6 4 1 4 8 8 1 2 6 2 5 7 Nro 69 | Hinta 3,50 € | kuhmolainen.fi | Perustettu 1959 Perjantai 12.9.2025 PYYDÄ PUUKAUPPATARJOUS 044 524 8716/ Vesa Väisänen Hätähuuto Hirveläntieltä 1 Sivu 2 Ilmo Komulainen seurasi, kun Markku Piirainen lanasi Hirveläntien kuoppaisimpia kohtia. Soratietä lanattiin maanantaina protestina tienhoidolle. Kisat kokosivat 50 suunnistajaa, mitä järjestävä seura Kuhmon Peurat piti hyvänä määränä, etenkin kun rasteille juostiin arki-iltana. JARNO HILTUNEN Siipiravintolan suosio yllätti ravintola-alalle tyhjästä hypänneet kuhmolaismiehet 1 Sivu 6 Kyselyn mukaan huijaukset aiheuttavat huolta 1 Sivu 7. Sprinttisuunnistuksen aluemestaruuskilpailuissa palkittiin mitaleilla lapset ja nuoret. NIKO KEMPPAINEN Asukkaat kyllästyivät kylätiensä monttuihin ja heittoihin. Kilpailuun osallistunut hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Teemu Köngäs totesi taajamassa tapahtuvan suunnistuksen ”ihan erilaiseksi” kuin metsäsuunnistuksen. 1 Sivu 14 Tällaiset olivat suunnistuskisat keskellä kaupunkia Kuhmon keskustassa järjestettiin sprinttisuunnistuksen Kainuun aluemestaruuskilpailut alkuviikosta
Peltoniemen mukaan tielle ei kesän aikana ole tehty toimenpiteitä, sillä laatuvaatimukset ovat täyttyneet. Töiden kestosta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta valot pitäisi saada käyttöön viimeistään talveksi. Kuhmolainen // Perjantaina 12. ELY-KESKUS ei aio vaatia korvauksia Hirveläntien omatoimilanauksesta, kertoi torstaina liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Heino Heikkinen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta. Itsekin tienhoitoa vuosikymmeniä työkseen tehnyt Komulainen toteaa, ettei pelkkä pinnan tasaus voi olla kustannuskysymys tienhoitourakassa. Samaan hengenvetoon hän mainitsee myös Viiksimontien. Se ei ole hänen mukaansa riittänyt, sillä tiehen on ehtinyt kesän aikana syntyä syvimmillään viisitoistasenttisiä reikiä. Se on kysymys tahtotilasta ja välinpitämättömyydestä. – Nyt kun reiät on menneet näin syviksi, ei ne traktorin lanalla enää häviä mihinkään, kun päälle ajetaan vähän pintaa. – Hyvä tarkoitus on henkilöllä ollut, mutta eihän sitä tietenkään toisten omistamille väylille olisi lupaa eikä syytä lähteä tekemään toimenpiteitä, toteaa Heikkinen. – Kevätlanaus, kesätasaus ja syystasaus on yleensä ollut käytänne, koska kesälläkin tässä on liikennettä. Valot tulevat olemaan harrastekenttätasoiset eli ei kovin tehokkaat, mutta kuitenkin tarpeeksi tehokkaat pimeällä liikkumiseen. HIRVELÄNTIE on lanattu Komulaisen mukaan viimeksi toukokuun loppupuolella. – Vähän oli mursketta mennyt luiskaan, muttei siinä määrin, etIlmo Komulainen mittaili Hirveläntiehen kesän aikana syntyneitä kuoppia.. Arveltiin, että vähän puistellaan ja ravistellaan, kerta ely ei valvo eikä Terranor tee hoitohommiaan. – Urheilukentälle on tulossa valaistus, joka koostuu kuudesta kaksikymmentä metriä korkeasta valomastosta, jotka tulevat kentän ympärille ja urheilukentän käyttäjät voivat itse kytkeä valot päälle, kun tarvitsee. Tie oli ollut laatuvaatimusten mukaisessa kunnossa, vaikka palautetta olikin tullut paljon, kertoi Kainuunkin hoitourakoiden hankinnoista vastaavan Lapin ely-keskuksen kunnossapitovastaava Joona Peltoniemi tiistaina. Ambulanssi kun lähtee kiireellisesti, ajoaikahan on kertakaikkisen pitkä kumpaankin suuntaan. – Käytännössä tienkäyttäjien käsitys siitä, mikä soratien kunto pitää olla, eroaa meidän sopimusten sisällöstä. – Tienkäyttäjän linjalla ei ole mitään merkitystä, se on vain muodollisuus. Tien huono kunto johtaa Komulaisen mukaan pahimmillaan ajoneuvojen rikkoutumiseen. Ilmo Komulaisen kutsumana kuhmolainen ammattimies Markku Piirainen istui lainahöylän kopissa ja lanasi tietä noin kahdeksan kilometrin matkalta. – Ajatellaanpa paloja pelastuslaitosta. Kyseessä oli näytösluonteinen mielenilmaus, kuvaili Komulainen. Laadunvalvontakonsultti kävi tarkastamassa Hirveläntien viime viikolla, jolloin tien todettiin täyttävän sopimusten mukaiset laatuvaatimukset. Usein puhelut ovat ohjautuneet takaisin tienkäyttäjän linjalle. Niko Kemppainen Maanantaina aamupäivästä Hirveläntiellä tiehöylä tasoitti soratiehen syntyneitä reikiä ja heittoja. ELY-KESKUKSEN laadunvalvontakonsultti kävi tarkastamassa Hirveläntien 2. – Tässä syyllistytään nyt oman käden oikeuteen. syyskuuta. Kirjoittaja on Kuhmolaisessa TET-jaksolla. Laatuvaatimusten mukaan kuoppaisuutta kuitenkin sallitaan tiettyyn rajaan asti. Kun tulee seuraava vesisade ja autoilla ajetaan, reikä on taas tiessä. Jos ei hoitourakoitsija tee tehtäviään, eihän se tarkoita sitä, että meillä pitää kärsiä siitä. Sen takia kesälanaus pitäisi tehdä, ettei tilanne pääse tämmöiseksi, Komulainen sanoo. Kuhmon kaupungin kunnossapitopäällikkö Tero Uhlbäck kertoo, mistä on kyse. Sekä Komulainen että Markku Piirainen pitävät ensisijaisen tärkeänä oikea-aikaista tienhoitoa. Valoja on kaivattu urheilukentälle jo useamman vuoden ajan ja nyt ne vihdoin tulevat. Asialla ei kuitenkaan ollut tien hoitourakasta vastaava Terranor saatikka ely-keskus, vaan valtion maantien kuntoon kyllästyneet asukkaat. KOMULAINEN kertoo hänen ja muiden kyläläisten ottaneen yhteyttä vastuussa oleviin tahoihin kymmeniä kertoja, mutta mitään ei ole tapahtunut. Hirveläntie on lanattu ja suolattu viimeksi keväällä. syyskuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Tuomas Haverinen Urheilukentällä on jonkin aikaa voinut nähdä työssään kaivinkoneen. Muutamat hyväkuntoiset kohdat jätettiin ennalleen. Hirveläntiellä kulkee myös runsaasti raskasta liikennettä, etenkin puutavarakuljetuksia, mikä entisestään rasittaa tietä. – Kyllä liikenneministeri Lulu Rannekin voisi käydä Kainuussa tutustumassa, miltä meidän huoltovarmuudet täällä näyttää, kun hallitus siitä kuitenkin niin kovasti puhuu. TUOMAS HAVERINEN Hirvelässä kyllästyttiin tien kuntoon ja otettiin ohjat omiin käsiin Ely-keskus huolestui tempauksesta. Tiistaina paikan päällä käynyt hoitourakoitsija oli todennut vahinkoja sattuneen. Se on hänen mielestään myös turvallisuuskysymys. Ely-keskuksen maanteiden hoidon projektipäällikkö oli käynyt tarkastamassa Hirveläntien keskiviikkona. Voihan sinne soittaa, mutta se on kuin tuuleen huutaisi. – Fiksuahan on tietenkin tehdä toimenpide ennen kuin tie menee niin huonoon kuntoon, ettei se enää täytä laatuvaatimuksia, Peltoniemi sanoo. – Eihän tämä ole kuin taskurahoja. Työ liittyy urheilukentän kehittämiseen ja valmista pitäisi olla talveen mennessä. Kaivinkone oli tiistaina työssä urheilukentällä. Alkuviikosta valmiina olivat jo jäähallin puoleisen laidan valotolppien pohjat. Urheilukentälle rakennetaan valoja Harrastetason valaistus valmistuu talveen mennessä. Komulainen kertoo Hirveläntien joutuneen karmeaan kuntoon tienhoidon puutteen vuoksi. Vai mistä muusta se voi olla, kysyy Komulainen. Ei tämä millään tavalla täytä sitä laatua, mikä pitäisi olla. – Jotainhan tälle asialle pitäisi tehdä. Kentän käyttöön työmaa ei suoraan vaikuta. Uhlbäckin mukaan työmaan ei pitäisi estää urheilukentän käyttöä, mutta kentän ympärillä olevat työmaat ja työkoneiden liikenne voi vaikeuttaa kentän lähistössä liikkumista. Keväällä kun vain tasataan, tien runko sulaa ja tulee heittoja ja pahkoja
Ilmo Komulainen mittaili Hirveläntiehen kesän aikana syntyneitä kuoppia. Puheenaihe on hyvin yleinen varsinkin perukan teitä käyttävien kuntalaisten taholla. 1 Voit tarkistaa kartalta, onko käyttämäsi tie valtion, kunnan vai yksityisen omistama. Kannattaisi eduskuntatalon kokoustiloissakin ruveta miettimään, mihinkä meidän rahat menee. Kuhmon Vesienergia on 8. Mutta tämä on kysymys, joka ei ratkea sillä, että yksityiset lähtevät tietä parantamaan. syyskuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 tä isoja vahinkoja olisi tullut. Kuhmolainen // Perjantaina 12. 1 Valtion omistamien teiden kunnostamisesta ja ylläpidosta vastaavat ely-keskukset. Kuhmossakin on pidetty esillä huoltovarmuuden tärkeyttä, jonka yksi olennainen osa on hyväkuntoinen tiestö. Päätösehdotuksen mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle omavelkaisen 2,5 miljoonan euron lainan omavelkaista takausta. Kartalle on merkitty myös valtion kävelyn ja pyöräilyn väylät, joita ely-keskukset ylläpitävät. www.suomenvaylat.vayla.fi/ (Suomen väylät) Mari Heikura Tarkoitus on laajentaa kaukolämpöverkkoa matkustajakoti Uljaskan kohdalta Kalevalan leirintäalueelle asti. 1 Yksityisteiden osalta vastuussa on tiekunta. Lainaa haetaan 2,5 miljoonaa euroa 10 vuoden laina-ajalle. Niko Kemppainen Hirveläntien ”protestilanaus” sai valtakunnallista julkisuutta ja nousi muun muassa Ylen verkkosivuilla viikon luetuimpien artikkelien joukkoon. – Kyllähän tämä on osoitus siitä, että meidän pitää olla avoimempia. " Kyllähän tilanne vaikuttaa hyvin huolestuttavalta, sillä huonokuntoiset tiet aiheuttavat niin paljon hankaluuksia paikallisille asukkaille, mutta myös elinkeinoelämälle.. Kaupunki on aiemmin linjannut, että takauksista peritään kahden prosentin takausprovisio. Vesienergia on sataprosenttisesti Kuhmon kaupungin omistama yhtiö. Tuolla pärjätään kyllä nyt siihen asti, kunnes tulee normaalit syysmuokkaukset, jotka pyritään tekemään jokaisella soratiellä ennen talven tuloa. – Kaikkialla tuntuu olevan sama ongelma, näin ne minulle kertovat. syyskuuta. Ylimääräisiin hoitotoimenpiteisiin ei ole kuitenkaan luvassa rahoitusta. Heikkinen ymmärtää ihmisten tyytymättömyyden tiestön kuntoon. – Olisi tärkeää, että sorateiden kunnossapitoon varattaisiin riittävästi resursseja, ja korjauksia tehtäisiin pysyvällä otteella, eikä vain tilapäisillä ratkaisuilla. Protestilanaus sai aikaan mediamylläkän ja Komulaisen puhelin on soinut. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 15. Kalevalan kaukolämpöhankkeen alustava kustannusarvio on noin 2,2 miljoonaa euroa. Kiitosta on tullut sekä itse tempauksesta että työn jäljestä tienkäyttäjiltä – myös virkavallalta. Vesienergia hakee lainantakausta Kuhmon Vesienergia Oy:n suunnitelma laajentaa kaukolämpöverkkoa etenee. Palautetta on tullut pitkin Suomea, Kuhmon kyliä unohtamatta. Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntunen ei ole yllättynyt, sillä hänen mukaansa ongelma on yleinen varsinkin Itä-Suomessa. Ei niinkään, että lähdetään ketään syyttämään, vaan kerromme paremmin kansalaisille, miten toimitaan ja minkälaisilla periaatteilla teitä hoidetaan. – Kyllähän se on jo pitkään ollut heikkoa, eikä parannusta ole näkynyt. Kritiikkiä valtion maanteiden kunnossapidosta on kantautunut myös kaupungille jo vuosikausien ajan. Lisäksi jätevesipuhdistamon saneerauksen kustannusarvio on noin 300 tuhatta euroa. – Ei ne uskaltanutkaan viedä linnaan taikka maksattaa meitä Markun kanssa. syyskuuta jätetty taloushallinnon toimesta tarjouspyyntö eri rahoituslaitoksille. Lainarahoituksesta on 10. Ulkomailtakin oli otettu Komulaiseen yhteyttä Suomen sorateiden tilanteesta. NIKO KEMPPAINEN Kaupunginjohtajalta ymmärrystä huonoista teistä kärsiville Hirveläntie lanattiin omin päin maanantaina protestina tienhoidolle. Kaupungin tytäryhtiöiltä rahoituslaitokset vaativat kaupungin omavelkaisen takauksen. Heikkisen mukaan Hirveläntien tempaus on herätellyt myös ely-keskuksessakin. Juntusen mukaan huonot tiet huolettavat kuhmolaisia, mutta parannusta ei ole näkynyt. NIKO KEMPPAINEN TIET Kenen vastuulla. Hän sanoo ymmärtävänsä perukan asukkaiden turhautumisen Kuhmon sorateiden kuntoon. Kaupunginjohtaja arvelee, että lähiaikoina olisi tarvetta yhteiselle istunnolle ja aihetta laajemmalle keskustelulle tienhoidosta. syyskuuta toimittanut Kuhmon kaupungille pyynnön omavelkaisen lainantakauksen myöntämisestä. – Kyllähän tämä antaa selkeästi sen impulssin ja ymmärryksen siitä, ettei meillä ole asiat Suomessa kohdallaan näissäkään tieasioissa. Kuntalain mukaan kunnan myöntämä laina tai takaus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Juntusen mukaan esimerkiksi alkuvuodesta 2024 kaupungintalolla järjestettiin tieilta, jossa oli mukana myös ely-keskuksen henkilöitä. Se kyllä ihmetyttää kovasti, Juntunen toteaa. Yhtiön lainalle myönnettävä omavelkainen takaus ei muodosta merkittävää riskiä Kuhmon kaupungille. ILMO KOMULAINEN on armahdukseen tyytyväinen. Kokouksen esityslistan esittelytekstin mukaan Kuhmon Vesienergian taloudellinen tilanne on hyvä ja sen uskotaan pysyvän vakaana myös jatkossa. 1 Kunnat vastaavat omien teidensä kunnosta. Voi sanoa, että järki voitti. Myös sosiaalisessa mediassa keskustelu valtion tienhoidosta on käynyt vilkkaana. KUHMON KAUPUNKI on koettanut vaikuttaa valtion teiden kuntoon viemällä viestiä eteenpäin ja antamalla palautetta vastuutahoille. – Valtakunnan tasolla ei ole voimavaroja siihen, että kaikki tiet olisivat täsmällisen tasaisia. – Kyllähän tilanne vaikuttaa hyvin huolestuttavalta, sillä huonokuntoiset tiet aiheuttavat niin paljon hankaluuksia paikallisille asukkaille, mutta myös elinkeinoelämälle. Hän toteaa, että tienkäyttäjien kokemukset yleensä eroavat valtakunnallisista laatuvaatimuksista. Kaikkeen ei valitettavasti riitä resurssit. – Tuntuu, että kun ihmiset soittavat esimerkiksi tienkäyttäjän linjalle, mitään ei tapahdu
Ennen vanhaan hyvin hoidettu tiestö oli ylpeyden aihe kyläläisten lisäksi kunnossapitäjille. Paljon puhutaan huoltovarmuudesta. Tiekarhukin on nykyään yhä harvinaisempi näky perukan ihmisten kulkuväylillä, toisin kuin verestä ja lihasta koostuva kaimansa. Kalevala aiheet matkailun vetovoimatekijöinä eivät näytä riittävän Kuhmolle. Monen pienen tien varrella on edelleen maataloutta ja muutakin yritystoimintaa. Jokainen tietysti haluaisi omalle kylälleen ja tielleen parasta mahdollista, mutta vaikea on uskoa, että Hirveläntielläkään turhasta maristaan. Yhteen aikaan Kostamustiellä kaatui hakerekkoja ojaan säännöllisesti, mutta nykyisin siellä ei paljon liikennettä ole, kun rajan yli ei pääse. Mikä on kohtuullinen, huono tai riittävän hyvä tien kunto, on ehkä olennainen kysymys tässä keskustelussa. Nurmestie ja sen varteen kaatuvat rekat olivat jokin aika sitten tavallinen uutinen. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei tämä tasa-arvoinen ajatus toteudu. Teiden kunnon pitäisi olla sellainen, että Suomen syrjäisimmissäkin kylissäkin olisi mahdollista asua ja elää ilman maasturia ja nelivetoautoa. Hirveläntiestä on kirjoitettu jo moneen kertaan. Viime kädessä on tietysti kyse rahasta. Kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että Kuhmo käynnistää Master Planin mukaisesti toimet, joiden myötä toteutetaan reitistön ja elämyspolun sisältötuotantohanke, selvitetään arkkitehtuurikilpailuhankkeen toteuttamismahdollisuudet, jatketaan investoijien hakua ja neuvotteluja alueiden vuokraamisesta tai myymisestä matkailuyritysten käyttöön. Kuhmolainen 11.9.2015 Luonnon tarjoamat elämykset ovat nousemassa Kalevala-teeman ohi Kuhmon matkailun keskeiseksi vetonaulaksi. Saattaapa olla, että Kuhmon perukkalaiset ovat jo melko tottuneita monttuisiin teihin, eivätkä ihan pienestä hätkähdä. Kuhmolainen // Perjantaina 12. " Nuotion äärellä kuului kokemuksen syvä rintaääni.. Kaupunki jatkaa myös kunnostusja maisemointitöitä sekä korjausja muutosinvestointeja. Voi kuitenkin kysyä, miten kaikki puuteollisuuden tavara saataisiin sahoille ja tehtaisiin, jos pienempiä sorateitä ei olisi. Kun kriteerit kunnossapidon laatuvaatimuksille on laadittu, onko siinä vaiheessa kuunneltu tai edes ajateltu tien varren asukkaita. Nämä miehet tietävät, mistä puhuvat. Esimerkiksi Hukkajärventiestä ei edelleenkään voi sanoa samaa. Aina tämmöisiä yksityiskohtia ei saa mahdutettua tilan tai ajan puutteen taikka kokonaisuuden vuoksi lehtijuttuun, mutta ne ovat kuitenkin arvokkaita hetkiä myös paikallislehden toimittajalle. Lopulta kuitenkin hoitovelka Suomen teillä tulee entistä kalliimmaksi. 010 665 7200 ti–la klo 7–11 (pvm/mpm) • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • puh. Jos auton huoltoväli tihenee ja liikenneturvallisuus vaarantuu, ovat kriteerit varmasti liian väljät. Vaan eipä tarvinnut enää pahemmin väistellä kraattereita vastustajan kaistalle. Tonttukaupunkiteema voisi olla edelleen mukana ja sitä kehitettäisiin. Näin kävi Hirveläntien protestilanauksen keikalla, kun porukalla istuimme nuotiolla ja kävimme läpi valtion tienhoidon tilannetta Kuhmon sorateillä. Lisäksi käynnistetään nimikilpailu uudesta nimestä. Asiakaspalvelu Luonto ajamassa Kalevala-teeman ohi Kuhmon kaupungin matkailu ei ole lähtenyt uljaaseen nousuun lukuisista yrityksistä huolimatta. Välillä saa tosiaan veronmaksajana ihmetellä yhteisten varojen käyttöä, oli kyse sitten Ylestä taikka elystä. Vastaukseen vaikuttaa paljon se, keneltä kysytään. Valtio hakee kovasti säästöjä ja jokainen tienhoitoonkin käyttämättä jäänyt euro on säästöä. Mutta yksittäisten henkilöiden manaamisen sijaan syyttävää sormea tulisi osoittaa laajemmalti yhteiskunnan suuntaan. Jos metsänhakkuun takia voidaan rakentaa metsäautotie, niin luulisi, että ihmisten asumisenkin vuoksi voidaan pitää tiet kunnossa. Kuulosti samankaltaisia tee se itse -höyläyksiä suoritetun joskus aikoinaankin Kuhmon sorateillä, mutta työn jäljestä moittimisen sijaan olikin tarjottu urakkahommia oma-aloitteiselle työmiehelle. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jäikö lehti tulematta. Huonoon kuntoon päässeet tiet ovat paljon kalliimpia korjata kuin säännöllisesti hyvin hoidetut. Kyse on jatkumosta, sillä valtion virkamiesten velttouteen ja korpikansan elinolojen kurjistamiseen on Kuhmossa jouduttu puuttumaan omatoimisesti jo vuosisatojen ajan. Pääkirjoitus " Mikä on kohtuullinen, huono tai riittävän hyvä tien kunto, on ehkä olennainen kysymys. syyskuuta 2025 4 // Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • puh. Hirveläntien lanaamisessa syyllistyttiin oman käden oikeuteen, mutta keskustelua seuratessa kansan syvät rivit näyttävät asettuneen kuhmolaismiesten puolelle. Itä-Suomen infra esimerkiksi on päästetty romahduspisteeseen epätasa-arvoisella päätöksenteolla sekä jonninjoutavalla byrokratialla. Systeemiä on hyvä välillä ravistella ja herroja herätellä, jottei viimeinen joudu pakon edessä sammuttamaan valoa. Kävin varsin vielä tiistaina ajamassa Hirveläntien omalla autollani, vaikka siitäkin varoiteltiin, että heti ennen sateita lanattu tie voisi olla ravalla ja pilalla. Uudessa Master Planissa asetetaankin kyseenalaiseksi, pitääkö kaupungin matkailun teemana edelleen olla Kalevala vai siirrytäänkö myymään matkailua vaikkapa luontoteemalla, johon liittyvät vetovoimatekijöinä vesistöt, suurpedot ja metsästys, hiljaisuus, talvi ja erityisesti joulun aika ja vahva kulttuuritoiminta. Myös maaseudun alasajolla on pitkät perinteet. Tämän toiminnan tavoitteena on korkeatasoinen ja ekologinen luontomatkailukeskus, joka rakennetaan pääsääntöisesti puusta. Kansainvälisessä markkinoinnissa alueelle kaavaillaan aluksi nimeä Kuhmo Wildlife Resort. Tienhoito vaatii laajempaa keskustelua Teiden kunto on varmasti yksi Kuhmon kestopuheenaihe. Joku voi ajatella, ettei jokaisessa peräkylässä ole pakko asua ja muuttakoon ihmiset lähemmäs keskustoja, jos pitää aina valittaa. Eikös jo Kuhmonniemen kirkkokapinankin johtajana häärinyt eräs muinainen Komulainen. Kyläläisen tai ambulanssikuskin ajatus voi olla eri kuin tietä huoltavan urakoitsijan tai huoltoa valvovan ely-keskuksen. Nuotion äärellä kuului kokemuksen syvä rintaääni. Niistä päätetään erikseen. 10 vuotta sitten Itse kun tekee, niin hyvä tulee Kolumni Niko Kemppainen On aina korvia hivelevää päästä kuuntelemaan, kun kuhmolaisukot ruotivat keskenään jotakin heitä sapettavaa asiaa. Kirjoittaja on toimittaja. Ja koska Kuhmolainen on koko perheen yhteistä lukemistoa, ei värikkäällä noitumisella ryyditettyä puhetta olisi häveliäisyyssyistä voinut sellaisenaan painaakaan lehden sivuille
Kainuun Kalatuote Tuore kirjolohi, kokonainen Suomi 990 kg RAJOITETTU ERÄ. syyskuuta 2025 // 5 Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa 1.–31.1.24 HINTAedut Hyrynsalmi, Kuhmo (Kainuuntie ja Koulukatu), Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi ja Vuokatti. Hinnat voimassa kaikissa Kainuun S-marketeissa 1.–30.9.25 Syyskuun Mehukatti Trip 3-pack 6 dl (1,65/l) (30 pv alin hinta 1,45 ) 099 Coop Talouspaperi 4 rll (0,37/rll) (30 pv alin hinta 2,69 ) 149 kg Skyr Rahkat 400 g (5,73/kg) 229 Porokylän Kranssit 350 g (8,54/kg) 299 Snellman Meetvursti 200–220 g (10,86–11,95/kg) 239 Saarioinen Keitot 300 g (6,63/kg) 199 349 Kivikylän Huiluntuhti grillimakkara 400 g (6,98/kg) 279 Atria Kevyt jauheliha 9,5 % 400 g (8,73/kg) Edullista kirjolohta Pielispakari Ukko-Koli ruisleipä 410 g (4,85/kg) 199 Valio Hyvä suomalainen Arkirae 500 g (4,78/kg) 239 289 Coop Luumu 1 kg, Italia 289 Omena Suomi Coop WC-paperi 6 rll (0,33/rll) (30 pv alin hinta 3,29 ) 199 Voim. 11.–14.9. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Kajaanissa: Komiaho, Laajankangas, Lehtikangas, Lohtaja ja Raatikeskus
Juminkeko haluaa tuoda satuja ja lukemisen ilon jokaisen lapsen ulottuville, tukea varhaista kielellistä kehitystä ja vahvistaa perheiden yhteisiä lukuhetkiä. – Kirjat jaetaan lapsille heidän 5ja 6-vuotisneuvolakäyntiensä yhteydessä, kertoo Juminkeko tiedotteessaan. Oltiin me alussa aika kokemattomia, mutta siihen nähden meni todella hyvin. Mitä ynnäiltiin, suurin piirtein 14 000 kävijää on kesän aikaan ollut, kertoo Kyllönen. – Alussa tosiaan ajattelimme, että hyvänä päivänä saattaisi käydä sata asiakasta. Ne loppuivat ensimmäisenä viikonloppuna " Nyt on muitten vuoro tulla Kuhmoon, eikä vain lähdetä täältä muualle.. – Byrokratiastahan se on enää vain kiinni. Kuhmon kirjastolla on nostettu esille isotekstisiä ja selkokirjoja sekä muuta aineistoa, jonka avulla kertomusten äärelle on helppo löytää. Mikäli miehet saavat ensi kesällekin paikan Kontiolta, on esimerkiksi kentän alueelle tavoite järjestää isompaa festivaalitapahtumaa artisteineen. SERGEY BARBASHIN Siipiravintolan suosio yllätti yrittäjät Uudenlaisellakin konseptilla voi onnistua Kuhmossa, kunhan uskoo omaan juttuunsa, toteaa Lauri Vanninen. Kuhmolaiset yrittäjät ja talkoolaiset ovat auttaneet ja tukeneet paljon, Vanninen kertoo. Yhteistyö sekä kaupungin että paikallisten yrittäjien kanssa saa miehiltä vuolaat kiitokset. Mutta kun ajattelee budjettia, se pitää suhteuttaa siihen, minkä verran porukkaa saadaan paikalle. Merkittävä huomio on se, että tapahtumat saavat ihmiset liikkeelle – olivatpa ne mitä hyvänsä. syyskuuta. Siipiravintolalla on musisoinut artisteja, tanssattu teknobileitä ja nähtiinpä Lammasjärven rantamaisemissa stripparikin. Ne loppuivat ensimmäisenä viikonloppuna. Kirjat on kuvittanut kuhmolainen sarjakuvataiteilija Marko Raassina. Kuhmon neuvolalle iso kasa satukirjoja lahjoituksena Juminkeko-säätiön lahjoituksen vastaanottivat Kuhmon neuvolan työntekijät Mervi Kähkönen ja Satu Huotari. Yrittäjillä on takana neljän tunnin yöunilla vedettyjä pitkiä työpäiviä, tapahtumarikkaita viikonloppuja, myrskyjen riepottelemia telttoja sekä lukemattomia itsekin popsittuja kanansiipiä. – Olemme pyrkineet siihen, että joka viikonloppu olisi jotain. Ruokalistan antimia ja ravintolan työskentelykapasiteettia on mahdollista myös laajentaa. Parhaimmillaan paikan päällä on ollut samaan aikaan toistasataa asiakasta, muun muassa vilkkaana väliviikonloppuna. Kuvassa vasemmalla Markku Nieminen ja oikealle Olga Zaitseva. Elokuussa aukiolopäiviä supistettiin koulujen alkaessa ja sään viilentyessä. – Totta kai siinä on paineita, kun ensimmäistä kertaa ollaan touhuamassa ihan vierasta juttua. Myös kaupunginkirjasto on mukana lukutaitopäivässä. Vannisen mukaan talven aikana on tarkoitus testata ravintolatoimintaa Kelolla sekä jäähallilla Kivan edustusjoukkueen otteluissa. – Haluamme edelleen jatkuvuutta ja kehittää hommaa koko ajan eteenpäin, Vanninen kiteyttää. Siipiravintolan konsepti ainakin on tullut Kuhmoon jäädäkseen. Niitä kävikin sitten vähän enemmän. Heinäkuu oli helteisten kelien ja muiden Kuhmon tapahtumien puolesta täydellinen ulkoilmaravintolalle, joka oli auki joka päivä. Metallicaa ei tänne välttämättä voisi kuvitella, sanailee Kyllönen. Lauri Vannisen sylissä Paavo-koira. Santtu Kyllönen ja Lauri Vanninen kertovat suosion yllättäneen. – Jos ravintola olisi jossain muulla paikkakunnalla, ei tämä olisi ihan niin helppoa ollut. Se kyllä yllätti, nauraa Vanninen. " Kun tein ekaa tilausta tukkuun, mietin, että meneeköhän nämä setit koko kesänä. KUHMO – UNESCON kirjallisuuskaupunki juhli kansainvälistä lukutaitopäivää 8. TULEVAISUUDEN varalle on jo vireillä suunnitelmia. Lisäksi esille on koottu kirjoja, jotka käsittelevät lukemista ja kirjoja itseään. Ravintola-ala mainitaan yleensä hankalimmaksi yrittämisen lajiksi, mutta se ei miehiä pelottanut alussakaan. KULUNUT KESÄ on ollut opettavainen ensikertalaisille ravintolanpitäjille. Kuhmossa toimii monenlaisia tahoja, jotka tekevät työtä kirjallisuuden parissa. Työtä riitti, mutta kokemus oli antoisa. – Kun tein ekaa tilausta tukkuun, mietin, että meneeköhän nämä setit koko kesänä. Niko Kemppainen Kesä on vaihtunut syksyksi, ja Kontion nurmelle heinäkuun alussa avatun Sins & Wings -ravintolan loppusiivous on alkanut. Kuhmolainen // Perjantaina 12. – Kun katselee yhtiökumppanin naamaa 20 tuntia päivässä, niin kyllähän se jossakin alkaa näkymään, Vanninen naurahtaa. PALAUTE ON ollut lähestulkoon ainoastaan positiivista, miehet Ravintolaan olivat tervetulleita kaikenikäiset sekä myös nelijalkaiset asiakkaat. Tekijämiehethän on tässä valmiina, Kyllönen toteaa. syyskuuta 2025 6 // Jarno Hiltunen Juminkeko-säätiö lahjoitti 150 Satuja Vienasta -kirjaa Kuhmon neuvolalle. – Kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi kirjallisuuden merkitys näkyy kaupungissa monin tavoin – erityisesti lapsille suunnattujen tekojen kautta
Valvonnan havaintojen perusteella poliisi avasi asiassa esitutkintalain mukaisen selvityksen koskien muun muassa marjaleirin olosuhteita. Facebookissa tapahtunut huijausyritys epäonnistui, eikä seurauksena onneksi ollut kuin kasvavaa huolta. Poimijat olivat sekä kausityösuhteisia että kausityöviisumilla marjoja poimimaan tulleita. Alle kolmen kuukauden oleskelua varten poimijat hakevat kausityöviisumia. – Nyt on muitten vuoro tulla Kuhmoon, eikä vain lähdetä täältä muualle, Kyllönen toteaa. Huijaukset aiheuttavat huolta ja liiallistakin epäluuloisuutta Erityisesti sosiaalisen median, pankkitietojen ja terveystietojen kanssa täyty olla tarkkana. Poimijat olivat työsuhteessa ja suurin osa ensi kertaa Suomessa. Mari Heikura Kyselyyn vastasi vain kahdeksan henkilöä, joista kahdella oli kokemusta läheisen joutumisesta huijauksen uhriksi ja yksi vastaajista oli joutunut itse huijatuksi. Viikolla 34 poliisi tapasi 35 itsenäisesti poimivaa Nepalin ja Sri Lankan kansalaista. Kyllä tämmöiselle on tarvetta, että saataisiin tapahtumia ja ihmiset liikenteeseen, Vanninen toteaa. Poliisin mukaan Hyrynsalmella poimijat myivät marjansa marjalain alla marjaleiriä pyörittävälle yritykselle. Monet sovellukset ovat kuitenkin varsin turvallisia käyttää. Erityisesti he, joilla on omakohtaista tai läheisten kautta kokemus huijatuksi tulemisesta, vastasivat huijausten aiheuttaneen liiallista epäluuloisuutta. Valmiista vastausvaihtoehdoista eniten vastaajat kertoivat huijausten aiheuttavan huolta. TUOMAS HAVERINEN kertovat. – Uudenlaisellakin konseptilla voi onnistua Kuhmossa, kunhan vain uskoo omaan juttuunsa. Kolme vastaajaa kertoi, ettei asia herätä mitään erityisiä tunteita. Sen miehet halusivat myös näyttää kaikille aloittaessaan ravintolan pitämisen. VIIKOLLA 36 poliisi tapasi Puolangalta 26 poimijaa Vietnamista. Luonnonmarja-alalla esiintyneiden ongelmien vuoksi ulkomaalaiset marjanpoimijat saapuvat Suomeen tätä nykyä kausityöläisinä turismiviisumin sijaan. Rikoskomisario Similä kertoo, ettei tässä vaiheessa muihin Kainuun marjaleireihin liittyen ole aloitettu toimenpiteitä. Käytännössä poliisi siis selvittää, onko asiasta syytä aloittaa esitutkinta. Poimijat olivat Suomessa muulla kuin kausityöluvalla oleskelevia ulkomaalaisia. Ravintolaan olivat tervetulleita kaikenikäiset sekä myös nelijalkaiset asiakkaat. Valtaosa eli kuusi vastaajaa arvelee, että huijauksen kohteeksi voi joutua kuka tahansa. Viimeisimmissä teknobileissä paikalla olleet kajaanilaiset olivat kuulemma perin pohjin yllättyneet, että Kuhmossakin voi olla virkeää ja elävää meininkiä. Kysymyksessä saattoi valita useita eri vaihtoehtoja. syyskuuta 2025 // 7 Antti Huusko Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaisvalvontayksikkö kohdisti viikolla 34 ja 36 valvontaa Kainuun alueella sijaitseviin marjaleireihin yhdessä aluehallintoviraston kanssa. Lisäksi huomiota kiinnitettiin mahdollisiin esiin nouseviin ihmiskaupparikoksiin ja niiden lähirikoksiin viittaaviin piirteisiin, kerrotaan poliisin tiedotteessa. Vannista ja Kyllöstä on kiitelty myös esimerkin osoittamisesta, että Kuhmossa kannattaa yrittää. Valvonta meni pääosin hyvässä yhteishengessä sekä valvonnan kohteiden että heidän työnantajiensa kanssa. Valvonnan painopisteenä oli marjanpoiminnassa tavattujen muiden kuin Suomen kansalaisten maassa oleskelun edellytysten selvittäminen ja oikeus työskentelyyn. Kuhmolainen kysyi verkkokyselyllä, millaisia tunteita ja ajatuksia huijaukset sekä niiden yritykset ovat kuhmolaisissa herättäneet. Kaverillinen ja nuorekas asiakaspalvelu on saanut kehuja kaikenikäisiltä asiakkailta. KYSELYSSÄ SELVITETTIIN myös, millaisia tunteita huijaukset ja niistä uutisointi ihmisissä herättää. Avoimeen muu -vaihtoehtoon ei vastannut kukaan. Liiallista epäluuloisuutta tunnisti itsessään kaksi vastaajaa ja pelkoa yksi. – Uuden oppiminen on aina hauskaa. Marjalain mukainen marjanpoiminta tarkoittaa tilannetta, jossa marjayritys järjestää ulkomaalaisille poimijoille esimerkiksi majoituksen, ruokahuollon ja marjojen myyntipaikan. Poimijat olivat saapuneet Suomeen elokuun lopulla ja heillä oli tarkoitus poimia Suomessa lokakuun loppuun. NIKO KEMPPAINEN. Heidän käytössään olevat majoitustilat olivat poikkeuksellisen tasokkaat. Verkko-ostot hän maksaa nykyisin Klarnan kautta, pankkikortissa on matalat nostorajat ja puhelimessa erilaisia kieltoja. Muina vastausvaihtoehtoina oli lapset ja nuoret tai avoin muu -vaihtoehto. Kaksi vastasi, että vanhuksilla on muita suurempi riski joutua huijatuksi. Ja hyvä kello kauas kuuluu. Lauri Vannisen sylissä Paavo-koira. Poliisi tarkasti marjanpoimijoiden olosuhteita Valvontaa teki Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaisvalvontayksikkö ja aluehallintovirasto. Vastaaja, jonka läheinen osti olematonta tavaraa, kertoo tulleensa entistä varovaisemmaksi. Huijauksen kohteeksi voi joutua missä tahansa digitaalisessa ympäristössä. Yksi vastaaja tai hänen läheisensä oli menettänyt rahaa ja yksi oli ostanut tuotteen jota ei koskaan saanut. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Yritysten tulee palkata ulkomaiset marjankerääjät työsuhteeseen, jotta he voivat hakea maahantulolupaa Suomeen. Yleisimmin vastaajia oli lähestytty epärehellisin tarkoituksin tekstiviestillä tai sähköpostilla. Ja onhan tässä saanut toteuttaa paljon itseään, ravintolan logon olkapäähänsä tatuoinut Kyllönen sanoo. Sotkamossa poliisi tapasi poimijoina 25 Thaimaan kansalaista. Huijauksiin oli törmätty useilla eri tavoin. Yksi vastaaja oli ollut lähellä menettää luottoja pankkikorttinsa tiedot olemattoman arpajaisvoiton takia. ILMIÖTASOLLA POLIISI haluaa nostaa esille poimijoiden kanssa työsopimuksia tehneiden yritysten toimialan poikkeavuuden marja-alaan nähden. KOKEMUSTA HUIJATUKSI tulemisesta oli kolmella vastaajalla, kahdella läheisen kautta. Kolme oli saanut myös huijauspuhelun ja yksi oli kohdannut huijausyrityksen sosiaalisessa mediassa. Marjan punnitus tapahtui majoitustilojen edessä. Jos marjaa poimitaan työsopimuksella, marjalakia ei tällöin sovelleta. Muutoksen tavoitteena on parantaa poimijoiden oikeuksien valvontaa sekä turvata poimijoiden toimeentulo. Vain yksi vastaaja ei ollut koskaan edes kohdannut huijausyrityksiä. Hän kertoo kuitenkin saaneensa estettyä huijauksen
Kokeilun myötä malli kehittyy ja tuloksia ja hyötyjä päästään arvioimaan myöhemmin. Valinnanvapauskokeilu mahdollistaa yksityisen lääkärikäynnin julkisen käynnin hinnalla yli 65-vuotiaille. Veteläinen muistuttaa että kaikki kokeilun piirissä olevat kainuulaiset eivät pääse kotikunnassaan yksityisen puolen lähivastaanotolle. – Meillä Kajaanissa kaikki lääkärit ovat täysin työllistettyjä jo nykyisten sopimusasiakkaiden kanssa. Toki pientä vaikutusta voi olla ja aika sen näyttää. Etäpalveluiden käyttö on entistä luonnollisempaa nykypäivänä. Mukaan lähteneitä palveluntarjoajia on tällä hetkellä lähinnä Kajaanissa. Muualla Kainuussa ollaan hoitotakuun sisällä eikä jonoa juurikaan ole. – Mielenkiinnolla odotan, minkälaisia kokemuksia tästä saadaan niin potilailta, kuin miten se näkyy meidän omassa toiminnassa. VALINNANVAPAUSKOKEILU toimii pienemmillä paikkakunnilla myös etänä, se ei ole paikkasidonnaista. Syynä on kuitenkin lähinnä henkilöstöresurssipula. Toinen hyvä tiedostettava asia on Veteläisen mukaan se, että kokeiluun kuuluvat korvattavat yksityiset lääkärikäynnit eivät kerrytä julkisen terveydenhuollon maksukattoa. 1 Kokeilu kestää vuoden 2027 loppuun saakka. Tilanne on se, että me emme pysty lisäämään nykyisten lääkäreiden vastaanottoaikoja kokeiluun liittyen emmekä siis pysty tarjoamaan tällä hetkellä tätä palvelua. VALINNANVAPAUSKOKEILU Kokeilulla yksityislääkäriin julkisen hinnalla 1 Valinnanvapauskokeilu mahdollistaa yksityisen lääkärikäynnin julkisen puolen asiakasmaksun hinnalla yli 65-vuotiaille. – Julkisella puolella ei olla hirveästi laskettu sen varaan, että kokeilu vaikuttaisi suuresti meidän kysyntään. syyskuuta 2025 8 // Yli 65-vuotiaat yksityiselle lääkärille julkisen hinnalla Elisa Korhonen Syyskuun alusta käynnistynyt 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilu ei lähtenyt Kainuussa niin suureellisesti liikenteeseen, kuin mitä Kelan sivuilla annettiin ymmärtää. Mallia tukevat tieteelliset tutkimukset ja kokemukset, jotka osoittavat sen merkittävistä hyödyistä niin potilaalle, yhteiskunnalle kuin terveydenhuollon organisaatioillekin. – Tämän syksyn aikana nähdään selkeämmin, miten jatkuvuus näkyy työn hallinnassa ja hoitoon pääsyssä. 1 Mahdollisiin tutkimuksiin saa myös korvausta. Kokeilun lääkärikäynnin Kela-korvaus on kiinteä, oli se sitten lähi-, videotai puhelinvastaanotto. Kokeilun tarkoituksena on auttaa purkamaan julkisen puolen ruuhkia. Tulevaisuudessa esimerkiksi puhelintai videoajan voi varata Kajaaniin vaikkapa Suomussalmelta. Tutkimustulosten kuuleminen sisältyy asiakasmaksuun. Tähän on valmistauduttu meillä tosi perusteellisesti esimerkiksi rakentamalla hoitopolku mahdollisimman helpoksi ja asiakaslähtöiseksi. Lääkärikäynti voi olla myös videotai puhelinvastaanotto. Laboratoriopalveluita tarjoava Synlab on mukana valinnanvapauskokeilussa ja tarjoaa lääkärin lähetteellä tehtäviä laboratoriotutkimuksia sekä EKG-tutkimuksia Kajaanissa. – Kiinnostusta kokeiluun on ollut paljon. 1 Vuonna 2025 voi palvelua käyttää kaksi kertaa ja vuosina 2026 ja 2027 kolme kertaa vuodessa. 1 Kelan mukaan 1,3 miljoonaa suomalaista pystyy osallistumaan kokeiluun. Veteläinen muistuttaa, että hoitamista julkisen ja yksityisen välillä helpottaa toimi, jonka jokainen voi itse hoitaa. Veteläisen mukaan valinnanvapauskokeilu on hieman ristiriidassa hoidon jatkuvuus -mallin kanssa, kun kokeilun piirissä olevat potilaat voivat käyttää yksityisiä palveluita oman nimetyn, julkisen puolen lääkärin lisäksi. Julkisen perusterveydenhuollon jonotilanteesta Veteläinen sanoo, että tilanne on Kainuun osalta kohtalaisen hyvä. Ainoastaan yksi yksityinen lääkäriasema, Pihlajalinna, lähti heti kokeilun ensimmäisessä vaiheessa mukaan. VETELÄINEN kertoo, että vuodesta 2024 ollaan kehitetty perusterveydenhuollon hoidon jatkuvuutta niin, että potilasta hoitavat sama lääkäri ja hoitaja. PERUSTERVEYDENHUOLLON ylilääkäri Atte Veteläinen Kainuun hyvinvointialueelta sanoo, että valinnanvapauskokeiluun suhtaudutaan julkisella puolella avoimin mielin. Kajaanissa on jonkin verran jonoa, mutta sitä on kevään ja kesän aikana saatu purettua hyvin. KELAN SIVUJEN mukaan myös lääkäriasemat Terveystalo ja Mehiläinen olisivat tarjonneet kokeilun piiriin kuuluvia aikoja Kainuussa heti syyskuun ensimmäinen päivä, mutta näin ei ole asian laita. Ahonen sanoo, että lääkäreitä haetaan jatkuvasti lisää. Laboratoriopalveluita tarjoava Synlab on kokeilussa mukana alusta alkaen myös Kajaanissa. Mäen mukaan vaikka Kainuun yksiköt eivät kuulu palvelumallin piiriin ensiaallossa, toimintamallia tarkastellaan kokeilun alkaessa ja laajentamistarpeiden arviointia tehdään myös Kainuun osalta myöhemmin. Tälle vuotta yksityisiä lääkärikäyntejä on kaksi, seuraaville vuosille kolme käyntiä. ELISA KORHONEN. Niin asiakkaiden kuin henkilökunnan kokemukset ovat olleet myönteisiä. Ahosen mukaan etäpalvelut toimivat todella moneen vaivaan hyvin ja nopeasti, jos hoito ei vaadi paikan päälle tulemista. Paltamo–Ristijärvi -akselilla on jonossa potilaita noin 60, joista osa on yli hoitotakuun. Valkama sanoo, että aina tärkeintä on arvioida hoidon vaikuttavuutta ja jatkuvuuden toteutumista. Kuhmolainen // Perjantaina 12. – Todennäköisesti tämä tarkoittaa varsin lyhyitä vastaanottoja, joka rajaa jonkin verran pois sitä, mitä siellä pystytään hoitamaan. 1 Kela korvaa automaattisesti ylimenevän summan yksityisestä lääkärikäynnistä. VALKAMA sanoo, että kokeilu on hyvä avaus nopeuttamaan hoitoon pääsyä, mutta on hyvä muistaa että kyseessä on tosiaan vasta kokeilu. Pihlajalinnan Pohjois-Suomen aluejohtaja Ville Valkama kertoo, että kokeilu on alkanut Kajaanin toimipisteessä todella hyvin. 1 Vuonna 2025 julkisen puolen terveydenhuollon asiakasmaksu on enintään 28,20 euroa. – Potilaiden kannattaa käydä OmaKannassa antamassa omien potilastietojen luovutuslupa, jotta terveystiedot siirtyvät eri palveluntarjoajilta toisille. Tutkimuksille on määritelty enimmäishinnat, joista potilas maksaa puolet eli 50 prosenttia. Pihlajalinna on ainoa yksityinen lääkäriasema Kainuussa, joka lähti kokeiluun mukaan heti alusta. – Tärkeä asiahan tässä on se, että kokeilusta olisi erityisesti hyötyä kaikille osapuolille, eli asiakkaalle, julkiselle sektorille sekä palveluntuottajalle. Mukana kokeilussa ovat suuret valtakunnalliset yritykset. Malli toimii aluksi kuudella paikkakunnalla, mutta Kainuu ei ole ensimmäisessä vaiheessa mukana. Lisähenkilökunnan puitteissa kokeilu mahdollistuisi myös mahdollisimman nopeasti Kajaanissa. Mahdollisia haasteita on vaikea arvioida, kun kokeilu on ollut käynnissä vasta pari päivää. TERVEYSTALON liiketoimintajohtaja Kari Ahonen jatkaa samalla linjalla. Myös Terveystalo lähtee valinnanvapauskokeiluun isommin liikkeelle Kajaanista katsottuna isommista kaupungeista, kuten Oulusta ja Kuopiosta. SUURIA ODOTUKSIA Veteläisellä ei valinnanvapauskokeilulle vielä tässä vaiheessa ole. Kainuusta vastaava Mehiläisen yksikönjohtaja Minna Mäki vastaa sähköpostitse ja kertoo yrityksen osallistuvan kokeiluun kohdennetulla ja erillisellä palvelumallilla. Mallissa nimetään jokaiselle kainuulaiselle lääkäri–hoitajatyöpari
Tiedä ensimmäisten joukossa, mitä alueellamme tapahtuu! Mukanasi kaikkialla. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. syyskuuta 2025 // 9 Toteutamme alueella vesikaivojen kuntotutkimuksia 23-24.9.2025 veloituksetta! Suomen Kaivohuolto Oy 044 709 7116 Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37, ke 13.9. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Tehokas kone. 08 655 0095 H E I K U R A 88 90 90 kg kg TARJOUKSET VOIMASSA perjantaisunnuntai ELLEI TOISIN MAINITTU. 040 566 9472 juuso.ainasoja@k-market.com Koulukatu 22, p. Lihatiskistä Porsaan luuton kinkku ja suikale 88 90 90 88 90 90 kg Matkahuolto, Ups PostNord ja Schenker -pakettipiste 00 89 89 Perunat 1 kg Ei Annabelle 55 50 50 2 rs Maustettu Grillikylki 00 89 89 Porkkana 1 kg Suomi Palvelemme: ma-la 7-21, su 10-21 00 89 89 Kkortilla Ilman Plussa-korttia 3,29-4,25/rs (9,13-10,63/kg) ps ps Lataa Kuhmolaisen sovellus ja uutiset ovat aina vain yhden klikkauksen päässä. Leikkeletiskistä Atria Metsästäjä makkara Valio Oivariinit 350-400g (6,88-7,86/kg Lataa puhelimeesi K-Ruokasovellus josta näet henkilökohtaiset OmaPlussa etusi Keräilyja kotiinkuljetus ma-pe Verkkokauppa K-Ruoka.fi Tiistaisin Lentiiran suuntaan 9,90 € Maksutavat: verkkomaksu, pankkikortti, käteinen Osta ja nosta rahaa kaikkien pankkien korteilla. KAINUU KAINUU Pihapuiden kaadot Pihapuiden kaadot Kantojen jyrsintä Kantojen jyrsintä Laadukkaasti Laadukkaasti Edullisesti Edullisesti Ammattitaidolla Ammattitaidolla METSÄKONEET Myynti: Oy Wicanda Ltd alstorfinland.fi 0400 251 666 OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja, postimerkkejä ja rihkamaa, Moneta, vinyylilevyt Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu www.kantojyrsin.fi Aaro Turunen Aaro Turunen 0400 251 666 0400 251 666 Tehokas kone. alkaen Ammattitaidolla, edullisesti. Löydät meidät ostoautosta. Jyrsitään maanpinnan alle 20–30 cm. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800?150?150 KIERTUEPAIKAT: (OLEMME PARKKIPAIKALLA) 15.09.2025 MAANANTAI 09:00-09:30 Nurmes ABC 09:45-10:10 Valtimo, ABC 11:20-11:50 Kuhmon tori 12:40-13:30 Sotkamon tori 13:40-14:10 Vuokatti K-Supermarket 14:45-16:10 Kajaani tori 16:25-17:00 Kajaani Tokmanni Kehräämöntie 16.09.2025 TIISTAI 09:30-10:00 Ristijärvi K-Monimarket Leinonen 10:30-11:30 Hyrynsalmi K-Market 12:05-13:05 Puolanka K-Market 13:55-14:45 Paltamo K-Market 15:05-15:30 Kontiomäki Rautatieasema 16:00-16:30 Kajaani ABC Taikatie 4 17.09.2025 KESKIVIIKKO 09:30-10:00 Juuka Neste Kolinportti 10:45-11:15 Uimaharju tori 11:35-12:00 Eno Neste 12:25-13:30 Kontiolahti k-Market 13:50-14:50 Lehmo Kirjasto 15:10-16:10 Raatekangas Tokmanni 16:30-17:15 Joensuu Shell Rauhankatu 05.10.2025 SUNNUNTAI (HUOM! 05.10.2025) 09:00-09:30 Nurmes ABC 09:45-10:10 Valtimo, ABC 11:20-11:50 Kuhmon tori 12:40-13:30 Sotkamon tori 13:40-14:10 Vuokatti K-Supermarket 14:45-16:10 Kajaani tori 16:25-17:00 Kajaani Tokmanni Kehräämöntie 21.10.2025 TIISTAI (HUOM! 21.10.2025) 09:00-09:30 Nurmes ABC 09:45-10:10 Valtimo, ABC 11:20-11:50 Kuhmon tori 12:40-13:30 Sotkamon tori 13:40-14:10 Vuokatti K-Supermarket 14:45-16:10 Kajaani tori 16:25-17:00 Kajaani Tokmanni Kehräämöntie 22.10.2025 KESKIVIIKKO HUOM! 22.10.2025) 09:30-10:00 Ristijärvi K-Monimarket Leinonen 10:30-11:30 Hyrynsalmi K-Market 12:05-13:05 Puolanka K-Market 13:55-14:45 Paltamo K-Market 15:05-15:30 Kontiomäki Rautatieasema 16:00-16:30 Kajaani ABC Taikatie 4 Pesulat: Oulu • Kempele • Kajaani • Sotkamo • Kuhmo Palvelupisteet Raahe • Ruukki • Kiiminki • Pudasjärvi Oulu • Kempele • Kajaani Säästänpä luontoa, pesenpä entisen Tilaa palvelu, pesulaautomaatti.fi liaton.fi liaton.fi Paikalla Pasi Ahonen p
Nyt on tilanne, että potilaita kuljetetaan kunnasta toiseen. Orvo, ORT:Iida, Isla, Iita, ORT:KUNNIALLISEN JA ELÄVÄKSI TEKEVÄN RISTIN Sirpa, ORT:Nikita, Voitto, Simeon, Simeoni, Simo Hilla, Hellevi, Hillevi, (Hille), ORT:Mila, Milena, Milja, Milka, Milla Aila, Aili, ORT:Elpi, Lemmikki, Lempi, Sofia, Sohvi, Sonja, Veera Tyyne, Tytti, Tyyni, ORT:Arja Aurinko Kuhmo Perjantai 12.9. . . Hyvinvointialueen on etsittävä ratkaisuja taloutensa tasapainottamiseen ensisijaisesti muualta kuin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kukkarosta. Torstai 18.9. Tärkein perustelu vuodeosaston takaisin saamiseksi onkin se, että pitkien välimatkojen vuoksi on inhimillistä, että kuhmolaisia pystytään hoitamaan lähellä omaisia. Kainuulaisten terveyttä ei saa vaarantaa kohtuuttomilla maksuilla. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän puolesta ryhmän puheenjohtaja Mari Kela ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä kuhmolainen.fi/edut Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup. . Kuhmolainen // Perjantaina 12. . Maanantai 15.9. . Myös heinät, horsmat ja vatut villiintyy helposti. . Jo ennen edellistä korotusta huomattava määrä maksuja päätyi perintään, eikä tilanne ole korotusten myötä helpottunut – päinvastoin. Kuluneena kesänä 969 allekirjoittajaa vaati adressilla Kainuun hyvinvointialueelta selvitystä arviointija kuntoutus yksikön toiminnasta ja mahdollisuutta palauttaa hyvin toiminut TKvuodeosasto Kuhmoon. Torstai 18.9. TK-osaston toiminta oli täten myös kustannustehokasta, joka näkyi siinä, että Kuhmossa oli Kainuun lyhyimmät hoitoajat. Maksujen nousu osui kipeimmin juuri niihin, jotka eniten käyttävät julkisia terveyspalveluja: pienituloisiin eläkeläisiin, nuoriin lapsiperheisiin ja työttömiin. Lauantai 13.9. Tämä on iso epäkohta ja vastoin yleistä oikeustajua. Esitän, että Kuhmoon perustetaan uudelleen vuodeosasto ja AKY muutetaan ympärivuorokautisen hoivan osastoksi, jota se pitkälti on ollutkin. Kuhmon vuodeosastolla potilaista oli noin 90 % ikäihmisiä, joiden terveysvaivat voitiin nopeasti ja turvallisesti hoitaa Kuhmossa. On myös lääketieteellinen tosiasia, että iäkkään potilaan tarpeettomat kuljetukset hoitopaikasta toiseen altistavat akuutille sekavuudelle, joka on merkittävä terveydellinen uhka ja lääketieteellistä hoitoa vaativa tila. EN OLE YKSIN VAATIMASSA TK-vuodeosaston palauttamista Kuhmoon. Asiakasmaksujen alentamisen selvittäminen on välttämätöntä, jotta kaikilla olisi todellinen mahdollisuus päästä tarvitsemansa hoidon piiriin. syyskuuta 2025 10 // MIELIPIDE . . Seurauksena on sairauksien paheneminen, joka vaatii kallista erikoissairaanhoitoa. . Vuodeosaston tilalle perustettu AKY on sosiaalipalvelulain alaista toimintaa ja se on lääketieteen näkökulmasta hoidollisesti ja sisällöllisesti keinotekoinen, koska se ei mahdollista potilaan hoitoa riittävän laaja-alaisesti ja monipuolisesti. Kainuun hyvinvointialue pohtii parhaillaan palveluverkkoasioita ja vuodeosastojen kohtalo voi tulla tänä vuonna päätettäväksi. Tämä on potilaiden ja kustannustehokkuuden kannalta paras ratkaisu. Tekstareita voi lähettää numeroon 044 332 5320. Perusteluina on se tosiasia, että tähänastisena toiminta-aikana yksikköön tulevista potilaista on jatkuvasti keskimäärin 50–90 % pysyvän hoitopaikan odottajia. Vilja, Valma, Neo, ORT:Simeon, Simeoni, Simo Lauantai 13.9. fi. Rahaa säästyi myös, kun vuodeosastohoivalla vältettiin tarpeettomia siirtoja erikoissairaanhoitoon. Ps. Samalla sairastunut joutuu kärsimään turhaan. Mitään säästölukuja johtavat virkamiehet eivät valtuustolle kuitenkaan kertoneet. Hävetkää. 2024 Kuhmosta terveyskeskusvuodeosaston ja perusti sen tilalle arviointija kuntoutusyksikön (AKY), joka ei ole pystynyt korvaamaan vuodeosaston lopettamisesta aiheutunutta hoitovajetta. VUODEOSASTON LOPETTAMISELLA heikennettiin siis etenkin iäkkäiden potilaiden palveluja. HANNA RAUTIO Tekstarit > IHMEELLISIÄ ON nuo ely-herrojen ajatukset: kun tienkäyttäjät puuttuu asiaan ja korjaa itse tien, joka on surkeassa ja myös vaarallisessa kunnossa, niin se vaikuttaa rikokselta ja tekee tien vaaralliseksi. Hoidon rinnalla annettava kuntoutus fysioterapeuttien johdolla oli vuodeosastolla korkealaatuista, koska se toteutettiin heti hoidon alettua. > TAAJAMAMETSIEN HARVENTAJAT, muistakaa, että katkaistun lehtipuun vesan tynkään versoo 3–6 uutta vesaa. Jaakko Mikkola Aluevaltuuston jäsen, KD Kuhmossa ei ole vuodeosasto ollut pian vuoteen ja kirjoittaja toivoo, että se palautettaisiin vielä. Keskiviikko 17.9. . Sunnuntai 14.9. . Perustelu koskee muidenkin Kainuun kuntien vuodeosastojen säilyttämistä. 30:3 Päivän sana Perusteluja vuodeosaston palauttamiseksi Kuhmoon Mielipide Kainuun hyvinvointialue lakkautti v. Vakavinta on kuitenkin se, että osa ihmisistä jättää hakeutumatta hoitoon korkeiden maksujen vuoksi. Nimipäivät Perjantai 12.9. Järkeni sanoo päinvastaista! Mutta julkiseksi tullut laiminlyönti se vasta käykin kipeästi! Kiitos ja hienoa työtä Ilmo ja Markku! > TULE ELYHERRA asumaan Hirveläntien loppupäähän niin saat tuntumaa mitä me on kestetty vuosikausia. Tästä todisti vasta kuhmolainen Kari Tolonen, kun hän kertoi pitkien kuljetusten vaikutuksesta äitinsä terveyden heikkenemiseen (Kuhmolainen 2.9.). Arkistokuva. Näissä tilanteissa hyvinvointialueelle ei synny säästöjä, vaan lisäkustannuksia. Hoidon hinta myös nousi, koska potilaat altistuvat täysin tarpeettomasti pitkille, rasittaville ja kalliille kuljetuksille. Vuosi sitten maksut korotettiin niin korkealle kuin laki salli. Tiistai 16.9. Hoivan tehokkuutta edisti myös se, että hoitoketjut eivät katkenneet. ARVIOINTIJA KUNTOUTUSYKSIKKÖÄ markkinoitiin valtuutetuille vuodeosaston korvaajana ja säästökeinona. Arvoisa aluevaltuuston jäsen: pyydän kohteliaimmin Sinua äänestämään Kuhmon vuodeosaston palauttamisen puolesta ja puolustamaan Kainuun kaikkia vuodeosastoja. . Maanantai 15.9. Tiistai 16.9. Tässä keskeiset syyt sille, miksi AKY ei voi korvata vuodeosaston menetystä. Asiakasmaksuja kohtuullistettava ensi vuodeksi Mielipide Ämmänsaaressa lauantaina kokoontunut Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä vaatii, että Kainuun hyvinvointialue ryhtyy selvittämään asiakasmaksujen alentamista ja palauttamista ensi vaiheessa vuoden 2024 tasolle. Kirjoita ensin sana tekstari ja sitten viestisi. Keskiviikko 17.9. Lisäksi hoito siellä on selvästi kalliimpaa kuin vuodeosastolla, koska siellä ei ole maksukattoa, ja potilaan omaisten täytyy hoitaa pyykkihuolto ja toimittaa lääkkeet osastolle. Sunnuntai 14.9. Kuhmolaiset ambulanssikuskit ovat kertoneet, että heitä turhauttaa altistaa hauraat ikäihmiset raskaille kuljetuksille, koska he tietävät, että potilaat voitaisiin hoitaa Kuhmon vuodeosastolla. Siellä ei voi hoitaa akuutisti sairastuneita ihmisiä, siellä ei ole lääkevarastoa ja sairaanhoitajien toimenkuvaa on rajoitettu. . Korotukset tulivat raskaana lisänä oikeistohallituksen valtakunnallisiin päätöksiin, jotka ovat jo valmiiksi heikentäneet pienituloisten arkea. . 06:17 19:39 06:20 06:22 06:25 06:28 06:31 06:34 19:35 19:31 19:28 19:24 19:21 19:17 Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi, ja sinä teit minut terveeksi
Se kertoo, että meidän on tässä ajassa ratkaistava suhteemme Jeesukseen, Jumalan Poikaan. Mutta onko siellä lainkaan aikaa. Opiskelijan perheen taloudellinen tilanne ja hakijan opintomenestys vaikuttavat myöntämispäätökseen. Kuoleman jälkeisen elämän pohtiminen siirtyy herkästi tuota tuonnemmaksi, tai se jää tekemättä. Yhdistys on myöntänyt opintoapurahoja vuodesta 1947 lähtien. Ja näin uskova ja kastettu pelastuu. Niin. Hakijan kotipaikan on oltava Rajaseutu ry:n toiminta-alueella. Hartaus Ihmiskunnan historian aikana monet ovat pohtineet tuota hieman outoa kysymystä. Näin sanoessaan he kaiketi olettavat, että iankaikkisuudessa vallitsee aika ja että sitä mitataan tämän ajallisen elämämme mittareilla. syyskuuta 2025 SEURAKUNNAT // 11 Seurakunnalliset HELLUNTAISEURAKUNTA Rajakatu 5, p. Mutta miten ne eroavat toisistaan, kumpi on minun osani, ja voinko vaikuttaa tulevaan osaani. Ne ovat toisensa poissulkevia, siis joko tai. Ovatpa jotkut ajatelleet, että kadotus kestäisi enintään 12 kuukautta. On helpompaa keskittyä tähän päivään ja toivoa tulevalta parasta. Heidän mielestään Jumala ei voi olla niin julma, että tavallista ihmistä piinattaisiin loputtomiin. Nämä ovat meidän ihmisten aivoituksia. Lyhyesti sanottuna iankaikkinen elämä on loputonta onnellista elämää Jumalan luona taivaassa. Raamattu kertoo myös, että on kaksi iankaikkisuusosaa, iankaikkinen elämä ja iankaikkinen kadotus. Sen täydellinen vastakohta, iankaikkinen kadotus, puolestaan on loputon, onneton ja paha paikka, jossa Jumala ei ole. Pentti Tuppurainen Kuhmon seurakunnan vapaaehtoinen " Lyhyesti sanottuna iankaikkinen elämä on loputonta onnellista elämää Jumalan luona taivaassa Lukijan kuva Erikoinen kukkakärpänen, jolla on sydän niskassa. Raamattu ei myöskään jätä meitä arvuuttelemaan, miten voimme päästä hyvään osaan. Jotkut ajattelevat, että iankaikkinen elämä kyllä kestää ikuisesti, mutta että sen vastakohta, iankaikkinen kadotus, ei kestäisi. Apurahaa myönnetään vain yhdelle henkilölle perheessä. Raamattu ilmoittaa selkeästi, että kuoltuamme ajallisen elämän aikainen ruumiimme maatuu, mutta me emme kuitenkaan häviä olemasta, vaan siirrymme ajasta iäisyyteen. Kysymys iankaikkisuudesta voi olla joillekin jopa niin hankala, etteivät he nyt halua käsitellä sitä. 044 206 3850 www.kuhmonhelluntaisrk.net Su 14.9. Kukaan ei tosissaan halua sinne. Turvautumalla häneen, syntimme sovittajaan, otamme tämän armolahjan vastaan. Haluammehan me taivaaseen. Apurahapäätökset selviävät joulukuussa, jolloin apuraha myös maksetaan. Apurahaa voi hakea syyskuun ajan. Mikäli opiskelija on saanut Rajaseutu ry:n opintoapurahan viime vuonna, hänellä ei ole mahdollisuutta saada opintoapurahaa. klo 11 Jumalanpalvelus Tervetuloa tilaisuuksiin! Miika Manninen 16–20-vuotiailla kainuulaisilla, jotka opiskelevat peruskoulun jälkeen toisen asteen tutkintoa lukiossa, ammattillisessa oppilaitoksessa tai kansanopistossa, on nyt mahdollisuus hakea Rajaseutu ry:n 350 euron arvoista opintoapurahaa. PENT TI HEIKURA Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus rauhassa itsepalvelukanavassamme: kuhmolainen.fi/lukijailmoitukset/ Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua kuhmolainen.fi. klo 18 Rukousilta Su 21.9. klo 11 Jumalanpalvelus Ti 16.9. Se osa on siis hyvä; ei kipua, ei ahdistusta, ei mitään pahaa. Koko Kainuun maakunta kuuluu tähän alueeseen. Toki Raamattu sanoo myös, että se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. JUHA NEUVONEN Kauanko iankaikkisuus kestää. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Lisätietoja apurahan hakemisesta löytyy Rajaseutu ry:n verkkosivulta. Hän tuli ajattomuudesta tänne ihmiseksi, eli täällä ihmisen osan, kärsi ristillä meidän jokaisen puolesta rangaistuksen, joka kuuluisi meille meidän syntiemme vuoksi. Rajaseutu ry jakaa opintoapurahaa nuorille kainuulaisille Rajaseutu ry:n apuraha on tarkoitettu 16–20-vuotiaalle, toisen asteen tutkintoa opiskelevalle nuorelle, joka asuu Rajaseutu ry:n toiminta-alueella
18.15 Van Life. 13.05 Rikkaat ja rahattomat. 17.00 Stadi vs. 11.54 Oddasat. 23.35 Suomen surkein kuski. 09.30 Lomamatka 80-luvulle. 06.30 Muumilaakson tarinoita. 19.00 White Wall. 10.09 Kaivoksen reunalla. 14.30 IS esittää: Sain sen videolle. 18.31 Sportliv. 23.50 ELOKUVA Elokuva: Rambo taistelija. SUNNUNTAI 14.09. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.24 Olipa kerran keksintö. 12.35 Kesäkonsertti Schönbrunnista 2025. 08.55 Huomenta Suomi. 17.56 Pieni suuri maailma. 16.01 Mina Settembre. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 08.00 Yle Uutiset 8.00. 10.30 Unelmakoti Sisiliassa. kisapäivän aamukilpailut. 07.35 Viidakon veijarit. 22.44 Ulkolinja: Todellinen Saudi-Arabia. 18.00 Jay Lenon autotalli. 15.30 Efter Nio. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 15.00 Suomen surkein kuski. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Villieläinten jäljillä. 14.42 La Promesa Salaisuuksien kartano. 14.35 ELOKUVA Jumanji: Welcome to the Jungle. 11.30 Sinkkulaiva. 14.30 Rantabaari. 12.30 Kolmosvaihde. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. kisapäivän iltakilpailut. 06.52 Momolu ja ystävät. 06.30 Sunny Bunnies. 19.20 Tulosruutu. 19.10 Tulosruutu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.9. 10.50 Mikaela&Thomas. 07.58 Emmi ja Kuru. 09.00 Jay Lenon autotalli. 19.25 Jopet-show. 20.00 Täydellinen kesä. 19.36 Luontopäiväkirja. 11.11 Maastopalojen jäljillä. 19.25 Hockey Night: HIFK K-Espoo. 07.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 18.00 Yle Uutiset. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Naasunnguaq käynnistää nimenkeräyksen sen jälkeen, kun hänen oma tyttärensä on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. 19.39 Sportnytt. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 16.45 Kun tanssin itsekseni. 16.50 Novosti Yle. 07.11 Pikku Kakkonen. 07.04 Pikku Kakkonen. 07.06 Pipsa Possu. 17.30 Bob’s Burgers. 18.36 Egenlandin matkakohteet: Kiipeilyä Vaasan vesitornissa. 08.50 HS Lasten uutiset. 12.00 Tähtiarpa. 19.15 Päivän sää. Mainos. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 13.16 ELOKUVA Kino Suomi: Valkoinen peura. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 18.21 Leikkien keräilijät. 08.33 Rollen remmi. 13.00 ELOKUVA Elokuva: Jääkarhu New Yorkissa. 08.30 Pikku Kakkosen iso peli. 14.00 Onnela. 07.45 Tara Duncan. 18.39 Karlan mahtava luokka. 08.00 Kotoisa. 21.00 Kuolemaantuomitut. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Elämäni Biisi. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 09.00 Flinkkilä & Kellomäki. 06.25 Huomenta Suomi. 19.30 Petolliset. 14.00 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti. 08.30 Onnela. 19.10 Uutisextra. Kylä josta lapset katoavat, Yle TV2 sunnuntaina 14.9. 09.31 Extreme-futiskikat. 20.44 Unelmasauna. 20.00 M/S Mystery. 07.20 Sunny Bunnies. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 18.00 Satumetsän vuosi. 20.30 Fuge. 07.35 Auvo Raitanen. 22.25 Tulosruutu. 17.00 Bob’s Burgers. 18.30 Lomittajat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 19.20 Tulosruutu. 19.00 Fire Country. 07.20 LEGO Friends: Uusi luku. 19.48 Sportliv. 11.39 Oddasat. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. kisapäivän aamukilpailut. 13.30 Rikkaat ja rahattomat. 08.56 Nimipäiväonnittelu: 14.9. 06.52 Minimuksut. 07.18 Pikku Kakkonen. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Burmanpytonilla on keuhkokuume. 09.55 Tarinoita järviltä. YLE TEEMA & FEM 07.43 Vakuum. 20.15 Jopet-show. 17.08 Mahdoton tapaus. 07.30 Bernie ja rakettireppu. 10.30 Lasse kaatuu, voi ei! 10.50 Yleisurheilun MM: Kooste 1. 20.00 Vain elämää. 07.44 Raksajengi. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 12.00 Maryn helpot kokkailut. 08.00 Avara luonto: Namibian luonnon ihmeet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 22.21 Päivän sää. 08.00 LEGO City Adventures. 18.00 Yle Uutiset. 22.45 Uutisextra. 15.05 Tulossa: Petolliset. 18.47 Koiraperheet käytöskoulussa. 11.45 Yle Uutiset Lappi. 14.00 Ensitreffit alttarilla. 07.20 Zig & Sharko. 10.45 Yle Alueuutiset. 07.47 Manu Monikone. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu 12.9. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Villiä hurjempi länsi. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 19.00 Selma Lagerlöfin elämä ja työ. 10.45 Pieni suuri maailma. 12.00 Suomen surkein kuski. 21.00 ELOKUVA Epäillyt. 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli. 16.40 Yle Oddasat. 07.45 Viidakon veijarit. 12.00 Ex-Onnelliset. YLE TEEMA & FEM 08.01 BUU-klubben. 16.00 Salatut elämät. 20.29 Yle Uutiset. 06.05 Muumilaakson tarinoita. NELONEN 06.00 Bing. 10.00 Yle Uutiset. 06.35 Smurffit. 17.00 Burgerimiehet Välimerellä. 22.35 Ralliextra. 08.21 Barbapapa. 08.30 Rattikärpäset. 20.00 The Rookie. 12.30 Rikkaat ja rahattomat. 22.15 Erikoisjoukot. MTV3 06.15 Aamusää. 06.30 Muumilaakson tarinoita. 18.30 MM-rallistudio. 18.00 Alone Suomi. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 18.00 Petolliset. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 09.05 Historia: Churchill ja viides kolonna. 09.42 Athleticus. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 18.45 Avara luonto: Namibian luonnon ihmeet. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.09 Raksajengi. 23.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 11.31 Taivaallista menoa: Kellarin itkijänainen. 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 17.07 Neiti Scarlet ja Herttua. 07.44 Tie tähtiin. 07.19 Stella ja Sami. 11.50 Yleisurheilun MM: 1. 20.00 Kuin kaikki muut. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.30 Unelmapuutarha. 08.05 Prisma: Puiden salattu elämä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.9. 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Galaxi. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 23.50 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 12.00 Arvo Pärtin päiväkirjat. 08.00 Koko Suomi leipoo. 20.50 Urheilun huippuhetkiä. 20.45 Urheiluruutu. 08.50 Perjantai-dokkari: Multa puuttuu äitigeeni. 19.30 Jahtikumppanukset Lotta ja Leif. 10.00 Supercar Blondien superautot. 11.50 Yle Oddasat. 07.30 Bernie joulupukkina. 07.05 Smurffit. syyskuuta 2025 12 // LAUANTAI 13.09. 14.40 Valitut Palat Collection. 22.35 Ralliextra. 11.15 Yle Uutiset Häme. 07.05 Professori Balthazar. 09.00 Koti koiralle. NELONEN 06.00 Bing. 09.00 Erityinen kesä. 06.52 Nappulat. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.00 Stadi vs. 13.55 Luontoretkellä. YLE TV2 06.00 Lentopallon miesten MM: ARG FIN. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 07.45 Viidakon veijarit. 14.25 A-Talk. 07.46 Pikku Kakkonen. 19.30 Masked Singer Suomi. Bean. 08.23 Galaxi. 08.05 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 07.12 Dalin leikkiseikkailut. 21.01 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 15.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.05 Code Lyoko. 18.00 Yle Uutiset. TV VIIKKO PERJANTAI 12.9. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 19.00 Alone Suomi. 07.31 Pikku Kakkonen. 21.00 ELOKUVA Tosi valheita. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 22.20 Viikon sää. 19.00 Hyvissä käsissä. 07.40 Unelmasauna. 08.30 Onnela. 08.58 Pikku Kakkonen. 23.50 ELOKUVA Elokuva: Rambo taistelija 3. 12.24 Yleisurheilun MM: 2. 16.32 Eila Babushka Mummoni on toista maata. 11.00 Race Across The World Suomi. 12.10 Van Life. 16.45 Novosti Yle. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina. 13.58 Näin tullaan miljardööriksi. 10.01 Ruoka tekee onnelliseksi. 22.20 Ellis. 06.55 Smurffit. 21.52 YleXPop: Goldielocks. 22.25 Tulosruutu. 11.05 Elämäni Biisi. 12.00 Suomen kaunein koti. 20.45 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Bing. 20.40 Suoterapia. 21.05 The New Pope uusi paavi. 18.14 Eläinten urheilukisat. 23.53 Naissotilaat 4. 09.01 Näin meillä. 14.30 Syyttäjä. 21.00 ELOKUVA John Wick. 21.00 Suomen surkein kuski. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 10.00 Jaksa paremmin. 17.20 Vain elämää. 12.30 Salatut elämät. 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 08.00 Panttilainaamo. 16.55 Kulttuuricocktail Live. 10.30 MasterChef Australia. 10.00 Meidän maamme Vårt land: Ahvenanmaa ja Saaristomeri. 14.22 Arkistokuvia: Atlanta 5. 09.10 Silkkitie 30 päivässä. 19.30 Selviytyjät Suomi. 16.55 Pikku Kakkonen. 14.10 Van Life. 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 08.20 Sportliv. 11.00 Masked Singer Suomi. 16.30 Bob’s Burgers. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 18.30 Hallonbacken Osasto 23. 22.25 Tulosruutu. 08.05 Code Lyoko. 23.55 Trauma henkirikoksen jäljet. 10.00 Emmerdale. 14.00 Fire Country. 12.55 RSO Musiikkitalossa. PERJANTAI 12.09. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 08.09 Ryhmä Hau. 08.40 Karin ja Carl Larsson. 18.50 Stanley Tucci Italiassa. 08.00 Sadan vuoden talo. 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu. 22.20 Milli arvontalähetys. Joka viides asukkaista päätyy itsemurhaan, ja suuri osa on joutunut kokemaan seksuaalista väkivaltaa. 18.16 Hei, mitä tykkäät pelata. 15.45 Superpesis. 20.30 Täydellinen kesä. 07.31 Suurenmoinen herra Kunkku. 18.27 Egenlandin matkakohteet. 21.00 Sekunnit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 18.10 Urheiluruutu. 07.36 Hiiritalon Sam ja Julia. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Tanskan orjuuttama. 18.20 Hupsulit. 10.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 15.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 18.00 Fire Country. 07.56 Pikku Kakkonen. 21.00 BBC:n Proms-festivaalin 2025 päätösilta. 12.05 Tenniksen Davis Cup. 10.31 Antiikkikaksintaistelu. 09.07 Voihan Poni. 07.19 Rikke. 23.10 Oddasat. 15.05 Strömsö: Strömsön satokausi. 07.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 17.30 Race Across The World Suomi. 23.15 ELOKUVA Elokuva: Hitman. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 08.29 Adam & Eva. 09.01 Late Lammas. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.15 Milli arvontalähetys. 11.00 Unelmapuutarha. 13.00 Grand Designs Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.24 Franklin ja ystävät. 07.09 Professori Balthazar. Lande. 12.00 Vintiöt. 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa. 21.46 ELOKUVA Naurun varjolla. 09.33 Avaruuden aarteet. 16.55 Tähtiarpa. 11.10 MasterChef Australia. 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.10 Urheiluruutu. 23.00 Kauneudella on hintansa. 22.20 Päivän sää. 09.50 Jumalanpalvelus. 08.50 Luontopäiväkirja. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.10 Leonardo da Vinci. YLE TEEMA & FEM 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 07.24 Pippa ja Popi. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 21.55 Rikostarinoita Suomesta. 09.54 Tarinoita järviltä. 08.14 Tuuri. 17.00 Viiden jälkeen. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Sukupolvien salaisuus. Grönlannin itärannikolla on kaukana kaikesta pieni kaupunki, jossa kaksi naista yrittää hartiavoimin pelastaa kaupungin lapset ja nuoret. 09.00 Vain elämää. 20.48 Penan Erikoiskuljetus. 20.30 MM-rallistudio. 19.47 Karen Pirie. 18.40 Cowboy ja kuningas. 16.40 Sportliv. 15.45 Superpesis. 07.06 Pipsa Possu. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.11 Onnen pyörät. 07.20 Zig & Sharko. 20.29 Yle Uutiset. 20.29 Yle Uutiset. 23.55 ELOKUVA Bodom. 13.44 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.40 Sportliv. 07.11 Saara ja Sorsa. 22.30 The Real McCoy. 21.00 ELOKUVA 007 Skyfall. 12.30 Tulossa: Raharemontti. 10.00 Yleisurheilun MM: Kooste 2. 13.20 BBC:n Proms-festivaalin 2025 päätösilta. Lande. 10.00 Ruokamakasiini. 21.00 ELOKUVA Armageddon. 09.45 Supernormaalia. 16.00 Suomen surkein kuski. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 08.21 Nimipäiväonnittelu 12.9. 07.35 Viidakon veijarit. 17.00 Yle Uutiset. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 09.40 Arkistosta revittyä: Mansikit. 08.44 Pelastajapartio. 16.30 Etsijät. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.55 Koti koiralle. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 23.05 Erikoisjoukot. 20.00 Solsidan Onnea onkimassa. 14.05 Rikkaat ja rahattomat. 14.00 Sukuni salat. 14.45 Tämä on tämä. 11.35 Yle Oddasat. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.55 Ruokamatka menneisyyteen: Louhisaari. 09.12 Keltainen Lumimies. kisapäivän iltakilpailut. 15.10 IS esittää: Sain sen videolle. 20.00 Leonardo da Vinci. Tanskalainen dokumentti. 13.00 Race Across The World Suomi. 14.45 Kauppakaupunkien aarteita. 18.05 Ravintola Miljoona. 15.00 Alone Suomi. 22.10 Fifteen-Love. 12.00 Riistametsällä. 07.59 Kotijumppaa Sofian kanssa. 19.39 Sportnytt. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Maajussille morsian. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. klo 22:25. 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.59 Spotlight: Plan B 2025. 08.55 Huomenta Suomi. 08.22 Pikku Kakkonen. 07.58 Oktonautit. 14.55 Koti koiralle. 09.19 Auri ja maailman eläimet. 10.00 Jay Lenon autotalli. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 18.00 Eläinten luontoretki. 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa. 23.25 Toinen linja. 13.00 Tanskalainen maajussi. 11.00 Elämän tarkoitus. 12.35 Maryn helpot kokkailut. 17.00 Yle Uutiset. 22.35 Alone Suomi. 19.00 MM-ralli: Chile, EK 16 Power Stage. 22.25 Kylä josta lapset katoavat. 16.40 Tenniksen Davis Cup. 19.31 Verta, hikeä ja luksusta. 13.00 Fire Country. 11.55 Unelmapuutarha. 09.00 Yle Uutiset 9.00. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Toiset tytöt. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 17.30 Masked Singer Suomi. YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 11.00 Lentopallon miesten MM: Kooste ARG–FIN. 07.55 LEGO City Adventures. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 09.30 Lomittajat. 08.00 Huvila & Huussi. 09.00 Galaxi. 21.05 Hormonit! 21.50 Blackshore. 19.45 Minun maisemani. 17.51 Jälkeen Pikku Kakkosen. 18.30 Emmerdale. 11.00 Veljesten keittiössä. 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 19.00 Huvila & Huussi. 13.00 Panttilainaamo. 18.00 BUU-klubben. 09.16 Miljoonien rakkauspetos. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.06 Little Richard: I Am Everything. 18.15 Strömsö 2023. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Ensitreffit alttarilla. 19.50 Jopet-show. 17.25 Studio 65. 07.32 Pikku perunat. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00-17.00 Mr. 07.11 Hirviökoulu. 10.05 Ykkösaamu. 17.00 Huvila & Huussi. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. 19.20 Ralliextra. 13.30 Jopet-show. 20.57 Soiva keittokirja: Mozart-kuulia. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. 23.10 ELOKUVA Elokuva: Rambo taistelija 2. 17.25 Strömsö 2023. 14.15 Pizza passionata. 06.59 Poppelikumpu. 14.30 Kaupunkilaisia. 12.51 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.09 Retki-Roope. 17.00 Bob’s Burgers. 15.20 ELOKUVA Rölli ja metsänhenki (S). 20.22 Solsidan Onnea onkimassa. 17.15 Chaplinesque. 07.39 Isot koneet. 23.25 Naissotilaat 3. 23.15 ELOKUVA Juice. 13.30 Panttilainaamo. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.53 Huippuvuoret yläilmoista. 06.55 Smurffit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 15.36 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 08.55 Pikku Kakkonen. 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.30 Minun maatilani. 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini. 17.10 Veikkausliiga. 22.10 Tulossa: Petolliset. 08.24 Metsäleikkimestarit. – TORSTAI 18.9.
22.45 Pulkkinen. 11.30 Adam & Eva. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.35 Unna Junná. 17.57 Kirjava luonto. 20.55 Urheiluruutu. 19.25 Tulosruutu. 20.29 Yle Uutiset. 22.35 Hockey Night Maanantai. 13.00 Grand Designs Suomi. 08.26 Studio 65. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 15.56 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 15.00 Masked Singer Suomi. 21.49 Urheiluruutu. 21.35 Mist sä tuut. 17.35 Rikkaat ja rahattomat. 18.30 Suomen huutokauppakeisari. 21.05 A-Talk. 09.20 Rentoudu Ulrikan seurassa. 13.25 Arkistojen salat. 14.10 Historia: Nobelin veljekset. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 Tulossa: The Box Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 22.58 Oddasat. 21.00 ELOKUVA 007 Spectre. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.10 Luontotuokio. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.45 Tara Duncan. 20.30 Missä olit, kun. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.25 Tulosruutu. 19.30 Peltsin Lappi: Pohjois-Lappi. 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Yleisurheilun MM: Kooste 4. 12.50 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 19.00 Unohtumattomat muistikuoron matka. 18.25 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.05 Historia: Nobelin veljekset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 17.00 Viiden jälkeen. 20.00 Etsijät. 19.30 Salatut elämät. 22.02 Ulkolinja: Mistä koronavirus ilmestyi. 17.05 MasterChef Australia. 20.00 Maajussille morsian. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 18.15 Mestis: Hermes IPK. 08.13 Galaxi. 08.14 Kiri ja Lolo. 19.30 Petolliset. 21.00 ELOKUVA Tämä maa. 23.10 Näkyville. 21.49 Urheiluruutu. 15.00 Maajussille morsian. syyskuuta 2025 // 13 MAANANTAI 15.09. 18.00 Yleisurheilun MM: Kooste 3. 08.13 Nimipäiväonnittelu: 15.9. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 21.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 07.21 Kaija Kurpitsa. 12.30 Mie maksan! Lallukan perintö. 07.18 Pikku Kakkonen. 09.00 Koti koiralle. 22.50 Little Richard: I Am Everything.. 20.51 Vapahtaja. 18.00 BUU-klubben. 11.00 Race Across The World Suomi. 19.00 Kuin kaikki muut. 07.38 Pikku Kakkonen. 19.00 Unohdettu Balkan. 20.30 Missä olit, kun. 19.30 Paska juttu. 22.55 White Wall. 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.30 Sunny Bunnies. 20.55 Urheiluruutu. 08.00 Mun maailma. 12.00 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti. 19.00 Jopet-show. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 20.00 Akuutti: Kiusaaminen piirtää ikuisen jäljen. 10.45 Veljesten keittiössä. 12.00 Täydellinen kesä. 09.55 Selkämeri: Villin saariston syke. 20.55 Urheiluruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 19.00 Suurmestari Australia. 10.30 Jaksa paremmin. 20.00 Mina Settembre. 08.36 Näin meillä. 06.25 Huomenta Suomi. 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Tähtiarpa. 18.30 Ei saa nauraa. 14.10 Historia: Manhattan-projekti väreissä. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 12.00 Ex-Onnelliset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.48 Jan Johansson pieni elokuva suuresta taiteilijasta. 23.05 Ivalo. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Yleisurheilun MM: Kooste 5. 12.40 Summertide Kotilahden kutsu. 12.37 Sportliv. 12.30 Vintiöt. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 Historia: Manhattan-projekti väreissä. 20.50 Kahvin historiaa. 18.00 BUU-klubben. 17.00 Viiden jälkeen. 16.05 Rakkaudesta villieläimiin. 22.45 Mustaa hiekkaa. 22.48 Oddasat. 11.50 Yle Oddasat. 12.00 Ex-Onnelliset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.03 Mimosa ja Lennu. 18.40 MasterChef Australia. 18.30 Puoli seitsemän. 23.32 ELOKUVA Yölento. 21.00 ELOKUVA Spy vakoojan asussa. 21.00 ELOKUVA Bridget Jones elämäni sinkkuna. 23.50 Karkurit. 09.30 Vintiöt. 22.00 Akkaa päälle. 22.55 En salaa sinulta mitään. 16.42 Minun maisemani. 08.00 Askarrellaan. kisapäivä. 19.00 Historia: Kennedyn perhedynastia. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 23.05 Monsen ja kansallispuistot. 16.00 Mina Settembre. 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 20.00 Suomen surkein kuski. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 16.25 IS esittää: Sain sen videolle. 08.00 Panttilainaamo. 19.45 Huippuvuorten vesillä. 08.38 Sportliv. 22.56 Oddasat. 11.02 Taivaallisen hyvää. 17.57 Kirjava luonto. 20.00 Kiveä kovemmat: Irlannin erikoisjoukot. 10.00 Emmerdale. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.20 Milli arvontalähetys. 13.00 Panttilainaamo. 10.00 Pitääkö olla huolissaan. 20.29 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Rikostarinoita Suomesta. 22.22 Solsidan Onnea onkimassa. 18.00 Urheilun huippuhetkiä. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 19.25 Tulosruutu. 22.45 Kuolemaantuomitut. 20.50 Pölynimurin historiaa. 15.00 Miljardöörien aika. 18.40 Villimpi maailma. 11.00 Race Across The World Suomi. 13.20 Edelfelt Pariisissa. 12.28 Sportliv. 11.00 Tanskalainen maajussi. 18.00 BUU-klubben. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 06.30 Sunny Bunnies. 22.15 Mist sä tuut. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 12.00 Ex-Onnelliset. 09.30 Puoli seitsemän. 12.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 12.50 Lentopallon miesten MM: FRA FIN. 17.50 Raharemontti. 20.00 F19, ruotsalaislaivue Suomen puolesta. MTV3 06.15 Aamusää. 22.20 Milli arvontalähetys. 12.30 Salatut elämät. 21.00 Ensitreffit alttarilla. 22.40 Sekunnit. 15.05 Prisma: Puiden salattu elämä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.40 Summertide Kotilahden kutsu. 19.53 Norjaa ristiin rastiin. 17.00 Viiden jälkeen. 21.30 Perjantai-dokkari: Köyhä perhe. 18.00 Yle Uutiset. 08.20 Pikku Kakkonen. 22.21 Päivän sää. MTV SUB 07.00 Keksijäkylän Lotta. 20.05 Suuri ompelukisa. 13.00 Race Across The World Suomi. 08.22 Keskiajalla keksittyä. 20.11 Miljoonien rakkauspetos. kisapäivä. 12.00 Täydellinen kesä. 13.20 Yleisurheilun MM: 3. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Rikospaikka. 16.00 Salatut elämät. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 21.45 Yle Uutiset. 15.00 Vintiöt. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 19.25 Tulosruutu. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 09.30 Arkistosta revittyä: Jokapäiväinen leipä. 12.10 Kulttuuricocktail Live. 20.29 Yle Uutiset. 12.10 Egenlandin matkakohteet: Karkkila + ukulele = Kukulele. 16.57 Kirjava luonto. 12.10 Peltsin Lappi: Lemmenjoki. 11.00 Elämäni Biisi. 21.00 A-studio. 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 11.56 Hilja. 08.55 Efter Nio. 08.06 Dinofarmi. 07.05 Pikku Kakkonen. 16.40 Yle Oddasat. kisapäivä. 14.30 Rantabaari. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.30 Sinkkulaiva. 23.01 Oddasat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 23.35 Karkurit. 16.25 Tähtiarpa. NELONEN 06.00 Bing. 07.45 Tara Duncan. 20.00 Suomen surkein kuski. 16.00 Maryn helpot kokkailut. 11.15 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 08.00 The Summit Suomi. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.50 Yle Oddasat. 21.00 A-studio. 07.05 Keksijäkylän Lotta. 20.40 Halko. 21.45 Yle Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.9. 20.00 Haluan olla taas Mira. 21.45 Yle Uutiset. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 23.51 Vaiheessa: Unelmien nainen. YLE TEEMA & FEM 07.55 BUU-klubben. 16.00 Mina Settembre. 21.00 Alone Suomi. 11.30 Sinkkulaiva. 19.53 Yksi kaupunki yksi tarina. 12.00 Tähtiarpa. 18.30 Selviytyjät Suomi. 07.43 Tuuri. 16.00 Vintiöt. 16.00 Salatut elämät. 13.51 Elävä arkisto: Matkailun merkeissä. 20.00 Pirunpeli. 08.45 Athleticus. 11.01 Strömsö 2023. 18.21 Puoli7 tänään. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Tähtiarpa. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Taivaallisen hyvää. 06.35 Smurffit. 07.26 Vilja hoitaa. 16.55 Pieni suuri maailma. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 20.20 ELOKUVA Poliisi selvittää. 22.21 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät. 16.42 Minun maisemani. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 08.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 19.30 Salatut elämät. 20.00 Suomen kaunein koti. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 22.02 Sukupolvien salaisuus. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.55 Spotlight: Suunnitelma B kun työelämä tökkii. 07.18 Popi Kissa. 12.00 Cinema Laika. 14.58 ELOKUVA Tulossa: Sadan miekan mies. 12.10 Kotiinpalaajat. 16.55 Merkkien salat. 07.29 Enni ja Roi. 17.25 Tanskalainen maajussi. 19.00 Näkyville. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 12.25 Summertide Kotilahden kutsu. 11.15 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 09.30 Lentopallon miesten MM: Kooste FIN–KOR. 09.55 Selkämeri: Elämän suuri kierto. 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.21 Päivän sää. NELONEN 06.00 Bing. 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 16.40 Yle Oddasat. 14.00 Sukuni salat. 14.45 Eilispäivän iskelmä. 06.30 Sunny Bunnies. 19.30 Salatut elämät. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.30 Rekkakuskit jäällä. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 18.35 Tulossa: Kyllä isä osaa Lapissa elokuvateattereissa 15.10. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.55 Maryn helpot kokkailut. 16.45 Novosti Yle. 12.23 Summertide Kotilahden kutsu. 15.35 Yle Oddasat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 12.00 Peltsin Lappi: Pohjois-Lappi. 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 08.24 Minä, Elvis Riboldi. 09.10 Silkkitie 30 päivässä. TORSTAI 18.09. 21.05 M/S Mystery. 08.20 Studio 65. 11.30 Sinkkulaiva. KESKIVIIKKO 17.09. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.40 Shake. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 07.38 Mauno. 18.21 Puoli7 tänään. 16.40 Yle Oddasat. 08.25 Meidän iskä. 19.00 Suurmestari Australia. 22.55 Norskov. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 17.57 Kirjava luonto. 16.30 Tähtiarpa. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 16.40 Rikkaat ja rahattomat. 13.10 Sportliv. 19.20 Päivän sää. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.9. 15.05 Akuutti: Kiusaaminen piirtää ikuisen jäljen. 23.42 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 13.26 ELOKUVA Tyttö kuunsillalta. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 18.30 Puoli seitsemän. 13.00 Race Across The World Suomi. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Poliisit UK: Ajojahti. 15.40 Novosti Yle. 07.16 Pikku Kakkonen. 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.35 Huvila & Huussi. 16.50 Pieni suuri maailma. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Raharemontti. 16.37 Minun maisemani. 23.14 Hormonit! 23.59 ELOKUVA Kesken. 19.54 Egenlandin matkakohteet. 18.30 Emmerdale. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 21.00 White Wall. 12.50 Yleisurheilun MM: 6. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.30 Panttilainaamo. 08.26 Mysteerikuja. 20.49 Silmälasien historiaa. 18.21 Puoli7 tänään. 17.30 Rikkaat ja rahattomat. 16.52 Luontotuokio. 10.00 Emmerdale. 18.30 Emmerdale. 20.00 Mina Settembre. kisapäivän aamukilpailut. 19.53 Yksi kaupunki yksi tarina. 08.14 Ellun kamut. 11.00 Yle Alueuutiset. 22.20 Milli arvontalähetys. 22.25 Tulosruutu. 08.00 Huvila & Huussi. 11.50 Yle Oddasat. NELONEN 06.00 Bing. 06.25 Huomenta Suomi. 09.30 The Summit Suomi. 12.30 Salatut elämät. 22.02 Murhalaakso. 11.54 Oddasat. 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. YLE TV2 07.30 Sportliv. 16.45 Novosti Yle. 14.30 Rantabaari. 09.00 Korkeasaari. 23.16 Syyrian tytöt. 09.00 Korkeasaari. 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 11.31 Kuin kaikki muut. 19.00 Jopet-show. 10.00 Emmerdale. 15.55 Maryn helpot kokkailut. 12.30 Salatut elämät. kisapäivän iltakilpailut. 16.00 Salatut elämät. 12.00 Täydellinen kesä. 19.20 Päivän sää. 14.00 Sukuni salat. 19.00 Jopet-show. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Yle Alueuutiset. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 08.22 Galaxi. 08.49 Kysy lääkäriltä terveydestä. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 23.05 MM-rallin huippuhetket: Chile. 07.50 Ryhmä Hau. YLE TEEMA & FEM 06.50 Pikku Kakkonen. 17.25 Egenland. 14.50 A-studio. 08.37 Galaxin supersynttärit. 22.02 Viimeinen vuosipäivä. 16.55 Merkkien salat. 06.52 Martta puhuu. 13.00 Suurmestari Australia. 06.30 Sunny Bunnies. 15.01 Elävä arkisto: Radio tuo kisat kotiin. 17.30 Poliisit UK: Ajojahti. 11.00 Yle Alueuutiset. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.30 Emmerdale. 14.30 Rantabaari. 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 07.00 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.00 Unelmakoti. 09.10 Silkkitie 30 päivässä. 21.00 Hormonit! 21.45 Sisäilmaa. 13.20 Yleisurheilun MM: 4. 10.00 Yleisurheilun MM: Kooste 3. 08.25 Haukku ja Poku. 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.00 Pitääkö olla huolissaan. 11.00 Race Across The World Suomi. 22.20 Milli arvontalähetys. 12.50 Yleisurheilun MM: 5. kisapäivä. 11.30 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 13.00 Panttilainaamo. 13.10 Egyptin loisto. 22.05 Suomen huutokauppakeisari. 21.49 Urheiluruutu. 22.21 Päivän sää. 16.50 Pieni suuri maailma. 15.56 Kirjava luonto. 09.00 Koti koiralle. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.29 Yle Uutiset. 23.10 Katastrofi. 22.00 Solsidan Onnea onkimassa. 10.00 Pitääkö olla huolissaan. 21.50 ELOKUVA Kino Suomi: Hyväveli. 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet. MTV3 06.15 Aamusää. 18.50 Vain elämää. 13.25 Kalliosta temppeliksi. kisapäivä. 14.00 Onnela. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 13.28 ELOKUVA Sadan miekan mies. 09.33 Arkistosta revittyä: Muoti. 23.10 IS esittää: Sain sen videolle. 23.15 ELOKUVA Elokuva: Before I Fall. 21.00 Erikoisjoukot. 07.41 Pikku Kakkonen. 14.00 Onnela. 22.55 Tulossa: Temptation Island Suomi. 15.00 Masked Singer Suomi. 07.39 Oktonautit. 08.00 Huvila & Huussi. 08.15 Pikku Kakkonen. 23.37 Lyhytelokuva: Vajoama. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 20.55 Urheiluruutu. 21.49 Urheiluruutu. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.55 Pieni suuri maailma. 12.00 Tähtiarpa. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 21.00 Karkurit. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 12.20 Veljesten keittiössä. 06.25 Huomenta Suomi. 16.55 Merkkien salat. 07.17 Tulipop. 11.54 Oddasat. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.57 Sisäilmaa. 12.00 Tähtiarpa. 19.30 Peltsin Lappi: Lemmenjoki. 23.20 ELOKUVA Elokuva: Epäillyt. 10.00 Emmerdale. 15.56 Kirjava luonto. kisapäivä. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 18.30 Puoli seitsemän. 16.45 Novosti Yle. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 08.23 Athleticus. Kuhmolainen // Perjantaina 12. 18.30 Emmerdale. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 16.35 Tähtiarpa. 15.00 Suomen kaunein koti. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 08.19 Nimipäiväonnittelu: 16.9. 14.00 Onnela. 21.05 A-studio. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 13.00 Suurmestari Australia. 18.30 Unelmakoti. 11.00 Anne ja Anders Kanadassa. 21.45 M/S Mystery. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.50 BUU-klubben. 11.54 Oddasat. 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 20.55 Pieni suuri maailma. 17.00 Yle Uutiset. kisapäivä. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia. 10.00 Pojat reunalla. 08.16 Galaxi. 07.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 11.30 Sinkkulaiva. 06.35 Smurffit. 17.00 Viiden jälkeen. 19.20 Päivän sää. 12.45 Luontotuokio. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Yle Uutiset. 10.45 Veljesten keittiössä. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.00 Panttilainaamo. 10.01 Unelmapuutarha. 11.00 Jumalanpalvelus. 20.00 Mina Settembre. 18.30 Hirvi. 07.16 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 06.58 Ruskea pikkukarhu. 18.21 Puoli7 tänään. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 19.30 Peltsin Lappi. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 07.06 Eeti valmis on! 07.13 Rikke. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 14.15 Kalliosta temppeliksi. 15.55 Amispäiväkirjat. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 21.30 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 18.30 Ei saa nauraa. 22.00 The Pirate Bay. 17.30 Jay Lenon autotalli. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 19.00 Prisma: Puiden salattu elämä. 15.56 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti. YLE TEEMA & FEM 08.10 BUU-klubben. 22.00 Erikoisjoukot. 20.00 Stanley Tucci Italiassa. 09.30 Lomittajat. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 23.20 Ivalo. 08.21 Galaxi. 06.52 Maijuli. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Supernanny Suomi. 06.35 Smurffit. 16.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 22.00 Sekunnit. 09.17 Koiraperheet käytöskoulussa. 19.20 Päivän sää. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.45 Riistametsällä. 23.35 UEFA Champions League: Huippuhetket. 21.00 ELOKUVA Pulp Fiction tarinoita väkivallasta. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. NELONEN 06.00 Bing. 06.35 Smurffit. 23.40 Iurima: Taru Kolmesta Kalastajasta. 15.35 A-studio viittomakielellä. 15.00 Ensitreffit alttarilla. 21.30 ELOKUVA Kino: Kahden auringonlaskun välissä. 11.00 Veljesten keittiössä. 07.45 Tara Duncan. 07.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 15.25 Amispäiväkirjat. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 07.45 Tara Duncan. 08.00 Huvila & Huussi. 16.30 Vintiöt. 14.00 Sukuni salat. 09.10 Silkkitie 30 päivässä. 21.05 Huvila & Huussi. 10.02 Ideoiden maailma. 20.48 Kukista ja mehiläisistä. 11.45 Jopet-show. 20.00 Huvila & Huussi. 16.30 Raharemontti. 12.00 Täydellinen kesä. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.45 Yle Uutiset. 12.00 Suomen kaunein koti. TIISTAI 16.09. 08.30 Panttilainaamo. 08.17 Olipa kerran keksintö. 11.00 Race Across The World Suomi. 14.05 Filmikellari. 23.05 Ivalo. 07.49 Hirvonen & Haapamäki. 21.00 ELOKUVA Total Recall unohda tai kuole. 13.00 Ajankuvia Tukholmasta. 19.00 Suurmestari Australia. 07.49 Ritari Mikke. 16.57 Max Majava hoitaa! -musavideo. 13.12 ELOKUVA Nuoruus sumussa. 14.30 Rantabaari. 09.54 Yö jona veljeni katosi. 17.57 Kirjava luonto. 22.35 Mestarien liiga 360. 19.55 Tulossa: The Box Suomi. 14.00 Alone Suomi. 19.25 Tulosruutu. 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Efter Nio. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Luontopäiväkirja. 22.35 Asian ytimessä doc: Victoria upseeri ja kruununprinsessa. 18.00 Yleisurheilun MM: Kooste 6. 13.00 Race Across The World Suomi. 18.30 Puoli seitsemän
Pääsarjat olivat H21 ja D21. – Sanotaanko näin, että näin arki-iltana minusta ihan postiviinen määrä. Lomake on ikäihmisten palvelutarpeen itsearviointiin ja palveluohjaukseen. Kainuun hyvinvointialueen asiakasohjaaja kertoo yleisimmistä ikäihmisten palveluista ja häneltä voit kysyä asioista, jotka askarruttavat kotona asumisessa ja arjessa selviytymisessä Neuvontapisteestä ei kuitenkaan voi tiedustella lääkäriaikoja eikä laboratorion tutkimusten tuloksia. 08 615 69728 ma – to klo 9.00–15.00 ja pe 9.00–14.00 tai yhteydenottopyynnön voit tehdä myös sähköpostitse palveluohjaus.vanhuspalvelut@kainuu.fi Voit käydä Omasote palvelussa tekemässä itsearvioinnin palveluntarpeestasi. Kunto E 1.83 km (3) 1) Lehikoinen Irja KuPe 16:59 2) Seppänen Viljami KuPe 21:16 3) Seppänen Topias 21:30. D21 3.70 km (4) 1) Takanen Tiitu VeVe 19:37 2) Kämäräinen Loviisa SoJy 20:34 3) Tuomisto Satu RaJu 21:45 4) Jokelainen Sanja KaSu 22:07. D60 2.51 km (3) 1) Käkelä Maija PuolRy 19:44 2) Jurvakainen Tuija RasHy 21:03 3) Lehikoinen Irja KuPe 25:37. ja 8.12. Hän kertoi sprinttisuunnistuksen olevan metsäsuunnistukseen verrattuna lajina paljon nopeamman. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Varsinaiset aluemestaruusmitalit jaettiin vain nuorille, mikä on Kainuun Suunnistuksen yhteinen päätös. JARNO HILTUNEN. Kun kilpailunjohtaja Mika Kähkönen pujotti mitalit lasten kaulaan, oli se aurinkoisista kasvoista päätellen heille onnellinen hetki. Muille oli luvassa kunniaa ja iloa. Kaikissa sarjoissa ei ollut ilmoittautuneita. Asiakasohjaaja on tavattavissa ilman ajanvarausta kaupunginkirjastolla, Pajakkakatu 2, maanantaisin 15.9., 13.10., 10.11. Kuhmolainen rata sai myös kehuja. Metsän sijaan siinä suunnistetaan kaupunkialueella: puistoissa, yleisten tilojen ja taloyhtiöiden pihamailla. Ihan simppeliä rastille pääsy ei aina ollut. JARNO HILTUNEN Kilpailunjohtaja Mika Kähkönen kuvailee sprinttisuunnistusta sähäkäksi lajiksi. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Kähkösen mukaan järjestävästä seurasta on yleensäkin vähemmän suunnistajia mukana kilpailemassa, sillä maastot ovat heille tutut. syyskuuta 2025 14 // Kuulutuksia Ikäihmisille ja heidän omaisilleen tarkoitettu maksuton ikäihmisten neuvontapiste. Kilpailijoilla ei ainakaan maisemissa ollut valittamista, sillä reitti kulki myös äskettäin kunnostetun Rantaraitin varrella. – Muutama paikka oli sillä tavalla tiukka, että ei näkö meinannut riittää. H70 2.99 km (4) 1) Toppari Pekka PuolRy 23:24 2) Köngäs Martti PuolRy 23:43 3) Ovaska Ari EE 24:21 4) Repo Veikko KajKu 31:14. Kunto C 2.99 km (1) 1) Josael Karjalainen ja Niilo Taskinen 33:05. – Oli kyllä tosi hieno rata — ihan täyttä sprinttisuunnistusta! SUUNNISTAJIA aluemestaruuskilpailuun Kuhmoon oli ilmoittautunut 50, jota Mika Kähkönen järjestävästä seurasta, Kuhmon Peuroista piti hyvänä määränä. D70 2.51 km (1) 1) Köngäs Kaarina PuolRy 29:27. D40 2.99 km (1) 1) Murtola Elisa KaSu 21:45. Lähtöpaikka sijaitsi Pajakan varrella, matonpesupaikan vieressä, josta rata kiertyi Ruukinrantaan asti. Kajaanin Suunnistajien Aaro Jokelainen lääkäritalojen rasteilla. Rastit itsessä ovat usein helppoja ja selkeitä, mutta nopeimman reitin löytäminen rastin luo on haastavampaa. Hän kertoo, että sprinttisuunnistuksessa pitää huomioida eri asioita kuin metsässä. Tavoitat asiakasohjaajat arkisin puhelimitse p. Teemu Köngäs kuvaili sprinttisuunnistusta ”ihan erilaiseksi” kuin metsäsuunnistusta. klo 12.00–13.00. H12 1.83 km (1) 1) Murtola Vilho KaSu 16:05. Kalevan Rastin Veeti Riepolle metsäsuunnistus menee selvästi sprinttisuunnistuksen edelle. Radan pituus miesten pääsarjassa oli 4,5 kilometriä ja naisilla vastaavasti hieman vähemmän. Piti vähän aikaa seisoa ja tarkemmin katsoa, totesi hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Teemu Köngäs Sotkamon Jymystä heti maaliin saapumisensa jälkeen. Minun arviossa menee aika lailla yläkanttiin. Rasteja löytyi muun muassa lääkäritaloilta ja leikkipuistosta. Kainuussa perinteinen metsäsuunnistus saattaa Kähkösen mukaan nauttia suurempaa suosiota, vaikka toki täältäkin löytyy sprinttisuunnistuksen ystäviä. H21 4.46 km (12) 1) Hyvönen Pekka AngA 20:05 2) Kantelinen Vili HyRa 20:29 3) Huovila Jarkko KR 20:48 4) Rieppo Veeti KR 20:51 5) Simula Jussi SoJy 22:00 6) Maciel Melo Luiz Guilherme KaSu 22:44 7) Köngäs Teemu SoJy 22:56 8) Abdelrahman Ismail KaSu 22:59 9) Holappa Akseli SuomRa 25:53 10) Haverinen Jari KaSu 29:47 11) Jokelainen Aaro KaSu 33:26 12) Peuraniemi Aatu KaSu 50:35. https://omasote.kainuu.fi/viestinta/kysy/Ikaihmisten_palvelutarpeen_itsearviointi_omasote.kainuu.fi KUHMON IKÄIHMISTEN NEUVONTAPISTEEN AUKIOLOAJAT SYKSY 2025 LMOITUS VESILAIN MUKAISESTA HAKEMUKSESTA Kuhmon kaupunki on hakenut aluehallintovirastolta lupaa Nivan alueen koskien sekä Ison ja Pienen Lentuankosken kalataloudelliseen kunnostamiseen Kuhmon kaupungissa (Dnro PSAVI/1516/2025). Kuhmon Peuroista mukana kisassa oli joitakin suunnistajia, mutta suurin osa luonnollisesti talkoili kisajärjestelyissä. SARJOJA OLI miehissä (H) ja naisissa (D) 10—80-vuotiaisiin. Könkäälle sprinttisuunnistus tuo mukavaa vaihtelua. Maali oli paikoitusalueella Tuupalan koululla, jossa toimi myös kisakeskus. Sprinttisuunnistuksen Kainuun aluemestaruusksista kisattiin Kuhmossa Sprinttisuunnistus on nopean sähäkkä kilpailu taajamassa. D50 2.99 km (1) 1) Kankainen Ulla-Maria SoJy 21:58. Jarno Hiltunen Sprinttisuunnistus on nopea kisa, ”sähäkkä”, kuten kilpailunjohtaja Mika Kähkönen sitä kuvaili. Lomake ei siirry viranomaiskäsittelyyn vaan saatte tämän lomakkeen avulla itsenäisesti palveluohjausta. Luonnollisesti pihamailla liikkumiseen oli hankittu luvat. – Täällä on nuo esteet ja kielletyt alueet, joita pitää ennakoida, että mistä sinne (rastille) oikein pääsee. Kisakeskus toimi Tuupalan koululla. D10 1.83 km (3) 1) Peltonen Aava SoJy 12:38 2) Hyvönen Kiia SoJy 15:21 3) Airila Martta SoJy 33:21. – Tilanteet tulevat nopeammin ja pitää olla tarkempana. Kuulutus ja asiakirjat ovat nähtävillä 5.9.–13.10.2025 osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Tulokset Sprinttisuunnistuksen aluemestaruuskilpailut ja peurarastit 9.9.2025. D12 1.83 km (1) 1) Peltonen Alma SoJy 11:49. H60 2.99 km (2) 1) Nurminen Juha KajKu 18:47 2) Leinonen Juha KuPe 21:42. Kunto D 2.51 km (3) 1) Leinonen Juha KuPe 17:44 2) Pääkkönen Ari KuPe 23:06 3) Haverinen Anu 26:44. H10 1.83 km (4) 1) Peltonen Antto SoJy 13:52 2) Maunuksela Hessu SoJy 15:20 3) Maunuksela Samppa SoJy 18:54 4) Airila Onni SoJy 19:59. Kunto A 4.46 km (1) 1) Jokelainen Pasi KaSu 28:44
Tanssikurssi, ohjaajana Tanssiva penkkimuija Johanna “Jossu” Hirvelä. Etuovi W22434 / Tori.fi tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Rivit Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi kuhmolainen.fi ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä kuhmolainen.fi/edut asiakaspalvelu.hillagroup.fi Tilaa uusi salasana Jätä ilmoitus helposti Lataa sovellus Yllätä lahjatilauksella kuhmolainen.fi/lahjatilaus VUOSIKOKOUKSEEN su 28.9.2025 klo 16 jäähallin junnukioskiin. parv., Peuranpolku 11 3 h +k +s Koulukatu 9 ydinkeskusta. klo 19.30-00.30 klo 19.30-00.30 (Neitosten viimeinen yhteinen keikka Maikki Pisilän kanssa) Liput 25/15€ Albert Albert Salminen Salminen Trio Trio PAIKALLA TANSSIKENKÄMYYNTI ESKO SANIO * Elävää musiikkia tauotta * Karaoke * Naisten valtaa * Nuorisoliput vain Napiksen lipunmyynnistä * Lipunmyynti ovelta alkaa klo 19 * Ravintolasta ja kahviosta juotavaa sekä purtavaa Seuraavat tanssit 20.9. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Tervetuloa! KUHMOSSA Yksiö ydinkeskusta 1-kerros, kalustettu. la 13.9. Qasa.fi tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 Vuokralle / myydään Kuhmo Ontojärvi 6 hehtaaria Omakotitalo -KALUSTETTU. Kaksio lasit. Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com Kuhmon Kuuloyhdistyksen syyskuun kerhossa 16.9. 010 665 7200 (pvm/mpm) ti-la klo 7.00 11.00 LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@kuhmolainen.fi Päätoimittaja Mari Heikura 010 665 7272 Toimittaja Jarno Hiltunen 050 576 0472 Toimittaja Roosa Pirinen 050 566 2493 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo kuhmolainen.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. klo 10.00 Tarinatuvalla Lea Torvinen Kainuun Muistiyhdistyksestä puhumassa muistiasioista. Tervetuloa Kiva HT. KALUSTETTUJA Omaa rantaa 1 km. Kts. syyskuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS hillalogistiikka.fi/palaute p. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Kuhmolaisen sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Sanapiilo Sudoku 7 5 4 6 3 5 7 4 6 9 8 3 1 7 8 9 6 5 4 3 3 1 7 4 5 2 3 9 6 8 6 3 4 6 2 5 1 7 1 2 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. 2 rantasaunaa, 4 ranta-aittaa. Kts. JAKKARA MIEKKA PESUAINE KAKSI MAJAKKA TAIDE E C A A I V U A R M H O E K M F M Y L N T I K Y A L D K E E J G I T N M E E O A I A E I V I T P E H Ä V T J T J P K T N A L P I K N O L U T O B V M E I E O U L P Ä U I L U A A H S S V A J L S A R U B V Ä S B R Ä A A I T O A S I J T N V P I T A U O S V I N Ä N A Y U N P H A U R A P S Ö V L N E R A K N U E Ä A K U A O B A R E Å Ä A O A I K K S V N L O D E Q E U K A A A L I A I I D B J H H A E M N H V I A T H Ä N T I O V A R M A L L N P E K P T H T R M L L J O S O N R U J M P S A S A I J E K L U H K I O P I L P J V K O S K T P U V N G V K U I K K R E V H G A J L D E K K O A I Y S E T M P T R T K L A T H R R U H Y N M N O I O A M A O P V U H Tarjotaan vuokralle Kokouksia SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 Syyskuun suurtanssit lauantaina koittaa Syyskuun suurtanssit lauantaina koittaa kun Napiksella Komiat soittaa! kun Napiksella Komiat soittaa! Huippusuosittu Huippusuosittu Komiat Komiat Neitoset Neitoset la 13.9. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain
Kuhmon toimiston viralliset avajaiset ke 17.9.2025 klo 10.00 14.00 Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Tervetuloa kakkukahville, makkaralle ja 10 x 50 euron lahjakortin arvontaan. syyskuuta 2025 16 // MA 15.9. Kuhmolainen // Perjantaina 12. Sotkamon tori 9–11 Sotkamon tori 9–11 Kuhmon tori 12–14 Kuhmon tori 12–14 Tervetuloa! Tervetuloa! P. SUORAAN SUORAAN KYLMÄKYLMÄAUTOSTA AUTOSTA Kuhmon toimiston viralliset avajaiset ke 17.9.2025 klo 10.00 14.00 Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Tervetuloa kakkukahville, makkaralle ja 10 x 50 euron lahjakortin arvontaan. Erotu eduksesi ja varaa mainospaikka, joka huomataan! Ulkomainostaulut tarjoavat näkyvyyttä vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla. ETU VOIMASSA MAANANTAIHIN 15.9. SAAKKA Alennus ei koske seuratuotteita eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin.. MA 15.9. TAVOITA TIELLÄLIIKKUJAT mainostajalle.hillagroup.fi Edun saat Plussa-kortilla ma-pe 9:30-18, la 9:30-14 su suljettu KAIKISTA VAATTEISTA JA JALKINEISTA, MYÖS TARJOUSHINNOISTA. 044 932 7140 Kypsää Pohjanmaan PUOLUKKAA (laatikoittain, litroittain, ämpäreittäin), survottua puolukkaa, suolasieniä, kotimaista syysomenaa (ämpäreittäin), tyrnimarjaa, tyrni-, kaamikkaja mansikkamehua, lihaisia HIRVENlihapurkkeja, ternimaitoa (pakaste), kanttarelleja (säävaraus) ym. Kuhmon toimiston viralliset avajaiset ke 17.9.2025 klo 10.00 14.00 Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo Tervetuloa kakkukahville, makkaralle ja 10 x 50 euron lahjakortin arvontaan. 044 932 7140 P