15
Silpo ja ydinjoukko jatkaa
Passari haussa. . 5. Kunta pyytää
päätöksensä tueksi kuntalaismielipidettä.
sivu 4
Roskaa riittää metsissä
Lempäälän Kokoomus kunnostautui talkoissa
siistimällä Kuljussa metsäautoteiden varsia sivu 10
Mihkal syntyi kotona
Suomessa syntyy suunnitellusti kotona noin
0,02 prosenttia lapsista. s. Lempäälän Kisan lentopallon ykkössarjajoukkue uudisti sopimuksia ensi kaudelle sivu 20
Talkoilla puita
puistoon
Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö uskaltautui taputtamaan Sakkolan porsasta.
Taustalla tilannetta seuraa kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult. Keskiviikko 18.5.2016
1
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?Luontoliikunta tukee oppimista.. sivu 17
MAARIT MARTTILA
L-VS:N LISÄJAKO
LEMPÄÄLÄSSÄ
KE 25.5.
044 3477 405
ilmoitukset@lvs.fi
N:o 20
Keskiviikko 18.5.2016
86. vuosikerta
Irtonumero 3 euroa
Lempo-äänestys käynnissä
Kenestä vuoden 2016 Lempo. Mihkal syntyi Kuljussa
sivu 14
Kellarikomeroni pursuaa ääriään myöten, ja
parittomat villasukat ovat vallanneet makuuhuoneen
kaapin.
Olen haalinut itselleni valtavasti omaisuutta viidessä vuodessa. Suomessa ei
tuottaa ruokaa.
Mika Säpyskä,
Kangasalan Sanomat
Kaikkea ei tarvitse omistaa. Kadehditussa
asemassa oleva voi puolestaan kateuden
pelon vuoksi olla avulias ja ystävällinen.
Parasta ihmiselle olisi kuitenkin vapauttaa
itsensä kateuden tunteesta. Se yhdistää kansan.
Tavarasta luopuminen
tuulettaa pään
Se saa raavaimmankin suomalaisen
miehen tunteilemaan julkisesti.
Sini Ovaskainen,
Urjalan Sanomat
Maalikuussa traktorit vyöryivät
Helsinkiin. Näillä tienoilla on kuulemma
paljon kateellista väkeä, kun toisin ja paremmin on jossakin muualla Suomessa tai
ainakin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Vaan kuinkahan mahtaa olla. Kateellinen asiakas ampui
Yhdysvalloissa baarimestarin, joka hänen
mielestään sai asiakkailta liikaa huomiota
ja tippejä.
?kolumni
Kateus on maailmanlaajuinen ilmiö, mitä
eritoten politiikassa käytetään häikäilemättä
hyväksi. Karsimisen sijaan nykyihminen taltuttaa tavarameret ostamalla lisää neliöitä.
maatalouspolitiikka muuttunut ja
Esimerkiksi ammattijärjestäjät ovat tehneet ihmisten materia-ahdingosta itselleen elinkeinon.
Karsimisen seurauksena on myös syntynyt lukuisia
muoti-ilmiöitä, kuten japanilaisen Marie Kondon
opaskirja Kon Mari. Hyvään ruokaan, harrastuksiin ja
matkustamiseen laitettu raha ei vie senttiäkään tilaa
kaapeista.. Puutun heti epämääräisiin
keittiön pöydällä seilaaviin tavarakasoihin. Pieni
ja piskuinen Suomi lyö kapuloita suurmaiden rattaisiin. Naapurin kanssa voi
ostaa vaikka yhteisen ruohonleikkurin tai vaihtaa
työkaluja päikseen. Nykyään
tavaran määrä ahdistaa.
Tiedän, että minulla on sielunsiskoja- ja veljiä,
jotka haluaisivat joskus heittää kaiken omistamansa
kaatopaikalle. Ruotsalaiset
ovat jo keskiajasta lähtien olleet sitä mieltä, että saituus ja kateus ovat nimenomaan
ruotsalaisia kansanpiireitä.
Näin ajattelevat myös saksalaiset ja britit,
jotka pitävät kateutta kansoilleen leimallisena ominaisuutena. Maataloustuotteiden markkinahinnat ovat laskeneet rajusti, EU:n
ruokamarkkinat sekaisin. Hollywood tuottaa
jatkuvasti elokuvia, joissa puukot lentävät
kateellisten amerikkalaisten kesken.
Pienempikin menestys voi virittää kateuden tunteen heikon itsetunnon omaavassa ihmisessä. Esine on
todennäköisesti turhake, jos sille ei löydy asunnosta
omaa paikkaa.
Kaappeihin piiloon sullotut röykkiöt ovat poissa
silmistä, mutta eivät mielestä. Ne aiheuttavat epämääräistä levottomuutta ja keskeneräisyyden tunnetta. Itse olen lainannut esimerkiksi
juhlavaatteita ystäväpiirissäni.
Harkitseminen ja kodin tarkkaileminen auttavat matkalla kohti pelkistetympää ympäristöä. He
vasta kateellista kansaa ovatkin, jos heiltä
Poimintoja
asiaa kysytään.
Yhdysvaltoja tavataan pitää kateudesta
vapaana maana, missä kaikilla on mahdollisuus menestykseen. Teos julistaa ?siivouksen elämänmullistavaa taikaa. ja opettaa luopumaan turhista esineistä.
tällä hetkellä yksinkertaisesti kannata
Tavaroiden kanssa pääsee halutessaan sopuun,
mutta se vaatii omien ajatusmallien muuttamista.
Farmarit vaativat pikaista apua
maatilojen taloustilanteen paranta-
miseksi. ?tätä mieltä
Kari Pusa
PAIKALLINEN KATEUS
T
ämän tästä kuulee tarinaa kuinka
kateellisuus on leimallisesti paikallinen ilmiö. Tavara tuo turvaa nykyihmiselle, jonka elämässä kotikaupunki, työpaikka ja läheiset ihmiset
vaihtuvat usein.
Pysyvyyden tunteen voi saavuttaa onneksi muutenkin kuin täyttämällä komerot roinalla. Kun kateuden
tunnistaa ja paikantaa, tunne hellittää.
Kenenkään ei kannata ainutkertaista elämäänsä haaskata kielteisiin tunteisiin.
Ida Nieminen
Jääkiekko on kuin jokin maaginen
voima suomalaisessa mentaliteetissa.
Mustasta kumilätkästä kamppailevien urheilusankareiden taistelutahtoa
verrataan talvisodan henkeen. Ensimmäisessä omassa kodissani en
edes vaivautunut etsimään ullakkovarastoa, koska
minulla ei ollut mitään laitettavaa sinne. Aitojen ja vartijoiden
taakse piiloutuneet menestyjät saavat kyllä
hekin osansa kateudesta. Niin myös meillä Suomessa, minkä
voi todentaa joka ilta tv-uutisista.
Voi kateudesta olla hyötyäkin, kun se kanavoituu myönteisellä tavalla pyrkimykseksi
menestyä toista paremmin. Elämyksiin sijoittaminen luo muistoja, jotka
säilyvät pidempään kuin hetken huumassa ostetut esineet. Itse
mietin jokaisen ostokseni kohdalla, tarvitsenko sitä
todella ja mihin käyttöön. Entä ranskalaiset. Ulkopuolisille maanvilje-
lijöiden marssi saattoi vaikuttaa vain
traktoritapahtumalta kaupungissa,
mutta viljelijöiden viesti oli tämä:
pulassa ollaan.
Vaatehuoneeni ylähyllyllä majailee kaksi laatikkoa,
joiden sisältöä en ole tarvinnut kertaakaan muuton
jälkeen
klo 18.00
Hakkarin urheilukentällä
Menossa mukana:
Saarj 2005-2013 syntyneille
Sarjat
tytöille ja pojille.
tytö
Ei osallistumismaksua!
os
Kairimolla hullut päivät klo 9-13. 010 397 1604
Ilmo
Ilmoittautumiset
osoitteessa
www.op.fi/tampere.
www
Kisajärjestelyistä vastaa
Kisaj
Lempäälän Kisa Yleisurheilu.
Lem
KM-SALONKI
KESÄN HERKKUKASSI:
ohrarievä, mustikkakakkunen
ja 5 kpl sarvia 5 ?
Rajoitettu erä!
Partola-keskus, Pirkkala p. su 11-15.
p. 3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
Parasta yksilöllistä
muotoilua Km-Salongista
Osuuspankin
HIPPO-kisat
Ståhlbergin kahvilan
kesän avajaiset
LAUANTAINA 21.5.
. 09 121 6239
(myös nettiajanvaraus)
www.km-salongit.fi
Kalliomurskeet ja sepelit
pihoille, teille ja rakentamiseen
Tervetuloa viettämään reipasta ulkoiluiltaa
koko perhe!
Vesilahden
KalliomursKe oy
KATTOMAALAUKSET
tiili-, mineriitti- ja peltikattojen pesu
ja maalaus, julkisivumaalaukset.
ILMAINEN ARVIO
045-130 8971
www.kirvesmiehet.fi
aleksi.muttonen@kirvesmiehet.fi
0400 490379 Matti Paavilainen
0400 624896
490379 /Eino
MattiPaavilainen
Paavilainen
0400
www.vesilahdenkalliomurske.fi
www.vesilahdenkalliomurske.fi
www.facebook.com/optampere
MUISTA TEHDÄ
OSOITTEENMUUTOS.
03 342 9000 » tilausasiat | tilaukset@lvs.fi
www.lvs.fi » tilaajapalvelu
OLETKO AJATELLUT KOTISI JULKISIVUN
TAI KATON UUDISTAMISTA?
Me haluamme palvella sinua niin, että saat mieleisesi ja kestävän
ratkaisun! Tule rohkeasti tutustumaan palvelevaan toimintaamme.
TERVETULOA ULKOVERHOUKSEN
ASENNUSNÄYTÖKSEEN!
torstaina 19.5.2016 klo 10 - 17
Koskenkyläntie 523, Valkkinen.
Kahvitarjoilu ja grillistä
Perniön lihan makkaraa!
Jaakko Vänttilä p. 0400 715 142
Pasi Nyman p. 0400 260 988
www.julkisivunelio.fi
Palvelumme: katot, ulkoverhoukset,
maalaukset, ikkunat, ovet ja terassit.. 03 265 0545
Stockmann, Tampere
p. Lätynpaistoa
. Jääkahvimaistiaiset
keskiviikkona 25.5. Tervetuloa!
Tampereentie 12 (OP:n talo)
Auki arkisin 8-17, la 9-15,
juhannuksen jälk. Lapsille pomppulinna
Hakijoista kahdeksan kutsuttiin
haastatteluun ja heistä viisi
soveltuvuusarviointiin.
Hallintojohtaja vastaa
kuntakonsernin hallintoprosessin lisäksi ruokapalveluista, tietohallinnosta,
maaseutupalveluista, sekä
edunvalvonnasta. Ohjelmistotalo
Lähdekoodi Oy (Suomen
Voimistelutuote) rakentaa
tontille noin 400 kerrosne-
liömetrin suuruiset toimitilat, joihin sijoittuu Suomen
Voimistelutuotteen tuotanto- ja varastotilat. Lempäälässä on paikallisin voimin kartoitettu Aimalaa
koskevaa perimätietoa,
isojaon asiakirjoja sekä
muita kirjallisia lähteitä,
mistä Lempäälä-Seuran
varapuheenjohtaja Ilkka
Mäkinen kirjoitti "Missä on Aimalan kirkko"
-artikkelin Lempäälän
Joulu 2015 -julkaisuun.
Ilman arkeologisia tutkimuksia kyse on kuitenkin
vain arvailusta.
Nyt saadulla apurahal-
la toteutetaan Aimalan
kirkonpaikan alustava
maastotarkastus, jolla kartoitetaan vuoden
2016 aikana potentiaalisia paikkoja jatkotutkimuksia varten. Tarkastelun tueksi kerätään
kaikki aiempi kirjallinen
ja suullinen tieto.
Mikäli ensimmäisen
vaiheen tulokset ovat lupaavia, vuonna 2017 seuraa varsinainen maastotyö, johon voidaan liittää
myös kaivaustoimintaa.
Sitä varten on haettava
eri rahoitus.
Ravattulan kirkonpaikan kaivauksia johtava
arkeologi Juha Ruohonen on arkeologisena
asiantuntijana hankkeessa. Hän toteuttaa
maastokartoituksen ja
sen raportoinnin. Lempäälä-seura tukee arkeologin työtä ja järjestää
tiedotusta. Kahdessa vaiheessa toteutettavan hankkeen on määrä olla valmis
viimeistään vuoden 2018
lopussa. Ravattulan
löydön tehneen arkeologi
Juha Ruohosen mukaan
tällä Suomen vanhimmalla tunnetulla kirkonpaikalla on ollut yhden
tai useamman lähikylän
rakentama puukirkko,
joka oli käytössä ennen
myöhemmän seurakuntajaotuksen syntymistä.
1200-luvulla Kaarinan
pitäjään rakennettiin
seurakuntakirkko, jolloin
kyläkirkko hylättiin.
Ravattulaa käsittelevät tutkimukset voivat
auttaa etsimään sellaista
paikkaa, johon varhaiskeskiajan ihmiset olisivat ensi sijassa kirkon
rakentaneet. Uudenmaan Kuljetuspalvelu Oy on Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla toimiva kuljetusliike,
joka työllistää noin 100
henkilöä.
Ohjelmistotalo Lähdekoodi Oy:lle (Suomen Voimistelutuote) Lempäälän kunta
myy noin 1 750 neliömetrin
suuruisen määräalan Marjamäen Kaipiomäentieltä. Kaarinan Ravattulan kylästä löydettiin 2013 kirkon perustukset, jotka ajoitettiin
1100- ja 1200-lukujen
vaihteeseen. Yrityksen
toiminta siirtyy kokonaisuudessaan uusiin toimitiloihin
rakennuksen valmistuttua.
Rakennushanke on tarkoitus käynnistää tulevan
kesän aikana ja rakentaminen pyritään saamaan
valmiiksi kuluvan vuoden
aikana. Lempäälän kunta on
tehnyt tämän kevään aikana seitsemän yritystonttia,
pääosin Marjamäestä ja
Kortejärven yritysalueelta.
Ne ovat yhteispinta-alaltaan
merkittäviä. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Lempäälä solmii ahkerasti
yritystonttikauppoja
Kunta myy Uudenmaan
Kuljetuspalvelu Oy:lle noin
12 450 neliömetrin määräalan Kortejärven alueelta
Kannistontieltä 174 300
euron kauppahinnalla. A. A.
Numminen, 1995 Eero
Lehtinen, 1996 Raija
Isotalo, 1997 Reijo Lehtonen, 1998 Sisko Kiiski, 1999 Juha Kuisma,
2000 Heikki Paavilai-
nen, 2001 Kirsti Kutila,
2002 Pertti Salovaara,
2003 Outi Nieminen ja
Ismaila Sane, 2004 Antero Korhonen, 2005 Gero
Hottinger, 2006 Toivo
Sukari, 2007 Ritva Mäkelä, 2008 Kirsti Uoti,
2009 Markku Kuusjärvi, 2011 Markku Sipilä,
2013 Timo Palander,
2014 Pirkko Fors, 2015
Samuel Shipway.
Aimalan kirkon
etsintään apuraha
Lempäälä-Seura
sai 13. toukokuuta haastattelutilaisuudessa mahdollisuus tutustua
kolmeen hakijaan: Jarmo
Hagmaniin, Annukka Lagerstamiin ja Soile Lahteen.
Tamperelainen Jarmo
Hagman on oikeustieteiden
kandidaatti, Pirkanmaan
sairaanhoitopiirin lakimies.
Tamperelainen Pirkanmaan
ELY-keskuksen yksikön
johtaja Annukka Lagerstam on oikeustieteiden
kandidaatti / oikeustieteiden
maisteri. Maanomistajat suhtautuvat myönteisesti hankkeeseen.. Hallintojohtaja vastaa myös hallinto- ja hankintakäytännöistä,
sopimusasioista, valmiussuunnittelun käytännöistä,
konsernin sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta.
Hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan varahenkilönä.
Hallintojohtajan virka täytetään 1. Heikel kertoo käyneensä katsomassa kirkon paikkaa, jonka hän
mainitsee olleen Littusen
talon maalla. Yritystontin kauppahinta on 24
500 euroa. Yrityksellä on alustava suunnitelma laajentaa rakennusta noin 300 kerrosneliömetriä vuosina 2017?18.
Suomen Voimistelutuotteen toimialana on urheiluvälineiden valmistus. Hänkään
ei kuitenkaan täsmennä paikkaa tarkemmin.
Tarun kertoma kirkon
polttaminen on sijoitettu 1300- ja 1400-lukujen vaihteeseen, mutta
mitään mainintaa historiallisissa asiakirjoissa ei
kirkosta ole.
Uudet kirkkoarkeologiset löydöt antavat
Aimalan kirkon paikan
etsinnälle mahdollisesti
lisäapua. Uudenmaan Kuljetuspalvelu
Oy rakentaa tontille yhteensä noin 2 000 kerrosneliömetrin suuruiset toimitilat,
joihin sijoittuu, kuljetusliikkeen toimisto-, varasto-,
huolto- ja terminaalitilaa.
Rakennettavat toimitilat
tulevat yrityksen omaan
käyttöön. kesäkuuta lukien tai
sopimuksen mukaan.
TEKSTI: Erkki Koivisto
Keskiviikko 18.5.2016
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Kenestä vuoden
2016 Lempo?
Äänestä Raunion Jussia tai jotakuta muuta
150-juhlavuottaan
viettävän Lempäälän kunnan kotisivuilla on julistettu vuoden
2016 Lemmon äänestys.
Nettilomakkeella voi
äänestää heinäkuun 17.
päivään saakka. Niiden
mukaan Aimalassa olisi
vielä tuolloin ollut nähtävissä kirkon perustuksia, mutta kumpikaan
kirjoittaja ei mainitse
kirkon tarkkaa paikkaa.
Pirkkalan kihlakunnan muinaisjäännöksiä
1880-luvulla kartoittanut
O. Kuopiolainen hallintotieteiden maisteri Soile Lahti on Vetrea Terveys
Oy:n toimitusjohtaja.
Hallintojohtajan virkaan
saapui määräaikaan mennessä 40 hakemusta. Yritys työllistää tällä hetkellä
täyspäiväisesti seitsemän
henkilöä.
. toukokuuta Pirkanmaan kulttuurirahastolta 3 000 euron apurahan Aimalan
muinaisen kirkon paikkaa ja sen jäännöksien
löytämistä käsittelevään
arkeologiseen esitutkimukseen.
Aimalan kirkon paikka
on yksi Lempäälän historian ratkaisemattomista arvoituksista.
Kirkon polttamisesta kertova kansantaru
ja siihen kuuluvat runosäkeet ovat säilyneet
sekä kirkkoherra Erik
Ednerin että ylioppilas
Mikael Waldeniuksen
pitäjänkertomuksissa
1750-luvulta. Ennen varsinaista
vaalia valtuustoryhmillä on
maanantaina 23. Lisäksi on tehty muutama maksullinen
varaussopimus yritystonttikaupoista, sanoo Lempäälän
Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Kari Löytty.
TEKSTI: Erkki Koivisto
Kolmen henkilön vaali
hallintojohtajasta
Lempäälän kunnanvaltuusto
saa valittavakseen henkilön
uuteen hallintojohtajan virkaan kolmen hakijan joukosta. Lempo
julkistetaan Lempääläviikolla 36.
Valinnan tekee kunnanhallituksen asettama
Lempo-työryhmä, joka
käyttää yleisöäänestystä
valintansa tueksi.
Äänestää voi yhtä
henkilöä työr yhmän
asettamista ehdokkaista
tai tehdä oman ehdotuksensa lempääläläisestä
henkilöstä tai yhteisöstä,
joka on tehnyt Lempäälää myönteisellä tavalla
tunnetuksi.
Ehdokkaat ovat Sirkka Hagman, Antti Koi-
ranen, Heska Korhonen, Pauliina Mäkelä,
Markus Perko ja Juha
Raunio.
Edelliset vuoden Lemmot ovat: 1994 M
Jos ne eivät mahdu, niiden rakentamiseen
varaudutaan vuoden 2017
talousarviota laadittaessa.
Rotikonperän risteysalueella tehdään lisäksi liiken
teenrauhoittamisperiaattei
den mukainen tarkastelu
Välimäenrannan risteyksen
muutosten jälkeen.
Lautakunta antoi vastineensa liikenneturvallisuutta parantavaan kuntalaisaloitteeseen ajohidasteen
rakentamiseksi Sääksjärvellä
Höytämöntien ja Rotikon-
perän risteysalueella. Höytämöntiellä on käytössä korotettuja suojateitä, mutta
Rotikonperän kohdalla on
korottamaton.
Aloitteen mukaan usea
koululainen käyttää suojatietä. Lisäksi paikalla oli lukuisa
joukko yksityishenkilöitä.
Puut saatiin istutettua
Lempäälän kunnan ympäristösuunnittelija Kari
Laamasen asiantuntevalla opastuksella, ja yhdistykset istuttivat omat
nimikkopuunsa.
?Jäipä joitakin puita
vielä sakkolalaisjuuristen
yksityishenkilöiden tai
sukujen nimikkopuiksi ,
sanoo Sakkola-Säätiön
hallituksen puheenjohtaja Antti Hynnä.
Lempäälän Evakkopuistoa rakennettiin keväänja kesän 2014 aikana.
Huomion siellä vie kuvanveistäjä Heikki Räsäsen Kurun harmaasta
graniitista muotoilema
porsaspatsas, joka on
muotoiltu mahdollisimman tarkasti muistuttamaan maankuulua
esikuvaansa Sakkolan
rotuporsasta. Puhalluskokeen
tulos oli 1,87 promillea.
Kyydissä oli matkustaja.
Sunnuntain puolella kello
1.15. Auto
oli poistettu liikennekäytöstä. Possun kärsä osoittaa kohti Sakkolaa eli
102 astetta pohjoisesta
myötäpäivään. Myös suojatien paikkaa ehdotetaan siirrettäväksi
Välimäenrannan risteyksen
toiselle puolelle.
Henkilöauto päin
keskikaidetta
Henkilöauto suistui ulos
tieltä ja törmäsi keskikaiteeseen 3-tiellä pohjoiseen
päin menevällä kaistalla lähellä Sääksjärven liittymää
Äitienpäiväsunnuntaina
kello 20:n jälkeen. toukokuuta kello 23.32 henkilöauto suistui ulosajossa tieltä
Lempäälän keskimmäisessä moottoritieliittymässä,
ramppi 35:ssä Turuntielle.
Auto törmäsi lähellä tienvarren taideteosta kallioon
ja pyörähti katolleen. toukokuuta kello 20.40 Turuntiellä
Lempäälässä pysäytettiin
henkilöauto, jossa oli kiinni
väärät rekisterikilvet. merkitsevä
huuhaa on lainaa englannin slangisanasta hoo-ha
'metakka, meteli'. 5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
MISTÄ TULEE SANA...?
Huuhaa =
Perätöntä, tyhjänpäiväistä yms. Kuljettajana toiminutta ajo-oikeudetonta
30-vuotiasta miestä epäillään ajoneuvorikkomusten
lisäksi rattijuopumuksesta
ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kiinnijääminen oli kolmas vuoden
sisään. Evakkopuisto ja Sakkolan
porsaspatsas on tehty kiitokseksi niille sukupolville, jotka toisen maailmansodan jälkeen yhdessä rakensivat Lempäälää
ja Suomea. Karjalasta tuli silloin
yli 400.000 evakkoa eri
puolille Suomea. Uuden toimintamallin käyttöönottoa
vastustivat Hannu Kiviaho (kok.), Katariina
Korhonen (peruss.), Silja
Frigård (kesk.), Tuomo
Mäkelä (kok.), Saana
Raatikainen (vihr.) ja
Harry Skogberg (kd.).
sen tunnetuimpia käyttäjiä on ollut laulaja, kirjailija ja naivistimaalari Martti "Huuhaa" Innanen.
Raju ulosajo
Lempäälässä
Perjantai-iltana 13. Miestä epäillään
rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta huumetestin osoitettua
positiivista. Kuva: Antti
Hynnä
Yksityistieavustukset pienenevät Lempäälässä
Lempäälän kunta irtisanoo yksityisteiden
kunnossapitosopimukset päättymään vuoden
2016 lopussa. Pahoin
romuttuneessa autossa oli
yksi henkilö, joka kuljetettiin sairaalaan.
Lauantaina 14. toukokuuta kauniin
keväisessä ja lämpimässä
säässä kerääntyi kolmikymmenpäinen joukko
puunistutus- ja siistimistalkoisiin Lempäälän
Evakkopuistoon Kuljuntien varteen Moisiossa.
Puistoon istutettiin 17
kappaletta puita, joista
11 oli Lempäälän nimikkopuita metsälehmuksia
ja kuusi puistolehmuksia.
Paikalla olivat edustajat
Lempäälän kunnasta,
Lempäälän seurakunnasta, Lions Club Lempäälästä, Haparaisten
Nuorisoseurasta sekä
Sakkola-Säätiöstä. Kulkuneuvon
kuljettaminen oikeudetta oli
kuudes kerta vuoden sisään.
Autossa olleet rekisterikilvet
oli anastettu Tampereelta.
Lauantaina kello 23.30.
Kelhontiellä Lempäälässä kuljetti henkilöautoa
32-vuotias mies, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Mies kuljetettiin verikokeisiin. Sakkolan
porsaspatsaan ja Evakkopuiston virallinen
paljastustilaisuus oli 4.1
lokakuuta 2014.
Vuoden 2015 aikana
lukuisat sakkolalaisjuuriset yksityishenkilöt tai
suvut ovat istuttaneet
Evakkopuistoon Sakkolasta omilta kotipihoilta
tuotuja nimikkopuitaan.
Puistoon voi edelleen
istuttaa puita sopimalla
asiasta etukäteen puiston
vieressä asuvan Hannu
Turkkisen kanssa.
Evakkopuiston osoitekilven tekstin on laatinut
Sakkolan Haparaisten
kylästä kotoisin oleva
lempääläläinen Eero
Pilviniemi: ?Vuonna
2014 tulee kuluneeksi
75 vuotta Talvisodan
syttymisestä ja 70 vuotta
Jatkosodan päättymisestä. Suomalaisena sanana huuhaa
on ollut käytössä ainakin 1970-luvulta lähtien, ja
Evakkopuistossa
istutustalkoot
Lauantaina 7. Tutkittavaksi
tuli myös väärän henkilötiedon antaminen. Muotoilussa korvaamattomana
apuna olivat muutamat
rodusta säilyneet valokuvat. Teknisen
lautakunnan päätöksen
mukaisesti kunta tekee
uudet yksityisteiden
kunnossapitosopimukset
50 prosentin kustannusosuudelle, kun yksityistieavustuksen suuruus on
tällä hetkellä 65 prosenttia kustannuksista.
Kunta hoitaa yksityisteiden kunnossapitoa
Lempäälässä suurimmassa osassa yksityisteitä ja yksityisteiden tiekuntien kanssa on tehty
kunnossapitosopimus.
Osa yksityisteistä hoitaa
kunnossapidon itse ja
anoo kunnasta vuosittain yksityistieavustusta
toteutuneista kustannuksista.
Toimintamalli pysyy
nykyisellään, sillä lautakunta äänesti kumoon
ehdotuksen uudesta
yksityisteiden hoidon
toimintamallista, jonka
mukaan vuosittain budjetoitu yksityisteiden
kunnossapidon avustussumma jaettaisiin
avustusta hakeneiden,
myös sopimuksettomien
tiekuntien kesken tieyksiköiden mukaisesti.
Uudella toimintamallilla
tavoiteltiin 50 000 euron
vuosittaista kustannussäästöä.
Ehdotettu toimintamalliehdotus kaatui lau-
takunnassa äänin 4?6.
Esittelijän ehdotuksen
kannalla olivat Mirva Kurki (kok.), Hannu Lehikoinen (vas.),
Erkki Lindstedt (sd.)
ja Anne-Ari Mansikka
(sd.). Lempäälän
kunnan myötämielinen
suhtautuminen puistoja patsashankkeeseen on
tehnyt sen toteuttamisen
mahdolliseksi.?
Talkoolaiset
ikuistettiin yhteiskuvaan siinä
vaiheessa, kun
muutama kiireisin oli jo ehtinyt
poistua paikalta. Aloitteen mukaan
autoilijat ohittavat Välimäenrannatien kohdalla
olevan korotetun suojatien
pyörätien kautta aiheuttaen
vaaratilanteita.
Parannustoimenpiteinä
kyseeseen voisivat tulla keskisaarekkeellinen suojatie,
korotettu suojatie tai ajoradan kavennus suojatien kohdalla. Nuoren
mieshenkilön kuljettamassa
autossa olleet viisi henkilöä
selvisivät pienin vammoin.. Vt 3:lla Lempäälässä
tarkastettiin kuorma-autoksi rekisteröity ajoneuvo,
jota kuljetti ajo-oikeudeton
26-vuotias mies. Autossa
matkustajina olleita 18- ja
19-vuotiaita miehiä epäillään myös huumausaineen
käyttörikoksista.
Risteyssuojatie uusiksi
Höytämössä
Lempäälän kunnan tekninen lautakunta päätti, että
Välimäenrannan risteyksen
kohdalle soveltuvat muutosehdotukset toteutetaan tänä
vuonna, jos ne mahtuvat
budjettiin
Toiselle osoitetaan paikka jossakin
muussa varhaiskasvatuksen yksikössä, joten irtisanomisia ei ole tiedossa.
Ahtialan päiväkotiin
on syksyksi hakenut yksitoista lasta, joista kaksi on
esikoululaisia.
Tilaisuuden aikana pidettiin monia tunteikkaitakin
puheenvuoroja päiväkodin
puolesta. Monen työpaikka on
Sastamalassa tai Nokialla,
joten ylimääräinen kierros
Narvaan lisää työmatkaa
merkittävästi.
. Lempipuuhia ovat saippuakuplien puhaltelu ja kiipeilypuuhun kiipeileminen.Päiväkodin jatko on katkolla kesäkuun kunnanvaltuuston kokouksessa.
Säästölinja
uhkaa jälleen
Ahtialan päiväkotia
Rämsööläiset haluavat pitää
kiinni peruspalvelustaan
Rämsöössä sijaits e v a n Ah t i a l a n
päiväkodin tulevaisuus
on jälleen vaakalaudalla.
Syynä on Vesilahden kunnan taloudellinen tilanne
ja kolmannen talouden
tasapainottamisohjelman
lautakunnille asettamat
säästötavoitteet. Kirjastoa
tarvitsevat eniten koululaiset ja nuoret ja nyt se on
keskitetty niin, ettei kaksi
kolmasosaa nuorista tule
pääsemään sinne, Timo
Sorvoja totesi.
Sorvoja myös kaipasi
erilaisten lukujen avaamista tarkemmin, kun
numeroista puhutaan.
Epäselvyyttä oli varsinkin
Ahtialan päiväkodin siivouskuluissa, jotka säästöarviossa olivat merkittävästi aiempaa toteumaa
suuremmat.
Päiväkodin kohtalosta päätetään Vesilahden
kunnanvaltuuston kokouksessa 13. Toimintaan kuuluu
vierailut taidenäyttelyissä,
kuvataiteen monien tekniikoiden kokeilu, keskustelut
nykytaiteesta ja taidehistoriasta sekä omien taideprojektien järjestäminen.
TEKSTI: Ancela Pihlajamäki
KUVA: Ancela Pihlajamäki
Mirja Herckman, Pirkko Piirainen, Anne Lehtelä ja Sinikka Korpela
esittelevät maalauksiaan.
Minttu, 5, viihtyy hyvin Ahtialan päiväkodissa. 6
?uutiset
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
Pirkanmaan Osuuskauppa
halpuuttaa paikallista
Asiakasomistajille aiemmin
palautettu ylijäämä vähennetään 20:n pirkanmaalaisen elintarvikkeen hinnasta.
Paikallinen halpuuttaminen
aloitettiin keskiviikkona
11.5, ja sitä kokeillaan ainakin seuraavan parin vuoden
ajan.
Paikallisten tuotteiden
hinta-alennukset ovat jatkoa S-ryhmän viime vuonna
alkaneelle halpuuttamiselle.
Asiakasomistajille on
maksettu ylijäämää vuosittain noin 3 miljoonaa euroa.
Paikallisten tuotteiden hintoja lasketaan noin 1,5:llä
miljoonalla eurolla ensimmäisen puolen vuoden aikana.
Edullistuneiden tuotteiden joukossa on esimerkiksi
leipiä, jogurtteja ja makkaroita. Elintarvikkeet vaihtelevat myymälöittäin, mutta
niiden hinnat ovat kaikissa
ketjuissa samat.
Pirkanmaan Osuuskauppa
maksaa tuotteista tavarantoimittajilleen saman hinnan kuin aikaisemminkin.
Tavoitteena on myös toimittajien välinen tasapuolisuus
hinnanpudotuksessa.
Maalaukset värittävät
bussipysäkkejä
Kulttuurikalenteri 60+ -kuvataideryhmä on asettanut
näytille maalauksiaan kahdelle Lempäälän keskustan
bussipysäkille. Kuulutan kokonaisvaikutusten arviointia,
josta muutkin puhuvat.
Tiedän, että se on vaikeaa,
mutta siihen pitäisi yrittää
panostaa, vetosi Mari Ollinpoika.
Vastakkainasettelua Kirkonkylälle suunnitellun
kirjaston ja päiväkodin
lakkauttamisen välille viriteltiin, eikä uusi kirjasto
lämmittänyt rämsööläisiä
oman päiväkodin ollessa
lakkautusuhan alla.
. toukokuuta järjestetyssä Ahtialan
päiväkodin säilyttämistä
tai lakkauttamista käsittelevässä kuulemistilaisuudessa päivähoidon
johtaja Anne Mäki esitteli
päiväkodin kustannuksia,
jotka verrattuna muihin
Vesilahden päiväkoteihin
ovat korkeat.
Laskennallinen säästö
päiväkodin lakkauttamisesta on 74 100 euroa.
Varhaiskasvatuksen sääs-
tötavoite kokonaisuudessaan on 125 000 euroa.
Säästöjä syntyy myös
perhepäivähoitajan eläköitymisestä ja toimen
täyttämätttä jättämisestä.
Lisäksi varhaiskasvatuslain aikuisten ja lasten
suhdelukumuutos auttaa
säästämään rahaa.
Jos Ahtialan päiväkoti
lakkautetaan lapset sijoitetaan Narvaan Peuraniityn päiväkotiin ja toinen
hoitajista siirtyy heidän
mukanaan. Samalla myös lasten
hoitopäivät venyvät, muistutti Jukka Harjula.
Vesilahden kunnan päättäjiltä peräänkuulutettiin
monessa puheenvuorossa
laajempaa ajattelua.
. Se voi olla vaikka kirjastoauto. Viimeksi
Ahtialan kohtaloa pohdittiin vuosi sitten ja silloin
kunnanvaltuusto päätti
antaa päiväkodille jatkoajan.
Tiistaina 10. Rämsööläiset
kritisoivat kylän ainoan
peruspalvelun viemistä. Onko kunnassa pal-
veluiden tärkeysastetta?
Kirjasto on kunnassa niin
sanottu luksuspalvelu
kunnassa. Pienimuotoisella
näyttelyllä halutaan myös
aktivoida yli 60-vuotiaita
ja tuoda tavalliseen arkeen
taidetta.
. Tempaus on
Lempäälän kunnan ja Kulttuurikeskus Piipoon kanssa
tehty yhteinen hanke.
Idean lähtökohtana oli
Lempäälän 150-juhlavuosi.
Kuvataideryhmä tahtoo korostaa maalauksillaan omia
Lempäälään liittyviä muistojaan. Haluamme tuoda tavalliseen arkeen taidetta ja varsinkin korostaa paikkakuntaan liittyviä muistoja juhla-
vuoden kunniaksi, kertoivat
torstaina töitä ripustamassa
olleet Mirja Herckman,
Pirkko Piirainen, Anne
Lehtelä ja Sinikka Korpela.
Ryhmäläisten muistot ja
omat valokuvat ovat toimineet teosten materiaalina.
Maalaukset on tehty yhdistäen akryylimaalausta ja
kopiosiirtoa.
Kulttuurikalenteri 60+
koostuu kuvataiteesta kiinnostuneista yli kuusikymmentävuotiaista lempääläläisistä. kesäkuuta.
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVA: Katariina Onnela. Teoksia on
esillä yhteensä kahdeksan, ja
niitä voi käydä ihailemassa
toukokuun loppuun saakka.
Projektiin osallistui monta
ryhmäläistä
Jos jokainen ottaisi paljon leluja
mukaan, siitä tulisi hirveä
sotku, Kaisla toteaa.
Päiväkodista saa monenikäisiä kavereita.
OTSONMÄEN
PÄIVÄKOTI
Avautui 1.1.2016.
Sijaitsee Sääksjärvellä
osoitteessa Karhumäentie 7.
Yhdisti päiväkotiryhmiä
Lempäälän eri varhaiskasvatusyksiköistä.
Päiväkodissa on kuusi
sisarusryhmää, joissa on
tällä hetkellä 87 lasta.
Ryhmien nimet ovat
Hunajakuonot, Karhunpennut, Kontiot,
Mesimassut, Nallennassut ja Pörrötassut.
Mila pukeutui äidin ompelemaan mekkoon juhlapäivän
kunniaksi.. Sisarusryhmät takaavat
pysyvyyden lasten elämässä.
Tilat ja kaverit ovat parhaimmillaan samat koko
päiväkotiajan. Hänen
kanssaan alakerran ryhmässä viihtyy myös parivuotias
pikkuveli Samu.
5-vuotiaan Kaislan mielestä parasta Otsonmäessä
Otsonmäen kuoro viihdytti avajaisvieraita keväisillä esityksillä.
ovat letut hillolla, kiipeilyteline ja isot eteishallit. Kyseistä mallia käytetään suurimmassa osassa
Lempäälän päiväkodeista.
. Tänään minulla on mukana Mimmi-koira. Pienet
seuraavat isoja ja isot auttavat pieniä. Tilanpuute tulee vastaan silloin,
kun haluaisi tuoda päiväkotiin kaikki lelut kotoa.
. Luca on ollut
Otsonmäellä hoidossa vasta
kuukauden, mutta näyttää
viihtyvän hyvin.
Yläkerran aulaan on sijoitettu matala pöytä, jonka
ympärillä lapset mahtuvat
leikkimään.
4-vuotias Antti rakentaa isoista legoista puistoa.
Moni lapsista mainitsee
suosikkileluikseen värikkäät
legot, joita on ripoteltu ympäri Otsonmäkeä.
Antti on samassa ryhmässä pikkusiskonsa kanssa.
. Henkilökunta ehtii muodostaa pitkän yhteistyösuhteen perheiden
kanssa, kun lapsi ei vaihda
ryhmää kasvaessaan, Piirto
toteaa.
Päiväkodin toisessa kerroksessa on avaruushuone, jonka katosta roikkuu lasten as-
kartelemia planeettoja. Pieni
kuuraketti odottaa nurkassa
lähtölaskentaa. ?uutiset
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
7
TEKSTI: Ida Nieminen
KUVAT: Ida Nieminen
Täällä voi leikkiä rauhassa
Päiväkoti Otsonmäen avajaisia vietettiin Sääksjärvellä
Sääksjärveläisessä jumppasalissa laulaa joukko karhupäähineisiin sonnustautuneita lapsia. On kivaa, kun saadaan
siskon kanssa leikkiä ja pitää
hauskaa täällä, Antti kertoo.
Milalla, 4, on paljon kavereita päiväkodissa. Vanhemmat
ovat tyytyväisiä, koska saavat
tuoda lapset aamulla samaan
ryhmään.
. Samassa ryhmässä oleva sisko tai veli voi
auttaa päiväkotiin sopeutumisessa, kertoo Päivi Piirto.
Eri-ikäiset lapset oppivat
päivittäin toisiltaan. Varajohtaja Päivi Piirto
luki lasten ajatuksia uudesta
hoitopaikastaan:
"Hauskaa, kun on harvat
lamput."
"Tämä on iso ja valkoinen
talo."
"Toiseen ryhmään retkelle
meneminen on kivaa."
"Mun mielessä on kyllä
paljon ajatuksia, mutta en
halua sanoa niitä ääneen.
Pistä siihen sillä tavalla."
Tilaisuudessa puhuivat
kunnanjohtaja Heidi Rämö
ja varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Katri Auvinen.
He kiittelivät vuolaasti Otsonmäen suunnittelemiseen
ja rakentamiseen osallistu-
neita henkilöitä.
Lapset viettävät päivänsä
Otsonmäessä sisarusryhmissä. 3-vuotias
Luca touhuaa tyytyväisenä
lelujen parissa. Hän pitää
erityisesti avaruudesta ja dinosauruksista. Seinällä sädehtii
jättimäinen aurinko, ja lavan
eteen on aseteltu pahvista
rakennettu puhujanpönttö.
Yleisöä hymyilyttää reippaiden kuorolaisten esitys.
Päiväkoti Otsonmäki
vietti keskiviikkona 11.toukokuuta virallisia avajaisiaan
Hautakivet
. 6.5. Diakonia-avustaja: Helena Autti p.
050-3078146.
Kirkkoherranvirasto avoinna mati klo 9-15, ke 9-12, to 12-18 , pe
9-13, p. Arkut . klo 18 Miestenilta, Sanaa,
rukousta ja yhteyttä.
Ke 25.5. Jumalanpalvelus klo 10
pappilassa. 2016 Lempäälä
Surun kyynelten lävitse
loistavat onnellisten muistojen
kultaiset säteet.
Rakkaudella muistaen ja kiittäen
Raija
Sari, Risto, Lauri ja Anna
Päivi
Hilkka
Anna-sisko
sisarusten lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Suurella rakkaudella, kaivaten
Pirjo
Olet aina ajatuksissani ja
sydämessäni.
Äiti
Nina
sukulaiset ja ystävät
työtoverit
Jäi muistosi kaunis ja kallis meille
hyvän sydämes siunaus elomme teille.
Kädet ahkerat vuoksemme uurastaneet
lepoon iäiseen ovat vaipuneet.
Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman
ikilevon pyhän ja rauhaisan.
Siunattu läheisten saattamana. Kuljetukset
. Topin ja Patun & Rajattomien leiripäivä Lammasniemessä
klo 11-17.00.
Ti 24.5. Uurnat . klo 13?17 ravintolapäivän
Seitsemän sortin kahvila Vanhassa
pappilassa (Rovastintie 3), tuotto
Kimbilio-turvakodin hyväksi. 03-542 1172,
Tampereentie 21, 37500 LEMPÄÄLÄ
(Nordean talo Kultamuratti)
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
Kastettu: Veeti Santeri Leponiemi
Mantereesta.
Ennakkotietoa:
Su 2.6. 15.00. Kaila
lempääläläinen yrittäjä
Pe 20.5. Jos haluat mukaan, ilmoittaudu
27.5. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Merja Viljanen p.
050 3300494
Su 29.5. 040- 5112444. 050 078
147).
16.6. 19.00 Narvan
liikuntasalissa. Lähdemme Vivamon
Raamattukylään katsomaan näytelmää ?Marian miekka?. Soila alustaa Jaakobin kirjeestä.
Sääksmäen lähetysystävät järjestävät retken Vihdin Lähetysjuhlille
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie
2) avoinna ma, pe, la klo 11?14,
ke klo 11?18.
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna ma?pe klo 9?16.30, la klo
10?14.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma?pe
klo 9?12, ma, ke ja to klo 13?15,
ti klo 13?17. Tuotto Kimbilio-turvakodin hyväksi.
www.lempaalanseurakunta.fi
myös muihin
kotimaisiin
lehtiin.
Hautauspalvelut laadukkaasti ja
luotettavasti. Kesäheinä-rippikoulun ennakkopäivä srk-talolla klo 9.30-17.
Su 22.5. Tynkkynen ja Jukka Hovila, mukana Inga Sulin-Ahola. Musiikkia asiakkaiden viihdykkeeksi. Hinta 40 ?/perhe, sisältäen
ruuan ja ohjelman. Minna, Harri,
ja Satu.
Ke 25.5. klo 13?17
Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3).
Pöytiintarjoilu. 8
?seurakunta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Rakas äitimme ja mummomme
Sukumme vanhin
Rakkaamme
Rakkaamme
Marko Juhani
OLKINUORA
Hetti
KOIRANEN
s. Suolaista ja makeaa, elävää musiikkia
ja keväisiä yhteislauluja.
Su 22.5. Kaila
Kuivaspääntie 150
Lempäälä
p. Lähtö klo 7.55 Kirkkotorilta,
auto ajaa Sääksjärven kautta. 19.00 Narvan
liikuntasalissa. 1933 Vesilahti
k. klo 16 Majakkamessu
Kuljun Majakassa, Mikko Oikarinen, musiikki: Anu Neuvonen & co.
Lapsille pyhäkoulu ja kouluikäisille
raamattuklubi.
Ke 25.5. Kysy
ennakkolippuja Kahvila Olkkarista.
Lempäälä 150 -tapahtuma.
Su 22.5. Teuho
Puh. klo 18.30 Lastusten rukoushuoneilta (Lastustentie 500).
Lapset ja perheet:
Perhekerhot klo 10?12:
Pe 20.5. klo 10 messu Lempäälän
Pyhän Birgitan kirkossa. Tapio Parkkinen,
musiikki P. Hartaus Pirkanmaan hoitokodilla klo 14.30 . Sääksjärven kerhotalossa
(Asuntotie 9).
Ti 24.5. Välipala ja askartelumaksu
2 ?/hlö.
La 21.5. klo 14 ja klo 17 kirkko-ooppera Huutolaistytön laulu Pyhän Birgitan kirkossa, ohj. Tiina
Hiltunen p. 040-8049109 (ma-ke) ja Tiina
Hiltunen p. Srk-matka Kangasniemelle.Ei
tilaisuutta Betelillä.
Lempäälän srk
Ehtoollisjumalanpalvelukset eli
messut:
Su 22.5. klo 18 lähetystyön vapaaehtoisten kevätjuhla Vanhassa pappilassa, vieraana uusi nimikkoperhe
Tikkaset.
Ti 24.5. Vainajan kuljetukset
Kaikki kivialan työt, lisänimikaiverrukset,
myös entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
Muistokivi Oy M. 2016 Lempäälä
o.s. 26.6. Talvirippikoulun konfirmaatiomessu klo 10 kirkossa.
Mukana Soila, Merja, Satu ja isoset.
Ma 23.5. mennessä Soilalle (p. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Himminkodon hoitajille äitimme hyvästä hoidosta.
Toimitamme
kuolin-
HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT
. 21.1. Varttuneemman väen kuoro
klo 12 srk-salissa.
Ke 25.5. Oiva Paloheimo -taiteilijakodin kesäkauden avajaiset.
Puh. kello 10,
jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Marko siunattiin läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruun.
Meiltä edullisesti kaikki
Keskiviikko 18.5.2016
HAUTAKIVET
. klo 19-22 Nuorteniltojen päätös liikuntakeskus Parkissa.
Su 22.5. Vain ilmoittautuneille. klo 21.30.
Retken hinta on 20 euroa ja se
sisältää matkat. 18.4. Pappilan avoimet ovet ja
torstaikahvit klo 13-15 pappilassa.
To 19.5. Liturgi ja saarna Vihtori Leskelä, kanttori Terhi-Tuulia Keränen.
Kirkkokahvit.
Su 22.5. klo 18.30 avoin messu
Kivala-kodissa (Hauralantie 48),
Emmi Korpi, Pietari Korhonen.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Vesilahden srk
Ke 18.5. Raamattu tutuksi -ilta Narvan kyläkirkossa klo 18. klo 7
Vesilahdesta ja paluu n. (03) 289 5111, sp.
kirkkoherranvirasto.lempaala@
evl.fi.
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
la 11.6. Päivystyspalvelu 24/h
Lisänimien
kaiverrukset
Ma 23.5. Ideaparkissa,
mukana lentäjä Janne Ropponen ja
muusikko Pekka Simojoki. 8.9. Uurnat . He tarjosivat vesilahtelaisille mahdollisuutta lähteä mukaan
heidän kyydissään. Perheseikkailu Tampereella. klo 10 Raamattu ja rukouspiiri, Marja-Leena Salonen.
Klo 18.30 Lähelle Jumalaa-rukousilta,
Harri Johansson.
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9.
To 19.5. ?Harrasta jumppaa Harrin
kanssa. Saattohartaus . 040 511 2444 tai tiina.
hiltunen@evl.fi
Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki
p. Raamattupiiri klo 18 Narvan kyläkirkossa.
Ma 23.5. Kerhojen kevätjuhla klo 18
srk-talossa.
Ke 18.5. Oivan päivän kahvit?, rievää
ja Oivariinia. Olopäivien kevätjuhla klo
13-15 srk-talossa. Palveluja jo
neljännessä polvessa.
www.muistokivikaila.fi
Hautauspalvelu T. Lähetyslentäjät 40 vuotta.
Tapahtumia: klo 16 ?Lähde lentoon MAF:n siiville. Klo 19
?Lentokone hyvän palveluksessa?
-ilta sanoin, kuvin ja sävelin Pyhän
Birgitan kirkossa, Oikarinen, Ropponen, Simojoki.
La 21.5. klo 14 avoin raamattupiiri
Lempoisten srk-talossa.
To 26.5. klo 17.45 . Lähtö on n. Lempoisten srk-talossa,
Nurmen rukoushuoneella ja Säijän
monitoimitalossa.
Ma 23.5. Ohjelma on ilmainen. Vetäjänä Harri, 5?/
hlö/kerta. . Mukana Harri, Soila ja
Satu. 24.4. Retken hin-
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa.
Kirkkoherranvirasto, taloustoimisto
ja hautausmaantoimisto ovat kiinni kesäkeskiviikkoisin 1.6.?31.8.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
vapaaehtoistyo.fi/lempaala
Kuollut: Hetti Koiranen 98 v ja Marko
Juhani Olkinuora 49 v.
Kastettu: Elli Adele Uljas, Peppi Maria
Kankainen, Leona Bea Meredit Saari
ja Vilma Nuppu Auroora Ylönen.
ta-arvio 45 ?. Kopra
s. 2016 Valkeakoski
Äiti, suo anteeksi suru
ja kyyneleet nää,
ne kaipausta on ja ikävää.
Rakkaudella
Harri ja Marika
Tanja
Kari
Pekka
sukulaiset ja ystävät
ilmoitukset
CPOP-UP-KAHVILAB
Seitsemän sortin kahvila
ravintolapäivänä la 21.5. 0400 838 486
o.s. p. klo 14 perheiden King?s
Kids -iltapäivä Kuljun Majakassa,
nyyttärit.
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
Keskustelu taloudellisesta avustamisesta vain ajanvarauksella.
Soita p. Pappilan avoimet ovet ja
torstaikahvit klo 13-15 pappilassa.
La 28.5. Vetäjänä Harri, 5?/
hlö/kerta. Leppäkorpi
s. ?Harrasta jumppaa Harrin
kanssa. 1966 Orivesi
k. klo 12 eläkeikäisten Lempoisten päiväpiirin kevätjuhla
srk-talossa.
Eläkeikäisten retki Virroille ja Orivedelle to 26.5. (03) 3738023.
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. 0400 419 096 tai poikkea
diakoniatoimistossa ti tai to klo
10?12.
To 19.5. Lounaan jälkeen
tutustumme Lohjan keskiaikaiseen
Pyhän Laurin kirkkoon. ja ilm. Kuljun perhekerhossa retki
Lännenmieheen omin kyydein.
Majakkayhteisö:
Su 22.5. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri
srk-talossa, Emmi Korpi.
Ma 23.5. Tervetuloa entiset ja uudet jumppaajat!
To 19.5. Tervetuloa entiset ja uudet jumppaajat!
To 26.5. klo 17.45 . 1918 Vuoksela
k. 040-764 4678 24/h
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta
Rypyntie 8 - www.betel.fi
MUISTOKIVI OY
Eila Esteri
KANKAANPÄÄ
Siunaus toimitetaan Vesilahden kirkossa 4.6. Iloinen iltapäivä tuleville ja
nykyisille koululaisille perheineen
M. Seurakuntaretki Lohjan Vivamoon. Tied. Arkut . Mukana
Harri.
Pe 20.5. Pyhän
Kolminaisuuden päivä ?Salattu Jumala. Lounastamme Vivamossa. Ompeluseura klo 10 Narvan
kyläkirkossa.
To 26.5. Tied.
p.050 544 3347.
klo 12-17 Onkemäen koulussa.
Lasten ilmoittautuminen viimeistään edellisenä keskiviikkona: inka.
valtamo@gmail.com tai 040 590
5825
Koulutettu
eläinlääkäri Katariina Hilden
Kirkko-ooppera
Huutolaistytön laulu
esitetään Lempäälän
kirkossa sunnuntaina 22. toukokuuta.
Ooppera esitetään iltapäivällä perätysten
kahteen otteeseen.
Teos on vieraillut kevään aikana jo monilla
paikkakunnilla ympäri Pirkanmaata.
Rooleissa nähdään
muun muassa Inga
Sulin, Oona Pätäri,
F lora Heinäsuo ja
Taisto Polvi. Pyhän Hengen työn tunnistaa siitä, että se
aina synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen ja kiinnittää
ihmisiä yhä vahvemmin häneen. Pyhä Henki
vaikuttaa sivusta ohjaten katseemme Jeesukseen ja hänen
sovitukseensa. Kaikki rodut
. Alkuvirren
jälkeen siunasin tilaisuuden Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen. Esikoulussa oli opetettu,
että pitää viitata ennen kuin avaa suunsa. Yksi niistä nousi yli muiden: ?Mistä tietää, että
Pyhä Henki toimii??
Pyhä Henki on Jumalan kolmas persoona, joka toimii
meissä ja meidän keskuudessamme auttaen meitä tunnistamaan ja ymmärtämään Jumalan toimintaa. Tässä kohden nousi käsi. Hän istuutui toimituksen alkaessa lattialle metrin päähän minusta
ja katseli tarkkaan kaikkea kastepöydällä olevaa. Yllättävä kysymys sai papin hetkeksi hiljaiseksi, mutta lopulta poika sai
vastauksensa. Meidän vuoropuhelumme antoi minulle iloa ja pojalle tietoa. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Tapio
Parkkinen, musiikis-
Kaivutyöt
Kannonjyrsintä
KOIRATRIMMAUSTA
Lempäälän
Pieneläinklinikka
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Remontointi
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
Ajanvaraus
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
Tilausajot
ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19
Puhelin 03-2255 001
Tampereentie 10,
Lempäälän keskustassa
Pieneläinvastaanotto,
kotikäyntejä.
Saarikontie 23 Lempäälä
Ajanvaraus ark. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
. Mieltä polttelee uteliaisuus ja ymmärtämisen
halu, mutta ajattelemme, että meidän pitäisi jo tietää. Ja poika todella
viittasi, koko vartalollaan. Kirkollinen kieli kuulosti
oudolta pienen pojan korvissa, ja hän halusi ymmärtää.
Aika usein me aikuiset emme uskalla vastaavassa tilanteessa nostaa kättä. ?seurakunta
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
Hiljaisia hetkiä
Huutolaistytön laulu
kiirii Lempäälään
Mikä ihmeen Pyhä Henki?
Sain toimittaa yhden urani mieleenpainuvimmista kasteista
muutamia vuosia sitten. Samalla joukossa oli
varmasti niitä, joita keskustelu kosketti syvemmällä tasolla.
Jumala kutsui, rohkaisi ja antoi voimaa elämään. Oopperassa korostetaan
vahvasti kahden tytön
elämää.
Lippuja on myynnissä muun muassa
Kahvila Olkkarissa.
Maanrakennusta
Poltinhuollot
Jari Jär ventausta
Lempäälä
0400 834 888
www.vanhakanto.com
040-833 9796
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
trimmaaja
Halkivaha puh. Kasteväen joukossa oli joitakin kuukausia aiemmin esikoulun aloittanut utelias poika. Nälänhädän
ja tautien vaivaamana
monet kunnat menettivät satoja asukkaitaan. klo 9-10.
Puh. 374 6306, 0400 124 283.
www.sirkkapyhala.net
Fysikaalista hoitoa
TV-palvelut
(ENE/Y
PAIKKAISELLALINJA
AUTOLLA
RENNOSTIJAEDULLISESTI
(ENRI,AUTJËRVI. Tämän
kastetilaisuuden kahvihetkessä kävin loistavia keskusteluja
aikuisten kanssa, jotka esittivät minulle jatkokysymyksiä
vastauksiini. Hänen työnsä kantaa hedelmänään rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää.
Pyhä Henki toimii meidän uskovien kautta.
Uskon, että Pyhä Henki toimi tuona tärkeänä kastepäivänä pienen pojan ja minun kauttani. Annoin puheenvuoron hänelle ja
kuulin kysymyksen: ?Mikä se Pyhä Henki on?. Erityisesti
lapset, joiden vanhemmat menehtyivät
tautien seurauksena,
kokivat kovia. Pyhän
Hengen toiminta ympäröi meitä. Kastetilaisuuden jatkuessa pääsin vastaamaan
moneen muuhunkin kysymykseen. Se rohkaisee meitä itseämme ja tarjoaa mahdollisuuden olla Jumalan käytettävissä.
Soila Simola
PALVELUN PAIKAT
Autopalvelut
Eläinpalvelut
ta Pentti Tynkkynen
sekä Jukka Hovila.
Huutolaistytön laulu
on koskettava kuvaus
1860-luvun nälkävuosista
0400 335 443
Joustavasti
asiakkaan luona.
Myös iltaisin
ja viikonloppuisin.
Ilmainen
puhelinneuvonta.
Kanavatie 18 A 1, Lempäälä
p. Likakaivojen ja muiden
päivysty
s
kaivojen tyhjennykset
0400 232
640
. 040 769 0032
www.kanavantilipalvelu.fi
Kauneus ja terveys
PARTURI?
KAMPAAMO
MA . 17
Sirvalahdentie 2 A,
Lempäälä. 0400-801 325
jk-mekaniikka.com
Tervetuloa
palveltavaksi
HENKILÖKOHTAISESTI!
Auktorisoitu tilitoimisto
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
yli
25v.
1989
Vesi, viemärit ja LVI
Tampereentie 490,
33880 Lempäälä
p. Kurssit ja valmennus
KIRSI GREN 040-5807610
www.aurinkohoitola.fi
Lempäälän Höytämössä
Kirjanpitopalvelut
Betonit
PARHAAT BETONIT
* REMONTIT * RAKENTAMINEN *
050 344 8495 * remonttinelio.fi
HUOM.
Tätä
logoa käytetään
ilman osoitetta
Perinteinen
palveleva
Vuoden 2012
kiinteistönvälittäjä
PERUNKIRJAT
REMONTTINELIÖ
HUOM.
Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa
Tilitoimistot
KIINTEISTÖNVÄLITYS . Viemäreiden avaukset
24H
. Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
. PERUKIRJAT . ARVIOT ym.
. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
??
aina onnistuu, kun soitat!
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. HENE HENE FI
Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset,
huollot ja asennukset.
0500-512 501, 03-375 1953
Tampereentie 20, Lempäälä
Puh. 03 3753 533 . f i. 0400-831 790
siivousninajamarita@gmail.com
J.VAKKALA
0400-949 648
tilitoimisto
Esko Vesasto LKV
0400 630 440
Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Energiahoito
. k a i v o p u m p p u . TESTAMENTIT . OSITUS- ja JAKOKIRJAT . Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset
w w w . www.vesasto.fi
9
-myös lauantaisin-
TERÄT TERÄVIKSI
kirveet, veitset,
sakset ja työstöterät
p. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
Terät
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
. KAUPPAKIRJAT . Soita
tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään.
. PE 9 . Selvänäkö (myös puh.)
. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi
LAURILAN BETONI
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
KIINTEISTÖKEHITYS PITKÄNEN
Asiointipalvelut
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
Puh. (03) 375 2300
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.fi
Siivouspalvelut
SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN!
Kysy rohkeasti tarjous!
Muista kotitalousvähennys.
Kaikki remontit 20
vuoden kokemuksella.
Kotitalousvähennys ok.
SIIVOUS NINA JA MARITA OY
p. p 03 375 0258
. Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
p. Kauppakirjat
Aiemmin
samoilla seuduin on maastoa
käynyt siivoamassa ainakin
mm. metsästysseuran ja leijonaväkeä.
Merkurius kulki
Auringon editse
Lempäälän Kokoomuksen puheenjohtaja Heikki
Hakala pohti, miten huonekalujen ja muun jätteen
metsään kippaamisesta
päästään:
. Kuva:
Markku Ruonala
Markku Ruonala tallensi
verraten harvinaisen taivaallisen tapahtuman maanantaina 9. juhlavuottaan tänä vuonna
viettääkin.. toukokuuta,
kun Merkurius-planeetta
kulki Auringon editse.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan vastaava
tapahtuma voidaan nähdä
Suomessa yhtä hyvin seuraavan kerran vasta vuonna
2049.
Ylikulku alkoi näkyä koko
maassa kello 14.12 ja päättyi
iltayhdeksän maissa.
Ylikulun havaitsemiseen
vaaditaan kaukoputki tai
kiikarit sekä erityinen aurinkosuodin.
. Kuva on otettu asianmukaista suodatinta käyttäen järjestelmäkameralla
ja teleobjektiivilla, Lempäälässäkin paljon kuvaava
akaalainen Markku Ruonala
kertoo.
Lipputanko
puunaamatta
Kuvan lähettäjä arvelee, ettei taida Lempäälä olla vielä sonnustautunut ihan juhlakuntoon, vaikka 150. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
Lukijan mielipide
Lukijan kuva
Miksi Ahtialan päiväkoti pitäisi lopettaa?
Onko Rämsöö jonkinlainen painajainen Vesilahden
kunnan päättäjille. Vastaavaa kunnian osoitusta ei tietääkseni
Hämeessä ole monta kylää
saanut. Vuoden kylä -titteli ei mielestäni loukannut
Vesilahden imagoa, vaan
tuo Vesilahti-nimen esille
myönteisessä mielessä.
En ymmärrä sitäkään,
että kyseinen kunnianosoitus olisi loukannut Narvan,
kirkonkylän tai muun kylän
asemaa, kun kunnia tuli
Rämsöölle.
Nyt ollaan ajamassa
Rämsöötä alas lopettamalla
päiväkoti. Kunta saa kaivattua
rahaa myymällä luonnonkauniilla paikalla olevan
kiinteistön. Ei pitäisi
olla. Päätös perustuu
kannattavuuslaskelmiin.
Kuinka kannattava tuleekaan kirjastosta, jota ollaan
rakentamassa lähelle Lem-
päälää. Meidän on syytä miettiä
jätekeskuksen aukioloaikoja
ja järjestettävä maksuttomia
vastaanottopäiviä.
Kokoomuslaiset talkoissa Kuljun Asematien maastossa. toukokuuta. toukokuuta ollutta talkoopäivää, mutta totesi, että kyllä
kerättävää varmasti riittää
vielä talkoopäivänäkin.
Mukana olivat Heikki
Hakala, Tapani Mäkitalo,
Martti Nelimarkka, Kari
Tolonen, Riitta Aspila
ja Päivi Söderström.
Vaikka yksityiset kuntalaiset voivat viedä osin jopa
maksutta turhaksi käyneen
tavaransa Lempäälän jäteasemalle Moisiolammentielle, metsäautoteiden
varsiin luontoon kipataan
jatkuvasti jätteitä. Rämsöö on Vesilahden
ainoa Pirkan kyläksi valittu
kylä ja sittemmin vuoden
kyläksi koko Suomessakin
valittu kylä. Mäkinen
Kokoomus keräsi
kärrykaupalla jätettä
Siivoustalkoot Kuljussa: metsäautoteiden
varsilta peräkonttikaupalla romua
Lempäälän Kokoomus r y :n hallitus
keräsi lauantaina 7. toukokuuta Lempäälän Kuljussa
Asemankylän metsäautoteiden varrelta sinne heitettyjä roskia ja toimitti ne
Lempäälän hyötyjätekeskukseen. Toivon kuitekin, että päättäjät pitäisivät
rämsööläiset veronmaksajia
tasavertaisina kuntalaisina ja
kuuntelisivat heidän mielipiteitään.
Rämsööläinen R. Korkeimmalle kavunnut Heikki Hakala johti operaatiota.
TEKSTI: Erkki Koivisto
KUVA: Kari Tolonen
Merkurius kulki Auringon yli maanantaina 9. Puheet esimerkiksi teatterin parkkipaikkojen pysyvyydestä romuttuvat
välittömästi päiväkodin lo-
puttua.
Ahtialan koulun säilyminen rämsööläisillä on vain
lupaus. Narvan kirjasto olisi
ollut korjauksien jälkeen
edullisempi ja keskemmällä
Vesilahdessa.
Koitetaanko tällä toimella
estää lapsiperheitä muuttamasta Rämsööseen samalla,
kun kunta vielä varaa paljon
tontteja lähelle kirkonkylää?
Totuus on muu kuin kustannuskysymys. Peräkärryihin löytyi monenlaista tienposkiin
heitettyä tavaraa kuten sohva, lastensänky, keittiökaappeja, runkopatjoja, vaatteita,
tuoleja ja remoytista jäänyttä
purkujätettä.
Kokoomusväki kantoi
oman kortensa kekoon jo
ennen varsinaista 14
Sama pätee
kaupantekoon.
. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
?ajankohtaista
11
TEKSTI: Kari Pusa
KUVA: Ida Nieminen
Kiinteistöalan
moniottelija
Kiinteistövälitystä, isännöintiä, taloudenhoitoa
ja asiakirjojen laadintaa. Osaan neuvoa monelaisissa asioissa on kysymys
sitten esimerkiksi kiinteistön myynnistä, hankinnasta,
rahoittamisesta tai isännöinnistä.
Yli-Piiparin mukaan parhaaseen tulokseen vaikeissakin tilanteissa päästään aina
neuvottelemalla. Olen myös vakuuttunut
Ari Yli-Piiparilla on pitkä kokemus niin pankki- kuin kiinteistöalalta, minkä vuoksi hän osaa neuvoa
asiakkaitaan monenlaisia tilanteissa.
siitä, että paljon valmiimmaksi maailma tulee yhdessä tehden kuin yksin.
Ari Yli-Piiparin liiketila si-
jaitsee Lempäälän Keskustassa, ja hän tekee yhteistyötä muun muassa Wicehousen ja Hakala-yhtiöiden
kanssa.
. Minä
lähdin.
Konttori perustettiin
90-luvun loppupuolella ja
Yli-Piipari veti sitä viiden
vuoden ajan. Olen myös
kouluttautunut monipuolisesti, Yli-Piipari kertoo.
Hän on nähnyt elämää
pankkitiskin molemmilta
puolilta, mitä kokemusta
hän pitää arvokkaana.
. Joukkoomme mahtuisi
vielä ainakin yksi yrittäjä.
Esimerkiksi lasitöille voisi
olla kysyntää, Hänninen
kertoo.
Hännisellä on takanaan
useampi vuosi yrittäjänä.
Hän perusti kuvalahjatuotteita valmistavan verkkokaupan kahdeksan vuotta sitten.
Hänninen toimii myös Vesilahden yrittäjien hallituksen
puheenjohtajana.
Käsityön ja kotimaisuuden tukeminen ovat tärkeitä
arvoja kaikille Designparkin
yrittäjille.
Jukka Hynninen tekee hirvenluusta ja hopeasta koruja, jotka toisintavat
suomalaisten kirkkojen
vihkiristejä. Siinä välissä hänellä
oli kiinteistövälitystoimisto
Kauhajoella.
Lkv-tutkinnon ja isännöinnin ammattitutkinnon
suorittanut Ari Yli-Piipari
on Lempäälässä toiminut
kiinteistövälittäjänä Lempäälän Kiinteistökulmassa
ja Koti-Helmessä.
. Hyvät kaupat ovat sellaiset, kun molemmat osapuolet hymyilevät kaupanteon jälkeen.
Ari Yli-Piipari puhuu
myös yhteistyön voimasta.
. Piispoilla oli
tapana tehdä keskiajalla
uusien kirkkojen seiniin 12
ristinmerkkiä, jotka kuvastivat apostoleita.
Hynninen on valmistanut
osan riipuksistaan lopputyöksi Karkun evankelisen
opiston eräopaskoulutukseen.
Luontoteemaisia koruja valmistaa myös Kreetta Mäkinen. Toimin silloin yritystutkijana ja minulta kysyttiin, lähtisinkö perustamaan
Lempäälän Hauhon Säästöpankin konttoria. Lahjatavaramyymälä Designparkin
avajaisia vietettiin toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Vesilahtelaisen Elise Hännisen luotsaama yritys pyrkii
tuomaan Vanhaan kaupunkiin jotain uutta.
Hänninen pyörittää puotia yhdessä kolmen muun
pienyrittäjän kanssa. Pankki oli
erinomaisessa kunnossa,
kun se fuusioitiin. Tuuloksessa vierähti kuusi vuotta. Toimin Hakalassa
talouspäällikkönä yritykseni kautta, Ari Yli-Piipari
hymyilee.
TEKSTI: Ida Nieminen
KUVA: Ida Nieminen
Puuta, luuta
ja paikallista
Ideaparkissa pääsee nyt hypistelemään
lähialueiden historiaa modernissa muodossa.
Elise Hänninen haluaa piristää vanhan kaupungin ilmettä uudella liikkeellään.
Vanhan kaupungin kujalla tuntuu
ja tuoksuu pirkanmaalainen luonto. Kokemusta on kertynyt ja ystäviä tullut paljon
matkan varrelta. En korjaa autoja, olkaa
huoletta. Elise Hänninen
hyödyntää töissään vanhoja kuvia kotiseudultaan, ja
Jukka Hynninen ammentaa
inspiraatiota lähiseutujen
kirkoista.. Sen jälkeen
hän siirtyi Tuuloksen Säästöpankin toimitusjohtajaksi.
. Hänen
mukaansa tekijöiden välinen
yhteistyö on toiminut liikettä perustettaessa saumattomasti.
. EU:n
byrokratia alkoi työllistää
henkilökuntaa niin paljon,
ettei pienillä pankeilla ollut
enää tulevaisuudennäkymiä.
Yli-Piiparin pitkä, 28 vuoden mittainen pankkiura
alkoi kotikulmilta Kurikasta,
mistä hän jatkoi Karijoelle,
Peräseinäjoelle ja Parkanoon. Hän käyttää
tuotteidensa raaka-aineena
kotimaista tervaleppää.
Juha Kankaanpää on
Designparkin neljäs yrittäjä. Hän myy esimerkiksi
tehokeittiöitä ulkokäyttöön.
Vesilahden historia on
vahvasti läsnä Designparkissa. Tätä kaikkea tarjoaa
Ari Yli-Piiparin uusi yritys Kivat Kiinteistöt Lkv.
Ari Yli-Piipari on
mies, joka perusti
Lempäälään pankin.
Meillä
on ollut tapana tehdä koko
perheen teatteria ja Pocahontas on hyvää jatkoa aiemmille teoksille, kertoo
Pocahontasta esittävä Iida
Ollinpoika.
Pocahontas istuu erinomaisesti Rämsöön Kesäteatterin
puitteisiin.
. Se on 15 vuotta vanha
VHS, joka on yhdellä monotonisella äänellä dubattu
viron aksentilla suomeksi.
Aivan hulvaton, täytyy joskus katsoa kokonaan.
Aineiston kahlattuaan Rami
Saarijärvi päätti kirkastaa
juonta ja kirjoittaa tarinan
henkilöiden kautta. Tulossa on seikkailullinen kasvutarina. 12
?taiteellista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
TEKSTI: Kari Pusa
KUVAT: Kari Pusa
Inkkarit
valtaavat
näyttämön
Intiaanirummut kumahtelevat ja sulkapäitä vilisee Suonojärven rannassa tänä kesänä.
30-vuotisjuhlaansa viettävä
Rämsöön Kesäteatteri tekee
yhteistuotantona Vammalan
Teatterin kanssa riemukkaan koko perheen näytelmän Pocahontas.
. Lapset
haluavat ja voivat näytelmää katsoessa kokea jännitystä turvallisissa puitteissa,
Saarijärvi kertoo.
Pocahontaksen ensi-esitys
on tiistaina 28. Intiaanit liikkuvat
kanootilla ja englantilaiset
laivalla.
Tunnelmaa nostavat näytelmän lavastus, puvustus
sekä Pekka Murron ja Juuso
Lähdekorven Pocahontasta
varten säveltämä musiikki.
Mukana on myös kuoro.
Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaava Rami
Saarijärvi luki kirjoituksen
pohjaksi kaiken aineiston,
mitä Pocahontaksesta on
saatavilla.
. Roolit
hän räätälöi tutuille näyttelijöille sopiviksi.
. Upeasta puvustuksesta vastaa Mervi Hartikainen.
Käsikirjoituksesta ja
ohjauksesta vastaavan
Rami Saarijärven mukaan luvassa on jännitystä, iloa, romantiikkaa ja rohkeita tekoja.. elokuuta.
Katso video!
Kyyhkynsulka, Sanni Voittomäki, Pocahontas, Iida Ollinpoika ja päällikkö Powhatan, Pekka Ojansivu Rämsöön Kesäteatterin upeissa maisemissa.
Pelättyä poppamiestä ja
Pocahontaksen kepposten
kohdetta Quiyowiniä esittää Jarkko Mäkipää. Näytelmässä liikutaan
luonnossa ja järvi on loistava
elementti. Pocahontaksen tarinahan perustuu tositapahtumiin ja materiaalia on paljon, hän kertoo.
Saarijärvi ei ollut nähnyt
Disneyn versiota, vaikka
kirjahyllystä sellainen löytyykin.
. kesäkuuta ja
kesän viimeinen esitys sunnuntaina 7. Koska kysymyksessä
on koko perheen näytelmä,
jännittävät kohtaukset pitää
purkaa huumorilla. Työ on ollut antoisaa.
Näen mielessäni, mitä kukakin tekee ja miten.
Luvassa on viihdyttävä
ja hauska näytelmä, jonka
ydintarina on jännittävä.
Arvontaa
. 48?)
Narvan Rauta ja
Maataloudesta 5 säkkiä
Biolan mustamultaa
45 L 10 euroa.
Kairimo Oy:ltä laaja
valikoima pölypusseja
alk. Mehua ja pullaa
.
MAANANTAI-111.63.5
0
Narva klo 10
-14.30
Kirkonkylä klo 13
Digilehti
vain 6?/kk!
TIISTAI 17.5.
Koskenkylä 13 -14.30
KESKIVIIKKO 18.5.
Kulju klo 10 -11.30
Sääksjärvi klo 13 - 14.30
aan
m
a
a
p
a
t
e
l
u
T
ae
h
a
j
e
l
l
e
e
u
t
meitä kier kuponkisi
tarjous
lta!
u
n
u
a
v
y
d
r
Bi
Etukuponkeja rajoitettu määrä!
Apteekki Ikiomasta
Eucerin-tuotteet -10 %.
Lisäksi Eucerin Sun
-aurinkotuotteen ostajalle
pesuneste 200 ml kaupan
päälle.
Kauneus- ja lymfahoitola
Kauneuskouluttajasta
. 13
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
!
a
k
i
e
r
a
t
y
ä
ä
m
l
d
i
m
a
a
r
i
B
*
*Lausutaan [böördi]
Digilän Birdy on muuttolintu ja kiertää
ahkerasti ympäri maailmaa.
Nyt Birdy on laskeutumassa myös
Lempäälään ja Vesilahteen.
Bongaa Birdy ja tule tapaamaan
paikallislehden väkeä kartalla
näkyvissä kohteissa.
. 30 % normaalihintaisista hoidoista.
TORSTA
Ideapark kloI 19.5.
Keskusta klo 10 - 11.30
13 - 14.30
igilän
Seuraa D
etta
n kiertu
ja Birdy
:
tyksenä
livelähe
.fi/live
w w w.lvs
Hieroja Elina Asikaiselta
-20% alennus valitsemastasi hieronnasta.
Ballotista kaikki
normaalihintaiset tuotteet
-20% ovh:sta.
Grilli-Kahvila Koskenvoimasta jätski- tai
vohveliannoksen
yhteydessä kahvi tai
limu veloituksetta.
Pito- ja juhlapalvelu
Ninasta 15 hengen
lohivoileipäkakku 30 ?
(norm. 7 ?/pkt.. Ilmapalloja . Etukuponkeja . Bongaa Birdy -kilpailu
Synnytyksen kulku oli kuin oppikirjasta ja paikalla oli heidän
lisäkseen kätilö sekä doula.
Poikkeukselliseksi tapahtuman tekee paikka, jossa
Mihkaliksi nimetty poika
näki päivänvalon. Myös miehen
kanssa juttelimme hyvin
tarkkaan, että päätös tuntui
molemmista hyvältä.
Viimeisen varmistuksen Anna Jääskeläinen sai
päätökselleen kotisynnytysseminaarista Tampereella. Kotisynnytyksiä paljon
tutkinut latvialainen lääkäri
Dina Ceple vakuutti hänet
kotona synnyttämisen turvallisuudesta. Valmistauduimme sairaalasynnytykseen, koska
kotona ei voi hoitaa perätilasynnytystä. Silti halusin oman
raskauteni aikana tutustua
avoimin mielin kaikkiin
vaihtoehtoihin. Luin hyvin
paljon aiheesta ja pikku hiljaa alkoi muotoutua ajatus,
että kotisynnytys voisi olla
oma juttu. Antje on
koulutukseltaan myös kätilö.
Sattumoisin kaikki kolme
naista ovat lempääläisiä.
. 14
?tuntumassa
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVAT: Katariina Onnela
Anna Jääskeläisen kotisynnytys sujui kuin oppikirjasta. Kuusi vuotta sitten, kun
siskoni päätti synnyttää kotona, niin lähipiirin ja kaikkien muiden lisäksi myös
minä olin peloissani ja huolissani. Uusi
kotikätilö löytyi siitä huolimatta nopeasti ja vieläpä
yllättävän läheltä.
. Samaan aikaan he kuulivat, että vauva
on perätilassa.
. Se oli
perheen kotitalo Kuljussa,
lähellä Pirunlinnaa.
Makuuhuoneeseen koottuun synnytysaltaaseen
syntyi pieni poika, jonka
kätilönä toiminut Suvi Lähteenkorva avusti kohti äitiään. Kotikätilöitäkään ei
siis joka nurkalla ole. Anna Jääskeläinen sai
nostaa lapsensa itse syliin ja
yhteisen perhe-elämän viettäminen alkoi heti.
Kun vauva noin yhdeksän
kuukautta aiemmin ilmoitti
pariskunnalle tulostaan, ei
kotisynnytys ollut heille heti
itsestään selvä asia.
. Raskausviikolla 36 minulle kuitenkin
tehtiin Tays:issa onnistunut
perätilan takia ulkokäännös
ja kontrolliultran jälkeen
raskausviikolla 37 pääsimme
uudelleen suunnittelemaan
kotisynnytystä.
Suomessa kotisynnytyksellä
syntyy noin 0,02 prosenttia
lapsista. Asumme Sääsjärvellä,
Höytämössä ja Kuljussa.
Tiesin, että kun soittaa, ei
tarvitse odottaa kauaa. Naapurintytöt tulivat synnytykseen, nauraa Anna Jääske-. Sekä
minulle että miehelleni oli
erittäin tärkeää, että meillä
olisi luottavainen ja turvallinen tunne synnytystiimin
ammattitaidosta.
Valmistautuessaan sairaalasynnytykseen Anna Jääskeläinen päätti, että tahtoo
synnytykseensä mukaan
doulan.
. Perhe löysi itselleen sopivan kotikätilön,
mutta mutkia oli tulossa
matkaan.
Anna Jääskeläisen ja Antti
Säipän valitsema kotikätilö
sai työpaikan Englannista ja
matkasi sinne. Tampereella doulaillassa tapasin doula Antje
Pukarin, ja oli loogista, että
Antje tulee tänne kotiinkin
synnytykseen mukaan, kun
sairaalasynnytys vaihtui kotisynnytykseen. Jos aiheesta olisi oppikirjoja tehty.
Perhe-elämä alkoi heti
Mihkal Säippä, 5 kuukautta, on paljasjalkainen kuljulainen.
Jopa hieman enemmän kuin monet muut kuljulaiset.
Anna Jääskeläisen
ja hänen puolisonsa Antti Säipän esikoinen
syntyi viime joulukuussa
itsenäisyyspäivänä. Olin tavannut Suvin aiemmin seminaarissa ja otin
häneen yhteyttä, että olisko
mahdollisuutta tulla meille
kätilöksi. Kun valitsimme
meille sopivaa kotiloa eli
kotikätilöä, niin henkilökemian lisäksi tärkein kri-
"Naapurintytöt
tulivat
synnytykseen"
teeri oli ammattitaito
Olemme ammattilaisina
täällä läsnä koko ajan, seuraamme synnytyksen etenemistä ja näemme, jos tulee
jotakin poikkeavaa. Sitä ennen oli kokeillut
käydä suihkussa, mutta se
ei tuntunut läheskään niin
hyvältä. Loppumetreillä kun
synnytys kävi intensiiviseksi pyysin mieheni vierelleni
altaaseen tukemaan minua
ja olimme siellä ensin kaksin ja kohta kolmistaan. Koin myös turvallisempana, että kätilöt ovat
koko ajan vieressä. Aloin
raskausaikana haaveilemaan
vesisynnytyksestä ja se ei
Taysissa onnistu. Doulan ja kotikätilön tehtävä on
olla läsnä, tukea äitiä synnytyksessä ja auttaa löytämään
oma voima synnyttää.
. Tarvittaessa lähdetään sairaalaan ja kotisynnytystä suunnittelevan äidin tulee
olla perusterve ja raskauden ongelmaton.
DOULA ON
LÄSNÄ
Lastensairaanhoitaja, kätilö
ja doula Antje Pukari saapui Saksasta Suomeen pian
kolme vuotta sitten.
. Syn-
nyttäjän täytyy keskittyä
synnytykseen eikä mihinkään muuhun.
Antje Pukari päätti aloittaa
doulana ja liittyi mukaan
Tampereen doulapiiriin.
Sen jälkeen kaikki loksahti
paikoilleen kuin itsestään.
. Sen jälkeen
työskentelin kaksi vuotta
kätilönä kunnes tutustuin
suomalaiseen mieheeni In-
donesiassa ja muutin siitä
kuuden kuukauden kuluttua Suomeen, Antje Pukari
kertoo.
Hän lähti ensimmäiseksi
opiskelemaan suomen kieltä kielikouluun.
. Vesi tuntui tosi hyvältä ja
rentoutti. Olen
itse yrityksen myötä kasvanut siihen ja opiskellut
lisää. En halua, että
kenenkään tarvitsee puhua
minulle englanniksi. Sen jälkeen piti miettiä,
että mitä Suomessa tekisin.
En ollut valmis lähtemään
kätilöksi sairaalaan, koska
itsestäni tuntui, ettei kielitaito riitä. Kun asiat menevät oikein ei ammattilaisten tarvitse välttämättä puuttua
synnytykseen. Aluksi, kun perustin SateenkaariSydän
-yritykseni, kotisynnytykset eivät olleet sen
ensisijainen juttu. Synnytysaltaassa
oli helppo löytää hyvä asento. Sairaalaa tarvitaan ja siellä kätilöt tekevät todella
hyvää työtä. Tämä oli
meille paras vaihtoehto.
Kotona voi synnyttää vain
perusterve äiti, jonka raskaus
on sujunut hyvin.
. Jos
vielä pääsen synnyttämään
niin ilman muuta haluan
synnyttää seuraavankin kotona, jos vain mahdollista.
Kotikätilö Suvi Lähteenkorva
muistuttaa, että riskillä ei kotona synnytetä. Se
oli hieno yhteinen kokemus
ja yhteistyömme pelasi. Opiskelin kätilöksi Saksassa ja valmistuin
vuonna 2011. On kuitenkin
perheitä, jotka toivovat jotain muuta. Hän oli niin
hyvä pari miehensä kanssa.
Tervehdin ja Anna tiesi,
että olen paikalla jos hän
tarvitsee minua. En yhtään väheksy kenenkään työtä. Yleensä
?tuntumassa
15
riskeistä on havaittavissa
joitakin ennakkomerkkejä.
Aina on jo etukäteen sovittu ja puhuttu, että silloin
siirrytään sairaalaan, Suvi
Lähteenkorva kertoo.
Itsenäisyyspäivän aattona
alkoivat napakat supistukset
ja seuraavana aamuna Suvi
Lähteenkorva kutsuttiin
paikalle.
Kymmeneltä aamupäivällä syntyi terve poikalapsi,
mitoiltaan 3800 grammaa
ja 51 senttiä.
. Anna
Jääskeläiselle oli tärkeää
synnyttää tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa on
mahdollisimman hyvä olla
ja helppo kuunnella omia
vaistoja
. Meidän
tehtävämme on huolehtia
äidin sekä vauvan turvallisuudesta.
KOTIKÄTILÖ
TARJOAA
VAIHTOEHDON
Suvi Lähteenkorva valmistui vuonna 2004 kätilöksi ja työskenteli sen
jälkeen synnytyssaleissa Taysissa ja Hämeenlinnassa.
Hän tunsi, että sairaalassa työskentelyn lisäksi
hänellä on enemmän annettavaa perheille. Kun saavuin paikalle
Anna oli jo hyvin keskittynyt ja totesin, että asiat
etenivät oikein eikä minun
apuani tarvittu. Aluksi toimin vain vapaaehtoisena doulana kunnes kielitaidon karttuessa
perustin oman yrityksen
nimeltä Kutsu kätilö luoksesi. Koen, että kotisynnytyksen valitsevat ovat
ottaneet hyvin paljon
asioista selvää ja lukeneet kirjallisuutta.
Minun tehtäväni on
enemmänkin kuulla mitkä
asiat ovat äidille tärkeitä ja
esittää sellaisia kysymyksiä, jotka saavat perheen
pohtimaan ja löytämään
itselle merkitykselliset
asiat.. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
läinen.
Syitä kotisynnytyksen valitsemiseen oli monia. Sitten tutustuin An-
Doula ja kätilö Antje Pukari järjestää kursseja, joilla edistetään synnytyksestä palautumista.
nan kautta Suviin ja aloin
tekemään Suvin kanssa
työparina myös kotisynnytyksiä. Tarjoan itsenäisesti
edelleen imetysohjausta ja
-valmennusta sekä ohjaan
synnytyksestä palautumiskursseja Tampereella. Tavallaan piti opiskella uusi ammatti, koska
kotona korostuu fysiologisen, luontaisen synnytyksen tukeminen.
Suvi Lähteenkorva kertoo, että kotisynnyttäjät
ovat yleensä korkeasti
koulutettuja ja ottaneet
asioista perusteellisesti
selvää.
. Tuntui hyvältä, että
synnytyksessä olisi rauhallinen ilmapiiri, jolloin olisi
helpompi eliminoida ylimääräinen stressi itsessä ja
ympäristössä ja voisimme
aloittaa perhe-elämän heti.
Esimerkiksi isän ei tarvitsisi lähteä kotiin missään
vaiheessa. Hän
halusi antaa enemmän
aikaa heille.
SateenkaariSydän -yrityksensä myötä Suvi Lähteenkorva tahtoo tarjota
perheille valinnan mahdollisuuden.
. Otin kameralla heille kuvia muistoksi, avustin Suvia sekä
ohjasin imetyksen alkua.
Luonnollinen synnytys on
kaunis ja voimaannuttava
asia. Heille tarjoan
siihen mahdollisuuden.
Olen avustanut viidessä
kotisynnytyksessä ja syn-
nytin myös oman nuorimmaiseni kotona.
044 755 7305. 045 7734 3841
iris.alahuhtala@ta.fi
As
Arvioitu valmistuminen 8/2016 ja 10/2016
Huoneistot
s
Asumisoikeuden plussat
Uu
di
sk
oh
de
Lempäälä, Maakalan kylä | Maakalantie 22 Lempäälä, Moisio | Niemenkoskentie 1
Huoneistot
4h+k+s
Pinta-ala
m²
Asomaksu
alk.
Vastike
alk./kk
80,5
26.629 ?
710 ?
Yhteydenotot Leena Peltola, puh. 045 7734 3718
Varaa aika verkosta
www.st-autokeskus.fiF i
mahliankatu 2, 37600 valkeakoski
WWW.FYSIOS.FI
FYSIOTERAPIA
45 MIN
57 ?
SIS. ASUMISOIKEUSASUNNOT
ik
eu
um
iso
Pinta-ala
m²
Asomaksu
alk.
Vastike
alk./kk
2h+k+s
49,0
20.710 ?
514 ?
3h+k+s
66,0
26.813 ?
665 ?
4h+k+s
78,0
31.649 ?
762 ?
Yhteydenotot Iris Alahuhtala, puh. HOITO- JA
HARJOITUS
OHJEET
K I V U S TA
VO I PÄ Ä S TÄ
EROON
Fysios on uudenlainen fysioterapiaketju, joka auttaa
sinua kaikissa tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvissä
kysymyksissä. 045 7734 3777
info@ta.fi
Keskiviikko 18.5.2016
TA-Yhtiöt
Tuomiokirkonkatu 34 B, 2. krs, 33100 Tampere
Puh. 045 7734 3812
leena.peltola@ta.fi
Taloudellisesti turvallinen,
ei suurta pankkilainaa
Saat asua kodissasi niin kauan kuin haluat
TA vastaa kiinteistöstä ja piha-alueista
Ei jälleenmyyntiriskiä
SYNTTÄRIHULINAT!
PERJANTAINA
20.5.
KAKKUKAHVIT!
katso ja hyödynnä huikeat
synttäritarjouksemme kotisivuiltamme!
mm. 16
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
TA.fi . Tervetuloa uuden ajan fysioterapiaan!
FYSIOS LEMPÄÄLÄ, Tampereentie 12, puh. Mikään vaiva ei ole meille liian iso tai
liian pieni. alennus vaihtoautosta!
Ei tulorajoja
Haku asuntoihin: www.ta.fi/asunnon-hakeminen
KATSO TARKEMMAT TIEDOT KAIKISTA KOHTEISTA TA.FI
Asiakaspalvelukeskus
Puh. 1000. 010 237 7024
ARVOKUPONKI KÄY KÄSIRAHASTA VAIHTOAUTOON!
Haemme
myyntineuvottelijaa
Työ tapahtuu puhelimitse
Hämeenkadun toimistoltamme
Tampereelta.
Tiedustelut: TONI HÄMÄLÄINEN,
puh. 045 7734 3812
leena.peltola@ta.fi
Lempäälä, Sarapisto | Keskuskatu 36 A
Asumisoikeuden plussat
As
um
iso
ik
eu
s
Vastike yleistä vuokratasoa alhaisempi
Huoneistot
4h+k+s
Pinta-ala
m²
Asomaksu
alk.
Vastike
alk./kk
89,0
33.385 ?
814 ?
Yhteydenotot Leena Peltola, puh
Kuitenkin
ne tukevat aiempia tutkimustuloksia. Vaikka
suomalaiset oppijat menestyvät erinomaisesti kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa,
kouluviihtyvyys ja yhteisöllisyyden kokemukset eivät
kuitenkaan ole yhtä hyvällä
tasolla. toukokuuta Jyväskylän yliopistossa.
Vastaväittäjänä toimi emeritusprofessori Kari Uusikylä ja kustoksena professori,
YTT Hannu Itkonen ( Jyväskylän yliopisto).
Vesilahtelainen liikuntatieteiden jatko-opiskelija
Marttila on toiminut vuodesta 1998 liikunta- ja
nuorisotyössä niin ohjaajana
kuin hallinnollisissa tehtä-
vissä.
Opettajana hän on työskennellyt vuodesta 2003.
Tällä hetkellä Marttila on
työpaikkansa Tampereen
seudun ammattiopisto
Tredun liikunnan ja terveystiedon aineryhmän puheenjohtaja. Ryhmän opetukseen sisällytettiin vuoden
ajan kerran viikossa elämysja seikkailupedagogiikkaa
erilaisissa ympäristöissä.
Toiminnassa huomioitiin
opetussuunnitelman tavoitteet kokonaisvaltaisesti. Luontoliikunnan
sekä luontoympäristön on
puolestaan havaittu edistävän terveyttä ja hyvinvointia.
. Se näyttää sopivan
opetussuunnitelmien toteuttamiseen eri koulutusasteilla ja erilaisille oppijoille.
Niin suomalaisten kuin
kansainvälisten aiempien
Halusin tutkia, voiko elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta toimia
yhtenä ratkaisuna opetuksessamme ilmenneisiin haasteisiin.
tutkimusten mukaan elämys- ja seikkailupedagogiikalla on ollut myönteisiä
vaikutuksia yhteistyöhön
ja oppimiseen motivaation
kautta.
Liikunnan on todettu
tukevan oppimista monin
tavoin. Opiskelijoiden
sekä kotiväen mukaan elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta tuki oppimista. Esimerkiksi luontoon
ja luontoliikunnan oheen
yhdistettiin eri oppiaineita
monipuolisesti.
Opiskelijoiden, opettajien
ja vanhempien kokemukset
elämys- ja seikkailupedagogiikan käytöstä ja kuluneesta
lukuvuodesta olivat myönteisiä. Koska tämä tutkimus
on laadullinen, tuloksia ei
voida yleistää. Halusin tutkia, voiko
elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta toimia yhtenä ratkaisuna ope-
tuksessamme ilmenneisiin
haasteisiin, Marttila toteaa.
Tutkimuskohteena oli
erään ammattiopiston valmentavan ja kuntouttavan
opetuksen ja ohjauksen ryhmä lukuvuonna 2012?13.
Siihen kuului kymmenen
iältään 16?22-vuotiasta
opiskelijaa. Myös liiallinen istuminen, oppijoiden heikentynyt kunto ja jaksaminen
aiheuttavat huolta.
Marttilan tutkimus lisää
ymmärrystä 1990-luvulla
Suomeen levinneestä toiminnallisesta menetelmästä,
elämys- ja seikkailupedagogiikasta. Siksi on suositeltavaa, että menetelmää
sisällytetään laajemmin
osaksi opetussuunnitelmia
eri koulutusasteilla, Marttila
suosittelee.. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
?ajankohtaista
17
TEKSTI: Erkki Koivisto
KUVA: Erkki Ruusunen
Elämyksellisyys ja luontoyhteys
lisäävät kouluviihtyvyyttä
Lempäälässä toimiva luontopäiväkotiryhmä Vilma kokoontuneena leikkipuistoon vuosi sitten kesällä.
LitTRI (väit.), liikuntatieteiden maisteri Maarit Marttilan liikuntapedagogiikan väitöskirjan ?Elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta
opetussuunnitelman toteutuksessa: Etnografinen tutkimus?
tarkastustilaisuus pidettiin
lauantaina 14. Tutkimustaan hän
on tehnyt pääsääntöisesti
opetustyönsä ohessa.
Koulutuksessa arvostetaan tiedollista osaamista,
ja oppijan kokonaisvaltaiset tarpeet saattavat jäädä
vähälle huomiolle. Keskeiset tulokset
osoittavat, että menetelmä
tuki yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita, kouluviihtyvyys
parantui, poissaolot olivat
vähäisiä ja liikunnan määrä lisääntyi. Marttilan tohtorinväitöstyön tavoitteena oli
tutkia sen sovellusmahdollisuuksia opetuksessa opetussuunnitelmaa toteuttaen
sekä selvittää menetelmän
sopivuutta erilaisille oppijoille.
Pinnalla ovat tuoreet marjat,
pelkistetty koristelu ja raikkaat, luonnolliset maut.
Käy katsomassa nämä videot Digilästä!
Kolme Muskettisoturia -näytelmän lukuharjoitukset
Oma Säästöpankin Naisten yöjuoksu
Vesilahden kirkkoherran jumppa
SPORT-päivä
Seuraa myös Birdy kiertää -kiertuetta livenä www.lvs.fi/live. Sirpa Kauppila lausui runoja ja Minna Murkka
loihti äänimaljoista paviljonkiin tunnelmallisen äänimaailman.
Heikkisen taideteokset. Ne
ilahduttavat paviljongin vieraita vielä kun taidekahvila
on sulkenut tältä keväältä
ovensa.
Kahvilan herkkupuolesta
vastaa Vaihmalan hovin uusi
leipuri, joka pääsee tulevana
kesänä esittelemään taitojaan myös hääkakuissa.
. Sirpa Kauppilalla oli
ajatuksena tuoda taidetta
paviljonkiin ja minulla oli
mielessä, että tänne voisi
laittaa pystyyn kesäkahvilan.
15. Trendikkäät nakukakut
eivät ole ihan vielä valtavirrassa, vaan hyydykekakut
ovat suosituimpia. 18
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 18.5.2016
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVA: Katariina Onnela
Taidekahvila
antaa
elämyksiä
Vaihmalan hovin paviljonki on
kuin tehty taidekahvilalle
Vaihmalan hovin kevätsunnuntait on pyhitetty taiteelle. Minna Murkka oli
tuonut maljat paviljonkiin ja
ilahdutti kahvittelijoita nii-
Katso video!
den rauhoittavalla äänellä.
Runonlausuntaa esitti Sirpa
Kauppila.
. Meillä on ollut myös
piano- ja huilumusiikkia ja
Mama's classics -viikonloppuna esiintymässä on
trubaduuri, Noona Rissanen
paljastaa.
Taidekahvilaan pisteen
iin päälle tuovat Anneli
Taidekahvilassa on esillä Anneli Heikkisen (vas.) taidetta. toukokuuta kahvilassa
kuului kaunis äänimaljojen
soitanta. Viime kesänä käyttöön otettu paviljonki on
toiminut toukokuun ajan
taidekahvilan näyttämönä
ja tarjolla on ollut ravintoa
niin hengelle kuin ruumiille.
Hotelli- ja ravintolapäällikkö Noona Rissanen kertoo, että taidekahvila syntyi
yhteistyön tuloksena.
. Järjestim-
me alkuvuodesta hääruokien
maistelutilaisuuden, jossa
suosikiksi nousi vadelmapassionmoussekakku