Silloin ei ollut ”nökön nuukaa” kylmäketjujen kanssa. Kauppias Esa Ihanamäki on tullut tutuksi kurulaisille vuosien aikana. Satunnaisesti käyn viikonloppuisin markkinoilla. Minun reviiriini kuuluu Virrat, Ruovesi ja Kuru. Jumalanpalveluksissa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia, ja luetaan heidän nimensä. Kylmätiskit yleistyivät vasta 1990-luvulla. Aikaisemmin Lihajalostevälitys S. Tiskistä löytyy niin täytettyä broilerettä porsaanleikettä, savulammasta, palvilenkkiäja kalkkunaa, juustonakkeja, sipulilenkkiä, perinteistä Suomilenkkiä ja paljon muuta. – Toisen ohjaimissa ja kauppiaana olen itse, ja toisessa puolisoni Sari Lehto. lokakuuta hauskoja leivonnaisia, viikonloppuna vietettiin halloweenia. Asiakaskunta on laatutietoista ja vaativaa. 3 Arkiaterialla, s. Eineksien ja valmistuotteiden suosio kasvaa vuosi vuodelta. 4 Lähiretkeilyä, s. Ihanamäki kertoo kestosuosikkien pysyneen melko samana vuodesta toiseen. Valikoimista löytyy myös juustoja moneen makuun niin lempeitä ja pehmeän makuisia juustoja sekä niiden vastakohtia. Aluksi myyntiskeissä oli tarjolla vain muutamia tuotteita, nyt niitä on huomattavasti enemmän. Lehdolla oli parhaimmillaan liikenteessä neljä auota viikoittain, nyt autojen määrä on vähentynyt kahteen. Myös kaalikääryleitä myydään ympäri vuoden. Esa Ihanamäki maistatti Raimo Laineelle juustoa. Teksti: Kurun Lehti, kuva: Tiina Kalliojärvi-Tienari Tulevana lauantaina 6. – Ylikypsä tekee aina kauppansa, samoin savukassler, rasvaton kinkku sekä erilaiset hyytelöt. marrakuuta vietettävä pyhäinpäivä on hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. TORSTAI 4.11.2021 13. Korpelan tuotteiden valikoiman vähennyttyä meidän valikoimasta löytyy myös muiden valmistajien tuotteita, muun muassa Jämin rahtipalvin sekä Lietolaisen Ålandsmeijerin tuotteita. Kaupaksi menevät parhaiten sellaiset tuotteet, joita ei löydy lähikaupan valikoimasta. 5 Pyhäinpäivä 6. Mökkiläinen Raimo Laine oli ostoksilla viime viikon perjantaina Korpelan palviautolla. On mukavaa, että Kurusta löytyy tällaista palvelua näin perjantaisin. Siihen aikaan kauppaa käytiin enemmän markkinoilla ja tuotteita myytiin markkinateltoissa. VUOSIKERTA nro 44 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj Kurun Lehti Hirvijahdissa, s. Herkkumyymälä pyörien päällä < Esa Ihanamäki aloitti kauppiasuransa jo 35 vuotta sitten. marraskuuta Si n ik ka Le sk in en Teksti ja kuva: Tiina KalliojärviTienari Korpelan Palviauto on tuttu näky perjantaisin Kurun torilla. Laineen suosikki on rasvaton kinkku, mutta viime perjantaina kaupat syntyivät myös emmental-tyyppisestä maasdam-juustosta. – Rasvaton kinkku on suosikkini. Herkkumyymälä löytyy lähes Salen ovea vastapäätä. Sen jälkeen kuvioon tulivat mukaan autot, joissa oli kylmäsäilytystiski. Kuolleiden muistele misen lisäksi pyhäinpäivä muistuttaa jälleennäkemisen toivosta. Laine kertoo poikkeavansa aina silloin tällöin autolla. Kurun kirkossa luetaan vuoden aikana siunattujen kurulaisten nimet lauantaisessa messussa, ja Aurejärven kirkossa sunnuntaina Itä-Aureen hautausmaalle haudattujen seurakunnan jäsenten nimet.. Sen maku saattaa joko hurmata tai tyrmistyttää asiakkaan. Kauppiaan tarjoaman juustomaistiaisen houkuttelemana Laine innostui ostamaan myös maasdamjuustoa. Pyhäinpäivänä muistellaan aiempia sukupolvia halloweenina juhlitaan riehakkaammin Ravintola Silmussa Metsätiellä tarjoiltiin viime viikon perjantaina 29. Tuotteet ovat hyviä ja tuoreita kehaisee Laine. Hän kertoo aloittaneensa kauppiasuransa jo vuonna -86. Erittäin eksoottisen kokemuksen saa varmasti maistamalla esimerkiksi voimakkaan makuista luolajuustoa. Erikoistuotteille löytyy kysyntää ja sen myötä myös ostajakuntaa. – Pääasiassa myymme Korpelan tuotteita ja siksi käytämme Korpelan Palvin logoa autoissamme. Puolisoni käy torstaisin Ähtärissä ja viikonloppuisin markkinoilla ja tapahtumissa, kertoo Ihanamäki perheen työnjaosta
Kyösti Aallon ulkoasusuunnitelman myötä kalenteri saatiin myös pikaisesti markkinoille. Kurun tielläkin liikenne on vilkasta ja valitettavasti tiellä on palattu entiseen. Bensa loppui huoltoasemilta ja liha kaupasta. Kysely on avoinna tämämän kuun loppuun saakka, ja siihen vastataan netissä osoitteessa: https://new.maptionnaire. Ainakin etätyö jäänee pysyväksi ainakin osittain. Toisaalta niihin aikoihin ei ollut Teamsia tai Zoomia. joulukuuta. Nyt ovat muikkuverkot järvessä ja muikkuja pöydässä. Maskin käyttökin on enää suositus. Tunnollisena ihmisenä käytin ja käytän jossakin tilanteissä vieläkin maskia, mutta en minä siihen ikinä oikein tottunut. Kaupunki toivoo saavansa näkemyksiä liikenneturvallisuudesta ja sen kehittämisestä. Paljon puhutaan nyt paluusta entiseen. Viime viikon sunnuntaina 31. Päätös kalenterin toteuttamisesta kypsyi Kurun Lehden 13-vuotissyntymäpäivillä syyskuun lopulla, ja Kuru-Seuran johtokunta päätti 200 kappaleen erän tilaamisesta viime kuussa. Kurun vuosikalenteri 2022 on saatu painosta ulos. Ympäristö siitä kiittää. Siksi on ollut helpottavaa, kun on voinut elää ja kulkea hieman vapaammin. Tämäkin tienpätkä on vihdoin saanut kyltin! Kirkonkylä näyttäytyy Kurussa päivästä riippuen erilaiselta. com/q/93vcu8w99k48 Jokainen pärjää ruorissa silloin, kun meri on tyyni. Teksti: Kurun Lehti, kuvat: Karoliina Laikio Ylöjärven kaupunki on avannut nettikyselyn liikenneturvallisuudesta. Tämän vuoden joululehden ilmestyminen on sen sijaan päätetty jo vuosi sitten, te lukijat näätte sen hieman ennen aattoa, tiistaina 21. Rekat ja junat eivät kulje ilman ihmisiä eikä tavara päädy pelloilta, tehtaista ja satamista kauppoihin ja sieltä edelleen ruokapöytään ilman ihmisiä. Toimituksessakin olemme jo monta viikkoa sitten pohtineet ensi vuoden ilmestymisaikataulua, ja sitä kautta myös tulevaa kesäja joululehteä. Näille alueille kohdentuvien palautteiden osalta kaupunki välittää saadut palautteet kyseistä väylää hallinnoivalle ja väylästä vastaavalle tienpitäjälle. Neuvottelupuhelut olivat, mutta eiväthän ne kuvayhteyttä korvanneet. Liikenneturvallisuuteen on kuitenkin kiinnitettävä aina huomiota. Talviverkot lasketaan taas, kunhan saadaan jääkansi järveen. Tämän ovat britit katkerasti kokeneet, kun brexit sulki rajat ulkomaiselta työvoimalta ja rajoitti vapaata liikkumista rajojen yli. Toisaalta mieleen on juolahtunut sekin, kuinka turhaan tuli puskettua hiilidioksidia ilmakehään kulkemalla kotimaassa ja ulkomailla työmatkoilla, joista monet olisi voinut hyvin hoitaa etäyhteydellä kotoa tai työpaikalta. Ainakin minun mökkitielläni on palattu entiseen eli tie on korjattu ja paikattu; nöyrä kiitos kunnalle ja tienpitäjille. Melkoinen digiloikka on tapahtunut koronan seurauksena ja turha matkustaminen vähenee taatusti. Publilius Syrus Vuosi alkaa kääntyä kohti loppuaan. 2 Nro 44 • Torstai 4.11.2021 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI ASKO KOSKINEN Kurun Lehti Paluu entiseen LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA + 6°C + 4C SU AFORISMI + 3°C Kohti tulevaa vuotta NÄLKÄPÄIVÄ, KATRI LUKIJAN KUVA S itkeäksi osoittautunut koronapandemia alkaa viimeinkin osoittaa laantumisen merkkejä tai ainakin rajoituksia on purettu. Kysely on suunnattu asukkaille ja sillä halutaan kartoittaa liikenneturvallisuutta koko kaupungin Kaupunki kysyy mielipiteitä liikenneturvallisuudesta alueella. Harrastuksilla on hintansa. Kalakaverin kanssa puhuimme, että ei ole sujunut hyvin vanhan hämäläisen uistimenvetoperinteen siirtäminen alumiiniveneeseen. Sairaita ja vanhuksia ei etänä hoideta. Tässä vaiheessa vuotta katseet alkavat suunnata hetkittäin jo ensi vuoden puolelle. lokakuuta käänsimme kelloja kohti talviaikaa ja maanantaina kalenterin lehteä marraskuun puolelle. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista tulevaan talveen. Jouluun on vielä aikaa, mutta esimerkiksi ensimmäiseen adventtisunnuntaihin on viikkoja enää reilu kolme. Kesäkurulaisten tilaisuudessa oli puhetta alueen teiden kunnosta ja kaupunginjohtaja Piiparinen lupasi tutkia asian. Ohitetuksi siellä tulee vaikka ajaisi mittarivirheen huomioon ottavaa ylinopeuttakin. Kalenterin kuvat ovat Heikki Mikkosen arkistosta, joista mukaan on valikoitunut muun muassa Kirkonkylän kansakoulu, Ahtola, Koskenranta, Karjulankoski, Metsäopiston tienoo, Leponiemi ja Tapiola. Ylöjärven kaupunki vastaa ja hallinnoi asemakaava-alueiden liikenneväyläverkostoja, joten niiden osalta saadut palautteet kootaan ja käsitellään kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmässä. Entäpä, jos entistä ei enää olekaan. Rokotuskattavuus on parantunut ja olo on alkanut tuntua jo melko turvalliselta. Saaliit eivät ole parantunut, mutta kalan kilohinta moninkertaistunut. Toki on muistettava, että kaikki eivät voi etätyötä tehdä. Asemakaava-alueiden ulkopuoliset väylät kuuluvat yleisten teiden osalta ELY-keskukselle ja yksityisteiden osalta tiekunnille. Enpä ole ainoa, joka asiaan on kiinnittänyt huomiota. Historiallisten kuvien lisäksi kalenterista löytyvät myös lehtemme ilmestymispäivät.
Se sai jäädä kaadon jälkeen kokonaiseksi, mutta aikaisemmin kaadettu hirvi paloiteltiin, ja samalla opiskelijat saivat tietoa ruhon eri osista ja niiden käyttömahdollisuuksista esimerkiksi ruoanlaitossa. – Kuka vain pääsee mukaan. Liitto, sen piirit ja metsästysseurat järjestävät kaikille avoimia peijaistapahtumia yli 50 paikkakunnalla. Jahti aloitetaan nokipannukahveilla ja muutenkin tapahtuma on pyritty järjestämään niin, että se on myös malli eräoppaille metsästystapahtuman järjestämisestä. Metsästyksenjohtajana Kastari on suunnitellut ajot paikat missä metsästäjät ovat ja miten ajajat liikkuvat maastossa. Kyseessä on rennompi tapahtuma, jonka tarkoituksena on myös madaltaa kynnystä metsästysharrastukseen ja -seuran jäseniin tutustumiseen. Kastarin mukaan metsästysseura on aikaisemminkin järjestänyt niin kutsuttuja perhejahteja, joissa osallistujia ei ole rajoitettu, ja mukana on ollut myös lapsia. Aseelliseen metsästykseen opiskelijat eivät henkilökohtaisesti osallistu. Tulevana viikonloppuna juhlistetaan hirvipeijaissilla myös 100-vuotiasta Metsästäjäliittoa. marraskuuta avoimen hirvijahdin. Hollannissa lähes kaksitoista vuotta asuneelle Metzille metsästysprosessissa mukana olo oli mielenkiintoista. – Eräopasopiskelijat ovat useamman vuoden osallistuneet kanssamme hirvijahtiin. Tänä vuonna haettavissa Kurusta tontteja jatkuvassa haussa, Ylöjärven omakotitontteihin lähes 450 hakemusta oli kaikkiaan 27 tonttia kahdelta eri asuinalueelta Ylöjärven keskustan tuntumasta Siivikkalasta (13 kappaletta) ja Siltatien alueelta (14 kappaletta), joista molemmista on tulossa jakoon uusia omakotitontteja myös ensi vuonna. Kävelimme linjassa ja paukuttelimme puukalikoita/halkoja ajaen saalista kohti passissa olevia metsästäjiä ” V es a K as ta ri A n a B o te ro H en n a M et z Kaikille avoin jahti pyhäinpäivänä Teksti: Karoliina Laikio Parkkuun Metsästysseura järjestää tulevana lauantaina 6. Teksti: Sinikka Leskinen, kuvat: Ana Botero, Vesa Kastari ja Henna Metz Parhaillaan menossa oleva hirvieläinten metsästyskausi mahdollisti Tredun eräopasopiskelijoiden osallistumisen jahtiin viime viikon keskiviikkona Parkkuun Metsästyseuran hirviporukan mukana. Tonttien saajat valitaan arpomalla, ja se pyritään järjestämään kahden viikon sisällä haun päättymisestä. Osa hakijoista haki muutamaa kohdetta, osa kaikkia tai lähes kaikkia tontteja. Normaalisti metsästetään koirilla, mutta nyt toimivat opiskelijat ajajina. Parkkuun oma tapahtuma ei sinänsä liity Metsästäjäliiton peijaistapahtumiin, vaikka soppaa seuran majalla tarjolla onkin. Metsästyksenjohtaja Vesa Kastarin mukaan päivä on seuran vinkkelistä yksi mieluisimmista. Kävelimme linjassa ja paukuttelimme puukalikoita/halkoja ajaen saalista kohti passissa olevia metsästäjiä, kertoo Metz opiskelijoiden roolisEräopasopiskelijat hirvimetsällä ta. Tonteista ehdottomasti suosituin oli Majavantie 6, jonka liki puolet hakijoista oli laittanut ensimmäiseksi kohteekseen. Teksti: Kurun Lehti Ylöjärven kaupungin jokasyksyinen omakotitonttihaku päättyi maanantaina 1. – Olimme koirien korvikkeena. Henkilökohtaisesti kuitenkin tähtäilen mieluummin kameran linssin läpi. – Maastossa liikkuminen kartan avulla on tavallaan suunnistusharjoitus. Osa Ylöjärven tonteista on jatkuvassa haussa ja niitä voi hakea ympäri vuoden. – Metsästys on kodin perintönä tuttua, ja tykkään kokata riistaruokaa. Kurun jatkuvassa haussa olevat tontit sijaitsevat Hevossaaressa ja Mässäkänmäessä, ja ne ovat kooltaan noin 2000 neliömetriä.. Viime vuonna hirvipeijaiset jäivät kuitenkin koronan vuoksi usealla paikkakunnalla väliin. < Eräoppaiden opiskeluun liittyen paloiteltiin hirven ruho. Suuri kiinnostus omakotitontteihin oli Ylöjärven suunnalla jo tiedossa ennakkotiedustelujen ja aiempien tonttihakujen perusteella. Tonttihaku herätti jälleen paljon kiinnostusta, ja hakemuksia kaupungille saapui määräaikaan mennessä kaikkiaan 445. Kurun lisäksi esimerkiksi Viljakkalassa on tarjolla tontteja lähellä luontoa. Nro 44 • Torstai 4.11.2021 3 Kurun Lehti Eräopasopiskelijat osallistuivat hirvijahtiin Parkkuussa. Vesa Kastari kuitenkin kertoo, ettei osallistujien osoitteita erikseen tarkasteta. Edessä metsästyksenjohtaja Vesa Kastari ja VeliPekka Maajaakkola. Ylöjärven kaupungin mukaan hakemusten alustavan katselmuksen perusteella molemmat alueet kiinnostivat hakijoita, mutta Siivikkala jonkin verran enemmän. Päivän lopuksi on paloiteltu saalis oppimismielessä. Peijaiset ovat perinteikäs syysjuhla, joita metsästysseurat alkoivat 1950-luvulla järjestää jäsenilleen ja maanomistajille. Jahdin tuloksena oli yksi kaadettu kaurispukki. Siitä kehittyi vähitellen tärkeä osa suomalaista juhlaperinnettä ja erävuotta. Viime vuonna kaupungilla oli haettavana 58 tonttia neljältä eri alueelta, ja hakemuksia tuli silloin lähes 650. Erityisen suosittuja kohteita olivat Siivikkalan Majavantien tontit. marraskuuta kello 15. Seura kutsuu maanomistajat ja kyläläiset pyhäinpäivänaamuna alkavaan jahtiin ja myöhemmin iltapäivästä tarjoiltavalle sopalle. Molemmat alueet ovat pientalopainotteisia ja ne sijaitsevat lähellä palveluita ja luontoa. Eräopasopiskelija Henna Metz kertoo, että retki on vapaaehtoinen ja kuuluu opetukseen osana suomalaista eräkulttuuria. Arvonnan toteutuksesta ja sen ajankohdasta tiedotetaan hakijoita sähköpostitse lähiaikoina. Opiskelijat ja opettaja Mikko Oinonen (oikealla). Kaikkia tontteja haettiin samalla hakemuksella
marraskuuta kello 12–13. – Kävijämäärä Kurussa on ollut nousujohteinen. Loppuvuoden • Koreografia Samuli Roininen • Tanssi Samuli Roininen / Joel Alalantela (vier.) • Lorut ja piirroskuvat Leena Junnila • Valosuunnittelu Sari Mayer • Visuaalinen toteutus Samuli Roininen • Kuvat Harri Hinkka Työryhmä aikana esitys nähdään Kuru-salin 10. Silloin on mahdollisuus joko noutaa ateria omaan kotiin tai nauttia siitä toisten seurassa. Esitykseen ei tarvitse ennakkoilmoittautua, ja sinne on vapaa pääsy. Se teki vaikutuksen niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Ensimmäisellä kerralla oli viisi henkilöä ja toisella jo 15. Tirkkosen mukaan mahdollisuus arkiateriaan on haluttu tarjota myös korona-aikana. – Ruoka maistuu paljon paremmalta, kun sen syö muiden seurassa. Samuli Roinisen koreografiassa graafikko Leena Junnilan Lits läts lätäkkö! -lastenkirjan lorut ja iki-ihanat Onni ja Ilona -katselukorttien hahmot johdattavat yleisön lorujen ja tanssin kautta seikkailuun läpi vuodenaikojen.Vuorovaikutteinen esitys toimii lasten ehdoilla ja ikäryhmän kasvuja kehitystason huomioon ottaen siten, että esityksessä korostetaan vuorovaikutustilanteen pehmeyttä ja aistiärsykkeiden kokonaisvaltaisuutta. – Alussa suunniteltu annosmäärä on tähän asti riittänyt hyvin. Esityksen kesto on 30 minuuttia ja ikäsuositus 0-5 vuotta. Keskiviikkona tarjolla oli Arkiateriaa tarjolla seurakuntatalolla – vie kotiin tai nauti paikan päällä kinkkukiusausta. Tosiasia on, että kenelle tahansa voi tulla tilanne, että tarvitsee apua. Aterian hinta on edullinen ja kaikille sama, 2 euroa. Tämän syksyn ensimmäisillä kerroilla koronarajoitukset estivät ruokailun seurakuntasalissa, ja ateriat sai käydä hakemassa niin sanotulla take away – eli ota mukaan -periaatteella. Ruoat valmistava Kurun kappeliseurakunnan vahtimestari Anne Kantojärvi-Kapee kertoo, että aterioiden määrää mietittäessä lähdettiin 20 annoksesta. Tapahtuman järjestää Ylöjärven kulttuurija kirjastopalvelut. Esitys on suunnattu aivan perheen pienimmille, ja se tapahtuu lapsen ollessa lähellä lattiaa joko vanhemman tai muun aikuisen sylissä. Nyt voi myös jäädä yhdessä ystävän kanssa syömään seurakuntatalon tiloihin eikä tarvitse olla yksin. Aikaisempina kertoina on ollut esimerkiksi riisiä ja kanakastiketta sekä lihaperunasoselaatikkoa. Osa kokee mukavana vaihteluna syödä välillä toisen laittamaa ruokaa. marraskuuta. marraskuuta, Arkiateria-lounas oli syksyn kolmas. marraskuuta kello 17 ja 18.15. Santeri Sammakko saapuu Kuruun Teksti: Kurun Lehti, kuva: Tanssiteatteri MD Tamperelainen Tanssiteatteri MD kiertää Ylöjärvellä esittämässä Santeri Sammakon seikkailut -esitystään, ja Kurun vuoro on ensi viikon keskiviikkona 10. Hän kertoo, että myös jatkossa tullaan valmistamaan pääsääntöisesti laatikkoruokia. Koronarajoitusten höllennyttyä ateria oli mahdollista syödä myös seurakuntatalolla. – Annokset sisältävät pääruoan, salaatin ja jälkiruoan, ja ne ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. – Lounastamaan on tervetullut kuka tahansa, jolla on siihen tarvetta. Eilinen, 3. Seuraava Arkiateria-lounas on keskiviikkona 17. marraskuuta kello 18 jälkeen vielä pääkirjasto Leijan monitoimisalissa torstaina 25. Hänen mukaansa koko Ylöjärven seurakunnan alueella eläkeläiset ovat olleet suurin kävijäryhmä ja työttömät toiseksi suurin. – Nyt kun ihmiset jäävät syömään, voi tulla enemmän keskustelua ja myös palautetta. Kävijöistä monet ovat yksin asuvia ja ruoka tulee todella tarpeeseen. 4 Nro 44 • Torstai 4.11.2021 Kurun Lehti LOUNASTA Teksti ja kuvat: Sinikka Leskinen Diakoniatyön Arkiaterialounasta on ollut mahdollisuus saada Ylöjärvellä jo kymmenisen vuotta ja myös Viljakkalassa useamman vuoden. ”Esitys oli lumoava ja taitavasti tehty. Diakoniatyöntekijä Anneli Tirkkosen mukaan mahdollisuutta lounaaseen kokeiltiin Kurussa joitakin vuosia sitten, yhden syksyn ajan, mutta silloin ei ollut kävijöitä. Tänä syksynä aloitettu, joka toinen viikko tarjolla oleva lounas tekee Kurun alueen yhdenvertaiseksi muiden seurakunnan alueiden kanssa. Santeri Sammakossa ja seikkailuissaan ei ollut mitään liian jännittävää, vaan sydämellistä ja ihanaa ja pieninkin katsoja (10 kk) nautti, kiljahteli riemusta ja seurasi tarkkaavaisena.” ESITYKSESTÄ SANOTTUA:. Ruoka tehdään tarjoilupäivänä Kurun seurakuntatalon keittiössä. Parhaaksi palautteeksi hän kokee sen, että ihmiset tulevat paikalle. > Anne Kantojärvi laittaa mukaan otettavat ateriat kuljetukseen tarkoitettuihin take away -astioihin
Paikalle voi tehdä omatoimiretkiä, mutta lauantaina omatoimisuus rajoittui lähinnä retkelle ilmoittautumiseen ja kuljetukseen. Paikalle saapuneet 36 henkeä, isovanhempia, vanhempia ja lapsia, nauttivat eväistä, mutta käyttivät hyväksi myös ympäristön polkuja ja lenkkeilymahdollisuutta. Miesväki hoiti metsästyspuolen. – Tämä on lähellä oleva, kiva ja vaikka lasten kanssa käytävä retkikohde, perustelee Kurun yhdistyksen puheenjohtaja Seija Vastamäki paikan valintaa. Teksti ja kuvat: Sinikka Leskinen Kurusta ja lähiseudulta löytyy useampia retkikohteita kaiken ikäisille. – Halusimme helpottaa retkelle valmistautumista järjestämällä ”eväät” paikan päälle, kertoo Vastamäki. > Samalla tulella valmistuivat sekä makkarat että letut. Vieressä miniä Manuela Sieghörtner ja taustalla pojan tytär Smilla Sieghörtner. Evääksi oli varattu maukasta grillimakkaraa, jota sai myös itse paistaa. Narupallon heitto kiinnosti sekä lapsia että aikuisia. Parkanolaisia retkellä edusti Suojärven perhe. Lähietäisyydellä oli myös vapaasti käytössä olevia laavuja, joissa voi syödä eväitään ja paistaa makkaraa. Oma eli mummu kertoi, että retki Kirkas-Soljaselle ja laatuaika lapsenlasten Smillan ja Lukan kanssa voitti metsästyksen. Viime lauantaina MLL:n Kurun yhdistys järjesti retken Kirkas-Soljaselle. Yhdistyksen vuokraamalta keittokatospaikalta pääsi kiertämään kahden kilometrin lenkin. Kuvassa Milla (vas.) ja Anna Suojärvi. Koko perheen retkellä KirkasSoljasen laavulla. Takana Luka Sieghörtner, Anni ja Rauno Vastamäki, edessä Aatu vastamäki. Lisäksi viereiseltä laavulta oli esteetön kulkureitti KirkasSoljasen rantaan. Kahvin, teen tai mehun kanssa oli Kurun yhdistyksen ”oman kotileipomon” munkkeja sekä lettuja itse paistaen tai tarjoiltuna, kolmen hillolaadun ja kermavaahdon kera. Osallistujia oli Kurun lisäksi Ylöjärveltä, Parkanosta ja kaukaisin vieras Saksasta, 30 kilometriä Bambergistä sijaitsevasta pienestä Pettstadin kylästä. Carola Sieghörtner oli tullut miehensä kanssa poikansa perheen luo Luoteeseen. Nro 44 • Torstai 4.11.2021 5 Kurun Lehti LOUNASTA Carola Sieghörtner (vas.) oli tullut miehensä kanssa pojan perheen luo. Kävelyreitin varrelta löytyi vielä suppilovahveroita ja tarkkasilmäisimmät tekivät myös karpalohavaintoja. Perillä kaikki olikin sitten valmista. Perheen tapaamisen lisäksi heillä oli tarkoitus osallistua hirven metsästykseen. Tarkoituksena oli herätellä huomaamaan, että vielä näin myöhään syksyllä on mahdollisuus tehdä retkiä lähiseuduilla
Tuomisen on määrä valmistua ensi keväänä. Tervetuloa! KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: Ajantasaiset koronaturvallisuusohjeet www.ylojarvenseurakunta.fi. Messun jälkeen ohjelmahetki Kurun seurakuntatalolla, jos rajoitukset sallivat kokoontumisen. Mikkola. La 6.11. Messu Aurejärven kirkossa klo 10. marraskuuta kello 18. klo 15 Rientolassa (Kaidankylä) Ylöjärven kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen (ma 8.11) asialistan avoin käsittely valtuutettu Jaana Tiuran johdolla.Keskustellaan myös muista ajankohtaisista asioista kahvin merkeissä. Tapahtuman järjestää Ylöjärven seurakunta. Pyhäinpäivän messu Kurun kirkossa klo 13. kello 12–15. alv 2 x 60 pmm 80€ sis. lokakuuta, ja harjoittelu jatkuu lähes jouluun saakka. Tuominen asuu Ruovedellä, ja hänen perheeseensä kuuluvat isoveli sekä vanhemmat. 6 Nro 44 • Torstai 4.11.2021 Kurun Lehti MUISTILISTA KAPPELISEURAKUNTA YKSI MEISTÄ JOULUTERVEHDYKSET 21.12. PÄIVÄ! OTA YHTEYTTÄ 044 343 0031, ilmoitukset@kurunlehti.fi tai poikkea toimitukseen! Otamme jouluilmoituksia vastaan toimituksessa myös perjantaina 10.12. Soitanta on ilmavaa folk-tyyliä, ja laulujen sisältö lempeää maailmanparannusgospelia. Jaakko Löytty & Tuulivoima Viljakkalan kirkossa sunnuntaina 7. Harjoittelunsa aikana hän osallistuu muun muassa ilmoitusten suunnitteluun ja toteutukseen. Vanhemmasta tuotannosta mukana on esimerkiksi Luomakunnan laulu ja Kahden maan kansalainen. Harrastuksena Tuomisella on oman musiikin tekeminen. Aiheena monta tapaa kehittää muistia. UNOHDA JOULUKIIREET JA JÄTÄ ILMOITUKSESI NYT, EIKÄ 15. Siellä Tuominen Oskari Tuominen työskentelee Kurun Lehden toimituksessa 15. Toimituksessa hän työskentelee pääasiassa mediaassistentti Tiina Kalliojärvi-Tienarin opissa valmistaen ilmoituksia asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Su 7.11. Kirjasto on suljettuna joten kulku on sivuovesta. Mediapalvelujen tuottajat voivat suunnitella myös käyttöliittymiä, verkkosivuja ja animaatioita. joulukuuta.. Kurun Eläkkeensaajat: Ma 8.11 alkaen klo 10 Kaidankylän Rientolassa perinteiset luutatalkoot. Käsiohjelman tuotto Herättäjä-Yhdistykselle. Oskari Tuominen harjoittelussa Kurun Lehden toimituksessa pääsi osallistumaan niin ikään ilmoitusvalmistukseen. Jaakko Löytty & Tuulivoima on J. alv 2 x 35 pmm 50€ sis. Saman nimisessä laulussa kerrotaan Martin Luther Kingin toiminnasta. Tutkintonsa puitteissa tuleva työpaikka voi sanomalehden lisäksi löytyä muun muassa mainostoimistosta, markkinoinnin saralta tai digija kirjapainosta. Tehdyt luudat myydään lauantaina 13.11 Seuratalon myyjäispöydässämme. 50 hlöä. Jaakko Löytty & Tuulivoima valmistelee parhaillaan levyä, jonka nimeksi on kaavailtu Vihdoinkin vapaa. alv Teksti: Kurun Lehti, kuva: Jaakko Löytty & Tuulivoima Jaakko Löytty konsertoi kuluvan viikon sunnuntaina Viljakkalan kirkossa ensimmäistä kertaa uudella yhtyeellään. joulukuuta saakka. Pirkanmaan Muistiyhdistys: Kurun muistikahvila to 11.11.2021 klo 13-14:30 Lähitorilla, Kisatie 1, Kuru. Tuominen aloitti toimituksessa 11. Ilmoitustaiton lisäksi Tuominen on osallistunut tällä viikolla myyntiin tulleen Kurun vuosikalenterin kuvien käsittelemiseen ja suunnitellut ilmoituksen Tonttumetsän Joulu -tapahtumalle. Max. Sydänkerho: Kerho kokoontuu 5.11.2021 klo 11.00 Kurusalissa. 120 hlöä. Siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ei hän osaa vielä sanoa sen enempää. Tervetuloa. 40 hlöä. Ke 10.11. Kysy myös muita kokoja! Huom! Viimeinen jouluilmoituksen jättöpäivä on 13. Teksti ja kuva: Karoliina Laikio Oskari Tuominen, 18, suorittaa parhaillaan työssäoppimisjaksoa Kurun Lehdessä. Kristityn vastuu tästä maailmasta on vahva teema uusissakin lauluissa. Löytyn musiikkia esittävä kokoonpano, jossa Löytyn (huuliharppu, kitara) lisäksi soittavat Sanna Natunen (viulu ja harmoni) ja Jyrki Koivisto (mandoliini, busuki ja kitara). Konsertin ohjelmisto koostuu osaksi uusista lauluista, jotka kertovat luonnonsuojelusta ja ihmisten välisestä sovun etMaailmanparannus-gospelia Viljakkalan kirkossa sinnästä. Tarjolla talkooväelle kahvia ja keittoa. Aikaisempaa toimituskokemusta hänellä on viime vuodelta, jolloin hän suoritti saman mittaisen harjoittelun Ruovesi-lehdessä. Max. Keskiviikkokerho Kurun seurakuntatalolla klo 12. Tuominen opiskelee Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredun Hepolamminkadun toimipisteessä julkaisutuotantoa kolmatta vuotta ja suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Perheessä on kolme koiraa. Julkaisutuotannon mediapalvelujen toteuttaja suunnittelee sekä toteuttaa sähköisen ja painetun viestinnän mediatuotteita eri julkaisukanaviin ja siihen liittyy keskeisesti graafinen suunnittelu ja muun muassa painettavien ja sähköisten julkaisujen valmistus ja markkinointiviestintä. Luetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen Itä-Aureen hautausmaalle haudattujen seurakunnan jäsenten nimet. Max. LEHTEEN Muista ystäviäsi, asiakkaitasi ja yhteistyökumppaneitasi joulutervehdyksellä! 1 x 35 pmm 30€ sis. Kurun Sosialidemokraatit: Sunnuntaina 7.11. Mikkola. Kirkossa luetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen siunattujen kurulaisten seurakunnan jäsenten nimet. Jo tähän mennessä Tuominen on päässyt tekemään viikoittain Kurun Lehdessä julkaistavan Villen Kaupan mainosta ja pienempiä yksittäisilmoituksia
Kokouksen asialista julkaistaan osoitteessa www.ylojarvi.fi ja Ylöjärven Uutisissa 3.11.2021. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. alv. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. Rivi-ilmoitukset (max. Nro 44 • Torstai 4.11.2021 7 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja. Linkki kokoukseen julkaistaan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.ylojarvi.fi/kaupunginvaltuusto. Keittoa seuran majalla klo 14–17. Kokouspaikalla pyydämme kiinnittämään huomiota yleisiin koronaturvaohjeisiin. KLO 11 Seuratalon kahviossa. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Lisätietoja Vesalta 040-1549202. Jahtiin lähtö klo 9.00 hirvisuulilta. koulu) Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. Juho Ojares, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ASENNUSPALVELUT • moottorit • vaihteistot • koriosat • alustan osat • valot RENKAAT JA VANTEET VARAOSAT VERKKOKAUPASTA PALVELEMME MA–PE klo 9–17 P. 040 0400 423 • Kalevalainen jäsenkorjaus • Energiahoidot • Kuumakivihieronta • Brain Relief hoito • Kraniosakraaliterapia Luontaishoitola Kurutar RENKAAT METSÄSTYSSEURA MYYJÄISET VIHERTYÖT KORJAAMO JALKAHOITOLA KIVITYÖT HOITOLA Kurun Eläkkeensaajat ry:n Syyskokous 15.11.2021. 0400 800 554 Tapahtuman järjestää yhteistyössä: Kurun Lehti, Tredu Metsätien toimipiste, Ylöjärven kaupungin kulttuuripalvelut, KiVa, Kurun Kontiot, Kurun LC, Kurun MLL, Kurun hakelämpö ja Kuru-seura Tervetuloa jouluiseen tunnelmaan! Vapaa pääsy YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuuston kokous 8.11. Kaupunginvaltuuston kokous pidetään ma 8.11.2021 klo 12.00 kaupungintalon valtuustosalissa (Kuruntie 14, Ylöjärvi). klo 15-19 Leija Kurun Ympäristö • Tonttumetsä • Joulupukki tavattavissa • Saunatonttu ja muita tonttuja • Puuhastelua eri toimipisteissä • Joulupukin postitoimisto • Tonttumetsän lampaita • Kahvio ja makkaranpaistoa Metsäkoulu, Metsätie 1 • Tonttumetsän aloituspiste • Myyjäiset ja kahvio • Myyntipaikat: sisällä 20€/pöytä, ulkona 10€/oma pöytä • minna.sarvijarvi@tampere.fi p. Liikkeessämme jatkuva kivinäyttely. KIVITYÖLIIKE E.VÄISÄNEN OY Kolkintie 105, 34320 Parkkuu Puh. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Kokousta voi seurata myös verkossa. 0500 943 970 www.kuruntaidekivi.com Marika Vanhakylä Puh. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy Kurun Lehti Tilaushinnat 12.10.2021 lähtien: Kesto: 84 € / v 12 kk: 90 € 6 kk: 50 € 3 kk: 30€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. JOULUTAPAHTUMA MYYNNISSÄ KURUN LEHDEN JA MYYNNISSÄ KURUN LEHDEN JA KURUN MUISTIN TOIMIPISTEESSÄ KURUN MUISTIN TOIMIPISTEESSÄ 15 € / KPL 25 € / 2 KPL 15 € / KPL 25 € / 2 KPL MAKSU VAIN MAKSU VAIN KÄTEISELLÄ! KÄTEISELLÄ! Parkkuun Metsästysseura ry kutsuu maanomistajat ja kyläläiset HIRVIJAHTIIN JA HIRVIKEITOLLE LAUANTAINA 6.11. Myös hautakivien lisänimien kaiverrukset, entisöinnit ja oikaisut. klo 10-14 Tervetuloa ostoksille! Kurun Seuratalo Kurun Seuratalo Matkahuollontie 4, Kuru Matkahuollontie 4, Kuru Kurun Jalkahoitola Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 Henkilöautokorjaamo • Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. 20 mm) yksityishenkilöille 15 € sis. Hengitystietulehdusoireista kärsivät eivät voi tulla seuraamaan kokousta paikan päälle. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti KURU VANHOISSA KUVISSA -KALENTERI TORILLA KOKOUS Koko perheen joulutapahtuma Tonttumetsän Joulu la 27.11. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Esillä sääntömääräiset asiat. Jättöaika ma klo 10 mennessä. 010 666 9620 www.purkamolahtinen.fi Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3 37150 Nokia myynti@purkamolahtinen.fi PURKAMO TA LV I R E N K A AT JA TA LV I R E N K A AT JA R E N K A I D E N VA I H D OT R E N K A I D E N VA I H D OT T:MI PEKKA JAAKKOLA Muroleen kanavantie 53 0500 231 891 Voit soittaa viikonloppuisinkin! Voit soittaa viikonloppuisinkin! Kurun Seuratalon Kurun Seuratalon perinteiset myyjäiset Lauantaina 13.11. Tervetuloa! Hallitus KORPELAN PALVIAUTO Kurun torilla Hirvija peurasäilykkeitä Kyrönmakkaraa Hernekeittoa pe 5.11. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville osoitteessa www.ylojarvi.fi kuntalain 140 §:ssä säädetyllä tavalla. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA edullisesti suoraan valmistajalta
8 Nro 44 • Torstai 4.11.2021 Kurun Lehti ELOTIE 9, 33470 YLÖJÄRVI PUH. Tarjoukset voimassa to–la. • Karjalanpaistilihat 9,95 € /kg • Porsaan ulkofileepihvit 6,95 € /kg • Rotunaudan jauheliha 7% (lähituottajan) 9,95 € /kg • Kaupan oma graavilohi 26,90/kg • Aidolla savulla savustettu kylmäsavupala 26,90/kg • Maustetut silakat ja silliherkut 24,90/kg • Tuore kirjolohen mäti 29,90/kg • Jättikatkarapuvartaat 1,99/kpl Perjantaina Perjantaina klo 10 alkaen Lämmintä savukalaa suoraan savustimesta LIHAMESTARIN HERK LIHAMESTARIN HERKKUJA KUJA KALAMESTARIN HERK KALAMESTARIN HERKKUJA KUJA JUUSTOPORTIN HERK JUUSTOPORTIN HERKKUJA KUJA • Naudan ulkofileepihvit 19,90/kg (lähituottajan) • Perinteinen leipäjuusto 11,90/kg • Laktoositon leipäjuusto 13,30/kg • Kevyt kermaviili 6% 1,20/2prk 2x200g (3,00/kg) • Kuohukerma 1,50/2tlk 2x2dl (3,75/l) • Naudan Entrecote 18,90/kg • Naudan sisäja paahtopaisti 12,95/kg TOIVOTAMME TOIVOTAMME HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ POIKKEUSAUKIOLOAJAT MA-PE 8-21 LA 10-18 SU 9-21 • Kariniemen paahdetut siivet 2kg (4,98/kg) 9,95/pkt • Taffel megapussit 235-325g (6,12-8,47/kg) 1,99/ps • Mummon ranskanperunat 450g (2,22/kg) 1,00/ps • Tampereen lihajalostajan lenkki ja Suomilenkkimakkara 600g (6,32/kg) 3,79/pkt • HK gourmetja savusauna leikkeleet 140-200g (13,95-19,93kg) 2,79/pkt PAULIG JUHLAMOKKA JA PAULIG JUHLAMOKKA JA PRESIDENTTI ORIGINAL PRESIDENTTI ORIGINAL kahvi 500g (7,98kg) kahvi 500g (7,98kg) 3,99/pkt 3,99/pkt 2 pkt /talous 2 pkt /talous (Ei luomu/tositumma) Vienetta Jäätelökakut Vienetta Jäätelökakut 650ml 650ml (1,54kg) (1,54kg) 1,00€/kpl 1,00€/kpl. 040 712 0100 PALVELEMME: MA–PE 8–21 LA 10–18 SU 9-21 Pirkanmaan paras lihatiski avoinna myös sunnuntaisin