Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Tiistai 29.5.2012 viikko 22 N:o 41
www.laitilansanomat.fi toimitus@laitilansanomat.fi
Solina Saarikoski
Perustettu 1925
Irtonumero 1,50
Lue lehdestä:
Jättiläispipoa virkataan Poukalla
8
Kouluissa paljon korjaustarpeita
3
Sää suosi Tour de Laitilaa
10 KOULULAISTEN DISCO
"Parasta on tanssia tyttöjen kanssa"
9
Lottokuume levisi Laitilassa
Viisi miljoonaa euroa Laitilan linja-autoaseman R-kioskilla pelannut lottovoittaja levitti Laitilassa lottoinnon. 588 8905, Seija-Riitta Hänninen p. Laitilan Sanomiin
-50%
(bruttohinnoista)
Saa käyttää pohjavesialueella
Ilmoitusmyynti: Elina Salminen p. mennessä.
Kasvinsuojelupäivä torstaina 31.5. Laitilan Länsi-Jyvässä
Asiantuntijana paikalla Pertti Tamminen Berneriltä klo 9-15
Päivän aikana käyneiden asiakkaiden kesken arvomme Omron-verenpainemittarin
(arvo n. Ilmoitusaineistot ti 5.6. R-kioskin myyjät Petri Heino, Terhi Sotka ja Outi Rantio juhlivat maanantaina jättipotin osumista omaan kioskiin.
8
"
Kunnalle ei jää vaihtoehtoa: ota tai jätä
Pääkirjoitus
2
TIISTAINA 12.6.
Jakelu joka talouteen Vakka-Suomessa ja osaan Satakuntaan, yhteensä 25.000 taloutta. 588 8906
0210. 100,-) Avoinna: mape klo 817, la 913
MARKKINATARJOUS
Munamarkkinaliitteessä oleva ilmoitus toistona pe 15.6. Jättipotti oli helluntain kuumin puheenaihe paikkakunnalla
Ja silloin kun on, vastaantulijat ajavat raivostuttavasti juuri sellaisen turvavälin päässä toisistaan, ettet pääse turvallisesti ohi. Ne ovat siirtyneet sinne jo aiem TEEMU LAULAJAINEN Kirjoittaja on toimitusharjoittelijana min, ennen kiirettä. Joillekin liikennekäyttäytyminen on kunnian asia, oikeassa täytyy olla kuten eräs pappa, joka Turussa pui nyrkkiä kaikille. Ehkä tehoton karvahattumalli jolla ajat, provosoi häntä jo valmiiksi. Aina kannattaa yrittää, paitsi liukkaalla säällä. Eikä tarvitse olla suurikaan ajattelija ymmärtääkseen, kuinka paljon vähemmän turpia olisi ruvella ja perheitä hajalla, jos suomalaisten intohimoinen rakkaus alkoholiin laimenisi. Ajat sitä vauhtia mikä on mielestäsi sopivaa eikä haittaa liikenteen normaalia sujumista. Mielessäsi vilahtaa väläyttää jarruvaloja, mutta et ole ilkeä; takaa-ajajalla voi olla kireät hermot ja tpaita. " Vanhemmat antavat lapsilleen mallin, jos töiden jälkeen rentoutus haetaan alkoholista tai lösähdetään passiivisesti sohvalle. Kunnalle ei juurikaan jää vaihtoehtoa: ota tai jätä. Omaa poliisiirtäminen siasemaa ei ole, paloasema verkkoon lisää sentään, mutta hallinnollisesti pelastustehtävätkin on syrjäytyneiden keskitetty Turkuun. Laitilan kaupunki on järjestelmällisesti vastustanut keskittämistoimia, mutta pakon edessä sopeutunut tilanteeseen. Täällä on Vakka-Suomen kunnista eniten yrityksiä asukaslukuun suhteutettuna. Niin raastavaa voi jonossa ajaminen olla. Palvelujen siirtäminen verkkoon tai pois kotikunnasta lisää syrjäytyneiden määrää. Kahden auton törmäämisestä ja kadulla vastaankävelevien ihmisten kohtaamisesta ei saa millään taialla vertauskuvaa toisilleen. Jos ja kun automaattiset nopeudenvalvontakamerat alkavat mittaamaan ja sakottamaan autojen keskinopeuksiakin, lähtee myöhässä olevilta ihmisiltä aivojen lisäksi myös sydän rinnasta. Tai tärkeät treffit. Kokeneena kuljettajana tiedät, ettei voi tietää, kannattaako ohitus vai ei. Uudistusten tavoitteena pitää olla kansalaisten yhdenvertaisuus saada palveluja. Paljon parempi olisi käyttää työstressin purkamiseen aktiivisia rentoutumisen keinoja kuten käsitöiden tekemistä."
"
Käsityö auttaa rentoutumaan
Aivot tarvitsevat palautumiseensa mielekästä, monenlaista tekemistä, ja aivot toimivat parhaiten vaihtelevissa olosuhteissa. Ja ne nuolet tiessä Mynämäen kohdalla! Sinä kuuntelet radiota ja katselet hitaasti etääntyviä takavaloja. Mutta valitettavasti vain liikennesäännöt ovat ennalta määritelty, ihminen on se arvaamaton tekijä. Yksikään ihminen kun ei ole tilasto tai todennäköisyys, eikä yhden perheen huono onni aina kerro "yhteiskuntamme tilasta ja yleisestä moraalista".
Poliisista päivää - Elina Katamäen blogi 24.5.2012 www.poliisilehti.fi
Toki raskaan keikan jälkeen asia mietityttää vähän pidempään. Ohituskaistoja on aina liian vähän. Sinä pidät saman nopeuden, eikä pitkä keskikaide haittaa elä-
Täst kulmast
Kiireisen ihmisen aivot eivät kellu enää päässä, vaan seuraavassa paikassa.
Laitila tarvitsee oman TE-toimiston
aitilan työ- ja elinkeinotoimiston, kotoisammin työkkärin, muuttaminen palvelupisteeksi ei ole yllättävä, mutta kylläkin paikallisesti ikävä uutinen. Et ärsyynny. Silloin tällöin avoinna oleva palvelupiste tai verkkopalvelu eivät korvaa omaa toimistoa, joka on lähellä ihmisiä ja josta saa henkilökohtaista palvelua.
L
"
ratkaisuja ohitushetken suhteen. Onko joku esimerkiksi tosissaan esittänyt Euran ja Raumantien risteystä muutettavaksi eritasoristeykseksi. Vaikka suunnitelmat tuntuvat äkkipäätään hurjilta, on todennäköistä että nykytilanne tulee säilymään vielä pitkään. Radiosta tulee lempikappaleesi.
Elossi
Enne vanha
Sanottu
"
Yksikään ihminen ei ole tilasto
koko Suomen henkisestä tilasta. Samanlaista palvelujen keskittämistä valtionhallinnossa on tehty järjestelmällisesti vuosien ajan. Riippuu täysin takana-ajajan temperamentista roikkuuko hän perässäsi koko sen ikuisuudelta tuntuvan matkan seuraavaan ohitusmahdollisuuteen, vai riskeeraako hän ensitreffit ja kenties elämänsä rakkauden liikenneturvallisuuden puolesta ja jättäytyy kauemmas. Siksi toivot, että entinen takana-ajaja, nykyinen edelläajaja, on matkalla vähintään Turkuun. kysytään Laitilan Sanomissa 12.5.1981.
Rentoutumisessa vanhempien antamat mallit ovat (professori, aivotutkija Minna) Huotilaisen mukaan nuorille tärkeitä. Sitten joku liimautuu takapuskuriin, metrin, korkeintaan kahden etäisyydelle. Totuuden hetki lyö Laitilan ainoissa liikennevaloissa: keskikaista on täynnä, mutta sinä ryhmityt vasemmalle. Tehokkuuden hakeminen pelkästään talouden tarpeita ajatellen on erittäin lyhytnäköinen strategia. Hänen tielleen tulee seuraava hidas, ja Sinusta on tullut hänelle kammotus, joka vääjäämättä lähestyy takaa ja uhkaa vesittää koko ohituksen hyödyn. Työttömäksi joutuminen on ihmisille kova paikka, eikä hänen elämänhallintansa siinä tilanteessa ole paras mahdollinen. Hänellä on kiire, tai sitten se on hänen normaali vauhtinsa. TE-palvelujen keskittäminen Uuteenkaupunkiin ei kaupungin mielestä vastaa Laitilan laajan yrityskentän tarpeita. He eivät haittaa elämääsi ellei sinulla ole kiire. supistanut aukiolojaan. Kiire syntyy siitä Laitilan Sanomissa toukokuun loppuun asti. Posti on siirtynyt asiamiespisteeksi kaupan yhteyteen. 30 km on matka jossa ohittelun hyöty jää marginaaliseksi. Päinvastoin - se hymyilyttää. Joukosta puuttuu yksi; vastaantulijat. toukokuuta 2012
Päätoimittaja Eija Eskola-Buri Puh. Vähän niin kuin köröttelisit omassa elämässäsi tyytyväisenä maisemiin, olet tulossa jostain ja menossa johonkin, mutta kaikki se on samaa elämää ja tieverkostoa. Toiveesi toteutuu: ohi vilahtanut hopeanuoli on kuin onkin menossa Turkuun, sillä hän jää jonottamaan rekkojen taakse kun Sinä kaarrat Laitilaan kotiisi. Ajat sitten meni Palvelujen verotoimisto. 02-588 8901 eija.eskola-buri@laitilansanomat.fi
Rauma - Laitila - Rauma "
määsi. Samaan aikaan kun valtio ilmoittaa halustaan supistaa palveluja se edellyttää kunnilta valmiutta yhteistyöhön palvelupisteen saamiseksi niin tilojen kuin työvoimankin suhteen. kun ne aivot täytyy saada takaisin. Siksi se juuri kannattaakin, sillä työpaikka voi olla minuuteista kiinni. Turha ohitus on noloa. Kuka enää muistaa, että täällä on joskus toiminut käräjäoikeus. Kela on määrää. teemu.laulajainen@laitilansanomat.fi Siksi ohittaja saattaa tehdä aivottomia On edessäajajia, takana-ajajia ja sitten siinä keskellä olet Sinä. Hän luultavasti ärsyyntyy. Kiireisen ihmisen aivot eivät kellu enää päässä, vaan seuraavassa paikassa. Jos uudistus olisi pelkästään hallinnollisen työn keskittämistä muutos olisi perusteltavissa. "Käsillä tekeminen, silloin kun se on yksinkertaista ja automatisoitunutta niin, ettei käsityötä oikeastaan tarvitse koko ajan edes katsoa, voi sopia oppimisen tehostajaksi joillekin henkilöille."
Maaseudun Tulevaisuus 28.5.2012. Mutta ei siellä koppiautossa koskaan maalailla maailmanlopun kuvia, tai tehdä yleistyksiä
Ilomäen asukkailla oli mahdollisuus sanoa sanansa alueen kaavoituksen nykyvaiheesta. 2
Laitilan Sanomat
Tiistai 29. Jos ELY-keskuksen suunnitelmat toteutuvat Laitilassa saisi työvoimahallinnon palveluja vain 1-3 päivänä viikossa
Sen jälkeen tehdyissä sisäilmanmittauksissa löydettiin epäpuhtauksia
Suontaan koulussa ilmanpuhdistuskoneet pitävät huolta, että ilma on hyvä lasten ja opettajien hengittää. Tällä hetkellä sisäilmanpuhdistuskoneet pitävät molemmissa kouluissa huolen, että oppilaiden ja opettajien on mahdollista työskennellä tiloissa. Sen sijaan yli 50-vuotiaiden työttömien määrä jatkaa kasvuaan. Arvonimi liittyy lähinnä Vähämäen tehtäviin maanpuolustuksen piirissä. Myös Itäkulman ja Kove-
ron kouluissa on omat korjaustarpeensa. Laitilassa oli huhtikuussa 230 työtöntä ja Pyhärannassa 79. Suontaan koulua ei
Teemu Laulajainen
Laitilaan palkataan lisää erityisopettajia
Kappelimäen kouluun palkataan kaksi erityisluokanopettajaa ns. Ja mikäli rahoitus saadaan tätä kautta, on työt aloitettava tämän vuoden puolella, Nurminen kertoo. Pyhärannassa työttömyysaste on kääntynyt nousuun maaliskuisesta. Sen jälkeen tehdyissä sisäilmanmittauksissa löydettiin epäpuhtauksia. Vuonna 1897 sotakamreeri kuului Nikolai II:n vahvistaman Suomen Suuriruhtinaanmaan arvojärjestyksen yhdeksänteen luokkaan. Maaliskuussa Pyhärannassa oli työttömiä 6,8 prosenttia työikäisistä ja huhtikuussa heitä oli 7,4 prosentttia. Sivistystoimenjohtaja Matti Nurminen ei pidä kovin todennäköisenä, että rahaa saataisiin Opetus- ja kulttuuriministeriön koulurakennushankkeiden rahoitussuunnitelman kautta vuosina 20132016. Tässä luokassa opiskelivat maanantaina Antti (vas.), Arttu, Risto, Raakel, Sara, Akseli, Mette, Frans, Emma ja Iida.
kuitenkaan valittu Varsinais-Suomessa kymmenen kiireellisimmän hankkeen joukkoon. Vakka-Suomessa työllisyystilanne on parantunut verkkaisesti. Mikäli Suontaan koulun remontille ei saada toistakaan kautta rahoitusta, on Nurmisen mukaan harkittava, missä aikataulussa kaupunki pystyy hoitamaan remontin itse.
Laitilan työttömyysaste säilyi liki entisellään
HANNA KOLVANKI Laitilan työttömyysaste oli huhtikuussa liki sama kuin tämän vuoden maaliskuussa. Eduskunta on vahvistanut määrärahoja kosteus- ja homevaurioituneiden koulun korjaamiseen. Suontaan koulun peruskorjaukseen ja lisärakennukseen on haettu valtionrahoitusta jo pitäkään. Herkko Vähämäki on syntynyt vuonna 1943. harjaantumisopetukseen, näistä toinen talon sisältä. Tilanne on silti viime vuotiseen verrattuna hyvä, sillä huhtikuussa 2011 työttömiä oli 8 prosenttia työikäisistä. Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä on laskenut reilusti. Viime vuonna samaan aikaan työttömänä oli 8,2 prosenttia työikäisistä. Laitilan muut koulut ovat vähintään kohtuullisessa kunnossa, Nurminen sanoo. Vuoden takaisesta työttömyysaste oli laskenut 0,1 prosenttiyksikköä. Koulurakennushankkeisiin kohdennettujen val-
tionapumäärärahojen tasoa on kritisoitu liian pieniksi. Viime vuonna heitä oli VakkaSuomessa 600, tänä vuonna 605. Viimeisen viiden vuoden aikana paras tilanne on ollut vuonna 2008, jolloin työttömiä oli koko VakkaSuomessa ainoastaan 5,3 prosenttia. Vuoden 2011 huhtikuussa avoimena oli 98 työpaikkaa, tämän vuoden huhtikuussa paikkoja oli auki 126. Soukaisten ja Suontaan kouluissa on jouduttu turvautumaan myös sisäilmanpuhdistuskoneisiin. Tässä rahoitusmallissa aikataulu on tiukka, hankesuunnitelman tulee nimittäin olla valmiina 14.6., eikä tukea ole mahdollista saada enem-
pää kuin 1525 prosenttia hyväksyttävistä korjauskustannuksista. Työttömyysaste oli kasvanut 0,2 prosenttiyksikköä. Vuonna 2011 heitä oli Vakka-Suomessa 113, tämän vuoden huhtikuussa työttömiä alle 25-vuotiaita oli enää 77. Rahoitusta on mahdollista hakea toistakin kautta. Vanhin sotakamreeri on 90-vuotias kirjailija Reino Lehväslaiho Akaasta.
"
Suontaan koulussa on ollut putkirikko, joka korjattiin joululoman aikana. Kasvua oli 26,8 prosenttia.
Yli 50-vuotiaiden työttömyys Vakka-Suomessa
700 600 500 400 300 200 100 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012
Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä on kasvanut tasaisesti vuoden 2008 jälkeen ja on nyt korkeimmalla kuin kertaakaan viiteen vuoteen.
Yli 50vuotiaat työttömät. Suontaan koulussa on ollut putkirikko, joka korjattiin joululoman aikana. Suomessa on myönnetty sotakamreerin arvonimi kaikkiaan 48 henkilölle, joista 18 on elossa. Tarvittaviin korjaustoimenpiteisiin on jo ryhdytty ja sisäilman laatua seurataan. (02)-588 8900 toimitus@laitilansanomat.fi
Korjaustarpeita myös Soukaisten, Itäkulman ja Koveron kouluissa
Suontaan koulu heikoimmassa kunnossa
HANNA KOLVANKI Laitilan kahdeksasta peruskoulusta useassa on havaittu korjaustarpeita ja Suontaan koulussa myös lisärakennustarvetta. 85 959, telefax 856 215 56 toimisto@laakaripalvelu toimisto@laakaripalvelu p toimisto@laakaripalvelut.fi www.laakaripalvelut.fi Avoinna: ma-pe 8-18
ja llisesti Ystävä untevasti asiant lvellen pa
www.laitilansanomat.fi puh. Syynä lisääntyneeseen erityisluokanopettajien tarpeeseen on se, että aikaisemmin toiselle paikkakunnalle ohjatut harjaantumisopetusta saavat lapset käyvät jatkossa koulua omalla paikkakunnallaan.
Vähämäelle sotakamreerin arvonimi
Tasavallan presidentti on 25. Tätä rahoituskanavamahdollisuutta ollaan käyttämässä Suontaan alakoulurakennuksen peruskorjauksen rahoituksessa. Määrä on vähentynyt 31,9 prosenttia. Laitilan TE-toimistossa avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut viime vuodesta. LAITILAN LÄÄKÄRIPALVELU OY Y
· YLEIS- JA ERIKOISLÄÄKÄRIEN VASTAANOTOT T · TYÖTERVEYSHUOLTO Keskuskatu 21, LAITILA, puh. toukokuuta 2012 myöntänyt sotakamreerin arvonimen toimittaja, majuri res Herkko Vähämäelle Laitilasta. Kappelimäen koulussa aloittaa ensi syksynä kaksi uutta ryhmää. Sotakamreeri on yksi Suomen vanhimmista arvonimistä, ja se on edelleen verraten harvinainen. Tämän vuoden huhtikuussa vailla töitä oli 8,1 prosenttia
4
Laitilan Sanomat
Tiistai 29. 500 g 1 tl 1 tl naudan sisäfileetä timjamia ja rosmariinia suolaa Paistamiseen margariinia ja öljyä 1 dl 1 rkl ripaus Lisäksi Piparjuurikreemi ranskankermaa piparjuuritahnaa suolaa ja rouhittua mustapippuria rucolaa
26
7 1
Suomalainen
90
Rainbow
Suomalainen
kg
Naudan sisäfilee
alkuperämaa Brasilia/Uruguay
www.foodie.fm
99
Atria Viljaporsaan varras, BBQ 1 kg
9 1
Snellman Porsaan ohut pihvi 8 kpl 600 g (16,58/kg)
95
14 6
95
kg
Rainbow Lämminsavukirjolohifilee
0
95/kg
Rainbow Banaanit 1.lk
1
49/kg
Ruotsi Varhaisperunat 1.lk
39
Rainbow Lankkuperunat 750 g (1,85/kg)
79
Rainbow Cocktailpiirakka 675 g (2,65/kg)
99
Rainbow Cola tai Orange 12 x 0,33 l, 3,96 l (1,31/l) (sis. 02-8330 550 arkisin 721 lauantaisin 718 sunnuntaisin 12-18
palvelutiskistä ti-to
Kypsät porsaan Porsaan
9,90/kg 6,90/kg
grilliluut
grillikyljys. 5,19 + pantti 1,80)
4
49
Ingman Creamyjäätelö 850 g (5,28/l)
Syntäriarvonnassa Helkama Jopon voitti ODESSA LAIVORANTA Onnea voittajalle!
HYVÄ VALIKOIMA VAUVOJEN JA LASTEN ASUSTEITA KESÄN UUSISSA VÄREISSÄ!
S-market Laitila Kauppakatu 8 puh. toukokuuta 2012
Sisäfilee ja piparjuurikreemi (4 annosta)
n
Ylioppilaat siirtyvät kulkueena sankarihaudoille Keskuskatua pitkin n. Muita myöhemmin puheenjohtakisaan ilmoittautunut Timo Kaunisto ei ollut ehdolla jäsenäänestyksessä. Lisäksi ensihoitotehtäviä on kunnassa aiempaa enemmän. Viime viikolla pidetyssä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa päätösehdotus olikin, ettei lähtövalmiuden pidennystä hyväksyttäisi. 044 3040767. Alkuperäinen sopimus kattoi vuoden 2012, jota nyt jatketaan vuoden 2013 loppuun saakka. Muulloin ambulanssi on 15 minuutin lähtövalmiudessa. Avajaistarjous: Jalkahoidot 27 tai kotikäynti 30. Jopa vuokrahammaslääkäreitä oli vaikea saada, joten sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyödyntää Mediverkon tarjoaman 12 kuukauden option jatkaa palvelun ostoa alkuperäistä sopimusta vastaavilla ehdoilla.
04 :ään!!
Keskuskatu 11, p. Ylioppilaiden omaiset ovat tervetulleita. Seuraavaksi asia menee kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.
Mediverkon vuokrahammaslääkäri jatkaa
IIDA KAUPPI Laitilalaisten hampaita hoitaa jatkossakin Mediverkon kautta tullut vuokrahammaslääkäri. Sipilä sai 15 ääntä, Tuomo Puumala 13 ja Paavo Väyrynen 10. 856 338
Poikkea kahville perjantaina ja voit myös samalla varata ajan jalkahoitoon tai vaikkapa hankkia lahjakortin. Vihtorinkatu 7, Laitila, puh. 7.
JALAT KESÄKUNTOON!
loa!
Juha Sipilä ykkönen Laitilassa
Keskustan puheenjohtajaehdokas Juha Sipilä sai neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä eniten ääniä Laitilassa. Sairaankuljetus Tapani Oy lähetti sosiaali- ja lautakunnalle kirjeen, jossa se pyysi välittömän lähtövalmiuden pidentämistä iltakahdeksaan saakka, koska Laitilan ensihoitotehtävät ajoittuvat juuri tähän ajanjaksoon. Kuitenkin kokouksessa Jarkko Männistö ehdotti Sairaankuljetus Tapanin esityksen hyväksymistä, ja häntä kannatti Heidi Lähteenmäki. toukokuuta 2012
Laitilan Sanomat
5
Kevään päätöstilaisuus pidetään lauantaina 2.6.2012 klo 11.00 koulun juhlasalissa
Abiturientteja pyydetään saapumaan klo 10.45. Ambulanssi lähti 1257 kertaa vuonna 2001 ja 1499 kertaa vuonna 2010. Tiistai 29. Tuomo Puumala voitti Sipilän yhdellä äänellä, Väyrysen kannalla oli yksi äänestäjä. päivänä 2012. 35,00e)
2
/ vko
Vastaanottaja maksaa postimaksun
[ ] Tilaan vain kesätarjouksen! [ ] Tilaan kesätarjouksen + lisäviikkoja ____ kpl!
Nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköposti Laskutusosoite
Tunnus 5004008 00003 Vastauslähetys
Tarjous voimassa 15.6.2012 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. elokuussa jatketaan.
palvelemme pe la
palkkamenojen takia. Valinnan tekevät runsaat 2200 puoluekokousedustajaa.
Yleislääkäripalveluja 30 vuoden kokemuksella
OMALÄÄKÄRI / PERHELÄÄKÄRI
LÄÄKÄRI PEKKA RAJALA
VASTAANOTTO joka päivä maanantaista perjantaihin KESKUSKATU 17 (Sahenkulma), 23800 LAITILA
TUTKIMUKSET Viitteellinen pika-CRP Verensokeri-pika Nieluviljelyt Virtsakokeet Ulostusnäytteet ripulissa PEF-mittaukset + ohjaus Muistitutkimukset Verenpaineen mittaukset TOIMENPITEET Kukonhelttapistokset Kortisonipistokset Nivelpunktiot (polvi) Korvahuuhtelu Haavojen ompelu tai liimaus Ompeleiden poisto Luomien poisto + PAD Varsiluomen poisto Lääkeruiskeiden anto Matkailijan rokotukset Tetanusrokotus Influenssarokotus Vierasesineen poisto korvasta/nenästä Rikan poisto silmästä Ihopaiseiden hoito
www
AJANVARAUS (02) 855 000 mape klo 7:45 16:00
.pekk
arajala
.com
TODISTUKSET Ajokorttitodistus Mopokorttitodistus Merimieslääkärintodistus Palveluskelpoisuustodistus Sukellustodistus Sairaslomatodistus Eläkelausunnot
Myös kotikäyntejä! KELAN SUORAKORVAUS käytössä!
> ^
KESÄ- & HEINÄKUUN LEHDET
Tilaa tekstarilla! Lähetä nroon 050 594 8982 tekstiviesti: "LTS KESÄ tilaajan nimi ja osoite (+ lisäviikkojen määrä)"
25
00
+ TILAA LISÄVIIKKOJA!
Voit jatkaa tilaustasi pidemmälle syyskuuhun!
(Norm. Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 9%.
"LTS KESÄ nimesi ja osoitteesi (+lisäviikkojen määrä)" numeroon 050 594 8982.
TILAA TEKSTIVIESTILLÄ
TILAA SOITTAMALLA (02) 588 8088 ma-pe klo 8 - 15.30.
TILAA POSTITSE Täytä tämä kuponki ja tiputa se postiin.. Äänestysprosentti oli 10,2. Puolue valitsee puheenjohtajan vajaan kahden viikon kuluttua Rovaniemellä. Olen paikalla hoitolassa koko päivän klo 10 16. Laitilan terveyskeskuksen ylilääkäri Kristian Kallion mukaan Laitilan kokoisilla kunnilla sairaankuljetuksen lähtövalmius
on vastaava kuin Laitilallakin. Laitilassa 29.5.2012 Hannu Stenholm, rehtori
LAITILAN LUKIO
Lautakunta esittää lisämäärärahaa
Ambulanssi heti liikkeelle iltakahdeksaan saakka
IIDA KAUPPI Laitilan sosiaali- ja terveyslautakunta esittää 20 500 euron lisämäärärahaa kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle sairaankuljetuksen välittömän lähtöajan pidentämiseksi. Laitilan terveyskeskuksen hammashoitolaan yritettiin viime vuonna palkata neljäs hammaslääkäri, mutta hammaslääkäripulan takia avoimeen virkaan ei ollut hakijoita. Sairaankuljetuksen kustannukset kasvaisivat ensihoitajien
"
Ensihoitotehtäviä on Laitilassa aiempaa enemmän
olemme siirtyneet kesäaikaan
palvelemme mato 1223 pela 1204 su 1223
pokeri jää kesätauolle. Äänestyksen valtakunnallinen tulos oli erittäin tiukka. Teija Norrbacka Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut, lähihoitaja t t lähih it j h
Tervetu Aloitan jalkahoidot perjantaina 1.6. klo 13.00 (säävaraus). Laitilan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistain kokouksessaan jatkaa tämän vuoden alusta alkanutta sopimusta Mediverkon kanssa. os. Ilmoittautuminen syksyn ylioppilaskirjoituksiin viim. tin. kesäkuun 5. Eniten kannatusta puheenjohtajaksi sai Paavo Väyrynen, toiseksi tuli Sipilä ja kolmanneksi Puumala. Pyhärannassa äänestykseen osallistui 14 henkilöä. Nykyisin Laitilan kaupungilla ja Sairaankuljetus Tapani Oy:llä on voimassa sopimus, jossa kello 8-16 ambulanssi lähtee liikkeelle heti hälytyksen saatuaan
toukokuuta 2012
Laitilan Sanomien yleisönosasto Nakotta sanno -palsta on tarkoitettu lukijoiden mielipiteille. Siispä ennen kuin juo alkoholipitoisia Isoäidin nuoruudessa juomia, kannattaisi miettiä, tarvitseeko niitä todella. Hän pitää huolen siitä, että emme pilaa Välilää.
60-luvulla osattiin
Kun vertaan museossa nyt tehtävää kunnostustyötä entisiin, voin sanoa, että maailma on muuttunut tässäkin asiassa samaa tahtia kuin ihmisten elinolot. Kaikki kävi siitä vaan, ilman asiantuntijoita ja avustuksia. Tällaisen juomisen seurauksena ovat pahimmassa tapauksessa erilaiset onnettomuudet, parisuhderiidat ja muut ikävyydet. Museon kansiosta löytyi kuvauksia eri vuosikymmenillä Välilässä tehdyistä remonteista ja niiden tekijöistä. Silloin vain roikkuu baareissa ja juo. Laitilan museokartalla on yksi houkutteleva museoelämys lisää, kun museoviraston mukaisesti tehdyt ensiaputoimenpiteet vähitellen alkavat olla valmiina! Tervetuloa Välilään! Nousiaisissa 28.05.2012 Museoterveisin Henna-Maija Kainu
Tänään
+11
Pyhäranta
Tiistai
Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 02:45 04:17 22:45 00:17
Keskiviikko
Pimeys päättyy Aurinko nousee +13°C Aurinko laskee 7 m/s Pimeys alkaa 02:41 04:15 22:47 00:22
Torstai
Pimeys päättyy Aurinko nousee +14°C Aurinko laskee 4 m/s Pimeys alkaa 02:37 04:13 22:49 00:26
+13
LAITILA
+14
Perjantai
Lauantai
02:33 04:12 22:50 00:30 Pimeys päättyy Aurinko nousee +16°C Aurinko laskee 1 m/s Pimeys alkaa 02:29 04:10 22:52 00:35
Kesäkauden paras ja maukkain grillimakkara
Nyt saatavilla alueen hyvin varustetuista ruokakaupoista.
6
Selkeää
Puolipilvistä
Pilvistä
+14
+16
Sadetta Lumisadetta Ukkosta
Pimeys päättyy Aurinko nousee +14°C Aurinko laskee 8 m/s Pimeys alkaa. 6
Laitilan Sanomat
Tiistai 29. Toinen hyvä esimerkki sopivasta alkoholinkäytöstä olisi kaikki perheillalliset, oman työpaikan pikkujoulut yms. Se on heille opettava kokemus.
Ikkunoita rikki
Mutta mäkitupa oli päässyt huonoon kuntoon, vaikka kyläläiset toki olivat sitä talkoovoimin moneen kertaan kohentaneet. Alkoholin sopivalla ja liiallisella käytöllä pitäisi olla ihmisten elämässä selvä raja. Ihminen tekee paljon virheitä humalassa. Kosteuden aiheuttamia tuhoja oli sekä tuvassa että porstuassa, linnut ja hiiret olivat mellastaneet ja lianneet paikkoja. Se olisi oiva vierailukohde koululaisille. Kiitos Laitilan kaupungille, erityisesti tekniselle virastolle ja Laitilan TE-toimistolle, jotka ovat olleet avuliaasti mukana hankkeessamme. Perheillallisilla, pikkujouluissa tai missä vain vähänkin julkisemmassa tilaisuudessa pitää muistaa käyttäytyä asianmukaisesti. Sille oli heti tehtävä jotain, jotta hirsirakennus ja laitilalaisen mäkitupalaisperheen elinympäristö säilyvät tuleville polville. Eikä se ollut Tanja Saari 1000 vuotta sitten, vaan isoäidin nuoruudessa. He nuokkuvat baarien terasseilla ja hoipertelevat pitkin katuja huudellen mitä ihmeellisimpiä asioita. Tiesimme, mikä meillä on edessämme. Siellä kerrottiin, että Vekkaan Seija oli 60-luvun lopussa purkanut ja uusinut
tuvan lattian ja Pietilän veljekset ja Varjosen Hannes olivat lyöneet peltikaton huonoksi tulleen pärekaton tilalle. Jos esimerkiksi menee juhlimaan kavereiden kanssa, tulisi myöhemmin myös muistaa jotain siitä illasta eikä vain kärsiä hirveästä krapulasta. Saimme erinomaisen asiantuntevan henkilön, Hille Vuorisen , "museaalisesti vaativiin" töihin. Minut, entisen laitilalaisen sai ihastumaan Kaariaisten mäkitupamuseo, johon Laitilan pyöräilijät vuosi sitten tekivät retken. Lapsikin tuntee myötätuntoa heitä kohtaan, jotka ovat tuvassa asuneet. Ajattelin silloin heti, että on sääli, jos tämä tupa ei säily tuleville polville. Totta kai viiniä saa naukkailla, mutta siihen se saisi jäädäkin. Koska museo sijaitsee Kaariaisissa, joka kuuluu niihin kyliin, joissa pari vuotta sitten perustamamme Ytönkorven kulttuuriseura toimii, koimme velvollisuudeksemme yrittää pelastaa tämä arvokas kohde. Sen verran jokaisella oli kokemusta remonteista. Meitä ei ollut montaa vierailijaa sillä kertaa , mutta mukana oli Airasmäen Ella tyttärentyttärensä kanssa, ja satuin kuulemaan tytön ihmettelyä, kun hän katseli ympärilleen tuvassa, kun" telkkariakaan ei ollut missään". Kun seisoo tuvan lattialla ja levittää kätensä, ulottuu miltei kaikkeen mitä huoneessa on. Tämän perheen äiti ei taatusti ole ollut mikään uusavuton nyhverö. On helppo eläytyä siihen, millaista ison mäkitupalaisperheen arki oli ennen vesijohtoa, sähköä, pyykkikonetta, TV:tä ja iPadeja, ja mihin ihmisen aika kului, kun noita "elämää helpottavia" koneita ja laitteita ei vielä ollut keksitty. Liiallinen alkoholinkäyttö on sellaista, ettei sitä edes pysty hillitsemään. Meillä Nousiaisissa apteekki mainostaa itseään elämysapteekiksi. Olemme saaneet näiltä tahoilta, sekä eräiltä yksityisiltä, monenlaista apua, rahallista ja rakennustarvikeapua sekä ennen kaikkea työvoima-apua. Miten on mahdollista, että tässä yhdessä huoneessa on asunut iso perhe, isä, äiti ja kuusi lasta. Kyläläiset päättivät silloin 60-luvulla pitää museon Kaariaisissa. Lyhyesti sanottuna alkoholinkäytön pitäisi olla hillittyä. Minusta te laitilalaiset voisitte mainostaa Välilää vierailijoille elämysmuseoksi. Omin päin. Oli konsultoitava asiantuntijoita ja laadittava avustushakemuksia. Talven aikana kävi kaksi asiantuntijaa museovirastosta pariin otteeseen neuvomassa meitä. Jähmeänkin mielikuvitus lähtee siellä lentoon.
Museo on auki munamarkkinoiden yhteydessä su 17.06.2012 klo 12.00-16.00.
"
On helppo eläytyä siihen, mihin ihmisen aika kului, kun "elämää helpottavia" koneita ei ollut keksitty.
on syöty, tiskattu, nukuttu, pesty vauvan pyllyt ja pyykit. Siellä mainittiin myös, että kyläläiset olivat pohtineet, olisiko viisasta luovuttaa koko museo Kaivolaan, kun kunnossa pitäminen talkoovoimin alkoi käydä asianosaisille raskaaksi. Siellä vierailija takuuvarmasti huomaa, miten paljon maailma on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Hirsiseinissä oli isoja aukkoja, ikkunoita oli rikkoontunut
ja hirsiä ja niskapuita lahonnut. Yleensä viikonlopun iltoina kävellessäni keskustan katuja eteeni osuu monta humalaista persoonaa. Päinvastoin, hänen on täytynyt olla poikkeuksellisen neuvokas ihminen. Ja me Ytön kulttuuriseuralaiset päätimme nyt 2010-luvulla tehdä oman osuutemme museon säilymiseksi. Heidänkin mielestään Välilä on arvokas ja ainutlaatuinen kohde.
Kunnostustyöt ovat edenneet vauhdilla. Varppeen koulun Mitä ruokaa äiti on keit8.-luokkalainen tänyt krääkkipadassa, missä
Teemu Laulajainen
M
aitilan Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan 22.5.2012 kotiseudun matkailun uusista ideoista ja siitä, millaiset nähtävyydet ja paikat kiinnostavat vierailijaa, mikä saa ihastumaan, mikä vihastumaan. Voit lähettää kirjoituksesi osoitteella Laitilan Sanomat,
Nakotta sanno
PL 8, 23800 Laitila tai toimitus@laitilansanomat.fi Kaikkiin kirjoituksiin, myös nimimerkillä kirjoitettuihin, on liitettävä kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Alkoholin- Välilän mäkitupa on museoelämys käyttö L kohtuuden rajoihin
onesti iltaisin kaupungilla saattaa nähdä humalaisia ihmisiä. Sen takia kannattaisi miettiä sitä, että hauskaa voi pitää myös ilman alkoholia. Päätin heti, että tuon joku kerta omatkin lapsenlapseni tänne tekemään vertailuja nykypäivän ja menneen välillä
Ja vaikka tiedettäisiin enemmänkin, niin ei tietenkään kerrottaisi, Rantio vakuuttaa. Pesäpalloliiton päätös jättää superin, ykkösen ja suomensarjojen ottelut pelaamatta peruutti myös Laitilan Jyskeen ja Ulvilan Pesä-Veikkojen välisen naisten suomensarjan ottelun, joka piti pelata Lai- SOLINA SAARIKOSKI tilan Finnlamex-areenalla lauantaina klo 16 alkaen. Aulis Tikka: Minä olen niin huonon tuurin mies, ettei minun tarvitse tällaisia miettiä. Tämän viikon keskiviik- kin takana seisovalta kona Jyskeen naiset saavat myyjä Outi Rantiolta, kotonaan vastaansaTurku- joko lauantaina kiosPesiksen.
Linja-autoaseman Ärrästä tuli miljoonakioski
Miljoonapotti Laitilaan
Ja sitten ajattelin, että jos jompikumpi työkaveri ei tule ensi viikolla töihin, niin hyvä onni on osunut heille, hän lisää nauraen. Sitten hän keksii jotakin, miten voisi ostaa jotakin vain itseään ilahduttavaa: Lottopotin voittajana voisi mennä johonkin
Etäluettavat mittarit tulossa
Rauman Energian ja Vakka-Suomen Voiman alueella on vaihdettu etäluettava sähkömittari noin 2 000 asiakkaalle. Varsinaiset massa-asennukset alkavat elokuussa. Asi- myyjä Petri Heino. Tämän vuoden aikana Rauman Energian alueella vaihdetaan 7 000 ja VakkaSuomen Voiman alueella 8 000 mittaria. Mulla on hyvä olla näin ja ehkäpä haaveet on sitten täytetty, kun en mitään keksi, hän naurahtaa. Kun ei tarvitsisi veroasioita murehtia, niin ostaisin varmasti nykyistä isomman asuntoauton.. Yleensähän sitä ostaa jotakin, mikä sopii jo olemassa oleviin vaatteisiin, mutta sitten voisi sanoa, että otan koko asukokonaisuuden, hän naurahtaa. Mirja Vuorinen: Toisikohan sellainen jättipotti enemmän turvaa vai turvattomuutta. Mutta lottopotin tuoman rahan turvin matkailuautolla reissaamista vaimonsa kanssa harrastava Tikka voisi olla esimerkiksi välittämättä autoverojen suuruuksista. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Pentti Kaunisvirta. vuosikokous pidettiin 25.5. Vaikka tykkään työstäni kovasti, niin voisin ottaa jo lungimmin, vaikken laiskotella osaisikaan, hän myöntää. Sellaiselle kun pikkuneidillä olisi tarvetta. ja 5. En koskaan voita mitään, naurahtaa Aulis Tikka.
Mutta jos se kuitenkin kohdalle osuisi, niin toiveet ovat varmasti samanlaiset kuin suurimmalla osalla, eli maksaisin lainat pois, hän sanoo. Olisiko tuollainen summa jo rasite, pohdiskelee miljoonien suuruisen lottopotin iloja ja kiroja Mirja Vuorinen. Walolaiset kutsuvat jälleen väkeä hansikkaissa ja haalareissa paikalle auttamaan erilaisissa pihapuuhissa.
kuvauksia varten
4. Mutta vain koska olen jo tämän ikäinen. akkaita on käynyt tasaisena Miljoonapotin sijaan virtana ja varmasti lottoavähempikin riittäisi minen tämän myötä meillä lisääntyy selvästi, Rantio ja Olen myynyt Lottoa jo 30 vuoden ajan, mutta kertaaSotka uskovat. enemmän, kun se voitto tuli Lotto on suomalaisten tänne, Outi Rantio sanoo ja suosikkipeli ja vaikka memyöntää, että satunnaisena gapotit liki tuplaavat pelaalottoajana innostunee nyt it- miseen viikossa käytetyn sekin täyttämään lottorivejä summan, niin moni toivoo aiempaa säännöllisemmin. kesäkuuta Iltapäivällä on mäellä mahdollisuus osallistua valtakunnallista julkisuutta saaviin talkoisiin, sillä Ylen Suuri unelma -televisio-ohjelmaan kuvataan laitilalaista reippautta.
Paavo Lehtonen
Hyvinkään lauantaiyön tapahtumat heijastuivat myös Laitilaan. Lottoajista todella mopotin voittajasta ei Veikkauksen aluemyyntipäällik- ni sanoo, että jo kymmekö Pasi Vehviläinen suostu nien tuhansien tai satojen kertomaan muuta kuin sen, tuhansien lottovoitto olisi että voittaja on pelannut riittävä ja silloin iloa riittäisi useammalle joka viikko, veikkauskortilla. Noora Lahdenranta: Ostaisin kukkaron, sanoo Noora Lahdenranta, 4. Terveys on rahaa tärkeämpää eikä terveyttä rahalla saa. voittojen jakautumista useViiden miljoonan euron ammalle. Voittohan on voinut Rantio kertoo samalla, kun tulla myös kestolottona eli poistaa kioskin ikkunasta ei sitä ole välttämättä viime lapun, jossa hehkutetaan viikolla edes jätetty. toukokuuta 2012
Laitilan Sanomat
7
Hyvinkään tapahtumat peruivat naisten ottelun
JUHANI MARTTALA
Walon piha kuntoon
Alkusuven hehkeimmät talkoot pidetään ensi torstaina kello 17 alkaen Walon talolla rukoushuoneenmäellä. Ja sitten-
hän kukkarolle vasta tarvetta olisikin, jos lottopotti kohdalle osuisi. Hän ei osaa äkkiseltään
sanoa mitään, mihin lottopottia käyttäisi. Rauman Energia ja Vakka-Suomen Voima vaihtavat yhteistyössä kaikkiaan noin 43 000 mittaria etäluentaprojektissa vuosien 2012 2014 aikana.
Sinikka Pajunen
Noora Lahdenranta
Oona Ellä
Mirja Vuorinen
Aulis Tikka
ihanaan vaatekauppaan ja ostaa kauniin asukokonaisuuden. Lappu vaihtuu uuteen, sä poikkeaa jonkin verran linja-automatkustajia, muis- sillä tämä kioski on nyt siirtynyt miljoonaluokkaan. Kyllä siinä itselläkin kädet alkoi täristä ja tuli niin epäuskoinen olo, Sotka kertaa omia tunnelmiaan.
Mitä ostaisit, jos lottopotti osuisi kohdalle?
SOLINA SAARIKOSKI Sinikka Pajunen: Kyllä mun iso haaveeni on se, että antaisin rahaa lapsille ja lapsenlapsille rahaa. Sitten voisin maksaa omat velat pois. Vehviläinen on ajanut heti maanantaina tervehtimään "miljoonakioskin" henkilökuntaa mansikkakakun kera ja Terhi Sotkan ja Outi Rantion kanssa herVeikkaus ei kuttelemaan on kutsuttu paljasta mitään myös vapaapäivää viettävä Kyllä tämä asia jokaisen kioskin kolmas vakituinen huulilla tuntuu olevan. On se aika hieno tunne, että juuri täältä meiltä lähti miljoonapotti, hihkaisee kioskin esimies Terhi Sotka.
"Miljoonakioskin" myyjät Petri Heino, Terhi Sotka ja Outi Rantio tuulettavat lottopotin saaneen puolesta.
Sotka oli laittanut tekstiviestejä työkavereille jo aikaisin sunnuntaiaamuna, kun lottopotin tuoneen kupongin myyntipiste oli sel-
vinnyt. Pilottiasennukset sujuivat pääosin hyvin. tuttaa Vehviläinen.
kista myydyn lottopotin jättäneen kupongin haltija olisi selvinnyt.
Liesjärven hoitoyhdistyksen johdossa Kaunisvirta
Liesjärven hoitoyhdistys ry. On se sanottava, että it- kaan tätä ennen ei ole jättisekin uskon sen voiton mah- pottia myyty omalta työpaidollisuuteen taas aiempaa kaltani, Outi Rantio toteaa. Eikä juuri täältä myydyn viime lottopotti välttämättä ole vuonna lähes 15 000 euron osunut Laitilaan, sillä täs- arvoisen jokeririvin. Mutta ei me tiedetä muuta kuin, että täältä meiltä miljoonakuponki on myyty. Kukapa sitä olisi pitänyt käsissään viiden miljoonan euron lottolappua, hän naurahtaa. Mutta ehkäpä sitten sijoittaisin johonkin terveyttä edistävään asiaan. Viime keski- kihisevä tunnelma: viikkona Laitilassa vieraili asiakkaat kyselevät Mynämäen Vesan joukkue, jännittyneen iloisina joka löi kotijoukkueen 2-0 sekä toisiltaan että tisjuoksuin 4-0 ja 12-5. Silti hän itsekin haluaisi tietää, onko hän ollut juuri se myyjä, joka viiden miljoonan euron potin tuoneen lottolapun on asiakkaalle tulostanut. Oona Ellä: Koiran, vastaa Oona Ellä, 6, mietittyään tovin, mitä hän lottopotilla ostaisi kaikkein mieluiten. Tiistai 29. Siis sellaisen, joita kauppoihin usein esille somistetaan, että siinä ovat kengät ja korut ja kaikki. En minä varmaan mihinkään muuttuisi tästä eli ei minua maailmanympärimatkalle saisi, vaikka lotossa voittaisinkin, epäilee Sinikka Pajunen. Laitilan linja-autoaseKyseessä oli naisten toinen ottelu alkaneella ot- man R-kioskilla on telukaudella. Jos jättipotti osuisi kohdalle, niin Pajunen harkitsisi töiden lopettamista. Hallituksen muut jäsenet ovat, Lauri Tammisto, Jukka Tuuna, Veikko Jalonen, Markku Inkinen, Heili Uusi-Kerttula ja Jari Saari Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Euran, Laitilan ja Hinnerjoella sijaitsevan Liesjärven suojelua, kasvattaa sen virkistysarvoa sekä vaalia järveen liittyviä luonto-, kulttuuri- ja maisema-arvoja.
Kyllä tämä on todella jännittävää
Ilta on vasta aluillaan, mutta poikien porukasta jo kysytään, eikö namipusseja saisi avata. Selkä on jumissa, väsysymys painaa, mutta lapsilla oli valtavan hauskaa, että eikököhän tästä perinne tehdä, Salla alla Rytsölä ounastelee yökerhon on jälkeen hymyssä suin.. Sitten touhu rauhoittuu, he tietävät.
Iltapäiväkerholaiset Ville Vainio, Konsta Ojala, Oskari Saloniemi ja Alvar Salminen (takana) olivat muiden tavoin tulleet yökerhoon intoa puhkuen.
"
Kyllä me meinataan olla täällä ihan koko yö
"Kivaa ja jännittävää"
Tyttöjen kännykät välkkyvät, kun he kuvaavat hassuttelevia poikia. Poukalle voi myös ensimmäiset kiertuoda virkkaajille kaikenlaisia, monenrokset.
Frida Hyttilä taiteili liitutauluun mielipiteensä siitä, millaista oli tulla illaksi ja yöksi iltapäiväkerhoon.
Juho Rihtilä rullaa patjakääretorttua, täytteenä on Sampo Ylenius.
Seurakunnan iltapäiväkerholaiset viettivät yökerhoa
Yökamppeet repussa, nyt nukutaan kerhossa!
Mikä on pehmeä, pörröinen ja jotenkin söpö. Poukalla kävijä voi kirjavia langanjämiä. Kivalta ja jännittävältä, sa-
Tämän näköinen meidän äiti on ja tässä on meidän iskä, esitteli Monica Iiskala puhelimenensa valokuvagalleriaa Julia Saariniemelle (vas), Siiri Kiveiselle ja Siiri Vehmakselle.
noo tyttöporukka. En kyllä muista, olenko
ollut koskaan yötä missään, Siiri Kiveinen tunnustaa hetken miettimistauon jälkeen. Harva ensimmäisen ja toisen luokan oppilas on kokenut yökyläilijä, mutta yö kerhossa on saanut innostuneen vastaanoton paikalla kun ovat lähes kaikki ip-kerholaiset. riviä. Viimeiset taisivat kikatel-
ön la ja supista vielä puolen yön maissa. Suuri huone täyttyi kikatuksesta ja riehumisesta. (02)
LAITLAS TAPAHTU
Poukalle jättiläispipoa virkkaamaan!
Laitilan Poukan matkailuinfossa (Keskuskatu 4) voi osallistua silmukoin laitilalaisten yhteiseen, jännittävään tempaukseen: jättiläispipon virkkaukseen. Ohjelmaa oli koko illaksi, mutta ensimmäinen puolituntinen käytettiin uuden tilanteen aiheuttaman jännityksen ja innostuksen purkamiseen. huvinsa ja taitonsa mukaan virkata piAlkuvuodesta 2013 paljastetaan pipoon yhden silmukan tai vaikka sata pon kantaja ja tarkoitus. Lastenohjaajat Salla Rytsölä ja Sari Rekola seuraavat hallittua kaaosta ymmärtäväinen hymy kasvoillaan. Kyllä me meinataan olla täällä ihan koko yö, vakuuttavat Siiri Kiveinen, Julia Saarniniemi, Siiri Vehmas ja Isabella Mustonen. Mä olen ollut kaverilla yötä, kertoo puolestaan Sampo Ovaskainen. 8
Tiistai 29. Ja miksipä ei olisi, kun lähes 30 lasta levittäytyi ip-kerhon tiloihin yökamppeineen.
SOLINA SAARIKOSKI Seurakunnan iltapäiväkerhossa tehtiin tässä kuussa historiaa, kun siellä ensimmäistä kertaa järjestettiin iltapäiväkerholaisille yökerho. Mä olen ollut ainakin mummin luona, Isabella Mustonen muistaa. Miltäs se yökerhoon tulo sitten on tuntunut. Ajatuksena on virkata talkoohengessä iloisenvärinen suuripipo, jonka käyttötarkoitus on vielä salaisuuden verhon peittämä. Se on lastenohjaajille merkki kutsua yökerholaiset tutulla ruokakellolla iltapalalle. Se on tietysti unikaveri. Kello käy kahdeksaa, mutta nukkumaan menon hetki tuntuu olevan vielä kaukana. Sen
jälkeen sitten on lupa herkutella. Lopputuloksia kikatellaan isommissa porukoissa posket punaisina. Ja niitä on nyt seurakunnan iltapäiväkerhon lattialla paljon. Mukaan kerholaiset olivat niiden unikavereiden lisäksi pakanneet niin tyynyjä, makuupusseja, retkipatjoja kuin herkkuja. Kaikki virkkaajat saavat nimensä Lea Koskinen on virkannut suurpipoon virkkausvihkoon. Puitteet reippaampaankin menoon ovat seurakunnan ip-kerhossa mitä mainioimmat, eikä siellä seinät kaadu päälle, vaikka vähän reilumpikin porukka temmeltää ja touhuaa. toukokuuta 2012
www.laitilansanomat.fi puh. Ja kyllä, ensimmäinen yökerho osoittautui juuri niin kivaksi kuin etukäteen odotettiin. Tämä on lapsille niin uusi ja jännittävä tilanne, että annetaan heidän purkaa se suurin energia nyt alkuun pois
Parasta on tanssiminen ja erityisesti tyttöjen kanssa tanssiminen, hyvää tuulta uhkuva kaksikko vakuuttaa. Tanssiminenkin on kivaa ja täällä on soinut hyvä musiikki, kiittelevät Neea ja Venla ja kirmaavat tanssilattialle. Mutta tuollahan on sipsejä, mä otan ainakin niitä, yksi kolmikosta äkkää perunalastut ja siirtyy sivummalle hieromaan kauppoja. Osallistu keskusteluun Laitilan Sanomien Facebook-seinällä.
L
euroa. Että ei kun tanssimaan!
KURKISTUS KULISSEIHI
Tässä sarjassa seurataan Kaivolan kesäteatterin valmistautumista ensi-iltaan.
Simo Mattila ja Tapio Jacksen näyttämön ralennuspuuhissa. Myös karkkipainotteisen puffetin luona on jatkuvaa vipinää. Ilta jatkuu isoimmille alakoululaisille vielä tunnin verran. Työt aloitettiin purkamalla vanha lava pois. Sen jälkeen esimakua näytelmästä antoivat Matti Varjonen, Seppo Kylander ja Ari Kangassalo. 5888 900 toimitus@laitilansanomat.fi
Tiistai 29. Näytelmän teksti muotoutui lopulliseen asuunsa maaliskuussa, jolloin näyttelijät aloittivat tekstin ulkoa opettelun. Laitilan kaupungintalolla yleisönä oli noin sata opasta, kun Liisa Kangassalo kertoi Kaivolan tulevasta kesästä. Messuilla näytelmästä pätkän esittivät Roosa Lehtonen, Liisa Kangassalo ja Katariina Oikarainen. On ollut tosi kivaa. Kello on kahdeksan ja He-
Kesäteatteri saa uuden näyttämön
Kaivolan kesäteatterin kevät on sujunut kiireisissä merkeissä. Hymy on herkässä ja ilo pinnassa, kun on kouluvuoden ehkäpä odotetuimman tilaisuuden, discon, aika. Pohjalle valettiin betoniset tuet, johon kiinnitettiin tarttumakoukut. Nuorimpien poistuminen ja isompien ekstratunti on lähes oma ohjelmanumeronsa sekin, mikäli on uskominen neljäsluokkalaisia Crister Isolauria ja Niklas Laaksosta. toukokuuta 2012
9
NY FEISPUUKIS
Lottovoitto - hyvä vai huono juttu?
aitilan R-kioskilla asioineesta loton pelaajasta tuli hetkessä miljoonäri hänen voitettuaan yksin pääpotin viisi miljoonaa
Tykkää
seksi. mennessä, näyttelijät Katariina Oikarainen ja Matti Varjonen ovat luvanneet riisuvat kaiken! Tykkää ja näe muhkeat muodot lehtikuvissa ilman rihman kiertämää!
n i a n
Neljäsluokkalaiset Crister Isolauri ja Niklas Laaksonen keskittyivät discossa tyttöjen kanssa tanssimiseen.
Kappelimäen koulun kannatusyhdistyksen järjestämä disco on oppilaiden yksi eniten odottamista tapahtumista. Mitäs me otettas, pohtii poikaporukka ja punnitsee salmiakkipiipun, valoa loistavan tikkarin ja tahmeaa karkkilientä sisältävän muovikoppakuoriaisen välillä. Ensi kesän Saun! -näytelmää esiteltiin saman päivän aikana sekä Laitilassa että Turussa. Tämän jälkeen näyttelijöitä haastateltiin tulevasta kesästä. Vanhasta pyörivästä näyttämöstä on tarkoitus tehdä sähkömoottoreilla toimiva ja sitä myös nostetaan noin kaksikymmentä senttimetriä ylöspäin. Seuraavaksi maa kaivettiin kallioon asti, jotta moottorit pystyttäisiin asentamaan. Matti Varjosen Venlakoira hoiti työnjohtajan hommat.
"Parasta tyttöjen kanssa tanssiminen"
Eteisessä kyytiä kotiin odotteleva ekaluokkalainen Heta Salonen näyttää tyytyväiseltä. Sen jälkeen oli aika heittää käsikirjoitus nurkkaan ja keskittyä lavalla toimimiseen. Aiheena oli itse näytelmän lisäksi muun muassa Suhinan historia, "kädentaitajien tori" ja näyttämön rakennusprojekti. Tanssiseurana heillä ovat olleet oman luokan tytöt ja erityisesti yksi mielitietty, jota kumpikin on tanssittanut kuulemma ahkerasti. Minkäsuuruinen lottovoitto on mielestäsi sopiva. tan tavoin kaikkien ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokkien oppilaiden on aika poistua discosta. Tekeekö raha onnelli-
meistä facebookissa!
Koulun disco on kevään kohokohta
Musiikki pauhaa, värivalot vilkkuvat ja lasten otsilla kimmeltävät hikipisarat. Lopuksi laitettiin kansi kiinni, rakenusprojektissa mukana
ollut Tapsa Jacksen ynnäsi. Myöhemmin päivällä toinen porukka lähti Turkuun Puutarhan Kevät ja Perinnekoti-messuille. Saun! -näytelmän harjoitusten lisäksi teatterin väki on huhkinut markkinointi- ja rakennuspuuhissa.
Maaliskuussa Kaivolan kesäteatterilla oli vientiä. Moni unelmoi lottovoitosta, mutta onko se oikeasti tavoittelemisen arvoinen juttu elämässä. Roosa Lehtonen
-
Rohkea Facebook-veto
Jos Kaivolan kesäteatterin sivut saavat 1000 fania lehdistötilaisuuteen 7.6. Kaivuutöissä ohjeita antoi määrätietoisesti haukkuen Varjosen Matin Venla-koira. Täällä on ollut kivaa ja kaikkein kivointa oli tanssiminen, hihkaisee Heta iloisena musiikin pauhun yli. Kappelimäen koulun kannatusyhdistyksen äidit ja isät ovat jälleen valmistelleet illan, jota moni Kappelimäen koululainen kaiholla muistelee vielä pitkään jälkeenkin päin.
SOLINA SAARIKOSKI Neea Helin ja Venla Uusitalo istuvat tv-ruudun edessä mikit käsissään. Hekin näyttävät viihtyvän parketilla paremmin kuin hyvin. Laulamisen lisäksi he ovat nauttineet myös salin puolella, jossa musiikki pauhaa ja värivalot välkkyvät. Tytöt laulavat duona karaokea Kappelimäen koulun discossa, jossa laulajia on riittänyt koko illan tasaisesti ja välillä jopa jonoksi asti. Pitkä palkintojen täyttämä arpajaispöytä alkaa tyhjentyä nopeasti, kun tavara toisensa jälkeen lähtee uudelle omistajalle. Sitten tehtiin kehä ja asennettiin moottorit ja pyörät. Rakennusprojekti tehdään talkoovoimin. Laulaminen on kivaa, tytöt hihkaisevat lauluvuoronsa päätyttyä. Haastattelijana toimi Anne Jacksen.
Seppo Kylander markkinoi Saun-näytelmää Laitilaan kokoontuneille oppaille.
Venla-koira työnjohtajana
Huhtikuussa saatiin käyntiin näyttämön rakentaminen. Lopuksi vuorossa oli enää lavasteiden teko ja tietenkin pihan siistiminen. Osallistujia on paljon.. 12 vuotta talkoissa mukana ollut konkari Venla-koira ei antanut kommentteja
Kärkipari oli ylivoimainen, kun pronssille sijoittunut Ylistaron Eila Seppälä jäi jo vartin verran. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 4.6. H50-sarjassa viime kauden jalkavaivoista kuntoutunut Jyrki Lammila oli neljäs, runsaan minuutin päässä mitalista. Laitilan pyöräilyn garnd old lady, Salme Kuisma on ollut jokaisella mukana. Uuteenkaupunkiin suunnistettiin pyhänä yllätyspalkintokin nuorten puolelta. toukokuuta 2012
Urheilu
Kari Jalava
Mitaleja ja palkintoja myös SM-suunnistuksista
VEIJO VIITANEN Laitilan seudun suunnistajat kirivät mukavaan palkintovauhtiin erikoispitkien matkojen Suomen mestaruuskilpailussa sunnuntaina. Muutaman aikaisemman kerran ja vuosikymmenen kokemuksella SM-palkinnoille suunnistivat Jyskeen veteraanit. Seppo Lehtola ja Jorma hyväkuntoisia. Padon yhteistalolla oli jälleen mahdollisuus virkistystuokioon. Lenkki Syväjärven maastoissa oli hiukan pidempi kuin edellisen viikonlopun hopeajuoksu SM-sprintissä. Innokkaaksi liikkujaksi ilmoittautunut tuore laitilalainen, Terveyskodin lääkäri Tuuli Luud lähti reissuun ajatuksenaan saada tuntumaa uuteen kotiseutuun. Yksittäisen harjoituksen kesto on 1,52 h. Jalava pääsi tämän tason arvokilpailun rasteille vasta ensimmäistä kertaa. Kiriletkassa SMpronssi jäi vain 16 sekunnin päähän. Ilmoittautua voi myös soittamalla tai tekstiviestillä numeroon 050 529 3999. Pyhärantalainen, Paimion Rastia edustava Helena Mannervesi voitti D65sarjan vähän yli kahden minuutin erolla. 10
Laitilan Sanomat
Tiistai 29. Ainoat miiRaitio istuskelivat Yhteista- nusmerkkiset huomautukset meistä lon aurinkoisella pihamaalla. teeri. Daamien ikäsarjassa hopealle sijoittui VakkaRastin kalantilainen Maija Verha. Urheilijoiden tulee itse huolehtia omasta vakuutusturvastaan. Tarvittaessa perustetaan useampia ryhmiä eri ajankohdille. tuon Matinmaan lenkin, sitVieraskirjassamme ten on sekin matka kuljettu, Salonen sanoi. Takavuosien pitkien matkojen Suomen mestari Asmo Vuorenpää oli myös palkinnoilla, kuudentena. Tässä H40-sarjassa tarjottiin 20 kilometrin kieppi maustettuna leimaamisella 28 rastilla. on 87 nimeä Tour de Laitilan kierrosta luonnehdittiin mukavaksi, ään meidän vieraskirjaamme, ei liikaa isoja mäkiä ja hiekkatietkin ovat suhteellisen sanoi Lahja Pavela. Olisi pitänyt laskea myös pyöräilyvihon nimet, sillä kaikki eivät kirjaa nime-
Ominaisuusharjoittelua eri lajien 11-15-vuotiaille urheilijoille
Laitilan Jyskeen yleisurheilujaosto tarjoaa 11-15-vuotiaille urheilijoille mahdollisuuden harjoitella ohjatusti urheilussa tarvittavia perusominaisuuksia, joita ovat kestävyys, nopeus, kehon hallinta, koordinaatiokyky ja voima. Kyllä minä aina ajattelen, että seuraavalla kerralla menen lyhyemmän matkan, mutta sen pisimmän mukaan olen silti mennyt, hän naurahti. Yhden ryhmän koko on noin 15. Joukko päätti santsata toisenkin vastapaistetun herkullisen munkin. Pyöräillessä näkee paljon enemmän kuin auton ikkunasta. Lähiseudun suunnistajista lisäksi Hinnerjoen Yrityksen Simo Valtanen sijoittui H55-sarjassa kahdeksanneksi. Harjoituspaketin vastuullisena valmentajana toimii liikuntatieteiden yo Jaakko Hentilä. Muutama henkilö nojaili polkupyöräänsä ympärilleen katsellen. Harjoitukset ajoittuvat kesä-heinäkuulle viikoille 24-29. Sitten alkoi tapahtua, pyöräilijöitä sujahteli joka suunnasta kaupungin talon pihamaalle ja lähtöhetken koittaessa matkaan polkaisi yli kolmekymmentä pyöräilijää.
ARJA-LIISA HEILÄ Jokainen voi tehdä matkassa omia sovelluksiaan, jos kartassa olevan lenkin kiertää, niin matkaa kertyy 74 kilometriä, siitä lyhyempiin matkoihin on lukuisia mahdollisuuksia, Simola esitteli. Muille hinta on 60 euroa. Harjoitukset on suunnattu kaikille Laitilan Jyskeen 11-15-vuotiaille urheilijoille lajista riippumatta. VaRa:n Maaria Ritasalo oli D60-sarjassa seitsemäs ja Raimo Reuna- Suunnistuksen SM-mitalit D65-sarjassa jaettiin Kalannin nen H75-sarjassa kymme- Maija Verhalle (oik.), Pyhärannan Helena Mannervedelle ja nes. Ylistaron Eila Seppälälle.
Kahdeksas Tour de Laitila sai väen liikkeelle
Ei tämä oikein hyvältä näytä, mutisi liikuntasihteeri Ilkka Simola puoli tuntia ennen Tour de Laitilan starttia. seuratoimintamaksun maksaneille harjoituspaketille hinta on 24 euroa. Lähtöä odotellessa tutkittiin karttaa ja muisteltiin aikaisempia Tour de Laitila -retkiä. VaRa:n Enni Jalava sijoittui D15-sarjassa plaketille, kuudenneksi. Tietoon ei ole tullut, että Eikä varmasti auringon paisteeseen kahville, huudahiltapäiväksi on muuta ohjelmatkalla olisi sattunut ren- tivat Maija Kleemola, Anita Kallinen, Pirjo Vihersaari ja maa, miehet sanoivat. Yleisurheilujaoston Yhteislähtö tapahtui kaupungintalon luota. Lenkistä kukaan ei selviytynyt alle kahdessa tunnissa. Nyt on sääkin aivan loistava, Luud sanoi. tulivat terävästä murskeesta, Lähdimme matkaan tun- jota oli muutamilla tieosuukfacebookissa! tia muita aikaisemmin, sillä silla. nut lenkin omia aikojaan.
"
Tykkää. sähköpostiosoite, urheilijan ja huoltajan puhelinnumero Ajattelin mennä vielä sekä urheilijan laji/lajit. ma ja Nina Saaristo tutkivat reittikarttoja ennen lähtöä. Vieraskirjassamme on 87 nimeä. Ismo Salonen oli myös aja- gasrikkoja, sanoi liikuntasih- Kaarina Nurminen. Martat olivat panneet pöydän koreaksi. Kauhavan Kortesjärveltä oli kotiintuomisina SM-mitaleja ja palkintoplaketteja. Harjoituksia on tiistaisin ja torstaisin kello 12.00-14.00. Ilmoittautumiseen tulee sisältyä:Urheilijan nimi, synAnita Kallinen, Pirjo Vihersaari, Sirpa Saarela, Salme Kuis- Nina Saaristo ja Tuuli Luud ajoivat yhdessä 74 kilometrin tymäaika, osoite, huoltajan kierroksen. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Jaakko Hentilälle mieluiten sähköpostiin: jaakko.hentila@ jyu.fi. asti
New York (16) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää MTV3 22.25 Tulosruutu 05.20 Aamusää 22.35 Teknari 05.50 Studio55.fi 23.05 Diili 06.25 Huomenta Suomi 00.55 30 Rock (S) 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Tyylivarkaat 21.00 Puumanainen 21.30 Moderni perhe (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Pomo piilossa 21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu MTV3 22.35 Ketonen & Myllyrinne 05.20 Aamusää 23.10 Rest Stop: Älä katso 05.50 Studio55.fi taaksesi (18) 06.25 Huomenta Suomi 01.00 Älynväläys 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 MTV3.doc: William & Kate: Ensimmäinen vuosi 21.00 C.S.I. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 07.00 Disneyn esikoulu: Pu14.00 Jamie Oliver: Kaikki pujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Finias kanasta
ja Ferb 07.50 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 08.15 Lazy Town 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.55 Niki viinitilojen keittiöissä 09.25 Vauvan tarina 09.55 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Niki viinitilojen keittiöissä 15.05 Luksusmuotia kaikille 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Dr. 14.01 Amazing Race 15.00 Miehen puolikkaat 15.30 Luontodokumentti: Kullan jäljillä 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa
17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Tiistai 29. kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05 Knockaround Guys (16) 23.35 Uutisikkuna
MTV3
05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. toukokuuta 2012
Laitilan Sanomat
11
Televisio
19.00 Kuningatar Elisabetin maailma 20.00 Antiikkimakasiini Yle TV1 20.30 Yle Uutiset 04.00 Uutisikkuna 20.55 Urheiluruutu 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Pankkiryöstäjän viimei- 21.00 Taivaan pilarit (16) 22.00 Kuka oikein olet?: Vanen mahdollisuus nessa Williams 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: 22.40 Yle Uutiset 22.45 PrismaGeenidoping Kielot 23.40 Oddasat 11.00 Yle Uutiset 23.55 Uutisikkuna 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus: TerYle TV2 vetuloa kirkkoon! 11.55 Tosi tarina: Kansakun- 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN nan kaapeissa 06.53 Simon Taikateltta: Kok12.30 Tohtorit (7) 13.00 Komppanian neropatit kausta 07.00 Hertan maailma: Hert(S) 14.15 Ihmiskunnan aarteita ta kattaa pöydän 07.04 Timppa 14.30 A-studio 07.14 Ota banaani! 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään 07.21 Hanna Ankka 07.33 Luonto merensaaressa otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Aito, ti- 07.41 Sammakko ja ystävät 07.48 Neppajymykerho manttimies 07.56 Disney esittää: Ystävä16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Yle Uutiset viittoma- ni Tiikeri & Nalle Puh 08.20 Galaxi kielellä 08.22 Tallitytöt 17.00 Yle Uutiset 08.31 Taikaplaneetta 17.10 Ylämaan kettu (7) 08.44 Betonin särkijät 18.00 Yle Uutiset 08.50 Lentävät lääkärit (7) 18.30 Pokka pitää
Tiistai 29.5.
09.40 Yle Uutiset Uusimaa 09.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.00 Loma! (S) 11.20 Mr Bean (S) 11.30 Loma! (S) 11.55 Sincopats (7) 12.00 Free Radio (7) 12.20 Sinikeltaisia unelmia 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskan uudet maanviljelijät 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satunnaiset sankarit 15.30 Tätä on rakkaus 16.00 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taisto koulujen kisa 18.30 Loma! (S)
18.52 Sincopats (7) 18.55 UP: Emmi Ensemble Yöhön asti 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Sydänääniä 20.00 Doctor Who Hyökkäys jouluna (12) 21.00 Ajankoht. 02.00 MTV3 Deitti 10.05 Emmerdale (S) Nelonen 10.35 Emmerdale (S) 06.20 Ostosruutu 11.05 Ostoskanava 06.40 Ostosruutu 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pu14.01 Samaa sukua (7) pujen kaupunki 15.00 Ensisilmäyksellä 07.25 Disney esittää: Stitch! 15.30 Pilanpäiten
07.50 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 08.15 Lazy Town 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit 09.00 Niki viinitilojen keittiöissä 09.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Niki viinitilojen keittiöissä 15.05 Luksusmuotia kaikille 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla
20.00 Faces 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 00.20 Suojelijat 01.20 Suomi D: Pornotyöläinen (16) 02.25 Älypää-TV
Yle Teema
04.00 Teematieto 17.00 Matkalla jossain Suomessa 18.00 Etsivä Lea Sommer (12) 18.50 Francon aika näin sen koimme (7) (Cuéntame cómo pasó) 20.00 Sohvasurffaajat: Junalla halki Bulgarian 20.30 Huumeluokka 20.54 Lapset puhuvat 21.00 Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia 21.45 Kino: Kaikki isästäni (12) 23.30 Teematieto
20.55 Urheiluruutu 21.05 10 kirjaa vallasta 21.35 Ulkolinja: Yhden sanan Yle TV1 tähden 04.00 Uutisikkuna 22.35 Kennedyt (12) 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 MOT: Harmaa talous ei 23.20 Yle Uutiset 23.25 Tanskan kuohuva valkene 1800-luku (12) 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: 00.05 Oddasat 00.20 Uutisikkuna Laukat 11.00 Yle Uutiset Yle TV2 11.05 Yle News 04.00 Uutisikkuna 11.10 Aamusydämellä 11.45 Ihmiskunnan aarteita 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Harri ja Toto 12.00 A-studio 07.04 Taide on tehtävä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Onnellinen ministeri 07.10 Kanan muna: Sähköurut (S) 07.18 Possu Pallero 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään 07.29 Katinkontti Remix: Nykytaiteellista otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 07.43 Mio Mao 16.55 Yle Uutiset viittoma- 07.48 Neppajymykerho 07.55 Disney esittää: Ystäväkielellä ni Tiikeri & Nalle Puh 17.00 Yle Uutiset 08.20 Galaxi 17.10 Ylämaan kettu (7) 08.21 Pikku Nikke 18.00 Yle Uutiset 08.34 Sherlock Jakki 18.30 Pokka pitää 08.47 Kapteeni Kari 19.00 Kriminalisti (12) 08.50 Lentävät lääkärit (7) 20.00 Puutarhaperjantai 09.40 Yle Uutiset Uusimaa 20.30 Yle Uutiset
Torstai 31.5.
09.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.00 Loma! (S) 11.20 Mr Bean (S) 11.30 Loma! (S) 11.55 Sincopats (7) 12.00 Free Radio (7) 12.20 Sinikeltaisia unelmia 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.45 Mr Bean (S) 14.00 Tanskalainen maajussi 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Läähätän ja läkähdyn 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Näin Norjassa 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taisto koulujen kisa 18.30 Loma! (S)
18.52 Sincopats (7) 18.55 UP: Vihreät valot Parasta ikinä 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Kohtauspaikka: Menestyksen hinta 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Hupipätkät (S) 20.55 Kätevä emäntä (S) 21.25 Poliisi-tv 21.50 Yle Uutiset 22.05 True Blood (16) 22.55 Monte Criston kreivi (12) 01.00 Uutisikkuna
15.05 Middle (S) 15.35 Luontodokumentti: Faraon matka manalassa 16.40 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla
20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBItutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: Shooter takaa-ajettu (16) 00.30 Nelosen uutiset 00.40 Nelosen sää 00.45 Frasier 01.15 Pulmuset 01.45 Castle (12) 02.45 Castle (12) 03.45 Älypää-TV
Yle Teema
04.00 Teematieto 17.00 Matkalla jossain Suomessa 18.00 Etsivä Lea Sommer (12) 18.48 Avaruuskansiot 19.00 Tiededokumentti: Silminnäkijä 20.00 Maailman tunnetuimmat kaupungit 20.50 Avaruuskansiot 21.00 Tiededokumentti: Ruokavaliot puntarissa 21.45 Leningrad Cowboys go America (S) 23.00 Teematieto. (12) 23.35 Paljastavat valheet 00.35 30 Rock (S) 01.05 Älynväläys 02.05 MTV3 Chat
Nelonen
06.20 Ostosruutu 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Stitch! 07.50 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 08.15 Lazy Town 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit 09.00 Niki viinitilojen keittiöissä 09.30 Vauvan tarina 10.00 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kierrätysmuotia Hollywoodissa 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Niki viinitilojen keittiöissä 15.05 Luksusmuotia kaikille 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Mitä tuli tehtyä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä III (16) 00.10 Nelosen uutiset
00.20 Nelosen sää 00.25 Frasier 00.55 Pulmuset 01.25 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini 01.55 Start! 02.25 Greyn anatomia (12) 03.25 Älypää-TV
Yle Teema
04.00 Teematieto 17.00 Matkalla jossain Suomessa 18.00 Etsivä Lea Sommer (12) 18.50 Ranskalainen kylä (12) 19.47 Rakennustaiteen aarteita 20.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Pyhäniemen kartano 20.30 Muistojeni Karjala 21.00 Historia: Länsimaiden illankoitto 21.50 Elävä arkisto: Suomalainen design 21.50 Kuvakudos syntyy 21.57 Hopean hohdetta 22.28 Varttia yli kaksitoista ja hiljaisuus 23.00 Historia: Natsien metsästys (12) 23.45 Teematieto
20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Seinää vasten (16) Yle TV1 22.35 Ulkolinja: Azerbaidza04.00 Uutisikkuna nin monet kasvot 06.25 Ylen aamu-tv 23.30 Yle Uutiset 09.30 Puutarhaperjantai 10.00 Avara luonto: Emot ja 23.35 Taivaan pilarit (16) 00.35 Oddasat eläinpienokaiset 00.50 Uutisikkuna 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Uutisikkuna Yle TV2 12.30 Tohtorit (7) 04.00 Uutisikkuna 13.00 Professori Masa (S) 06.50 PIKKU KAKKONEN 14.20 Vuosirenkaita 06.52 Kastemadot 14.30 MOT: Harmaa talous ei 07.00 Etsi viisi virhettä: Sulvalkene kapallo 15.00 Yle Uutiset 07.05 Pikku hirviötyttö 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään 07.11 Ariol otsikoissa 07.15 Herra Nokkelo 16.00 Avara luonto: Taituri- 07.20 Roope-karhun taikamaiset kolibrit seikkailut 16.55 Yle Uutiset viittoma- 07.33 Puutarhan tonttu kielellä 07.42 Pingu: Luokkaretkellä 17.00 Yle Uutiset 07.48 Neppajymykerho 17.10 Ylämaan kettu (7) 07.56 Disney esittää: Ystävä18.00 Yle Uutiset ni Tiikeri & Nalle Puh 18.30 Pokka pitää 08.20 Galaxi 19.00 Historiaa: Elsa-leijonan 08.22 Hirveä Henri perintö 08.33 Hemmot 19.55 Kotona taas (7) 08.35 Karvinen 20.25 Viking Lotto 08.50 Lentävät lääkärit (7) 20.30 Yle Uutiset 09.40 Yle Uutiset Uusimaa
Keskiviikko 30.5.
09.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.10 Yle Uutiset Häme 10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi 11.00 Loma! (S) 11.20 Mr Bean (S) 11.30 Loma! (S) 11.55 Sincopats (7) 12.00 Free Radio (7) 12.20 Sinikeltaisia unelmia 12.50 Isä Matteon tutkimuksia (7) 13.55 Tanskan uudet maanviljelijät 14.25 Puutarhassa tuoksuu ruoka 14.55 Ajankoht. 01.25 Älynväläys 02.25 MTV3 Deitti 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (S) Nelonen 11.05 Ostoskanava 06.20 Ostosruutu 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. kakkonen 15.45 Sirkuselämää 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taisto koulujen kisa 18.30 Loma! (S) 18.52 Sincopats (7) 18.55 UP: Emmi Ensemble Älä koskaan ikinä
19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Maailmanmenoa: Nyrkkeilijävaari 20.50 Kesärenki 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Theroux ja dementikot 23.15 Pan Am (12) 00.00 Serrallonga, Katalonian sankari (16) 01.30 Uutisikkuna
15.35 Tyylivarkaat 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin
Lajit: tikanheitto, tarkkuuskävely, kettinginheitto, porttipallo, laserammunta, mölkky sekajoukkue. Ilm. Kaariaisten martat: Marttailta klo 18.30 Irja Jalon luona ( os. Tied. Lajit: T/P5-9 400 m ja pituus. Vaikka polttaminen onkin taajamaalueen ulkopuolella yleensä sallittua, se ei ole suositeltava hävitysmuoto ruokojätteelle. Poukalle. Meijerintie 1, klo 19 rukousilta. klo 18 alkaen viikkokisojen yhteydessä. Ilm. 45 e, sis. Radat: A 7 km, B 5 km, C 3 km, D 2 km. 854 447/050-308 6665. Käsityökeskuksen aukioloajat kesäkuussa ma-ke 4-6.6 klo 9.30-16.45 ja to-pe 14-15.6 klo 9.30-16.45. joka arkipäivä: 4-5 v. Kesäkuulle suunniteltu pesiskoulu peruuntuu tältä keKESÄURHEILU- sältä. Mukana Ismo ja Simo. Kalannin yhd. Pyhäkoulu poikkeuksellisesti klo 17.30. 6. Kunniakierros Laitilan urheilukentällä ke 30.5. Avitukseen puh. Erityisesti hengitys- ja sydänsairaiden elämänlaatua lähistön pienpolton savut voivat heikentää merkittävästi. Yhteiskulj. Vielä ehtii kutomaan kesäisiä loimia.
ma pe 9 18 la 9 14
Laitilan Ykkösapteekki
Keskuskatu 11, puh. menn. T/P11-15 800 m ja pituus. 853 116 tai 050-355 7088. klo 13.30 15.00
Liikuntaleikkejä, pallopelejä ja eri lajien alkeita.
Ohjaajina liikuntaneuvoja Niko Hoppania, sekä kaupungin kesätyöntekijät.
Ekovink
Rantaan ajautuneen ruokojätteen voi käyttää puutarhassa
Mikael Rydenfelt
Urheilukoulu on maksuton! KAIKKI MUKAAN!
Ilm. Palamisesta muodostuu savua, joka sisältää vaihtelevan määrän pienhiukkasia, häkää, hiilivetyjä ja muita terveydelle haitallisia yhdistei-
tä. (02) 850 16226 Uintia Lisätietoja: Riikka Johansson 050-5689216 Tervetuloa mukaan!
PESÄPALLOA
Kesäkuulle suunniteltu
Areenalla
4.6.29.6.2012 Keskusurheilukentällä
PESISKOULU PERUUNTUU
tältä kesältä.
KOULU
Kesäurheilukoulu Keskusurheilukentällä 4.-29.6. Vinkin kirjoitti Antti Numminen Valoniasta
"
Ruokoa voi silputa katteeksi taimirivien väleihin. klo 10-11, Yleisurheiluharjoitukset 6-7 v. 5. klo 9.3011.30 Vauvakahvila Ma 4.6. klo 911 Perhepäivähoitajat lapsineen klo 1316 IIPPI iltapäiväkerho alakoululaisille klo 17.00 Monikkokerho To 31.5. klo 12.00 13.30 8 12-v. 31. Reittinä Ukintie, Kaupintanhua, Kodjala, Torre, Lausti, Salo ja kk. kanssa, kulj. Lisätietoja Ritvalta p. Vielä ehtii kerätä sponsoreita! Kaikki joukolla mukaan kierrokselle! Viikkokisat urheilukentällä ke 30.5. klo 17.30-18.30 ja 8-15 v. Wakka-Suomen Agilityurheilijat ry: Vielä ehtii mukaan agilityn alkeiskurssille klo 18 Suontaan kentälle. Rasti-Lukko, Rauma: Länsi-Suomi-rastit ke 30.5. Palamisen aiheuttamien pienhiukkasten haitat esimerkiksi allergisille ihmisille on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Nurmi. Ilmoittautumiset Avituk P00: Jalkapalloharjoituk- seen p. lua Askarte Leirille lähtijät saavat myöhemmin vahvistuksen leiripaikasta leirikirjeellä. Helluntaisrk. 42, www.uusikaupunki.svk.fi, klo 18 rukousilta, Ossi Lehtovuori. klo 18 paloasemalla. Ruokoa voi myös silputa katteeksi puutarhaan esim. 12 e, sis. klo 10 alkaen. 8501 6226. Kts. Apua alkoholiongelmaan: AA auttava puhelin 050-441 1115 joka päivä klo 17-21. Ei osanottomaksua. Pirkko Lehmuskoski p. www.rastilukko.fi. H. 856 518
ma pe 9 17 la suljettu
KESKIVIIKKO 30.5.
VPK:n nuoriso-osaston harj. Ilm. Valkojärven ympäri ja tutustutaan siellä oleviin kyliin. Anatole France
Aurinko
22.45
Kalenteri-sivulle tarkoitetut aineistot osoitteella ilmoitus@laitilansanomat.fi
Yhristykse toimiva
TIISTAI 29.5.
Laitla Liikkuja: Pyöräilyyn lähtö kaupungintalolta klo 18. H. Näitä syntyy paljon poltettaessa jätettä tai roskia. taimirivien vä-
leihin estämään rikkakasvien kasvua. Ugin vapaasrk, Ylinenk. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana." Ap. Ota mukaasi vanhoja pienehköjä vaatteita (mielellään puuvillaa), pitsejä, nauhoja ym. Ugin Katukirkko (Alinenk. Ralf Eklund 040-512 1670. matka, ruoka ja teatteri. Vaimaron Mantat ja ystavät: La 9.6. maksutta. Valkojärven ympäryskylät. menn. Keväällä, jolloin olisi muuten paras aika polttamiselle, on poltettava aines usein kosteaa ja polttamisesta aiheutuvat päästöt
suuria. 12
Laitilan Sanomat
Tiistai 29. MENNESSÄ p. klo 9.3012.30 Perhe- ja vauvakahvila
MLL:n perhekeskus
MUKULAVINTISSÄ tapahtuu Sairaalantie 2
Lisätietoa: www.mll.fi/laitila
Vakka-Suomen Suurleiri
Kustavin Lomavalkamassa (telttaleiri)
Kalastusta Osanottomaksu 45. maastokahvit. Laitilan oppaat: Ma 4.6. 851 568/0500-533 592 tai Briitta Virtanen p. Info: 0443366320/Henna.
Ti 29.5. Pelejä ILMOITTAUTUMISET 29.5. 17 e. set urheilukentällä ti ja to klo 17.30-19. Opastus Pyhärannantie. Kierretään ent. urheilukentällä pe klo klo 13.30-15. Oppaana Pentti Isotupa. Jyske: Kuntosuunnistus 8-15 v. Avitukseen
(ma klo 917, muina päivinä klo 915).
12.14.6.2012 1012 -vuotiaille (20022000 synt.) K
Urheiluseora
pallopelejä ja eri lajien alkeita. 36): Rukousilta klo 19 Erkki Anton johdolla.
TORSTAI 31.5.
Manna, Vihtorinkatu 6: Sanan ja laulun ilta klo 18. Liikuntatoimi
Mökkiläisille ja meren rannalla asuville rantaan kasautuva ruokomassa on jokakeväinen murhe. Vetäjinä liikuntaneuvoja Niko Hoppania ja kaupungin kesätyöntekijät. Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen rintasyöpäpotilaiden vesijumppa Terveyskodissa klo 18. Moni hankkiutuu ruokomassasta eroon polttamalla. Kahvitarjoilu.
Valmistunei
Essi Sinisalo sairaanhoitajaksi Vaasan ammattikorkeakoulusta 25.5.2012.
APTEEKKIPÄIVYSTYS
vko 22 28.5. klo 18. 2:40
Aurinkoisia ajatuksia: Miten paljon moni mies rakastai- 4.18
sikaan vaimoaan, jos vaimo olisi toisen oma. P04-07: Vanhempien palaveri to 31.5. 851 333
TULEVIA TAPAHTUMIA
EL-väki ja ystävät: Vakka-Suomen alueen liikuntapäivää vietetään Nousiaisten kirkonpiirin koululla ma 11. tark. Radat 2, 3, 4,5 ja 6 km. klo 17.3019. 70 lasta). p. Ilm. Illan aiheena Aloe Vera -tuotteet, tervetuloa tutustumaan. Toimitsijaryhmä 2.
ivaa yhdessäoloa!
Mukaan mahtuu 10 laitilalaista (yht. katsomaan "Pikku Pietarin pihaa". Retki maalle katsomaan lampaita. 3.6.
Laitilan Uusi apteekki
Vihtorinkatu 7, puh. ja osallitumismaksu yht. Laitilan AA-ryhmä: Kokoonnumme klo 19, Sairaalantie 6, Anttilantalon yläkerta. Laitilan Seudun Kuvataideseura järjestää kaikille avoimen teatteriretken Tampereen Amuriin ke 25.7. M. Ruokomassan sisältämien ravinteiden ja erityisesti sen lahoamisen kuluttaman hapen vuoksi kannattaa massa poistaa vedestä ja kompostoida maalle. Karttamaksu 5 <16 v. Ilm. Kylänpääntie 17 ). Liikuntaleikkejä, 31.5 klo 17.00-18.30 Kaikun 17.30-19.
r eilu es4äu5-v.hklo 10.00 koulu K 11.00
6 7-v. klo 12-13.30 ja 8-12 v. toukokuuta 2012
kalenteri Onnittelemme Päivän sana:
Ti
tänään: Oiva, Oliver, Olivia, Oivi keskiviikkona: Pasi torstaina: Helka, Helga
Pietari jatkoi vielä puhettaan. t. Yleisurheiluharjoitukset urheilukentällä ma: 5-7 v. ½-tuntia ennen kisan alkua. Mansikkamaalla ruokokate pitää maan kosteana ja marjat puhtaina. klo 11-16 tehdään kangasveistoksia kovettamalla sisälle ja puutarhaan Mantan torpalla. Lähtö Poukalta klo 18. 0503669675. Opastus kt 43 Kaikun majan th. 13.7. 85016226. Taajamissa risujen ja kasvinjätteiden polttaminen onkin käytännössä aina kiellettyä savu- ja terveyshaittojen vuoksi. majan kartalla. Lisäksi, noin klo 13 juodaan kahvit tienvarsisiivouksen päätteeksi ja suunnitellaan yhdessä tulevia tapahtumia. toimistoon alk. klo 18.00 alkaen harjoitusten yhteydessä urheilukentän katsomossa. klo 1718.30, Unajan koulu
-09, aj. P. 046-9001094. 3 mh, piharakennus plussaa. 8416945. 40 kpl. 2005. 044-2739543. 02-4316329. P. Yamaha-perämoottori tuoreKarkeakarvaisen mäyrävoitelulla, sähköstartti, siisti. P. 0400-953300. 0400-526173. 7,2x2,2 m. myös setelit ja rahasarjat. Kadonnut 20.5. Rivitalo 80 m2 3 h + k + s + tov./auto, tarjoa. Pienvene Yamarin 360 5 hv Suzuki perämoottorilla, hp. 0500-422728. Välimerkit ja sanavälit lasketaan merkeiksi. lautaa, 2"x6" lankkua, 8665216/050-9123615. 1500,-. Kaikki edullisesti. Hakala/Marttinen. P. 0500-825372. Remontoitu. 4,10 m, tarpeettomana. P. Puh. Klapia, tuoretta koivua P. 2. Purjevene Avance 33 -83, 3x4,5 kW vastuks. P. Corollasta, p-Mazdasta ym. Ford Mondeo 1.6 vm. 0400-435255. 040-7365222. 750,-. 044-2882488. 040-8219826. Postiosoite .......................................................................................................................... Derbi X-Treme r 2008 aj. 320 tkm. Kesämökki Ugin saaristossa. P. P. Potila, Tume, 1"x4"1"x5" ja 1"x6" Hakma, Sampo äkeet. Moottoriajoneuvot, P. Muovinen soutuvene pit. Mynämäki. p. P. Tiedustelut p. Derbi Senda X-Race vm. sekaklapia. KT-yksiö Laitilan keskustassa 33 m2. Hinta 90,-. P. Microauto moottorivik., toinen mukaan 200,-. Erämaasauna maalaus urakalla. 0400-904400. 040-5959890. P. Myrsky Janne + traileri, Hopea- ja kultarahoja, hoYamaha 9,9 hv 4-tahtikone peamarkkoja 1964-1968, ja kalakaiku. P. Hp. 05.12, hp. Effer 8200 nosturi, täysin kunnossa, ei vuotoja. Lasikuituinen soutuvene pituus 4 m, kesärenkaat 195R15 ja 1 kpl Michelin 175R14. LC-S1BBBA/49 vm. -88 eteenp., kk + sähkö ja vesi mittarien kilometrit ei este, myös asun- mukaan. lut p. 046-5961261.
SEKALAISTA
OSTETAAN
VUOKRATTAVANA
Perämoottori 4-10 hv. Mäntytuolit 8 kpl, antiikkipets., siistit. klapiuusi peltitakka. Iso parveke. P. 040-7104445.
Laitilan Sanomien, Uudenkaupungin Sanomien ja Vakka-Suomen Sanomien yhteinen
Vakka
RASTITA HALUAMASI OSASTO
Käytä alla olevaa ruudukkoa. H. -11. Siisti, valoiSisämoottorivene, rek. Kahdet renkaat. 1850,-. Väh. 040-5464095.
Kerrostalo 3 h + k, 2. 040-5865933. P. krs, Tammitie 4. P. Zanussi Z155, valk., päältä täytettävä, L45, S60, Rönnqvist 16 pulpettivene K86, käyttöohje. nouto ja käteismaksu. 550,-. 1600,-. Tiistai 29. 0400-836128.
Hyvä kalavene Yamarin 440. 45 x 150 cm 15,-, hyväkunt. Postitoimipaikka ........................................................ 050-5438674. välillä P. P. Huom! P. Romuautot, metalli- ja Tarjoa. trimmillä ja kipillä. Koiraperheelle purjevene 27 jalkaa 2 tn. P. hyvässä kunnossa, luotettava, aj. 600,-/vko. 80 m2, oma metsäinen/rantaniittytontti, mukavuudet, venelaituri, oma rauha, takka ym. Hp. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu.
MAKASIINI
on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät tai ostavat omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa.
Maksu (10 euroa) seuraa mukana Kestotilaajan etu (0 euroa)
Hinta /ilmoitus, 1-5 riviä, sis ALV Kestotilaajan etuna ilmoitus veloituksetta kahdesti vuodessa!
10
Ilmoittajan nimi ................................................................................................................. 0400-590521. MB E200 farm. OKT Lokalahdella, väh. Säiliö 900 l, lohko, vetok., massattu, eritpainemittari 12 m, mekaani- täin siisti, kats. Ajettu vain 97 tkm! Kahdet renkaat. Suutarin ompelukone (Singer), kaksi TunturiSkootteri Peugeot Speedfight merkkistä naisten pyörää. T-salo. P. Myös muut merkit huom. 85 oljenkeltainen, pienetkin Vuokra 450,-+sähkö+vesi. 040-5048757. Mökkitraktori ja tuulilasivene. Kettler Polo kuntopyörä, stepperi. ....................................... 4300,-. ym. P. Harjat. P. Nousiainen. Hyvä kylpyamme, tammiviinitynnyri 200 l, vanhoja kirveitä, juusterisahoja, iso jääsaha ym. MB 200 diesel -95, aj. 0440-110547. oidaan. 370,- + sähkö (kaukolämpö) + vesi. Metalliromua, jalometallista P. 68 000,-. 2000,-. P. P. 044-9651217. Vakka-Suomen Puhelin Oy:n osake. Seulottua mustaa multaa toimitettuna. vanhaa tavaraa. Käyttämätön Twins Abtronix -vyö + 5 geelipulloa (arvo 290,-). 0458813223, 046-5602939. Aj. Kaikki merkit + as.vaunut. Lev. HV Sea-Bee 27 Lady Yanmar 4JH2E 44 hv, oma trail, paalup. P. 3700 km, hp. katet. + p + s 57 m2 Kleemolankaari 5 Mynämäki. H. Musta, valkoisin raidoin. p. 044-9477100. Tieduste9 km Ugin keskustasta. Vakka-Suomen (VSP) puhelinosake, 1-2 kpl. 0400-536080.
1:kköshinta H/P-autostasi! Hiace, Hilux, Corolla, Mazda, Mitsu. 040-5070963. Testattu 2009. Perennantaimia omalta pihalta Nousiaisissa. 25 000,-. 2980 km, h. Soutuvene Terhi 385. 046-8826523. P. kerros Nummi, Nousiainen. Kuvia tarv. vanhaa. 5500,-. 0400-729810. 0500-780569. P. P. 040-7175999. 040-7208203. linjaisia. Helkama Matkatar naisten polkupyörä 28" 3-vaihteinen. toukokuuta 2012
Laitilan Sanomat
13
MYYDÄÄN
Kattotiiliä 250 kpl 40-luvulta. 040-5131500.
Asuntoja ja kiinteistöjä
Remontoitu ja siisti 2 h + k + s + parv. Yhdelle riville mahtuu 24 merkkiä. 1500,-. Lasikuituvene, pituus 4,30 m, ohjaamo katettu. autotalli + varasto Janhualla, lähellä merta. 050-5309465. 0400-324929. Veneenkuljetus Varkaudesta rautaan saakka. tö. 0400-733882. 050-5980812. P. 135 tkm, autom., katsastettu. 550,-. P. 0500-872457. LasiT6503, katettu mahonki/ lasikuitu, 9,20x2,00 m, dieTiiliä Kahi Lohko 270 x 75 x tettu aurink. P. 050-3076769.
Peugeot 306 farmari -98. Paras hinta Hiacesta, Vap. ihanteellinen, h. Keinutuoli, pinnatuoleja, kirjoituspöytä, lipasto, sänkyjä, pöytiä, piironki. 9 Uki. Hyväkuntoinen vesikelkka + sohvapöytä 40,-/tarjous. Kustavintie, Mietoinen. Johnson 2 t 20 hv. Vap. Lahjoitetaan pesukone Nouto. Hp. P. Kodin esineistöä, lasia, posliinia, keramiikkaa, tauluja, kirjoja, valaisimia ym. Toyota Corolla 1,4 -04 farmari. Valmet 20, vm. 040-7515148. 040-3559466.
Luov.ikäiset pitkäk. kerros, Mynämäki, rauhalliH- ja p-auto/minibussi/ nen sijainti, vuokra 525,-/ k-auto, vm. H. Kuivaa koivu-, leppä- ja sekaklapia, aitaseipäitä, savustuspurua, lehtipuuhaketta kateviljelyyn. P. 0400-924340. 045-77319575. P. 0400-594003. 040-8656234. Mopoauto Aixam City S, -10. Yhden kesän käytössä ollut, kuin uusi. P. 050-5142145. 20 hv 4-tahtikoneella, Yksiö 30 m2 Jalavat. 10,30 x 2,62 x 1,70, Yanvaraaja. 045-1306852. -95, 164 tkm, seuraavat kats. P. P. ja 2 h+k Uki 2. 7250,-. 040-7626775. sel-käytt., nopeakulkuinen. 044-9667681. Otetaan vastaan täytemaata pihalle kuljetettuna Vehmaa, Kiikoinen. 6848 km. Järvirantamökki Naantali Livonsaari. Lohi 390 soutu/perämoottorivene vm. Tarjoukset: 040-8215125. P. -06, Tee tarjous. P. 044-2124663. P. 040-5166025.
Puhallettava x 1 käyt. 2005 aj. 0400-722285. 1.6. krs. Tarjouksia pyydetään kesämökin, U:ki/Lokalahti, pintakäsittelytyöstä (maalaus). 050-3633736. Vehmaa. P. Merenrantasaunamökki, P. P. Kesämökki meren rannalla. Mopoauto Aixam vm. 2,-/kpl. -06, vähän käytetty. P. Vaunut, myös ei-katsastetut P. 050-5507475. 0400-316419. Skootteri Peugeot Ludix 50 cc vm. 42 m2 1. ajet. koiran pentuja. H. P. 046-5201747. Loma-asunto n. 7/13, hp. 1300,-/tarjous. 0400-594868.
Arinax25 lämm.kattila, kiertovesi+latauspumppu, autom. H. 17 000 km. Myös P. mar 2YM15 13 hv -08. P. 3 8 m . P. P. P. parv. 8236159. H. 800,-. 0500-535346. P. P. P. 050-5579130. 040-5627500. 0400-324245.
Edullista aitaverkkoa ja aita- 1 h + kk + s Laitilan tolppia, kaikenlaiset huomi- keskustassa. -99, 206 tkm, alut, AC, kattol., Kasvinsuojeluruisku Hardinostolaitemalli. Lasten merkkiMökille astioita, polkupyöriä vaatteita. P. 89 000,-. 2 renk., cd, koukku, turvatyynyt. 2900,-. 0400-678444. 050-3488363. sekä kosteusvaurioiset. 15 hv sekä traileri Aku 75 VL. selle. Vuokra 270,- + sähkö. P. Laitila. P. Soita ja kysy. Lisät. ajettu 3 kesänä 2200 km, tytöllä, kuin uusi. sähkö, vesi, vene, kalastusAnnetaan omakotitalon ulkoOmakotitalo Uki ja ympäris- oikeus. P. P. 3900,-/tarjous. 0500-782523. Kirsta-Hakametsä avain ja Omakotitalo Ugista. sa läpitalon huoneisto. 0440-380175.
Mitsubishi Lancer 1.6 -97 farmari, eritt. 045-3173305. 040-7015616 tai 040-5717604. Mahd. P. Muovinen öljysäiliö 1500 l, 300,-. P. suntti, syöttösek. P. 4,40 m ja Yamaha-peräm. Runs. 0400-759454. 25 km Ukiin. P. -83. rä, hp. erät. Hp. 044-2545465. Tied. P. 050Pulpettivene Vator 14, 20 hv 3854030/0400-662390. P. uudenveroinen lasten uimaallas n. P. P. eri kokoja, verhoja, mattoja, Sähkö-/traktorikäytt. P. Hinta max 170 000,-. Oksasilppuri MTD 465 7,5 hv syöttöaukko 75 mm h. ventt. 050-5523009.
Vapaana juuri remontoitu 2 h + k + parv. P. 040-3559466. muita havupuita, myös harvinaisia, suoraan kasvattajalta Pyhärannasta. Kasvinsuojeluruisku Hardi 1200, 600 l:n säiliöllä, vm. 044-3754909. Heti vapaa. 0400-378733. P. Hyväkuntoinen, merkkihuollettu. lasik.vene -77. Pikainen Vehmaalle, 470 km. Laitilassa. 4307352. 02854658, 050-3007261.
Omalle pihalle, mökille, lahjaksi hevoskastanjan ja pähkinäpensaan taimia alk. nen. kännykkä. 040-4108838. P. KT 2 h + avok. P. 2650,-. 041-5061400. 1.6. + autot. Kone Volvo Penta 7,5 hv diesel. H. P. Varaa ajoissa 1 edessä, 2 takana, aikuip. Pieni talo kauniilla tontilla 3 x 8 m 3 tn traileri. 040-5658872.
veneet ja tarvikkeet
MB200E -89 autom., bens., aluvant., 2 renk., kats. Nopea nouto. 1,50 m, pit. 040-7263549 tai 044-3171716. P. P. P. 040-5410244.
Juhlateltta 5 x 10 m sekä pöydät ja penkit 48 hlö Polkupyörä, kolmipyöräinen, valmiiksi pystytettynä juhliinne. P. AjavaP. Aitakuusen taimia, myös isompia kokoja. 044-2152344 Laajoki. P. 040-5044034. 580,-/tarjous. Hp. Myös lannoitettuna. P. 0400-527623. Upp.runk. 046-8411137. 040-9636311. Hp. 4383273. P. -57, perälevy, entisöity, rekisterissä. kone, uusi runko, rautapyöP. P. maatalousromut, akut yms. as.vaunut. As.auto Fiat Meridien 2.5TDI -95, 6 makuup. P. 0400-120104. kääpiömäyräkoirapennut etsivät rakastavaa kotia, ei papereita. 050-5269612
14
Laitilan Sanomat
Tiistai 29. (02) 841 1223 Eeva Laaksonen Rahoituspäällikkö, VT, puh. (02) 841 1208 Riikka Suutarinen Pankkilakimies, OTM, puh. Valitse mieleisesi laskutusjakso ja soita numeroon 5888 907.
Kestotilaus 12 kk 93,00 6 kk 49,00 4 kk 33,00 3 kk 25,00
sis. Sepänkatu 3, 2. 0440-531 188 Jäteasema avoinna ma 8-16, to 8-17 www.helistola.fi jatehuolto@helistola.fi
Vastaanotto Keskuskatu 17, Laitila
puh. 8418 550, 0500-598 644
Kestotilaus on edullinen ja vaivaton tilausvaihtoehto.
p. 855 000 ma-pe klo 7.45-16.00 www.pekkarajala.com
LASERHAMMASHOITOA, KERAAMISET PAIKAT
U:gin Nostokori Oy
nostolavalta suoritettavat työt henkilönostimien vuokraus nostolava-autot 0400-749 789 www.nostokori.com
Puh. 040 7474300
Asianajaja, varatuomari Markku Tiainen
SÄHKÖLIIKKEITÄ
Keskuskatu 25, Laitila
Pohjoistullikatu 12 A, Uusikaupunki puh. toukokuuta 2012
LAITILA UUSIKAUPUNKI
ASIANAJOPALVELUA HAMMASLÄÄKÄREITÄ JA -TEKNIKOITA
PALVELUHAKEMISTO
JÄTEHUOLTOA LVI PALVELUA
PUTKILIIKE JUHA NURMINEN & KUMPPANI OY
0400-962219 Kaikki alan työt Päivystys 24 h/vrk 040-0908023
RAKENNUSALA
I K K U N A T O V E T
www.lammin.fi
TERVEYDENHUOLTOA
KERÄÄMME JA KIERRÄTÄMME - KESTÄVÄSTI
Ajanvaraus on 029 566 0480, 050-4432 383
Julkiset oikeusavustajat: Tarmo Kangas Ismo Kautto Os. (02) 841 11 Puh. 0400-821 020 Sah., höyl. Kiveinen
1 + 8 henkilöä
KATSASTUSREMONTIT ja RUOSTEKORJAUKSET
edullisesti.
HINAUSPALVELUA
Raskaan kaluston hinaukset 24 h
J. (02) 4305 324 0400-124 124
Taksi M. puutavaraa
INVATAKSI
0400 558 023 www.mikantaksi.fi
RUONANPERÄN AUTO
Kalanti, p. krs, Uki
YMPÄRISTÖHUOLLON KOKONAISRATKAISUJA YRITYKSILLE JA KOTITALOUKSILLE Meiltä saat jätehuoltopalvelut suunnittelusta kuljetukseen. 0500-123 866
PUUTAVARAA
IHODEN HÖYLÄÄMÖ Oy
Lakipalvelut asiantuntevasti Lounaisrannikon Osuuspankista
Taru Petäjä Pankkilakimies, OTM, puh. 8413 100, 044 0536 710 simo.raitio@uusikaupunki.fi
KAIKKI HUONEISTOREMONTIT
· myös kalusteasennukset · vanhat kaapit kuntoon ovet uusimalla
TYÖVOIMAN VUOKRAUSTA
Vakka-Suomen
Puh. (02) 8484 600, Sorvakon rantatie 4, Uki
Rantakatu 9 Ajanvaraus 844 3386
TAKSEJA
P. 844 3233 Sairaalantie 3 B 11, Laitila puh. (02) 842 1871, 0400-221 871
HUOLTOPALVELU AALTONEN
kotisiivoukset toimitilasiivoukset Tarjoiluapua kodin juhliin
PITOPALVELUA
P. Mattila p. (050) 544 4325 Seppo Penttilä Pankinjohtaja, VT, puh. 1, Laitila
JÄTEHUOLTOA
Hyvä ystävä on luotettava ja läheinen.
Kuten sanomalehti.
TNS Gallup / Medioiden mielikuvat 2009
KIINTEISTÖHUOLTO JUKKA AITTAMÄKI 044-745 5700
VARATUOMARI JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Pakkahuoneentori 1, Uki Puh. klo 8-17 la klo 10-13
Puh. 02-8482 200
TILITOIMISTOJA
www.sophuolto.net
LAKIASIAINTOIMISTO SIMO RAITIO OY
HAMMASLÄÄKÄREITÄ JA -TEKNIKOITA
Hammaslääkäri Kaisu Salonen
Vastaanotto: Laitilan Portti Vihtorink. kaivurilla
· Pienkuormaajapalvelu Seppo Aittakari Puh. 0400 530 373
Myllykatu 8, Uki p. 040-844 1980, 040-844 1983, 852601 UUTTA! www.taksilaitila.fi
Jalkafysio Aboa Teemu Wallius Kuulontutkija Päivi Matti Laboratorio, fysioterapiapalvelut, hierontapalvelut, työterveyshuolto, sairaanhoitopalvelut ym...
Kaj Sittnikow
Vakka-Suomen KANTOJYRSINTÄ
KAIVUUTYÖT 1,5 t. 02-841 3900
Ammattitaitoista työapua
(02) 841 3373, 050-551 3373
toimisto@taitovakka.fi www.taitovakka.fi. 32, Uki, Puh.-tel.: (02) 844 2589, 040-532 4564 Vastaanotto ajanvarauksella Mottagning per tidsbeställning Soita mieluimmin - Ring helst klo 9.0010.00 kl.
HUOLTOKORJAAMOJA
yli 30 v. kokemuksella valtuutettu huoltokorjaamo
RAKENNUSALA
Kattotyö Mankinen Oy
Soita ja kysy! 0400-740902
KESTOTILAUKSEN VOI MAKSAA MYÖS ERISSÄ
Voit muuttaa 12 kk:n kestotilauksesi myös erissä maksettaviksi. Olemme arjen kumppani ympäristöystävällisen jätehuollon toteutuksessa.
SITA Finland Oy Orinkuja 1, 23500 Uusikaupunki
Myynti ja asennus
Katso www.marttikvist.fi
NOSTURI- ja KULJETUSPALVELUA
P. 050 3300 263, 0500 320 263, Horlantie 15, 23500 Uki markus.hellsten@ikkunaykkoset.fi
Ikkunatiimi Hellsten
Lääkäri
PEKKA RAJALA
SIIVOUSPALVELUA
p. (02) 841 1202 Kaupanvahvistukset puh. 851 208
Asianajotoimisto Kuukka & Tiainen Oy
Vuorikatu 9
SÄHKÖLIIKE
PORAKAIVOJA LAKIPALVELUJA
Porakaivot, lämpökaivot, pumput, asennukset ja huollot
www.kuukka-tiainen.fi
TARVIKEMYYMÄLÄ, ASENNUKSET, HUOLLOT JA SUUNNITTELU
AUTOKORJAAMOJA
Korjaamo Polttoöljyvälitys
ark. (02) 841 1816 Ritva Immonen-Hakamäki Rahoituspäällikkö, VT, puh. 050 553 4159, (02) 842 4874
Ihotaudit Laurikainen Leena Kirurgia, gastroenterologia Sopyllo Michal Kliiniset rasituskokeet Mikola Antti Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Mehtälä Tuomo Liikuntalääketiede Kvist Martti Naistentaudit Eronen Matias, Järvenpää Tuija, Leino Riitta, Nummi Terhi, Haarala Mervi Ortopedia Broberg Arsi Psykiatria Timonen Teuvo Radiologia Tanner Timo Silmätaudit Leino Pertti, Vuori Marja-Liisa, Seppä Heikki Sisätaudit Kari Liisa Yleislääketiede Haapasalo Elisa, Keihäskoski Marjatta, Palmu Jouko, Laurila Markus,Tuominen Markku Psykologia Andersson Kaarina psykologi, työnohjaaja, Nylund Anne perheterapeutti, psykoterapeutti, Toivola Harri psykoterapeutti VET, Vainio Jari psykologi, psykoterapeutti
KODINKONEHUOLTOA
Kotitalouskoneiden huoltoa Mitsubishi ilmalämpöpumput.
pauliina@haijanen.fi
Uusikaupunki, Alasinkuja 4 puh. 841 7321, 0400-999773
ELÄINLÄÄKÄREITÄ
Eläinlääkäri-Veterinär
PUUTARHAPALVELUJA
AROKOIVUN INVATAKSIT/ TILATAKSIT
P. ja kyll. 854567
Viemärihuolto Oy
Puh. 0400 529 887
Kirurgian dosentti, Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri
Ykskoivunt. 8236265, autopuh. alv
Koulukatu 1, Uusikaupunki Ajanvaraukset ma-pe 815 puh
588 8906
Ilmoitukset Ritva Maantiehinno p. 044-5330370.
KENKÄMARKKINAT
Naisten ja miesten kesä- ja kävelykengät. Hankkeen vetäjien yhteistyökumppaneina ovat kuntien matkailutoimet ja alueen museot, liikeyritykset, seurat sekä yhdistykset.
TORILLA
Tuoretta ja LÄMMINTÄ SAVUKALAA Laitilan torilla torstaisin ja perjantaisin
Voit etukäteen tilata kaikkia kalatuotteita numerosta 0440 700 909.
PALVELUJA TARJOLLA
MYYDÄÄN
LAITILAN TAKSI 0100 85 612
ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla! Erityisalana ihmissuhdekriisit, ahdistus ja masennus. Arkkitehtuurikin on hankeessa mukana. Ei ollut luokka, eikä muitakaan eroja, vaan yhteenkuuluvaisuus oli voimaa taistella isänmaan puolesta. 588 8903
Toimittaja Hanna Kolvanki p. Raamatun sanat, kantakaa toistenne kuormia toteutuivat näissä tuskan ja kyynelten vuosissa Tilaisuus päättyi Sotaveteraanii Iltahuuto lauluun: Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa, heille kallis ol maa. Ainakaan siten, että tavallinen tallaaja astuisi esimerkiksi taidenäyttelyn kynnyksen yli. talteenottaja ota yhteyttä puh. 050-912 6664.
KADONNUT
Kadonnut Laitilan keskustan alueelle silmälasikotelo, jossa sisällä erittäin ohutsankaiset lasit. Kesällä ovet avataan sepposen selälleen.
LAITILAN RESERVIUPSEERIT ry:n
kevätkokous pidetään perjantaina 15.6.2012 klo 19.00 alkaen Laitilan Terveyskodissa (os. Kulttuurista on puutetta, Taideyhdistyksen ja Hantlan puheenjohtajana toimiva kuvataiteilija Rauno Luttinen lataa. Sään salliessa leiri järjestetään Storklyndanissa, Valto Vaalikivi kertoo. Sairaalantie 8, Laitila). 588 8907
Länsi-Suomi: Pyhäranta ja Kodisjoki Viivästyskorko 13 % Pienlaskutuslisä 4,00 (sis. puunkanto- ja ostoskorit, harjat. Pyhärannassa on Iivon mukaan tehty kaikki voitava, että jokaisen veteraanin kuva ja tiedot olisivat tämän arvokkaan kirjan kansien sisällä. KORIKAUPPIAS, kotim. Tai ehkä sitä kulttuuria on tarjolla, mutta se ei löydä tietään tavallisen tallaajan tietouteen. Nyt vaan pellit auki. Siellä on kulttuuria, jota on tulossa ovista ja ikkunoista tänä ja ensi vuonna Kirjovakka-hankkeen myötä.
IIDA KAUPPI Vakka-Suomen Taideyhdistyksen ja Hannulan konsertti- ja taideyhdistys Hantlan 60 000 euron suuruisen hankkeen tavoite on tuoda taide osaksi kaikenikäisten ihmisten arkielämää. Tervetuloa!
Laitilan torilla torstaina 31.5.
Puh. 588 8901 p. (02) 856 245 Avoinna ARKISIN 921 LA 918 SU 1218
Palvelutiski ark. Gallerian kaikille avoimet avajaiset pidetään Hannulassa Eino Leinon päivänä 6.7., jolloin ohjelmassa on päivänsankarin kauneinta lyriikkaa laulettuna ja lausuttuna Sauli ja Rauno Luttisen toimesta.
Kaikki on uutta
Uusi tapahtuma on videoja valokuvataiteen saaristoleiri elokuussa. P. Sivunvalmistus: Uudenkaupungin Sanomat Oy. Ei ollut kotia jota sota ei olisi koskettanut ja niitä koteja, puolisoja, lapsia ja vanhempia se kosketti kaikkein kipeimmin joidenka omaisen elämä päättyi sinne taistelutantereelle. 822 4405
KOKOUKSIA
Eeva ja Rauno Luttinen sekä Valto Vaalikivi (oik.) raottavat suuligallerian ovia. Monelle taiteilijalle oman taiteen markkinointi on vierasta, jopa ristiriitaista taiteen teon kanssa, painottavat sekä Rauno Luttinen että Taideyhdistyksen hallitukseen kuuluva kuvataiteilija Valto Vaalikivi. Saaristoleirin pohjalta järjestetään Vakka-Suomen Taideyhdistyksen ensimmäinen teemallinen vuosinäyttely. 0800 39 8336 alle 33 euron laskusta ma-pe klo 69
Julkaisija: Plari Oy, Laitila. Opettajina toimivat kuvataiteilijat Valto Vaalikivi, Tiina Vainio ja maisteri Rauno Luttinen, joka tarjoilee välipaloiksi keveitä pikku luentoja taidehistorian valtavirroista. Painopaikka: Turun Sanomien lehtipaino, Artukainen, Turku
ISSN 0782-5595 Levikki: 4.900 kpl (LT -11). Kalannin kirkon maalauksista otetaan valokuvia, ja kerrotaan mistä maalaukset kertovat. Jukka Alhoranta
TORILLA
AURINKOLASIT
Laitilan ympäripyöräilyssä Untamalan tai Kouman kirjauspisteessä. Juhani Vuorisalmen töitä tuodaan joidenkin puutalojen pihalle, Luttinen paljastaa. 2.31 min + pvm
Poste Restante 10601 T:saari starr.m.s.
HARMONIKKOJA
Orkesterin vahvistin Laitilan torilla pe 1.6. Tähän Kirjovakka-hanke hakee muutosta. Kuvataiteen teorian, akvarelli- öljy- ja piirrustustekniikoiden lisäksi leirillä tehdään nukketaiteilija Kerttu Aaltosen opein naamioita ja mezzosopraano Essi Luttinen johdattaa oppilaat musiikin maailmaan. Yhteisesti lauletun virren jälkeen siirryttiin seurakuntakotiin, jossa kunta ja seurakunta tarjosivat kirkkokansalle kahvit. En-
si kesänä 3.- 5. Tiistai 29. heinäkuuta kaikenikäisille tarkoitettu monitaideleiri Rihtniemessä rikkoo ennen kokemattomalla tavalla eri taidelajien raja-aitoja. Sotaorpojen tervehdyksen esitti Sirpa Ruohola mainiten, että tämä päivä on meille sotaorvoille hyvin tärkeää, hiljentymisen ja muistojen päivä ja muistakaa himmetä ei muistot koskaan saa. alv) P. 0400730248.
"Kantakaa toistenne kuormia"
Pyhärannassa Kaatuneitten muistopäivän tilaisuuden vietto aloitettiin jumalanpalveluksella, jonka jälkeen siirryttiin sankarihaudalle jossa muistomerkille laskivat seppeleensä, Vakka-Suomen Sotaorvot ry, Pyhärannan kunta ja Seurakunta, Rihtniemen Veljesmaja Säätiö,Rauman Seudun Sotaveteraanit, Pyhärannan osasto. P. Tietojen kerääminen on ollut hyvin miellyttävää kanssakäymistä veteraanien ja heidän jälkeläistensä kanssa, sillä poikkeuksetta asiaan on suhtauduttu erittäin myötämielisesti. Esillä on sääntömääräiset kevätkokousasiat. 588 8905 p. Uutta on myös populaarikulttuurista voimansa ammentavaan pop-taiteeseen erikoistuneen virolaisen kuvataiteilijan Mall Nuken näyttely Uudenkaupungin Taidekeskus Crusellissa 19.6. 02-588 8900
PL 8 Keskuskatu 2 23800 Laitila
Avoinna ma-pe klo 815.30 www.laitilansanomat.fi
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen kirsti.kirjonen@sss.fi toimitus@laitilansanomat.fi ilmoitus@laitilansanomat.fi etunimi.sukunimi@laitilansanomat.fi
Telefax 02-85 008
Tilaajapalvelu 02-5888 088
paikallislehdet
Ilmoitushinnat 2012 etusivu sisäsivut takasivu 1,46 1,14 1,25 1,66 1,30 1,46
Kestotilaus 1.1.2012 Määräaikainen 1.1.2012
12 kk 6 kk 12 kk 6 kk
93,00 49,00 99,50 57,60
Ilmestymispäivät TIISTAI PERJANTAI
Ilmoitusten viimeinen jättöaika Perjantai klo 12 Keskiviikko klo 15 Jakelupäivystys p. 588 8908
Tilaukset Enni Grundström p. - 15.7. Kirjovakan mahdollistaa Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakalta saatu avustus, mutta suuri osa työstä tehdään talkootyönä.
Tarjoukset voimassa ti-to 29.-31.5.
Heikkilän irtolenkki
Korppusäkki 3 kg
595 999
kg pack
Battery 6-packit
Karhu ja Karjala 18-packit
pack
1295 2290
sk
Tervetuloa palvelevaan lähikauppaasi!
Eurantie 3, Laitila, p. Kahvitarjoilu. Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa. toukokuuta 2012
Laitilan Sanomat
15
Ovet auki kulttuurille
Eeva ja Rauno Luttinen sekä Valto Vaalikivi raottavat Hannulan suuligallerian ovea. Hankkeen myötä järjestetään tapahtumia, markkinoidaan niitä ja tehdään kirjanen, johon on koottu lähiseudun kulttuuri- ja taidetarjonta vuonna 2013. 0200 72822 mape klo 616 la 612
Hintoihin lisätään alv 23 %
Kuolinilmoitukset ja osanottokiitokset 1,14 (+alv) Pienin ilmoituskoko Etusivu Tekstin jälkeen 100 pmm 15 pmm
Päätoimittaja Toimittaja Iida Eija Kauppi Eskola-Buri p. Näen sitten oppilaista, kun minun täytyy lopettaa, Luttinen nauraa.
Taideleirin teokset kootaan Hannulan suuligalleriaan. 9-18, la 9-15
Edullinen lihakauppa
MYYDÄÄN
EDULLISESTI RÄYSTÄSKOURUT
· Syöksytorvet · Palotikkaat · Savupiipun sisäputket · Matto- ja · Piipunhatut pyykkitelineet SHELLIN PARKKIPAIKKA torstaina 10 12
Myyntiauto 040-520 4760 / Vuorio, Rauma, puh. klo 9-13. Hanke haluaa, että
kaikki on uutta, Rauno Luttinen kertoo. Iivo Junkola selosti Vakka-Suonen Sotaveteraanien Tietoja Talteen kirjan tämän hetkistä vaihetta, joka Pyhärannan ja Pyhamaan osalta on jo lähes painovalmis. Päätössanoissa Kirkkoherra Palmu muistutti kotiäitien raskan taakan, sodan aikana, niin henkisesti kuin ruumillisestikin. Mahd. 588 8904
Ilmoitusmyynti Elina Seija-Riitta Salminen Hänninen p. 588 8902
Toimittaja Solina Saarikoski p. Tervetuloa!
Pois elitistisyys
Taideyhdistys ja Hantla haluavat karistaa elististisen leiman taiteelta, joten Kirjovakka-hanke on avoin kaikille taiteenlajeille
toukokuuta 2012
ma-pe 721, la 718, su 1218. pa pantit 1,80 antit
1
JÄÄSALAATTI VARHAISPERUNA
kg
99
0
TORSTAINA A
Costa Rica KAHVI
500 g (4,00 kg) rajoitus: 1 erä/tal.
99
1
-36%
49
Kuuma GRILLATTU BROILERI BRO OILERI HOT DOG
115 g (7,24 kg ) ( 7,24 kg) g 3 kg (4,33 kg) (
Rosten SUKLAADONITSIT DON NITSIT Leivon SOKERIKORPUT
3
sk
99
KPL
kg ltk 1.1.2012 a alk.
Yksittäin 0,95 k kpl
80
Haribo MAKEISPUSSIT
300 g (8,33 kg ) kg) g
kpl
99
2
PSS
50
99
00
PKT
2
Ilman korttia ja yksittäin 3,15 pkt (6,30 kg)
Rosten hunajainen RUISKIEKKO
Hartwall POMMAC
SALAATIT
Ruokamestarin mehukkaat KASSLERPIHVIT KAS SSLERPIHVIT
1,5 l (1,73 l) sis. pantti 0,40
0 14 2 59 99 50 1 2 3 79 99 99 1 1 1 49 39 99 1 4 2
-25%
Ilman korttia 1,49 ps (0,75 kg)
Ilman korttia 1,99 pkt (4,98 kg)
12 00 5 49 1 00 1
-32%
kg
Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT Rexona SUIHKU- ja NESTESAIPPUAT
250-300 ml ( , (5,00-6.00 l) )
Saarioinen SALAATTIATERIAT
Fructis SHAMPOOT OOT T ja HOITOAINEET
250 ja 200 ml (10,00-12,50 l ) (10, (10,00 -12 ,50 l) 12, 0
Sunnuntai T LEIVONTAMARGARIINIT
500 g (2,00 kg)
175-200g (1,50-1,71 kg) ei laktoositon
250 g ( , (6,00 kg) g)
50
KPL
PRK
5
-30%
Ilman k tti j yksittäin korttia ja k ittäi Il 1,75 kpl (5,83-7,00 l)
00
2
2
00
-14%
00
KPL
RS
2
00
pkt
Ilman kortti 2 95 Ilman kortt a ja yksittäin 2,95 kpl korttia (11,80-14,75 l)
IRTOKARKIT
1
automaatti
-37%
Il an kortti lm korttia Ilman k ttia 0,48 prk (2,40-2,74 kg)
3
Il Ilman k tti j yksittäin korttia ja k ittäi 2,15 rs (8,60 kg)
3
5
-15%
kg
Ilman korttia 1,59 pkt (3,18 kg)
1
-37%
4 90 12 95 28 90 14 99 6
Kauppakatu 3, puh. pantit 1,20 rajoitus: 1 erä/tal.
UUTUUS
400 g (3,73 kg)
2 kg (0,50 kg)
LÄMMINSAVULOHIFILEE
PLO
3
pkt pkt k
pkt
rs
ps
-41-46% -25% -14%
Ilman korttia 5,15 pkt (9,81 kg)
5 95 7 90 12 00 5
Ilman korttia 3,99 rs (6,65 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 2,552,75 plo (1,43-1,57 l) sis. pantit 0,40 italia-, peruna-, punajuuri 400 g (4,38 kg)
6 kpl/375 g (4,24 kg)
2
HK takuumurea NAUDAN SISÄPAISTI ER Ä
palana, Suomi , Suomi m
RS
kg plo
Yksittäin 0,85 rs
pkt
kg
Rosten hunajainen ROUHESÄMPYLÄ
GRILLILEIKE porsaan filee leestä estä Atria HIILLOS GRILLIMAKKARA Suomalainen SIPULINIPPU
400 g (4,98 kg)
7 kpl/350 g (5,11 kg)
BROILERIN KOIPI-REISI ISI S
n. 858 4617, raimo.saarinen@k-supermarket.fi
Tiistai 29. 1,3 kg, hunajamarin hunajamarinoitu
Ruokamestarin takuumureat NAUDAN ULKOFILEPIHVIT
Suomi
kg
ps
kpl
pkt
kg
-40%
I Ilman Ilman korttia 2,49 kg 2,4
kg
Hartwall JAFFA Eskimo JÄÄTELÖPUIKOT Valio OIVARIINI
15 kpl/525 g (8,36 kg) (8,36 kg ) 3 g 600 g (4,98 kg)
HK Camping GRILLIMAKKARAT
Sunnuntai ERIKOISVEHNÄJAUHO
1,5 l (0,84 l) sis. 16
PUNAINEN PAPRIKA
Paikkakunnan Ruotsalainen
Edullisesti K-supermarket Laitilasta!
Hollanti oll
Laitilan Sanomat
Plussa-kortilla tuntuvat lisäedut heti kassalta! Onhan Sinulla Plussa-kortti?
kg ps
TARJOUKSET VOIMASSA TIISTAI TORSTAI, ellei toisin mainita
T Kukko OLUET
12x0,33 l (3,33 l) sis