sivu 4 Uimahallin rakentamisen aloittamispäätös lähellä Kauan kaivatun ja pitkään valmistellun uimahallihankkeen käynnistyspäätös tulee valtuustolle. Irtonumero 3 euroa 90. Infra Kiri Oy:n työnjohtaja Tuure Lehtiniemen taustalla häämöttää Lempoisten koulu, sivu 7 EETU SIKKINEN ”Kotikisoissa tavoitteena kulta.” – sivu 18 sivu 13 Firman natsinimi tuli vedonlyönnistä PRH vuotaa: ”Ajattelin, että tuollainen nimivaihtoehto ei tulisi ikinä menemään läpi.” sivu 16 Baareja, ravintoloita, yksityistilaisuuksia Lempääläläisellä Jari Lemmetillä on takanaan noin 1 500 soittokeikkaa basson varressa. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Keskiviikko 17.11.2021 Muoviputkea ja betonia järven pohjaan Kirkkojärven pohjaan asennettavat vesijohtoja paineviemäriputket betonipainoineen saapuivat Hauralaan yhtenä rekkalastina. 2 tkm 45870 €. vuosikerta N:o 46 www.novoset.fi MITSUBISHI Outlander PHEV 2021 aj
Mitä vähemmän suosimme kertakäyttökulttuuria ja ylenpalttista kulutusta, sitä vähemmän syntyy jätettä. Siksi olen keikkailunkin suhteen vähän varautunut, että miten muhun suhtaudutaan, että huudetaanko yleisössä jotain neekeriä. Vielä vähemmän oikeista tuloista kertovat verotietojen pääomatulot, sillä vain verotettava pääomatulo on julkinen tieto. tätä mieltä Voin rehellisesti sanoa, etten vieläkään koe itseäni suomalaiseksi. Minulla on nyt paljon tärkeämpää ja konkreettisempaa hyötyä tuottavaa työtä, kun käytän lyhyen päivänvalon saunapuiden pilkkomiseen. Verotiedot kertovat siis vain verotettavasta tulosta. Pirkan opiston tarjoamilla kursseilla, joilla suosiota riittää. Kaikki alkuperäiset vatkaimetkin ovat tallella! Ääntä koneesta toki lähtee, mutta se nyt 70-luvun tuotteissa kuuluu asiaan. Ne voivat olla esimerkiksi osinkotuloja, luovutusvoittoja tai vuokratuloja. Osakkaan julkiset tulotiedot eivät siten juurikaan kerro henkilön varakkuudesta eikä siitä, miten bisneksellä menee. Paras tapa ehkäistä jätteen syntyä onkin pitää huolta jo hankituista tavaroista huoltamalla ja korjaamalla niitä mahdollisuuksien mukaan. yle.fi Älä heitä pois – korjaa se! Perjantaina 26.11. Tosiasiassa se on kuitenkin vain puuhastelua, jonka lisäarvo on olematon. Uutta hankkiessa kannattaa puolestaan satsata laatuun. Verotettava ansiotulo saadaan, kun palkasta vähennetään maksut ja vähennykset. Yhdysvalloista rantautunut Black Friday potkaisee joulusesongin jokavuotisen kulutusjuhlan loppusuoralle. Kestävä kulutus on arjen viisautta. Älä siis heitä sitä hieman tärisevää kodinkonetta tai napin kadottanutta takkiasi pois ja osta uutta tilalle vaan korjaa se! Ympäristö ja paikalliset pienyritykset kiittävät valintaasi. Poimintoja Kari Pusa . Kannattaakin selvittää jo ennen ostopäätöstä, miten tuote on korjattavissa, uudelleenkäytettävissä ja kierrätettävissä. Nyt vietetään myös Euroopan Jätteen Vähentämisen viikkoa, jonka teemana on tänä vuonna korjaaminen. Tarttuako tarjoukseen vai ryhtyäkö ostolakkoon. Hyötyä ei ole myöskään tästä minun tekstistäni eikä teidän kommenteistanne siihen, joten kommentointi on suljettu. Verotettava pääomatulo saadaan, kun veronalaisesta tulosta vähennetään tulon hankkimisesta aiheutuneet menot. Siinäpä onkin kuluttajalle haastetta; nyt pitäisi pohtia omia valintoja mustan perjantain houkuttelevien mainoskampanjoiden keskellä. Yli 40 vuotta vanha pölynimurini on sekin laadukas, kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun, omien sanojensa mukaan puhtaamman maailman puolesta työtä tekevän merkin malli. Vatkain on ollut ahkerassa käytössä jo 50 vuotta ja kertaakaan sitä ei ole (vielä) tarvinnut korjata. Pörssiyhtiöistä saatujen osinkojen osalta verotuksen julkisissa tiedoissa ei ole mukana lainkaan verovapaata osaa osingoista. Kirjoittaja on viestintäasiantuntija Ekokumppanit Oy:ssä . Julkiset verotiedot kertovat monessa kohdin vain osatotuuden. Ja pitkässä juoksussa siinä myös säästää isot summat rahaa, kun ei tarvitse hankkia uusia tuotteita turhan usein. Julkista ei myöskään ole se, mitä pääomatuloja henkilöllä on. se on taas edessä. Jos yrittäjällä on vaikkapa säästöjä, hän voi jättää voitot nostamatta, jolloin tulot ovat pyöreä nolla. Verotiedoista ei myöskään voi päätellä saadun osingon suuruutta. Näistä viimeisin pitää parhaiten paikkansa. Tähän apua saa mm. Julkisia verotietoja ovat muun muassa verotettava ansiotulo ja pääomatulo sekä syntymävuosi. En ole missään vaiheessa edes harkinnut sen vaihtoa, vaikka varaosia onkin vuosien varrella tarvittu. Perheyhtiössä omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon nostaa yhtiön voitosta itselleen vai nostaako ollenkaan. Julkisissa verotiedoissa ei koskaan näy saatujen osinkojen koko määrä. kolumni Kirsi Viertola VEROTIETO EI KERRO TULOJA Vanhat kaunat ja työpaikkakiusaaminen kaatoivat Hattulan organisaatiouudistuksen – hallinto-oikeus: luottamus puolueettomuuteen vaarantunut. Moni tuote saa uuden elämän korjaamalla tai asianmukaisesti kierrättämällä. Tämä on ainoa mesta, joka tuntuu kodilta, jossa mua ei mulkata alentavasti. Palvelun tavoitteena on tehdä korjaamisesta mahdollisimman helppo, näkyvä ja aito vaihtoehto uuden ostamiselle. Myöskään ulkomailla verotettua tuloa ei näy Suomen tiedoissa. Viisas ja näppärä voi toki säästää tekemällä korjaushommat itse. Olen isosti itähelsinkiläinen. Myös sen voi valita, nostaako varoja osinkona vai palkkana, jos työskentelee yrityksessä. Pääomatuloihin pätee sama kuin ansiotuloihin. Tee tänä vuonna toisin. Samana päivänä vietetään myös kanadalaislähtöistä, Suomessa Luonto-Liiton koordinoimaa Älä osta mitään -päivää. Eivät siitä, kuinka paljon henkilö on saanut tuloja.. Älä siis heti heitä hieman kolhiintunutta tavaraa pois, vaan suuntaa osoitteeseen www.korjaa.se! Ekokumppaneiden ja Pirkanmaan Jätehuollon yhdessä kehittämään maksuttomaan verkkopalveluun on koottu paikalliset korjaamisen ammattilaiset, josta korjauspalveluita tarvitseva kuluttaja löytää helposti avun tarpeeseensa. Saku Timonen, apu.fi N yt on valtakunnassa pureskeltu viikon ajan julkisiksi tulleita verotietoja. Eugene Mokulu, hs.fi Puuhastelu on siitä mielenkiintoista, että se saadaan haluttaessa näyttämään aktiiviselta oppositiopolitiikalta tai tehokkaalta kansalaisvaikuttamiselta. Itselläni on edelleen käytössä ukkini 1970-luvun alussa hankkima Philipsin sähkövatkain. Koskaan ei ole myöhäistä opetella korjaamaan vaatteita tai entisöimään ja verhoilemaan arvokkaita perintöhuonekaluja
18.11.2021 klo 18-19 Ylämäen koulu 25.11.2021 klo 18-19 Vesilahden yhtenäiskoulu 30.11.2021 klo 18-19 Narvan koulu Aiheeseen liittyviä kysymyksiä voi lähettää ennakkoon: marko.lahtinen@vesilahti.fi Kaikille vesilahtelaisille avoin keskustelutilaisuus Vesilahden kunnan sivistyspalveluista Kahvitarjoilu. Tilaisuudessa pääsee tapaamaan kuntalaisia, viranhaltijoita ja sivistyslautakunnan jäseniä. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Lempäälän Tredussa alkavia koulutuksia Yhteishaussa 2022: • Lähihoitaja • Lastenohjaaja • Merkonomi • Turvallisuusvalvoja • Artesaani • Matkailupalvelujen tuottaja • TUVA-tutkintoon valmentava koulutus tredu.fi Mon i en m a hdollisuuksi e n Tredu Kaksoistutkintomahdollisuus kaikissa perustutkinnoissa yhden katon alla -yhteistyössä Lempäälän lukion kanssa Keväällä alkavia osatutkintoja: • Luontoja elämystoiminnan ohjaaminen 20 osp • Matkailupalvelujen toteuttaminen 40 osp • Lastenja nuorten osaamisala 75 osp • Sairaanhoitoja huolenpidon osaamisala 75 osp Lisätiedot: Leena Soinne, leena.soinne@tampere.fi, 040 175 7793 Soile Kotti, soile.kotti@tampere.fi, 050 534 7788 Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Vesilahden kunnan varhaiskasvatuksen, opetuksen ja vapaaajan palveluista. Vesilahden kunnan sivistyslautakunta Tervetuloa!. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten tietoisuutta tarjolla olevista sivistyspalveluista sekä saada palautetta ja ideoita niiden kehittämisestä
Joukkoliikennelautakunnan 15. Ensimmäiset ehdokkaansa Vihreät nimesi 30. Lempäälästä ehdolla ovat sosionomi Satu Kosola ja koneenasentaja Virva-Mari Rask. joulukuuta käynnistyspäätös valtuustossa 24. Vihreillä on yhteensä kolme ehdokasta Lempäälästä ja kaksi Vesilahdesta tammikuussa 2022 pidettäviin aluevaaleihin. Vasemmistoliitto nimesi aluevaaliehdokkaita Pirkanmaan Vasemmisto liiton piirihallitus on asettanut ehdolle Suomen ensimmäisiin aluevaaleihin tähän mennessä 62 ehdokasta. Tampereen, Nokian, Lempäälän ja Akaan edustajat ovat neuvotelleet M-junaliikenteen kustannusjaosta ja ostettavan liikenteen laajuudesta. Lisäksi Nokian ja Akaan kaupunkien sekä Lempäälän kunnan on vielä hyväksyttävä hankinta. Yhtiö on saanut takausVihreät asetti lisää ehdokkaita aluevaaleihin Pirkanmaan Vihreät on nimennyt marraskuun alussa lisää aluevaaliehdokkaita. Virva-Mari Rask on Lempäälän varavaltuutettu ja hyvinvointilautakunnan jäsen. VR-Yhtymän tekemä tarjous hyväksyttiin Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa 10. TeksTi: Katariina Rannaste Uimahallikylpylä sisältää tämänhetkisten suunnitelmien mukaan vesipinta-alaa noin 700 neliömetriä. Vesilahdesta ehdokkaana on koordinaattori, kokki Susanna Suoniemi, 50. marraskuuta. Siellä olisi mm. Lempäälän uimahallihanke etenemässä Lempäälän uimahallihanke on etenemässä. TeksTi: Katariina Rannaste • Uimahalli on suunniteltu sijoittuvaksi Ideaparkin alla olevaan maanalaiseen luolastoon. • Lempäälän kunta ja Kiinteistö Oy Ideapark ovat yhteistyössä valmistelleet uimahallihanketta vuodesta 2018 lähtien. Kunnanhallitus käsitteli esitystä hallihankkeen käynnistämisestä maanantaina 15. Kohteen uimapalveluita tarjoava operaattori Kuohun uimavalvonta Oy on kilpailutettu julkisena hankintana syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. VR-Yhtymä teki alustavan tarjouksensa toukokuussa. Lakkiaisjuhla on 3. Satu Kosola on Lempäälän kunnanvaltuutettu ja työskentelee Tampereella Nuorten talo Ohjaamossa palveluneuvojana. syyskuuta hyväksymä talousarvio vuodelle 2022 sisältää esityksen mukaisen junaliikenteen lisäyksen Tampereen osalta. Tampere-Toijala -välillä uusia vuoroja tulee arkisin yhteensä 5 kappaletta suuntaansa. • Yhtiö on Lempäälän kuntakonsernin tytäryhtiö. Lisää M-lähijunaliikennettä Lempäälään – Kunta päättää rahoituksesta loppuvuodesta Tampereen seudun lähijunaliikennettä ollaan lisäämässä elokuusta 2022 alkaen. • Kunnanvaltuusto hyväksyi perustettavaksi hankkeen toteuttamista varten Kiinteistö Oy Lempäälän Uimahallin tammikuussa 2020. Uimahalli-investointia rahoitetaan pääomasijoitusten lisäksi 13,8 miljoonan euron investointilainalla, jonka takauksen Lempäälän kunnanvaltuusto on hyväksynyt toukokuussa 2021. LEMPÄÄLÄN UIMAHALLIHANKE: ehtojen mukaisen hyväksyttävän investointilainan tarjouksen. marraskuuta. Mjunaliikenne liikennöidään jatkossa tunnin vuorovälein vakiominuuttiaikataululla. Vuoroja lisätään M-junaliikenteeseen Tampereen, Nokian, Lempäälän ja Akaan kuntien alueella. Rask on Pirkanmaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja. syyskuuta. Aaltio Eerik Onni Mikael, Heikkinen Santtu Veli Johannes, Isoniemi Sofia Ellen Emilia, Joensivu Inka Julia, Jokinen Paul Mikael, Juhola Anniina Suvi Anneli, Junttila Saana Henni Pauliina, Kylänpää Seela Julia, Laitila Ruben Johannes (kaksoistutkinto), Lehto Lassi Kalervo, Leppänen Arvi Eero Henrik (kaksoistutkinto), Leppänen Matias Eetu Mikael, Linna Elia Kaarlo (kaksoistutkinto), Närhi Juha Elias, Paasi Antti Aleksanteri, Pirttiluoto Noora Amanda, Shibly Maysarah, Viitanen Viivi Vanessa, Vilppula Esteriina Maaria. Hankkeen eteneminen ja rakentamisen valmistelu jatkuu nyt yhtiön hallituksessa ja konserniohjauksen mukaisesti, kertoo Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö. Valtuustossa asia on käsittelyssä 24. Sopimus voidaan allekirjoittaa, kun liikenne-ja viestintäministeriö myöntää toimivaltaisena viranomaisena yksinoikeuden sopimuksessa määritettyjen vuorojen liikennöintiin ja Väylävirasto myöntää VR:lle tarvittavan ratakapasiteetin. joulukuuta Virta-kampuksen Erik Edner -aulassa. Syksyn ylioppilaat painavat valkolakit päähänsä lakkiaisjuhlassa perjantaina 3. Päätös avustuksen saamisesta saadaan keväällä 2022. Uimahallin edistämiseksi on tehty vuosina 2020–2021 erilaisia valmisteluja. marraskuuta. Operaattorisopimus on allekirjoitettu lokakuussa 2021. kuntouintija vesijuoksurata, useita porealtaita sekä lasten opetusallas ja monitoimiallas. • Lempäälän kunta on lupautunut sijoittamaan uimahalliin pääomia 4,0 miljoona euroa ja sen omistusosuus yhtiöstä on 55 %. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi TeksTi: Etunimi Sukunimi kuva: Etunimi Sukunimi Lempäälän lukiosta valmistui syksyn ylioppilaita Lempäälän lukiosta on valmistunut ylioppilaita. Lempäälästä ehdolla on tutkija Viivi Siuko, 26. Uimahallihankkeelle haetaan myös investointiavustusta Opetusja kulttuuriministeriöltä. Nokian ja Akaan kaupungit sekä Lempäälän kunta päättävät rahoituksesta valtuustoissaan loppuvuoden aikana. marraskuuta. – Olisi hienoa viedä Lempäälän kuntaan kauan kaivattu uimahallihanke nyt päätökseen
Kolmikon verot yhteenlaskettuna muodostavat yli 144 000 euroa. Harri Tapanainen, ansiotulot 38 200, pääomatulot 54 505, verot 27 799. Yli puolet Vesilahden valtuutetuista vaihtui kesäkuun kuntavaaleissa. Kovimmin tienanneiden joukossa ovat myös kansanedustaja Veijo Niemi ja DI, ammatillinen opettaja Johanna Kalliomäki. Susanna Suoniemi, ansiotulot 29 910, pääomatulot 0, verot 6 398. Tiina Wesslin, ansiotulot 40 659, pääomatulot 0, verot 9 891 Mikko Viitanen, ansiotulot 32 668, pääomatulot 0, verot 6 759 Vilma Virolainen, ansiotulot 9 156, pääomatulot 0, verot Kari Virtanen, ansiotulot 38 382, pääomatulot 0, verot 8 256 Pauliina Österberg, ansiotulot 14 564, pääomatulot 0, verot 2 004. Uuden kunnanvaltuuston suurituloisin vuonna 2020 oli urologian erikoislääkäri Tomi Pakarainen, jolla oli valtionverotuksessa verotettavia ansiotuloja 109 285 euroa. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 17.11.2021 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta, sään alta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Lempäälän kovimmin tienanneiden valtuutettujen kärjessä Talvilaine, Niemi ja Kalliomäki – maksoivat myös eniten veroja Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä Timo Talvilaine nousi Lempäälän nykyisten kunnanvaltuutettujen tulokärjeksi verovuonna 2020. Kuinka kautensa aloittaneet Vesilahden valtuutetut tienasivat viime vuonna. Lempäälän kunnanvaltuusto: Heidi Alakoski, ansiotulot 57 759, pääomatulot 0, verot 17 845 Riina Aspila, ansiotulot 19 038, pääomatulot 0, verot 2 804 Henri Haapajoki, ansiotulot 38 300, pääomatulot 140, verot 9 401 Anita Haapasalmi, ansiotulot 24 420, pääomatulot 0, verot 3 892 Heikki Hakala, ansiotulot 70 424, pääomatulot 1 520, verot 24 352 Heikki Havukainen, ansiotulot 55 920, pääomatulot 2 232, verot 17 281 Pasi Huhtala, ansiotulot 32 895, pääomatulot 10 599, verot 10 130 Anita Huhtala, ansiotulot 41 254, pääomatulot 0, verot 10 235 Erkki Hytönen, ansiotulot 71 949, pääomatulot 1 610, verot 25 858 Totti Hämäläinen, ansiotulot 45 773, pääomatulot 3 687, verot 13 464 Ville Hämäläinen, ansiotulot 14 638, pääomatulot 0, verot 297 Maikki Hämäläinen-Ylikahri, ansiotulot 29 110, pääomatulot 0, verot 8 417 Hanna Kairimo, ansiotulot 33 685, pääomatulot 0, verot 7 623 Johanna Kalliomäki, ansiotulot 82 595, pääomatulot 48 178, verot 46 047 Antti Kiiveri, ansiotulot 35 509, pääomatulot 888, verot 8 707 Mika Korkatti, ansiotulot 11 727, pääomatulot 13 378, verot 4 191 Satu Kosola, ansiotulot 28 462, pääomatulot 0, verot 5 328 Johanna Kuisla, ansiotulot 48 388, pääomatulot 0, verot 14 274 Tapio Kuisma, ansiotulot 19 339, pääomatulot 4 379, verot 3 477 Mikko Kärki, ansiotulot 10 918, pääomatulot 11 111, verot 6 406 Hannele Lehikoinen, ansiotulot 14 601, pääomatulot 355, verot 4 751 Tuomo Lipsanen, ansiotulot 29 136, pääomatulot 0, verot 5 594 Veijo Niemi, ansiotulot 86 168, pääomatulot 0, verot 31 864 Piia Nurmela, ansiotulot 73 881, pääomatulot 0, verot 26 490 Carita Ojala, ansiotulot 35 575, pääomatulot 0, verot 8 402 Ismo Paananen, ansiotulot 8 770, pääomatulot 0, verot 769 Juho Palokangas, ansiotulot 28 211, pääomatulot 11 503, verot 8 265 Vesa Papinsaari, ansiotulot 19 911, pääomatulot 0, verot 6 000 Antti Perälä, ansiotulot 57 917, pääomatulot 0, verot 18 935 Tuula Petäkoski-Hult, ansiotulot 41 921, pääomatulot 0, verot 10 712 Maria Päivänen, ansiotulot 79 691 euroa, pääomatulot 0, verot 27 118 euroa Minna Rajamäki, ansiotulot 55 219, pääomatulot 0, verot 16 640 Esko Ruottunen, ansiotulot 25 861, pääomatulot 0, verot 7 637 Jani Saikkonen, ansiotulot 44 183, pääomatulot 22 850, verot 17 622 Timo Talvilaine, ansiotulot 145 111, pääomatulot 15 644, verot 66 301 Mikko Tappura, ansiotulot 15 118, pääomatulot 12 669, verot 4 444 Kari Tolonen, ansiotulot 42 493, pääomatulot 0, verot 11 734 Jori-Pekka "Jocka" Träskbäck, ansiotulot 29 187, pääomatulot 6 246 euroa ja verot 6 640 euroa. He maksoivat myös eniten veroja. Lisää verotietoja: lvs.fi. Talvilaineen ansiotulot olivat 145 111 euroa, Niemen 86 168 euroa ja Kalliomäen 82 595 euroa. Mikko Ala-Orvola, ansiotulot 22 820, pääomatulot 23 068, verot 18 720 Ari Arvela, ansiotulot 6 293 euroa, pääomatulot 0, verot 722 Aura Elliott, ansiotulot 57 945, pääomatulot 6 193, verot 20 449 Aapeli Eskola, ansiotulot 0, pääomatulot 2 636, verot 1 577 Graichen Anu, ansiotulot 19 180, pääomatulot 0, verot 2 553 Johanna Halme, ansiotulot 35 199, pääomatulot 0, verot 8 948 Michaela Jokiniemi, ansiotulot 8 381, pääomatulot 0, verot 75 Kristiina Kantola, ansiotulot 84 369, pääomatulot 0, verot 31 390 Taina Lamminmäki, ansiotulot 6 456, pääomatulot 455, verot 886 Marko Lounasranta, ansiotulot 35 163, pääomatulot 0, verot 8 275 Arto Mäkipää, ansiotulot 336, pääomatulot 8 083, verot 2 463 Tomi Pakarainen, ansiotulot 109 285, pääomatulot 2 080, verot 48 810 Harri Penttilä, ansiotulot 46 667, pääomatulot 1 276, verot 14 223 Ari Perämaa, ansiotulot 38 966, pääomatulot 0, verot 10 042 Tapani Pietilä, ansiotulot 45 679, pääomatulot 7 376, verot 17 296 Kristiina Pispala, ansiotulot 46 713, pääomatulot 17 936, verot 18 392 Miia Rajala, ansiotulot 25 854, pääomatulot 0, verot 4 093 Tanja Salo, ansiotulot 42 991, pääomatulot 0, verot 11 373 Aino-Riikka Simula, ansiotulot 73 168, pääomatulot 0, verot 25 895. Vesilahden uusi kunnanvaltuusto aloitti kautensa elokuun järjestäytymiskokouksessa
– Se, minkä takia korotuksia ei tällä hetkellä olla esittämässä, johtuu siitä, että talousarviokirjaan ollaan kirjattu talouden tasapainottamisohjelma sisään, Hirvonen selvitti. TeksTi: Katariina Rannaste ”Tuloksentekokykyä etsitään muualta kuin tuloveroprosenttia korottamalla”. Nousuun vaikuttavat erityisesti palkkojen ja palkkioiden nousu 8,9 prosenttia ja sosiaalija terveydenhuollon yhteistoiminta-alueelle maksuosuuksien nousu. Asiat eivät ole Tuomas Hirvosen mukaan kuitenkaan tyystin huonosti, vaan hyvääkin on tapahtumassa ja on tapahtunut. marraskuuta. Lainaa tällöin tulee olemaan kunnassa noin 4000 euroa asukasta kohden... – Asukasluku on lähtenyt kasvuun ja tontteja menee enemmän kuin koskaan myytäväksi. TeksTi: Katariina Rannaste – Noin kuusi miljoonaa euroa lainaa on tosi paljon meidän kokoiselle kunnalle, mutta jos lainaa ei oteta, kasvuinvestointeja ei saada tehtyä, kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen sanoi. Kunnalle jää mahdollisuus tarkastaa joka vuosi kiinteistöveroprosentteja. Nyt tärkeintä olisi saada kaavahankkeita läpi ja tontteja myyntiin jatkossa enemmän, hän totesi. Kunnassa nähdään, että verojen korottaminen ei kuitenkaan ole tällä hetkellä oikea keino tasapainottaa taloutta. Verokeskustelu voi nousta pöydälle 2024. investointitahti on johtamassa velkataakan kasvuun – Toimintakulut ovat lukuna minusta aika merkittävät ja mittavat, ne pitäisi oikeasti pystyä pitämään nollassa. – Tuloslaskelmasta nähdään, että ensi vuodelle ollaan budjetoimassa miljoonan euron alijäämäistä tulosta, ja samoin vuodelle 2023. Kun katsomme talousarviota, olemme myös vakavissaan ja varuillaan. – Kaikki me tiedämme, että kuntalain mukaisesti meidän pitäisi pystyä taloussuunnitelmassa osoittamaan, millä kunnan talous on tasapainossa ja ylijäämäinen. Kuluvan vuoden talous toteutuu tilinpäätösennusteen mukaisesti arvioitua paremmin ja tilikauden ylijäämäksi arvioidaan noin 200 000 euroa, mutta tulevalla suunnitelmakaudella Vesilahden vuosikate ei riitä investointien kattamiseen, eikä lainojen lyhennykseen. POIMINTOJA VALTUUSTORYHMIEN TALOUSARVIOPUHEENVUOROISTA: Vesilahti investoi lähivuosina mittavasti Vesilahden kunta on tekemässä lähivuosina suurimmat investointinsa pitkään aikaan. – Mutta nyt on ennen kaikkea tärkeintä, että lähdetään etsimään tuloksentekokykyä muualta kuin tuloveroprosenttia korottamalla. Vesilahden talousarviovuosi 2022 ja talouden suunnitelmavuodet 2023–2024 ovat kaikki alijäämäisiä. Kokoomuksen, Keskustan ja Kristillisten sekä Perussuomalaisten valtuustoryhmät toivat ryhmäpuheenvuoroissaan julki, että veronkorotukset eivät ole oikea suunta talouden tasapainottamiseen. Toimintojen tehostaminen on saatava käyntiin, eli kulut eivät saa nousta, Hirvonen totesi. Myöskin yksityinen markkina vetää hyvin ja yrityksiltä on tullut pyyntöjä kuntaan sijoittumiseksi, hän sanoo. – Valtio jäädyttää ensi vuoden tuloveroprosentin myös seuraavalle vuodelle, sanoi Vesilahden kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen valtuustokokouksessa. Se on jo nyt tiedossa, Hirvonen sanoi. Kannustamme kuntaa kaavoittamaan alueita asumiselle ja yritystoiminnalle, jotta tulot keskipitkällä tähtäimellä voisivat turvata kiireettömän läsnäolon kuntamme laadukkaat palvelut." Harri Penttilä (kesk.) "Keskustan ja kristillisten valtuustoryhmä katsoo tulevan vuoden talousarviota ja sitä seuraavia suunnitelmavuosia innoissaan ja toiveikkaana, joskin toisaalta vakavissaan ja varuillaan. Uutta velkaa suunnitelmakaudella kertyy 5,5 miljoonaa euroa ja velkamäärä on kauden lopussa 20,2 miljoonaa. Jos tuottavuuden parantamisessa ja tulojen lisäyksessä ei onnistuta, verokeskustelu on nostettava vuonna 2024 uudestaan pöydälle. Toimintakulut kasvavat vuoden 2021 talousarvioon nähden 1,8 miljoonaa euroa, eli 6,1 prosenttia. Innoissaan siksi, että Vesilahdella on nyt positiivinen vire, ja sen uskomme jatkuvan myös tulevaisuudessa. – Ensi vuonna nousua on kivasti 11 prosenttia. Kun velkamäärä asukasta kohti oli viime vuoden päätteeksi 3 086 euroa, on se suunnitelmakauden lopulla vuonna 2024 noin 4 400 euroa. Tänä vuonna tuloveroprosentti päätetään kerralla kahdeksi vuodeksi eteenpäin sote-uudistuksen takia. Eikä pelkkä ylijäämä riitä, vaan meidän tulisi pystyä tulevaa investointikykyä varten lähteä kerryttämään taseen ylijäämää, rakentamaan puskuria. marraskuuta. Myöskään kiinteistöveroihin ei tule muutoksia vuodelle 2022. Meillä on lähtenyt kunnan asukasluku kasvuun ja muitakin äärimmäisen positiivisia asioita on tapahtumassa, joten on parempi katsoa ensin nämä positiiviset polut läpi ja samalla lähteä tehostamaan toimintoja siellä missä se on tarpeen ja missä mahdollista ja jättää veronkorotukset viimeiseksi vaihtoehdoksi, hän sanoi. Haasteena ovat Tuomas Hirvosen mukaan myös toimintakulut, joissa on tapahtumassa merkittävää nousua. Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen pitää talouden suuntaa tällä hetkellä äärimmäisen huolestuttavana. Talouden haasteita lähdetään taklaamaan kasvua tukemalla, ja se on oikein. Valtuusto päätti veroprosenteista 8. VESILAHDEN VEROPROSENTIT VUONNA 2022: • kunnan tuloveroprosentti 22,00 % • yleinen kiinteistöveroprosentti 1,25 % • vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,55 % • muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,40 % • rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 2,00 % • yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä veroa, vaan näiden kohdalla sovelletaan normaaleja kiinteistöveroprosentteja. Tapani Pietilä (kok.): "Me Kokoomuksessa haluamme olla yhdessä kannustamassa elinvoimaisuuden lisäämiseen, mikä lyhyellä tähtäimellä näkyy myös velkarasitteen merkittävänä kasvuna. Vuonna 2024 tulos olisi noin 400 000 euroa alijäämäinen, hän totesi valtuustokokouksessa maanantaina 8. Toimintatuottojen kasvuun vaikuttaa erityisesti talousarviokaudelle odotettavissa olevat tonttien myyntivoitot. Investointitahti on johtamassa kunnan velkataakan kasvuun. Kunta pyrkii tulojen lisäämiseksi kaavoittamaan ja rakentamaan uusia asuinja yritysalueita. Paljon vaikuttavat kaavahankkeiden, kuten Metsämantereen ja myöskin Lammasniemen, läpimenot, että jos sieltä saadaan tontteja myyntiin, niin tämä luku suhteessa parantuu. Sitä tukee meidän tulevalle vuodelle osoittama poikkeuksellisen suuri investointimäärärahavaraus. Tulevien vuosien alijäämät, vielä varsin mittavat sellaiset, patistavat meidät pitämään kiinni menokurista ja arvioimaan hyvin tarkasti, minne menolisäyksiä voidaan tehdä.". Tontit ovat menneet kaupaksi ja yrittäjäpuolella on kiinnostusta Vesilahtea kohtaan. Kunnan talousarvion toimintatuotot 2022 ovat 567 444 euroa eli 11,3 prosenttia enemmän kuin vuoden 2021 talousarvion toimintatuotot. Nyt pitää toimia nopeasti, jotta positiivinen momentum ei mene ohi. uutiset Vesilahti piti veroprosentit ennallaan Vesilahden tuloveroprosentti säilyy ennallaan 22,00:ssa. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 . – Taloussuunnitelmaan on jo ajettu sisään 0,5 tuloveroprosentin korotus vuodelle 2024, mutta mikäli onnistumme tulojen kerryttämisessä tai menojen leikkaamisessa paremmin kuin mitä nyt on suunniteltu, niin veroprosentin korotusta ei tarvitse lähteä tekemään, Tuomas Hirvonen totesi. Se vaatii työtä ja rohkeita sijoituksia tulevaisuuteen. Vesilahti joutuu laatimaan talouden tasapainottamisohjelman alkuvuodesta. Kaava-alueet saadaan rakentumaan, ja toimitiloja ja yrittäjyyden edellytyksiä tuetaan. Mutta nyt on niin, että meillä työ jatkuu talouden tervehdyttämisen kanssa koko suunnittelukauden
Viime aikoina yleistä huomiota on saanut Marinin hallituksen ontuva, ristiriidasta toiseen kulkeva taivallus. Jo ennen sitä lautat ilmestyvät lähiaikoina Kirkkojärvelle. Media seuraa poliitikkojen toimintaa tarkasti, ja vaikka toimittajien tekisi mieli ihmetellä kummallista menoa, heidän on useimmiten pitäydyttävä pelkän asian uutisointiin. Lähestyvät aluevaalit kiristävät omalta osaltaan tunnelmaa. Hallitukset ovat vaihtuneet, mutta sama pätee edelleen. Urakka-aika kestää ensi kevääseen maaliskuun loppuun. Hallituspuolueet pyrkivät kulkemaan niitä kohti vältellen parhaansa mukaan kohua nostattavia ristiriitoja. Julkisuuteen annetut lausunnot on tarkoitettu omille äänestäjille. Sen sijaan kolumnistit, pakinoitsijat ja jopa kirjailijat ovat tästä touhusta saaneet paljon aineistoa. Lehtiniemi kertoo, että työn suorittaja ilmoittaa väylävirastolle tarkat päivämäärät, jolloin vesistöalueella rajoitetaan vesillä liikkumista töiden takia. Jokainen ministeri tulee vuorollaan esiin omine mielipiteineen, ja kansa ihmettelee, miten he voivat kertoa samoista asioista niin eri tavalla. Valtakunnan tasolla kyse on nelivuotisesta näytelmästä, jossa tyylilaji vaihtelee tragediasta komediaan ja välillä jopa farssiin. Ennen putkien paikoilleen asennusta kussakin kolmessa kuivan maan ja rantaveden yhtymäkohdassa joudutaan ruoppaamaan järven pohjaa lautoilta syvemmäksi, jotta putki saadaan vaadittavaan metrin syvyyteen myös ranta-alueilla. Kaksi kaivinkonetta kuljettaa ”putkimadon” rullien päällä rantaan, josta hinuri vetää ne yhtenäisinä kappaleina vedenpinnan alle. On nimittäin mielenkiintoista seurata, vaikka se välillä myös turhauttaa, miten taitavasti kukin ministeri käyttää minuutin vastausajan vastaamatta esitettyyn kysymykseen. Kevääksi jää enää viimeistelytöitä ja työjälkien siistimistä. Uutta vesijohtoa asennetaan järven pohjaan noin 500 metriä Myllyrantaa saakka. Mitä silloin tapahtuu, jos demareiden kannatus jatkaa laskuaan, ja Keskusta on saanut tavoitteensa läpi maakuntauudistuksen muodossa. Ennen toimenpidettä ruopattavat alueet suojaverhotaan lupaehtojen mukaisesti pressuilla, jotta pohjasedimentti ei sekoittuisi järviveteen. Ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Vanha paineviemäri tyhjennetään sisällöstä. Pohjaan painuvat betonirenkaat ovat kalastusalueen esittämän toiveen mukaisesti muodoltaan pyöreitä, jotta ne haittaisivat mahdollisimman vähän virkistyskalastusta. Lisäkapasiteettia tarvitaan, sillä Hauralassa on yleiskaavoitus vireillä, sanoo Lempäälä Vesi Oy:n toimitusjohtaja Lasse Sampakoski. Perussuomalaiset tunkevat joka asiaan maahanmuuttokriittisyyttään, ja Kokoomus ratsastaa talousasioiden korostamisella. Vesija viemärijohtojen käyttämiseen ei tule työn aikana katkosta. Kyse on sekä vesijohdon että viemärin uusimisesta. Puolueettomana kolumnistina on mielenkiintoista ihmetellä eri puolueiden ja poliitikkojen edesottamuksia. Onneksi on politiikka, jota seurata. Vesistöalituksen työmaa sijaitsee Hauralassa Lempoisten koulun takana Väinämöisentien päästä lähtevän Muurarinpolkunimisen kevyenliikenteenväylän varressa. Kevyenliikenteenväylä katkaistaan, aidataan ja rajataan työmaa-alueeksi, jotta varmistetaan työkoneiden turvallinen kulku, sanoo työnjohtaja Tuure Lehtiniemi Infra Kiri Oy:stä. Lempäälän Vesi Oy teettää työn Infra Kiri Oy:llä. Uusintojen ja tosi-tv -sarjojen seassa olevat niin sanotut viihdeohjelmat eivät tarjoa kunnollista katsottavaa. Yksi syy on varmasti se, että ministerit puhuvat ilmeisesti enemmän toimittajille kuin keskenään. Paineviemäriä asennetaan 1,5 kilometriä Hiidentien tuntumassa olevaan kunnan puistoalueeseen asti. Muuta hän ei ehdi, ennen kuin puhemies ilmoittaa ajan olevan täynnä, ja ministeri voi istua helpottuneena alas. Ne kulkevat järven pohjassa, ja uudet korvaavat putket lasketaan vanhojen viereen. Kirjoittaja toivoo politiikalta muutakin kuin viihdettä.. Taannoisen pääministeri Vanhasen johtaman hallituksen pohjalta ideansa saanut Jari Tervon Koljatti-kirja oli satiirinen romaani. Hallituksen toimintakyky on kuulemma hyvä, vaikka koko ajan kiistellään jostakin, ja yhteisten päätösten tekeminen on vaikeaa. Sampakoski korostaa, ettei toimenpiteestä aiheudu haittaa alueen asukkaiden vedenkäytölle. Uudet putket ovat kuivalla maaosuudella jo maan povessa. Vanhat putket on asennettu 1970-luvulla. Punaisella merkitty uusi paineviemäri kulkee Hauralasta 1,5 kilometrin matkan Hiidentien tuntumaan ja sinisellä merkitty uusi vesijohto 500 metrin matkan Myllyrantaan. Pian alkavissa ja tulevat viikot kestävissä muoviputkien hitsaustöissä putket hitsataan yhteen 20 metrin mittaisista pätkistä. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 . Nykyään se ei sitä ole, mutta en ole varma, onko se hyvä vai huono asia. Vastaus kuului, että ei hänen tarvitse niitä keksiä, poliitikot tekevät sen itse. Nykyiset putket ovat läpimitaltaan 180 millimetriä, uudet 225 millimetriä. Järven selälle kellutetut putket upotetaan järven pohjaan ankkuroimalla ne paikoilleen niihin määrävälein asennettavilla painavilla betonirenkailla. . Vanhat, sedimenttiin vuosien saatossa painuneet putket jätetään lupaehtojen mukaisesti paikoilleen. Kuva: Lempäälän Vesi Kolumni Viihdyttävää politiikkaa Nuorempana en jaksanut seurata politiikkaa, koska se oli mielestäni tylsää. Entä vaalien jälkeen. Puhdistamisen jälkeen se täytetään järvivedellä. Kirjailijalta kysyttiin, että miten ihmeessä hän keksii noin huvittavia juonenkäänteitä. TeKsTi: Erkki Koivisto Kirkkojärven vesistönalitukset. Eduskunnan viikoittainen kyselytunti on viihdettä vailla vertaa. Samassa yhteydessä tehdään uusille putkille virtaamamittaukset, jotta mahdolliset putkivuodot tulevaisuudessa pystytään todentamaan reaaliajassa, Sampakoski sanoo. uutiset Kirkkojärven pohjaan lasketaan vesijohto ja paineviemäri Kapasiteettia nostetaan Hauralan kasvavan asutuksen vuoksi Lempäälässä lasketaan Kirkkojärven pohjaan tänä syksynä ennen järven jäätymistä sekä uusi vesijohto että uusi paineviemäri. Aluksi ministeri kiittää erinomaisesta kysymyksestä, ja sitten hän sanoo kantavansa huolta samasta asiasta. On jo kysytty, että puhuvatko hallituksen ministerit ollenkaan keskenään. Hankkeen taustalla on myös se, että vanhat putket ovat kapasiteetiltaan liian pienet. . Putket asennetaan paikoilleen tämän vuoden loppuun mennessä ennen järven jäätymistä. . Molempien lähtöpaikka vedenalitukseen on Hauralassa Taiteilijankujan päässä lähellä kunnan matonpesupaikkaa. Televisio-ohjelmista ei hyvää viihdettä löydy. Oppositio yrittää lyödä kiilaa hallituspuolueiden väliin, mutta silläkin puolella on omat painotuseronsa
Ma 22.11. Kuollut: Sirkka-Liisa Mattila 87 v. Lähimmäisetkään eivät aina ole pitämässä seuraa. Lempoisten srk-talossa. klo 13-15 Torstaikahvit pappilassa. Rakkaamme Tuula Orvokki KOPRA o.s. Itsekin kävin sytyttämässä kynttilät kolmelle haudalle, yksi niistä oli isän ja äidin hauta. klo 9.30 Perhekerho Narvan kyläkirkossa To 25.11. klo 13-15 Torstaikahvit pappilassa To 25.11. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri Lempoisten srk-talossa. klo 13 Rukouspiiri Narvan kyläkirkossa Ma 22.11. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. klo 9.30 Perhekerho Pappilassa To 25.11. Meille niin rakas Sirkka-Liisa MATTILA o.s. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Olkkarissa. Tervetuloa läheltä ja kaukaa! 675 vuotta. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Rukouspalvelu. 26.7.1961 Lempäälä k. Ke 8.12. Häneltä saamme lohdutuksen ja Hänen puoleensa voimme aina kääntyä, se ovi on auki 24/7 ja vastaanotto on taattu. Osoite Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. klo 9.30 Päiväkerho pappilassa Ke 17.11. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Isän päivä Saimme tässä pari viikkoa sitten viettää pyhäinpäivää. Adventti-aattoillan la 27.11 klo 17.45 hämärtyessä kirkon vieressä oleva kuusivanhus saa jouluvalot. To 18.11. 0400 419 096. klo 11.15 Vähävaraisten ruokailu seurakuntatalolla Ma 22.11. Herramme ja Isämme siunatkoon meitä jokaisena päivänä. Manttaalitie 15 A1-porras, p. Kokouskahvit klo 17.30 alkaen. klo 18 ”Historiallinen kaksintaistelu” kirkossa Yrjö Punkari & Jussi Vaitniemi, musiikissa Esa Toivola Su 28.11. lempaalanseurakunta.fi Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. Ohjelmaosuus 18.3019.30. Kastettu: Eeti Okko Aukusti Ruutiainen, Aino Lilja Lehtinen, Elina Minea Tuira, Alviina Maria Estelle Raudasoja. klo 10 Lähtö Maata näkyvissä –festareille Turkuun. klo 9 Pikku-Peipot avoin varhaiskasvatusryhmä Peiponpellon päiväkodin salissa Pe 26.11. klo 18.30 Lempäälän Rauhanyhdistyksen seurat seurakuntatalossa To 18.11. klo 10 Partiokirkko. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Pe 19.11. Oman perheen seuran lisäksi minulla oli taas halua käydä oman isän ja äidin haudalla muistelemassa pienen hetken omia vanhempiani. klo 14 Avoin raamattupiiri Lempoisten srk-talossa. 26.10.2021 Lempäälä Ei maallinen apu auttanut oli Jeesus lääkäri parhain. Tulossa: 26.11. Pe 19.11. Pe 19.11. 050-5210327. 22.7.1943 Tampere k. Ma 22.11. Tämä Taivaan Isän päivä on vuoden kaikkina päivinä. klo 13 Aikuisten kässäkerho Pappilassa To 18.11. Lempäälän mieskuoro pitää isänmaallisten ja jouluisten laulujen maksullisen konsertin Lempäälässä Pyhän Birgitan kirkossa perjantaiiltana 3. Hakonen s. Mutta samalla pitäisi muistaa Taivaallista Isäämme, joka on antanut meille oman perheemme ja omat läheisemme. Ohjelmalliset kirkkokahvit. klo 12–14 Lähetysmyyjäiset ja adventtipuuro Lempoisten srk-talossa 30.11. To 18.11 klo 12 Lempoisten päiväpiiri ja Kuljun Kulkuset. Su 28.11. klo 10 Vesilahden kirkossa historiaa haviseva Adventin ehtoollisjuhlajumalanpalvelus 675-vuotisjuhlan hengessä. Kun kutsumme luoksemmeTaivaan Isää Ja pidämme ovet auki ylöspäin Saamme elämäämme sisältöä lisää Myöskin lohdutuksen sydämeemme näin Voimme viettää sen Isän päivää Joka meidän elämäämme johtaa Se antaa suupieleen hymyn häivää Kun vaikeudet yhdessä kohtaa Meidän edestämme on tehty sovitustyö Jonka mukaan syntimme haihtuu Voimme luottaa, ettei Herra sanojansa syö Rukouksen myötä murhe toiveeksi vaihtuu Anna Taivaan Isä meille voimia Ja johdata Sinun kanssasi oikealla tiellä Ohjaa kädelläsi kaikkia toimia Missä kuljenkin, Isän päivä on aina siellä Valto Sorva Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 21.11. Kun siis vietämme esimerkiksi pyhäinpäivää tai isänpäivää, niin meidän pitäisi kiittää Herraamme siitä lahjasta minkä me olemme häneltä saaneet ja siitä kuoleman jälkeisestä iankaikkisen elämän toivosta. 040 8049 130. Moni voi kokea myös yksinäisyyttä, jos perhe on hajonnut tai lähiomaiset ovat jo menehtyneet. Ke 24.11. Oman isän päivää vietetään tai häntä muistellaan kerran vuodessa. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Hiljaisia hetkiä . klo 9.30-12 Perhekerho Narvan kyläkirkossa To 18.11. Ti 23.11. Seurakuntatoimisto, p. Ohjelmalliset kirkkokahvit. Vielä ehtii valita itsellesi Vesilahden 675-vuotisesta historiasta löytyvän hahmon ja pukeutua hahmoksi tai pukeudu muuten vaan vanhanaikaisiin vaatteisiin ja uskaltaudu (ei pakko) kertomaan kirkossa kysyjälle: kuka olet ja miltä aikakaudelta tuot terveisiä kirkkoon. klo 16 Tonttumetsä-tapahtuma pappilan pihapiirissä yhteistyössä MLL:n kanssa Tulossa: Ma 6.12. 675-vuotisjuhlaviikolla: Ma 22.11. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. klo 16 Majakkamessu Kuljussa, Lehtonen, Heini ja Pekka Mäenpää. seurakunta Adventtina 28.11 meillä on kirkossa tiedossa historiaa haviseva adventtimessu. klo 9 Pikku-Peurat avoin varhaiskasvatusryhmä markkinakentän kodalla Pe 19.11. klo 9.30-12 Perhekerho pappilassa To 18.11. Ti 23.11. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla Kiviveistämö J.E. klo 16–18 Rukouspysäkki kirkossa. klo 18 Rukouksen majatalo Olkkarissa. Pyhäinpäivän jälkeen, seuraavan viikon sunnuntaina vietimme isänpäivää. klo 18.30 Lempäälän Mieskuoron konsertti kirkossa. klo 10 Adventin juhlajumalanpalvelus 675-vuotisjuhlan hengessä kirkossa. Tervetuloa! Muut seurakunnat Lempäälän mieskuoron konsertti 3.12. Lisätietoja Merja Viljaselta, p.040 8049111. Paikalla kuuntelija. Ma 22.11. Kokouskutsu asialistoineen on nähtävissä kirkkoherranvirastossa ilmoitustaululla virastoaikoina ma 8.11.2021 alkaen kokoukseen saakka. Ke 17.11. klo 9 Päiväkerho pappilassa Ke 24.11. Anttila s. Toimintaa: Ke 17.11. Ma 22.11. Rakkaudella kaivaten lapset ja läheiset Siunaus toimitettu lähimpien läsnäollessa. klo 13 Messu Halkivahan kirkossa Su 28.11. klo 18 Kurkien kaiku –kuoron joulukonsertti kirkossa: ”Lahjaksi lapsen äsken syntyneen” Kastettu: Mette Aleksandra Oinas-Järvinen Ylämäeltä Kuollut: Julia Marjatta Mäkelä 84 v Narvasta Vesilahden srk Su 21.11. Pyhäinpäivänä muistelemme läheisiämme, joista olemme joutuneet luopumaan. Leivänjako ti klo 10–12 Lempoisten srk-talolla ja to klo 10–12 Sääksjärven Satamassa. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille. (03) 289 5111, lempaalan.seurakunta@ evl.fi, avoinna ma 9–12 ja 13–15, ti 9–12 ja 13–17, ke suljettu, to 9–12 ja 13–15 ja pe 9–12. klo 10–14 Munkkikahvila Sääksjärven Satamassa. Rukouspalvelu, pyhäkoulu ja Raamattuklubi. klo 18 Lauluyhtye Valkean Kohti joulua –konsertti Satamassa 3.12. klo 10 messu kirkossa ja Youtubessa, Lankinen, Lohilahti. klo 19 Joulukonsertti kirkossa, Pekka Murto & co. 75:2) Lempäälän srk Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Su 28.11. fi tai puhelimitse p. Monet haluavat käydä kirkossa hiljentymässä ja myös isän, äidin tai muun omaisen haudalla. Pe munkkeja ja karjalanpiirakoita, la vohveleita. klo 10 Aamukahvit Sääksjärven Satamassa. Päivän Sana: ”Me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua ja huudamme avuksi nimeäsi, me kerromme sinun ihmeellisistä teoistasi.” (Ps. ei nuorteniltaa! La 20.11. Kiittäen ja kaivaten Erkki Mervi ja Ari muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 12.11.2021. klo 17 alkaen nuortenilta Nurkalla. klo 18 Äijien JäkäJäkä-ryhmä Pappilassa Ke 24.11. Vei tuskista rakkaimpamme taivahan yrttitarhaan. Nyttemmin olen kuitenkin saanut siihen sisältöä, kun sen varjolla voidaan saada perhe kokoon ja viettää yhdessä rauhallista päivää ruuan ja seurustelun merkeissä. klo 10 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus kirkossa, seppeleenlaskut hautausmaalla ja itsenäisyyspäivän juhla srk.talossa. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Päivystävä pappi on tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. Mukana Kaisa-pappi ja Satu-kanttori. 27.11. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous srk-talossa. klo 16 Hikipiiri Kuljun Majakassa. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa Pe 26.11. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. Tällä viikolla: Ke 17.11. Ohjelmia ovelta (15 €) tai ennakkoon: lempaalan.mieskuoro@outlook.com. klo 18 Miestenilta. Silloin ainoa lohtu on Hän, joka on meidän kaikkien Isä, Isä Jumala. klo 12 Lähetyskokous, Ritva Kettunen, Harri Johansson, lähetyslounas. La 27.11. klo 10 Voimaa arkeen – vertaisryhmä Vanhassa pappilassa. Ennen olin sitä mieltä, että isänpäivä on turha ja eihän sellaista kannata viettää. klo 13 Svenska klubben Olkkarissa. Su 21.11. To 18.11. La 27.11. klo 18 Vesilahden kirkossa ”Historiallinen kaksintaistelu”, jossa mukana kotiseutuneuvos Yrjö Punkari ja hänen haastajansa, teologian kandidaatti Jussi Vaitniemi, musiikissa Tampereen Tuomiokirkon urkuri Esa Toivola. 27.9.2021 Valkeakoski Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. klo 11 Olopäivät seurakuntatalolla To 25.11. Ilmoita hahmosi KirkkoHarrille pikaisesti sähköpostiin harri.henttinen@evl. Su 21.11. joulukuuta. Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/ lapsille-ja-lapsiperheille Diakonia: Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12 Lempäälä-talossa os. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Lämmin kiitoksemme osanotosta. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen
Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta, p. Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella pääsääntöisesti 24 kk:n kuluessa. Asiakasomistajapäivät S-Etukortilla alennusta käyttötavaroista Lue lisää: pirkanmaanosuuskauppa.fi 17.–21.11.2021. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat ja asiakkuuden aikana kertyneet tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. 010 76 5858 ma–to 9–20 ja pe 9–18 (0,084 €/min)
0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Saharre Oy Vesilahti, p. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi Siivouspalvelut SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Lukitukset Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 7-16 info@mikarent.fi www.mikarent.fi JÄLLEENMYYNTI JA HUOLTO: PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. Kaikki rodut . 8-16.30, p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 045 783 14230 www.saharre.fi Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. 0400 831 790 kiinteistohuolto24.fi Laadukas ja tehokas SIIVOUSPALVELU Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 03 374 6306, 0400 124 283 www.sirkkapyhala.net Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä. tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. KODINKONEHUOLTO. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. Koulutettu trimmaaja Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 0400 232 640 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Sammonkatu 18, Kaleva / Tre 03 255 0858 | 0400 736 716 LEMPÄÄLÄN KAIHDIN www.kaihdinsampo.fi Kaikenlaisia kaihtimia kaikkiin koteihin… Henkilöja pakettiautojen huollot ja korjaukset merkistä ja mallista riippumatta AUTOHUOLTO A UOSUKAINEN Naperonpolku 4, Lempäälä 040 503 0070 1 x 30 mm 14 € ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Avaimet . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi Nuohoojat Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . klo 9-10 Puh. p. Sarjoitukset . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Maanrakennus Kaihtimet KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 PALVELUN PAIKAT Betonit Renkaat . 045 215 2135 Pieneläinvastaanotto, kotikäyntejä Saarikontie 23, Lempäälä Ajanvaraus miel. . AUTOT JA LIIKENNE . MYYNTI ASENNUS HUOLTO
krs. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. TERVEYS JA HYVINVOINTI Tampereentie 23, Lempäälä, p. Ilmainen puhelinneuvonta. (ajanvarauksella) Puh. Lantionpohjan fysioterapia . 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. p. 050 345 0246 info@ftaskeleet.fi, www.terveysaskel.fi . ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 010 548 8130 1 x 30 mm 14 € ISOT JA PIENET PUTKITYÖT NIIN UUDIS-, KUIN SANEERAUSKOHTEISIIN. Alaraajafysioterapia . 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä . 1 x 60 mm 25 € 1 x 60 mm 25 € 1 x 30 mm 14 € Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 16.400 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Tampereentie 4 (2. Hintaan lisätään arvonlisävero 24 %. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. 90 VUOTTA 2021 » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! 2 x 50 mm 47 € 2 x 30 mm 25 € Hinta/viikko, toistuva ilmoitus. 1 x 30 mm 14 €. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakaspäällikkö Puh 044 3477 405 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko 12 kk sopimuksella saat kaupan päälle 10.000 näyttökertaa bannerille lvs.fi -sivustollamme, arvo 300 euroa + alv 24 % mainospaikka, joka kunnioittaa lukijaansa. Tukipohjalliset . kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kotihoito, kotisairaanhoito, laboratorionäytteiden haku 040-844 0173 | 040-723 0560 Sirvalahdentie 2, Lempäälä www.hoivasilta.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO R E I J O S A R A N I E M I Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. Lääkinnälliset tukisukat Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . SOITA, JA PYYDÄ MEIDÄT ILMAISELLE KARTOITUSKÄYNNILLE! 044 202 6818 Vesi, viemärit ja LVI 2 x 50 mm 47 € Juhlalehti ilmestyy ensi viikolla, keskiviikkona 24.11.2021
Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnan kokouksessa 29.4.2020 §26 päätettiin käynnistää avoin tarjouskilpailu linjalle 55 eli reitille Vesilahti-LempääläTampere. Valistuneet toiminnanharjoittajat pyrkinevät huomioimaan tämän, ilman että asioita tarvitsee käsitellä seuraavan vuoden ympäristökatselmuksessa. Tilanne on vaikea lastensuojelussa ja erikoissairaanhoidossa, eivätkä kaikki apua tarvitsevat lapset ja nuoret saa tarvitsemaansa palvelua tai hoitoa. Ennen kuntien lausuntoaikaa reittien suunnittelua varten kerättiin asiakaspalautetta 10.–22.3. Tilanteissa, joissa ollaan kilpailuttamassa palvelua jopa 8 vuoden sopimuksella, on kunnan eli maksajan ohjattava joukkoliikennelautakunnan toimintaa lausunnolla. Vihreät) Katselmus tehdään listan mukaan: Pitkänsillan ympäristöstä ei ollut ilmoitettuja valvontakohteita tällä kertaa Hannu Riikonen kirjoitti 10. Harva päättäjä sanoo, että lasten ja nuorten asiat eivät olisi tärkeitä. kunnanvaltuutettu (sd.). Tarjouskilpailu käynnistettiin bruttokustannusperiaatteella liikennepalvelun hankkimiseksi 9.8.2021 alkaen viideksi vuodeksi. Vaikuttaisi sille, että on syytä avata taustoja liikennöinnin muutoksiin Nysselinjalla 55. Länsilinjojen liikennöinti sopimus Vesilahti–Lempäälä– Tampere Nysse-linjalle 55 päättyi, myös optiovuodet käytettiin. Kokouksessa joukkoliikennejohtaja lisäsi päätösesitykseensä ponnen; option liikennöinnistä myös ajalla 7.6.–8.8.2021. Kohteita ympäristökatselmukseen ei valita sattumanvaraisesti, vaan listalle pääsee usein sillä, kun joku kuntalainen tekee ilmoituksen ympäristöhaitasta esimerkiksi kunnan internetsivujen kautta ja viranhaltijat toteavat ilmoituksen asianmukaiseksi. Lähetteiden määrän kasvu ei ole tuonut lastenpsykiatriaan riittävästi lisää resursseja. marraskuuta käsiteltiin Tampereen seudun joukkoliikenteen linjan 55 autojen kulkemista ja kulkemattomuutta useasta eri näkökulmasta. Uskallusta uskon lautakunnalta löytyvän, valvontatoimien kohteena oli tänä vuonna niin kunnan yhtiöitä kuin luottamushenkilöitäkin. Lautakunnalla on toki järeämpiä keinoja käytössä, jos asiat eivät korjaannu. Lastensuojelun palvelut ovat olleet jo vuosia huolestuttavassa tilassa useissa Pirkanmaankin kunnissa. Säästöt tai riittämättömät panostukset opetuksessa, oppilashuollossa, mielenterveysja päihdepalveluissa ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa vaikuttavat eniten juuri näiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten asemaan. sivistysjohtajaltamme Marko Lahtiselta ja kaiken pitäisi olla järjestetty. Keskipäivän vuoroilla liikkuu yksi tai kaksi ihmistä/vuoro, mikä on aivan liian vähän reittien ylläpidon kannata. Eikä resursseja ole tarpeeksi myöskään kouluilla, varhaiskasvatuksessa ja terveysasemilla lievempiin ongelmiin tarttumiseen. Ilmoitus ympäristöhaitasta löytyy parhaiten kirjoittamalla kyseiset sanat hakukenttään. Lempäälän kunnan viranomaislautakunta päätti kokouksessaan 26.10.2021 toimenpiteistä vuoden 2021 ympäristökatselmuksen pohjalta. marraskuuta, että ”Virtakampuksen lämpökontti ei sijoitukseltaan ja väriltään istu maisemaan”. Hyvinvointialueen tulisi kyetä vastamaan tähänkin kieltämättä vaikeaan haasteeseen. Mutta mitä on todellisuudessa tehty heikoimmassa asemassa olevien lasten palveluiden parantamiseksi ja onko tehty riittävästi. Sosiaalihuoltolain mukaisia yleisiä sosiaalipalveluita ovat mm. Valitettavasti palvelu on nyt joidenkin kuntalaisten kohdalla heikentynyt Narvan suuntaan, eikä liikennöintiä edelleenkään ole Koskenkylän suuntaan. Kilpailutuksen kalustovaatimukseksi asetettiin 15 m telilinja-autoa, diesellinjaautojen päästöluokitusvaatimuksena on Euro 6 (joko uusiutuva tai fossiilinen diesel), sähkötai kaasulinjaauto. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Lukijan mielipide Seudullista yhteistyötä myös Nysse-linjalla 55–Linjan aikatauluja reittimuutokset puhuttivat Narvan kyläillassa Narvan kyläillassa 2. Olisimmeko voineet auttaa esimerkiksi 11-vuotiasta itsemurhaa hautovaa lasta jo ennen kuin hän on päätynyt lastenpsykiatrian osastolle tai lastensuojelun asiakkaaksi. Kommenttien yhteenveto ja päivitetyt suunnitelmat toimitettiin kuntiin lausuntomateriaaliksi. Linjastosuunnitelma on käsitelty Vesilahden kunnanhallituksessa 7.4.2020 §77. ajoneuvokalustoa on tavoitteet otettava huomioon. sosiaalityö ja sosiaaliohjaus, perhetyö, kotipalvelu ja kotihoito, omaishoidon tuki, asumispalvelut, laitoshoito, päihdeja mielenterveystyö ja kasvatusja perheneuvonta. Linja palvelee vesilahtelaisten lisäksi myös Lempäälän asukkaita, joten asiaa käsiteltiin myös Lempäälän yhdyskuntalautakunnassa 14.4.2020 §55 ja he antoivat linjastosuunnitelmista lausunnon. Vesilahti ja Lempäälä ovat sitoutuneet Hinku (Hiilineutraalisuomi)-tavoitteisiin ja kilpailutettaessa mm. Hankintaan sisällytettiin optio sopimuksen jatkamisesta enintään kolmella vuodella. Tampereen seudulla sopimukset ovat pääsääntöisesti olleet 5 tai 8 vuotta. Kunnanhallituksen lausunnossa mainitaan, että “Narvan osalta tarve liikennöinnin vähentämiseen on ollut nähtävissä linjan käyttömäärissä, jotka Narvan osalta ovat heikot. Kokosin tähän vastauksia, kaikille yhteisesti, minulle edelleen saapuneisiin kysymyksiin. Tai päihdekoukussa olevaa 15-vuotiasta nuorta. Viranomaislautakunta päättää seuraamuksista, mikäli ympäristöhaittaa, -vaaraa tai -rumentamista havaitaan. “Lempäälän kunta pitää esitettyä liikennöintikokonaisuutta hyvänä ja siinä oli huomioitu ne toiveet, mitä ko. Useamman kunnan asukkaiden palvelu linjalla 55 huomioidaan linjaston aiheuttamien kustannusten jako-osuuksissa. vammaispalvelut, lastensuojelu, kuntouttava työtoiminta ja lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvä sovittelu. Syyskuussa tehdyssä katselmuksessa, jossa oli mukana viranomaislautakunnan jäseniä ja viranhaltijoita, käytiin 25:ssä kohteessa eri puolilla kuntaa. Kiitän Riikosta yleisellä tasolla tärkeän asian esiin nostamisesta, viihtyisä Lempäälä on meidän kaikkien yhteinen asiamme. Riikosen kysymykseen totean, että yhdestä kontista annettiin huomautus katselmuksen jälkeen, mutta Pitkänsillan ympäristöstä ei ollut ilmoitettuja valvontakohteita tällä kertaa. Lähestyä voi toki myös sähköpostilla tai kirjeitse. Linjan 55 aikatauluja reittimuutokset puhuttivat tuolloin ja tuntuvat puhuttavan edelleen. Nyt tilanne on se, että lasten ja nuorten ongelmat pääsevät kasvamaan liian suuriksi, mikä tarkoittaa lisääntyvää pahoinvointia ja isompia kustannuksia veronmaksajille. Oppivelvollisuuden laajentaminen toi Vesilahden koulukuljetuksen piiriin muutamia alle 18-vuotiaita lisää, joilla on oikeus saada kunnan kustantama koulukuljetus. Lastenpsykiatrian potilaiden määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun ja vakavasti oireilevien lasten mielenterveyshäiriöt ovat asiantuntijoiden mukaan pahentuneet. Katselmuksella valvotaan myös kohteita, joissa on aiemmin ollut ongelmia sekä viranhaltijoiden virkatehtäviensä yhteydessä havaitsemia asioita. 2020 välisenä aikana. Palautteita on hyödynnetty reittien suunnittelun pohjana. Lisäksi erityislainsäädännön perusteella tarjottavia palveluita kunnissa ovat mm. He hyväksyivät esitetyt suunnitelmat yksimielisesti. Linjan 55 reitin todettiin muutoin säilyvän nykyisellään Vesilahdesta Lempäälään ja Tampereelle. Kokouksen pöytäkirjan liitteenä on Vesilahden lausunto Tampereen seudun joukkoliikenteen suunnitelmiin. Anita Huhtala, kunnanvaltuutettu, aluevaaliehdokas (sit. Lempäälän ja Vesilahden kunnilta pyydettiin lausuntoa Nyssen linja 55 osalta tehtyihin suunnitelmiin. Lempäälän ja Vesilahden linjastosta annettiin 90 palautetta karttapohjaisen kommentoinnin kautta ja 19 palautetta Nyssen palautejärjestelmän kautta. Hankintalain mukaisesti Nyssen tehtävä oli kilpailuttaa liikennöintisopimukset. Miia Rajala Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnan jäsen ja Vesilahden sivistysltk vpj. Terveyspalveluista keskustellaan paljon aluevaalien alla, mutta mihin on unohtunut keskustelu sosiaalipalveluista. Toimintatavalla pyritään turvaamaan alan yrityksille mahdollisuus liiketoiminnan jatkuvuuteen. Usein asiat hoituvat kehotuksella ja keskustelulla; sivuhuomautuksena todettakoon, että moni asia voisi hoitua naapureiden välisellä keskustelulla jo ennen ilmoituksen tekoa. Ei unohdeta sosiaalipalveluita – niissä työskentelee Pirkanmaalla tuhansia henkilöitä ja palvelut koskettavat tuhansia asiakkaita Sote-uudistuksen myötä kuntien sosiaalitoimen palvelut siirtyvät hyvinvointialueille. Asian järjestelyn tilannetta kysyin vt. Tämän innoittamana siirryn siistimään omaa pihamaata ja toivotan hyvää loppuvuotta. linjan palvelutasosta Lempäälän kunta on vuosien varrella esittänyt”. Narvan osalta nähtiin tärkeänä turvata ne vuorot, joilla kulkemista oli luontaisesti ja joita kuntalaispalautteen perusteella kaivattiin eniten”. Näissä palveluissa työskentelee Pirkanmaalla tuhansia henkilöitä ja palvelut koskettavat tuhansia asiakkaita. Sosiaalija terveyspalveluiden ammattilaisten hyvä yhteistyö, työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen, riittävät panostukset ennaltaehkäiseviin palveluihin ja päihdeja mielenterveyspalveluihin sekä siirtyminen asiakkaan jatkuvasta arvioimisesta oikea-aikaiseen palveluntarjoamiseen voisivat olla ensimmäisiä askelia tilanteen parantamiseksi. Heikki Havukainen viranomaislautakunnan pj. Nysse-linjan 55 tarjouskilpailutuksen voitti Pirkanmaan tilausliikenne, joka aloitti liikennöimään kesäkuussa. Mikäli koette, että teidän kohdalla on virhe tehty, niin olettehan asiassa ystävällisesti yhteydessä viranhaltijaan
13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 . – Kaikki sai alkunsa eräänä talvisena viikonloppuna, kun muutamien kavereiden kesken keskusteltiin erinäisistä asioista. Siten liikkuminen Kuussalontiellä palautui entiselleen ja kylämme asukkaat ovat yhtä hymyä, kertoo kuvan ottanut Jorma Hautala.. – Ikävintä on se, että asiassa on menty somessa niin pitkälle, että tietyt henkilöt ja mediat ovat ylittäneet laillisuuden ja moraalisuuden rajat kommentoinneissaan vetäen mukaan jopa perheeni, jota asia ei koske laisinkaan. – Ymmärrän, että aihe on arka, mutta en tiennyt, että se voi aiheuttaa näin raskaita reaktioita. – Jos olisin tiennyt minkälaiseen kohuun asia johtaa, en olisi jälkeenpäin ajateltuna koko typerään hommaan ryhtynyt, hän toteaa. – Mitään ideologiaa ei ole taustalla. Patenttija rekisterihallitus (PRH) oli hyväksynyt yritysnimeksi Oy Arbeit Macht Frei Ltd. Iskulause on tullut tunnetuksi ennen kaikkea natsiSaksan aikaisilta keskitysleireiltä. Nimen taustalla oleva yrittäjä Markus Nyberg kertoo, ettei taustalla ole natsi-ideologiaa, vaan että kyse oli vedonlyönnistä. Sitä varten oli Kuussalontie kaivettava auki. Siinä sitten ilmoille nousi monien nimien joukosta neljä ehdokasta, joista lyötiin veto tuntuvin panoksin. Suomalaisuus, isänmaallisuus ja kristinusko ovat minulle elämän pohja, enkä voisi näistä arvoista ikinä livetä. Yrittäjähenkinen kun olen, niin otin haasteen vastaan, Nyberg kertoo. Vaihtoehdoksi valikoitui Oy Arbeit Macht Frei Ltd. Tämän vuoksi ajattelin, että annetaan asian kehittyä ja katsotaan mihin se johtaa. – Jokaiselle ihmiselle on varmaan täysin selvää, että kukaan ei perusta tuon nimistä yritystä ja kuvittele, että sillä olisi jonkinlaisia toimintaedellytyksiä. Minut laitettiin tämän johdosta johonkin kastiin ja minusta tehtiin väkisin ihmistä, mitä en todellakaan ole. Yrityksen oikea nimi minulla oli ollut mietittynä jo pitkään. Markus Nyberg sanoo, että hänelle on tärkeää, ettei asiassa jää väärinkäsityksiä. Yrityksen nimen Markus Nyberg sanoo peruneensa vapaaehtoisesti kohun noustua. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät minun olevan aatteiltani ehdottomasti enemmän vasemmalla kuin oikealla ja siinä ei liiemmälti ole sen enempää. – Ajattelin, että tuollainen nimivaihtoehto ei tulisi ikinä menemään läpi. – Kaikennäköisiä ehdotuksia tuli esille, ja pian jo puhuimmekin siitä, kuinka älyttömän yrityksen nimen voi Suomessa saada läpi. TeksTi: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste ”Ymmärrän, että aihe on arka, mutta en tiennyt, että se voi aiheuttaa näin raskaita reaktioita” – Ketään ei ollut tarkoitus loukata. Kuussalontien asfaltti korjattiin – Noin vuosi sitten yhdistettiin rakenteilla ollut uudistalo Lempäälän vesija viemäriverkkoon. Tästä nimestä yritin montaa eri variaatiotakin, mutta läpi se ei mennyt. – Asiassa ei ole enää spekuloitavaa, enkä palaa asiaan tämän jälkeen enää missään muodossa, Nyberg sanoo. Se on pelkkä nimi. ajankohtaista Lukijan kuva Kirjoitukset Lukijan mielipide -palstalle ja otokset Lukijan kuva -palstalle voi jättää: sähköpostitse: toimitus@lvs.fi postitse: Tampereentie 19 37500 Lempäälä Arbeit Macht Frei -nimikohun takana oleva yrittäjä: ”Mitään ideologiaa ei ole taustalla” Viime viikolla nousi kohu lempääläisen yrityksen nimestä. – Vasta joidenkin kuukausien päästä PRH:sta tuli kirjelmä, että nimi saattaa tuottaa ongelmia asiakassuhteissa. Yllätys Nybergin mukaan oli, kun PRH vahvisti nimivaihtoehdon. Typerä homma, jonka olisi voinut jättää tekemättä, mutta tehty mikä tehty, sanoo Markus Nyberg. Nyt tuolloin avattu asfaltti valettiin umpeen. – Koska asia sai käsittämättömän määrän somehuomiota, on pakko valaista asian taustaa, hän sanoo. Tällöin tuli puheeksi, mikä olisi hyvä nimi perustettavalle yritykselle, sillä sellaiselle oli tarvetta. – Bumeranginahan se takaisin tuli. Markus Nyberg kertoo yrittäneensä rekisteröidä yritystä ensin toisella nimellä. Asiassa on edettävä valitettavasti lakija viranomaisteitä. Eikä se ollut tässäkään tarkoitus. – Arvasin, että PRH yrittää pumpulilla paikata asiaa, joten en vaihtanut nimeä vielä tuolloin. – Patenttija rekisterihallitukselta tuli viesti, että yrityksenne on rekisteröity, ei muuta. – Mistään heidän omasta virheestään asian suhteen ei ollut koskaan puhetta tai sitä ei tuotu esille. Ja johtihan se, aivan käsittämättömään somehuomioon, Nyberg sanoo. Aivan varmasti, jos joku lähtisi oikeasti tällä nimellä toimimaan, Markus Nyberg toteaa
– Se yllätti iloisesti ja itse asiassa kesällä myynti nousi tavanomaisesta. PikkuPutiikkien kautta Minka Pekonen alkoi myös koota designyritys Uhanalle koruja. Yritystoiminnan pelastajiksi tulivat tällöin kotimaan matkailijat. Kun päätimme yksissä naisissa ruveta tapahtumia puuhaamaan, oli Manttaalitalo heti mielessäni. Minka Pekonen arvioi, että osaisi yhä koota pisarakoruja. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 . – Sitä kautta Lempäälä ja Manttaalitalo ovat tulleet tutuiksi. Muun muassa Vesilahden suuret joulumyyjäiset, Tampereen käsityömessut ja Tampereen Keskustorin joulutori tulivat tuolloin tutuiksi. Lempääläinen koruntekijä Minka Pekonen oli yksi tiukille joutuneista pienyrittäjistä. – Monesti ajatellaan, kuinka pienesti käsityöläiset toimivat, niin onhan ollut komeaa, kun Uhana on lähtenyt lentoon. Alkuvuosina hän kiersi ympäri Suomea eri tapahtumissa myymässä tuotteitaan. Pekonen kokosi suosittuja pisarakorvakoruja neljän vuoden ajan vuoteen 2020 asti. Se tuntui ihanalta, Pekonen toteaa. Lisäksi merkittävä asiakasryhmä, ulkomaalaiset matkailijat, jäivät saapumatta. Heistä on tullut upea menestystarina, Pekonen sanoo. Sittemmin olen tehnyt lasija rautalankatöitä sekä puuhelmikorvakoruja, Pekonen kuvaa. Pekonen myy korujaan Tampereella Kehräsaaressa sijaitsevassa PikkuPutiikitliikkeessä. ajankohtaista Pienyrittäjä arvostaa ihmisten tukea korona-aikana Koronakevät koetteli viime vuonna yrittäjiä, kun rajoitukset sulkivat liikkeet ja kivijalkakaupat. Iloiset Ässät myy pihassa joulupuuroa rusinasopan kera sekä luksuskaakaota, ja kahvio palvelee suolaisin ja makein herkuin. – Arvostus on muutenkin noussut muutaman viime vuoden aikana. Lappalaisella on sukua Lempäälässä. – Sydäntä lämmitti, kuinka ihmiset halusivat tukea pienyrittäjää. – On herkullista joulupuuroa, lettuja ja kalaherkkuja, Lappalainen lisää. Tulee välitön palkinto tehdystä työstä. – Parasta on asiakaskontakti, ja kun joku edessäsi ihastuu koruihisi. TeksTi: Katariina Rannaste KUVA: Katariina Rannaste Minka Pekonen kokosi suosittuja Uhanan pisarakoruja – ja osaisi yhä, vaikka silmät kiinni Sääksjärveläinen Minka Pekonen valmistaa koruja. marraskuuta muun muassa kädentaitajien töitä, leivonnaisia, joulupuuroa, luksuskaakaota ja lettuja.. Kesällä moni matkaaja sanoi, että hän tuli varta vasten ostamaan kotimaisia käsitöitä. Mukana on iso joukko myyjiä. Manttaalitalolla on myynnissä 21. Itsenäisten käsityöyrittäjien pyörittämä putiikki täyttää nyt marraskuussa 18 vuotta. – En kuitenkaan lähtenyt metallipuolelle, vaan innostuin lasituotteiden teosta. Sääksjärvellä asuva Pekonen valmistui vuonna 2002 Lempäälän silloisesta käsija taideteollisuusoppilaitoksesta metalliartesaaniksi. Helpotusta tilanteeseen tuli pari kuukautta myöhemmin, kun rajoituksia höllättiin kesällä. marraskuuta. Ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota siihen, mistä vaatteet ja asusteet tulevat ja kuka ne on tehnyt, Minka Pekonen sanoo. PikkuPutiikeilla Pekonen on toiminut yhdeksän vuotta. Tapahtumaa ovat järjestämässä Outi Lappalaisen lisäksi Taikahile ja Iloiset Ässät. Pidän itse talosta kovin, siinä on vanhan ajan hyvä henki, Outi Lappalainen kertoo. Yritys on viime vuosina kasvanut kovasti, ja Uhanan vaatteita on nähty muun muassa pääministeri Sanna Marinin yllä Voguelehdessä. Omaa verkkokauppaa hänellä ei ole, joten iso kolaus oli, kun liike joutui olemaan toissa kevään kiinni. – Minulla on koulutus siihen, että osaan vääntää rautalangasta, hän nauraa. – Vaikka silmät kiinni, hän nauraa. ”Upea kattaus”, sanoo Outi Lappalainen Mitä olisikaan joulunodotus ilman joulumyyjäisiä! Lempäälän Manttaalitalolla järjestetään joulumyyjäiset sunnuntaina 21. Nyt on joulumarkkinameininkiä Manttaalitalolla paljon myyjiä ja herkkuja, pikkuväkeä ilahduttaa pukki, Riesa-Pelle ja lohikäärmeprinsessa. Tapahtumassa vierailee joulupukki, Riesa-Pelle hauskuuttaa ja Lohikäärmeprinsessa Tuulispää laulaa ja leikittää lapsia. – Toivomme kovasti, että ihmiset löytävät tapahtumaan, hän sanoo. – Luvassa on ilmaista koko perheen ohjelmaa sekä tietenkin upea kattaus erilaista ostettavaa, niin itselle kuin lahjaksi, sanoo tapahtumajärjestäjiin lukeutuva Outi Lappalainen. Myynnissä on muun muassa joululeivonnaisia, piparkakkutaloja, karkkikuusia, paljon erilaisia käsitöitä, koruja, pipoja, pyyhkeitä, villatuotteita, makeisia ja kosmetiikkaa. Käsityöyrittäjänä Minka Pekonen on toiminut 13 vuotta. – Taikahile tekee glittertatuointeja ja keijujen leluonnenpyörästä voi voittaa mahtavia palkintoja, Outi Lappalainen kuvaa
Postin kautta toimitettuja kuvia ei toimiteta takaisin. Lähetä kuva sähköisesti osoitteeseen ilmoitukset@lvs.fi Voit myös tuoda kuvan toimituksen postiluukusta (Tampereentie 19, 37500 Lempäälä) koronaturvallisesti tai lähettää sen postitse. Mukana olevat vauvat osallistuvat 100 euron arvoisen tuotelahjakortin arvontaan. Mukana olevat vauvat voivat voittaa 100 euron arvoisen tuotelahjakortin!. Riittää, että vauvan sukujuuret ovat alueellamme. Jos lähettäjänä on vauvan isovanhempi, kummi tai muu läheinen, varmistathan vanhemmilta kuvan julkaisuoikeuden. tammikuuta ilmestyvässä Lempäälän-Vesilahden Sanomien Vauvanvuositeemassa. Vauvan ei tarvitse asua Lempäälässä eikä Vesilahdella. Lähetetyt kuvat julkaistaan 26. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Vauvavuosi LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Sivut julkaistaan LempäälänVesilahden Sanomissa 26.1.2022 Lähetä vuonna 2021 syntyneen vauvan kuva 14.1.2022 mennessä vauvalehteemme! NÄIN OSALLISTUT: Liitä mukaan vauvan syntymäaika, nimi, vanhempien nimet sekä asuinpaikka
Viimeisin sinkku ”Jos sä meet” tuli ulos muutama viikko sitten ja sitä nyt plus muitakin omia ja covereiJari Lemmetti on vanhan liiton mies. Perjantai-iltana on mukava hiljentyä, ottaa lasillinen punaviiniä ja panna vinyyli soimaan. Se oli lajin kulta-aikaa ja Lempäälästä oli silloin vahva edustus kilpailuissa. Täällä riitti paljon kuljettajia, oli miehiä ja naisia. Olen tosi innokas LempoVolleyn kannattaja ja kaikki kotiottelut tulee käytyä katsomassa. On erikseen ne porukat, jotka notkuu reeniksellä ja hinkkaa niitä timantteja siellä. Ensimmäisillä moporahoilla ostin peltoauton itselleni. Sitten syntyi Kova Maa. Kahdeksan vuotta tulee nyt täyteen yhteistyötä Niemisen Serkon kanssa, joka on bändin laulaja ja huuliharpisti. Olen vanhan liiton, 70–80-luvun miehiä. Minulle isoimmat kiksit antaa se, kun pääsee elävän yleisön eteen esittämään kappaleita ja näkemään ensireaktiot ja sen hyvän meiningin ja fiiliksen, mikä siinä välittyy. Minun juttuni on se vanha Manse-rockmeininki. Livenähän me ollaan sitten sekoitus rock n rollia, bluesia ja iskelmää. Ensi vuoden myynti on hyvin menossa ja esimerkiksi kesäkuu on myyty ihan täyteen jo. Teen lisäksi Kurosen Henkan kanssa paljon duokeikkaa. Minun ja puolisoni Ninan lapset ovat jo aikuisia, joten nyt voi vapaalla keskittyä soittohommiin, itseensä ja puolisoonsa. Vielä olisi annettavaa. Sitä olen pyörittänyt 16 vuotta ainoana alkuperäisjäsenenä. Hän kuuntelee musiikkia vinyyliltä ja soittaa kova Maa-yhtyeensä kanssa keikkoja Manserock-meiningillä. Oli minulla oma autokin, mutta lähinnä tein huoltohommia ja kisoissa olin järjestyspuolella. Siinä nuortuu itsekin, kun näkee sen innon ja meiningin, joka Henkalla on tosi palavana soittohommiin. Päihdeja mielenterveystyö sekä nuorisotyö kiinnostavat. Onneksi on aika laaja tekijärinki, ketkä biisejä tekee. Kaverin kanssa ehdittiin hautoa ideaa muutama vuosi, josko nyt olisi oikea sauma. Ihan mukavasti on mennyt, vähän vajaa puolitoista tuhatta keikkaa on tullut tahkottua. Vielä täytyy katsoa, jos tekisi jonkin ammattitutkinnon jossain vaiheessa. Autoja tuli rassattua ja pyörin mukana jokkiskuvioissa. Työvuosia on kyllä jäljellä. Nuorempana pelasin puulaakia työporukan kanssa. Korona oli kova isku ja paljon jäi yrittäjiä ja paikkoja pois, missä itsekin on tullut käytyä. Liki 1 500 soittokeikkaa basson varressa ta soitellaan keikoilla aina jouluun asti. Kova Maa on aika hyvä brändi Pirkanmaalla, Satakunta vetää myös ja EteläPohjanmaa kutsuu muutamien vuosien jälkeen. Talvellekin tippuu keikkoja. Keikkapaikkoja on ja uusiakin tulee. Manserock, Popeda, Yö ja muut kiinnostivat. Silloin oli enemmän aikaa ja heräsi kiinnostus musiikkiin niin tuli mieleen ajatus, että sitähän voisi periaatteessa itsekin tehdä. Vanhat hyvät ajat tulee. Kun alettiin soittamaan, meillä oli kaiken maailman virityksiä, eri kokoonpanoja eri kavereiden kanssa. Viihdyn hyvin, saan auttaa ja tukea lapsia parhaalla mahdollisella tavalla. Kun jotain uuttaa treenataan, kokoonnutaan ja tehdään akustinen versio täällä meillä Lempäälässä tai kitaristin luona Kangasalla. Vielä on uskoa ravintoloitsijoilla, että eteenpäin mennään, kun kansa on rokotettu. Olen nyt 47 ja on hienoa, kun vielä jaksaa keikkailla. ajankohtaista ”Musiikkia olen kuunnellut aina ja käynyt keikoilla. Yhteistuumin marssittiin sitten musiikkiliikkeeseen. Se erottaa meidät muista ja paljon on kehuttu juuri meidän erilaista näkökulmaa kappaleisiin. Baareja, ravintoloita, yksityistilaisuuksia ja muuta basson varressa. Musiikki on mukava harrastus päätyön ohella. Minä hommasin basson ja vahvistimen ja hän kitarakamat. Minulla on hienoja muistoja siltä ajalta rallin ja jokkiksen parista. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 17.11.2021 TeksTi: Kari Pusa . Musiikkia en nuorena kuitenkaan ryhtynyt harrastamaan vaan autourheilu vei mennessään. Parinkymmenen vuoden ikäero ei tunnu missään, kun ottaa virtaa nuoremman polven kaverista, joka on pro-luokan miehiä. Opettelin soittamaan korvakuulolta, ja tietenkin oli internetin ihmeellinen maailma, mistä löytyi apua helpottamaan biisien treenaamista. Soittohommat alkoivat sen jälkeen, reilut 20 vuotta sitten. Itse keikka on ajallisesti se pienin osa. Täytyy myös ideoida niin, että on sitä uutta julkaisua pari kertaa vuodessa. Sitten kun minä pääsen eläkkeelle, on eläkeikä hilattu niin korkealle, että kyllä tässä sen puolesta aikaa riittää. Kokeillaan akustisesti sovitusta ja sävellajia ja tehdään kappale keikkakuntoon sillain. Meidän laulajamme on Suomen kovimpia bluesharpisteja ja kappaleita on sitten sovitettu paljon niin, ettei tulekaan kitarasooloa vaan tulee harppusoolo. kuva: Kari Pusa. Edelleen näkisin itseni soittamassa puhelut puhelinkopista, jos se olisi mahdollista.” Jari Lemmetti poimi laajasta vinyylikokoelmastaan, josta tässä on näkyvillä vain osa, yhden suosikkinsa, Popedan Svobodan vuodelta 1992. Keikalle vetää livenä soittaminen. Kaikki muu vie enemmän aikaa. Rumpali Kari Holm on ollut yhtä kauan kehissä. Myin kalustoa pois, kun alkoi tuntua siltä, ettei aika riitä siihenkään. Me ei liiemmin hinkata, kyllä ne tutuksi tulevat keikoilla soittaessa. Sitten on muitakin soittokavereita, joiden kanssa teen duoja triokeikkaa. Toimin Kuljun ala-asteella koulunkäynnin ohjaajana ja opettajien sijaisuuksia olen tehnyt kymmenen vuotta nyt
”Tsekkaa herkullinen, oman keittiön lounaslista sivuiltamme!” 8 Adidaksen tasokasta padelkenttää Ravintola Padellon: aamiainen, lounas, sporttibaari avoinna joka päivä! VIP-sauna 6 pro-sulkapallokenttää (avataan joulukuussa) AUKEAA Ylöjärvi Nokia Tampere Ylöjärvi 5 min Nokia, Pirkkala & Lielahti 10 min Tampere 15 min Hämeenkyrö 20 min. AVAJAISTARJOUS M EI LL E O N LY H YT M A TK A ! PADEL tunti & vuokramailat veloituksetta! Ark. 7-15.00 15e/h Ark. 15-23 ja vkl 25e/h 25 / 15 € Varaa vuoro El Padel -sivuilta tai suoraan Playtomic-sovelluksella. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 TUTUSTU JA VARAA: ELPADEL.FI EL PADEL VARAUSK ALENTERI NYT AUKI 19.11
Kuvassa sinipaitainen Eetu Sikkinen on kahden TPS:n pelaajan ahdistamana. Sarjassa kaksi erottuu muista. Koovee/2 johtaa LeKiä pisteen erolla, sen sijaan kolmantena luuraava KisaEagles on jo kymmenkunta pistettä perässä. Odotukset ovat totta kai ihan tapissa, vaikka itseltäni tuskin kukaan pistepörssin kärkisijoja odottaa. – Silloin tällöin tulee mieleen, että vastustaja joukkueena ja etenkin heidän maalivahtinsa onnistuu loistavasti juuri meitä vastaan. – Suomessa Classicia parempaa paikkaa ei ole pelata. Hiukan mielessä on käynyt, että olisi siistiä joskus päästä kokeilemaan pelaamista ulkomailla, mutta askel kerrallaan. Classicin salibandytähti Eetu Sikkisellä kysymykseen on selkeä vastaus. Pikku hiljaa kausien mittaan oma rooli jämäminuuttien pelaajasta on noussut. Siistiä, että valinta osui kohdalleni. – Mummulani sijaitsee Hauralan aika lailla perillä. Mikä oli kasisatasen ennätyksesi. Kotipeleissä Ideaparkin Bläk Boksilla on ollut tunnelmaa ja yleisö on löytänyt sinne tiensä runsaslukuisesti. – Olihan mielessä, että mikäs juttu tämä on, kun ensimmäisen kerran kuulin peleistä Ideaparkissa. Treenit veivät aikaa muilta lajeilta ja erikoistuminen sekä panostaminen säbään alkoi tosimielessä. Kuva: Jarno Hietanen Paikallislehden henkilöjututukset alkavat usein kysymyksellä, mitkä ovat siteesi Lempäälään tai Vesilahteen. Suraavana päivänä oli liki yhtä tasaista, kun Hakkarissa Valkeakosken Kiekko-Ahma antautui lopulta lukemin 7–5. – Etukäteen mietin, että olen joko viimeisten valittujen joukossa tai ensimmäisten putoajien joukossa. Nostetaan esiin huippuhetkenä, kun Kangasalan Urheilijoiden viestisakissa juoksimme SM-hopeaa 15-vuotisten 4 x 800 metrillä. Ylöjärvellä kotijoukkue Uplakers mieli oikein tosissaan LeKin päänahkaa ja johti kahden erän jälkeen lukemin 3–2. Ottelu päättyi lukemiin 7–5 LeKille. TEkSTi: Juha Raunio Laidat ryskyvät salibandyssa usein. Viime pelien tehopelaaja Saku Aavajoki onnistui ylivoimalla maalinteossa ja Salosen jääkutikin yllätti vielä Hiltusen. Kuva: Esa Takalo. Maajoukkuepaitaa pääsin sovittamaan kaksi vuotta sitten. Tekopaikkoja loimme molemmissa viikonlopun peleissä, mutta onnistumisprosentissa on vielä paljon parantamisen varaa, mietiskeli päävalmentaja Mikko Sulonen Kiekko-Ahmaottelun jälkeen. Eetu Sikkisen salibandyura on vasta alkutekijöissä. Suurin murhe on maalinteon tehokkuudessa. Bläk Boks on osoittautunut hienoimmaksi peliareenaksi. Oikein kylmät väreet menivät sarja-avauksessa, kun shown koki ensimmäisen kerran. Muihin maihin erot ovat edelleen varsin suuret. Lempäälässä LeKi johti valkeakoskelaisvierastaan jo lukemin 5–2, kun Ahma vaihtoi maalille lempääläisjuurisen veskarin Casimir Hiltusen, joka otti kiekkoja kiinni maagisella tavalla. Eetu Sikkisen urheilu-ura on tutunkuuloinen tarina, missä urheilua on harrastettu laajasti ja intohimoisesti. B-juniori-iässä salibandy seuloontui Sikkisen ykköslajiksi. Paljon olen pyörinyt Lempäälässä ja eritoten Hauralan nurkilla, kertoo 24-vuotias liiketalouden opiskelija, joka vietti lapsuutensa Kangasalla ja asuu nyt Tampereella. Severi Kairimo punnersi LeKin päätöserässä tasoihin, ja Alex Hukki riemastutti omiaan iskemällä jatkoajalla voitto-osuman Jesse Hurmeen ja Eemil Salosen esityöstä. Sikkinen odotti valintaa jännityksellä. – Nyt jo ajatukset hiipivät pikkuhiljaa kotikisoihin. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 . urheilu MM-kotikisat kutittelevat jo mielessä Classic-tähti Eetu Sikkisen juuret ovat Lempäälän Hauralassa LeKille kahden voiton viikonloppu Vähän työlästä, mutta kohtuullisen tuloksellista. Näin LeKi pääsi pälkähästä ja kuittasi täyden pistepotin. Ahmat hiipi jo ajassa 47.34 tasoihin tilanteeseen 5–5. Sopimus Classiciin kattaa tämän ja ensi kauden. – A-ikäisenä pääsin Classicin liigasakin mukaan. Classic johtaa suvereenisti miesten F-liigaa eli pääsarjaa. Huippu-urheilijoista suurin osa yhä edelleen omaa monipuolisen urheilutaustan. MM-salibandyssa maailman rankingissa tulevat ensiksi Ruotsi ja Suomi, sitten hitusen taaempana Sveitsi ja Tshekki. TEkSTi: Juha Raunio Eemil Salonen ratkaisi lopullisesti LeKille voiton iskemällä Kiekko-Ahman verkkoon seitsemännen maalin. Nyt pelataan tämä kausi ja MM-kotikisat ensiksi ja jatkoa mietitään sitten myöhemmin, tuumii Sikkinen. Viime kesänä olin maajoukkueen mukana leireillä enemmän. – Kutakuinkin 2.10:n kieppeillä. – Voittoihin pitää tietysti olla tyytyväinen, mutta paljon on pelissämme vielä tekemistä. Maalinteon tylyyttä on vain jatkossa treeneissä painotettava, hymähti valmentaja Sulonen. Isän äiti asuu vieläkin Lempäälässä, nyt jo lähempänä keskikylää. LeKi voitti Ylöjärven Uplakersin vieraskaukalossa jatkoajan jälkeen lukemin 4–3. Siinä tiivistetysti Lempäälän Kisan jääkiekkojoukkueen viikonlopun pelien anti kakkosdivarissa. – Kangasalla pelasin nuorempana jalkapalloa ja jääkiekkoa ja yleisurheilin sählynpeluun ohella. Suomella kotikisoissa on tietenkin vain yksi tavoite: kulta. Roolini on pelata tarkasti puolustuspään kautta. Muutama viikko sitten julkistettiin maajoukkueen kokoonpano, joka edustaa joulukuisissa MM-kotikisoissa Suomea. – Iso ihme on kisoissa tapahtunut, jos mainitut neljä maata eivät ole välierissä
Dramatiikkaa toi nuoren yleispelaaja Niko Montosen loukkaantuminen Oulun pelin kolmannessa erässä. RANTAPERKIÖN ISKU La 20.11. – Seuratukea jaetaan hakemusten perusteella laadukasta toimintaa ylläpitäville seuroille. Oulun sariraalassa siihen asetettiin kipsi, mutta murtumaa ei ensimmäisissä kuvissa näkynyt. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 . Peliesitysten pitää olla jatkossa tasaisempia, alleviivasi Alatalo. Matka jatkui isänpäivänä Ouluun, missä sarjan häntäpäähän jumiutunut Oulun Kisko nappasi Lempo-Volleyn päänahan 3–2 (25–18, 30–28, 22–25, 22–25, 15–13). Myös 70 kilon rautamäärä siirtyi tempauksessa suorille käsille. Markus Helin TP (-02/87,90) 220 kg (92+128) 257,180 p. Puhtaita papereita eivät saa aloitusten nostajatkaan tai passarit. Mutta, kuten pelaajien kanssa otteluiden jälkeen juttelimme, salilla on vielä paljon tehtävää. Karhula-pelissä loistanut hakkuri Tuomas Sillanpää pelasi omaan tasoonsa nähden Rovaniemellä varsin vaatimattomasti. Selityskin siihen löytyi: tauti oli ottanut hakkurin kouriinsa. Koko matkassa ollut 12 pelaajan sakki sai tasaisesti pelivastuuta. Konkaripelaajat ja joukkueen isät Tomi Rumpunen ja Sten Kruuda jäivät etukäteen sovitusti raskaalta reissulta pois juhlimaan isänpäivää läheistensä kanssa. Montosen nilkka vääntyi. Sini Sytelä AU (-00/56,06) 161 kg (76+85) 227,542 p. Peliotteet ailahtelivat aikamoisesti. Suomen painonnostoliitto jakoi tänä vuonna välinetukena uusia 15 kilon painonnostotankoja, joista LeKi otti kilpailuiden aikana vastaan yhden uuden Eleikon nostovälineen. urheilu Lentopallon miesten 1-sarjaa PAIKALLISPELI LEMPO-VOLLEY VS. Tappioton Isku saapuu Hakkariin ennakkosuosikkina, Lempo-Volley joutuu varmasti peliin ainakin ilman Montosta, ja tautitilanne näyttää muun rosterin koostumuksen. Tuomarit kuitenkin hylkäsivät noston sääntöjen vastaisena. Peliesityksiin ei voi olla kovin tyytyväinen, mutta oli mukana paljon hyviäkin juttuja, tuumaili Lempo-Volleyn päävalmentaja Tuomas Alatalo, joka ottaa sakin haltuunsa vuodenvaihteessa. Pitkän kisatauon päättäneessä kilpailussaan Savolainen sijoittui 169 kilon yhteistuloksella viidenneksi. Rovaniemellä hän kokosi 12 pistettä ja Oulussa peräti 21 pinnaa. NaPa pelasi selkeästi kauden parhaan pelinsä ja nipisti pisteen Lempo-Volleylta tuloksella 3–2 (21–25, 26–24, 25-17, 19–25, 16–14). Lempo-Volleyn pelisabluuna vuoti vähän joka saumasta. Työntönostoissa hyvä nostovire sai jatkoa, kun 82 kilon työntö onnistui vuorenvarmasti. LempoVolley oli Oulussa hävinnyt kaksi erää ja Montosen loukkaantumisen kohdalla Lempo-Volley oli tappiolla kolmattakin erää 13–16, joten henkisesti todella tukalasta paikasta tapahtunut nousu kahteen erävoittoon ja yhteen sarjapinnaan oli iso sisunnäyte. Noora Putkonen KelVi (-97/57,70) 145 kg (64+81) 200,971 p. Edeltävällä viikolla usea Lempo-Volleyn pelaaja oli kärsinyt syyslentsusta. Lempo-Volleyn pelit jatkuvat paikallispelillä Rantaperkiön Iskua vastaan. Tämä on jo toinen kerta, kun me saamme tuen, ja se kertoo toimintamme tasosta sekä työmme arvostuksesta liittotasolla asti, myhäilee LeKin painonnostajien varapuheenjohtaja Teemu Roininen. Naisten korkea-asteen sarjaan osallistunut Tuominen jatkoi Savolaisen viitoittamalla tiellä temmaten uudeksi ennätyksekseen 68 kiloa. Kisaennätystään Savolainen paranteli peräti kahdeksalla kilolla. – Laaja rosteri näytti tärkeytensä. Enempäänkin oli saumoja, mutta vastustajien yllättävän hyvät otteet ja LempoVolleyn aikamoinen epäonni olivat sellainen yhtälö, että saatuun saldoon ollaan Lempon leirissä suht' tyytyväisiä. JUJU JOENSUU Su 21.11. Tulokset: Miehet, toinen aste Onni Ruoho TAK (-04/76,54) 207 kg (95+112) 259,205 p. TeksTi: Juha Raunio Tarkkana kuin porkkana: Lempo-Volley-pelaaja Joel Itänen nostaa aloitusta. Pohjoiseen matkasi usea puolikuntoinen pelimies. Syksy Alatalolla on kulunut Kuusamossa, ja arjen valmennustyötä ovat pyörittäneet Kari Nieminen ja Marko Laakso. Miki Parkkinen TAK (-04/68,54) 176 kg (81+95) 234,910 p. Kumpikaan ottelu ei ollut Lempo-Volleylta lentopallon ilosanomaa. Uudella ennätysyhteistuloksellaan 150 kiloa Tuominen oli korkea-asteopiskeilijoiden kilpailussa neljäs. Anna Tuominen LeKi (-93/66,64) 150 kg (68+82) 190,206 p.. Iiro Savolainen LeKi (-03/101,32) 169 kg (74+95) 186,507 p. Lempo-Volleylle ääritärkeän liberon Jyri Niemen pelaamiseen menneellä viikolla kärsitty tauti vaikutti niin ikään melkoisesti. Samalla Tuominen rikkoi SM-tulosrajan vuoden 2022 yleisen sarjan SMkilpailuihin. Kilpailujen aikana LeKin painonnostojaosto sai jälleen kerran tunnustusta laadukkaasta toiminnastaan. Naiset, korkea-aste Anette Kirkanen RoRe (-00/56,64) 169 kg N23SE (77 N23SE+92 N23SE) 237,176 p. Herwannan hauiskäännön Tamppi-Areenalla järjestämissä kisoissa miesten toisen asteen opiskelijoiden sarjassa Savolainen tempasi uudeksi ennätyksekseen 74 kiloa ja työnsi niin ikään ennätyksensä 95 kiloa. Lauantaina Lempo-Volley kohtasi Rovaniemellä Napapiirin Palloketut, joka oli ennen peliä sarjajumbona nollakerholaisena. Oulussa Sillanpää ei pelannut lainkaan. Klo 16 Hakkarin liikuntahalli Liput 8/6€, Tervetuloa! Otteluisäntänä Ideapark Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. Kuva: Kari Kautto Tuominen ja Savolainen nostivat opiskelijakisoissa ennätysiskussa Painonnostoliitto jakoi Lekille välinetukea Lempäälän Kisan Iiro Savolainen ja Anna Tuominen edustivat LeKin värejä opiskelijoiden painonnoston SMkilpailuissa. – Tulihan pelattua koko rahalla, monta todellista nitroerää. Miro Silanne TP (-05/94,26) 191 kg (85+106) 216,689 p. Lempo-Volleyn viikonlopun työnsankarin nimitys menee yleispelaajana ja hakkurina pelanneelle Joel Itäselle. Etenkin hyökkäyspelaaminen oli molemmissa kamppailuissa varsin nuhaista. klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€, Tervetuloa! Saaliina kolme sarjapistettä Lempo-Volleyn miehet uurastivat pohjoisessa täydet 10 erää Rankka ja dramaattinen Pohjois-Suomen kiertue tuotti Lempo-Volleyn miesjoukkueen pistepussiin kolme lisäpistettä lentopallon ykkössarjassa
Jauheliha-perunasosevuoka To 18.11. Soija-italianpata To 18.11. Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 17.11.2021 Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. Hilma Ma 22.11. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Tilaushinnat Hinnat sis. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 32 € 6 kk 56 € 12 kk 99 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Silja, Selja, Seela, Cecilia Ti 23.11. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Sitruunakala Pe 19.11. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. Mene osoitteeseen lvs.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Va sta uk se t en si le hd es sä !. Meksikolainen härkäpapukiusaus Pe 19.11. Siskonmakkarakeitto Ke 24.11. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Eino, Einari To 18.11. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Perustettu 1931 Ajankohtaista Nimipäivät vko 46-47 Ke 17.11. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Lihapullakastike Ke 24.11. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Liisa, Elisa, Eliisa, Elisabet, Elise, Liisi (Kansainvälinen miestenpäivä) La 20.11. Lihapyörykkäkastike Ti 23.11. Pinaattiohukaiset Ruokalista Vesilahti Ke 17.11. Lempi, Lemmikki, Sivi Ruokalista Lempäälä Ke 17.11. Hernekeitto Ma 22.11. Tenho, Jousia, Max Pe 19.11. Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Lue uutisia ja näköislehtiä Lempäälän-Vesilahden Sanomien sovelluksella (iOS ja Android) 3. Jätä jakelupalaute osoitteessa www.lvs.fi/jakelupalaute – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: lvs.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Juustoinen kalakeitto Ti 23.11. Jari, Jalmari (Lapsen oikeuksien päivä) Su 21.11. Kasvis-perunavuoka Jäikö lehti Jäikö lehti tulematta. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. tulematta. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Lohikeitto Ma 22.11. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Ismo Ke 24.11