Kurussa viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä 6. Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. tammikuuta. Tiedot valituista sekä ehdokkaiden saamat äänimäärät julkaistaan koko maassa, vaalipiiri-, kuntaja äänestysaluekohtaisesti. Vaalien tulostietoja julkaistaan ensimmäisen kerran vaalipäivän äänestyksen päätyttyä kello 20. Pirkanmaan vaalipiirissä ennakkoon äänesti yli 50 prosenttia. helmikuuta ei keskellä päivää ruuhkaa Kurun kirjaston äänestyspaikalla ollut, vaan äänestämään pääsi parhaassa tapauksessa välittömästi. Kuva: haavisto24.fi Oikeusministeriön verkkosivuille päivitettiin ennakkoäänestyksen alettua tunnin välein tiedot ennakkoon äänestäneiden määrästä koko maassa, vaalipiireissä ja kunnissa. Ruovedellä ennakkoon kävi äänensä antamassa tasan puolet äänioikeutetuista. Alexander Stubb on Kansallinen Kokoomus r.p.:n ehdokas. Kuva: Jussi Ratilainen Pekka Haavisto on vihreiden tukema, Valitsijayhdistys C:n ehdokas. helmikuuta. helmikuuta. Aktiivisimmin Pirkanmaan kunnista äänestettiin ennakkoon Tampereella, Pirkkalassa ja Nokialla, joissa kaikissa äänestysprosentti nousi yli 50. tammikuuta. Ääniä annettiin aktiivisesti koko ennakkoäänestyksen ajan alkaen aina keskiviikosta 31. Ylöjärvellä ennakkoäänestysprosentti oli 46,5. Kummasta seuraava presidentti. helmikuuta. Presidentinvaalin toinen vaali toimitetaan tämän viikon sunnuntaina 11. VUOSIKERTA nro 6 TORSTAI 8.2.2024 X Posti Oyj Koskisen viimeinen, s. 46,5% 11 691 6429 naista 5262 miestä Ylöjärven kaikista 25 142 äänioikeutetuista ennakkoon äänesti 11 691 henkilöä. Koko Ylöjärven alueella äänioikeus on yhteensä 25 142 henkilöllä, joista 46,5 prosenttia kävi äänestämässä toisella ennakkoäänestyskierroksella. Kurun Lehti Kesätöitä nuorille, s. 3 16. Koko maan ennakkoäänestysprosentti oli 45,7.. 3 ?. Maaseutuhallintoa, s. Vilkkaimmin ennaakkoon äänestettiin Tampereella, jossa useampi kuin joka toinen kävi uurnilla ennakkoon. Tulokset vahvistetaan tarkastuslaskennan valmistuttua keskiviikkona14. Tulostietoja päivitetään laskennan edetessä viiden minuutin välein aina äänten laskennan loppuun asti. Äänestäneistä 6429 oli naisia ja 5262 miehiä. Koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä, järjestettiin presidentinvaalissa toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan, eli Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston välillä. Tasavallan presidentin ensimmäinen vaali toimitettiin sunnuntaina 28. 2 Irtonumero 3 euroa Sanomien jäljillä jo vuodesta 2009. Sunnuntaina selviää, onko se Haavisto vai Stubb Teksti: Karoliina Laikio, kuvat: haavisto24.fi ja Jussi Ratilainen Ennakkoäänestys päättyi maassamme tiistaina 6
Alle 3-vuotiaiden kunnallinen päivähoito synnyttää suurimmat kustannukset, koska henkilöstömitoitus on paljon tiukempi. Ei maahanmuutto siellä ole saanut pysyvästi aikaan helpotusta, maa kun on integroinut heidät pysymään maan tavassa. Millä hartioilla pystytte tämän ratkaisun tekemään. Kuntalisä antaisi useammalle perheelle aidon mahdollisuuden päättää siitä, miten haluavat järjestää lastensa hoidon. Kasvavalla työvoimapulalla perustellaan lapsiaan hoitavien äitien saaminen työelämään nopeammin. Tuomo Isokangas, kaupunginvaltuutettu, ps, Nokia Nyt maassamme keskustellaan AFORISMI MIELIPITEET Viimeinen A ivan muusta asiasta piti kirjottaa, kunnes luin Kurun Lehdestä, että lehden ilmestyminen ainakin toistaiseksi loppuu. työelämän taholta. TULE PIKAISESTI OSTOKSILLE KURUN LEHDEN TOIMITUKSEEN, TOIMINTA KAUPPATIELLÄ PÄÄTTYY.. Ehkä kohta on pakko olla tai sitten pitää tyytyä siihen, mitä toisten kertomana kuulee ja omin silmin näkee. Tämä on siis minun viimeinen kolumnini Kurun Lehdessä. Jostain kaukaa kuului koiran haukuntaa ja vielä kauempaa etäinen moottorisahan ääni. Tällä hetkellä lähinnä hyvin toimeentulevat perheet, joissa toinen vanhempi ansaitsee merkittävän osuuden perheen tuloista tai perheet, joissa toinen vanhempi on työtön, voivat käytännössä luopua ilman kuntalisää subjektiivisesta päivähoito. Kun minulta kysyttiin, miksi peräsin myönteistä asennetta perinteistä perhettä kohtaan, mihin maassamme suuri enemmistö, noin 70% on edelleen tykästynyt, niin vastasin: Enemmistölläkin tulee olla oikeus esittää kantansa, perustelut, miksi miehen ja naisen avioliittoon tulee jatkossakin kaikkia kannustaa, ei tietenkään pakottaa ja taata pohjoismaiselle hyvinvoinnille jatkumista. Siinä Kelan kautta maksettavan kotihoidontuen lisäksi kotona hoidettavasta 0–5-vuotiaasta lapsesta maksetaan kuukausittainen 400 euron kuntalisä. Juteltiin tästä, kun käytiin viimeksi verkoilla. taloudellinen epävarmuus, yhteiskunnan riittämätön tuki sekä työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet. Kokonaistaloudellisesti äitien siirtyminen työelämään ei kannata, sillä kunnallisvero äidin työstä kattaa yhden alle 3-vuotiaan lapsen hoitokulut vasta yli 50 000 euron vuosituloilla. Sinänsä hyvä tavoite. Tutkimusten mukaan liian pienenä, liian suuriin ryhmiin vieminen ei välttämättä ole pienen lapsen kehityksen kannalta hyvä asia. Riitta Kuismanen Sote-alan opettaja Aluevaltuutettu (kd) Pirkkala Pidä aina mielessäsi: Oma päätöksesi onnistua on onnistumisessa tärkeintä. Lempäälässä on meneillään kotihoidontuen kuntalisäpilotti. helpottamaan valtakunnallisesti haastavaksi muuttuvaa varhaiskasvatuksen henkilöstövajetta. Mutta oleellisempaa olisi saada lisäkannusteita työttömien työllistymiseen. Paperilehden painamisen ja jakelun kustannukset ovat isot ja levikkimäärät pienenevät aivan samalla tavalla, kuten Kurun Lehdellekin on käynyt. Alle 1-vuotiaiden vauvojen määrä varhaiskasvatuksessa onkin räjähtänyt kasvuun. Kokeilu on jo nyt tuonut myös säästöjä Lempäälässä. Tasokin on vaihdellut, kuten on tapana amatöörikirjoittajalla. Nuoremmat lukijamme löytävät tietoja muutamalla klikkauksella netistä, mutta kaikillä älylaitteita tai kiinnostusta somen puskaradioihin ei ole. Senkin vuoksi kotihoidon pitäminen realistisena vaihtoehtona alle 3-vuotiaille vapauttaa päivähoitopaikkoja sitä kipeämmin tarvitseville ja ryhmäkoot pystytään pitämään riittävän pieninä. Sen sijaan viikoittain ilmestyviä lehtiä luen edelleen paperisina. IRTONUMEROT PUUTTUUKO ARKISTOISTASI VUODEN -23 KURUN LEHDEN NUMEROITA. Suomeksi sanottuna luen päivittäiset uutiset puhelimelta ja tabletilta. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Ylöjärvellä. Samaa olemme pohtineet toimituksessa. Abraham Lincoln LUKIJALTA Aikas isku kurulaisille lehden lopettamispäätös. Paikoin vauvojen määrä varhaiskasvatuksessa on jopa tuplaantunut lähivuosina. Ei ole torstaina enää, mitä odottaa. Osa-aikakurulainen minusta tuli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä ja nyt olen eläkeläisenä puoliaikainen kurulainen. Väestöliiton mukaan syitä syntyvyyden rajuun vähenemiseen ovat mm. Äidithän eivät ole työttömiä, he tekevät kokopäivätyötä omien lastensa kanssa. oikeudestaan ja hoitaa lastaan kotona. Paikallislehden kuuluukin lukiessa rapista. Olen Tampereella syntynyt paljasjalkainen tamperelainen. No, ei rapise sitten nyt enää. Kysyisin Kuru-Seuran moraalia. Kotihoitoa vastaan hyökätään mm. Kokeilulla pyritään mm. Mistä jatkossa löytyvät esimerkiksi kappeliseurakunnan ja kaupungin, kurulaisia koskevat ilmoitukset satunaisista tori-ilmoituksista puhumattakaan. On vaikea ymmärtää ideologiaa, joka pyrkii ulkoistamaan lasten kasvatuksen yhteiskunnalle. Torstai ei ole enää toivoa täynnä Ottaa Kurun Lehden lopettaminen kauheasti päähän, kun en tiedä, mitä missäkin tapahtuu. Samaan aikaan Kurun Lehden lakkauttamisuutisen kanssa julkaistiin Sanoma Oy:n hallituksen varapuheenjohtajan syntymäpäivähaastattelu, jossa hän totesi, että paperilehti kuolee seuraavan 10–15 vuoden aikana. Moni on ollut huolissaan esimerkiksi siitä, kuinka kurulaisille ikäihmisille saadaan jatkossa tietoa Kurun alueen asioista ja tapahtumista. Toki osalle lapsia on parempi päästä ammattilaisen hoitoon. Kuulin asiantuntevalta taholta Japanin hälyttävästä tilanteesta, kun syntyvyys on siellä laskenut jo vuosia, eikä rahallakaan ole saatu sitä nostettua, robotitko heitä jatkossa hoitavat. Olen kirjoitellut Kurun Lehteen useita kymmeniä kolumneja viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Kuru on ollut sen jälkeen läpi elämäni minulle tärkeä paikka. Tuppisuut ovat avautuneet, asiallista keskustelua käydään, ei vain vaaleista, vaan myös kaikista muistakin aikamme haasteista. Kurun Lehti on välittänyt minulle tietoa paikallisista asioita ja tapahtumista. Ei tarvitse, kun kymmenien vuosien kokemuksella kumpikin tietää, mitä siellä pitää tehdä. Jotenkin kurulaista mielenmaisemaani oli täydellinen hiljaisuus järvenselällä. Kalakaverikin jättää haikeat hyvästit Kurun Lehdelle ja jää toiveikkaana odottamaan iloisia uutisia lehden uudesta palaamisesta. Lehden tekijöille, kustantajille ja uskollisille lukijoille lehden lopetus on surullinen tapahtuma. Vuonna 2020 palautettiin kaikille lapsille oikeus varhaiskasvatukseen. Kaikki oli kuten pitääkin, vain lehti jää nyt puuttumaan. Välillä on ollut enemmän sanottavaa välillä vähemmän. Olo on vihainen ja pettynyt. Toimituksen ovi sen sijaan kävi tiuhaan, ja asiakaspalautetta lehden lopettamisesta jätettiin terveisiksi päättäjille. 2 Nro 6 • Torstai 8.2.2024 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI ASKO KOSKINEN Kurun Lehti LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA -12°C SU 14°C -11°C Hiljainen viikko Kurussa alkuviikko käynnistyi vaaleista huolimatta hiljaisesti. Perheiden tärkeää tehtävää uuden sukupolven kasvattamisessa on tuettava myös taloudellisesti. Eletään toivossa, että ratkaisu vielä löytyisi. Alle 3-vuotiaat eivät tarvitse pedagogista kasvatusta vaan pysyvän, turvallisen hoitosuhteen. Näkökulma on ollut osa-aikakurulaisen. En hirveästi ihmettele, että KuruSeura päätyi tuohon ratkaisuun, kun tutustuin lopettamisen perusteisiin. No, onneksi on niitä, joita ei käännytetä, miksi koska perhesuunnitelma on upea, vaatii kyllä osapuolilta valmiuksia, rohkeutta, panostusta, sitä kaikilta odotettua ponnistelua. Mökillä ollessani arvelin jo vuosia sitten, että niitä muutamaa lehteä ei kovin pitkään kuljeteta edes kylän yhteiseen jakelulaatikkoon. Kesäkurulainen minusta tuli poikasena 1960-luvun puolivälissä. Yhä pienenevän työikäisen väestön on tulevaisuudessa kyettävä huolehtimaan yhä kasvavasta ikääntyvien joukosta. Jos lapsia on useita, tämäkään ei riitä. Kuntalisällä täydennettynäkin kotihoidontuen kustannukset jäävät huomattavasti varhaiskasvatuskustannuksia pienemmäksi. Ei siellä paljon muusta puhuttukaan. Paperilehdillä on aikansa ja paikkansa. Riittävällä kotihoidontuen kuntalisällä win-win -tilanne sekä perheille että kunnalle Syntyvyys on romahtanut ja siihen pitäisi kaikin keinoin pyrkiä vaikuttamaan. Itsekin olen jo vuosia sitten siirtynyt uutismediassa digitaalisiin palveluihin
maaliskuuta alkaen. Yhteistoiminta-alueen laajeneminen tuotti viime vuonna jäsenkunnille yhteensä 60 000 euron säästöt. Kampanja tarjoaa monelle nuorelle elämänsä ensimmäisen työpaikan. – Puhelimessa ja sähköpostitse saadaan hyvin monet asiat ratkottua. Ylöjärven maaseutuasiamiehenä maaseutuhallinnossa toimii Liisa Talonen. Lempäälän lisäksi maaseutuhallinnolla on toimipisteet Orivedellä ja Pälkäneellä. Perälammen mieleen on jäänyt erityisesti palaute, jossa asiakas kertoo, että julkisen sektorin palveluntuottajista Lempäälän maaseutuhallinnon palvelu ja luotettavuus ovat parasta, mitä on tullut vastaan vuosien saatossa. Eniten säästöä tuli Kangasalla, joka säästi edellisvuoden kuluihin verrattuna peräti 19 prosenttia. Perinteisessä Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa paikallinen yhdistys työllistää nuoren kahdeksi viikoksi ja osuuspankki lahjoittaa yhdistykselle nuoren palkan. Keskimääräinen peltopinta-ala maatilaa kohden on hieman alle 50 hehtaaria. Samalla itse ansaittu kesätyön palkka konkretisoi nuorelle rahaa ja opettaa oman talouden hallintaa. Yhdistykset ovat voineet hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -tukea osuuspankeilta 22. – Voimme olla oikein tyytyväisiä kyselyn tulokseen, sanoo Lempäälän maaseutupäällikkö Timo Perälampi. Pirkanmaalaiset osuuspankit lahjoittavat paikallisille yhdistyksille yhteensä 160 tuhatta euroa 15–17-vuotiaiden nuorten palkkaamiseksi. Hakemus tulee jättää viimeistään 28. Eniten säästivät uudet jäsenkunnat. – Siksi meitä ilahduttaa erityisesti se, että myös uusien jäsenkuntien viljelijöiden asiakaspalautteet ovat olleet positiivisia. Suurin osa kyselyn vapaamuotoisesta palautteesta oli myönteistä. Uusimmat jäsenet ovat Juupajoki, Kangasala, Orivesi, Pälkäne ja Tampere, jotka liittyivät mukaan vuoden 2023 alusta. Vastaajat olivat tyytyväisiä muun muassa siihen, että byrokratian kiemuroihin saa apua nopeasti ja että maaseutuasiamiehet muistuttelevat tarvittaessa, jos jokin asia on hoitamatta. Yhteistoiminta-alue vastaa lakisääteisistä maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtävistä jäsenkunnissa. – Kuntien tiukentuneessa taloustilanteessa tämä on ilahduttava uutinen. Ylöjärven säästö oli 4 prosenttia edellisvuoden kustannuksista. Kyselyyn vastasi 700 maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueella toimivaa viljelijää. Tilakoko vaihtelee peltopintaalaltaan kahden ja 950 hehtaarin välillä. 3 Nro 6 • Torstai 8.2.2024 Kurun Lehti ”Itse ansaittu kesätyön palkka konkretisoi nuorelle rahaa ja opettaa oman talouden hallintaa” Teksti: Kurun Lehti, kuva: Karoliina Laikio Pirkanmaalaiset osuuspankit etsivät parhaillaan toimialueiltaan yhdistyksiä, jotka voivat tarjota kesätyön 15–17-vuotiaalle nuorelle tulevana kesänä. Hänen mukaansa yhteistoiminta-alueen laajeneminen viime vuoden alusta ei ole näkynyt juurikaan Ylöjärven viljelijöille. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys huolehtii työnantajavelvoitteiden toteutumisesta ja vastaa käytännön palkanmaksusta: palkkalahjoituksen saavalta yhdistykseltä edellytetään sitoutumista Vastuullisen työpaikan periaatteisiin. Maaseutupäällikön lisäksi Lempäälän maaseutuhallinnossa työskentelee yhdeksän maaseutuasiamiestä, joilla on omat vastuukuntansa. Yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi somereportterina, apuna urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumissa, kunnossapitohommissa tai apulaisohjaajana kesäleirille. Parissa palautteessa harmiteltiin palvelupisteen kaukaista sijaintia. Alueella toimii yhteensä 1630 aktiivimaatilaa. – Joskus puheluun voi vastata uusi henkilö, mutta meillä on hyvä tiimi viljelijöiden asioita hoitamassa, joten asiat kyllä hoituvat, hän lupaa. – Haluamme olla mukana mahdollistamassa nuorille myönteisiä ja onnistuneita kokemuksia työelämästä. Se on erinomainen esimerkki siitä, että laajemmalla yhteistyöllä voidaan saavuttaa kustannussäästöjä palvelutasosta tinkimättä, toteaa Lempäälän kunnan elinvoimapäällikkö Maria Virtanen. Viime vuonna alueen maaseutuhallinnossa käsitteli erilaisia maataloustukia ja korvauksia yhteensä 43 miljoonaa euroa. Oriveden ja Pälkäneen kustannussäästö oli 17 prosenttia ja Juupajoen 15. Valtakunnallisesti kampanjan kautta työllistyy noin 2 000 nuorta. Hänen mukaansa organisaatiomuutokset aiheuttavat usein hämmennystä ja negatiivista suhtautumista, kun asiat eivät mene ihan totutusti. OP:n piikkiin -kampanja on osa OP:n vastuullisuustyötä, ja sillä tuetaan nuorten työllistymisen ja taloustaitojen lisäksi paikallisten yleishyödyllisten yhdistysten toimintaa. Maaseutuhallinto kerää kehuja ja tuo säästöjä Lempäälän kunnan maaseutupalveluiden asiakkaat ovat tuoreen asiakaskyselyn perusteella erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Kun kunnat liittyivät Lempäälän yhteistoiminta-alueeseen, siitä tuli Suomen kolmanneksi suurin maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue. Tehtäviin kuuluvat myös hirvija petoeläinvahinkoarviot sekä eläinten merkintään ja rekisteröintiin liittyvien asioiden käsittely. Ennen liittymistään Lempäälän yhteistoiminta-alueeseen Juupajoki, Kangasala, Orivesi, Pälkäne ja Tampere muodostivat oman yhteistoiminta-alueensa, jota koordinoi Oriveden kaupunki. Kokonaisarvosanojen keskiarvoksi saatiin 4,3 asteikolla 1–5. Toimipisteissä asiointi on harvoin tarpeen. Lempäälän koordinoima maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue perustettiin vuonna 2006. Yhteensä vapaamuotoisia palautteita tuli 300 kappaletta. Nuorten työllistymisen ja taloustaitojen lisäksi kampanjalla tuetaan myös paikallista yhteisöllisyyttä ja pirkanmaalaisten yhdistysten tärkeää toimintaa, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen. Negatiivista palautetta oli erittäin vähän, ja se koski lähinnä maataloustukien pienuutta ja esimerkiksi Ruokaviraston toimintaa – ei kunnan maaseutuhallinnon palvelua. Keskeisimmät tehtävät ovat maaseutuyritysten kehittäminen, maataloustukija korvausasioiden hoitaminen sekä hallinnolliset valvontaja tarkastustehtävät. helmikuuta. Osuuspankkien lahjoittaman palkkatuen määrä on 500 euroa nuorta kohden, eli yhdessä OP EteläPirkanmaa, OP Kangasala, OP Pohjois-Häme, OP Punkalaidun, OP Satapirkka, OP Tampere ja OP Ylä-Pirkanmaa mahdollistavat kesäduunin 320 nuorelle. tammikuuta alkaen. Viljelijöitä on kuitenkin aina mukava tavata! Tiina Wesslin Ku ru n Le hd en ar ki st o. Lisätiedot kampanjasta ja hakulomake löytyvät osuuspankkien omilta verkkosivuilta. Tuen saavat yhdistykset valitaan helmikuun lopulla ja nuorten voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä 4. Kaikki maatalouden tukihakemukset tehdään nykyisin Ruokaviraston sähköisessä Vipu-palvelussa. Summa on kymmenen prosenttia alueen maaseutuhallinnon kokonaiskustannuksista. Vuoden 2022 loppuun saakka alueen muodostivat Akaa, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi. Maaseutuhallinnon henkilökunta sai kehuja ystävällisestä, asiantuntevasta ja henkilökohtaisesta palvelusta. Moni kommentoija kertoo saaneensa hyvää ja asiantuntevaa palvelua kaikissa EU-asioissa. Kurussa toimii Tampereen Seudun Osuuspankin konttori, ja myös kurulaiset yhdistykset voivat hakea tukea
Kirkkokahvit. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Onnetar suosi Sinikka Lahdenperää. Mikkola. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. TORILLA Kurun Jalkahoitola Seija Vastamäki 045 227 9706 Myös kotija laitoskäynnit Suittilahdentie 1 A 2 YSTÄVÄNPÄIVÄ Hyvää ystävänpäivää! KUSTAA KURUKI -LUKIJAKILPAILU Kustaa Kuruki seikkaili Kurun Lehden numerossa 3 sivulla 3. Kaikkien arvontojen palkinnot on lunastettavissa suoraan Kurun Lehden toimituksesta. Jättöaika maanantaina kello 10 mennessä. TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. PERHEUUTISET Ilmoita uuden perheenjäsenen syntymästä. maanantaina 13.30–15 TALVIKENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI -40 % -70 % –– kaikki talvikengät, joustonastakengät, nahkasaappaat ym. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma-ti klo 10-12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Jakelu: Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Tuusula Kurun Lehti Posti kuruseura@gmail.com Emme ota tällä hetkellä enää vastaan uusia tilauksia. ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. toimitus@kurunlehti.fi Voit laittaa mukaan myös kuvan pienokaisestasi. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. Tervetuloa! KURUN KAPPELISEURAKUNTA Muistilista uudistui vuodenvaihteessa ja on tarkoitettu 1.1.2024 alkaen ainoastaan yhdistysten sisäiseen viestintään. Viimeinen Kurun Lehden numero ilmestyy 29.2.2024. Jättöaika ma klo 10 mennessä. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kuru-Seura on päättänyt lopettaa Kurun Lehden kustantamisen. Sen ilmoitukset ovat maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. Kaupunkilaisilta kysytään tunnetta omasta ja kaupungin turvallisuuden tilasta. Kirppis on auki klo 10-15. 044 481 1471 sekä ylojarvi.fi/uutiset. Su 11.2. VARASTOMYYMÄLÄ Miesten ja naisten kotimaisia talvikenkiä puoleen hintaan 69,KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru TAPAHTUMIA: Su 11.2. Sen ilmoitukset ovat maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. KURUN LEHTI Vielä ehdit ilmoittaa Kurun Lehdessä ja lähettää kirjoituksia julkaistavaksi. Leivän myynti alkaa klo 11.00. Lisätietoja 0505646216. Ke 14.2. Ilmoitushinnat alkaen 1,25 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,40 €/pmm + alv 24%. Kyselyn tuloksia hyödynnetään kuluvana vuonna tehtävässä kaupungin turvallisuussuunnitelman päivityksessä. Kyselyyn vastataan sähköisesti kaupungin kotisivuilla. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Leivomme hapanleipää lauantaina 10.2. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. Kurun sydänkerho: Kokoontuminen on perjantaina 9.2.2024 klo 12.00 Kuru-salissa, tuntia myöhemmin kun normaalisti. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. Pengonpohjan kyläyhdistys: Pengonpohjan koulu, Länsiteiskontie 234. Muistilista uudistui vuodenvaihteessa ja on tarkoitettu 1.1.2024 alkaen ainoastaan yhdistysten sisäiseen viestintään. Björklund. Yhden palstan kuolinilmoitukset 1, 40 €/pmm + alv 24%. 4 Nro 6 • Torstai 8.2.2024 Kurun Lehti HOITOLA KURUN LEHTI YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MUISTILISTA Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Kurun Muistikahvila: ti 13.2.2024 klo 11–12 Lähitori, Kisatie 1, Kuru. Kirppis on auki myös sunnuntaina ja viikonloppuisin klo 10-15. Kuolinilmoitukset alkaen 1,35 €/pmm + 24%/pmm. Paperisia kyselylomakkeita on saatavilla Ylöjärven kirjastoissa ja kirjastoautossa. Kyseiset palvelut ovat suunnattu ikääntyneille, yli 65 vuotta täyttäneille Kurun seudulla asuville henkilöille. Kirkonseudun kinkerit Kurun srk-talossa klo 18. Arvoimme Kurun Lehti repun kaikkien osallistuneiden kesken. Kiitämme jo etukäteen vastauksista! Kyselylomake: www.ylojarvi.fi/turvallisuus Ikäihmisten hyvinvointia tuetaan perintövaroilla Ylöjärven kaupungin saamilla perintövaroilla tuetaan kurulaisten ikäihmisten hyvinvointia tarjoamalla kulttuuriryhmätoimintaa, pihaja lumityöapua sekä asiointikuljetuksia. Messu Kurun srk-talossa klo 13. mennessä Ylöjärven kaupunki järjestää turvallisuusaiheisen kyselyn asukkailleen 5.-25.2.2024. Emme ota tällä hetkellä enää uusia tilauksia. Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio, Puh. Vastaa turvallisuuskyselyyn 25.2. Ylöjärven kaupunki KENKÄVAUNU KURUN TORILLA 12.2. Keskiviikkokerho Kurun srk-talossa klo 12. Ystävänä edelleen -sosiaalisten suhteiden merkitys muistisairaan elämässä, Mirjami Ponsimaa ja Ruth Keyriläinen Yksinäisyydestä yhteyteen -hanke. Koko perheen talvitapahtuma laskiaistiistaina kirkkopuistossa/Kurun srk-talossa klo 17. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Ole yhteydessä toimitus@kurunlehti.fi tai ilmoitukset@kurunlehti.fi Hyödynnä paikallislehteä vielä, Hyödynnä paikallislehteä vielä, kun sellainen ilmestyy! kun sellainen ilmestyy!. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja, eikä kokouskutsuja ilman virallista, maksullista kokousilmoitusta. Ti 13.2. Kahvia ja kastettavaa. Lisätiedot: hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi tai p