Ritan ja Pron kuninkaallinen fanitapaaminen 11 3 6–10 IR TO N U M ER O 3, 00 € 5 SATU KANGAS-VILJAMÄKI PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 26.8.2026 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 35 ILMESTYNYT VUODESTA 1960. Talotehtaan paluu Karhu kaatui Putaalla Maata ja metsää Ravikuningatar Jockas Rita ja ravikuningas Pro tapasivat pihtiputaalaisfaneja Hiekan Hippoksella sunnuntaina
Tölkkien ja pussien lukumäärä, paino ja pakastuspäivämäärä. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi PAINO: Kaleva Media, Oulu TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 P. Silti huoneet olivat niin täynnä, ettei niihin jäänyt kuin pienet polut kalusteiden väliin. Esimerkiksi mustikalla on tänä vuonna ollut erityisen hyvä vuosi, samoin villivadelmaa on saanut kerätä notkuvista puskista. N ojasin seinään ja laskin kymmeneen. Aikani siinä kiertelin viljelyksiä katsellen ja suuntasin kartanolleen. Ristiriidan seurausta on se, että kauppojen pakastealtaissa on tarjolla ulkomaalaisia marjoja ja kotimaisten marjatuotteiden jalostaminen on varsin vähäistä. Se auttoi menemään suoraan oikealle kaapille. Ja ainahan voi kysyä kaveriksi jotain kokenutta kerääjää, joka varmasti mielellään jakaa neuvon jos toisenkin. Siellä oli punaista neljää eri sorttia, mansikat ja vatut, herukat ja karviaiset. Marjat, sienet ja muut metsän antimet ovat tärkeä osa suomalaista ruokaperinnettä. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Satu Kangas-Viljamäki P. Kovasti näytti työihmiseltä. Simo Kangas oli vaimonsa Leila Kankaan kanssa opettajana Kangaskylän koululla samaan aikaan kanssani. – Mikkola on Simo Kankaan sisarentytär ja juuret siis Vetelissä. Lähemmäksi päästyäni huomasin, miten autosta kannettiin sisälle isoja kodinkoneita. Hanna Kankaanpää Viikon kuva Simo Kangas, Anna-Liisa Hakkarainen ja Washingtonin Suomen suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola poseeraavat Hakkaraisen talon ulkopuolella Kinnulassa vierailullaan Hakkaraisen taidenäyttelyssä. Ja sitä hän olikin. P akastinkaappien ovissa ja pakastusarkkujen kansissa oli tarkka selostus niiden sisällöstä. Vaan mitä käynee omenatarhan sadolle. Se, että luonnonvarojen hyödyntäminen ei ole nykyistä tehokkaampaa on merkki siitä, että ketjussa on ammottavia reikiä. Ja kuten arvaatte, en sieltä tyhjin käsin tarvinnut lähteä. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2026 Tekstisivu 1,10 € / pmm Tekstin jälkeen 1,04 € / pmm Kiitosilmoitukset 27,89 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 25,5 %. ASIAKASPALVELU Reija Kärkkäinen, p. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Pirjo Järvelin, p. Kyllä marjaisa kesä on kiva. 020 793 1620 pirjo.jarvelin@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET P. Keltainen johti lakkakaapeille. Istahdin vattupensaan suojaan odottamaan auton poistumista. Kotikerääjälle, ja miksei sitä työkseenkin tekevälle on jo tarjolla mainioita apuvälineitä, kuten ilmaisia kasvupaikkakarttoja, jotka madaltavat kynnystä lähteä metsään ja löytää etsimänsä. 0400 345 852 satu.kangasviljamaki@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. H iiviskelin naputtamaan ovikolkutinta. Sitten oli kolmea eri mustaa, yhtä mustikansinistä ja herukanvalkoista. Hieno päivä, Hakkarainen kertoo. Mustat olivat herukoita, karhunvattuja ja aronioita. Silti lähimetsät tarjoavat puhdasta luomuruokaa niin paljon, kuin vain jaksaa kerätä. Sivullinen Sivullinen 26.8.2026 2 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 REINO HAKKARAINEN #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. Kotitarpeisiin keräävät ne, joille metsä on tuttu elementti, mutta kaikki eivät maallakaan osaa tai uskalla mennä metsään. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. On nurinkurista, että vaikka raaka-aine on ilmaista, ei poimiminen, kerääminen, kuljettaminen ja jalostaminen ole välttämättä kannattavaa, työvoiman palkkaamisesta puhumattakaan. alv 10 %. Jo kaukaa näin, miten oven edustalle oli ajettu iso pakettiauto. Lisäksi yhden kaapinoven täytti suuri excel-taulukko. Möhkö itse tuli hikipäissään avaamaan ja puuskutti hissukseen. T ottahan sen asian olisi voinut hoitaa tietokoneellakin, mutta Möhkö-Jytky halusi nähdä pakastushuoneessa kulloisenkin tilanteen. O lemmehan kaikki huomanneet, miten runsasmarjainen kulunut kesä on ollut. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Pääkirjoitus Metsä on nyt täynnä ilmaista ruokaa M aaja metsätalousteemanumeromme osuu sopivasti aikaan, kun metsät antavat jokaisenoikeudella kulkijoille parastaan ja puutarhat ja pellot notkuvat syyssatoa. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. Monelle ne ovat myös tärkeä syksyinen tulonlähde. Pakastinsuma I ltalenkki vei pitkästä aikaa, mutta silti tutusti Ystäväni Möhkö-Jytkyn tiluksille. Vieressä oli myös kalenteri, josta voi seurata, miten marja-annosten syöminen ja jäljellä olevat purkit ja pussukat täsmäsivät yhteen. Y stäväni alkoi esitellä uudelleen sisutettuja vierashuoneita. Sen oli tarkoitus palvella päiväkirjana, johon voi kirjata kulutuksen ja merkitä aina poistetut purkit ja pussukat. Onneksi hän fiksuna lajitoverina huomasi hämmennykseni ja ryhtyi oitis selittämään äkillistä pakastinten tarvetta. Tavoitteena ei tarvitse olla jokaisen marjan tai sienen poimiminen. S iinäpä ilta sujui kuin siivillä. Silti iso osa sadosta jää keräämättä. Tosin puolukat ja karpalot odottavat vielä kypsymistä, mutta puolukat Möhkö kertoi survovansa saaveihin ja karpalot tiristävänsä mehuksi. J okaisen kaapin ovessa ja arkun kannessa oli värillinen tarra. Värit ilmoittivat tiettyjen marjojen sijainnin. Mikkola halusi nähdä maalauksiani. TILAUKSET 1.1.2026 Kestotilaus 89,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 93,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 126,90 € / vuosi Hinnat sis. Siinä mielikin kiittää, kun pitää kahvitaukoa puolukkamättäällä istuen. Ainoat kalusteet niissä olivat pakastearkut ja -kaapit. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää P. Yritin vimmatusti pohtia, miten asettaisin kysymykseni, etten tulisi loukanneeksi häntä epäilykselläni hänen akuutisti horjahtaneesta ymmärryksestään
PIHTIPUTAAN kunnanhallitus käsitteli asiaa 17. UUSITALON mukaan hirsitalojen valmistus on erikoisala, jolla on tulevaisuus, vaikka rakennusala yleisesti onkin ollut vaikeuksissa. Yrittäjyys on Uusitalolle elämäntapa. Nyt Uusitalo on tuonut hirsitalojen valmistukseen tarvittavan konekaluston takaisin Kinnulaan, Izotermsin jäljiltä tyhjentyneeseen halliin. – Pihtiputaan ja Saarijärven välillä on ollut ostopalvelusopimus, jonka pohjalta olemme tehneet yhteistyötä koko yhteistoiminta-alueiden voimassaoloajan. Elinvoimatyötä tekevä Aki Suhonen on samaa mieltä. Kunnan elinvoimaja kehittämispäällikkö Aki Suhosen mukaan uusi yritys on aina tervetullut, vaikka toiminta ei pysyvästi Kinnulaan jäisikään. – Virossa oli halleissa niin huonot ilmastoinnit, että minulle tuli keuhko-ongelmia pölystä ja sairastuin pysyvästi. Parhaimmillaan Uusitalolla oli miljoonaa euroa velkaa – ja se, hän myöntää, piti motivaation korkealla. – Näillä koneilla pystyy tekemään taloja 40 senttimetrin hirrestä. Izotermsin hallien pihalla oli pitkästä aikaa vilskettä, kun massiivisia hirrentyöstökoneita purettiin rekkakuormista. Pihtipudas on neuvotteluissa kertonut halukkuudestaan yhdistymiseen siten, että Saarijärvi ja sopimuskunnat voivat liittyä Pihtiputaan yhteistoiminta-alueeseen. Kinnulan kunta suhtautuu hankkeeseen myönteisesti. Hän päätti myydä hallit ja asuntonsa, ja sijoittua pysyvästi Suomeen. Talotehdas Kinnulassa, sitten Viroon, sitten takaisin – ja nyt uusi suunnitelma taskussa. Lähellä Venäjän rajaa riskit sabotaasille ovat kuitenkin aikamoiset, eikä Uusitalo halunnut ottaa sellaista riskiä. Kauko Uusitalo pitää tehtaan tuomista Kinnulaan eräänlaisena kotiseututyönä, sillä hänen mukaansa alalla olisi tekevälle yrittäjälle mahdollisuuksia. Kauko Uusitalon talotehdas palasi torstaina Kinnulaan Vuonna 1994 Kauko Uusitalo perusti Peurawood Oy:n ja rakensi satoja hirsitaloja kinnulalaisessa hallissa. Minä opetan työn, ja voin myydä koneet osamaksulla tai vuokrata. elokuuta pitämässään kokouksessa. – Tässä olisi jollekin valmis yritys ja nimi, joka ei ole kertaakaan hörpännyt vettä. Yrityksen tarina vieraalla maalla jäi kuitenkin lyhyeksi. SAARIJÄRVEN kaupunginvaltuusto on päättänyt syksyllä 2025 irtisanoa Saarijärven, Kannonkosken, Konneveden ja Äänenkosken kesken solmitun maaseutuhallinnon yhteistoimintasopimuksen päättymään 31.12.2026 ja aloittaa Pihtiputaan kunnan kanssa sopimusneuvottelut maaseutupalveluiden järjestämisestä siten, että Saarijärvi liittyisi Pihtiputaan yhteistoiminta-alueeseen 1.1.2027 lukien. Elinvoimatyötä tekevä Aki Suhonen on samaa mieltä. Kannonkosken kunnanvaltuusto on tehnyt 30.3.2026 päätöksen aloittaa Pihtiputaan kunnan kanssa sopimusneuvottelut Pihtiputaan yhteistoiminta-alueeseen liittymisestä 1.1.2027 lukien. Kaluston arvo on hänen mukaansa noin 100 000 euron luokkaa. Ei tarvitse pankkiin mennä. Kauko Uusitalo pitää tehtaan tuomista Kinnulaan eräänlaisena kotiseututyönä, sillä hänen mukaansa alalla olisi tekevälle yrittäjälle mahdollisuuksia. HANNA KANKAANPÄÄ Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue kasvaa Pihtiputaan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Pihtiputaan lisäksi Karstulan, Kinnulan, Kivijärven ja Kyyjärven kunnat sekä Viitasaaren kaupunki. – Siellä tarvitaan taloja. MTK Keski-Suomi päätti puoltaa yhdistymistä, mikäli viljelijöiden saama palvelu ja paikallisuus toteutuvat. Yritys pysyi hengissä paperilla, mutta toimintaa ei enää ollut. MTK KESKI-SUOMI kutsui Pihtiputaan ja Saarijärven yhteistoiminta-alueilla toimivat tuottajayhdistykset kokoukseen syksyllä 2024, jossa maaseutupäälliköt Markku Rimmi ja Asta Herranen olivat kertomassa yhteistoiminta-alueiden nykytilanteesta sekä yhdistymissuunnitelmista. Nyt jo vähän vanhentunut sopimus kuitenkin aiotaan päivittää uusien kuntien liittyessä yhteistyöhön, Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen selventää tilannetta sähköpostitse. Katse on myös kauemmas: Uusitalo kertoo, että hänellä on yhteyksiä Ukrainaan, missä rakennustarvetta riittää. – Halusin, että täälläkin olisi liiketoimintaa. Varmemmaksi vakuudeksi ostan itse heti kärkeen kaksi ensimmäistä taloa, niin töitäkin on. Ikä kuitenkin tulee vastaan, ja on aika antaa tilaa myös nuoremmille. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Kauko Uusitalolla riittää ideoita ja rohkeutta. Yrittäjälle kunnan avoin suhtautuminen oli ratkaiseva tekijä valita juuri Kinnula koneiden sijoituspaikaksi. Ei tämmöisiä koneita ole paljoa, hän korostaa. PÄÄTÖS tuoda yritys takaisin kotiseudulle ei syntynyt ihan hetkessä. Saarijärvi ja sopimuskunnat ovat käyneet yhdistymisneuvotteluja sekä Pihtiputaan että Laukaan kanssa. – Mutta se olisi hienoa. Ei tullut tehtaan pyörittämisestä mitään, kun en pystynyt muuta kuin puhelimella puhumaan työmiehille pihalta käsin, Uusitalo muistelee. – Alunperin oli tarkoitus, että uudet kunnat liittyvät yhteistyösopimukseen sopimuksen liitteellä. Uusi yritys on aina uusi yritys, ja tämä on jollekin hieno mahdollisuus, Suhonen toteaa. PEURAWOOD Oy on toiminut alihankkijana useille suurille talotehtaille, muun muassa Honkarakenteelle sekä Alajärven ja Reisjärven tehtaille. Parin vuoden jälkeen pillit pantiin pussiin Virossa. Pihtiputaan kunnalla ja Saarijärven kaupungilla on ollut vuodesta 2013 alkaen ostopalvelusopimus, jolla Saarijärvi on ostanut Pihtiputaalta maaseutuelinkeinoviranomaisen työtä ja vuonna 2015 tehty ostopalvelusopimus, jolla yhteistoiminta-alueet ovat voineet ostaa toisiltaan maaseutuelinkeinoviranomaisen työtä. Uusitalo ei itse aio enää ryhtyä aktiiviseksi yrittäjäksi. Irtisanoutumisen syynä on yhteistoiminta-alueen aktiivitilojen väheneminen sekä henkilöstön väheneminen. Kymmenen vuotta myöhemmin yritys muutti Viroon, mutta nyt muutaman tyhjäkäyntivuoden jälkeen Uusitalon muuttokuorma palasi torstaina takaisin Kinnulaan. Uusitalon yritys Peurawood Oy toimi Kinnulassa vuoteen 2004 asti, jolloin hän siirsi toiminnan Viroon, pieneen kylään yhdeksän kilometrin päähän Venäjän rajasta. Valkeisen leirintäaluetta hän on pitänyt puolisoineen yli viisikymmentä vuotta. – Nuoret eivät pääse eteenpäin ilman tukea. Sen sijaan hän etsii jatkajaa, jolle myydä tai vuokrata koneet – ja tarvittaessa hän lupaa myös rahoittaa kaupan itse. Paikallisiakin ideoita on: metsänomistajien Kinnulassa isännät voivat toimittaa omat puut ja rakentaja laskuttaa vain työn, jolloin molemmat voittavat, Uusitalo visioi. Saarijärvi on ilmoittanut irtisanovansa yhteistoiminta-aluettaan koskevan sopimuksen Kannonkosken, Konneveden ja Äänekosken kanssa tämän vuoden aikana siten, että sopimus päättyy 31.12.2026. Meillä on suhteita, ja yritetään saada toimittajia ja rakentajia sinne, hän visioi. Joten tämä ei tuo Pihtiputaan yhteistoiminta-alueen asiakkaisiin nähden oikeastaan mitään muutosta, maaseutupäällikkö Asta Herranen sanoo ja jatkaa: – Kaksi vakituista työntekijää siirtyy Saarijärveltä Pihtiputaan kuntaan maaseutusihteerin virkaan, joten ainakaan alkuvaiheessa ei rekrytointeja ole tulossa. Mahdollisesta yhdistymisestä on keskusteltu Pihtiputaan maaseutuhallinnon yhteistoimintaryhmässä ja sen yksimielinen kannanotto on yhdistymisen puolesta siten, että Saarijärven yhteistoiminta-alue liittyy Pihtiputaan yhteistoiminta-alueeseen. Sopimuksen irtisanomisen jälkeen kukin sopimuskunta tekee päätöksen, mihin yhteistoiminta-alueeseen liittyy 1.1.2027 alkaen. IZOTERMSIN hallien pihalla oli pitkästä aikaa vilskettä, kun massiivisia hirrentyöstökoneita purettiin rekkakuormista. Lyhyet HANNA KANKAANPÄÄ 3 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026. Asia palautettiin kuitenkin takaisin valmisteluun. – Lisäksi kunnan kanssa asiat lähtivät heti oikeaan suuntaan, Uusitalo kertoo. – Ei tarvinnut herätellä aamulla. Neljä miljoonaa euroa velkaa on hyvä piiska, hän nauraa. Täällä on valtavasti tyhjää hallitilaa, ja se ei ole oikein, hän sanoo
Sellaista tunnettuutta on vaikea ostaa. Santtu Raitalan Jockas Rita puolestaan uusi ravikuningattaren tittelinsä. Pihtiputaan ei tarvitse keksiä itselleen ominaisuuksia näyttääkseen kiinnostavalta. Tulokset syntyvät hitaasti, epäonnistumisia tulee eikä seuraavan kilpailun lopputulosta voi tilata etukäteen. Samalla se kertoo jotain olennaista tästä paikasta: pienestä koosta huolimatta täällä tehdään asioita, jotka näkyvät valtakunnallisesti ja joskus paljon kauempanakin. Työtä tehdään joka päivä: hevonen ei tunne viikonloppuja eikä tallityö virka-aikoja. Koskaan aikaisemmin sama valmentaja ei ollut ottanut kuninkuuskilpailussa kolmoisvoittoa. On talleja, kasvattajia, omistajia, valmentajia, hoitajia, kengittäjiä ja muita palveluja – mutta myös harrastajia, talkoolaisia ja nuoria, joille hevosten parissa toimiminen opettaa vastuuta ja pitkäjänteisyyttä. #meidänkotsari 4 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Tekstarit Kävin Sopukassa tutustumassa. Keihäskarnevaalit ovat tehneet Pihtipudasta tunnetuksi suomalaisessa urheilussa jo vuosikymmenten ajan. Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja Lentopallon naisten Mestaruusliigassa pelaava LP Pihtipudas on tehnyt pelaajasopimuksen 17-vuotiaan, 180-senttisen Lotta Poutiaisen kanssa. Kun valtakunnallisessa lähetyksessä puhutaan Pihtiputaalla valmennetuista hevosista ja uutisissa kerrotaan pihtiputaalaisten valmentajien ja ohjastajien menestyksestä, samalla tuhannet ihmiset kuulevat meidän kunnastamme. Ja tietenkin Pihtiputaan mummo, joka mainitaan lähes päivittäin mitä yllättävimmissä yhteyksissä koko valtakunnassa. Mutta onko toinen kansanmurhaa tekevä valtio toista parempi. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Jorma Timonen Kaikille samat sanktiot Tunnettuutta, jota ei voi ostaa Kuninkuusravit kuuluu Suomen suurimpiin vuosittaisiin urheilutapahtumiin. Tavallisia ihmisiä. Haapajärvellä on isoja mahdollisuuksia muun muassa energiaja puolustusteollisuudessa, jotka olisivat mielenkiintoisia haasteita, Kinnunen kommentoi.. Nina Välimäki elinvoimapäällikkö Pihtipudas Ota kantaa tekstiviestillä! Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Raviurheilun ympärillä elää kokonainen yhteisö ja elinkeinojen ketju. Se tuo paikkakunnalle työtä, harrastuksia ja tapahtumia sekä antaa ihmisille syitä tehdä ja kuulua joukkoon. IHMETTELIJÄ Miksi Kinnulassa ei ole junnuille jalkapallojoukkuetta. Kun vanhaan hevoskulttuuriin yhdistyy tämän päivän valtakunnallinen huippuosaaminen, käsissä on jotain arvokasta. Kuninkuusravien historiallista kolmoisvoittoa ei voi tilata markkinointitoimistolta. Hiekan Hippos muistuttaa samalla siitä, etteivät tämän päivän saavutukset ole syntyneet tyhjästä. Ei mitään väliä kuoliko lastensairaalan ulkomaalainen lääkäri tai vapaaehtoinen ruoka-avustaja sairaaloitten pommi-iskuissa. Nämä ovat keskenään hyvin erilaisia asioita, mutta niissä on jotain yhteistä. Tällaisen tunnettuuden arvo koko paikkakunnalle kannattaa tunnistaa. Hevosilla ja raveilla on täällä pitkät juuret. Pro kruunattiin ravikuninkaaksi, Vänrikki sijoittui toiseksi ja Evartti kolmanneksi. Kunnan brändistä puhuttaessa ajatellaan helposti logoja, sloganeita, mainoksia ja somekampanjoita. Pihtiputaan kunta muisti sunnuntaina 23. Benjamin Netanjahun aloittama kansanmurha Gazan kaistalla tappoi 30000 ihmistä kahden kuukauden aikana ja jatkuu edelleen. Ota kantaa tekstiviestillä! Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata viestejä tarvittaessa. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747. Pihtiputaan nimi kulkee ihmisten ja tekemisen mukana paikkoihin, joihin kunnan oma markkinointi ei yksin koskaan yltäisi. Raviurheilu on siitä juuri nyt hieno esimerkki, mutta ei ainoa. Innokkaita pelaajia riittäisi varmasti joukkueeseen! Ota kantaa tekstiviestillä. Tänä keväänä Pete Parkkonen puolestaan nousi Linda Lampeniuksen kanssa Euroviisujen kuudenneksi – ja muisti kansainvälisessä lähetyksessä kertoa kyltillään, mistä tullaan: Pihtipudas, Rock City. Laitettiin pakotteet kaikille Venäläisille riippumatta siitä, ovatko sodan kannattajia. – Pihtipudas on hyvä paikka ja olen tykännyt olla täällä. Liigaploki/tiedotus Lotta Poutiainen LIIGAPLOKI Ruokalista KINNULA KE: Palermon pastavuoka ja salaatti TO: Järvikalapuikot, pinaattiperunamuusi, hernetsatsiki ja punajuuri PE: Broilerikeitto ja kauratassut MA: Tonnikalalasagne ja salaatti TI: Riisipuuro, ruistassut, juurespala PIHTIPUDAS KE: Jauhelihaperunakiusaus ja salaatti TO: Seikeitto, ruisleipä ja maksamakkara PE: Makkarakastike, perunamuusi ja porkkana-ananassalaatto MA: Jauhelihakeitto, juusto, kurkku ja leipä TI: Broilerikastike, riisi ja salaatti Aamutunnelmaa Kolimalla JOUNI ARVOLA Kinnunen hakee Haapajärvelle Haapajärven kaupunginjohtajan hakuaika päättyi 23.8. Yleispelaajan ja hakkurin tontilla viihtyvä Ylivieskan Kuulan kasvatti aloittaa toisen lukukauden Pihtiputaan lukion lentopalloakatemiassa. Ja juuri siksi se on minun silmääni niin pihtiputaalaista. Se antaa meille paikallisille aihetta ylpeyteen ja muualla asuville syitä tuntea Pihtipudas. Tänä vuonna Teivossa yli 51 000 ihmistä seurasi kolmen päivän aikana paikan päällä, kun Antti Ojanperän talli teki historiaa. Se pitää tehdä itse. Silti seuraavana aamuna mennään tallille ja jatketaan. Venäjän Putinin erikoisoperaatio on aiheuttanut yli 10 000 sivillin kuoleman Ukrainassa. Hän pelasi viime kaudella Plokin 2-sarjaja juniorijoukkueissa sekä pohjoisen aluejoukkueessa. Raviurheilussa tarvitaan yrittäjyyttä ja ammattitaitoa. elokuuta Hiekan Hippoksella tämän kesän Kuninkuusravien pihtiputaalaisia menestyjiä ja siihen oli todella aihetta. Niillä kaikilla on paikkansa, mutta vahvimmat mielikuvat paikkakunnasta syntyvät usein aivan muualla. – Olen innoissani ja kiitollinen mahdollisuudesta päästä pelaamaan LP Pihtiputaan joukkueessa! Poutiainen kommentoi. Pihtiputaan näkökulmasta kyse on osaamisesta ja tunnettuudesta, jollaista kunta ei pysty itse rakentamaan millään markkinointikampanjalla. Paljon vahvempaa on tehdä näkyväksi sitä, mitä täällä oikeasti tapahtuu ja osataan. Kyse ei ole vain hienosta urheilumenestyksestä. No, käytävän ovi lukossa, kierrä pääovesta siinä pieni lappu ”H10”, kävelin pitkää käytävää löyty ovi, jossa oli 10 numero, ei mainintaa lääkäri! Kyllä heikkokuntoselle ja näkövammaselle huono, missä opas. Pihtiputaalla on raviurheilussa osaamista, joka tunnetaan koko maassa. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Ilmi, Ilma, Ilmatar TORSTAI Rauli PERJANTAI Tauno LAUANTAI Iina, Iines, Inari, Suomen luonnon päivä SUNNUNTAI Eemil, Eemeli MAANANTAI Arvi TIISTAI Pirkka Mitä eroa on kansanmurhaajalla ja kansan murhaajalla. Naisten lentopallon Mestaruusliigassa Pihtiputaan nimi kiertää ympäri Suomea, ja alkavalla kaudella sitä vahvistaa entisestään nimi LP Pihtipudas. Ne syntyvät ihmisistä ja teoista. Pitää naapurikuntiin lapsia kuskata treeneihin.. Lapsia, vanhuksia.. Samat sanktiot mielestäni molemmille. Menin pääovesta siinä ilmoittautumiskone. Virkaa hakee peräti 29 kokelasta, joista yksi on Pihtiputaan kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Ari Kinnunen. Lähettäjää ei julkaista lehdessä. Syyton mies varmaan tämä israelilainen liikemies näihin hallituksensa tekemiin hirmutekoihin. Siinä on jotain hyvin pihtiputaalaista. Pihtiputaan Hevosystäväinseura perustettiin jo vuonna 1945. Missä lääkärin vastaanotto
Lohikeitto L, GL (9,50), Mansikka kääretorttu GL, L To 27.8. Lounaslistojen muutokset mahdollisia. ALVAJÄRVELLÄ tunnelma on korkealla, kun karhu on tuotu käsittelypaikalle. TURPEISEN passipaikka oli aukon laidassa tiheän taimikon tuntumassa. Kokeessa testataan koiran taipumuksia, sillä karhun haukkuminen vaatii koiraltakin rohkeutta ja kovapäisyyttä. Trikinellamato on sukkulamato, joka voi loisia lihansyöjissä, siksi kaikki liha testataan ennen käyttöä. GRILLI ON EDELLEEN MYYNNISSÄ Asematie 20 p. Karkotustehtäviä tulee metsästysseuroille aiempaa enemmän, ja karhuja nähdään pihoissa, vahinkoakin ne tekevät. Ke 26.8. Lounas ma-su klo 11-15. Lopulta uroskarhu kaatui Antero Turpeisen laukaukseen. Turpeinen kertoo, että metsästäminen tekee karhusta aremman. Vähän ennen kuin karhuun oli näköhavaintoa, alkoi koira jälleen haukkumaan miltei suoraan Turpeisen edessä. Uunimakkara & perunamuusi, Marjakiisseli GL, M Tervetuloa! MeiJän Kauppa Muurasjärvi p. Mutakakku L. Kasslerpihvit (M,L,G), Kalaleike, Remouladekastike Pe 28.8. HANNA KANKAANPÄÄ Karhu kaatui Hurrikanahossa Karjalankarhukoira Hurjan karhunhaukku huipentui aikaisin perjantaiaamuna, kun aikuinen uroskarhu onnistuttiin kaatamaan Pihtiputaan ja Viitasaaren yhteisjahdin tuloksena lähellä kuntarajaa. – Hienosti koira hoiti homman alusta loppuun asti, Kinnunen kehaisee. ANTERO TURPEISEN ALBUMI 5 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Neljän jälkeen aamuyöllä karhujahtiin osallistuneet kokoontuivat passirinkiin, kun oli selvää, että Hurjalla on oikeanlainen karhu haukussaan. Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Puttaan parhaimman lounaan syöt meillä! Lounaslistojen muutokset mahdollisia. Antero Turpeiselle karhunkaato oli toinen lajiaan. 050 566 4373 Tervetuloa! NOUTOLOUNAS klo 12-13 Avoinna: ma-to 9-19 pe 9-20 la 9-17 su 12-16 KAHVILA PÄIVITTÄIN Ke 26.8. 014 561367 • 0400 646 266 Pizzaa • Pikaruokaa • Kahvila NYT JÄTZKIALE:. BBQ-kana (L,G) Ti 1.9. 044 325 6420 Lounas ma-pe klo 11-13. Kokeneelle metsästäjälle tilanne oli selvä nopeasti, ja karhu kaatui ensimmäisellä laukauksella noin 35 metrin päästä. Kaalilaatikko L, GL. Jauhelihapihvit & ranskalaiset L, Pannari & hilloa L Pe 28.8. Voisi sanoa, että pulssi nousi siinä. SEURAAVAKSI ruho nyljetään ja karhusta viedään laboratorioon trikiinitesti. – Hetki odoteltiin ja lähdettiin koiramiehen kanssa katsomaan miltä näyttää. Toiveena oli, että karhu näyttäytyisi, Turpeinen kertaa. 040 552 2701 • Tilausleivonta ja pitopalvelu jatkavat entiseen malliin Hyvää Hyvää ruokahalua! ruokahalua! Tervetuloa! Tervetuloa! • Syyskuussa kahvila avoinna to-pe 9-15 Keskustie 9 (Kunnanvirasto) p. – Mikäli karhun liha todetaan puhtaaksi, mietitään josko järjestetään karhupeijaiset jahtiin osallistuneille. Metsäsienikeitto (L,G) Ti 1.9. 020 786 6370 Ke 26.8. – Mukana on valtavasti kunnioitusta, kun karhua metsästetään, miehet kertovat. Köyhät ritarit Ti 1.9. Ke 2.9. Kauan ei tarvinnut odotella, vaan karhu tuli esiin taimikosta koko komeudessaan. Siellähän se karhu pötkötteli. – Karhu lähti siitä liikkeelle ja kiersi parin passimiehen editse. Hernekeitto (L,G) Pe 28.8. – Se tuntui jo melkoisen jännittävältä. Bolognesekastike (M,L,G), Pippuribroileri (L,G), Pitsaa (L), La 29.8. Arka ja viisas ei tule ihmisen lähelle. 014 561 148 Tervetuloa! 2 €/kpl P.S. Jos karhussa on tartunta, se haudataan sellaisenaan, Antero Turpeinen kertoo. GRILLI ON EDELLEEN MYYNNISSÄ Asematie 20 p. Porsaan ulkofilee, BBQkastike (L,G), Kalkkunafilee, Hollandaisekastike (G) To 27.8. – Nyt on yksi karhu nurin, ja yksi lupa vielä jäljellä, Pihtiputaan aluejohtaja Ismo Turpeinen kertoo. 014 561367 • 0400 646 266 Pizzaa • Pikaruokaa • Kahvila NYT JÄTZKIALE: 2 €/kpl P.S. Markus Kinnusen 5-vuotias karjalankarhukoira Hurja pääsi tositoimiin perjantain karhujahdissa. Silloin ei voi ampua, kun ei tiedä varmaksi ja loukkaantumisriski koirallekin on liian suuri, karhun kaatanut Antero Turpeinen kertoo. Tervetuloa! Lounas 11,50€ • Keittolounas 9,50€ Hinnat sisältävät jälkiruoan. – Koiraa seurattiin tutkasta ja oletus oli, että koiramies ampuu karhun. Pinaattikeitto (L,G) Salaattipöytä vaihtoehtona Lounas ma-pe 10.30-13.30 p. Nakkikeitto (L,G) Ma 31.8. Tunnelma on erilainen kuin jänistai hirvimetsällä, miehet arvioivat. Broilerin rintaleike & riisiä L, GL. Bataatti-vuohenjuustokeitto (L,G) To 27.8. Oli kuitenkin sen verran turrakkoa metsää, ettei päässyt ihan kunnolla näköetäisyydelle. Tällä kertaa saaliiksi tuli aikuinen uroskarhu, joka punnittaessa painoi 164 kilogrammaa. Karhujahti on harvinaista herkkua, sillä lupia on vähän ja halukkaita metsästäjiä paljon. Nyt Pihtiputaan ja Viitasaaren metsästäjät aikovat pitää taukoa, jotta seuraavaa lupakarhua voidaan yrittää metsästää Kinnulassa. Kebabkastike (L,G). Mutta metsästäessä tyhmät ja liian rohkeat ammutaan ensin, Turpeinen kuvailee. Jännittävät oli tunnelmat. Viime vuonna se suoritti hyväksytysti karhunhaukkukokeen, ja pääsi nyt tositoimiin. Porsaan ulkofile & lohkoperunat L, GL, Omenapaistos M, GL Ma 31.8. Se alkoi sitten tulemaan minua kohti sieltä. Uunimakkara (L,G), Aura-persikkabroileri(L,G) Ke 2.9 Jauhelihapihvit L,G, Kalaleike, kermaviilikastike Tervetuloa! Asematie 11 • p. Lihapulllat tomatti-sipulikastikkeessa (L,G), Currykana (L,G), Burger Ma 31.8. Se on selvää, sillä puhutaan kokonaan eri tavalla käyttäytyvästä eläimestä. Tervetuloa! Harjukatu 2 • p. Karhuja on paljon, ja se näkyy muun muassa häirikkökarhujen lisääntymisenä. – Karhu saattaa tulla kättelemään, ja siinä vaiheessa tulee kiire. Alkoi tuntumaan, että tästähän saattaa vielä kehkeytyä jonkinlainen ”tilanne”. Jauhelihakeitto (L,G) Ke 2.9. – Eivät ne toisilleen tuolla kerro, että varo ihmistä. Kuului sellaista karhumaista puhinaa ja tuhinaa, haistelua sieltä karhun lähestyessä. Markus Kinnusen viisivuotiaalle Hurjalle karhu oli ensimmäinen. Porsaan sisäfilee (L,G), Savuporokiusaus (L,G), Pizzaa (L) Su 30.8
Se sopii ihmiselle, joka haluaa omistaa metsää, mutta ei syystä tai toisesta pysty, ehdi tai halua tehdä sen vaatimia toimenpiteitä. Metsä kasvaa samalla tavalla omistapa sen yksityinen maanomistaja tai yhteismetsä. Ja sukupolvenvaihdosta kannattaa ryhtyä miettimään hyvissä ajoin. – Omistusmuotona sitä voi verrata vaikkapa asunto-osakeyhtiöön, jossa kaikki osakkaat osallistuvat päätöksentekoon osakaskokouksen kautta, Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksen suometsä-, tieja yhteismetsäasiantuntija Ville Pätynen kertoo ja jatkaa: – Yhteismetsä on helppo omistusmuoto, jossa laki mahdollistaa rationaalisen, järkevän ja suunnitellun metsänhoidon. SATU KANGAS-VILJAMÄKI SATU KANGAS-VILJAMÄKI. OSAKASKUNNAN vuosikokouksissa päätetään tulevista toimenpiteistä, kuten puunmyynneistä sekä hoitotoimenpiteistä, nykyisin myös metsien suojelusta sekä monimuotoisuuden vaalimisesta ja ennallistamisesta. – Kemijärvellä, Sallassa ja Inarissa kyläyhteisöjen metsäpalstat olivat usein kaukana ja hajallaan, minkä vuoksi yhteismetsät on koettu siellä parhaaksi mahdolliseksi keinoksi hoitaa metsiä taloudellisesti ja järkevästi, Pätynen kertoo. Yhteismetsän osakkaana sinun ei vähimmillään tarvitse kuin ilmoittaa yhteismetsälle tilinumerosi, mihin yhteismetsä tilittää ylijäämätuloja kerran vuodessa. Kun metsä liitetään yhteismetsään, se on Pätysen mukaan varsin pysyvä ratkaisu. Kuvituskuva. Yhteismetsäosuuden voi myös ostaa ihan puhtaalla rahalla, jos sellaisen jostain markkinoilta sattuu löytämään. Se oli hieno palaute ja tuntui hyvältä ilahduttaa yksittäistä osakasta. Pätysen mukaan yhteismetsistä alettiin puhua etelämpänä noin kymmenen vuotta sitten. – Metsänomistajalla, joka haluaa tehdä asiat itse ja päättää tehtävistä toimenpiteitä täysin itse, voi olla haastavaa kuulua yhteismetsään. – Jos yhteismetsä yhtään mietityttää, kannattaa ehdottomasti ottaa rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihin. – Myös yhteismetsien ohjesääntöihin kannattaa tutustua, sillä yhteismetsillä on toiminnassaan erilaisia painotuksia. – Oman osuutensa yhteismetsästä voi toki myydä eteenpäin, ja ehkä yhteismetsästä voisi ainakin teoriassa irrottaa palan metsää takaisin, mutta juuri sitä palstaa, jonka omistit ennen yhteismetsään liittymistä, on aika mahdotonta saada enää takaisin. Yhteismetsän ylijäämätulo on sen omistajille verotonta tuloa. Yhteismetsä vain hoitaa osakkaan puolesta kaiken metsätalouden harjoittamiseen liittyvän toiminnan. Olemme huomanneet, että yhteismetsille on kysyntää varsinkin sukupolvenvaihdoksissa. VAIKKA yhteismetsät ovat Oulun eteläpuolella varsin uusi ilmiö, pohjoisessa niitä on ollut 1800-luvun lopulta saakka. Netissä on olemassa yhteismetsärekisteri, mistä löytyy kaikki Suomen yhteismetsät ja niiden ohjesäännöt sekä yhteyshenkilöt maakunnittain. Osuuksia on tosin harvoin myynnissä, vaikka ennustan asiantilan muuttuvan yhteismetsien yleistymisen myötä, Pätynen sanoo ja vertaa tilannetta osakkeiden ostamiseen. Yhteismetsälaki erottaa yhteismetsän metsäyhtymästä.. Tukimme ojia ja ohjasimme lampeen vettä. Sukutilasta voi muodostaa myös kokonaan uuden yhteismetsän, josta jokainen saa osuuden, mutta se vaatii perustajiltaan metsäja talousosaamista. Ja siksi neuvon kaikkia yhteismetsää harkitsevia miettimään asian tarkoin ennen lopullista päätöstä. Suuret ikäluokat, jotka hoitivat itse omat metsänsä, ovat väistymässä ja uudet metsänomistajat voivat asua ympäri maata tai jopa maapalloa. Jotta metsä tulisi hoidettua ilman riitoja, sukutila voi Yhteismetsä on yksi metsän omistamisen muoto, jonka toimintaa ja taloutta ohjaavat ja valvovat yhteismetsälaki sekä kunkin yhteismetsän omat ohjesäännöt. Yhteismetsät ovat suljettuja organisaatioita, eikä niiden talousluvut ole julkisia. – Aivan kuten osakkeissakin, yhteismetsissäkin on tuottavampia ja ei niin tuottavia kokonaisuuksia. Ajatellaanpa vaikka sukua, jonka nuori polvi asuu kuka Mikkelissä, kuka Lappeenrannassa, kuka Helsingissä. Kaikki yhteismetsät eivät halua laajentua eikä niihin siten voi liittyä. Pätysen mukaan niitä kuitenkin saa pyydettäessä. Kaikille yhteismetsä ei kuitenkaan sovi. olla joissain tapauksissa viisaampaa liittää johonkin jo olemassa olevaan yhteismetsään. Perinteisesti yhteismetsään liitytään liittämällä oma metsäpalsta johonkin, jo olemassa olevaan yhteismetsään, minkä jälkeen metsään liittyjä saa metsäpalansa vastineeksi osuuden yhteismetsästä. – Asiaa kannattaa tuumata aivan rauhassa oman metsäasiantuntijansa kanssa. – Tässä näkyy sukupolvien välinen muutos. Kun aloitimme vuonna 2016, Metso oli noin 250 hehtaarin kokoinen ja nyt se on jo yli tuhannen hehtaarin, vaikka emme ole mainostaneet sitä juuri lainkaan. Vasta tänä vuonna olemme tehneet sille markkinointimateriaalia, ja suunnitelmissa on myös asiakasiltojen järjestäminen. Pienemmänkin voi perustaa, mutta silloin yhteismetsän hyödyt jäävät pienemmiksi, vaikka hallinnollista työtä on saman verran kuin isossa. Osakkaat pääsevät osallistumaan päätösten tekoon esimerkiksi esittämällä jonkun luontoarvoja sisältävän arvokkaan kohteen säästämistä. – Hyvä esimerkki on Viitasaarelta, missä pidimme Metson kokousta ja kerroimme tehneemme ennallistamistoimenpiteitä Metson alueella olevalle, aikoinaan kuivatulle lammelle. 6 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Maaja metsätalous Yhteismetsä on vaivaton tapa omistaa metsää Yhteismetsälaki ohjaa yhteismetsien toimintaa. YHTEISMETSÄÄN liittyminen on sinänsä helppoa, mutta Pätynen neuvoo jokaista asiaa harkitsevaa etenemään rauhassa asiaan tutustuen ja eri vaihtoehtoja tutkien. On arvioitu, että hyvä yhteismetsän koko olisi minimissään noin 500 hehtaaria. Kokoukseen osallistunut vanhempi mies ilahtui kuulemastaan ja kertoi luistelleensa lapsena kyseisen lammen jäällä. – Toistaiseksi puskaradio on toiminut hyvin ainakin Yhteismetsä Metsossa, jonka asiamies olen ja joka on metsänomistajavetoinen yhteismetsä
RASIN tilan on mukana Pihtiputaan biokaasuhankkeessa. Tiloja on kehitettävä niin, että ne pysyvät kannattavina. Nurmipelto kynnetään vain noin kolmen-neljän vuoden välein, viljapelto joka vuosi. – Opiskelin lukion jälkeen Iisalmessa ja valmistuin agrologiksi. – Osa Suomen tiloista on kannattavia, osa ei. Tein opiskeluaikoina keikkaa pitopalvelussa ja valmistumisteni jälkeen olen työskennellyt niin ProAgrialla kuin Läntmannenillakin, mutta aina olen jotenkin päätynyt tänne kotinavettaan, hän nauraa. Rasi kertoo, kuinka kylvöt ovat joka kevät jonkinlaista arpapeliä keväällä ei voi tietää, mitä kesä tuo tullessaan. Tila on perheyritys, jonka toiminnassa mukana ovat Kaisun lisäksi hänen vanhempansa ja kaksi veljeä. Meidän olisi tarkoitus rakentaa uusi navetta ensi kesänä vähän sivummalle, ja sinne on suunnitteilla 300 lehmäpaikkaa, Rasi kertoo. MAAJA METSÄTALOUDEN kustannukset heilahtelevat tässä ajassa rajusti ja se näkyy tällä hetkellä muun muassa polttoöljyn ja apulannan hinnoissa. Pellonraivauskieltoa en silti ymmärrä. Rasin tilalla tuotetaan maitoa ja navetassa asuu noin 160–170 lypsävää lehmää. Tilan ”vanha isäntä” huikkaa sivusta, että hän on tätä nähnyt jo ihan tarpeeksi. Uskon, että lapset pysyvät tässä hengissä. 70 prosenttia Rasin tilan lehmistä ovat holstein-rotua, loput ayshirejä, jerseyitä ja brown swisseja. 7 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 ”Maailma muuttuu ja me sen mukana” – Tämä on rintamamiestila, jonka isopappani sai sodasta palattuaan. fi). RASIN tilalla viljellään pääasiassa nurmea ja rehuviljaa. – Nurmi on ainakin meidän pelloillamme vakaampi lajike. KAISU kertoo olevansa ”oman elämänsä lehmätyttö”, joka on viihtynyt navetassa lehmien kanssa pienestä pitäen. Kuten sanottua, peltomme ovat vanhaa järven pohjaa ja runsailla sateilla sadonkorjuu käy mahdottomaksi. Vanha navetta on siinä kunnossa, että hitsipilliä tarvitaan lähes päivittäin. Ne litistetään rehuksi tuoreeltaan, joten sen ei tarvitse tuleentua samoin kuin leipäviljan. Vilja vapauttaa hiiltä 0,2 tonnia hehtaarille ja turvemaa jopa 25 tonnia hehtaarille. Ilmastonmuutos on jo muuttanut Etelä-Euroopan sääoloja, meillä se näkynee kasvukauden pitenemisenä. Kyllä ne pärjää, kun osaavat tehdä oikeita ratkaisuja. Ensimmäinen ja toinen aiv-rehu onnistuivat hyvin; sato oli laadukasta ja runsas. Meitä maaja metsätalousalan ihmisiä syytetään lähestulkoon kaikesta, vaikka tosiasiassa meillä on käsissämme toimivan biotalouden Elämäjärvellä sijaitseva Rasin tila on perustettu 1950-luvun alussa Kortteisen järvikuiviolle. Kun siemenissä on monia eri lajeja, joku niistä aina menestyy, oli sää millainen tahansa. – Olen kuullut monta tarinaa niiltä ajoilta ja elämä oli värikästä. Nyt on satanut niin paljon, että kolmas rehu on vielä pellolla. – Kyllä tästä jo joutaa eläkkeelle. töissä. Nyt olemme päätyneet uuden navetan rakentamiseen. NYT tilalla on asuttu kohta 80 vuotta ja tila on kasvanut moninkertaiseksi siitä, mitä se alkujaan oli. – Tätä nykyä teen tilallemme viljelysuunnitelmat ja kirjanpidon. Käytämme mahdollisimman monipuolista nurmiseosta sadon varmistamiseksi. Sen jälkeen olin muutaman vuoden Helsingissä, missä suoritin maisterin tutkinnon kotieläintieteissä. Velipojat tekevät talvella metsähommia, kyllä tästä riittää työtä ja elantoa meille kaikille, Kaisu sanoo. – Meitä lapsia on neljä, joista yksi on muualla Uusi navetta tarvitsee uusia asukkaita, minkä vuoksi Rasin tilan navetassa on nyt poikkeuksellisen paljon vasikoita. Väitän, että pelkkää soijaa kasvattamalla edessämme olisi pian nälänhätä. Kaisun pappa oli järvikuiviolle muuton aikaan noin kymmenenvuotias. Kun nauta syö nurmea, se muuttaa ihmisille kelpaamattoman ruoan ihmisille kelpaavaksi, eli lihaksi. Kyläläiset tekivät valtavasti töitä kuivattaakseen maat käyttökelpoiseen kuntoon. Sen jälkeen vanhaa navettaa on laajennettu noin viiden vuoden välein. Tarvitsemme entistä enemmän varastotilaa, sillä oikein ajoitetuilla ostoilla teemme isoja säästöjä. Hän oli Karstulasta kotoisin ja sai valita kahden paikkakunnan välillä. Hän valitsi Pihtiputaan, koska sinne oli lyhyempi matka, Kaisu Rasi kertoo. Joukossa on myös niin sanotusti sekarotuisia, sillä Kaisu Rasi testaa navetassaan eri rotujen risteytyksiä. – Navetan ja tuvan välillä oli pitkospuut. Uusi navetta on luvitusvaiheessa ja tuntuu ihan epätodelliselta. Teemme peltotyöt itse ja käytämme urakoitsijaa vain joissain pienissä hommissa. – Koulun taloustunnilla opetettiin, että hyvänä vuonna on laitettava rahaa sukanvarteen, että pärjää huononakin vuotena. Tilan vanha pihatto on rakennettu 1998. Turvepeltojen päästölaskelmat pitäisi ehdottomasti päivittää, nykyiset standardit eivät ole tätä päivää, Rasi sanoo ja jatkaa: – Naudanlihan tuotanto tuntuu olevan tässä ajassa maailman suurin synti, mutta asian voi ajatella toisinkin. Rasin tilalla työ perustuu ajatukseen, että kaikki ihmiset syövät joka päivä jotakin. – Nyt edellisestä laajennuksesta on kuitenkin kulunut jo kymmenen vuotta Ukrainan sodan ja koronan aiheuttamien epävarmuuksien vuoksi. – Se on mun harrastus, hän kertoo. – Maailma muuttuu ja me sen mukana. Nyt täytyy vain toivoa, että syyskuusta tulisi kuiva ja lämmin. SATU KANGAS-VILJAMÄKI Maaja metsätalous SATU KANGAS-VILJAMÄKI. – Tämä kesä on ollut meillä ihan kohtuullinen. Suomessa on kuitenkin vettä, mikä on iso asia tulevaisuuden kannalta. – Navetassa on kolme robottia, jotka ovat tällä hetkellä vielä vajaakäytöllä. Nurmen juuret voivat kasvaa jopa 75 sentin syvyyteen ja sitoo hiiltä noin 0,2 tonnia hehtaarille (läntmannenagro. Innostun tilan kehittämisestä joka päivä uudelleen. Rasin mukaan järvikuiviolle perustettiin kaiken kaikkiaan 50 tilaa, osa rintamamiehille, osa siirtolaisille. Tilalla on viljelyksessä reilut 300 hehtaaria peltoa, josta noin 150 hehtaaria on viljalla ja loput nurmella. Työ onnistui, sillä järvikuivion maa on nyt muhevaa. avaimet. Nauta syö nurmea, joka on monivuotinen, hyvin kasvava ja hiileä sitova kasvi. Kasvatamme myös hernettä, jonka tukikasvina käytämme vehnää. – Maailmasta on tullut arvaamaton. RASIN tila muuttui osakeyhtiöksi reilut kolme vuotta sitten. Hän on kertonut lapsenlapsilleen, miten märkää tilalla alkujaan oli. Näin säästämme kuivauskustannuksissa. Toisaalta ilmastonmuutos tuo epävakautta myös meille, tulee uusia tuholaisia ja kasvitauteja
Vuonna 1960 käynnistyi Pihtiputaan ja Viitasaaren metsänomistajien välinen leimauskilpailu. 044 769 4886 marko.siekkinen@hasa.fi Pihtipudas, Pyhäjärvi, Viitasaari Ismo Huovinen hankintaesimies p. 044 769 4886 marko.siekkinen@hasa.fi Pihtipudas, Pyhäjärvi, Viitasaari Ismo Huovinen hankintaesimies p. 0400 242 607 30 vuoden kokemuksella Paikallinen puukauppakumppanisi! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous leimikostasi! www.hasa.fi Marko Vilppola hankintaesimies p. Metsänomistajat kilpailivat varsin tasaväkisesti. ® RobotPRO and ® FeedPRO are registered trademarks of Select Sires Inc. . Nyt on hyvä aika varata REMONTTI REMONTTI AMMATTILAISET AMMATTILAISET. 0326 Finland Ad-Esquire.indd 1 0326 Finland Ad-Esquire.indd 1 3/26/26 9:13 AM 3/26/26 9:13 AM Tila uks et alue -ed usta ja Patr ik Kinn une n, p. 044 369 7280 ismo.huovinen@hasa.fi Haapajärvi, Reisjärvi, Lestijärvi, Halsua, Perho, Kinnula, Kivijärvi Paikallinen puukauppakumppanisi! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous leimikostasi! www.hasa.fi Marko Vilppola hankintaesimies p. Poikki, halki ja pinoon pokasahalla ja kirveellä. Pihtipudas haastoi Viitasaaren metsämarssille. Joskus kilpailtiin maakuntien menestyksestä tai kuntien paremmuudesta. Lakitekstin ensimmäinen pykälä alkoi sanoilla: ”Metsää älköön hävitettäkö..”. 0326 Finland Ad-Esquire.indd 1 0326 Finland Ad-Esquire.indd 1 3/26/26 9:13 AM 3/26/26 9:13 AM SINUA VARTEN Tilaukset alue-edustaja Patrik Kinnunen, p. Vahvoista hirsistä tehtiin rakennukset ja polttopuun käyttö oli huipussaan. All gender SELECTED semen is processed using Ultraplus™ technology. Ultraplus is a trademark of STGen LLC. Jorma Kauppinen oli taitava metsätaitoilija. Laki oli kirjoitettu, mutta vasta sodan jälkeen 1950-1960-luvuilla päästiin tositoimiin. .” – Lakiteksti kannusti metsäretkille ja kilpailuihin Metsiä turvaamaan laadittiin yksityismetsälaki vuonna 1928. Kat so kok o son niv alik oim a ww sfin lan d.fi ™ gen der SEL ECT ED is a tra dem ark of Sele ct Sire s Inc . Työmuotoina hyväksyttiin hakkuualan raivaus, laikutus, taimiston hoito, metsäojien perkaus, karsiminen, kulotus, istutus ja kylvö. 044 769 4886 marko.siekkinen@hasa.fi Pihtipudas, Pyhäjärvi, Viitasaari Ismo Huovinen hankintaesimies p. 30 vuoden jälkeen voittoja tuli Viitasaarelle 16 ja Pihtiputaalle 14. Ensimmäinen kilpailu pidettiin Pihtiputaan Pihlajamäessä 15.9.1960. Rakenne sopii loistavasti robottilypsyyn. Ultraplus is a trademark of STGen LLC. Kilpailuissa oli mukana usein nuorten, naisten ja metsäammattilaistenkin sarjat. Tavoitteena oli kansalaisten kannustaminen metsänhoitotöihin. All gen der SEL ECT ED sem en is pro ces sed usin g Ultr aplu s™ tec hno log y. 040 842 9024 marko.vilppola@hasa.fi Alavieska, Kärsämäki, Nivala, Ylivieska Marko Siekkinen hankintaesimies p. Viimeksi metsien puolesta kampanjoitiin koko vuosi vuonna 1983 teemalla Metsä on ystäväsi. Niitä pidettiin usein eri kyläkunnilla. Viitasaari voitti. Koealan puihin asetettiin numeroita ja niistä valittiin poistettavat puut. 1950-LUVULLA Pihtiputaalla leimauskilpailut olivat metsänomistajien suosiossa. 040 842 9024 marko.vilppola@hasa.fi Alavieska, Kärsämäki, Nivala, Ylivieska Marko Siekkinen hankintaesimies p. Katso koko sonnivalikoima wwsfinland.fi ™ gender SELECTED is a trademark of Select Sires Inc. Ultraplus is a trademark of STGen LLC. 040 842 9024 marko.vilppola@hasa.fi Alavieska, Kärsämäki, Nivala, Ylivieska Marko Siekkinen hankintaesimies p. 0408345670 W ORLD WIDE SIRES FINLAND Esquire daughter: Beyond Esquire H-Ness Photo: Claire Swale Tämä sonni periyttää karjaasi tuotosta ja lypsettävyyttä. Metsähoidonneuvoja Erkki Veistola noutamassa Liitonjoelta Pirttisten kerhopalstalta kuusentaimia vuonna 1965. Suomen metsävarat hupenivat 1900-luvun alkupuolella. Se tarkoitti esimerkillisesti hoidettuja metsiä, joita kelpasi esitellä eri metsänomistajaryhmille. Kaupat ostivat kävyt. Aluksi tapahtuma oli metsäretkeily, jonka päätteeksi kilpailtiin metsänleimauksessa. 044 369 7280 ismo.huovinen@hasa.fi Haapajärvi, Reisjärvi, Lestijärvi, Halsua, Perho, Kinnula, Kivijärvi Tilaukset alue-edustaja Patrik Kinnunen, p. Ultr aplu s is a tra dem ark of STG en LLC . ® RobotPRO and ® FeedPRO are registered trademarks of Select Sires Inc. Rakenne sopii loistavasti robottilypsyyn. Kilpailun yhteydessä puheenjohtajat ottelivat samalla vuosikausia keskinäisestä paremmuudestaan. All gender SELECTED semen is processed using Ultraplus™ technology. ® RobotPRO and ® FeedPRO are registered trademarks of Select Sires Inc. Tiukin kisa käytiin vuonna 1974, jolloin Pihtipudas voitti yhdellä pisteellä. Taimia kasvatettiin niin metsäomistajien kuin maatalouskerholaisten toimesta. PIHTIPUTAAN metsäpitäjään metsätaitoiluista on tullut mainetta aina valtakunnan tasolta saakka. Vuosittainen Pihtipudas-Viitasaari -kisa laajennettiin vuonna 1965 metsänleimauksesta erilaisiin metsällisiin tehtäviin. Laatuun ei kiinnitetty mitään huomiota. 0408345670 W ORLD WIDE SIRES FINLAND Esquire daughter: Beyond Esquire H-Ness Photo: Claire Swale Tämä sonni periyttää karjaasi tuotosta ja lypsettävyyttä. Katso koko sonnivalikoima wwsfinland.fi ™ gender SELECTED is a trademark of Select Sires Inc. Halkoja ladottiin uuniin, mutta suurin osa lämmöstä karkasi suorista savupiipuista harakoille. ERILAISILLA kilpailuilla, kampanjoilla, koulutuksella ja tiedotuksella metsänomistajia kannustettiin hoitamaan metsiään. Paras puusto myytiin sahoille. Suomen mestaruus hänellä on metsäomistajien kisoista vuodelta 1989. 0326 Finland Ad-Esquire.indd 1 0326 Finland Ad-Esquire.indd 1 3/26/26 9:13 AM 3/26/26 9:13 AM Tilaukset alue-edustaja Patrik Kinnunen, p. Myöhemmin kisaan osallistui metsänomistajia naapurikunnistakin. Rak enn e sop ii loi sta vas ti rob otti lyp syy n. •Pienet maansiirtotyöt 6 t ja 27 t kaivurilla • Hinauspalvelut • Kuorma-autotyöt Jouni Riitamo 0400 829 226 TIEHÖYLÄ KENTTÄSIRKKELISAHAUKSET Reino Hämäläinen p. 032 6 Finl and AdEsq uire .ind d 1 032 6 Finl and AdEsq uire .ind d 1 3/2 6/2 6 9:1 3 A M 3/2 6/2 6 9:1 3 A M Kaikenlaiset rakennustyöt ammattitaidolla. Metsän Vuonna 1983 kampanjoitiin teemalla ”Metsä on ystäväsi”. 044 769 4886 marko.siekkinen@hasa.fi Pihtipudas, Pyhäjärvi, Viitasaari Ismo Huovinen hankintaesimies p. Katso koko sonnivalikoima wwsfinland.fi ™ gender SELECTED is a trademark of Select Sires Inc. Vuoden 1979 Pihtipudas-Viitasaari metsänomistajien metsätaitokisa keräsi lähes 100 osanottajaa. Laki mahdollisti metsien hakkuun, mutta velvoitti samalla huolehtimaan jälkikasvusta. Se sai viikon aikana metsänhoitotöihin 4054 osanottajaa. Palkintoja hyvistä tuloksista tippui metsänomistajille. 8 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Maaja metsätalous ”Metsää älköön hävitettäkö . Pellonreunojen räkämäntyjen kävytkin kelpasivat. Rakenne sopii loistavasti robottilypsyyn. Vuoden 1950 Metsämarssi oli valtakunnallinen suuri kampanja metsien hyväksi. Samoihin aikoihin käynnistyivät valtakunnalliset mottimestaruuskilpailut. ® Rob otPR O and ® Fee dPR O are reg iste red tra dem ark s of Sele ct Sire s Inc . Höyryveturit olivat halkojen suurkuluttajia. Asialla olivat molempien metsänhoitoyhdistysten pitkäaikaiset puheenjohtajat Heikki Aurasmaa (vanh.) ja Olavi Tanttu. Oli Metsämarssit, Puulla parempiin päiviin, Suomi elää metsästä, Aukeat arvopuille, Tuottamaton tuottavaksi, Kaksi aina kaadetun tilalle, Tienvarsimetsät kuntoon, Suometsät kuntoon ja niin edelleen. Kierreltiin joukolla katsomassa hyvin hoidettuja metsiä. Metsiä hakattiin mutta ei hoidettu. Siemenpulan vuoksi käpyjen keräykseenkin kannustettiin. Metsämarssin jälkeen Pihtiputaan yhdysmies oli pettynyt pitäjän tulokseen, hänen lausunnostaan päätellen, ”Syytä hurraamiseen ei ole, sillä enimmäkseen se on ollut melkein hihasta vetämistä”. Jotain oli tehtävä. 1930luvulla ryhdyttiin maahamme perustamaan metsänhoitoyhdistyksiä palvelemaan metsänomistajia metsien hoitoon ja käyttöön liittyvissä asioissa. Puhuttiin osuuskauppasiemenestä, joita kävyistä karistettiin. All gender SELECTED semen is processed using Ultraplus™ technology. Pihlajamäen tila oli silloin Keski-Suomen metsänhoitolautakunnan havaintotila. 040 834 567 W ORL D WID E SIR ES FIN LAN D Esq uire dau ghte r: Bey ond Esq uire H-Ne ss Pho to: Clai re Swa le Täm ä son ni per iyt tää kar jaa si tuo tos ta ja lyp set täv yyt tä. 040 842 9024 marko.vilppola@hasa.fi Alavieska, Kärsämäki, Nivala, Ylivieska Marko Siekkinen hankintaesimies p. 044 369 7280 ismo.huovinen@hasa.fi Haapajärvi, Reisjärvi, Lestijärvi, Halsua, Perho, Kinnula, Kivijärvi Paikallinen puukauppakumppanisi Ota yhteyttä ja pyydä tarjous leimikostasi Paikallinen puukauppakumppanisi! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous leimikostasi! www.hasa.fi Marko Vilppola hankintaesimies p. Erilaiset metsäretket olivat suosiossa. Metsänhoitoyhdistyslaki säädettiin vuonna 1950, joka jälkeen viimeisiinkin kuntiin perustettiin metsänhoitoyhdistys. Tulipa pientä porkkanaakin valtion avustusten muodossa. 044 369 7280 ismo.huovinen@hasa.fi Haapajärvi, Reisjärvi, Lestijärvi, Halsua, Perho, Kinnula, Kivijärvi Paikallinen puukauppakumppanisi! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous leimikostasi! www.hasa.fi Marko Vilppola hankintaesimies p. 0408345670 W ORLD WIDE SIRES FINLAND Esquire daughter: Beyond Esquire H-Ness Photo: Claire Swale Tämä sonni periyttää karjaasi tuotosta ja lypsettävyyttä. Tässä joukko käskynjaolla ennen metsään levittäymistä. Samalla metsänhoitoyhdistykset saivat osarahoituksen toimintaan veroluoteisista metsänhoitomaksuista
Sukupolvet vaihtuivat. Metsänomistajat kilpailevat edelleen maakunnallisissa ja valtakunnallisissa kilpailuissa. KYSY MYÖS LUOMUSIEMENIÄ! Tuomas Mäkinen P. Lait ja pykälät omalta osaltaan nekin vauhdittivat hoitotöitä. Hän voitti Keski-Suomen mestaruuden vuonna 1979. Kisat jatkuvat edelleen ja ovat laajentuneet osaksi Eurooppaa. 0400 856 393 Vesa Varis 045 899 2298 • Puun kaadot • Rännien puhdistukset • Nurmikoiden ja pihojen hoitotyöt • Lumityöt • Muut monipuoliset pihatyöt laidasta laitaan Yksi hakee parasta tuottoa, toinen haluaa nopean korjuun. Eino Holm oli usein pitäjän ja maakunnan tasolla kärkipäässä. .” – Lakiteksti kannusti metsäretkille ja kilpailuihin Vuoden 1979 Pihtipudas-Viitasaari metsänomistajien metsätaitokisa keräsi lähes 100 osanottajaa. Suomalaiset ovat kärkikamppailussa mukana. Molemmilla on useita hyviä muitakin sijoituksia metsätaitokisoista. Metsätaitokilpailuperinne jatkui aina 1990-luvulle. Hänellä on moottorisahauksen MM-mestaruus vuodelta 1987 ja useita muitakin erinomaisia sijoja kisan parissa. Vuoden 1975 valtakunnallisissa 4H-järjestön kuusenistutuskilpailuissa 19-vuotiaiden sarjassa voittajaksi istutti Kari Pasanen Pihtiputaalta. Tässä joukko käskynjaolla ennen metsään levittäymistä. Kolmannelle tärkeää on metsän hyvä kunto. METSIEN hoidossakin on kilpailtu. 9 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Maaja metsätalous ”Metsää älköön hävitettäkö . 040 533 1096 salmelantila.fi Koneellinen puunkorjuu ja maanmuokkaus https://mottimestarit.fi/ Putaan Mottimestarit Oy p. Metsäammattilaisista Suomen mestaruuksiin on Pihtiputaalta yltänyt Olavi Kananen ja Kosti Salmela. Sitä Suomen kansa kummastelee. Kiirekin oli metsäammattilaisilla. . tasolla, kesällä ja talvella. Tässä hän kilpailee 1980-luvulla. Suomalaismetsissä on nyt puuta. Aikaa vieviä kilpailuja ei ehditty järjestää. Sitten aika muuttui. Koettiin kilpailuihin osanottajapulaa. Metsien hoitoon kannatti kannustaa. Pihtiputaan ylivoimainen menestyjä näissä kisoissa on ollut Matti Saastamoinen. Pasanen oli oppinut taidot kuusentaimien kasvatukseen ja istutukseen kotitilalla. Metsän Vuonna 1983 kampanjoitiin teemalla ”Metsä on ystäväsi”. Menestyminen maakunnan istutuskilpailuissa toi paikan valtakunnan kisoihin. Pihtipudas Hannu Aho 040 767 0161 Asko Heinonen 0400 281 664 Kinnula Ilkka Sirviö 0400 391 206 Metsät ovat erilaisia, niin puukaupatkin mhy.fi/keski-suomi Metsässä hyvä. KARI PIRTTINEN KARI PIRTTINEN Parasta peltoon Puuppolasta! VILJANSIEMENET, NURMISIEMENET JA -SEOKSET, KERÄÄJÄJA ÖLJYKASVIT, HERNEET. Moottorisahojen yleistyessä laitettiin metsurit kilpailemaan taidoista konesahan kanssa. Metsäammattilaiset jatkavat omissa kisoissaan, ainakin valtakunnan Eino Holmin nimi löytyi usein tulosten kärkipäästä. Samalla hakkuista ei ole tarvinnut tinkiä – tosin EU vaatii niitä vähennettävän. Ota yhteyttä, löydämme juuri sinulle sopivan ratkaisun
10 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Tuplasti etuja puun takaa Nyt kannattaa harventaa metsää. 040 352 6824 pasi.aro@storaenso.com Pihtipudas, Kinnula, Kivijärvi Tervetuloa! Tervetuloa! Ohjelmassa mm. Tuplaetu puukaupoille voimassa 17.8.–16.10.2026. • klo 12-14 Esitelmä ja perhos-/hyönteiskokoelmat Hyönteisja perhosasiantuntija Tero Piirainen • klo 14 Kahvitarjoilu • klo 14.30 Päiväretki: Hyönteisretki lähiluontoon, pölyttäjät/päiväperhoset • Saunomisja uintimahdollisuus makkaratarjoilu • klo 22 Yöretki lähiluontoon: kiitäjät/ yöperhoset houkutellaan valoilla esiin • Nuku yö ulkona yöpymismahdollisuus omalla vastuulla, omalla majoitteella Pihtipudas-Seura järjestää kaikille avoimen SUOMEN LUONNON PÄIVÄN TAPAHTUMAN lauantaina 29.8.2026 klo 12 alkaen Suvannonlahdessa Tervetuloa!. Lisätiedot ja tarkat kampanjaehdot: www.storaensometsa.fi Pasi Aro p. Kesäkorjuukelpoiseen vähintään 300 m3 harvennuspuukauppaan saat jopa 50 % metsärahasta ennakkona ja Tähtitilillä rahalle korkotuottoa 5 %
– Santtu on äärimmäisen tunnollinen ja taitava valmentaja. Pihtiputaan raviradalla oli sunnuntaina ilo ylimmillään, kun Hiekan Hippoksella järjestettiin juhlaravit Jockas Ritan ja Pron kunniaksi. Kaksinkertainen ravikuningatar Jockas Rita saapui yleisön eteen hoitajansa Anniina Pekosen saattelemana, Pro puolestaan saapui paikalle komeasti autolla. – Ravirata edustaa Prolle ennen kaikkea juoksemista ja kilpailua, minkä vuoksi päätimme tulla autolla puolimatkaan sen juoksuhalujen hillitsemiseksi, Jutta Ihalainen kertoo. Tapahtumaa juontanut Heidi Jääskeläinen tiedusteli Pekoselta, poikkesivatko toiset kuninkuusravit jotenkin ensimmäisistä, johon Pekonen vastasi myöntävästi. Pihtiputaan kunta lahjoitti Ojanperän tallille vesiliittymän rakennettavaan majoitusrakennukseen. Hän kehuu Raitalan kanssa työskentelyä. – Pron kanssa työskentely on kuitenkin todella antoisaa. Ravikuningatar Jockas Ritan ja Anniina Pekosen haastattelu. SATU KANGAS-VILJAMÄKI SATU KANGAS-VILJAMÄKI. – Siinä meni kyllä kolme viikonloppua työn touhussa, hevosia valjastaessa, lämmitellessä ja muita hoitotoimenpiteitä tehdessä. Onneksi kunkkarit on vain kerran vuodessa, Ihalainen sanoo ja kertoo katsoneensa kuninkuusravit vasta muutaman päivän päästä tapahtuneesta jälkilähetyksinä. Ritalla ajetaan kilpaa vielä jokunen vuosi ja ehkä se antaa meille sitten paljon uusia ”Ritoja”, Anniina Pekonen kertoo. KUNINKUUSRAVIT ja niihin valmistautuminen olivat kova rutistus koko Ojanperän tiimille. – Pro on mielenkiintoinen persoona, Antti Ojanperä luonnehtii ravikuningasta. Kun kuninkaalliset oli haastateltu ja palkittu, juhlaravit jatkuivat tavalliseen tapaan kylmäja lämminveristen lähdöillä. Nyt levätään ja talvella aletaan ottamaan vauhtia ensi kesää varten. Väkeä oli paljon, Hippoksen sivuilla olevan tiedon mukaan peräti 520 lipun ostanutta, joista 450 ensimmäiselle Pihtiputaan kunta tarjosi kakkukahvit. Ihalainen kertoo, miten jokainen hevonen on oma persoonansa ja miten Pro on haastanut hänen hevosnaistaitojaan ihan uudella tavalla. Se ei ole vain se yksi viikonloppu, vaan sen eteen tehdään todella paljon töitä, hän jatkaa. – Ensimmäinen vuosi oli vähän semmoista totisempaa touhua. Heidi Jääskeläinen haastattelee Jutta Ihalaista. – Ritan kilpailukausi päättyi kunkkareihin. Santtu Raitala sai kunnalta maa-aineksia oman harjoitteluratansa parantamiseen. Melkein aina kun se tulee lenkiltä, sillä on mielessä joku asia, joka pitää tehdä paremmin tai johon pitää keskittyä enemmän. Jockas Rita tervehti yleisöä niin läheltä, että fanit pääsivät taputtamaan sitä, Pro puolestaan nautti huomion keskipisteenä olemisesta hieman kauempaa. Ohjastajana oli Sara Räisänen. Eliaksen tähtituuli voitti Ponilahdön numero neljä. 11 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Kuninkaalliset esittäytyivät Hiekan Hippoksen Juhlaraveissa Antti Ojanperä ja Jutta Ihalainen sekä Ravikuningas Pro. Pekosen mukaan Jockas Rita on oikein herras-naistyylinen kiltti sielu, jonka mielestä ihmiset ovat ihania. Ponit aloittivat päivän tyylikkäästi, minkä jälkeen oli vuorossa kuninkaallisten esittäytyminen ja kuten suurilla tähdillä yleensäkin – fanien tapaaminen. JOCKAS RITAN omistaja Santtu Raitala oli viikonloppuna reissussa, eikä päässyt juhlaraveihin paikalle. – Nyt on vähän palauteltu itse kukin. Toisella siitä pystyi jo nauttimaan ihan eri tavalla
Aikaisemman käännnöksen mukaan ”toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne”. klo 12 Seurat, Rukoushuone, klo 13 Messu, Pääkirkko, Isomaa, Peltokorpi, LC Pihtipudas ja LC Pihtipudas Emmit jp-ryhmänä Ti 1.9. ruuanjako alkaen 10.30 jatkuen niin kauan kuin ruokaa riittää. L oppukesäterveisin, Matti Vuohtoniemi PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422. Yhteinen on tavoitteemme, tulevainen kaupunki. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 784 4421. Suurvallat kilpailevat asevarustelussa jne. To 27.8. Voittopalkinto on iankaikkisen elämän kuihtumaton seppele, joka on monin verroin arvokkaampi kuin olympialaisten tai Euroopan mestaruuskilpailujen mitalit. 7.2026 Äänekoski Raukesi kädet soittajan, hiljeni haitarin ääni. mennessä. Voimme todeta, ettei tällainen kilpaileminen ole ainakaan oikean urheiluhengen mukaista, vaan on ajamassa meidät tuhoon yhtä hyvin voittajat kuin hävinneetkin, sekä kilpailijat että katselijatkin. Kilpailemme saavuttaaksemme paremman elintason, joudumme kilpailemaan varsinkin nykyaikana usein niin ylivoimaista vastustajaa vastaan, kun kilpailemme koneiden ja nykyään vielä aivan uuden arvaamattoman tulokkaan tekoälyn kanssa. Voiton virsi kaikuu siletä, kuin suurten vetten pauhina. Äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuiksi on merkitty kaikki viimeistään 15.11.2026 16 vuotta täyttävät kirkon jäsenet, jotka on 15.8.2026 merkitty tämän seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi. 8. Soittosi yhä muistoissa soi, se koskee sisimpääni. Kerätään rahalahja Ukraina-työhön. Jumalalle, Karitsalle voima, valta, kunnia. E mmehän anna itsekkyyden sokaista itseämme, vaan suorittakaamme elämämme kilpailua suuren Valmentajamme ohjeiden mukaan. VK.602: 4. Nuorisotyönohjaaja Maija-Leena Peltoniemi 044 784 4423 Lastenohjaaja Katja Kokkonen 040 841 5626. (Room.12:10.) Tämä ohje annetaan usein vihkitilaisuudessa avioparille. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. Jäi kaipaus suunnaton. To 27.8. Keski-Suomen miestenilta järjestetään pe 4.9. Jos me noudattaisimme tätä ohjetta, niin tekisimme elämästämme kilvan, jossa kukaan ei kärsisi tappioita, vaan myös viimeisenä maaliin tulleelle olisi luvassa voittopalkinto. Olemme iloinneet Silja Kososen ja Alisa Vainion kultamitaleista ja Vilma Heltelän kirkkaasta hopeamitalista. klo 18 Keuruulla. Diakoniatyö vt. Muistoissamme Kuulutus äänioikeutettujen luettelosta Pihtiputaan seurakunnassa toimitetaan 15.11.2026 seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon. Avustyön veteraanit Jarkko Muhonen ja Vesa Kemppainen. Ei ole ihme, että keskeyttäneiden joukko koko ajan kasvaa. ”Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Kyydityksen järjestämiseksi voi ilmoittautua Kinnulan kirkkoherranvirastoon (p. Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä Pihtiputaan seurakunnan jäsenille keskiviikkona 2.9.2026 kello 10–14 ja torstaina 3.9.2026 kello 15–19 Pihtiputaan kirkkoherranvirastossa, osoite Sallilantie 4, 44800 Pihtipudas. Kinnulan seurakunnan jäsenen oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 7.9.2026 kello 16.00 mennessä Kinnulan seurakunnan kirkkoherranvirastoon, osoite Kirkkotie 2, 43900 Kinnula. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996 Kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422 Seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088 Kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. O lemmeko tulleet koskaan ajatelleiksi, oikeastaan koko elämämme on kilpailua tai pikemminkin olemme itse tehneet elämästämme kilpailun. Su 30.8. On tullut ilahduttavia voittoja, mutta myös karvaita tappioita, jotka ovat saaneet harmin kyyneleet puristautumaan niin meidän katsojien kuin kilpailijoiden silmistä. Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia 1.10.2026 pidettävässä kokouksessaan. klo 13 Porinapiiri, Muurasjärven Eläketalo Su 30.8. 040 669 1996) 31.8. klo 9 Aamiainen yhdessä srk-kodissa KINNULAN SEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www.vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@vapaus.fi Ukraina-keräys Poliisihallinnon keräysnumero RA/2023/722. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688124. Hellevi Pekkarinen 040 352 7757. Pihtipudas 14.7.2026 Pihtiputaan seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Pentti Räisänen. Oikaisuvaatimuksen äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on luettelossa virheellinen. Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä Kinnulan seurakunnan jäsenille keskiviikkona 2.9.2026 kello 10–14 ja torstaina 3.9.2026 kello 15–19 Kinnulan kirkkoherranvirastossa, osoite Kirkkotie 2, 43900 Kinnula. Sähköposti: kirkkoherranvirasto.pihtipudas@ evl.fi KUOLLUT Aarne Antero Rauhala 79 v., Terno Dimitri Palmroos 33 v., Sisko Tellervo Kumpulainen 80 v. Seurakunnan kotisivut: www.kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. Pihtiputaan seurakunnan jäsenen oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 7.9.2026 kello 16.00 mennessä Pihtiputaan seurakunnan kirkkoherranvirastoon, osoite Sallilantie 4, 44800 Pihtipudas. Ystävätyöntekijä Arja Pasanen 044 784 4427. 10 Messu kirkossa; Isomaa ja Hertteli, klo 12 Pyhäkouluseurat Ry:llä Ke 2.9. Virren tekijäkin surkuttele tällaista kilpailua, kun hän kirjoittaa: ”Hedelmät itsekkyyden karvaat jaamme, kun tuho uhkaa koko maailmaamme. Rakasta puolisoa, isää ja veljeä ikävöiden ja kaivaten Ilona ja Mika siskot ja veli perheineen muut sukulaiset, ystävät ja tuttavat Siunaus toimitettu 8.8.2026 Muurasjärven kirkossa omaisten, sukulaisten ja lähimpien ystävien kesken. Kiitos kaikille osallistujille. Seurakuntamestari Jarkko Rekonen 0400 915 398. Tällöin emme uuvu kesken matkaa, vaan jaksamme voittajina perille. Koneet ja laitteet eivät väsy eivätkä osaa erottaa pyhää arjesta. Su 30.8. klo 10.30 Ruokajako, Sallila, klo 13 Touhupiiri, Sallila Diakoniatyön vastaanotto torstaisin klo 14-16 Sallilassa Päiväkerhokausi on alkanut, mukaan mahtuu vielä uusia lapsia, kysy lisätietoja Katjalta Vanhemmanväen leiripäivän arpajaisten tuotto 217€ Naisten pankille. Lämmin kiitos kaikille osanotosta suureen suruumme. Katsokaa siis, ettei kukaan, matkan varteen uupuisi. 12 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Sunnuntaiksi Kunnioittakaa kilvan toinen toisianne O lemme saaneet taas seurata tuutin täydeltä Birminghamissa Englannissa käytyjä yleisurheilun Eurooopan mestaruuskilpailuja. Kanttori Janne Peltokorpi 040 520 3388. Pitäkäämme aina mielessä, että meillä jokaisella on mahdollisuus voittopalkintoon, mutta ei umpimähkään hosuen, vaan yhdessä kilpaillen Vapahtajan ohjeiden ja esimerkin mukaan. Ja vaatimusten kierre suunnaton, maan, veden, ilman saastuttanut on”. PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA Seurakunta Rakkaamme Muusikko Hannu Kalevi VIITALA s. 18.9.1957 Veteli k. Ja tähän oravanpyörään ja hullunmyllyyn moni meistä on joutunut. Vapahtaja on suorittanut puolestamme taistelun, joka näytti aluksi johtavan täydelliseen tappioon, mutta joka kuitenkin kääntyi suvereeniksi voitoksi, voitoksi meidän puolestamme. Diakoniatyö Katja Kokkonen 040 765 2453. Puhujina Esko Aho, Teemu Laajasalo, Eero Huovinen ja Janne Teeriaho. Kaikki tervetulleita! Rukouskokous tiistaisin klo 18. klo 14 UKRAINA-TILAISUUS. R aamatussa meille löytyy hyvä ohje, kuinka meidän tulisi osallistua elämämme kilpailuun. Lähtö Kinnulan seurakunnan parkkipaikalta klo 15. Talouspäällikkö Irmeli Kuronen 044 784 4420. Monet tehdaslaitokset kilpailevat keskenään, ottamatta huomioon, että samalla saatetaan tuhota ja saastuttaa vesistöjä, luontoa, puhdasta elinympäristöä. Yritetään löytää selityksiä ja syitä, kun juoksu ei kulje eikä askelmerkit osu kohdalleen
Mitä hyvää liikunta tuo?, 3.11. mennessä p. Seniorin mittauspäivä Ma ks aj a: Tu rv al lin en Ar ki Ry EDUSKUNTAVAALIKAMPANJA STARTTI HILMA VEPSÄLÄINEN VIITASAAREN TORILLA pe 28.8. Syksyn päivät: 1.9. 050 351 1867. Maanantaina : Kamppailukerho 3.-6lk (HSM), klo 15.15-16.15, Muurasjärven kepparikerho 1.-6. Huom varauksien ilmoitusaika jatkettu. Muurasjärven kyläseura, Meijän Kauppa, Maa-ja kotitalousnaiset, MTK SydänSuomi La 26.9. klo: 16–17 Senioritanssi Antin halli, Ristimäentien 9 Muurasjärvi Pe 4.9. 4H-ReiluTeko -lannoitesäkkikeräyksen keräyspisteet Muurasjärvellä (Urpilantie 10), Alvajärven kuivuri (Majaniementie) ja Elämäjärven kuivuri (Niittypolku). Risteilymatkan hinnat ovat alkaen 115 € henkilö.Matkan hintaan sisältyvät bussikuljetukset Kinnula hyttimajoitus,buffetruokailu. 4H-Metallinkeräys Ajomatkan pihassa (Pyhäsalmentie 74) ja Muurasjärvellä (Karmalantien ja Lehontien risteys). Katsomme porukalla etäkatsomon esityksen, Diabetes ja säären alueen ihomuutokset, jalkojenhoitaja Jaana Huhtanen Diabetesliitosta . Muistikahvila Kinnulan kirjastossa klo 10.30–12. Marraskuun visailut, 1.12. klo: 8.30 alkaen Sukututkimuspäivä Wanha Pappila, järj. Huom! varauksien ilmoitusaika jatkettu. Tervetuloa kuuntelemaan vanhemmuusaiheista luentoa Pihtipudas-saliin Liikuntaja harrastuspäivän päätteeksi. alkaen aina torstaisin klo. Perhekahvila on auki 3.9. Otetaan lahjoituksena vastaan käyttökelpoista, puhdasta, ehjää ja kauden mukaista tavaraa ja vaatetta. Tervetuloa mukaan! PUTAAN ERÄMIEHET. vaihtunut päivä! Kylätoiminta PIHTIPUDAS SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Huom. Vieraaksemme tulee Senioridigi-kotiin vietävät teknologia -kiertue. Muurasjärven Urheilutalosäätiö sunnuntaisin klo 18 Tervetuloa! Tapahtumakalenteri Menot Liikuntaja harrastepäivä la 5.9. Ilmoittautumiset su 31.8. Muistikahvila joka toinen torstai (pariton viikko) klo 14–16 Valorinteen kerhohuoneella (Puistotie 15). Nuorten kirkonkylän torstaiset luontoja ammuntakerhot alkavat. Järjestäjinä Rhy, Pihtiputaan Ampujat ja 4h. klo: 12–14 Digiopastusta ikäihmisille ajanvarauksella kirjastossa TI 1.9. Sydänkahvila etätyökeskus HUBteekissa (Keskustie 9),kuukauden ensimmäinen tiistai klo 13-14. Hyönteisasiantuntija Tero Piirainen. aiheena; Sydämen tahdistinhoito, 6.10. Seuraava kerhopäivä 3.9. Varhaiskasvatus järjestää alle kouluikäisille lapsiparkin luennon ajaksi. KINNULA Pe 4.9. Kävijöiden kesken suoritetaan syksyllä arvonta. Pe 11.9. Eläkeliitto K-S piirin Seniori-risteily 6.-7.10.1026. Kokoontuminen kunnantalon pääty. Lähtijöiden tulee tehdä matkavaraukset 31.8 mennessä Matkapojat Sari Huuskonen puh.010 2323 424 tai s-postilla sari.huuskonen@matkapojat.fi MUISTIYHDISTYS. to 27.8.2026 klo 12-15 Pihtipudas-sali, Tahkonpolku 9 Tule testaamaan kuntosi kaikille avoimeen seniorin mittauspäivään! Muut pisteet ovat vapaasti kierrettävissä koko tapahtuman ajan, mutta kävelytesti tehdään klo 13 ja klo 14 . 10-13 osoitteessa keskustie 8. klo: 14 Jyväskyläläisen mieskuoro Alvarin ”Suomen sydämestä” -konsertti seurakuntakeskus Sallilassa su 4.10.26 klo 14. klo: 13.30 alkaen Koulun hävikkiruoan jako Valorinteen kerhohuoneessa. Tervetuloa mukaan! Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin. Aloitus to 3.9. Vapaa pääsy. 4H. klo 17. klo 16-19 KIITOKSENA tarjoamme lettukahvit. ja 17.12. Kirpparin yhteystiedot: Onni 040 575 6397, Jukka 0400 422 296, Ulla 040 5884557. aamukahvi, lounas, päiväkahvi sekä päivän ohjelman. Syksyn kivat 4H-kerhot alkavat syyskuun alussa. Sydänyhdistyksen kuntolaatikot, jossa vihko+kynä toimitettu eri kylille 1.6.–31.8.2026 välinen aika seuraavasti: Kirkonkylän ja Muurasjärven kuntoportaat, Alvajärvi (Ryhdin laatikko), Elämäjärvi ja Iloskylä kuntoilureitille, Korppinen näköalatorni. Ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat pe 18.9. klo 18 Jalkapalloa Muholan kentällä MJK Fc Papa La 29.9. klo 18 Jalkapalloa Muholan kentällä MJK LPK Akatemia Pe 18.9. Toripaikka ilmainen, ilmoittaudu Arille 040 714 4473 Takamehtien ry Seuratoiminta PIHTIPUDAS DIABETESYHDISTYS. La 29.8. klo 13.15-14, Pihtipudas-sali Luennoitsija Leea Stenvall. klo: 18 Venetsialaiset Saarenkylällä Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet! SUKUTUTKIMUSPÄIVÄ la 26.9.2026 klo 8.30-15, Wanha Pappila Ohjelmassa mm. syöpää sairastaville ja sairastaneille ja heidän läheisilleen Pihtiputaan Työväentalolla klo 13:00 alkaen. ja 8.12. Kokoonnumme joka toinen torstai Valorinteen kerhohuoneella klo 13-14.30. Risteily Viking Gracella Turusta ja käydään Tukholmassa. Kirppari Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). Vertaistukitapaamisen 9.9.2026 klo 17.30 HUBteekissa. Pihtipudas-Seura ry Su 4.10. SENIORIKERHO. Risteily Viking Gracella Turusta ja käydään Tukholmassa. Matkapojat Sari Huuskonen puh.010 2323 424 tai s-postilla sari.huuskonen@matkapojat.fi LC PIHTIPUDAS EMMIT. Järj. Mieli arjessa kohti tasapainoa. Samaan aikaan on salissa Seniorin mittauspäivä. Syksyn kahvilapäivät: 27.8.,10.9., 24.9.,8.10.,22.10.,5.11.,19.11.,3.12. Syksyn kahvilapäivät: 8.9.,6.10.,3.11. Huom! Sukuseurat voivat esitellä tilaisuudessa omaa toimintaansa varaamalla esittelypöydän ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmainen asiantuntijaluento vanhemmuudesta la 5.9. Sh Elina Valkonen tuo terveiset Keski-Suomen Syöpäyhdistykseltä. klo: 16–19 I ltatori Sallilan torilla Pe 28.8. Kesäkirppari Seläntauksen Kyläseurantalolla keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-14. SYÖPÄYHDISTYS. klo: 11-16 Terveys ja turvallisuus on meidän jokaisen perusoikeus! LAHJAKORTTI ARVONTA! TARJOAN SOPPATYKISTÄ HERNEKEITTOA & PULLAKAHVIT! MYYNNISSÄ JÄTKÄNKYNTTILÖITÄ KAMPANJAN TUKEMISEKSI! ILTATORI Sallilan torilla to 27.8. PIHTIPUDAS Ke 26.8.klo: 18–19.30 Partiopamaus Sallilan piha-alueella To 27.8. Järj.Pihtipudas-Seura ry. Ti 1.9. 13 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e BINGO Muurasjärven Harjulinnassa Voitot lahjakortteina . lk, klo 17.00-18.00 Tiistaina : Jalkapallo-/monilajikerho 4.-7.lk (HSM), klo 15.0016.30, Moottorikerho 4.-9.lk, klo 16.30 -18.30 Keskiviikkona : Kamppailukerho 7.-9.lk (HSM), klo 15.15 16.30, Satu-ja pelikerho 1.-2.lk (HSM), klo 13.00-14.30, Kokkikerho 1.-6. Vertaistukitapaamisen 27.8.2026 klo 12–15 Pihtipudas salissa. • Arvontaa • Peräkonttikirppis. klo 9-14 Jorma Kinnusen kenttä ja lähialueet Urheilukentällä koulujen väliset yleisurheilukilpailut, sekä paljon kierrettäviä pisteitä koko perheelle! Tutustu erilaisiin harrastuspisteisiin tai tule kannustamaan koululaisia! 100 ensimmäiselle soppatykkilounas. klo 14 valtuustosalissa. MLL. 040 841 02 72 tai Mirjalle p. klo: 12 alkaen Suomen luonnon päivän tapahtuma Suvannonlahti. Varaukset matkalle tarvitaan 30.8.2026 mennessä. Tervetuloa! SYDÄNYHDISTYS. Tapahtuma on osallistujille maksuton. • Sukututkimusta alkuperäislähteistä, Ilkka Tuulaniemi käräjäkirjoista perukirjoihin Verkkosukupuiden ketjuvirheet, Ilkka Tuulaniemi kahden tutkimustapauksen kautta • Karjalaiset suvut ja Karjalan Liiton toiminta Martti Talja, Karjalan Liitto ry:n puheenjohtaja • Suomen Sukututkimusseura ja Tahko Pihkalan sisarukset Hanne Clandér, Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen • Sukuseurat esittelevät toimintaansa • Lounas ja kahvitarjoilut Osallistumismaksu 30 e/hlö, sis. klo: 11-14 Suomalaisen ruoan päivä Harjunlinnassa, kahvitus Meijän Kaupalla. klo: 12–15 Seniorin mittauspäivän tapahtuma Pihtipudas-salissa. To 27.8. Tuotot keräyksistä ohjataan Pihtiputaan 4H-yhdistyksen nuorisotoimintaan. Hallitus to. klo 17.00 ja jatkamme Klubitapaamisella klo 18.00 Seurakuntakeskus Sallilassa. Eläkeliitto K-S piirin Seniori-risteily 6.-7.10.1026. järj. RHY. Pihtiputaan sivistystoimi. Keräykset jatkuvat syyskuun loppuun asti. klo 20 mennessä Helenalle p. Kerhopäivät: 3.9., 17.9. ELÄKELIITTO. Luento on kaikille vanhemmille ja asiasta kiinnostuneille tarkoitettu. lk, klo 15.15 -16.15, Kepparikerho 1.-6.lk, klo 16.30-17.30 Torstai : Parkourkerho 3.-6.lk (HSM), klo 15.15-16.15, Luontoja ammuntakerho 3.-6.lk, klo 17-18 Seuraa ilmoitteluamme, kysy lisää ja ilmoittaudu Helille (wa 040 734 1882 / pihtipudas@4h.fi). Kerho Ke 2.9. Urheiluseurat LIIGAPLOKI. Ilmoita samalla myös, jos sinulla on erityisruokavalio. 10.9. Hyvä suhde suojelee vuorovaikutus tueksi arkeen ja vanhemmuuteen. Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin Muistikahvila tiistaisin klo 13–15 Elämäjärven Mäntypirtillä. Hyvinvointipäivä pe 4.9. ja 1.10. Varaukset. 0207 931 621 tai reija.karkkainen@pihtipudas-seura.fi. Harjoitusammunnat Pyssylän ampumaradalla tiistaisin klo 18.00. MUISTIYHDISTYS. 4H-Kotipalvelu palvelee perjantaisin KINNULA ELÄKELIITTO. Risteilymatkan hinnat ovat alkaen 115 € henkilö.Matkan hintaan sisältyvät bussikuljetukset hyttimajoitus,buffetruokailu
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 014-459 6800 KOTIRUOKAA toiveittesi mukaan! M-Collection 045 120 2874 Minna KALUSTETTU KAKSIO 2h+k, 63 m 2 Sovittaessa asuntoa voi käydä katsomassa arkisin klo 8.30-15.30 välisenä aikana os. 050 307 5439 Teollisuustie 16, Viitasaari Ostetaan 0400 545 805 ENERGIAPUUTA pystyja hankintakaupalla. elokuuta 2026 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ari Saastamoinen PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. PIHTIPUTAAN TEKNINEN LAUTAKUNTA PIHTIPUTAAN KUNTA • Voissa paistettuja ja tuoreita,perattuja MUIKKUJA (myynnissä myös koulun pihatien varrella!) • Savukalasäilykkeitä • Torilta Karkkikaarasta metrilakut, hattaraa, karkkija lakuämpäreitä ym.ym. ILMOITA VESIMITTARILUKEMA TAKSI RAMI Luotettavaa taksipalvelua Soteja kelakyydit (Taksi Helsinki, p.0800 414 608, auto 4126) p. Muut esille tulevat asiat Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalolla 4. 040 140 2456 • back.anu@fimnet.fi VUOKRATTAVANA TÄSMÄHOITO PALVELEE SUURELLA SYDÄMELLÄ Palvelut: • Fysioterapia (kela-korvaus 4krt/vuosi 15e/krt ) • Lymfaterapia • Hieronta • Jalkaterapia Fysioterapeutit Elina Niemi, Anne VuorenmaaHuuskonen ja Vilma Räsänen Jalkaterapeutti Tuukka Koskelainen Pihtipudas-Viitasaari • www.tasmahoito.fi • p. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystä• sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. Myös marjajauheet ja granolat. 0207 931 621 https:// pihtipudas-seura.fi/ vuokrattavana_asunto/ Wanhassa Pappilassa os. päivänä syyskuuta 2026. Ilmoituksessa tulee olla liittymän omistajan nimi osoitetietoineen mittarilukeman lisäksi. klo 9-15 TORILLA MYYNNISSÄ: Tervetuloa! p. 044 0535451. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Puristetaan mehut talteen! MEHUPURISTUSTA HEDELMISTÄ JA MARJOISTA 044 521 1856 045 130 9601 Elämäjärven vesiosuuskunta puhelimitse tai tekstiviestillä p.0400 795 589 (Jari Siekkinen) tai sähköposti: elamajarvenvesiosuuskunta@gmail.com 6.9.2026 mennessä. Päätökseen voi hakea muutosta hallintovalituksella Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. 0400 550 285 OSTAMME LOMAOSAKKEITA Nopea ja vaivaton kauppa. suoraan penkasta • maansiirrot KS-Mursketeam Oy Erkki 0400 261 848 vällinen 0-16 mm TAKSI 0400 165 333 Sirpa * Annetaan uudenveroisia 200l peltitynnyreitä! * Otetaan vastaan romuakkuja! KOKOUSKUTSU Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokoukseen, joka pidetään kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 31.8.2026 klo 18.00 1. Eropyyntö varavaltuutetun sekä sivistysja hyvinvointilautakunnan varajäsenen tehtävästä 4. Tarjoa kohdettasi: Markkinapaikka Eläinlääkintäpalvelu Anu Back • Terveydenhuoltokäynnit ja sopimukset • Hevosten hampaiden raspaukset • Pieneläinten kotikäynnit p. 14 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 TORILLA OSTETAAN MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. Kuntalaisaloite, Pride-liputus Pihtiputaan kunnassa 5. Kiiskilän Kalatuote Lestijärvellä MUIKKUMARKKINAT LA 29.8 . Laurilantie 20 1h+keittiö 45,5 m 2 vapautuu 1.9.2026 alkaen Lisätiedot: reija.karkkainen@ pihtipudas-seura.fi p. 0400 540 666 Madeharjun mehustamo Mainlahdentie 15, Pihtipudas. Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Tämä kuulutus on asetettu nähtäville 24.8.2026. Kuulutus ja lautakunnan päätösasiakirja ovat julkisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.pihtipudas.fi/kuulutukset sekä kunnantalolla teknisessä toimistossa ajalla 24.8.-24.9.2026. Kirjalliset hakemukset pitkäaikaiseen vuokraukseen 1.11.2026 alkaen: Pihtipudas-Seura ry / Hallitus, Keskustie 8, 44800 Pihtipudas tai reija.karkkainen@ pihtipudas-seura.fi Lisätiedot: p. Soita heti 045 856 7326 PALVELUITA Maanrakentamiseen URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. Pihtiputaalla 26. Mehukauden ulkopuolella lihan ja kalan purkitus Pastörointi ja pakkaus. 0207 931 621 KUULUTUS Pihtiputaan tekninen lautakunta on päättänyt kokouksessaan 19.8.2026 § 45 kadunpitopäätöksestä ja siihen perustuvasta kunnossaja puhtaanapitovelvollisuudesta koskien Asematietä
014 561 165 Juhani 0400 246 154 Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. KALLIOMURSKETTA Lue Kotsaria verkosta joka päivä! www.kotiseudunsanomat.fi Lue Kotsaria VERKOSTA www.kotiseudunsanomat.fi joka päivä! 08-782 100 Pihtipudas. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas • jalkahoidot • kasvoja käsihoidot • ripsien ja kulmien värjäys • kulmien muotoilu • sokerointi • rentouttava kokovartalohieronta p. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. 044 206 6778 Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut Niemenharjun RAKENNUS OY Hiirenniemi 5 050 461 7280 • www.nhr.fi • rakentaminen • remontointi • puutavara • lauteet • Isännöintipalvelut • Kiinteistöarvionti • Kaupanvahvistajat • Asiakirjapalvelu isannointi@saaninkoski.fi • 045 212 1331 • saaninkoski.fi Isännöinnin ammattilainen! Teollisuustie 16, Viitasaari, ma-pe 8-16 Ovet ja ikkunat Muut rakennusmateriaalit Metsästystuotteet Renkaat ja rengastyöt Energiapuun osto myllynmies.fi ovikauppa.com 0400 911 981 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi • maksulliset ilmoitukset tilaukset@kotiseudunsanomat.fi • tilauksiin liittyvät asiat toimitus@kotiseudunsanomat.fi • jutut, seurapalstat, menot ja vinkit P. € Kysy tarjous rengassarjasta! Kaikki automerkit! HUOLLAMME JAKORJAAMME Arjen apua ja turvaa! Hoivaja hoitopalvelut ja asioimisapu kotiin Viriketoiminta ikääntyville 040 667 3655 www.kotihoivamimosa.fi Kaikki kodin ja terveyden palvelut samasta numerosta! pe 10-15 ja la 10-14 pe 10-15 ja la 10-14 Avoinna: pe 10-15 ja la 10-14 KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta CE merkittyä Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. € KA US ISÄI LYT YSA LK . 014-562 089 Joona 0400-241 965 hana.matti@pp.inet.fi MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot NYT MYÖS MEILTÄ ROTH Komposiittiputkiasennukset Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas www.pibea-mononen.fi puh. € KA US ISÄI LYT YSA LK . € RE NK AA NVAIHTO ALK . P. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Keskustie 21, Pihtipudas Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 040-571 3697, 0400-667 946, eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi ASIANAJOTOIMISTO • HUOLTOJA KORJAUSTYÖT myös sähköautot • TUULILASIEN VAIHDOT JA -KORJAUKSET • VIKADIAGNOSTIIKKA • RENGASPALVELUT kaikkiin ajoneuvoihin • VARAOSAT • KOLARIKORJAUKSET • HINAUSPALVELU olemme osa SOS-ketjua • SIJAISAUTO Puh. € KA US ISÄI LYT YSA LK . € KA US ISÄI LYT YSA LK . 040 834 5670 • www.MilKing.fi Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi ma-to 9-16 • NAVETTATYÖT • KONSULTOINTI • KARJANJALOSTUS Patrik Kinnunen • p. 15 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET JA VIEMÄRIN PAINEHUUHTELUT P. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi reima.tast@lampotyo.fi www.lampotyo.fi LVI -huolto Lämmitysjärjestelmät Putkiremontit p. € RE NK AA NVAIHTO ALK . Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9–10 kunnantalon ltk-huoneessa. 050 377 3321 Putaanportintie 5, Pihtipudas (Pizzerian vieressä) Palvelut • sopimuksen mukaan Avoinna LVI-ASIOISSA Puh. Julkinen kaupanvahvistaja. € RE NK AA NVAIHTO ALK . 014 561 606 I info@rengasjaautohuolto.fi I Ma-Pe 8.00-17.00 MEILTÄ KAIKKI PALVELUT AUTOILUUN! Huollamme ja korjaamme kaikki automerkit! RE NK AA NVAIHTO ALK
Kultakiertue Oy • Gold Adam -ostopisteet: KÄPYLÄ Pohjolankatu 1, Helsinki • TÖÖLÖ Mannerheimintie 58, Helsinki Voit myös lähettää kultasi postin kautta ostopisteeseemme arvioitavaksi Turvapaketti-palvelulla, lisätiedot: goldadam.fi KULTAKIERTUE Saavu paikalle tai varaa aika! Kaikki aikataulut ja ajanvaraukset osoitteessa: kultakiertue.fi Haluan ostaa kultasi! Vihkisormukset ja Cordell-kaulaketju 576,32 € Kihlaja insinöörisormus sekä Rolo-ketju 1134,25 € Sormus ja panssariketju 7046,88 € Katso aikataulu postinumerollasi: kultakiertue.fi Oikea hinta kullastasi! PostinroPvm Klo Paikka 44500 La29.8. 17.30-18.15 K-SupermarketPihtipudas 85900 Su30.8. 14.20-15.20 Pyhäjärventori Gold Adamin tunnistat Kultakiertue-autosta, iloisesta ilmeestä ja vihreästä rusetista. 09.00-10.00 Viitasaarenlinja-autoasema 44800 La29.8. Saavumme aikataulussa ilmoitettujen paikkojen edustalle tai läheiselle parkkipaikalle.. Tässä esimerkkejä maksamistamme hinnoista. 16.00-17.00 Viitasaarenlinja-autoasema 44500 Su30.8. 17.30-18.15 K-MarketReisjärvi 86800 Su30.8. 16 Kotiseudun Sanomat 26.8.2026 Kultakiertue kurvaa kulmillesi! Saat kultakorujesi hinta-arvion veloituksetta