Ruokarytmin ylläpito lähtee Honkasen mukaan tavoitteiden tarkasta puntaroinnista, minkä lisäksi motivaation täytyy olla kohdallaan. – Ravintovalmentaja auttaa, tukee ja kannustaa sekä jakaa tietoa. Ohjeistuksen mukaan vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastustoiminta ja nuorisotilojen ohjattu toiminta voivat jatkua, mutta urheilulajien kilpailutoimintaa ei suositella tammikuun aikana. Honkasen mukaan hyvinvointia tukeva ruokavalio on monipuolinen ja värikäs – ruokakolmion mukainen. Teksti: Kurun Lehti Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä antoi kuluvan viikon tiistaina 11. Hänen mukaansa itsestään kannattaa pitää huolta ravitsemuksen avulla unohtamatta liikkumista ja riittävää unta sekä lepoa. Koronanilmaantuvuus oli viime viikon päätyttyä Pirkanmaan sairaanhoitopiriin alueella 1308 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. • Omatoimikuntosalit Kurussa ja Viljakkalassa sekä Urheilutalon alakerran voimailusali (punttisali) ovat avoinna, mutta niiden asiakasmäärää rajoitetaan. Viimeisimmät kymmenen vuotta hän on tullut tutuksi lounasravintolayrittäjänä ja sitä ennen hän on työskennellyt sekä ravintolaettä ruokapalvelupäällikkönä ja tutuksi ovat niin ikään tulleet henkilöstökuin opiskelijaravintolatkin. TORSTAI 13.1.2022 14. – Yleisimpiä ovat painonhallintaan ja yleiseen jaksamiseen liittyvät kysymykset. Sen on huomannut myös Anja Honkanen, joka on pätevöitynyt ravint o v a l m e n t a j a k s i Trainer4You:n kautta viime vuonna. – Olen ollut kiinnostunut ravitsemuksesta jo nuoresta alkaen, ja kiinnostus on lisääntynyt iän myötä. 4–5 Ravintovalmentajalta tukea elämänmuutokseen Teksti ja kuva: Karoliina Laikio Vuodenvaihteessa moni alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota omaan hyvinvointiinsa ruokavalion ja liikunnan kautta. – Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja tukemaan terveyttä. Taysin vuodeosastoilla on nyt 35 koronapotilasta ja teholla kuusi potilasta. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee myös yksityistilaisuuksien rajaamista korkeintaan kymmeneen henkilöön. Sairaanhoitopiiristä todetaan, että vallitsevassa epidemiatilanteessa tartunnanjäljityksessä ei ole enää mahdollista hallita tartuntaketjuja. Harrastuksissa suositellaan toimintaa pienryhmissä. Alalla työskentely on opettanut Honkaselle hyvän ruoan merkitystä, vaikkakin kiinnostus heräsi jo varhain. Hän kertoo, että monipuolisen ruokavalion lisänä on hyvä ottaa myös vitamiineja. Palkintona on kevyempi ja terveempi olo. Aamupala on päivän tärkein ateria, sen merkitys voi olla hyvinkin ratkaiseva päivän onnistumisen kannalta. • Nuorisotilat ovat auki, mutta niiden kävijämäärää rajoitetaan. Nuorisopalveluiden lasten ja nuorten harrastusryhmät toimivat normaalisti. Pirkanmaalla on käytössä pääosa sosiaalija terveysministeriön ohjauskirjeessä 11. Testeistä jo yli 40 prosenttia on positiivisia, ja se on voimakkaassa nousussa. Valmentajana Honkanen on omien sanojensa mukaan kannustava, jonka lisäksi hän osaa kuunnella ja samaistuu tilanteisiin hyvin. Annoksen koostamisessa auttaa perinteinen lautasmalli, jossa puolet lautasesta täytetään kasviksilla. • Kaupungin liikuntatiloja, mukaan lukien koulujen liikuntasalit koulutyön ulkopuolella, voi käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.. – Siinä on huomioitu riittävä ja laadukas proteiinien, hiilihydraattien, hyvien rasvojen, kuitujen ja suojaravintoaineiden saanti. Aluehallintoviraston rajoitukset tilojen käytöstä ovat voimassa 21. Tartuntojen lähteistä saadaan varmuudella selville enää vain kymmenisen prosenttia. Terveellisiä välipaloja ovat muun muassa kasvikset, rahkat, ruisleipä, pähkinät ja sokeroimattomat välipalapatukat. – Ravintolisät on loistava apu paikata ruokavaliossa ilmeneviä puutteita. Tuoreesta aluevaltauksestaan huolimatta ei ruoan parissa toimiminen ole Honkaselle mikään uusi juttu. Se, kuinka nopeasti esimerkiksi uuden ruokavalion noudattaminen alkaa vaikuttaa, on yksilöllistä. 3 Kohti aluevaaleja, s. Kasvomaskit käyttöön kaikille koululaisille Päätösten vaikutus näkyy myös Kurussa • Kirjastojen lukusalit ovat avoinna kirjastojen normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Ravintovalmentajana Honkanen tekee sekä yksilöettä ryhmävalmennuksia, joita tehdään sekä kasvotusten että etäyhteyksien välityksellä. tammikuuta suositelluista toimenpiteistä. – Syömisessä tärkeää on säännöllisyys. Sairaalahoidon kuormitus on koko maassa kasvanut jyrkästi, mutta tehohoidon tarve on sen sijaan pysynyt melko vakaana. • Uimahalli ja Urheilutalon yläkerran kuntosali ovat kiinni. Koronan ilmaantuvuus on edelleen kasvussa. Kurun urheilutalon kuntosalilla saa olla kerrallaan enintään 6 henkilöä ja Kurun ikäihmisten kuntosalilla terveysasemalla enintään 6 henkilöä. Esimerkiksi D-vitamiinia ei saada tarpeeksi ruokavalion avulla. Honkanen on halunnut tukea terveyttään hyvän ruoan avulla, minkä lisäksi hän on saanut huomata, miten hänen ympärillään olevat ihmiset ovat saaneet apua hyvän ravitsemuksen avulla. • Jäähallissa ei ole yleisöluisteluita. tammikuuta. Myös halu ennaltaehkäistä sairastumisia on tyypillinen syy hakea apua. tammikuuta saakka. VUOSIKERTA nro 2 Irtonumero 2 euroa X Posti Oyj Kurun Lehti Testamenttirahat käyttöön, s. Kurun ja Viljakkalan kirjastoissa ei ole omatoimiaukioloa aluevaalien järjestelyjen takia 10.–24. Vireystila saattaa muuttua ihan muutamassa päivässä, painonhallintaan liittyvät muutokset vaativat aikaa. Honkanen muistuttaa, että ateriat kolmen, neljän tunnin välein pitävät verensokerin tasaisena ja auttavat pitämään vireystasoa hyvänä. Honkasen mukaan tarkoituksena on luoda pysyviä elintapamuutoksia. Koulutukseltaan hän on ravitsemusteknikko, ja kokemusta alalta hänellä on lähes koko elämänsä ajalta. – Olen kokenut myös samoja ruokaan ja syömiseen liittyviä haasteita kuin asiakkaat yleensä. – Riippuu lähtötilanteesta ja siitä, minkälaisia muutoksia halutaan. Jos kotoa kaapeista löytyy pääasiassa terveellisiä vaihtoehtoja, on luonnollisesti helpompi pysyä terveellisissä vaihtoehdoissa. tammikuuta suosituksen, että kasvomaskeja tulisi käyttää kaikilla peruskoulun ja toisen asteen luokka-asteilla koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa. Ravintovalmentaja Anja Honkanen tapaa valmennettaviaan kotonaan sijaitsevassa työhuoneessa. Valmennusten lisäksi hän haluaisi jakaa tietoa myös luentoja pitämällä. – Kaupassakäynnit kannattaa suunnitella hyvin. – Lisäksi tarve napostella vähenee, kun jättinälkä ei pääse yllättämään
Yhdysvalloissa vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan suomalaistaustaiseksi ilmoittautui 680 000 ihmistä, joista 230 000 ei ilmoittanut mitään muuta syntyperää. Vähintään ”amerikan serkku” kuulunee Kurussakin aika moneen sukutarinaan, sillä 1860 alkaneessa suuressa muuttoaallossa muuttajista 80 -90 % oli maaseudulta. Ja tietysti, Suomi elää viennistä. Näihin strategioihin sitten nojaavat palveluista tehtävät päätökset ylimmästä tasosta ruohonjuuritasoon saakka. Skype –yhteys ei läheisten tapaamista korvaa, mutta voittaa tavallisen puhelun. Varovainen jäillä kannattaa olla vieläkin varsinkin, jos liikkuu oudoilla vesillä. Parempaa vuotta 2022 kaikille. Mitä tämä kaikki maksaa. Sitä linjataan Pirkanmaan osalta aluevaltuuston päätöksenteossa vuoden 2022 aikana. Tammikuun 10. Kurun Lehti onnittelee! Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi nuutinpäivä 13. Käynnistyvän Pirkanmaan sotejärjestelmän palvelujen kustannukset täytyy olla julkista tietoa läpi organisaatiorakenteen. Mitä kovemmat ne olivat, sitä lämpimämpi oli tulevasta kesästä tulossa. jalkahoito/ Raimo Markkula 22. Oli kunnon pakkasia eikä lunta tullut jään päälle. Nuutinpäivä oli aikaisemmin heti loppiaisen jälkeen ja nykyisin sitä sanotaankin Vanhaksi Nuutiksi. Verkkojen kokemisen lomassa onkin tullut aurattua lapsille luistelurataa. Joulun alla tapahtui niin, että Suomi oli jälleen suljettava. Tammikuun säitä on mallattu myös tulevaa kesää ja kevättä ajatellen. Oma mummoni ennusti kesän säätä talven pakkasista. Ulkosuomalaiset tekevät tärkeää työtä ylläpitämällä Suomi –tietoa ja suomalaista kulttuuria ja toimivat yhteyshenkilöinä mm. Silloin siitä ei muodostu rahankäytön mustaa aukkoa, joka tuottaa palveluita summalla x, mutta kukaan ei oikein tiedä miten se summa x on käytetty. Jäät tulivat tänä vuonna aikaisin. Pelkästään tietojärjestelmien yhteensovittaminen erilaisien järjestelmien takia on varmasti valtava urakka, mutta ilman toimivia järjestelmiä meillä ei nykypäivänä toimi oikein mikään palvelu ja homma tyssää jo alkumetreillä. Ajatellaan ensin hieman mitä me olemme käynnistämässä 2023, kun järjestämisvastuu palveluista siirtyy kunnilta pois. Tuleva ensimmäinen talousarvio onkin siinä mielessä aika mielenkiintoinen. mökkiloma/ Leila Tuulikki Sipilä 23. tuoteyllätys/ Pirjo Hautaniemi 19: tuotepaketti/ Jaana Hietala 20. hiekkakuorma/ Marjatta Ukkola 24. Myös nuutinpäivään liittyy erilaisia sääennusteita. Tulevia organisaatiorakenteita ovat virkamiehet taustalla kovasti valmistelleet jo jonkin aikaa väliaikaisen toimielimen kanssa. Kuluvan uuden vuoden verkkomerkit kävin kylillä ostamassa Liesiveden kaupasta. Ensimmäinen taisin olla, kun merkkien numerointi alkoi ykkösestä. Nyt kun vielä olisi ollut sellainen lapsuuden vanhan ajan joulu eli lunta maassa ja keli selvästi pakkasella. kalevalainen jäsenkorjaus/ Heidi Airikka 21. Silloin tehtiin ennustuksia säästä ”Millaiset ilmat vanhana Nuuttina, sellaiset ilmat elokuussa”. Kun strategiat ja organisaatiorakenteet on saatu päätettyä, Pirkanmaalla pitäisi ainakin paperilla olla mahdollisuudet pyörittää palveluja, jotka ovat kaikkien saatavilla tasapuolisesti. Tiesittekö muuten, että Suomesta on aikojen kuluessa muuttanut ulkomaille melkoinen ihmisjoukko. Nuuttipukki -perinne ei enää taida olla enää voimissaan. Tuleva valtuusto ei saa toimia pelkästään kumileimasimen ominaisuudessa päätöksen teossa. Sanoisin, että Suomen historian suurimpiin kuuluva hanke lähtee toimimaan. Pirkanmaan soten ensimetrit Nyt alkaa aluevaalit olemaan ovella ja mielipiteitä tulevista soten palveluista tulee joka suunnasta kuin sieniä sateella. Eletään toivossa! T änään 13 päivänä tammikuuta vietetään Nuutin päivää. Meille se tarkoitti joulunpyhinä sitä, että vanhin poikamme ei tänäkään jouluna päässyt matkustamaan Arizonan aavikoilta Suomeen joulun viettoon. Palkinto lähetetään postissa voittajalle. Silloin aluevaltuustosta olisi yhtä paljon hyötyä kuin joulukinkusta vegaanille. Esimerkiksi sanonnat kuuluvat ”Jos tammikuulla on latvakaasua, niin on heinäkuulla hallaa” tai ”Kevään kylmyyttä tämä on, kun tammikuussa vettä sataa”. Hannu Ruuska, ps kaupunginvaltuutettu Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen jäsen Aluevaaliehdokas KALENTERI Kurun Lehden joulukalenterissa voittaneet 18.–24. toisen polven ulkosuomalaisiin. Kalaa on tullut mukavasti tai uskaltaisikohan sanoa hyvin, vaikka kesällä näytti, että kalaa olisi ollut järvessä tavallista vähemmän. kotiseututuotteet/ Mervi Riihikoski KILPAILU Kurun Joululehden kilpailussa etsittiin tonttuja. Seuraavaa päivää kutsuttiin Nuutin Nupiksi ja sen päivän säämääritteli syyskuun säätä. Kansainvaellukset eivät siis ole aivan tämän päivän juttu. Sisäministeriön nettisivujen mukaan suomalaista syntyperää olevia ihmisiä asuu maailmalla jopa pari miljoonaa. Vanhojen lakien mukaan joulurauha kesti 20 päivää jouluaatosta ja loppui Nuutin päivään. Viime vuonna ostin netistä, mutta kyllä nämä perinteiset muoviset ovat toista, kun paperille tulostetut. joulukuuta: 18. Se vaatii valituilta valtuutetuilta silloin muutakin kuin oman kärkiteeman julistamista. tammikuuta. Seuraava päivä Tupin Nuppi vastasi marraskuun säätä ja 12. Minulla ei ainakaan ole tietoa eikä todennäköisesti muuallakaan ole varmaa tietoa. Ensimetreillä päätetään kaikki Pirkanmaan soten toiminnan suuntaviivat strategioissa. Jokainen vaaliehdokas kuuluttaa omaa kärkiteemaansa ja pitää sitä mielestään tulevan aluevaltuuston asialistan ykkösaiheena. Seuraava päivä olikin sitten Uusi Nuutinpäivä. yksityisien ostopalveluiden käyttöön. Joulut on vietetty, kuusi viety ulos ja koristeet laitettu odottamaan seuraavaa joulua. 2 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti PÄÄKIRJOITUS KAROLIINA LAIKIO KOLUMNI ASKO KOSKINEN Kurun Lehti Tapahtui näinä päivinä LOPPUVIIKON SÄÄ KURUSSA Lähde: Foreca PE LA + 1 °C 2 °C SU 1 °C Pakkasta pidellessä ja hellettä odotellessa SANONTA MIELIPIDE Viikonlopun sääennuste näytti alkuviikon pakkasissa kärvistelleelle ihanan aurinkoiselta ja lauhalta. Nykyisin joulun päättyminen taidetaan laskea loppiaiseen. Talviverkkojen laskeminen on helpointa, kun jäätä on 10 – 15 senttimetriä. Puolipilvistä ja pikkupakkasta voiko juuri parempaa keliä ulkoiluun näin tammikuussa olla. Taisi olla miehistä kiinni, kalakaverin kanssa tuumimme. laatikon ulkopuolelta, jotta saadaan kaikille toimivat palvelut. päivä enteili ennusteen mukaan joulukuun säätä. Kalakaverin kanssa laskimme talviverkot heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Luultavasti ne ovat keväällä valtuutetuilla pöydällä hyväksyntää odottamassa ainakin jossain muodossa (toivottavasti). Pitää saada ymmärrykseen iso kuva muodostuvasta organisaatiosta ja minkälaisilla strategisilla linjauksilla palvelut saadaan järjestettyä kaikille tasapuolisesti. Nyt jäätä on jo noin 40 senttiä ja jääkansi on aivan tasainen. Siitä on sitten enää 8 kuukautta siihen, kun ne käytännössä pitäisi toimia. Onhan se hienoa, että on kärkiteemoja, mutta jos verrataan tätä syntyvää sotea rakennettavaan taloon, niin ei voi laittaa verhoja ikkunaan ennen kuin talo on valmis. Siihen nähden vähän ulkosuomalaista puhutaan, taitavat olla unohdettu kansanosa, jos ei oteta lukuun ammattiurheilijoita. Koronaviruksesta voi oppia vain sen, että ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen. päivä oli nimeltään Hiustuppi, ja sen päivän sää vastasi lokakuun säätä. Eli aika lyhyessä ajassa tehdään nämä isot suuntalinjaukset, jos huhtikuussa 2022 aletaan näitä käymään läpi. Tässä valossa alkuviikon lukemat lupaavat hyvää. Jos päivämäärät pitävät ennustustavassa yhä paikkansa, ei lokakuun sää hyvältä vaikuta – vai mitä mieltä olitti maanantaisesta pakkassäästä. Kilpailuun tuli vain yksi oikea vastaus. Samojen lähteiden mukaan Suomen kansalaisia asuu ulkomailla tällä hetkellä noin 300 000. Omasta puolestani toivotan tuleville valtuutetuille intoa ja malttia katsoa kokonaisuuksia ns. Joulun pyhien aikaan muutama muukin kalaporukka oli laittamassa verkkoja jään alle, mutta mitään ruuhkaa siellä ei ollut. Niissä todennäköisesti otetaan kantaa mm. 1.3 on ensimmäinen aluevaltuusto, jossa ei todennäköisesti näihin asioihin puututa. Tonttuja oli 9 kappaletta, ja ne kaikki oli löytänyt Riitta Rajala Parkkuusta. Toiminnallinen puoli toivottavasti mukaan ehtii mukaan, vaikka tiukka aikataulupaine varmasti on. Muodostuvat organisaatiot ovat kokoluokassaan valtavan suuria ja toivon tulevilta valtuutetuilta siinä kohdassa kärsivällisyyttä niihin liittyvän materiaalin läpikäyntiin ja kykyä asettaa kysymyksiä, sekä tarvittaessa kyseenalaistamaan asioita
Ylöjärvellä on kehitetty monipuolisesti ikääntyneiden kotikuntoutuksen keinoja, mutta kolmannen sektorin toimijoiden, kuten Kuru-Seuran kanssa yhteistyössä toteutetut toiminnat ja etäkuntoutus eivät kuitenkaan vielä ole systemaattinen osa kotoa asumista tukevia palveluita. tammikuuta kello 10.00–18.00. tammikuuta kello 11–15 sekä maanantaina 17. Esitetyt valokuvien katselmustilaisuudet voivat olla osa ikäihmisten elintapaohjauksen palvelutarjotinta ja etäkuntoutuksen toimintamallia. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23. Varoilla katetaan tilaisuuksien tarjoilut, vanhusten kuljetukset, tilavuokrat, vetäjien palkkiot, av-välineet, siivous ja esityksien valmistelutyöt. tammikuuta. Kuvassa Kurun kirkonkylää 1930-luvun lopulla. Satu Lähteenmäki nousi hakijoista etusijalle, kun soveltuvuustestin tulos otettiin huomioon hakijoiden kokonaisvertailussa. Ennakkoäänestämään kirjastoon ja Rundiin Teksti: Kurun Lehti Aluevaalien ennakkoäänestys käynnistyi eilen keskiviikkona 12. Valokuvien yhdessä katsominen on parhaimmillaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävää ja yksinäisyyden tunnetta. Kotiseutuyhdistys Kuru-Seura ry:lle perusturvalautakunta myönsi 20 tuhatta euroa kurulaisten ikäihmisten mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Valtuuston toimikausi on neljä vuotta ja se alkaa 1.3.2022. Virka täytetään 7. Kehittämistyössä tulee selvitellä ja järjestää sopiva välineistö erilaisten asiakasryhmien tarpeita vastaavaksi yhteistyössä viranomaisten kanssa. Viran palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:in mukaan. 3 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti Vanhojen valokuvien katselu on mitä parhainta virkistystoimintaa niin ikäihmisille kuin nuoremmillekin. Kuru-Seuralle myönnettyjen varojen lisäksi perusturvalautakunta hyväksyi muille toimijoille kuluvalle vuodelle Lehmusvuoren testamentin varoja käytettäväksi seuraavasti: • Kuljetuspalvelua Kurun eri alueilta lähitorille, kuntosalille, muihin harrastetapahtumiin sekä asiointiin kaksi kertaa kuukaudessa Elovainion alueelle. tammikuuta saakka. Lisäksi Rundi-auto kerää ääniä kierroksellaan lauantaina 15. Nykyinen rehtori Satu Lähteenmäki jatkaa rehtorin tehtävissä Kurussa maaliskuun alkuun saakka, minkä jälkeen hän siirtyy Metsäkylän Yhtenäiskoulun rehtoriksi 7. ja tiistaina 18. Ylöjärven kaupungin ehkäisevän mielenterveystyön johtajan Paula Pasanen-Aron mukaan Kuru-Seuran ehdotus voidaan osaltaan liittää osaksi ”Tulevaisuuden sosiaalija terveyskeskus” -ohjelman hankkeiden kehitPerusturvalautakunta päätti testamenttivarojen käytöstä Kuru-Seura haki 20 tuhatta tämiskohteita, joilla vahvistetaan kotona asuvien ikäihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä. • Ulkoliikuntapuisto Kurun keskustan alueelle Attendo Graniitin ja terveysaseman väliselle alueelle. Yhteistyö kytkee hyvinvointialueen palveluverkkoon tiiviimmin kuntien ja järjestöjen matalan kynnyksen sekä ennaltaehkäisevät palvelut ”Ikäihmisten palvelujen laatusuositusten 2020– 2023” tavoitteiden mukaisesti. Suvi AlaPässäri jatkaa 6.–9. tammikuuta. Virkaan oli yhteensä kymmenen hakijaa, joista sivistysjohtaja Matti Hurstin vetämä ryhmä haastatteli kuutta. Pirkanmaan aluevaltuustossa on 79 jäsentä.. Koulu alkoi lähiopetuksessa rehtori vaihtuu keväällä Teksti: Kurun Lehti Koululaisten joululoman loputtua herättiin monessa kurulaisessa perheessä arkeen, kun Kurun Yhtenäiskoulun kevätlukukausi käynnistyi maanantaina 10. • Peilivision Oyn KOTO-järjestelmään ikäihmisten puheterapiakuntoutukseen 3 000 euroa. tammikuuta, ja se jatkuu 18. Haastattelun jälkeen kolme hakijaa lähetettiin vielä soveltuvuusarviointiin. Kurun Yhtenäiskoulun rehtorin paikkaa ehtii hakea 18. Hän työskentelee oppilaiden kanssa, jotka ovat ensimmäisestä luokasta viidenteen luokkaan. maaliskuuta lukien tai sopimuksen mukaisesti. Vaalipiirinä on hyvinvointialue ja vaaleissa valitaan jäsenet ja varajäsenet hyvinvointialueiden aluevaltuustoihin. Kustannusarvio kävelyreiteistä on noin 30 000 euroa sekä reitin varrelle asennettavista penkeistä ja kuntoiluvälineistä 20 000 euroa, yhteensä 50 000 euroa. Edellytyksenä on kuitenkin, että esittelytilaisuudet pystytään toteuttamaan yhteistyössä kotihoidon, kotitiimin, lähitorin ja asiakasohjauksen kanssa siten, että etäyhteyksillä kuvien katselu mahdollistuu myös laitoksissa ja kotihoidossa olevien asiakkaiden virkeyttämiseksi ja hyvinvoinnin tukemiseksi ja mahdollistetaan myös pidempien matkojen päässä asuville ja ilman kulkuvälineitä oleville kuntouttavaa virkistystoimintaa. Lisäksi perusturvalautakunta hyväksyi esitykset kotiin vietävien palvelujen lisäämisestä sekä kotona selviytymistä auttavien välineiden hankinnasta ikäihmisille. Metsäkylään haettiin henkilöä, jolla on kykyä ja taitoa tukea koko kouluyhteisön oppimista ja kasvua. ja huomenna perjantaina 14. Kevään kuluessa tapahtuu koulun henkilökunnassa muutoksia. Rundin matka jatkuu Kurusta ST1:lle (Kyrönlahdentie 2), jossa se pysähtyy tunnin ajaksi13.00 -14.00. Kurussa ennakkoäänestyspaikkana toimii kirjasto (Kauppatie 7–9), jossa äänensä voi antaa tänään 13. Opetusta annetaan lähiopetuksessa, vaikkakin viime viikolla ehdittiin valtakunnan tasolla puhua jo mahdollisesta etäopetukseen siirtymisestä vallitsevasta koronatilanteesta johtuen. maaliskuuta alkaen. Metsäkylän Yhtenäiskoulun rehtorin virka käynnistyy Lähteenmäellä viransijaisuutena ilman koeaikaa, ja jatkuu vakituisena 1. Kurun Lehti Ylöjärven kaupungin perusturvalautakunta päätti joulukuun kokouksessaan kaupungille testamentattujen vanhustenhuoltoon tarkoitettujen varojen käyttämisestä. tammikuuta. luokkien erityisopettajana. Perinnöstä oli vuoden lopussa käyttämättä vajaat 522 000 euroa. • Ikääntyneiden kurulaisten yksinäisyyden ehkäiseminen vapaamuotoisten tapahtumien ja retkien avulla, 5 000 euroa. tammikuuta kello 10–15, sunnuntaina 16. Jo kuluneella viikolla aloitti uutena erityisopettajana Laura Utter. Kustannukset arviolta 30 000 euroa/ vuosi. Kyseisiä testamentteja kaupungille ovat tehneet muun muassa Tenho Tontti, Hilda Säynäväjärvi ja kurulainen sotaveteraani Kaarlo Lehmusvuori. tammikuuta saakka. Entisellä Pohjois-Kurun koululla (Itä-Aureentie 1068) Rundi pysähtyy kello 10–11.00, Kurun kirjastolla 11.30–12.30. Lehmusvuoren testamenttaamista varoista käytettiin vuoden 2021 aikana Kurun terveysaseman lähitorin ja kuntosalin hankintoihin 2 458 euroa, kotihoitoa tukeviin kotikäynteihin 24 540 euroa, aurausja hiekoituspalveluihin ikääntyneille 372 euroa, ja ikäihmisten psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaan (50 %) ja fysioterapeutin palkkaan (20 %), yhteensä arviolta 27 100 euroa. Lisäksi rehtorilla tulee olla erinomaiset tunneja vuorovaikutustaidot sekä riittävästi perusopetuksen työkokemusta. Esityksen mukaan Kuru-Seura järjestää vanhojen valokuvien katselutilaisuuksia eri puolilla entistä Kurun pitäjää. Tällä hetkellä Kurun Yhtenäiskoulussa on avoinna rehtorin virka. elokuuta alkaen. Ulkoliikuntapuistoon tulisi 1-2 esteetöntä reittiä ja niiden varrelle ikääntyneille sopivia ulkoliikuntavälineitä
– Uuden aluevaltuuston pitää kuitenkin ryhtyä heti valinnan jälkeen valmistelemaan hyvinvointistrategiaansa, joka tähtää yhdenvertaisten, laadukkaiden ja saavutettavien palvelujen järjestämiseen kaikissa kunnissa Pirkanmaan alueella. Ilmoittelu lehdissä ja somekanavilla on ollut vaalien pääkampanjointimuoto. – Some-mainontaa on ollut pakko harjoitella, niin että olen omilla kotisivuillani ja facebook-sivuillani päässyt kertomaan vaaliteemoistani. Laaja kokemus hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvista tehtävistä on hänen vahvuutenaan. Eläkkeelle hän jäi valtakunnallisen Kaatuneitten Omaisten Liiton toiminnanjohtajan tehtävästä. Ulkotapahtumat olivat kiellettyjä 7.tammikuuta saakka, joten onneksi pystyin tapaamaan ihmisiä lauantaina 8. Muutama lehtimainoskin on tehtynä. Tarvitaan yhteistyöhön ALUEVAALIT Aluevaalit 2022 Ennakkoäänestys Vaalipäivä 12.–18.1.2022 23.1.2022 86 JOHANNA TALASMÄKI Pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu Ylöjärvi Sillä on väliä kuka palvelut tuottaa, ihmisten hyvinvointi ei saa olla kauppatavaraa. Mankkinen toteaa, että luottamus ja tuttuus ovat tärkeitä sopivan ehdokkaan etsinnässä. – Palvelut on pidettävä vähintään nykyisen tasoisina. Parasta tietenkin olisi, että asioita vietäisiin eteenpäin mahdollisimman yksimielisesti. Omasta ehdokastaustastaan hän kertoo, että hänet on asetettu ehdokkaaksi omassa ryhmässään jo muutama vuosi sitten, mutta vaalit ovat koko ajan siirtyneet eteenpäin. Ulkotapahtumat olivat kiellettyjä, niinpä vaaleihin liittyviä toritapaamisia ei myöskään ole ollut. 4 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti Teksti ja kuva: Sinikka Leskinen Aluevaalien kampanjointiin ovat vaikuttanut voimassa olevat kokoontumisrajoitukset. Taustansa johdosta hän kokee, ettei sosiaalija terveyshuollon tehtävien siirtymisen hyvinvointialueelle tuo hänelle itselleen kovinkaan paljon uutta. Hän kertoo, että valtuutettu yksin ei voi tehdä muuta kuin aloitteita ja tuoda esiin kuntalaisten välittämiä epäkohtia/parannusehdotuksia palvelutuotantoon. – Jos ehdokas ei ole ennestään tuttu, kannattaa hyödyntää ehdokkaan itsestään laatimaa esittelyä sosiaalisessa mediassa ja ennen kaikkea tutustua hänen aiempaan toimintaansa/kokemukseensa näiden tehtävien hoidossa. Koko pitkän työhistoriansa ajan hän on työskennellyt sosiaalija terveydenhuollon tehtävissä mukaan lukien kansanterveysjärjestöt. tammikuuta Ylöjärvellä ja Kurussa. Kurun torilla viime lauantaina vieraillut kaupunginvaltuutettu Leena Mankkinen (SDP) toteaa, että kaikkien ehdokkaitten kampanjointi on näissä vaaleissa ollut lyhyttä ja ytimekästä. Kurulaisille hän tuli tutuksi työskennellessään Ylöjärven-Kurun terveyskeskuksen sosiaalityöntekijänä. Leena Risku Minna Sarvijärvi Matti Särkilampi Vahvistamme lähipalveluja! 377 371 383 Asiakkuuspäällikkö Farmaseutti KM Emäntä Varaosamyyjä Ilmoituksen maksaja: Kurun Keskusta. Varsinkin Kurussa on pelko, että palvelut karkaavat kauas. Uuden palvelujärjestelmän laatiminen on haasteellinen ja yhteistyökykyä vaativa tehtävä. Mankkinen on toiminut hyvin erilaisten ihmisryhmien parissa, joten hän tuntee hyvin heidän arkeaan. Kuntalaisten vaikuttaminen tapahtuu nopeimmin ottamalla yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse paikalliseen aluevaltuutettuun, joka vie asiaa eteenpäin. Erojakin toki löytyy. Kunnallisen päätöksenteon demokratia toteutuu myös hyvinvointialueen päätöksenteossa. Leena Mankkinen ei koe, että tätä uhkaa olisi. PuoluMonet miettivät vielä, ketä äänestää aluevaaleissa – tuttuus ja luottamus vaikuttavat valintaan eiden väliset erot hyvinvointivaaleissa eivät ole hänen mielestään merkittäviä. Koko 1980-luvun ajan hän kävi Kurussa viikoittain hoitamassa työtehtäviä terveysasemalla ja Hainarin vanhainkodilla. – Yksittäisen valtuutetun on ensin saatava oma ryhmä taakseen ja sen jälkeen löydettävä kumppaneita muista poliittisista ryhmistä enemmistöpäätöksen aikaansaamiseksi. Hänen omat tärkeimmät vaaliteemansa ovat muun muassa lähipalveluiden saavutettavuudesta huolehtiminen, henkilöstöresurssien riittävyyden takaaminen ja yhteistyö kolmannen sektorin eli erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. – Kaikkien yhteisenä huolena ovat lähipalveluiden turvaaminen alueen kaikissa osissa ja henkilöstöresurssien riittävyys
4. Huolenaiheena on, säilyykö ylipäätään mitkään palvelut. 2. 3. 4. 3. En ole vielä päättänyt, mutta jos äänestän, niin varsinaisena äänestyspäivänä. • Kurun terveysaseman toiminta jatkuttava. Ehtona oli, että ajaa tämän pienen paikkakunnan, ”oman kylän asiaa”. Osmo Saarijärvi, Kuru 1. 3. 4. 2. 2. Nykyiset palvelut ovat hyvät. Aika helppoa oli löytää oma ehdokas. Kyseessä on iso uudistus, josta ei vielä kaikkea tiedetä, joten on vaikea löytää jokin yksittäinen ratkaiseva asia, jota ehdokkaan pitäisi ajaa. Ehdokas on jo tiedossa. Ei vielä, olen kyllä katsellut. Teksti ja kuvat: Sinikka Leskinen Kysymykset 1. Mitkä asiat sinua huolestuttavat uusien hyvinvointialueiden toiminnassa. Kuinka helppoa/ vaikeaa on/oli löytää oma ehdokas. 3. Toivon, että terveydenhuolto ja vanhuspalvelut säilyisivät Kurussa. Ehdokkaat oli helppo löytää ja valinta menee henkilövaaliksi. Aion äänestää varsinaisena päivänä. 4. MUTTA KURU EI 683 ALUEVAALIEHDOKAS, NOKIA ?HTEIS?PEDA?O?I ?AMK. 302 Tapani Tienari Aluevaltuustoon kokemusta, yhteistyökykyä ja sitä AITOA maalaisjärkeä päätöksentekoon. Teen valinnan kolmen hyvän ehdokkaan välillä, kaikki ovat tuttuja ja omalta kylältä. MIES VOI LÄHTEÄ KURUSTA, ALUEVAALIEHDOKAS, NOKIA YHTEISÖPEDAGOGI (AMK) ILTAPÄIVÄKERHON OHJAAJA JONNE JONNE NURMI NURMI M A KS A JA : JO N N E N U RM I. Tosin oli vaikeampaa valita kuin muissa vaaleissa. 3. Pelkäämme, että syrjäkylät unohdetaan. 5 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti > Antti ja Eeva Mäkinen, Kuru, Riuttanen 1. Ei ole vaikeaa. LUOTTAMUKSESI ARVOINEN ASIANTUNTIJA • Sosiaalityöntekijä • Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen • Ylöjärven kaupunginvaltuuston 1. Aion äänestää varsinaisena päivänä. Monet miettivät vielä, ketä äänestää aluevaaleissa – tuttuus ja luottamus vaikuttavat valintaan Aluevaaliehdokas Leena Mankkinen ”tukijoukkojensa” Leena Joensivun ja Erkki Törmän kanssa. ALUEVAALIT kykeneviä päättäjiä. 2. Tärkeintä on jokaisen käydä äänestämässä haasteellisesta koronatilanteesta huolimatta, sillä nyt ollaan tekemässä Suomen suurinta muutosta. Äänestämisessä varsinaisena päivänä on ”tekemisen meininki”, kun varta vasten lähtee äänestyspaikalle. Ehdokas oli helppo valita. Mahdollinen terveysaseman menetys huolestuttaa. Aluevaaliehdokas Leena Mankkinen 675 Ilm oit uk se n m ak sa a Le en a M an kk ise n tu ki ry hm ä. Kenties, ja jos äänestämme, niin varsinaisena äänestyspäivänä. Aiotko äänestää. ILTAPÄIVÄKERHON OHJAAJA MUTTA KURU EI MIEHESTÄ. • Ylöjärven terveyskeskuksen eli tulevan Hyvinvointikeskuksen toimintaa kehitettävä edelleen. Tiina Aalto, Parkkuu 1. Jotkin palvelut ovat jo nyt ”kaukana”, mutta jos palvelut siirtyvät huomattavasti kauemmiksi, se huolettaa, lisäsi Eeva Mäkinen. Onko ehdokas jo tiedossa. • Vanhuksille hoitopaikka omasta kunnasta. Janne Ilomäki, Kuru 1. varapuheenjohtaj a www.leenamankkinen.fi Gallup: palvelut säilytettävä Kurussa MAKSAJA: JONNE NURMI JONNE NURMI MIES VOI LÄHTEÄ KURUSTA, MIEHESTÄ. 4. 2. Ennakkoon tai virallisena vaalipäivänä. Ehdokas on jo tiedossa
Hallituksen jäsenistä valitaan erikseen mm. Suomen lain mukaan jokaisella on oikeus laadukkaaseen ja hyvään hoitoon. Ehdokkaita tentattiin kokenein ottein ja vaaliteemoista käytiin vilkasta keskustelua. Rakkaudella kaivaten Juhani, Paula ja Hely perheineen Kimmo, Leila ja Pauli Sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Koulutuksessa on päästy pieneen alkuun, koska nykyään lähes 50 ammatillista oppilaitosta tarjoaa hoivaavustajakoulutusta. Anneli Siviä Riskilä 86v. Lisäksi piirin työvaliokuntaan valittiin nokialainen kaupunginvaltuutettu Tuomo Isokangas sekä Ossi Aho Tampereelta. Tapahtumia: Kyllä, ihan kaikilla! Mutta, mikä lääkkeeksi. Asiakkailla on hätä ja työntekijöillä jatkuva riittämättömyyden tunne. pitämässään kokouksessa. Kerho kokoontuu 7.2.2022 klo 17-19 Kahvila ravintola Vanha Räikkä Kuruntie 12 Ylöjärvi. Hoiva-avustajien tehtäviin kuului auttaa asiakkaita toimintakyvyn ylläpitämisessä ja esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa, ruokailussa, liikkumisessa ja ulkoilussa. • Diakoniatyön kerhot aloittavat kokoontumisensa aikaisintaan helmikuussa koronatilanteen vuoksi. Lämmin kiitos osanotosta. Su 16.1. Eräskin yhteisö järjestää emotionaalisiin häiriöihin paneutuvaa kurssia, jossa autetaan hallitsemaan stressiä,käsittelemään kielteisiä tunteita vahvistamaan henkilökohtaisia voimavaroja. “Tällä erinomaisella kokoonpanolla on helppo lähteä tuleviin aluevaaleihin” -toteaa tuore puheenjohtaja Sami Kymäläinen. Pystyimme siten vapauttamaan lähihoitajien (silloisten apuhoitajien) työpaHoiva-avustajat helpottamaan hoitajien työtaakkaa nosta vanhusten hoitoon. Kotihoidon käyntiajat on mitoitettu äärimmäisen tiukoiksi, jolloin kotihoidon on vaikea keskittyä aikataulupaineissa hoidettavaan. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pirkanmaan Perussuomalaiset ry:n hallitus järjestäytyi piirin johtoon edustus viidestä kunnasta Tampereen kaupunginvaltuutettu Antti Moisander. 70 hlöä. Aloitteet on jätettävä maaliskuun alussa. 29.11.2021 Kuru Nauti ja elä kun aikasi on, vuodet niin kiireesti kulkee. Sihteerinä jatkaa Jyrki Ylihonkaluoma ja jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi valittiin Minna Sarvijärvi, varalle Jarkko Luukkanen, Asser Vuolle, varalle Aila Vuolle, Pirkko Vuolle, varalle Matti Särkilampi, Timo Kulmala, varalle Jukka Hammaren, Erkki Lahtinen, varalle Jarmo Tahlo, Virpi Ukonmäki, varalle Leena Risku, Pekka Hietaniemi, varalle Seija Porola, Petri Niininen, varalle Risto Holma, Esko Arola, varalle Kalevi Nousiainen sekä Markku Ylijoki, varalle Teuvo Hakanen. Hoitajamitoituksella pyritään takamaan sen toteutuminen. Jäädäänkin vain sohvalle valittamaan, syyttelemään! Paras lääke saada oma elämä tasapainoon on tarttua toimeen jonkin hyvän asian eteen; ensin perhepiirissä, vapaaehtoistöissä. Lue verkossa! Hinta 1,80 € / lehti 6 kk 40 € ja 12 kk 79€ LEHTILUUKKU. Piirisihteerinä aloittaa Valkeakosken kaupunginvaltuutettu Auri Saarelainen. Raskaassa hoivatyössä tarvitaan jokaista käsiparia. Lisäksi evästettiin kokouksiin lähteviä luottamushenkilöitä ja kuultiin luottamushenkilöiden toimintaselostukset mm. Riuttala. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kaupunginvaltuutettu Panu Koski Ylöjärveltä ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi aiemmin piirisihteerinä toiminut Maria Nikupaavo Tampereelta. viestintävastaava, jäsenvastaava ja vaalipäällikkö. Kokous toteutettiin hybridinä. Koronan asettamien rajoitusten varjossa keskusteltiin vilkkaasti tulevasta toiminnasta ja ajankohtaisista poliittisista teemoista. Hoitajien työvoimapulaa ja heidän raskasta työtaakkaansa voitaisiin helpottaa lisäämällä voimakkaasti hoiva-avustajien koulutuspaikkoja. Aluevaaleihin Ylöjärveltä lähtivät ehdokkaiksi farmaseutti ja asiakkuuspäällikkö Leena Risku, kasvatustieteiden maisteri, palveluohjaaja ja maatilan emäntä Minna Sarvijärvi sekä varaosamyyjä Matti Särkilampi. Riittävä hoitajamitoitus on myös työhyvinvointikysymys, sillä vain hyvinvoiva henkilöstö mahdollistaa asiakkaan yksilöllisen palvelun. Hoitajapula näkyy jo nyt monin eri tavoin. Mukaan tentattaviksi kutsuttiin aluevaaliehdokkaita ja siinä onnistuttiinkin yllättävän hyvin, toiset olivat paikan päällä ja toiset etäyhteydellä. Saari KAPPELISEURAKUNTA Pitämässään syyskokouksessa Ylöjärven kunnallisjärjestö käsitteli aluevaaleihin valmistautumista ja aikataulua monelta kannalta. Rakkaamme Martta Lea Tellervo Bampi SYVÄNEN s. Tekoäly ja automatisaatio on siirtymässä yhä enenemässä määrin myös hoiva-alalle. Peukuteaan sellaisille! Tuomo Isokangas aluevaaliehdokas Maatialantie 30 37100 Nokia P.0504906536 Kurun Lehti tilattavissa nyt myös näköislehtenä www.lehtiluukku.fi/lehti/ kurun-lehti Voit maksaa yleisimpien pankkien verkkomaksulla tai Visa-, Visaelectronja MasterCardkorteilla. 25.7.1931 Vaskivesi k. Vääristyneet asenteet koko elämään: tiedon, ymmärryksen, kyvykkyyden ja voiman puutetta ilmenee silloinkin kun syötävää on yllin kylllin. Hoiva-avustajien koulutuspaikkojen merkittävä lisäys auttaisi terveysalan lisäksi ihmisiä pysymään kiinni työelämässä ja siten ehkäisisi syrjäytymistä. Tuomilogistiikasta, maakuntavaltuustosta, Keva:n valtuustosta ja Kuntaliiton valtuustosta. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) laskelmien mukaan hoiva-avustajia olisi koulutettava noin 1 000 1 500 vuosittain, jotta alalle saataisiin 10 000 avustajaa vuoteen 2030 mennessä. 6 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti KUOLINILMOITUS MUISTILISTA MIELIPITEET Hoitohenkilöstöstä on tulevaisuudessa vielä nykyistä kovempi pula. Tarkista koronaturvallisuusohjeet ja mahdolliset muutokset: www.ylojarvenseurakunta.fi/tapahtumat. Ei edes käydä äänestämässä! Entä kun pitäsi antaa oma panoksensa yhteiseksi hyväksi. Kokouksessa suunniteltiin myös syksyn seurakuntavaaleihin valmistautumista ja aikataulua sekä eri luottamushenkilöiden välistä tiedottamista. Hallitus valtuutettiin valitsemaan myös kunnallisjärjestön verkko-, koulutus-, ay-, yrittäjävastaavat sekä muut tarvittavat yhteyshenkilöt ja toimikunnat. Joku tulee valittamaan, kun pikkurilli on nyrjähtänyt, toinen tokaisee ”Onhan tämä elämä vain elettävä” oli juuri saanut tiedon poikansa kuolleen liikenPaineiden sietoko koetteilla. Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön syyskokous Valmistautumista aluevaaleihin ja omaishoidon tuen kehittämiseen Pirkanmaan Perussuomalaiset ry:n hallitus vuodelle 2022 järjestäytyi sunnuntaina 9.1. Päätettiin yhtyä Kurun keskustan ehdottamaan puoluekokousaloitteeseen omaishoidon tuen nostamiseksi ja tuen verovapaaksi saamiseksi ensi kesäkuussa Keskustan puoluekokoukseen. Kun sitä on saanut, muodossa tai toisessa, niin silloin toteaa, ettei veroja ole turhaan maksettu. Katariina Pylsy Kotiseutuneuvos, agronomi pirkanmaalainen aluevaaliehdokas (Keskusta) Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. Kukaan ei täällä ole kuolematon, yö kun silmänsä sulkee. Messu Kurun kirkossa klo 13. o.s. Erilaisia ollaan vaikeuksien kohdatessa. Piirin vaalipäällikkönä jatkaa Sirpa Tuppurainen Tampereelta ja taloudenhoitajana aloittaa Anne Valtakivi Tampereelta. Myös työllisyyden kannalta on ongelmallista, että työpaikat joihin pääsee suhteellisen lyhyellä koulutuksella, katoavat automatisoinnin seurauksena. Hyvinvointiala Hali ry:n mukaan vuoteen 2030 mennessä alalle tarvitaan yli 200 000 uutta osaajaa. Toki koneistolle ei kaikkea tule jättää, eikä edes uskoa ja sanoa, että yhteiskuinta hoitakoon asiat kuntoon. Max. Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestölle valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Elina Sieppi ja varapuheenjohtajaksi väistynyt puheenjohtaja Riitta Koskinen. Vaikka näistä nuoruuden työtehtävistäni on kulunut jo aikaa, vanha malli toimisi vielä tänäkin päivänä ja tulevaisuudessa. Valinnoista tiedotetaan myöhemmin. Yhteiskuntamme tarjoaa, kiitos vuosikymmenten ponnistelujen, opiskelun ja taloudellisten satsausten, auttavaa kättään. Puheenjohtajana aloittaa aiemmin syyskokouksessa valittu kaupunginvaltuutettu Sami Kymäläinen Orivedeltä. Tässä murroksessa tulee kuitenkin muistaa ihmisen tärkeys, sillä robotti ei voi eikä saa korvata kaikessa ihmistä. Valitettavasti yhä useampi huonokuntoinen vanhus joutuu sinnittelemään kotona, koska hoivapaikkoja on tuntuvasti vähennetty. Olin nuorena Toijalan vanhainkodissa kylvettäjänä ja me kaikki nuoret teimme silloin hoivaavustajan tehtäviä. Pirkanmaan Perussuomalaiset ry KURUN KAPPELISEURAKUNTA ¤ www.ylojarvenseurakunta.fi/kuru Kuolleet: Kastetut: KIRKOLLISET ILMOITUKSET Oona Helmi Sofia Lähdekorpi Aili Kaarina Vähä-Haukijärvi 87v. neonnettomuudessa. Hoitohenkilökunnan arvostusta ja työolosuhteita on parannettava, jotta hoitoalasta tulisi tavoiteltu työpaikka
Kela-tilaus 0800 415 710: pyytäkää autolle 188, niin saatte mukavan ja turvallisen edestakaisen kyydin. Perinteitä kunnioittaen katse tulevaisuuteen! KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ! KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ! 344. Muistilistan ilmoitukset maksuttomia kurulaisille ryhmille ja yhdistyksille. • On tärkeää, että huolehditaan lasten ja nuorten tukemisesta sekä pidetään huolta vammaisista ja pitkäaikaissairaista. – Jos kiinnostusta löytyy, kerho voidaan aloittaa myöhemminkin ja tarvittaessa jatkaa myös etänä. klo 9–15 40 vuotta täyttäneet ja 12 vuotta täyttäneet riskiryhmäläiset ke 19.1. annoksesta on 3–4 kk • 18–59-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kun 2. Toimitus pidättää oikeuden ilmoitusten julkaisuun ja lyhentämiseen. annoksesta on vähintään 2 kk (4. Asukaskyselyyn voi vastata kaupungin kotisivuilla tammikuun loppuun asti: www.ylojarvi.fi/strategia. 3. TAKSI Kurun oma taksi Jere Lokio, autoilija Koskitieltä. Peittojakelut 1,29 €/pmm + alv 24%. – Syksyllä avattiin sähköinen, monilla paikkakunnilla jo käytössä ollut, ilmoittautuminen. • On tärkeää, että toiminta on tasavertaista koko maakunnassa. Ohjaajat toimivat pääsääntöisesti pareina. kuuluville, kun 2. 044 343 0031.Kaikki ilmoitukset ovat neliväri-ilmoituksia. Tärkeintä on halu puuhailla ja olla esimerkkinä lapsille. asti Millainen Ylöjärvi on vuonna 2032. annoksesta 3–4 kk) • kaikille 60 v täyttäneille sekä 18 v täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin 1. Liikkeesämme jatkuva kivinäyttely. Jättöaika ma klo 10 mennessä. Kauppatie 6, Kuru Santtu Mustonen Puh. Kurun Lehti toimitetaan force majeure (tuotannolliset häiriöt, lakko tai muut poikkeustilanteet) -varauksin. – Joskus on kokoontunut jopa ötökkäkerho, missä kaikki osallistujat olivat kiinnostuneita ötököistä. Jokaisesta ohjatusta kerhokerrasta ohjaajat saavat palkkion, ja 4H kustantaa materiaalit kerhojen toimintaan. Sijainti tekstissä, ellei myyntineuvottelijan kanssa muuta sovita. Teksti ja kuva: Sinikka Leskinen Ylöjärven 4H:n kokkija puuhakerhon vuoden ensimmäinen kokoontumiskerta Kurussa, nuorisotila Nuokulla viime maanantaina, peruuntui osanottajapulan vuoksi. klo 9–14 Ulla Pajuniemi Kankaanpää TORILLA MSc in JUHO KOSKI Vastaanotto Kurussa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin. Ilmoitushinnat alkaen 1,20 €/pmm + alv 24 %.Etusivu 1,29 €/pmm + alv 24%. 044 554 9054 Jarmo Liesivesi Puh. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto päättää päivitetystä strategiasta vuosille 2022-2032 huhtikuussa 2022. – Näin heillä on jo ennakkoon lista lapsista, jotka ovat tulossa kerhoon ja he voivat alkaa suunnitella kerhokauden runkoa, kun tiedossa on lasten iät ja allergiat. Kuolinilmoitukset 1,20 €/pmm + 24%/pmm. Kerhoilmoittautuminen myös varmistaa sen, ettei kerhon koko pääse kasvamaan liian suureksi, koska niihin mahtuu aina rajattu määrä osallistujia. rokotteen. Lisätietoja: kehitysjohtaja Sari Soini, p. 7 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti ISSN 1798-498X ISSN-L 1798-498X Puolueeton Kurun kotiseutuja paikallislehti www.kurunlehti.fi Kauppatie 16 A 34300 KURU Puh. Kerhonohjaajaksi voi ilmoittaa halukkuutensa mihin aikaan vaan vuodesta, yhteydenotot pääsääntöisesti sähköpostitse toiminnanjohtajalle (tuija.huttu@4h.fi). Toimimme KIVITUOTE JARMO LIESIVEDEN tiloissa. Kurun Lehti ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä. 045 136 3371 HAUTAUSPALVELU KURU-KALENTERIT -50% 7,5€ 7,5€ /kpl /kpl HELENA LINDQVIST os. KIVITYÖLIIKE E.VÄISÄNEN OY Kolkintie 105, 34320 Parkkuu Puh. Hän kertoo, että sähköinen ilmoittautuminen helpottaa nuorten kerhonohjaajien työtä. klo 13–17.30 kaikki 12 vuotta täyttäneet Kaikki 12 vuotta täyttäneet voivat saada 1. Muistilistalla ei julkaista hintatietoja. 050 3455 551 Juha Liesivesi Puh. toimitus@kurunlehti.fi ilmoitukset@kurunlehti.fi Päätoimittaja Karoliina Laikio Puh. Taksi numero 188 edullisesti suoraan valmistajalta. klo 13–17.30 kaikki 12 vuotta täyttäneet to 3.2. Ylöjärven kaupunkistrategian päivitystyö etenee ja nyt pyydämme kaupunkilaisten näkemyksiä päivityksen tueksi. rokoteannos voidaan antaa seuraavasti: • voimakkaasti immuunipuutteisille 12 v täyttäneille, kun 2. 0500 943 970 www.kuruntaidekivi.com KURUN HAUTAUSPALVELU Kauttamme saatte kaikki hautauspalvelut • ARKUT • KUKAT • UURNAT • KULJETUKSET ym. klo 13–17.30 kaikki 12 vuotta täyttäneet to 27.1. Laajakatseinen yhteiskunnallinen toimija ja visionääri. Viime syksynä kerhoilmoittautumiseen tuli muutos. annoksesta on vähintään 4 kk Koronarokotuksen voi saada myös ajanvarauksella: • Suosittelemme ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta eTerveydessä: ylojarvi.fi/sahkoiset-terveyspalvelut • Koronarokotusten ajanvarausnumero 03 735 6702 ma–pe klo 8–20 ja la–su 10–18 • 5–11-vuotiaiden, riskiryhmiin kuulumattomien rokotusten sähköinen ajanvaraus on avattu; edellyttää puolesta asioinnin sopimusta Lisätietoja: www.ylojarvi.fi/koronarokotukset Ylöjärven kaupunki 10.1.2022 Nuokulla on pidetty aikaisemmin 4H:n kokkija puuhakerhoa. fi) täytetään lapsen perustiedot ja huoltajan yhteystiedot ja ilmoitetaan, haluaako liittyä jäseneksi vai maksaa kerhomaksun kauden ajalta. Viime kesänä Ylöjärven 4H:n toiminnanjohtajana aloittanut Tuija Huttu kertoo, että kerho alkaa, jos on vähintään viisi ilmoittautunutta. Sen ei välttämättä tarvitse olla kokkija puuhakerho, vaan se voi olla sisällöltään myös muunlainen. 2 lapsen äiti ja 5 lapsenlapsen mummu. ja 2. Kerhonohjaaja voi olla iältään 15–28-vuotias. ja 2. 040 588 4839 Lääkärin lähetteellä Kela-korvaus Chiropractic Kurkkaa nettiin! Seuraava Kurun Lehti ilmestyy 20.1. 040 127 9763 toimitus@kurunlehti.fi Asiakaspalvelu ja ilmoitusmyynti Tiina Kalliojärvi-Tienari Puh. rokote mahdollinen, kun 3. klo 15–19 5–11-vuotiaat riskiryhmäläiset to 20.1. 041 731 3214 ja sari.soini@ ylojarvi.fi KENKIÄ Kurun torilla PE 14.1. Niiden ympärille rakennettiin teemakerho, jossa kaikki tekeminen liittyi ötököihin, tutkittiin ötököitä, tutustuttiin niiden elämään, tehtiin ötökkäteemainen kakku ja askarreltiin ötökkäaiheisia juttuja. Mihin asioihin Ylöjärvellä pitäisi panostaa ja miten. Ajanvaraus ja tied. – Kerhonohjaajat koulutetaan tehtävään ja 4Htoimistolta saa aina tukea ja neuvoja. 044 343 0031 Asiakaspalvelu avoinna ma–ti klo 10–12 Kustantaja Paino Ilmoitusvalmistus Kuru-Seura ry Lehtisepät Oy, Jyväskylä Kurun Lehti Tilaushinnat lähtien: Kesto: 84 € / v 12 kk: 90 € 6 kk: 50 € 3 kk: 30€ TOIMITUS Ilmoitukset Kurun Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa korkeintaan ilmoituksen hinta. Tälle vuodelle toiminta ei vielä ole käynnistynyt, sillä kerhoon kaivataan osallistujia. Myös hautakivien lisänimien kaiverrukset, entisöinnit ja oikaisut. 044 343 0031 ilmoitukset@kurunlehti.fi Kurun Lehti Kurun Lehti Painovalmis ilmoitusainesto pyydetään toimittamaan PDF-muodossa, kuvat 220 dpi CMYK ilmoitukset@kurunlehti.fi ALUEVAALIT YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Strategiakysely avoinna 31.1. Kotinumeroni on 050 536 8046. HAKAMÄKI kieltenopettaja tutkija eläkkeellä KOKEMUSTA KOKEMUSTA OSAAMISTA OSAAMISTA • On tärkeää, että terveyspalvelut säilyvät Kurussa, ja että ikäihmisille järjestetään hyvä ja turvallinen hoito kotikunnassa. Hän kertoo, että kerhoja voidaan järjestää 4H:n valmiin kurssipohjan mukaan tai kerhonohjaajat voivat itse ehdottaa aihetta. Teksti tai vedos ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@kurunlehti.fi Voit myös soittaa ma–to klo 10–14, puh. Nettisivuillamme (ylojarvi.4h. Hutun mukaan Ylöjärven laitaosissa on aina tarvetta uusille innokkaille kerhonohjaajille. Ilmoitusten jättöaika saman viikon lehteen maanantaisin klo 10 mennessä. p. 4H:n kokki ja puuhakerho Kurussa kaipaa osallistujia KORONAROKOTUKSET YLÖJÄRVELLÄ Walk in -joukkorokotukset ilman ajanvarausta Elon rokotuspisteessä (Elotie 1): la 15.1
Vähemmän byrokratiaa, enemmän hoitokohtaamisia. Palvelut säilytettävä haja-asutusalueilla. INGA-MARI LEHTI, INGA-MARI LEHTI, VAIHTOEHTO VIHERVASEMMISTOLLE! 527 527 Toimintatapani: Ei ole tarvetta, eikä kiinnostusta myötäillä poliittisia muotivirtauksia. 8 Nro 2 • Torstai 13.1.2022 Kurun Lehti Teemat/ajamani asiat aluevaaleissa: 1. 3. Kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Jos joku asia ei ole järkevä, sanon sen suoraan, en ole poliittisesti korrekti. Haja-asutusalueiden ja pienten paikkakuntien lyttääminen ei onnistu minun ollessani mukana. 2. • Asun Kurussa, Palhoniemessä, vuonna 1915 rakennetussa metsästysmajassa, Näsijärven rannalla. Yksityinen sektori mukaan, jotta palvelujen laatu ja tehokkuus säilyvät ja asiakkaan on mahdollista itse valita hoitava taho. Luottamustoimet: • Kaupunginvaltuutettu • Ylöjärven Yrityspalvelun hallituksen puheenjohtaja • Kurun Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja • Kuru-neuvoston hallituksen puheenjohtaja Äänestä Inga-Mari vahtivuorolle vihervasemmiston ideologista vyörytystä vastaan! Olen: • Toimitusjohtaja sekä yrittäjä. • Lisäksi kasvatan koiria ja ajan monenlaisia moottoriajoneuvoja sekä työkoneita, vuodenajasta riippuen.. Verot eivät saa nousta, kulut pitää pysyä hallinnassa. 4. • Hevoset ovat minulle elämäntapa, ammatti ja jokapäiväinen ilonaihe