BUFFETIN HERKKU SALAATTIPIIRAS Ihanan rento JUHLAMUOTI Askartele veikeät PAPERILYHDYT meillakotona.fi I 9 I 2.?5.?2018 I 7,90?€ Upeat & helpot. ”Potkut 32 vuoden jälkeen – päätin etten häpeä” KENEN ELÄMÄÄ ELÄT. JÄTÄ VÄÄRÄT ROOLIT Salille, mars! NÄIN EHKÄISET LIHASKREMPAT MAALLE MUUTTANEET ”Toivomme, että lapset välillä tylsistyvät” kesäkakut 19 KAUNIS KATTAUS IDEAA SÄRMÄT TRENDIKASVIT Puutarhan TEE ITSE Hempeä hippahame kukkia kanssa Tärkeintä on sisältö, mutta koristeita ei voi koskaan olla liikaa
Antaa maljakossa olevien kukkien rönsytä rennosti ja sytyttää kynttilät. Puutarhan ympärillä syntyy hienoja hetkiä. Tutustu uutuusmallistoon: pentik.com Puutarhan lumoissa. On aika pukea pöytä juhlapukuun ja kääräistä servietit rullalle, asetella lasit ja lautaset
49 Vartissa valmista Raikkaat, kasviksilla höystetyt pastat. 76 Sinimaaria Kangas kannustaa ihmisiä syömään lihaa eettisemmin. 52 Keittiössä-palsta Raikas raparperi jäätee ja täyteläiset kahviuutuudet. 90 Elämänohje Kaari Utrio kannustaa naisten väliseen solidaarisuuteen. 32 Särmää trendikasveilla Piristä pihaa jännillä väreillä ja muodoilla. 3. 55 Taikinaterapiaa Yhdistä salaatti ja suolainen piirakka samaan herkkuun. 82 Roopen kolumnissa pohditaan omaa panosta työmarkkinoihin. 9 | 2018 24 68 38 ”Joutilaisuus on lapsille tärkeää, sillä se lisää luovaa ajattelua.” PERHEINEEN HELSINGISTÄ FISKARSIIN MUUTTANUT INKA YLI-TEPSA, S. 56 Tee itse hippahame Laskoshame syntyy kokonaan ilman kaavoja. koti & tee itse 16 Juhlien talo Mian ja Kimmon kodissa vietetään puutarhakekkereitä ja enkeli-iltoja. 24 Ihanat ideat kattaukseen Kaunista pöytä pikkunikseillä. 68 ihmiset 15 Kristiina Wallin pohtii ajankulkua ihmisessä ja puutarhassa. ruoka 38 Kakkua kaikille Juhlien parhaat suolaiset ja makeat tähdet. 30 Parvekkeen muodonmuutos Romuvarastosta kukkakeitaaksi. 78 Kokemuksen kautta Tuija Varis sai potkut mutta päätti pitää päänsä pystyssä. ++ = kannessa ++ ++ ++ ++ ++ ++ KOTIVINKKI
Roosa: mikä ihana tekosyy aikuiselle naiselle valita vaaleanpunaista! Näillä korviksilla ja koroilla kukaan ei huomaa, että mekko on vanha. Katso myös kakkujuttu sivulta 38. TOIMITTAJALTA 78 58 oma tyyli 58 Kevätmuodin parhaat Roosa, sininen ja pilkut pukevat arkeen ja juhlaan. Epäonnistumisen kautta saimmekin maailman parhaan kinuskikakun tuplakinuskilla!” . koko perheelle 68 Kaksosarkea Siskokset muuttivat perheineen maalle joutilaisuuden perässä. Kun Tuija sai työttömyyden jälkeen töitä, hän uskalsi taas unelmoida. Kotiin muutti Lila-koira. Petra Tuomisen kokoama Keittiössä-palsta sivulla 52. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes kinuski piti kaataa kakun päälle. Iiks! Onneksi kokenut kollegani oli paikalla ja pelasti tilanteen: teimme kakun päälle uuden kinuskin ja sivuille nätit pursotukset. hyvä olo 63 Ehkäise lihasjumeja Näin vältät jomottavan niskan ja selän. 13 4. LISÄKSI 7 Pääkirjoitus 9 Ihan parasta 83 Vink vink! 88 Kilpailu 89 Puhetta & puhinaa 91 Ensi numerossa ++ ++ ++ ++ ++ Älä tule paha kakku ”Leivoin studiollamme taannoin ensimmäistä kertaa kinuskikakkua. MEILLAKOTONA.FI. 64 Unohda roolipelit Irrottaudu vääristä rooleista pysähtymällä ja puhumalla niistä. Kuorrutteesta tuli todella ruma – kakkupohja imaisi osan sisäänsä
M U O T I V I I K O T S P R I N G KEVÄÄN UUDET MALLISTOT OVAT SAAPUNEET MEILLE.
Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista ja kuvista eikä palauta niitä. Tilaajaja arvontarekistereitä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointikäyttöön. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Vink, vink! ”Klassinen voileipäkakku on monen suosikkiherkku, jota on liian harvoin tarjolla. Päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimituspäällikkö Elisa Helavuori AD Sari Vahe Toimitussihteerit Maija Kangasluoma Anni Peltola (työkierrossa) Toimitus Anna Aho, Aino Korpela, Atso Mikkola, Anette Nässling, Ritva Pasanen, Merja Pölönen, Natalia Rehbinder, Hanna Sandström, Kirsi Turunen Postiosoite Kotivinkki, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Sähköpostit kotivinkki@a-lehdet.fi etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi meillakotona.fi Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja, asuminen Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Paino Forssa Print 2018 ISSN-0359-8713 Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse 09 759?6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Ihana ohje löytyy esimerkiksi täältä: meko.fi/ caesar-kakku.” Vink, vink! ”Koeaja juhlavaatteet ajoissa ja valitse sellainen asu ja korot, joissa jaksat hymyillä koko päivän.” Vink, vink! ”Kun tarjoilut ovat riittävän helppotekoiset, aika riittää myös kattaukseen ja mekon valintaan.” 4041 0428 toimituksen parhaat juhlavinkit. Avustajille maksettu palkkio sisältää oikeuden sähköiseen julkaisemiseen. Lehti ei korvaa taloudellisesti ohjeissa mahdollisesti esiintyvistä painotai muista virheistä aiheutuvia kustan nuksia
Kehoni muistaa. Paljastui, että korvien puhkominen on suku polvikokemus. Hengäs tyin ja tärisin ja jostain kaukaa piilosta tuli pyytämättä ja yllätyksenä lapsen itku. Jos hätä ei ole suuri, ostojäätelön voi korvata terveellisemmällä herkulla: meko.fi/ mango-jogurttijaatelo. K orvaa oli särkenyt pari viikkoa, kun vihdoin menin erikoislääkärille. Ystävät muistelivat pelottavia välinetarjottimia ja sitä oranssia kumipalloa, jolla pumpattiin ilmaa kipeään korvaan. KOTIVINKKI . Ennen lasten kipua hoidettiin jääte löllä, villapipoilla ja uusilla barbeilla. ps. Se, joka lakkasi kertomasta äidille korvakivusta, ettei taas joutuisi kidu tettavaksi. Ainakin hammaslääkäriin suhtaudun yhtä kypsästi kuin kahdeksanvuotias. mari.paalosalojussinmaki@alehdet.fi Instagram: @kotivinkki Sukupolvikipu Olli Jalosen uuden romaanin kertoja on pieni viisas poika, paljon viisaampi kuin itse olin lapsena. En itse muista niistä oikein mitään. Kipulääkkeitä ei kukaan muistanut saa neensa. Tai niin äiti on kertonut. Mie luummin parin minuutin tuska kuin kolmas antibioottikuuri, ajattelin. Ennen kuin täytin kuusi, korvani oli puhkottu yksitoista kertaa. Häpeän tunne syntyy usein lapsuudessa. Mitä jätän tekemättä siksi, että lapsena vastaava tilanne oli niin ahdistava. Korvalääkärissä voi kuivata silmänsä, ottaa tiukasti kiinni tuolin käsinojista ja keskittyä pitämään pään paikoillaan. ALOIN MIETTIÄ, paljonko koteloituneita lapsuustraumoja väijyy sisälläni odottamassa tilaisuutta hypätä esiin. Jälkeenpäin saa silti syödä jäätelöä. Lääkärin vastaanotolla muutuin toiseksi. Onneksi aikuisena voi edes vähän päättää, minkä merkityksen lapsuuden traumoille antaa. Toi voin, että hän puhkaisisi korvan. KERROIN KOKEMUKSESTANI Facebookissa. Häpeänkö pömppövatsaani, koska ystävä kommentoi siitä ilkeästi, kun olin 12. Silloin voi havaita, että puhkaisu ei enää satu yhtään. Olin siis reipas, järkevä ja aikuinen. päätoimittajalta Jos muiston on unohtanut, onko sitä olemassa. Ainakin lääkärissä tuntuu siltä. Kaksi äitiä ilmoitti koska tahansa menevänsä mie luummin synnyttämään kuin puhkottavaksi. Kun lääkäri ehdotti kor van puhkaisua, vatsaan alkoi sattua. Olin taas se pikkutyttö, jota neljä hoitajaa piti paikoillaan, jotta lääkäri sai avata tuleh tuneen korvan. ?ue kiinnostava juttu sivulta 64. 7
koriste-, taideja puutarhaesineitä. /teeseitse *v äli tä m m e WEBER HOBBY CONCRETE ASKARTELUBETONI. Askartelubetoni voidaan valaa muottiin ja sitä voi tuoreena myös muovailla. Tuotetta on saatavissa 5 kg ja 15 kg pakkauksissa hyvinvarustetuista rautakaupoista. Lisätiedot ja vinkit: www.e-weber.. on askartelukäyttöön tehty kuivabetoni, jolla voidaan helposti vain vettä lisäämällä tehdä erilaisia betonituotteita, mm
Aloita taitteelta ja lopeta runsas sentti ennen paperin reunaa. Koristele yläja alareuna vyötteillä, joihin leimaat toivotuksia. Taita paperi kahtia, pidemmät sivut vastakkain. 2. Avaa arkki ja taivuta lyhdyksi. Nopeasti valmistuvista lyhdyistä askartelet helposti pitkiä köynnöksiä vaikkapa ristiin rastiin ruokapöydän päälle. 9. Ihan parasta Tunnelma kattoon vanha tuttu Näitä on moni tehnyt jo tarhaikäisenä. KOTIVINKKI . Lyhtyjen ripustus lenkit kieputeltiin värikkäistä kirjonta langoista. Tee näin 1. 3. Kiinnitä kaunis narunpätkä ripustuslangaksi. Jos haluat valaista lyhdyt, ripusta ne ledvalo köynnökseen. Leikkaa taitettuun paperiin soiroja vieri viereen. Arkin koolla ei ole väliä, kunhan leveys riittää sylinteriksi. Kivoja juhlia! A N E T T E N Ä S S L IN G K U V A J O H A N N A K IN N A R I Näperretään juhlakoristeet koko perheen voimin ja kehutaan rakkaita äitejä. Isommat voivat leikata papereihin viiltoja ja pienemmät leimailla tekstejä vanhempien avustuksella. Liimaa pystysauma kiinni. Somat paperiset koristelyhdyt ovat hauskaa koko perheen puuhaa
2. Kiitos vaan äiti, kun kestit sitä haisevaa lapamatoa sunnuntaipäivällisillä. Myös pipon merkitys on auennut. KOTIHOMMAT Kun äiti lauantai-iltaisin rentoutui silittämällä lakanoita, pyörittelit salaa silmiäsi. TATUOINTI Miten äiti saattoikin aavistaa, että 41-vuotiaana voisi ihan hyvin elää ilman alaselkään tatuoitua tuhruista tribaalia?! 4. AURINKOLASISI ovat aina kotona tai väärässä laukussa. SKEITTI-RAMI Se 17-vuotiaana deittailemasi lökäpöksy ei sittenkään ollut elämäsi mies. Ei heti näe, mitä se pitää sisällään.” ”Kuuluu juhliin.” ”Ehdottomasti vanhanaikainen, hyvin kostutettu marjatäytteinen kermakakku. Ei mitään kommervenkkejä vaan reilu suomalainen pursotettu unelma.” ”Juhlavamman näköinen!” 3. 1. Luvassa vaihtelevaa Keväällä säätiedotuksista ei juuri ole iloa. LASTEN SUUSTA ”Kävin nopeasti pieraisemassa tuolla toisessa huoneessa, sillä arvostan perhettäni.” ARMAS, 4, MUINA MIEHINÄ LEIKIN LOMASSA KUUMA LISTA Nyt voimme sen jo myöntää: näissä asioissa äiti oli oikeassa. 6. Nyt laitat itse Juha Tapiota soimaan ja kaivat raudan esille. Kuten vaikka asunnon käsirahaan. MEILLAKOTONA.FI. KATUPÖLY tukkii röörisi terassilla. Valintoja, jotka jakavat kansaa. IHONHOITO On katkeransuloista miettiä, miltä tämä rusinaiho näyttäisi, jos kaikki nämä vuodet olisi käyttänyt aurinkorasvaa, kuten neuvottiin. RAHANKÄYTTÖ Olisihan se kiva, jos ylioppilaslahjarahat olisi sijoittanut muuhunkin kuin nahkatakkiin ja Santorininmatkaan. Siksi nappaan kokatessani jääkaapista suuhuni kylmiä nakkeja tai lihapullia.” — JUONTAJA ELLEN JOKIKUNNAS Tähän aikaan ensi vuonna Nelosella torstaisin klo 21. Ihan parasta KUMMAN KAA. 84% 16% ”Ehdottomasti juustokakku sen raikkauden vuoksi.” ”Sopii tarjottavaksi aina, oli tilaisuus mikä vaan.” ”Voi muunnella vaikka miten ja säilyy paremmin kuin täytekakku!” ”Olen enemmän suolaisen kuin makean ystävä.” Juustokakku Täytekakku ”Arvoituksellisempi. Tässä ainoa ennuste, jonka tarvitset. Ah! 7. LÄMPÖTILA nousee yhtenä päivänä yli kahdenkymmenen, ja ostat hellemekon, jota käytät kerran. Mutta hei, olet sentään terassilla! Otetaan sille! 10. URAVALINTA Äiti toki yritti mainita jotain palkasta ja työllistymismahdollisuuksista, mutta itsehän hait opiskelupaikkaa sen mukaan, mikä a) kuulosti kivalta ja b) minne kaverit menivät. Nälkäisenä minusta tulee kiukkuinen, eikä kiukkuisena voi tehdä tehdä hyvää ruokaa. Vaikuta Kotivinkin Facebook-sivuilla. ”pakko tunnustaa, että tarvitsen ruoanlaittoa varten ruoanlaittoruokaa. ISTUT kuivalta näyttävälle nurmikolle ja kastelet pyllysi. TAKKI PÄÄLLÄ tulee kuuma mutta ilman takkia kylmä. LÄMMINTÄ PÄÄLLE Aika monta virtsatietulehdusta piti kärvistellä, ennen kuin ”älä istu kylmällä maalla” -oppi meni perille. 5
Yllätyksellinen. Mallailin hääkoristeita ja paikkakortteja. Hän muutti sinne hiljattain, mutta on perheen vauva, ja asuu nyt ensimäistä kertaa kaukana kotoa. Minulla on kaksi liittoa takana ja luulin, että olin itsenäinen ja kova – sitten tuli tämä luotettava, leppoisa lappalainen. Mitä jää lapsille, jos luonnon puhtaus häviää. Mitä seuraa kulutusyhteiskunnasta. 11. Kenelle lähettäisit terveisiä. Suunnittelen häitäni, menemme naimisiin alkukesästä Espanjassa. Hän pelaa Ropsissa jalkapalloa. PERHE Puoliso Hannu, 39, ja Päivin aikuiset lapset Nico, 26, Daniel, 24, sekä Lucas, 20, perheineen. K U V A T T II U K A IT A L O J A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O plim plom! Kotivinkki tekee yllätysvisiittejä, vie kukkia ja kysyy, mitä kuuluu. Mitä suunnitelmia sinulla on tänään. Häät hallussa YLLÄTYSVISIITTI Mitä sinulle kuuluu. Olemme tekemisissä koko ajan, mutta näimme viimeksi vuonna 1994. Ulkomailla huomaa, kuinka vähäistä kierrättäminen on. Espanjassa kaikki muovi menee sekajätteeseen. Haen juuri ennen häitä torilta tuoreet valkoiset ja turkoosit kukat. Koska emme pääse paikan päälle, on suunnittelussa käytettävä apuna mielikuvitusta ja nettiä. TIIU KAITALO Kuka Päivi Stolt, 50, ravintolapäällikkö, Keilaniemi Ravintolat. Kenen luokse menisit yllätysvisiitille. Mitä olit tekemässä. Meidät vihitään rannalla, värimaailma on turkoosia ja koristeina hiekkaa, simpukoita sekä meritähtiä. ASUU Muuttamassa juuri 1950-luvun rintamamiestaloon Espoon Nöykkiöön. Kimppuun tulee lapsieni ja heidän perheenjäsentensä kuvat medaljongeissa. Onko tapahtunut jotain yllättävää. Teen kahden asunnon muuttoa, sillä vanhempani ovat puolet vuodesta Espanjassa. Se tekee puuhasta perfektionistille haastavaa. Se, miten mieheni vei jalat alta! Ajattelin, etten koskaan enää mene naimisiin. Olen muuttamassa lapsuudenkotiini, ja vanhempani muuttavat nykyiseen kerrostaloasuntooni. Lähden pian töihin, eräs hääpari tulee katsomaan ravintolamme juhlatilaa. Mikä mietityttää. Olen nähnyt niin monet häät, että se on omien häiden suunnittelussa melkein rasite. Hyvää ja hirveän jännää. Pohjois-Dakotaan vaihto-oppilasperheeni luo. Tiedän, mikä on järkevää ja mikä ei. Pojalleni Rovaniemelle. Millainen hääkimppusi on. Ihan parasta KOTIVINKKI . Äitini hääkimpusta 53 vuoden takaa tulee tyllinauha koristeeksi
Leenamaria Keipilä, 65. Elämänohjeena on ollut se, että on rehellinen ja avoin uusille asioille mutta uskaltaa olla myös eri mieltä. ARJEN MURUSIA Lukijat kertovat äideistään Kiinnostuksen ruoan laittoon ja reseptien soveltami sen sekä ihme kyllä neulomisen. Ihan parasta . Ehkä nuorempana se ei ollut yhtä helppoa, mutta nyt ymmärrän, kuinka arvokas suhde äitiin on. Sanaan sisältyy niin paljon merkitystä. Äiti antoi valita kankaan, ja kävim me tutulla räätälillä teettämässä mekot. Hän osasi ottaa huo mioon toisen ilot ja surut. Äiti oli silloin kin muuri, joka piti minut pystyssä. Äiti on ulkoilmaihminen ja viipottaa aamulen kille säällä kuin sääl lä. Tapani innostua on peritty äidiltä. Perheeseen kuuluu aviomies sekä 14-, 12ja 4-vuotiaat lapset. Olemme samannä köisiä ja sentilleen samanpituisia, ja vaihtelemme vaat teita keskenämme. Siitä on hyvä muistuttaa itseään aina välillä. ”Kiitos, että olet äitini” Riikka Rossi, 43, Helsingistä. Myös sille, joka ei selvinnyt tänne asti. 5. Harrastamme kalas tusta ja teemme joka vuosi yhdessä kalastusreissun. 4. Van hemmiten olen myös huomannut höpöttäväni itsekse ni kuten äiti. Olemme super nopeita kävelijöitä, ja meillä on saman lainen tikkaava as kel. Joku on joskus kysynyt, miten hermomme kestävät olla niin paljon tekemisissä. Ruisleivän lisäksi hän leipoi pohjalais ta rieskaa ja sämpy löitä. 3. Häneltä opin myös, että sukuun ja ystäviin on tärkeää pitää yhteyttä. Äiti on valanut minuun uskoa. Äiti oli hyvä leipo maan. Villasukkien neulo misen. Mistä haluaisit häntä kiittää. Siitä on tultu pitkälle! M A IJ A K A N G A S L U O M A K U V A T K O T IA L B U M IT J A A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O ”Äiti opetti siunaamaan leipätaikinan.” ”Käymme yhdessä kalastusreissuilla.” ”Meillä on samanlainen tikkaava askel.” 12. Kaikki neuleet ovat tallessa muistolaatikoissa. Toivon, että osaan itsekin äitinä olla lähellä silloin, kun tarvitaan, ja antaa lapsille tilaa ja mahdollisuuden kokeilla itse, kun on sen vuoro. Äiti on opettanut myös, että koti pidetään siistinä: sänky peda taan ja tavarat pan naan paikoilleen. 2. Ihan vain siitä, että hän on äitini. Olen itsekin ottanut kau niin tavan ja siunaan leivottavan taikinan. Touhuamme ko ko ajan jotain. Maalais talossa Pohjanmaal la oli aina tekemistä. Mikä on rakkain muistosi äidistä. Äiti arvosti isääni ja antoi tun nustuksen puolisos taan. Asumme 15 kilo metrin päässä ja pidämme yhteyttä päivittäin. 1. Jos tarvitsen apua, tiedän aina, mistä sitä saa. Minulla on ollut viime vuosina ongelmia terveyden kanssa, ja välillä olen käynyt läpi epätoi voisiakin hetkiä. Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut äidiltäsi. Äiti oli sydämellinen, ja hänellä oli myötä elämisen taito. Hän teki ruis leipäjuuren, jota ko hotettiin vuorokausi puisessa juurisaavis sa. Iloitsee jokaisesta päivästä ja on tyytyväinen. Periksiantamatto muus. En tiedä, olisinko selvin nyt ilman häntä. Me sisarukset saim me aina kauniit me kot kansakoulun juh liin. Tuesta, rakkaudesta ja hyvästä lapsuu desta. Taikinaan äiti teki ristin ja näin siunasi leivän. 66vuotias äitini on meistä kovempi menemään, itse yri tän rämpiä perässä! Hän on myös suur piirteisempi, minä perfektionisti. Olen saanut rak kautta ja mukavan lapsuuden. Kun tuli 30 vuotta täyteen, päätin, että tämä taito täytyy ottaa haltuun. Asuu Turengissa miesystävänsä kanssa. Meitä yhdistää maa laisjärjen käyttö. Äiti on neulonut jotain kaikille lapsil leni heidän synnyt tyään. Äiti auttoi neulomal la muutaman rivin ja teki tahallaan virhei tä, että huivi näyt täisi minun tekemäl täni. Kävin kuutisen vuot ta sitten läpi vaikean eron. Missä olette samanlaisia ja missä erilaisia. Laita yhteystietosi osoitteeseen kotivinkki@a-lehdet.fi, otsikoksi Arjen murusia. Minua jopa toppuutellaan siitä, etten innostuisi liikaa uusista asiois ta. Haluatko mukaan juttusarjaan. Heidi Piikkilä, 36, Nurmijärveltä. Minä taas viihdyn paremmin sisällä. Koulu aikoina en meinan nut saada edes ainaoikeinkaula huivia etenemään. Äiti opetti minut käymään hengelli sissä tilaisuuksissa ja osallistumaan kylän puuhiin. Että hyvää elämää voi elää aika vaati mattomastikin. Minkä käytännön taidon olet häneltä perinyt. MEILLAKOTONA.FI
KOTIVINKKI . Viileähkö vaaleanpunainen on iätön, sillä murrettu sävy ei tee imelää vaikutelmaa. Hurmaava roosa Hento vaaleanpunainen on iätön ja kaunis kesäjuhlaväri. Leivotaanko. 13. Sisustuksessa sen varmat väriparit ovat musta, harmaa ja vihreä. Valmiina juhlaan Klingelin olkalaukku, 50 e. Hento roosa on rakkauden ja romantiikan väri. Kesän väri Torres Viña Esmeralda Rosé, 11 e, Alko. Sano se kukkasin Kaulakoru, 20 e, Glitter. Pukeutumisessa hento roosa on kaunis kesäjuhlaväri ja ihastuttavan raikas yhdistettynä puhtaan valkoiseen. Leila´s General Store Flute -kulho, 29,95 e, Ellos.fi. Näytä korvas Pupuhiuspanta, 4,90 e, Body Shop. Paikka pisteille Muistikirja, 15,90 e, Paperikauppa Putinki. Vaaleanpunaisten kukkien sanoma on kiistaton: olet ihana! N A T A L IA R E H B IN D E R K U V A T V A L M IS T A J A T Maailma on kotini Minikokoinen koristemaapallo (15 x 8,5 cm), 12,90 e, Indiska. Lempeät löylyt Sade-saunatyyny, 26,90 e, Lapuan Kankurit. VÄRITERAPIAA Hedelmät esiin Koristekulho, 10,90 e, Jotex.fi. Aamiainen sänkyyn Nuria Moran suunnittelema tarjotin (35 cm), 29,90 e, Muurla. Tiesitkö. Ihan parasta Kirsikka tarhassa Majvillanin Körsbärsdelen-tapetti, 79 e/rulla, Ellos.fi. Käy kiinni Nelson-puutarhakäsineet, 11,90 e, Stockmann. Leidit lavalle Puuvilla-akryylineuletakki (S?L), 60 e, Kappahl
Täydellinen kirja kotileipurille, joka haluaa ottaa haltuun kokonaisen herkuttelukulttuurin. • Kati Koskinen, Pink Lemonin parhaat – Herkkubuffet kaikille (Moreeni) MIKÄ Lohjalaiskonditorian suosituimmista suolaisista ja makeista herkuista on koottu erilaisia buffetteja. Ihan parasta Kirjat M A IJ A K A N G A S L U O M A J A K IR S I T U R U N E N No nyt on chic! EIKÖ LEIPOMINEN tunnukin heti hohdokkaammalta, kun sokerikakku on génoise ja kermavaahto crème chantilly. MIKÄ JÄI MIELEEN Olisipa kiva yllättää ystävät kutsumalla heidät afternoon tealle. lue myös nämä Leivo täydellisiä croissanteja tai popcornkakku. Ihan aloittelijalle kirjaa ei sovi, sillä vaikka vaihekuvat ovat havainnolliset, ohjeet vaativat tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Kevyempi Tilavampi Joustavampi Tärähdyksiä vaimentava www.rieker.com. Toisessa osassa niitä yhdistellään kakuiksi, piirakoiksi ja muiksi leivonnaisiksi. Pöydässä olisi ainakin kurkkutoasteja ja raparperimacaroneja. KENELLE Juhlapöytään uusia makuja ja ideoita hakevalle. KENELLE Helppouden ja estetiikan ystävälle. Ranskassa asuvien suomalaisnaisten kirja antaa ohjeet klassisiin ranskalaisiin leivonnaisiin, tutuista croissanteista huikeisiin kakkuihin. Puuterisen kauniita kuvia ahmii silmillään. 28 ranskalaista klassikkoleivonnaista (Atena) • Emma Ivane, Vain kolme (Cozy Publishing) MIKÄ Suositun kakkutaiteilijan leivontakirja, jonka kaikki keksit, karkit, piiraat ja kakut syntyvät – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – korkeintaan kolmesta raaka-aineesta. Menuja on häistä lastenjuhliin. • Kaisa Leino & Terhi Toivonen, La Pâtisserie . Kirjan alkuosa keskittyy perustekniikoihin: taikinoihin, kreemeihin ja kuorrutteisiin. Tarvikeluettelossakin on kastikesiivilöitä ja reunakalvoja, joita ei joka keittiöstä löydy. MIKÄ JÄI MIELEEN Poppareista ja valkosuklaasta koottua popcornkakkua on pakko kokeilla nelivuotiaan apulaisen kanssa
Nyt kirjeet on koottu kirjaksi. Hengitys tasaantuu ja ruumis rentoutuu, kun samoan siimekseen. PERHE Aviomies kirjailija Jyrki Vainonen. Lokakuussa 2016 lähetin viimeisen puutarhakirjeeni. Millainen on täydellinen hetki puutarhassa. J.M.G. K IR S I T U R U N E N K U V A T K R IS T II N A W A L L IN J A A T E N A Kuka Kristiina Wallin, 46. Vaikka molemmat ovat hitaita ja meditatiivisia tekemisen muotoja, kirjansidonta on konkreettisempaa. Miten Puutarhakirjeitä-teos syntyi. Kesän valo houkuttelee sanoja esiin, mutta talvi käärii rauhaan, joka on hyväksi kirjoittamiselle. KOTIVINKKI . Mikä on kirjan ydinviesti. Kirjoitimme Hannimari Heinon kanssa pari vuotta sitten kirjeitä, joissa kuljemme sekä oikeissa että kuvitelluissa puutarhoissa. ASUU Ylöjärvellä. Mikä vuodenaika on sinulle luovinta aikaa. Ne kiersivät aikansa näyttelyissä ja viettävät nyt eläkepäiviä meillä. Le Clézion Alkusoiton ja unkarilaisen runoilijan Erzsébet Tóthin Aamut, hiukset hajallaan. Olet myös kirjansitoja. Siellä on kirjoja, taidetta, kuluneita pintoja ja huonekaluja, joihin aika saa kerrostua. Siitä on vierähtänyt ihan liian kauan! Jotta kirjeen kirjoittamisen lumo ei haihtuisi, olemme Hannimarin kanssa suunnitelleet uutta kirjeenvaihtoa. Ihan parasta Levon ja kasvun kierto Kristiina Wallin oli kaksi vuotta kirjeenvaihdossa runoilijakollegansa kanssa. Ruokin itseäni aina sekä proosalla että runolla. Kahden runoilijan kirjeenvaihdosta. Kesä ja sydäntalvi. Kaikki on siinä: kesän täyteys, linnut ja korennot, kiireettömyys. Mitä luit viimeksi. Tekee myös käsin sidottuja kirjoja. AMMATTI Runoilija ja radiodraaman kirjoittaja. Entä luontokohde. Minulla on pieni kotipuutarha ja isompi ja villimpi mökkipuutarha. Millainen on oma puutarhasi. Kehäkukka. Se hehkuu väriä ja valoa, tuoksuu hyvälle ja on kaiken lisäksi kaunis salaatissa. Puhumme myös siitä, kuinka eri ikäkaudet ovat meissä läsnä samanaikaisesti. Pidän runsaudesta ja rakastan puita ja pensaita, valon läikettä lehvistöissä. JUURI NYT Hiljattain ilmestyi Kristiinan ja Hannimari Heinon teos Puutarhakirjeitä (Atena), joka seuraa vuoden kiertoa puutarhassa ja elämänkiertoa ihmisessä. Samalla tavalla kuin puutarhassa on levon ja kasvun kierto, ihmisessä on tarve sekä hiljaisuuteen että kukkimiseen. Mikä on lempikukkasi ja miksi. Katsomme elämää puutarhojen lävitse ja pohdimme ihmisyyteen ja aikaan liittyviä kysymyksiä. Niissä kasvaa kukkia ja hyötykasveja vaihtelevalla menestyksellä. Milloin viimeksi kirjoitit oikean kirjeen. Istumme rauhassa syömässä vehreyden sylissä. 15. Kerro siitä! Kirjojen sitominen käsin on hyvää vastapainoa runojen kirjoittamiselle. Rakastan myös vanhoja puistoja ja puista huokuvaa rauhaa. Yhdessä he pohtivat ajankulkua sekä puutarhassa että ihmisessä. Metsät, joet ja suolammet ovat sielunmaisemaani. Olohuoneessa roikkuu kaksi tekstiilitaiteilija Niina Hartikaisen runomekkoa, joihin hän on ommellut runoani. Puutarhoissa on myös linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja. Kirje pysäyttää tuntemaan ja ajattelemaan. Olen kerännyt salaattiainekset kasvimaalta, ja pöytä on katettu mökkipuutarhaan vaahteran suojaan. Postikortin kirjoitin viimeksi tänään. Miltä kotonasi näyttää
Ruokailuhuone ja olohuone ovat melkein samaa tilaa. Romanttinen sisustustyyli on vuosien varrella vaihtunut rosoisempaan ja yksinkertaisempaan ilmeeseen. MEILLAKOTONA.FI. 16
Kimmon tytär Kiia , 23, asuu jo omillaan. Minulle on myös tärkeää, että on kaunista. Olimme jo tilanneet talopaketin sillä ehdolla, että saamme lainan pankista. Muistan, kuinka jo 17-vuotiaana kotoa muuttaessani laitoin omaa asuntoani. Katsoimme toisiamme ja tiesimme, että talopaketti meni vaihtoon. 4 h + k + kellari, 250 m2. Nyt unelmien kodissa järjestetään puutarhajuhlia ja enkeli-iltoja. TANJA HAKALA KUVAT MARIA KALMI Koti on minulle, Kimmolle ja lapsille paikka, jossa sielu ja kroppa lataantuvat. Tiesin heti, että tämä se on. Patjan päällä oli silkkipäiväpeitto, tietenkin! Kun koti on siisti, on mieli tasapainossa. Tärisin, kun katselin kuvia. Mia ja Kimmo olivat jo aloittamassa rakentamista, kun netistä löytyi sympaattinen vanha talo. Tältä alueelta oli tullut juuri myyntiin vanha, sympaattisen näköinen talo. Tulin katsomaan taloa ensin yksin ja seuraavana päivänä Kimmon kanssa. Kimmo, Veeti, Roni ja Mia ottavat innoissaan kevään ja kesän vastaan. Nykyisen kotimme löysimme uskomattomalla tavalla. Soitin Kimmolle Kiteelle, missä hän oli lomalla, että hups, taisin löytää meille kodin. KOTIVINKKI . Odotimme innolla rakentamisen aloittamista. Kimmon lapset Kalle , 11, Saija , 15, ja Mona , 18, ovat isänsä luona joka toinen viikon loppu. Yhtenä päivänä päätin, että katson vielä viimeisen kerran netistä taloilmoituksia. Täällä asuvat Kimmo , 48, ja Mia , 44, Andersson sekä Mian lapset Roni , 19, ja Veeti , 14. Tiedossa on monia illanistujaisia puu tarhassa. Koti valitsi meidät MEIDÄN KOTI Vuonna 1947 rakennettu ja 1997 laajennettu kolmi kerroksinen puutalo Klaukkalassa. 17
3. 2. 1. 4. MEILLAKOTONA.FI. 18
19. Muistan rouvan sanat aina: Olkaa tekin onnellisia täällä, ”Muistan aina entisen omistajan sanat: Olkaa tekin onnellisia täällä, niin mekin olimme.” 1. Olohuoneen sohva on tuotu alun perin Ranskasta. 3. Arki helpottuu, kun kaikki on oikealla paikallaan. KOTIVINKKI . Kansi on tehty Nupurin karta non vanhoista lattia lankuista. Kun meillä on ystäviä kylässä tai juhlat, viihdymme ruokailutilassa lankkupöydän ympärillä. Sukkien ja alusvaatteiden järjestelystä on tullut lempipuuhaani! Ylimääräisestä tavarasta luopuminen vaikuttaa koko elämään. Hänellä on siellä moottoripyörien lisäksi rakennustarvikkeita ja aina jokin projekti menossa. 5. Olen innostunut viime aikoina karsimisesta: liika tavara tukkii mielen. Kun kaupat oli tehty, kävimme yhdessä paikallisessa leipomokahvilassa juomassa kahvit. 5. Madonnapatsas on yksi Mian lempi esineistä. Arkena vietämme eniten aikaa keittiössä. Ikimuistoisinta kodissamme ovat sen entiset omistajat, iäkäs pariskunta. Ja vaikka sohviakin löytyy, niillä ei kukaan juuri istu! Kimmo katoaa toisinaan kellariin omiin puuhiinsa. Se oli en sin Mian vanhemmilla, joilta hän sai sen vih doin omakseen. Siksi kaluste oli ostettava. Ruokailuhuoneen ruskea tamminen kaappi on syntymä päivälahja Mian isältä 20 vuoden takaa. Välillä availen kaappeja ja ihailen niiden järjestystä. Ruokapöydän Mia ja Kimmo nikkaroivat yhdessä. Kaapin sympaatti sesti kuluneet reunat veivät kirppiksellä Mian ajatukset mum molaan. Aamuisin sipaisen meikitkin kasvoille keittiössä. Tulee tilaa toteuttaa unelmiaan. 2. Mia haluaa, että lämmin ja kodikas tunnelma näkyy jo eteisessä. Pöydän ääressä juodaan kahvia, leivotaan, askarrellaan ja jopa maalataan huonekaluja. 4. Se vaeltaa huoneesta toiseen, välillä puutarhaankin
Aloitan suunnittelun jo hyvissä ajoin koristeluista ja tarjoiluista. 20. Pihalla juhlimme aina, kun keli sallii. 2. 3. Tarjoilijat kiertävät pienten drinkkien kanssa ihmisten joukossa. Hän tiesi meidän pitävän siitä hyvää huolta. Keittiön allas ja ha na ovat Ikeasta. Haluan järjestää puutarhassa cocktailtilaisuuden, jonka pukukoodina on iltapuku. Marenkeja on usein varastossa. MEILLAKOTONA.FI. niin mekin olimme. Rakastan juhlien järjestämistä, joten meillä on ollut jos jonkinmoisia kekkereitä. Van hanmallinen astian pesukoneen hana löytyi Domukselta. Kahdenkeskiset hetket puolison kanssa ovat aina kivoja. Järjestän meditaatioiltoja, joissa kerron enkeleistä ja kutsun 1. Ostin kiitoskirjeet valmiiksi Lontoonreissulta. Molempien silmäkulmat taisivat kostua liikutuksesta. Seuraavaksi meillä juhlitaan minun valmistumistani merkonomiksi. Olen kokenut elämässäni paljon, ja jossain vaiheessa tuntui, että ylläni on vain mustaa pilveä. 1. Mia leipoo aina, kun vieraita on tulos sa tai juhlat suunnit teilla. Nyt olen kouluttautunut reikija enkelihoitajaksi. Remontissa keittiön lattiaksi valikoitui puukuvioinen laatta, joka on helppo pitää puhtaana. Vanhat omenapuut, suuri terassi ja pian valmistuva kasvihuone oleskelutiloineen antavat vaikka millaisia mahdollisuuksia puutarhajuhlille. Sieltä täältä elämääni valui tietoa reiki-energiahoidosta. 3. Poikani ylioppilasjuhlien jälkeen kelluimme kahdestaan ulkoaltaassa ruusujen keskellä ja joimme kuohuvaa. Erikoisinta kodissamme taitavat olla järjestämäni meditaatioja enkeli-illat. Muitakin ihania muistoja on. Rouva oli mielissään, että talo sai meidät asukkaikseen. 2