Kun kuulumiset oli vaihdettu, ryhdyttiin jumppaamaan. Sen jälkeen otettiin yläkroppa mukaan, jota heijattiin samanaikaisesti, selän ja vartalon saadessa aluksi lempeää liikettä. 5 15. Teksti ja kuvat: Tiina KalliojärviTienari Tuolijumppapiiri kokoontuu säännöllisesti, kerran viikossa, kirjaston Kurusalissa. Näin reippaasti jumpattiin tuolijumpassa viime viikon torstaina 12. Kaiken tämän jälkeen venyteltiin, pyöritettiin niskoja ja hartioita, sekä jumpattiin niskarankaa viemällä niskaa eteen ja taakse. Liikkeet olivat haastavia ja kuntoa ylläpitäviä. Pirjo Parviainen oli yksi jumppaajista. Selkäviikko 16.–22.10.. Tuolijumppa sisältää liikkuvuus-, lihaskuntoja tasapainoliikkeitä. Kovin kauan tauko ei kestänyt, vaan kohta harjoittelu jatkui ripeällä otteella. – Haluatteko hetken huilata. Vastaukseksi puhuttiin edellisyön myrskystä, joka vei osalta sähköt. Tuolijumpan ohjaajana on tämän syksyn ajan toiminut kaupungin liikunnanohjaaja Eerikki Pekkola. lokakuuta kokoontuminen oli poikkeuksellisesti Nuokun tiloissa, kun Kuru-Sali oli varattuna toiseen toimintaan. 3 Irtonumero 3 euroa Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. – Hyvä musiikki vie mennessään. Kokoontuminen aloitettiin Leevi and the Leavingsin musiikin tahdissa käsiä edestakaisin heilautellen. Kurun Lehti 14 vuotta Kurun Lehti Vetovoimaa, s. – Sivuaskeleet, käsi mukaan, ristikkäinen käsi, ohjeet singahtelivat ilmaan. Nopea tempo ja rytmi veivät osallistujat mukanaan. Puuskatuulesta, joka riepotteli keskiviikkoiltana, katkoen oksia ja risuja. Nyt rullataan, kurottakaa selkä pyöreänä kohti varpaita, alhaalla annetaan käsien roikkua ja sieltä noustaan taas nikama nikamalta ylös. Nesteytyksen tarve huomioitiin myös, muistuttamalla juomisen tärkeydestä. Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. Tässä saa selkä liikettä, kannustaa Pekkola. Se ylläpitää peruskuntoa ja edesauttaa tasapainon säilymistä. Silloin edessä olevasta tuolista pystyi tarvittaessa ottaa hieman tukea. Viime viikon torstaina 12. VUOSIKERTA nro 42 TORSTAI 19.10.2023 X Posti Oyj Myrskytuhoja, s. Tuolijumppa on myös aivojumppaa, varsinkin silloin kun kädet ja jalat täytyy laittaa yhtä aikaa liikkeelle ja jopa välillä eri tahtiin. Se sopii lähestulkoon kaikille. Rouvilla oli hymy herkässä sujuvasanaisen liikunnanohjaajan kertoessa liikkeistä. Jumppaamisen lisäksi tärkeää on myös sosiaalinen kanssakäyminen, tiivisti Pekkola lopuksi. – On hyvä, että hengästyttää ja veri kiertää. Aluksi ohjaaja kyseli osallistujilta, miten heidän viikkonsa oli mennyt. Raija Kitunen ja Irma Pikkala jumppasivat Nuokulla viime viikon torstaina. Tärkeinä asioina Pekkola pitää sitä, että saadaan syke nousemaan, hengästytään ja keho saa oikeanlaista kuormitusta jaksaakseen. Siinä ajassa koko kroppa sai liikettä. – Hyvä! kannusti ohjaaja. Pelileirillä, s. lokakuuta, ja ohjaamisesta vastasi Eerikki Pekkola. Välillä jumppajoukko sai kehuja aktiivisesta toiminnastaan. Piirin kokoontuminen lähti leppoisasti käyntiin. Liikkeitä tehtiin myös Sä oot mun tangoystäväin -tangon tahtiin ja lopuksi kaiuttimesta kaikui reipas Naapurin sahtijenkka, joka pisti jalkoihin vipinää. Juomatauko, huikkasi Pekkola. Kun esimerkiksi perusliikeradat ovat kunnossa, arkikin helpottuu ja pystyy muun muassa laittamaan kengännauhat kiinni. Ohjelmassa oli niin keinahtelevaa valssia kuin jätkän humppaa, jonka tahdissa ”sivuhumpattiin” jaloilla tuolin molemmin puolin. – Syyslomaviikolla ei ole tuolijumppaa, mutta sen jälkeen jumppaan on tulossa uusi ohjelma, jota sitten noudatetaan jouluun saakka. 6 Vetreyttä ja liikunnan riemua Kurun kirjastossa järjestetään kerran viikossa kevyttä jumppaa pääsääntöisesti tuolilla istuen. Pekkola komppaa kertoen, että hyvän musiikin tahdissa liikkuu kuin huomaamattaan. Tiivis paketti 45 minuuttiin. – Tuolijumppa on kokonaisvaltaista jumppaa, joka tehdään pääsääntöisesti istuen. Nostetaan kädet ylös ja kurotetaan kohti kattoa, ja sitten uudestaan. Välilllä tuli käsky nousta ylös tuolin taakse. Jumppaamaan saapui toistakymmentä henkilöä, tällä kertaa he olivat kaikki naisia, iältään noin 70–93-vuotiaita. Alkuviikosta hänet voi nähdä Ylöjärven kuntosalilla ja uimahallilla, torstaisin Viljakkalassa ja Kurussa tuolijumppaa vetämässä. – Sukelletaan pää edellä veteen, huikkasi Pekkola ja näytti mallia seuraavaan liikkeeseen. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä oli loppurentoutuksen vuoro
Kaupunginvaltuutettu Tuomo Isokangas, ps, Nokia Onko sinulla mielipidettä. Tekstit tulevat perille sähköpostitse toimitus@kurunlehti.fi tai kirjeitse Kauppatie 16 A 34300 Kuru. 2 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI ASKO KOSKINEN Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA + 1°C SU +1°C +2°C Ikä on vain numero LÖYTÖTAVAROITA Lisää liikettä Tällä viikolla vietetään valtakunnallista selkäviikkoa, jonka teeman ”liikuta selkääsi” ajattelen koskettavan ihan jokaista. Siis Vapahtaja Jeesus Kristus, jonka mainitsimme. Avaimet oli löydetty Sulkun tienhaarasta, tien varresta läheltä bussipysäkkiä. Ei, vaan ”valtatie helvettiin”. En minäkään alkanut miettimään elämäni tilinpäätöstä. Se ei kolahtanut vielä yhtään, mies parhaassa iässä ja uransa huipulla. Niin se oli omassakin elämässäni. Liitäthän mukaan myös yhteystietosi. Se on minun lempipaikkani mökillä. Ei herätä luottamusta ennustelu paremmasta 2024. Pieni lapsi liikkuu luonnostaan ja ainakin aikuisen näkökulmasta mitä ihmeellisimmissäkin asennoissa, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän tunnumme viettävämme paikallamme aikaa. Kun Hänen annettiin hallita vähäsen maassamme ja sydämissämme, silloin uutiset eivät olleet kauhujen kabinetti, jossa on jatkuva kurjuuden ja kärsimyksen järjetön luettelo joka syöksyy pohjattomaan pimeyden kuiluun. Putin, hamas, pandemia, ilmasto ja talous uhkaavasti ryntää tuhoa kohti. Ei hukata aikaamme, kalleinta pääomaamme. Mutta, ei heittäydytä ankeaan itseruoskintaan, kun se ei nyt auta. Toki syitä voi olla muitakin. Tämä puolestaan heijastuu monesti selkään. MIELIPITEET Miten parempi huominen toteutuu. Meillä oli äitini kanssa syyslokakuussa 160-vuotispäivät. Mutta todellisuus paljastaa toisin, kun 400 000 on alkohoolin vallattuna, kun 300 000 käyttää vuosittain huumeita tai 120 000 kuukausittain, kun lähes 25 prosenttia kansasta kärsii mielenterveyden häiriöitä, varsinkin nuoret. Ei se ihan niinkään mene, vaikka kaikki tuntevat sanonnan ”ikä on vain numero”. Aikanaan lapset tehtiin nuorena. En ala mitään muistelmia tekemään, entinen kun on joka tapauksessa entinen. Kalakaverin kanssa päätimme, että pilkille tai kalaan ei tarvitse enää lähteä auringon noustessa vaan pikkuisen voimme antaa armoa itsellemme. Kun kunto hiipuu, hiipuu myös into. Toimituksessa on yhä myös Poikeluksesta bussipysäkiltä löytynyt rannekello.. Viimeiset lehdet luovuttavat, menettävät värinsä, muuttuvat tummanruskeiksi, tuulenpuuska ja paljaat mustat oksat ulottuvat pahaenteisesti tummuvaa taivasta kohtaan. Terve järki ja etiketti itsestään selvä asia nuoresta lähtien, samoin vanhuksilla ne hienot ja harmaat. Ei auta satojen niin sanottujen asiantuntijoiden kuuntelu, kun kriisit seuraavat toinen toistaan. Vanha kun alkoi olla kulunut ja liitoksetkin irtosivat tämän tästä, vaikka niitä välillä uudelleen liimailinkin. Sieniä olikin tänä syksynä aivan tolkuttomasti. Toivoa on, kun todella tunnustetaan virheet ja tartutaan oikeisiin toimiin ensin yksilöinä, perheinä ja sitten yhteiskuntana. Jotakin aion laittaa paperillekin. Otan muutaman esimerkin. Kaksikymmentä vuotta sitten täytin 50 vuotta. Etelässä myrskysi, Lapissa oli kirpeitä pakkaspäiviä. Lokakuun alussa olimme kalakaverin kanssa perinteisellä syysretkellä Lapissa. Sienija marjametsään jalka vielä nousee. Ei kyse ole siitä, että kaikesta pitää luopua. Voit ”googlata”, tarkistaa tiedot. Tilastojenkin valossa selkäkipu on maailmanlaajuisestikin yksi merkittävimmistä ihmisten toimintakykyä rajoittavista oireista, ja jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipua elämänsä aikana. Voit lähettää tekstarin tai lukijan kuvan Kurun Lehden numeroon 040 127 9763. Talviverkot kumminkin laitamme, tuli sitten vaikka ”ämmiä äkeet selässä”. Lähipiiriltä sain syntymäpäivälahjaksi uuden keinutuolin. Onkohan sitten kumppanin löytäminen nykyisin vaikeampaa vai liittyykö lasten tekeminen enemmän oman elämän suureen suunnitelmaan. Aivan lähimetsiä olen kävellyt ja siitä riittävästi marjoja ja sieniä noukkinut. Kaikenlainen toistemme syyttely on pantava syrjään ja aloitettava korjaamaan tehtyjä vahinkoja, kun ei ole kuunneltu varoituksia, etenkään sisäistä, hyvinkin hiljaista ääntä. Kolme kuukautta joulun valoisa lohdutus, kimaltelevassa kynttilässä ja ylhäällä tähti loistaa, joka kantaa viestin Pelastajasta. Toki altistavia tekijöitä selkäkivulle on muitakin aina perimästä lähtien, mutta liikkumiseen monella meistä on mahdollisuus vaikuttaa ihan itse. Mikset kokeilisi vanhan kansankodin muinaista reittiä. Jossain kohtaa alkaa väkisinkin luopumisen aika. Lapsille ja lapsenlapsille kirjoittelen, jotta jotakin tietäisivät siitä, mitä joskus on ollut. Pientä remppaa alkaa kuitenkin olemaan ja tennismaila piti ripustaa naulaan. Lääkkeeksi tarjotaankin tällä viikolla liikettä. Ovatko ne kestävä ratkaisu, pelastus. AFORISMI Vastuu lähimmäisistä, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus voivat toteutua vain suvaitsevassa yhteiskunnassa. Kalansaaliit eivät olleet kummoisia, mutta ei me nälkääkään nähty. Maailma on tulessa. Talvi teki tuloaan ja järvien lahdet alkoivat jäätyä. Äitini täytti 90 vuotta ja minä 70 vuotta. Siitä minä katselen Näsijärven selälle ja mietin syntyjä syviä. Jo 70-luvulla kehotettiin energiaomavaraisuuteen. Pitäkää nyt tiukasti kiinni maallisesta hatusta, osoitan lipussa olevaa ristiä; Raamattua ja kahden tuhannen vuoden perinnettä, jotka antoivat rauhan mökeissä, rauhaa perheissä, turvallisuutta ja lämpöä. Millä tavalla. Julkaisemme viikottain lukijoidemme mielipidekirjoituksia. Silloin moraali, etiikka ja rehelliset kättelyt olivat normi, eivät kirosanat. Tämä paljastaa suomalaisen todellisuuden, alkohooli ja huumeet. Hiihtokaverin kanssa puhuimme, että emme enää mene Lappiin syksyllä lumileirille. Siinäkin on tullut semmoinen oppi, ettei sinne metsään tarvitse mennä autolla kilometrien päähän tunnetuille marjaja sienipaikoille. Sitten on kehotettu ravinnon tuottamisessa samaan, eli huoltovarmuuteen, välttämään velkaantumista, panostamaan koulutukseen, terveeseen elämäntapaan, liikuntaan, vapaaehtoistyöhön ja ennen muuta hankkimaan tietoa, jota tarjotaan auliisti, maksutta, mikä se elämän tarkoitus lopulta on. Avainnipussa pullonavaaja, Abloyn kaksi avainta, uudempi ja vanhempi. Jalka pysyi vielä pitkospuilla. Ei ole näköpiirissä sen enempää rauhaa kuin talouden kasvua ajassamme. Lapsia tehtiin, kun oli kerran menty naimisiin. Nykyisin puolet 35-vuotiaista miehistä on lapsettomia. Seitsemänkymmentä vuotta alkaa jo hieman tuntumaan. Iso kysymys, johon hallitus ja monet meistä etsivät nyt vastausta, ei ainoastaan Lähi-idän tapahtumien takia. Nyt kun syksyn pimeys uhkaa tukahduttaa viimeisenkin heikosti välkkyvän valon liekin ja suuri masennus vyöryy yllemme… Pekka Kujala Kurun Lehden toimitukseen on toimitettu avaimet. Jalka nousi vielä hyvin ja mieli oli virkeä. Mutta mikä pelastaa nyt, kun kesälomaan on 9 kuukautta. Syksyn masennus Nyt syksyn synkkä pimeys leviää, pitkät varjot valtaavat ahdistuneet sydämet. Martti Ahtisaari (23.6.1937–16.10.2023) E lä elämäsi ja unohda ikäsi, sanoo Frank Bering. Sinivalkoisessa maassamme monet kärsii mielisairautta, vaikka kuinka tutkimukset sanovat ”maailman onnellisin kansa”. Kirjaimellisesti: oville on koputeltu, esimerkkejä näytetty, infoa jaettu. Liitä tekstarin mukaan kirjoituksen yhteydessä julkaistava nimimerkki. Potkaisimme ulos Rauhanruhtinaan, emmekö kutsu häntä takaisin, pyydetään anteeksiantoa ja armoa ihmisille, maalle, itsellemme. Silloin on syytä siirtyä tasamaalle ja tyytyä hiihtelemään Näsijärven jäillä. Ensimmäisinä kolmena keinoina Selkäliitto mainitsee ylös nousemisen, ulos menemisen ja harrastamaan lähtemisen. No, jokainen tietää, mitä on huipun takana, mutta ei pelottanut yhtään. Kymmenen vuotta sitten katselin Tyyntä valtamerta Kaliforniassa Santa Barbarassa ja ajattelin, että tuo meri on niin ikuinen kuin mikään voi olla
Keskusteluja vertaistukea tarjoavan Mielikioskin kaltainen toiminta sopii Pirkanmaan matalankynnyksen palveluihin, joiden jatkokehitys pohjautuu juuri valmistuneeseen psykiatrian selvitystyöhön. Kioskilla on myös järjestetty vertaistukea yhteistyössä järjestöjen kanssa. Sähkökatkojen korjauksessa Elenia keskittyi torstaiaamupäivällä 12. Elyltä voi hakea tukea myös vesistöissä ja valuma-alueilla tehtävälle työlle. Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Työntekijöihin on voinut ottaa yhteyttä myös chatissa tai puhelimitse. Avustettaviksi sopivia korjauskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Mielikioskin kävijämäärät ovat olleet suhteellisen pieniä: Mielikioskissa on käynyt keskimäärin 1–2 asiakasta päivässä. Näin Elenia sai sähköjä takaisin päälle ja mahdollisuuden siirtyä pienjänniteverkon korjaukseen. Mielenterveyteen liittyvissä asioissa apua saa sosiaalija terveysasemilta, jossa mielenterveysja päihdetyötä toteutetaan vastaanottopalveluiden ja mielenterveysja päihdetiimien yhteistyönä. 3 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti Mielikioskin toiminta päättyy Teksti: Kurun Lehti Mielikioskin toiminta Ylöjärvellä päättyy ensi kuun lopussa. Myrskypuuskat katkoivat sekä sähköjä että puita Teksti: Kurun Lehti, kuvat: Tiina Kalliojärvi-Tienari Puuskainen tuuli riepotteli viime viikolla Kurun alueella aiheuttaen häiriöitä ja katkoja sähkönjakelussa Elenian varautumisesta huolimatta.Tuulessa kaatuneet puut estivät paikoin kulun kiinteistöille ja tekivät vahinkoa rakennuksille. Kohteiksi soveltuvat esimerkiksi suojellut rakennukset, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön tai arvokkaaseen maisema-alueeseen kuuluvat kohteet, jotka tukevat alueiden erityispiirteitä sekä muutoin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tai paikallisesti merkittäät kohteet. Auki ympäristöavustushakuja Teksti: Kurun Lehti Ely-keskuksissa avautui kuluvan viikon tiistaina 17. Mikäli rakennus on suojeltu erillisellä suojelupäätöksellä tai vaatii restauroinnin tai konservoinnin erityisosaamista esimerkiksi sisätiloissa, suosittelee Ely avustuksen hakemista ensisijaisesti Museovirastolta. Avustukset on tarkoitettu muun muassa vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Aivan kaikkia ei onnistanut yhtä nopeasti, vaan esimerkiksi Pohjois-Kurussa kärsittiin sähkökatkoista paikoin yli 20 tuntia.. Ensisijaisia kohteita ovat alueellisten vesienhoitosuunnitelmien ja vesienhoidon toimenpideohjelmien mukaiset vesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valumaalueilla. Elyn avustuksen myöntämisen perusteet ovat tapauskohtaisia. Sekä raivausettä korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. lokakuuta keskijännitteisen runkoverkon vikaalueiden rajaamiseen ja vikojen korjaukseen. Hakuajat päättyvät marraskuun viimeisenä päivänä. Kesästä saakka Mielikioskin toimintaa on rahoitettu Pirkanmaan tulevaisuuden sote-keskus -hankkeesta (PirSote), joka päättyy vuoden lopussa. POIMI-hankkeessa kehitetty, keväällä 2021 avautunut Mielikioski on tarjonnut yli 18-vuotiaille ylöjärveläisille ilman ajanvarausta keskustelutukea mielenterveyden vahvistamiseksi sekä neuvontaa ja ohjausta muiden palvelujen käytössä. Rakennusperinnön hoitoavustuksilla on mahdollista edistää arvokkaan rakennusperinnön säilymistä rakennuksen suojeluarvojen mukaisella tavalla. Avustuksia voi hakea lisäksi rakennuksen pihapiirin tai muun välittömän ympäristön ennallistamiseen sekä korjaustoimenpiteiden suunnitteluun. Jatkossa hyvinvointialue tarvitsee nyt käytössä olleet resurssit sosiaalija terveysasemien mielenterveysja päihdehoidon vahvistamiseen. Mielikioskilla on ollut toimipisteet Ylöjärven sosiaalija terveysasemalla sekä Kauppakeskus Elossa. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Olavi Heinämäki, Heimo Lahdenperä ja Esa Kalliojärvi keskustelivat viime viikon myrskytuhoista. Avustusta voidaan myöntää myös hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Avustusta myönnetään niin rakennusten yksityisille omistajille, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille korjauksiin, joilla säilytetään kohteen kulttuurihistoriallisia arvoja. lokakuuta useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja
Kuvat: Lasse Harju Esa Kalliojärven Zetor vuodelta 1957. Hannu Pouru ja Sami Kivistö. lokakuuta konsertti diakoniatyön hyväksi. ”Läksijäiset” Soittolassa Teksti ja kuvat: Sanna Ahonen Lauantaina 14. Juhlijoita ja ystäviä oli saapunut runsaasti läheltä ja kaukaa, tunnelma oli iloisen rento Hannu Pourun läksiäisistä huolimatta. lllan musiikista vastasi Covernator, ohjelma koostui kotimaisista klassikoista ulkolaisiin hitteihin.. lokakuuta vietettiin Soittola Pub Kurussa Hannun Läksijäiset Party –iltaa. Konsertissa kuultiin muun muassa kappaleet Tule armaani ja Älä elämää pelkää. 4 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti LUKIJALTA Tule armaani, älä elämää pelkää Kurun seurakuntatalossa järjestettiin sunnuntaina 15
lokakuuta kirjaston Kuru-salissa. Oli ilo kuulla, että neulekahvilan alkua oli jo oikein odotettu ja keväällä kesken jäänyt käsityö sai taas jatkoa. Voimaltaan parhaaksi vetäjäksi todettiin Alfred-hinaaja. Lankojen lahjoituksesta voi olla yhteydessä Anne Kantojärvi-Kapeeseen (044-5368662). Paja-Pekan satamassa oli myös esillä muutama entisöity vanha kuormaauto, jotka herättivät katsojissa mielenkiintoa.. 5 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti Kurun yhtä köyttä yhteisön, eli tutummin KyKy:n, neulekahvila aloitti kokoontumiset viime lauantaina 14. Joten ensi lauantaina kokeilemme tätä vaihtoehtoa ja siitä saadun kokemuksen ja palautteen myötä sitten päätetään jatkosta. Olihan osa kyllä heilutellut puikkoja myös kesällä. > Toltaanlahden hinaajien vetokilpailu keräsi reippaasti asiasta kiinnostuneita rannalle. Meiltä saa lankaa tai voi neuloa omista langoista. Kisaan osallistui kymmenkunta hinaajaa. Syksyisessä satamassa nähtiin viime viikonloppuna monen kokoisia Näsijärvellä seilaavia aluksia, suurimpana niistä Rutola. Anne Kantojärvi-Kapee Kirjaston väki oli jättänyt neulekahvilan väelle kirjayllätyksen. nan kautta. Attendossa järjestetyssä yhteistyöpalaverissa virisi ajatus, että neulekahvila voisi kokoontua joskus myös Attendo Graniitissa ja tämä idea esitettiin lauantaina neulekahvilassa, ja se sai osallistujilta yksimielisen suosion. Iloinen jutustelu virisi hienosti, kerrottiin kuulumisia ja mainostettiin paikallista harrastustoimintaa. Paikalle tiensä löysi kolmetoista neulomisesta innostunutta osallistujaa ja iloksemme myös kolme aivan uutta harrastajaa oli mukana. Neulekahvilaan voit tulla neulomaan tuttua ja turvallista tai sitten voit tulla katsomaan, että osaisiko joku auttaa jos on tullut itselle ongelmakohta vaikka ohjeen ymmärtämisessä. Voimme myös ottaa lahjoituksena lankoja vastaan, niiden tulisi olla 7 Veljestä -lankaa vastaavaa ja konepesun kestävää. Tästä ilmoittelemme Kurun Lehden muistilistalla sekä somessa. Paja-Pekka Oy ja Ylöjärven Kaivupalvelu Oy järjestivät yhteistyökumppaneilleen ja veneiden voimasta kiinnostuneille hinaajien vetovoimakisan. KyKy:llä on myös menossa hyväntekeväisyysprojekti; sukkia ja lapasia voi neuloa ja lahjoittaa ne KyKy:lle edelleen lahjoitettavaksi seurakunYHDISTYSKUULUMISIA Neulekahvila kokoontui Kuru-salissa Kuru-salin pitkä pöytä täyttyi neuletarvikkeista ja pöydän ympärys täyttyi iloisista neulojista. Vetovoimaa mitattiin Toltaanlahdella Teksti: Tuula Ylinen, kuvat: Satu Lahti Länsi-Teiskon Toltaanlahdella oli viime lauantaina mielenkiintoinen voiman mittelö hinaajaveneiden kesken
Omat eväät , lämmin pukeutuminen ja otsalamppu mukaan! Tapahtuma on kaikille avoin. Su 22.10. 044 343 0031 12 kk 63,6 kk 35,12 kk 65€ 6 kk 37€ Pidämme hengellisen tilaisuuden laulujen ja puheenvuorojen kera. Tarjolla myös kahvia ja pullaa ym. Mikäli vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, niin itse hoivakodin johtaja Teija Heiskaseen voi olla yhteydessä. Hän kertoo Pirkanmaan AVH-yhdistyksen kuulumisia. Se voi olla kertaluontoinen käynti tai esimerkiksi kerran kuukaudessa järjestetty tuokio, joka koostuu vaikka yhteislauluista, runon lausunnasta, tarinan kerronnasta tai sitten vain ihan seurustelusta ja kuuntelusta. Lisätietoja kurunsamoilijat@gmail.com tai Soili Harju puh 040 513 2384 KyKy: neulekahvila kokoontuu seuraavan kerran 21.10. Tilaisuudessa tuli jo muutamia ideoita, ja näistä kuulemme varmasti lisää. Ke 25.10. Pyydä tunnukset osoitteesta toimitus@kurunlehti.fi -laita viestiin osoitetietosi, jotta digitunnus pystytään kohdistamaan oikeaan tilaukseen. Mukana pelailemassa oli yhteensä 10 leiriläistä, jotka olivat iältään 10–12-vuotiaita. Kurun sydänkerho: kokoontuminen pe 20.10. Kurun Samoilijat: Koko perheen hämärähommatulkoilutapahtuma pe 27.10.2023 klo 17 Hevossaaressa entisen leirintäalueen alavaunualueella. Heiskanen ja Lahelma aloittivat tilaisuuden kertomalla siitä, millaista vapaaehtoistyötä Attendossa tällä hetkellä asukkaiden virkistykseksi järjestetään. Vapaaehtoistyön ei tarvitse olla säännöllistä tiettyyn viikonpäivään tai kellonaikaan sidottua toimintaa. Bussissa mukavat tilat yhteisen illan viettoon. Pohjois-Kurun torstaikerho Ritva Anttilalla klo 12. Leiriläisten mielestä kyseessä oli hyvä leiri, mutta osan mielestä pelaamista pitäisi olla enemmän eli pitäisi saada pelata yöllä ja pitäisi saada pelata isompien pelejä. Paikalle oli saapunut pieni joukko muutamasta paikallisesta yhdistyksestä. Lahelmahan on toiminut jo useita vuosia yhtenä vapaaehtoisena muun muassa ulkoilemalla ja pelailemalla asukkaiden kanssa. 6 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti SYYSLOMA KURUN KAPPELISEURAKUNTA MUISTILISTA Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. Myös läheiset ovat tervetulleita. Kerho kokoontuu 6.11. Tällä kysymyksellä alkoi kutsu, jonka olivat lähettäneet kurulaisille yhdistyksille, seuroille ja yksityishenkilöille Teija Heiskanen Attendo Graniitista, Vesa Lahelma ja Kari Mäkinen Kurun Lions Clubista. Ohjaajina leirillä toimivat Tanja ja Martti Kauppinen. Messu Kurun kirkossa klo 13. Jokainen toi mukanaan oman pelikoneen, kuten tietokoneen tai PlayStationin. Voit tilata myös pelkän nettilukuoikeuden! puh. Keskiviikkokerho Kurun srk-talossa klo 12. Lahelma kertoi ulkoilevansa asukkaiden kanssa, ja se on myös mieleistä toimintaa, samalla he muistelevat millaisia rakennuksia on keskustassa ennen ollut ja mikä on muuttunut. Digitunnus sisältyy ainoastaan kestoja 12 kk tilaukseen. Teksti: Anne Kantojärvi-Kapee Kiinnostaako vapaaehtoistyö ikääntyneiden parissa. Tervetuloa iloiseen seuraan neulomaan tai seurustelemaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä toiminnassa noudatettiin pelien ikärajoja, mikä hieman harmitti osaa, kun kotona heillä on mahdollisuus pelata ”isompien” pelejä. Tapahtumassa tutustutaan yöeläimiin ja leikitään hämärässä ulkoleikkejä. JEESUS-BUSSI KURUSSA To 26.10. klo 11-14 Attendo Graniitissa. klo 11 Kuru-salissa. Ohjelmassa leirillä oli pelikoneilla pelaamista ja tauoilla yhteistä tekemistä, esimerkiksi ulkoilua ja ulkopelejä. HELLUNTAISEURAKUNTA. Paikalle opastus Hevossaaren uimarannan kohdilta. Riuttastentie 565. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä Raamattu kertoo meille tästä päivästä ja tulevista. klo 17-19 Kuruntie 12 kahvila Ravintola Vanhassa Räikkässä. Tanja Kauppinen KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: To 19.10. Kaikki normaalista arjesta poikkeava toiminta piristää. Rauhala. Vierailijana Pirkanmaan AVH-yhdistyksen puheenjohtaja. lokakuuta. Attendoon etsitään vapaaehtoistyöntekijöitä Pelileiri Lammasniemessä Kaupungin ja seurakunnan yhdessä järjestämä pelileiri Lammasniemen leirikeskuksessa pidettiin tämän viikon alkupuoliskolla 16.–17. LUE LEHTEÄ MYÖS NETISSÄ TILAAJILLE: Lehti luettavissa nyt myös diginä. klo 18-20 OP:n aukiolla Tule kuulolle
Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Risuja lehtikuormien tulee olla erillisiä (esim. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. klo 9–17 Ylöjärven Metsäkylän vanhalle kaatopaikalle (Kolsopintie) voi viedä risupäivien aikana ilmaiseksi ylöjärveläisiltä kotipihoilta risukuormia (puiden ja pensaiden oksia) sekä lehtikuormia. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Hallitus Onnea Tuula Tellervo! Toivottaa jälkikasvu Kurun Marttayhdistys ry SYYSKOKOUS tiistaina 31.10.2023 klo 17 Kuru-salissa. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. joulutervehdyksellesi viimeistään 7.12. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma-ti klo 10-12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Jakelu: Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Posti Tilaushinnat kotimaassa 1.10.2023 alkaen: Kesto: 96 € / v sis. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. Kustaa Kuruki seikkaili viime viikon numerossa sivulla 5. Tervetuloa. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. klo 9–18 ja la 13.5. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi KORJAAMO ILMOITUKSET YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 96,00 m 12 kk 105,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. Soita: 044 343 0031 Soita: 044 343 0031 tai laita sähköpostia tai laita sähköpostia ilmoitukset@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Tämän kokoisen ilmoituksen normaalihinta on 88,80,+ alv • yhdistyksille -20% alennus Ilmoita tapahtumasta! Tämän kokoisen ilmoituksen normaalihinta on 57,35,(sis.alv) Voimassa 31.12.2023 saakka. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Puutarhajätteen tai risujen tuonti kaupungin omistamille maa-alueille on jätelaissa kielletty. Tervetuloa! Risupäivät 12.–13. Päätoimittaja Karoliina Laikio, Puh. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. Ulkomaille postituksesta veloitamme kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. KOKOUKSET KURUN LEHTI Voit lukea Kurun Lehteä myös netissä www.kurunlehti.fi Kurun Joululehti ilmestyy 21. klo 9–14 Ulla Pajuniemi, Kankaanpää Kurun torilla KORPELAN KORPELAN PALVIAU PALVIAUTO TO Tervetuloa ostoksille! Tervetuloa ostoksille! • vanhanajan savustettua täyshivimakkaraa • perinnepalvia ym. Ilmoita perhetapahtumasta! • Nyt 30,(sis.alv) Eläkeliiton Kurun yhdistys ry:n SYYSKOKOUS pe 27.10.2023 klo 12. Nimi Katuosoite Sähköpostiosoite: Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 65,00 digi m 6 kk 37,00 digi m 6 kk 60,00 printti m 3 kk 36,00 printti Kurun Lehti Kestotilaus ja 12 kk -tilaus sisältävät sekä printtilehden että digilukuoikeuden. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Puutarhajäteja risukasat edistävät haitallisten kasviesiintymien leviämistä. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. SPR Länsi-Teiskon osasto SYYSKOKOUS perjantaina 27.10.2023 klo 18 Länsi-Teiskon rukoushuoneella, Lato-Valkamantie 9 Tervetuloa! Hallitus T:MI PEKKA JAAKKOLA T:MI PEKKA JAAKKOLA Muroleen kanavantie 53 0500 231 891 0500 231 891 205/55 R16 sarja/asennettuna • normaali nastamäärä RENKAAT EDULLISEMMIN! RENKAAT EDULLISEMMIN! PAKETTIAUTOIHIN RUNSAASTI RENKAITA 390,390,SIS.ALV RENKAAT Kiropraktikko D.C. MSc Fysioterapeutti vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. joulukuuta, varaa tila ilmestyy 21. digilukuoikeus 6 kk: 60 € 3 kk: 36€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. toukokuuta Pe 12.5. Kaupunki pyytää siivoamaan tällaiset kasat pois. 7 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Arvomme kortit ensi viikolla. joulukuuta, varaa tila joulutervehdyksellesi viimeistään 7.12. Ajanvaraus ja tiedustelut p. Esityslistalla yhdistyksen purkaminen. Risupäivillä vastaanotetaan vain kotitarvekuormia. kotiväki Onnea Mikalle! KENKIÄ Kurun torilla PE 20.10. Palkinnon voi lunastaa lehden toimtuksesta, mikäli ei ole jättänyt vastatessa osoitetietoja.. Koukkujärven jätekeskus Nokialla ottaa ympäri vuoden vastaan kotitarvekuormia sekä maksusta isompia kuormia. PE 20.10. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. Lukijapalkintoja on korttinippu. kirjaston Kuru-salissa. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Tilaushinnat voimassa vain kotimaan tilauksiin. 040 588 4839 JUHO KOSKI Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Puutarhajätteen voi myös kompostoida omassa pihassa. lehtikuormassa ei saa olla oksarisuja) eikä kuormassa saa olla muuta jätettä. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 VIHERTYÖT VASTAANOTTO TORILLA ONNEA t. digilukuoikeus 12 kk: 105 € sis
ELY-keskuksissa tilanne tunnetaan, mutta yhden paikan korjaamisen jälkeen tilalla on kaksi uutta ongelmapaikkaa. Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry nostavat esiin, että tiestön korjausvelka on jatkanut kasvuaan ennätysalhaisen päällystysohjelman ja rajun kustannusten nousun viitoittamalla tiellä vuonna 2023. Tavoitteenamme on pitää asiaa esillä ja viestimme on osoitettu eduskuntaan, toteaa Suomen Tieyhdistys ry:n toimitusjohtaja Simo Takalammi toteaa Suomen surkein kylätie mediatiedotteessa. Viemme päättäjille viestiä, että ambulanssien ja pelastusviranomaisten on pystyttävä ajamaan myös maaseudulla. Surkein kylätie löytyi viime vuonna Siikajoelta. Kuvakilpailu tuo esiin tiestömme kuntoa ja tilanne on monin paikoin huolestuttava. Nyt tilanteeseen on luvattu muutosta. Korjausvelka realisoituu jatkuvasti etenkin vähäliikenteisen tieverkon käyttäjille. Kilpailun voitti Olli Alakorvan ottama kuva Siikajoella sijaitsevasta Siikajoen tien sorapintaisesta osuudesta (Mt 807). Tunnin junien sijaan on maaseudun tiestöä puolustettava liikennepolitiikan resurssijaossa. Osallistu näin: Kuvaa ja kerro kuinka tiestön kehno kunto on vaikeuttanut sinun elämääsi. Maaseudun tiestö on Suomen kaupunkien ja kasvukeskusten elämää mahdollistavaa lähiverkkoa, joka tuottaa monenlaista taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä maaseudulle että kaupunkeihin. Osallistumaan pääsee lähettämällä kuvan ja kirjoittamalla, miten tie hankaloittaa elämääsi. Toimita kuvasi ja perustelusi kehnosta kylätiestä lomakkeella. 8 Nro 42 • Torstai 19.10.2023 Kurun Lehti 13 VUOTTA SITTEN Vielä ehdit osallistua Majaileeko Suomen surkein kylätie vuosimallia 2023 Kurun alueella. Korjausvelka ei saa enää kasvaa. Järjestäjät lähettivät myös entiselle liikenneja viestintäministeri Timo Harakalle kuvakalenterin kilpailukuvien parhaista paloista. Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä. Kurun Lehti nro 28 15.7.2010. – Jännittävää nähdä millaisia kuvia ja tarinoita kansalaiset lähettävät vuonna 2023, järjestäjät pohtivat. Voitto huipentui Suomen surkeimman kylätien kansanjuhlaan Siikajoella. – Asukkaat ja yritykset tarvitsevat toimivat tiet. Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto kertoo, että maaseudun veronmaksajat ja kyläväki ansaitsee veroilleen vastinetta. – Hallitus on osoittamassa budjetissa 250 miljoonaa tieverkon korjausvelan alentamiseen ja se tulee akuuttiin tarpeeseen. Suomen surkein kylätie vuosimallia 2023 valitaan yleisöäänestyksellä marraskuun lopulla. Kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät sivustolta: www.suomenkylat.fi/surkeinkylatie Viime vuoden voittaja löytyi Siikajoelta. Budjettiriihessä hallitus on huomioinut tieinfran ahdingon ja satsaa tulevana vuonna tieinfran korjaamiseen. Kuva: Olli Alakorva. Suomen Tieyhdistys ry ja Suomen kylät ry liputtavat parempien kyläteiden puolesta ja haluavat muistuttaa, että vähäliikenteinen maaseudun tie ei ole vähempiarvoinen. Nyt tarvitaan tekoja