meilläkotona.fi I 20 I 14.?10.?2020 I 7,90?€ UPEA OHJE! MAARU MOILASEN ISLANTILAISNEULE TEE ITSE EKOLOGISET PYYKKIAINEET + Voi hyvin! 12 INSPIROIVINTA UUTUUSKIRJAA LEIVO NOPEAT SUOLAKARAMELLIMOKKAPALAT KOIRAAKIN SAA HELLIÄ HERKUILLA Lempeyttä syksyyn HITAASTI HYVÄÄ Rendang-curry, sienikäärylepelti & kurpitsavohvelit 1800 koristetta! KIMMOLLA ON JOULU JOKA PÄIVÄ AINA EI TARVITSE PÄRJÄTÄ – PYYDÄ APUA NÄIN PARANNAT ITSELUOTTAMUSTASI HOIDA IHMISSUHTEITA, JOISTA SAAT ENERGIAA MERJAN, 39, ELÄMÄ MENI UUSIKSI ”Enää en pidä uupumustani epäonnistumisena”
3. Miksi ihmeessä avun vastaanottaminen, saati pyy täminen, oli niin vaikeaa. Olisin voinut koska tahansa sanoa vanhemmilleni, että tarvitsen apua, ja itse asiassa he olivat sitä moneen otteeseen tarjonneetkin. Jaettu lahja maija.koski@a-lehdet.fi KOTIVINKKI . Itketti. Olimme reissussa, ja puolisoni oli kotona. Ajattelin, että jollen aamulla enää jaksa nousta, ehkä viereisessä huoneessa nukkuvat vanhempani ottavat lapset hoitaakseen. Itse olin ollut jo pitkään molempia. Pääkirjoitus Inspiroidu! meilläkotona.fi kotivinkki @kotivinkki V uosia sitten peittelin huonosti nukkuvan kuopuksen sänkyyn ja kipeän esikoisen toiseen. TUTKITUSTI VAPAAEHTOISTYÖ lisää onnellisuutta, mutta niin lisää myös kollegan, ystävän tai oman suku laisen auttaminen. Selvittyäni pikkulapsiajan väsy myksestä jäi aikaa huomioida muitakin. Siihen sisältyy ajatus, että olisi hyvä peittää epävarmuutensa uudessa työ yhteisössä ja pokkana esittää osaavaa niin kauan kunnes on jotenkin itsekseen onnistunut pääsemään tehtäviensä tasalle. Miksi torp paisin sitä iloa enää muiltakaan. EHKÄ KYSE ON PÄRJÄÄMISEN kulttuu rista laajemminkin. Tajusin myös, kuinka paljon siitä itse saa. Jos asiaa katsoo työyhteisön silmin, on tietysti sietämätöntä saada uusi työkaveri tai varsinkin pomo, joka ei halua ottaa apua vastaan, vaan tietää – tai esittää tietävänsä – jo kaiken. Avun pyytäminen tai neuvojen kysyminen olisi noloa. Jälkeenpäin ajatellen koko silloinen kelani tuntuu hullulta. Varsinkin, kun olin siinä onnel lisessa asemassa, että tukiverkkoja oli, ihan siinä saatavilla. Yksi inhokkisanontojani on ”fake it till you make it”, jolla uusiin työ tehtäviin ryhtyviä usein kannustetaan, minua kin aiemmin
Yhä useampi saa tai antaa apua somen kautta. 30 Vimman voimalla Kun sisustusinto iskee, Sofia Sirén vaihtaa järjestystä vaikka keskellä yötä. Neulo itsellesi oma Maaru Moilasen ohjeella. 38 Karvakuonon karkkihetki Helli ja kouluta koiraa herkuilla Koirakakku-yrittäjän vinkein. 40 ”Langoilla maalaaminen tyhjentää mielen” Saila Kleine Staarman maalaa ensin taulun ja kirjoo päälle. 48 15 18 Vaihda musta syystakki salvianvihreään. 15 Salviaa ja sammalta Rauhoittava vihreän sävy näyttää ihanalta vaatteissa ja kodin sisustuksessa. 12 ”Keräilen itseäni aamuisin” Muusikko Mariskan hyvä päivä käynnistyy aikaisella heräämisellä. Maija Tuurnala liikuttui ihmisten halusta auttaa hänen perhettään raskaina aikoina. Tee nyt sama vaatteille. 16 Hyvän olon oppaat Uudet ruoka-, hyvinvointija tee se itse -kirjat antavat inspi raatiota syksyyn. 29 Kukkia ja kepposia Kurpitsoista ja kuivakukista syntyy näyttävä koriste kattaukseen. Maaru Moilasen ohje, ole hyvä! 52 Ollaan hyvää pataa Hauduttele hitaasti indonesialainen rendang, sitruunainen broileripata, kurpitsachili ja sienikäärylepelti. Ihana lahjaidea! 48 Villinä pohjolasta Lämmittävä islantilaisneule on osa perinnekäsitöiden buumia. Lempeä sävy sopii monelle. Tervetuloa Ihan parasta Meillä 11 Sateenkaari vaatekaapissa Joko järjestit kirjat värien mukaan. = kannessa 4. Maija Tuurnala kertoo oman perheensä tarinan. 44 Pyykkipäivä paketissa Tee itse pyykinpesuaine, pyykkietikka, kuivauspallot ja tahranpoistopuikko. 18 Onneksi pyysin apua Suomalaiset ovat oppimassa pyytämään apua. 13 Täydellä teholla Kasvonaamio hoitaa kerralla monta hommaa: kosteuttaa, kirkastaa ja puhdistaa. MEILLÄKOTONA.FI. Lämmin ja pehmeä islantilaisneule on syksyn upein vaate. 61 Suolaa mokkapaloille Yhdistä kaksi herkkua ja tee mokkapaloille suolakaramellikuorrute. 26 ”Jokainen voi parantaa itseluottamustaan” Mieltä kalvavaan epävarmuuteen voi alkaa suhtautua uudella tavalla, kannustaa mentaalivalmentaja Niko Leppänen. Jälkkärivohvelit maistuvat hauskasti kurpitsalle
3 Pääkirjoitus 8 Me kodittajat 80 Ristikko 81 Roope Lipasti 82 Kuuma lista 83 Ensi numerossa 74 Uupumus käynnisti Merja Väinämön elämänmuutoksen, jossa menivät uusiksi työ, asuinpaikka ja parisuhde. 70 Milloin ystävyyden voi lopettaa. Hyvän ystävyyden perussääntö: se tuo energiaa enemmän kuin vie. Minusta Vakiot 63 Nousussa nyt: Minä riitän 64 Joulu joka päivä Kimmon ja Arton kotona olo huoneen sohva saa väistyä joulu maailman tieltä. 74 ”Uuvuttuani opin, että olen ihan hyvä ihminen” Merja Väinämön iso elämän muutos alkoi työuupumuksesta. Kevyempi Tilavampi Joustavampi Tärähdyksiä vaimentava www.rieker.com
Mihin tv-sarjaan hurahdit viimeksi. Kotivinkki10_Kokin_kotiruokaa_112x297.indd 1 15/09/2020 12.27.03. Katson tätä aina, jos arki ärsyttää – ilahduttaa heti! Sarja on toteutettu kaikkia osapuolia kunnioittaen.” Helppoa ja herkullista arkiruokaa 27 95 Kokin kotiruokaa HANNA GULLICHSEN Hanna Gullichsen on kokki, ravitsemustieteen opiskelija ja kolmen nälkäisen pojan äiti. Näistä resepteistä löytyy takuulla monta uutta lempiruokaa. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Kaikki viisi kautta ovat nähtävissä Areenassa vielä muutaman kuukauden. Uutuuskirja kokoaa yksiin kansiin Hannan perheen lempiruuat, jotka kokataan rennosti pannulla, padassa ja pellillä. ”Innostun kokkausja leivonta ohjelmista, ja nyt suosikkini on Masterchef 2020. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Deviz 2020 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Ihanaa kuulla välillä muutakin kieltä kuin englantia!” ”Jos muut parisuhdetosi-tv:t alkavat tympiä, Netflixin Rakkautta autismin kirjolla ei. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia. Omat kokkailuni ovat makaronilaatikkotasoa, joten on inspiroivaa katsoa, mitä ammattilaiset loihtivat lautaselle.” ”Aloin vihdoin katsoa kehuttua Le Bureauta. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. Mukana on myös maukkaita pastoja ja kulhoon koottavia ravitsevia lounaita, jotka syntyvät käden käänteessä. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Päätoimittaja Maija Koski Toimituspäälliköt Hanna-Mari Arosilta, Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitus Aino Korpela, Viivi Mujunen, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Tätä lehteä kanssamme tekivät Eveliina Ahonen, Jonna Ahonen, Annika Elomaa, Kaisa Hatakka, Camilla Hynynen, Pia Inberg, Anneli Juutilainen, Päivi Karjalainen, Elina Kilpinen, Jinna Lappalainen, Sanna Lehto, Roope Lipasti, Maaru Moilanen, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Timo Pyykkö, Leena Raivio, Virpi Salmi, Jaana Tapio, Anu Vallinkoski, Riikka Väänänen
Tutustu erityisen hyviin vaihtoehtoihin gluteenittomana, vehnättömänä, maidottomana ja kananmunattomana osoitteessa foodie.fi GLUTEENITON VEHNÄTÖN MAIDOTON KANANMUNATON. ERITYISRUOKAVALIOIHINKIN. VALITSE VAPAASTI PAREMPAA. Ennenmaistamattoman laajan valikoiman laadukkaita Tesco Free From -tuotteita kekseistä granolaan, suklaapatukoista pakasteisiin ja pastoista pastakastikkeisiin löydät nyt S-marketin ja Prisman hyllyiltä. Herkuttelunvapaus kuuluu joka pöytään ja kompromissit ruokaostoksilla historiaan
Haluaisin vielä jutella kahden kesken jokaisen ihmisen kanssa, kiittää ja kertoa, kuinka tärkeä hän on minulle. Kertoisin jokaiselle jonkin yhteisen ikimuistoisen hetken, jota en unohda koskaan. ISO KYSYMYS HALAISIN LAPSIANI ja lasten lapsiani ja kertoisin heille, kuinka rakkaita he ovat. Siksi kirjoittaisin heille viestit jäähyväisiksi. Pitäisin bileet, joissa ei säästellä samppanjaa, naurua, itkua ja muisteloita. S-marketeista ja Prismoista löydät laajan valikoiman laadukkaita ja arvostettuja Tesco Finest -herkuttelutuotteita basilikakastikkeesta chilirelissiin ja juuressipiseistä juuri oikenanlaiseen teelaatuun. Puhuisin siitä, että minulla on ollut hyvä elämä ja että tulen kaipaamaan sitä, etten saa olla läsnä heidän tärkeissä elämänvaiheissaan. MEILLÄKOTONA.FI HERKULLISEMPI ELÄMÄ ON AINA HIENO VALINTA. 8. Kehottaisin heitä olemaan syyllistämättä itseään siitä, että tapasimme liian harvoin sen jälkeen, kun he olivat jo muuttaneet pois kotoa. HANNELE, KERAVA VIIMEISENÄ ILTANA repäisisin ja tilaisin pitopalvelun kotiini tekemään hyvää ruokaa. Pyytäisin heitä nauttimaan elämästään ja täyttämään sen juuri heille sopivilla asioilla ja ihmisillä. Toivoisin, että lapset kaipaavat minua, mutta etteivät surisi liikaa, vaan muistaisivat yhteiset onnenhetkemme. Mitä tekisit, jos sinulla olisi viikko elinaikaa. Nauttisimme pitopöydästä, saunoisimme, olisimme ulkona, pelaisimme pelejä. Läheisteni kanssa surisimme liikaa. Herkuttelunvapaus kuuluu jokaiselle ja mahdollisuus valita vähän parempaa on joka kauppareissulla. Tutustu hienoihin valintoihin: foodie.fi. LEILA, NURMIJÄRVI Lähtisin mökille perheeni kanssa. Haluaisin viettää viimeiset hetkeni kotona, koska sen eteen olen eniten tehnyt töitäkin. ANNICA, KORSHOLM KUTSUISIN KAIKKI minulle tärkeät ihmiset kylpylähotelliin viettämään kanssani pitkää viikonloppua. Haluaisin meloa kuutamossa tyynellä merellä ja ajaa moottoripyörällä saaristotietä. Laulaisimme yhdessä ja söisimme paljon jäätelöä. Osallistu! Vastaa kysymykseen osoitteessa meko.fi/isokysymys tai meilitse: kotivinkki@a-lehdet.fi (kirjoita aihekenttään Iso kysymys). Erityisen hyviä vaihtoehtoja juhlaan tai viikonloppuun, täydellisiä valintoja arjen herkkuhetkiin. PIA, HELSINKI JOUKOSSA VIISAUS TIIVISTYY, OSALLISTU SOMESSA #KODITTAJA @kotivinkki kotivinkki kotivinkki@a-lehdet.fi Minkä aineettoman lahjan haluaisit antaa tai saada. TARJA, VARKAUS KIRJOITTAISIN POJILLENI kirjeet. LEENA, VANTAA meilläkotona.fi Me kodittajat Haluaisin tehdä tilin päätöksen itsekseni veden äärellä. Palkkaisin kokin, joka hemmottelisi meitä ja siivoaisi jälkemme. Toivoisin, että he eläisivät tässä ja nyt, koska tulevasta ei voi tietää. Viettäisimme leppoisaa aikaa keskenämme jutellen, nauraen ja ehkäpä myös itkien. Ennen tätä kirjoittaisin lapsilleni valmiiksi perunkirjan ja hautajaisohjeet sekä siivoaisin kotini langoista ja kankaanpalasista
JOUKOSSA VIISAUS TIIVISTYY, OSALLISTU SOMESSA #KODITTAJA HERKULLISEMPI ELÄMÄ ON AINA HIENO VALINTA. Tutustu hienoihin valintoihin: foodie.fi. Herkuttelunvapaus kuuluu jokaiselle ja mahdollisuus valita vähän parempaa on joka kauppareissulla. Erityisen hyviä vaihtoehtoja juhlaan tai viikonloppuun, täydellisiä valintoja arjen herkkuhetkiin. S-marketeista ja Prismoista löydät laajan valikoiman laadukkaita ja arvostettuja Tesco Finest -herkuttelutuotteita basilikakastikkeesta chilirelissiin ja juuressipiseistä juuri oikenanlaiseen teelaatuun
meko.fi/osallistu VALITSE SUOSIKKISI NÄISTÄ: Avotakka, Kotivinkki, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Unelmien Talo&Koti ja Viherpiha Voita lukemista puoleksi vuodeksi! Osallistu 24.11.2020 mennessä ja olet mukana viiden palkinnon arvonnassa. Yksi palkinto on puolen vuoden tilaus valitsemastasi lehdestä. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. ”Leivoin Pätkiskeksejä, vaihdoin vain jauhot gluteenittomiin. Vaikuta Kotivinkin Facebooksivulla. Hinta 0,98 € / min + pvm. TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Mitä tuli tehtyä. Cookies resepti löytyy Kotivinkin numerosta 18. @sonjalahti leipoi minttusuklaa keksejä Kotivinkin reseptillä. 7 % 93 % Ulkovalot Lyhdyt ”Ajastetut ulkovalot tuovat turvaa ja helpottavat pimeässä liikkumista.” ”Pihani on pieni, ja lyhdyt antavat ihanan tunnelmallisen valaistuksen.” Anna palautetta – saat paremman lehden! Kerro, mikä on lehden paras juttu. Tägää somessa #kotivinkki #mekodittajat #kodittaja Vau, mikä kranssi, @askartelu paja! Syksyisistä vaahteran lehdistä syntyi taitavissa käsissä melkoinen upeus. Ai että, kun tuli hyviä! Täytyy vielä kokeilla Fazerinallakin.” @meriheidi nautti kahvit metsäs sä @jessicanoma:n leipomien keksien kera. Osallistut samalla arvontaan. KUMMAN KAA. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti PALKINNON ARVO ON 48–95 EUROA.. meilläkotona.fi kotivinkki@a-lehdet.fi # Valintoja, jotka jakavat kansaa
Siinä kaksikko tiimeineen laittaa ojoon sekä julkkisten että tavisten nurkat. Ihan parasta SATEENKAARI VAATEKAAPISSA MUISTATKO VIELÄ muutaman vuoden takaisen innostuksen järjestää kirjat hyllyyn värien mukaan. 11. Värijärjestyksen puolesta puhuvat muun muassa amerikkalaiset ammattijärjestäjät Clea Shearer ja Joanna Teplin, joiden Home Edit -sarja on katsottavissa Suomenkin Netflixissä. HANNA-MARI AROSILTA ASIAT, JOTKA TEKEVÄT ELÄMÄSTÄ HAUSKEMPAA. KOTIVINKKI . Sama ilmiö näkyy myös vaatekaapeissa. #KODITTAJA K U V A G E T T Y IM A G E S Ilo silmälle! Värijärjestys ja samanlaiset henkarit rauhoittavat vaatekaapin
K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O LEENA RAIVIO K U V A N E L O N E N M E D IA / P E T R I A H O KOHTAAMINEN Parhaita kohtaamisia ovat ne hetket, kun saan hyvän yhteyden nelivuotiaan tyttäreni kanssa. Nykyiset sähköpianot ovat niin hienoja, etten osaa edes laittaa niitä päälle! TAPA RENTOUTUA Nukkuminen rentouttaa minua parhaiten. NEUVO Älä yleistä. Tällaisina hetkinä olemme samalla aaltopituudella, yhdessä saman asian äärellä. Saatamme nauraa kippurassa samalle asialle tai vain sylitellä ja kuunnella toistemme asioita. Muusikko Mariska herää mieluiten ennen muita. Se ei ole maailman ihmeellisin, mutta toimii ja osaan käyttää sitä. MEILLÄKOTONA.FI. Rakastan työntekoa, ja jos minulla ei olisi tätä työtä, menisin vaikka ravintolaan tiskaajaksi. Yritän pitää sen mielessä aina ollessani tekemisissä ihmisten kanssa. PAIKKA KOTONA Viihdyn keittiössä. 12. Yleensä herään viiden ja seitsemän välillä. Mariska on mukana Vain elämää -sarjassa Nelosella ja Ruudussa. Parhaat kohtaamiset hän on kokenut pienen tyttärensä kanssa. Kokkaan tai teen hommia pöydän ääressä: kirjoitan tekstejä, useimmiten laulunsanoja. Paras Ruoka Tomaattikeitto Juoma Vesi Tuoksu Sateen jälkeinen luonto Matkakohde Joensuu Kulkupeli Juna Keittiöväline Leikkuulauta Arkiruoka Hapankorppu Kirja Krishnamurtin kirjat Elokuva Fievel matkalla Amerikkaan Tv-ohjelma Sohvaperunat Vaate Villasukat Musiikki Flamenco ja argentiinalainen tango Artisti Michael Jackson Ravintola Kosmos Jäätelö Sitruunasorbetti Herkku Hedelmä irtokarkit Kaupunki Tampere Vuodenaika Syksy Huonekalu Vaatekaappi Kasvi Mänty Iltarutiini Hampaiden pesu. Mutta nyt saan työskennellä kutsumusammatissani. OIVALLUS Kirjoitin Mestaripiirros-laulun tekstin ison oivalluksen jälkeen. Kävin tätä ajatusta läpi Ressu Redfordin kanssa Vain elämää -leirillä. Siinä on kyse toisen täydestä huomaamisesta ja huomioimisesta. ”Keräilen itseäni aamuisin” Kotioloissa IHAN PARAS PÄIVÄ Parhaina päivinä herään aikaisin aamulla ja ehdin viettää parikin tuntia omissa ajatuksissani itseäni keräillen. Silloin olen täynnä virtaa, ja kaikki ihmeet ovat vielä edessä. Sitä herkkua ei aina ole tarjolla, mutta kun on, uudistun tehokkaasti. HETKI Nautin aikaisesta kesäaamusta, kun valo alkaa kajastaa. SATSAUS Ostin ensimmäisillä Teosto-tuloillani Casio-merkkisen kosketin soittimen. Keskellä päivää minulle kirkastui, että koska on olemassa mehiläisen kaltainen ihmeellinen olento, joka kykenee valmistamaan hunajaa, se todistaa minulle, että Jumala on olemassa. Sen jälkeen vuorossa on töitä ja lapsen kanssa olemista. En tarvitse arkeen mitään superhienoa
K U V A S A N N A L E H T O RIIKKA VÄÄNÄNEN RIIKKA VÄÄNÄNEN kauneustoimittaja Naamioissa on aina enemmän tehoaineita kuin voiteissa. Sellaisen kanssa voit hypätä yhden ihonhoidon askeleen yli. 5,90 e. LAPULLA KIMMOISAKSI Skin Republic Collagen Hydrogel Face Mask Sheet -lappunaamio on kaksiosainen, geelimäinen kalvo. 6. Ihosta tulee hetkessä raikkaamman näköinen. HIILELLÄ PUHTAAKSI Kotimainen?Flow?Cosmetics Detox?Mask?-puhdistusnaamio?on?loistava rasvoittuvalle iholle hilliten talineritystä. ja?betaiinia.. Kosteuttava ja heleyttävä vaikutus näkyy?minuuteissa. Kertakäytön jälkeen iho on silminnähden raikkaamman värinen, pehmeämpi ja sileämpi.?3?e. Koostumus muuttuu hierottaessa öljymäiseksi ja veden?kera emulsioksi.?30 e. 8. 24 e. 3. 5. SAMMUTA IHON JANO Riittoisa Evolve Organic Beauty Bio-Retinol Gold Mask -naamio on hintansa arvoinen. Bio-retinoli kohottaa veltostunutta ihoa ja stimuloi kollageenisynteesiä. Kultapigmentit ja arganöljy kosteuttavat ja palauttavat hehkun. Siksi ne virkistävät ilmeen hetkessä, oli kyse sitten puhdistavasta, kirkastavasta tai kosteuttavasta naamiosta. 5. Hikiän raakahunaja on ainesosana antibakteerista mutta kosteuttavaa. KARKOTA TURVOTUS Säilytä Kocostar Princess Eye?Patch?-silmänaamiolappuja?jääkaapissa.?Ne laskevat?turvotusta ja rauhoittavat sekä virkistävät silmänympärysihoa. Moni naamio ei vain hoida vaan myös kuorii. 13. 2. 4. 4. Kollageeni ja arganöljy vähentävät ikääntymisen merkkejä. Sitrukselta tuoksuva naamio on oiva pika-apu väsähtäneelle ilmeelle. IHANASTI VIILEÄ Budgien korealaisessa, viilentävässä Soak it up! Hydrating?Sheet?Mask -kangasnaamiossa on ravitsevaa kookosta ja kosteuttavaa glyse rii niä. 35 e. 24,90 e. PIDÄ PEHMEÄNÄ Garnier Nutri Bomb Milky -kangasnaamiossa on ihoa pehmentävää kookosvettä ja kosteuttavaa hyaluronihappoa. Täydellä teholla Toivelista Kasvonaamio on nopein pika-apu nuukahtaneelle ilmeelle. 3. NAAMIOI VIRKEÄKSI Kullanvärinen Bybi Beauty Acid Gold AHA Face Mask -naamio kuorii ja kirkastaa ihoa luonnollisin AHA-hapoin ja entsyymein. 1. Se kosteuttaa kuivan, kirkastaa samean ja puhdistaa rasvaisen ihon. Reilusta pakkauksesta riittää kuukauden?aamuiksi. 8. Aktiivihiilijauhe imee epäpuhtauksia.?38?e. 7. GEELILLÄ RAIKKAAKSI Kirkastava, mieto Nuxe Bio Organic Sesam Seeds & Citrus Extract Detox Radiance Mask -geelinaamio on omiaan epäpuhtaalle iholle. 10 e. KOTIVINKKI . 1. 6. 7. 2
8. Laatan koko on 5 x 25 cm. 13. 12. Kaulariipus 7,99 e, KappAhl. 14. 49,99 e, Ikea. 15. 6. Väriterapiaa KOTIVINKKI . Kalevala Kuulas -kehykset pohjautuvat Kalevala Korun Klassikko-koruihin. 14. 99 e. 9. 3. 15. 2. Healing-öljypuhdistuskakku puhdistaa ja hellii ihoa. 6. 5. 79 e/rulla, K-Rauta. 13 e. 11. Designletters.com. 3. Boho Green Make-Upin peitepuikko häivyttää ihon punaisuutta. 2. 14,90 e. 13. 11. 28,90 e, Prisma. 10. 15. Aaltoileva, lasitettu pinta tekee kylppärin seinästä eläväisen. Kerää puolikäytetyt vaatteet siististi Nikkeby-telineeseen. Salviaa ja sammalta K U V A T V A L M IS T A J A T EVELIINA AHONEN 1. 319 e, Instrumentarium. Ellos.fi. Suosittu sage eli salvianvihreä sopii sekä vaatekaapin että sisustuksen neutraaliksi perusväriksi. Kauniit alusvaatteet tuovat ripauksen ylellisyyttä arkeen. 23 e. 9. Smile-posliinikuppi ilostuttaa päivää. 8. 29,95 e, Luonkos.fi. 4. Konjac Spongen luonnonkuituisessa ihonpuhdistussienessä on mukana vihreää savea. Pehmeä, murrettu vaaleanvihreä luo rauhoittavaa tunnelmaa. Imprint-pyyhe, 70 x 140 cm, 40 e, Normann-copenhagen.com. 7. London Fog -hame on mokkajäljitelmää. 126 e/rulla. Lounge Luxe 6374 -kuitutapetissa yhdistyvät luonnon herkät sävyt ja selkeät graafiset muodot. 5. Hipsteri-pikkuhousut 19,90 e, Esprit.fi. 12. 7. Kuminauhavyötäröiset farkut 29,99 e, Mango. Ceramica Collin Kyushu-seinälaatta, sävy verde lux. Cosin paitatakki on pellava-villasekoitetta. 10. Sandbergin marmorikuvioidussa Marion-tapetissa on häivähdys kultamaalia. 1. 4. 64,30 e/m², Italian kaakeli
Harrastus on helppo aloittaa, sillä aineksia löytyy luonnosta ja välineiksi riittävät oksasakset ja sidontalanka. Jos et malta tehdä villapaitaa tai -takkia, voit piristää asuasi nopeammin valmistuvalla tuubihuivilla, kynsikkäillä tai rusetilla. MEILLÄKOTONA.FI. Mukana on myös leipään pohjautuvia aterioita, kuten pizzoja, burgereita ja hodareita. 4. TRENDSETTERINÄ KALASTAJA Norjalaisneuleet ovat tänä syksynä erityisen ajankohtaisia. Kaikissa malleissa näkyy Merjan herkkä kädenjälki. Osa esineistä muuttaa Monican käsissä ulkonäön lisäksi myös käyttötarkoitusta: pukkijalka muuntuu lasten vaatetelineeksi ja jakkara liukumäeksi. Sukilla on hauskat ja kuvaavat nimet. Inspiraatiota uusiin sukkamalleihin hän on ammentanut tällä kertaa luonnosta ja omasta kasvutarinastaan. UUNISTA ULOS Leipä-kirja on äidin ja tyttären eli Arja-Elina Laineen ja Anni-Sofia Savelan yhteistyö. Aion testata ainakin kukkakaali-cevicheä sekä veriappelsiinilla maustettua, söpöä kesäkurpitsa-unikkokakkua. Iso osa resepteistä on vegaanisia tai sellaisiksi muunneltavia, mutta kirja etenee rennosti maku edellä: joskus voi ja burrata-juusto vain ovat paikallaan. 3. Mari Nuikka ja Marjo Ronkainen näyttävät Kuivakukkia-kirjassaan, miten niistä syntyy tauluja, kimppuja, kransseja, asetelmia sekä koruja ja kortteja. Osumia satelee. Jos ne ovat alkaneet ajan myötä kyllästyttää, tuunaa niille jatkoaikaa! Ohjeet ja inspiraatiota saat ruotsalaisen Monica Karlsteinin 99 hacks -kirjasta, jossa massatuotteista tehdään yksilöitä. Kokeilepa googlettaa sanat Ikea hack. 16. Birger Berge tarjoilee perinnekuvioita moderneiksi muokatuissa malleissa. EI USKOISI ENTISEKSI Useimmilla lienee kotonaan ainakin jokunen Ikea-kaluste. Norjalaiskuviot kaunistavat myös kukka ruukkua, pullon suojusta ja pata lappuja. KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA Kuivakukat ovat nyt trendikkäitä. Voit valita puikoillesi joko palmikkoja, pitsineuletta tai kirjokuvioita ja neuloa joko pitkätai lyhytvartiset sukat. Kiireinen leipoja ilahtuu taikinoista, jotka valmistuvat vaivaamatta. Jos olet haaveillut ryhtyväsi juurileipuriksi, saat ohjeet siihenkin. 5. Kirjaa selatessa ihan tuntee tuoreen leivän tuoksun. Äiti leipoi ja tytär kuvasi. SUPERVOIMIA JA HARMAAN HURMAA Rakkaudesta villasukkiin on neulesuunnittelija Merja Ojanperän kuudes kirja. RAIKASTA JA RENTOA VEGEÄ Kaikkiaan 60 kasvista, hedelmää ja marjaa – niin laajan setin ravitsemustieteilijä Tara Junker vetää esiin kolmannessa keittokirjassaan. Norjalaisia neuleita -kirjassa on yli 30 ohjetta naisille, miehille ja kotiin. Kirjassa on yleistä leipätietoa ravintoarvoista taikinatyyppeihin sekä yli sata reseptiä. Projektit vaihtelevat sekä kooltaan että vaativuudeltaan. 2. K U V A T K U S T A N T A J A T J A G E T T Y IM A G E S TEKSTI HANNA-MARI AROSILTA JA KIRSI TURUNEN 1. Hyvän olon oppaat Toivelista Lämpöä ja lempeyttä arkeen, kiitos! Syksyn inspiroivat uutuuskirjat tarjoavat oivaltavaa käsillätekemistä, herkullista ja helppoa ruokaa sekä keinoja helliä mieltä. Ohjeita on 24 ja vinkkejä runsaasti: estä heiniä varisemasta suihkuttamalla niihin hiuslakkaa ja puhalla pölyt pois asetelmasta hiustenkuivaimella. 6
Opuksessa yhdistyvät hänen kaksi aiempaa teostaan. Notkea kokki tar joilee tuhdin paketin arkiruokaa koko vuodeksi. 17. Ohjeet ovat mutkattomia, ja mikä parasta, ainek set saa lähimarketista. Pitkän matkan aikana kirjoittaja oival taa, miten saada mielen toiveet ja kehon tarpeen levätä tasapainoon. Kirjan jälkeen arvostan rutiineillaan rullaavaa arkea entistä enemmän. ”Mieli tarvitsee lepopaikan. Teos käy läpi lukuisten naisten tarinoita sekä ohjaa lempeästi kohti tervettä itsetuntoa. Henkan sanoin: ”Ei tehdä mitään liian vaikeaa. Se johtaa hyvään: sii hen, että kaikki viihtyvät töissä entis tä paremmin. Sii hen tarkoitukseen soveltuvat nämä tarinat. 9. Kirja tarjoaa oivan lisän meidänkin perheemme pastareper tuaariin. ILOA ARJEN HARMAUTEEN Jos kelpuutat hyllyysi vain yhden keittokirjan, se voisi olla Henri Alénin Henkan keittiössä. LEPOON, LAUKKAAVA MIELI Vihdoinkin kirja aikuisen nukahtamis pulmiin! Unisatuja rauhattomille aikuisille perustuu mindfulnessin ammatti laisen Kathryn Nicolain suosittuun unipodcastiin. Kokin kotiruokaa on kooste Hanna Gullichsenin perheen suosikki resepteistä. Osa ruoista valmistuu vartissa, osa muhii uunissa pidempään, ja osa taipuu myös sunnuntaiaterioiksi. 8. Ja olisiko nyt vihdoin aika testata superhelppoa itkukanaa. Ne ovat kuin pehmoinen pesä, johon mieli voi käpertyä lepäämään”, Nicolai kirjoittaa. Tästä muistuttaa elämäntaitovalmentaja ja tunnetera peutti Suvi Bowellanin Kiltin tytön voimakirja. Isompi aikavaras työpaikalla on aineeton sälä, viestitulva, joka imee työtehoa. Hänen kirjansa Korkeintaan vähän väsynyt avaa sukupolvensa ilmiötä: kun riittämättömyyden tunne pakottaa olemaan jatkuvasti into himoinen, tavoitettavissa ja kärryillä, elämästä katoaa ilo ja kyky pysähtyä. TUNNE ITSESI RIITTÄVÄKSI Kolmikymppinen Eeva Kolu on elänyt uupumuksen kanssa ison osan aikuis iästään. KOTIVINKKI . Tarinoiden lisäksi mu kana on helppoja meditointiohjeita sekä niksejä parempaan keskittymi seen. OMIA RAJOJA ETSIMÄSSÄ Toisten hyväksi kannattaa tehdä asioita, mutta ei niin, että voi sen vuoksi pahoin itse. 11. Kirjan ääniversion lukee näyttelijä Vuokko Hovatta. TEHOSIIVOUS TYÖPAIKALLA Karsimisen guru Marie Kondo sen tietää: työpöydän siivoaminen ei yksin riitä. YHDEN ASTIAN IHMEITÄ Juuri näitä asioita tarvitsen arkeeni: herkullisia ruokia, jotka kokataan suora viivaisesti pellillä, pannulla tai padassa. 12. Arki on muutenkin ihan tarpeeksi hankalaa”. Hyvin tiivis tetty: Arvostetuimpia eivät ole ne, jotka uhraavat hyvinvointinsa toisten tähden vaan ne, jotka osaavat vetää jämäkästi omat rajansa. 10. Organisaatiokäyttäytymi sen asiantuntijan Scott Sonensheinin kanssa tehty Työnilon löytämisen taika opastaa konkreettisesti järkevään ajankäyttöön sekä pitämään huolta työyhteisöstä. 7
Maija Tuurnala sai apua enemmän kuin hän uskalsi toivoakaan. MEILLÄKOTONA.FI. ONNEKSI PYYSIN APUA TEKSTI ANU VALLINKOSKI KUVAT PIA INBERG 18. Hädän hetkellä suomalaiset ovat tottuneet sinnittelemään yksin. Nyt perinne on murtumassa
19. KOTIVINKKI
Kolmilapsisen perheen reilun vuoden ikäisen Aarne-kuopuksen vauvavuosi ei ollut sujunut yhtä rauhallisesti kuin kahden vanhemman lapsen. Valvoin koko yön itkuisen lapseni kanssa. TARINA ON TUTTU , sosiaalipsykologi Susanna Winter sanoo. S euraa tilitys. Olo oli toivoton”, Maija kuvailee. Vanhempien muisti pätki, lauseet katkeilivat ja sanat katosivat. Vanhemmat nukkuivat yönsä korkeintaan 20 minuutin pätkissä. Kriisi puhelimessa kriisityön ammattilaiset sekä Helsinkiläinen Maija Tuurnala sai tuttavilta ja ystäviltä valtavan määrän apua arkeen, kun omat voimat eivät riittäneet. Pitkä sellainen. Kaikki näytti mustalta ja pimeältä. Hyviä ei yhtään. Lähemmäs 500 näin nopeasti laskettuna. Ymmärsin, että ilman apua tilanne muuttuu vain synkemmäksi”, Maija muistelee. Vatsa vaivoista, refluksista ja allergioista kärsivän lapsen kanssa on käännetty kohta kaikki kivet. Kuorma alkaa kasautua. Kuopuksen terveysvaikeudet ja vanhempien raskas univelka ovat vieneet jaksamisen ääri rajoille. Tuntuu että hakkaamme vain päätä seinään. ”Hävetti paljastaa oma heikkoutensa ja pyytää apua. Ilmiö näkyy niin sosiaalisessa mediassa kuin avustusjärjestöissä. Näitä huonoja öitä on ollut vuoden ja neljän kuukauden aikana monta. Näin helsinkiläinen Maija Tuurnala, 41, kirjoitti pari vuotta sitten syksyllä Facebookiin. Kuinka kauan ihminen pystyy veny mään, kun on pakko. MEILLÄKOTONA.FI. 20. Winter työskentelee MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kriisipuhelintoiminnan päällikkönä. ”Ajattelin, että vauvavuoden seison vaikka päälläni, mutta pakokauhu iski, kun kaikki jatkuikin ihan samanlaisena. Viime vuosina avun hakeminen ja pyytäminen on arkipäiväistynyt. Aarne itki kipua päivin öin. Mittava univelka näkyi kotona pyykkivuorina ja sotkuna. Facebook-päivityksen Maija kirjoitti hetken mielijohteesta, yhdeltä istumalta. Häpeän tunne oli kuitenkin täysin toissijaista, olennaista sillä hetkellä oli vain hengissä selviäminen. Mietin, jaksammeko tätä vielä vuoden, kaksi. Puoliso Petteri antoi tekstille siunauksensa