OHJE SINULLE! MERJA OJANPERÄN KALEVALA-SUKAT. meilläkotona.fi I 18 I 16.?9.?2020 I 7,90?€ + UPEAT KORISTEET KAIVERRETTU OMENA & KURPITSA Kokeile! Tee itse SARI, 55 ” SISUSTIN LEIKKIMÖKISTÄ OMAN HUONEEN” LEIVO KEKSIT SUKLAAPATUKOISTA PAKETTIAUTOSTA MATKAILUAUTO MINIBUDJETILLA Huippukokkien arkisuosikit KUKKAKYLPY MINTTU-RUUSUNYYTIT, LAVENTELIPUSSIT JA METSÄKUKKAPOMMIT HENRI ALÉNIN RAKKAUSKEITTO, PIPSA HURMERINNAN PIKALOHI & TEEMU LAURELLIN UUNIMAKKARA YKSIN LAPSEN SAANUT HANNA, 41 ”On helppo sanoa, että etsi mies ja hankkiudu raskaaksi” PUOLISONA JÄÄRÄPÄÄ Voiko toista vaatia muuttumaan
Lennetään riskimaista, rikotaan karanteenia, valitetaan maskeista. Tuli hetkessä inspirointunut ja toimintakykyinen olo. Jos käteni eivät olisi olleet kiinni ratissa, olisin hypännyt jakson yli. Olin kuullut jo liikaakin, tiesin, kuinka toivoton tilanne oli. JOKIN AIKA SITTEN kuuntelin auto matkalla podcastina Ted Talk -puheita. Uutiset pursuavat omaneduntavoittelua ja välinpitämättömyyttä. Onneksi jäin kuuntelemaan. Se, jos joku, motivoi yrittämään itsekin. Näin sanoo historioitsija Rutger Bregman, jonka tuore teos Hyvän historia on täydellistä vastalääkettä akuuttiin ahdistukseen. Mutta koska pahuus on poikkeus, se saa huomion. Jos mietin tuntemiani ihmisiä lähellä ja kaukana, näen valtavasti välittämistä, vastuuntuntoa ja mukautumista yhteisön parhaaksi. Kirjailijan mukaan rakentavat ja toisia huomioivat teot ovat kaikkina maailmanaikoina ja kaikissa kulttuureissa olleet huomattavasti yleisempiä ja menestyksekkäämpiä kuin itsekkäät ja ilkeät. BREGMANIN KIRJA kertookin myös siitä, kuinka hyvän havaitseminen muissa ruokkii hyvää meissä itsessämme. Mikä meitä vaivaa. Puhe oli innostunut, älykäs ja toiveikas. Toisin kuin kuvitellaan, kriisitilanteissa ihmisten hyvyys korostuu. Kuulin ideoista, hankkeista ja ihmisistä, jotka jo ratkoivat täyttä päätä asioita maailmanlaajuisena yhteistyönä. Some vastakkaisasettelua ja tahallista väärinymmärrystä. Aiheet poukkoilivat sammakoiden tunne-elämästä tekoälyyn, kunnes jakso vaihtui Al Goren ilmastonmuutospuheeseen. Vastalääkettä ahdistukseen maija.koski@a-lehdet.fi KOTIVINKKI . Pääkirjoitus Inspiroidu! meilläkotona.fi kotivinkki @kotivinkki T änä syksynä on välillä mennyt usko ihmisiin. 3. Ehkä kuitenkin ajatusharha
13 Kaarnaa ja kanelia Syksyn ruskeat sävyt ovat tuttuja metsästä ja maustekaapista. 50 13 14 Muotiin palannut ruskea näyttää kotoisan lämpimältä ja kutsuvalta, kun ilmat viilenevät. 22 ”Ilman yhteyttä toisiin työstä tulee puurtamista” Jutustelu työkavereiden kanssa on iso osa työn iloa, psykoterapeutti Antti Ervasti sanoo. Teija, Sari ja Satu kertovat oivalluksensa. 46 Kalevalan kannoilla Merja Ojanperän upeat kirjoneulesukat saavat vaikutteita kansallispuvuista. 42 Sukella kukkakylpyyn Kuivatuista kukista ja yrteistä syntyy helposti ylellisiä kylpyaineita. 14 Olisipa oma huone Miten järjestää omaa tilaa kotona, kun koko perheen elämä keskittyy sinne. 10 ”Tykkään järjestellä kirjahyllyä” Kirjailija Jari Järvelä nauttii päivistä, joina voi kokea jotakin ihan uutta. 11 Takkutukan supersankarit Kesä saattoi kuivattaa hiukset korpuiksi, mutta nyt hoidetaan ne kuntoon. Tervetuloa Ihan parasta Meillä 9 Huoleton ystävä Puutarhasta tuttu värinokkonen on syksyn trendiviherkasvi. Lapset eivät tosin aina sulata sitä. Nappaa ohje! 50 Huippukokkina kotona Viisi tunnettua kokkia paljastaa kotiruokasuosikkinsa. 27 Ruoka kukoistaa Koristelubuumi leviää: laminoi pastataikinaan yrttejä ja kukkia. MEILLÄKOTONA.FI. Maistuisiko rakkausruoka. Kokeile Jouni Toivasen thaimaustettuja kanapullia tai Pipsa Hurmerinnan höyrytettyä lohta. = kannessa 4. 40 Komerot kuosiin Järjestä keittiön kaapit niin, että löydät tarvitsemasi ajattelematta. Teija Mailan jooga matto on kotona hänen omaa tilaansa. 36 ”Rauhoitan mieleni kaivertamalla” Kanako Tamminen tekee omenoista, kurpitsoista ja meloneista taidetta. 28 Luontoa lähemmäs Sisustussuunnittelija SuviMaria Silvola pehmentää sisustusta luonnonväreillä ja etsii kirpparilta ”rumia maljakoita”. 59 Minttusuklaan himoon Upota kekseihin Pätkiksiä tai muita lempisuklaapatukoitasi. Henri Alénin arki bravuurissa, italialaisessa hääkeitossa ainekset ovat keskenään täydellisessä harmoniassa
Ärtymys puolison käytöksestä kertoo usein meistä itsestämme. Päätoimittaja Maija Koski Toimituspäälliköt Hanna-Mari Arosilta, Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitus Aino Korpela, Viivi Mujunen, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Tätä lehteä kanssamme tekivät Eveliina Ahonen, Suvi Elo, Annika Elomaa, Mari Harjula, Kaisa Hatakka, Heinimaija Hirvonen, Laura Holmström, Hanna-Kaisa Hämäläinen, Pia Inberg, Mirsa Kaartinen, Krista Keltanen, Elina Kilpinen, Emmi Laukkanen, Sanna Lehto, Roope Lipasti, Raisa Mattila, Hanna Marttinen, Johanna Myllymäki, Satu Nyström, Riina Peuhu, Leena Raivio, Virpi Salmi, Outi Tynys, Ina Virtanen, Riikka Väänänen. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia. Kukaan ei muista, minkä hedelmän siemenestä se on istutettu.” KOTIVINKKI . Nyt kasvi on venähtänyt jo puolimetriseksi. Sitten hän sai musertavia uutisia. ”Kuivakukkainnostukseni alkoi keväällä eukalyptuksen oksista. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. Mihin kodin kasviin olet hurahtanut. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Minä perin ne, ja suurin yksilö on jo yli metrin korkuinen. Valo on tärkein juttu, kastelu sellaista tunnustelua. Seuraavaksi kuivatin harsokukkaa ja ostin kaveriksi nipun pinkillä värjättyjä jänönhäntiä. 5. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. 3 Pääkirjoitus 6 Me kodittajat 80 Ristikko 81 Roope Lipasti 82 Kuuma lista 83 Ensi numerossa 74 Hanna Markuksela toivoi lasta enemmän kuin mitään, mutta sitten hän oli vaarassa menettää kohtunsa. 70 Vaaditko puolisoasi muuttumaan. Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Deviz 2020 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Minusta Vakiot 61 Nousussa nyt: Kierrä ajatusansat 62 ”Rakensimme itse oman matkailuauton” Suvi ja Matias ovat tuunanneet pakettiautosta matkailuauton ajatuksella ja pienellä budjetilla. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. Nyt suunnittelen ovikranssia.” ”Äiti ja isoäiti kasvattivat rahapuita. 69 Kirje vanhemmilleni, jotta saisin olla juuri minä Aikuistunut lapsi kirjoittaa siitä, mistä ei ole pystynyt puhumaan. Kasvit muistuttavat kauniisti äidistä.” ” Poikani sai mysteerikasvin 18-vuotis lahjaksi pieneltä serkultaan. lakko tai tuotannolliset häiriöt). 74 ”Lapsen saaminen yksin oli hyppy tuntemattomaan” Hanna Markuksela päätti, että on 36-vuotiaana valmis äidiksi
JATTA, PAIMIO meilläkotona.fi Me kodittajat Valehtelen silloin, jos totuus loukkaisi liian pahasti toista ihmistä. Millaisessa tilanteessa valehtelet. Aina en kuitenkaan onnistu. Silloin saatan laittaa ystävälleni viestin, että olen matkalla jo puolessa välissä, vaikka todellisuudessa olen vielä kotona harjaamassa hiuksia pika ponnarille. ANNE, HELSINKI Vaikka olen aikuinen, en tahdo tunnustaa vanhemmilleni kaikkia nuoruuden hölmöilyjä. MEILLÄKOTONA.FI. ISO KYSYMYS ELIN AIKOINAAN väki valtaisessa ja niin rajoittavassa suhteessa, että jouduin valeh telemaan kumppanilleni monta kertaa usean vuoden ajan näh däkseni ystäviäni ja kokeakseni edes jotain normaalia elämää. Tällaista valehtelua en kadu, koska haluan, että kaikilla on hyvä mieli. Kuitenkin kun menin naimisiin patologisen valehte lijan kanssa, opin liiton aikana valehtelemaan vastentahtoi sesti. Itse olen viime tingan ihminen, joten myöhästelen jonkin verran. En esi merkiksi kehtaa kertoa, että olen unohtanut jonkin asian, vaan saa tan väittää ihan muuta. HANNA, MIKKELI YSTÄVÄNI ON TARKKA sovituis ta ajoista. Onneksi sain suhteen lopulta poikki, en helposti, mutta kui tenkin. Toisaalta minun ei kyllä tarvitsekaan. Muuten olen palannut rehelliseen elämän tyyliini. Tässä tapauksessa se pelasti minun henkeni. Valehtelu tuntui risti riitaiselta, sillä lapsena minut kasvatettiin niin, että se on syntiä ja vie helvettiin. Osallistu! Vastaa kysymykseen osoitteessa meko.fi/isokysymys tai meilitse: kotivinkki@a-lehdet.fi (kirjoita aihekenttään Iso kysymys). Tämä on tietenkin ihan typerää, ja yritän opetella olemaan reilusti nolo. TIINA, TAMPERE SAATAN VALEHDELLA asioista, jotka nolottavat minua. Olen yrittänyt parantaa tapa ni nyt täytettyäni 30 vuotta. MARJAANA, JÄMSÄNKOSKI YRITÄN OLLA valehtelematta tietoisesti tai edes tiedosto matta. SANNA, KIRKKONUMMI JOUKOSSA VIISAUS TIIVISTYY, OSALLISTU SOMESSA #KODITTAJA @kotivinkki kotivinkki kotivinkki@a-lehdet.fi Jos sinulla olisi vain viikko elinaikaa, mitä ainakin haluaisit tehdä. Nyt eronneena valehte len kyseiselle henkilölle itseni suojelemiseksi, jotta hän ei saa lypsettyä minusta liikaa sellaista tietoa, mitä hänen ei ole tarpeen tietää. 6
Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. Hinta 0,98 € / min + pvm. KUMMAN KAA. 12 % 88 % Lehtipuhallin Haravointi ”Sekä että, olen käyttänyt myös lehtipuhallinta.” ”Tietysti! Mukavaa puuhaa ja hartiat kiittävät.” Anna palautetta – saat paremman lehden! Kerro, mikä on lehden paras juttu. ”Aloitin vasta, vielä on paljon tekemistä jäljellä.” # Valintoja, jotka jakavat kansaa. meko.fi/osallistu VALITSE SUOSIKKISI NÄISTÄ: Avotakka, Kotivinkki, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Unelmien Talo&Koti ja Viherpiha Voita lukemista puoleksi vuodeksi! Osallistu 24.11.2020 mennessä ja olet mukana viiden palkinnon arvonnassa. Ihanat sukat, @johannaneuloo! ”Neuloin jo aikaisemmin ekan sukan, ja toinen vielä kesken, mutta heti jatkan, kun saan nyt keskeneräisen sukan valmiiksi.” @eevamummo alkoi neuloa Käätysukkia klassisella mustan ja valkoisen yhdistelmällä. Yksi palkinto on puolen vuoden tilaus valitsemastasi lehdestä. TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti PALKINNON ARVO ON 48–95 EUROA.. Osallistut samalla arvontaan. Vaikuta Kotivinkin Facebooksivulla. Mitä tuli tehtyä. Tägää somessa #kotivinkki #mekodittajat #kodittaja Iloinen väriyhdistelmä, @satu laasonen! Mia Sumellin Kääty sukkien ohje löytyy Kotivinkin numerosta 16 sekä Sukat & neuleet erikoislehdestä
2.6.2020 10.1.2021
KOTIVINKKI . 9. Tämän syksyn trendikasvi on puutarhastakin tuttu värinokkonen eli isokirjopeippi, joka täyttää toiveet täydellisesti: se tarvitsee vain ilmavan ja valoisan kasvupaikan sekä tilkan vettä pari kolme kertaa viikossa. HANNA-MARI AROSILTA ASIAT, JOTKA TEKEVÄT ELÄMÄSTÄ HAUSKEMPAA. #KODITTAJA K U V A G E T T Y IM A G E S Runsas valo saa isokirjopeipin lehdet loistamaan. Kodinlaittobuumin yksi ilmentymä on entistä suurempi satsaus kodin viherkasveihin, paljastaa Meillä kotona -sivuston suuri sisustuskysely. Ihan parasta HUOLETON YSTÄVÄ HELPPO HOITAA ja kaunis katsella – niitä ominaisuuksia suomalaiset toivovat viherkasvilta
Nyt olemme vaimoni kanssa käyneet Kotkan lähellä Valk musan kansallispuistossa. OPETUS Isoäitini opetti, että murehtia ehtii sitten multapeiton alla. Lempipaikkamme on Sisilia ja koko EteläItalia. Lempiruoka Korianterilohi Juoma Täyteläinen punaviini Tuoksu Terva Matkakohde Sisilia Kulkupeli Juna Kirja Manhattan Beach Kännykkäsovellus Google Arts & Culture Keittiöväline Parsakattila Elokuva Roma Tv-ohjelma Le Bureau Vaate Nahkatakki Kosmetiikkatuote Nivea Musiikki Punk Biisi London Calling Artisti Nina Simone Ravintola Arzak Baskimaassa Jäätelö Sitruuna jäätelö Herkku Lakritsi Jälkiruoka Tumma suklaa Kahvila Oma kotikahvilamme Kaupunki Syrakusa Aamupala Tiukka espresso Vuodenaika Kesä Kasvi Oliivipuu. Hän oli sitä mieltä, että myrskyt ovat sitä varten, että niiden jälkeen tulee auringonnousu. Poika oli aina mukana, kunnes tuli täysi ikäiseksi. Se on tosi tärkeää. Tämän säilyttäminen on mahdollista aikuisenakin. Se ei rasita minua. Se on iso, oranssin värinen kahden hengen tyyny – muotoiltava laiskanlinna, jossa voi vierekkäin lueskella ja katsella elokuvia. MEILLÄKOTONA.FI. Siellä on iso suo, jossa kävellään pitkospuita pitkin. ”Tykkään järjestellä kirjahyllyä” Kotioloissa IHAN PARAS PÄIVÄ Unelmapäiväni on sellainen, kun koen jotain, mitä en ole ikinä ennen kokenut. Aikuinen rutinoituu, mutta lapsi katsoo kaikkea kuin ekaa kertaa ja näkee asiat tuoreesti. Olen aika utelias. Järjestäminen antaa energiaa, mutta imuroimisesta en sitä saa. Toinen isoäiti rakasti myrskyjä, ja meni silloin aina rantakalliolle seisomaan Porin Reposaaressa. Kirjailija Jari Järvelä asettelee kotona kirjat värijärjestykseen ja tottelee isoäitiensä neuvoja. Voi niitä laittaa aakkosjärjestykseenkin. Joskus järjestin sen värien mukaan: keltakantiset vierekkäin, samoin puna-, sini-, vihreäja mustakantiset. Siitä tuli hieno. PAIKKA KOTONA Vaimo antoi pari vuotta sitten minulle lahjaksi Fatboyn. Jari Järvelän romaani Klik! on juuri ilmestynyt. K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O LEENA RAIVIO K U V A T A M M I/ M A R K K O T A IN A 10. Matkat antavat enemmän kuin ostelu. Sen voi kevyesti siirtää minne vain. Ei kannata jäädä piehtaroimaan, vaikka asiat eivät aina onnistu. Paras OIVALLUS Olen tajunnut, että maailmaa voi edelleen katsella kuin lapsen silmin ja olla utelias kaikkea kohtaan. KOTIHOMMA Tykkään järjestellä kirjahyllyä. Ja oranssi luo pimeäänkin päivään omaa hohdettaan. SATSAUS Olemme perheen kanssa matkail leet paljon reput selässä julkisilla kulku välineillä. Kulttuurimatkailua se on enimmäkseen ollut, ja siihen on aina liittynyt hyvä ruoka
KOTIVINKKI . Vegaaninen naamio sisältää paikkaavia kasviproteiineja, ravitsevaa karitevoita ja inkapähkinäöljyä. ja?hedelmistä.?Kosteuttava?hoitoaine Chapeau toimii myös korjaavana naamiona. 7. 4. 5. Herkullinen tuoksu on plussaa. HEDELMIÄ HIUKSILLE Luonnonkosmeettiset Pulpe de Vie -tuotteet on tehty kaupoille kelpaamattomista?kasviksista. Suihke selvittää takut, korjaa vaurioita, silottaa hennoille hiuksille tyypillistä pörröistä pintaa ja estää kaksihaaraisia ilman, että hiuksista tulisi raskaat. SUIHKEELLA SELVÄKSI Noughty Thirst Aid on täydellinen hoitoaine hennoille hiuksille. 7. Levitä naamiota myös kuivaan hiuspohjaan. KAURAPUUROA Riittoisa XZ Hiusnaamio Kauraöljy on kuin kaurapuuroa hiuksille: lempeä, ravitseva ja tekee korpuimmistakin kutreista pehmeät, kiiltävät ja helposti selvitettävät. 27,50 e. TEHONAAMIO EkoPharma Helsinki Tyrni -tehohoitonaamio korjaa hiuksia latistamatta. 6. 6. 5. 2. 28,30 e. 3. 33,30 e. Kun purkissa lukee keratiini tai rakennepaikkaava, olet oikean äärellä. Pullo kaipaa pumppua, mutta muusta tuote saa kiitosta. Aloita teelusikallisella ja lisää tarvittaessa. 8. 5 e. Se on parhaimmillaan takkuisissa ja luonnonkiharissa hiuksissa. 4. PALA HOITOAINETTA Erittäin riittoisa kotimainen ja vegaaninen Flow Cosmetics Hoitoainepala on hoitoainetiiviste, jonka sisältämä hamppuöljy selvittää takut. ELIKSIIRI HAPSUILLE Biozell Professional Argan Oil -eliksiiri on kotimainen, vegaaninen, luonnollista arganöljyä sisältävä ihmeaine, joka hoitaa hapsottavia latvoja ja taklaa kesäpörrön hiusten pinnalta tekemättä tukkaa tahmaiseksi. 1. Voit korjata kesän ja auringon aiheuttamat vauriot hiusten tehohoitotuotteilla. Takkutukan supersankarit Toivelista Jos tukka on kuiva ja katkeileva, öljyillä ja naamioilla saat hiukset taas helposti selvitettäviksi, pehmeiksi ja kiiltäviksi. 3. 13,90 e. 11,90 e. 18 e. 11. Luonnonkosmeettinen Ecooking Multi Oil -monitoimiöljy saa tukan tuoksumaan appelsiinilta ja laventelilta. 6,90 e. 2. PÄÄSTÄ VARPAISIIN Kun kiilto on muisto vain ja hiuksia on vaikea selvittää, tarvitaan öljyä. 1. 8. Hiero sitä suortuvaan kerrallaan, kampaa hiukset läpi ja huuhtele. ÖLJYÄ TAKUILLE Authentic Beauty Concept Indulging Fluid Oil -hiusöljy sopii vahvoista tuoksuista pitäville pörröpäille. Öljy rauhoittaa ja ravitsee myös kuivaa ihoa. K U V A S A N N A L E H T O RIIKKA VÄÄNÄNEN RIIKKA VÄÄNÄNEN kauneustoimittaja Älä anna kampaajasi naksutella latvoissasi saksia enempää kuin tarvitsee
Kirja on omistettu luonnollisesti isoäidille. Kylmiä väreitä on luvassa lisää läpi esikoisteoksen. Kirja pohjaa Soudakovan oman suvun kokemuksiin. Yön hinta 190–390 e. Anna Soudakovan hienon romaanin Juri on sellainen: hän menettää vanhempansa viisivuotiaana Stalinin vainoissa. Vuosia myöhemmin Juri on turkulainen maahan muuttaja isoisä, joka saa vastaukset menneisyytensä kysymyksiin. Pistot – yhdeksän erilaista – esitellään vaihe vaiheelta sekä kuvin että sanoin. Aviopari joutuu auto-onnettomuuteen ja jää sen seurauksena jumiin syrjäseudun ainoaan majapaikkaan. Hermostuneen aviovaimon Karon ja vain pinnalta lupsakan Riston vaikean liiton vaiheet paljastuvat lukijalle tyylikkäästi. KIRSI TURUNEN Kirjontako muka vanhanaikaista. IIRIS VON KNORRING Amorin nuoli alusasussa AMERIKKALAINEN TEKSTIILITAITEILIJA Jennifer Cardenas Riggs kirjoi ensimmäisen työnsä 8vuotiaana isoäitinsä innoittamana. Nopein työ on kieputetut korvarenkaat, jotka valmistuvat ilman piston pistoa. Energiaa saadaan aurinkovoimalasta. 2 × MAINIO ESIKOISROMAANI PIMEÄLLÄ PUOLELLA Muusikkona tunnetun Terhi Kokkosen romaanin ensimmäinen sivu paljastaa: kohta tapahtuu tragedia. Arcticguesthouseandigloos.com. Samalla pääset leirintäalueja saaristolaistunnelmaan. Sitten Venäjällä aletaan kirjoittaa historiaa uusiksi. Nollacabins.com. Saat ohjeet esimerkiksi iltalaukkuun, unisieppariin, sohvatyynyyn, sandaaleihin ja useampaankin seinätauluun. Ihan parasta 1 2 3 PAIMENTOLAISENA SAARISTOSSA Kustavin Lootholmassa voi yöpyä jurtassa vajaalla satasella. Sähkölämmityksen ansiosta kylmä ei tule talvellakaan. HANNA-MARI AROSILTA Plus K U V A T K U S T A N T A J A T J A V A L M IS T A J A T K U V A N A S S IM A R O T H A C K E R 12. Ei todellakaan, todistaa Jennifer Cardenas Riggs inspiroivassa kirjassaan. MEILLÄKOTONA.FI. Melkoinen herkku on Amorin nuolin koristeltu bralette-rintaliivi. Kokeile liikkuvaa iglua, jurttaa tai minikokoista ekomökkiä. Nyt hän jakaa kirjonnan riemuja kaikille teoksessaan Kirjonta Nyt. HANNA-MARI AROSILTA KOSKETTAVA SUKUTARINA Jotkut ihmiset kokevat mitä hirveämpiä asioita eivätkä silti menetä uskoaan hyvään. YÖN YLI LOMALLA Jo yksi yö muualla kuin omassa sängyssä tuo vaihtelua arkeen. Vaikka et olisi ikinä pitänyt neulaa ja lankaa käsissäsi, pääset kirjan avulla hyvin alkuun. Ranualla iglut kelluvat järvessä, ja niitä voi liikutella veneellä ja moottorikelkalla. HIILINEUTRAALISTI HELSINGISSÄ Vanhaan linnakesaareen Isosaareen on avattu ekologiseen luontomatkailuun suunniteltuja yhden huoneen Nolla-mökkejä. Lootholma.fi. JÄRVELLÄ LIIKKUVASSA IGLUSSA Lasi-igluja on monessa Lapin kohteessa. Parasta antia ovat modernit mallit, joita on yhteensä kolmekymmentä
Colour Crush –huulipuna, sävy 605 Cape Calla Lily, 13,90 e, The Body Shop. Nordformin kangaspäällysteinen Mia-rahi 119 e, Ellos. 12. 7. KOTIVINKKI . 29,99 e. 8. Iso Accola-huivi villaa ja kashmiria. 1. 89 e, Samsøe & Samsøe. 10. Hillitty kaneli lämmittää pörröisessä neuleessa ja näyttää modernilta kotonakin. Kaarnaa ja kanelia EVELIINA AHONEN 1. 4. 7. 39,99 e. Vero Modan hame on mokkajäljitelmää. 9. 4. 12. Väriterapiaa K U V A T V A L M IS T A J A T Tänä syksynä lumoavat mausteista ja metsästä tutut ruskean sävyt. 11. 3. Lyckebo-tapetti 28017, 55 e/rulla, Tapettitaivas.fi. Firewood fig –tuoksukynttilä 4,99 e, H&M Home. Kun "se oikea" on löytynyt, koko syksy hurahtaa helposti sama luottohuivi kaulassa. 13. Fiskarsin Nipsu-yleissakset 25 e, RoyalDesign.fi. 10. Urheilutoppi 49,99 e, Superdry. 13. 5. 8. Piecesin neule on pörröistä teddykangasta. Taio syksy sisälle ruskean eri sävyissä vihannoivalla tapetilla. 6. 3. Selectedin villasekoitetakki 169,99 e. 5. 9. 2. Villit sukat tuovat asuun kepeyttä. 13. Vilan vajaamittaiset laskoshousut 44,90 e. Hayn Marbled-teepannu 49 e. Liehuhousut päällä on hyvä marssia niin juhliin kuin toimistolle, Vaihda vain yläosa tai kengät. Minihameet tulevat taas. 11. Becksöndergaardin leopardikuosiset ribbisukat 9 e. 6. 2
OLISIPA OMA HUONE TEKSTI EMMI LAUKKANEN KUVAT PIA INBERG, RIINA PEUHU 14. MEILLÄKOTONA.FI. Elämän keskittyessä kotiin oma tila on noussut suureen arvoon. Teija löytää rauhan joogamatolta. Sari rakensi leikkimökistä itselleen kesämajan, Satu keitaan parvekkeelle
KOTIVINKKI . 15
Lapsemme olivat 1ja 4-vuotiaita ja leikkivät siinä muutaman vuoden. Hän vetäytyy sinne päiväunille ja soittamaan ystäville. Muutimme viisitoista vuotta sitten oman perheeni kanssa omakotitaloon, jonka pihalla seisoi vanha leikkimökki. Otan siellä päiväunia, lueskelen kirjaa ja puhun ystävien kanssa pitkiä puheluita. Ajattelin, että kun lapset kasvavat, he voivat vetäytyä vanhaan leikki mökkiinsä yhdessä kavereidensa kanssa. Sanon välillä perheelle, että lähden nyt mökille. Olen ostanut mökkiin kympillä vanhan hetekan Facebook-kirppikseltä. Jokaisella täytyy olla ainakin yöpöytä tai lipasto, johon kukaan muu ei kajoa. Naapurin pojan kanssa rakensimme kymmeniä majoja läheiselle harjulle. OLEN AINOA LAPSI ja viihtynyt aina omassa seurassani. Kun lapset aloittivat koulun, leikkimökki jäi pois käytöstä. Se on minun leikkipaikkani, jota voin sisustaa miten haluan. Meillä on nelihenkinen perhe, ja koronakevään aikana olimme kaikki koko ajan kotona. Kotona täytyy saada omaa rauhaa – varsinkin jos on kotona viihtyvää lajia niin kuin minä. Se tuo elämään tarkoitusta ja mielekkyyttä. Kunnostimme sen kesä huoneeksi. Näen sieluni silmin, että kuusi romahtaa mökin päälle. Mökin ovi on aina kutsuvasti auki, ja sinne voi vapaasti mennä, kun siltä tuntuu. Lattioilla rapisi usein hiekka, kun lapset ramppasivat tekemässä hiekkakakkuja. Harrastan kirjoittamista ja suunnittelen kesähuoneessa tulevia kirjoituksiani. Sen vieressä kasvaa jumalattoman vanha kuusi, ja pelkään kauhulla ukkosia. Koira tulee joskus rappusille seurakseni. O lin lapsena kova majanrakentaja. Sisällä talossa perhe kuuntelee, kun kälätän. Vanha leikkimökki merkitsee minulle oman huoneen korviketta. MEILLÄKOTONA.FI. * 16. Onneksi pinna ei kiristynyt kaikilla yhtä aikaa. Kun ympärillä on muita ihmisiä ja hälinää, omia ajatuksiaan ei aina pysty jäsentämään niin hyvin kuin yksin. En antaisi mökkiä pois mistään hinnasta. ”Jos jokin ottaa päähän, tulen mökkiini mököttämään” Sari Ahonen, 55, rakensi oman kesähuoneen lasten vanhaan leikkimökkiin. Jos en ole saanut olla hetkeen yksin, minulle tulee levoton ja ärtyisä olo. Kesähuone on oma pesäni, rento paikka, jossa ei tarvitse hienostella tai murehtia sitä, onko siivottu. Kun aloimme olla jo aika isoja, meille sanottiin, että tämä on sitten viimeinen. Kesällä petaan siihen pehmeän sängyn, jossa on kiva nukkua päiväunia. MINUSTA ON HIRVEÄN TÄRKEÄÄ , että kotona on jotain omaa ja henkilökohtaista. Perhe tietää jo tulla etsimään sieltä. Kesäisin viritin teltan pihan perälle, raahasin sinne Viisikko -kokoelmani ja pötköttelin. Silloin on jotain, jonka kokee omakseen, ja jokin paikka, jossa voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Mökin sisällä oli leikkikeittiö ja vieressä hiekkalaatikko. MÖKKI ON NYT JÄÄNYT minun vetäytymis paikakseni. Jos jokin ottaa päähän, tulen mökkiin mököttämään. Usein menen sinne somettamaan tai silloin, kun haluan olla ihan rauhassa. Raahaudun silloin mökkiin ja laitan Master Chef Australian uuden jakson pyörimään. Hämähäkinseitit nurkissa eivät haittaa yhtään
Talvella vetäydyn sisällä johonkin mukavaan paik kaan viltin alle lukemaan.” KOTIVINKKI . 17. Sarin mökkikausi kesä majassa alkaa keväällä. Mökki kausi alkaa toukokuun lämpiminä päivinä ja kestää alkusyksyyn. Lakaista lattiat ja tuoda tekstiilit. ”Keväällä tulee oikein fyysinen tunne, että juuri nyt on pakko päästä mökkiin
ELÄMME YHTEISKUNNASSA , jossa on mielettömän kova tahti. Se on myös sitä, että tun nistaa rehellisesti, kun tuntuu pahalta ja stressaantuneelta. * 18. He tietävät, että jooga oma hetkeni, mutta eivät aina sulata sitä. Teen siinä hetkessä sen, minkä pystyn. Joogatessa huomaan, missä mennään mielessä ja kehossa. Kun olen joogamatolla, keskityn hengit tämiseen. ”Joogamatolla ajatukseni eivät enää kierrä ympyrää” Teija Maila, 39, kuulostelee joogamatolla omia kuulumisiaan. Aloin käydä as tangajoogassa ja huomasin, että se teki mi nulle hyvää. Korona-aikana oman tilan merkitys on korostunut. Olin kuitenkin niin levo ton ja energinen, ettei minulle sopinut se, että vain istuisin paikallani. Ilman sitä en voi hyvin. Minusta tuntuu, että henki nen hyvin vointi on isosti liitoksissa siihen, miten ihminen voi fyysisesti ja miten hän pitää omasta kehostaan huolta. JOOGAN MARKKINOINNISSA koroste taan usein hyvää oloa ja rentoutumista. Jooga matto on minun paikkani, jossa pystyn hengäh tämään. Aja tukset eivät enää kierrä ympyrää, eikä mieli käy ylikierroksilla. Menen matolle, oli tilanne mikä hyvänsä. Se on tosi stressaavaa. Jos omat stressitasoni ovat koholla, huomaan sen fyysisessä olossa. Mieli voi murehtia menneitä ja huolehtia tulevasta, mutta hengitykseen keskittyminen tuo sen nykyhetkeen. Minusta tulee tosi ärtyisä ja huonotuulinen. Olen harjoitellut astangajoogaa nyt kak sikymmentä vuotta, ja siitä on tullut mi nulle ammatti. OLIN LAPSENA TOSI kiinnostunut us konnoista. Olen olemassa yksilönä, saan olla sel lainen kuin olen ja pystyn hengittämään vapaasti. Oma tila tuntuu henkireiältä. Sen mer kitys on vain korostunut nyt, kun olen koro nan takia ollut pitkään lasten kanssa koto na. Minä kaipaan myös yksinoloa ja vuorovaikutuksetonta ti laa, jotta palaudun ja saan energiani pysy mään hyvänä. Murrosiässä opiskelin Tiibetin buddhalaisuutta. Minulla on 2,5 ja 4,5vuotiaat lapset. Pyrin silti joogaa maan joka päivän edes pienen hetken. MEILLÄKOTONA.FI. Kaipaan paljon omaa tilaa, ja se on koronan takia kutistunut tosi pieneksi. Stressin ja lihas jännitykseen tuoma paine vähenee. TOISET ELÄVÄT SOSIAALISISTA suh teista ja saavat niistä paljon. Minulle tulee kipuja, ja hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. On tärkeää kokea, että minulla on oma paikkani maailmassa – omat rajat ja oma tila. P ienten lasten kanssa oma aika on kortilla. Siksi en odota joogaharjoitukselta liikoja tai ole liian kriittinen. Joku roikkuu usein lahkeessa ja haluaa leipää tai lastenohjel mia. Jooga on minun omaa aikaani. Laitan maton usein ikkunan eteen, koska tykkään nähdä pui den latvat. Se kuormittaa ai voja ja vie pois sisäistä vapauden ja rauhan tunnetta. Jokai sen pitäisi päästä välillä pinnalle ottamaan happea, nipistää itselleen edes kymmenen minuuttia päivästä. Koronaaikana moni on tehnyt vaativaa työtä kotona ja hoitanut samalla lasten koulut. Joskus vain pötköt telen ja hengittelen. Matto on kuitenkin minulle niin tuttu ja turvallinen paikka, ettei se haittaa. Koronaaikana on pitänyt sopeutua sii hen, että koko perhe on yhtä aikaa kotona. Pääsin purkamaan energiaa. Joo ga ei ole vain sitä. En ole luontaisesti kauhean sosiaalinen
KOTIVINKKI . ”Teen joogaharjoituksen aina hiljaisuudessa. 19. Se palauttaa. Saan pienen lepohetken kaikesta ulkoisesta ärsykkeestä”, Teija kertoo
Menen sinne yleensä silloin, kun lapsi käy nukkumaan ja minun ja miehen hiljainen aika alkaa. Olen tosi visu20. Keho, mieli ja silmät lepäävät. Jos vastassa on kova ääninen lapsi, saatan toivoa hetken, että minulla olisi oma huone, jossa hengähtää hetken töiden jälkeen. Parvekkeella minut valtaa kokonaisvaltainen hyvän olon tunne ja rento fiilis. Kotona voi vetäytyä omaan rauhaan parvekkeelle. Teen asiakaspalvelutyötä ja kun tulen kotiin, haluan omaa rauhaa. Asumme mieheni ja 4-vuotiaan lapseni kanssa kolmistaan 31 neliön yksiössä, jonka ostin itselleni 12 vuotta sitten. Päätimme jäädä. Kun ilmat viilenevät, siirryn sisälle. MEILLÄKOTONA.FI. O len tosi introvertti enkä kaipaa kauheasti ulkopuolisten seuraa. Laitoimme yksiön myyntiin, mutta se ei mennyt kaupaksi. OLEN TEHNYT PARVEKKEELLE keitaan, joka on minun oma paikkani. Kun tulin raskaaksi, mietimme hetken isompaan asuntoon vaihtamista. Mies tekee omia sivutöitään, minä otan kirjan tai viinilasin. Huonolla säällä paikkani on olohuoneen sohva. Kun vauvavuosi oli ohi, huomasimme, että olimme pärjänneet hyvin. ”Rakensin parvekkeelle oman rauhan keitaani” Satu Güllen, 34, kolmihenkinen perhe asuu 31 neliön yksiössä