– Rohkeasti vain lähelle. – Tässä ollaan sydän mukana haavetta toteuttamassa, Ville Ylirönni kertoo. – Tulossa on mahdollisesti myös erilaisia tapahtumia ja teemapäiviä. Ylirönni kannustaa asiakkaita ottamaan matalalla kynnyksellä reippaasti yhteyttä. Koplan kokemus muodostuu eri aloilta. Puhdas lasi ja irrotetut metallikannet laitettiin omiin keräysastioihinsa. – Ihmiset tykkäävät ostaa lähituottajien lihaa. Lippukunnan partiolaiset, johtajat ja lasten huoltajat totesivat yhdessä, että lasinkeräysastiassa oli paljon sinne kuulumattomia roskia, metallia ja muovia. Energia-astiat tulivat ääriään myöten täyteen. Silloin tietää, mitä ostaa. Ville Ylirönnin mukaan tarkoituksena on pyrkiä huomioidaan kaikki asiakkaat nelijalkaisia koirakavereita unohtamatta. Höyrymakkara tulee olemaan viimeisen päälle, siitä annamme takuun. Vuokraisäntäänsä he kehuvat rehdiksi ja reiluksi, jonka kanssa on helppo touhuta. Kurun Lehti Viikonvaihteen tapahtumia, s. Kuljetuspuolen ammattilaisen Ville Ylirönnin haaveena on ollut jonkinlainen oma kahvila 10 vuoden ajan, kun taas Anssi Ylirönni on toiminut Nokian Shellin huoltoasemayrittäjänä noin 30 vuoden ajan. Tiloihin on lisäksi tulossa pienimuotoista kauppatoimintaa, jonka tarkoituksena on palvella niin lähialueen asukkaita kuin mökkiläisiäkin. Varsinaista katettua lounasta ei Rönnin Tuvalle ainakaan heti alkuun ole suunniteltu, mutta tarjolla on niin täytettyjä sämpylöitä kuin listaruokaakin. VUOSIKERTA nro 18 PERJANTAI 5.5.2023 X Posti Oyj Sataman kehitystä pohtimassa, s. Huhtikuusta lähtien tiloissa on tehty valmisteluja tulevaa toimintaa ajatellen, ja kesän aikana paikan olisi määrä avautua myös asiakkaille. Tavoitteena on perinteinen ja mukava paikka, jonne myös kaikki tassulliset ovat tervetulleita. Partiolaiset siivosivat hautausmaata Teksti: Kurun Lehti, kuvat: Tanja Kauppinen ja Johanna Havimäki Kurun Kontioiden sudenpennut ja seikkailijat keräsivät viikonvaihteessa Tammikankaalta poltettuja Kaikenkaikkiaan siivous meni sutjakasti ja palkinnoksi partiolaisille oli keksejä sekä hautausmaatietoutta. Liha niin purilaisen väliin kuin muihinkin ruokiin tulee suoraan tuottajalta, Kolin Perhetilalta Loimaalta. – Vanhan ajan paikat ovat Suomessa katoava luonnonvara. Teksti ja kuva: Karoliina Laikio Kyrönlahden liikekeskukseen saadaan pian uutta eloa, kun tiloissa avaa Rönnin Tupa. Aukiolot ovat tässä vaiheessa vielä suunnitteluasteella, mutta ainakin kesäajan Ylirönni tahtoisi avata mahdollisimman aikaisin mahdollisesti jopa aamuviideltä, jolloin paikka palvelisi mahdollisimman hyvin myös työmatkaliikennettä. Ideat ja tarpeet otetaan huomioon. Ta n ja K au p p in en Ta n ja K au p p in en Jo h an n a H av im äk i. Kyrönlahden liikekeskus on ollut pitkään tyhjillään, ja viime kesästä lähtien myös myynnissä. Serkusten lisäksi toiminnassa ovat mukana muun muassa Noora Virtanen ja Jemina Niemelä. 2 Irtonumero 3 euroa Eurooppa-päivä 9.5.2023 Eurooppa-päivä 9.5.2023 Rönnin Tupa avaa Kyrönlahteen Ville ja Anssi Ylirönni sekä Maikku-koira odottavat jo kesäkuuta, jolloin Kyrönlahden liikekeskukseen avaa Rönni Tupa. Avaamisen myötä myös kiinteistössä oleva Postin pakettiautomaatti otetaan jälleen käyttöön, minkä lisäksi esimerkiksi Jokisen Mansikkatilan koju palvelee tuttuun tapaan kesän ajan. Kiinteistön omistaja Esko Lammi on tyytyväinen, sillä palvelut saadaan jälleen pelaamaan täydellä teholla. kynttilöitä roskiin. – Ruokalista on yksinkertainen, mutta laadukas ja sisältää esimerkiksi talon hampurilaisen. 4-8 15. Ylirönni haluaa huomioida Rönnin Tuvan palveluilla myös erilaisia harrastajaporukoita, kuten motoristeja ja enduro-harrastajia sekä kelkkailijoita, joille isoilta ketjuasemilta ei tarvittavia palveluita tarvepuolen osalta löydy. Ylirönnit päätyivät Kyrönlahteen yrittäjiksi kiinteistön omistajan Esko Lammin yhteydenoton perusteella
Ruovedellä on iso venesatama, sijainti Tampere-Virrat-laivareitin varrella sekä tilaa tulla ja pysäköidä. antuntijoita, mutta kun heitäkin on laidasta laitaan. Matalan kynnyksen paikkana satama on koko Kurun yhteinen mahdollisuus. Haluammeko me katsoa omaan kompassiin, oikeaan kauko-ohjaukseen. Sataman pienen kesäkahvilan menestys viime kesältä vahvistaa tätä käsitystä. Sillekin on laitettu kompassi, kauko-ohjaus kuten linnuille. Paikallisesti myös Ylöjärven kaupungin tulee kohdentaa avustuksia yksityisteille entistä ennakoivammalla otteella, jotta laajan kaupungin tieverkko pystytään pitämään liikennöitävässä kunnossa. Nyt hymyilyttää, joitakin itkettää. Yhteistyö ja tiedon jakaminen eri väylämuotojen välillä sekä sidosryhmien kesken on avainasemassa. Pirkanmaan liiton kokoamat hallitusohjelmatavoitteet ovat kannatettavat, tiestön merkittävät puutteet haittaavat niin elinkeinoelämän kuljetuksia kuin työmatkaja asiointiliikennettä. Useimmiten viimeisin osuu lähemmäs oikeaa, vaikkakin ajatukset saattavat ainakin toiveissa vaeltaa vapaa-ajan puolelle. On vaadittu kuulemaan asiKuinka välttyä virheiltä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö isompaa tapahtumaa voisi järjestää. Tapahtumien osalta satamassa voisi isojen tapahtumien sijaan olla useita pieniä tapahtumia. Yksi varma merkki lähestyvästä kesästä on Kurun Kesälehden ilmestyminen. Kurun sataman kehittämistä miettiessä ei kannata hakea vertailukohtaa Ruoveden satamasta tai Muroleen kanavan meiningeistä. AFORISMI Jos passikuvasi on aivan näköisesi, olet matkan tarpeessa. Pienimuotoinen toiminta olisi toteutettavissa myös ilman että tarvitsee miettiä alueen järjestelyjä, kulkemista, parkkipaikkoja sekä naapureiden tuntoja. Väyläviraston teettämä nykytilaselvitys väylänpidosta kertoo, että jo vuosia sitten aloitettua työtä ilmastonmuutokseen sopeutumisesta on jatkettava yhä aktiivisemmalla ja koordinoidummalla otteella. Ne tietävät reitin kotiinsa ja oikean ajankohdan. Toisaalta ihmisillä on kaipuu viettää aikaa veden äärellä ja tarvetta järjestää pieniä tapahtumia. Ralph L. Kurun pussin perällä olevalla satamalla ei oikeastaan ole mitään siitä mitä Ruoveden satamalla ja Muroleen kanavalla on. Monet arvostavat tiettyä pienimuotoisuutta ja sen tuomaa yksilöllisyyden tuntua. Tänä vuonna lehti julkaistaan jo ensi viikolla, ja aikataulu on aiheuttanut kiireen tuntua myös toimituksessa. Merkittävimmät haasteet piilevät vanhoissa tierakenteissa ja silloissa. Sen piti viedä kokkare pesäänsä pyöreän pöydän päältä jota liikutettiin eri suuntiin, mutta aina se osasi mennä kotiinsa, kunnes sille pantiin keinolippis, ettei se nähnyt ylös, silloin se oli aivan sekaisin, ei osannut ratkaista, minne mennä. Niitä on äkkiseltään neljä. Satamaan on vaikea toteuttaa paljon liikennettä ja parkkipaikkoja vaativaa toimintaa. Kiire ja työpaine koskettavat kaikkia ikäluokkia. Woods. Tuomo Isokangas, kaupunginvaltuutettu, ps, Nokia MIELIPIDE L ähdetään perusasioista liikkeelle. Kurun sataman kehittämistä kannattaakin miettiä sen omista lähtökohdistaan. Mahdollisuus pienten tapahtumien järjestämiseen matalalla kynnyksellä voisi innostaa eri yhdistyksiä, yhteisöjä ja miksei yrityksiäkin miettimään, mitä kaikkea satamassa voisi järjestää. Ei luotettu lääkärin rooliin. Tänne on synnytty keräämään kokemuksia, tekemään valintoja, iloitsemaan, kun saadaan tehdä, sitä mitä itse haluamme, seurauksista tietämättä, ja olemme kasvaneet, toiset oivaltaneet enemmänkin. Satama sijaitsee keskustassa. Lantakuoriainen laitettiin testiin. Fortumin Venäjään investoinnit johtivat miljardien tappiohin. Ja vaikkei olisikaan, niin siitä tulee kysyttyä vastapuolelta kuin huomaamattaan ja varmuuden vuoksi, sillä emmehän halua omalla toiminnallamme lisätä kenenkään kiireitä sen enempää. Entä nyt, YK:hon, Natoon, rahajärjestelmään, omaan talouteemme, omiin valintoihimme. Kun EU:hun liityttiin niin useimmat ajattelivat, ettei uskalleta omaa tonttia, maata, hoitaa itsenäisesti, että piti päästä kuuntelemaan laajemmin asiantuntijoita, neuvottelemaan, neuvomaan ja yhdessä päättämään mitä tehdä. Eniten on kuultu heitä, joita on haluttu kuulla. Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö Silmät Silmät nuo kertoo paljon Mitä näät, kaikki ei ole totta Niin paljon on harhaa ja tuntematonta Sadut kertoilee aina joku Joukossa tiivistynyt harhauteensa on Silmät kertoo, silmät näkee, silmät sokkona joillakin Kaikki on ajan tuomaa niin juomarille kuin syömärillekin Luulot kasvaa, jos uskoo kaikkeen näkemäänsä Peilistäkin pintapuolen näät, mutta pinnan alle jos kurkotat sumuharson läpi loistaa silmät kirkkaat aurinkoiset Liisa Hakola LUKIJAN RUNO Tuleva hallitus tekee varmasti virheitä, eikä korjaa kaikkia jo tähän asti tehtyjä. Valmista kuitenkin tulee, lopputuloksen näette jo ensi viikolla! KANNANOTTO Kunnon tiet vahvistavat kilpailukykyä Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö otti kantaa vuosikokouksessaan teiden korjausvelan kuromiseksi. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja aina ei tarvitse pyrkiä mahdollisimman suuriin kävijämääriin. Mitä jos Kurun sataman kehittämistä lähtisikin miettimään vähemmän on enemmän -ajattelun pohjalta. Mutta missä tai mihin meillä sitten on kiire. Niin koululaisia kuin aikuisiakin. Onneksi kesä tekee tuloaan päivä päivältä, ja tuo toivottavasti suurimmalle osalle meistä edes pienen hengähdystauon hektiseen ja aikataulutettuun arkeen. Pointti vaan on, että pienemmilläkin tapahtumilla voi satamaa hyödyntää ja onnistuessaan tapahtumasarja tuo satamaan elämää läpi kesän. Pihatöihin työpäivän jälkeen, lenkille koiran kanssa, lukemaan sohvan nurkkaan vai kenties keskeneräisen työasian äärelle. Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö edellyttää tulevalta hallituskaudelta selkeitä suunnitelmia tiestön ja siltojen kunnostukseen uusien suurien väylähakkeiden sijaan. Muroleen kanava taas on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen paikka, ja laivareitillä sekin. 2 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI JARKKO LEHTOPELTO Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA + 7°C SU Kohti kiireetöntä kesää +4°C +8 °C Kurun satamassa vähemmän voisi olla enemmän Kaikilla tuntuu näin loppukeväästä olevan enemmän tai vähemmän kiire. Taisipa poliittinen eliitti syyllistyä siihen laidasta laitaan. On jopa parempi, jos yhden 300 henkilön tapahtuman sijaan on kymmenen kappaletta 30 henkilön tapahtumia
3 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti YHDISTYSKUULUMISIA > Kurun Sotaveteraanien vuosikokous pidettiin viime viikon perjantaina 28. huhtikuuta Kuru-salissa. Ja uskaltavat pyytää ajoissa apua sekä tukea huoltajiltaan tai muilta aikuisilta. Aamulla laskettiin seppeleet, minkä jälkeen kaupungintalolle kokoonnuttiin juhlalounaan merkeissä. Puheenjohtaja toimi Aimo Ylä-Poikelus ja sihteerinä Ritva Jauhiainen. Tanja Kauppinen Kurun ja Viljakkalan nuorisotilojen vastaava ohjaaja. Nuorille sekä heidän huoltajille on lähetetty viestillä linkkejä nettisivustoille, joista löytyy tietoa ja vinkkejä monenlaisiin nuorten elämän valintoihin ja pohdintoihin. Kokous päätti lopettaa yhdistyksen, mutta päätös pitää vielä vahvistaa myöhemmässä kokouksessa. Tapahtumassa nuoret kiertävät huoneissa, joissa käsitellään erilaisia teemoja, joita nuoret kohtaavat elämässään. Näppihaukka-huoneessa saatiin tietoa minkälaisia seuraamuksia nuorelle voi tulla esimerkiksi näpistelystä ja päihteidenkäytöstä sekä kerrottiin mahdollisista korvausvelvollisuudesta. Ylöjärven kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Katja Luojus, puolustusvoimien tervehdyksen eversti Mano-Mikael Nokelainen ja seurakunnan tervehdyksen sekä ruokakiitoksen pastori Juha-Pekka Haavisto. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2002 alkaen, ja teemat omat vaihdelleet vuosien saatossa sen mukaan, mitkä asiat ovat milloinkin pinnalla nuorten elämässä. Päivän lopuksi jokainen nuori vastasi vielä kysymykseen “Kuka tekee sinun elämässäsi päätöksiä ja valintoja?” Toivottavasti kaikki nuoret pohtivat omia valintojaan jo etukäteen, jolloin on helpompi mennä sen oman valinnan mukaan eikä vain joukon mukana. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Ylöjärven kaupungintalolla. La ss e H ar ju La ss e H ar ju La ss e H ar ju La ss e H ar ju. Nuorille näytettiin myös snäppivideo, jossa nuoret keskustelivat pieleen menneiden kotibileiden jälkeen. Päihteidenkäyttö oli yhden huoneen teemana, keskustelun aiheeksi nousivat muun muassa vapeeli sähkötupakkavalmisteet. Somehuoneessa mietittiin myös sitä, mitä kuvia on järkevä jakaa erilaisille kohderyhmille ja mitenkä kuvat leviävät sosiaalisessa mediassa eli somessa. Musiikkia esittivät Tero Harjuniemi, laulu, ja Vesa Penttilä, harmonikka. kuvat: Ylöjärven Nuorisopalvelut Veteraanipäivää vietetiin juhlalounaalla Kurun Sotaveteraanit pohti yhdistyksen lopettamista La ss e H ar ju Kansallista veteraanipäivää vietettiin viime viikon torstaina 27. Evt-tapahtumassa esiteltiin myös nuorisopalveluiden liikkuvaa nuorisotila Rundia sekä kannustettiin osallistumaan “Miljoona roskapussia” kampanjaan. Osa nuorista ja aikuisistakin viljelevät puheessaan jatkuvalla syötöllä epäasiallisia sanoja toisista ihmisistä, osalle nämä sanat saattavat aiheuttaa ahdistusta ja toisia ne voivat loukata syvästikin. Kutosluokkalaiset elämänvalintoja pohtimassa Viime viikolla Ylöjärven kaupungin nuorisopalvelut ja seurakunnan nuorisotyö järjestivät kaikille Ylöjärven kuudesluokkalaisille Elämän valintatalotapahtuman (Evt). Aluksi nuoret kokoontuvat luokittain valtuustosalissa. huhtikuuta. Tärkeitä asioita nostettiin esille myös muissa pisteissä. Rasistisista sanoista ja niiden oikeista merkityksistä keskusteltiin yhdessä huoneessa. Perinneyhdistyksen perustamista tai liittymistä isompaan yhdistykseen aprikoitiin. Siellä ihmeteltiin sitä, mikä huone se oikein oli ja ketkä siellä kokoustavat. Yhtenä kokouksen käsiteltävänä asiana oli yhdistyksen lopetus. Seurakunnan huoneessa jatkettiin keskustelua kotibileistä sekä pohdittiin omia kaveritaitoja
Musiikki viihdyttikin taustalla peräkonttikirppikselle saapuneita myyjiä ja ostajia. Tapahtuma jatkui sisällä. Lisäksi makkaragrilli puhisi täydellä teholla tarjoten syötävää pikkurahalla. huhtikuuta monenlaista puuhaa kyläläisten, mökkiläisten ja matkailijoiden iloksi. Tapahtumapäivän aikana kävijöillä oli mahdollisuus kurkistaa kudonta-asemalle. Seuratalon kahviossa toimi Kankureiden kahvio, kudonnaisten myynti ja yläkerran kankurituvalla pidettiin avoimet ovet. Eteisessä oli paikalla alusvaate-esittelijä, Kuru-Seuran ja Kurun Lehden myyntipiste sekä KYKYn yhteisneulontapiste ja terveyspiste, jossa Anu Myllykangas mittasi sekä verensokeria että verenpainetta. Seitsemisen kansallispuiston retkeilykayden ja luontokeskuksen virallisissa avajaisissa tarjottiin kakkukahvit sadalle ensimmäiselle kävijälle. Kävijöillä oli mahdollista kokeilla kutomista, saada Seitsemisessa vietettiin retkeilykauden avajaisia Petri Ristiniemi ja Anniina Lehto olivat tyytyväisiä päivään. huhtikuuta avoimien ovien päivä. Trubaduuri Pekka Mikkonen musisoi. Teksti: Karoliina Laikio, kuvat: Karoliina Laikio ja Tiina KalliojärviTienari Viime viikonvaihteessa Kuru heräsi todenteolla kevääseen ja lähenevään kesään. Kurun Yhtä Köyttä Yhteisön (KYKY) Kevättapahtuman kuuli jo kaukaa. Vetäjänä toimi Tuija Valkama. Pihaan oli pystytetty karaokepiste, joka keräsi ilahduttavan paljon rohkeita laulajia. Kurun Seuratalolla järjestettiin lauantaina 29. 4 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti Viikonvaihteen tapahtumat saivat väen liikkeelle Kurun Kankurituvalla pidettiin viime viikon lauantaina 29. K ar o lii n a La ik io K ar o lii n a La ik io K ar o lii n a La ik io Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i A n n iin a Le h to Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i
Järjestäjien mukaan tapahtumat tukivat toinen toisiaan ja onnistuivat erinomaisesti. Pakurin keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan vaatii aina maanomistajien luvan. Fire Lady esitti tulishown illan pimetessä. huhtikuuta avoimien ovien päivä. K ar o lii n a La ik io K ar o lii n a La ik io A n n iin a Le h to A n n iin a Le h to Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i Tutustu tapahtumien tunnelmiin kuvien kautta! K ar o lii n a La ik io Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i. Sarvijärvi kertoi keränneensä pakuria jokusen vuoden ajan. Trubaduuri Pekka Mikkonen musisoi. Hän maistatti myös pakuriteetä. Minna Sarvijärvi oli esittelemässä sekä Ala-Toikon tilaa että Parkkuun Seudun Kyläyhdistyksen toimintaa. Legendaarinen Pappa-Tunturi on yli 35 vuotta vanha. 5 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti Kurun Kankurituvalla pidettiin viime viikon lauantaina 29. vinkkejä kudontaharrastuksen aloittamiseen ja katsella kutojia toimissaan. Tapahtumapäivän aikana kävijöillä oli mahdollisuus kurkistaa kudonta-asemalle. Tapahtuma toteutettiin pienellä porukalla ja pitkälti talkootyöllä. Seitsemisessa vietettiin retkeilykauden avajaisia > Grillimestari Sami Jalonen ja eräkokki Jyri Börman valmistivat kävijöille annoksia suoraan grillistä. Karaokemusiikki toi tunnelmaa peräkonttikirppikselle, jonne Martti Kauppinen oli saapunut kesämopolla. Kurun Seuratalon eteisessä oli KYKYn puolesta terveyspiste, jonka lisäksi Helana Perä esitteli PXC-tuotteita
Ei välttämättä 70-luvun rippipuvuista, vaan ihan tavallisista vaatteista, Siukola tähdentää. Kiitos Ylöjärven kotihoidolle ja Hyvinvointikoti Taimin henkilökunnalle Annikin hyvästä hoidosta. Jos ovi on auki, niin voi tulla. Konsertin ohjelmisto sisältää 13 kappaletta klassikoita ja popmusiikin helmiä sekä kaksi yhteislaulua yleisön kanssa. Avajaispäivänä kirpputorin kulmalta oli mahdollista ostaa makkaraa grillistä. Vierikko Niin hiljaa enkeli kultasiipi äidin luokse hiipi. – Aina käy väkeä. huhtikuuta, mutta niitä otettiin vastaan myös lauantaina. Tarkkasilmäinen lukijamme tunnisti kuvan SA-kuvaksi. Niin hiljaa otti kädestään uupuneen, vei lepoon ikuisuuteen, isän vierelle nukkumaan. Päivän ja koko kesän kirpputorija muut tulot ohjataan Kurun kappeliseurakunnan lähetyskohteisiin Senegaliin, Japaniin ja Israeliin. Haravointitalkoot Länsi-Teiskon hautausmaalla alkaen klo 10. – Hinnasta voi tuttuun tapaan neuvotella. Tavaraa voi toki vieläkin käydä viemässä kirpputorille. Kirpputori on avoinna perjantaisin kello 15–19 ja lauantaisin kello 10–14, ja aina silloin, kun ovi on auki. Viime viikolla julkaisimme Atso Kalliojärven arkistokuvan vangeista. Kiittäen ja kaivaten Lapset ja lastenlapset perheineen. Haravointitalkoot Tammikankaan hautausmaalla alkaen klo 9. Yhteyshenkilö toiminnassa on Tiina Pulkkinen (044-548 5363). 9.11.1926 Kuru k. Astioiden ja ruokailuvälineiden lisäksi ukrainalaisille toimitettiin muun muassa kodin tekstiilejä, sisustustavaraa, valaisimia ja huonekaluja. huhtikuuta naisten vaatteiden valikoimaan ja tekivät viiden euron kaupat valkoisesta jakusta. Tilaisuus on avoin kaikille. Hoitotahdosta puhuu Kristiina Mäkinen (TtM). Niin hiljaa katsoi, oli väsynyt hän oli kulkenut pitkän elämän. Katri Siukola ja Tiina Pulkkinen laskeskelivat, että torstain aikana myytävää tavaraa kävi tuomassa noin 25 henkilöä. Niin hiljaa koski hopeiseen tukkaan tiesi, ei vuodet menneet hukkaan. kello 17. Haravointitalkoot Aurejärven hautausmaalla alkaen klo 11. Kurun Kaiku aloitti toimintansa syksyllä 2022, kun Viljamaa-Harju päätti vastata uuden asuinpaikkansa kuorokysyntään. – Luvassa on tunteikkaita, haikeudesta riemuun ratkeavia hetkiä Kurun Kaiun kevätkonsertti iloitsee laulusta ja riemuitsee rakkaudesta kuorolaisten kanssa, kuoroa johtava Anne Viljamaa-Harju kertoo. Rakkaamme Siunattu läheisten saattamana. Marssivat sotavangit on kuvattu vuonna 1941 heinä-elokuun tienoilla Nastolan sotavankien järjestysleiri 1:ssä. Huonekalujen sijasta esimerkiksi erikokoiset vaatteet, astiat, lelut, koriste-esineet ja kirjat ovat tervetulleita. Kahvitarjoilu. Ke 10.5. Messu Kurun kirkossa klo 13. Sisälle oli katettu kahvija simapöytä, josta oli vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi. Kerho kokoontuu 5.6 klo 1719:00 Kuruntie 12 Kahvila Ravintola vanha Räikkä Myös läheiset ovat tervetulleita. To 11.5. Kurun Martat ry järjestää tilaisuuden, jossa kerrotaan edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta Kuru-salissa tiistaina 9.5. Kurun kerhojen ja diakonian kevätjuhla Kurun srk-talossa klo 12. To 18.5. Myyntiartikkeleiden lisäksi Lähetyskirppiksellä on pulaa myös vapaaehtoisista työntekijöistä. Pirkanmaan Muistiyhdistys: Kurun Muistikahvila to 11.5.2023 klo 13.30–15.00 Kurun Lähitori, Kisatie 1, Kuru. Konsertti Kurun Seuratalolla (Matkahuollontie 4, 34300 Kuru) lauantaina 6. Sekakuoro Kurun Kaiku järjestää kevätkonsertin Kaikkialla ääni kaikuu Seuratalolla. Su 7.5. Kurun Kaiku on sittemmin rekisteröitynyt yhdistykseksi. Ti 9.5. Miesten vaatteista on selkeästi pulaa. su 7.5. Ilmoittautuminen: matti.mikkola@evl.fi tai 0447868014 viim. Riuttala. Kevätkonsertin pianistina esiintyy tamperelainen muusikko JukkaPekka Nakari, joka on valKURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru KUOLLEET: KIRKOLLISET ILMOITUKSET TAPAHTUMIA: Annikki Vilhelmiina Kangas 96v. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma on maksullinen. Riitta Kantojärvi ja Terhi Lahti tutustuivat Lähetyskirpputorin avajaisissa 29. Pulkkinen vinkkaa, että hänelle voi soittaa myös muina päivinä ja kysyä myymään, mikäli on tulossa kirpparille esimerkiksi isomman ryhmän kanssa. klo 11.00 Kuru-salissa. 6 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti TARKENNUS KURUN KESÄLEHTI KUOLINILMOITUS MUISTILISTA TULOSSA Kurun Martat: Haluatko itse päättää miten asiasi hoidetaan, jos terveydentila heikkenee etkä itse enää pysty toimimaan. Ajatuksena oli se, että ukrainalaiset perheet saivat tulla valmiisiin asuntoihin, jossa oli jo valmiiksi kaikki tarpeellinen olemassa. Lähetyskirpputori avasi kesäkautensa Teksti ja kuva: Karoliina Laikio Kappeliseurakunnan lähetyskirpputori avasi ovensa perinteisesti huhtikuun viimeisenä lauantaina 29. – Vapaaehtoisia kaivataan edelleen koko kesälle. mistunut Jyväskylän konservatoriosta 2016 pääinstrumenttinaan kosketinsoittimet. toukokuuta kello 18. Lämmin kiitos osanotosta. Ihan kaikenlainen puhdas, siisti ja ehjä tavara on tervetullutta lukuun ottamatta suurempia huonekaluja. Marja-Leena Siuro Tampereen Osuuspankista on paikalla kertomassa edunvalvontavaltuutuksesta. Helatorstaina tänä vuonna 70 ja 75 vuotta täyttävien kurulaisten kutsukirkko Kurun kirkossa klo 13 ja synttärikahvit srk-talossa. Kuten kuvatekstissä kerrottiin, ei Kalliojärvellä ollut tietoa kuvaajasta saati kuvauspaikasta. ”Kimmeltää kesäinen aamu ja linnut ne laulelee”. Lisäksi myynnissä oli tuttuun tapaan arpoja, joista jokaisella oli mahdollisuus voittaa. Kahvitarjoilu. s. Sydänkerho: Perjantaina 5.5. Konsertissa kuullaan laulun iloa ja uutta elämänmakuista ohjelmistoa luonnosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Tällä hetkellä kirpparin hyllyt ovat melko tyhjiä astioista, sillä kristillinen avustujärjestö Asaria kävi noutamassa viime syksynä kuorman Kurusta EteläPohjanmaalle. huhtikuuta. Tavaraa oli voinut tuoda myytäväksi lähetyksen hyväksi jo viime viikon torstaina 27. Kahvitarjoilu. Ma 8.5. Tilaisuudessa on kahvio auki. Kuorokurssi jatkuu syksyllä 2023 Tampereen seudun työväenopistossa. Väkeä oli hyvin liikkeellä, ja samaan aikaan kylällä järjestetyt tapahtumat tukivat toinen toisiaan. – Kaikkea menee aika tasaisesti. Tavarat menivät Ukrainasta tulleiden käyttöön valmiiksi kalustettuhin asuntoihin. Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. 7.4.2023 Ylöjärvi Annikki Vilhelmiina KANGAS o.s. Kaikissa tuotteissa ei ole hintoja, ja jos ostaa enemmän, niin saa sopuhinnalla. Haluatko itse päättää, miten sinua hoidetaan, jos pahin mahdollinen tapahtuu
Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma-ti klo 10-12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Tilaushinnat kevätkaudella 2023 kotimaassa Kesto: 86 € / v sis. autonromut, maatalouskoneet, muut toimivat koneet, käyttötavarat, messingit, kuparit, akut yms. Voit tilata myös pelkän nettilukuoikeuden! puh. lehdessä Varaa ilmoitus 8.5. Digitunnus sisältyy ainoastaan kestoja 12 kk tilaukseen. 2 palstaa, kork. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi OSTETAAN RAUTAROMUA HOITOLA KORJAAMO VASTAANOTTO ÖLJYNVAIHTOTYÖT MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT RENGAS JA VANNETYÖT KATSASTUSPAKETIT VIKAKOODIEN LUKU NIVELTEN VAIHDOT YM. MSc Fysioterapeutti vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin. Tilaushinnat voimassa vain kotimaan tilauksiin. Hinta 20€ 044 343 0031 044 343 0031 MUISTA ILMOITTAA VUOSIKOKOUKSESTA AJOISSA, YHDISTYKSET SAAVAT HINNASTA -20% Ota yhteyttä ilmoitukset@kurunlehti.fi tai soita 044 343 0031 PE 5.5. VAATEKAUPPIAS paikalla Kurun torilla PE 5.5. Puutarhajäteja risukasat edistävät haitallisten kasviesiintymien leviämistä. klo 9–17 Kurun torilla KORPELAN KORPELAN PALVIAUTO PALVIAUTO • Kaalikääryleitä • Uutuusjuustoja VUOSIKOKOUS Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 KURUN KESÄLEHTI ILMESTYY ENSI VIIKOLLA 11. Pyydä tunnukset osoitteesta toimitus@kurunlehti.fi -laita viestiin osoitetietosi, jotta digitunnus pystytään kohdistamaan oikeaan tilaukseen. Risupäivillä vastaanotetaan vain kotitarvekuormia. PUNAISEN RISTIN ILTAPÄIVÄ SPR Länsi-Teisko ÄITIENPÄIVÄ Äitienpäivä lähestyy, muista äitiä, mummoa, mammaa, muoria, mamia, mummaa, mummia, mummua, äippää, mutsia, äityliiniä, mummelia... Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. ISOVIITA Ehdota Kurun Urheaa Mattia ja Ehdota Kurun Urheaa Mattia ja Heloposki Hennaa vuodelle 2023 Heloposki Hennaa vuodelle 2023 Kenestä Kurun Urhea Matti tai Heloposki Henna 2023. toukokuuta Pe 12.5. TOUKOKUUTA!. lehtikuormassa ei saa olla oksarisuja) eikä kuormassa saa olla muuta jätettä. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. 044 343 0031 12 kk 63,6 kk 35,Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 86,00 m 12 kk 95,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. Risuja lehtikuormien tulee olla erillisiä (esim. digilukuoikeus 6 kk: 55 € 3 kk: 32€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 TORILLA PIKAHUOLTO TILAAJILLE: Lehti luettavissa nyt myös diginä. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. klo 9–17 Ylöjärven Metsäkylän vanhalle kaatopaikalle (Kolsopintie) voi viedä risupäivien aikana ilmaiseksi ylöjärveläisiltä kotipihoilta risukuormia (puiden ja pensaiden oksia) sekä lehtikuormia. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. SOITA 044 3400 360 J. 040 588 4839 JUHO KOSKI Paappasenniemen vesiosuuskunnan VUOSIKOKOUS su 21.5.2023 klo 12 P aappasenniemessä Kalamajalla. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Esillä sääntömääräiset asiat. Kiropraktikko D.C. Ehdotukset perusteluineen pyydetään lähettämään Kuru-neuvostolle 31.5.2023 mennessä osoitteeseen kuru-neuvosto@ylojarvi.fi tai jättämään suljetussa kirjekuoressa Kurun kirjaston palvelupisteeseen (Kauppatie 7–9, Kuru). klo 9–18 ja la 13.5. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Jonas Rantanen 040 8210 134 Huom: Säävaraus! Punaisen Ristin viikon merkeissä tarjolla on kattilallinen keittoa, kahvia ja kastettavaa ja tietysti juttuseuraa. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. 7 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. Koukkujärven jätekeskus Nokialla ottaa ympäri vuoden vastaan kotitarvekuormia sekä maksusta isompia kuormia. 35mm. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Nimi Katuosoite Sähköpostiosoite: Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 63,00 digi m 6 kk 35,00 digi m 6 kk 55,00 printti m 3 kk 32,00 printti Kurun Lehti Kestotilaus ja 12 kk -tilaus sisältävät sekä printtilehden että digilukuoikeuden. klo 10– 14. Ulkomaille postituksesta veloitetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. MA–PE klo 9–15 AUTOKURUT PIKAHUOLTO Sääksinnokantie 139–141, 34300 Kuru 0400 406 207 + sopimuksen mukaan PIHATYÖT KORJAAMOT OSTAN KAIKKI ROMURAUDAT JA -METALLIT! Esim. onnitteluilmoituksella 11.5. Kaupunki pyytää siivoamaan tällaiset kasat pois. Ajanvaraus ja tiedustelut p. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Hallitus YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KURU-NEUVOSTO Risupäivät 12.–13. Puutarhajätteen voi myös kompostoida omassa pihassa. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Puutarhajätteen tai risujen tuonti kaupungin omistamille maa-alueille on jätelaissa kielletty. PUNAINEN RISTI Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. klo 12.00 mennessä lev. Ehdokkaiden tulee olla henkilöitä, jotka ovat toiminnallaan tehneet Kurua tunnetuksi ja toimineet aktiivisesti kurulaisten hyväksi. klo 12–15 Länsi-Teiskon rukoushuoneella, Lato-Valkamantie 9. Tervetuloa! tiistaina 9.5. digilukuoikeus 12 kk: 95 € sis
toukokuuta seurakuntasalin täydeltä seuraamassa taikuri Toomas Pitkäsen esitystä. YHDISTYSKUULUMISIA Seurakunnan vapputapahtumassa runsas yleisö Väkeä oli 1. Seurakunnan perinteinen vapputapahtuma keräsi jälleen runsaan yleisön. Viikonloppuna Kurussa nähtiin seudulla harvoin tavattu haikara. >Aarrejahdin päätteeksi löytyi aarrearkku. Anne Kantojärvi-Kapee. Kokouksessa oli vierailijoina SPR:n Hämeen piiristä Salla Heiskanen ja Leila Ahonen. Tänä vuonna tapahtuman pääesiintyjä Toomas Pitkänen sai aikuiset ja lapset viihtymään ja salin täyttymään naurusta, taputuksista ja lasten kikatuksesta. 8 Nro 18 • Perjantai 5.5.2023 Kurun Lehti LUKIJAN KUVA SPR Kurun osaston kevätkokous pidettiin 20.4.23 Kuru-salissa. Myös yleisöstä pääsi apulaisia mukaan temppuihin. Kuvassa vasemmalta alkaen Erkki Törmä, Marjatta Rasi, Salla Heiskanen, Olavi Hakala, Seppo Keskinen, Liisä Petäjäniemi, Erkki Nurmi ja Leena Törmä. Kuvan linnun kuvasi Helena Göränsson Karjulantien ja Virastotien risteyksestä. Katso Göränssonin kuvat kokonaisuudessaan ja lue lisää Kurussa tehdyistä kattohaikarahavainnoista netistä www.kurunlehti.fi tai ensi viikon Kurun Kesälehdestä. Tapahtuma sai edellisvuosien tapaan suuret kiitokset, ja tapahtuman järjestänyt Kurun kasvatustyöntoimikunta kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita sekä yleisöä että vapaaehtoisia toimijoita