Bingoilua Kinnulassa Muumien juhlan aikaa Tanssin taikaa Putaalaiskuskien vauhti ei riittänyt tällä kertaa kärkisijoihin, mutta hyvät suoritukset ja kunnostettu rata riittivät pitämään tunnelman korkealla. Haapavuoren radalla Rokkirallin viikonloppu 8 6-7 9 IR TO N U M ER O 3, 00 € 5 HANNA KANKAANPÄÄ PIHTIPUTAAN JA KINNULAN PAIKALLISLEHTI KESKIVIIKKONA 13.8.2025 WWW.KOTISEUDUNSANOMAT.FI N:O 33 ILMESTYNYT VUODESTA 1960
Isäni puutarha oli tuolloin auttamatta mennyttä. Tarkkana kannattaa olla, ettei syöksy teurastamaan kilttiä ukkoetanaa, joka äkkiä katsoen muistuttaa tuota vierasta tuholaista. Yritin tutkiskella turhan lähelle kyykistelemättä, mutta en tunnistanut. Paras tapa olisi kuulemma leikata etana saksilla kahtia sarvien välistä. Se ei ollut lehtokotilo, se oli jokin pitkäkoipinen kuoriainen. T unsin heidät kaikki. En syönyt. T oinen suositeltava tapa on kiehuvaan veteen upottaminen. Ukkoetanaa ei saa teurastaa. J oskus mietin, mikä on näiden etanoiden tehtävä tässä maailmassa. Osa niistä oli hiekkatien reunassa, osa oli uskaltautunut keskemmälle tietä ja osa piileksi vielä heinikon rajassa. 020 793 1620 toimitus@kotiseudunsanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Hanna Kankaanpää P. Lukijan kuvia voi lähettää osoitteisiin toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Kokonaislevikki 3 951 (LT 2019) www.kotiseudunsanomat.fi PAINO: Kaleva Media, Oulu TOIMITUS Osoite: Keskustie 8, 44800 Pihtipudas Avoinna ma–pe klo 8.30–15.30 P. Kypsennetyt otukset hävitetään lopuksi sekajätteiden sekaan. N yt käsien pesulle, oli tämä sen verran limainen tarina. TILAUKSET 1.1.2025 Kestotilaus 84,90 € / vuosi Määräaikainen 12 kk 88,90 € / vuosi Pohjoismaat 12 kk 121,90 € / vuosi Hinnat sis. K auhulla olen tiiraillut pienen kartanoplantaasini reunuksia peläten espanjansiruetanan hyökkäystä. Työntekijöitä ihmetyttää hyvinvointialueen tarve sulkea toimiva yksikkö näennäisen säästön vuoksi. Tai ne. Ja iljettäväkin se oli. Enpä usko. 0400 345 852 juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Tehän tiedätte tämän tappajaetanan. 0400 741 747 hanna.kankaanpaa@kotiseudunsanomat.fi TOIMITTAJA Juha Kivinen P. ASIAKASPALVELU Reija Kärkkäinen, p. Pihtiputaan osalta se tiivistettynä tarkoittaa sitä, että palvelut etääntyvät ainakin loppuvuodeksi, mikäli aluehallituksella ei riitä rohkeutta taistella maakunnan tasa-arvoisuuden puolesta. 020 793 1620 pirjo.jarvelin@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUKSET P. Sivullinen Sivullinen 13.8.2025 2 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 TARJA LAURILA #meidänkotsari KOTISEUDUN SANOMAT JULKAISIJA: Pihtipudas-Seura ry Lehti ilmestyy joka keskiviikko. 020 793 1620 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ILMOITUSHINNAT 1.1.2025 Tekstisivu 1,10 € / pmm Tekstin jälkeen 1,04 € / pmm Kiitosilmoitukset 27,89 € / (25 pmm) Hintoihin lisätään alv 25,5 %. Olin tavannut näitä mokomia jo vuosikymmen sitten edesmenneen isäni puutarhassa. Lehtokotiloita ovat. Isäni pihalta tuhosivat pikkuriikkisen rivitalon pihamaalla olleen perunamaan, pari punaherukkapensasta ja pensaiden juurella kasvavat mansikat. Sama toimii myös lehtokotiloilla. Jos tylsillä saksilla alkaa rukkaskäsin tokertamaan sarvien väliin peläten siitä roiskahtavia eritteitä, ei se liene kovin kivutonta kummallekaan osapuolelle. Se on kiipeämässä kovaa vauhtia etelästä kohti pohjoista, joten tuskin siltä välttyy kukaan. Arvelen olleen jokin etelän Koikkalainen. Pihtiputaalla on otettu synkin mielin vastaan hyvinvointialueen viimeisin esitys, joka ei merkittävästi poikkea aiemmista. Erilaiset etanaiset L enkkikengän alla alkoi rouskua. Häneltä pyysin anteeksi. Toki toimi näyttää tekijämiesten peliliikkeeltä paperilla, mutta se ei lainkaan ota huomioon inhimillisiä tekijöitä. alv 10 %. Niitä oli paljon, hyvin paljon. Ne hyvin kiltin näköiset etanat, jotka syödä mussuttivat aikoinaan salaattipenkkini olivat sympaattisia ja melkein sellaisia valkosipulivoietanoiden näköisiä. Mikäli hyvinvointialue jatkaa karsimistaan, näin ei enää jatkossa ole. 020 793 1621 reija.karkkainen@kotiseudunsanomat.fi Pirjo Järvelin, p. Puhelinvastaajaan tai tekstiviestillä ei voi jättää maksullisia ilmoituksia. 1 Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 Pääkirjoitus Samat selitykset kuullaan jo kolmatta kertaa H yvinvointialueen kassassa näkyy ammottava aukko, jonka paikkaamiseen näyttää pienten sote-asemien sulkeminen olevan ainoa konsti. Ohjeet kyseisen haitallisen vieraslajin hävittämiseksi ovat aika härskit. Ilmoitusten sisäänjättö maanantaihin klo 10 mennessä. Yksi rouskaisu säväytti kovemmin. V aikka yritin katsella jalkoihini noiden rouskeaskelten jälkeen, en täysin onnistunut. Oli pakko tarkentaa katsetta maahan. Pensaiden oksilla oli niin paljon pieniä lehtokotilovauvoja, ettei kättään viitsinyt laittaa oksiston sekaan. Onhan se, mutta kyllä peruspalveluita tulisi silti saada alle tunnin ajomatkan päästä maakunnan reunamillakin. Sille etanalle. En toki nimeltä, mikäli heillä sellaisia oli, mutta muuten kyllä tiesin. Loppuvuotta koskevien väliaikaisten sulkujen pelätään jäävän pysyviksi, sillä syksyllä edessä ovat hyvinvointialueen uudet yt-neuvottelut, ja uusi palveluverkkoselvityskin on pian edessä. Sanovat sen olevan myös kivuttomin. Silloin näin sen. T uttavuus oli minulle tuolloin uusi. Hanna Kankaanpää Viikon kuva Tarja Laurila ikuisti massiiviset vyörypilvet Pihtiputaalla viime sunnuntaina. On aika sydämetöntä sanoa kolmannen polven muurasjärveläiselle, että asuinpaikka on oma valinta
– Pihtiputaan Keskusta ei mitenkään voi hyväksyä nyt esitettyjä hyvinvointialueen säästötoimenpiteitä. Kotiseudun sanomat xx.xx.2022 1 Uutiset Hyvinvointialue esitteli viime viikolla toukokuussa alkaneiden yt-neuvottelujen tuloksia. Määräaikaisilla suluilla vain pahennetaan muutoinkin sekavaa sote-kentän palvelua ja hajotetaan maakunnan yhtenäisyyttä. – Kävin itse kesällä hakemassa läheiselle rollaattorin Saarijärveltä. Ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla. Syytteessä esitettiin, että tilan toiminta olisi aiheuttanut ympäristön pilaantumista muun muassa lannan varastoinnin ja eläinmäärien ylittämisen osalta. – Tässä on jo mietittävä kaikkia vaihtoehtoja, olisiko tilanne sitten yhtään parempi esimerkiski Savon puolella, en tiedä. Siihen asti asiakkaat voivat edelleen käyttää nykyisiä kuljetuspalveluita ja tilata kyytejä nykyisistä tilausnumeroista. Oikeus katsoi, että tilan käytössä olleet tilat ja laitteet olivat riittävät ylimääräisten eläinten ylläpitoon ilman ympäristöhaittoja. Yt-neuvottelujen tuloksena hyvinvointialue aikoo lomauttaa koko henkilöstön 1–8 päiväksi, sekä lisäksi vähentää sata työtehtävää ensisijaisesti eläköitymisen ja muun poistuman kautta. Jo silloin ihmeteltiin, mikä sen todellinen säästö on. Kyse on kuitenkin ihan perusasiasta, että apuvälineitä pitäisi olla paikkakunnalta saatavilla. Taksi Helsinki Oy valittiin voittajaksi, ja sopimus astuu voimaan hankintapäätöksen lainvoimaisuuden jälkeen. Hyvinvointialueen suunnasta maalitetaan muutamia kuntia täällä pohjoisessa Keski-Suomessa, ja palvelut halutaan ajaa alas, kunnanahallituksen puheenjohtaja Miia Hiironen toteaa ensi sanoikseen. Keskustan aluevaltuustoryhmä pyrkii vaikuttamaan vielä esityksiin siten että aluehallituksen päätökset olisivat paremmin maakunnan haja-asutusalueet huomioivia, Keskustan kannanotossa todetaan. – Kyllä tässä usko hyvinvointialueen toiminnan jatkuvuuteen horjuu. Kunnan ja vuodeosaston palaverissa ilmeet olivat vakavia. Hankinta jaettiin neljään osaan, ja kukin hyvinvointialue tekee oman alueensa hankintapäätöksen. Kilpailutukseen osallistui määräaikaan mennessä kahdeksan kuljetuspalveluiden tarjoajaa. Hyvinvointialue aikoo lisäksi lakkauttaa kaksi henkilöstöravintolaa, Joutsan tuotantokeittiön ja Pihtiputaan pesulan. Ja käsitys siitä, että pystyykö hyvinvointialue jatkossa järjestämään palvelut pohjoisen Keski-Suomen pieniin kuntiin. Lisäksi todistajan dokumentointi oli puutteellista. – Toimintojen siirtyminen toiseen palvelupisteeseen ei tuo säästöjä, koska potilaat on hoidettava ja siten henkilöstöä sitoutuu palveluun joka tapauksessa. Uudet sopimukset astuvat voimaan aluekohtaisesti päätösten ja aikataulujen mukaisesti. Asiakkaille matkan lisääntyminen on raskasta, ja sairaudet pitkittyessään vaikeutuvat, kun ei enää lähdetä ajoissa lääkäriin. HANNA KANKAANPÄÄ Syytteet ympäristön turmelemisesta hylättiin Osa pihtiputaalaistilallisten syytteistä vanhentui, eikä tahallisuutta voitu osoittaa. Taksi Helsinki Oy tuottaa palvelut kokonaisvaltaisesti, mukaan lukien matkatilausten vastaanotto, yhdistely, välittäminen, kuljetusten järjestäminen, palveluprosessin valvonta, asiakaslaskutusaineiston tuottaminen ja raportointi. Pihtiputaan Keskusta ehätti julkistamaan lausuntonsa pian hyvinvointialueen suunnitelmien julkistamisen jälkeen. LisäksiJämsänkosken suljettavaksi aiottu hoitajavastaanotto pysyisi myös syksyn suljettuna. Pienten kuntien terveyskeskukset ovat jälleen sulkujen kohteena, mukana myös Pihtiputaan terveyskeskus. Hyvinvointialueelta uusi sulkuesitys loppuvuodeksi Keski-Suomen hyvinvointialue tiedotti viime torstaina kesän YT-neuvottelujen tuloksesta. Länkipohjan ja Koskenpään sote-palvelupisteet suljetaan pysyvästi syyskuun alussa aiemman palveluverkkopäätöksen mukaisesti. Lisäksi Pihtiputaan ja Joutsan on vuodeosastot aiotaan sulkea syyskuun alusta joulukuun loppuun asti. Henkilökuljetuksilla tarkoitetaan muun muassa kiireettömiä potilassiirtoja, kotilomakyytejä sekä vammaispalvelu-, sosiaalihuolto-, lastensuojeluja erityishuoltolain mukaisia kuljetuksia. Vuodeosastojen määräaikaisen sulkemisen arvioidaan säästävän yhteensä enintään 50 000 euroa. Edellisen kerran pääpiirteittäin samaa säästösuunnitelmaa hyvinvointilaueelta esitettiin toukokuussa. Hankinnan tavoitteena on turvata hyvinvointialueiden vastuulla olevien kuljetuspalveluiden toteutuminen ja tarjoamaan asiakkaille toimiva kokonaispalvelu, joka vastaa heidän matkaoikeuksiaan. Matka oonyhtä pitkä, kuin jos jyväskyläläinen hakisi rollaattorinsa Orivedeltä, Kinnunen kuvailee. Suljettavien listalla ovat Pihtiputaan, Karstulan, Konneveden, Petäjäveden ja Kuoreveden sote-asemat sekä Toivakan, Luhangan, Kannonkosken, Kivijärven, Kyyjärven sote-palvelupisteet. Näin ollen syytteet hylättiin kaikilta osin, mukaan lukien syyttäjän vaatimus rikoksella saavutetun 104 000 euron taloudellisen hyödyn menettämisestä valtiolle. Keski-Suomen käräjäoikeus on hylännyt syytteen ympäristön turmelemisesta, joka koski vuosina 2017–2022 tapahtuneita väitettyjä rikkomuksia maatilan toiminnassa Pihtiputaalla. Ehkä valtionapujärjestelmää pitäisi muuttaa siten, että kunnat jatkossa järjestäisivät nämä yksinkertaiset asiat vaikka kirjaston kautta, Kinnunen ehdottaa. VUODEOSASTOLLA ja soteasemalla pettymys hyvinvointialueen esityksiin on selvää. Tämä on näkynyt jo kesäsulun jälkeen, mikä tilanne olisi vuodenvaihteessa. Jos ihmiset alkavat ajamaan Kela-takseilla vielä nykyistä enemmän palveluihin päästäkseen, niin kyllähän se tulee valtiolle loppupeleissä kalliimmaksi, Kinnunen toteaa. Hyvinvointialue jatkaa jo keväisessä keskustelussa tutuksi tullutta suunnitelmaansa sulkea useita sote-asemia määräaikaisesti neljän kuukauden ajaksi syyskuun alusta vuoden loppuun asti. Mutta nyt näissä säästöissä tarvittaisiin oikeasti ratkaisuja, eikä näitä hätäpäissään kyhättyjä samoja esityksiä. – Täällä olemme miettineet samaa kuin jo keväällä, että hoidontarve ei muutu, vaikka meitä haluttaisiin siirtää. Taksi Helsinki henkilökuljetusten palveluntuottajaksi Keski-Suomen hyvinvointialue on valinnut Taksi Helsinki Oy:n henkilökuljetusten palveluntuottajaksi kilpailutuksen perusteella. Henkilökuljetusten kilpailutus toteutettiin yhteistyössä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon (Eloisa) ja Pohjois-Karjalan (Siunsoten) hyvinvointialueiden kanssa. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen on samaa mieltä, ja kyseenalaistaa esityksen tasapuolisuuden. – Laitoin siitä sähköpostia myös Tolletille, mutta hän ei ole siihen vastannut. Aluehallituksen käsittelyssä esitys on ollut tiistaina. KANNAT ovat yhteneväisiä myös kunnan riveissä. Käräjäoikeus katsoi, ettei syytettyjen toiminnassa ollut osoitettu tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta, eikä ympäristön pilaantumista ollut tapahtunut. Lisäksi syyte tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta oli vanhentunut, eikä sitä siten voitu huomioida. Keväällä esitettyjä toimenpiteitä esitetään aluehallituksellle päätettäväksi tiistaina 12.8., Keskustaryhmä totesi lausunnossaan. Lyhyet HANNA KANKAANPÄÄ 3 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025. Uusi palveluntuottaja aloittaa toimintansa helmikuussa 2026, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Paljonko näillä toimilla todellisuudessa säästetään. Tavoitteena on säästää vielä kuluvan vuoden aikana noin 7,6 miljoonaa euroa vaikean talostilanteen tasapainottamiseksi. Oikeus totesi, että syytettyjen kertomukset pilaantuneen rehun ja piha-alueelle jätetyn muovin käsittelystä olivat uskottavampia kuin syyttäjän nimeämän todistajan väitteet. Asiakkaille tiedotetaan muutoksesta loppuvuoden aikana. Sote-asemien sulkemisella tavoitellaan yhteensä noin 600 000 euron säästöä. – Minä olen sitä mieltä, että tämä näyttää ajojahdilta. PIHTIPUTAALLA tieto on otettu vastaan tyrmistyneenä. Olisi korkea aika miettiä Keski-Suomessakin, millaisena maakuntana itsemme näemme tulevaisuudessa. Henki9löstölle tarjotaan korvaavaa tehtävää tai lomautusta sulkemisten ajaksi. Valtio velvoitettiin korvaamaan syytettyjen oikeudenkäyntikulut yhteensä 4180 euroa korkoineen. Näistä ei tulla hullua hurskaammaksi, Hiironen sanoo
Kansa saa sitä mitä on tullut hakemaan. Ota kantaa tekstiviestillä! Toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata viestejä tarvittaessa. Kuuluttaja pyytää kansalta minuutin hiljaisuutta. Mukaan on mahtunut erilaisia tehtäviä, pääosin vanhojen koneiden esittelyjä. Esko tarjoaa katsojille tuulahduksen menneiltä ajoilta. Oman aikansa tarvekaluja – kaikki. Minusta äänet ja elo kuuluu kesään, ja syksyn tullen kaikki hiipuu ja alamme odottaa syksyä ja joulua ilman pärinää. Höyrykoneet poikkeavat muista vanhanajan koneista siinä, että ne ovat viranomaisten valvonnassa. 4 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 Tekstarit VOIHAN MOPO.. Se pyörii. #meidänkotsari Jukka Parkkisen viime viikon kirjoituksesta puuttuivat nämä kaksi kuvaa. Esko Pietiläinen on ollut tapahtuman yhtenä puuhamiehenä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Höyrykoneetkin lohkaisevat eläkeläisen ajasta huomattavan osan, toteaa Esko. Olipa kyseessä sitten lapsi, nuori tai aikuinen. Vain aivan lähellä höyrykonetta tarkkakorvainen kuulee höyrykoneesta pientä sihinää. Syysterveisin, LASSE KRÖGER Mitä ihmettä Pahoinvointialueella ajatellaan. Minusta on lähinnä huvittavaa, että näistä kirjoitetaan tänne lehteen ja selkäranka puuttuu, kun ei nimeään uskalla laittaa. Kaikkea on. Varmoin ottein Eskon rukkaset tarrautuvat venttiilikahvoihin, joiden välityksellä höyryvoima siirtyy pyöriväksi liikkeeksi. Iän päivän on ”mopopojat” ajellut, joskus traktorit yms... Joskus hänen kesästään on kulunut Oulaisissa muutama viikko. Yleisövirta siirtyy höyrykonerivistön suuntaan. Jokainen on sellainen kun on ja lopun viimein vanhemmat vastaavat omistaan. JÄRKYTTYNYT Että semmosta... Siinä sivussa syntyi kiinnostus vanhoihin koneisiin. Aika on näytekaluista ajanut ohi jo vuosikymmeniä sitten. Itse tykkää asiat puhua suoraan ja selväksi saman tien, ja jos nyt kuitenkin jollain tuntuu, että tarvii lisää asiasta asiallisesti keskustella, niin minun numero löytyy kyllä. Kuuluttaja kertoo, että puolen tunnin kuluttua höyrykoneen käynnistää pihtiputaalainen Esko Pietiläinen. Ota kantaa tekstiviestillä. Kaikki on hiljaa, neulankin putoaminen maahan voisi kuulua. Viestin laitoin, kun minua alkoi häiritä lapselleni esitetyt kysymykset ”kenen lapsi tuo on. Tyhmemmällekin on selvää, ettei tässä nyt ajeta koko maakunnan etua, riittää, että Jyväskylä pysyy asuttuna. On selvää, ettei nyt viitseliäisyys riitä etsimään oikeasti ratkaisuja, ja omaa miljoonaluokan töppäystä korjaillaan keskentekoisilla esityksillä. KARI PIRTTINEN JUKKA PARKKINEN. Kansanjoukosta kuuluu huokauksia, että onko tuollainenkin vempain ollut joskus käytössä. Vanhimmat esineet ja asiat edustavat aikaa reilun sadan vuoden takaa. Ei sitten tarvitse palstatilaa nimimerkillä käyttää ja sen kummemmin tikkaria lipoa.. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu kerää vuosittain kävijöitä noin 20 000. Katsastukset pitää suorittaa, jotta koneita voi käyttää. Julkaisun edellytyksenä on, että viestin lähettäjän nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa. Tulen jatkossakin ”tarvittaessa” enemmän puuttumaan, jos jotain joutavaa haukutaan tai uhitellaan.. Höyrykoneet ovat tulleet Eskolle erityisen läheisiksi. – Kaivinkonekuskeista on pulaa. On sinulla kans kaverit...” No, kaverit pitää toisten puolia ja aikuisten tehtävä (minun mielestäni) ei ole kenenkään kavereita valita. On vuosia, jolloin Esko on ollut yksin Oulaisten tapahtuman höyrykonekäyttäjänä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen on rakas ja tärkeä. Hyvää harrastusta ei malta lopettaa vielä eläkkeelläkään. Puolustan, jos olen sitä mieltä, että siihen on aihetta. Laitoin naamakirjaan viestin, kun minua alkoi vaivata kylän kuumotus.. Aiemmin hankittuja vanhoja traktoreita ja maamoottoreita odottaa kunnostuksia. Pettuleipääkin on kansalle tarjolla. Samaa esitystä työnnetään tulemaan kerrasta toiseen, vaikka sen jo lähtökohtaisesti kyseenalaiset argumentit on kumottu jo moneen kertaan. Sukupolvet vaihtuvat ja höyrykoneiden käyttäjistä alkaa olla pula. Lukijoilta Nimipäivät KESKIVIIKKO Jesse, Okko TORSTAIOnerva, Kanerva, Sienna PERJANTAI Marja, Jaana, Marjo, Marianne, Marita LAUANTAI Aulis SUNNUNTAI Verneri, Venni, Veronika, Verner MAANANTAI Leevi, Levi TIISTAI Mauno, Manu, Magnus Vanhoista koneista, laitteista ja työtavoista kiinnostuneet suomalaiset kokoontuvat vuosittain Wanhan Woiman perinnekylään Oulaisiin. Lähetä viestisi numeroon 0400 741 747. Eskon työrupeama kertyi erilaisista kaivinkonehommista ympäri Suomea. Lähettäjää ei julkaista lehdessä. Kesällä kaikki kuuluu, kun ikkunat on auki... Viime vuodet hän on käynnistänyt vanhoja höyrykoneita. Kari Pirttinen Pihtiputaalainen Esko Pietiläinen on Wanhan Woiman höyrykonemies Ota kantaa tekstiviestillä! Kirjoituksia voi lähettää osoitteisiin toimitus@ kotiseudunsanomat.fi tai Keskustie 8, 44800 Pihtipudas. Esko Pietiläisen kiinnostus koneisiin syttyi työn merkeissä. Kuka tuo on. Eipä sitä malta enää lähteä. Viimeksi keväälläkin pyytelivät kaivurihommiin. Ylemmässä tunnelmoidaan Heinärockissa esiintyneen Ärjytien keikalla ja alemmassa öisen Jäppäjärven rannalla. Esko opettaisi mielellään taidot nuoremmille, jos vain halukkaita ilmaantuisi
Palermonkanapasta (L), Mudecake & vaniljavaahto (L) Ke 20.8. Esimerkiksi Seppo Laitinen ja Heikki Toikkanen myyvät poikkeuksetta aina bingolaput ja -lehtiöt sekä Ventti-pelilaput. Sompatalossa nykyisin pelattava bingo alkoi vuosia sitten Seurojentalolla. 014 562 663 Mummon pöytä Ravintola avoinna klo 10-18 BUFFET Tervetuloa! joka päivä klo 11-17 Viimeisen tunnin Jämäpöytä 10,70€. Ke 13.8. Myös Seppo Laitinen muistaa elävästi kymmenvuotiaan tytön, joka voitti sataviisikymppiä. Itse bingon pelaaminen on pysynyt aina samanlaisena. Broilerileike & maustevoi (L,G), BBQ-kassler (L,G), Pizzaa (L) La 16.8. Suljettu Ti 19.8. 014 561367 • 0400 646 266 Pizzaa • Pikaruokaa • Kahvila PIZZAA/RUOKAA! Rupontie 1 • p. KinuSki Teamin puheenjohtaja Arttu Berg pohtii kuitenkin jo hallituksen kanssa korttimaksumahdollisuuden järjestämistä ja mahdollisia palkintomuutoksia. Heikin ja Sepon mukaan nuoret ihmiset kaipaisivat palkkaa työstään, eikä talkoita tehdä mielellään. Lindströminpihvit (L,G), Kala Ke 20.8. Tervetuloa! Harjukatu 2 • p. Lopulta vuonna 2011 bingon siirtyi Sompatalolle, jossa bingo pyörii edelleenkin. Kebakot (L), Kana-pekonikastike (L,G) Pe 15.8. KinuSki Teamista viisi henkilöä osti lainan avulla Sompatalon bingoa varten. Lohikeitto (9€), (L, GL), Kerroskiisseli (L, GL) Asematie 11 • p. Koskenlaskijapossu (L,G), Kalaleike ja kermaviilikastike (L) To 14.8. GRILLI ON EDELLEEN MYYNNISSÄ Asematie 20 p. Uunimakkara & perunamuusi (L, GL), Hedelmärahka (L) Ti 19.8. Hyväntekeväisyyttä tehtiin neulomalla villasukkia vanhainkotiin Suomen täytettyä sata vuotta. Järjestäjistä kolme tai neljä kerrallaan huolehtii bingon vetämisestä. Juusto-paprikakeitto L,G Ke 20.8. Pelkästään kinnulalaisten pelaajien voimin bingo ei pystyisi pyörimään, mutta onneksi ulkopaikkakuntalaisia käy säännöllisesti. Keittiössä häärii aina kahdesta kolmeen henkilöä. Tervetuloa! Joka päivä salaattipöytä! Salaattilounas 10€ • Keittolounas 10€ Keittoja salaattilounas 12€ Muutokset mahdollisia! Thai-ruoka Kahvila Avoinna ti-la 11-19 Savelantie 1 041 314 1386 HERKUTTELUHETKIIN PEHMIXET & IRTOJÄTZKIT JÄTZKIKEITAALTA! P.S. Pelaajia tulee pitkänkin matkan päästä noin kymmenestä pitäjästä ja jopa Hankasalmelta Konnevedeltä ja Oulusta asti. Silloin järjestäjänä olivat vielä Kinnulan Kimmot. Järjestämisvastuu siirtyi Kimmoilta KinuSki Teamille. Uusia kasvoja näkyy myös etenkin kesällä, kun lomalaiset saapuvat Kinnulaan. Bingoporukalla on tehty myös erilaisia tempauksia, joita järjestetään aina hyvän idean tullen. Burgundinpata (L,G), Yrttibroileri (L,G), Burger Ma 18.8. Nuoria ihmisiä toivotaan mukaan bingon järjestäjien joukkoon, jotta bingon tulevaisuus Kinnulassa saadaan turvattua. Syksyinen Possupata & perunat (L), Marjapiiras & vaniljakastike (L) Ma 18.8. VUOSIEN varrella on bingon ympärille on kehittynyt perinteitä. Sirkka Hänninen kertoo, kuinka vakituisen kävijän pelipaikalle sytytettiin kynttilä hänen menehdyttyään. Lohiseljanka M,G Lounas ti-pe klo 11-13. Makkaraperunat (M,L,G), Cheddarkana (L,G) Ti 19.8. Perjantai-illat ovat paikallisille ja muualta tuleville vakiintunut päivä. Tätä ei ole kuitenkaan mahdollista toteuttaa, sillä tuotot ovat liian pienet palkanmaksuun. He olivat ajamassa Kinnulan ohi, mutta pysähtyivät hetken mielijohteesta pelaamaan bingoa. Tuotoilla järjestetään muun muassa leiritoimintaa. Bingosta saatu tuotto ohjataan KinuSki Teamin toimintaan nuorten ja lasten hyväksi. BINGOSSA käy keskimäärin kahdeksankymmentä henkilöä illassa, mutta vaihtelua pelaajamäärissä on. Kookoskanakastike & riisiä (L), Pannaria ja hilloa (L) Pe 15.8. – Nuoret pääsevät hiihtämään, Seppo Laitinen toteaa hymyssä suin. Hänen muistokseen pidettiin hiljainen hetki hänen ja kynttilä paloi koko illan ajan. Kinnulassa on perinteinen bingokone. KinuSki Team järjestää bingoa täysin talkoovoimin, ja vuosien varrella jokaiselle on muodostunut oma paikkansa koneistossa. HILLA LAURIKKALA 5 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 HILLA LAURIKKALA Kinnulassa bingolla on pitkät perinteet Bingokone on pyörinyt Kinnulassa jo vuosia. Jouluisin pelataan aina kinkkubingo, ja joka perjantai palkintona bingosta on elintarvikeja ruokalaatikoita sekä lahjakortteja. – Sen jälkeen se tyttö oli todella onnellinen, Seppo muistelee. 040 552 2701 Viikko 33: leipurit lomalla Ma 18.8. Sirkka Hännisen mieleen on jäänyt erään ulkomaalaisperheen käynti Sompatalolla. Hyvää Hyvää ruokahalua! ruokahalua! Lounas ma-su klo 11-15. – Nuorilla ihmisillä on ymmärrettävästi omaa perhettä ja töitä, joiden vuoksi useat ei pysty tulemaan, järjestäjät pohtivat. Tervetuloa! Lounas 11,00€ • Keittolounas 9,00€ Hinnat sisältävät jälkiruoan. Porsaan ulkofilee (L,G), Bolognesekastike (M,L,G) Keskustie 9 (Kunnanvirasto) p. 044 325 6420 Lounas ma-pe klo 11-13. Nakkikastike & perunat (L), Suklaavanukas (L, GL) To 14.8. Porsaanleike (L), Kebab-riisi (L,G), Tortilla Su 17.8. Bingolaput ja myöhemmin vakiintuneen Ventin pelilaput on aina ostettu käteisellä, niin edelleenkin. PPuuttttaaaann ppaarrhhaaiim mm maann lloouunnaaaann ssyyöött m meeiillllää!! Lounaslistojen muutokset mahdollisia. 020 786 6370 Ke 13.8. Tilaa vuokrataan myös muille toimijoille. Useat heistä ovat vakituisia pelaajia, joilla on omat vakituiset pelipaikat. Kannatti, sillä perheen lapsi voitti yli sata euroa matkarahaa bingosta. Heikki Toikkanen ja Seppo Laitinen myyvät bingoilloissa pelilappuja. Bingon ydinporukkaa alkaa saapumaan paikalle jopa kaksi tuntia ennen bingon alkamista, jotta saadaan mieleiset paikat
TULEVAISUUDESSA Päivin haaveena on tapetoida vielä yhdelle talon seinälle muumitapettia. Taustalla myös muumikalenteri. Hän ei muutenkaan ole koskaan ostanut sellaista tuotetta, joka ei miellytä hänen omaa silmäänsä. Seuraava hankinta tulee olemaan isompi vitriini keittiöön, johon mahtuisivat kaikki muumimukit, ja ehkä muitakin muumiesineitä. MUUMIMUKEJA Päivillä on yli kahdeksankymmentä kappaletta. Kodin tekstiilit ovat pääasiassa muumikuosillisia. Nykyään keräily on hiipunut ja hän ostaa muumituotteita törmätessään johonkin mielestään kivan näköiseen. Ensimmäiset muumilakanansa hän on saanut äidiltään. Muumikeräilijänä Essi ei halua olla ääripäässä, vaan on mielestään tyypillinen keräilijä. Innokkuus muumeja kohtaan on lähtenyt liikeelle lapsuudesta, kun hän on perheen kanssa käynyt Naatalin Muumimaailmassa useamman kerran. Kerran Päivin sisko jonotti Kuopiossa muumimukeja ja hän saikin ostettua kuusi kappaletta kerralla. – Mun vessa on kyllä lemppari muumijuttu talossa, Päivi toteaa. Juhlavuoden kunniaksi haastattelimme kahta muumikeräilijää: pihtiputaalaista Päivi Marjoniemeä, jonka vessan ovat Muumit vallanneet sekä kinnulalaista Essi Salmea, jonka kaapeissa koreilee noin sata muumimukia. Päivin suosikki muumihahmoista on Pikku Myy, jota näkyy hieman muista enemmän muumituotteissa. HILLA LAURIKKALA että odottavat perintöä, jotta he pääsevät myymään mukeja, Päivi naurahtaa. Kokoelmista löytyy joitakin harvinaisia astioita, jotka nostavat mukien yhteisarvoa. Myös palapelejä on monta, yksi iso palapeli on tarkoitus ripustaa tauluksi seinälle. Päivin kummityttö on samanlainen muumikeräilijä, mutta muut läheiset eivät ole innostuneet yhtä paljoa keräilystä. muumiteemainen vauva-astiasto odottamassa lapsenlapsen syntymää. Läheiset kuitenkin auttavat Päiviä hankkimalla lahjaksi esimerkiksi mukeja ja lakanoita. KINNULALAINEN Essi Salmi on oikea muumifani. Niistä yksi päätyi Päivin kokoelmaan. Hän kerää astioita, peltirasioita, vaatteita, pyyhkeitä ja petivaatteita sekä keksirasioita ja pehmoleluja. Pihaportissa on majakoissa pieniä muumihahmoja sisällä ja terassia koristaa Pikku Myy -matto. Jo hänen kotinsa pihalla tulevat vastaan ensimmäiset muumiasiat. Päivin keräily on alkanut jo 10-vuotiaana, kun hän sai ensimmäiset muumimukit lahjaksi. Päivillä on myös Essi Salmi yhden muumimukin ja muumiteepussien kanssa.. Tuumasta toimeen, netistä tilattiin koko takaseinän kokoinen muumitapetti. Muumimukien keräilyä ei Päivi tule lopettamaan tulevaisuudessakaan. Päivin pikkusisko ja kummityttö ovat maalanneet hänelle kaksi Pikku Myy -taulua samasta tilanteesta, mutta eri tyyleillä. Juhlakokoelma julkaistiin keräilijöiden iloksi. Päivi Marjoniemen kotona on talon täydeltä muumituotteita. Nämä mukit olivat aktiivisessa käytössä ja menivät lopulta rikki pudottuaan lattialle. Silloin Essi osti Pikku Myy -paidan, joka on edelleen käytössä. – Lapset ovat sanoneet, Muumikeräilijät kulkevat Muumi-tuotteiden matkassa Muumikeräilijät juhlivat tänä vuonna muumeja, kun ensimmäinen muumikirja on julkaistu kahdeksankymentä vuotta sitten. Kuitenkin jos jokin tuote pitää mainita epämiellyttävämmäksi, olisi se Päivin mielestä Niiskuneiti-säästöpossu. Essin perheessä myös äiti ja nuorempi sisko ovat muumifaneja. SUURESSA kokoelmassa on keittötarvikkeita; esimerkiksi kattila, kakkulautanen, keksipurkki ja eri astioita. Muumi-innostus ei kuitenkaan loppunut. Muumimukeja on 6 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 Mitään ei ole liikaa tai liian vähän ” Päivi Marjoniemi on intohimoinen muumikeräilijä, jonka kotia koristavat monet muumituotteet. Vuosi sitten vessaremontin yhteydessä syntyi idea muuttaa vessa muumiteemaiseksi. Ensimmäisen oman muumituotteen hän hankki teini-iässä. Päivi ei ole ostanut tuotteita kalliilla hinnalla. Koriste-esineitä on ympäri taloa: pieniä muumihahmoja, kynttiläkuppeja ja joulukuusen palloja. Hän ostaa muumituotteita uutena sekä osan käytettynä. – Kyllä se on kiva saada lahjaksi omilta lapsiltani muumituotteita, Päivi toteaa. Myös muumilakanoita sekä -vaatteita on ajatuksena hankkia lisää. Koristelamppuina ovat muumihahmot Muumipeikko ja Niiskuneiti. Essi kertoo, että impulsiivinen muumikeräily on äidiltä opittua. Keräily kääntyi pikkuhiljaa harrastuksen puolelle ja kokoelmat kasvoivat. Hänellä on vitriini astioille sekä kuvassa näkyvät kaksi muumitaulua läheisiltä. Talon sisällä muumikeräily painottuu selvästi keittiön puolelle ja vessan seinällä on iso muumitapetti. Niiden arvo lähentelee yhteensä neljää tuhatta euroa. Myös tekstiilejä löytyy, kuten patalappuja, pussilakanoita, vaateita ja pyyhkeitä
Kaikki esineet on ostettu käyttöä varten. Joitakin mukeja on kaksi tai kolmekin samanlaista. Muumimukeissa Essiä kiehtovat myös mukien tarinat. ESSIN muumifanitus ei ole jäänyt Pelkkien muumituotteiden keräilyyn. Jokaisessa peltirasiassakin säilytetään jotain, kuten pastaa tai kahvinpuruja. Jokaisesta laatikkoon palautetusta ristikosta tai värityskuvasta pääsi myös osallistumaan arvontaan, jossa pystyi voittamaan muumiteemaisia palkintoja. Hän on katsonut paljon muumeista tehtyjä televisiosarjoja ja niistä suosikki on tietenkin monille tuttu Muumilaakson tarinoita -sarja. Tove Janssonin muumikirjat täyttävät tänä vuonna 80 vuotta. Haaveena on ollut pitkän aikaa käydä Muumimaailmaassa aikuisiällä, sillä lapsena aika kului juoksennellessa muumihahmojen perässä, eikä silloin ollut aika pysähtyä havainnoimaan ympäristöä. Essin suosikki muumihahmoista on samaistuttava Pikku Myy, joka näkyy myös ulospäin. Essi Salmen muumimukit ovat kaikki käytössä. Teemapäivän järjestäminen kannatti, sillä lapsia kävi paikalla yhteensä yli kaksikymmentä. heittelemään palloja Pikku Myyn kiukkupussiin, tanssimaan hattivattien kanssa ja heittämään Nuuskamuikkusen ongella kalaa ämpäriin. Suomeksi se ilmestyi kuitenkin vasta 1991. Radan selvitettyään palkinnoksi sai muumipatukan. 7 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025. Kirjastonhoitajat (vas.) Sirpa Häkkinen, Marjaana Turpeinen ja Hilma Kokkonen olivat kehittäneet aarrekartan, joka oli lapsilla apuna radan selvittämisessä. Teemapäivän takana on kirjaston henkilökunta, jotka ovat hekin pukeutuneet teeman mukaisesti eri muumihahmoiksi. Nimi syntyi, kun huoneessa katsottiin paljon VHS-kaseteilta Muumeja. Musiikin ystävänä Muumilaulut ovat Essin mukaan aliarvostettuja. Huoneessa oli myös kollaaseja Naantalin Muumimaailmasta otetuista kuvista. – Mitään ei ole liikaa tai liian vähän, Essi toteaa. Essin ajatuksena on, että Muumimaailmassa on paljon tutkailtavaa ja analysoitavaa aikuisillekin. Joitakin tuotteita hän on saanut myös lahjaksi, esimerkiksi mukeja ja Pikku Myy -pikkulusikat. Ne myös kuulostavat hänestä hyviltä. Idea muumiteemaisesta seikkailuradasta syntyi muumiaiheisesta lautapelistä, jossa Muumimamman hillot ovat pääosassa. Hän luulee, että Niisku-hahmo on suomalaisille samaistuttavin hahmo, sen rauhallisuuden ja vetäytyvän persoonan vuoksi. – Siellä ne on Muumihuoneessa, on lause jonka Essi kuulee siskonsa kanssa edelleen. Päivi Marjoniemen vessa on muumiteemainen. Hän myös pukeutui Pikku Myyksi penkkareissa. Muumeja hän on eniten hankkinut käytettynä, kirpputoreilta, sillä se on myös ympäristön kannalta hyvä ele. Tarjolla oli myös mehua ja keksejä. –Jos löydän jonkun ja tykästyn siihen, se lähtee väistämättä matkaan, Essi sanoo. Alina Huikari tykkäsi kovasti teemapäivästä. Niillä pääsi mm. Ajatuksena on myös hankkia koriste-esineitä, kuten tuikkukuppeja tulevaisuudessa. Essi on pyytänyt synttärilahjaksi juhlavuoden astiastokokoelman tuotteita, ja jos toive onkin mennyt ohi läheisiltä, aikoo hän itse hankkia kokoelman astioita. HUUTOKAUPASSAKIN Essi on koittanut kerran onneaan, mutta huonoin tuloksin. Essi on käynnyt myös Tamperetalolla sijaitsevassa Muumimuseossa, jonka on hänestä hienosti toteutettu. Muumikeräilijät kulkevat Muumi-tuotteiden matkassa HILLA LAURIKKALA INKERI MIELITYINEN Sateisena tiistaiaamuna Pihtiputaan kirjasto on täynnä vilskettä ja vilinää. Erityisesti pallonheitto ja palkaksi saadut patukat olivat mieluisia. Järjestäjätkin olivat positiivisesti yllättyneitä tapatuman suosiosta. Moni lapsiperhe on saapunut sadetta suojaan kirjastoon, jossa muumihahmot seikkailevat tänään juhlavuoden kunniaksi. – Halusimme järjestää jotain tämän juhlavuoden kunniaksi ja kehitimme tämän, Pikku Myy -hahmoksi pukeutunut kirjastonhoitaja Marjaana Turpeinen kertoo. Ensimmäisen muumikirjansa, Muumit ja suuri tuhotulva Jansson julkaisi 1945. Essiä muumeissa houkuttelee niiden iloiset värit. Muumipeltirasiat ovat Essin suosikkeja ja niitä hänellä on noin kymmenkunta. Essillä on monia Pikku Myy -mukeja ja vaatteita. lähes sata kappaletta. Monilta jää huomaamatta, että lauluissa kerrotaan lineaarisesti tarinaa muumeista. Silloin tuotteet menivät sekunneissa kaupaksi, eikä hän kerennyt huutamaan niistä ensimmäistäkään. – Yritetään jatkossakin järjestää tällaisia, Turpeinen toteaa hymyillen. Niinpä myös radassa pääsi keräämään Muumimamman hilloon tarkoitettuja hedelmiä suorittamalla erilaisia rasteja, jotka oli aseteltu ympäri kirjastoa. Niillä kaikilla on jokin tarina kerrottavanaan ja ne ajoittuvat tietylle vuodenajalle. Lisäksi lapset saivat värittää muumiteemaisia värityskuvia ja ratkoa ristikoita. Muumit seikkailivat kirjastossa Pihtiputaan kirjastossa järjestettiin muumien 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi muumiteemainen tapahtuma, joka keräsi suuren suosion. Essin lapsuuden yksi ydinmuisto liittyy kodissa olleeseen Muumihuoneeseen. Myös lapset olivat tyytyväisiä. Essi on analysoinnut paljon sarjassa näkyviä hahmoja niiden tarinoita
– Moni yllättyy. – Lauantaina Kardaaneissa Aleksi Toivainen ajoi last calliin asti ja Superissa Jussi Turpeinen myös last calliin asti, Marjo Argillander summaa tuloksista. Ehjästä autosta aloitettiin rakentaminen ja siitä on myyty tarpeetonta pois ja laitettu tarpeellista osaa tilalle. ROKKIRALLI on jopa yllättävän iso tapahtuma, joka vetää väkeä paikalle koko Suomesta. Jokamiesluokan henki näkyy rokkirallinkin autoissa, mutta eihän se kolo komiassa haittaa.. Kuski, jolle kommentti tarkoitettiin, ei sitä kuullut. Yksi syttyy tuleen kesken ajon. 8 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 Haapavuoren rata kuskien mieleen Haapavuoren uudistunut moottorirata sai lähes varauksettomia kiitoksia viikonloppuna ajetuissa kaksipäiväisissä Rokkiralleissa Pihtiputaalla. Yhtä lailla jännitys tarttuu yleisöönkin. Sunnuntaina puolestaan Vetareissa Aleksi Toivaisen lopullinen sijoitus oli D-finaalin kolmas. Tähtäimessä ovat vain kotikisat, ja lajin henkeen sopivasti budjetti on joko nolla tai parhaimmillaankin hyvin maltillinen. – Ja Haapavuoren rata on nyt hyvässä kunnossa, se on sanottava. SOILE Siekkinen arvoi järjestävän tahon puolesta, että viikonloppu sujui erinomaisesti. – Tämä on hyvä harrastus, vaikka käytännössä nollabudjetilla mennään, hän kertoo. Uskon kuitenkin, että tunne välittyi siitä huolimatta perille. PIHTIPUTAALAISELLE Aleksi Toivaiselle kauden tärkein tavoite on tänäkin vuonna lähikisoihin osallistuminen. Se tuli paljon jouhevammaksi ajettavaksi, kun se leveni niin paljon. Päällimmäisenä nousee mieleen syvä kiitollisuus siitä, että meillä on tämä kaikki sakki täällä. Vähemmän on nyt esimerkiksi kolaritilanteita, kun mahtuu paremmin. – Superissa Joni Kinnunen oli päivän neljäs ja hän ajoi kaikki lähdöt, mitä tarjolla oli, eli alkuerä, keräily, lastcall, C-finaali, Bja A-finaali. – Se on selkeästi ollut yksi tärkeimmistä asioista. – Se on se sopiva räminä, kolina ja pauke. Lopulta Kinnunen kuitenkin ajoi vastoinkäymisistä huolimatta ajokkinsa maaliin. Parasta on ajaminen, hän summaa. Myös Siekkisen korviin on kantautunut hyvää palautetta, ja kuljettajat ovat tykänneet erityisesti siitä, että Haapavuoren radalla kilpailut ovat nyt pidempiä. – Ajan joka lähdön taktiikalla, hän naurahtaa. Radalla nähtiin hurjia suorituksia, vauhtia ja lajiin kuuluvia vaaratilanteitakin, kun väistämättä kovassa vauhdissa kuljettajille tulee myös virhearvioita. Radalle tehtiin mittava kunnostus, ja se on nyt leveämpi ja turvallisempi. Hän nauraa huomatessaan, että taisi hihkaista sen täysin palkein itselleenkin yllätyksenä. Supereissa Juuso Turpeinen keskeytti keräilyerään. PIHTIPUTAAN kisojen kirkkaimmat pokaalit karkasivat maailmalle. Joni Kinnunen oli lopulta kahdeksas, vaikka hetken jo luultiin, että Kinnunen joutuu keskeyttämään ajettuaan ulos radalta. – Aja sitä romua, kiljahtaa nuori nainen vieressäni. – Hyvältä tuntuu ajaa, kun auto pelaa, arvioi sillä erää toiseksi lähdössään tullut Toivainen. Rokkirallissa on kaikkea, mitä vauhdikkaaseen viikonloppuun tarvitaan. Toivainen on tullut paikalle huoltojoukkoina toimivan isänsä Ari Toivaisen kanssa. Hiekkavalleilla radan tapahtumia eletään mukana tunteella. – Rallin pariin ajaa sopiva bensan katku, arvioi sukulaispoikaa kannustamaan tullut Jouni Tavaststjerna. Ja nyt rata kestää sen hyvin, Siekkinen kertoo. Viikonlopun aikana radalla huhki satakunta talkoolaista huolehtimassa niin kilpailijoista kuin yleisöstäkin. – Tämä auto on maksanut kuusisataa euroa, tai ei välttämättä ihan sitäkään. On meillä yksi sponsorikin, Ari Saastamoinen, Toivainen naurahtaa ja esittelee konepellin Papan Werstas -teippausta. On ollut iso työ ja iso panostus, kun on rata laitettu kuntoon, vanhempi Toivainen vielä kehaisee. Ja täällähän on ihan mahtava yhteishenki, kaikkien kanssa tullaan juttuun, vaikka ei olisi koskaan ennen tavattukaan, Aleksi Toivainen kertoo. Radalla saa ajaa niin kovaa kuin pää kestää. Elias Kumpulainen joutui keskeyttämään keräilyerään kalustorikon vuoksi. – Meillä on ihan mahtava tämä talkooporukka. Valtaosa kuljettajista kuitenkin ajaa maaliin korkeintaan hieman kuhmuraisin pellein ja tuulettaa villisti mennessään. Jokunen auto kannetaan radalta trukkipiikeillä, pari hinataan. Jari Suvanto ajoi A-finaalissa ollen Vetareiden kuudes. HANNA KANKAANPÄÄ HANNA KANKAANPÄÄ Aleksi Toivainen kertoo, että viikonloppu on onnistunut jo siksi, että auto toimii. Kaikki hoituu. Lähdössä ajetaan keskimäärin kierros tai pari enemmän, ja se kelpaa kuskeille, sillä ajamaanhan kisoihin tullaan
Idea syntyi jo viime vuonna, mutta varsinainen työskentely alkoi keväällä, kun tieto myönnetystä apurahasta saatiin. Lisäksi apua on tarvittu niin vasaran, porakoneen kuin kahvinkeittimenkin kanssa. – Ilo voi unohtua, kun harrastuksesta tulee työ, Elisa Keisanen kertoo. – Juuri tässä samassa salissa, Nuutinen kertoo. – Oli hienoa tulla tänne, ja Harjulinna on upea paikka esiintyä. Ryhmä on poikkeuksellinen, sillä mukana on neljäkymmentä 2-82-vuotiasta tanssijaa, kahdeksan perhettä. Myös vieraaksi Harjulinnaan kutsutulla tanssiryhmällä on siteitä Muurasjärvelle, sillä sen perustajajäseniä ovat Tanssivan Elokuun taustavoimat Elisa Keisanen ja Kirsi Nuutinen. HANNA KANKAANPÄÄ. Matkakin oli sopiva päivän bussiretkelle, Lehtinen kertoo. – Kun ensimmäisen kerran lähdin tanssitreeneihin, mietin koko matkan, että mihin minä oikein olen tällä kertaa ryhtynyt, Sari Turpeinen naurahtaa. Yllättävää kyllä, se tapahtui lapsuudessa Harjulinnan tanssien pyörteissä. – Kun mietimme koreografiaa, isossa roolissa oli se, miten tanssimme toteuttaessamme juuri sitä, mikä sillä nimenomaisella hetkellä tuntuu hyvältä. HANNA KANKAANPÄÄ Taitoa ja tunnetta välittyi kirjavassa teoksessa, jossa tanssijat pistivät itsensä likoon. – Tämän teoksen ytimessä on yhdessä tekeminen yli sukupolvirajojen sekä erilaisten tanssimisen ja leikkimisen tapojen parissa ilakointi, Lehtinen kertoo. Minä nautin pikkutarkoista liikkeistä, vähän koomisistakin kokonaisuuksista, jotka ehkä naurattavat katsojaa, Keisanen kertoo. Yhteisöllisyys on ollut olennainen osa paitsi tämänkertaisen tanssiteoksen, myös koko Tanssivan Elokuun syntyä. – Tanssiminen kuuluu muillekin kuin ammattilaisille, ja se on mitä mainioin tapa nauttia yhdessäolosta, kertoo koreografina tanssiteoksessa toiminut Laura Lehtinen. Koko perheen dynamiikassa lapset vievät aikuista ja aikuiset puolestaan saavat pistää parastaan, jotta pysyvät nuorempien tahdissa. Keisanen ja Nuutinen toivovat, että teos voisi jatkaa elämäänsä myös muualla, sillä se on suunniteltu siten, että sen voisi esittää myös muualla laajemmalle yleisölle. Videot, jotka Pää, olkapää ja kolme polvea Harjulinnassa Jyväskyläläisen tanssiteatteriryhmä Krampin esitys Harjulinna veti salin viimeistä paikkaa myöten täyteen. HANNA KANKAANPÄÄ Elisa Keisasen ja Kirsi Nuutisen lisäksi lavalla nähtiin joukko Tanssivan Elokuun hullaannuttamia muurasjärveläisiä tanssin harrastajia. Tapa on tuttu jo aiemmilta vuosilta. – Kehon lävistävä tyytyväisyyden tila on yksi tapa muistuttaa meille itsellemme ja yleisölle, miksi tanssi on niin merkityksellistä: se on vapauden, riemun ja itseilmaisun väline, Nuutinen kertoo jatkaen siskonsa lausetta. Vastaavaa teosta ei Harjulinnan lavalla olekaan ennen nähty. Meno äityi välillä villiksi kuin musiikkileikkeikoulussa, mutta seuraavassa hetkessä katsojat saivatkin jo pyyhkiä vaivihkaa kyyneleitä silmäkulmistaan. KEVÄÄSTÄ lähtien Keisanen ja Nuutinen ovat työskennelleet tiiviisti yhdessä, osin etänä ja osin fyysisesti samassa tilassa. – Mutta kyllä ammattimaisuus opetuksessa on auttanut meitä rohkaistumaan ja oppimaan uutta. KEHON lävistävä tyytyväisyyden tila esitetään vain kolme kertaa. Muurasjärven luonto on ollut tärkeä inspiraation lähde, ja teoksen visuaalinen ilme ammentaa sen rauhasta ja voimasta. Teoksen valmisteluprosessi on ollut intensiivinen. Tanssivan Elokuun tanssitunnit puolestaan jatkuvat vielä tämän viikon ajan. Videopuhelut Barcelonssa asuvan Keisasen ja Nuutisen Jyväskylän kodin välillä ovat olleet osa prosessia, ja ne ovat mahdollistaneet luovan vuorovaikutuksen myös silloin, kun fyysinen alun perin suunniteltiin luontopolulle, ovat nyt osa teosta ja luovat kauniin taustan tanssijoiden liikkeille. Kehon lävistävä tyytyväisyyden tila -teos sai yleisön haukkomaan henkeään yllätyksestä ja nauramaan ääneen ilosta. Hajanaiset ajatukset koottiin yhteen ja niistä muodostui punainen lanka, tanssijat kuvailevat. Viimeinen esitys on ensi sunnuntaina. KEISANEN ja Nuutinen kertovat teoksen syntyneen halusta palata tanssin alkujuurille – siihen, mikä alun perin sai heidät rakastumaan lajin. – Niistä hetkistä kumpuaa teoksen sydän, vapaus ja ilo. Tanssivan elokuun viidettä juhlavuotta juhlistettiin Harjulinnassa keskiviikkona uuden tanssiteoksen ensi-illassa. 9 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 Tanssimisen ilo kuuluu kaikille Tanssivan elokuun viides kesä ammentaa voimaa tyytyväisyydestä ja tanssimisen ilosta. HANNA KANKAANPÄÄ välimatka on ollut pitkä. Viidenenä juhlavuotenaan Tanssiva Elokuu ei rakennu enää vain yhden teoksen ympärille, vaan mukana on useita tapahtumia, tanssitunteja ja näytöksiä. Teoksen takana ovat tanssin ammattilaiset, Elisa Keisanen ja Kirsi Nuutinen. Muurasjärveläiset juuret kuuluvat puheesta, ja halu palata on kantanut uniikkia tanssitapahtumaa jo vuosien ajan. – Minä taas pidän ilmavista liikkeistä, joissa ilmavirta tuntuu kehossa, Nuutinen kuvailee. MUURASJÄRVEN koko kylä on ollut tärkeässä roolissa Tanssivan Elokuun kehittämisessä. Mukana teoksessa on jo tuttuja tanssijoita, jotka ovat olleet vuosia mukana. Esiin nousevat esimerkiksi tiputanssit ja eläinhahmot, ja se tunne, ettei kaiken tarvitse olla aina niin taiteellista ja vakavaa
Vesiastian niille kiikutin helteiden helpotukseksi. H ain kameran ja kännykän ja aloin ikuistaa tätä näkyä. Ne ovat rauhoitettuja ja suojeltuja. 10 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 P ienessäkin kotipuutarhan kasvimaassa riittää monenlaista puuhaa koko kesäksi. Eihän kukaan meistä voi olla siihen rakastumatta. Juttelin sille useana päivänä, kun se puuhistani häiriintymättä jatkoi kulkuaan kasvimaan poikki. Onnea matkaan. Raparperinlehti liikkui ja alta ilmestyi pieni kuono, jalat ja koko siilinpoikanen. S iili on ihmisystävällinen eläin, joka ei tee pahaa kenellekään. KUSTAVIN MERIKOTKA Haliaeetus albicilla LIITO-ORAVA Pteromys volans MERVI-HIRVI Alces alces TURUN AHMA Gulo gulo HAMINAN MURSU Odobenus rosmarus IMATRAN ILVESKOLMIKKO Lynx lynx PULLERVO-NORPPA Pusa hispida saimensis JUSSI-JOUTSEN Cygnus cygnus BUBI-HUUHKAJA Bubo bubo LAUTTASAAREN SAUKKO Lutra lutra. Päivän kuumimmaksi ajaksi ne vetäytyivät pesäkoloonsa ison kuusenkannon alle. Laskin ja laskin ja päädyin kahdeksaan poikaseen. Pidetään Suomen luonto monipuolisena. K irjatieto kertoi, että siilit saapuivat ihmisten tuomina Suomeen 1800-luvun lopulla. Siilit vaipuvat lokakuussa talvihorrokseen, joka kestää runsaat 200 päivää. Parhaiten kotipuutarhuri auttaa siilejä pitämällä osan pihasta villinä, esim lehtikompostit ja niittymäiset tiheät pihanosat ovat siilien suosikkeja. Ne ulottivat retkensä päivä päivältä kauemmas. Suomen luonnon superjulkkiksia On hienoa, että villieläimet kiinnostavat suomalaisia ja että niiden seikkailuista uutisoidaan taajaan. Rikkaruohot kasvoivat ja niitä kitkiessä viereeni ilmestyi usein isohko siili mukavasti tuhisten. Kesäkuun koleat säät hidastivat selvästi siementen kasvua. Asiantuntijat eivät suosittele siilien ruokkimista kesäisin, ainoastaan vedestä ne ovat kiitollisia. Kas, tuolla on toinenkin ja tuolla ja tuollakin. Kolmen viikon ikäisinä nämä poikaset lähtivät maailmalle selviämään omin voimin. Ihmeellisesti ne selvisivät vaikeassakin maastossa. Päällä, sivuilla, jokapuolella oli siilinpoikasia. Siilien elinpiiri on keskimäärin 50-100 hehtaaria, joten aika laajalle alalle nämäkin levittäytyvät. S iili on kaikkiruokainen ja yöaktiivinen nisäkäs. Olin innoissani. Horroksessa ruumiinlämpö laskee +2-+4C:een. Suloisia, pieniä siilinpoikasia tonki, tuhisteli, kiipeili ja touhusi pitkin poikin lehtikompostissa. Sain seurailla näitä veitikoita noin kymmenen päivän ajan. Tauno Mattola Luontokulma Siilinpoikasia Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Ne kärsivät myös ympäristömyrkyistä ja koirien hyökkäyksistä. Noin puolet poikasista selviytyy ensimmäisestä elinvuodestaan. Koko tämän ajan ne viettävät pesässään, jossa niiden elämästä kuluu yleensäkin yli 80 prosenttia. Kanta on vähenemään päin. Jotkin tarinat ovat iloisia, mutta usein tarinan taustalla on surullinen syy: eläimet seikkailevat paikkoihin, joihin ne eivät kuulu, koska niiden elintilat kapenevat. H einäkuun lämpö toi kasvimaallekin kaivatun kasvun. Siilinpoikaset kasvoivat silmissä. Yhteisellä asialla ollaan, tuumin, koska se syö erilaisia tuholaisia, toukkia, hyönteisiä, etanoita ynnä muita puutarhasta. Viedessäni rikkakasveja lehtikompostikasaan pysähdyin. Vaikka siiliä suojaa selässä olevat 4000-8000 piikkiä, ei se voi mitään suurimmille vihollisilleen autolle ja robottiruohonleikkurille. Pienet pelottomat ja uteliaat siilinpoikaset päästivät hitaasti liikutetun kameran aivan lähelle, osa tuhisteli uteliaana jopa kameran linsiin kiinni. Hämmentyneenä jäin tuijottamaan kompostikasaa. Osa nahisteli toistensa kanssa
Vaikka monipuoliseen harrastamiseen liittyy niin vauhtia, kuin monenlaista tekemistä ympäri vuoden, on harrastuksen ytimessä on kuitenkin ihmisen ja koiran yhteys. Seuraavaksi Kinnunen aikoo kuitenkin lisäkouluttautua ja suunnitelmissa on arkitottelevaisuuskoulutusohjaajan koulutus. Harrastus on myös opettanut arvostamaan niin elämää, koiria kuin ihmisiä. Sonja Kinnuselle koiraharrastuksesta on tullut myös työ.. Työpäivän jälkeen onkin edessä päivän toinen treenihetki. Tulevaisuudessa Kinnusella on tarkoituksena aloittaa vetolajeissa kilpaileminen huskyillaan aluksi harrasteluokissa. 11 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 HEIDI PASANEN HEIDI PASANEN Jo saapuessani pihaan on päivänselvää, että nyt ei ole kyse tavallisesta kotikoiran pitäjästä. Kinnunen otti ensimmäisen oman koiransa, collien, peruskoulun jälkeen lähdettyään lähihoitajaopintoihin. Metsästyskoirat ja huskyt myös lähtevät helposti hajujen perään, ja koirametsässä tämänkin luontaisen vietin seuraaminen on turvallista ilman pelkoa koiran karkaamisesta. Iso oppi on ollut myös nöyryys. Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuja pidetään maailmanlaajuisesti. Myös vuodenaikojen mukaan vaihtelevat vetolajit ovat osa Kinnusen koiraharrastusta. Lisäksi Kinnunen on nyt rakentamassa koirametsää kotinsa läheisyyteen. Koira ei ajattele mennyttä tai tulevaa, vaan ottaa kaiken vastaan sellaisena kuin se milloinkin on. Kinnunen kuvaakin tärkeimpänä harrastuksen myötä tulleena oppina hetkessä elämistä. Siitä lauma on alkanut kasvamaan hiljalleen. Koiraharrastaminen lähti siitä liikkeelle ja tällä hetkellä Kinnusella onkin kaikkiaan kahdeksan koiraa pihapiirissään, joista seitsemän on hänen omiaan. Kinnusen koiraharrastus on hyvin monipuolinen ja hän onkin käynyt vuosien varrella paljon erilaisia koulutuksia ja valmennuksia, joista ammentaa oppinsa koiraharrastukseensa. Koirat elävät aina hetkessä ja koirien kanssa ollessaan myös itse pysähtyy herkemmin. Kilpailuja järjestetään talvisin rekivaljakoilla ja kesäisin kärryluokissa eripuolilla Suomea. Tämä ei ole yleensä mahdollista yleisillä nuotiopaikoilla, vaan koirat on pidettävä kiinni. Koirametsät ovat alkaneet yleistymään, mutta ihan lähiseudulla ei vastaavia vielä ole. Kysyessäni Kinnusen puolisolta mielipidettä vaimon koiraharrastukseen saan ilkikurisen vastauksen, että niin me luvattiin, vastaja myötämäessä. Lumella kulkupelinä on reki ja sulan maan aikaan koira voi vetää niin juoksijaa, pyöräilijää kuin kärrykyytiläistäkin. Saksanpaimenkoiriensa kanssa Kinnunen pääsi aluksi tutustumaan vetolajeihin ja huomasi pian, että rakastaa vauhtia ja kovaa menemistä yhtä paljon kuin koiratkin. Koirametsässä koira saa juosta isolla aidatulla metsäpalstalla vapaasti luonnosta nauttien ja omistaja voi olla laavulla tulilla yhdessä vapaana olevien koirien kanssa. TOISTAISEKSI Kinnunen on vielä kokoaikaisessa hoitoalan työssä, joten koirien hoito painottuuvarhaisiin aamuihin ja iltoihin. Koirat antavat elämäniloa, energiaa ja liikunnallisuutta. Kinnunen kertoo olleensa koirien kanssa tekemisissä aina lapsesta saakka. Olen saapunut Suomäen ulvojien valtakuntaan ja pian ovesta astuukin harrastukseensa hurahtanut Sonja Kinnunen, joka alkaa raivaamaan tietäni koiralauman lävitse taloon. En uskalla kysyä aiheesta enempää. KOIRAT ovat Kinnuselle kokonaisvaltainen eläKoirat opettavat Sonja Kinnuselle hetkessä elämistä mäntapa, eikä hän osaisi ajatella elämää ilman nelijalkaisia ystäviään. Peruslenkkeilytysten ja uimisen lisäksi Kinnunen harrastaa koiriensa kanssa tottelevaisuuskouluttamista eli tokoa sekä rally-tokoa. Siinä on oppia monelle koiranomistajalle. Laumassa on kaksi saksanpaimenkoiraa, viisi huskya ja corgi. Kinnusen kello soi aamulla varhain ja muun perheen jäädessä nukkumaan Kinnunen hoitaa koirien aamutreenit. Hoitotyön ohella aktiivinen harrastaminen vaatii järjestelmällisyyttä. Yrittäjyys alkoi Kinnusen mukaan vahingossa, vaikka pienestä saakka huskyt ja valjakkolajit ovat kiinnostaneet häntä. Astuessani ulos autosta alkaa moniääninen ulvonta koiratarhasta ja lähestyessäni taloa verkkoaidan sisällä on menossa vauhdikas ralli pallon kuninkuudesta saksanpaimenkoirien, corgin ja husky-pennun välillä. Ikinä ei ole valmis koiranomistaja, toteaa Kinnunen. Kinnusen lauman nuorin on 14-viikkoinen huskypentu, jonka kanssa Kinnunen on jo aloittanut rally-tokotreenit. Sen käytyään Kinnunen voi alkaa jakamaan vuosien myötä kertyneitä oppejaan eteenpäin toko-kouluttajana. Isän metsästysharrastuksen myötä koirat ja niiden kouluttaminen oli osa Kinnusen arkea jo pienestä. Kinnusen perheeseen kuuluu mies ja kolme lasta, mutta koiraharrastus on kuitenkin viime kädessä hänen vastuullaan. Koiraharrastus näkyy Kinnusen kodissa ja pihapiirissä, jossa koirilla on omat aidatut tarhat ja aitaukset. Rally-toko on laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Kinnunen avaa koirametsänsä myös muille koirille, ja syksyllä koirametsästä voikin varata ajan maksua vastaan koiriensa turvalliseen ulkoiluttamiseen. PITKÄAIKAISESTA harrastuksesta on viime vuosien myötä muotoutunut Kinnuselle myös sivutoiminen yritys, Suomäen ulvojat, joka tarjoaa monipuolisia elämyksiä villasukkakävelyistä huskysafareihin pienryhmille. Kokemukset lisäsivät sekä innostusta, että varmuutta ja ensimmäiset huskyt tulivat Kinnuselle 2022
Isomaa, Rekonen, Luokkanen, jumalanpalvelusryhmänä Pihtipudas-Seura ry Ma 18.8. Vaikka se vielä opettelee talon tavoille, siinä näkyy jo koiralle tyypillinen piirre: uskollisuus. To 14.8. Seurakuntapastori Linda Santonen 0400 931 986. To 14.8. pihtipudas@evl.fi KASTETTU Saimi Eliisa Lyytikäinen To 14.8. Se seuraa isäntäänsä, luottaa ja haluaa olla mukana kaikessa. p. Pihtiputaan kirkko. 040 549 7683 Seurakunta PIHTIPUTAAN HELLUNTAISEURAKUNTA SUKUTUTKIMUSPÄIVÄ la 20.9.2025 klo 8.30-15, Wanha Pappila Ohjelmassa mm. Ilm. Sähköposti: kirkkoherranvirasto. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Samoin meitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta luottavaisin mielin, ilman että punnitsemme joka askeleella, onko tämä minulle hyödyllistä. kinnulanseurakunta.fi Sähköposti: kinnulan.seurakunta@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto auki ma-ti 10-14 ja ke 10-12. klo 18 Laukaan Hirviareenalla. Hellevi Pekkarinen 040 352 7757. Siellä asuessamme meillä oli kaksi koiraa, Fedi ja Perro. Ti 19.8. K oiran uskollisuus on kaunis kuva siitä, millaista meidänkin tulisi olla Taivaan Isän edessä. Muuton jälkeen Ylivieskassa koiraelämä jäi tauolle 2021, mutta tänä kesänä, neljän vuoden jälkeen, meille tuli uusi pentu, pieni Amerikan paimenkoira, nimeltään Kingis. Tule herrasi ilojuhlaan!” U skollisuus ei aina ole näyttävää. Uskollisuus kasvaa läheisyydestä. Talouspäällikkö Irmeli Kuronen 044 784 4420. 040 765 2453 tai maarit.h. mennessä Maaritille p. Hyvällä sydämellä -maksukortteja lapsiperheille ja vähävaraisille. klo 10 Diakonian kahvikärry torilla, säävaraus Su 17.8. klo 13 Porinapiiri, Muurasjärvi eläketalo Su 17.8. mennessä Huom. vapaus.fi Sähköposti: vanhimmisto@ vapaus.fi Ukraina-keräys Poliisihallinnon keräysnumero RA/2023/722. Ne olivat aina iloisia kotiin tultaessa, kulkivat lenkillä pitkin Putaanvirtaa, seurasivat pihalla ja kuuntelivat tarkasti, mitä sanottiin. Haluaisitko kirjoittaa tai valokuvata kannen Pihtiputaan Joulu 2025 -lehteen. klo 10 Vanhemman väen leiripäivä Tahkoniemessä. klo 13 hartaus, Attendo Variskylä To 21.8. vesterinen@evl.fi Keski-Suomen miestenilta järjestetään pe 5.9. Ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat pe 12.9. klo 10 Messu kirkossa; Isomaa ja Kinnunen, klo 19 seurat ry:llä Ke 20.8. 15.8. klo 10-13. Seurakunnan kotisivut: www. Tili: Ukraina-keräys, FI 29 5345 0820 0479 60. Hautausmaantyöntekijä Ulla Tiainen 044 901 3266. Kirkkoherranvirasto on suljettu ma 18.8. 10.00-13.00 Puhelinnumero: 045 7833 9144 Hyvällä sydämellä –hanke Pihtiputaan helluntaiseurakunta EU:n aineellisen avun ESR+ -hanke. Soittoaika ma 18.8. Jumala on antanut meille runsaasti lahjoja — elämän, uskon, läheiset ihmiset ja paljon muuta. Diakonissa Maarit Vesterinen 040 765 2453. K oirani ei mieti, kannattaako minun seurata isäntääni vai ei — se vain seuraa. Soittoaika maanantaina 18.8. klo 12 Seurat Rukoushuone, klo 13 Messu pääkirkossa. S iunausta loppukesääsi toivottaen! Rovasti Erkki Lavanti 12 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 PIHTIPUTAAN SEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www.pihtiputaanseurakunta.fi Kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422. Janne Peltokorpi, urut. Sunnuntaiksi Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa H yvät ”Kotsarin” lukijat, ehkä vielä muistatte vaimoni Sannan ja minun koirani Pihtiputaalla. Seurakuntamestari Vilho Luokkanen 0400 915 398. Diakoniatyö vt. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9–12, 044 784 4421. Keskustelupuhelin p. Kyydityksen järjestämiseksi ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 27.8. klo 10.30 hävikkiruokajako, Sallila Ke 20.8. mennessä p. ruuanjako alkaen klo 10.30 kestäen niin kauan kuin ruokaa riittää Su 17.8 klo 14 sunnuntaikokous. Seurakuntamestari Esko Lindholm 0400 688124. Ystävätyöntekijä Arja Pasanen 044 784 4427. 25:21): ” Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Se on arkisia valintoja: rukoilemme toistemme puolesta, pidämme huolta niistä, joista Jumala on antanut meille vastuun, käytämme aikamme ja lahjamme Hänen kunniakseen. Talouspäällikkö Sinikka Niemonen 040 669 1996, kirkkoherra Janne Isomaa 044 784 4422, seurakuntapastori Johanna Piirola 040 734 0088, kanttori Martti Hertteli 040 352 5524. Kumpikin koira eli vanhaksi, mutta aika tuli niille täyteen. Maksukortteja lapsiperheille ja vähävaraisille Hyvällä sydämellä – hanke pihtiputaalaisille. K ingis on todella täynnä intoa ja energiaa pennun tavoin. • Keski-Pohjanmaan siirtolaisuushanke, Kauppi Virkkala • Kruununmetsätorpparit, FT Anne Ruuttula-Vasari • Savon-Karjalan sukututkimus, Ari Kolehmainen • Suuri Pohjansota ja isovihan aika, Sari Näre • Sukuseurat esittelevät toimintaansa • Lounas ja kahvitarjoilut Osallistumismaksu 30 e/hlö, sis. klo 13 Kesäpäivän urkuhetki. 0207 931 621 Otamme vastaan aineistoa (kirjoituksia, runoja, kuvia, piirroksia ym.) reija.karkkainen@pihtipudas-seura.fi 31.8.2025 saakka. Näitä lahjoja meidän on tarkoitus hoitaa uskollisesti, kuten Jeesus opettaa vertauksissaan uskollisista palvelijoista (Matt. Kun vietämme aikaa Herramme kanssa sanassa ja rukouksessa, Hänen tahtonsa tulee meille tutuksi, ja uskollisuus muuttuu luonnolliseksi. klo. Nuorisotyönohjaaja Marjut Haapasaari 044 784 4423. Huom! Sukuseurat voivat esitellä tilaisuudessa omaa toimintaansa varaamalla esittelypöydän ilmoittautumisen yhteydessä. klo 18 rukouskokous. 045 7833 9144 Ti 19.8. klo 10-12 Perhekerho srk-kodissa KINNULAN SEURAKUNTA Seurakunnan kotisivut: www. 0207 931 621 tai reija.karkkainen@pihtipudas-seura.fi Järjestää:Pihtipudas-Seura ry Järjestää:Pihtipudas-Seura ry Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet! Wanha Pappila Laurilantie 20, Pihtipudas Upea juhlahuoneisto eri tilaisuuksiin! • häät • muistotilaisuudet • kaste-, rippi-, yo-juhlat • syntymäpäivät • sukujuhlat Tiedustelut ja vuokraus: Pihtipudas-Seura ry p. aamukahvi, lounas, päiväkahvi sekä päivän ohjelman. klo 9 Aamiainen yhdessä, srk-kodissa To 21.8
Ilmoittautuminen avautuu 15.8. Tuottoa on tullut mukavasti. Leiripäivä on maksuton, mutta jos haluat osallistua arpajaisiin, varaa arparahaa mukaan. SENIORIKERHO. Lähiruokapäivä Kinnulan Parlamentissa La 13.9. Kivoja kerhoja tulossa mm. Venetsialaiset Viihtylän laavulla, järj. 4H-YHDISTYS. Arpajaistuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Naisten Pankille. Vanhemman väen leiripäivä taas Tahkoniemessä Meijän Kaupan Kirppis palveli koko kesän Kesäkirppiksellä oli myynnissä monenlaista tavaraa. Kirpparin yhteystiedot: Onni 040 575 6397, Jukka 0400 422 296. Järj. Menot MUHOLA-SEURA. Kesän viimeinen metsästäjätutkinto 13.8. Ilmoituksia tienposkeen, että ihmiset löytäisivät vielä paremmin tuon, Jonninen kertoo kirpparin tulevaisuuden suunnitelmista. La 30.8. Järj. klo 12.00 alkaen. Kerhot torstaina 21.8. klo 9.00 alkaen. Hirvija karhumerkkiammunnat ampumaradalla la 16.8. Vapaa pääsy. Pihtipudas-Seura ry KINNULA Pe 15.8. MLL. Kirppari Seläntauksen Kyläseurantalolla keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-14. Vertaisopastajat. Aukioloajat ovat olleet säännöllisen epäsäännöllisiä. Jonninen kysyi kesän alussa kylän Whatsapp-ryhmässä, olisiko kyläläisillä halukkuutta tulla myymään omia tavaroitaan. Keräysaika päättyy elokuun lopussa. 4H-kerhokausi alkaa syyskuun alussa. Ohjelmassa on edellisten vuosien tapaan pelailua, tuttavien tapaamista, yhteislauluja ja herkullistasyötävää. Tanssit klo 20 00.30 Liput 20 € Pe 22.8. KINNULA ELÄKELIITTO. Muurasjärven Urheilutalosäätiö sunnuntaisin klo 18 Tervetuloa! ANTTI AHOPELTO & ETIKETTI Pe 15.8. Kirppari avoinna keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15 ja lauantaisin klo 10-14. Olen Suomalainen -juhlakonsertti Wanhat Wehkeet Areenalla la 30.8.2025 klo 16.00, ruokailu noutopöydästä ennen näytöstä. klo 18 Hubteekissa. 0500779534 viimeistään 15.8. Perusperiaate on kuitenkin ollut pitää kirppistä auki viisi viikkoa joka päivä klo 11-16 siitä lähtien, kun kukkien myynti tuossa samaisessa rakennuksessa on loppunut. klo 18 Mantassa. Tänä vuonna Kirsi Jonninen on ollut vastuussa kirppiksen pystyyn laittamisesta. La 6.9. Muurasjärven kyläkaupan vieressä sijaitsevasta punaisesta mökistä ei äkkiseltään arvaisi, että sille löytyisi jonkinlaista käyttöä. PUDIS. 28.08.2025 klo 17.00 alkaen vertaistukitapaaminen diabeetikoille ja heidän läheisilleen, jotka haluavat tulla juttelemaan aiheen ympäriltä ja saada vertaistukea. Seuraa ilmoitteluamme! 4H-metallinkeräyspisteet sijaitsevat kirkonkylällä vanhan Unionin/Ajomatkan pihassa ja Muurasjärvellä Karmalantien ja Lehontien risteysalueella. Otetaan vastaan lahjoituksena puhdasta, ehjää ja käyttökelpoista tavaraa ja vaatetta. Pihtiputaan lukion linjasynttärit klo 10-14 Su 7.9. Hubteekki, Keskustie 9, B-rakennus. ASIAKASKUNTA on painottunut tänä kesänä kesälomalaisiin ja ohikulkijoihin. Kysele lisää Heliltä (040 734 1882, pihtipudas@4h.fi) ja tule mukaan harrastamaan. LC PIHTIPUDAS. Seurantaa pidetään vihkolla, johon kirppiksen tuotot merkataan. Kari Tapio 80v. Karkausmäen Kammarin 10-vuotisjuhlat klo 16, vapaa pääsy La 30.8. Kuitenkin tänäkin kesänä kirppistoiminta on kukoistanut tuossa rakennuksessa kyläläisten toimeliaisuuden ansiosta. Tapahtumakalenteri PIHTIPUDAS La 16.8. klo 10-11 Huomioi muuttunut aika. Myös Meijän Kaupan osuuskunnan hyväksi voi lahjoittaa tavaraa ja tuoda sitä myytäväksi. Sukutapaaminen 5.7.9.2025, Suvannonlahden leirikeskuksessa, Kinnulantie 342, Pihtipudas. Järj. Kahvitarjoilu. RIISTANHOITOYHDISTYS. Pesäpallon naisten maakuntasarjaa: Kimmot – Haapajärven Pesä-Kiilat Lylynmäen kentällä klo 13. Neulontaa ja tanssia kirjastolla 13-14.30 Su 17.8. INKERI MIELITYINEN Muurasjärven kesäkirppis keräsi tänä kesänä paljon kävijöitä läheltä ja kaukaa. Vaikka kesäkirppis on jo sulkenut ovensa, ei tämä jää viimeiseksi kesäksi. Ajatus kesäkirppiksestä on lähtöisin Hilkka Jämseniltä, joka laittoi pian ideansa käytäntöön. Talkoot Eräkolussa la 16.8. Pääsylippu ja ruokailu 46 €, jonka lisäksi kuljetus. Sukututkimuspäivä Wanhassa Pappilassa klo 8.30-15. klo 10-12, valvojat Ilosvuori ja Haapakylä. Vaihtori avoinna kunnantalon alakerrassa lauantaisin klo 10-14. Paikallisravit Hiekan Hippoksella. Kivijärventie 1110 on kuntolaatikko ja vihko, johon voi merkitä liikkumiset (kävely, juoksu, potkukelkkailu ym.) sekä päivän ja oman nimen. Muistikahvila Valorinteen kerhohuoneella (Puistotie 15) joka toinen torstai (pariton viikko) klo 14-16, 14.8., 28.8., 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11., 4.12. Pohjakassa ja avaimet kirppikselle saadaan sieltä. KIRPPUTORIN ylläpito tapahtuu myyjien ansiosta. Koirametsän avajaiset klo 12-14 Lehtoniementie 120. Urheiluseurat LIIGAPLOKI. Pe 22.8. Markku Aro & Diesel Tervetuloa viihtymään Seuratoiminta PIHTIPUDAS DIABETESYHDISTYS. Vilja Mihalovskyn tanssiesitys Muholan kylätalossa. Kirppiksen toimintaa aijotaan myös kehittää. Jalkapalloa Jorma Kinnusen kentällä maanantaisin: 0-3-luokkalaiset klo 17.30 sekä 4-9luokkalaiset klo 18.30. Jalkapallon miesten Kutosta: Muholan Jalkapallokerho – FC Vaajakoski/ Reds II (Jyväskylä) Muholan jalkapallokentällä klo 19. Palkinto toimitetaan voittajalle. klo 14-15.30 Valorinteen kerhohuoneella. KINNULAN ERÄMIEHET RY. mennessä. Paikkoja rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Pihtiputaan urheilijat historiikki ry. 4H-säkkikeräyspaikat ovat Muurasjärvellä (Urpilantie 10), Elämäjärvellä (Niittypolku) ja Alvajärvellä (kuivuri). La 20.9. Meijän Kauppa on myös mahdollistamassa omalta osaltaan kirppiksen toimintaa. Ilmoittautumiset Arja Piilo puh. – On sinne ainakin aikomus tehdä vähän hyllyjä lisää ja parempia henkaritelineitä myös. Katso leiripäivän tarkemmat tiedot kirkollisista, seurakunnan nettisivuilta tai kauppojen ilmoitustauluilta. Puuhommia, raivausta ja siivousta. Suometsän Ulvojat Jo perinteeksi muodostunutta vanhemman väen leiripäivää vietetään taas ensi viikolla. KESKI-SUOMEN TIAISTEN SUKUSEURA RY. INKERI MIELITYINEN LISÄÄ PIHTIPUTAAN TAPAHTUMIA visitpihtipudas.fi. Saarenkylän pvy La 6.9. MUISTIYHDISTYS. PUTAAN ERÄMIEHET. Järj. Su 24.8. Tavaraa saa tuoda niin paljon, kuin taloon mahtuu, eikä siitä tarvitse erikseen maksaa. Kylätoiminta SELÄNTAUKSEN KYLÄSEURA. Muun muassa eräs myyjänä toiminut kyläläinen sai myytyä kaikki vanhat akkutyökalunsa pudottamalla hieman niistä aiemmin maksamaansa hintaa. Tanssiva Elokuu / Kehon lävistävä tyytyväisyyden tila – tanssiteos Ti 19.8. – Tuo kirpputoritoiminta on ollut kaikille sellainen harrastus, joten ei sitä niin tosissaan ole otettu. Siitä lähtien se on ollut osa Muurasjärven kesää. 13 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 OSTO KORTTI BING Pihtiputaan Kuvapirtillä 2 x120 e, 2 x 160 e +muutvoitotyht.väh.760e BINGO Muurasjärven Harjulinnassa Voitot lahjakortteina . Varsinainen sukukokous 6.9. Maitopukilla, os. Ke 20.8. Jokaisen myyjän täytyy kuitenkin käydä muutaman kerran myymässä kirppiksellä. Myös kyläläiset ovat käyneet tutustumassa kirpparin tarjontaan. Hirviharjoitukset Pyssylän ampumaradalla tiistaisin klo 18. : Moottorikerho (ti 16.30-18.30), Draamakerho Muurasjärvellä (ti 16.30-18.00), kokkausta (ma 15.15.17.00), jumppaa (ke 15.1516.15), satuilua kirjastolla (to 15.15-16.00) ja kepparikerho ke 16.30-17.30). KUULOLÄHIPALVELU Sopukassa la 2.8. Vastaanotamme lahjoitustavaraa (huonekalut, kodinkoneet, astiat, kirjat, LP-levyt, auton akut, koristelasi ym.). Kauden ensimmäinen klubitapaaminen pe 15.8. ja 18.12. Tänäkin kesänä ei muutamana päivänä löydetty myyjää, joten pidettiin silloin kiinni, Jonninen sanoo. Entisten urheilijoiden ikäkausikisat klo 11 alkaen. Digiopastusta ikäihmisille klo 12-14 Kirjastossa omilla laitteilla. Tarkoitus olisi jatkaa toimintaa myös ensi kesänä. Joka kuukausi kaikkien kuntoiluun osallistuvien kesken arvotaan pieni yllätys. Pian pystyssä oli kolmestatoista myyjästä muodostuva porukka
Johtokunta Muurasjärven vesiosuuskunta ILMOITA VESIMITTARILUKEMAT 31.8.2025 mennessä nettisivuillamme www.muurasjarvenvesiosuuskunta.fi tai viestillä 0400 921 051 (nimi ja lukema) Pihtiputaan ja Viitasaaren kansalaisopiston lukuvuoden 2025-2026 opinto-ohjelma on julkaistu opiston verkkokaupan sivuilla osoitteessa uusi.opistopalvelut.fi/pihtipudasviitasaari Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 25.8. p. Paras kuva palkitaan! 2h + keittiö, 61m2 Pihtiputaan keskustassa Lisätiedot p. 040 860 0767. Mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Lähetä paras valokuvasi pe 15.8. 0207 931 621 Nappaa talteen kesän parhaimmat Nappaa talteen kesän parhaimmat muistot ja ikuista kesän muistot ja ikuista kesän hauskimmat hetket... NAPPAA KESÄKUVA NAPPAA KESÄKUVA Kotiseudun Sanomat järjestää kesäisen valokuvauskilpailun. PIHTIPUTAAN KUNTA Keskustie 9, 44800 Pihtipudas Puh. hauskimmat hetket... Ilmoittautua voi netin kautta yllä olevassa osoitteessa tai puhelimitse p. Painettu opinto-ohjelma ilmestyy tänään keskiviikkona 13.8. 040 834 2443 Tarjous vain Suomen tilauksiin. Tarjoa kohdettasi: VUOKRATTAVANA Syysja kevätkauden vakiovuorot liikuntatiloille 1.9.2025-24.5.2026 HAKU AUKI Kirkonkylän liikuntatilojen vakiovuorojen haku on auki 4.8.2025 klo 8.00-17.8.2025 klo 24.00 Olemme ottaneet käyttöön uuden sähköisen ASIO varausjärjestelmän, jota kautta hakemukset tulee toimittaa. Omatoimiselle polttopuuta veloituksetta. Kurkimäen Metsästäjät ry Kesäkokous perjantaina 22.8.2025 klo 18.00 Varjolassa. 014-459 6800 OSTETAAN: leikkuupuimurit pienpaalaimet ja pyöröpaalaimet käärijät kääntöaurat jyrät kultivaattorit lautasmuokkaimet syväkyntöaurat kivenkeräyskoneet hinattavat perunan nostokoneet kenttäsirkkelit (tehdasvalmisteiset) mobiilivaunukuivurit kippikärryt (tehdasvalmisteiset) metsäkärrypaketit klapikoneet ja hydraulihalkaisijat vinssit traktorit (nelivedot ja takavedot) Ostamme maatiloilta ylijäämäkoneet, lopettaneiden tilojen konekannat, kuolinpesät sekä yksityisiltä henkilöiltä. Johtokunta Hiilingin Jahti ry Kesäkokous su 24.8.2025 klo 13.00 Tervapesällä. 0207 931 620 Uusi tilaaja! 3 kk 33 € TUTUSTUMISTARJOUS TOIMISTO AVOINNA MA-TO 8.30-15.30 p. Wanhassa Pappilassa os. Hirvijahtiin lähtijät ilmoittautukaa. Otamme koneita myös välitysmyyntiin, välitämme myös lopettavien tehtaiden ja laitosten loppuerät ja konekannat yms. Valajärven Konevälitys Oy Urjala, p. Voimassa 31.10.2025 saakka tilaukset@kotiseudunsanomat.fi Tarjous 3 kk määräaikainen, jakso päättyy automaattisesti. klo 8.00. pintoihin hyvin kiinnittyvä, rengasystä• sepelit 8-16, 16-32 mm • kivituhka 0-4 mm AHO-KURKELAN • soramurskeet • hiekat, sorat ja kivet kivet koneseulottuna • tai edullisesti täyttöihin ym. Kuvan on oltava itse ottamasi ja ennen julkaisematon. klo 12 mennessä. OK-TALO Soitot p. 040 590 6141 Vuokra 400€/kk. Hakemusten linkki ja lisätietoa kunnan verkkosivulta. 0400 187 389 info@vakova.fi Tarjoa myös muita koneita! LEIKKAA TALTEEN Katso valikoimamme verkkokaupasta www.vakova.fi PALVELUITA Hierontahommat jatkuu! Fysioterapia/Keijo Paavola 014 562 196 •Hieronta •Kotikäynnit •Lahjakortit Maanrakentamiseen URPILAN KYTÄNKANKAAN louhokseltamme CE-merkityt • kalliomurskelajikkeet 0-16, 0-32, 0-56, 0-100 • esim. Lämmitys puu/sähkö. mennessä sähköposti toimitus@kotiseudunsanomat.fi tai käy tuomassa se meille toimitukseen Keskustie 8. 25.8. Laurilantie 20 1h+keittiö 45,5 m 2 Lisätiedot: reija.karkkainen@ pihtipudas-seura.fi p. Parhaimmat j ulkaisemme kilpailun päätyttyä Kotiseudun Sanomissa. 044 521 1856 Kotiseudun Sanomien Yrittäjänumero ilmestyy ke 3.9.25 Ole mukana näkymässä! Aineisto viim. suoraan penkasta • maansiirrot KS-Mursketeam Oy Erkki 0400 261 848 vällinen 0-16 mm * Annetaan uudenveroisia 200l peltitynnyreitä! * Otetaan vastaan romuakkuja! MEHUPURISTUSTA HEDELMISTÄ JA MARJOISTA Myös pastörointi ja pakkaus. 050 307 5439 Markkinapaikka Teollisuustie 16, Viitasaari Ostetaan 0400 545 805 ENERGIAPUUTA pystyja hankintakaupalla. 14 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 KOKOUKSET TORILLA OSTETAAN MYYNTIAUTO PERJANTAISIN KLO 13.00-15.00 PIHTIPUTAAN TAHKONAUKIOLLA puh. ja niitä voi noutaa Pihtiputaalla kunnantalon infosta, kirjastosta, Hubteekista, S-Marketista, K-Supermarketista sekä MeiJän kaupalta. 0207 931 620 PERJANTAINA toimitus@kotiseudunsanomat.fi ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi puhelimitse/sähköpostilla. Puristetaan mehut talteen! Madeharjun mehustamo Mainlahdentie 15, Pihtipudas. alkaen Kortteisella n.80 m2, 3ha tontilla. ?Tervetuloa!??????????. Kysy ilmoituskokoja ja -tarjouksia lisäksi LÄHIRUO KATEEM A 1.9. ?Tervetuloa!??????????. 12km kirkolta, valtatien läheisyydessä
KALLIOMURSKETTA Pehkosenkuja 4, 85800 HAAPAJÄRVI Puh. 040 507 7637 Henri Lehtinen Julkinen kaupanvahvistaja JUKKA TAVASTSTJERNA 0400-317 119 • kauppakirjat • lahjakirjat • perukirjat • testamentit • edunvalvontavaltakirjat • metsätalouden veroilmoitukset Keskustie 21, Pihtipudas Rupontie 2 Pihtipudas www.maaselanmaatalous.fi rehut, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, tarvikkeet, työkoneet ja varaosat Timo Saastamoinen • 040-557 3644, Timo Back • 040-725 7702 Ammattitaidolla ja luottamuksella. 050 377 3321 Putaanportintie 5, Pihtipudas (Pizzerian vieressä) Palvelut • sopimuksen mukaan Avoinna LVI-ASIOISSA Puh. Vastaanotto tarvittaessa Pihtiputaalla perjantaisin klo 9-10 kunnantalon ltk-huoneessa. 014 561 165 Juhani 0400 246 154 ASIANAJOTOIMISTO Varatuomari Eero Hilpinen, Hakkarilantie 9, 44500 Viitasaari. • automaalaus • kolarikorjaus • ruostesuojaus • vahinkotarkastukset • pesu ja vahaus • auton sisäpesu www.autopelti.com 040 -702 6777 AUTOPELTI HÄKKINEN 040 502 9452 (myös ilta-aikoja) • klassinenja urheiluhieronta • intialainen päähieronta • koulutettu hieroja • bambuhieronta Hierontapiste Anita Karvonen Asematie 5 (Täsmähoito), Pihtipudas • Halmeniementie 163, Muurasjärvi p. 014-562 089 Joona 0400-241 965 hana.matti@pp.inet.fi MEILTÄ APU NOPEASTI JA LUOTETTAVASTI! Ruukintie 1, Pihtipudas • putkiasennustyöt ja huollot • LVI-tarvikkeiden myynti • öljypoltinhuollot NYT MYÖS MEILTÄ ROTH Komposiittiputkiasennukset Kukka-Pibea ja Monosen Hautauspalvelu Ay Asematie 7 Pihtipudas www.pibea-mononen.fi puh. 15 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 LIKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET P. 0400 667 946, 040 517 3697 eero.hilpinen@asianajotoimisto.inet.fi KALLIOMURSKETTA KALLIOMURSKETTA toimitettuna Alvajärven Karihautakankaalta CE merkittyä Jorma Pasanen 0400 706 133 Jarkko Pasanen 0400 269 787 Useita murskelajikkeita moneen tarpeeseen • soraja metsäautotiet • pihat ja pihatiet • rakennusten perustukset • suodatuskentät ym. 0400-777 757 • www.ehtpiiponniemi.fi ma-to 9-16 Yrittäjä! Tässä voisit markkinoida palveluitasi! Kysy lisää: Kysy lisää: ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi p. 044 206 6778 Reima Tast www.lampotyo.fi LVI -huolto Lämmitysjärjestelmät Putkiremontit Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Onni Mäkinen 040 413 9278 onni.makinen@hotmail.fi Pihtipudas OM Ky lm äSä hk ö Oy Sähköurakointi ja kylmäalan palvelut Niemenharjun RAKENNUS OY Hiirenniemi 5 050 461 7280 • www.nhr.fi • rakentaminen • remontointi • puutavara • lauteet Tiekunnan apuna tieisännöitsijä! • tieyksiköinnin laadinta ja ylläpito • tiekuntien hallinto • tiemaksujen laskutus • kirjanpito • tiekokoukset • avustusten haku • perusparannushankkeet Tieisännöitsijä Anne Viander p. 0207 931 620 Keskustie 8, 44800 Pihtipudas • jalkahoidot • kasvoja käsihoidot • ripsien ja kulmien värjäys • kulmien muotoilu • sokerointi • rentouttava kokovartalohieronta p. 0207 931 620. P. 0207 931 620 p. SVT Talouspalvelut 040-161 5139 • Junganjärventie 7, Muurasjärvi Toimistopalvelut, kirjanpidot ja tilinpäätökset sekä veroilmoitukset: kaikki yhtiömuodot ja yhdistykset. Ota yhteyttä: Kuljetukset myös kevyellä kalustolla asiakkaan toiveet huomioiden. 044 579 1420 anne.viander@gmail.com Pihtipudas • Isännöintipalvelut • Kiinteistöarvionti • Kaupanvahvistajat • Asiakirjapalvelu isannointi@saaninkoski.fi • 045 212 1331 • saaninkoski.fi Isännöinnin ammattilainen! Teollisuustie 16, Viitasaari, ma-pe 8-16 Ovet ja ikkunat Muut rakennusmateriaalit Metsästystuotteet Renkaat ja rengastyöt Energiapuun osto myllynmies.fi ovikauppa.com 0400 911 981 ilmoitukset@kotiseudunsanomat.fi • maksulliset ilmoitukset tilaukset@kotiseudunsanomat.fi • tilauksiin liittyvät asiat toimitus@kotiseudunsanomat.fi • jutut, seurapalstat, menot ja vinkit P
Lähteet: – Pihtiputaan arkeologiset kohteet Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä, www.kyppi.fi (18.2.2025) – Valtioneuvoston tiedote VARK-alueita koskevasta päätöksestä 7.11.2024, https:// valtioneuvosto.fi/-/1410903/ suomen-valtakunnallisesti-merkittavien-arkeologisten-kohteiden-inventointi-on-paivitetty (18.2.2025) – VARK-hanke Museoviraston kotisivuilla, www.museovirasto.fi (18.2.2025) SAMI TAPANAINEN Koliman Hämeensaari KESKI-SUOMEN MUSEO, MIIKKA KUMPULAINEN Madenevan kivikautisen asuinpaikan kaivauksissa tehtiin suuri määrä esinelöytöjä kesäkuussa 2008. Museoviraston tutkimusraporttien ja löytöluetteloiden lista on todella pitkä. Kotiseudun Sanomissa esiteltiin aiemmin Kinnulan VARK-alue, Häähkäniemen kivikautinen ja varhaismetallikautinen asuinpaikka. Niistä pienempi on 4x5 metrin laajuinen. Yhdeksi erikoisuudeksi mainitaan, että löydetystä luuaineistosta on tunnistettu myös palanutta ihmisen luuta, vaikka ainakaan muinaisjäännösrekisterin mukaan tiedossa ei ole, että kyse olisi varsinaisesta hautapaikasta. Suuremmalla painanteella on mittaa 8x16 metriä, ja siinä on jälkiä kolmen huoneen asumuksesta. Madenevaa on tutkittu useaan otteeseen arkeologien toimesta. On todennäköistä, että se ulottui myös raviradan lounaispuolelle. FINNA Näkymä Madenevalta. Vielä vuonna 2020 tehdyssä VARK-hankkeen tarkastuksessa alueelta löydettiin uusi asuinpainanne rautatien itäpuolelta. Tästä huolimatta suurin osa alueesta on edelleen tutkimatta. Hämeensaari arvioidaan erittäin harvinaiseksi, arkeologisesti monimuotoiseksi ja kulttuurihistoriallisesti hyvin merkittäväksi kohteeksi, jolla on edelleen paljon tutkimuksellista potentiaalia. Madenevan muinaisjäännösalue sijaitsee junaradan molemmin puolin raviradan itäja Kanavan eteläpuolella. IHMISET ovat hakeutuneet kivikaudelta lähtien Koliman Hämeensaareen. Kohteet on kirjattu Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin nimillä Koliman Hämeensaari, Madeneva ja Majakaarre 2. Pihtiputaan kirkonkylän tuntumassa on peräti kolme muinaista asuinpaikkaa, jotka nimettiin VARK-kohteiksi. Ne osoittavat, että tällä alueella on ollut ihmiselämää jo tuhansia vuosia sitten. Tämänkaltainen vesistöön rajoittuva hiekkakangas oli hyvin tavanomainen asuinpaikka kivikaudella. Saareen oltiin rakentamassa vapaa-ajan asuntoa, kun perustustöiden yhteydessä löydettiin mielenkiintoisia muinaisesineitä. Paikalla on myös pienehkö kiviröykkiö, joka on tulkittu jonkinlaisen asumuksen lämmitykseen aikanaan käytetyksi tulisijaksi. Museoviraston mukaan sillä on erittäin suuri tieteellinen merkitys, sillä kyseessä on Suomen ainoita keskiaikaisen eräkulttuurin piiriin kuuluvia asuinpaikkoja, jolla on lisäksi useita vanhempia käyttövaiheita. Vain muutaman päivän kestäneissä kaivauksissa kesäkuussa 2008 löydettiin palanutta luuta, nuolenkärki, kivisiä työkaluja, kvartsia, piitä, meripihkaa ja lähes 1400 saviastioiden palasta. MADENEVALLA on asuttu todennäköisesti vieläkin varhaisemmassa vaiheessa. Pronssija rautakauden aikaisia löytöjä ovat esimerkiksi saviastioiden palat, rautaesineet, tuluspii, palanut ja palamaton luu, luuesineen katkelmat ja tuohi. Sitä ylistetään yhdeksi Sisä-Suomen laajimmaksi kivikautiseksi asuinpaikaksi, jonka tutkimustulokset ovat muokanneet ja muuttaneet käsityksiä kivikauden kulttuurista. Arkeologit tekivät alueella kaivauksia, jotka osoittivat saaren pitkäaikaisen käytön asuinpaikkana. Saari on melko pieni mutta korkea. 16 Kotiseudun Sanomat 13.8.2025 Museovirasto on koonnut luettelon valtakunnallisesti merkittävistä arkeologisista kohteista (VARK). Eniten viitteitä on kuitenkin rautakauden lopun ja keskiajan eräkulttuuriin liittyvästä asumisesta. Kivikaudella tällä paikalla oli kapean ja suojaisan vesiväylän eteläranta. Suomesta valittiin 1010 VARK-aluetta, joista yksi sijaitsee Kinnulassa ja viisi Pihtiputaalla. Tutkimuksissa on löydetty kaksi ilmeisesti kivikautista asumuspainannetta. Ei siis ihme, että tämä paikoin erittäin hyvin säilynyt alue sai kunnian tulla nimetyksi valtakunnan merkittävimpien arkeologisten kohteiden joukkoon. Tutkimuksellinen potentiaali on edelleen suuri. Sen alueella on tehty lukuisia kaivauksia 1950-luvulta lähtien. VARK-arvioinnin mukaan kyseessä on erittäin harvinainen ja kulttuurihistoriallisesti hyvin merkittävä arkeologinen kohde. Madeneva on jättänyt jälkensä suomalaiseen arkeologiaan myös siten, että kivikautisia asumuspainanteita kutsuttiin aluksi Madenavatyypin kodanpohjiksi. Vanhimmat löydöt lienevät kivikauden lopulta tai pronssikaudelta, seuraavat rautakaudelta ja nuorimmat saattavat olla keskiajalta tai vielä Pihtiputaan muinaiset asuinpaikat nimettiin ansaitusti VARK-kohteiksi myöhäisemmältä ajalta. Museoviraston VARK-esittelyssä todetaan, että luonnonympäristön pysyvyys ja samankaltaisina säilyneet tarpeet ovat ohjanneet asutusta tähän saareen vuosituhannesta toiseen. VARK-arviointikin kertoo, että kyseessä ei ole mikä tahansa muinaisjäännösalue. Muinaisjäännösalue sijaitsee mökkitontilla, eikä sen koko laajuus ole tiedossa. Majakaarre 2:ssa on tehty kaivauksia jo 1960-luvulla. FINNA. REILU kilometri Madenevasta lounaaseen sijaitsee Alvajärven rantatörmällä Pihtiputaan kolmas VARK-alue, Majakaarre 2. Maineikas arkeologi ja historiantutkija Aarne Europaeus (myöhemmin Äyräpää) tutki Hämeensaarta jo vuonna 1908, mutta tarkemmin sen salaisuudet alkoivat paljastua vasta 1990-luvun alussa. Esihistoriallinen asuinpaikka sijaitsee sen metsäisellä lakitasanteella. Nyt ovat vuorossa Pihtiputaan kolme ensimmäistä kohdetta, ja pian julkaistaan juttu kunnan kahdesta jälkimmäisestä VARK-alueesta. Asuinalue jatkui ketjumaisena nauhana mahdollisesti jopa useamman kilometrin matkalle. On harvinaista, että keskiajan kalastajat ja metsästäjät valitsivat todistetusti juuri sellaisen majapaikan, josta on löydetty myös jopa kivikauden aikaisia asumuspainanteita