Pääsykokeisiin en tänä keväänä ehdi juuri lukemaan ja todennäköisesti pidän välivuoden opiskelusta. Koronan takia ylioppilaskirjoituksia aikaistettiin niin, että joidenkin aineiden kirjoitukset siirtyivät viikkoa aikaisemmaksi. Olin suunnitellut valmistautuvani matematiikan kirjoituksiin, mutta kun maantiede siirtyi aikaisemmaksi tuli kiire lukea siihen ja matematiikka jäi vähemmälle. Hän kertoo matkustaneensa lapsesta saakka, mistä johtuen on herännyt kiinnostus eri maita ja kulttuureita kohtaan. Toki muistamme tytärtämme pienellä yllätyksellä jo lauantaina 30.5. Sari Kröger pitää lastensa vahvuuksina sosiaalisuutta, tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolustamista sekä niin sanottua maailmankansalaisuutta. VUOSIKERTA nro 22 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj TORSTAI 28.5.2020 Pakinoitsija-sarja alkaa, s. Toiminnasta syntyvää pölyhaittaa tulee tarvittaessa estää esimerkiksi kastelemalla. Yhteishaussa hän haki neljän eri yliopiston, Helsingin, Turun, Itä-Suomen (Joensuu) ja Oulun yliopistojen maantieteen ja geologian laitoksille. Erilainen kevät laittoi myös lakkiaisten suunnittelun uusiksi. Hänen vastuullaan on ollut muun muassa varusmiesten kyyditysten ja virkistystoiminnan järjestäminen. Hän asuu Tampereella, mutta on myös paljon Kurussa, perheen toisessa kodissa. Preppasin häntä lähinnä ruotsin kielessä ja maantieteessä. 19.6. Elias on parhaillaan suorittamassa varusmiespalvelustaan Niinisalossa, Porin prikaatissa ja on toiminut siellä Niinisalon varusmiestoimikunnan puheenjohtajana, linkkinä henkilökunnan ja varusmiesten välillä. Siellä on kuulemma oteltu pleikkarin FIFAja NHL-mestaruuksista, selventää Sari Kröger. Päivittäinen murskaustoiminta toteutetaan enintään maanantaista perjantaihin klo 7 -21 välisenä aikana. välisenä aikana Tammikankaan teollisuusalueella olevalla kiinteistöllä. Nyt ensiksi katson, minkälainen kirjallinen pääsykoe on, Saskia Kröger kertoo jatkosuunnitelmistaan. Hän uskoo, että se on antanut lapsille runsaat eväät elämää varten. Meni ihan okei. 4 Kurun Lehti Yksi tämän kevään ylioppilaista on Saskia Kröger. Juhlapäiväänsä odotellessa kevään ylioppilas on ollut töissä postin varhaisjakelussa Tampereella. Minkä tahansa uran he valitsevatkin, olen sataprosenttisesti heidän tukenaan, lupaa Sari Kröger ja toivoo lapsilleen onnellista ja rakkaudentäyteistä elämää. Toiminnasta aiheutuvaa häiriötä on kuitenkin vähennettävä käytettävissä olevilla keinoilla. Päätös hyväksyttiin muutamin ehdoin. Tulemme silloin järjestämään kolmipäiväiset juhlat, jolloin vieraitakin voi jaotella eri päiville, mikäli koronatilanne sitä vaatii esimerkiksi riskiryhmien osalta. Muun muassa niin, että laitteisto ja toiminta järjestetään siten, että melun leviäminen kyseiseltä alueelta jää mahdollisimman vähäiseksi. Pääsin joihinkin tavoitteistani, mutta joissakin aineissa olisi ollut parantamisen varaa. Kun toiminta on päätöksen mukaista, siitä aiheutuvat haitat ovat tilapäisiä, eivätkä aiheuta kohtuutonta taakkaa ympäristölle, yleiselletai yksityiselle edulle. Häiriö ja poikkeustilanteista on ilmoitettava Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojeluun sekä tarvittaessa Pirkanmaan pelastuslaitokselle. Viime viikolla tuli kuitenkin ilahduttava tieto, että Ylöjärven lukiossa vietetään tänä keväänä valmistuvien ylioppilasjuhlat lakituksineen elokuun lopussa, perjantaina 28.8. Melua ja ilmanlaatua koskevilla määräyksillä estetään muun muassa kohtuuttoman rasituksen syntyminen alueen asukkaille sekä muille toiminnoille. Lukion ensimmäisen vuoden syksyn ajan asuin vielä Kurussa ja kävin sieltä lukiota. Maantiede onkin uuden ylioppilaan lempiaine. Veljelläni oli viime vuonna ylioppilasjuhlat ja silloin kuvittelin myös millaiset omat juhlani olisivat, hän kertoo. Tänä keväänä suurin osa hyväksytyistä valitaan pelkän ylioppilastodistuksen perusteella. Lakin lisäksi hänellä on hankittuna pastellisävyinen, polvipituinen mekko. Peruskoulun hän kävi kokonaan Kurussa. 12. – 29.6.2020 välisen ajan Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.ylojarvi.fi Kivijalostamolla murskataan Sa ri K rö g er. Kevään ylioppilas Saskia Kröger on kiinnostunut maantieteestä Teksti: Sinikka Leskinen Teksti ja kuvat: Tiina Kalliojärvi-Tienari Tampereen Kovakivi Oy on tehnyt ympäristönsuojelulain mukaisen ilmoituksen melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta. Saskia on jo pienestä pitäen ollut monessa lahjakas, niin liikunnallisesti kuin musikaalisestikin. Hän jatkaa edelleen Cheer leading-kilpaurheiluaan. Perheemme on aina matkustanut paljon ja olemme jo vuosien ajan asuneet osan vuodesta täysin toisenlaisessa, mutta ei huonommassa kulttuurissa, Turkissa. Sari Kröger on ylpeä lapsistaan. Toiminnot tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan pohjavesialueen ulkopuolelle. Sari Krögerille tyttären kirjoitukset eivät olleet ensimmäiset perheessä. 5 Vanhoja leluja, s. Tieto elokuun lopussa järjestettävästä lakitusjuhlasta ilahduttaa Sari Krögeriä. Myöskään toiminnasta aiheutuvat päästöt eivät saa aiheuttaa lähialueille ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista ylittäviä pitoisuuksia. Ilmoituksesta on kuulutettu 29.4. Tuloksiin hän on periaatteessa tyytyväinen. Polttoaineiden, kemikaalien ynnä muiden ympäristölle vaarallisten aineiden varastointi tulee järjestää pohjavesialueen ulkopuolelle, sekä niiden pääsy ympäristöön tulee estää. Lisäksi lähimmälle asuinrakennuksen omistajalle tulee tiedottaa toiminnasta ja toimintapaikasta. Täytyy myöntää, että häntä en pahemmin kirjojen ääressä nähnyt, eikä hän myöskään apuani kirjoituksiin valmistautumiseen halunnut, äiti kertoo esikoisensa kirjoituksiin valmistautumisesta ja sanoo enemmän osallistuneensa Saskian kirjoituksiin. Kirjallisen osion jälkeen tietty määrä hakijoita valitaan haastatteluun, jonka perusteella tehdään lopullinen valinta. Virkistystoimintaan viitaten isä, Timo Kröger huomauttaa, että varusmiespalveluksen voi nykyään suorittaa myös ”pleikkaria pelaten”. Kemikaaleja sekä häiriö-ja poikkeustilanteita koskevilla määräyksillä estetään ympäristön turmeleminen. Ylioppilaskirjoitusten ruotsin hän kertoo kirjoittaneensa jo viime syksynä ja äidinkielen, englannin, matematiikan ja maantieteen tänä keväänä. Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 22.5. Se on yötyötä jossa jaan pääasiassa lehtiä, on hänen toteamuksensa, joka palauttaa ajatukset juhlasta arkeen. Ilmoitus koskee kivijalostamon sivukivien murskausta joka toteutetaan 22.5. -20.5 Ylöjärven kaupungin verkkosivuilla ja alueen lähinaapureille on lähetetty tieto asian vireilläolosta. Poika, Elias Kröger kirjoitti Ylöjärven lukiosta ylioppilaaksi vuosi sitten. Kevään juhlat siirtyivät, mutta juhla-asun voi silti hankkia. Loppusyksystä muutimme Tampereelle, kertailee Kröger opinpolkuaan. Varsinkin luonnonmaantiede on kiinnostanut minua aina, hän selventää ja lisää, että maantieteen opiskelu johtaa useimmiten opettajan ammattiin tai töihin esimerkiksi matkailualalle. Kukaan ei jättänyt muistutusta tai mielipidettä asian nähtävilläoloaikana. Kyllä se haittasi, hän toteaa
Kuruun oli korona-kriisin kynnyksellä valmistunut uutta valokuituverkkoa kuin tilauksesta. 2 Nro 22 • Torstai 28.5.2020 Kurun Lehti Hieno juttu tämä pölyttäjäpörriäisten pelastusoperaatio. Tampereen lähikaupungit Ylöjärvi mukaan lukien kasvoivat. Retkeilyn suosi kasvoi kaikissa muodoissaan. Sähköllä toimivat robottiautot kuljettivat kurulaisia Ylöjärven keskustaan harrastuksiin ja siitä oli helppo jatkaa ratikalla Tampereen keskustaan. Hän valitsi Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äidin. Mukana kuvassa on Milon veli Leo Laurent. Ruokatarvikkeet noudettiin jäähdytetyistä noutopisteistä tai paikallinen yrittäjä toimitti tavarat suoraan kotiovelle korvausta vastaan. Ötökkähotellin rakentelu on mukavaa tekemistä yksin tai perheen kanssa ja siinä saa kaupanpäällisiksi tunteen, että tekee jotain hyvin merkittävää: on aktiivisesti mukana auttamassa luontoa ja tuottaa yhteistä hyvää. Kuten esillä on viime aikoina ollut, on pölyttäjien määrä vähentynyt merkittävästi. Avovesikausi jatkui läpi talven. Kotimaan matkailun kasvoi korona-kriisin seurauksena. Suuren osan eläkevuosistani olen viettänyt täällä Kurun mökillä. Kuhaa, haukea ja ahventa on tullut mukavasti ja joukossa on ollut jopa muutama järvilohi ja taimenkin. Silloin vielä minullakin oli joitakin kytköksiä työelämään vaikka virallisesti olin eläkkeellä. Muisteloni katkesivat. Kalastuksen suosio kasvoi ja rannat olivat taas täynnä onkivia pikkupoikia ja -tyttöjä vanhempiensa kanssa. Muistelen, että isäni kuoli tässä iässä, suunnilleen 86 vuoden iässä. Vastoin varhaista käsitystä tauti levisi nopeasti ympäri maailman. Kuvaaja: Lina Laurent.. Vaikka työmatkaliikenne oli vähentynyt, vapaa-aika oli lisääntynyt ja ihmiset matkustivat harrastuksiin. Seitsemisen Kansallispuiston suosio ylitti kaikki kuviteltavissa olevat rajat. Tässäkin lehdessä on esittelyssä muutamia tapoja hyönteishotellin rakentamiseen. Viljelijöillä on mahdollisuus kantaa kortensa ötökkäoperaatioon hyvinkin merkittävästi viljelemällä erilaisia hyönteispölytteisiä kasveja, monivuotisia kasveja, lisäämällä viljelemättömien peltojen pientareiden määrää ja vähentämällä torjunta-aineiden käyttöä. Kaupassa ei enää käyty entiseen tapaan. Työpaikat lisääntyivät ja työllisyys parani. Pojat huutelevat rannasta, että sauna on lämmin. On kevät vuonna 2040. Tampereen seutu oli muuttunut hiilineutraaliksi. Koronakeväästä on nyt kulunut 20 vuotta. Vanhin poikani oli palannut Amerikasta ja on jo nyt eläkkeellä. Tutuilta metsästäjiltä olen vaihtanut kalaa hirveen ja peuraan. Harjoita itsesi luopumaan kaikesta, minkä pelkäät menettäväsi. Yoda AFORISMI Teollisuustie 2, Ruovesi www.kukkapaikka.fi Vihdoinkin Vihdoinkin Pihamyymälä avoinna Ma–To 9–17 Pe 9–18 La 9–15 Su 11–16 Tervetuloa! kevät! kevät! Kekkilän Viherja Puutarhamulta 50l 17 17 90 90 /5 skk Petuniat 10 kpl 77 90 90 yksittäin 0,95 Marketat 3 kpl 88 50 50 yksittäin 3,20 Pelargonit 3 kpl 88 50 50 yksittäin 3,20 Samettikukat 10 kpl 77 50 50 yksittäin 0,85 Meillä voit tehdä ostoksia Meillä voit tehdä ostoksia raikkaassa ulkoilmassa! raikkaassa ulkoilmassa! Muistathan tulla terveenä Muistathan tulla terveenä KARANTEENITAIDETTA Milo Laurent sai koulutehtäväkseen ikuistaa tunnettu suomalainen teos. Korona-kriisi oli sulkenut maiden rajoja ja kotimaisen tuotannon arvo nousi kautta linjan. Nykyään jo vanhanaikaisina unholaan painuneet Teams -palaverit oli helppo hoitaa Kurun mökiltä ilman matkustamista minnekään. Isoissa marketeissa pelattiin erilaisia pallopelejä. Näsijärvi ei tänäkään vuonna jäätynyt koko talvena. PÄÄKIRJOITUS KALLE HANHISUO KOLUMNI ASKO KOSKINEN PE LA SU + 16 °C + 19 °C + 20 °C Lähde: Foreca Kurun Lehti Pölyttäjien puolesta Vuonna 2040 LOPPUVIIKON KESÄSÄÄ KURUSSA K atselen mökkini terassilta järvelle. Mikäs siinä kesästä nauttiessa, kun luonnontilainen ”viidakko” löytyy jo takapihalta. Tarkoitus on siis parantaa pölyttäjien talvehtimismahdollisuuksia. Onneksi valtio investoi kansallispuistojen kehittämiseen, jotta ne kykenivät ottamaan kaikki halukkaat vierailijat vastaan. Ruuasta ei ole tullut pulaa. Kevät vain on tullut vuosi vuodelta aikaisemmin ja mustikkaan on päässyt heti juhannuksen jälkeen. Esimerkiksi antamalla ruohikon ja kukkien kasvaa. Henki on siis säästynyt kun kerran tässä istun. Mukava juttu asiassa on lisäksi se, että pölyttäjiä voi auttaa myös passiivisesti, olemalla tekemättä. Työja kokousmatkustaminen väheni pysyvästi. Yritykset säästivät kalliissa toimitilainvestoinneissa. Marjoja on metsissä entiseen malliin. Kuvauspaikka löytyi Parkkuussa, Näsijärven rannalla. Ilmastonmuutosta oli saatu hidastettua ja mielialat olivat toiveikkaita, vaikka hiihtämään ei enää talvisin päässytkään. Huhut muuttuivat tiedoksi heti vuoden 2020 tammikuussa. Kymmenen vuotta myöhemmin asuntoihin oli jo suunniteltu etätyöskentelytilat. Olen saanut elää pitkän ja hyvän elämän. Syynä esimerkiksi kimalaisten ja mehiläisten vähenemiseen ovat elinympäristöjen väheneminen, avoimien alueiden umpeenkasvu, ympäristömyrkyt ja ilmastonmuutos. Raitiotie Ylöjärvelle valmistui kymmenisen vuotta sitten. Myös Kurun asukasluku oli kasvanut. Kansallispuistojen ympärille syntyi paljon uutta paikallista palveluliiketoimintaa. Se tapahtui vasta rokotusohjelman myötä muistaakseni joskus syksyllä 2021. Loppuvuodesta 2019 alkoi Kiinasta kuulua epämääräisiä huhuja uudesta viruksesta. Viruksen pelko jätti jäljet kaikkeen inhimilliseen käyttäytymiseen niin kauan kuin ihmiset kokivat jälleen olevansa turvassa. Erityisen suuren suosion oli saanut Espanjasta tullut Padel, jota pelattiin perheen ja kavereiden kesken. Ihmiset muuttivat omaa käyttäytymistään. Ihmisten innostuksesta auttaa pölyttäjiä ja luontoa saa uutta voimaa ja uskoa huomiseen. Maatalousyrittäjien omistama Farmers Market toimitti lähiruokaa tilauksesta noutopisteisiin, jota pitivät yllä paikalliset osuuskunnat. Asia oli esillä jo pari vuotta sitten, mutta se on vasta nyt tullut suuren yleisön tietoisuuteen, ehkä osittain siksi, että ihmisillä on nyt ollut aikaa tutustua uusiin aiheisiin ja koska tiedotusvälineet ovat ottaneet asian kunnolla käsittelyyn
Kansallispuistojen väliin jäävä alue on maakuntakaavassa ekosysteemipalveluille merkittävää MKaluetta. on Kurun Keihäslahden näyttelytalossa Puutöitä ja Haralan tilan vanhoja aikoja koskeva näyttely, muistutti Korteniemi vielä tulevasta tapahtumasta, jossa saa tarkempaa tietoa tilan historiasta. Alkuaan päivää nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi. ” Sun kätes Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan.. Päivää vietettiin aluksi talvisodassa kaatuneiden ja 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä. Itä-Aureessa seppeleen laskivat Eila Ilomäki ja Matti Äijälä ja Länsi-Teiskossa Kaarle Piuhari ja Eero Vesa. Liitettävät alueet ovat merkittäviä luonnonnähtävyyksiä sekä lisäävät luonnontuntemusta ja yleistä luontoharrastusta. Mannerheim määräsi toukokuun 1. Toukokuun kolmantena sunnuntaina vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Hänestä piti tulla tilan jatkaja, mutta sota muutti kaiken. Oli hienoa olla mukana, hän toteaa. Kaksi vapautetuista yksilöistä oli aikuisia vaatimia, joiden toivottiin olevan tiineenä. Valkeat sammutettiin viimeistään ”iltalypsyn aikaan”, muistelee Anttila ja toteaa, ettei hän silloin vielä sen paremmin kellonaikoja tiennyt. Nykyistä nimeä, kaatuneitten päivä, on käytetty vuodesta 1947 lähtien. Hän muisteli, että silloin kokkoa poltettiin koko iltapäivän. Yksi heistä oli Aira Koivisto, joka kertoi, että sankarivainajien joukossa oli myös hänen isänsä veli Sulo Kenttäniemi. Mustunut peruna halkaistiin ja leppätikulla kaivettiin sisusta syötäväksi. Seutu on metsäpeurojen alkuperäistä asuinaluetta, josta ne metsästettiin aikoinaan sukupuuttoon. Oliko maitoa, sitä hän ei muista, mutta ojasta (Ruokeoja) nostettiin ämpärillä vettä, jota sitten kauhasta juotiin. Helavalkeilla pitkä perinne Poikeluksessa Teksti ja kuva: Sinikka Leskinen Kuivuuden takia avotulen teosta on tänä keväänä varoiteltu. Uudempia kyläläisiä edustivat Poikeluksen koulun nykyiset omistajat Merja ja Vesa Parson, jotka osallistuivat Haralan helavalkeisiin toista kertaa. Siihen aikaan koko kylä osallistui tapahtumaan. Striimattuna lähetetyssä jumalanpalveluksessa Kurun kirkosta kappalainen Matti Mikkola puhui rukouksesta ja totesi: Jos et muuten koe osaavasi rukoilla, niin rukoile Isä meidän -rukouksen sanoin. Se maistui erityisen hyvältä. Aimo Ylä-Poikelus muistaa poikasena ajaneensa risuja hevosella kokkotarpeiksi. Seitsemiseen syntyi villi metsäpeura 150 vuoden tauon jälkeen Su o m en lu o n n o n su o je lu lii tt o Helavalkeat roihusivat jo kahdennenkymmenennen kerran Haralassa. Erityisen tärkeää oli, kun sai muutaman markan käteensä ja pääsi ostamaan makkaraa ja limsaa. Aurinkoisessa illassa Haralaan oli kokoontunut pääasiassa kyläläisiä. Lähistöllä oli myös useita vesitynnyreitä ja ämpäreitä. Haralan isäntä Juhani Korteniemi tuli paluumuuttajana Poikeluksen kylälle vuonna 2000 ja heti seuraavan vuoden keväällä hän järjesti ensimmäiset helavalkeat tilalla. Pihassa muisteltiin, että vuoteen 1985 valkeita poltettiin Hankalan tienhaarassa olevalla kalliolla, joka oli myös nuorison suosima keinupaikka. Aurejärven hautausmaan muistomerkki paljastettiin 1953 ja Länsi-Teiskon 1954. SLL:n mukaan yhteensä 115 neliökilometrin laajennus parantaa metsien ja soiden suojelutilannetta Etelä-Suomessa, turvaa luonnon monimuotoisuutta pitkällä aikavälillä ja torjuu ilmastonmuutosta hiilinieluja ja -varastoja kasvattamalla. Ritva Anttila oli ensimmäistä kertaa Haralassa, mutta muistoja hänellä oli Virtain Vaskivedeltä, Kosken talon lammashaan helavalkeista. Kumpikaan heistä ei ollut ensimmäistä kertaa tässä tehtävässä. Talon isäntä toi pellolle mukanaan ämpärillisen perunoita, joita sitten heitettiin hiillokseen paistumaan. Laajennusesitys koskee kansallispuistojen välissä olevia valtion omistamia maita, joiden liittäminen kansallispuistoon toteuttaisi maakuntakaavan tavoitteita käytännössä. Tarha rakennettiin syksyllä 2017, ja sinne on tuotu sekä eläintarhoissa syntyneitä että muualta Suomesta pyydystettyjä villejä metsäpeuroja totuttelemaan tulevaan elinympäristöönsä. Kurussa oli sankarihaudoille kokoontunut muutama henkilö. Yhteisen rukouksen jälkeen Kurun Sotaveteraanien puheenjohtaja Aimo Ylä-Poikelus ja Erkki Törmä laskivat Ylöjärven kaupungin, Kurun kappeliseurakunnan ja Kurun Sotaveteraanien yhteisen seppeleen sankarivainajien patsaalle sekä kaupungin ja Kurun kappeliseurakunnan seppeleen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Satu Nykänen muisteli aikaa, jolloin hän pikkutyttönä osallistui kylän muiden lasten kanssa helavalkeiden polttoon. Kaatuneitten muistopäivää vietettiin ilman yleisöä Teksti ja kuva: Sinikka Leskinen • Kaatuneiden muistopäivä on kaikissa Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeenkin kuolleiden, kuten teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä. Hänen mukaansa osallistujamäärä on vaihdellut, mutta on ollut keskimäärin 30 henkeä. päivänä 1940 antamassaan päiväkäskyssä muistopäivän, jota vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Isännän tekemää simaa tarjottiin vieraille Haralassakin. – Heinäkuun viimeisellä viikolla 27.7.–2.8. Muinaissuomalaiset joivat helavalkeilla simaa. Seitseminen ja Helvetinjärvi halutaan yhdistää Kurun Lehti Seitsemisen kansallispuistossa syntyi toukokuun puolivälissä villi metsäpeuranvasa. Lisukkeeksi sai halutessaan emännän tekemää ruisleipää ja voita, kertoo Anttila. Seppelten laskun jälkeen laulettu virsi, Sun kätes Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan, oli ajankohtainen sota-aikana ja on sitä edelleen. Haukkamaan ympäristöarvometsän alue edustaa merkittävää ja laajaa, osittain lähes asumatonta metsämannerta EteläSuomessa. Yleensä olen ilmoitellut laajemmin tapahtumasta, mutta nyt vain paikallisesti poikkeustilanteen takia, mikä osittain varmasti vaikuttaa osallistujamäärään, pohtii Korteniemi. Laajennusten myötä kansallispuistojen välille muodostuu luonnonsuojelun ja virkistyskäytön kannalta merkittävä ekologinen yhteys. ”Kaukaisin vieras” viime torstain valkeita katsomaan oli tullut Riuttasilta. • Talvisodan jälkeen puolustusvoimain ylipäällikkö sotamarsalkka C. Tällä kertaa osallistujia oli viitisentoista. Vasa syntyi vaatimelle, joka vapautettiin totutustarhasta luontoon viime syksynä. Kurun kirkon vieressä olevan hautausmaan muistomerkki Talvisoturit on paljastettu 1946. Haralassa oli varauduttu letkulla, josta koko ajan juoksi vettä kokon ympäristöön. Ylä-Poikelus kertoi olleensa ensimmäistä kertaa laskemassa seppelettä 65 vuotta sitten. Se sisältää kaiken. Tapahtumalla on Poikeluksessa kuitenkin jo paljon pidempi historia. Nro 22 • Torstai 28.5.2020 3 Kurun Lehti Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Pirkanmaan piiri ry on jättänyt ympäristöministeriölle esityksen Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen laajentamisesta. Lisäksi alueella on lukuisia arvokkaita luontokohteita, ojittamattomia soita, luonnontilaisia pienvesiä ja vanhoja metsiä, jotka ovat olleet mukana jo aiemmin ympäristöjärjestöjen suojeluesityksissä. Kurun sotaveteraaneista on elossa vielä Markku Nieminen (95 v) ja lotista kesällä 98 vuotta täyttävä Hanna Hankala. Silloin rippikoulun päätteeksi laskettiin seppele sankarihaudalle ja siihen tehtävään valittiin tyttö ja poika. Yhteensä metsäpeurojen totutustarhassa on nyt viisi vasaa, minkä lisäksi molemmat viime syksynä tarhasta vapautetut vaatimet ovat vasoneet. Viime marraskuussa tarhasta vapautettiin yhteensä seitsemän metsäpeuraa kansallispuistoon. Kurussa sankarihautoja on kolmella hautausmaalla yhteensä 194. Lähiluonnossa kirmailee siis yhteensä kaksi metsäpeuravasaa. Laajennusesitys sisältää useampia Natura-alueita ja suojelualueita, Riuttaskorven virkistysmetsäalueen ja Haukkamaan ympäristöarvometsäalueen. Hänen mieleensä tuli kuva Tuntemattoman sotilaan kohtauksesta, jossa vänrikki Kariluoto on polvistuneena kuolemaa tekevän nuoren sotilaan vierelle ja rukoilee epävarmana tapaillen Isämeidän -rukouksen. Hänen mieleensä on myös jäänyt isompien keinuminen kalliolle rakennetussa keinussa. Tänä vuonna se ajoittui samaksi päiväksi rukoussunnuntain kanssa. G
4 Nro 22 • Torstai 28.5.2020 Kurun Lehti KORJAAMO VUOSIKOKOUKSET HOITOLA Nyt jo eläkeiässä olevien suurten ikäluokkien lapsuusmuistoihin kuuluvat erottamattomasti niin Molla-Maijat, nukkekodit kuin nallekarhutkin, etenkin naispuoliselle väestölle. Mikäli näin on ollut, nukke on syntynyt 1910tai 1920-luvulla. Irene on ollut Tiinalla jo vuodesta 1971. Pellen teki joku ensimmäisen omistajan, Artturi -pojan kodin naapuruston taitoniekka. Antiikin ja Rooman ajoilta on säilynyt muun muassa terrakottaleluja. Entisaikaan lelut tehtiin itse kotoa löytyvistä materiaaleista kuten puusta, nahasta, savesta, tuohesta ja kankaasta. Lapset itse ovat luomisvoimassaan mestaroineet käpylehmiä ja räsynukkeja, ja onpa pienen pojan käteen sopiva tuliluikku paremman materiaalin puutteessa järsitty jopa näkkileivästä. Silmänsä sulkevan nuken taas sai yksivuotias Sinikka Amerikan isoenolta tuliaisina. Esimerkiksi induskulttuurista noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua on säilynyt pieniä lelukärryjä, lintujen muotoisia pillejä sekä leluapinoita. Kuusikymmenluvulla liki jokaisen pikkupojan kädessä paukkui nallipyssy. Nukke onkin säilynyt hyvin nuorekkaana ollakseen jo liki seitsemänkymppinen. Tärkeä se on omistajalleen ollut, koska se oli päätynyt isoon Amerikan arkkuun muiden aarteiden joukkoon. Ikää alkaa hänelläkin olla pian 40 vuotta. Niinpä samainen tyttö itsekin on säilyttänyt sitä hyllyssä koriste-esineenä. Lehmän häntäharjasta lisättiin Pellelle harjaa ja häntä kuluneiden sijaan. Lelut ovat aina peilanneet myös aikaa, missä lapset kasvoivat. Koneen on tehnyt venäläinen sotavanki Boris, joka oli Kurun Pyydysperällä sijainneessa leirissä vankityövoimana Vapon polttopuusavotassa. Nykyaikaisina leluina voidaan pitää muun muassa nettiyhteyden vaativia mobiililaitteita, jotka ovat parhaimmillaan interaktiivisia ja kehittäviä, huonoimmillaan kalliita ja käyttäjäänsä addiktoivia. Laukaistaessa revolveri todellakin hieman pamahti, ja jopa savu ja ruudinhaju leijaili hetken ilmassa. Tässä on Sanna ja Irene. Leirin vartijana ollut 17-vuotias kurulainen sotilaspoika oli tuonut suomea taitavalle Borikselle kotoaan tuoreen ruisleivän, ja saanut myöhemmin kiitoksena Boriksen itse veistämän lelun. Elämän murjoma puunukke on menettänyt toisen kätensä onnettomuudessa, josta kukaan ei enää osaa kertoa tarkemmin. Sitä ei annettu leikkeihin sitä sai vain ihailla. Sota-aiheiset lelut kuten aseet ja tinasotamiehet ovat olleet kautta aikojen suosittuja. < Kuttaperkkaintiaani, joka soutelee kanootilla, on kuulunut samalle lapsikatraalle kuin puunukke ja Pelle -humma. Siitä jäänteenä on pieni, tuskin nähtävissä oleva suikale nuken vartalossa olleen naulan/nastan alle jäänyttä kangasta. He-man oli erittäin suosittu 80-luvulla. Nallit olivat paperirullassa, joka asetettiin pyssyn makasiiniin eli panospesään. Sanna on nuorempi. Esimerkiksi pian sen jälkeen, kun junat keksittiin, tulivat myös lelujunat. Humman ”karva” saatiin kiiltämään uudella ruskealla maalikerroksella. Vanhat leikkikalut kertovat menneestä ajasta Teksti ja kuvat: Sinikka Leskinen, Kyösti Aalto, Tiina KalliojärviTienari, Kalle Hanhisuo Pelle-humma, joka on veistetty puusta noin 1929, on nyt jo kolmannella omistajalla. Vaatteetkin on nukella olleet. Jotkut leikkikalut kuten Lego-rakennuspalikat tai Barbie-nuket ovat suosittuja sukupolvesta toiseen, mutta vaativat silti valmistajiltaan jatkuvaa tuotekehitystä. Leikkimiseen tarkoitettuja esineitä on tosin ollut aina. On arvailujen varassa oliko nuken ”äiti” joku Pelle-humman omistajan siskoista. Sodan jälkeen syntyneille pikkupojille taas tulivat tutuiksi polkuauto, nallipyssy ja ehkä keinuhevonen. Vedettävä häkkilintu 60-luvulta. Tosin useimmiten vaikkapa joululahjaksi saadun pyssyn paukuttelu loppui ensimmäiseen rullaan, koska uusia nalleja ei enää mistään saanut. ” Lelut ovat aina peilanneet myös aikaa, missä lapset kasvoivat.. Puusta valmistettu puinen lentokone on sota-ajalta eli vuodelta 1942. Maustepurkin korkeista tehdyillä pyörillä kulkeva Pelle on saanut eheyttävää hoitoa ennen viimeiselle omistajalle siirtymistä. Sen ja katajaisen jousipyssyn kanssa on sitten leikitty vaikkapa ”inkkaria ja länkkäriä”
Tämä pakinoitsija-sarjani ei ole mitenkään kaikenkattava ja sen aiheet valikoituvat ihan henkilökohtaisen mieltymykseni mukaan, joten moni kuuluisa pakinoitsija saattaa jäädä aivan huomiotta. Isä kuoli, kun Väinö oli 14-vuotias ja perhe muutti tämän jälkeen Helsinkiin. Sana ”pakina” on johdettu verbistä pakista, jutella, puhella (huolettoman kevyesti). ”Emppu” Pakinoitsijoita – onhan heitä taa uudelleen käyttöön laittamalla se täyteen esimerkiksi korsia, heiniä tai sammalta. Ensimmäinen pakinakokoelma ”Mustapartainen mies herättää pahennusta” julkaistiin 1921. Kaikkiaan kokoelmia painettiin yli kaksikymmentä, viimeisenä ”Pilkillä pilkkaillen” vuonna 1965. Ötököiksi lasketaan kaikenlaiset hyönteiset, jotka hoitavat puutarhan pölytyshommia luonnonmukaisesti. Heidän tunnelmansa oli välitön ja vapaa. Varsinkin silloin, jos on tiukka ja hermoja vaativa tilanne. Usein pakinat ovat kielellisesti oivaltavia, minkä vuoksi ne muistuttavat runoja. Ötökät huolehtivat muun muassa kukkien, hedelmäpuiden ja marjapensaiden pölytyksestä. Silloin opetuslapset huomasivat pellolla mätänevän koiranraadon. Ti m o K o n tt in en Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i KOKOUKSIA. Huomaat olosi miellyttäväksi, miellytät kumppaneitasi. ”On kaikkina aikoina paikkansapitävä totuus, että työ – henkinen ja ruumiillinen – on kaiken elämän pohja ja perusta. He yrittivät kiinnittää opettajansa huomion muualle, ettei hänen tunnelmansa järkkyisi. joku varmasti huomauttaa. Mutta Jeesus Siirak sanoi: ”Katsokaa, miten tuolla koiralla on ihanan valkoiset hampaat.” Ja iloinen matka jatkui yhtä välittömän tunnelman vallitessa. Pakinassa yhdistyvät asiapitoinen ja kaunokirjallinen teksti. Ilo kannustaa parhaiten masennuksen hetkinä.” Ilon evankeliumi –pakinaan on sisällytetty seuraava vitsi. Rikkimennyt kynttilälyhty on myös helppo jalosÖtökät baariin Teksti: Tiina Kalliojärvi-Tienari Suurempaan hotelliin tarvitset jo lautaa ja rakennusvälineitä. Vaikka Ollin pakinoissa on jonkin verran ajan patinaa, monet pakinat ja niiden aiheet ovat hämmästyttävän ajankohtaisia. Se siirtää ajatuksemme valoon. Ja kas – vatsalaukkusi toimii, hyvinvointisi lisääntyy. Valmistuttuaan hän suunnitteli väitöskirjaa kansanrunoudessa käytetystä huumorista. Valoisaan tulevaisuuteen. Pakinan kirjoittajaa kutsutaan pakinoitsijaksi. Nro 22 • Torstai 28.5.2020 5 Kurun Lehti Hoidetuissa ja rakennetuissa pihoissa ei löydy tarpeeksi elinmahdollisuuksia ötököille. Tarkoitukseni on palauttaa pakinoille niille kuuluva asema, saada ihmiset löytämään pakinat ja niiden teksteistä pilkahteleva ilo. ”Miksi ilon oppia näinä päivinä, kun maan tulevaisuudesta vastuussa olevat kansalaiset tuijottavat vakavina huomiseen. Hotellissa ötökät viihtyvät, he yöpyvät, lisääntyvät ja talvehtivat siellä. Toisaalta pakinoissa voi olla näytelmien ainesta, tarinoita ja vuoropuheluja. Keinopesän eli hyönteishotellin teet yksinkertaisimmillaan tunkemalla maitopurkkiin tai säilykepurkkiin tiiviisti onttoja korsia. Pakinoissa voidaan rikkoa kielen ja tyylin normeja ja myös liioitella ja vääristellä. Miksi ei jotain syvällisempää. Lukuisten pakinoitsijoiden joukosta on mahdollista löytää omaan huumorintajuunsa sopiva ”pakisija”. ”Ilo uskoo ja toivoo, ilo uskoo inhimillisyyden voittoon, rehellisyyden ja oikeuden ylivaltaan maailmassa. Tärkeää on laittaa lyhdyn ympäri verkkoa, etteivät jyrsijät pääse sinne tekemään tuhojaan. Wikipedia määrittää pakinan lyhyeksi, kevyehköksi ja huvittavaksi kirjoitukseksi, jonka aihe on usein ajankohtainen. Nuorteva aloitti pakinoinnin Ylioppilaslehdessä 1914 ja toimi Uuden Suomen toimittajana ja pakinoitsijana 19221964. Kun pakinoitsijaura käynnistyi, Nuorteva hylkäsi edellä mainitut akateemiset suunnitelmat. Ilon evankeliumin alkusanat sopinevat tähän korona-aikaan mitä parhaimmin. Ensimmäinen esiteltäväni on Olli, Väinö Albert Nuorteva (12.12.1889 Mäntsälä – 4.2.1967 Helsinki). ”Ihmisellä täytyy ainakin näin kesäloman aikana olla hölytiivinen elämänasenne. Se on täydellinen sielun lääke.”. Siitä me kykenemme saamaan vaivattomimmin elämänuskoa. Huumori on henkilökohtaista; mikä huvittaa ja naurattaa toista, ei välttämättä edes hymyilytä jotakuta toista, mutta pakinoiden skaala on laaja. Nuorteva on tunnetuimpia suomalaisia pakinoitsijoita ja hänen tuotantonsa sisältää yli 10 000 pakinaa. Pakinoita on julkaistu yleensä säännöllisesti vakiopaikalla sanomatai aikakauslehdissä. Eri ötököille voi tehdä oman huoneistonsa (kolonsa). Hölytivismi on voimaa oikealla ajalla ja oikeassa paikassa käytettynä”. Tuskin huomaat popsivasi kauraryynipuuroa iänikuisen mehukastikkeen kanssa tai jokaviikkoista hernerokkaa tai – kaljakeittoa.”. Lainaan niistä muutamia kohtia. ”Kerro hyvä vitsi tai juttu ruokapöytään istuessasi tai ensimmäistä palaa pureskellessasi. Mutta yhtä suuri totuus on myös se, että työn välillä tarvitaan rentoutumista. Ensimmäiset pakinansa Nuorteva kirjoitti nimimerkillä ”Olli” Ylioppilaslehteen 1914. ”Jeesus Siirakin kerrotaan kulkeneen kesäistä piennarta pitkin opetuslastensa kanssa. Helppo hyönteishotelli syntyy säilyketölkkiin. Pakinalle ominaisia, mutta eivät välttämättömiä, piirteitä ovat nimimerkin käyttö sekä piirroskuva. Pakinatyyli on tuttavallista, pakinoitsija ikään kuin juttelee lukijan kanssa. Ja välillä ilahdutan Helsingissäkin perhettäni hölytivismillä, esimerkiksi aamulla partaa ajaessani.” Olli lopettaa pakinansa: ”Hengessämme nostimme hattuamme kaikille hölytivisteille ystävästämme aina Winston Churchilliin saakka. Me lisäämme: on parempi ottaa se, mikä on käden ulottuvilla kuin jäädä odottamaan toiveiden täyttymistä.” Ja toisaalla tekstissä: ”Varmaa kuitenkin lienee, että ilo on se avu, jota meiltä tänä aikana puuttuu ja jota me tarvitsemme. Nuorteva valmistui maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kansantiede. Pakinan nimi tulee Ollin ystävän ongella laulamasta ihmeellisestä laulusta, jossa ystävä omien sanojensa mukaan käytti ”hölytiivistä”, ystävän itse keksimää kieltä. Väinö Nuortevan isä oli apteekkari Karl Emil Nyberg. Talveksi pesät kannattaa nostaa vaikka kylmään varastoon tai muuhun tilaan, jossa talvehtivat ötökät ovat suojassa linnuilta. Tästä hyönteishotellista löytyy tilaa monille eri lajeille. Kirjoituksen asiatiedot on laadittu Wikipedian ”pakina” ja ”pakinoitsija olli” hakusanojen alta löytyvän aineiston pohjalta. Tällä määrällä Olli on kaikkien aikojen tuotteliain suomalainen pakinoitsija. Hän on oikeassa, mutta ei sittenkään täysin, väitämme. Löysin 1951 painetusta kirjasta ”Ohjelmaa omasta takaa” muun muassa ”Optimistin yksinkertaisuus: HÖLYTIIVINEN ELÄMÄNASENNE” ja ”Pessimistin viisaus: ILON EVANKELIUMIA” –pakinat. Mutta sen lisäksi on saatava välillä hetkiä, jolloin voi heittää edes joksikin aikaa syrjään jokapäiväiset velvollisuutensa ja huolensa.” Sitten Olli kuvailee englantilaisten erityisesti pääministeri Churchillin ennen toista maailmansotaa ja sen aikana osoittamaa hermojen hallintaa, minkä Olli näkee paljolti johtuneen englantilaisten rentoutumistaidosta ja pitkistä viikonloppuvapaista. Olet näin kyennyt näkemään valon varjojen keskellä. Päähenkilöt olivat kuvitteellisia hahmoja ja teemat käsittelivät laajempia teemoja, kuten byrokratiaa, suomen kieltä tai pikkuporvarillista elämäntapaa. On otettava asiat ”löysin rantein” yleensäkin. Olli mainitsi pakinoissaan harvoin todellisia henkilöitä tai puuttui päivänkohtaisiin tapahtumiin. Ötökkähotelli kannattaa sijoittaa aamuauringon suuntaisesti joko seinälle, puuhun tai vastaavaan paikkaan
ruokailun merkeissä koronan vuoksi PERUTTU. klo 9-13 Naisille tunikoita, housuja, hameita ym. Mikko Vajavaara metsäasiantuntija p. Noutolainaus on ainoa palvelu kirjaston tiloissa. Varattu aineisto on noudettavissa noutoilmoituksen jälkeen itsepalveluna varatut hyllystä. Omatoimiasiointi ei ole käytössä. toukokuuta kello 15. Tervetuloa! Parkkuun Leijonat: Kesäkausi alkaa Parkkuun urheilukentällä. Koko Tredun yhteisessä kevätjuhlassa juhlitaan valmistuvia opiskelijoita sekä juhlistetaan yhdessä kulunutta lukuvuotta ja kevättä. Lämmin kiitos osanotosta. Ylöjärven seurakunnan Jumalanpalvelukset netissä: Su 31.5. Tampereen yhteiskoulun lukiosta on valmistunut ylioppilaaksi Kaarina Kuivasniemi. 044 343 0031.. Suuri kiitos myös kaikille Kyllikkiä hoitaneille henkilöille. Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja: Ahonen Viivi, Hakkio Santtu, Heikkilä Elias, Kenttämaa Tiia, Koro Tuomas, Kuusisto Niko, Lahdenperä Elias, Lehtonen Mikko, Siiki Atte, Tapala Lauri, Virtanen Olli, Weiste Jussi Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja: Kallio Mikko, Varis Nuutti Tampereen seudun ammattiopisto, Pallotien toimipiste Metsäalan perustutkinto, metsäkoneasentaja: Karjalainen Jani, Lampi Julia, Marttila Juho, Peltokoski Mirva, Roivainen Mika, Vääräkoski Arto Pengonpohjan kyläyhdistys: Pengonpohjan koulu, Länsiteiskontie 234. 25.4.2020 Ylöjärvi Kaikk´on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk´on niin hellää ja hyvää. Saarijärvi s. 6 Nro 22 • Torstai 28.5.2020 Kurun Lehti Tänään: Alma Aurinko nousee 4:09 ja laskee 22:23 Pe Oliver, Olivia, Oiva 4:08 ja 22:25 La Pasi 4:06 ja 22:27 Su Helka, Helga Helluntaipäivä 4:04 ja 22:29 Ma Teemu, Nikodemus 4:03 ja 22:31 Ti Venla 4:01 ja 22:32 Ke Viola, Orvokki 4:00 ja 22:34 KUOLINILMOITUS VALMISTUNEET PÄIVÄN KIERTO Kaisu Kallio valmistuu leipuri-kondiittoriksi ja Konsta Kallio talonrakentajaksi Hervannan Tredusta. Aleksi Stenberg, Konsta Lehtola ja Saskia Kröger ovat valmistuneet ylioppilaiksi Ylöjärven lukiosta. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. KURUN KAPPELISEURAKUNTA www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru ¤ Kastettu: Pyry Johannes Nurmi Kuollut: Enni Kyllikki Savela 92 v. Ensisijaisesti ikäihmisille tarkoitettua apua saa soittamalla Piikojen ja Renkien puhelimeen 040 8682 565 ma–pe 13–15, (muina aikoina voi jättää soittopyynnön). MUISTILISTA Ylöjärven AVH-aluekerho: Tapaaminen 1.6. Kurun Lehti, Kauppatie 16 A, 34300 Kuru. 040 352 4518 Elämässä mukana Stora Enso Kurun Jalkahoitola Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 VAATEMYYNTI Kurun torilla pe 29.5. Kauppayhteistyössä ovat mukana Ruokakeidas Ylöjärvellä ja Sale Kurussa. 050 533 6509 arkisin klo 10–13. Myynti alkaa klo 12. Valmistuvien todistukset lähetetään postitse. Juhla toteutetaan virtuaalisesti, etukäteen nauhoitettuna tallenteena. Millaiset puukaupat sinä haluat tehdä. Kauppa-apua sekä puhelinja ulkoilukaveria: Pappilan Piiat ja Rengit tarjoavat yhteistyössä SPR:n kanssa apua kauppa-asiointiin tai kaveria puhelinkeskusteluihin ja ulkoiluun vallitsevan koronavirustilanteen aikana. 33:27) Kiittäen ja kaivaten lapset ja lastenlapset perheineen sisar ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 16.5.2020. Kirjaston tilat ja palvelut aukeavat 1.6.2020 kesäaukioloajoin: ma, ke 9-19 ja ti, to, pe 9-15. kesäkuuta alkaen maanantaisin ja tiistaisin kello 9-12 sekä torstaisin kello 12-14. Perjantaisin lentopalloa klo 18, sunnuntaisin jalkapalloa klo 15. klo 10–15 KENKIÄ KURUN TORILLA PE 29.5. Juhla on katsottavissa Tredun YouTube-kanavalta huomenna perjantaina 29. klo 10–17 • Kyrönlahden St1:llä la 30.5. Apua puhelimitse: -Diakoniatyön Koronahelppipalvelun puh. Tmi Paula Järvinen KORPELAN PALVIAUTO • KURUN TORILLA Pe 29.5. (Eino Leino) Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Tiedustelut 050 564 6216. Lisätietoja: www.ylojarvenseurakunta.fi/apua. klo 11–13. 050 437 1118) tai sähköpostitse kirjasto.kuru@ylojarvi.fi. Tampereen seudun ammattiopisto, Metsätien toimipisteen valmistuvat opiskelijat Metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja: Joela Aleksi, Kuusilinna Jenni, Kurula Eetu, Kärkelä Nico, Lahti Jonna, Lammi Riku, Lepistö Joni, Liesijärvi Joonas, Matero Vilpas, Myllyniemi Elmeri, Männistö Tommi, Paloneva Henri, Ristiluoma Joonas, Rainti Alpi, Ruohonen Riku, Suomalainen Pyry, Tarpila Jere, Törmä Aleksi, Urrila Onni, Vehkalahti Lauri, Veija Jani, Ålander Joel Kurun kirjasto: Ennalta varattua aineistoa voi noutaa 31.5.2020 asti seuraavasti: ma 13-18 ja ti-pe 10-15. Leivomme ruisleipää lauantaina 30.5. sanajumalanpalvelus netissä klo 10. Seuratkaa ilmoituksia. ilmoitukset@kurunlehti.fi / p. Palautukset automaatilla tai ulko-oven vieressä olevaan palautusluukkuun. toukokuuta kello 15 alkaen sekä myöhemmin tallenteena. -Keskusteluapua lapsiperheille puh. (5 Moos. Hyvää huomenta Hyvä huomen kasvaa puussa ja puutuotteissa. Tervetuloa mukaan! Rakkaamme Enni Kyllikki SAVELA o.s. Varauksia voi tehdä Piki-verkkokirjastossa https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena , soittamalla kirjastoon arkisin klo 8-15 (p. 11.2.1928 Kuru k. Katsotaan, koska syksyllä voimme kokoontua. KLO 9-14 Tmi Ulla Pajuniemi, Kankaanpää KURUN LEHTI TORILTA JALKAHOITOA KURUN KAPPELISEURAKUNTA Asiakaspalvelumme on avoinna 1. 044 7868 190 ma–pe klo 9–17. www.facebook.com/ylojarvenseurakunta ja www.ylojarvenseurakunta.fi Kirkko avoinna: Kurun kirkko on auki hiljentymistä varten sunnuntaina 31.5. Kevätjuhlassa nähdään Tredussa yhteiset etäkevätjuhlat kuvaja videovälähdyksiä eri toimipisteiden kuluneesta vuodesta, kuullaan ensiesitys uunituoreesta Tredu-laulusta sekä saadaan tervehdyksiä ammatillisen koulutuksen johtaja Outi Kallioiselta, Tredun kanssa yhteistyötä tekevän Lymed Oy:n edustajalta sekä valmistuvalta opiskelijalta. Kurun Lehti Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kevätjuhlaa vietetään huomenna perjantaina 29
040 527 5507, leena.torma@phpoint.fi. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. Pohjois-Hämeen Urheiluautoilijat ry:n VUOSIKOKOUS ke 10.6.2020 klo 18.30 Jäähdyspohjan radan kerhohuoneella Tervetuloa! YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KOKOUKSET Onnea valmistuville!. 050 366 4103 / Hannu Ruuska www.ideasorvi.fi Ideasorvi Oy Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimisto Paikallista palvelua vuodesta 1967 Mikkolantie 1–3 (Osuuspankin talo) Kukka p. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. 03 348 0161 Hautaus p. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti LVI-töiden ammattilainen Putkiasennus J.ASP 0400 237 731 Jukka 040 832 6831 Olli AUTOTARVIKKEET, -VARAOSAT JA TYÖKALUT TRAKTORIN VARAOSAT TOIMITUSMYYNTINÄ Merkillisen reilu! Sähköasennus ja suunnittelu Ilmalämpöpumppujen asennus Puh. 03 476 2011 • Ma–Pe klo 8–16 HINAUSPALVELU 050 524 3400 HINAUSPALVELU 050 524 3400 Teollisuustie 1, RUOVESI Puh. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. pressujen korjaukset Saapunut Saapunut paljon keväisiä paljon keväisiä verhokankaita verhokankaita 10 10 00 00 /m KAIKKI ALLE KAIKKI ALLE Hyvä valikoima Hyvä valikoima VERHOILUKANKAITA VERHOILUKANKAITA TEEMME PEHMUSTEET TEEMME PEHMUSTEET • asuntoautoihin • veneisiin • kesäkalusteisiin JÄMINKIPOHJAN TEKSTIILI & VAAHTOMUOVI Ruovesi p. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti 9–12, to 12–14 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy M-Print Oy Tilaushinnat kesätarjouksella: Kesto: 79 € / v 12 kk: 79€ (84 €) 6 kk: 40€ (45 €) 3 kk: 25€ (28€) TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. klo 18 Villenvintille. Tervetuloa! Hallitus. alv. (03) 476 2011 Ma–Pe klo 8–17 Teollisuustie 1, RUOVESI • Puh. AJANVARAUS p. Rivi-ilmoitukset (max. Kokouksen tarkastetut pöytäkirjat nähtävänä hoitokunnan puheenjohtajalla 15.-29.6. 03 213 3303 Päivystämme 24 H Käyräkuja 30, Vuorentausta, Ylöjärvi Vaihtotie 6-8,Ylöjärvi p. 20 mm) yksityishenkilöille 15 € sis. (03) 476 2011 Ma–Pe klo 8–17 Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Vk Maanantai Sunnuntai 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kesäkuu 2020 23 24 25 26 27 KL KL KL KL Uudenkyläntie 2, Kuru P. Jättöaika ma kl0 10 mennessä. Kahvitarjoilu ennen kokousta. Hoitokunta. Nro 22 • Torstai 28.5.2020 7 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutulehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Kokouksessa käsitellään vuosikokousasiat. Hinta 1,00 euro/pmm, plus alv 24%. 040 723 2123) luona sopimuksen mukaan 20.6.2020 alkaen. Esillä vuosikokoukselle kuuluvat asiat. 0400 737 151 Palvelemme ma–pe klo 8.30–17, kesällä la 9–14 www.kurunpienkonehuolto.fi OSTAN KAIKKI ROMURAUDAT JA -METALLIT! Esim. Pöytäkirja on nähtävillä rahastonhoitajan (Kyösti Honkala, Länsi-Teisko, p. KURUN SOTAVETERAANIEN VUOSIKOKOUS Kurun seurakuntatalolla perjantaina 12.6.2020 klo 12. SOITA 044 3400 360 J. klo 15 Ruukinkosken laavulla. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio, lomalla vs. PARKKUUN OSAKASKUNNAN VUOSIKOKOUS Parkkuun Seurahuoneella la 6.6. 03 348 0171 Palvelemme: ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15 24h PÄIVYSTYS 0500 337 823 PISPALASI OY Puh. 03 476 0290, 0400 834 562 Av. välisen ajan. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. 03 345 8900 ark 8 – 18, la 9 – 15 Tervetuloa! HUOLLOT KAIKILLE MERKEILLE! www.ruovedenautopaja.fi HINAUSPALVELU 050 524 3400 Teollisuustie 1, RUOVESI Puh. Puutavaraa ja rakennus tarvikkeita Ruovedeltä Väärinmajantie 607, Ruovesi p. ma–pe 10–17, la 10–14 Ehdota Kurun Urheaa Mattia ja Heloposki Hennaa vuodelle 2020 Ehdotukset pyydetään lähettämään Kuru-neuvostolle 18.6.2020 mennessä Kurun kirjaston palvelupisteeseen (Kauppatie 7–9, Kuru) suljetussa kirjekuoressa tai Leena Törmälle, p. Hoitokunta KURUN SAMOILIJAT RY VUOSIKOKOUS su 7.6. Kalle Hanhisuo Puh. ISOVIITA Silmälääkärin vastaanotto PETTERI PAASSILTA 4 ti 9.6. AUREJÄRVEN ja ÄIJÄLÄN OSAKASKUNTIEN/KALASTUSKUNTIEN vuosikokous su 14.6.2020 klo 14 Pohjois-Kurun Metsästäjät Ry:n majalla, Salonen. 03 476 3454 Ruovedentie 36, Ruovesi Asiantuntijasi. autonromut, maatalouskoneet, muut toimivat koneet, käyttötavarat, messingit, kuparit, akut yms. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. 4 ti 23.6. klo 10. Tule perustamaan KURUN KYLÄTALO RY -YHDISTYSTÄ ma 1.6. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Suunnitelmien mukaan kylätalon ylläpito on mahdollista uusien tietojen valossa. Hintaan sisältyy tarvittaessa ladonta. Yhdistyksen tavoitteena on hankkia Kurun vanha päiväkoti kylätaloksi. 050 337 6865 Hinnat ja tuotteet osoitteesta www.vaarinpuutavara.fi www.vaarinpuutavara.fi ma–pe 7–17, la 9–13 Kotiinkuljetus tarvittaessa! KAHANPÄÄN OSAKASKUNNAN VUOSIKOKOUS lauantaina 13.6.2020 klo 13 Länsi-Teiskon seuratalolla. Veneen ym. Jättöaika ma klo 10 mennessä. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Pirjo Kivi Puh. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä
040 712 0100 Avoinna ma–to 8–21 pe–la 8–22 su 8–21 Tarjoukset voimassa ke 27.5.–la 30.5. KALATISKILTÄ MM. ellei toisin mainita 00 99 99 /KG 22 90 90 /KG 22 90 90 /KG 11 59 59 /KG Sinun ruokakauppasi TOKMANNI-keskuksessa 22 99 99 /PKT (7,12–7,48/kg) Findus PAKASTE-PULLAT 400–420G 2 RS 2 RS TALOUS TALOUS Paulig Juhla Mokka KAHVIT 500G (Ei luomu/tositumma) 33 49 49 2 PKT/ 2 PKT/ TALOUS TALOUS /PKT /PKT (6,98/kg) (6,98/kg) 33 99 99 /KASSI (7,98/kg) 00 99 99 /KPL (5,50/kg) 33 99 99 /PLO (4,11/l) 24 24 95 95 /KPL Fazer KESÄKASSI -KEKSILAJITELMA 500G 22 49 49 /RS (6,23–7,11/KG) ALKAEN TORSTAINA ALKAEN TORSTAINA Valio OIVARIINIT 350–400G (ei luomu/laktoositon) PERSIKKA Espanja Valio PROFEEL VANUKKAAT 180G Herkkumaa ISOT SALAATINKASTIKKEET 970ML Mustang HIILIGRILLI 41,50 CM 99 95 95 /24-PACK (2,07/L) Con Frutos TÄYSMEHUT 24X2DL (YKSITTÄIN 0,99/KPL) TOMAATTI Suomi VARHAISKAALI Makedonia NEKTARIINI Espanja PERJANTAINA PERJANTAINA KLO 10-18 KLO 10-18 KEITTÄJÄ KOPOSEN VINKKEJÄ LIHAN PAISTAMISEEN JA LISUKKEISIIN! LÄHITUOTTAJAN KARITSAA ERÄ ERÄ GRILLAUKSEEN NAUDAN ENTRECOTEPIHVIT 19 90 /KG PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT 9 95 /KG PORSAAN KASSLERPIHVIT 8 95 /KG PORSAAN GRILLILUUT 8 95 /KG TORSTAISTA ALKAEN TORSTAISTA ALKAEN KALATISKILTÄ MM. 8 Nro 22 • Torstai 28.5.2020 Kurun Lehti Ruokakeidas Elotie 9, 33470 Ylöjärvi Puh. • KAMPASIMPUKOITA • KAMPASIMPUKOITA • SKAGEN• SKAGENKATKARAPUHERKKUA KATKARAPUHERKKUA • SAVUSTETTUA • SAVUSTETTUA PUNA-AHVENTA PUNA-AHVENTA • TALON OMAA • TALON OMAA GRAAVILOHTA GRAAVILOHTA • MUIKKUKUKKOA • MUIKKUKUKKOA JA PALJON MUUTA… JA PALJON MUUTA… ERÄ ERÄ 88 95 95 /KG SAVUSTETTU SAVUSTETTU KOKONAINEN KOKONAINEN NORJANLOHI NORJANLOHI 12 12 95 95 /KG LÄHITUOTTAJAN LÄHITUOTTAJAN NAUDAN NAUDAN ULKOFILEE PALANA ULKOFILEE PALANA ERÄ ERÄ ERÄ ERÄ 99 95 95 /KG BLONDE BLONDE D´AGUTAINE D´AGUTAINE ROTUNAUDAN ROTUNAUDAN JAUHELIHA 7% JAUHELIHA 7% TORSTAISTA TORSTAISTA ALKAEN ALKAEN