KUHMON KAUPUNKI Teemu Kettunen työskentelee nykyisin lukion opettajana Lohjalla. Entisellä kyläkoululla on tilaa elää omannäköistä elämää. Oma levy on ollut hänen vuosikymmenten aikainen päämääränsä, jolle on nyt saatu piste. 1 Sivu 12 JARNO HILTUNEN. Roi-Ruudolf innostui ohjastamaan hot rodin sijaan vanhasta ompelukoneesta tehtyä pöytää. Hän julkaisee esikoislevynsä vapun aikaan. Kuhmolaislähtöisen kitaristin unelma toteutuu vappuna Kuhmolaissyntyisen, nykyisin Lohjalla asuvan Teemu Kettusen lauluissa kuultavat surun ja yksinäisyyden soinnut. Koulukatu 9 Koulukatu 9 ma-pe 9-16.30 ma-pe 9-16.30 0440 889 226/myymälä, 044 533 8353/Ossi ossinkodinkonehuolto@gmail.com Koulukatu 13-15, p. Myös kylmälaitehuollot. Koti Jyrkän koululta Tampereelta Kuhmoon Ilkka Kyllösen synnyinseudulle muuttanut perhe ei ole katunut valintaansa. Talvinen havainnekuva uudesta terveysasemasta lumen keskeltä. Nro 17 | kuhmolainen.fi | Perustettu 1959 Torstai 30.4.2026 Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. 1 Sivut 10–11 NIKO KEMPPAINEN Myrsky kaatoi puita, romahdutti Paabelin tornin ja kumosi ampumaradan kiväärikatoksen 1 Sivut 6–7 Kaikkensa tehnyt Hotelli Kainuu hakeutui konkurssiin 1 Sivu 2 1 Sivu 6 Terveysasemaa päästäneen rakentamaan jo syksyllä Kuhmon kaupunki julkaisi suunnitteilla olevan terveysaseman havainnekuvia. Uuden terveysaseman suunnittelussa on otettu huomioon käyttäjien näkemyksiä, ja siinä on noudatettu hyvinvointialueen hankesuunnitelmaa. 044 332 9016 • tietokoneet • puhelimet • televisiot • riistakamerat • valvontakamerat • aurinkosähköjärjestelmät ma-pe klo 9.00-16.30 MEILTÄ Taimikonhoidot Metsäsuunnitelmat Tila-arviot 044 524 8716/ Vesa Väisänen Ilkka ja Janina Kyllönen ovat suunnitelleet tekevänsä ilta-auringossa kylpevään käytävään diner-henkisen oleskelutilan. Kettunen on aina pitänyt surullisesta musiikista ja näkee siinä paljon kauneutta. Kaupunki kertoo rakentamisen etenevän suunnitelmien mukaisesti, ja rakennus valmistuisi tällä aikataululla vuoden 2027 loppuun mennessä
Sen aikaisia tuotantomääriä Ruha kuvaa nykyistä paljon maltillisemmiksi, mutta kehitystyö on kasvattanut niitä. Alalla toimintaympäristö sekä ihmisten ostovoima on muuttunut ja taloustilanne on yleisestikin ollut heikko, Kähkönen toteaa. Helmikuussa Hotelli Kainuu laajensi ravintolatoimintaa entisen Eskobarin tiloihin Korpi-ravintolan myötä. – Emme nähneet, että tässä olisi enää jatkamisen mahdollisuutta. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein on arvokas kunniamerkki, jolla huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat toimineet esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä yhteiskunnassa. Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset voivat ehdottaa palkittavia äitejä Lupaja valvontavirastolle. Hotelli Kainuun kaltaisen kiinteistön kiinteät ylläpitokulutkin juoksevat jatkuvasti. – Erityisesti harmittaa henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden puolesta. Ruha kuvailee hakemusta lähinnä hallinnolliseksi varotoimenpiteeksi siinä tapauksessa, että tuotannossa onnistuttaisiin hyvin, kuten nyt näyttäisi käyvän. – Kulut ovat olleet isommat kuin tulot. Viimeistä sulkemispäivää ei vielä ole tiedossa, vaan asiaa hoidetaan jatkossa konkurssipesänhoitajan kanssa. PIRJO KÄHKÖNEN on pyörittänyt Hotelli Kainuuta miehensä Sami Pihlajamaan kanssa loppuvuodesta 2021 lähtien. Näin Kuhmo Oy pysyy ympäristöluvan puitteissa olevassa tuotannossa. Hotellin yhteydessä on myös legendaarinen pubi Villipeura, karaokebaari Villikko sekä yläkerrassa yökerho Villiruusu. toukokuuta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle Kainuu. Viraston esityksen perusteella sosiaalija terveysministeriö esittää vuosittain kunniamerkin saajia ritarikunnille. Ruokaravintolan aloittaminen ei tuonut toivottua ratkaisua. Sulkemispäivä ei ole vielä tiedossa. Konkurssihakemus laitettiin vireille Kainuun käräjäoikeudessa maanantaina 27. – Tänä vuonna on hyvät edellytykset, että siihen määrään päästäisiin tai voidaan mennä siitä hieman yli. Dingon oli tarkoitus tulla toukokuussa, mutta tulevat tapahtumat on tältä erää peruttu. Hotelli Kainuu Oy on jättänyt konkurssihakemuksen. huhtikuuta. Tuotanto on ollut 360 000 kuutiometrin luokkaa. Kuhmolainen // Torstaina 30. " Ei tuotettaisi enemmän kuin on ympäristöluvassa mainittu. Suomessa äitejä on palkittu kasvatustyöstä kunniamerkillä äitienpäivään liittyen tasan 80 vuoden ajan, kerrotaan ritarikuntien kansliasta. Aikaisempi lupa on haettu 2015. Jarno Hiltunen – Ei siinä oikeastaan ole mitään dramatiikkaa, toteaa ensi alkuun Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha. Niko Kemppainen Kuhmossa sijaitseva Hotelli Kainuu on hakeutunut konkurssiin. Tämä on koko Kuhmolle iso menetys, Kähkönen toteaa. Hotelli Kainuun yrittäjä Pirjo Kähkönen kertoo Kuhmolaiselle, että konkurssiin hakeutuminen oli pitkän aikavälin tulos. – Viimeisenä keinona yritettiin vielä ruokaravintolapuolta, minkälainen mahdollisuus se olisi. – Siellä on nähnyt kyllä selvästi, ettei ole ollut tarpeeksi tuloa oikeastaan miltään osa-alueelta, Kähkönen sanoo. – Tapahtumiin on panostettu paljon, mutta monestikaan ei ole saatu niistä toivottua tuloa, Kähkönen harmittelee. ÄITIENPÄIVÄN tämän vuoden palkittavien nimet julkaistiin maanantaina. Oma jaksaminenkin on jo niin kortilla, ettei yksinkertaisesti oman terveyden kustannuksella voi jatkaa ihan määrättömästi. – Ei tuotettaisi enemmän kuin on ympäristöluvassa mainittu. Hän viittaa Kuhmon ympäristöviranomaisille jätettyyn ilmoitukseen sahan kapasiteetin noston takia. Majoituspuolella suurin osa asiakkaista on ollut yrityspuolen ihmisiä, työmatkalaisia. HOTELLILLA ON majoituskapasiteettia 50 vuodepaikan verran. Maija Ingetille äitienpäivän kunniamerkki Tasavallan presidentti palkitsee tulevana äitienpäivänä 38 suomalaisäitiä ansiokkaasta kasvatustyöstä kunniamerkillä. huhtikuuta 2026 2 // PUHEENAIHEET Hotelli Kainuu hakeutui konkurssiin Innimari Hyvärinen Yhden kunniamerkeistä, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein, saa Maija Inget Kuhmosta. Kunniamerkit luovutetaan palkittaville äideille valtakunnallisessa juhlatilaisuudessa Helsingissä äitienpäivänä 10. Kaikkemme olemme yrittäneet henkilökohtaisestikin panostaa yritykseen, mutta mikään ei sitten ole riittänyt. Hotelli Kainuu jatkaa toimintaansa lounaspuolellakin ainakin vielä tämän viikon ajan, arvioi Kähkönen. Mutta ei sekään osoittanut, että toimintaa voitaisiin jatkaa. Kuhmo Oy varautuu kapasiteetin nousuun päivittämällä ympäristölupansa. Hotelli Kainuussa on viimeisen parin kuukauden sisään esiintyneet muun muassa Petri Nygård ja Stam1na. " Tapahtumiin on panostettu paljon, mutta monestikaan ei ole saatu niistä toivottua tuloa, Maija Inget on myös kristillisten kaupunginvaltuutettu Kuhmossa. Pelimerkit loppuivat totaalisesti, Kähkönen huokaa. Entinen ympäristölupa on kirjoitettu 500 000 kuutiometrille sahatavaraa
– Päätöksiä on tehty tämän vuoden osalta. huhtikuuta. valokuvanäyttelyn muodossa: 600 euroa. Tätä puolsi sekin, että reitti kulkee entisen suojeluskunnan ampumaradan kautta. Jatkoa ajatellen Pirjo Kähkönen katsoo kaikesta huolimatta luottavaisesti tulevaan, vaikka konkurssitilanne tuleekin tekemään tiukkaa vielä pitkään. Väylä nimetään Lauri Korteniemen poluksi. Tuomas Kettunen otti adressin vastaan ja kiitti vanhempainyhdistystä kuntalaisaktiivisuudesta. – Päiväkotipaikka yksistään on paljon kalliimpi kaupungille. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Kaikki kelpoiset hakijat haastateltiin. päiväkodinjohtaja. Paperin ottivat vastaan valtuuston puheenjohtaja Tuomas Kettunen (kesk.) ja varapuheenjohtajat Matti-Jussi Pollari (kok.) ja Seija Lukkarinen (kesk.). huhtikuuta. NIKO KEMPPAINEN – Mitä olen ymmärtänyt, se voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Nimeämisellä halutaan kunnioittaa Korteniemen merkittävää elämäntyötä ja saavutuksia. 1 Kuhmon Kuvataideyhdistykselle näyttelytilaa ja tintamareskia (levylle maalattu kuva, jossa olevaan reikään voi työntää oman päänsä ja tulla osaksi kuvaa) varten: 250 euroa 1 Juha-Antti Heikkiselle Musta peura -standupiin: 150 euroa. Elinvoimavaliokunnassa esitettiin Korteniemen mukaan nimettäväksi Pajakkakosken niskaan suunniteltua siltaa. Adressia olivat luovuttamassa myös Tanja Pyykkönen ja Päivi Saastamoinen Noora-vauvan kanssa. – Aika monta nimeä on täällä: 128, totesi adressia luovuttamassa ollut Ulla-Sisko Ekundayo. Kaupunginvaltuusto päätti nimeämisen kokouksessaan 27. Lauri Korteniemen polun läheisyydessä on sijainnut nimismiehen aikainen poliisiasema. – Paljonhan tässä on saatu oppia. Valtuusto antoi siunauksensa myös Lentuan koulukiinteistön myynnille. FAKTA Myönnetyt avustukset 1 Ylä-Vieksin kyläyhdistykselle kerätyn perinneaineiston käsittelyyn, tallentamiseen ja aineiston esilletuomiseen, mm. Sen rakentaminen on kuitenkin epävarmaa, eikä nimeämistä haluttu jättää odottamaan siltakysymyksen lopullista kohtaloa. Nimismies Lauri Korteniemi sai nimiinsä liikenneväylän Jarno Hiltunen Kuhmon nimismies Lauri Korteniemen kunniaksi nimetään kevyen liikenteen väylä. MUITAKIN vaihtoehtoja nimeämiseen oli esillä. Haastattelijoina toimivat varhaiskasvatuksen johtaja, hyvinvointija sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, sivistystoimenjohtaja sekä vs. Lastentarhanopettaja Hanna Kososen palvelussuhde alkaa Satumetsässä 1. Nimikkoreitti kulkee seurakuntatalon parkkialueelta Pajakkasuvannon rantaan. Hyvinvointija sivistysvaliokunta teki päätöksen 23. 1 Joutsentanssi Kuhmo Dance Festivalin tuotantotyön kehittämiseen: 500 euroa. Suurimman yksittäisen potin kuittasi Ylä-Vieksin kyläyhdistys, jolle myönnettiin 600 euroa kerätyn perinneaineiston käsittelyyn, tallentamiseen ja aineiston esilletuomiseen, muun muassa valokuvanäyttelyn muodossa. elokuuta. Päiväkodinjohtajaksi valittiin (AMK) Viivi Lääti, joka aloittaa virassaan 1. 1 Kainuun Kansanmusiikkiyhdistykselle runolauluun pohjautuvaalle tapahtumalle: 450 euroa. Kaiken kaikkiaan avustusta jaettiin yhdeksälle toimijalle, jotka kaikki saivat hakemaansa pienemmän summan rahaa. Hän muun muassa sanoi kuntalisän vapauttavan päiväkotipaikkoja. Mukana olleelle 10:lle hakijalle ei myönnetty avustusta lainkaan. Hän oli muun muassa toimeenpanemassa evakuointia talvisodan alettua. KUHMON kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestysaluejaon muuttamisen. huhtikuuta 2026 PUHEENAIHEET // 3 Hotelli Kainuu Oy on jättänyt konkurssihakemuksen. Kuhmon vanhempainyhdistys luovutti Kuhmon kaupunginvaltuustolle adressin kotihoidon tuen kuntalisän puolesta.. Kuhmon hyvinvointija sivistysvaliokunta myönsi yhteensä 3000 euroa avustuksia kulttuuritoiminnan kehittämistä varten. Toiseksi suurimman 500 euron summan sai Joutsentanssi-festivaali. Toivotaan, että hotellia haluaisi jatkaa joku taho, kenellä on siihen tarvittavat resurssit. Kuhmo myönsi 3000 euroa avustuksia Jarno Hiltunen Päätökset lautakunta teki 23. Kuhmolainen // Torstaina 30. Sen lisäksi jää vain Iivantiiran äänestysalue. Määräaikaan mennessä virkaa oli hakenut neljä henkilöä, joista kolme täytti viran vaatimat kelpoisuusehdot. Niihin päätöksiinhän emme pysty vaikuttamaan, mutta tulevaisuutta ajatellen me perehdymme tähän. Koulun uusi omistaja pulittaa siitä 15 000 euroa. Siltä varalta, että valittu ei ota virkaa vastaan, valittiin varasijalle sosionomi (AMK) Piia Kähkönen. 1 Nivan kyläyhdistykselle postereiden teettämiseen näyttelyä varten: 400 euroa. Harmi vain, että kalliilla oppirahoilla. Päiväkoti Satumetsän uusi johtaja valittu Jarno Hiltunen Hyvinvointija sivistysvaliokunta on valinnut päiväkoti Satumetsälle uuden johtajan. 1 Lentiiran kyläyhdistykselle Lentiiran kesäpäivä -tapahtumaan: 250 euroa. Hietaperän ja Lentiiran äänestysalueet lakkautettiin ja ne liitetään Korpisalmi-Saarikoski äänestysalueeseen. Rahaa haettiin autohifi-kilpailuun osallistumista varten. Vetoomus otti kantaa kotihoidon tuen kuntalisän säilyttämisen puolesta. Lisäksi esillä oli ollut mahdollisuus nimetä uusi Koirisärkän retkeilyreitti Korteniemen mukaan. huhtikuuta. 1 Rimminkylän perinneyhdistykselle Tulkua Terveh -tapahtumaan: 400 euroa. Hyvinvointija sivistysvaliokunta valitsi varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään. Tehtävään oli neljä hakijaa, joista yksi täytti kelpoisuusehdot. ENNEN VALTUUSTON kokouksen alkua Kuhmon vanhempainyhdistys luovutti adressin valtuuston edustajille. elokuuta
Joku toinen koristelautanen ehkä. Seksi ennen avioliittoa ja homoja lesboavioliitot ovat vakiokysymyksiä kouluvierailuilla. Kuhmolaisen haastattelussa kesällä 2019 taiteilija Kari Cavén itse otti asian rennosti. Vanhempieni seinille oli ajelehtinut vuosikymmenten vuoksen tuomana kaikenlaista sattumanvaraista koristetavaraa, joka oli päätetty ripustaa silmää ilahduttamaan, ja jonka Mikko Paakkanen todennäköisesti epäröimättä kierrättäisi. Tuotanto oli niin massiivista, että nyt näitä takavuosien keräilykohteita lojuu kirppiksillä läjissä pölyttymässä siinä toivossa, että joka haluaisi viedä ne pois. Toki seassa on joku arvokkaampikin vuosi. – Tilanteet elää. huhtikuuta 2026 4 // • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • p. Voisinhan mä ottaa sen mun olohuoneeseen, Cavén tuumasi tuolloin teoksestaan. Piispa ei katso Kauniita ja rohkeita 30 vuotta sitten Kuopion hiippakunnan piispa Matti Sihvonen vastaili oppilaiden kysymyksiin tunnin ajan viime perjantaina ammattikoululla. Uskotko horoskooppiin. Vuosien vieriessä olen jälleen kaivanut 1970-luvun värimaailmaa hönkivät koristelautaset komerosta, jossa ne ovat olleet vuosikausia unohdettuina. huhtikuuta 1996 Kuopion hiippakunnan piispa Matti Sihvonen vieraili kuhmolaisten nuorten luona. Kalevala-lautanen on ikuinen. Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja. Katsotteko Kauniita ja rohkeita. Ajan kuluessa taideteoksen alkuperäinen konteksti voi unohtua. Sortuminen näyttää olevan monelle melkein juhlan aihe. Muuten ei ole selitettävissä ihmisten pahuutta. ”Jos taide ei herätä tunteita tai mielipiteitä, niin ei se hyvää taidetta olekaan”, totesivat Paabelin tornia kasanneet miehet kesällä 2019. Pahvilaatikon takakannessa niiden luvattiin olevan arvoaan alati kasvattava keräilykohde, mutta toisin kävi. Paabelin torni koki kovia jo seuraavana syksynä 2020, jolloin teos sortui ilkivallan seurauksena. Kauneus on katsojan silmässä. 010 665 7200 Jäikö lehti tulematta. – Se näkyy joka päivä. Nyt ne riippuvat kirjastohuoneeni seinällä, ja olenpa ostanut jokusen uudenkin lisäksi. Nyt olisikin hyvä hetki julkiseen keskusteluun, minkälaista taidetta kuhmolaiset haluavat kotimaisemissaan nähdä. Jää nähtäväksi, kehitelläänkö tilalle jotakin toista taideteosta. Voiko mummomaisempaa enää olla. Ovatko kuhmolaiset mukavia. – En ole nähnyt, mutta se ei merkitse, etteikö niitä olisi olemassa. Onko Saatana olemassa. Arabian vuosilautaset eivät olleet vain sivistyskotien pakollista Kalevala-kitschiä, vaan niitä valui myös lapsuuden kotini kaltaiseen työläiskotiin tarkan merkityksensä menettäneinä. Lautasia ilmestyi 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen saakka. Uosikkisella on selvästi ollut humoristinen ja ironinenkin näkökulma jyhkeään eepokseen, siinä, missä Akseli Gallen-Kallela rakensi omissa tulkinnoissaan kansakunnalle vakavaa myyttistä kuvailmettä. – En usko, vastasi piispa. Toki muutamia puolestapuhujiakin löytyy, mutta he jäivät selkeästi alakynteen. Näissä koristelautasissa kytkeytyy kirjallisuus, kuvataide ja oma historiani kudelmaksi, josta muodostuu tunneside omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Olohuoneen seinälle oli näin ilmestynyt pari kolme pyöreäkulmaista lautasta, joissa irvisteli Pohjolan emäntä harvahammas, Lemminkäinen lähti korskeasti sotimaan ja Annikki lämmitti saunaa voimallisilla Ukon iskemillä puilla, jotta veli Ilmarinen olisi iskussa, kun lähtee naisen luo. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • 24/7 p. Paabelin tornista esitetyt mielipiteet osoittavat ainakin sen, että taiteella on merkitystä kuhmolaisille. Hän on asunut evakkona eri puolilla Suomea. – Ihanteena opetuksessa on, että sukupuolinen kanssakäyminen kuuluu siihen liittoon, johon on lupauduttu. Tuolloin ei vielä ollut varmaa, oliko teos jäämässä lopullisesti paikoilleen. Toisaalta, mikäli teoksen taustoja ei tunneta, näyttää se kieltämättä ymmärrettävästi vain epämääräiseltä kasalta vanhoja muovipenkkejä. Pian torni nostettiin jälleen pystyyn. Ammatikseen hän pohti papin työn lisäksi opettajan uraa. Keskihinta lautasilla pyörii siinä parinkympin tietämissä. juhlavuotta varten kirjaston eteen kasattu tilataideteos herätti keskustelua puolesta ja vastaan jo valmistumisvaiheessaan. Pääkirjoitus " Nyt olisi hyvä hetki julkiseen keskusteluun, minkälaista taidetta kuhmolaiset haluavat kotimaisemissaan nähdä. Ja, jotta takinkääntöni olisi totaalinen, on seinälläni myös kansallistaiteilijan töistä tehtyjä lautasia, niistä kauneimpana varmasti Aino-triptyykin keskipaneelin kuva, sillä se tuo mieleeni Lentuan. Matti Sihvonen on syntynyt Laatokan Karjalassa. luokkien oppilaat olivat tehneet kysymykset aikaisemmin ja faksanneet ne tuomiokapituliin piispan mietittäväksi. Yläasteen 7. Kuhmolainen 30. Näistä lautasista Kalevalan sankarit tuijottivat minua, enkä lainkaan innostunut siitä. Ne vaan yksinkertaisesti olivat out of season. Somekommenteissa Paabelin torni haukuttiin värikkäästi muun muassa ”hökötykseksi”, ”romukasaksi” ja ”muoviseksi rytöläjäksi”, jonka loppusijoituskohteeksi osoitettiin Jaurakkoa. Mutta miten kävi. Nuoret kysyivät piispalta myös seksistä. Raija Uosikkisen suunnittelemat kuvat henkivät oman aikansa autenttista tyyliä, ja mikäpä nyt olisikaan seksikkäämpää sisustuksessa kuin vintage. Nuo kamalat ihanat koristelautaset Kolumni Jarno Hiltunen Muistatteko ajan, kun joka vuosi ilmestyi uusi Arabian Kalevala-aiheinen lautanen, joita kutsuttiin yksinkertaisesti vuosilautasiksi. Oletko nähnyt enkeleitä. Tai paremminkin niin, että taiteen kuuluisi olla merkityksellistä juuri heille. Kuhmon Kamarimusiikin 50. Tornin viimeisen tuhoutumisen jälkeen nähtiin tunteiden ja mielipiteiden tulva kuhmolaisissa sosiaalisen median kanavissa. – Ovat, vastasi piispa. Esimerkiksi useampikin on vuosien varrella tuonut esille, että Sormulan teollisuusalueella piilossa sijaitseva Jalo Heikkisen betoninen päämonumentti pitäisi saada arvonsa ansaitsevalle paikalle. – En katso eikä se kiinnosta. Papin ammatti voitti ja hän meni lukemaan teologiaa yliopistoon. Paabelin tornin osalta Kontion koululta säilyneet oranssit tuolirivit saattavat herättää joillekin nostalgisia muistoja ala-asteen juhlista tai Kamarimusiikin konserteista. PÄÄTIN, ETTÄ minulla ei koskaan tule olemaan ainakaan Kalevala-lautasia kodissani, kun sellaisen joskus saisin. Jumalan vastustaja, kaiken pahan alku on olemassa. Lapsuuden kotiini oli eksynyt muutama Kalevala-lautanen siten kuin niitä ilmaantuu ihmisille, jotka eivät ole varsinaisesti mitään kotistailaajia. Kuhmolainen // Torstaina 30. Taide herättää kuhmolaisissa tunteita Kevätmyräkän kaatama Paabelin torni sortui itse Luonnon edessä kuin kuuluisa esikuvansa. Ensimmäinen papin virka hänellä oli Kuhmossa vuodesta 1958 alkaen. Paabelin tornin matka tuli tiensä päähän
Kiitosilmoitukset to 4.6. kuhmolainen.fi/lahjatilaus DIGI + LEHTI 4 kk 55 € DIGI 4 kk 40 € (norm. Kuhmolainen // Torstaina 30. klo 12 mennessä). Tervetuloa Heikin valmistujaisjuhlaan la 30.5. klo 12 mennessä). Liaton pesee matot sekä juhlapuvut hellävaraisesti ja huolitellusti. Tuo, nouda, pyydä nouto niin helppoa se on! Katso toimipaikkakohtaiset yhteystiedot ja hinnastot: liaton.fi Muista äitiä 10.5. hillagroup.fi Kaikki printtilehden mainokset näkyvät verkossa näköislehden lukijalle. huhtikuuta 2026 // 5 Määräaikainen tilaus. Yhteisilmoitusten lisäksi julkaisemme perhealbumissa kutsuja kiitosilmoituksia. -ALUSASUT POISTUVIA MALLEJA Avoinna ma-pe 10-18, la 9.30-14 08-6660230, WWW.PAJAKKA.FI KAINUUNTIE 76 mainostajalle. klo 14 lähtien Leena ja Kalevi Makkonen Kotikuja 38 30.4.-7.5. (aineisto ti 19.5. 48 €) Yllätä äiti lahjatilauksella OSTETAAN AUTOJA JA MATKAILUAJONEUVOJA Ostamme kaikenlaiset autot: – henkilöautot, pakettiautot, maasturit – myös katsastamattomat, vialliset ja seisonnassa olevat Lisäksi ostamme: – asuntoautot ja asuntovaunut Nopea ja helppo kauppa! Raha heti! Nouto onnistuu! Tarjoa rohkeasti! p. Onko matonpesu jäänyt odottamaan oikeaa hetkeä. Lahjakortin ostaja ei voi itse lunastaa lahjakorttia. Meiltä lahjakortit esimerkiksi jalkahoitoon ja hierontaan Väinämöinen 2, Kuhmo 08-6557111 / Vaihde 040-8491569 / Ajanvaraus kuhmolainen.fi/valmistuneet Julkaisemme lehdessä yhteiskutsuilmoitukset to 21.5. (aineisto ti 2.6. Tiesitkö?. Nyt on juhlan aika Kutsu, kiitä, onnittele: € 20 alk. 050 384 8924 Kevään tärkeimmät tekstiilit kuntoon yhdellä käynnillä! Kaipaako juhlapuku, mekko tai morsiuspuku pesua. 84 €) (norm
Teoksen matka tuli tiensä päähän, ja muoviosat olivat vuosien aikana jo pahoin haurastuneet. Kontion koulun tuoleista rakennettu veistos ei kestänyt voimakasta puhuria, joka sai sen sortumaan kuin kuuluisan esikuvansa ikään. Oranssit tuolit ovat nähneet monet kamarimusiikkikonsertit. Tämän jälkeen on urakoitsijoiden kilpailuttamisen vuoro. Päivystävä palomestari kertoo, että Kuhmossa oli muutamia vastaavia kaatuneen puun aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä. KUHMON KAUPUNKI Paabelin torni sortui Kuhmossa Puhuri kaatoi kirjaston edestä oransseista tuoleista tehdyn teoksen. Tuuli kaatoi myös useita puita Kuhmossa 22. Siitä välittyy piirre, jota voinee kutsua kodinomaisuudeksi. Kuhmossa muun muassa Rantaraitille köllähti useampikin mänty lähellä SPR:n toimitilaa. Paitsi että maa muuttui paikka paikoin valkoiseksi, kaatoi tuuli myös isohkon männyn Hankarannantiellä. 1 Toukokuussa 2025 hankkeen arkkitehtija pääsuunnittelijaksi valittiin Arcadia Oy Arkkitehtitoimisto. Kuhmolainen // Torstaina 30. JARNO HILTUNEN. juhlavuoden kunniaksi. KESKIVIIKKONA 22. 1 Esisopimuksen mukainen vuokra-aika on 20 vuotta, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. TERVEYSASEMAN paikka on Koulukadun ja Metsäkadun risteyksessä, nykyisen linja-autoaseman kentän sekä vanhan urheilukentän alueelle. Kuhmon Kamarimusiikin Facebook-sivulla kerrottiin torstaina, ettei tornia rakenneta enää uudelleen. – Kenttä rakennetaan kivituhkapintaisena, ja se mahdollistaa myös heittolajien harjoittelun. Tornin suunnitteli Kari Cavén Kuhmon Kamarimusiikin 50. Paabelin tornia ei rakenneta enää uudestaan. Arkkitehdille oli annettu vapaat kädet suunnitella rakennuksen massoittelu ja julkisivut. Pelastuslaitos kävi pilkkomassa tukoksen pois, ja tiellä pääsi jälleen kulkemaan vapaasti. Toiveita on tullut muun muassa huonetilajärjestelyistä, huoneiden varustuksesta ja määrästä sekä pinta-alasta. UUDEN TERVEYSASEMAN suunnittelussa on otettu huomioon käyttäjien näkemyksiä, ja siinä on noudatettu hyvinvointialueen hankesuunnitelmaa. Käyttäjät ovat osallistuneet suunnitteluun varsinaisissa suunnittelukokouksissa sekä omissa tiimipalavereissaan, kertoo Harri Piirainen. huhtikuuta 2026 6 // Jarno Hiltunen Paabelin torni kaatui Kuhmon kirjaston edestä. Linja-autoasema pysyy nykyisellä paikallaan. Kainuussa niitä on ollut parisenkymmentä. Kuhmon kaupunki on julkaissut suunnitteilla olevan terveysaseman havainnekuvat. 1 Kaupunki on varannut hankkeelle määrärahat talousarviossa 2026 sekä taloussuunnitelmassa vuosille 2027–2028. Tältä näyttää Kuhmon tulossa oleva terveysasema Jarno Hiltunen Puusta rakennettava terveysasema on ulkonäöllisesti jotakin muuta kuin perinteiset terveydenhoidon kiinteistöt. – Suunnitelman mukaan linja-autot ajavat uutta rakennettavaa tietä pitkin Metsäkadulta pesäpallokentän kautta matkahuollon pihaan rakennettaville pysäkeille, kertoo Kuhmon kaupungin tilapalvelupäällikkö Harri Piirainen sähköpostiviestissään. Uusi pesäpallokenttä tehdään jäähallin takana olevalle alueelle. Kuhmon terveysasema 1 Kuhmon kaupunki allekirjoitti Kainuun hyvinvointialueen kanssa hankesopimuksen ja esisopimuksen rakennuksen rakentamisesta ja vuokraamisesta. Rakennus valmistuisi tällä aikataululla vuoden 2027 loppuun mennessä. Uusi yhtiö perustetaan syksyllä 2026, ja valmistuva terveysasema siirretään sen omistukseen. Uuden terveysaseman rakentaminen Kuhmoon tuli ajankohtaiseksi, koska 1981 valmistunut, terveysasema on käyttöikänsä päässä. Kaupunki kertoo tiedotteessaan rakentamisen etenevän suunnitelmien mukaisesti, ja rakentamaan päästäneen jo syksyllä. Käyttäjiltä pyydetään vielä kommentit, ennen suunnitelmien lopullista hyväksymistä. Kuhmon terveysaseman pääsisäänkäynti kesäisessä havainnekuvassa. Kari Cavénin suunnittelema muistomerkki ei kestänyt luonnonvoimien edessä. KEVÄÄLLÄ 2026 on kilpailutettu tekniikan suunnittelu, ja suunnitelmien arvioidaan valmistuvan kesäkuussa 2026, kaupungilta kerrotaan. 1 Rakentaminen alkaa näillä näkymin syksyllä 2026, ja rakennus valmistuu vuoden 2027 lopussa. Suunnittelu ei ole vielä aivan valmis, joten pieniä muutoksia voi vielä tulla pohjaja julkisivuratkaisuihin. 1 Kaupunki valmistelee sote-kiinteistöjen yhtiöittämistä. Edellisen kerran se oli nurin syksyllä 2020, jolloin teos joutui ilkivallan kohteeksi. MIKÄ. Kentällä on käyty muun muassa pesäpallo-otteluja. huhtikuuta kello 16 aikoihin voimakas tuuli pyyhkäisi Kuhmon taajaman läpi tuoden mukanaan lumisadetta. huhtikuuta. – Rakennuksen pohja on suunniteltu pääsuunnittelijan toimesta hyvinvointialueen hankesuunnitelman sekä käyttäjien toiveiden pohjalta, Piirainen sanoo. Rakennuttamisen valmistelut ovat kuitenkin jo pitkällä. Hanketta on ohjannut erillinen suunnittelutyöryhmä
Rahallinen tappio on suhteellisen vähäinen, mutta varkaus luonnollisesti tympäisee, Piirainen toteaa. elokuuta alkaen. Tulevana kesänä Kuhmon kaupungilla ei ole kesätanssijoita, jonka vuoksi Keiketys myös haluaa tarjota tanssikurssin. Piiraisen mukaan ampumaradalla on jo aiemmin ollut iltamyöhään liikkeellä epäilyttäviä autoja. Nyt katos täytyy rakentaa alusta alkaen uusiksi. Tanssia järjestetään viisi tuntia päivässä, jonka lisäksi kurssilaiset esittävät oppimansa. huhtikuuta.. Viime kesänä yhdistys järjesti myös vastaavan kurssin. Vaikka Keiketys on perinteisen tanssin ryhmä, kurssin sisällössä on uudempaa tanssia ja musiikkia. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan kustannukset kaupungin hakemuksen mukaan ovat 14 900 euroa. MOPON VIRITTÄMINEN on kiellettyä, poliisi muistuttaa. Hän aloittaa 1. Lähes kaikki purettavissa olevat rakennelmat on saatu purettua, ja porukkaakin on talkoohommiin riittänyt mukavasti. Viime keskiviikkona Kuhmoon iskenyt voimakas myrskytuuli lennätti kivääriammuntakatoksen katolleen. Mopoilijat ovat nyt poliisin tehovalvonnassa Kainuussa Innimari Hyvärinen Oulun poliisilaitos aikoo kohdentaa valvontaa erityisesti kohteissa, jonne se saa runsaasti valvontapyyntöjä. VIIME KESKIVIIKKOISEN myrskyn aikana myös Multikankaan kivääriradan katos koki kovia. Koeaikaa ei tarvitse olla eikä rikosrekisteriotetta vaadita, koska palvelussuhde jatkuu katkeamattomana perusopetuksessa vastaavassa tehtävässä. Poliisiin ei riistanhoitoyhdistys vielä keskiviikkoaamuna ehtinyt olla yhteydessä. Mopon, traktorimönkijän tai mopoauton kunnosta ja liikennekelpoisuudesta vastaavat aina sen kuljettaja ja rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Runko ja katto olisivat jääneet entiselleen. rehtoria Tuuta Heikkistä. HYVINVOINTIja sivistysvaliokunta vahvisti KM Tuuta Heikkisen valinnan Tuupalan yhtenäiskoulun rehtorin virkaan 1. Poliisia karkuun ajaminen taas johtaa pääsääntöisesti törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kovin paljoa ei työ ennättänyt jäädä kesken. Kuhmon Keiketys sai kaupungilta vuoden 2026 lasten ja nuorten toiminta-avustusta 560 euroa nuorten toiminnan kehittämiseen. Ampujat ja työmiehet olivat muutaman metrin päässä katoksesta myrskyn iskiessä. TIMO PIIRAINEN " Siinä oli kyllä täyden katastrofin ainekset ja iso vahinko todella lähellä. Multikankaan ampumaradan harjoituspuitteiden laajentaminen on käynnistynyt vastoinkäymisten saattelemana. Lisäksi poliisi kiinnittää huomiota myös mahdollisesti moottorikäyttöisiksi ajoneuvoiksi muutettuihin kevyisiin sähköajoneuvoihin. kesäkuuta. Hyvinvointija sivistysvaliokunta teki päätökset 23. Tärkeintä on, ettei kukaan jäänyt alle. Kuhmolainen // Torstaina 30. huhtikuuta. Ikävistä vastoinkäymisistä huolimatta Huti-hanke etenee Piiraisen mukaan hyvällä mallilla. toukokuuta saakka. Kurssin Huotari lupaa olevan nuorten näkökulmasta innostava. Asiantuntijana kuultiin Tuupalan yhtenäiskoulun vt. Kaupunki myönsi toimintaavustusta Kuhmon Keiketykselle nuorten tanssikurssia varten. POLIISI MUISTUTTAA , että nuorten mopolla liikkuminen vaatii liikenteen ja kulkuvälineen tuntemusta sekä vastuullisuutta niin nuorelta itseltään kuin hänen huoltajiltaan. Kymmenen yli neljä tuli seuraava kuva, jossa se oli katollaan, Piirainen harmittelee. Hänet haastateltiin. Epäilys on, että työmaalla on käyty tekemässä tiedustelukäyntejä. Yhdistys järjestää intensiivikurssin nuorille 11.–14. Muuten Multikankaan ampumaradan ympäristöstä oli kaatunut muutamia puita. Jos mopon ajoneuvoluokka vaihtuu virittämisen takia moottoripyöräksi, ajoneuvon kuljettamisesta mopokortilla saa sakkoa ja väliaikaista ajokieltoa. Opettajan pestiin oli seitsemän hakijaa, joista yksi täytti kelpoisuusehdot. Työmiehet arvelivat jatkavansa töitä seuraavana päivänä. Hyvinvointija sivistysvaliokunta teki myöntöpäätöksen 23. Tanssikurssille mahtuu parisenkymmentä 10–16-vuotiasta nuorta. – Kolmen jälkeen laittoivat työmiehet Whatsapp-ryhmään kuvaa, minkä verran olivat saaneet aikaiseksi. Kuhmon kaupunki on saanut avustuksen lasten ja nuorten kerhoja leiritoimintaa varten. Tehtävään valitulla on kuuden kuukauden koeaika. Kuhmon Keiketyksestä Lauri Huotari avaa kansantanssiseuran suunnitelmia. Avustus oli haettavissa maaliskuun aikana ja sitä haki vain Keiketys. Räntäsade oli alkanut ja tihkuttanut katolta vettä niskaan. Mopoihin liittyvien ilmoitusten määrä kasvaa kevään edetessä, Oulun poliisilaitokselta kerrotaan. Kurssille tulee ohjaajaksi Oulusta tanssinopettaja Saija Varila. Huti-hankkeessa oli tarkoitus vain kunnostaa kivääriammuntakatos. – Osittain kansantanssia ja osittain sitten muuta, kuvaa Huotari. Poliisi toteaa, että huoltajien tulee olla kiinnostuneita nuoren käyttämien ajoneuvojen kunnosta. Samalla hyväksyttiin hänen irtisanoutumisensa apulaisrehtorin virasta ja julistettiin kyseinen virka hakuun. Tuupalan koululle valittiin uusi erityisluokanopettaja Jarno Hiltunen Hyvinvointija sivistysvaliokunta valitsi päätoimisen tuntiopettajan. Poliisi valvoo Kainuussa tehostetusti mopoja sekä mopoilijoiden kokoontumisajoja eli mopomiittejä 10. Ensin iski myrsky, sitten varas Niko Kemppainen Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Timo Piirainen kertoo, että Huti-hanketta varten työmaalle tuodut Finnfoam-eristelevyt olivat lähteneet varkaan matkaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. – Siinä oli kyllä täyden katastrofin ainekset ja iso vahinko todella lähellä. Myös ajoneuvojen rakenteeseen ja kuntoon kiinnitetään huomiota. Multikankaalle saapui voimakas puhuri, joka pukkasi katoksen nurin. huhtikuuta 2026 // 7 Avustusta lapsille suunnattuun toimintaan Jarno Hiltunen Valtioavustusta Kuhmon kaupungille myönsi Lupaja valvontavirasto 4 500 euroa. Multikankaan ampumaradalla on jo ennestään kameravalvonta, minkä lisäksi valvontaa tullaan edelleen tehostamaan lisäkameroilla tapahtuneen vuoksi. Piirainen kertoo, että työmiehet olivat ehtineet purkaa entisen seinän ja saaneet paneloitua katoksen lähes loppuun iltapäivään mennessä. Mopojen lisäksi poliisi valvoo myös moottoripyöriä ja muita kevyitä nelipyöräisiä ajoneuvoja. KATOKSESSA oli Piiraisen mukaan ollut ampujia vain hetkeä aikaisemmin. Poliisi keskittyy erityisesti mopojen kuljettajien kuntoon, ajo-oikeuden riittävyyteen, suojakypärän käyttöön ja liikennesääntöjen noudattamiseen. Sakoista ja käräjäoikeuden päätöksistä jää merkintä rikosrekisteriin, poliisi muistuttaa. Tuupalan koulussa opiskelee seuraavana lukuvuonna noin 450 perusopetuksen oppilasta. Kivääriammuntakatoksesta oli tarkoitus korjata vain seinät. elokuuta. Myräkän voimasta kertoo se, ettei katos kaatunut vain kyljelleen, vaan kiepsahti kokonaan katolleen. Tehtävään valittiin KM, erityisopettaja Emma Kinnunen
Nyt hallitus päätti jälleen kerran tehdä ratkaisuja tavalla, jossa lasku jää lopulta tavallisten ihmisten kannettavaksi. MARJA-STIINA SUIHKO Hallitus käänsi selkänsä ikäihmisille Mielipide Meille kaikille on tärkeää kuulua johonkin porukkaan, olla osa yhteisöä. Rauhansa menettävät myös luhtarantojen kuikat ja joutsenet sekä rannoilla vasovat metsäpeurat ynnä seudun ikiaikaiset asukkaat karhut, sudet ja ahmat. Todellisia ja vaikuttavia kasvutoimia hallitukselta ei juuri löytynyt. Jäljellä on vain järvi ja sen hiljaiset rannat. Se katsoo antavansa ”merkittävän luontolahjan maltillisella ja huolellisesti laaditulla kaavaesityksellä, joka jättää valtaosan järvialueesta edelleen rakentamisen ulkopuolelle säilyttäen järven erämaisen luonteen”. Miikka Kortelainen Kirjoittaja on kajaanilainen Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja. Tontteja on piirrelty ”luonnonrauhaa ja erämaisuutta arvostaville ihmisille”, mutta kaavan myötä rannat täyttyvät mökkikortteleista ja selät moottoriveneistä, jolloin uusien mökkien asukkaille annettava lupaus erämaisuudesta ei täyty. Sitä ei rakenneta velaksi rahoitetuilla veroalennuksilla, joiden hyödyistä ei ole kunnollista näyttöä. Heitä aiemman kaavataistelun aikana oli paljon, ja tueksi asettui myös KHO. Olisi ollut täysin mahdollista tarkastella kokonaisuutta laajemmin. Kaavan toteutumisen seurauksena rakentamaton ympäristö muuttuisi rakennetuksi miljööksi. Sen sijaan tämä lisää alijäämää eli velkaantumista. KAAVASELOSTUKSEN mukaan ”Ranta-asemakaavan tavoitteena on kehittää Jonkerin aluetta virkistys-, vapaa-ajanviettoja matkailukohteena ihmisille, jotka etsivät luonnonrauhaa ja erämaisia olosuhteita.” Alueelle on suunniteltu 93 uutta rakennuspaikkaa sekä kaksi matkailupalveluiden aluetta, jotka vastaisivat 23 lomarakennuspaikkaa. Siinä mielessä kehysriihi oli pysäyttävä. Se on edelleen huolestuttava. On aika palauttaa kunnia ikäihmisten yhteisöille. Tällaisia ratkaisuja olisi vain tarvittu huomattavasti enemmän. Keskeinen syy puolustaa erämaajärveä ja torjua sen muuttaminen kesämökkiparatiisiksi on ollut järven ainutlaatuisessa luonnonympäristössä: rakentamattomuudessa, hiljaisuudessa ja koskemattomuudessa. Kaatuneessa kaavassa omarantaisia rakennuspaikkoja oli 80. Esimerkiksi listaamattomien yritysten veroetuja olisi voitu arvioida kriittisesti ja hakea sitä kautta rahoitusta aidosti vaikuttaville kasvutoimille. Lajisto on rikas ja monipuolinen. Erityistalousaluekokeilun etenemisen varmistaminen olisi ollut tärkeää koko Itä-Suomen tulevaisuuden kannalta. Samaan aikaan velkaantuminen ei ole taittunut, vaikka juuri sillä on perusteltu lähes jokainen leikkaus ja heikennys. Politiikka on arvovalintoja. Selillä on pituutta yli 15 kilometriä. KUN NYT 74 kilometrin mittaisella rantaviivalla on vain 11 vanhaa rakennusta, toisi kaava 114 rantatonttia lisää. Yhtiöhän kunnostautui Suomussalmen Hukkajoella tuhoamaan tuhansittain jokihelmisimpukoita, mutta yhtiö ei ole pitänyt aiheellisena hyvittää aiheuttamaansa tuhoa. Kuhmolainen // Torstaina 30. huhtikuuta 2026 8 // MIELIPIDE VIESTI WHATSAPPIIN Lähetä Whatsapp-viesti 044 332 5320 MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@kuhmolainen.fi FACEBOOKISSA Luettavaa ja otteita lehdestä facebook.com/kuhmolainen INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @paikallislehtikuhmolainen Jonkerin erämaajärvi vaarassa taas Mielipide Vuosina 2014 – 2017 taisteltiin Kuhmon, Lieksan ja Venäjän rajalla sijaitsevan Jonkerijärven puolesta Tornator Oy:n ranta-asemakaavoitusta vastaan. Luonto ei pysty puolustamaan rauhaansa ihmiseltä eikä syrjäseudun vähäväkisten ääni kanna yli tuottoja tavoittelevan yhtiön. Edellisten säälimättömien leikkausten lisäksi 50 miljoonaa euroa lisäleikkauksia. Kyse ei ole kertaluonteisesta kulusta, vaan joka ikinen vuosi toistuvasta miljardiluokan lovesta valtion tuloihin. Nyt kaavoitusprosessi on taas käynnissä ja uusi kaavaehdotus parhaillaan nähtävillä Kuhmon kaupungin sivuilla. Itä-Suomen tilanteen edes osittainen huomioiminen on oikeansuuntainen liike, vaikka asian kanssa ollaan auttamattomasti myöhässä ja toimet jäävät edelleen riittämättömiksi. Välinpitämättömyyttä heitä kohtaan, jotka ovat rakentaneet tätä maata työllä ja maksaneet mukisematta veronsa. Minun on vaikea nähdä, miten tämä ratkaisee Suomen talouden ongelmia tai käynnistää kasvua tilanteessa, jossa moni asiantuntijakin on kyseenalaistanut toimen vaikuttavuuden. Marja-Stiina Suihko unelmien jonkerilainen Järvenpää Kuvassa Kalmosaari Jonkerijärvellä. Olen saanut kuulla ja itsekin todeta, että nämä yhdistykset tekevät mittaamattoman arvokasta työtä elämän merkityksen lisäämiseksi. Suurimman surun järven rakentamisesta kantaisivat jonkerilaiset, mutta heitähän onkin aina vähemmän ja vähemmän. Kun Stora Enso on aikoinaan hakannut seudun metsät, haluaa sen pääomayhtiö muuttaa sen autiot rannat rahaksi. Lisäksi hallitus korottaa huomattavasti ympärivuorokautisen palveluasumisen, sekä muiden terveyspalveluiden asiakasmaksuja. Epäselvyydet taustaselvityksissä, rantaviivan mitoituksessa sekä rakennuspaikkojen osoittaminen sellaisille alueille, joita kaavassa esitettiin suojeltaviksi ja siten valtion korvattaviksi olivat muun ohessa seikkoja, joiden perusteella KHO kumosi kaavan (KHO:2017:64) Luonnonsuojelullisia perusteita järven suojelulle ei ole, sillä Stora-Enso on pitänyt huolen vanhoista metsistä. Vaadin, että yhdistystoimintaan tehdyt leikkaukset perutaan ja asiakasmaksut pidetään kohtuullisina. Olen kokenut tämän myös vieraillessani ikäihmisten yhdistyksissä. Mikko Polvinen Kirjoittaja on kajaanilainen keskustan kansanedustaja Hallitus petti lupauksensa: Työpaikkojen sijaan veroaleja Mielipide Orpo-Purran hallitus lupasi meille aikoinaan 100 000 uutta työpaikkaa. Leikkaukset juuri ikäihmisien toiminnasta, on kuva arvostuksen puutteesta. Sen sijaan pöytään lyötiin karmaiseva yhteisöveron alennus, joka maksaa lähes miljardin vuodessa. Pesimärauhaa riittää kaikille ja pyydettävääkin sekä luonnon omille saalistajille että metsästäjille ja kalastajille. Todella monessa yhdistyksessä joudutaan näiden kylmien päätösten jälkeen pohtimaan ikävimpiäkin ratkaisuja. Hiljaisia ja syrjäisiä erämaajärviä vain yksi. Perussuomalaisten ja Kokoomuksen johtama hallitus kohdisti kehysriihessä järjestöja yhdistystoimintaan julmat leikkaukset. Jonkerijärvi on kohtuullisen suuri ja miltei kokonaan rakentamattomana säilynyt erämaajärvi, jolla on myös kulttuurihistoriallisia arvoja. Suomi tarvitsee työtä ja tulevaisuususkoa. Kylä sen rantamilla on hajanainen ja talot etäällä järvestä. Mutta kokonaiskuvaa tämä ei muuta. Järvestä lähtee kuuluisa Vuoksen vesistöön kuuluva Jongunjoen melontareitti, ja Jonkerin maisemia sivuaa ränsistyvään UKK-reitistöön kuuluva Peuranpolku. Jonkerin kyläseura on yhdessä Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa vedonnut Tornatoriin kaavahankkeesta luopumiseksi. Kuhmon kaupungin hyväksymä asemakaava kaatui lopulta korkeimmassa hallinto-oikeudessa kaavassa olleiden virheiden ja puutteellisuuksien vuoksi. Lähistöllä on Jonkerinsalon Hiidenportti. Osalle yhdistystoimintaan osallistuminen on päivän tärkein asia. Kuhmo on valmis kaavoittamaan, vaikka myymättömiä rantatontteja kaupungin alueella on satoja. Silmä ei tavoita kesämökkejä eikä korva vesiskoottereita. Nyt Suomi on Euroopan kärkipäässä työttömyydessä ja työttömien määrä on kasvanut rajusti tämän hallituksen aikana. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna Jonkerijärvi nimettiin yhdeksi sadasta luontohelmestä juuri järven harvinaisen rakentamattomuuden ja luonnonrauhan vuoksi. Tätä ei tarvitse hyväksyä. Annetaan kuitenkin yksi tunnustus hallitukselle näin kainuulaisittain. Silti yksi maamme viimeisistä hiljaisista järvistä tarvitsee puolustajansa. Myös nuorisotyöttömyyteen kohdistuvat toimet olivat oikeansuuntaisia
Kysy lisää mediamyyjältäsi tai myynti@hillagroup.fi Koko Kainuun yhteinen matkailulehti, joka esittelee matkailijalle paikalliset aarteet ja elämykset. Kesän lehti julkaistaan 21.5.2026 Lehti jaetaan Koti-Kajaanin, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun välissä. Elämysten Kainuu Tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi verkosta missä vain kuhmolainen.fi. Lisäksi lehtiä on jakelussa alueen keskeisissä matkailun solmukohdissa. Ulkomainonnan julkaisuaika 30.8. K18 Lauri Haav Battle Beast Herra Ylppö Negative Mouhous Ellimei Ikirouta Ikirouta Sofia Voltti Vesta Vap puta rjou s 59€ Tarj ous voim assa 4.5. saa kka kood illa VAP PU mainostajalle.hillagroup.fi Mainosvaraukset ja -aineistot viimeistään to 7.5.2026. Sis. Buffet-menu. 790 € +alv * Tutustu viime kesän Elämysten Kainuuseen: * Tarjous ei sisällä mainosvalmistusta. mennessä. huhtikuuta 2026 // 9 4.7.2026 Liikuntapuisto kajaanifest.fi Perusliput 69€ VIP-liput 114,90€. Kuhmolainen // Torstaina 30. Tavoita matkailijat monikanavaisesti: 1/4 sivun mainos lehteen + 2vko valitsemallesi ulkomainostaululle
Sen jälkeen rakennus on ollut asumiskäytössä. Pariskunnalla on neljä lasta, Kyllöset ihastuivat Jyrkän kouluun ja tekivät siitä kodin Tampereelta Kuhmoon Ilkka Kyllösen synnyinseudulle muuttanut perhe ei ole katunut valintaansa. Jyrkän koulu lakkautettiin vuonna 2007. huhtikuuta 2026 10 // Niko Kemppainen Jyrkänkylälle johtava sorabaana on aikoinaan ollut monen eteläpuolen kuhmolaisen koulutie. Jouluna 2019 Kyllöset tulivat Kuhmoon Ilkan vanhempien luokse. Näyttö sovittiin joulun välipäiville, ja lapset alkoivat jo jakamaan huoneita. Kyläkoululla on tilaa harrastaa ja elää omannäköistä elämää. Metsien keskellä mäenkukkulan päällä kohoaa vuonna 1952 rakennettu entinen kyläkoulu, jota tänä päivänä asuttaa Ilkka ja Janina Kyllönen jälkikasvuineen. Kaikki innostuivat tästä kauheasti, Janina naurahtaa. Myynnissä ollut Jyrkän koulu kiinnosteli pitemmän aikaa, ja sen hintakehitystä seurattiin tiiviisti. Tampereella asuneet Kyllöset olivat haaveilleet muuttamisesta Kuhmoon, Ilkan kotiseudulle. – Siinä vaiheessa ei vielä ollut ostoaikeita. Suurensuurta remonttia ei Kyllösten tarvinnut tehdä asettuessaan kyläkoululle.. Kuhmolainen // Torstaina 30
Vappuna viisi vuotta täyttävä Roi-Ruudolf on puolestaan koko ikänsä elänyt Jyrkän koululla. – Kohta sitä harrastetaan autollakin ajamista, tomera poika tokaisee. Suureen taloon oli helppo asettua aloilleen. KUN KYLLÖSILTÄ kysyy, mikä on viehättävintä kyläkoulussa asumisessa, Janina vastaa empimättä: – Oma rauha ja oma tila. Roi-Ruudolf harjoittelee talon isossa pihapiirissä muun muassa mönkijällä ja mopolla pärräämistä. – Eihän sitä tiedä, jos joku lapsista joskus rupeaa suurperhettä virittelemään. – Ehkä me ollaan muutenkin vähän semmoisia outoja ihmisiä, joiden suuruudenhulluus oli sopivalla tasolla. – Tuonne toiseen siipeen – sillä ehdolla, että hoitavat meidät, Janina nauraa. Mutta en ole katunut yhtään, minusta tämä on ollut älyttömän kiva paikka asua. Jyrkäntielle avautuvista ikkunoista pystyi toissa talvena seuraamaan Kuhmo-rallia. – Jos tänä päivänä rupeaisi remppaamaan asumiskäyttöön vaikka 90-luvulla lakkautettuja kouluja, olisi se aika savotta rahallisesti ja henkisesti. KOULUN HISTORIA , menneisyys ja henki ovat yhä läsnä Kyllösten kodissa. SÄHKÖNKULUTUS hirvitti aluksi ajatuksena, mutta Kyllöset ovat saaneet talon energiatehokkuuden yllättävän kohtuulliseksi aurinkopaneeleja asentamalla. Jyrkälläkin eletään perukan rauhassa, vaikka kaupungille on vain vartin ajomatka. Kätevää kuitenkin, kun ei joudu ees taas siirtelemään tavaroita. Ilkka oli päätellyt, että miksi säilyttäisi ramppia pihalla, jolloin se olisi käytössä vain puolet vuodesta. Ilkan mukaan tila tulee tarpeeseen muun muassa perheen harrastusvälineiden vuoksi. Jyrkän koululla on tilaa touhuta sisällä ja ulkona, perukan rauhassa. Yläkertaan on tehty oleskeluhuone, jossa perheen nuoriso viihtyy. – Olisihan se, kun anoppi asuisi yläkerrassa, lisää Ilkka nauraen. – Meille just sopiva. KYLLÖSET OVAT tietenkin sisustaneet talon omannäköiseksi ja -henkiseksi. – Yritin varoitella näitä, että jos tarjous tehdään, niin minä en ainakaan ole enää menossa takaisin. " Näyttö sovittiin joulun välipäiville, ja lapset alkoivat jo jakamaan huoneita. Esimerkiksi liikuntasali ja luokat liitutauluineen ovat edelleen paikoillaan. – Jahka kaksoset häviää pesästä, kaadan varmaan pari seinää, että saa yläkertaa avarammaksi. – Aina kun käydään etelässä, kaikki huokaisevat, että ihanaa tulla takaisin kotiin. Hän lisää, että kyläkoulut sijaitsevat yleensä myös hyvillä paikoilla, kulkuyhteyksien varrella. Kun omasta kodista on saanut tehtyä itsensä näköisen, niin minnepä sieltä olisi mielihalua lähteä, Ilkka tuumaa. Ilkka kuitenkin toteaa, että he tuskin olisivat ottaneet koulua projektiksi, jos se olisi ollut asumattomana koulukäytön jälkeen. Koulunsa Ilkka kävi Aholassa, Lentiiran ja Kuumun välissä. Parina kesänä on ollut lisäksi vuokralla vuohia ja kanoja. Mutta kyllähän sitä toivoisi, että ne pelastuisivat, mitkä ovat pelastettavissa. Suurensuurta remonttia ei Kyllösten tarvinnut tehdä asettuessaan kyläkoululle. Kivi tippui hartioilta, kun muutto ei ollutkaan rangaistus perheelle, Ilkka muistelee nyt nauraen. NIKO KEMPPAINEN " Sähkönkulutus hirvitti aluksi ajatuksena, mutta Kyllöset ovat saaneet talon energiatehokkuuden yllättävän kohtuulliseksi aurinkopaneeleja asentamalla.. Vesiputket tosin piti uusia, mutta pintaan asennetut putket remontoitiin kätevästi. Kun itsekin on käynyt perukan kyläkoulussa ala-asteen, niin joku siinä vaan kiehtoo. Seuraavaksi olisi tarkoitus uudistaa keittiötä. Liikuntasalissa on puolapuut ja voimistelurenkaat vielä paikallaan, mutta tilaa hallitsee tätä nykyä skeittiramppi. Sali on ollut erityisesti perheen teinien suosikkipaikka, jonne myös kaverit ovat tulleet yökyläilemään. Ulkona on kiva touhuta keskenään, kun ei heti tarvitse kerätä kaikkia tavaroitakaan pihalta talteen. Että ymmärrättekö, mitä me olemme tekemässä. Ehkä se on se iso tila, mikä viehättää, Ilkka pohtii. Kaikki tilat on pyritty pitämään lämpimänä. Edellinen omistaja oli tehnyt muun muassa kattoja julkisivuremonttia sekä asentanut maalämmön. Salissa on jo muun muassa tanssittu Ilkan ja Janinan häät. Taustalla näkyvä pihasauna on perheen mielestä maailman paras paikka. – Tilat kuitenkin varastoituvat ja niistä herkästi tulee puuhasteluhuoneita, kuten koulun keittiöstä. Siinä olisi ehkä luonnollinen siirtymä... Jumppasalissa kelpaa nostella puntteja, sillä meteli ei kuulu muualle taloon. – Nämä vanhat kouluthan ovat ihan älyttömän mielenkiintoisia kömmänöitä. – Semmoisella ajatuksella on menty, että kun työelämästä pääsee, ei tarvitse sen vuoksi nuukailla, etteikö pysty sähkölaskua maksamaan, Ilkka toteaa. Yllätyksiäkään ei ole tullut. Janina on syntyjään Toijalasta ja lapsetkin varttuneet Etelä-Suomessa. Pitäähän sitä talossa nyt yksi skeittiramppi olla. Tarkoitus ei olekaan ruveta muuttamaan liiaksi rakenteita. Tällä hetkellä Ilkasta ja Janinasta tuntuu, että Jyrkän koulu on heidän kotinsa vielä vanhoilla päivilläkin. ILKKA TUNNUSTAA , että Tampereelta Kuhmoon muuttaminen pelotti eniten häntä itseään, syntyperäisenä kuhmolaisena. Hänellä ei ole aiempia siteitä Jyrkänkylälle. – Musiikit pauhasi ja siskonpedissä nukkuivat, Janina kertoo. Entisellä urheilukentällä pystyy vaikka pyörittämään rinkiä mönkijällä. Kuhmolainen // Torstaina 30. Sehän on kaikki semmoista askartelua sitten, kunhan aika on kypsä. Ilkka haaveilee salaa rakentavansa jumppasaliin esiintymislavan, jolloin voisi kutsua jonkun artistin esiintymään kotiin. huhtikuuta 2026 // 11 joista vanhin asuu jo omillaan ja toinen kaksosista viikot asuntolassa Kajaanissa. Auto kerkeää talvella lämmetä matkalla, ja jos tarvitsee kaupassa käydä, niin äkkiähän tuosta pöräyttää. Elämä täällä on rauhallisempaa, kun kaikki ei ole kiireistä ja hektistä, Janina kuvailee. Kylpyhuoneremontin ja sisäseinien maalaamisen lisäksi Kyllöset tekivät muun muassa tyttöjen ja poikien vessat käsittäneestä piharakennuksesta autotallin. – Pitäähän sitä talossa nyt yksi skeittiramppi olla, hän nauraa
– Valitettavasti! Musiikki on kuitenkin elänyt mukana ja Kettunen tekee suomenkielistä lempeää rockia. Kolmikerroksisessa talossa kokoontui myös roolipelaajia, ja olipa siellä kiljunkeittoporukkakin. toukokuuta. Kettunen on aina pitänyt surullisesta musiikista ja näkee siinä paljon kauneutta. Bändikämppä oli pitkään ”Röksällä”, joka sijaitsi nykyisen S-Marketin paikalla Kainuuntien varrella. Laulu solisee kilpaa Pajakan kanssa. – Siinä on Teemu Kettusen laulut suunnilleen vuosilta 2000– 2026. – Kelolla soitettiin ja nuopparilla. Se ilmestyy toukokuussa.. Sittemmin Kettusen musiikista ”räyhääminen” on jäänyt pois. – Mä en oikein tykkää folkki-sanasta enkä indie-sanasta, mutta niitä se varmaan on. Luutarha-singlen Kettunen julkaisi joulukuussa 2025. Kappaleessa kuullaan vierailevana muusikkona Minja Koskea, jonka kanssa Kettunen muisteli, että ensimmäinen versio biisistä oli esitetty Kuhmon elokuvateatterilla vuonna 2001. Kuhmolainen // Torstaina 30. Hän pysähtyy, laskee kitarakotelon harmaille laudoille ja nostaa soittimen esiin. Hänen lauluissaan kuultavatkin surun ja yksinäisyyden soinnut. Mikä olisi tämän kuhmolaisempaa musiikkija luontokaupungissa. Kajaanissa kuitenkin käytiin soittamassa. – Elämässä jos on muuten kovaa ja kylmää, kitara lohduttaa. LAULUJAAN KETTUNEN sanoo viilaavansa ”sikapitkään”, sillä hän väittää olevansa liiankin varovainen biisinikkari. NUORUUDEN BÄNDEISTÄ isoin oli Houremin, joka oli aktiivisimmillaan 1995 – 1998. huhtikuuta 2026 12 // Jarno Hiltunen Teemu Kettunen kävelee möljää pitkin. Teemu Kettunen toteutti haaveensa albumista. Musiikista Kettunen sanoo saavansa lohtua. – Niissä on myös suunnan hakemista, että ei olla oikein tyytyväisiä johonkin. Kettunen on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa. Kertosäkeestä syntyi monia versioita, koska mikään ei miellyttänyt Kettusta. – Jotenkin passaa se suru ja musiikki yhteen. – Säkeistö oli musta aika hyvä alunperinkin, mutta kertosäe anKuhmolaislähtöiseltä biisinikkarilta esikoislevy vapuksi Teemu Kettuselle kitara on lohduttaja. Senkin repertuaariin kuului suomenkielinen surusta kumpuava musiikki, mutta vihaisempana. Monissa biiseissä kuvataan yhteyden puuttumista muihin ihmisiin. Sormet asettuvat tottuneesti kielille. Laulu hiotui nykyiselleen 25 vuoden sisällä. Moni laulaja-lauluntekijän biisi kuvaa ihmisen yksinäisyyttä. Siinä oli kuultavissa punkin vaikutusta. Kellarista löytyi reiviluola. Koski oli muistanut olleensa itsekin keikalla kuuntelemassa, kun Kettunen oli soittanut. Mä oon aika rauhallisesti niitä tehnyt. Häneltä ilmestyy ensimmäinen albumi, Yhteydenotto, vappuna 1. NUORUUSIÄSSÄ Kettunen vaikutti kuhmolaisissa bändeissäkin, mutta aikuisiällä ne hommat ovat jääneet vähemmälle. Vähän olisi ollut kaipausta lähteä Kuhmon ulkopuolelle, mutta ei oikein osaaminen riittänyt
Niko Kemppainen Taiteilijanimellä Kalle Caiania esiintyvä kuhmolaissyntyinen Elmeri Kinnunen on julkaissut debyyttisinglensä Eteenpäin. JARNO HILTUNEN TEEMU KET TUNEN TEEMU KET TUNEN KATSO VIDEO VERKOSSA kuhmolainen.fi Kuhmolaistaustainen Kalevala-äänikirja on nyt valmis Kalle Caianian ensisingle julki musiikkivideon kera Niko Kemppainen Kuhmolaissyntyisen kansanmusiikkituottaja Mari Pääkkösen ideasta syntyneen Laulettu Kalevala -äänikirjan kolmas ja viimeinen jakso ilmestyy digitaalisesti Runolaulupäivänä, lauantaina 25. Kinnunen yhdisti pop-iskelmän melodisuuden ja metallin voiman samaan kappaleeseen. Vappuna ilmestyvän albumin kansi näyttää tältä. huhtikuuta 2026 // 13 toi oottaa ihteensä. ALBUMI ILMESTYY omakustanteena ja se on ainakin toistaiseksi ainoastaan sähköisessä muodossa suoratoistopalveluissa. Kappaleen soittimet, sovitus ja tuotanto ovat musiikkialan monitoimimies Kinnusen käsialaa. Kaverija bändiporukat olivat hänelle merkitykselliset. Toukokuussa 2025 ilmestynyt ensimmäinen single Kasvoton keräsi suoratoistopalvelussa lähes 8 000 kuuntelukertaa. Paikan päälle kiiruhtaneet pelastajat päästivät siivekkään pinteestä. Muun muassa Vinide-yhtyeestä ja Caiania-projektista tuttu Elmeri Kinnunen on tehnyt pitkään töitä musiikin parissa sekä livenä että studiossa. Tämän liiton hän nimesi säröiskelmäksi. Ymmärrän, mitä uskonto antaa ja tajuan sen lohdun siinä, sanoo ateistiksi tunnustautuva Kettunen. Fyysisenä tallenteena albumi ei ainakaan vielä ilmesty. Kuhmolainen // Torstaina 30. Miks piti haikailla, kun oli niin hyvät kaveriporukat ja meininki, mutta kai sen ikäisenä tekkee mieli isompaa maailmaa kahtomaan. Lukiolaiset ovat Kettusesta ”hauskan ikäisiä tyyppejä”. Äänikirjassa nimensä mukaisesti lauletaan kansalliseepos Kalevala läpi eri kansansävelmin. Teemu Kettunen toteutti haaveensa albumista. Hän kertoo olleensa Kuhmossa kavereittensa kanssa kriittinen kirkkoa kohtaan, ja häntä kiinnosti, miksi niin moni ihminen on uskonnollinen. Mikäli naru kietoutuu nokan ympärille, eläimen kunto huononee nopeasti, kun se ei pysty syömään. Maaliskuussa hänet nähtiin edellisen kerran Litku Klemetti -duon Ankeuttaja-kiertueen lämppärinä Kaesan kahvilassa. Joutsen päästettiin pinteestä Niko Kemppainen Kainuun pelastuslaitos sai tiistai-iltana ennen kello 19 ilmoituksen, että Kuhmon Hukkajärventien varrella oli joutsen sotkeutunut katiskan naruun. Nykyisin Kiuruvedellä asuva Kinnunen nähtiin alkuvuodesta myös The Voice of Finland -ohjelmassa. toukokuuta. Varmaan pysyttiin pois pahanteosta, jos oltiin bändikämpillä. Artistin säröiskelmäksi määrittelemä Eteenpäin syntyi ajatuksesta, joka ei jättänyt rauhaan. Nyt julkaistu kolmas jakso alkaa Kullervon tarinalla päättyen Väinämöisen lähtöön. Mutta omat näkemykset ovat siitä laajentuneet. Vaikka lukiolaisena Kettunen olikin katsellut Kuhmoa sillä silmällä, että pienestä kaupungista pitää päästä pois. Se ilmestyy toukokuussa. Ensimmäiset jaksot julkaistiin Kalevalan päivinä 2023 ja 2026. – Eron jälkeen havahduin siihen, että minun on oikeasti mentävä eteenpäin kaikilla elämän osa-alueilla: vanhempana, taiteilijana ja joskus vielä puolisona, Kinnunen kertoo tiedotteessaan. Äänikirjassa lauletaan kansalliseepos Kalevala läpi eri kansansävelmin. – Kaupunki antoi meille aika paljon resursseja, vaikka sitä ei silloin osannut niin paljon arvostaa. Monivuotista projektia oli toteuttamassa Ääniteatteri Iki-Turson runolaulajat, joihin kuuluivat muun muassa kansanmusiikkijuhla Sommelon taustajoukoista tutut Taito Hoffrén (1974–2024), Maari Kallberg ja Ilona Korhonen. Kettunen lähti 19-vuotiaana Turkuun ja kävi siellä siviilipalveluksen. – Kertosäkeen melodia syntyi yllättävässä hetkessä kaupan kassajonossa ja tallentui puhelimen äänitallentimeen. Kun lapset tuli kouluikään, muutti hän perheineen Karjalohjalle, maaseutumaiseen ympäristöön, joka on silti lähellä etelän isoja kaupunkeja. Lintu ei päässyt irti ilman ihmisen apua. Harrastustilat löytyivät aina, eikä niistä paljoa itse tarvinnut maksaa. Siks mä rupesin niitä opiskelemaan, kun ihtee kiinnosti filosofia uskonto ja psykologia. SANOTAAN , että mies voi lähteä Kuhmosta, mutta Kuhmo ei lähde miehestä. MUSIIKILLISISTA suunnitelmistaan Kettunen ei osaa sanoa, sillä levy on ollut hänen vuosikymmenten aikainen päämääränsä, jolle on nyt saatu piste. Seuraavat kuitenkin vähemmän. Huovisen mukaan vastaavanlaisia pelastustehtäviä sattuu välillä varsinkin sulan maan aikaan, kun lintuja sotkeutuu esimerkiksi siimoihin. Äänikirja on kuultavana muun muassa Lauletun Kalevalan uudella YouTube-kanavalla. – Siinä on kiinnostavat aiheet. Nyt hän keskittyy albuminsa markkinointiin, koska jos levy on olemassa, on sillä hyvä olla kuulijoitakin. TYÖKSEEN Kettunen opettaa katsomusaineita lukiossa. Joutsen ei loukkaantunut pahasti, vaan oli hyvävoimaisena jatkanut lentoaan, kertoo päivystävä palomestari Jani Huovinen Kainuun pelastuslaitokselta. Siitä alkoi kokonaisuus, joka on rakentunut pala palalta. – Oma levy pittää olla, koska lauluja on tullu ja mä oon niin paljon fanittanut musiikkia, levyjä ja albumikokonaisuuksia. – Me saatiin touhuta tosi paljon omillamme omia juttuja täällä Kuhmossa. Muutama vuotta nuorempi Minja Koski on Kettuselle tuttu nuoruudesta, sillä tämän isosisko pyöri Kettusen kanssa samoissa bänditouhuissa. – Juminkeon vaikutuspiirissä on ollut ilo kasvaa, Pääkkönen toteaa lähettämässään tiedotteessa. Musiikillisesti Eteenpäin pohjautuu ideaan, joka syntyi lähes kymmenen vuotta sitten. Kalevalaan liittyvästä työstä pitkään haaveilleelle Mari Pääkköselle suurin vaikuttavin tekijä on ollut Kuhmossa sijaitseva Juminkeko-keskus, jonka säätiön hallitukseen hän on kuulunut reilun vuoden verran. NUORUUTENSA KUHMOA Kettunen muistelee lämpimästi. – Mulla aika paljon vaihteli siinä paikat: Turku, Tampere, Helsinki, Lahti. Kuhmoon Kettunen tulee esittämään laulujaan mies ja kitara -tyylillä 15. – He osaavat ajatella tosi hyvin, mutta ovat silti erilaisia kuin aikuiset: virkeitä – no ei aina koulussa. – Jälkeenpäin tuntuu tyhmältä. Tästä selvittiin onneksi vähillä vaurioilla, Huovinen toteaa.. – Nämä ovat ihan aiheellisia ilmoituksia. Kettunen on työstänyt biisejään yhdessä tuottaja Mikael Hakkaraisen kanssa. Musiikkihetkessä Teemu Kettusen lisäksi mukana ovat Mikael Hakkarainen ja rumpali Harri Komulainen. Kappaleen taustalla vaikutti Kinnusen mukaan henkilökohtainen vaihe elämässä. – En mä rehellisesti ole siihen hulluna työtä käyttänyt. Kuhmosta Kettunen lähti opiskelemaan 1999, jonka jälkeen hän on käynyt Kuhmossa vain lomailemassa. Kettunen ei halunnut ”tekemällä tehdä” säkeistöjä, vaan odotti, että ne tulivat suhteellisen luontevasti. – Mä menin oikeestaan tutkimaan sitä. – Miks maailmaan pitää tuottaa vähän niin kuin keräilyesineitä, Kettunen haastaa viitaten fyysisiin julkaisuihin. Mä oon asunu näitä etelän kaupunkeja. KETTUNEN OLI opiskellut Helsingissä teologian maisteriksi. Samalla julkaistiin musiikkivideo Youtubessa. huhtikuuta
Tiistai 5.5. huhtikuuta kello 10 alkaen. lapsuuden mummolapaikkakunta, virkaurallani 1980-luvun lopulla vuoden ajan työpaikkakunta ja viimeiset 12 vuotta varsin mieluisa asuinpaikkakunta. Vinkkaa Ystäväni-kirjaan omaa ystävääsi, itseäsi tai jotain muuta kiinnostavaa henkilöä sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ kuhmolainen.fi tai viestillä/soittamalla numeroon 044 332 5320. kuuntelen ihan kaikenlaista musiikkia. Sunnuntai 3.5. MINÄ OLEN ... Keskiviikko 6.5. lähinnä ajankohtaisohjelmia, mutta ruotsalaiset rikossarjat ovat myös ehdottomia suosikkejani. Kuhmolainen // Torstaina 30. Esimerkiksi uistelua kesäyössä. hyvästä terveydestä ja siitä, että saisin romuvarastoni realisoitua ja rakennettua itselleni toimivan käsityöverstaan. Unelma-ammattini oli... Yhdistystoiminta liittyy lähinnä musiikkiin ja veteraaniperinnetyöhön. Luen... Lempipaikkani on... > SYDÄMELLINEN KIITOS teille jotka otitte vanhuksen hoiviin perjantaiyönä, isä pääsi turvallisesti kotiin. Vappu, Valpuri, ORT:Jarkko, Jarmo, Jarno, Jere, Jeremias, Jorma, Tamara Viivi, Vuokko, Outi, ORT:Timi, Timo, Jaana, Juliaana, Juliana, Ulla, Maura Roosa, Rosa, Ruusu, ORT:Iikka, Iiro, Iisak, Iisakki, Kiril, Nikifor, Voitto, Pelagia Melissa, Melina, Maini, ORT:Ira, Irene, Irina, Rauha Ylermi , ORT:Job Aurinko Kuhmo Torstai 30.4. Työväen vappujuhlaa vietetään kello 10 – 12. nykyään metsäpalveluyrittäjänä satunnaisesti työtilausten mukaan, mutta varsinaisesti olen reilut 12 vuotta ollut eläkkeellä rajavartiolaitoksen upseerin virasta. ystäväpiiri on hyvin laaja, mutta en osaa nimetä, kuka olisi paras. Minua nolottaa... Ehkäpä vielä jossain vaiheessa. Perheeseeni kuuluu... Janne Mattila Lempinimeni on... Läheisimmät ystävät tulevat varmaankin soittoharrastukseni parista. Tässä Kuhmolaisen juttusarjassa kysellään ja vastaillaan samaan malliin. Tuotto menee lähetystyölle. Haluaisin matkustaa... Lauantai 2.5. järvenrantapaikka Suomen suvessa. joskus kouluaikoina minua sanottiin Janeksi. Sieltä autot lähtevät paluumatkalle kello 11.30. myöhästely ja asioiden jättäminen viime tinkaan. auringonpaistetta, lämmintä säätä ja hyvää fiilistä. Haluaisin, mutta en ikinä uskaltaisi… en kyllä nyt keksi muuta kuin benjihypyn. Paras ystäväni on... Kuhmon seurakunta ei tänä vuonna järjestä vapputapahtumaa, mutta myy vappusimaa ja munkkeja torilla 30. 04:37 21:21 04:33 04:30 04:26 04:23 04:19 04:16 21:24 21:27 21:30 21:34 21:37 21:40 Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh. Käyn töissä... vaimo ja suomenpystykorva Kerttu sekä jo pesästä lentäneet tytär ja poika puolisoineen sekä 10 kuukauden ikäinen ensimmäinen lapsenlapsemme. Lempimusiikkiani on... Melodinen pop, rock ja hevi ovat mieleen, mutta suomi-iskelmä ja klassinenkin kyllä käyvät. Keskiviikko 6.5. skorpioni. Harrastan... Mobilistien kerhotalolla alkaa kello 12 ajoneuvonäyttely. saksofoninsoittoa, mieskuorolaulua, liikuntaa, kaikenlaista nikkarointia, vähenevässä määrin metsästystä ja yhdistystoimintaa vähän liiankin laajalla rintamalla. LC Kuhmon Helenat myy pientä purtavaa. > HYVÄ ETTÄ jakkaratorni kaatui. melko paljon historiaa, viime kuukausina muutamia talvisotaa käsitteleviä teoksia. Muun muassa Olivier Norekin Talven soturit oli loistava. Se on ollut vuosia haaveissa. Kiitos. Kirkkoherra Riikka Pääkkönen kertoo tekstiviestissään, että helatorstaina on vastaava tapahtuma kuin vappuna on ollut. lukion jälkeen haaveilin metsänhoitajan ammatista ja kävin pääsykokeissakin, mutta armeija-aikana sotilasura meni kuitenkin edelle. Lauantai 2.5. Paikalle ajaa myös jäätelöauto. Sunnuntai 3.5. Kevätkirmauksen tuotot käytetään yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Janne Mattila toimii nykyään satunnaisesti metsäpalveluyrittäjänä. 16:22 Päivän sana Kuhmon vapun tapahtumat Janne Mattila haaveili metsänhoitajan töistä, mutta päätyi sotilasuralle Ystäväni-kirja Jarno Hiltunen Kuhmon Mieskuoron vappuhenkiset laulut kajahtavat torilla 1. Nyt keväällä La Promesa on alkanut uhkaavasti koukuttaa. toukokuuta kello 9.40. Tiistai 5.5. tärkeileviä ja itsekeskeisiä ihmisiä enkä välinpitämättömyyttä. Sitä on joskus tullut (vain) ajateltua. Liikunnallisuutta kaipaavat voivat lähteä Kuhmon Peurojen vappurasteille. JARNO HILTUNEN Muistatko lapsuudesta ystäväkirjat, joiden kysymyksiin kavereita pyydettiin vastaamaan ja paljastamaan itsestään kaikenlaisia tärkeitä juttuja lempinimestä unelma-ammattiin. Kuhmossahan lähes kaikilla on jokin liikanimi, mutta sitähän asianomainen ei yleensä itse tiedä. Tekstarit Tekstareita voi lähettää numeroon 044 332 5320. Mirja, Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirjami, Mirella, Mirkka, ORT:Ignati, Ignatios, Jaakko, Jaakob, Jaakoppi, Jasu, Jimi Perjantai 1.5. Juhlapuheen pitää demareiden kansanedustajaehdokas Riikka Seppänen. En voi sietää... Myös rikosdekkarit miellyttävät, esimerkiksi Max Seeck. Haaveilen... Älkää enää rakentako moista rohiskoa enää. Vaimoni sukulaisia asuu siellä ja heidän puoleltaan on jatkuva kutsu päällä. Kuhmon Mieskuoro aloittaa vapunvieton perinteisillä lauluillaan. Kirjoita ensin sana tekstari ja sitten viestisi.. Paikan päällä on huomioitu myös lapset, muun muassa MLL:n kasvomaalauspisteellä. toivottavasti terve ja aktiivinen eläkeläinen edelleen. Horoskooppimerkkini on... Rakastan... 10 vuoden päästä olen... Perjantai 1.5. Australiaan. Kuhmon Mobilistien vappu alkaa ajoneuvoparaatilla kerhotalolta matkahuollon pysäköintipaikalle kello 10.30. Maanantai 4.5. Katson telkkarista... Kuhmo on minulle... Maanantai 4.5. huhtikuuta 2026 14 // PÄIVYRI Nimipäivät Torstai 30.4
klo 10 peittopiiri seurakuntakeskuksen salissa. Ma 4.5. Puolisoa, isää, ukkia, isoukkia kaivaten Paula Jussi perheineen Jouni perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ke 6.5. Sekä yhteiskunnan että seurakunnan johtajilla ja työntekijöilläkin on suuri vastuu pyhän Jumalan edessä. Ke 6.5. Avoin perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30-12.00 Karhunpesässä. Musiikki ja kuorot Löytäjät-kuoro kokoontuu to 30.4., 7.5. klo 10 Vappusimaa ja munkkeja myytävänä torilla, tuotto lähetystyölle. klo 11-14 seurakuntakeskuksessa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 044 738 4314/Anu tai 044 738 4315/ Anne. Jaakko Antola Jesajan sanoman äärellä HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. klo 18 työikäisten naisten raamattupiiri Ikolan pappilassa (käynti oikeasta päätyovesta). Ti 5.5. Matka tehdään 50 hengen bussilla. klo 11.00 Jumalanpalvelus Tervetuloa tilaisuuksiin! Kuolleet Surun koskettaessa kuhmolainen.fi/ lukijailmoitukset. klo 18 miesten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen Sopessa. Talkoiden päätteeksi kahvija makkaratarjoilu sekä hartaushetki siunauskappelissa. Tarjouspyyntöasiakirjan tilaus ja lisätiedot talouspäällikkö Sari Karikolta: sari. Talkoiden päätteeksi kahvija makkaratarjoilu sekä hartaus siunauskappelissa. Su 3.5. Tässäpä meille pienille ihmisille kysymys vastattavaksi. To 7.5. Jumala on suuri, pyhä, majesteettinen, kaikkivoipa ja kaikkea hallitseva. klo 18 työikäisten miesten raamattupiiri seurakuntakeskuksen Sopessa. Ei ennakkoilmoittautumista. Näin hän on vakuuttanut Jesajan kautta. klo 10 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Kitunen, k: Lohi). klo 11.00 Jumalanpalvelus, ehtoollinen. Pyhäkoulu lapsille saarnan aikana kirkon keittiössä. Käteismaksu. To 7.5. Pientä tarjoilua, iltarukous illan päätteeksi. Äitienpäiväkahvit messun jälkeen. Kyllönen * 9.4.1926 Kuhmo † 5.3.2026 Oulu Me muistamme katseesi kirkkahan, me muistamme hymysi hyvän. Ti 5.5. Kahvit klo 17.30 alkaen. Fida -eväät elämään info, Hemmo Holappa. 53:5) Jeesuksesta sanotaan Jesajan kirjassa myös, että hän on kuin kulmakivi, ”lujasti perustettu kulmakivi”. To 7.5. Meidänpä mainetta mainivat nuot, koskien ärjyt ja surkeat suot. Kolehti kerätään Fida-eväät elämään keräykseen. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l+s: Pääkkönen, k: Gogolev). Hän haluaa myös tulla kuulluksi. klo 8-9 rukoushetki seurakuntakeskuksen Sopessa. huhtikuuta 2026 SEURAKUNNAT // 15 Kuhmon seurakunta Kuolleet Marja Riitta Kaarina Komulainen 67v Aimo Kalevi Niskanen 78v Seurakunnan viikko To 30.4. Nuoret ja varhaisnuoret Kokkailukerho alakouluikäisille keskiviikkoisin klo 15.15-17 seurakuntakeskuksen Soppija siipitilassa. Ti 5.5. Perimätiedon mukaan hän kuoli marttyyrinä. Sään salliessa retkeillään lähimaastossa ja kokkaillaan nuotiolla. Nukketeatteriesitykset klo 12 ja klo 13. klo 8-9 rukoushetki seurakuntakeskuksen Sopessa. Su 10.5. Hän haluaa olla elämässämme läsnä, siunata ja auttaa meitä. Niissä kerrotaan edeltä käsin siitä, että maailmaan on syntyvä Jeesus Kristus, ihmiskunnan syntien sovittaja. Kuhmon seurakunta pyytää tarjouksia Kuhmon kirkon, seurakuntakeskuksen ja Ikolan pappilan piha-, pysäköintija tiealueiden talvikunnossapidosta arkipäivisin ja viikonloppuisin sekä hautausmaan ja siunauskappelin liittymien ja pysäköintialueiden talvikunnossapidosta pyhäpäivinä. Pyhäkoulu lapsille saarnan aikana kirkon keittiössä. Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta. klo 14 seurakuntakeskuksen salissa. Kerho on maksuton. klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l+s: Kitunen, k: Lohi). Kolehti Pyhän Maan Kristittyjen työn hyväksi. Tule kuulemaan perustietoa seurakunnallisesta päätöksenteosta, tulevista seurakuntavaaleista ja ehdokkaaksi asettumisesta! Osallistuminen ei sido mihinkään. klo 16 alkaen haravointitalkoot Kuhmon uudella hautausmaalla. Matka Israelin kansan historiaan jatkuu. Jätit meille sä muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Myynnissä kodin tavaraa: huonekaluja, vaatteita, liinavaatteita, astioita ym. klo 16 alkaen Kuhmon uudella hautausmaalla. KRISTITYLLE oleellisinta Jesajan kirjassa ovat Messias-ennustukset. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostilla: kuhmo.seurakunta@evl.fi MAINOS Seurakunnalliset Rakkaamme, äitimme, mummomme ja isomummomme Helpi Kustaava PARTANEN o.s. Messun jälkeen syntymäpäiväseurat seurakuntakeskuksen salissa. 08 6172 371) tiistaisin klo 9-11.30 ja 12.30-14 (suljettu keskiviikkoisin ja perjantaisin). klo 16 seurakuntakeskuksen salissa. Tarvittaessa ajanvarauksella myös muina aikoina hautauksen sopimista varten. Lapset ja perheet Pyhäkoulu lapsille sunnuntaisin klo 10 jumalanpalveluksessa saarnan aikana Kuhmon kirkon keittiössä. Jumala on pyhä, ja se meiltä joskus tahtoo unohtua. Iltaperhekerho klo 17-18.30 torstaisin Karhunpolku 2N -kerhotilassa. Pihalla pomppulinna, valokuvasuunnistusta ja liikunnallisia toimintapisteitä kaiken ikäisille. Su 3.5. Lämpimästi tervetuloa vauvasta vaariin ja mummoon. -opetussarja. klo 18 seurakuntakeskuksen salissa seurakuntavaalien infoilta. Puhelinpäivystys (p. ”Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.” (Jes. Paikalla myös paloautoesittely, SPR:n kiertävä terveyspiste ja nallesairaala sekä Tule luo -auto pihapeleineen. Jesajan kuolemasta ei historia tunne varmaa tietoa. Illan aiheena on Mitä Raamattu sanoo uskosta, epäilystä ja epäuskosta. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 3.5. Huom. klo 16-18.30 kuolinpesän irtaimiston kirpputori os. Missä muussa nimessä on tällainen voima, kuin Jeesuksen nimessä. maksutta sekä makkaraa. Kannintie 11. Jeesuksen kanssa on turvallista elää ja kuolla. ja 21.5. Muut Kevätretki Paltaniemelle ja Joutenlammelle seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa mukana oleville la 23.5. P. Hän ei väheksy pientäkään uskoa, vaan verratessaan uskoamme suitsevaan kynttilänsydämeen, arvostaa sitäkin, eikä suinkaan sitä sammuta. Lounas 4€/perhe. Kiitokset Hiirosenkoti Hertta B2:lle äitimme hyvästä hoidosta. talon pihassa ei ole pysäköintitilaa. Ennakkoilm. Alustajana Pentti Tuppurainen. Kirkkokuoro kokoontuu to 7.5. Sen sanoma on laaja ja monikerroksinen. Yhdessäoloa ulkoilun ja laulujen parissa. (08) 617 2371 • www.kuhmonseurakunta.fi Kirkkotie 6-8 Kuhmon seurakunta HARAVOINTITALKOOT ke 6.5. Yhdessäoloa, leikkiä askartelua. Ma 4.5. Myytävänä kasviskeittoateria jälkiruokineen 10 €, alle 12-v. karikko@evl.fi Kirkkoherranvirasto on avoinna klo 9-11.30 ja 12.30-14 maanantaisin ja torstaisin. Tarjous tulee jättää 5.5.2026 klo 16.00 mennessä. Jesaja puhuu Jumalan valtasuuruudesta muun muassa kysymällä (luku 40), kuka on kourallaan mitannut vedet, ja vaaksalla määrännyt taivaitten mitat. Sopimuskausi: talvikausi 2026-2027 ja optiona talvikausi 2027-2028. Se on rakennuksen – ja ihmiselämän – hyvä perusta, siltikin, vaikka monet sen hylkäävät. Hänen tekstinsä liitettiin paljon myöhemmin Raamatun kokonaisuuteen – meidänkin luettaviksemme. Qumranin luolista 1940ja 1950-luvuilla löytyneet Jesajan kirjan käsikirjoitukset todistavat, että tekstit ovat säilyneet nykyaikaan asti sanomaltaan samanlaisina. mennessä puh. Lähtö klo 8.15 Kuhmon seurakuntakeskukselta. To 30.4. Kuhmolainen // Torstaina 30. Kellarissa Maailmankauppa avoinna, myytävänä käsityötuotteita ja kuivaelintarvikkeita. Se muun muassa varoittaa synnistä ja tuomiosta, luo toivoa, ja kertoo myös tulevasta Messiaasta, eli Jeesuksesta Kristuksesta. Arpajaiset. Ti 5.5. klo 15.30 hartaushetki Pallotuvalla. Yhteisvastuu Kevätkirmaus to 14.5. Jumalanpalveluksen jälkeen Äitienpäivän kakkukahvit ja juhla seurakuntakeskuksen salissa, LC Kuhmo/ Kuhmoniemi / Helenat tarjoaa. Ennen ajanlaskumme alkua kopioidut käsikirjoitukset puhuvat sanoman aitouden puolesta. Entä tämä: Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, mikä muotoiseksi te hänet teette. Jesaja tekee Jumalasta oikean kokoisen ja myös ihmisestä oikean kokoisen. klo 18 työikäisten miesten raamattupiiri seurakuntakeskuksen Sopessa. Vaikka me ihmiset olemme Jumalan rinnalla pieniä, olemme tietysti hänelle erittäin rakkaita ja tärkeitä. Aamuhartaus klo 10 Paltaniemen kuvakirkossa, lounas Joutenlammen leirikeskuksessa. 30.4. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu seurakuntakeskuksen salissa. Ti 5.5. klo 10-15. Jesajan terävän kritiikin kärki osoittaa paitsi tavallista ihmistä, myös johtohenkilöitä kohti. Hartaus Jesajan kirja on yksi Raamatun tunnetuimmista ja pisimmistä profeettakirjoista. Kiittäen ja kaivaten Lea Juha-Pekka ja Riina perheineen Mika ja Viivi perheineen, Jasmin Kari ja Anne Tommi ja Annika Timi ja Janina Timo Annika, Tuomas ja Milla Rakkaamme on siunattu 11.4 omaisten läsnä ollessa. Harjoitellaan keittiötaitoja, leipomista ja ruoan tekemistä. klo 14-15 Lähiötuvan raamattupiiri kokoontuu Lähiötuvalla. Su 10.5. To 30.4. klo 18.00 Rukousilta Su 10.5. klo 16-17.30 seurakuntakeskuksessa Mitä Raamattu sanoo.... Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta lähetystyön hyväksi. ja 21.5. Tervetuloa mukaan! Rakkaamme Osmo Antero PIIRAINEN * 1.2.1950 † 27.3.2026 Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa
> RASTEJA ON yhdeksän ja voit kiertää ne haluamassasi järjestyksessä. > EI LEIMAUSTA eikä ajanottoa. > MUISTA NOUDATTAA liikennesääntöjä! Tervetuloa rasteille! Rasti 1 Rasti 2 Rasti 3 Rasti 4 Rasti 5 Rasti 6 Rasti 7 Rasti 8 Rasti 9. Kuhmolainen // Torstaina 30. huhtikuuta 2026 16 // Vappurastit 1.5.2026 > LÄHTÖ KONTION koulun pihalta kello 14–16. > LÄHTÖPAIKALLA ON osallistujille arvonta
Kainuun Ovipinnoite, Nuask.17 Kajaani 0405071343 Vuokrataan HakkiPilke falcon 37 mobile. 2h+kk+s. Hinta 60€,kpl.puh 0443742856.kajaani. KAIKENLAISET KIINNOSTAA. 040 546 0427. P.0503256002 Vuokrataan Sotkamon keskustassa siisti asunto, mh+tupakeittiö, 35m². Vapaa. Etsinnässä mökki järven rannalta, alle tunnin ajomatkan päässä Kajaanista. Isot remontit tehty. Suzuki Pv tai S1/Hondamanki projektiksi 0405551172 Rivitalokolmio 68 m² Kontiomäestä. 0443603155 AJOKORTTITODISTUS 100€ (ei muita lisäkuluja,laajennettu tarkastus myös samaan hintaan) SOITA 0405781656 Airi Mäkinen, LL (seniori) OTA yhteistiedot/ilmoitus TALTEEN mahd. Helppo kokea tyhjennys luukku pohjassa. 8 vapaa. Yhteydenotot Hilla Groupin asiakaspalveluun nimim. 0407290247. 0400 965705 Ostetaan autot/ Pakut ja As-autot/ Vaunut. PUIDEN KAADOT JA OKSIEN POIS AJOT. P. Vesikourut, kattoturvatuotteet, tikkaat, peltityöt. Myös matkailuvaunut/autot. 2005 ja vanha hirsinen asuinrakennus Kuumujärven rannalla, 1 ha.n tontti. Hp. www.pkainulainen.fi p. tunnin ajomatka. 9 ydink. Hyvä tie perille. Puh.. Nostolaite ruohonleikkuukone nivel akselit kaksi. P 040 966 0588. 040 9623783. Kuhmolainen // Torstaina 30. Kysy 0500-374187 Sisäilma ja homekoiratutkimukset Kainuussa yli 10 vuoden kokemuksella. 0442615849 Katiskoja."isolle ahvenelle mieluisa "vanha puolankalainen malli!kevyt ja Näppärä katiska. Kaksio Kouluk. tumma p. Netin tarjonta jo tiedossa. Soita 040-8019488 KaikenKattava Oy, Kajaani Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun sisälaakaoville. siemen ja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita ym. Käteismaksu, noutaen. KANTOJEN JYRSINNÄT 0400168083 TEUVO MÄKELÄINEN 0700 1 7131 Selvänäkijä 30v kok luotettava2,21+mvm pl17esp Unet OSTETAAN AUTONROMUT.RAUTAROMUT.VANHAT TRAKTORIT.AUTOT.TMI SUTINEN V.M PUH O40 5135897 Myydään perunan viljelyyn paketti. Pietari Brahen markkinoilla pe-la 8.-9.5.2026 Tiedustelut puh. Hinta max 70 000. "asunto". Kainuun vieressä -juuri remontoitu Kaksio Lasit.parveke Piilopolku 11 Kaksio Lasit. Huonokuntoisetkin huomioidaan. Hauskaa Vappua! Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Tee ilmoitus: hillagroup.fi/kainuunporssi YHDELLÄ ILMOITUKSELLA TAVOITAT KOKO KAINUUN Anteronporo myy Kajaanin kauppatorilla poronlihatuotteita pakasteautosta, kuivaliha, kylmäs., käristys, jauheliha yms. Puh. 0458050766 Ostetaan hyvä aikuisten käytetty kolmipyöräinen polkupyörä. klo 9 alkaen. Lasitettu parveke, autokatospaikka. puh 0505572023 Ostetaan Hal. vuokr. 08-741 068 www.laatukeskushyrynsalmi.fi Halakorantteelle uuvella STIHL moottorisahalla. 0408248322 (klo 15 jälk.) Vanhat työkalut, astiat, maljakot, kamerat, kellot, matot, aitta/ vinttitavarat, kuolinpesät, jäämistöt. Vapaa. myöhempää tarvettasi varten, sillä ilmoitus ei toistu VUOLIJOKI rivitalokaksio 43 m². 3 h+k+s Kouluk. 040-2562376 KT-kolmio 78 m² Pitämällä, Suomussalmella. Käytettyjä/huollettuja moottorisahoja, polkupyöriä, perämoottoreita, raivureita. P0504105843 59m² kaksio Kuhmossa Peuranpolulla. Myös vialliset ja katsastamattomat kiinnostavat. 200 cm. 044 0833 007 Ostetaan autoja,veneitä ja asuntoautot ja vaunut. Myös asennettuna. Velaton hinta 9500€. P. 3 h, Kajaanin keskustan tuntumasta. 0440 426 446 Ostetaan Metsätila. Laadukkaasti remontoitu, 4h+k+s 103m² + lämmin autotalli Linnankadulla.Taloyhtiössä kaikki tärkeät remontit tehty. Lä hd e: KM T 20 25 mainostajalle.hillagroup.fi lukijoistamme suosii paikallisia liikkeitä ja palveluita JOPA 87 %. 0400 239 548 Hautauspaketit alkaen 490 €. SUZUKI perämoottorit, ESLA potkupyörät, kalastusvälineet. Vain nouto, Kajaanissa. Kajaanista kork. 040 7379 259 Vuokrataan lämmin autotalli Kajaanista.0505246999 Savuton nainen ja kiltit mummukoirat etsii rt/lt-kaksiota tai pientä ok-taloa kodiksi Kajaanista, joen pohjoispuolelta. OSTAN KÄTEISKAUPALLA AJONEUVOJA MYÖS ASUNTOVAUNUT JA MATKAILUAUTOT. Kts Qasa.com, tuomo@ohtonen.fi Puh. Pieniruokainen hondan 22hv moottori. OK-talo / iso kerrostalohuoneisto / rivitalohuoneisto väh. Yhteydenotot iltaisin ja viikonloppuisin. Sisältäen arkun, kahvat / uurnan, ruusun, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. P. Rantasauna, 3 aittaa. 0503619694. P. 0400 151 988, www.anteronporo.fi KUHMO Vuokralle tai MYYNTI KÄSIRAHA 1500 € MAKSUAIKA. Karhunp 1, kalustettu. P. P.050 307 6255/040 777 2878 Ostamme kultaa ja hopeaa maksu heti käteisellä tai tilisiirtona tilillesi. Vaihda wanha polkupyöräsi uuteen HELKAMAn sähköpolkupyörään. Myös raivurit, akkukoneet, tarvikkeet. Myös vialliset soita ja tarjoa omaasi. 0453495560 Ostetaan mökki Nuasjärven tai Oulujärven rannalta. Yksiö Hot. puh.0442072000 Tark. Ferguson 35 perunan kylvö/vakous/nosto-juko riviin. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Kesämökki rak. Halutaan ostaa puinen tanko vaatekaappi lev n, 120cm syvyys n.60. 200 €. Alueet: Koutaniemi, Vuoreslahti ja Ounas. Ei osina. 0442948521, iltaisin/Mia Mp Suzuki 1250 Bandit vm2008 aj 13700 kunto hyvä p.0413146930 hp.6500e Kajaanissa Ostetaan saunamökki, mökki tai rantatontti Oulujärven rannalta. klo 11 alkaen ja pe 1.5. miel. Torilla keskiviikkoisin klo 9-11 Kangasniemen peruna p. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi Nyt kajahtaa! -70 luvun laulukaapit + Yamaha mikserivahvistin. Kts. Paltamossa. P. huhtikuuta 2026 // 17 Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Kaikenlaista Ostan metalliromua. Puh. Saariselältä lomaosakkeet vko 26,28,30, 34,35. parv. 0400 239 200 Kuhmo Ontojärvi 5 hehtaaria AUTAN RAHOITUKSESSA Omaa rantaa 800 m. cm, k. 041 442 0892 Varaosa& huoltopalvelu 0400 188851 Palvelemme ma-pe 9-17 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi p. Romuakut, kaikenkuntoisia autoja. Etuovi W22434 tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Kuhmon torilla pe 1.5 Serlan WC -paperia 48 rll 18,Talouspyyhe 16 rll 10,Korjaamopaperia, kuitupyyhe 100 kpl 5,Simaa ja munkkeja, myös glut., torilla to 30.4. 045 166 8268 Ostetaan mökki tai mökkitontti järven rannalta
Kiva-Lentis kohtasi avauspelissä tutun vastustajan OsVan B2-tytöt. Pipanoilla on loistava kausi takana, kehityimme huimasti tänä kautena yksilöinä ja joukkueena. Yksi pelaajistamme nosti syöttönsä uudelle tasolle ja rupesi paukuttamaan todella hienoja rullahypäreitä, mistä koko joukkue oli innoissaan. Kiva-Lentis sijoittui turnauksen toiseksi. huhtikuuta mittelemään Idän aluesarjan finaaliturnaukseen sijoista 1–6. Turnausvoiton vei kuitenkin KorPy, joka voitti kaikki päivän kolme otteluaan. sija tarkoitti seuraavalle kierrokselle vastustajaksi toisen lohkon 1. 040 187 5375 • Peltikattoremontit, vesikourut, kattoturvatuotteet • Listat ja piipunpellit ym. Turnauspäivä lähti tahmeasti käyntiin ja meille vanha vaiva aloituspelin hankaluudesta palasi riesaksi juuri tuona päivänä. Turnauksessa nähtiin loistavia suorituksia joka osa-alueella. Ja päätös piti ja teot olivat sen mukaiset. Onneksi tämä ei vielä ratkaissut mitään loppupäivän osalta ja niinpä mielet kirkastuivat ja taisteluilme saatiin viritettyä uudestaan seuraavaan otteluun Pielaveden Sampoa vastaan. Kuhmolainen // Torstaina 30. 045 -625 8986 AJANVARAUKSELLA Koulukatu 14, p. Pelisuorituksiin tuli vähän ailahtelevuutta, mutta riemua ja naurua tuli kentälle siitäkin edestä. KIVA-LENTIS. Sotkamon Lakipalvelu Oy Torikatu 8, 88600 Sotkamo www.lainopilliset.fi Sotkamon Lakipalvelu – Aidosti palveleva lakitoimisto Soita 050 472 2983 Roope Kauhanen lakimies (OTM), kaupanvahvistaja VELI KINNUNEN KY • maanrakennustyöt kaivinkoneilla ja pyöräkuormaajalla • lavettija maa-aineskuljetukset • JITA-jätevesijärjestelmät ja rumpuputket • betoniset rumpu/kaivonrenkaat • Rumtec-teräsrummut Jouni 0400 385 769 www.velikinnunenky.fi • Tilintarkastukset • Kirjanpidot • Yritysjärjestelyt/ sukupolvenvaihdokset • Perukirjat/ perinnönjaot Tilija Tarkastustoimisto Ari Piirainen Oy Puh. Avauserä meni KorPyn hallinnassa ja pahimmillaan oltiin tappiolla 17–6, kunnes aloitettiin hurja kirivaihe. 0400 125 587 Petri p. Johanna Huotari Valtteri Kehusmaa Jani Piippo Myös perusjalkahoidot. PRONSSIPELISSÄ saimme vastaan Mikkelin joukkueen, jolle olimme jo aamun ensimmäisessä hävinneet. Turnauksessa joukkueesta palkittiin kapteeni Elli Piirainen. Sarjasijoitus 71/140 kertoo, että kyllä me lentopalloa osataan pelata hyvällä tasolla. Joroinen on hallinnut Idän aluesarjaa koko kauden ja niin vain meidän hyvästä taistelusta huolimatta voitto heille 2–0 (25–19, 25–20). huhtikuuta. 050 373 7895 Kainuuntie 91 Lentisjunnuille turnauksissa menestystä Kiva-Lentikseltä kolme joukkuetta kävi turnausreissuilla. Avauspelistä tappio Mikkelin Passarit/D Pingviineille 2–0 (25–15, 26–24). Tiikeri-pelaajat päättivät jo ennen pelin alkua, että tällä kertaa homma hoidetaan meidän eduksi. 044 554 4850 Kiertävä hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja puh. Tiikerit saivat pronssiset mitalit kaulaan. Tästä kliininen, varma oma suoritus ja 2–0 voitto (25–10, 25–19). Rajakatu 52, Tarinatupa Onko alkoholiongelmia. Kuntohoitaja/hieroja Katja Kukila HO HO HOIIITO TO TO SOPPI P. huhtikuuta. Tulokset: Pipanat Tsemppi-82/2 2–0, Pipanat HD 2–0, Pipanat Juju/Tiku: 0–2, Pipanat Tsemppi 82/1 0–2. 08 655 7111/vaihde www.hyvinvointisampo.fi LOUNAS ma–pe 10.30–13.00 • Kelan kuntoutus • Jalkaterapia • Fysioterapia • Hyvän olon hoidot • Ateriapalvelut kotiin vietynä • Kokousja juhlapalvelut • Sairaanhoitoja hoivapalvelut kotiin • Ensiapukoulutukset Terveydellinen jalkahoito Lääkinnälliset tukisukat Kotikäynnit 045 874 1077 Rajakatu 36, Kuhmo AA-ryhmä kokoontuu ke klo 18 ja su klo 18. (08) 655 0621 KODINKONEET ja KODINELEKTRONIIKKA: • Kylmälaitteet • Pesukoneet • Televisiot • Kodinkoneasennukset PAIKALLISTA PALVELUA • LVI-asennukset • Urakointi • Lämpöpumput • LVI-tarvikkeet ja vesikalusteet Avoinna ma-pe klo 7-16 METSÄTYÖ Kari Pääkkönen p. joukkuetta eli Joroisten JoU/Smoothieta. B-TYTÖT pelasivat sijoitusturnauksen Korpilahdella 25. Lisäksi kyseinen pelaaja veti muutamaan otteeseen jokerikortin hihastaan ja syötti pari hyppysormilyöntisyöttöä, mikä aiheutti koko joukkueessamme valtavaa riemua ja naurua! Harmillisesti ne syötöt olivat sääntöjen vastaisia, mutta toivat arvokasta iloa tekemiseemme. 050 016 0029 Lukijan kynästä Kuhmon Kiva-Lentiksen U13-Tiikerijoukkue matkasi Pielavedelle lauantaina 25. ”Bäät” takoi voiton suoraan erin 2–0 ja näin kausi päätettiin voitokkaasti. Kauden kuusi viimeistä peliä toivat meille neljä voittoa sekä kaksi niukkaa häviötä, eli loppua kohti parannettiin kuten voittavan joukkueen kuuluukin tehdä. Reilun tunnin tauko antoi ”Bäälle” aikaa palautua ja päivän päätösottelussa RaJun B2 joutui tahtomattaan kokemaan Kiva-Lentiksen voitontahdon ja pelitaidot. 044 202 3958 • Kainuuntie 88 II krs, 88900 KUHMO • Koivukoskenkatu 15 L 3 , 87100 KAJAANI Kainuuntie 101, 88900 Kuhmo P. 044 250 8513 kari.paakkonen@kuhmo.net MÄTÄSTYKSET, OJANKAIVUT TAIMIKONHOITO PUUNKORJUU HANKINTANA JA PYSTYKAUPALLA, MYÖS ENERGIAPUUKOHTEET MYYNNISSÄ POLTTOPUURANKAA HALKOJA 1500 l halkosäkeittäin www.m-ekuva.net Koulukatu 8 Avoinna ma, ti, to klo 9 – 17, muulloin sopimuksen mukaan p. Ihan ei puristus riittänyt erän voittoon, vaan Korpy vei ekan erän lukemin 25–23. Pelistä saatiin Kiva-Lentikselle puhdas 2–0 voitto. Tulokset: Kiva-Lentis B-tytöt OsVa B2 2–0 (25–19, 25–20), Kiva-Lentis B-tytöt KorPy B1 1–2 (23– 25, 25–19, 8–15), Kiva-Lentis B-tytöt Raju B2 2–0 (25–15, 25–20). pesut ja kastelut • Siirtolavat ja kontit 8 35 m 3 , vuokraukset ja tyhjennykset • ADR-kuljetukset • Arkistojen tuhoukset • Siirrettävät wc:t (Baja-Maja) 8 kpl Ympäristölogistiikka ja kuljetus JÄTEKULJETUKSET Koulukatu 12, 88900 KUHMO Jätepakkaaja-auto 044 294 0901 Loka-auto (24 h) 044 294 0900 Toimisto (08) 653 0121 jateyhtyma@kuhmo.net www.jateyhtyma.fi Juhlat, muistotilaisuudet, pitopalvelu 0400 202 833 juttuakahvila.fi Kuolinpesäasiat, oikeudelliset asiakirjat sekä oikeudenkäynnit ammattitaidolla. Pelit pelattiin kiivaalla tahdilla ja energiat hiipuivat, mikä näkyi pipanoiden kahdessa viimeisessä pelissä, jotka päättyivät tappioihin. Alkulohkon 2. Heti avausottelun perään Kiva-Lentis kohtasi KorPyn. Ottelu meni pääsääntöisesti Kivan tyttöjen hallinnassa, eikä missään vaiheessa usko omaan tekemiseen horjunut, vaikka OsVa hyvin haastoikin. 0400 296 261 p. rakennuspeltityöt • Pienja korjausrakentaminen Jauratie 8, Kuhmo ik.peltitarvike@gmail.com IK-PELTITARVIKE OY Väinämöinen 2, KUHMO Puh. Menestystähän siitä tuli puhumattakaan joukkueiden kehittymisestä. 044 972 3228 Koulukatu 14, 88900 Kuhmo Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Koulukatu 13-15 Kuhmo puh. AVAUSERÄN kirihurmos kantoi Kiva-Lentiksen toisessa erässä voittoon lukemin 25–19 ja ottelun voittajaa haettiin kolmoserästä. • Jätesäiliöiden myynti • Jätesäiliöiden tyhjennykset • Sakoja umpikaivojen tyhjennykset • Viemärien avaukset, pesut ja kuvaukset viemärikameralla • Katujen, pihojen ym. Turnaus alkoi vahvasti hienolla pelillä ja alkulohkosta molemmista pelistä tulikin voitot. 08 652 0055 · Fysioterapia · Kelan fysioterapia · Osteopatia · Akupunktio Koulukatu 14, p. Viides pelattu erä putkeen alkoi painaa jo Kuhmon tyttöjen kropassa ja KorPy vei otteluvoiton erin 2–1. Selkeä pronssipelin voitto Kivalle 2–0 (25–18, 25–13) ja mitalit kaulaan! Idän aluesarjassa pelasi 30 joukkuetta. PIPANOIDEN kauden päätösturnaus pelattiin Pieksämäellä 25. huhtikuuta 2026 18 // PALVELUHAKEMISTO Sami p
klo 10-12 Poliittinen mainos: Mainoksen Maksaja: Kuhmon Sos.dem Työväenyhdistys ry Mainoksen aihe: Vapputapahtuma Kuhmon torilla https://avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_214 Tervetuloa! Kuhmon Demarit LC Kuhmo/Helenat myy simaa ja munkkeja torilla torstaina 30.4. 9.8. Maksu tilille FI42 5177 0010 0106 07 tai FI69 1058 3000 1016 37 viite 1410 24.7. Yhdistys tarjoaa nokipannukahvit ja nuotiomakkarat. Kesäteatteriretki S-salmelle "Pieni askel ihmiselle". Lähtö klo 10.15 l-autoasemalta. Työväen Vappujuhla Työväen Vappujuhla Kuhmon torilla 1.5.2026 alk. mennessä. huhtikuuta 2026 // 19 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS • hillalogistiikka.fi/palaute • Puh 010 665 7200 24/7 (vuorokauden ympäri) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kuhmolainen.fi Päätoimittaja Mari Heikura 010 665 7272 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo kuhmolainen.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. klo 10 Kauden päättäjäiset Tönölän laavulla. Tervetuloa mukaan! Kajaanin uimaseuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään ma 4.5 klo:18 Kainuun liikunnan kokoustilassa (os.Urho Kekkosen katu 4b 1.krs) Katerman VI osakaskunnan vuosikokous 8.5.2026 klo 18.00 Vehkaniityssä, Määtäntie 355. Tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Kimppakyydit. 16.6. Kahvitarjoilu 14.5. klo 13 Laulajaiset Raatevaaralla Ahovaarantie 573. Eläkeliiton Kuhmon yhdistys ry. Ritvalle 040 5084972 13.5. hillagroup.fi hyödyntää ostoksissaan kampanjatai alennushintoja KUULUTUS Kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueella laaditut katusaneerausten ja -rakentamisen luonnossuunnitelmat ovat julkisesti nähtävillä 30.4.-14.5.2026 Kuhmon kaupungintalolla, kunnossapitopäällikön työhuoneessa, osoitteessa Kainuuntie 82, 88900 Kuhmo Katujen ja yleisten alueiden suunnittelu • Tuupalan saattoparkkialue • Jaurakuja • Koulukatu välillä Kontiokatu-Kainuuntie • Kontiokatu välillä Koulukatu-Könninmäentie Lisätietoja antaa kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäck, gsm 044-7255263. Kuulutuksia Kokouksia Tunnemme nämä seudut Lä hd e: KM T 20 25 88 % JOPA mainostajalle. Tervetuloa Seuraa meitä: @kuhmondemarit Juhlapuhujana Kansanedustajaehdokas Riikka Seppänen Tarjolla simaa, munkkeja ja lapsille pieni vappupussi. Tarkastettu pöytäkirja nähtävillä 25.5 Määtässä. mennessä.. Arpajaiset. . Edellä tarkoitettuja suunnitelmia vastaan tehtävät muistutukset on jätettävä kirjallisena ennen nähtävänä oloajan päättymistä kaupunkiympäristön palvelualueelle Kuhmon kaupungin elinvoimavaliokunnalle osoitettuna. EI kerhoa helatorstai 21.5. Kuhmolainen // Torstaina 30. 7.5. klo 10 Ohjelmallinen Äitienpäiväjuhla Kuhmon kirkossa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Hinta 65 €/hlö sis. klo 11 Kamarimusiikin Tahdon konsertti Kuhmon Kirkossa, lippuja varattu 30, hinta 28€, ilm. matkan, lounaan, lipun ja väliaikakahvin.Ilmoittautumiset Matka-Kyllöselle 24.7. Kuhmolaisille avoin verkkoluento Astman monet kasvot Taitotehtaalla torin kulmalla tiistaina 5.5.2026 klo 18-19. alkaen klo 8.00. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Oulu Lataa Kuhmolaisen sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Sudoku Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi 5 4 7 9 8 8 3 1 5 6 4 3 1 4 5 7 4 2 2 5 8 7 9 7 8 6 3 5 1 8 9 5 1 7 6 5 4 7 6 3 8 3 3 7 6 2 5 9 8 1 6 4 9 6 5 6 4 7 8 1 2 2 6 3 5 7 8 9 3 5 4 1 9 6 2 5 3 9 6 4 6 4 7 2 1 7 2 8 3 1 9 7 8 1 6 1 8 9 7 5 8 6 9 2 4 4 5 2 7 9 4 3 8 6 3 5 1 2 8 6 4 7 8 2 4 4 5 6 1 9 Kuhmon Selkäyhdistys ry:n kevätkauden päättäjäisiä vietetään Kalevalan-laavulla pe 8.5.26 klo 11. 21.7. Riikka Seppänen 28.5. mennessä 08-6520771. Luottamushenkilön rooli kuntaja hva-sektorilla. Tervetuloa ostoksille! Kuhmon hengitysyhdistys. Luennoitsijana allergologian erikoislääkäri professori Lauri Lehtimäki Täys allergologiankeskus. Kuhmossa 30.4.2026 Kuhmon kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue
30€/kpl, ei kilometritaksoja. KHT:n päävalmentaja Mika Kemppainen kertoo turnauksen olevan Euroopan suurin junioriturnaus ja mukana oli 48 joukkuetta, joista AAA-tasolla oli 16 joukkuetta. – Siinä oli koko turnauksen käännekohta. Finaalissa KHT onnistui kaatamaan tukholmalaisen yhdistelmäjoukkueen Stockholm Hockey Academyn maalein 3–1 (0–0, 2–0, 1–1). ”Helppo ja yllätyksetön kattoremontti.” www.sanerall.fi Mukana Teemme kattoremontit ilman yllätyksiä – laadukkaasti, aikataulussa ja sovitulla hinnalla. Lisäksi turnaukseen kokoonpanoa oli tullut täydentämään muutama tuttua pelaajaa Oulun alueelta. Kemppainen lisää viikonlopun Riga Hockey Cupin olleen järjestykseltään 20:s, eikä suomalaisjoukkueet olleet aikaisemmin voittaneet ikäluokassa AAA-tasolla. Kultaa vuolivat myös Kuhmon pojat. Heitä vastaan oli hieno pelata, Kemppainen makustelee. Tahtotila nousi vaihtoaitiossa tosi paljon, kun nousimme 2–0-tilanteesta tasoihin ja ohi. Silloin saimme tosi hyvän draivin päälle ja saimme sen kantamaan lopputurnauksen ajan. Kainuu Hockey Team voitti Riiassa järjestetyn jääkiekkoturnauksen. Joukkueessa on pelaajia ympäri Kainuuta. Meiltä kaikenkokoiset katot yhtenä selkeänä urakkana ja alan pisimmällä takuulla. – Pojat eivät menneet missään vaiheessa paniikkiin tai alettu roiskimaan kiekkoa, vaan kaikki uskalsivat pysyä kiekossa. Kärkijoukkueet olivat aika kovia nippuja. Tarjous voimassa 1.-4.5.26 ma-pe 9:30-18, la 9:30-14, su suljettu Ei koske seuravaatteita eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. Lauantain välisarjan alkuun joukkue koki turnauksen ainoan tappion, kun HS Riga mätti 1–8-murskalukemat taululle. Joukkueessa oli pelaajia Kajaanista, Kuhmosta, Vuokatista ja Suomussalmelta. Edun saat Plussa-kortilla. Kuhmolainen // Torstaina 30. U14-ikäluokan korkeimpaan sarjaan, eli AAA-sarjaan, osallistunut Kainuu Hockey Teamin joukkue saavutti mestaruuden sarjassaan. Sen jälkeen KHT ei ollut turnauksessa enää kertaakaan tappioasemassa. Turnaukseen osallistui joukkueita ympäri Eurooppaa, sillä KHT:lla oli vastustajia Puolasta, Slovakiasta, Liettuasta, Latviasta, Tsekistä sekä Ruotsista. 040 737 7186 PIHAKANTOJEN JYRSINTÄÄ Hinnat alk. Lopuissa kolmessa pelissä olimme kuskin paikalla, Kemppainen sanoo. Liettuan parhaista koostettua joukkuetta vastaan KHT oli avauserän jälkeen 2–0-tappiolla, mutta nousi lopulta voittoon. Kotitalousvähennys on 35% K-PLUSSAKORTILLA KAIKISTA VAATTEISTA JA JALKINEISTA, MYÖS TARJOUSHINNOISTA. Kainuun kiekkojunioreille kultaa isosta kansainvälisestä turnauksesta Kainuu Hockey Teamin joukkue voitti kansainvälisen jääkiekon junioriturnauksen U14-ikäluokassa. Hän lisää valmennuksen kokevan, että joukkueen pelityylillä myös pelaajat kehittyvät itse enemmän. TURNAUKSESSA pelattiin perjantaina alkusarja, josta KHT meni jatkoon kolmen isonumeroisen voiton jälkeen. Soita meille ja kysy ilmainen kuntokartoitus: Katto keväällä – lasku kesällä! 0207 350 120 Jussi Heikkinen Kainuuseen tuli menestystä toissa viikonloppuna käydystä jääkiekon junioriturnauksesta Riga Hockey Cupista. Vastustajat olivat kainuulaisia isompia ja fyysisempiä, mutta KHT onnistui olemaan kiekolla vahvempi. Riga-tappion jälkeen seuraava ottelu oli KHT:n jo käytännössä pudotuspeli, sillä lohkosta vain kaksi parasta etenivät jatkoon. Kemppainen kuvailee joukkueen olevan erittäin luisteluvoimainen molempiin suuntiin. huhtikuuta 2026 20 // Hannun Puukanto Oy Puh. – Tuossa AAA:ssa ei ollut hirveästi seurajoukkueita, vaan enemmän alueiden akatemioiden keräilyjoukkueita: esimerkiksi finaalivastustaja Stockholm Hockey Academy oli valittu Tukholman alueen innostuneimmista pelaajista. Joukkueessa on pelaajia Kajaanista, Kuhmosta, Suomussalmelta ja Vuokatista.. Pelkästään joukkueen yhtenäisyys ei ollut joukkueen turnausvoiton takana, vaan menestyksen takuuna toimi nuorten pelaajien taidot. Valmentaja korostaa turnauksen olleen kovatasoinen ja joukkueen saaneen kauden kovimman pelivaateen