Helppoa sormiruokaa Pidetään pirskeet! LOHITACOT, LAKU-OMENAGLÖGI, PIPARIRANSKIKSET & MAKEAT JA SUOLAISET DIPIT + NOPEAT ARKIKEITOT, JOTKA VIEVÄT NÄLÄN JUHLATYYLISSÄ RUUSUKULTAA JA HEHKUA IHOLLE KOLME TAPAA LOPETTAA KIIRE HETI LISÄÄ HYGGEÄ KOTIIN & TEE ITSE SULOINEN VILTTI ILMAN PUIKKOJA HIPPALAUKKU TUNNISSA SURETTIKO MUUTTO ENEMMÄN KUIN ERO. 13 × "OLEMME SAPATILLA JOKA SEITSEMÄS VUOSI" meilläkotona.fi 22 I 14.?11.?2018 I 7,90?€ SERAFIINA, 13, MUUTTI SISÄOPPILAITOKSEEN "Soitan kotiin vain perjantaisin"
ENNEN SYÖMISTÄ KERROMME jokainen vuorollamme, mistä olemme sinä vuonna kiitollisia. Että on tavannut sen oikean, vaikka vasta melkein viisikymppisenä. Sittemmin aikataulu on pitänyt, kalkkunasta on tullut täydellistä ja marraskuun neljännestä torstaista yksi vuoden parhaista päivistä. Pääkirjoitus Inspiroidu! meilläkotona.fi kotivinkki @kotivinkki U mpipohjalainen puolisoni sai muutama vuosi sitten päähänsä järjestää kiitospäiväillalliset. Kiitollisten juhla mari.paalosalo-jussinmaki@a-lehdet.fi KOTIVINKKI . Se taitaa olla ihan supisuomalainen perinne. Olimme tehneet pari ihanaa reissua Yhdysvaltoihin, ja puoliso järkeili, että kiitospäivän viettäminen toisi kotiin rentoa lomatunnelmaa. Muun muassa näistä olemme olleet kiitollisia: Perheestä ja ystävistä, tietysti. Että on saanut matkustaa ja tulla kotiin. Että lapset ovat terveitä ja omakin selkä vähän parempi. ENSIMMÄISENÄ VUOTENA meille kävi klassisesti: kalkkuna oli kypsä vasta kun kello oli yö (onneksi olin puolison vastalauseista huolimatta ostanut perunalastuja vararavinnoksi), viini lopussa ja ihmiset iloisessa halailumoodissa. Se on vähän vaivaannuttavaa ja hiukan teennäistä ja erittäin suloista. Onpas typerää, ajattelin. Että saa istua läheisten kanssa kynttilänvalossa ja listata asioita, jotka ovat elämässä hyvin. Siitä että meillä on töitä, taas tai yhä tai edes välillä. Sitten vain syömme, isoja annoksia ja ähkyyn asti. 3. Olin täysillä mukana heti kun kuulin, että minun osuuteni järjestelyistä rajoittuisi pöydän kattamiseen ja syömiseen. Että niitä on listattavaksi asti
20 Teini lensi pesästä Serafiina Kaskinen muutti sisäoppilaitokseen 13-vuotiaana. Siellä koulumatka on pari askelta ja kaverit ovat aina lähellä. 40 Hygge hellii aisteja Sisusta kotoisa tunnelma ja pesiydy nauttimaan. 58 Pikkujoulun tähdet Kata pöytään maistuvia dippejä, helppoja näppiruokia sekä höyryävää laku-omenaglögiä. 50 Pujottele sormin Suloisen pehmeä viltti syntyy ilman puikkoja. Mehevässä piiraassa maistuvat manteli ja päärynä. Sisustussuunnittelija antaa vinkit olohuoneen valaisemiseen. Elisa Miinin eli joulu bloggaaja Mrs. = kannessa 4. Christmas selviää pimeistä kuukausista keskittymällä jouluun. Christmas juhlii joulua viikkotolkulla. 44 ”Toinen kuusista on vain minun” Joulubloggaaja Mrs. Rakenna pikkujoulupuu vuohenjuustoviikunapiirakasta. 15 Kotioloissa: Hanna Sumari Hiljaisuudesta nauttiva toimittaja huokaisee, kun kurvaa kotipihaansa maalle. 17 Ruusukullan aika Pikkujoulukauden kaunein sävy on suloinen ja kimaltava ruusu kulta. MEILLÄKOTONA.FI. 31 Sokeana hetkenä Välillä on hyvä laskea rimaa. 55 Vink vink! Valohoitoa olohuoneeseen Liian hämärää. Testaa siemeniä kääretortun täytteenä tai ripottele niitä pizzan päälle. Tervetuloa Ihan parasta Meillä 13 Puoli kuuta lahjapajaan Kieputa kranssi henkariin ja hurmaannu kukka-asetelmista. 71 Kauhallinen kunnon keittoa Neljä keittoa, jotka pitävät joulu valmistelijan iskussa. Pikkujoulut voivat alkaa! 66 Rouskuvat rubiinit Piristystakuu! Raikasta ruoka granaattiomenan siemenillä. Pirskeiden parhaat tarjottavat syödään sormin. 75 Kuka saa mantelilastun. 53 Hippailta voi alkaa Ompele helppo kirjekuorilaukku ja asusteongelmat ovat tipotiessään. 44 66 58 Granaattiomena on nyt parhaimmillaan. 32 Silmää joululle Klaukkalalaisen paritalon tunnelma syntyy itse tehdyistä joulukoristeista. 19 Sinun vuorosi loistaa Taio ihollesi ihana hehku, joka ei muistuta diskopalloa
3 Pääkirjoitus 9 Me kodittajat 95 Ristikko 96 Olga Temonen 97 Ensi numerossa 98 Kuuma lista 88 Johanna Sandbergin perhe elää niukasti ja säästeliäästi. 83 Kiire loppui nyt Kolme tapaa lisätä vapaa-aikaa. 78 ”Maalaistalo Italiassa oli painajainen” Katarina West osti vanhan maalaistalon ja ikävöi muuton jälkeen keskuslämmitystä. 84 Surettiko muutto enemmän kuin ero. Rakkaasta kodista luopuminen kadutti Tanjaa pitkään. Loma matkat korvaa kuuden vuoden välein pidet tävä kokonainen vuosi sapattia.. Minusta Vakiot 77 Nousussa nyt: Priorisointi. 88 ”Päätimme pitää vuoden sapattia säännöllisesti” Johannan perhe elää kuusi vuotta arkea ja seitsemäs lomaillaan
Miltä maistuisivat rommirusina, rocky road tai roseeglögi?” Päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimituspäälliköt Elisa Helavuori (työkierrossa), Heidi Iivonen, Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitussihteeri Maija Kangasluoma (perhevapaalla) Toimitus Anna Aho, Aino Korpela, Atso Mikkola, Anette Nässling, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Tätä lehteä kanssamme tekivät Eveliina Ahonen, Jonna Ahonen, Jirina Alanko, Annika Elomaa, Uura Hagberg, Maru Hautala, Pia Inberg, Krista Keltanen, Elina Kilpinen, Jonna Kivilahti, Mirka Korpela, Jonna Lappalainen, Raisa Mattila, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Hannes Paananen, Anni Peltola, Riina Peuhu, Mika Rampa, Susanne Strömberg, Olga Temonen, Kirsi Tuura, Riikka Väänänen, Katarina West Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja, asuminen Anna Ruohonen Vastaava AD, asuminen Timo Tervoja Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Forssa Print 2018 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. ”Mottoni on: aina pääsee kotiin. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Katetaan överi herkkulautanen ja tehdään mitä huvittaa.” ”Tuikkuja, lyhtyjä, kynttilöitä – paljon valonpisaroita pimeisiin iltoihin. Tilaajaja arvonta rekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointi käyttöön. Uusien makujen tasting kiinnostaa. Paras pikkujoulu on koti-ilta lasten kanssa. Sisäisenä lämmikkeenä ihanan mausteinen chailatte.” ”Ajattelin tarjota glögin rohkeasti kylmänä sellaisenaan tai kuohuviinillä jatkettuna. Paras vinkkisi pikkujoulukauteen. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. 4041 0428. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia. Menen juhliin mielelläni, mutta tulen ajoissa kotiin jos siltä tuntuu. Aika usein tuntuu
UUTUUS! Antaisinko virtsarakon päättää, mitä puen päälleni. TENA LETS YOU BE YOU Lue lisää TENA.?. “EN TODELLAKAAN!” TENA Lady Discreet antaa kolmitehoisen suojan ohivuotoja, hajuja ja kosteaa tunnetta vastaan, tehden suojasta erittäin varman ja niin huomaamattoman, että voit käyttää juuri sellaisia vaatteita kuin haluat
MAARIT KUOPIOSTA KOTIVINKKI . 9. Mielestäni laulaja Evelina lausuu kauniisti konsonantit, ja ihastelen hänen ääntään. Rintalastan yläosan kuoppa. TOISILLE KAUHISTUS , mutta minulle harakka on kaunistus. Voisin tuijotella ja tutkia niitä pidempäänkin, jos vain kehtaisin. ISO KYSYMYS YLEENSÄ INHOAN kaikkea ötököihin liittyvää (paitsi leppä pirkkoja), koska minua heti etoo ja kutittaa pelkkä ajatus niistä. Talvella hion viimeisen päälle kulkuväylät lumesta viivasuorasti. Mutta koulun opintoretkellä luonnossa näin koivunmantokuoriaisen jälkeensä jättämän kuvioinnin, joka oli kaatuneen koivun rungossa. Erityisesti k-kirjain hänellä ääntyy korvaani. Tosin sen verran perfektionistin vikaa minussa on, että jos tämä ei onnistu, jätän ihan kaiken retuperälle... Ne eivät ole mitenkään erikoisia, mutta niissä on tuttuuden tunne. Se oli kaunis! TANJA KOUVOLASTA SILMÄÄNI HIVELEE tarkka järjestys ja geometria, olenhan insinööri. Mikä on yllättävin asia, jota olet pitänyt kauniina. KIRSI KUOPIOSTA meilläkotona.fi Me kodittajat Usein tulee ostettua astioita, joita on ollut lapsuudenkodissa tai mummolassa. NELLI KLAUKKALASTA MONET KEHUVAT silmien kauneutta, mutta minä pidän erityisesti silmän iiriksestä! Eri ihmisten iirikset on upeita. Selkeä mustavalkoinen väritys, siipipeilien tumma sinisyys. LIISA JYVÄSKYLÄSTÄ Ihmisen jalka pöydän ja nilkan liitos liikkuessa. HANNA SIILINJÄRVELTÄ JOUKOSSA VIISAUS TIIVISTYY, OSALLISTU SOMESSA #KODITTAJA @kotivinkki kotivinkki kotivinkki@a-lehdet.fi Mitä olet oivaltanut rakkaudesta. Vastanneiden kesken arvotaan kerran kuukaudessa uutuuskirja. Osallistu! Vastaa osoitteessa meko.fi/ isokysymys tai sähköpostilla: kotivinkki@a-lehdet.fi. Näin syksyllä muu perhe ärsyyntyy, kun en voi jättää pihalle lehteäkään, koska se rikkoo pihan ulkoasun. ERIKA HELSINGISTÄ KUUNTELEN TYÖKSENI ihmisten ääntä sekä puhetta ja kiinnitän huomiota erilaisiin äänensävyihin ja lausumistapoihin arkielämässäkin. Hauska räkättävä pihapiirin lintu, joka saa minut hyvälle mielelle
Palkinnon arvo on 169 euroa . Punajuurigalette, ihan paras vapaapäivänleipomus. meko.fi/osallistu Kaikkien verkossa palautetta antaneiden kesken arvomme Arabian Mainio-astiasettejä 30.11.2018. ANNA PALAUTETTA, SAAT PAREMMAN LEHDEN! Kerro, mikä on lehden paras juttu. ”Kun valkkaa mallin tasonsa mukaan, voi onnistuakin.” FACEBOOK meilläkotona.fi kotivinkki@a-lehdet.fi # Arabian Mainio on uusi astiasarja, joka on suunniteltu pienempien kotien tarpeet huomioon ottaen. TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin K-Plussaa tilauksesi jatkuessa Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Osallistut samalla arvontaan. Kiitos kuvasta @sinikkakirsikka! @tiiti54 neuloi elämänsä toiset lapaset. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti. Mitä tuli tehtyä. ”Argh, ei! Eikö sieltä menneisyydestä löytyisi tyylikkäitäkin muoteja?” Anna Koivusalo kommentoi juttua rottingin uudesta noususta. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. Hinta 0,98 € / min + pvm. Palkintosetti sisältää kaksi mukia (0,3 l), kaksi kulhoa (17 cm), kaksi lautasta (19 cm), kaksi lautasta (25 cm) sekä kulhon (23 cm). Arvomme kaksi palkintoa. #kotivinkki #mekodittajat #kodittaja Oma hetki kullan kallis! @sakju rentoili cappuccinon ja Kotivinkin kanssa. Lautaset ja kulhot pinoutuvat helposti ja jokainen osista muuntuu moneksi – ruoanvalmistukseen, tarjoiluun ja säilytykseen
Teksti oli erittäin hyvä ja hyvin kirjoitettu. Ruokavinkit ovat kiin nostavia, niistä saa paljon inspiraatiota. Sivun 79 kekseihin kannattaa käyttää kuivattuja karpa loita, jotta ne onnistuvat. Kun lehti kolahtaa postiluukusta, tiedän, että nyt on aika hengähtää. Pahoitte lemme! Kotona tehdään mitä huvittaa Siellä kun saa hurahtaa ihan mihin vaan. Sivulla 73 korvapuustireseptissä tuorehiivan oikea määrä on 1 pkt eli 50 g. MARI MARTTILA 25 % 75 % Laatta Parketti ”Helppohoitoinen ja kynnen jäljet eivät näy.” ”Kännykkä saattaa pysyä ehjänä siihen pudotessaan.” OIKAISU Kotivinkin numerossa 19 oli kaksi virhettä. SONJA PELTONIEMI MIKÄ IHANA tunnelma jutussa ”Leipää ja kurpitsa huveja”! Haluaisin olla nois sa tunnelmallisissa juhlissa nauttimassa kaikkia tarjolla olevia herkkuja! MAIJA RAIPPALINNA Valintoja, jotka jakavat kansaa. @kotivinkki kotivinkki TYKKÄÄN LEHDEN moni puolisuudesta! Aiheet kiin nostavat myös meitä nuo ria. JUTTU ”Jännitin, ehdinkö pelastaa siskoni hengen” oli aivan ihana! Itse asiassa Risto Vilen on äitini veli, ja muistan kun äidiltänikin otettiin erilaisia kokeita, että sopiiko hänen kanta solunsa siskolleen. Vaikuta Kotivinkin Facebook-sivuilla. KUMMAN KAA
Varaa huoleton joulu scandichotels.fi/joulutarjoukset MEILLÄ OLET JOULUN ODOTETUIN VIERAS Joulupaketeistamme paljastuu mukava majoitus, runsaat hotelliaamiaiset, herkkuja notkuvat joulupöydät ja runsaasti jouluista ohjelmaa. 214 € / hlö / 2 hh Scandic Eden Nokia alk. 180 € / hlö / 2 hh Scandic Laajavuori, Jyväskylä alk. 370 € / hlö / 2 hh Kylpyläjoulu 24.–26.12.2018 (2 vrk) Scandic Siuntio alk. Hintaan sisältyy myös joulusauna sekä kylpylähotelleissa kylpylän käyttö. 84 € / hlö / 2 hh Scandic Waskia, Vaasa alk. 215 € / hlö / 2 hh Scandic Ikaalisten Kylpylä alk. TUNNELMALLISIA VAIHTOEHTOJA JOULUN VIETTOON ON TARJOLLA YMPÄRI SUOMEN.. 75 € / hlö / 2 hh Scandic Grand Marina, Helsinki alk. Tarkemmat tiedot paketeista ja niiden sisällöstä löydät osoitteesta scandichotels.fi/joulutarjoukset Kaupunkijoulu 24.–25.12.2018 (1 vrk) Scandic Oulu City alk. 90 € / hlö / 2 hh Valkea joulu Rukalla 23.–26.12.2018 tai 24.–27.12.2018 (3 vrk) Scandic Rukahovi, Rukatunturi alk. 285 € / hlö / 2 hh NAUTI MEILLÄ VALMIISTA JUHLASTA, VAILLA JOULUSTRESSIÄ. 220 € / hlö / 2 hh Scandic Aulanko, Hämeenlinna alk. 89 € / hlö / 2 hh Scandic Julia, Turku alk
Ihan parasta ASIAT, JOTKA TEKEVÄT ELÄMÄSTÄ HAUSKEMPAA. Tänä vuonna hankin henkareita jo syyskuussa. Muut olivat saaneet saman idean. #KODITTAJA PUOLI KUUTA LAHJAPAJAAN VIIME VUONNA NÄIHIN aikoihin sain idean: teen lahjaksi puolikuukransseja, jotka näperrän henkareista ja eukalyptuksen oksista. Kolmannestakin. Ensimmäisestä kaupasta ne olivat loppu. Lähdin hankkimaan pyöreitä henkareita. IIRIS VON KNORRING Tee puolikuukranssi kiinnittämällä oksia tai kukkia ohuella rautalangalla henkarin toiselle reunalle. Ostin lahjaksi valmiit joulukukat. Olin innoissani, sillä itse tehty lahja on kiva ajatus ja henkarikranssi kekseliäs. 13. Eiväthän eukalyptuksen oksat voi loppua. Ja toisesta. K U V A G R A N IT KOTIVINKKI
Sitten ilmoittauduin kukkakurssille. Kurssille voi päästä esimerkiksi kukkakaupassa. Hilmalan lisäksi kukkakursseja järjestävät monet tahot ja tarjonta kasvaa koko ajan. Pidä lenkkeilijä lämpimänä hihnan molemmissa päissä. Myös talvella. 12,99 e, Hm.com PUNOITTAKOON NENÄ Villakorvaläpät voi laittaa myös hatun alle. IIRIS VON KNORRING K U V A T V A L M IS T A J T A T 14. Ihan parasta Kukkakursseilla tehdään kimppuja, kransseja ja asetelmia kauden kasveista ja kukista. Anu kehotti meitä kurssilaisia heittämään mieleen iskostuneet sidonnan säännöt romukoppaan. Miten niin pariton määrä kukkia. Opiskelin sidonnan saloja Hilmalassa, Anu Jokelan luotsaamassa luovan tekemisen kurssikeskuksessa Helsingissä. Laita neljä, jos se näyttää hyvältä. Enää en juuri osta valmiita kimppuja vaan sommittelen omat asetelmani. MEILLÄKOTONA.FI. Punakuono-neule kerää ihailua koirapuistossa. 24,90 e, Northoutdoor.com YLÖS, ULOS JA VUH! Löydä sisäinen floristisi LOPPUTULOS OLI usein tahattoman vallaton, kun yritin sitoa luonnonkukkia tai pihaperennoja kauniiksi asetelmiksi. NÄPIT SULANA Suomalaisen Pykan valmistamat Havu-merinovillalapaset ovat kevyet ja hengittävät. KIRSI TURUNEN Kukkakursseja järjestetään nyt ihan tavallisille ihmisille. 1 2 3 HASSU JOULUPAITA Pitäähän trendipaita olla perheen karvaisella jäsenelläkin. Nättiä syntyy jo pienellä kukkamäärällä, ja täydennystä voi hakea luonnosta. Vuodenajan kuuluu näkyä kimpussa ja kasveja valitaan sesongin mukaan, vähän samaan tapaan kuin kokkaillessa. Mujin Pop up Helsingin Kampissa on avoinna 20.1.2019 saakka. Noin 22,50 e, Muji.eu. Osallistuin ja innostuin
Nukahdan tilanteissa, joissa ei tarvitse tehdä mitään, kuten kampaajalla ja hammaslääkärissä. Se on epämiellyttävää. Olen aina ollut aamuvirkku, ja saatan herätä jo neljältä, mutta nyt olen oppinut nukahtamaan uudestaan. Tarvitsen tuulta ja puiden puhetta ympärilleni, jotta pysyn tasapainossa. 15. Se pitää minut terveenä ja kivuttomana ja vei migreenin mennessään. Siksi huokaan joka kerta syvään, kun ajan kotipihallemme Espooseen maalle. Asumme jo puolisoni kanssa kahden ja kolme lastamme omillaan. IHAN PARAS TAPA RENTOUTUA Hyvä yöuni. Mökin pihalla valo siivilöityy kauniisti puiden välistä, auringonnousu näkyy upeasti ja hiljaisuus on ihmeellinen. Viihdyn säpinässä, mutta kukaan ei jaksa sellaista loputtomiin. Ainakin oppii sen, että tätä ei kannata tehdä enää. Sään pitää olla tosi kurja, että jäisin sisälle. Tekisi mieli sanoa, etkö näe, että olen vain ihminen! Paras Lempiruoka Grillatut mustekalalonkerot Juoma Dry martini -cocktail Maku Korianteri Kirja Richard Raynerin Pilvien piirtäjä Huonekalu Thonetin antiikkituoli Tuoksu Ulkona kuivunut valkopyykki Matkakohde Havaiji Kulkupeli BMW:n matkaenduro -moottoripyörä Kännykkäsovellus Instagram Keittiöväline Kitchen Aid -yleiskone Elokuva Pieni suklaapuoti Kosmetiikkatuote Sensain hoitovesi Herkku Pavlova Kaupunki Amsterdam Vuodenaika Kesä Aamupala Tuorepuuro Artisti Avicii, ja Julio Iglesias kun teen ruokaa Musiikki Räppi lentokoneessa ja nukahtaessa Kasvi Vanhat perennat, kuten hopeahärkki Ravintola Maxill IHAN PARAS PAIKKA KOTONA Ruokasali, joka sijaitsee vanhan huvilamme laajennusosassa. Vapaa-ajalla hänen mielensä kaipaa ulkoilmaa kaiken suhinan vastapainoksi. Mikä tahansa ongelma minulla onkaan, jollain toisella on se sama. Innostuin vuonna 2013 Fustrasta, joka on kehon virheasentoja korjaava harjoittelumuoto. IHAN PARAS SATSAUS Omaan terveyteen satsaaminen. Toimittaja Hanna Sumari arvioi televisiossa muiden koteja. En voisi asua kaupungissa. IHAN PARASTA SUOMESSA Hiljaisuus. Olen onnellisimmillani, kun istun syömässä pöydän ääressä rakkaiden ihmisten kanssa. IHAN PARAS HETKI Herään Saarenmaanmökillämme aina aikaisin ja menen yöpaidassa pihalle juomaan kahvit. Koska teen työtä julkisuudessa, törmään joskus siihen, että minua jännitetään. IHAN PARAS EPÄONNISTUMINEN Jokainen moka on mahdollisuus oppia jotain. Suomen kaunein koti MTV3 ke klo 20 KOTIVINKKI . Kuten eräs kehonhuoltaja sanoi, minulla on New Yorkin syke sisälläni. ANNI PELTOLA Terassikahvit yöpaidassa Kotioloissa IHAN PARAS NEUVO Isäni opetti minulle, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Ei myöskään pidä pelätä korkeammassa asemassa olevia ihmisiä
Se toimii infrapunaliiketunnistimella. Valmistajan hintaarvio on 9,90 e. Teiltä ilmestyy juuri kaavakirja Breaking the Pattern. Kirjassa on kymmenen kaavaa, joista kaikkia voi varioida lukemattomilla tavoilla. "Kyseessä on tuttu tuija, mutta se on valmiiksi leikattu kaktuksen muotoon." Tuija pysyy kaktuksena, kunhan sitä jaksaa leikata. Moni pyrkii ajattelemaan ekologisemmin. Ellet löydä veskastasi mitään, ratkaisu voi olla laukkuvalo. Idean äiti on Alhon vaimo Johanna Harju. Kun työnnät käpäläsi kassiin, led-valo syttyy lämpöliikkeestä. Ja kun vaatteen tekee itse, tajuaa, miten iso projekti se on. Molempien suosikki ovat jäänsiniset Solina-haalarit. Yle Radio Suomelle ruokakirjastaan Korsolainen jälkiruokakirja. HEIDI IIVONEN KUKISTA MUSTA AUKKO KAKTUKSIA KOTIPIHALLE ”JÄLKIRUOKAKIRJAAN TULI PELKKÄ KUVA PUOLUKKARUPUSESTA, KOSKA SE OLI RAAKA KESKELTÄ JA KOVA REUNOISTA.” Samuli Mänttäri kertoi 25.10. Mikä on oma suosikkinne kirjasta. Malli on simppeli ja ajaton, ja siinä on kivat leikkaukset. Ihan parasta Valo sammuu itsestään 40 sekunnissa. Kapistus on tulitikkuaskin kokoinen ja painaa 40 gramaa. MEILLÄKOTONA.FI. Vihernikkarit-puutarhamyymälän yrittäjä Katja Nikkari kertoo, että hän näki Ruotsissa messuilla kaktustuijan, ja aikoo seuraavaksi selvittää, voisiko niitä saada Suomen markkinoille. Siten jatkossa miettii tarkemmin, miten vaate voikin maksaa ketjuliikkeessä niin vähän. Itse ompelemalla saa yksilöllisiä vaatteita, ja itsensä toteuttaminen ja käsillä tekeminen on trendikästä. Epäonnistuneen jälkiruoan kuva on kirjassa muistuttamassa, ettei kaikessa voi aina onnistua. Itse tehty kestää kauemmin kuin trendit. "Hän puhui minulle tästä viisi vuotta. Myynti paikat selviävät marras kuun aikana. Kaavat uusiksi Miksi ompeleminen on nyt nosteessa. Valo ei vilku yksinään laukussa, ja se syttyy vain pimeässä, lupaa tuotepäällikkö Tuomas Alho tamperelaisesta Kauppahuone Harjusta. ONKO UNIVERSUMIN musta aukko pesiytynyt käsilaukkuusi. Nyt vihdoin saimme valon markkinoille." HEIDI IIVONEN KAKTUSBUUMI vyöryy ulkotiloihin. Mikä on Named Clothingin missio. Jos kaikki menee hyvin, ensi keväänä kotipihalle voi ostaa kaktuksen muotoisen tuijan. Haluamme tehdä ajattomia kaavoja: kun näkee ompelemisen vaivan, vaatteen haluaa kestävän. Kun vaatteen tekee itse, valmistusprosessista voi ottaa pois ainakin sen yhden, mahdollisesti epäeettisen vaiheen. K U V A T IS T O C K , V A L M IS T A J A T J A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O A R T O M A R K K A N E N + AIKUISEN SUUSTA 16. Haluamme rohkaista siten omaan suunnitteluun. ANNI PELTOLA Named Clothing eli siskokset Saara ja Laura Huhta tekevät moderneja vaatekaavoja, joista ommellaan ympäri maailmaa
7. 9. 6. 10. Sujauta repun sivutaskuun juomapullo. Samettipäällysteinen varjostin, halkaisija 25 tai 30 cm, alk. EVELIINA AHONEN 1. 14. Tuunaa asu ommeltavilla neppareilla, halkaisija 15 mm. 2. 13. 7,90 e/9 kpl, Serpentiini.fi. 3. Even & Oddin paljettinilkkureissa pikkujoulutunnelma piristyy. Elizabeth Ardenin seerumikapseleissa on retinolia ja keramideja, 58 e/30 kpl. 47,95 e, Zalando.fi. 11. 6. Miss Printin Heiroglyph Apollo –tapetissa on kiiltävä painatus. Lyhyt bikertakki on tekonahkaa. 99 e/rl, Tapettitaivas.fi. 5. Koristele kakku sokerimassatähdillä. 8. Langattomat Urbanista Seattle -kuulokkeet 99,95 e, Clas Ohlson. 14. 7. 13. 39,95 e, Hemtex. Pleated-toppi 35,99 e, Mango. Bloomingvillen lasinen Ornament-joulukoriste 13,50 e, Pienikamari. Paul Hewittin ruusukullan värinen hopeakaulakoru 109,90 e, Kultakeskus. 34,99 e, Vero Moda. 24,99 e, H&M Home. 10. Kullan ja kuparin sekoittava ruusukulta siirtyy kännykän kuoresta juhlavärien kuningattareksi. 12. 4. Ruusukullan aika Väriterapiaa 1. 45 e, Accessorize.com. Kylpytakki on pehmeää mikrofleeceä. 3. 5. 4. 11. 2. 9. 17. KOTIVINKKI . Chiara Forthin Sagira-kotelomekko 54,95 e, Bubbleroom.com. 3,70 e/ 6 kpl, Eurokangas. 12. 8
Ihailin naisen määrätietoisuutta ja toisaalta raivostuin hänen sitkeydestään. Kosmetologi Karen ja terapeutti Claire kapinoivat kumpikin tavallaan. Uskoisi jo, ettei neulaa löydy heinäsuovasta! Vai löytyykö sittenkin. UURA HAGBERG My Brilliant Friend -sarja (suomeksi Loistava ystäväni) saa ensi-iltansa HBO Nordicilla 19.11. Kauneussalonki vie yhteiskuntaan, jossa valta kuuluu (rikkaille) miehille ja naisen tehtävä on olla kaunis, hoikka ja kiltti. SALANIMELLÄ kirjoittava Elena Ferrante vangitsi minut tarinallaan Elenan ja Raffaellan elinikäisestä ystävyydestä. Ihmiskohtaloiden ja suhdekiemuroiden lisäksi kirjat vievät aikamatkalle Napolin väkivaltaisille kaduille ja kertovat yhteiskunnan murroksesta ja naisen asemasta. Hän on Jojo Moyesin sankari, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, joka lähtee New Yorkiin onneaan etsimään. Kun Raffaella eli Lila heittää Elenan eli Lenún nuken pimeään kellariin, tyttöjen ilmeet tuovat kirjan tarinaan vielä paksun kerroksen lisää tunnetta. Ihan parasta Plus K U V A T V A L M IS T A J A T 18. Nyt kaksikon tarina nähdään televisiossa: luvassa on kahdeksan osaa. Elä rohkeasti -teos on kolmiosaisen sarjan päätösosa, mutta juoni toimii, vaikket olisi lukenut aikaisempia kirjoja. Niin leppoisaa seuraa Lou oli, että olen jo hankkinut käsiini sarjan aikaisemmat osat. Nuori nainen – kenties osittain Johanna itse – lähtee etsimään lentokoneessa tapaamaansa miestä. Aluksi Lou vaikutti hiukan höpsöltä, mutta pian hän osoittautui neuvokkaaksi ja valloittavaksi tyypiksi. Pian unelmaduunista paljastuu varjopuolia ja etäsuhde poikaystävään alkaa rakoilla. Tiedossa on kiehtovan kuuloinen työpaikka superrikkaan rouvan seuralaisena. Ihastus vaikutti molemminpuoliselta. MARI PAALOSALO-JUSSINMÄKI RAKKAUTTA INTIASSA Johanna Elomaa vie Kaipuun väri on sininen -kirjassa lukijan kiehtovalle matkalle Intiaan, sen sinisiin ja vaaleanpunaisiin kaupunkeihin. Sarja on italialainen, mikä tuo tarinaan lisää autenttisuuden tuntua. KIRSI TURUNEN Jojo Moyesin tuoreessa romaanissa päärooleissa ovat sekä unelmaansa toteuttava nuori nainen että kiehtova New York. Ahdistavan kirjan jälkeen tuntuu taas hetken aikaa siltä, että on sittenkin lottovoitto syntyä Suomeen. Atlantin ylityksiä VIETIN VIIKON vapaaajat rattoisasti Louisa Clarkin seurassa. KIRSI TURUNEN Teini-ikäisiä ystäviä näyttelevät Gaia Girace (Lila) ja Margherita Mazzucco (Elena). LENÚ JA LILA HYPPÄÄVÄT TELEVISIOON 2 × NAISIA MAAILMALLA RIKOKSIA KOLUMBIASSA Melba Escobarin dekkarissa parasta ei ole juoni vaan se, miten se kuvaa kolumbialaisnaisten elämää. MEILLÄKOTONA.FI
MAC Mineralize Skinfinish Soft & Gentle valopuuteri 36,50 e. 19. Hillitym män hehkun saat, kun sekoitat tippoja meikki tai päivävoi teeseen. 4. PIKKUMEKOSSA Sipaise kuorituille ja rasvatuille solisluille ja käsivarsille puuteria. SÄTEILEVÄ ILME Levitä pehmeällä puu terisiveltimellä valoa ensin koko kasvoille ja sitten pienemmällä ja tiiviimmällä siveltimellä lisäkerros korkeimpiin kohtiin. 3. TÄSMÄVALOA Nappaa Isadora bronzing highlightning stick iltalaukkuun ja lisää valoa tarvittaviin kohtiin pimenevän illan mittaan. AAMUSTA ILTAAN Pikkujoulumeikki tarvit see hyvän, pysyvän pohjustuksen, etenkin jos meikkaat jo aamulla. 8. Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum sävyseerumi 34,90 e. 7. 3. MEIKKIVOITEEKSI Jos et juuri pakkelia tarvitse, levitä kasvoille sävyseerumi, joka antaa pitävän pohjan ja luon nollisen hohdon. RIIKKA VÄÄNÄNEN 1. 21 e. 6. 2. Juhlameikkiin sopii va loa heijastava meikin pohjustusvoide. TIP TAP NYX Professional Makeup Away We Glow Liquid Booster korostustipat kirkas tavat ihoa. Käytä pelkästään tai meikkivoiteen alla. KOROSTUKSEEN Sudi pörheällä sivelti mellä korostuspuuteria koko kasvoille tai kor keimpiin kohtiin: poski päille, nenänvarteen, kulmaluille, otsalle ja leuan kärkeen. 7. Clarins SOS Primer Universal Light 36,90 e. Nordic Girl! by Lumene I Wake Up For MakeUp 11 e. Sipaise valoa myös amorinkaareen, niin huulesi näyttävät pulleammilta. Näin saat kädet näyt tämään pidemmiltä. K U V A J IR IN A A L A N K O , K U V A U S J Ä R J E S T E LY T N A T A L IA R E H B IN D E R 6. 5. Sinun vuorosi loistaa Toivelista Hehkuvan ja säteilevän ihon ei tarvitse tarkoittaa diskopalloa. Näillä tuotteilla valaiset ihosi hienostuneesti pikkujoulukauteen. L'Oréal Paris Isabel Marant Shine Anytime Glow Highlighter 16 e. 1. 5. KOTIVINKKI . Urban Decay Naked Illuminated Shimme ring Powder hohde puuteri 34,90 e. 17,50 e. EI HELMIÄISTÄ! Voidemainen kuulto tasoittaa ihoa, antaa hivenen kiiltoa mutta ei ripaustakaan kimallus ta. 8. 2. 4
MEILLÄKOTONA.FI. TEKSTI SUSANNE STRÖMBERG KUVAT RIINA PEUHU TEINI LENSI PESÄSTÄ 20. 02_ingressi_iso non coris volupidipit ea di offici explit odia et utae volectur sinus magnis sequia con etus animperum. TEKSTI ETUNIMI SUKUNIMI KUVAT ETUNIMI SUKUNIMI 01_ OTSIKKO 1 POTS IKKO Serafiina Kaskinen muutti kotoa 13-vuotiaana sisäoppilaitokseen. Siellä hän oppii kylvämään perunoita, ja kaverit ovat vihdoin koko ajan lähellä