Majakka ja Loisto avoinna satamassa Kioskit ovat kesän merkki Kurun satamassa. Kyseinen kioskirakennus siirrettiin Kurun satamaan Tampereelta uittotunnelin läheisyydestä, missä se toimi myös kioskina. – Täällä tulee käytyä kesän aikana useasti. Tänään join pullakahvit ja mökille mukaan lähti muutama leivonnainen, ensimmäistä kertaa Loistossa tälle kesälle vieraillut Järvinen kertoo. Myynnissä on myös Petri Ristiniemen loimuttamaa lohta ja lättyjä. Loiston kioskit ovat auki myös tapahtuman ajan! Teemu,3, ja äiti Anja Koskela asuvat ihan sataman vieressä ja käyvät lähes päivittäin satamassa leikkimässä. Kesän avaus -tapahtuman pääjärjestäjinä toimivat Kuru maailmankartalle -ryhmä ja Kuru-Seura. Tamperelaiselle, Sikkilässä mökkeilevälle Marjo Järviselle Loisto-kioski on tuttu jo viime kesältä. Toukosiunaus takana, s. Matkustaja-alus M/S Nottbeck saapuu satamaan, minkä lisäksi ohjelmassa on muun muassa peräkonttikirppis, pihakilpailun julistus, Kurun Kaiku -kuoron esiintyminen ja kahvitarjoilu. Viime kesän tapaan kioskinpitäjänä toimii Niina Saarela. 4–5 15. – Syöjiä on käynyt jo näin kesän aluksi ihan mukavasti, jatkaa Saarela ja samalla toivottaa kaikki tervetulleiksi Loistoon. < Kesän uutuus on keittolounas, kertoo Niina Saarela. Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. Majakka aukesi jo toukokuun puolella, ja siellä on valikoimassa herkullisia ja suosittuja Kisujätskiannoksia sekä laaja valikoima erimakuisia jäätelöpalloja. VUOSIKERTA nro 23 TORSTAI 8.6.2023 X Posti Oyj Kesällä uimaan ja Kreikkaan, s. – Asiakkaita palvellaan molemmissa kioskeissa kesä-heinäkuun jokaisena päivänä kello10-18 ja elokuussa viikonloppuisin, kertoo kioskinpitäjä Niina Saarela. Samalla myös toiminta on laajentunut viime vuoteen verrattuna uuden Majakka-kioskin myötä. Tällä kertaa Koskelat keräilivät vähän roskia, ja Teemu-poika sai tikkarin palkkioksi. 6. Kurun Lehti Valmistuneita juhlittiin, s. kesäkuuta alkaen kello 17.00. 3 Irtonumero 3 euroa Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. Joskus mukaan tarttuu kioskista esimerkiksi jäätelöt. Kesän avajaisia vietetään Kurun satamassa tämän viikon perjantaina 9. Lasikonttikioski avasi ovensa tämän viikon alussa. Uutuutena tämän kesän valikoimaan on tullut keittolounas, joka on tarjolla päivittäin kello 11-14. Teksti ja kuvat: Sanna Ahonen Kesäkioski Loisto on herännyt Kurun satamassa talviuniltaan uuteen kesään. Loisto on saanut seurakseen sympaattisen Majakka-kioskin
Olisin mielissäni, jos luonnontieteet kiinnostaisivat aloina ja olisivat taloudellisessakin mielessä vetovoimaiset. Kielitaito on tarpeen kansainvälisillä areenoilla ja yhteistyötaidot ovat aina muodissa. Samaan aikaan painetun oppimateriaalin perään haikaillaan monestakin syystä. Hakkuiden määrä on ollut nousussa. Rippileirien tunnelmia voi seurata myös sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi Instagramista ylojarven_riparit -käyttäjätililtä. Teksti ja kuva: Karoliina Laikio Kurussa järjestettävä Lammasniemen rippikoululeiri on parhaillaan käynnissä. Myöhemmin elämässä kesätyöpaikkoja muistellessa päällimmäisenä mieleen nousevat kuitenkin saadut kokemukset. Suotuisissa olosuhteissa kirjanpainajien tuho voi jatkua alueella yli kymmenen vuotta, mikä on havaittu Ruotsissa ja Norjassa. Nuorilla kesätyöt ovat usein tehtäviä, joissa ei vaadita pitkää perehdytystä. Kirjaviisaat ovat tulleet siihen päätelmään, että metsässä kuolleella puulla eläviä lajeja on lähes 5000, noin viidesosa kaikista metsälajeista. Tällä hetkellä erityisesti kirjanpainajaa pidetään silmällä. Kappalainen Matti Mikkolan mukaan mukana on rippikoululaisia niin Kurusta kuin Kanta-Ylöjärvenkin puolelta. Hyvää kesää niin sorvin äärelle kuin uimarannallekin. Lammasniemen lisäksi Ylöjärven seurakunnassa oli tarjolla 16 muutakin leirivaihtoehtoa. Ei unohdeta myöskään kesureiden yhteiskunnallista panosta, kun rattaat jatkavat pyörimistään vakituisten työntekijöiden viettäessä kesälomiaan. Samaan aikaa tulisi osata havainnoida tuhohyönteisten luontaisten vihollisten elinoloja ja taistelutahtoa. Alkukesästä kannattaa metsämaita kierrellä havainnoimassa myös metsän tuhohyönteisten kannan kartoittamiseksi. Kunnissa digimateriaalien suosio näkyy kustannusten nousuna. Pidetään yhdessä huoli, että hyvällä metsänhoidolla ja osaamisella, tutkimuksella ja yhteistyöllä selätämme isot ja pienet uhkakuvat! Nuoruuden ja miksei aikuisiänkin kesätyöt jäävät monelle mieleen kokemuksina, joita ei sen jälkeen ole tullut koettua. 2 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KALLE HANHISUO KOLUMNI MINNA SARVIJÄRVI Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Ilmatieteen laitos PE LA + 20°C SU Kesätöitä + 15°C +21°C Voihan kirjanpainaja! O nnea kaikille valmistuneille, opintojaan päättäville, opintojaan jatkaville, niitä suunnitteleville, alanvaihtajille ja opiskelupaikkaa etsiville! Teoria mielletään kirjaviisaudeksi ja käytäntö sitten opettaa, miten hommat hoituvat. Eli siitä vaan lapion varteen. Digiloikan myötä kirjanpainajat jäävät seuraamaan sivusta, kun oppimateriaalit sähköistyvät. Usein myös palkkarahojen käyttötarkoitus on selvillä jo etukäteen, ja siitähän sitä lisämotivaatiota saa, kun mennään kohti selkeää päämäärää. Kovalla työllä tienatut rahat ovat luonnollisesti siinä vaiheessa jo aikoja sitten käytetty ja todennäköisesti niillä mahdollisesti hankittu tavara, laite tai mikä vain on sekin jo historiaa. Saksan esimerkki metsätuhojen laajuudesta antaa meille mittakaavaa, miten valtava merkitys näillä tuhohyönteisillä pahimmillaan on aluetalouden ja elinkeinon kehittämisen kannalta. Euroopan laajuisesti kirjanpainajatuhoja tutkinut Prahan yliopiston professori Tomas Hlasny ei usko, että vuonna 2100 Keski-Euroopassa on pystyssä yhtään täysikasvuista kuusta. Mikkolan mukaan kurulaisia on mukana myös muilla tämän vuoden rippikouluista. Saksassa ja Tšekissä kirjanpainajat ovat tuhonneet viime vuosina valtavia metsäalueita ja sekoittaneet puumarkkinaa. Alalla vallitsevat sananmukaisesti markkinatalouden mekanismit, joku voisi nimittää sitä myös Villiksi Länneksi. Leiri alkoi maanantaina puolen päivän jälkeen, ja on käynnissä sunnuntaihin 11. Osa leireistä suuntautuu myös kauemmaksi, esimerkiksi Viroon ja Ahvenanmaalle. Huoltovarmuus ja omavaraisuus kaipaavat osaajia, jotka opiskelevat puutaheinää, eli maaja metsätaloutta, biologiaa, lääketiedettä ja ympäristötieteitä. Suurin osa näistä lajeista on lahottajasieniä ja selkärangattomia hyönteisiä. Kirjanpainaja on pieni, alle puolen sentin kokoinen, ärhäkkä kuusen tuholainen, joka nauttii lämmöstä. kesäkuuta saakka. Tuholaisten merkkejä, kuten tyvikaarnan pieniä pyöreitä reikiä ja ruskeaa purua, on hyvä tarkkailla kuusimetsässä säännöllisesti. Kustannuksiltaan digimateriaalit pärjäävät huonosti painetulle materiaalille, koska lisenssejä ostetaan oppilaskohtaisesti lukuvuodeksi kerrallaan, kirjoja kierrätetään useitakin vuosia. Monesti ala, jossa kesärahoja tienataan onkin aivan eri kuin ala, jolle lopulta elämässään päätyy. Ryhmä on tavannut toisiaan pitkin kevättä erilaisissa tapaamisissa, ja niiden tarkoituksena on ollut tutustuttaa ryhmäläisiä toisiinsa ja seurakunnan eri toimintoihin. Opinnot vaativat hyviä istumalihaksia ja yhä enemmän ruuduntuijotusta. Ripari pyörähti käyntiin Lammasniemessä Kappalainen Matti Mikkola ja nuorisotyönohjaaja Laura Juutilainen viettävät kuluvan viikon Lammasniemessä.. Tietojen päivittämisen ja varsinaisten virheiden korjaamisen mahdollisuuksilla on sähköisissä materiaaleissa hyvätkin puolensa. Tutkimukselle ja kehitykselle on kova kysyntä. Kylmä alkukesä mietityttää meitä, jotka nautimme kotimaisista metsämarjoista. Metsäammattilaisten mukaan tarkistuskierros kuusikossa olisi hyvä tehdä kesäkuun alussa, jolloin on vielä mahdollista välttää tuhon laajeneminen. Metsäkeskuksen mukaan hyönteistuhojen vuoksi Suomessa hakattiin viime vuonna yli 6000 hehtaaria metsää. Lämpimien ja sateettomien kesien lisääntyessä kirjanpainajakanta kasvaa ja tuhot ulottuvat yhä pohjoisemmille alueille Suomessa. Jäljellä ovat muistot, joita useinkin vertaillaan ystävien kanssa ja usein myös suorastaan kilpaillaan siitä kenellä oli raskain ja ikävin homma. Kirjanpainajat iskevät keväällä, kun lämpötila nousee noin 18 asteeseen. Oma lukunsa on se, että Suomessa ei ole enää pariinkymmeneen vuoteen tarkastettu oppimateriaaleja. Taustalla ovat vaikuttaneet kuivuus ja pitkät hellejaksot. Monille kesätöihin menemisen päämotivaationa on tienaaminen ja parista viikosta tai kuukaudesta saatu palkka on siinä elämänvaiheessa hyvin merkityksellinen. Ensimmäisen sukupolven parveiluaika kestää toukokuusta juhannukseen
Omaolo tarjoaa myös itsehoito-ohjeita. Näin on myös Kurun sosiaalija terveysaseman kohdalla, jonka vastaanotot ja hammashoitola sekä avokuntoutus ja mielenterveysja päihdepalvelut ovat suljettuina 3.– 30. Mikä on Kurun kesässä parasta. Kesässä parasta on uiminen ja kaverit. Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Kesätoimittaja teki tämän!. kesäkuuta. Kiinni olevien palveluiden puhelinnumeroissa on ohjaus avoinna olevaan palveluun tai tiedote ohjeista kesäsulun ajaksi. Kurun lähitori sulkee ovensa jo ensi viikon tiistaina 13. Jos tilanne vaatii kiireellistä hoitoa eikä oman paikKurun sosiaalija terveysasema suljettu heinäkuussa lähitori kiinni jo ensi viikolla Veeti Vehkapuru 1. Kävimme kylällä ja satamassa kysymässä, mitä kurulaiset koululaiset Kysymykset: 1. Taysin kiireettömässä toiminnassa on kesän aikana supistuksia. 3. Miltä koulun loppuminen ja kesäloman alkaminen tuntui. Yseille todistuksia ja ruusuja. kakunnan sosiaalija terveysaseman kiirevastaanotto ole avoinna, soitetaan Pirkanmaan päivystysapuun numeroon 116 117. Tuukka Hakala 1. GALLUP Kesälomagallup Teksti ja kuvat: Arvi Tienari Koulu loppui lauantaina 3. 3 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti Teksti: Kurun Lehti Kesäkuukausien aikana osa hyvinvointialueen neuvoloista, hammashoitoloista ja muista palvelupaikoista on kiinni tai toimii lyhennetyin aukioloajoin. Päivystykset Acutassa Taysissa ja Tays Valkeakoskella ovat auki normaaliin tapaan. heinäkuuta. Ei 4. Leikkaan kesällä nurmikkoa. Vastauksien perusteella Omaolo kertoo, tarvitaanko terveydenhuollon ammattilaisen apua vai voiko tilannetta seurata kotona. Kevätjuhlat pidettiin urheilutalolla. 3. 3. 4. Sulkuaikana palvelut saa Ylöjärven sosiaalija terveysasemalta. Milja Kastari 1. tuumivat kesästä kesälomansa ensimmäisenä päivänä. Tiedot kesän poikkeavista aukioloajoista on koottu paikkakunnittain sivulle pirha.fi/kesa. heinäkuuta. Muut chatit palvelevat kesän ajan normaalisti. kesäkuuta, ja on suljettu 6. Koulun loppuminen tuntui ihanalta. 2. Onko sinulla kesätöitä. Aion kesällä syödä jäätelöä ja juoda limsaa. Päivystysapu on avoinna ympäri vuorokauden. elokuuta saakka. 2. Terveysneuvonta on avoinna joka päivä kello 7–22. Mitä aiot tehdä kesällä. 4. Ylöjärvelle tulee olla yhteydessä myös neuvola-asioissa, Kurun neuvola on niin ikään suljettu 3.–30. Kurun kesässä parasta on illat satamassa. Kesäloman alkaminen tuntui hyvältä. Terveysasema on pian kiinni. Jos oman paikkakunnan sosiaalija terveysasema ei ole avoinna, voi soittaa Pirkanmaan terveysneuvontaan numeroon 03 384 5000. Aion kesällä olla töissä ja käydä Kreikassa. Pirha.fi-sivujen chatin kautta voi myös olla yhteydessä terveysneuvontaan arkisin kello 8–18. Ympäri vuorokauden käytettävissä on Omaolopalvelu, jossa tehdään oirearvio sähköisellä lomakkeella. Aion kesällä uida ja tehdä kaikenlaista. 4. 3. kesäkuuta. Kurun kesässä parasta on uiminen. Koulu loppui! Viidesluokkalaiset tanssivat cicapo-tanssia lauantaina 3. Olen töissä satamassa jätskikiskalla. 2. Kesäloman alkaminen tuntui hyvältä. 2
Puranen kertoi, että metsäkoneenkuljettajista on huutava pula, tällä hetkellä valmistuneista vain noin 35 prosenttia jää alalle. 4 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti Valmistuneita juhlittiin Tredulla Teksti ja kuvat: Tiina KalliojärviTienari Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredun Metsätien toimipisteellä juhlittiin viime viikon perjantaina 2. – Olette osoittaneet päättäväisyyttä ja teillä on nämä kaikki ominaisuudet. – On tärkeää on onnitella niin itseä kuin toisiamme. Tervetulosanat lausui toimipistepäällikkö Mari Nieminen. noin 400 uudelle kuljettajalle vuosittain. Tarve olisi nyt Juhlaväki oli kokoontunut Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredun Metsätien toimipisteelle perjantaina 2. Puranen suositteli, että valmistuneet etsivät itselleen heti työpaikan. Juhlapuheen piti Tredun johtaja Kirsi Viskari. Uskokaa itseenne, mutta muistakaa kuitenkin kohtuus. – Sitten homma lähtee rokkaamaan. Työnantajat kaipaavat henkilöitä, jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti. Teidän kolmen vuoden opintopolkunne päättyy nyt. Menestykseen tarvitaan intohimoa ja halua oppia lisää ja uteliaisuutta oppimaan uutta, rohkaisi myös Viskari puheessaan. – Olkaa rohkeita ja harkitsevaisia. ”Tammikankaalta löytyi kissapetoja ja asuntolassa vietettyjä öitä ei niin vain unohdeta.Alkuperäisessä sanoituksessa koulu jäi kesken, mutta Tredun valmistujaisjuh< Uuden ammattilaisen puheen piti Miku Ylinen.. Te olette kasvaneet ihmisinä ja samalla valmistuneet ammattiin. Esitykseen oli hieman sorvattu Pauli Hanhiniemen Tästä asti aikaa laulun sanoja. Nykyään tehdään enemmän harvennushakkuita, ja niin ollen tarvitaan lisää kuljettajia, kertoi 50 vuotta alalla viihtynyt Puranen. Hänen juhlapuhettaan seurattiin valkokankaalta. Etätervehdyksen tilaisuuteen toi Tredun johtaja Kirsi Viskari. kesäkuuta. Jokainen ponnistus kannattaa. Koeaikaa ei kannata pelätä, kertoi Puranen puheenvuorossaan. Musiikista vastasivat Jari Syvälä Ja Esko Aho. Viskarin puheessa korostui sanoma koulutuksen arvokkuudesta ja tärkeydestä. Olette ansainneet tämän juhlan! Työelämän puheenvuoron esitti vastikään eläkkeelle jäänyt Erkki Puranen. Onnittelut valmistumisen johdosta. kesäkuuta. Musiikkiesityksestä vastasivat Esko Aho ja Jari Syvälä. Hän muistutti valmistuneita muun muassa siitä, että on tärkeää haluta tehdä parhaansa ja oppia työssä
LC Kurun stipendit jakoi Erkki Törmä Julia Liesijärvelle ja Arttu Vahantapohjalle.. Stipendit jakoi LC Kurun presidentti Erkki Törmä. Ilmassa väreili haikeutta ja iloa. >Arttu Vahantapohja ja Julia Liesijärvi valmistuivat molemmat tänä keväänä yhdistelmäajoneuvonkuljettajiksi. Lehtori Jari Kuusiniemi jakoi metsäkoneenkuljettajien tutkintotodistukset ja Esko Aho yhdistelmäajoneuvonkuljettajien todistukset. Onnea kaikille valmistuneille! Toimipistepäällikkö Mari Nieminen ja Arttu Vahantapohja. Isänmaa tarvitsee työpanostanne, ja niitä, jotka maksavat eläkkeitä ja muita sanaili Törmä, ja sai juhlaväen hiukan naurahtamaan. Toimipistepäällikkö Mari Nieminen kukitti todistuksen saaneet mahtavan isoilla punaisilla ruusuilla. Molemmat valmistuivat yhdistelmäajoneuvonkuljettajiksi. – Teillä on elämä edessä. 5 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti lassa lauletussa versiossa ei. Stipendejä jaettiin monen eri tahon puolesta, muun muassa paikallinen yhdistys LC Kuru lahjoitti kaksi stipendiä. LC Kurun stipendin saivat Julia Liesijärvi ja Arttu Vahantapohja
Paikallisia uutisia printtinä ja diginä! www.kurunlehti.fi Luettavaa kotiin, mökille tai lahjaksi. Tuomas Lehto, Petri Aarnio, Leena Jaakkola, Ville Koponen, Elina Lehto, Ezra Woo, Atso Lehto, Samuli Peltonen. Puistogospel-tapahtuman vapaaehtoisten infotilaisuus Kurun srk-talossa klo 17. Tarjolla koululla aamulla leivottua hapanleipää ja muita leivonnaisia. Kurufest avajaiskonsertti Kurun kirkossa kello 20. Messu Kurun kirkossa klo 10. Ei-esteetön ohjattu retki klo 13. Kurun Lehti on vuonna 2009 perustettu sitoutumaton kotiseutuja paikallislehti, jota kustantaa vuonna 1958 perustettu kotiseutuyhdistys Kuru-Seura ry . Tilaa netissä https://www.kurunlehti. Ilmoittautumiset ja lisätiedot mieluiten viestillä (txt/wa) 0440300627 (Outi). Keskustellaan myös muista ajankohtaisista asioista iltakahvin merkeissä. Simola. KiVa: Ilmoittaudu Pirkan Pyöräilyn su 11.6. Kirpputorilla paljon tavaraa. Liput 12 euroa. Pengonpohjan koulun perinteinen leipäja kirpputoripäivä klo 10 16. Lauantaina 10.6. Lisätietoja 0505646216. Liput 12 euroa. Tuomas Lehto, Petri Aarnio, Heini Lehto, Ville Koponen, Atso Lehto, Liisa Malmivaara. Omat eväät ja välineet mukaan. Samoilijat tarjoaa nokipannukahvit. Su 10.6. Lapsille ja kaikenikäisille ohjelmaa, luontobingoa, riippumattojen testausta. Pe 9.6. Tuliaisina taloon toimme omenapuun taimen. Su 10.6. Viikonloppuisin kahvia ja kastettavaa. Tervetuloa kaikki mukaan! Kurun samoilijat: Retkelle-päivä su 11.6. Kurufest päätöskonsertti Ylöjärven kirkossa klo 16. Isäntä Eero Vesa antoi kylvönäytöksen ja lopuksi nautittiin emäntä Heini Vesan kahvipöydän antimia. La 17.6. klo 18 Kuru-Salissa Ylöjärven kaupunginvaltuuston kokouksen (ma 12.6) asialistan avoin käsittely valtuutettu Jaana Tiuran johdolla. Kirkkokuoro esitti kaksi laulua ja yleisön kera kolme virttä. Kurun MLL: Kesäretki Powerparkiin to 29.6., lähtö Kurun päiväkodilta klo 9 ja paluumatka alkaa klo 18 eli Kurussa noin klo 20.30. Ilmoita tilatessasi sekä postiosoitteesi että sähköpostiosoitteesi. Su 10.6. Ma 12.6. KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: Pauli Armas Antero Stenberg 82v. Kerrothan ilmoittautuessasi jäsenyydestä ja valitsemistasi rannekkeista/sisäänpääsylipuista. Tapahtuma on kaikille avoin. klo 12-16 Saari-Soljasella Seitsemisen Kansallispuistossa. Osallistumme myös Avoimet Kylät -tapahtumaan. Puheen ja toukosiunauksen piti kirkkoherra Ulla Ruusukallio. toukokuuta kello 17.00 toukosiunaus. PUISTOGOSPEL Kurun kirkossa ja piha-alueella: klo 14.00–14.15 Hartaus ja aloitus Kurun kirkon piha-alueella. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Suvi-Tuuli Mäntylä 044 0191 112. Alkusanat lausui Eläkeliiton Kurun yhdistyksen puheenjohtaja Ritva Latoniemi. 6 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti MUISTILISTA KURUN KAPPELISEURAKUNTA Kurun Lehti Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. huoltopisteen talkooporukkaan koululaisten hyväksi. Avoimet kylät-päivä Aurejärven kirkko avoinna klo 10–16. Lasse Harju JUHANNUKSEN JUHANNUKSEN Pengonpohjan kyläyhdistys: Pengonpohjan koulu, Länsiteiskontie 234. Tervetuloa! Kurun Sosialidemokraatit: Sunnuntaina 11.6. Soita ja tilaa 044 343 0031 Nappaa Kustaan Nappaa Kustaan kesätarjous kesätarjous 3 kk digiä + Lomalla-lehti 3 kk digiä + Lomalla-lehti kotiin kannettuna kotiin kannettuna 20€ 20€ Tarjous voimassa 16.6. Klo 14-16 Retkiruokatyöpaja Kirkas-Soljasen varauskodalla. fi/tilaus-ja-osoitteenmuutoslomake/ tai soita 044 343 0031 Toukosiunaus takana Länsi-Teiskossa Eero ja Heini Vesan tilalla pidettiin tiistaina 30. Kirppis auki myös sunnuntaina ja joka päivä viikolla klo 10-15. klo 14.15–14.45 Muskari-Marian laulut ulkona lapsille ja perheille klo 15.00–16.00 Pekka Simojoki ja Sami Asp Kurun kirkossa klo 16.00–17.30 Close Enough, Gospel-rekalla srk:n piha-alueella klo 17.45–18.30 Veikkolan veljekset -duo, kirkossa klo 19.00–20.00 KLS, Gospel-rekalla LUKIJAN LEMMIKIT. saakka. Esteetön hyvänmielen polku ja esteetön keittokatos Saari-Soljasella
TILAA KURUN LEHTI TORILLA TAPAHTUMAT Kivituote Jarmo Liesivesi Kahvitarjoilu pe 9.6. digilukuoikeus 12 kk: 95 € sis. Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. digilukuoikeus 6 kk: 55 € 3 kk: 32€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. Ylöjärvellä 2.6.2023 Kaupunginvaltuuston kokous pidetään ma 12.6.2023 klo 17.00 kaupungintalon valtuustosalissa (Kuruntie 14 D, Ylöjärvi). 050 3455 551 Juha Liesivesi Puh. KLO 9–15 Ulla Pajuniemi Kankaanpää HOITOLA. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti puh. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Toimimme KIVITUOTE JARMO LIESIVEDEN tiloissa. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. 045 136 3371 HAUTAUSPALVELU Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 86,00 m 12 kk 95,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. 0400 400 423 Hiedantie 1 as 2, KURU PIHATYÖT JALKAHOITOLA KURUN HAUTAUSPALVELU Kauttamme saatte kaikki hautauspalvelut • ARKUT • KUKAT • UURNAT • KULJETUKSET ym. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. 044 343 0031 Tiina Kalliojärvi-Tienari, lomalla Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi KORJAAMO KUKKAPAIKKA Teollisuustie 2, Ruovesi Teollisuustie 2, Ruovesi Petuniat puh: 03 476 3118 www.kukkapaikka.fi puh: 03 476 3118 www.kukkapaikka.fi IHANA KESÄ VIHDOINKIN! IHANA KESÄ VIHDOINKIN! 99 90 90 10 kpl Pelargonit 3 kpl 10 10 50 50 15 15 90 90 Kekkilän Vihermulta 50 l 4 skk Samettikukat 99 90 90 10 kpl Meiltä myös yrttien ja Meiltä myös yrttien ja vihannesten taimet, vihannesten taimet, pihan monivuotiset pihan monivuotiset hyötyja koristekasvit! hyötyja koristekasvit! PUUTARHAMYYMÄLÄ avoinna: MA-PE: 9–18 LA: 9-15 PYHISIN: 11-16 Tervetuloa! Tervetuloa! YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Perjantaina 9.6. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma-ti klo 10-12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Tilaushinnat kevätkaudella 2023 kotimaassa Kesto: 86 € / v sis. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Nimi Katuosoite Sähköpostiosoite: Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 63,00 digi m 6 kk 35,00 digi m 6 kk 55,00 printti m 3 kk 32,00 printti Kurun Lehti Kestotilaus ja 12 kk -tilaus sisältävät sekä printtilehden että digilukuoikeuden. Kurun torilla KORPELAN KORPELAN PALVIAUTO PALVIAUTO • Suola -ja maustesilakoita ym. 7 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. Kokousta voi seurata myös verkossa. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. klo 18.00 Kurun Seuratalo Matkahuollontie 4, Kuru Tervetuloa nauttimaan tangomusiikista! Harri Kaitila ja Tango del norte konsertti Liput 15 € Liput 15 € käteinen käteinen KONSERTTI Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Katja Luojus Kaupunginvaltuuston kokous 12.6. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. Kokouksen asialista on julkaistu osoitteessa www.ylojarvi.fi 2.6.2023 ja Ylöjärven Uutisissa 7.6.2023. Kauppatie 6, Kuru Santtu Mustonen Puh. klo 9.00–17.00 25v Kauppatie 6, Kuru TERVETULOA KAHVILLE PE 9.6. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 Kalevalainen jäsenkorjaus Energeettinen jäsenkorjaus Kraniosakraaliterapia Hieronta (harjoitushoidot) Luontaishoitola Kurutar nettiajanvaraus: https://vello.fi/ luontaishoitola -kurutar/ puh. Linkki kokoukseen julkaistaan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.ylojarvi.fi/kaupunginvaltuusto. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. Ulkomaille postituksesta veloitetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. 044 554 9054 Jarmo Liesivesi Puh. KENKIÄ Kurun torilla MAANANTAINA 12.6. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville osoitteessa www.ylojarvi.fi kuntalain 140 §:ssä säädetyllä tavalla. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Kalle Hanhisuo Puh. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Tilaushinnat voimassa vain kotimaan tilauksiin
kello 14–20 kirkon ja seurakuntatalon tienoo täyttyy hyvästä musiikista ja mukavista ihmisistä, kun gosplerekka saapuu ja Puistogospel soi. Pekka Simojoki ja Sami Asp esiintyvät kirkossa kello 15. Talon emäntä Ritva Anttila sai lahjaksi seurakunnan työpajan valmistaman kukkalaatikon. Lauantaija sunnuntai-iltapäivän ohjelmajaksojen aikana esitetään kaksiosainen videodraama. ”On taas hienoa tavata monia ystäviä suurtapahtumassa pitkän koronatauon jälkeen”, sanoo Jehovan todistajien aluetiedottaja Heikki Haarala. Puoli viideltä vuorossa on Close Enough. Sisällä on myös arpajaiset ja myyntipöytä lähetyksen hyväksi. Heikki Haarala Je ho va n to di st aj at Puistogospel Kurussa Viikon päästä lauantaina 17.6. Ritva KIITOS TAPAHTUMA LOMALLA-LEHTI LOMALLA-LEHTI ILMESTYY TORSTAINA 22. Nyt kesällä 2023 myös suurten yleisötapahtumien perinne jatkuu jälleen eri puolilla maailmaa. Rauhallinen taloyhtiö. Vuonna 2020 koronapandemia katkaisi tämän perinteen, ja sen jälkeen suurtapahtumat järjestettiin virtuaalisesti yli 500 kielellä. Kolmas merkkitapahtuma oli Ritva Anttilan juuri ollut merkkipäivä. Jehovan todistajien konventteja pidetään tänä kesänä poikkeuksellisen useassa Suomen kaupungissa: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Kuopiossa ja Oulussa. Pandemiarajoitusten päätyttyä viime vuonna Jehovan todistajat jatkoivat pienempien kokousten pitämistä ja julkista raamatullista opetustyötä. Hp 59 000 € Näyttö ja lisätiedot Tiina Viikari 050 471 9504 / 040 566 9052 MYYDÄÄN ÖLJYNVAIHTOTYÖT MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT RENGAS JA VANNETYÖT KATSASTUSPAKETIT VIKAKOODIEN LUKU NIVELTEN VAIHDOT YM. Seurakuntatalolla on koko ajan lähetyksen puffetti, myynnissä on kuumaa ja kylmää juotavaa sekä suolaisia että makeita leivonnaisia muun muassa pikkupitsoja ja raparperipiirakkaa. MENNESSÄ. Jumalanpalveluksen messu pidettiin Riuttasilla Oli myös puolustusvoimien lippujuhlapäivä. MENNESSÄ 12.6. Lämpimästi kiittäen muistamisesta. Musiikkia on vuoroin ulkona gospelrekan lavalla ja sisällä kirkossa. Kuudessa ohjelmajaksossa perehdytään siihen, mitä Raamattu kertoo kärsivällisyydestä ja mitä hyötyä tästä ominaisuudesta on nykyaikana. Tänä vuonna järjestetään kaikkiaan noin 6 000 konventtia ympäri maailman. Neljältä vuoron saa tapahtuman juontava muun muassa RadioDeistä tuttu Elisheva Karonen, jonka vanhemmat kurulaiset tuntevat Virtasen Elinana. Päivän päättää KLS ulkona gospelrekan lavalla kello 19. Suunnittelu aloitettiin, mutta koronan ja muiden mutkien takia h-hetki on nyt. Lasse Harju MYYDÄÄN hyväkuntoinen ja siisti rivitalokaksio 65 m2 Vuoritiellä, rv -83. Siellä tilaisuutta varten on ensimmäistä kertaa varattu kaksi hallia ja paikalle odotetaan noin 6000 läsnäolijaa päivittäin. Aurinkoinen, iso terassi. Riuttala luki matkapuhelimestaan juuri julkaistun tasavallan presidentin Sauli Niinistön neljännen päiväkäskyn. Jehovan todistajien Ylöjärven ja Parkanon seurakuntien jäsenet matkustavat konventtiin, joka pidetään Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa 16.–18. Tänä vuonna pidettävien tapahtumien teema on ”Kärsivällisyys palkitaan!” Jehovan todistajien kesän konventtitapahtumia on järjestetty Suomessa jo yli sadan vuoden ajan. Puistogospel avataan rekan lavalta kello 14 ja heti alkuun, kello 14.15 on ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille, kun Muskari-Maria laulaa ja laulattaa lapsia. MA–PE klo 9–15 AUTOKURUT PIKAHUOLTO Sääksinnokantie 139–141, 34300 Kuru 0400 406 207 + sopimuksen mukaan PIKAHUOLLOT YLIOPPILAAT Viivi Särkijärvi on valmistunut ylioppilaaksi Ruoveden lukiosta. Lopuksi nautittiin kirkkoja syntymäpäiväkakkukahvit. Lisätietoja ohjelmasta sekä konventtien ajankohdista ja paikoista löytyy JW.ORG-verkkosivuston välilehdeltä ”Tietoa meistä”. ”Voimme lisäksi kuunnella Raamatun ohjeita siitä, miten osoittaa kärsivällisyyttä, sekä pohtia, miten sen ohjeiden noudattaminen hyödyttää meitä ihmissuhteissamme.” Konventit ovat kaikille avoimia tilaisuuksia, eikä niissä kerätä kolehtia. Makkaragrillikin on kuumana. Lapsille on oheisohjelmaa koko iltapäivän, on kepparirataa, katuliituja ja kasvomaalausta. kesäkuuta. Oli pyhän kolminaisuuden kirkollinen juhlapäivä. Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. KESÄKUUTA VARAA PAIKKASI 12.6. Ulkona tapahtumasta voi nauttia nurmikolla koivujen katveessa tai vaikka omalla piknikpeitolla, mutta penkkejäkin paikalle tuodaan. Kolmipäiväiset tapahtumat kestävät perjantaista sunnuntaihin. Ehtoollisella kävijöiltä jäi 45 käytettyä maljaa. 8 Nro 23 • Torstai 8.6.2023 Kurun Lehti LOMALLA Jehovan todistajien suurtapahtumat tekevät paluun Yksi maailman suurimmista tapahtumaorganisaatioista järjestää taas suuria opetustilaisuuksia koronapandemian jälkeen. Tervetuloa nauttimaan kesäisestä päivästä ja hyvästä musiikista! Katri Siukola Jumalanpalveluksen messun hoitivat vauhdikkaasti kappalainen Johannes Riuttala ja kanttori Sari Oksavuori. Veikkolan Veljekset esiintyvät kirkossa kello 17.45. Lähetystyön toimikunnassa syntyi idea gospeltapahtuman järjestämisestä jo muutama vuosi sitten. Ex tempore -keräyksellä kertyi 316 euroa ukrainalaisten avustamiseen