La ss e H ar ju Teksti: Karoliina Laikio, kuva: Lasse Harju Viime viikon tiistaina 7. huhtikuuta. Jatkoja teemakursseilla syvennetään tietoja ja taitoja. Kaupunki maksaa tuen työjakson jälkeen työnantajalle palkkatodistusta vastaan. Tukea ei myönnetä seurakunnan tai kuntayhtymän kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. – Olen oppinut monta asiaa, jotka taas jonkin aikaa muistaakin. Kokemuksen mukaan Mukanetin kursseilla oppiminen on aktiivista ja rauhallista. Kurun Lehti Ravintolateatteria, s. Tukea haetaan etukäteen hakemuslomakkeella Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n kautta.Tuki myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä. Vertaisohjaajia koulutetaan jatkuvasti sekä tietotekniikassa että aikuisohjaamisessa. Työnantaja voi saada kesätyötukea enintään kahden nuoren työllistämiseen. Kyseessä on yhdistys, joka tarjoaa ikäihmisille tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytön perusvalmiuksia järjestämällä koulutusta sekä ohjausta. Opastajat olivat Seppo Pohja, Heimo Siivonen ja Eija-Riitta Kortesluoma. – Tekniikka menee eteenpäin. Tänä keväänä opastuspäiviä järjestetään vielä 27. Huhtukuussa vinkkejä kännykän käyttöön voi tulla kysymään 24. Viimeviikkoinen tapaaminen oli jo toinen osa koulutusjaksoa, ja se sisälsi myös kertausta. Kaupungin tavoitteena on kannustaa nuoria työllistymään omaan kotikaupunkiinsa, eli Ylöjärven alueelle. Tarkoituksena on, että kaikki saavat iloa oppimisesta erilaisista lähtötaidoista riippumatta. VUOSIKERTA nro 7 TORSTAI 16.2.2023 X Posti Oyj Listat täydentyvät, s. Törmä vinkkaa, että Mukanetin vertaisohjaajia voi tulla tapaamaan Kurussa muulloinkin. 2 Irtonumero 3 euroa Älypuhelin tulee tutuksi Mukanetin opastuksella Senioreille kännykkädigiaskeleita oli opastamassa tiistaina 7. Koulutusta varten Kurun Eläkkeensaajat oli anonut ja saanut avustusta Ylöjärven kaupungilta. Peruskursseilla lähdetään alkeista ja tutustutaan laitteiden käyttöön ja perusasetuksiin. Yritetään pysyä ajan hampaalla. ” Tukea nuoria työllistäville Teksti: Kurun Lehti Ylöjärven kaupunki tukee ylöjärveläisiä nuoria työllistäviä ylöjärveläisiä yrityksiä ja yhdistyksiä tulevana kesänä ja on varannut kesätyötukea varten yhteensä 10 tuhatta euroa, josta riittää jaettavaa 40 nuoren työllistämiseen. Kurun Eläkkeensaajien puheenjohtajan Erkki Törmän mukaan koulutuksessa käytiin läpi älykännykän käyttöä yleisellä tasolla, kuten esimerkiksi sähköpostin lukemista suoraan kännykästä. Maksettavan tuen määrä on yhteensä 250 euroa kesätyöpaikalta, ja sen maksamiselle on muutamia ehtoja. Mukanetin vertaisohjaajat opastavat muun muassa ikäihmisiä omien tietokoneiden, tablettien ja älykännyköiden käytössä. Aktiivisina vertaisohjaajina toimii tällä hetkellä yli sata henkilöä. Mukanetin vertaisohjaajat ovat tavallisia tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käytöstä kiinnostuneita, jotka haluavat auttaa myös muita. Hän pitää koulutusta tärkeänä. Sitä ei myöskään makseta yksityisille henkilöille eikä sellaisille yrityksille tai yhdistykselle, jotka saavat kesätyötukea muualata. Kurun Eläkkeensaajien kurssilla vanhin oppija oli viime viikolla Pirkko Lamminsivu, 90, mutta uutta asiaa tuli myös puheenjohtaja Törmälle. Tuli monta uutta asiaa. maaliskuuta. – Edellisvuonna oli samanlainen kurssi. Kolmituntisen opetustuokion aikana tutustuttiin kännyköihin ja niiden sovelluksien käyttämiseen sekä juotiin tietysti kahvit. Opastajina kirjastolla toimivat Seppo Pohja, Heimo Siivonen ja EijaRiitta Kortesluoma ATK Seniorit Mukanetti ry:stä. Paikallisen nuoren työllistävä ylöjärveläinen yritys tai yhdistys voi hakea kesätyötukea.. 5 Iloista laskiaista! Iloista laskiaista! Lahjoitus lasten hyväksi, s. 4 15. ja 27. Nyt jatkettiin siitä, mihin jäätiin. Työllistettävän nuoren tulee muun muassa olla syntynyt 2000–2007, maksettavan palkan suuruus on oltava vähintään 500 euroa ja työskentelyn on tapahduttava toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana. Olen oppinut monta asiaa, jotka taas jonkin aikaa muistaakin. helmikuuta Kuru-salissa ATK Seniorit Mukanetti ry. helmikuuta sekä 13. Kurun kirjastolla yleistä Mukanetin järjestämää opastusta saa maanantaisin kello 10–12 noin parin viikon välein. helmikuuta Kurun Eläkkeensaajat kokoontui Kuru-saliin opettelemaan älypuhelimen käyttöä
Tukholman-matka on jäänyt hyvin elävästi mieleeni, sillä näin siellä kuningasperheen. Monesti työuran alku on kuitenkin vähemmän lennokas ja alkaa yleensä hyvinkin matalalta. huhtikuuta. AFORISMI Teksti: Kurun Lehti Perussuomalaisten Pirkanmaan piiri nimesi torstaina 9. Satuimme juuri oikeaan aikaan kadulle, ja yleisessä hötäkässä minä lähdin seuraamaan kuninkaallisia ja katosin tätini silmistä. Ylöjärveltä ovat ehdolla Erja Pelkonen ja Sami Savio. Se, miten pellolle sitten tulin päätyneeksi, oli varsin yksinkertaista. Liuha on 42-vuotias liiketalouden tradenomi ja yrittäjä Lempäälästä sekä Keskustan puoluehallituksen jäsen. Ja tuntuuhan se turvallisemmaltakin. Aika hyvin alkaa kaikki matkavalmistelut olla kunnossa, ja pikkuhiljaa matkakuume ja jännityskin nousee. Toisaalta on hyvä, ettei vaihdoissa ole kiire, vaan saan rauhassa etsiä oikeat portit ilman paniikkia. Nuorena matkustin paljon kieliopintojen vuoksi oli kesäisin hakeuduttavakin ulkomaille harjoitteluun. Perussuomalaisten listalle aukesi paikka Perussuomalaisilta uusi ehdokas kangasalalaisen Miia Kinnarin luovuttua ehdokkuudesta henkilökohtaisista syistä. Loppumatkan minua vahdittiinkin erityisen tarkasti. Hänellä on erityisen vahva tuntemus Pirkanmaalaisesta erikoissairaanhoidosta toimittuaan kolme kautta PSHP:n hallituksessa. Keskusta asettaa Pirkanmaalla eduskuntavaaleihin täyden 20 henkilön ehdokaslistan.Ylöjärveltä ehdolla ovat Minna Sarvijärvi ja Matti Särkilampi. Ei tarvitse sopeutua muuhun kuin säähän. Hyvin usein juhlapyhinä, mutta varsinkin koulujen loma-aikoina menimme äitini synnyinkotiin, minun pappalaani Karkkilan Vaskijärvellä. Itse en vielä lannistuisi, sillä uusia paikkoja saattaa avautua myös lähempänä kesää. Mutta matkaseura on kyllä mukavaa! Saa jakaa toisen kanssa samantien kokemuksia. Silti puolitoista vuorokautta kestävä matka hieman mietityttää. Koskaan ei onneksi törmätty toisiin autoihin, saati lumipenkkaa kovempaan esteeseen, joten matka jatkui hetken kuluttua hyvillä mielin. Tosin olin jo silloin asunut vuoden tätini luona, koska aloitin oppikoulun Vihdissä. Eniten minua ajatteluttaa matkaan kuluva aika – pitkät odotusajat lentojen välillä. Voit laittaa viestin perään myös nimimerkin.. Ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni lähdin Lempi-tätini kanssa Tukholmaan. Omalla kohdallani yksi ensimmäisistä kesätyöpaikoistani sijaitsi mansikkapellolla. Susanna on pitkän linjan ps-aktiivi ja vahva vaikuttaja niin paikalliskuin piiritasollakin, toteaa piirin puheenjohtaja Sami Kymäläinen. Hänellä on 25-vuoden kokemus erilaisista luottamustehtävistä kuntaja maakuntatasolla sekä puolueen tehtävissä alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Eduskuntavaalit käydään tänä keväänä varsinaisen vaalipäivän ollessa sunnuntai 2. maaliskuuta. Kesätöitä hakiessaan täytyy myös olla ajoissa liikkeellä, sillä osa ensi kesän avoinna olleista työpaikoistakin on ehditty jo täyttää. Perussuomalaisille on tärkeää, että puolueella on oma ehdokas Kangasalta. – Olen hyvin tyytyväinen, että saimme Susanna Saarisen ehdokkaaksi Kinnarin luovuttua ehdokkuudestaan. Ainakin vielä pidän matkustamisen iloja ja hyötyjä kaikkea siihen liittyvää vaivaa ja epäilyä suurempana ja aion hyvillä mielin lähteä matkaan tälläkin kerralla. Ehdokkaita on yhdestätoista eri kunnasta. Yksin matkustamisessa on hyvää vapaus tehdä juuri niin kuin itseä huvittaa. Liekö nykyinen muuttunut ja väkivaltaistunut elinympäristö, tai ainakin tehokkaampi uutisointi erilaisista yhteenotoista vaikuttanut niin, että monenlaiset pelonsekaisetkin ajatukset matkustamiseen liittyvät. Perussuomalaisilla on näin ollen kasassa täysi 20 ehdokkaan lista Pirkanmaalla. En tuntenut silloista työnantajaani ennakkoon, eli suhteilla paikka ei irronnut ehkä kysyntä ja tarjonta sattuivat vain juuri sillä hetkellä kohtaamaan. Mitä sitten tehdä, jos ensimmäiset haut ovat menneet jo ohitse. Tähän aikaan vuodesta moni miettii kesätöitä joko itselleen tai vaihtoehtoisesti jälkikasvulleen ja saattaapa siinä samassa tulla uhranneeksi ajatuksen tai kaksi omille, menneiden vuosien kesätöillekin. Ei tarvittu kuin yksi puhelinsoitto ja kesän hommat oli sovittu. Joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Onnee vaimolle, tais tulla ystävänpäivänä 20 vuotta täyteen. Ilse mamma kuoli marraskuun alussa, joten enää hänen luokseen en voi matkata. Osallistun siellä kansainvälisiin kuntoliikuntaolympialaisiin ja noudan samalla Pirkanmaan Matkailulle IVV -olympialipun elokuussa 2025 Tampereella järjestettäviä kuntoliikuntaolympialaisia varten. Viimeisimmän pidemmän matkani tein eläkkeelle jäämiseni kunniaksi 4 vuotta sitten. Kesätöitä riittää kyllä, mutta kaikkia tuskin koskaan löytyy suoraan netistä. Eteenpäin, sano mummo lumessa! TEKSTARI Tuukka Liuha eduskuntavaaleihin Teksti: Kurun Lehti Pirkanmaan Keskustan piirihallitus on päättänyt nimetä Tuukka Liuhan ehdokkaaksi suostumuksen perusteella. Olin yhdeksän vanha ja tosi polleana lähdin kotoa – olinhan perheestäni ainoana menossa matkalle. Ennakkoäänestys alkaa 22. Olin voittanut matkan jonkin lehden kilpailusta, ja kun täti oli samaan aikaan menossa Vihdin Marttayhdistyksen kanssa muutaman päivän retkelle Tukholmaan, saimme palkintoni yhdistettyä siihen. Päädyin nuoren prinssi Carl Gustavin perässä isoon tavarataloon, jossa seurue sitten katosi minulta ja huomasin olevani yksin ilman ketään tuttua näköpiirissä. Vaikka isä olikin taitava kuljettaja, muistan että muutaman kerran liukkaalla automme pyörähti tiellä ympäri ja nokka näyttikin tulosuuntaan. Kesätyöpaikan voi tänäkin päivänä saada yhdellä puhelinsoitolla, mutta yleisempää taitaa olla se, että yhtä paikkaa kohden on enemmän kuin tarpeeksi sopivia hakijoita. Matkustin ensin yksikseni Itävaltaan kavereitten luokse ja sitten ystäväni Marjan kanssa reissasimme junalla pari viikkoa pitkin poikin Kroatiassa, Unkarissa ja Tsekissä. Takaisin sentään tulemme samaa matkaa. Päivät kuluivat osittain aivan taimien tasolla, mutta sateisesta kesästä huolimatta muistot ovat varsin hyviä. Nuorena en koskaan osannut pelätä, että minulle matkan aikana voisi tapahtua mitään ikävää. Pitää ruokataukoa, kun on nälkä, juurikin siinä ravintolassa, mikä itsestä tuntuu mukavalta. Moni työnantaja arvostaa myös aktiivista otetta ja suoraa yhteydenottoa. Varsinkin kun matkustan yksin. Mukaani tuleva Tampereen Tapahtumatoimiston johtaja Perttu Pesä kun sai paikat ihan eri lennoille. Matkalle äiti varasi aina meille eväät, jotka heti Tampereen ohitettuamme kaivoimme esille. Pari vuotta sitten minun piti mennä itävaltalaisen ”mammani” 100-vuotissynttäreille, mutta koronan vuoksi matka ei toteutunut, enkä päässyt 102-vuotisjuhliinkaan viime syksynä. Odotukset ensimmäisistä kesätyöpaikoista ja tienesteistä saattavat nuorilla olla hyvinkin korkealla. No, palasin omaa reittiäni takaisin ja löysin hyvin huolestuneen tätini lähes paniikinomaisissa tunnelmissa. 2 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI LIISA TYLLILÄ Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA 0°C SU Aktiivisuus palkitaan + 1°C 3°C Kauas on pitkä matka EDUSKUNTAVAALIT V almistaudun parhaillaan matkustamaan ensi viikon lopulla Texasiin, San Antonioon. helmikuutaan pitämässään kokouksessa kangasalalaisen Susanna Saarisen ehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleihin. Lapsuudessani matkustimme paljon koko perheen voimin. Tekstarit tulevat perille Kurun Lehden toimituksen numeroon 040 127 9763. Liuha on ollut aikaisemmin ehdolla eduskuntaan vuonna 1999. Alkuaikoina ei paljon pysähdelty, mutta Sääksmäen Silta-kahvilan valmistuttua halusi isä ainakin kesällä poiketa siellä ja ihailla kauniita järvimaisemia. Saarinen on Kangasalan Perussuomalaisten puheenjohtaja ja varavaltuutettu. Talvisin matkanteko saattoi olla aika jännittävääkin, sillä teitä ei paljon hiekoitettu. Ruotsissa oli vierailulla Etiopian keisari Haile Selassie vaimonsa kanssa ja vieraita ajelutettiin kaupungilla Ruotsin oman kuningasperheen seurassa hienoissa hevosten vetämissä vaunuissa
Valinta julkistettiin Ylöjärven liikuntaja kulttuuripalveluiden palkintogaalassa viime viikon torstaina 9. helmikuuta kello 24:00 välisenä aikana. Vuoden urheiluteko -palkinto jaettiin Salme Nummelalle taekwondon mustan vyön saavuttamisesta 82-vuotiaana vuonna 2022. Reiman on muun muassa maamme ensimmäinen telinevoimistelun nuorten Euroopan mestari. Telinevoimistelija Joona Reiman, 18, on valittu Ylöjärven kaupungin ensimmäiseksi kummiurheilijaksi. helmikuuta. – Emme ole neuvotteluiden osapuoli, mutta nyt vaikutuksia kohdistuu meihin logistiikka-alan suurena toimijana. Hyvinvointilautakunta tekee valinnat määräaikaan mennessä saapuneiden esitysten pohjalta. Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja pahoittee tilanteesta Postin asiakkaille aiheutuvaa haittaa ja lakoista aiheutuvia viivästyksiä. Kummiurheilutoiminnan ideana on yhdistää huippu-urheilun tukeminen ja kaupungin markkinointiviestintä. Vuoden nuoreksi urheilijaksi 2022 valittiin telinevoimistelija Joona Reiman, joka saavutti vuonna 2022 historian ensimmäisen nuorten EM-tason mitalin Suomelle. AKT:n lakot hidastuttavat postin kulkua Teksti: Kurun Lehti Posti tiedotti alkuviikosta, että Autoja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakoilla on alkaessaan ja jatkuessaan vaikutuksia ainakin Postin kuljetusja terminaalitoimintoihin sekä kotimaan ja ulkomaan lähetyksiin. Ylöjärvellä palkitaan vuosittain lisäksi vuoden nuori urheilija, joukkue, seuratoimija ja urheiluteko sekä jaetaan kunniamainintoja SM-menestyksestä. Viime vuosina Käkelä on keskittynyt yhä enemmän taiteellisen työhön sekä opettamiseen ja osallistunut vähemmän kilpailuihin. Useita Pohjosen valmennettavia on yltänyt maajoukkuetasolle. Materiaaleina hän käyttää poppelia, lehtikuusta, tammea, raitaa, leppää, koivua, mäntyä ja kuusta. Ylöjärven vuoden urheilija on valittu vuodesta 1982 alkaen. Postin arvion mukaan pakettien, kirjeiden, lehtien sekä ulkomailta saapuvien ja lähtevien lähetysten kulku viivästyy useista päivistä yli viikkoon. PBAkiertue on yksi maailman kovimpia keilailukiertueita. Lisäksi huhtikuussa on miesten EMkilpailut Turkin Antalyassa. Reiman edustaa Tampereen Sisua. Vuoden parhaiden valinnassa kriteerejä ovat urheilijoiden ylöjärveläislähtöisyys (kasvattajaseurat), pitkän ajan menestyspolku ja kyseisen vuoden urheilusaavutukset. Autoliikennettä koskevan lakon on ilmoitettu päättyvän 21. Metsäkylässä kasvanut ja koulunsa käynyt Reiman edustaa Tampereen Sisua ja on yksi Suomen lupaavimmista telinevoimistelijoista. Posti ei ole osapuoli näissä neuvotteluissa. PAU:n työtaistelutoimet koskevat useita Postin kuljetustoimintoja 16. Ylöjärven kaupunki muistaa erikseen hiihdon Kunniamaininta SM-menestyksestä Seuraavat henkilöt ovat voittaneet lajissaan SM-kultaa vuonna 2022: Honkaniemi Nella, paini, Koovee Huhtamäki Pietari, painonnosto, Ylöjärven Ryhti Leppälä Viktor, motocross, HMK Mäkinen Miro, yleisurheilu, Ylöjärven Urheilijat Pietilä Riina, BMX, Tampere Bike Club Pihlajamäki Jani, painonnosto, Kurikan PunttiKlubi Ristolainen Minna, voimanosto, Ylöjärven Ryhti Selin Jutta, painonnosto, Tampereen Pyrintö Tyrkkö Saara, lentopallo, VaLePa Vähäkoski Antti, painonnosto, Ylöjärven Ryhti Kunniamaininta muusta menestyksekkäästä urheilutoiminnasta Seuraavat henkilöt ovat olleet ansiokkaita kansainvälisesti vuonna 2022: Ahopelto Voitto, voimanosto, Ylöjärven Ryhti Ketonen Kaisa, jääkiekko, Hämeen erotuomarikerho Skyttä Naatan, jalkapallo, Toulouse FC Kyrkkö Emilia, jääkiekko, Team Kuortane nuorten maailmanmestaria ja pronssimitalistia (2023) Ylöjärven Ryhdin Eevi-Inkeri Tossavaista. Santtu Tahvanainen on 25-vuotias keilaaja, joka valittiin viime vuonna Yhdysvaltojen PBA-kiertueelle ja siellä koko kiertueen vuoden tulokkaaksi. Lakon kohteena olevissa paikoissa ei tukilakon aikana pureta tai lastata kuorma-autoja tai perävaunuja. Posti arvioi lakkojen vaikutuksia palveluihinsa päivittäin ja kertoo mahdollisista arvioissa tapahtuvista muutoksista asiakastiedotteessa, joka löytyy kotisivuilta posti.fi. Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla hän voitti hypyn kultaa. helmikuuta. Toukokuussa kilpaillaan suomenmestaruuksista Tampereella ja syksyllä vuosi huipentuu miesten MM-kilpailuihin Belgian Antwerpenissa. Hän on kuulunut miesten A-maajoukkueeseen viime vuoden syyskuusta lähtien. Kummiurheilija Ylöjärvelle Teksti: Kurun Lehti, kuva: Mika Hiltunen Ylöjärven kaupungin ensimmäiseksi kummiurheilijaksi on valittu miesten A-maajoukkueeseen kuuluva telinevoimistelija Joona Reiman, 18. Palkittavat valitsi Ylöjärven kaupungin hyvinvointilautakunta. Vuonna 2023 sopimuksen arvo on enintään 3 000 euroa.. Vuoden urheilijana 2022 palkittiin keilaaja Santtu Tahvanainen. Vuoden seuratoimijaksi valittiin Ylöjärven Ryhdin lentopallojaostoa edustava Leena Pohjonen, joka on toiminut Ylöjärven Ryhdin lentopallojaostossa vuodesta 1990 ensin pelaajana ja sittemmin valmentajana. Saavutus vaati valtavaa panostusta ja periksiantamattomuutta, ja se inspiroi varmasti muitakin ikäihmisiä ja kannustaa kokeilemaan rajoja. helmikuuta palkitsemistilaisuudessa Vanhassa Räikässä. Sama arvio koskee myös rahtikuljetuksia. Pyydämme asiakkailtamme ymmärrystä sille, että lakkojen päättymisen jälkeen normaalitilanteeseen palaaminen tulee kestämään jonkin aikaa. Hän on valmentanut ja ohjannut pienten lasten liikuntaleikkikoulua ja pallokoulua sekä vanhempiakin juniorijoukkueita. Joukkueessa on useita maajoukkuepelaajia. Hänen taiteelliseen työhönsä kuuluvat kilpailuja näyttelytoiminta sekä tilaustyöt. Yhteistyösopimuksen arvo voi vaihdella 1000 euron ja 10 000 euron välillä. Lisäksi Postija logistiikka-alan unioni PAU on ilmoittanut tukitoimista, joiden tavoitteena on vauhdittaa AKT:n työehtosopimusneuvotteluja kuorma-autoalalla. Toivomme, että sopuun päästään ja lakot päättyvät pikaisesti. helmikuuta kello 00:00 ja 21. 3 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti Teksti: Kurun Lehti Vuoden 2022 parhaat ylöjärveläiset urheilutoimijat ja kulttuuripalkinnon saaja julkistettiin viime viikon torstaina 9. Ylöjärven kaupungin vuoden 2022 kulttuuripalkinto myönnettiin moottorisahataiteilija Juha Käkelälle. Kokonaistuloksissa, eli 6-ottelussa hän voitti suomenmestaruuden. Vuoden joukkueeksi valittiin Ylöjärven Ilveksen naisten futsalin edustusjoukkue, joka on ainoa palloilusarjojen ylimmällä tasolla pelaava ylöjärveläinen joukkue ja kamppailee tällä hetkellä futsal-liigan kärkisijoista. Lakon ulkopuolelle on rajattu turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt. Käkelä on moninkertainen moottorisahaveiston Suomen mestari ja toiminut vuosia opettajana kansalaisja työväenopistoissa. Ylöjärven kaupungin Kulttuurija urheilutoimijoita palkittiin kurulaiselle Miro Mäkiselle kunniamaininta kulttuuripalkinto on myönnetty vuodesta 1998 asti vuosittain ylöjärveläiselle henkilölle tai yhteisölle ansioista Ylöjärven taideja kulttuurielämän edistämiseksi tai merkittävästä kulttuuriteosta. Tahvanainen on vasta neljäs Yhdysvaltojen ulkopuolelta tuleva keilaaja, joka on saavuttanut kyseisen tittelin. Juha Käkelä luo teoksia sisäja ulkotiloihin. Tänä keväänä hänen ohjelmassaan on maailmancupin osakilpailuja. Huomionosoitus voidaan myöntää ylöjärveläiselle yksilötai joukkuelajin edustajalle. Hän voitti kultaa hypyssä EM-kisoissa elokuussa 2022. Hän oli myös suvereeni telinevoimistelun nuorten SM-kisoissa ja voitti kultaa rekissä, hypyssä, nojapuilla ja renkailla sekä hopeaa permannolla ja pronssia hevosella
lokakuuta, ja se sisälsi jugurttia ja banaania. fi Kokouksen esityslistalla oli tavalliset vuosikokous asiat, ja ne käytiin sujuvasti läpi kokouksen puheenjohtajan Esa Poikelispään johdolla. Ville Kulmala toiminnanohjaaja Kurun RHY > Riistapäällikkö Jani Körhämö kertoi ajankohtaisista asioista kokouksen aluksi. Riistakamerakuvia metsäpeuroista voi lähettää sähköpostilla sakari.mykra-pohja@metsa. Siihen kuului viime syksynä jugurttia ja banaania.. Suurin keskustelu kokouksessa oli sen loppupuolella Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen yhdistämisestä. helmikuuta ja jo perjantaina rahat oli maksettu vanhempainyhdistyksen tilille. Kurun alue on euroopanmajavan ja kanadanmajavan esiintymisalueiden raja-aluetta. Myös riistakamerakuvat kiinnostavat, koska niistä on mahdollista tunnistaa eri yksilöt. Lahjoituksellaan LC Kurun haluaa myös kannustaa muita lähtemään mukaan tekemään hyvää. – LC Kuru katsoi, että on tarpeellista. > LC Kuru on lahjoittanut 500 euroa lasten hyväksi vanhempainyhdistykselle. Keskusteluissa nousi esiin laajennuksen vaikutus hirvieläinten kannanhoidolliseen metsästykseen ja sen vaikeutumiseen sekä sitä kautta vaikutus hirvieläinonnettomuuksiin kantatie 65:lla ja Kuru-Parkano välillä. 4 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti YHDISTYSKUULUMISIA Kurun riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous pidettiin keskiviikkona 8. Vanhempainyhdistys kustansi aamupalaa muutaman viikon ajan, ja koulussa seurattiin sen vaikutuksia oppilaisiin. Esiin nousi näin ollen myös vieraslajit, kuten kanadanmajava ja se, jatkaako kanadalainen levittäytymistä länteen vieden alkuperäislajilta elintilaa. Paikalla oli 31 äänioikeutettua rhy:n jäsentä. Pohjois-Hämeen riistapäällikkö Jani Körhämö kertoi kokouksen aluksi ajankohtaisista asioista kuten hirvijahdin tuloksista, hirvieläinonnettomuuksien määristä, suurpetohavainnoista ja tulevasta lyijyhaulikiellosta. Myös tutkintoon valmentava kouKansallispuistojen yhdistäminen herätti keskustelua Kurun riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa lutus järjestetään, mikäli sille on riittävä kysyntä. Raha käytetään koululaisten aamupalatarjoilun järjestämiseen. Rhy:n hallitukseen valittavien jäsenten kohdalla saatiin äänestystilanne, kun kaksi paikkaa oli auki ja ehdokkaita oli viisi kappaletta. Luonnossa tiedetään tähän laumaan syntyneen seitsemän vasaa. helmikuuta Kurun Metsäoppilaitoksella. Myös valtion lupakorttialueella metsästävät maattomat metsästäjät nostettiin esille, sillä heidän metsästysmahdollisuudet vähenevät, mikäli lupakorttialue jäisi mahdollisen puistolaajennuksen alle. Ensimmäisen kerran maksutonta aamupalaa jaettiin viime syksynä kahdeksaan tulleille oppilaille 25. Äänestyksen jälkeen hallitukseen valittiin Iikka Nurmi ja Ari Nykänen. LC Kuru tukee koululaisten aamupalatarjoilua Teksti: Karoliina Laikio, kuva: Kurun Lehden arkisto/Kurun Yhtenäiskoulu Lions Club Kuru on antanut Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys KiValle 500 euron lahjoituksen koululaisten aamupalatarjoilua varten. Tarve koululla tarjottavaan aamiaiseen ei ole uusi, ja sitä kokeiltiin jo loppuvuonna yhtenäiskoulun tiloissa. – Jos tämä poikisi muitakin mukaan ja touhu jatkuisi. Moni lapsi ei ole syönyt aamulla kouluun tulleessaan mitään. Tutkijat toivovat, että metsästäjät kirjaisivat metsäpeurahavainnot oma-riistajärjestelmään. Metsäpeuran palautusistutuksesta saatiin tutkija Sakari Mykrä-Pohjalta terveiset Powerpoint-esityksen muodossa. Aloite maksuttomaan aamiaistarjoiluun tuli Kurun Yhtenäiskoulun edelliseltä rehtorilta Satu Lähteenmäeltä, joka ehdotti sitä vanhempainyhdistykselle. LC Kurun presidentti Erkki Törmä kertoo, että avustamisesta päätettiin viime viikon torstaisessa kokouksessa 9. Törmän mukaan lapset ovat tärkeitä, ja sen puolesta käytettiin LC Kurunkin kokouksessa useita puheenvuoroja. Esityksestä kävi ilmi, että Seitsemisen tarhalta vapautettiin kaikkiaan 40 metsäpeuraa luontoon. Aamupalan kustannuksista vastasi vanhempainyhdistys. Toimintasuunnitelma vuodelle 2023 piti sisällään metsästäjätutkintoja ja ampumakokeita, joiden ajankohdat tulevat omariistan tapahtumatietoihin alkukesästä
Lähde: Oikotie Pirkanmaan Osuuskaupassa on parhaillaan haettavana kesätyöpaikkoja niin sanottuihin kesäpätkiin, jotka on tarkoitettu 15–17-vuotiaille nuorille. Työnantaja haluaa tutustua sinuun ihmisenä. Muista käyttäytyä asiallisesti. Isommissa kaupungeissa sitä toki saattaa joskus löytää. maaliskuuta. Työpaikkoina ovat Vuorentaustan ja Metsäkylän seurakuntatalot sekä Seurakuntakeskus. – Hetken makusteltuani se tuntui varsin oivalta nimeltä pienen teatterin nimeksi. helmikuuta mennessä, eikä myöhässä tulleita hakemuksia oteta huomioon paikkoja täytettäessä. Pessin mukaan Draamankaari nimenä oli oikeastaan ensin vain ”heitto”. Älä hae vasemmalla kädellä. Kilpailu kesätöistä on kovaa haut paikoin jo ohitse Teksti: Kurun Lehti Vaikka lunta on vielä maassa, tulisi monen nuoren suunnata katseensa jo kiireesti tulevan kesän töiden pariin. Toki enemmänkin olisi mahtunut! Pessi kokee ehkä suurimmaksi kilpailijaksi teatteriesitykselle viime lauantain aurinkoisen sään. helmikuuta. – Varsinkaan katsojalle tilanne ei ole niin ”virallinen” kuin esimerkiksi normaalissa teatterissa. Sari Havaksen käsikirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa kertoo naisten ystävyydestä ja ruuhkavuosista. Ota selvää työpaikasta ja työtehtävästä ennen haastattelua. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma ja suola. Pessi nostaa esiin sen, että ajatus ravintolateatterista on pyörinyt hänen mielessään jo jonkin aikaa. – Taisimme vähän hävitä sille, olihan pitkästä aikaa valoisa päivä. Lippuvaraukset ja tiedustelut katariinaylennysmaki@gmail.com. Leikkaa jäähtynyt pulla kahtia, laita pullan väliin siivu mantelimassaa ja/tai lusikallinen hilloa ja reilu annos kauravispiä. 4. 7-8 dl vehnäjauhoja 80 g huoneenlämpöistä margariinia Ohjeet: Lämmitä kaurajuoma 42-asteiseksi. – Lippuja on varailtu ihan mukavasti. Vaahdota kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi. Voit näyttää, millainen työkaveri sinusta tulisi. – On kiva päästä tuomaan teatteria pitkin pitäjää ihmisille melkein kuin heidän ”olohuoneisiinsa” , Pessi päättää. 1. Illallisvaraukset Vanhaan Lieraan anja.honkanen@ravintohuoltamo.fi < Draamankaaren ensimmäisessä näytelmässä Terapian tarpeessa on ohjaaja Katariina Pessin lisäksi mukana kaksi harrastajanäyttelijää Hanna Kallionpää ja Christine Viitala. Älä mene työhaastatteluun takki auki. helmikuuta mennessä. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile taikinasta 10 pullaa. 5 vinkkiä työnhakuun 5 klassikkoerhettä – vältä nämä kesätyönhaussa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä , että näytelmän ollessa käynnissä olisi soveliasta mölytä tai kommentoida tai kommunikoida näyttelijöiden kanssa. Pessin mukaan ravintolateatterissa on parhaimmillaan koko illan kaari samassa tilassa, ja reagoiminen ja ihmisten kommunikointi keskenään on rennompaa. Ainekset: (10 pullaa) 3 dl kaurajuomaa 1 dl sokeria 1,5 tl jauhettua kardemummaa 0,5 tl suolaa 1 pussi kuivahiivaa (11 g) n. helmikuuta ja päättyy 8. Osuuskaupalla on tarjolla myös Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelu 14-17-vuotiaille, minkä haku aukeaa ensi maanantaina 20. Esityksiä on luvassa Ruovedellä koko helmikuun ajan. Draamankaarta kun kuitenkin pitää olla aina edes vähän, kun tehdään teatteria. Kesätyönhaku on kuumimmillaan helmikuussa. Lisää jauhoja vähitellen taikinaan (1-2 dl kerrallaan) ja loppuvaiheessa sekoita joukkoon huoneenlämpöinen margariini. Sekoita kuivahiiva noin 3 desiin vehnäjauhoja, ja alusta jauhot vähitellen nesteen sekaan. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laskiaispullat ovat herkullisia, mutta eivät perinteisellä reseptillä valmistettuna sovi kaikille. Voit samalla kun katsot näytöstä, siemailla juomaa ja ruokailla ennen tai jälkeen näytöksen. Peitä liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia. näytös on loppuunvarattu, mutta muihin mahtuu kyllä vielä hyvin. Aktivoitua kannattaa viimeistään nyt. – Lähtiessään kovasti totesivat, että kannatti ajella Kurusta asti katsomaan, hyvin siis upposi heihin näytelmä ja iloisina lähtivät huristelemaan takaisin. Nuorisopalveluiden kokoama listaus kesätöistä on julkaistu myös Kurun Lehden nettisivuilla. Neljä ensimmäistä niistä on Tapiolassa Väärinmajalla, ja loput esitetään Visuveden Nuorisoseuran talolla, Vinsanvillassa ja Ravintola Vanhassa Lierassa, jossa on mahdollista yhdistää ruokailu teatterissa käynnin yhteyteen. Koristeluun: 2,5 dl kauravispiä mantelimassaa vadelmahilloa tomusokeria. Älä esitä jotain, mitä et ole. Ylöjärven kaupungin kesätyöpaikkojen hakuaika käynnistyy ensi viikon keskiviikkona 22. 3. Työnantajat arvostavat sitä, että uskallat olla oma itsesi. Näytöstä varten on suunniteltu erillinen teatterimenu, joka sisältää muun muassa alkukeiton, kalaa tai lihaa sisältävän pääruoan sekä jälkiruoaksi hedelmäistä juustokakkua kahvin kera. Sekä tulevana että seuraavan viikon lauantaina esitys pidetään Vanhassa Lierassa Ruovedellä. Älä ole mattimyöhäinen. Pyri parhaimpaasi myös oikeinkirjoituksessa. – Ravintola tietysti jo ympäristönä tekee sen. Resepti: Fazer Varaa lisäksi jauhoja leivonta-alustalle ja kaurajuomaa pullien voiteluun. – Valoissa saan apua Pauli Paanaselta ja neljässä ensimmäisessä näytöksessä väliaikakahviossa häärää Kirsi Johansson. – On se tietysti mukavampi välillä saada nauttia teatterista ja hyvästä ruoasta sekä mukavasta illasta tuttujen kanssa omassa kylässä , ettei aina tarvitse lähteä vaikka Tampereelle pitkän matkan päähän. – Opiskeluaikoina sitä tehtiin jonkin verran, mutta nyt se on ajan saatossa unohtunut jonkin verran ravintoloista. Esimerkiksi hautausmaan kausija kesätyötehtävistä kiinnostuneiden tuli täyttää hakemus viime sunnuntaihin 12. Anna kohota uunipellillä vielä 15 minuuttia, voitele kaurajuomalla ja paista uunissa 12-15 minuuttia. 2. Ohjaustyön lisäksi Pessi vaikuttaa myös perustetun teatterin taustalla. 5. 5 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti Draamankaari tarjoilee ravintolateatteria Sesonkiherkku sopii Sesonkiherkku sopii vegaaneillekin vegaaneillekin Teksti: Karoliina Laikio, kuva: Teatteri Draamankaari/Katariina Pessi Teatteri Draamankaareen ensimmäisen näytelmän ensi-ilta Ruoveden Väärinmajassa on onnistuneesti ohitse. – Ajatus teatterin perustamiseen oli aika looginen, kun ammattini on ohjaaja ja näyttelijä. Ohjaaja Katariina Pessin mukaan se meni suorastaan loistavasti. Muista hyvän ensivaikutelman merkitys. Hyvä työhakemus vakuuttaa työnantajan motivaatiostasi, herättää kiinnostuksen ja vastaa työpaikkailmoituksessa esitettyihin toiveisiin. Vegaaniset laskiaispullat leivotaan kaurajuomaan ja ne täytetään kuohkeaksi vispatulla kauravispillä. Hakemus tulee täyttää ensi viikon loppuun 26. Kesätöitä on Kurun ja Ylöjärven alueella tarjolla entisten vuosien tapaan, mutta samaan aikaan monen paikan hakuaika on jo loppunut. Älä laita kaikkia munia yhteen koriin. Tutustu kiinnostaviin aloihin ja hae useaan eri paikkaan. Sen alan töitä ei ihan kauheasti ole täällä tarjolla, niin parempi työllistää itse itsensä. Pullan päälle voi ripotella tomusokeria. Pessin mukaan tällä hetkellä näyttää siltä , että kysyntää ravintolateatterille on. Hakuaika päättyy helmikuun loppuun. Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia. Avoinna Ylöjärven seurakunnalla on tällä hetkellä vielä isosten paikkoja koululaisten päiväleireille. Kaupungin kesätöihin voivat hakea vuonna 2005, 2006 tai 2007 syntyneet, jotka eivät ole aikaisemmin olleet kaupungilla töissä. Pessi kertoo, että paikalle oli saapunut katsojia myös Kurusta. – Mainiosti viihtyvää yleisöä oli ensi-illassa sopivasti. Monipuolisuus työnhaussa moninkertaistaa mahdollisuutesi tulla valituksi. Ravintolateatteri on sekä tekijälle että katsojalle kokemus. Ole ajoissa paikalla ja pyri antamaan reipas vaikutelma. Vinsanvillan 19.2
Messu Kurun seurakuntasalissa klo 10. klo 17-19.00 Kahvila ravintola vanha Räikkä Kuruntie 12 Ylöjärvi. klo 16 Kurun MobilePay 77073 TALVITAPAHTUMA KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru KUOLLEET: KIRKOLLISET ILMOITUKSET TAPAHTUMIA: Ke 15.2. Rastiradalla ratkotaan tehtäviä. 11.11.1932 Länsi-Teisko k. klo 11 kerho Seuratalon kahviossa. Pelkästään hirvenpyynnin äärimmäinen vaikeutuminen aiheuttaa varmat vaikutukset lähiympäristöön metsäja liikennevahinkoina. Osallistaminen asian suunnitteluun loistaa täydellisesti poissaolollaan. Kahvin jälkeen normaali kerho-ohjelma. Su 19.2. Yhteisvastuukeräyksen tuotolla tuetaan paikallisia nuoria, mutta myös väkivaltaa kohdanneita nuoria kriisialueilla. Ja ainakin osa jo toimivista luontomatkailuun keskittyvistä yrittäjistä ajattelevat aiheen kovin samalla tapaa.Kurun riistanhoitoyhdistykselle kaavailtu puistojen yhdistäminen näyttäytyy kylmäävänä. Toivottavasti harkintaakin riittävästi löytyy. Ruoveden kunnanhallitus päätti kokouksessaan 6.2. Lavrenchuckin perheen konsertti su 12.3. Makkaranuotiolla paistuvat makkarat ja vaahtokarkit. klo 13. klo 17–19 Lipaskeräys kaupoilla pe 10.3. Metsämörritoimintaa. Anna-Liisa Vähä-Haukijärvi 88v.. Tietenkin aina voidaan parantaa ja saada tietoa paremmista ja tehokkaimmista menetelmistä, ja juuri tähän tarkoitukseen alue on nykykäytössä todella merkittävä. Muun muassa makkaranpaistoa, kahvio, arpajaiset, rastirata. Epäilläkin sopii. Merkittävät kevyeämmän metsätalouden kokeilut tai suoalueiden ennallistamiset aktiivisin toimin ovat olleet erinomaisia keinoja yhteensovittaa metsätalouden harjoittaminen, virkistyskäyttö sekä luonnonsuojelu. (huomenna) klo 12.00 kirjaston Kuru-salissa. Omat eväät, nuotio pystytetään. Erityisen huomionarvoisia ovat Riuttaskorven virkistysmetsäalue sekä Haukkamaan ympäristömetsäalue, missä metsätalouden toimenpiteet on pyritty viime vuosina sopeuttamaan muihin ympäristöarvoihin hyvin vankalla erityisohjeistuksella ja suunnittelulla. ja ma 13.3. – Mukana ei tarvitse olla lapsia, voidakseen osallistua. Reppuretkeilijöiden määrä varmasti lisääntyisi ja tunnettavuus kasvaisi. Kurun talvitapahtuma Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Kurun seurakuntatalolla klo 17. Ei sitä ole ajateltukaan täydelliseksi. Välilliset vaikutukset muutenkin riistatalouden toimeliaisuuteen ovat yhdistys kohtaisesti merkittävät. Tervetuloa! Kurun Samoilijat: Koko perheen sunnuntairetki Hevossaaren laavulle su 26.2. Mukana Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen. Se täydellinen odottaa itse kutakin joskus. Saamme vieraaksi Jarno Annolan Oma Säästöpankista kertomaan pankkinsa palveluista. Nyt kiirehdittävän kansallispuistohankkeen viestiksi jää metsätalouden harjoittajan mielessä selkeä viesti: Ruoveden kunnanhallituksen reippaus kansallispuistoaiheessa hämmentää vapaaehtoiset suojelutoimet eivät riitä -luonnolle ehkä, ihmiselle eivät. Hevoskärryn kyyti kuljettaa yhtä hyvin lapsia kuin aikuisiakin. Alueen kokonaisuuden muuttaminen kansallispuistoksi on toimenpiteenä raskain mahdollinen, joka jättää käytännössä huomiotta metsähallituksen viime vuosien huomattavat ponnistukset omaehtoisen metsänsuojelun ja aktiivisen luonnonhoidon lisäämisessä Kurun valtionmaalla. Luvassa on laskettelua partiolaisten kanssa ja talvisia lauluja laulattaa Muskari-Maria kirkossa. Kiittäen Olli ja Marjo Irja Maarit perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Niinpä monet ottavat tatuointeja, jotkut käyvät laitattamassa törröhuulia. Tapahtumassa on mahdollisuus hevosajeluun. Tervetuloa. Kärsitään toistemme virheitä, etenkin omia katsotaan tulevaisuuteen, joka on oleva vallan ihmeellinen. Ti 21.2. Lisäksi esimerkiksi Pirkan taipaleen kunnostaminen olisi erittäin tarpeellinen hanke, mutta ei mitenkään sidottu kansallispuistojen yhdistämiseen. on mainio mahdollisuus yhdessä tekemiseen ja olemiseen koko perheen voimin. Kuitenkin aloitetta liputetaan jo kuntakortilla ministeriöön asti ja samaa askelmerkkiä haetaan maakuntahallitukselta. Esitys tukee voimakkaasti Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry:n esitysta kansallispuistojen yhdistämisestä. Kun kysyin yhdeltä 83 vuotiaalta, mitä ajatteli translaista, niin kuulin kummia kyse on kapinasta! Kuka kapinoi ja ketä vastaan. Järjestäjien apuna on virtolainen Reetta Tervonen, jolla mukanaan on eläimiä. Itseasiassa reitistön kunnostaminen olisi takuulla muun muassa virkistysmetsäalueella varmasti ketterämpää ja edullisempaa, muusta mahdollisesti tarvittavien rakenteiden rakentamisesta puhumattakaan. 6 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti KURUN KAPPELISEURAKUNTA YHTEISVASTUU KUOLINILMOITUS Rakkaamme s. Keskiviikkokerho Kurun seurakuntatalossa klo 12. Su 19.2. Ilta päättyy iltalauluun ja -rukoukseen kirkossa. Yhdessä tekeminen ja yhdessä vietetyt hetket, nauru ja laulu vahvistavat kaiken ikäisiä, toteaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kurun Talvitapahtuman järjestelyissä oleva diakoniatyöntekijä Sirpa Ahola. Yhteisvastuukeräys herättää pohtimaan, mikä on koulukiusaamisen ja kouluväkivallan ero. Myös läheiset ovat tervetulleita. Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan. Toki saa hakea apua, kun sairastaa. Tuomo Isokangas Kaupunginvaltuutettu Nokialta, ps. Lämmin kiitos osanotosta. Useamman hirvenpyyntiseurueen alueet jäävät käytännössä kokonaan kansallispuiston rauhaan ja lisäksi esimerkiksi valtionmaalla lupakortilla MIELIPITEET metsästävät maattomat metsästäjät jäävät vaille yhtä aktiivisimmista alueista Etelä-Suomessa. Kerho kokoontuu 6.3.2023. Yksilöinä saamme päähämme milloin mitäkin, aivan hullujakin ajatuksia, ollaan milloin mitäkin sukupuolta tai tyytymättömiä johonkin muotoon. Usein tuloksena on vain pettymyksiä. Eläkeliiton Kurun yhdistys: tapaaminen pe. Ja kapinointi maksaa. helmikuuta kello 17-19. 17.2. Kansallispuistojen yhdistämisen vaikutuksista yksityiseen maanomistukseen tai paikallisiin asukkaisiin ei ole tässä yhteydessä haluttu oikeastaan ottaa edes kantaa. Katse eteen ei taakse Talvitapahtuma Kurun kirkolla ti 21.2. Vihreästi ideologisena toki oikeilla jäljillä ollaan, mutta onko kansallispuistostatus tässä ainoa oikea tie. Paikalla myös eläimiä ja mahdollisuus hevoskyytiin. Mikkola. Kehon oikeaa rakentajaa, Luojaa, joka on räätälöinnyt kullekin ainutkertaisen asunnon muutamaksi vuosikymmeneksi, joka sitten kuopataan. Luontomatkailu mielessä tarjotaan illuusiota retkeilijöiden tuomasta rahavirrasta, minkä yksin laajentuva kansallispuisto aikaansaisi. Tämä on tätä päivää. Mutta elinkeinojen vilkastumiseen lienee pidempi tie. Tilaisuutta ovat järjestämässä seurakunnan työntekijöiden lisäksi aktiivinen ja taitava joukko kurulaisia vapaaehtoisia. Tapahtumassa esitellään mm. antaa varauksettoman tukensa Suomen luonnonsuojeluliiton Virtain-Ruoveden yhdistys ry:n esitykselle Helvetinjärven kansallispuiston laajennukselle. Yhteensovittamisen kehittäminen tarvitsisi vain lisää panoksia, aikaa ja työrauhan. Arvokkaimmat metsäkohteet ovat jo olleet rajattuina käytön ulkopuolelle. Perinteinen kokoperheen Talvitapahtuma laskiaistiistaina 21.2. Yhteisvastuukeräys ei ole vain rahankeräyskampanja, vaan ajankohtaisten ja vaikeidenKokoperheen hyvän mielen Talvitapahtuma kouluväkivaltaa vastaan kin asioiden puheeksi ottamista. Mitä pitäisi ajatella, haluta. Eräja metsästysharrastus ovat kiinteä osa kurulaista elämää, eikä ristiriitaa luonnonsuojelun kanssa yleisesti ole ollut tarpeen tuntea. Vesa Kastari puheenjohtaja Kurun riistanhoitoyhdistys kurulainen metsätalousyrittäjä Kun eduskunnassa puolue antaa äänestää ”omantunnon” mukaan ja poiketaan enemmistön linjasta, se puhuttaa. Huom. Messu Länsi-Teiskon rukoushuoneessa klo 13. Tulee nähdä viisaus, joka on kaiken takana. Kokouksen päätöksellä kunnanhallitus on esittänyt ympäristöministeriölle, että Helvetinjärven kansallispuistoa laajennetaan yhdessä Seitsemisen kansallispuiston laajentamisen kanssa niin, että kansallispuistot muodostavat jatkossa kokonaisalaltaan noin 21 000 hehtaarin kansallispuistokeskittymän. 23.1.2023 Ylöjärvi Anja Maija-Liisa TAKALA o.s. MUISTILISTA Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. Korpinen Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloisuutta. Kurun Eläkkeensaajat: Maanantaina 20.2. Mikkola. Kanttiinista löytyy laskiaispullia ja suolaisia bageleita mehun ja kahvin kera. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys on nostanut teemaksi nuorten kokeman väkivallan. Päätösperusteluissa mainitaan tärkeänä kuntien ja valtion aktiivinen metsien suojelun edistäminen sekä luontomatkailumahdollisuuksien parantuminen ”Etelä-Suomen Lappina”. Talvitapahtuma Kurun kirkolla ti 21. Kiitämme kaikkia äitiä hyvin hoitaneita. Pirkanmaan Muistiyhdistys: Kurun Muistikahvila to 23.2.2023 klo 13.30–15.00. Sait kauneimman, ihanan uuden maan. Ei ole järkevää kenenkään kapinoida vaan tukea kaikin tavoin jokaista voittamaan omat testit
Tietokone ja televisio eivät pärjää huoltajina. Seminaarija keskustelutilaisuus to 23.2.23 klo 17 Runsaan kartanolla,Runsaantie 64, Ylinen Alustajina ja kommentoijina mm. Ma Pe klo 9–16 + sopimuksen mukaan. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Ja oli valitettavasti oikeassa. Kirkon ja vapaaehtoisjärjestöjen aikanaan tilapäisratkaisuksi perustamat ruokapankit toimivat yhä täydellä teholla. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. Itsekeskeinen saalistus on jäänyt päällimmäiseksi aatteeksi. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. 23.2. Suomessa on monenlaisia ongelmia. PALKINNOT SÄILYTETÄÄN 23.2.2023 SAAKKA. Muistutusten toimitusaika jatkuu 17.3.2023 klo 15.00 saakka. Kaikki on tapahtunut pitkän ihmiselon kuluessa, yli sadassa vuosisadassa. Maan sisäinen muuttoliike tyhjentää maaseutua. Vaikka toimeentulo-ongelmien takana on aina moninaisia syitä, yleisin yhteinen nimittäjä on pitkään jatkunut työttömyys. AUTOKURUT PIKAHUOLTO Sääksinnokantie 139–141, 34300 Kuru 0400 406 207 Henkilöautokorjaamo Huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 561 1462 T:mi Jari Rautanen Itä-Aureentie 2, Luode (ent. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. Raili Naskali yrittäjä ja kunnanvaltuutettu Keskustan eduskuntavaaliehdokas Vapaaehtoiset osallistumismaksut ja kahvirahat tukiyhdistyksen tilille FI78 519005 2003 9008. Hädänalaisten määrä ei näytä vähentyneen, vaikka hyvinvointi on lisääntynyt 2020-luvun alkupuolella. edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, yrittäjä Veikko Kiili, toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki, johtaja Hanna Ilola ja KM Minna Sarvijärvi. Köyhyydellä on nykySuomessa monta mittaa ja määritelmää. Tekninen lautakunta VÄNRIKIN RUOKALISTA AUTOKORJAAMOT KESKUSTELUTILAISUUS KOKOUS Kurun Seurahuone Oy:n varsinainen YHTIÖKOKOUS maanantaina 27.2.2023 klo 17 Kuru-salissa. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Perustoimeentulon tukea on viime vuonna käynyt hakemassa satoja tuhansia kansalaisia. Sekä kestotilauksen että vuoden tilausjakson hintaan sisältyy digilukuoikeus. Kaikkien kansalaisten ja perheiden on kannettava vastuunsa ja aivan erityisesti annettava lapsille ja nuorille aikaa ja arvoja; ei vaan juhlien yhteydessä vaan jatkuvasti. Ylöjärven kaupunki, Tekninen lautakunta, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai tekninen.kirjaamo@ylojarvi.fi. Yhtä lailla tärkeää on pysähtyä ja opetella miettimään näitä asioita markkinahumun keskellä. Se on elämän riskitekijä, joka johtaa helposti muihin vaikeuksiin. Hyvinvointiyhteiskunta voi auttaa monella tavalla, mutta viime aikojen kehitys näyttää, ettei se riitä. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. Rinnalla on kulkenut valtaisa tekninen kehitys. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Suunnitelmaan voi tutustua osoitteessa www.ylojarvi.fi/ katu-ja-viheraluesuunnittelu. koulu) PIHAPUIDEN KAATOA, POLTTOPUUTA, MÖKKITÖITÄ sekä VIHERRAKENTAMISTA Luoteentie 1541 34510 Luode Puh. LOUNAS klo 10.30–14 LOUNASJA JUHLAPALVELU VÄNRIKKI Ruokalista vko 8 lounas: 12,50 € keitto: 9,50 € eläkeläiset: 11,50 € AAMUPALA MA–LA klo 8–10 8,50 € AVOINNA: MA-LA 8–15 Kauppatie 4, Kuru 03 4733355 possukastike, makaronilaatikko hernekeitto, broilerkiusaus lohikeitto, kievin kana kaalikääryle, savulohikeitto jauhemaksapihvit, jauhelihakeitto Kuulutus reittisuunnitelmasta Tekniikkaja ympäristöosastolla pidetään julkisesti nähtävänä 1.-15.2.2023 seuraava suunnitelmaehdotus: Pirkan ura ja Pirkan taival, reittisuunnitelma Mahdolliset muistutukset ehdotusta vastaan on tehtävä nähtävänäoloaikana 15.2.2023 klo 15.00 mennessä kirjallisesti tekniselle lautakunnalle os. Työvälineet olivat ihmisja hevoskäyttöisiä. Toimeentulon epävarmuus kaihertaa jopa joka kolmatta. Kaikki eivät ole päässeet osalliseksi hyvinvoinnin kasvusta. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Vuosisadan lopulla sanottiin, että ideologiat ovat kuolleet. digilukuoikeus 12 kk: 95 € sis. digilukuoikeus 6 kk: 55 € 3 kk: 32€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. PALKINNOT SÄILYTETÄÄN 23.2.2023 SAAKKA.. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. 24.2 . Lisäksi suunnitelma on nähtävillä teknisen toimiston ikkunassa (Räikäntie 3, Vivacen talo) Kuruntien puolella. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi VIHERTYÖT MIELIPIDE SPR YLÖJÄRVEN KAUPUNKI WWW.KURUNLEHTI.FI Kestotilaajana luet digiä maksutta! Aktivoi tunnuksesi ottamalla yhteyttä sähköpostitse toimitus@kurunlehti.fi LUE VERKOSSA Arvot ovat yhä tärkeämpiä Köyhät teillä on aina keskuudessanne, totesi muuan nasaretilainen pari tuhatta vuotta sitten. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Siltä myös näyttää. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. Asiantuntijat arvioivat, että erittäin kurjissa olosuhteissa elää lähes 50 000 ihmistä. Hallitus ARVONTAPALKINNOT KURUN LEHTI MARI LEPISTÖ, ANU VEHKAKOSKI, JAANA MIKKOLA JA MIINA TALVITIE PALKINTONNE ODOTTAVAT KURUN LEHDEN TOIMITUKSESSA. Alussa tuskin tunnettiin sähköä, autoa, puhelinta, radiota ja saati televisiota. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Yhteiskunnan turvaverkkojen läpi on pudonnut pysyvästi ainakin yli satatuhatta kansalaista. 21.2. Huumeiden ja päihteiden käyttö paljastaa, että aikuisten ja nuorten elämä on nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa henkisesti raskaampaa kuin aikaisemmin rauhan aikoina, jolloin elämä soljui paljolti entisten mallien mukaisesti. Tunnuksena sivustolle toimii sähköpostiosoite, salasanan saat pyytämällä toimituksesta. Yhteisöjen edustajien tulee esittää edustamansa tahon valtakirja. Kurun Lehti ei ilmesty viikolla 20, 31 ja 52. Meidän on vakautettava taloutemme kestävällä tavalla ja luotava uusia työpaikkoja samalla kun meidän on vastattava ikääntymiseen ja yhä kovenevaan kansainväliseen kilpailuun Vanhimmat keskuudessamme elävät suomalaiset muistavat tsaarin ajan, itsenäisyystaistelun, kaksi maailmansotaa, joissa Suomi verissä päin mukana, huikean jälleenrakentamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan luomisen. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24% .Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. 22.2. 7 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Siksi työttömyyden katkaiseminen on tepsivin avain köyhyyden salvan avaamiseen. Ala-Toikosta Arkadialle ry Pirkanmaa kaiken keskellä Ilmoittautumiset kahvitarjoilua varten alatoikostaarkadialle@gmail.com Tervetuloa! Ystävänpäivä on joka päivä! SPR Kurun osasto ÖLJYNVAIHTOTYÖT MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT RENGAS JA VANNETYÖT KATSASTUSPAKETIT VIKAKOODIEN LUKU NIVELTEN VAIHDOT YM. Kehitysuskon lumossa kuviteltiin, että ihminen kehittyy tieteen ja tekniikan edistymisen myötä, mutta ihminen itse on osoittautunut kehityksen heikommaksi lenkiksi. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Tilaushinnat kevätkaudella 2023 kotimaassa Kesto: 86 € / v sis. John 040 733 5450 Saija 040 544 2337 MA TI KE TO PE 20.2. Tärkeimmäksi yhteiskunnan kehitystä ylläpitäväksi voimaksi on tullut markkinavoima, rahan mahti. Se merkitsee heikompien syrjäytymistä ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Lehti ilmestyy vain verkkoversiona viikolla 15 ja 49. Muistutukset tulee toimittaa 15.2.2023 klo 15.00 mennessä. Köyhyys raastaa edelleen perheitä
044 343 0031 12 kk 63,6 kk 35,NYT MYÖS RÄNNIT JA KATTOTURVATUOTTEET!. Digitunnus sisältyy ainoastaan kestoja 12 kk tilaukseen. Ulkomaille postituksesta veloitetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Pyydä tunnukset osoitteesta toimitus@kurunlehti.fi -laita viestiin osoitetietosi, jotta digitunnus pystytään kohdistamaan oikeaan tilaukseen. Tilaushinnat voimassa vain kotimaan tilauksiin. KURUN LEHTI TILAAJILLE: Lehti luettavissa nyt myös diginä. 8 Nro 7 • Torstai 16.2.2023 Kurun Lehti VUODEN 2022 IRTONUMEROT OSTETTAVISSA HELMIKUUN LOPPUUN HELMIKUUN LOPPUUN ASTI TOIMITUKSESTA 1€/kpl 1€/kpl Täydennä arkistosi ennen kuin on liian myöhäistä! Tilaa tai uudista tilauksesi nyt! m kesto 86,00 m 12 kk 95,00 m uusi tilaus m jatkotilaus Tee tai uudista tilauksesi ensisijaisesti internetissä www.kurunlehti.fi tai puhelimitse 044 343 0031. Nimi Katuosoite Sähköpostiosoite: Postitoimipaikka Allekirjoitus Kauppatie 16 A 34300 Kuru m osoitteenmuutos m liityn Kuru-Seuran jäseneksi,15 e/v POSTIMERKKI m 12 kk 63,00 digi m 6 kk 35,00 digi m 6 kk 55,00 printti m 3 kk 32,00 printti Kurun Lehti Kestotilaus ja 12 kk -tilaus sisältävät sekä printtilehden että digilukuoikeuden. Voit myös lähettää tämän tilauslomakkeen postitse. Voit tilata myös pelkän nettilukuoikeuden! puh