Perusvarma valinta. Ei ollut. Yleensä äänestän ennakkoon. 3. Haluaisin muutosta ja jämäkkyyttä hallitukseen. 7. Hyvä! Seppo Rajamaa 1. 5. 6. On tunnettu. Purra se olisi täytynyt olla. Kaipaan muutosta. Ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä, keskiviikkona 22. Pääministeri vastaan Purra oli hyvä! 7. Eduskuntaan kuuluu 200 kansanedustajaa. 4. 7. 4. Pyrin äänestämään tuttuja henkilöitä. > Osmo Lampinen 1. En. 8 Kurulaiset kirmasivat uurnille Ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä, keskiviikkona 22. ”. 6. Saattaa olla. Toivottavasti. Meno on aikalailla rämpimistä. 3. 2. Lievästi. Mitä pidät ennakkoäänestysmahdollisuudesta. Nykytilanteen johdosta on äänestettävä. 4. Eeva-Liisa Rajamaa 1. 5. 5. 2. 6. Tunnen entuudestaan. Vaalitoimitsijoina olivat Sirkka Reijonen ja Janika Aalto, jotka myös tarpeen mukaan toimivat vaaliavustajina. Vaalitoimitsijoina olivat Janika Aalto ja Sirkka Reijonen, jotka myös tarpeen mukaan toimivat vaaliavustajina. Ei. 2. Niissä on turhaa kinastelua. Kansanedustajat valitaan joka neljäs vuosi. 4. maaliskuuta, Kuru-salissa oli vilskettä heti äänestyspaikan avauduttua kello 10. En ole. Oletko seurannut vaalitenttejä. Henkilö ja puolue vaikutti saman verran. 7. 2 Irtonumero 3 euroa Teemana eduskuntavaalit Oppilaat äänestivät, s. Lähiseudulta joo. Ei ollut. Kyllä aika pitkälti. 2. 5. 3. < Markku Palmu Yleensä äänestän ennakkoon. 4. Onko äänestämälläsi ehdokkaalla samat arvot kuin sinulla. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. 2. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. Vaikea sanoa. Ei ollut. 5. Hyvä valinta! 3. 6. 7. Olen katsonut vaalitenttejä. Iltapäivälehdistä olen lukenut otsikot, ja niistä näkee hyvin mitä siellä on ollut, eli samaa vanhaa. 3–5 Palmusunnuntai 2.4.2023 Palmusunnuntai 2.4.2023 15. 3. Asiallisuus ja rauhallisuus on tehnyt vaikutuksen. Oliko vaikea valinta. Vähän. 7. Ei kovin tärkeää. Joo. Ehdokas ajaa asiaani! 4. Millä perusteella teit valinnan. On ollut jo eduskunnassa. < Ilkka Mäkelä 1. 6. Hyvä. Joskus on ollut torilla. Kaikille heille esitettiin samat kysymykset: 1. Kurun Lehti rantautui vaalipaikalle ja nappasi muutamia henkilöitä haastatteluun. Arvot ovat hyvin pitkälti samanlaiset. Olen seurannut. Olen pyrkinyt käyttämään ennakkoäänestysmahdollisuutta. Eri asiayhteyksissä on tullut esiin hyviä mielipiteitä, ja olen tykännyt hänen esiintymisestään. huhtikuuta. Onko tärkeää, että ehdokas on lähiseudulta. VUOSIKERTA nro 13 TORSTAI 30.3.2023 X Posti Oyj Kansallispuistohanke puhuttaa, s. Kurun Lehti Ehdokkaat esittelyssä, s. 3. Hyvä systeemi tämä ennakkoäänestys. Teksti ja kuvat: Tiina KalliojärviTienari Suomen perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Nykyinen hallitus ei ole minun mieleeni. Ei. > 1. Tuttavalta sain vinkkejä. On. 2. Vielä eilen illalla pyöritti mieltä, mutta kirkastui äänestyspäivän aamuna. Vähän. Ei välttämättä. Tutustuitko äänestämääsi henkilöön etukäteen. 6. 5. maaliskuuta, Kuru-salissa oli vilskettä heti äänestyspaikan avauduttua kello 10. Ehdokasta en ole tavannut kasvotusten, sen sijaan olen seurannut lehdistä haastatteluja ja olen peilannut niitä puolueeseen, jota hän edustaa
Kauhealla kiireellä näyttävät vievän asiaa eteenpäin kuulematta asianomaisia. Toinen yhtä ajankohtainen esimerkki on digipalveluiden saavutettavuus. Linda Lähdeniemi eduskuntavaaliehdokas (kesk.) Pirkanmaa Entinen Kurun alue menee pilalle, jos Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot yhdistetään Riuttaskorvessa on noin kahdentuhannen hehtaarin virkistysmetsä. Kaupungin tulorahoitukseen nähden liian voimakas investointien määrä on merkittävä riski kaupungin velkaantumiselle.’ Kuntaliitto ohjeistaa, että vaikutusten ennakkoarviointi tulee kytkeä osaksi kunnan talouden ja toiminnan suunnittelun ja toteutuksen arviointia. Naapurin mummosta ja vaarista tai omista ja ystävänkin isovanhemmista. Kannatan Vesa Kastarin kirjoitusta. Palveluntuottajilla tulee sähköisten palveluiden rinnalla olla asiointipuhelinnumero digitaidottomille. Se on ihmisoikeus. Se, miten olemme tottuneet hoitamaan vanhukHyvä ikäihmisten hoiva on ihmisoikeus – yhteisöllisestä asumisesta ratkaisuja set, ei välttämättä kerro, miten se pitäisi tehdä tulevaisuudessa. Tarvittaisiin enemmän ajattelua, että kannamme yhteisesti huolen ikääntyvästä väestöstämme. Mielestäni jatkossa tarvitaan ajattelun muutos. Talousjohtaja kuvaa kuluvaa ja tulevia vuosia osuvasti, että mahdollinen ratikan rakentaminen tulee kuormittamaan Ylöjärven kaupungin taloutta tulevina vuosina huomattavasti. Jokaisen ikäihmisen tilanne pitäisi käydä entistä henkilökohtaisemmin läpi ja selvittää joka kulmasta katsoen, mikä olisi juuri hänelle paras ja mieluisin vaihtoehto. Henkilökohtaisessa elämisessä päätösten tekemiseen voi kysyä mielipidettä ja vaikutusten arviota kavereiltakin. Selvityksestä ei käynyt ilmi lapsivaikutusten arviointia tai sosiaalisten vaikutusten arviointia, vaikka niitäkin tarvittaisiin kaavoituksessa, rakentamisessa, liikuntapaikoissa, harrastustiloissa, palveluverkon ja joukkoliikenteen suunnittelussa, ihan joka paikassa. Siinä sitä on vaikutuksia arvioitaviksi. Ilman kiirettä. Tavoitteena tulee olla vähintään 1000 €:n eläke kaikille. Pienituloista kansanosaa ei saa laittaa pandemian ja Ukrainan sodan aiheuttaman taloudellisen taakan maksumieheksi. Maaseutuvaikutusten arviointi ja ympäristövaikutusten arviointi linkittyvät niin ikään kaikille elämänalueille, mm. Helppoa vaihtoehtoisten mallien vertailu ei aina ole, niin kuin on viime vuosina nähty. ’Vuosittaista menokasvua on pyrittävä hillitsemään. Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan Aluejärjestö ry Kevätkokous 23.3.2023 Suomi ikääntyy hurjaa vauhtia. Että joku on lähellä ja huomaa. Olisiko siinä mahdollisuus, että ikääntyneet tukisivat enemmän toisiaan. Näiden puistojen väliin tehtiin Euroopan tukirahoilla kolme metriä leveä tiealue, jota voi käyttää talvella suksilla ja kesällä patikoiden. Eikä mikään ole niin vaikeaa, kuin tulevaisuuden ennustaminen. Toinen epäilee polttaneensa siltoja kulkiessaan. Voisiko jatkossa kyläkouluja hyödyntää yhteisölliseen asumiseen, kun koulurakennukset ovat yleensä kylien keskellä, lähellä ikäihmisiä. Alustavia tulostietoja julkistetaan jo sunnuntaina äänestyksen päätyttyä, ja vahvistetut tulokset ovat selvillä jo viikon kuluttua. Ehdokkaat ovat kiertäneet ympäri Pirkanmaata enemmän tai vähemmän, osa on luottanut painettuun vaalimainontaan, kun taas toiset ovat kampanjoineet enemmän sosiaalisessa mediassa. Suomihan elää metsästä ja pysyy hyvinvointivaltiona kun on sitä metsän kultaa, josta saadaan kasvattaa ja myydä. Sen vuoksi on tärkeää, että kaikki eläkeläiset äänestävät sellaisia ehdokkaita ja puolueita, jotka puolustavat pienituloisten asemaa. Ehkä enemmän kuin mitään muuta jokainen ikäihminen tarvitsee aikaa. Talviaikaan Ylöjärven kaupungin talvihoito on ollut vähän retuperällä eli ladut pitäisi pitää kunnossa. Monissa paikoissa esimerkiksi kyläkoulut ovat hiljentyneet ja tyhjentyneet, kun kylässä lapset ovat vähentyneet. Sen sijaan pitää käynnistää eläkeuudistuksen valmistelu. He ovat tärkeä osa kaupunginosien ja kylien elävää elämää. Joka tapauksessa hyväksi todettu reitti kannattaa pitää kulkukelpoisena itselle ja toisille. Tarvitsemme myös pelisäännöt toisen puolesta asiointiin. Selvityksen nähdään vaikuttavan positiivisesti työvoiman saatavuuteen ja yritysten sijoittumiseen Ylöjärvelle, lisäävän kaupungin vetovoimaa ja edistävän yrittämisen ennakoitavuutta.’ Mitä saavutettavammat lähipalvelut järjestetään, sitä paremmin ne palvelevat myös yrittäjiä. Kaavaillut indeksien ”jäädytykset” ja muut toimenpiteet heikentävät pieneläkeläisten toimeentuloa. Sen on oltava osa monipuolista keinopalettia, jossa yhteisöllinen asuminen on eniten kasvava trendi. Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista voi käydä virkistäytymässä Riuttasen virkistysalueella. Tehkää te nuoret tästä kansalaisaloite ja nimilistoja. Todettiin, että nykyisessä taloustilanteessa, jossa valtiovarainministeriön virkamiehet ovat tuoneet keskusteluun leikkauslistan, jossa muun muassa pienituloisten eläkeläisten tuloja ollaan heikentämäsKannanotto sä. Tämä alue on vanhan Suutarilan talon maalla. Vaikutukset ovat pääosin positiivisia. Siihen on hyvä opetella pysähtymään. Kyllä noin neljäkymmentä kansallispuistoa riittää Suomen kokoisessa maassa. Meillä on kohta enemmän hoivapalveluja tarvitsevia ikäihmisiä kuin hoitavia ihmisiä. huhtikuuta on eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä, jolloin viimeistään pitäisi tietää kenelle äänensä antaa. Alkuviikon lumisade teki ulkona kampanjoinnin lisäksi hallaa tienvarsimainoksillekin, kun moni tolppaan mainoksensa kiinnittänyt ehdokas sai kuvalleen kauniin lumipesun. Ylöjärven Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys on hyvä esimerkki: ’Yritysvaikutusten arvioinnissa todettiin, että selvityksellä on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia yrityksiin ja yrittämiseen. Olisi hyvä, jos päätöksenteon valmistelussa olisi vaihtoehtoisia malleja, jolloin päästäisiin puntaroimaan asioita useista eri näkökulmista. On myös muistettava, että nykyään ikäihmiset ovat parempikuntoisia. Ikäihmisten hoiva on jo pitkään ollut suuressa kuvassa heikolla tolalla. Arvioinnin tekemisessä auttaa tutkittu, asiallinen tieto. Kohta selviää, mihin kampanjointi ja valittu mainosbudjetti ja -tyyli riittää.. Vai jäädäänkö odottamaan juhannusta. Melko moni on jo valinnut itselleen sopivimman ehdokkaan, sillä tiistaina päättyneessä ennakkoäänestyksessä äänensä oli Pirkanmaalla antanut yli kolmannes äänioikeutetuista. Kaupunginhallituksen listalla oli myös viime vuoden tilinpäätös. Joku rohkaisee päätöksentekoa niin, että kun yksi ovi sulkeutuu, kaksi avautuu. Atso Kalliojärvi Sunnuntaina 2. Kuuntelua. Se on luonnollinen tapahtuma meidän jokaisen elämänpolulla. Eläkeläisköyhyyden poistamiseksi on käynnistettävä ohjelma, jossa tarkastellaan eläkkeiden lisäksi ikääntymiseen liittyviä menoja, kuten asumismenot, terveyskulut, asiakasmaksut sekä lääkeja sairauskulut. Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan Aluejärjestön kevätkokous keskusteli kokouksessaan meneillään olevista eduskuntavaaleista ja niiden merkityksestä. Hoivan piiriin ei välttämättä pääse niin nopeasti kuin tarve vaatii tai hoivapaikkaa saatetaan tarjota satojen kilometrien päästä kotimaisemista. Mietinnässä voi käyttää ehdokasesittelyjä, jotka tulevat Kurun Lehden osalta päätökseen kuluvan viikon numerossa. Miksei kylän yhteisö voisi hoitaa ikäihmisiä tällaisessa paikassa, kun ikäihmisten määrä kasvaa. Tehostettu palveluasuminen taas tarvitsee kunnianpalautuksen. Lumenauraus on ajankohtainen esimerkki vaihtoehtoisten mallien vertailutarpeista: mihin senttimäärään asetetaan auraajan lähtökynnys ja voidaanko samaa sadetta tai saman vuorokauden aikana aurata kahteen kertaan. asumiseen, asuttamiseen, rakentamiseen, tieja tietoliikenneyhteyksiin sekä palveluiden ja elinkeinojen kehittämiseen. Ikääntyminen itsessään ei ole millään tavalla ongelma tai huono asia. Joku etenee kaidalla polulla, joku oikealla tolalla. Jos päättyy äänestäjien miettimisaika, niin samalla tulee päätökseen myös ehdokkaiden kampanjointiaika. Taataan siis jokaiselle ikäihmiselle hyvä hoiva elämän viimeisiin hetkiin asti. Kun yhteisö, vaikkapa se yhteisöllinen asuminen, toimii, yksilöllekin on enemmän aikaa. 2 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI MINNA SARVIJÄRVI Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA °C SU Loppukiri käynnissä 1°C -1 °C Vaikutusten arvioinnista kestävään päätöksentekoon MIELIPITEET K aupunginhallituksen kokoukseen valmistautuminen on päätöksenteon vaikutusten arviointia
– Pystyn sujuvasti ja nopeasti ymmärtämään isoista kokonaisuuksista sen, mikä on tärkeää ja keskeistä, ja hahmotan helposti isoja kokonaisuuksia. Teoriaosaamistakin on, mutta pidän itseäni arkisivistyneenä ja hakeudun ympäristöihin, missä on mahdollisuus saada uusia vaikutteita, inspiraatioita sekä oppia uutta. Mihin toivoisit saavasi muutosta, jos tulisit valituksi eduskuntaan. Hän ei ole aikaisemmin ehdolla eduskuntavaaleissa. Käytännössä tämä tarkoittaa Halttulan mukaan sitä, että tarvitsemme uusia työntekijöitä ulkomailta. Hänen mukaansa tulevalla eduskuntakaudella käsitellään hyvinvointialueiden rahoitusta, ja rahoituksen pitää ehdottomasti olla riittävä. Yhteiskunnan pitää tukea muutosta niin, että siirtymä on kaikille taloudellisesti mahdollinen. Tällä olisi suora vaikutus kansanterveyteen. Leppänen haluaisi myös palauttaa koulutuksen kunniaan. Hyvinvointialueilla pitää olla riittävät resurssit, ja ottaa huomioon myös huoltosuhde ja väestörakenne. – Huomiota pitäisi kiinnittää oikeudenmukaiseen vihreään siirtymään. Teksti: Taru Horsma-aho Timo Halttula on myyntija markkinointipäällikkö, joka on toiminut Ylöjärven kaupunginhallituksen jäsenenä, Ylöjärven Vesi Oy:n sekä Ylöjärven Yrityspalveluiden hallitusten jäsenenä. – En voisi olla ehdolla Vihreissä, jos en jakaisi puolueen arvoja, mutta minä painotan tiettyjä arvoja, joista oma profiilini syntyy. – Minua kannattaa äänestää, koska minulla on näkemystä ja kokemusta julkisista hyvinvointipalveluista, pyrin olemaan perehtynyt, yhteistyöhaluinen ja -kykyinen ja löytämään yhteisen kosketuspinnan asioihin ja löytämään ratkaisun kuitenkaan tinkimättä periaatteistani. – 2010-luvulla koulutuksesta leikattiin paljon. – Ennen työharjoitteluun tultiin hiomaan jo opeteltuja käytännön taiVasemmistoliiton Aki Leppänen pyrkii eduskuntaan Teksti: Taru Horsma-aho Aki Leppänen on lähihoitaja, Superin pääluottamusmies, Ylöjärven kaupunginvaltuutettu, Pirkanmaan maakultavaltuuston varajäsen ja ekaluokkalaisen isä. Tärkeät teemat: Halttula haluaisi puuttua ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja kestävyysvajekriisiin yritysten osallisuuden ja vaikuttavuuden kautta. – Maataloustuotannon tulee olla kannattavaa normaaliaikana ja siihen on investoitava, jotta ruoantuotanto olisi toimivaa myös kriisiaikana. Vihreiltä ehdolla Timo Halttula – Uusien yritykseen siirtyminen lyhyellä aikavälillä voi olla riski, mutta pidemmällä aikavälillä taantuville aloille jääminen on varmasti riski. Miksi juuri sinua kannattaisi äänestää. Leppänen on itse nähnyt työelämässä opiskelijoiden osaamisen heikentymisen. Halttulan mukaan kymmenen vuoden aikaikkunassa meiltä puuttuu puoli miljoonaa työikäistä. Yritysten uudistumiskehitystä pitäisi tukea kohti vihreää siirtymää. Miksi sinua kannattaisi äänestää. Maataloudella on iso potentiaali myös aurinkoja tuulivoiman ja bioenergian tuottajana. Halttulan mielestä uusien yritysten ja sitä myötä työpaikkojen syntymiseen vaadittavien turvaverkkojen täytyy olla kunnossa, että rohjetaan ottaa riskejä ja tehdä kansantaloutta edistäviä valintoja. –Epäterveellisten ruokien syömistä pitäisi minimoida tai tehdä siitä niin kallista, että sillä olisi vaikutusta kulutustottumuksiin. Mihin toivoisit muutosta, jos tulisit valituksi eduskuntaan. Leppänen sanoo, että varsinaisten muutosten sijaan hän haluaisi hillitä tietynlaisia syöksykierteitä, esimerkiksi julkisten palveluiden heikentämistä, yksityistämistä sekä koulutuksesta leikkaamista. Maataloudessa ja teollisuudessa voidaan siirtyä ilmastoystävällisiin tuotantotapoihin ilman, että ihmiset joutuvat työttömiksi. Omat sinivihreät arvoni lähtevät yrittämisen ja elinkeinoelämän planetaarisen kestävyyden rajoissa toimimisesta, ja siksi olen mukana Vihreissä.. Tutkimusrahoitusta pitää olla riittävästi. – Liityin Vasemmistoliittoon vuonna 2016 Sipilän hallituksen tekemän kikysopimuksen jälkeen, kun sain tarpeekseni työelämän kurjistamisesta. Miksi Vasemmistoliitto. Perusopetuksen heikentyminen heijastuu myös ammattikouluikään saakka. Halttula kiristäisi ympäristölle ja terveydelle haitallista verotusta, keventäisi työn ja yrittämisen verotusta sekä toisi työvoimaa ulkomailta. – Huollettavien määrä kasvaa koko ajan, ja meidän pitää kasvattaa työllisten määrää suhteessa huollettavien määrään. Leppäsen mukaan ilmastonmuutos on aiheena kuuma peruna. – Palveluita on supistettu tai ajettu alas, koska ei ole henkilökuntaa ja siihen liittyy vahvasti raha. Soppeenmäki, Ylöjärvi. Ammatillisen koulutuksen taso on jäänyt julkisessa keskustelussa jalkoihin, ja erityisesti kun oppivelvollisuutta on pidennetty, ammatillisen koulutuksen pitää olla riittävän laadukasta. – Lähden vaaleihin reilun ja toimivan työelämän puolesta, työelämä on isossa murroksessa eikä sitä pysty sivuuttamaan. Tärkeät vaaliteemat: Leppäselle tärkeitä vaaliteemoja ovat julkisten palveluiden ylläpitäminen, oikeudenmukainen työelämä muuttuvassa yhteiskunnassa ja oikeudenmukainen vihreä siirtymä. 3 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti EDUSKUNTAVAALIT Aki Leppänen, 37, Vasemmistoliitto. Monesti ajatellaan, että ilmastolle haitallista tuotantoa ajettaisiin alas, mutta muutoksen pitäisi tapahtua niin, että työpaikat säilyvät. Puolue oli selvä valinta, koska sen arvot kuvastavat omiani. Hänen mukaansa huoltovarmuus korostuu Ukrainan sodan ja koronan seurauksena. Koulutuksesta ei voi enää leikata, vaan siihen pitää panostaa. Tarvitaan vihreän siirtymän ja kestävän talouden innovaatiorahoitusta ja tuotekehitystä. Miksi juuri Vihreät. Vasemmisto on työväenpuolue, jonka pääperiaatteita ovat oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo, ja joka puolustaa julkisia palveluita ja hyvinvointiyhteiskuntaa rahan sijasta. – Yrityksissä on innovaatioita ja potentiaalia tuoda uusia ratkaisuja, jotka voisivat lyödä läpi myös kansainvälisesti. toja, mutta nyt käytännön asioita opetellaan työpaikoilla. Uusien työntekijöiden lapsille pitää tarjota hyvä koulutus ja ympäristö, ja meidän pitää osoittaa erilaisuutta hyväksyvä asenneilmapiiri, joka vastaanottaa mielellään eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Pääluottamusmiehenä tämä asia kiinnostaa erityisest. – Länsimaat kilpailevat samoista työntekijöistä, joten meidän täytyy keksiä ne seikat, jotka tekevät Suomesta kiinnostavan myös ulkomaalaisten mielestä. >Timo Halttula, 54, Vihreät, Ylöjärvi
Työstä pitää saada palkkaa, eikä polkea niitä alas halpatyövoimalla. Kiemugin mukaan vanhustenhoidon tila on häpeällinen, ja siihen pitää saada muutos. – Haluaisin osaltani olla poistamassa näitä stereotypioita. – VM:n laskelmien mukaan tämän vuoden korkomenot tulevat olemaan 2,6 miljardia eli kolminkertaiset viime vuoteen verrattuna, ja se on suoraan pois ihmisten hyvinvoinnista. – Hoitajapulaa ei paranneta halpatyövoiman tuonnilla. – Lähtisin muokkaamaan järjestelmää kohti perustulomallia ja purkamalla ylimääräistä byrokratiaa. Sama pätee myös esimerkiksi rakennusalaan. Hän ei ole aiemmin ollut ehdolla eduskuntavaaleissa. Miksi juuri Kokoomus. – Mielenterveyden haasteisiin pitää puuttua varhaisessa vaiheessa ja pureutua syihin, mistä pahoinvointi johtuu. 4 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti EDUSKUNTAVAALIT < Terhi Kiemunki, 56, Sinimusta Liike, Ylöjärvi Teksti: Taru Ohra-aho Terhi Kiemunki on Sinimustan Liikkeen perustajajäsen ja puoluesihteeri, luonnonvaratuottajaopiskelija. Tärkeät teemat Järvensivun mielestä valtion velkaantuminen pitää pysäyttää sekä taata mielenterveyspalvelut kaikille terapiatakuun muodossa. Kokoomuksesta ehdolla Antti Järvensivu. – Mielestäni tämä on ainoa puolue, joka haluaa ajatella tulevaisuutta ja pitää huolta siitä, että meillä on tulevaisuudessakin sama hyvinvointivaltio kuin nyt. Jos äitien on taloudellisista syistä palattava töihin hoitovapaalta, vertailukelpoinen ehdotus voisi olla maksaa äideille “palkkaa” kotihoidosta, se tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi kuin päivähoitopaikka, Kiemunki sanoo. – Olen Pirkanmaan oikeistolaisin ehdokas, en ole riippuvainen mistään tahosta, ja uskallan sanoa aidon mielipiteeni, siksi olisin hyvä ehdokas. Tärkeät teemat: Kiemungille tärkeitä teemoja ovat suomalaisten syntyvyyden kasvun lisääminen, ympäristöpolitiikka sekä omavaraisuus ja maatalouden säilyttäminen. Opiskelupaikkoja hoitoalan kaikille alueille pitäisi yleisesti lisätä. Kiemunki haluaisi muutosta suomalaiseen työllisyyteen ja työhyvinvointiin, ja hänestä on tärkeää, että koulutus pysyy suomalaisille maksuttomana. – Ammattiin valmistuvat nuoret ovat jo nyt ahdingossa pienten opintotukien kanssa, saati sitten jos opinnoista pitäisi vielä maksaa. – Olen ollut mukana politiikassa niin kauan, että minulla ei ole harhaluuloja kansanedustajan työstä. Kiemunki kertoo, ettei pyri eduskuntaan halutakseen itsellensä jotain. Tämän päivän velkataakka on huomisen veronkorotus. Koko sotealan henkilöstön palkojen nosto ja työolosuhteiden parantaminen ovat ensisijaisia keinoja, ja osoittaisivat työn arvostusta. – Kun liityin Kokoomukseen vuonna 2017, ajatuksenani oli pitää hauskaa, mutta kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen heräsi nopeasti. Järvensivun mukaan nuorten pahoinvoinnille pitää saada stoppi. Teksti: Taru Horsma-aho Kokoomuksen Nuorten Liiton järjestökoordinaattori Antti Järvensivu on Ylöjärven kaupunginvaltuutettu, kasvatusja opetuslautakunnan varapuheenjohtaja ja liiketalouden opiskelija. Hän ei pysty myöskään hyväksymään julkisuudessa esillä olleita ehdotuksia lukukausimaksuista. – Maatalous on aika kurjassa puristuksessa ja sitä pitäisi saada elvytettyä sekä ruoantuotannon että energiaomavaraisuuden kannalta. Jokaisella pitää olla mahdollisuus päättää, mihin käyttää työstä ansaitsemansa rahan. Minulta kysyttiin Perussuomalaisten sisällä olleiden ongelmien jälkeen mahdollisuudesta perustaa uusi puolue. Kun halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin kasvoi, oli Järvensivusta Kokoomus puolueista hänelle ainoa vaihtoehto, jonka ideologia osuu hyvin yksiin hänen omansakanssa. Miksi sinua kannattaisi äänestää. Ollessani ehdolla kuntavaaleissa, kiinnostus kasvoi entisestään ja politiikasta tuli iso osa arkea, mutta tekemisen hauskuus ei ole silti loppunut. – Tuntuu, että olemme ainoa suomalaisten asiaa ajava puolue. Työn ja yrittämisen verotusta pitäisi alentaa, ja omalla ahkeruudella pitäisi pystyä vaurastumaan. Mihin toivoisit saavasi muutosta, jos tulisit valituksi eduskuntaan. Suomen on lopetettava nuorten ja tulevien sukupolvien selkänahasta eläminen, ja leikkaukset seuraavan kauden aikana ovat realismia. Sinimusta Terhi Kiemunki ajaa isoa muutosta > Antti Järvensivu, 22, Kokoomus, Ylöjärvi. Järvensivu haluaisi uudistaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja keventää työllisten ja yritysten verotusta. Kiemunki on huolissaan Suomalaisesta maataloudesta ja omavaraisuudesta. Miksi juuri Sinimusta Liike. Toimitut aiemmin Pirkanmaan Perussuomalaisten piirisihteerinä ja kansanedustajan avustajana. Oli puolue mikä tahansa, niin arvostan jokaista nuorta, joka lähtee mukaan politiikkaan. Järvensivun mukaan Suomessa on paljon nuoria, joita politiikkaa kiinnostaa ja olisi halua vaikuttaa asioihin, mutta uskallus lähteä mukaan puuttuu, kun pelätään, että puolue tuo mukanaan tietynlaisen leiman. Toinen vaihtoehto olisi Kiemungin mukaan valtion takaama perhelaina, jossa laina leikkaantuisi lapsiluvun kasvaessa. Tiedän, millaista lainsäädäntötyö on ja miten kauan päätösten tekeminen kestää ja mitä pitää ottaa huomioon, se ei tapahdu sormia napsauttamalla. – Koen tärkeäksi, että suomalaisten syntyvyys saataisiin kasvuun, siihen tarvitaan kannustimia ja muutoksia asenneilmapiirissä. – Jokaisella pitää olla mahdollisuus antaa oma panoksensa yhteiskunnan eteen, vaikka kyse olisi muutamasta työtunnista viikossa. Terapeuttikoulutuksen pitäisi olla maksutonta, jotta saataisiin lisää osaavaa henkilökuntaa, ja hoitoon pitäisi päästä viikon sisällä yhteydenotosta. Järvensivun mukaan rahan jakamista holtittomasti ei voida jatkaa. Miksi sinua kannattaisi äänestää. Tuukka Kurun kanssa päätimme, että jos saamme porukan kasaan, lähdemme ohjelma edellä ja jos halutaan muutosta, sen pitää olla iso ja radikaali, että se näyttää todelliselta muutokselta. Mihin toivoisit muutosta. Omavaraisuus ei kohennu ilman rahaa, ja siihen pitää sijoittaa julkista rahaa. Emme voi olla riippuvaisia ulkomaalaisesta ruoasta ja energiasta ja on kamala ajatus, jos ne loppuisivat kesken. – Koen, että olemme velkaa tuleville sukupolville tämän maan tilan kääntämisen parempaan suuntaan, jotta tulevat sukupolvet saavat elää parhaassa mahdollisessa maassa. – Valtion velkaantumisen kierre on katkaistava ja valtion budjetti on saatava tasapainoon. Työn vastaanottamisen pitäisi Järvensivusta aina olla kannattavaa. Kansanedustajaehdokas 2015
Jos terveyspuolen palvelumaksut nousevat, eläkeläisillä ei välttämättä ole varaa näihin palveluihin. Teksti: Taru Ohra-aho Jarmo Ojanperä on Ylöjärven kaupungin vammaisneuvoston ja Elämänpuu ry:n puheenjohtaja. Myös yhden hallinnon tason pitäisi riittää eikä niin, että sama henkilö on sekä kunnanvaltuustossa, aluevaltuustossa, eduskunnassa ja ministerinä. Miksi sinua kannattaisi äänestää. – Eduskunnassa tehdään myös eri alueita koskevia päätöksiä, ja kun kyse on Pirkanmaan ja Ylöjärven asioista ja paikallisten puolustamisesta, koen erityisen tärkeäksi puhaltaa yhteen hiileen muiden pirkanmaalaisedustajien kanssa. Sote-uudistus yskii vielä eikä ole näyttänyt, miten uudistus toimii pitkässä juoksussa. Puolueella on yli 30 vuoden historia, se on ennen tunnettu nimellä Itsenäisyyspuolue. – Valtion velka hirvittää, 144 miljardia on kamala määrä. Eduskuntavaaliehdokas hän on ollut vuonna 2019, minkä lisäksi kokemusta on kuntavaaliehdokkuudesta vuodelta 2021. Tärkeät vaaliteemat: Grönlundille tärkeitä teemoja ovat Suomen itsenäisyyden vaaliminen ja palauttaminen, tasa-arvon, kansanvaltaisuuden ja oikeusvaltioperiaatteen edistäminen sekä reilu aluepolitiikkaa ja ihmisten hyvinvointi. Itsenäisen maan tunnusmerkistöön kuuluu myös oma raha. Mihin toivoisit saavasi muutosta, jos tulisit valituksi eduskuntaan. Tärkeät teemat: Ojanperä kertoo sloganikseen “kuka on meidän puolella?” ja kantavansa huolta pienituloisista ja huono-osaisista kansalaisista. Grönlundin mielestä istuvien kansanedustajien pitäisi olla mukana jokaisessa äänestyksessä. – On sekä moraalinen että demokraattinen kysymys, että kansanedustajien pitäisi äänestää selkeästi aina kyllä tai ei. Miksi sinua kannattaisi äänestää. 5 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti EDUSKUNTAVAALIT Teksti: Taru Horsma-aho Jorma Grönlund esittelee itsensä ammatinharjoittajaksi ja tutkimushaastattelijaksi. Miksi juuri Kansalaisliitto. Muistakin puolueista löytyy hyviä arvoja, mutta kristillisyys ja hengellisyys ovat itselleni tärkeitä arvoja.. Vaikka kansalaisaloitepalvelu on otettu käyttöön, ja jokin ehdotus saisi käsittelyyn vaadittavat 50000 ääntä, suurin osa aloitteista kaatuu valiokunnassa eikä pääse suureen saliin kaikkien kansanedustajien äänestettäväksi. – Hyvinvointialueen johtajat tienaavat jopa yli 15000 euroa kuukaudessa, alueita on 21. – Monet eläkeläiset ovat kansaneläkkeen varassa. Grönlundin mielestä kaikkien pitäisi saada terveydenhoitoa omassa kotikunnassaan, ja hyvinvointialueiden hallinnon pyörittämiseen kuluu kohtuuttoman paljon rahaa. – Jokaisen itsenäisen kansan täytyy saada päättää omasta lainsäädännöstään, valtion budjetista ja ulkoja turvallisuuspolitiikasta. Kansalaisliiton Jorma Grönlund on toistamiseen ehdolla kansanedustajaksi Jorma Grönlund, 61, Kansalaisliitto, Ylöjärvi. – Uskallan esittää mielipiteeni, en pelkää enkä häpeä, ja haluan antaa kanavan vaihtoehtoisille mielipiteille. Haluan, että terveyspalveluiden hinnat pysyvät kohtuullisina, jotta ihmisillä olisi varaa käyttää näitä palveluita. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja kolme aikuista lasta perheineen. Isäni oli aikanaan Kristillisen liiton puheenjohtajana Pohjanmaalla, ja krisKristillisdemokraattien Jarmo Ojanperä kantaa huolta huono-osaisista tilliset arvot ovat periytyneet minulle. – Ruokajonoissa käy paljon lapsiperheitä, ja se kertoo elintasosta, jossa eletään. Minut on opetettu pyrkimään mahdollisimman hyvin ratkaisuihin ja ymmärtämään toisia ihmisiä, ja siihen pyrin työssäkin. Tällä hetkellä valtio keskittyy esimerkiksi autoilun kiristämiseen, mutta kansalaisten perusasioihin ja hyvinvointiin pitäisi keskittyä ensin, vaikka ilmastotavoitteitakaan ei pidä unohtaa. Tuosta rahasta osa pitäisi käyttää palveluiden kehittämiseen. Suomessa ei ole säädetty sataan vuoteen yhtään lakia, joka olisi lisännyt kansanvaltaisuuden määrää. Miksi juuri Kristillisdemokraatit. Tahtotila päätöksentekoon puuttuu, jos äänestää tyhjää, eikä poissaololla pitäisi pakoilla vastuuta päätöksenteosta. Hänen mukaansa Pirkanmaan hyvinvointialueen toimivuus ja rahoitus ovat tärkeitä asioita. Jokaisen pitäisi tienata vähintään sen verran, mutta esimerkiksi työttömyysturvaa 600 euroa saava voi tienata 300 euroa kuukaudessa, mutta jokainen siitä ylittävä euro pienentää työttömyysturvaa 50 senttiä, eikä työttömän tulotaso saavuta edes köyhyysrajaa. Ojanperää huolettaa > Jarmo Ojanperä, 67, Kristillisdemokraatit, Siivikkala, Ylöjärvi myös myös ruokajonojen lisääntynyt tarve. Grönlund kertoo kannattavansa kansalaisten osallistamista päätöksenteossa. – Kansanvaltaisuus toteutuisi kuntatasolla teettämällä kuntakyselyitä, ja valtakunnan tasolla kansalaiskyselyitä samaan tapaan kuin Sveitsissä, että ensin kysytään kansan mielipidettä ja päätöksiä tehdään vasta sitten. – Kansalaisliitto tarjoaa mahdollisuuden edistää kansanvaltaisuuden lisäämistä ja Suomen itsenäisyyttä, omaa valuuttaa ja EU-eroa. Velanotto pitäisi saada poikki. Pelkästään korkojen maksuun menee kymmeniä miljoonia. Olen suora, mutta myös reilu ja oikeudenmukainen. Mihin toivoisit saavasi muutosta, mikäli tulet valituksi. – Lapset ja nuoret voivat huonosti, huumeet ja rikokset ovat nousseet esille. Psykologista apua ja henkilökuntaa pitäisi olla jo kouluissa, tarvitaan riittävästi ammattilaisia hoitamaan näitä asioita ja apua pitäisi saada ajoissa. Monet eläkeläiset jättävät jo lääkkeitä ostamatta, koska ne ovat niin kalliita. Tulevaisuus ei näytä Grönlundin mukaan hyvältä, jos tämä päätösvalta on Suomen ulkopuolella. – Nyt ollaan jo miljoonia miinuksella ja summa näyttää kasvavan vuosi vuodelta. Grönlundin mielestä Suomen pitäisi taistella köyhyyttä vastaan ja luopua keskittämispolitiikasta. Ojanperä haluaisi pysäyttää valtion velkaantumisen ja panostaa Pirkanmaan hyvinvointialueen toimivuuteen. Tämä on vakava asia, jos tämän kehityksen annetaan jatkua. – Olen syntynyt kristilliseen kotiin ja minut on kasvatettu niin, että epäoikeudenmukaisuutta ei hyväksytä. – EU:n määrittelemä köyhyysraja on Suomessa 1280e/kk. Ojanperä pitää tärkeänä, että pienet paikkakunnat eivät vaivu uudistuksen myötä unholaan ja palvelut säilyvät. Ojanperä nostaa esiin myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin. Ojanperän 43 vuoden työura alkoi Oy Tampella ab:ssä päättyen Patrialla asejärjestelmien ja sotilasajoneuvopuolen laadunvarmistuspäällikkönä. – Ihmisten ei pidä joutua matkustamaan hoitoon liian kauas. Ojanperän mukaan yhteistyötä pitää tehdä yli puoluerajojen
Kirppis auki koko pääsiäisen klo 10-15. Saana Kuusipalo, Eduskuntavaaliehdokas SDP, Pirkanmaa Elämänkokemus, vahva ja vankka tietämys: • Taloudesta, • Yrittämisestä • Kunnallispolitiikasta • • Kirkolliskokousedustajana 8v. Kilpailu kiristyi, kun Haaviston Arvo osti Lehdon Einon yksityiskaupan. Messu Länsi-Teiskon rukoushuoneessa klo 10. Myytävänä myös muita leivonnaisia. Investoinnit maksavat, mutta samalla ne luovat talouskasvua, kohentavat työllisyyttä ja sitä kautta lisäävät valtion sekä kuntien verotuloja. klo 18 Parkkuun koululla. Su 9.4. Tulevien työtilaisuuksien ohella ne vähentävät riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja edistävät ilmaston lämpenemisen pysäyttämistä. Kiirastorstain iltamessu Kurun kirkossa klo 19. Jo tästä syystä teollisuusmaiden tulisi merkittävästi tehostaa ja nopeuttaa pyrkimystä hiilineutraaliuteen. • • Kirkon lakivaloikunnassa 8v. Tämän kaltaiset investoinnit, jos mitkä, ovat myös parasta mahdollista nuorten ikäluokkien tukemista. Ilmastonmuutos on globaali ilmiö, jota valtioiden rajat eivät pidättele. Vai kuvitteleeko joku, ettei työttömyyspäivärahaa tai toimeentulotukea saavan perheen lapsiin vaikuttaisi se, että heidän vanhempiensa avustukset pienenevät. Messu Aurejärven kirkossa klo 13. Äitini Berttan saivat ylipuhuttua Ahomaan pirtin kauppapaikaksi. Aukaisin vintin oven, liekit löi silmille. Ma 10.4. Myymälänhoitajaksi saatiin pariksi vuodeksi Viialasta Tenho Saurén, joka oli autonkuljettaja ammatiltaan, myöhemmin näyttelijänä tunnettu. Ma 10.4. Kumpikaan ei helpota nuorten aiheellisesti kokemaa ilmastoahdistusta vaan kasvattaa sitä. Toivottavasti kukko on muninut suklaamunansa jo meille näin etukäteen! Tule katsomaan ja kahvittelemaan! Pengonpohjan kyläyhdistys: Pengonpohjan koulu, Länsiteiskontie 234. Tervetuloa! Hoitokunta Petäjälammin osakaskunnan VARSINAINEN KOKOUS la 22.4.2023 klo 14 Pikkaraisella, os. Kokouksen pöytäkirja on nähtävissä Kurun kirjastossa 8.5.–22.5.2023 välisen ajan. Kaksi ja puoli vuotta meillä oli äitini yksityiskauppa kutsumanimenä Ahomaan kauppa. klo 17.00-19.00 Kuruntie 12 Ylöjärvi. Pe 7.4. Myös läheiset ovat tervetulleita. Hoitohommat kaupan alalla tuottivat tappiota ja Tenho sai lähteä autohommiin takaisin. Velkaantumisen nopea pysäyttäminen merkitsisi Suomen asettamista ilmastotavoitteista tinkimistä tai ainakin niiden aikataulun venyttämistä. To 6.4. 1955. Messu Kurun kirkossa klo 10. Kurun Karjulankylässä oli pieni Voiman kauppa. Sundberg. Vaikka Suomen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on pieni verrattuna esimerkiksi Intiaan tai Kiinaan, väkilukuun suhteutettuna ne ovat kuitenkin moninkertaiset. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Kurun kirkossa klo 13. Vuosi oli 1947. Lämpenemisen pysäyttäminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä, mutta joVelkakeskustelun harhainen sukupolvinäkemys kaisen valtion on kannettava myös oma vastuunsa. klo 11–14 Kurun Muistin tilassa. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Hallitus Tule mukaan kampanjaan jakamalla esitteitä tai lahjoittamalla tukiyhdistyksen tilille Ala-Toikosta Arkadialle ry FI78 519005 2003 9008 Sanojensa mittainen Sanojensa mittainen Minna Sarvijärvi Minna Sarvijärvi KM, luokanopettaja ja emäntä P. Kirkon lakivaloikunnassa 8v. Vuosi oli 1953. Ja vaikka koulutus jätettäisiinkin uusien leikkausten ulkopuolelle, sen rahoitus jäisi riittämättömälle tasolle. Mikkola. Kurun Yhtä Köyttä Yhteistö: Neulekahvila lauantaina 1.4. Törmä perusti uuden kaupan Väkkärämäelle Poikeluskylään. Hiljaisen viikon iltamessu Pengonpohjan rukoushuoneessa klo 19. Leivomme ruisleipää la 8.4. Puheenjohtajan valinta. #vastuutakokosuomesta Julkisuudessa usein kauhistellaan valtion velan määrää ja vaaditaan velkaantumisen nopeaa pysäyttämistä, jotta velkataakka ei jäisi tulevien ikäluokkien kannettavaksi. Jos ilmastotavoitteista pidetään kiinni, velkaantumisen nopea pysäyttäminen merkitsisi mittavia leikkauksia sosiaaliturvaan, koulutukseen ja terveydenhuoltoon – joko kaikkiin näihin kolmeen tai osaan niistä. Valtion velkaantumista monta kertaa vakavampi, ja erityisesti nuorempia ikäluokkia koskettava ongelma on ilmaston lämpeneminen. Seuraava myymälänhoitaja oli Riuttasen entinen kauppias Eino Lehto, joka toimi hoitajana kolme vuotta vuokra-ajan loppuun asti. ja ma 10.4. Seuraava vaihe kyläkaupoissa oli, kun Voiman kauppa loppui, niin kirkonkylällä oli kauppa nimeltään Talouskauppa. Ti 4.4. Suomen ja muiden teollisuusmaiden hyvinvointi on pitkälle rakennettu halpojen fossiilisten polttoaineiden avulla. • • Varakansanedustajana 2 kertaa Varakansanedustajana 2 kertaa EDUSKUNTAAN 2023 RAILI NASKALI 35 facebook.com/railinaskali Arvot: Oikeudenmukaisuus, rehellisyys KOTI-USKONTO-ISÄNMAA Ilm oit uk se n ma ks aja : Ra ili Na sk ali www.railinaskali.fi Lisäys Riuttasen ja Kallionkylän kauppoihin Riuttasilla Törmän Eino rakensi uuden kyläkaupan siihen vastapäätä Eino Lehdon kauppaa. Hän piti kauppaa ehkä vuoden verran. Siitä sai Kallionkylän toimeliaat ihmiset ajatuksen, että hoidetaan kauppa Kallionkylään. Mikkola. Naapurin isäntä soitti kuuden aikaan aamulla, että mitä siellä teidän vintissä on niin kirkasta. Kirkolliskokousedustajana 8v. Hilppa Valkila, Lilja Aurora Järvenpää LUE VERKOSSA www.kurunlehti.fi MUISTA ILMOITTAA VUOSIKOKOUKSESTA AJOISSA, YHDISTYKSET SAAVAT HINNASTA -20% Ota yhteyttä ilmoitukset@kurunlehti.fi tai soita 044 343 0031. Viisikymmentä vuotta Toukolan kauppa oli toiminnassa. Kirkkokuoro. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Toukolan kauppa oli aloittanut toiminnan jo kolmekymmentäluvulla. Erityisesti Kiinan osalta on myös otettava huomioon, että merkittävä osa sen päästöistä aiheutuu läntisiin teollisuusmaihin suuntautuvasta tuotannosta. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Lisäksi leikkaukset sosiaaliturvaan heijastuisivat myös nuorten elämään. Mikkola. klo 10.30 vapaalla hiihtotavalla pururadalla. Kahvit ennen kokousta. Ruusukallio. Myyntiaika klo 10-15. Se on kyettävä pysäyttämään mahdollisimman nopeasti, mihin vaaditaan nykyistä enemmän myös valtion rahoitusta. 2023 kello 15 Kuru-salissa. Avoin kaikille. Nykyään Törmän rakentama kauppa on yksityisasuntona. Kaunis ajatus, mutta sen toteuttaminen olisi kohtalokas nimenomaan nuoremmille ikäluokille. IMU: Mestaruushiihdot su 2.4. Vankarannantie 48, Kuru. Kirkkokuoro. 0405890355 minna.sarvijarvi@ylojarvi.fi www.minnasarvijarvi.fi 41 Joukkuepelaaja Joukkuepelaaja M ai no ks en m ak sa ja A la -T oi ko st a A rk ad ia lle ry Teemoina huoltovarmuus, omavaraisuus, peruspalvelut ja monipaikkaisuus. Lisätietoja 0505646216. Ahdasta asumistahan se oli, mutta saatiinhan vähän vuokratuloja. 6 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti KURUN KAPPELISEURAKUNTA MIELIPITEET MUISTILISTA EDUSKUNTAVAALIT Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea 3.4. Viljakvartetti. Mikkola. Atso Kalliojärvi Parkkuun osakaskunnan VUOSIKOKOUS Parkkuun Seurahuoneella la 15.4.2023 klo 10. Kurun Eläkkeensaajat: Kerhoillaan maanantaina 3.4 klo 11 alkaen Seuratalon kahviossa. Kauppa loppui kertaheitolla tulipalon seurauksena 9.1. Tervetuloa! Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys KiVa: Kokous 30.3. Toimitsija KOKOUKSET KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru KASTETUT: KIRKOLLISET ILMOITUKSET TAPAHTUMIA: Su 2.4. Kahvila ravintola vanha Räikkä. Kurun MLL KE VÄTKOKOUS KE VÄTKOKOUS sunnuntaina 16.4. Näin siis perustettiin edistysmielinen E-liike Voiman kauppa. Talvisodan jälkeen Eino Lehto kävi kirkolla Paavolan kaupassa töissä. Törmä myi rakentamansa kaupan osuusliike Kurunmaalle. Olihan Kallionkylällä myös yksityiskauppana Toukolan kauppa, jonka omisti Eero Rajala. Sen kaupan johtaja innostutti äitiä perustamaan oman yksityiskaupan. Se edellyttää fossiilisten polttoaineiden käytön merkittävää vähentämistä sekä samaan aikaan uusiutuvan ja saastuttamattoman energian tuotannon kasvattamista. Pääsiäispäivän messu Kurun kirkossa klo 13. Että sellainen herätys! Tällaista tarinaa kaupoista. Sundberg
Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. 7. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. 03 476 2011 • Ma–Pe klo 8–16 HINAUSPALVELU 050 524 3400 AUTOTARVIKKEET, -VARAOSAT JA TYÖKALUT TRAKTORIN VARAOSAT TOIMITUSMYYNTINÄ PK-OSAT Ma-To 9-17, Pe 9-18, La 9-14 Honkalantie 2, 34600 RUOVESI PUH. digilukuoikeus 6 kk: 55 € 3 kk: 32€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. • Kesälehti ilmestyy 11. MA–PE klo 9–15 AUTOKURUT PIKAHUOLTO Sääksinnokantie 139–141, 34300 Kuru 0400 406 207 + sopimuksen mukaan M ak sa ja : S am i S av io n tu ki yh d is ty s ARTO PIRTTILAHTI Oma edustajasi. • Lomalla-teemalehti ilmestyy 22. 17. Huom! uusi osoite Huom! uusi osoite HELMI-ILLASSA HELMI-ILLASSA PERJANTAINA 31.3. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. 28. KURUN LEHTI Kestotilaajana luet digiä maksutta! Aktivoi tunnuksesi ottamalla yhteyttä sähköpostitse toimitus@kurunlehti.fi. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. 0500 337 823 palvelu@ylojarvenkukka.fi www.ylojarvenkukkajahautaus.fi LVI-töiden ammattilainen 0400 237 731 Jukka 040 832 6831 Olli Putkiasennus J.ASP Teollisuustie 1, RUOVESI HUOLLOT KAIKILLE MERKEILLE! • Puh. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. pääsiäispäivä Veteraanipäivä M.Agricolan päivä KL KL vain digi KL Huhtikuu 2023 LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU 1. 20 21. 5. 25. kesäkuuta. digilukuoikeus 12 kk: 95 € sis. FI Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimisto Mikkolantie 1-3, 33470 Ylöjärvi Kukka p. artopirttilahti.fi facebook.com/pirttilahti.omaedustajasi 37 M ak sa ja : Su om en Pi rk an m aa ry ENNAKKOÄÄNESTYS 22.-28.3. 10. 13. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 Pulmu, Raita Pellervo Sampo Ukko Ira, Irena, Irina, Iro Jami, Viljami, Vilho Ahvo, Allan Suoma, suometar Eelis, Elias, Eljas Tero Verna Julia, Juliaana, Julius Tellervo Taito Linda, Tuomi Jalo, Patrik Otto Valdemar, Valto Pälvi, Pilvi Lauha Anselmi, Anssi Alina Yrjö, Jori, Jyrki Albert, Altti, Pertti Markku, Markus Teresa, Terttu Merja Ilpo, Ilppo, Tuure Teijo Miia, Mira, Mirja KL VKO 13 VKO 17 6:44 ja 20:02 6:41 ja 20:04 6:38 ja 20:07 6:35 ja 20:09 6.32 ja 20:12 6:29 ja 20:14 6:26 ja 20:17 6:23 ja 20:19 6:20 ja 20:22 6:17 ja 20:24 6:14 ja 20:27 6:11 ja 20:29 6:08 ja 20:32 6:05 ja 20:34 6:02 ja 20:37 5:59 ja 20:39 5:56 ja 20:42 5:53 ja 20:44 5:50 ja 20:47 5:47 ja 20:49 5:44 ja 20:52 5:41 ja 20:55 5:38 ja 20:57 5:35 ja 21:00 5:32 ja 21:02 5:29 ja 21:05 5:26 ja 21:07 5:24 ja 21:10 5:21 ja 21:12 5:18 ja 21:15 VKO 16 VKO 14 VKO 15 * palmusunnuntai * pitkäperjantai * pääsiäispäivä *2. 2. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. 9. 03 476 3150 www.pkosat.fi Merkillisen reilu! KURUN HAKELÄMPÖ • • Ostamme energiapuuta Ostamme energiapuuta pystyja hankintakaupalla ! pystyja hankintakaupalla ! puh. 14. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. 050 3215890 to 27.4. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. VAALIPÄIVÄ 2.4.2023 Äänestä oma edustajasi Artsi jatkoon! Turvallisuus Talous Tulevaisuus AUTOKORJAAMO Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. 26. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. 29. ti 2.5. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. 050 331 5672 Hautaustoimisto 24h p. 03 213 3303 Päivystämme Käyräkuja 30,Vuorentausta, Ylöjärvi 24 H ÖLJYNVAIHTOTYÖT MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT RENGAS JA VANNETYÖT KATSASTUSPAKETIT VIKAKOODIEN LUKU NIVELTEN VAIHDOT YM. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. 4. 15. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. 040 184 0203 PISPALASI OY Puh. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Tilaushinnat kevätkaudella 2023 kotimaassa Kesto: 86 € / v sis. Ruovedentie 13, Ruovesi to 11.5. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. • Pääsiäisen jälkeen viikolla 15 uutisia julkaistaan ainoastaan verkkosivujen uutisvirrassa. 23. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. 16. 7 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. 24. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi EDUSKUNTAVAALIT KURUN LEHDEN ILMESTYMINEN PÄIVÄN KIERTO/KUUKAUSIKALENTERI WWW. toukokuuta • Lehti ei ilmesty viikolla 20 lainkaan. 22. 6. 3. 27. 12. 19. 8. • Pääsiäisnumero ilmestyy 6. Jättöaika ma klo 10 mennessä. KURUNLEH TI. 11. 30. 18. K A R A O K E K A R A O K E Ala-Huuhkaantie 12 Mutala 050 446 6444 PE klo 11–17 PE klo 11–17 LA klo 10–18 LA klo 10–18 SU klo 11–17 SU klo 11–17 MA 11–17 MA 11–17 Avoinna pääsiäisenä 7.–10.4. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. Avoinna pääsiäisenä 7.–10.4. PERJANTAINA 31.3. KORJAAMO PIHATYÖT Silmälääkärin vastaanotto JARKKO LAPPALAINEN PETTERI PAASSILTA AJANVARAUS puh. ti 18.4. huhtikuuta. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52
Tukitason riittämättömyyteen kiinnitti huomiota myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tuoreessa Perusturvan riittävyyden arviointiraportissa 2019 2023. Menoistaan tarkkaa kirjanpitoa pitänyt Kirsi Mikkola oli aikaisemmin varannut 400 euroa kuukaudessa ruokaan, hygieniatuotteisiin ja itsehoitolääkkeisiin. • Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi on koordinoinut Nuorten vaaleja vuodesta 1995. Kosken mielestä äänestäminen oli todella helppoa, ja hän haluaisi, että vaaleja nuorille järjestettäisiin jatkossakin. Ahosen mielestä vaalivirkailijana oli kivaa, ja hän lähtisi mielellään uudestaan. Hän tekisi työn uudestaan vain siinä tapauksessa, jos saisi siitä palkkaa. Raportin mukaan ”Suomen perusturvaetuudet yhdessä asumistuen kanssa eivät riitä kattamaan viitebudjettien mukaista kulutustasoa takuueläkettä lukuun ottamatta”. • Nuorten vaalit järjestettiin ympäri Suomen 6.– 17.3.2023. Perustelin vastaustani näin: ”Suomi on saanut vastikään moitteita perusturvaetuuksien liian alhaisesta vähimmäistasosta Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta. Ylen vaalikoneeseen Tukien varassa elämisen sietämätön helppous – totta vai tarua. Ylitalon työ oli valvoa äänestyslipukkeen laittoa vaaliuurnaan, mikä oli hänestä tylsää. • Nuorten vaalien tarkoitus on tarjota kokemus äänestämisestä ja siten luoda pohjaa varsinaisissa vaaleissa äänestämiselle ja muulle päätöksentekoon osallistumiselle. Me olemme yhdessä toimineet kaupunginhallituksessa, valtuustossa ja lautakunnassa eikä missään tilanteessa ole ollut epäselvää, etteikö rahkeet ja rohkeus riitä sanomaan ääneen ja väittelemään tarvittaessa oman asian puolesta. Myös kahdeksasluokkalaiset pääsivät äänestämään. n u o ri so al a. Aleksi Ylitalo, 15, ja Sasha Ahonen, 15, toimivat vaalivirkailijana. Moni ehdokkaista tuntuu unohtaneen, että on elämää Siltatien pohjoispuolellakin. Toimeentulotuen varassa elävien määrän kasvu selittyy Saaren mukaan sillä, että ”työmarkkinatuelle pääsemistä on vaikeutettu, jolloin toimeentulotuen käyttö on lisääntynyt, kun muita vaihtoehtoja ei ole”. Alle 18-vuotiaille järjestetyissä Nuorten vaaleissa äänesti koko maassa 90 435 nuorta. Sini Kalander, 13, puolestaan sanoo, että hänellä ei ole suurta mielipidettä vaaleihin, mutta niiden järjestäminen on hyvä asia. Meillä Ylöjärvellä on onneksi näihin saappaisiin ehdokas, joka kykenee toimimaan yli puoluerajojen ja on sopiva ajamaan Ylöjärven etua myös isommissa saleissa. vastanneet ehdokkaat ovat joutuneet ottamaan kantaa väitteeseen: ”Suomessa on liian helppo elää yhteiskunnan tukien varassa.” Puolueiden puheenjohtajista yksi, perussuomalaisten Riikka Purra, on väitteestä täysin samaa mieltä. Tampereen yliopiston sosiaalija terveyspolitiikan professori Juho Saaren mukaan yhteiskunnan tukien pitkäaikainen käyttö on Suomessa suhteellisen vähäistä. Se tekee hiukan yli 18 euroa päivää kohden ruokaan, henkilökohtaiseen hygieniaan, matkoihin, vaatteisiin ja muihin vastaaviin menoihin. Edustajaltamme vaaditaan hyvää verkostoitumistaitoa, neuvottelutaitoa, uskallusta olla äänessä ja esillä, tuoda oma kanta esiin, terrierimäistä itsepäisyyttä tarvittaessa ja kykyä katsoa asioita isommasta perspektiivistä näin pintaraapaisuna ominaisuuksista. Meidän mielestämme Erja Pelkonen on se henkilö, joka pitää näkyä Arkadianmäellä seuraavien kansanedustajien joukossa, jotta äänemme kuuluu ja edunvalvontamme toimii. Vaalikoneista voit tarkistaa, millaisia näkemyksiä ehdokkailla on. Aarne Koski, 13, oli äänestämässä, ja samalla hän kertoi, että nuortenvaalit on hyvä juttu ja hän piti niistä kovasti. • Suosituimmaksi puolueeksi nuorten keskuudessa nousi perussuomalaiset. fi. Että koetettaisiin katsoa, miten heitä voitaisiin auttaa niin, että olisi mahdollista käydä enemmän töissä tai ylipäätään pärjätä elämässä.” Tämän toiveen esitti avioeron ja sairauden vuoksi köyhyyteen ajautunut espoolainen Kirsi Mikkola Ylen laajassa jutussa, jossa kolmen toimeentulonsa kanssa kamppailevan elämää seurattiin syksyn ja talven ajan. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, tukien varassa ei eletä pidempään kuin aikaisemmin. Sairastuminen työkyvyn vievään sairauteen tai työpaikan menetys henkilöstön supistuksen seurauksena eivät myöskään ole henkilökohtaisia valintoja. Hänen mielestään äänestäminen ei ollut kovinkaan vaikeaa ja ehkä hän voisi äänestää tulevaisuudessakin. • Mikäli nuoret saisivat päättää, eduskunnan suurimmat puolueet olisivat perussuomalaiset (18,2 % äänistä; 46 paikkaa), kokoomus (13,1 % äänistä; 31 paikkaa) ja SDP (13 % äänistä; 29 paikkaa). Meidän ehdokkaamme huomioi koko laajan kaupunkimme ja ajaa asioita tasapuolisesti asuinpaikasta riippumatta. Hannu Ruuska, ps kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, maakuntahallituksen jäsen, ympäristölautakunnan vpj. Hän tykkäisi, että se jatkuisi, niin silloin hänkin pääsisi kokemaan. Yksinäisen henkilön toimeentulotuen perusosa on nyt 551,11 euroa. Sosiaaliturvajärjestelmämme on joustamaton, pirstaleinen ja rankaiseva. Ylöjärveä täytyy katsoa kokonaisuutena maaseutu mukaan lukien, eikä pelkästään keskustaajamaa. Tämän ehdokkaan kanssa olemme monia Ylöjärven Perussuomalaisille tärkeitä asioita tuoneet päätöksentekoon ja ajaneet meille olennaisia asioita, jotka välillä tuntuvat olevan hieman ikäviä muille puolueille. Näiden ja muiden vastaavien vastoinkäymisten lievittämiseksi hyvinvointivaltion pitääkin tukea ongelmatilanteisiin joutuneita ihmisiä, mielellään vielä riittävästi. Vaikka toisinaan on hieman rapatessa roiskunut muiden puolueiden kanssa, on ehdokkaallamme uskallusta olla meille tärkeiden asioiden takana, rohkeasti väitellä ja tuoda esiin oma kanta, jotta kaupungin asukkaiden edut on turvattu. Se sisältää useita kannustinloukkuja, jotka estävät palkallista työntekoa ja opiskeluiden aloittamista, sekä siirtymää työelämän, opintojen ja yrittäjyyden välillä.” Saana Kuusipalo, eduskuntavaaliehdokas SDP Ylöjärvi tarvitsee Capitol-kukkulalle oman näkyvän edunvalvojan Ylöjärvi on kartalla pieni piste suuren Tampereen kyljessä. ”Meillä on itse asiassa yksi ainoa etuus, jossa tuen kesto on pitkällä aikavälillä kasvanut, ja se on toimeentulotuki”, Saari toteaa Ylen haastattelussa. Sosiaalitukien varassa elämisen liiallisen helppouden sijasta todellinen ongelma on tukitason riittämättömyys. Itse vastasin olevani täysin eri mieltä Ylen väittämästä yhteiskunnan tukien varassa elämisen helppoudesta. Saaga Laurila, 14, kertoo, että on hyvä asia, että nuortenkin ääni saadaan kuuluviin. Suomesta taatusti löytyy ihmisiä, jotka haluavat elää yhteiskunnan tukien varassa, mutta he eivät ole tuensaajien enemmistö. 8 Nro 13 • Torstai 30.3.2023 Kurun Lehti MIELIPITEET ”Toivoisin, että köyhiä pidettäisiin vähän vähemmän huijareina ja laiskoina. Yhteiskunnan tukien varassa elämistä pidetään yleisesti liian helppona. Edunvalvonta edellyttää silloin meidän oman kansanedustajan saamista päättävien pöytien äärelle. Aatu Koivisto, 13, ei kerennyt äänestämään, vaikka sitä odotti. Kurulaisten äänet jakautuivat samantapaisesti kuin koko maassa, suurimmaksi puolueeksi nousi äänestyksen perusteella perussuomalaiset. Tarpeita kuitenkin on lähijunaverkkoa myöten, joita pitäisi ajaa myös kansanedustajien kautta. Hänellä on myös laajaa asiantuntemusta terveydenhuollon saralta, sekä käräjäoikeuden lautamiehenä ja kykyä selvittää juurta jaksain ne asiat, jotka päätöksenteossa on tapetilla. Nyt se ei kuitenkaan riitä, sillä yksistään ruoka on vuodessa kallistunut 15 prosenttia. Äänestäminen ei ollut hänen mielestään haastavaa. Meidän kasvavan kaupungin ääni ei aina kuitenkaan tunnu kuuluvan Capitol-kukkulalle eli Arkadianmäelle. Osittain samaa mieltä olevia on neljä: Annika Saarikko (Keskusta), Petteri Orpo (kokoomus), Sari Essayah (kristillisdemokraatit) ja Hjallis Harkimo (Liike Nyt). Eduskuntavaalien tulos vaikuttaa siihen, millaista sosiaalipolitiikkaa Suomessa seuraavien neljän vuoden aikana tehdään. Hänen työnään oli antaa äänestyslappuja. Henrik Pajunen, ps kaupunginvaltuutettu, kasvatusja opetuslautakunnan pj, Tampereen kaupungin sivistysja kulttuurilautakunnan jäsen Juha Alhamo, ps kaupunginvaltuutettu, Hyvinvointilautakunnan jäsen, Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnan jäsen Juha Tuominen kaupunginvaltuutettu, Hyvinvointilautakunnan jäsen Toni Kolehmainen, ps kaupunginvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen Janne Pajunen, ps kaupunginvaltuutettu Jari Niemi, ps kaupunginvaltuutettu Nuoret äänestivät ja haastattelivat toisiaan Yhtenäiskoululaiset Maija Niemi ja Minea Yli-Kärkelä tekivät Kurussa haastatteluja Nuorten vaaleissa. Mikkolan toivomus on ymmärrettävä ja se kertoo ilmapiirin koventumisesta