4 Ka nn en ku va : Ju kk a G ra ns tr öm 11 3. toukokuuta 2018 | hinta: 3,70 € 6 Vain Eurooppa maallistuu Suomessa vieraillut uskontososiologi José Casanova tietää, miksi 20 Heponiemen lopettaminen herättää surua Pappisvirka avautui naisille Thaimaassa. vu os ik er ta 00 43 59 5– 18 –1 9 3
3 Taizé on erityisesti nuorten paikka. Trakuiksi me niitä kutsuimme. Suuret seikkailut alkavat aina siitä, että nousee aamulla ja astuu ovesta ulos. Jossain vaiheessa keräsinkin niitä. Kun elää yhdessä, on opittava hyväksymään omat sisäiset ja ulkoiset rajoitteensa ja hyväksyttävä ne myös muissa. Jumala on kuin tuulen henkäys. – Kun etsit ja lopulta löydät, alat etsiä taas uudestaan. Nyt elämä ei seuraa enää niin tiukkoja raiteita. Yllättäen vaimo toi eräänä iltana tuliaisina kaupungilta kotiin upouuden traktaatin, tismalleen samanlaisen kuin nuoruuteni käännytyssarjakuvat. Maailma on jollain tavalla nestemäinen. Minusta ne olivat kiinnostavia sekä toteutukseltaan että ajattelultaan. Oletko löytänyt sen vuosien kuluessa. Tai on niitä ojennettu, mutta en ole ottanut. Freija Özcan ”Ikään kuin pieniä ylösnousemuksia olisi joka päivä” Veli jean-Marien työnä Taizéssä on kananhoidon ja muiden arkiaskareiden ohessa olla mukana etsimässä uusia Taizé-lauluja. Koskaan elämä ei ole helppoa nuorille, mutta nykyään on paljon huolta tulevaisuudesta ja siitä, mitä me teemme tälle planeetalle. 2 Tulit yhteisöön etsimään elämällesi merkitystä. 1970-luvulla tutustuin amerikkalaista alkuperää oleviin sarjakuviin, joissa ihmisiä käännytettiin ja peloteltiin helvetin lieskoilla ja ikuisella kadotuksella. OLLi SeppäLä Julkaisupäällikkö muistelee pieniä uskonnollisia painotuotteita. Se vaatii ihmisiltä paljon. Elämme aikaa, jolloin puhutaan paljon onnellisuudesta ja itsetuntemuksesta. 1 Millaista on elää veljesyhteisössä. Amerikkalaissyntyinen veli Jean-Marie tuli Ranskaan Taizéyhteisöön vuonna 1981 ensin vapaaehtoiseksi ja liittyi sitten veljiin. Nuorten on myös vaikea löytää työtä. On elämänpituinen tehtävä oppia lukemaan toinen toistaan. Sarjistrakut kylläkin. Tyypillisesti täällä tullaan optimistisemmaksi oman itsensä suhteen ja ymmärretään, ettei pysähtymistä tarvitse pelätä. Lue juttu mannalapuista ja uskonnollisista kuvista sivuilta 22–23. | Kuva: Freija Özcan jean-Marie Taizé-yhteisön veli KOTIMAA | 3.5.2018 2. Sellainen on elämän dynamiikka. Kun minä olin nuori, löydettiin ammatti ja pysyttiin siinä. Anteeksiantamiseen kuuluu se, ettei etsi täydellisyyttä toisista eikä itsestään. Olen tyytynyt hymyilemään ystävällisesti ja sanomaan, että asia on tuttu, kiitos vain. Mutta jos joku olisi tarjonnut minulle sarjakuvan muotoon puettua evankelioimista, olisin ottanut. aluksi | viikon henkilö | Lennäkki soittaa nostalgiakelloa E n ole pitkään aikaan saanut kadulla käteeni uskonnollista lentolehtistä, lennäkkiä. Usko ei ole passiivista vaan aktiivista ja luovaa. Muistan hämärästi joskus seurakuntanuoriaikoinani törmänneeni niihin, mutta nostalgiakelloani ne eivät varsinaisesti soita. – Elämme monin tavoin kovempaa aikaa kuin ennen. Hän ei tunkeudu väkisin kenenkään elämään, mutta hän on aina läsnä. Vielä niitä siis painetaan, kapeita liparemaisia vihkosia. – Olemme hyvin erilaisia. Jos hermostut, kun ihmiset eivät vastaa odotuksiasi, päädyt yksinäiseksi. Tosin ihmettelin vilpittömästi, että noinkohan koominen sarjakuva herättää synnintunnon ja johtaa kääntymykseen. En ole varma siitä, auttaako se ketään. – Taizé antaa aikaa ja tilaa pohtia muita asioita. Tässä numerossa Leena Hietamies kirjoittaa myös pienimuotoisista uskonnollisista painotuotteista, niin sanotuista mannalapuista. Kaikki on liikkeessä. Minkälaisen kokemuksen se tarjoaa nuorille. Jos en muuten niin nostalgisista syistä. Ilo löytyy etsimisestä itsestään ikään kuin pieniä ylösnousemuksia olisi joka päivä
Osa kielteisistä päätöksistä on perusteltuja esimerkiksi siksi, että hakijalla on yhteyksiä terroristijärjestöön. 1918 ???????. Kun humaanit syyt eivät ole tähän asti riittäneet poliittisten linjausten muuttamiseksi, niin nyt kansallisen edun nimissä pitäisi muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa. | pääkirjoitus | | tuhat merkkiä taivaasta | 3.5. Tarvitsen Jumalan sanaa ja kytkeytymistä siihen pysyäkseni virroissa. Maataloushallitus on pyytänyt senaattia heti ryhtymään toimenpiteisiin, että sikäli kuin rautatieyhteys saadaan eri osissa maata kuntoon, etusija kuljetettavaksi otettavien tavarain joukosta annettaisiin siementavaralle, apulanta-aineille, rehutavaralle ja hevosille. Nyt näyttää siltä, ettei perheelle myönnetä enää edes väliaikaista oleskelulupaa, vaan heidän on palattava Irakiin. ?. V iranomaiset arvioivat kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden uskonnollisen vakaumuksen vilpittömyyttä. Myös tulkkauksessa saattaa syntyä väärinkäsityksiä. Käden ulottuvilla ovat kännykkä, tietokone, muistiinpanot, muistikirja, kahvikuppi, toinen kahvikuppi, vesilasi, parin päivän lehdet, kymmenen kynää, Raamattu ja Stinissenin ihmeellinen kirja Tänään on Jumalan päivä. Järkevää olisi aloittaa Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden kotouttaminen jo vastaanottokeskuksissa, sekä väljentää perusteita, joilla turvapaikka myönnetään. Kymmenen vuotta Suomessa asunut perheenisä pyörittää Suomessa yritystä, joka työllistää kaksi ihmistä. Viime vuonna Suomessa tehtiin 9 400 turvapaikkapäätöstä, joista hieman yli puolet kielteisiä. Haastatteluissa syntyy kohtuuttomia tilanteita, sillä kristinuskoa koskevat kysymykset ovat osin niin vaikeita, että vain harva kirkon jäsen osaisi vastata niihin. Katselin niitä ja totesin: noin se menee. Kotoutuneita ei ole varaa käännyttää ” Tänne jo kotoutuneiden turvapaikanhakijoiden käännyttäminen on lyhytnäköistä, jopa epäisänmaallista. tänään on Jumalan päivä, sillä ”Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme”. Näin tapahtui myös viime viikolla. Pyysin, että voisin luottaa Raamatun sanaan enemmän kuin etsiä ihmettä. Kaksi perheen lapsista on koulussa ja he menestyvät hyvin, kolmas lapsi syntyi Suomessa. Alhainen syntyvyys vaikeuttaa entisestään heikkoa huoltosuhdetta. Päivi PuHaKKa Kirjoittaja on Askelen toimitussihteeri. Joskus ne tulevat samassa paketissa. Uskonnon merkitys on aliarvioitu turvapaikanhakijoita koskevissa linjauksissa ja käytännön menettelyissä. Pakkopalautus lähtömaahan on sitä monin verroin. Siksi edellä mainitun irakilaisen perheen ja kaikkien muiden tänne jo kotoutuneiden turvapaikanhakijoiden käännyttäminen on lyhytnäköistä, jopa epäisänmaallista. Jos pitäisi valita Läsnäolon ja ihmeen välillä, valitsisin Läsnäolon. Kotimaan toimitukseen otetaan aika ajoin yhteyttä yksittäisten turvapaikanhakijan tilanteesta. -Samaten on Uudenmaan läänin maaherra tiedustanut kunnallislautakuntien esimiehiltä, missä määrin seuduilla tarvittaisiin lisää väkeä maanviljelystöihin. -Helsingistä siirrettäisiin maaseudulle se irtain työväestö, joka nykyään työttömänä oleskelee Helsingissä. Niissä oli jotain samaa. Sillä saa yhteyden, se muistaa puolestani, joskus se on turva. Tätä perustelee se, että Suomessa syntyy liian vähän lapsia. Koska tulevaisuuden työvoimaa ei synny riittävästi Suomessa, sitä pitää tuoda tänne. Osa päätöksistä perustuu kuitenkin kyseenalaisiin arvioihin lähtömaan turvallisuustilanteesta, esimerkiksi Afganistanista. Raamattu on myös prepaid-liittymä, paljon on ennaltamaksettu. KOTIMAA | 3.5.2018 3. Pakkopalautukset vievät ihmisiä hengenvaarallisiin tilanteisiin kotimaissaan, vaikka uskontoa ei olisi edes vaihdettu. Kolmilapsista perhettä uhkaa palautus Irakiin. Muslimista kristityksi kääntyminen ei ole leikin asia, ei edes Suomessa. Viime vuonna syntyvyys oli alhaisin koko itsenäisyysaikana. Yhteisö ei aina hyväksy uskonnon vaihtamista, siksi eläminen vastaanottokeskuksessa voi olla kristityksi kääntyneelle turvapaikanhakijalle vaarallista. Kotimaa perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Hietalahden ranta?13, 00181 Helsinki asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa24: Olli Seppälä 040 587 7411 Päätoimittajan sihteeri: Irja Karppinen 040 737 4722 tuottaja: Tuija Tiihonen (virkavap.) toimitussihteeri: Noora WikmanHaavisto 040 178 8423 Graafikko: Gun Damén toimittajat: Antti Berg, Emilia Karhu, Tuija Pyhäranta, Jussi Rytkönen (virkavap.), Meri Toivanen aikakauslehtien Liiton jäsenlehti iSSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Kotimaa Oy toimitusjohtaja: Juha Ruotsalainen 050 515 1440 Lukijamäärä: 70 000 KMT ”Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.” Etäpäivinä pidän konttoria olohuoneen pöydän ääressä. Eräänä aamuna laitoin ajatuksissani puhelimen lataukseen Raamatun päälle
– Kun olemme käyneet yt-neuvotteluja ja joutuneet vähentämään henkilöstöä, oli tarkasteltava myös Heponiemen todellisuutta. Tilan perusti maisteri, kirjailija ja valokuvaaja I. uutiset | talous | H eponiemen Hiljaisuuden keskuksen toiminta lopetetaan lokakuun lopussa. Marja Pentikäinen Diakonissalaitokselta. Tilalla on toiminut ennen Hiljaisuuden keskusta tyttöjen kodinhoitokoulu. Vuonna 1912 kamreeri Juho Ennola ja vaimonsa Hilda testamenttasivat Heponiemen Helsingin Diakonissalaitokselle. KLO 19 LIPUT TICKETMASTER.FI JA TUNTIA ENNEN OVELTA MUISTA MYÖS 13.5. Kun hiljaisuuden keskus avattiin vuonna 1997, Pentikäisen mukaan tiedettiin jo, että keskukseen tehtyä mittavaa investointia ei tulla saamaan takaisin. Tähän ei koskaan päästy, vaan Heponiemeä on Pentikäisen mukaan jouduttu tukemaan joka vuosi Diakonissalaitoksen säätiön varoin. . Asiakaspalvelu 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi www.askellehti.fi Uusi lehtipisteissä. Se on ollut myös diakonissojen lomakotina ja toiminut turvapaikkana inkeriläisille pakolaisille. K. Helsingin Diakonissalaitoksen omistama keskus on toiminut Karjalohjalla yli 20 vuotta erityisesti hiljaisuuden retriittien pitopaikkana. Asiasta päätti Diakonissalaitoksen hallitus 14.3. Mäntyjärvi: Canticum Calamitatis Maritimae J. PERINTEINEN ÄITIENPÄIVÄ KONSERTTI Kotimaan Kesämenot 17.5. Viime aikoina on panostettu erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen. J. Inha 1900-luvun alussa. . Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi KOTIMAA | 3.5.2018 4. Paikkaa on ollut vaikea saada ympärivuotiseen aktiiviseen käyttöön, vaikka viime vuosina on kokeiltu uusia kaupallisia avauksia. Täältä tullaan, Budapest! Pikkukanttorien Unkarin-kiertueen lähtökonsertti Cantores Minores, solistit ja Lohjan kaupunginorkesteri • Joht. KÄSITTELYKULUT TUOMIOKIRKKO TI 8.5. ja päätös julkistettiin viime viikolla. Retriittikeskus | Yli 20 vuotta Karjalohjalla toimineesta Hiljaisuuden keskuksesta ei koskaan tullut taloudellisesti kannattavaa. Bach: Singet dem Herrn • Magnificat in D LIPUT 30/15 € • SIS. S. Diakonissalaitoksen ydintyötä on Pentikäisen mukaan auttaa hädässä olevia ihmisiä jo silloin, kun yhteiskunnan tuki ei heihin vielä yllä. Heponiemen Hiljaisuuden keskus on ollut tärkeä paikka koko Voit tilata Askelen myös kotiisi. – Toiminnan lopettaminen ei ollut helppo päätös, mutta se oli pakko tehdä, jotta voimme keskittää varoja ydintehtäväämme eli työhön heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Hannu Norjanen Ohjelmassa mm. – Valitettavasti Heponiemen toiminta on ollut kaikki nämä vuodet taloudellisesti kannattamatonta, sanoo toimialajohtaja Heponiemen Hiljaisuuden keskuksen toiminta loppuu Diakonissalaitos on omistanut Heponiemen yli 100 vuotta . Edellytyksenä toiminnalle kuitenkin oli, että keskuksen täytyy kattaa vuosittaiset toimintakulunsa. Ilmoitukset viimeistään 11.5
Tervetuloa! www.lahetysjuhlat.fi Karjalohjalla sijaitsevan kiinteistön kohtalosta ei vielä ole tehty päätöksiä. Adressissa pyydetään hartauden palauttamista ”aamu-unisillekin sopivaan” lähetysaikaan. Järven rannalla Karjalohjalla sijaitsevan Heponiemen kiinteistön kohtalosta ei ole tehty vielä päätöksiä. Syynä aikataulumuutokseen on Ykkösaamun pidentyminen. Tietyn aikakauden loppu aiheuttaa aina ihmisille surua. Emilia Karhu | lyhyesti | aKin Eija Nivala noussee eduskuntaan Kirkon akateemiset AKIn ja Pappisliiton puheenjohtaja, Oulaisten vs. Heponiemen retriittija kokouspalvelut ovat käytettävissä normaalisti lokakuun loppuun asti. | Kuva: Päivi Puhakka ” Minulla on samanlainen suru ja haikeus mielessä kuin kotipaikkaa tyhjennettäessä ja myytäessä. Varmasti tämä on monille kova pala, Pentikäinen sanoo. Hän keskittyy nyt täysillä tulevaan kiireiseen kesään. kirkkoherra Eija Nivala (kesk.) on nousemassa eduskuntaan varasijalta. Eija Nivala on hakenut tänä keväänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherran virkaa, ja hänet on asetettu ensimmäiselle vaalisijalle. Aamuhartauden uusinta lähetetään Yle Radio 1:ssä nykyään kello 7.15 aiemman kello 7.50 sijaan. – Henkilöstö vaikutti surulliselta päätöksestä kuultuaan, mutta he ymmärtävät perustelut. Kirkkoherranvaali toimitetaan 20. Meillä on kuitenkin vielä kesä täynnä leirejä ja retriittejä. – Käynnistämme siihen liittyen työskentelyn, josta Diakonissalaitoksen kiinteistöosasto kantaa päävastuun, Marja Pentikäinen sanoo. Hänellä Heponiemeen liittyy vahvoja, syviä ja kauniita muistoja. – Itsekin pitkälti lahjoitusvaroin toimivan yhdistyksen toiminnanjohtajana ymmärrän, ettei tappiollista toimintaa voi loputtomasti pitää yllä. Pappien joukosta löytyy heidän lisäkseen ainakin yksi identtinen kaksospari aku ja Eikka Kähärä. Olen löytänyt Heponiemessä hiljaisuuden liikkeen ja kokenut siellä ensimmäisen retriittini. Toiminnasta vastaa käytännössä Sari Enkkelä. Asiasta kertoivat Suomenmaa ja Iltalehti. Diakonissalaitoksen henkilöstölle. radion aamuhartauden puolesta adressi Radion aamuhartauden uusinnan palauttamiseksi entiselle lähetyspaikalleen kerätään nimiä Adressit.com-palvelussa. Heponiemi on Kantalalle maisema, johon liittyy paljon myös sanoittamatonta pyhää. Oikaisu Kotimaan numerossa 17 annettiin ymmärtää, että Juha ja Pekka Valkeapää olisivat ainoat identtiset kaksoset kirkon papistossa. Hän kertoo kuitenkin ymmärtävänsä täysin Diakonissalaitoksen ratkaisun. – Tämä on ollut monille merkityksellinen ja muistorikas paikka. KOTIMAA | 3.5.2018 5. – Minulla on samanlainen suru ja haikeus mielessä kuin kotipaikkaa tyhjennettäessä ja myytäessä. Hän on kertonut pyytävänsä vapautusta edustajantoimesta, mikäli tulee valituksi kirkkoherraksi. Yksi paikkaa kaipaamaan jäävä on tuomaspappi Pirjo Kantala. Lisäksi asiakkaat ovat osallistuneet keskuksessa talkoopäiviin ja toimintatuokioihin. Siellä on järjestetty henkilöstön kehittämisja virkistyspäiviä ja koulutusta. toukokuuta. Lehden mennessä painoon adressi oli kerännyt 460 allekirjoitusta. Väyrynen ilmoitti viime viikolla palaavansa eduskuntaan kesäkuussa. Kevään 2015 edustakuntavaaleissa 47 äänen päähän edustajan paikasta jäänyt Nivala saa paikan keskustan oululaiselta kansanedustajalta mirja Vehkaperältä, joka siirtyy europarlamentaarikoksi Paavo Väyrysen paikalle. Rakasta minua nyt LÄHETYSJUHLAT KUOPIOSSA 25.–27.5.2018 LÄHETYSJUHLAT KUOPIOSSA 25.–27.5.2018 Tarjolla innostavia ohjelmia kaikenikäisille, lämpöisiä kohtaamispaikkoja, hyvää musiikkia ja kansainvälistä tunnelmaa. Olemme saaneet paikasta paljon ihanaa palautetta myös retriittivierailta. Sen on allekirjoittanut muun muassa Turun piispa Kaarlo Kalliala
Kirkko päätti sallia pappeuden naisille kokouksessaan seitsemän kuukautta sitten. Papit vasemmalta oikealle ovat Somporn Kulchote, Jongkolnee Sampachanyanont ja Viroot Kaewsaat. Käytäntö on ollut kuitenkin toinen, naisteologien toiveet pappisvihkimyksen saamiseksi on aiemmin estetty. | Thaimaa | T haimaan luterilainen kirkko vihki ensimmäiset naiset papeiksi viime perjantaina historiallisessa messussa luterilaisten pääkirkossa Bangkokissa. Pastori Tarja Säynevirta, Suomen Lähetysseuran pitkäaikainen työntekijä Thaimaassa, osallistui jo vuonna 1995 pidettyyn seminaariin. luterilainen kirkko | Papiksi vihittäville naisille vihkimys merkitsee auktoriteettia ja heidän johtamilleen seurakunnille ehtoollisen viettoa. Suurimpana esteenä naisten pappeudelle ovat olleet edellisen piispan näkemykset. Naisten hyväksymisestä pappisvirkaan on kyllä keskusteltu seminaareissa, mutta keskustelut eivät ole johtaneet mihinkään. Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi Tuoreet papit pääsivät yhteiskuvaan Luterilaisen maailmanliiton Aasian sihteerin Philip Lokin (vas.) kanssa. | Kuva: Ilkka Koivisto uutiset KOTIMAA | 3.5.2018 6. Kirkon perustuslaki ei ole milloinkaan estänyt naisten toimimista pappeina eikä määritellyt papin sukupuolta
Päivä oli merkittävä seurakunnalle – ei ainoastaan uusille papeille – koska tavallisten seurakuntalaisten identiteetti vahvistui. Messussa juhlittiin ennen kaikkea pappisviran avautumista naisille, ja suurin huomio kiinnittyi kahteen naiskollegaan. Sakramenttien toimittaminen on keskeinen asia myös samassa vihkimyksessä vihitylle mieskollegalle, pastori Viroot Kaewsaatille. – Jokaisen pitäisi kunnioittaa Juuri vihityille papeille puettiin Leppävirran seurakunnan Thaimaan kirkolle lahjoittamat vihreät kasukat. Viroot vitsaili ennakkoon, että laittaakin peruukin päähän. Evankelista Sim eli Jongkolnee Sampachanyanont Koillis-Thaimaan Mukdahanin seurakunnasta on odottanut pappisviran avaamista naisille jo parikymmentä vuotta. Noiden seminaaripäivien jälkeen monet kirkon naiset purkivat Säynevirralle pettymystään. Uskon, että heidän työllään on ollut positiivinen merkitys päätöksen syntymiseen, arvioi Mäkelä. Kaikki eivät sitä tiedä, Somporn sanoo. toisten mielipiteitä, mutta kaikkien tulisi myös kunnioittaa kirkkohallituksen päätöstä. Suomen Lähetysseura noudattaa Suomen kirkon lähetyksen linjausta eikä ole puuttunut Thaimaan kirkon sisäisiin virkaratkaisuihin. Keskustelu ei varmasti pääty tähän, toteaa Sim. Se päivä on minun ja Jumalan välinen. Hänelle pappisvihkimys merkitsee auktoriteettia. Päätöksen sisältö oli yksinkertaisuudessaan seuraava: Koska naisten pappisvihkimystä ei ole kirkkolaissa koskaan kielletty, niin se on tästä eteenpäin sallittu. Myös heidän seurakuntaansa johtaa oikea pappi. Kun edellinen piispa jäi sapattivapaalle, alkoi herätä toive muutoksesta. Heidän seurakuntansa saa nyt saman arvostuksen kuin muutkin. Monilla heistä oli seurakunta johdettavanaan, mutta he eivät saaneet työlleen samoja mahdollisuuksia ja arvostusta kuin miehet. Kirkkohallitus päättikin yksimielisesti lopettaa naisia syrjivän käytännön. – Se, että kirkon johtaja on niin voimakkaasti vastustanut naispappeutta, ei ole voinut olla vaikuttamatta monen muunkin työntekijän ajatteluun. – Ehkä moni muukin olisi uskaltanut, mutta kokouksen puheenjohtaja eli piispa itse, jakoi puheenvuoroja valikoiden. – Sitä, että tehtäväni on jatkossa selkeästi sanoitettu. Nyt siihen on oikeus, hän sanoo. Säynevirran mukaan piispa perusti kantansa siihen, että Vanhassa Testamentissa naiset eivät kelvanneet papeiksi. Kouluttajana oli pastori Katariina Kiilunen. Tiedettiin, että virkaa tekevän piispan Amnuay Yodwongin asenne oli toisenlainen. Säynevirta kertoo, että moni pätevä nainen on tämän takia jättänyt Thaimaan luterilaisen kirkon. Seminaarin jälkeen asian käsittely keskeytyi moneksi vuodeksi. Edellisen piispan tullessa takaisin sapattivapaalta moni pelkäsi, että tämä yrittää kumota kirkkohallituksen päätöksen. Saan keskittyä evankeliumin julistamiseen ja sakramenttien toimittamiseen. Thaimaassa työskennellyt ja eläkkeellä oleva teologian tohtori, pastori Jaakko Mäkelä arvelee kuitenkin, että suomalaisten toiminnalla on ollut erittäin suuri merkitys tasa-arvon kannalta. – Juhlamessussa sukupuolella ei ole merkitystä, eikä myöskään sillä, mitä ympärilläni tapahtuu. – Aikaisemmin emme ole voineet jakaa ehtoollista tai kastaa lapsia. Suomen suurin mallisto Sievi-kenkiä www.sievishop.fi S I N I Koot: 35-43 Värit: harmaa, 159€ T O I V E Koot: 39-48 Värit: sininen, punainen, musta 145€ Simonkatu 12, Helsinki | Kauppakeskus Itis, Helsinki Kauppakeskus Jumbo, Vantaa | Yliopistonkatu 24, Turku Ideapark, Lempäälä | Koskikeskus, Tampere | Chydenia, Kokkola Kantolantie 8, Sievi | Pakkahuoneenkatu 9, Oulu | Merihelmi, Kuivaniemi V I O L A Koot: 35-43 Useita värejä 109€ – Kirkkohallitus oli kutsunut koolle kaikki kirkon työntekijät ja seurakuntaneuvostojen edustajat. – Tällä sanamuodolla Amnuay oli sitonut jokaisen kokousedustajan päätökseen, kertoo Säynevirta. Tapasin kaikki papeiksi vihittävät noin kuukausi ennen juhlapäivää heidän osallistuessaan Thaimaan luterilaisen kirkon ordinaatiokoulutukseen. Mutta piispa Amnuay oli ollut kaukonäköinen. Säynevirran mukaan vain yksi edustaja uskalsi lausua eriävän mielipiteensä. He pääsevät osallistumaan ehtoollisen viettoon yhtä usein kuin muidenkin seurakuntien jäsenet. Sim näkee oman pappisvirakansa mahdollisuutena rajata työtehtäviä. Viime perjantain juhlassa Suomea edustivat Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, Tampereen eteläisen seurakunnan pastori Päivi Repo, kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko, Suomen Lähetysseuran kotimaantyön johtaja Satu Kantola, Suomen Lähetysseuran palvelupäällikkö, pastori Suvimarja Rannankari-Norjanen ja pastori, lähetystyöntekijä Tarja Säynevirta. Myöskään Viroot ei usko, että asiat muuttuisivat hetkessä. KOTIMAA | 3.5.2018 7. – Thaimaassa ilman pappisoikeutta työskennelleet pastorit Tarja Säynevirta, Suvimarja Rannankari-Norjanen ja Katariina Kiilunen ovat varmasti olleet rohkaisijoita ja roolimalleja. Enää minun ei tarvitse olla se, jolle soitetaan ensimmäiseksi, kun vaikka vessa ei vedä. – Seurakuntalaisille on myös opetettava, mitä tarkoittaa se, että on pappi. – Ei tosin olisi kelvannut paikallinen piispakaan, jos tarkkoja ollaan, sanoo Säynevirta. – Tiedettiin, että niin kauan kuin piispa on vallassa, asia ei etene, Säynevirta muistelee. Piispan torjuva kanta oli kuitenkin kaikkien tiedossa. Silloin Jumala asettaa minut tehtävään, johon hän on kutsunut, Viroot sanoo. ILkka koIvIsTo Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran aluetiedottaja Kaakkois-Aasiassa. Hän oli kirjannut pöytäkirjaan, että kirkkohallituksen päätös naispappeuden hyväksymisestä oli yksimielinen. Kolmas vihitty, Somporn Kulchote kertoo, että hänen kohdallaan työmäärä lisääntyy. Seurakuntalaisille naispappeus ei ole ongelma, mutta kaikki työntekijät eivät ole mielissään päätöksestä
Se käsittelee laajasti käsityksiä kirkosta, ehtoollisesta ja kirkon virasta – kaikkein laajimmin viimeksi mainitusta. Reformaation kirkot voivat omalta puoleltaan tunnustaa katolisen kirkon Kristuksen kirkon ilmentymäksi, mutta ne eivät saa osakseen vastaavaa tunnustusta. Oikeastaan on turha puhua yhteisymmärryksestä käsityksissä kirkosta, koska katolisen käsityksen mukaan reformaation kirkot eivät ole kirkkoja. Kirkon ykseys voi parhaiten toteutua juuri toinen toisensa tunnustavien, itsenäisten kirkkojen yhteytenä. On syytä toivoa, ettei Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksy asiakirjaa, sillä se merkitsisi kirkon tunnustuspohjan muuttamista. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Sen pääteksti käsittää noin 140 sivua ja jakautuu 369 pykälään. Ekumenian pyrkimyksenä ei ole päätyä yhteen yhtenäiseen kirkko-organisaatioon, eikä päästä eroon erottavista tekijöistä, jotka nähdään pikemminkin rikkautena. Hämmästyttävällä tavalla dialogikomission luterilaiset jäsenet ovat kerta toisensa jälkeen löytäneet tapoja, joilla eroavuudet saadaan siloteltua: itse asiassa se mitä luterilaiset opettavat onkin sopusoinnussa katolisen käsityksen kanssa. voidaan yhtä hyvin puhua kirkon sakramentaalisesta luonteesta, kirkosta ”perussakramenttina”, joka on Jumalan pelastavan toiminnan välikappale. Myös reformaation aikaiset, molemmin puolin esitetyt oppituomiot käydään läpi. Dialogiraportti pyrkii saavuttamaan ”erot sovittavan yksimielisyyden”, mutta yhä uudelleen lukija saa vaikutelman, että mahdollisimman suureen yksimielisyyteen pyritään luopumalla reformaation perinnöstä. Ehtoollisopetuksessa on tähän asti puhuttu Kristuksen todellisesta läsnäolosta ehtoollista nautittaessa, mutta nyt lähestytään katolista käsitystä ehtoollisaineiden muuttumisesta, kun meidän kirkkomme käsityksenä esitetään, että Kristuksen läsnäolo ei poistu ehtoollisaineista messun päätyttyä. Kun luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan Jumalan sana ja sakramentit luovat kirkon, nyt Onko paavi todella myös meidän paimenemme. On hyvä huomata, että dialogiraportti on sinänsä vain dialogikomission kannanotto. Samalla tulee erityisen selväksi se, miten monta estettä on luterilaisten ja katolisten yhteyden tiellä. Siihen nähden on sangen outoa, että se vuoden alussa jo ehätettiin ojentamaan paaville. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa24-verkkosivustolla. Anneli AejmelAeuS rovasti, professori (emerita) KOTIMAA | 3.5.2018 8. PERHE-, PARISUHDE-, SEKSUAALIJA PSYKOTERAPIAA -KURSSEJA Helsingissä, Siuntiossa ja Turussa. Yhtenä syynä vaikenemiseen on ehkä asiakirjan laajuus. mielipiteet Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Kirjoita lyhyesti ja lähetä myös yhteystietosi. Kaikesta kiistanalaisuudestaan huolimatta dialogiraportti ei ole juurikaan herättänyt keskustelua julkisuudessa. Paavia ja ”pietarinvirkaa” käsitellessään raportti kaavailee Rooman piispalle tehtävää ”kirkon ykseyden näkyvänä merkkinä ja instrumenttina” ja toteaa, että ”Rooman piispa on de facto ei vain katolilaisten vaan myös muiden kirkkojen johtajien ja jäsenten paimen”. ekumenia | Kiistanalaisesta luterilais-katolisen dialogikomission raportista ei juurikaan ole herännyt keskustelua. SYLIKKÄIN 9.-11.5.2018 Hellyydestä, seksistä ja läheisyydestä Ritva Salminen Vaativan erityistason psykoterapeutti 040 529 7077 Pyydä esite! P uoli vuotta on kulunut siitä, kun Suomalaisen luterilais-katolisen dialogikomission raportti Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta julkaistiin. Kun kirkon virka on luterilaisittain ymmärretty sanan ja sakramenttien palveluvirkana, nyt voidaan yhtä hyvin puhua pappisvihkimyksen sakramentaalisesta luonteesta ja jumalallisesta asetuksesta. Kokoavissa johtopäätöksissään raportti jopa hahmottelee sitä, miten luterilainen kirkko voisi liittyä katoliseen kirkkoon, niin että se olisi ”yhteydessä paavin kanssa paikalliskirkkojen maailmanlaajan yhteyden merkkinä.” Raportti poikkeaa pyrkimyksissään selvästi siitä, miten ekumeenisessa keskustelussa nykypäivänä suhtaudutaan kirkkojen välisiin eroavaisuuksiin. Kun on kysymys kahden kristillisen kirkon opillisista muotoiluista, jotka koskevat kirkon olemusta, ehtoollista ja pappisvirkaa, perusasioissa tietenkin vallitsee hyvin pitkälti yksimielisyys. Asiakirja on varsin valaiseva, kun se esittelee seikkaperäisesti luterilaisia ja katolisia oppikäsityksiä luodaten useassa tapauksessa oppihistoriaa varhaiskirkosta ja reformaatiosta asti. Esim. ” Katolisen käsityksen mukaan reformaation kirkot eivät ole kirkkoja. Käsillä oleva asiakirja paljastaa kuitenkin hyvin selvästi sen, että katoliselle kirkolle yhteyden ehdot ovat toisenlaiset. Kotimaa uutisoi tapahtuman laajasti otsikolla ”Paavi on meidänkin paimenemme” kertoen siitä hämmästyttävästä yksimielisyydestä, joka dialogiraportin mukaan vallitsee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja katolisen kirkon välillä. Yleensä ”sovitetulla erilaisuudella” tarkoitetaan, että eroista huolimatta kirkot voivat tunnustaa toisensa todellisen Kristuksen kirkon ilmentymiksi ja sopia keskinäisestä kirkollisesta yhteydestä. Erot, joita asiakirjassa käsitellään, ovat monesti hienosyisiä, ei-teologille ehkä jopa käsittämättömiä – pääasiassa juuri niitä, jotka perustuvat reformaatiossa tehtyihin linjauksiin
Tämä olisi moderni versio rippituolista ja vastaisi paremmin tätä aikaa. Seurakunnat omistavat Suomen arvokkaimpiin kuuluvista elinympäristöistä, metsistä yli 167 000 hehtaaria, mikä on noin 0,7 prosenttia metsistämme. Kuuntele ja kuuntele. Ne voivat vaikuttaa asenteisiin, kulutuksen vähentämiseen ja elinympäristöjen säilymiseen. KOTIMAA | 3.5.2018 9. V älillä näkee kuvan, jota jää miettimään viikoiksi ja joka vaikuttaa tapaan ajatella ja nähdä maailma. Seurakuntalainen saisi väsyneenä käydä makaamaan selälleen hoitopöydälle. Arvokkaita metsäkuvioita kannattaa tarjota METSO-suojeluohjelmaan, josta saatava tulo on verovapaata. Muovin kotipolttoa ei suositella, mutta asianmukaisissa polttolaitoksissa siitä voidaan tuottaa arvokasta uusioenergiaa. Seinillä olisi kuva Kristuksesta, Mariasta ja mahdollisesti muitakin ikoneja. Tai oikeammin: muovin ei todellakaan pitäisi olla meille ongelma. Tällainen oli Yuval Noah Hararin kirjan Homo Deus piirakkakuva, johon oli kuvattu maapallon luonnonvaraisten nisäkkäiden, ihmiskunnan ja kotieläinten yhteenlaskettu biomassa. Liisa Laurila Kotimaa24:n blogeista ” Välillä ihmettelen, että ihmiset voivat elää ikään kuin nämä asiat eivät millään tavoin koskettaisi heitä. Erilaisen tästä huoneesta tekisi se, että siellä olisi hoitopöytä. ihmisen pallo Topi LinjaMa Kirjoittaja on musiikkitieteilijä ja ruokasieniharrastaja. Lyhyen alkukeskustelun jälkeen hän olisi hiljaisessa rukouksessa sen asian puolesta, johon seurakuntalainen tarvitsisi esirukousta. Taustamusiikkina soisi vanha kirkkolaulu. Kolme neljännestä on kolonisoitu esimerkiksi pihvikarjan laitumiksi, autojen kulkualustoiksi ja vessapaperimetsien viljelyyn. Samaan aikaan luonnonvaraisten selkärankaisten määrä on laskenut alle puoleen, kertoo WWF. Minusta on ollut koskettavaa huomata, kuinka monissa kirkoissa on nopeasti reagoitu kuolinuutiseen. Kunnioittavasta keskustelusta Voisimme oppia ainakin ne kuulut viisi pointtia valtakunnansovittelijan pöydän ääressä. Tällaiseen psyykkistä läsnäoloa vaativaan hoitotyöhön valmennettu pappi tai maallikko asettuisi hoitopöydän päähän istumaan laittaen kätensä seurakuntalaisen pään päälle sitä hellästi koskettaen. Toivonkin, että nuorten pohdinnoista syvenisi tavallisessa arjessa, ruokapöydän ääressä tai telkkaria katsellessa sukupolvia yhdistäviä keskusteluita. Emilia Turpeinen Muovittoman maaliskuun aikana huoli muovin käytöstä ja kierrätyksestä tuntui joskus ylimitoitetulta. Nuoren aikuisen kuolema saa miettimään myös oman ja läheisten elämän rajallisuutta. Hyönteisten määrän lasku on ollut tätäkin nopeampaa. Voisiko minulle tai läheiselleni käydä samoin. Jos kuolisin nyt, miten olisin elämäni elänyt. Ota todesta toisen ja omat pelot ja lausumattomat toiveet. Eihän muovi ole meille suomalaisille ongelma. Kysypä inttämisen sijasta: mikä saa sinut ajattelemaan noin. Pallo on otettu haltuun, sillä luonnonvaraiseksi luokitellaan vain neljännes jäättömästä maapinnasta. Pöydällä palaisi tuohus. Tässä maassa on tehokas ja edelleen tehostuva järjestelmä, jossa muovi voidaan joko kierrättää ja käyttää uusiksi tuotteiksi tai polttaa. Ei tarvitse olla profeetta Jesaja nähdäkseen, mihin ollaan menossa. (Kotimaa 26.4.2018) Lasse ReijoMaa Lahtelainen kirkkovaltuutettu Tulkaa kaikki -listalta Visioin, että tulevaisuudessa jokaisessa seurakunnassa olisi erityinen hoitohuone, jota voisi kutsua vaikkapa rukoushoitohuoneeksi tai rukouspalveluhuoneeksi. Hoito voisi kestää puolesta tunnista tuntiin. Muutamissa seurakunnissa näin on tehtykin. Välillä ihmettelen, että ihmiset voivat elää ikään kuin nämä asiat eivät millään tavoin koskettaisi heitä. Hararin prosentit ovat kenties optimistisia. Nautojen biomassa hirviin verrattuna on noin kaksikymmenkertainen. Tätä voi verrata harvaanasuttuun Suomeen. Oivalluksia riidoista, neuvotteluista ja sopimisesta. Meillä broilerien paino on kymmenkertainen verrattuna luonnonvaraisten lintujen biomassaan. Otava 2018) vinkkaa myös meille kirkon keskustelijoille: Älä yritä voittaa toista. Tuo huone olisi kauniisti sisustettu. Anne-Marja Isoaho Joillekin nuorille Avicii voi olla ensimmäinen omaan elämään vaikuttanut henkilö, jonka kuoleman nuori joutuu kohtaamaan. Nuorten miettimät kysymykset antavat aikuisille hyvän pohjan nuorten kanssa kuolemasta keskustelemiselle. Olisiko joku asia jäänyt sanomatta tai tekemättä. Minusta tämä ele on kaunis, sillä se muistuttaa kirkon olevan vahvasti läsnä surun ja kuoleman keskellä. Myös talousmetsien hoidossa seurakunnat voisivat siirtää painopistettä viljelystä varjeluun ja hyödyntämisestä luodun kunnioittamiseen. Jos menetämme hyönteiset, kaikki romahtaa, sanoo Sussexin yliopiston biologian professori Dave Goulson. Yksittäinen ihminen saattaa musertua ympäristökuorman alla, mutta seurakunnilla on enemmän vipuvoimaa. Yli kaksi kolmannesta maatalousmaasta on valjastettu lihantuotantoon. Ehkä kunnioittavaa keskustelua kirkossa ei sittenkään vielä ole vaiettu kuoliaaksi. Muualla maailmassa ongelma voi olla vielä isompi, mutta Suomi on meidän isänmaamme, yhteinen perintömme ja kokonaan meidän vastuullamme. Valistusta ja hyviä neuvoja on riittävästi tarjolla. Tutkimusyksikkö BIOS:in mukaan ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö on nelinkertaistunut 1970-luvulta. Minna Helle (Järki ja tunteet. Huoneessa olisi pieni alttari. Niinpä eräs yksinkertaisimmista keinoista vähentää ympäristökuormaa on korvata kinkkukiusaus ja jauhelihakeitto kasvisvaihtoehdoilla. Ellei suunta muutu, villieläimiä voi pian nähdä enää luontodokumenteissa. Suru ja kuolema eivät saisi olla tabuja, joista ei puhuta. Älä aja toista nurkkaan. Olisinko elämässäni tehnyt niitä asioita, joita rakastan. Esimerkiksi Hollannissa ja Ruotsissa on kirkonkelloilla soitettu Aviciin muistoksi hänen kappaleitaan. Karjan ja muiden kesytettyjen eläinten biomassa haukkaa piirakasta yli 60 prosenttia, ihmiskunnan vajaat 30 ja villieläinten alle 10 prosenttia. Koiria on 800 000, susia 200
TeksTi | Päivi LiPPonen – kuvaT| Jukka GransTröm musiikki Gospelia kaikille -massakuoron ensimmäisiin harjoituksiin Helsingin vanhaan kirkkoon tuli yli 200 ihmistä. KOTIMAA | 3.5.2018 10. Gospelia kaikille! Afroamerikkalainen musiikki sykkii, gospelmusiikki raikaa, kädet lyövät tahtia ja lantiot pyörivät Mass Choir -harjoituksissa
Polveni olivat harjoitusten jälkeen ihan hyytelönä. Yllätti iloisesti, kuinka hyvin ihmiset lauloivat. pui yli 200 laulajaa. Gospelia kaikille -kuoro syntyi, kun Gospel Helsinki ei voinut ottaa kaikkia innokkaita vastaan ja haluttiin tarjota suuremmalle joukolle mahdollisuus päästä laulamaan. N eljä helsinkiläistä seurakuntaa, Meilahti, Tuomiokirkko, Töölö ja Lauttasaari ovat perustaneet Gospelia kaikille -kuoron. Meilahden seurakunnan kanttori Nina Pakkanen johti kuoroharjoituksia. – Gospelia kaikille -kuoron ensimmäisiin harjoituksiin saa” Polveni olivat harjoitusten jälkeen ihan hyytelönä. – Vanhin osallistuja oli syntynyt vuonna 1937 ja nuorin 2013, untuvikoista musiikin ammattilaisiin. Gospelia kaikille -massakuoron ensimmäisiin harjoituksiin Helsingin vanhaan kirkkoon tuli yli 200 ihmistä. Gospel Helsinki -kuoron Facebook-sivulla on videoita ja tietoa, massakuorolla on oma infosivunsa Gospelia kaikille – Power of One. Gospelissa on monta tasoa ja jokainen voi tulla jollekin tasolle laulamaan. Nina Pakkanen puhuu vilkkaasti ja kuulija on hetkessä vakuuttunut, että gospel tekee ihmiselle hyvää – lauloi hän kuorossa tai istui yleisössä. Jokainen on tervetullut mukaan laulamaan. » KOTIMAA | 3.5.2018 11. Ammattilaiset menevät sfääreihin. Meilahden kanttori Nina Pakkanen johtaa 60-jäsenistä Gospel Helsinki-kuoroa ja massakuoroa nimeltään Gospelia kaikille Mass Choir. Oli vaativaa hallita niin moninaista ryhmää
Gospelin laulamisesta kiinnostuneet voivat Gospel Helsingin toiminnan kautta osallistua kaksi kertaa vuodessa workshopiin, kerran kuukaudessa Gospelia kaikille -kuoroon tai Gospel Helsinki -kuoroon. Vuoden merkkitapaus oli kuoron opintoja esiintymismatka Chicagoon. Kuoroharrastus vaatii sitoutumista, mutta samalla kuorolaisista kehkeytyy ystäväpiiri, jonka kanssa toimitaan myös vapaa-ajalla. – Rytmi on ihmiselle luontaista. Koelaulu tehdään kvartetissa siinä äänilajissa, mihin pyrkii. – Ghicagossa on asuinalueita, joilla ole turvallista vapaasti liikkua. Laulaessa sinut nähdään ja olet hyväksytty. – Kuorolaiset vitsailevat, että kun tulet kerran kuoroon, ei sitten ole enää muuta elämää. Siinä edistetään yhteisöllisyyttä. Gospel Helsinki -kuoro harjoittelee viikoittain ja jäsenyys edellyttää koelaulun läpäisyä. – Workshopit ovat ilmaisia ja opimme siellä laulut korvakuulolta, sillä kaikki eivät osaa nuotteja. – Laulu ja sanoma yhdistävät. Ihmisen sydämen tahti asettuu yhteiseen tahtiin. Vasemman puoleisessa kuvassa Sören Lillkung ja Akseli Kivioja osallistuvat rytmiharjoitukseen. KOTIMAA | 3.5.2018 12. Koelaulu järjestetään kerran vuodessa workshopin yhteydessä ja koelaulussa käytetään workshopissa opittua laulua, Nina Pakkanen kertoo. Nina Pakkanen kuvaa reissua valtaisaksi elämykseksi, jossa koki Jumalan ja lähimmäisen rakkautta. Laulaessa pääsee kosketuksiin tunteittensa kanssa. Gospelin rytmisyys vapauttaa kontrollista ja rytmimusiikissa ihminen palaa juurilleen. Tapahtumaan voi tulla, vaikka ei pyrkisikään kuoroon. Amerikkaan tuotujen orjien spirituaalit rytmittivät raskasta aherrusta puuvillapellolla ja valoivat toivoa paremmasta elämästä. Kävimme kirkoissa yhdellä Yhdysvaltojen väkivaltaisimmista alueista. Siinä on puhdistava vaikutus. Gospelmusiikin eheyttävä ja voimaannuttava vaikutus aukeni koskettavasti eri kirkoissa vietetyissä jumalanpalveluksissa, konserteissa ja workshopeissa. Bussista mentiin suoraan kahvilaan ja siellä asioitiin panssarilasissa olevan aukon kautta. Kadulla kävelyä ei suositeltu. Gospel-konsertti ei ole vain konsertti, se on yhteisöllinen tapahtuma. – Kuorolaulaja on aktiivinen tekijä. Pakkanen vaikuttui, että kaikesta huolimatta kuorolaiset otettiin lämpimän tervetulleina vastaan. Heille tarjottiin soul foodia, musiikki Gospelia kaikille -kuoro perustettiin, koska haluttiin tarjota isolle joukolle mahdollisuus päästä laulamaan gospelia. – Olimme jumalanpalveluksissa ja konserteissa usein ainoita valkoihoisia. Sen tähden kuorolaulu tekee hyvää. Yleisö on vahvasti mukana, improvisaatiota tarvitaan
Nina Pakkanen korostaa, että afroamerikkalaista hengellistä musiikkia ymmärtää, kun muistaa, että orjille jumalanpalvelus oli ainoa hetki olla vapaa. Spontaani iloisuuskaan ei olisi meille pahitteeksi. Nyt hän on edennyt kuoronjohtajaksi. Smith. Kuoro oli hänen pelastustiensä. Kun lauletaan down in the river to pray, se merkitsee karkaamista. Siinä kehotettiin kulkemaan syvällä joessa, jotta jäljityskoirat eivät haista. • Liput: www.ticketmaster.fi ” Rytmimusiikissa ihminen palaa juurilleen. Uskosta tulisi voida puhua luontevasti, ilman leimautumista. Yksi näistä kertoi seurakunnan kuoroon liittymisensä olleen pelastus varmalta turmiolta. Sen tähden tanssi ja laulu ovat gospelissa myös tärkeitä. Jumalaa kiitetään, ylistetään ja rukoillaan. Kun lauletaan down to the river to pray, se merkitsee joelle rukoilemaan. – Wade in the water laulettiin kun orja karkasi. Jos hän jotain toivoisi suomalaisten Amerikasta oppivan, se olisi luonteva suhtautuminen uskoon. Saarna kesti tunnin, kukaan ei nukahtanut. KOTIMAA | 3.5.2018 13. Sanoma on, että Jumala pitää huolen. • 19.5. Gospelia kaikille -kuoro perustettiin, koska haluttiin tarjota isolle joukolle mahdollisuus päästä laulamaan gospelia. – Sanat eivät ole siirappia, vaan totta. Gospel-musiikin sanoitus pohjautuu usein psalmeihin ja niissä kerrotaan henkilökohtaisesta uskonkokemuksesta: ” God is good, I´m saved”. Pakkasen viesti on se, että gospelmusiikin äärellä ollaan yhdessä ja kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. – Gospelissa eletään musiikkia todeksi, mutta se ei ole vain musiikkia, vaan uskon todeksi elämistä musiikin välityksellä. – Usko oli siellä osa normaalia elämää, no big deal. Vierailevana gospelartistina on säveltäjä-kuoronjohtaja-pianisti Gerald T. Vasemman puoleisessa kuvassa Sören Lillkung ja Akseli Kivioja osallistuvat rytmiharjoitukseen. Saadessaan vastuuta kuoron laulajana ja solistina hän sai luottamusta ja tarkoituksen elämälleen. – Meille opettivat uusia lauluja useat kuoronjohtajat. on Gospelia kaikille -kuoron yhteisesiintyminen Gospel Helsingin, Lahden Gospelkuoron, Aboa Gospelin ja Joutsenon Gospelkuoron kanssa Musiikkitalossa, The Story of Gospel Music -konsertissa kello 19. Jumalanpalveluksessa tanssittiin, taputettiin, naurettiin. eli sielun ruokaa, joka on Amerikan eteläosavaltioissa eläneiden orjien perinneruokaa, makeaa bataattimuhennosta ja grillattua lihaa
Keskiaikaisessa Pyhtään kirkossa äänitetyt laulut kaikuvat akustisessa tilassa kuin luostareissa satoja vuosia sitten. Kirjapaja 2018. Arkinen rukous nousee lehmää lypsäessä, keittiössä tai viljapellolla. Kelttirukouslauluja keskiajalta tähän päivään. Runossa Tarpeelliset asiat pyydetään: Olkoon käsilläsi aina jotakin tekemistä. Suurin osa runoista on peräisin Carmina Gadelicasta, kokoelmasta, johon on kerätty alkujaan suullista rukousperinnettä Skotlannista. 117 sivua. kulttuuri nonvoimien Jumalaa” ja ihastellaan lintujen messua metsikössä: ”Evankeliumi kajahti empimättä, vailla mutinaa”. Yhteys menneisiin kristittyihin tuntuu syvänä juurevuutena, mutta rukouk| arvio | KIRJA Liisa Seppänen on koonnut vanhoja kelttiläisiä rukouksia Brittein saarilta kirjaan Maa jalkojeni alla. Tuomo Pulkkinen on sovittanut sanoitukset vanhoihin kelttisävelmiin. Kelttiläisiä rukouksia. Suomenkieliset laulut on käännetty anglikaanipappi David Adamin kelttiläisten rukousten kokoelmista. Vox Silentii 2017. Vox Silentiin kelttirukouslaulut soivat hivelevän kauniina ja yksinkertaisina, säestystä vailla. Rukouksia ovat kääntäneet muun muassa Anna-Maija Raittila, Tuula Maria Mattila ja Anna-Mari Kaskinen. Tuija Tiihonen •Liisa Seppänen (toim.): Maa jalkojeni alla. Runot kumpuavat uskosta, joka arvostaa arjen pyhyyttä ja näkee Kelttirukouksia arjessa ja luonnossa Jumalan läsnäolon luonnossa ja lähimmäisissä. Vox Silentii |K uv a: H ei kk i Tu ul i KOTIMAA | 3.5.2018 14. Merkittäviä opettajia ja uskon esikuvia olivat pyhimykset, kuten Brigid, Patrick, Columba ja Aidan. CD-LEVY Kuulasta, meditatiivista. Seppänen kertoo hyödyllisessä esipuheessaan yksinkertaisesta, valoisasta ja maanläheisestä kelttien kristillisyydestä, jonka kukoistusaika oli 400–700 jKr. Suurin osa levyn melodioista on peräisin kelttiläisen pyhimyksen, 500-luvulla eläneen Pyhän Columban hetkipalveluksista. Cd-levyyn liittyy nuottivihko, jossa kaikki 26 rukouslaulua on esitetty keskiaikaisella nuottikirjoituksella, neliönuoteilla. / Olkoon kukkarossasi aina pari lanttia./ Paistakoon aurinko aina ikkunaasi./ Syttyköön sateenkaari jokaisen sateen jälkeen./ Olkoon ystävän käsi aina lähettyvilläsi./ Jumala kannustakoon sinua ja täyttäköön sydämesi ilolla. •Vox Silentii ja Tuomo Pulkkinen: Tule, rauhanruhtinas. Hilkka-Liisa Vuoren ja Johanna Korhosen kirkkaat äänet riittävät. Runoissa puhutellaan ”luonset ovat ajattomia: Herra, tee minut tietoiseksi katseesta, joka suojelee minua
Osa 1/3. Osa 1/6. Klein nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 1999 julkaistulla No Logo -kirjallaan, jossa hän kritisoi onttoihin superbrändeihin perustuvaa kulutuskulttuuria. Trumpin valinta valkoiseen taloon vuonna 2016 tuntui tulevan monelle sokeeraavana yllätyksenä. Uudessa kirjassaan hän palaa brändiaiheeseen selittäessään, kuinka Trumpin on onnistunut laajentaa ontto brändinsä maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan asti. Noora WiKMaN-HaavisTo Tv1 La 5.5. Pelkkä ein sanominen Trumpille ja sokkipolitiikalle ei riitä. 2 Minkälainen tunnelma konserteissa on. Entinen kansanedustaja, ministeri ja järjestöjohtaja puhuu elämästään. Tv1 Ma 7.5. Yle Teema & Fem Ma 7.5. Vastaisku sokkipolitiikalle. klo 18.10 Itse asiassa kuultuna: Eeva Kuuskoski. Kun kansakuntaa kohtaa vaikkapa terrori-isku, luonnonkatastrofi tai esimerkiksi brexitin kaltainen poliittinen kriisi, ovat päättäjät käyttäneet kansalaisten yleistä hämmennystä hyväkseen ja vieneet läpi päätöksiä, jotka rapauttavat demokratian perusteita ja hyödyttävät suuryrityksiä. Tänä päivänä on paljon tarvetta tällaiselle ravistelevalle ja kolahtavalle keskustelulle. Aloitimme kiertueen viime syksynä. Minkälaisista konserteista on kyse. Kleinin mukaan viimeisen puolen vuosisadan aikana vallalle ovat päässeet ajatusrakennelmat, jotka erottelevat ihmiset etnisen taustan, uskonnon, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen sekä fyysisten ominaisuuksien ja kykyjen perusteella. klo 15.05 Pisara. Pääosassa konserteissa ovat Tommy Hellstenin puhe ja Tommi Kaleniuksen musiikki. | viikon kirja | | viikon tv-vinkit | | 3 kysymystä muusikolle | 1 olet mukana Tommy Hellstenin ja Tommi Kaleniuksen Kasvotusten -kiertueella. Itse olen mukana muusikon roolissa, laulan taustoja, soitan viulua ja esitän pari soolokappaletta. Sekin on eräänlaista taidetta. Tämä on uudenlainen tapa esiintyä, minun korviini ei ole kantautunut, että puhetta ja musiikkia yhdistettäisiin muualla tällä tavalla. Kuinka voisimme tarjota jokaiselle lapselle korkealuokkaista varhaiskasvatusta. Olen siinä mielessä tällainen vanhan liiton edustaja. Olen kuullut hurjia tarinoita ihmisistä, jotka ovat tulleet konserttiin rikkinäisinä ja saaneet sieltä voimaa. Konsertit ovat vastapainoa pintatrendeille. KOTIMAA | 3.5.2018 15. Superbrändeistä, yksityisen omaisuuden vallasta, toiseuden pelosta, uusliberalismista, vapaakaupasta ja ilmastonmuutoksen kiistämisestä, väittää toimittaja-kirjailija Naomi Klein uutuuskirjassaan Kun ei ei riitä. 3 Konsertit jatkuvat vielä toukokuun ajan. klo 10.40 Vaiheessa: Öllöläntie 156. Jatkan musiikkihommia. Yle Teema & Fem Pe 11.5. Mitä muuta sinulla on tiedossa keväällä ja kesällä. Mistä on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tehty. Ne etenevät lomittain ja musiikki valikoituu puheen teemaan sopivaksi. Olen ollut kiitollisessa osassa, kun olen saanut kokea näitä iltoja ja nähdä paraatipaikalta yleisönkin mielen liikkeitä. Klein kertaa Trumpin presidenttiyden ensimmäisiä toimia ja päätöksiä ja niiden katastrofaalisia vaikutuksia maailman tilaan. 347 sivua. Yksi Kleinin keskeisistä väitteistä on, että erilaisia kollektiivisia kriisejä on jo vuosikymmenien ajan käytetty erilaisten epäedullisten päätösten läpiviemiseksi. Klein pyrkii kirjassaan osoittamaan, että Trumpin presidenttiys on itse asiassa johdonmukainen seuraus vuosikausia jatkuneesta kehityksestä. Hän jätti liikkeen ja kääntyi katolilaiseksi. Haluan silti tehdä vielä uuden levyn, vaikka levyjen aika alkaa olla ohi. Tv1 Ti 8.5. Musiikkialan vallankumous on ollut melkoista, enkä ihan tiedä, millaiseksi ala muotoutuu. Viisi rohkeaa naista kertovat seksuaalisesta hyväksikäytöstä. klo 18.30 Dok: 1968mm. Pastori Ulf Ekman oli karismaattisen Elämän sana -liikkeen perustaja. Noora WiKMaN-HaavisTo Lisätietoja: www.lippu.fi/kasvotusten NiNNi Poijärvi Laulaja-lauluntekijä ja viulisti |K uv a: Ti m o Ki rv es Naomi Klein: Kun ei ei riitä. klo 18.30 Koulutuksen uudet kuviot. klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Arvet minussa. Ikimuistoista vuotta 1968 leimasivat muun muassa opiskelijamellakat, Vietnamin sota sekä Martin Luther Kingin murha. Yle Teema & Fem Ke 9.5. Kirjaa lukiessa nykytilanteesta ja tulevaisuudesta syntyy melko synkkä kuva. Ihmisillä on tarve saada myös jotain tutkiskeltavaa ja ahaa-elämyksiä. Sukututkija Ari Vilen. Klein päättää kuitenkin toiveikkaaseen vireeseen. Tv1 To 10.5. klo 9.00 Minun totuuteni: Ulf Ekman. Kleinin mukaan on myös sanottava kyllä positiivisille ja rohkaiseville tulevaisuuden kuville. Heikko-osaisten huolehtiminen sysätään helposti yhteiskunnan vastuulle. Suomentanut Kirsimarja Tielinen. Tommy puhuu elämän suurista pohdinnoista hyvin liikuttavalla tavalla. Into Kustannus 2018
Mariankatua ja Annankatua ei ole nimetty Neitsyt Marian eikä Jeesuksen isoäidin muistoksi vaan Venäjän imperiumin hoviväen kunniaksi. Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin vankila on säilytetty historiallisena muistomerkkinä. Suomessa menneistä ajoista muistuttaviin katujen nimiin ja patsaisiin on totuttu, eivätkä ne herätä enää suuria ristiriitoja, mutta muualla historian kipukohdat aiheuttavat yhä vakavia ongelmia. Monet muistomerkit ylistävät sota-ajan sankaritekoja. Tuhottiin 1500 vuotta vanhaa ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Sekä kansallissosialismin että Itä-Saksan kommunistisen terrorin kauhut paljastetaan. Linnanmäen huvipuiston vieressä on Lenin-puisto. Vierailija pääsee tutustumaan muun muassa selliin, joka on kuin pystyyn nostettu ruumisarkku: siinä mahtuu juuri ja juuri seisomaan käsiään liikuttamatta kasvot kiinni ovessa ja selkä takaseinässä. Tuhoamisvimma on sivistymätöntä. Ehkä on kuitenkin hyvä, että pääkaupungissamme ei ole Stalineikä Hitler-puistoa. Kolme teesiä sivistyksestä L ukuisat Helsingin katujen nimet liittyvät Suomen itsenäisyyttä edeltävän ajan historiaan. Ulkopuolisen on vaikea arvioida, osoittiko patsaan siirtäminen sivistymättömyyttä, mutta onneksi patsasta ei tuhottu. Viron hallitus päätyi siirtämään patsaan syrjemmäksi kaupungin keskustasta, ja kiista laajeni Viron ja Venäjän valtioiden väliseksi diplomaattiseksi selkkaukseksi. Laitoksen entiset vangit esittelevät siellä käytettyjä kidutuskeinoja. Totalitarististen poliittisten järjestelmien suorituksilla ei rehvastella. Joitakin ihmisiä tällaisen muiston vaaliminen ärsyttää, mutta toisaalta se ilmaisee avarakatseista ja sivistynyttä historian kunnioitusta. Virossa tilanne kärjistyi, kun virolaiset ja vironvenäläiset kokivat Tallinnaan neuvostosotilaiden muistomerkiksi pystytetyn Pronssisoturi-patsaan täysin eri tavoin. Sivistys on historian kunnioittamista. Moni katu, kuten Aleksanterinkatu, on saanut nimensä Venäjän tsaarien tai heidän perheenjäsentensä mukaan. Kun talibanit räjäyttivät Afganistanin Bamiyanissa ikiaikaiset Buddhan patsaat, se oli pelkkää barbariaa. Lenin allekirjoitti dokumentin, jolla Neuvostoliitto myönsi Suomelle itsenäisyyden. Keskellä Berliiniä Brandenburgin Torin vieressä sijaitsee juutalaisille vainojen uhreille omistettu näyttävä muistomerkki, jonka kivipaadet panevat niiden keskellä kävelevän huokaamaan hartaasti, että mitään holokaustia vastaavaa ei koskaan enää tapahtuisi. Senaatintorilla kaupungin paraatipaikalla seisoo Venäjän keisarin Aleksanteri II:n patsas. ” Kuvainraastajat kalkitsivat samanlaisen vimman vallassa kirkkotaiteen mestariteoksia. TeksTi | TorsTi lehTinen – kuviTus | Päivi karjalainen essee KOTIMAA | 3.5.2018 16. Osoittaa poikkeavaa sivistyneisyyttä, että Saksassa sodan muistomerkit ovat katumuksen muistomerkkejä. Reformaation kiihkeinä alkuaikoina kuvainraastajat kalkitsivat samanlaisen vimman vallassa kirkkotaiteen mestariteoksia. Esimerkiksi Kustaankatu, Vaasankatu ja Fleminginkatu muistuttavat Ruotsin vallan ajasta
Se riisuu itsetehostuksen naamiot ja nauraa turhille tärkeysjärjestyksille. Vielä yksi esimerkki Berliinistä. Jo myydyistä palasista voisi rakentaa monta Berliinin muuria. Kaarle XIII:ta pidetään hallitsijana jokseenkin mitättömänä, mutta hänen patsastaan ympäröi neljä leijonaa. Muistomerkkikomiikka kukoistaa myös Tukholmassa. Täällä kaupataan jos jonkinlaista helyä ja hälyä vain siksi, että viihdyttämällä itseämme unohtaisimme kuolevaisuutemme. KOTIMAA | 3.5.2018 17. Selaillessani vanhoja papereitani havaitsin ilokseni, että ymmärsin jotakin jo neljäkymmentä vuotta sitten. Englantilainen barokkirunoilija John Donne seisoi säätyläisystävineen lontoolaisen kadun kulmassa, kun ohitse nitisivät vankkurit, jotka veivät kuolemaantuomittua mestattavaksi. On merkille pantavaa, että sivistynyt huumori on ironian ja satiirin vastakohta. Kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä on säilytettyyn muurinpätkään tehty maalaus, jossa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean sihteeri Leonid Brezhnev ja Saksan Demokraattisen tasavallan valtion päämies Erich Honecker syleilevät ja suutelevat veljellisesti toisiaan. Viisaampaa kuin sännätä turhille ostoksille olisi kuunnella, mitä Kari Aronpuro sanoo mieterunossaan: ”Vähän täällä ihminen tarvitsee, eikä sitäkään kauan.” Kuolema on humoristeista suurin. Sankarikuningas Kaarle XII:n patsasta ympäröi neljä mörssäriä, jotka historiaa tuntemattoman nykykatsojan silmissä näyttävät suurilta ruukuilta tai pöntöiltä. Satiirikon ja ironikon sormi osoittaa muita: Miten naurettavia te olettekaan! Humoristin sormi osoittaa häntä itseään: Miten naurettavia me olemmekaan! Toisaalta ironia voi toimia kirurgin veitsenä, joka leikkaa pois väärät asenteet ja raivaa tilaa uudelle, sivistyneemmälle tavalle suhtautua elämään. Emme ehdi tehdä kaikkia virheitä, jotka haluaisimme.” Sivistys on nöyryyttä, oman vajavaisuuden tunnustamista. Samoin kuin ne taatusti aidot Berliinin muurin sirpaleet, joita myydään yhä kirpputoreilla. Nöyryys lisää armeliaisuutta. Hän huomaa virheensä, ja puolustautuu itseironisesti: ”Anteeksi, luulin, että nyt tarjoiltiin jo luumukiisseliä.” Sivistymättömän kulutusyhteiskunnan hullunmyllyä pyörittää kuolemanpelko. Tällainen epäinhimillisten tekojen tunnustaminen on sekä sivistynyttä että opettavaista. ” Sivistynyt huumori on ironian ja satiirin vastakohta. Kamerat räpsähtelevät, ja turisteilla on hauskaa. Toisaalta Berliinin tuomiokirkon vieressä sijaitsevan Itä-Saksan museon esineistö on miltei sympaattista. Eräs viimevuosisadan tukholmalainen irvileuka kuvaa näitä kahta patsasta leijonaksi, jota ympäröi neljä pönttöä, ja pöntöksi, jota ympäröi neljä leijonaa. Erityisesti itseironia on tähän tarkoitukseen mitä tehokkain väline. Nöyryyttä on tunnustaa koko ihminen kaikessa kauneudessaan ja raadollisuudessaan. Kirjoitin silloin: ”Elämä on lyhyt. Ihminen on ruumiillistunut ristiriita, yhtä aikaa sielullisesti kaunis ja rujo, tai pyhä ja syntinen, kuten Martin Luther asian ilmaisi. Kungsträdgårdenin puistoa koristaa kaksi kuninkaallista monumenttia: Kaarle XII:n ja Kaarle XIII:n patsaat. Kuoleman silmissä ei tarvitse päteä. Tuomari Nurmio laulaa Kurjuuden kuninkaassaan kuin körttikanttori: Sä olet yksin yksinäinen Mä olen yksin yksinäinen Mä olen onnen kerjäläinen Kurjuuden kuningas Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja. Englantilainen 1700-luvun kuvataiteilija ja runoilija William Blake toteaa tiivistetyn runollisesti: ”Ihminen on taivaan ja helvetin avioliitto.” Sivistys vetää hyvän ja pahan rintamalinjan yksilön lävitse, ei yksilöiden välitse. Hajamielinen professori mättää joulupöydässä lautaselleen lanttulaatikkoa käsin. Donnen seuralaiset nyökyttelivät halveksuvasti päätään, mutta hän itse loi katseensa maahan ja tunnusti: ”On pelkästään Jumalan armoa, että minua ei viedä tuossa.” Vanhat körttiläiset sanovat, että olemme kaikki armon kerjäläisiä. Maallisemmin ilmaistuna olemme kaikki onnen ja rakkauden kerjäläisiä
Diagnoosi oli levinnyt suolistosyöpä. Tiihonen jäi pois töistä viime keväänä, eikä näillä näkymin ole enää palaamassa toimitukseen. huhtikuuta. Tuija Tiihonen haluaa blogillaan tuoda esille näkökulmaa, että elämää on syöpädiagnoosin jälkeenkin. S yöpäni löydettiin keväällä 2017 sen jälkeen, kun lievän verenpaineen vuoksi otetuissa verikokeissa näkyi anemia. Tiihonen kertoi sairaudestaan julkisesti. – Ajattelin, että jos jaan tiedon, niin sitten minun ei tarvitse kertoa siitä jokaiselle ystävälle ja kaverille erikseen, sillä iso osa heistä on Facebookissa. KOTIMAA | 3.5.2018 18. Kun anemian syytä alettiin tutkia tarkemmin, havaitsin itse kovan kyhmyn vatsani vasemmalla puolella. Tiihosen Syövästä huolimatta on niin sanottu vapaa blogi, sitä eivät säätele ilmestymisaikataulut, vain kirjoittajan oma sanomisen tarve. Viimeisen blogikirjoituksensa hän teki helmikuun lopussa. – Tieto, että todennäköisesti kuolen tähän syöpään tavallaan helpotti. Mutta sitten hän tuli toisiin aatoksiin. Kun teen päivityksiä Facebookiin luontoretkistäni, ystävät ihmettelevät, miten jaksan kaikkea tätä – olenhan vakavasti sairas ja siksi sairauslomalla. Hän työskenteli Kotimaassa vuodesta 2003 lähtien, viimeksi tuottajana. Minulla on uusi identiteetti syöpäpotilaana. haastattelu Syövästä huolimatta bloggaajaksi Kotimaan toimituspäällikkö Tuija Tiihonen sairastui parantumattomaan syöpään. | Kuva: Olli Seppälä ” Mitä väliä sillä on, jos en näe ensi kevättä, mutta näen sentään tämän. – En tiedä, mitä tarkkaan ottaen odotin Facebook-jakamiselta, mutta yllätyin myötätunnon määrästä. Minun ei tarvitse kamppailla toivon ja epätoivon välillä, että parannunko, vaan pystyn keskittymään siihen, mitä minulla nyt on. Tuntui hyvältä jakaa tieto, samalla se auttoi minua sisäistämään asian. Makaan voimattomana koko päivän, nukun kahdetkin päiväunet ja jaksan juuri ja juuri lämmittää valmisruokaa mikrossa. Aluksi Tiihonen ajatteli, että ei kovin laajasti kerro sairaudestaan, ei ainakaan Facebookissa. Hemoglobiini oli 93. Eiväthän he näe, mitä seuraavana päivänä tapahtuu, koska siitä ei ole päivityksiä. Hän kertoo blogissaan elämästään sairauden kanssa ja siitä huolimatta. – Ajattelin Marjan tekstejä lukiessani, että tuollaiseen avoimuuteen en kyllä pysty. Seurasi valtava myötätunnon aalto ja hän sai runsaasti rohkaisevia viestejä, hyvän voinnin toivotuksia, yksityisviestejä ja puheluita myös sellaisilta tutuilta, joiden kanssa hän ei ollut aikoihin ollut yhteyksissä. Tuija Tiihonen, 61 Kotoisin: Syntynyt Joroisissa, käynyt lukion Savonlinnassa Asuu: Kirkkonummella Koulutus: Humanististen tieteiden kandidaatti Työura: Toimittaja Ilta-Sanomissa, toimitussihteeri Askelessa, toimituspäällikkö ja tuottaja Kotimaassa. Lepopäivän jälkeen voimat taas elpyvät, Tuija Tiihonen kirjoitti blogissaan 10. Perhe: Aviomies ja kolme aikuista lasta Mottolause: Ei ole, paitsi yksi savolainen sutkautus, jota ei halua julkisuuteen. Näin aloitti Kotimaan toimituspäällikkö Tuija Tiihonen ensimmäisen Syövästä huolimatta -blogikirjoituksensa. – Blogi ei ole suoraan päiväKuka. Minun on luotava oma tapani kirjoittaa ja kertoa elämästäni ja sairaudestani. Kuparisen blogi ilmestyi säännöllisesti Kirkko ja kaupunki -lehden verkkosivulla. Syöpää sairastavan elämästä kertovan blogin kirjoittamiseen Tuija Tiihonen sai yhden innoituksen eläkkeellä olleen Kirkko ja kaupungin toimittajan Marja Kuparisen Syöpäläinen-blogista. Tuija Tiihonen kertoo pitäneensä päiväkirjaa 9-vuotiaasta lähtien
En ole yksin, saan puolisoltani ja perheeltäni tukea. Minulla on myös vertaistukea. Tunsin, että Jeesus tuli lähelle ja hänen kanssaan saatoin kohdata pelkoni ja tuskani. Kovan kautta ihmisen pitää oppia arvostamaan juuri sitä hetkeä, mikä on käsillä. Tiihonen sanoo rukoilevansa päivittäin, mutta ei koe olevansa missään hengellisessä kriisissä. kirja tai itseterapiaa. Syöpädiagnoosi ei useinkaan ole välitön kuolemantuomio. Jumala ei tästä suutu tai ole pahastunut. Toivon, että saan tavata kaikki kuolleet läheiseni ja myös kiinnostavat historian henkilöt. Hän on käytettävissä, kun aika ja tarve siihen tulevat. Saan maailman parasta hoitoa. Taloustilanteeni ei ole romahtanut. Lisäksi minua on siunattu melko valoisalla persoonallisuudella eli suhtaudun asioihin lähtökohtaisesti myönteisesti. Olli Seppälä www.syovastahuolimatta.blogi.net KOTIMAA | 3.5.2018 19. Tunteiden aallot rauhoittuivat. – En mitään”, Tuija Tiihonen kirjoitti toisena pääsiäispäivänä. Blogin kirjoittaminen on yksi tapa välittää asennetta, että elämä sairauden kanssa ei ole kaikessa vain sairauden määrättävissä, vaikka se monia asioita rajoittaakin. Mitä olen hävinnyt antamalla uskon ja toivon kantaa minua elämäni aikana. – Kun diagnoosi tuli, tunsin, että nyt uskoni realisoituu, muuttuu todeksi. Nautin tästä hetkestä. – Tiedän olevani monin tavoin hyväosainen ja -onninen. – Mutta jos raukenenkin tyhjiin eikä mitään Jumalaa ja taivasta olekaan, niin entä sitten. Hän ei myöskään kysy Jumalalta miksi-kysymyksiä. – Kun menee hyvin, ei tunne tarvitsevansa Jumalaa, mutta kun menee huonosti, tulee asiaa hänelle. Haluan tuoda esiin näkökulmaa, että elämää on vielä syöpädignoosin jälkeen ja se voi olla antoisaa, ei vain kuoleman alhossa vaeltamista. Hän ei näe sitä Jumalan antamana rangaistuksena tai koettelemuksena, vaikka sanoo tunnistavansa tilanteen, jossa ihminen voisi kokea niin. Tauti on hoitojen ansiosta pysynyt aisoissa tai ei ole. Uskon, että ”taivas” on täynnä Jumalan rakastavaa ja hyväksyvää läsnäoloa, vapautta, iloa ja rauhaa. Luotan, että ”sielu”, ”minä” tai ”tietoisuus” jatkuu jossakin muodossa. Näin usko oikeasti kantaa. Tiihonen ei enää jännitä kontrolleihin menoa. Tuija Tiihonen sanoo, ettei halua hengellistää sairautta. – Mitä väliä sillä on, jos en näe ensi kevättä, mutta näen sentään tämän. Tiihonen sanoo haluavansa jakaa jotain tästä osakseen koituneesta hyvyydestä myös muille
Kaikkein selvimmin Euroopan erityislaatuisuus tulee esiin, kun maanosaa vertaa Yhdysvaltoihin. Samalla liike on sopeutunut paikallisesti hyvin erilaisiin yhteisöihin. Ensimmäiset 20 vuottaan tutkijana Casanova pureutui Euroopan maallistumiseen. | Kuva: Jukka Granström KOTIMAA | 3.5.2018 20. – Euroopassa se on melkein mahdotonta. Vähemmistöistä ei pidetty. Hän korostaa, että Yhdysvalloissa uskonto on mahdollisuus. Uskontoa voi myös vaihtaa. Casanovan tutkimusaiheet ovat liittyneet muun muassa uskontoihin ja globalisaatioon. teologia E urooppa on outolintu, ja on äärimmäisen kiinnostavaa, miksi siitä tuli sellainen. – Tämän hetken kiinnostavin uskonnollinen ilmiö on uskontojen monimutkaisuus ja monimuotoisuus. Nykyään Brasiliassa on maailman merkittävin helluntaiyhteisö, Casanova sanoo. Tämän vertailun Casanova osaa, sillä Espanjassa kasvanut tutkija on elänyt Yhdysvalloissa suuren osan elämästään. Lisäksi pieniä kirkkoja syntyy koko ajan. Jos joku vaihtaa jotain, hän jättää kirkon eikä liity mihinkään, Casanova sanoo. Ja se, miksi Eurooppa muuttui sekulaariksi samalla kun siitä tuli moderni ja muualla maailmassa kävi päinvastoin. Helluntailaisuuden voima on siinä, että se on alusta saakka ylittänyt kansojen ja kulttuurien rajat. Uskonnollisuudesta on tullut myös yhä kirjavampaa. Hänestä tuli tutkija, joka on kirjoittanut uskontososiologian klassikoita. Tässä on homman ydin, Casanova toteaa. Viime viikolla hän vieraili Ruotsissa ja Suomessa ja piti vierailuluennon Helsingin yliopistossa. No, ehkä se ei ollut nimestä kiinni, mutta Casanova lähti Saksaan opiskelemaan teologiaa. Espanjalaissyntyisen Casanovan oma uskonnollinen tausta on katolinen. Muilla mantereilla uskonnoilla menee lujaa. José Casanova tarkoittaa uskontojen kenttää. Uskontososiologi José Casanova kävi Suomessa ja kertoi, miksi Eurooppa on ainoa maailmankolkka, joka ei usko. Ne menestyvät myös kaupungeissa, jotka Euroopassa ovat maallistuneet sukkelimmin. Alkujaan hänestä piti tulla pappi. Pohjois-Euroopasta tuli aikoinaan protestanttinen, Etelä-Euroopasta katolinen. Casanova toteaa, että helluntailaisuus on kaikkialla maailmassa 2000-luvun merkittävin uskonnollinen nousija. Rio de Janeirossa, New Yorkissa, Singaporessa ja Johannesburgissa uskonnot elävät rinnakkain, Casanova sanoo. Georgetownin yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä maailmankuulu sosiologi on tutkinut uskonnollisuutta eri mantereilla 40 vuotta. Modernisaatio ei tehnyt Euroopasta sekulaaria eli maallistunutta. – Mutta ajattele, Casanova-niminen pappi..., hän nauraa. Myös katolisuus muuttuu entistä monimuotoisemmaksi. Maailman suurkaupungeissa uskonnollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Yhdysvalloissa moderni yhteiskunta tarkoittaa, että ihminen voi valita oman uskontonsa. Nyt eurooppalaiset haluavat vapautua jostain, johon heidät yhteiskunnan jäseninä aiemmin pakotettiin. Euroopasta teki sekulaarin varhaismoderni aika ja sen tunnustuksellisuus. Etelä-Amerikka oli 1960-luvulle saakka katolinen maanosa. Se ei ole pakko, josta täytyy vapautua. Sitten hän ymmärsi, että muualla kehitys kulkee toiseen suuntaan. Lähes kaikki Euroopan maat ovat olleet yhden tunnustuksen maita. En ole uskonnollinen, Luoja paratkoon, sanoo eurooppalainen Espanjalaissyntyinen, Yhdysvalloissa työskentelevä José Casanova on tutkinut ihmisten uskonnollisuutta 40 vuotta
Enää kukaan ei voi kiistää, ettei uskonto olisi vyörynyt julkiseen tilaan. Uskovia ahdistaa myöntää, että ihmisten uskonnollinen toiminta olisi ennustettavaa. Hän näkee ilmiössä samoja piirteitä kuin antikatolisessa liikehdinnässä 1800-luvulla. Nyt Casanova on vierailulla täällä, Pohjoismaissa. He tekevät sen kuitenkin eri tavoin. Hän sanoo, ettei ole hyvä roomalaiskatolilainen mutta ottaa katolisen perinteen vakavasti. Ja tämä on kaunista. Siellä Francisco Francon viime vuosisadalla kymmeniä vuosia kestänyt hallinto on kansalaisten mielissä kuva valtion määrittelemästä kristillisyydestä. KOTIMAA | 3.5.2018 21. Länsimainen ihminen on äänestäjä tai kuluttaja, mutta ei uskonnollinen toimija. Casanovan mukaan mikään eurooppalainen valtio ei ole pohjimmiltaan sekulaari siinä mielessä, että se huolehtisi tasapuolisesti uskonnollisten ja ei-uskonnollisten ihmisten oikeuksista. Minulle modernisaatio on tradition muokkaamista, ei sen hylkäämistä. Se ei kerro Euroopan saatanallisuudesta vaan sen historiasta. Pidän sakramentteja tärkeinä. Muualla se merkitsee vapautta uskonnollisiin identiteetteihin. – Mikä tahansa ihmisryhmä – oikeistopopulistit, kristityt, liberaalit, feministit – voivat saada islamin edustamaan toiseutta. Siksi Suomessakin lähdetään kirkosta, vaikka kuuluminen on vielä suhteellisen yleistä. – Ajattelen, että tarvitsemme perinteitä. Heidän tutkijankatseensa saa asiat mittasuhteisiin. Uskonnollisuus kehittyy Euroopassa eri suuntaan kuin muualla maailmassa. Mutta se on muuttunut radikaalisti. Saatana ei määrää euroopan suuntaa Meri Toivanen Kirjoittaja ottaa kantaa ajankohtaisiin teologisiin aiheisiin. Se voi tarkoittaa myös islamin toiseuttamista, kristinuskosta erkaantumista ja yhä kauemmas maallistuneen valtion ihanteeseen pakenemista. – Joko maassa on yksi kirkko, jolla on enemmän oikeuksia kuin muilla, tai sitten uskonnot halutaan kokonaan häätää julkisesta tilasta. Yhteiskuntatieteet taas lähtevät liikkeelle sekulaarista ihmiskuvasta. José Casanova muistuttaa, että yhteiskuntatieteet ovat huonoja ennustajia. Euroopassa on vielä erityinen pläntti, joka on uskonnollisesti oma lukunsa. Myös Casanovan oma suhde katolisuuteen on elänyt. Pelko on luonnollinen reaktio kirkolle, joka haluaa levittää sanomaansa. Uskontososiologian paikka on hankala. Uskontososiologiassa ihmistä tarkastellaan uskonnollisen yhteisön jäsenenä ja uskonnollisia yhteisöjä yhteiskunnan toimijoina. Yhdysvalloissa on toisin. Mutta eivät muutokset ole hallitsemattomia. Pohjoismaiden erityispiirre ovat kansankirkot, jotka ovat osa maallistunutta valtiota. Euroopassa ei ole näkyvissä uskonnon elpymistä, mutta maahanmuutto on tuonut uskonnon julkiseen tilaan. Casanovan mukaan tunnustuksellisuudesta luopuminen on Pohjoismaissa pehmeää. Sanottiin, että katolilaiset eivät voi olla lojaaleja yhteiskunnilleen, koska he ovat lojaaleja paaville. Yhtä kaikki: uskontoon täytyy ottaa kantaa. Meri Toivanen ” Uskovia ahdistaa myöntää, että ihmisten uskonnollinen toiminta olisi ennustettavaa. Casanova ottaa esimerkin Espanjasta. – Amerikassa ihmiset liioittelevat uskonnollisuuttaan, koska on oletusarvo, että hyvä amerikkalainen on uskonnollinen. Sosiologia tutkii ihmistä yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Kirkkojen toimintaan osallistuminen ja niiden oppiin uskominen on vähäisempää kuin kirkkoihin kuuluminen. Uskontososiologia on siis marginaalia sekä teologiassa että yhteiskuntatieteissä. Ilmiön nimi on belonging without believing, ja se tarkoittaa kuulumista ilman uskoa. Sitä voidaan käyttää esimerkkinä siitä, kuinka pahasta uskonto onkaan, ja sitten todetaan, että olkaamme iloisia, että jätimme uskonnon taaksemme! Toisaalta ilmenee eurooppalaista, islamia vastaan suunnattua populistista kulttuurikristillisyyttä, Casanova sanoo. Missä ihmeet ja herätyksen mahdollisuus. Sanottiin, että katolisuus ei voi muuttua. Historiasta voi silti ottaa opikseen, samoin siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Vuodet kuluivat. Koska jokaisessa Euroopan valtiossa on totuttu yhden uskonnon vallitsevaan asemaan, kaikilla eurooppalaisilla mailla on vaikeuksia sopeutua uskonnolliseen monimuotoisuuteen, Casanova sanoo. Monessa muussa maassa valtio ja kirkko kamppailevat keskenään rajummin. Maailmankuulu uskontososiologi José Casanova sanoo tällä aukeamalla olevassa haastattelussa, että islam pakottaa eurooppalaiset yhteiskunnat ajattelemaan uskontoa vielä kerran. Niin ei pitäisi olla. K un ensimmäisen kerran kuulin jonkun viisaan sanovan, että uskonnon merkitys yhteiskunnassa kasvaa, kommentti oli helppo ohittaa toiveajatteluna. – Modernisaatio tarkoittaa yksilöllistymistä ja yksilönvapautta. Euroopassa se tulkitaan vapautumiseksi uskonnosta. Ainakin sen voi oppia, että kannattaa katsoa kauempaa ja ymmärtää, että uskontojen maailma ei ole seisovaa vettä. Se ei välttämättä tarkoita, että kristityt heräisivät huomaamaan oman perintönsä merkityksen. Francon ajan päätyttyä ihmiset yrittivät saada nimensä pois kasteluetteloista hinnalla millä hyvänsä. Uskonnolliset yhdyskunnat, Suomessa ennen kaikkea evankelis-luterilainen kirkko, kokevat omasta näkökulmastaan epätoivottavat muutokset hallitsemattomina. Suomessa oli vallalla vielä voimakas yhtenäiskulttuuri, jossa ainoalta uskontokentän muutokselta vaikutti valtakirkon merkityksen hitaahko väheneminen. | kolumni | ” Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ihmiset valehtelevat uskonnollisuutta koskevissa kyselytutkimuksissa eri tavoin. Jos eurooppalaiselta kysyy, oletko uskonnollinen, hän sanoo, että tietenkään en ole, Luoja paratkoon! Olen moderni, sekulaari eurooppalainen. Maallistuminen on kuitenkin osa eurooppalaista itseymmärrystä. Jos niin tehdään, missä on uskon ydin: ihmeet ja herätyksen mahdollisuus. Islamista on tullut kuitenkin katalysaattori, joka pakottaa ajattelemaan uskontoa vielä kerran. – Katolisuutta pidettiin epäliberaalina, epämodernina ja epädemokraattisena uskontona. Joten todennäköisesti olen siinä mielessä yhä katolilainen. Uskontojen ilmeneminen ihmisten maailmassa on sidoksissa ihmisten toimintaan, ja ihmisten toimintaa säätelevät tietyt lainalaisuudet. Joka kerta, kun kuuntelen José Casanovan kaltaisia ihmisiä, mieleni asettuu järjestykseen. Casanova kertoo, että sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa ihmiset valehtelevat uskonnollisuutta koskevissa kyselytutkimuksissa
Lopuksi rukoiltiin ja laulettiin loppulaulu. Jos sen sai, kaikki nyökyttelivät ihastuneesti hymyillen. Saatavilla on myös niitä lapsuuden pyhäkouluajoilta tuttuja kuvia; suojelusenkeli kahden lapsen kanssa, Jeesus kolkuttamassa ovelle, Hyvä paimen, Jeesus ja lapset. Mannalappuja en ole käyttänyt sitten lapsuuskesieni. Jumala lähetti erämaassa vaeltaville israelilaisille ruokaa, valkoista hunajaleivän makuista mannaa, jota nämä keräsivät maasta aamukasteen haihduttua. Tämä roomalainen pyhimys syntyi 100-luvun lopulla ja hänet kuvataan usein luutun tai urkujen kanssa. Katolisten kirkkojen paperikuvat esittävät Jeesusta, Neitsyt Mariaa tai pyhimyksiä. Osallistuimme jokaviikkoiseen rituaaliin tätimme rintamamiestalossa, jossa vietimme kesät. Aikuiset auttoivat meitä lapsia. Pieni rasia on eräänlainen hengellinen aarrearkku, samoin hänen kuluneet Raamattunsa. Jotkut kuljettavat lompakossaan oman suojeluspyhimyksensä paperikuvaa. Myöhemmin tulivat käyttöön pahvikuvat, joihin sai jokaisella käyntikerralla liimata lampaan, kukan, tähden, omenan tai muita pikkutarroja. | Kuva: Gun Damén KOTIMAA | 3.5.2018 22. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Tämä mannalappupiiri oli juhlallinen tapahtuma. Mannasta kerrotaan Raamatussa toisessa Mooseksen kirjassa. Äidin kuoleman jälkeen toin kotiini hänen kaksi Raamattuaan ja kullanvärisen pahvirasian, jossa äiti oli säilyttänyt omia mannalappujaan. 3:16 oli eräänlainen lottovoitto. Raamatusta etsittiin lappuun merkitty raamatunkohta, ja se luettiin ääneen. Jokainen otti rasiasta pikkuisen paperilapun, myös me lapset. Ortodoksikirkoista löytyy pieniä ikonimaisia paperikortteja pyhistä henkilöistä. He söivät sitä, kunnes 40 vuoden kuluttua saapuivat luvatun maan rajoille. Niitä voi ostaa muutamalla kolikolla, ja rahat menevät yleensä kirkon kunnossapitoon tai diakoniatyöhön. Sekä ortodokseilla että katolisilla on nimikkopyhimykset. Äidin esimerkin mukaan minunkin Raamattuni välissä on uskonnollisia kirjanmerkkejä ja pyhäkoulukuvia. kristityn vaellus M inä ja veljeni istuimme kamarissa hetekan päällä. Se oli niin hyvä idea, että näitä osallistumistauluja ja -tarroja käytetään pyhäkouluissa edelleen. Olimme vielä niin pieniä, etteivät jalat yltäneet lattian räsymatolle. Katolisten ja ortodoksikirkkojen yhteydessä on usein pieni myymälä tai myyntipöytä. Sen jälkeen avattiin Raamatut. Joh. Ensin laulettiin virsi tai hengellinen laulu, jota talon tyttäret säestivät Landola-kitaroilla. Enkelikiiltokuvia löytyy runsaasti markettien ja kauppojen paperitavaraosastoilta, hileellä ja ilman sekä tarroina. Kamarissa istuivat myös setä, kaksi aikuista tytärtä sekä pari naapuria. Ostin espanjalaisen kirkon eteisestä Cecilia-ystävällemme Pyhän Cecilian kuvan. Sen avulla pääsee ja jaksaa perille asti. Monet mummit ja ukit muistavat omat pyhäkoulunsa ja vihkot, joihin kerättiin Raamattu-aiheisia liimattavia kuvia. Enkelikiiltokuvat, raamatulliset paperikuvat ja mannalaput kertovat uskosta omalla vaatimattomalla tavallaan. Pieni kuva todistaa Kristuksesta Mannalappulaatikosta nostetaan sattumanvarainen raamatunkohta luettavaksi. Manna on siis vertauskuva myös kristityn vaelluksesta matkalla taivaan porteille. Sitten täti otti lipaston päältä simpukankuorilla koristetun rasian ja laittoi sen kiertämään. Kristillisistä kirjakaupoista löytyy edelleen mannalappuja ja myös mannakortteja. Naapureille tarjottiin kahvit. Kuvien takana on usein rukous. Meidän Cecci-ystävämme soittaa kitaraa ja pianoa, joten säveltäjien ja muusikkojen suojeluspyhimys sopii hänelle oikein hyvin. Mannalappujen raamatunkohdat ovat taivaan viljaa
28.4.1943 Ylitornio k. Katson Raamattuni välissä olevia kirjanmerkkejä sekä kuvaa, josta olen nähnyt monia versioita. | kuolleet | anja Korteniemi Lehtori anja Korteniemi syntyi 28.4.1943 Ylitorniolla, kotikutsun hän sai lähes 75 vuoden iässä Pellossa. kirkkovuoden sanomaan liittyen. Se voi olla matkamuisto tai jonkun esirukousaiheen muistuttaja. Pieni kuva todistaa vahvasti uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Monena vuotena hän on kirjoittanut opetusartikkeleita valtakunnalliseen Hetkinen-julkaisuun. Lähetä surunvalittelusi. Savikuja s. 050 543 8527 Hilkka Mäenpää. Totuus ja rakkaus kulkivat käsi kädessä. rovasti niilo Honkanen. Paavo Korteniemi aviopuoliso Ystävällisenä kutsuna sukulaisille ja Leenan ystäville ilmoitamme, että Leena siunataan la 19.5.2018 klo 14 Varkaudessa Luttilan siunauskappelissa, jonka jälkeen hautaan laskeminen Saahkarlahden hautausmaalla ja muistotilaisuus Varkauden pääkirkossa seurakuntasalilla. punaisenristinkauppa.fi Adressien tekstaus tai puh. Tällaisia kirjanmerkkejä voi tehdä itsekin esimerkiksi vanhoista postikorteista. Kristuksen rintaan on piirretty biologian oppikirjoista tuttu lihainen sydän, josta säteilee valoa ja avonaisissa kämmenissä näkyvät naulojen reiät. Kotiimme on kertynyt muitakin Kristuksen, Neitsyt Marian ja pyhän perheen kuvia. Sen jälkeen kahvi kirkon alasalissa. Kun hänen kohdallaan Jumalan aikataulu oli täyttymässä, sydämessään hän yhtyi lääkärinsä sanaan: ”Sinä olet valmis”. Ilmoittautumiset 11.5.2018 mennessä puh. Meän Tornionlaakso -lehdessä on vuodesta 2008 alkaen ollut Anjan tutkisteluja Raamatun aarteet -otsikon alla. Kirjoitukset on julkaistu kahdessa kirjassa, Jumalan kämmenellä ja Jumalan sylissä. Raamattuopetuksen hän aloitti naisten piirinä vuonna 1975. Konsertti su 20.5. Hänen arvojensa mukaisesti juhlien teemana on ”Totuuden Henki”. Kristillinen kirjanmerkki on paljon enemmän kuin kaunis postikortti. Teologian maisterina Anjan leipätyö oli koulussa, ensin neljä vuotta Rovaniemellä ja sittemmin 35 vuotta Pellossa. Jumalan sydämeltä -kirja on julkaisuvalmiina. Raamatunlauseella ja kauniilla kuvalla varustettu kirjanmerkki on hyvä yllätyslahja ystävälle, se kun mahtuu kirjekuoreen. 20.4.2018 Varkaus Kaivaten Sirkka -sisar Lassi, Eeva-Liisa ja Hilkka perheineen Paavo ja Eero perheineen Helena ja Sinikka perheineen sukulaiset ja ystävät Hän on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa. Kortista leikataan kapea suikale ja sen kääntöpuolelle liimataan raamatunlause tai rukous. 4.4.1928 Leppävirta k. Tittelillä ”varalta Anja” hän suoriutui monissa tehtävissä, Jumalan antamat lahjat palvelivat lähimmäisten hyväksi. | perheuutiset | tuukka Hämäläinen (TM, perheterapeutti) on valittu perheneuvojan virkaan Forssan seurakuntaan. Koulutyön päättyessä vuonna 2006 julkaistiin kirja Anja, arkienkeli. Henkilökohtaisen rukouksen hän koki lahjana, mikä kasvatti opettajasta rukouspalvelijan. Muistamiset Suomen Lähetysseuran Etiopian työlle tili: FI16 8000 1400 1826 72, viesti Niilo Honkanen 75. Seurakuntalehtorin vihkimyksen hän sai vuonna 1995. Hän suoritti monipuolisen elämäntyön viidenkymmenen vuoden aikana seurakunnassa pappilan emäntänä ja vapaaehtoistoiminnoissa. Lapsuudestaan tornionlaaksolaiseen kristillisyyteen kasvaneena hän ei tinkinyt omantunnon puhtaudesta. Anjan sydämellä Raamattuja lähetystyö, FI81 1171 3500 0666 70. klo 13 YV-keräyksen hyväksi Lappeenrannan (tiili)kirkossa, Mannerheiminkatu 1. Merkin ylätai alareunaan voi solmia silkkinauhan. 19.4.2018 Pello uskossa turvaten Vapahtajaan Yhteisestä matkasta kiittäen Paavo Juha, Anna, Elina ja Jaakko perheineen sisarukset ja ystävät Kysy tietä, kysy tietä taivaan kultakaupunkiin. Kaukainen ystävä kysyi ”onko arkienkeli nyt taivaan enkeli?” Pellon Rauhan Sanan puheenjohtajana Anjan viimeinen tehtävä oli päättää paikallisesta vastuusta lähetysyhdistys Rauhan Sanan Suvijuhlassa 20.–22.7. (Siionin Matkalaulut 142) Rakkaamme siunaus 12.5.2018 klo 12 ja kiitosjuhla klo 15 Pellon kirkossa. Sielunhoidon palvelukset ulottuivat laajasti yli rajojen. ”Miten pääsit mummille sukkia panemaan taivaaseen”, kysyi 3-vuotias Fanni äidiltään. Hän oli mukana lähetystyössä laajalla rintamalla. Leena Hietamies Rakkaamme Anja Kreeta KORTENIEMI o.s. Hän on työskennellyt sijaisena Forssan perheasiain neuvottelukeskuksessa vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 1999 ilmennyt sairaus aktivoitui monta kertaa, aikaisemmin se tuli hoidetuksi. Siinä on mukana rukous tai siunaus. Joskus kuva muistuttaa tietystä tapahtumasta tai asiasta. Anja puettiin valkoiseen pukuun ja villasukkiin. Siinä oppilaat, työtoverit ja ystävät kertoivat yhteyksistään opettajaan, jolle abit olivat antaneet tittelin arkienkeli. Anjan siunausja kiitosjuhlaa vietämme Pellon kirkossa lauantaina 12.5. 020 701 2211 75 vUotta täyttää 14.5. | nimitykset | KOTIMAA | 3.5.2018 23. Lämmin kiitos Käpyrinne 2 Ruusulatiimin hoitajille Leenan hyvästä hoidosta. Hän oli valmis pyytämään anteeksi, ettei mikään jäisi sopimattomaksi kanteeksi. Rovasti Kirsti Leena ROPPONEN s
Hakuaika päättyy 24.5.2018 klo 14. YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA on eteenpäin suuntautunut, avarakatseinen ja vakaalla taloudellisella pohjalla toimiva yhteisö. Kiinnostuitko. Tarkemman hakuilmoituksen löydät: www.ylojarvenseurakunta.fi/infojaasiointi/avoimettyopaikat. Tehtävä on määräaikainen 1.9.201831.12.2020. KOTIMAA | 3.5.2018 24. Päätoimisia työntekijöitä on noin 400. Se rohkaisee luovuuteen ja kohtaamiseen sekä tarjoaa hyvät edellytykset laadukkaaseen toimintaan. tiedoksi Paikkoja avoinna Vaasan seurakuntayhtymä hakee EMÄNTÄÄ Alskathemmetin leirikeskukseen Lisätietoja www.vaasaevl.fi/avoimet-virat KIRKKO¤ VAASASSA www.sakasti.fi/tyopaikat Kirkkohallitus hakee toiminnalliselle osastolle ASIANTUNTIJAA, tehtävänä varhaiskasvatus Tehtävään sisältyy kirkon yhteydet yhteiskunnan varhaiskasvatuspalve luihin (varhaiskasvatus ja esiopetus) sekä alan asiantuntijana toimiminen (vaikuttamistoiminta). www.oulunseurakunnat.fi Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa on haettavana HAUKIPUTAAN SEURAKUNNAN KAPPALAISEN VIRKA OULUJOEN SEURAKUNNAN KAPPALAISEN VIRKA TUIRAN SEURAKUNNAN V JA VII KAPPALAISEN VIRAT Hakuaika päättyy 17.5.2018 klo 15. Oulun seurakuntayhtymään kuuluu seitsemän seurakuntaa, yhtymän johto ja kuusi palveluyksikköä. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan ja tarkem mat tiedot tehtävästä ovat luettavissa osoitteessa sakasti.fi/tyopaikat. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan: https://evl.fi/rekrytointi tai http://tyopaikat.oikotie.fi. Seurakuntien jäsenmäärä on noin 150 000. Hakuaika päättyy 14.5.2018 klo 15.00. Oletko etsimämme suurisydäminen ihminen, joka tukee ylöjärveläis perheiden arkea hoitamalla DIAKONIAN virkaa. Hakuilmoitukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa www.oulunseurakunnat.fi/rekry kokkolanseurakuntayhtyma.fi/tyopaikat Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa on avoinna nuorisotyönohjaajan virka Lue koko hakuilmoitus nettisivuilta, joilta on linkki sähköiseen hakulomakkeeseen (KirkkoHR). Kirkkohallitukselle osoitetut hakemukset liitteineen pyydämme lähettä mään 16.5.2018 klo 15 mennessä, sähköisen rekrytointipalvelun kaut ta, os. Tehtävänä on myös tukea ja vahvistaa katsomus kasvatuksen asemaa ja sisältöjä yhteiskunnan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, seurakuntien ja kuntien varhaiskasvatuspalvelujen välisen yhteistyön kehittäminen ja tukeminen sekä kirkon aamu ja iltapäivätoiminnan kehittäminen ja koordinointi. sakasti.fi/tyopaikat. Kuhmon seurakunnassa on haettavana TALOUSPÄÄLLIKÖN VIRKA
Juuret & siivet, Seurakuntajuhla Klo 10 Kaksikielinen juhlamessu kirkossa Klo 11.30 Päivällinen, Höganås Klo 13.00 Historiikki ja kuvia, Mia Aitokari, Höganås Klo 14.00 Perheohjelmaa, taikuri Kimmo Erkkilä, Höganås Klo 15.00 Kahvia/Mehua ja leivos, Höganås Klo 16.00 Konsertti: Mirella PendolinKatz muusikoineen kirkossa www.h-y.fi hy@h-y.fi puh. Tehtävässä on käytössä kuuden kuukauden koeaika. 24 % Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Tilaushinnat Kestotilaus 12 kk 129,00 € Kotimaa-lehti ja DigiPro-paketti 12 kk 147,00 € DigiPro-paketti 12 kk 120,00 € Vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomatai aikakaus lehtien verokanta on 10. Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakassuhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkkinointiin henkilörekisteri lain puitteissa. Palkkaus vaativuusryhmä 402 (1942.15€/ kk). Työsuhteeseen valittavan tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä todistus terveydestä sekä rikoslain 6 § mukainen rikosrekisteriote. LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Lastenohjaaja Etsimme kokopäiväiseen työsuhteeseen lastenohjaajaa, jolla on piispainkokouksen päätöksen mukainen lapsija perhetyön koulutus tai vahva näyttö seurakunnan lapsityön osaamisesta. klo 15 mennessä Hakuilmoitus Tampereen hiippakunnan, Orimattilan seurakunnan ja evl.fi/rekrytointi – sivuilla. % 1.1.2013 lähtien ja digilehden 24 ?%. Haemme työyhteisöömme kirkon sanomaan sitoutunutta, aktiivista ja organisointikykyistä seurakuntapastoria. Tiedustelut: kirkkoherra Juho Kopperoinen p 040 312 4421, juho.kopperoinen@evl.fi. Paikkoja avoinna KOTIMAA | 3.5.2018 25. Lisätiedot evl.fi/avoimet työpaikat. Seurakuntien jäsenmäärä on noin 150 000. Päätoimisia työntekijöitä on noin 400. Hakuilmoitukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/rekry. Työhön kuuluu yleinen seurakuntatyö. Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Hakuaika päättyy perjantaina 18. toukokuuta 2018 klo 16. Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa www.lahdenseurakunnat.fi/info ja asiointi/avoimet työpaikat. Ilmoitukset 11.5.2018 mennesssä. Sacrum palvelee seurakuntia kattavalla kirkollisten tarvikkeiden, virka-asujen, kirkollisten tekstiilien ja kynttilöiden valikoimalla. Länsi-Turunmaan suomalainen seurakunta To 10.5. Lisäksi vahvuudeksi luetaan valmius tehdä perhetyötä ja verkostoitua sekä suunnitella jumalanpalveluselämää. Hakemukset liitteineen: lansi-turunmaan.seurakunta@evl.fi tai LänsiTurunmaan suomalainen seurakunta, Kirkkoesplanadi 3, 21600 Parainen. Oulun seurakuntayhtymään kuuluu seitsemän seurakuntaa, yhtymän johto ja kuusi palveluyksikköä. 08 4639 200 Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 tilauspalvelut@kotimaa.fi Ilmoitusmyynti Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Ilmoitushinnat 2,50 € / pmm + alv. (06) 433 5700 FI44 4747 1020 0016 55 Uusheräyksen Keskusliitto ry www.uusherays.fi p. Seurakunnat Kotimaan Kesämenot 17.5.2018. ORIMATTILAN SEURAKUNTA ORIMATTILAN SEURAKUNTA Orimattilan seurakunnan Artjärven kappeliseurakunnan KAPPALAISEN VIRKA haettavana 18.5. www.oulunseurakunnat.fi Oulun seurakuntayhtymässä on haettavana OPPILAITOSTEOLOGIN VIRKA SAIRAALASIELUNHOITAJAN VIRKA sijoituspaikkana seurakuntatyön erityispalvelut Hakuaika päättyy 28.5.2018 klo 15. Palveluhakemisto Varaa paikkasi Palveluhakemistosta Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi www.sacrum.fi Sacrumista saat kristilliset kirjat, hengellisen musiikin ja elokuvat kuten myös Yhteisvastuun tuotteet. Keski-Lahden seurakunnassa on avoinna seurakuntapastorin virka 1.9.2018 alkaen
Jos sydän lakkaa toimimasta, loppuu elämä. sunnuntai pääsiäisestä | | ensi pyhänä | | radio & tv | 5. 33:5–6, Ap. Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. pappi Nona Lehtinen, Tornio. sunnuntain pääsiäisestä aineistoa. Skorpionin voi nähdä toivon vastakohtana, koska sen takana on pistin. 24:46–53. Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Pyhän kokemisessa on kyse salatusta tuonpuoleisen kohtaamisesta tämänpuoleisessa Pyhässä Hengessä. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa. tiedottaja Eva Wäljas, Tampere. Ihmisen sydän pumppaa lakkaamatta verta ja säilyttää kehon elintoiminnot. Jeesuksen rukouksessa voi viipyä useita kertoja toistaen: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” Rukous tekee uskosta elävän HeLenA CASTRén Kirjoittaja on kirkkoherra, rovasti ja psykoterapeutti. Helatorstai 10.5. 11:5–13. näyttelijä Salla Kozma lukee Kirjettä roomalaisille. Leipää ja viiniä ei analysoida alttarilla. Helatorstai 10.5. La 5.5. Virret: 106, 131:4, 339, 227:1, 223:1. 5:13–16, Luuk. Arkipäivinä käytetään 5. Samankaltaisia sanoja ovat tyyneys, pysähtyminen ja vaikeneminen. Kontemplaatiossa rukouksella halutaan parantaa ihmisen ja Jumalan välistä vuoropuhelua sekä pyhien kirjoitusten ymmärtämistä. Liturginen väri on valkoinen. Sen vuoksi moni haluaa mietiskellessään katsoa ristiä, ikonia tai kynttilää, jotka ovat Kristuksen läsnäolon vertauskuvia. Pe 4.5.diakoni Keijo Ruuskanen, Järvenpää. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Niiden vastakohtina ovat käärme, kivi ja skorpioni. pastori Alpo Järvi, Lapua. Liturgian toimittaa Isä Aleksej Sjöberg. Nykyään Luojaansa hapuilevan voi olla helpompi puhua meditaatiosta tai sisäisestä intuitiosta. Pyhän otsakkeena on sydämen rukous. Evankelista jatkaa rukousopetusta kertomalla, miten Jumala suhtautuu ihmiseen, ja kuinka tärkeää on pyytää hellittämättä kuin nälkäinen kerjäläinen. Ti 8.5. Ruotsalainen hiljaisuuden teologi Per Mases korostaa, että kristillinen mietiskely ei kohdistu vain itseen, koska siinä rukouksella on aina kohde, Kristus. pappi Elina Jokipaltio, Helsinki. Luukkaan evankeliumi 11: 5–13 Jeesus sanoo: ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Ma 7.5. Liturginen väri on valkoinen. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. t. Juontaja Kaisa Kariranta, keskustelemassa Aino-Kaarina Mäkisalo, Martti Nissinen ja Tiia Orpana. Alttarilla on kuusi kynttilää. Helatorstai 10.5. Paratiisin käärme puolestaan houkutteli Eevan pois siitä, mikä on oikein. Pe 11.5. pastori Matti Niemelä, Helluntaikirkko, Niittylahti. pastori Hilkka Laine, Metodistikirkko, Lappeenranta. Pe 11.5. Tekstit: Ps. Alttarilla on neljä kynttilää. Luukkaan kuvauksessa kivi kertoo kovasydämisyydestä, joka karkottaa rakkauden. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Saarna: kappalainen Merja Auer, liturgia: kappalainen Tatu Kuoppala. Sana tulee lihaan ja muuttuu lihaksi. Se syödään ja juodaan – otetaan vastaan ja ihmetellään. Hyvä saarna johtaa parhaimmillaan omakohtaisesti koettuun rukoukseen ja palveluun. Yle Radio 1 Aamuhartaus klo 6.15 ja 7.15. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. pyhä | 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai, Rogate) on aiheeltaan ”Sydämen puhetta Jumalan kanssa”. Kirkkoisä Augustinus on pohtinut tekstissä pyydettyjen kalan ja munan sekä niiden vastakohtien merkityksiä Luukkaalla ja Matteuksella (7:9–10), jossa poika pyytää leipää ja kalaa. Toisinaan yhdytään toisten tekemiin rukouksiin sanoituksissa, sävelissä, kuvissa, runoissa. 1:1–11 tai Room. Kala kuvaa uskoa, muna toivoa ja leipä rakkautta. pastori Hanna Vanonen, Espoo. Kolehti kootaan kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen. La 5.5. Kala viittaa myös kasteen veteen, jossa tämän maailman aallot eivät voi vahingoittaa uskon luottamusta. 40:2–6, 2. Se on lähellä kontemplaation perinnettä, jossa sydän ja mieli sovitetaan yhdeksi. pastori Virpi Sillanpää-Posio, Oulu. Sydämen rukousta ei aina sanoiteta. Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” L uukas on koonnut yhteen Jeesuksen rukousopetuksia. TV1 klo 10.00 Jumalanpalvelus. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 6.5. Kanttori: Eveliina Modinos, urkuri: Taija Korri. 47:6–9, Jes. Saarna: Arja Päivärinta, liturgia: Olli Tynkkynen. Iltahartaus klo 18.50, la klo 18.00, uusinta klo 23.00. 10.00 Jumalanpalvelus Varkauden pääkirkosta. 8:31–39, Luuk. seurakuntapastori Saila Munukka, Tampere. Kreikan kielen sana hesykhia tarkoittaa rauhaa ja hiljaisuutta. 10.00 Jumalanpalvelus Kuusiston kirkosta. Ma 7.5. Ortodoksikirkossa hesykasmilla tarkoitetaan sydämen rukouksessa elämistä, usein yhdessä hengityksen ja sydämen sykkeen kanssa. Jumalanpalveluksen liturgia on koeteltu viikoittainen väylä sydämen rukoukseen. Tekstit: Ps. pastori Tiinakaisa Honkasalo, Turku. Pe 4.5. Ei hartauksia. Uskon harjoittaminen on tärkeää, koska se tekee uskosta elävän. | Kuva: Gun Damén KOTIMAA | 3.5.2018 26. Etsikää, niin te löydätte. Virret: 271, 130, 931, 353:1, 369:5. Helatorstai on aiheeltaan ”Korotettu Herra”. Yksi oppilaista pyysi luvun alussa: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan!” Jeesus vastasi opettamalla Isä meidän -rukouksen. Kanttori: Mikko Salakari, urkuri: Elisa Vikki. Ei hartauksia. Ke 9.5. Moos. Ti 8.5. Ke 9.5. 17:8–13, Jaak. 11.00 Ortodoksinen liturgia Tampereelta. Joskus se vain huokaistaan, ristitään kädet tai tehdään ristin merkki
Kirjojen kertomukset jättivät lapsenmieleeni lempeän ja rauhallisen olon, niissä oli kerrottu Raamatun asioista hyvin pehmeällä tavalla. Raamattu tuli minulle läheisemmäksi vanhimman poikani synnyttyä. Minua hävetti ulkoasuni niin paljon, että hiippailin loppumatkan kotiin metsän puolella. KOTIMAA | 3.5.2018 27. Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon. ToMi olli Päivi Kultalahti ” Vaikka luen Raamattua vain satunnaisesti, olen kuitenkin joitakin vuosia sitten kuunnellut sen läpi äänikirjana. Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen. | Kuva: Tomi Olli Rakas raamatunkohta Psalmi 119: 33–35 Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä. Kun niin käy, ajattelen Jumalan tarkoittavan niin, että minun on itse löydettävä vastaus mieltäni askarruttavaan asiaan. Sain ensimmäisen kosketukseni Raamattuun pienenä tyttönä pyhäkoulussa, missä keräsimme samalla lampaita pyhäkoulutauluun. Kaaduin tuolloin vaaleassa ulkoiluasussani kuraiselle tielle sotkien vaalean värin harmaaksi. R aamattu on kuulunut elämääni lapsuudesta saakka, vaikka minulla voi mennä viikkojakin, etten avaa sitä ollenkaan. Vaikka olen tällä tavalla saanut useita tarvitsemiani elämänohjeita ja neuvoja, on vastaus jäänyt toki myös saamatta. Ala-asteikäisenä tutustuin Raamattuun erityisesti Ikuiset kertomukset -kirjasarjan kautta. En hyväksy, että jotkut ihmiset voivat sanoa jonkun olevan väärässä vain sen vuoksi, että he itse ajattelevat jotkin Raamatun kohdat toisin. Olen sitä mieltä, että jokainen tietää itse, mihin uskoo ja mitä pitää oikeana sekä tärkeänä. Luin niitä ääneen isoäidilleni, ja opin samalla monia uusia asioita. Tein Raamattuun liittyen myös joitakin vuosia sitten ysMaija p. Toisinhan on esimerkiksi Jobin kirjan suhteen, missä hänellä menee jakeesta toiseen yhä huonommin. Vaikka luen Raamattua vain satunnaisesti, olen kuitenkin joitakin vuosia sitten kuunnellut sen läpi äänikirjana. Ajattelin paikan olevan samanlainen kuin kedolla laiduntaneilla paimenilla. Muistan saaneeni tuolloin erittäin hyviä erilaisiin tilanteisiin sopivia neuvoja. Vaikka Raamattua voidaan tulkita monella tavalla, näen sen jokaisen yksilön oikeutena. | Raamattu ja minä | Raamattu on suoja ja turva Evijärveläinen päivi Kultalahti, 57, on kehittämissuunnittelija. Minua harmittaa Raamatun käyttö lyömäaseena ja oman edun tavoitteluun liittyvänä välineenä. Kun vastuu toisen elämästä tuli mukaan kuvioon, hain lisäohjeita Raamatusta. Erääseen kuuntelukertaan mahtuu myös hauska muisto. Avaan Raamatun tällöin sattumanvaraisesti luottaen Jumalan antavan eteeni oikean kohdan. Eräs ikimuistoinen hetki oli vierailu luolaan, jossa oli jälkiä tulenpidosta. Matka oli minulle todellinen elämys, kyyneleet nousivat useita kertoja silmiini miettiessäni eri kohteiden yhteyttä Raamattuun. Yhä nykyäänkin luen Raamattua pääasiassa siltä pohjalta, että etsin vastausta johonkin mieltäni painavaan asiaan. täväni kanssa matkan Israeliin tutustuakseni siinä kerrottuihin historiallisiin paikkoihin
Ajan myötä hän on saanut seurakseen muitakin koiriinsa syvästi kiintyneitä ihmisiä. Siihen kun lisää sekarotuiset, niin laumassa on arviolta 700 000 haukkujaa. Mutta monella tavalla poikkeuksellinen sellainen, sillä sen suhde ihmiseen muotoutuu vuosien myötä hämmentävän tiiviiksi. Onko mitään liikuttavampaa kuin isäntä puhumassa koiralleen ja koira kääntelemässä päätään ymmärtäväisen oloisena ja isäntäänsä silmiin tapittaen. Herra, anna minun nukahtaa isäntäni jalkojen juureen. Koira vaistoaa asioita paremmin kuin ihminen. – Tuntien taivaaseen pääsyttä porukkaa en olisi siitä niinkään varma, kirkkoherran kuultiin jupisevan. Kiusallista, mutta totta. Kerrotaan tarinaa suomalaisesta kirkkoherrasta, joka tuli taivaan portille koira mukanaan. Koirat ovat pieniä personal trainereita, henkilökohtaisia valmentajia. Koirasta tulee ihmisen varjo, hänen mielialojensa aistija. Se on rajoja ylittävää kommunikaatiota, kuin ihminen puhumassa Jumalalle tai päinvastoin. Koira on eläin. Ne pakottavat ylös, ulos ja lenkille. Eivät ehkä ulkoisesti – vaikka niinkin väitetään tapahtuneen – mutta henkisesti jotenkin. Pieni personal trainer Isäntä ja koira alkavat iän myötä muistuttaa toisiaan. Olli Seppälä pohjanpystykorva on yksi maassamme olevasta noin 320 koirarodusta. Aamulla, iltapäivällä ja illalla yötä vasten. Sen, joka johtaa taivaaseen, ruokakupille. Pyhä Pietari toivotti hengenmiehen peremmälle, mutta koira pitäisi jättää ulkopuolelle. Se on perusväriltään valkoinen ja laikukas ruotsalais-suomalainen haukkuva lintukoirarotu. – Mutta koirasi ei ole ymmärtänyt kuulemastaan mitään, Pietari yritti. Puhetta se ei varsinaisesti ymmärrä, mutta puheen tunneviestiä kuitenkin. Koira oppii sanoja ja tunnistaa tiettyjä iskusanoja – ulos, ruokaa, mökille – pitkän liudan. Tiettävästi Jumala käy säännöllisesti tervehtimässä heitä. Hauaamen. – Ei tule mitään, haluan Paavalin mukaan, sanoi kirkkoherra. | Kuva: Anja Vest / Vastavalo Rukous Herra, anna minulle iso nenä, jotta haistaisin oikean tien. Tarinan mukaan kirkkoherra jäi koiransa kanssa taivaan portin ulkopuolelle asumaan, aivan portin tuntumaan. Jokainen koiraihminen joutuu myöntämään, ilman koiranpissatusreissuja hän tuskin tekisi mitään järin hyödyllistä. Koira tarvitsee vähintään kolme lenkkiä päivässä. Toki vaimokin, mutta ulkoilutukset hoidan pääsääntöisesti minä. Yksi maamme koirista on minulla. luomakunta KOTIMAA | 3.5.2018 28. Ainakin yhden lenkin tulisi olla reippaampi sekä kestoltaan että liikunnaltaan. S uomessa on Kennelliiton mukaan noin 500 000 rotukoiraa. Niin uskallan sanoa, sillä vaikka koira kymmenkunta vuotta sitten perheeseen silloin vielä kotona asuvien lasten toiveesta hankittiin, niin minä käytännössä sen päivittäisestä hoidosta vastaan. Eikä tässä järjestelyssä mitään pahaa ole, päinvastoin. – Mitä! Oletko antanut koirallesi pyhän miehen nimen! Vielä suuremmalla syyllä piski joutaa jäädä pihalle, Pietari vastasi Kirkkoherra perusteli, että Paavali on hänen seurassaan kuunnellut enemmän Raamatun sanaa kuin iso osa kristikansaa konsanaan. Isäntä ja koira alkavat muistuttaa tosiaan, sanotaan