1 Sivu 6 Rasmus Toivanen työskentelee tällä hetkellä tekoälyjohtajana Recordly Oy:llä. Kuhmossa tulipaikkoja on ollut varsin paljon käyttöön verrattuna. Kuvassa hänen kanssaan Rauha-koira, oikea ”kirkkorauha”, kuten Leena Pirttijoki nauraen totesi. RASMUS TOIVASEN KOTIALBUMI Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Sinulle.. Karsinta johtuu valtion säästötavoitteista. 1 Sivu 6 JARNO HILTUNEN Eppujen jäähyväiskiertue myytiin hetkessä loppuun 1 Sivu 7 Kuhmolaisesta nuoresta kasvoi tekoälyjohtaja Opiskelua ja tutkimusta harrastava Rasmus Toivanen suoritti LUTyliopiston pääsykokeita varten yli 800 harjoitustehtävää, mutta kun hän löysi nykyiset mielenkiinnonkohteensa, tutkinto jäi kesken. Metsähallitus poistaa käytöstä useita tulipaikkoja Kuhmossa Metsähallituksen luontopalvelut on käynyt kaupungin ja sidosryhmien kanssa keskustelua siitä, mitä tulipaikoilta lopetetaan huolto. Eilen kirkkovaltuusto teki asiassa päätöksiä, mutta ne eivät ennättäneet lehteen. www.mairan.fi Hamam kylpytakit ja ponchot sekä vilttihupparit PYYDÄ PUUKAUPPATARJOUS 044 524 8716/ Vesa Väisänen Jos seurakuntatalon purkaminen menee maaliinsa, pitää Kerttu Heikkisen muuttaa pois asunnosta, joka on rakennuksen päädyssä. Seurakuntatalon kohtalo ratkeamassa Monet lentiiralaiset ovat olleet harmistuneita siitä, kuinka seurakunta on hopussa hoitanut seurakuntatalon purkusuunnitelmia, ja he ovat kokeneet, että kyläläisten todellinen kuuntelu asiassa on jäänyt kiireen jalkoihin. Toivanen on kuvassa vasemmalla. Seurakuntatalolle olisi toivottu ainakin vielä muutama armonvuosi. 1 Sivu 2 JARNO HILTUNEN Ehkäisevän päihdetyönviikolla kannustetaan ottamaan huoli puheeksi 1 Sivu 8 Osassa huollon piiristä poistuvissa kohteissa voi tulevaisuudessakin poltella nuotiota, jos varastosta vaan löytyy vielä puita. 6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Nro 83 | Hinta 3,50 € | kuhmolainen.fi | Perustettu 1959 Perjantai 31.10.2025 Kaikki tuotteet -15 % koodilla: ISÄ2025 Muista Isää 9.11.???. Siellä hän on asunut jo kolmattakymmentä vuotta vuokralla. Elämä kuljetti hänet tekoälyn pariin ja muun muassa Hackathon -ohjelmistokehityskilpailun voittajaksi
Kuhmolainen yritti tavoittaa Teboilin viestintää kysyäkseen Kuhmon ja Kainuun Teboilin asemien tilanteesta. – Se on sen ajan murhetta. POLTTOAINEKETJU Teboilin toiminta Suomessa saattaa julkisuudessa olleiden tietojen perusteella häiriintyä, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry tiedotteessaan. KUHMON KAMARIMUSIIKKI on pitänyt suosittuja perukkakonserttejaan Lentiiran tunnelmallisessa kirkossa. Lukuisista yrityksistä huolimatta se ei onnistunut. Lisäsiipinimen käyttö tuntuu Leena Pirttijoesta vähättelyltä. Esimerkiksi Itäja Pohjois-Suomeen on SKALin mukaan syntymässä alueita, joissa matkat seuraavalle tankkausasemalle ovat huomattavat. Piispan lausunnossa todetaan, että vähäinen käyttö ei ole ainoa peruste purkamiselle, mutta jos tila vaatii ison remontin, niin silloin sitä voisi harkita. Seurakunta on perustellut purkamista ylläpitokulujen lisäksi talon vähäiseksi käyneellä käytöllä, mutta tilat ovat hyvässä kunnossa. – Eihän sitä sen parempaa voi olla kuin tämä on ollut! Heikkinen vitsailee, että joutuu veneen alle, jos asunto puretaan pois. Siellä on asunut tyytyväisenä Kerttu Heikkinen jo kolmattakymmentä vuotta. Festivaalin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo, että tilannetta seurataan ja nyt odotetaan lopullisia päätöksiä. Tieto seurakunnan suunnitelmista kantautui kylälle Kuhmolaisen lehtijutun kautta. Kuvassa Toivo ”Topi” Heikkinen, Tauno Harinen, Kerttu Heikkinen, Leena Pirttijoki ja Pirjo Väisänen. Kuhmossa on kuitenkin sillä tavalla hyvä tilanne, että täällä on useamman toimijoiden asemia. Sitten kun purkavat, pitää katsoa (mitä tekee). Sen jälkeen katsotaan, miten Seurakuntatalo ei ole ihan mitätön lisäsiipi, vaan iso kokonaisuus, jonka purku muuttaisi huomattavasti maisemaa. Jarno Hiltunen Teboil-ketjun on vuodesta 2005 omistanut venäläinen Lukoil, johon kohdistuu Venäjän vastaisia pakotteita, ja Neste on lopettanut polttoainetoimitukset Teboilille. PURKAMISTA VASTUSTAVIEN kyläläisten mielestä seurakunta ei näytä kuuntelevan Lentiiraa, sillä sen verran haipakkaa asian viemisellä päätöksentekoprosessiin näyttää pidetyn. Tilanteesta ei kuitenkaan arvioida seuraavaan suoranaista polttoaineiden saatavuuden vaarantumista. Sellaista remonttia ei Lentiiran seurakuntatalolle ole kyläläisten mukaan kuitenkaan näköpiirissä. – Ainakin muutama vuosi katsottaisiin, mutta ei nyt missään nimessä, kun rajan takanakin on näin levotonta. – Monet ihmettelivät, että missä se on se lisäsiipi, sanoo Pirttijoki. Hänen mukaansa seurakuntatalon suunnitellut arkkitehti Esko Laitinen on kirjannut sen nimeksi seurakuntatalon, johon kuului seurakuntasali, kaksio ja rajaseutusisaren työhuone. Silti paikalliset jakeluongelmat Teboilin osalta voivat olla hyvinkin mahdollisia. SKAL huomauttaa, että Suomessa polttoaineiden jakeluverkosto on viime vuosien aikana harventunut. Kyläläiset vastustavat seurakuntatalon purkamista. Jarno Hiltunen Lentiirassa kerättiin kesän kuluessa adressi, jolle kertyi painoa 358 nimen verran. Siten saatiin tieto kirkon lisäsiiven purkusuunnitelmista, ja se oli shokki. Vetoomuksen kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja kirkkoherralle luovuttanut Leena Pirttijoki muistaa luvun hyvin, koska se on sama kuin Suomen suuntanumero. Teboilin kylmäasema Kainuuntien varrella Kuhmossa. " Seurakunta on perustellut purkamista ylläpitokulujen lisäksi talon vähäiseksi käyneellä käytöllä, mutta tilat ovat hyvässä kunnossa. KUHMOLAISELLA kuljetusalan Teboil: Yhden toimijan mahdollinen poistuminen voi nostaa polttoaineiden hintoja Teboilin kriisi ei hirveästi näy Kuhmossa, sillä täällä on vain yksi kylmäasema. SKAL on maanteiden tavaraja logistiikkayritysten edunvalvoja. Harisen mukaan selvintä olisi panna purkusuunnitelmat jäihin 5 — 10 vuodeksi. Lentiirassa asuva kirkkovaltuutettu Tauno Harinen sanoo, että purkamisen jälkeen kirkolla ei voisi pitää enää isompia tilaisuuksia. Seurakuntatalo on Leena Pirttijoen mukaan mitä parhain paikka järjestää muistotilaisuuksia ja mahdollisissa poikkeusoloissa talo tarjoaisi mahdollisuuksia siviilikriisivalmiuteenkin. Kylällä elää voimakas tahto seurakuntatalon säilyttämisen puolesta. Pirjo Väisänen toteaa, että kylältä ei ole kysytty, mitä sinne halutaan, jos seurakuntatalo puretaan ”koirankoppisuunnitelman” tieltä. Pirttijoen mukaan seurakunnan pitäisi ainakin lykätä purkamista. Yhden polttoaineen tarjoajan mahdollinen poistuminen voi kuitenkin nostaa polttoaineiden hintaa. Hänestä myös kuuleminen järjestettiin liian myöhään, kun asia oli jo käsitelty kirkkoneuvostossa. Mediatietojen mukaan polttoaineiden toimittaminen Teboilille on ainakin osin keskeytynyt. Suurin osa Teboilin polttoaineesta tulee Nesteeltä, ja SKALin mukaan Teboilin jakeluverkosto on Suomen kolmanneksi laajin ja raskaassa kalustossa toiseksi laajin. – Mutta nyt tuntui, että tämä on jotenkin mitätön. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Jos seurakunta toteuttaa purkamisen, joutuu hän lähtemään asunnosta ja se harmittaa häntä, koska hän on viihtynyt kodissaan. lokakuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Lentiirassa seurakuntatalolle toivotaan lisäaikaa Tyytymättömät kyläläiset kysyvät, kuuleeko seurakunta. Kainuussa Teboililla on kuitenkin useita asemia. JARNO HILTUNEN. Pirttijoki sanoo, että silloin meinasi ”hiki nousta pintaan” SEURAKUNTATALON päädyssä on myös vuokra-asunto
Suunnitelma herätti vastustusta Lentiirassa. lokakuuta tutkimassa kirkon ja seurakuntasalin tiloja, koska kyläläisten edustajat olivat hänet sinne kutsuneet. Ilman laatu oli hyvä, hän toteaa lausunnossaan. Lisäksi valittiin urakoisija toteuttamaan purkusuunnitelmat. Luontevaa oli myös yhdistää kirkko ja seurakuntasali. Kuhmon seurakunta aikoo purkaa Lentiiran seurakuntatalon, joka on kirkon yhteydessä. Kuvassa Toivo ”Topi” Heikkinen, Tauno Harinen, Kerttu Heikkinen, Leena Pirttijoki ja Pirjo Väisänen. Seurakunnan edustajien esityksestä alttarinäkymä kirkkosalista käännettiin järvelle päin. Torstaina päätettiin myös muutostöiden suunnitelmista ja myös urakoitsijan valinta on käsittelyssä. Jos käsillä oleva tilanne näyttää johtavan raskaan liikenteen polttoainejakelun vakavaan häiriintymiseen, tulee tilanteeseen SKALin mukaan puuttua nopeasti. lokakuuta. HANNU PYYKKÖNEN on nykyään eläkkeellä, ollut jo 13 vuotta, mutta ei silti ole malttanut jättää töitä ihan kokonaan. Pyykkönen kertoo olevansa astmaatikko ja herkkä huonolle sisäilmalle, eikä hän sellaista rakennuksen sisällä havainnut. SILMÄMÄÄRÄISEN katselmuksen jälkeen seurakuntasalin rakennus näyttää myös olevan ikäisekseen ”erittäin hyvässä” kunnossa. JARNO HILTUNEN Lentiiran kirkon arkkitehti ei pidä purkamista järkevänä Lentiiran seurakuntatalon kohtalo herättää huolta kyläläisissä. Sorjonen kertoo kuljetusyrityksen autojen olevan sen verran kookkaita — käytössä on HCT-pitkää rekkakalustoa — että tietyssä paikoissa niillä ei pääse kuin Teboilin mittareille. – Meillä on tiettyjä asiakkuuksia, jotka ovat reagoineet tällä tavalla, ja niitähän me noudatetaan, ja Teboilin käyttö on meillä tosi, tosi pientä kaiken kaikkiaan. Hän sanoo, että Peura-Trans on kuitenkin kolmen polttoaineyhtiön asiakas. lokakuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 tilat toimivat. Peura-Transin toimitusjohtaja Kari Sorjonen kertoo, että osa asiakkaista on reagoinut tilanteeseen jo paljon aikaisemmin Ukraina sodan alettua ja ryhtynyt boikotoimaan Teboilia. Hän oli käynyt 14. Pyykkönen kertoo Kuhmolaisen haastattelussa, että lähtökohtana uudisrakennukselle oli jäljelle jäänyt rakennus, entisen kirkon perustukset ja kellaritila, joka myös käytettiin hyväksi. – Mikäli oikein ymmärsin, voi kirkkosalin konserttipaikkoihin tulla mahdollisen purun myötä muutoksia eli kapasiteetti voi pienentyä, mikä on harmi. Sorjonen toivoo, että joku palvelun tarjoaja tulisi Teboilin asemilla kuitenkin säilymään. Seurakuntatalo ei ole ihan mitätön lisäsiipi, vaan iso kokonaisuus, jonka purku muuttaisi huomattavasti maisemaa. Jos seurakuntasalia ei ole, niin kahvitarjoilu poistuu konserttivieraiden tarjonnasta. SKAL MUISTUTTAA , että kuljetuskaluston polttoaineen saatavuus on turvattava eri keinoilla myös harvaan asutuilla seuduilla. Kuvassa Leena Pirttijoki ja Pirjo Väisänen. Esimerkiksi julkishallinnon puolella henkilöliikenteen piirissä on tehty sellaisia päätöksiä, että Teboililla ei tankata. Pidemmällä jänteellä Sorjonen näkee kielteisenä kehityksenä polttoaineen tarjoajien mahdollisen vähentymisen, sillä se voi nostaa hintoja ja näkyy silloin loppukäyttäjän kukkarossa. SKAL haluaa viranomaisten myös selvittävän, voiko olla mahdollista, että kuljetusyritykset joutuisivat pakotteiden kohteeksi toimiessaan taloudellisessa suhteessa Teboilin kanssa. – Sinä aikana kun olin sisällä, ei minulle tullut minkäänlaisia oireita, enkä huomannut mitään huonoon sisäilmaan liittyviä hajujakaan. – Sellainen toive on kaikilla, jotka ovat liikenteen kanssa tekemisissä ja joutuvat polttoainetuotteita käyttämään. Lausuntonsa Pyykönen kertoo antaneensa kirkon pääsuunnittelijan ominaisuudessa. JARNO HILTUNEN FAKTRA Kirkkoseurakuntasali 1 Nykyinen kirkko on Lentiiran kolmas kirkko, joka rakennettiin, kun aiempi kirkko paloi tuhopoltossa 1989 1 Uusi kirkko otettiin käyttöön vuoden 1992 tammikuussa ja sen suunnitteli arkkitehti Hannu Pyykkönen Suomussalmelta 1 Arkkitehti Pyykkönen yhdisti kahden aiemman kirkon henkeä uuteen pyhättöön 1 Lähde: Jorma Wilmi, Kuhmon historia yrityksellä Peura-Transilla Teboilin palvelujen käyttö on hyvin vähäistä. Pyykkönen toteaa, että ei pysty sanomaan rakennuksen käyttöastetta, mutta on sitä mieltä, että seurakunnan varoissa talon vuosittainen kustannus ei tunnu isolta. Lentiiran kirkko on ollut kamarimusiikkivieraille suosittu kohde ja Rusasen mukaan se on melkein aina ollut ihan täynnä. – Toivomme, että voimme järjestää konsertteja Lentiiran kirkossa jatkossakin. Isoissa tilaisuuksissa voi silloin hyödyntää molempien eteistiloja. Lisäksi hän uskoo, että isommat tapahtumat eivät mahtuisi toimimaan purkamisen jälkeisissä uusissa suunnitelluissa sisätiloissa. Vuonna 1979 valmistunut kirkon siipiosa eli seurakuntasali oli säilynyt palossa. Nythän on mennyt varsinkin syrjäisemmissä kylissä ja kaupungeissa purkuvimma niin pitkälle. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Jarno Hiltunen Lentiiran kirkon pääsuunnittelija, suomussalmelainen arkkitehti Hannu Pyykkönen on myös antanut asiasta lausuntonsa. Hänen mielestään ei ole järkevää mennä purkamaan hyväkuntoista seurakuntasalia tai muuttaa kirkon tiloja. Arkkitehtuuritoimistokin on vielä rekisterissä. KUHMON SEURAKUNNAN suunnitelmat ovat jo pitkällä ja kirkkovaltuusto päätti kirkon siipirakennuksen eli seurakuntasalin ja niin sanotun sisaren mökin purkusuunnitelmista eilen, 30. – Suuresti sitä ihmettelen, että hyväkuntoinen rakennus puretaan. – Yksittäisen pk-yrityksen ei voi edellyttää tekevän kestäviä ratkaisuja ilman yleispätevää ohjeistusta.. SKAL on ollut huolissaan polttoaineen saatavuudesta etenkin pienillä paikkakunnilla, joissa ei ehkä ole kuin Teboilin asema, ja Sorjonenkin uskoo, että saatavuudessa saattaa esiintyä ongelmia. Rusasen mukaan kyläläiset ovat järjestäneet seurakuntasalissa kahvitarjoilua, mikä on ollut konserttivieraista mukava palvelu. Hän muistuttaa, että kirkko ja seurakuntasalin laajennusosat on suunniteltu yhtenä kokonaisuutena ja seurakuntasalin purkaminen muuttaa oleellisesti rakennuskokonaisuuden ulkonäköä. Hänen mielestään rakennuksiin ei olisi suuria kustannuksia vaativia remonttitarpeitakaan. – Suunnitteluun liittyi myös osa seurakuntasalin toimintatiloja ja yhdyskäytävä kirkosta saliin, hän sanoo. – Näinä päivinä on tarkoitus virallisesti lopettaa. Päätösten lopputulos ei ollut tiedossa lehden lähtiessä painoon
Kolumni Roosa Kärki Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että nimekkäiden artistien konsertit myydään loppuun minuuteissa. On selvää, että tekoäly voi, niin sanotusti pahoissa käsissä, saada paljon pahaa aikaan, mutta yhtä lailla sitä voi käyttää hyödyksi hyvään, kunhan tuntee sen. Iltalehdelle lähetetyissä valituksissa mainittiin muun muassa, että ”oikeat fanit” jäivät rytäkässä ilman. Myös verkkokaupat ja monet mainostajat keräävät dataa ja käsittelevät sitä tekoälyn avulla. Paitsi, että liput olivat jo menneet. Mieleen tulevat vanhat scifi-elokuvat, joissa robotit valtaavat maapallon ja saavat ihmiset toimimaan tahtonsa mukaan. Taustalla on tekoäly. 010 665 7200 ti–la klo 7–11 (pvm/mpm) • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • puh. Näin saadaan luotua kiireen tunnetta, ja liput katoavat hetkessä. Siitä on apua monessa asiassa, mutta täytyy myös tuntea sen puutteet. Voi olla, että tekoäly nopeuttaa, helpottaa ja tehostaa montaa työtä, mutta ihmistä se ei kuitenkaan korvaa. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Tietomassojen käsittelyssä tekoälystä on apua, mutta täytyy muistaa, että se voi myös keksiä vastauksia ”aivan omasta päästään”. Siitä herääkin kysymys, että kuka on yhtyeen oikea fani, ja kuka feikki-fani. Malinen hankki ajokkinsa osuusliikkeen käytettynä mutta ajotaitoinen kun ei itse ollut pestasi ratin pyörittäjäksi sotkamolaisen Uuno Kyllösen, joka hoiteli sittemmin niin varsinaiset kuorman kuljetukset kuin myös huviajellut, jotka viimeksi mainitut olivat näihin aikoihin ja vielä pitkälle -30 luvulle saakka suurta muotia kuhmolaisten keskuudessa. Jo terminä tekoäly voi herättää epäilystä, ehkä pelkoakin. Täytyisikö ennen maksua pitää pistokoe, montako biisiä tiedät artistilta ja saatko ostaa lippua itsellesi. Usein niihin pääsee käsiksi ennakkoon, jos on jonkun pankin tai liittymän asiakas. Faktan tarkastus jää edelleen ihmisille ja sen merkitys nykymaailmassa vain kasvaa, osin juuri tekoälyn takia. Tosin autoja oli nähty aikaisemminkin mutta näiden kotipaikka oli kylläkin muualla. Lopulta kolmas kerta nappasi, ja sain kaksi lippua hankittua. Omaksi onnekseni usein jollakin läheiselläni on ollut pääsy ennakkolippuihin, ja näin olen päässyt vähällä vaivalla nauttimaan keikoista. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan lippuja saaneet, mikä on tietenkin kirvoittanut katkeraa keskustelua. Eppujen kiertue pitää sisällään useita paikkakuntia ja konsertteja, joka toivottavasti antoi laajemman mahdollisuuden Eppu-faneille päästä viimeisille keikoille. Tekoälyyn kannattaa tutustua, ennen kuin sitä käyttää hyväksi. Lippujen hankkimisesta onkin tullut aika outo rituaali. Valitettavasti vain sen päivät päättyivät vuoden 1926 tienoilla Kontiolansalmeen, jossa se paloi romuksi. Pääkirjoitus " Koska tekoäly kuitenkin on jo täällä, on parasta ottaa siitä selvää, tutustua, opetella ja oppia käyttämään sitä. Esimerkiksi toimittajan työssä tarvitaan ihminen tarkistamaan tiedot. Seuraava kategoria, liput loppu. Kysyntä konsertteihin on selkeästi kovempaa kuin tarjonta, ja sillä myös pelataan. Onneksi musiikista voi nauttia myös muilla tavoilla, ja livemusiikki kuulostaa hyvältä myös vähemmän nimekkään yhtyeen esittämänä. Tuona mainittuna vuotena innostui Pöyhölän Matti, Matti Malinen asiaan ja ostaa paukautti perintörahoistaan auton, joka oli Rainer merkkinen 1000– 1500 kilon painoinen kuorma-auto, jossa lavan kattoi kangas, muistaa automekaanikko Vilho Heikkinen, itsekin vanhan polven autoilija ja Kuhmon ensimmäinen remonttimies, joka on oppinut yli 40 vuotta kestäneellä urallaan tuntemaan auton rakenteen paremmin kuin viisi sormeaan. Kun on seurannut, miten artisti toisensa jälkeen hehkuttaa, että konsertit myivät loppuun minuuteissa, ajatus on kieltämättä herännyt itsellekin mieleen. Helposti voi tulla kiusaus pyytää tekoälyä kirjoittamaan vaikkapa essee tai tuleva puhe. Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja " Kysyntä konsertteihin on selkeästi kovempaa kuin tarjonta, ja sillä myös pelataan. Tämän oppineena livahdin itsekin kello 9:00 Lippu.fi -sivustolle, ja klikkasin heti ensimmäiset tarjolla olevat Eppu Normaalin jäähyväiskiertueen Kuhmo-talon liput itselleni. Nykyisiin kuorma-autoihin verrattuna Rainer olisi kuin pikkuinen pojan rääpäle ja tuntisi varmaankin melkoista alemmuuskompleksia jonkun kiitolinjan jätin rinnalla, niin vaatimaton se oli ulkoiselta olemukseltaan ovettomana, joskin oikeine kumipyörineen. Voit älypuhelimella ottaa kuvan kasvista ja saat vastauksen, mikä kasvi kuvassa on. Kommentilla viitattiin ennemminkin kuitenkin epäiltyyn ilmiöön, jossa eri tahot ostavat liput pois myynnistä ja myyvät niitä yksittäin halukkaille kalliimpaan hintaan. Asiakaspalvelu Kenellä on oikeus ostaa liput konserttiin. Sehän tekee niin ja vieläpä melko uskottavasti. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jäikö lehti tulematta. Terveyttä seuraavat älykellot tai -sormukset käyttävät hyväkseen tekoälyä, samoin uusien autojen tekniikka. Ensimmäisen auton Kuhmo sai katukuvaan vuonna -22 Autoilun voi katsoa alkaneeksi Kuhmossa tavallaan vuoden 1922 syksyllä, jolloin ensimmäinen kuhmolaisen ostama auto ilmestyi kylänkin katukuvaan ihmisten ihmeteltäväksi ja hevosmiesten riesaksi. 60 vuotta sitten. On nimittäin niin, että jos tekoäly ei löydä vastausta, se tarjoaa mieluummin jotakin, vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Tekoälyä on syytä ymmärtää ennen sen käyttöä Tekoäly on täällä. lokakuuta 2025 4 // Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • puh. Kuhmolainen 29.10.1965 Tämä Rainer-merkkinen kuorma-auto oli ensimmäinen Kuhmossa. Alle kahdessa minuutissa. Onko feikki-fani ihminen, joka osti ja sai liput itselleen ja haluaa tulla katsomaan konserttia, vaikka ei olisi kuunnellut artistia erityisen paljon tai tiedä kaikkia biisejä. Koska tekoäly kuitenkin on jo täällä, ja koko ajan enemmän osa yhteiskuntaa, on parasta ottaa siitä selvää, tutustua, opetella ja oppia käyttämään sitä. Se yleistyy koko ajan, ja varmasti lähes jokainen työssäkäyvä törmää tekoälyyn jossakin yhteydessä. Tekoäly alkaa olla sisäänrakennettuna monissa jokapäiväisissä asioissa. Jo konserttipaikkaa valitessa huomasin, että Oulun liput oli myyty loppuun. Tekoälyä voi käyttää hyväksi ideointiin tai tekstin tiivistämiseen, mutta tietolähteenä siihen ei voi luottaa. Tekoälyn tuottaman tekstin tunnistaminen esimerkiksi oppilaan omasta tekstistä on varmasti jo monen opettajan arkipäivää. Ei lähdetä suoraan myymään lippuja kahteen comebacktai päätöskonserttiin, vaan pimitetään toista, jotta kaikki halukkaat joutuvat kamppailemaan hyvin rajallisesta määrästä lippuja
08 655 0095 H E I K U R A 77 90 90 kg kg TARJOUKSET VOIMASSA perjantaisunnuntai ELLEI TOISIN MAINITTU. Tilaisuus on asiakkaillemme maksuton, 2 lippua/asiakas, vaatesäilytys sisältyy lippuun. Kuhmolainen // Perjantaina 31. M O M O N T N T E N E G R O E N E G R O TILAUSMATKAT OY Melkein kotiovelta reissuun! * KYLPYLÄMATKA PÄRNUUN 18. neljä retkeä ja kevyttä ohjattua liikuntaa! Hyvää seuraa! KEVÄTMATKA Montenegroon 06. 14.12.! Kaverit kasaan ja pikkujoulun viettoon! * FUENGIROLA 16. 27.01. 27.01.! * HYVINVOINTIRETRIITTI Puerto de La Cruz 27.01. 23.11.! * JOOGA&NIA tanssimatka Puerto Ricoon 07. * PIKKUJOULUMATKA TALLINNAAN 11. 24.11. Paikkoja on rajoitetusti noudathan lippusi ajoissa! SENIORIMATKA Montenegroon 25.04. 94 €) (norm. pantit 2,70 raj. 017 26 333 23 08 7133 70 toimisto@tilausmatkat.info www.tilausmatkat.info Määräaikainen tilaus. liittymäbussin Kainuusta ja retken! Katso lisätietoja: www.tilausmatkat.info Adrianmeren tuntematon helmi... 03.02. 1195€ alk. 1195€ sis. Lahjakortin ostaja ei voi itse lunastaa lahjakorttia. 02.05.2026 SENIORIMATKA Montenegroon 25.04. Adrianmeren tuntematon helmi... 77 90 90 Matkahuolto, Ups PostNord ja Schenker -pakettipiste 00 99 99 Palvelemme: ma-la 7-21, su 10-21 00 99 99 ps rs 00 89 89 ps Satsuma 1 kg Espanja Lihatiskistä Porsaan Kassler 3 x 6-pack Coca-Cola Zero, Sprite Zero ja Fanta Zero Sokerittomat Virvoitusjuomat 0,33l/tlk 6-pack (1,23/l) sis. Liput noudettava Kuhmo-talon lipputoimistosta 12.12.2025 mennessä. 02.05.2026 sis. 07.-14.01. * KANARIANSAARTEN KIERTOMATKA 19. » kaisanet.fi/taloyhtiot juuso.ainasoja@k-market.com Koulukatu 22, p. 03.02. 13.05.2026 KEVÄTMATKA Montenegroon 06. 13.05.2026 alk. Leikkeletiskistä Atria Lauantaimakkara Lataa puhelimeesi K-Ruokasovellus josta näet henkilökohtaiset OmaPlussa etusi Keräilyja kotiinkuljetus ma-pe Verkkokauppa K-Ruoka.fi Tiistaisin Lentiiran suuntaan 9,90 € Maksutavat: verkkomaksu, pankkikortti, käteinen Osta ja nosta rahaa kaikkien pankkien korteilla. Valokuitu mahdollistaa myös kattavat kaapeli-TV-palvelut. Lipputoimisto avoinna ti-pe klo 9–16. 46 €) Yllätä lahjatilauksella Lue lisää » Nettitalkoot – taloyhtiön helpoin remppa Kerrankin talkoot, jotka kuuluvat kaikille Näissä talkoissa Kaisanet hoitaa huhkimisen! Laitamme taloyhtiösi netin kuntoon – edullisesti ja helposti. lokakuuta 2025 // 5 Kuhmon Osuuspankki kutsuu asiakkaansa TAIVAS SYLISSÄNI -JOULUKONSERTTIIN Kuhmo-talolle sunnuntaina 14.12.2025 klo 16.00. Vinkkaa taloyhtiösi valokuitutarpeesta – me hoidamme loput. 2 erää/tal Kkortilla Ilman Plussa-korttia 4,95/6-pack (2,07/l) sis. ENN AKK OENN AKK OTAR JOU S! TAR JOU S! puh. 27.01.! 19. Esiintyjinä Anna-Claudia Somero laulu, Jouni Somero piano. pantin 0,90 10 10 00 00 Perunat 1kg Suomi Ei Annabelle Kkortilla Ilman Plussa-korttia 1,19/pss Miniluumutomaatti 250g Ulkomainen (3,96/kg) HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ Palvelemme: Ma – Pe 7-21, Pyhäinpäivä La 10-21, Su 10-21 asiakaspalvelu hillagroup.fi Hallinnoi tilauksiasi verkossa VOIT MUUN MUASSA Hoida tilausasiasi helposti ja nopeasti juuri silloin kun sinulle sopii – Tilata uuden salasanan Tehdä lahjatilauksen ja tulostaa lahjakortin Jakaa digilukuoikeuksia perheenjäsenille Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kuhmolainen.fi kuhmolainen.fi/edut Lataa Hilla-etukortti sovelluskaupasta ja edut ovat aina mukanasi ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567. kuhmolainen.fi/lahjatilaus DIGI + LEHTI 4 kk 69,90 € DIGI 4 kk 39,90 € (norm. Kaisanet rakentaa valokuitua Kainuuseen
– Tilattiin komponentteja maailmalta, ja pala palalta tutkittiin toimintoja tämmöisiin laitteisiin. Jatkuvasta opiskelusta huolimatta yliopistotutkinto jäi kesken viime metreillä. KUHMON KAUPUNGIN kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäckin mukaan kaupungilla täytyy tehdä tarkkaa harkintaa siitä, onko sillä resursseja huoltaa joitakin kohteista. Opiskelu tuotti tulosta, ja suuntana oli seuraavaksi Lappeenranta ja LUT-yliopiston tuotantotalouden opinnot. Retkipalveluista on tehty valtakunnallinen tarkastelu, ja Kuhmossa säilytettävistä kohteista on käyty keskustelua niin kaupungin, matkailuyrittäjien kuin muidenkin sidosryhmien kanssa. Tuotantotalouden lisäksi Toivanen opiskeli sivuaineena energiatekniikkaa. Ohjelmoinnin mahdollisuudet alkoivat avautua. Myös jääkiekkoharrastus jatkui uudella paikkakunnalla. Hän seurasi kouluun osittain nykyisin Crosslamilla työskentelevän setänsä jalanjäljissä. Armeijan ja reserviupseerikoulutuksen suoritettuaan Toivanen pääsi Kajaanin ammattikorkeakouluun koneja tuotantotekniikan opintoihin. Tarkempaa tietoa tai päätöksiä asiasta ei vielä ole. Harrastus tuo Toivasen käyttöön laskentatehoa Googlelta satojen tuhansien edestä. Ensimmäisen vuoden lomilla Toivanen palasi Kuhmoon työskentelemään Kuhmo Oy:lle. Toki siellä on sellaisia maastorakenteita, jotka ovat tulossa esimerkiksi käyttöikänsä päähän. VAPAA-AJAN LISÄKSI Toivanen käytti lähes kaikki oppitunnit lukemalla pääsykokeisiin. – Kaikki eivät poistu heti maastosta, on esimerkiksi sellaisia tulipaikkoja, joissa niin pitkään, kun polttopuita on, saa tulia poltella. Se vaatii jo jonkin verran ohjelmointia, hän kertoo. Suurin säästö luontopalveluissa tehdään kuitenkin kiinteistöjen omistuksiin liittyvistä kustannuksista. Tämä on muutaman vuoden prosessi, miten nämä säästöt konkretisoituu maastossa. Lukiolaisella ei ollut harmainta hajua, mitä hän lähtisi lukemaan valmistumisen jälkeen. Tuli semmoinen fiilis, että haluaa lähteä pidemmälle lukemaan, vähän kauemmas. Sotkamosta ylioppilaan matka jatkui Kajaaniin, jossa hän pelasi myös jääkiekkoa Kajaanin Hokissa. Rasmus Toivasella ei vielä lukioikäisenä ollut tietoa, mitä hän haluaa lähteä lukemaan. Sama ilmiö on nähtävissä koko Suomessa, tosin ei Kuhmon tasolla, kertoo Metsähallituksen luontopalvelujen yhteyspäällikkö Tiina Hakkarainen. ELÄMÄN KÄÄNTEET ja pikkuhiljaa herännyt kiinnostus robotiikkaan, 3D-tulostamiseen, data-analytiikkaan ja tekoälyyn johdattivat hänet lopulta töihin Solitalle ja konsultointitehtäviin Fennialle, Hackathon -ohjelmistokehityskilpailun voittajaksi ja tekoälyjohtajaksi Recordly Oy:lle. Poistuvien kohteiden huonompikuntoisia laavuja ja käymälöitä puretaan, parempikuntoisia voidaan Hakkaraisen mukaan tarjota myyntiin. – Jos intin aikaan olin pystynyt tekemään 150 tehtävää, niin nyt tein jonkun 800–900 tehtävää ennen pääsykokeita, Toivanen kertoo. TULIPAIKKOJEN poistaminen huollon piiristä johtuu valtion tuottavuusohjelman mukaisista säästöistä, jotka kohdistuvat isosti luontopalveluihin. Kämppäkaveriksi sattui henkilö, joka oli harrastanut ohjelmointia seitsemänvuotiaasta asti. Huoltosopimukset ovat kaksivuotisia. Kuhmossa on ollut käyntimäärään suhteutettuna aika paljon tulipaikkoja, siellä kyllä edelleen säilyy niitä aika hyvin, Hakkarainen sanoo. Niiden kunnostaminen tai uusien tekeminen olisi kalliimpaa. Jos rahoitus jostakin syystä nousisi, voisi olla mahdollista skaalata palveluita ylöspäin ja harkita joidenkin kohteiden palauttamista huollon piiriin. Ylimääräisenä hän puuhasteli vielä tietotekniikkaa opiskelevien ystäviensä harjoitustehtäviä, ja ystävän kanssa he järjestivät yläasteelaisille kerhotoimintaa, jossa Kuhmossa on ollut erityisen paljon tulipaikkoja käyttäjiin nähden Roosa Kärki Hieman yli kahdenkymmenen retkikohteen huolto loppuu Metsähallituksen osalta Kuhmosta ensi vuoden alussa. Toisena kesänä alkoi harjoittelu The Switch Drive Systems Oy:n insinööriharjoittelijana tuotannon kehitysja operointitehtävissä. Rasmus Toivanen opiskelee huvikseen ja harrastaa tutkimusta. – Pieniä viitteitä jostain, matemaattis-luonnontiede jutuista, ehkä teollisuudesta oli mielessä siinä vaiheessa, Toivanen muistelee noin 15 vuoden takaisia ajatuksiaan. – Valtion taloustilanne näyttää kuitenkin aika heikolle, ei kannata siihen tuudittautua, Hakkarainen lisää. lokakuuta 2025 6 // Roosa Kärki Kuhmossa varttunut Rasmus Toivanen, 33, oli nuorena poikana kiinnostunut jääkiekosta, jota myös hänen isänsä harrasti. Kuhmosta huollon piiristä lähtee suhteessa suuri määrä paikkoja, mutta niitä on myös kävijämäärään nähden ollut todella paljon. Samoihin aikoihin hän oli muuttanut kauempaa keskustasta yliopiston kampukselle. Silloin vielä oltiin kuitenkin todella kaukana hänen nykyisestä urastaan. Kuhmoon jää edelleen 37 varmuudella huollettavaa kohdetta. Yläasteen jälkeen hän lähti kehittämään pelitaitojaan entisestään Sotkamon urheilulukioon. Opiskelu alkoi maistua ammattikorkeaa paremmin, ja Toivanen löysi ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä. – Kun oli lukenut pitkää matikkaa ja fysiikkaa, niin ne tunnit oli vähän semmoista kertausta itselle. – Jonkun verran on kunnat ja kaupungit ottamassa meiltä huollettavakseen sellaisia kohteita, mitä ei jatkossa ole metsähallituksen huoltosopimusten piirissä, Hakkarainen kertoo. Urasuuntaus löytyi vasta yliopisto-opintojen aikana. – Eihän tulipaikoista niin isoja säästöjä tule, jos ne jätetään huoltamatta. Kuhmolainen // Perjantaina 31. – Tarkoitus on se, että siellä edelleen hyvät palvelut säilyy. KESÄTÖISSÄ Toivanen tutustui kaveriin, jonka kanssa he alkoivat tutkia esineiden internetiin liittyviä asioita
Tämän takia on Variksen mukaan hankala sanoa, mikä on paras tapa varmistaa lippu itselleen. Yötä myöten sitä tein. Tekoäly on tullut tueksi monenlaiseen asiantuntijatyöhön. – Sitä vastaan pitää kamppailla. Kiitos kaikille konserttiin tuleville, ja onnittelut kaikille lipun saaneille, hän jatkaa huojentunein mielin. Tekoälyn parissa työskennellessä ei ole ainakaan ollut tylsää. KOLMEN HENGEN lipunmyyntitiimi oli Kuhmo-talolla vastaanottamassa noin neljänkymmenen hengen lippujonoa. Lipunmyynti aukeaa meillekin juuri samaan aikaan. Rasmus Toivanen 1 Kuhmolaissyntyinen tekoälytaitaja 1 Valmistui ylioppilaaksi Sotkamon urheilulukiosta 2011 1 Suoritti LUT-yliopistossa kandivaiheen 2016, mutta maisterivaiheen suorittaminen jäi kesken viime metreillä 1 Työskentelee tällä hetkellä Recordly Oy:n tekoälyjohtajana 1 Harrastaa työn vastapainoksi monenlaista hikiliikuntaa, mutta myös tekoälytutkimusta KAI KUUSISTO KAI KUUSISTO. – Meidän pitää selvittää tämä, kun he saapuvat Kuhmo-talolle, mikä houkutti heidät tänne, Varis lisää. Mutta ei ole tainnut päivässä myydä, ei minuuteissa ainakaan. – Olisi voinut käydä niin, että emme olisi saaneet yhtään lippua varattua, jolloin kukaan tänne tuleva ei olisi saanut lippua. Toivanen tekee ystävänsä kanssa vapaa-ajallaan soveltavaa tekoälytutkimusta, kielimalleja puheentunnistuksen parissa. – Kuhmossa on aikaisemminkin myyty konsertteja tosi nopeasti loppuun. Yhtye ilmoitti uran päättämisestä viime viikolla. Kuhmolainen // Perjantaina 31. – Olin sitä opiskellut, niin olin mallinnuspuolessa päätekijä, voisi sanoa. Leila Mansikkamäki, Ringa Jurvelin ja Anu Varis ovat hoitaneet aamupäivän lipunmyyntiä. " Roudasin koneen Kuhmoon mökille ja linnoittauduin opiskelemaan. lokakuuta kello yhdeksän, ja jo muutaman minuutin jälkeen Lippu.fi -palvelussa myytävät liput Kuhmo-talolle olivat kadonneet myynnistä. Noin kuukausi sitten he lähettivät jälleen uuden hakemuksen, ja saivat laskentaresursseja käyttöön vuoden loppuun asti. Yli 300 opintopistettä tehnyt, mutta papereita en oo saanut yliopistosta. Kuhmossa sukulaisia tavatessa syke laskee ja vauhti hidastuu. Pian hän suuntasi ensimmäiseen asiakkuuteensa Fennialle, joka kesti useamman vuoden. Se on aivan varma. – Roudasin koneen Kuhmoon mökille ja linnoittauduin opiskelemaan. Kyseessä oli kahden päivän tiukka rutistus, jonka he lopulta voittivat. Tekoäly saattaa esimerkiksi ”hallusinoida” virheellistä tietoa, ja esittää sen totena. – Kolmessa minuutissa loppuun varattu, kertoo aamun hiki hatussa lippuja myynyt Anu Varis, Kuhmo-talon johtaja. Kuhmo-talolla tai muilla kulttuuritaloilla ei ollut konserttiin lippukiintiötä paikan päälle saapuville asiakkaille. Lipunmyynnin auetessa kävi hyvä tuuri, ja Kuhmo-talon henkilökunta sai varattua lipun jokaiselle jonossa seisoneelle. Tekoälystä alettiin puhua enemmän, ja siitä kiinnostuneena yritys järjesti vuonna 2020 Hackathon tapahtuman, johon Toivanen osallistui osana Solitan tiimiä. Jäähyväiskiertue alkaa Kuhmosta 28. Vuosi oli 2017, ja siihen aikaan tekoälystä alkoi olla jo puhetta. Tiesin siinä vaiheessa että haluan jotain dataan ja tekoälyyn liittyvää tehdä. Eppujen liput möivät ennätystahtia Kuhmo-talolla, ja myös paikan päällä oli asiakkaita jonoksi asti. – Siellä pyörii lippuja vielä jonkin aikaa. Sama ilmiö kävi myös muissa kiertueen kohteissa. tammikuuta 2026. Kärppänä kannattaa olla seuraamassa. Hän arvelee Kuhmon valikoituneen muiden, suurempien kaupunkien listalle Kuhmo-talon hienon akustiikan takia. TYÖN VASTAPAINOKSI Toivanen pitää huolta fyysisestä kunnostaan ja mielen palautumisesta. – Niitä on pystytty taklaamaan sillä, että Googlella on Google TPU Research Cloud -ohjelma, johon voi hakea Google Formsin kautta. – Se oli ihan hyvä koulu konsultointi ja tietovarastointimaailmaan, siellä pyöri hyvin asiat ja siellä oppi paljon uutta. Se on mahdollistanut isoja muutoksia monien alojen työtehtäviin, mutta se tuo mukanaan myös riskejä. Toivanen tuottaa työssään asiakkaille erilaisia analyyseja heidän aineistoistaan, ja etenevissä määrin myös koneoppimisja tekoälyratkaisuja. Lippuvaraukset Lippu.fi -sivuston kautta pysyvät voimassa noin parikymmentä minuuttia, eli jonkun peruessa varauksensa yksittäisiä lippuja saattaa pompahtaa vielä takaisin myyntiin. Hän suoritti työn loppuun yritykselle, mutta ei tehnyt työtä loppuun koululle. Toivanen alkoi opiskella aiheesta kursseja itsenäisesti netissä. Kauniissa salissa ja akustiikassa saa aloittaa kiertueen, uskon, että sillä on ollut iso merkitys heille. Nyt tehtiin oikeasti ennätyksiä, Varis toteaa. lokakuuta 2025 // 7 Eppujen liput katosivat minuuteissa Roosa Kärki Eppu Normaalin jäähyväiskiertueen liput tulivat myyntiin tiistaina 28. Kiitos Epuille, että tulevat Kuhmoon ja aloittavat kiertueensa Kuhmo-talosta. – Ei pidä sokeasti esimerkiksi luottaa siihen, mitä se tuottaa, Toivanen tiivistää. Muutama entinen työkaveri oli siirtynyt töihin kilpailevaan yritykseen, Recordly Oy:lle. DATA-ANALYTIIKAN syvään päätyyn Toivanen hyppäsi vaihto-opinnoissaan Saksassa opintojen neljäntenä vuonna. Jääkiekko on jäänyt taakse, mutta kuntosali, muut mailapelit ja uiminen ovat tulleet tilalle. – Kun ohjelma loppuu, tulee palautelomake, jossa voi kertoa minkälaista tutkimusta teki, haluaisiko jatkaa sitä ja mitä jatko-osiolla haluaisi tehdä. Eppu Normaalin jäähyväiskiertueen avaus Kuhmossa on Variksen mielestä mahtavaa. KUN FENNIAN ASIAKKUUS tuli päätökseen, Toivanen koki hetken olevan sopiva lähteä uusiin kuvioihin. – Oli tuuria mukana, koska mekään emme pysty etukäteen varaamaan sieltä yhtään mitään. Urasuuntaus löytyi vasta yliopisto-opintojen aikana. Viimeisenä vuonna Toivanen suoritti diplomityön asiakkaalle, mutta tuotantotalous alkoi menettää mielenkiintoaan. – Dropouttasin viime metreillä. Ja kun kyseessä on vielä akustinen konsertti, niin miten hyvin meidän sali sopii siihen. Tehtävänä oli luokitella tekoälyn avulla tapaturmahakemuksia hyväksyttäviin ja hylättäviin kategorioihin. Jos hakemus menee läpi, Googlelta saa tarvittavan määrän laskentatehoa käytännössä ilmaiseksi, Toivanen kertoo. AAMUN LIPPURULJANSSI oli ennennäkemätöntä Kuhmo-talolle. " Nyt tehtiin oikeasti ennätyksiä. Hän valitsi vaihtoehdoista jälkimmäisen. Tekoälyn kehityksen kielimallit vaativat valtavia laskentaresursseja, joka ostettaessa maksaisi jopa 100 000 euroa kuukausittain. Tekoälyn avulla voi opiskella ja työskennellä tehokkaammin, mutta riskinä on myös, että se laiskistaa ajattelua. Toivasen mukaan tekoälyn avulla voi opiskella ja työskennellä tehokkaammin, mutta riskinä on myös, että se laiskistaa ajattelua. TÖITÄ KUITENKIN on riittänyt. – Uinti on toimistotyölle hyvä vastapaino, kerran viikkoon oon pyrkinyt käymään uimassa. Pääsin mukaan Fennian ensimmäisen tekoälyratkaisun kehittämiseen, mitä tehtiin vuoden päivät melkein. KUKA. Diplomityöpaikasta tarjottiin Toivaselle töitä, mutta toinen tarjous tuli Solitan data-akatemiasta. ROOSA KÄRKI ohjelmoitiin minitietokoneita, ”liikennevaloja” ja lämpömittareita. Toivasta kysyttiin tiimiin mukaan. Rasmus Toivasella ei vielä lukioikäisenä ollut tietoa, mitä hän haluaa lähteä lukemaan. – Ihan mahtavaa, huikeeta. Eppu Normaalin on nähty esiintyvän Kuhmo-talolla aiemminkin. – Toimin esimerkiksi vakuutuslääkärien kanssa, teen heille erilaisia ratkaisuja. Harrastuksekseen Toivanen lukee myös tutkimustyön. – Tiedän sen verran, että Eppu Normaali, niin kuin monet muutkin, jotka ovat käyneet täällä esiintymässä, rakastavat esiintyä täällä
Kuhmolaisista 4.–5.-luokkalaisista 30 prosenttia ilmoittaa maistaneensa alkoholia, kun Kainuussa ja koko Suomessa vastaava luku on 20. Jokainen testaaja tekee lopuksi konsertista arvioinnin. Tuupalan koulun tapaamisiin sisältyvät myös ruokailut. Kuhmolaiset miehet menettävät elinvuosiaan päihteiden käytön takia enemmän kuin koko maassa keskimäärin, mutta kokonaiskuvassa kehitystrendi on paikkakunnalla parempaan suuntaan, kerrotaan EHYT ry:n tiedotteessa. Kyselyjen tulosvertailu aiempiin vuosiin osoittaa, että yläkoulussa alkanut alkoholin käyttö jatkuu myös toiselle asteelle. Taidetestauksen ydintavoitteena on tarjota nuorille taide-elämyksiä ja työkaluja muodostaa kokemuksistaan perusteltu mielipide. Suuret nerot sävelsivät upeita teoksia, mutta aikalaistensa tavoin he olivat sairauksiensa armoilla aivan eri tavalla kuin nykyihmiset, tiedotteessa kerrotaan. FAKTA Riippuvuus voi olla 1 Fyysistä, jolloin keho on tottunut aineeseen 1 Psyykkistä, jolloin käyttö lievittää esimerkiksi ahdistusta tai tylsyyttä 1 Sosiaalista, jolloin yksilöllä on tarve kuulua ryhmään tai saada hyväksyntää FAKTA Varhainen puuttuminen on tärkeää siksi, että se 1 Ehkäisee fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja 1 Auttaa tunnistamaan riskin vakavan riippuvuuden kehittymiselle 1 Ylläpitää toivoa, välittämistä ja muutoksen mahdollisuutta 1 Suojaa kehittyviä aivoja etenkin nuorilla. Lääketieteellisesti se on aivojen sairaus, jossa kyky hallita käyttöä heikentyy. marraskuuta mennessä ilmoittautuneille kerrotaan sähköpostitse, onko tullut valituksi mukaan raatiin. marraskuuta ja lauantaina sekä sunnuntaina 29. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Vapaaehtoisten joukosta valitut osallistujat saavat osallistumisestaan palkkion ja korvauksen mahdollisista matkakuluista. Infektioiden ja tartuntatautien olemusta tai hygienian merkitystä ei ymmärretty, ja lääkkeitä ei ollut. Kuhmossa testaajille on luvassa erikoinen taidekokemus. Etenkin kuhmolaisten yläkouluikäisten humalanhakuinen juominen on yleisempää kuin muualla Suomessa. 10. Riippuvuuksien puheeksioton voi tehdä kuka tahansa rauhallisessa ja luottamuksellisessa, kahdenkeskisessä tilanteessa. Aikuisen rooli on keskeinen: nuori ei aina itse tunnista ongelmaa, mutta voi hyötyä tiedosta ja tuesta 1 Säästää resursseja: ennaltaehkäisy on tehokkaampaa kuin korjaaminen WILMA MÄÄT TÄ Kuhmon Kamarimusiikki soi taidetestaajille Roosa Kärki Kuhmon Kamarimusiikki saa keskiviikkona 5. Kyseessä on aihe, joka koskettaa monia ja jonka käsittely ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta on erityisen tärkeää. Kansalaisraati on osa Euroopan unionin rahoittamaa Sincrony-tutkimushanketta, jossa kehitetään nuorten osallisuutta. Tuo huolesi esiin rakentavasti ja kerro, miksi olet huolissasi. Tämä on jo kolmas kerta, kun saamme tuottaa nuorille elämyksiä, toteaa festivaalin toiminnanjohtaja Sari Rusanen tapahtuman tiedotteessa. Kysy, miten toinen kokee riippuvuutta aiheuttavan asian tekemisen, kuuntele ja tarjoa tukeasi. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua 9. marraskuuta. marraskuuta asti sivun ty.fi/kuhmonraati kautta. Kuhmon yläkouluikäisistä 13–18ja lukiolaisista 24 prosenttia ilmoittaa käyttävänsä tupakkatuotteita. Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 3.–9. Kodin tuki ja huolenpito ovat ensiarvoisen tärkeää ehkäisevää päihdetyötä lasten ja nuorten kasvussa ja kehityksessä. lokakuuta 2025 8 // Yhä harvempi kuhmolainen nuori ilmoittaa olevansa raitis Roosa Kärki Kuhmossa päihteisiin tutustuminen voi alkaa jo hyvin nuorena. Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen kaksi vierailua korkealaatuisen taiteen pariin. Tuolloin kokoontumispaikkana on Tuupalan yhtenäiskoulu ja aikaa on varattu melkein koko päivä. Varhainen puuttuminen ehkäisee fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja, ja auttaa tunnistamaan riskin vakavan riippuvuuden kehittymiselle. Lentua-salin lavalle nousevat Sinkkosen lisäksi pianisti Anna Laakso sekä festivaalin taiteelliset johtajat, viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen. A sia n selv it t ä m i seksi järjestetään marraskuussa 2025 Kuhmon kansalaisraati, johon kenellä tahansa 16–34-vuotiaalla kuhmolaisella on mahdollisuus ilmoittautua vapaaehtoiseksi, Kuhmon kaupunki tiedottaa sivuillaan. Taiteilijat ja taudit -konsertin tarinat perustuvat lääkärikirjailija Jari Sinkkosen teokseen. Yhä harvempi kuhmolainen nuori ilmoittaa olevansa raitis, ja etenkin yläkouluikäisten humalanhakuinen juominen on yleisempää kuin muualla Suomessa. Tämän vuoden teemana on riippuvuuden puheeksiotto. Tämä selviää tuoreen kouluterveyskyselyn tuloksista. marraskuuta vieraakseen Kuhmo-talolle 540 kahdeksasluokkalaista taidetestaajaa eri puolilta Kainuuta. Nuorten kansalaisraadilla kaupunkia kehittämään Mari Heikura Kuhmossa kutsutaan nuoret ja nuoret aikuiset mukaan kehittämään kaupunkia. Aiheesta voi yhdessä etsiä luotettavaa tietoa esimerkiksi THL:n, Mielenterveystalon tai EHYT ry:n verkkosivuilta. Lisätietoja raadin aikana tehtävästä tutkimuksesta on saatavilla ilmoittautumislomakkeessa olevasta tiedotteesta.. RIIPPUVUUS ON tila, jossa henkilö kokee pakonomaista tarvetta käyttää ainetta tai harjoittaa toimintaa, vaikka siitä aiheutuu haittaa. Tällä hetkellä ohjelma toimii Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin tuella. – Kuhmon Kamarimusiikille on suuri kunnia saada olla mukana Taidetestaajat-yhteistyössä. Kuhmon kaupungin ehkäisevän päihdetyön ja nuorten ohjausja palveluverkoston työryhmä on perustanut EPT-nyrkin, jossa suunnitellaan yhdessä koulun henkilökunnan, opiskeluhuollon ja nuorisopalvelujen kanssa keinoja lisätä lasten ja nuorten tietoisuutta päihteiden todellisista vaikutuksista. Konsertin jälkeen esiintyjät vastaavat nuorten ennakkoon lähettämiin kysymyksiin. Ohjelmaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto. Paikkoja on rajoitetusta, eivätkä kaikki ilmoittautuneet välttämättä pääse mukaan raatiin. Kuhmon kaupunki ja Turun yliopisto selvittävät, miten Kuhmosta voitaisiin kehittää entistäkin vetovoimaisempi paikka asua ja elää. Taiteilijat ja taudit -konsertti vie nuoret tutkimusmatkalle 1700ja 1800-lukujen säveltäjien musiikin ja heidän sairauksiensa maailmaan. marraskuuta, ja tämän vuoden teemana on riippuvuuden puheeksiotto. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN viikkoa vietetään 3.–9. marraskuuta. Kansalaisraadissa osallistujat pääsevät keskustelemaan muiden kuhmolaisten kanssa nuorten osallisuudesta ja Kuhmon houkuttelevuudesta asuinkaupunkina. Mukaan valitaan 20–30 osallistujaa, jotka edustavat monipuolisesti Kuhmon nuoria ja nuoria aikuisia. Ennenaikaisesti menetettyjä elinvuosia mitataan PYLL-indeksillä. NIKOTIINITUOTTEITA käyttäviä nuoria on Kuhmossa enemmän kuin yleisesti Suomessa, mutta laittomien huumeiden ja kannabiksen kokeilut ovat kyselyn tulosten perusteella Kuhmossa muuta maata harvinaisempia. Kuhmolaisten miesten alkoholin käytöstä aiheutuva kuolleisuus on kuitenkin edelleen korkealla tasolla, ja kaikkein huolestuttavin kehityssuunta Kuhmossa on miesten huumekuolemissa. Kansalaisraati kokoontuu kolmesti, ensin verkossa keskiviikkoiltana 26. ja 30. TARINAT PERUSTUVAT lääkäri-kirjailija Jari Sinkkosen kirjaan Nerouden lähteillä, suurten säveltäjien hauras elämä
Jos me tuomitsemme Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan, niin se ei ole henkilökohtaista eikä tarvitse henkilöityä niihin seurakuntalaisiin, jotka täällä käyvät, hän lisää. Noin neljäsosa jumalanpalveluksiin osallistuvista on ukrainalaisia. Hirvosen mukaan kaikkia kuullaan ja kaikkien kanssa keskustellaan. – Rakenne ja sisältö on sama, menitpä missä päin maailmaa tahansa. Patronen laskee, että jo pelkästään Pohjois-Suomen seurakunnan alueella puhutaan yli 20 kieltä. Viimeisimmät kasteet ovat olleet ukrainalaisten lasten kasteita, hän lisää. Venäläistaustaisella ja ukrainalaistaustaisella väestöllä on siis yhteinen kieli. Kielimuurit eivät kuitenkaan nouse seurakuntaelämään osallistumisen esteeksi, koska ortodoksinen kirkko on luonteeltaan liturginen. Jos sunnuntaijumalanpalveluksessa eli liturgiassa käy keskimäärin 40 ihmistä, heistä noin kymmenen on ukrainalaisia. Suomen kirkko kuuluu Konstantinopolin patriarkaattiin. Toisaalta liturgian rakenne ei sitä välttämättä edellytä. Heillä on työpaikat täällä, ja suomen kieltä opiskellaan. Pikkuhiljaa se porukka, joka aikoo tänne pysyvämmin jäädä, alkaa integroitua tänne. Pohjois-Suomen seurakunnalla ei ole omaa venäjäntai ukrainankielistä pappia, mutta Hirvonen kertoo, että keskusteluihin on saatavissa kielitaitoisia tulkkeja omasta seurakuntayhteisöstä. Suomen ortodoksisen kirkon Ukraina-myönteinen kanta ei ole myöskään karkottanut venäläistaustaisia seurakuntalaisia Kainuussa. Kainuun ortodoksisen papin Artturi Hirvosen mukaan seurakuntalaiset tulevat hyvin toimeen keskenään, eikä hän ole huomannut, että venäläisten ja ukrainalaisten välillä olisi ilmennyt kiistoja. Hän ei ole vielä kuitenkaan käynyt Kainuussa. lokakuuta 2025 // 9 Sopu vallitsee ortodoksien keskuudessa Kainuussa Miika Manninen Ukrainalaiset ja venäläiset ortodoksit osallistuvat sovussa Kainuun ortodoksisen kappeliseurakunnan toimintaan. Suomessa ortodoksisten jumalanpalvelusten toimituskieli on suomi, jonka ohessa käytetään jonkin verran kirkkoslaavia, joka on slaavilaisten kansojen yhteinen liturginen kieli. Patronen muistuttaa, että sotaa paenneista huomattava osa on venäjänkielisiä, koska taistelut käydään enimmäkseen Itä-Ukrainassa. Vierellä pappi Artturi Hirvonen. KAINUUN ORTODOKSINEN KAPPELISEURAKUNTA " Pääsääntöisesti on sujunut paremmin kuin mitä me odotimme.. – Olen ilahtunut siitä, että kasteita on ollut aika paljon. – Itse sanoisin, että tosiuskovaa se ei haittaa. – Pääsääntöisesti on sujunut paremmin kuin mitä me odotimme. Koskenharju ei tiedä, kummasta lähtökirkosta peräisin olevat ukrainalaiset käyvät Kainuun seurakunnassa. – Eihän me olla niitä venäläisiä seurakuntalaisia vastaan missään nimessä. Koskenharju on Kainuun kappeliseurakunnan edustaja Pohjois-Suomen ortodoksisen seurakunnan valtuustossa. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Ukrainalaisia asui Kainuun ely-keskuksen mukaan Kainuussa viime vuonna 568. – Monille ukrainalaisille ortodoksinen kirkko on tuttu, vaikka yhteiskunta ja elämänmeno muuten on vieras, siinä mielessä me olemme kokoamme suurempi kotouttaja, hän tähdentää. Patronen kertoo, että monet Suomessa asuvat venäjänkieliset ovat olleet keskeisellä tavalla auttamassa sotaa paenneita ukrainalaisia sopeutumaan Suomen oloihin ja neuvomassa, kuinka täällä hoidetaan asioita esimerkiksi viranomaisten kanssa. Kuvassa aktiivisesti Kainuun ortodoksisen kappeliseurakunnan toimintaan osallistuva ukrainalainen Evdokia Mazurok, joka on kotoisin Ivano-Frankovskin alueelta Kalushin kaupungista. Venäläisten ja ukrainalaisten välillä ei ole ilmennyt kiistoja. Hirvonen muistuttaa, että kaikki ukrainalaiset ortodoksit eivät ole aktiivisia kirkossakävijöitä, mutta ne jotka ovat olleet aktiivisia alkuperämaassaan, ovat sitä myös Kainuussa. Kainuun kannalta lähin on Iisalmessa asuva Ukrainan Hersonista kotoisin oleva pappi, joka käy auttamassa ajoittain myös Pohjois-Suomen seurakuntaa. VUODEN 2022 alussa Oulun, Lapin ja Kajaanin seurakuntien yhdistyessä syntyneen Pohjois-Suomen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Marko Patronen vahvistaa Hirvosen näkemyksen. Tilanne Kainuussa on siis sopuisampi kuin Kaakkoisja Itä-Suomessa, joissa on Helsingin Sanomien mukaan (HS 17.10.) tullut ilmi jännitteitä venäläisten, ukrainalaisten ja suomalaisten kesken. Ukrainalaisten integroiminen Suomeen on ortodoksiselle kirkolle tärkeää, ja sitä on Patrosen mukaan jo tapahtunut. Suomen kieli ei ole karkottanut maahanmuuttajataustaisia pois palveluksista. Hän muistelee, että Krimin valtauksen aikaan vuonna 2014 ilmapiiri oli jännitteisempi, mutta tilanne on sittemmin muuttunut. – Sehän on äärettömän arvokasta apua. Ukrainassa toimivat sekä Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko että Konstantinopolin patriarkaatin alainen kirkko, joilla ei ole Koskenharjun mukaan kovin hyvät välit. Ihmiset osaavat lukea palveluksia vaikka eivät ymmärrä kieltä. Isoina juhlapyhinä, kuten esimerkiksi pääsiäisenä, kävijämäärät ovat suurempia, ja silloin myös ukrainalaiset osallistuvat isommalla joukolla. Tilanne on sopuisampi kuin Kaakkoisja ItäSuomessa. Jos tuntee palveluksen, sitä voi seurata. AKTIIVINEN kajaanilainen seurakuntalainen Keijo Koskenharju kertoo huomanneensa, että moni ukrainalainen seuraa palveluksia omista rukouskirjoistaan, joiden avulla he voivat lukea omalla kielellään, mitä liturgiassa tapahtuu. Hänen mukaansa Kainuussa ukrainalaiset ja venäläiset kulkevat sovussa liturgioissa, mutta Ukrainassa ortodoksien välillä on jännitteitä. Suomen ortodoksinen kirkko on hyvin monikulttuurinen. MARKO PATRONEN kertoo, että Suomessa asuu joitakin ukrainalaisia pappeja, jotka avustavat tarvittaessa Suomen ortodoksista kirkkoa. – Se ei tapahtunut kertarysäyksellä. Se auttaa myös integroitumisessa, kun toimitetaan paikallisella kielellä, kuten ortodoksisessa perinteessä kuuluukin toimittaa, Hirvonen kertoo. HIRVONEN KERTOO , että tällä hetkellä Kainuussa noin neljäsosa aktiivisista viikoittaisista jumalanpalveluksissa kävijöistä on ukrainalaisia. – Pikemminkin olen kuullut, että ennemmin suomea kuin vaikkapa kirkkoslaavia
Lukijoissa on varmasti niitä, joita tällainen tyyli puhuttelee, mutta monelle se on ulossulkevaa. lokakuuta 2025 10 // . Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kuhmolainen.fi ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä kuhmolainen.fi/edut. Lauantai 1.11. Oikeastaan päinvastoin. Toisaalta Ruukinrannalla tapahtuu Kamarimusiikin väliviikonloppuna Kemppaisen mukaan jotakin ainutlaatuisen ihanaa. Maanantai 3.11. JUSSI P OHJAVIRTA " Vastuullisessa journalismissa ei jaeta ihmisiä ”meihin” ja ”muihin”, vaan autetaan lukijoita ymmärtämään, että olemme kaikki samassa veneessä. Kodikas tunnelma ja herkulliset tarjottavat saivat paljon kiitosta hautajaisvierailta. Ihmistä ja luontoa ei riistetä, ja ulkopuolinen valvonta huolehtii, että kriteerejä noudetaan läpi koko tuotantoketjun. Vastuullisessa journalismissa ei jaeta ihmisiä ”meihin” ja ”muihin”, vaan autetaan lukijoita ymmärtämään, että olemme kaikki samassa veneessä. . Ne, jotka syyllistyvät, tekevät sen avoimesti, kantavat teosta aiheutuvat seuraamukset ja ovat sitoutuneet väkivallattomuuteen. Kol. . Tavoitteena on riittävän hyvä luonnon tila. Antti Sallinen Puro virtaa luonnontilaisessa osassa metsää, taustalla ennallistettua metsää. Se ei tarkoita kaiken palauttamista sellaiseksi kuin se oli joskus menneisyydessä. . Hiltusen kirjoitus oli kolumni eli eräänlainen mielipidekirjoitus. Kun kuhmolainen omin luvin höylää tietä, ei siitäkään malteta kirjoittaa neutraaliin sävyyn, vaikka kyse on oikeuden ottamisesta omiin käsiinsä. Entäpä kun laavujen ympärillä olevat tervashongat alkavat kaatuilla poltettavaksi, niin millainen äläkkä siitä sitten syntyy. . 1:23 Päivän sana Luonnon tilan parantaminen ja omahyväinen populismi Mielipide Haluan oikaista virheellisen käsityksen toimittaja Jarno Hiltusen kolumnissa (Kuhmolainen 10.10.2025). Nyt on turvallisempi liikkua niin koululaisten kuin meidän vanhemmankin väestön. Maanantai 3.11. Sunnuntai 2.11. Lopuksi pieni ehdotus päätoimittajan kolumniin 24.10.2025 liittyen: jos haluatte juoda kahvia paremmalla omallatunnolla, siirtykää reilun kaupan kahvin käyttäjiksi. Tiesittekö muuten, että Elokapinan mielenosoituksissa suurin osa ei syyllisty kansalaistottelemattomuuteen, vaan noudattaa kiltisti poliisin poistumiskäskyä, jos sellainen annetaan. . . suurpedot), vahvistetaan vastakkainasetteluja (maaseutu vs. . Tiistai 4.11. Ne tähtäävät puhtaampiin uintivesiin, elinkelpoisiin kalakantoihin, kukkiviin pellonpientareisiin, vehreisiin asuinympäristöihin sekä metsiin, jotka kestävät muuttuvaa ilmastoa ja joissa viihtyvät puiden lisäksi myös muut eliöt. . . 07:42 15:48 07:45 07:49 07:52 07:55 07:58 08:01 15:44 15:41 15:38 15:35 15:32 15:28 Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. . Ilmeisesti kuhmolainen rötös on hyväksyttävämpi kuin muiden tekemä. > KYLLÄPÄ ON taasen karua luettavaa Metsähallituksen toiminta. Tekstarit > LÄMMIN KIITOS Ravintola Josiellalle isän muistotilaisuuden järjestämisestä. Kansalaistottelemattomuuteen on kuulunut aina Jeesuksen, Gandhin ja Martin Luther Kingin ajoista lähtien se, että virkavaltaa ei juosta pakoon (toisin kuin väliviikonloppuna), vaan toimintaan osallistutaan avoimesti omilla kasvoilla, kuten Hirveläntien höylääjä. Eikä luonnon tilan parantaminen edellytä syrjäseutujen tyhjentämistä. . Torstai 6.11. Kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelu on parhaillaan käynnissä. Sunnuntai 2.11. Hämmästyin, kun taitava toimittaja, joka hallitsee monet tyylilajit, hyödynsi populististen poliitikkojen suosimaa retoriikkaa. Ainakin EU:n ennallistamisasetuksen tarkoittamassa mielessä ennallistaminen tarkoittaa monenlaisia luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä, joita tehdään niin maalla kuin kaupungeissa. Nimittäin luonnon ennallistaminen ei merkitse sitä, että syrjäseuduista tehdään ”reservaatti susille ja karhuille”. Näin siinä todennäköisesti käy! Lukijan kuva Kiitos kaupungille, kun Huoltotielle saatiin kevyen liikenteen ajokaista. Kommentoi juttuja, anna palautetta ja vaihda ajatuksia muiden lukijoiden kanssa. Reilun kaupan kriteerit kattavat taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen kestävyyden. Keskiviikko 5.11. Kun ”kuhmolaisjätkä” perustaa siipiravintolan, on se Kemppaisen mukaan jotakin aivan ihmeellisen erinomaista. Näin kuritetaan kuhmolaista luontomatkailua. Torstai 6.11. Nimipäivät Perjantai 31.10. Polttopuiden toimitus olisi ollut laavuille ensiarvoisen tärkeää. Höyläystempaus rinnastuu Elokapinan toimintaan myös siksi, että molempien taustalla on selvästi pyrkimys korjata yhteiskunnan epäkohtia. . Arto, Arttu, Artturi, ORT:Lauantai 1.11. Jos ennallistamisasetus toimeenpannaan sen edellyttämässä laajuudessa, merkitsee se myös Kainuulle runsaasti ennallistamistoimenpiteisiin liittyvää työtä ja toimeentuloa ja asukkaille parempaa ympäristön laatua. Tosin tämäkin paljastui: ”…ja kukapa ei olisi joskus juossut alaikäisenä virkavaltaa karkuun Hankarannan suuntaan” (Kuhmolainen 22.7.2025). Vielä Hiltusen kolumnista. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Toinen Kuhmolaisen toimittaja, Niko Kemppainen, on sen sijaan viljellyt myös uutisjutuissaan sisäänpäin lämpiävää tyyliä. Siinä lietsotaan pelkoja (esim. Keskiviikko 5.11. kaupunki) ja ylläpidetään harhaista käsitystä, että me kyllä tiedämme itse kaiken, eikä muiden kannata tulla mitään ehdottamaan. Pyry, Lyly, ORT:Karjalan valistajien yhteinen juhla, Kosma, Kuisma, Elena, Elina, Ella, Elle, Ellen, Elli, Elna, Topi, Topias, ORT:Kiprian, Toivo, Topi, Topias Terho, ORT:Joose, Joosef, Jooseppi, Jose, Juuso, Pertti, Josefiina, Silva, Sylvi, Sylvia Hertta, ORT:Reima, ORT:Joona, Joonas, Gaios, Kai, Kaius, Linus Mimosa, ORT:Paavali, Paavo, Paul, Pauli, Paulus Aurinko Kuhmo Perjantai 31.10. . Hän olisi voinut kertoa myös ilmiön varjopuolista, kuten että lapset juovat siellä itsensä humalaan. Ympäristöministeriön kotisivuilla on tarjolla runsaasti tietoa asiasta (ym.fi/ennallistamisasetus). Myös parempaa hiilensidontaa tavoitellaan, mutta sudet ja karhut eivät asiaan ensisijaisesti liity. Mutta jos Elokapinan mielenilmaus pysäyttää liikenteen Helsingissä, on se Kemppaisen (ja Hiltusen!) mielestä hyvin moitittavaa tai ”naurettavaa pelleilyä”. Tiistai 4.11. ANJA PULKKINEN Osallistu keskusteluun
Omat teot ja saavutukset eivät vie meitä paremmin perille muihin ihmisiin verrattuna, yhtä syntisiä ja vajavaisia me olemme kaikki. Niiden tulee olla ilmestynyt edellisenä vuonna 1.11. Vuoden 2025 Kainuun Kirjallisuuspalkinto -ehdokkaat ovat seuraavat teokset: Angeria, Kari & Linturi, Risto: Elämän tarkoitus ja tekoäly (Basam Books) Karsikas, Ilja: Kahden kodin lauluja (Kustannus S&S) Laatikainen, Satu: Hyvästi itä ((WSOY) Lähteenmäki, Laura: Marian kirja (WSOY) Sulkunen, Irma: Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa (SKS Kirjat) Viisi ehdolla Kainuun kirjallisuuspalkinnolle Maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen valitsee voittajan. Kilpailuun voivat osallistua teokset, jotka ovat kaupallisen kustantajan julkaisemia tai omakustanteita. Sinulle. lokakuuta 2025 SEURAKUNNAT // 11 Kuolleet Perhetapahtumat HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. Jupisin, että miten epäreilu kilpailumuoto tämä onkaan ja miksei voitu lähteä kaikki matkaan yhtä aikaa. Meillä tulee hyvin herkästi verrattua itseä muihin ihmisiin. sinä vuonna, kun palkinto jaetaan. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Ehdolle on päässyt viisi kirjaa, joista yksi palkitaan Kainuun Kirjamessuilla Sotkamossa marraskuussa. Muistan kuinka raivoisasti yritin hiihtää muita kiinni ehtiäkseni ensimmäisenä maaliin. Kirjamessut ovat Sotkamossa 16. Tässä pieni poika kotinurkilla, nyt jo 5 ja 0. marraskuuta. Tunnustamalla tarvitsevansa armoa ja uskomalla Jeesukseen, pääsemme maaliin, perille taivaan kotiin, jossa saamme palkinnon, ikuisen elämän. Mutta Jumalan silmissä ja Jumalan sekuntikellolla mitattuna me kaikki ihmiset olemme kuitenkin samalla lähtöviivalla. Toivottaa Äiti ja Harri sekä Virva perheineen Samalla viivalla Hartaus Mieleeni on jäänyt elävästi yksi ala-asteen liikuntatunti, jossa ohjelmassa oli hiihtoa. jälkeen ja viimeistään 31.10. Seppo Kyllönen Kirjoittajalla on juuret Kuhmon perukassa " Kaikki me olemme samalla viivalla, kun mietimme pääsyä taivaan kotiin. Kyllönen * 21.12.1952 Nurmes † 22.9.2025 Kuhmo Jäi jälkeesi mökkipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Ja aivan liian helposti ajattelee, että on muita ihmisiä parempi, jopa Jumalankin silmissä arvokkaampi ja parempi. Tämä lapsuuden muisto voi toimia nyt köykäisenä vertauksena, kun mietitään taivastietä. Tunnilla hiihdimme kilpaa väliaikalähtö periaatteella. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Sydämelliset Onnittelut Markolle Porvooseen. Kainuun kirjallisuuspalkinto on vuosittain myönnettävä palkinto teokselle, joka kertoo Kainuusta tai jonka tekijä on kotoisin Kainuusta tai toimii Kainuussa. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 2.11 klo 11.00 Jumalanpalvelus, ehtoollinen Ti 4.11 klo 18.00 Rukousilta Tervetuloa tilaisuuksiin! Rakkaamme Sirpa Tyyne OHTONEN o.s. Oma paikallislehtesi: kuhmolainen.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Kirjat edustavat kaunokirjallisuutta sisältäen runouden, tietokirjallisuutta, lastenkirjallisuutta ja sarjakuvia. Kainuun Kirjallisuuspalkinto on suuruudeltaan 2 500 euroa. Niin kaikki me olemme samalla viivalla, kun mietimme pääsyä taivaan kotiin. Olitpa sitten menestynyt urheilija, rikas, rakas, köyhä, yksinäinen, suosittu, terve, sairas jne. Yksinkertaisesti tie taivaaseen kulkee ristin kautta. Jukka Keränen Kainuun Kirjallisuuspalkinto -ehdokkaat on julkistettu. En vielä silloin tiennyt väliaikalähdön periaatetta vaan luulin, että kuka ensimmäisenä tulee maaliin, voittaa. Palkintosumman ovat lahjoittaneet yhteistyössä kaikki Kainuun kunnat. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaudella kaivaten Milla, Timo & Joni sukulaiset ja ystävät lemmikit Siunattu läheisten saattamana. Surun koskettaessa kuhmolainen.fi/ lukijailmoitukset/. Kainuun Kirjailijat ry:n ja Kainuun Kirjamessujen esiraati on valinnut finaaliin viisi kirjaa, joista voittajan valitsee maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen. INKA HURSKAINEN Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Oma lähtövuoroni oli viimeisten joukossa
11.00 Haluatko miljonääriksi. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 07.14 Saara ja Sorsa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.20 Urheiluextra. 19.10 Tulosruutu. 08.18 Nimipäiväonnittelu: 31.10. 12.30 Doc: Tuhoisa turbulenssi. 11.10 MasterChef Australia. 11.10 Vintage-valtakunta. 21.00 ELOKUVA The Twin paha kaksonen. 19.30 Masked Singer Suomi. Lande. 16.50 Novosti Yle. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 07.50-08.15 LEGO City Adventures. 13.10 Hiihdon Suomen Cup: Miesten viesti 3 x 9 km (V). 07.54 Pikku Kakkonen. 22.13 The Hack likaista peliä. 09.36 Kylän sankarit. TV VIIKKO PERJANTAI 31.10. 08.35-09.00 Sonic Boom. 09.10 Jopet-show. YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 06.53 Momolu ja ystävät. 18.00 Alone Suomi. 09.40 Peltsin toinen luonto. 23.51 Logged in (16): Neljän seinän sisällä. 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini. 13.10 Sohvaperunat. 11.01 På spåret. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 20.45 Urheiluruutu. 17.30 Masked Singer Suomi. 08.16 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 15.49 Efter Nio. 11.55 Hiihdon Suomen Cup: Sprintit (V). 17.10 Spencerin siskokset. NELONEN 06.00 Bing ja ystävät. 22.20 Milli arvontalähetys. 08.00 Kotoisa. SUNNUNTAI 02.11. 11.40 Have a nice weekend. 12.00 Suomen kaunein koti. 07.20 Zig & Sharko. 10.05 Jumalanpalvelus. 07.28 Minirekat. 13.30 Panttilainaamo. 08.26 Pesästä lentoon. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 20.29 Yle Uutiset. 19.54 Norja ilmasta nähtynä. 22.55 ELOKUVA Mission Impossible Ghost Protocol. 08.31 Pikku Kakkosen iso peli. 11.00 Mr. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Tropic Thunder. 11.00 Mikaela&Thomas. 09.33 Avaruuden aarteet. 08.30 Täydellinen kesä. 18.30 På spåret. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 22.25 Tulosruutu. 22.30 Poikani, joka katosi. 16.30 Suurmestari. 22.55 Rahan takii. MTV3 06.15 Aamusää. 23.10 ELOKUVA Top Gun lentäjistä parhaat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 15.20 Suomen huutokauppakeisari. 21.50 YleX Esittää: Marko Hietala. 12.00 Suomen surkein kuski. 20.00 Stadi vs. 19.44 Lynley. 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 09.31 Extreme-futiskikat. 08.22 Galaxi. 06.52 Hyrräpäät. 19.00 Seitsemän. 07.44 Pikku Kakkonen. 10.00 Kandit. 17.00 Yle Uutiset. 23.43 Nuku hyvin. 18.10 Urheiluruutu. 19.20 Tulosruutu. 17.25 Studio 65. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 13.50 Urheilustudio. 08.00 Yle Uutiset. 21.50 ELOKUVA Elokuva: Hereditary pahan perintö. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 22.00 Joanna Lumleyn Tonava. 23.31 Kymmenen tuntia Tampereen yössä. 14.55 Opri ja Oleksi. 15.55 Raharemontti. 23.00 Aurinko laskee Lemmenjoella. 09.00 Galaxi. 18.00 Ruokamatka Ranskaan. 10.30 Pelastetaan villieläimet. 09.19 Auri ja maailman eläimet. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.45 Manu Monikone. 12.00 Maajussille morsian. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 20.44 Kukista ja mehiläisistä. 12.15 Tarinoita järviltä. 22.20 Viikon sää. 08.07 Retki-Roope. 18.11 Hiekkarannalla. 12.00 Eedenistä pohjoiseen. 14.37 Matkalla sukulaisten luo Haminaan. 12.00 Tietäjät tietää. 08.07 Ryhmä Hau. 18.10 Urheiluruutu. 15.00 Suomen surkein kuski. 18.00 Yle Uutiset. 07.04 Pipsa Possu. 08.25 Sportliv. 12.00 Tähtiarpa. 15.45 Q-klubi. 11.15 Tanskalainen maajussi. 18.44 Avara luonto: Eläinten perhe-elämää. 17.25 Strömsö 2020. 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 22.25 Rikostarinoita Suomesta. 15.35 Elämäni Biisi. 14.50 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.29 Yle Uutiset. 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 Stadi vs. 11.54 Oddasat. 23.25 Pilluralli itsenäistymisen vuosi. 10.00 Suurmestari Australia. 20.29 Yle Uutiset. 21.00 Musk ja Twitterin valloitus. YLE TEEMA & FEM 07.55 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.32 Sadan vuoden talo. 11.45 Urheilustudio. 19.00 Grantchester. 11.45 Urheilustudio. 18.15 Eränkävijät. 06.30 Smurffit. 23.05 ELOKUVA Elokuva: Juokse tai kuole. 12.40 Alexa ratkaisee. 22.52 Blind Channel: After Dark Side. 07.27 Pikku Kakkonen. 16.25 Kulttuuricocktail Kirjat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Salatut elämät. 07.09 Dalin leikkiseikkailut. 18.00 Villavat veitikat. 13.45 Tanskalainen maajussi. 09.42 Mitä jos. MTV3 06.30 Lastenohjelmaa. 16.20 The Box Suomi. 17.25 Spellbound. Kuhmolainen // Perjantaina 31. 16.45 Q-klubi. 15.52 Suomalaisia sarjakuvataiteilijoita. 16.27 Muuttopäiväkirjat. 07.16 Pikku Kakkonen. 19.39 Sportnytt. 08.05 Historia: Baltian ihmisketju. 16.55 Tähtiarpa. 18.00 Doc: Tuhoisa turbulenssi. 21.00 Haluatko miljonääriksi. 14.30 Mr. 11.15 Unelmakoti. 12.00 Laivakokin matkassa. 08.58 Pikku Kakkonen. lokakuuta 2025 12 // LAUANTAI 01.11. 17.00 The Box Suomi. 10.01 Kjell Skoglund, sponsori ja päämies. 11.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 23.23 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 14.02 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 21.00 The Helsinki Effect. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 13.25 Uusi Kino: Autot joilla ajoimme kapitalismiin. 13.00 ELOKUVA Saapasjalkakissa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.11 Kymmenen tuntia Tampereen yössä. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 18.15 Cowboy ja kuningas. 14.20 Kahden keikka vaaralliset yhdessä. 21.56 Yle Uutiset. 08.55 Huomenta Suomi. 09.52 Stunttijengi. 09.01 Näin meillä. 13.30 Pirunpeli. 09.29 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 15.25 Miss Paradise Beach. 19.25 Hockey Night: SaiPa Ilves. 08.00 Panttilainaamo. 12.20 Rekkakuskit Suomi. 12.15 RSO Musiikkitalossa. 08.21 Rollen remmi. 20.45 Urheiluruutu. 07.00 Smurffit. 10.30 MasterChef Australia. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. 20.00 Vain elämää. 15.25 Rahdinmetsästäjät. 23.21 Kymmenen tuntia Tampereen yössä. 12.00 Täydellinen kesä. 15.55 A-Talk. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 14.00 Suuri ompelukisa. 08.03 Tuuri. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Joanna Lumleyn Tonava. 19.34 Luontopäiväkirja. 17.00 Viiden jälkeen. 20.00 Optimistin opas planeetalle. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 19.48 Uudet tekijät. 07.05 Oggi ja torakat. 19.00 Verta, hikeä ja luksusta. 07.18 Olivia. 19.47 Seitsemän. – TORSTAI 6.11.. 08.05 Code Lyoko. 18.00 BUU-klubben. 10.00 Suurmestari. 12.10 Eränkävijät. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Jaksa paremmin. 13.00 Panttilainaamo. 13.00-16.45 La Promesa Salaisuuksien kartano. 14.35 Etsijät. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Petolliset. 12.00 Jumalanpalvelus. 19.30 Päivä Ruotsissa. 15.00 Luontomatkalla. 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 21.00 ELOKUVA Rankka päivä. 21.30 Sunnuntailounas. 10.00 Emmerdale. 07.36 Pikku Kakkosen posti. 20.55 Urheiluruutu. 16.18 Muuttopäiväkirjat. 17.20 Vain elämää. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 06.25 Huomenta Suomi. 08.33 Oktonautit ja seikkailu Amazonilla. 08.38 Erämaan armoilla Kanada. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 11.00 Skavlan ja Ruotsi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.30 Akuutti: Lapset perheen vastuunkantajina. 14.00 Vaiheessa: Unelmien nainen. 10.02 Paras treeni. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 11.31 Taivaallista menoa: Älä jätä häntä yksin. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Aitoa pelkoa. 09.41 Tipu Touhukas. 09.07 Voihan Poni. 14.35 Optimistin opas planeetalle. 20.50 Uudet tekijät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.47 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 11.00 Ruokamatka Ranskaan. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.45 Rattikärpäset. 11.05 Yle Alueuutiset 11.55 Yle Oddasat. 22.45 ELOKUVA Kino Suomi: Pako pohjoiseen. 16.40 Yle Oddasat. 18.15 Strömsö 2020. 10.10 Tuhkimotarinoita. 16.00 Mina Settembre. 17.30 Suurmestari UK. 16.30 Hockey Night Lauantai. Optimistin opas planeetalle, Yle TV2 perjantaina 31.10. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.10. 22.48 Playing God. 16.00 Haluatko miljonääriksi. 08.10 Barbapapa. 22.28 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 07.35 Viidakon veijarit. 18.26 Hetty Feather. 07.40 Elävä arkisto: Saaristomerellä. 15.00 Liikennepoliisit UK. 13.00 Doc: Tizian taiteen tarina. 18.45 Sorsapaisti. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. Lande. 21.00 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. 19.30 Selviytyjät Suomi. 19.20 Tulosruutu. 06.52 Fantti Musikantti. 07.30 Rakkauden pullopostia. 08.56 Nimipäiväonnittelu: 2.11. 11.02 Elämän tarkoitus. 07.45 Viidakon veijarit. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Nuoruuteni savotat. 08.00 Huvila & Huussi. 21.00 ELOKUVA 100 litraa sahtia. 20.00 Herrasmiehiä ja huijareita. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 07.50 Sonic Boom. 19.10 Salaisuuksia. 21.00 Suomen surkein kuski. 18.05 Käärmeitä kyydissä. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 07.09 Pipsa Possu. 19.00 NHL: Boston Carolina. 09.45 Erityiset. 22.35 Uutisextra. 07.00 Pampula. 07.03 Pikku Kakkonen. 11.55 Hiihdon Suomen Cup: Naisten viesti 3 x 6 km (V). 22.10 Erikoisjoukot. 19.30 Petolliset. 07.04 Fantti ja työkoneet. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 09.00 Kapen keittiökaappaus. 22.21 Päivän sää. 07.22 Franklin ja ystävät. 18.40 Karmiva hirviö. 21.45 ELOKUVA Viisi lainsuojatonta. 21.55 Last Action Rinkinen. 07.07 Pikku Kakkonen. 12.20 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 08.20 Pikku Kakkonen. 13.15 Vaiheessa: Öllöläntie 156. 22.45 Roy Grace. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Haluatko miljonääriksi. 18.54 Hyvissä käsissä. 16.55 Kulttuuricocktail Live. 16.00 Muuttopäiväkirjat. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 19.30 Kylän sankarit. 20.00 Suurmestari UK. 19.50 Jopet-show. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 09.01 Late Lammas. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 07.04 Leppäkerttu ja Mehiläinen. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 22.15 Milli arvontalähetys. 11.50 IS esittää: Sain sen videolle. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 07.29 Suurenmoinen herra Kunkku. 18.30 Masked Singer Suomi. 13.12 Elävä arkisto: Tori. 14.00 Vintiöt. 20.46 Let her speak. 12.30 Salatut elämät. 15.00 Raharemontti. 08.00 Avara luonto: Eläinten perhe-elämää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.57 Oktonautit. 22.30 Tappavan väkivallan motiivit. 08.33 Kadonneet perijät. Näyttelijä ja seikkailija Nikolaj Coster-Waldau etsii ilmastokriisin valoisia puolia ympäri maailmaa. 10.03 Ruotsalaisen hyvinvoinnin kuulumiset. 08.57 Pikku Kakkonen. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 14.00 Suurmestari UK. 23.15 Hiljainen todistaja. 15.20 Eränkävijät. 07.56 Emmi ja Kuru. YLE TV1 07.00 Tuntematon perillinen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 09.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 16.55 Jumalallista ruokaa. 10.00 Kandit. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 19.15 Päivän sää. 16.00 Queen of Crypto. 13.20 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 08.23 Leo ja lentävät lääkärit. 23.15 ELOKUVA Elokuva: Hereditary pahan perintö. 22.20 Päivän sää. 23.30 Trauma itsemurhan jäljet. 18.21 Historiaa viidessä minuutissa. 14.30 Sunnuntailounas. 08.55 Huomenta Suomi. 23.10 ELOKUVA Elokuva: Rocky 5. 09.00 Suurmestari UK: Champion of Champions. 09.45 Elävä arkisto: Takaisin yhteiskuntaan. 20.18 Jopet-show. 21.05 Sohvaperunat. 21.00 Karppi. 16.56 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa. 15.00 Suomen surkein kuski. 18.00 Unelmien talo. Bean. 15.50 Muuttopäiväkirjat. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.00 Yle Uutiset. 13.40 Tarinoita metsästä: Karhu, ahma, korppi. 21.00 ELOKUVA Terminator – tuhoaja. 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.00 Elokuva: Elliot pikkuisin poro. 10.00 Jumalanpalvelus. 18.20 Paras harrastus. 08.00 Koko Suomi leipoo. 15.30 Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa. 07.05 LEGO DreamZzz. 17.49 Pieni suuri maailma. 13.27 ELOKUVA Kasvot kuvastimessa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Alone Suomi. 17.00 Vintiöiden kosto. 22.00 ELOKUVA Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. 09.32 Arkistosta revittyä: Liikunta. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 20.30 Kaipaus. 08.08 Pikku Kakkonen. 17.54 Tarinoita metsästä: Hirvi. 22.25 Tulosruutu. 22.58 Nuku hyvin. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 17.07 Mahdoton tapaus. 10.00 Suurmestari Australia. 22.15 Kovan viikon ilta. Sarjassa tutustutaan esimerkiksi hiilineutraaliin lentopolttoaineeseen ja muovia syöviin matoihin sekä tavataan tutkijoita ja aktivisteja, jotka ratkaisevat ympäristöongelmia innovatiivisesti. 07.09 Hirviökoulu. 13.00 Ensitreffit alttarilla. 22.35 Teknavi. 19.48 Sportliv. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 14.00 Pirunpeli. 13.50 Petolliset. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 08.59 Luontopäiväkirja. 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa. 20.00 Solsidan Onnea onkimassa. 17.30 Pirunpeli. 08.34 Eräelämää. 12.50 Urheilustudio. 12.00 Remppa vai muutto Suomi. YLE TEEMA & FEM 07.54 BUU-klubben. 09.05 Ykkösaamu. klo 20.00. 19.26 Lemmikkilekurit. MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 15.00 Alone Suomi. 19.10 Uutisextra. 07.42 Tie tähtiin. 18.14 Leikkien keräilijät. 11.50 Yle Oddasat. 19.49 Luontopäiväkirja. 22.00 Urheiluruutu. 07.33 Auvo Raitanen. 19.00 Sohvaperunat. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.25 Urheilustudio. 18.00 Satumetsän vuosi. 09.07 Kuoleman monet kasvot. 07.42 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 23.01 Kymmenen tuntia Tampereen yössä. 19.47 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 14.05 Strömsö: Parasta palkokasveista. 07.20 Pippa ja Popi. Lande. 22.45 YleX Otto. Google. 19.39 Sportnytt. 16.50 Novosti Yle. 09.22 Olipa kerran keksintö. 18.30 Emmerdale. 18.10 Ravintola Miljoona. 15.01 Suomen vahvin nainen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.11. 08.50 HS Lasten uutiset. 20.35 Siskonpeti. 08.04 Kotijumppaa Sofian kanssa. 07.34 Hiiritalon Sam ja Julia. PERJANTAI 31.10. 09.03 Syömishäiriö. 16.00 Unelmakoti. 17.00 Stadi vs. 23.41 Kymmenen tuntia Tampereen yössä. YLE TEEMA & FEM 07.55 Sámi Lore. 07.15 Smurffit. 11.59 Oddasat. 09.00 Galaxi. 11.00 Masked Singer Suomi. 19.00 The Box Suomi. 23.01 Oddasat. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Yle Alueuutiset. 09.00 Vain elämää. 22.45 Uusi Kino: Tekhenu – taivaan puhkaisija. 13.30 Vintiöt. Bean. NELONEN 06.00 Bing. 17.00 Yle Uutiset. 14.15 Tähdet vs. 21.00 Elämäni Biisi. 08.50 Luontopäiväkirja. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 14.45 Minun maisemani. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 18.00 Yle Uutiset. 08.30 Täydellinen kesä. 16.45 Novosti Yle
14.05 Pieni suuri maailma. 07.50 Sonic Boom. 14.00 MasterChef Suomi. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 22.55 Oddasat. 22.55 Munkkivuori. 09.30 Puoli seitsemän. 16.40 Yle Oddasat. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.31 Studio 65. 19.30 Suurmestari Ruotsi. 22.02 Ulkolinja: Sairaala sodan varjossa. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 08.45 Athleticus. 15.35 A-studio viittomakielellä. 06.30 Smurffit. 22.02 Rakkaudella, Holmlia. 14.50 A-studio. 23.20 ELOKUVA Tropic Thunder. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 08.24 Minä, Elvis Riboldi. 08.00 Illallinen kansallismaisemassa. 08.07 Mimosa ja Lennu. 18.30 Emmerdale. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 06.25 Huomenta Suomi. 16.00 Martti ja minä, reformaattorin tarina. 07.51 Ryhmä Hau. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 12.00 Ota rahat ja juokse. 22.15 Seksi-Suomen historia. 14.00 Sunnuntailounas. YLE TEEMA & FEM 07.48 BUU-klubben. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 15.00 Maajussille morsian. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 08.18 Studio 65. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 23.35 Pirunpeli. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.02 Houkutus naapurissa. 17.50 Vain elämää. 07.16 Pikku Kakkonen. 20.00 MOT. 08.13 Galaxi. 20.00 Mina Settembre. 07.26 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 22.25 Tulosruutu. 10.59 Kuoleman monet kasvot. 16.05 MOT. 19.30 Peltsin toinen luonto. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 10.00 Emmerdale. 12.10 Kulttuuricocktail Live. 11.00 Suurmestari Ruotsi. 11.54 Oddasat. 18.00 Ruokamatka Ranskaan. 15.05 Akuutti: Kaksi syöpää ja puolikas sydän. 21.49 Urheiluruutu. 19.30 Suoran toiminnan Suomi. 20.30 Poliisit UK: Ajojahti. 06.52 Pikkilän katras. 19.00 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa. 21.00 Efter Nio. 11.30 Viisi miestä viikossa. 13.25 Maija Isola. 15.55 Remppa vai muutto. 11.50 Yle Oddasat. 21.00 Seitsemän. 08.00 Huvila & Huussi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. MTV3 06.15 Aamusää. 14.00 Vintiöt. 10.30 Vintiöiden kosto. 20.30 Rikostarinoita Suomesta. 07.37 Pikku Kakkonen. 19.00 Jopet-show. 13.45 Tanskalainen maajussi. 12.30 Salatut elämät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.38 Puuhailukylä. 20.50 Kun tanssin itsekseni. 16.45 Novosti Yle. 08.18 Nimipäiväonnittelu: 4.11. 18.00 Ruokamatka Espanjassa. 19.30 Salatut elämät. 23.05 UEFA Champions League: Huippuhetket. 13.20 10 kirjettä tulevaisuuteen. 08.21 Galaxi. 23.10 Vasikka. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 16.05 100 Places to Be. 22.21 Päivän sää. 11.54 Oddasat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.41 Pikku Kakkonen. 17.25 Egenland. 22.35 Historia: Malcolm X. 10.10 Tuhkimotarinoita: Jäänkö yksin. 18.00 Simpsonit. 18.30 Kuoleman monet kasvot. 12.00 Tähtiarpa. 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.29 Yle Uutiset. 10.25 Tuhkimotarinoita. 19.00 Sohvaperunat. 16.45 Novosti Yle. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.53 Martta puhuu. 11.15 Ruokamatka Ranskaan. 14.30 ELOKUVA Yölento. 10.01 På spåret. 17.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 17.25 He jotka päättivät jäädä. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 09.04 Elämän tarkoitus. NELONEN 06.00 Bing. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.29 Yle Uutiset. 20.29 Yle Uutiset. 08.25 Mysteerikuja. 11.30 Viisi miestä viikossa. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 08.36 Näin meillä. 16.40 Yle Oddasat. 21.45 He jotka päättivät jäädä. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 20.25 Mårten Mickos Otaniemestä Piilaaksoon. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 18.00 Ruokamatka Espanjassa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 09.10 Jopet-show. 23.30 Koskinen. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. NELONEN 06.00 Bing. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 100 Places to Be. 22.00 Erikoisjoukot. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 22.55 The Helsinki Effect. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 22.20 Milli arvontalähetys. 21.00 Alone Suomi. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 21.00 Karkurit. 11.01 Tanskalainen maajussi. 16.30 Ei saa nauraa. 22.50 Oddasat. 22.46 Oddasat. 07.05 Pikku Kakkonen. 19.25 Tulosruutu. 17.40 IS esittää: Sain sen videolle. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.00 Yle Uutiset. 19.55 Spotlight. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 19.00 Jopet-show. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 08.16 Galaxi. YLE TEEMA & FEM 07.57 BUU-klubben. 17.54 Tarinoita tuntureilta. 18.30 Stadi vs. 18.00 Ruokamatka Ranskaan. 23.26 Wingman ystävyys ilman rajoja. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.11. 09.00 Raharemontti. 07.25 Vilja hoitaa. 18.21 Puoli7 tänään. 06.25 Huomenta Suomi. 14.34 ELOKUVA Tulossa: Me. 20.00 Maajussille morsian. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa. 17.25 Tanskalainen maajussi. 08.35 Studio 65. 07.05 LEGO DreamZzz. 19.53 Norjaa ristiin rastiin. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.30 Suomen surkein kuski. 21.05 A-Talk. 16.00 Unelmakoti. 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 12.30 Salatut elämät. 21.45 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben. lokakuuta 2025 // 13 MAANANTAI 03.11. 17.00 Viiden jälkeen. 22.25 Tulosruutu. 19.25 Tulosruutu. 12.39 Murdochin murhamysteerit. 18.30 Puoli seitsemän. 11.00 Jumalanpalvelus. 10.30 Mr. 20.00 Last Action Rinkinen. 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 12.00 Täydellinen kesä. 15.40 Novosti Yle. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.16 Stunttijengi. 07.05 LEGO DreamZzz. 21.30 Perjantai-dokkari. Lande. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 12.45 Koiraperheet käytöskoulussa. 10.02 Talot huokuvat historiaa. 08.30 Panttilainaamo. 22.35 Masked Singer Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 21.30 ELOKUVA Beck: Silmä silmästä (4). 21.00 Haluatko miljonääriksi. 14.45 Minun maisemani. 14.00 Vintiöt. 17.53 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 18.30 Emmerdale. 16.00 100 Places to Be. 07.06 Eeti valmis on! 07.13 Rikke. 16.00 Sunnuntailounas. 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa. 21.50 Luuserit. 23.00 Tuomittu hoitoon. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 22.30 ELOKUVA Hypnoosi.. 21.49 Urheiluruutu. 06.25 Huomenta Suomi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 22.47 Seitsemän. 23.17 Norjan kovin. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 21.00 ELOKUVA Kino: Rakas äitini. 17.54 Tarinoita tuntureilta. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 11.00 Anne ja Anders Afrikassa. 07.49 Kallen keittiö. 06.30 Smurffit. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 21.30 ELOKUVA Beck: Valkeat yöt (3). 22.07 Justimus esittää: Henki Vex. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.00 Karppi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 ELOKUVA Beck: Ikonien salaisuus (2). 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 13.30 Mateli säkeitä runonlaulajan elämästä. 08.20 Pikku Kakkonen. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.50 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 11.15 Yle Uutiset Häme. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Prisma: Totuus teini-iästä. 14.30 Liikennepoliisit UK. 07.50 Sonic Boom. 21.00 ELOKUVA 100 litraa sahtia. 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa. 20.00 Etsijät. 21.00 80-luku: Minä olen muistanut. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 19.30 Peltsin toinen luonto. 18.30 Puoli seitsemän. 20.46 Kirjava luonto. 19.30 Salatut elämät. 20.00 Suuri ompelukisa. 21.00 He jotka päättivät jäädä. 17.55 Pieni suuri maailma. 17.10 Murdochin murhamysteerit. MTV3 06.15 Aamusää. 10.00 Emmerdale. 16.55 Tähtiarpa. 23.15 ELOKUVA Juokse tai kuole. 09.10 Sohvaperunat. 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 21.45 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.30 Liikennepoliisit UK. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 09.00 Raharemontti. 15.35 Yle Oddasat. 09.00 Raharemontti. 08.45 Norjan kovin. 15.00 Ensitreffit alttarilla. 09.40 Peltsin toinen luonto. 16.00 Mina Settembre. 12.00 Tähtiarpa. 21.05 A-studio. 19.54 Tarinoita tuntureilta. 07.20 Simo. 21.50 ELOKUVA Kino Suomi: Yö meren rannalla. 07.50 Sonic Boom. 22.40 Oddasat. 14.00 Snowhow Pohjolan talvi. 18.30 Unelmakoti. 14.30 Masked Singer Suomi. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 13.30 Minä ja koirani. 23.50 Karkurit. 21.00 A-studio. 21.00 Solsidan Onnea onkimassa. 22.35 Asian ytimessä.doc. 08.00 Askarrellaan. 21.25 Justimus esittää: Henki Vex. 18.30 Kadonneet perijät. 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat. 10.00 Maryn helpot kokkailut. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.00 ELOKUVA Tulossa: Aaltoska orkaniseeraa. 10.45 Doc: Tizian taiteen tarina. 18.21 Puoli7 tänään. 08.13 Nimipäiväonnittelu: 3.11. 10.00 Talot huokuvat historiaa. 22.21 Päivän sää. 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 22.20 Milli arvontalähetys. 20.00 Suomen surkein kuski. 14.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 16.00 Salatut elämät. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 07.19 Popi Kissa. 12.00 Tähtiarpa. 12.30 Teknavi. 15.00 Masked Singer Suomi. 21.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa. 18.30 Puoli seitsemän. 18.21 Puoli7 tänään. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.30 Petolliset. 08.24 Supersisarukset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.02 Verinen risteily. 10.00 Ostoskanava Myori.fi. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 16.10 Tähtiarpa. 19.50 Ruotsalaisuuden päivä 2025. 23.10 Uusi Kino: Tekhenu – taivaan puhkaisija. 19.30 Suurmestari Ruotsi. 08.22 Keskiajalla keksittyä. 18.00 Simpsonit. 08.00 Huvila & Huussi. 16.45 Novosti Yle. 21.00 Ensitreffit alttarilla. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 12.30 Murdochin murhamysteerit. 12.00 Laivakokin matkassa. 13.00 Bachelor Suomi. 12.30 Unelmia ja bändihommia. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 15.00 Suomen kaunein koti. Kuhmolainen // Perjantaina 31. 07.43 Tuuri. 18.21 Puoli7 tänään. 19.30 Salatut elämät. 16.55 Jumalallista ruokaa. 21.00 A-studio. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 18.00 BUU-klubben. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.11. 22.45 Karppi. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. 21.00 Kiovan solistit. YLE TEEMA & FEM 08.06 BUU-klubben. 09.33 Arkistosta revittyä: Valokuvaus. 12.00 Tähtiarpa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 18.30 Suomen huutokauppakeisari. 08.35 Unna Junná. 08.06 Dinofarmi. 11.45 Yle Uutiset Lappi. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 14.30 The Floor Suomi. 13.45 Tanskalainen maajussi. 22.47 Kovan viikon ilta. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Hobbyhorse Revolution. 00.00 Suurmestari 00.55 Estonia 01.50 Asian ytimessä.doc: Hän oli Vendi 02.20 Murhamysteeri merellä 03.15 Murhamysteeri merellä NELONEN 06.00 Bing. 21.49 Urheiluruutu. 19.20 Päivän sää. 12.00 Ota rahat ja juokse. 08.14 Ellun kamut. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 08.18 Nimipäiväonnittelu: 5.11. 20.56 Pirjo. 06.30 Smurffit. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 22.25 Tulosruutu. 09.00 Kuokkavieras Kataja. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.00 Simpsonit. 19.20 Päivän sää. Bean. 15.51 A-studio. 15.55 Mateli säkeitä runonlaulajan elämästä. 12.10 Tanskalainen maajussi. 13.21 ELOKUVA Kolmiapila. 16.00 Salatut elämät. 20.00 Rekkakuskit Suomi. 16.00 Unelmakoti. 11.47 Stunttijengi. 09.10 Elämäni Biisi. 09.30 Puoli seitsemän. 16.00 Unelmakoti. 13.15 ELOKUVA August järjestää kaiken. TIISTAI 04.11. 08.25 Meidän iskä. 08.20 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 13.30 Panttilainaamo. 16.55 Jumalallista ruokaa. 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 10.00 Ostoskanava Myori.fi. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 23.35 Vaihde vapaalla. 23.30 Paratiisin avaimet. 22.00 Kymmenen Uutiset. MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 16.00 Unelmakoti. 12.15 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 22.00 Rakkaudella, Holmlia. 19.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 22.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 08.00 Illallinen kansallismaisemassa. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.40 Yle Oddasat. 11.00 Ruokamatka Ranskaan. 14.45 Minun maisemani. 20.55 Urheiluruutu. 14.41 Sukkahousut, purukumi, rupla. 21.31 Buduaar. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 22.21 Päivän sää. 21.00 Erikoisjoukot. 13.00 Murdochin murhamysteerit. 20.00 Mina Settembre. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.50 Norskov. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.30 Skavlan ja Ruotsi. 18.00 Yle Uutiset. TORSTAI 06.11. 10.00 Ostoskanava Myori.fi. 07.18 Pikku Kakkonen. 08.00 Pikku Kakkonen. 13.05 Bachelor Suomi. 16.55 Tähtiarpa. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.30 Musk ja Twitterin valloitus. 14.00 Bachelor Suomi. 13.00 Suurmestari Australia. 07.37 Pikku Kakkonen. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 20.00 Raharemontti. 18.00 Simpsonit. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 14.10 80-luku: Minä olen muistanut. 17.05 Tähtiarpa. 22.30 Rekkakuskit Suomi. 19.25 Tulosruutu. 11.30 Viisi miestä viikossa. 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa. 21.45 Yle Uutiset. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 23.32 Aineissa. 14.50 Prisma: Valmisruoan vaarat. 15.55 Remppa vai muutto. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.00 Suurmestari Australia. Bean. 07.05 LEGO DreamZzz. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Salatut elämät. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.40 Tarinoita tuntureilta. 10.00 Emmerdale. 17.10 Murdochin murhamysteerit. MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Akuutti: Kaksi syöpää ja puolikas sydän. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.43 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. MTV3 06.15 Aamusää. 08.36 Kun olin ikäisesi. 18.58 Kylän sankarit. 19.00 Suurmestari Australia. 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi. 09.10 Jopet-show. 22.25 Tulosruutu. 17.00 Viiden jälkeen. YLE TEEMA & FEM 08.02 BUU-klubben. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 13.40 Tarinoita tuntureilta. 08.17 Olipa kerran keksintö. 16.15 Haluatko miljonääriksi. 10.00 Ostoskanava Myori.fi. 20.00 Pirunpeli. 07.15 Pikku Kakkonen. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 ELOKUVA Markan tähden. 19.25 Tulosruutu. 14.30 Pirunpeli. 19.00 Historia: Miehitetyn Pariisin teloitetut. 19.20 Päivän sää. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.11. 11.30 Viisi miestä viikossa. NELONEN 06.00 Bing. 21.45 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät. 08.47 Kysy lääkäriltä terveydestä. 08.00 Panttilainaamo. 08.27 Sportliv. 12.00 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa. 22.35 Rallisirkus. 13.00 Panttilainaamo. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. KESKIVIIKKO 05.11. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.30 Raharemontti. 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.54 Tarinoita tuntureilta. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 20.55 Urheiluruutu. 13.40 Tarinoita tuntureilta. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 20.30 Poliisit UK: Ajojahti. 08.02 Kiri ja Lolo. 11.30 He jotka päättivät jäädä. 20.53 Pieni suuri maailma. 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 11.50 Yle Oddasat. 12.00 Remontilla rahoiksi. 16.30 Ei saa nauraa. 10.00 Talot huokuvat historiaa. 15.55 Remppa vai muutto. 17.10 Maryn helpot kokkailut. 10.00 Emmerdale. 19.30 Kovan viikon ilta. 09.00 Raharemontti. 12.00 Katastrofin aineksia. 18.30 The Box Suomi. 09.37 Gambämark: Kulissien takana KAJ. 14.45 Minun maisemani. 21.30 Seksi-Suomen historia. 12.30 Kulttuuricocktail Kirjat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Ruokamatka Espanjassa. 09.40 Peltsin toinen luonto. 20.29 Yle Uutiset. 07.30 Enni ja Roi. 08.22 Athleticus. 11.00 Suurmestari Ruotsi. 16.00 Mina Settembre. 08.00 Huvila & Huussi. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 12.00 Remontilla rahoiksi. 13.00 Suomen kaunein koti. 14.00 Alone Suomi. 20.00 The Box Suomi. 16.55 100 Places to Be. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 20.27 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 10.30 Vintiöiden kosto. 18.30 Selviytyjät Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 23.45 Logged in (16): Mikä ei tapa, vahvistaa. 18.30 Emmerdale. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.41 Oxen. 20.00 Suomen kaunein koti. 19.30 Peltsin toinen luonto. 07.50 Sonic Boom. 07.05 LEGO DreamZzz. 00.20Rekkakuskit Suomi 01.20 Arman Pohjantähden alla 02.20 Poliisit 2017 02.50 Poliisit 2017 03.20 Poliisit 2017 MTV SUB 07.00 Monchhichi. 12.00 Aurinko laskee Lemmenjoella. 13.00 Panttilainaamo. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 14.00 Vintiöt. 09.00 Kuokkavieras Kataja. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 11.28 Kylän sankarit. 10.10 Tuhkimotarinoita. 17.00 Viiden jälkeen. 21.47 Etsijät. 14.30 Lomamatka 80-luvulle. 13.00 Suurmestari Australia. 22.05 Kriittinen piste. 17.00 Ihanat autot. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.45 Tanskalainen maajussi. 08.00 Huvila & Huussi. 23.00 Koskinen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 18.00 BUU-klubben. 17.00 Viiden jälkeen. 22.35 Rikospaikka. 18.30 Puoli seitsemän. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Vintiöt. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.00 Mr. 18.00 BUU-klubben. 08.00 Panttilainaamo. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 23.25 Tuontirakkautta. 07.18 Tulipop. 09.31 Arkistosta revittyä: Hulluus. 17.00 MasterChef Australia. 08.15 Pikku Kakkonen. 20.00 Valmiina taisteluun. 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.00 Laivakokin matkassa. 12.30 Salatut elämät. 21.00 ELOKUVA Pidetty hiljainen mies. 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat. 09.00 Efter Nio. 23.35 UEFA Champions League: Huippuhetket. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 13.25 ELOKUVA Aaltoska orkaniseeraa. 12.40 Murdochin murhamysteerit. 12.00 Vigdis. 18.30 Emmerdale. 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Beck: Houkutuslintu (1). 23.05 Ulkolinja: Kanaria väsyy turismiin. 20.20 ELOKUVA Yöui. 10.30 Jaksa paremmin. 07.39 Oktonautit. 06.30 Smurffit. 16.30 Jumalallista ruokaa. 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 08.21 Galaxi. 11.00 Yle Alueuutiset. 20.55 Urheiluruutu. 10.01 YleX Otto. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 17.15 MasterChef Australia. 09.30 Puoli seitsemän. 14.40 Elävä arkisto: Sujutteli suksillansa. 19.00 Jopet-show. 22.21 Päivän sää. 10.10 Tuhkimotarinoita. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.20 Päivän sää. 15.09 Koiraperheet käytöskoulussa. 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä
Kaksilla renkailla. 0405811448. Puh. 0500 386 872. Puh: 0400190618. Vuokra 520€ + sähkö+vesi. Makuuhuoneita tulisi olla viisi. 044 244 8390 www.greengold.fi Myydään ympärivuoden asuttava tasokas mökki/loma asunto Paltamo 0445567055 Ostetaan omakotitalo, joka on rakennettu 2005 vuoden jälkeen. Nainen, jos ilmoitus kiinnostaa, soita 0503786905. kahdet renkaat alu vanteilla. Selkeytä vaatekaappisi ja vältä hutiostot! Toimipiste os Lönnrotinkatu 8, Kajaani. 2 rantasaunaa 4 ranta-aittaa. Puh. Automaatti. Katsastettu 09/2025. P.0405504006 Metrisiä koivuhalkoja. 0445523168 / Ari Puhallusvillaa edullisesti vintille. Rauramo/Raunilantie kalustettu rt 2h+k+s 61m² et.piha. ARIENS lumilingot. Löytyy Oikotieltä. parv. Vapautuu 1.12. THERMOS pullot, MARTTIINI & VICTORINOX puukot/ veitset. Puutarhajyrsimet, hakkurit, trimmerit, painepesurit, metsuritarvikkeet. Yhtedenotot Henrika 0451791414 Savirannan hirviseuran peijjaiset lauantaina 1.11.2025. Ajettu 209 000 km. Kysy 0409116170 Tiekuntapalvelut, kokoukset, tieyksiköinti, tieisännöinti, peruskorjaussuunnitelmat ym. 0400 997328 Kovalainen Myydään Honda HR-V,1.6l bensiini, v.2002, ajettu 304771km. 0400 640 924 KUHMO Vuokralle / myynti AUTAN RAHOITUKSESSA Yksiö ydinkeskusta 1-kerros Kaksio Peuranpolku 11 lasit. 0440 426 446 Varaosa& Huoltopalvelu p. Hp: 2500€. Ei tarvitse olla katsastettu. Savirannan kyläkoululla klo 14:00 alkaen. Myydään Pyrkijä E1000 senioriskootterin uudet nastatalvirenkaat ja tuulisuoja. Myy autosi helposti,nopeasti ja luotettavasti. Myyjä puh. tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Qasa.fi Kajaaniin muuttava naishenkilö haluaa vuokrata siistin, miel.saunallisen kaksion rivitai kerrostalosta. Upea sijainti. Kesäja talvirenkaat, vetokoukku, sisätilan lämmitin, lisävalot. Puh. www.pkainulainen.fi p. Vaihdossa/myyntiin 2 mh omakotitalo Hyrynsalmen keskustasta. Lumilevy, koukku H.4500€. Metsästyspatruunat, ASEPOISTOJA. Soita, 0503646088, 0400386251 Okt Kuhmo 109m² sis.irtaim. Katsastettu heinäkuussa -25. P. Mersu tai BMW, vm. Saa tarjota myös tonttia. Puh 044-5220884 Tarjoa rohkeasti! Kuolinpesät, irtaimistot, muuttotyhjennykset, myös pieneterät. Huoneistossa on sauna ja huoneiston levyinen parveke. P. 0400488330 OSTETAAN TRAKTOREITA! HUOM KAIKENKUNTOISET. Jaakko 0407703633 Kuivaa ja hyvänlaatuista koivuja sekapilkettä 30-50 cm. 0700 1 7131 Selvänäkijä 30v kok luotettava2,21+mvm pl17esp Unet OSTETAAN METSÄTILOJA Jyrki-Pekko Kinnunen P. Kuljetus järjestyy. 044-2651811 Juurikan Jahti ry kutsuu maanvuokraajat, kyläläiset ja jäsenet perheineen seuran majalle hirvikeitolle 9.11 klo 13-16. Hintapyyntö 3000 e. 3 mh, taajaman ulkopuolelta). P. Myös kuljetus onnistuu. Auto on Suomussalmella. Hyvässä kunnossa. 0505279817 Purkukuntoinen tai remonttia kaipaava omakotitalo tai tontti. 0503615854 Omakotitalo Väh. Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun sisälaakaoville, myös kaapin-/komeronoville. Kainuun Ovipinnoite, Nuask. 4mh tai mahdollisuus lisähuoneisiin.15km säteellä Kjn keskustasta,mieluiten taajaman reunoilta. Sisältäen arkun, kahvat / uurnan, ruusun, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. P. kats. Tummansininen. klo 18.00 jälk. P. Pekka Moilanen 0440380958 Kuivaa koivupilkettä 33-40 cm Kajaani, Kuhmo, Sotkamo alueet. 840 €. Tervetuloa! Onko vanha auto jäänyt pihaan. VUOLIJOEN HAUTAUSPALVELU AY Veikko Haataja 0400 284 527 Esa Jokelainen 0400 284 704 Välitämme Kaavin Kiven laadukkaita hautakiviä. Veneet, as.autot, -vaunut suojaan talveksi Kajaanin Ilmailukerhon lentokonehalliin. Lisätiedot 046-5520518/Päivi. Kts. Varastossa olevat HELKAMA n polkupyörät SYYSHINTAAN . Tarjotkaa rohkeasti! Puh. Max 200ke. 040 7177261 Mönkijä, Honda 420ES. 2 tai 4 tahti. 3 h +k +s Koulukatu 9 ydinkesk. 0440860865. Kättö, kuurna, takkaranta alueelta. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi ford mondeo vm-02. MYÖS KAIVINKONEET/PYÖRÄKUORMAAJAT 0405076406 Vuokralle / myydään Kuhmo Ontojärvi 7 hehtaaria AUTAN RAHOITUKSESSA Omakotitalo -KALUSTETTU. vm-08 maastomalli aj.5970km. P. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Halakorantteelle STIHL moottorisahat & raivurit. Autot, vesijetit, kelkat, mp.t, veneet, matkailuvaunut ja matkailuautot. Henry Jäävuori Sotkamo. Kajaanissa hyvällä sijainnilla remontoitu 4h+k+ph+ap hyvin hoidetusta taloyhtiöstä. 040-6503172 Ei autoileva, vaan muuten liikkuva ja kunnossa oleva 73v mies etsii kaveria. P.0500281855 Entinen palvelutalo Kuluntalahdessa.120m² perheasunto ja 13kpl yksiöitä.Paljon erilaisia käyttömahdollisuuksia,jotka tuottavat hyvin.0500 580939 tai 050 60805. KALUSTETTUJA Omaa rantaa 1 km. Huyndai i20 2012. lokakuuta 2025 14 // Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myydään Ostetaan Halutaan vuokrata Kaikenlaista Ostetaan Ostetaan hyväkuntoinen omakotitalo Hyrynsalmelta (väh. Myös Suzuki 5 varaosiksi ostetaan. 0500816719. 17 Kajaani 040 5071343 Nyt on hyväaika tehdä kaupat senioriasunnosta Kuhmon Karhunpolulta 2h+k+s puh. P.0413637722 Halutaan vuokrata autotalli, autohallipaikka tai katospaikka 2,6 m korkealle ja 5,5 m pitkälle matkailuautolle Kajaanista. Tervetuloa Vanha henkilöauto. 1990 2008. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Kuivaa koivupilkettä 30cm, irtokuorma 4,5m³, toimitettuna 420€ Kni-Smo p. Hautauspaketit alkaen 490 €. Lisätiedot/ajanvaraus www.kolornaattori.com tai kolornaattori@gmail.com Ostamme kultaa ja hopeaa maksu heti käteisellä tai tilisiirtona tilillesi. rv.1981.Pesuh/s ja katto uusittu. 0505525032 / Martti Myytävänä Toyota corolla 1.6 2005 ajettu 134 000 tkm. Puh: 040 815 4103 Myydään Tarjotaan vuokralle Ostetaan. Lisät. Kajaani. Sijainti maksimissaan 5 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Yksiö 34m² Kiannonkadulla Ämmänsaari 400€ kk+ vesi, sähkö 0408403549 Vuokrataan avara ja uudehko 40 m² yksiö Kajaanin keskustasta, lähellä Raatihuoneentoria. Kesämökki 1Ha Juurikkalahti 42 000e Kesämökki 6Ha Törmänmäki 42 000e puh. Etuovi W22434 / Tori.fi tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Yksiö Teppanassa kuurnantiellä. 30.09.2025. Remontoituja harrastetiloja 110m²/ 150 m² mm.autoharrastajille lokakuu-25 lähtien. ilt. 0445325919. Vuokra 570e/kk+sähkö. 0400 425709 Löydä omat, parhaat sävysi Kolornaattorin värianalyysissa. 040-5819916 Kuhmo Säilytystilaa vuokrataan Paltamossa, 3000 m². Nopea tarjous ja reilu hinta Nouto vaikka samana päivänä 041 580 51 84 T. Sisäilma ja homekoiratutkimukset Kainuussa yli 10 vuoden kokemuksella. 044 288 5871 miel. Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista hillagroup.fi/kainuunporssi Kuhmolainen // Perjantaina 31. P. PERÄMOOTTORI 3-5 hv. 0405618361 Moottorikelkka talveksi savottoja varten
1.11. klo 14-17. klo 19.30-00.30 klo 19.30-00.30 Seuraavat tanssit la 15.11. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com JOULUMESSUT LA 6.12. Kahvitarjoilu. kaskuja Esteri ja Eija 27.11. Kuhmon kotipalvelu/ Anu Ikonen 20.11. 11 € ( vain Napiksen lipunmyynnistä ) * Lipunmyynti alkaa klo 19 * Lippuja myös ennakkoon tiketti.fi * Ravintolasta ja kahviosta juotavaa sekä purtavaa KekriKekritansseissa tansseissa LA LA 1.11. Kokouksessa käsitellään Eläkeläiset ry:stä eroaminen. Hallitus VALON ODOTUS JUHLAKONSERTTI 2.11.2025. 010 665 7200 (pvm/mpm) ti-la klo 7.00 11.00 LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kuhmolainen.fi Päätoimittaja Mari Heikura 010 665 7272 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Roosa Kärki 050 566 2493 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo kuhmolainen.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. lokakuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS hillalogistiikka.fi/palaute p. KLO 10–14 Aliina Aliina Liikola Liikola & Afrodite & Afrodite Antti Ahopelto Antti Ahopelto & Etiketti & Etiketti Eläkeliiton Kuhmon yhdistys ry Tarinatupakerhot klo 9 kahvi, ohjelma klo 9.30 6.11. Sääntömääräinen syyskokous pidetään Tarinatuvalla, Rajakatu 52, pe 14.11.2025 klo 10. SPR:n toimintaa Kuhmossa 4.12. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Kuhmolaisen sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Sanapiilo Sudoku 6 5 2 1 4 9 6 1 2 5 9 6 2 3 4 5 2 9 7 1 6 3 4 5 7 2 9 4 1 5 3 2 8 6 4 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Kuhmon Eläkeläiset ry. BINGO TRAKTORI METSURI AVARUUS LAUKKU VALAS E C A K A A U A R N P O E K M F M Y L N R T A U H L K E E R J G I T L M E L O N I A E I V I T P A H Ä V T J K J P K T N A L A K O I R P U S M B V M E I H O I A U A E E L U A A H H S K A U L A I R U B V Ä S B R A N S S S Ä N N I J T N V A U L I I S S I I N Ä N A Y U N S H M U M U L U S E L N E R A K N L A Ö U T U A O N R E Å Ä A O A A I I S V A L O D E Q E V M L K A S O U I I D B J H H A A K E H V A T T H Ä N T I O V A N M E K L R H S K P T H T R M L U J A S O N R U J M P S A S A Y O E V U U H K I O P A I Ä P H S A S V T P U V N G E L R N I A L I I H G A Y K P V U I A E I M S E T M N T P T A T A J R R U H Y N M N A A I K E I O A V U H Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 * Elävää musiikkia tauotta * Karaoke * Naisten valtaa * Liput 22 € , alle 25-v. KIRKKOPYHÄ klo 10 ja kirkkokahvit kirkossa 13.11. Sydämenasioita Kainuun Sydänyhdistyksen Eira Seppänen ja Topi Mikkola 9.11. fi. Porinatuokiossa mm. lauletaan joululauluja Kutsu Vieksin Erän HIRVIKEITOLLE Tervetuloa kyläläiset, maan-vuokraajat ja hirviseuralaiset Erärantaan lauantaina 1.11. KUHMON PUHALLINMUSIIKIN YSTÄVÄT RY 50 VUOTTA KUHMO-TALO KLO 15:00 LIPUT 15 € ALLE 15-VUOTIAAT ILMAISEKSI Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta hillagroup.fi/ lukijailmoitukset Lataa Kuhmolaisen sovellus ja uutiset ovat aina vain yhden klikkauksen päässä. Tiedä ensimmäisten joukossa, mitä alueellamme tapahtuu! Mukanasi kaikkialla Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup. Kuhmolainen // Perjantaina 31
KHT Kiva HT:n U13 sai vieraaksi Cobrat Mustat Oulaisista. Ensimmäinen peli aloitettiin räväkästi, karattiin muutaman maalin johtoon, mutta sitten alkoi vastustaja herätä tilanteeseen ja ”pani pökköä pesään”, tuli tasoihin ja sinetöi lopussa tulostaululle lukemat Cobrat musta 10 — 8 KHT Kiva HT. Maanteille jää talviajaksi noin 760 kilometriä 100 km/h -nopeusrajoituksia. Valmentaja Jari Piiraisen mielestä molemmissa peleissä aloitukset sujuivat hyvin, mutta erätauon päätyjen vaihto sekoitti pelaajat ja roolit pelissä. Esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jukka Vuorisalmi kertoo, että adenovirusta havaittiin kolmen viikon tauon jälkeen viime viikon lopulla Kainuun prikaatissa. – Sunnuntaina pelattiin kaksi ottelua, eikä maaleissa säästely, verkot oli tötteröllä liki neljäkymmentä kertaa. lokakuuta 2025 16 // Kainuun prikaatilla havaittu adenovirusta Antti Huusko Kainuun prikaatissa hengitystieinfektiotilanne on pysynyt vielä rauhallisena. Kun ”apina oli ravisteltu selästä”, oli Kiva HT:n U13 sellaisessa iskussa, että voitti toisen ottelun. Varuskunnassa terveysasemalla otettavien testien määrä onkin ollut viime aikoina suuri, tällä viikolla on otettu jo yli 60 kappaletta testiä hengitystieinfektion varalta. Vähenemä tarkoittaa vuosittain lähes 40 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa vältetään noin kymmenen kuolemantapausta. 10 hlö) Lisätiedot ja tilaukset: 044-493 5020 pirjo.kahkonen@hotellikainuu.fi Halloween Disco Halloween Disco la 1.11. Nopeuksien alentamisella vaikutetaan myös hirvikolareiden seurausten lieventämiseen. Lisätiedot ja tilaukset: 44-493 50 20 / pirjo.kahkonen@ hotellikainuu.fi Erikoisruokavaliot otetaan huomioon. Lisätiedot ja tilaukset: 44-493 50 20 / pirjo.kahkonen@ hotellikainuu.fi Erikoisruokavaliot otetaan huomioon. Torjunnat: KHT Kiva HT: Ohtonen Leevi 20, Cobrat Musta: Laakso Kim 25. Sähköpostivastauksessaan Vuorisalmi sanoo, että Kainuun prikaatissa terveysasemalle vastaanotolle hakeutuneiden varusmiesten määrä on ollut useita viikkoja tasainen, vaihdellen 400–500 välillä viikossa. Satasen nopeusrajoitus alenee 80 km:iin/h 1 600 tiekilometrillä talvikauden ajaksi. Reilu viikko sitten adenovirustartuntoja ilmeni testeissä seitsemän. Vuorisalmen mukaan tartunnat olivat eri perusyksiköissä. Merkit vaihdetaan koko maassa perjantaihin mennessä. – Paljon hyvää, paljon jäi parannettavaakin jatkoon. +358 (0) 655 1711 www.hotellikainuu.com Hotelli Erikoisruokavaliot otetaan huomioon. Lisätiedot ja tilaukset: 44-493 50 20 / pirjo.kahkonen@ hotellikainuu.fi rosolli, punajuurikerma, sienisalaatti, viinirypäle-aurajuustosalaatti, puolukkasipulihilloke savulohi, graavilohi, lohihyytelö, mustaherukkasilli joulukinkku, keitetyt perunat, liemikastike, herneitä, luumuja porkkanaja lanttulaatikko coctailriisipiirakoita, munavoi jouluinen pannacotta, konvehteja, pipareita ruokajuomat, kahvi, tee Hinta: 35 €/hlö Tilaus viikkoa ennen tilaisuutta (min. Kainuussa näitä teitä on noin 200 kilometriä. Kuvituskuva arkistosta. Torjunnat: KHT Kiva HT: Ohtonen Leevi 17, Cobrat musta: Laakso Kim 19. – Toinen peli startattiin kahden maalin räväkällä aloituksella, mutta sitten alkoi hikinen vääntö viimeisille minuuteille saakka. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella rajoitukset asetetaan Väyläviraston ohjeen mukaisessa laajuudessa keskiviikosta alkaen. Ensimmäisen ottelun Cobrat voitti, mutta toinen ottelu oli Kiva HT:n, kun ensin oli ravistettu ”apina selästä”. VÄYLÄVIRASTO Cobrien U13-joukkue oli liikkeellä sähäkällä, fyysisellä joukkueella, joten kotijoukkueella oli pantava kaikki peliin jotta peli pysyisi tasaisena, kerrotaan Kiva HT:n otteluselosteessa. Käytiin porukalla läpi kuviot, ravisteltiin apina selästä ja tsempattiin joukkue uuteen iskuun toisen pelin voittamiseksi. Toisen ottelun lopussa alkoi väsymys painaa ja oma peli hajota. Näistä hengitystieoireisten määrä on vaihdellut viikoittain 65–90 prosentin välillä. Nopeusrajoitukset tulevana talvena. Lisätiedot ja tilaukset: 44-493 50 20 / pirjo.kahkonen@ hotellikainuu.fi Kainuuntie 84, p. PELIN JÄLKEEN istuttiin alas pukukopissa, valmennustiimi kävi läpi ensimmäisen pelin sudenkuopat ja parannettavat asiat. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Joukkue onnistui pitämään oman pelin kasassa ja summerin soidessa tulostaululla oli 10 — 9 kotijoukkueelle. Prikaatissa noudatetaan vakioituja käytänteitä, miten tilannetta seurataan yhteistyössä terveysaseman kanssa. JUSSI P OHJAVIRTA / ARKISTO Talvirajoitukset tulevat Kainuun maanteille Kotijoukkue sai panna kaikki peliin Cobria vastaan Jukka Keränen Talvija pimeän ajan nopeusrajoitukset talvikaudella 2025–2026 otetaan käyttöön viikolla 44, Väylävirasto kertoo. Virustyypistä riippuen osaan adenovirusinfektioista liittyy myös muita oireita. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Pelkästään adenoon ei keskitytä, sillä liikkeellä on myös muita tauteja, kuten influenssa A. Dj Janne Dj Janne Liput 10 € Liput 10 € Joulumenu Joulumenu. Lisäksi tulevalla talvikaudella Pohjois-Pohjanmaan alueella 80 km/h -nopeusrajoitus alenee noin 180 tiekilometrillä 70 km:iin/h -nopeusrajoitukselle ja noin kolmella tiekilometrillä 60 km:iin/h -rajoitukselle. Oireet olivat lieviä, eivätkä ne edellyttäneet sairaalahoitoa. Adenovirukset aiheuttavat tavallisimmin hengitystieinfektioita. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin jää talviajan 100 km/h -tieosuuksia noin 760 kilometriä. ENSIMMÄINEN ottelu, pisteet: Tolonen Santtu 7+0, Pulkkinen Valtteri 1+3, Korhonen Julius 0+2, Pikkarainen Perttu 0+2, Koskenniemi Konsta 0+1. Silloin testeissä ilmeni seitsemän tartuntaa. Kainuun osuus tästä on noin 540 kilometriä eli saman verran kuin aiempina vuosina. Myös voimassaolevista ohjeista, kuten yleisestä käsija yskimishygieniasta muistutetaan ajoittain, Vuorisalmi kertoo. Liikenneviraston tekemän tutkimuksen mukaan alennettujen nopeusrajoitusten arvioidaan vähentävän 15 prosenttia henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksia ja 29 prosenttia liikennekuolemia niillä teillä, joiden rajoituksia lasketaan. KIVA HT Erikoisruokavaliot otetaan huomioon. Adenovirukset aiheuttavat tavallisimmin hengitystieinfektioita. TUTKIMUSTEN MUKAAN henkilövahinko-onnettomuudet, liikenteen melu, päällysteen kuluminen ja pakokaasupäästöt vähenevät talvija pimeän ajan nopeusrajoitusten alaisilla maanteillä. Toinen ottelu, pisteet: Pulkkinen Valtteri 3+1, Pikkarainen Perttu 2+2, Tolonen Santtu 2+1, Korhonen Julius 1+3, Koskenniemi Konsta 1+0, Karhapää Nalle 1+0, Heikkinen Väinö 0+3, Piirainen Miika0+1, Kähkönen Kaarle 0+1, Pääkkönen Hermanni 0+1. " Toinen peli startattiin kahden maalin räväkällä aloituksella. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Talvija pimeän ajan nopeusrajoituksilla on selkeät vaikutukset onnettomuuksien vähenemiseen. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Talvirajoituksilla on myös huomattava merkitys hirvionnettomuuksien määrän vähentämiseen, koska ajonopeuden alentaminen pienentää riskiä joutua hirvionnettomuuteen. la 1.11. VUORISALMEN MUKAAN hengitystieinfektiotilannetta ja mahdollisia tarvittavia toimenpiteitä tautien leviämisen rajoittamiseksi arvioidaan kokonaisuutena
Matka maailmalta Kainuuseen Syntyisin olen Kiuruvedeltä, mutta nuorena lähdin maailmalle. 050 372 1000 matti.huotari@akonlahdenpuutarha.fi Kristian Kanerva, jäsen Varikkosuora Oy p.040 7694 020 kristian.kanerva@varikkosuora.fi Kuhmon Yrittäjät ry on Kainuun Yrittäjien paikallisjärjestö. 044-984 2075 info@milanu.fi Pirjo Kähkönen, sihteeri Hotelli Kainuu Oy p.040 8675 541 pirjo.kahkonen@hotellikainuu.fi Henriikka Huusko, jäsen Kaesan Kotileipomo Oy Matkapuhelin: 0400 297 213 henriikka@kaesankotilaipomo.fi Anu Kilponen, jäsen Kiantime’s Oy Matkapuhelin: 040 5382 428 anu@kilponen.eu Matti Huotari, jäsen Akonlahden puutarha Oy p. Olen työskennellyt muun muassa kuntien omistamassa kehitysyhtiössä Kainuun Edulla, eduskunta-avustajana, Kainuun ELYkeskuksessa sekä ollut tukemassa lukuisia yrityksiä ja hankkeita. Me olemme täällä teitä varten: järjestämme ja teemme sitä, mitä jäsenemme meiltä toivovat. Rinnalla olen hoitanut kaksi valtuustokautta kuntapäättäjän tehtäviä Paltamossa. Päätin ryhtyä yrittäjäksi, sillä työn ja perheen yhdistäminen Saksassa oli haastavaa: äitien työssäkäynti ei ollut yleistä, päivähoitopaikkoja oli vähän, ja yrittäjänä voisin toimia joustavammin ja sovittaa työni paremmin perhe-elämään. Vaikka suurin osa tapahtumistamme järjestetään Kajaanissa, pyrin mahdollistamaan osallistumisen niihin myös muista kunnista mm. Haluan, että järjestö on jäsenilleen kuin perhe: tuki ja turva arjessa, yhteisö samanhenkisille ja pienten yrittäjien puolestapuhuja. Haluan myös luoda parhaat mahdolliset edellytykset yrittäjien kasvulle, kehitykselle ja menestykselle. Minulla on lähes 20 vuoden kokemus yritysja aluekehittämisen tehtävistä Kainuussa. Lisäksi toivon, että yrittäjät ottavat rohkeasti yhteyttä ja tuovat esiin ajatuksiaan ja toiveitaan toimintaamme kohtaan. Huhtikuussa astuin Kainuun Yrittäjien toimitusjohtajan tehtävään, ja täytyy myöntää, että tunne oli kuin olisin kotiin tullut. Yrittäjäjärjestön merkitys ja osallistumismahdollisuudet Yrittäjäjärjestön merkitys Kainuussa on mielestäni korvaamaton, ja on hienoa, että olet myös jäsenemme! Me tarjoamme edunvalvontaa, monipuolisia tapahtumia ja tilaisuuksia verkostoitua. Työssäni yhdistyvät intohimoni yrityskehittämiseen, järjestötyöhön ja edunvalvontaan. Kainuun Yrittäjät ei ole vain edunvalvontakanava, vaan myös paikka, jossa pienyritykset voivat verkostoitua, kehittää osaamistaan ja samalla vahvistaa koko alueen elinvoimaa. K U H M O N Y R I T TÄ J ÄT | 1 / 2 2 4. Yrittäjyys ei ole vain yksilön polku, vaan koko alueen elinvoiman perusta, ja sen tukeminen on minulle sydämen asia. Toimitusjohtajana tavoitteenani on varmistaa, että kainuulaisten yrittäjien ääni kuuluu entistä vahvemmin päätöksenteossa. On palkitsevaa kiertää kenttää, jutella jäsentemme kanssa ja kuulla heidän tarpeitaan, huoliaan ja toiveitaan. Järjestön tavoitteena on lisätä yrittäjien painoarvoa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja luoda myönteistä asennetta yrittäjyydelle sekä tuottaa jäsenpalveluita. Koen tekeväni merkityksellistä työtä, ja jokainen päivä on erilainen. Lisäksi meillä on edustus monissa alueellisissa työryhmissä, ohjausryhmissä ja tiivis yhteistyö kuntien johdon ja viranhaltijoiden kanssa, jotta yrittäjien ääni kuuluu kaikilla tasoilla. Alun suunniteltu yhdentoista viikon harjoittelu Saksassa venyi lopulta yksitoista vuotta kestäneeksi elämäntarinaksi: suoritin kaupallisen koulutuksen, työskentelin vientiassistenttina, perustin perheen ja myöhemmin myös oman yrityksen. Päätöstä en ole katunut päivääkään. Kainuun Yrittäjät on yrittäjien etujärjestö, joka asiantuntijana ja vaikuttajana parantaa yritysten ja yrittäjien kannattavan toiminnan edellytyksiä. Haluan olla yrittäjien puolestapuhuja ja toivon, että jäsenet ottavat rohkeasti yhteyttä minuun. Toivon, että voimme luoda yrityksille sellaisen yhteisön, johon jokainen tuntee kuuluvansa ja haluaa olla mukana. Perheen perustamisen jälkeen kaipuu suomalaisen arjen sujuvuuteen ja tukiverkkoihin kasvoi, ja vuonna 2008 muutin Kainuuseen kahden pienen lapseni kanssa. Työyhteisö, järjestötoiminta ja sidosryhmät ovat minulle tuttuja jo pitkältä ajalta, joten oli luonnollista hypätä tähän rooliin. Kun paikka Kainuun Yrittäjillä aukesi, tiesin heti, että se oli kuin minulle tehty. K U H M O N Y R I T TÄ J ÄT | 1 / 2 2 4 Kuhmon Yrittäjät ry hallitus 2025 Pentti Huotari, puheenjohtaja Kainuun Nostolaitetarkastus Oy p.0400 386 394 pentti.huotari@elisanet.fi Anu Kyllönen, varapuheenjohtaja Milanu Oy p. Yhdessä rakennamme Kainuusta entistä yrittäjäystävällisemmän paikan elää ja tehdä työtä. Yrittäjyys ei ole vain yksilön polku, vaan koko alueen elinvoiman perusta, ja sen tukeminen on minulle sydämen asia. Nyt olen ollut tehtävässä lähes viisi kuukautta, ja tunne on vain vahvistunut. Halusin lapsilleni turvallisen kasvuympäristön, ja Kainuu on tarjonnut juuri sen. Parasta on, että saan aidosti tukea teitä ja tehdä konkreettista työtä yrityksenne hyväksi. Yhdessä voimme löytää ratkaisuja, jotka tukevat yrittäjiä ja vahvistavat Kainuun elinvoimaa. Lisäksi olen toiminut yrittäjänä ja vajaan vuoden verran myös kuhmolaisella Laatulastulla. Olen opiskellut saksan kielen ja kulttuurin lisäksi kansainvälistä markkinointia, viestintää sekä taloustieteitä. Kainuun Yrittäjät tarjoaa jäsenilleen tietoa, neuvontaa, koulutuksia ja verkostoitumismahdollisuuksia. järjestämällä kuljetukset Yrittäjägaalaan ja Big Friday -tapahtumaan sekä mahdollisuuksien mukaan myös etäyhteyksin. Työelämässä uudet ovet avautuivat nopeasti ja työn ohessa opiskelin filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta. Kainuuun Yrittäjien uusi toimitusjohtaja Mari Möttönen esittäytyy 1/2025 Uskon vahvasti verkostojen voimaan, rakentavaan vuoropuheluun ja rohkeaan tekemiseen. Uskon vahvasti verkostojen voimaan, rakentavaan vuoropuheluun ja rohkeaan tekemiseen. Vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa, opinnot Tampereella ja työharjoittelu ratsutilalla Saksassa muovasivat elämääni monin tavoin. Viimeiset kahdeksan vuotta ennen nykyistä tehtävääni toimin Kainuun ELY-keskuksessa Team Finlandin kasvuja kansainvälistymiskoordinaattorina, ja pääsin siinäkin työskentelemään yritysten hyväksi
Yrittäjillä on ollut ja on edelleen ratkaisevan tärkeä rooli Kuhmon kehityksessä. Neljä vuosikymmentä on kulunut siitä, kun Kuhmo sai kaupunkistatuksen, ja tänä aikana olemme rakentaneet yhdessä toimivan, elinvoimaisen ja yhteistyöhön nojaavan yhteisön. Molemmat hymyilevät saman kysymyksen äärellä. Milla saa iloa siitä, kun yrittäjät löytävät toisistaan tukea ja rohkeutta kokeilla uutta. Me Kuhmon Yrittäjissä uskomme, että menestys rakentuu luottamuksesta – itseensä, toisiin ihmisiin ja siihen, että yhdessä tekemällä syntyy enemmän kuin yksin yrittämällä. "Yrittäjyydessä parasta on vapaus – mutta se ei tarkoita helppoutta, vaan vapautta tehdä merkityksellistä työtä omilla arvoilla." Arjen keskellä molemmat nostavat esiin luonnon, perheen ja yhteisöllisyyden. klo 14-17 Kaupungintalon avoimet ovet Kuhmon kaupungin tervehdys Vuosi 2026 on Kuhmon kaupungille merkittävä – tulemme juhlimaan 40-vuotista taivaltamme kaupunkina. Sen sivuilta löydät tarinoita, jotka herättävät ajatuksia ja oivalluksia – sellaisia, jotka vahvistavat uskoa omaan tekemiseen ja muistuttavat, että jokainen meistä on osa suurempaa kokonaisuutta. Kalevalainen perinne, Kuhmon kamarimusiikki ja monipuoliset luontokohteet tarjoavat mahdollisuuksia ympärivuotiseen matkailuun. Alkuvaiheessa Milanu keskittyi työnohjaamiseen ja yksittäisten työyhteisöjen tukemiseen. Se kiteyttää mission: jokaisella ihmisellä ja työyhteisöllä on mahdollisuus uudistua ja löytää omat voimavaransa. "Kuhmo ja Kainuu antavat meille juuret ja voimaa. Lämmin kiitos yrityksille, jotka mahdollistivat tämän lehden julkaisemisen. Tavoitteena on jatkaa määrätietoista työtä sen eteen, että Kuhmo säilyy hyvänä paikkana asua, tehdä työtä ja yrittää. Näin syntyi Syty™-toimintamalli, jossa yhdistyvät ihmislähtöisyys, tutkimustieto ja käytännön työkalut. Kuhmon Yrittäjien hallituksen tervehdys Milanu syntyi halusta tehdä työelämästä inhimillisempää, kestävämpää ja tuloksellisempaa. Pian huomattiin, että todellinen vaikuttavuus kasvaa, kun mukaan tuodaan myös johtaminen, strateginen HR ja datavetoinen kehittäminen. Yrityksen nimi juontaa juurensa ajatuksesta “Me luomme uutta”. Kuhmolainen // Perjantaina 31. Tämä Kiehinen-lehti on osoitus kuhmonlaiselle sitkeydelle, luovuudelle ja yhteisöllisyydelle. Teidän panoksenne tekee näkyväksi sen, mikä meitä yhdistää: rohkeus, yhteistyö ja elinvoimainen Kuhmo. "Elämä on parasta silloin, kun se on sekä työtä että iloa ja me olemme onnekkaita, kun voimme yhdistää nämä." Hyvä työelämä ei ole sattumaa – se tehdään yhdessä! Kun Milanun yrittäjiltä kysytään mikä on työssä ja yrittäjyydessä parasta. Juhlavuosi antaa mahdollisuuden tarkastella Kuhmon kehitystä menneestä tähän päivään sekä pohtia, millaiseksi haluamme kaupungin kehittyvän seuraavina vuosikymmeninä. Tänään Milanu on kumppani organisaatioille, jotka haluavat kasvattaa yhtä aikaa hyvinvointia ja liiketoiminnan tuloksia. Kuhmon vahvuus on ollut kyky toimia yhdessä – kaupungin, yritysten ja yhteisöjen kumppanuus on keskeinen osa arkeamme ja tulevaisuuden rakentamista. Milla ja Anu auttavat johtajia ja esihenkilöitä ottamaan johtamisen käsiinsä, rakentamaan yhteistyötä vahvistavia kulttuureja ja sytyttämään liekin, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Matkailijoiden määrää haluamme Kuhmoon kasvattaa. Teidän työnne luo työtä ja palveluja, ylläpitää elinvoimaa ja vahvistaa kaupungin vetovoimaa. Kainuun ja Itä-Suomen vahvuuksiin kuuluvat luonto, kulttuuri ja rauhallisuus, ja näitä arvoja Kuhmo haluaa vaalia myös tulevaisuudessa. Uudistumista tukee lisäksi johtamisen tekoälymentori, joka helpottaa esihenkilötyötä ja parantaa johtamisen vaikuttavuutta. "Ihmiset", kuuluu vastaus. Puutuoteteollisuus ja kulttuuri ovat Kuhmon vahvuuksia. Kun Milanun yrittäjiltä kysytään mikä on työssä ja yrittäjyydessä parasta. Kiitän kaikkia kuhmolaisia yrittäjiä yhteistyöstä ja toivotan menestystä myös tuleviin vuosiin. ”Ihmiset”, kuuluu vastaus. Tavoitteena on kehittää palveluja ja infraa niin, että Kuhmo säilyy houkuttelevana matkailukohteena – sekä kotimaisille että kansainvälisille vieraille. Yrittäjän voimin ja yhteisön sydämellä Kuhmon Yrittäjien hallitus Toivotamme sinulle voimaa, iloa ja toivoa huomiseen. Juhana Juntunen Kaupunginjohtaja. Molemmat hymyilevät saman kysymyksen äärellä. Anu puolestaan rakastaa hetkiä, jolloin työyhteisössä syttyy oivallus ja arki alkaa kulkea uuteen, toiveikkaampaan suuntaan. Myös matkailu on Kuhmolle tärkeä elinkeino ja kehittämisen painopiste. Milanun liekki syttyi Kainuun luonnon keskellä, mutta sen kipinä ulottuu laajalle – sinne, missä ihmiset tekevät työtä, johtavat ja oppivat yhdessä. K U H M O N Y R I T TÄ J ÄT | 1 / 2 2 4 YRITTÄJÄN Tarjoamme: Yrityspalvelut Työllisyyspalvelut Maaseutupalvelut Hankkeiden kehittämistoimenpiteet Ota yhteyttä: Pekka Horttanainen 044 725 5304 Kari Malinen 044 725 5301 TUKENA Tulossa: 26.11. Yrityksen perustajat Milla Koistinen ja Anu Kyllönen olivat nähneet läheltä, miten sekä yksilöiden että työyhteisöjen hyvinvointi vaikuttaa suoraan työn tuloksiin, ilmapiiriin ja koko yrityksen menestykseen. lokakuuta 2025 2 // K U H M O N Y R I T TÄ J ÄT | 1 / 2 2 4 Yrittäjyys on ennen kaikkea yhdessä kuljettu matka. Kuhmossa on hyvä yrittää, kasvaa ja elää omien arvojen mukaista elämäänsä. He halusivat rakentaa sillan hyvinvoinnin ja tuottavuuden välille – näyttää, että ne eivät ole vastakkain, vaan toisiaan vahvistavia. Täällä on tilaa hengittää, mutta myös rohkeutta rakentaa tulevaisuutta." Nautinto löytyy lopulta pienistä asioista: hyvästä keskustelusta, metsäkävelystä, onnistuneesta projektista ja siitä, että saa nähdä työnsä jäljen
On palkitsevaa nähdä, kuinka omat ideat muuttuvat todelliseksi toiminnaksi ja miten ne tuovat iloa sekä asiakkaille että heidän karvaisille perheenjäsenille. On hienoa saada kehittää omaa osaamistaan ja nähdä konkreettisesti työnsä tulokset. Kuhmolainen // Perjantaina 31. p. Vuosien varrella yritys on kasvanut ja kehittynyt asiakkaiden tarpeiden mukana. Pieneläinhoitola Kiantime’s – rakkaudesta eläimiin Halusin luoda paikan, jossa lemmikit voivat olla hyvissä käsissä ja jossa omistajat voivat luottaa siihen, että heidän eläimensä saavat parasta mahdollista hoitoa. 08 655 0001 www.kuhmonapteekki.fi kuhmon.apteekki@apteekit.net K U H M O N Y R I T TÄ J ÄT | 1 / 2 2 4 Koulukatu 12, 88900 KUHMO p. Pieneläinhoitola Kiantime’s jatkaa toimintaansa samalla periaatteella kuin alusta asti – sydämellä, eläinten parhaaksi ja paikallisuutta arvostaen. 08 655 0256 akyllonen@kuhmo.net www.akyllonen.fi LAATUMATKOJA LAATUBUSSEILLA JO VUOSIKYMMENTEN AJAN JA MATKA JATKUU …. Hoitolassa huolehditaan myös Kuhmon ja Sotkamon löytöeläimistä. Halusin luoda paikan, jossa lemmikit voivat olla hyvissä käsissä ja jossa omistajat voivat luottaa siihen, että heidän eläimensä saavat parasta mahdollista hoitoa. Lemmikit ovat monille perheenjäseniä, ja on suuri kunnia saada olla mukana huolehtimassa heidän hyvinvoinnistaan. Hoitolan rinnalle on ollut pieni myymälä, josta asiakkaat löytävät laadukkaita tuotteita arjen helpottamiseksi ja lemmikin hyvinvoinnin tukemiseksi. Asiakkaiden luottamus ja tyytyväisyys ovat yritykseni suurin voimavara. 08 652 0771, www.matka-kyllonen.fi, matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo Matka-Kyllönen Oy www.matka-kyllonen.fi | 08 652 0771 matkatoimisto@matka-kyllonen.fi LIIKENNÖINTIÄ JO VUODESTA 1926 ALKAEN Olen Anu Kilponen, Pieneläinhoitola Kiantime’sin perustaja ja toimitusjohtaja. Yrittäjänä saan tehdä sitä, mistä olen aidosti kiinnostunut, ja samalla olla osa paikallista yhteisöä. lokakuuta 2025 // 3 Palvelemme: Ma-Pe 9-18 La 9-15 Kainuuntie 89 88900 Kuhmo Puh. Jaakko Kyllönen Koulukatu 12, 88900 KUHMO, puh. Eläinten parissa työskentely on ollut minulle sydämenasia jo pitkään. Lisäksi kasvatan kultaisia noutajia. www.metsakontio.fi Puh. 044 524 8716. Ympäristötukihakemukset Kokonaisvaltaista metsänhoitoa aina suunnittelusta toteutukseen ja puukauppaan sekä metsänuudistamiseen asti. Jokainen päivä on erilainen, ja juuri se tekee työstä mielekästä. Kiantime’s on perustettu vuonna 1998, ja sen lähtökohtana on ollut aina sama ajatus – rakkaus eläimiin ja halu huolehtia niiden hyvinvoinnista. Yrittäjyydessä parasta on vapaus ja vastuu omasta työstään. 08 653 0121 • Pakkariauto 044 294 0901 • Loka-auto 044 294 0900 • Siirtolava-auto 044 294 0905 • jateyhtyma@kuhmo.net • www.jateyhtyma.fi LUOTETTAVAA, JOUSTAVAA JÄTEHUOLINTAA KUHMOSSA! Metsäomaisuuden hoitopalvelut Tila-arviot kaikissa elämän tilanteissa. Yritykseni toimii Kuhmossa ja tarjoaa lemmikeille monipuolisia palveluja, kuten pieneläinhoitolan, trimmauspalvelut sekä lemmikkitarvikkeiden ja -ruokien myyntiä
Minä henkilökohtaisesti olen ollut korvat auki ja yrittänyt pysyä hereillä. € € kpl kpl Kainuun Nostolaitetarkastus Oy 0400386394 PIDÄ PÄÄSI, SUOJAA SE KOLHULIPPIKSELLÄ • määräaikaishuollot • ajoneuvon katsastuskorjaukset • varaosat Tiiran Autosähkö Oy Valimontie 6, Kuhmo p. Kappalemääräisesti tuotteistamme menestynein on ollut Raiva-raivausveitsi, jota on valmistettu ja myyty n.100 000 kpl. 08 655 0174 www.rusasenkulma.fi TERVETULOA TERVETULOA TUTUSTUMAAN TUTUSTUMAAN SYKSYN SYKSYN UUTUUKSIIN! UUTUUKSIIN! Finnraiva valmista myös ulkokalusteita lehtikuusesta. Olen toiminut nuoruudessani muutaman vuoden mm. Finnraivan valmistamat suurimmat tuotteet on erikoiskuljetusperävaunuja, joihin voi ottaa kuormaa jopa 60 tonnia painavan kaivinkoneen. 045 639 7657. 15. lokakuuta 2025 4 // Kuljetusliike Peura-Trans Oy Kainuuntie 126, 88900 KUHMO | puhelin (08) 632 650, fax (08) 632 6519 sähköposti etunimi.sukunimi@peura-trans.com | www.peura-trans.com KAINUUSTA KAIKILLE TEILLE Finnraiva Oy on perustettu v. Edesmennyt kansantaiteilija Jope Ruonansuu sanoi aikanaan, että kun Kemissä haisee paska, niin se johtuu siitä, että kemiläiset nukkuu ikkunat auki. rakennusliikkeille, maanviljelijöille, urakoitsijoille, kuorma-autoilijoille, puolustusvoimille ja rajavartiostolle. Finnraivan tuotteet perustuvat osittain aikaisempaan työkokemukseeni. 040 654 3874 Kainuuntie 123 ja Koulukatu 13, Kuhmo Edullista arkiruokaa Valtuutettu ja merkkihuolto sekä varaosat ja voiteluaineet p. Siitä johtuen on syntynyt myytäviä tuotteita. 044 027 47 61 Leipurintie 13, Kuhmo p. metsäkoneen kuljettajana ja olen tehnyt metallitöitä jo 16vuotiaana silloisella Nokelan pajalla. Kaikki valmistamamme tuotteet olen suunnitellut henkilökohtaisesti itse, ellei asiakkaalla ole ollut piirustuksia. MONIPALVELU MÄÄTTÄ OY ARI P. Kuhmolainen // Perjantaina 31. (08) 617 820 www.toyota.fi BRIDGESTONE SPIKE 3-NASTARENKAITA 185/65x15 510,205/60x16 670,215/60x17 960,195/65x15 540,215/65x16 730,225/45x17 790,205/55x16 650,215/55x17 850,225/65x17 990,EDULLISIA NASTARENKAITA ALKAEN 175/65x14 340,195/65x15 380,225/45x17 550,185/65x14 370,205/55x16 430,225/65x17 590,185/65x15 370,205/60x16 460,235/65x17 660,EDULLISET NASTARENKAAT PAKUIHIN 195/70x15C 470,205/65x16C 520,205/75x16C 530,215/65x16C 570,235/65x16C 650,Hinnat sis. Teemme myös metallirakenteiden korjaustöitä ja hiekkapuhallusta rakenteiden pintakäsittelyä maalausta varten. Joistakin asiakkaiden tilaamista tuotteista on tullut myyntituote muillekin asiakkaille. Jotkut ovat ehdottaneet ideaa suoraan, että kehittäkää tällainen tuote, koska sillä voisi olla menekkiä. Itse keksien ja hoksottimet hereillä syntyy myyntituotteita K U H M O N Y R I T TÄ J ÄT | 1 / 2 2 4 Kainuuntie 80, p. Muitakin mittatilaustuotteita on ollut monenlaisia mm. Nämä perävaunut on tehty aina asiakaslähtöisesti vallitsevan liikennelainsäädännön mukaan mittatilaustuotteena. Finnraiva on tällä hetkellä perheyritys ja sen omistaa kolme lastani ja minä jokainen 25 prosentin osuudella. 4 kpl töineen ja kierrätysmaksuineen. Koulutukseltani olen koneteknikko. 1995 ja olen sen perustajajäseniä, nimeltäni Matti Malinen. ERÄ ERÄ KOLHUKOLHULIPPIKSIÄ LIPPIKSIÄ 15