Nyt tilanne on sen verran muuttunut, että päivittäin on tarjolla myös niin sanotusti normaalia lounasta. Sämpylöiden mehevyyttä jokunen asiakas onkin Työn touhussa uusi kahvilanpitäjä Sinna Pajulahti. Pajulahti iloitsee siitä, että kahvila on löydetty myös lounaspaikkana. marraskuuta. Entisen Country Cafeen tiloissa aloitti yrittäjä Sinna Pajulahti. – Aamuvirkuimmat asiakkaat saattavat jo odottaa oven takana ennen seitsemää. Lapsen oikeuksien päivä 20. Poikeluksentien varrella sijaitsevassa kahvilassa palaa jälleen valot, ja kahville pääsee heti aamusta.. 3 Irtonumero 3 euroa Lapsen oikeuksien päivä 20. 6 Kahvila on taas auki Teksti ja kuvat: Tiina KalliojärviTienari Poikeluksentien varressa sijaitsevan kahvilan ovi käy tiuhaan. Kurun Lehti 14 vuotta Kurun Lehti Palkittuja yrittäjiä, s. Ruokalistaa luvataan laajentaa jatkossa. marraskuuta. – Jossain välissä on tarkoitus tuoda myyntiin myös siipiä ja pizzoja, kertoo yrittäjä. Jonkin verran pidempään meni toiminnan aloittamisen kanssa, kun aluksi suunnittelin. Kahvila avasi ovensa ensimmäisen kerran lokakuun puolessa välissä. Monien kaipaama, yhteinen olohuone, on jälleen toiminnassa. Samalla yrityksen nimi muuttui Kuru Cafeeksi. Lounaslistan ulkopuolelta on tällä hetkellä saatavissa muun muassa makkaraperunoita ja kanakori. Nyt kuitenkin tärkeimmät paikat on saatu laitettua kuntoon. – Asiakkaita on ollut jo ihan mukavasti. – Tärkeintä yrittäjän kannalta on tietysti se, että ovi avautuu, ja väki löytää paikalle, tervetuloa poikkeamaan, vinkkaa Pajulahti. Itse tekeminen on yrittäjälle tärkeä asia. VUOSIKERTA nro 46 TORSTAI 16.11.2023 X Posti Oyj Vapesta asiaa s. Tulemme kehittämään toimintaamme asiakkaiden toiveiden mukaan, lupaa Pajulahti. – Olemme saaneet mukavaa palautetta siitä, että paikkakunnalle on saatu taas kahvila auki. Keittiön lattia on remontoitu, tilojen seinät on maalattu ja muut lattiat on uudistettu vaalealla vinyylilankulla. Työntekijöitä hänellä on yksi. Aluksi toiminta pyörähti käyntiin kahvin ja keittolounaan merkeissä. Lisäksi aamulla ruoditaan paikkakunnan tapahtumat, puhumattakaan niiden uutisoinnista tai niiden uutisoimisen puutteesta. Kassan takana Pajulahden työntekijä Kaija Nikulainen ja aamukahvilla Juho Piuhari. – Teemme täällä alusta loppuun asti niin sämpylät, pullat kuin munkitkin. Aiheet vaihtelevat niin metsästyksestä ja kalastuksesta autonkorjaamiseen. 4–5 15. Arkipäivisin kahville voi poiketa jo aamuseitsemältä ja viikonloppuisin pari tuntia myöhemmin. Asiakkailta saadun palautteen mukaan maistuvaa suuhunpantavaa on löytynyt jokaiseen makuun ja muutoinkin kahvilan aukeamisesta ollaan iloittu. Uusia ylioppilaita, s. Muun muassa ”aamuparlamentti” kokoontuu lähes päivittäin. Siinä kylän miehet ruotivat päivän polttavat asiat. Edellisen yrittäjän innostamana Pajulahti pisti oman toiminimen pystyyn ja ryhtyi kahvilanpitäjäksi. Lounasruokaa valmistamassa ollut kiireinen yrittäjä tavoitettiin keittiön puolelta viime viikolla. Viime viikon torstaina oli tuttuun tapaan lounastiskissä hernekeittoa. kiitellyt
Yhdistysten syyskokouksissa valitaan usein jäseniä erinäisiin johtokuntiin tai hallituksiin riippuen lähinnä siitä, mitä nimitystä missäkin on alettu käyttää. Kurun leikkikentän peruskorjausta koskevasta kohdasta poistettiin sana ”siirto”, eli leikkikenttä peruskorjataan sen nykyisessä sijainnissa ensi vuoden aikana.. Eipä ollut kummoinen elämänohje. Osa Kurussa toimivista yhdistyksistä on jo oman kokouksensa pitänyt, mutta monella se on vasta edessä. Ja tällä tapaa joulusta saa kuitenkin vähän nauttia pitkin vuottakin. Minulle se on opetettu. Ka lle Ti en ar i Ka lle Ti en ar i Ka lle Ti en ar i Ka lle Ti en ar i Mikä se hyvä Isä on. Mukavaa ja leppoisaa loppuvuotta! P.S Muistakaahan tulevat Riuttasen kylätoimikunnan pikkujoulut 9.12! ”Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvipannu kantapäässä, valonliekki pimeässä, joulumieli kynttilässä, papereiden kahinassa, enkelsiiven havinassa, jouluoljet himmelissä, ajatukset ystävissä” Avoimet ovet porausalueella Sandvik Mining & Construction Oy:n rakenteilla olevalla pintaporauslaitteiden koeporausalueella järjestettiin 9. Joululahjoja ensimmäisiä olen ostanut jo kesäkuussa, aina kun sopiva vastaan sattuu tulemaan. marraskuuta. Isoisoäiti sanoi pojalleen: "Jos ja kun huomaat tulleesi isäksi, niin älä jätä naista ja lasta aviottomaksi". Puheenjohtajaksi valittiin Jaana Heikkilä ja varapuheenjohtaja Katja Luojus. Myös Ylöjärven kaupunginvaltuusto valitsi Ylöjärvelle uuden kaupunginhallituksen maanantaisessa kokouksessaan 13. Vuosi alkaa kääntyä lopulleen, ja onkin hyvä tehdä pientä yhteenvetoa mielessään kuluneesta vuodesta, ja suunnitella loppuvuoden rientoja. Lohdutus kaikille yhtään täydellistä ei ole vielä esittää malliksi, mutta monet ovat oivaltaneet panostaa isyyteen. Se hyväksyi ilman äänestystä muun muassa Kurun seniorialueen rakentamisen siirtämisen ensi vuodelta vuoteen 2025, jotta asemakaava ehtii valmistua. Sitten alkaakin joulun odottaminen, toki ”Tosijouluttajat” ovat jo valmistelunsa hyvissä ajoin aloittaneet. Kannustan tänä vuonna kaikkia antamaan lahjan, millä tukee paikallista pienyrittäjää jotenkin. Jos koristeiden laiton jättää kovin myöhään, tuntuu minusta ettei niistä kerkiä kovin nauttia. Päätös oli yksimielinen, ja sen mukaan kaupunginhallitukseen valittiin 11 varsinaista jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen kuluvan valtuustokauden loppuun saakka. marraskuuta avoimien ovien tilaisuus, jossa kerrottiin koeporausalueesta kurulaisille. 2 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI TIIA PALANDER Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA 1°C SU 5°C 3°C Loppuvuoden ajantasaa Hallitukset uusiksi ja muita päätöksiä MIELIPIDE KUVATERVEISIÄ Marraskuun puoliväli kolkuttelee jo kalenterissa, kun tätä kolumnia kirjoitan. Kaupunginvaltuusto valitsi jäsentensä keskuudesta kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Sillä ihan viimeistään uuden vuoden jälkeen ne meiltä lähtevät takaisin kaappiin odottamaan ensi vuotta. Se säästää hermoja joulun alla huimasti, kun jotain onkin tehty jo valmiiksi. Joulukuusen ja koristeet laitoin marraskuun alussa. Miehilläkin on suuria ongelmia tänään. Isoisäni oli alkoholisoitunut sotaveteraani ja kuoli nuorena, mutta yritti silti kantaa vastuuta kasvatuksesta, koulutuksesta, varotti lapsiaan tekemästä hänen virheitään, mutta elämän tarkoituksen kysymys ei ratkennut. Kysyttäessä, millainen isä sinulla on, niin usein vastataan "ihan tavallinen". Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi. Niinpä meitä on kaikenlaisia isiä ja seuraukset huolestuttavat koko yhteiskuntaa. Hyvät isät siunaavat lapsiaan, kannustavat heitä saamaan itsenäisen, vahvan tavoitteen omaan elämäänsä, etenkin panostamaan jälkikasvuunsa. Kuten kokouksissa on tapana, myös kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettiin monesta muustakin asiasta. Viime sunnuntaina oli isänpäivä, ja pian onkin jo ensimmäinen adventti. Kulunut vuosi on ollut yrittäjillekkin varmasti vaikea maailmantilanne huomioon ottaen. Tuomo Isokangas, kaupunginvaltuutettu, ps, Nokia Lähetä oma mielipiteesi julkaistavaksi sähköpostilla toimitus@kurunlehti.fi tai kirjeellä osoitteeseen (huom! selkeä käsiala) Kauppatie 16 34300 Kuru. Itse olen laittanut valot jo lokakuun alussa, synkkyyttä pois karkoittamaan. Tapahtumassa pääsi tutustumaan koeporausalueella käytettäviin laitteisiin ja nauttimaan tarjoilusta. Lahjakortti paikalliseen kahvilaan, tai paikallisen hierojan palveluihin sopii hyvin pukinkonttiin. Kannattaa myös painaa mieleen, että joulua ei vietä sielä kaapeissa, joten niiden siisteys lienee toissijaista oman mielen joulurauhaa ajatellen
5. • Kaikkien tupakkatuotteiden, myös sähkötupakkatuotteiden, ikäraja on 18 vuotta. • Sähkösavukkeet voivat sisältää nikotiinia tai olla nikotiinittomia. Ja varmastikin netissä myydään myös. Viikon teemana oli tänä vuonna “Käsi kädessä: Päihdeja mielenterveystyö”. 3. Yhdeltä kaverilta olen kuullut, että “suositeltiin” sähkötupakkaa, kun oli tupakanpoltosta muodostunut keuhkoahtaumaa ja ehkä astmaa. Noin 10€ ja ylöspäin useisiin kymppeihin, riippuen nesteen/puffien määrästä 4. Kestää noin 500-600 hengitystä eli noin kaksi perinteistä tupakka-askia, käyttö ja kulutus kovin yksilöllistä 4. Ehkäisevän päihdetyön EHYT ry:n asiantuntijan Saija Himangan mukaan vape-ilmiö on näkynyt voimakkaasti muun muassa oppilaitoksissa sekä nuorten suosimilla sosiaalisen median alustoilla, jonka välityksellä sähkösavuketuotteet myös usein päätyvät nuorille. 4. Mihin tarkoitukseen sähkösavuke alun perin oli tarkoitettu. Eli tarkoitus oli ilmeisesti saada sähkötupakasta niin sanotusti apua tupakanpolton lopettamiseen. Tuulikki Helleharju 1. Vuoden 2023 kouluterveyskyselyn mukaan nuorten sähkösavukkeiden käyttö on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä vuoteen 2021 verrattuna. Arvelisin, että lääkkeeksi tupakasta vieroitukseen. Niin sanotut oikeat vastaukset: 2. 4. GALLUP Marko Sompa 1. 3. Nuoriso-ohjaajien Tiina Sirenin ja Tanja Kauppisen mukaan Kurun seiskaluokkalaiset vastailivat hyvin nikotiiniväittämiin, osa lähes kympin suorituksilla, ja keskustelu pysyi asiallisena lähes koko oppitunnin ajan. Vape on siis sähkötupakka ja vapettaminen sen käyttämistä. Hämeenkadulla Tampereella on mielestäni jokinkauppa, jossa myytäisiin jotain tupakkatuotteita. Lisäksi mietittiin keinoja nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen ja pohdittiin, kuinka olisi hyvä toimia, jos kaverit painostavat käyttämään tai vaikka myymään ja välittämään tuotteita. Ei ole kyllä harmainta hajuakaan. Mitä kertakäyttövapet maksavat. Noin 8-10€ nettikaupassa, voivat maksaa useita kymppejäkin. Perinteinen savuke 5. Anna Ahonen 1. Tuo hirviönnäköisen tunnistan sähkötupakaksi, keltainen leijona näyttää ihan legopalikalta. > Gallup-vastaajille näytettiin kyseiset kuvat kysymyksen 1 kohdalla. Syyttely, tuomitseminen tai tiukkojen sääntöjen saneleminen ei ole toimivin tapa pitkällä tähtäimellä. Selvityksen mukaan alaikäiset kokevat vapeja muidenkin nikotiinituotteiden hankkimisen helpoksi. 4. haitat ovat selvinneet tutkimustiedon lisäännyttyä. 2. 2. Mielestäni perusruokakaupoista niitä ei saa. Nuoren pitää pystyä luottamaan siihen, että aikuiset välittävät hänestä oikeasti ja ovat huolissaan. Kurussa perinteisesti Ylöjärven Nuorisopalveluiden nuoriso-ohjaajat ovat käyneet yhtenäiskoululla pitämässä 7-luokkalaisille ehkäisevän päihdetyön oppitunteja. Sähkötupakaksi veikkaan hirviönnäköistä, keltainen on kyllä ihan lasten lelun tai jonkin mehujuoman näköinen. 3 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti Vapetus näkyy niin ammattilaisten kuin nuortenkin keskuudessa • On sähköllä toimiva laite, jolla höyrystetään säiliössä olevaa nestettä. Sähkötupakassa kun on paljon eri makuvaihtoehtoja, käyttäjille on haluttu tarjota “hyviä makuja”. Kumpi on niin sanotusti vaarallisempaa terveydelle: vape vai perinteinen savuke. • Sähkösavukehöyryssä on useita terveydelle haitallisia yhdisteitä, joista osa on samoja kuin tupakansavussa • Nesteiden nikotiinipitoisuudet vaihtelevat paljon, myös nikotiinittomiksi merkityistä sähkösavukenesteistä on löytynyt nikotiinia. Hirviö on vape, keltaista en tunnistanut vapeksi mutta luultavammin sekin on. Mistä vapeja voi ostaa. 5. SnapChatista, Jodelista (sosiaalisen median palvelut), tupakkakauppa Vaperoom. 5. Ku va t la in at tu ne ti st ä.. Varsinaisesti en tiedä. Tunnetko vapetuksen. Molemmat ovat kuitenkin ihan myrkkyä. Himanka nostaa esiin, että tärkein apu sähkötai muiden tupakkatuotteiden käytön paljastuessa on asiasta keskusteleminen ja avoin kuunteleminen, jossa huomioidaan nuoren oma ajatus käyttämisestä sekä puntaroidaan haittoja ja hyötyjä. Tunti aloitettiin katselemalla EHYT ry:n ja Tussitaikureiden tuottama “Päihdeilmiö-video”. Tampereelta löytyy jokin erikoiskauppa. Sähkösavuketta veikkaisin, kun olen jostain lukenut, että siinä on vaikka mitä myrkyllisiä aineita. Villi arvaus 20 €, riippuu varmaan koosta. 5. 3. Oppilaille annettiin ratkaistavaksi nikotiiniväittämiä ja yhdessä keskusteltiin vapeista sekä muista päihteistä ja niiden vaikutuksista nuoren elämään ja kehitykseen. 2. Viime viikolla vietettiin valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa. (mikä tai mitä on vape / vapettaminen). Lisäksi nesteissä on esimerkiksi lääkeaineita sekä raskasmetalleja kuten lyijyä, kuparia, sinkkiä ja nikkeliä. Hän ottaa esiin myös sen, että on tärkeää sopia yhteiset pelisäännöt lähiaikuisten kanssa. Vapeista ei ole vielä pitkäaikaisseurantatutkimuksia, siksi tuotteiden vertailu vaikeaa. Tiedätkö mikä tämä on. 2. Tupakasta vieroittamiseen, ns. Sähkösavuke eli vape Teksti: Sanna Ahonen Alaikäisten lisääntynyt sähkösavukkeen käyttö eli vapettaminen on puhuttanut runsaasti ammattilaisia viime aikoina. Sähkösavuke, koska siinä on vaikka mitä sekoituksia. Teksti ja kuvat: Sanna Ahonen Kysymykset: 1. Nettikaupat, suuremmista kaupungeista löytyy omia kauppoja kaikenlaisille tupakkatuotteille (esim Vaperoom) 3. Tuntien aihe muokkaantuu aina tilanteiden mukaan, ja tänä vuonna yhdeksi pääteemaksi nousi erilaiset nikotiinituotteet. 3
– Kivaa oli kuitenkin se, kun oli työkavereita työmaalla yleensä kun yksin tai kaksin touhutaan. Osakeyhtiö on perustettu vuonna 2013, ja sen päätoimiala on rakennusliike. Mieleenpainuvimmaksi työsi hän kertoo kohteesta, jonka he remontoivat viime talvena yhteistyössä Pajapekka Koulunassikkasta lähtien olin vaarilla maalaamassa. He asuvat Länsi-Teiskossa. – Mukavaa on tietysti yrittäjän vapaus, helpottaa muun muassa lasten kyyditsemisissä, kun voi venyttää työpäiviään tarpeen vaatiessa eikä ole niin kelloon sidottu. Siellä vietämme mielellämme aikaa perheen kanssa. Kymmenen vuoden yrittäjyyteen on mahtunut monenlaisia kohteita. Olin silloin 18-vuotias. Salminen kertoo, että palkitsevinta tässä työssä on se, kun näkee oman työnsä jäljen ja tietysti tyytyväiset asiakkaat palkitsevat ja kannustavat. Setä Taiston kanssa tehtiin maalausurakointia ja monenlaisia rakennustöitä, jonkin verran myös puusepän töitä muun muassa ovia ja ikkunoita. Muistan, kun vaari sai samaisen palkinnon vuosia sitten. Oy:n kanssa. – Se on kuin rakentelisi lego-palikoilla, kertoo isä-Salminen hirsirakentamisesta hymynvire suupielessään. Hän kertoo samalla, että raskaimmat tai haasteellisemmat työt tekee poika. Rakennuspalvelu Salmisen toinen yrittäjä, Ville Salminen kertoo isänsä tavoin Vuoden Yrittäjä -huomionosoituksen lämmittäneen mieltä. Yrittäjävalinta tuli Salmisille yllätyksenä, Arin vaimo Pirjo sen sijaan oli osannut jo odottaa palkitsemista. ” Rakennuspalvelu A & V Salminen, eli Ari Salminen poikansa Ville Salmisen kanssa.. Mökille Salmiset lähtevät Ikaalisiin. – Valuhommat ja katolla keikkumiset olen suosiolla jättänyt nuoremman sukupolven hoidettavaksi, Ville saa tehdä ne. Isän (Veli Salminen) kanssa tein rakennustöitä yli kaksikymmentä vuotta. Rakennuspalvelun työkohteet sijoittuvat lähiseuduille. Salmisten suku tunnetaankin rakentamisesta jo monen sukupolven ajalta. – Olen oppinut yrittäjänä monenlaisia asioita. Raskasta ei Ville salmisenkaan mukaan työ ole. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Yrityksellä on kokemusta myös hirsirakentamisen saralta, ja he ovat pystyttäneet useita Kontio-tuotteiden hirsitaloja ja mökkejä. Useisiin kysymyksiin vastaukset ovat lähes identtiset, niin samasta puusta veistettyjä rakennuspalvelun isä ja poika ovat. Ville Salmisen perheeseen kuuluu vaimo Petra sekä kolme lasta Petteri, Sampo ja Vilma. Vuosiluku ei ole jäänyt mieleen, mutta kauan siitä jo on, kun se nyt tänä vuonna maalattiin jo uudestaan. Harrastusrintamalla on nyt hiljaisempaa, mutta hän kertoi pelanneensa aikaisemmin jääkiekkoa ahkerasti, ja se on lähellä hänen sydäntään. Haasteelliseksi asian teki sääolot, jotka vaihtelivat runsaasti. Koulunassikkasta lähtien olin vaarilla (Willehard Salminen) maalaamassa. Ville Salmisenkin mukaan parasta työssä ovat sekä tyytyväiset asiakkaat että oman työn kädenjälki, myhäilee yrittäjä. Talo sijaitsi saaressa, ja tavaroiden kuljetus työmaalle tapahtui joko moottorikelkalla tai mönkijällä reilun kilometrin verran jäätä pitkin. – Mukavaltahan se tuntuu. – Ei tässä ole raskaita töitä, ehkä verojen maksaminen, nauraa Salminen. Molemmat koulut hän on käynyt Kurussa. Kun isä jäi eläkkeelle, perustimme pojan kanssa tämän fiman. 4 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti Isä ja poika valittiin Kurun vuoden yrittäjäksi Teksti ja kuva: Tiina KalliojärviTiernari Kurun vuoden yrittäjäksi valittiin tänä vuonna Rakennuspalvelu A & V Salminen Oy. – Varauskirja on täynnä talveksi ja keväällekin on jo sovittuna työmaita. – Tänään kävin viimeistelemässä Kyrönlahdessa grillikatosta, myös kesäaitta Poikeluksessa on ollut viimeaikoina minun työkohteinani. Yritystä pyörittää Ari Salminen poikansa Ville Salmisen kanssa. Joskus oli k o l m i s e n k y m m e n t ä senttiä lunta, joskus tuuli puhalsi vinhasti tai pakkanen paukkui. – Olen suvun ensimmäinen lukenut ammattimies, Ville Salminen nauraa. – Pelaan Parkanossa veteraanikiekkoa PK:n Konkarit -ryhmässä. – Vaimon kotitalo sijaitsee Parkanon ja Ikaalisten rajan tuntumassa. – Olen ollut rakennustöissä nelisenkymmentä vuotta. Aina isä ja poika eivät työskentele pareittain, vaan he saattavat olla aivan erilaisissa kohteissa. Setä Taiston kanssa tehtiin maalausurakointia ja monenlaisia rakennustöitä, jonkin verran myös puusepän töitä muun muassa ovia ja ikkunoita. Reenejä on pyhisin ja kuun viimeisenä tiistaina on pelivuoro. –Mukavalta tuntuu! Salminen on oppinsa talonrakentamiseen saanut Hämeenkyrön Iisakista, jossa hän opiskeli Talonrakentajan ammattitutkinnon. – Jääkiekko on nyt vähän jäänyt, naurahtaa hän ja lisää kuitenkin käyvänsä satunnaisesti punttisalilla. Setieni Taiston ja Sepon kanssa maalattiin joskus vuosia sitten Ikaalisten kirkko. Rakennusalan lama ei näy Salmisten yrityksessä. Jääkiekkoa hän on harrastanut kolmekymmentäyksi vuotta. Salminen kertoo harrastavansa jääkiekkoa ja mökkeilyä. Liekö heistäkin tulossa jatkumoa suvun rakentajien joukkoon tulevaisuudessa. Kymmenen vuoden aikana yritys on tehnyt niin mökkejä kuin omakotitalojakin – valmistalopakettien kokoamista, paikalla rakennettavia pienempiä kohteita, autotalleja, varastoja kuten myös alusta loppuun saakka rakentamista sekä remonttejakin. Lapset rakentavat mielellään legoilla. Niitä hommia hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt, vaan hän on ajautunut rakennustöiden pariin heti. Se on vanha maatila, jossa pellot on vuokralla. On ollut opettavaiset kymmenen vuotta ja joka päivä oppii jotain uutta, iloitsee Salminen. Koulutukseltaan Salminen on levyseppähitsaaja ja metsäkoneenkuljettaja. Kesä on aina kiireisintä aikaa
Tiura opiskelee Ylöjärven lukiossa yrityslinjalla. Siellä ei kuitenkaan yritykselle voittoa tullut. NY-yritys lopetettiin, kun kouluprojektin osuus loppui. Pienenä saatu kipinä on myös ohjannut häntä opiskelemaan Pirkanmaan musiikkiopistoon musiikin teoriaa. Taskussa on nyt jo yksi suoritettu kirjoitus. Tiura kertoo keikkakalenterin täyttyneen ihan mukavasti. – Parasta työssä on se, että saa tehdä sitä mistä tykkää. Itse jatkoin yritystä omalla toiminimellä, Showtime Entertainment. – Tänä keväänä ostin itselleni äänentoistolaitteet, savukoneen, valot, mixerit ja muut tarvikkeet. Haasteena Tiura on kokenut tarvikkeiden viemisen keikkapaikoille. ”. Yrityksen perustamisesta Tiura kertoo, että se oli melko helppoa, eikä siihen tarvinnut tehdä kovin paljoa paperitöitä. – Kurun urheilutalolla on hyvä pitää discoja. autoa, kun omaan Corollaan ei kaikki mahdu. – Perustin yrityksen yhdessä parin kaverini kanssa. – Musiikin perustutkinto on loppusuoralla, ensi vuonna todennäköisesti saan perustutkinnon suoritettua, iloitsee nuori yrittäjä. Tänä keväänä voitimme NY-kilpailuissa paras yritys -palkinnon ja etenimme finaaliin, joka pidettiin Helsingissä. Sain tulokseksi M, kolme pistettä vaille E, hän harmittelee, samalla myös iloiten siitä, että homma on suoritettu. Se on hyvä ja sopiva tila tähän tarkoitukseen. Kuva: Kurun Lehden arkisto/Karoliina Laikio misen ohella. Siitä saatiin hyvää palautetta ja todennäköisesti kehuja Tampereen vanhempainyhdistyksen ryhmissä. Siitä toiminta lähtikin pyörimään omalla painollaan eteenpäin. Alakouluissa on kiva käydä, lapset kiittävät ja nauttivat discoilusta. Keikkapaikat ovat olleet pääosin alakouluja, joissa järjestetään discoja. Hän poikkesi onnittelukahville Kurun Lehden toimitukseen. – Aloitin soittamisen täällä Kurussa Kauppisen Martin opetuksessa. Arkistokuva. vuoden opiskelijat Kalle Tiura, Roni Säynäväjärvi ja Topi Takala. Kirjoitin nyt syksyllä kemian. Paras NY-yritys, toinen aste -palkinnon sai viime keväänä Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjan, silloisen 2. Saimme sieltä kuitenkin runsaasti kokemusta ja hauskaa oli. 5 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti Aina on hyvä keikka Teksti: Tiina Kalliojärvi-Tienari, kuvat: Tiina Kalliojärvi-Tienari ja Kurun Lehden arkisto Kurun Yrittäjät valitsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Kurun nuoren yrittäjän. Kitaransoitto kuuluu rakkaimpiin harrastuksiin uimisen ja jääkiekon seuraaKalle Tiura esiintyi viime vuonna Kurun Yrittäjien Vuoden yrittäjä -juhlassa. Toistakymmentä discotapahtumaa on ollut erilaisissa kohteissa ja puitteissa. Tänä keväänä ostin itselleni äänentoistolaitteet, savukoneen, valot, mixerit ja muut tarvikkeet. Pidin tiedon salassa myös omalta perheeltäni aivan juhlapäivään saakka. He kun kummastelivat tarvettani etsiä juhlavaatteita. Jonkin verran kirjanpitoa ja laskutusta täytyy kuitenkin hallita. Yksi suosikkipaikka hänelle on tähän mennessä tullut, ja se löytyykin kotikylältä. Palkitsevinta on saada hyvää palautetta. Jokainen tapahtuma on erilainen. Joudun lainaamaan vanhemmiltani isompaa > Kalle Tiura Showtime Entertainmentista iloitsee saamastaan huomionosoituksesta. En tiennyt ennakkoon, että tällainen valitaan. Yritys teki discokeikkoja, saman kaavan mukaan. Yritys on perustettu vuonna 2022, ja se on toiminut toiminimen alla vasta lyhyen aikaa. Olen ollut alusta asti yrityksen toimitusjohtajana ja mukana olleet kaverit nostivat palkkaa. Välillä hän itse vastaa juonnoista, välillä taas joku koulun henkilökunnasta hoitaa ne. Tuntuu hyvältä. Jäsenillä oli omaa kalustoa entuudestaan ja osan kalustosta he lainasivat kavereiden ystäviltä ja sukulaisilta. Musiikki on lähellä nuoren miehen sydäntä. Tiura iloitsee saamastaan huomionosoituksesta. – Kunnes omien kontaktiemme kautta saatiin se ensimmäinen keikka, joka oli Tampereella Harjun koululla. Arvonimen pokkasi 18-vuotias Kalle Tiura, Showtime Entertainment -yrityksestä. Aluksi nuorten yrittäjien tie oli kivinen, ja keikkoja ei ollut. Jos ei Martti olisi pitänyt kerhoa, en ehkä soittaisi, enkä olisi löytänyt kiinnostusta musiikkialaa kohtaan. Ensi kevään ylioppilaskirjoituksiin Tiura valmistautuu jo nyt. Opiskeluihin kuului NYyrityksen perustaminen
Tämänhetkisen tiedon mukaan sekä koronaettä influenssarokotteita riittää kaikille rokotuksien kohderyhmiin kuuluville, ja Pirkanmaalle on tilattu lisää rokotteita Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Messu Kurun kirkossa klo 13. parkanolainen) Onnea syksyn ylioppilaille! YLIOPPILAAT Ylöjärven lukio julkaisi viime viikolla syksyn 2023 uudet ylioppilaat. Hän oli syntynyt Kurussa 13.1.1934. Kerrottakoon tässä eräs m a a s t o k o k e m u s . On hyvä muistaa, että hengitystieinfektioiden leviämistä voi ehkäistä entuudestaan tutuilla tavoilla. Pihla Alanen, Aapo Aro, Venla Haataja, Oliver Haavisto, Matilda Hartman, Santeri Horko, Hanna Huhta, Joakim Jaakkola, Athene Jääskeläinen, Hely Kalliokoski, Roosa Koivumaa, Matias Kotti, Aapo Kurhela, Julia Laikola, Tuuli Lampinen, Heta Luoto, Joonas Niemenmaa, Emilia Paldanius, Ilona Rautanen, Elsa Roivanen, Julia Sneck, Joakim Tuuli. joulukuuta asti tiistaista torstaihin, ja siellä on mahdollista rokottautua ilman ajanvarausta. Seppo kartoitti 80-luvun alussa kotiseutuaan. Myös Seppo suoritti vuodesta 1980 alkaen peruskartoituksen ajantasaistamisen ohella erikoiskoulutuksen edellyttämää maaperäkartoitusta. Kartoitustyön myötä maamme tuli tutuksi eteläisestä Suomesta aina Lappia myöten. joulukuuta. Pentti Kallio Seinäjoki (ent. joulukuuta. Seppo oli hyvä tarinoitsija. Eipä tainnut Sepolta jäädä montaakaan maanmittauslaitoksen hiihtoja suunnistuskilpailua osallistumatta. Samalla työalueetkin keskittyivät koko maan sijasta Vaasan ja Keski-Suomen lääniin. Tervetuloa mukaan! Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. Seppo teki pitkän työuransa Maanmittauslaitoksessa osallistuen vuodesta 1956 alkaen Suomen peruskartoitukseen eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1996 saakka. Yskiessä tai aivastaessa käytetään kertakäyttönenäliinaa, joka laitetaan käytön jälkeen roskiin. Paikallisesti jonoa pyritään purkamaan walk in -rokotuksilla tai avaamalla lisää rokotusaikoja. Su 19.11. Luoteentie 1226, 34510 Luode. Paikkakuntalaisten kanssa oli hyvä olla väleissä, sillä muuten tuli lähtö kortteerin hakuun toiselle paikkakunnalle, tiedettiin kokemuksesta. Sosiaalija terveydenhuollon yksiköissä noudatetaan olemassa olevia suojainohjeita. Elon rokotuspiste on avoinna 21. Hänen huumorillaan höystettyjä kokemuksia etenkin maastotyöstä ja metsästyksestä oli mukava kuunnella. että 14. Rokotustahtia nopeutetaan MUISTILISTA KyKy: Neulekahvila 18.11. Nyt oli työtoverimme Sepon vuoro. Aivan kolmena viimeisenä vuonna sairaus sen esti. Kertoja niistä oli Sepolle kertynyt kokonaista 46. Työtoveria Seppoa lämmöllä muistellen. Vuonna 1956 peruskartoitusta tehtiin Kurun Parkanon kartoitusalueilla. Mahtava saavutus. Heidän nimensä julkaistaan siinä tapauksessa, että lupa siihen on annettu. Omaa käsihuuhdepulloa voi pitää mukanaan, jos haluaa. Seppo aloitti työuransa kotiseudullaan Kurussa topografin apulaisena mitaten karttaan korkeuspisteitä. Suomen peruskartoitusta suorittaneiden topografien ammattikunta hupenee ikääntymisen myötä nyt nopeasti. Erityisesti Sepon bravuurina oli osallistua Pirkan hiihtoon. joulukuuta ja rokostuslauantai 16. Ke 22.11. ”Ei löytynyt”, oli Seppo vastannut syksyllä. Ylöjärven terveyskeskuksessa rokotustapahtumia järjestetään tämän viikon perjantaina 17. Suomessa ei ole yleistä maskisuositusta, mutta maskia saa käyttää halutessaan. Hän oli jäsenenä kurulaisessa m e t s ä s t ys s e u ra s s a . Muistoksi jäi monet tarinat ja komeat hirvensarvet. Myös läheiset ovat tervetulleita. Vapaa-aikaan Sepolle kuului kalastus ja syksyisin metsästys. Jos rokotuksen ottaa walk in -tapahtumassa, rokottamisen yhteydessä voi myös perua jo varatun ajan. Tämä on lisännyt rokotteiden kysyntää, samoin ruuhkaa terveydenhuollossa. Kuruntie 12 kahvila-Ravintola Vanha Räikkä, Ylöjärvi. Pirkanmaan hyvinvointialueelta muistutetaan, että kädet pestään huolellisesti saippualla aina kotiin tultua, ennen ruokailua ja wc-käynnin jälkeen. Perheeseen syntyi tytär Riitta, lapsenlapsille Seppo oli vaari. Influenssaja koronarokotuspaikkoina Ylöjärvellä toimivat Kauppakeskus Elon rokotuspiste, Ylöjärven terveyskeskus sekä Kurun että Viljakkalan terveysasema. Koronainfektiot ovat yleistyneet merkittävästi Pirkanmaalla viime viikkoina. Topografiharjoittelijaksi Seppo Leponiemi nimettiin vuonna 1960, jolloin hän kartoitti ensimmäisen karttalehtensä Jämsän seudulla. Haavisto. Jos nenäliinaa ei ole, yskitään ja aivastetaan hihaan.. Teksti: Kurun Lehti Pirkanmaan hyvinvointialueella on valmisteltu uusia rokotustapahtumia ikäihmisille nopealla aikataululla. Rokotustapahtumissa annetaan samalla kertaa koronaja influenssarokotus. Kurun terveysasema ja Viljakkalan terveysasemalle voi varata ajan rokotukselle. Ylöjärven keskustan äitiysja lastenneuvolassa järjestetään joulukuussa vielä kaksi rokotusiltaa kaikille Ylöjärven neuvola-asiakkaille ja heidän perheenjäsenilleen. joulukuuta. Muistan, kun Seppo kertoi, miten hienoa oli keväisin kotijärvestä nostaa katiskassa räpistelevää runsasta kutuahvensaalista. klo 11-14 Kuru-salissa. Puolisonsa Kirstin hän ”löysi” Pohjois-Pohjanmaalta Pyhäjärveltä. Hoitoon on hakeutunut erityisesti kotona asuvia ikäihmisiä. Kartoitusta tehtiin kesät maastossa ja talvet karttojen parissa toimistossa ensin Helsingissä maanmittaushallituksessa kunnes paluu – työ mukanaan lähemmäksi kotiseutua mahdollistui Seinäjoelle vuonna 1979 perustetussa kartastoyksikössä. Jos sairastuu hengitystieinfektioon, pysytellään kotona, kunnes oireet ovat selvästi vähentyneet ja kuume on poissa. Todettakoon, että samaan aikaan Topografisissa retkikunnissa aloitti pitkät työuransa Kurusta syntyisin olevia muitakin topografeja. Elossa järjestetään myös rokotusilta 4. Kerho kokoontuu 4.12. Aikaa ei tarvitse erikseen varata. 1960-luvulla Pihtiputaalla kartoittaessa oli paikkakunnan raittiuslautakunta luvannut Sepolle 100 markkaa jokaisesta löydetystä pontikkatehtaasta ja poliisi lisäksi toisen satasen. Pirkanmaalaisia muistutetaan myös siitä, että jos rokotusaika on jo varattuna, uudelleen soittamalla ei saa rokotusaikaa aikaistettua. Keskiviikkokerho Kurun srk-talossa klo 12. klo 17-19. Myös hänen mielenkiintoisia työkokemuksiaan saatiin ääninauhoille haastatteluina tallennettua ja niistä paperille litteroituna ammattiyhdistyksensä Maanmittaushallituksen topografit ry:n perinnetallennukseen. Peruskartoituksen etenemisen myötä Seponkin työalueet siirtyivät eri paikkakunnille. Rokotuksia annetaan sekä 12. Urheilukisojen osallistumisen tulokset esittäytyvät komeana palkintokokoelmana. Työtoverina muistamme Sepon enemmänkin kuuntelijana, mutta myös seurallisena jutun kertojana ja aina mallikelpoisena humoristisena kaverina. Pohjois-Kurun torstaikerho Rauno ja Anni Vastamäellä klo 12. Voit ilmoittaa uusien ylioppilaiden ja muiden valmistuneiden tietoja maksutta lähettämällä ne (nimi, tutkinto ja koulu) toimitukseen sähköpostitse toimitus@kurunlehti.fi Onnea ylioppilaille! KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: To 16.11. Toimistotyönä hän piirsi pääasiassa korkeuskäyriä stereokartoituskojeella. Topografien työkokemusmuistot ovat tallennettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. 6 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti KURUN KAPPELISEURAKUNTA MUISTOKIRJOITUS In memoriam Seppo Leponiemi 13.1.1934–14.10.2023 Topografi Seppo Leponiemi poistui joukostamme 14.10.2023 Seinäjoella. Pirkanmaan hyvinvointialueen vastaanotoilla, kotihoidossa ja asumispalveluissa työntekijät käyttävät maskia lähikohtaamissa, jos asiakas niin toivoo. Silloin, kun yksikössä on hengitystieinfektioepidemia, yksikön työntekijät ja vierailijat käyttävät maskeja. marraskuuta ja 1
klo 10-14 Varaa myyntipaikkasi p. Varaa joulutervehdys 7.12. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. 2023 klo 18.30 Kuru-salissa. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Hallitus kokoontuu klo 18. Käsitellään sääntömääriset asiat. Tilaushinnat voimassa vain kotimaan tilauksiin. Ajanvaraus ja tiedustelut p. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. 045 232 1025 Kahviossa tarjolla suolaista ja makeaa! Tervetuloa! Kurun Seuratalo Kurun Seuratalo Matkahuollontie 4, Kuru Matkahuollontie 4, Kuru Kurun MLL SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS perjantaina 8.12. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. Päätoimittaja Karoliina Laikio, Puh. Tervetuloa! Hallitus Kurun torilla KORPELAN KORPELAN PALVIAU PALVIAUTO TO • lämminja kylmäsavulohta • vanhanajan savustettua hirvimakkaraa • mauste -ja suolasilakoita PE 17.11. digilukuoikeus 6 kk: 60 € 3 kk: 36€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Ilmoita perhetapahtumasta! • Nyt 30,(sis.alv) Keskustelun jälkeen Kurun Kokoomuksen sääntömääräinen syyskokous. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. Tervetuloa! Hallitus Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Karita Jäppinen alustaa kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa Kuru-salissa 27.11 klo 18. TILAA TAI UUDISTA TILAUKSESI Avoinna: MA–PE 7– 17 LA–SU 9–17 Poikeluksentie 95, Kuru (Seo) facebook.com/kahvilakuru. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Tervetuloa! Kauppatie 7-9, 34300 Kuru 045 212 5355 tai www.tiinalahtinen.com Varaa aika: Kiropraktikko D.C. Nimi Katuosoite Sähköpostiosoite: Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 65,00 digi m 6 kk 37,00 digi m 6 kk 60,00 printti m 3 kk 36,00 printti Kurun Lehti Kestotilaus ja 12 kk -tilaus sisältävät sekä printtilehden että digilukuoikeuden. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi JOULUTERVEHDYKSET KESKUSTELUTILAISUUS SEURATALON MYYJÄISET TORILLA Kiitä kuluneesta vuodesta, muista asiakkaita ja yhteistyökumppaneita tai toivota hyvää joulua ystäville ja sukulaisille! Kurun Joululehti ilmestyy 21. digilukuoikeus 12 kk: 105 € sis. Kurun Seuratalon Joulumyyjäiset Lauantaina 2.12. MSc Fysioterapeutti vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin. Kurun Eläkkeensaajat ry:n SYYSKOKOUS maanantaina 27.11.2023 klo 11. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. mennessä joko SÄHKÖPOSTITSE ilmoitukset@kurunlehti.fi soittamalla 044 343 0031 TAI tulemalla käymään toimituksessa Kauppatiellä. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. Sääntömääräiset asiat. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 KOKOUKSET VASTAANOTOT KAHVILA KORJAAMO ILMOITUKSET PIHATYÖT MIESTENPÄIVÄ 19. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Hallitus Onnee ny kaikille miähille! Toivottavat toimituksen tytöt SPR:N KURUN OSASTON SPR:N KURUN OSASTON SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS torstaina 30.11. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. MARRASKUUTA Voit lukea Kurun Lehteä myös netissä, uutisvirta päivittyy osoitteessa www.kurunlehti.fi LUE MYÖS NETISSÄ Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 96,00 m 12 kk 105,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. 2023 kello 18 Kuru-salissa. 7 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. 040 588 4839 JUHO KOSKI Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Kurun Seurakuntasalissa Esillä sääntömääräiset asiat. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. Tämän kokoisen ilmoituksen normaalihinta on 57,35,(sis.alv) Voimassa 31.12.2023 saakka. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma-ti klo 10-12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Jakelu: Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Posti Tilaushinnat kotimaassa 1.10.2023 alkaen: Kesto: 96 € / v sis. Ulkomaille postituksesta veloitamme kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. joulukuuta
Voit lähettää kuulumiset osoitteeseen toimitus@kurunlehti.fi. Pääsimme tutustumaan valtuustosaliin, selvitimme mitä siellä tapahtuu ja kokeilimme miltä päättäjän penkissä tuntuu istua. marraskuuta. Saana Kauppinen pääsi avustamaan lavalle. Ohjelmassa oli hauskuutta, huimia taikatemppuja ja taitavaa jongleerausta. Voit tilata myös pelkän nettilukuoikeuden! puh. Pyydä tunnukset osoitteesta toimitus@kurunlehti.fi -laita viestiin osoitetietosi, jotta digitunnus pystytään kohdistamaan oikeaan tilaukseen. Taikuri Marko on ihastuttanut yleisöjä Suomen ympäri. marraskuuta katsomassa Taikuri Markon esitystä Kurun kirjastossa. Kuva: Tanja Kauppinen Taikuutta kirjastolla Oletko mukana yhdistustoiminnassa. Yksi ilmansuunnan aktiviteeteista on kunnanhallinto. Digitunnus sisältyy ainoastaan kestoja 12 kk tilaukseen. Seikkailijaohjelma on jaettu ilmansuuntiin, joista työn alla on tänä syksynä ollut Itä – elämän rakentaminen. Suuret kiitokset kaupungintalon väelle ja Inga-Mari Lehdelle vierailun järjestämisestä. 044 343 0031 12 kk 63,6 kk 35,12 kk 65€ 6 kk 37€ Kuru-emalimuki Kuru-emalimuki 10€/kpl 10€/kpl Myynnissä Kurun Lehden toimituksessa ja tapahtumissa Kuru-Seuran myyntipisteellä. Meitä oli vastaanottamassa kaupunginjohtaja Korpin Sulat vieraili kaupungintalolla Pauli Piiparinen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Ojares. 8 Nro 46 • Torstai 16.11.2023 Kurun Lehti PARTIOLAISET TILAAJILLE: Lehti luettavissa nyt myös diginä. Kuru-Seura ry Kuru-Seura ry Kurun Kontioiden seikkailijaryhmä Korpin Sulat kävi tutustumassa kaupungintaloon tiistaina 7. Inkeri Ilola Sudenpennut kävivät maanantaina 13. Lippuja oli jaossa 40 kappaletta, ja ne kaikki jaettiin loppuun. Kurussa järjestetty esitys oli maksuton, mutta siihen oli pitänyt noutaa lippu etukäteen kirjastosta. Kaupungintalolle veimme tuliaisina partion adventtikalenterin. Voit kertoa omasta ja yhdistyksesi toiminnasta Kurun Lehden yhdistyskuulumisia-palstalla. Seikkailijat saivat vastaukset valmistelemiinsa kysymyksiin, jotka koskivat esimerkiksi kaupungin rahatilannetta, kaupungintalon vessojen lukumäärää sekä Kurun uuden yhtenäiskoulun piirrustuksia