1
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
?Asiakas on kunkku. sivut 16?17
EERO LEHTINEN
Seuraava lehti
ke 23.11.2016
LISÄJAKO
Lempäälässä
N:o 46
keskiviikko 16.11.2016
86. . vuosikerta
Irtonumero 3 euroa
Vainiola Ideaparkiin
Lempääläinen Visa Vainiola on Ideaparkin uusi
kauppakeskusjohtaja.
sivu 4
Luurin kanssa suunnistamaan
Anttilanvuoren MOBO-suunnistusrata ja
frisbeegolfrata avautuivat Vesilahdessa.
sivu 4?5
Haikailua estradille
Nurkkanäyttämön Kvartetti pitää otteessaan ja
on ajankohtainen.
sivu 12
Joulu ei tule jokaiselle
Lahjoituksella voi pelastaa vähävaraisen
henkilön, pariskunnan tai perheen joulun.
sivu 13
Drooni on joulun hitti
Lempääläinen Power- ja Expert-ketjujen vetäjä Mika Aro veikkaa,
että monesta pukinkontista löytyy tulevana jouluna drooni eli
kauko-ohjattava robottikopteri. Sivut 22?23
Yksinkertaisesti asiansa esittävää pidetään itseäänkin
vähän yksinkertaisena.
Olen usein toivonut, että olisin vaikkapa vain
5?10 prosenttia fiksumpi, viisaampi, että osaisin
erottaa kaiken moskan seasta sen, mikä on olennaista, tärkeää ja totta. Katsoja näkee saman, minkä Sorjonenkin,
mutta Sorjonen näkee sen merkityksen. Pitkä koeaika kuitenkin lisää työpaikan
vaihtoon liittyvää riskiä ja jäykistää
työmarkkinoita varsinkin silloin, kun
työttömiä on paljon. Kun aineistoa rikoksesta alkaa kertyä, Sorjonen nostaa sormen ohimolleen, kääntää katseensa
pään sisään ja analysoi aineiston. Formaatti on muutenkin tuttu: pomo on arvostelulle arka, virkansa puolesta pelkäävä, byrokraatti ja hankala . ?tätä mieltä
Kari Pusa
RAKENTAMISEN HINTAKUPLA
J
ulkisen rakentamisen hintakuplat
ovat viime vuosina paukkuneet rajusti.
Tuorein esimerkki on Länsimetro, jonka
kustannukset nousevat alkuperäisestä vajaasta 500 miljoonasta yli miljardiin euroon.
Hankkeen myöhästyminen ja kulujen raju
nousu johtivat toimitusjohtajan potkuihin.
Tapaus on kaikkea muuta kuin poikkeus.
Budjettien ylitys näyttää olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Tampereella on juhlittu rantatunnelin valmistumista aikataulussa. Partaveitsi
leikkaa kaiken ylimääräisen, asiaankuulumattoman
pois. Budjettien
paukkuminen reippaasti yli suunnitellun
on maan tapa.
Poimintoja
?kolumni
Ylitykset ovat käsittämättömän suuria.
Tavanomaisia syitä ylityksille ovat suunnitelmien muuttuminen, hankkeen viivästyminen ja alibudjetointi.
Näillä tienoilla suurimpia menossa ja tulossa olevia suuria julkisia hankkeita ovat
Vesilahden kirjasto sekä Lempäälän pysäköintitalo ja Lempäälä-talo.
Vesilahdessa kirjaston kokonaisbudjettia
korjattiin jo alkumetreillä ylöspäin urakkatarjousten kalleuden vuoksi.
Miten käy Lempäälässä . Helsinkiläinen rikospoliisi (siis se
Sorjonen) muuttaa Lappeenrantaan muka helpompien keissien (niin kuin nykyään pitää hienosti sanoa) pariin.
Eihän siinä tietenkään niin käy, meno on hurjempaa kuin Hesassa konsanaan. Olisin niin kuin Sorjonen,
että hiukan pysähtymällä ajattelemaan ymmärtäisin, mikä tässä nyt ei oikein täsmää ja miten se saadaan täsmäämään. Mikä siitä on totta, mikä merkityksellistä. sankaripoliisi rikkoo sääntöjä sen kun ehtii ja tulosta tulee.
Minut sarjaan koukutti Sorjosen työskentelymetodi. Mutta ei kun ei: niinpä teidän on
tyytyminen tällaisiin kolumneihin.. On niin kuin fiksumpaa. Hyvää palvelun laatua taas ei ole:
?kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, palvelemme teitä mahdollisimman pian ...?.
Wilhelm Occanialainen oli myös sitä mieltä, että
on turha käyttää useampia asioita siihen, mikä voidaan tehdä vähemmällä. Koeajalla
irtisanotulle ei irtisanomiskorvausta
makseta.
Taina Haahti, HS
Sorjosen partaveitsi
Ollaan katseltu ykköseltä ja YLE Areenasta suomalaista poliisisarjaa Sorjonen. Useimmat asiat ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia, liiankin yksinkertaisia. Tosielämässä me olemme kaiken aikaa informaatiotulvan
kohteena. Rantatunnelin alkuperäinen budjetti oli 120 miljoonaa euroa,
joka jo kohta nousi 140 miljoonaan euroon.
Tunneli maksoi lopulta 180 miljoonaa euroa.
Tampereen kaupunginvaltuuston hiljattain hyväksymän raitiotien budjetti nousi jo
lähtökuopissa 250 miljoonasta eurosta 283
miljoonaan euroon. Tutkittu viisaus on, että mitä useammin valhetta
toistetaan, sitä nopeammin sitä aletaan pitää totena.
Ei tarvitse kuin ajatella esimerkiksi USA:n presin-
dentinvaalikampanjaa.
Englantilaisen fransiskaanimunkin ja filosofin
Wilhelm Occanialaisen (noin 1285?1350) elämäntyöstä on jäänyt jälkipolville Occamin partaveitsi.
Siinä tarkastellaan yksinkertaisuutta. Siis säästäväisyyden periaate.
Mistä lienee syntynyt sellainen käsitys, että asiat
pitää esittää vaikeaselkoisesti, pitkän kaavan mukaan ja rönsyilevästi. Pienillä
?merkityksettömillä. Ruumiita tulee niin kuin muissakin
vastaavissa poliiisisarjoissa. Kaikkiaan 11-osaisessa sarjassa on viisi erilaista tarinaa. ?Jokin tässä ei nyt
täsmää.. Hallituksen tekemät heikennykset työttömyysturvaan
vahvistavat tätä vaikutusta, koska
irtisanomissuojan merkitys työntekijän
talouden turvana korostuu. eleillä, sanoilla voi olla ratkaiseva merkitys.
Kadehdittavaa on, miten joku (vaikkakin tässä
kuviteltu henkilö) osaa nähdä valtavan informaatiomäärän, hälyn joukosta sen olennaisen. Itäraja on sopivan
lähellä ja niin saadaan mukaan venäläistä rikollisuutta suomalaisten kanssa kimppaan. Yksinkertaisin selitys jollekin ilmiölle on todennäköisesti myös paras selitys.
?Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.. Kun aikanaan lasketaan
yhteen kokonaiskustannuksia, puhutaan
melkoisella varmuudella eri summasta.
Suomen Kuvalehti on koonnut esimerkkejä julkisten rakennushankkeiden hintojen
karkaamisesta viime vuosina. siitä voi tässä
vaiheessa esittää vain hyviä veikkauksia.
Tapio Eronen
Volkswagen on myöntänyt, että Au-
deissa on laite, jolla voi vääristää päästölukemia.
Automaattivaihteisten Audien ohjelmistot voivat testioloissa vääristää
päästötuloksia, Audin omistava Volkswagen-konserni myönsi sunnuntaina
saksalaislehti Süddeutsche Zeitungille.
Saksalaislehden haltuunsa saamien
asiakirjojen mukaan Audiin asennetut
ohjelmistot havaitsivat testitilanteen ja
muuttivat vaihdelaatikon toimintaa.
Vaihteita muun muassa vaihdettiin
tavallista tiheämpään.
Taloussanomat
Hallitus haluaa pidentää koeaikaa ja
auttaa siten työttömien työllistymistä
ja lisätä työelämän joustavuutta. Työilmapiiriä
parantaa parilla pykälällä jo se, jos pomo aamulla
töihin tullessaan sanoo huomenta, ei siinä laivaristeilyjä tarvita. Asioita ei tule monimutkaistaa tarpeettomasti. Pari jaksoa
vielä näkemättä. Valinta haiskahtaa tarkoituksenmukaiselta: näin saadaan sarjaa
eksoottisempana ja rohkeampana myytyä ulkomaille.
Eivät ne tapaukset nyt niin hirveän ihmeellisiä ja
erikoisia ole
3
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
LempäälänVesilahden
Sanomat
loppuvuoden
ilmestymisajat:
Neste Mantunkulmalla on nyt
ke 23.11.
Lisäjako
ke 30.11.
to 8.12.
ke 14.12.
SM
ke 21.2.
Joulutervehdykset
Avajaishulinat ke 16.11. KatjaKoo ja
Kotionnela ovat täynnä tarinoita, rouheutta,
lämpöä ja yksilöllisyyttä.
MUKANA YHTEISTYÖKUMPPANIMME
TAMPEREENTIE 21, 37500 LEMPÄÄLÄ
p. 050 533 4473, www.kotionnela.fi. klo 9.00 alkaen:
to 29.12.
||||||||||||||||||||||||||||||
OTA YHTEYTTÄ:
Ilmoitusasioissa
044 3477 405 tai
ilmoitukset@lvs.fi
Ke 100 ensimmäiselle kahvi ja voipulla
To 100 ensimmäiselle kahvi ja omenapiirakka
Pe 100 ensimmäiselle Ståhlbergin ohrarievä
Renkaiden
allevaihto 20 ?
Automaattivaihteiston
100%
öljynvaihto
Tuotteet jaetaan joka päivä klo 9 alkaen
ja tuotteita 1 / asiakas.
Kysy tarjous!
Toimitusasioissa
03 342 9000
toimitus@lvs.fi
Tilausasioissa
(osoitteenmuutokset,
tilauslaskut)
03 342 9000
tilaukset@lvs.fi
Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570
Lempäälä (Ideaparkia vastapäätä)
Palvelemme: ma-pe 8.00-17.00,
p. 03-375 0010
Ark. KLO 10 ALKAEN
KOTIONNELAN
AVAJAISTARJOUS
Muuttovalmiin
hirsitalon ostajalle
pihasauna
kaupan päälle!
Kysy lisää eduistasi:
Kalevi Palokangas
0400-180506
Mikko Riikola
050-5334473
Sisustusmyymälämme tarjoaa mausteisia
tuulahduksia Afrikan lämmöstä. 0400 114 233, www.oljypiste.fi
Viikon odotetuin päivä
KESKIVIIKKO
Paljon hyviä tarjouksia,
Tervetuloa!
Neste Lempäälä Mantunkulma
Erja ja Jani Seppälä
Puistokatu 2, puh. 6-21, la 8-21, su 9-21, www.mantunkulma.fi
TERVETULOA TUTUSTUMAAN
MEILLE KOTIONNELAAN!
AVAJAISET JA KAKKUKAHVIT LAUANTAINA 19.11
marraskuuta.
Ajoneuvoa kuljetti
1980-luvulla syntynyt mies,
jonka seulonta-alcometerkoe antoi aihetta suorittaa
tarkkuusalkometrikoe poliisilaitoksella.
Kokeen tulos ylitti suurimman sallitun ja tapahtunutta tutkitaan rattijuopumuksena.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Keskiviikko 16.11.2016
Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 03 342 9000
Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi
Suunnistuskartta men
MOBO ja frisbeegolfrata
kannustavat omaehtoiseen
liikuntaan Anttilanvuorella
Lähiliikuntapaikkoja nousee
Vesilahteen kuin sieniä
sateella. On tärkeää saada
uutta ajattelua ja osaamista kohteen kehittämiseen,
sanoo Ideaparkin hallituksen puheenjohtaja Tuomas
Henttula.
Lempääläisellä Vainiolalla
on laaja ja pitkä kokemus
vähittäiskaupan ja kauppa-
keskusliiketoiminnan konseptien kehittämisessä ja
johtamisessa. Maastossa on
rastipisteitä ja rasteilla
QR-koodi. Vainiola
aloittaa uudessa tehtävässään maanantaina 21. Syyskuussa aloitettuun
kauppakeskusjohtajan hakuprosessiin oli laaja kiinnostus. MOBO-suunnistus
on kiintorastien moderni versio. Tilannetta oli edeltänyt sanaharkka, minkä yhteydessä vanhempi mies oli
potkaissut nuorempaa ensin
jalkaan.
Vanhempi mies kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.
Huumekuljettaja määrättiin
ajokieltoon
Varhain sunnuntaiaamuna
13. Radassa on haastetta kaikille, mutta se
ei kuitenkaan ole liian
vaikea, kuvailee Sari
Juuti uutta rataa.
Pururadan käyttäjät,
suunnistajat ja frisbeegolfaajat mahtuvat Anttilanvuorelle hyvin ja
valaistustakin on lisätty,
mutta tiettyä varovaisuutta on silti noudatettava.
. Opastaulusta
löytyy QR-koodi, josta
avautuu sovelluksen latauslinkki.
Puolet 14 rastista löytyvät Anttilanvuoren
alueelta ja puolet maaston eteläpuolelta.
. Lähtökohta on
aloittelijan näkökulma,
Teppo Salmia toteaa.
Teppo Salmia otti
radan suunnittelussa
huomioon aloittelijan
näkökulman lisäksi
muut ulkoilijat sekä
frisbeegolfaajat. ja
johtajatehtäviä Tradekassa,
Bauhausissa, Cityconissa,
Keskossa ja Spondassa.
. Kartta ja
kompassi ovat kännykässä, kertoo radan
suunnittelija Teppo Salmia Tarpian Suunnasta.
Ilmaisen MOBOsovelluksen voi ladata
älypuhelimeen ja se
toimii iOS- Android- ja
Windows-käyttöjärjestelmissä. 4
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
?UUTISET
Visa Vainiola Ideaparkin
kauppakeskusjohtajaksi
Ideaparkin kauppakeskusjohtajaksi on valittu KTM
Visa Vainiola, 45. marraskuuta kello 2.20
pysäytettiin vt 3:lla Lempäälässä liikennetarkastukseen henkilöauto, jossa
poliisipartion huomion
kiinnitti kuljettajan epävarma ja mutkitteleva ajotapa.
Kuljettajaksi osoittautunutta
39-vuotiasta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja
huumausaineen käyttörikoksesta.
Puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti
osoitti positiivista tulosta
amfetamiinille.
Verikokeisiin kuljetettu
mies määrättiin ajokieltoon.
Poliisipartio pysäytti henkilöauton liikennetarkastusta
varten Valkeakoskentiellä
hieman klo 02 jälkeen perjantaina 4. Omaa sijaintia kartalla ei näy, vaan
karttaa pitää osata lukea,
Teppo Salmia kertoo.
Anttilanvuoren
MOBO-rata on Vesilahden ensimmäinen.
Lempäälässä MOBOsuunnistusta pääsee
kokeilemaan Kelhon
koululla ja Höytämössä.
Lempoisten koulun lähelle ja Hakkariin radat
ovat suunnitteilla. 12-väyläinen frisbeegolfrata
alkaa Anttilanvuoren
kodalta ja päättyy takaisin kodan läheisyyteen.
Radan on suunnitellut
Pasi Koivu Sari Juutin
avustuksella.
. Lisäksi
kuntorataa on kunnostettu ja valaistusta uusittu.
. Ensimmäiset radat tulivat
Suomeen noin kolme
vuotta sitten ja nyt ratoja on toista sataa.
MOBO-suunnistus halutaan pitää matalan
kynnyksen lajina, jota
pääsee kokeilemaan
helposti. Ideaparkista on kymmenen vuoden aikana kehittynyt monipuolinen ja
vetovoimainen kaupan ja
palveluiden keskittymä. Tuoreimpana
valmiiksi on saatu Kirkonkylään Anttilanvuoren alueelle MOBO-suunnistusrata ja
frisbeegolfrata. Niinpä maastot ovat melko helppokulkuisia ja esimerkiksi
ulkoilureittien lähistöllä. Etenkin heittäjien
on syytä katsoa ettei kukaan ole väylällä, muistuttaa Sari Juuti.
Latujen ollessa hiihtokunnossa laduilla ei
saa kävellä. Jo tur vallisuussyistä, koska osa väylistä menee vauhdikkaiden alamäkien
kohdalla.
Tessa Salmia kokeilee Teppo Salmian s
TEKSTI: Katariina Onnela
KUVAT: Katariina Onnela
Katso video!
MOBO-sovelluksessa näkyy
suunnistuskartta ja kompassi.. Reittien pituudet
ovat maltillisia ja myös
turvallisuus on tärkeää.
. Liki kahdenkymmenen vuoden kokemukseen kuuluu esimies. Jos kiertää koko radan järjestyksessä, se on
noin kolmen kilomet-
rin reitti. Tämä tarkoittaa myös, että frisbeegolfrata suljetaan
hiihtokaudeksi.
. Visan osaaminen
konseptien ja asiakaskokemuksen kehittämisestä
ja johtamisesta vakuutti
meidät. marraskuuta.
. marraskuuta kello 3.00
Lempäälän keskustassa sijaitsevalla pysäköintialueelta
tutkittavaksi pahoinpitelyn
ja lievän pahoinpitelyn.
Läheisestä baarista lähtenyt
40-vuotias mies oli lyönyt
62-vuotiasta miestä sillä
seurauksella, että tämä oli
kaatunut maahan ja lyönyt
päänsä. On
upea mahdollisuus päästä
kehittämään konseptia yhdessä innovatiivisen hallituksen ja omistajien kanssa.
Kohteessa on poikkeuksellisen paljon hyödynnettävissä
olevaa potentiaalia, sanoo
Lempäälän Ideaparkin uusi
kauppakeskusjohtaja Visa
Vainiola.
Kaksi miestä tappelussa
Lempäälässä
Poliisi kirjasi sunnuntaiyönä
13
Onnistuimme suunnittelemaan teräsrungon
sovitussa aikataulussa, joten
rungon valmistus saatiin
käyntiin Teräselementillä
nopeasti. Keskiviikko 16.11.2016
5
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
MISTÄ TULEE SANA...?
Lööppi =
Otsikkojulistetta tai -mainoslehteä merkitsevä
lööppi on lainaa ruotsin sanasta löpsedel, otsikkojuliste. 1900luvun alussa sanaa on alettu käyttää uudella
tavalla, lehden sisällön pääkohdat esittelemän
mainoslehtisen merkityksessä.
ni mobiiliin
Lempääläinen Teräselementti valmisti ja urakoi Fazerin vierailukeskuksen terärungon. Ammattitai-
toinen henkilöstömme on
hitsannut, pintakäsitellyt ja
asentanut kohteen vaativat
teräsrakenteet huolellisesti. Sitoutunut, asiakaslähtöinen sekä vastuullinen ja osaava suunnittelu
sekä projektinhoito ovat
Teraconin tavaramerkkejä
nyt ja tulevaisuudessa, kertoo Teraconin suunnittelujohtaja Pasi Koivisto.
Teräselementti toimitti
kohteeseen myös massiivialumiinisen Composer M
-julkisivujärjestelmän.
. Teräselementin konepaja valmisti monimuotoiset teräsrakenneosat
toteutusluokkaan EXC3,
joka johtui kohteen käyttötarkoituksesta. Haastavat teräsrakennemuodot,
esimerkiksi pyöreän keskuskehän toteutuksessa,
olivat tämän kohteen erikoisuuksia. Ruotsissa löpsedel on vanhastaan ollut
käytössä postiliikenteen terminä, jolloin se on
merkinnyt muistutus- tai valituskirjelmää. Fazerin vierailukeskus
on suklainen paikka vierailla koko perheen kanssa,
kertoo hymyilevä Teräselementti Oy:n toimitusjohtaja Ville Helenius.
SS-Teracon Oy ja Teräselementti Oy ovat olleet vuosien aikana mukana
useissa palkituissa kohteissa.
Palkintolautakunnan
jäseninä olivat arkkitehdit
Asko Jaaksi (puheenjohtaja vuoden 2015 voittajana), Aaro Artto ja Esko
Miettinen, RIL:n tekninen
johtaja Gunnar Åström,
Rakennuslehden päätoimittaja Veijo Käyhty sekä
Teräsrakenneyhdistyksen
edustaja johtaja Petteri
Steen SSAB:lta.. Lataa puhelimen akku täyteen.
. Lue ohjeet opastaulusta huolella.
Arkkitehtonisesti
upea, vaativaan teräs- ja lasirakenneosaamiseen tukeutuva Fazer Experience, Oy Karl Fazer Ab:n
vierailu- ja kokouskeskus
Vantaalta on palkittu Vuoden 2016 Teräsrakenteena.
Vuoden Teräsrakenteesta palkittiin Teräsrakennepalkinnolla tilaaja Fazer
Group Oy, arkkitehtisuunnittelusta vastannut Arkkitehtitoimisto K2S Oy,
rakennesuunnittelija SSTeracon Oy, projektinjohtourakoitsija SRV Rakennus Oy sekä teräsrungon
valmistanut ja urakoinut Teräselementti Oy.
Perheyhtiö Fazer täytti
tänä vuonna 125 vuotta ja
sen kunniaksi se on rakennuttanut uuden vierailu- ja
kokouskeskuksen Vantaan
Vaaralaan yhtiön muiden
tehdas- ja toimistoraken-
nuksien yhteyteen.
Vierailukeskus palvelee
ensimmäistä kertaa suurta
yleisöä avoimin ovin näyteikkunana yhtiön suklaa-,
makeis- ja leipomotuotteille.
Vierailukeskus (2800 m²)
sisältää kahvio-ravintolan
ja myymälän lisäksi tilat
näyttelyille, 220 hengen
auditorion sekä trooppisen
puutarhan.
Kokouskeskuksessa
(1700 m²) on neuvottelutilojen lisäksi pysäköintitiloja
Fazerin omaan käyttöön.
Teracon on vastannut
kohteen päärakenne- ja teräsrakennesuunnittelusta.
Betoni- ja teräsrakenteiden
tuotantosuunnitelmat ovat
myös sisältyneet Teraconin
suunnittelu-urakkaan.
. Vierailu- ja kokouskeskus valmistui Vantaalle.
Teräselementti
palkittiin Fazerin
uudisrakennuksista
"Suklainen paikka vierailla"
suunnittelemaa MOBO-rataa.
SARI JUUTIN VINKIT
MOBO-SUUNNISTAJALLE
. Vesisateella ei ole paras hetki kiertää MOBO-rataa.
Työuransa
Antti Koiranen on tehnyt
Tampereen yliopistossa.
Miehistä kulttuuria kekrin viettäjät kuulivat myös
Pentele-yhtyeen säestäessä
laulusolistiaan Henri Haapajokea. Lempäälä on
muistanut häntä aiemmin-
kin. Kalevalaisen
runomitan taitanutta Aavaa
pidettiin luonnonlyyrikkona
ja karjalaisten tuntojen tulkkina sotien jälkeen.
TEKSTI: Erkki Koivisto
KUVA: Erkki Koivisto. Naisvaltainen yhdistys arvosti lempääläismiesten kulttuurista aktiivisuutta
julkistamalla tilaisuudessa
valintansa vuoden väinämöiseksi.
Hän on kansankulttuuria monipuolisesti tunteva ja
toteuttava Antti Koiranen.
Lempäälässä Koiranen tunnetaan varsinkin pelimannina, mutta yhtä yleisesti ei ole
tiedossa, että hän on Suomen ja jopa koko Pohjolan
kansanmusiikkiharrastuksen
johtohahmoja. Pentele määrittelee
itsensä haja-asutusheviyhtyeeksi Nurmen kylästä.
Vuoden väinämöinen saa arvonsa merkiksi käsinvalmistetun patalakin. Lempäälän
kunnan tekninen lautakunta
hyväksyi tiistaina 8. Hänen rintaveistoksensa komeilee
Lempäälän kunnankirjaston
pääsisäänkäynnillä.
Aavankatu tulee Ryynikkään itä-länsi -suuntaisena
Liikekadun jatkeeksi radan
suuntaan. Tekninen
lautakunta hyväksyi katusuunnitelmaan myös välille
Aavankatu-Lemmonkatu
pyöräilyn sallivan jalkakäytävän toteuttamisen.
Aavankatu-nimi muistuttaa kirjailija Aleksanteri
Aavasta. Uusin saaja Antti Koiranen toinen oikealta, vieressä Siru-puoliso. marraskuuta uuden Aavankadun
katusuunnitelman.
Karjalaisten tuntojen tulkkina
pidetty Aleksanteri Aava hallitsi
kalevalaisen runomitan. Pekka Mäenpää (vas.), Reijo Fredriksson, Ilkka Mäkinen ja Heikki Hult.
Illan naispanokset saatiin nuoren Siina Järvensivun laulaessa ja tutkija Kati
Kallion kertoessa kekrin
olemuksesta. helmikuuta.
TEKSTI: Riitta Mäkinen
KUVA: Riitta Mäkinen
Aavalle nimikkokatu Lempäälän
keskustaan
Aavankatu yhdistää Puistokadun
Manttaalitiehen Ryynikässä
Lempäälän keskustan kehittäminen tuo
Lempäälän kuntakuvaan
ydinkeskustaan uusia kortteleita ja niiden väliin uutta
katuverkkoa. Yhdistyksen puheen-
johtaja on Kirsti Isotalo.
Kantele-esiintymisistään
tunnettu Lempäälän Helkanuoret on yhdistyksen
sisarjärjestö.
Yhdistyksen seuraava
yleisötapahtuma on Kalevalan päivän juhla 28. Aleksanteri Aava
on sakkolalaisynt yisen
Aleksanteri Kuparisen taiteilijanimi. 6
?uutiset
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.11.2016
Antti Koiranen
vuoden väinämöinen
Lempäälän Kalevalaiset vietti kekrijuhlaansa keskiviikkona 9.
marraskuuta kymmenennen
kerran. Muut juhlaan osallistuneet väinämöiset vas. Sen linjaus kulkee päiväkodin eteläpuolitse yhdistäen Puistokadun
Manttaalitiehen. Muinaisajoilta periytyvä kekri on kieh-
tovan monimuotoinen jo
nimiltään, saati tavoiltaan.
Halloween on samaa sukua,
lähtöisin kelttien syysperinteestä ja kiertänyt Amerikan
kautta takaisin Eurooppaan.
Lempäälän Kalevalaiset
ry on vuodesta 2003 toiminut, nyt 70 jäsenen kulttuuriyhdistys, jonka kattojärjestö on Kalevalaisten Naisten
liitto. Otto Pursiaisen vuonna 1961 veistämä taitelijan
rintaveistos sijaitsee kunnan
pääkirjaston sisäänkäynnin
yhteydessä.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Aleksanteri Aavalle valtionpalkinnon tuoneen runokokoelman Musta lintu -julkaisemisesta
Voit myös seurata Vesilahden Turpakäräjiä suorana
netistä lvs.fi. Keskustelua johtaa päätoimittaja Kari Pusa. Kahvitarjoilu.
ESKUSTA SDP KOKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOKe 2.11.
MAT PERUSSUOMALAISET
KESKUSTA
SDP KOKOOMUS
Keskusta
ja SDP
IHREÄT SITOUTUMATTOMAT PERUSSUOMALAISET KES16.11. Lähetä kysymyksesi etukäteen sähköpostitse
toimitus@lvs.fi tai tekstiviestillä 044 7557 207 (normaali tekstiviestimaksu)
Tule paikan päälle Kurkituvalle (Kesontie 2) seuraamaan keskustelua ja
kommentoimaan. SITOUTUMATTOMAT PEUSTA SDP KOKOOMUS Ke
VIHREÄT
Vihreät
USSUOMALAISETKokoomus
KESKUSTAjaSDP
KOKOOMUS VIHREÄT
Ke 30.11.
ITOUTUMATTOMAT PERUSSUOMALAISET
KESKUSTA SDP
Sitoutumattomat ja
OKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOMAT
KESKUSTA SDP
Perussuomalaiset
OKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOMAT PERUSSUOMAAISET KESKUSTA SDP KOKOOMUS VIHREÄT SITOUTUKatso edelliset
Turpakäräjät
www.lvs.fi/live. keskiviikko 16.11.2016
7
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
ESKUSTA SDP KOKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOAT PERUSSUOMALAISET KESKUSTA SDP KOKOOMUS
IHREÄT SITOUTUMATTOMAT PERUSSUOMALAISET KESUSTA SDP KOKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOMAT PEUSSUOMALAISET KESKUSTA SDP KOKOOMUS VIHREÄT
ITOUTUMATTOMAT PERUSSUOMALAISET KESKUSTA SDP
OKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOMAT KESKUSTA SDP
OKOOMUS VIHREÄT SITOUTUMATTOMAT PERUSSUOMAAISET KESKUSTA SDP KOKOOMUS VIHREÄT SITOUTUATTOMAT PERUSSUOMALAISET
Kuntavaalien 2017 Vesilahden Turpakäräjät
T
Ä
J
Ä
R
Ä
K
A
P
R
U
T
kolmena keskiviikkona klo 18-19.
Mikä hiertää
klo 18 Elämäni lasten
laulut -ilta Vanhassa pappilassa.
Eläkkeelle jäänyt lastenohjaaja
Ritva Koivisto, ent. Pappilan avoimet ovet ja
torstaikahvit klo 13-15 pappilassa.
To 24.11. Hänen luonaan
vierailevat olivat monesti
hyvin kosketettuja. Vapaa pääsy, kahvi- ja
mehutarjoilu.
Ma 21.11. Äijien Jäkäjäkä- ryhmä
klo 18 pappilassa.
Ti 22.11. Kässäkerho klo 18 pappilassa.
To 24.11. Uurnat . Vetäjänä Harri
Henttinen, 5 ?/henkilö.
To 17.11. Ideoidaan porukalla
mitä kaikkea vapaaehtoistyötä seurakunnassamme voidaan yhdessä
tehdä. Sääksjärven kerhotalossa
(Asuntotie 9)
Ti 22.11. Tervetuloa mukaan!
Ma 21.11. mennessä.
Lapset ja perheet:
Ma 21.11. klo 12 eläkeikäisten Lempoisten päiväpiiri srk-talossa.
Ke 23.11. klo 14 avoin raamattupiiri
Lempoisten srk-talossa, syyskauden viimeinen kerta.
Ma 21.11. klo 10 Raamattu ja rukouspiiri, Marja-Leena Salonen.
klo 18.30 Rukouksen ja yhteydenilta,
Harri Johansson. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Vihtori Leskelä, musiikki:
TeTu & co.
Ke 23.11. 03-3738023, 040- 8049108
Vesilahden seurakunnan nettisivut:
www.vesilahdenseurakunta.fi. Naistensauna klo 17.30
MUISTOKIVI OY
M. Kuljun Majakassa (Tampereentie 262).
Vauvakahvila Pikku Nuppu maanantaisin klo 14?15.30 Vanhassa
pappilassa (Rovastintie 3).
Ke 23.11. Tytär ja muut seurakuntalaiset kävivät häntä
katsomassa ja pitivät huolta
sen minkä pystyivät.
Hänen luonaan vieraillessa tuli vakuuttuneeksi siitä,
että hänellä oli ihan kaikki.
Hän huokui iloa ja kiitosta.
Varmasti hänellä huonojakin hetkiä oli, mutta kaiken
keskellä hän vaikutti hyvin
onnelliselta.
Hänellä oli Jeesus ja se
oli hänelle kaikki. Mäki tarinoi ja laulattaa
lapsen oikeuksien päivänä. 31.10.2016 Pirkkala
Sinä lähtit hiljaa, et kertonut minne.
Tähdeksi asetuit,
vai tuulenako kuiskaat pajupuussa,
vai olitko se häikäisevä aalto
jonka rannalla näin?
Vaan kun hiljaa kuuntelen,
sydämelläni kuuntelen
sinä sittenkin kerrot, teihin jäin.
Kiittäen ja kaivaten
Merja
Saija perheineen
Marjo
Reima ja Pasi perheineen
Petri ja Ehtel
Tiia ja Riku
Mirka ja Juha
Matias ja Milja
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme siunataan Vesilahden kirkon
kappelissa lauantaina 26.11.2016 klo 13.00.
Muistotilaisuutta vietämme läheisten kesken.
w w w. Liturgi ja saarna Ensio Partanen, kanttori Kaisa Naukkarinen.
Kirkkokahvit.
Su 20.11. Omaisuus, terveys,
läheiset . klo 12 Jumalanpalvelus,
Harri Johansson, betel kids lapsille.
Lempäälän srk
Ehtoollisjumalanpalvelukset eli
messut
Su 20.11. Mäki tarinoi
ja laulattaa, mukana Lempäälän
Lapsikuoro. Pietro e Paolo di Gropina
(Italia), Ilpo Laspas, urut ja Juha
Yli-Knuuttila, tenori. Arkut . klo 9.30 Lempäälän joulun
avaus: musiikkihetki Pyhän Birgitan
kirkossa.
Su 20.11. klo 10 messu Lempäälän
Pyhän Birgitan kirkossa. Ehtoollishartaushetki klo
14 Kurjenpolvessa, Soila ja Jaana.
Tilaisuuden jälkeen luovutetaan
Sanna Tiainen
HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT
Muut seurakunnat
Lempäälän Helluntaiseurakunta
Rypyntie 8 - www.betel.fi
pitkät hän vietti rukoillen
ja laulaen, seurustellen Jeesuksen kanssa. Vainajan kuljetukset
Ma 21.11. f i
www.lempaalanseurakunta.fi
Onneni on olla Herraa lähellä
Eräs ihminen on jäänyt
lähtemättömästi mieleeni.
Asuimme perheenä muutaman vuoden Etu-Aasiassa
ja siellä ollessamme meille
tutuksi tuli Hatice-täti. Tervetuloa!
Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima!
Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja
entisöinnit, suoraan paikalliselta
valmistajalta Lempäälästä.
lempääläläinen yritys
(Asuntotie 4).
Pe 18.11. klo 10 Aamuhetki Sanan
äärellä Sääksjärven Ehtoopirtisä
Vesilahden srk
Ke 16.11 .?Harrasta jumppaa Harrin kanssa. vapaaeh-
toistyötä kunkin omin lahjoin,
yhdessä ideoiden klo 18 alkaen
Pappilassa. klo 13 svenska klubben
Olkkarissa.
Ma 21.11. Hänellä oli
päivittäin monta tuntia aikaa rukoilla toisten ihmisten
puolesta. Mukana
Lempäälän Lapsikuoro. l v s . Isosten järjestämä ehtoollishartaus klo 19 kirkossa.
Ma 28.11. Vetäjänä Harri
Henttinen, 5 ?/henkilö.
ten srk-talossa ke 30.11. Pappilan avoimet ovet ja
torstaikahvit klo 13-15 pappilassa.
Pe 18.11. Perhekerho klo 9.30 ?
12.00 pappilassa.
To 24.11. Diakonia-avustaja: Helena Autti p.
050-3078146.
Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti
klo 9-15, ke klo 9-12 to 12-18 ,
perjantaisin suljettu TOISTAISEKSI. Händel-kuoro ja
Coro SS. Hän antaa sisällön elämään,mitä mikään
muu tässä maailmassa ei
voi antaa. Perustuu
tositarinaan sotilaasta, joka ei
suostunut luopumaan periaatteistaan edes sodassa. Päivät
Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki
To 17.11. klo 19 Nuortenilta.
Su 20.11. klo 18 isä?poika-parkki
Tervajärven leirikeskuksessa (Ketkantie 247).
Perhekerhot klo 10?12:
To 17.11. klo 17.30,
aiheena luottamus ja anteeksianto.
Ilm. Hakari
s. Tapaamiset myös vakuuttivat
entisestään, että Raamatun
lupaukset ovat totta jo tässä
elämässä. Hakkarin yrittäjätalon nuorisotilassa (Kaakisentie 1)
Pe 18.11. Ikäraja on 16,
mutta poikkeuksellisesti meidän
ryhmän mukana pääsevät myös
rippikouluikäiset huoltajan suostumuksella. klo 13 Lähetyspiiri, kahvit.
Pe 18.11. 040- 5112444. Tuomiosunnuntai . Mukavaa
yhdessäoloa ja puuhastelua.
Ma 21.11. klo 18.30 messu Hauralassa, Kivala-kodin kappelissa
(Hauralantie 48), Ensio Partanen,
Kaisa Naukkarinen.
Toimintaa:
Vapaamuotoinen rukoushetki Pyhän
Birgitan kirkossa arkisin klo 8?9.
Pe 18.11. Kristus, kaikkeuden
Herra. Vapaaehtoiset ovat
kutoneet sukat lahjoituslangoista.
Kiitos kaikille eri tavoin projektiin
osallistuneille.
Pe 18.11.-20.11. klo 18 Narvassa. (03) 289 5111, sp.
kirkkoherranvirasto.lempaala@
evl.fi.
Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9?12 sekä
ti klo 15?17, ke klo 9-12 puhelinpäivystys viraston numerossa.
www.lempaalanseurakunta.fi
www.facebook.com/lempaalanseurakunta
vapaaehtoistyo.fi/lempaala
Kahvila Olkkari (Tampereentie 4)
avoinna ma?pe klo 9?16.30, la klo
10?14.
Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie
2) kirkon takana. 040-8049109 (ma-ke) ja Tiina
Hiltunen p. Lämmin kiitos osanotosta.
Elämäni lasten laulut
-yhteislauluilta su 20.11. klo 17.30-18.30 Narvan liikuntasalissa. Partiomessu klo 10 kirkossa: Soila, Jaana, Partiokööri,
kirkkokahvit. Lähtö klo 13 kirkolta,
paluu viim. Kesken
jutustelun hän saattoi väliin
huudahtaa: ?Voi kun minä
pääsisin jo Taivaan kotiin
Jeesuksen luo!?
Psalmin kirjoittajan sanat: ?Minun onneni on olla
Herraa lähellä?, rupesivat
elämään uudella tavalla tädin luona vierailleilla. retki Tampereelle Plevnaan
katsomaan Mel Gibsonin toiseen
maailmansotaan sijoittuvaa Hacksaw Ridge -elokuvaa. Kaila
Kuivaspääntie 150
Lempäälä
p. Hatice-täti asui pienessä hyvin
vaatimattomassa huoneessa.
Sairaudet olivat vieneet häneltä näön ja liikuntakyvyn.
Sosiaaliturvan puuttumisen sekä oman ja läheisten
köyhyyden vuoksi hänellä ei
ollut mahdollisuutta hakeutua lääkäriin, ostaa lääkkeitä
tai saada apuvälineitä liikkumiseen. 8.9.1940
Sääksmäki
k. 3.5.1924 Virrat
k. Raamattu tutuksi -ilta to
24.11. 2.10.2016 Lempäälä
Tuli Taivaan enkeli vuoteesi luo
ja kuiskasi sulle hiljaa:
?Lähde kanssani
Taivaan Isän luo,
sinä ole jo kypsää viljaa.?
Oli muuttosi tyyni ja rauhainen,
kun lähdit luokse Jeesuksen.
Rakkaudella muistaen
Ritva ja Reijo
Timo perheineen
Tuija perheineen
Raija
Olavi
Riitta ja Kari
sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten saattamana. p. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkko.
To 24.11. Kuoroja johtaa
Debra Gomez-Tapio ja Sally Hamby.
Vapaa pääsy, ohjelma 10 ja 5 ?.
La 19.11. ne meiltä voidaan
ottaa pois, mutta Jeesus on
ja pysyy. klo 19 Ave Maria. klo 18 kotiseurat Kuosmasella (Harjutie 24), Kari ja Tuula
Missilä.
Pe 18.11. Avoinna ma klo
11?14, ke klo 11?18, pe klo 11?14
ja la klo 11?14.
Kuollut: Aino Lyydia Hakala 92 v ja
Kerttu Marjatta Turunen 70 v.
Kastettu: Elli Camilla Ruokonen,
Noora Aleksandra Ruokonen, Lore
Olavi Brandt, Leo Okko Nikolai Ojala
ja Jesse Vili Johannes Hietaranta.
pappilassa: ?Synttäriterveisiä ghanalaisesta keittiöstä!?
La 3.12. Messun jälkeen partiomyyjäiset srk-talossa.
Ma 21.11. klo 17.30. Maata näkyvissä-festarit, Soila ja Merja
Su 20.11. Vapaa pääsy.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
Hiljaisia hetkiä
Rakas äiti, mummu ja isomummu
Taimi Tuula
Tellervo
SOHLMAN
ent. klo 17 maahanmuuttajien
suomen kielen Kahvila Olkkarissa.
Ti 22.11. Aiheena
Pietarin kirjeet.
Pe 24.11. Lähetysilta Lempoisten srk-talossa, Terry Paul kertoo lasten elämästä Myanmarissa.
Su 20.11. 0400 838 486
www.muistokivikaila.fi
Diakonia:
Joka ti ja to klo 10?12 päivystys
Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa.
To 17.11. Musakuoro klo 14.30
srk-talossa.
Ke 23.11.?Harrasta jumppaa Harrin kanssa. klo 18
Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3).
Eläkkeelle jäänyt lastenohjaaja Ritva
Koivisto, ent. Perhekerho klo 9.30 ?
12.00 pappilassa.
To 17.11. 03-542 1172,
0400-556 423, kotiin 03-542 1807
Kirkkoherranvirasto avoinna ma?pe
klo 9?12, ma, ke ja to klo 13?15,
ti klo 13?17, p. Nurminen
s. Lempoisten srk-talossa,
Nurmen rukoushuoneessa ja Säijän
monitoimitalossa
Ma 21.11. klo 14 Lempoisten lähetyspiiri srk-talossa.
Ti 22.11. Varttuneemman väen kuoro klo 12 srk-talossa.
Ke 23.11. Perhekerho klo 9.30 ?
12.00 Narvan kyläkirkossa.
Pe 25.11. Jeesus on lupauksensa mukaan kanssamme
joka päivä ja joka hetki
(Matt.28:20).
. klo 17, hinta 10 ?.
Ilmoittautumiset Soilalle.
Avioliittoon vihitty: Jarmo Kalevi
Jokinen ja Sanna-Maarit Hannele
Jokinen , molemmat Messukylän
seurakunnasta.
Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki
p. klo 17.30-18.30 Narvan liikuntasalissa. Neitsyt Maria -lauluja renessanssista
romantiikkaan -konsertti Pyhän
Birgitan kirkossa. Puuroa myös mukaan.
Leivonnaisia, käsitöitä ja arpajaiset.
Tänä vuonna adventtipuuro on lähetysmyyjäisten tilalla.
Parisuhteen palikat -ilta Lempois-
Anna hyvän kiertää -projektin villasukat Vesilahden terveyskeskuksen
eri osastoille. 8
?seurakunta
Rakkaamme
Aino Lyydia
HAKALA
o.s. klo 18.30 Rukouksen majatalo Olkkarissa.
Lähetyksen adventtipuuro la 26.11.
klo 12?14 Lempoisten srk-talossa.
Ohraryyni- ja riisipuuroa rusinasopan kera (2,50 ?/ annos), kahvi +
pulla ( 2 ?). Perhekerho klo 9.30 ?
12.00 Narvan kyläkirkossa.
Pe 18.11. klo 13 Hervannan diakoniapiiri Niemisellä (Kurkilahdentie
9), Oikarinen.
Nuorten menot verkossa:
www.facebook.com/hopelempaala
www.facebook.com/riparilempaala
Varhaisnuorisotyö:
www.varkkari.fi
HAUTAKIVET
Lisänimien
kaiverrukset
TOIJALAN KIVIVEISTÄMÖ OY
Puh. Topi klo 12 srk-talossa,
vieraana Inka Valtamo. klo 18 Miestenilta, Sanaa,
rukousta ja yhteyttä.
Ke 23.11. lastenhoitoon kirkkoherranvirastoon pe 25.11. Lahjapaja
KAUPPAKIRJAT . 0400-831 790
siivousninajamarita@gmail.com
Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä
Ajanvaraus
ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19
TV-palvelut
-myös lauantaisin-
Eläinpalvelut
Lempäälän
Pieneläinklinikka
Ratatie 8
Lempäälä
050-4666666
Tilitoimistot
Hene Oy
LUONTAISHOIDOT
HOITAVA HENGITYS -OHJAUS
. 0400 490 379
KESKIVIIKKO
. Likakaivojen ja muiden
päivysty
s
kaivojen tyhjennykset
0400 232
640
. 9
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
PALVELUN PAIKAT
Asunnonmyyntiaikeita?
Asunnonmyyntiaikeita?
Soittakaa, niin tavataan,
Asiointipalvelut
Soittakaa,
tavataan,
matkahan niin
ei ole
pitkä...
matkahan ei ole pitkä...
Päivi Nyström 050 466 6666
Kiinteistönvälitys
Päivi
Nyström
050 466 6666
Laillistettu
kiinteistönvälittäjä
Hammashoitolat
Laillistettu kiinteistönvälittäjä
IIoista asuntokauppaa!
KIINTEISTÖNVÄLITYS . 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi
LAURILAN BETONI
eläinlääkäri Katariina Hilden
Sähkötie 2 A 1
37500 Lempäälä
Puh. 03 3753 533 . Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
. Huvia. 040 769 0032
www.kanavantilipalvelu.fi
Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset,
huollot ja asennukset.
0500-512 501, 03-375 1953
Tampereentie 20, Lempäälä
Rakentaminen ja remontointi
- Rakennus- ja remontointityöt
- Vedeneristysserti?kaatti
PERTIN REMONTTIAPU
Lempäälä
044-357 6373
Kaikki remontit 20
vuoden kokemuksella.
Kotitalousvähennys ok.
J.VAKKALA
0400-949 648
50-paikkaisilla linja-autoilla
rennosti ja edullisesti
Poltinhuollot
Henri Lautjärvi, 040 5547762, hene@hene.fi
Sähköpalvelut
hoitoraide.fi
0440703099
Kirjanpitopalvelut
KOIRATRIMMAUSTA
040-833 9796
. 040-6700946 www.kuutamolinna.?
Kulju, puh. Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
p. ARVIOT ym.
HUOM.
Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa
Vuoden 2012
kiinteistönvälittäjä
Esko Vesasto LKV
0400 630 440
Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ
Puh. (03) 375 3477
Puhelin 03-2255 001
Tampereentie 10,
Lempäälän keskustassa
HUOM.
Tätä
logoa käytetään
ilman osoitetta
Perinteinen
palveleva
tilitoimisto
Kanavatie 18 A 1, Lempäälä
p. (03) 375 2300
Tervetuloa
palveltavaksi
HENKILÖKOHTAISESTI!
Tampereentie 490,
33880 Lempäälä
Jari Jär ventausta
Lempäälä
0400 834 888
www.vanhakanto.com
Kaivutyöt
Kannonjyrsintä
KALLIOMURSKEITA
Useita eri kokoja edullisesti.
Myös seulottuja sepeleitä
ja täytemaata.
VESILAHDEN KALLIOMURSKE
p. Kaikki rodut
. Koulutettu
trimmaaja
Kauneus ja terveys
Räätälöin taloushallintosi/ kirjanpitosi
juuri Sinun tarpeitasi varten
Taloustaito Terttu Ky
Rajasilta 1, 33880 Lempäälä
puh 03 367 1747, 0400 883 024
toimisto@taloustaitoterttu.fi
www.taloustaitoterttu.fi
Hieronta, jäsenkorjaus,
lymfahoito, Kajavanterapia,
paksusuolen vesipesu
Kuntohoitola M. 0400 287 290
Hyötyä. Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset
w w w . www.vesasto.fi
Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. Sisältöä elämään.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat ilmestyy joka
Auktorisoitu tilitoimisto
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
yli
25v.
Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005
www.pirkanmaanfinanssi.fi
1989
Vesi, viemärit ja LVI
Maanrakennusta
Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita
Puh. 0400 335 443
Joustavasti
asiakkaan luona.
Myös iltaisin
ja viikonloppuisin.
Ilmainen
puhelinneuvonta.
Tampereentie 4 (2.krs) 37500 Lempäälä
puhelin (03)3750113, 0443212768
info@lhla.fi | www.lhla.fi (nettiajanvaraus)
Hammaslääkärit: Sinikka Levonmaa, Sanna Maijala,
Kristiina Mäki (oikomishoidon erikoishammaslääkäri),
Iiro Niskanen, Klaus Niskanen, Soile Peltoniemi-Niskanen ja
Heidi Virtanen. 03-546 4343
Marko 0400-169 380
www.sorakuljetus.net
Tampereentie 22, 37500 Lempäälä www.lempaalanfysiocenter.fi
Lempäälän
Kaivin ja Kuljetus Oy
Kalliomurskeet ja sepelit,
Maankaivuut ja kuljetukset.
Puh. f i
REMONTTI- JA
LVI-PALVELU
JUHA LEINO
HOVINTIE 6
37470 VESILAHTI
040-513 2368
03-373 8316, 0400-742 254
Maanrakennusta
Vesi, viemärit ja LVI
Maanrakennus
Seppo Formisto Oy
0400 635 854
seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi
www.maanrakennus-sf.fi
www.lvipirkka.fi
Putkiliike
P. PERUKIRJAT . NUORA OY
Tampereentie 214
37560 Lempäälä
puh. Kauppakirjat . 010 548 8130. 040-588 1425 tai 03-375 3104
Himminpolku 1 c/2, 37500 Lempäälä
FI
Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI
Puh. 040-583 8422
raija.marttila@
kirjanpitopalvelu.eu
www.kirjanpitopalvelu.eu
ilmoitukset@lvs.fi
Fysikaalista hoitoa
Halkivaha puh. OSITUS- ja JAKOKIRJAT . TESTAMENTIT . p 03 375 0258
Puh. 010 4205561
www.hakala-yhtiot.com
Tervetuloa myymään ja
tekemään löytöjä!
Tampereentie 414 33880 Lempäälä
Puh. 17
Sirvalahdentie 2 A,
Lempäälä. 010 219 3800
Kauneus ja terveys
AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN
TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090
www.liikenneopisto.com
PARTURI?
KAMPAAMO
MA . kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
??
aina onnistuu, kun soitat!
www.kiinteistokulma.fi
Tilausajot
Betonit
PARHAAT BETONIT
Päivi Nyström
Tampereentie 23, 37500 Lempäälä
www.kiinteistokulma
laillistettu
Tampereentie
23,
37500
Lempäälä
Tampereentie 23, Lempäälä kiinteistönvälittäjä www.kiinteistokulma
YRITTÄJÄ!
p. Soita
tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään.
PERUNKIRJAT
. Viemäreiden avaukset
24H
. PE 9 . Suuhygienisti Pasi Ahveninen.
Nukutushammashoito yhdessä Aiderix Oy:n kanssa.
Juhlapalveluita
Kirpputorit
Autopalvelut
KIRPPUTORI
Meiltä saat tuotteet tuoreemmat,
juhliin herkut maistuvimmat
HAKALA YHTIÖT
KUUTAMOLINNA
Uusi kirppis Sääksjärvellä!
AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE
Vanattarantie 80, Lempäälä
p. k a i v o p u m p p u . LAINE
Terveyshoitola LEENA
Laine 050-592 6916 - Leena 044-5832334
Siivouspalvelut
Lakalaivankatu 8, TRE
Puh. 03 212 9477
Asentajat Lempääläläisiä
SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN!
Kysy rohkeasti tarjous!
Muista kotitalousvähennys.
SIIVOUS NINA JA MARITA OY
p
Itse jään vielä
kaipaamaan kylpylähotellia
keskustan näkymiä täydentämään alueen reunamille.
Toivon sekä nykyisten,
että tulevien päättäjien sitoutuvan siihen, että nyt
aloitettu kehitys saadaan
onnistuneesti toteutettua,
eikä pilata hetken mielijohteilla hyvää kokonaisuutta.
Mitä saamme me
kuntalaiset vastineeksi hulevesimaksusta, vedestä, joka on
maailman alusta asti
satanut metsään tontillemme niin kuin se
nytkin sataa.
S aataisiinkohan
esim. 2
h pysäköintikiekko merkillä.
Se on pieni haitta siitä, että
uudessa keskustassa on asiointi mukavaa ja joustavaa.
Siitä hyödymme me kaikki.
Uudesta keskustasta on
tulossa erittäin viihtyisä
kokonaisuus. katuvalot, pyö-
rätie, jalkakäytävät
alueille, jossa niitä ei
ole eikä myöskään
hulevesien keräystä.
Näin kiittelee yksi
kaava-alueen metsässä asuva pappa, ulosottokelpoisen laskun
maksaja kuntavaaleja
odotellessa!
Kari Peltonen
Yrittäjä Lempäälästä
SD-valtuustoryhmä maakunta- ja sote-uudistuksesta
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä toteaa, että
maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua on Sipilän
hallituksen toimesta tehty
puolitoista vuotta; ei siis laajana ja kaikkien puolueiden
yhteisenä parlamentaarisena
valmistelutyönä.
Parlamentaarisuudella
olisi varmistettu yhtenäinen,
sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen kannalta,
pitkäjänteinen valmistelu
yli eduskuntavaalikausien.
Valmistelutyössä on nyt
näkynyt muutamien pitkäaikaisten poliittisten tavoitteiden intohimoinen
toteuttamisen tarve eli uuden maakuntahallinnon perustaminen sekä sosiaali- ja
terveyspalveluiden yksityistäminen ja yhtiöittäminen.
Va l t u u s t o r y h m ä m m e
mielestä julkista palvelu-
tuotantoa ei pidä ideologisista lähtökohdista pakkoyhtiöittää eikä sitä edellytä
myöskään Euroopan Unionin lainsäädäntö. Sinne saadaan
uusia asuntoja, uusia yrityksiä ja monien kaipaama tori,
josta voi muodostua kaikenikäisten kuntalaisten tapaamispaikka, olohuone. Pakkoyhtiöittäminen on ainoastaan
Sipilän hallituksen oma arvovalinta.
Lempäälän kunnan nykyinen sosiaali- ja terveystoimi yhteistyökumppaneineen
pystyy tälläkin hetkellä tuot-
tamaan laadukkaat palvelut
lähellä asiakasta. Sellainen tulee olemaan myös
suunniteltu uusi pääkirjasto.
Lisäksi suunnitelmassa on
huomioitu hyvin viheralueita oikeille paikoille, jotta
keskusta on puutarhamainen.
Suunnitelman toteuduttua, meillä ei rautatie enää
häiritsevästi halkaise kes-
Kuntapäättäjille
?kiitos?
kustaa, vaan se on yhtenä
osana toteuttamassa julkista liikennettä. eri toimijoiden välillä,
vaan asiakas saa laadukasta palvelua. Muistettava kuitenkin on, että omassakin toiminnassa on tehtävä jatkuvaa kehittämistä,
kuten on tehtykin.
Yksityisten yhtiöiden ja
kolmannen sektorin tulee
edelleen olla niitä yhteistyökumppaneita, jotka tukevat ja täydentävät julkisesti
järjestettyjä ja tuotettuja
sosiaali- ja terveyspalveluja.
Kolmannen sektor in
kaikki toimijat eivät toiminnassaan tavoittele voitonjakoa jäsenilleen, mistä
Lempäälän Ehtookoto on
hyvä esimerkki. 10
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.11.2016
Lukijan mielipide
Lempäälään viihtyisä keskusta
Lempäälään on tehty kokonaisvaltainen suunnitelma
keskustan uudistamiseksi.
On erittäin hyvä, että kokonaissuunnitelma tehdään
kerralla, vaikka kaikkea
ei heti rakennettaisikaan.
Pienin askelin tehtävillä
muutoksilla ei saada hyvää
lopputulosta. Tämä yhdessä pysäköinnin valvonnan
kanssa estää pitkä-aikaispysäköintiä yrityksissä asioiville tarkoitetuilla paikoilla.
On hyvä, että yritysten asiakkaille varatuilla paikoilla
saadaan vaihtuvuutta esim. Yksittäisiä
hyviä ratkaisuja se varmasti
saisi aikaan mutta siitä tulee
helposti ?tilkkutäkki?, joka ei
tyydytä toimivaa keskustaa
odottavia kuntalaisia.
On hyvä että keskustaan tulee lisää liiketiloja,
ja pysäköintihallista tehty
päätös edesauttaa merkittävästi keskustassa asioivien
pysäköintiä. Asukkaiden ja
palveluiden käyttäjien osallistumismahdollisuuksia on
vahvistettava.
Kari Virtanen
Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Juttu
Juttu
Kirjoittaja. Näillä järjestöillä tulee olla toimintamahdollisuudet myös tulevina vuosina.
Tulevaisuuden sosiaalija terveyspalveluja suunniteltaessa on asiakas aina
pidettävä keskiössä niin,
että häntä ei ?pompotella
Aika
aikaansa kutakin. Uutta on rakennettava, koska väkiluvun kasvu on
edelleen useita satoja vuodessa. Jospa sitä kautta nousisi uusia ehdokkaita ja päättäjiä. Nimekkäitä luopujia löytyy
ainakin kokoomuksen, kristillisten, vihreitten, perussuomalaisten ja keskustan ryhmistä. Päätöksenteon keskittyneisyys rassaa. Kasvukunnassa merkittävimmät asiat ovat poikkeuksetta suurien investointien tekemiseen liittyviä. Tosin aikaa mielenmuutoksiin on. 2020 on siis edessään uudet
haasteet.
Juha Raunio
Ideaparkin
Tokmannin
MUUTTO
MYYNTI
KAIKKI
PUKEUTUMISEN
TUOTTEET, TALOUSJA SISUSTUSTAVARAT
-50%
KAIKKI TYÖKALUT,
VAPAA-AIKA-,
PUUTARHATUOTTEET
JA KODINTEKNIIKKA
-40%
KAIKKI LANGAT
ELINTARVIKKEET,
TEKNOKEMIAN- JA
LEMMIKKITUOTTEET
-20%
Alennus ei koske makeisia.
Uusi myymälä avataan
joulukuussa. Asioihin vaikuttamismahdollisuudet ovat liian pienet.
Tässä muutamia kommentteja sellaisilta lempääläisiltä nykyvaltuutetuilta, jotka ovat tehneet päätöksen olla asettumatta ensi huhtikuun
vaaleissa ehdolle tai ainakin harkitsevat luopumista ehdokkuudesta vakavasti. Vaalien ennakkoäänestys alkaa 29. Kandidaattien löytäminen
listoille ei ole lainkaan helppo rasti. Sosiaalisessa mediassa aika ajoin
puidaan kovinkin sanoin lempääläistä päätöksentekoa. Tervetuloa!
LEMPÄÄLÄ Ideapark ma?la 9?20 su 12?18. Facebookin "lempääläiset"-sivustolla moni henkilö käy jo nyt ilmiselvää vaalikampanjaa välistä aika
kärkevilläkin mielipiteillään. Kuuleman mukaan monesti luottamushenkilölle jää kuitenkin
mieleen olo, ettei pysty vaikuttamaan tehtyihin päätöksiin tarpeeksi.
Enemmistödemokratiassa asioista päätetään joskus yksimielisesti tai
hyvin usein myös äänestämällä, ja silloin hävinnyt puoli joutuu tyytymään
enemmistön kantaan. Kyselykierros puolueiden parissa kertoo karusti, että käytännössä
jokaisessa puolueessa on luopujia, joissain vähemmän, joissain enemmän.
Maku on, että Lempäälä saa rajusti uusiutuneen kunnanvaltuuston ensi
keväänä.
Kunnallisvaalit pidetään poikkkeuksellisesti keväällä, kun aiemmin
vaaliajankohta on ollut syksy. Esimerkiksi koulut ja päivähoitopaikat
käyvät vääjäämättä pieniksi.
Seuraavan vaalikauden aikana toimeenpannaan Suomessa historiallinen uudistus, joka kantaa nimeä "sote-uudistus". Käytännössä päätökset ovat aina kompromisseja.
Pitkän sekä hankalankin päättämistien varrella on kuitenkin paljon paikkoja, jolloin mielipiteensä saa esiintuotua.
Lempäälän valtuusto on kuluvalla valtuustokaudella 2013 . Moni pitkän linjan
kuntapoliitikko on aatteensa uskollinen ratsu ja lähtee empimisestä huolimatta vaaleihin mukaan.
Ehdokasrekrytointi on kovassa vauhdissa. huhtikuuta
ja kuukautta aiemmin ovat ehdokaslistat oltava lopullisessa kuosissaan.
Mutu-tuntumalla jopa kolmannes, ellei peräti enemmän, nykyisistä
43 valtuutetusta on poissa ehdokaslistoilta. 16 tehnyt
paljon isoja päätöksiä. Siihen kytkeytyy malli
maakuntahallinnosta eli tulevaisuudessa maakunnat vastaavat sosiaali- ja
terveyspuolen järjestämisestä. Tällä valtuustokaudella esimerkiksi terveyskeskuksen remontti saatettiin loppuun, on tehty
päätös uudesta lukiosta ja kolmannesta keskusta-alueelle sijoittuvasta
yläkoulusta, Lempäälän keskustan uudistamishankekin on nytkynyt
eteenpäin. Puolen vuoden päästä nähdään, onko some
tehokkain kanava päästä kuntapäättäjäksi.
Työ valtuustossa, lautakunnissa ja etenkin kunnanhallituksessa on aikaa
vievää hommaa, varsinkin kun asioihin on pyrittävä huolella paneutumaan. Varsinainen vaalipäivä on 9. Motivaatio kateissa. huhtikuuta. Kunnille jäisi sen jälkeen harteilleen muun
muassa koulutus, tekninen puoli ja vapaa-aikapuoli.
Kokenut vasemmistopoliitikko arveli, että esimerkiksi Lempäälässä
soten osuus haukkaa 20,5:n veroprosentista noin 12 tai jopa 13 prosenttia.
Jäljelle jäisi siis noin seitsemän prosentin kuntavero, joilla edellä mainitut
palvelut jatkossa katetaan.
Uusilla kunnanvaltuutetuilla mallia 2017 . Keskiviikko 16.11.2016
11
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää.
Kolumni
Lempäälään luvassa rajusti
uudistunut kunnanvaltuusto
Aikapula. Kaikki mainitut ovat asioita, joihin kuluu mieluummin kymmeniä miljoonia kuin miljoonia euroja.
Eräs pitkän linjan valtuutettu totesikin osuvasti, että Lempäälän tapainen kunta pärjäisi vallan mainiosti, mikäli jatkuvasti ei olisi edessä isoja
ja kalliita investointeja. maaliskuuta ja päättyy 4
Aika viisasta vai mitä?
. Reunassa istuu harmaahapsinen mies kirja kädessään,
ja keskimmäisellä tuolilla
nutturapäinen rouva elehtii
musiikin tahtiin kuulokkeet
korvillaan. Näytelmä kertoo neljästä ikääntyneestä oopperalaulajasta,
jotka ovat päätyneet samaan
vanhainkotiin. Valitsin näytelmän tekstin, tilan ja näyttelijöiden
ehdoilla. Ja samalla
160 000 tonnia sekajätettä vuodessa pois
luonnon harteilta. Pian näyttämölle köpöttelee kävelykeppiin
nojaava mies, joka on valmiina nipistelemään naisten
takamuksia.
Ronald Harwoodin käsikirjoittama Kvartetti sopii
tunnelmaltaan oivallisesti
Lempäälän yli 100-vuotiaaseen työväentaloon. 12
?taiteellista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
TEKSTI: Ida Nieminen
KUVA: Ida Nieminen
Raivoa valon
sammumista vastaan
Nurkkanäyttämön Kvartetti-näytelmässä unohdetaan itsesääli ja haikaillaan vielä kerran estradille
Salin hämärässä kajahtaa mahtipontinen oopperamusiikki.
Lavalle on aseteltu kolme
vanhaa nojatuolia. Ihmissuhdedraamoilta ei vältytä, kun
haudatut sydänsurut nostetaan pöydälle.
Oopperatähdet äityvät
muistelemaan suurten tunteiden sävyttämiä elämiään.
He pohtivat, ovatko edelleen
samoja ihmisiä, vaikka ruumis ja muisti reistailevat.
päivät kuluvat nojatuolissa
istuskellen ja kaikki saavat
toteuttaa itseään.
Näy t e l m ä s s ä t u n t u u
erityisen ajankohtaiselta
keskustelu asukkaiden seksuaalisista suuntautumisista. Esiintyjiltä
vaaditaan paljon, koska he
ovat lavalla lähes tauotta ja
suoltavat jatkuvaa dialogia.
Näyttelijöiden läsnäolo on
käsin kosketeltavaa.
Kvar tetin esit yksiä
on ennen joulua jäljellä kuusi. Loppiaisen aikaan näytökset siirtyvät
Vaihmalan hoviin, jossa
oopperadiivat palaavat näyttämölle vielä neljä kertaa.
Ohjaaja Teemu Lehtilä (toinen vasemmalta) on nauttinut Nurkkanäyttämön Jukka Saarelan (vasemmalla), Heikki Kujanpään, Sanna Lehtosen ja Sirpa Kauppilan (keskellä) ohjaamisesta.
PUSSILLINEN PELKKÄÄ
Roskat palaa HyötyEnergiana. Olisi hienoa, jos
ammattiteatterin tekeminen sujuisi yhtä mutkattomasti kuin tämän esityksen
tekeminen, Lehtilä kertoo.
Lehtilä on onnistunut
ohjauksessaan mainiosti.
Nurkkanäyttämön näyttelijät pitävät yleisön tiukasti otteessaan. Julkisuudessa on ollut
viime vuosina keskustelua
siitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt pitäisi
huomioida vanhustenhuollossa.
Nurkkanäyttämön uusin
tuotos käsittelee ystävyyden ja rakkauden lisäksi
vanhainkotielämän stereotypioita. Ikkunasta
avautuu vehreä maisema,
Kvartetti on Lempäälässä
asuvan näyttelijän Teemu
L ehtilän ensimmäinen
kokoillan ohjaus. Hän on
ohjannut yhden aiemman
teoksen Nurkkanäyttämölle. Määräaikainen sopimus
kaikkialle Suomeen
Tarjous voimassa 28.11.2016 asti.
HyötyEnergia-sähkösopimuksen teet helpoiten osoitteessa
sahkolaitos.fi tai rimpauttamalla asiakaspalveluumme p. Pirkanmaalaisella ja
Jyväskylän seudun
sekajätteellä
tuotettua sähköä
Hyödynnä roskasi
HyötyEnergia-sähkösopimuksena.
. Tuotettu Tammervoiman
hyötyvoimalaitoksessa
Tampereella
Hinnat nyt vain:
energiamaksu 4,79 snt / kWh
perusmaksu 1,98 e / kk
. Suomessa suuren suosion
saavuttaneen Kvartetin parissa on työskennelty Lempäälässä keväästä saakka.
. Johtajaa kutsutaan
Il Duceksi, ja lääkäreiden
ammattitaidottomuutta sadatellaan tasaisin väliajoin.
Leivän päälle ei saa marmeladia, joten sitä pitää syödä
salavihkaisesti suoraan purkista.
Toisaalta Kvartetin palvelutalo vaikuttaa suorastaan idylliseltä. 020 630 3000 (pvm/mpm).
Jos olet Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistaja, saat Bonusta sähkölaskusi
sähkön myynnin osuudesta jopa 5%.. Menneisyyttään muistelevat älykäs Reginals (Heikki Kujanpää),
hupsu Cecily (Sanna Lehtonen), kujeileva Wilfred
(Jukka Saarela) ja kaikkein
diivojen kuningatar Jean
(Sirpa Kauppila).
Laulajat alkavat suunnitella entisaikojen kunniaksi
jäähyväisesitystä
Keräysaika
18.11.?11.12.
. Kaikki avun saaneet
olivat vähävaraisia.
Lahjoituksia seurakunnalle tulee yksityisten ihmisten
lisäksi esimerkiksi terveyskeskukselta, Himminkodosta ja yrityksiltä.
Lahjoituksiksi toivotaan
erityisesti ruokatavaraa ja
hygieniatarvikkeita.
. Vaikka saisimme sata purkkia luumusosetta, se menee kyllä.
Lapsille voi tuoda lahjaksi annettavia leluja, ja näin
joulun aikaan toive on, että
ne olisivat uusia. muistia
Nyt joulukortit Multimediakamera
ajoissa matkaan!
Tarjous vain la 19.11.!
JOULUKORTIT
S750digikuvasta
89,- (179,-)
omasta
S1000riippumatta
119,- (229,-)
määrästä
S1050
VAIN
0,65 ?129,/KPL! (249,-)
NV3
159,- (339,-)
Hinta
sis. LCD kosketusnäyttö
- 3x optinen zoom
- Kuvanvakaaja
- 7,2 milj. Keräyspisteessä on joulukuusi, johon on ripustettu pakettikortteja,
joko tyhjinä tai iän osalta valmiiksi täytettynä. Kortin täyttämisen jälkeen paketoidun lahjan voi
jättää keräyspisteellä olevaan lahjasäkkiin, josta se toimitetaan eteenpäin saajalle.
. Keräyspiste Lempäälässä: Prisma Ideapark
Jouluapua
. Kaikki hakemukset löytyvät Facebookissa Jouluapua-sivun seinältä
sekä kartalta osoitteesta http://jouluapua.fi/kartta/. kirjekuoren!
NV11
199,- (379,-)
159,(399,-)
24 ENSIMMÄISTÄ
ÄMPÄRIN!
L74WSAA
149,(299,-)
L77 Osallistu
169,(299,-)
liikkeessä
samalla
myös
upean
Digikameran
L830 129,- (229,-)
arvontaan!
L85
159,(349,-)
Tampereentie 23, 37500 Lempäälä
p. Maksa valitsemasi joulukukka ja jätä nimilappu liikkeen myyjälle. Esimerkiksi perhekerhoihin voi viedä samalla,
kun menee itse sinne. Ja vaikka kirkkoon voi
tuoda.
Vielä ovat hyllyt tyhjinä, mutta pian lahjoitukset täyttävät ne. Valitse joulukukka,
jonka haluat lahjoittaa. Home Instead Seniorihoiva ja yhteistyötahot
toimittavat kukat vastaanottajilleen viimeistään jouluviikolla.
. Kun olet löytänyt lahjan
(tai olet menossa hankkimaan lahjaa), nappaa kuusesta kortti ja täytä
siihen lahjan sisältö. Avunantaja toimittaa lahjoituksen suoraan avunsaajalle.
. Toivomme, että ihmiset
lahjoittaisivat meille ympäri vuoden. Voit kirjoittaa oman
joulutervehdyksesi lahjan saajalle nimilapun taakse. Klikkaamaalla kartalla näkyvää
perhettä esiin avautuu yhteydenottolomake, jonka kautta saa suoran
yhteyden perheeseen. Yhteydenottokaavakkeen lähettämisen jälkeen
jäädään odottamaan yhteydenottoa perheeltä.
Joulu
n
K
a
u
m
v
l
a
u
k
HÄVITYSMYYNTI!
MAAHANTUOJAN LOPPUVARASTON
on täynä iloisia ylätyksiä!uloDs igikamerat
Tervetuloa
nauttimaan
glögiä ja
joulutorttuja
lauantaina 19.11.
klo 9 - 13 ja
tapaamaan
Joulupukkia!
heittohinnoin
vain nopeimm
ille,
toimi heti!
i7
TIPA: Paras
- 3. 03 - 375 3355, www. Vain hienoista
nousua on ollut havaittavissa. Jouluna 2013 jouluiloa
jaettiin 109 talouteen, joista
lapsiperheitä oli 36 ja yksin
asuvia 53 henkilöä. Ilahduta yksinäistä vanhusta joulukukalla.
. Etsi lähin kampanjakukkaliike ja mene käymään liikkeessä 14.11.?
19.12. Jouluna kuitenkin
tuntuu eniten, jos itsellä ei
ole ja muilla on, kertoo diakoniatyöntekijä Henriikka
Tarri.
Apua tarvitsevien määrä on vuosien mittaan pysynyt Lempäälässä lähes
samana. Kartalta valitaan perhe, jota halutaan auttaa. En muista, että koskaan
olisimme saaneet sellaista
lahjoitusta, jota kukaan ei
olisi tarvinnut. 9-17, la 9-13 www.lempaalankuvakulma.fi. (03)
375 3355
Auki ark. pikseliä
- 450 MB sis. Keräyksen lahjoitukset jaetaan
joululahjoina pirkanmaalaisille 0?17-vuotiaille lapsille. Kahvia, teetä, glögiä,
erilaisia hiutaleita, jauhoja,
säilykkeitä, lapsille muroja
ja myslejä, pastaa... Henriikka Tarri kertoo, että lahjoituksia
voi tuoda mihin tahansa seurakunnan toimipisteeseen sen aukioloaikana.
JOULUILOA JAKAVAT MYÖS NÄMÄ
Joulupuukeräys
. Keräyspiste Lempäässä: Prisma Ideapark ja Ståhlbergin kahvila
Ole joulupukkina seniorille
. lempaalankuvakulma.fi
Avoinna:
ma-pe
9-17, la 9-13,
su kiinni
Tampereentie 23,
37500
Lempäälä
p. Valitse joulupuusta mieleisesi nimilappu. Meille kaikki alle kahdeksantoistavuotiaat ovat
lapsia, muistuttaa Henriikka
Tarri ja toivoo lahjoja myös
isommille lapsille.
Lahjoituksia voi toimittaa
kaikkiin seurakunnan toimipisteisiin niiden aukioloaikoina.
. Tavoitteena on toteuttaa lapsille ja nuorille joulujuhlan tunnelmaa
huolimatta perheen haastavasta taloudellisesta tilanteesta.
. ?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
13
Lahjoita jouluiloa
Hyväntekeväisyys antaa hyvän mielen lahjoittajalle ja lahjan saajalle
Jouluun on aikaa reilu
kuukausi ja kauppojen hyllyt notkuvat joulusuklaista, torttutaikinoista
ja muista joulun herkuista.
Kaikille joulu ei ole yltäkylläisyyden aikaa. Lempäälän
seurakunnan diakoniatyö
on järjestänyt vuodesta
2015 alkaen erityisen joulukeräyksen, jossa kerätään
lahjoituksia vähävaraisille
lempääläisille.
. Jouluapua toimii linkkinä avunantajan ja avunsaajan välillä. Parhaiten auki ovat Olkkari,
kirkkoherranvirasto ja Majakka. Pakettiin
leluja ei kannata kääräistä.
. Kaikkea,
mikä ei tarvitse kylmää, luettelee Henriikka Tarri.
Hän vinkkaa, että joulukarkit ja -suklaat olisivat
mukava yllätys monelle,
koska osto-osoituksella
ei niitä voi ostaa.
Hygieniatarvikkeista tarvetta on shampoolle, vauvan
vaipoille, tiski- ja pyykinpesuaineille sekä hammashar-
joille.
. Yhteensä
apua sai noin 240 lempääläläistä. Projektin ajatuksena on viedä palanen joulua perheisiin, joissa joulupukki ei välttämättä muuten vierailisi
044 974 2480.
APTEEKKI IKIOMA
ACO Jalka- ja käsivoide
lahjapakkauksessa
11.12.2016 asti
75 ml + 100 ml
9,90
HIUS & KAUNEUSHUONE ANNI
Koko perheen parturi-kampaamo Vesilahdella
Palvelemme Sinua ammattitaidolla, monipuolisilla
palveluilla sekä pitkillä aukioloajoilla!. 14
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
L
keskiviikko 16.11.2016
V
a
e
j
s
i
n
l
a
a
ä
h
t
l
d
n
ä
e
o
j
n
r
ä
p
a
t
a
s
p
i
i
l
k
a
em
k
t
i
s
n
ä
e
t
v
i
:
s
ä
e
t
lvs.fi
ä
:
ä
tt
y
e
v
r
te
ja
a
tt
u
e
n
u
a
K
Vaihmalan Hovi Day Spa
Täyden palvelun kauneushoitola
Studio Baila
Laadukkaita
liikunta- ja
tanssitunteja
aivan Lempäälän
keskustassa.
HARMONIASSA
Vaivaako jatkuva flunssa?
Suolahuone - tehokas apu
hengitystie-infektioiden ja
ihottumien hoidossa.
LEMPÄÄLÄN
KESKUS APTEEKKI
Multi-tabs Family,
190 tabl.
Uudistettu
monivitamiinikivennäisainevalmiste, joka sopii
aikuisille ja yli
7-vuotiaille.
TERVEYSASKEL OY
Kaikki
tarvitsemasi
apu terveytesi
tueksi
HEALTH & BODY CO
PARTURI-KAMPAAJA EVE K
Juhlakausi on alkanut!
Nyt kampaus+meikki 70?
Tarjous on voimassa vuoden
loppuun saakka! Toimimme
Lempäälän keskustassa.
KUNTOCENTER IDEAPARK
Nyt liikkumaan!
Kuukausikortti 60 ?
70?
60?
Kuukausikortti sisältää
ryhmäliikunnan ja kuntosalin.
100% kesäkuntoon tai Kuntoilupaketin rahat takaisin!
Tarjous voimassa 15.12.2016, kysy lisää
Kuntosalilta tai p
Klikkaa ja
löydä etsimäsi
lvs.fi/yrityksilta
HELLQVIST
T:MI URHEILU MATTI VUORINEN
Laaja valikoima
LauRie
ihmehousuja!
Salzmann-heijastinliivi
Illat pimenevät - muista
näkyä!
16,90
Tule ja hae omasi!
Löydät meidät
nyt osoitteesta
Himminpolku 1,
Lempäälä.
:
a
a
k
o
u
r
ja
a
t
i
o
Ravintol
RAVINTOLA VILLIHANHI
Lounas arkisin 9 ?,
keittolounas 7 ?
Tervetuloa lounaalle
Villihanheen! Salia
uusittu, tervetuloa
tutustumaan!
MAMMAN KEITTIÖSTÄ
Mamman herkullinen
Keittolounas
KARTANON VOHVELIKAHVILA
Kartanon Äijä Vohveli
150 g porsaan pihvi,
cheddarjuustoa, punasipulia,
tomaattia, salaattia ja talon
majoneesia
Kaikki vohvelit gluteenittomina!
Tervetuloa herkuttelemaan!
8,90
5,90
Mamman Keittiöstä
salaattia ja sämpylöitä
mukaan aamulla klo 8 alkaen.
7?
LEMPÄÄLÄN PIZZA & KEBAB & GRILLI
Kuukauden Pizza:
Quattro Stagioni
Keittolounas
9,90/kg
Tuulan Tuvan lounas
Herkullinen
kotiruokalounas arkisin
klo 10.30?14.00
STÅHLBERGIN KAHVILA
Arkisin vaihtuva päivän
pulla ja kahvi
Lauantaisin kakkubuffet ja
kahvi 3,50 ?.
2,50
Neste Mantunkulman lounaslista
8,80
K-MARKET LEMPÄÄLÄ
Keittolounas 9,90?/kg
K-Marketin Jannelta
herkullista keittoa!
Katso täydellinen ruokalista netistä!. 15
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
keskiviikko 16.11.2016
Muotia:
Alueemme
liike- ja palvelutarjonta
on nyt saatavillasi
24/7
Ihmiset
puhuvat ja avautuvat helposti
anonyyminä pellelle. Hän oli
Ideaparkille kuin keulakuva,
joka aina yhtä pirteästi otti
vieraat vastaan, neuvoi ja
opasti heitä ja kertoi Ideaparkin syntytarinaa.
. Hän on ollut
eläkkeellä pormestarin työstä jo viisi vuotta, mutta hänet muistetaan edelleen hyvin.
ka kaupunginjohtaja tai pormestari, Lehtinen muistelee.
Monelle Ideaparkin pormestari oli piristys ja tuki. 5. 16
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.11.2016
TEKSTI: Sinella Isopahkala
KUVAT: Jussi Saarinen, Ideapark
Ideaparkin kymmenvuotinen
polku entisen pormestarin silmin
Eero Lehtinen kannustaa puhaltamaan yhteen hiileen ja kohtelemaan asiakasta kuninkaana
Noin kymmenen
vuotta sitten, 1. Minä myös halusin sen,
että olin poikkeava, hän toteaa.
Lehtinen jäi pormestarin
hommasta pois, kun Ideapark täytti viisi vuotta.
? Pormestarin hommat
lopetin 1.12.11 kello 12.
Silloin julkaisin myös elämänkertani. Kuuntelin ja otin myös
osaa heidän suruunsa. Nykyään
tämä titteli on tosin menetetty, mutta siitä huolimatta
liikekaupunki Ideapark on
edelleen Suomen suurimpia
ostoskeskuksia. Kutsuvieraat
otetaan vastaan arvokkuudella, oli Eero Lehtinen
vastannut, kun eräs asiakas
oli kysynyt hänen asustaan.
. Voisin olla vaik-
Kaikki eivät aikoinaan uskoneet Ideaparkin toteutumiseen, mutta Eero Lehtinen uskoi. He
katselivat kuin Liisa ihmemaassa alkuvaiheessa olevaa
Ideaparkia. Kun me kutsumme
ihmisiä Ideaparkiin, niin
silloin nämä asiakkaat ovat
kutsuvieraita. Kello oli 11. joulukuuta 2004 sain
järjestää kaskenpolton. Ja kun kohtaatte asiakkaan ja puhutte hänelle,
muistakaa, että se on suora
lähetys. Vaikka minä paljon annan ihmisille ja paljon heiltä
saan, niin saan paljon enemmän kuin ikinä pystyn antamaan, Lehtinen sanoo.
Yksi mieleenpainuva hetki
Ideaparkin pormestarin uran
aikana tapahtui Ideaparkin
vielä ollessa hyvin nuori.
. Kävijämäärät olivat huikeita ensimmäisenä
vuonna, ja ovat edelleen
pysyneet hyvinä. Kun Ideapark valmistui, sanoin Topille, että olen
työni tehnyt. Katso kasvoistasi, että
missä asennossa on suu. Olette yhdessä tulleet,
nauttikaa siitä ja rakastakaa
toisianne. Pariskunta tuli D-ovelta sisään. Tilaisuudessa tarjoiltiin lem-
"Työ pitää
muistin
kunnossa, pään
kunnossa ja
korvien välin
kunnossa."
pääläläisille riisipuuroa ja
sekametelisoppaa.
Noin 4 000 ihmistä oli
mukana, oli juhlapuheita
sekä ilotulitus. Herra vastasi siihen, että nyt olemme löytäneet elämän.
. Lehtinen kertoo, että myös hän
piti työstänsä.
. Se
oli herkkä tilaisuus. Ideaparkista löytyy 4 000 ilmaista
parkkiruutua, ilmaiset wc:t,
yli 150 liikettä ja esteettömät kulkureitit. Olin todella sitä mieltä, että silloin tähän syntyy
Ideapark. Päätin, että
kun vielä jaksan, niin teen
sellaista työtä, että levitän
hyvää ja opetan ihmisiä palvelemaan, myymään ja käsittelemään asiakasta oikeilla
nimillä, Lehtinen kertoo ja
sanoo tekevänsä edelleenkin
kyseisiä töitä.
. Minulle avauduttiin paljon. Kuinka me
oltiinkin hienosti onnistuttu siinä, muistelee Lehtinen
Ideaparkin avajaisia.
Kaikki eivät kuitenkaan
suhtautuneet Ideaparkiin
yhtä myönteisesti. Henkilökohtaisistakin asioista,
esimerkiksi vakavista sairauksista ja omaisten menettämisistä avauduttiin.
Työasuna Ideaparkin
pormestarilla olivat monen
mieleen jääneet frakki ja silinteri.
. Ovet
aukesivat yhtä aikaa ja sain
yhdellä ovella olla ottamassa ihmisiä vastaan. Ideapark on
liikekaupunki, jossa kulkee
katuja, joiden varrella liikkeet sijaitsevat. Vuonna 2006, kun Ideapark aukesi, ihmiset olivat
kuin justiin liipasimella,
milloin ovet aukeavat. Se oli hieno kohtaaminen.
Palveluammatissa oleville
ihmisille Lehtinen antaa yhden neuvon.
. Pinta-alaltaan Lempäälän Ideapark
on Suomen kolmanneksi suurin kauppakeskus ja
myynnillään se pitää paikkaansa neljäntenä. Se on ihmisistä kiinni, jos käydään ainoastaan
isoissa kaupoissa ostoksilla,
Lehtinen toteaa.
Moni muistaa Ideaparkista silinterihattuisen,
huulta heittävän pormestarin, Eero Lehtisen. Mitä minä sanon asiakkaalle, jääkö se lähtemättömästi mieleen?
Eero Lehtisen uran pohjalla ei ole erityistä alan
koulutusta, ainoastaan kansakoulu.
Ideaparkin pormestari
kohteli kauppakeskuksen
asiakkaita kuin
kutsuvieraita.. Kun lähdet työhön ja olet
palveluammatissa, katso aina
kelloa. On puita,
penkkejä ja kortteleita.
Muun muassa nämä tekevät
Ideaparkista erityislaatuisen
ostoskeskuksen.
. Suun pitää
olla kymmentä vaille kaksi,
niin se on hymyä. Vuonna
2003 ilmestyi moottoritien
varteen lappu, että tähän
syntyy Ideapark.
. Tunnelma oli
korkealla, kertoo Lehtinen
ensimmäisestä Ideaparkiin
liittyvästä työkeikastaan.
Varsinainen ura pormestarina lähti liikkeelle Ideaparkin
perustajan, Toivo Sukarin
heitosta.
. Minulle soitettiin
paljon ja sanottiin, että kun
ei sua saa enää mihinkään.
Olin niin kiinni Ideaparkin
työtehtävissä. joulukuuta kello 10 vuonna
2006 Ideapark avasi ovensa
Pohjoismaiden suurimpana
kauppakeskuksena. Jos
suu on 20 yli kahdeksan, se
on huono merkki. Hän sanoi,
että kun tiedän tästä talosta
eniten, niin enhän minä voi
pois lähteä. Työn parhaita puolia oli
ihminen toiselle ihmiselle.
Se, että sai kohdata ihmisiä
niin iloissa kuin suruissa.
Sai kohdata niin, että saattoi lohduttaa, kuunnella ja
olla yhtenä korvana. Siinä tuli kyllä tippa linssiin. Olin jo syyskuussa 2010 tehnyt päätökseni pormestarin homman
lopettamisesta ja kirjan kirjoittamisesta.
Päätös jäädä pois pormestarin hommasta oli Lehtiselle henkisesti kova ja oli hänelle kuin yhden aikakauden
päättyminen.
. Olin myös mukana järjestämässä ja suunnittelemassa tapahtumia, Lehtinen
kertoo entisestä työstään.
Hänen uransa Ideaparkissa alkoi jo kaksi vuotta
ennen Ideaparkin ovien aukeamista.
. Työ pitää muistin kunnossa, pään kunnossa ja korvien välin kunnossa, Lehtinen toteaa.
Eero Lehtisellä on myös pitkä ura Eetu-pellenä. Sitä ei voi retuseerata. Silloin
voit antaa asiakkaalle jotain,
eli hymyä, palvelua ja silmiin
katsomista.
. Pellelle on monen helppo puhua.
Näitä kokemuksia Lehtinen
hyödynsi myös Ideaparkin
pormestarina.
. Tarvittaessa sai kannustaa ja halata ihmistä, joka esimerkiksi
oli menettänyt omaisensa,
muistelee Lehtinen työn
parhaita puolista.
. Näin,
kun talo oli täynnä väkeä
ja ihmiset olivat kuin Liisa
Ihmemaassa. Rouva totesi siihen, että elämä.
Otin heitä kädestä kiinni,
vein Keskuspuiston kartalle
ja sanoin, että ihanaa kun
olette tulleet tänään tänne.
Tässä on nyt tämän päivän
elämä. Myös
Lehtinen pormestarina kuuli kritiikkiä siitä, että pienet
kaupat kuolevat isojen ostoskeskuksien noustessa
tilalle.
. Eikä se johtunut iästä,
vaikka näennäisesti puhuttiinkin, että jään eläkkeelle.
Olen paljon esiintynyt eri
puolella Suomea erilaisissa
rooleissa ja erilaisissa tehtävissä, myös koulutustehtävissä. Menin heitä vastaan ja kysyin, mikä heiltä on
hukkunut, niin kuin yleensä
vitsinä vastasin ihmisten ihmetteleville katseille. Oli paljon sellaisia
ihmisiä, jotka eivät uskoneet
Ideaparkin toteutumiseen,
kertoo Ideaparkin entinen
pormestari Eero Lehtinen.
Ideapark otettiin hyvin
vastaan
20.6.-14.8.
Puu-alumiini-
ikkunat ja
ulko-ovet
IKKUNAT
asennettuna
Urjalantie 101, 31760 Urjala
asiakaspalvelu@ikkunasto.fi
ikkunasto.fi
Ongelmia ikkunoissa
tai ulko-ovissa?
Ota yhteyttä, tulen
katsomaan jatarjoan
uudet asennettuna!
Daniel
0400 332 333. ?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.11.2016
17
Kalusteet osina ja kasattuna!
. P itää olla hy vä,
mutta pitää olla myös nöyrä. Ideaparkin kasvuun ja
kehittymiseen pitäisi olla
yksi iso hiili, johon kaikki
puhaltavat. Olin kerran Viitasaarella
Eetu-Pelle -keikalla ja eräs
rouva kertoi minulle, että
hänellä oli huono päivä. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24)
Pirkanmaan
ark. 9.30-17, la sulj. Olen itse kehittänyt kaiken tässä työssä, eikä
näitä taitoja saa mistään
kaupan hyllyltä ostettua.
Nämä taidot ovat syntyneet, kun olen tehnyt töitä
isojenkin talojen kanssa, 24
vuotta ensin Kansallispankissa ja lopuksi Nordeassa
lapsia säästämään opettanut
Lehtinen toteaa.
Tilannekomiikka on yksi
Lehtisen oppima tärkeä
taito.
. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Myös
Forssa
Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI
Oy
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi
Lepistönkatu 6 A, Sortohaanraitti, p. Se on sitä, että kun
näet ihmisen, tiedät mitä
sanot hänelle. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24),
matkap. Se tarkoittaa
sitä, että kaikki ovat innostuneita siitä mitä tekevät.
. Minua on opettanut
nälkä pienestä saakka. Jos hän on
murheellinen ja hänellä on
huono päivä, täytyy tarkkaan
miettiä mitä sanoo.
. 03 433 4280 ark. Asiakkaat otetaan vastaan kunkkuina, Lehtinen
sanoo.
KEITTIÖT
V I S I ON
www.keittiokalustetukut.fi
KEITTIÖT
www.visionliukuovet.fi
WC-KALUSTEET
LIUKUOVET
KOMEROT
Kodinhoitohuone-
KALUSTEET
yös
Meiltä m
VAIHTO-OVET, TILANJAKO-OVET
Kalusteet myös erikoismitoilla.
020 720 9240
Kysy myös
kuljetuspalvelua!
lankap. Olen
yhdeksän vanhasta elättänyt
itseni, joten työtä on tarvinnut tehdä. Hän vastasi, että
mistä pelle tietää, että eilen
meillä kaatui lipputanko?
Tämmöiset osuvat kohdalleen sattumalta, mutta näitä ihmeellisyyksiä
elämässä tulee eteen, kun
paljon liikkuu ja kuuntelee
ihmisiä, Lehtinen toteaa
kohtaamisesta.
. Totesin siihen, että
lippu korkealla, vaikka tanko kaatuisi. Hänellä oli ollut oman lapsensa
menetys
Viime talvena
osana Perinteiset kädentaidot -hanketta aloittanut
puutyöpiiri on viime viikkoina keskittynyt vanhojen
perinnelelujen värkkäämiseen. Seinän takana
askartelupiiri on muokannut kierrätysmateriaaleja ja
muita arkisia materiaaleja
muun muassa koruiksi ja
jalkineiksi. Hän on itseopiskellut puutyön taitaja.
? Koulutusta alalle ei ole,
kirjoista olen vähän katsellut, Siltala toteaa kiinnittäessään pientä kynäsorvintaan ison sorvin hampaisiin.
Materiaaleista Siltala on
kokeillut jo visakoivua, lehtikuusta ja tammea. Kyniä on kesästä
alkaen ollut myynnissä Narvan kesätorilla.
Höyläpenkin ääressä pannunalusta katseellaan mittaileva Osmo Lepola Riehusta on tottunut puun
käsittelyyn pienestä pitäen.
? Äidinisä oli sellainen,
joka teki puusta mitä tahtoi,
Näin upeita kaulakoruja syntyy vanhoista kaulahuiveista, styrokspalloista
tarvikkeista.. On syntynyt sahuria, tikkaa, nokikolaria ja
tikasukkoa. 18
?ajankohtaista
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.11.2016
TEKSTI: Arto Hämäläinen
KUVAT: Arto Hämäläinen, Hilkka Rantala (koru)
Tuumaustauko höyläpenkin äärellä. Kaikista
on syntynyt kauniita ja toimivia kuulakärkikyniä, sillä
taito on miehellä hyppysissä
ja taltta oikeassa kulmassa.
Kynän metalliset sisuskalut
Siltalakin sentään hankkii
ostamalla. EU-direktiivien
mukaisten turvakatkaisimien asennuksen myötä sorveja, sahoja ja poria on jälleen
lupa käyttää. Puutyöpiiriläiset Jarmo Syrjänen (vas.) Kirkonkylästä, Osmo Lepola Riehusta, Aapo Siltala Rämsööstä ja Jari Rantala Narvasta vaihtavat ideoita.
Ainutlaatuista omin
käsin tekemällä
Perinteiset kädentaidot -ryhmiin kaivataan erityisesti nuorta väkeä
Narvan monitoimitalolla kokoontuvassa puutyöpiirissä ollaan
innoissaan, kun sähköiset
työstökoneet on lopulta saatu käyttöön. Materiaalista
riippumatta harrastajien
mielessä on pyörinyt ajatus
kehitellä täytettä lähestyvän
joulun lahjapaketteihin.
Rämsööstä Narvaan ajel-
lut Aapo Siltala viihtyy sorvin ääressä
Lainaamon
ylijäämäkirjoja on tarkoitus
käyttää askartelumateriaalina. Elämä päätti
kuitenkin toisin ja hänestä
tuli maanviljelijä, kotitilansa
jatkaja. Lepola toivoo, että
vielä joskus pääsisi opettelemaan kanteleen tekoa.
Perinteisiä kädentaitoja ei
Lepolan mielestä saa unohtaa tulevaisuudessakaan.
Puutyöpiireihin hän kaipaa
erityisesti lisää nuoria. Ajankohta varmistuu
myöhemmin ja siitä ilmoitetaan Lempäälän-Vesilahden
Sanomien MeNyt-palstalla.
?ajankohtaista
19
Vesilahtelaisesta visakoivusta syntyy hieno kuulakärkikynän runko Alpo Siltalan osaavissa käsissä.
Perinteiset lelut tehtiin materiaaleista, joita oli kaikkien saatavilla. Ohjaus on
ilmaista eikä omia tarvikkeita tai työkaluja tarvita.
Tähän mennessä on syntynyt kaulakoruja vanhoista
huiveista, styrokspalloista
ja muttereista, paperikukkia origamitekniikalla sekä
heijastinpaperista sudenkorentoheijastimia. Toista tonnia
painava tasohöylä ja muut
järeät, vanhanaikaiset koneet ovat Riehussa edelleen
käytössä.
Suomalaisesta puusta
parhaiten koristeveistoon
sopivana Lepola pitää koivua. Narvassa kokoonnutaan kerran
viikossa torstaisin ja joukkoon mahtuu vielä.
ja rautakaupan pienistä kimmeltävistä
Narvan monitoimitalolla
kokoontunut ompelupiiri
muuttui keväällä monipuolisemmaksi askartelupiiriksi.
Hankesihteeri Hilkka Rantala kertoo, että joka toinen
maanantai Lainaamon aukioloaikoina kokoontuva
piiri on vetänyt säännöllisesti 10-12 osallistujaa,
aikuisia ja lapsia. Puusta syntyi vaikkapa tällainen
mekaaninen sahuriukko, joka keinuen sahaa lankkua tai jäätä.
"Äidinisä oli
sellainen, joka
teki puusta
mitä tahtoi,
muun muassa
huonekalut
miehelään
lähteville
tyttärilleen."
Osmo Lepola seuraa tarkkana, kun sorvivelho Aapo Siltala muotoilee visakoivupalikkaa kuulakärkikynäksi.. Tammi-helmikuussa
halukkaat pääsevät koettamaan rukiisen reikäleivän
tekoa. Kuusi puolestaan sopii
erinomaisesti kielisoittimien kaikukopan kansimateriaaliksi. Halu luoda puusta
jotain elävää ja ainutkertaista
ei silti laantunut. Omien sukkien
parsiminen on nykyajan
lapselle jännän eksoottista
puuhaa.
Osana Perinteiset kädentaidot -hanketta Narvan Seurantalolla leivontapiiri tekee
koeleivonnan vielä ennen
joulua. Joulua
kohti mentäessä tulossa on
himmeleitä ja muita olkitöitä, joulukorttipaja sekä
kierrätysmateriaaleista tehtyjä joululahjoja.
Perjantaisin on vuorossa
ammatilaisen vetämä tallukaskurssi. Koneita varten piti
laajentaa tiloja tilan lämpökeskuksessa. Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Keskiviikko 16.11.2016
muun muassa huonekalut
miehelään lähteville tyttärilleen, muistelee Lepola.
Nuorena miehenä Lepola
suunnitteli puualaa, erityisesti koristeveistoa, tulevaksi
ammatikseen. Viime vuonna
hänen opeillaan tehtiin varrellisia tallukkaita Narvan
markkinoiden tervamiehille. Myös parsimisoppia on
saatavissa. Taitokeskuksen Eeva Nytorp opastaa
varrettomien, sisäkäyttöön
tarkoitettujen tossutallukkaiden teossa. Sen tasainen kovuus ei
havupuun lailla ohjaile talttaa. Tossutallukkaiden materiaalina käytetään Taitokeskuksen lumppukeräyksen
tuottamaa huopaa. Piirillä ei
ole varsinaista vetäjää, vaan
askarteluidean keksinyt tai
muuten kokenut henkilö on
opastanut muita. Kun maitotilallisen arki antoi hieman
periksi, Lepola suuntasi koristeveistoa oppimaan Lempäälä-opiston puutyöpiiriin.
Eräällä kurssilla opettajana
oli koristeveiston Suomen
"On tuo luonne
sellainen, että
kaikkea täytyy
kokeilla ja
konstailla."
mestari Oiva Kentta, jonka
opeilla Lepola veisti kotiinsa kustavilaiset huonekalut.
Opiston opeilla on syntynyt
myös useita könninkelloja.
Kun Lempäälä-opiston
vanhat puuntyöstökoneet
tulivat myyntiin, päätti Lepola hankkia kotiinsa tutut
laitteet. Koristelu tehdään oman maun
mukaan.
Narvan ala-asteen päiväkerhoista on hoksattu, että
kädentaidot-ryhmistä löytyy
päteviä vetäjiä lasten harrastustoimintaan
Materiaalista on muovautunut
taiteilijan käsissä teokseen
upea jalokivien säihke.
Monissa Kajaanista kotoisin olevan Teiskan töissä
toistuu piilotustekniikka,
jossa langoilla verhotaan
erilaisia esineitä. Teoksissaan Teiska luo esineen
uudelleen antamalla sille
uuden muodon ja merkityksen.
Useat Teiskan piilotusaiheisissa teoksissa käytetyt
esineet ja langat ovat tulleet
hänelle perintönä. marraskuuta Federico Ortegónin
ja Tuija Teiskan yhteisen
taidenäyttelyn avajaisia.
Ortegón ja Teiska ovat
Kiilto Familyn taidestipendin saajia vuosilta 2015 ja
2016. Kylmälaitehuollot
. krs, ma, ti, to 11?18, ke, pe 10?16 . Pienempi kosteusriski pakkasella
. www.veripalvelu.fi . Ilmalämpöpumput
Valkeakosken Kodinkonehuolto Oy
Pirkanmaan yksikkö
keskiviikko 16.11.2016
Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski
P. Taiteen tekeminen lapsuuden maisemista tuttujen tavaroiden
ja materiaalien pohjalta toi
helpotusta ikävään.
Teiskan työskentelytapa
on hyvin intensiivinen ja
hänen teoksissaan on vahva side taiteilijan omiin
kokemuksiin ja tunteisiin.
Kaikkea Teiska ei teostensa taustoista kuitenkaan
halunnut näyttelyvieraille
kertoa, vaan hänen mielestään taiteen kokijalle on
tärkeää antaa mahdollisuus
liittää teos osaksi omaa tarinaansa ja luoda sille omia
merkityksiä.
Tuija Teiskan Korppi katselee Federico Ortegónin Four cubic meters of emerald -teosta.
. Tampereen veripalvelutoimisto, Rautatien-katu 21 B, 7. Four cubic meters of
emerald -teoksessa Ortegón halusi käyttää mahdollisimman halpaa materiaalia ja päätyi teollisuudessa
paljon käytettyyn vihreään
muovikankaaseen. Tähän
kokemusmaailmaan palaa
aina hetkeksi kun ohittaa
teokset työpaikalla liikkuessaan. Työpaikalla taide inspiroi ja herättelee huomaamaan uusia
näkökulmia. Tehokas ja laadukas asennuskonsepti
. Kasvutavoitteemme
yltävät pitkälle tulevaisuuteen, ja tarvitsemme
taidetta kaikkina aikoina.
Siksikin on todella arvokasta, että voimme tukea
ilmaisuvoimaisia nuoria
taiteilijoita, Kiilto Family
Oy:n HR Director Antti
Uski toteaa.
Taide ja kulttuuri ovat
omalta osaltaan tukemassa työhyvinvointia Kiillon
Lempäälän toimipaikassa,
jossa taide on näkyvä osa
työympäristöä. 0400 83 53 23 - www.eilalehtola .fi
Paikalliset
pojat ei
pakkasta
pelkää!
Katto 2 päivässä,
myös talvella!
. Marraskuun
ajan tiloissa on vakituisen
taidekokoelman lisäksi
esillä myös Ortegónin ja
Teiskan töitä.
Kuvataideakatemian kuvanveiston professori Villu
Jaanisoon kuratoima näyttely karkottaa tummenevan
alkutalven pimeyttä väreillään ja valoillaan. Fine step for
Muybridge -videoteos kytkeytyy Kolumbian historian
eri vaiheisiin ja nykypäivä-
Valtuutettu Kodinkonehuolto
palveluksessasi
. Testaa etukäteen:
www.sovinkoluovuttajaksi.fi
Anna lahjaksi hieronta!
Äidille, isälle, mummulle, vaarille.
Lempäälän Aleksi1,
pääkirjaston talo
pirkanmaanhieronta.fi
0400 629 500
Tervetuloa
kurkistamaan jouluun!
Avoimet ovet
lauantaina 19.11.2016
klo 10-14, glögitarjoilu
Paljon tarjouksia,
joulupakkauksia ja
lahjakortteja.
Kauneus- ja jalkahoitola Eila Lehtola
D ipl.kosmetolo gi, J alkahoidon AT
S ir valahdentie 2, 37500 Lempäälä,
puh. Tuotteet omalta tehtaalta,
ilman välikäsiä
SOITA
03 3398 6722
Lempäälän-Vesilahden Sanomat
Tuija Teiskan ja
Federico Ortegónin
taidenäyttely Kiillossa
Taide ilahduttaa ja inspiroi työpaikalla
Kiillon pääkonttorilla
Lempäälässä vietettiin torstaina 3. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. ?ajankohtaista
20
VERENLUOVUTUS
LEMPÄÄLÄSSÄ
ma 21.11. Vesivekin kestävät kattovarusteet
. Sähköasennukset
www.laaturemontti.fi
än. Tekstiilitaiteen perinteitä ennak-
koluulottomasti uudistava tekniikka syntyi, kun
15-vuotiaana Kajaanista
maailmalle lähtenyt Teiska
havahtui opiskeluaikanaan
koti-ikävään. Kodinkonehuollot
. Kuvataideakatemian
kuvanveistolinjan kasvatit
ammentavat taiteessaan
perinteistä, mutta luovat
perinteiden pohjalta kuitenkin rohkeasti uutta.
. Taide lisää myös
työympäristön viihtyisyyttä.
. Taiteen äärellä
voi virkistyä, havahtua ja
pysähtyä. klo 14?18
seurakuntatalo, Kirkkopolku 1
Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Aivan kuin kokisi
lyhyen tunnetauon arjen
työssä, kertoo avajaisissa
mukana ollut Kiilto Oy:n
Business Support Officer
Katja Suuriniemi.
Ortegónin töissä näkyy ja
kuuluu hänen kotimaansa
Kolumbia. Avajaiset antoivat
mahdollisuuden pysähtyä
teosten luo pidemmäksi
aikaa, jolloin katsojan mieleen muodostui teoksista
henkilökohtaisten mielleyhtymien luoma oma kokemusmaailmansa. (03) 585 0860
avoinna ma-pe 8-16.30
www.vlk-kodinkonehuolto.fi
REMONTOI
K TISI Uusi
mallisto!
kylpyhuone
keittiö
sauna
sisustukset
Varaa suunnitteluaika
KOLMOSET
010 231 5730
Kotisi on hyvissä käsissä
www.kolmoset.com