Pasi Kujanpää lopetteli juuri lihahampurilaisen syöntiä isosti makua kehuen. Aallon mukaan ”avustajalistalla” on jo nimiä yhden A4-arkin verran. Rouva itse oli muistinsa mukaan ollut ihan ensimäisillä Kurun markkinoilla myymässä tuotteitaan, niin ikään puisia tarvekaluja kauhoja, jakkaroita ja niin edelleen. Toukokuun lopussa avatuilla nettisivuilla osoitteessa kuru.topoteekki.fi käy päivittäin jopa satoja Kurun ja kurulaisten historiasta kiinnostuneita kävijöitä. Perhepotretteja on eniten, mutta ei niissäkään mitään vikaa ole, päinvastoin. Kyösti Aalto ja hankkeen toinen puuhamies Juhani Latoniemi ovat myös kartoittaneet henkilöitä ja tahoja, joilla on hallussaan vanhoja valokuvia tai tietämystä kuvien henkilöistä tai tapahtumista. VUOSIKERTA nro 30–31 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj Kurun Lehti Merkkihenkilöitä, s.6 Markkinatunnelmia, s. Sen mukaan Suomi saa itse päättää omasta metsästrategiastaan; avohakkuut siis jatkunevat ja metsiä hoidetaan kuten ennenkin. Ja löytyihän sieltä vihdoista tai vastoista kuinka vaan, lihatuotteisiin, kahvitteluun muurikkalettujen kanssa, lapsille pomppulinnaa, karusellia, nälkäisille hampurilaisia, muikkuja, hernesoppaa, vihanneksia, mansikoita, mausteita, kirpputoria ja perinteistä naulanlyöntiä – ihan läkähdyttävä määrä ostettavaa ja koettavaa. Hänellä oli mukana myös vihdaksia, joista hän kymmenien vuosien kokemuksella nopeasti laittoi kauniin vihdan. Kotiseutuarkiston toiminta on siis hyvässä vauhdissa, mutta jatkon laajuus riippuu rahoituksesta. Hän tiesi kuun liikkeiden vaikutuksen vihdan tekoon, ja paras talvivihta syntyykin vihdaksista, jotka taitetaan ja sidotaan kuun synnystä 5–7 päivän kuluttua. niitä tulee koko ajan myös lisää. Metsästä Seija Jäniskangas ja poikansa tekemät kauniit pärekorit olivat raaka-aineensa myös saaneet. Monet ostivat häneltä useammankin parin talvivihdoiksi. Sitäkin kautta tieto topoteekista on levinnyt. Kirjaston edessä oli oluttelttakin, joten kaikki mahdolliset herkut kesäiseen tapahtumaan oli otettu huomioon. Samaiselta lavalta julkistettiin tälle vuodelle myös Kurun Heloposki Henna ja Urhea Matti sekä juhlistettiin kotiseutuneuvos Tapio Mäkistä. Keittiömestarit tarjoilivat markkinoilla maistuvia burgereita, valittavana oli liha-, kalatai kasvis. – Hienoa, että kaikki joilta olemme osanneet kysyä, ovat olleet innolla tulossa mukaan kertomaan tietojaan ja lainaamaan kuviaan digitoitavaksi. Kiinnostusta ovat herättäneet myös Kurun Muistin Instagramja Facebook -tilit, joita seuraa yhteensä jo liki tuhat somekansalaista. Puunkantokori on se menevin tuote markkinoilla hänen mukaansa. Kansanedustaja Arto Pirttilahti iloitsi EU:n uunituoreesta metsäohjelmasta. Jos päätös on myönteinen, voimme sen jälkeen alkaa tehdä työtä ammattimaisesti, ja lähes kokopäiväisesti. Aurinkoiset Kurun markkinat Seija Jäniskangas muisteli, että olisi ollut mukana jo ensimmäisillä Kurun markkinoilla. Kaupunki on antanut toistaiseksi hankkeelle tilat kirjaston alakerrasta veloituksetta, ja Kurun Osuuspankki on lahjoittanut Kuru-seuralle 1000 euroa hankkeen käyttöön, mutta muuten työtä on tehty talkoovoimin ja henkilökohtaisilla työvälineillä.. – Jätimme rahoitushakemuksen Pirkanmaan elykeskukselle maaliskuussa, ja saanemme päätöksen elokuun lopussa. – Erityisesti vanhoja työntekoa kuvaavia otoksia kaipaamme, joskin niitä on melko vähän, sillä harvoinpa ennen vanhaan esimerkiksi peltotyömailla oli kameran omistajia läsnä. Kotiseutuarkistolla suuri suosio jo alkumetreillä Teksti ja kuva: Kurun Lehti Kotiseutuyhdistys Kuruseura ry:n perustama digitaalinen paikallishistoriaamme tallentava hanke Kurun Muisti on saavuttanut toimintansa alkumetreillä suuren suosion. – Entisiltä ja nykyisiltä kurulaisilta sekä vapaaajanasukkailta on tullut yhteydenottoja kymmenittäin, kun ihmiset ovat alkaneet miettiä omien kuva-arkistojensa kohtaloa. Jo heti kello 9 lukuisia kiinnostuneita kurulaisia, mökkiläisiä ja matkailijoita tutki, mitä kaikkea näistä markkinoista voisi ostaa, varsinkin, kun edellisistä markkinoista oli kulunut jo kaksi vuotta pandemian takia. Kurun Muistissa on toistaiseksi ryhmitelty kuvia noin reilun parinkymmenen tunnisteen alle, mutta Kurun Muistin hankevetäjä Kyösti Aalto esitteli Kurun markkinoilla kirjaston Kuru-salissa digiarkiston kattavia hakutoimintoja. Vihtamestari Paavo Puumalainen oli tullut Ruoveden Pihlajalahden Majaniemestä myymään vitsaksella sitomiaan vastoja. Vihtamestari Paavo Puumalainen kauppasi vihtoja niin kesäsaunaan kuin talvenkin varalle. Toki myös politiikka oli eri puoluiden kioskeilla näkyvästi esillä, ja kansanedustajiakin parista puolueesta piipahti keskustelemassa potentiaalisten äänestäjiensä kanssa. Aalto kannustaakin ottamaan yhteyttä, jos jollakulla on hallussaan kuvia, jotka haluaa saadaa julkaistuksi, ja joilla saattaisi olla yleistä mielenkiintoa. Kirjaston luona markkinalavalla esiintyi Isto Hiltunen kotimaisilla iskelmillä lapsiakaan unohtamatta. Siis 40 vuotta mukana näissä riennoissa Kurussa. Hyvän käsityksen niiden laajasta kirjosta saa, kun käy katsomassa mitä olemme tähän mennessä tallentaneet, Aalto toteaa. 7 Teksti ja kuvat: Jukka Kallio Viime lauantain aurinkoinen sää helli Kurun markkinoiden yleisöä ja myyjiä. Myös kansanedustaja Arto Pirttilahti poikkesi markkinoilla. – Ennakkoon emme juurikaan rajaa kuvien tai muiden tiedostojen aiheita. Kurun Leijonien kojussa sai koittaa taitoaan naulan lyömisessä lankkuun tunnettujen kurulaisten opastuksella. Melkein vastapäätä Leijonien paikkaa löytyi joukko iloisia pirkanmaalaisia keittiömestareita, jotka tarjosivat kala-, lihaja jopa vegaanihampurilaisia. TORSTAI 29.7.2021 13. Sisätiloissa saattoi tutustua Kurun Muistiin, jota parhaillaan rakennetaan ihmisten valokuvista ja muistakin muistoista. – Vilkkaimpina päivinä on topoteekin kuvia ja muita tiedostoja klikattu jopa kaksituhatta kertaa, iloitsee hanketta vetävä Kyösti Aalto
Ei liian pitkä, eikä liian lyhyt. Toki tämä sama uskottavuushaaste voidaan kohdentaa myös mm. Tietoja antoi tilanneja johtokeskuksen päivystävä palomestari Juha Seppälä. Pelastuslaitos sai kuudelta illalla ilmoituksen Rasimäen vanhalle koululle. Myös maanviljelystä harjoittavat ovat nauttineet ainakin heinäteon aikaistumisesta: ajelin työkokoukseen Lahteen juhannusta edeltävällä viikolla ja katselin silmät ymmyrkäisinä jo valmiiksi tehtyjä heinäpaaleja – koska edellisen kerran heinät on paalattu ennen juhannusta. Katsotaan nyt kuitenkin vielä, miten viljasato elokuussa jakselee. No se on sen ajan murhe. kansainväliseen jalkapalloliittoon FIFAan. Se on erittäin hyvä, että nämä päättävässä asemassa olevat henkilöt käyvät täällä toteamassa omin silmin, että täällä sitä eletään ja hyvin eletäänkin. Tähän ovat heränneet meidänkin päättäjämme, jotka sorvaavat lakipykälää nyt siihen suuntaan, että vapaa-ajan asunto on helpommin muutettavissa pysyväksi asuinpaikaksi. Urheilumaailmassa on muutenkin yksi suuri haaste: miten urheilun parissa toimivat pystyvät puhuttelemaan ihmisiä, joita urheilu ei kiinnosta lainkaan. heinäkuuta iso tulipalo. Ja vaikka ne nuoruuden kesät ovatkin muistoissa aina lämpöisiä, niin sittenkin tilastot kertovat jotain muuta – nyt meneillään olevan kesän vertaa ei yhtämittaisten hellelukemien perusteella taida sittenkään ihan lähivuosikymmenistä löytää. Olympia-aatteenhan omistaa täysin irrallinen, kaikkea muuta kuin demokraattisen perustan omaava, korruptioepäilyissä rypevä kansainvälinen olympiakomitea, jonka uskottavuus on käytännössä hyvin heikoissa kantimissa. Sauna oli syttynyt lämmityksen yhteydessä ja levinnyt koko sadan neliön rakennukseen, viereiseen pienempään rakennukseen ja metsään, jota paloi kaikkiaan 750 neliötä. On vain ajan kysymys, milloin rahoittajat alkavat karttaa kansainvälistä olympialiikettä ja kansainvälistä olympiakomiteaa. Paikalla on ollut noin viisitoista yksikköä kuuden tunnin aikana. suomalainen sananlasku LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA + 16°C + 17°C SU MIELIPITEET + 18°C TIEDOTE KESÄLEHTI JAOSSA NAPPAA MUKAAN NAPPAA MUKAAN MAKSUTTA MAKSUTTA KURUN KAUPOISTA, KURUN KAUPOISTA, KIRJASTOSTA TAI KIRJASTOSTA TAI SUORAAN LEHDEN SUORAAN LEHDEN TOIMITUKSESTA! TOIMITUKSESTA! Päälliköt periferiassa Niin sanotut silmäätekevät eli kansakunnan tai ainakin Ylöjärven kunnan kaapin päällä istuvat henkilöt ovat kunnioittaneet läsnäolollaan Kurua viime aikoina. Viime perjantaina alkoivat vuoden viiveen jälkeen myös olympialaiset. LUKIJAN KUVA Ti m o K o sk i Mustikat kypsyvät heinäkuusta alkaen. Tuo lämmön unelmiin, ja päiviin syksyisiin. 2 Nro 30–31 • Torstai 29.7.2021 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KALLE HANHISUO KOLUMNI PEKKA PETÄJÄNIEMI Kurun Lehti Muistan kesän AFORISMI Vähä vale on puheen kaunistus. Vaikka olen niitä kisoja vuodesta 1972 – jolloin perheeseemme hankittiin mustavalkotelevisio seurannut äärimmäisellä mielenkiinnolla, ovat nämä 2020 -leimalla varustetut Tokion kisat minun silmissäni aika pahasti väljähtäneet. Kurun Markkinoilla on voinut altistua koronalle, joten jos olit paikalla ja sinulla on oireita, hakeudu testiin. Tulipalo Rasimäessä Teksti: Kurun Lehti Rasimäentiellä Pohjois-Kurussa sattui 22. Onhan nimittäin kerran neljään vuoteen sittenkin mukava nähdä vilaukselta lajeja, joista muuten ei elävää kuvaa ainakaan verorahoin kustannettujen televisiokanavien välityksellä näe. Päärakennusta on suojeltu tulelta ja metsäpaloa rajoitettu. ---------------------------------------Rasimäen taidetalo toivoo taloudellista tukea siivoukseen, sekä lainaksi työkaluja ja välineitä saunan ja puuvajan rakentamiseen toiminnan jatkamiseksi.. Tänä päivänähän me kuluttajat määrittelemme identiteettiämme omilla kulutusvalinnoillamme. On suuri riski, että perinteisiä lajeja tulee jopa kuihtumaan tämän vuosikymmenen aikana, koska he eivät enää osaa puhutella muuta kuin sisäänlämpiävästi omaa porukkaansa. Yht’äkkiä maantieteellinen sijaintimme onkin erittäin hyvä, kun täältä on juuri sopiva matka isoon keskukseen. Puheita pidettiin, kahvia juotiin ja varmasti joku siinä ohessa verkostoituikin johonkin suuntaan. Kaikesta huolimatta pidetään peukkuja suomalaisille urheilijoille, joille pelkästään pääsy edustamaan Suomea olympialaisissa ei ole tänä päivänä mitenkään itsestäänselvyys. Tuo termi muuten on uusi versio kesäkurulaisesta, joka onkin kuvaavampi, kun mökeillä viihdytään nyt talvellakin. Sen jälkeen ovat monet artistit tämä hienon kappaleen ”Muistan kesän” levyttäneet, mutta ne nuoruuden aikaiset esittäjät silloin tällöin nousevat korvamadoksi soimaan. Tätä kesää nyt jo tässä vaiheessa ajatellessa mieleen nousevat väistämättä Rauno Lehtisen sävelmän sanat, jotka Kuju Hyttinen ne minun nuoruuden aikanani lauloi. Sehän toisi Kuruun vaurautta oikein mukavasti, kun mökkiläisiä näkyisi katukuvassa ja paikallisissa liikkeissä kesän ulkopuolellakin. Jos emme osaa puhutella heitä, meidän on turha kerjätä julkisia varoja. Kansainvälisten katsojien täydellinen puuttuminen ja miljardeihin kohoavat kisapaikkojen kustannukset johtavat ajatukset väistämättä koko olympia-aatteen mielekkyyteen, ehkä jopa olympialaisten loppumiseen 2030 -luvulla. Vain tunne voi liittää, tien ihmisien”. Tampereen pormestarikin on vapaa-ajan kurulainen, joten hyvin menee siinäkin mielessä. Jotenkin voisin nykyisen tiedonvälityksen aikana heittää ehdotuksen, että miksi emme pitäisi useiden lajien MM -tason kisoja kerran neljään vuoteen paikkakunnilla, joissa suorituspaikat olisivat valmiit ja kuvanvälityskanavat olympialaisten tapaan välittäisivät meille penkkiseuraajille katsottavaa ja kuunneltavaa. Kun pelastuslaitos on päässyt paikalle, palo on jo ollut täyden palon vaiheessa. Ja kun Tampere tuosta levittyy vielä, niin sadan vuoden päästähän tässä ollaan jo esikaupunkialuetta. Markkinoillahan poikkesivat niin uusi kaupunginjohtajamme kuin Tampereen tuleva pormestarikin sekä monet kyläpäälliköt ja puheenjohtajat. ” Kesä, jonka kerran elää saan, mielestä ei haihdu milloinkaan
-Olemme olleet mustikassa ja useita litroja on poimittu, vaikka kuivaa on niin hyviä paikkoja on silti, Anna-Kaisa Ikonen päättää. Kysyin Anna-Kaisa Ikoselta, mitä asioita hän erityisesti aikoo ajaa uudella nelivuotiskaudellaan. Yhteensä noilla puolueilla on 50 paikkaa 67-henkisestä Tampereen kaupunginvaltuustosta. Olemme edenneet hvyin isoissa hankkeissamme: ratikan ensimmäinen vaihe on valmistumassa liikenteelle ja rautatien päälle nouseva kansi areenoineen pian avautumassa. Joka päivä on uusi satu, missä seikkaillaan. Sirkuksessa valmistettiin popkornia.. Anna-Kaisa Ikonen ehti Kurun markkinoillekin ja mustikoita poimimaan Anna-Kaisa Ikonen palannee Tampereen pormestariksi. ” Teksti: Kurun Lehti,kuvat: Juhani Leskinen ja Kristiina Haavisto Kuruviikon päätöspäivänä, jumalanpalveluksen jälkeen, laskettiin perinteisesti kukkalaite Hirvenhiihtäjän patsaalle. Ratikan suunnittelua koilliskeskukseen ja uusiin suuntiin jatketaan. Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat – leikillä lämmiteltiin alkavaa seikkailua varten, ajettiin autolla välillä jarruttaen ja välillä kiihdyttäen kohti eläintarhaa, josta löytyi karhuja, apinoita, lintuja ja taisi löytyä koiriakin. Eläintarhasta jumppailijat siirtyivät lentäen sirkukseen, jonne osui myrsky heiluttamaan telttaa. Tampereen rautatieaseman seutu uudistuu lähivuosina. Oman alueemme kuntien lisäksi meillä on hyvä yhteistyö Suomen kuuden suurimman kaupungin johdon kanssa, ja sitä jatkamme, Anna-Kaisa Ikonen valottaa uuden kautensa tulevia tapahtumia ja agendaa. Viimeinen satujumppahetki oli tänään torstaina 29.7. Nro 30–31 •Torstai 29.7.2021 3 Kurun Lehti Tampere k a s v u k e s kuksena on koko Suomelle tärkeä. Asukasmäärä kasvaa vuosittain kolmella tuhannella. Hän palaa neljän vuoden tauon jälkeen Tampereen pormestariksi ja jättää siten eduskunnan. Teksti ja kuva: Jukka Kallio Vapaa-ajan kurulainen Anna-Kaisa Ikonen vieraili myös Kurun markkinoilla. Tampereen pormestari on kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Vielä ennen kotimatkaa sirkuksessa valmistettiin popcornia. Näin harvinaisen kuivan ja helteisen kesän vaikutusta mustikkasatoon en malttanut olla kysymättä juttutuokiomme lopuksi. Etukäteen ilmoittautuneita oli seitsemän, mutta mukaan sai mennä paikan päälle, vaikka ei olisi ilmoittautunutkaan. Kukkalaitteen laskivat vastavalitut vuoden 2021 Heloposki Henna ja Urhea Matti, Sinikka Leskinen ja Harri Haavisto. -Tärkeää on nyt päästä korona-ajasta uuteen nousuun ja kasvuun. Patsas on vuodelta 1956 ja sen on veistänyt Kosti Sartti. Saman kokoluokan hankkeita kuten ratikkaa, kantta ja tunnelia ei ole kuitenkaan uudella pormestarikaudella näköpiirissä. Tänään mennään eläintarhaan ja sirkukseen ja huomenna ehkä viidakkoon. Minun periaatteeni on tarttua konkreettisesti toimeen, vaikka ongelmaton uudistus ei ole. Meillä on paljon hoitovelkaa varsinkin mielenterveyspuolella. Anna-Kaisa Ikosen valintaa pormestariksi 16.8.2021 voidaan pitää lähes varmana, sillä Tampereen pormestarikoalition muodostaneet kokoomus, SDP, vihreät, keskusta ja kristillisdemokraatit ovat asiasta sopineet; niiden valtuustoryhmät allekirjoittaneet siitä koalitiosopimuksen. Uudistuksessa on haasteita ja valuvikoja, mutta uskon, että Pirkanmaa on hyvin valmistautunut uudistuksen toteuttamiseen. Maanantaina alkaneiden jumppatuokioiden sadut ja niihin liittyvät laulut sekä liikkeet oli nivonut yhteen Ylöjärven kaupungin lasten ja nuorten erityisliikunnanohjaaja Riikka Tuominen. Kukkien laskun jälkeen laulettiin yhdessä Hämäläisten laulu. -Tietysti soteuudistuksen toimeenpano on myös etusijalla. Muitakin kehitysteemoja on paljon, ja Tampere kasvukeskuksena on koko Suomelle tärkeä. Kukat Hirvenhiihtäjälle Maanantaina ”satujumpattiin” eläintarhaan ja sirkukseen Arvokas ja perinteinen hetki Hirvenhiihtäjän patsaalla. Teksti ja kuva: Sinikka Leskinen Kuluneen viikon ohjelmassa Kurun ulkomuseolla oli Ylöjärven liikuntapalvelujen järjestämä satujumppa alle kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Lopuksi pestiin ja puunattiin auto seuraavan päivän satujumppamatkaa varten. Pormestarin tehtävästä hänellä on kokemusta vuosilta 2009-2011 ensin apulaispormestarina ja sitten pormestarina 2013-2017
1. Silja Hyry 474 p. Onni Haukijärvi 709 p. 4. 1. Lähetystyökin on juhlan hengessä mukana. Alissa Järvenmäki 4p. Pojat alle 11v. Muistamme esimerkiksi kappaleeet Satumaa, Sateen tango, Tähdet meren yllä, Lapin Tango, Onnenmaa... Arvo Ojanluoma 634 p. Saima Harju 7 p. 1. poikiin, joissa kummassakin kisaili 5 nuorta. Väkeä oli paikalla melkein 30 henkeä, hieman vähemmän kuin edellisenä kesänä. Aurinko lämmitti ja puiden varjo suojasi paahteelta. Tuukka Halme 4 p. 3. 2. Tytöt alle 11 v. Miika Järvelä 2p. E. Eino Järvelä 8 p. Eemil Björkbacka 47 p. Julius Leppänen 12 p. seurakuntapastori Niilo Rantala ja kanttori Sari Oksavuori. 1. Eetu Majaniemi 390 p. Arpajaisilla kerätään varoja Länsi-Teiskon kirkkoyhdistyksen lähetyskohteeseen Kisumun kehitysvammakoululle Keniaan. 2. päivä. Ohjelmasta vastasivat tällä kertaa kokonaan vs. junioreihin ja alle 9 v. Pitkästä aikaa nähtiin myös Suomen urheiluliiton pistelaskutaulukon mukaan laskettavissa yhteispisteissä yli 1000 pisteen tulos: 13 -vuotias Oskari Järvelä juoksi 60 m aikaan 8,8 s, hyppäsi pituutta 406 cm ja työnsi kuulaa 8,18 m, mikä teki yhteispisteet 1078. Jake Leppänen 3p. Osallistujajoukko koostui tällä kertaa 2 -vuotiaista aina 13 -vuotiaisiin ja hienoja suorituksia nähtiin kaikilla kentän osa-alueilla: juoksussa, pituushypyssä sekä kuulapaikalla kuulantyönnössä ja pallonheitossa. Latvala 251 p. Teksti ja kuva: Katri Siukola Sunnuntaina vietettiin Länsi-Teiskon ruokoushuoneella perinteistä hautausmaajuhlaa, jossa järjestäjinä toimivat Länsi-Teiskon kirkkoyhdistys ja Kurun kappeliseurakunta. 2. kerran peräkkäin perinteisen Pohjois-Kurun kesäkisan sunnuntaina 25.7. Järjestelyt ennen ja jälkeen juhlan sekä kahvituksen hoitivat kirkkoyhdistyksen vapaaehtoiset. Oskari Järvelä 1078 p. 1. H a u t a u s m a a j u h l a n luonne on monitahoinen, Siinä muistetaan edellisen juhlan jälkeen kuolleita, heille soitetaan kellot ja viedään haudoille ruusut. 2. 1. 3. Ensimmäisen juhlan ajankohta ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti 192030 -luvuille se sijoittuu. Urho Ojaluoma 776 p. Värikäs ja tunteikas musiikkinäytelmä kertoi Unto Monosen lyhyeksi jääneestä elämästä ja musiikista, joka on jäänyt elämään suomalaisten sydämiin. Siiri Hyry 180 p. 2. Eeli Ruotsalainen 4p. Juniorit alle 3v. 1. 1. 1. Vilho Ruotsalainen 273 p. 5. 1. 2. 3. Lumi Sivula 5 p. Pojat alle 13 v. 3. Unto Monosen musiikkia Toivolan lavalla Musiikkinäytelmän kuninkaalliset päätähdet Kalle Jussila ja Teijo Lindström. Eedla Harju 8 p. Voitto Ojaluoma 398 p. Tytöt alle 7v. Palkintojenjakopaikalla odotetaan pisteiden valmistumista. 4. 1. Vilho Latvala 4 p. Musiikin ammattilaisia säesti Satumaa orkesteri. Monen jalka vipatti musiikin tahtiin lyöden tangon rytmiä lattiaan kun lavalla esiintyivät Teijo Lindström, Kalle Jussila, Raisa Laine ja Martta Saksa. Tälläkin kertaa paikana oli viimeisen päälle hienoon kuntoon laitettu Riuttasen vanha urheilukenttä. Juhlassa on myös kesäinen, iloinen puolensa, kun tavataan tuttuja ja vaihdeHautausmaajuhla Länsi-Teiskossa taan kuulumisia kahvikupin äärellä. Elle Majaniemi 442 p. Tämä musiikkinäytelmä jatkaa kiertuettaan ympäsi Suomea, mikäli koronan vuoksi ei tule esteitä. Vilma Seppälä 93 p. Hautausmaajuhlia on alettu viettää ennen kuin rukoushuone rakennettiin. Tytöt alle 5v. 3. Toivolan lava sijaitsee Ylöjärven Kyrönlahdesta Viljakkalan suuntaan kännyttäessä, noin 7 kilometrin päässä, Hangasjärven rannalla. Tulokset Juniorit alle 2v. Pihassa oleva pyöreä kioski on tehty kahvitusten suojaksi, kioskin luukut toimivat tarjoilupöytinä. Kiitos kaikille mukana olleille! Pastori Niilo Rantala ja seurakuntalaiset kesäisen taivaan alla. Pojat alle 5 v. Oiva Haukijärvi 501 p. Seuraavaksi Toivolassa pääsee tanssimaan 31.7.-21 J. Fanni Sivula 7p. Toivolan lava täyttyi Unto Monosen musiikin kuuntelijoista.. Tytöt alle 9v. Fiia Sarpoja 36 p. 4 Nro 30–31 • Torstai 29.7.2021 Kurun Lehti LOUNASTA Teksti ja kuvat: Pekka Petäjäniemi Iso-Mustajärven Urheilijat järjesti jo peräti 38. Ellinooran pallo saa kyytiä. 2. Eskelisen & Onnenkulkureiden tahdissa, myös musiikkinäytelmä Katri Helenan elämästä on tulossa elokuun 8. Ellinoora Petäjäniemi 8 p. Jos oli väkeä edellisenä päivänä Kurun markkinoilla vanhaan malliin, niin lähes samaan päästiin myös näissä kesäkisoissa: kenPohjois-Kurun kesäkisat 2021 tälle saapui lähes 70 heinäkuun uudellen alkavasta helteestä nauttivaa henkeä , joista itse kilpailuihin osallistui 30 nuorten sarjojen urheilijaa. Pojat alle 9v. oli Toivolan lava ääriään myöten täynnä Unto Monosen musiikin ystäviä. Korona-ajan turvavälien tuoma 20 henkilön rajoitus rukoushuoneella pakotti tänäkin vuonna palaamaan vanhaan tapaan pitää juhla ulkona. Pojat alle 7v. Elli Anttila 6 p. Valtti Saarijärvi 162 p. 5. Lavaa on ViIjakkalan Karhen Metsästysseura ry ylläpitänyt 70-luvulta lähtien. 2. 2. Eniten osallistujia saatiin kuitenkin alle 2 v. Teksti ja kuvat: Tuula Ylinen Sunnuntaina 25.7. 2
Ennakkoon ilmoittautuneita oli parikymmentä henkeä. Hän kertoi, että Etelä-Pohjanmaalla heinäseipään tappeja tai kapuloita kutsuttiin napuloiksi. Katkotut lepän vesat viedään lampaille. -Maksimi osallistujamäärä olisi ollut 25 henkilöä, joten ihan mukavasti on ilmoittautuneita, totesi Koverolla kesätyöntekijänä toimiva asiakasneuvoja Minna Kyrönviita Parkanosta. Pitkistä heinistä se onnistuu paremmin, totesi Pekka Holopainen muokatessaan viimeistä heinätuppoa. Ennen heinä ei ollut viljelykasvi, vaan sitä koottiin luonnonniityiltä, rannoilta sekä teiden ja ojien varsilta. Talkoopäivänä heinätöitä tehtiin talon ympäristössä ja tien varrella. Sitten joskus voidaan vaikka polttaakin, kertoi Uotila. Pekka Holopainen ja Kari Niemelä keskustelevat, mistä hyvä kapula tai eteläpohjanmaalaisittain napula on tehty.. Minna Kyrönviita kertoi, että heinää niitettiin jo aikaisemmin talon pihalta helpottamaan liikkumista, mutta myös pitkään ruohikkoon ”piiloutuneiden” käärmeiden varalta. Viikatetta Koveron pihapiirissä käytti taidokkaan näköisesti myös Mäntästä saapunut, joukon nuorimpia edustanut, Outi Arola. Todellisuudessa hän ei ollut ei ollut aikaisemmin niittänyt viikatteella, mutta oli tultuaan talkoisiin saanut alkuopetusta sen käytöstä. Koveron perinnetilalla tehdään heinää perinteisesti, jotta kulttuuriympäristö/niitty pysyy elävänä ja vanhat työtavat ja -kalut käytössä. Niittämiseen käytettiin sirppiä tai viikatetta. Nro 30–31 •Torstai 29.7.2021 5 Kurun Lehti LOUNASTA Teksti ja kuvat: Sinikka Leskinen Heinätalkoista tai yleensä heinän teosta ”käsipelillä” ei meillä monellakaan ole henkilökohtaista kokemusta. Viimeiseksi heinäseipään päähän laitetaan heinistä kieputettu ”hattu”, ettei tuuli pääse repimään irtoheiniä seipäältä. Kyrönviidan lisäksi toisena emäntänä toimi Outileena Uotila Korteniemen perinnetilalta Tammelasta. Talon nurkalla niitteli heinää Pekka Koivukunnas Järvenpäästä. Viikatteen käytössä hän kertoi saaneensa hyvää oppia vanhemmilta käytön taitajilta. Parhaat seipäät saadaan keväällä kuoritusta nuoresta kuusesta, opasti heinätalkoisiin vaimonsa Tuulin kanssa osallistunut ylöjärveläinen Pekka Holopainen. Lisäksi heinäseipääseen porataan kaksi tai kolme reikää, joihin pannaan tapit tai kapulat, kuten alun perin Eräjärveltä kotoisin oleva Holopainen niitä kutsuu. Koveron tilan heinä on luonnon heinää ja se tehdään käsipelillä entisaikojen tapaan. Tarkoitus on mädännyttää kastikka jätesäkeissä. Perinnetiloille on tärkeää kaikille avoin osallisuus. Heinäntekoväelle tarjottiin talkooruoat ja kahvit. Tapahtumaan sai osallistua kuka tahansa, joka halusi kokeilla entisajan talkoomeininkiä. Heinää niitellessään hän totesi, että laossa oleva heinä vaikeuttaa niittämistä ja huomasi samalla, että heinien joukossa oli juolavehnää ja kastikkaa, jotka pitäisi poistaa. Aikoinaan tein kotona kerppuja koivusta ja haavasta vasikoille, lehmille ja lampaille. Viikatteella kaadetun heinän annetaan ennen seipäille laittoa kuivahtaa, minkä jälkeen se haravoidaan ja laitetaan seipäille hangolla. Kaikkea juolavehnää emme saa pois, mutta pari aluetta peitettiin pressulla juolavehnän leviämistä torjumaan ja aika paljon kastikkaa kerättiin pois. Hän on vakituinen talkoolainen Korteniemen perinnetilalla Tammelassa. Kapulakeskusteluun osallistui myös Nokialta talkoisiin tullut Kari Niemelä. Niitetty heinä haravoitiin ja nostettiin seipäille hangolla. Kapuloiden ansiosta seipäällä olevat heinät eivät pakkaannu liian tiiviisti, ja seiväs ”ilmastoituu” paremmin. Osa heinistä syötetään kesän aikana tilalla oleville 42 lampaalle ja osa viedään latoon säilytettäväksi. Hyvä kapula saadaan kuusesta tai pajusta, hän totesi. Outi Arola kertoi Minna Kyrönviidalle saaneensa tiedon heinäntekotalkoista facebookista. Lea Savilahti raivasi vanhan lepän juurelle kasvaneita vesoja. Usein lasten tehtävänä heinäpellolla oli toimia niin sanottuina napula-/nappula-/tappipoikina tai -tyttöinä. Ei tunnu vaikealta, hän totesi ja kertoi, että häntä kiinnosti nähdä, minkälaista heinänteko on ollut. Virtolainen Lea Savilahti raivasi vesaikkoa vanhan lepän alta. Koveron perinnetilalla Seitsemisen kansallispuistossa, lauantaina 17.7., niitettiin heinää entisajan tapaan viikatteella. Muiden talkoolaisten kanssa pihan toisella puolella oli myös toinen emännistä, Outileena Uotila. Ilmoittautuneista lauantaina paikalla oli 13 henkeä. Nipussa kuivattujen oksien lehdet maistuvat hyvin eläimille. Raivatulta maalta saa paremmin juolavehnän peitettyä ja hävitettyä, hän totesi. Heinätalkoissa Koveron perinnetilalla Hän kertoi itse tehneensä traktorisorvilla ainakin tuhat seivästä. Heinäseipään kärjen terävyys on tärkeää, että heinätukko pääsee siitä takertumatta läpi
Kesällä enemmän, kun töitä on ja talvella sitten vähemmän. Huolellista taustatyötä ja ja yksityiskohtien tarkistamista riittää kaikissa jutuissa, tuumii kirjoittamiseen intohimolla ja tarkkuudella suhtautuva Leskinen. Vapaaehtoistyötä sekä JHL:n että MLL:n rahastonhoitajana on kertynyt useiden vuosien ajalta. Haavisto on paljasjalkainen kurulainen ja kotoisin Riuttasilta. Ei se välttämättä auta, kun se tulee Ylöjärveltä tai Ruovedeltä. Tuntuu vähän oudolta. Heillä kaikilla on erityispaikka hänen sydämessään. 6 Nro 30–31 • Torstai 29.7.2021 Kurun Lehti Elämä on yllätyksiä täynnä Teksti ja kuva: Tiina KalliojärviTienari Tämän vuoden Heloposki Hennan arvonimeä kantaa seuraavan vuoden ajan Sinikka Leskinen (o.s. Kehittämiskohteista puhuttaessa esiin nousee paikallisen rautakaupan tarve. Useille kurulaisille hän on tullut tutuksi päiväkodin tätinä. Silloinen opiston rehtori Jouko Neulanen loi yhteyksiä eri seurakuntiin, ja Kurussa luonteva yhteistyökumppani oli luterilainen seurakunta. Tietysti kun on 33 vuotta ollut täällä yrittäjänä, niin naama on tullut tutuksi ihmisille. Talkootöihin on vuosien aikana osallistuttu tavalla ja toisella ja on käynyt niinkin, ettei hyvä idea olekaan kantanut sen pidemmälle. Jotain on kuitenkin tehty, koska Urhean Matin, kuten Heloposki Hennankin valinta tehdään ehdotuksien pohjalta. Siellä oli jo asfaltti valmiina ja rampit ja muut tulossa. Nykyään Haaviston autot kulkevat töissä lähinnä Tampereen suunnalla. Kurulaisuus on Haavistolle tärkeää. Se oli oikeasti kovaa. Vuodet yrittäjänä ovat opettaneet suhtautumaan pieniin takaiskuihinkin ilman suurempia suruja. Iso osa murheista lakkaa olemasta sen vuoden aikana. Tarkka ja täsmällinen nainen toimi kirjanpitäjänä ja palkanlaskijana Kivimäen konepajalla Huittisissa kahdeksan vuoden ajan, kunnes ystävien myötävaikutuksella hänen ja savonlinnalaisen miehen tiet kohtasivat kahdeksankymmentäluvulla. 33 vuotta yrittäjänä on tehnyt Harri Haaviston tutuksi kurulaisille.. Itse teen pääasiassa kaivurihommia ja nytkin menen vielä illalla tekemään pari tuntia kuormaautolla. Kun ambulanssi tilataan, se tilataan tarpeeseen. Osa ei liitoksesta tykännyt, mutta se oli mielestäni vähiten huono vaihtoehto, koska pienet kunnat olivat ja ovat edelleen taloudellisissa vaikeuksissa. Silloin lama-aikaan finninaamaisena räkänokkana, kun oli suuret ulkomaanvelat päällä. Kuntoaan hän ylläpitää sauvakävelemällä ja osallistumalla jumpparyhmiin. Aamulla siis lähdetään töihin, aina kun töitä on ja samaa hommaa tehdään, kuin muutkin yrityksen työntekijät. Leskisen kanssa keskustellessa puheessa vilahtavat usein hänen rakkaat läheisensä, puoliso Juhani, poika Ari-Pekka, miniä Jenna ja lapsenlapset Niklas ja Vanessa. Tällä hetkellä esimerkiksi ratikkatyömaalla. Se on säästöä, mutta tätä säästöä voitaisiin ottaa mieluummin sellaisista asioista missä ei ole hengestä kyse. ” > Sinikka Leskinen on ansaitusti tämän vuoden Heloposki Henna. Niklaksen ja Vanessan mummuna olo on minulle tällä hetkellä rakkaimpia asioita, lapsenlapsistaan kiitollinen Leskinen toteaa. Jos aikaa jää hän mielellään tekee erilaisia käsitöitä, tällä hetkellä häntä työllistää eniten lastenlasten vaatteiden korjaaminen. Kurussa hän toimi aluksi perhepäivähoitajana ja opiskeli lähihoitajaksi 2000luvun alussa. Kurussakin on varsinkin kesäaikaan satoja ja taas satoa eläkeläisiä, joille avuntarve voi tulla, eikä se katso vuorokaudenaikaa. Hän on toiminut ja toimii edelleen aktiivisesti kyläyhteisön parhaaksi monella tapaa. Se aika antoi hyvän pohjan palata Kuruun. Kurussa tehdään myös kaivurihommia. Aina on yritetty kuitenkin jotain pientä tehdä. Esimerkiksi Kuru-seura vahvistui siitä. Hän otti yrityksen ohjat kokonaan käsiinsä vuonna 1991, kun hänen isänsä menehtyi autokolarissa. Nykyään hän asuu Kurun keskustassa. Kameran, lehtiön, kynän ja nauhurin kanssa tapahtumiin paikalle pyyhältävä Leskinen on tuttu näky kylänraitilla. Se minua huolestuttaa, ettei Kurussa ole yöaikaan ambulanssipäivystystä. Valintaperusteluissa mainitaan, ettei Haavistolla ole niin sanottua ”johtajan tautia”, joka merkitsee sitä, ettei pomottelua ole ja työhaalarit ovat päällä hänelläkin. Yrittäjän aikahan on rajallista, kun tehdään pitkää päivää. Kauheasti en ole itse ollut siellä vasaran varressa, mutta muuten on oltu hengessä mukana, Haavisto kertoo. Jos se vielä silloinkin on jonkinlainen murhe, niin sitten sitä voi jo vähän murehtiakin, mutta jos se vuoden päästä ei enää vaikuta, ei kyseessä ollutkaan niin suuri asia. Uuraisilla syntynyt Leskinen on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Huittisissa. Nykyään hän toimii aktiivisesti Kurun Lehden avustajana. Tiedän paljon sellaisia, jotka pakertavat kaiken vapaa-aikansa esimerkiksi lasten eteen. Teksti ja kuva: Kalle Hanhisuo Yrittäjä Harri Haavisto, 53, valittiin kuluvan vuoden Urheaksi Matiksi. Toivon, että ollaan menossa hyvää suuntaan. Varsinkaan tällä alalla ei ole katetta niin, että pystyisi pitämään ylimääräistä joutomiestä. Avioiduttuaan Juhani Leskisen kanssa hän muutti Kuruun 80-luvun puolivälissä. Piesala). Pieni firma ei elätä huonoa eikä hyvää johtajaa. Että, onko Kurusta loppunut ehdokkaat, kun en mielestäni ole mitään erikoista tehnyt. Automiehestä Urheaksi Matiksi Kun ilmenee ongelma tai sattuu jokin vahinko, voi miettiä miten se vaikuttaa elämääsi vuoden päästä. Olin myös Kodin Ystävä-lehden toimitussihteerinä ja raamattuopiston sihteerinä. Kuruun Leskinen tutustui jo -70-luvun puolivälin paikkeilla, opiskellessaan raamattuopistossa. On pidettävä aika hyvä varasto kaikkea rautakauppatavaraa, ettei jokaista ruuvia ja salaojaputkea tarvitse lähteä hakemaan Ruovedeltä tai muualta. Siellä hän työskenteli eläkkeelle jäämiseen saakka, kaiken kaikkiaan kaksikymmentäviisi kunnallista palvelusvuotta. Tai jotain on jätetty tekemättä, Haavisto nauraa. Opiskelujen jälkeen kotona tehtävä työ vaihtui työksi Kurun päiväkotiin. Osa näistä on onneksi jo palkittukin, Haavisto sanoo. Kunnia yllätti pitkän linjan automiehen. Se pitäisi olla läpi vuorokauden. Kiireisenä nämä toimittajan työt pitävät. Hanke kuitenkin kaatui Ylöjärven kaupungin byrokratiaan ja vastuuasioihin, kun aluetta ei oltu aidattu. Ylöjärveen liittäminen tavallaan vahvistikin kurulaista identiteettiä. Se on helpottanut osaltaan joitain muuttajia, kun Ylöjärven keskustasta maaseudulle haluavien ei tarvitse vaihtaa kokonaan kaupunkia, vaan voi yksinkertaisesti muuttaa kaupungin pohjoisosiin eli Kuruun. Hän opiskeli yo-laskentamerkonomiksi ja luki lehdistöja tiedotusoppia Helsingissä, Laajasalon opistossa. Tätäkin tärkeämpänä asiana Haavisto mainitsee ambulanssipäivystyksen. Päiväkotitätinäkin pidetty Leskinen on mielellään mummu joka solullaan, ja lapsenlapset ovat hänelle erittäin tärkeitä ja rakkaita. Jari Salosen kanssa aloimme muutama vuosi talkoilla kasaan skeittiparkkia nuorille. Tuotu vaikka laavulle hiekkaa ja yritetty yhteisissä asioissa vähän jeesata. Päiväkotitätinäkin pidetty Leskinen on mielellään mummu joka solullaan, ja lapsenlapset ovat hänelle erittäin tärkeitä ja rakkaita
Ilmat olivat suotuisat markkinaväelle, joka oli löytänyt paikanpäälle sankoin joukoin. Pomppulinna ja veturirata ovat molemmat markkinaklassikoita. Nro 30–31 •Torstai 29.7.2021 7 Kurun Lehti Markkinatunnelmaa Markkinatunnelmaa Koppaa, puunkantotelinettä, maustepussia, kenkää, metrilakua, leikkipyssyä, rantalelua, kaikkee o... Henna ja Matti on julkistettu. Tapio Mäkisestä leivottiin kotiseutuneuvos. Isto Hiltunen viihdytti markkinakansaa. Kuvat: Kalle Hanhisuo ja Karoliina Laikio. Lidja Saadetdin teki kärkituloksen naulanlyönnissä
Äiti Helena os. Olen luonteeltani avoin ja sosiaalinen, joten kuulen ja näen ympärilläni tapahtuvat asiat normaalissa toimiston työympäristössä liiankin helposti ja se vaikuttaa keskittymiseeni. Voidaan sanoa, että prosessi oli erittäin avoin ja perusteellinen. Ihmiset varmasti tietävät miten toimin. Marja Kalliolla on vahvat kurulaiset sukujuuret. Hakemuksen jälkeen oli haastatteluryhmän haastattelu, soveltuvuusarviot, psykologin erillishaastattelu, valtuustoryhmien kuusi haastattelua pienryhmissä, jonka jälkeen vielä neljän valtuustoryhmän erillishaastattelut ja päätteeksi striimaus kaupungin asukkaille netissä sekä esittelyvideo. Marja Kallio on opiskellut ja valmistunut eri aloilta, viimeisimpänä sisustusarkkitehdiksi. • Kesäkurulaisten joukossa on myös niitä, jotka toivoisivat loma-asunnon muuttamista vakituiseksi asunnoksi. Ja jos vielä pidemmälle mennään historiassa, hänen äidin äitinsä Jenny oli viimeinen, jonka sukunimi oli Seitseminen. Perheeseen kuuluvat mies ja jo omillaan asuva aikuinen poika sekä koira ”Ali”, joka sai annoksen kurulaisuutta jo perheeseen tullessaan. Nautin enemmän tekemisestä kuin olemisesta ja sitähän perinteisesti mökillä riittää! Paikan arvoa lisää vielä se, että sukua asuu edelleen Kurussa. Piiparinen valittiin kaupunginvaltuuston päätöksellä Ylöjärven kaupunginjohtajaksi 24.5. Olen johtamisessani hyvin ennakoitava ja aktiivinen henkilö. Lisäksi kaikki lomat, myös talvella, olemme pääsääntöisesti viettäneet Kurussa. Työni vaatii nopeutta ja tarkkuutta, joten avokonttorissa työskentely on hyvin kuormittavaa keskittymisen kannalta. Asia on varsinkin Kurun kesäasukkaille oleellinen. perusteellisen prosessin päätteeksi. Marja Kalliosta uusi kesäkurulaisten puheenjohtaja Puheenjohtajan ajatuksia tehtävästään • Toivoisin, että nykyiset kesäkurulaisten toiminnan ansiosta saavutetut asiat säilyvät, kuten apteekin aukiolo lauantaisin sekä juomaveden noutopiste Kurun keskustassa. Viimeiset viisi vuotta olen ollut töissä pohjoismaisessa rakennusliikkeessä, toimitilarakentamisen yksikössä, muutostyökoordinaattorina. Kurulaiset saattavat muistaa minut nuoruusajoilta paremmin ”Pimuna”, Kallio toteaa. Meillä on ensi vuonna käynnistymässä Kurun keskustan kaavoitushanke ja Kurussa on jo hyvä omakotitonttivaranto. Nuorille voisi perinteisen rippileirin lisäksi olla muita tutustumispaikkoja, kuten suppailu-, purjelauta-, vesihiihto-opetusta. Kuru on rakas paikka ja tulee aina pysymään sellaisena, hän toteaa. Hän kokee, että tehtävä on vastuullinen ja haluaa omalla tavallaan pyrkiä edistämään kesäkurulaisten viihtyvyyttä Kurussa. Kesäasukkailla ei ole paljonkaan vaikutusvaltaa kaupungin sisällä edistää asiaa. Valinta yllätti hänet, mutta oli samalla hyvin iloinen kysyttäessä, olisiko hän kiinnostunut tehtävästä. • Kysymällä kesäkurulaisilta mitä tekemistä, palvelua halutaan, samoin vakituisilta asukkailta tiedustelemalla, mitä asioita he toivovat kesäkurulaisilta, voisi saada jotain yhteistä aikaiseksi. Kaupunginjohtaja Pauli Piiparinen ehti vaihtaa pari sanaa vieraillessaan markkinoilla.. Asiassa on tietysti reunaehtoja, mutta tarkoituksena on helpottaa tätä prosessia huomattavasti. Olen ollut tammikuusta lähtien ensin muodollisesti sijaisena, sitten väliaikaisena ja nyt sama työ jatkuu eli takana on reilu puoli vuotta tätä roolia. Tarkoituksena on, ettei enää tarvita poikkeamislupaa eikä suunnittelutarveratkaisua. Ystävämme ovat joskus tätä ihmetelleet, mutta koen luonnonkauneuden ja rauhallisuuden voimia lataavana tekijänä. 8 Nro 30–31 • Torstai 29.7.2021 Kurun Lehti Teksti: Sinikka Leskinen, kuva: Marja Kallion kotialbumi Kurun markkinapäivänä 24.7. Työn kannalta etätyöskentely mökiltä on ollut hieno kokemus, harmi vain, että näillä näkymin ”paluu toimistolle” on jo syksyllä, vaikka itse työn tekemisen kannalta se ei olisi välttämätöntä. Teksti ja kuva: Kalle Hanhisuo Tuore kaupunginjohtaja Pauli Piiparinen vieraili Kurun markkinoilla ja kertoi Kurun Lehdelle valinnastaan virkaan ja Kurua koskevista asioista. Luonnon kauneuden lisäksi melko hyvät etäisyydet Tampereelta ja Helsingistä ovat tiivistetysti sanottuna hänen kannaltaan parasta Kurussa. Kiinnostukseni moniin eri asioihin on vetänyt eri suuntiin ja vieläkään ei tunnu, että olisin ”valmis”. kesäkurulaisten yleinen kokous valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Marja Kallion. • Me kesäkurulaiset vietämme varmaankin suurimman osan ajastamme ihan vain nauttien rauhallisesta mökkielämästä ilman suurempia tapahtuma ja aktiviteettiodotuksia. • Vapaaehtoista yhteistä toimintaa eri ikäisille ja eri asioista kiinnostuneille kesäkurulaisille ja vakituisille Kurun asukkaille. Kurussa mökillä olen saanut tehdä töitä rauhassa keskeytyksettä. Piiparinen on työskennellyt Ylöjärvellä vajaat kuusi vuotta, joten Kurun alue on tuttua sekin. Hänen molemmat vanhempansa ovat kotoisin täältä. • Kaupat ovat mielestäni ottaneet hyvin huomioon kesäkurulaisten toiveet valikoimissaan. Työtään hän on hoitanut viime ajat etänä Kurun mökiltä ja siitä ”lisänimike” etäkesäkurulainen, mitä hän pitää itselleen työnsä kannalta kaivattuna lisäarvona. Rakennusjärjestyksen uudistukseen liittyy vapaa-ajan asuntojen muuttamismahdollisuus pysyvään asutukseen ja sitä kannattaa seurata. Prosessi on luonnosvaiheessa ja julkisesti nähtävillä. Kaupungilla on teollisuusalueen lähellä maanomistusta. Tyylini on jo varmasti hyvin tunnettu Ylöjärvellä. Petäjäniemi on Niemikylästä ja isä Juhani ”Jussi” Mäkinen Kaidankylästä. ”Kauppakassin toimitus” voisi olla yksi hyvä lisäpalvelu, koska kaikilla ei ole autoa käytössään. Kuru on siis edelleen merkityksellinen myös muutoin, kuin ”pakopaikkana” pandemialle. Aikuisille yhteisiä marjastustai sienestysreissuja ja kalastusretkiä kimpassa, jolloin hekin, joilla ei ole venettä, voisivat päästä retkelle. Yhdessä voimme saada enemmän aikaiseksi. Myös silmät ovat saaneet lepuutusta päätetyöskentelyssä, kun on voinut välillä katsoa ikkunasta kauemmas Näsijärvelle. Hänen lapsuudessaan perhe asui Tampereella ja lähikunnissa, mutta pitkät ja lämpöiset kesät hän vietti veljensä kanssa vuorotellen mummuloissa ja myöhemmin kesämökillä Kurussa. Toivoisin tähän kaupungilta aktiivisuutta. Pisimpään Kallio perheineen on asunut Helsingissä. Jo aikaisemmin hänet valittiin kesäkurulaisten neuvottelukuntaan. Mietinnän alla ovat olleet myös teollisuusalueen jatkokehittämismahdollisuudet. Jos vertaa muiden kaupunkien hakuihin, niin hyvinkin tarkka, Piiparinen kertoo. Ennen pandemiaa kävimme poikkeuksia lukuun ottamatta joka viikonloppu mökillä. Meillä on kaavavarantoa sen lisäksi Mässäkänmäen Kallionpään alueella seitsemän tontin verran. Tämä ”karvakuonomme” on henkiseltä identiteetiltään täysverinen kurulainen, viettihän se perheeseen tulonsa jälkeen ensimmäisen kuukauden kanssamme mökillä. Kaupunginjohtaja vieraili markkinoilla Tässä yhteydessä maininnan arvoisia ovat myös Kuruun viime aikoina saadut uusi päiväkoti ja palvelukeskus sekä investointiohjelmassa oleva koulun kunnostaminen. Parisenkymmentä tonttia on jatkuvassa haussa. Siellä on potentiaalia yritysalueen laajentamiseen, mutta asia vaatii vielä maanomistusjärjestelyjä. Välillä he olivat kymmenisen vuotta Belgiassa ja Englannissa ja viimeiset 13 vuotta jälleen Helsingissä. • Muovin keräysastioiden puute on huono juttu, koska keräyskelpoista muovijätettä tulee paljon
Palvelusetelillä toteutettu palvelu käynnistyi helmikuussa, ja se on Kurussa otettu hyvin käyttöön. Tavarat vaihtoivat omistajaa Erkki Törmän toimiessa meklarina. Saattoipa joku saada kipinän itsekin aloittaa kudontaharrastuksen. Perusturvalautakunta päätti kuitenkin kokouksessaan 15. Taidokkaat käsityöt tulivat hienosti esille Myllärin pappilan väentuvassa, käyttötekstiilien omassa käyttöympäristössä.. Ikäihmisille tehtiin muun muassa oma kuntosali ja kalustettiin Lähitorille oma tila. Lopputuloksena ikäihmisten käyttöön saatiin muun muassa Lähitoritilat ja oma kuntosali, jonka iltakäyttö mahdollistetaan sähkölukon ja kulkupolettien avulla. Esillä oli muun muassa eri sidoksilla ja tekniikoilla kudottuja mattoja, poppanoita, pöytäliinoja, kantoliinoja, keinutuolinmattoja, raanuja, ja shaaleja Näyttely kiinnosti lähes 200 vierailijaa, jotka olivat kudonnaisten lisäksi kiinnostuneita Jaana ja Kari Korhosen omistamasta väentuvasta. kesäkuuta myöntää perintörahoista 9 tuhannen euron lisämäärärahan kotihoitoa tukevien kotikäyntien toteuttamiseen tälle vuodelle. Pieni osa, 101,80 euroa, meni perinnön omaisuuteen liittyviin sähköyhtiöiden verkkomaksuihin. Teksti ja kuvat: Anne KantojärviKapee Kurun kankuritupa juhlisti 40-vuotista taivaltaan näyttelyllä Myllärin pappilan väentuvassa 22.–25. Teksti ja kuvat: Anne KantojärviKapee Kuru-Seura järjesti huutokaupan perjantaina 23. Yksi mahdollisuus on Kuruneuvoston perusturvalautakunnalle esittämä palveluseteli, jolla myös ne yksin asuvat vanhukset, jotka eivät ole kotiavun piirissä, voisivat saada apua muun muassa kotisiivouksiin tai kauppa-asiointiin. Näyttötunnin aikana yleisöllä oli mahdollisuus tutkia myytäviä tavaroita. Kudonnaiset saivat ihailevia katseita ja kunnioitusta perinteisten käsityötaitojen ylläpidosta. Vanhusneuvosto päättikin esittää määrärahan lisäystä kotihoitoa tukevan palvelusetelin käyttöön Kurun alueelle kohdistetuista perintövaroista. Remontointiin käytetyt rahat olivat peräisin Kaarlo Lehmusvuoren testamenttivaroista. Näyttötunnin alettua kello 17 alkoi kiinnostunutta väkeä hiljakseen virrata paikalle. heinäkuuta. Viime vuoden lopussa varoista oli käytetty yhteensä reilut 136 tuhatta euroa kurulaisten ikäihmisten hyväksi. Kylätaloprojekti ei toteutunut, joten kalusteet jäivät vaille käyttöä. Kotihoitoa tukeva kotikäynti on kotona asuville kurulaisille tarkoitettu tukipalvelu, jonka edellytyksenä on asiakasohjaajan tekemä palvelutarpeen arviointi. Helmi-toukokuun aikana siihen on käytetty 9 tuhatta euroa, minkä lisäksi myönnettyjä palveluseteleitä on noin 4 tuhannen euron arvosta. Kurussa näkyvimmät muutokset koskivat Kurun terveysaseman remontointia. Teksti ja grafiikka: Karoliina Laikio Viime vuonna Ylöjärven kaupungin hoitoja kuntoutuspalveluiden keskeisenä kehittämiskohteena oli ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn tukeminen sekä palveluiden määrän ja laadun kehittäminen. Tälle vuodelle palvelusetelin käyttöön oli Kurun alueelle alun perin myönnetty 30 tuhatta euroa Lehmusvuoren perintövaroista. Lausuntonsa asiassa antoi toukokuun lopulla myös vanhusneuvosto, joka suhtautui asiaan myönteisesti. Kuntosalilaitteisiin käytettiin vuonna 2020 yhteensä 8506,16 euroa, Lähitorin kalustamiseen, tarvikkeisiin ja avajaisjärjestelyihin puolestaan 3424,18 euroa. heinäkuuta. Esillä olleet kudonnaiset kuvasivat koko kankurituvan taivalKankurituvan 40-vuotis juhlanäyttely ta; 80-luvun alusta tähän päivään. Yhteensä remontti haukkasi ison osan kokonaispotista, jonka kokonaisReipas satatuhatta euroa testamenttirahaa remontteihin, tänä vuonna palveluseteleitä suuruus viimevuotisten omaisuuden myynnin lisätilitysten jälkeen oli yhteensä 727 366,30 euroa. Nro 30–31 •Torstai 29.7.2021 9 Kurun Lehti Terveysaseman tilojen remontointi Kuntosalilaitteet Tutkimuspöytä Lähitori Palkkakustannukset Verkkomaksut Suurimman osan viime vuonna käytetyistä Kaarlo Lehmusvuoren -perintörahoista nappasi Kurun terveysaseman tilojen remontointi, 102 384,90 euroa. Kaarlo Lehmusvuoren perinnöstä käytettiin viime vuonna 136 762,60 euroa. Huutokaupan ja paikalla olleen kahvion koko tuotto käytetään kurulaisten vanhusten hyväksi KuruSeuran organisoimana. Kaikille kuntosaliliikkuminen ei ole mahdollista tai mielekästä, niinpä ikäihmisille tarvitaan myös erityyppistä tukea. Perintörahasta hankittiin myös lääkärin vastaanottohuoneeseen sähkökäyttöinen säädettävä tutkimuspöytä, jonka kustannukset olivat 2597,80 euroa. Psykiatrisen sairaanhoitajan ja sosiaalityöntekijän palkkakustannuksiin upposi yhteensä 19 747,76 euroa. Suurempaa ”kilpahuudontaa” ei tällä kertaa kuultu, mutta tavoite saavutettiin ja lähes kaikki tavarat vaihtoivat omistajaa. Myytävät tavarat olivat Hainarin palvelukeskukselta mahdollista kylätaloa varten säästettyHainarin kalusteet huutokaupattiin jä kalusteita
Messu Kurun kirkossa klo 10. Messu Kurun kirkossa klo 13. alkaen kirppis auki taas joka päivä klo 10-15 elokuun loppuun asti. Max. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu. 120 hlöä. Barokin luuttumusiikkia kitaralla Ilkka Virta, 8 kielinen kitara. palloventtiilit • hitsauslaitteet • nostolaitteet mm. Su 8.8. 50 hlöä. Tapahtuma on kaikille avoin, tervetulleita ovat kaikki vauvasta vaariin ja myöskään kansallispukupakkoa ei ole. 120. Perjantaista 6.8. To 29.7. 7.8. 4.8. Perimätiedon mukaan 5.8.1885 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. kytkimet, ketjut • preumatiikkaosat • matalapaineosat mm. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. mu kaa n viik onl opp uisi n sop . Kirppis on suljettu ma 2.8.to 5.8. Messu Aurejärven kirkossa klo 13. Rantala. Tervetuloa mukaan! Länsi-Teiskon Visa: Urheilukentällä keskiviikkoisin klo 18 alkaen pesäpalloa. Lehti ei ilmesty viikolla 31. KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: Ajantasaiset koronaturvallisuusohjeet: ylojarvenseurakunta.fi. Su 8.8. Waris. Siksi tätä päivää voidaankin siis pitää kansallispuvun syntymäpäivänä! Pukuja tuuletellaan Kurun keskustassa kivityön muistomerkin (tutummin sanottuna Kivimiesten patsas) läheisyydessä torstaina 5.8.2021 klo 17. Myös alumiinihitsaus! Automyynti, osamyynti: Harri 040 721 8695 Letkupäivystys: 041 314 5049 tai 040 721 8695 Hitsaustyöt: Sami 050 544 9549 Autokorjaamo ja rengasmyynti: HOX! UUSI NUMERO 041 314 5049, sekä Harri 040 721 8695 Harri Kulojärvi Oy Svea yhteistyössä autorahoituksessa jopa ilman käsirahaa! Svea yhteistyössä autorahoituksessa jopa ilman käsirahaa! Teksti: Tiina Kalliojärvi-Tienari, kuva: Kurun Lehden arkisto Kansallispukujen perinteinen tuuletustapahtuma Kurussa on tänä vuonna ns. Hallitsijaparin vastaanotti yli satahenkinen joukko kansallispukuisia ihmisiä. Iloinen pelimieli mukaan ja treenaamaan! Pengonpohjan kyläyhdistys: Pengonpohjan koulu, Länsiteiskontie 234. Kouluikäiset lapset voivat lähteä myös ilman aikuista, sillä mukana on heitä varten aikuinen valvoja. Palvelemme 7.8.2021 viimeisen kerran. Kaikki hitsaustyöt mm. mennessä Jaana Tiuralle jaanae.tiura@gmail.com tai 050 322 9697 AUTOJA JA KONEITA Kurun Salen pihassa makeiden mansikoiden, herneiden, Laitilan kuokkasiiklien ja muiden marjojen myynti jatkuu vielä tämän ja ensi viikon loppuun asti. Tervetuloa! Kuru-seura ry järjestää teatteriretken Risto Räppääjä ja Nuudelipää -esitykseen Valkeakosken kaupunginteatteriin lauantaina 18.9.2021 Lähtö Kurun kirjaston edestä klo 15 – paluu noin klo 21. Leipää leivotaan lauantaina 31.7. Mutta jos kaapistasi löytyy joko kansallispuku, kansanpuku tai”tuunaa mun perinne”henkinen asu, niin pukeudu siihen. Seuraava Kurun Lehti ilmestyy perjantaina 13. Helmat heiluvat kuru.topoteekki.fi Kaalikääryleet, kinkkukiusaus, kesäkeitto Jauhemaksapihvit, lasagne, sienikeitto Broileritortilla, uunimakkara, kalakeitto Uunikala, jauhelihakastike, hernekeitto Lamminpään lumous, broilerikastike, riistakeitto Palapaisti, lihapyörykät LOUNASJA JUHLAPALVELU Lounaslista viikko 31 Kauppatie 4, Kuru lounas klo 10.30–1 4 03 473 3355 MA TI KE TO PE LA 2.8. Nimi Katuosoite Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 79,00 m 6 kk 40,00 m 3 kk 25,00 Kesätarjous! Kurun Lehti. Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, perää piti rouva jolla oli yllään Jääsken puku. Mikkola, Multanen. Mikkola. Su 1.8. Kirkko soi Kurun kirkossa klo 12. Mikkola. kansallispuvun syntymäpäivänä 5.8.2021. Perhekirkko ja koulutielle siunaaminen Kurun kirkossa klo 13. moottorit ja liittimet • voimansiirron osat mm. Omat eväät kannattaa kuitenkin pakata mukaan, sillä koontuminen on piknik luonteinen tapahtuma ja jokainen itse tuo paikalle haluamansa eväät. Max. Muutamissa pöydissä uutta myytävää. mu kaa n Kauttamme löytyy tilauksesta myös todella laaja valikoima: • hydraulitarvikkeita mm. klo 10. 10 Nro 30–31 • Torstai 29.7.2021 Kurun Lehti KAPPELISEURAKUNTA MUISTILISTA LOUNASTA KOKOUS TUORETUOTTEITA Kurun Lehden asiakaspalvelu suljettu ensi viikolla. Su 15.8. Poikkeusolojen takia esityslistalla ylimääräisinä käsitellään myös syyskokouksen asiat. Kesäyön musiikkia Pengonpohjan rukoushuoneella klo 21. Hinta: aikuiset 22 e, lapset (1-12 v) 12 e, sisältää matkan ja lipun teatteriin. Ke 11.8. hlöä. Max. 5.8. 6.8. 40 hlöä. Soutajien puvut edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia. kauhat, telat ja päälyrakenteet. Anne Viljamaa, laulu ja Päivi Vartija, piano. Huollamme ja korjaamme traktorit, maanrakennuskoneet, metsäkoneet. Tiedustelut 050 564 6216. Sitovat ilmoittautumiset 18.8. Avo inna ark . Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 79,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. Tämä oli ensimmäinen suuri kansallispukujen julkinen esiintyminen ja tästä alkoi kansallispukuharrastuksen kukoistus. klo 16. 7-1 6, Avo inna ark . 120 hlöä. Max. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene Suomen omaleimaisuuden ilmentäjänä. elokuuta. Tarjolla myös kaalilaatikkoa, kahvia ja kastettavaa klo 1015. Kiitämme kaikkia asiakkaita tästä kesästä ja toivottavasti näemme ensi kesänä :) Myymälä avoinna ma-la 9.30-16.00 Tatun makeat marjat Niemikylän Eräpojat ry:n viivästynyt sääntömääräinen vuosikokous Muuraislammilla lauantaina 7.8. 7-1 6, viik onl opp uisi n sop . Kesäkeskiviikko Lammasniemen leirikeskuksessa klo 18. La 31.7. Parkkuun seudun kyläyhdistys ry: Siivoustalkoot seuratalolla ja seurahuoneella su 15.8. Max. 3.8. Varusteet löytyy. ketjut, kiristimet • työkalut • Parker suodattimet • Clen painepesurit • laakerit Sääksinnokantie 141-139, 34300 Kuru Autokorjaamo/Automyynti/Rengasmyynti CarForce Group Metallityöt SteelForce Group Hydrauliikkaja letkupalvelumyynti Olemme nyt myös Vahva-puutavarakourien jälleenmyyjä! Laadukkaat Parker ja Yokohama letkut! Letkupäivystys arkisin 24h Letkupäivystys arkisin 24h 041 314 5049 tai 040 721 8695 Muina aikoina sopimuksen mukaan
8. LVI-töiden ammattilainen Putkiasennus J.ASP 0400 237 731 Jukka 040 832 6831 Olli L Ä Ä K Ä R I FRANCOISE MIGNOT-KOIVULAMPI Vastaanotto: Virtaintie 36 B 31, Virrat puh. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimisto Paikallista palvelua vuodesta 1967 Mikkolantie 1–3 (Osuuspankin talo) Kukka p. ulkoistuimiin, keinun katoksiin ym. 29 30 31 KL Elokuu 2021 KL KL HINAUSPALVELU 050 524 3400 Teollisuustie 1, RUOVESI Puh. Kalle Hanhisuo Puh. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. 25 26. 040 0400 423 • Kalevalainen jäsenkorjaus • Energiahoidot • Kuumakivihieronta • Brain Relief hoito • Kraniosakraaliterapia Luontaishoitola Kurutar TORILLA PALVELUITA LOUNAS -JA JUHLAPALVELU Avoinna: ma–la 8–15 Kauppatie 4, Kuru p. 6. 24. 050 366 4103 / Hannu Ruuska www.ideasorvi.fi Ideasorvi Oy Silmälääkärin vastaanotto JARKKO LAPPALAINEN PETTERI PAASSILTA ** * * AJANVARAUS p. 13. 11. 0500 337 823 Palvelemme: ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15 24h PÄIVYSTYS 0500 337 823 AUTOTARVIKKEET, -VARAOSAT JA TYÖKALUT TRAKTORIN VARAOSAT TOIMITUSMYYNTINÄ Merkillisen reilu! Sähköasennus ja suunnittelu Ilmalämpöpumppujen asennus Puh. Ei hätää! Teetä ne nyt ajoissa! Meiltä myös erivahvuiset vaahtomuovit omien mittojen mukaan! PIM ENN YSV ERH OPIM ENN YSV ERH OKAN KAIT A KAN KAIT A 15€/ m 15€/ m Verhoilukankaita alk. Onko kalusteiden, veneiden, asuntoauton pehmusteet tai ulkokeinun katos kulahtanut. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy Kurun Lehti Tilaushinnat Kesto: 79 € / v 12 kk: 84 € 6 kk: 45 € 3 kk: 28€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. 21. 03 475 3211 Vastaanotto ma–pe ajanvarauksella soittoajat klo 9–3.30 ja 12.30–13. 18 19. 20. alv. to 19.8. Nro 30–31 •Torstai 29.7.2021 11 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutulehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. 9. 22. 5€/m. 5. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. 03 348 0161 Hautaus p. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. 27 28. www.laakarifransu.fi KORPELAN PALVIAUTO Kurun torilla perjantaisin 0500 337 104 Erkki Nurmi Puutavarakuljetukset ammattitaidolla www.kurunkuljetus.fi P UUTA V ARAKUL JETU KSE T RIS U I ST A TUKKI P U I HIN VELJEKSET LAHDENPERÄ OY p. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti PÄIVÄN KIERTO / KUUKAUSIKALENTERI VIHERTYÖT PALVELUITA lomalla 26.7.–15.8. (03) 476 2011 Ma–Pe klo 8–17 HUOLLOT KAIKILLE MERKEILLE! www.ruovedenautopaja.fi HINAUSPALVELU 050 524 3400 Teollisuustie 1, RUOVESI Puh. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. 20 mm) yksityishenkilöille 15 € sis. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. (03) 476 2011 Ma–Pe klo 8–17 Teollisuustie 1, RUOVESI • Puh. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Mauno, Maunu Sami, Samuli, Samu Soini, Veini Iivari, Iivo Signe, Varma Perttu Loviisa Ilmi, Ilma, Ilmatar Rauli Tauno Iina, Iines, Inari Eemil, Eemeli Arvi VKO 30 SU VKO 31 MA TI KE TO PE LA SU VKO 32 MA TI KE TO PE LA SU VKO 33 MA TI KE TO PE LA SU VKO 34 MA TI KE TO PE LA SU VKO 35 MA TI 4:56 ja 21:51 4:59 ja 21:49 5:01 ja 21:46 5:04 ja 21:43 5:06 ja 21:41 5:08 ja 21:38 5:11 ja 21:35 5:13 ja 21:33 5:16 ja 21:30 5:18 ja 21:27 5:21 ja 21:24 5:23 ja 21:22 5:26 ja 21:19 5:28 ja 21:16 5:31 ja 21:13 5:33 ja 21:10 5:36 ja 21:07 5:38 ja 21:04 5:40 ja 21:01 5:43 ja 20:59 5:45 ja 20:56 5:48 ja 20:53 5:50 ja 20:50 5:53 ja 20:47 5:55 ja 20:44 5:58 ja 20:41 6:00 ja 20:38 6:03 ja 20:35 6:05 ja 20:32 6:07 ja 20:29 6:10 ja 20:26 1. 03 476 3454 Ruovedentie 36, Ruovesi ti 10.8. Seuraava lehti julkaistaan 13.8. 10. Rivi-ilmoitukset (max. to 2.9. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari, vs. Maire Kimmo Nea, Linnea, Neea Veera Salme, Sanelma Toimi, Keimo Lahja Sylvi, Sylvia, Silva Erja, Eira Lauri, Lasse, Lassi Sanna, Susanna, Sanni Klaara Jesse Onerva, Kanerva Marjatta, Marja, Jaana Aulis Verneri Huonon runoudenp. koulu) KORJAAMO Uudenkyläntie 2, Kuru P. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. 040 503 6346 www.sorajaloste.fi ruoveden.sorajaloste@phpoint.fi Henkilöautokorjaamo • Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. 23. 14 15. 050 023 6660 Riuttasentie 554, Itä-Aure • MURSKEJA SORATOIMITUKSET • KAIVINKONETYÖT • Kallioja soramursketta • Rakennus-, tieja salaojasoraa • Sepelija luonnonkivilajikkeita • Muurausja uimarantahiekkaa • Multaa ja täytemaata Puh. 3 4. 0400 737 151 Palvelemme ma–pe klo 8.30–17, kesällä la 9–14 www.kurunpienkonehuolto.fi Marika Vanhakylä Puh. 7. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. 03 476 2011 • Ma–Pe klo 8–17 Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Päätoimittaja Karoliina Laikio, lomalla 12.7.–8.8. 12. Tuula Ylinen Puh. 2. vs. 03 476 0290, 0400 834562 avoinna ma–pe 10–17, la 10–14 Säänkestäviä kankaita esim. ti 24.8. 16 17. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 31. 10€/m Vahakankaita alk. 03 473 3355 Kurun Jalkahoitola Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 JÄMINKIPOHJAN TEKSTIILI & VAAHTOMUOVI SAHANTIE 17, RUOVESI PUH
Yht. 10,10,2,2,3 pss 3 pss Atria kunnon arkilaatikot 350-400g (2,50-2,86/kg) 1,pkt 1,1,kpl kpl 4,95 4,95 kg kg 1 ,ps. 1,2 kg Herkkutilan juustoviipaleet 400-500g (6,58-823 kg Kivikylän juusto-, kalkkunaja huiluntuhti grillimakkarat 400g (6,25 kg) 2,50 2,50 3,29 3,29 pkt pkt pkt pkt Tarjoukset voimassa ke–la. Lähituottajan naudan ulkoja kulmapaisti (500 kg erä) 7,50 7,50 kg kg 7,95 7,95 kg kg Lotus Embo wc-paperi 16 rl ja Emilia talouspyyhe 8 rl Valio Profeel proteiinirahkat 175g (5,71 kg) Pouttu kannuswurstitanko n. 12 Nro 30–31 • Torstai 29.7.2021 Kurun Lehti ELOTIE 9, 33470 YLÖJÄRVI PUH. 040 712 0100 PALVELEMME: MA–LA 8–21 SU 9–21 JUHLA MOKKA kahvit 500g (7,50/kg) (Ei luomu/tositumma) 1 erä/talous Pirkanmaan paras lihatiski palvelee myös sunnuntaisin. 1,6 kg Knorr ranskalainen sipulikeitto 3x52g (12,82 kg) Yht. 10 00 kp l er ä 1,1,pkt pkt Porsaan kasslerpihvit Muumi kuningatarjäätelö 1L 5,90 5,90 kg kg Erä lähituottajan karitsaa Viulu, kokonainen 14,95/kg Kyljys, selkä 19,95 Kylki 8,50 Keittoliha, luullinen 11,95 Satula/parifileekyljys 22,95 Lapa/etuselkä 11,95 Jauheliha 13,95 7,50 7,50 2 pkt 2 pkt Pieni Vesimeloni Espanja 1€/kg Rypälerasiat tumma ja vihreä Italia 500g (3,80kg) 1,90€/rs Suomalainen varhaiskaali 1€/kg Taffel sipsipussit 150g (6,67/kg) Kariniemen kanan fileepihvit marinoituna n