50 VIIKON ARKIRUOAT EUROLLA YLLÄTYS! KUOLEVA KUKKA ON TRENDI KADEHDITKO KAVERIA. meillakotona.fi I 18 I 19.?9.?2018 I 7,90?€ ”Vaatteeni mahtuvat yhdelle hyllylle” SIENIÄ SATELEE Kantarellikeitto, frittata tateilla, suppis-ramen Nauti pikkurahalla Upeat sisustuslöydöt joka kukkarolle | Sukat ja tyyny jämälangoista Marketin parhaat meikit, voiteet ja putsarit | Pienen budjetin matkavinkit hei babe, pistä punajuuripossupata porisemaan. NÄIN PÄÄSET TUNTEESTA EROON 10 VUODEN HOITOJEN JÄLKEEN ”Sain vauvan, mutta lapsettomuus vaivaa mieltä yhä”
koti & tee itse 16 Enää puuttuu lentävä matto Boheemin äidin ja järjestystä rakastavan tyttären koti on täynnä tarinoita. 18 | 2018 30 68 36 ”Olin tottunut elämään pettymysten kanssa, ja yhtäkkiä minun piti elää onnistumisen kanssa.” ANNA TANNINEN, S. 52 Ruskan aikaan Jämälankatyynyssä vuorottelevat erilaiset neulepinnat. 68 ihmiset 14 Kalkkimaalien kuningatar Annie Sloanin työ on leikkiä väreillä. 30 Viimeiseen tiimaan Näe kuolleiden kukkien kauneus ja askartele niistä koristeita. 3. 68 ”Iltaisin ajattelen, että kannatti jaksaa” 14 vuoden lapsettomuus ei saanut Anna Tannista luovuttamaan. ++ = kannessa ++ ++ ++ ++ ++ ++ ++ KOTIVINKKI . 72 Sukkameedio palveluksessanne Kun arki vyöryy päälle, Olga huomaa joutuvansa pulmanratkojaksi. 82 Elämänohje: Marco Bjurström tietää, että rentous on avain huippusuoritukseen. 66 ”Onnellisuuden liika tavoittelu on haitaksi” Filosofi Frank Martela kehottaa keskittymään elämiseen. 45 Sieniä sittenkin Antaa sataa vaan! Sienistä saa syksyn parhaan maun arjen keittoihin, pikkelssiin ja frittataan. 48 Popsi pannaria Viikonloppuaamun herkkupannarit maistuvat porkkanakakulta. 50 Tossu toisen viereen Virkkaa jämälangoista söpöt tossukat. ruoka 36 Viidenkympin villitys Kokkaa kaikki arkipäivien ruoat 50 eurolla – ja päälle vielä herkkujälkkäri. 24 Tyylistä tinkimättä Kodin päivitys syksyyn onnistuu pienelläkin budjetilla
Pieni puuska kannattaa valjastaa voitoksi, jäytävä tunne voi vaatia työstämistä. 24 Olkkari kaipaa piristystä. 56 hyvä olo & tyyli 54 Kauneutta kaupan Nämä kosmetiikkauutuudet löydät ruokakaupasta. . Innostuin tekemään niistä kukka-asetelmia. Lampusta on helppo aloittaa. MEILLAKOTONA.FI. Onneksi kuivan, kuolleen kauden jälkeen viriävät joskus taas elämä ja vihreys. 56 Kateudesta vihreä vai musta. Toisaalta ehdin katsella luontoa ja huomata pieniä yksityiskohtia. Liika onnellisuuden perässä juokseminen tekee itsekkääksi, sanoo filosofi Frank Martela. TOIMITTAJALTA 66 13 ”Jos some aiheuttaa kateutta, mieti, kuinka paljon kannattaa käyttää aikaa muiden elämän seuraamiseen” s. Kateus on tunteista vaikein. LISÄKSI 7 Pääkirjoitus 9 Ihan parasta 73 Vink vink! 78 Ristikko 79 Kilpailu 80 Puhetta & puhinaa 81 Ensi numerossa ++ ++ ++ Jäähyväiset puutarhalle Rakastan kevättä, vihreää ja puutarhan heräämistä. Löydän kauneutta pystyyn kuivuneista kukkavarsista, kävyistä ja ruskeista kuolleista kasveista, jotka siivoan kukkapenkistä kompostiin. Syksyn saapuessa ajatuksiin hiipii luopuminen. Räväkkyyttä elämään! Smurffinsininen säväyttää pieninä annoksina. 50 Kässäprojekteista kivoin: lankakori tyhjenee jämälangoista, ja lopulta syksyn viluttamat varpaat kiittävät. 4. 60 Koko asu kirpparilta Oona ja Melissa kertovat, miten tyyliä voi ylläpitää pikkubudjetilla. Katso Johanna Vireahon juttu sivulta 30
Kaura sopii moneen vatsaan, pitää nälän pitkään loitolla ja tekee suolistolle hyvää. Jokainen osallistuja saa lisäksi -30 % alennuskoodin Smeg-verkkokauppaan. Nappaa puuro mukaan töihin, treeneihin tai kouluun. Tuttu Lämmin Kuppi -tuoteperhe on saanut uusia tulokkaita hedelmäisistä ja marjaisista välipalapuuroista. Maukas, nopea ja kätevä välipalapuuro on terveellinen välipalavaihtoehto! Välipala täynnä makua ja energiaa Lue lisää: www.lämminkuppikampanja.fi. Osallistu ja voita! Osta kolme Lämmin Kuppi -tuotetta, voit voittaa Smeg-vedenkeittimen. Arkeen palatessa välipalojen tarve lisääntyy. MAINOS Kaura on varsinaista superruokaa! Terveellinen kaura on täynnä energiaa, kuitua ja hyviä rasvoja. Kauraa ja ruista sisältävät, kuitupitoiset, huoneen lämmössä säilytettävät Lämmin Kuppi Välipalapuurot sopivat hyvin välipalaksi kiireen keskelle niin aikuisille kuin lapsillekin. Lisää vain kiehuva vesi ja herkullinen välipalapuuro on valmis syötäväksi suoraan annoskupista. Lämmin Kuppi Välipalapuuroista löydät kolme runsaan hedelmäistä ja marjaisaa makuyhdistelmää: Vadelma & mansikka, Kookos, banaani & mansikka ja Omena & kaneli. Nauti laktoositon ja kasvisruokavalioon sopiva puuro sellaisenaan tai tuunaa sitä marjoilla, hedelmillä tai pähkinöillä
Päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimituspäälliköt Elisa Helavuori (työkierrossa) Heidi Iivonen Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitussihteerit Maija Kangasluoma (perhevapaalla) Anni Peltola Toimitus Anna Aho, Aino Korpela, Atso Mikkola, Anette Nässling, Ritva Pasanen, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Silloin en sorru kalliisiin mieliteko herkkuihin.” Vink, vink! ”Juhlapukuja tarvitsee harvoin. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. Vink, vink! ”Säästän aikaa, rahaa ja hermojani käymällä kaupassa max pari kertaa viikossa” Vink, vink! ”Säästän ruoassa. KATSO RESEPTI:. Teen itse ja keskitän ruokaostokset. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Ystäväporukassa kierrätämme nuorten juhla asut, kun jokin jää kotona pieneksi.” 4041 0428 toimituksen parhaat vinkit säästämiseen Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja, asuminen Anna Ruohonen Vastaava AD, asuminen Timo Tervoja Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.alehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Forssa Print 2018 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Tarjoa herkullinen PERUNA-JUURESSALAATTI Maistuu lämpimänä tai kylmänä, ihan kuinka haluat. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen
ONGELMA ON SE, että lomalla hortoilen Facebookissa päämäärättä kuin teini ostarilla. Minä en saa kuorta lohkeamaan yhtä kauniisti, mutta makua se ei haittaa. mari.paalosalo-jussinmaki@a-lehdet.fi Instagram: @kotivinkki Elämäsi paras paasto Iltauinti Yyterissä maailman parhaan siskonpojan kanssa oli täydellistä, vaikka en kertonut siitä kenellekään somessa. Facessa kannattaa toimia, ei vain katsella muiden elämää (tarkemmin ajateltuna tämä pätee muuten elämään yleensäkin). Kun tuntien kuluttua lopulta havahdun, tunnen itseni tyhjäksi. Toimin siis juuri niin kuin ei pitäisi. Älä käsitä väärin. Sen aikana ehtii nauttia täysillä siskonpojan seurasta, Yyterin aalloista ja Joyce Carol Oatesin uudesta romaanista. VAIHTOEHTOJA ON tutkimusten mukaan kaksi. KOTIVINKKI . Sillä aikaa kun ystäväni ovat menneet naimisiin, matkustaneet Armeniaan, tulleet isoäideiksi ja analysoineet ihmisoikeusjuridiikan kehitystä, minä olen lojunut sängyllä ja näprännyt puhelinta. Viime kuukaudet toimitus on paiskinut töitä Kotivinkin uudistamiseksi. Facebook on tuonut elämääni uusia ja vanhoja ystäviä, erinomaisia tv-sarjoja ja kiinnostavia näkökulmia. Ilmiötä selittää se, että harva postaa Faceen elämänsä tylsiä puolia. Se toinen on somepaasto. Ensimmäinen on pysyä aktiivisena. Kokeile vaikka. Kun ystävien elämä näyttää ranskalaiselta ihmissuhde-elokuvalta, oma dokumenttiprojekti alkaa helposti masentaa. Tältä näyttää ammattilaisen omenakakku. Se tuntuu vaikealta päivän tai kaksi, mutta pian tunnit tuntuvat pidemmiltä ja elämä täydemmältä kuin ennen paastoa. päätoimittajalta O len jo parin vuoden ajan parantanut lomieni laatua viettämällä somepaastoa. Tutkimusten mukaan Facebookin passiivinen käyttö käyttö heikentää mielenterveyttä. Työn tulokset näkyvät ensi numerossa. meko.fi/omenakakku ps. Tanskalaistutkimuksen mukaan jo viikon paussi voi lisätä merkittävästi tyytyväisyyttä elämään. Tykkään somesta, erityisesti Facebookista. 7. Itse suosittelen vähintään kahta viikkoa. Pakko tunnustaa, että vastaanotto jännittää. Olen löytänyt sieltä asunnon bonustyttärelle, täydellisen omenakakkureseptin ja tuhansia kissavideoita
www .orma x.fi ORMA X! OTA
3. 4. 2. Ompele perhosten keskikohtien yli suo ra ommel niin, että ommel kulkee pape rin yläreunasta ala reunaan asti. Älä liimaa siipiä, jotta voit myöhem min muotoilla ne koholle. Tarvitset kiiltokuvia, printattuja perhoskuvia tai paperista leikattuja perhosia, paperiliimaa, ompelukoneen, vaaleaa tukevaa paperia ja kehyksen. Liimaa paperi liimalla perhoset keskikohdastaan taustapaperiin. H A N N A S A N D S T R Ö M K U V A S A T U N Y S T R Ö M Tee ihana perhostaulu ja testaa outoa välipalayhdistelmää. Huo maa, että nyt ei kan nata tehdä virhettä ja purkaa, koska pa periin jää näkyvä rei kä joka pistosta. Askartele seinälle ihana perhostaulu, joka vie ajatukset aurinkoisiin päiviin ja kukkaniityn yllä lentäviin päiväperhosiin. Ihan parasta Paperinen siivenisku Kesä jatkuu kehyksissä Ikävöitkö keskikesän kepeitä hetkiä. 9. Käytä pitkää tikkiä. Ripusta seinälle. Tästä perhostaulusta tykkää myös luonnonystävä, sillä kehyksen alle ommellut liihottajat on tehty paperista. Aseta valmis arkki kehykseen ja muotoi le perhosten siipiä kolmiulotteisiksi. Tee näin 1. 5. Leikkaa perhoset ääriviivojaan myöten ja sommittele ne ri veihin koon ja värin mukaan. KOTIVINKKI
7. LASTEN SUUSTA ”Menen kakalle piste com.” KAARLO, 2, DIGINATIIVI. Siinäpä helppo haukkapala koululaiselle! + 10. UNTA AIKUISILLE Opi ottamaan puhelin kädestäsi klo 21, taluttamaan itsesi iltapesulle ja sen jälkeen suoraan sänkyyn kulkematta tv-ruudun kautta. 4. ARKISTA RUOKAA lIolla kuulemme sen reseptin, joka on täyttävä ja täynnä kasviksia mutta ei sisällä sipulia, lämpimiä vihanneksia tai sokeria. Ihan parasta VÄLIPALANIKSI Uskallatko maistaa. 1. 5. Mielellään ilman kovaa rehkimistä. KUUMA LISTA Syksyn opinto-ohjelma uusiksi! Nämä kurssit oikeasti tarvitsemme. KALENTERISOTA Tällä kurssilla taiteillaan harrastukset, kyläilyt sekä koiran hammaslääkäriajat kalenteriin. LISÄÄ HELLYYTTÄ Seuraa neuvoja, miten romantiikka kukkii, kun talossa on kaksi väsynyttä, kylppäriremontti, räjähtävät kalenterit ja yökukkuva teini. Valio kysyi Facebookissa, mistä oudoista makuyhdistelmistä ihmiset pitävät. ”Mikään ei ole kauniimpaa kuin Kungsträdgårdenin kirsikkapuut keväisin ja Gamla stanin pienet putiikit.” ”Kunnon kaupungin syke.” ”Kesäisin voi ihastella ihanaa kaunista saaristoa, jossa on viehättäviä huviloita.” 3. Vaikuta Kotivinkin Facebook-sivuilla. 2. Finlandin johtoryhmässä mutta en ole koskaan nähnyt yhtään kokonaista James Bond tai Tähtien sota -elokuvaa!” — TV-TUOTTAJA LOTTA BACKLUND 65% 35% ”Lyhyempi matka ja edullisempi.” ”Olen viettänyt Tallinnassa niin monta hauskaa viikonloppua, että niitä reissuja muistelee vielä kiikkustuolissakin.” ”Kiva, kun useassa paikassa voi puhua suomea ja tulee ymmärretyksi suomella.” Tallinna Tukholma KUMMAN KAA. MEILLAKOTONA.FI. LIIKETTÄ NIVELIIN Voisiko joku kehittää liikuntamuodon, jossa saisi viikon urheilut hoidettua kerralla. 6. Ja joka valmistui viisi minuuttia sitten. VOI VATSATAUTI Haluatko oppia pyörittämään pyykkikoneellisia samalla kun pidät lapsen naaman edessä pesuvatia ja jonotat itse pöntölle. Tervetuloa mukaan. ”pakko tunnustaa, että minulla on valtavia aukkoja viihdesivistyksessä. Olen työskennellyt viimeiset kuusi vuotta Warner Bros. Ja aloitetaan alusta, kun tyttären jalkapallotreenit siirtyvät tuntia aikaisemmaksi. Ja paras olisi, jos tämä hoituisi sillä välin, kun istun ruuhkassa matkalla töistä kotiin. Ylivoimaisesti eniten mainintoja keräsivät kylmät nakit maustetun marjatai hedelmäjogurtin kera. Olisiko neuvoja, ettei taas tarvitsisi tuskailla aamukahdelta miehen vaaleansinisen pyjaman kimpussa ja miettiä, voiko hammaslangalla ommella. Valintoja, jotka jakavat kansaa. NAAMIAISASU YÖSSÄ Lapsi haluaa olla päiväkodin naamiaisissa Frozenin Elsa
He kaikki ovat olleet ihania! Tämä maa on täynnä sydämellisiä ihmisiä, jotka ovat halukkaita jakamaan tarinoita. Mikä mietityttää. Mitä suunnitelmia sinulla on syksyyn. Ihan parasta KOTIVINKKI . Hän rakensi vanhimman osan talosta sodan jälkeen kahdesta sotaparakista, ainoasta materiaalista, mitä silloin sai. Aika katsoa eteenpäin YLLÄTYSVISIITTI Mitä sinulle kuuluu. Mikä harmittaa. Ventovieraita ihmisiä on käynyt kotona ni hakemassa huonekaluja ja astioita. En juuri osta vaat teita, ja harmittaa, kuinka nopeasti ne nuhjaantuvat. Äitini lentävä lause oli: ”Ei saa heittää ros kiin noin vain!” Olen yrittänyt kierrättää kaiken mahdollisen. Kertoisin, että vielä on Juhon rakentama talo pystyssä. Olen käynyt läpi valtavan mää rän tavaraa äitini kuoleman jälkeen. Edesmenneille isoisovanhemmilleni Juholle ja Hildalle. Olen päästänyt irti tavaroista, äidistä ja suvus ta. Turha kuluttaminen. K U V A T II U K A IT A L O plim plom! Kotivinkki tekee yllätysvisiittejä, vie kukkia ja kysyy, mitä kuuluu. Ihana, kun on syksy! Elämässäni on uu si vaihe. Hänen ensimmäisen ja toisen vaimonsa, Matildan ja Lojan, tarinat oli vat kiinnostavia. 11. Puheviestinnän valmen taja, yrittäjä, opiskelee työnohjaajaksi. Menen ystävättären luokse, rentoudum me paljussa ja mietimme hänen työuransa seuraavaa vaihetta. TIIU KAITALO Kuka Ina Virkki-Ukeleghe, 54. Päälläni on äitini poncho 1970luvulta, ja kangas näyttää yhä kuin uudelta. Näillä tavaroilla on ollut tarina, ja olen halunnut löytää niille uudet kodit, joissa tarinat voisivat jatkua. Kivaa työharjoittelua, sillä opiskelen työnohjaajaksi. ASUU Satavuotiaassa puutalossa Espoossa Bodomjärvellä. Kenelle lähettäisit terveisiä. Nyt on aika katsoa eteenpäin. Mitä suunnitelmia sinulla on tänään. Veljeni perhei neen palasi Yhdysvalloista ja asuu väli aikaisesti luonani, ja on kiva, kun voimme muistella porukalla. Äidin jäämistöstä on avaamatta vielä kolme laatikollista koruja, kirjeitä ja valokuvia. Onko tapahtunut jotain yllättävää. Olin nuorena Eliel Saarisen ateljeekodis sa oppaana. Tapaisin heidät ja kysyi sin, kuinka elämässä kävi. PERHE Lapset: Evi, 19, ja Roy, 17. Muistan, että äidinäidillä oli joka asuun sopiva koru. Kenen luokse menisit yllätysvisiitille
Viikonloppuisin käymme kirpputoreilla koko perheen voimin. Koko perhe tykkää kastikkeesta, vaikka maku onkin hiukan erikoinen, jos vertaa esimerkiksi makaronilaatikkoon. Intialainen dahl-kastike ja riisi. Asumisessa panostan siihen, että voin asua alueella, jossa haluan asua. Perheeseen kuuluu aviomies sekä omillaan asuvat kolme lasta ja yksi lapsenlapsi. Mies ostaa autot käytettyinä. En osta yhtään muovipussia. ARJEN MURUSIA Lukijat kertovat Viimeksi ostin pellavaisen kesämekon UFF-liikkeestä parilla eurolla. Sen jälkeen en oikeastaan ole säästänyt. Mitä hankit käytettynä. Ihan parasta . Ei ole yhtä asiaa, mutta moni ystävä on naureskellut, kuinka tiedän aina, missä on mikäkin asia tarjouksessa. Siellä on mahdollista elää edullisestikin. H E ID I II V O N E N K U V A T K O T IA L B U M IT J A A -L E H T IE N A R K IS T O ”Kirpputoreilla lapset oppivat kierrättämisen kulttuuria.” ”Hamstraan kosmetiikkanäytteitä.” ”Viipaloin kesäkurpitsat, jotka paistan voissa, höystän kananmunalla ja valkosipulilla.” 12. Silloin söin pitkiä aikoja pelkkää kaurapuuroa ruoaksi. Haluatko mukaan juttusarjaan. 4. Viimeksi ostin laadukkaan laukun, jotta se olisi mahdollisimman pitkäikäinen, vaikka olikin hieman kalliimpi. Raakaaineet saa edullisesti, ja maku paranee päivä päivältä. Matkustamisesta en luovu! Olen viettänyt esimerkiksi Filippiineillä pitkiä aikoja. 3. MEILLAKOTONA.FI. Hankimme suurimman osan tavaroista käytettyinä. Mikä on hupsuin asia, jossa pihistät. Mihin panostat taloustilanteesta riippumatta. Laita yhteystietosi osoitteeseen kotivinkki@a-lehdet.fi, otsikoksi Arjen murusia. Olin asuntosäästäjä jo lukiosta lähtien ja kun tilaisuus tuli, ostin ensimmäisen asuntoni. En ikinä osta tarvittavaa määrää poroa vaan korvaan osan siitä sipulilla. Kirjoja, levyjä, vaatteita. 5. Se on oivallinen tapa viettää aikaa yhdessä sekä opettaa lapsille kierrättämisen kulttuuria. Satunnaisesti myös elektroniikkaa, ulkomaisia naistenja musiikkialan lehtiä ja huonekaluja. 1. Kampaajalla käynteihin eli luottokampaajani värjää hiukseni kuuden viikon välein. Hamstraan näytteitä ja hotellihuoneiden minipulloja. Enkä huoli niitä edes ilmaiseksi ulkomailla. Mitä asiaa varten olet säästänyt. Minna Auvinen, 48, Helsingistä. Perheeseen kuuluu aviomies sekä 1ja 10-vuotiaat lapset. Säästämme aina ulko maanmatkoja varten. Ainakin nuorena säästin opintorahat ja -lainat laskettelureissua varten. Tämä ei ehkä ole niinkään hupsu vaan todella tärkeä asia. Viipaloin kesäkurpitsat, jotka paistetaan voissa, höystetään parilla kananmunalla ja muutamalla puristetulla valkosipulinkynnellä. Lapset kasvavat kovaa vauhtia, siksi emme näe syytä ostaa vaatteita uutena. Meillä on perhettä Sansibarilla Afrikassa, joten säästämme kaikki ylimääräiset rahat, jotta pääsemme sinne. Halpaa ja herkullista! Kosmetiikka. Saatan säästää myös joulun aikaan, koska tiedän, että silloin kulutus on suurempaa. Jenna Sundholm, 33, Vantaalta. Panostan aina laatuun taloustilanteesta riippumatta. Otsikko Anne Seittenranta, 57, Helsingistä. Siihen tulee linssejä, sipulia ja mausteita sekä kookosmaitoa. Mielestäni on turhaa ostaa jotain, mikä esimerkiksi hajoaa hetkessä. Välillä innostun tekemään poropiirakkaa. Mikä on nuukailuruokasi. 2
39,99 e, Noisy May. 10,2 cm. Vyöllä siisti Reiteen ulottuva neule takki on viskoosisekoitetta. Aavistuksen turkoosiin taittuva sininen on hyväntuulinen ja valoisa. Kannettava UE Wonderboom -kaiutin, halk. 9,35 cm, kork. Ompelukone esiin Polyesterinen Suzettekreppikangas 7,95 e/m, Eurokangas. Uskaltaisitko pukeutua siihen päästä varpaisiin. Minimalistin amuletti Kaulakoru 12,95 e, Bijou Brigitte. 35 e, Finnishdesignshop.fi. Se kuvastaa puhtautta ja rauhaa. 8,95 e, Lush. Hurmaava smurffi Sympaattinen sininen on sopivan räväkkä. 98,90 e, Verkkokauppa.com. VÄRITERAPIAA E V E L II N A A H O N E N K U V A T V A L M IS T A J A T Musiikkia pihahommiin. 13. Retroa keittiöön Mila-riippuvalaisin 54,90 e, K-Rauta. Rohkeasti eteenpäin Nahkanilkkureissa on vetskari takana ja yhdeksän sentin korko. Käytä sävyä kotona pieninä väripilkkuina esimerkiksi sohvatyynyissä tai kylpyhuoneen tarvikkeissa. KOTIVINKKI . Lopputulos on näyttävä muttei räikeä. Vaatetuksessa sävy luo raikkaan ja luotettavan ilmeen ja sopii mainiosti valkoisen ja harmaan kanssa. Tiesitkö. Kevyt kädessä Bambukuituinen muki 2,95 e, Hemtex. Keskisininen sopii monen ikäiselle lapselle, joten se on oiva valinta lastenhuoneeseen. Ihan parasta Hyvin leikkaa Hayn Grip-sakset keittiöön ja toimistoon. Pipo ei kiristä Puuvillatrikoinen Bogi Accessories -pipo 9,90 e, Stockmann. Toiseen galaksiin Intergalactickylpypallossa on piparminttua. Teen ystävälle Teepussilautanen 9 e, Royaldesign.fi. Kuin itse tehty Massiivimäntyinen Industriell-tuoli 79 e, Ikea. 89,99 e, Mango
Upeat, runsaat, vahvat värit, kuten grafiitti, metsänvihreä ja petrolinvihreä. Liian kiireistä! Jokainen päivä on erilainen. Valkoisesta en pidä. Mitä teet, kun ei ole pakko tehdä mitään. Kun sellaista ei löytynyt, päätin kehitellä sellaisen itse. Matkustelen paljon, mikä on yksi parhaista puolista työssäni. Olin nelikymppinen kolmen pienen lapsen äiti ja yritin löytää kaupoista maalia, jolla olisi helppo ja nopea maalata kotona. Moni huone kaipaa vielä pientä parantelua, varsinkin keittiö, joka on vähän keskeneräinen. Ihan parasta Kalkkimaalien kuningatar Tiesitkö, että kalkkimaali syntyi, kun kolmen lapsen äiti kaipasi helppoa sudittavaa. 14. Mitä haaveilet oppivasi. Kotoani löytyy paljon Marimekkoa ja muumeja – pidän niiden selkeästä tyylistä. Nyt Annie Sloanin työ on leikkiä maalisävyillä, ja siksi oma kotikin on täynnä väriläiskiä. Millaista arkesi on. Hetki sitten se oli oliivi, ja huomasin käyttäväni sitä kaikkialla. Kun en matkustele, maalaan päivittäin. Puisen muistolaatikon, johon käytin uusimpia värejäni. Silloin käymme kävelyillä, teemme ristikoita ja tapaamme ystäviämme. Mitä maalasit viimeksi kalkkimaalilla. Anna kalkkimaalivinkki! Moni ei tiedä, että kalkkimaalillani voi myös värjätä kankaita. Matkustelu, taide, lukeminen. Niitä maustetaan ripauksella lämpimiä sävyjä, kuten marjapuuronpunaisella ja sinapinkeltaisella. Se riippuu siitä, mitä olen juuri tekemässä. Tykkään kuunnella musiikkia ja radiota, ja rakastan hyviä podcasteja. Luulen, että myös sosiaalisella medialla on iso vaikutus. A N N I P E LT O L A K U V A T A N N IE S L O A N Kuka Annie Sloan, 69. TYÖSKENTELEE värija maaliasiantuntijana. Mikä on oma lempivärisi. Se onnistuu, kun laimentaa väriä vedellä ja joko värjää sillä koko kankaan tai maalaa siveltimellä kankaalle. PERHE aviomies, kolme poikaa, miniä ja kolme lastenlasta. MEILLAKOTONA.FI. Meillä on ihana talo Normandiassa, Ranskassa, ja yritämme karata sinne mahdollisimman usein. Kehitti oman kalkkimaalin Chalk Paintin vuonna 1990. Miten sait aikoinaan idean kalkkimaalista. Millainen kotisi on. Aiemmin yhdistin siihen usein lämpimän oranssin, mutta nyt oliivi näyttää minusta kivalta vedenvihreän ja puuteriroosan kanssa. Olen pitkään halunnut vierailla Suomessa, ja syksyllä toiveeni toteutuu. Mitkä ovat syksyn trendivärejä. Parasta työssäni onkin se, kun saan leikkiä uusilla väriyhdistelmillä ja kokeilla niitä huonekaluihin. Mikä on mottosi. ASUU Oxfordissa, Isossa-Britanniassa. Mieheni ja minä työskentelemme yhdessä, joten välillä on myös ihanaa viettää aikaa niin, ettemme puhu töistä. Talomme on yhdistelmä englantilaista 1700-luvun henkeä ja afrikkalaisia ja moderneja yksityiskohtia. Batiikkivärjäys on oma suosikkini! Mikä inspiroi sinua. Kirjoittanut aiheesta lukuisia kirjoja. Luota vaistoosi niin luovuutta kuin uraa ajatellen. Värimaailman olen halunnut pitää hyvin neutraalina, sillä se toimii hyvänä taustana kirkkaammille väriläiskille. Minulla on kova hinku tehdä itse ruukkuja, joten olisi kiva mennä keramiikkakurssille. JUURI NYT Julkaissut bookazinen nimeltä ”The Colourist” ja kehitellyt uusia värejä mallistoonsa
Ihan parasta Kirjat NopeatempoiNeN vakoojajäNNäri Ihan loistava. KENELLE Uutisten taustoista ja historiasta kiinnostuneille sekä tiedonnälkäisille. patricia Cornwell Jätät lounaan väliin, menetät yöunesi ja käännät sivuja loppuun asti. KENELLE Kelle vain. Hänen uusin kirjansa on 15 jännityskertomuksen kokoelma. Syynä ei tainnutkaan olla vatsatauti. osa vie suojelupoliisin osastopäällikön keskelle todentuntuista painajaista, jossa Venäjä päättää tuhota Euroopan. Tarinoissa vilahtelee tuttuja hahmoja kirjailijan edellisistä teoksista, muun muassa komisario Maria Kallio, henkivartija Hilja Ilveskero ja yksikönjohtaja Taskinen. Kaikki tarinat eivät suinkaan pääty verilöylyyn tai käsirautojen napsahdukseen. Luvassa on myös psykologista jännitystä, kutkuttavia juonenkäänteitä ja ajankohtaisia teemoja. MITÄ JÄI MIELEEN. Osa teksteistä on ilmestynyt jo aiemmin, esimerkiksi nimikkotarina jatkokertomuksena aikakauslehdessä. Ja ne ovat valmiita käyttämään voimaa saavuttaakseen päämääränsä. Kaarina on samastuttava hahmo, jonka uusia seikkailuja jo odottaa. Lee Child Cleveland on erittäin kiinnostava uusi jännityskirjallisuuden ääni. Koko_totuus_Gummerus_KV.indd 1 15/08/18 18:11. mitä teet, kun kaikki mihin olet uskonut, saattaakin olla valhetta. Päähenkilö löytää itsensä keskeltä draamaa, kun naapuri yllättäen menehtyy. K IR S I T U R U N E N J A H E ID I II V O N E N Rakkautta ja rikkeitä LEENA LEHTOLAINEN on Suomen suosituimpia rikoskirjailijoita 26:lla teoksellaan. lue myös nämä Kädet hikoavat jännityksestä pimenevinä iltoina. Suurvaltojen lonkerot yltävät joka puolelle. Toisaalta Lehtolainen on myös tiiviin muodon mestari. keneen luotat, kun et enää tiedä, kuka puolisosi oikeastaan on. • Taavi Soininvaara, Darwinin seitti (Otava) MIKÄ Arto Ratamo -sarjan 14. john Grisham kareN CLeveLaND: koko totUUS vivian miller työskentelee Cia:ssa tehtävänään paljastaa amerikkalaisarkea eläviä venäläisagentteja. • Leena Lehtolainen, Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia (Tammi) • Marja Aarnipuro, Ikäneidon testamentti (Crime Time) MIKÄ Kaarina Riikonen ratkaisee -sarjan toinen osa. MITÄ JÄI MIELEEN. järkytys on suuri, kun hän löytää tutkimaltaan tieto koneelta miehensä kuvan. Kaupan päälle tulee vertaistukea vaihdevuosivaivohin ja arjen harmauteen. Jotkin tarinat ovat niin vetäviä, että juonesta olisi riittänyt romaaniin
ANNA AHO KUVAT ELINA SIIRA Kodin seinillä on Siljan tekemiä maalauksia ja eri paikoista ostettuja taidejulisteita. Posliinibambi kuuluu Siljan keräilykokoelmaan. Taiteilija Silja Kejonen rakastui oululaisen puutaloasunnon valoon ja merimaisemiin. Enää puuttuu lentävä matto 16. Boheemin äidin ja järjestystä rakastavan tyttären koti on täynnä tarinoita, mutta vielä on tilaa haaveille. Pinkki soitin on Pentti-papan lahja Fridalle. MEILLAKOTONA.FI
Elegantti Siesta-tuoli on muotoilija CarlGustaf Hiort af Ornäsin suunnittelema. 17. Enää puuttuu lentävä matto KOTIVINKKI . Silja osti sen satasella huutokaupasta ja verhoilutti vaalean punaiseksi. Matto ja pöytä ovat Siljan isän löytöjä, samoin seinällä oleva taulu, jonka salaperäisyys viehättää Siljaa. Kattovalaisin on Artekin Golden Bell. Taulun vieressä on Linnea-siskon valokuvateos
Miten päädyitte tähän puutalokotiin. ”Rakastan vanhaa ruokapöytäämme, vaikka se on aivan liian iso ja siksi epäkäytännöllinen. Talo sijaitsee Heinäpään laidalla ja on jotenkin kuin toisesta maailmasta. Julisteita olen keräillyt huutokaupoista, kirppareilta ja museoista. Värit ja niiden yhdistelmät kiehtovat minua. Kaappini ovat täynnä kuvia ja kirjoja, joihin palaan.” Miten kuvailisit sisustustyyliäsi. ”En ajattele sisustavani. Jos esimerkiksi sisareni on perheineen paikalla, tilanne on MEIDÄN KOTI 3 h + keittiö vuonna 1940 valmistuneessa puukerrostalossa Oulussa. Yksi ystäväni totesi, että täällä tuntuu kuin olisi Tallinnassa tai jossain hylätyssä kaupungissa, missä aika kulkee omia polkujaan.” Miten työsi näkyy kodissanne. 18. ”Pari vuotta sitten aloimme etsiä uutta suurempaa kotia, kun Frida tahtoi oman huoneen. Rakastan taidekortteja ja julisteita. Luulin tulleeni väärään paikkaan, kun yhtäkkiä jostain maakuopasta ilmestyi kaksi vanhaa veljestä, jotka johdattivat minut navetan kellariin. MEILLAKOTONA.FI. Ihastuin valoon, maisemiin ja mereen, joka näkyy monesta ikkunasta. Rakastan kauneutta, jota eivät määrittele trendit tai toiset ihmiset. Hain sen vanhasta navetasta Loviisasta kymmenen vuotta sitten. Isäni kiertelee päivät pitkät kirppareita. 70,5 m 2 . ”Meillä on paljon kirjoja ja taidetta. Rakastan roosaa, pehmeää vihreää ja turkoosia. Kävimme katsomassa muitakin asuntoja, mutta vastaan ei tullut mitään näin kaunista ja ihanaa. Kotikatumme on idyllinen. Kun Frida näki ensi kerran talon ulkopuolelta, hän kauhistui: kummitustalo laitakaupungilla! Mutta kun pääsimme sisälle, hänkin tykkäsi. Rakennan kiehtovia, inspiroivia tiloja ja hetkiä. ”Lähes kaikki ovat kirpputoreilta, huutokaupoista tai muuten vain löydetty. Se on kuin maalaus, joka vain jatkuu ja jatkuu. Hän on tehnyt hienoja löytöjä, joista useimmat ovat päätyneet meille. Kotimme on täynnä värejä, pieniä yksityiskohtia ja tarinoita. Pöydän koon vuoksi keittiössä liikkuminen on aikamoista tanssia. Mitään uutta en ole tänne hankkinut.” Mistä huonekaluista pidät eniten. Yksi lempiyhdistelmistäni on roosa ja smaragdinvihreä.” Mistä huonekalunne ovat peräisin. Mietin niitä koko ajan työssäni. Täällä asuvat kuvataiteilija, dramaturgi ja runoilija Silja Kejonen ja tytär Frida Viljanen, 9. Seinillä olevat maalaukset ovat omia töitäni. Pöydän pinta on täynnä jälkiä, eikä sitä tarvitse varoa
Kulunut vihreä lipasto on löytö vuosien takaa vanhan tavaran kaupasta Käpylästä. Seinällä on äidin tekemiä maalauksia. 3. 1. Lattialla oleva juliste on ostettu taide museosta Madridista. Lipaston yläpuolella on taiteilija Anni Leppälän näyttely julisteita. 19. 2. 4. 2. Sen päällä on posliinieläimiä, joita Silja valokuvaa seuraavaa näyttelyään varten. Boheemissa naapurustossa on rennon yhteisöllinen meininki. KOTIVINKKI . Taloyhtiön villi puutarha on yhteisessä käytössä. Turkoosi lasipullo on lapsuudenkodista. 4. Kirpparilta löytynyt kirjahylly on täynnä kirjoja, joita Silja rakastaa. Pyöreästä peilistä heijastuu Fridan maailma tyynyineen. 3. Kärry on Alvar Aallon tuotantoa ja isän kirppislöytö. 1
20. Holmquistin suunnittelema. Siro Paradis-sohva on Kerstin H. Se maksoi huuto kaupassa muutaman kympin. Sohvan yläpuolella on Linneasiskon valokuva teos. Jalkalamppu ja tuoli löytyivät kirpparilta. MEILLAKOTONA.FI