut rapiat 900
henkilöä. Sen
takia vuoropuhelua pitäisi
saada enemmän aikaiseksi. Se on melkein kuin
Oscar-patsas tultaisiin
antamaan, Kulmakorpi
naurahtaa.
Otakantaa.fi on hyvä
työkalu
Hankkeen painopisteet
ovat olleet kunnan toimialojen sparraamisessa,
tiedotuksen kehittämisessä ja kolmannen sektorin,
siis yhdistysten, aktivoinnissa. Näinä taloudellisina aikoina lopputulosta
voi pitää hyvänä, toteaa
sivistysjohtaja Nina Lehtinen.
Kirjaston pääarkkitehti
valittu
Vesilahden uuden kirjaston
pää- ja arkkitehtisuunnittelijaksi on valittu Arkkitehtuuritoimisto Maarit ja
Aarni Holttinen.
Uudesta kirjastosta halutaan moderni, muunneltava ja monikäyttöinen
rakennus, joka toimisi
kuntalaisten kohtaamis-
paikkana. Esimerkiksi
uuden kunnanjohtajan
valintaa oli kommentoitu, että oli hyvä, kun näki
miten äänestys sujuu.
Kuntalaiset ovat Kulmakor ven mukaan
omaksuneet hyvin kuntalaisaloite.fi -palvelun,
jossa aloitteen uimahallin
Anna Kulmakorpi aloitti viime elokuussa lähidemokratiahankkeessa. Ne huolet ovat
olleet turhia, Kulmakorpi
toteaa.
Valtuuston kokousten
videointikokeilulla haluttiin kehittää tiedotusta.
Kokeilusta on kerätty palautetta sekä valtuutetuilta
että kuntalaisilta, ja se on
Kulmakorven mukaan
ollut pääasiassa positiivista.
Kirjaston rakennustyöt
aloitetaan huhtikuussa 2016
ja arvioitu valmistumisaika
on toukokuussa 2017.
Keskiviikko 19.8.2015
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Epäuskon ja Oscarin
veroisia hetkiä
Lähidemokratiahanke on
loppumassa. Palvelun
avulla asukkaat ovat pystyneet kommentoimaan
valmisteilla olevaa kaavaluonnosta.
. luokalle ja liikuntaa
yksi viikkotunti lisää 6-luokille. Yhtä lailla tuulta
ei ole ottanut alleen otakantaa.fi -palvelu, jota on
käytetty Säijän yleiskaavan laatimisessa. Kunnan sosiaalisen
median ohje päivitettiin
ja kaikilta toimialoilta
etsittiin ihmisiä, jotka
toimisivat päivittäjinä
kunnan Facebook-sivuilla.
Ylläpito on tällä hetkellä
noin viidentoista hengen
vastuulla.
. Käynnissä on ollut lähidemokratiahanke,
jonka puitteissa on muun
muassa otettu käyttöön
kunnan omat Facebooksivut ja kuntalaisaloite.fi
-palvelu sekä kannustettu
kehittämään asiakasraateja. Valtuustokokouksia on
videoitu ja keväällä hankkeen tiimoilta järjestettiin
kunnan yhteinen talkoopäivä.
Lähidemokratia teoriasta käytännöksi -hanke
on päättymässä syyskuun
alussa. On
myös koettu, että valtuutetut tulevat tutummaksi
ja että päätöksenteko on
avoimempaa ja luotettavampaa. Jos kaivataan matalan
kynnyksen osallistumismahdollisuuksia, tuo palvelu on sitä.
Esimerkin voimalla
eteenpäin?
Kun lähidemokratiaasioissa on Lempäälässä
päästy alulle, nyt Anna
Kulmakor ven mukaan
pitäisi huolehtia, että kehittämistyö jatkuu. Esille on voimakkaasti tullut, että sen avulla liikuntarajoitteiset pääsivät
seuraamaan kokousta. Viranhaltijoiden ja
luottamushenkilöiden
sparraamista tulisi myös
jatkaa. Kuntalaiselle kaikki ei
vielä näy, mutta mielestäni
yhtä tärkeää on saada keskustelua aikaiseksi siitä,
mitä on lähidemokratia
ja mitä se voisi olla.
. Siihen onkin ideoitu
omaa, Leader-rahoitteista
hanketta. Tontti sijaitsee Vesilahden paloaseman takana ja S-marketin
vieressä.
Vesilahden kunnanhallitus katsoo, ettei kuntalaisaloitteessa ehdotettu
tontti sovellu koirapuiston
käyttöön, koska tontti sijaitsee keskeisellä paikalla
Kirkonkylän asemakaavoitetulla liike- ja asuinalueella.
Lisäksi alueen asukkailta on
tullut kuntaan viestiä, että he
vastustavat koirapuiston perustamista tontille.
Lisää tunteja
taito- ja taideaineille
Perusopetuksen uusi tuntijako on hyväksytty Lempäälän kasvatus- ja opetuslautakunnassa.
Peruskoulussa opetussuunnitelma uudistuu Lempäälässä 1.8.2016 lähtien
siten, että kuvataiteen opetusta tulee yksi viikkotunti
lisää 2. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Humalassa autoillut
kiinni Tampereentiellä
Tukevassa humalassa autoillut mieskuski jäi Lempäälässä kiinni perjantaina
14. Facebook-sivujen
kohdalla jotkut pelkäsivät, että sinne tulee häiriökäyttäytymistä, asiatonta kommenttia tai että
se näivettyisi päivityksen
puutteessa. päivä.
. Rakennus tulee
olemaan yksi keskeisimpiä
julkisia rakennuksia ja sen
arkkitehtuurin tulee ilmentää rakennukseen sijoittuvia
toimintoja. elokuuta.
Poliisipartio pysäytti
henkilöauton Tampereentiellä kuljettajan kunnon
tarkistamiseksi kello 19.10.
Ajoneuvon 44-vuotias mies-
kuljettaja puhalsi seulontaalkometriin 1.32 mg/l lukeman.
Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Kuljettajaa epäillään
törkeästä rattijuopumuksesta.
Ei koirapuistoa
Kirkonkylään
Kuntalaisaloite koirapuiston
perustamisesta Vesilahteen
on hylätty. Aloittessa pyydettiin, että kunta luovuttaisi Vesilahden Kirkonkylän
korttelissa 151 sijaitsevalla
tontilla numero 1 olevan
alueen koirapuiston käyttöön ehdollisena. luokalle yksi
lisätunti ja 8. Lisäksi käsityöhön
osoitetaan 7. Oppiaineiden väliseen
yhteistyöhön pyritään toteutuksessa. Mikä meni hyvin
ja missä mentiin metsään, projektisuunnittelija
Anna Kulmakorpi?
. Yhdistysstrategian tekeminen voisi olla
yksi osa sitä hanketta, Kulmakorpi visioi.
. Nyt työ on loppuraportointia ja päätösseminaaria vaille
valmista. Videointikokeiluun
suhtauduttiin varauksella,
koska sen koettiin jäykistävän kokouskäytäntöjä.
. . Kunnan toimialoille
on muun muassa toteutettu toimialakysely, järjestetty tilaisuus kuntalaisosallisuudesta ja annettu
some-koulutusta.
. Kolmas sektori,
yhdistykset ja lähiyhteisöt
ovat hyvin olennainen osa
lähidemokratia-asiaa. Hankkeessa on ollut
epäuskon, mutta myös onnistumisen hetkiä.
Kunnan organisoimaan
talkoopäivä-tapahtumaan
Kulmakorpi kertoo olevansa hyvin tyytyväinen.
Syytä onkin, sillä tapahtumalle on myönnetty
Talkoopäivä ry:n toimesta Suomen talkoohenkisin
kunta 2015 -palkinto, joka
luovutetaan hankkeen
päätösseminaarissa elokuun 25. Suoraa jatkoa hankkeelle ei
ole olemassa, mutta lähidemokratiatoimikunta
aikoo tehdä syksyn aikana
esityksen kunnanhallitukselle siitä, miten asioita
jatkettaisiin.
. luokalle tulee
lisätunti ruotsin kieltä.
Minimituntimäärän ylit-
tämistä lautakunta perustelee muun muassa ruotsin
osalta sillä, että lukioon siirtyvillä olisi paremmat valmiudet kielen opiskeluun.
Opetussuunnitelman
valmistelutyö aloitettiin keväällä 2015 kuntatalouden
haasteet tiedostaen.
. Olen tyytyväinen siihen, mitä aikaiseksi on
saatu, vaikka asenteet olivat suuri haaste hankkeessa. Jos kuntaan saataisiin
yhteisökoordinaattori, jatkaisi hän työtä yhdistysten
kanssa. Toimialoilla on
innostuneita ihmisiä,
mutta ehkä myös uusi
kunnanjohtaja vie asiaa
eteenpäin, sillä kuka olisi
parempi isossa yhteisössä
antamaan esimerkkiä kuin
kunnanjohtaja, Kulmakorpi esittää.
Teksti: Katariina Rannaste
Kuva: Katariina Rannaste
Nyt heitä voi
pyytää kotikäynnille pohtimaan yhdessä ratkaisuja arjen solmukohtiin. Kuntastrategiassa
pyritään ennakoimaan tulevaisuutta ja lisäämään
kunnan mahdollisuuksia selviytyä sen mukanaan
tuomista haasteista. ti
klo 17-20.15
Vältteletkö esiintymistä?
Miten oppia olemaan
toisten edessä rento?
Jännittämiseen
tutustutaan porukalla.
Pimeäkuvauskurssi
Kanavan koulu, 9.9.?
7.10. Sen tekeminen jotenkin jämähti.
Kenellepä käsin tekevälle ei olisi käynyt
näin: ryhdyt tekemään villapaitaa tai kirjontatyötä, ja
alku sujuu ihan näpsäkästi.
Ajattelet, että pianhan tämä
tästä valmistuu. Lasten leikkiessä äidit vaihtavat kuulumisia. Yksi kouluaikojeni revin-
näistyö on kesken vieläkin.
Aloin myös joku aika sitten
tekemään lapsenlapselleni
mekkoa, mutta hän kasvoikin
niin, että siitä tuleekin ehkä
villatakki, hän naurahtaa.
Jos käsityö ei ole 20 vuodessa valmistunut, miten se
sitten valmistuisi kurssillakaan. Reppupäivään otettavien lasten
määrä riippuu perhetuvan
henkilökunnan määrästä.
Tuville suunniteltu ohjelma lähtee perheistä itsestään. Strategiat ovat keskeisiä myös
sodankäynnissä, peleissä ja kilpailumarkkinoilla.
Pyrstötähdestä löytyy
ystäviä ja vertaistukea
Lempäälän perhetupien työntekijöitä voi pyytää
nyt myös kotiin pohtimaan yhdessä perheiden
kanssa arjen solmukohtia
Arki koulunkäynteineen ja harrastuksineen pyörähti käyntiin elokuun myötä. Lapsikohtaisella lukukausimaksulla voi käydä
itseä kiinnostavissa teemapäivissä millä vain tuvalla,
mutta reppupäivät keskitetään yhdelle tietylle tuvalle.
Perhetupien ohjaajien
työnkuva on tänä syksynä
laajentunut. Uusia ystävyyksiä solmivat niin
lapset kuin vanhemmat. Iltatuvilla saattaa
mukana olla koko perhe.
Kävijöitä Pyrstötähden
perhepäiviin saapuu normaalisti noin 30?40, mutta
toisinaan paikalle osuu jopa
60 kävijää samanaikaisesti. . Niin, tällä kerralla kaikki kävijät ovat naisia, mutta
kyllä isiäkin Pyrstötähdessä
poikkeaa. Akuliinaryhmät kootaan yhteistyössä neuvoloiden kanssa ja ne
ovat jatkumo perhevalmennukselle.
Neljän perhetuvan toiminta on kaikille avointa ja
tuvat tekevät paljon yhteistyötä. Perhetupa on perheille hyvä paikka tutustua
muihin samassa elämäntilanteessa oleviin.
Perhetuvat tarjoavat lempääläläisille lapsiperheille
perhepäiviä, reppupäiviä,
ryhmätoimintaa, teemailtapäiviä ja Akuliina-vertaistukiryhmiä.
Perhepäiviä käyttävillä
perheillä on mahdillisuus
jättää yksi vuotta täyttänyt
lapsi reppupäivään hoitoon
kolmeksi tunniksi. Keskitymme erilaisiin lankatöihin,
kuten virkkaukseen, neulontaan ja kirjontaan. ke klo 18-20.15
Haluatko oppia
kuvaamaan syksyn
pimeyttä ja kauniita
kaupungin valoja?
Teksti: Katariina Rannaste
Kuva: Katariina Rannaste. Keskiviikko 19.8.2015
5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Kunta?suomi-sanakirja
STRATEGIA =
päätöksiä ja toimintaa ohjaava, johdonmukainen
malli, suunnitelma, jolla pyritään saavuttamaan
tavoiteltu päämäärä. Silloin käyttöön otetaan
yläkerrasta lisää kerhotiloja
tai lähdetään ulkoilemaan.
Perhetuvan viihtyisässä
olohuoneessa istuskellaan
sohvilla ja keskustellaan.
Lapset leikkivät keskenään
ja tutustuvat toisiinsa. Kuinkas
ollakaan, sinne se sitten jääkin kuukausiksi, jopa vuosiksi.
Tekstiilitaiteilija Ulpu
Räty-Halisevalle tarina ei
ole vieras, ja juuri siksi Pirkan
opiston kurssilla Vesilahden
Rämsöössä voi tänä syksynä
saattaa loppuun kaapinpohjien aarteet.
Räty-Halisevan ohjauksessa kaappien kätköihin
unohtuneet keskeneräiset
käsityöt saatetaan valmiiksi
tai luodaan jo vuosia sitten
hankituista materiaaleista
valmiita käsitöitä.
. Strategia liittyy erityisesti
organisaatioiden johtamiseen. Ennaltaehkäisevä perhetyö koostuu
keskustelusta, kuuntelusta,
yhdessä tekemisestä ja mallintamisesta.
Teksti: Katariina Onnela
Kuva: Katariina Onnela
Lopultakin valmiita
käsitöitä?
Ulpu Räty-Haliseva teki kuvan pikkuryijyä viimeksi viisi vuotta sitten. Perhetuvalla leikitään,
lauletaan, askarrellaan tai
tehdään vaikka retkiä, kertoo ohjaaja Sanna Karvinen.
Ellalle, Otolle ja Onnille löytyy perhetupa Pyrstötähdestä paljon leikkikavereita.
Ohjaaja Pia Syvänen
kertoo, että Lempäälässä
on vedetty Akuliina-vertaistukiryhmiä vuodesta
2001. Uudet tulijat toivotetaan aina
lämpimästi tervetulleiksi ja
keskustelu soljuu uhmaiästä
eskarin aloittamiseen ja kesälomakuulumisiin.
. Ohjaajat panostavat uuden tulijan "sisäänajoon" ja
täällä tuntee olevansa tervetullut, kertoo lapsiensa Ellan
ja Onnin kanssa perhetuvalle saapunut Joanna Ojala.
Ohjaaja Tiina Luodemaa
kertoo, että monet Lempäälään muuttavat eivät tunne
paikkakunnalta ennestään
ketään. Vertaistukiryhmä on
tarkoitettu ensisynnyttäjille
ja sen tavoitteena on arjen
jakaminen vertaisten kanssa
sekä oman vanhemmuuden
vahvistaminen. Sitten joku
muu tärkeämpi homma kuitenkin keskeyttää tekemisen
ja käsityö laitetaan ompelukoriin tai kaappiin. Kurssilla voi viimeistellä
töitä tai luoda uutta. No, porukassa voi
jälleen innostua tekemisestä
tai saada muilta ideoita työn
muokkaamiseksi: jos ei tullut
pöytäliinaa, niin ehkäpä pyyhepeite?
Muistoissa voi myös sukeltaa taaksepäin, aikaan, jolloin
käsityöhön liittyi ensimmäisen kerran ihania ideoimisen
ja hyvien ajatusten hetkiä.
Poimintoja opiston
syksyn kursseista:
Jännitä rennosti
Ehtookoto, 22.9.?6.10. Teemme
sen mukaan, mikä kiinnostaa
osallistujia ja kuinka paljon
keskeneräisiä töitä heiltä
tulee.
. Päätimme järjestää
kurssin, koska käsityöihmisten kanssa keskustellessa on
noussut esiin, että kaikilla on
keskeneräisiä töitä, joillakin
jopa useita kymmeniä vuosia
vanhoja.
Myös Ulpu Räty-Halisevan kaapeista löytyy käsitöitä,
jotka odottavat oikeaa aikaa.
. Syksyn lähestyessä ovensa avasivat myös
Lempäälän neljä perhetupaa: Kissankulma, Säpinä,
Pikkukettu ja Pyrstötähti.
Moision
perhetupa
Pyrstötähdessä leikit ovat
käynnissä niin pihalla kuin
sisätiloissa. He saavat esittää
toiveita ja niitä toteutetaan
mahdollisuuksien mukaan.
Mielessä kävi
jonkinlaisen festarin pitäminen, mutta ravintolapäivä
osui juuri sopivaan saumaan.
Nuorisovaltuusto osallistui
siihen ensimmäistä kertaa.
Suuri osa ruokien raakaaineista tuli paikalliselta
Kurjen luomutilalta. Essi
Siikarla, Ulla Mäkelä ja
Susanna Mäkelä kertovat
nuorisovaltuutettujen miettineen jotain kivaa tapahtumaa koulujen alkamisen
kunniaksi. Vohvelirautakin kävi kuumana.
"Tosi hyvää"
Piirakoita oli tehty kaksi
pellillistä kumpaakin sorttia.
Ainakin pari tuntia kahvilan
avaamisen jälkeen näytti siltä, että mitoitus osui kohdilleen, vaikka kävijöiden määrää ei osattu yhtään arvioida
etukäteen.
Nuoret tekivät itse kaikki
ruoat. Kunta tuli vastaan ja
hankki paikalle telttakatoksen.
Vaikka ravintolapäivän
järjestäjiltä ei vaadita hygieniapassia, valtaosalla nuorista se on suoritettuna. Ravintolapäivässä on
parasta se, kun saa leipoa,
pohtii Milla.
Muut tytöt täydentävät,
että on myös kivaa tavata
uusia ihmisiä.
Vanhempien idea oli, että
ulkoilmakahvilan yhteydessä järjestettiin peräkonttikirppis. Tolppiin kiinnitettiin
ilmoituksia, ja he jakoivat
mainoksia myös tien asukkaiden postilaatikoihin.
Jos se tytöistä on kiinni,
niin tämä ei ollut viimeinen
kerta, kun Café Maakalantie osallistuu ravintolapäivään.. Se ei
kahvilan pitäjiä haittaa, sillä
varta vasten paikalle tulevia
riittää mukavasti.
Vesilahden nuorisovaltuusto piti sunnuntaina
kahvilaa nuorisotila Nurkan edustalla Vesilahden
kirkonkylällä. Jälkiruoaksi syödään
vohvelit ja juodaan kahvit.
"Parasta on
leipominen''
Ilona Naskali (vas.), Anni Maskuniitty ja Milla Kinnunen ovat ahkeria leipureita.
Teksti: Vivikka Monto
Kuvat: Vivikka Monto
Kunnan paikalle järjestämä katos tarjosi suojaa auringolta.
Jesse Suksia (vas.) ja Perttu Piispanen viihdyttivät kahvilan asiakkaita.
Maakalantien perällä Lempäälässä oli ravintolapäivänä kolme innokasta nuorta
leipuria suut hymyssä. Paikalle tulleet saivat
myös hengen ravintoa, sillä
Perttu Piispanen ja Jesse
Suksia musisoivat päivän
aikana.
Lempäälässä asuvat Paula ja Esa Hinkkanen olivat
liikkeellä Vesilahdessa, ja
he katsoivat etukäteen, että
kahvila on sopivasti reitin
varrella.
. Milla
Kinnunen, Anni Maskuniitty ja Ilona Naskali osallistuivat ravintolapäivään
jo toista kertaa. Kokemus
viime keväältä oli niin mukava, että he halusivat taas
polkaista pystyyn kahvilan.
Milla ja Anni ovat kymmenvuotiaita, Ilona vasta
kahdeksan. Paikalla hyörikin
runsaasti väkeä, ja tytöillä
piti kiirusta myyntitouhuissa. Kyse oli ravintolapäivästä, joka on
saavuttanut suuren suosion
Suomessa. He
tiesivät mitä tekivät, joten
eväitä sai syödä turvallisin
mielin.
Rahan kerääminen ei
ollut päivän päätarkoitus,
mutta nuorisovaltuuston
budjettiin on sisällytetty
summa varainhankinnalle.
Rahaa ei ole korvamerkitty
mihinkään erityiseen tarkoitukseen.
Kävijöitä oli jo parin ensimmäisen tunnin aikana
kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Nuori Ilona sai
äidiltään hiukan jeesiä tarjottavien valmistamisessa,
mutta vanhemmat tytöt
eivät apua tarvinneet.
. 6
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 19.8.2015
Café NUVAssa sai vatsan
täydeltä herkkuja
Moni ohikulkija kurkkii uteliaasti
Café NUVAn suuntaan,
mutta rohkeus ei riitä suuntaamaan kahvilaan. Tytöt ovat innokkaita leipureita, ja tarjolla oli suolaisia ja makeita
herkkuja. Tapahtuman järjestämisessä oli apuna nuorisoohjaajia sekä etsivä nuorisotyöntekijä, mutta kuusi
nuorta tekivät suurimman
työn. Millan leipomuksista
eniten näytti menevän pitsaa ja tiikerikakkua, Annin
myyntipöydästä taas katosivat herkulliset muffinssit
parempiin suihin. Päivää vietetään
neljästi vuodessa.
Ravintolapäivänä kuka
tahansa voi pystyttää tilapäisen ravintolan. On tosi hyvää, Kaikkoset sanovat, kun kanapiirakka ja salaatti katoavat
parempiin suihin.
. Suosituiksi osoittautuivat kana- ja
kasvispiirakka salaatin kera
sekä tietysti kahvi. Ilonalta
ostettiin etenkin mustikkapiirakkaa.
Tytöt näkivät vaivaa myös
tapahtuman mainostamiseksi
Kuva on jo vanha, edellisestä kodistamme. Kilpailuun
vastaanotettiin lähes sata
valokuvaa, joita tuomariston arvioitavaksi päätyi 61.
Tuomareina toimivat
Leijonaemot ry:n perustajajäsen Tarja Lähdemäki ja valokuvaajat Miska
Puumala ja Niki Strbian.
Valokuvauskilpailun voitti
Martta Valkeejärvi kuvallaan Happiviiksihassuttelu ja
toiselle sijalle sijoittui Heidi
Tujusen Luottamusta-kuva.
Kolmas sija tuli Lempäälään Marjo Tepolle ja hänen
kuvalleen Veljekset.
. Hänen ja muiden leijonaemojen arkea on nähtävillä
valokuvanäyttelyssä Ideaparkissa.
Leijonaemojen arki
on iloa ja huolta
Ideaparkissa kokoontui lauantaina
15. Uusi K-kauppias Hanna Salminen kertoi, että tanssiorkesterin solistina on hänen siskonsa.
Mansikkakakku maistui kävijöille ja lattialla oli hetkittäin jopa
ruuhkaa. Valokuvanäyttelyn kuvat ovat hänestä
lämminhenkisiä ja monella
tapaa puhuttelevia.
. Tippateline kulkee leikeissä mukana, kertoo Marjo Teppo
valokuvansa taustoja.
? Veikka vietti suurimman osan vauva-ajastaan
sairaalassa. Lasten lauantaina perheen pienimpiä saapuivat viihdyttämään muun muassa lastenorkesteri Höpinätötterö ja nukketeatteri Nirunaru.
Kuva: Katariina Onnela. elokuuta Leijonaemoja.
Kymmenvuotisjuhlavuottaan viettävä Leijonaemot
ry avasi kauppakeskukseen
valokuvanäyttelyn ja palkitsi kunniakirjoin alueen
toimijoita.
Leijonaemot ovat erityislasten vanhempia, jotka
haluavat antaa konkreettista
apua toisille samassa tilanteessa oleville. Yhdistyksen
tarkoitus on edistää vertaistukitoimintaa erityislasten
vanhempien kesken sekä
vuorovaikutusta erityislasten vanhempien ja sosiaalija terveydenhuollon sekä
kasvatuksen ammattilaisten
välillä. Esa Virtanen sekä kaivinkoneen ajuri Tuomas
Sukanen.
Kuljussa tanssahdeltiin
kauppareissulla
Kuljussa juhlittiin perjantaina 14. Niistä välittyy rakkaus.
Leijonaemot ry palkitsi
valokuvanäyttelyn avajaistilaisuudessa kunniakirjoin
"Niistä välittyy rakkaus."
niitä, jotka ovat toimineet
erityislasten vanhempien
kanssa erityisen hyvällä tavalla. Ihan kaikki eivät
ole olleet seuran jäseniä.
Ensi talvena hiihtomaa
ja uudet latukiemurat ovat
kansan käytössä. Tippa hankaloittaa elämää, mutta mahdollistaa elämän kotona,
hän jatkaa.
Valokuvausta Marjo
Teppo harrastaa omaksi
ilokseen. elokuuta iltapäivätanssien merkeissä. Kunniakirja myönnettiin fysioterapeutti Maarit
Haltialle, erityisopettaja
Kaisa Sihvoselle, fysioterapeutti Tuuli Tiaiselle, opettaja Mari Tuomelalle, sosiaaliohjaaja Katriina
Sillmanille, sairaanhoitaja
Teija Kalliosaarelle, lääkäri Johanna Kärjelle, liikunnanohjaaja Paula Elorannalle, Erityislasten kerhon
vastuulliselle Pirjo Pehulle, päiväkoti Leikkiniityn
Ampparit -ryhmälle, taksikuski Markus Harjumäelle, Moision koulun henkilökunnalle, taksikuski Pasi
Ojalalle ja opettaja Liisa
Vaarneelle.
Hakkarin hiihtomaan notkoon asentavat hulevesiputkia shortsihousuinen projektipäällikkö Ville Niemelä, sinipaitainen LeKi:n
hiihtojaoston pj. Keskiviikko 19.8.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Teksti: Katariina Onnela
Kuvat: Marjo Teppo, Katariina Onnela
?ajankohtaista
Hakkarin hiihtomaa
edistyy
Hakkarin uuden kuntoradan talkoot ovat kestäneet nyt 8 viikkoa. Uuden
radan pohjaa on raivattu
vaikeaan maastoon toista kilometriä ja lisäksi
rinteeseen valmistuu leveä ja kumpuileva hiihtomaa. Alkamassa on
kuokka?lapiovaihe paanojen tasoittamiseksi sekä
valotolpitus.
Kustannuksista maksaa
kontrolloidusti maksimissaan puolet Maaseudun
kehitysrahasto ry ja toisen
puoliskon LeKi hiihto lähinnä työllään.
Talkoissa puita kaataen,
hakoja ja latvuksia kasaten, traktoria ja kaivuria
Marjo Tepon kuvassa veljekset katselevat ikkunasta paloautoja.Tippateline haittaa välillä Veikan elämää, mutta mahdollistaa kuitenkin arjen kotona.
Kuva lempääläläisveljeksistä sijoittui kolmanneksi
Leijonaemojen valokuvauskilpailussa
Syyskuuhun asti näytillä
olevan valokuvanäyttelyn
aiheena oli erityislapsiperheen arki iloineen ja
huolineen vanhemman
näkökulmasta. Hän on lyhytsuolilapsi ja saa pääasiallisen
ravintonsa suonensisäisesti
tipan kautta. Siinä
ohjastaen on ollut yhteensä noin 70 hiihtotalkoolaista. Yksi kilpailukäyttö on tuhannen
junnuhiihtäjän Hopeasomman finaalien esikisat
testinä ja pohjustamassa
talven 2017 varsinaisia
"Hoppareita".
Hiihtoliiton hallituksen asiantuntijan mukaan
Suomessa tehdään tänä
vuonna vain muutamalla
paikkakunnalla uutta latupohjaa.
Kuva: Antero Korhonen
Leijonaemo Marjo Teppo perheineen on asunut kolme vuotta Lempäälässä. Lisäksi yhdistys tukee jäsentensä jaksamista ja
hyvinvointia.
7
veljekset ihmettelevät kotona paloautoja. Asiakkaiden ostoksia olivat pakkaamassa perjantaina
LeKi-futiksen ja Sääksjärven Loiskeen 05-pojat sekä lauantaina
LeKi A
(03) 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. (03) 289
5111.
Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki p. Ota
mukaasi sinulle tärkeä valokuva.
Päivän hinta 4 ?. klo 18 Valkovenäläisten
lasten ja nuorten kesäleirin lähtökonsertti Pyhän Birgitan kirkossa.
Ti 25.8. Lämmin kiitos
osanotosta. KAILA150,
Kuivaspääntie
Arkut | Uurnat | Vainajan kuljetukset
Kuivaspääntie 150,
p. Tervetuloa
ystävät läheltä ja kaukaa!
La 22.8. klo 10?12 Sääksjärven Säkenet nuorisotalossa (Tampereentie
426).
To 20.8. Lisätietoja: Matti Vehviläinen, 050 544 33 58 tai matti.
vehvilainen(at)evl.fi. 6.1. Alexandre Havard
24.8. Sääksjärven kerhotalossa
(Asuntotie 9).
Ti 25.2. Partaselle, p. 03-542 1172,
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
LempäälänVesilahden
Sanomia
jo vuodesta
Meiltä myös edullista
hautausalan palvelua
Muistokivi
Oy
M. Alkavat ryhmät netissä
os. klo 12 Klaarat-kuoron harjoitus Lempoisten srk-talossa.
Ti 25.8. p. klo 19 Nuorten ilta
Lempäälän srk
Ehtoollisjumalanpalvelukset eli
messut:
Su 23.8. klo 18-20 USKON ABC,
ilm.puh. 3-4-vuotiaiden ryhmä kokoontuu tiistaisin
ja 4-5-vuotiaiden ryhmä keskiviikkoisin. Reitti: Rautialantie-Pappilantie-Kaustalantie-Kaakilanmutka-Vesilahdentie-ToutosentieMetsäsaarentie-Hauralantie-Kou-
lutie-Kanavatie-Lempäälän kirkko.
Maalaismaisemaa ja soratietä, osin
asfalttia. klo 19 Evankelista
Morgan Karlsson Ruotsista
Su 23.8. 7.7. nettilomakkeella (lem-
paalanseurakunta.fi) 20.7.?23.8.
tai p. Kaila
Kaikki kivialan työt, lisänimikaiverrukset, myös entisöinnit,
suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä.
Suunnittelemme hautakivet yhteistyössä kanssanne,
jo neljännen polven ammattitaidolla.
www.muistokivikaila.fi
HAUTAKIVET
Lisänimien
kaiverrukset
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. Mukana
Soila.
tiina.hiltunen@evl.fi tai p. www.valkohännät.net. Kirkkokahvit.
Su 23.8. klo 10 Raamattu ja rukouspiiri
klo 18.30 Lähelle Jumalaa rukousilta
Viisautta kutsutaan joskus sydämen tiedoksi.
Tällä tarkoitetaan sitä, että rakkaus ?
passioista korkein . Ilmoittautuminen nettilomakkeella Lempäälän
seurakunnan sivuilta tai puh. 050 544 3314 ma?to klo
10?15 ja pe 10?12 (pe 21.8. 040 511
2444.
Partioon ilmoittautuminen tiistaina
25.8. 13.
sunnuntai helluntaista . klo 19 Luukas kymppi
(L-10-T) -kasvuryhmä Vanhassa
pappilassa. mennessä Helenalle p.
050 307 8146.
Seurakunta järjestää retken Pekka
Simojoen ja Higher Ground Praise
?kuoron Nordic Praise kiertueen
konserttiin Tampere-taloon pe 18.9.
Bussi lähtee Vesilahdesta klo 18 ja
takaisin lähdemme n. Kiitokset Eilan hyvästä hoidosta Vesilahden
Terveyskeskuksen henkilökunnalle.
Muistokivi Oy M. 050
544 33 14 (ma?to klo 10?15 ja pe
10-12).
Vanhemman väen virkistyspäivä
ti 1.9. Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Kirkkoherranvirasto avoinna 1.6.?
30.8. Kivisakastihartaus klo 18
Vesilahden kirkon vieressä olevassa
kivisakastissa. 040-5112444.
Diakonia-avustaja: Helena Autti
p. klo 12?14 piiri Lempoisten
srk-talossa.
To 27.8. Vs. 0400
p
0
838 486
Aidosti
A
id os ti llempääläläinen
e mpä ä
yritys!
kuolinilmoituksia
1931!
toimitus@lvs.fi
||||||||||||||||||||||||||||||
ilmoitukset@lvs.fi
ja surukiitoksia
myös muihin
||||||||||||||||||||||||||||||
kotimaisiin
tilaukset@lvs.fi
sanomalehtiin.
||||||||||||||||||||||||||||||
Tampereentie 19,
37500 Lempäälä
03 342 9000
Tampereentie 19, Lempäälä
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta,
Rypyntie 8 - www.betel.fi
To 20.8. klo
12 mennessä.)
Lapset ja perheet:
Päiväkerhot aloittavat 24.8. Pappilan avoimet ovet ja
torstaikahvit aikuisille klo 13-15
pappilassa. 050-3078146.
Khra Harri Henttinen on lomalla 10.30.8. khrana ajalla Soila Simola.
Kirkkoherranvirasto avoinna mati klo 9-15, ke 9-12, to 12-18, pe
9-13; p. klo 21.30.
Retken hinta on 30 ?. Isoskoulutus alkaa (ISKO 1,
ISKO 2, ISKO 3) klo 17 Nuorisotilalla.
Su 23.8. Jungmannilaiseen teoriaan perustuva unikurssi
aloittaa 28.8. klo 16 selkokielinen perhemessu Kuljun Majakassa, Henri Karvinen, Kaisa Naukkarinen ja
Lapsikuoro.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9 ma
Vesilahden srk
To 20.8. Valkovenäläisten lasten ja nuorten
kesäleirin lähtökonsertti klo 18
Lempäälän kirkossa. Pappilassa klo 11-15. Kuljun Majakassa (Tampereentie 262).
Majakkayhteisö:
Ma 24.8. klo 12.30?14.30 Kuljun kulkuset Kuljun Majakassa.
Piireissä edullinen lounas (4,50),
hartaushetki ja leppoisaa ohjelmaa.
klo 10?14.
Lähetyskirppis Toivontori (Kirkkopolku/Atrantie) avoinna ma, ke ja
to klo 11?14.
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna ma?pe klo 9?16.30 ja la
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
Ke 26.8. Tervetuloa partioon!
Birgitan kirkkovaellus on la 29.8.
Yksi vaellusreitti lähtee Vesilahden
kirkolta klo 12. Kerhot alkavat viikolla
37. klo 18 miesten kesäsauna
Vanhan pappilan rantasaunassa
(Rovastintie 3).
Su 23.8. Kysy lisää ja ilm. klo 12 Jumalan palvelus,
Morgan Karlsson, tatsi
Ke 26.8. Ilm. alkavalla viikolla. ja voimme kokea yhdessä
historian siipien havinaa. ma ja to 9?12 ja 13?15, ti
9?12 ja 13?17 sekä pe 9?12,
keskiviikkoisin suljettu, p. valaisee järkemme
palvelemaan rakkaitamme paremmin.
. 2015 Vesilahti
Taivaan Isä rakkahin
lepo lempeä hänelle anna.
Käsivarsin hellin ja turvallisin
ikirauhaan luoksesi kanna.
Lämmöllä muistaen
Elsa ja Pentti
Kaija ja Tuula perheineen
Markku, Mauri,
Jari ja Raimo perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. 050 544 3371.
Birgitan kirkkovaellus la 29.8.
Useita reittejä patikoiden tai soutaen. 040-8049109 (ma-ke) ja
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
Suurella sydämellä -vapaaehtoistyöt osoitteessa: vapaaehtoistyo.
fi/lempaala
Kuollut: Leena Marjatta Rekola 75 v
ja Paula Else Aulikki Wallenstjerna
64 v.
Kastettu: Elsa Kaarina Orvokki Holmberg ja Helga Orvokki Dündar.
Tiina Hiltunen p. 050
3078 147.
Seurakunnan päiväkerhoissa on
vielä vapaita paikkoja. alkaen.
To 20.8. pastori E. Messu kirkossa klo 10,
Simola, Sointu-Siltanen. klo 10 messu Lempäälän
Pyhän Birgitan kirkossa. klo 18 naisten kesäsauna
Vanhan pappilan rantasaunassa.
Uutta suuntaa unista. Lisätietoja
voi kysellä ja lippuja lunastaa Soilalta, soila.simola@evl.fi, p. Liturgi ja saarna
Mikko Oikarinen, kanttori Kaisa
Naukkarinen. Kivisakastihartaudet
toteutetaan ?keskiaikaisessa hengessä. Ollila
s. 044 020 0755
Pe 21.8. (03) 3671 992,
Lempäälä
wwww.hautauspalvelulempäälä.fi
w w.hautau spalve lule mpä älä .f i
Välitämme
MUISTOKIVI OY
||||||||||||||||||||||||||||||
Lempäälä
www.lvs.fi
0400 838 486
||||||||||||||||||||||||||||||
p.. 050 4680 448
/Lämsä.
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Eläkeikäisten piirit aloittavat syyskauden:
Ke 19.8. Ilmoittautumiset 28.8. Reitin pituus noin
10 km. Lämpimästi tervetuloa!
Pe 21.8. 1935 Haapajärvi
k. Kaila
M. klo 18.00 Kirkonkylän ja Narvan koloilla. Kysy vapaita paikkoja, p.
050 544 3353/Blomqvist.
Perhekerhot klo 10?12:
Ma 24.2. Ilm. 8
?seurakunta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 19.8.2015
Rakkaamme
Eila
HUTKO
o.s. Jeesus,
parantajamme
Eikä siinä ole mitään väärää, päinvastoin. Jeesus ei lupaillut tyhjiä, sen aikalaiset pian
huomasivat. Itse sitä ei läheskään aina huomaa,
mutta työtoverit ja ystävät voisivat valaista asiaa. (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.?
Kauneus ja terveys
Hieroja/Urheiluhieroja
JUHA KILPI
Lempäälän Aleksi1
Lempäälä ajanvaraus
puh. Keskiviikko 19.8.2015
9
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Hiljaisia hetkiä
Ei kaikki kultaa
Firenzessä vieraillut matkailija kertoo ravintola kokemuksestaan. Asiakasta harmitti
suuresti. Jokainen meistä on törmännyt usein helppohintaisiin ja katteettomiin lupauksiin. Onnea luvataan nopeasti ja vaivatta, kun ostat sitä tai tätä tai noudat annettuja
neuvoja.
Kuitenkin tiedämme, että oikotietä onneen ei ole olemassa. Jeeesuksen vaikutuksesta elämän laatu parani.
Eivät ongelmat ja vaikeudet suinkaan loppuneet, mutta
ne oli helpompi kestää koska Jumala oli kaiken takana.
Mitä kristillinen usko voi antaa selviää, kun itse tutkimme
Raamattua.
Eräs mies kertoi ottavansa kaikki asiat niin olit kuin surutkin Jumalan kädestä, koska kaikki vaikuttaa Raamatun
lupauksen mukaan hyväksi niille jtka rakastavat Jeesusta.
Kristillinen elämä ei suinkaan ole helppo, mutta siihen
sisältyy siunaus. 040 771 0747
Avoinna joka päivä
10-18, su 12-18
Tervetuloa myös
ilman ajanvarausta!
www.qii.?
qii.valmiskauppa.?
Tilausajoa
(ENE/Y
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. Ikkunassa oli suuren ja kohtuuhintaisen pihvin
kuva. Joskus voisi miettiä sitäkin minkälaista ilmapiiriä
itse levität ympärillesi. Jeesuksen henkilö veti heitä puoleensa. Kyselijälle
saattaa toisten arvio olla yllätys. Jos etsimme elämäämme
aitoutta ja sisimpäämme ravitsevaa niin mitä kristillinen
usko voi käytännössä antaa. k a i v o p u m p p u . 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.
LAURILAN BETONI
LVI-palvelut
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
s6IEMËREIDENAVAUKSET
(
s,IKAKAIVOJENJAMUIDEN
PËIVYSTY
S
KAIVOJENTYHJENNYKSET
s6IEMËREIDENKUVAUKSETJA
KUNTOTARKASTUKSET
s3UURTEHOIMUROINNITJA
PUHALLUKSET
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
Asiointipalvelut
w w w . Toiseksi haluanko todella edes yrittää sitä,
että kaikki tulisi paremmaksi.
Tiedämme toki kaikki, että rakkauden vuorovaikutus on
kaiken perusta. Se on pääasia.
Heikki Miettinen
Autopalvelut
Tampereentie 23,
37500 Lempäälä
Kesontie 2,
37470 Vesilahti
www.omasp.fi
Lasikuituinen kylpyamme poltettiin Tampereentien ja Niinikuruntien välisellä alueella sunnuntaina klo 15.45. Miksi. Amme paloi täysin.
Alueella oli tehty muutakin ilkivaltaa. Koska hänellä oli sellaista annettavaa mitä
toiset eivät pystyneet antamaan. Ison koon hyöty oli vähäinen. Vinkit mahdollisista
tekijöistä Lempäälän poliisiasemalle 0295 445 403 tai lempaala.sisa-suomi@poliisi.fi
Fysikaalista hoitoa
Betonit
PARHAAT BETONIT
z kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
z
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. f i
Puh. Hän tilasi sen ja huomasi äkkiä sen sisällä suuren
luun. Kyllä terve järki sanoo milloin
ulospäin kiiltävä on kaukana aidosta. Jos olisi maailma olisi tänään varmasti toisenlainen
paikka. Hän antoi turvan ja tarkoituksen. Joskus sitä on vaikea
erottaa. Jos elämässä ei kaikki ole hyvin niin mitä pitäisi tehdä? Kannattaa miettiä sitä onko minun tapani elää
varmasti oikea. Lienee totta väite, että periaatteessa me tavoittelemme itsellemme parempaa elämää. Rippikoulaiset vastasivat, että
kristillinen usko antaa turvan ja poistaa kuoleman pelon.
Kun katselemme Jeesuksen toimintaa niin häntä aina
ympäröivät ihmisjoukot. Kiinteistön pihasta oli löytynyt 20 litran polttoaineastia, joka
oli tyhjennetty ammeeseen ja sytytetty. Jos lukija tutkit sitä koetko rakkautta tai
et, niin useimmiten huomaat, ettei elämästäsi puutu rakkautta. 040-524 4762
www.juhakilpi.?
,**/5&*45½/7-*5:4 t 1&36,*3+"5 t 04*564 KB +",0,*3+"5 t ,"611",*3+"5 t 5&45".&/5*5 t "37*05 ZN
Ã??Ê6iÃ>ÃÌ?Ê 6Ê
0400 630 440
?ÕÃÌ>Û>>Ê«>ÛiÕ>Ê???ÌÕÕ?Ã??Ê???????°Ê-??Ì>Ê
Ì>?Ê«????i>]Ê?ÞÃÞ???i?Êi?Ê?>?Ã>Ê??ÌBB?°
Tilitoimistot
Tervetuloa
palveltavaksi
HENKILÖKOHTAISESTI!
Auktorisoitu tilitoimisto
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
yli
25v.
1989
SUOLAHOITO 13?
Hämeenpuisto 17-19 B,
Tampere, p
(03) 375 0418
Kaivinkonetyöt
Ville Seppälä
0400 764 163
puh. 040 700 9594
. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
Eläinpalvelut
KOIRATRIMMAUSTA
040-833 9796
Kaikki rodut
Koulutettu
Varaaaika
aika
Varaa
Lempäälän Aleksi 2, kirjastoa vastapäätä
näöntarkastukseen!
puh. 040 5544 638 MA-PE
MA-PE9-17,
9-17 LA 9-13 näöntarkastukseen!
0400 621 604
www.evuorinen.?
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
Kalliomurskeet ja sepelit,
maankaivuut ja kuljetukset,
lavettikuljetukset
Puh. Koruja
. HENE HENE FI
Rakennusurakointi
E Vuorinen Oy
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Halkivaha puh. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
SOUVENIR SHOP Qii
Kivikauppa . 040 703 5314
www.elamyspalvelut.info
Silmälasit, piilolasit,
työnäköpalvelut - laadukkaat
kehykset ja linssit
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Rakennamme uutta - Korjaamme vanhaa
Tilauksesta
täytekakut ja muut herkut
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Vikkiniityntie 5 B 2
Rakentaminen ja maanrakennus
Juhlapalvelut
trimmaaja
Kirjanpitopalvelut
(2krs.) 33880 Lempäälä
p. Suolahuone
6Õ?`i?ÊÓä£ÓÊ
????Ìi?ÃÌ??ÛB?ÌÌBB
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
*Õ?°ÊäÎÊÎÇxÎÊxÎÎÊUÊÜÜܰÛiÃ>ÃÌ?°wÊ
-myös lauantaisin-
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
PALVELUN PAIKAT.
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
Kattotyöt
VESIKATOT KUNTOON WWW.IDEAPARTNERS.FI
Idea Partners
Ilkka Koskinen, Lempäälä
Kattosi tekijä
ideapartners@ideapartners.fi I puh
Varmaankin kunnan
johto olisi sen hankkeen jo
lobbausvaiheessa todennut
mahdottomaksi.
Voisiko sittenkin kuntalaisten palvelujen toimivuus
(vaikkapa sosiaali- ja terveydenhoidon yhdistäminen
jne.) ja kaikkien kunnan
alueiden viihtyvyys ja sitä
kautta kunnan houkuttelevuus olla kunnan ydinkysymys?
Osmo Nieminen
Sääksjärvi
''Ikinuoret'', ''ikivireät'' eli me
kaikki eläke-ikäiset!
Tällaisia pulloja löytyi Sarapistosta.
Pullopommeja
lammaslaitumella
Sarapiston kedolta löytyi
pullopommi sunnuntaina
16. Sinänsä näin
kunnan nykyään on toimittava. Himminnaapurissa
on 70+-ryhmä joka voisi
nyt olla vaikka 80+-, jossa
oli keväällä taas joku paikka avoinna.
Olin Hakkarin markkinoilla, ja siellä ulkoistettiin rotareilta äänestykseen
seuraavan Lemmon valinta. Räjäytettyjä ja
räjähtämättömiä pullopommeja voi olla lisää kyseisellä
kedolla.
Pommeissa käytetty kemikaali, putkenavaajapulloista
löytyvä natriumhydroksidi,
on erittäin syövyttävä. Uskon, että jos missä, niin Lempäälässä tullaan
pärjäämään myös huonojen
aikojen yli.
Täällä on seniori-ikäisille
ollut vapaaehtoistoimintaa
jo Mummunkammarissa
vuodesta 1992 ja Seniorineuvostoa jo vuosia, ennenkuin se "vanhusneuvosto"
tuli lakimääräiseksikään.
Liikunta on tämän päivän
sana. Räjähtäessään pommi on sekä
pelottanut kedolla oleilevat
lampaat että vaarantanut
räjäyttäjän tai räjäyttäjien
terveyden, koska kemikaali
syövyttää ihoa ja voi sokeuttaa silmiin joutuessaan.
Tämän lisäksi nurmikolle
jätetty kemikaali on vaarantanut myös alueella leikkivät
lapset ja liikkuvat lemmikit,
jotka eivät osaa varoa kemikaaliesiintymää.
Löydetyt putkenavaajapullot ovat S-ryhmän
tuotteita ja mahdollisesti
peräisin läheisestä Salesta.
Siksi olisi tärkeää myyjien
tarkkailla alaikäisiä putkenavaajapullojen ostajia. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 19.8.2015
Lukijan mielipide
Pyöräilijä, älä aja Palveluista ja kunnan
päälle, toivoo
houkuttelevuudesta
pieni koululainen ydinkysymys?
Mies tulee lukion kohdalla Tampereentietä alaspäin
yhteiseksi merkityllä kaistattomalla pyörä- ja kävelytiellä polkien urheilupyörällä
vauhdilla mäkeä alas. Liikuntatoimen Anne ja
Kati pestasivat ja kouluttivat vapaaehtoisia vetäjiä
eri liikuntaryhmiin. Näistä kunnan
toimesta Paula kyllä tiedottaakin lehdessä.
Ja ennenkaikkea, tulkaa
talvikauden perjantaiaamuisin Lempostuvalle klo
10-12.
Anja Lundán. kunnan tulevaisuuden ydinkysymys.?
Keskustan kiinteistöjen
omistajat ovat siis onnistuneet jo ennen virkakauden
alkua ehkäisemään uhkaavaa omaisuusarvojen laskua.
Lempäälä on perinteisesti suhtautunut myönteisesti
kuntaan pyrkiviin yrityksiin
ja tehnyt niiden tarvitsemat
infran muutos- ja uusrakentamiset yritysten toivomusten mukaisesti. Esim.
Helvi Rantanen ja Elna
Laurikkala on ollut alusta asti Mummunkamarin
toiminoissa mukana. Nämä em. Ajaa
lähes pienen koululaisen
päälle . Asukkaiden
viihtyvyyttä ei erityisemmin
ole otettu huomioon, mutta Tampereen läheisyys on
taannut lisääntyneen asukasmäärän. Toivottavasti se aktivoi myös
kuntalaisia yhä lisääntyvään
liikuntaharrastukseen.
Mutta sitten suora lainaus lehdestä; ?Jotta Lempäälä
menestyisi, on keskustan kehittäminen . Jo valtuustokaudellani -92-96 kun jäähallia puuhattiin Lempäälään olisin
ne voimavarat suunnannut
uimahallin rakentamiseen.
Nyt sitä uimahallia janoaa
niin vaarit ja vauvatkin.
Nyt kun saamme uuden
naispuolisen kunnajohtajankin, toivon että saamme
päättäjiinkin uutta pehmeää virtaa ja tarmokkaammin
myös naisnäkökulmaa.
Tosin valtio kiristää entuudestaan kuntien avustuksia ja vanhusten asioista
ollaan huolissaan. Lempäälän vanhustyössä ollaan hyvän henkilöstön avulla oltu
monessa suhteessa edellä
ajasta. Nyt
Lempostuvalta voisi innostaa esim. Nyt siellä vakituisesti
Hakalan emännät keittävat
kahvia ja Mauno käy soittelemassa ja Käpysen Eero
laulattaa.
Kuulumatta mihinkään
yhdistykseen, kaikki ikäihmiset ovat tervetulleita tähän Ikinuorten joukkoon.
Jos voimistelunvetäjä puuttuu, siellä on hyviä jumppavideoita mm Pirkko Mannolalta, joilla olen muutaman kerran tehokkaasti
pelastanut tilanteen.
Eri jumppa-kuntosali
ryhmiä on Paulan ym. Onko
kunnan vastuulla tarkistaa
alue?
Nimim.
Vain vastuullista kemiaa
Taas syyskuun alusta alkavat
kaikki ryhmät ja valmistaudumme seuraavaan vuoden
toimintoihin niin liikunnan kuin muillakin saroilla.
Lempäälä on todettu jopa
laajemmallakin tutkimuksella hyväksi ja tasokkaaksi
paikaksi asua. Työpaikkojen lisäyksen
ohella rakennuskohteiden
ja niiden välittömien ympäristöjen maanomistajat
ovat hyötyneet. elokuuta. Lisäksi kedolta löytyi neljä tyhjää kemikaalipulloa, joita pommi(e)n
valmistuksessa on suurella
todennäköisyydellä käytetty. Kun
aina ei viime aikoina riittänyt vapaaehtoisia, että olisivat taanneet Ikinuorten toiminnan jatkumisen pelasti
Hakalan perhekunta tilanteen. vapaaehtoisilla sekä Moisiossa, Sääksjärvellä että täällä
Himminnaapurissa. Mahdollisesti pommi on
räjäytetty perjantaina 14.
elokuuta, jolloin illalla kuului merkittävä pamauksen
ääni ulkoa. on aikuis-
ten velvollisuus taata heidän
turvallisuutensa liikenteessä.
Lapset vasta harjoittelevat
liikenteessä kulkemista ja
heidän on saatava harjoitella
liikennettä turvallisesti.
Pyörää vauhdilla ajavat aikuiset voivat siirtyä autotielle ajamaan, jotta eivät sotkisi pieniä koululaisia alleen.
Toive vauhdin hiljentämisestä on kohdistettu myös
pyöräilijöille!
Niitty-tokaluokkalainen ja
Kaisa-äiti
Lukijan kuva
L-VS (12.8.2015) esitteli
Lempäälän uuden kunnanjohtaja Heidi Rämön.
Sympaattista henkilökuvaa
täydensi hienosti kunnanjohtajan omakohtainen
vahva side jalkapalloon. Jotta
tämä joka viikkoinen rumba pyörisi, täytyy siinä olla
vetäjätkin. Kysykääpä Paulalta, mihin olisi
vielä tilaa ohjattuun ryhmään. Toisaalta tästä ei
ole ollut suurta haittaa muualla kuin Sääksjärvellä, jossa
sumeilematta on rakennettu
aikanaan moottoritie ja vielä
edelleenkin teollisuuskiinteistöjä asutuksen sekaan.
Moottoritien meluvalli on
edelleen rakentamatta, vaikka kyseinen moottoritie on
rakennettu jo 60-luvulla.
Sääksjärven Rudus-hankkeen yhteydessä sopii kysyä,
että olisiko vastaava hanke
edennyt näin pitkälle, jos
murskaamoa suunniteltaisiin vajaan kilometrin etäi-
syydelle keskustan, Harakkalan tai Hakkarin asuinalueista. ja kiroilee vielä ohi
mennessään.
Lapsi saattoi vahingossa
mennä eteen, mutta juuri
tästähän taas koulujen alkaessa varoitellaan; pienet
koululaiset, toimintansa
ennakoimattomuudessa,
ovat eläviä varoitusmerkkejä liikenteessä . Hakalan perheen
nostaminen Lemmoksi,
muitakin lähtemään vointinsa vaikka perhekunnittain vapaaehtoistyöhön.
Sitä tullaan varmasti tarvitsemaan lähivuosina, aina
enenevässä määrin.
Liikunnallista jatkoa!
Näin saamme aina pienet
kivut ja kolotukset aisoihin.
Tulkaa kesätiistaisin puistoja talvella vaikka Ideaparkin
-kävelyyn. Vastuu
tapauksesta on alaikäisen
kohdalla kuitenkin vanhemmilla, joiden tulee estää
vastaavat kokeilut jatkossa
jo etukäteen. Täysi-ikäisen
kohdalla vastuu on tekijällä
itsellään.
Löydetyt pullot on siivottu, mutta Sarapiston ketoa
ja läheistä metsää ei ole tarkistettu laajemmalti. Mielestäni nyt olisi
oikea aika valita vapaaehtoistyö Lemmoksi. Ainoa puute
meille on uimahalli, mutta
se on ollut rahasta kiinni ja
tietysti myös prioriteetti-kysymys. vapaaehtoiset, joita oli vuorollaan
parisenkymmentä on ollut
vetämässä voimistelua ja
keittämässä kahvia. Siinäkin Lempäälän kunta on ennakoinut.
Meille yli 65-vuotiaille on
kunnan omistamat kuntosalit maksuttomasti käytössä. Lasse
Liukkonen on ollut säestämässä myös useita vuosia
niin Mummunkammarilla
ja Lempostuvallakin. Annen
eläköidyttyä saimme tilalle
uuden innokkaan vetäjän,
Paula Elorannan.
Lisäksi 2009 syksystä
saimme eläkeläisyhdistysten yhteiseen käyttöön
Lempostuvan, jossa on eri
yhdistysten tilaisuukien lisäksi, avoin kaikille eläkeläisille, perjantaiaamuisin
klo 10-12 istumajumppaakahvia-laulua ja usein myös
soittajia ja laulattajia
Sieltä löytyy myös
kalaklinikka, jossa tunnistetaan kaloja ja etsitään
vastauksia muihin mieltä
askarruttaviin kalastuskysymyksiin.
. Tuolloin rutto tappoi
täplärapuja. Jigaamisesta
pidän myös. Lisäksi 18-64-vuotiailta
vaaditaan valtion kalastuksenhoitomaksu.
Eemeli Rautanen soutaa
taitavasti merroille, joista
nousee komeita rapuja. Se oli viimeinen kerta
sinä vuonna kun pääsimme
veneellä kalaan. Kolmivuotiaana hän
kalasti jo itse.
Perämoottori pärähtää
käyntiin ja suunta otetaan
kohti perheen mökkiä.
Saaressa sijaitsevan mökin
edustalle on edellisenä päivänä laskettu rapumerrat,
jotka nyt nostetaan veneeseen.
Ravustuskausi alkoi heinäkuun lopussa ja se kestää aina lokakuun loppuun
asti. Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen lupa
ravustajan iästä riippumat-
ta. Viime vuosi oli hyvä,
mutta kaksi edellistä huonoja. On
jännittävää odottaa tuleeko saalista. Suoritan syksyllä Suo-
men Vapaa-ajankalastajien
Keskusjärjestön Nuori vetäjä -koulutuksen, joka on
tarkoitettu 16-20 -vuotiaille kalastusseurojen nuorille projektin vetämiseen ja
koulukseen. Erityisesti eräs marraskuinen
isänpäivä on jäänyt elävästi
mieleen.
. Lisäksi syksyllä on SM-toimintakilpailut,
joissa kilpaillaan kolmen
hengen joukkueissa kalastukseen liittyvissä taidoissa,
Valkeakosken kalaveikkoja
edustava Eerika Rautanen
kertoo.
Monta kalastukseen liittyvää tapausta on nuoren
kalastajan muistoissa muun
muassa omalta mökiltä ja
Norjan lohiapajilta. Keskiviikko 19.8.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?ajankohtaista
11
Teksti: Katariina Onnela
Kuvat: Katariina Onnela
Rapu ei ole päässyt
nappaamaan Eerika
Rautasta, koska isä
on opettanut mistä
kohtaa kannattaa
ottaa saksiniekkaa
kiinni.
Eerika bloggaa kalasaaliistaan
Koko Rautasen perhe viihtyy kalastaen ja ravustaen. Se oli hauska
reissu, muistelee Erika Rautanen nauraen.
Ravut viedään sumppuun, jossa niitä ruokitaan lepänlehdillä ja perunalla.. Pääsimme noin kymmenen metriä
ennen kuin bensa loppui.
Samalla äiti soitti, että perunat ovat jo valmiina, eikä
oikein tykännyt kun kuuli
tilanteen. Loppujen lopuksi
iskä souti meidät rantaan.
Emme varmaan koskaan
ole laittaneet tavaroita pois
niin nopeasti. Eerika pitää eniten uistelusta.
Tienviitassa lukee
Palho. Rannassa odottaa
vene ja Eerika Rautanen.
Olemme sopineet tapaamisen ravustuksen merkeissä.
Eerikan pikkuveli Eemeli,
14, on valjastettu soutajaksi.
17-vuotias Eerika Rautanen on syntynyt lähes kalastussaappaat jalassa. Kesällä on mukavaa
pilkkiä veneen keulasta.
Uisteleminenkin on kivaa
ja leppoisaa. Aina ei nappaa,
mutta nyt siihen on alkanut
jo tottumaan.
Kesätöitä lukion toisen
luokan tänä syksynä aloittanut Eerika Rautanen ei
löytänyt, mutta elokuun
alussa hän vietti viikonlopun kalastusleirin ohjaajana. Leirin järjesti nuorten
oma kalastusseura Fisuun.
Eerika Rautanen kirjoittaa
sen nettisivuilla kalastusaiheista blogia.
F isuun.fi -sivustolta
löytyy paljon tietoa muun
muassa kalastamisesta, tapahtumista ja hyvistä kalapaikoista. Mökki saaressa
on kesäisin kuin toinen koti
ja siellä on helppo käydä kotoa Akaan Viialasta.
. Tänä vuonna ne
ovat terveempiä.
Rapusaalis viedään sumppuun, johon on laitettu lepänlehtiä ja perunaa ravuille
ruuaksi. Eemeli sanoi, että hän
vaikka soutaa sitten jos
bensa lopuu. Mutkittelevan
hiekkatien päässä kimmeltää järvi. Kalastuksessa joutuu keskittymään ja
saa ajatukset muualle. Neljän
viikon ikäisenä hän oli ensimmäisen kerran mukana
perheen mökillä uistelemassa. Saimme iso-
ja haukia ja kun tuli kylmä
lähdimme kotiin. Oli kylmä
ja päätimme, ettei käydä
mökillä tankkaamassa vaan
mennään näillä bensoilla. Aikuiset ravut kun
ovat kasvissyöjiä.
SM-kilpailut kutsuvat
Eerika Rautasen kesä on
sujunut pitkälti kalastuksen
merkeissä. Eerikan ja Eemelin isä Janne
Rautanen kertoo, että tänä
vuonna on odotettavissa
kohtuullinen rapuvuosi.
Padon yläpuolisen
patoaltaan reunaa seuraten
pääsee katsomaan noin sata
metriä pitkää koskiketjua,
joka päättyy vasta hieman
ennen Onkemäenjärveä.
Täällä Koskenjoki on todellinen koskien joki. Kohisevimmillaan virta on huhtikuussa lumien sulaessa.
Onnekas kulkija voi päästä
näkemään saukon pulahtelemassa.
Myllyä ei Tarimaalla enää ole, mutta vanha myllypato muistuttaa ajoista, jolloin Vesilahdessakin oli jonkinmoinen jauhatuslaitos. Parhaat näköalat järve
Koskenjoki
Vesilahdessa on vähän jokia, nekin
yleensä kapeita ja ojamaisia. Sitkeyttä tarvitaan
matkan loppupuolella, jossa
uoma kapenee loppukesästä
vain parin metrin levyiseksi.
Jos ei omista kanoottia, voi
sellaisen vuokrata Koskenkylän Koskenvoimasta.
Keskiosiltaan joki kiemurtelee peltoaukeiden välissä
melko syvällä omassa pikku
kanjonissaan. Koskenjoki on näistä
jokimaisin, suupuoleltaan
viidenkymmenen metrin
leveyttä tavoitteleva ja yläjuoksullaan pikku koskina
kohiseva virta. Retkeilijän
kannalta joki on kiinnostavimmillaan suupuolellaan
sekä Tarimaan myllypadon
ympäristössä. Paras keino
tutustua tähän noin kuuden
kilometrin mittaiseen jokeen
on kanootti, jolla sitkeä meloja pääsee kulkemaan Mantereenjärven ja Tarimaan välisen noin viiden kilometrin
matkan. 12
?luonnollista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 19.8.2015
Teksti: Arto Hämäläinen
Kuvat: Arto Hämäläinen
Sarjassa esitellään Vesilahden
luonnon arvokohteita
Päiväretki
Vesilahden
luontoon:
Koskenjoen
reitti
Kuvateksti
Rauhoitettu Onkemäenjärvi on Vesilahden parhaita lintuvesiä ja siellä saattaa tavata harvinaisiakin lajeja. Suupuolen leveä uoma mutkittelee rehe-
vien rantaniittyjen ja viidakkomaisten metsien keskellä.
Virtaus on niin leppoisa, että
sitä tuskin huomaa.
Ylhäällä Tarimaalla uoma
on jo kapea ja kanootin joutuu nostamaan vedestä viimeistään myllypadon parimetrisen putouksen juurella.
Kohisevan padon alapuolella
on pieni suvanto, jossa kasvaa jykevää tervaleppää ja
smaragdinvihreät neidonkorentourokset käyvät kiivasta
reviirikamppailua.
Jalkaisin kannattaa jatkaa matkaa muutama sata
metriä
Kovaa rantaa ja avovettä on lähinnä itäosassa,
johon myös ranta-asutus
painottuu.
Järven läheisyydessä kiemurtelee useitakin teitä,
mutta sattumalta kulkija
ei vesinäkymän eteen tupsahda. Jere Toivola tarvitsi kahden käden syliotteen, jotta kotkanpoika saatiin rengastettua ja mitattua ennen
palauttamista pesälinnaansa. Rantoja
reunustavat monin paikoin
leveät vaihettumisalueet,
luhtasuot, sekä korkeat
järvikorte- ja järviruokovyöhykkeet.
Länsirannalla on tulvakoivikoksi maatunut
entinen lahdenperukka.
Mataluus ja luhdat ovat
perua noin 100 vuotta
sitten tehdystä pinnanlaskusta. Elokuussa merikotkan poikaset ovat
jo lentokykyisiä ja lentelevät laajoilla alueilla.
elle aukeavat kaakkoisrannan Jalajankalliolta.
Onkemäenjärvi
Onkemäenjär vi
on valtakunnallisesti arvokas lintuvesi ja
kuuluu Natura 2000-alueisiin. Alue rauhoitettiin
vuonna 2005 yksityiseksi
luonnonsuojelualueeksi.
Alueella liikkumista ei ole
rajoitettu.
Järvi on hyvin matala,
syvimmillään noin kaksi metriä, ja avointa vesialuetta on vähän, sekin
pääosin kelluslehtisten
kasvien peitossa. Keväällä vettä ja pauhua riittää.
harvinaisen hyvin kätkössä
korkean rantakasvillisuuden takana, eikä edes länsirantaa viistävältä pengertieltä näe kesäaikaan juuri
vilaustakaan järvenselästä.
Jos on valmis näkemään
hieman vaivaa, on tarjolla
kuitenkin luonnon itsensä
rakentama lintutorni järven kaakkoisrannalla.
Jalajankallio on paitsi
kaunis kallioalue myös
erinomainen paikka tarkkailla luonnonsuojelualueen elämää. Pesimäaikana
nähtiin monena vuonna
vanhoja valkopyrstöisiä
eli sukukypsiä merikotkia,
pareittainkin, mikä viittasi
vahvasti pesintään.
Heinäkuussa varmistui
lopultakin merikotkan pesintä Vesilahdessa Mikko
Honkiniemen ja Jere Toivolan löytämällä poikaspesällä.
Kaksi lähes lentokykyistä
poikasta kyyhötti valtavassa
risulinnassa. Keskiviikko 19.8.2015
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?luonnollista
13
Maan suurin
petolintu pesi
Vesilahdella
Vesilahden merikotkaparin poikanen on upea ilmestys mahtavine
nokkineen ja tappokynsineen. Tänä kesänä
WWF:n merikotkatyöryhmän inventoijat varmistivat
451 asuttua merikotkareviiriä, joilta löydettiin 414
poikasta.
Merikotka on lailla rauhoitettu petolintu, kuten
maan kaikki muutkin petolinnut.
Ympäristöministeriön
päätöksellä merikotkalle on
määritelty ohjeellinen 7 400
euron arvo.
Teksti: Hannu Järvinen
Kuva: Mikko Honkiniemi. Useiden havaintojen perusteella Pirkanmaalla
on todennäköisesti useampiakin pesiviä merikotkapa-
reja, kuin vain Vesilahden ja
Oriveden parit. Sukukypsistä
merikotkista on tehty pesimäaikaisia havaintoja tänä
kesänä myös Nokialla ja
Hämeenkyrössä.
. Sinne päästäkseen joutuu kävelemään
muutaman sata metriä.
Polkupyörällä liikkuva
selviää lyhyemmällä patikoinnilla kuin autoilija.
Kalliolla kiikaroijan
on mahdollista bongata
muun muassa uhanalaiset
tukkasotka, punasotka ja
rantasipi, naurulokkiyhteisö, laulujoutsen, kurki
ja kaulushaikara.
Vaikkeivat linnut kiinnostaisikaan, on Onkemäenjärven kauniista maisemasta ja eväistä nautiskellen helppo kuluttaa pari
aurinkoista kesäpäivän
tuntia.
Sitä osattiin odottaa.
Petolintutkijat olivat
jo useamman vuoden varmoja siitä, että merikotka
pesii Pirkanmaan ensimmäisenä kuntana juuri Vesilahdella. Kun vuonna 1975
merikotkan poikasia kuoriutui vain 4, niin vuonna 2014
luku oli 459. Järvi on nimittäin
melkein joka purossa. Saalista jaloissaan kantava merikotka on hyvä vihje pesinnästä, kertoo Heikki
Lokki, merikotkatyörymän
jäsen.
Merikotka on lailla rauhoitettu kookas petolintu,
jonka menestystarina sukupuuton partaalta on pitkäjänteisen, vuosikymmeniä kestäneen suojelutyön
tulosta. Toisen poikasen Mikko rengasti, mutta
toinen poikanen oli jo niin
iso, että olisi lähtenyt lentoon, joten se sai jäädä rauhassa pesäänsä.
Tänä kesänä varmistui
myös Orivedellä merikotkan pesintä, joten Pirkanmaa sai uuden uljaan pesimälajin kahdessa kunnassa.
Mutta jatkoa seuraa.
Petolinturengastajat ovat
seuranneet tarkkaan vanhojen merikotkien pesimäaikaisia liikkeitä koko maakunnassa. Vesilahdessa
saattaa pesiä toinenkin merikotkapari
Kello herätti
kuudelta aamulla ja olimme
työvermeet niskassa jo seitsemältä.
Haluaisin niin kovin kertoa teille, että olin heti päivä
ykkösestä alkaen virtuoosi
kalanperkuussa ja tehdastyö
on ehdottomasti se mun
juttu, mutta valitettavasti
kirjoittajan täytyy myöntää
rehellisesti, että päin helvettiähän se meni.
Liukuhihna kuljettaa
kampelaa ja minä perkaan
ruotsalaisen kollegani Andreaksen kanssa. 14
?tuntumassa
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Teksti: Henna-Mari Koski
Kuvat: Henna-Mari Koski
Arkea
jääsaarella
Henna-Mari Kosken
kesätyöpaikka on kalatehdas
Grönlannissa. Hän kertoo Kesä
jäätiköllä -juttusarjassa L-VS:n
lukijoille kesästään upean
luonnon, inuiittien ja kalojen
keskellä.
Pitkän reissun jälkeen aloitimme
työskentelyn kalatehtaalla
heti seuraavana päivänä, eli
maanantaina. Aloin
jo kadehtimaan miespuoleisia kollegoitani, ketkä olivat
kaikki päässeet laatikoiden
kanto hommiin ja fyysisesti
liikkumaan.
Paikallisten inuiittien
erikoisalaa saattaa olla
ajatusten lukeminen, sillä
viimein minut siirrettiin
pakkauspuolelle. tällä kertaa lenkin viimeisenä, mahdollisimman
kaukana napeista. Palasin takaisin
alkuperäiselle työpisteelleni
Työmatka menee mukavasti kauniita maisemia katsellessa.
"Töissä meidät pidetään hyvissä ruuissa ja ruokalistalta löytyy
muun muassa valaskeittoa ja myskihärkää. Nam!"
Keskiviikko 19.8.2015. Pääsimme
ketjun ykkösmiehiksi, eli napinpainamisvastaajiksi. Sen seurauksena
kampeloita satoi tehtaan
lattialle avoimesta säiliöstä
ja saimme suihkutella fisut
uudelle kierrokselle.
Pienestä kaaoksesta huolimatta sain jatkaa vielä
samassa työpisteessä peraten . Ja taas alkoi sama
sekoilu: kannoin hitaammin
kuin mitä liukuhihna kuljetti, ja jälleen kampelat löytyivät lattialta. Tehtävä onnistui muuten, mutta
kun olisi tullut aika painaa
sitä nappia, niin se tietysti
unohtui. Työn
yksitoikkoisuus rupesi neljännen tunnin jälkeen huolestuttamaan minua: tätäkö
tulevat kaksi kuukautta olisi. Samaa käsien liikerataa ja
paikoillaan pysymistä. Pakkasin
kalaa kahdenkymmenen
kilon verran laatikkoon,
jonka jälkeen kannoin sen
hihnalle