JOULUKUUTA 2018 NRO 102 6 414880 126585 1 8 5 1 Rauhallista Joulua!. PERUSTETTU 1959 | WWW.KUHMOLAINEN.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 21
Ylä-Karjala 18.12.2018 3 Oulun kaupunki investoi ensi vuonna 19 miljoonaa euroa liikenneväyliin ja ympäristöön. 6 Päätoimittaja: Timo Kyllönen 044 332 5320 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi 1 Lieksa osallistuu KoliJoensuu kimppakyydin rahoitukseen 21 712 eurolla vuonna 2019. Aijon käydä kirkossa ja myös naapurissa. Mielstäni merkittävin tapahtuma siihen, että meille muodostui Tonttukaupunki Kuhmo, tuli kaupungin omistaman Kalevalakylän kautta. Hänet valittiin Kajaanissa toimivan Esperi-hoivakodin päälliköksi. Enni Huotari Kuhmo Tytti Klemetti Kuhmo Mirja Kyllönen Kuhmo Irma Väisänen Kuhmo Vietän joulua kotona perinteisellä tavalla syöden jouluruokaa. Lieksan Lehti 18.12.2018 2 Valtimon hallintojohtaja Arja Tervonen jättää tehtävänsä. Se linjaus sitten muutettiin ideoiden ja ehdotusten jälkeen kaupunginhallituksen päätöksellä: Tonttukaupunki Kuhmo. joulukuuta 2018 K uhmolla on yllättävän paljon isoihin joulujuttuihin liittyvää historiaa monessa paikassa – ja pitkältä ajalta. Käyn myös Joulun Satu -kierroksella Kalevalassa. Samalla Kirkkokadun kunnallistekniikka uusitaan. Kohdelista on pitkä. Jatkuvasti kehittyvät ja sitä kautta myös kallistuvat hoitotoimet sekä väestön runsas sairastavuus muodostavat yhtälön, jonka mistään osista on käytännössä mahdotonta neuvotella. Uusia toimintatapoja selvästi tarvitaan, mutta inhimillistä hoitoa ja hoitajia unohtamatta. Kun Kuhmo aikoo jatkaa Tonttukaupunkina vielä pitkään ja pelkästään juhlintaperinteet jo tässä vaiheessa ulottuvat viime vuosituhannelle ainakin 1800-luvun puolelle, niin on jo aika tallentaa. Kuntalaisille kaupungin talouden sopeuttamistoimet näkyvät sekä välillisesti palvelujen tai toimintojen kautta että suoraan heidän arjessaan. Nämä ovat samalla avustusten leikkausten euromääräisesti suurimmat kohteet. Kun valtakunnallisessa Matkailun edistämiskeskuksessa työskennellut Sari Glad soitti Kalevalakylään sen ohjelmapalvelupäällikölle Irma Väisäselle ja ehdotti, että sinne tulisi erityisesti Vuokatin ulkomaalaisille matkailijoille joukukierroskohde 1996, niin se vaikutti jatkoon paljon: kohta perään Kuhmoon pystytettiin upea joulukuusivalaistus. Joulua vietän pääosin kotona. Tänään tapahtuu iso muutos. Gallup: Kuinka aiot viettää joulua. Tuohon aikaan oli paljon kouluja ja koululaisia. Siellä syödään yhteinen jouluruoka. Kuntaorganisaatioiden, luottamushenkilöiden ja kuntayhtymän on tärkeää pysyä tässä vaikealta tuntuvassa tilanteessa samassa veneessä ja soutaa samaan suuntaan. Aikalaiset varmaan muistavat senkin, minkälainen pikkujoulujen paikka ja joulujuhlapaikka Korpilinna ehti olla aikoinaan aivan Kuhmon kirkonkylän keskellä. Yksikön sisällä on kolme kotia. Tervonen valittiin kunnan hallintojohtajaksi viime keväänä. Uskonpa, että jokaisena tätä aikasiempana vuotena tuolla alueella on vietetty koulun joulujuhla. Noin 75 prosenttia vuosien 1945–50 suurista ikäluokista syntyi maaseudulle. Kuhmon entisistä yli 40 kyläkoulusta ja kirkonkylän kansakoulusta olisi saatava talteen myös eri vuosien kertomuksia joulujuhlavalmisteluista, -juhlista ja opettajien ohjelmasta. Jälkimmäisistä esimerkkinä ovat lasten kotihoidontuen kuntalisään kohdistuva 50 000 euron leikkaus sekä yksityistieavustuksiin kohdistuva 71 000 euron leikkaus. Ne, jotka muistavat 50-ja 60-luvun Kuhmon joulut, muistavat varmaankin jotain myös oman koulunsa joulujuhlista. Luottamus toisten toimintaan ja siihen, että jokainen palapelin osa tekee parhaansa, kantanee parhaaseen lopputulokseen. Kaleva 19.12.2018 Muut mediat K uhmon kaupunginvaltuutetut olisivat tiistaina hyväksyneet mielihyvin valoisammankin talousarvion ensi vuodelle, mutta tulevaan on käytävä niillä eväillä, joita on tarjolla. Valtuustokeskusteluissa toistui usein sanapari kipeät päätökset, mutta myös tasapuolisuuden korostaminen säästöjen aikana. Kuntapäättäjien joulumieltä jo ennakkoon syönyttä Kainuun sosiaalija terveydenhoidon kuntayhtymän alijäämän jatkuvaa paisumista on vaikea selittää veronmaksajille parhain päin. Vietän joulua kotona vieraiden kanssa. Muutokset ovat osa kaupungin ensi vuoden liikenneolosuhteiden ja ympäristön rakennusohjelmia. Olen kuullut mojovia tarinoita muun muassa Jonkerin koulun ja muidenkin kyläkoulujen joulujuhlista, kun koulun piha oli täynnä hevosia ja rekiä. Kirkkokatu ja Isokatu muuttuvat kaksisuuntaisiksi. Toimittajana Kontion koulun joulujuhlista jäi mieleen hyvin tunnelmallisesti runsain koristein somistettu koulun sali ja 400– 500 koululaista laulamassa kauniisti niiden keskellä. Joulupöydässä on suomalainen jouluruoka. Kimppakyydin merkitys Kolin saavutettavuudelle on kaupungin mukaan erittäin suuri. Minkälainen mahtoi olla kirkonkylän kansakoulun joulujuhla 1884. Joulun Satu -kierroksen ja jouluvalaistuksen ansiosta Kuhmo alkoi näyttää joulukaupungilta. Edellytyksenä on, että kaupungin prosentuaalinen maksuosuus pysyy enintään esitetyssä 78,1 prosentissa ja yritysrahoitustaosuutta saadaan 21,9 prosenttia. Kuhmon monet joulutapahtumat Kolumni Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Kuhmolaisen toimittaja. Olen kotona perheeni kanssa. Kontion koulun alueella oli pitkä yli 133 vuoden koulutoimintahistoria tähän vuoteen saakka. Kyseessä on 17-paikkainen yksikkö, joka tuottaa palveluja mielenterveysasiakkaille. 2 KESKUSTELE KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Rauhallista ja rakentavaa joulua! Yhteistyöllä myös vastamäkeen Pääkirjoitus 21.12.2018 Paikallislehti Kuhmolainen, perustettu 10.7.1959. A Minkälainen mahtoi olla kirkonkylän kansakoulun joulujuhla 1884
ELLEI TOISIN MAINITA Lauantaina 22.12. 040 829 8890 Tavallista parempi ruokakauppa TARJOUKSET VOIMASSA T0 – SU 20. Perjantaina 21. joulukuuta 2018 – KUHMOLAINEN 3 HERKKUTORILTA! K-RUOKAMESTARIN PAREMPI KARJALANPAISTI 9 50 7 99 kg SUOMI PALVELEMME: MA-LA 8-21, SU 10-21 Torikatu 24, KUHMO, p. Kaesan Kotileipomon konsulentti RIISIPIIRAKKA KAURAKARPALOLEIPÄ 400 g (10,48 kg) TAATELItai HEDELMÄKAKKU 500 g (15,90 kg) LOIMULOHIFILEET, Norja KALAMESTARIN KYLMÄSAVUja GRAAVILOHIFILEESIIVUT Herkullinen tuore KIRJOLOHENMÄTI Tuore kokonainen KIRJOLOHI 3 pkt Herkkutori palvelee pe-su klo 9-17, tERVEtULOA! ERÄ Hyvää ja Rauhallista Joulua KLEMENTIINI 1,5 kg, Espanja (0,99 €/kg) K-RUOKAMESTARIN maustetut SILLIT METSÄSIENISALAATTI kainuulaisista sienistä ilman korttia 3,99€/pkt (4,98-9,98€/kg) erä/talous kg 69 kpl 4 19 kpl 7 95 kpl kg 29 95 kg 19 95 kg 24 95 kg Tuoreet ruodottomat BENELLA SIIKAFILEET 1 49 ps JUHLA MOKKA KAHVIT 400g 500 g (suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu) (6,33-7,92 kg) Herkkutorilta Paikallista sinulle, Kaesan runsaista valikoimista lauantaina! Herkkutorilta 19 90 29 95 kg 39 95 kg PALVELEMME JOULUN AIKAAN pe-su 8-21, jouluaatto 8-14, joulupäivän rauhoitamme joulun viettoon ja OLEMME SULJETTU, tapaninpäivä 10-21 ERÄ SUOMI 11 90 SUOMI SUOMI Atria JUHLAKINKKU POTKALLA, Suomi pakaste 3 99 kg. – 23.12
4 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Jansson huomautti, että nämäkin rahastot kuitenkin maksavat vuosittain tuoton kaupungille. Toinen suuri tekijä on sote-kuntayhtymän alati kasvava alijäämä, jota Kuhmon omat tähänastiset sopeutustoimet eivät pysty kattamaan. Pettymyksiä on tullut, vaikka omassa ohjauksessamme olevat toimintakulut on pystytty sopeuttamaan. Marja-Stiina Suihko (vihr) sanoi, että avustusten leikkaamisessa heikennetään kuntalaisten omatoimista aktiivisuutta, joka tuottaa hyvinvointia ja myös euroja. Sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan myös kaupungin nettisivuilla. – Olisi saatu vähän pöhinää kylään, ehkä joku lanttikin ja tulopuoli kasvamaan. joulukuuta 2018 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kuhmon kaupunginvaltuusto hyväksyi tiistaina yksimielisesti ensi vuoden puoli miljoonaa euroa alijäämäisen talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2021. Myös talousarvion 2018 muutokset hyväksyttiin. Sillä on käsiteltävänään Pirkko Meriläisen, Marja-Stiina Suihkon, Pekka Karikon ja Kaarle Holmbergin jättämä valitus, jossa vaaditaan kaupunginhallituksen 11.6.2018 ja 7.8.2018 päätösten kumoamista Kontion koulun rakennusten purkamista koskevilta osilta. – Perussuomalaiset edellyttää, että kaikki yhdessä osallistuvat talkoisiin. Kauniita puheita on kyllä kuultu, mutta rahasta keskustelut ovat kaupungin kanssa vaikeita, Lankinen moitiskeli.. Valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan käsittelemät sidonnaisuusilmoitukset kuluneelta vuodelta. Kirsi Virtanen (vas) harmitteli, että kaikki tehtävät säästöt tulevat kalliiksi hetken päästä. – Sivistyspalveluissa se tulee maksamaan tulevaisuudessa paljon. Ilmo Komulainen (ps) muistutti, että jos yksitysteiden avustusten leikkaus tulee otettavaksi hoitomurskeiden ajosta, teiden kantavuus ja sitä kautta puunkuljetus ja vientiteollisuus kärsivät. Sidonnaisuuksissa ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden aikana. – Kuhmon musiikkiyhdistys ei ole kokenut juustohöylää, jos olen ymmärtänyt oikein. Perussuomalaisten Antti Komulainen sanoi, että vaikka vaikka avustukset ovat monelle kipein hyväksyttävä asia, niiden taso on kuitenkin maltillinen. – Tuntematon tekijä kuitenkin on, että Englannissa on pudonneet kiinteistöjen hinnat brexitin takia. Esitys on, että näihin rahastoihin sidottaisiin 40 prosenttia sijoituksista. Huomattavia lisätuottoja sijoituksille Ilmo Komulainen nosti valtuustossa esiin huolen Pajakkakinon jatkosta, kun siltä leikattiin noin 200 elokuvalipun verran avustusta. – Tuotot eli se syntyvä kassavirta saadaan hyväksemme. – Sellaistakin ilmaa on ollut, Kettunen kertoi. Jaakko Mikkola (kd) Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kaupunginvaltuusto hyväksyi tiistaina kaupungin sijoitusten allokaatiomuutoksen, jonka odotetaan tuottavan huomattavasti lisää korkotuloja kaupungin käytettäväksi. Samaan aikaan elokuvien vuokraaminen on kallistunut, eikä Lankinen halua korottaa lipunhintoja asiakaskadon pelossa. Edelleen sillä on käsiteltävänään Veikko Tikkasen jättämä valitus, jossa vaaditaan samojen päätösten kumoamista. Onko kukaan perehtynyt siihen, että onko meillä elokuvateatteria jatkossa. Tällä hetkellä sijoituksia voi nostaa parin päivän varoitusajalla, ja jatkossa sijoitukset olisivat tämän muutoksen osalta 5–9 vuotta sidottuna. – Sijoitusten sitoutuneisuus muuttuu huomattavasti. Tulemmeko hidastamaan vauhtia ja oikaistaanko jossakin vaiheessa myös mutkia. Elokuvateatteria pitävä Jukka Lankinen (kuvassa) pitää huolta aiheellisena, sillä avustusta on laskettu viimeisen kymmenen vuoden aikana toistuvasti. Keskustan Maarit Rauhala kannusti, että Kuhmossa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, miten tuotetaan palvelut. Talousarvion sopeutustoimista valtuutetut löysivät sanomista etenkin avustusten leikkaaminen 20 prosentilla, vaikka niille löytyi myös ymmärrystä. Hallinto-oikeus on antanut valittajille myönteisen välipäätöksen eli se on kieltänyt purkamispäätösten täytäntöönpanon, kunnes valitukset on hallinto-oikeudessa ratkaistu tai asiassa toisin määrätään. Kari Nikulainen (sdp) totesi, että allokaatiomuutos vaikuttaa ihan hyvältä. Ilmoitusvelvollisuus koskee luottamushenkilöide ohella myös joitakin viranhaltijoita, eli kaupunginjohtajaa sekä kaupunginhallituksen ja lautakunnan esittelijöitä. Tässä kannattaa hyvin tarkasti katsoa suhdanteet, että mihin Eurooppa on menossa ja varsinkin Englanti, Nikulainen huomautti. Miten leikkaus toteutetaan, sitä täytyy tutkia. – Valtuutetuilta vaaditaan tässä kauas näkemisen taitoa, rohkeutta tukea työntekijöitä ja myös sallia isot ja pienet kokeilut. Marja-Stiina Suihkon mielestä Kaupungin sopeuttamistoimet koskevat tavalla tai toisella lähes jokaista kuhmolaista, arvioitiin tiistaisessa kaupunginvaltuustossa. Valtuuston puheenjohtajan Tuomas Kettusen (kesk) mukaan ensi vuodelle jää keskustelu siitä, ovatko nämä leikkaukset pysyviä. Vuosien 2020–2012 tavoitteena kaupungilla on, että talous saadaan tasapainoon eikä taseeseen synny alijäämää. – Kaikkea miten meidän pitäisi tehdä, julkisella, ykstyisellä ja kolmannella sektorilla, kaikkea sitä heikennetään. Valtuusto hyväksyi osakkuuden Kainuunmeren Työterveys Oy:ssä tietyin ehdoin ja Veikko Tikkasen (kesk) eron valtuustosta ilman keskustelua. Säästöt varjostavat monia toimintoja ja palveluja A Pyydän kohteliaimmin, että kaupunginhallitus alkaa kuunnella kuntalaisiaan herkemmällä korvalla. Tuottoodotushan on aika huomattava, sillä ensi vuonna tällä muutoksella saataisiin 300 000 euroa enemmän ja jatkossa jopa 500 000 euroa enemmän tuottoa vuodessa. Molemmissa valituksissa vaaditaan täytääntöönpanon kieltämistä. Kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, Määttä vakuutti. Talousjohtaja Eija Jansson vastasi, että riski ei kasva merkittävästi tai lainkaan muutoksen myötä. Väinö Huotari (kesk) toi keskusteluun erilaisen näkemyksen ideoimalla, että entä jos kaupunki olisi lisännytkin avustuksia 20 prosentilla. – Tuloja tästä ei tule, joten tämä on vain kallis harrastus. Hän sanoi, että yksityisteiden kohdalla on kysymys tasa-arvosta, miten perukoissa liikutaan. joulukuuta välipäätöksen Kontion koulun rakennusten purkamista koskevassa asiassa. Purkupäätös toimeenpanokieltoon Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut 14. – Ensi vuodelle (musiikkiyhdistyksen) leikkausta ei tehdä, mutta tuleville vuosille siihen on tarve. Kaupunginjohtaja Tytti Määttä vastasi Komulaiselle, että eduskunnan joululahjarahoista on anottu ja saatu 50 000 euroa kamarimusiikin juhlavuodelle. Kuhmossa meidän on keskityttävä kehittämiseen, koulutukseen, kaavoitukseen ja kulttuuriin, näistä löydämme hyvinvointia kuntalaisillemme, Rauhala totesi. – Lähdimme liikkeelle kolmen miljoonan euron taseessa olevan ylijäämän kanssa. – Talossa pitää elää niin, mihin rahat riittävät, velkaakaan ei voi ottaa määräänsä enempää, Kinnunen sanoi. Kun 1990-luvulla leikattiin varhaisimman tuen mahdollisuus, nyt on paljon syrjäytyneitä aikuisia. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anneli Kinnunen (kesk) summasi päättyvän vuoden erittäin haasteelliseksi. Veikko Tikkasen vaatimukseen päätösten täytääntöönpanokiellosta muilta osin hallinto-oikeus suhtautuu kielteisesti. Sekin on tärkeää kulttuuria, Komulainen muistutti. Hallinto-oikeus antaa päätöksen kunnallisvalituksiin myöhemmin erikseen. Käytännössä Kuhmon ensi vuoden taloutta rasittaa kaksi suurta asiaa: ensinnäkin valtionosuuksien lasku sekä ennustettu verotulokertymä, joiden yhteisvaikutuksesta käytettävissä on runsaat puoli miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2017. Huotari kyseli. Keskustelun aikana Ilmo Komulainen (ps) tiedusteli, kuinka allokaatiomuutos muuttaa sijoitusten riskiä ja toisaalta kotiuttamismahdollisuutta. Mutta Pajakkakino, joka pyörii aika lailla talkoovoimalla, siltä on leikattu
1. – Allokaatiomuutoksella on haettu lisätuloja, ja myös kiinteistöverotuottoja on lisätty. Myönteisten kuntayhtymän taloudessa on, että se on pystynyt säästämään omasta toiminnastaan vuoden aikana 3,3 miljoonaa toimintamallien muutoksilla, muun muassa vuokratilojen käyttöä muuttamalla. Hänelle on kertynyt kokemusta valmistavasta teollisuudesta puolustusvälineteollisuuden johtotehtävissä. – Tämä johtuu muun muassa henkilöstökuluista ja asiakaspalvelujen ostoista. Tuomas Kettunen summasi talousarviota sanomalla, että kipeältä tuntuu tehdä leikata strategiassakin tärkeistä asioista, kuten lapsista, nuorista ja liikunnasta. – Todennäköisesti jo helmikuun valtuustoon tulee talouden sopeuttamiseen liittyviä päätöksiä. – Soten alijäämiin on etsittävä aktiivisesti ratkaisua asiakkaita syyllistämättä ja henkilöstön tekemää työtä arvostaen. Perussuomalaisten Antti Komulainen peräsi kriittistä suhtautumista sote-kuntayhtymän alijäämiin. viimeistään nyt olisi aika tarkastella soten hallintoa, jopa perussopimuksen avaaminen alkaa olla ajankohtaista. – Toivon, että kuhmolaiset ymmärtävät, ja ensi vuonna tarkastellaan tilannetta uudelleen. Poliitikassa toimin ainakin tämän valtuustokauden loppuun ja samasta syystä kuin miksi aikoinaan lähdin politiikaan, eli haluan vaikuttaa kunnan elinvoimaisuuteen. Kasvaneet ostot johtuvat siitä, että on ollut vaikeita sairauksia, muun muassa lonkkaja polviproteesihoitoja, ohitusleikkauksia, vaikeita syöpähoitoja, Ahopelto selvitti. Omasta jatkostaan kuntapolitiikassa Komulainen ei vielä halua puhua. – Erittäin huolestuttavaa on sekin, että saavutettavuutta ja liikenneyhteyksiä ei ole huomioitu minkään hallintoalueen tuloskortissa. Vuorovaikutus on paras tapa vaikuttaa asioihin. Hetken hämmästelyn jälkeen useammat valtuutetut totesivat, että keskustelu päättyi työjärjestyksen mukaan. Muut asiat ovat sitten seuravan kokouksen asioita, Kari Nikulainen (sdp) opasti. On äärimmäisen tärkeää, ettei maakuntauudistuksen valmisteluun liittyen vain tyydytä odottamaan uudistusta, vaan soten kustannuskehitys on oltava Kainuun itsensä hallittavissa. Kuhmon perussuomalaisten Komulainen katsoi hoitaneen kuntalaisten asiaa hyvin. – Kuhmossa perussuomalaisilla on edelleen hyvä ja toimiva ryhmä. Perjantaina 21. – Näkisin, että siellä pitäisi olla laaja-alaisempaa näkemystä poliittiseen vaikuttamiseen. Komulainen jatkoi, että puolueen toiminta ei saisi kohdentua niin voimakkaasti yksiin asioihin. On varustauduttava myös siihen, että uudistusta ei tulekaan, Määttä muistutti. Kuhmon talousjohtaja Eija Janssonin mukaan tilintarkastajat ovat esittäneet arvion laskun alijäämän paisumisesta jopa 15 miljoonaan. Yritys työllistää yli 60 henkiloä ja se toimii Kuhmossa Kantolan teollisuusalueella. Marja-Stiina Suihko sanoi ryhmäpuheenvuorossaan, että tekee yksityiskohtaisen keskustelun vaiheessa muutosesityksen matkailuinfon siirtämisestä kirjastoon. Se kansanliike, mikä syntyi aikoinaan ja jolloin oli päteviä henkilöitä Kainuussakin, se kaikki valui hukkaan kuin vesi hanhen selästä, kun puolue pirstaloitui. – Muutaman yön yli nukun ensin, mutta minulla on näkemys, miten jatkan. joulukuuta 2018 – KUHMOLAINEN 5 Kaupungin sopeuttamistoimet koskevat tavalla tai toisella lähes jokaista kuhmolaista, arvioitiin tiistaisessa kaupunginvaltuustossa. Kuhmon perussuomalaisten valtuustoryhmän perustaja sanoi, että ratkaisu on henkilökohtainen, mutta liittyy valtakunnalliseen puolueen pirstaloitumiseen. – Pyydän kohteliaimmin, että kaupunginhallitus alkaa kuunnella kuntalaisiaan herkemmällä korvalla. – Kun kohteena on budjettikirja, ja sen puitteissa on yleiskeskustelu, silloin on otettava esiin ne näkökohdat, joihin halutaan muutosta. Tytti Määttä piti positiivisena sitä, että valmisteluvaiheessa on pystytty löytämään säästöesityksiä. – Sosiaalityö ei saa tietää perheen ongelmia, joten nyt ollaan myöhässä. Suurempaa kuvaa hän arvioi kysymällä, että mitä hyviä toimintatapoja voitaisiin monistaa Kuhmosta muihinkin kuntiin. Säästöt varjostavat monia toimintoja ja palveluja Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Tiistai-illan kaupunginvaltuuston kokouksen päätteeksi Ilmo Komulainen ilmoitti eroavansa perussuomalaisten valtuustoryhmästä välittömästi kokouspäivänä. – Kuntien varautuminen on haastavaa sote-menojen vuoksi. Toimintoja tulee tarkastella kuitenkin välillä myös ulkopuolisin silmin, Karjalainen sanoi. Hän muistutti myös käydystä veroprosenttikeskustelusta ja sanoi, että kun sitä ei nostettu, sopeuttamistoimia on jatkettava. Komulainen erosi ps:n valtuustoryhmästä Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto kertoi tiistaina valtuutetuille, että tuoreen tiedon mukaan ennuste soten 3,9 miljoonan euron alijäämästä on kasvanut vuoden aikana ennusteeseen 11,6 miljoonan alijäämästä. Kokoomuksen Minna Karjalainen jatkoi Antti Komulaisen ajatusta alati paisuvista sote-kuluista. Kristillisdemokraattien Jaakko Mikkola peräsi myös kuntalaisten osallisuuden huomioimista ja nosti esiin kesäkuisen Kontion kuulemistilaisuuden. Hänen mukaansa monelle kuntalaiselle jäi kuva, että tuo tilaisuus oli vain näennäinen vaikuttamismahdollisuus. Samalla hän kannusti käyttämään rohkeammin EU:n rahoitusinstrumentteja, joita muut maat käyttävät ehkä hieman eri tavoin kuin Suomi. Elokuvateatteria pitävä Jukka Lankinen (kuvassa) pitää huolta aiheellisena, sillä avustusta on laskettu viimeisen kymmenen vuoden aikana toistuvasti. Myös Suihko moitiskeli kuntalaisten osallistamista ja sanoi sen oleva lapsenkengissä. Tarkan suunnittelun toimintaa tarvitaan entistä enemmän kun tiedetään, että kulut tulevat nousemaan ja tulot tippuvat. Ilmo Komulainen nosti valtuustossa esiin huolen Pajakkakinon jatkosta, kun siltä leikattiin noin 200 elokuvalipun verran avustusta. Entinen toimitusjohtaja Sauli Ylinen jatkaa yrityksen palveluksessa ja vastaa Helsingistä käsin yhtiön myynnistä ja kehittämisestä. Väinö Huotari moitiskeli talousarviota siitä, että siinä ei ole haettu lisätuloja vaan pelkkiä säästöjä. – Jyväskylän puoluekokouksessa mitätöitiin kenttähenkilökunnan teot niin, että sylettää vieläkin. 2019 alkaen on Mikko Polvinen.. Hän sanoi, että puolueen hajoaminen ”Soinin ja kumppaneiden temppuun” muutti monta asiaa. – Tuloja tästä ei tule, joten tämä on vain kallis harrastus. Kirsi Virtanen sanoi pitäneensä aina hyvin tärkeänä, että jokainen päättäjä ja virkaatekevä ajattelee, että käytettävät rahat ovat kuin omia. Kauniita puheita on kyllä kuultu, mutta rahasta keskustelut ovat kaupungin kanssa vaikeita, Lankinen moitiskeli. Jaakko Mikkolalle (kd), joka kysyi mahdollisuudesta lisätä lapsiperheiden kotipalvelua, Ahopelto vastasi sanomalla, että halua siihen on, mutta talousarvio ei anna mahdollisuutta. Toivoisin, että joku hallintokunta ottaisi kopin liikenneyhteyksistä huolehtimisesta ja niiden parantamisesta. Timo Kyllönen Jarrua sotemaksuille Elementti Sampo Oy on valinnut uuden toimitusjohtajan. – On selvää, että Kuhmon kaltaisessa kunnassa voidaan hakea säästöjä myös perusopetuksen menoista, mutta niillä ei voi paikata soten vajetta. Pitäisi pystyä aikaisemmin yhteistyössä kuntien kanssa vaikuttamaan siihen, ettei tulisi huostaanottoja. – Liikenneyhteydet ja saavutettavuus ovat olennainen osa kunnan kehittämistä, ja elinkeino-ohjelman yhteydessä nämä asiat tulevat valtuuston käsiteltäväksi, Tytti Määttä vastasi. Valtuuston kokouksen päätteeksi jouduttiin miettimään, onko yleiskeskustelu ja yksityiskohtainen keskustelu yksi ja sama vai kaksi eri asiaa. Polvinen on teknologiaosaamisen johtamisen insinööri YAMK. Maahanmuutto ja siitä aiheutuvat ongelmat ovat faktaa, mutta talouspoliittinen näkökulma ja kokonaisuus jää hyvin heikoksi ainakin julkisuudessa. Mikko Polvinen aloittaa tehtävässä 3.1.2019. Nyt tehdään selvitys kiinteistöveroista ja käydään läpi kiinteistöt, jotka ovat verotuksen ulkopuolella. – Ongelma Kainuussa on, että lasten huostaanottoon liittyy lähes aina vanhempien tai nuorten päihteidenkäyttö tai mielenterveysogelmat. Apua pitäisi saada aikaisemmin. Peräkonttikeissi Kultarannassa oli poliittisessa historiassa törkeätä ja tuomittavaa, Komulainen sanoi. Elementti Sampo Oy:lle valittiin uusi toimitusjohtaja Elemetti Sampon uusi toimitusjohtaja 3. – Tuleviin vaaleihin on hyvä noste, mutta poliittisen vaikuttamisen keihäänkärki on kapea. Samaan aikaan elokuvien vuokraaminen on kallistunut, eikä Lankinen halua korottaa lipunhintoja asiakaskadon pelossa. Kokonaisuutta Määttä kuvasi sanomalla, että Kuhmossa on ollut erittäin korkea palvelujen laatu, ja nyt siitä hieman tingitään. Hän otaksui tämän mahdollisuuden avautuvan yleiskeskustelun jälkeen, mutta puheenjohtaja Tuomas Kettunen nuiji yleiskeskustelun päätteeksi koko pykälän kiinni. Elementti Sampo valmistaa tänä vuonna 262 kerrostaloasuntoa ja lähes 300 massiivipuista tilaelementtiä. Samalla hän kuitenkin sanoi, että tulevaisuuden yhtälö on Kuhmossa kestämätön. Ajattelu yleensäkin, että onko raha valtiolta tai kunnalta, ei Virtasen mukaan toimi. tässä tilanteessa aletaan ”selvästikin huutaa uusia toimintamalleja”. Toisaalta 20 prosentin leikkaukset voivat myös generoida aktiivisuutta, kun yhdistysten pitää kerätä itse tuottoja, Määttä vastasi. Palvelut kuitenkin pysyvät edelleen hyvällä tasolla. – Kaikki raha on meidän, veronmaksajien, rahaa
Samalla seurakunnassa katsotaan seurakuntalaisten vapaaehtoistyön suuntaan. joulukuuta pidetyssä kokouksessa. Toimintatuottoja Kuhmon seutakunnalla on noin 420 000 euroa. Näin päätöksen teko on siirtynyt. Päätös tehtiin samassa kokouksessa ennen talousarviokäsittelyä. Poliisi Kuhmon kirkon maalämpösuunnitelmiin tutustumassa Virtaa seurakunnasta -ryhmän kirkkovaltuutetut Nina Huotari (vas.) ja Irene Väyrynen vieressään seuraavan kauden kirkkovaltuutettu, Veisaajien Irma Kovalainen sekä varavaltuutettuna keskiviikkoillan kokouseen osallistunut kokoomuksen Mirja Piipponen. Poliisi epäilee kahden pulkan liittyvän huhtikuussa Varkaudessa kadonneen Jaakko Brillin tapaukseen. Tuloista kirkollisverojen osuus suurin, lähes 66 prosenttia ja menoista on suurin henkilöstömenojen osuus, lähes 1,0 miljoonaa euroa. Henkilöstömenot ovat pienentyneet jo tähän mennessä kolmen vuoden ajan ja ensi vuonna lisää. Vertailussa mukana ollut Kuhmon kaukolämpö oli Sweco Talotekniikka Oy:n vertailulaskelman mukaan halvempi vaihtoehto ensimmäiset 11 vuotta. Kirkkoherra Timo Suutari piti tuon rakennusavustuksen saamista melko epätodennäköisenä, mutta nyt hyväksytyillä maalämpösuunnitelmilla hakemus kirkkohallitukseen menee. huhtikuuta. Antero KomulAinen. Kirkollisprosentti pysyy entisenä 1,75:ssä. Investointukuluja yritetään kattaa kiinteistöjen myynnillä, jonka tuloiksi arvioidaan 200 000 euroa. Kuhmon seurakunta on merkittävä talotonttien vuokraaja yksityisille ja taloyhtiöille Kuhmon keskustaajamassa. Vuokratuloja seurakunnalle kertyy 212000 euroa. Vuonna 2019 seurakunta jättää Ckanttorin viran täyttämättä ja seurakuntapastori jää viiden kuukauden palkattomalle virkavapaalle. Katoamisen aikaan Brillillä oli parta sekä poninhännällä olevat hiukset. Näihin laskelmiin kirkkovaltuusto päätöksissään myös nojasi. Kirkkovaltuutettu Jaakko Mikkola (Virtaa seurakunnasta) kysyi Ikolan pappilasta, onko se tosiaankin myyntilistalla vai onko se peruttu. Poliisi kaipaa havaintoja pulkista ja pakettiautosta Poliisi kaipaa havaintoja kuvan kaltaisen pakettiauton liikkeistä huhtikuussa sekä kahdesta muovipulkasta, joiden epäillään liittyvän kadonneen Jaakko Brillin tapaukseen. Seurakunnan toimintakate on 1,3 miljoonaa. Maalämpö oli halvempi vaihtoehto sen 11 vuoden jälkeen ja 50 vuodessa seurakunnan on laskettu säästävän noin kuusi miljoonaa euroa. Päätöksellä oli kiire, sillä Kuhmon seurakunta hakee vielä kirkkohallituksen rakennusavustusta tämän vuoden loppuun mennessä ja pöytäkirja tarkastettiin viime keskiviikkona 19. huhtikuuta. Toimintakate tarkoittaa toimintatulojen ja -menojen erotusta. Seurakunnalla on alijäämien varalle aikaisemmilta vuosilta kertynyttä ylijäämää. Kuhmon seurakunnan kiinteistöstrategian mukaan myytäviä ovat Paloniemen leirikeskus ja Ikolan pappila. Toimintatuotoillaan seurakunta aikoo kattaa kuluista neljänneksen. Talousarvion menot kasvavat 1,0 prosentilla ja tulot pienenevät 7,4 prosenttia. Harinen ei ollut valtuustokäsittelyssä mukana, sillä hän ei ole kausien 2015–2018 kirkkovaltuuston jäsen. Maalämmön myötä kirkkoon tulee puhallinpatterit. Vuosikatteeseen jää 176 000 euroa menojen määrää enemmän, mutta vuoden 2019 ennustettu tulos jää 35 000 euroa alijäämäiseksi, kun tehdään 221000 euron poistot. Talousarviolainoja seurakunta lyhentää suunnitelman mukaan 130 000 eurolla. – Lisäksi kateissa on retkipatja ja kiikarit, uudet kumisaappaat ja pari pressua, Lamberg luettelee. Kirkkoherra Timo Suutari vastasi, että Ikolan pappilan kohdalta asia on jatkovalmistelussa. Nykyinen kirkkovaltuusto piti kautensa viimeisen kokouksen keskiviikkona ja uusi kirkkovaltuusto aloittaa vuonna 2019 oman nelivuotiskautensa. Siinä on kasvua 4,3 prosenttia. Itä-Suomen poliisi ilmoitti 21. 6 PUHEENAIHEET KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Kirkon korjausta seurakunta jatkaa 0,2 miljoonalla, jolla summalla jatketaan vesikaton ja sisätilojen korjauksia sekä ulkomaalausta. Jos suunnitelma totetuu, kirkon tontille porataan kahdeksan porakaivoa. Ääntä puhallinpatterit tuovat mukanaan, mutta esiselvityksen mukaan hyvin vähän. Kirkkovaltuuston kokousta seurasi yhteinen jouluruokailu. marraskuuta, että Brillin tapauksessa on aloitettu rikostutkinta tutkimuksissa esiin tulleiden seikkojen perusteella. Investoinneissa Kuhmon seurakunta varaa 0,4 miljoonaa Kuhmon kirkon lämmitysjärjestelmän uusimiseen. Kirkollisverotulojen kehitys kääntyi Kuhmossa alaspäin vuonna 2014. Hän pyytää, että jos Kuhmosta on löydetty tai otettu talteen viime huhtikuun jälkeen mainittuja tavaroita, niistä ilmoitetaan Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Kauden 2015-2018 kirkkovaltuustolle kokous oli viimeinen. Ikolaa käytetään yhden seurakunnan työntekijän väistötilana. Seurakunta arvioi nyt pitemmällä aikavälillä, että jatkossa sekä kirkollisverotulot ja asukasluku laskevat Kuhmossa 2,0 prosenttia vuodessa ja siihen näkymään toiminnan taloutta on sopeutettava. Viimeisin varma havainto 61-vuotiaasta Jaakko Juhani Brillistä on Varkaudessa perjantaina 6.4.2018. huhtikuuta. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön joka on poliisin vaatimuksesta vangittu todennäköisin syin epäiltynä Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöksellä 20.11. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Itä-Suomen poliisi pyytää havaintoja Kuhmon seudulle mahdollisesti hylätyistä muovipulkista ja niiden luona olleista muista tavaroista. – Tällöin tarvitaan kipeältäkin tuntuvia ja kertakaikkisia leikkauksia toiminnan laajuuteen nähden, todetaan Kuhmon seurakunnan talousarvion 2019 ja kolmevuotisen toimintaja taloussuunnitelman johdannossa. Vastaavasti palvelujen ostot ovat kasvaneet. Ensi vuoden kirkollisverokertymä ennustettu on tätä vuotta hieman suuremmaksi 1,52 miljoonaan euroon. Mikkolan toive oli, ettei sitä myydä vaan pidetään seurakuntalaisten käytössä. Ensi vuonna palvelujen ostoon on varattu lähes 360 000 euroa ja siinä on kasvua 3,2 prosenttia. Poliisi epäilee, että Brilli on joutunut henkirikoksen uhriksi 6.–8. Vanhempi rikoskonstaapeli Markku Lamberg Varkauden poliisiasemalta kertoo, että etsinnän kohteena olevat kaksi muovipulkkaa on ostettu Nurmeksen Tokmannilta 8. Kirkkoneuvostossa Tauno Harinen (Virtaa seurakunnasta) oli jättänyt päätöksestä eriävän mielipiteen. Auto saattaa liittyä tapaukseen. Kirkon lämmitystavaksi kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti valita maalämmön. Brilli on ruumiinrakenteeltaan hoikka ja 170 cm pitkä. joulukuuta 2018 Seurakunta sopeuttaa talouttaan Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon seurakunta käy lävitse sopetumista keskikokoisesta seurakunnasta pienempään kokoon. Talousarvion mukaan Kuhmon seurakunnan menot ovat 2,5 miljoonaa euroa ja tulot 2,3 miljoonaa euroa. Vihjeitä pyydetään myös Fiat Scudo -pakettiauton liikkeistä 6.– 11. Puhallinpatterit saa ajastimen avulla tilaisuuksien aikana tarvittaessa kokonaan pois päältä. Sopeutuminen tarkoittaa myös toisesta kanttorin virasta luopumista, omasta leirikeskuksesta luopumista ja pappien ja muun henkilöstön määrän sopeuttamista ajanmukasieen tilanteeseen. Esitutkinnan rikosnimikkeenä on tappo. Lisäksi sillä on metsämaata ja sijoitussalkku. Uusia kirkkovaltuutettuja oli kokouksessa runsaasti paikalla Hyvinvointi Sammossa
(08) 652 0411 ark. ”Kuntien ja soten välit tulehtuneet” Kokoomuksen Paavo Enroth pitää epäuskottavana, että Kainuu sote kykenee selviämään ensi vuodesta talousarvioon kirjatulla noin kolmen miljoonan euron alijäämällä. Yksikään ei kuulu hyvään johtajuuteen, Enroth lateli kritiikkiä ja toivotti selvitysmiehen tervetulleeksi tekemään selkoa soten tilanteesta. (08) 652 0411 ark. Kainuun soten keskimääräinen toimintakulujen kasvu on ollut vuositasolla noin 2,1 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017. Talouslukuja . Me hävitään tämä peli, jos ei tehdä jotain, Kela totesi tilannearviona ja ennakoi, että nykymenolla soten talous päätyy ensi vuonna 20 miljoonaa euroa miinukselle. Lomapalkkavaraus selviää loppuvuodesta pidettyjen lomien jälkeen. . Kustannusleikkausten kipeyden ja vaikeuden teki selväksi sekin, että lähes 3,2 miljoonaa euroa alijäämäiseen ensi vuoden budjettiin ei tullut ensimmäistäkään muutosesitystä edes kritisoijilta. Ahopellon mukaan keskukselta on tullut ennakkoilmoitus vakuutusmaksun nostosta, mutta sairaanhoitopiirit yrittävät saada summaa pienemmäksi ja tilanne selviää tammikuussa. Tervetuloa! Kainuuntie 122, p. – THL:n mukaan Kainuun soten tarvevakioidut menot ovat kaksi prosenttia suuremmat kuin maassamme keskimäärin eli kuitenkin palveluja on kyetty toteuttamaan kustannustehokkaasti, Johanna Rantala totesi keskustan sovittelevassa ryhmäpuheenvuorossa. klo 8.30 Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2019 ! Uutuus la 22.12. 08 655 0095 Palvelemme: ma-la 8 – 21 su 10 – 21 H E I K U R A TARJOUKSET VOIMASSA PERJANTAISUNNUNTAI ELLEI TOISIN MAINITTU 9 90 1 99 14 90 99 kg ras. Hän kertoi käyneensä asiasta keskusteluja, joissa on viitattu suoraan sote-kuntayhtymän johtajaan Maire Ahopeltoon. . klo 12 – 14 ilman mailaa ja klo 14 – 16 mailallinen vuoro Kuhmon Jäähalli Oy ja Kuhmon Kiva HT toivottaa kaikille Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! www.kuhmonjaahalli.fi Hannu Mustonen hannu.mustonen@slpmedia.fi Kainuun kunnat ja Kainuun sote kaipaavat parisuhdeterapeuttia tai vastaavaa. Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! Woodjewel suomipuukko kuusamo VuosiuisTiN 19 € 68 € 40 € skrapa suomusTiN porakoneeseen meriNoVillasukka 9 90 Deerhunter flaNellipaiTa 49 € 89 € Vermont –70 o C lämpökeNkä 195 € metsästäjälle eTäisyysmiTTari 600 m laHJakorTiT l puukoT ja kuksaT kaiverruksin IlotulItemyyntI alkaa 27.12. Näin on ymmärrettävissä sote-valtuuston keskiviikkoisen budjettikokouksen puheiden perusteella. Samaan aikaan kunnilta on laskutettu alijäämää 2,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 kasvu oli 4,4 prosenttia, mutta vuonna 2017 vain 0,1. Kuhmo 55,6 (52,7 vuonna 2013). klo 9-14 su 23.12. Sen sijaan hän vastasi Enrothin näkemykseen, että kuluvan vuoden alijäämä uhkaa kasvaa 11,6 miljoonasta vielä yli 16 miljoonaan potilasvakuutuskeskuksen laskun (3,9) ja ensi vuodelle pidettäväksi siirtyvien lomien lomapalkkavarauksen (0,7) vuoksi. Perjantaina 21. – Tällä hetkellä kuntien ja soten välit eivät ole ainoastaan huonot, ne ovat tulehtuneet, Paavo Enroth ynnäsi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ja tähdensi, että kuntien talouden heikkenemisen on heijastuttava soten menoihin. – On syntynyt tunne, että kaikki viisaus asuu kunnissa ja sote on se, joka ei osaa eikä halua. Mitä. kg kg 6 90 6 99 Leikkeletiskistä Atria Gotler MAKKARA Nivan KIRJOLOHI Paistit tarjoushintaan kg kg 1 99 ps (6,63/kg, 0,33/kpl) SISÄPAISTI KLEMENTIINIT KULMAPAISTI Vihreä RYPÄLE 500 g Kkortilla JOULUN AIKAAN PALVELEMME Ma 24.12. – Hän ei kuuntele, häntä ei tavoita, hän ei delegoi. Kilpaillaan siitä, kuka uskaltaa tölväistä pahiten, hän kritisoi vastaan. . Sote-hallituksen varapuheenjohtaja Raili Myllylä (vas.) näki soten käsittelyssä ihan ilkeyttä. Samalla hän jatkoi kuntien edustajista koostuvan sote-hallituksen taitotason kritisoimista. Jouluaatto 8-14 Ti 25.12. Sote-hallituksen puheenjohtajan Tapani Kemppaisen (kesk.) mukaan löysäilystä ei voi puhua, kun esimerkiksi toimintakulujen kasvu jäi parina viime vuotena melkein nollaan. 050 350 3722 PE Hyvärisen KAURASÄMPYLÄT 300 g, 6 kpl Koulukatu 22, Kuhmo, p. ja 26.12. . joulupäivä 12 -16 Ke 26.12. Kun säästötoimien vastavoimana painavat monet tekijät lisävelvoitteista ja -kuluista kainuulaisten ikärakenteeseen, niin jo kustannuskasvun hillintä on hyvä saavutus. – Vetoan edelleen, että jatkossa huomioidaan hallituksen henkilöiden kyvykkyys. 6 – 20, la 7 – 20, su 7.30 – 20 Shell Kuhmo 16 shell.kuhmo@ykkospysakki.fi Ilmaisia luisteluvuoroja Kuhmon Jäähallissa 25.12. 6 – 20, la 7 – 20, su 7.30 – 20 Shell Kuhmo 16 Kainuuntie 122, p. Soten maksuosuus jäsenkuntien toimintakuluista prosentteina: 52,2 vuonna 2013, 53,4 vuonna 2014, 53,7 vuosina 2015– 2016 ja 52,8 vuonna 2017. Vuosina 2013–2017 sote on palauttanut kunnille ylijäämää 16,1 miljoonaa euroa. Tänä vuonna 51,8 talousarvion mukaan ja 54 toteutumaennusteen mukaan. Tapaninpäivä 10-21 10 00 3 pack (11,11/kg) Panda Juhlapöydän KONVEHDIT 300 g Voimassa 26.12. . – Nyt on mennyt usko ja luotto tähän hommaan. Ahopelto ei halunnut vastata yksittäisen valtuutetun esittämään henkilökohtaiseen kritiikkiin. Myllylä muistutti, että ihmisillä on lakisääteinen oikeus hoitoon eikä kustannuskakkua voi leikellä kuten yrityksissä. Antti Kela (kesk.) kaipasi apuun ammattilaisia ja viittasi Talvivaaraan, jonka juoksun petraajaksi tuli Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia. joulukuuta 2018 – KUHMOLAINEN 7 Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista Vuotta 2019! Palvelemme joulun aikaan: aattona 7.30 – 17.00, joulunpyhinä 7.30 – 20.00. klo 12-15 aattona suljettu Canth Hopeinen riipus p. . . asti Toivotamme kaikille asiakkaillemme Hyvää ja Rauhallista Joulua. Kuluvan vuoden ennuste on 2,4 prosenttia. Juha NeuvoNeN Sote-valtuustossa suoraa kritiikkiä sote-johtajalle ja esiin uhka yli 16 miljoonan euron alijäämästä, mutta ei yhtään muutosesitystä ensi vuoden talousarvioon
– Olen toiminut kohta seitsemän vuotta tässä tehtävässä. Työkonepalo kuriin alkusammutuksella Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kurtti jättää tehtävänsä 30. Juhlassa kuultiin Atalanten historiakatsaus, runoesityksiä ja illan aloitti nukketeatteri Akseli Klonk. Hän ihasteli yllättyneenä Kuhmon kirjaston komeutta. Pääkkölä totesi, että Kuhmon kirjasto on ajantasalla ja valtakunnan tasolla kirjastojen asiakaspalvelut arvostetaan ykkössijalle. Tulossa on myös Finna – palvelu, joka tarjoaa Suomen arkistoille, kirjastoille ja museoille mahdollisuuden tuoda aineistonsa yhteen ja kaikkien löydettäväksi. 8 ELÄMÄNMENO KUHMOLAINEN – Perjantaina 21. Nukketeatteri Akseli Klonkin Anu Enqvist oikeustalon tunnelmissa. Yleisten kirjastojen neuvoston puheenjohtaja ja Oulun kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä. Lisäksi kirjastossa käydään koululuokan kanssa. kesäkuuta 2019. Juhlaan osallistui noin 50 hengen yleisö. Hän siirtyy tuolloin johtajasopimuksen mukaisesti eläkkeelle. Iita Muinonen (Sirkku Malinen) selostaa noin 50 hengen juhlayleisölle, että vaikka kahvitarjoiluun ei nyt ehdittykään, niin on niitä kunniamerkkejä hänelläkin. Salla Malinen kertoi, että noin kerran kuukaudessa hän käy perheen kanssa yhdessä kirjastossa. Asiakaspalvelu toimi juhlienkin aikana. Konepalo havaittiin puolen yön aikaan maanantai-iltana ja se sammutettiin alkusammutuksella. Asiakkaita palveltiin myös juhlailtana. Kaisanet Oy:n hallitus on käynnistänyt seuraajahaun uuden toimitusjohtajan nimittämiseksi. Hän kertoi, että tulossa ovat PohjoisPohjanmaan ja Kainuun yhteiset ekirjat – samat e-palvelut kaikille asiakkaille. Olen saanut tehdä töitä yhdessä upeiden asiakkaiden ja henkilöstömme kanssa tietoliikennealan uudistamisen ja kehittymisen hyväksi toimialueellamme Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja vaihtumassa Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon kirjasto Atalante palveli asiakkaitaan myös 30-vuostisjuhlailtanaan. Muinoset kertoivat näytöksessään hetken myös kirjastopalveluista Muinolan näkövinkkelistä. Keskellä Muinosen Matin nykyinen eli Selma (Anneli Kinnunen). Kurtti on työskennellyt Kaisanetin toimitusjohtajana vuodesta 2012. Vieressä iitan poika Matti (Eine Ohtonen), jolla oli coctail-lenkkimakkarapalat tikuissa. Salla lukee kirjoja ja lainaa harvoin äänikirjoja. Pelastuslaitoksen Kuhmon yksiköt kävivät palopaikalla. Valtakunnallisen yleisten kirjastojen neuvoston puheenjohtaja ja Oulun kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä näki Kuhmon kirjaston ensimmäisen kerran sisältä ja iltapimeän järvenrantavalaistuksessa. Leena Mäkäräinen (etummaisena), seisomassa Ritva Piirainen (vas.), Pirkko Heikkinen ja Mervi Sauer. Kirjat olivat isossa roolissa.. Tulossa on myös digituki kirjastoihin, jossa ihmisiä ohjataan tarvittaessa tiedon äärelle. Muinoset mukana kirjaston juhlilla Muinoset kertoivat tulleensa 30-vuotisjuhlille kirjastoautolla, joka kuormattiin kyläläisillä sattuneesta syystä niin, että kirjastoauto keuli kuin paikallinen mopopoika. Antero KomulAinen Kuhmon kirjastovirkailijoita 30 vuotisjuhlaillan tunnelmissa. Kun kirjastoauto ei ajanut samaa kyytiä takaisin Muinolaan, niin aikoivat olla enimmäkseen hotellissa yötä. Muinoset tulivat kirjastoautolla. joulukuuta 2018 Kantolan teollisuusalueella kärähti pyöräkuormaaja Puusepänkadun varressa. Koneeseen kertynyt kuiva pöly syttui palamaan. 11-vuotiaat Katariina Piirainen ja Salla Malinen kertoivat, että heillä muu perhe liittyy aikalailla kirjastoasiointiin. Turvavöitä oli käytetty. Kuhmon kirjasto seuraa aikaansa ja etenee kohti uusia palvelutarjontoja
Käsityöpajassa kakkosluokkalaiset Leevi Kyllönen (vas), Topi Pikkarainen ja Toivo Komulainen askartelivat huovutetut kuuset. Sivu 12. Oppilaat olivat valinneet etukäteen kaksi pajaa, jossa kävivät päivän aikana. Timo Kyllönen Joulutunnelmaa askartelemalla. Tuupalan alakoulussa pidettiin tonttupajapäivä viime viikolla
Vuonna 1998 ensimmäiset 12 kuusta oli yhtenäisellä ilmeellä kauppojen edessä, mutta jo seuraavana vuonna kuusien määrä kasvoi noin 50:een. Kuusia oli silloin paljon kauppojenkin edustalla. Yhdessä Joulun Satu -kierroksen ja Kuhmon upeiden jouluvalokuusten kanssa Kuhmosta alkoi muodostua luontevasti joulukaupunki. Tonttuparaati -idean takana ovat Kuhmon Kalevalaiset naiset. Eikä kaikki kauppojen tapahtumat olleet 60-luvun lopussa pelkästään keskustassa, vaan niitä pidettiin joulua odotellessa myös kylillä. Spar-ketjuun kuulunut Pääkkönen & Piirainen avasi myymälänsä jouluasussa samana päivänä – kahvitajoilulla ja -arvonnalla. Ja onhan Kuhmolla Jorma Piiraisen kirjoittama Joulupukki -kirja, Pekka-Huttu-Hiltusen säveltämä sekä sanoittama Joululaulu. Näyteikkunoilla ja niiden somistuksella oli tuolloin suuri merkitys joulun aikaan ja ympäri vuoden. Tunnelma tonttuparaatissa aoli hyvä, kun paraatin tontut vilkuttivat kadunvarsille kokoontuneille katsojille ja he puolestaan vilkuttivat takaisin. Lapset näyttvävät vihtyvän erityisesti kuhmon torin kuusten jouluvaloissa vielä nytkin.. Paikalla noissa avajaisissa oli tiernapojat, joulupukki tonttuorkesteri kapellimestarin kanssa ja yleisöä 700–800 henkeä. Se yhdisti Kuhmossa useat pienet erilliset joulumyyjäiset. Tänä vuonna siinä oli 700 osallistujaa – heistä valtaosa on Tuupalan koulujen koululaisia ja -esikoululaisia. Paikalliset kokivat hienona yllätyksenä sen, kun näitä tultiin katsomaan kauempaakin. Kuhmossa on jo 20 vuoden aikana opittu, että alkutalven säällä on valaistujen kuusten ilmeelle paljon merkitystä: marras-joulukuun lumimäärällä ja lumisateiden laadulla. Oli rokkibändi tai oma ilotulitus.Niistä muodostui Kuhmoon marras-joulukuussa yllättävän iso joulumyynnin avausten tapahtumasarja, jonka maun kirkonkylässä asuneet lapset, nuoret ja aikuiset tuolta ajalta varmaankin muistavat. Saattaa olla, että tuo Sari Gladin soitto oli suuri lähtölaukaus, että Kuhmo on nyt tonttukaupunki – ja edelleen Joulun Satu -kierros. Kuhmon Yrittäjät ovat puolestaan valinneet ja palkinneet vuoden kuhmolaisen joulunavauksessa vuodesta 1988 eli ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten. Tänä vuonna 2018 julkistettiin uusi Tonttukaupungin logo, jonka on suunnitellut nuori taiteilija Mikko Raassina. tarjoisten lisäksi niissä oli kahvitajoilut ja kaikissa kolmessa kaupassa joulukinkkuarpajaiset. Kuhmossa Kalevalakylässä Joulun satu -kierroksella saattoi käydä busseilla useamminkin 700 matkailijaa päivässä ja parhaimmillaan 4000 kävijää vajaan kuukauden pituisella kaudella. Yhteisen joulunavauksen malliin saattoi vaikuttaa Kuhmossa syksyllä 1987 Kuhmolaisen päätoimittajana aloittanut ylivieskalainen Esa Valli. Tonttulakkien käytön lisäämisestä Kuhmossa esitti alunperin opettaja Maija Penna 2009 ja se sai vauhtia, kun joulukaupunki-esityksen teki kaupungille myös Kuhmon Yrittäjät. päivänä maraskuuta. Kuhmon kehuttujen jouluvalojen loistoa joulukuulta 2005. Joulumyynnin avauksessa kaupassa jaettiin karamellipussit 1500 ensimmäiselle asiakkaalle. Kauneinta valaistusta varten tarvitaan marras-joulukuussa oikeanlainen luminen talvi – eikä kovia tuulia. Naisjärjestöjen joulumessut, nykyiset Naisten messut, järjestettiin ensimmäisen kerran 1968. Hänen kotipaikkakunnallaan Ylivieskassa yrittäjät olivat yhdistäneet voimansa joulunavaukseen jo pitkään. Kuhmo julistautui joulukaupungiksi marraskuussa 2009 ja keväällä 2011 Kuhmo tarkasti linjaustaan ja julistautui tonttukaupungiksi. Kuhmossa jo pitkä perinne joulunajan iloisista tapahtumista Kuhmon tonttuparaatissa marraskuussa 2018 oli mukana noin 700 lasta, nuorta ja aikuista. Siinä ideassa tonttukulkueet saapuvat torille eri suunnista samaan aikaan. naisjaosto. Korhonen Oy avasi joulumyynnin 1.12. Torilla on kuunneltu Suomija Kuhmo-aiheisia räppejä jo kahden suuren tonttuparaatin päätteeksi. Näihin aikoihin Kuhmossa oli tapana pitää moninaisia asiakasiltoja, joissa vieraili esimerkiksi elintarvikekonsuletti ja muitakin esittelijöitä. – Meillä oli jo näihin aikoihin Pasasen äidin ompelemat hienot muodin mukaiset esiintymisasut. Kuhmolaiset ulkoilivat kuusien valaistuksessa paljon ja tapasivat toisiaan. Joulun Satu -kierros alkoi heti vuonna samana vuonna 1996 ja joulukuuset tulivat kaksi vuotta myöhemmin, laajempana 1999. Vielä 60-luvulla oli hyvin tavallista, että suurimmat kaupat pitivät hyvinkin mittavia omia jouluavauksia omina tapahtuminaan lähes peräkkäisinä iltoina ja päivinä. Väkeä oli paikalla satoja henkilöitä. Paikkana on ollut usein tori, mutta myös jouluisa Kalevalakylä. Perjantaina 21. Kuhmon kunnallistekninen rakennusmestari Tero Uhlbäck kehui, että pojilla on kyllä valojen hankinta onnistunut. Seurakunnan Kauneimmat joululaulut -tapahtumat täyttivät ennen kirkot monta kertaa ja lisäksi perukoiden koulut ja talot. Kokoonkutsujana toimi Kuhmon Res.ups. Lisäksi joulupukit ovat pelanneet Kuhmossa ulkojäillä jääkiekko-ottelun yleisön edessä. Nyt Kuhmo on saanut uuden tonttikaupunkilogon. Yhdistys nostivat esiin myös Pennan idean. Jouluvaloista tulee vuosittain enintään 1500 euron kustannus katuvaloineen eikä erikoisempaa huollettavaa ole. Vihreinäkin kuuset ovat hienot, mutta lumi tehostaa niiden valoja ja ilmettä. Näin oli esimerkiksi vuonna 2003, jolloin Joulun satu -kierros oli vielä Kuhmon oman kaupunkiyhtiön toimintaa. yhtyeen kolme nuorta soittajaa olivat Auvo Autio, Reijo Pasanen ja Kari Kähkönen. 60-luvun lapset nuoret muistavat, että torilla vieraili ainakin yhden jouluavauksen aikaan laivan muotoon rakennettu kuorma-auto, josta jaettiin karkkeja. Kuhmolla on jo vuosikymmenten ajalta paljon joulutapahtumaperinnettä. joulukuuta 2018 10 Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Kuhmon kaupungin keskustan upea joulukuusi-ilme on ihastuttanut tunnelmallaan 20 vuotta. A&O-liikkeet Rusanen, Peiponen ja Ipatti avasivat joulumyynnin myös 1.12.1969. Idea joulukylästä syntyi vuonna 1996, jolloin silloin matkailun edistämiskeskuksen palveluksessa ollut Sari Glad kertoi joulukylä-ideasta Kalevalakylän ohjelmapäällikkö Irma Väisäselle ja sanoi: ”Siinä se on”. Nuoria sekä nuoria aikuisia oli paikalla erittäin paljon. Tonttukaupungiksi julistautuneessa Kuhmossa järjestetään nykyään vuosittain todella suuri tonttuparaati. Kuhmon keskustassa kauppiailla oli toiveita, että joulukierroksen ulkomaiset matkailijat pysähtyvät ostoksille ryhminä myös Kuhmoon, mutta niin ei tapahtunut. Kuhmon joulukuusissa on nyt kolmannet valot, hyvälaatuiset ledvalot, joiden huoltokustannukset ovat hyvin pienet. Kuhmo-talossa on marras-joulukuussa vuosittain useita suuren yleisön joulukonserttteja ja muitakin joulutapahtumia. Joulukuussa kaupat olivat jatkoajalla avoinna ylimääräiset neljä tuntia kello17–20 ja näillä jatkoajan tunteina maakunnassa esiintyi suosittu kuhmolainen yhtye Safka 8.12.1969. Enimmillään niitä on ollut 70. Ensimmäinen tonttuparaati järjestettiinkin jo kaksi viikkoa palkitsemisen jälkeen. Avajaisviikko jatkui kahden päivän kahvitarjoilulla ja heti perään hernekeittomaistajaisilla. Kuhmon kaupunki oli järjestänyt kilpailun ja palkitsi idean vuonna joulunavauksessa 2012. He kannustivat valmistamaan omaperäisiä erilaisia tonttulakkeja neuloen, fleecekankaasta tai huovuttamalla ja tonttulakissa saattoi olla vaikka kaksi hiippaa. Tuohon aikaan Kuhmon pääkatujen kuusivalaistus on kehuttu nähtävyys, jota varsinkin alkuvuosina tultiin ihastelemaan asiakseen kauempaakin. Esimerkiksi vuonna 1969 Tavaratalo Maakunta ilmoitti suurella ilmoituksella, että se avaa jouluikkunat illalla 23. K-kauppa Aug. Ohjelmassa oli joulupukin ja kansalaisopiston tanhutonttujen lisäksi musiikkia sekä ilotulitus. Kuhmon Kalevalaisten Naisten käsityöharrastajat pitivät suuret tonttilakkitalkoot jo marraskuussa 2009. Lentiirassa Ipatti-illassa marraskuussa 1969 olivat muoti, mannekiinit ja maatalouskoneet. Aivan oma lukunsa 60-luvulta on Kuhmon yli 40 eri koulun joulujuhlat, joista ajettiin hevosella ja reellä kotiin. jne saattpivat koota paikalle ”loppulaidalleen” 300 kuhmolaista ja aiheina vaikkapa lihan ja puolivalmisteiden käyttö, kodinkoneet, ihonhoito ja ehostutuotteet. Ennen yhteistä jouluavausta Kuhmossa on monimuotoiset kauppaiden ja yritysten joulunavausperinteet. Yhteinen jouluavaus Kuhmossa on järjestetty vakiintuneesti vuodesta 1987 lähtien. Kuhmossa julkistettiin 80-luvun lopussa joulunavauksessa muutamina vuosina myös tervatyttö. Kumpi oli ensin Joulun satu -kierros vai Kuhmon jouluvalokuuset. Sen jälkeen vajaassa 10 vuodessa Kuhmoon on tullutkin upeita, persoonallisia tonttulakkeja. Minulla oli sellainen pitkä vihreä takki ja kukallinen paita – niin, melkein kuin Dannyllä, muisteli Kari Kähkönen Hämeenlinnasta. 1969 ja kaupan jouluvalot sytytettiin jo edellsienä iltana satojen ihmisten todistaessa tapahtumaa
Sillä nimellä se tapahtuma ärjestetään tänä vuonnakin. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kuhmon tonttuparaatissa marraskuussa 2018 oli mukana noin 700 lasta, nuorta ja aikuista. Torilla on kuunneltu Suomija Kuhmo-aiheisia räppejä jo kahden suuren tonttuparaatin päätteeksi. Lapset näyttvävät vihtyvän erityisesti kuhmon torin kuusten jouluvaloissa vielä nytkin. Joulun Satu -kierros alkoi Kalevalakylässä jo vuonna 1996 ja enimmillään siellä kävi joulunajan viikkoina noin 4000 vierasta. 11 Perjantaina 21. joulukuuta 2018 Asiakkaille, tuttaville ja yhteistyökumppaneille Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019 Taipaleen Lihansavustamo Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! K A H V I L A JUTTUA Annan Pitopalvelu hyvää joulua ja onnea vuodelle 2019! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. 08 652 0771. Paikalliset kokivat hienona yllätyksenä sen, kun näitä tultiin katsomaan kauempaakin. Antero KomulAinen Antero KomulAinen JArno Hiltunen Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2019! www.matka-kyllonen.fi matkatoimisto@matka-kyllonen.fi Puh. Kuhmon kehuttujen jouluvalojen loistoa joulukuulta 2005
– Vaikka perinteisillä joululauluilla on vakaa asema jouluperinteissämme, niin kaikkia joululauluja ei ole vielä sävelletty. Muun muassa kuhmolaisen Pekka Huttu-Hiltusen Joululaulukin on ollut mukana kilpailussa. Hän sanoo, että tyylilajien runsastuminenkin kertoo osaltaan laulujen merkityksellisyydestä. fi -palvelussa noin tuhat laulua. Olin hämmästynyt miten mahtavia juttuja he keksivät: tietoja fantasiapelejä ja vaikka mitä. Perjantaina 21. Konsertissa esiintyivät sopraanot Olga Heikkilä ja Katariina Heikkilä, baritonit Elja Puukko ja Jussi Merikanto sekä tenorit Mats Lillehannus ja Simo Mäkinen. Seitsemän vuoden ajan Nurmeksen joulumusiikissa vaikuttanut Jussi ”Joulumusiikki antaa aidon tunteen” Nurmeksen joulumusiikin taiteellinen johtaja Jussi Merikanto kannustaa säveltämään myös uutta joulumusiikkia, koska kaikkia lauluja ei ole vielä tehty. Tonttuja pujahtelee eri luokkiin, joista kuuluu tekemisen ääniä: naputtelua, sipsuttelua, pomppimista, jostakin myös musiikkia. Satojen tonttujen yhteinen touhupäivä Tommi Ohtonen (vas), Lauri Heikkinen, Tuukka Pulkkinen ja Tuomas Komulainen rakentelivat käsityöpajassa jouluaiheisia töitä. Bomban kesäteatterilla. Pajapäivässä oli myös alaja yläkoulun välisen yhteistyön ulottuvuus, sillä pajojen pitämisessä oli avustamassa yläkoulun opettajia ja myös useita oppilaita. Suureksi tonttutyömaaksi muuttuneesta alakoulusta löytyy puuhaa laidasta toiseen: on käsityö-, kuvataide-, musa-, temppuilu-, jouluaskartelu-, valokuvasuunnistus-, satusipsuttelu-, tuunaa oma lautapeli-, tanssija puutyöpajoja. – Trendit eivät helposti hetkauta perinteisiä joululauluja, ja useammat tyylilajit tulevat enemmänkin mukaan uusina tulkintoina vanhoista lauluista, Merikanto tulkitsee. Karppinen oli itse ohjaamassa lautapelipajaa. Tapahtumien ohella joulumusiikin ympärillä on järjestetty kolme kansallista joululaulujen sävellyskilpailua. Matti Häkkinen tiMo kyllönen. – Netissä oleva palvelu keskittyy enemmän uusien joululaulujen keräämiseen ja kanavana varsinkin ”pöytälaatikkosäveltäjille”, Merikanto kuvaa. Varsinkin nykypäivänä loppuvuoden kiireet eskaloituvat joulukuuhun ja siihen joulumusiikki antaa aidon rauhoittumisen hetken ja tunteen. Jussi Merikanto sanoo, että uusien teosten kautta on mahdollista saada uusia näkökulmia joululaulukulttuuriin. Kuukauden mittaiseen tapahtumakokonaisuuteen mahtuu perinteisiä kirkkokonsertteja, pikkujoulushow, ulkoilmakonsertti, palvelutalojen konsertteja, kauneimmat joululaulut, viihteellisiä konserttisalikonsertteja, lasten Hyvän joulun toivotus ja intiimejä jouluillalliskonsertteja. Hän kannustaa pöytälaatikkosäveltäjiä korostamalla, että joululaulujen hyvä puoli on se, että hyvän joululaulun ei tarvitse olla ”iso” toimiakseen. A Kaikkia joululauluja ei ole vielä sävelletty. Nurmeksen joulumusiikin taiteellinen Jussi Merikanto kuvattuna vuonna 2012. – Koululaisia varten järjestettiin oikein työhaastattelut, Karppinen kertoo ja kiittelee, että koululta tulikin innokkaita apulaisia. Lisäksi löytyy vielä toiminnallinen ota kirjekuori ja piilota -paja isommille oppilaille. Päiviä, jolloin koko koulu tekee jotakin yhdessä, ei ole kovin paljon, joten tällainen luo yhteysöllisyyttä ja mukavaa ryhmähenkeä, Karppinen kiittelee. – Kaikki toimi hienosti, ja oli ihanaa nähdä, miten paljon iloa tästä oli lapsille. – Kävijöitä tapahtumissa on noin 3 000 vuodesta riippuen. joulukuuta 2018 12 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Joululaulujen maailma on laaja kuin metsämiehen kirkko – seinät leveällä ja katto korkealla. Joululaulut keskittyvät Nurmekseen myös fyysisesti, sillä kaupunginkirjastossa on säilytyksessä noin 5 000 joululaulua, ja uusijoululaulu. Melkein kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, joten kynnys lähteä tutustumaan uusiin ja erilaisiin joulukonsertteihin ei ole suuri, Merikanto sanoo. Päivän suunnittelussa ja toteutuksessa mukana ollut luokanopettaja Emilia Karppinen on tyytyväinen kautta aikojen ensimmäisen puukoulussa pidetyn tonttupajapäivän jälkeen. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Punalakkisia tonttuja kulkee ryhmissä pitkin Tuupalan alakoulun käytäviä. – Lapsilla oli aika vapaat kädet suunnitella omat pelinsä, ja heillä oli käytettävissä sekä valmiita pohjia että tyhjiä pohjia pelilautoja varten. Nurmeksen joulumusiikin taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Jussi Merikanto sanoo, että hänen havaintonsa mukaan joulumusiikki on hiljalleen monipuolistunut viime vuosina siitäkin huolimatta, että joulu selkeästi halutaan pitää edelleen perinteisenä ja traditionaalisena. – Joululaulujen merkitys on erittäin suuri, ja mihinkään muuhun vuodenaikaan ei kuulu tietyt laulut ja perinteet niin voimakkaasti kuin jouluun. Vuodesta 1993 alkaen järjestetyllä Nurmeksen joulumusiikilla on vahvat perinteet joululauluperinteiden vaalimisessa. Paljon on jouluaiheita, joita ei käsitellä joulumusiikin muodossa sanoin ja sävelin, korostaa Merikanto. Yksi Nurmeksen joulumusiikin tilaisuuksista oli tänä vuonna O Magnum Mysterium -joulukonsertti, joka pidettiin 8.12
050 566 8202 P. Bomban kesäteatterilla. 050 355 4218 Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnea Vuodelle 2019! Koulukatu 13-15, Kuhmo, p. Joulumusiikin tavoitteena on ollut rakentaa uusia yhteistyökuviota paikallisten toimijoiden kanssa ja niiden suunnittelut ovat ympärivuotista työtä. Konsertissa esiintyivät sopraanot Olga Heikkilä ja Katariina Heikkilä, baritonit Elja Puukko ja Jussi Merikanto sekä tenorit Mats Lillehannus ja Simo Mäkinen. Lähde: wikipedia Monet joululauluista ovat satoja vuosia vanhoja. joulukuuta 2018 Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Hyvää Joulua ja Onnellista vuotta 2019! Olen lomalla 27. Yksi kirjan tunnetuimmista lauluista on Jeesuksen syntymän ylistys Gaudete, josta on tehty lukuisia versioita. Hyvää joulua ja kiitos kuluneesta vuodesta! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! Toivottavat Kainuun Tietomikro Oy Tilija tarkastus Ari Piirainen Oy Joulun valoa Ja lämpöä talven pakkasiin Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! Eeva Aarimaa, ompelupalvelu ja Avon tuotteet p. Hemminki Maskulaisen vuonna 1616 julkaisema nuotiton käännös kantoi nimeä Wanhain Suomen maan Piispain ja Kirkon Esimiesten laulud Christuxesta ja inhimillisen elämän surkeudhesta. 045 7731 6800 Hyvää ja Rauhallista Joulua! Kiitos kuluneesta vuodesta. klo 10-12 Koulutettu hieroja Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta Kuhmolainen toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Suomessa laulettavat joululaulut ovat vanhoja ja usein myös kansainvälisesti tunnettuja. – He harjoittelevat kouluissa ahkerasti pitkin syksyä lasten yhteislaulutapahtumaan eli Hyvän joulun toivotukseen ja Tiernapoika-esityksiin. 040 764 5726 Koulukatu 14 Jouluostokset voit tehdä vielä lauantaina 22.12. KUHMON TIETOKONEHUOLTO Toivoo Henry ja Ari Olemme lomalla 27.-28.12. Onnea Uudelle Vuodelle 2019! Merikanto arvioi, että joululaulukaupungin ajatus elää ainakin lapsissa ja nuorissa. – 29.12. Jouluyö, juhlayö -laulu syntyy puolestaan vuonna 1818 Itävallassa. Pertti Neumann julkaisi laulusta a cappella -version sooloalbumillaan Albion vuonna 1986. Vanhimmat edelleen laulettavat hengelliset joululaulut ovat 1600-luvulta, kuten ranskalainen Heinillä härkien kaukalon. Matti Häkkinen Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista Vuotta 2019! Suunnittelutoimisto Eeva-Kaisa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019! Kiittäen kuluneesta vuodesta Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Tervetuloa jouluostoksille! P. Kokoelma sisältää 74 laulua, joista seitsemän kaksiäänistä, kolme kolmiäänistä ja kaksi neliäänistä. Tanskalainen Maa on niin kaunis -laulu syntyi vuonna 1850 toivomaan rauhaa Preussin sodassa. Monet tutuista joululauluista ovat peräisin 1800-luvun puolelta tai seuraavasta vuosisadan vaihteesta. Joululauluja on laulettu vielä aikaisemminkin. Vanhoja ovat myös monet muut yhä suositut laulut. Vuonna 1605 Suomalaiseen virsikirjaan tuli Martin Lutherin sanoittama Enkeli taivaan lausui näin. Brittiläinen folkrockyhtye Steeleye Span puolestaan levytti kappaleen albumillaan Below the Salt niin ikään a cappellana, joka nousikin singlelistan 14. Piae Cantiones -lauluja laulettiin Suomessa ja Ruotsissa katoliselta keskiajalta 1800-luvulle asti. sijalle joulukuussa 1973. 13 Perjantaina 21. Se sävellettiin vuonna 1684. – Tämä voisi olla hieno yhteistyö tuoda näkyvyyttä molempiin kaupunkeihin! ”Joulumusiikki antaa aidon tunteen” Yksi Nurmeksen joulumusiikin tilaisuuksista oli tänä vuonna O Magnum Mysterium -joulukonsertti, joka pidettiin 8.12. Joulurauha laskeutuu liikkeeseemme la 22.12. Hän sanoo, että tässä yhteydessä Nurmeksen Joulumusiikki mielellään tervehtii myös naapurikuntiaan ja vaikkapa Kuhmoa Tonttukaupunkina. klo 15. Vuonna 1582 julkaistussa Piae Cantiones -kirkkoja koululaulut -kirjasessa oli pääosin hengellisiä joulu-, pääsiäisja helluntailauluja sekä valituslauluja
– Tavallaan niillä saadaan silta Lähi-idän nykyistenkin kulttuurien – juutalaisten, muslimien ja kristittyjen – välillä enempi kasvamaan, Suutari uskoo. Apokryfien toimittamista Timo Suutari kutsuu harrastuksekseen. Nuuttipukkivierailut tunnettiin Suomessa jo keskiajalta saakka. Hyvin monesta tekstistä on kuitenkin säilytetty koptilainen versio Egyptissä. Nuuttipukin tehtävä oli osoittaa joulun päättyminen. Perinne hävisi vähitellen 1900-luvun alussa. Timo Suutarilla on käsissään vanhin ja tuorein Pyhän Maan Kristittyjen apokryfijulkaisu. Mikäli äänekäs vierailija jostakin syystä jäisi ilman herkkuja, alkaisi vieläkin pahempi möykkä. Kaanon on pikkuisen häilyvä eri puolilla maailmaa. Nuuttipukit liikkuivat yleensä yksin, mutta joskus myös seurueessa. – Ongelma on, että alkukieliset hepreaksi ja arameaksi olevat kirjoitukset ovat usein hävinneet. Hän on jo parikymmentä vuotta suomentanut näitä tekstejä nettiin. – Joku voi tietysti kritisoida, että osa näistä kirjoista on suomennettu englanninkielestä, kun ei ole alkutekstejä. Joulupukin taustalla häämöttää 343 kuolleen pyhän Nikolauksen hahmo. N uuttipukki saapui koteihin 7. joulukuuta 2018 14 K irkko näki remuavan nuuttipukin hahmossa kuitenkin paholaisen ja halusi juuria perinteen pois 1500 – 1600-luvuilla. Perjantaina 21. Ennen punanuttuista ja valkopartaista pullakkaa hohottelijaa, oli häijynnäköinen nuuttipukki, joka kävi hakemassa jouluruuat pois. Kyseessä on arvokas kulttuurityö. Pyhän Maan Kristittyjen avainideana on auttaa Lähi-idän kristittyjä ja näistä lähtökohdista yhdistys toimii myös apokryfikirjallisuutta julkaistessaan. Joulupukin asusteen väriksi vakiintui pikkuhiljaa punainen Coca–Colan mainosten myötä 1930-luvulta alkaen. Nuuttipukin päänmenoksi eivät koituneet lopulta vallanpitäjät, vaan toisen jouluhahmon – joulupukin – voittoisa leviäminen. – Tämä meidän harrastus on löytää näitä muita apokryfikirjoja. A Tämän trilogian jälkeen voikin miettiä, mikä olisi seuraava.. Nuuttipukki vaati itselleen jouluruokien ja viinojen tähteitä, jotka hän keräsi säkkiinsä. T avallisesti nuuttipukin kostuumin pukivat ylleen paikalliset nuorukaiset. Se oli myös osoitus kyläyhteisön yhteenkuuluvuudesta, sillä pukki jätti väliin ihmiset, joita ei oltu hyväksytty yhteisöön. tammikuuta. Kiteytys: Sarvipäinen nuuttipukki vei jouluruoat ja karkotti joulun Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Toiminta on kulttuurisesti merkittävää, sillä sen ansiosta täällä pohjanperukoillakin uskonnoista kiinnostunut humanisti voi tutustua näihin vanhoihin ja kiehtoviin teksteihin. Pyhän Maan Kristittyjen ensimmäinen apokryfijulkaisu, Riemuvuosien kirja (2017), esimerkiksi on mukana Etiopian ortodoksikirkon Raamatun kaanonissa. Teksti perustuu Tieteen Kuvalehti Historian artikkeliin 19/2018. Toimittajana on Kuhmon kirkkoherra Timo Suutari. – Hänellä on hyvin vahva harrastus näihin alkukieliin. Vaikka nurin käännettyyn takkiin, naamariin ja sarviin pukeutunut otus saattoi olla häijynnäköinen, oli hän silti taloissa odotettu kävijä. Ideana on kääntää suomeksi niitä tekstejä, jotka antavat lisätietoa kristinuskon kannalta. Riemuvuosien kirja kertoo uudelleen Mooseksen kirjojen sisältöä ja julkaisuun sisältyvä Mooseksen ilApokryfikirjoja suomeksi Pyhän Maan Kristityt ry julkaisee apokryfikirjoja suomeksi. Yhdistyksen toimintaan on voinut törmätä vaikka Ikolan pappilassa, jossa se pitää lounaskahvilaa. Julkaisuja käännöstoiminnan ansioksi täytyy laskea, että se myös kokoaa apokryfikirjoja. Vanhan testamentin apokryfikirjoista on Kirjapaja julkaissut uuden ekumeenisen käännöksen 2009. Joulun häätämisen perinnettä yleensä ottaen noudatettiin koko Pohjolassa. Teokset ylittävät uskontojen rajoja. Toinen hankala ongelma Suutarin mukaan on tekstien ajoitus. Avainhenkilön hän sanoo olevan piikkiöläisen Tuomas Leväsen, joka on tehnyt varsinaisen käännöstyön. Kannattaa huomioida, että vanhoissa perheraamatuista saattaa löytyä apokryfiosuus, mutta kyse on eri kirjoista kuin nyt julkaistavat. – Jännä oli huomata, että esimerkiksi Abrahamin testamenttia siteerataan yllättäen Koraanissa, vaikka testamentti on hyvin juutalaiskristillinen teos. Timo Suutari sanoo, että kirjat auttavat ymmärtämisessä. Sitä mukaa kun Tuomas löytää alkukielistä aineistoa, hän käyttää sitä. Pyhän Maan Kristityt on julkaissut jo kolme teosta, joista viimeisin, Patriarkat ja profeetat – apokryfejä, ilmestyy ensi viikon lopulla. Siitä paljastuu se, että ihmiset ovat lukeneet paljonkin vanhoja kirjoituksia. – Tutkijat pyörittelevät niitä vuosisatoja, että iso osa teksteistä olisi 100 ennen tai 100 jälkeen Jeesuksen
. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottaa Rautakauppa Lehto Ky:n henkilökunta 19,50 € VALITSE JA VARAA HOITOAIKASI Hyvinvointi Sammon monipuolisista palveluista Fysioterapia lähetteellä tai ilman • Fascia-käsittelyt • Akupunktio • Jalkaterapia • Jalkahoito • Hieronta • Lymfahoidot Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo P. Ne ajoitetaan Vanhan ja Uuden testamentin väliselle ajanjaksolle. 044 201 5359 Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! Kainuun Metsänparannus KMP -MYYMÄLÄ Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2019! Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! Eskobarissa on Kainuuntie 84, www.eskobar.fi Kiitos kuluneesta vuodesta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kiitos asiakkaille kuluneesta vuodesta. Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! Toivottaa Aijan Hampaan poppoo RAUTAKAUPPA LEHTO KY KAINUUNTIE 74, 88900 KUHMO P. Nyt on ilmestymässä Patriarkat ja profeetat – apokryfejä. Neljä Eenokin kirjaa (2018) sisältää huikeata näkyjä muun muassa taivaista ja enkelimytologiaa. Lisäksi teoksessa on mukana 12 patriarkan testamentit. – Tämän trilogian jälkeen voikin miettiä, mikä olisi seuraava, naurahtaa Suutari. Olemme avoinna jälleen torstaina 27.12. . Varhaiskristillisistä apokryfeistä hän pitää hyvin mielenkiintoisena Paavalin elämäkertaa. joulukuuta 2018 Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Taksi T. Eenok on Adamin jälkeen seitsemäs ihminen, jonka Jumala erikoisesti ”otti pois” taivaaseen. . Timo Suutarilla on käsissään vanhin ja tuorein Pyhän Maan Kristittyjen apokryfijulkaisu. . . klo. Palvelemme normaalisti vielä lauantaina 22.12. . . Kirjoittajankohtana oli tapana lainata arvovaltaisen henkilön nimeä, kun tekstille haluttiin erityistä painoarvoa. Kaanon on uskonnollisessa mielessä ohjeelliseksi käsitetty kokoelma tekstejä. Reformaattori Martti Lutherin ajattelussa ne olivat kirjoja, jotka oli hyviä tuntea, mutta eivät olleet ”pyhien kirjojen” vertaisia. Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina laaditut Uuden testamentin apokryfikirjat eivät ole koskaan sisältyneet mihinkään ohjeelliseen kokoelmaan. Apokryfiset tekstit tarkoittavat suomeksi ”kätkettyä”. . Kinnunen, p. Yhdistyksen toimintaan on voinut törmätä vaikka Ikolan pappilassa, jossa se pitää lounaskahvilaa. Protestanttiselle kirkolle deuterokanoniset kirjat ovat apokryfisiä kirjoja, eikä niitä käytetä niin kuin Raamatun kirjoja. 15 Perjantaina 21. . 08 6557111/neuvonta www.hyvinvointisampo.fi mestys paneutuu Adamin ja Eevan elämään Eedenissä. Lisäksi on olemassa niin sanotut deuterokanoniset kirjat eli ”toiseen kaanoniin” kuuluvat kirjat, jotka katolinen ja ortodoksinen perinne määrittää osaksi Raamatun kaanonia, vaikkakaan ei välttämättä yhtä merkittäviksi. Apokryfisiä kirjoja on melkoinen määrä ja osa niistä on tyystin kadonnut ja tunnetaan vain nimeltä. . Lähde: Wikipedia Tomi Pikkarainen Kiitos asiakkaat ja yhteistyökumppanit! Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnellista vuotta 2019! OP-Kiinteistökeskus Kainuu Oy Kuhmon toimisto. Jonkin verran ohjeellisten tekstien valikoimissa esiintyy vaihtelua eri aikoina, kirjoituskokoelmissa ja kirkkokunnissa. Toisen temppelin juutalaisuuden aikana (mahdollisesti 400-luvulla eaa – 70 jaa ) esimerkiksi syntyi paljon tekstejä, joita ei otettu Vanhan testamentin kaanoniin. Kokemukset on pantu Eenokin nimiin. . Juutalaisten Raamatussa eli Tanakissa ne eivät ole mukana. . Kaikki neljä Eenokin kirjaa löytyvät yksistä kansista. Apokryfeistä . . Ne ovat joko juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty kaanonien – Tanak ja Raamattu – ulkopuolelle. klo 8.00-13.00, jonka jälkeen hiljennymme joulun viettoon. 7.00-17.00. 08 655 0056 Haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta
Joulupukin esikuvana pidetään Myran piispa Nikolausta, joka jakoi hädänalaisille lahjoja nykyisen Turkin alueella jo 300-luvulla. Korvatunturille joulupukin asuinsija paikallistui joulukuussa 1927 toimittaja Markus Raution radio-ohjelmassa. Kekriin liittyivät myös perusteellinen siivous ja sauna. Suomessa joululahjoja on annettu jo 300 vuoden ajan. Osa on perintöä maaseutukulttuurista, osa kansainvälisiä vaikutteita. Aki Pulkkanen arvioi Pohjolan joulu -kirjassaan, että tonttulakin malli voi periytyä jopa antiikin Roomasta asti, jossa Mithra-jumalaa ja aurinkoa palvovien sotilaiden tapana oli pitää huovutettuja punaisia hiippalakkeja. Myös niitä kutsutaan mitraksi. Monien perinteiden juuret ulottuvat kuitenkin jopa pakanalliselle ajalle ja jotkut jopa Rooman valtakuntaan ajanlaskun alkuun. Aki Pulkkanen on paneutunut jouluperinteisiin ja julkaissut niistä tämän joulun alla kirjan Pohjolan joulu. Perjantaina 21. Kristilliseen jouluperinteeseen liittyy suomalaisen joulukuusen latvaan kiinnitettävä tähti, joka viittaa itämaan tietäjien suunnannäyttäjään, Betlememin tähteen. Varhainen pelottava pukki on niin kaukana nykyisestä joulupukista, että yhteistä näille on enää vain pukki-nimi. Suomessa julistettava joulurauhan teksti on kirjattu ylös 1800-luvun alkupuolella. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Nykyjoulujen monet nyt jo ikiaikaisiksi kuvitellut tavat ovat suurelta osin hieman yli sata vuotta vanhoja. Tonttujen ja joulupukin päähineissä on viitteitä myös piispojen päähineen suuntaan. Siirtymä pelottavista pukeista lempeään joulupukkiin ei tapahtunut kerralla. Ari PulkkAnen/ PohjolAn joulu Joulu on kulttuuricocktail Kristillinen joulu on imaissut sisäänsä perinteitä ajanlaskun alusta ja keskiajalta, vaikutteita Suomen pakanalliselta ajalta sekä nykyjoulun markkinameininkiä eri puolilta maailmaa. Varsinkin Kainuussa kekri taisteli muuta Pohjolaa pitempään vuoden suurimman juhla-ajan tittelistä joulun kanssa. Joulun ajankohta pohjautuu rooma. Joulutontut kuuluvat pohjoismaiseen jouluperinteeseen ja niissä taas on ikivanhojen kotitonttujen ja haltioiden näköä. Kielot olivat varhaisia joulukukkia ennen hyasinttien ja joulutähtien yleistymistä. Vielä pitkälle 1900-luvullekin joulupukilla saattoi olla päällään kekripukin turkkia muistuttava nurinpäin käännetty turkki ja tuohinaamari. Kekripukkiperinteeseen pohjautuu myös Kajaaninjoella edelleenkin joka kekrinä palava olkipukki. Perinteiden alkuperä on hämärtynyt ja perinteet sopeutuneet nykypäivään. Niiden taustalta löytyvät eläimelliset ja esikristilliset sarvipäiset paholaista muistuttavat pukit. Kaupallinen lahjahumu tavoitti syrjäseudut vasta viimeistään 1920-luvulla. Vielä 1900-luvun alkuvuosina suomalaisissa kylissä kiertelivät ja lapsia pelottelivat remuavat kekri-, resutai nuuttipukit. Kekrin, suomalaisen sadonkorjuunjuhlan, perinteet näkyvät suomalaisessa joulussa. Kekriperinteeseen pohjautuvat nykyisen joulun tavoista ainakin himmelit, yltäkylläinen syöminen, porsas, pukit ja pitkä loma-aika. Suomalaisessa joulupukissa on kuitenkin piirteitä myös pakanallisen ajan pukista. Joulurauhan julistaminen on suomalainen perinne ainakin seitsemän vuosisadan takaa. Myös tiernapoikien esitys pohjautuu samaan tapahtumaan, itämaan kuninkaiden saapumiseen kumartamaan vastasyntynyttä Jeesusta. joulukuuta 2018 16 Aki Pulkkasen oudoimmaksi nimeämä joulukuusen koriste on vihreä suolakurkku, jonka löytäminen joulukuusesta tuottaa löytäjälle onnea seuraavana vuonna. Sen hahmo taas on saanut vaikutteita vuohipukista, jollainen saattaa vielä nykyisinkin esiintyä jouluisissa piparkakkumuoteissa. Vastaava pieni olkipukki kuuluu vielä nykyisinkin joulunajan koristeisiin. Sen jatkeeksi on veisattu Jumala ompi linnamme -virsi vuodesta 1903 lähtien
. Museoviraston ylläpitämässä aineettoman ja elävän kulttuuriperinnön luettelossa ovat suomalaisista joulutavoista muakna seuraavat: . Perinnettä harjoittavat perheet lapsineen yhdessä isovanhempien kanssa omasta tahdostaan. Joulukinkkuperinteellä saattaa tosin olla jopa esikristilliset juuret, sillä Skandinaviassa hedelmällisyyden jumala Freylle uhrattiin yleisesti juuri sika. Monissa perheissä jouluperinteisiin kuuluu monia kristillisiä perinteitä, vaikka koti ei olisikaan erityisen uskonnollinen. Lähde: Aki Pulkkanen, Pohjolan joulu, 2018, omakustanne, 137 sivua A Joulua vietetään yhä 1800-luvulta peräisin olevissa ihanteissa. Painotekniikan ja postin kulun parantuessa perinne levisi. Joulukukkien taustalla on vanhoja uskomuksia joulun ihmeestä. Kulkupelinä olivat hevosten vetämät reet ja varusteina siten sekä kyydissä että kylmässä kirkossa lämpimät vaatteet. Pikkuhiljaa yleistyivät ensin uskonnolliset aiheet ja joulukuuset, sen jälkeen tontut, talvimaisemat ja kynttilät. Viimeistään nuutinpäivänä on perinteiden mukaan aika riisua joulukoristeet ja viedä kuusi pois. joulukuuta 2018 Säilytettävää . Suomessakin piparkakkuja leivottiin jo 1600-luvulla. joulukuuta. Kuusen latvassa oli perinteinen Betlehemin tähdestä muistuttava latvatähti, ja jokunen joulukorttikin oli osannut perille. Suoraan kekrin ruokavaliosta siirtyivät jouluun lanttuja porkkanalaatikot. Taatelit tulivat Suomessa tutuiksi esimerkiksi amerikansiirtolaisten lähettämistä joulupaketeista. Jouluperinteitä ylläpidettiin myös sotavuosina rintamalla. Saman päivän Vatikaani virallisti vuonna 354 Jeesuksen syntymäpäiväksi ja näin kristillisti vanhan pakanallisen juhlan. . Adventtikalentereista ensimmäiset maininnat ovat 1850-luvulta Saksasta. Tunnettu Enkeli taivaan -virsi on Martti Lutherin jo vuonna 1534 kirjoittama. Adventtikynttilöitä poltettiin jo 1800-luvun lopussa. Kuten ahtaissa tiloissa muuallakin, kuusi oli pieni pöytäkuusi. Joulukuusi oli ensimmäisenä käytössä Saksassa. Radion joululahjavalvojaiset -ohjelman myötä tapa levisi 1900-luvulla laajalti. Jo keskiajalta on legendoja jouluyönä kukkimaan puhjenneista ruusuista. Joulurauha on vanhaan pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuulunut määräys, mutta elävänä perinne on säilynyt vain Suomessa. Sen alkuperäksi arvellaan keskiajan näytelmää, joka kuvasi ikiaikaista kertomusta paratiisista, jouluaattona nimipäiviään viettävistä Aatamista ja Eevasta sekä hyvän ja pahan tiedon puusta. Suomalainen joulupukkiperinne, jota harjoittavat käytännössä kaikki lapsiperheet Suomessa. Kynttilöiden sytyttäminen haudoille jouluaattoiltana on melko tuore pohjoismainen perinne. Suomessakin ensimmäiset joulukuuset nähtiin jo 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta tapa säilyi pitkään vain varakkaimpien ja kaupunkilaisten keskuudessa. Luterilaisille hautausmaille kynttilöitä alkoi ilmestyä vasta 1920-luvulla. Joulumarkkinoita vietettiin jo 1800-luvun lopulla. Joulua vietetään perhepiireissä, ja juhlaa on vietetty 1800-luvulta peräisin olevissa ihanteissa, kirjoittaa Pulkkanen. . Ensimmäiset joulukortit painettiin Iso-Britanniassa vuonna 1843. Julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Englantilaisissa joulukorteissa on linnuista punarinta, suomalaisissa punatulkku. Aki Pulkkasen Pohjolan joulu -kirja kertoo paljon kirjailijan kotikulmien Raahen seudun perinnettä, mutta onpa siellä tarina myös Ristijärvellä syntyneestä pappi Robert Mellinistä, joka julkaisi vuonna 1876 Dickensin Saiturin joulua mukailevan joulukertomuksen. Saksan protestanttisissa osissa joulukuusi oli ylemmän luokan keskuudessa käytössä jo 1700-luvulla. Riisipuuroa syötiin jo 1800-luvulla ainakin Suomen rannikkoseudulla, mutta sen jälkeenkin moni vaatimattomampi asuja on turvautunut ohraiseen vastineeseen. Valmistettiin sylttyjä, kinkkuja ja makkaroita. Hautausmaalla käynti jouluaattona. . Joulukirkossa Suomessa käydään yhä vieläkin sankoin joukoin, kuten jo 1600-luvulla. Samaan aikaan alettiin pitää myös joululahjavalvojaisia, jolloin lasten nukkuessa tehtiin pieniä lahjoja käsitöinä ja jouluherkkuja. Joulukorttiperinnettä pitävät yllä nykyisin ainakin lapsiperheet, jotka teettävät lapsistaan tai lemmikeistään yksilölliset kortit. . 1800-luvulla yleistyi käytäntö tuoda joulupöytiin herkkuja kaukaisista maista, omenia, taateleita ja sekahedelmiä. Vasta viime vuosina joulua on alettu viettää myös perinteistä vapautuneilla tavoilla. Suomalaiset jouluruuat syntyivät, kun syksyn sadosta alettiin erotella paras vilja joululeivonnaisia varten, parhaat paistit jouluksi ja suolata kalaa joulupöydän herkuksi. Joulukatuja alettiin koristella valoilla Suomessakin jo 1910-luvulla ja viimeistään viime vuosikymmeninä tapa on levinnyt jokaiseen taajamaan. Joulukorttiperinne on viime vuosina hiipunut ja yritykset lahjoittavat korttirahojaan hyväntekeväisyyteen. Jo 1820-luvulla Helsingissä saattoi ostaa jouluksi konvehteja. Hyasintti kukki helsinkiläisen kukkakaupan ikkunassa jo vuonna 1879, ja joulutähti kiri suosituimpien joulukukkien joukkoon 1960-luvulta lähtien. Mässäilyperinne jouluisin perustuu jälleen kekrin yltäkylläisen ruokailun perinteeseen. Näin ne jatkavat 1900-luvun alkupuolella alkanutta perinnettä, jolloin joulumerkeillä kerättiin Suomessa rahaa esimerkiksi tuberkuloosiin sairastuneille. Kynttilöiden vieminen haudoille on kuitenkin vanha pakanallinen tapa ja liittyi aikanaan kekriin. Aluksi joulukuusi saattoi olla tilan ahtauden takia pieni pöytäkuusi, kattoon ripustettu kuusi tai pihakuusi. Jouluvalko on puusta ja lakanasta rakennettu hevoshahmo. Sotien jälkeen tapa yleistyi sankarihautausmailla ja levisi muillekin haudoille. Seurakunnat järjestävät usein jouluaattoisin kirkoissa hartauksia, joihin voi osallistua samalla käynnillä, kun vie kynttilöitä haudoille. Valmistautuminen on kiinteä osa jouluperinnettä. Silloin 20 päivää kestänyt joulurauha päättyy. Suomalainen joulupukki on sekoitus lahjoja jakanutta, 300-luvulla Vähässä-Aasiassa elänyttä Pyhää Nikolausta, suomalaista nuuttija kekripukkia ja amerikkalaista Santa Clausia. Piparkakkujen historia ulottuu kauas keskiajalle Välimeren maiden mausteisiin kakkuihin. Jouluvalkoperinne elää vain muutamassa lounaishämäläisessä kylässä. Vanhimmat suomalaiset joulurauhatekstit ovat Suomessa 1600-luvulta. Joulurauhan julistus Turussa, joka on Ylen suosituimpia tv-lähetyksiä. Suklaata kalentereihin piilotettiin vasta 1980-luvulla. Suomalaiset vuohipukkia muistuttavat joulunisut ja piparimuotit ovat muisto pakanallisista suomalaisista kekriperinteistä.. Sa-int kuva aki Pulkkanen/Pohjolan joulu laisten viettämään auringonjumalan syntymäpäivään, joka oli 25. . Suomalaiset kaupungit alkoivat pystyttää joulukuusia toreille 1900-luvun alussa. Kansakoulujen kuusijuhlat levittivät perinnettä myös koululaisille. . 17 Perjantaina 21. Suomalaiseen joulupuuroon kätketty manteli voi Pulkkasen keräämän aineiston mukaan olla sukua antiikin Rooman juhlaruualle, johon kätkettiin papu. Sata vuotta sitten valaistuun ja oljilla koristeltuun varhaisaamun joulukirkkoon menivät aikanaan kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Joulunpyhät päättyvät loppiaiseen, joka on joulua vanhempi kristillinen juhla. Perinnettä Suomessa ovat levittäneet erityisesti partiolaiset omalla kalenterillaan. Yksi näistä on jouluevankeliumin luku. Aki Pulkkanen tietoja oppikirjailija Jouluiseen pukkiperinteeseen on sekoittunut monta perinnettä. Ennen joulua kouluissa on vietetty kuusijuhlia jo tämän vuosisadan alkupuolelta lähtien ja työpaikoilla pikkujouluja, joista ensimmäiset jo 1920 – 30-luvuilla. Vanhin tunnettu suomalainen joulukortti on vuodelta 1871. Ensimmäisissä joulukorteissa aiheet olivat neliapiloita, hevosenkenkiä ja runsaudensarvia, kukkia ja koristeellisia kärpässieniä.
a) 18 metriä, b) 15 metriä, c) 24 metriä. a) Iijoki, b) Kiiminkijoki, c) Kalajoki. a) yhteen, b) kahteen, c) kolmeen. a) Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, b) Vuoden jokaisena päivänä, c) Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. 2) Ristijärvellä syntyneista urheilijoista maailmanmestaruutta ei ole voittanut a) Kari Härkönen, b) Matti Heikkinen, c) Kaisa Mäkäräinen. a) Atalante, b) Kantelante, c) Peuralante. a) riisipuuroa, b) talkkunaa, c) siunattua ohrapuuroa. a) kuhmolainen bändi, b) uusi sydänlääke, c) talismaani. 8) Kajaanin linnan vankina ei ole ollut: a) runoilija Lars Vivallius, b) professori Johannes Messenius, c) pastori Anders Chydenius. a) 3, b) 4, c) 5. 31) Sotkamon korkein vaara on: a) Naulavaara, b) Halmevaara, c) Vuokatinvaara. 43) Minä vuonna Akseli Gallen-Kallela maalasi Silta Kuhmossa -teoksen. 35) Sotkamo-lehti on ilmestynyt ensimmäisen kerran: a) Vuonna 1959, b) Vuonna 1963, c) Vuonna 1962. a) Tykky, b) Luppokaarre, c) Hallankurvi. a) Hyrynsalmen kirkossa, b) Puolangan Kirkossa, c) Suomussalmen kirkossa. 30) Vuokatin Urheiluopiston toimistorakennus oli jatkosodan aikana: a) Rukajärvellä, b) Tiiksassa, c) Karhumäessä. Ståhlberg. 41) Mikä on Vinide. 12) Kajaanin ensimmäisen lentoaseman rakentaminen alkoi vuonna 1939, mutta se valmistui sotien jälkeen vasta a) vuonna 1947, b) vuonna 1952, c) vuonna 1957. 46) Milloin oli viimeinen suuri nälkäkatastrofi, jonka takia Kuhmon hautausmaalla on myös muistokivi. 39) Mitä puuroa Kuhmossa on perinteisesti sanottu pyhäpuuroksi. a) Järvelä, Kyllönen, Alanne ja Hyry, b) Heikkilä, Kerälä, Pyykkönen ja Raate, c) Mäkelä, Niemi, Juntunen ja Kianta. 7) Kajaanin linnan rakennustyöt alkoivat a) vuonna 1604, b) vuonna 1634, c) vuonna 1664. a) 1867, b) 1647, c) 1786. a) noin 60 km, b) noin 45 km, c) noin 38 km. 22) Mikä on Hyrynsalmella sijaitsevan Ukkohallan pisin laskettelurinne (1400m). a) Solmi kaksi avioliittoa, sai 10 lasta, erosi kaksi kertaa, jäi kerran leskeksi ja julkaisi 20 teosta, b) Oli avioliitossa kerran, avoliitossa seitsemän kertaa, sai 15 lasta, syntyi Suomussalmella ja kirjoitti 60 kirjaa, c) Solmi kolme avioliittoa, sai kaikkiaan 12 lasta, erosi kerran ja jäi kahdesti leskeksi ja kolmesta hänen teoksestaan on tehty elokuva. 33) Naapurinvaaran tanssipaikan rakennus rakennettiin nykyiselle paikalleen: a) Vuonna 1955, b) Vuonna 1960, c) Vuonna 1959. 42) Milloin Kuhmon Tönölän silta on rakennettu. 21) Kuka hyrynsalmelainen kehitti Tommi-puukon. 26) Minkä Suomen suuren joen latva-alue on Puolangalla. 48) Moneenko eri vesistöön Kuhmosta laskevat vedet jakautuvat. 15) Kuka Suomen historian merkkihenkilö on syntynyt Suomussalmella 28.1.1865. a) Alppitähti, b) Kanerva, c) Palleroporonjäkälä. 19) Mikä seuraavista Ilmari Kiantoon liittyvistä väittämistä on totta. a) 1910-luvulla, b) 1880-luvulla, c) 1860-luvulla. 38) Avoimissa sarjoissa kilpailleen sotkamolaisori Pikkukahvelin kotitalli on: a) Huuskonniemellä, b) Korvanniemellä, c) Rimpilänniemellä. 36) Kuinka monta taajama-alueen ulkopuolella toimivaa koulua on Sotkamossa: a) Viisi, b) kaksi, c) kolme. a) Erno Heikkinen, b) Esko Rautiainen, c) Puolangalla ei ole kunnanjohtajaa. 6) Suunniteltu KaiCellin biosellutehdas tuottaisi tekstiilikuitua nimestä a) Arbron, b) Barbron, c) Carbron. 23) Minä vuonna Hyrynsalmen seurakunta itsenäistyi ja Hyrynsalmesta tuli oma pitäjä. 3) Ristijärven Saukkovaaran luoteispäässä sijaitsee a) Jättiläisenmaa, b) Hiidenröykkiö, c) Koljatinvaara. 27) Kuinka korkea on Hepokönkään vesiputous. 47) Kuhmon kirjastotalo täytti joulukuussa 30 vuotta, mikä on sen nimi. 18) Mitä neljää kantataloa pärevalkeat Suomussalmen vaakunassa kuvaavat. 32) Sotkamon kirkonkylän S-Marketin pysäköintitalon tontilla oli aikoinaan: a) Sotkamon apteekki, b) Seppä Gröhnin paja, c) Saimin baari. a) 1964, b) 1954, c) 1974. Perjantaina 21. Vastaukset kysymyksiin löytyvät myöhemmin tästä lehdestä Jouluvisa: testaa tietosi Kainuun kunnista. 24) Mikä on Hyrynsalmen nimikkokasvi. 17) Mikä seuraavista on tie Suomussalmella. 20) Kuinka pitkä on Kiantajärvi. 11) Vuolijoen kunta liitettiin Kajaanin kaupunkiin a) vuonna 2001, b) vuonna 2003, c) vuonna 2007. a) Kalle Juntunen, b) Kalle Keränen, c) Kalle Kemppainen. 5) Tämä Paltanniemen ensimmäinen kirkko tuhoutui vuonna 1626 a) salaman aiheuttamassa tulipalossa, b) venäläis-karjalaisten vihollisten polttamana, c) sortui maanjäristyksen seurauksena. 13) Kajaanin tutuista paikannimistä Keski-Pohjanmaalla ei ole ollut ns. a) Ilmari Kianto, b) J.A. 14) Kuka Suomussalmella syntynyt urheilija on voittanut olympiakultaa. J. 29) Äskettäin Sotkamoon perustettu Anders Chydeniuksen puisto rajoittuu: a) Sapsojärveen, b) Pirttijärveen, c) Kaitainjärveen. a) Marko Kemppainen, b) Toini Gustafsson, c) Raimo Seppänen. 44) Monissako olympialaisissa Kuhmo-Skin ampumahiihtäjä Paavo Puurunen kilpaili. 45) Minkä niminen oli Kuhmossa toiminut matkailuautoyritys. a) Markku Kauppinen, b) Tauno Rautiainen, c) Eila Valtanen. a) Peuraplan, b) Karhu-Planner, c) Ahma-Traveller. 34) Kenen kirjailijan tuotannosta löytyy sotkamolaiselle hotellille nimen antanut tulikettu: a) Heikki Turusen, b) Veikko Huovisen, c) Pentti Haanpään. a) Havannantie, b) Nälkämaantie, c) Egyptintie. 4) Paltamon seurakunnan ensimmäinen kirkko rakennettiin 1599 a) Paltaniemelle, b) Kiehimään, c) Mieslahteen. 16) Missä vaadittiin ensimmäisen kerran ääneen Suomen itsenäisyyttä 7.4.1917. 40) Kuka on ollut Kuhmon pitkäaikaisin kunnanjohtaja. kaimakuntaa a) Lohtajalla, b) Teppanalla, c) Vimpelillä. 10) Pekka Kauhasen veistämän Urho Kekkosen muistomerkin nimi on: a) Aikansa suurin, b) Suuri aika, c) Suurin aikanaan. 37) Siltasaari Sotkamossa tunnettiin aiemmin nimellä: a) Murhisaari, b) Raatosaari, c) Hautasaari. 25) Kuka on Puolangan kunnanjohtaja. 9) Kainulan Settlementtityökeskuksen rakennuksen Kajaanissa on suunnitellut: a) Alvar Aalto, b) Eino Pitkänen, c) Aarne Ervi. joulukuuta 2018 18 1) Ristijärven Hiisijärven pinnan järvenlasku riistäytyi hallinnasta a) vuonna 1671, b) vuonna 1761, c) vuonna 1876. 28) Milloin Puolangalla vietetään pessimismipäiviä. a) 1880, b) 1890, c) 1900. Heikkinen eli Hallan Ukko, c) K
joulukuuta 2018. 19 Perjantaina 21
Niin oikean näköistä tämä on. Ja siellä melkoinen kansainvälinen jatkuva liikenne kaikkialle Suomeen. Juna ohittaa aseman ja jatkaa matkaansa pitkin Kuhmon kirjaston ikkunanalushyllyille rakennettua 15 metriä pitkää rataa. Antti-Jussi Kallio, Jarmo Hyvönen ja Jukka Lankinen seuraavat junan etenemistä pienoisrautatiellä.. A Jouluun kuuluu tällaiset mielenkiintoiset ajatuksia ja mielikuvia herättävät esitykset. Junien merkkivalot palavat, ja kirjastovieraiden mielenkiinto herää. Kirjaston upeassa näyttelyssä koko rataympäristö herää eloon, kun juna lähtee liikkumaan.. Juna jatkaa pysähtymättä matkaansa radan kolkutellessa korvin kuultavasti. Aivan yllättäen koko näyttely alkaa elää. Junat lähtevät liikkeelle, vetäen perässään suurta joukkoa tyylikkäitä vaunuja. – Järjestelmä on digitaalinen, jossa jokaisella veturilla, vaunulla ja laitteilla on oma datanumero, joita ohjataan toimimaan halutulla tavalla. Rautatien omistava logistiikkainsinööri Antti-Jussi Kallio kertoo,että vaikka näyttely on tarkoitettu kaikille ja kaikenikäisille joulua odottavien perheiden jäsenille, itseasiassa pienoismallit ovat melko kalliita ja äärimmäisen tarkkoja jäljennöksiä vetureista, junista, rautateistä ja hiukan myös rautateihin liittyvästä muusta toiminnasta. Perjantaina 21. Helpon näköistä, mutta pitkän kokemuksen ja opiskelun takana on tuon mielenkiintoisen näyttelyn aiSähköjuna viheltää kirjaston hyllyä pitkin Kuhmon kirjastossa on esillä Antti Kallion upea pienoisrautatieharrastus. joulukuuta 2018 20 Pertti Kiira toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Nyt, ennen joulua, on erinomainen tilaisuus Kuhmon kirjastossa tutustua pienoisrautatieharrastukseen, johon voi suhtautua leikkimielisesti tai hyvin suurella innolla ja vakavuudella. Tämä näyttely ei kuitenkaan kuvaa sitä, vaan harrastelijan omaa näkemystä malliensa toiminnasta. Tasoristeyksen kohdalle tultaessa puomit sulkeutuvat ja muu liikenne pysäytetään liikennevaloilla. Niitä ei voi kuin ihailla noista suunnattoman tarkoista yksityiskohdista. Paikalle saapuu katsomaan muitakin, ja päivittely alkaa, kuin konsanaan muinoin Matin ja Maijan junassa Lapinlahdella. Samalla tulee mieleen, että onhan Kuhmossakin rautatie ja asemia. Antti-Jussi Kallio kertoo, että rakennustyöhön oli kulunut kuusi tuntia, sillä kaikki ratatyöt, sähköistys, junien asennus ja ulkoasu vaatii kovasti touhuamista. Se luo nostalgista tunnelmaa ja antaa hyvän kokonaiskuvan kaikesta rautateihin liittyvästä. Lapselle ymmärrystä ja aikuiselle muistoja. Näyttely on rakennettu kirjaston Pajakkajoen puoleiselle ikkunalaudalle