Kurun Lehti Kansainvälisiä vieraita, s. Kaira onkin aloittelevan pilkkijän suurin menoerä. 4 Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä 19.3.2022 Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä 19.3.2022 15. – Lumijärvi on siitä hyvä paikka, että sieltä kyllä saa kalaa kuka vain. Vuonna 2020 ja 2021 kisat jäivät pitämättä koronan takia. sikaan. Parhaana vuonna kisailijoita on ollut 55 henkeä, ja kalaa on noussut 76 kiloa. – Parina vuonna kisat ovat jäänyt pitämättä, kun pääsiäisen aikaan on ollut heikot jäät. Hemmingin mukaan pilkkiharrastus on vähentynyt Kurussa. Hemmingin mukaan pilkkiminen voi toki olla välineurheiluakin, mutta miehen itsensä kohdalla se ei sitä ole. Jos on esimerkiksi heikko syönti, niin ehkä se surviaisentoukka voi olla parempaa. Päällä on coretexia ja jalassa kumisaappaat. 7 Teksti: Karoliina Laikio, kuvat: Irma Hakala Pilkkiharrastaja Jari Hemminki ei ole vielä kuluvan talven aikana suunnannut kertaakaan jäälle kaira ja vapa kainalossaan. Ei jäällä koko päivää olla, vaan kolmesta neljään tuntia. Syöttejä ja pilkkejä saa Kurustakin. Aurinkoinen sää kutsuu sunnuntaipilkkijän jäälle Teemana vapaa-aika ja harrastukset. – Hukkareissujakin on, mutta yleensä aina vähän saan saalistakin. Sunnuntaipilkkijälle kaikkein hienoin sää on aurinkoinen ja nollan tuntumassa. VUOSIKERTA nro 11 TORSTAI 16.3.2023 X Posti Oyj Kaikki liike on hyväksi, s. Kausi tuli hänen osaltaan päätökseen, kun jäniksenmetsästysaika loppui helmikuun loppuun. Voisiko pilkkimenestys sitten olla välineistä kiinni. – Sitten kun aurinko lämmittää, niin voidaan tulla pilkille. Moni saattaa pakata pilkkireissulle lähtiessään mukaan paljonkin eväitä ja termokseen kuumaa juotavaa, mutta Hemmingin kohdalla reseptivihko kannattaa ottaa esiin vasta pilkkimisen jälkeen. Hemminki neuvoo, että mieltään ei kannata pahoittaa, mikäli kalaa ei heti nousiMiesten sarjassa kilpaillut Jari Hemminki voitti viime vuonna pidetyt Pyydysperän Paukun pilkkikisat, jotka on pidetty perinteisesti pääsiäisen aikoihin. – Eroja on. Hemminki on yksi metsästysseura Pyydysperän Paukun pilkkikilpailuiden järjestäjistä, ja tässä kohtaa voisi sanoa, että hallitseva pilkkimestari puhuu meriiteistään varsin vaatimattomaan sävyyn sen enempää menestystään mainostamatta tai isompia kalavaleita kertomatta. Toukat maksavat yhdestä kahteen euroa purkilta ja pilkki noin 20 euroa. Nyt kuitenkin toukat sikseen ja pilkkijän omien eväiden pariin. Tärkeintä ei kuitenkaan ole saaliin määrä, vaan yhdessä perheellä vietetty aika. – Peruskaira, pystypilkki ja kärpäsentoukka – se on siinä. – Minulla ei yleensä ole eväitä mukana. Toki Hemminki myöntää, että syöteillä voi olla vaikutusta. Hemminki kutsuukin itseään enemmän ”keväthankipilkkijäksi” ja kertoo aloittavansa pilkkimisen siinä vaiheessa, kun metsästyskausi päättyy. Paras henkilökohtainen saalis on ollut vuonna 1996, jolloin Jari Savela nosti 7,22 kiloa ahvenia. – Kilpailijoita on ollut vuosien 1996–2022 aikana keskimäärin 34 henkeä, ja kalaa on tullut 32 kiloa. – Kaira on isompi investointi, ja maksaa noin sadasta eurosta ylöspäin. Pilkkiä voi Hemmingin mukaan niin kauan, kun jäät pysyvät. Pilkkimisen hän suorittaa ilman käsineitä, minkä vuoksi kädet palelevat aluksi. Myös perinteisen pilkkihaalarin hän jättää pukematta. Tämänhetkiseksi jäänpaksuudeksi hän arvioi 20–30 senttimetriä, pikkulammilla enemmänkin. Vaikka kiinnostus lajiin on hiipunut, sopii se ihan kaikille ja kuuluu jokamiehenoikeuden piiriin, kunhan pilkkii tavanomaisella pilkkivavalla. Mutta miten kestää kärsimättömän kantti. – Pilkkiminen ei nykyään vaadi lupaa. Eikä siinäkään liioin paljon tarvita – voi ahvenfileiden paistamiseen riittää. – Joku tuskastuu minuutissa, mutta pari-kolme minuuttia kannattaa odottaa ja nypyttää. – Kyllä se on tuurista kiinni. Siihenkään, mikä saaliin määrään lopulta vaikuttaa, ei hän anna kovinkaan selvää kaavaa. Metsästysseura Pyydysperän Paukun pilkkikilpailuissa Lumijärvellä on pilkkiaikaa kolme tuntia, ja Hemmingin mukaan siinä ajassa järvestä nousee ahventa yhdellä pilkkijällä keskimäärin kolmesta viiteen kiloon. 3 Irtonumero 3 euroa Kelkkailijat koolla, s. Kairattuja reikiä saattaa olla muiden jäljiltä jo valmiina. Pilkkimiseen kuuluu kalojen ärsytys. – Kun paljon käy, niin verenkierto elpyy, ja kädet tottuvat. Saaliiksi Hemminki on saanut lähinnä ahvenia, särjet hän jättää variksille. Jos kalaonni ei ota kääntyäkseen, kannattaa Hemmingin mukaan vaihtaa suosiolla paikkaa
Suomi on ajautumassa taantumaan ja ihmisillä on rahat tiukassa. Voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi osoitteeseen isomustajarvenurheilijat@gmail. Seppeleen sankarihaudalle Kurussa laskivat aamuyhdeksältä Aimo Ylä-Poikelus ja Erkki Törmä. Olisiko omassa viikkoaikaulussa aikaa uudelle, viikottaiselle ryhmäkokoontumiselle vai onko parempi puuhailla kotona oman aikataulun salliessa satunnaisesti. com. 2 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI ASKO KOSKINEN Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA +4 °C SU Uusia harrastuksia 1°C +4 °C Hiihtolomaviikolla AFORISMI MIELIPIDE H iihtolomaviikko oli ja meni. Elina Järvelä-Reijonen YHDISTYSKUULUMISIA IMU:n vuosikokouskuulumisia Vuoden 2022 aikana jouduin käyttämään Ylöjärven kaupungin hammashoitolan palveluita neljä eri kertaa noin kahden kuukauden aikana. Asuntomarkkinat ovat hiljaisemmat kuin pitkään aikaan ja erityisen huonoa nousevat korot tietävät mökkimarkkinoille, joten yhä useampi mökki odottaa tyhjillään uutta omistajaa. Ylöjärven kaupunki kustansi seppeleet. Jäätä on nyt riittävästi, joten pilkille kyllä vielä pääsee. Suurin uusien harrastusten kokeilupiikki lienee laskenut, ja arkeen ovat jääneet vain ne sopivimmaksi koetut uudet tavat ja käytänteet. Tuhatkunta hiihtäjää Kangas Pirkaksi nimensä muuttaneella hiihdolla oli ja tunnelma oli iloinen. Onneksi sitten tuli viesti ja nuori mies Niko Anttola nousi kaikkien tietoisuuteen. Omien kisojen lisäksi seuran jäseniä tulee osallistumaan niin kuntoliikuntatapahtumiin kuin SM-hiihtoihin ja -soutuihin. Samaan osoitteeseen voi myös laittaa viestiä, jos haluaa liittyä jäseneksi ja siten kannattaa seuran toimintaa. Talvisodan päättymisestä tuli maanantaina 13. Ikää kun on kertynyt, niin hammaskalusto irrottelee paikkoja tämän tästä. Kirkkaana kevätaamuna pakkanen saattaa kiristyä useita asteita auringon noustessa, kunnes aurinko alkaa lämmittää. Ei se kyllä paljon naurattanut, kun kahden kuukauden sähkölasku oli 1 500 euroa. Kalaa kotirannan verkot ovat antaneet kohtuudella, kuhaan, haukea ja siikaa. La ss e H ar ju Talvisodan päättymisestä 83 vuotta Iso-Mustajärven Urheilijat ry piti vuosikokouksensa kansallisena hiihtopäivänä lauantaina 4.3. Hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Laiskaksi olemme tulleet, mietimme kalakaverin kanssa. Mökit on jätetty kylmilleen tai peruslämmölle. Ilmat olivat hienot, yöllä pakkasta ja päivällä lämmintä eli varsin keväisiä olivat kelit. Ylivoimaisesti paras hetki on auringonnousu. Lisäksi Ikiliikkuja-viikko kannustaa pohtimaan omaa liikkumistaan ja ennen kaikkea liikkumaan. Toivoa siis on. ja kesällä sarjamaastojuoksuja. Sitten kun sitä vielä maksaa kahden asunnon energiakulut ei ihme, että mökkirannat ovat aikaisempaa hiljaisemmat. Aivan yhtä hiljaista ei ollut jääkannen alapuolella. Toimintaan pääsee yleensä mukaan matalalla kynnyksellä, ja aktiivisista jäsenistä taitaa olla lähes jokaisessa yhdistyksessä pulaa. Tekemistä Kurussa riittää pilkkimisestä moottorikelkkailuun ja kuorolaulusta käsitöihin. Minna Canth. Useina vuosia kotivesillä joku ystävällinen henkilö on ajanut järvelle ladut, joita tänä talvena ei ole näkynyt. Niitä lukemalla voi löytää itselleen myös uuden tavan viettää vapaa-aikaansa. Suomessa kun asuntolainojen korot ovat näitä vaihtuvia euriboreja. Pohjois-Kurussa. Korotkin nousevat ja tietysti myös kaikki muut elämisen kulut. Yhdistyspalstamme onkin näin kevään korvalla saanut runsaasti monipuolista sisältöä ja terveisiä yhdistysten kokouksista. Länsi-Teiskossa ja Itä-Aureessa laskettiin samaan aikaan. ja IMU-hölkkä lauantaina 26.8. Käyntimaksu 13,30 € jotenkin vielä meni tajuntaani, mutta ”suun suppea tutkimus” 8,50 € ei oikein kuulostanut järkeen käyvältä, kun suuta ei mitenkään tutkittu! Eli laskun loppusummasta oli paikan osuutta laskutettu vain 19,90 €, kun taas nämä aineettomat kulut olivat 21,80 €. Mentiin kun oli sovittu. Suunnitelmissa on myös järjestää pienimuotoinen perhevaellus heinäkuussa. Hiljaista oli silläkin rintamalla ja suomalaiset saivat seurata sivusta norjalaisten ja ruotsalaisten juhlia. Myös yhdistystoiminnassa mukana oleminen on osalle antoisa harrastus muiden joukossa. Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä. Miksi siis joka käynnillä tuli enemmän aineettomia kuluja kuin itse paikan hintaa. Juuri lomaviikon alla satoi vajaat parikymmentä senttiä tuoretta lunta, joten järvelle pääsi myös hiihtämään. Laskutuksessa suosimme nykyään sähköpostia. Tällä viikolla Kurun Lehden teemana ovat vapaa-aika ja harrastukset. Hiihtolomaviikolla käytiin myös pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut. Neljästi hammaslääkäri rakenteli paikan hampaisiin edellisen irrottua. Pohjois-Kurun valaistua pururataa pidetään kunnossa ja siellä järjestetään mm. Ei sattunut yhtään, paitsi kun sain laskun. Muut hallituksen jäsenet ovat Anni Haavisto, Aki Järvelä ja Elina Järvelä-Reijonen. Ei ole kyllä näkynyt paljon hiihtäjiä eikä kalamiehiäkään. Nyt näin maaliskuussa onkin sopiva kohta tarkastella omaa harrastamistaan. Alle 15-vuotiailta jäseniltä ei edelleenkään peritä jäsenmaksua. Pilkkikisojen osalta seurataan vielä, päästäänkö kelien puolesta pääsiäislauantaina jäälle. Jään muodostuminen näytti alkutalvesta sen verran epävarmalta, että kalakaverin kanssa päätimme laittaa vain harrasteverkon kotirannan lähistölle. Jokaisessa laskussa oli aina kolme kohtaa: käyntimaksu, yhden pinnan täyttö ja suun suppea tutkimus. Vaikka viikon teemana on keskittyä eläkeikäisten liikkumiseen, tekee liike varmasti hyvää ihan jokaiselle. Koronavuosilta hyväksi havaittu etäosallistumismahdollisuus oli nytkin käytössä ja kokouksessa oli sen myötä läsnä 16 jäsentä. Itse oli viikon lopulla huoltohommissa Pirkan Hiihdossa, kun oma kunto ei enää ladulle näille pitkille matkoilla riitä. Mieltäni kovasti jäi vaivaamaan tuo laskussa mainittu ”suun suppea tutkimus”, koska joka kerta itse osoitin kohdan joka paikataan. seuran mestaruushiihdot sunnuntaina 2.4. Laskijoina toimivat Länsi-Teiskossa Eero Vesa ja Kaarle Piuhari, Itä-Aureessa Eila ja Reijo Ilomäki. Tapahtumista tiedotetaan tarkemmin Kurun Lehdessä ja seuran omilla Facebook-sivuilla. Seuran puheenjohtajana jatkaa Pekka Petäjäniemi ja varapuheenjohtajaksi valittiin Tuula Järvelä. Jäsenmaksu päätettiin hintatasojen noususta huolimatta pitää ennallaan 10 €/hlö. Nuorempana ei katsottu sääennusteita eikä valikoitu kelejä. Kokouksessa päätettiin järjestää perinteiset Pohjois-Kurun kesäkisat lauantaina 15.7. Kiitokset kuitenkin hyvästä ja ammattitaitoisesta hoidosta kuuluu hammashoitolan henkilökunnalle! Tuula Ylinen Suun suppea tutkimus Tammikuu oli ja meni alkuvuoden mukana. Eipä sielläkään montaa kalamiestä ole näkynyt. Sehän tarkoittaa sitä, että pankit siirtävät korkoriskit asiakkailleen. maaliskuuta kuluneeksi 83 vuotta
Yhdistys rekisteröitiin helmikuulla ja sen ensimmäinen järjestäytymiskokous pidettiin seurakuntatalolla, jossa puheenjohtajaksi valittiin Marja Kallio. Joka vuosi tulee uusia. Opetusja kulttuuriministeriön Liikuntaraportti 2022 mukaan kotona asuvat yli 70-vuotiaat viettävät heräillä keskimäärin 11 tuntia paikallaan istuen tai makoillen. – Kävely on suosituin liikuntamuoto. Meillä kaikilla on oikeus kuulua yhdistykseen, siksi yhdistyksen kannatusjäUusi yhdistys Kuruun seneksi pääsee kuka tahansa 10 euron jäsenmaksun maksamalla. Kakkori kertoo, että Kurussa on Ylöjärven kaupungin puolesta tarjolla ohjattuna liikuntana yksi tuolijumpparyhmä ja kaksi kuntosaliryhmää. maaliskuuta järjestämä teemaviikko, joka herättelee eläkeikäisiä liikkumaan. Rasimäessä on järjestetty viimevuosina kesänäyttelyiden lisäksi retriittejä, leirejä, talkoita, työpajoja ja live-musiikkia. Yhdistyksen sihteeriin ja rahastonhoitajan tehtävistä vastaa Lassi Harju. Ohjattu ryhmäliikunta on kaikista tehokkainta ikäihmisille. Kyseessä on Ikäinstituutin 13.–19. Tiloissa toimii myös Anne Aallon lasikauppa ja museo. Vain joka viides yli 70-vuotias liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Toiveena onkin löytää mahdollisesti lahjoituksena lähialueelta esimerkiksi hirsikehikko, josta uuden saunan voisi rakentaa kehoa ja sielua siunaamaan. – Taiteilija Anne Aallon yksityisomistuksessa oleva tila toimii residenssityyppisenä taidetilana, jossa voi asua, vierailla tai työskennellä, kertoo Vilma Riitijoki. Paljon oli paikka kokenut muutosta, mutta paljon oli tuttua jäljellä. uudelleen rakentaa tilaa pari vuotta sitten sattuneesta tulipalosta, joka tuhosi muun muassa tilan ulkorakennuksen. Yhdistyksen perustivat sekakuoro Kurun Kaikun laulajat ja kuoron johtaja. Paikkana Rasimäen koulu oli tuttu, mutta edellisestä käynnistä oli ehtinyt kulua jo melkein nejäkymmentä vuotta. Vähäinenkin liikkuminen on hyväksi, ja jokainen voi Kakkorin mukaan löytää itselleen sopivan liikkumistavan. Taustalla oleva paanuseinä on tehty Kurun kirkon vanhoista kattopaanuista. Liikunnanohjaaja Jonna Kakkori vieraili Kurussa tiistaina 14. Toiminnassa yhdistyy koko paikan historia; metsä, oppiminen, kokoontuminen, yhteisöllisyys ja taide. Myös yrityksillä on mahdollisuus liittyä kannatusjäseniksi 50 eurolla. Se onkin Kakkorin mukaan vaikea kysymys. Erilaisia liikuntaryhmiä ja vinkkejä omatoimiliikuntaan on tarjolla, mutta innostuksen tulisi herätä ihmisessä itsessään. – Istumista ja muuta paikallaanoloa tulisi tauottaa, eli liikuskella aina kun voi. Porukkaa yhdistävät luonnon voima ja taipumukset taiteelliseen ilmaisuun. Tapahtumista kuoro ilmoittaa Kurun Lehdessä ja Facebookissa sekä toivottaa kaikki tervetulleeksi tukemaan kurulaisten omia kulttuurija musiikkitapahtumia. Vastaan tuli myös Pölymeduusa Nyppy (Vilma Riitijoki), omituisia ääniä päästelevä Nukke (Kasper Kamppuri), merenneito ja myöhemmin talviuniltaan, ruumiiista irtaantunut Rasimäen asukki, karhu, joka laskettiin sadun jälkeen takaisin hankeen unille. Ikiliikkuja-viikolla on järjestetty Ylöjärven alueella erilaista teemaan sopivaa toimintaa, kuten IKI-jumppaa urheilutalolla. Rasimäen tulevia tapahtumia voi seurata Rasimäen Instagram-tililtä @Rasimäki_taide. Ylöjärven kaupungin liikunnanohjaaja Jonna Kakkori Ikiliikkuja-hankkeesta kertoo, että UKKinstituutin suosituksen mukaan sydämen sykettä kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista suositellaan yli 65-vuotiaille ainakin 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. – Hyötyliikunta on erinomainen tapa lisätä fyysistä aktiivisuutta. Ihania muistoja Rasimäen koulun leiriajoilta muistui mieleen ja taisin sanoakin, että Rasimäki oli parasta mitä tiesimme silloin. Ikiliikkuja-viikko kannustaa liikkeelle Teksti ja kuva: Karoliina Laikio Tällä viikolla vietetään Ikiliikkuja-viikkoa. Edellisen illan ja yön aikana satanut lumi oli tehnyt ympäröivästä metsästä lumoavan kauniin satumetsän, joten tunnelma Satupäivään oli valmis. Siinä auttaa hyvä tiedotus ja asioiden nostaminen esiin.. – Lisäksi edelleen tulipalon jälkien siivousta, ja talkoita tulossa, mutta pikkuhiljaa eteenpäin, sanoo Riitijoki. Ryhmät ovat lähes täynnä, mutta muutamia vapaita paikkoja kevätkaudelle löytyy. Ystävällinen satuhahmo Järvirosvo (Meri Karhu) toivotti vieraat tervetulleeksi. Miten sitten löytää itselleen sopiva ja mieluinen tapa liikkua. maaliskuuta kertomassa ikääntyvien Kurun liikuntapalveluista ja Ikiliikkujat hankkeesta. Näin on Kuruunkin jälleen perustettu uusi yhdistys, Kurun Kaiku ry. Salia lämmittivät tutut pönttöuunit. – Ryhmäkoot ovat kasvussa Kurussa. Retki satumaiseen Rasimäkeen – Satupäivällä kerättiin varoja uudelleenrakentamiseen ja toiminnan ylläpitoon ”Nukke” johdatteli meidät satuhetkessä sadun maailmaan, jossa annettiin tilaa myös kuvien tarkastelulle, kommenteille sekä ajatuksille. Kuvassa Kakkori näyttää, kuinka pihatöiden ohessa voi jumpata tai venytellä. Jäsenmaksuilla sekakuoro Kurun Kaiku pääsee alkuun ja järjestämään kaikille laulun ja musiikin ystäville konsertteja. Hän kerää myös tarinoita ja muistoja Rasimäestä, koska on huomannut minkälaisen vaikutuksen Rasimäki on ihmisiin ja kulttuuriin tehnyt ja tekee edelleenkin. Koska lihasvoima heikkenee keski-iästä alkaen kiihtyvällä vauhdilla, tulisi päivittäin jaksaa liikuskella ja vahvistaa etenkin jalkojen lihaksia ja tasapainoa. Tarkemmat liittymisja jäsenmaksuohjeet löytyvät esimerkiksi yhdistyksen Facebook-sivulta. Siellä sijaitsivat sauna, navetta, näyttelytila, huussit, varasto ja puuvaja. 3 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti Teksti ja kuva: Tuula Ylinen Suomi on tunnetusti väkilukuunsa nähden varsinainen yhdistysten maa. Teksti ja kuvat: Anne KantojärviKapee Kurun keskustasta 30 kilometriä ajeltuamme saavuimme entiselle Rasimäen koululle. Riitijoen haaveena on saada tilaa lisää yhteiseen käyttöön, sillä kyseinen tila ravitsee ihmistä tavoilla, joita ei osaa etukäteen kuvitella. Hänen mukaansa pääfokuksena on tällä hetkellä Talon yläkerta oli kokenut melkoisen muutoksen sitten leiriaikojen. Sinne oli remontoitu näyttelytilat, jossa oli esillä lasitaiteilija Anne Aallon taidetta. Lisäksi suosituksisa on otettu huomioon palauttavan unen merkitys
Yrityksessä on pohdittu myös millaisia yrittäjyysoppeja matkan varrelta on ehtinyt jo kertyä. maaliskuuta, kun joukko Erasmus-opiskelijoita opettajineen Espanjasta, Italiasta, Portugalista, Romaniasta ja Turkista saapui Kuruun. –Kiva:n puolesta kiitän kaikkia Host-perheiden nuoria innokkuudesta ja osallistumisesta. Illan aikana naurettiin ja itkettiin paljon, tanssittiin, jaettiin diplomit ja tietenkin syötiin hyvää ruokaa. Paras NY-yritys, toinen astepalkinnon saivat Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjan 2. Showtime Ny on yritys, joka järjestää synttäreitä, discoja ja tapahtumia kaiken ikäisille tilaajien tarpeiden mukaan. Kuru isännöi Erasmus-vieraita Kaikki sujui suunnitelman mukaisesti, opettajien majoitusongelmaa lukuun ottamatta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu viikko sekä suomalaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus saavat kansainvälisiltä opettajilta satoja kiitoksia. Showtime Ny:n palkintoperusteissa oli maininta, että tuomaristoon teki vaikutuksen oikea toiminta ja kontaktit sekä omiin harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin perustuvaa toiminta. Keskiviikkona koko Erasmus-porukka vieraili Kurun nuorisotila Nuokulla. Ilta oli muutenkin onnistunut, tehtiin hyvää ryhmätyötä ja autettiin tarvittaessa toisia, englannin kielellä tietystikin. vuoden opiskelijat Kalle Tiura, Roni Säynäväjärvi ja Topi Takala. Tiistaiiltana koko Erasmus-porukka kokoontui Yhtenäiskoulun Pajalle kotitalousluokkaan. Torstaiiltapäivä vietettiin Seitsemisen kansallispuistossa ja illalla discoiltiin Parkkuun koululla. Mahdollista oli myös saunoa ja käydä avannossa. Projektin aikana kurulaiset yläasteikäiset ovat vierailleet Italiassa, Romaniassa ja Turkissa. Tapahtumarikasviikko alkoi olla ohi kurulaisten osalta. Vanhempainyhdistys Kiva:n Suvi-Tuuli Mäntylä ja Seija Koski olivat suunnitelleet “Terveellisen ruoan” herkullisen kokkausillan. Nelly Saarinen ja Jaana Tiura Kalle Tiura ja Roni Säynäväjärvi Uskalla Yrittää -tapahtumassa. Jokaisesta maasta Suomeen saapui neljä opiskelijaa ja kaksi opettajaa kaiken kaikkiaan vieraita oli yhteensä 30. viime viikon numerossa. Sää suosi viikkoa, eli toiveemme, että Suomessa olisi vielä talvi, toteutui sataprosenttisesti. – Me kurulaiset opettajat olemme erittäin onnellisia, että saimme tehtyä mahtavan ja täynnä elämyksiä olevan viikon vieraille ja kurulaisille oppilaille, toteaa Tiura. Pienien alkuvaikeuksin jälkeen opettajillekin järjestyi lyhyellä varoitusajalla yhteismajoituspaikka. Viikon aikana kuultiin erilaisia esitelmiä ruokavalion vaikutuksista immuniteettiin ja esitelmiä probioottisesta ravinnosta. Myös jatkosuunnitelmia ja mahdollisuuksia on mietitty. Aamupäivien aikana tutustuttiin erilaisissa työpajoissa muun muassa Suomeen ja suomalaisuuteen, Kuruun ja eri maiden koulutusjärjestelmiin. Iltapäivät olivat enemmän toiminnallisia. Pari tuntinen vierähti SingStaria laulellen, biljardia pelaillen sekä tutustuen Kurun keskustan palveluihin. 4 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti Showtime eteni finaaliin Nuori Yrittäjyys ry:n järjesti 15. Tampereella ehdittiin vielä käymään muun muassa Muumimuseossa ja Nokia Areenalla Ilveksen jääkiekkopelissä. Kahvilaravintola Mutalan Helmi oli varattu yksityistilaisuutta varten. Toukokuulla on luvassa vielä viimeinen reissu, ja se suuntautuu Espanjaan. Teksti: Sanna Ahonen Kurun Yhtenäiskoulun yläastelaiset saivat Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredun Metsätien toimipisteelle kansainvälisiä vieraita tiistaina 7. – Mutta kaikki kuitenkin järjestyi. Vierailevien opiskelijoiden kommentti Kurussa vietetystä ajasta oli, että he elivät unelmaa! Kukaan heistä ei ollut koskaan käynyt Suomessa, lumi ja pakkanen oli lähes kaikille uusi tuttavuus. Portugalin vierailun kurulaiset joutuivat jättämään väliin, koska Ylöjärven kaupunki kielsi matkustamisen koronan takia. Koulupäivä alkoi Tredulla aamuisin aina kello 9.15 ja loppui kello 16 mennessä. helmikuuta Uskalla Yrittää -tapahtuman Koskikeskuksessa. Showtimella on runsaati erilaisia valoja äänitarvikkeita, joilla on mahdollista järjestää isompikin tapahtuma. Iltapäiväksi kokoonnuttiin Tiuran pihaan, joka sai vierailun aikana nimen United Nation (YK), koska talossa majoittui oppilaita jokaisesta maasta, yhteensä kuusi vierasta. Lauantaina kokoonnuttiin Tredulle, jossa bussi odotti kansainvälisiä vierailijoita oli siis lähtöitkujen aika. Eri yritysten asiantuntijoista koottu tuomaristo (mm. Voitte olla ylpeitä nuoristanne, totesi Mäntylä. Projektin nimi on H.O.P.E eli Healthy Outcomes of Probiotics Education, joten sen tarkoituksena on tutustua terveelliseen ruokavalioon. Suomeen matkalaiset saapuivat maanantaina, ja ensimmäinen yö vietettiin Tampereella ja tiistaina oli ohjelmassa kiertoajelua ja tutustumista Tampereeseen. Business Tampere, Tampere-talo, OP, Pirkanmaan Yrittäjät) valitsi osallistuneiden joukosta yhdeksän yritystä, jotka jatkavat huhtikuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin. Vapaaehtoisia majoitusperheitä oli kyselty pitkin alkuvuotta, ja lopulta Host-perheitä löytyikin 11. Osassa perheissä oli majoittuneena yksi oppilas, osassa enemmän. Tampereen aluetapahtumaan 47 nuorten perustamaa harjoitusyritystä (NY-yritystä) ja yli 100 nuorta. Näiden finaaliin päässeiden yritysten perustajina oli myös kurulaisia. Perjantai-iltana oli jäähyväisillallisen aika. Lue lisää netistä! www.kurunlehti.fi Su vi -T u u li M än ty lä Er as m u sp ro je kt i. Välipalaksi paisteltiin makkaroita ja lettuja. Ohjelmassa oli muun muassa mäenlaskua, hiihtämistä, luistelua, ja pilkkimistä. Perjantaina tutustuttiin lisää suomalaisiin talviperinteisiin ja harrastusmahdollisuuksiin. Matkalla Kuruun pysähdyttiin Ylöjärven kaupungintalolla, jossa sivistysjohtaja Matti Hursti ja opetuspäällikkö Tarja Suhonen ottivat vieraat vastaan tarjoten lounaan. Vieraat lähtivät Hämeenkyrön Frantsilan tilan kautta kohti Tamperetta, jossa nukuttaisiin viimeinen yö ennen kotimaahan lähtöä. Vierailijoiden tunnelmat Kurussa vietetystä viikosta ovat pelkästään positiivisia. Kuruun saavuttiin tiistaina, ja opiskelijat majoittuivat perheisiin. Illaksi siirryttiin Hirsilinnaan, jossa tarjoiltiin illallinen. Yritys myös vuokraa asennuksineen erilaisiin tapahtumiin äänentoistolaitteita, valoja ja savukonetta. Erasmus H.O.P.E.-projekti alkoi kurulaisten osalta vuonna 2020 ja loppuu nyt keväällä 2023. Olemme innolla mukana myös seuraavissa projekteissa Tiura jatkaa opettajien ajatuksista. Toinen jatkoon päässyt yritys, eli Elhi NY esiteltiin Kalle Tiura ja Topi Takala. Mukana oli yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoita. Tiura toimii yrityksen toimitusjohtajana ja hoitaa keikoilla tekniikan ja laitteiden asentamisen, Säynäväjärvi toimii markkinoijana ja Takala talousvastaavana. Viikko oli raskas, mutta erittäin antoisa. Yritys markkinoi palveluitaan Suomessa. Koko projektin ajan vastuuopettajina ovat toimineet Harri Kokko, Markku Ohinmaa, Jaana Tiura ja Alois Weimer sekä rehtori Mari Liukonsuo. Opettajat olivat tyytyväisiä, koska aikaa vietettiin paljon yhdessä, naurettiin ja tutustuttiin kunnolla toisiin
Kova pakkanen peruutti retken, ja se päätettiin siirtää kevätlukukaudelle. helmikuuta Mäntässä. Erityisen mukavaa oli jälleen se, että kokoonnuttiin perheittäin, yli sukupolvien muutaman kuukauden ikäisistä vauvoista 90-vuotiaaseen mummuun ja vaariin. Arpajaiset illanvieton lopussa hoitivat potkukelkkailuidean isä Kaarlo Karttila yhdessä Hanna Rantalan ja Kaija Kivimäen kanssa. Kuulumisia vaihdettiin vilkkaasti ja iloinen puheensorina kuului koko illan täpötäydessä JussiMatissa. A ja 4. Vesa Lahelma oli oppilaille entuudestaan tuttu, sillä hän on toiminut koulullamme kouluvaarina, myös nykyisten neljäsluokkalaisten, ja ollut mukana heidän liikuntatunneillaan. Retki alkoi Soljasten soilta. Tärkeää on kokoontumisajoilla vaalia entisajan potkukelkkailukulttuuria. YHDISTYSKUULUMISIA Pohjois-Kurun kylien Potkukelkkojen kokoontumisajoissa täydenkuun aikaan 4. Ensikertalaisiakin oli mukana. Luin kirjaa kotona takkatulen loisteessa ja Iiro videoi lukuhetket. Riuttasilta tämänkin vuoden kokoontumisajoihin lähdettiin yhtä aikaa isolla porukalla ja lähtijöistä Kaarlo Karttilan luota otettiin ryhmävalokuva muistoksi historian arkistoihin Tänä vuonna koko yleisö sai nauttia parkanolaisen Metsäparooni Oy:n tarjomat makkarat, mehut ja pullakahvit. Joulukuussa piti tehdä uusi retki, Seitsemisen metsiin. Kuljimme suoalueella pitkin uutta, esteetöntä reittiä Kirkas-Soljasen katselulavalle ihastelemaan talvista järveä. Reissu huipentui siihen, että saimme ostaa kahvilasta herkkuja ja katsoimme auditoriossa lyhytfilmejä oravien elämästä. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin bussiin ja tiemme vei Seitsemisen luontokeskukseen, jossa saimme opastetun kierroksen sisätiloissa. Säät oikuttelivat nytkin, ja retkipäivän aamuna 22. Reippaan kävelyn jälkeen siirryimme reitin alkupään opastaulujen läheisyydessä olevaan retkeilymajaan paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. B. Kaunis auringonnousu, kirkas taivas ja kimmeltävät hanget toivottivat matkalaiset tervetulleiksi kansallispuistoon. Oppaamme ja kuljettajamme Petri Ristiniemi Seita Elämyspalveluista kertoi meille suoalueen ennallistamisesta ja nykytilasta. helmikuuta pakkasmittari näytti reilua -20 astetta. Väkeä liikkui tapahtumassa toista sataa henkeä, paikallisia ja monipaikka-asujia monesta maakunnasta. Matti Järvenmäki grillasi JussiMatin ulko-ovella sisääntulijoille 120 grillimakkaraa. Oikealla Erkki Koipijärvi ja kissa. Äänikuvakirja on Erkki Koipijärven 11. Kylien välisen tietovisan voitti Länsi-Aureen joukkue, toisena oli Riuttanen ja jaetun kolmannen sijan saivat Luode ja Itä-Aure. Äänikuvakirja Erkki Koipijärveltä Syksyllä 2022 Kurun Lions Club aloitti kummiluokkatoiminnan Kurun Yhtenäiskoulussa. Iiron tultua mukaan lisäsimme videoinnin ja musiikin. – Idea kuvallisesta äänikissakirjasta lähti edesmenneen tyttäreni Kintun yhtiökumppanilta Liisa Summaselta Likizistä. Nuorin itäaureslainenkin, juuri 4 kuukautta täyttänyt Arvid Eliel oli tullut potkukelkalla äitinsä Elina Riitijoen sylirepussa illanviettoon. Helmikuussa, hiihtolomaa edeltävällä viikolla, oli uuden retken vuoro. Äänikuvakirjan ohjauksesta, kuvaamisesta ja editoinnista on vastannut toinen mänttävilppulalainen Iiro Koskelainen IronMediasta. kirja ja ensimmäinen digitaalinen tuote. Arpojen myyjä Jorma Järvenmäki kertoi ihmisten ostaneen oikein mielellään arpoja tukien näin viiden kylän yhteistä kyläyhdistystä. Muita arpajaispalkintoja lahjoittivat Maire Konttinen, Liisa Kivioja,MV-betoni Oy, Aune Kivioja, Krauta Parkano, Fixus Parkano, Veikon Kone, Heikki Mettälä, Kurun Apteekki, K-Market Kuru, Irma Hakala ja JussiMatti. Erkki Koipijärven uuden äänikuvakirjan julkistamistilaisuus pidettiin sunnuntaina 19. Anne-Maija Kivimäki El in a R iit ij o k i. Kummiluokkien kanssa tehdään retkiä ja muuta yhteistyötä kouluvuosien aikana. Ihmisten kohtaaminen on talvitapahtuman suola, ehkä sen parasta antia. Paukkupakkanen ei retkeläisten intoa haitannut, sillä talvinen luonto oli kauneimmillaan. Kummiluokiksi valittiin 4. Kissat tulivat taloon yllättäen alkukesästä 2021, ottivat samantien ohjat ja muuttivat yksineläjän elämää monella tapaa. 5 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti Iiro Koskelainen IronMediasta vastasi äänikuvakirjan teknisestä toteutuksesta. Äänikuvakirjassaan Kiza, Muza ja Hov Koipijärvi kertoo videolla elämästään kahden itämaisen kissan kanssa. Äänikuvakirjassa on Koipijärven tyttären graafikko ja valokuvaaja Päivi Kinttu Koipijärven (1963-2021) ja myös paikallisen valokuvaajan Timo Niemisen valokuvia. maaliskuuta koettiin yleisöennätys. Näin saatiin iloita kylän nuorimman ja vanhimman ensi kohtaamisesta. Esla Oy lahjoitti kyläyhdistyksen arpajaisiin pääpalkinnoksi potkukelkan. Syksyllä kummiluokkalaiset ja LC:n edustaja Vesa Lahelma retkeilivät Yhtenäiskoulun lähimetsässä ja tutustuivat jokamiehenoikeuksiin Seita-elämyspalveluiden Anniina Lehdon kanssa. Välillä kirjanpäähenkilöt kissat tulivat oma-aloitteisesti mukaan lukuhetkeen, kertoo Koipijärvi. Kiitos kuuluu myös arpavoittojen lahjoittajille, joita ilman ei arpajaishuvia ei olisi. Kurun LC oli tilannut bussin, johon retkeläiset pakkautuivat lämpöisiin vaatteisiin pukeutuneina. Kyllä oli ihana päivä! Kurun Yhtenäiskoulun neljäsluokkalaiset ja heidän opettajansa Elina Lehtimäki ja Henna Uusitalo Oppilaat retkellä Seitsemisessä Potkukelkkailijat koolla Ti ia P al an d er in ku va -a lb u m i Riuttasten yhteislähtö 4.3.2023 Potkukelkkojen kokoontumisajoihin. Se on myös uudenlainen digitaalinen toteutus tyypillisen äänikirjan sijaan. Äänikuvakirja on kertomus ihmisen ja eläimen ystävyydestä ja yhteisestä kielestä. Monipuolisuudessaan se sopii kaikenikäisille joko kuunneltavaksi tai samalla myös katsottavaksi
Valitettavasti viimeaikainen julkisuus kertoo toista Metsähallituksen toimenpiteistä. tekemä päätös edistää Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistojen laajentamista on hyvin perusteltu ja ajoitettu. Seitsemisentie 309. Nyt on vaikuttamisen aika, sillä EteläSuomessa metsien suojelutilanne on riittämätön ja metsälajisto on laajasti uhanalaista. Kahvila ravintola vanha Räikkä. Kirpputoripalaveri Kurun seurakuntasalissa klo 17. Kastarin mielestä kansallispuistoaloitteella ei huomioida metsähallituksen viimevuosien ponnistuksia omaehtoiseen metsänsuojeluun ja aktiivisen luonnonhoidon lisäämiseen. Yksinään Tampereelta valittiin 40 aluevaltuutettua, valtuuston koon ollessa 79 edustajaa. Ruovesi on luonnonkauneudestaan tunnettu ja on hienoa, että Ruoveden päätöksenteossa katsotaan tulevaisuuteen ja ymmärretään kansallispuistojen arvo niin luonnon kuin virkistyksen ja matkailunkin kannalta. Nyt on vaikuttamisen aika, sillä EteläSuomessa metsien suojelutilanne on riittämätön ja metsälajisto on laajasti uhanalaista. Tapahtuman järjestää yksittäiset kurulaiset henkilöt yhdessä LC:n kanssa. Metsähallitukselle asetetut tulostavoitteet korostavat puuntuotantoa ja siksi selvästi arvokkaita metsiä on hakkuiden piirissä.Tämä näkyy mm. Juuri näiden kahden vaalin yhdistäminen herättää kuitenkin huolta. Arto muistutti Elinkeinoelämän keskusliiton tiedosta, jonka mukaan suomalaisen metsäteollisuuden vienti vähentää globaalisti kasvihuonepäästöjä. Yleisöä oli hyvin paikalla. euroa ja työllisyysvaikutus 12 htv. Myös aluevaaleissa annettu ääni jäisi mitä todennäköisimmin Tampereelle. Tapio Vaalin ehdotus Ruoveden osallistumisesta kansallispuiston hoitoon ja opastuskeskuksen perustamiseen edistäisi entisestään kansallispuiston virkistyskäyttöä. Myös läheiset ovat tervetulleita. Tiedettävästi paikkakunnan ensimmäinen mölkkytapahtuma näkee päivänvalon. Haavisto. Nyt siis on aika merkitä kalenteriin päivämäärä lauantai 20.5. Tämä alue tulisi jättää metsätaloudelta rauhaan ja keskittyä luonnon ennallistamiseen. Kurun Yhtä Köyttä Yhteisö: Neulekahvila la 11–14 Kuru-salissa. Pienemmän riskin vallan keskittymiselle toisi aluevaalien yhdistäminen eduskuntavaaleihin. Pohjois-Pirkanmaan valtion metsät ovat laajuudeltaan yli 100 000 ha ja kattavat 10% Pirkanmaan metsäalasta. Messu Länsi-Teiskon rukoushuoneessa klo 13. maaliskuuta.. Jo aluevaaleissa äänestäjät suosivat selkeästi oman kuntansa ehdokkaita. klo 11 Seuratalon kahviossa yhdistyksen kevätkokous. ja aloittaa joukkueen kokoaminen sekä harjoittelu. YHDISTYSKUULUMISIA M ar ko Ta ip al e Mölkkytapahtuma tulossa toukokuussa Helatorstain jälkeisenä lauantaina 20. Kymmenen kuntaa jäi näin ollen ilman omaa edustajaa tuoreessa valtuustossa. Tämä vähentäisi ylimääräisiä hallinnon tasoja ja leikkaisi kustannuksia. Näiden merkkien valossa, myös tamperelaiset, jotka muodostavat lähes puolet alueen äänestäjäkunnasta, valitsisivat yhdistetyissä vaaleissa ensisijaisesti kenet haluavat Seuraava aluevaltuusto on tamperelainen valtuusto oman kuntansa valtuustoon. Missään muualla Etelä-Suomessa ei ole mahdollista perustaa yli 20 000 ha:n kansallispuistoa kuin täällä Pirkanmaan alueella. Seuraa somea ja Kurun Lehteä! Jaana Tiura KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: Pe 17.3. toukokuuta tehdään Kurussa historiaa. MIELIPIDE Tammikuussa 2022 käytiin laatuaan ensimmäiset aluevaalit. Tauskin keikka Ravintola Soittola Pub Kurussa perjantaina 17. 6 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti KURUN KAPPELISEURAKUNTA KURUSSA TAPAHTUU VASTINE MUISTILISTA Pirkanmaan Omaishoitajat ry: PIONIn Kurun omaishoitajien vertaistukiryhmän tapaaminen ma 20.3. Tapahtuma on joukkuekilpailu, jossa kolmen hengen joukkueissa kilpaillaan Kurun mölkkymestaruudesta ja upeista palkinnoista. Esitetystä, kokonaan valtionmaalle sijoittuvasta 11 000 ha kansallispuistolaajennuksesta, lähes puolet on nyt jo Luontokadon torjunnalla on erityinen tarve Etelä-Suomessa luonnonsuojelullisesti arvokkaita. Lisätietoja tapahtumasta tulossa kevään aikana. To 23.3. Päivän aikana on luvassa myös muun muassa keppihevostelua, huutokauppaa ja esiintyjiä. Pohjois-Kurun kerho Lähdekorvella klo 12. Varmin keino kuntien tasapuoliselle edustukselle olisi kuitenkin aluevaltuuston ja maakuntavaltuuston yhdistäminen. Toimintasuunnitelmaan mahtuu vielä uusiakin ideoita, tervetuloa mukaan suunnittelemaan toimintaa ja yhteistyötä koulun väen kanssa! Kurun Eläkkeensaajat: Ma 20.3. Tule mukaan joukkoomme, kokoonnumme joka toinen maanantai! Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. Pirkanmaalla edellisten kuntavaalien äänestysprosentti oli 56,8% ja aluevaalien 49,4%. Hannu Raittinen, pj SLL Ylöjärven yhdistys ry. Pienempien kuntien ehdokkaiden on vaikea vastata äänimäärään, mitä tamperelaiset tuplaehdokkaat keräävät. Haavisto. Kokoonnumme 3.4. Lisätietoja: Ritva Jauhiainen, 0432110555. Osa ehdokkaista tulee siis olemaan ehdolla niin kotikuntansa, kuin myös hyvinvointialueen valtuustoon. Kansallispuiston laajennukset voidaan tehdä valtioneuvoston asetuksella. Jos tämä hanke nousee hallitusohjelman kautta valmisteluun, tullaan perustumaan alueellinen työryhmä toteutusta varten ja siinä kaikki intressiryhmät ovat edustettuina. Ruoveden kunnanhallituksen 6.2. klo 1719.00 Kuruntie 12 Ylöjärvi. Su 19.3. Ja asioista pitäisi heidän mielestä käydä laajempaa keskustelua ennen mitään aloitteita. Avoin kaikille, tervetuloa. Tauski Kuruun perjantai-iltana TAUSKI TOUR 2023 tulee yllätysvierailulle Kuruun loppuviikosta, ja Tauskin potpurin luvataan sulattavan viimeisetkin lumet Kurusta. Aimo Kuivamäki, pj SLL Virtain-Ruoveden yhdistys ry. Tämä enteilee sitä, että äänestäjät näkevät kuntakohtaiset kysymykset itselleen läheisempänä. Jokainen puolue voi asettaa enintään 20 ehdokasta eduskuntaan, mutta aluevaaleissa täysi lista on 98 ehdokasta. Kokouksen jälkeen kahvit ja normaali kerho. Katse Etelä-Suomessa kohdistuu silloin valtion metsiin ja erityisesti Pirkanmaalle. klo 12:0014:00 Kurun seurakuntatalon alakerran kokoushuone, Kirkkotie 2, 34300 Kuru. Montrealin biodiversiteettisopimuksen toimeenpano, jonka Suomikin on allekirjoittanut, edellyttää nopeita toimia tavoitteen saavuttamiseksi. Aluevaaleissa äänet jakautuisivat laajemmin ja eduskuntavaalien korkeampi äänestysaktiivisuus nostaisi myös aluevaalien kiinnostusta. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet! Su 19.3. Viime vuonna Helvetinjärven kansallispuiston kokonaisvaikutus oli 1,3 milj. Kurun Riuttaskorven virkistysmetsässä. Seuraavat aluevaalit on suunniteltu järjestettäväksi kuntavaalien yhteydessä. Hyvinvointialue edustaa koko maakuntaa ja niin myös jokaisen kunnan edustus tulee taata, kuten nyt maakuntavaltuustossa. Tulevan kesän toimintaan liittyvä tapaaminen, mietitään aukioloaikoja, päivystyksiä ym. Metsähallituksen Luontopalvelut selvittää vuosittain kansallispuistojen kävijöiden synnyttämiä paikallistaloudellisia tuloja työllisyysvaikutuksia. Antti Moisander Maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas (ps.) Tampere Kansanedustaja Arto Satonen vieraili Kurun Kokoomuksen avoimessa puhetilaisuudessa. Vesa Kastari (RL 23.2.) ja Tapio Vaali (RL 2.3.) pitävät kansallispuiston perustamista ja sen vaikutuksia matkailulle kyseenalaisina ja jopa illuusioina. Eduskunta vaihtuu kevään aikana ja uuden hallitusohjelman valmistelu käynnistyy. Messu Kurun seurakuntasalissa klo 10. Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittiin varsinaisia jäseniä kolmestatoista kunnasta. Parkkuun seudun kyläyhdistys ry: Kyläkokous päätettiin muuttaa sääntömääräiseksi vuosikokoukseksi to 16.3.23 klo 17 Parkkuun koululla
050 3455 551 Juha Liesivesi Puh. Kuru-salissa Päivi Höglund neuvoi, miten lankaa voi helposti keriä vyyhdiltä kerälle itse. Kurun Yhtä Köyttä Yhteisön neulekahvila on kokoontunut tähän mennessä kolmesti. 21.3. maaliskuuta tapahtuman, jonka tarkoituksena oli reittiin tutustuminen, eli kelkkareittien esille tuominen. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. Neulo lapaset Tee käsityötä julkisella paikalla Tee pipo tai villapaita KÄSITYÖHAASTE 2023 Nauti käsityöstä! Käytä lankaa jota et ole ennen käyttänyt Virkkaa tai neulo patalappu Parsi Opettele uusi tekniikka! Palkitse itsesi hyvin tehdystä työstä! Tee helmineuletta Neulo neulepiirissä! Tee intialainen peukalokiila lapaseen Neulo tai virkkaa hyväntekeväisyyteen tai lahjaksi Neulo sukat Virkkaa isoäidinneliö (tai monta) Suunnittele oma malli Ompele käsin tai koneella joku työ Korjaa jotain Katsele tv:tä samalla kun teet käsitöitä Tee käsitöitä ulkona Leikittele väreillä! Ole ylpeä itsestäsi! Neulo ja laula samalla :) Neulo palmikkoneuletta Nappaa talteen Neulo yhdessä kaverin kanssa Huovuta Tee jotain uutta. 24.3 . Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Ma Pe klo 9–16 + sopimuksen mukaan. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. Kodalla Kurun Kelkkailijat ry tarjosi makkaraa, kahvia, pullaa, mehua, kaakaota, keksiä ja hyvää seuraa. Kurun Kelkkailijat ry järjesti viime viikon lauantaina 11. digilukuoikeus 12 kk: 95 € sis. 22.3. AUTOKURUT PIKAHUOLTO Sääksinnokantie 139–141, 34300 Kuru 0400 406 207 KURUN HAUTAUSPALVELU Kauttamme saatte kaikki hautauspalvelut • ARKUT • KUKAT • UURNAT • KULJETUKSET ym. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. 23.3. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. 045 136 3371 LOUNASKAHVILA HAUTAUSPALVELU Kelkkailijat kokoontuivat Marko Palander(Kurun Kelkkailijat ry varapj), Janne Ilomäki (Kurun Kelkkailijat ry puheenjohtaja) Jari Honkala (Kurun Kelkkailijat ry hallituksen jäsen). digilukuoikeus 6 kk: 55 € 3 kk: 32€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. 044 554 9054 Jarmo Liesivesi Puh. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. Mirkka Asp, kuvat: Jaana Honkala Jari Honkala lanaa reitistöä Rinnekoneella( tampparilla). Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Tilaushinnat kevätkaudella 2023 kotimaassa Kesto: 86 € / v sis. Väkeä kävi neljän tunnin aikana reilu kolmekymmentä. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Kuvat otettu Susitörmän kohdalta. Ensin kokoonnuttiin Kurun Muistin -tilassa, jolloin muun muassa Tuija Valkama, Leena Kantojärvi ja Janette Majaniemi olivat mukana. Toimimme KIVITUOTE JARMO LIESIVEDEN tiloissa. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Älä kangistu kaavoihisi! Virkkaa sormilla tai koukulla Tee jotain ilman mallia Ompele ristipistoja KYKY haastaa kaikki käsitöiden pariin REMONTIT KYLPYHUONEREMONTIT KURUSSA 040 6631 224 Soita ja kysy tarjous! A n n e K an to jä rv iK ap ee Ti in a K al lio jä rv iTi en ar i. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi YHDISTYSKUULUMISIA KORJAAMO MA TI KE TO PE 20.3. 7 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Käsityöhaaste ei ole sidottu neulekahvilaan, vaan sillä voi haastaa itse itsensä neulomaan ja tutustumaan uuteen tämän vuoden aikana. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. Kauppatie 6, Kuru Santtu Mustonen Puh. LOUNAS klo 10.30–14 LOUNASKAHVILA VÄNRIKKI Ruokalista vko 12 lounas: 12,50 € keitto: 9,50 € eläkeläiset: 11,50 € AVOINNA: MA-PE 8–15 Kauppatie 4, Kuru 03 4733355 lasagne, aura-punajuuripaistos kanakeitto, makkarakastike kasvispihvit, lihamureke hernekeitto, lihapullakastike uunikala, makkarapihvi ÖLJYNVAIHTOTYÖT MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT RENGAS JA VANNETYÖT KATSASTUSPAKETIT VIKAKOODIEN LUKU NIVELTEN VAIHDOT YM. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm
Tervetuloa! Hallitus www.kurunlehti.fi KEVÄTKOKOUS KEVÄTKOKOUS torstaina 30.3.2023 klo17.00 RAVINTOLA KEIDAS, Asemantie 4, Ylöjärvi Tervetuloa! Hallitus Ylöjärven Diabetesyhdistys ry:n. #kesäduuniOPnpiikkiin Nyt on aika laittaa työhakemuksia matkaan! KEVÄTKOKOUKSET Elämänkokemus, vahva ja vankka tietämys: • Taloudesta, • Yrittämisestä • Kunnallispolitiikasta • • Kirkolliskokousedustajana 8v. Yhdistykset haastattelevat ja valitsevat kesätyöntekijänsä 7.5.2023 mennessä. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. Kirkolliskokousedustajana 8v. • • Varakansanedustajana 2 kertaa Varakansanedustajana 2 kertaa EDUSKUNTAAN 2023 RAILI NASKALI 35 facebook.com/railinaskali Arvot: Oikeudenmukaisuus, rehellisyys KOTI-USKONTO-ISÄNMAA Ilm oit uk se n ma ks aja : Ra ili Na sk ali www.railinaskali.fi Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Nuori voi hakea useampaa, mutta vastaanottaa vain yhden pankin tukeman työn. 8 Nro 11 • Torstai 16.3.2023 Kurun Lehti NYT MYÖS RÄNNIT JA KATTOTURVATUOTTEET! OP Tampere Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys tarjoaa 15–17-vuotiaalle nuorelle kahden viikon kesätyön ja me lahjoitamme yhdistykselle nuoren palkan, 400 euroa. Kirkon lakivaloikunnassa 8v. Yhteensä 100 mielenkiintoista kesäduunia eri puolilla toimialuettamme odottaa hakijoitaan osoitteessa op.fi/tampere/kesaduuni. Kesäduuneja voi hakea 16.4.2023 asti. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 KORJAAMO VIHERTYÖT JALKAHOITOLA LUE VERKOSSA SPR Länsi-Teiskon osasto KEVÄTKOKOUS torstaina 23.3.2023 klo 17 Sirkku Niemisellä, Hankalantie 335 Sääntömääräiset asiat. • • Kirkon lakivaloikunnassa 8v