Hänen mukaansa lapsiperheiden arjessa on ilmeisesti paljon kaikkea muuta, että joitakin menoja täytyy vain karsia pois. 4-5 15. Leipää sen olla pitää, s. messun yhteydessä oli tarkoitus toteuttaa myös ekaluokkalaisten siunaaminen. VUOSIKERTA nro 37 TORSTAI 14.9.2023 X Posti Oyj Pesistytöille menestystä, s. > Tilaisuuden päätteeksi Muumitikkarit ja Enkeleitä koulutiellesi -kynät odottivat ekaluokkalaisia. Rukous ja siunaaminen onnistuu hyvin myös etänä, sen me voimme täällä hyvin tänään tehdä, toteaa Riuttala lopuksi. – Entisiä ekaluokkalaisia sentään paikalla, jatkoi Riuttala naurahtaen. < Kurun kirkon seiniltä löytyi siunaamistilaisuutta varten tehdyt enkelin suojelussiivet, joihin olisi saanut kirjoittaa lapsen vahvuuksia ja liimata siiven paikoilleen > Kirkon penkin päädyistä löytyi psalmi “Sinä olet ihme”. Alakuvassa rukoushelmiä.. Viime viikon sunnuntain 10.9. Rukoukset ja siunaaminen toimitettiin etänä. Kello 13 kun tilaisuus alkoi, paikalla ei seurakunnan henkilökunnan lisäksi ollut kuin muutama henkilö. Siihen oli kirjattu, kuinka lapsen kanssa sen voi lukea. Enkeleitä koulutiellesi Teksti ja kuvat: Sanna Ahonen Syyskuun toisena sunnuntaina oli tarkoituksena järjestää Kurun kirkossa uusien ekaluokkalaisten koulutielle siunaamistilaisuus. 3 Irtonumero 3 euroa Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. Diakonipappi Johannes Riuttala toivotti kirkkoväen tervetulleeksi ja totesi, että uusia ekaluokkalaisia ei oikein näy. 6 Eini Törmä ja seurakunnan lastenohjaaja Nina Haavisto vaihtoivat kuulumisia. Koska yhtään koulutiensä aloittanutta ei ollut saapunut paikalle, jäi toimitus kirkossa pitämättä. Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. Pöydällä oli rukoushelmiä sekä astia, jonne sai laittaa itselleen sopivan värisen helmen, taustalla opastaa lastenohjaaja Merja Kastari, vasemmalla Johannes Riuttala. Kurun Lehti Sienet tutuiksi, s. – Meidän aikuisten rooli lasten elämässä on olla läsnä ja ohjeistaa sekä auttaa, opettaa kiittämään siitä mitä jo on ja mitä tulee vielä elämässä saamaan
Yhteiskunnan rauha tai rauhattomuus johtuu siitä, miten itse kukin kulloistakin lakia noudatamme. Luojus ehti toimia kaupunginvaltuuston puheenjohtajana noin vuoden.. Kokouksessa käsiteltiin myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajan valinta. Tämä on haaste jokaiselle. Se kuuluu osana ateriaa monen aamiaiselle ja iltapalalle, mutta sopii aivan yhtä hyvin niin lounaan kuin päivällisenkin kylkeen sekä nopeasti napattavaksi välipalaksi. syyskuuta 1631 käytiin 30-vuotisessa sodassa Breitenfeldin taistelu Saksassa Leipzigin pohjoispuolella. Lainmuutos vaatii meillä enemmistöä taakseen. marraskuuta, mutta nykykalenterin mukaan sekin siis olisi 16. tetusta talven pakkasten varalle. Ei riitelyä tai syyttelyä, vaan kiihkotonta harkintaa, sydämen viisautta ratkaista, mikä on kulloinkin oikein. Taistelussa Ruotsin johtamat joukot ottivat mittaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Ferdinand II:n armeijasta. Kanalinnut, metsän riista oli merkittävä osa ruokavaliota tuolloin, osa hyvinvointia. Mitä tarvitaan. Erotettu kaupunginhallitus jatkaa toimessaan, kunnes uusi kaupunginhallitus on valittu. Lisää kuvia sivulla 6! Tu ul a Yl in en Tu ul a Yl in en Kaupunginhallitus erotettiin Kokoomuksen Juho Ojares kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Ylöjärven kaupunginvaltuusto käsitteli tilapäisen valiokunnan ehdotusta kaupunginhallituksen erottamiseksi kokouksessaan 11. Kokoomuksen Juho Ojares palasi Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Se oli silloista riistanhoitoa, kuten rusakon hävittäminen puutarhatontilta, pois syömästä kasvimaalta. syyskuuta ja samalla se myös myönsi Katja Luojukselle eron kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä. Kaikki perussuomalaisten valtuutetut (9 henkilöä) jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta kokouksessaan 11. Onko enemmistö aina oikeassa, ei. Tämä kalenteriero on muuten johtanut toiseenkin mielenkiintoiseen päivämäärätulkintaan: ruotsalaisuuden päivää vietetään toisen 30-vuotisen sodan merkittävän taistelun – Lutzenin, jossa Kustaa II Aadolf kaatui muistopäivänä 6. Urheileva maailma muistaa 7. Taikauskoinen voisi jopa ajatella siihen sisältyvän jotain noituutta. Kuluvalla viikolla vietetään koko maassa sekä leipäettä hävikkiviikkoa. Vaikka teemaviikko on kansallinen, sitä ei leipäkulttuurimme kuitenkaan täysin ole. Tunnetuin uhri oli ruotsalainen huippumaalivahti, olympiavoittaja ja maailmanmestari Stefan Liv. Turkistarhaus oli osa vaaLakien päivittämisen ongelma Viikko sitten oli taas se vuosipäivä, joka Kurussa hyvin tunnetaan ja josta – joidenkin mielestä – myös Kuru tunnetaan. Ei tuolle päivämäärälle kuitenkaan pelkkiä suru-uutisia ole sattunut, iloisiakin perhetapahtumia löytyy, joista maininnan ansaitsevat ainakin Englannin kuningatar Elisatbeth I, joka syntyi 1533 ja mustavalkoisen Suomi-Filmin iki-ihana Regina Linnanheimo, jonka syntymävuosi oli 1915. Erottamispäätös syntyi pohjaesityksen mukaisesti äänin 36–13, tyhjiä 2. Yksittäisiä suruviestejä tuolla päivämäärällä olemme kuulleet sekä Ahti Karjalaisen poismenosta vuonna 1990 että Spede Pasasen vuonna 2001. Moni meistä syö päivittäin leipää. Miksi. Kaupunginvaltuusto päätti todeta kaupunginhallituksen menettäneen kaupunginvaltuuston luottamuksen ja päätti erottaa kaupunginhallituksen. Vielä harvemmin vähemmistö on sitä aina. Itse esimerkiksi syön pohjoisessa enemmän ohrarieskaa, ja Tampereelta vien viemisinä paikallista, tuoretta rievää. 2 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI PEKKA PETÄJÄNIEMI Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA + 15°C SU +14°C +14°C Seisemäs syyskuuta KURUN LEHTI Saisiko olla leipää. Siitä johtuen moni joutuu ainakin toisinaan välttämään leivän syömistä, vaikka varsinaista allergiaa ei olikaan. Uuden kaupunginhallituksen valinta jäi pöydälle. Pari esimerkkiä. Ajat ja asenteet muuttuvat, mutta lait hitaammin. Näin Toivo Honkosen sävelin ja sanoin laulavat muun muassa Unto Satoranta ja Pekka Himanka harvemmin radiossa soitetussa laulussa Kihlajaisliina, joka kertoo surullisen tarinan nuoresta parista, jonka Näsijärvellä raivonnut syysmyrsky Kuru-laivan kaataen lopullisesti erotti. syyskuuta. Viel laulamme laulua surun, oli seitsemäs syyskuuta myrskysää. Se oli protestanttien ensimmäinen suuri voitto siihen saakka voittamattomia katolisia vastaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana Kustaan murskatessa Tillyn katolisen armeijan. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, eikä tietyillä päivämäärillä ole varmasti mitään taikaa saati noituutta, mutta koska tuo höyrylaiva Kurun päivämäärä on painunut mieleeni, muistelen aina näin syksyisin mielenkiinnosta myös muita siihen päivään liittyviä tapahtumia. Nykyisin raja taitaa olla jo sekoittunut, mutta moni meistä liittää länteen kovan leivän, ja itään puolestaan pehmeän leivän, kukot ja piirakat. Sanotaan, että Suomi voidaan jakaa kahtia sen leipäkulttuurin perusteella. Käy laivaamme kiinni nyt myrsky, ja morsian sulhaseen. Puimuri työssä. Vielä 70-luvulla sen sai tappaa, jos sen näki vapaana metsässä. syyskuuta. Ruisleipää rakastetaan joka puolella Suomea, mutta paikallistakin vaihtelua löytyy sen verran paljon, että saatan esimerkiksi itse tuoda tuliaisena kotimaan matkalta paikallista leipää. -nimen kasteessa saanut Liv oli syntynyt joulukuussa 1980 satamakaupunki Gdyniassa Puolassa varattomalle 16-vuotiaalle äidille ja joutunut lastenkotiin, josta ruotsalainen pariskunta hänet adoptoi kasvattaen samalla huippujääkiekkoilijan. marraskuuta. Liika on liikaa leivänkin syömisessä, pysytään siis kohtuudessa! MIELIPITEET Meillä Eduskunta säätää lait. Ehkä jonkinlaisen kohtalon sormen hipaisua voi löytää myös siitä, että Englannin vuosi sitten edesmennyt kuningatar Elisabeth II menehtyi 8. syyskuuta, eli päivää edellisen Elisabethin I syntymäpäivän jälkeen. Perustuslakimme on kulmakivenä. Ruotsalaisia protestantteja johti Kustaa II Aadolf ja katolisia kreivi Tilly. Vei se aaltoihin laivamme Kurun – vuotta elettiin kaks-yhdeksän. Koulun historiantunnilla opetettiin, että 7. Patryk ?li. Tuohon aikaan käytössä oli kuitenkin laajasti niin sanottu juliaaninen kalenteri, eli nykyisen gregoriaanisen kalenterin mukaan oikea päivä olisi 17. Ja taitaahan olla niinkin, että laajasti käytetyn Venäjän ”lokakuun vallankumouksen” päivämäärä on meidän kalentereissamme 7.-8marraskuuta. Vaikka leipä varsinkin tuoreena niin hyvää onkin, ei se kaikkien vatsalle sovi. Kun raivoisa, suunnaton tyrsky, jo mennessään vie syvyyteen…” Tämä koko Suomea järkyttäneen, äärimmäisen traagisen, 138 ihmisen hengen vieneen katastrofin päivämäärä on kuitenkin sisältänyt muitakin tapahtumia, jotka historia tuntee. Kissantappo puhuttaa. Tuomo Isokangas, kaupunginvaltuutettu, ps, Nokia LUKIJAN KUVIA Jäkälää kalliolla. Päätös pöydällepanosta syntyi äänestyksen jälkeen äänin 47–4. syyskuuta vuonna 2011 tapahtuneen 45 ihmisen hengen vaatineen lento-onnettomuuden, kun jääkiekkojoukkue Lokomotiv Jaroslavlin joukkuetta kuljettanut matkustajalentokone syöksyi maahan ja syttyi palamaan pian lentoonlähdön jälkeen vain kahden ja puolen kilometrin päässä lentoasemalta Venäjällä
Suomen riistakeskuksen mukaan metsoja teerikantojen pitkäaikainen kehitys on ollut lähes koko maassa vakaata tai nousevaa. Lisäksi tavoitteena on vähentää vuokratyövoimaa ja vuokrattuja tiloja. Pirkanmaan kansallispuistoissa on esimerkiksi uusittu runsaasti käymälöitä ja taukopaikkarakenteita sekä korjattu tiestöä ja pysäköintialueita. Myös konserniyhtiöt huomioidaan säästötavoitteiden toimeenpanossa.Osana kokonaisuutta tarkastellaan tuottavuuden parantamista ja oman henkilöstön kohdentamista erityisesti asiakasja potilastyöhön. – Metsäkanalintujen pesimäkannat olivat viime kauden jäljiltä monin paikoin vahvat ja pesinnät onnistuivat valtaosassa maata keskimääräisesti. Myös kiirevastaanottojen määrä ja aukioloajat tulee olla suhteessa tarpeeseen. syyskuuta käynnistää talouden sopeuttamistoimet sekä koko henkilöstöön kohdistuvat yhteistoimintaneuvottelut. – Luontokeskuksesta saa nykyisellään kahvilaja ravintolapalvelujen lisäksi vuokravälineitä, opastusja kuljetuspalveluita sekä majoitusta. Pyyn pyyntiaika on maakunnassa kaikista pisin jatkuen 10. Myös korvaavien ja täydentävien palvelujen sekä tukipalvelujen (liikkuvat palvelut, digipalvelut, kotisairaala, asumispalvelut, laboratorio, kuvantaminen) toteutus tulee varmistaa ennen toimeenpanoa. marraskuuta saakka, kun taas teeren pyyntiaika on vain kuukauden mittainen, eli se päättyy jo 10. Joukkueessa ovat pelanneet kurulaiset Elsa Roivanen, Sanni Loponen, Pihla Alanen ja Anna Ahonen. Nämä järjestelyt voivat johtaa mahdollisiin palvelussuhteen ehtojen muutoksiin, minkä vuoksi neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö, sanoo aluehallituksen puheenjohtajaKari-Matti Hiltunen maanantaisessa tiedotteessa. Ikaalisten Tarmo nousi Ykköspesikseen Sa nn a A ho ne n Katso lisää kuvia netistä! Katso lisää kuvia netistä! Sanni Loponen, Elsa Roivanen, Pihla Alanen ja Anna Ahonen.. Omassa toiminnassa henkilötyövuosien vähennys on enintään 500 henkilötyövuotta. Alanen toimi joukkueen lukkarina, Loponen ja Roivanen pääsääntöisesti takakentän kiinniottajina sekä polttajina ja Ahosen rooli peleissä oli etenijäjokeripelaaja. Koveron aukioloaikoja laajennettiin puolestaan kesäkautena, minkä lisäksi tilalla vierailevat koululaisryhmät vaikuttavat jälleen löytäneen paikan pandemia-ajan jälkeen. Lähivuosina Helvetinjärven kehittäminen jatkuu edelleen uusien taukopaikkarakenteiden ja reittien myötä. Metsäkanalintujen metsästys alkoi Viikonloppuna varmistui Ikaalisten Tarmon naisten pesäpallojoukkueen nousu ykköspesikseen kaudelle 2024. Syitä kasvuun voi olla useita. Samassa kokouksessa aluehallitus merkitsi tiedoksi ja jatkovalmistelun pohjaksi ensimmäisen koonnin saatuja palautteita, jotka koskevat vastaanottopalveluja, työikäisten sosiaalipalveluja, kiirevastaanottotoimintaa ja vuodeosastoja. Verrattuna aikaa ennen koronaa eli vuoteen 2019, on kansallispuistojen käyntimäärissä kasvua 14 prosenttia, kertoo luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta. syyskuuta. Myös asiointi ja kulkusuunnat tulee huomioida sekä henkilöstön riittävyys selvittää. Sopeutustoimet tähtäävät kestäviin rakenteellisiin muutoksiin, mutta ensivaiheessa 42 miljoonan euron alijäämän kattamiseen ensi vuonna. Kohentuneet rakenteet ja palvelut ovat houkutelleet kävijöitä kohteille. Kaiken kaikkiaan käyntimäärät ovat Koverossa kasvaneet 31 prosenttia ja luontokeskuksessa 32 prosenttia, mikä osoittaa kohteiden olevan yhä vetovoimaisia. Seita Elämyspalvelut Oy aloitti viime joulukuussa luontokeskuksessa, minkä lisäksi -keskuksen toimintakonsepti uudistui. Metsästysajat ovat edellisvuoden tapaan monilla alueilla pitkät. Tammi-heinäkuun aikana Seitsemisessä vierailtiin 28 600 kertaa, Helvetinjärvellä 27 100 kertaa ja Isojärvellä 14 300 kertaa. Luontokeskuksessa ja Koverossa on käyty alkuvuoden aikana lähes kolmannes enemmän kuin viime vuonna. Suomen luonnon päivänä Kovero keräsi kävijöitä. Pirkanmaalla metson pyyntiaika jatkuu 10. Aluehallitus hyväksyi toivomusponnen, jossa edellytetään sote-asemien väestöpohjan sekä kiinteistöjen pohjatietojen tarkistamista. Yhteistoimintamenettelyn kohteena on koko hyvinvointialueen henkilöstö. Koulutussivusto Riistainfossa on Vastuullisen metsäkanalinnustajan sivusto, jonne on koottu tietoa metsäkanalinnusta, metsästysaikojen määrittelystä, kestävästä metsästyksestä ja turvallisuudesta. Nyt on pesäpallon suhteen aika nauttia noususta ja hieman rentoutua kertovat tytöt. Alasen ja Roivasen syksy jatkuu ylioppilaskirjoitusten merkeissä, Ahonen ja Loponen saivat valkolakit keväällä. Metsäkanalintukantojen voimakkaan vaihtelun takia metsästysaikoja rajoitetaan vuosittain, ja niistä on säädetty metsästysasetuksessa. 3 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti Teksti: Kurun Lehti Metsäkanalintujen metsästys alkoi sunnuntaina 10. Lintukantojen pitkäaikainen kehitys on ollut pääasiassa vakaata, riistapäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta kertoo. Aluehallituksen antaman tiedon mukaan säästöjä etsitään ensisijaisesti toiminnan päällekkäisyyksistä, ei-lakisääteisistä tehtävistä, palvelujen verkoston uudistuksesta sekä hallinnon ja työnjohdon tehtävistä, joista voidaan siirtää työpanosta asiakasja potilastyöhön. Säästöjen saamiseksi hyvinvointialueella selvitetään muun muassa ostopalvelusopimusten päivitysmahdollisuuksia, jotta palveluja voitaisiin siirtää hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi. Pyykannan pitkäaikainen kehitys on ollut eteläiLuontokeskuksessa ja Koverossa vierailtiin vilkkaasti Teksti: Kurun Lehti Kaikkien Pirkanmaan kansallispuistojen, Seitsemisen, Helvetinjärven ja Isojärven, käyntimäärät ovat alkuvuoden perusteella maltillisessa kasvussa. – Retkeilybuumi jatkuu edelleen vahvana ja pandemian aikana syntynyt luontoharrastuskipinä ei ole sammunut. Palveluita ja rakenteita on monissa kansallispuistoissa ja muilla suosituilla luontokohteilla pystytty viime vuosina korjaamaan erillisrahoituksen turvin. On ollut ilahduttavaa huomata, että myös ryhmät ovat löytäneet nämä uudet palvelut ja olleet erittäin tyytyväisiä täyden palvelun luontokeskukseen, kertoo virkistyskäyttöpäällikkö Tuula Peltonen Metsähallituksesta. Riekkokanta on pienentynyt merkittävästi menneiden vuosikymmenten aikana YläLappia lukuun ottamatta. Metsähallituksen mukaan Seitsemisen kansallispuiston luontokeskuksen ja Koveron perinnetilan käyntimäärät ovat kasvaneet reilusti. Paikalla olivat myös Raija Lamppu Ikaalisista ja asiakasneuvojana kesän Koverossa työskennellyt Niina Tanttu. Seitsemisen hoitoja käyttösuunnitelma on valmistumassa ja sen myötä on tulossa uusi reitti alueelle. Teksti: Kurun Lehti Pirkanmaan aluehallitus päätti maanantaina 11. – Nyt sivulla on julkaistu uudet Vastuullisen kanalinnustajan ohjeet, jotka auttavat jokaista linnustajaa pohtimaan oman harrastuksensa kestävyyttä, Kervinen päättää. Isojärvellä parannetaan vielä loppusyksyllä esteettömyyttä Heretyn kämpän pihalla ja käymälässä. Vuoden 2022 samaan ajanjaksoon verrattuna kasvua tuli Helvetinjärvellä ja Isojärvellä 6 prosenttia ja Seitsemisessä 5 prosenttia. – Vaikka meillä on sosiaalija terveyspalveluissa myös henkilöstöpula, tarvitsemme tuottavuuden lisäämiseksi toiminnan uudelleenorganisointia, joka tuo pysyviä taloudellisia vaikutuksia. Suomen riistakeskuksen mukaan saalismäärä tulee aina suhteuttaa paikallisen lintukannan tilaan, joka voi vaihdella alueiden välillä merkittävästi. Annettujen tietojen mukaan keskeisistä huomioista on laadittu viranhaltijavalmistelussa johtopäätökset, jotka hallitus käsitteli. syyskuuta. Aluehallitus totesi tässä vaiheessa johtopäätöksenä, että koko palveluverkon sisällöstä tulee olla riittävästi tietoa ennen sote-asemien ja vuodeosastojen sijaintien ja lukumäärän päätöksentekoa. Arkistokuva. Suomen riistakeskus muistuttaa, että metsästäjien on syytä suhteuttaa saalismääränsä metsästysalueensa lintutilanteeseen. Palautteen perusteella lisätään henkilöstön osallistumismahdollisuuksia palvelulinjoilla. A nn e Ka nt oj är vi -K ap ee Aluehallitus päätti sopeuttamistoimista ja yt-neuvotteluista sessä Suomessa pääosin vakaata, mutta kaakkoisessa ja pohjoisessa Suomessa lievästi laskevaa. joulukuuta saakka. Aluehallituksen mukaan yhteistoimintaneuvotteluja tarvitaan myös palvelujen verkoston uudelleenorganisointiin, joka on keskeinen osa sopeuttamistoimia. Kesän aikana Seitsemisessä on järjestetty erilaista ohjelmaa. Kommentit, lausunnot, tulevissa asukastilaisuuksissa esitettävä palaute sekä meneillään olevan asukaskyselyn tulokset huomioidaan jatkovalmistelussa ennen lopullisia päätöksiä. Käyntimäärien kasvu näkyy myös valtakunnallisesti, sillä Suomen 41 kansallispuistossa vierailtiin kaikkiaan 2,3 miljoonaa kertaa tammiheinäkuussa vuonna 2023. – Metsästäjät ovat kantaneet vastuunsa, ja saalismäärät ovat pysyneet kohtuullisina, myös talvipyynnissä, summaa erikoissuunnittelija Matti Kervinen
Toki se hyvin mahdollista oli, hän kun oli käynyt juuri ennen tilaisuutta poimimassa pöydillä olevat sienet metsästä. Seuraavaksi vuorossa oli aimo tietopläjäys tateista. – Vuosimaksu on neljäkymppiä ja kaupantekijäisiksi saa Martta-lehden. Hän aloitti esittelemällä ensin yleisesti sieniä, nyppien samalla hirvikärpäsiä pois Tatit ja haperot tulivat tutuiksi Marttojen syksyisessä sieni-illassa niskastaan. Sen sijaan, jos sientä nauttii, niin siinä oleva myrkky kertyy pikkuhiljaa elimistöön ja tappaa pidemmällä aikavälillä, jos sientä käytetään jatkuvasti ravintona. Viime viikolla aiheena olivat sienet. Sappitatti sen sijaan on niin pahanmakuinen, Kurun Martat keskittyi viime viikolla sieniin. Hän painotti myös, että jos epäilee yhtään omaa sienituntemustaan, niin on paras jättää sieni poimimatta tai vaihtoehtoisesti tunnistamisen tarkentamiseksi kannattaa sieni ottaa kokonaisena irti maasta ja tutkia se kotona perinpohjaisesti. Herkkutattien satokausi on heinäkuusta lokakuuhun. lokakuuta. Ei vanhoissakaan mitään vikaa ole mitään, nauroi Valkama ja toivotti väen tervetulleeksi. – Punikkitatilla on jalassaan nukkatupsut, joita leikillisesti voi sanoa vaikka ”säärikarvoiksi”, nauraa Vehnämaa ja kertoo punikkitattien kypsentäKurun Martoissa on jäseniä kolmisenkymmentä, ja he kokoontuvat kerran kuussa. Sieni on kova, painava, tuoksuu hyvälle ja siinä on ns. Punikkitatit tummuvat voimakkaasti kypsennettäessä. misessä huomionarvoisena asiana sen, että ne on kypsennettävä perusteellisesti täysin kypsiksi, etteivät ne aiheuta vatsavaivoja. Iltaan osallistui noin viisitoista henkilöä, joista osa toi tuomisinaan sieniä – niin kuin oli kehotettu tuomaan. Toiset ovat herkempiä sienen myrkyille kuin toiset. Raili Tulijoki kertoi olleensa Martoissa jo viisikymmentä vuotta, ja Leena Törmä noin kymmenkunta vuotta vähemmän. ”verkkosukista” jotka niillä on jalassa. Tästä syystä keittoaika on makuasia, yleensä noin 10 minuuttia. Useat tunnistavatkin rouskuja, ja niistä tehdäänkin usein sienisalaattia. Pöydille sienet oli aseteltu niin, että ruokasienet löytyivät suorakaiteen muotoisilta lautasilta ja myrkylliset tai syömäkelvottomat puolestaan pyöreiltä lautasilta. Näitä komeita isolakkisia sieniä kasvaa isoina ryppäinä. Sikurirousku on erittäin herkullinen kuivattuna maustesienenä. Esimerkiksi pulkkosieni on äkkikatsomalta rouskun näköinen, mutta tarkempi tutkiskelu osoittaa, että siitä ei tule maitiaisnestettä. Ne on helppo tunnistaa ns. – Herkkutatteja voi verrata jopa naudanlihaan proteiinipitoisuudeltaan. Mäntykankaat ovat parhaita paikkoja niiden löytämiseen. syyskuuta Kurun Martat järjesti kaikille avoimen sieni-illan, joka oli osa Nyt tehdään hyvää – Leaderhanketta. Illan vieraana oli kotitalousasiantuntija Marja Vehnämaa Pirkanmaan Martoista. – Älkää katsoko ainoastaan kuvaa, vaan tutustukaa myös tekstiin. – Poimi ainoastaan varmasti tuntemiasi sieniä, painotti Vehnämaa. Sientä ei siis pidä syödä ensimmäistäkään kertaa! Vehnämaa kehotti tutkimaan sienikirjoja tarkasti ja perehtymään kuvan lisäksi myös tekstiin. – Pulkkosieni on myrkyllinen, mutta ei tapa heti. Mitään myrkkyä niissä ei ole, vaan keittämällä poistetaan väkevää makua. Tutkimus on edistynyt, ja mustarousku on palautettu hyvien ruokasienten listalle. Rouskut ovat helppo tunnistaa juuri kyseisen ominaisuuden vuoksi. Niiden satokausi on heinäkuusta syyskuuhun. Suurin osa rouskuista kuitenkin tarvitsee keittämisen. Poikkeuksena on lakritsirousku, jonka maitiaisneste on kirkasta. Pöydille sienet oli aseteltu niin, että ruokasienet löytyivät suorakaiteen muotoisilta lautasilta ja myrkylliset tai syömäkelvottomat puolestaan pyöreiltä lautasilta.. ”perus sienen tuoksu”. Rouskuista tulee valkoista maitomaista nestettä lakkia halkaisemalla. Kuolemanvaaraa ei ole. Nuoren herkkutatin pillit ovat valkoiset, vanhemmiten ne sen sijaan alkavat vihertämään. Tämä kirvoitti kielenkannat parilta läsnäolijalta, jotka kertoivatkin olleensa mukana vuosikymmeniä. Tatit ovat turvallisia sieniä, niistä ei löydy ainoatakaan myrkyllistä. Erehtyä ei saa. Myrkky saa pulkkosientä nauttineen veressä vasta-aineita, jotka tuhoavat henkilön omaa verikudosta, ns ”pulkkosieniallergia”. Mustarouskukaan ei ole myrkyllinen, vaikka se aikoinaan kieltolistalla olikin. Hän kertoi tiivistetysti Kurun Marttojen toiminnasta sekä houkutteli Marttoihin kuulumattomia liittymään yhdistykseen. Tai ainakin hän kuvitteli niitä niskassaan olevan. Seuraavan kerran 3. Tekstiosasta saa oivaa tietoa eri lajeille tyypillisistä kasvuolosuhteista ynnä muusta. Marttojen puheenjohtaja Tuija Valkama lausui aluksi muutaman sanan. – Kangasrousku on väkevin, toki se on myös makuasia. Haluaisimme toimintaan mukaan uusia jäseniä. Sieni on lievästi myrkyllinen. 4 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti Teksti ja kuvat: Tiina KalliojärviTienari Viime viikon tiistaina 5. Rouskuista muun muassa leppärousku ja sikurirousku ovat mietoja, niitä ei tarvitse eikä myöskään kannata keittää. Ensin perehdyttiin rouskujen maailmaan. Joten ihan lapsenkengissä Kurun Marttojen toiminta ei ole. Herkkutatit sisältävät paljon proteiinia. Vaara vaanii myös sienimetsällä. Tärkeä tieto on esimerkiksi se, millaisissa paikoissa kyseisiä sieniä kasvaa ja millainen tuoksu sienessä on
5. 3. Marttojen sienineuvonta keskittyy ruokasieniin, niiden näköislajeihin ja yleisimpiin myrkkysieniin. lokakuuta. – Se kuinka monta tähteä sieni on sienikirjassa saanut, on pitkälti kirjan tekijän oma mielipide, joten sen takia eri kirjoista saattaa löytyä erilaisia tähtimerkintöjä, kertoi Vehnämaa. Siihen listaan kuuluvat muun muassa samettijalka, josta värjärin padassa tulee vihertävää, limanuljaskasta (joka on myös hyvä Rouskurieskat 1 pss perunamuusijauhetta tai -hiutaletta vettä muusipakkauksen ohjeen mukaan (n. Isoina ne ovat kovin matoisia, joten sienikoriin kannattaakin kerätä niistä pienimpiä. – Se tuoksuu halvalle hajuvedelle ja on ihan syötävä sieni, minun mielestä ei kuitenkaan kovin ihmeellinen, kertoo hän asiasta oman mielipiteensä. Ne nousevat metsään jo aikaisin elokuussa ja loistavat kaikissa syksyn väreissä, punaisina, oranssisina, vihreinä ja keltasina, kertoo Vehnämaa. Kurun Martat keskittyi viime viikolla sieniin. 2. että jos sellainen eksyy saaliin sekaan, niin se kyllä pilaa koko aterian. Lopuksi päädyttiin puhumaan värjäykseen kelpaavista sienistä. Sen oppii tunnistamaan ryppyisyydestä ja sen tuoksu pannulla on pähkinämäinen. Sienikirjoihin niistä on päätynyt vain noin 100–500. – Haperoissa ei ole yhtään myrkyllistä lajia. Haperoista isohapero on yleisin, sillä on hieman punaista jalassa. Lisää munat ja kuivat aineet jäähtyneeseen seokseen. Suutuntuma on hyvin pehmeä, liki etanamainen. Tarkista maku. Pistele haarukalla ja paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes rieskoissa on kaunis väri. Vehnämaan yksi omista suosikeista on kehnäsieni, jota hän ei nyt valitettavasti ollut löytänyt tähän sienikatsaukseen. Haperot, ne punaisena punertavat isolakkiset kaunottaret, hehkuvat syksyllä metsässä. Paista savukylkikuutioita pannulla, kunnes rasva irtoaa. Sillihapero tuoksuu silliltä, mutta ei maistu ja on myös hyvän makuinen ruokasieni. Resepti: Marttojen sieniherkut, Marttaliitto ry 2019 ruokasieni) vaalean harmaata, veriseitikistä ja verihelttaseitikistä tulee punertavia värejä ja pulkkosienestä niin ruskeanoransseja että oliivinharmaita sävyjä. Suosittelen kokeilemaan sen maustamista currylla, vinkkaa Vehnämaa. Ota taikinasta ruokalusikalla reiluja nokareita pellille. 5 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti Tatit ja haperot tulivat tutuiksi Marttojen syksyisessä sieni-illassa Kurun Martoissa on jäseniä kolmisenkymmentä, ja he kokoontuvat kerran kuussa. 6. Ripottele päälle jauhoja ja taputtele pyöreiksi leiviksi. Sekoita. Tee perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Viime viikolla aiheena olivat sienet. 0,5dl) 0,5 dl savukylkeä pieninä kuutioina 1 dl keitettyjä rouskuja silputtuna noin 1 dl lehtipersiljaa silputtuna 1 tl suolaa 2 munaa 2 dl kaurahiutaleita 1,5 dl spelttitai vehnäjauhoja Ohje: 1. Lisää rouskut pannulle, sekoittele hetki. 8. Sappitatti on herkkutatin oloinen, mutta sen pillikkeet tursuavat sienen alta ja ovat vaaleanpunertavia. Suomessa on tuhansia erilaisia sieniä. Kun pintakelmun poistaa lakista, niin se on hyvä ja kaunis sieKotitalousasiantuntija Marja Vehnämaa esitteli illan aikana eri sieniä. Anna jäähtyä. 7. ni. Voitatilla puolestaan on hieno keltainen pillistö. Seuraavan kerran 3. – Voitateista tulee hyvää keittoa. Sieneltä löytyy myös rengas jalasta. Niitä on kyllä useita eri lajeja, ehkä jopa ”miljoonia”. Pöydille sienet oli aseteltu niin, että ruokasienet löytyivät suorakaiteen muotoisilta lautasilta ja myrkylliset tai syömäkelvottomat puolestaan pyöreiltä lautasilta.. Lisää persiljasilppu ja suola, yhdistä seos muusiin. Selvisikin, että se on kirjantekijän oma mielipide. Ruskeat haperot sekä pienet punaiset haperolajit sen sijaan kannattaa jättää metsään, sillä ne ovat pahanmakuisia. 4. Harvojen sienikoriin ne kuitenkin päätyvät, nekin kannattaa siis opetella tuntemaan. – Kehnäsieni on hyvä sieni, joka näyttää siltä, että lakin päälle olisi siroteltu tomusokeria. Vehnämaa ihmettelee japanilaisten intoa ”hulluutta” männyntuoksuvalmuskaan. Paikallaolijat halusivatkin tietää, että miksi sienikirjojen tähtiluokituksissa on eroja
2. Vaalea hyvä hiivaleipä. Kyllä syön. Muutaman palan päivässä. Täysjyvää tai ruisleipää pitäisi syödä enemmän. 6. Mitä laitat leivän päälle mieluiten. Maunu. Messu Kurun kirkossa klo 10. Leivän päälle laitettavilla päälysteillä voi itse vaikuttaa voileivän terveellisyyteen sekä myös hintaan. Kotimaisen leipäviljan viljely on ympäristöystävällistä ja leivän täytteisiin voi käyttää edellisen päivän ruokia, jolloin myös ruokahävikkiä saadaan pienennettyä. Se ija Ko sk i KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru KIRKOLLISET ILMOITUKSET KUOLLEET: Anja Johanna Virtanen 86v Anttilanperäntie 172. Maire Tiura 1. 5. 6 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti MUISTILISTA KURUN KAPPELISEURAKUNTA Eläkeliiton Kurun yhdistys: syyskauden ensimmäinen tapaaminen pe 22.9. Alentajaa, kinkkua ja juustoa. Pidän rukiin mausta. Leivon sämpylöitä, pullaa ja kakkuja. Ilman muuta 2. 4. GALLUP 1. 3. 4. Semperin gluteeniton näkkileipä. Maunu. Katson, että ostamassani tuotteessa vilja on kotimaista. Paljonko syöt päivässä leipää. Fazerilta löytyy hyviä gluteenittomia tuotteita. Leipä sopii niin aamiaiselle, lounaalle, välipalalle kuin iltapalalle. 4. Lisätietoja: Ritva Jauhiainen, 0432110555. LUKIJOIDEN KUVIA Viinirypäle tuottaa hienoa satoa talon seinustalla. 2. Tervetuloa . Pasi Lahtinen 1. 6. Myös läheiset ovat tervetulleita. 7. 3. 3. Kinkkua, kurkkua ja tomaattia. 3. Kysymykset: Leipä taipuu moneen makuun 5. Joskus teen kaurapuuron jämistä. Teksti ja kuvat: Tiina KalliojärviTienari Tutkimusten mukaan suomalaiset syövät noin 4 viipaletta leipää päivässä, suunnilleen saman tulokseen päädyttiin Kurun Lehden gallupkyselyn perusteella. 5. Eliisa Sillanpää 1. Noin viisi viipaletta päivässä. 2. Täysjyväruisleipä ja kunnon ohraleipä ovat suosikkejani. Leivotko itse leipää. Juusto ja kinkku ja tässä järjestyksessä. Kymmenen vuotta sitten todetun keliakian myötä on muuttunut gluteenittomaksi. 2. Mikko Savikko 1. Leivon Leipomon Arinarievä. 4. klo 12 kirjaston Kuru-salissa. Syön 4 palaa leipää päivässä. 6 viipaletta päivässä. Te rt tu Ky lm än ie m i Tu ul a Yl in en. Tottakai syön leipää. Ei erityisemmin, samaa rataa menee kuin aikaisemminkin. 6. Su 17.9. Kerho kokoontuu 2.10. 6. klo 17-19 Kuruntie 12 kahvila ravintola vanha Räikkä. klo 12-14 Kurun seurakuntatalon alakerran kokoushuone, Kirkkotie 2, 34300 Kuru. 5. 4. En leivo. Onko sinun leivän syönnissä tullut muutoksia entiseen. 3. Oikein hyvä täysjyväleipä ja voi. 6. Pirkanmaan Omaishoitajat ry: PIONIn Kurun omaishoitajien vertaistukiryhmän tapaaminen ma 18.9. Su 17.9. Messu Aurejärven kirkossa klo 13. Mikä on lempileipäsi. Kyllä. En leivo. Mikä on lempileipäsi. Syötkö leipää. Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. 5
Syysmetsäpäivän ajankohtana on tämän viikon perjantai 15. KENKIÄ Kurun torilla PE 15.9. Tervetuloa! Hallitus II Viljakkalan kanttori Heidi Olkinuora lahjoitti Attendo Graniitiin vanhan neuvostoliittolaisvalmisteisen pianonsa. Sen sointi on komea yhdellä sormellakin soitettuna. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Opasteet kantatieltä 65 Kyrönlahdesta (st1:n liittymä)! Katso lisätietoja tredu.fi Pihakirppis VK-Motors Grillimakkaraa Haasteburger Munkkitarjous Kyrönlahdentie 2, 34150 Kyrönlahti Rönnin Tuvalla LAUANTAINA 16.9. Järjestäjät toivovat sään suosivan ja metsän näyttävän parhaat puolensa koko perheen tapahtumassa. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma-ti klo 10-12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Jakelu: Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Posti Tilaushinnat kaudella 2023 kotimaassa: Kesto: 86 € / v sis. Markku Kortesmaa on luvannut virittää pianon soinnin kuntoon. Lämpimästi tervetuloa! sunnuntaina 24.9.2023 klo 13. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. digilukuoikeus 6 kk: 55 € 3 kk: 32€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. Logistiikka-alan ensimmäisen vuosikurssin omaopettaja lehtori Jorma Kulmakorpi tietää, että vanhemmat tulevat mielellään seuraamaan oman nuorensa toimia käytännön harjoituksissa. syyskuuta kello 11-15. Satoa voi tuoda kirkkoon siunattavaksi ja myyjäisiin otetaan vastaan lahjoituksia. klo 11–15 Maastokohteella mm. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Päätoimittaja Karoliina Laikio, Puh. digilukuoikeus 12 kk: 95 € sis. Lasse Harju Piano lahjoituksena Attendoon. klo 9–14 Ulla Pajuniemi, Kankaanpää SADONKORJUUN KIITOSJUHLA MYYDÄÄN hyväkuntoinen ja siisti rivitalokaksio 65 m2 Kurun keskustassa, Vuoritiellä, rv -83. 7 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. Aurinkoinen, iso terassi. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Rauhallinen taloyhtiö. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. Lions Club Kurun Presidentti Kari Mäkinen, Past president Erkki Törmä, Sihteeri Lasse Harju ja Klubimestari Harri Hakonen hakivat soittimen Hakosen matkailuautolla tiistaina 12. Metsä Groupin asiantuntijat neuvovat monipuolisesti ajankohtaisista metsäasioista omalla pisteellään. Ohjelmassa on muun muassa työnäytöksiä, toiminnan esittelyä ja tarjoiluja. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. syyskuuta. Yhdessä tasossa, käy myös liikuntarajoitteiselle. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. klo 10–14 SADONKORJUUN KIITOSJUHLA Messu klo 13 Kurun kirkossa. Tervetuloa Syysmetsäpäivään pe 15.9. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. Esittelypisteillä pääsee tutustumaan monipuolisesti muun muassa metsä-, logistiikkaja luontoalan opintoihin. metsäja logistiikka-alan työnäytöksiä sekä toiminnan esittelyä. Pysäköinti ohjataan kohteen läheiselle sorakuopalle ja parkkialueelta on kyyditys kohteisiin. Kyrönlahdesta on tapahtumapaikalle matkaa noin 10 kilometriä. Hp 54 000 € Näyttö ja lisätiedot Tiina Viikari 050 471 9504 / 040 566 9052 MYYDÄÄN Voit lukea Kurun Lehden juttuja myös netistä www.kurunlehti.fi KOKOUS PE 15.9. KURUN SOTAVETERAANIT ry:n VUOSIKOKOKOUS Kirjaston Kuru-salissa tiistaina 26.9.2023 klo 12. Soitin oli perillä Graniitissa ennen puolta päivää. Maastokohde sijaitsee Heinälammin Kyrölässä (Penkolammintie 124), ja sinne opastetaan kantatie 65:lta Kyrönlahdesta. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Metsätien toimipisteellä vahvuutena on se, että logistiikkaa opiskelevia kannustetaan alusta alkaen aitoihin tilanteisiin käytännön harjoituksissa ja tekemällä oppimista täydennetään tietopuolisella opetuksella. Metsäalan aloittavien opiskelijoiden omaopettajat Salla Sorri ja Päivi Leppämäki ovat mielissään aidossa ympäristössä olevista maastokohteista, siellä pääsee käsitykseen mittasuhteista ja tunnelmasta. Kurun torilla KORPELAN KORPELAN PALVIAUTO PALVIAUTO • kaalikääryleitä • savustettua ulkofilettä • juustoja ym. Kirkkokahvit seurakuntatalolla, jonka jälkeen myyjäiset diakoniatyön hyväksi. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi TORILLA TREDU SYYSRIEHA Metsätien Syysmetsätapahtumassa työnäytöksiä ja asiantuntijapalveluita Tredun Metsätien toimipisteen jokasyksyinen toiminnan esittelypäivä toteutetaan tällä kertaa maastokohteilla aidossa ympäristössä. Esityslistalla yhdistyksen toiminnan purkaminen
Koko kisan voitto meni perhesarjan joukkue JIT:lle, seura/työpaikkasarjan voitti Kurun LC ja kaverisarjan joukkue Höpsöt. Tiura kertoo, että tapahtumalle suunnitellaan jatkoa ensi keväälle. Aarne Koski soitti tapahtuman avaussävelet käyrätorvella. Jari Sivula kuului TMJ-joukkueeseen, jossa hänen lisäkseen heittivät Tea Pirttijoki ja Mari Nurmi.. Voittajaksi julistettiin se joukkue, joka sai ensimmäisenä kasaan 50 pistettä tai yli. Tapahtuman tuotto käytetään Kurun LC:n kautta kurulaisten nuorten ja ikäihmisten avuksi. Notkokujalaiset, eli Reijo Kulmala, Ilkka Seppälä ja Arto Reini. syyskuuta Kurun satamassa. Mölkkymestaruudesta käytiin tasavahvaa kilpailua aivan viimeisiin heittoihin saakka. Joukkuearvontapalkinto (3x100€) lahjakortti arvottiin Nurkka-akat-joukkueelle, joka oli palkintojen jaon aikaan jo poistunut paikalta. Semifinaalin kautta finaaliin ylsi lopulta kolme joukkuetta. Kokonaisuudessaan mölkkymestaruudesta kisasi 11 joukkuetta. Samoin kävi Mölkkkymanian ja Höpsöt-joukkueen kisassa. Sääntöjen mukaisesti pisteitä kertyi siis mölkyn osoittama määrä. Mölkkyturnaus satamassa Teksti: Kurun Lehti, kuvat: Karoliina Laikio, Tuija Valkama Kurun Mölkkyturnaus järjestettiin viime lauantaina 9. Iida Tiura (keskellä) arvasi oikein koko kilpailun voittajan, hänet palkittiin vielä erikseen. Mikäli olisi kaatunut useampia mölkkyjä, olisi pisteitä kertynyt kaatuneiden mölkkyjen määrä. Lahjakortit sponsoroi Bussi-Manninen ja Attendo vihreät jumppakassit. Esimerkiksi COP johti JIT joukketta koko ajan, mutta viimeisellä tasoittavalla JIT meni ohi. Ilkka Ojanen oli osa Kurun Kaiun joukkuetta. Tapahtuman Kuruun ideoi Vesa Lahelma, ja tapahtuman toteuttivat LC Kurun lisäksi mölkkytoimikuntaan kuuluneet Seija Koski, Tuija Valkama, Irina Petäjäniemi, Jaana ja Tero Tiura. Tapahtuma oli alkujaan tarkoitus järjestää ensimmäisen kerran jo keväällä, mutta se peruuntui. Tu ija Va lk am a Koko kilpailun voiton vei JIT, eli Tero, Iida ja Jaana Tiuran joukkue. Lisäksi arvottiin palkinto kaikkien niiden kesken, jotka olivat arvanneet koko kilpailun voittajan oikein, onnetar suosi Iida Tiuraa. – Finaalissa edettin tasaisella rintamalla, vain parin pisteen erolla toisiin. Mölkkymania johti koko ajan, mutta viimeisellä heitolla Höpsöt heittivät 8 pistettä ja ohitti Mölkkymanian kolmella pisteellä, kertoo sekä kuuluttajana että kilpailijana toiminut Jaana Tiura. – Tiukkoja kisoja useassa sarjassa, viimeisellä heitolla ohitettiin semifinaalissa. Lopullinen pistejakauma pelin ratketessa oli seuraava: Kurun LC 40 pistettä, Höpsöt 43 pistettä ja JIT 55 pistettä. Jumppakassiarvonnassa onni suosi Höpsöt-joukkuetta. Höpsöt vasemmalla, JIT keskellä ja Kurun LC:n joukkue oikealla. Lahjakortit arvottiin kaikkien joukkueiden kesken, ja onnetar suosi Nurkka-akat-joukkuetta. 8 Nro 37 • Torstai 14.9.2023 Kurun Lehti >Kurun satamassa järjestettiin viime lauantaina 9. syyskuuta Mölkkyturnaus, jossa kisailtiin kolmen hengen joukkueissa. Mukana kolmen kärjessä voitosta taistelivat perhesarjan JIT, eli Jaana, Iida ja Tero Tiura, kaveriporukka Höpsöt, eli Lauri Viitanen, Anne ja Petteri Helenius ja seurajoukkuetta edustanut LC Kuru, eli Erkki Törmä, Kari Mäkinen ja Lasse Harju. Kisa ratkesi JIT:n tasoittavaan heittoon, jossa Jaana Tiura heitti 11 pistettä kaataen vain keilan numero 11. Turnauksessa noudattavien sääntöjen mukaisesti jokaisessa joukkueessa oli kolme osallistujaa, jotka heittivät vuorollaan. Sää suosi syksyyn siirrettyä tapahtumaa, väkeä oli löytänyt kivasti paikalle, kahviosta sai ostaa kahvia sekä kastettavaa ja LC Kuru myi arpoja