Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Lenkkeilijä kohtasi karhun Kuhmonniemellä Kuhmossa on viime aikoina uutisoitu karhujen ja ihmisten kohtaamisista. 1 Sivu 7 ARKISTO Toimintakeskuksen muuttosuunnitelmat tulivat yllätyksenä Kainuun hyvinvointialue valmistelee kehitysvammaisten toimintakeskuksen siirtoa uimahallin takaa Kuntokadulta Torikadulle, keskelle keskustaa. Viime lauantaina karhu oli tullut tutkimaan paikkoja pihamaalle Kiekinkosken suunnalla ja nyt Kuhmonniemellä lenkillä ollut mies oli joutunut karhun yllättämäksi. Kuvituskuva. Uusi sijainti herättää huolta muun muassa turvallisuuden suhteen. JARNO HILTUNEN Karhukanta on kasvanut viime aikoina. Hän suoritti kaksoistutkinnon ja on myös ylioppilas. 1 Sivu 2. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Nro 41 | Hinta 3,50 € | kuhmolainen.fi | Perustettu 1959 Perjantai 6.6.2025 Eeva Aarimaa Kaskitie 2 P. Vilma valmistui tänä keväänä. 050 355 4218 044 524 8716/ Vesa Väisänen MEILTÄ TILA-ARVIOT JA METSÄSUUNNITELMAT Lähihoitajat 1 Sivu 6 Raija Pääkkönen, Vilma Kyllönen ja Marika Kyllönen ovat lähihoitajia kolmessa sukupolvessa. Vanhusja vammaisneuvosto kritisoi aikeita, sillä neuvosto ei ole ollut tietoinen asiasta
Yk si kös sä jär jes te tään päivittäin noin 25 ke hi tys vam mai sel le päi vä ja työ toi min taa se kä avo työ tä asiak kaan toi min ta ky kyä yl lä pi tä vänä ryh mä muo tois ena toi min tana. tou kokuuta asiaa esitellyt Kainuun hyvinvointialueen määräaikai nen pal ve lua lue pääl lik kö Tii na Kiil to mä ki oli kertonut, että taus talla on muutos asiakkaiden pal velutarpeessa ja asiakasmäärissä sekä hyvinvointialueen tarve tar kastella tilakustannuksia. Toimintakeskuksen siirtoa val mistellaan Torikadulle niin kut suttuun Teletaloon, jossa toimii tällä hetkellä Kuhmon Osuuspan kin väistötilat. Nyppyläniemen rakentamat tomuudesta keskusteltiin aiem min myös Lammasjärven ran taalueen yleissuunnitelmaa kä sitelleessä yleisötilaisuudessa. PUHEENJOHTAJA Maija Inget kertoo, ettei vanhus ja vammais neuvosto ei ole ollut mukana toi mintakeskuksen muuton valmis telussa tai edes tietoinen asiasta. Maanomistaja oli tehnyt aloit teen Nyppyläniemen kaava muutoksen tarpeesta jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Liiton selvityksen mukaan asiak kaille, läheisille ja vammaisneu Kuhmon toimintakeskus sijaitsee Kuntokadun päässä, uimahallin lähellä. Se on vuosia sitten kaavoitettu asuin käyttöön, mutta asuntoja ei ole näkynyt. Hänen mielestään kyseinen rantaalue pitäisi saada järke vään käyttöön. Hyvinvointialue aikoo muuttaa toimintakeskuksen epäsopiviin tiloihin Uusi toimintakeskuksen sijainti herättää vanhusja vammaisneuvostossa huolta muun muassa turvallisuuden suhteen. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Hyvinvointialue ai koo palata asiaan myöhemmin. Hänen mukaansa neuvostolle tie don välitti omainen, joita tiedo tettiin toukokuun alkupuolella. KUHMON KAUPUNGIN edustaja oli tiedustellut Nyppyläniemen tilannetta maanomistajalta syk syllä 2022, mutta tuolloin omis tajalla ei ollut alueelle välittö miä suunnitelmia. Tekninen johtaja Jari Juntunen totesikin Kyllösen kiin nittäneen huomiota ”oikeaan asiaan” ja muistutti, että Nyp pyläniemen alueelle on raken nettu kunnallistekniikkaakin. Kuhmon vanhus ja vammais neuvoston kokouksessa 27. Kuhmolainen tavoitti Kiiltomäen tällä viikolla. Nyppyläniemen rakentamattomuudesta keskusteluja Jarno Hiltunen Lammasjärven uudistumas sa olevan rantaasemakaavan alueen välittömässä läheisyy dessä sijaitsee yksityisomistuk sessa oleva Nyppyläniemi. Asemakaavan muutoksella mahdollistettiin rantatonttien rakentaminen alueelle vuonna 2009, ja sinne tuotiin kunnallistekniikkaakin. Kuhmon kaupunginvaltuus tossa asiasta tiedustellut Jaakko Kyllönen (kok.) totesi puhet ta olleen, että alueen omistajaan on ollut tarkoitus olla yhteydes sä. kesäkuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Niko Kemppainen Kainuun hyvinvointialue on ir tisanonut Kuhmon toimintakes kuksen Kuntokadun toimitilan. Asia eteni, ja asemakaava muutoksessa kortteliin 42 eli Nyppyläniemeen muodostettiin seitsemän omarantaista asuin pientalojen tonttia. Myös Kehitysvammaisten Tu kiliitto on ottanut asiaan kantaa. Voimaan asemakaavan muu tos tuli 2009. NYPPYLÄNIEMI Näin kaavamuutos eteni 1 Kaavamuutoksen tarve tuli vireille maanomistajan tekemän aloitteen perusteella 23.6.1999 1 Varsinaisesti asemakaavanmuutos on laitettu vireille 11.4.2006 1 Asemakaavamuutoksen osallistumisja arviointisuunnitelma nähtävillä 28.3.— 11.4.2006 1 Asemakaavamuutos hyväksytty kaupunginvaltuustossa 16.6.2009 1 Voimaan Nyppylänniemen asemakaavan muutos tuli 4.9.2009. Toimintakeskuk sen on tarkoitus muuttaa uusiin tiloihin marraskuussa 2025
Muun muassa Kontion koulun alueen asemakaavan muutos oli jo kertaalleen hyväksytty 2023, mutta museovirasto valitti ja hallinto-oikeus kumosi osittain valtuuston päätöksen. Neuvostolle on kerrottu, että vanhassa rakennuksessa on ollut sisäilmaongelmia ja se haluaa tietää, onko uutta tilaa tutkittu vastaavien ongelmien varalta. Ympäristössä on paljon autoliikennettä, minkä lisäksi siellä on haastavaa kulkea pyörätuolilla ja muilla apuvälineillä, sillä maasto on kaltevaa. Muutos heikentää asiakkaiden mahdollisuuksia liikkua ja toimia itsenäisesti, neuvosto huomauttaa. LAUSUNNOSSAAN Kainuun hyvinvointialueelle Kuhmon vanhusja vammaisneuvosto toteaa, ettei asian valmistelu ole sujunut hyvää hallintotapaa käyttäen ja asiakasta kuullen. Jonkerin ranta-asemakaavan osalta kesäkuun alussa olisi tarkoitus käydä työneuvottelu viranomaisten kanssa, ennen luonnoksen nähtäville tuomista. RAKENTAMISLAISSA ja kaupungin rakennusjärjestyksessä on rakennuksen kunnossapitoon sekä rakennuspaikan ja ympäristön ylläpitoon liittyviä määräyksiä. ”Kyllähän tuo menettelee, mutta oudolta tuntuu”, totesi toimintakeskuksen pihalta tavoitettu Eeva Heikkinen muuttosuunnitelmista. Parhaillaan laadinnassa olevaa Lammasjärven ranta-alueen yleissuunnitelmaa on Juntusen mukaan tarkoitus hyödyntää asemakaavoitustyössä Kontion alueen uudelleen käsittelyn alkaessa. " Nyt pitää muistaa, ketkä ovat keskiössä: asiakkaat, työntekijät ja läheiset. Vanhusja vammaisneuvosto huomauttaa, että muutos uuteen toimintakeskukseen lisää kuljetusja henkilöstökustannuksia. Rakennustarkastaja Risto Saarinen kertoo Kuhmolaisen haastattelussa taajama-alueella sijaitsevan 5—10 ”ränsistymään” päässyttä rakennusta. – Nyt pitää muistaa, ketkä ovat keskiössä: asiakkaat, työntekijät ja läheiset. kesäkuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 vostolle tulee antaa mahdollisuus olla mukana toiminnan ja tarvittavien tilojen suunnittelussa. Uuden terveyskeskuksen alueen asemakaavamuutoksesta on kaavaehdotus ollut nähtävillä. – Kiinteistön omistajan on saatettava rakennuspaikka ympäristöineen sellaiseen kuntoon, ettei se vaaranna terveellisyyttä tai turvallisuutta eikä rumenna ympäristöä, sanoo Saarinen sähköpostiviestissään. INGETIN MUKAAN nykyinen toimintakeskus on palvellut tiloineen sekä luontoettä liikuntamahdollisuuksien läheisyyden puolesta käyttötarkoitustaan hyvin. Kuhmolainen // Perjantaina 6. – Esimerkiksi päivätoimintalaiset tarvitsevat juuri tämmöistä, että pääsevät ulkoilemaan itsenäisestikin ja turvallisesti metsän keskellä olevalle alueelle. Kuhmon toimintakeskus sijaitsee Kuntokadun päässä, uimahallin lähellä. Asiaan otettiin kantaa myös Kuhmon kaupunginvaltuustossa. Kuhmon taajaman alueella on myös 5—10 huonoon kuntoon päässyttä rakennusta. – On absurdia, että vammaisryhmä ollaan viemässä tilaan, joka ei ole esteetön. UUSI TOIMINTAKESKUKSEN sijainti herättää vanhusja vammaisneuvostossa huolta sen turvallisuuden suhteen. Kaavoituskatsauksen mukaan Kuhmon keskustaa halutaan tiivistää ja ohjata rakentamista tyhjille paikoille. Kaavamuutos pannaan Jari Juntusen mukaan uudelleen jalalle. Mikäli laiminlyöntejä ilmenee, rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus ryhtyä lain mukaisiin toimenpiteisiin. KUHMOSSA ON meneillään useita asemakaavan muutosprosesseja. Neuvoston mukaan uudessa toimintakeskuksessa ja sen ulkoympäristössä tulee suorittaa esteettömyyskartoitus jo ennen remonttia ja rakennuksen hissittömyys tulee huomioida. Ränsistyneisiin rakennuksiin pystyy puuttumaan rakennustarkastaja. KAAVOITUSKATSAUKSEN mukaan Kuhmon keskustaa olisi tarpeen tiivistää ja ohjata rakentamista tyhjille paikoille. Neuvosto haluaa myös tietää, mihin talouteen liittyviin lukuihin hyvinvointialue perustaa päätöksen siirtymisestä. Näin otettaisiin huomioon vähenevän väestön tarpeet. NIKO KEMPPAINEN NIKO KEMPPAINEN ASEMAKAAVAN TONTTIVARANTO Rakentamattomat rakennuspaikat 1 Omakotitontit: 159 kpl 1 Asuinpientaloja rivitalotontit: 16 kpl 1 Asuinliiketalotontit, kerrostalotontit: 10 kpl 1 Asuinkerrosja rivitalojen tontti: 1 kpl 1 Liikeja toimistorakennusten tontti: 1 kpl 1 Yleisten rakennusten tontit: 6 kpl 1 Teollisuusrakennusten tontit: 43 kpl 1 Liikeja teollisuusrakennusten tontti: 1 kpl. – Hirveästi on asioita, mitä olisi pitänyt käsitellä yhteistyössä ennen kuin irtisanotaan vuokrasopimukset ja solmitaan uudet, Inget ihmettelee. Hyvinvointialueen muutossuunnitelmille aikovat laittaa hanttiin sekä vanhusja vammaisneuvosto että henkilöt, joita toimintakeskus koskettaa. Uudessahan ei ole ollenkaan piha-aluetta. Kuhmon keskustassa ränsistyy taloja Jarno Hiltunen Kuhmon keskustassa on tyhjillään olevia liiketiloja ja ränsistyviä rakennuksia. Neuvosto katsoo, ettei hyvinvointialueella ole nähty vaivaa vaihtoehtoisten tilojen selvittämiseksi yhteistyössä Kuhmon kaupungin kanssa tai pohdittu riittävästi sitä, mihin muuhun käyttötarkoitukseen osaa entisistä tiloista olisi voitu käyttää. Rakennus katsotaan taajamassa ongelmallisella tavalla ränsistyneeksi, jos sen omistaja laiminlyö kunnossapitovelvollisuutensa eli rakennus on osaksi tai kokonaan tuhoutunut, rakennustyö jätetty kesken tai rakennuksen käyttämisestä on luovuttu. Valtuutettu Jaakko Kyllönen (kok.) tarjoaisi ränsistymässä olevien kiinteistöjen omistajille ”porkkanaa” asian ratkaisemiseksi. Neuvoston mukaan hyvinvointialue ei ole tehnyt myöskään näkyväksi sitä, mitä vaihtoehtoja se on käynyt läpi. Hänelle todettiin olevan siihen tarvittavat valtuudet. Siitä tuli lausuntoja, mutta niihin ei ole huomautettavaa. Hän ei halunnut antaa suoranaisesti purkukehotuksia, vaan ”purkutoiveita”. Katsauksen mukaan kaupungin olisi ohjattava asuinrakentamiseen tarkoitettuja tontteja paremmalle sijainnille keskustan palveluiden läheisyyteen ja kaupungin pitäisi edistää kiinteistöjen sekä tonttien uusiokäyttöä Keskustan taajamakuvallinen tarkastelu ja kehittämissuunnitelma ovat tarpeen, jotta keskustan aluetta voitaisiin elävöittää ja tehdä viihtyisämmäksi. Tähän velvoittaa sekä laintasoisena voimassa oleva YK:n vammaissopimus että kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa säätelevä lainsäädäntö, selvityksessä todetaan. Kun toimintaa suunnitellaan, pitäisi lähteä liikkeelle asiakaskeskeisesti ja ottaa mukaan myös henkilökunta sekä moniammatillinen osaaminen, Inget sanoo. Lain mukaan rakennuksen haltijan on pidettävä rakennuksen ympäristö rakentamisluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. – Ympäristö voidaan katsoa soveltumattomaksi, sillä se ei tarjoa virikkeitä toiminnalle: luonto puuttuu kokonaan rakennuksen ympäriltä ja autotie on liian lähellä, lausunnossa todetaan. Keskustan kehittämisestä on puhuttu jo pidemmän aikaa, totesi valtuustossa kaavoitustilannetta esitellyt tekninen johtaja Jari Juntunen
Tavoite on saada Koposensaareen opastekyltin kaltainen muistomerkki, jossa kerrottaisiin saaren historiasta. NIKO KEMPPAINEN Kuhmo-seura suunnittelee pystyttävänsä muistomerkin Koposensaareen. Kirjoittaja on toimittaja. Silloisen Kalevala kuviksi -hankkeen tavoite oli piristää Kuhmon katukuvaa myös muualla keskustassa. Unohtamatta tietenkään entisen Siwan rakennuksen julkisivun kuusimetsää, jota Litku Klemettikin taisi joskus kehaista Suomen komeimmaksi selfieseinäksi. Viisautta todellakin tarvitaan kuhmolaisten edunvalvojille eli aluevaltuutetuille, ettei ihan mitkä tahansa päätökset mene sukkana sisään. On käsittämätöntä, ettei asiasta tiedetä edes vanhusja vammaisneuvostossa ja uusi sijaintikin valitaan kuin umpimähkään, asiakaskuntaa ajatellen epäsopivaan paikkaan. Päättäjille porkkanana oli tuolloin hyvinvointialueen lupaus maksaa viulut. Tietenkin hyvinvointialueenkin täytyy sopeuttaa eli suomennettuna laittaa kukkaronnyörejä tiukemmalle, mutta joku järki ja etenkin ihmislähtöisyys näissä uudistuksissa pitäisi olla mukana alusta alkaen. Erityismaininnan saavat uimahallin lastenaltaan yläpuolelle ripustetut riehakkaat ja värikkäät taulut, jotka maalasivat lukion kuvataideryhmäläiset vuonna 1994. Samanlaiselle hankkeelle olisi varmasti kysyntää edelleen tänäkin päivänä. Mieleeni jäi tuolloin kunnanjohtajan toteamus, että hyvinvointialueen suunnitelmista saa lukea lehdistä, sillä aikeista ei ilmoiteltu sotekeskusta rakennuttavalle kunnallekaan. kesäkuuta 2025 4 // Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • puh. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jäikö lehti tulematta. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Hautauskäytössä saari on ollut 1740-luvulle asti. Viime syksynä terveysaseman toteuttaminen lankesikin kaupungin hartioille – tosin hyvinvointialueen kanssa solmittu vuokrasopimus kattaa kustannukset pitkässä juoksussa. Entäpä kuhmolaistaustaisen Anni Virran vuonna 2016 torin kulman pankkitalon pylväsmäiseen seinään ikuistamat, luonnonmystiikkaa huokuvat joutsenet, sudet ja karhut. Minne ovat unohtuneet avoimuus ja veronmaksajien osallistaminen, kun joka kerta saavat ihmiset ihmetellä jälkeenpäin, että mitä on päätetty, missä ja miksi. Vanhan viisauden mukaan kauneus on katsojan silmässä, mutta sinne tänne luvatta söhrittyjä spraymaalauksia tuskin arvostaa monikaan tekijäänsä lukuun ottamatta. Seuraavaksi Kuhmo-seura selvittää vaihtoehtoja muistomerkin rahoitukseen. Tämä on jälleen mainio esimerkki ja tuorein osa pitkään kestänyttä jatkumoa, jossa kuhmolaislähtöisistä aiheista inspiraation ammentaneet maalaukset pääsevät näyttävälle paikalle Kuhmon keskustaan. Perimätiedon mukaan saareen on haudattu muun muassa Anna Latutar, joka kuoli kidutettuna ja murhattuna Jonkerissa vuonna 1742. Saaren merkitystä kalmistona ei Kuhmo-seuran mukaan ole aiemmin tällä tavalla korostettu. Sotkamon jutussa oli samoja piirteitä kuin hyvinvointialueen menettelyssä Kuhmon toimintakeskuksen osalta. Tärkeintä ja hienointa julkisten paikkojen maalauksissa on se, että kuhmolaiset ovat päässeet itse vaikuttamaan kotikaupunkinsa ilmeeseen, parhaimmillaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Kirkkoneuvosto on myöntänyt luvan muistomerkin pystyttämiselle. 010 665 7200 ti–la klo 7–11 (pvm/mpm) • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • puh. Tarkoitus on lisätä tietoisuutta, jotta ihmiset kunnioittaisivat vainajien muistoa alueella. Hyvinvointialue kävi kuitenkin ilmoittamassa asianosaisille, ettei näin tule tapahtumaan, vaan kehitysvammaisille etsitään uudet asumispalvelut kirkonkylän ulkopuolelta. Asukkaat ja omaiset olivat tietenkin pettyneitä ja huolestuneita, kun heidän mielipidettään asiasta ei sen kummemmin kyselty. Saari on kokonaan muinaismuistolailla suojeltu kohde. Muistomerkin pystyttämistä varten tarvitaan maanomistajan, eli tässä tapauksessa Kuhmon seurakunnan lupa. Hyvinvointialue vie ja muut vikisevät Kolumni Niko Kemppainen Sotkamossa toimittajana ollessani selvittelin pari vuotta sitten tapausta, kun kirkonkylälle rakentuvaan sotekeskukseen oli alun perin suunniteltu ja käytännössä luvattu kehitysvammaisille palveluasumisen tilat, sillä heidän ryhmäkotinsa oli tullut tiensä päähän. – Meille tuli ajatus, että siellä pitäisi olla jonkinlainen muistomerkki siitä, että saarta on käytetty myös hautausmaana. " Viisautta todellakin tarvitaan kuhmolaisten edunvalvojille.. Asiakaspalvelu Julkinen taide piristää Kuhmon yleisilmettä Pajakkakinon eli työväentalon ikkunoita peittäviä vanereita koristavat maalaukset, jotka ovat loihtineet useammat kuhmolaiset nuoret parin vuoden aikana. Ei siinä sinänsä mitään, mutta pikaisessa päätöksenteossa kuntalaisten oma ääni voi jäädä kuulumattomiin. Koposensaari kuvattuna vanhan hautausmaan eli Hankaniemen suunnasta. Reilu puoli vuosikymmentä sitten kuhmolais-israelilaisen taiteilija Fady Dow’n opastamana lapset ja nuoret toteuttivat alikulkutunnelin kulahtaneiden kuvien päälle uudet ja värikkäät, luontoja Kalevala-aiheiset maalaukset. Mutta mitäpä jos seiniintöhrijän viesti onkin, että kaupunki kaipaisi uutta ilmettä. Kun miettii Kuhmon yleisillä ja julkisilla paikoilla olevia (yhteisö)taideteoksia, ovat monet niistä painuneet syvälle kuhmolaisten mieliin. Pääkirjoitus " Lapsena ja nuorena tehdyt siveltimenvedot säilyvät sydämessä. Koposensaaren kalmistoon suunnitellaan muistomerkkiä Niko Kemppainen Seuran puheenjohtaja Essi Huotari kuvailee Koposensaaren olevan keskeinen ja tunnettu kohde Kuhmon keskustan liepeillä, mutta saaren historia voi olla jäänyt ihmisiltä hämärän peittoon. Varsinkin lapsena ja nuorena tehdyt siveltimenvedot säilyvät sydämessä, kun taiteilija palaa takaisin kotimaisemiin ja huomaa kaiken pysyneen ennallaan. Esimerkkejä riittää. Kun hyvinvointialue vuotta myöhemmin esittikin rakentamista Matkahuollon ja pesäpallokentän päälle, asia pyörrettiin valtuustossa pikavauhdilla. Jokaiselle vanhemmalle Tuupalan entiselle yläkoululaiselle tulivat varmasti tutuksi Kainuuntien alikulkutunneliin 1980-luvun lopulla tehdyt maalaukset. Toimintakeskuksen siirron lisäksi arviointija kuntoutusyksikön epäonnistuminen on osaltaan rapauttanut kuhmolaisten uskoa hyvinvointialueen touhuihin. Olosuhteista johtuen aikansa palvelleet taulut on sittemmin otettu alas uimahallin seinältä. Asutusta Koposensaaressa on ollut jo esihistoriallisella ajalla, ja alkujaan se on ollut yhteydessä Hankaniemeen. Muistatteko senkin, kun Kuhmon kaupunginvaltuusto kesäkuussa 2022 hyväksyi yksimielisesti, että uusi terveysasema rakennetaan entiselle paikalle Lammasjärven rantaan
Hinnat alk. Ilmoitustilan korkeus on 303 mm. PUUT, PENSAAT, PERENNAT YM. Paikallisjournalismin puolesta 120 suomalaista paikallislehteä LEHTI Joutsan Seutu Lieksan Lehti KOTISEUTULEHTI LEHTI OY PAIKALLISLEHTI LÄHILEHTI SYSMÄN JA HARTOLAN PITÄJÄLEHTI www.prsanomat.fi TURUN TIENOO CYAN 9% MAGENTA 34% YELLOW 98% BLACK 1% CYAN 19% MAGENTA 100% YELLOW 69% BLACK 10% Ulvilan Seutu • UutisLuotsi JOROISTEN LEHTI JOROISTEN LEHTI Näin ollen etusivun nimiön korkeus on 65 millimetriä. 040 737 7186 PIHAKANTOJEN JYRSINTÄÄ Vko 24 eteenpäin koko kesä ja syksy. Tuomme tilauksesta Tuomme tilauksesta PUUT, PENSAAT, PERENNAT YM. Silloin sinä voit keskittyä lomailuun. kesäkuuta 2025 // 5 NÄY, KUN ASIAKKAASI MIETTIVÄT LOMAA, OSTOKSIA JA MATKOJA Alennetut mainoshinnat ajalle 16.6.-31.8.2025. 08 655 0095 H E I K U R A 88 90 90 kg kg TARJOUKSET VOIMASSA perjantaisunnuntai ELLEI TOISIN MAINITTU. Postin on etsittävä ratkaisuja yhdessä lehtien kanssa – ei jatkettava yksipuolisia hinnankorotuksia. Palvelemme: ma-la 7-21, su 10-21 Lihatiskistä Possun Kassler 77 90 90 33 49 49 pkt Matkahuolto, Ups PostNord ja Schenker -pakettipiste Kkortilla 77 90 90 kg Kiannan Muikku Arvioitu saapumisaika klo 10 11 99 99 kg Tomaatti Suomi Vesimeloni kokonainen Espanja Ilman Plussa-korttia 4,99/pkt (13,86/kg) HK Aito nakki 360g (9,96/kg) 11 49 49 kg VETOOMUS PAIKALLISJOURNALISMIN PUOLESTA Jakelukustannusten nousu uhkaa sananvapautta ja demokratiaa Postin rajut ja ennakoimattomat jakeluhintojen korotukset uhkaavat paikallislehtien elinvoimaa kautta maan. Vaikka digipalveluita on kehitetty voimakkaasti, paperilehti on yhä monelle tärkein – ja ainoa – väylä luotettavan paikallistiedon äärelle. JOROISTEN lehti VAKKA Vakka-Suomen Sanomat C M Y CM MY CY CMY K Hannun Puukanto Oy Puh. 30€/kpl, ei kilo metritaksoja. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Paikallislehdet ovat korvaamaton osa demokratiaa, yhteisöllisyyttä ja alueellista tasa-arvoa. Kysy lisää: Miia Väisänen • 050 4380 786 miia.vaisanen@hillagroup.fi TARJOUKSIA, TARJOUKSIA! KUHMON TORILLA TARJOUKSIA, TARJOUKSIA! KUHMON TORILLA Hevossuo, p. Ilman konkreettisia päätöksiä vaarassa ei ole vain lehtien tulevaisuus, vaan sananvapauden, tiedonsaannin ja lopulta demokratian perusta Suomessa. Kotitalousvähennys on 35% Verkosta tuoreimmat uutiset kuhmolainen.fi. Vaadimme päättäjiltä toimia jakelun turvaamiseksi. 08 6121012 Soita tilaus suoraan puutarhalle. Leikkeletiskistä Atria Mestästäjämakkara Lataa puhelimeesi K-Ruokasovellus josta näet henkilökohtaiset OmaPlussa etusi Keräilyja kotiinkuljetus ma-pe Verkkokauppa K-Ruoka.fi Tiistaisin Lentiiran suuntaan 9,90 € Maksutavat: verkkomaksu, pankkikortti, käteinen Osta ja nosta rahaa kaikkien pankkien korteilla. Paikallislehdet toimivat jo valmiiksi niukoilla resursseilla, ja jakelun kallistuminen vaarantaa lehtien olemassaolon. Kampanjan ehdot: mainostajalle.hillagroup.fi/kesa Digimainonta -30% Ulkomainonta -40 % Printtimainonta -50 % Kesän kampanjat ovat parhaimmillaan tuoreena ja ajoissa poimittuina. Kylmänkestävät ORVOKIT 10 kpl 5,90 5,90 20 kpl 10,10,3 kpl PELARGONIA ja valkoinen MARKETTA 10,10,juuso.ainasoja@k-market.com Koulukatu 22, p
Puurakentaminen on lyönyt läpi muun muassa koulujen osalta, mutta puuta käytetään myös terveydenhuollon rakennuksissa. Tilaisuuden järjestävät Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö ja Puusta puhtaasti -hanke. – Varmaan ammattikorkea, mutta ajankohtaa en osaa sanoa Nyt hänellä on kuitenkin tiedossa keikkatöitä. Kaksoistutkinnon suorittaminen toi mukanaan jonkin verran aikataulullisia haasteita, sillä Vilma kävi kahta koulua, eikä päällekkäisyyksiltä voinut aina välttyä. – Muutenhan hoitotyö ei ole juurikaan muuttunut siitään, sanoo Raija. ARKISTO Hoitajat kolmessa sukupolvessa Raija Pääkkönen, hänen tyttärensä Marika Kyllönen ja hänen tyttärensä Vilma Kyllönen ovat kaikki lähihoitajia nousevassa polvessa. Se voi olla avustamista päivittäisissä toiminnoissa. Wood for Health -hankkeen seminaariin voi ilmoittautua Oulun yliopiston verkkosivulta löytyvän linkin kautta. Hän suoritti kaksoistutkinnon ja sai myös ylioppilaslakin. Kuhmossa on monta eri paikkaa, jossa hän tehnyt keikkavuoroa. Kuitenkin ammatissa vaaditaan hänen mielestään tietynlaista rohkeutta. Marikan työpaikka oli vuodeosastolla, joka lopetettiin Kuhmosta viime syksynä. Marika sanoo, että lähihoitajan työ on mukavaa, mikä varmaan selittää osaltaan työn vetoa, että siitä ei malta hellittää. Vaikka lähitulevaisuuden suhteen hän ei olekaan tehnyt päätöksiä, pitää hän mahdollisena jossakin vaiheessa jatko-opiskeluja. Kuva on Tuupalan puukoulusta. TYÖTÄ NAISET kuvailevat ihmisläheiseksi ja monipuoliseksi. – Vertaistuki oli aika hyvä. MARIKA VALMISTUI lähihoitajaksi 2011, ja hänkin ehti tehdä ja opiskella muuta ennen unelma-ammattiinsa päätymistä. kesäkuuta kello 10–15. Nyt jälkeenpäin ajatellen Vilma sanoo siinä olleen aika paljon työtä, mutta opintojen aikana sitä ei sillä tavalla ajatellut. Ne vapauttavat hoitajien työtä muuhun. Lähihoitajan työ on perushoitoa, mutta asiakkaan tarpeet vaikuttavat. Hoitajan työ sopii hänen mielestään monenlaisille ihmisille, ja kaikkia tarvitaan. Kuhmossa julkaistaan tuloksia puun käytöstä terveydenhuollon rakennuksissa Kuhmossa järjestettävässä seminaarissa puhutaan puun käytöstä terveydenhuollon rakennuksissa. Eikä hän ole ainoa eläkeläinen, joka tekee keikkaa, ja miksi ei tekisi, hän sanoo, kun terveyttä riittää ja tarvetta on. – Se on hyvä pohjakoulu. Työtä ei kuitenkaan näyttänyt olevan tarjolla, joten hän opiskeli aikuisena lähihoitajaksi, ja töitä on tekevälle riittänyt. Kuhmossa järjestettävä seminaari on hankkeen kansallinen päätösseminaari. Kaikesta kuitenkin selvittiin. " Tykkään tosi paljon omasta työstä. kesäkuuta 2025 6 // Jarno Hiltunen Wood for Health -hankkeen tuloksista kerrotaan Pajakka-salissa 11. Sitä ennen hän kävi ”monta mutkaa”. Lopulta veri veti samalle alalle kuin äitikin. Jarno Hiltunen Raija valmistui lähihoitajaksi vuonna 2005. Lähihoitaja kohtaa myös kuolevia ihmisiä, ja ne ovat koskettavia kohLähihoitajat Marika Kyllönen (takana), Raija Pääkkönen ja Vilma Kyllönen. Se on ihmisläheistä auttamistyötä.. – Parasta työssä on tyytyväinen ihminen, muotoilee Vilma, joka valmistui nyt keväällä lähihoitajaksi. Rakennusmateriaalina puun todetaan näissä rakennuksissa tukevan käyttäjien viihtyvyyttä ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä. Vuodeosaston työyhteisöstä hänelle ovat jääneet hyvät muistot: siellä oli hyvä työporukka, ja myös potilaista on monia kultaisia muistoja mielenpäällä. Niissä materiaaleille asetetaan kestävyyteen ja puhtauteen liittyviä erityisvaatimuksia, minkä vuoksi puun ominaisuuksista ja sopivuudesta tarvitaan lisää tietoa. Sen verran on työvoimapulaa alalla. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Raija jäi eläkkeelle 2019, mutta edelleen hänen pukee hoitajan sinisen takin ylleen, kun ”kutsu käy”. Raija myös kokee auttamisja tukemistyön tärkeäksi, ja hän on työskennellyt vanhusten puolella. Vilma sanoo lähihoitajan koulutuksen avaavan mahdollisuuksia moneen suuntaan. Marika sanoo olevansa ylpeä ammatistaan. Se voi olla myös hoidollista tai ohjaavaa työtä. Eurooppalaista Wood for Health -hanketta on johtanut Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö. – Kun sitä koulua kävi, ei se tuntunut siltä. – Puurakentaminen on lyönyt itsensä läpi koulujen, päiväkotien ja vanhusten hoivakotien osalta, todetaan seminaarin tiedotteessa. VILMAN KAKSI hyvää kaveria suoritti myös kaksoistutkintoa, mikä oli merkittävä tuki opintojen aikana. Kuitenkin puuta käytetään myös terveydenhuollon rakennuksissa. HOITOTYÖ EI OLE kokenut suuria muutoksia näiden lähivuosien saatossa, mutta Raija kertoo tietotekniikan lisääntyneen osana työtä 2000-luvun alusta lähtien. – Tykkään tosi paljon omasta työstä. Se on ihmisläheistä auttamistyötä. Marika, joka on tehnyt keikkaa kotihoidon puolella, kertoo siellä olevan käytössä lääkerobotteja. Hankkeessa puun käytölle on laadittu opasta, kehitetty puun puhtaana pitämistä auttavia pinnoitteita, tutkittu sairaaloiden erilaisilla pinnoilla kasvavia mikrobeja ja vertailtu pohjoismaalaisia sairaalarakentamisen puuhun liittyviä määräyksiä
– Pelastuslaitos tietenkin reagoi tilanteeseen, kun oli epäselvää, olisiko siellä mahdollisesti jotain muutakin kuin eläin. Puolustusvoimain lippujuhlan ylennykset reservissä Yliluutnantiksi: Vuontisjärvi Roope Olavi Kuhmo Puolustusvoimain ylennykset puolustushallinnossa, ylennykset Kainuun prikaatissa Majuriksi: kapteeni Petri Ilmari Nivalainen (Kainuun prikaati), kapteeni Janne Tapani Näränen (Kainuun prikaati) Kapteeniksi: yliluutnantti Ilkka Olavi Kasila (Kainuun prikaati) Yliluutnantiksi: luutnantti Juho Eemil Latvakoski (Kainuun prikaati), luutnantti Joonas Mikael Parpala (Kainuun prikaati), luutnantti Mikko Arto Johannes Taskinen (Kainuun prikaati) Seuraavat puolustushallinnossa palvelevat henkilöt ylennetään reservissä 4.6.2025: Luutnantiksi: vänrikki Niilo Ilmari Koskelo (Kainuun prikaati), vänrikki Joel Antti Jalmari Pihlajamaa (Kainuun prikaati), vänrikki Jaakko Emil Vihtori Mustonen (Kainuun prikaati), vänrikki Markus Oskari Still (Kainuun prikaati) POHJOIS-POHJANMAAN ja Kainuun aluetoimiston päällikkö on ylentänyt reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvia kainuulaisia. Kohteessa palomiehet saivat tehtäväkseen eläimen pelastamisen ja lisävahingon estämisen. – Pojat ottivat maustekaapin irti ja sieltähän löytyi elossa oleva jyrsijä. Sitten eläin oli lähtenyt ja mies oli vielä hetken paikalla maattuaan noussut, kun hän oli varma, että karhu oli varmasti poistunut metsään. Reservin aliupseerien ylennykset Kuhmossa Kersantti: Puurunen Tommi Tapani, Kuhmo RESERVIN ALIUPSEERIT Pääesikunnan päällikön, Puolustushaaraja joukko-osastojen komentajien antamat aliupseerien palvelusarvot ja ylennykset reservissä Kainuun prikaatissa. kesäkuuta. Jarno Hiltunen Mies oli ollut tiistai-iltana lenkillä Kuhmonniemellä, kun hän oli kuullut kovan ”rymäyksen” takaansa. HARRASTUKSET AUTTAVAT jaksamaan ja irrottamaan arjesta. Karhu oli haistellut häntä ja mies oli kuullut tuhinan. Sinä aikana hän on tehnyt satunnaisia vuoroja lähinnä kotihoidon puolella. Hän pitää merkittävänä sitä, että he kaikki kolme ovat vielä tavoillaan kiinni työssä. Maanantaisena iltapäivänä paikalle kutsuttiin pelastuslaitos selvittämään asiaa. Töihin hän palaa ensi vuoden tammikuussa. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Se on suuri muutos. – Ihmiset tekevät ihmisille sitä työtä. kesäkuuta 2025 // 7 taamisia. Lähihoitajat Marika Kyllönen (takana), Raija Pääkkönen ja Vilma Kyllönen. Hän oli soittanut hätänumeroon, kuten suurpetoihin liittyvistä uhkaavista tilanteista on ohjeistettu. Kun kyseessä on liesituuletin ja sähköä, tulee epäilys, että siellä saattaisi olla joku jyrsijä johtoa syömässä, kertoo asemamestari Kari Kähkönen Kuhmon paloasemalta. Marikasta tuntuu mukavalta, että oma tytärkin on lähihoitaja kolmannessa polvessa. Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Markku Aittokoski kertoo, että mies oli välittömästi heittäytynyt mahalleen maahan kädet niskan suojana. – Vastapainoa työlle täytyy olla, sanoo Marika Hän on ollut nyt hoitovapaalla neljä vuotta. Lenkkeilijä kohtasi karhun Kuhmonniemellä Kohtaaminen sattui Kierinniementiellä. Annetaan ylivääpelin palvelusarvo: Vääpeli Antti Ilari Laak Ylennetään vääpeliksi ja annetaan vastaava palvelusarvo: Ylikersantti Vesa Ilari Junkkari Ylennetään reservissä ylikersantiksi ja annetaan vastaava palvelusarvo: Kersantti Aleksi Erkki Olavi Partanen Annetaan ylikersantin palvelusarvo: Ylikersantti, ker res Arto Mika Juhani Julkunen, ylikersantti, kers res Joona Markus Eemeli Väisänen SOTILASANSIOMITALIT Myönnetyt mitalit, Kainuun prikaati: Sotilasmestari Heikkinen Teemu Sakari, Majuri Hyvönen Ilja, Majuri Niemelä Jussi-Pekka Johannes, Kapteeni Sandberg Arto Tapani Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä ylennettiin useita henkilöitä Kainuun prikaatissa. Jarno Hiltunen Tasavallan presidentti on Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. Edessä on uusi tilanne, sillä Marikan työ on nyt Honkalinnan arviointija kuntoutusyksikössä. Pelastuslaitos palautti eläimen vahingoittumattomana takaisin luontoon ja tilanne sai onnellisen päätöksen. Marika kuitenkin uskoo, että elämä kouluttaa usein alalla kuin alalla omaan tehtävään, jos vain on tahtoa. kesäkuuta. kesäkuuta 2025 ylentänyt seuraavat henkilöt reservissä Kuhmossa ja Kainuun prikaatissa. Hän oli kääntynyt katsomaan ja nähnyt, kuinka oikealta viistosta oli karhu syöksynyt kohti. PUOLUSTUSVOIMAT Maustekaapin takaa löytyi kutsumaton vieras Niko Kemppainen Kuhmon keskustassa sijaitsevassa asunnossa kuului kummallista ripinää ja rapinaa maustekaapin takaisesta liesituuletinhormista. Kohtaaminen sattui Kierinniementiellä 3. JARNO HILTUNEN Ylennyksiä puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Puolustusvoimain lippujuhla oli 4. JARNO HILTUNEN
NIKO KEMPPAINEN Kuhmolaismiesten Saunara soutaa takaisin Niko Kemppainen Iskelmäja tangomusiikilla mainetta kartuttanut Teemu Ahtonen sekä Kainuussa laajaa näkyvyyttä saavuttaneen musiikillisen lyhytelokuvan Saga Caianian tuottaja ja säveltäjä Mikko Kähkönen yhdistävät jälleen voimansa uudelleensyntymän kokeneen Saunara-yhtyeen nimissä. Tanssiparin Georgina valitsi sen vuoksi, koska hän kertoo tykkäävänsä maalata ihmishahmoja – etenkin nättejä naisia ja tyttöjä. Georgina Piloton pitää ihmishahmojen ja rikkaiden yksityiskohtien maalaamisesta. – Se kannustaa tarttumaan hetkeen, muistamaan juurensa ja uskomaan siihen, että sitkeydellä ja toivolla saavutetaan uusi, parempi määränpää – vaikka soudettaisiin vastavirtaan. Georgina häikäistyy kuullessaan, että niitä voi nähdä myös Kuhmossa – viime talvena jopa kaupungin keskustassakin. Saunaran uusi single julkaistaan kesäkuussa, perjantaina 13. Kuhmolaisesta tutun Pommi-kissan pohdinnat kirjaksi Mari Heikura Toimittaja ja Pommin ihminen Jarno Hiltunen kokosi kaikki Kuhmolaisessa julkaistut tekstit kansien väliin. Reilu vuosi sitten Kuhmoon perheensä kanssa muuttanut 14-vuotias filippiiniläinen kertoo taiteen ja etenkin maalaamisen olevan hänen lempiharrastuksensa. Yhtye on julkaissut pitkän historiansa aikana useita singlejä sekä EPja pitkäsoittojulkaisuja. Nykyisin en ehdi maalata paljoa, mutta kun tartun pensseliin, se on tosi hauskaa ja tuntuu, kuin uppoutuisin omaan maailmaani. Sen jälkeen se ei enää yrittänyt raapia mattoa, vaikka tykkäsikin välillä istua sen päällä, Hiltunen muistelee. Saunara on vuonna 2008 perustettu yhtye, joka edustaa kainuulaista periksiantamattomuutta, sisua ja sitkeyttä toteuttaa sitä, mitä itse haluaa ketään kumartamatta, kuvaillaan yhtyeen tiedotteessa. – Kun Pommi yritti raapia joogamattoa ja sille sanoi yhden kerran ei, se katsoi pitkään ja sitten lopetti. Eläimistöstämme ikkunoihin ovat tallentuneet karhu, susi, ilves ja joutsenet. päivä. Georgina kehuu myös muita seinägallerian maalauksia, joissa esiintyy vahvasti paikalliset aiheet. ERÄS TAITEILIJOISTA on kahdeksasluokkalainen Georgina Piloton. Saunaran taiteellinen ydin on Kainuu-henkisissä sanoituksissa ja raskaassa, mutta melodioiltaan melankolisessa soinnissa. Kuvassa on ilves, Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Osaa kirjoituksista on jonkin verran muokattu kirjaa varten, mutta viimeisimmät tekstit ovat melko lailla samassa asussa, kuin ne on saatu lehdestä lukea. Saunaran uusi single Souda! julkaistaan perjantaina 13. – Olen aina ollut perheemme taiteellinen lapsi, ja pienestä pitäen nauttinut maalaamisesta. Aihe liittyy vahvasti työväentalon historiaan, sillä rakennus on aikoinaan ollut suosittu tanssipaikka. kesäkuuta 2025 8 // Nuoret taiteilijat jättivät kädenjälkensä Pajakkakinon seinään Niko Kemppainen Elokuvateatteri Pajakkakinona ja työväentalona tunnetun rakennuksen ohi tallatessa voi hetkeksi taikka pitemmäksikin toviksi uppoutua kuhmolaisaiheista ammentaviin seinämaalauksiin. Arvonsa tuntenut ikäneito sai seurata maailman menoa ikkunan takaa, ja siinäkös ehti kaikenlaista pohtia. Siitä tuli kirjaimellisesti perheenjäsen. GEORGINA PITÄÄ esimerkiksi vaatteiden yksityiskohtien näpertelystä enemmän kuin taustojen maalaamisesta. NIKO KEMPPAINEN. – Nämä maalaukset ovat uskomattoman hienoja. Oppilaat voivat maalata taustalle mitä haluavat, koska en tiedä, mitä sen kanssa tekisi, hän naurahtaa. Sekä Ahtonen että Kähkönen ovat kotoisin Kuhmosta. – Työ on sujunut hyvin, mutta tosi hitaasti. Naishahmon mekko näyttäytyy upeana kauniine laskoksineen. Kotona maalasin myös seiniä, ja äiti suuttui siitä, Georgina nauraa. – Jos en ehdi saada maalausta loppuun, joku toinen voi jatkaa sitä. Maalaukset suunnitteli ja aloitti lukion kuvaamataidon ryhmä jo vuonna 2023, ja pensselit ovat heiluneet keväisin ja syksyisin. Hiltunen kertoo ihmisen ja lemmikin välisen kommunikaation toimineen yllättävän hyvin. Yhtyeen tiedotteen mukaan kappale kuvaa päättäväistä matkaa kohti tuntematonta, jossa yhteishenki, perinteet ja sisäinen voima kantavat vaikeuksien yli. – Minulla on pakkomielle yksityiskohtiin. Kokonaisuudesta olen saanut valmiiksi pienen osuuden, mutta jatkan sitä kesän jälkeen. Yksi ”seinägallerian” taiteilijoista on filippiiniläissyntyinen Georgina Piloton. Pommi oli lähes kuudentoista vuoden vanha kuhmolainen tyttökissa, joka muutti Hiltuselle Kainuun kissanystävien kautta vuonna 2018. Pajakkakinon lisäksi Tuupalan koululle on valmistumassa oppilaitten laatimia seinämaalauksia, joiden toteuttamiseen myös Georgina osallistuu. Hänen mielestään on hieno asia, että maalauksia on yhdessä laatinut useampikin kuhmolainen nuori taiteilijasielu. Kun Pommi keväällä 2025 sairastui ja nukkui pois, tuli oikea hetki koota kirja. – Pommi oli oma persoonansa ja sopeutui hyvin kotiini. Ajatus kirjasta oli muhinut Hiltusen mielessä jo jonkin aikaa. Pommin tarinoissa maailmaa katsotaan kissamaisesta vinkkelistä ja joskus tuntuu, että siinä voisi olla ihmisilläkin oppimisen paikka. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Kuhmolaisen lukijoille vuosien aikana tutuksi tulleen Pommi-kissan tarinat on koottu kirjaksi. Ikkunat on peitetty elokuvatoiminnan vuoksi, ja vanereihin toivottiin värikästä ilmettä. Useat nuoret taiteilijasielut ovat ikuistaneet kuhmolaisaiheita Pajakkakinon seinään jo parin vuoden ajan. Kirjan kokosin muistomerkkinä Pommille, Hiltunen toteaa. Saunara on myös tehnyt cover-version Nälkämaan laulusta, jota on Youtubessa kuunneltu yli 120 000 kertaa. Kuvitukset kertovat työväentalon historiasta, Kuhmosta ja Kalevalasta. Kuhmon yläkoululaiset ja lukiolaiset ovat toteuttaneet upeat maalaukset Tapionkadun puoleisen seinän ikkunat peittäville vanereille. Etenkin tuo eläin, jossa on paljon hienoja yksityiskohtia. SAUNARA Kirjaan on koottu kaikki Kuhmolaisessa julkaistut Pommi-kissan tarinat. Ajatus maalauksista sai alkunsa työväentalon remontin yhteydessä. kesäkuuta Spotifyssa ja lyriikkavideona Youtubessa. Nyt hän on saanut luvan kanssa työhellä erään ikkunan kanssa, johon on kuvattu hienosti pukeutunut pari juhlallisessa tanssisalissa. Näitä kannattaa ihastella lähempääkin
Lauantaina Napiksella tansseihin tahtia tuo myös Sari Koivikko & Kuunhopea. kesäkuuta 2025 // 9 Näin alkaa kesäkausi Naapurinvaaran tanssipaikalla Hanna Turunen Sotkamon Nuorisoseuran Pertti Granqvist tiedottaa, että Naapurinvaaran Huvikeskuksen kesäkausi alkaa lauantaina. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Kuhmon kaupungin viestintäja matkailukoordinaattori Inka Makkonen kertoo, että vaikka tapahtuman ensisijainen järjestämispaikka on Kide-lava, niin sateen sattuessa on valmius järjestää se Kuhmo-talolla. kesäkuuta ja 1. ESKO JÄMSÄ Suomen mestari Aleksi Klemetti tuo Kanada-maljan Kuhmoon Jarno Hiltunen Juhla järjestetään Kide-lavalla. Laki täytyi säätää niin sanottuna poikkeuslakina. Tervetuloa rohkeasti mukaan entiset ja uudet pelaajat! Tiedustelut Päivi Töyrylä p. Kuopiolainen jääkiekkoseura KalPa voitti Suomen mestaruuden toukokuun alussa. kesäkuuta. K I I T O S M U I S T A M I S E S T A _____¬_____ VETJA TRIIPPONEN Kiitos muistamisesta lakkiaispäivänä Tommi Kyllönen Kiitos! Kanada-malja vierailee Kuhmossa. heinäkuuta. Esiintyjäryhmän täydentää Armi Tenkula & Afrikan Tähti. Tiistaina asiaa koskevassa täysistuntokeskustelussa edustaja Anna Kontula (vas.) ehdotti edustaja Tiina Elon (vihr.) kannattamana, että lakiehdotusta ei julisteta kiireelliseksi ja lakiehdotus hylätään. Juhannuksen jälkeen 26. ARJA KANGAS Kuhmon Kiva-Pesis Pesiskoulu / pesisharjoitukset alaja yläkouluikäisille tiistaisin klo 10-11.15 pesiskentällä. Kainuun Rastiviikon yleisön ja muidenkin iloksi tanssitaan 28. Rajaturvallisuuslaki eli lakiehdotus väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi hyväksyttiin eduskunnassa keskiviikkona toisessa ja ratkaisevassa käsittelyssä. Ohjaajina Jymy-Pesiksen ohjaajat. 040 5376286. Luvassa on torijuhla. Lisäksi esiintymässä on ensimmäisen keikkansa yhdessä tekevä Henri Jokinen & Aallonharja. Lavalla esiintymässä on kajaanilainen Heikki Koskelo Tähti-yhtyeen kanssa. kesäkuuta. Samoin teki kolme demariedustajaa eli Timo Harakka, Krista Kiuru, Johan Kvarnström, Matias Mäkynen, Nasima Razmyar ja Elisa Gebhard sekä vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmät. Poikkeuslailla voidaan tehdä perustuslakiin rajattuja poikkeuksia pakottavista syistä. Luvassa on myös musiikkia ja puheita. Käsittelyn pohjana oli hallintovaliokunnan mietintö. Hallintovaliokunta ehdotti, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen, jonka mukaan niin sanotun rajaturvallisuuslain voimassaoloa jatkettaisiin vuoden 2026 loppuun. kesäkuuta Sotkamon kunta järjestää Huumori-iltamat, pääesiintyjinä Antti Holma & Visa Oscar Duo. Oulun vaalipiirin kansanedustajista 15 äänesti puolesta ja kaksi vastaan. Tapahtumassa esitellään Kanada-maljaa ja Aleksi Klemetti jakaa nimikirjoituksia. Naapurissa, Sotkamossa, Naapunrinvaaran Huvikeskus aloittelee kesäkauttaan. Kuhmolaislähtöinen KalPa:n jääkiekkoilija Aleksi Klemetti tuo Kanada-maljan Kuhmoon 14. 7. Rajaturvallisuuslain tavoitteena on torjua Suomeen välineellistetyllä maahantulolla kohdistettavaa painostamista, vahvistaa rajaturvallisuutta sekä varautua vakavimpiin tilanteisiin. PERT TI GRANQVIST Rajaturvallisuuslaki läpi eduskunnassa Jukka Keränen Eduskunta hyväksy lakiehdotuksen äänin 168-29. Kainuun istuvat kansanedustajat Mikko Polvinen (ps.) ja Tuomas Kettunen (kesk.) eduskunnassa. Sen jälkeen eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen samoin äänin 168-29. Kaikenlaista. Juhlassa palkitaan Klemetti ja Kiva HT:n II divisioonan pohjoisen alueen mestarijoukkue. Keskiviikkona eduskunta julisti ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen lakiehdotuksen kiireelliseksi äänin 168-29. Juhannusaattona puolestaan Kake Randelin laulaa tanssikansalle, kuten jo useana juhannuksena, tiedotteessa kerrotaan. Kainuun kansanedustajat, kajaanilainen Mikko Polvinen (ps.) ja kuhmolainen Tuomas Kettunen (kesk.) äänestivät lain hyväksymisen puolesta. Mietintöön jätettiin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja vihreän eduskuntaryhmän yhteinen vastalause. Tapahtuman koordinaattori Jaakko Kyllönen sanoo tapahtuman alkavan kello 16, ja siitä noin puolen tunnin päästä saapuu Aleksi Klemetti Kanada-maljan kanssa. Lain hyväksyminen edellytti julistamista kiireelliseksi eduskunnan 5/6 enemmistöllä, jonka jälkeen se voitiin hyväksyä 2/3 enemmistöllä. elokuuta Naapurinvaaralla esiintyy sata vuotta suomalaisia tanssittanut Dallape ja tangokuningatar Mira Kunnasluoto. Hallituspuolueen edustajista Eva Biudet (rkp.) äänesti vastaan. Asian käsittely eduskunnassa päättyi. Kesätauon jälkeen 2. Kake Randelin on esiintynyt juhannusaattona Naapurinvaaralla usein
Yhteisön tavoitteena on kehittää yhdessä Metsähallituksen kanssa luontopalveluita, digitaalisia ratkaisuja ja retkeilyn käytäntöjä. Aloittelevat retkeilijät suosivat kohteita, joissa on selkeät reitit, hyvät palvelut ja mahdollisuus päiväretkeilyyn sekä myös kevyisiin yöpymisiin. PÄIVÄRETKEILYN SUOSIO on parissa kymmenessä vuodessa noussut ja retki on osa lomapäivää. Syötteen kansallispuistoon on avattu uusi Toraslammen 29 kilometriä pitkä kierros. Korpitaival on Suomen uusin pitkä vaellusreitti. Kuhmon Luontokeskus Petola aukeaa vielä tänä kesänä. ALOITTELEVIA RETKEILIJÖITÄ kiinnostavat erityisesti Suomussalmen Hossan kansallispuiston harjut ja vesistöt Kainuussa, kerrotaan Metsähallituksen tiedotteessa. Jämäsvaaralla on vanhaa metsää. . Kuhmossa sijaitsee kaksi vuotta sitten valmistunut Korpitaival-reitti. UUSIA PITKIÄ VAELLUSREITTEJÄ on Metsähallituksella tarjolla. Vartiukseen ja lähiympäristöön on tulossa useita kilometrejä aitaa lähinnä rajan ylittävien teiden kohdille. Sunnuntai 8.6. Alueen ytimen muodostaa kirkasvetinen Jämäsjärvi. Suvi, Roope, Robert, (Robin), ORT:Aapo, Aappo, Avrami, Rami Salomo, Salomon, ORT:PYHÄN KOLMINAISUUDEN PÄIVÄ, Helluntai, Feodor, Teo, Teuvo Ensio, ORT:Kiril Seppo, ORT:Aleksanteri, Aleksi, Aleksis, Ali, Santeri, Santtu, Sasu, Hannes, Impi, Immi, ORT:Perttu Esko, ORT:Arseni, Arsi, Esko, Peetu, Pekka, Pekko, Petja, Petri, Petrus, Petteri, Pietari . Jämäsvaaran eläimistöön ja kasvillisuuteen kuuluu tyypillisiä kainuulaisten salomaa-alueiden lajeja. Luontoon.fi-sivustolta löytyvät ajankohtaiset tiedot reiteistä, palveluista ja turvallisuusohjeista. Petola on auki 30. Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on kolmasosa Suomen maaja vesialueita. Reittejä ja kohteita voi etsiä kartalta, sanahaulla, tai reitin pituuden mukaan. – Luonnossa liikkuminen on edelleen suosittu tapa viettää vapaa-aikaa. Metsähallituksen sekä Metsähallituksen Luontopalveluiden tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen. Luontoon lähteminen ei vaadi vuosien kokemusta tai erikoisvarusteita. Kokeneille vaeltajille tai melojille sopii Hossan kansallispuiston 43 kilometriä pitkä vesiretkeilyreitti Peranka–Hossa. Maanantai 9.6. Eräja luontoyhteisö on Metsähallituksen asiakastutkimuksen alustana toimiva yhteisö, johon kuuluu noin 1 200 retkeilijäja eränkävijäasiakasta eri puolilta Suomea. Eräja luontoyhteisö on Metsähallituksen perustama osallistava asiakasyhteisö, jossa on noin 1 200 jäsentä. Maija Räsänen Metsähallitus on kartoittanut Eräja luontoyhteisössä käydyn keskustelun perusteella retkeilijöiden suunnitelmia. Vaellusreitti kulkee kolmen eri luonnonsuojelualueen kautta. Jäsenistä 225 osallistui retkisuunnitelmia koskevaan keskusteluun. . Metsähallitus työllistää 980 työntekijää. . Lauantai 7.6. Monin paikoin puuston ikä ylittää 170 vuotta. Luonnossa piipahdetaan tai vietetään muutamia tunteja kävellen, meloen, kalastaen tai pyöräilen. Kyösti, Kustaa, (Kustavi), ORT:Ilari, Lari, Joona, Joonas Lauantai 7.6. Päätöksen myötä Metsähallitus voi myydä Kuhmon Tönölässä sijaitsevat kiinteistönsä. Metsähallituksen virkistyskäytön asiantuntija Tiina Huotarin mukaan Korpitaival on hiljaisuuden ja rauhan etsijälle täydellinen vaelluskohde. Keskiviikko 11.6. . Sunnuntai 8.6. SOPIVIA KOHTEITA sekä reittejä etsitään Metsähallituksen asiakastutkimuksen mukaan niin kartalta kuin somesta. KOKENEET HAKEUTUVAT syrjäisemmille reiteille ja erämaihin, joissa voi vaeltaa useita päiviä ja kokea luonnon rauhan ilman ruuhkia. Maanantai 9.6. . 02:44 23:16 02:42 02:40 02:39 02:37 02:35 02:34 23:18 23:21 23:23 23:25 23:27 23:29 Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi! -Ps. heinäkuuta. kesäkuuta–25. FAKTA Lisätietoa verkossa 1 Retkietiketti: luontoon.fi/fi/artikkelit/retkietiketti 1 Retkelle esteettömästi, luonnosta nauttiminen kuuluu kaikille: luontoon.fi/fi/artikkelit/retkelle-esteettomasti-luonnosta-nauttiminen-kuuluu-kaikille 1 Retkeily maastopalovaroituksen aikana: luontoon.fi/fi/artikkelit/retkeily-maastopalovaroituksen-aikana 1 5 vinkkiä retkeilyyn lasten kanssa: luontoon.fi/fi/artikkelit/viisi-vinkkia-retkeilyyn-lasten-kanssa Itärajan esteaita valmis Jukka Keränen Itärajan esteaita on valmistunut Vartiuksessa. Kuhmon Korpitaipaleen 52 kilometriä pitkä reitti kulkee kohteilla Kokkamo-Kylmäjärvi luonnonsuojeluohjelmien alue, Elimyssalon luonnonsuojelualue ja Iso-Palosen Maariansärkkien luonnonsuojelualue. Kävelemisen lisäksi luonnossa voi tehdä paljon muitakin asioita omin aistein ja ilman välineitä: tarkkailla lintuja, poimia metsämarjoja, tarkastella metsän pienimpiä kuten muurahaisia ihastella sammalpatjoja, uida ja katsella luonnonkukkia. Viime vuonna Metsähallituksen ylläpitämillä retkikohteilla vierailtiin huikeat 6,8 miljoonaa kertaa. KUHMON JÄMÄSVAARALLE valmistunut noin 14 kilometriä pitkä uusi ympyräreitti on melko lähellä Kuhmon keskustaa. TIINA HUOTARI / METSÄHALLITUS Kuhmosta löytyy kaksi uutta Metsähallituksen reittikohdetta. Myös liito-oravia on tavattu. Rajavartiosto järjestää esittelytilaisuuden juhannuksen jälkeen. Rajavartiolaitoksen mukaan koko rajan pituudelle estettä ei ole järkevää rakentaa.. . Koko esteaita on tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2026. Aloittelijoita kiinnostavat myös Kolin kansallismaisema Pohjois-Karjalassa, Repoveden kansallispuiston vaihtelevat maastot Kymeenlaaksossa ja Teijon kansallispuiston helposti julkisillakin saavutettavat reitit Varsinais-Suomessa. Kokeneet konkarit suunnittelevat vaelluksensa jo hyvissä ajoin, usein edellisenä kesänä tai talven pimeinä iltoina. Kansallispuistojen ja muiden retkikohteiden läheisyydessä olevat matkailukeskukset ja lomakylät tarjoavat majoitusta ja palveluja, jotka tukevat luonnossa liikkujan mahdollisuuksia lähteä luontoon. . Tiistai 10.6. kesäkuuta 2025 10 // Nimipäivät Perjantai 6.6. Eteläiseltä lähtöpisteeltä Kokkamo-Kylmäjärven luonnonsuojelualueelta reitti etenee Elimyssalon luonnonsuojelualueelle ja sieltä edelleen Iso-Palosen –Maariansärkkien luonnonsuojelualueelle. . Vanhaa reittiä on kunnostettu ja alueelle on tehty uutta reittiä siten, että paikkaan on saatu kierrettävä ympyräreitti. Kokonaisuudessaan itärajalle tulee 200 kilometriä aitaa, joka painottuu pääosin 1300 kilometriä pitkän rajan eteläosiin. . Hossa ja UKK-puisto ovat myös konkarien listalla. Keskiviikko 11.6. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Metsähallituksen vastuulla ovat Suomen kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä monet merkittävät historiakohteet. Torstai 12.6. . Laajat alueet ja monipuoliset reitit tarjoavat mahdollisuuksia pidempiin vaelluksiin. Tiistai 10.6. Petolan luontokeskus on todennäköisesti viimeistä kesää auki Metsähallituksen Luontopalvelujen ylläpitämänä, koska eduskunta päätti Petolan sulkemisesta huhtikuun alussa. . 27:8–9 Päivän sana Metsähallitus on kunnostanut Kuhmoon pitkän retkeilyreitin Mäntymetsää ja lampi Iso-Palonen Maariansärkillä Kuhmossa Korpitaipaleen reitillä. . . Tämä kertoo siitä, että suomalaiset hakevat elämyksiä, rauhaa ja hyvinvointia luonnosta yksin, ystävien tai perheen kanssa, kertoo tiedotteessa Metsähallituksen Luontopalvelujen eteläisen asiakaspalvelun tiimivastaava Liisa Neuvonen. KUHMON LUONTOKESKUS PETOLA aukeaa vielä tänä kesänä. Myös Kevon luonnonpuisto ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto houkuttelevat konkareita tunturimaisemillaan ja vaativammilla reiteillään. Metsähallituksen mukaan rauhaa rakastavien kannattaa hakeutua vähemmän suosittuihin retkikohteisiin, tosin aloitteleville retkeilijöille voi olla hyödyksi, että reiteillä ja taukopaikoilla on muitakin ihmisiä. Torstai 12.6. Kuhmossa myös Jämäsvaaralla on uusi reitti. Aurinko Kuhmo Perjantai 6.6. Kokeneet retkeilijät tekevät Metsähallituksen mukaan vaelluksia tunnetuilla erämaisilla pitkillä vaellusreiteillä, kuten Karhunkierroksella, Kevon reitillä tai Hetta-Pallaksella
kesäkuuta Kelolla soittaa legendaarinen tanssiorkesteri Ässät. – Kansantanssi on lajina ollut aika hiipunut koko Suomessa, mutta Lauri on tehnyt Kainuussa kovasti töitä, sanoo itsekin kursseille osallistunut Kyllönen. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 8.6. kesäkuuta 2025 SEURAKUNNAT // 11 Kuolleet Seurakunnalliset Pentti Kalevi KIIVERI s. Keiketyksen Lauri Huotari (vasemmalla) ja Kuhmon Lavatanssijoiden Ahti Kyllönen ovat tuttuja vuosien takaa, mutta yhdistysten yhteistyö on nyt uusi juttu. 08 619 470 vuokatinranta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. Puheensa lopuksi hän kylvi käsin kauraa vakasta. Lauantaina 14. 11.5.2025 KAKS Rakkaudella kaivaten Lea Tiina perheineen Sanna perheineen Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee. KEIKETYKSEN kansantanssikurssi on aiempina vuosina järjestetty Sommelon yhteydessä, ja kansantanssiopettaja Tuomas Alamikkelä on vetänyt kurssia jo kahdeksan vuoden ajan. klo 18.00 Rukousilta Su 15.6. Moos. Kansantanssit ja lavatanssit lyövät kättä yhteen Kuhmossa. Keiketys on saanut vuoden sisällä paljon aikaan Kuhmossa, Sotkamossa, Hyrynsalmella ja Suomusalmella järjestetyillä kansantanssikursseilla, jotka ovat vetäneet hyvin väkeä. Näin saatiin katsoa entisaikojen työtapaa, joka vaati ihmistyövoimaa nykyistä paljon enemmän. – Heillä on yleensä ollut joku teema, ja meillähän se on luonnollisesti kalevalaisuus, Kyllönen sanoo. Ruualle ja sen tuottajille saamme myös antaa niille kuuluvan arvon. Tilaisuuden järjesti MTK Kuhmo ja Kuhmon seurakunta. Hyvän sadon saamiseksi tarvittaisiin suotuisat säät. Viime vuonna taisteltiin kuivuuden kanssa, mutta nyt vettä on tullut jo toisin paikoin vähän liikaakin. Jos aikoo ottaa osaa tanssiviikon koko ohjelmaan, tietää se aika paljon askeleita. Piirainen * 29.1.1932 Kuhmo † 5.5.2025 Kuhmo Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Mukana Matias Kuutti,Jouko Kauhanen, Pietari Savolainen ja Sari-Anne Vauhkonen. kesäkuuta järjestettävä ilmaistapahtuma ”Hullun hauska perjantai”, jossa nähdään kansantanssiviikon loppuesitys tanssileirin aloituspäivän päätteeksi. Reijo Malinen kylvää kauraa vakasta. Kansantanssi ja lavatanssi ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, Kyllönen toteaa. Vuokatinrannan juhannus 20.–22.6. Tanssileirin opetus järjestetään Hotelli Kalevalassa, Kelolla ja Hyvinvointi Sammossa. –Toivotaan, että tansseissa nähdään missä mennään, kun kansaa saapuu kuitenkin ympäri Suomea, Kyllönen toteaa. Keiketyksen Lauri Huotari ja Kuhmon Lavatanssijoiden Ahti Kyllönen kertovat yhdistyksissä olevan paljon yhteisiä jäseniä, mutta tämän kesän avaus on uudenlainen yhteistyö. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Sirpa ja Kari Korhonen. kesäkuuta. NIKO KEMPPAINEN Kesäkuisena keskiviikkoaamupäivänä kokoonnuttiin Iivantiirassa Ulkuniemen tilan pellolla siunaamaan tämän kevään kylvötyöt. Ja lauantaina Kelolla varsin tärähtää, sillä tanssileirin tiimoilta kansaa saapuu villitsemään legendaarinen tanssiorkesteri Ässät. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Teemana on Kalevalan 190-juhlavuosi, joka näkyy muun muassa koreografioissa ja puvustuksessakin. Ensi viikolla järjestetään Keiketyksen kesäkurssi ja Lavatanssijoiden Kuhmo tanssii -leiri. – Toivottavasti oisi näitä aurinkopäiviä vielä, Malinen mainitsi. Fida eväät elämään. Jaakko Antola seurakuntapastori (entinen maanviljelijä) Kylvö siunattiin Iivantiirassa Toiveessa aurinkoisia päiviä. Ohjelmasta Kyllönen nostaa mielenkiintoisena tanssilajina bachatan. 8:22). Lopuksi juotiin kahvit entisellä Iivantiiran koululla. Suvivirren sanojen jälkeen Kuhmon maataloustuottajien puheenjohtaja Reijo Malinen toivotti paikalle tulleen yleisön tervetulleeksi. 15.6.2025 mennessä: info@vuokatinranta.fi, p. Omassa puheessani muistutin siitä, miten Raamatun mukaan Jumala on luvannut: ” Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu.” (1. kesäkuuta ja Kuhmo tanssii -leiri 13.–15. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 4.6.2025 Rakkaamme Aili Elsa KOLEHMAINEN o.s. VIIKONLOPUN Kuhmo tanssii -leirille on tänä kesänä saatu yhteistyökumppaniksi ranualainen Lappi Action, joka järjestää tanssileirejä pohjoisessa. JAAKKO ANTOLA Surun koskettaessa kuhmolainen.fi/ lukijailmoitukset/ Lukijan kynästä. Ilm. Keiketyksen kesäkurssi pidetään 9.–13. KUHMOLAISTANSSIJOIDEN yhteistyön hedelmä on Kelolla 13. Huotarin ja Kyllösen laskujen mukaan sekä kansantanssikurssilla että tanssileirillä tulee keskimäärin kymmenkunta tuhatta askelta päivässä. klo 11.00 Musiikkijumalanpalvelus, Esko Sorsa ja Sanni Merruntaus Ti 10.6. – Ei tarvitse olla huippuosaaja, vaan ihan kuka vaan voi tulla mukaan katsomaan ja kokeilemaan, minkälaista kansantanssi on, Huotari toteaa. (Sirkka Turkka) Rakkaudella kaivaten Juha ja Maria perheineen Kari ja Sari perheineen Matti, Tuula ja Piia Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.Kiitos Hyvinvointi Sammon henkilökunnalle Ailin hyvästä hoidosta. – Pienellä paikkakunnalla pitää yhdessä keksiä tämmöisiä kivoja juttuja. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Jumala on antanut ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa. Lauantaitansseista povataan yleisömenestystä, sillä nykyään puhutaan varsinkin nuorten naisten innostuneen lavatansseista ja Ässien tiedetään olevan myös nuoremman väen suosiossa. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Tervetuloa tilaisuuksiin! Kuhmolaistanssijat löysivät yhteiset askeleet Niko Kemppainen Kuhmolaisten kesäfestivaalien sarjan avaa varsinainen tanssikimara. Ei saavu soutaja venheelleen, ei lähde vesille verkoilleen. Kylvölle ja kaikelle muullekin ruuantuotannolle meidän on hyvä pyytää Jumalan siunausta ja muistaa, että Jumala antaa kasvun. Viisipäiväisellä kurssilla harjoitellaan laidasta laitaan niin kansanomaisia paritansseja kuin ryhmäkoreografioita Rajakadun salissa. – Se on kohtalaisen helppo, kansainvälinen tanssilaji, joka on saavuttanut hirveän hyvän suosion. Ohjelmassa on myös tanssileirin opettajien show, tanssimusiikki soi ja makkara paistuu nuotiolla. Opettajat ovat kokeneita Kuhmon-kävijöitä, kuten televisiostakin tuttu kajaanilainen Arto Petjala sekä sotkamolaislähtöinen Bettina Karppinen. – Kyllä siinä kunto kasvaa, naurahtaa Huotari. 27.1.1945 Korpilahti k. Hän mainitsi, että vuodet eivät ole samanlaisia
18.30 Emmerdale. 22.35 Euroviisut: sotaa ja lovee. 07.10 LEGO City Adventures. 07.38 Pikku Kakkosen posti. 15.43 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.25 Tulosruutu. 12.00 Luonto palaa. 18.30 Puutarhakausi. 22.35 White trash. 17.25 Antiikkimakasiini. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.53 Humps. 13.12 RSO Musiikkitalossa lavan takana. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 18.21 Käärmeitä kyydissä. 14.00 Love Island Suomi. 18.15 Eränkävijät: Äijän retket. 22.30 Minun musiikkini. 15.36 Siskonpeti: Vanha kunnon mosaiikkivideo. 23.45 ELOKUVA Elokuva: Sicario 2: Soldado. 07.10 Smurffit. 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.57 Olipa kerran lama. 19.30 Kahden keikka vaaralliset yhdessä. 13.22 ELOKUVA Niskavuori taistelee. 22.21 Päivän sää. 13.25 Kummeli. 11.00 Tuntematon perillinen. 17.00 IS esittää: Sain sen videolle. 07.44 Tie tähtiin. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 18.20 Kesäkasvo. 14.35 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 09.00 Elämää meren armoilla. 06.35 Smurffit. 07.35 Sonic Boom. 22.25 Tulosruutu. 21.00 Karppi. 19.10 ELOKUVA Yösyöttö. 14.30 The Summit Australia. 20.00 Love Island Suomi. YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 13.30 MasterChef Suomi. 16.50 Novosti Yle. 21.55 UEFA Nations League: Finaali. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 22.20 Viikon sää. 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 08.23 Pikku Kakkonen. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 12.30 RSO Musiikkitalossa. 08.25 Emmerdale. 11.44 Oddasat. 08.21 Nimipäiväonnittelu: 6.6. 17.15 Farmi Suomi. 09.05 Historia: Titanic väreissä. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina. 10.30 Simpsonit. 10.30 Antiikkikaksintaistelu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.55 LEGO City Adventures. 15.00 Love Island Suomi. Elokuva: Vadelmavenepakolainen, Yle TV2 lauantaina klo 17.00. 12.00 MasterChef Australia. 10.30 Nuorisourheilu puntarissa. 18.10 Urheiluruutu. 19.20 Tulosruutu. 09.44 Antiikin aikaan keksittyä. 21.00 Vallan varjot. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.09 Pikku Kakkonen. 18.00 Race Across The World Suomi. 13.05 Ahvenanmaan sankarit. 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli. 12.10 Salatut elämät. 19.59 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 13.00 ELOKUVA Elokuva: Ratchet & Clank. 21.00 ELOKUVA Sama nainen. 20.45 Urheiluruutu. 15.00 Halln. 06.05 Bing. 15.00 Burgerimiehet Välimerellä. 08.05 Viisi miestä viikossa. 09.00 Suurmestari Ruotsi. 22.50 ELOKUVA Elokuva: Lahjomattomat. N: Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch. 09.05 Monsen ja kansallispuistot. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.40 Happy Valley, varjojen laakso. 14.07 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 23.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 09.48 Räkä ja Roiskis. 09.00 Suurmestari Ruotsi. 20.45 Urheiluruutu. 12.46 Sohvasurffaajat: Kreikka Ateenan kadut. 10.48 Veljesten keittiössä. 18.30 Frendit. 09.30 Ruoan pelastajat. 17.00 Midsomerin murhat. uuden edessä. 08.10 Sonic Boom. 15.55 Toivoa ja epätoivoa. 18.04 Tarinoita metsästä: Tiaiset. 15.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 16.00 Rantahotelli. 11.44 Oddasat. 06.55 Smurffit. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.00 Raha-Suomi: Miten rikkaaksi tullaan. 08.20 Maailmaa muuttavia eläimiä. 08.00 Emmerdale. 17.20 Musiikkia kuvina. 15.00 Rekkakuskit jäällä. 14.00 Kummeli. 11.40 Yle Oddasat. 12.35 Vera Stanhope tutkii. 18.45 Avara luonto: Vuosi Ruotsin luonnossa. 07.20 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 21.00 ELOKUVA Polttava aurinko. 12.56 Itse valtiaat. Kuhmolainen // Perjantaina 6. 11.05 Tarinoita järviltä. PERJANTAI 06.06. YLE TEEMA & FEM 07.50 Petra saa vauvan. 18.15 Uusi elämä Norlannissa. 18.50 Vain elämää. 18.30 Modernit miehet. 22.35 Ulkolinja: Lasten hyväksikäyttö netissä. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 7 asiaa jotka sinun on tiedettävä ennen kuolemaa. 12.30 Suurmestari. 18.15 Superpesis. 08.05 Prisma: Concorden tuntematon tarina. 23.25 Oddasat. 12.00 Tupakkahuone. 07.13 Olivia. 09.20 Extreme-futiskikat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00 Juniori Suurmestari. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Kanta-laaman romahtanut jalka. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.30 Mökkilaiturit kuntoon. 14.24 Ahvenanmaan sankarit. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Erikoisjoukot. 06.35 Muumilaakson tarinoita. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 20.00 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 1961-1981. 08.24 Galaxi. 13.10 Itse valtiaat. 10.30 Lauman uusi jäsen. 17.00 Murha paratiisissa. 08.50 Perjantai-dokkari: Ylpeä juntti. 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Korkeasaari. 08.00 Yle Uutiset. 10.09 Riistametsällä Pohjolassa. 15.15 Luottomies. 07.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 10.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 18.53 Ilonen talo. 11.00 Kate: Dianan jalanjäljillä. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 19.32 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 19.06 Holly Hobbie. 14.50 Luonto palaa. YLE TEEMA & FEM 07.47 Kehoni ja minä. 08.00 Avara luonto: Vuosi Ruotsin luonnossa. 10.00 Ruokamakasiini. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 07.56 Pikku Kakkonen. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 19.00 Frendit. 11.00 MasterChef Australia. 07.26 Stella ja Sami. 09.46 Supernormaalia. 07.54 Oktonautit. 13.00 Love Island Suomi. 19.30 Julkkisten tietotoimisto. 14.30 Sinkkulaiva. 20.46 Drakar ystävyyden roadtrip. 16.20 Tuntematon perillinen. 13.15 MasterChef Australia. 19.43 Bergerac. 18.00 Yle Uutiset. 19.25 Tarinoita metsästä: Palokärki. 18.30 Race Across The World Suomi. 16.55 Tähtiarpa. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 15.55 Alexander Ekman: Hammer. 20.29 Yle Uutiset. 16.20 Pieni rakkaustarina. 15.05 Lars Monsenin koiravaljakko. 23.35 Kolmosvaihde. 12.40 Salatut elämät. 09.54 Tarinoita metsästä: Kuukkeli kesällä. 22.45 Love Island Suomi. 10.20 Jens erämaaseikkailulla. YLE TV1 07.00 Tarina Ruotsin historiasta. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 15.46 Itse valtiaat. 17.25 Uusi elämä Norlannissa. 07.11 Dalin leikkiseikkailut. 21.00 Suojelijat. 18.28 Hupsulit. 14.50 Maryn helpot kokkailut. 11.00 Uutta verta eläinpuistossa. 19.30 The Summit Australia. 18.05 Viiden jälkeen. 21.00 ELOKUVA Wallander: Sellisti. 12.35 Tanskalainen maajussi. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 21.30 Kesäleiri. 07.10 Smurffit. 10.00 Jaksa paremmin. 15.25 Luottomies. 09.50 Antiikkimakasiini. 18.15 Vedenalaisen maailman asukkaita. 23.20 ELOKUVA Beck: Silmä silmästä. 17.00 Yle Uutiset. 20.50 Kohti jalkapallon EURO 2025 -kisoja, osa 3. 08.05 Viisi miestä viikossa. 19.25 Tulosruutu. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 21.00 Suuri seikkailu. 23.40 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: jälkistudio FIN NED. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 17.55 Uutiset. 19.20 Ralliextra. 06.35 Muumilaakson tarinoita. 18.00 Tarinoita metsästä: Kuukkeli talvella. 07.08 Pipsa Possu. 07.23 Neposen eläinystävät. 15.40 Rytmisen EM, 4-ottelu. 20.00 Rantahotelli. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 16.00 Salatut elämät. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Papukaija Jaakko 57v. 09.00 Yle Uutiset. 12.35 Alina idässä. 22.35 Ralliextra. 19.46 Maailman parhaat curryt. 21.01 Jalkapallostudio. 08.45 Poliisit UK: Ajojahti. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 18.10 Urheiluruutu. 09.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 10.00 Lomakoti auringon alta. 17.05 Viiden jälkeen. 08.20 S.M.A.S.H! 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu. 11.10 Rekkakuskit jäällä. 13.05 Mielivaellus. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Riistametsällä. 18.17 Jengin puolesta. 16.25 Palanen: Muistot. 13.55 Lomakoti auringon alta. 18.00 Frendit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Kekseliäs nikkari. 07.15 Kaisu Kuu. 07.55 LEGO City Adventures. 20.29 Yle Uutiset. 20.00 Race Across The World Suomi. 10.15 Tähdet vs. 08.29 Kesäjumppaa Sofian kanssa. 06.25 Huomenta Suomi. 16.58 Uutiset. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 22.30 ELOKUVA Mission Impossible Rogue Nation. 13.55 Kummeli. 16.50 Novosti Yle. 08.57 Pikku Kakkonen. 16.00 Suurmestari. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.33 Simo. 08.30 Salasaaren seikkailijat. 23.45 ELOKUVA Elokuva: Rocky 5. 17.08 Neiti Scarlet ja Herttua. 14.20 Lomamatka 70-luvulle: Datsun minkä teit! 14.50 Rattikärpäset. 09.00 Tarina Ruotsin historiasta tutkijoiden silmin. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 22.15 Milli arvontalähetys. 10.30 Simpsonit. 11.00 Havumetsän lapset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 12.00 UEFA Champions League viikkomakasiini. kesäkuuta 2025 12 // LAUANTAI 07.06. 18.30 Ahvenanmaan sankarit. 07.30 Emmerdale. 13.30 Janne Katajan Uskoisitko. 20.55 Urheiluruutu. 15.20 Peltsi ja Osmo. 07.00 Poppelikumpu. 08.08 Ryhmä Hau. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 19.20 Päivän sää. 22.30 Rikostarinoita Suomesta. 10.05 Unelmapuutarha. 08.00 Puutarhakausi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.25 Ylen aamu. 09.30 Ahvenanmaan sankarit. 09.00 Lomakoti auringon alta. 13.05 Salatut elämät. 11.16 Kandit. 15.25 Efter Nio. 18.00 Vintiöt. 12.40 MasterChef Australia. 10.30 Kekseliäs nikkari. 07.59 Emmi ja Kuru. 20.29 Yle Uutiset. 18.00 Uusi perheeni. 22.35 Ralliextra. 17.04 Päivän sää. 16.00 Love Island Suomi. 07.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.55 ELOKUVA Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 13.00 Intervisio, iskelmät ja kylmä sota. 19.36 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Polkujuoksu. 19.00 IS esittää: Sain sen videolle. 22.20 Päivän sää. 17.25 Malory Towers. 18.45 Itse asiassa kuultuna: Claes Andersson. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.25 Pinteessä pahin. 11.00 Simpsonit. 07.39 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.6. 16.20 Poliisikoira Rex. 13.45 Modernit miehet. 09.22 Alex Player. 11.10 Yle Alueuutiset. 18.00 BUU-klubben. 13.29 Itse valtiaat. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 06.05 Bing. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Kultainen vasikka. 21.45 Pet Shop Boys: Dreamworld. 12.10 Erityinen kesä. – TORSTAI 12.6.. 17.00 Frendit. 19.10 Tulosruutu. MTV SUB 07.00 Muumilaakson tarinoita. 06.05 Bing. 16.01 Talot huokuvat historiaa. 19.10 Uutisextra. 21.00 McDonald & Dodds. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 14.00 Nopeammin, voimakkaammin, korkeammalle. 13.38 Shadowland. 23.40 Naissotilaat. 08.25 Emmerdale. 13.20 RSO Musiikkitalossa lavan takana. 23.15 Trauma henkirikoksen jäljet. 09.42 Eilinen oli leffa. 13.33 Ahvenanmaan sankarit. 14.48 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.50 Kuokkavieras Kataja. 18.30 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2024. 13.55 Ahvenanmaan sankarit. 08.00 Emmerdale. 17.20 Rytmisen EM, välinefinaalit. 16.10 Petolliset. 09.45 MM-ralli: Sardinia, EK 1. 22.35 Harry Wild. 11.00 Kesäkasvo. 23.40 Pojat reunalla. 22.25 Tulosruutu. 16.25 Höyhensarja. 20.00 Suurmestari. 21.50 Tulen Morsian. 20.00 Suurmestari. 15.20 Poliisikoira Rex. 13.52 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.30 Pikku perunat. 19.39 Sportnytt. 08.25 Eka & Helmi. 23.00 Elokuvan hetki: Shadowland. 21.35 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: FIN NED. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Patu-koira. 10.15 Pilanpäiten. 06.52 Minimuksut. 10.30 Farmi Suomi. 07.25 LEGO City Adventures. 19.00 Seitsemän Uutiset. O: Leif Lindblom. 11.30 Huimat huushollit. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 15.55 Remppa vai muutto. 11.46 Karjalan kunnailla. 09.12 Keltainen Lumimies. 08.55 Huomenta Suomi. 09.24 Olipa kerran keksintö. 10.00 Emmerdale. 18.43 Holly Hobbie. 19.39 Sportnytt. 07.20 Muumilaakson tarinoita. 14.00 Kauppakaupunkien aarteita. 12.30 Kotoisa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.10 Aivan yksin. 21.15 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: ennakkostudio FIN -NED. 09.08 Voihan Poni. 22.35 ELOKUVA Mission Impossible Ghost Protocol. 08.55 Huomenta Suomi. 17.00 ELOKUVA Vadelmavenepakolainen. 13.43 Itse valtiaat. 12.53 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 16.42 White trash. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 19.30 Onnela. 12.00 Elävät puut. Google. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.35 Dronix. 18.08 Tarinoita metsästä: Metso ja teeri. 19.00 Hakekaa kätilö! 19.53 Egenlandin matkakohteet. 22.20 Milli arvontalähetys. 21.00 Vaarallinen hakkeripoika. TV VIIKKO PERJANTAI 6.6. 13.35 Salatut elämät. 08.50 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin. 19.50 Ruisrock: Chisu. 12.00 Asuntoflippaajat triplaavat. 17.55 Pieni suuri maailma. 18.09 Isadora Moon. 10.59 Tarina Ruotsin historiasta tutkijoiden silmin. 08.10 Sonic Boom. 13.30 Elokuvan hetki: Shadowland. 08.30 Mun maailma. 13.30 Ahvenanmaan sankarit. 11.10 Yle Alueuutiset. 09.00 Remppa vai muutto. SUNNUNTAI 08.06. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Die Hard vain kuolleen ruumiini yli. 07.43 Manu Monikone. 21.05 Havumetsän lapset. Miika Nousiaisen romaaniin perustuva komedia suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka haluaisi olla aivan tavallinen ruotsalainen mies. 14.55 Vanavedessä. 22.50 Hédi Friedin huoli. 21.00 ELOKUVA Salainen agentti 007 ja tohtori No. 11.40 Yle Oddasat. 08.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 06.55 Smurffit. 10.00 Korkeasaari. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.6. 13.16 Itse valtiaat. 08.50 Jumppahetki. 14.55 Tusina tavaraa Suomesta. 23.45 Logged in (16): Mikä ei tapa, vahvistaa. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 19.48 Sportliv. 17.50 Norja ilmasta nähtynä. 20.00 ELOKUVA Comedy queen. 17.00 Love Island Suomi. 12.30 Kuokkavieras Kataja. MTV3 06.15 Aamusää. MTV3 06.25 Muumilaakson tarinoita. 11.50 Luontomatkalla. 19.25 ELOKUVA Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 16.45 Yle Oddasat. 16.50 Novosti Yle. 17.30 Erikoisjoukot. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Päivän sää. 07.20 Kaisu Kuu. 07.23 Pippa ja Popi. 17.10 Sanditon. 07.20 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Kosti Rasinperä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Retki-Roope. 09.40 Latela. 12.00 Tähtiarpa. 15.25 Kun saa rakastaa. 16.00 Koiralle koti. 21.00 Hymyä! 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.51 Luontotuokio. 19.30 Suuri seikkailu. 19.30 Frendit. 09.00 Näin meillä. 14.55 Poliisikoira Rex. 15.15 Nyrkin ja hellan välissä. 21.00 Tämä on tämä. 08.55 Nimipäiväonnittelu: 8.6. 10.00 Riemulaulut. 17.40 ELOKUVA Pertsa ja Kilu Faaraon sormus. 18.00 Koirien kopla. 11.30 Simpsonit. 19.30 Jarkko Tamminen Show. 08.20 S.M.A.S.H! 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu. 08.05 HYRRÄ: Tiedetemput. 07.05 Tuomon laulu. 08.30 Mun maailma. 22.50 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 21.00 ELOKUVA Robin Hood varkaiden ruhtinas. 15.50 Elämää meren armoilla
16.25 Tähtiarpa. 19.30 Salatut elämät. 19.44 Micken puuvene. 10.00 Emmerdale. 15.07 Kirjava luonto. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Suurmestari UK. 20.29 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 18.00 Suurmestari UK. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.30 Pohjanmaan sankarit. MTV3 06.15 Aamusää. 18.10 Karjalan kunnailla. 13.10 6 päivää zeniin. 12.30 Teknavi. 14.55 Poliisikoira Rex. 11.40 Yle Oddasat. 17.04 Päivän sää. 08.25 Ninjalinja. 15.00 Rekkakuskit jäällä. 13.15 ELOKUVA Suopursu kukkii. 18.05 Syke. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 07.08 Nelli ja Noora. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.20 Milli arvontalähetys. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 12.36 Kirjava luonto. 21.55 ELOKUVA Kino Suomi: Cha cha cha. 17.00 Pikku Kakkonen. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 15.55 Korkeasaari. 06.35 Smurffit. 22.50 Oddasat. 08.50 Jumppahetki. 18.30 Emmerdale. 10.00 Emmerdale. 22.45 ELOKUVA Rocky 5. TORSTAI 12.06. 19.20 Päivän sää. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.04 Päivän sää. 20.30 Frendit. 06.35 Smurffit. 22.10 ELOKUVA Lottovoittaja UKK Turhapuro. 14.55 Remppa vai muutto. 13.00 Janne Katajan Uskoisitko. 09.00 Efter Nio. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Suurmestari UK. 20.00 Rantahotelli. 07.35 Sonic Boom. 19.49 Egenlandin matkakohteet. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 09.30 Ahvenanmaan sankarit. 09.30 Ahvenanmaan sankarit. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.47 Koistiset lennossa. 18.45 MasterChef Australia. 14.55 Maailmaa muuttavia eläimiä. 07.35 Sonic Boom. kesäkuuta 2025 // 13 MAANANTAI 09.06. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 07.48 Ritari Mikke. 15.05 Jens ja Isak ohuella jäällä. 15.45 Itse valtiaat. 22.20 Milli arvontalähetys. 17.00 Vaikuttajien miljoonabisnes. 20.00 Toivoa ja epätoivoa. 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.58 Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 15.55 Remppa vai muutto. 18.20 Kesäkasvo. 23.32 Avoimena. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.07 Ruso ja rihmalat. 06.52 Martta puhuu. 17.35 Syke. 10.02 Ideoiden maailma. 14.00 Kauppakaupunkien aarteita. 08.03 Ideoiden maailma. 13.20 ELOKUVA Koskenkylän laulu. 12.40 Tanskalainen maajussi. 09.00 Remppa vai muutto. 20.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 23.35 Vallan varjot. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 11.30 Huimat huushollit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 19.00 Seitsemän Uutiset. Lande. 10.00 Emmerdale. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Raharemontti. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 23.00 Feikkiä. 21.15 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: ennakkostudio FIN POL. 10.50 Veljesten keittiössä. 21.30 Jalkapallon U21 EM-kilpailut: Ennakkostudio. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 11.00 Lentopelastajat arktisten olojen armoilla. 16.50 Novosti Yle. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 06.25 Huomenta Suomi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 15.00 Pirjo. 21.05 Monte-Criston kreivi. 13.50 Kummeli. 11.20 Kandit. 22.21 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Kuokkavieras Kataja. 09.40 Latela. 19.20 Päivän sää. 08.25 Täysi susi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.28 Jens erämaaseikkailulla. 19.00 Modernit miehet. 17.05 Maryn helpot kokkailut. 22.02 Varistyttö. 17.55 Uutiset. 18.20 Kesäkasvo. 18.00 BUU-klubben. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 14.30 10 kirjaa rahasta. 12.00 Eränkävijät: Äijän retket. 14.33 ELOKUVA Tulossa: Anu ja Mikko. 21.30 Ilonen talo. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.45 Itse valtiaat. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 20.00 Höyhensarja. 10.50 Veljesten keittiössä. 15.15 Retki pohjoisnavalle. 15.10 Kissapetojen matkassa. 22.20 Milli arvontalähetys. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 21.00 ELOKUVA Kummelistories. 20.00 Rantahotelli. 08.00 Simpsonit. 20.46 Drakar ystävyyden roadtrip. 17.55 Uutiset. 21.00 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti. 21.00 Raha-Suomi: Nörttien kosto. 22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 16.58 Uutiset. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 21.49 Urheiluruutu. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 23.25 La Storia. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 18.40 MasterChef Australia. 22.30 Kullannuput. 09.18 Elämä käännekohdassa. 20.57 Kirjava luonto. 09.00 Elämää meren armoilla. 12.00 Tähtiarpa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.45 Maailman kauneimmat junareitit. 17.04 Päivän sää. 11.20 Kandit. 11.50 Karjalan kunnailla. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 18.20 Kesäkasvo. 22.45 The Rookie. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 19.25 Tulosruutu. 17.55 Uutiset. 07.10 LEGO DreamZzz. 18.30 Ystävä sä lapsien. YLE TEEMA & FEM 07.25 BUU-klubben. 21.49 Urheiluruutu. 21.00 ELOKUVA Salainen agentti 007 Istanbulissa. 09.00 Remppa vai muutto. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. 14.30 Sinkkulaiva. 13.30 MasterChef Suomi. 16.45 Yle Oddasat. 20.00 Farmi Suomi. 12.30 Salatut elämät. 23.05 Ulkolinja: Qatarin kisojen lehmänkaupat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 08.50 Jumppahetki. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Simpsonit. 16.45 Egenlandin matkakohteet. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 20.50 Kohti jalkapallon EURO 2025 -kisoja, osa 4. 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 19.30 Salatut elämät. 16.50 Egenlandin matkakohteet. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 18.00 Päivän sää. 18.40 MasterChef Australia. 08.00 Pikku Kakkonen. 06.05 Bing. 11.00 Raharemontti. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 17.05 Syke. 06.35 Smurffit. 20.00 Kotoisa 48h. 10.37 Toivoa ja epätoivoa. 22.35 Reykjavik 112. 17.05 Viiden jälkeen. 09.00 Remppa vai muutto. 19.48 Egenlandin matkakohteet: Kupittaan kesäparatiisi Turussa. 13.40 Syntynyt vuonna 2010. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 17.25 Egenland. 19.25 Pirjo. 20.00 Maailman kauneimmat junareitit. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 21.00 Efter Nio. 22.25 Tulosruutu. 12.40 Tanskalainen maajussi. 09.40 Latela. 14.55 Filmikellari. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 22.45 Oddasat. 12.30 Stadi vs. 17.40 Huippuvuoret yläilmoista. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 22.00 Ron Carter: oikeita ääniä etsimässä.. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.01 Uusi elämä Norlannissa. 07.07 Pikku Kakkonen. 11.50 Kesäkasvo. 20.30 Frendit. 14.30 Sinkkulaiva. 12.00 Tähtiarpa. 18.00 Suurmestari UK. 21.00 ELOKUVA Eden. 18.30 Yleisurheilun GP Lahti. 23.35 Rikostarinoita historiasta. 11.00 Luontopäiväkirja. 21.00 Kotoisa. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 11.50 Petoeläinten paratiisi. 17.05 Viiden jälkeen. 07.25 Ylen aamu. 10.00 Laittomien autojen takavarikoijat. 18.55 Luonto palaa. 08.19 Nimipäiväonnittelu: 11.6. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.6. 20.00 Leijonan luola Suomi. 18.05 Modernit miehet. 11.40 Yle Oddasat. 15.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 20.00 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 07.17 Tulipop. 21.00 Murha paratiisissa. 15.00 Rekkakuskit jäällä. 12.00 Pykälävaaran Päätalo. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.6. 23.05 Tämä on tämä. 12.00 Vintiöt. 16.50 Novosti Yle. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.20 Kummeli. 19.00 Kamera. 19.00 Erikoisryhmä Kitzbühel. 08.50 Jumppahetki. 19.30 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 11.30 Huimat huushollit. 09.30 Ahvenanmaan sankarit. 23.35 Aallonmurtaja. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 14.30 Sinkkulaiva. 14.00 Salatut elämät. 19.45 Naiseuteni pinta. 21.00 Historia: Natsien taidevaras. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Rekkakuskit jäällä. 15.55 Huvila & Huussi. 14.30 Sinkkulaiva. 14.37 Elävä arkisto: Mennään junalla. 20.30 Frendit. 22.35 The Rookie. 12.00 Salatut elämät. 17.25 Tareq Taylorin ruokamatka. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 20.55 Urheiluruutu. 22.35 ELOKUVA Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 20.00 Kun saa rakastaa. 20.00 Huvila & Huussi. 22.25 Amandaland yh-äidin arkea. 15.40 Historia: Columbia, avaruussukkulan tuho. 11.10 Yle Alueuutiset. 22.21 Päivän sää. 07.25 Ylen aamu. 11.00 Efter Nio. 16.00 Salatut elämät. 21.35 Perjantai-dokkari: Rajalla. 18.25 Pirjo. 08.02 Mitä ihmettä. 15.05 Retki pohjoisnavalle. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 12.00 Nick Cave: This Much I Know to Be True. 18.05 Viiden jälkeen. 07.26 Pikku Kakkonen. 16.58 Uutiset. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Pikku Kakkonen. 07.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 19.30 Salatut elämät. 19.30 Frendit. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 08.24 Galaxi. 07.35 Sonic Boom. KESKIVIIKKO 11.06. 17.00 Yle Uutiset. 23.45 Musta hevonen. 16.00 Rantahotelli. MTV3 06.15 Aamusää. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 13.20 ELOKUVA Anu ja Mikko. 08.36 Näin meillä. YLE TEEMA & FEM 07.33 BUU-klubben. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.11 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 20.00 Rantahotelli. 22.25 Tulosruutu. 21.00 Petolliset. 06.53 Hei Taavi. 08.09 Nimipäiväonnittelu: 12.6. 20.29 Yle Uutiset. 14.45 Maailmaa muuttavia eläimiä. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.05 Bing. 18.20 Egenlandin matkakohteet. 21.00 A-studio. 13.42 Syntynyt vuonna 2010. 08.30 Simpsonit. 11.30 Kolmosvaihde. 19.00 Historia: Titanic väreissä. MTV3 06.15 Aamusää. 16.00 Salatut elämät. 13.10 6 päivää zeniin. 23.10 Oddasat. 17.00 Tiettömän taipaleen takana. 18.05 Viiden jälkeen. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 06.25 Huomenta Suomi. 07.15 Fluugalaiset. 15.05 Maailmaa muuttavia eläimiä. 21.35 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: FIN POL. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Burgerimiehet Välimerellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Salatut elämät. 11.20 Kandit. 18.00 Yle Uutiset. 07.35 Sonic Boom. 23.25 Cinema Laika. 10.31 Ulkomaille Porvooseen. 08.12 Galaxi. 11.50 Miljoonien rakkauspetos. 10.50 Veljesten keittiössä. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 08.20 Tallityttöjä ja eliittiratsuja. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 17.00 Petolliset. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 08.23 Annen espanjalaisherkut. 09.33 Antiikkikaksintaistelu. 18.30 Emmerdale. 16.00 Janne Katajan Uskoisitko. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.00 Tähtiarpa. 18.30 IS esittää: Sain sen videolle. 22.02 Lumipalloefekti. 18.05 Egenlandin matkakohteet. 08.20 Pikku Kakkonen. 18.30 Emmerdale. 15.45 Itse valtiaat. 20.29 Yle Uutiset. 16.55 Tähtiarpa. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 09.32 Puutarhakausi. 07.25 Ylen aamu. 07.10 LEGO DreamZzz. 14.55 Poliisikoira Rex. 08.22 Athleticus. 10.00 Emmerdale. 07.46 Ryhmä Hau. 20.00 Frendit. 17.00 Vaikuttajien miljoonabisnes. 11.00 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2024. 08.21 Galaxi. 14.48 Avara luonto: Pohjanmeri ja Itämeri. 16.45 Yle Oddasat. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 08.00 Simpsonit. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 08.16 Äärimmäiset sääilmiöt. 13.10 6 päivää zeniin. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 22.25 Tulosruutu. 14.55 Maailmaa muuttavia eläimiä. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 22.21 Päivän sää. 22.05 Zelenskyn tarina. 17.05 Viiden jälkeen. 18.10 Karjalan kunnailla. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.55 Pieni suuri maailma. 12.00–14.30 Salatut elämät. 10.00 Suurmestari UK. 14.47 Kirjava luonto. YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 19.30 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 18.40 ELOKUVA Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 12.00 Salatut elämät. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 07.35 Pikku Kakkonen. 19.25 Tulosruutu. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 18.00 Suurmestari UK. 22.25 Tulosruutu. 14.40 Modernit miehet. 19.44 Micken puuvene. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 12.00 Tähtiarpa. 19.00 Frendit. 21.05 A-studio. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 17.55 Pieni suuri maailma. 18.45 MasterChef Australia. 09.47 Søren Vesterin puutarha. 22.35 Kolmosvaihde. 22.02 Stenbeck. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. 18.10 Karjalan kunnailla. 06.05 Bing. 11.44 Oddasat. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Race Across The World Suomi. 16.05 A-studio. 18.05 Viiden jälkeen. 19.25 Tulosruutu. 22.20 Milli arvontalähetys. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 11.44 Oddasat. 10.16 Äärimmäiset sääilmiöt. 19.30 Frendit. 20.00 Frendit. 11.00 Raharemontti. 16.00 Rantahotelli. 15.00 Tämä on tämä. 21.00 Erikoisjoukot. 19.00 Joanna Lumley maustematkalla. 18.00 Päivän sää. 12.00 Teknavi. 06.05 Bing. 19.30 Frendit. 13.30 MasterChef Suomi. 19.25 Tulosruutu. 11.10 Yle Alueuutiset. 18.25 Ahvenanmaan sankarit. 12.00 Kun saa rakastaa. 07.00 Tete ja Mama. 19.00 Frendit. 22.18 Ulkolinja: Gisèle Pelicot, ei häpeää. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. 13.10 Autonomian jäljillä. 07.54 Sportliv. 16.45 Yle Oddasat. 19.00 Frendit. 11.00 Kesäkasvo. 18.30 Riistametsällä. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 07.45 Rikun ja Ramin laulut. 20.45 Drakar ystävyyden roadtrip. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 23.20 Pohjolan laki. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 13.41 Syntynyt vuonna 2010. 14.40 Kapteeni Höökin seikkailut. 12.00 Autonomian jäljillä. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.25 Remppa vai muutto Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 17.02 Vaikuttajien miljoonabisnes. 11.20 Kandit. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Speed kuoleman kyydissä. YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 13.15 ELOKUVA Punahousut. 07.10 LEGO DreamZzz. 15.45 Novosti Yle. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 14.49 Tulossa: Senni ja Savon Sulttaani. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 06.35 Smurffit. 21.49 Urheiluruutu. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 18.00 BUU-klubben. 20.44 Rosita. 09.59 Ystävä sä lapsien. 07.16 Nallen laulut. 12.30 Salatut elämät. 18.00 Päivän sää. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 23.20 ELOKUVA Wallander: Sellisti. 09.08 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 22.21 Päivän sää. 13.30 Salatut elämät. 15.05 Retki pohjoisnavalle. 21.40 Tarinoita järviltä. 06.25 Huomenta Suomi. 18.30 Ahvenanmaan sankarit. 21.00 Reykjavik 112. YLE TEEMA & FEM 07.46 BUU-klubben. 17.00 Yle Uutiset. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. TIISTAI 10.06. 21.00 Kauppasotaa pinnan alla. 17.55 Uutiset. 16.00 Rantahotelli. 16.30 Syke. 11.00 Kesäkasvo. 07.10 LEGO DreamZzz. 18.30 Tuntematon perillinen. 19.45 Egenlandin matkakohteet. 20.00 Tämä on tämä. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 21.00 ELOKUVA Häpy endkö. 15.00 Rekkakuskit jäällä. 19.30 Frendit. 20.00 Frendit. 08.24 Haukku ja Poku. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 11.40 Yle Oddasat. 11.10 Yle Alueuutiset. 15.00 A-studio. 19.30 Salatut elämät. 22.00 Jalkapallon U21 EM-kilpailut: Suomi Hollanti. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.40 Latela. Lande. 08.36 Kärpästen Harri. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 19.30 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 22.55 Karppi. 07.27 Laurin laiva. 21.00 Timanttiliiga Highlights: Rooma. 21.45 Yle Uutiset. 21.45 Yle Uutiset. 18.30 Emmerdale. 07.25 Ylen aamu. 09.00 Remppa vai muutto. 21.00 ELOKUVA Wallander: Pappi. 15.43 Historia: Rautaesiripun takana. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 11.50 Karjalan kunnailla. 19.00 Prisma: Concorden tuntematon tarina. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Modernit miehet. 22.00 ELOKUVA Sankari. 15.30 Suurmestari. 10.30 Jaksa paremmin. 19.00 Frendit. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 16.50 Novosti Yle. 09.40 Latela. 14.55 Maryn helpot kokkailut. Kuhmolainen // Perjantaina 6. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 22.55 Vaarallinen hakkeripoika. 12.00 Euroviisut: sotaa ja lovee. 15.45 Itse valtiaat. 12.30 Kurkien äiti. 08.52 Tiettömän taipaleen takana. 10.28 Sportliv. 13.45 Revontulten räppäri. 14.45 Maailmaa muuttavia eläimiä. 19.44 Unelmasauna. 06.25 Huomenta Suomi. 23.35 Stadi vs. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 11.00 Riemulaulut. 13.10 Mielivaellus. 16.55 Tähtiarpa. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 14.40 Modernit miehet. 11.31 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 14.50 Avara luonto: Maailman nisäkkäät. 13.00 Salatut elämät. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Kalasota Haaparannan kalastajien taistelu. 17.04 Päivän sää. 14.00 MasterChef Suomi. 19.20 Päivän sää. 12.41 Tanskalainen maajussi. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 20.55 Urheiluruutu. 19.23 Pirjo. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 13.30 MasterChef Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 19.07 Toivoa ja epätoivoa. 09.00 Elämää meren armoilla. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.50 Elämää Philadelphiassa. 11.00 Raharemontti. 18.00 BUU-klubben. 21.45 Yle Uutiset. 09.02 Tareq Taylorin ruokamatka. 08.03 Kesäjumppaa Sofian kanssa. 20.00 Kalasota Haaparannan kalastajien taistelu. 08.20 Ihan pohjalla. 12.50 Historia: Natsien taidevaras. 22.35 MM-rallin huippuhetket: Sardinia. 23.40 FIFAn jalkapallon MM-karsinta: jälkistudio FIN POL. 18.05 Viiden jälkeen. 18.00 Päivän sää. 16.58 Uutiset. 07.37 Mauno. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 19.55 ELOKUVA Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 22.26 Savusaunasisaruus. 22.00 Kiekkoa ja korkokenkiä. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 11.30 Huimat huushollit. 08.50 Jumppahetki. 20.24 Tarinoita metsästä: Kesäniityn asukkaat. 18.05 Egenlandin matkakohteet. 14.41 Exploring Earth. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. 17.40 Huvila & Huussi. 23.00 Dokumenttiprojekti: Rankka vuosi. 14.00 Kauppakaupunkien aarteita. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 12.40 Tanskalainen maajussi. 10.50 Veljesten keittiössä. 07.34 Pii ja Poju. 18.00 Suurmestari UK. 19.53 Pitääkö mun kaikki hoitaa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.55 Tähtiarpa. 20.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 15.40 Yle Oddasat. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 17.00 Suuri seikkailu. 23.10 Zelenskyn tarina
Henry Jäävuori 041 580 51 84 Projektiksi.Suzukipv,SuzukiS,Hondamanki 0405551172 Halutaan vuokrata Kajaanista Ok talo 3 4 h + k + sauna puulla lämmitettävä . Meillä on kaksi sisäsiistiä kissaa, sekä luottotiedot kunnossa. Kts. Hp. Seinät ja katot. Kysy tarjous. 040 254 5887 Kerrostalokaksio. Sitovat ilmoittautumiset tekstiviestillä p.0445258975 11.6.mennessä. Tarjoukset viestillä puh. Yhteydenotot toivoisin töiden vuoksi ensin tekstiviestillä numeroon 0401889650. 040 848 3761. Halutaan vuokrata okt, rivitalo tai kerrostalo as., Kainuusta. kesäkuuta 2025 14 // Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Kainuun Pörssissä tavoitat kätevästi koko Kainuun. 044 970 4332. P. Hp.1200 €. Ostetaan pihakäyttöön tossumopo Suzuki tai Honda. Soita tai laita viestiä. -muuttolaatikoiden vuokraus -yritys/toimisto muutot Kysy tarjous! p.045-3197649 juha.gronberg@outlook.com www.muutotkajaani.fi LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET Seppo Keränen 0400 381 976. 0442508541 Kuolinpesät, irtaimistot, muuttotyhjennykset, myös pieneterät. P. 050 379 9561. alkaen. P. MB 240 E V6, vm. MYÖS KAIVINKONEET PYÖRÄKUORMAAJAT JNE. 050 3253473 Kajaani. Etuovi W22434/qasa.fi tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 OSTETAAN ROMU AUTOT JA KAIKENLAISTA METALLI ROMUA TMI SUTINEN PUH 040 5135897 Maalatkaa Tervamaalilla mökit, saunat,aitat,kodat,kaikki puurakenteet! 100% suoja hometta ja lahoa vastaan! Peittää pilkut ja pisteet! Terasseille,laitureille ja ulkokalusteille sopii Terva Color kuultava puunsuoja! Neuvonta, ohjeet,tilaus 050-3833 330 Katso myös www.tervamaali.fi Kiitos! Vuokrataan Peltokatu 6 A 6 kerrostalo asunto 2h,k 54m² 2/2 kerros,lasitettu parveke, vapautuu 1.5.2025. Valtra A92 etukuormaajalla vm -10, ajettu 3000h, vaihto pienempään. Kaikki huomioidaan. 210€ sis.alv. Heti käteisellä. Puh. P. Voi olla a talli. Hyvä kuntoinen paketti. YHDELLÄ ILMOITUKSELLA TAVOITAT KOKO KAINUUN Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Tee ilmoitus: hillagroup.fi/kainuunporssi Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myydään Ostetaan Ostetaan Tarjotaan vuokralle Kaikenlaista Myydään Halutaan vuokrata OSTETAAN TRAKTOREITA! KAIKENKUNTOISET/MERKKISET. 0500169513. 0400295957 Ostetaan henkilöauto omaan käyttöön, tarjoa rohkeasti. 0504103001 Sotkamo Talojen maalaukset ammattitaidolla! Kotitalousvähennys JKP Asennus Oy 040 809 7268 Okt.Kuhmo rakv.1981,oh,3mh,k,s,ph,th,2wc, ak,109m², kuntotark.kaukoläm. Puh. 044 947 0359 Myydään Maastomönkijä Can-Am 500 XT Outlander. 0400289698 Vuokrataan tai myydään Kuhmo Ontojärvi, 6 hehtaaria Omakotitalo, 2 rantasaunaa, 4 ranta-aittaa. Sinulle.. 0500 681535 Traktorin kippiperäkärry EkaTaso 7t. Vuokra 480e + vesimaksu ja autopaikka, voi käydä katsomassa. Toimisto 54 m² hot.Kainuun vieressä Kts. Kainuun Ovipinnoite Nuask. 044-08 33 007 Myydään koivurankoja ja metrisiä koivuhalkoja. qasa.fi tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Ostetaan aikuinen sheltti koira.0500-381400 Metsästyskivääri 222 5,7 , puoliautomaatti pemeli kaliperi 12/76, Baikal -haulikko kaliperi 16/70 yksipiippuinen. P 0400138985 KUHMOSSA: Kaksio, lasitettu parveke, Peruranpolku 11. Nouto paikanpäältä. 2000 m² sähköliittymällä, jokinäkymällä Paltamon keskustassa liittymän hinnalla. Puh. Perämoottori tohatsu 9.8 sähkötrimmi+käynistys 2017.Vähänkäytetty.hp.1680e.Kuhmo.p.040 5684311 Myydään rattivene Terhi + 50 hv Suzuki perämoottori. LIIKE JA VARASTOTILAA KAJAANISSA 0440 295650 Kesäksi puhdas auto. Soita ja kysy lisää. 0400 965705 Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Puh. 3h+s 77 m², Koulukatu 9. Rauhalliselta paikalta, edullisesti. Kulkee p-auto tai peräkärryssä. -98, katsastettu. p. P.0504105843 Henkilö-paketti-matkailu-kuormaja romuautot. Mainuanjärvelle matkaa n.1km P. P.0400488330 Vuokrattavana Kajaanin Kettukalliontiellä n. 0405076406 TARJOA Kuhmossa uudenveroinen 5,20 m tervamaalilla maalattu puuvene moottoreineen 6 hv Honda, 4-tahti. Puh. Kysy 0500-374187 Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huoltopalvelut. 70e/vrk. 300e. Hinta 9500€. Keskustassa, 42 m², heti vapaa HP 18500€. 22hv hondan moottori. Helppo käyttää. Puh. 040 5071343 myös kuljetus-/asennuspalvelu, ovihelat. Oulussa. Leivinuuni, lämpöpumppu. Puh. Iso trampoliini hp. p 0405663617 Vene Yamarin 440, moottori Yamaha 9,9 hv, h. 2h+k alk. 0405310348 Rauhallisella paikalla tilava kaksio (62m²) Teppanassa. vm.09.Varusteet,2x vinssit, pojamuovi ja rystyssuojat. Puh. 046 942 2098 Myydään uusi jalasmökki 7,50x2,70m. Jouni Oikarinen, Puh.0443779801 www.kainuunlampoenergia.fi Ulkomaalaukset ammattitaidolla. 130 m² korkeata hallitilaa johon mahdollista yhdistää 95 m²:n toimi-/toimistotila. Siisti tilava yksiö / pieni kaksio rauhallisesta taloyhtiöstä Kajaanin keskustasta. 1800 €. 30/50cm. Rantaviivaa 1 km. Veneessä sähköstartti, sähkötrimmi ja pilssi. P. Soita 0449854190 / Sauli Koivuja sekaklapeja. Nainen, jolla luottotiedot kunnossa. Puh. asiakaspalvelut@kkoy.fi tai puh. Vapautuu 1.5. Myös toimitus. 0400 280 244 Kuivaa sahatavaraa: 25x100 vs, 25x100 ts, 32x100, 50x100, 50x125, 50x150, puh. H. Kaikenkuntoisia saa tarjota P. 040 7002 002 C-kortilla liikuteltava matkailuauto 6hengelle kesän reissuille. 1200 e. P. P.0500565306 Ostetaan mönkijöitä. Puh. 050 404 1153 Rauhallinen perhe etsii vuokra-asuntoa (2-3h+k) Lohtajan alueelta kesän/syksyn aikaan. Kuhmolainen // Perjantaina 6. p. Hp.4400.sis alv.n Tied.0400943580 Myydään kesämökki tontteineen Mainuajoen varrelta. H. Väriliset Metallit Ja Akkut. T. Käteismaksu, noutaen. Vanhat astiat, maljakot, työkalut, lelut, kellot, soittimet, kalastus, kuolinpesät, jäämistöt. 044 070 1100 Kuhmossa Kontionkatu 9 vapaana yksiö 32m², 2 krs, hissi, sauna, lasitettu parveke. Yht. Kunto kohtalainen. Teen henkilö-sekä pakettiautojen sisätilojen imuroinnit/puhdistukset Kuhmossa. Hyrynsalmi Neljä huonetta, tupakeittiö ja sauna paritalosta Ristijärven keskustassa. 37000 €. 17 Kni. Tarjoa! p.0469079400 MUUTOT JA KULJETUKSET Esim. P 0400 886 143 Kantojyrsin. 0405245600 Tilava yksiö 36m² lasitetulla parvekkeella Kajaanin keskustassa 1.7. Omakustanteinen kahvittelu. 0500234951 Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun laakaväli-/komeron-/kaapinoville. 0504072016 0405163107 Myydään kaksio /ensimmäinen kerros.Putkiremontti +viemärisukitus tehty,valoisa 050 3251697 Rivitalokaksio ja -kolmio Kontiomäestä. 040 523 6200 Vene Bella 551 HT.Puolikannellinen.v.1989.Peräm.Evinrude 40 hv.p.0500183746 Terveysasemalta eläkkeelle jääneiden tapaaminen 18.6.25 klo 13-15 Kahvila Neljän Kaesan yläkerrassa. Annetaan ok-tontti n. Autolla vedettävä. Se julkaistaan parillisina viikkoina keskiviikkoisin Koti-Kajaanissa, torstaisin Kainuun Sanomissa ja Ylä-Kainuussa sekä perjantaisin Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Meiltä myös asuntovaunun (Hobby 720KWFU Vm.2020) vuokraus. 2200e. 0409116170 Klapikone HakkiPilke falcon 37 mobile
Tule myymään itsellesi tarpeettomat tavarat pois. Tanssiorkesteri Ässät klo 21-0:30, Kuhmon Kelolla, 15 € / hlö. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu www.kantojyrsin.fi Aaro Turunen Aaro Turunen 0400 251 666 0400 251 666 Tehokas kone. klo 18. saakka! Kuhmon kaupunki. klo 10 mennessä. 050-3280320. 11 € ( vain Napiksen lipunmyynnistä ) * Lipunmyynti alkaa klo 19 * Lippuja myös ennakkoon tiketti.fi * Ravintolasta ja kahviosta juotavaa sekä purtavaa Kesäkauden Kesäkauden avauksessa avauksessa LA LA 7.6. kesäkuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS hillalogistiikka.fi/palaute p. Kuhmon Lavatanssijat ry ja Lappi Actonia Oy LA 14.6. Katso Kuhmon elokuvatarjonta: Pajakkakino.fi Lue lisää: https://visitkuhmo.fi/kuhmon-kesa-2025/ Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Tiedot ilmoittautumisesta: kuhmo.fi/ajankohtaista. PE 13.6. sekä HULLUN HAUSKA PERJANTAI -tanssi Kuhmon Kelolla klo 21:00 – 23:00, vapaa pääsy. Suomen mestari Aleksi Klemetti tuo Kanada-maljan Kuhmoon, Juhla Kuhmon torilla ja Kide-lavalla klo 16 lähtien. 40, 60, 100 m, pituus, kuula Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37, ke 13.9. TI 10.6. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Kuhmolaisen sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Sanapiilo Sudoku 4 3 9 5 7 6 5 6 1 3 2 1 7 9 6 9 9 3 7 6 1 1 5 2 6 7 7 4 2 8 3 1 5 1 4 9 2 8 1 5 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. 010 665 7200 (pvm/mpm) ti-la klo 7.00 11.00 LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kuhmolainen.fi Päätoimittaja Mari Heikura 010 665 7272 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Roosa Pirinen 050 566 2493 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo kuhmolainen.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. Äänivaunu tapahtumissa: äänitekniikkakoulutus klo 9-12 & 17-20 Kelolla, Väinämöinen 4. Kuhmon Lavatanssijat ry. Taiteiden yö -tapahtuman 2. Korkanan Maire Kattilakosken koululla (Markenniementie 124) kirpputoritapahtuma la-su 7.-8.6.2025 klo 9-15. Tarjolla kahvia, makkaraa ja muurinpohjalettuja. Avoimet Kylät -tapahtuma: Nivan kylä elävissä kuvissa klo 11 -18, Nivatalontie 33, Kuhmo. klo 19.30-00.30 klo 19.30-00.30 Seuraavat tanssit pe 20.6. Sari Sari Koivikko Koivikko & Kuunhopea & Kuunhopea Heikki Koskelo Heikki Koskelo & Tähti & Tähti La 7.6. Kuhmolainen // Perjantaina 6. KE 11.6. KAINUU KAINUU Pihapuiden kaadot Pihapuiden kaadot Kantojen jyrsintä Kantojen jyrsintä Laadukkaasti Laadukkaasti Edullisesti Edullisesti Ammattitaidolla Ammattitaidolla METSÄKONEET Myynti: Oy Wicanda Ltd alstorfinland.fi 0400 251 666 Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi KESÄKUUN ALUN TAPAHTUMIA MA 9.6. alkaen Ammattitaidolla, edullisesti. Hilpeä heinäkuu -suunnitteluriihi klo 17-18.30 kirjastolla. Elokuvanäytökset klo 11.30 ja 16.00. fi. En juhli. Lentiiran kyläkahvila palvelee kaikkia klo 9-13, Lentiirantie 4255. Nivan kyläyhdistys ry. SANKA KASSI TUULI POHJA KANALA KIRJA E C A Ö L K G E F B H T R F N V F R T A U I K L A D E R J G Ö O I Y L L K F R E R V I O L Ö Ä R S H T K F H K T N A E R A J H S W Q R T B V M N F T I Y O L P S A R H N A H I U A L J E N V L S B V Ä V A T Y U A R D H Y I S J T E W Y K M A S D R U J Y U N K A S S I U I K L A D E R A K J H Ö A Ä Y Å T O P R E Å P A S G A R A Y I N M D E Q D R H F D A K Y I O U D B J H G R T J N V C X D U I O V N G L S N K M V X Z V B H T U U L I E T F G H T U J M P S F R N U O L I A N M T I O P A U L K P T R E S Y P U V N G L S N K M V X Z V B H G Y H U J I O K H G A A E T M N F N I L O L P S A R H Y N M Q N K S A D Ö L K J U H Perhetapahtumat Kuhmon Senioriopettajat ry Kainuun Senioriopettajien yhteistapaaminen ja kamarimusiikki konsertti 19.7-25 Ilmoittaudu Ailalle 15.6 mennessä puh. Tuoreita herkkuleivonnaisia. Lue tarkemmin kotisivuilta! SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com * Elävää musiikkia tauotta * Karaoke * Naisten valtaa * Liput 22 € , alle 25-v. suunnitteluriihi klo 1718.30 kirjastolla. Tervetuloa! Kivakisat maanantaina 9.6. Voit etsiä tai tarjota kyytejä kimppakyydit.com tai Kainuun kimppakyyti -Facebook ryhmästä. Tehokas kone. Torikatu 22. Koulutus niille, jotka haluaisivat käyttää Kuhmon kaupungin äänivaunua tai äänilaitteita omissa tapahtumissaan. Ilmoittaudu 9.6. Suomi Soi -konsertti: Corvus Beat klo 18.30, Kahvila Juttua, vapaa pääsy! Suomi Soi -konsertit kesämaanantaisin Kahvila Juttuassa tai Kide-lavalla aina 7.7. Tanssileiri Kuhmon Kalevalankankaalla 13.6.-15.6. 7.6. Näillä väljillä vesillä -tekstiilinäyttely Juminkeossa 14.6.-3.10.2025, Kontionkatu 25. Elokuviin pääsee ilmaiseksi, tarjoilua pikkurahalla (käteinen mielellään). Hinta 10 €. Toinen tilaisuus yleisön pyynnöstä. Väinämöinen 6. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. klo 16.30 – 18.25 Kajaanin Casamba ry järjestää Karaokebaarissa tanssikurssin, lajina cha cha. Kuhmon kaupunki
Eli ihminen, Leinonen nauraa puhelimessa. Myös useat lemmikkien omistajat ovat kertoneet Leinoselle, että punkkeja on näkynyt tänä keväänä aiempaa enemmän. Isäukko aina sanoi, että luontoa ei kannata koskaan pelätä, mutta sitä kannattaa kunnioittaa. Myös lemmikit kannattaa tutkia. Borrelioositartunta ilmenee usein punkinpureman ympärille ilmestyvästä, halkaisijaltaan yli viiden senttimetrin kokoiseksi kasvavasta punoittavasta renkaasta. Jälkimmäiseen tepsii antibiootti. Pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet suojaavat ihoa parhaiten. – Siellä ne kyttäävät ja keskustelevat, että käveltäisiinkö vai otettaisiinko taksi. Leinonen ei osaa punkkeja pelätä. Yleisenä ohjeena on, että ihoon kiinnittynyt punkki tulee irroittaa varovaisesti punkkipihdeillä ja sen jälkeen haava tulee putsata desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla. Pikkuriikkisiä nymfejä voi olla hankala havaita, mutta niiden ryöminnän iholla tuntee helpommin. Metsurina hän tiesi sen hyvin, Leinonen sanoo. kesäkuuta 2025 16 // Kainuussa havaittu tänä keväänä paljon punkkeja Maria Kurtti – Leudot talvet ovat näille otuksille lottovoitto ja kanta kasvaa, sanoo hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta. – Mutta aika sitkeitä sissejähän ne kyllä on, muuten ne olisi jo hävinneet täältä pohjoisesta. Hän toteaa, että punkkien kanssa on eletty maailman sivu, ja eletään vastakin. Tutkija itse kertoo nähneensä maastossa tänä vuonna enemmän punkkeja kuin yleensä keväällä, vaikka punkkeja eli puutiaisia on Kainuussa ollut aiemminkin jo maalis–huhtikuussa. Jos on menossa maastoon alueelle, jossa punkkeja on erityisen paljon, voi saappaansuut vielä teipata lahkeisiin kiinni. Hyönteistutkijalle puutiaiset ovat ötököitä siinä missä muutkin. Myös kotipihalla punkkeja tapaa varmimmin, jos siellä on pitkänä rehottavaa heinikkoa ja nurmikkoa. Sään lämmetessä ja lumien jälleen sulaessa punkeilla on taas mieluisat olosuhteet: lämmintä ja kosteaa. Osa niistä on toki saattanut ”potkaista tyhjää”, jos lämpötila on laskenut hyvin nopeasti pakkasen puolelle. Hyönteistutkija Reima Leinonen kuvattuna kesäkuussa 2017. Hän veti punkin irti ja kaiveli vielä hyönteisneulalla loputkin ötökästä pois ihon alta. Joka päivä kaikkien muiden tutkijoiden vaatteista tai iholta löytyi punkkeja, mutta Leinoselta ei ainuttakaan. Vaaleista vaatteista punkit havaitsee helpommin kuin tummista. PUNKKI LEVITTÄÄ borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta (TBE), joista jälkimmäinen on harvinainen, mutta pahimmillaan vakava sairaus. Nymfit muistuttavat ulkonäöltään täysikasvuista punkkia, eivät toukkaa. Samalla tavalla niille kelpaa myös kaikkien muiden eläinten veri, ihmisistä koiriin ja kissoihin. Nimi tulee siitä, että suihkussa vettä kauhistuva punkki tarraa ihoon kiinni kovempaa, minkä tuntee iholla selvänä nipistyksenä. Mutta loppukesästä, jolloin on tyypillisesti sateisempaa, punkeilla on taas säpinää. ENNUSTAAKO tämän kevään tilanne Kainuuseen erityisen punkkirikasta kesää. Lemmikkien mukana punkit kulkeutuvat myös koteihin ja kaupunkien asvaltoituihin keskustoihin. Puutiaisaivokuumeeseen on olemassa rokote, borrelioosiin ei. Punkeilta on silti järkevää suojautua niiden levittämien tautien takia. MISKA PUUMALA / ARKISTO LUKIJAN KUVA " Isäukko aina sanoi, että luontoa ei kannata koskaan pelätä, mutta sitä kannattaa kunnioittaa.. Kuhmolainen // Perjantaina 6. Kuvassa punkki ihoon kiinnittyneenä. – Ei kukaan tiedä, mikä tilanne kesällä on, Leinonen vastaa. Lopuksi hän kaatoi haavan päälle paremman puutteessa partavettä, jonka hän toteaa olevan ”samanlaista steriiliä ainetta” kuin desinfiointiainekin. Lapsilla punkit tarttuvat usein ylävartaloon, ja heiltä kannattaa tarkistaa huolellisesti päänahka, hiukset, korvantaustat ja taipeet. Erityisen hyvin punkit viihtyvät kosteikkojen reunoilla olevissa heinikoissa. Mitään jälkioireita puremasta ei tullut. Tällä tavalla Leinonen havaitsi eräällä toisella Ahvenanmaan-reissullaan vatsassaan kiinni olevan punkin. Samalla tavalla kuin hirvikärpästen määrä kasvaa hirvikannan mukana, myös punkkien määrä kasvaa isäntäeläinten määrän kasvaessa. Punkkitarkastus kannattaa tehdä päivittäin. Housunlahkeet kannattaa vielä työntää saappaanvarren sisälle. Kerran Leinonen oli tutkijaporukan kanssa lähdössä Ahvenanmaalle alueelle, missä punkkeja esiintyy runsaasti. Esimerkiksi pitkittynyt borrelioosi voi aiheuttaa laajakirjoisia ja vaikeitakin terveysongelmia, joista myös muutamat Leinosen tutkijakollegoista kärsivät. Toukokuun alussa yllättänyt takatalvi ei tutkijan mukaan punkkeja pysäytä. Keskikesällä on kuivempaa, ja silloin punkkien juhliminen rauhoittuu. Hän oli kuullut valkosipulikapselien karkottavan punkkeja tehokkaasti, ja päätti kokeilla. Turun yliopiston ja Pfizerin kehittämästä Punkkilive-karttasovelluksesta näkyy, että Kainuussa on viimeisen 30 vuorokauden aikana ilmoitettu 612 punkkihavaintoa. Ei kuitenkaan ole olemassa tilastoja, joista näkisi, minkä verran Kainuussa on tänä vuonna punkkeja aikaisempiin vuosiin verrattuna, Leinonen toteaa. LEINONEN KERTOO tutkijoiden käyvän aina maastopäivien jälkeen ”punkkisuihkussa”. Silloin ne lähtevät liikkeelle. HYÖNTEISTUTKIJANA Leinonen viettää paljon aikaa luonnossa, ja hän suojautuu puutiaisilta ensisijaisesti vaatteiden avulla. Myös punkin toukkavaiheet eli nymfit tarvitsevat verta täysikasvuiseksi punkiksi kehittyäkseen. Kauriskanta on Kainuussa nyt korkea, ja punkit imevät kauriista verta mielellään, Leinonen kertoo. – Ei mitään paniikkia, kyllä me niiden kanssa pärjätään. Leuto viime talvi ja aikainen kevät ovat olleet punkeille suotuisia Kainuussakin. Hän alkoi syödä kapseleita jo pari kolme päivää ennen reissuun lähtemistä. Määränpäässä tutkijat viettivät useita päiviä maastossa. Punkit lisääntyvät, kun ilmasto lämpenee ja ravintoketjut ovat suotuisia