VOKKAA NOPEAT NUUDELIHERKUT Treffataan kotona SISUSTA LÄMPÖÄ KOTIIN CHAI LATTE -PORKKANAKAKKU, SITRUUNASKONSSIT, RAPULEIVÄT & LEHTIKAALIMUFFINIT ARJA, 42, MENETTI KÄTENSÄ JA JALKANSA ”Usein tunnen olevani ihan tavallinen” S Y Y S L A H J A Sinulle, tilaaja! Karhunpennutsukkien ohje. meilläkotona.fi I 19 I 30.?9.?2020 I 7,90?€ MUMMOLAN AARTEET! KAIKKI HALUAVAT NYT RYIJYN TEE ITSE HELLIVÄT KAUNEUSÖLJYT 14 × + Teekutsut! JOHANNA, 54: TEIN KODISTANI VIIDAKON OLETKO OPPINUT PIILOTTAMAAN ITKUSI
KIIREEN TUNTUA ei aiheutakaan pitempi lista tehtäviä tai lyhyempi vuorokausi kuin muilla vaan mantra: kiire, kiire, kiire, minulla on kiire. SAMA PÄTEE MINUUN . Yritin saada ääneni kuulostamaan iloiselta, mutta koiran istahtaminen ja hämmentynyt katse paljastivat, että se oli huomannut kärsimättömyyteni. 3. Miltä kuulostaisi pahimman hopun keskellä esimerkiksi: kivaa, kivaa, kivaa, minulla on kivaa. Kiireestä kivaa iiris.vonknorring@a-lehdet.fi KOTIVINKKI . Pääkirjoitus Inspiroidu! meilläkotona.fi kotivinkki @kotivinkki N o niin, pissaapa nyt! komensin koiranpentuani, kun seisoimme sateessa pihalla. Olenkin jo varannut itselleni hemmotteluviikonlopun, jolloin aion keskittyä joogaamiseen, kävelylenkkeihin merenrannalla ja rentoon oleiluun. Riittää, että toistelee sitä, niin jo alkaa kurkkua kuristaa ja stressitaso nousta. Koirakin saa taas haistella rauhassa ilmaa. Mitä enemmän yritän saada itseni tekemään kaiken to do -listalla olevan, sitä pidempään istun juomassa kahvia ja välttelemässä hihojen käärimistä. Sisällä odottivat pyykit, imuri ja tyhjä jääkaappi. Mitä enemmän hoputin, sitä hitaammin se toimi. Mutta kiireen tuntu jäytää salakavalasti, ja takaraivossa kytee pelko, että tärkeitä asioita jää tekemättä. Aionkin unohtaa koko sanan olemassaolon ja korvata sen jollain vähän hupsulla. Myös muutama tanssimuuvi tai säkeistö Katson sineen taivaan -laulusta voisi rauhoittaa hermoja. Olen kuitenkin onnistunut pitämään ruoassa ja rakkaudessa sekä lapseni että koirani, joten tärkeimmät voinen ruksia hoidetuiksi. Minulla oli kiire (sanoin senkin koiralle), ja koira vain haisteli ilmaa. AINA HYVÄ KEINO on pako arjesta
Näin hän ymmärtää, ettei kannata verrata omaa ulkonäköään niihin. Kun kärsivällisesti osoitat, ettei tarkoituksesi ole loukata tai ärsyttää häntä, luot pohjaa vaikeiden tilanteiden käsittelyyn jatkossa. Tapa, jolla naiset ja tytöt esitetään mediassa vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka näemme itsemme. Termit Itsetunto: tietoisuus omasta arvosta, itsensä kunnioittaminen Kehopositiivisuus: myönteinen tapa suhtautua omaan ulkonäköön ja sen mukainen käyttäytyminen Vahvista tyttäresi itsetuntoa dove_self_esteem_project_advertoriaali_460x297.indd All Pages 9.9.2020 14.52. Kun tyttärestäsi tulee teini-ikäinen, hän alkaa reagoida herkemmin ulkonäköä koskeviin kommentteihin, eivätkä perheenjäsenet välttämättä ymmärrä sanojensa vaikutusta. Omien lahjojen tunnistaminen ja arvostaminen on kuitenkin tärkeää hyvän itsetunnon kehittymisen kannalta. Et ehkä edes huomaa sitä, mutta tyttäreltäsi se ei jää huomaamatta. Arvosta itseäsi, äläkä vertaa itseäsi muihin. dove.com/fi/dsep self-esteem project Vähennä ulkonäköpuhetta Oletko tottunut pysähtymään peilin eteen valittamaan ulkonäöstäsi. Kerro tyttärellesi, että mediassa näkyviä kuvia muokataan, eivätkä ne vastaa todellisuutta. Sen sijaan osoita, että kauneus on mielentila. Korosta vahvuuksia Negatiivinen puhetapa itsestä voi johtaa siihen, että kohteliaisuuden vastaanottaminen tuntuu vaikealta tai omista vahvuuksista puhuminen vaikuttaa ylpeilyltä. Voit esimerkiksi sopia tyttäresi kanssa, että annatte toisillenne palautetta, jos jompikumpi teistä sanoo jotakin loukkaavaa. Myös liiallista ulkonäön kehumista kannattaa vähentää nuoren läsnä ollessa. Innosta esimerkillä liikkumaan Teini-ikäisillä tytöillä on tavallista, että epävarmuus näkyy ruokailun kontrollointina. Hän oppii arvostamaan omia persoonallisia vahvuuksiaan ulkonäön sijaan. Liikkuminen auttaa myös positiivisemman kehonkuvan rakentamisessa. Monet kokeilevat erilaisia ruokavalioita ja uskovat, että syömistä pitäisi tavalla tai toisella rajoittaa. Äiti on usein tyttären elämän tärkein roolimalli, jonka sanoilla ja teoilla on suuri merkitys. Näytä esimerkilläsi tyttärellesi, että nautit monipuolisesta ruoasta ja liikunnasta sekä niiden tuomasta hyvästä olosta. Vanhemmille suunnatusta Aidosti Minä -oppaasta löydät neuvoja ja tehtäviä, joita voit tehdä myös lapsesi kanssa yhdessä. MAINOS MAINOS Haluatko lukea lisää, miten voit tukea lapsesi itsetunnon kehitystä. Kokosimme arvokkaita neuvoja, joiden avulla vanhempana pystyt tukemaan tyttäresi itsetunnon ja kehonkuvan tervettä kehitystä. Samaan aikaan he saattavat hylätä aiemmat liikuntaharrastuksensa. Se kiinnittää turhaan huomiota ulkoisiin ominaisuuksiin. Etsikää yhdessä laji, josta tyttäresi pitää, ja korosta sen hyviä puolia. Auta tytärtäsi näkemään todellisuus yksipuolisen naiskuvan ja muokattujen kuvien takana. Suhtaudu omaan ulkonäköösi myönteisesti, sillä se auttaa tytärtäsi terveen kehonkuvan rakentamisessa. Todennäköisesti yrität vain osoittaa välittäväsi hänestä, mutta hän reagoi kuin arvostelisit ja loukkaisit häntä. Säilytä kärsivällisyys Tuntuuko, että riitelet tyttäresi kanssa pienimmästäkin asiasta. Puhu somen kääntöpuolesta Oletko huolissasi siitä, että tyttäresi toiveet omaa ulkonäköään kohtaan ovat epärealistisia. Tällainen avoin ja rehellinen viestintä rakentaa luottamusta ja vahvistaa suhdettanne pitkällä aikavälillä. Vitsailu voi myös satuttaa Vitsailu ja kiusoittelu keittiönpöydän ääressä on tavallista useimmissa perheissä, mutta joskus arkaan paikkaan osuva pilailu voi heikentää itsetuntoa. Opas on tuotettu Doven ja asiantuntijoiden yhteistyönä. Puhu tyttärellesi arvostavasti hänen mielenkiinnon kohteistaan ja taidoistaan. Sanot yksinkertaisen huomion tyttäresi vaatetuksesta, ja hän ryntää huoneeseensa paiskaten oven kiinni perässään. Näin osoitat tyttärellesi, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. On tärkeää tunnistaa perheen sisäinen vahingollinen kiusoittelu ja lopettaa se. Saamme vaikutteita kauneusihanteisiin muun muassa televisiosta, sosiaalisesta mediasta ja elokuvista
Tapa, jolla naiset ja tytöt esitetään mediassa vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka näemme itsemme. Säilytä kärsivällisyys Tuntuuko, että riitelet tyttäresi kanssa pienimmästäkin asiasta. Etsikää yhdessä laji, josta tyttäresi pitää, ja korosta sen hyviä puolia. Et ehkä edes huomaa sitä, mutta tyttäreltäsi se ei jää huomaamatta. Termit Itsetunto: tietoisuus omasta arvosta, itsensä kunnioittaminen Kehopositiivisuus: myönteinen tapa suhtautua omaan ulkonäköön ja sen mukainen käyttäytyminen Vahvista tyttäresi itsetuntoa dove_self_esteem_project_advertoriaali_460x297.indd All Pages 9.9.2020 14.52. Korosta vahvuuksia Negatiivinen puhetapa itsestä voi johtaa siihen, että kohteliaisuuden vastaanottaminen tuntuu vaikealta tai omista vahvuuksista puhuminen vaikuttaa ylpeilyltä. Se kiinnittää turhaan huomiota ulkoisiin ominaisuuksiin. Liikkuminen auttaa myös positiivisemman kehonkuvan rakentamisessa. Kun tyttärestäsi tulee teini-ikäinen, hän alkaa reagoida herkemmin ulkonäköä koskeviin kommentteihin, eivätkä perheenjäsenet välttämättä ymmärrä sanojensa vaikutusta. Näin hän ymmärtää, ettei kannata verrata omaa ulkonäköään niihin. Puhu somen kääntöpuolesta Oletko huolissasi siitä, että tyttäresi toiveet omaa ulkonäköään kohtaan ovat epärealistisia. Näin osoitat tyttärellesi, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. MAINOS MAINOS Haluatko lukea lisää, miten voit tukea lapsesi itsetunnon kehitystä. Sanot yksinkertaisen huomion tyttäresi vaatetuksesta, ja hän ryntää huoneeseensa paiskaten oven kiinni perässään. Todennäköisesti yrität vain osoittaa välittäväsi hänestä, mutta hän reagoi kuin arvostelisit ja loukkaisit häntä. Puhu tyttärellesi arvostavasti hänen mielenkiinnon kohteistaan ja taidoistaan. Monet kokeilevat erilaisia ruokavalioita ja uskovat, että syömistä pitäisi tavalla tai toisella rajoittaa. Kun kärsivällisesti osoitat, ettei tarkoituksesi ole loukata tai ärsyttää häntä, luot pohjaa vaikeiden tilanteiden käsittelyyn jatkossa. Äiti on usein tyttären elämän tärkein roolimalli, jonka sanoilla ja teoilla on suuri merkitys. Innosta esimerkillä liikkumaan Teini-ikäisillä tytöillä on tavallista, että epävarmuus näkyy ruokailun kontrollointina. Kokosimme arvokkaita neuvoja, joiden avulla vanhempana pystyt tukemaan tyttäresi itsetunnon ja kehonkuvan tervettä kehitystä. Vitsailu voi myös satuttaa Vitsailu ja kiusoittelu keittiönpöydän ääressä on tavallista useimmissa perheissä, mutta joskus arkaan paikkaan osuva pilailu voi heikentää itsetuntoa. Samaan aikaan he saattavat hylätä aiemmat liikuntaharrastuksensa. Hän oppii arvostamaan omia persoonallisia vahvuuksiaan ulkonäön sijaan. Opas on tuotettu Doven ja asiantuntijoiden yhteistyönä. Näytä esimerkilläsi tyttärellesi, että nautit monipuolisesta ruoasta ja liikunnasta sekä niiden tuomasta hyvästä olosta. Voit esimerkiksi sopia tyttäresi kanssa, että annatte toisillenne palautetta, jos jompikumpi teistä sanoo jotakin loukkaavaa. Arvosta itseäsi, äläkä vertaa itseäsi muihin. Vanhemmille suunnatusta Aidosti Minä -oppaasta löydät neuvoja ja tehtäviä, joita voit tehdä myös lapsesi kanssa yhdessä. Auta tytärtäsi näkemään todellisuus yksipuolisen naiskuvan ja muokattujen kuvien takana. Suhtaudu omaan ulkonäköösi myönteisesti, sillä se auttaa tytärtäsi terveen kehonkuvan rakentamisessa. Saamme vaikutteita kauneusihanteisiin muun muassa televisiosta, sosiaalisesta mediasta ja elokuvista. Kerro tyttärellesi, että mediassa näkyviä kuvia muokataan, eivätkä ne vastaa todellisuutta. dove.com/fi/dsep self-esteem project Vähennä ulkonäköpuhetta Oletko tottunut pysähtymään peilin eteen valittamaan ulkonäöstäsi. Omien lahjojen tunnistaminen ja arvostaminen on kuitenkin tärkeää hyvän itsetunnon kehittymisen kannalta. Sen sijaan osoita, että kauneus on mielentila. Myös liiallista ulkonäön kehumista kannattaa vähentää nuoren läsnä ollessa. Tällainen avoin ja rehellinen viestintä rakentaa luottamusta ja vahvistaa suhdettanne pitkällä aikavälillä. On tärkeää tunnistaa perheen sisäinen vahingollinen kiusoittelu ja lopettaa se
Tervetuloa Ihan parasta Meillä 13 Vähän kuin mummolassa Tuore kysely paljastaa, miten suomalaiset kodit on sisustettu. Tilaajalahjoja on luvassa lisää, joten jos Kotivinkki ei vielä tule sinulle kotiin, tilaa lehti täältä: meko.fi/ kodittaja_tarjous. 32 Koti kiikarissa Kaisa ja Simo tekivät täsmähankinnan 1960-luvun talosta ja sisustivat kodin vintagelöydöillä. 16 Toven oma elämä Uutuusleffa, syyslukemista ja nostagiamuotia. 50 40 18 Petra Mäkelä, 32 opetteli tekemään moderneja ryijyjä Youtube-videoiden avulla. Myös modernit itse tehdyt seinävaatteet ovat nousussa. KIITOS TILAAJA! Jos olet tilannut Koti vinkin, saat tämän lehden välissä lahjaksi ohjeen söpöihin Karhunpennut-villasukkiin. 15 Pisaran voima Tehokkailla seerumeilla panet ihon kuntoon kuukaudessa. 17 Savua ja rantakiviä Harmaaseen voi aina luottaa. 50 Loraus luksusta Hellivät kynsinauha-, suihkuja kasvoöljy on helppo tehdä itse. 14 ”Paras satsaus on tiskikone” Kirjailija Anna Kortelainen nauttii puolikkaista työpäivistä. 46 ”Pakenen harmautta omaan viidakkooni” Johanna Seppä sisusti kotiinsa viidakon, koska Suomen talvi on niin tasapaksu. MEILLÄKOTONA.FI. Sekoita itse tuoksuvat kauneusöljyt ja hemmottele viimassa kuivunutta ihoa. 26 ”Aikuinen, muista leikkiä” Kirjailija Johanna Hulkko rentoutuu pelaamalla. 18 Pehmeys palasi seinille Nyt kaivetaan vintiltä ryijyt kodin paraatipaikalle. 6. 40 Aika käpertyä Syksyn ihanimmat kynttilänjalat, lyhdyt ja viltit. = kannessa OH JE SINULL E Tilaajalahja Uudet kauniit kynttilänjalat ja syksyn sävyissä hehkuvat viltit herät tävät halun käpertyä kotiin. 62 Vokki soi! Alle puolessa tunnissa valmistuvat vokit ovat arjen parhautta. 54 Teekutsujen tähdet Hauduta pannullinen teetä ja leivo sitruunaskonssit, lehtikaalimuffinit ja chai-latten makuinen porkkanakakku. 44 Vink vink! Ahkerointi palkitsee Tee nämä pihahommat nyt, niin keväällä pääset helpommalla, lupaa puutarhatoimittaja. 31 Pikkuflunssan helpottaja Punajuuri-mustaherukkamehu lohduttaa, jos nokka vuotaa
Hän päätti kävellä vielä. 3 Pääkirjoitus 9 Me kodittajat 80 Kryptot 81 Outi Kaartamo 82 Kuuma lista 83 Ensi numerossa 74 Arja Ahtaanluomaa on auttanut periksiantamattomuus, kun hän on opetellut elämään käsija jalkaproteesien kanssa.. Se on opittu lapsuudessa. Minusta Vakiot 65 Nousussa nyt: Pieni on tärkeää 66 ”Autottomuus teki minusta suunnittelijan” Kun Veera Visapää luopui autosta, ruokahävikkikin pieneni. 74 ”Menetin raajani, mutten tahtoani elää” Arja Ahtaanluoman kädet ja jalat amputoitiin verenmyrkytyksen jälkeen. Monelle itku tarkoittaa heikkoutta. 70 Opitko lapsena piilottamaan tunteesi
”Kun valo vähenee, koukutun eteerisiin öljyihin, varsinkin laventeliin, neroliin ja appelsiiniin. Poltan niitä tuoksulyhdyissä ja lisään tuoksuttomiin saippuoihin ja suihkugeeleihin. Lähdenkin tästä haravoimaan!” ”Suunnittelen ystävien kanssa höpsöjä repäisyjä pimeään vuodenaikaan, tarkoituksena tehdä asioita, joita emme ole ennen tehneet. Mistä saat energiaa syksyn pimetessä. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Mutta vastaus onkin juuri siinä: luonnossa puuhailu takaa hyvän unen. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. Nyt odotan akryylimaalaus + viini -iltaa.” IBS. Päätoimittaja Maija Koski Toimituspäälliköt Hanna-Mari Arosilta, Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitus Aino Korpela, Viivi Mujunen, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Tätä lehteä kanssamme tekivät Eveliina Ahonen, Suvi Elo, Annika Elomaa, Kaisa Hatakka, Pia Inberg, Outi Kaartamo, Krista Keltanen, Jonna Kivilahti, Suvi Lahtinen, Raisa Laine, Emmi Laukkanen, Mikko Lehtimäki, Sanna Lehto, Hanna Marttinen, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Meri Parkkinen, Riina Peuhu, Leena Raivio, Nina Riihimaa, Virpi Salmi, Outi Tynys, Veera Visapää, Anu Välilä, Riikka Väänänen Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Deviz 2020 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. ”Joskus mietin, miten ulkoilu ja pihatyöt muka antavat energiaa, kun niiden jälkeen melkein kaatuu sänkyyn. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia
VARPU, VANTAA JOUKOSSA VIISAUS TIIVISTYY, OSALLISTU SOMESSA #KODITTAJA @kotivinkki kotivinkki kotivinkki@a-lehdet.fi Mistä saavutuksestasi olet ylpeä. Tällaisina hetkinä muistan, miksi olen yhdessä juuri tämän tyypin kanssa. Jäin leskeksi reilu kaksi vuotta sitten ja olen pannut merkille, että arvostan arjen sujuvuutta eri tavalla kuin aikaisemmin, olenhan siitä yksin vastuussa. Osallistu! Vastaa kysymykseen osoitteessa meko.fi/isokysymys tai meilitse: kotivinkki@a-lehdet.fi (kirjoita aihekenttään Iso kysymys). INKERI, VANTAA NAUTIN ENITEN tällaisista asioista: lenkit koirien kanssa, teinin valmistama ruoka, rutiinit ja sen havaitseminen, että joku muukin ruokkii ja kasvattaa lapsiani. Kun lopulta jäin eläkkeelle, olen todella nauttinut vapaudesta ja tyhjästä allakasta. KOTIVINKKI . Yhteisen ajan löytäminen keskellä viikkoa saattaa olla hankalaa. Kun aikaa vihdoin on, saatamme molemmat olla niin väsyneitä, että vain ymmärrämme toisiamme väärin. Samalla tavalla tulin kosituksikin. ISO KYSYMYS HUIPPUHETKET ovat niitä, kun hulluttelemme puolison kanssa ja tanssimme keskellä keittiötä. Pikku hiljaa minäkin olen oppinut asioiden prorisointia ja armollisuutta. EIJA, RIIHIMÄKI meilläkotona.fi Me kodittajat Arjessa on parasta se, kun ulko-ovi käy, ja sisään tulevat sekä lapset että lapsen lapset. 9. EEVA, HELSINKI EHKÄ KUITENKIN parasta ovat aikataulut ja säännölliset päivärytmit. Mikä arjessasi on parasta. Perheemme on ilokseni koolla monta kertaa viikossa. Arjessa on parasta se, kun muistan, että kuljen kohti päämäärää. ARJA, LAHTI Parasta on kiireettömyys. Tärkeää on tehdä vain elämisen kannalta välttämättömimmät asiat, muusta ei tarvitse välittää. Uskon, että elämä sujuu hiukan helpommin työn, opiskelun ja päiväkodin säestyksellä, sillä niiden ansiosta ei tarvitse olla itse jatkuvasti keksimässä tekemistä. MARI, JÄMSÄNKOSKI MINUSTA PARASTA on arjen suunnitelmallisuus sekä pienet asiat: kodin laittaminen kauniiksi, onnistunut kattaus ja tietysti positiivinen asenne. Näin jää enemmän vapaata aikaa ja jaksaa henkisesti paremmin
Vaikuta Kotivinkin Facebooksivulla. meko.fi/osallistu VALITSE SUOSIKKISI NÄISTÄ: Avotakka, Kotivinkki, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Unelmien Talo&Koti ja Viherpiha Voita lukemista puoleksi vuodeksi! Osallistu 24.11.2020 mennessä ja olet mukana viiden palkinnon arvonnassa. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti PALKINNON ARVO ON 48–95 EUROA.. ”Parasta päiväkahvi lukemista!” # Valintoja, jotka jakavat kansaa. Mitä tuli tehtyä. Hinta 0,98 € / min + pvm. Yksi palkinto on puolen vuoden tilaus valitsemastasi lehdestä. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. Seuraavaksi luen vielä lahja lehden.” @matkalla_kotiin piti taukoa kasvo maskien ompelusta. TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. 8 % 92 % Hilloaminen Mehustus ”Tein punaherukoista ja vadelmista pienet hillosatsit, jotka syön aamuisin puuron kanssa.” ”Säilön joka syksy paljon, mutta tänä vuonna säilöminen kolminkertaistui lomautuksen vuoksi.” Anna palautetta – saat paremman lehden! Kerro, mikä on lehden paras juttu. ”Syliä lämmittää Orionkissa, ja lehtikin houkuttaa lähellä. Osallistut samalla arvontaan. Tägää somessa #kotivinkki #mekodittajat #kodittaja @johanna_k_salonen tilasi juuri Kotivinkin, tervetuloa tilaajien joukkoon! ”Nyt ideat pursuavat. KUMMAN KAA. Koti vinkki toiseen käteen, ja toinen käsi paijaamaan kissaa.” @mustantuvan iloitsi lukuhetkestä sekä uudesta Tapio Wirkkalan Nivamaljakosta, joka oli oiva lisä kokoelmaan
Auringon sisar (suom. B A Z A R K U S T A N N U S . L U E L I S Ä Ä S A R J A S T A : W W W . Hilkka Pekkanen) vie uskomattomalle matkalle nyky päivän ruuhkaisesta New Yorkista Afrikan avarille tasangoille, toisen maailman sodan alkuun. F I / S E I T S E M A N S I S A R T A. Uutuusromaani nyt kirjakaupoissa kautta maan! Saatavilla myös e-kirjana ja äänikirjana. M U I S TA MYÖS S A R JA N A I E M M AT OS AT! Lukijoiden sydämet valloittaneen kirjailijan uutuus! Lucinda Rileyn rakastetun Seitsemän sisarta -kirjasarjan odotettu kuudes osa kertoo Electran tarinan
Nämä kodit ovat vahvasti myös tässä ajassa, sillä sirolinjaiset retrohuonekalut, pehmeät pastellivärit ja esimerkiksi ryijyt ovat tällä hetkellä hyvin trendikkäitä. Ihan parasta VÄHÄN KUIN MUMMOLASSA SUOMALAISESSA KODISSA näkyvät erityisesti 1950ja 60-lukujen vaikutteet, paljastaa Meillä kotona -sivuston suuri sisustuskysely. Tuloksista lisää: meko.fi/sisustuskyselyn-tuloksia. HANNA-MARI AROSILTA ASIAT, JOTKA TEKEVÄT ELÄMÄSTÄ HAUSKEMPAA. 13. Vuosikymmeniä suosi 60 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kyselyyn osallistui elokuussa 4257 vastaajaa, jotka kertoivat myös, mikä on sisustuksen murheenkryyni. KOTIVINKKI . #KODITTAJA K U V A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O Näyttää kotoisalta! 50ja 60-luku ovat suomalaisten sisustajien mieleen
Ne lepattivat tuulessa omenaja kirsikkapuiden kukkiessa. Myös pyykin ripustamiParas Ruoka Ruotsalainen kasviproteiini Oumph Juoma IPA-olut Maku Hapan Tuoksu Saippua Matkakohde Viro Kulkupeli Juna Keittiöväline Juustoveitsi Kirja Se joka on mukana Elokuva Carlos Sauran Korppi sylissä Vaate Virttyneet fleecehousut Kosmetiikkatuote Huulipuna Musiikki Rahmaninovin Artisti Dmitri Hvorostovski Ravintola Kuikka Herkku Juustot Kahvila Meli Kaupunki Stadi Vuodenaika Alkukesä Huonekalu Sänky Kasvi Nukkatyräkki Aamupala Pikakahvi ja pikapuuro Iltarutiini Neulominen. MEILLÄKOTONA.FI. ”Paras satsaus on tiskikone” Kotioloissa IHAN PARAS OIVALLUS Olen tajunnut, että keski-ikä on uusi ja paljon parempi nuoruus. PÄIVÄ Parasta on silloin, kun lopettaa duunin tekemisen jo siinä päivän puolivälissä, ja ottaa loppupäivän iisisti. Pöytä on sopivan kokoinen, ja kirjoitan mieluiten sen ääressä, vaikka minulla on oma työhuone. Ergonomiaa parannan sydämen muotoisella tyynyllä – mutta se ergonomia on aika symbolista. HETKI Perjantai-iltapäivä on viikon paras hetki. PAIKKA KOTONA Sain kälyltäni Ilmari Tapiovaaran ruokaryhmän – pöydän ja kolme 60-luvun tuolia. Silloin on sellainen fiilis, että viikonloppu ei ole vielä alkanut, mutta se on kokonaan edessä. K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O LEENA RAIVIO nen on kivaa – en muuta tekisikään, jos saisin valita. Anna Kortelaisen Tulirinta . Toissa vuonna pääsin poikkeuksellisesti ripustamaan lakanoita ulos kuivumaan, kun vietin Virossa kesän. Kun ihmisellä on astianpesukone, hän on voiton puolella. romaani Erik Edelfeltistä on juuri ilmestynyt. Ja myöhemmin vielä neljännen tuolin perheeltäni 50-vuotislahjaksi. 14. En tarkoita viidenkympin villitystä vaan sitä, että keski-ikäiset ovat nyt aika epä sovinnaisia, vapaita ja radikaaleja. Olen syntynytkin perjantaina kello 13.30, se on sellainen mukava lounaan jälkeinen aika. Olen varmaan edellisessä elämässäni ollut pyykkäri. Siksi astianpesukone on paras investointi, jonka voi tehdä. Se on kuin uudistettu, korjattu painos nuoruudesta. Kirjailija Anna Kortelaisen viikon lempihetki koittaa perjantaina iltapäivällä, kun viikonloppu on vielä kokonaan edessä. KOTITYÖ Tykkään yhdestä ainoasta kotityöstä: pyykin pesemisestä. Se voittaa kaikki osakesijoitukset. SATSAUS Inhoan käsin tiskaamista ja lykkään sitä aina eteenpäin. Voi vaikka laittaa ruokaa keskellä päivää – siis jotain aivan radikaalia! Tämä on tietenkin suomalaisen työmoraalin vastaista, mutta näinkin on joskus tullut tehtyä. Enkä ole siitä minuuttiakaan vielä käyttänyt! Se on viikonlopun ikuinen aatto, pienen liputuspäivän arvoinen, kun viikko on pulkassa
38 e. SILKKAA RAUHAA Korealaistyyppinen, kevyt Budgie Calm Down Tiger Soothing Face Serum tehotiivis te on täydellinen hinta laatusuhteeltaan. 6. 8.?RIPAUS LUKSUSTA Peptidejä ja amino happoja sisältävä Estée Lauder Advan ced Night Repair Synchronized Multi Recovery?Complex seerumi?uudistaa ihoa?ja?saa?sen näyttä mään silmin nähden levänneemmältä. K U V A S A N N A L E H T O RIIKKA VÄÄNÄNEN RIIKKA VÄÄNÄNEN kauneustoimittaja Seerumit on yleensä tarkoitettu pakkauksen mittaisiksi kuureiksi – paitsi kosteuttavat teho tiivisteet, joita voi käyttää läpi vuoden. 7.?PINTAJUONTEILLE Kevyt, raikas ja hyvin miedontuoksuinen, apteekista saatava Avène AOxitive Anti oxidant Serum häivyt tää ikääntymisen ensi merkkejä, kuten pinta juonteita.?Seerumi?kos teuttaa?ja?suojaa.?34,80?e. 5. Pisaran voima Toivelista Seerumeita ei suotta sanota tehotiivisteiksi, sillä niissä on moninkertainen määrä vaikuttavia aineita voiteisiin verrattuna. 7. 29,90?e. KOTIVINKKI . 3. 8. Erityisesti ärtyneelle ja rasittuneelle iholle.. Hamppu tehohoito häivyttää punoitusta ja rauhoittaa ärtynyttä sekä rasvaista ja epä puhdasta ihoa. 2. 6. 4.?KYYTIÄ STRESSILLE Miellyttävän raikas ja hamppuöljyn?takia peh meä Lumene [Tyyni] Nordic Clear Rauhoit tava & Tasapainottava. 1. 15,50 e. 79 e. 4. Kolla geeni seerumi sopii erityisesti veltos tuneelle iholle. HELMIÄ IHOLLE Raikas Nivea Q10 Power AntiWrinkle Firming Serum Pearls seerumin sisältämä ubikinon ehkäi see ihon ennen aikaista vanhenemista ja suojaa stressiltä ja saasteilta. 15. 5.?TEHOGEELI Kotimaisen, vegaanisen ja?luonnonkosmeettisen Atopiksarjan AntiAge Kiinteyttävä Hoitosee rumi on Cvitamiinia sisäl tävä, geelimäinen teho tiiviste,?joka?napa koittaa?ja?vahvistaa?ihoa. 3.?SYVÄKOSTEUTTA Kotimainen ja vegaani nen, maitomainen ja yrttinen Flow Cosme tics Hyaluron & Probio tics Deep Moisture Se rum on?syväkosteuttava seerumi kuivalle iholle, josta tulee heti hiukan pehmeämpi. 1.?KOLLAGEENIA Raikas, japanilaista ihonhoitoa edustava V 10 Plus Kollageeni Seerumi tekee ihosta kimmoisamman häi vyttäen jopa jo muo dostuneita juonteita. 2. Kuukauden kuntokuurilla saat kasvot hehkumaan taas. 42 e. Ohuen koostumuksen ja aktiiviaineiden imeytymistä tehos tavien ominaisuuk siensa vuoksi ne levitetään iholle aina ennen voidetta. 19,90 e. Apteekista, erityisesti aikuiselle iholle.?36,30?e
AINO KORPELA MAAILMAA IHMETELLESSÄ Lapsuuteni oli turvallinen pesä, silti minusta tuli neuroottinen hyypiö, kirjoittaa Antti Holma kovasti elämäkertaa muistuttavassa romaanissaan Kaikki elämästä(ni). 99 e, Vimmacompany.com. alkaen. LÖYSÄILY TOIMII AINA Väljä collegepaita on jälleen muodikas, ja miksei olisi, sehän mukavin vaate! Huipennus Unikko -collegessa on suuri pehmustettu Unikko-brodeeraus. Tove Jansson istuu vuoteel laan ja nauttii. IIRIS VON KNORRING Toven oma elämä ATELJEEKODIN ikkuna pamahtaa auki keskellä yötä, niin rajuna myrsky käy. MEILLÄKOTONA.FI. Onko piirtäminen oikeaa taidetta. Elokuvan jälkeen voi piipahtaa Kansallismuse ossa, jossa muumien 75vuotis juhlanäyttely saa mielen läikähtämään. Aikuisten Vimpeli-toppahaalarit 219 e, R-collection.fi. Ne toimivat mekkoina tai jakkuina ja valmistetaan ylijäämäkankaista. Rohkeus, rakkaus, vapaus Kansallismuseossa 28.2.2021 asti. Kuten taiteellisesta suun nittelusta vastaava Alexander Reichstein sanoo: ”Vaikka kaikki Janssonin hahmot ovat moniulot teisia ja elävät erilaisten arvojen mukaan, kaikki ovat hyväksyttyjä ja elävät keskenään harmonias sa. NOSTALGIA PUKEE Syksyn muoti tekee paluun 1970-luvulla syntyneiden lapsuuteen ja nuoruuteen. K U V A T K U S T A N T A J A T J A V A L M IS T A J A T Ihan parasta 1 2 3 ÄIDILLÄ ON NYT SIIVOUSPÄIVÄ Mari Savio sai inspiraation siivoustakkeihin Karjalan mummojen kotitakeista. Läpi elokuvan kulkevat isot into himot: rakkaus Vivica Bandleriin ( Krista Kosonen) ja lopulta elämän kumppanuus Tuulikki Pietilän ( Joanna Haartti) kanssa. Tieteen ja taiteen mestareiden lisäksi kirjassa esitellään myös lahkojohtajia, sotureita ja rikollisia. Pitkään Tove kamppailee kuvanveistäjä isänsä Viktor Janssonin ( Robert Enckell) hy väksynnästä. Tove Janssonin filosofia avautuu Alma Pöystin näyttelemänä ja Kansallismuseon näyttelyssä. Monta kertaa Holma päätyy lohdulliseen lopputulokseen: elämää ei voi ymmärtää, sitä voi vain ihmetellä. Yhteensä tarinoita on yli sata, toinen toistaan hämmästyttävämpiä. Zaida Berg rothin elokuva piirtää muu mien luojasta kuvan vapaana sieluna, jonka kanssa juhlisi mielellään aamuun. Toimii etenkin kuunneltuna! HANNA-MARI AROSILTA Plus 16. 2 × SYKSYN ILTALUKEMISTA NAISET VALOKEILASSA Historian jännät naiset -kirjassa Maria Pettersson kertoo noin vuosikymmenen aikana muistiin merkitsemiään tarinoita naisista, joiden elämä on ollut jännittävää, uraauurtavaa ja äärimmäisen kiinnostavaa. Suo situn näyttelijän ja podcastaajan teos etenee pienellä paikkakunnalla kasvaneen häpeäkokemuksista syvään onneen. Se on ihmeellistä.” HANNA-MARI AROSILTA Tove elokuvateattereissa 2.10. HAALARISSA ON HAUSKEMPAA Ihme, että haalari välillä katosi, sillä se on supertoimiva ulkoiluasu: ei mene lumi ja viima housunkauluksesta sisään. 220 e, Marimekko.com
3.?Ajaton?merinovillainen pipo sopii joka?tyyliin.?Selected,?39,99 e. Yhdistä raglahihainen Remy-puuvillaneule housuihin tai hameeseen. 6. 4.?Jokipiin?pellavan?Liituraitaselän pesin 18 e. 12. 9. Eijffingerin Lino-malliston kuitutapetti, sävy 379045, 64?e/?rulla,?Tapettitaivas.fi.. 7. Koti maisen?Himmeen?Filly Short Neck -lattiavalaisin, 145 cm, 419 e, Stockmann. 11. Piecesin polyesteri-villa-kashmirhuivi, 26,99 e. 7. 2. Tumma harmaa on luotettava ja turvallinen perusväri. Yksi värinen?neulottu?tuubihame?lämmittää?päästäen?yläosan?estradille.?Mango?29,99 e. 13. 11.?Nyboda-pikkupöydän pinta on?betonijäljitelmää, 29,99?e, Ikea. 12. Noin 69,95?e.. 17. KOTIVINKKI . 8 10. Hopeoitu?Riona-kaulakoru 34,95 e,?Pilgrim. Clas Ohlson. DX spike?-ulkoilukengät 129?e, Halti. Ichin mekko?on joustavaa?nylonia. 13.?Goshin?Forever?Eye?Shadow Matt?12 Dark Grey -luomivärikynä 12,50?e.. 14.?Jokasään?Alaska?mid. 2. 4. 10. 6. Täydellinen?arkimekko?on?tyylikäs?mutta?mukava kuin yöpaita. Savua ja rantakiviä Väriterapiaa K U V A T V A L M IS T A J A T EVELIINA AHONEN 1. 8.?Hedelmät?loistavat?Heirolin?bambukuituisessa?kulhossa 6,90?e. 14. 1. 39,99 e, Cubus. taustan?aksenttiväreille. 9. Asaklitt-matkalaukun?kahvassa?on?painonilmaisin 99,95 e,. 5. Se luo sekä asussa, meikissä että sisustuksessa. 5. 3
MEILLÄKOTONA.FI. 18
PEHMEYS PALASI SEINILLE TEKSTI MERI PARKKINEN KUVAT PIA INBERG JA MIKKO LEHTIMÄKI KOTIVINKKI . 19. Samalla se sai uudet, modernit muodot. Ryijy karisti maineensa pölynkerääjänä ja nousi takaisin kotien paraatipaikoille
”Muistikuvissani ryijy oli tummempi ja ankeampi. Nyt se kerää ihailua Anu Vari lan ja hänen puolisonsa kotona. Ensin pariskunta harkitsi maalauksen tilaamista. Vahvat värit, sirot tiikkiset huonekalut ja huonekasvit muistuttavat vuosisadan puolenvälin sisustustyyleistä. Varkautelainen Sopanen toimi yleistä asennetta Tekstiilitaiteilija Terttu Tomeron vuonna 1964 suunnittelema Mesi heinäryijy ehti levätä varastossa toistakym mentä vuotta. Suomalaiset alkoivat mieltää seinävaatteet vanhahtaviksi ja jopa epähygieenisiksi. Noina vuosikymmeninä myös ryijyt olivat edellisen kerran suosionsa huipulla. Kun nostimme sen seinälle tässä tilassa, se olikin täydellinen.” 2020-LUVUN sisustustrendeissä näkyy 1950-, 1960ja 1970-lukujen henki. Anu Varila ja hänen puolisonsa olivat juuri muuttaneet ja kaipasivat uuden kodin seinälle jotakin näyttävää. ”1980-luvulla ryijyistä puhuttiin pölypesinä”, kertoo ryijykeräilijä Tuomas Sopanen. Se oli seinällä vielä silloinkin kun minä olin lapsi”, Anu Varila kertoo. Niillä on tarina”, Anu Varila sanoo. 20. MEILLÄKOTONA.FI. K ukaan perheestä ei vastustellut, kun Anu Varila, 34, pyysi lapsuuden kotinsa varastoon pakattua ryijyä itselleen. Sitten Varilan mieleen muistui lapsuudesta tuttu seinävaate. ”Lapsuudenkotini Kaustisella on vaarini rakentama, ja tämä ryijy on ollut siellä seinällä niin vaarini asuessa kuin myöhemmin kun äitini ja isäni muuttivat taloon. 1980-luvulla ryijyjen suosio kuitenkin romahti. Vanhemmat iloitsivat siitä, että heidän säilöön nostamansa ryijy saisi uuden kodin. ”Olen alkanut kiinnittää sisustuksessa enemmän huomiota vanhoihin esineisiin. Lämminsävyinen seinävaate on peräisin 1970 -luvulta, jolloin Anun edes mennyt vaari sai sen sisaruksiltaan 50-vuotislahjaksi