Se on ympäristönsuojelupäällikön mukaan täysin mahdollista. Viimeiset tarkistukset Ankkalammella on tehty keväällä ja niiden perusteella ei ole ollut mitään moitteen sijaa, Kaskiluoto sanoo. PAIMIO Jan Sundman Uintireissulla Paimion Ankkalammessa olleet Enni ja Matias Lehtinen törmäsivät keskiviikkona näkyyn, jota tuskin kukaan paimiolainen luonnonuimari halusi enää kohdata: kiehkuravesiruton näköinen kasvi kellui lammen pinnalla. Mutta toki sitä ei voi vahvistaa ennen tutkimuksia. Seuraavaksi asiaa saatetaan tutkia sukeltamalla. – Siitä pitää nyt jälleen muistuttaa ihmisiä, että on erityisen tärkeää huolehtia Hiekkahelmestä lähdettäessä, ettei kasvin palasia tule mukaan vaikkapa uimaasuissa. 045 678 0926 tomi@tjj-tekniikka.fi • www.tjj-tekniikka.com • Suodatusteknologia puhdistaa sisäilmaa • Lisämukavuutta etäohjauksella • Lämmönohjaus sensorin avulla • Takkatilatoiminto• Viikkoajastin Vuosi korotonta maksuaikaa! Meiltä myös osamaksulla! ETSITÄÄN VÄLITETTÄVÄKSI P. SIVU 8 NRO 41. MATIAS LEHTINEN Raikulipojan paluu laulattaa Sipilänmäellä www.kuntsari.fi. Samalla hän myöntää uimareiden kannalta ikävän tosiasian: kamppailu aggressiivisesti leviävää kiehkuravesiruttoa vastaan voi olla mahdotonta. Palasiko kiehkuravesirutto Ankkalampeen. vuosikerta 2,90 € Irtonumero www.kuntsari.fi PUUTARHASI PARHAAKSI MULLAT SAMILTA toimitettuna tai itse noutaen PUH. Vaikea uskoa, että sinne olisi näin nopeasti syntynyt elävää kasvustoa. Ohjeistuksena on, että kaikki kiehkuravesiruton näköiset kasvit pitää siirtää pois vedestä ja hävittää. Lehtisten Ankkalammesta löytämä kasvi on epäilyttävästi kiehkuravesiruton näköinen. PERJANTAINA 6.6.2025 109. Valuiko Ankkalammen liki kahden vuoden tyhjennys-, maapohjan putsausja täyttöprojekti vain muutamassa kuukaudessa hukkaan. Toisaalta kyse voi olla myös lintujen kuljettamista kasvin osista, tai sitten ihan puhtaasta ilkivallasta. Ympäristönsuojelun näkökulmasta voi sanoa, että operaatio tehtiin ohjeistusten mukaisesti ja se oli onnistunut. Kyse ei ole ainoasta havainnosta, joten seuraavaksi keskustellaan varmasti teknisen toimen kanssa siitä, pitäisikö Ankkalammen pohjaa tutkia sukeltamalla tarkemmin, sanoo Paimion kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Liisa Kaskiluoto. Hiekkahelmen tuliaisia. Lehtiset keräsivät kasvin pois ja hävittivät sen, mutta ilmaan jäi vahva epäilys. Paimion kaupunki tyhjensi Ankkalammen syksyllä 2023, jonka jälkeen koko maauimalan pohja kaavittiin puhtaaksi kaivinkoneilla. Hiekkahelmessä kiehkuravesiruttoa on poistettu sukeltamalla, joskin viherkasvia on edelleen siellä huomattavasti. Samalla hän pitää sitä erikoisena, jos Ankkalammessa olisi jo nyt pysyvä kiehkuravesiruttokasvusto. Autoista romutustodistus. Kaikkiaan haitallisen vieraslajin poisto-operaatiolle varattiin rahaa kaupungin budjetista 250 000 euroa, mutta työ saatiin tehtyä huomattavasti pienemmällä summalla. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Löydön tehneiden Lehtisten mukaan kyse oli ainoasta kasvin osasta, jonka he löysivät. Siten kyse voi olla Ankkalampeen vaikkapa Hiekkahelmestä tuodusta viherkasvista. – Se on täysin mahdollista, että kyse on kiehkuravesirutosta. 250 000 €. Rantapaikka/rakennuskelpoinen rantatontti. . P. Joka tapauksessa on selvää, että jos Ankkalammella törmää jatkossakin joko vedessä kelluviin tai rantahiekassa lymyäviin ja kiehkuravesirutolta näyttäviin kasveihin, tulee ne poistaa välittömästä vesialueen läheltä. Suomal. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ Teollisuustie 8, Paimio (02) 473 2130 www.autokorjaamosonkki.fi huolto@autokorjaamosonkki.fi Meiltä myös auton alustan ruostevauriokorjaukset ammattitaidolla. RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. – Lopullinen summa taisi asettua noin 150 000 euroon, joten joka tapauksessa selvästi budjetoitua pienemmäksi. Teollisuustie 8, Paimio (02) 473 2130 www.autokorjaamosonkki.fi huolto@autokorjaamosonkki.fi 5,5 SCOP -35°C WiFi A+++ 10,5 SEER ARCTIC WOOD Tyylikkäästi ekologinen uutuus Toshibalta! Markkinoiden ensimmäinen ilmalämpöpumppu, jossa on kestävästi viljellyllä, aidolla saarnilla verhoiltu sisäyksikkö. On mahdotonta täysin kontrolloida sellaisen kasvin leviämistä. Ilman parempaa tietoa on vaikea sanoa enempää, Kaskiluoto tuumii. – Se olisi aika erikoista, koska lampi jäätyi talvella täysin, jonka jälkeen se vielä kuivui keväällä ennen täyttymistä. toimija. – Kasvi kuolee kuivuessaan, mutta se tulisi viedä mahdollisimman kauas vesistöstä, Kaskiluoto ohjeistaa. 0500-760 658 Kuivaa KOIVUKLAPIA 0500-823 579/Klapikonkarit Kuljetus sopimuksen mukaan. Valuiko iso projekti hukkaan. Kuparitie 1 A, Marttila • p. 0400-226898 LKV Aatos Huhtala Puutarhakatu 16 A, 20100 Turku OK-talo/Maatilan rakennuskeskus max. Kiehkuravesiruton juurien tärvelemä maa-aines kuljetettiin pois, jonka jälkeen lampi on saanut täyttyä hiljalleen omaa tahtiaan. Tiedetään, että vain pieni palanen kasvia voi riittää siihen, että se lähtee uudelleen leviämään. Hinta alkaen: 85€ Soita tai tule käymään ja kysy arvio. – Niin, se on hankala kasvi, koska se ei vaadi kuin pienen kasvin palasen juurtuakseen uudelleen lammen pohjaan. Se tosin ei vielä takaa sitä, että kasvia kasvaa lammessa
Moision kylän vaiheet tulevat tutuiksi, samoin tiet Suuri Rantatie, Käräjätie ja Nauristie. Esihistoriakin on merkittävästi mukana. mennessä leirinjohtajalle: otsomatti@gmail.com. Ketotalosta ja sen ympäristöstä vastaa Paimion seudun ympäristöyhdistys, joka kuuluu Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiriin. Reitti kulkee pitkin pikkuteitä ja puistoväyliä, ja sen pituus on noin 3,5 kilometriä. Vasemmalla jalalla piirretty teos Kesän ajan ketotalon näyttelytilassa on esillä Satu Variksen taidetta. – Olen ollut lausumassa Askalan perustamissanoja vuonna 1992 ja siitä asti mukana toiminnassa, Tuomikoski kertoo. Ja kun olin kokeillut jo näitä, niin aloin katsella, että onhan minulla vielä kaksi raajaa lisää, joten kokeilin piirtää vasemmalla jalallani, Varis hymyilee. Osallistujat saavat oheisvihkon teksteineen ja vanhoine kuvineen; julkaisun painatukseen on saatu kaupungin juhlavuositukea. Myös näyttelyyn hän on halunnut valita teoksia monipuolisesti. Tärkeässä osassa on tietenkin Paimionjoki, Paimion historian alkusuoni. Ketokahvila on avoinna ja samalla vietetään Satu Variksen ”Yhteys”-nimisen taidenäyttelyn avajaisia. Aikaa kulunee kolmesta neljään tuntiin. Tuomikoski vastaa ympärivuotisesta talon valvonnasta ja esimerkiksi ketokahvilaa hallituksen jäsenet pyörittävät vuorotellen. Ketotalosta ja sen ympäristöstä vastaa Paimion seudun ympäristöyhdistys, jonka puheenjohtaja on Rauno Tuomikoski. Aiemmin olen tehnyt myös esimerkiksi grafiikkaa, hän kertoo. – Sellainen toive olisi, että tulipaikkaa ei käytettäisi maastopalovaroituksen aikaan ja lisäksi jokainen veisi pois omat roskansa, täällä kun ei ole mitään jätepistettä, Paimion seudun ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Rauno Tuomikoski toivoo. Kädessään olevan teoksen Varis on piirtänyt vasemmalla jalallaan. – Minulla on kesällä myös näyttely Helsingissä eräässä kahvilassa, niin piti miettiä, että mitä teoksia vien minnekin. Kaikki näyttelyn teokset ovat myös myytävinä. – Täällä on esimerkiksi tussipiirroksia, mustemaalauksia ja sekatekniikalla tehtyjä töitä joissa olen yhdistänyt tussia ja akryylimaaleja. Askalankosken ympäristö on valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisema-alue. Ketoleiri järjestetään perinteisesti heinäkuussa. PAIMIO Jaana Pakarinen Askalan kesäkauden avajaisia vietetään tulevana sunnuntaina kello 12–15. Leirille ilmoittaudutaan 4.7. Nytkin teemme yhteistyötä Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin perinnemaisemaryhmä UUPE:n kanssa ja sitä kautta tulee leirille väkeä, esimerkiksi nuorempia ihmisiä pääkaupunkiseudulta. Leiri järjestetään heinäkuun toisella viikolla, tiistaista sunnuntaihin, eli 8.–13.7. – Olen tehnyt paljon tussipiirroksia ja niitä tehdessä käy helposti niin, että tekeminen menee nysväämiseksi ja alan työstämään niitä liian pikkutarkasti. Paimio-Seuran kävelykierros valottaa Paimion vanhan keskustan historiaa. Tänä vuonna alueella ei ole lampaita, mutta sauvolaisia Salmensuun tilan lehmiä voi nähdä laitumella. – Paikalle saa tulla koko viikoksi tai sitten voi olla vaikka vain puoli päivää, Tuomikoski sanoo. – Niitetään, raivataan ja korjataan esimerkiksi aitaa. Varis kertoo olevansa taiteilijana harrastaja. Erikoisin tekniikka on ehkä teoksessa, jonka Varis on tehnyt piirtämällä vasemmalla jalallaan. Leirille saa tulla koko perheen voimin, pientenkin lasten kanssa. Tuomikoski harmittelee sitä, että innostus talkootoimintaan on selvästi vähentynyt 1990-luvulta. Vanha kuva näyttää näkymän Nauristieltä Vistan suuntaan. – Olen ajatellut tässä erityisesti ihmisten ja luonnon välistä yhteyttä ja olen valinnut näyttelyyn teoksia, joissa on kaikissa mukana jokin luontoelementti, Varis kertoo. Osa teoksista on tehty aiemmin, osa juuri tätä näyttelyä varten. Satu Variksen taidenäyttely on Askalassa esillä koko kesän. Tuomikoski sanoo, että mukaan saisi tulla enemmänkin erityisesti paikallisia. Olen piirtänyt esimerkiksi siten, että koko työ on tehty yhdellä katkeamattomalla viivalla tai sitten vasemmalla kädellä. – Paimiolaisia meillä harvoin on ollut. Seurakunnan historiaa valotetaan Räpälässä ja Vanhassa Pappilassa. Ketokahvila ja näyttely ovat tämän jälkeen avoinna koko kesän joka sunnuntai koulujen alkuun saakka, juhannusta lukuun ottamatta. Talkoolaisia mahtuu vielä mukaan. Nykynuoria ei tunnu asia enää niinkään kiinnostavan. Talkootoiminta vähentynyt Askalan ketotalo on ollut ympäristöyhdistyksen vastuulla 1990-luvulta saakka. KUNNALLISLEHTI 2 perjantaina 6.6.2025 KULTTUURI Ketotalo avautuu sunnuntaina . Talkootöitä saa tehdä omien voimiensa mukaan sen verran kuin haluaa. Vaikka ketotalo on avoinna vain sunnuntaisin, on Askalankosken alue perinnemaisemineen avoinna retkeilijöille muulloinkin. Näyttely kantaa nimeä ”Yhteys”. PAIMIO-SEURA RY. Ketoleiri sopii perheille Askalassa järjestetään perinteisesti joka kesä, tänäkin kesänä ketoleiri, eli talkooleiri, jossa kunnostetaan ympäristöä. Vaikka Sievolaan ja Nakolinnaan asti ei retkellä ehditä, niihin syvennytään näkymien äärellä. kesäkuuta toteutettavassa tapahtumassa, jossa Paimionjokilaakson länsipuoli avautuu Paimio-Seuran kävelyretkellä uudella tavalla. Reitin pysähdyspaikoilla kuullaan menneistä vuosisadoista ja uudemmistakin vaiheista. Kierrokseen kuuluu kahvija mehutarjoilu. Täällä saa halutessaan yöpyä, talon ylhäällä on tilaa kymmenelle ja moni tulee myös omilla teltoillaan. Toimintaa ylläpidetään talkoopohjaisesti. Kaikille avoin, maksuton retki alkaa Jokelan koulun parkkipaikalta klo 13. ”Vanhan Paimion kierros” – omin askelin historian vaiheisiin PAIMIO Juhlavuosi innosti perehtymään Paimion vanhan keskuksen historiaan ja sen kerrostumiin. Helpompaa on somessa peukuttaa kuin tulla niittämään, hän toteaa. Leiri on maksuton ja palkaksi saa majoituksen ja ruuat. Paimion seudun ympäristöyhdistys on saanut pitkäjänteisestä perinnemaiseman hoidosta WWF:n Panda palkinnon. Ilmastoasiat ovat kyllä esillä, mutta some on syönyt yhteisöllisyyttä. Niinpä olen halunnut kokeilla erilaisia tekotapoja. Iltaisin käymme Ankkalammella saunomassa, Tuomikoski kertoo. Niihin voi tutustua lauantaina 7. – Itse olen toiminut luonnonsuojelun parissa 30–40 vuotta ja aikaisemmin palo luonnonsuojeluun oli vahvaa. Teoksia hän tekee useilla eri tekniikoilla. Useissa näyttelyn teoksissa on ihmishahmo, mutta myös jokin luontoelementti
KUNNALLISLEHTI 3 perjantaina 6.6.2025 Aika: Keskiviikko 11.6.2025 klo 18.00 Paikka: Paimiosali, Paimion kaupungintalo Yleisö voi seurata kokousta myös Paimio-TV:stä internetin välityksellä osoitteessa: www.paimio.fi/paimio-tv Käsiteltävät asiat Kokouskutsu kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa: www.paimio.fi/kuulutukset Pöytäkirjan nähtävilläpito Kokouksesta laadittava pöytäkirja asetetaan nähtäväksi 17.6.2025 kaupungin kotisivuille osoitteessa www.paimio.fi/esityslistat-poytakirjat Paimiossa 6.6.2025 Markus Kaarlela Kaupunginhallituksen puheenjohtaja KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS Esakallion 60V juhlavuosi Joka ke klo 13 päivätanssit Tulossa mm 11.6. Portion Boys & Kake Randelin Ennakkoliput Muotiputiikki Helmi tai https://www.nettilippu.fi/fi/events/search/esakallio > SÄNKYREKKA KIERTUE SÄNKYREKKA KIERTUE sänkykauppa.com • p. TAALINTEHTAAN TORI 9-13, KEMIÖN S-MARKET 14-17 TI 10.6. Patjat, petarit, runkoja seniorisängyt, recliner tuolit. PAIMION TORI 9-13, SAUVON TORI 14-17 MA 9.6. 1020 g (2,83/kg) (2,83/kg) Plussakortilla! Plussakortilla! HK HK AMERIKAN AMERIKAN PEKONI PEKONI 170 g (9,80/kg) 170 g (9,80/kg) Ilman Plussakorttia Ilman Plussakorttia 2,49 pkt (14,65k/g) 2,49 pkt (14,65k/g) POSSUN POSSUN KASSLERPAISTI KASSLERPAISTI Suomi Suomi BANAANI BANAANI Costa Rica Costa Rica 1.1.KG VARHAISVARHAISPERUNA PERUNA ANNABELLE ANNABELLE Suomi, Sauvo Suomi, Sauvo Palvelussa ilmainen fileointi 77 99 99 KG 2 PKT Myös maustettuna Oululainen Oululainen PULLAVA PULLAVA TÄYTEPITKOT TÄYTEPITKOT 400 g, Suomi 400 g, Suomi (8,88/kg) (8,88/kg) 33 55 55 KPL Läheltä Kevään uutta satoa! 3 PKT 3 PKT 88 99 99 2 PKT KG Lihamestarin Lihamestarin AIDOT AIDOT POSSUN POSSUN RIMPSULUUT RIMPSULUUT Suomi Suomi PS 4.4.3 PKT 11 99 99 Fazer Fazer PUIKULA PUIKULA RUISLEIPÄ RUISLEIPÄ 9 kpl/500 g (3,98/kg) 9 kpl/500 g (3,98/kg) 22 89 89 PKT Läheltä Panda Panda LAKUMIX LAKUMIX PARTYBOX PARTYBOX MAKEISET MAKEISET 550 g (9,07/kg) 550 g (9,07/kg) Suomi Suomi 44 99 99 RS Valio Valio JUUSTOJUUSTOVIIPALEET VIIPALEET 270-300 g, Suomi 270-300 g, Suomi (11,11-12,35/kg) (11,11-12,35/kg) Iso erä! 10.10.Plussakortilla! Plussakortilla! Hartwall Hartwall PEPSI MAX, PEPSI MAX, SOKERITON JAFFA SOKERITON JAFFA sekä sekä LEMONADE LEMONADE VIRVOITUSVIRVOITUSJUOMAT JUOMAT 6 x 0,33 l (1,04/l) 6 x 0,33 l (1,04/l) sis.pantin 1,80 sis.pantin 1,80 rajoitus: 2 erää/talous rajoitus: 2 erää/talous Ilman Plussakorttia Ilman Plussakorttia 13,79 pkt (2,01/l) 13,79 pkt (2,01/l) 77 99 99 18PACK Plussakortilla! Plussakortilla! Kariniemi Kariniemi KANANPOJAN KANANPOJAN SIIVET SIIVET jaja KOIPIPALAT KOIPIPALAT 620-700 g, Suomi 620-700 g, Suomi (3,57—4,03/kg) (3,57—4,03/kg) Ilman Plussakorttia Ilman Plussakorttia 4,45 pkt, (6,36-7,18/kg) 4,45 pkt, (6,36-7,18/kg) 5.5.2 PKT 77 99 99 KG PS 3 PKT ja seuraa paikallisia uutisia Lataa Kuntsari puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi Meillä on joka viikko 22 100 * lukijaa Lähde: KTM 2024 * Paperilehti ja digi yhteensä www.kuntsari.fi. Helsinki 6.6.2025 MEDDELANDE om Transportoch kommunikationsverkets kungörelse enligt banlagen Framläggande av Västbanan Ab:s järnvägsplan för Hajala–Nunna, Salo, Pemar, S:t Karins Transportoch kommunikationsverket Traficom publicerar på sin webbplats en kungörelse om framläggande av den järnvägsplan som nämns i rubriken. Sami Hedberg 20V juhlashow Pe 13.6.Dingo ja Pelle Miljoona La 14.6. ILMAINEN NOPEA TOIMITUS, VIEMME VANHAT POIS. Traficom meddelar om ärendet genom offentlig kungörelse. 040 026 5122 Patjat, petarit, runkoja seniorisängyt, recliner tuolit. Helsingfors den 6 juni 2025 @kmspaimio Hinnat voimassa PE–SU 6.–8.6.2025 ellei toisin mainita. Tuotteita runsaat mutta rajoitetut erät. PAIMIO, Jokipellontie 2 • Puh: 010 292 1150 Palvelemme MA–LA 7–23, SU 9–23 k-supermarket.fi P A I M I O TOMAATTI Suomi TUORE RUODOTON MERILOHI Norja 11 49 49 KG 77 9999 KG Ballerina Ballerina TÄYTEKEKSIT TÄYTEKEKSIT 190-205 g 190-205 g (6,50-7,02/kg) (6,50-7,02/kg) 11 99 99 PKT 5.5.Super Superhintaan hintaan Super Superhyvää! hyvää! K-Supermarket Paimio Plussakortilla! Plussakortilla! HK HK CAMPING CAMPING GRILLIGRILLIMAKKARA MAKKARA 400 g, Suomi 400 g, Suomi (4,98-5,53/kg) (4,98-5,53/kg) Ilman Plussakorttia Ilman Plussakorttia 2,99 pkt (7,48-8,31/kg) 2,99 pkt (7,48-8,31/kg) Kurjessuon tila Kurjessuon tila KANANMUNA KANANMUNA 15 kpl n. MA 9.6. Pulkkinen Juhannusaattona pe 20.6.60V JUHLATANSSIT klo 13 Lea Laven, Kauko Simonen, Risto Nevala la 21.6. Heli Laaksonen & Kyösti Mäkimattila To 26.6. Juhannuspäivä Pandora, Movetron su 22.6. Kuulutus on nähtävillä 6.6.–6.7.2025 välisen ajan Traficomin verkkosivuilla kohdassa Ajankohtaista > Kuulutukset ja yleistiedoksiannot > Raideliikenne. Kari Hirvonen 18.6 Sanna Linna, lipun hintaan kuuluu 60V täytekakkukahvit. Ti 10.6. 1020 g 15 kpl n. TAALINTEHTAAN TORI 9-13, KEMIÖN S-MARKET 14-17 ILMOITUS Liikenneja viestintäviraston ratalain mukaisesta kuulutuksesta Länsirata Oy:n Hajala–Nunna, Salo, Paimio, Kaarina -ratasuunnitelman nähtäville asettaminen Liikenneja viestintävirasto Traficom julkaisee verkkosivuillaan kuulutuksen, joka koskee otsikossa mainitun ratasuunnitelman nähtäville asettamista. Kungörelsen finns framlagd 6.6.–6.7.2025 på Traficoms webbplats under Aktuellt > Kungörelser och delgivningar > Spårtrafik. Traficom saattaa asian tiedoksi julkisesti kuuluttamalla. PAIMION TORI 9-13, SAUVON TORI 14-17 TI 10.6. ILMAINEN NOPEA TOIMITUS, VIEMME VANHAT POIS
SAUVO Suvi Pulliainen Sauvon ääniharava Pirita Huuhka (kesk.) jätettiin sivuun kunnan tärkeimpien luottamuspaikkojen jaossa. Lauantaina Paimio-Seura järjestää opastetun kävelyretken Moision ja Räpälän kylissä. – Kyllä siitä keskusteltiin ja väännettiin, eikä päätös missään nimessä ollut yksimielinen. Huuhka korostaa, että haluaa kaikesta huolimatta mennä sopuisasti eteenpäin. Kunnanvaltuuston entinen varapuheenjohtaja Pauli Rastas (kesk.) toimii kuluvana valtuustokautena valtuuston puheenjohtajana. Kolmas ja viimeinen ihmetyksen aihe on puheenjohtajiston homogeenisyys. Yhdistyksen puheenjohtaja Rauno Tuomikoski pohtiikin tämän lehden jutussa, onko yhteisöllisyys siirtymässä someen: ”Helpompaa on somessa peukuttaa kuin tulla niittämään”, hän toteaa. Toinen kummastusta herättänyt seikka on keskustan vahva ote vallankahvassa. Yhteisöllisyys näkyy myös yhdistyksissä – joiden määrässä Suomi yltää myös maailman kärkisijoille. Yksi ja näkyvin niistä on suurimman puolueen eniten ääniä keränneen valtuutetun syrjäyttäminen tärkeimmiltä luottamuspaikoilta. Talot kertovat -tapahtumasarja on puolestaan järjestetty noin viidenkymmenen vapaaehtoisen voimin ja sarjasta on sunnuntaina vuorossa Elämää ja ihmisiä Spurilassa -tapahtuma Museomäellä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Johan Söderholm (kok.) ja toiseksi Pirita Huuhka. Jos äänestäjät antavat näin vahvan mandaatin kuntavaaliehdokkaalle, miksi se kyseenalaistetaan. Valtuuston varapuheenjohtajana Huuhka pääsee mukaan kunnanhallituksen pöytäkuntaan, jonka kautta hän voi tuoda asioita esiin, vaikka päätösvaltaa hänelle kyseisessä kokoonpanossa ei ole. Huuhka on keskustan ryhmän päätökseen pettynyt. Suomessa on maailman eniten kesäteattereita, arviolta jopa 700! Kesäteatteri on niinkin suomalainen ilmiö, että se pyritään saamaan jopa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Lupaan toimia avoimesti ja rakentavasti myös tällä valtuustokaudella, hän päättää. KUNNALLISLEHTI perjantaina 6.6.2025 | kuntsari www.kuntsari.fi UUTIS 4 PERJANTAI Keskusta valtasi suurimman osan puheenjohtajapaikoista Sauvossa . Yhteisöllisyys näkyy esimerkiksi kesäteattereissa, joita pyöritetään pitkälti harrastajien ja talkootöiden voimin. Sähkömuseon näyttelyissä avustaa joukko vapaaehtoisia ”museomuurahaisia” ja Miilan kesänäyttely, joka esittelee Paimio-pukua, on puolestaan tehty yhteistyössä Paimio-Seuran kanssa. Paimion seudun ympäristöyhdistys järjestää vuosittaista talkooleiriä Askalassa, johon on viime vuosina ollut hankalaa saada paikallisia osallistujia – varsinkaan nuorista. Yhdistysten ja talkootyön voima näkyy myös Paimion juhlavuodessa. Hallituksen nuijan kopauttelua jatkaa Perttu Laaksonen, kun taas varapuheenjohtajan roolissa toimii vaaleissa toiseksi eniten ääniä kerännyt Kenneth Finnholm (sd.). Jo nyt monissa yhdistyksissä valitetaan, etteivät nuoret enää innostu yhdistystoiminnasta. Herää kysymys, että kuka siellä vie, kun muut eivät edes vikise. Keskustalle myönnettiin puheenjohtajapaikat kaikkialta muualta paitsi tarkastuslautakunnasta. Sivistyslautakunta sai uuden puheenjohtajan Emilia Koskesta (kesk.), teknisen ja ympäristölautakunnan johdossa taas jatkaa Ismo Anttalainen (kesk.). Toiseksi suurin puolue kokoomus jäi sivustakatsojan rooliin. – Jos johonkin mukaan lähden, niin teen sen aina täysillä. Mutta miten käy yhdistysja talkootoiminnan tulevaisuudessa. Nyt tulevana lauantaina joukko alueiden asukkaita järjestää kirppisrallin Preitilä–Koskela–Kyysilä– Kaleva–Taatila–Oinila -alueilla. PÄÄKIRJOITUS JAANA PAKARINEN jaana.pakarinen@kunnallislehti.fi. Ääniharava Pirita Huuhka jäi luottamuspaikkojen jaossa paitsioon. Huuhkalle myönnettiin maanantaisessa valtuuston kokouksessa kunnanvaltuuston toisen varapuheenjohtajan paikka, mutta hallituspaikkaa ei herunut. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin niin ikään keskustalainen Pauli Rastas. Suvi Pulliainen Vaikka suomalaiset kuvittelevat olevansa kovinkin introvertteja, erityisesti kesällä yhteisöllisyys on voimissaan. Kunnan suurimman äänisaaliin kerännyt Huuhka kertoo, että tavoitteli neuvotteluissa kunnanhallituksen puheenjohtajan paikkaa, joka kuitenkin lankesi roolissa jo aiemmin vaikuttaneelle Perttu Laaksoselle (kesk.). Kesällä yhdistysten voimin harrastetaan, urheillaan, järjestetään kesäkirpputoreja ja kesätapahtumia, tehdään kesäretkiä – ja niitä kesäteatteriesityksiä. Historiallisella kierroksella aikamatkataan aina rautakaudelta nykyaikaan ja kuullaan tarinoita Paimion menneisyydestä. Puolueella on puheenjohtajuus sekä valtuustossa että hallituksessa ja neljässä lautakunnassa viidestä. Lisäksi valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajana toimii Jaakko Kivisaari (kesk.). Vähän jäi sellainen fiilis, että menikö kaikki nyt oikein ja kunnioitettiinko demokratiaa ja vaalitulosta, Huuhka sanoo. Kokouksessa nuijittiin läpi rivakkaa tahtia kunnanhallituksen ehdotukset valtuuston puheenjohtajasta sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoonpanoista. Kokouksessa Huuhka valittiin keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajaksi, josta hän on iloinen. Keskiviikkona avautuivat sekä Paimion Sähkömuseo että Käsityömuseo Miila kesäkauteen. Perttu Laaksonen (toinen vas.) jatkaa Sauvon kunnanhallituksen puheenjohtajana, vaikka häntä enemmän ääniä saivat Pirita Huuhka ja Jaakko Kivisaari. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja aikoo jatkaa eteenpäin rakentavasti. Keskusvaalilautakuntaa johtamaan asettuu Santeri Pessi (kesk.) ja tarkastuslautakunnan nuijaa käyttelee Marko Kelahaara (sd.). Nimitykset nuijittiin nopeasti Sauvon uuden valtuuston ensimmäinen kokous ei kirvoittanut keskustelua valtuutettujen piirissä. Valituista seitsemästä puheenjohtajasta vain yksi on nainen. Myös näiden kesänäyttelyissä vapaaehtoisilla on ollut suuri rooli. – Tuntuu siltä, että puolueessa ei oltu valmiita muutokseen, vaan tahtotila oli jatkaa vanhaan tapaan, hän toteaa. SUVI PULLIAINEN KOMMENTTI Sauvon uskotut miehet Sauvon luottamuspaikkojen jako oli hämmentävää seurattavaa useammastakin syystä. Siirtyykö yhteisöllisyys someen
Mikkola ei muista päivää, jolloin keskukseen ei olisi tuotu lahjoituksia. Kierrätysmyymälänä ja kahviona toimiva tila on ensimmäisen toimintavuotensa aikana onnistunut vakiinnuttamaan asemansa sauvolaisten arjessa. 02 5888650/toimittajat Sauvon olohuoneeseen matkataan kauempaakin . ”Tämä ei ole ikinä valmis, eikä tulekaan olemaan. Toukokuussa keskuksessa vieraili yli 1000 asiakasta. Toimintakeskus palvelee tässäkin Mikkolan toimistona. – Kyllä tämä on niin hyvä juttu, että me saadaan tämä jatkumaan. Lähtöajatuksena on ollut, että jos jokin tavara ei liiku Pihlajasta eteenpäin, ne lahjoitetaan hyväntekeväisyyttä tekeville tahoille, kuten Suomen Punaiselle Ristille tai seurakunnalle. Täältä löytyy aina juttuseuraa. – Kun tulee uusi asiakas ja hän pysähtyy tuohon ovelle ja sanoo: “Vau, teillä on tämän näköistä”. Pihlaja on onnistunut vakiinnuttamaan vapaaehtoisten lisäksi asemansa sauvolaisten olohuoneena. Keskuksessa on tehty muun muassa mehiläisvahakääreitä, tuunattu vanhoille astioille uutta elämää sekä koottu nuorten kanssa pelitietokoneita. Hankerahalla käynnistetty toimintakeskus on vuoden vaihteessa uuden edessä. SAUVO Suvi Pulliainen Sauvon toimintakeskus Pihlaja juhlii lauantaina 7. Saamme joka päivä hyvää palautetta siitä, että meillä on niin siistiä ja mukava käydä. Sama on myynnin kanssa: tavarat vaihtavat omistajaa päivittäin. Mikkola toimii Pihlajassa 50 prosenttisella työajalla. Ylimääräisiä ei montaa kertaa ole tarvinnut lahjoittaa erikseen eteenpäin.. Toimintakeskus Pihlajan ensimmäinen vuosi on ollut monella mittapuulla menestys. – Otan täällä vastaan ukrainalaisia. kesäkuuta 1-vuotissynttäreitään. Alkuperäisen rahoituksen loppuessa, täytyy miettiä, miten toiminta jatkuu. Oman paikkansa Sauvossa lunastanut toimintakeskus Pihlaja kehittyy jatkossakin. Se on paljon, kun ottaa huomioon, että toimintakeskus on avoinna vain neljänä päivänä viikossa ja aukiolotunteja viikossa on neljätoista. Ja lisää tekijöitä saa kyllä tulla, täällä ei lopu tekeminen. Kävijöiden suuri määrä on yllättänyt myös Mikkolan. Jatko harkinnassa Kun Mikkolaa pyytää nimeämään jonkin yksittäisen kohokohdan, joka vuodesta on jäänyt mieleen, hän ei sitä keksi. Mikkolan vieressä seisova Antti Soupas on aktiivinen apukäsi. Mikkolan mukaan keskus on onnistunut tuomaan lisää elämää hiljaiselle kylänraitille. Talven aikana sana kiiri sen verran, että meillä käy paljon asiakkaita myös Kemiöstä, Paimiosta, Perniöstä, Turusta ja muista lähikunnista, hän kertoo. ”Tämä on hyvä paikka ja niin hyvää palvelua”, hän sanoi. Sen lisäksi tilassa on järjestetty luentoja, joista viimeisin koski kompostointia. Pihlajan pyörittämiseen tarvitaan myös vapaaehtoisvoimia. Myös vierailulla entisessä työssäoppimispaikassaan ollut Noora Korpinen siirtyi nopeasti kassan taakse auttaakseen. Sosiaalinen kohtaamispaikka Pihlajaa oli alun perinkin tarkoitus käyttää muuhunkin kuin vain kierrätetyn tavaran myymiseen. Ja on hienoa nähdä, kun ihmiset tekevät löytöjä, Mikkola hymyilee. Epävirallisesti hän kuitenkin lupaa, ettei Pihlajan ovi sulkeudu hankkeen päätyttyä. Myös kävijöitä riittää. Tila toimii muun muassa kokoustilana ja kurssien ja työpajojen alustana. SUVI PULLIAINEN Helena Suni-Välimäki poikkesi Pihlajassa matkalla mökilleen. No ei ollut. Tämä on heille matalan kynnyksen ohjausja neuvontapaikka, johon on helppo poiketa kysymään mitä vaan, hän kertoo. Moni tulee tähän istumaan ja juttelemaan. Suni-Välimäkeä palveli keväällä Pihlajassa työssäoppimassa ollut Noora Korpinen. Toimintakeskus Pihlaja juhlistaa ensimmäistä vuottaan lauantaina 7. KUNNALLISLEHTI perjantaina 6.6.2025 5 Kerro uutisvinkki toimitus@kunnallislehti.fi, p. Jokainen käynti dokumentoidaan oven pielessä olevalla automaattisella kävijälaskurilla, joka kertoo, että Pihlajassa vieraili toukokuussa yli tuhat asiakasta. – Kun aloitimme vuosi sitten, ajattelimme, että kesä on vilkas ja syksy ja talvi sitten hiljaista aikaa. kesäkuuta kahvitarjoilun merkeissä kello 10–13, Viljontie 4, Sauvo. – Tästä on tullut sellainen sosiaalinen kohtaamispaikka. Sen sijaan hän nimeää laajemman esimerkin. Myymälä muuttuu koko ajan, niin sesonkien kuin asiakkaiden toiveiden mukaan”, Heini Mikkola sanoo. – Täällä saa tehdä sellaisia tehtäviä, jotka itse kokee mieluisiksi. Taustalla ostoksilla ollut Jouko Välimäki. Tavaran kierrosta kertoo sekin, että myymättä jääneitä ei ole pitkään aikaan tarvinnut toimittaa eteenpäin. Toisen puolen hänen työajastaan täyttää Sauvon kunnan maahanmuuttotyön ohjaajan toimi. Työpajoja on luvassa jatkossakin, heti kesätauon jälkeen, Mikkola lupaa. Tämä oli yksi hankkeen tavoitteista. Mennyt vuosi on Pihlajassa työskentelevän hankekoordinaattorin Heini Mikkolan mukaan ollut menestys. Mikkola kertoo, että asia on parhaillaan keskusta pyörittävän Sauvon kierrätysyhdistyksen hallituksen pöydällä. Pihlajaa pyörittää Mikkolan lisäksi pieni vapaaehtoisten porukka, joka on vuoden aikana vakiintunut. Reilun vartin haastattelun aikana sisään tulevista asiakkaista ilmoittava kello kilkattaa vähän väliä. Kauniisi asetellut kodin käyttötavarat liikkuvat Pihlajassa nopeasti. Hän on tehnyt myymälästä lukuisia löytöjä
KUNNALLISLEHTI MIELIPIDE 6 perjantaina 6.6.2025 KUNNALLISLEHTI 105 vuotta Paimio Sauvo Kaarina Kesäisin kokoaan suuremmaksi kasvavassa Karunassa voi tuntea olevansa vieläkin isommassa paikassa, jos ihastelee Rantolan rantakallioita. Sekä laituri että kallion rinteille pystytetty kyltti on tarkoitus virallisesti vihkiä käyttöön Karunan Unikeonmarkkinoilla heinäkuussa. Niitä nimittäin koristaa Hollywood-kyltistä inspiraation saanut Karuna-kyltti. Aivan esikuvansa kaltaiseksi kylttiä ei voi kutsua, Karunan kirjaimet kun yltävät vain runsaaseen pariin metriin. Suvi Pulliainen KUVAN TAKAA SUVI PULLIAINEN Kuin Hollywoodissa Parasta aikaa. Karunan Kyläyhdistys, Karunan Urheilijat, Motorboat Club Karuna ja Karunan veneseura ehdottivat kylttiä Sauvon innovatiiviset tapahtumat -ideakilpailuun. Idea löi läpi ja sai Sauvon kunnalta 2700 euron rahoituksen. Kalliokirjainten takaa löytyy runsaasti paikallista yhdistysvoimaa. Kyltti liittyy kiinteästi myös Karunan Meritori-hankkeeseen, jossa on pitkän hiljaiselon jälkeen taas päästy vauhtiin, kun kunnan rakennuttama vierasvenelaituri saatiin valmiiksi keväällä
Candy Candy King King IRTOMAKEISET IRTOMAKEISET Raj. PS 1. 4 KPL Fazer Fazer SININEN SININEN MAITOSUKLAA MAITOSUKLAA SEKÄ TUMMAJA SEKÄ TUMMAJA MAKUSUKLAAMAKUSUKLAALEVYT LEVYT 180-200 g Ilman Plussakorttia 4,394,69/kpl Rajoitus 1 erä/talous 11 9999 PS Rosten Rosten MONIMONIVILJAVILJASÄMPYLÄ SÄMPYLÄ 450g (4,42/kg) SUORAAN SUORAAN PUUTARHALTA! PUUTARHALTA! VihreäVihreäkeiju keiju JÄÄJÄÄSALAATTI SALAATTI 100g (10,00/kg) 88 99 99 18 PACK Pepsi Max, Pepsi Max, Hartwall Hartwall Jaffa Jaffa sokeriton sokeriton tai 7UP tai 7UP Zero Sugar Zero Sugar VIRVOITUSVIRVOITUSJUOMAT JUOMAT 0,33l/pl 18-pack (1,21/l) Raj. 22 9999 KG VARHAISVARHAISPERUNA PERUNA Suomi , säävaraus ERÄ! ERÄ! Valio Valio OLTERMANNI OLTERMANNI 250 g Ilman Plussakorttia 3,09 /kpl Rajoitus 4 kpl/talous 11 4499 KPL Plussa-etu JÄTTIVALIKOIMISTA! VALTAVA ERÄ VOITA! PERUNAA ON! KAUPPIAS SUOSITTELEE! PALVELEVALTA KALATISKILTÄ KALAA ON! 1. 1. 10. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. 10. Ilman Plussa-korttia 6,95 /pkt 10. 2 PKT Plussa-etu KCMKCMLihamestarin Lihamestarin RIMPSULUUT RIMPSULUUT 99 9955 KG MYÖS MARINOITUNA! MYÖS MARINOITUNA! HK HK NAUTANAUTAVILJAPORSAS VILJAPORSAS JAUHELIHA 20 % JAUHELIHA 20 % 1 kg Rajoitus 2 rs/talous 66 9999 RS ERÄ! ERÄ! Snellman Snellman maatiaismaatiaispossun possun nopeat nopeat & mureat & mureat MAUSTETUT MAUSTETUT FILEEPIHVIT FILEEPIHVIT 4/460g (13,02/kg) 55 9999 PKT 22 9999 RS KATSO KATSO HINTAA! HINTAA! ERÄ! ERÄ! Fazer Fazer DOMINODOMINOVANILJAVANILJAMOUSSEMOUSSELEIVOS LEIVOS 2kpl/160g GRILLIT GRILLIT KUUMAKSI! KUUMAKSI! 22 9999 PKT KiviKivikylän kylän GRILLERI GRILLERI MAKKARA MAKKARA 400g (7,48/kg) Plussa-etu 10. 2 erää/ talous Plussa-etu sis.pantit 1,80 Ilman Plussa-korttia 12,80/18-pack Mummon Mummon TIKKUTIKKUJA JA MAALAISMAALAISPERUNAT PERUNAT 250g 33 19 19 PLO Meira Meira KETSUPPI KETSUPPI TAI TAI PERINPERINTEINEN TEINEN SINAPPI SINAPPI 950g (3,36/kg) 11 9999 KPL Valio Valio VIOLA VIOLA TUORETUOREJUUSTOT JUUSTOT 200g (9,95/kg) AKTIVOI CITTARIN MEGAEDUT MOBIILIETU K-RUOKASOVELLUKSESSA Pingviini Pingviini JÄÄTELÖTUUTIT JÄÄTELÖTUUTIT 6-8 kpl/402-536 g ilman aktivointia ja Plussa-korttia 4,49-5,49 /pkt. ellei toisin mainita. KUNNALLISLEHTI 7 perjantaina 6.6.2025 AVOINNA JOKA PÄIVÄ klo 7-23! @kcmsalo Hämeentie 24-30, 24240 SALO KESÄKAUDEN AVAJAISET PS 2 99 PKT TUOREELTA TUOREELTA KALATISKILTÄMME! KALATISKILTÄMME! Tuore Tuore KUHAFILEE KUHAFILEE Suomi, säävaraus 29 29 9955 KG Tuore Tuore SIIKAFILEE SIIKAFILEE Suomi, säävaraus 29 29 9955 KG KALAA ON! KALAA ON! KCMKCMLihamestarin Lihamestarin PORSAAN PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT ULKOFILEEPIHVIT 12 12 9955 KG PARASTA GRILLIIN! PARASTA GRILLIIN! MYÖS MARINOITUNA! MYÖS MARINOITUNA! Costa Rica Costa Rica JAUHETUT JAUHETUT KAHVIT KAHVIT 400-500g, ei Premium blendit. PS. Rajoitus 2 pkt/ asiakas. 1. 2kg/talous 77 9999 KG KOTIMAISTA MANSIKKAA PÄIVÄN HINTAAN! Valio Valio NORMAALINORMAALISUOLAINEN SUOLAINEN VOI VOI 500g (5,98/kg) Ilman Plussa-korttia 4,45/kpl 22 9999 KPL Plussa-etu Huipputuore Huipputuore Premium Premium ruodoton ruodoton LOHIFILEE LOHIFILEE D-leikkuu, Norja 19 19 9955 KG SALO Tarjoukset voimassa PE-SU 6.-8.6
Jäljellä on enää keskiolut-tuopin pian häämöttävä pohja paikallisbaarin tiskillä. asti. Taakse on saattanut jäädä velkaa, ehkä lapsiakin, eikä reissumiestä reppuineen ole saatu kotiin kuin vasta pakon edessä – jos silloinkaan. Erityismaininta on annettava sinänsä kokemattomalle näyttelijäkaartille, joka on lavalla pienestä alkukankeudesta huolimatta kuin kotonaan. Koko baaripöydän täydeltä, kuten suomalaiseen kesään kuuluu. Yhtä tuttua noilta vuosilta ovat myös Mikko Alatalon ja Harri Rinteen jo lähes ikivihreiksi kohonneet kansanrallit, joita Sipilänmäen kesäillassa riittää kuultavaksi pitkästi toistakymmentä. Esitykset jatkuvat Piikkiön Sipilänmäellä 29.6. Ja varsinkin lauluesitykset sekä -sovitukset napsahtavat paikoilleen kertaheitolla tehden tutuista kappalaista mukaansatempaavia. Ihmisen ikävä toisen luo: käsikirjoitus Ville Virkkunen, sovitus ja ohjaus Toni Enholm. Riitapukari Jolsaa (Mika Huunonen) ja Jussia (Jussi Naumanen) erottamassa Minna (Annina Heini). Siihen soppaan ratkaisua haetaan vuoroin viinasta, vuoroin romantiikasta ja lopulta nyrkkikin viuhuu keskellä Sipilänmäen ikonista maalaismaisemaa. JAN SUNDMAN Minna (Annina Heini) ja tuhlaajapoika Jussi (Jussi Naumanen) ovat Sipilänmäen kesäteatterin Ihmisen ikävä toisen luo -musiikkinäytelmän keskiössä. Iloa riittää silti, ja toivo paremmasta huomisesta ei kuole ainakaan tähän kesään. Puvustus, rekvisiitta ja lavastus Marika Nummela, Toni Enholm ja työryhmä. Näistä aineksista Piikkiöön on saatu kasattua musiikkinäytelmä, joka antaa taatusti paljon heille, jotka ovat tuon ajan eläneet ja nähneet. Asetelma on varmasti tuttu monelta suomalaiskylältä 1970ja 1980-luvuilta, kun paremman huomisen perässä on lähdetty joko Ruotsiin tai kauemmas, ja jossain vaiheessa paluu kotikonnuille on tullut ajankohtaiseksi. Ääniteknikko Artturi ”Aku” Lehtovaara, käsiohjelma Jarkko Kokkala, Lightpress Oy. Tarina Sipilänmäen kesäteatterissa etenee vahvasti musiikin kautta, ja dialogit ovat hyvin lyhyitä ja napakoita johdatuksia aina seuraavaan kappaleeseen. KUNNALLISLEHTI www.kuntsari.fi | kuntsari 8 perjantaina 6.6.2025 KULTTUURI Tänä kesänä tilit tasataan Sipilänmäellä . Sydänmaan sydän on baari Heinäpaali, jossa puheensorinaa ja parranpärinää riittää. Perisuomalaisessa hengessä siinä vaiheessa kun puhe loppuu, alkavat nyrkit heilua. Laulutaustat ja äänisuunnittelu sekä musiikin sovitukset Pasi Ketola, laulusovitukset ja harjoituttaminen Laura Hurme. Kuiskaaja harjoituksissa ja käsiohjelman kuvat Jorma Ketola, juliste Toni Enholm ja Jarkko Kokkala. Lavastustyö Ismo Suomi. Näyttelijät: Annina Heini, Mika Huunonen, Jussi Naumanen, Pasi Lintulahti, Liisa Ilvesmäki, Minna Suomi, Hanna Valkeapää, Anne-Mari Lehtinen. Mutta ensin toki juhlitaan. Kun pahin nousuhumala on talttunut katumukseen ja raikulipoika on saanut ”ansionsa mukaan”, lienevät tilitkin tasatut. Ja kaikesta päätellen tasaamista riittää, sillä raikulipojan vastaanotto kylän sydämessä on ristiriitainen. Työt ja sen myötä monet asukeistakin ovat karanneet suuriin kaupunkeihin, ja paikalliset tilalliset ovat laittaneet pellot kirjaimellisesti pakettiin. Kun juhlat on juhlittu, käy nopeasti ilmi, ettei historian muuttaminen onnistu pelkästään keskiolutta ja lonkeroa paikallispubissa tarjoamalla. Koko musiikkinäytelmän helmeksi kohoaa illan päättävä nimikkokappale Ihmisen ikävä toisen luo, jonka koko kahdeksanhenkisen näyttelijäryhmän moniääninen tulkinta tuntuu luissa ja ytimissä ylimmällä penkkirivillä asti. Väliaikoineen hieman alle kahteen tuntiin on saatu mahdutettua tiivis kuvaus suomalaisen pienen maalaiskylän elämästä nelisenkymmentä vuotta sitten. Vanhat ryyppytoverit baarin jakkaroilta ottavat kotiinpalaajan vastaan avosylein, kun taas kylän varttuneempi naisväki on valmis passittamaan Jussin takaisin Norjaan heti ensimmäisellä bussivuorolla. Kun vielä selviää, että Jussilla ja toista pääosaa esittävällä baarinpitäjä Minnalla ( Anniina Heini) on yhteinen lapsi, josta tuhlaajapoika ei ole Norjan vuosinaan tiennyt mitään, on soppa keitetty valmiiksi. Siinä missä vanhat kaverit ovat kuluttaneet viimeiset viisi vuotta lähinnä paikallisen kyläbaari Heinäpaalin penkkejä, on Jussi ( Jussi Naumanen) tehtaillut rahaa Norjassa ja odottanut sopivaa hetkeä päästä tasaamaan tilit menneisyytensä kanssa. Mukana kosteaa iltaa viettämässä Maria (Anne-Mari Lehtinen), Jussi (Jussi Naumanen), Saara (Hanna Valkeapää), Atomi (Pasi Lintulahti) ja Jolsa (Mika Huunonen).. Anteeksipyydellen kotiin palaava Jussi on päättänyt kuitenkin korjata erheensä, ja lähtee oikomaan historian mutkia yksi kerrallaan. Katsojalle käy nopeasti selväksi, mistä hameväkeä hiertää: raikulipojan maine on jäänyt elämään, vaikka Jussi vakuuttaakin olevansa nyt viisi vuotta myöhemmin muuttunut mies. PIIKKIÖ Jan Sundman Pohjanmaalaisen pikkukylä Sydänmaan arki järkyttyy, kun tuhlaajapoikana maailmalle lähtenyt Jussi palaakin yllättäen kotikonnuilleen. Raikulipojan paluu kuohuttaa tunteita niin, ettei läikähdyksiltäkään vältytä
Kartanon kahvila palvelee myös normaalisti.. Hakan pelit jatkuvat tänään perjantaina Turussa, kun vastaan asettuu sarjakärki ÅCF. Saimme varattua saaren ainoan vuokramökin, jossa oli sopivasti tilaa meidän seitsemän hengen ryhmälle. Valitettavasti kahden yön retki ei riittänyt antamaan kuin pienen kuvan saaren monimuotoisuudesta. Moision asukas . Samoin linnusto elää paikkojen mukaan. PAIMIO PaiHa–PIF 2 1–2 (0–1) JALKAPALLO Haka joutui lähtemään jälleen kerran pahasti varamiehisenä otteluun, mutta positiivisena uutisena Sisu Maunu palasi kentille useamman vuoden tauon jälkeen ja lisäksi Bjunioreista Felix Bergander nousi avauskokoonpanoon. PIF 2:n B-juniori-ikäinen Linus Abrahamsson ei 11 metristä epäonnistunut ja lukemat tulostaululla olivat 0–2. Ensimmäinen jakso oli kaikenkaikkiaan vahvaa vierasjoukkueen hallintaa ja tauolle siirryttiin ansaitusti 0–1-lukemissa. Haka sai muutaman hyvän tilanteen, mutta paraislaisten puolustus veti kerta toisensa perään. Nyt haloo järki käteen metsänomistajat! Raivoliisa Marsalkan muistojuhla Askaisissa Suomen Marsalkka Mannerheimin muistojuhlaa vietetään jälleen Askaisten Louhisaaren kartanolinnan puistossa Mannerheimin muistopaaden äärellä sunnuntaina 8.6.2025 klo 12 alkaen. Kokemuksella, osaamisella tai yhdistyksen eteen tekemällä työllä saati sukupuolella ei ollut mitään merkitystä. 23 minuutin kohdalla peliväline löysi tiensä Hakan maaliin, kun PIF 2:n 09-syntynyt Urho Hyvärilä sai pallon rangaistuspotkualueen sisällä ja viimeisteli tarkalla laukauksella 0–1-lukemat. Matti Uotila Saariston lumo Olen vieraillut Saaristomeren Jurmossa ja sen viereisessä saaressa, Utössä, kymmeniö kertoja viimeisen 30 vuoden aikana. Kotijoukkueen niskaan saatiin lisää kylmää vettä noin tunnin pelin jälkeen, kun ensin Leo Murto joutui nilkuttamaan vaihtoon nilkkavamman vuoksi ja hetkeä myöhemmin Haka joutui alivoimalle, kun Sajjad Al-Hamzawi poistettiin kentältä suoralla punaisella kortilla sääntöjenvastaisen taklauksen vuoksi. Hernekeittoa voi myös ostaa mukaan. Samalla vaivalla voi löytää itselleen sopivan kohteen turistien ulottumattomista – jos niin haluaa. Jaoston toivomus on, että varataan käteistä rahaa mukaan, korttimaksu ei ole mahdollinen. Mukaan kuuluva saunamökin kiuas lämmitettiin illalla ja löylyistä nautittiin merinäköalan kera. Aspö on pieni ja idyllinen, Nötö taas iso ja metsäinen. Juhlaan kuuluu myös kenttälounas Louhisaaren kartanon kahvilan alueella. Tai ainakin näin luulin ennen viime viikon retkeä. Päätimme pienellä tuttavaporukalla käydä katsomassa Nötön todellisen luonteen. Talven jälkeen tarvitsee mahdollisuuden hengähtää ja rentoutua. Vieraat saivat vartin kohdalla pallon jo tolppaan. Jalkapallossa usein viimeisen 10 minuutin aikana nähdään paljon ottelua ratkaisevia tapahtumia ja niin kävi myös tällä kertaa. Ensin ottelun erotuomari Mohammed Abdou tuomitsi varsin kevyin perustein PIF 2:lle rangaistuspotkun, kun vierasjoukkueen pelaaja näytti itse juoksevan PaiHa-kapteeni Fredrik Kuokkasta päin. Saaristo antaa siihen oivan mahdollisuuden. Nyt vastuu järjestelyistä on siirtynyt Sotien 1939-1945 Varsinais-Suomen Perinneyhdistykselle. minuutilla Aaro Hällfors puski 1–2-kavennuksen oikeaan yläkulmaan Juho Koivusen tarkasta kulmapotkusta. Kannattaa siis avartaa mieltänsä ja laajentaa reviiriä. Toisella jaksolla Haka sai otteen pelistä ja tapahtumat kentällä tasoittuivat. Juhlasta ovat yli neljän vuosikymmenen ajan kantaneet vastuuta VarsinaisSuomen Sotaveteraanipiiri ja Sotainvalidien Veljesliiton Varsinais-Suomen piiri. Kuntavaaleissa äänestettiin valtuustopaikoista, ei muista paikoista. Valitettavasti yksi meistä joutui perumaan tulonsa aivan viime metreillä. Pisteet lähtivät ansaitusti vierasjoukkueen mukana Paraisille. Näillä mainitsemillani saarilla on kaikilla omanlaisensa annettava luonnonystävälle. Itse ottelu alkoi PIF 2:n kovalla prässipelillä joka tuottikin vaikeuksia PaiHan puolustukselle. Tilaisuus on avoin kaikille. KUNNALLISLEHTI 9 perjantaina 6.6.2025 TÄST NY Instagram kuntsari_kl / Facebook Kuntsari Hyvä alkukausi vaihtunut tappiokierteeseen . Juhlan ohjelma noudattelee jo perinteiseksi muodostunutta muotoa, mutta esiintyjät tulevat Peimarista. Kenttähartauden toimittaa tänä vuonna kaarinalainen rovasti Hannu Hurme ja juhlapuheen pitää Turun Kadettipiirin puheenjohtaja, piikkiöläinen everstiluutnantti Christian Perheentupa. Hakan miehet kärsivät viime viikolla jo neljännen peräkkäisen tappion nuorta PIF2:sta vastaan. Satamassa näkee yleensä vain pari korkeaa kalliota, lahdelmia joissa kesäisin pesii mustakurkku-uikkuja ja tietysti aivan rannassa olevan kaupan. Ihan ei mennyt niin kuin Strömsössä! Some Seuraaja . Mutta itse saaresta. Syynä on ollut tietenkin lintuharrastukseni ja ulkosaariston rauha. Matkalla näille saarille yhteysalus poikkeaa muutamilla muillakin saarilla. Äänimäärä tais nämä ratkaista. Kiitos Paimion kaupunki, että annatte Moision puistoalueilla kukkien kukkia kukintonsa loppuun asti, vaikka joku olikin jo ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja suorittanut kukkien tuhonnan kauneimpaan (ja pörriäisille kriittisimpään) kukinta-aikaan. KOLUMNI Fredrik Kuokkanen ja Leo Murto olivat Hakan parhaimmistoa ottelussa PIF 2:sta vastaan. Kun kävelee tietä pitkin reilut viisikymmentä metriä, huomaa saaren antaneen hyvin suppean kuvan itsestään satamassa. Petri Laine Työssäkäynnin lisäksi aika kuluu luonnosta nauttien ja opastaen. Haka sai lopussa vielä hyvän rynnistyksen aikaan ja 89. Tänä vuonna perinteisen hernekeittolounaan on järjestänyt Turun Sotilaskotiyhdistys. Miksi ihmeessä Rivonmäen metsässä kaadetaan puita, kun on lintujen pesimäaika. PAIHA NASEVAT . Mökki osoittautui hyvin moderniksi ja miellyttäväksi paikaksi aivan lahden rannalla. Upea peltoaukea levittäytyy metsän reunustamana ja pidemmälle kuljettaessa biotoopit vaihtuvat kuivasta kangasmetsästä soiseen lehtomaisemaan. Laivaston Soittokunnan Vaskiseitsikko ja Turun Sotaveteraanien Perinnekuoro/Mieskuoro Laulun Ystävät esiintyvät. Lisäajalla molemmat Haka sai hyvän paineen ja muutaman puolittaisen paikan, mutta lisää osumia ei nähty
Toinen maali syntyi noin puolen tunnin kohdalla, kun Hakan toppari Siru Varjus laittoi pitkän ristipallon, jonka Siiri Seikkula jatkoi fiksusti Matilda Heikkilälle. Maltti säilyi loppuun asti Toisella puoliajalla Haka säilytti malttinsa ja hallitsi peliä loppuun asti. Tauolle siirryttiin kuitenkin lukemissa 0–2. Toisella puoliajalla vahvasti sisään tullut laitapakki Ella-Mari Varho jakoi valmentajansa näkemyksen: – Mukaan lähti ansaitut kolme pistettä. Tuloksissa osanottajat on ryhmitelty syntymävuoden mukaan satunnaisjärjestyksessä. Myös totuttamistapa on muuttunut perinteisestä yleisurheilukilpailun toteuttamisesta huoltajia vastuuttavaan tuloskorttikirjaukseen. TuTo kuitenkin käytti hyödykseen Hakan haasteet erityisesti keskikentällä ja loi siten omaa painettaan Hakan päätyyn. Tässä huoltajat kulkevat lapsen mukana juoksu-, pituushyppyja pallonheittopisteille ja toimitsijat kirjaavat korttiin tulokset. Heikkilä laukoi pallon suoraan syötöstä upeasti takayläkulmaan rangaistusalueen ulkopuolelta. Paimion Hakan päävalmentaja Sami Haltia oli tyytyväinen joukkueen esitykseen. Jäätelö-ottelussa nähtiin myös muutamia Kössin heittämiä malliheittoja. Kilpailu nopeutui ja jonottaminen väheni. KUNNALLISLEHTI 10 perjantaina 6.6.2025 URHEILU PaiHalle vakuuttavat kolme pistettä Turusta . Ensimmäisellä puoliajalla Hakalla oli kuitenkin myös haasteita omassa pelaamisessaan, mutta pystyi silti pitämään ottelua itsellään. Pirjo Ailanto 2022 syntyneet: Bea Larikka (40m 13,7–pituus 1.19–pallo 2.50), Elvi Niemi (14,8–1.17– 5.30), Aapo Virtanen (21,1– 0.90–1.40), Inka Suni (16,8 2.10), Jatta Virkamäki (21,1 – 0.43 – 1.70), Simo Taskinen (16,9 – 0.74 – 2.70), Amanda Leppänen (12,8 – 1.34 – 4.65), Noel Erkkilä (20,0 – 0.42 – 1.80), Olli Multisilta (17,6 – 0.80 – 2.20), Neela Laakko (16,5 – 0.57 – 2.42) 2021 syntyneet: Emma Skarp (15,1 – 0.90 – 2.75), Ronja Ruohomäki (12,5 – 1.12 – 4.35), Aaro Piiroinen (11,9 – 1.34 – 7.30), Elvi Kaukonen (16,3 – 1.08 – 2.75), Urho Rantanen (15,6 – 0.15 – 2.25), Nooa Tuominen (18,6 – 0.57 – 2.60), Elmo Lahdenperä (12,9 – 0.89 – 3.65), Lukas Niemi (11,3 – 0.92 – 6.20), Jani Virkamäki (13,1 – 1.57 – 3.10), Henrik Heino (13,4 – 1.30 – 3.51), Samuel Björkman (10,3 – 1.10 – 4.06), Eino Haapakoski (10,5 – 1.71 – 7.55), Evelina Leppänen (21,0 – 0.78 – 0.92), Ebba Metsämäki (14,2 – 1.21 – 2.75), Paavo Koskinen (12,6 – 1.52 – 4.10), Mette Leino (12,9 – 0.85 – 3.60), Devin Kankare (12,7 – 1.21 – 3.10), Enni Suhonen (13,0 – 1.32 – 6.64), Alvar Nieminen (13,1 – 1.10 – 5.85) 2020 syntyneet: Niilo Valkeapää (13,6 – 1.37 – 4.95), Emma Multisilta (9,9 – 1.77 – 3.80), Hilla Kurka (10,1 – 1.48 – 3.70), Onni LankinenRoivas (9,1 – 1.94 – 5.10), Lydia Kiiski (11,5 – 1.52 – 5.90), Victorija Vaskelainen (12,3 – 1.21 – 5.20), Nietos Kres (34,2 – 0.84 – 3.60), Greta Perheentupa (11,0 – 1.59 – 6.80), Nenna Haapakorva (11,0 – 1.57 – 4.80), Venla Viitanen (11,4 – 1.60 – 3.50), Valtteri Skants (11,6 – 1.33 – 3.60), Hilla Ojala (10,4 – 1.64 – 4.90), Matias Möttönen (11,0 – 1.54 – 9.20), Eeli Ström (9,3 – 1.41 – 7.35) 2019 syntyneet: Emilia Piiroinen (9,8 – 1.27 – 2.25), Alvar Hartvik (9,3 – 1.90 – 8.30), Aaro Hallaharju (10,8 – 1.54 – 5.15), Alpo Kaukonen (9,7 – 2.02 – 6.35), Eevi Lahdenperä (11,0 – 1.38 – 5.20), Otava Vilen (10,0 – 1.92 – 10.80), Kasper Suni (11,0 – 1.57 – 6.40), Elias Nyman (9,1 – 2.20 – 10.85), Cecilia Björkman (9,4 – 1.93 – 5.30), Nipa Haapakorva (9,3 – 1.28 – 11.70), Veini Taskinen (11,4 – 1.45 – 5.90), Max Metsämäki (8,5 – 1.70 – 9.20), Viljami Skants (9,5 – 2.24 – 7.40), Vivian Moilanen (8,6 – 1.78 – 8.35), Isabel Rauvola (9,0 – 1.67 – 8.00), Eden Kankare (9,2 – 1.79 – 2.65), Isla Willisi (11,6 – 1.41 – 7.20), Artsi Niittyaro (9,6 – 2.02 – 6,20), Leo Lindström (9,0 – 2.33 – 9.40), Lukas Ström (11,0 – 1.19 – 8.35), Aava Vähäkylä (9,1 – 1.96 – 7.05), 2018 syntyneet: Iisa Piiroinen (9,2 – 1.91 – 11.60), Minerva Simonen (10,0 – 1.72 – 5.50), Elvin Lyytikäinen (7,7 – 2.95 – 13.30), Aatu Reponen (9,6 – 2.17 – 3.90), Voitto Rantanen (8,0 – 2.75 – 14.80), Olavi Packalen (7,4 – 2.62 – 12.70), Aune Valkeapää (9,7 – 1.79 – 5.90), Ahto Maanpää (8,9 – 2.61 – 9.20), Iris Orellana (8,2 – 2.06 – 7.20), Tinja Seppälä (8,0 – 2.61 – 9.00), Elsa Erkkilä (11,6 – 1.48 – 6.80), Iina Leino (11,5 – 1.73 – 5.60), Viljo Hultin (8,2 – 1.62 – 8.80), Tomas Tran (7,9 – 2.25 – 9.35), Urho Hemiä (7,2 – 2.49 – 9.90).. Paimion Urheilijoiden Jäätelöottelu järjestetään jälleen ensi vuonna, mutta jos ei malta odottaa ensi vuoteen, voi jo tänä vuonna osallistua eri-ikäisille suunnattuihin yleisurheilun kesäkerhoihin tai harrastustoimintaan. PAIMIO Sunnuntaina 1. Kolmatta kertaa järjestetty leikkimielinen urheilukisa keräsi Paimioon 130 innokasta osallistujaa. Tällä kertaa Haka näytti kuitenkin vahvuutensa, voittamalla kotijoukkueen 0–4. kesäkuuta, heittoiltaa 30. kesäkuuta sekä Junnukisoja 7. Maksuton ottelu järjestettiin nyt jo kolmannen kerran. heinäkuuta. Edellisen kerran joukkueet ottivat toisistaan mittaa kolme kuukautta sitten harjoitusottelussa, joka päättyi tasalukemiin 2–2 TuTon hallinnasta huolimatta. Lisäksi tänä kesänä Paimiossa voi seurata yleisurheilukilpailuja, kun Paimion Urheilijat isännöi lasten ja nuorten Seuracup-kilpailua maanantaina 26. Meira Armanto haastoi oikealla laidalla TuTon puolustuksen ja tarjoili pallon Elli Sepälle, joka sijoitti sen komeasti yläriman kautta verkkoon. TURKU Naisten Kolmosta 3.6. Suorituspaikoilla Paimion Urheilijoiden nuoret urheilijat, valmentajat ja seuran taustajoukot neuvoivat oikeaa suoritustekniikkaa. Aikaisemmin syksyllä pidetty kilpailu pidettiin tänä vuonna toukokuussa. Aidoilla yleisurheiluvälineillä suorittaminen oikealla yleisurheilukentällä oli monelle lapselle uusi kokemus. Jokaisesta lajisuorituksesta urheilija sai tarran kisakorttiinsa, ja kolmella tarralla urheilija sai K-Supermarket Paimion lahjoittaman jäätelön palkinnoksi. Toimitsijat ovat tyytyväisiä muutokseen, toivottavasti huoltajatkin ovat. Keihäänheitossa Suomen naisten kauden kärkituloksen ja keihäänheiton talvimestaruuskilpailuissa voittoheiton keväällä heittänyt Pilke Kössi neuvoi nuorille urheilijoille keihäänheiton tekniikkaa. Pikajuoksussa urheilijoille oli tärkeää päästä kokeilemaan lähtöä oikeista lähtötelineistä. Kaksituntisen ottelun aikana oli mahdollisuus kokeilla keihään-, kiekonja moukarinheittoa, pituusja korkeushyppyä, kuulantyöntöä, aitajuoksua sekä 40 metrin pikajuoksua. Paikka on vaihtunut vanhalta urheilukentältä nykyiselle liikuntahallin kentälle ja kilpailun ajankohtakin muuttui tänä vuonna. Heikkilä viimeisteli vielä illan toisen maalinsa riistämällä pallon vaarallisella paikalla ja sijoittamalla sen tarkasti maaliin. Moukarissa haastavaa ei ollut niinkään välineen pyörittäminen, vaan oikea-aikainen irrottaminen välineestä, jotta väline lähti oikeaan suuntaan. Tiina Halenius-Alari Keihäänheiton tuore talvimestaruuskisojen voittaja Pilke Kössi näytti mallia keihäänheiton tekniikassa Paimion Urheilijoiden järjestämässä Jäätelöottelussa. Kilpailun järjestäjät ovat pysyneet samoina: paikallisosuuspankki ja Piikkiön Kehitys. Loppulukemat 0–4 iski Maisa Ikäheimonen, joka pääsi viimeistelemään jälleen Heikkilän hyvästä esityöstä. Voiton myötä Haka nousi sarjataulukossa toiselle sijalle ohi PIF:n. TuTo jäi vihreäpaitojen jalkoihin selvin lukemin. JUKKA SALMELA Poppi-kisojen vipinää Piikkiön kentällä Jo lähes 30 vuoden ajan on järjestetty Piikkiössä yleisurheilun Poppi-kisoja. HARRI FALCK Yleisurheilun Jäätelö-ottelussa juostiin kovaa ja heitettiin pitkälle . kesäkuuta Paimion yleisurheilukenttä täyttyi innokkaista yleisurheilijoista ja heidän tukijoukoistaan, kun aurinkoinen sää houkutteli Paimion Urheilijoiden järjestämään Jäätelö-otteluun noin 130 lasta. TuTo–PaiHa 0–4 (0–2) JALKAPALLO Tiistai-iltana Paimion Hakan naiset nappasivat tärkeät sarjapisteet Turusta, kun joukkue kohtasi Kupittaalla Turun Toverit. Pelasimme hyvin joukkueena yhteen ja pidimme TuTon maalipaikat vähäisinä, Varho kertasi. Ottelu sai räväkän alun, kun Haka siirtyi johtoon jo neljännellä peliminuutilla. Moukarihäkissä lasten moukarit ja kiekot olivat ahkerassa käytössä. Siru Varjus Ottelun avausmaalin iski Elli Seppä. Joukkueelta nähtiin sitoutunutta ja määrätietoista tekemistä molempiin suuntiin, Haltia kommentoi. Sarjan kärkeä pitää TPV, kuitenkin vain pisteen erolla. Aitajuoksua kävi ottelun aikana kokeilemassa 110 lasta. – Tärkeää oli pitää oma maali puhtaana ja hyökätä riittävästi, jotta saimme tehtyä tarvittavat maalit
3). Kahvija mehutarjoilukin kuuluu ohjelmaan, samoin oheisvihko teksteineen ja vanhoine kuvineen. Joka neljäs vuosi kokoontuva liittokokous on EKL:n ylin päättävä elin, jossa äänivaltaa käyttävät jäsenyhdistysten valitsemat edustajat. KUNNALLISLEHTI 11 perjantaina 6.6.2025 Isämme ja pappamme Juhani Tapio Alakylä * 10.10.1941 Sauvo † 27.5.2025 Sauvo Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Teatteriretki tehdään yhteistyössä Vistamatkojen kanssa. Tarjolla juomia ja pientä suolaista, grillausmahdollisuus. Lisätiedot retkestä ja ilmoittautuminen 16.6. Huom! ukkosilman sattuessa emme kalasta. Kiitos, Herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä! Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä! Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan, kunnes johdat minut kädelläsi riemun maahan, päivään kirkkaimpaan. Ke 18.6. Kaarinan Al-Anon kokoontuu joka ke klo 18.30 Mäkitupalaisenkuja 2 toimintakeskus Touko. To 12.6. Apua AlAnon vertaistukiryhmästä. Ti 10.6. Avajaisia vietämme illalla klo 18. 0405652853. klo 13.30-14.30 Musiikkipläjäys Suloisenhaikeita kesätunnelmia Päivi ja Ritva. asti. bocciaa klo 10 Tupasvillan piha-alueella. klo 14. viim. -Mirjam PaasoRakkaudella muistaen ja kiittäen Terhi Anton, Anni & Alma Daniel Cecilia Äiti Muut sukulaiset ja ystävät Tonin siunaus toimitetaan Paimion kirkossa 19.6.2025 klo 10.00, jonne kaikki ovat tervetulleita. Yhdistys varannut lippuja Uittamon kesäteatteriin Kirka musikaaliin 13.8. matkat, lipun ja lounaan. Syyskauden toiminnan aloitamme kerhotapaamisella ti 2.9. 12.7. Toimintaan ja tapahtumiin voit tutustua kotisivuillamme www.paimio. Bussi lähtee silloin Jukantieltä klo 12.50. Perjantai Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:07 22:48 02:28 00:28 Lauantai +15°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:06 22:50 02:25 00:32 Sunnuntai +17°C 4 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:05 22:51 02:21 00:36 Maanantai +14°C 5 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:04 22:53 02:18 00:39 Tiistai +15°C 6 m/s Pimeys päättyy Aurinko nousee Aurinko laskee Pimeys alkaa 04:03 22:54 02:15 00:43 PAIMIO Haanpään maaja kotitalousnaiset menemme ma 9.6. 3). muuttunut aika ja paikka. Muistotilaisuus kutsutuille. V-S-Kompassi-Viesti Oinilassa (Paimio). Tarjalle 1.7. Paimion AA-ryhmän kokoukset: Alkoholi ongelmana. Matkat: Marja-Liisa 040 729 3909. www.paimionseurakunta.fi Tänään Pilvistä Ukkosta Lumisadetta Puolipilvistä Sadetta Selkeää Paimio Kaarina Salo Sauvo Turku +15 +15 +15 5 Sää 6.6. SAUVO PEIMARI UNITED Jalkapallo-ottelu miesten kolmonen Peimari United KaaPo Hakkispaanalla la 7.6. Silmälääkäri Timo Haapala kertoo meille silmäsairauksista. elakkeensaajat.fi/ ja www.facebook.com/ Paimio-Seura ”Vanhan Paimion kierros” la 7.6. Ahdistaako läheisesi juominen. klo 1313.20 Kesämuusikko Paltanpuiston pihalla. retki Seilin saarelle. Huom. ruokakassijako klo 11 Mikaelintalolla diakoniatoimiston ovelta Paltanpuiston palvelukeskuksen puoleisesta päädystä (Pyölint. klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus on Sauvon seurakuntatalolla. ke klo 19 ja la klo 21 Pussitie 6, alakerta tien puoli. 24.6. Menemme kimppakyydein, lähtö Sauvon torilta klo 17. klo 12.30, lounasta on tarjolla klo 11. Julkaisun painatukseen on saatu kaupungin juhlavuositukea. Aamiaiskahvila klo 9 sekä ruokakassijako klo 9.30 Sauvon srk-talossa. ollut Peimarin rastit jatkuu omatoimisena 13.6. klo 15. Elonheimo, Kopponen. ’Rasteilla’ kuullaan historiaa ja muisteluksia pysähdyspaikoista, mutta myös kauemmista näkymistä kuten Nakolinnasta. Meille kaikille niin Rakas Toni (Tontsa) Kalervo Alsila * 7.10.1971 Turku † 27.5.2025 Paimio Tänään maasta sataa taivaaseen Kauniimmin kuin koskaan Ikuisuuteen haihtuen En voi sua täällä pitää Et voi mukaan ottaa mua Mut sydämessä viivyt Tiedän sen. aluejärjestön retki Loimaan Sarkamuseoon, matkaan sis.lounas ja opastus. mukavaa. Ilm. klo 8–17, la 9–14 Asematie 2 Paimio p. klo 12.30-13.30. Kukkalaitteen sijaan voit halutessasi tukea Cecilian opiskelua ja harrastuksia. Paltanpuiston palvelutalo tiedottaa Ti 10.6. KAARINA RASTI PIIKKIÖ GANT-rastit la 7.6. Kävely on kaikille avoin ja maksuton. Ke 11.6. Ja kulkee reittiä Kaaritie-Kanervatie-Vistantie-Urheilupuisto-VistantieSähköyhtiöntie-Tarvasjoentie. Ilmoittautuneille. PAIMIO PAIMION RASTI 5.6. Kerokoski, Kopponen, Lähteenoja. Kolinan ja Solinan kesäsulku 19.6.-3.8. p. Tilaisuudessa laulaa Anu Kivelä. 27.6. Piikkiön Eläkeläiset ry: 12.6. EL:n V-S:n piirin kesäteatteri Valkeakoskella, maksullinen, sisältää matkat, lipun ja lounaan ke 16.7. * avoin saunaja uinti-ilta klo 17.30-20 Rantalassa (Hirvonpäänt. 5.8. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Tilaa uutiskirjeemme: uutiskirje.kunnallislehti.fi. Ilmoittaudu Pirjolle puh. Väliaikakahvit. Kuollut: Terttu Tuulikki Ernola, 85 v. kesäteatteriretki Kaivolan kesäteatteriin ”Unelmien poikamies”, näytös klo 15, ennen lounas Tuomaksen Tuvassa, väliaikakahvit, ilm. 050 441 1115, netti: vsaa.fi. Piikkiö Paavola, myös 9km rata, opastus Helsingintie (110) Toivonlinnantien risteys, lähdöt klo 10-12. Sauvossa ja Karunassa: Su 8.6. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen. ”mattopesulan” pysäkiltä ja Oinilasta. Kasseja rajoitettu määrä. klo 15 “Niskavuoren naiset”. Tule mukaan mielenkiintoiselle sokkomatkalle ke 2.7. Korpelan Martat Ke 11.6. nuorten kesäilta klo 18-21 Wanhalla (Pyölint. Man s i kk a a i ka Man s i kk a a i ka al ko i ! al ko i ! Avoinna ark. mennessä. KAARINA Eläkeliitto Piikkiö Uutta toimintaa! Mölkkyä Tupasvillan kentällä to klo 12-15, bocciaa ti klo 10-12. Ma 9.6. SAUVO Sauvon Kotiseutumuseon kesänäyttely aukeaa ensi viikon ke klo 12. Bussiin voi nousta matkan varrelta Kevolantien risteyksen pysäkiltä, Urheilupuiston pys. iltamessu klo 18 Sauvon kirkossa. Liput jaetaan ennen esitystä. Sateella ei pelata. Reitti vie pitkin pikkuteitä ja puistoväyliä, ja sen pituus on 3,5 km. 10.6. lähdemme tutustumaan Ilolan Arboretumiin Kiikalaan. Ilmoittautumiset kesäkuun aikana Pirkko puh. Lahjoitukset: FI09 5319 0420 135472 Viite: Cecilian opiskelurahasto PAIMION SEURAKUNTA¤ Paimio Sauvo Karuna Kastettu: Ohto Viljami Ylikorpi. Lisätiedot ja ilmoittautuminen su iltaan mennessä Margaretalle 050 3223915. . Omin/kimppakyydein. Yhteyshenkilö: Kalakummi Aarre Rastas puh. kutsuu juhlavuoden kävelylle Paimionjokilaakson länsipuolelle, Moision, Räpälän ja Pappilan kyliin, Suuren Rantatien ja Nauristien maisemiin. klo 17 Näkö-Kertussa Paimiossa (Vistantie 8 A). Ma 16.6. klo 13 alkaen Juhannusjuhlat Paltanpuiston pihalla, Musiikkia, vihtatalkoot, ym. Kokous alkaa 11.6. mennessä Margareta 050 3223915. teemme kesäretken Forssaan. El:n Sauvo-Karunan yhdistys ry. klo 9-11 Seniori kahvila avoinna. Paimion Eläkkeensaajat ry. Vesku-musikaali, lähtö Piikkiöstä klo 10, maksullinen, sis. messu klo 10 Paimion kirkossa. Kiitos Sauvon Palvelukeskuksen hoitajille isän hyvästä hoidosta. Lisätietoja: www.sauvonmuseo.fi Alsilan Martat: Vierailemme ma 16.6. Kalastuskerhomme kokoontuu ti klo 17 Rantolan venesataman uudelle laiturille. Ti 10.6. Lähtö Jokelan koulun P-paikalta klo 13. Jako vuoronumerolla; vuoronumeroiden jako klo 10.45. alueelta klo 13, kaupungintalon pysäkiltä, Ala-Vistan ns. yhdessäoloa ja yhteistä puuhastelua. Paltanpuiston palvelutalo on Seniori ikäisten kohtaamispaikka. 040 779 0233. Virsi 338:1,3 Luo äidin kaipasit joka ilta, sua sinne ohjaa nyt kaarisilta. Taivaan Isän haltuun rakas isä ja pappa Kari ja Anne-Mari Kasperi ja Maria, Aleksi, Inka, Eemeli Päivi ja Markku Lauri Virpi ja Jarno Mira, Suvi, Nina Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Sauvon kirkossa 14.6. Ilmoittautumiset Kirsille viimeistään ti 10.6. aamupäivällä Ilolan arboretumiin kimppakyydeillä. 2.9. Ulkobocciaa ma klo 10-12 urheilupuistossa yhdessä Eläkeliiton pelaajien kanssa. 560). Yhdistyksen varaus Jokioisten kesäteatteri Tuntemattomaan su 8.6. Bussi lähtee Sauvon torilta klo 8.30. Kuntosali Kolina vielä to 12.6. 040 588 6377 viimeistään ke 18.6. Paimion tarinaa luodataan menneistä vuosikymmenistä jopa tuhannen vuoden taakse. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Leipomo-Konditoria URHEILUSEURAT YHDISTYKSET ja seuraa paikallisia uutisia Lataa Kunnallislehti puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi Meillä on sinulle kerrottavaa. Jakojärjestys arvotaan. Paimiossa: Su 8.6. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n XXII kokous pidetään Joensuussa, Original Sokos Hotel Kimmelissä 11.-12.6
8,50 €/kk Tarkemmat tilaushinnat ja -veloitukset: www.tilaajapalvelija.fi/tilausehdot JAKELUPÄIVYSTYS Puhelin: 02 269 3434, arkisin klo 6–16.30, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 7–11 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi/jakelupaivystys MEDIAMYYNTI Yritysasiakkaiden ilmoitukset kuntsari.fi > mediakortti. 02-477 5600 www.vistamatkat.fi VISTA VISTA MATKAT MATKAT Hammaslääkäri Jukka Hongisto Asematie 4 A 3 PAIMIO *Ei toimistomaksua Ajanv. KUNNALLISLEHTI 12 perjantaina 6.6.2025 AUTOKORJAAMOJA HAMMASTEKNIKOITA KAHVILA-LEIPOMOJA LVI-TÖITÄ HAMMASLÄÄKÄREITÄ HINAUSPALVELUJA KOSMETOLOGEJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELUJA MATKATOIMISTOJA JA BUSSITILAUKSET KEITTIÖKALUSTEITA KIINTEISTÖVÄLITTÄJIÄ PARHAAN PALVELUN PAIKAT • PARHAAN PALVELUN PAIKAT AUTOKORJAAMOJA AUTOKORJAAMO Sonkki Paimio, Teollisuustie puh. 4704 599 AJANVARAUS KLO 14 JÄLKEEN KOSMETOLOGINEN HOITOLA Ti, ke 9–17, to-pe 11–19, la 9–14, Monipuoliset hoidot ja huippulaitteet. Paino: Lehtitehdas, Salo 2025 Toimiston asiakaspalvelu on avoinna maanantaisin klo 8.30-12 tai sovittaessa. 00440000 552277997711 24h MATKATOIMISTO matkatoimisto@vistamatkat.fi puh. 02-4732 130 huolto@autokorjaamosonkki.fi www.autokorjaamosonkki.fi HYVIÄ UUTISIA JALOILLE: Diabeetikkojen lähetteellinen jalkojenhoito jatkuu entiseen tapaan Paimion terveysasemalla! NYT MYÖS KYSYTYN, UUDEN JALKAHOITOLAN AVAJAISET Tiistaina 14.11.2023 klo 12 18 Paimiontie 452, 21530 Paimio Tannisen leipomon takana, seuraava rakennus KAHVITARJOILU! Tervetuloa tutustumaan jalkojenhoidon palveluihin! Tmi Holjat Jalat / Tuija Ojala Lähihoitaja, Jalkojenhoidon AT 045 250 5923 tuijaojala64@gmail.com JALKAHOITOLA Holjat Jalat/ Tuija Ojala Vistantie 22, Paimio Ajanvaraukset numerosta 045-250 5923 LOUHINTAA MURSKETTA p. Pumput, tarvikkeet ja asennukset • Lämpökaivot • Lämpöpumput www.kalliokaivo.fi KALLIOKAIVO OY p. 14,50 €/kk Digisisällöt alk. AURINKOVOIMALAT www.arituomi.fi . f i L K V , K i L A T , y r i t t ä j ä AMMATTITAIDOLLA • Maanrakennustyöt • Rakennusten pohjien kaivuu • Pihatyöt • Vesijohto ja viemärityöt saustilanmaanrakennus.net saustilan.maanrakennus@gmail.com | 0400 858 899 OMAANKOTIIN Tatja Vahtivaara, puh. 041 546 8784 • Lvi-asennukset • Huollot • Öljypoltinhuolto HALIKON HINAUS P. 0400-790 588. EI HÄTÄÄ, ALANDER KORJAA! www.malander.fi M. 470 5850/0500 527 325 www.paimionautokorjaamo.fi www.autokorjaamosonkki.fi/ KASVO-, KÄSIja JALKAHOITOLA KATAJATIE 2 B 12 P. (02) 733 7737 Vistantie 24, 21530 Paimio . ILMALÄMPÖPUMPUT . 044 012 1715 www.halikonhinaus.fi Tuleeko vesi kellariin. 02 474 4100) Hallintopalvelut, sivistystoimi ja tekninen toimi toimivat Sauvotalossa. TILAUSHINNAT Varsinais-Suomeen jatkuvana tilauksena 1.12.2024 alkaen Painettu lehti ja digisisällöt alk. Ongelmia jäteveden käsittelyssä. Asiointi toistaiseksi ajanvarauksella. 470 2100 p. 044-988 3887 jalkojenhoito.kotiapu@gmail.com www.jalatjakotiapu.fi SOITA MEILLE, SE ON TURVALLISTA! SÄHKÖASENNUKSET . Vuotaako vesijohto. korjaukset HALUATKO OMAN ILMOITUKSESI TÄLLE SIVULLE. 0400 823109, 040 7684502 KIINTEISTÖNVÄLITYS OP KOTI LOUNAIS-SUOMI OY LKV AIRISTON ASUNTOKESKUS OY Puutarhakatu 16A 5. 050-5221255 www.saarentila.fi Mona Ilola p . Valmistettavat ilmoitukset: materiaali 2 arkipäivää ennen julkaisua. Matti Bastman, LKV, ekonomi 050 654 22. krs 20100 Turku, p. 8.00–17.00, la 9.00–14.00 Asematie 2 Paimio p. Pääoven vieressä on postilaatikko, johon voit jättää mm. puh. 044 3838 061 info@isannointilehtonen.fi Paimiosta 13-hengen Paimiosta 13-hengen pikkubussilla pikkubussilla • Teatteriin • Teatteriin • Satamiin • Satamiin • Konserttiin • Konserttiin Tilaukset: Tilaukset: pikkubussi@eatteri.fi pikkubussi@eatteri.fi puh. Onko viemäri rikki. PORAKAIVOT Maahan ja kallioon ammattitaidolla. (02) 4734 322 Ihonhoidon ammattilainen Peipposen liiketalo Hirsitie 2 II kerros, Paimio .fi Kasvo-, käsija jalkahoitola Vistantie 40, katutaso Paimio p. 4305 324, 0400 124124 Lehtonen, Mynämäki Kaivoporausta vuodesta 1972 Puh. Ota yhteyttä: Raija 02-5888 653 Sami 02 5888 652 Hannan Jalkojenhoito & Kotiapu Hanna Lönnqvist Santaojantie 2, Paimio, Oinila P. TEMARSI KY:N KAUNEUSHOITOLA Mm. 050 303 2322, tatja.vahtivaara@remax.fi Aina vähän enemmän JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ JOHANNA PULKKINEN 040 300 2305 johanna.pulkkinen@aktialkv.fi HYVÄ KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ ON AINA MIELESSÄ Teija Lehtonen Tmi P. PAIMIO-SAUVO-KAARINA toimittaja Jaana Pakarinen (02) 588 8617 Uutismedian liiton jäsen myyntineuvottelija Raija Korhonen (02) 588 8653 TOIMITUS päätoimittaja Taina Tukia (02) 588 8651 (050) 62476 MEDIAMYYNTI toimittaja Julian Rauhaniemi (02) 588 8669 myynti, asiakaspalvelu Sami Lindström (02) 588 8652 tuottaja Jan Sundman (02) 5888654 toimittaja Suvi Pulliainen (050) 330 7313 Puh. 050-472 7271, Kalevantie 2, Preitilä PAIMION AUTOHUOLTO HEIKKILÄ OY AUTOKORJAAMO SONKKI Teollisuustie 8, Paimio puh. Puh. 5 5 9 9 5 5 9 5 m o n a @ h a u s l k v . Dermajet, diatermia ja hierova tuoli Paimion torikeskus, p. Painovalmiit aineistot: edellisenä arkipäivänä klo 12 mennessä ilmoitukset@kunnallislehti.fi Seurapalstailmoitukset: seurapalstat@kunnallislehti.fi Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kunnallislehti.fi toimitus@kunnallislehti.fi ISSN 0356-1801 (painettu) ISSN 2984-245X (digilehti) ISSN 1798-3681 (verkkolehti Kuntsari) toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 Katja Hägg, kaupallinen johtaja, katja.hagg@ts.fi ILMESTYY TIISTAISIN JA PERJANTAISIN Osoite: Vistantie 19, 21530 PAIMIO Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy. 02-479 5115, 040-5455601 Keittiöt, kylpyhuoneet, komerot, liukuovet, vanerimyynti Taisanne Oy Paimiontie 90, 25260 VASKIO P. kokoproteesit . (02) 4704599 Paimion KAUPUNGINTALO Vistantie 18. teknisen toimen käsiteltäväksi tulevat paperihakemukset. KORJAUKSET SUUNNITTELU . 02 474 511 Avoinna: ma 9.00-17.00 ti 9.00-15.30 ke 10.00-15.30 to-pe 9.00-15.30 puh. pohjaukset . 4732 130 PAIMION AUTOKORJAAMO KY Reino Uuttu Pajatie 1, 21530 PAIMIO PUH: 0500 821 367 Arto Fredman Lenkkitie 13, Paimio Puh. Alander Oy p. 02-473 2600 tai www.paimionhammaslaakariasema.fi Luotettavaa kiinteistönvälitystä yksiöistä maaja metsätiloihin. HUOLLOT . Sauvotalossa on myös Varhan sosiaalitoimen palveluita. 02-473 2602 www.cafeasta.fi Kahvila-Konditoria-Myymälä Leipomo-Konditoria Leipomo-Konditoria Sauvon kunta (puh. 0400-790 588 puh. 2845320 vuodesta 1979 PARHAAN PALVELUN PAIKAT PARHAAN PALVELUN PAIKAT JALKAHOITOJA KAIVONPORAUS/ MAALÄMPÖPUMPUT SÄHKÖURAKOINTIA TIEISÄNNÖINTIÄ Ark. matti.bastman@listing.fi ASIAKASPALVELU Tilausasiat ja yksityishenkilöiden ilmoitukset Puhelin: 02 269 3400, arkisin klo 8–16.30 Verkko: www.tilaajapalvelija.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@kunnallislehti.fi Vistantie 19, Toimiston asiakaspalvelu maanantaisin klo 8.30 -12.00