12 6 N:o 32 | 13. elokuuta 2021 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : A ntt i Ri nt al a 11 6. vu os ik er ta 00 43 59 5– 21 –3 3 Hiljaa hyvää tulee Finanssialan ammattilainen Kari Koivula ohjaa hiljaisuuden retriittejä 18 Ministeri Antti Kurvinen: Kirkot ovat yhteiskunnan voimavara Parempi vessa tekisi miljardien ihmisten elämästä parempaa
Näistä tämän kesän räikein esimerkki lienee jalkapalloturistien paluu Pietarista. 1921 Lammin ikivanhassa, toista vuotta takaperin hävityksen jäljiltä jälleen uudestaan korjatusta kirkossa, vihittiin tarkoitukseensa viime sunnuntaina äsken valmistunut suurenmoinen alttarikoriste. He kaipaavat myös Jumalan rakkautta ja armoa, mutta eivät sitä koe löytävänsä. Pandemian vakavasti ottava kansalainen tuntee pelon lisäksi turhautumista, kun kanssamatkustajista osa kulkee maskitta vähät välittäen muiden turvallisuudesta. On huomattava, että kirkkotilat ovat usein suuria ja erilaisin hygieniaynnä muin säädöksin voidaan toimia turvallisesti ilman passin käyttöäkin. On syytä todeta, että passiin liittyvät oikeudelliset haasteet tulisi myös ratkaista ennen sen käyttöönottoa. Tapana on vastata kysymykseen, että vain Jumala yksin tietää. Ja miksi sen tulisi olla helppoa. Mutta tilanteen ennustamattomuus on vaikeuttanut työn suunnittelua. Totta kuitenkin, että joillekin uskominen on helppoa, lapsenuskoa vielä aikuisiässä. Kaksipäiväiseen Saarihelvettiin osallistui yli 5 000 kävijää. Vieläkin on vaikea ymmärtää, miksi Pietariin oli pakko mennä ja miksi viranomaiset eivät pystyneet järjestämään sieltä palaaville jo rajalla testejä. Koronapassi selkiyttää jatkossa tilannetta esimerkiksi kulttuuritarjonnan suhteen. – Tässä sitä voisi ehkä edellyttää. Painojäte kierrätetään 99 %:sesti. Alttarikoriste, jonka Ateneumin veistokoulun opettaja Friedl on puusta valmistanut, on todellakin ainutlaatuinen Pohjoismaissa. He käyvät elinikäistä Jaakobin painia ja kokevat jäävänsä uskonasioissa aina tyhjän päälle. Suomen Palloliitolta olisi odottanut, että se olisi kehottanut kaikkia jalkapalloturisteja olemaan karanteenissa, menemään testeihin ja vastaamaan jäljittäjien soittoihin. Lapsiperhearjen logistiikka yhdistettynä koronaan ei suoranaisesti mahdollista kiireetöntä haahuilua kirjakaupan hyllyjen välissä, niin paljon kuin sitä kaipaankin. 2 Onko kirkolta kysytty kantaa koronapassiin. 3 Tarvitaanko mahdollista koronapassia myös, kun tulee jumalapalvelukseen. OLLI SEPPÄLÄ 12.8. Onko tämä kaikki hyvä vai huono asia, sitä en tiedä. Koronapassi voi vahvistaa tilaisuuksiin osallistuvien turvallisuuden tunnetta ja näin vaikuttaa myönteisesti osallistumishalukkuuteen. 1 Miltä kirkon elämä ja toiminta juuri nyt näyttää koronapandemian valossa. Ristin juurella ovat Maria Magdaleena ja neitsyt Maria. Niinpä uskokin oli yksinkertaisempaa, selkeämpää. Syitä on monia kiireisestä arjesta koronaan. | viikon henkilö | | tuhat merkkiä taivaasta | MARI TEINILÄ päätoimittaja mari.teinila@kotimaa.fi | pääkirjoitus | Kirjoista ja kaupoista N ykyajan ihmiset eivät jaksa kirjakaupassa tutkia hyllyjä, vaan keskivertoasiakas tulee tavallisesti hakemaan jotakin tiettyä kirjaa. Kirjallisuudenkin kulutustottumukset ovat muutoksessa. Täytyy olla erityisen kiinnostunut kirjoista osatakseen haluta yllättäviä löytöjä. Jalkapallo on hieno laji, mutta nyt kansalaiset maksavat kallista hintaa vastuuttomien jalkapalloturistien toiminnasta. OLLI SEPPÄLÄ ”Koronapassi voi vahvistaa turvallisuuden tunnetta” Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokunan mukaan koronaepidemia tulee vaikuttamaan kirkon elämään vielä pitkään. Onko uskominen koskaan ollut helppoa. Usko on lahja, sanotaan. Jo toista viikkoa jatkunut rippikoululeiri jouduttiin elokuun alussa keskeyttämään Karkun evankelisella opistolla paikallisen tartuntalääkärin määräyksestä. Tunsin piston sydämessäni. Tämä on aika kuluttavaa. Jo toisen kerran lukuvuosi alkaa pandemian varjossa. NOORA WIKMANHAAVISTO Toimitussihteeri ostaa kirjoja harkiten. Ennen oli helpompi uskoa, sillä maailma oli yksinkertaisempi. Olen huomannut, silloin kun viimeksi pääsi käymään jonkun toisen kotona, että yhä useamman ikätoverini kotoa ei kirjahyllyä itsestäänselvästi löydy. On vaikea uskoa, että Saarihelvetissä maskit pysyivät kasvoilla tai turvavälit pitivät. Onko sellaista koskaan ollutkaan. He antautuvat kuin luonnostaan ajatukselle, että kaikki on Jumalan rakkautta ja armoa. Käytän paljon kirjastoa ja kuuntelen myös äänikirjoja. Usein kuulee myös kauhistelua siitä, että kirjahyllyt ovat kadonneet nykyajan kodeista. Vai oliko sittenkään. Epäloogisesta viranomaispäätöksestä löytyy tuore esimerkki Sastamalasta. Koronaepidemia tullee vaikuttamaan kirkon toimintaan ja elämään vielä pitkään. He ovat aina kokeneet uskomisen osaksi elämäänsä. – Seurakunnat ovat sopeutuneet tilanteeseen hyvin ja pystyneet muokkaamaan toimintaansa muuttuneeseen tilanteeseen. ?. Risti veistoksineen on asetettu suurelle ikkunalle, joka sijaitsee alttaripöydän kohdalla. Kirjakauppiaat-dokumentti kannattaa kuitenkin katsoa Yle Areenasta. Jakelusta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen Posti neutraloi rahoittamalla päästöjä vähentäviä, valvottuja ilmastohankkeita. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokunan mukaan koronapandemia on lisännyt seurakuntien ja paikallisten viranomaisten yhteistyötä. Korona-exit suunnitelmia on laadittu ja niitä päivitetään. Viimeaikaiset vierailuni kirjakauppoihin ovat olleet kuvatun kaltaisia täsmäiskuja. Niin se onkin, mutta miksi lahjaa ei suoda kaikille. 4 Entä tarvitaanko koronapassia kirkkokonsertteihin tai muihin kirkossa pidettäviin kulttuuritilaisuuksiin. | Kuva: Jukka Granström PEKKA HUOKUNA Kirkkohallituksen kansliapäällikkö ???????. Silti myös yksilön vastuullisella käytöksellä on keskeinen merkitys. Se olisi ollut vastuullista toimintaa. – Seurakunnissa valmistaudutaan vaihtelevasti myös koronan jälkeiseen aikaan. Vajetta vastuunkannosta K esää on vielä jäljellä, vaikka koulut ovat käynnistyneet tällä viikolla. Ei ainaista hälyä ja yleistä hävyttömyyttä. Joukkoliikenteessä matkustavilta edellytetään maskien käyttöä, mutta sitä ei voida valvoa. Ei ollut niin paljon vaihtoehtoja tai tietoa asioista. On myös ihmisiä, jotka eivät pysty uskomaan vaikka haluaisivat. 2 3 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 aluksi. Siihen kuuluu neljä metriä korkea risti, johon ristiinnaulitun kuva on veistetty. Edellä hahmoteltu ”helpon uskon aika” on yksinkertaistus. Olen käsittänyt, että joka tapauksessa mahdollisen koronapassin käyttö ei koskisi välttämättömiä peruspalveluita. Se, ja muita kulttuurivinkkejä sivulla 17. Vaikka viranomaiset ovat tehneet koronaan liittyvien kokoontumisrajoitusten suhteen monia oikeita ratkaisuja, niihin liittyvä ajoittainen epäloogisuus kuormittaa muutenkin paineen alla eläviä kansalaisia. Samaan aikaan Tampereella Pyhäjärvellä sijaitsevassa Viikinsaaressa saatiin järjestää rocktapahtuma ”Saarihelvetti”. – Ei ole kysytty. Mutta sitä me ihmisetkään emme tiedä, onko Jumala salatusti sittenkin yhtä paljon painijan kuin lapsenmielisen kanssa. – Nähdäkseni jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset olisivat sen laatuisia tapahtumia, joihin ihmisillä tulisi olla mahdollisuus osallistua passista riippumatta, samoin sielunhoito. Meillä sellainen vielä on, mutta tilanpuutteen ja ekologisen ahdistuksen takia kuratoin kokoelmaani tarkkaan ja ostan uusia harkiten. Karkun rippikoululeirille osallistui yhteensä 26 ihmistä, joista 13 oli rippikoululaisia. Tällaisen luonnehdinnan esitti newyorkilainen kirjakauppias dokumentissa Kirjakauppiaat. Olemme nyt tilanteessa, jossa osassa seurakuntia pohditaan, voidaanko säännöllinen viikkotoiminta aloittaa ja millä reunaehdoilla toimintaa voidaan toteuttaa. KOTIMAA perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Porkkalankatu?7 B, 00180 Helsinki Asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 Toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa.fi : Olli Seppälä 040 587 7411 Toimitussihteeri: Noora WikmanHaavisto 040 178 8423 Graafikot: Pupu Design Oy Valokuvaaja: Jukka Granström Toimittajat: Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Tuija Pyhäranta (virkavap.), Meri Toivanen, Danielle Miettinen Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Kotimaa Oy Toimitusjohtaja: Kati Kinnunen Lukijamäärä: Kotimaa 74 000 (2020 KMT) Kotimaa painetaan ympäristöystävällisesti kierrätyskuidusta ja puujätteestä valmistetulle paperille ilman kemikaaleja, vettä tai öljyä. On hyvä, että koulutyö on päästy aloittamaan lähiopetuksessa etäopetuksen sijaan
Siitä otettiin ensimmäinen ja ainoa painos vuonna 2000, jolloin se otettiin myös käyttöön. Lähetekeskustelun jälkeisessä äänestyksessä 62 edustajaa äänesti valiokuntaan lähettämisen puolesta. Toiminnallisia edustaja-aloitteita voidaan nyt jättää myös syysistuntokauTurku | Edustaja-aloitteet puhuttivat kirkolliskokousta. dä kyseisen seurakunnan kirkkoherra kastetun itsensä esityksestä tai lapsen kohdalla hänen huoltajiensa esityksestä. Uudistuksessa toimielimien nimikkeitä muutettiin niin, että puhemiesneuvostosta tulee puheenjohtajien neuvosto ja valitsijamiehistä valitsijoita. Marjaana Toiviaisen esittelemän aloitteen oli allekirjoittanut kaksi edustajaa. Uudistus myös laajentaa käsikirjavaliokunnan tehtäväalaa. Nykyään kummi voidaan lisätä vain lapselle. Toinen julkisuudessa ennakkoon ollut kirkolliskokouksen asia oli niin ikään edustaja-aloite, jossa Kirkko Suomessa -brändiä haluttiin muuttaa ”ekumeenisesti ja informatiivisesti asianmukaisempaan muotoon”. Tässä prosessissa myös paikallisseurakuntia sekä seurakuntayhtymiä rohkaistaisiin omassa viestinnässään samaan. OLLI SEPPÄLÄ | kirkolliskokous | K irkolliskokous kokoontui viime viikolla 3.–6.8. Ehdotus hylättiin äänin 84–18. Ehdotus sisälsi myös lakiteknisiä muutoksia kirkolliskokouksen työskentelyn sähköistymisestä, Domus-asianhallintajärjestelmän käytöstä sekä pitkään noudatetusta hallintokäytännöstä johtuvia muutoksia. Kirkolliskokous vahvisti uudistetun työjärjestyksensä. Muutoksia tehdään esimerkiksi kansallisten rukouspäivien ohjetekstiin, raamattuviitteiden oikeinkirjoitukseen sekä virsisuosituksiin. Niiden aiheina olivat muun muassa sateenkaariliittojen vihkiminen, Kirkko Suomessa -brändi, kummien lisääminen ja rukouselän vahvistaminen. Aloitteessa pyydetään piispankokousta pohtimaan keinoja ihmisten rukouselämän vahvistamiseksi ja kutsumaan ihmisiä rukoilemaan uusilla tavoilla. Sen tavoite on luoda nykyistä selkeämpi ja johdonmukaisempi työjärjestys, joka antaa nykyistä paremman kokonaiskuvan kirkolliskokouksesta ja sen hallinnosta. Nykyinen Evankeliumikirja hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna 1999. Aloitteen tavoitteena on, että ympäristöja ilmastoasiat tulisivat kiinteäksi osaksi kirkon päätöksentekoa, ja että päätöksenteon tukena olisi riittävä tieto. Kirkolliskokous myös hyväksyi Evankeliumikirjan eli Kirkkokäsikirjan toisen osan uuden painoksen korjaukset käsikirjavaliokunnan mietinnön mukaan. Uskonpuhdistuksen muistopäivän nimeksi reformaation päivä Tähän kuvateksti | | Kuvat: Kuvaajan nimi ” Aihetta käsiteltiin viiteen otteeseen kolmen päivän ajan, ja keskustelussa käytettiin kaikkiaan 68 puheenvuoroa. Evankeliumikirjan muutoksiin kuuluu myös uskonpuhdistuksen muistopäivän nimen muuttaminen reformaation päiväksi. Uudistus sisältää myös uusia tehtäviä ohjeiden antamisessa ja mahdollisuuden siirtää istuntokausi yksimielisellä päätöksellä välttämättömän syyn vuoksi. Äänestyksen jälkeen myös talousvaliokunnalta päätettiin pyytää lausunto asiasta. Aloitteessa ehdotettiin, että kevennetyssä seurakuntayhtymässä käytäisiin nykyisen kahden vaalin sijasta yhdet vaalit. Kari Aakula ja piispa Mari Leppänen tervehtivät. Aloite lähettiin tulevaisuusvaliokuntaan. Toimitusvaliokunta lakkautetaan ja sen tehtävät siirtyvät kansliavaliokunnalle. Edustaja-aloite päätettiin lähettää perustevaliokuntaan tarkempaan käsittelyyn. Turussa. Edustaja-aloite kummin lisäämisestä aikuiselle lähettiin perustevaliokuntaan. Ennakkoon julkisuudessa puhutti 44 edustajan allekirjoittama aloite, jossa ehdotetaan, että kirkolliskokous pyytää piispainkokousta valmistelemaan esityksen kirkolliskokoukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta. Käsikirjavaliokunnan mietinnössä todetaan aloitteen olevan tärkeä ja todettiin rukouksen olevan välttämätöntä kirkolle: ”Ilman rukousta kirkko ei ole kirkko.” Aloitteen on allekirjoittanut 67 edustajaa, ja sen esitteli Kirsi Hiilamo. Edustaja-aloite toiminnallisen tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisestä lähetettiin yleisvaliokuntaan. Marjaana Toiviaisen esittelemän aloitteen oli allekirjoittanut 11 edustajaa. Kirkolliskokous päätti lähettää rukouselämän vahvistamista koskevan edustaja-aloitteen piispainkokoukselle tiedoksi ja toimenpiteitä varten. Muutokset ovat lähinnä teknisiä ajantasaistuksia. Kirkolliskokouksessa järjestettiin ennen päätöstä äänestys edustaja Pauli Niemelän ehdotuksesta, että esitys olisi lähetetty takaisin valiokunnan valmisteluun. Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous pyytää Kirkkohallitusta valmistelemaan esityksen kirkkojärjestyksen 2 luvun 16 §:n muuttamiseksi siten, että seurakunnan jäsenelle voidaan myös aikuisena erityisestä syystä kasteen jälkeen lisätä enintään kaksi kummia. Lisäksi pyydettiin synodaalikokousten valmistelun yhteydessä ottamaan huomioon se, miten papisto ja muut seurakunnan työntekijät voisivat löytää työssään lisää tilaa hengelliselle kasvulle ja rukoukselle ja miten ihmisiä voidaan kutsua yhteiseen rukoukseen. Aloite ympäristövaikutusten arvioinnista lähetettiin hallintovaliokuntaan. Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous pyytää Kirkkohallitusta tekemään kokonaiskirkolle toiminnallisen tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman, jonka tarkoituksena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kirkossa. Kuva: Kirkon kuvapankki/ Aarne Ormio 4 5 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 uutiset. Ajankohta oli poikkeuksellinen ja johtui koronapandemiasta. Aloitteen oli allekirjoittanut 29 edustajaa ja sen esitteli Hanna Mithiku. Valiokuntapaikkojen jakamisen perusteeksi otetaan uusia kriteerejä. Kirkolliskokous hylkäsi hallintovaliokunnan mietinnön mukaisesti edustaja-aloitteen seurakuntayhtymämallin keventämisestä. Aihetta käsiteltiin viiteen otteeseen kolmen päivän ajan, ja keskustelussa pyydettiin ja käytettiin kaikkiaan 68 puheenvuoroa. Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous lähettää Kirkkohallitukselle toimenpiteitä varten esityksensä siitä, että Kirkko Suomessa -brändi lakkautetaan, ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko siirtyy viestinnässään informatiivisempaan sekä ekumeenisesti kestävämpään nimitykseen. | Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio Kirkolliskokous kokoontui viime viikolla Turun kristillisellä opistolla. Aloitteen mukaan päätöksen kummin lisäämisestä voisi tehKoronapandemia siirsi kirkolliskokouksen toukokuulta elokuulle jo toisena vuotena peräkkäin. Anna Lintusen esittelemä aloite on 32 edustajan allekirjoittama. Aloitteen esitteli edustaja Jukka Hautala. delle. Edustajista 41 äänesti aloitteen jatkokäsittelyä vastaan
Tämä on korostunut koronan aikana, uskonnolliset yhteisöt ja kirkot ovat olleet valtiovallalle loistava kumppani. kirkolliskokous | Kirkollisten asioiden ministeri Antti Kurvinen nostaa esille uskonnollisten yhteisöjen myönteisen voiman yhteiskunnassa. Hän oli ryhmässään hengen luoja ja tuli hyvin juttuun ja toimeen kaikkien kanssa. Kirkolliskokoukselle pitämässään puheessa hän kiitti esirukouksista, joita on saanut vaativaan ministerin tehtävään ryhdyttyään. – Korona koetteli ensin pahimmin ikäihmisiä, mutta toisaalta heillä on myös elämänkokemuksen tuomaa sitkoa. Kiitoksissaan hän mainitsi erikseen diakoniatyön, ”josta on suuri apu usealle heikommassa asemassa elävälle ihmiselle ja jota oli apua yksineläville ja perheille jaksamisessa rankimpien aikojen yli”. – Lämpimiä terveisiä rippipapilleni Petri Laitiselle, hän oli innostava ja jopa vähän räväkkä pappi! Nykyisin Laitilan kirkkoherrana työskentelevä Petri Laitinen muistaa rippilapsensa: ”Antti – Ketään ei saa panostaa harjoittamaan uskontoa. – Suomi on kehittynyt monessa suhteessa oikeaan suuntaan, paitsi yksinäisyyden suhteen. – Koronan seurauksena ihmiset ovat jääneet entistä enemmän koteihin, koronan vaurioita on myös henkisen pahoinvoinnin lisääntyminen. Jos luterilaisia kirkkorakennuksia ei oteta lukuun, Antti Kurvinen on viimeksi käynyt uskonnollisessa rakennuksessa tammikuussa 2020, kun hän oli lomamatkalla Mauritiuksella. Ministeri Kurvinen: ”Painotan positiivista uskonnonvapautta” Antti Kurvinen (kesk.) puhui kirkkoministerin roolissa kirkolliskokouksessa. – Tarkoitin sitä, että niin kuin oikeusministeri ei voi ottaa kantaa yksittäisiin tuomioihin, kirkkoministerin tehtävä ei ole ottaa kantaa kirkon itsehallintoon, etenkään teologisiin kysymyksiin. Kunnioitan hengellistä ja maallista regimenttiä. MARI TEINILÄ 6 7 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 uutiset. Etenkin sosiaalisessa mediassa Antti Kurvisen arveltiin viitanneen kirkon sisäisiin asioihin puuttumisessa Päivi Räsäseen, yhteen edeltäjäänsä kirkollisten asioiden ministerinä. – En myöskään näe muutostarpeita kirkon ja valtion suhteissa. Ministeri Kurvinen sanoo, että on hyvä, että kaikkiin mahdollisiin väärinkäytöksiin uskonnollisissa yhteisöissä on puututtu ja puututaan. Raastavinta tämä on nuorten ja ikäihmisten kohdalla. Kurvinen sanoo Kotimaan haastattelussa, ettei hän tahdo arvioida Räsäsen tai muiden edeltäjiensä toimintaa, vaan puhuu mieluummin nykyhetkestä ja tulevasta. Antilla oli huumorintajua. Kirkolliskokouksen puheessa Kurvinen sanoi, että hän aikoo kutsua koolle eri toimijoita laajasti keskustelemaan siitä, miten voidaan yhteistyötä tehdä enemmän ja ehkäistä enemmän pudokkuutta. Kurvinen sanoi kunnioittavansa kirkon autonomiaa eikä aio sopimattomasti puuttua kirkon sisäisiin kysymyksiin. – Viime vuosina on ehkä painotettu negatiivista uskonnonvapautta. | Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio Terveisiä rippipappi Petri Laitiselle! Antti Kurvinen on kotoisin Ylihärmästä ja hän kävi rippileirin tasan 20 vuotta sitten edelleen toiminnassa olevassa Palojärven leirikeskuksessa. – Tahdon painottaa positiivista uskonnonvapautta eli ihmisen oikeutta harjoittaa uskontoaan. Ajattelin jo tuolloin, että tuosta pojasta kuullaan jollakin tavoin tulevaisuudessa.” Antti Kurvinen kävi aikanaan isoskoulutuksenkin, mutta ei ehtinyt isoseksi, sillä pesäpalloharrastus ja kesätyöt veivät ajan. Ministeri Kurvinen nosti puheensa useassa kohdassa esille yksinäisyyden. – Elämme sekulaarissa yhteiskunnassa, jossa uskonnonvapaus on kulmakivi, se kuuluu ytimeen. Isoskoulutus on monelle itse asiassa ensimmäinen esimieskoulutus, josta on varmasti hyötyä myöhemminkin elämässä. Yksinäisyys on monen sosiaalisen ongelman juurisyy. Heidän elämässään yksi vuosi ilman lähiopetusta ja lähisuhteita on ollut pitkä aika. Ministerin mukaan yhtenä käytännön keinona voisi olla kuntien ja seurakuntien tilojen joustavampi yhteiskäyttö, esimerkiksi erilaisina kohtaamispaikkoina. Ehkä nuoret ja opiskelijat ovat kuitenkin olleet kaikkein heikoimmalla. Se oli hindutemppeli. En sanoisi kuitenkaan, että uskonnonvapaus on uhattuna. – Se on merkinnyt minulle paljon. Kirkolliskokouksessa pitämässään puheessa ministeri Kurvinen otti kantaa myös uskonnonvapauteen, siihen että se on perusja ihmisoikeus. – Mutta isostutkinto on plakkarissa. Kotimaan haastattelussa ministeri Kurvinen sanoo määrittelevänsä itsensä uskontomyönteiseksi ihmiseksi. Puheessaan Kurvinen kiittikin kirkkoa muun muassa lohdun tuomisesta sureville sekä rinnalla kulkemisesta. Rippikoulu oli perinteinen seurakunnan rippileiri hääleikkeineen ja nuorten veisuineen. Uskonnonvapaus merkitse oikeutta harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa. Kirkkoministerin roolissa Antti Kurvinen kävi viime viikolla Turussa kirkolliskokouksessa. Nyt olisi hyvä saada ihmiset jälleen liikkeelle. – Näen uskonnolliset yhteisöt ja kirkot yhteiskunnan voimavarana. Korona-aika on entisestään korostanut individualismia. Hän kiitti kirkkoa myös henkisen kriisinkestävyyden ylläpitämisestä vaikeina aikoina. – Heti alkusyksystä aloitan nämä tapaamiset opiskelijajärjestöjen kanssa. MARI TEINILÄ | haastattelu | A ntti Kurvinen (kesk.) valittiin toukokuussa tiedeja kulttuuriministeriksi Annika Saarikon siirryttyä valtiovarainministeriksi. – Yhteiskunta ei voi hankkia kenellekään kavereita, mutta ministeri voi osaltaan esimerkiksi herättää arvokeskustelua siitä, pitäisikö palata yhteisöllisempään elämänmuotoon. Samalla yhteiskunnassa pitää kuitenkin olla tilaa uskonnollisille ja yhteiskunnallisille arvoille. oli harvinaisen sosiaalinen ja aktiivinen. Tähän tehtävään kuuluu myös toimiminen kirkollisten asioiden ministerinä mukaan lukien kaikki uskonnolliset yhteisöt. Erityisesti on jäänyt mieleen sellainen myönteinen asenne ja pieni pilke silmäkulmassa. Puheensa alussa hän totesi, että kirkkoasioista hallituksessa vastaaminen on hänelle mieluinen tehtävä. Liikaa painotetaan pienestä pitäen yksin pärjäämistä
Lauri ei ole vielä päässyt tarkastelemaan tuhoja, sillä paloalueelle on turvallisuussyistä päästetty vain sammutustyöntekijöitä. Erityisesti lasten ja perheiden osuus yllätti henkilökunnan. Evankelis-luterilaiset seurakunnat omistavat Suomessa kaikkiaan 169 000 hehtaaria metsää. Kysyjä on perheineen kristityksi kääntynyt terveydenhuoltoalan ammattilainen, joka myy basaarissa bensaa, koska muuta työtä ei löydy. Talibanit elävät pelon ja paineen alla, ilman rakkautta. Henki & Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Kotimaa, Askel, Kirkko ja kaupunki, Henki & elämä, Kirkonseutu, Kirkkotie ja Pääsky Verkkoon: kotimaa.fi ja kirkkojakaupunki.fi Kesän merkityksellisin medianäkyvyys Kotimaan mediamyynnin kautta printti-ilmoitukset seuraaviin lehtiin: Soita ja kysy tarjous omasta peittopaketistasi! S uomen suurin metsäpalo puoleen vuosisataan on tuhonnut ainakin parisataa hehtaaria Kalajoen seurakunnan metsää. Jälkisammutus turvepitoisilla alueilla kestää vähintään viikkoja. Kari Lauri vakuuttaa, että he ottavat metsänhoitosuunnitelmissaan luontoarvot huomioon. DANIELLE MIETTINEN Talibanien kylmäävä paluu | essee | Afgaanit pakenivat Talibanin ja Afganistanin turvallisuusjoukkojen taisteluita Heratin kaupungin liepeillä viime sunnuntaina. Hän sai kysymyksen Heratista, jota taliban juuri pommitti kaikista suunnista. Yhteensä paloalueen suuruudeksi on arvioitu 300 hehtaaria. Arviot seurakunnalle aiheutuvista tulonmenetyksistä liikkuvat puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä. Rajanylittäjiltä voi kiristää rahaa, mitä ilman sotimisesta ei tule mitään. – Vakuutuksen pitäisi aikanaan korvata menetykset. | Kuva: AP/Lehtikuva/Hamed Sarfarazi ” Sivilisaatioiden taisteluna alkanut ja rauhanturvaoperaatioksi muuttunut väliintulo päättyy. Voimmeko tehdä jotakin. Pyhiinvaelluskeskus avattiin Turun tuomiokirkon Pormestarin kappeliin kesäkuun alussa. – Jo Raamatun ensilehdillä meitä kehotetaan viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa. 8 9 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 uutiset. Kaksi viikkoa sitten kirkkoherra Kari Lauri sai seurakunnan luottamushenkilöltä kylmäävän soiton. – Tuulivoimaloille rakennetut tiet ovat helpottaneet palontorjuntaa. Pyhiinvaellus on yksinkertaista, ekologista ja maksutonta, kertoo pyhiinvaellusprojektipäällikkö Annastiina Papinaho tiedotteessa. Kaksitoista vuotta Afganistanissa asunut kehitysyhteistyöntekijä Juhani Mäkilä ei tiennyt mitä vastata. He ovat liikkuneet siellä mörkösammuttimeksi kutsutulla erikoisajoneuvolla, Kari Lauri kertoo. Miehet keskustelivat Heratin turvallisuudesta ja käännynnäisten elinmahdollisuuksista. | Kuva: Lehtikuva /Glenn Hägg | lyhyesti | Arkkipiispa ei ollut tietoinen papin varoituksesta Arkkipiispa Tapio Luoma kertoi viime viikolla Suomen Kuvalehden haastattelussa, ettei hänellä ollut tietoa Kuopion tuomiokapitulin päätöksestä rangaista samaa sukupuolta olevan parin vihkinyttä pastori Sofia Saloa. Sivilisaatioiden taisteluna alkanut ja rauhanturvaoperaatioksi muuttunut väliintulo päättyy. Länsiliittouman viesti Afganistanille kuulostaa väsyneeltä: Sotikaa oma sotanne. Siellä, missä taliban saa vallan, maan alla on tungosta. Miehellä oli pyyntö: – Tuo minulle pullo viskiä, kun palaat. Ilmosen vastaus lyö idealistia rätillä naamaan. Pyhiinvaelluskeskuksen vilkas kesä yllätti Suomen ensimmäisessä pyhiinvaelluskeskuksessa Turussa on kesän aikana käynyt tuhansia kävijöitä. – Soittaja kertoi, että Rautiossa palaa. Tämän kuun viimeisenä päivänä päättyy yksi aikakausi länsiliittouman vetäytyessä. Jos kääntyneet eivät pääse pakenemaan, he menevät maan alle. Kuka tahansa, joka ei jaa heidän uskontulkintaansa, on vaarassa. Ja sitä paitsi: Emme me koskaan menneet Afganistaniin naisten ja tyttöjen vuoksi. Piispoilla ja tuomiokapituleilla ei ole yhteistä linjaa pappien rankaisemiseen. Päätöksen mukaan Salo on toiminut vastoin pappisvirkansa velvollisuuksia ja pappislupaustaan. Afganistanissa turvallisuustehtävissä työskennellyt oikeustieteen tohtori Klaus Ilmonen katsoo haikein mielin peruutuspeiliin. Osa vierailijoista oli itse lähdössä pyhiinvaellukselle, osa oli aiheesta kiinnostuneita turisteja ja kaupunkilaisia. Työmaa kuuluu saksalaisomisteiselle Prokonille, joka rakentaa parhaillaan Kalajoen, Kannuksen ja Kokkolan alueelle Suomen suurinta tuulipuistoa. Ilmakuvista hän on päätellyt, että seurakunnan omistamasta 494 hehtaarin laajuisesta Granholmin metsätilasta olisi jäänyt palon alle noin puolet. Vakuutusyhtiö puolestaan odottaa selvityksiä palon syttymissyystä ja mahdollisista korvausvelvollisista. Piispa Jari Jolkkosen johtama Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päätti kirjallisen varoituksen antamisesta Salolle istunnossaan 30. Afganistanin rajat ovat tällä hetkellä kutakuinkin talibanien hallussa. Heillä on suljettu maailmankatsomus, jota ei saa vertailla eikä haastaa, saatikka vaihtaa. – Ei, hän vastaa. Mies oli loukkaantunut taisteluissa ja hänen molemmat kätensä olivat haavoittuneet pahasti. Metsänhoitoyhdistys tekee sammutustöiden jälkeen tarkan arvion menetyksen suuruudesta. Ilmonen on kirjoittanut länsiliittouman sotaretkestä englanninkielisen kirjan ( Leaving Theater), jossa hän arvioi, mitä hyperkallis ja tuhansien sotilaiden hengen vaatinut missio lopulta hyödytti. Hän on surullinen. Hän epäili, että tulessa on myös seurakunnan metsää. Tarkoittaisiko tämä etelän naisten ja tyttöjen uhraamista muiden alueiden hyväksi. Kun Juhani Mäkilä ylitti maan Iranin vastaista rajaa vuonna 1998, vartijan kopissa oli silloinkin taliban. Hän pelkää, että edessä on pahimmillaan pitkä sisällissota. Kalajoen maastopalo sai alkunsa tuulivoimalan työmaalla, mutta tarkka syttymissyy on epäselvä. Semmoinen ei toimi, Ilmonen sanoo. Yksi vaihtoehto on, että talibaneille annetaan vapautta toimia maan eteläosissa ja he antavat muiden johtaa muualla. Kopperon ikkunasta näkyi pää, joka viittoi Mäkilää astumaan sisään. Seurakunta on vakuuttanut metsät niiden täydestä arvosta. Raivostuttaako kehitysyhteistyöntekijää, kun hän ajattelee talibaneja, jotka parhaillaan tuhoavat hänen elämäntyötään. Pyhiinvaelluskeskuksen suosiossa näkyvät lähimatkailun ja luontomatkailun suosion nousu. Suomen Kuvalehden jutussa todetaan, että piisoilla ei ole valtaa toistensa päätöksiin eikä edes arkkipiispa kirkon johtajana voi puuttua siihen, mitä toisessa hiippakunnassa tapahtuu. – Energiapuuksi kelpaavan puun arvo vähennetään siitä, mitä vakuutus seurakunnalle aikanaan korvaa. Me menimme sinne tukemaan liittolaisiamme, että saamme itse apua, jos idän suunnalla ilmaantuu turvallisuuspoliittisia ongelmia. – Ihmiset haluavat tehdä kiireettömiä ja merkityksellisiä matkoja. Pyhiinvaelluskeskuksen kävijät olivat eri-ikäisiä ja kotoisin eri puolilta maailmaa. Suurelle osalle suomalaiset pyhiinvaellusreitit olivat aivan uusi asia. – Poikaparat. Hän kehottaa olemaan iloinen, jos talibanit tappavat tänä vuonna vähemmän naisia ja tyttöjä kuin viime vuonna. Minun käsiäni särkee niin kovasti. Molemmat heikentyvät päivä päivältä. Keskustelupöydissä terroristijärjestöihin voi kehittyä poliittinen siipi, joka kypsyy luopumaan väkivallasta. Laurila toteaa, että tämä on merkittävä määrä, kun puhutaan esimerkiksi hiilinieluista. Kalajoen seurakunta omistaa metsää kaikkiaan 2000 hehtaaria. Tämä oli ensimmäinen samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä annettu rangaistus kirkossa sitten loppuvuoden 2018. Talibanit olisi pitänyt ottaa mukaan poliittiseen prosessiin jo paljon aikaisemmin. kesäkuuta. Suomessa turvapaikkaa rukoilevat afgaanipakolaiset tutisevat pelosta. Heillä ei ole ollut kapasiteettia kansainväliseen terrorismiin, eikä Talibania olisi Ilmosen mielestä kannattanut niputtaa yhteen Al Qaidan kanssa, niin kuin Yhdysvallat teki, vaan ennemmin lyödä kiilaa näiden kahden väliin. Juuri nyt ketään ei maahan palauteta, mutta on epärealistista ajatella, että tilanne paranee pikaisesti. Hän näkee peilissä opetuksen. M iksi koko maailma on hiljaa. Usean vuoden oleskelulupa ei olisi nyt luksusta, sanovat monet ihmisoikeusjärjestöt. Maasto on ollut sammuttajille erittäin haastavaa, lohkareista ja kumpuilevaa. Palon epäillään syttyneen tuulivoimalatyömaalla, mutta syttymissyy on vielä epäselvä. Tällä hetkellä vahinko ei vaikuta mitenkään seurakunnan talouteen, mutta tulevina vuosikymmeninä metsätuotot ovat pienemmät, Lauri toteaa. DANIELLE MIETTINEN Tuli söi Kalajoen seurakunnan metsää Arviot seurakunnan tulonmenetyksistä liikkuvat puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä. Me yritimme rakentaa Afganistaniin länsimaisen elämänmuodon, kertoa, miten ihmisen pitää elää ja olla
KIMMO KIANTO Maallikko-metsikköseurakuntalainen, Kerimäki Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Liitä viestiin myös yhteystietosi. Siitä se on edelleen kehittynyt ansioituneiden pappien arvonimeksi. Seurakuntia yhdistetään ”taloudellisten laskennallisten perustelujen pohjalta”. Lääkkeeksi anemiaan kirjoittajat tarjoavat paluuta takaisin kirkon/seurakunnan ydinolemukseen ja lisäksi yhteisöllisyyden vahvistamista. Unohdettakoon kirkon viestinnästä ’kirkkoherrat’ ja siirryttäköön käyttämään historiasta tuttua, nasevaa ja muutenkin parempaa ilmaisua ’esipappi’. Tuulija kansallispukuluterilaiset ovat äärimmäisen uhanalaisia lajeja. USKO . Nykyään vain köyhät kärsivät, varakkailla on keinoja, lopulta sitten eutanasiamatka liberaaliin maahan, jos Suomessa ei lainsäädäntö rupea joustamaan riittävän nopeasti. Erilaiset jumalakäsitykset voivat palvella joko rakkautta tai vihaa. Teitä on ikään kuin kaksi. Pari viikkoa sitten ilmestyi kirja Jokin meitä yhdistää – Näky kansankirkon jälkeisestä kirkosta. Pienten seurakuntien tulee tukea nuorten osallistumista isompien seurakuntien toimintaan ja luoda yhteistyökuvioita sinne missä nuoria enemmän on. ”Väitän aivan varmasti, että vain toinen niistä vie perille Jumalan luo”, hän jatkaa. Sittemmin sen merkitys on laajentunut lääninrovastiin, siis pappiin, joka toimii rovastikunnan kirkkoherrojen puheenjohtajana. korvaa | kolumni | | kolumni | Kotimaa.fi blogeissa sanottua Elämän eväät Koronapandemia on muuttanut elämäämme. Kuka vielä tosissaan kaipaa taivaaseen. Sen ei tarvitse olla sen loppu. Kirjassa annetaan monta hyvää näkökulmaa siihen, miksi olemme siinä missä olemme ja miksi uudistuminen on kirkollemme niin tavattoman tärkeää – ja samalla niin vaikeaa. Pekka Veli Pesonen 9.8. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Pitkän kirjoituksen maksimipituus on 3000 merkkiä välilyönteineen ja lyhyen 1000 merkkiä. On aika selvää, että tulevaisuudessa kirkko toimii vahvemmin sitoutuneiden yhteisöjen kautta – tai sitten ei toimi. Fyysisten tarpeiden oheen on tullut jopa sanan nälkää. 3 kk Lehden irtonumerohinta 9,50 € / kpl 19 00 Nauti rauhoittavasta hetkestä elämänmakuisen Askel-lehden parissa 10 11 mielipiteet KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021. Idean ytimessä ovat pienet, rakenteeltaan kevyet seurakunniksi kasvavat yhteisöt ja evankelioiva, tavoittava työ. Hyvinvointivaltio ja moderni lääketiede pyrkii poistamaan elämästä kivun ja kärsimyksen, ja hyvä niin. Pieni palkkakaan ei kannusta jaksamaan. Evankeliumit käyttävät sitä eri tavoilla. Kysymys ei ole jostakin uudesta hallintomallista, vaan siitä, että ihmiset saavat kokea uskonyhteyttä, rakentaa yhdessä hengellistä kotiaan ja olla perheenjäseniä, ei asiakkaita. tuomiorovastiin. ja se päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Kuntaliitosten myötä on syntynyt yhä massiivisempia suurseurakuntia, joiden hallinto on raskas ja ikääntyvä rakennuskanta valtava. Lisäksi lähivuosina lakisääteiset työt ovat lisääntyneet ja lisääntyvät vaan jatkuvasti, paine kasvaa. – – Jouni Parviainen 7.8. Mutta Birgitan aikana ne lankesivat kaikkien osaksi tasapuolisesti. Luojan luoman pienen ihmisen elämä, arkipäivä (joita on eniten) synkkenee seurakuntatyössä, jota hän kuitenkin sydämestään haluaisi tehdä. Meillä suunta on pitkään ollut vastakkainen. Jokin meitä yhdistää. Vastuu tästä on ihmisellä. ”Koittaa aika – sanoo Herra – jolloin minä lähetän maahan nälän. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. Kirjalahja toimitetaan kun lehtitilaus on maksettu. Se meitä kyllä yhdistää Englannin anglikaaniseen kirkkoon, että meilläkin hyvin monelle tulee yllätyksenä, että myös luterilaisen on tarkoitus todistaa uskostaan. Taitoa kyllä kirkostamme löytyy. Ripari voi olla nuorisotyön alku. Tuon esille pari asiaa: Olisiko nyt korkea aika lisätä seurakunnissa johdon johtamisja henkilöstökoulutusta. Joitakin Vanhan testamentin kirjoja ei koko Uudessa testamentissa lainata kertaakaan ja osaa hyvin vähän. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Se näkyy ja kuuluu, mutta tosiaan valikoiden. Uudessa testamentissa Vanhalla testamentilla on kuitenkin kiintoisa asema. – – ’Esipappi’ on varhainen käännös sanasta ’rovasti’, lat. Muuten paikkakunnan nuorten aikuisten toiminta jää kituliaaksi ja tyrehtyy. Työt lisääntyvät, mutta tekijät vähenevät suhteessa. Ja sanan tekijöitä, ei vain sen kuulijoita. Kiitokset toteuttajille. Ja vastoinkäymisiä annetaan, jotta muistaisimme kaivata taivaaseen. ”praepositus”. + 14,9 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puh. K otimaa uutisoi muutama viikko sitten Englannin anglikaanisen kirkon tuoretta tavoitetta lähes tuplata seurakuntien määrä maallikkovetoisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Herran sanan kuulemisen nälkä ainakin seurakunnallisiin tilaisuuksiin tottuneille on olennainen tuki pandemian kestämiseksi. Tilalle on tullut tyhjyyttä, uusien elintapojen etsimistä ja toteutusta. On ollut ilo huomata, miten muun muassa aamuhartaudet ovat sisällöltään muodostuneet monipuolisiksi arkielämän voiman lähteiksi. Saimme siten tietää myös sen, että joitakin kirkolliskokouksen toimielimien nimikkeitä muutettiin: Puhemiesneuvostosta tulee puheenjohtajien neuvosto ja valitsijamiehistä valitsijoita. Tarvitseehan ihminen fyysistä ravintoa päivittäin, miksi ei siis hengellistäkin sanomaa päivän evääksi. Miten he jaksavat ajatella huomista, kun tänäänkään ei enää jaksa. Matteus käyttää sitä paljon, kun sen sijaan Markus ei oikeastaan lähes lainkaan viittaa siihen. Tukea tarvitsemme myös muista tulevaisuudessa näkyvistä koetuksista selviämiseksi. Pitäisikö työterveyshuoltoa ja työnohjausta tehostaa. Sana on alun perin viitannut hiippakunnan ensimmäiseen pappiin, ts. LAURI VARTIAINEN Kirjoittaja on Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Tällaisesta nälästähän jo profeetta Aamos kirjoitti aikanaan. On esimerkkejä puutteellisesta valmistelusta, kun tehdään tärkeitä ja pitkävaikutteisia päätöksiä, joilla seurakunnat voisivat suojella luontoa. Ihminen kaipaa hengen ravintoa fyysisen ravinnon oheen. Tilaus alkaan syyskuun numerosta, joka ilmestyy 2.9. Mihin tämä kestämätön tilanne johtaa, jos nyt ei tehdä korjausliikettä. Mitä napakammin kirjoitat, sitä todennäköisemmin tekstisi julkaistaan. Onko viiden vuoden kuluttua jo myöhäistä. Jumala on muinoin moneen kertaan ja monin tavoin lähestynyt ihmisyyttä. Kuten Arto Antturi kirjassa toteaa: ”Kansankirkollisuus elää yhä yhtenäiskulttuurin aikaa.” Tehtiin kirkon rakenteissa mitä päätöksiä tahansa, lopputulos lienee selvä: meneväiset menevät ja tekevät joka tapauksessa. RAKKAUS Hyvän elämän erikoislehti 020 754 2333 . Olen tähän mennessä kuullut/lukenut useita kirkollisen vaikuttajien ”hartauksia”, joissa näkökulma on tiukasti tämänpuolinen, tavoitteena on hyvä elämä maailmassa, ei mikään taivas. JORMA HEIKKILÄ Orimattila ”Erityisesti valiokunta nostaa esiin yhteydentarpeen milleniaaleihin (26–40 vuotiaat) sekä Z-sukupolveen (alle 25-vuotiaat).” Tuota tavoitetta on kirkon hyvin vaikea toteuttaa, kun se on laiminlyönyt rippikoulun jälkeisen etsikkoaikansa nuorten tavoittamisessa. Sanan kuulemisen nälästä puhutaan yllättävän vähän, vaikka se on koettavissa olennaisesti arkielämäämme tukevana tarpeena. + 6,9 snt/min. Viime viikolla kirkolliskokousedustajat olivat koolla Turussa monien tärkeiden asioiden äärellä. Koronan tuomaa tyhjyyttä on täyttämässä jokapäiväiset radiohartaudet. Tavallisten seurakuntalaisten, joita suurin osa meistä kirkollisveroa maksavista on, korviin ja silmiin lisääntyy iso huoli siitä, miten ihmeessä ei nykyistä enempää seurakuntien työntekijöistä ole sairaana. TOIVO . En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän.” Olemme kaivanneet seurakunnan sunnuntaisia messuja, hartaustilaisuuksia ja muitakin hengellisiä tilaisuuksia. Suurin haaste yhteisöjen rakentamisessa ei taida olla se varsinainen rakentaminen. Ehkä tässä ollaan tekemässä välttämättömyydestä hyve, sillä se perinteinen kansankirkollinen orientaatio, jossa tarjotaan kirkon virkahenkilöiden tuottamia laadukkaita (seura)kunnallisia palveluita oman (seura)kunnan veronmaksajille, alkaa olla lopussa veronmaksajakunnan nopeasti vähentyessä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Epäilen, että suurin haaste on asennepuolella. Eli Birgitan mukaan Jumala tarvitsi ihmistä täydentämään taivaallisen hovinsa henkilökuntaa. Lars Ahlbäck 8.8. Nykyisen käytännön mukaan seurakunnat toimivat vain omilla alueillaan ja jos nuoria aikuisia on vähän, niin ei ole keille järjestää. Canterburyn arkkipiispa Justin Welby arveli, että hyvin monille anglikaaneille tulee uutena asiana se, että anglikaanin on tarkoitus todistaa uskostaan. Tarjous koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Jatkettakoon saman tien vuoren huipulta laaksoon saakka. asiakaspalvelu@kotimaa.fi Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh. Oikeastaan voimme yhdessä valita vain sen, tapahtuuko tuleva yhteisöjen kasvu kirkon sisävai ulkopuolella. On mielenkiintoista lukea, mitä asioita siellä on käsitelty edellä mainitsemieni asioiden parantamiseksi. ” Meilläkin hyvin monelle tulee yllätyksenä, että myös luterilaisen on tarkoitus todistaa uskostaan. Kirkko täytyy saada miltei täyteen nuoria aikuisia, ennekuin vetovoimaa syntyy. Vanhan testamentin kirjo näissä on aikamoinen. Lisääntyvätkö arjen huolet kohtuuttomiksi. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa.fi-verkkosivustolla. – – Tavoite on koko kirkon kannalta mahdollista saavuttaa, vain suurilla paikkakunnilla. ”Ihmisen on itse valittava, kumpaa Jumalaa hän kutsuu, mitä hän etsii ja odottaa Jumalalta”, toteaa [ Jonas] Gardell. Sekin meitä yhdistää, että molemmissa jäsenmäärä on reippaassa laskussa ja kirkonpenkit tyhjenevät. Näin ”hätätilan” partaalla pitäisikö miettiä myös sitä, miten seurakuntalaisille ja seurakunnille käy, jos työntekijät nääntyvät. Kirsti Ellilä 9.8
Länsimaissa ei tule ajatelleeksi, että yhä edelleen arvioidaan maailmassa olevan 2,3 miljardia ihmistä, joilla ei ole käytössään edes perustason käymälää. Hyvä että Hotelli Helpotus löytyy, mutta se saattaa olla varsin alkeellinen viritelmä kodin privaattipyttyyn tottuneelle. Kun siihen tulee ongelmia, esimerkiksi vessanpöntön tukkeutuminen, asian tärkeys paljastuu sillä siunaamalla. Bakteerien, virusten ja alkueläinten aiheuttama vatsan sekoaminen on turistien yleisin tauti. Kuva Etiopiasta Hasse Haron kylästä. Kun sanitaatio toimii, siihen ei arjessa juuri kiinnitä huomiota. Maailmanlaajuisesti noin 2,3 miljardia ihmistä on vailla kunnollisia käymälöitä. Turhaan ei sanota, että matkailijan paras ystävä on vahva vatsa ja ihmiskunnan pahin vihollinen on huono sanitaatio. Muistan ajatelleeni taidemuseon eriön posliini-istuimella, että Luojan kiitos, en ollut tilapäisvaivoineni ympäristössä, jossa sanitaatio on hoidettu huonosti tai sitä ei ole lainkaan. Intian kävijät tuntevat sen myös Delhin vatsana ( Delhi belly). Olin joutunut Montezuman koston tai Faaraon kirouksen uhriksi. Ne ovat äkäisen matkaripulin eli turistiripulin kutsumanimiä. Tilanne on toinen, kun turistiin iskee Montezuman kosto, tai kotipönttö menee tukkoon. Maat, joissa ulostetaan paljon ulkona, ovat samoja, joissa kuolee eniten alle viisivuotiaita lapsia, ja joissa esiintyy aliravitsemusta ja köyhyyttä sekä suuria tuloeroja. Missä on vessa! Hyvä sanitaatio lisää elämän laatua Sanitaatioon ei tule arjessa kiinnittäneeksi huomiota. Sanitaatio tarkoittaa käymälöiden ylläpitoa niin, että ihmisten ulosteesta ja virtsasta ei koidu terveyshaittoja. Lievänä se on tuttu varmaan jokaiselle passia käyttäneelle, mutta vakavasta versiosta kärsii onneksi harvempi. Sanitaatioon kuuluu myös puhdas vesi sekä viemäröinti ja vesien käsittely asianmukaisesti. Suurissa yleisötilaisuuksissa ulkona moni sekä kiittelee että kauhistelee bajamajoja. | Kuva: Virve Rissanen/Suomen Lähetysseura | Kuva: Olli Seppälä » 12 13 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 terveys. TEKSTI | OLLI SEPPÄLÄ ” Vietin museon siistissä ja tilavassa toiletissa toista tuntia. Olin taidemuseossa katsomassa kirkkopäiviin liittyvää näyttelyä, kun vatsani alkoi kipristellä oudosti. V uosia sitten Saksassa evankelisilla kirkkopäivillä sattui se, mitä olin aina pelännyt ulkomaanmatkoilla. Käymälän rakentaminen alkaa kuopan kaivamisesta. Hankkiuduin kiireesti miestenhuoneeseen. Heistä 900 miljoonaa tekee tarpeensa suoraan luontoon. Vietin museon siistissä ja tilavassa toiletissa toista tuntia
Vuonna 2002 perustettu Käymäläseura Huussi ry. – Tiesin kyllä, että itsensä ja kotinsa kannattaa pitää puhtaana, mutta vasta koulutuksessa ymmärsin huonon hygienian seuraukset, Feynisa kertoo Lähetysseuran verkkosivulla. Vielä jokin aika sitten suurin osa niistä käytti käymälänään vain yhtä ulkona sijaitsevaa ”vessa-aluetta”. Vuonna 2013 YK julisti, että vuosittain 19.11. Puhtaussäännöt olivat ja ovat edelleen juutalaisille tärkeitä, kuten ne ovat jossain muodossa kaikille uskonnoille. 2008 oli YK:n kansainvälinen sanitaation teemavuosi. Myös monille tytöille ja nuorille naisille turvallisten ja kunnollisten saniteettitilojen puute saattaa olla syy koulunkäynnin lopettamiselle. Ei siis ihme, että epähygieenisyydestä johtuen monenlaiset vatsataudit tulivat kyläläisille tutuiksi, ja ihmisiä myös kuoli niihin. Lähetysseura oli järjestämässä koulusta ja tukemassa terveyskomiteaa, joka motivoi kyläläisiä parempaan sanitaatioon. Ensimmäisessä Samuelin kirjassa (24:4) kerrotaan alkeellisesta luonnon käymälästä, jonka hygienia tuskin oli paras mahdollinen: luola. ”Fyysisen ja seksuaalisen väkivallan lisäksi julkisilla paikoilla, etenkin pusikoissa ulostamaan joutuvat naiset joutuvat myös eläinten hyökkäysten uhreiksi”, kerrotaan YK:n verkkosivulla. Katastrofit, kuten maanjäristykset, tulvat ja sotatilanne rikkovat esimerkiksi viemäreitä ja vesijohtoja. Naiset, jotka eivät turvallisuustai arvokkuussyistä halua ulostaa julkisesti, joutuvat odottamaan pimeän tuloa, jolloin riski tulla nähdyksi on pienempi. Ilman sitä ei onnistu oikein mikään. Monien kaupungeissa asuvien köyhien naisten tilanne on sanitaation näkökulmasta ongelmallinen. Hindujen lapsia kuolee enemmän kuin muslimien lapsia. Käymälöitten terveellisten olosuhteiden ylläpidossa on menty eteenpäin sitten Raamatun aikojen. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh. Etsivä löytää ” Monille tytöille ja nuorille naisille turvallisten saniteettitilojen puute saattaa olla syy koulunkäynnin lopettamiselle. Ainakin he joutuvat keskeyttämään sen kuukautisten ajaksi. ” Ihmisen elintoimintoja pidetään henkisyyden näkökulmasta epäpuhtaina. Saul meni sinne tarpeilleen. On laskettu, että keskimäärin ihminen tuottaa 450 litraa virtsaa ja 50 litraa kiinteää ulostetta vuodessa. jakaa myös vuosittain Kultaisen talikon eli nimeää vuoden huussiteon. on maailman vessapäivä ( World Toilet Day). Varsinkin ihmisen elintoimintoja pidetään henkisyyden näkökulmasta epäpuhtaina. Sanitaation parantaminen on myös osa Suomen Lähetysseuran kehitysaputyötä. Vuoden 2020 kultainen talikko myönnettiin Sambiaan neljälle organisaatiolle, jotka ovat edistäneet sikäläistä sanitaatiotyötä. Tarjous koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Hajulukollinen vesivessa patentoitiin vuonna 1775. sevät kätensä huolellisesti ja pysyvät aiempaa terveempinä. Hämmentävään tarinaan kuuluu vielä, että luolan perällä istui jo entuudestaan Daavid miehineen. avaimenperä Kehitysyhteistyön yksi peruslähtökohta onkin sanitaation parantaminen. Tärkeä osa sanitaatiokoulutusta on myös käymälöiden hoitaminen ja ylläpito. Uskontojen puhtaussäännöt eivät ole alun perin vain symbolisia, vaan niillä on ollut syntyaikanaan ehkä tahatonkin kansanterveydellikompostoivia, polttavia ja pakastavia käymälöitä. Suomessa uusissa perheasunnoissa ei yksi vessa riitä, vaan niitä tarvitaan kaksi tai perhekoosta riippuen jopa useampia. Tilaajalahja toimitetaan kun lehtitilaus on maksettu. Siitä huolimatta ohjeella on myös hygieniaan liittyvä merkitys. Kompostoivat kuivakäymälät kun eivät tuota vesijätettä, joka joudutaan erikseen käsittelemään. Leirissä olleet ulosteet olisivat paitsi haisseet myös levittäneet tauteja. Kuivasanitaatio on keino saada käymäläjätteet hyötykäyttöön muun maussa maanparannukseen. Kultaiset vetimet vessapytyssä ovat vaurauden ja turhuuden vertauskuvia. Jos wc eli w ater closet keksittäisiin tänään, se todennäköisiesti kiellettäisiin ympäristösyihin vedoten. Nyt viiden vuoden työn seurauksena Hasse Haronissa on 620 käymälää. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. Sisältö ratkaisee Kampanjakoodi: Avain21 Tilaus on määräaikainen Lisäksi saat tilaajalahjana kaupan päälle ristin muotoisen metalli avaimenperän, jossa on upotettuna 10 stanssia. Huono sanitaatio tappaa enemmän ihmisiä kuin sodat. Toki veden huuhteleva vaikutus on tiedetty jo vuosituhansia, mutta ensimmäinen dokumentoitu vesivessa tunnetaan 1500-luvun lopusta. Miehet päättivät ottaa kyykistyvän Saulin hengiltä, mutta David sanoi ei. Käymälät ja sanitaatio laajemminkin on yksi merkittävä ja laaja-alaisesti elinoloihin ja elämän laatuun vaikuttava kehitysavun muoto, vaikka sitä ei juhlapuheissa yleensä muisteta tai kehdata mainita. Sanitaatio ei ole mikään uusi keksintö, vaan ihmiskunta on kamppaillut asian parissa jollain tavalla koko olemassaolonsa ajan. Taudit pääsevät huonon hygienian vuoksi leviämään, mikä saattaa moninkertaistaa inhimillisen kärsimyksen. | Kuva: Mimosa Hedberg / Suomen Lähetysseura 14 15 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 terveys. + 14,9 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puh. Elintaso näkyy vessojen määrässä. Varusteidenne joukossa teillä tulee olla pieni lapio, jolla kaivatte ulosteitanne varten kuopan ja peitätte jälkenne.” Raamattu ei tosin perustele ohjetta hygienialla, vaan estetiikalla: kun Jumala kulkee leirissä, hänen ei tarvitse nähdä siellä mitään sopimatonta. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Moderni kuivakäymälä on monessa kesäparatiisissa osoittautunut suurenmoiseksi keksinnöksi ja isoksi avuksi arkeen. ”Turvallisten vessojen ja sanitaation olemassaolo on tärkeä edellytys tyttöjen koulutukselle ja tärkeä osa naisten hyvinvointia ja turvallisuutta”, sanotaan YK:n verkkosivulla. Silloin korostuu sanitaation merkitys. Hän hiipi Saulin lähelle ja leikkasi salaa hänen viitastaan palasen, joka toimi myöhemmin todisteena siitä, että Daavid ei tahtonut pahaa Saulille, vaikka oli voinut tapaa tämän. Sen tarkoituksena on vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja poliittisiin linjauksiin sekä rohkaista näkemään ne taloudellisesti ja kehityksen kannalta merkittävät hyödyt, joita sanitaatio-olojen parantamisesta seuraa. Jo Vanhassa testamentissa sivutaan modernia sanitaatiota, kun israelilaisille annetaan konkreettisia ohjeita (5 Moos 23:13–14): ”Teillä tulee olla leirin ulkopuolella paikka, missä voitte käydä tarpeillanne. Seuran verkkosivustolla kerrotaan esimeriksi etiopialaisesta Almenesh Feynisasta, jonka kotikylässä Hasse Haronissa on noin 620 kotitaloutta. Käymälä muuttuu kuumassa ilmanalassa nopeasti käyttökelvottomaksi, jos sitä ei hoideta asianmukaisesti. Unicefin sivuilla kerrotaan, että päivittäin noin 1 300 alle viisivuotiasta lasta kuolee likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin, kuten ripuliin. | Kuva: Olli Seppälä Kusunden dalit-kylä Nepalissa sai vesijärjestelmän ja omat vesihanat syksyllä 2019. Ihmiset myös penen tarkoitus, kuten edellä kerrottu Raamatun ohje kaivaa ulosteille kuoppa. Suomessa, kesämökkien luvatussa maassa, on paljon osaamista huussialalla. + 6,9 snt/min. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja se päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Maailmanpankin tuoreessa julkaisussa ( World Bank Economic Review 35/2) toukokuulta käsitellään hygienian ja sanitaation vaikutusta lapsikuolleisuuteen Intiassa hindujen ja muslimien parissa. Kaikilla Hasse Haronin asukkailla ei Almeneshin mukaan kuitenkaan ole varaa saippuaan, mutta he pesevät kätensä tuhkan avulla. Huussi ry. Paremmat vessat, parempi elämä. on keskittynyt kuivakäymäläaatteen edistämiseen, ei vain meikäläisten mökkiläisten parissa vaan globaalisti: ”Visiomme on tehdä kuivakäymälöistä kestävän kehityksen keskeinen osa, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat nauttia puhtaasta vedestä ja terveellisestä ympäristöstä”, kerrotaan seuran verkkosivulla. Bajamaja on monelle tuttu yleisötapahtumista. Artikkelissa pohditaan syitä tähän. Suomessa kesämökit vievät ihmiset perusasioiden äärelle: käymäläasiat on syytä järjestää hyvin, tai muuten loma on pilalla. 020 754 2333 • asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaa nyt helposti ja edullises ti! Kesätarjous 3 + 1 kk 29 € sis. Näppäryydestään huolimatta vesivessaan liittyy maailmanlaajuisesti iso ongelma: jätevedet. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti
Ensi-ilta oli 2.8. Alhorinteen ohjaaman, tuottaman ja esittämän ”Sadinmaa-monologin” esitykset Koko-teatterissa ovat ohitse tällä erää. Otava 2021. Internet mullisti tämänkin alan, kun yhtäkkiä harvinaisia ensipainoksia oli helpompi löytää. Suomentanut Markku Päkkilä. Toisen polven orjana Cora on tottunut haaveilemaan vapaudesta, mutta ymmärtämään haaveen mahdottomuuden. ”Hankalana kaverina” tunnetusta julistaja-Sadinmaasta kuoriutuu esityksessä myös rauhallinen, pohjoisen murretta puhuva ja lapsuuttaan muisteleva tavallinen, rakastettava ihminen, joka kyselee todellisen Jeesuksen perään. Eräässä osavaltiossa mustaihoiset halutaan kouluttaa ja integroida osaksi yhteiskuntaa, toisessa uneliaan, kiiltokuvamaisen pikkukaupungin väki kokoontuu viikoittain julkiseen lynkkaukseen hurmeisen hurmion vallassa. Sadinmaan Jeesus on vahvasti köyhän ja sorretun puolella. Esityksessä kuullaan arvatenkin aitoja Sadinmaan puhepostiin jätettyjä viestejä, joissa hänestä muun muassa yritetään manata pois pahaa henkeä kimakalla naisen äänellä. Whiteheadilta on suomennettu aiemmin myös 2019 ilmestynyt Nickelin pojat, joka on tositapahtumiin perustuva kuvaus floridalaisen poikakodin raakuuksista 1960-luvulla. Akatemia päättää Nobelin kirjallisuus-palkinnosta. OLLI SEPPÄLÄ Epäortodoksinen elämäni (My Unorthodox Life) katsottavissa Netflixissä. Maanalainen rautatie ilmestyi jo vuonna 2016, mutta suomennos saatiin vasta tänä vuonna. | Kuva: Olli Seppälä lempeää saarnaa ja laulua. Maanalainen rautatie on matkakertomus ja nuoren naisen kasvutarina, vastenmielinen kuvaus orjuudesta ja kiehtova kuvaus vaihtoehtoisesta historiasta. V uoden teatteritapaus – ainakin kirkollisten silmälasien läpi katsottuna – on näyttelijä Lassi Alhorinteen kokoama monologi Kymmenen kohtausta kirkossa. Näin kuvaa Yhdysvaltain etelävaltioiden puuvillanviljelyä plantaasilta karannut orja Colson Whiteheadin romaanissa Maanalainen rautatie. Luin 30.7. Näyttämöllä nähdään Alhorinteen lisäksi myös sellisti Aleksi Kaufman. 16 17 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 kulttuuri. Alhorinteen esitys ei kuitenkaan varsinaisesti liity tähän tilanteeseen, vaikka sitä voisi erehtyä pitämään Sadinmaan teologisen maailmankuvan puolustuspuheenvuorona. ”Runo on julkaistu 1800-luvun puolivälissä. Äänikirjan lukija Hanna Saari. Sen Alhorinteen monologi toi hyvin esille. | viikon kirja | | näytelmä | Lassi Alhorinteen monologinäytelmä kertoo hauskasti ja viiltävästi Kai Sadinmaan maailmankuvasta ja elämästä. Vuonna 2019 valmistuneessa dokumentissa sukelletaan loputtomien kirjahyllyrivistöjen väliin ja haastatellaan niin kirjakauppiaita kuin keräilijöitäkin. Epäortodoksinen elämäni on parhaimmillaan, kun se pohtii uskonyhteisöstä irtautumista ja maailmojen eroja. Maailmojen ero on valtava. Julia Haart johtaa New Yorkissa yhtä maailman suurinta mallitoimistoa. Esityksen on kuitenkin tarkoitus lähteä kiertueelle muun muassa seurakuntiin. Dokumentti esittelee alaansa intohimoisesti suhtautuvia ammattilaisia ja kirjaharvinaisuuksia. Se myös poisti keräilyn hauskuuden, jahdin ilon, eräs kauppias harmittelee. Akatemialla on myös muita merkittäviä projekteja, esimerkiksi runokirja, jonka akatemia lahjoittaa syyskuussa jokaiselle kuusivuotiaalle Ruotsissa. Myös Haartin työpari Robert Brotherson on paljon esillä. Juonen käänteet ja Hanna Saaren luenta pitivät imussaan. Sadinmaa on ollut puoli vuotta pidätettynä pappisvirasta, ja häntä uhkaa näillä näkymin erottaminen. Tosi-tv-sarja Epäortodoksinen elämäni seuraa ortodoksijuutalaisuudesta irrottautunutta Julia Haartia. Koiran liikkuminen näyttämöllä on katsojalle aidosti ilon ja liikutuksen aihe. Hahmot nimeltä Salami ja Zulamith ovat päätyneet eri taivaankappaleille, mutta rakentavat sinnikkäästi siltaa toistensa luokse, tuhat vuotta.” MARI TEINILÄ Yle Areenassa katsottavissa oleva dokumentti Kirjakauppiaat on kiehtova kurkistus yhdysvaltalaisten antikvariaattien ja keräilijöiden maailmaan. Näyttämön SaLiperit koiran kaulassa dinmaa vääntelee naamansa ja huitoo käsillään. Koko-teatterissa Helsingissä. Kun Alhorinne roolihahmona lyyhistyy selin makaamaan näyttämölle, koira – ainakin ensi-illassa – tuli ja nuoli hänen kasvojaan: kun systeemi potkii, luomakunta hoitaa ja lohduttaa. Haartin nuorin poika asuu vielä isänsä kanssa ja käyttää mustaa hattua. Erityisesti vuonna 2014 ilmestynyt 10 käskyä kirkolle on esillä. Esitys perustuu Kai Sadinmaan teksteihin, haastatteluihin ja elämään. Se on avaruuteen sijoittuva rakkaustarina. Toivottavasti seurakunnissa riittää rohkeutta tähän. Whitehead kuvaa orjuuden ja sitä ylläpitävän rasismin massiivisena voimana, joka polkee jalkoihinsa niin mustaihoiset kuin valkoihoisetkin. OLLI SEPPÄLÄ ” Esitys piirtää kuvaa papista, joka kamppailee oman ihmisenä olemisensa, kutsumuksensa ja laitoskirkon esittämien vaatimusten välillä. Askola sanoi teatteriyleisön kuullen, että valitettavasti hän ei voi pyytää koko kirkon puolesta anteeksi Sadinmaalta. Erityisen antoisia ovat kohtaukset, joissa puhe (myös nauhalta kuuluva) ja Alhorinteen ilme ja elekieli ovat ristiriidassa. Kirjaan on valittu Zacharias Topeliuksen runo Linnunrata. Niin ikään teatterisalissa kuullaan piispa Teemu Laajasalon ääni, kun hän Radio Dein ohjelmassa keskustelee Sadinmaan kanssa. ilmestyneestä Suomen Kuvalehdestä erityisellä mielenkiinnolla Ruotsin akatemian jäsenen, runoilija Tua Forsströmin haastattelun. Whiteheadin kirjassa Cora ja Ceasar laskeutuvat turvatalojen luukuista maan alle ja pakenevat tunneleihin kaivettuja kiskoja pitkin asemalta toiselle. | dokumentti | | painettua sanaa | Varastetut ihmisruumiit viljelevät varastettua maata. Heidän peräänsä lähtee häikäilemätön orjien palkkiometsästäjä Ridgeway. Kuuntelin kirjan äänikirjana. Väliin se kyllästyttää niin kuin pitkäaikaisilla kumppaneilla on tapana, mutta koskaan en ole tosissani ajatellut luopua lehdestä. Sarjan jotenkin nyrjähtänyt näkökulma konkretisoituu, kun Haart stailaa nuoren naisen, joka haluaa pois Heydenistä, ortodoksijuutalaisten yhteisöstä. Esitys piirtää kuvaa papista, joka kamppailee oman ihmisenä olemisensa, kutsumuksensa ja laitoskirkon esittämien vaatimusten välillä. Alhorinne esiintyy välillä lupsakkaasti, mutta tosinaan vereslihalla. Hauras profeetta, performansseihin viehtynyt persoonallisuus, teologisesti ja kirkkopoliittisesti hieman naiivi – Sadinmaasta voidaan esittää monenlaisia luonnehdintoja. Dokumenttia katsoessa saa syyhyn päästä kirjakauppaan tutkimaan hyllyjä. Se kertoo Venäjällä syntyneestä Julia Haartista, joka kasvoi Yhdysvalloissa ortodoksijuutalaisessa yhteisössä. Se on surumielinen kunnianosoitus keräilijöille ja tietysti kirjoille. NOORA WIKMAN-HAAVISTO Kirjakauppiaat katsottavissa Yle Areenassa. Samaan jatkumoon kuulu myös tosi-tv-sarja Epäortodoksinen elämäni. Huonoimmillaan sarja on liki kiusallista hömppää. Mutta tärkeää sittenkin ovat yhteys ja rakkaus. | Kuva: Netflix Kotiini on tullut jo vuosikymmeniä Suomen Kuvalehti. Esityksen loppu on Lassi Alhorinne (edessä) esittää monologin Kai Sadinmaan (takana) tekstien pohjalta. Askola viittasi myös haavoihin, joita ”me olemme” kirkossa saaneet. Ensin maat varastettiin alkuperäisväestöltä, ja sen jälkeen kyltymättömän puuvillateollisuuden tarpeisiin varastettiin työvoimaa Afrikasta. Alhonrinteen sylissä Bobik-koira, joka nimi näytelmässä on Sielu. Sen kaulaan laitetaan esityksen alussa liperit, ja se saa edustaa pappissäätyä: kilttiä ja tottelevaista. ”Monelle hän [Sadinmaa], joskus yliampuviakin sanamuotoja käyttäessään, edustaa sellaista kirkon ääntä, johon he voivat samaistua. 11 h 43 min. Sadinmaan näkemykset ja toiminta eivät kaikkia kirkossa miellytä, mutta hän edustaa sellaista hengellisyyttä, joka myös puhuttelee monia. Ihminen kulkee tietään kuin pyhiinvaeltaja, omalla tavallaan. Kai Sadinmaan erottaminen pappisvirasta vieraannuttaisi monia pysyvästi kirkosta”, sanottiin Sadinmaan puolesta kerätyssä adressissa. NOORA WIKMAN-HAAVISTO Colson Whitehead: Maanalainen rautatie. Enkä kumppanista. Kaikki muuttuu, kun plantaasille tullut uusi orja Ceasar houkuttelee hänet karkumatkalle maanalaista rautatietä pitkin. Erityisesti tv-sarjat Shtisel ja Unorthodox ovat olleet menestyksiä. Yllättäen tärkeän roolin ottaa Alhorinteen koira, joka esityksessä on nimeltään Sielu (oikeasti Bobik). Todellisuudessa maanalainen rautatie tarkoitti yhteyshenkilöiden ja piilopaikkojen verkostoa, joiden avulla orjuuden vastustajat auttoivat orjia vapauteen. Haart, silloiselta nimeltään Talia Hendler, jätti rajoittavaksi kokemansa yhteisön 42-vuotiaana neljän lapsen äitinä ja perusti oman kenkäbrändin. Sarjassa seurataan Haartin ja hänen lastensa sopeutumista uuteen, överisti luksuspainotteiseen elämään. Esityksen jälkeen eturivissä piispa emerita Irja Askola nousi ja käveli lavalle halaamaan siellä ollutta Kai Sadinmaata. Katsojaa naurattaisi ellei itkettäisi. 347 sivua. Vapaus häämöttää, mutta kaiken aikaa taustalla häilyy plantaasinomistajan pitkä koura. | tosi-tv | Irti rajoituksista Ortodoksijuutalaiset ovat olleet elokuvien ja sarjojen kiinnostuksen kohde viime vuosina. Pakomatka vie Coran mitä erilaisempiin todellisuuksiin. | Kuva: Justus Mättö Piispa emerita Irja Askola halasi Kai Sadinmaata Koko-teatterissa Lassi Alhorinteen monologiesityksen jälkeen. Se myytiin italialaiselle muotifirmalle, jonka perustajan Silvio Scaglian kanssa hän nykyisin on naimisissa
Toimin pitkään myös Mieli ry:n kriisipuhelimessa sekä erilaisissa miesten eroryhmissä. Siinä fokus oli luonnollisesti rahan tekemisessä. Koivula kertoo, että joukkueurheilu opetti hänelle erilaisten ihmisten arvostamista sekä kunkin yksilön kunnioittamista sellaisena kuin hän on. – Matkan vetäjänä toimi Lauri Maarala, josta tuli merkittävä henkilö hengellisellä tielläni. Koronan takia retriitit ovat olleet tauolla, mutta pyhiinvaelluksia on voitu järjestää. – Joulukirkossa käytiin. Kari Koivula kertoo, että ”pehmeämpi” vapaaehtoistyö on antanut jotakin sellaista, mitä varsinaisesta pankkityöstä ei ole saanut. P erjantaisena hellepäivänä Kari Koivulalla ei ole tiedossa mitään hengellistä ohjelmaa. Siitä, kun olen pystynyt antamaan toiselle jotakin, ja hän hyötyy siitä omassa työssään. Itse pelasin hetken kakkosdivarissa, jonka jälkeen toimin jalkapalloerotuomarina seitsemän vuotta. Työpaikallaan pankissa Koivula ei ole peitellyt sitä, mitä vapaa-ajallaan tekee. – Yhteinen tavoite sitoutti. Koivula päivitti osaamistaan opiskelemalla valmennusta ja työnohjausta. – Saan suurimmat nautintoni erilaisista vuorovaikutustilanteista. TEKSTI | VESA KEINONEN – KUVAT | ANTTI RINTALA ” Hiljentyminen ja vetäytyminen tekisi hyvää esimerkiksi esihenkilöille isojen muutosten keskellä. Arvostan saamaani auttamisen lahjaa eli kun omat voimavarat ovat riittäneet, olen saanut auttaa kanssakulkijoitani monin eri tavoin. Kari Koivula alkoi määrätietoisesti luoda uraa pankkimaailmassa, ja vuonna 1987 hän pääsi töihin silloiseen Kansallis-Osake-Pankkiin. Klubin vuonna 1964 syntyneiden ikäluokassa pelasi monta tulevaisuuden huippunimeä, kuten Huuhkajat EM-kisoihin luotsannut Markku ”Rive” Kanerva sekä Ruotsissa menestyksellä pelannut ja valmentanut Sixten Boström. Sen eteen oli valmis antamaan kaikkensa. Kari Koivula, 57 Juuri nyt nautin kesästä etsimällä hiljaisuuden keitaita niin luonnosta kuin urbaaneista ympäristöistäkin. Hän nauttii työstään, joka on pitkälti ihmisten kanssa toimimista. – Osa tietää, mitä se tarkoittaa, ja jotkut taas ovat hiukan ihmeissään. 18 19 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 haastattelu. Sitten muu elämä vei mennessään. Mitään negatiivisia kommentteja en ole kuullut. – Löytyi monia juttuja lapsille ja nuorille sekä senioreille, mutta ei minun kaltaiselleni. Elämässäni olen ylpeä siitä, että olen pystynyt suurissa valinnoissani kuuntelemaan sydämeni ääntä ja elänyt sopusoinnussa omantuntoni kanssa. Nykyisin hän työskentelee Danske Bankin henkilöstöhallinnossa. Vantaalaisen Kari Koivulan elämänkaaressa nämä kaksi asiaa kuitenkin yhdistyvät luontevasti. On mahtavaa pysähtyä hetkeksi pienien, kauniiden asioiden äärelle, jotka yleensä kiireessä sivuutamme. – Uskon, että hiljentyminen ja vetäytyminen tekisi hyvää esimerkiksi esihenkilöille isojen muutosten keskellä. Oli muutoksen aika. – Kun ikää alkoi tulla ja lapset kasvoivat, mietin että ei tämä enää toimi. Kuka. Retriitit ja pyhiinvaellukset eivät sen ajan suomalaiseen hengellisyyteen kuuluneet. – SPR:n ensiapuryhmissä olin 15 vuotta. Kun rippikoulun aika tuli, valitsi Koivula iltarippikoulun. Pääkaupunkiseudulla ikänsä asunut Kari Koivula kertoo olevansa tapakristillisestä kodista. – Sillä tiellä ollaan edelleen. » Kari Koivula on elämässään pystynyt yhdistämään uran tekemisen toisten auttamiseen ja hengelliseen kasvuun. Työajanja ehkä koko elämänkin hallinta on monilla nyt hakusessa. Se porukka olikin melkoinen. Hän kuvailee työtä intensiiviseksi. Siihen liittyvä kansainvälinen meininki oli kiehtovaa, jopa seksikästä. Hän oli ollut mukana HJK:n junioreissa jo vuosia. Se ei ollutkaan niin helppoa. – Elokuussa Vantaalla on kahden vuoden tauon jälkeen Pyhän Laurin vaellus. Sitten hän huomasi, että Vantaan Hakunilan seurakunta järjestää tunturivaelluksen Lappiin. Uransa alkupuolella Koivula työskenteli pitkään valuuttadiilerinä. Hän kantoi myös kapteenin nauhaa. Vaikka Koivula on tehnyt kunnioitettavan päivätyön finanssimaailmassa, se yksin ei ole hänelle riittänyt. Sen sijaan suunnitellaan innolla jo tulevaa. Vedän siinä yhtä reittiä. Harrastan legojen rakentelua vastapainona arjen kiireille. Kari Koivula arvioi olevansa klassinen ikuinen etsijä. Isotätini mukana saatoin joskus muutenkin käydä jumalanpalveluksessa. Hän on jo pitkään palvellut erilaisissa vapaaehtoistehtävissä. Jo nuorena aikuisena hän yritti löytää eri seurakunnista itselleen sopivaa aktiviteettia. Oman kokemuksena perusteella Koivula uskoo, että hiljaisuuden retriitit voisivat olla suuri mahdollisuus myös yritysmaailman puurtajille. Nuorukainen ei halunnut käyttää kesälomaansa kirkkoasioihin, koska oli parempaakin tekemistä: jalkapallon pelaaminen. Hän oli harrastanut aikaisemminkin vaelluksia. Toki on tapahtunut useita pankkifuusioita ja muitakin muutoksia. Hän saattaa työkavereilleen tokaista, että on pari päivää poissa. Valuuttadiileri kasvoi retriitin ohjaajaksi Kovalla rahoitusbisneksellä ja hiljaisuuden retriiteillä ei kuvittelisi olevan paljoakaan yhteistä. Kalenterissa on hiljaisuuden retriitti. Kari Koivulan mukaan Kanerva oli jo tuolloin selkeä johtohahmo. Se tuntui kiinnostavalta. – Yhteinen taipaleemme huipentui vuonna 1980 B-junioreiden Suomen mestaruuteen
Hänestä se ”ainoa ja oikea” on perinteinen hiljaisuuden retriitti. Pelkkä laivamatka sinne kestää viitisen tuntia. Ymmärrän, että talous on tiukoilla, mutta jos et työntekijänä tiedä juuri mitään retriitistä, et myöskään ymmärrä sen merkitystä kokonaisuuteen. Hän rakentaa luottamuksen ja turvallisen ilmapiirin. 20 21 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 haastattelu. Hän luopui kriisityöstä ja muusta aikaisemmasta vapaaehtoistoiminnasta. Yhden kerran hän on toiminut myös retriitin ohjaajana. – Mutta kun mukaan uskaltaa lähteä, kokemus saattaa olla hyvä. Toki ymmärrän, että kyse on myös markkinoinnista. Silloin elettiin 1990-luvun puoliväliä ja retriitit eivät vielä olleet kovinkaan tunnettu asia. Koivulan mukaan hän ei saanut kyseisestä retriitistä hengellisesti irti mitään, vaikka muuten oli oikein mukavaa. Yli 400 euroa alkaa olla monelle selvästi jo kipurajan yläpuolella. Ihmisten luontainen luontoyhteyskin on katoamassa. Ohjaajan tehtävä on tärkeä. Hän arvelee, että pelkästään miehille tarkoitettu retriitti voisi olla hyvä tapa tavoittaa miehiä. Kari Koivula on ilahtunut pyhiinvaellusten uudesta kukoistuksesta maassamme. Retriittien suhteen Kari Koivula luonnehtii itseään aika vanhoilliseksi. Voitaisiin tavoittaa uutta väkeä, etenkin niitä paljon puhuttuja etsijöitä. Omaa suhdettani uskoon ja Jumalaan. Ehkä karu luontokin vaikuttaa asiaan. Monen lämmöllä muistama Heponiemen hiljaisuuden keskuskin Karjalohjalla lopetti toimintansa muutama vuosi sitten. Monen elämä on raskasta. Missä ihmeen välissä ehtii levätä tai ulkoilla. – Nykyäänhän on jooga-, kuvataideja musiikkiretriittejä sekä vaikka mitä muuta. Koivula miettii, että miesten on ehkä vielä naisiakin hankalampi hahmottaa retriitin Myös omalta lähiseudulta voi löytyä kiinnostavia vaelluskohteita. – Näistä saavutuksista huolimatta mikään ei kuitenkaan tuntunut enää miltään. – Useampana syksynä tuli sitten lähdettyä mukaan hänen vaelluksilleen. – Jaksaminen on monella kovalla koetuksella, ja sitten lähdetään hakemaan apua henkiseltä ja hengelliseltä puolelta. Osaanko edes olla siellä hiljaa. Erityisen rakkaaksi on tullut Turun saaristossa sijaitseva Utön ulkosaari. – Tuolla saarella ei ole mitään turhaa, ja se tekee kävijään syvän vaikutuksen. Tämä saattaa olla tarpeen, jos sydämellä on jotakin. Retriittien tarjoama rauha ja hiljaisuus kolahtivat heti. Retriitit ovat melkoisen naisvoittoista toimintaa. Lapin erämaissa patikoitaessa ja hartaushetkien aikana Koivula koki jotakin aivan uutta. Koivula on vakuuttunut siitä, että retriitit ja vastaavat hiljentymiskeinot olisivat etenkin monelle ruuhkavuosia elävälle miehelle oivallinen tapa laskea kierroksia. – Jäykkänä kaverina minäkin sitten istuin tuolilla pitkiä aikoja. Kotiseurakunnassaan Koivula on päässyt muun muassa vetämään pyhiinvaelluksia sekä ohjaamaan kristillisen meditaation iltoja. Nekin paikat tulevat jatkossa todennäköisesti vähenemään talouden tiukentuessa. Hiukan erikoisempiin retriitteihin voidaan saada mukaan uudenlaista väkeä. – Pitkän matkan takia Utössä retriitit kestävät tavallisesti kolmen yön yli. Retriittien sisältökin voi olla enemmän tai vähemmän arvoitus. – Minut otettiin siellä todella ystävällisesti vastaan. Hän mielsi olevansa lähempänä Jumalaa kuin oli ollut missään muualla. Koivula kiteyttää, että retriitissä on kyse vetäytymisestä tietyksi ajaksi. Koivula kertoo, että jo kriisipuhelimessa päivystäessään hän kuuli usein aika samankaltaisen tarinan. Akuutin kriisin ollessa päällä ei retriittiin tuloa kuitenkaan suositella. Seurakunnissa resurssit vähenevät, ja he ovat iloisia, kun saavat uutta väkeä mukaan. Retriitit ja pyhiinvaellukset ovat lopultakin melko pienen piirin harrastus. Hän on huomannut, että kaikissa niissä ei vielä kovinkaan hyvin hahmoteta muun muassa retriittien ja pyhiinvaellusten edustamaa hengellisyyttä. Seuraava luonteva askel oli osallistuminen hiljaisuuden retriittiin. – Ollaanko menossa siihen suuntaan, että retriiteistä on tulossa hifistelyä, enemmänkin hyväosaisten juttu. – Alkaako meilläkin tulla tarvetta tällaiselle, kun erilainen paine yhteiskunnassa kasvaa. Niitä on eri puolilla maata jonkin verran jo järjestettykin. Kun ensikertalaisten miesten kanssa olen retriittien jälkeen jutellut, he ovat mieltäneet hiljentymisen oikein ravitsevaksi. Siinä pääsee sisään hiljaisuuteen aivan eri tavalla kuin lyhyemmässä retriitissä. Ne harvat retriittien miesosallistujatkin ovat aika usein seurakuntien nykyisiä tai eläköityneitä työntekijöitä. Useimmiten hiljaisuuden retriitti kestää perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Koivula on työssäänkin huomannut, että nuoret aikuiset vertaavat herkästi itseään toisiin. Miksi muka pitäisi maksaa siitä, että ollaan puhumatta. – Monesta asiastahan voi rakentaa itsetarkoituksen. Hiljentymisen kenttä on jo nyt laaja, ja koko ajan innovoidaan uutta. Kari Koivula uskoo, että seurakuntien kannattaisi panostaa retriitteihin, pyhiinvaelluksiin, kristilliseen meditaatioon ja vastaavaan. ohjelmarunko koostui pääosin istumisesta ja meditoimisesta. Retriiteistä ei saa tulla sellaista rutiinia, joissa käydään joka kuukausi. Kari Koivula suree sitä, että ainakaan Etelä-Suomesta ei oikein tahdo enää löytyä luontevia paikkoja retriiteille. Mistä voisi löytää jotakin syvällisempää. – Välillä kuulee ihmisten kysyvän, että mitä siellä retriitissä oikein tapahtuu. Koivula heittää palloa myös seurakunnille. – Voi myös halutessaan käydä kahdestaan keskustelun retriitin ohjaajan kanssa. Sen ” Nuoret aikuiset ja vähän vanhemmatkin etsivät jotakin henkistä, joka ei välttämättä ole hengellistä. Kari Koivula kertoo, miten joskus etsijäkaudellaan ilmoittautui Italiassa järjestettyyn Zen-retriittiin. Ulkosaariston retriitit ovat muutenkin vetäneet miehiä enemmän kuin tavalliset retriitit. Koivula kertoo, että hän on tehnyt yhden tietoisen päätöksen. Hän ottaa esimerkin Japanista, joka on tunnetusti hyvin suorituskeskeinen yhteiskunta. – Moni seurakuntien työntekijä ei ole koskaan tuollaisiin edes osallistunut. Toisessa päässä ollut ihminen kertoi saaneensa elämässään paljon. – Ensi vuonna olen mukana toteuttamassa miesten retriittiä Utön saarelle. Siellä lääkäri voi määrätä pahasti stressaantuneen viikoksi metsäterapiaan rauhoittumaan. – Keskityimme vain omaan itseemme. Toinen toistaan erilaisempien retriittien ”kilpavarustelun” myötä niiden hinnat alkavat olla varsin korkeita. Haetaan elämyksiä sekä uusia voimavaroja. Koivulan omaa hiljaisuutta tukevat parhaiten paikat, jonne on hiukan hankala mennä. Tilalle tuli aktiivinen toiminta omassa seurakunnassa, Vantaankoskella. – Retriiteissä aloin tietysti miettiä myös hengellisiä kysymyksiä. Rahoitusalan ammattilainen pystyi kerrankin nauttimaan tekemättömyydestä, eikä suorittamisesta. – Olen huomannut, että tällaisiin tilaisuuksiin tullaan hyvin erilaisista lähtökohdista ja monenlaisin odotuksin. Aina ei retriitti kuitenkaan vastaa odotuksia. Viitisen vuotta sitten Kari Koivula alkoi fokusoida ajankäyttöään uudelleen. ” Ollaanko menossa siihen suuntaan, että retriiteistä on tulossa hifistelyä, hyväosaisten juttu. Koivula on osallistunut Utössä useampaan retriittiin. – Esimerkiksi seurakuntien leirikeskuksissa toki retriittejä edelleen pidetään. Yhteys Jumalaan jäi kokonaan puuttumaan. Oli hyvä työ, perhe, auto, koira ja kesämökkikin. Yhdestä asiasta Kari Koivula ei kuitenkaan pidä. Kari Koivula ihmettelee miesten pientä osuutta. – Tästä ajasta kertoo paljon se, että nuoret aikuiset ja vähän vanhemmatkin etsivät jotakin henkistä, joka ei välttämättä ole hengellistä. perusajatus. Meditoinnin jälkeen illalla syötiin hyvin ja juotiin viiniä. – Osallistujana pidän retriitistä, josta on karsittu kaikki turha pois. Kari Koivula on optimistinen sen suhteen, että miehet löytäisivät retriitit nykyistä paremmin. Koivula ihmettelee sitä, että nykyään pitää oikein erikseen mainita, että kyseessä on hiljaisuuden retriitti. On sellaisiakin, joissa tapahtuu jotakin tunnin välein. Hiljaisuuden lomassa on rukoushetkiä, virikepuheenvuoroja ja tietysti ruokailut
Kertausharjoituksissa koulutetaan pääasiassa kirkon palveluksessa olevia reservin sotilaspappeja valmiuteen poikkeusoloja varten. Reservin sotilaspappien ja diakonien koulutuksen päämääränä on, että nämä kykenevät huolehtimaan joukon eettisen toimintakyvyn ja henkisen kestokyvyn tukemisesta sekä kaatuneiden huollosta. Hänen mielestään kristillisillä kirkoilla ja muilla uskonnoilla on erityisesti poikkeusoloissa suuri merkitys, koska ne pitävät esillä uskoa toivon ja voiman lähteinä. Aloitteen mukaan kenttäpiispan virkanimike on kirkon näkökulmasta harhaanjohtava, koska kyseessä ei ole piispanvirkaan vihitty piispa. Tasavallan presidentti myönsi sotarovasti Johannes Björklundille kenttäpiispan nimen ja arvon 80 vuotta sitten, 11. Kirkolliskokous jätti aloitteen raukeamaan perustevaliokunnan tekemän mietinnön perusteella. Mietinnön mukaan kenttäpiispan nimike ja asema kirkossa eivät perustu piispanviran virkateologisiin syihin, vaan muihin teologisiin, historiallisiin, oikeudellisiin ja tarkoituksenmukaisuutta koskeviin syihin. – Tämän vuoksi useimpien maiden asevoimissa on sotilaspapisto. Ennen talvisotaa sotilaspapiston tarve oli arvioitu alakanttiin, mutta pian sodan alettua pappeja palveli aina pataljoonatasolle asti, määrän oltua noin 330 eli yli kolminkertainen alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna. Sotilaspapit ovat erikoisupseereita palvellen sotilaspastoreina, kenttärovasteina tai kenttäpiispana, jotka rinnastetaan vastaavasti upseerinarvoihin eli kapteeniin, everstiluutnanttiin ja prikaatikenraaliin. Kenttäpiispalla on piispallisia tehtäviä, mutta ei omaa hiippakuntaa eikä oikeutta vihkiä pappeja virkaan. kesäkuuta 1939, virkaa yli 20 vuotta hoitaneen sotarovasti Artur Malinin kuoltua vuoden 1939 alussa. Mallia sotilaspapiston tehtävään oli haettu erityisesti Saksan, Venäjän ja Ruotsin armeijoista. | Kuva: SA-kuva Sotarovasti Johannes Björklund nimitettiin kenttäpiispaksi heinäkuussa 1941. Kenttäpiispa johtaa ja valvoo sotilaspapiston toimintaa, vaikkakin sotilaspapisto on organisoitu yhtäältä osaksi koulutusalaa ja toisaalta toimintakykyä. Sekaannusta aiheuttaa aloitteen mukaan myös se, että kenttäpiispa osallistuu piispainkokouksen työskentelyyn ja istuu piispojen rivistössä kirkolliskokouksessa. Samalla on tiedostettava, että papillinen työ, hartaudet ja kenttäehtoolliset sekä vainajien siunaaminen ovat tärkeä osa toimintakyvyn tukemista. Kirjoittaja on sotilaspapiston historiaa tutkinut teologian tohtori. Karjalan Armeijan sotilaspastori Kalervo Kurkiala Tolvajärven kenttähautausmaalla kaatuneiden hautaustilaisuudessa kahden sotilaspastorin avustamana jatkosodan alussa elokuussa 1941. – Toimintakykyajattelun myötä sotilaspapiston rooli on yhä enemmän suuntautunut eettisen toimintakyvyn tukemiseen. joulukuuta 1941. | Kuva: Puolustusvoimat ” Sotilaspapisto ei voi sulkeutua omaan todellisuuteensa, koska se täydentyy kaiken aikaa kirkosta. Lisäksi kaatuneiden huolto määrättiin kaatuneiden evakuoimiskeskuksissa sotilaspapiston vastuulle. Pitkään sotilaspappina toiminut teologian tohtori Johannes Björklund oli nimitetty sotarovastiksi juuri ennen talvisotaa 28. Särkiön mukaan sotilaspapistossa painottuu sodanajan valmiuden rakentaminen, kuten koko puolustusvoimissa. Mikäli kenttäpiispan yhteys kirkkoon heikkenisi, muuttaisi se myös sotilaspapiston roolia ja mahdollisuuksia toimia työssään. Särkiö kokee oleelliseksi osaksi sotilaspapiston työtä läheisen suhteen kirkkoihin sekä kenttäpiispan toimimisen kirkon hallinnossa. TEKSTI: JUHA POTERI JA KUVAT: SA-KUVA Kenttäpiispa sotilaspapiston johtajana jo 80 vuotta S otilaspapit ovat kuuluneet Suomen puolustusvoimiin itsenäisyyden alun armeijan perustamisesta lähtien. Sotilaspapistolla säilyy yhteys paitsi kansankirkkoon myös suomalaisiin, joista vielä suurin osa kuuluu kirkkoon. lokakuuta 1941, ja sotarovastin virka muutettiin kenttäpiispan viraksi 20. | Kuva: SA-kuva Kenttäpiispa Pekka Särkiö kriisinhallintaoperaation tarkastusmatkalla Afganistanissa maavoimien kenttärovasti Vesa Aurénin ja rauhanturvaajasotilaspastoreiden Heikki Arikan ja Jouni Salkon kanssa toukokuussa 2014. Särkiön mielestä juuri tällä varjellaan sotilaspapiston yhteyttä kirkkoon. Erityisesti välirauhan aikana sotarovastin viran muuttamisesta kenttäpiispan viraksi oli keskusteltu kirkon piirissä juuri talvisodasta saatujen kokemusten perusteella. Kenttäpiispa Pekka Särkiö arvioi Kotimaalle sotilaspapin työn tulevaisuutta yhteiskunnallisen sekä sotilaspapiston tilanteen näkökulmasta. – Jos sotilaspapin läsnäololla joukkonsa keskellä on merkitystä sielunhoitajana, ja mikäli sotilashautajaisilla, kenttäehtoollisilla ja hartauksilla on merkitystä, on kenttäpiispan kautta rakentuva yhteys kirkkoon edelleen merkittävä, toteaa Särkiö. Näissä oloissa sotilaspapiston määrä nousee reservin sotilaspastoreiden avulla lähes kymmenkertaiseksi noudattaen määrältään kulloisenkin armeijan vahvuutta. Viime vuosina osin juuri toimintakykyyn liittyvän ajattelun kehittämisen vuoksi on perustettu uudet kenttärovastin tehtävät Logistiikkalaitoksen esikuntaan sekä Puolustusvoimien Tutkimuslaitokselle. Särkiön mielestä Puolustusvoimat tarvitsee pappeja. Maan armeijassa sotilaspappeja palveli kaikilla tasoilla, kuten päämajassa, armeijoissa, armeijakunnissa, divisioonissa, prikaateissa, rykmenteissä sekä pataljoonissa. tammikuuta 1943, jolloin Björklund nimitettiin virkaan. Vaikka sotilaspapistolla on pitkäaikaiset perinteet, on ammattiryhmä seurannut aina aikaansa läpi vuosikymmenten. Koska sotilaspapiston määrä oli merkittävä ja sotarovastin tehtävät kasvoivat laajasti jatkosodan alettua, edistyi sotilaspapiston johtajan virka-aseman vahvistaminen nopeasti. NOORA WIKMAN-HAAVISTO 22 23 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 historia. Ylimääräinen kirkolliskokous hyväksyi kenttäpiispa-nimityksen kirkkolakiin, ja kirkkolain muutokset vahvistettiin 5. Poikkeusolojen aikana yleisenä periaatteena on, että joukkoihin on sijoitettu sotilaspappi tai diakoni tuhatta sotilasta kohti. Kenttäpiispan roolista on keskusteltu siitä lähtien. Sotilaspapiston toiminta muotoutui ja vakiintui kriisiolosuhteiden vaatimuksiin talvija jatkosodan aikana. Poikkeusoloissa juuri kuoleman kohtaaminen on käännekohta, jossa syvän rauhantilan arvot muuttuvat. – Näin sotilaspapisto ei voi sulkeutua omaan todellisuuteensa, koska se täydentyy kaiken aikaa kirkosta ja sotilaspapit kuuluvat hiippakuntiensa papistoon. Luvussa oli mukana myös sotasairaaloissa, sotakouluissa ja suojeluskuntapiireissä palvelleet noin 130 sotilaspappia. Jatkosodan alettua sotilaspappien määrää nostettiin, ja vuoden 1941 lopulla kokonaisvahvuus oli jo lähes 500. Sotilaspapit työskentelevät kriisiolosuhteisiin varautumista varten, kuten puolustusvoimien muukin henkilöstö. Särkiö kuitenkin korostaa, että tästä huolimatta sotilaspapit ovat asevoimissa kaikkia varten, uskonnoista tai muista aatteellisista suuntauksista riippumatta. Kenttäpiispa oli piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen jäsen, ja hänen pätevyysehtonsa olivat samat kuin tuomiorovastin. heinäkuuta 1941. Sotarovastintoimiston nimi vaihtui päämajan kenttäpiispantoimistoksi 10. Särkiön mukaan tälläkin hetkellä keskustellaan kenttäpiispan piispuudesta, josta on keskusteltu jo ennen viran perustamista. Rauhan ajan sotilaspapiston vahvuus on pysynyt keskimäärin samansuuruisena ja nykyään heitä on 26. Kenttäpiispan uuden virkapuvun pohjana oli kenraalin virkapuku, johon kuului myös ketjussa kannettava kultainen kaularisti. Kirkolliskokous käsitteli kenttäpiispan asemaa Turussa viime viikolla kokoontunut kirkolliskokous käsitteli aloitetta, joka esitti kenttäpiispan roolin ja teologisten perusteiden selvittämistä. Määrä vastasi noin kolmannesta koko maan papistosta. Pataljoonan sotilaspastori Reino Niininen jakaa ehtoollista rintamalla jatkosodassa
Todellinen teologinen rykäisy siis. Nyt samainen artikkeli ja sitä Pitäisikö kirkon uskonlauseilta edellyttää totuudellisuutta. Kun Yhdysvalloissa vaikuttava Fuller Theological Seminaryn professori, TT Veli-Matti Kärkkäinen taannoin täytti 60 vuotta, hänelle puuhattiin Suomessa juhlakirjaa Aikamedian kustantamana, sillä Kärkkäinen on aiemmin ollut helluntailainen. Mutta mitä sitten, kun se olohuoneesta kaiken ilman imevä virtahepo onkin Jeesus. Eikä se ollut myönteistä odotusta. Ja olipa vastaus myönteinen tai kielteinen, mitä tarkoitetaan totuudella, jonka varassa kristinuskon pitäisi seistä tai kaatua tai josta se olisi täysin riippumaton. Kommentoijat myös sanovat – päinvastoin kuin Tarkki väittää – että nykyinen systemaattinen teologia on paljonkin vuorovaikutuksessa muiden tieteenalojen kanssa eikä suinkaan koteloitunut omaan kuplaansa. 24 25 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 teologia. Viime viikonloppuna Keuruulle Ison Kirjan -opiston juhlakentälle kokoontui reilut seitsemänsataa retroilijaa. Mukaan ei päässyt, koska mitenkään ei voinut täyttää asetettua mittaa. Helluntainuorten kokemuksille täytyy löytää myös selitys. Vihreällä nurmella kohoavassa valkoisessa juhlateltassa kuultiin voimakkaan kriittisiä puheenvuoroja. Kommentoijat ovat pääosin eri mieltä Tarkin perusväitteen kanssa ja näkevät totuudellisuuden vaatimuksen vähemmän ehdottomana. Lopputuloksena on kirkollisen ja akateemisen teologian perusasioihin menevää debatointia, jossa sivistyssanat vilisevät, mutta puhe on suoraa. OLLI SEPPÄLÄ Alethiologia on vapaasti luettavissa Vartija-lehden sivuilta. Yleensä virtahevolla viitataan jonkun perheenjäsenen alkoholismiin. Tarkin perusajatus on, että teologian, erityisesti systemaattisen teologian tulee pohjautua totuuteen, kuten tieteen yleensäkin. Mitä sitten kun virtahepo onkin Jeesus. Tarkki esimerkiksi kirjoittaa, että ”systemaattinen teologia on pääasiassa eri kirjoittajien mielipiteiden ja tulkintojen esittelyn loputon paraati”. Kirjan puheenvuorot ovat usein sopivasti henkilöön käyviä, mikä osaltaan lisää lukijan valppautta ja elävöittää asian käsittelyä. ”Tarkin avaama keskustelu ei koske yksin systemaattista teologiaa vaan samalla kaikkea teologian harjoittamista ja kaikkea kirkon julistusta. Onko kristinuskon oltava ”totta”, jotta siihen voisi uskoa. M onen suomalaisen perheen olohuoneessa on seissyt virtahepo, josta ei ole puhuttu. Niissä muisteltiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka ahdistivat, särkivät ja veivät lopulta irtaantumaan helluntailaisuudesta. Sen ajan helluntailaisuudessa nimittäin korostuivat mielivaltaiset syntilistat, oma epätoivoinen yritys elää Jumalalle mieluisasti – ja epäonnistumista alati kyttäävä Jumala. Fokuksessa pidetyn Teologipäivän keskustelutilaisuuden tallenne on katsottavissa Töölön seurakunnan YouTube-sivulla. Koko tapa, jolla hän jäsentää kristillisen opin, on vääristynyt”, kirjoittaa Ilmari Karimies. Sen oudolta kuulostava nimi tarkoittaa totuusoppia. pidetyssä Teologipäivässä Töölön seurakunnan monitoimitila Focuksessa. Nimikkeellä tarkoitetaan tässä tapauksessa 1970–80-luvun helluntainuoria, jotka tulivat Retro-tapahtumaan muistelemaan nuoruutensa helluntaiherätystä. Tarkki itse myös kommentoi kommentoijiensa näkemyksiä. | kolumni | kommentoivat kirjoitukset on julkaistu 170-sivuisena e-kirjana. Armon tuulahduksia alettiin tuntea vasta 1990-luvulla. Kyseessä on Tolle lege -sarjan (”Ota ja lue”) neljäs julkaisu. ” Kun tuohon vielä lisättiin vanhemmat, jotka uskoon tulonsa myötä katosivat lasten elämästä utuiseen Jeesus-pilveen, lopputulos oli traumaattinen. Retro-tapahtuman järjestäjille entisten helluntainuorten kriittisyys paljastui kun tapahtuman Facebook-ryhmään liittyi parissa viikossa 4 200 jäsentä ja mukavat muistelut vaihtuivat pian traumoja auki repivään riitelyyn. Tarkki kommentoi: ”En tunne Karimiestä, suomalaista epistemologian [tietoteorian] eksperttiä. | Kuva: Olli Seppälä ” Lopputuloksena on kirkollisen ja akateemisen teologian perusasioihin menevää debatointia, jossa sivistyssanat vilisevät, mutta puhe on suoraa. Sen tulee perätä totuutta myös kirkon uskonlauseilta eikä tyytyä vain neutraalisti kuvaamaan niiden kehitystä. Kärkkäinen ja Tarkki ovat Yhdysvalloissa käyneet laveita, syviä ja kiivaita teologisia keskusteluja. Luvassa oli muistoja hersyttävää musiikkia ja sen ajan tunnettuja puhujia, mutta tilaa oli yllättäen annettu myös aivan muulle. Jos Karimies on todellakin erinomainen epistemologi, silloin hänen pitäisi tietää, että hän ei voi tietää, mitä Tarkki tietää. Juhlakirja Jotta maailma uskoisi – ekumenia lähetystehtävän edistäjänä ilmestyi vuonna 2018. Systemaattisen teologian tulisi tehdä Tarkin mielestä myös tieteelliseen totuuteen pohjaavia johtopäätöksiä kristinuskoon sisältyvistä itsestäänselvyyksistä, kuten yliluonnollisista tapahtumista (Jeesus kävelee veden päällä) tai kolminaisuusopista. Tarkin systemaattiseen teologiaan kohdistamaa kritiikkiä ja retoriikkaa pidetään yliampuvina. Järjestäjät tekivät päätöksen, jolla voi olla merkitystä helluntaiherätyksen tulevaisuudelle: vaientamisen sijasta he päättivät sallia kriittisen äänen. Joku meni lukkoon, joku kiitteli kriittisiä puheita, joku puhisi suuttuneena. Kun tuohon vielä lisättiin vanhemmat, jotka uskoon tulonsa myötä katosivat lasten elämästä utuiseen Jeesus-pilveen, lopputulos oli traumaattinen. ”Tarkki taistelee kirjoituksessaan 60-luvun tuulimyllyjä vastaan. Tämä nousee ensimmäisenä mieleen, kun on lukenut Vartija-lehden julkaiseman ja Matti Myllykosken toimittaman e-kirjan Alethiologia – Systemaattinen teologia ja totuuden haaste. Myös Kärkkäisen vastaus Tarkille julkaistiin Vartijassa. Monelle se oli pienestä saakka syvälle sisimpään pesiytynyttä varmuutta siitä, ettei koskaan pääse muiden mukaan ylöstempaukseen vaan joutuu jäämään maan päälle kuolemaan marttyyrinä. Kritisoidessaan systemaattista teologiaa pysähtyneisyydestä Tarkki ei myöskään näytä tekevän eroa akateemisen systemaattisen teologian ja kirkollisen opinmuodostuksen välillä”, kirjoittaa vastauksessaan Björn Vikström. Kirja on vapaasti luettavissa verkossa. Siinä missä moni suomalaislapsi on kokenut jäävänsä kakkoseksi viinapullolle, helluntailainen lapsi saattoi jäädä Jeesuksen näköisen virtahevon varjoon. Järjestäjät totesivat, että nyt on mietittävä miten tästä jatketaan. Tarkki puolestaan julkaisi kirjoituksensa vuonna 2020 Vartija-lehdessä. 1970–80-luvun helluntainuoren elämää leimasi vahvasti Jeesuksen paluun odotus. Tuore e-kirja pöllyttää systemaattista teologiaa ja on lukijan kannalta riemastuttavaa luettavaa. Kirjan tausta on virkistävästi tarinallinen ja liittyy kahden eri näkökulmista teologiaa katsovan miehen ystävyyteen. Juhlakirjaan pyydettiin kirjoitusta myös Kalifornian ja Teksasin ulkosuomalaistyön pastorilta, TT Jarmo Tarkilta. | kirja | A kateeminen teologia voi olla joskus hauskaa ja inspiroivaa. Kommentoijina ovat Veli-Matti Kärkkäisen lisäksi Björn Vikström, Sakari Häkkinen, Raine Haikarainen, Kari Kuula, Ilmari Karimies, Kirsi Stjerna, Elina Hellqvist ja Matti Myllykoski. Lukijalle on tarjolla hienoja hetkiä – ja paljon ajattelemisen aihetta puoleen ja toiseen. Tämän tunnustamisen sijaan Karimies moittii minua siitä, että en ole kirjoituksessani ottanut huomioon kaikkia uusimpia epistemologisia virtauksia.” Tarkki ja Karimies tapasivat ensimmäistä kertaa kirjan pohjalta pidetyssä 4.8. Jotta virtahevon tilalle löytyisi aito Jeesus, helluntaiherätyksen pitäisi nyt analysoida, miksi 1970–80-luku oli sellaista kuin oli. Juhlateltassa istui viime lauantaina monenlaista kuulijaa. Jarmo Tarkki ja Veli-Matti Kärkkäinen keskustelivat Töölön seurakunnan monitoimitila Fokuksessa totuudellisuuden vaatimuksesta teologiassa ja kirkosta totuusyhteisönä. Mitä sellaista Jarmo Tarkki sitten väittää, että siitä kannattaa käydä laajamittainen keskustelu. Kustantaja kuitenkin hylkäsi Tarkin kirjoituksen, koska tulkitsi, että siinä asetettiin kyseenalaiseksi kristillisen uskon ja teologian perusasioita. ”Tarkki keskittyy ymmärtääkseni oikeastaan dogmatiikkaan kritiikissään, vaikka hän puhuu systemaattisesta teologiasta. Onko kristinusko viime kädessä opillinen konstruktio, jota täytyy puolustaa?”, summaa Matti Myllykoski johdannossaan. FREIJA ÖZCAN Kirjoittaja ihmettelee ajankohtaisia teologisia aiheita
Tämän viikon kuvassa iso joukko vakavailmeisiä miehiä marssii muodostelmassa juhlallisesti pukeutuneina. | vastaus | Mysteerikuva K otimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu. Missä ja milloin kuva on otettu. Kalevi Kauppi kirjoittaa: ”Kuvassa ovat kanttori Pentti Tynkkynen, Markku Kilpiö, piispa Yrjö Sariola, urkuri Aimo Känkänen, urkuri Matti Rindell ja kirkkoherra Reijo Mattila.” Kauppi myös arvelee aivan oikein, että kuvan tilanne on ”todennäköisesti Lahden urkuviikolla joskus 70-luvulla”. Vastausaikaa on seitsemän päivää lehden ilmestymisestä. Jos sinulla on tietoa kuvasta, kerro se viestillä osoitteeseen: kotimaa24@kotimaa.fi tai Kotimaan Facebook-sivulla, jossa kuva myös julkaistaan. Milloin Törnävän kirkko vihittiin käyttöön. HANNELE NIEMI Drone kuvasi Sami Viitalon Kuusankosken kirkkopuistossa parinkymmenen metrin korkeudesta. Lennättäjäksi mielivän on käytävä verkkokurssi, jossa perehdytään muun muassa turvallisuuteen ja yksityisyyden suojaan: missä saa lennättää ja kuvata. Muusikkona Viitalo on hyödyntänyt dronea musiikkivideoissa. Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa ja Kotimaa.fi julkaisevat kuvia arkistostaan. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan palkinto. Yläilmoista luontokokonaisuus avautuu joskus myös rajummin: kirjanpainajatoukkien todellisina tuhoina tai peltojen märkyyshaittoina. Anjalankoskella kavereiden kanssa tehtiin lyhytelokuvia, joiden itseoikeutettu kuvaaja Viitalo oli. Huomioithan, että osoitetietojasi voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. Työssään Kouvolan seurakuntayhtymän talotekniikan asiantuntija pystyy dronen avulla esimerkiksi arvioimaan kirkon katon korjaustarvetta. Hanna Pelto puolestaan tunnisti kuvasta Lahden Liipolan kirkon urut. Mistä tilanteesta on kyse. Kuvat kertovat pääosin oman aikansa kirkollisesta elämästä ja tapakulttuurista. Toista pappia kutsuttiin isä Mortadellaksi, kuuluisan makkaran mukaan. Useimmilla heistä on päässään samanlaiset hatut – tohtorinhatut. 11. Lähetä viestisi osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi, otsikkokenttään viesti Hyvä juttu + lehden numero (löytyy kannesta). Sateellakaan Viitalo ei mielellään herkkää droneaan lennätä. Läpäistyään saa Traficomilta lentoluvan viideksi vuodeksi. 1. Niukan voiton vei Kaj Aallon raportti Ruotsin Vadstenan pyhiinvaelluskeskuksesta. Pappi vastasi: – Minussakin on puolet sikaa ja puolet aasia. Kun vielä kohdalle osuisi se täydellinen auringonlasku. 1. Voit perustella valintasi lyhyesti. 2. Viitalon lennokki sisältää ohjainnäytön ja laadukkaan kameran. Myös miehittämättömäksi ilma-alukseksi kutsuttua dronea alettiin kehittää ensimmäisen maailmansodan lopussa sotilaskäyttöön. Ja taivas. Laitteiden, ja myös niiden väärinkäytön, yleistyttyä dronen lennätyksestä on tullut tiukasti säädeltyä. Uusimmat laitteet varoittavat myös vaaroista, kieltäytyen nousemasta ilmaan ei-sallitulla alueella tai kovalla tuulella. Tarkka vuosi on 1977. Milloin vietetään maailman vessapäivää. Siviilikäytössä dronesta on viime aikoina tullut aikamoinen hitti, jolla kuvataan, kuljetetaan ja kilpaillaan. Voit myös lähettää viestisi postikortilla osoitteeseen PL 279, 00181 Helsinki. Mikä on Kari Koivulan harrastus. 186 4 Kotimaan nro 30 paras juttu -äänestyksessä äänet jakautuivat tasaisesti. Ja dronekin sattuisi silloin mukaan. ”Kun aloin lukea, mitä tapahtuikaan: tunsin päässeeni – jos en pyhiinvaellusmatkalle, niin sen varrelle! Tarinan henki kosketti”, eräs vastaaja kirjoitti. Leg oill a rak ent elu 3. 26 27 KOTIMAA | 13.8.2021. I taliassa vierekkäisissä kylissä oli kummassakin oma pappi. Viime viikon mysteerikuvaan tuli useita tunnistuksia. kirkkokahvit | vastaus | 26 KOTIMAA | 13.8.2021 | harrastaja | | kasku | | paras juttu | | 3 kysymystä | Anna palautetta, Voita palkinto! Kerro mikä tässä Kotimaan numerossa on mielestäsi paras juttu. Kerran häneltä kysyttiin, mistä moinen kutsumanimi. Tunnistatko kuvan henkilöitä. 3. OLLI SEPPÄLÄ | Kuva: Kotimaan kuva-arkisto / Pekka Koivisto Vastaukset löytyvät tästä lehdestä. Sami Viitalo dronen lennätys Omaksi iloksi voi ikuistaa luontoa ennennäkemättömistä kuvakulmista. – Koetta varten on kahlattava valtava tietopaketti. 2. E nsimmäisen vid e o k a m e r a n s a Sami Viitalo hankki seitsemännellä luokalla. Vuosien varrella VHS vaihtui itsetallentavaksi kauko-ohjattavaksi kameralennokiksi. Dronen maksimilentokorkeus on 120 metriä, mistä kotiseutu avautuu jo laajalti henkeäsalpaavan kauniina. Ne on rakentanut Kangasalan Urkutehdas vuonna 1975. | Kuva: Sami Viitalo ” Dronella kuvaamisen rajana on vain mielikuvitus. – On aina yhtä huikeaa nähdä metsää laajemmasta perspektiivistä. Palkinnon voitti Alli Puhtimäki Ilmajoelta. Dronekuvauksia syntyy myös sivutoimisena yrittäjänä. Dronella kuvaamisen rajana on vain mielikuvitus. Toista pappia kutsuttiin lupsakkuutensa vuoksi isä Camilloksi tunnetun romaanin ja elokuvan mukaan. 19. Ensimmäisen dronensa Viitalo hommasi nelisen vuotta sitten
Tästä talosta tuli Tukholman alueen karismaattisen Jeesus-liikkeen keskus. Hän avioitui 18-vuotiaana kansakoulunopettaja Georg Eggehornin (s. Metsäja kiinteistöalan tuntemus on eduksi. Nilsson syntyi 1950 Tukholman Älvsjössä. Haemme sinua, jolla on vankka taloudellinen osaaminen seurakunnan talouden pidosta. Lue lisää kaksivuotisesta, laadukkaasta monimuotokoulutuksestamme ja tule mukaan! www.kristillinenterapia.fi Ratkaisukeskeinen kristillinen terapeutti -koulutus 80 op KRISTILLINEN TERAPIAINSTITUUTTI Tervetuloa töihin Keski-Suomeen Laukaaseen! Haemme LÄHETYSSIHTEERI-DIAKONIATYÖNTEKIJÄN viransijaista ajalle 1.10.2021 – 31.8.2022 Tarkemmat tiedot www.laukaanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/avoimet-tyopaikat. Oli kuuma ja pöly leijaili auringossa, pannaanko tasan, hän sanoi”. Apurahoja myönnetään kirkon ja seurakuntien päätöksenteolle ja toiminnan kehittämiselle tarpeelliseen kirkon ja uskonnollisen elämän sekä yhteiskunnan muutosten tutkimukseen. merkityksellistä mediaa Raaseporin suomalaisessa seurakunnassa on haettavana 8.9. Paikkoja avoinna Apurahat Koulutusta Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa.fi/tyopaikatjavirat Ilmoitukset osoitteeseen: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Uudet koulutukset alkavat Turussa ja Vaasassa tammikuussa 2022. 24 %. Eggehornin teksteissä on jotain niin kirkasta ja totta, että hänen ilonsa tarttuu kirjan sivuilta. Hakuilmoitus ja viran erityistarpeet: evl.fi/tyopaikat KIRKKOHERRAN VIRKA Kirkon tutkimuskeskuksen APURAHAT vuodeksi 2022 julistetaan haettavaksi. Kirjaa löytää harvoin antikvariaateista, sillä se sananmukaisesti hajosi käyttäjän käsiin. www.raaseporinseurakunta.fi | klassikko | Ylva Elisabet Eggehorn os. 24 %. klo 15. Ilmoitusvalmistus 80,00 € + alv. Hän on myös luennoinut 40 vuoden ajan. Moni osaa vieläkin ulkoa runon, joka alkaa näin: ”Oli tavallinen päivä. Edellytämme virkaan soveltuvaa opistotai korkeakoulututkintoa, ja riittävästi perehtyneisyyttä julkisyhteisön talouteen sekä seurakunta hallinnon tuntemusta. He ostivat Hannagårdenin tilan Södertörnin Sorundasta. Valmistuttuaan Adolf Fredrikin musiikkiopistosta Ylva opiskeli yliopistossa teologiaa ja kirjallisuushistoriaa. 24 % / h • Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Tilaushinnat: Koko Kotimaa -tilaus (sis. Runoja ja muistiinpanoja. Fredriksson. Sitä on seurannut noin 40 kirjaa sekä näytelmiä ja musikaaleja. LEENA HIETAMIES Ylva Eggehorn: Maan kamaralla. Haku päättyy 31.8.2021 klo 14. Hakuilmoitus on nähtävissä kokonaisuudessaan KirkkoHRpalvelussa. Perheeseen kuuluu kaksi lasta. 1941) kanssa. Jumala puhuu hänelle luonnossa ja arkisessa, yksinkertaisessa elämässä. Me istuimme keittiössä, meillä oli pullo cocacolaa, Jeesus ja minä. Kirjapaja 1976 | valmistuneet | Itä-Suomen yliopiston Filosofisessa tiedekunnassa kesäkuussa 2021 suoritetut tutkinnot: Läntinen teologia Filosofian tohtori, teologia: Viinikka Kaisa Teologian tohtori: Riikonen Joonas Teologian maisteri: Eschner Miko, Haltsonen Mikko, Jokinen Marko, Järvelä Nelli, Lasanen Riikka, Mustonen Timo, Pesonen Miia-Maria, Päivärinta Tiia-Maria, Reinikka Erik, Sukuvaara Johanna, Toivanen Heidi Teologian kandidaatti Heinonen Vertti, Hämäläinen Taru, Kiljunen Vilma, Savela Henna, Toivanen Marko Ortodoksinen teologia Teologian maisteri: Pietarinen Joakim Teologian kandidaatti Pietarinen Joakim Kuolinilmoitukset ja -kiitokset Kotimaa-lehdessä: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi 040 750 3036 Rakkaamme Pyydä tarjous ja varaa mainospaikkasi 3.9.2021 mennessä. Tätä ennen Eggehorn oli julkaissut Suomessakin erityisesti kristittyjen nuorten keskuudessa suositun runokokoelman Pannaanko tasan. Eggehorn tunnetaan erityisesti hengellisistä runoistaan ja virsisanoituksistaan. Paikkoja avoinna ilmoitukset 2,70 € / pmm + alv. Sana yksinkertainen on alun perin merkinnyt kokonaista, Eggehorn muistuttaa. Sieltä löytyvät myös yhteystiedot. Myöhemmin siellä on järjestetty retriittejä ja kirjoitussekä kulttuuritapahtumia. Hän rohkaisee ihmisiä heittäytymään luottamuksen iloiseen uskoon. Lisätietoja tehtävästä: kappalainen Hanna Laakso, p. Kotimaa painettuna, KotimaaPro-liite painettuna, näköislehdet, digitaalinen arkisto, kalenteri) 12 kk 156 € kestotilauksena. 040-5166332 / harri.romar@evl.fi (23.-31.8.) HYVINKÄÄN SEURAKUNNASSA on avoinna Hakuaika virkaan päättyy 8.9. ASIAKASPALVELU tilaukset ja osoitteenmuutokset: puhelin 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Mediamyynti: Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@ kotimaa.fi, Juha Kurvinen 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi • Ilmoitushinnat: 2,50 € / pmm + alv. Ensimmäisen kirjansa Havsbarn hän julkaisi jo 13-vuotiaana. Anna-Maija Raittilan suomentama Maan kamaralla ilmestyi alun perin vuonna 1974 nimellä På marken. Vaalitapa on välillinen. Eggehorn on työskennellyt monissa sanomaja aikakauslehdissä, muun muassa Dagenin kulttuuritoimittajana ja Expressenin kolumnistina. klo 15 mennessä KIRKKOHERRAN VIRKA Seurakunnassamme on noin 5.500 jäsentä ja toimimme Espoon hiippa kunnassa maantieteellisesti laajimmalla seurakuntaalueella. Liimasidosnidonta ei kestänyt jatkuvaa lukemista. Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Kotimaa-lehdessä 10.9.2021: Kokous ja leiri, valmennuskurssit ja koulutukset 28 29 KOTIMAA | 13.8.2021 KOTIMAA | 13.8.2021 tiedoksi. Apurahaa haetaan sähköisellä lomakkeella https://www.mitietorakenteet.fi/ktk/apurahat/kirjaudu.php Hakemukset tulee lähettää viimeistään 10.9.2021 klo 23.59. Eggehornin usko Jeesukseen on luonnollista ja ehdotonta, hän välittää monin yksinkertaisin esimerkein evankeliumin sanomaa tämän ajan ihmiselle. Lisätietoja apurahoista löytyy osoitteesta: kirkontutkimuskeskus.fi/apurahat TALOUSPÄÄLLIKÖKSI NURMEKSEN SEURAKUNTAAN! Nurmeksen seurakunta on runsaan 7000 jäsenen seurakunta Karjalan ja Kainuun rajamailla. Maan kamaralla -kirjassa on samaa ennakkoluulotonta etsivän ihmisen luottamista ja löytämisen iloa kuin tässä edellisessä. Kotimaa ja KotimaaPro-liite näköislehtenä sekä digitaalinen arkisto) 12 kk 132 € kestotilauksena• Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakas suhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisteri lain puitteissa • Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Hänen vanhempansa olivat Bengt Nilsson ja Karin os. Talouspäällikkömme siirtyessä viettämään eläkepäiviä haemme hänelle työn jatkajaa. Seurakuntamme kuuluu Porvoon hiippakunnan alaiseen kaksikieliseen Raaseporin seura kuntayhtymään, jonka osana on lisäksi kaksi ruotsinkielistä seurakuntaa. Kotimaa vain diginä -tilaus (sis. Etsimme monipuolista ja innostavaa johtajaa, jonka työhön kuuluu myös papin perustehtävät. 050-3730152 / hanna.laakso@evl.fi (12.-22.8.) kirkkoherra Harri Romar, p. Lue tarkempi ilmoitus kotisivultamme www.nurmeksenseurakunta.fi/ ajankohtaista. jumalanpalvelusverkossa.fi palvelusta löydät tulevat lähetykset kuin myös kaikki yli 1200 palvelussa julkaistua jumalanpalvelusta yli 140 seurakunnasta
Toiminnanjohtaja Kati Pirttimaa, Espoo. 12. Jeesus kutsuu meitä jatkuvasti tutkistelemaan itseämme ja pyrkimään parempaan. Meidän ei siis tarvitse ruveta muuksi kuin mitä olemme. Tekstit: Ps. Itseltä on vaadittava enemmän kuin muilta. Entinen ruutimakasiini on saanut lähelleen modernit siunauskappelit ja krematorion. Uusinta klo 23. Siitä huolimatta, jos joku muu tulisi kertomaan minulle, että hänelle kävi näin, sanoisin: ”Ei se mitään, sellaista sattuu.” Kirkossa on vanhastaan korostettu niin sanottua luonnollista lakia eli sitä, että Jumala on kirjoittanut lakinsa jokaisen ihmisen sydämeen. Kanttorina Jouni Kuorikoski. Häntä viehättävät erityisesti ikkunoista näkyvät korkeat koivut ja kuuset sekä ikkunoiden yläosia koristavat värilasit. niin toisille ihmisille kuin Jumalalle siistin ja puhtoisen kuoren ja peittää sisällämme olevan raadollisen todellisuuden. To 19.8. Ma 16.8. Yle Radio 1 Aamuhartaus klo 6.15 ja 7.15 La 14.8. Pe 20.8. Sähkö teki 1940-luvulla urkujenpolkijasta virattoman, mutta hautojen kaivamisessa tarvittiin edelleen miesvoimaa. Koska Leenan isoisä toimi kirkossa suntiona, Leena tiesi vara-avaimen paikan. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. – Vuodesta 1866 vuoteen 1965 kirkonpalvelijana oli aina joku meidän suvustamme. Suippokaariset ikkunat ja oviaukot sekä rikkaasti koristellut saarnatuoli ja alttari tuovat mieleen goottilaisen arkkitehtuurin. L eena Puro piti kädestä poikaystäväänsä Reijo Takamaata Törnävän kirkon hautausmaalla. Radio 1 klo 11 Katolinen messu Pyhän Ursulan seurakunnasta Kouvolasta. Ti 17.8. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. – Isä ja hänen veljensä auttoivat paappaa varsinkin talvella, kun maa oli jäässä. Sen yläpuolella ovat sanat: ”Älä unohda köyhää koska sinulla on iloinen päivä. Minun olisi pitänyt huolehtia siitä, että matkakortille oli ladattu arvoa, tai mennä osastoon, jossa myytiin lippuja. Kirkkoon liittyy paljon muistoja. Kyllä tein. On vain yksi isä ja yksi mestari. Kritiikin kärki on siinä, että he asettuvat toisten ihmisten yläpuolelle ja vaativat heiltä enemmän kuin itseltään. He – – istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi. Artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen, Tuusula. Kirkkoherra Tuomo Törmänen, Taivalkoski. Leenan isä kertoi, miten pyhäkkö on ollut mukana suvun vaiheissa. 51:6–14, Ps. Juuri tällaisina Jumala rakastaa meitä ja kohtaa meidät. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. Ma 16.8. 23:1–12. Kun Leena ja Reijo Takamaa päättivät mennä naimisiin, he valitsivat vihkikirkoksi ilman muuta paapan kirkon. Lisäksi heille tärkeää on lain ulkoinen noudattaminen, ei lain henki, joka on pohjimmiltaan toisen ihmisen hyvä. 1960-luvun lopulla heillä oli tapana käydä kävelyllä kirkkotarhan vanhojen puiden alla, kun pappilassa vietetty nuortenilta oli loppunut. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. DANIELLE MIETTINEN Leena Takamaa nauttii Törnävän kirkon hyvin hoidestusta miljööstä. Juuri tästä syystä Jeesus arvostelee lainopettajia ja fariseuksia. Urkurina Marko Hakanpää. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Itsensä tutkiminen”. Wasastjernan johdolla. Pyhäkoulun kevätjuhla vietettiin kirkon pihassa, ja juhlajuomaksi lapsille tarjottiin punaista limsaa. Radio 1 klo 10 Jumalanpalvelus Turun Mikaelinkirkosta. Takamaa nauttii rauhoittavasta ja luonnonläheisestä tunnelmasta myös kirkon sisällä. | ensi pyhänä | | radio & tv | Ku vi tu s: An ni in a M ik am a Matteuksen evankeliumi 23: 1–12 Jeesus puhui – – opetuslapsilleen: ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Suippo torni palveli makasiinin vartiotornina ennen kuin siitä tuli kellotorni. Alttarilla on kaksi kynttilää. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Soimatessaan lainopettajia ja fariseuksia ulkoiseen keskittymisestä ja opettamalla opetuslapsilleen itsensä alentamista Jeesus lyö alas kulissit. La 14.8. Näyttelijä Krista Kosonen luke Matteuksen evankeliumin uutta käännöstä. 1:8–2:2, Matt. Hänkin vaatii itseltään enemmän kuin muilta. Iltahartaus klo 18.59 ja la klo 18. Törnävän kirkko rakennettiin alun perin ruutimakasiiniksi. Ei auta selitellä, tein väärin. Teinkö minä väärin. 51:19, Ps. MAIJA P. Treffitienä toiminut kaunis kirkkotie vie heidät edelleen usein kirkolle. – Uudet rakennukset on sijoitettu kauniisti vanhan yhteyteen. Pastori Liisa Ruusukallio, Kilpisjärvi. Ke 18.8. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhla. Matkustin siis pummilla tuon yhden pysäkinvälin. Kirkko vihittiin käyttöön 1864. Me ihmiset rakennamme helposti kulisseja. A. Kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen, Tampere. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Vaarallisinta on pysähtyminen, sen kuvitteleminen, että on jo tehnyt tarpeeksi ja sillä ansainnut hyvän osan. Pe 20.8. Kun Purot viettivät kymmenen vuotta sitten sukujuhlaa, ohjelmaan kuului käynti kirkossa. Joh. Me tiedämme kyllä, kun olemme tehneet väärin. Sinä iltana oli kova pakkanen ja sormia alkoi paleltaa. Runonlausuja Aila Järvirova, Parkano. Saarnaajana kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Professori Janne Saarikivi, Helsinki. Kirkkoherra Timo Tynkkynen, Ortodoksinen kirkko, Lappeenranta. Nuoripari haki avaimen ja luikahti sakastiin lämmittelemään. Hautausmaan vanhan kiviaidan portinpylvääseen on kiinnitetty ruutitehtaan seppien valmistama uhrilaatikko. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Mutta Jeesus ei kulisseista piittaa. Talvella, kun pakkanen yrittää purra sormia, Leena Takamaa pukee ylleen seurakunnan lähetystyön hyväksi neulotut lapaset, kirkkorasat. Liturgina kappalainen Pasi Jaakkola. Ke 18.8. sunnuntai helluntaista | Toisten palvelija SAMULI KORKALAINEN Kirjoittaja on helsinkiläinen pastori, kanttori ja kirkon luottamushenkilö. Jeesus korostaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja kehottaa siksi välttämään titteleitä ja pokkurointia. Siksi opettajille ja johtajillekin kuuluu ohje: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.” Jeesuksen suorasanaisen puheen rivien välistä pilkottelee myös evankeliumin valon säteitä. TV1 klo 10 Jumalanpalvelus. Isäni Jorma Puro palkattiin 14-vuotiaana kirkkoon urkujenpolkijaksi. – Kutsumme Törnävän kirkkoa edelleen paapan kirkoksi. Lisäksi on painotettu, että kukaan ei saa asettua toisen ihmisen yläpuolelle, vaan lähimmäistä on kohdeltava armollisesti. Liturginen väri on vihreä. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” J oitakin vuosia sitten hyppäsin viime hetkessä Pasilan asemalla laiturissa seisovaan junaan, joka oli menossa Helsinkiin. Vasta junassa huomasin, että matkakortissani ei ollut tarpeeksi arvoa lipun maksamiseen automaatilla, ja olin osastossa, jossa lippuja ei myyty. Niiden koristekuvio on saanut virikkeen kirkon ikkunoiden värilaseista. | kirkko & minä | Käsi kädessä kirkkotarhan puiden alla Leena Takamaa Törnävän kirkko Seinäjoen seurakunnan ensimmäinen kirkko rakennettiin Östermyran ruutitehtaan makasiinista tehtaanisäntä G. |K uv a: Re ijo Ta ka m aa 30 31 KOTIMAA | 13.8.2021 pyhä KOTIMAA | 13.8.2021. Anna mielelläsi niin sinulle myös annetaan.” Leena Takamaa nauttii kirkon hyvin hoidetusta miljööstä ja siihen liittyvistä muistoista. 2:12–18, 1. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Kriisityöntekijä Raija Kuoppala, Metodistikirkko, Pori. Hän ei soimaa heitä siitä, että he opettavat lain säädöksiä – päinvastoin hän kehottaa seuraajiaan noudattamaan heidän opetustaan. To 19.8. Paappa oli kulkenut isänsä jälkiä kirkonpalvelijan tehtävässä. Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. | Kuva: Sarah Senf ” Kutsumme Törnävän kirkkoa edelleen paapan kirkoksi. 51:17, Jes. Pastori Jarna Wikström, Vantaa. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 15.8. Haluamme näyttää | 12. Uskonnonopettaja Hanna Kivisalo, Seinäjoki. Ti 17.8
mieli maassa ja mekko mudassa. Aamen. Talvehtineet yksilöt ovat lennossa keväällä. Hieman myöhemmin paikalle lensi herukkaperhonen. – Jumala rankaisi minua. En pysty enää lentämään. Päätin jättää melonikokeiluni sillä erää siihen. Tarina kertoo enkelistä, joka nukahti ja putosi pilven päältä tyrnipensaaseen. Taisin nukahtaa vahtivuorollani, enkeli valitteli ja kömpi ulos pensaasta. Kokemuksesta tiesin, että paikalle saattaisi eksyä päiväperhosia ravinnon hakuun. Miten se muka on mahdollista. Tunnusomaista on herukkaperhosen siipien ulkosyrjän liuskeisuus, mistä vanha nimi liuskaperhonen johtuu. – Voi ei. Paikalle lennähti perhonen, joka katseli enkelin touhuja kiinnostuneesti. Herukkaperhonen muistuttaa nokkosperhosta, mutta on pohjaväriltään tasaisemman oranssi. Herukkaperhonen muistuttaa hieman nokkosperhosta, mutta on oranssinsävyisempi ja sen siipien ulkoreunat ovat liuskeiset, ”repaleiset”, mikä näkyy kuvassa hyvin varjosta. Siivet supussa se näyttää kuivuneelta lehdeltä. Herukkaperhonen kävi melonilla, mutta ennen kaikkea se veti puoleensa ison määrän metallinvihreinä kiiltäviä raatoRepaleisena taivaaseen Äkkinäinen katsoo, että jopas, herukkaperhosen siivet ovat rikki. Nosta masentunut, valaise pimentynyt. Loppukesän ilo ovat perhosbaariin tulevat isot päiväperhoset. Sitä tarina ei kerro, vaan keskittyy siihen putoamiseen ja sen seurauksiin. Silloin enkeli näki, että perhosen siivet olivat myös ikään kuin repaleiset. Nyt Jumala rankaisee minua lisää. Tein kokeilun tuomalla baariin vesimelonia. Vein virityksen mökillä niityn laitaan koivupöllin päälle. – Tietysti, siivet ovat Jumalan lahja minulle. kärpäsiä. Yksi suosikkilajini on herukkaperhonen ( Polygonia c-album), joka tunnetaan myös nimillä liuskaperhonen ja karviaisperhonen. – Voiko noilla lentää. Herukkaperhosta tavataan Oulun korkeudella saakka. Ja niin enkeli lentää räpisteli takaisin taivaaseen. Muutaman tunnin kuluttua vilkaisin perhosbaariani, mutta siinä jökötti vain valtava myskijäärä, kovakuoriainen, jolla on pitkät tuntosarvet. K aadoin keittiön pesusieneen hieman vanhaksi mennyttä punaviiniä ja laitoin sienen muoviseen pakasterasiaan. Anna ilmaa siipien alle. Se lentää heinäkuusta syyskuulle. | Kuva: Olli Seppälä 32 KOTIMAA | 13.8.2021 luomakunta luomakunta. – Älä huoli, ei Jumala enkeleitä rankaise, koska teillä ei ole omaa tahtoa, perhonen lohdutti. OLLI SEPPÄLÄ Rukous Oi Luoja, siipeni ovat riekaleina. Silloin se huomasi, että pensaan piikit olivat repineet sen silkkisulkaiset siivet riekaleiksi. Myös suruvaippa ja amiraali kiinnostuivat baarin antimista