meilläkotona.fi I 13 I 19.?6.?2019 I 7,90?€ OHJE! MERJA OJANPERÄN VILLIT PITSISUKAT 2 × IHANA KESÄMÖKKI HANGOSSA JA EURAJOELLA YHTEINEN KOTI EX-MIEHEN KANSSA JÄÄKAAPPI KERTOO MILLAINEN OLET + Kesäbileet! NÄIN SELVIYDYT KUN YSTÄVYYS KATKEAA TÄLTÄ TUNTUU LASKEA JOKA EURO LUONNONKOSMETIIKAN PARHAAT Kuumat grilliherkut JUHANNUSKRANSSI & KUKKAHIMMELI GRILLIFETA, MEHUKAS YRTTIBROILERI, ITÄMAINEN KUHA & ROMMIMANSIKAT MIKA JÄTTI POIKANSA HUKKUMAAN ”Ainoa keino pelastaa Roope oli hakea apua” Tee itse
Mari-Liisi lemmikpoed asuvad Helsingis Kamppi kaubanduskeskuses tallink.fi/lahelle. KesämatKa lähelle Suvine lähireiS Teron lempikaupat löytyvät Tallinnassa Arsenal Keskuksesta
Baarissa on tungosta, kaduilla joutuu väistelemään humalaisia, sääkin on aina jotenkin väärä. Pääkirjoitus Inspiroidu! meilläkotona.fi kotivinkki @kotivinkki E nsimmäisenä yhteisenä juhannuksena kaksitoista vuotta sitten tulimme aloittaneeksi perinteen. Mitä jos juhannukset tästä ikuisuuteen ovat pilvisiä ja vähän tylsiä. Olisi hornaa olla ikuisesti sekopäisen rakastumisen tilassa, hän jatkoi. Mitä jos tänä juhannuksena käveltäisiin pellolle peuratorniin, hän ehdotti. Jostainhan ne perinteet on aloitettava. Kännykän kuvassa aurinko paistaa viistosti, ja me siristämme silmiä ja näytämme juuri niin onnellisen sekopäisiltä kuin rakastuneet tapaavat näyttää. KAUPUNKIJUHANNUKSEN TAIKA on sittemmin hapertunut. Käytännön miehenä hän huomautti, että muutimme syksyllä niin kauas Helsingin keskustasta, ettei meistä kumpikaan jaksa pyöräillä sinne. Kuka sitä valvomista ja epävarmuutta jaksaisi. Puoliso tuhahti. Linnut lauloivat, taivas pysyi vaaleana, mieli oli kevyt. Yöllä pyöräilimme takaisin kotiin. Lupasin kokeilla. Vähän pelkään, että juhannustaian katoaminen johtuu siitä, ettemme enää ole sekopäisen rakastuneita. Juhannus tornissa mari.paalosalo-jussinmaki@a-lehdet.fi KOTIVINKKI . Juhannustaikaa, ajattelin. Aattona illansuussa pyöräilimme vähän yli kymmenen kilometriä Helsingin keskustaan, kipusimme tornibaariin ja katselimme maisemaa kattojen yli. Mitä jos en enää koskaan näytä yhtä onnelliselta kuin kuvissa. Otettaisiin eväät ja kuunneltaisiin yötä. Ympärillä puhuttiin kaikkea muuta kuin suomea, kaduilla oli tyhjää. LOPULTA PUOLISO KEKSI . 3
Kesän parhaat grilliher kut löytyvät katiskasta tai koukusta. Kalan ja kasvisten kanssa maistuvat ihanat maustevoit. 48 Kukkien juhlaa Koristele juhannuspaikka itse tehdyllä kukkahimmelillä, -kranssilla tai -nauhalla. Grillissä lämpenee myös uunifetan kesäinen versio. 52 Keskikesä puikoilla Neulo helpot ja herkullisen väriset villasukat viileitä kesäiltoja varten. 46 Vink vink! Villinä ja vapaana Näin poimit ja käytät villiyrtit. ”Enää jäihin putoaminen ei tule uniin, mutta yllättävän usein se käy mielessä.” = kannessa 4. 16 Päärynäinen mehujää Veikeä vihreä on raikas valinta. Miten jääkaappien sisällöt ovat muuttuneet. 32 Kesäkoti kanalasta Laineet halusivat mökin suvun tiluksille. 40 Vuokramökillä paistaa aina Taina Erkkilä vuokraa kakkoskotiaan, joka on tunnelmallisessa puutalossa Hangossa. Tervetuloa Ihan parasta Meillä 11 Tervetullut pörriäinen Pörrääkö pihassasi pian mehiläisten sijaan minikokoinen drone. MEILLÄKOTONA.FI. 26 ”Kun ero on hyvä, exän kanssa voi jopa jakaa kodin” Kati Niemi asuu entisen puolisonsa kanssa samassa talossa – vuoropäivinä. Rantalomakohde on lähempänä kuin arvaatkaan. 13 Meditoiva trubaduuri Tuure Kilpeläinen nauttii lomalla avarista maisemista. Vaikka onnettomuu desta on kulunut 16 vuotta, tapahtuma jätti jälkensä. 82 18 56 Kotivinkin kyselyn mukaan ruokahävikki hävettää, erityisesti jääkaappiin unohtuneet ruoan tähteet ja vanhat kastikepurkit. 15 Luonto tulee iholle Helli itseäsi lempeällä luonnonkosmetiikalla. 56 Ihan liekeissä Nyt grillataan! Mausta kuha itämaisella sumakilla ja broileri yrteillä. 18 Ulos kaapista Ruokakeskustelua käydään kiivaasti kaikkialla. 31 Yhden päivän etelänloma Nosta kytkintä tai hyppää junaan. Kokki Henrik Rehbinderin resepteillä saat grilli kaloihin uutta makua. Vanhasta kanalasta syntyi suloinen kesäpaikka
82 ”Ainoa keino pelastua oli päästää pojasta irti” Mika Kanto vajosi pienen poikansa kanssa jäihin. 74 ”Pienituloisuus kutisti elämäni minimiin” Asta Leppä tietää, miltä tuntuu laskea jokainen sentti. 3 Pääkirjoitus 7 Me kodittajat 88 Sudokut 89 Olgan kotona 90 Kuuma lista 91 Ensi numerossa 26 Kati Niemen mukaan parisuhdetta ei tulisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä, sillä se vaikuttaa siihen, miten puolisoonsa suhtautuu.. Minusta Vakiot 67 Nousussa nyt: Armeijahengitys 68 Nukketalon äiti Tiia-Marian tekemät vauvanuket näyttävät ihan aidoilta. 78 Jos ystävä hylkää, järjestä erojuhlat Asiantuntija ja tavalliset ihmiset kertovat, miten menetyksistä selviää
Maustan suolalla ja pippurilla ja viimeistelen sulatejuustolla.” ”Grillaus on minulle juhlapäivä! Grillaan viikonloppuna mökillä, ja mukana ovat läheiset ystävät. Kätevä ja riittoisa pumppusuihkepullo on helppo ottaa mukaan mm. PUNKKIÄSSÄ+ soveltuu käytettäväksi yli 1-vuotiaille. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia. Silppuan niihin kypsiä jämäperunoita, papuja, paprikaa, sipulia ja valkosipulia. Koko herkun voi tehdä vegaanisena tummasta suklaasta.” Käytä biosideja turvallisesti. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä. ”Leivinpaperija foliokääreessä grillattavat kasvisnyytit ovat kiva lisuke. Soveltuu punkkien, hyttysten ja muiden hyönteisten karkottamiseen ihmisten iholta. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. mökille, marjametsään, saaristoon ja metsäretkille. punkkiassa.fi SUOJAA KOKO PERHE PUNKKI VAANII KESÄLLÄ 04 /2 01 9 | 51 90 28 22 PUNKKIÄSSÄ+ on TEHOKAS ja HAJUTON punkkikarkote koko perheen käyttöön. Päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimituspäälliköt Heidi Iivonen, Iiris von Knorring AD Sari Vahe Toimitussihteeri Maija Kangasluoma (perhevapaalla) Toimitus Aino Korpela, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Tätä lehteä kanssamme tekivät Eveliina Ahonen, Annika Elomaa, Heinimaija Hirvonen, Mikko Kaaresmaa, Tuukka Kiviranta, Hanna Linnakko, Raisa Mattila, Johanna Myllymäki, Merja Ojanperä, Hannes Paananen Riina Peuhu, Kaika Pohtokari, Leena Raivio, Henrik Rehbinder, Virpi Salmi, Elsa Savaloja, Henna-Kaisa Sivonen, Laura Sychold, Olga Temonen, Antti Vettenranta, Saara Vettenranta, Katja Vihmakoski, Riikka Väänänen Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Vastaava AD, asuminen Timo Tervoja Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Deviz 2019 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Mikä on paras grillivinkkisi. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Leikkaa kuorimattomiin banaaneihin pitkät viillot ja sujauta sisään suklaata. Grillissäni kypsyy vähän kaikkea: kasviksia, lihaa ja kalaa.” ”Jälkiruoankin voi grillata. Grillaa hetki ja tarjoa vaniljajätskin kanssa. PUNKKIÄSSÄ_Kotivinkki_112x297mm_042019_II versio.indd 1 12.4.2019 10.14.12
TANJA, NUMMELA Olen kärsivällinen ja rakastava äiti, jopa eron jälkeen ja uus perhearjessa uusien asioiden keskellä. Salaisuus on ehkä se, että olen aina mielelläni lukenut ohjeet. Olen kuulema ahkera. Käytetty kangas on usein miellyttävämmän tuntuista kuin uusi, ja käsillä teke minen on mukavaa, rentouttavaa ja antoisaa. Suurimman osa vaatteistani (myös miehen ja aikoinaan lasten kin) olen tehnyt itse. Ison osan olen tuunaillut kierrätysmateriaa leista, vaatteita ratkoen, silitellen ja uudelleen kaavoittaen. EIJA KAARINA, KIRKKONUMMI OLEN YLPEÄ ompelutaidostani. Samalla opin olemaan avoin uusille asioille. 7. Osaan tehdä ihanaa mutakakkua ja puhua sujuvasti italiaa ja ranskaa ja järjestää juhlia, joissa vieraat viihtyvät. SANNA, OTAVA JOUKOSSA VIISAUS TIIVISTYY, OSALLISTU SOMESSA #KODITTAJA @kotivinkki kotivinkki kotivinkki@a-lehdet.fi Minkä uuden taidon haluaisit oppia. ISO KYSYMYS SAAN KASAAN kalusteen kuin kalusteen käden kään teessä ilman hillitöntä kiroilua, huutamista tai hermojen me netystä. Osallistu! Vastaa kysymykseen osoitteessa meko.fi/isokysymys tai meilitse: kotivinkki@a-lehdet.fi (kirjoita aihekenttään Iso kysymys). TERTTU, KUUSAMO KOTIVINKKI . Monta kertaa olen jaksanut nousta pohjalta yrittämään uudestaan. SATU, VAAJAKOSKI AUTAN TUTTAVIA, naapurei ta ja ystäviä ilman ajatusta, että autettavat jäisivät minulle kiitollisuudenvelkaan. Päätin opetella pari uut ta kädentaitoa jokaiselle vuo delle. OTAN RAUHALLISESTI kipe rissäkin tilanteissa: elähän hät täele. Siitä on ollut hyötyä silloin, kun elämä yllättää epämieluisasti. Itse kun mietin, olen tosi hyvä rakasta maan: ihmisiä, lapsia, vauvoja, kukkia, käsitöitä, elämää ja valokuvausta. Parhaana viikkona val mistui kymmenkunta lipastoa tai kaappia itselle ja siskon perheelle. Taidan olla aika hyvä suunnittelemaan silmä laseja, löytämään teipin pään ja pakkaamaan paljon tavaraa pieneen tilaan. Suosittelen kai kille! Toisinaan sitä ajattelee, ettei osaa mitään, mutta kun hetken miettii, niin huomaa, että onhan sitä jotain oppinut kin. Saan hy vän mielen hyvän tekemisestä ja siitä, että voin olla avuksi. Olen kekseliäs ja hyvä kirjoittamaan. Mistä ominai suu destasi olet ylpeä. Oli hyvä pysähtyä ajattelemaan tällai siakin asioita. PÄIVI, KOUVOLA meilläkotona.fi Me kodittajat Rohkeudestani tehdä itsenäisiä valintoja ja sinnikkyydestäni haaveiden toteuttamisessa. HELENA, UTTI POSITIIVISUUDESTA, jolla parannan työpaikan ilmapiiriä ja pidän yhteishenkeä yllä järjestä mällä vaikka keskiviikkopullo arvontoja. MERJA, JÄMSÄ PYYSIN APUA PERHEELTÄ
@runosakset kirjoitti kollaasi runon vuoden 2017 Kotivinkistä. KUMMAN KAA. Palkinnon arvo on noin 300 euroa. Mitä tuli tehtyä. Osoitteenmuutos: Virallinen osoitteenmuutos postille tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti Kerro, mikä on lehden paras juttu. 87 % 13 % Juhannuskokko Juhannustanssit ”Kokko luo taikaa ja tunnelmaa keskikesän juhlaan ja kokoaa ihmiset juhlimaan yhdessä.” ”Kyllä minä valitsen juhannustanssit! Täällä Pohjanmaalla kokkoa poltetaan pääsiäisenä.” Anna palautetta –saat paremman lehden! TILAUKSET: WWW.A-LEHDET.FI/TILAA Jatkuvan tilauksen edut Asiakaspalvelu Digiarkisto kaupan päälle Lahjalehti ilmaiseksi Osallistut automaattisesti kaikkiin arvontoihin K-Plussaa tilauksesi jatkuessa Verkossa www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759 6600 (ma–pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Voit katkaista tilauksen voimassa olevan laskutusjakson loppuun. Keittimessä on 24 tunnin ajastin, tippalukko ja Gold Tone -kestosuodatin. @pia1k nappasi jääkahvin lehden kaveriksi parvekkeelle. #kotivinkki #mekodittajat #kodittaja @homeofpellava sai yllätys kukkia päivän piristykseksi. meilläkotona.fi kotivinkki@a-lehdet.fi # Lähdetkö juhannuksena kokolle vai tansseihin. Kaikkien verkossa palautetta antaneiden kesken arvomme 1.9.2019 KitchenAid One Touch -kahvinkeittimen.. Hinta 0,98 € / min + pvm. Osallistut samalla arvontaan. Automaattinen puhelin palvelu 0600 96363 Toimii tilausnumerolla 24/7. KitchenAid One Touch -keittimellä voit keittää 1–12 kuppia. Kahvin vahvuuden ja määrän valitseminen käy helposti yhden painikkeen tekniikalla. meko.fi/osallistu Palkinnon arvo on 225 euroa
APTEEKISTA. Femisan Vital on hormoniton intiimigeeli, joka lievittää ja hoitaa emättimen kuivuudesta, kutinasta ja ärsytyksestä tai yhdyntäja virtsaamiskivusta kärsivien naisten oireita. Naisellista elinvoimaa 6/ 20 19 HO RMONITON GEELI • Kirkas, kosteuttava intiimigeeli • Kliinisesti todistettu teho* • Sopii kaikkiin elämänvaiheisiin KOTIMAINEN UUTUUS emättimen kuivuuteen itsehoitoapteekki.fi Lisätietoja puh. Nämä oireet ovat yleisiä eri ikäisillä naisilla. klo 8–22 *Kuluttajatutkimus, toteuttaja Peptonic Medical AB, SFOG Uppsala 2018. Etenkin vähentynyt estrogeenituotanto vaihdevuosien yhteydessä ohentaa ja haurastuttaa limakalvoja aiheuttaen intiimialueen kuivuutta ja kutinaa. 010 439 8250 ark
Vaikuttamisen jalo taito Mainostaja, kesä on täynnä mahdollisuuksia Hyödynnä nyt printin kesäetuhinnat. Saat vähintään -50 % alennuksen. Katso lisätiedot ja kaikki A-lehtien kesäedut mainostajalle: a-lehdet.fi/kesaetu
KOTIVINKKI . Saisiko RoboBeeminidrone pörrätä puutarhassasi. IIRIS VON KNORRING ASIAT, JOTKA TEKEVÄT ELÄMÄSTÄ HAUSKEMPAA. Maailmalla puhutaan nyt robottipölyttäjistä. #KODITTAJA K U V A IS T O C K Ehkä tulevaisuudessa pölyttämisen hoitaa mehiläisen sijaan RoboBee. 11. Mehiläisten määrän väheneminen puutarhassa tarkoittaa kuitenkin entistä huonompaa satoa, sillä niillä on tärkeä tehtävä pölyttäjinä. Ihan parasta TERVETULLUT PÖRRIÄINEN VIRKKAAMME SORMET VERILLÄ ampiaiskarkottimia ja keksimme jatkuvasti lisää keinoja pitää kaikenlaiset öttiäiset pois pihaltamme. Se on Harvardin yliopistossa kehitetty lentävä minirobotti
Pian siihen ei tarvitse kysyä lupaa, jos paikka on mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa. heinäkuuta jo kahdeksannen kerran, ja jatkoa on luvassa taas ensi vuonna. IIRIS VON KNORRING K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O J A V A L M IS T A J A T 3 2 12. Puutarho jen isäntäväki on lupautunut antamaan käytännön vinkkejä pihasuunnitteluun ja kasvivalintoihin. Monissa puutarhoissa järjestetään ohjelmaa: Voit kuulla runonlausuntaa, osallistua joogatunnille, hörpätä pihakahvit tai osallistua luennolle. LÖYLYYN JA VIHERPESULLE Portit auki puutarhoihin TEKISIKÖ MIELESI HIPSIÄ upealta näyttävään puutarhaan salaa. Avoimet Puutarhat -päivä pidetään sunnuntaina 7. Tänä vuonna osallistujia on yli 500 eri puolilta Suomea. MEILLÄKOTONA.FI. METSÄN TUOKSU Rento-saunakosmetiikan uutuustuoksu on metsämänty. 3,90 e, Prismat ja Kodin Terrat. Pohjoisimmat puutarhat ovat Ivalossa ja eteläisimmät Ahvenanmaalla. Saunatyyny on pellavaa ja bio-orgaanista puuvillaa 28,90 e, Lapuankankurit.fi. KIRSI TURUNEN Valtakunnallisessa Avoimet puutarhat -päivässä pääsee kurkkimaan toisten puutarhoihin. Saippuan, sampoon ja hoitoaineen tuoksussa on männynneulasia ja pihkaa. Jokaisesta myydystä ämpäristä lahjoitetaan myös 0,25 e Itämeren suojeluun. Vesiämpärillä on pieni hiilijalanjälki ja kroppa tuoksuu metsämännylle. Mikä sen sopivampaa mökkisaunaan! Alkaen 8,95 e /kpl. Joukossa on sekä yksityispihoja että julkisia paikkoja. Ihan parasta 1 SAUNARUUSU Lapuan Kankureiden uuden Ruusu x Hvitträsk -saunatekstiilimalliston on suunnitellut muotoilija Reeta Ek. Juhannussaunassakin vihertää. YMPÄRISTÖÄMPÄRI Kotimaisen Orthex-uusiosangon raaka-aineena on käytetty vanhoja kalaverkkoja. Kohteet löydät tapahtuman nettisivuilta: Avoimetpuutarhat.fi
13. Luen päivän lehden ja kirjoja siellä, ja vaikka edellisen kotini keittiö oli pieni, juuri siellä soitimme yhdessä ystävien kanssa. Olen saanut meloakin siellä. Elämä on sitten ainakin osittain valintojen seurausta. IHAN PARAS PAIKKA KOTONA Keittiö on kodin sydän. Siellä hän lukee kirjoja ja soittaa yhdessä ystävien kanssa. Parasta on kun ääni kulkee vapaasti ja tunteet ovat laulussa mukana, varsinkin yleisön edessä. Stressaantunut mieli on kuin pölypallojen kehä, joka pyörii lattialla. kesäkuuta Ruoka Thai-ruoka Juoma Vesi Maku Tulinen Tuoksu Vauvan pää Matkakohde Lissabon Kulkupeli Polkupyörä Kännykkäsovellus Nauhoitustoiminto Keittiöväline Pitkä keittiöveitsi Kirja Muistikirja Elokuva Cinema Paradiso TV-ohjelma Uutiset Vaate Lierihattu Kosmetiikkatuote Kookosöljy Musiikki Tunnepitoinen ja henkevä Biisi Wichita Lineman Artisti Miriam Makeba Ravintola BasBas Jäätelö Lakujäätelö Kahvila Regatta Helsingissä Kaupunki Helsinki Vuodenaika Syksy Huonekalu Tuoli Kasvi Kaktus Aamupala Puuro ja kahvi Jälkiruoka Tokaj-viini Radiokanava Bassoradio Arkiruoka Lohikeitto Mauste Mustapippuri Iltarutiini Sauna K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O LEENA RAIVIO KOTIVINKKI . IHAN PARAS OIVALLUS Joka päivä voi tehdä valintoja tietoisesti. Silloin saattaa syntyä luovuuden tila, jossa kaikki on taas mahdollista, eikä ole mitään hätää tai pelättävää. Isä sanoi silloin, että pese vaikka yksi auto päivässä, mutta tee se hyvin. Olen yrittänyt pitää tämän mielessä muissakin asioissa. IHAN PARASTA ARJESSA Keitän kotona ollessani aina aamuisin kaurapuuroa, johon lisään mustikoita, banaania, hunajaa, pähkinöitä ja kanelia. Niistä voi syyttää tai kiittää itseään, vaikka muutkin asiat toki vaikuttavat siihen, mitä vastaan tulee. Käymme aika säännöllisesti Ylläksellä – talvella hiihtämässä ja kesällä vaeltamassa. Silti vastuu on myös minulla. Meditoiva trubaduuri Kotioloissa IHAN PARAS LÖYTÖ Parasta on tyhjyys, joka löytyy mielen puhtaalta pöydältä, kun saa sieltä kaiken turhan siivottua pois. IHAN PARAS OPETUS Isäni oli autokauppias, ja pääsin autokauppaan kesätöihin 14-vuotiaana. Jos on oikein paljon huolia,meinaan nukahtaa pystyyn. IHAN PARASTA LAULAMISESSA Ääni on soitin, ja välillä laulaminen voi olla taistelua. IHAN PARASTA SUOMESSA Nautin karusta ja avarasta luonnosta Lapin erämaassa ja Saaristomerellä. Tuure Kilpeläinen on kesäkiertueella ympäri Suomea ja esiintyy muun muassa Provinssirockissa 29. Paras IHAN PARAS TAPA LATAUTUA Juokseminen ja nukkuminen lataavat akkujani. Meditaatio voi kuitenkin katkaista sen. Muusikko Tuure Kilpeläinen on aina viihtynyt keittiössä
KIRSI TURUNEN Hanna Ardéhn näyttelee vaikuttavasti Majaa, joka ajautuu umpikujaan. Tartuin Nora Robertsin Ensimmäiseen vuoteen, sillä halusin iltapalaksi kepeää romantiikkaa. MARI PAALOSALO-JUSSINMÄKI Quicksand Netflixillä nyt. KUINKA PALJON KUKAAN OIKEASTAAN tietää omien teiniensä elämästä. Aikuiset jättävät lapsensa käsittelemään liian suuria asioita yksin. ELIITTIPERHEIDEN PIMEÄ PUOLI 2 × RAKKAUDEN TEKOJA LUVASSA UUSIA ALKUJA Vaikka Lori Nelson Spielmanin Sanoja sydämestä -romaanin juonenkäänteet ovat ennalta arvattavat, kirjan parissa viihtyy tiiviisti. Ihan parasta Plus K U V A T K U S T A N T A J A T J A N E T F L IX G U M M E R U S /J O H N E A R L E 14. KIRSI TURUNEN MAAILMA MUUTTUU, JEESUKSENI David Safier on kirjoittanut Tuomiopäivä ensi tiistaina -teoksen virne suupielessä. Hykerryttävät ainekset on napattu Raamatun kertomuksista ja iltapäivälehden viihdesivuilta. Quicksand perustuu Malin Persson Gioliton hittidekkariin Suurin kaikista. Kuusiosainen sarja alkaa veriteosta yksityislukiossa Tukholmassa: 18-vuotias Maja pidätetään luokkakaveriensa murhasta. Vaikka Quicksand tapahtuu lukiossa, se ei ole ensisijaisesti nuortensarja. Jokainen, joka on joskus joutunut pohtimaan tätä, katsoo Quicksand-sarjaa kauhun vallassa. Spielman setvii perheen sisäisiä ihmissuhteita todentuntuisesti ja ripottelee sekaan viisaita elämänohjeita. Hän ilmestyy tänne remonttimies Joshuana, joka kohtaa ensimmäisellä keikallaan sulhonsa juuri hylänneen Mariellan. Rakkaustarinan sijaan sainkin käsiini dystooppisen kuvauksen armottoman kulkutaudin runtelemasta maailmasta, jossa taudille immuunit yrittävät selvitä elossa. Tarina etenee vuoroin vankilassa ja vuoroin Majan elämässä ennen tragediaa. Kun maailma palaa KONKARIKIRJAILIJATKIN yllättävät. Surmaksi kutsuttu tauti tappaa valtaosan maailman väestöstä. Jos aihe tuntuu pyhältä, pysy kaukana kirjasta. Quicksand käsittelee paitsi rikosta myös yhteiskunnallista pulmaa. Kiinteistökuningatar Erika on menettänyt toisen tyttärensä onnettomuudesta, ja myös yhteys eloon jääneeseen tyttäreen uhkaa katketa. MEILLÄKOTONA.FI. SAARA VETTENRANTA Mitä tapahtuu ihmiskunnalle, kun kulkutauti tappaa suurimman osan väestöstä ja eloonjääneet saavat omituisia voimia. Parasta antia kirjassa oli kuvaus siitä, miten eri tavalla ihmiset toimivat kriisin keskellä: toiset alkavat rakentaa uutta ja toiset pyrkivät tuhoamaan kaiken. Lisäksi se herättää ihmisissä erilaisia voimia: joku pystyy lukemaan tulevia tapahtumia ja toinen pystyy ajatuksensa voimalla muuttamaan fyysistä ympäristöä. Kirja antaa omaperäisen näkökulman Jeesuksen mahdolliseen paluuseen maan päälle
Evolve Eye Complex Serum levitetään hygieenisellä ja viilentävällä roll-onilla. KALPEALLE Aurinkopuuteri pitää ihon mattana, antaa kasvoille kevyen värin ja muotoja ja ruskettaakin. Weleda Skin Food on tuhti monitoimi voide 15,90 e. 3,49 e. 5. VÄSYSILMILLE Pakkaa reissuun turvotusta laskeva, ihoa virkistävä ja kosteuttava silmänympärysseerumi. HELLESÄÄLLE Korvaa talkki ja kuivasampoo silkkipuuterilla. Whamisa Organic Flowers Cleansing Water on hintansa väärti, sillä siinä on kirkastavan lakritsauutteen lisäksi kosteuttavaa aloe veraa (sopii palaneelle iholle!) ja pehmentävää ruusupuuöljyä. KOKO KROPALLE Paras mökkituote on suihkusaippua, joka sopii koko perheen pesuun. Muuta meikkiä päivettynyt iho ei välttämättä kaipaa. Kesän parhaat tuotteet ovat monikäyttöisiä. HIERONTAAN Lidlin edullinen Cien Nature Tonka Bean & Shea Body Butter -vartalovoi sopii koko vartalolle ja on niin rasvaista, että sillä voi vaikka hieroa jalat saunan jälkeen. Luonto tulee iholle Toivelista Lomalla tekee mieli vaihtaa lempeään luonnonkosmetiikkaan. Puuteri pitää kainalot ja rinnanaluset kuivina sekä estää hiertymät ja hajut sukattomissa jaloissa. Käytä sekä kasvoille, vartalolle että hiuksille. 1. 8. VESIPESU Puhdistusvesi ja pumpuli riittävät kasvopesuun. PELASTAJA Täydellinen mökkivoide hoitaa halonhakkuusta ahavoituneet kädet, halkeilleet sandaali kantapäät ja auringon polttamat. Hauschkan Silkkipuuteri on aitoa raakasilkkiä. KESÄMEIKIKSI Näppärin kesämeikki on näyttävän värinen, katseet kääntävä huulipuna, joka toimii myös rajauskynänä. 4. 5. 6. 7. 15. Silkillä irrotat myös ihoon tarttuneen rantahiekan raapimatta. 3. 34,90 e. K U V A H A N N E S P A A N A N E N RIIKKA VÄÄNÄNEN KOTIVINKKI . 29,90 e. 8. Dr. 3. Vita Liberata Trystal Minerals Self-tanning Bronzerin sävy Sunkissed sopii vaaleallekin iholle. 2. 7. 6. Sophie La Girafe Baby Hair & Body Wash 20,40 e. 2. 4. 1. 22,50 e. 29,90 e. Saippua ei rasita juuri vesistöjäkään, joten viimeisen huuhtelun voit tehdä järvessä. Lavera Trend Sensitiv Natural Matt’n Stay Lips -huulipunakynä 13,90 e
Viskoositoppi 19,99 e, Tom-taylor.eu. 3. Samsøe & Samsøen Efe-bleiseri 239 e. 2. Conversen Chuck Taylor –tennareiden sivut ovat verkkoa. MEILLÄKOTONA.FI. 10. 5. Tekonahkainen pikkulaukku toimii myös vyölaukkuna. Garnier Bio -kasvovesi sisältää luomutimjamin eteeristä öljyä. 6. 14. 12. 10,50 e, Lapuan Kankurit. 12. Samsøe & Samsøen Ganda-shortsit 69 e. 49,99 e, Mango. 11. 1. Pullo ja pilli sopivat piknikille. Matka jäätelökioskille taittuu hedelmäisen vihreissä tennareissa ja shortseissa. 8. 3. 15 e. Kinetic Mini Silden -heittopilkki, 45 g, 1,49 e, Clas Ohlson. 4. 7. Kulho 23,90 e, Iittala. 8. Majvillan Körsbärsdalen –kuitu tapetti 79 e/rulla, Ellos.fi. 5. 256 e, Stockmann. 2,99 e, Clas Ohlson. Hadleytiimalasi 34,95 e, Hemtex. 13. 14. 1. Kartellin FL/Y-kattovalaisin ruokapöydän yllä on aamun piriste. Hayn Mono-muistikirjassa on valkoiset sivut. 9. 10. 70 e. 9. Päärynäinen mehujää Väriterapiaa K U V A T V A L M IS T A J A T EVELIINA AHONEN 11. 7,90 e. 6. 13. 2. 4. Mörön kaveriksi sopii Nuuskamuikkunen. 7. Kotimainen Maija-tiskirätti on pellavasekoitetta. 16. Jos väri tuntuu asussa liian kirkkaalta, lisää sitä ripaus kotiin tai aamun kauneusrutiiniin
Allergiatunnus myönnetään tuotteille, joiden sisältämät aineet eivät yleisesti ärsytä tai herkistä.. OLET AINUTLAATUINEN APTEEKISTA CE-merkitty lääkinnällinen laite 5/2019 Ainutlaatuinen koostumus kosteuttaa silmiä pitkään! ...ja taatusti hellävaraisesti
MEILLÄKOTONA.FI. ULOS KAAPISTA! 18
19. Miten tässä näin kävi. Samalla sen sisällöstä on kehittynyt uusi häpeän aihe. Jääkaapista tuli uusi kirjahylly, jolla voi viestiä muille arvoistaan ja asenteistaan. ULOS KAAPISTA! TEKSTI RAISA MATTILA KUVAT KOTIVINKIN LUKIJAT, ISTOCK JA A-LEHTIEN KUVA-ARKISTO KOTIVINKKI
Miten tässä näin pääsi käymään. Samalla oman jääkaapin sisällöstä on tullut uusi ahdistuksen aihe. Omalle lautaselle lastattujen ruo kien piti joitain vuosia sitten taata lähinnä hen kilökohtainen hyvinvointi, mutta nyt niillä pitäisi pelastaa maailma. Sanotaan, että 2010luvulla ruoasta tuli ”uusi uskonto”. Ruoan merkitys ainakin näennäisen yksilöllisenä valintana korostui ja keskustelu oi keista syömisen tavoista kiihtyi perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Ajattelit ehkä ensimmäisenä kirjahyllyä, mutta kyseessä on jääkaap pi. Blogeihin ja sosiaaliseen mediaan alkoi ker tyä kuvia tavallisten ihmisten ruokaannoksista 20. K odissasi on kaluste, jonka sisältö kertoo paljon arvoistasi, asenteistasi ja ajan käytöstäsi. Ruokakeskuste lun puheenvuorot ovat muuttuneet entistä pai nokkaammiksi. Kotivinkin tekemässä kyselys sä hieman yli puolet yli 1800 vastaajista kertoi hä peävänsä jääkaappinsa sisältöä. MEILLÄKOTONA.FI