28. sIVut 12–14 Ruotsin kirkko kuuluu myös suomenkielisille. Sivut 16–17 o ll i s ep pä lä Riittääkö leivän jakaminen, vai pitäisikö kirkon puuttua köyhyyden rakenteisiin. vuosikerta | 0043595–17–40 39 tOIVON tuLkkI Niilo Rauhalan mittava elämäntyö runoilijana on saanut vaikutteita sairaalateologina toimimisesta sekä pohjoisen luonnosta. Kotimaan raportti kirkkopäiviltä Göteborgista. syyskuuta 2017 | hinta: 3,70€ | 112. sIVut 8–9
Tornionjoen ylimenevä köysirata on rikkoutunut syystä että sitä on rasitettu liian suurilla kuormilla yhtaikaa. Äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä. helmikuuta. Eräopas Omassa elämässäni olen lukuisat kerrat ollut kiitollinen siitä, että olen malttanut odottaa, ennen kuin olen avannut jostakin asiasta suuni. Tuskin tällaisella kiireellä maailmaa parannetaan. -Ehkäpä vasta jälkipolvi kykenee arvostelemaan, onko vaalipäivämme oleva onnen vai tuhonpäivä kansamme elämälle... 2 KOTIMAA 2 8.9. Sen lisäksi arkkipiispanvaalissa saavat äänestää kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Seurakuntavaaleissa kirkko toimii edelläkävijänä äänioikeutettujen suhteen. PäIvI PuhAKKA Askelen toimitussihteeri V uosi 2018 on poikkeuksellinen vaalivuosi. • Erämaa on usein kuva puutteesta, kuivuudesta ja kuolemanvaarasta. Virallinen ehdokasasettelu käynnistyi tämän viikon maanantaina. Mikkelinpäivänä – joka on kuin voittavan nuoren kristillisyyden erityinen juhlapäivä – vietetään Helsingissä nuorisojuhla sekä Nikolainettä Johanneksen kirkossa iltajumalanpalveluksen yhteydessä. Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään 8. M inä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. Heitä on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Siksi minusta oli hämmästyttävää kuulla, miten nykyisin jopa vallanpitäjät ja muut vaikutusvaltaiset henkilöt kilpailevat siitä, kuka ehtii nopeimmin kommentoida jotakin tapahtumaa. Täysi ylöspito, kun oli ensin uskallettu jättää taakse vakaat orjuuden olot lihapatoineen. Äskettäin Ruotsissa järjestetyt kirkollisvaalit onnistuivat kasvattamaan äänestysprosentin 18,25. Mooses ja Israelin kansa saivat useita enkelilupauksia Egyptin ja Kanaanin maan välillä. 2 01 7 Pääkirjoitus sATA vuOTTA sITTen TuhAT MerKKIä TAIvAAsTA MArI TeInIlä päätoimittaja, mari.teinila@kotimaa.fi lAInA KOTIMAA Perustettu 1905 sähköposti toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@ kotimaa.fi Osoite PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite Hietalahdenranta 13 00181 Helsinki Päätoimittaja Mari Teinilä 040 522 0566 Julkaisupäällikkö, Kotimaa24 Olli Seppälä 040 587 7411 Päätoimittajan sihteeri Irja Karppinen 040 737 4722 Tuottaja Tuija Tiihonen 040 051 5513 Toimitussihteeri Noora Wikman-Haavisto 040 178 8423 Graafikko Gun Damén Toimittajat Antti Berg Emilia Karhu Saara-Maria Pulkkinen Jussi Rytkönen Meri Toivanen Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0356-1135 Paino Botnia Print, Kokkola Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen 050 515 1440 Markkinointipäällikkö Minna Zilliacus 040 7747777 lukijamäärä 64 000 KMT Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 28.9.1917 Kristuksen edestä vaalipäivänä. Uusi lehti isänmaamme historiassa kirjoitetaan näinä päivinä. Mannaa taivaasta, vettä kalliosta ja enkeli eräoppaana. Äänioikeus on yhteensä 1 525 henkilöllä. Moosekselle ja kansalle se oli Jumalan ilmestymisen ja läsnäolon paikka, huolenpidon paikka, matka vapauteen, johon Jumala antoi heille tarkan ja dynaamisen navigaattorinsa. Ilman vakuutusta, varasuunnitelmaa ja buukkauksia. Sen ensimmäinen kierros käydään 28. Maakuntavaalit järjestetään ilmeisesti lokakuussa. Ahdistaa ajatuskin erämaasta mukana vain yhden päivämatkan vesi ja leipä. Kirja puhuu jopa langenneista ja syvyyden enkeleistä. Vaikka kirkon uudistetun vaalilainsäädännön mukaan Turun arkkihiippakunnan äänten painoarvoa on vähennetty, arkkipiispan valinta painottuu edelleen liikaa yhteen hiippakuntaan. Näissä molemmissa vaaleissa toteutuu yleinen äänioikeus. tammikuuta. Tätä ajatusta on varaa vielä kirkastaa. Seurakuntavaalien tulos ratkaisee sen, keitä valitaan kirkolliskokoukseen päättämään koko kirkon suunnasta. Äänestysprosentin nostaminen seurakuntavaaleissa on tärkeää paikallisesti, mutta erityisen tärkeää myös valtakunnallisen päätöksenteon näkökulmasta. ensi vuoden marraskuussa käydään seurakuntavaalit viestintäkonseptilla #minun kirkkoni. Suomessa seurakuntavaalien edellinen äänestysprosentti oli 15,5. Elämme yhä sellaisessa kirkkodemokratiassa, jossa valtaosalta kirkon jäseniä puuttuu oikeus äänestää kirkolliskokousedustajaa. Hellevi Pouta Sanalehdessä 21.9. Arkkipiispan vaalissa äänioikeutettuja ovat arkkihiippakunnan papit ja lehtorit sekä seurakuntien valitsemat maallikkovalitsijat. Arkkipiispa toimii kirkon julkisuuskuvan nokkahenkilönä. Tähän tehtävään nähden liian pieni joukko kirkon jäseniä ja työntekijöitä saa osallistua äänestykseen. Sen kirjoitus voidaan täysin selvästi selittää vasta aikoja myöhemmin. Seurakuntavaalien virallisten sivujen mukaan viestintäkonsepti tarkoittaa sitä, että ”kirkko merkitsee meille kaikille eri asioita ja siksi se on meidän kaikkien kirkko”. Uurnille kutsutaan valikoiden Arkkipiispa toimii kirkon julkisuuskuvan nokkahenkilönä. Vuoden käynnistää presidentinvaalit. • Miten vieraantunut olen enkeleistä ja erämaasta! Olen kahlinnut hänet lempeäksi painokuvaksi lasin taakse kehykseen tai herttaiseksi pulleroksi pilven päälle. Tähän tehtävään nähden liian pieni joukko kirkon jäseniä ja työntekijöitä saa osallistua äänestykseen.. Raamatun enkelit ovat aktiivisia ja taistelevia. Me, jotka otamme osaa sen kirjoittamiseen, emme itse tiedä, miten kirjaimet liitetään sanoiksi tai sanat lauseiksi
KOTIMAA 3 2 8.9. Se on korkein sitten vuoden 1950, kertoo Kyrkans Tidning. Vaalilistat onnistuivat Bondessonin mukaan saamaan viestinsä läpi aiempaa tehokkaammin. Tapahtuma on suurin muslimeja yhteen kokoava maanlaajuinen tilaisuus Yhdysvalloissa. Asiasta päätti kirkkohallituksen täysistunto. Piispaehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä. Vaalin äänestysprosentti oli 18,25. Arkkipiispan vaalin virallinen ehdokasasettelu alkoi maanantaina 25.9. Vaalin pääsihteeri Anki Bondesson arvioi Kyrkans Tidningissä, että äänestysaktiivisuuteen vaikuttivat äänestyspaikkojen lisääminen ja yhteinen tiedotusstrategia. Kirkkohallituksen täysistunto myöntää palkinnon joka toinen vuosi. Utsjoen seurakunnan ja Inarin seurakunnan alueista muodostetaan Pohjois-Lapin seurakuntayhtymä ensi vuoden alusta alkaen. Kirkkoherraa haluttaisiin puhutella seurakunnan johtajaksi, johtavaksi pastoriksi, kirkkopaimeneksi tai arkkipastoriksi. Ehdokkuudestaan ovat epävirallisesti kertoneet myös kansanedustaja Ilkka Kantola, piispa Tapio Luoma ja piispa Björn Vikström. Seurakuntayhtymän perustamisen taustalla ovat Utsjoen seurakunnan taloudelliset vaikeudet. Äänestysaktiivisuus ylitti jopa kirkon tavoitteet. eMIlIA KArhu Tuomio-alkuiset sanat haluttaisiin vaihtoon Kirkko saa oman tasa-arvopalkinnon . utsjoen ja Inarin seurakunnaista tulee Pohjois-lapin seurakuntayhtymä . Myös media oli vaalista poikkeuksellisen kiinnostunut. Tutkimuslaitos Pew’n mukaan Yhdysvaltain muslimit ovat viime aikoina olleet huolestuneita paikastaan yhteiskunnassa mutta uskovat muiden tavoin yhä amerikkalaiseen unelmaan. Ehdokasasettelu päättyy 27.11. Tämä selviää Kirkkohallituksen kyselystä seurakunnille, seurakuntayhtymille ja tuomiokapituleille. Yhteisvastuun keräysteemaksi valittiin ruokaturva . Kirkkohallituksen täysistunto on hyväksynyt ruokaturvan Yhteisvastuukeräyksen ensi vuoden teemaksi. Kirkollisvaalit järjestetään Ruotsissa neljän vuoden välein, samoin kuin seurakuntavaalit Suomessa. Keräys toteutetaan yhteistyössä Kirkkohallituksen Yhteinen keittiö -hankkeen ja Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen työn kanssa. MerI TOIvAnen Ruotsissa poikkeuksellisen vilkkaat kirkollisvaalit Lapset kantoivat viime sunnuntaina Yhdysvaltain lippuja New Yorkissa 32:nnen kerran järjestetyssä amerikkalaisten muslimien paraatissa (United American Muslim Day Parade). Suomen luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli 15,5 vuonna 2014. Muslimeja on arvioitu olevan USA:ssa noin yksi prosentti väestöstä. Seurakuntiin äänestettiin yli 15 000 luottamushenkilöä. Kirkkohallitus on päättänyt perustaa Kirkon tasa-arvopalkinnon, joka voidaan myöntää henkilölle, seurakunnalle tai muulle yhteisölle. Lähes puolet kyselyyn vastanneista arvioi, että kaikki nykyisen virkaja hallintoterminologian nimikkeet ovat edelleen hyviä ja käyttökelpoisia. ruotsin kirkko valitsi toissa sunnuntaina luottamushenkilöt kolmelle tasolle. Tuomiokirkosta tehtäisiin piispan kirkko, katedraali tai hiippakuntakirkko. Ruotsissa kirkkopolitiikka on pitkälti poliittisten puolueiden hallitsemaa ja yleispolitiikan suhdanteet näkyvät kirkollisvaaleissa. Utsjoen ja Inarin seurakunnissa toimitetaan ensi keväänä ylimääräiset seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet seurakuntien seurakuntaneuvostoihin ja seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Ensimmäisenä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin toimitettiin teologian tohtori, rovasti Heli Inkisen ehdokaspaperit. Tällä kertaa huomiota herätti erityisesti ruotsidemokraattien menestys. Kaikkein tyytymättömimpiä vastaajat olivat sanaan tuomiokapituli. Arkkipiispan vaalin ehdokasasettelu alkoi . KUVA: STePHANIe KeITH / LeHTIKUVA / ReUTeRS. Ruotsin edellisissä vaaleissa vuonna 2013 äänestysaktiivisuus oli 12,8 prosenttia. 2 01 7 uuTIsvIIKKO KOOnnuT: MerI TOIvAnen Kirkossa ollaan tyytymättömiä tuomio-alkuiseen terminologiaan, kuten sanoihin tuomiokapituli, tuomiorovasti, tuomiokirkko ja tuomiokirkkoseurakunta. Palkinnon myöntämisen perusteita ovat sukupuolten välisen tasa-arvon lisääminen, eettisten arvojen vahvistaminen ihmisten ja ihmisryhmien tasa-arvoisessa kohtelussa sekä pitkäjänteinen työ tai innovaatio tasa-arvokysymyksissä. Tuomiorovasti-tittelin tilalle ehdotettiin hiippakuntarovastia tai johtavaa rovastia. Toiseksi eniten muutospainetta kohdistui sanoihin tuomiokirkko ja tuomiorovasti. Useimmin tilalle ehdotettiin sanoja piispan toimisto tai pelkkä kapituli. Islam on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin uskonto kristinuskon ja juutalaisuuden jälkeen. Palkinnon saajalle annetaan kunniakirja sekä 5 000 euroa käytettäväksi saajan valitsemaan kohteeseen tasa-arvotyössä. Samalla kertaa valittiin hiippakuntavaltuutetut ja 251 kirkolliskokousedustajaa. Tuomiokirkosta tehtäisiin piispan kirkko, katedraali tai hiippakuntakirkko
Säilyttäjät ja rakentajat eivät välttämättä hahmota, että kaikki eivät jaa yhtä myönteistä kirkkokäsitystä, vaan kirkon takaosassa käydään soraäänistä keskustelua. 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien sukupolvi edustaa säilyttäjiä ja rakentajia. Tämä sukupolvi on todellinen kirkon ja sen rakenteiden rakentajien sukupolvi, jolle kirkko on itseään suurempi asia. He ovat 1980-luvulla syntyneitä ja turhautuneita. Ajatus etenee suunnilleen niin, että kun on uudistettu ensin rakenteet, on helpompaa tehdä uusia avauksia teologiaan ja kirkkolakiin. Erään määritelmän mukaan tämän sukupolven ihmiset edustavat setäja tätikirkkoa, mennyttä maailmaa ja yhtenäiskulttuuria, jota ei enää ole – vaikka todellisuudessa sellainen vielä monessa paikassa onkin säilynyt. Kolme sukupolvea kamppailee kirkosta rAKenTAjAT, UUdISTAjAT jA TUrhAUTUneeT Kirkkoherra Heikki Arikka jakaa ihmiset sukupolviin, joilla on kirkosta erilaiset näyt. Uudistajien sukupolvi on tahtomattaan nykyisen kirkon saattojoukko. 2 01 7 V iime vuosina olen seurannut kirkollista keskustelua ja toimintakulttuuria kiinnostuneena ja hämilläni. Olen huomannut, että kirkon suuret sisäiset ristiriidat, muun muassa sukupuoli ja avioliittokysymykset, eivät ole niinkään sukupuolikeskustelua kuin sukupolvikokemusten välistä keskustelua. Sen sijaan yritän hahmottaa, miksi nämä asiat ovat pinnalla juuri nyt. Tämä joukko, joka itse asiassa on kirkossa toimivista suurin, muodostuu monesta 1930–60-luvuilla syntyneiden sukupolvesta. Kirkon musiikkijuhlat koko si Helsingin Senaatintorille viime toukokuussa väkeä kaikista sukupolvista. Kirkon töissä vielä huomattava osa on 1950ja 60-luvuilla syntyneitä. Luottamushenkilöistä tätä joukkoa edustaa vielä suurempi osuus. Kirkon sisäinen keskustelu vaikuttaa ääripäiden keskustelulta, ja mitä pidempi tuo ääri on ja mitä kovemmin itse huutaa, sitä heikommin kuulee toista. Joidenkuiden mielestä se voi olla hyvä asia. ”Säilyttäjät ja rakentajat ovat saaneet elää kasvavan kirkon aikaa. Uudistajat ovat 1960ja 70-luvuilla syntyneitä. Tämä joukko jaksaa istua loputtomissa kokouksissa, mutta ei turhaan. Organisaatiota laajennettiin, ilmeisesti ajatellen, että kasvu on jatkuvaa. Osittain kyse on siitä, millaisessa Suomessa on kasvanut. Jaan kirkon ihmiset kuuluviksi kolmeen eri sukupolveen. Uudistajien sukupolven muodostavat tällä hetkellä 40–50-vuotiaat. Minua se vähän huolestuttaa. Uudistajien sukupolvi on tyytyväinen, kun kirkon työstä saa palkkaa, pystyy maksamaan asuntolainansa, lastensa harrastukset ja elämään keskiluokkaisen turvallista elämää. Tämä sukupolvi haluaa säilyttää sen kirkon, josta se on pitänyt huolta. Kirkon työntekijöiden joukko moninkertaistui. Minun totuuteni -sukupolvelle kirkko on itsensä toteuttamisen väylä”, määrittelee kirkkoherra Heikki Arikka. Keskustelusta on tullut taistelutanner, jossa eri mieltä olevat yritetään voittaa ja nujertaa. Tähän sukupolveen kuuluvat eivät välttämättä ole konservatiivisia muutoksen vastustajia, mutta heidän perspektiivinsä on pidempi. Kun tarpeeksi suuri määrä saman sukupolven edustajia toimii tai ajattelee samalla tavalla, voidaan puhua sukupolvikokemuksesta tai ajankuvasta – siitä huolimatta, että ihmiset ovat aina ensisijaisesti muuta kuin sukupolvensa edustajia. Seurakuntakoteja ja rakennuksia rakennettiin, hyväksyttiin naispappeus, perustettiin hiippakuntia, rakennettiin koulutusputkia ja väyliä edetä kirkollisella uralla. Tämä sukupolvi on edellistä sukupolvea määrätietoisempi ja vaativampi. Usko on saanut muotonsa kirkon rakentamisessa. En vähättele seksuaalisuuden tai avioliittokysymysten haasteita enkä sukupuoleen liittyviä yhdenvertaisuuskysymyksiä. Olen päätynyt siihen, että edustan ehkä viimeistä yhtenäisen ja yhden kirkon sukupolvea. Projekti, joka on niin rakas, että sitä halutaan rakentaa jarruttajista ja säilyttäjistä huolimatta. Uudistajillekin kirkko on itseään suurempi projekti. Edellisen sukupolven rakentama kirkko koetaan byrokraattiseksi ja hallinnollisesti raskaaksi. Näyttää siltä, että keskustelussa on kyse keskenään hyvin erilaisten kirkkokuvien välisestä kommunikoinnista. Ihminen voi kuulua kokemuksellisesti ja näkemyksellisesti eri sukupolveen kuin hän biologisen ikänsä perusteella kuuluisi. Säilyttäjien ja rakentajien sukupolvi edustaa jälleenrakennuksen hengen Suomea. Joukko on syntynyt 1960–70-luvuilla. Siinä vaiheessa, kun siirryn eläkkeelle, sitä kirkkoa, johon aikanaan tulin, ei enää ole olemassa. Nopeat opilliset ja rakenteelliset muutokset ovat säilyttäjien ja rakentajien sukupolvelle vieraita. Säilyttäjät ja rakentajat ovat saaneet elää kasvavan kirkon aikaa. 4 KOTIMAA 2 8.9. Kirkkoon, erityisesti sen rakenteisiin, halutaan nopeita muutoksia. Suomen vaurastuessa vaurastuivat myös seurakunnat. He ovat nousemassa tai jo nousseet kirkon johto-, asiantuntijaja esimiestehtäviin. Osittain kyse on itse valitusta identiteetistä – siitä, mihin sukupolveen ihminen haluaa itsensä liitettävän. Nuorimmat, 25–40-vuotiaat, nimeän minun totuuteni -kirkoksi. Heidän merkityksensä kirkon tehtävissä kasvaa, kun säilyttäjät ja rakentajat jäävät eläkkeelle. KUvA: olli Seppälä pUheenvUOrO Säilyttäjät ja rakentajat eivät välttämättä hahmota, että kaikki eivät jaa yhtä myönteistä kirkkokäsitystä, vaan kirkon takaosassa käydään soraäänistä keskustelua.. Tämä sukupolvi elää epävarman työtodellisuuden ja kirkosta irrallisten suomalaisten keskellä. Kirkkoa voi uudistaa sen verran, ettei oma elämä muutu. Tämä sukupolvi on tahtomattaan nykyisen kirkon saattojoukko. Uudistajat haluavat tehdä päätöksenteosta jouhevampaa. Nämä ihmiset ovat rakentaneet kirkosta sellaisen kuin se nyt on
Kirkko ei liene koskaan ollut yhtä mieltä juuri mistään, vaikka siihen on aina pyritty. Yhteinen päämäärä ei ole tavoiteltava kirkossa tai yhtään missään. Minun totuuteni -kirkon ja turhautuneiden sukupolvella ei ole enää yhtä yhteistä sukupolvikokemusta. Tämä sukupolvi tuntuu tarvitsevan polarisaatiota ja viholliskuvia. Uudistajien sukupolvi on tahtomattaan nykyisen kirkon saattojoukko. Heille kaikki muut edustavat taantumusta ja viholliskuvaa tai romanttista suomimaisemaa. Minun totuuteni -sukupolvelle kirkko on itsensä toteuttamisen väylä”, määrittelee kirkkoherra Heikki Arikka. Ensi vuoden seurakuntavaalien teema on ”minun kirkkoni”. Aikanaan tämä 1980-luvulla syntyneiden sukupolvi on kirkon johdossa. Juuri tämä ärsyttää 1980-luvulla syntyneiden sukupolvea. Se on enemmän itsensä toteuttamisen väylä. Menetämme kuitenkin jotain hyvin keskeistä, jos menetämme kyvyn keskustella vaikeistakin asioista. Ei ehkä kirkko, vain yksilöiden toiveita siitä. Oikeasti se kaipaa merkitystä. Tämä sukupolvi ei edes välttämättä halua kasvattaa kirkkoa. Aiempien sukupolvien kokema kasvu ja kehitys eivät ole enää tämän sukupolven tavoitteita. Kirkko ei ole enää tavoite itsessään. Silti toivoisin, että myös ”meidän kirkkomme” olisi totta. KOTIMAA 5 2 8.9. Kirkkoa ei varsinaisesti uhkaa mikään: olemme vakavaraisia ja osa toimivaa yhteiskuntaa. Kun puhumme kirkosta, puhumme ehkä eri asiasta, vaikka käytämme samoja termejä ja käsitteitä. KUvA: olli Seppälä HeIKKI ArIKKA Kirjoittaja on 45-vuotias Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherra, joka kuuluu uudistajien sukupolveen.. Turhautuneiden sukupolvi tuli kirkkoon töihin ja vastuunkantajiksi, mutta kirkko ei enää kasva. Katselen kirkkoa työntekijänä ja seurakunnan jäsenenä. 1980-luvun lapset syntyivät hyvinvointiyhteiskunnan kulta-aikaan, jolloin Suomi tuli valmiiksi. Kaupungistunut sukupolvi ei näe sukupolvien ja alueiden eroja. Ei uskota enää niin kuin kirkko opettaa, vaan kirkosta halutaan luoda oma kuva, johon uskotaan ja jonka puolesta toimitaan. Me eri-ikäiset kirkon ihmiset katselemme kirkkoa eri sukupolvikokemuksista käsin. Kirkon musiikkijuhlat koko si Helsingin Senaatintorille viime toukokuussa väkeä kaikista sukupolvista. Kirkon ei tarvitse nytkään olla yhtenäinen samanmielisten joukko. Iso osa 80-lukulaisista on henkisesti erillään kirkosta. Se tuntuu sopivan tähän aikaan paremmin kuin hyvin. Kirkon ykseys näyttäytyy vieraana ja negatiivisena. ”Säilyttäjät ja rakentajat ovat saaneet elää kasvavan kirkon aikaa. He kantavat sisällään perinnettä, perhehistoriaa tai maan tapaa, mutta kipuilevat sen kanssa, mitä kirkko opettaa. Tällaiseen kirkkoon ei synny intohimoista suhdetta, tällaisessa kirkossa toimiminen koetaan merkityksettömäksi. 2 01 7 Minun totuuteni -kirkko ja turhautuneiden sukupolvi on vihainen ja pettynyt. Omasta minästä on tullut suurin tavoite. Omia kirkkoprojekteja ja teologian alalajeja riittää. Jos monikko muuttuu vain yksiköiden summaksi, se ei ole enää monikko. On kiinnostavaa nähdä, haluaako tämä sukupolvi silloin rakentaa yhteistä kirkkoa vai hajottaa sitä
Jatkossa Kotimaalla on entistä vahvempi rooli koko kirkon ja seurakuntien kristillis-yhteiskunnallisena lehtenä, Askel puolestaan on enemmän yksityisen ihmisen hengellinen lehti. – Lehden ensimmäinen päätoimittaja Olli Valtonen sanoi, että Askel kertoo hengellisistä asioista sekulaarin median keinoin, mikä tarkoitti, että jutut ja kuvat ovat korkeatasoisia. Olen ollut Askelen päätoimittajana yli 19 vuotta. Wesaniemi on laskenut päätoimittaneensa 211 Askelta. Askelen nykyinen päätoimittaja Pirjo Wesaniemi, 62, siirtyy eläkkeelle ensi vuoden aikana. Aluksi Suomessa ei ollut omaa pappia, vaan sellainen oli kutsuttava Moskovasta asti. Miltä tuntuu jäädä pois. Mutta kaikesta on selvitty. Lehdessä usko nähdään aina voimavarana. Jälleen kerran saamme julkaista yhden tarinan pariskunnasta, joka on avioitunut Askelen kirjeenvaihtopalstan ansioista. Monelle yksinäiselle lehti on tuulahdus tuttujen seinien ulkopuolelta ja siitä perheestä, josta lehti kertoo. Suomen Anglikaanisen kirkon jäseniä on väestörekisterin mukaan alle parisataa, mutta anglikaanien todellisen määrän arvioidaan olevan suurempi. Mikä on ollut parasta Askelessa. KuvA: Olli SePPälä. Anglikaanit juhlivat viime viikonvaihteessa satavuotista historiaansa Suomessa. ”Monelle yksinäiselle Askel on tuulahdus kodin ulkopuolelta” K otimaa-lehden ja Askel-lehden toimitukset yhdistyvät vuoden 2018 alussa. Mitä teet vuodenvaihteesta siihen asti. Kotimaa Oy:n hallitus päätti asiasta osana yhtiön strategiaa. Olemme tietoisesti olleet avoimia myös ekumenialle, ja lehdessä on haastateltu sulassa sovussa eri kirkkokuntien edustajia. Jäät eläkkeelle ensi syksynä. Olen kuullut lukijoista, jotka ovat olleet tilaajia alusta saakka ja ovat säilyttäneet jokaisen numeron. Tätä näkyä noudatamme edelleen. – Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan Askelella on 71 000 lukijaa. Katolisen kirkon Helsingin piispa Teemu Sippo on antanut lausunnon katolilaisten osallistumisesta luterilaiselle ehtoolliselle ja ekumeenisen vuoropuhelun edistymisestä. Nicholasin seurakunnan kirkkoherra Tuomas Mäkipää kertoo, että Suomen ensimmäiset anglikaanit olivat brittitaustaisia. – Tuntuu helpottavalta. Askelen tehtävä on kertoa positiivisesti siitä, mikä yhdistää. – Juttuja ainakin Askeleeseen. Piispa Sipon lausunnossa todetaan, ettei linjaus vaikuta millään tavoin katolisen kirkon jäsenten toimintaan. 2 01 7 vIIKOn henKIlö Katolinen vastaus piispainkokouksen ehtoollislinjaukseen . Millaista Askelta olet tehnyt. Monet mormonit ovat vältelleet myös muita kofeiinipitoisia juomia. Onko jotain, mikä on pysynyt samana alusta tähän päivään. Hänen mukaansa toisen uskonyhteisön ehtoollisen vastaanottaminen antaisi väärän kuvan ykseydestä, joka ei vielä ole todellisuutta. Kirjeenvaihtopalstat ovat käyneet vähiin muissa lehdissä. Yllättävästä muutoksesta uutisoivat muun muassa BBC ja The Guardian. Valtaosa heistä on naisia ja yli 60-vuotiaita. Anglikaanit juhlivat sataa vuottaan Suomessa . 6 KOTIMAA 2 8.9. 1990-luvulla Euroopan unionin jäsenyyden myötä anglikaanien jäsenkunta Suomessa alkoi monipuolistua nopeasti. Lisäksi uussuurperheeseeni syntyy ensi vuonna seitsemäs lapsenlapsi. Laskin juuri, että kun viimeinen lehteni eli joulunumero tulee ulos, päätoimittamieni Askelten määrä on 211. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous linjasi tässä kuussa, että myös muun kristillisen kirkon kastettu jäsen voi osallistua yksittäistapauksessa ehtoolliseen, jos hänellä on omassa kirkossaan oikeus ehtoolliseen ja hän hyväksyy luterilaisen käsityksen ehtoollisesta. Lisäksi lehdessä on alusta saakka ollut rukouspalsta, ristikko ja kirjeenvaihtoilmoituksia. Ketkä Askelta lukevat. Lehden tekeminen on niin kokonaisvaltaista hommaa, että joskus kynttilä on palanut molemmista päistä yhtä aikaa. Olemme välttäneet ottamasta kantaa päivänpolttaviin kiistoihin, jotka aiheuttavat kirkossa ristiriitoja ja joista kiistellään muualla. Monenlaista tekemistä varmasti riittää sekä työettä yksityiselämässä. – Askel on kuin ystävä, joka tulee kotiin käymään. Lukemalla Askelta on hetken osa laajempaa kristittyjen yhteisöä. Mormonikirkon pyhissä kirjoituksissa liikkeen jäseniä ohjataan välttämään alkoholia, tupakkaa ja ”kuumia juomia”, joiden on tavallisesti tulkittu tarkoittavan kahvia ja teetä. Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä toimii jatkossa myös Askelen päätoimittajana. Askel kulkee lukijoiden rinnalla, ei heidän yläpuolellaan. Helsinkiläisen St. Yhdysvaltain suurimmassa mormonitaustaisessa yliopistossa Brigham Young Universityssä on kumottu yli 60-vuotinen kielto kolajuomien myymisestä. Samankaltaisia yhdistämisiä tapahtuu monissa muissakin lehtitaloissa. Lehteä on tehty sydämellä lukijoita kuunnellen. OllI Seppälä Pirjo Wesaniemi lopettaa Askel-lehden päätoimittajana vuodenvaihteessa 19 vuoden jälkeen. Mormonitaustainen yliopisto salli kolajuomat 60 vuoden jälkeen . Samalla Askelen ja Kotimaan toimitukset yhdistyvät. Pirjo Wesaniemi, olet ollut Askelessa pitkään. Askel on perutettu 1984. – Olen saanut tehdä mielenkiintoista työtä hienojen lukijoiden, avustajien ja työtovereiden kanssa
Päivää myöhemmin 51 samaa sukupuolta olevien vihkimiseen valmista pappia julkaisi tiedotteella kuvagallerian itsestään. Kapituli reagoi lempeästi ”vakavalla moitteella”. Tätä viestiä ovat Kotimaassakin välittäneet muun muassa Suomen teologisen instituutin pääsihteerinä toiminut Ville Auvinen ja Ykseyspuhe sysättiin syrjään, kun vihkikannat kärjistyivät Takana on kesä ja hääsesonki. Sitten Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli teki kuukausien odottamisen jälkeen päätöksen ensimmäisen vihkijän Kai Sadinmaan toiminnasta. Pelon ilmapiiri ei kuitenkaan ole lisääntynyt, päinvastoin. Se on vakava väite. Kirjoitus on poikkeuksellinen, sillä harva uhmaa kirkon yhtenäisyyttä ja ykseyttä. Pappien asioita setvitään nyt muissakin kapituleissa. Päätoimittaja kirjoitti, että ”jakautuminen totuuden tähden on paljon parempi vaihtoehto kuin yhtenäisyys luopumuksessa”. Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen. Nyt Nummela antaa ymmärtää avioliiton olevan kirkossa niin iso asia, että jakautuminen voi olla parempi vaihtoehto kuin yhtenäisyys. Nummelan linja ei toki ole yllätys. Juuri nyt kirkossa ollaan tilanteessa, jossa ykseyspuhe kuulostaa lähinnä hurskastelulta. Viime viikolla Jyväskylän seurakunnan pappi Eeva-Kaisa Rossi kirjoitti Kotimaassa omakohtaisen kolumnin toimittamastaan sateenkaariparin vihkimisestä. Hän totesi lehden pääkirjoituksessa, että samaa sukupuolta olevia vihkineet papit ovat harhautuneita paimenia, joiden opetusta ja toimintaa Raamattuun uskovien seurakuntalaisten ei pitäisi seurata. Kevään ja kesän aikana keskustelu väsähti ja ilmapiiri jäi odottavalle kannalle. Helluntailaiset halusivat kannanotolla kommentoida luterilaisessa kirkossa käytävää keskustelua avioliitosta. L ausuntojen keskellä on syytä pysähtyä Kansanlähetyksen Leif Nummelan pääkirjoituksen äärelle. Päinvastoin: konservatiivit ovat perinteisesti tavanneet syyttää liberaaleja sooloilusta ja kirkon ykseyden romuttamisesta. Uusi tie -lehden pääkirjoitus antaa ymmärtää avioliiton olevan kirkossa niin iso asia, että jakautuminen voi olla parempi vaihtoehto kuin yhtenäisyys.. Tiedossa on, että konservatiivijärjestöt ovat viime kuukausina tiivistäneet rivejään neuvottelemalla keskenään avioliittolain seurauksista. 2 01 7 uuTIsessee S yksy tuli, ja kirkon avioliittokeskustelussa koitti uusi ajanjakso. Takana on kesä ja hääsesonki. J os pakka on auki liberaalilla puolella, kortit ovat pöydällä myös konservatiivien siivessä. Syksyn tullen kirkon avioliittokeskustelussa koitti ajanjakso, jossa kortit lyödään avoimesti pöytään. Ainakin viidessäkymmenessä niistä ovat olleet osallisina sekä samaa sukupuolta oleva pari että luterilainen pappi. Painavimman sanottavansa Nummela oli säästänyt kirjoituksensa loppuun. Kirkon sekavassa tilanteessa osa konservatiiveista ottaa kuitenkin sen linjan, että avioliittokysymys vaarantaa ykseyden. kuva: Olli Seppälä MerI TOIvAnen Kirjoittaja on Kotimaan toimittaja. Päätös rohkaisi yhä useampia vihkijöitä tulemaan julkisuuteen. Kovemman linjan otti Kansanlähetyksen julkaiseman Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela. KOTIMAA 7 2 8.9. Sateenkaaripareja vihkivät puolestaan ovat asettaneet ykseyden varjelemisen edelle seurakuntalaisten palvelemisen. Hän kuitenkin antaa ymmärtää, että osa kirkon papeista harhauttaa ja hämää toiminnallaan seurakuntalaisia. Jo vuonna 2010 hän nimesi julkisuudessa harhaan kulkeneita piispoja, joiden kanssa ei pitäisi tehdä yhteistyötä. Helluntaikirkko tiedotti viime viikolla, että sen avioliittokanta on säilynyt muuttumattomana lainsäädännön muutoksista huolimatta. Kirkon tämänhetkisessä tilanteessa Uuden tien pääkirjoitus on harvinaisen raju. L eif Nummela ei sano, että Kansanlähetys suunnittelisi lähtevänsä kirkosta. Syyskuun alussa vääntö sai puhtia ensin professori emerita Eila Helanderin piispainkokoukselle tekemästä selvityksestä, joka koski kirkon vihkioikeutta. Junkkaalan mielestä kirkon pitää luopua vihkioikeudesta, jos vaihtoehtona on luopuminen Raamatun avioliitto-opetuksesta. On toimitettu avioliittoon vihkimisiä ja avioliiton siunaamisia. Viime vuosina kirkossa on kiistojen keskellä usein päädytty toteamaan, että kirkon ykseys on tärkeämpi asia kuin avioliitto. Julkisuudessa järjestöt ovat kuitenkin tähän mennessä vakuuttaneet haluaan pysytellä kirkon sisällä. Kannanottoja on kuultu myös luterilaisen kirkon ulkopuolelta. Samaa sukupuolta olevien liitoille ei ole olemassa mitään teologisia perusteita, kirjoitti Perusta-lehden päätoimittaja, Suomen Raamattuopiston entinen toiminnanjohtaja Timo Junkkaala viime viikolla blogissaan Seurakuntalaisessa
8 KOTIMAA 2 8.9. Piispat Simo Peura ja Tapio Luoma sekä pappi Päivi Pykäläinen puhuivat uskonelämästä paneelissa, jonka juonsi Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Martti Paananen (vas.). Urkujen pauhusta laskeuduttiin intiimin kahvila-auditorion iltatilaisuuteen, jonka aiheena oli ”Uskomaton ilta”. – Ensimmäisen polven siirtolaiset ovat iäkkäitä, ja seuraavat sukupolvet eivät enää osaa suomea. – Usko on minulle kuten piispoillekin elämää kantava voima. Hän lisää, että siirtolaisuus on muuttunut. Paneelissa Martti Paananen kysyi suoraan piispoilta ja Linköpingissä toimivalta hiippakuntapappi Päivi Pykäläiseltä, mitä usko heille henkilökohtaisesti merkitsee. Kysymykset koskivat ikonien salaisuuksia, suhdetta Jumalaan ja kirkkoon. Kolmannen polven siirtolaiset ovat ylpeitä suomalaisuudestaan. Simonssonin mukaan suomenkielisen työn haaste on sen keskittyminen suuriin ikäluokkiin. Siihen liittyy myös se, etten ole yksin. Diakoni Helinä Hirvasoja esitteli kangaskassia pappi Mikko Peltolalle. Suomi-vieraita olivat myös koomikko Mikko Vaismaa ja saksofonisti Joonatan Rautio. Suomesta muutetaan edelleen Ruotsiin, toteaa Ruotsin kirkon suomenkielisen työn työalavastaava Anne SimonsRuotsin kirkko uskoo yhä myös suomeksi KIRKKOpäIväT Suomenkielinen työ painii pienten resurssien kanssa. Jutustelemassa olivat ruotsinsuomalaiset ikonitaiteilija Erland Forsberg ja tanssija-koreografi Veera Suvalo Grimberg sekä piispa Tapio Luoma. Hengellisyyttä on myös kirkon ulkopuolella. Paneelissa keskusteltiin myös siitä, uskooko ihminen ruotsiksi vai suomeksi. Viime viikonvaihteessa Göteborgissa järjestetyt Ruotsinsuomalaiset kirkkopäivät olivat seurakuntaväen kohtaamispaikka. RuOTsInsuOMALAIseT Anne Simonsson vastaa valtakunnallisesti Ruotsin kirkon suomenkielisestä työstä. – Olemmeko avoimia totuudelle seurauksista välittämättä, Heli Salvi kyseli ja pyysi pohtimaan, miten sanoma armollisesta Jumalasta sanoitetaan 2000-luvulle. Ulkosuomalaisten piispan, Espoon hiippakuntaa kaitsevan Tapio Luoman lisäksi ruotsinsuomalaisia tervehti Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, joka myös saarnasi sunnuntain juhlamessussa. – Minusta on hieno piirre, että ollaan valmiita keskustelemaan hengellisestä elämästä ja uskosta luontevasti ja terävästi. Ulkomaankomennukset ovat nyt lyhytkestoisia, eikä vieraaseen maahan lähdetä enää loppuelämäksi. Tulevaisuudennäkymissä ulkosuomalaisten piispa näkee yhtäläisyyksiä. Suomesta Göteborgiin oli saapunut kaksi piispaa. Eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, monia suomalaisseurakuntia on lakkautettu tai yhdistetty suurempiin seurakuntiin, Tapio Luoma toteaa. Tämä on tärkeä ulottuvuus, Päivi Pykäläinen totesi. KuvAT: KAj AALTo Seurakunnissa on havahduttava näkemään, että Ruotsin kirkko ei ole vain ruotsinkielinen kirkko.. Joskus tuntuu, että kirkon elämässä niin Suomessa kuin Ruotsissakin hengellisistä asioista keskusteleminen peittyy yleisen kirkkopuheen alle, Tapio Luoma sanoi paneelikeskustelun jälkeen. Hän kyseli, kunnioittaako kirkko ihmisten etsintää. Hän kertoi olleensa ”aivan pöllämystynyt” siitä, että Ruotsin kirkossa työntekijöitä kuunneltiin muun muassa kirkkoherran valinnassa. Moni ruotsalainen osaa kyseisen lauseen suomeksi, koska varoitus on ruotsalaisille tuttu lämpöpattereista. 2 01 7 O maa väkeä ja vieraita Suomesta. Ulkosuomalaisia on eri maissa kaikkiaan noin 1,6 miljoonaa, joista 700 000 Ruotsissa. Salvi kommentoi Suomen ja Ruotsin kirkkojen välisiä eroja. Salvi haastoi kuulijat väittämällä, ettei ole yhtä ainoaa tapaa palvella ja katsella Jumalaa. Ruotsinsuomalainen seurakuntatyö on ollut 1990-luvulta lähtien osa Ruotsin kirkon toimintaa. Tässä lapsuuden kokemuksilla on Simo Peuran mukaan tärkeä rooli, koska uskon äidinkieli opitaan pienenä. Peltola kertoo, että ”Ei saa peittää” on ruotsinsuomalaisten sisäpiirijuttu. Lauantaina aamupäivällä piispa Tapio Luoman yllätti ruotsinsuomalaisten paneelikeskustelussa käymä vilkas keskustelu. Virikkeitä keskusteluun heitti alustuksessaan äskettäin Suomesta papiksi Ruotsiin tullut Heli Salvi Ludvikasta. Yleisökysymyksissä nousivat esiin sielunhoito, yhteyden löytäminen erilaisuudesta huolimatta ja uskon heikkous tai vahvuus. Uskonkysymysten äärelle johdatteli Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Martti Paananen. Muutamia satoja osanottajia koonnut tapahtuma alkoi perjantaina urkukonsertilla, jossa suomenruotsalainen diplomiurkuri Markus Wargh Luulajasta soitti improvisaatioita Finlandia-hymnin ja Maamme-laulun pohjalta. Ruotsinsuomalaisen Sisuradion toimittaja Ramin Farzi oli pyydetty paikalle juontajaksi ja kyselemään asioita ulkopuolisen silmin. Kun itse en jaksa uskoa, muut rukoilevat puolestani. Mikään ei ollut itsestään selvää, ja yleisöllä tuntui olevan myös hauskaa
Kuuden viikonlopun aikana tutustuttiin toisiin, katseltiin vähemmistönäkökulmaa käsitteleviä elokuvia, vierailtiin Suomessa ja pohdittiin ruotsinsuomalaista identiteettiä. Ilmiö näkyy suurissa kaupungeissa. Skövdessä kappalaisena toimiva Tapio Syrjätie kokee, että ruotsinsuomalainen seurakuntatyö on murroksessa. – Usein tuntuu, että vähemmistötyön vastuu jää vain vähemmistön edustajille ja se on väärin. Hän sanoo, että nyt, kun kolmas sukupolvi alkaa olla ylpeä suomalaisista juuristaan ja haluaa oppia suomea, kirkossa ei ole enää tarpeeksi suomenkielisiä työntekijöitä. KAj AAlTO Kanttori Merja Aapro toivotti siunausta enkelinallensa kanssa Göteborgin Oscar Fredrikin kirkossa, missä järjestettiin Ruotsinsuomalaisten kirkkopäivien perhemessu. – Tärkeä näkökulma oli käänteinen mentorointi eli se, että nuoret ohjasivat vanhempia. Anne Simonsson suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti. Simonssonin mielestä Ruotsin kirkko ei panosta ruotsinsuomalaisiin tarpeeksi. Harvalla kirkon työntekijällä on oikeasti kosketus nuoriin, Kai Latvalehto totesi esitellessään kirkkopäiville kokemuksiaan. Kai Latvalehto tekee parhaillaan väitöskirjaa ruotsinsuomalaisuudesta. Mukaan saatiin muutamia nuoria ja ruotsinsuomalaisia seurakunnan työntekijöitä. Seurakuntien toiminta on kuitenkin keskittynyt suuriin ikäluokkiin ja heidän tarpeisiinsa. Ruotsinsuomalaisia on paljon, mutta resurssit ovat hyvin rajalliset. Projektin sisältöön tutustuttiin kirkkopäivillä katsomalla video, jonka on ohjannut elokuvaohjaaja Nanna Huolman. Syrjätie kantaa huolta erityisesti toisesta ja kolmannesta siirtolaispolvesta, joita ei saavuteta. – Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, mutta tarvitaan tahtoa muutokseen. Projektia johtamaan kutsuttiin dokumenttielokuvasta Laulu koti-ikävästä ( Ingen riktig finne) tuttu Kai Latvalehto. UTU-projekti tuottaa erilaista materiaalia, kuten sen sisällöstä kertovan kirjan ja äänilevyn, joka julkaistaan 2018 alussa. Sen tavoitteena oli selvittää, miltä usko ja elämä näyttävät suomalaistaustaisten nuorten silmin. 2 01 7 son. – Ruotsalaisesta näkökulmasta suomalaiset ovat integroituneet hyvin, mutta sillä seurauksella, ettei heitä enää juurikaan näy kirkossa. Syrjätie muistuttaa, että ruotsinsuomalaiset Ruotsin kirkon jäsenet maksavat kyllä kirkollismaksunsa, mutta raha ei tule suomalaistyöhön. Seurakunnissa on havahduttava näkemään, että Ruotsin kirkko ei ole vain ruotsinkielinen kirkko. Vuosi sitten Ruotsin kirkossa päätettiin toteuttaa projekti Usko, toivo ja unelmat (UTU). KOTIMAA 9 2 8.9. Latvalehto toivoo, että koska ruotsinsuomalaiset ovat virallisesti kansallinen vähemmistö, projekti toisi sille myös näkyvyyttä Ruotsissa. – Diakonian tarpeet ovat suuria monella paikkakunnalla. Toisen ja kolmannen sukupolven tavoittaminen on kirkon työntekijöiden yhteinen huolenaihe. Ruotsalaisesta näkökulmasta suomalaiset ovat integroituneet hyvin, mutta sillä seurauksella, ettei heitä enää juurikaan näy kirkossa.
AArNO CrONVALL Radioja tv-tuottaja Mihin urut hävisivät. Eräässä kirkossa ”jazzbändi” huolehti koko palveluksen musiikista. Kirjatietoa tylsimmillään! Olen itse saanut kotona, rukoilevaiskoulussa ja seurakunnassa melko kattavan kristillisen kasvatuksen. Meitä radiojumalanpalveluksen kuulijoita on paljon. SArI ESSAyAh kansanedustaja, pj. Yksittäinen virsi tai muut traditioon liittyvät tavat eivät ole uskonnon harjoittamista. Hän oli myös Kirkkopalveluiden viestintäjohtajana, työskenteli Kirkon Ulkomaanavussa ja oli perustamassa kehitysmaiden yrittäjyyttä tukevaa Naisten pankkia. Oman uskon rakentuminen on pitkä prosessi, jolle antaa pohjan lapsenusko. 10 KOTIMAA 2 8.9. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. MIrjAMI LEhTO. KD Lapsenusko Luonnontieteitä ja matematiikkaa opitaan nykyään annettujen teorioiden tai mallien sijaan tekemällä havaintoja ympäröivästä todellisuudesta. Se johtaa vain yhteiskunnan yhä suurempaan polarisaatioon. Me emme käytännön varhaiskasvattajina vain saa, vaan meidän pitää auttaa lapsiamme rakentamaan uskolleen kestävää ja omiin havaintoihin rakentuvaa pohjaa, jonka varassa he voivat kohdata tulevaisuuden monet uskontokasvot, avoimesti, hyväksyen ja toisia kunnioittaen. Mitä uusi varhaiskasvatussuunnitelma siis linjaa katsomuskasvatuksesta ja miten sitä tulisi soveltaa. Hän toimii aktiivisesti myös pappina. Tärkeää on, että yhteistyö rakentuu päiväkodin tarpeita sekä vanhempien toiveita kunnioittaen ja noudattaen. Siinä painotetaan myös nimenomaan kulttuurikasvatusta ja omien juurien tuntemista sekä erilaisten kulttuurien ymmärtämistä. Näköjään Jeesuksen ojennus ”Sallikaa lasten tulla…” sopii tämänkin ajan tärkeileville aikuisille. Hän on yhteiskunnallinen keskustelija, mediapersoona, avarakatseinen ja suvaitsevainen, empaattinen, lämmin, lähimmäisistään aidosti huolehtiva, helposti lähestyttävä ihminen ja perheenäiti. Radiojumalanpalveluksen kuulija tuntee usein itsensä ulkopuoliseksi, koska kuoron ja soitinryhmien kohdalla ei ole äänentoistolaitteita, ja kaikki musiikki kuuluu kaukaa vaimeana kuin seinien takaa. Yhä useammin kirkoissa soivat rummut, kitarat, huilut, viulut ja pianot. Monet työn, melun ja hälinän uuvuttamat kaipaavat urkumusiikin rauhoittavaa kosketusta. Sen sijaan ketään ei tule viedä jumalanpalvelukseen ilman huoltajien suostumusta ja poisjääville on järjestettävä rinnakkaista ohjelmaa. Uusi suunnitelma ei edellytä yhteistyön lopettamista, vaan päinvastoin se antaa kunnille vapauden päättää, tehdäänkö kirkon lapsityön kanssa yhteistyötä. Joskus vierailijoiden musiikki erikoisuudellaan hämmentää kuulijoita. On erittäin perusteltua, että seurakuntien koulutetut asiantuntijat kertovat suomalaiseen kulttuuriin kuuluvien juhlapyhiemme alkuperästä ja merkityksestä sekä keskeisestä kristillisestä opetuksesta ja siitä nousevista elämäntaidosta, edistäen näin nimenomaan varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita. Ei minua pelottanut liittyä tutkimani teologin ajatukseen siitä, että toinen uskonto voi olla myös korrektiivi omalle uskontulkinnalleni ja sen kapeudelle. Marianne Heikkilä on karismaattinen persoona ja hän on monien eri alojen merkittävissä luottamuselimissä. Sen äänihän täyttää koko tilan, seinähirretkin värisevät. Se on mielestäni juuri se pohja, joka auttaa minua kohtaamaan moniuskontoisen ja uskonnottoman työyhteisöni. Satavuotias Suomi saisi maailmaa seuraavan, kotimaataan syvästi rakastavan arkkipiispan. On hyvä huomata, että kirkon oma varhaiskasvatussuunnitelma noudattaa valtakunnallista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Radiojumalanpalveluksen varassa olevat ovat varmaan huomanneet, muiden soittimien vallanneen alaa urkumusiikilta. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa24-verkkosivustolla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan linjannut, että kulttuuriimme kuuluva juhlatilaisuus USKONTOKASVATUS Oman perinteen tunteminen antaa lapselle paremmat valmiudet uskonnolliseen lukutaitoon, kuin neutraaliuuteen pyrkivä uskonnottomuus. 2 01 7 Mielipiteet Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Kirjoita lyhyesti ja lähetä myös yhteystietosi. ErKKI SUTINEN Vaari, Turku Marianne Heikkilä arkkipiispaksi Entäpä, jos arkkipiispa olisikin nainen. Mielestäni loistava ehdokas on Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä. Kysymys on siitä, että lasten halutaan oppivan toimimaan kuten oikea tutkija. Soisimme myös musiikin kuuluvan täysillä. Kristillisillä kirkoilla on ollut ja on edelleen keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurissa ja sen rakentumisessa. Pelätäänkö urkumusiikin karkottavan väkeä. Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä teologi, joka on ollut monella yhteiskunnan näköalapaikalla. Kun valmistauduin tyttäreni Lauran ja hänen puolisonsa Helenan tyttären kasteeseen, viimeaikaiset varhaiskasvatuksen uskontoallergiset tuulet toivat kastepuheeseeni uutta terää. Ääritulkinnoissa varhaiskasvatuksen ja seurakuntien lapsityön vuosikymmenten mittainen yhteistyö ollaan oltu lopettamassa ja juhlapyhien kuten joulun ja pääsiäisen vietto rajaamassa ”uskonnottomiksi”. Kädenvääntöä on käyty lähinnä siitä, miten valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattua ”uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta”-linjausta tulisi toteuttaa. Sallikaa lasten tulla Uskonto kouluissa Opetushallitus uudisti päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelman, jonka katsomuskasvatusosion tulkinnat ovat joissain kunnissa nostattaneet keskustelua. Tätä prosessia eivät ruokarukoukset korvaavat lorut auta. ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.” Vahva varhaislapsuuden uskontokasvatus vaikutti ilmeisesti myös toiseen graduuni, joka käsitteli uskontoteologiaa. Sen sijaan että lapset oppisivat ilmaisemaan kehittyvää uskoaan ja näin toimimaan kuten uskonsa vilpitön edustaja, varhaiskasvatus opettaa lapsen erittelemään ja vertailemaan eri katsomuksia toisiinsa. On virkistävää silloin tällöin kuunnella muutakin instrumenttia, mutta eivätkö urut sentään ole kirkon pääsoitin. Suvaitsevaisuuden ja neutraliteetin nimissä lapsilta ei saa viedä oikeutta positiiviseen uskonnonvapauteen ja omien kulttuuristen juurien tuntemiseen. Eikö kirkoissa ole tilaa useammille äänentoistolaitteille, vai säästetäänkö tässä. Sen sijaan uskonnollinen lukutaito ja vieraiden kulttuurien ymmärrys rakentuvat omien juurien tuntemiseen ja toisten, eri tavoin ajattelevien ja uskovien ymmärtämiseen. Miksi. Solisti lauloi kuitenkin virret niin mutkikkaalla rytmillä, ettei seurakunnalla ollut mahdollisuutta veisata mukana. voi sisältää uskonnollista alkuperää olevia traditioita esimerkiksi Suvivirren, Enkeli taivaan -virren tai joulukuvaelman. Vuodesta 2010 hän on työskennellyt Marttaliiton toiminnanjohtajana. Siksi on yllättävää, että uskonnon alueella toimitaan päinvastoin. Näkemään, oivaltamaan ja kokoamaan oma käsityksensä ilmiöstä. . Marianne Heikkilän työtä ja toimintaa seuranneena voin lämpimästi suositella häntä seuraavaksi arkkipiispaksi. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1996 ja hän toiminut muun muassa seurakuntapastorina Vantaan Hakunilassa
TeeMU KAKKUrI Kirjoittaja on teologian tohtori ja seurakuntapastori. Ei voida määrätä etukäteen, että nyt pitää piispaksi valita mies, nyt taas nainen, joten äänestäkää sen mukaisesti. erKKI LAITINeN lehtori (el.) Karttula Miksi juuri mies on se tasaarvo-ongelma?. ju k k a g r a n s tr ö m Äänestäjä on oikeassa Toimittaja Jussi Rytkösen kolumni Kotimaassa (31.8.) sai reippaita vastakirjoituksia samassa lehdessä (14.9.). Tähän meidän on myös tyytyminen. Kirkollemme on luonteenomaista esiintyä eri rooleissa tarpeen ja tilanteen mukaan. Emerituspiispa Mikko Heikka antaa vauhdikkaassa kirjoituksessaan ”Nyt on naisten aika” melko synkän kuvan siitä, miten kirkkomme on ollut ihmisoikeusja tasa-arvoasioissa vuosikymmeniä kehityksen jarruna. Hyvä, että Rytkösen kolumnit luetaan tarkasti. Ymmärrän oikein hyvin emerituspiispa Mikko Heikan huolen kokonaistilanteesta. Tasa-arvo ei ole toteutunut. Siksi pitää kituuttaa näillä epätäydellisillä ja moneen kertaan pilatuilla muodoilla uskoen, että Jumalan sana edelleen on ja vaikuttaa. Vapaan aktivismin luonteeseen ei mahdu, että sitä harjoittaa julkisoikeudellinen yhteisö tai jopa viranomainen. Mutta se ei voi julkisesti toimia vastoin voimassaolevia lakeja ja viranomaisia. Toisaalta voidaan kysyä, onko ja pitääkö olla vaaleissa tärkeimpänä kriteerinä valittavan sukupuoli. Kirkon halutaan olevan julkisia palveluja jäsenilleen ja vähän muillekin jakava uskonnollisvivahteinen yhteiskunnan toimielin. Miksi näin. Kirkon jäsenet ja kristityt voivat tietenkin viitata kintaalla laeille ja asetuksille ja toimia omantuntonsa mukaan, yksityisinä kansalaisina. 2 01 7 KOLUMNI Teemu Kakkuri K irkko ei voi toteuttaa kansalaistottelemattomuutta, koska se ei ole kansalainen. Tätähän me kirkoissa ennen vaaleja rukoilemme. Juridiikka on silloin ajanut yli dogmatiikan, vaikka etiikkaa vielä harjoitettaisiinkin. Valittiinpa piispaksi mies tai nainen, kaikki eivät ole koskaan valintaan tyytyväisiä. Hän äänestää aina oikein. Se on vähän sama, kuin Helsingin kaupunki julkaisisi talonvaltaajan oppaan. KOTIMAA 11 2 8.9. Nyt linjanveto vyöryy kohti ja pakottaa määrittelemään, mikä kirkko on juuri nyt. Jokainen äänestäjä arvioi luterilaisen itseymmärryksensä mukaisesti kunkin ehdokkaan ominaisuudet ja viime kädessä soveltuvuuden kyseiseen tehtävään. Ollaan joko valtakulttuuria tai vastakulttuuria. Sillä on oikeus ääneen, vaikka ei äänioikeutta. Äänestäjää ei voida koskaan vaalituloksesta syyllistää. Yhteiskuntaan päin ollaan silloin lain seuraamisen kannalla, mutta kirkon omaan järjestykseen päin omantunnon linjalla. Hyvä onkin pohtia, olisiko aika ajanut valtionuskonnon ohi. Äänestäjän ratkaisu on hyväksyttävä ja sitä on kunnioitettava. Siinähän oli hauska loppukevennyskin. Paperittoman muukalaisen saa ottaa suojiinsa, mutta asiasta ei kannata tehdä kirkkoneuvoston päätöstä eikä ainakaan julkistaa sitä. Kuten Heikka toteaa, Genesiksen mukaan mies ja nainen ovat Jumalan luomina täysin tasa-arvoisia. Niillä saadaan tuotanto uudelleen käynnistettyä, jos geeniteknologit onnistuvat tuhoamaan hyötykasvien lajikkeet. Kristinuskon prototyypillekin voisi olla kysyntää, jos ennen konstantinolaista käännettä olisi alkukirkko pakastettu. Ennen näitä ei ollut pakko punnita, koska ongelmat olivat teoreettisia ja kaukaisia. Kirkko harjoittaa juridiikkaa, kristitty etiikkaa. Miksi juuri mies on se tasa-arvo-ongelma. Monen mielestähän kirkon tulisi vihkiä samaa sukupuolta olevat parit avioliittoon nimenomaan sen omista lähtökohdista käsin. Toisaalta ilmassa on myös vastakkaisia tuulia. Kun kyse on vaalista, silloin ei voida asettaa mitään sukupuolikiintiöitä. Vaikka on se joskus aika monen multamöykyn alla. Lain ja omantunnon asettuessa toisiaan vastaan, voittaa julkisessa kirkossa laki, kristityllä omatunto. Vaikka emerituspiispa Heikka ei sanokaan tätä kirjoituksessaan, siitä huokuu se näkemys, että viimeaikaisissa piispanvaaleissa valitsijat ovat äänestäneet ”väärin”. Tätä ihmetteli Jussi Rytkönenkin. Demokratiaan kuuluu myös, että vaalitapaa voidaan tarvittaessa uudistaa ja monipuolistaa, kuten Patrik Hagman Kotimaassa (14.9.) ansiokkaasti esitteli. Mutta kun yksimielisyyttä ei siihen tunnu löytyvän, asiaa lähestytään julkisten palvelujen tasa-arvoisuuden näkökulmasta. Tämä kuuluu ehdottomasti demokratiaan. Ajassamme liikkuu virtauksia, jotka haluaisivat antaa huutia kirkon viranomaisluonteelle. Elävä sana. Sellaista vaan ei ole. Tämä on tietysti vinoutunut tilanne, tavallaan kriisitilanne, kuten Rytköstä tulkitsen. Nykyään näyttää olevan maan tapa, että jos nainen valitaan piispaksi, media julistaa, että tasa-arvo voitti. Laki vai omatunto. Kirkon viroissa miehen ja naisen tehtävät ovat paljolti samat. Se voi sanoa painavan sanansa ja perustella sen. Se ei tietenkään ole koko totuus esimerkiksi ajankohtaisessa vihkimiskeskustelussa. En täysin ymmärtänyt vastineessa esitettyä väitettä, että Rytkönen pitää tasa-arvon edistämistä ääripäänä. Yhtenä päivänä samaistutaan vastakulttuuriin, toisena päivänä ollaan osa valtarakennetta. Yhtenä päivänä samaistutaan kansalaisjärjestöihin ja vastakulttuuriin, toisena päivänä ollaan osa yhteiskunnan valtarakennetta. Eikö voida ajatella, että seurakunta ja hiippakunta saa paimenekseen sellaisen henkilön, joka juuri siihen paikkaan ja aikaan on tehtävään sopivin. Hän kirjoittaa selkokielellä vahvaa asiaa, monesti huumorilla höystäen. Juttua kastemekosta Rytkönen ei varmaan ollut tarkoittanut aivan vakavasti otettavaksi. Suomalaisissa perheissä tätä tasa-arvoa on osattu järkevästi toteuttaa, ilman että olisi pitänyt oikein kirjata miehelle ja naiselle kuuluvat tehtävät. Kirkon ei tarvitse kuitenkaan olla äänetön yhtiömies, vaan se voi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ja lainsäädäntöön. Kun mies valitaan piispaksi, media melkein vaahtoaa, ettei tasa-arvo toteutunut. Tässä tullaan nyt vakavan asian ytimeen. Historiastakin on aina vain vähemmän apua, vaikka yleensä sinne on ollut mahdollista paeta oman ajan ongelmia. ”Akat hiljaa!” -vastineessa 254 teologinaista esitti selkeästi huolensa, että teologiset johtotehtävät ovat kirkossamme kasaantuneet valtaosin miehille. Huippuvuorilla on tunnetusti suuri siemenpankki, johon on tallennettu viljelyskasvien alkuperäiset siemenet. Tietysti kirkon kehitystä ohjaa yleensä kirkon jäsenistön halu ja tahto. Sellainen vaali toisi mieleen Kremlin kellojen kumun
Kahvilasta vastaa Mirja Morander. Monet eläkeläiset ovat heikoilla, samoin pikkulapsiperheet. Köyhyys ei ole ilo, mutta vitsailla siitä voi, ainakin omalla porukalla. Puputti ei kilpaile liikeyritysten kanssa, koska hänen asiakkaansa eivät muuten kävisi lainkaan parturissa. Tittelit ja sukunimet ovat ruokapankin asiakkaille sivuseikkoJokapäiväinen leipämme Hyväosainen ei tiedä, miten vähällä huono-osaisen pitää pärjätä, sanovat Jyväskylän Katulähetyksen ruokapankin asiakkaat. Ensimmäisillä käyntikerroilla Nuutista hävetti. Hän kertoo, että joka päivä Leiväntalolla käy keskimäärin sata asiakasta. Tarja Rauhamäki huolehtii ruokaa lapsilleen ja kavereilleen. – Kukaan ei vastusta. Sitä, että kauppakärryyn voisi kerätä lihaa, hedelmiä ja vaatteita. Pitäisikö diakonian pyrkiä vaikuttamaan rakenteisiin, vai tyytyä leivän jakamiseen. Talolle tullaan monenlaisten kohtaloiden kanssa. Huhtinen lähtee hakemaan jokapäiväisen leipänsä. – Nykyisin saamme odottaa sentään sisätiloissa. Päiväkeskus Leiväntalolla hyörii leivänhakijoiden ja työntekijöiden lisäksi vapaaehtoisia ja työkokeilussa olijoita. Että on ihmisarvo. Leiväntalon ruokapankin asiakas maksaa ruokakassista 2 euron kulukorvauksen. Nämä ihmiset tarvitsevat Jeesusta. Huumori ruokkii joukkoa omalla tavallaan. – Mitä aikaisemmin on jonossa, sitä parempi mahdollisuus on saada perusmuonakassin jatkoksi jotain ylimääräistä. He odottavat myös päivää, jolloin voisivat käydä oikeassa kaupassa. Leiväntalon porukka on hänelle lähes perhe, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Siihen asti elämä oli reilassa ja siitä saakka se on ollut etupäässä vinksin vonksin. Meille muutaman kympin vähennys kuukausituloissa merkitsee oikeasti paljon, he sanovat. 2 01 7 O lli Huhtisen luottotiedot ovat kilahtaneet aikaa sitten punaiselle. – Niissä perheissä ei tiedetä, mitä tarkoittaa tulla omillaan toimeen. Tunnelma on toverillinen. Nuutinen ja Rauhamäki jäävät odottamaan vuoroaan. Niin voi käydä silmänräpäyksessä, hän painottaa. Leipää jonottava ihminen kaipaa muutakin kuin muovikassillisen kuivamuonaa. – Meillä on lapsiperheille erikseen perheklubi. Kukaan ei tule leivänhakuun leikin päiten. Seurakunnan diakoniatyössä tiedetään, miten poliittiset päätökset vaikuttavat pienituloisiin. – Kouluttauduin alalle, mutta terveysongelmien vuoksi en voi toimia kokopäivätyössä. Pankin asiakkuuteen tarvitaan diakoniatyöntekijän tai sosiaalitoimiston todistus. Koetamme saada ruokakassiinkin jotain erityistä lapsia varten, sanoo Honkasalo. – Hyväosainen ei tiedä, miten vähällä huono-osaisen pitää pärjätä. Omalla panoksellaan vapaaehtoistyötä tekee myös parturi Sari Puputti. 12 KOTIMAA 2 8.9. Niin voi käydä silmänräpäyksessä. Pahinta on nähdä nuoren ihmisen putoavan yhteiskunnan ulkopuolelle. Kun Jyväskylän Katulähetys haki projektirahoitusta Jonosta yhteyteen -hankkeelle, näky oli kirkas. – Tavoite on, että ihmiset saisivat otteen ja vastuun omasta elämästään. Ennen kaikkea he odottavat päättäjien ymmärtävän, että Suomi on jakaantunut hälyttävästi kahden kerroksen väkeen. Hänen mukaansa Leiväntalo on varsinainen särkyneiden majatalo. Leipäjonossa olevat jakavat keskenään sen, mikä kaupoista jää yli. Hän näkee sen omin silmin. Tärkeää on tunne siitä, että hänestä välitetään. Morander rukoilee mielessään ihmisten puolesta. Sitten on kohtalo puuttunut peliin. Oli ikävää seistä ulkona kylmässä. – Se saattaa olla joillekin viikon ainut kunnollinen lämmin ateria. Ruokaseteliasiakas saa hiusten leikkuun kahdella eurolla, muille en hiuksia leikkaa. – Täällä on monta sellaista, jolla on ollut mahtava elämä. Diakonian työalasihteeri Heini Lekander kertoo, että Jyväskylän seurakunnan ruoTäällä on monta sellaista, jolla on ollut mahtava elämä. ja, sillä täällä kaikki ovat vertaisia keskenään. Moranderin ei tarvitse lukea tilastoista, että työttömyys ja huono-osaisuus periytyvät sukupolvelta toiselle. Mutta on muitakin. Joskus hän kysyy asiakkaalta ääneen, voidaanko rukoilla. Jokaisella on oma tarinansa siitä, miten on jonoon joutunut. Ihmiset saavat apua viranomaisasiointiin, velkaongelmien setvimiseen ja terveyspulmiin. Ruokaan liittyy ekologisia, poliittisia ja muita näkökulmia, joita kirkko ei voi yksin ratkaista.. Kerran viikossa kävijät saavat lämpimän ruoan ilmaiseksi. Mitä, jos joku tuttu näkee hänet leipäjonossa. Jos joku katoaa näköpiiristä, muut huolestuvat. Paleli ja ihmiset osoittelivat sormella, he muistelevat. Ilpo Nuutisen päälaella on syvä arpi, muisto aivoleikkauksesta. Suurin ongelma on tällä hetkellä tilanahtaus, toteaa projektin palveluohjaaja Arja Honkasalo. Nuutinen menetti terveytensä työtapaturmassa. Kolmikko odottaa, että kello tulee yksitoista ja Jyväskylän Katulähetyksen ylläpitämän Leiväntalon ruokajakelun ovi aukeaa. Jonotusnumerotkin kulkevat eteenpäin. Huhtinen on tullut jonottamaan aamuseitsemältä. Tavallisin kävijä on työtön, yksinasuva, keski-ikäinen mies. Enää häntä ei hävetä. Hän on eläkkeellä, mutta joka päivä hän tekee kahvilassa vapaaehtoistyötä. Nuutinen siirtyy Ruokapankin puolelle. – Tämä työ on minulle Jumalan antama näky, hän sanoo. – Olemmekin onnistuneet hyvin rakentamaan yhteyttä ihmisten välille. Sitten on kohtalo puuttunut peliin. Vertaisryhmät ja infopäivät pyörivät Leiväntalolla joka viikko. Jonotusnumerot alkavat naksahdella eteenpäin. On kahvilan puoli ja varsinainen Ruokapankki. Talo on kaksiosainen
Kuvat: Kristiina Kontoniemi ilpo nuutisen elämä meni vinksin vonksin työtapaturman seurauksena. KOTIMAA 13 2 8.9. Jyväskylän Katulähetyksen ylläpitämä Leiväntalo pyörii työntekijöiden lisäksi vapaaehtoisten ja työkokeilijoiden avulla.. tarja rauhamäki vie ruokaa myös sellaisille tuttavilleen, jotka eivät kehtaa itse tulla hakemaan. 2 01 7 Jyväskylän seurakunta antaa vuosittain avustuksen Katulähetyksen ruokapankkitoimintaan. Jari Karvinen toimii portsarina Leiväntalon ruokapankissa. Hävikkiruoka haetaan kaupoista seurakunnan ja kaupungin kustantamalla autolla
Arja Honkasalo sanoo, että päivä on melko tyypillinen. Sitä harjoitellaan yhteisötyöpajojen kautta. Kun kaupat myyvät itse halvalla hävikkiruokaa, sitä ei jääkään niin paljon ruokapankin jakeluun. – Jaamme myös EU-ruokaa, mutta rajoitteena on erittäin pienet varastotilamme. Sairaseläkkeellä oleva Janina Ojala kaivaa sukankutimen esille. Kerroksia on enemmän. Rauhamäki hakee tänään ruokaa itselleen ja aikuiselle tyttärelleen. Joskus jakeluun tupsahtaa yksittäisiä lahjoituksia. 14 KOTIMAA 2 8.9. Sukat menevät myyjäisiin, vähävaraisten hyväksi. Ovi käy tiheään Leiväntalolla. Mutta minkälaisesta vaikuttamisesta voi olla kyse. Opinnäytetöissä olemme hyvin tarkkoja faktojen ja kriittisyyden suhteen. Uusien diakonien koulutuksessa Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak) keskeinen painotus on ulospäin suuntautuneessa työssä. Jossakin on varmasti niitä, jotka eivät tule Ruokapankille ja joilla ei ole tukenaan äitiä eikä kaveria. Tänä vuonna summa on 9 000 euroa. Murtovuori painottaa yhteiskunnallisten faktojen tarkistamista, kun kirkko ryhtyy puhumaan esimerkiksi tuloerojen kasvusta. – Tiedän, että teemme arvokasta työtä. – Niin. – Kirkon sanoma on kokonaisvaltainen evanRuokapankin lisäksi Leiväntalolla on kahvila. Kirkollisessa puheessa – varsinkin diakonian piirissä – on alkanut toistua ajatus, että leivän jakamisen lisäksi tarvitaan vaikuttamista yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka synnyttävät ja ylläpitävät huono-osaisuutta ja epätasa-arvoa. Poliittisilla puolueilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta kehitetään. Toki kaupunki jakaa myös EU-ruokaa. Lisäksi seurakunta ja Jyväskylän kaupunki ovat kustantaneet kuljetusauton, jolla kauppojen lahjoittama hävikkiruoka kerätään Leiväntalolle. Diakoniatyössä kohdattu seurakunnan todellisuus ansaitsee tulla kuulluksi myös kirkkosalissa. päIvI KeTOlAInen keliumi, joka on erilainen kuin poliittisten puolueiden sanoma, hän sanoo. Omenoita, pottuja, leipää. – Diakonian tehtävä on toki puhua ääripäistä, mutta liioittelemaan ei pidä ryhtyä. OllI seppälä Diakonian tehtävä on myös tuoda esille heidän ääntään, jotka ovat kaikkein heikoimmilla.. – Kirkko voi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin puhumalla joko konkreettisista tapauksista tai sitten yleisellä tasolla esimerkiksi oikeudenmukaisuuden periaatteesta. Latvuksen mukaan diakoniatyöntekijöiden suhtautuminen käytännön työn ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen jännitteeseen on erilainen eri puolilla maata, esimerkiksi riippuen siitä, ollaanko kaupunkivai maaseutuseurakunnassa. Yhteiskunnan ja kestävän kehityksen johtava asiantuntija Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta muistuttaa, että kirkon jäseniä on kaikkien puolueiden jäseninä ja että puolueiden sisälläkin on erilaisia käsityksiä esimerkiksi sote-palveluiden tuottamisperiaatteista tai alkoholipolitiikasta. Oma vuoro lähenee, taustalla soi hengellinen musiikki. Lekanderin mielestä ruoka ja sen jakaminen on kuitenkin paljon monisyisempi kysymys kuin annos lautasella. – Kirkon vaikuttamistoiminta on aina poliittista, mutta ei puoluepoliittista, sanoo yhteiskuntatyön asiantuntija Kari Latvus Kirkkohallituksesta. – Seurakunta antaa vuosittain avustuksen ruokapankkitoimintaan. Hänen mukaansa ei kannata linnoittautua johonkin poliittiseen aatteeseen, sillä vaikka se pitäisikin sisällään kirkolle tärkeitä näkökulmia, saattaa siinä olla toisia näkemyksiä, jotka eivät ole kirkon arvojen mukaisia. Sipiläinen rohkaisee yhtenä vaikuttamistyön muotona pappeja ja diakoneja laatimaan yhdessä saarnoja tai esirukouksia. 2 01 7 Riittääkö pelkkä leivän jakaminen. ka-apu on hoidettu vuosikausia yhteistyössä Katulähetyksen kanssa. Kiitos ja palaute lämmittävät aina mieltä. Tänään kahvilassa jatkaa vielä käsityöryhmä, koska aktivointi kuuluu oleellisesti talon toimintaan. kysyy Rauhamäki ja poistuu Ruokapankin puolelle katsomaan, mitä on jäljellä. Käytännössä se tarkoittaa, että Keltinmäen kirkolla tarjoillaan kerran viikossa sairaalan keittiön hävikkilounasta eurolla per annos. Jakajallakin on ilo, kun on, mitä jakaa. Väkeä tulee ja menee, turvaverkko ottaa vastaan. Tiloissa kokoontuu myös vertaisryhmiä. – Kirkon piirissä diakoniatyöntekijät ovat kuitenkin parhaiten informoituja siitä, miten poliittiset päätökset vaikuttavat erityisesti pienituloisimpiin. Ei ole vain kahden kerroksen väkeä. – Teologian opetuksessa on vahvasti esillä kontekstuaalisuus, eli se, miten kirkon työssä osallistutaan ympäröivän yhteiskunnan todellisuuteen, sanoo Diakin diakoniaja kasvatus -alueen koulutuspäällikkö Jussi Murtovuori. – Ruokaan liittyy ekologisia, poliittisia ja muita näkökulmia, joita kirkko ei voi yksin ratkaista. – En ole uskovainen, mutta ei hengellisyys minua täällä haittaakaan. Onko kirkko tasaisesti yhteydessä kaikkiin puolueisiin. – Itsekin haen täältä ruoka-apua, hän sanoo. – Ongelmana näkyvät nyt kauppojen ilta-alennukset. Kun kello lähenee puolta päivää, Ruokapankki alkaa hiljetä. Jyväskylän seurakunta on mukana myös Kirkkohallituksen koordinoimassa Yhteinen keittiö -hankkeessa. Kuka heistä välittää. Diakonian tehtävä on myös tuoda esille heidän ääntään, jotka ovat kaikkein heikoimmilla. Joskus hän vie kassin sellaisille tuttavilleen, jotka eivät kykene tai kehtaa tulla itse sitä hakemaan. Tarja Rauhamäki vilkaisee seinällä vaihtuvia punaisia vuoronumeroita
Heitä yhdistää kuitenkin häviämisen pelko ja voittamisen pakko. Asta Lepän kirja on taitavasti kirjoitettu, omakohtainen ja poleeminen. Lukija olisi sietänyt enemmänkin mielipidetulvaa rauhoittavia suvantoja ja pohdintaa. Se on ulkopuolisuutta koulutetun keskiluokkaisesta elämäntavasta, johon kuuluu myös sivistys ja tieto. 215 sivua. Häneltä on kysytty, onko hän itse kokenut köyhyyttä ja siten oikeutettu kirjoittamaan aiheesta. Ne vapauttavat synnin ja syyllisyyden taakoista, huolen taakoista uskomaan Jumalaan.Tässä Erkki Jokisen valokuvin kauniisti kuvitetussa kirjasessa on kuukauden jokaista päivää varten muistutus Jumalan sanan lupauksista, jotka vapauttavat meidät Hänen varaansa. 2 01 7 VERKKOKAUPPA: www.sacrum.fi MYYMÄLÄ: HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Kirjassa on hengellisiä joogaharjoituksia, joissa liitytään hiljaisuuden viljelyyn ja ikiaikaiseen kristilliseen mystiikkaan. Harvoin kirjaa lukiessaan ajattelee, että tämä teos olisi voinut olla hieman pidempikin. Suomalaisten elintaso on kasvanut sadassa vuodessa huimasti lukuisin aineettomin ja aineellisin mittarein. Tässä kunnostautuvat erityisesti ne, jotka jakavat keskiluokan kulttuuriset arvot. Hauraat ja iloiset, lempeät ja kipeät, kysyvät ja peittelevät. Häntä ei tarvitse pelätä eikä paeta. Häviäjien ääni KIrjA Köyhyys on ulkopuolisuutta koulutetun keskiluokkaisesta elämäntavasta, johon kuuluu myös sivistys ja tieto.. 020 754 2350 H I LJ EN NY KU U NTE LEM A A N 26 90 Kantala, Raittila, Valtonen Juuri nyt – 365 havahtumista 365 proosa-, rukousja runotekstiä elämästä ja kuolemasta, ilosta ja surusta, huolesta ja huolettomuudesta. Harjoitukset sopivat sekä kotona itse tehtäviksi että ryhmä jooga hetkiin esimerkiksi retriiteissä tai seurakunnissa. Köyhän tunnistaa siitä, ettei hänellä ole rahaa ostaa kuntosalikorttia tai konserttilippuja. Ihmiselämän ikuisten teemojen ohella tekstit punoutuvat vuodenaikojen ja kirkkovuoden kiertoon ja iankaikkisuuden ulottuvuus syventää merkityksen ihmistä suuremmaksi. Lepän teksti on henkilökohtaista, mutta peilautuu ajan ilmiöihin ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Toimittaja Asta Lepän kirja Voittajien varjot. Rikkaiden ja köyhien perheiden lapset voivat edelleen kasvaa aikuisiksi täysin erilaisissa todellisuuksissa. Kirja on syntynyt osana Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professorin Juho Saaren vetämää Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus -hanketta. Haavoittuneilla käsillä ei lyödä, niillä siunataan. Elämää eriarvoisten tasavallassa. 13,50 (15,00) PERUSSANOMA 13 50 Anna-Mari Kaskinen, Miikka Ruokanen (toim.) Sanan aika – Kirkkovuosi 2017–2018 Vuosittain päivittyvä, rakas tettu Sanan aika elää mukana kirkkovuodessa ja tarjoaa Raamatun tekstin arkeen ja juhlaan sekä rukouksen kullekin kirkkopyhälle. Kirjassa näytetään kouriintuntuvasti, miten myös hyvinvointivaltiossa voittajat sanelevat sen, miten häviäjistä voi ja saa puhua. 26,90 (31,90) Heli Harjunpää Hiljaisuuden tie – Kristillisiä joogaharjoituksia Sairaalapappi ja joogaopettaja Heli Harjupää esittelee joogan, jossa keholliseen harjoitteluun liitetään hengellinen sisältö ja rukous. Leppä on pitkän linjan journalisti, joka on kirjoittanut runsaasti köyhyyden ja epätasa-arvon teemoista. Keskiluokkainen onni on kuitenkin entistä kovemman työn takana, eikä se tarkoita lapioon tarttumista hartiavoimin, vaan jatkuvaa itsensä kehittämisen projektia. Ongelma on silti positiivinen. Carmen Ensemble, Tuohus-kuoro, Pekka Simojoki, Jaakko Löytty, Enna Henriksson, Matti Holi ja Jenni Taari. 6,60 (7,80) S ANAN AIKA k irkkovuosi 2017-2018 R aamattua vuoden jokaiselle päivälle SA N A N A IK A 6 60 Eri esittäjiä Tulee aika – Rukouslauluja Uusia kotimaisia rukouslauluja. Hän kirjoittaa aikamme kiihtyvästä tahdista, jota ylläpitää onnellisemman elämän tavoittelu. Harjoituksilla hoidetaan kehoa ja mieltä sekä avaudutaan Jumalan läsnäololle ja itsensä lempeälle kohtaamiselle. Kommentit valaisevat sitä, että köyhyys tai alempiluokkaisuus ei ole hyvinvointivaltiossa vain tulojen pienuutta. Osa Lepän lukijoista on ollut kuitenkin sitä mieltä, että toimittaja tietää köyhyydestä perin vähän. AnnA-KAIsA PITKänen Asta Leppä: Voittajien varjot. Kirja on syntynyt tuomaspappi Pirjo Kantalan, kirjailija Kaisa Raittilan ja Helsinki Mission toiminnanjohtajan Olli Valtosen yhteistyönä. Ajoittain kirjan tahti on poleemisuudessaan lähes hengästyttävä. KOTIMAA 15 2 8.9. Kristuksen kasvot ovat haavoitetut kasvot. Kaikki ei ole kuitenkaan toisin. 19,90 (21,90) 19 90 E nnen saavutetun elintason merkeiksi riittivät omakotitalo ja auto. Nyt kysytään, millainen talosi on ja missä se sijaitsee, entäpä mikä on auton merkki. Pienillä tuloilla kitkuttaminen on Lepälle tuttua myös avioeron, yksinhuoltajuuden ja puolison menehtymisen myötä. Puhelinvaihteenhoitajan lapsi eli etäällä siitä keskiluokkaisesta kulttuurista, jonka hän myöhemmin yliopisto-opintojen myötä sisäisti. Hänen kätensä ovat haavoitetut kädet. Elämää eriarvoisten tasavallassa tutkii kuuden toisiinsa nivoutuvan esseen kautta hyvinvointivaltion taloudellista ja henkistä epätasa-arvoa. 26,90 (31,90) 26 90 Juha Vähäsarja Vapaa Vapaudella on monet kasvot. Kirjapaja 2017
Niissä meri muuttaa muotoaan, lokki lentää, valo ja varjo vaihtelevat, kipu viiltää, toivon ja ilon äänet kuuluvat taustalla. • •Huomionosoituksia: Valtion kirjallisuuspalkinto 1974 ja 1988, Kirkon kirjallisuuspalkinto 1979, Lapin läänin taidepalkinto 1976, Kemin kaupungin taidepalkinto 1987, Pro Finlandia-mitali 1990, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. Sen jälkeen ilmestyi kahden vuoden välein kuusi kokoelmaa, jotka tekivät Rauhalasta tunnetun ja merkittävän runoilijan. Kittilässä oppikoulussa oli rehtorina W.R. Rauhala aloitti teologian opinnot 1958. – Opin heiltä, millainen runo on, millainen se voi olla, miten runo rakentuu. Runoja lukivat Paavo Haavikko ja erityisesti Tuomas Anhava, jota Rauhala pitää tärkeänä opastajanaan moderniin runouteen ja oman lyyrikonäänensä löytymiseen. useimmat Rauhalan runot ovat ajattomia. Lintu, meri, valo, pimeys, varjo, kipu, kärsimys, onni, ilo, lapsi. 16 KOTIMAA 2 8.9. Ei ihme, sillä hän on kirjoittanut paljon. Hän asui lestadiolaisessa ylioppilaskodissa, jossa kohtasi äidinkielenopettajaksi aikovan Leenan (o.s. • •Niilo Rauhala , 81 • •Syntynyt: Kittilässä • •Asunut: Kemissä 45 vuotta, vuodesta 2008 Oulussa • •Perhe: Vaimo Leena, kymmenen lasta, joista yksi kuollut, lapsenlapsia • •Kirjallinen tuotanto: Lähes 30 runokirjaa ja useita muita kirjoja, lauluja, virsiä, oratorioita, kantaatteja, suomennoksia. Opiskeluaikana runojen kirjoittaminen jäi vähemmälle, mutta Kemissä sanat alkoivat taas löytää tietään paperille. Rauhala kertoo eräästä potilaasta, joka sanoi, että onni olisi sitä, että voisi itse vaihtaa sairaalasängyssä asentoa. Sieltä löytyi pieni kolmirivinen runo, jossa oli oivaltava kielikuva: ”Kipu liikkuu ruumiissani / kuin lintuparvi toukokuisessa ruohossa. KuVA: OLLi SePPäLä S ukulaiseni kuoli vuosia sitten. Samoin Rauhalan kotitalo, joka sijaitsi hieman kauempana. Niilo Rauhala on kotoisin Kittilästä. Äiti ehkä tiesi, mutta ei hän ainakaan moittinut mitenkään. Esikoiskokoelma Tähän päättyy kesä ilmestyi 1967. luokan ritarimerkki 2002, Mikael Agricola -risti 2010. Kerran Johannes lähetti Rauhalalle tiedustelun, mitä hän tarkoittaa runollaan ”Minkä runo tuo, sen saarna vie.” – Ehkä tarkoitan sitä, että jos runo tuo arvostusta maailman silmissä, niin saarnaamalla sitä ei tule. Saksalaiset polttivat Kittilän kirkonkylän, mutta kirkko jäi koskemattomaksi. Niilo Rauhalan runot ovat ajattomia. Tärkeää oli kuuntelu. Lisäksi runo – erityisesti hyvä runo – elää omaa elämäänsä ja muuttuu todeksi lukijan mielessä. Olin juuri silloin lukenut Niilo Rauhalan koottujen runojen kokoelmaa Valossa näkyy kirjoitus. Hänen vanhempansa kuuluivat vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Runoilija, rovasti Niilo Rauhala, 81, istuu kotonaan Oulun Kaukovainiolla kerrostalon neljännessä kerroksessa ja sanoo, ettei muista runoa. Runo avaa toivon oven Runoja Niilo Rauhala kirjoittaa enää harvakseltaan, mutta niitä on kertynyt sen verran, että hän tahtoisi julkaista vielä kokoelman. Kirjailija Antti Hyry luki ystävänsä Niilo Rauhalan runoja ja lupasi lähettää ne Otavaan näytettäväksi. Runoista näkyy, miten kohtaan elämän, miten näen ajan, ihmiset ja luonnon, miten tulkitsen uskoani ja mikä on tärkeää ja koskettavaa. Rauhala alkoi kirjoittaa runoja 1950-luvun alussa ollessaan oppikoulussa. Runot tekivät tuloaan. He avioituivat 1961 ja muuttivat Kemiin 1963. Merestä, meren rannasta, sen vaihtelevista maisemista tuli Rauhalan tuntomerkki,. Rauhalan tärkeitä runon opettajia olivat runokirjat, erityisesti Kaarlo Sarkian, Uuno Kailaan, Aaro Hellaakosken ja Otto Mannisen kirjoittamat. Näin kuinka ihmiset oppivat hyväksymään osansa. Samat käsitteet rakentavat runon kuvia ja väreilyä. Runo on tekijästään irtautunut. / Kesä tulee oudolla tavalla.” Runo on vuonna 1975 ilmestyneestä kokoelmasta Meren läheisyys. Niiden tunnelma ja maailmankatsomus on ilmaistu varsin niukalla skaalalla. Toinen maisema löytyy etelämpää, Kemistä meren rannalta. Hän teki Kemissä pisimmän kirkollisen työrupeamansa sairaalateologina vuosina 1977–1999. – Sairaalateologin työ on vaikuttanut syvästi minuun ja runoihini. Perhe oli Lapin sodan aikana Ruotsissa paossa. Tuorein on vuodelta 2013. Rinne, josta myöhemmin tuli ortodoksisen kirkon arkkipiispa Johannes. 2 01 7 KuKA. Rauhalan mukaan elämä jättää lyriikkaan jälkensä. Tulkki). – Niin pieneksi ihmisen onni kutistuu. Minulta silloisena teologian opiskelijana kysyttiin sopivaa tekstiä kuolinilmoitukseen laitettavaksi. – Runoissani näkyy elämä, kokemukset, tunnot, muistot. Vain kirjoittamalla oppii kirjoittamaan. Muutaman kerran he ovat sittemmin tavanneet, vuonna 1990 presidentin linnassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja kerran sattumalta lento-asemalla. Ihmisten kohtaaminen sairaalassa on tehnyt syvän vaikutuksen. Kirjoitin aluksi riimirunoja ja opin koko ajan lisää. Kohtaamiset tapahtuivat potilaan ehdoilla. Rauhala sanoo, että hänellä on kaksi mielenmaisemaa. – Kukaan ei opettanut minua siihen, eivätkä muut tiennet kirjoittamisestani mitään. Toinen on lapsuuden Lappi, erityisesti tunturit, metsät ja suot
kuva: Olli Seppälä näyttämö, jossa hänen sanansa muodostivat omintakeisen lyriikan kuvaston. Virsikirjan lisävihkossa on kolme Rauhalan suomennosta. Kun he muuttivat 2008 Ouluun, matka merelle kasvoi useita kilometrejä. Tämä ei tarkoita, etteikö runonkin tekemiseen voisi myös mennä paljon aikaa. Rauhalat ovat romaanin lukeneet, mutta eivät käyneet katsomassa sen pohjalta dramatisoitua näytelmää Oulun kaupunginteatterissa. Yhteen runoon mahtuu eletty hetki ja laajemmat elämäntunnot. Rauhala sanoo, että monet kirkon perinteiset käsitykset ovat muuttumassa ja ristiriitaiset ilmiöt ovat tulleet osaksi kirkkoa, joka myötäilee yhteiskunnan kehitystä. Kirja valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 2015. Modernissa runoudessa kieltä voi käyttää avoimemmin ja rikkaammin kuin ehkä uskonnollisessa kielessä muuten. – Teatteri ja ooppera ovat meille vieraita taidemuotoja, Niilo Rauhala sanoo. Hän pitää työtään Raamatun, virsikirjan, kirkkokäsikirjan ja Ruotsin kirkon virsikirjan suomennoksen parissa suurena ja arvokkaana tehtävänä. Esimerkiksi hänen runonsa Onnittelen teitä lapset vuodelta 1973 on vahva kannanotto silloiseen aborttikeskusteluun ja vanhoillislestadiolaisten suuriin perheisiin kohdistuneeseen arvosteluun. Lokki on vapauden lintu. Rauhalan runoutta on arvostettu kirkollisen yleisön ulkopuolella, mutta myös kirkossa. Niilo ja Leena Rauhala ovat olleet vanhoillislestadiolaisissa opistoissa vetämässä kirjoittajakursseja. OllI Seppälä Jos runo tuo arvostusta maailman silmissä, niin saarnaamalla sitä ei tule.. Hänet on kutsuttu mukaan viime vuosikymmenten merkittäviin uudistuksiin. Rauhaloiden kodin seinällä on runsaasti kuvataidetta, muun muassa Kuutti Lavosen työ. Niilo ja Leena Rauhalan miniä on Pauliina Rauhala, jonka esikoisromaani Taivaslaulu on kiitetty kuvaus nuoren perheen jaksamisesta vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä sääntöjen ja paineiden edessä. Vaikka vanhoillislestadiolainen liike on Niilo Rauhalan hengellinen koti, hän sanoo iloitsevansa kaikesta yhteistyöstä pappina ja runoilijana kirkon työssä ja tehtävissä. Romaani vaatii pitempää kehittelyä. Kesäpaikka sen sijan sijaitsee meren ääressä. – Meren löytäminen oli tärkeää. Vaativuudestaan huolimatta varsinkin runous kiinnostaa monia liikkeen parissa, ja moni on myös julkaissut runokokoelman omakustanteena tai jonkin pienen kustantamon kautta. Hän on suomentanut 14 virttä, uudistanut 55 virttä ja muokannut useita kymmeniä virsiä. KOTIMAA 17 2 8.9. – Kirkon piirissä monet muutkin näkevät maallistumisen piirteitä. Kristillinen elämänkatsomukseni antaa minulle täyden vapauden kirjoittaa omaäänistä lyriikkaa. – Kuitenkaan mitään sellaista en voisi kirjoittaa, joka menee uskon yli tai jota en muutenkaan voi hyväksyä elämässä. Tärkeitä ovat myös kuvataide ja musiikki. Vanhoillislestadiolaisuudessa kirjallisuus on ehkä suosituin ja harrastetuin kulttuurimuoto. – Runo on helpompi kuin romaani. Se näkyy myös hänen modernissa runoudessaan, jos vain osaa etsiä. Hän kiittää romaanissa erityisesti avioliiton, perheen ja lasten kuvauksia. Rauhalan runoissa meren äärelle kuuluu usein myös lokki, joka on hänelle runoissa esiintyviä muita lintuja selkeämpi symboli. – Luterilainen kirkkomme on meille rakas ja tärkeä. 2 01 7 Runoja Niilo Rauhala kirjoittaa enää harvakseltaan, mutta niitä on kertynyt sen verran, että hän tahtoisi julkaista vielä kokoelman. – Virsikirjakomiteassa meillä oli hyvä henki ja työskentelimme toisiamme kunnioittaen. Tärkeintä on kuitenkin se, että Jumalan sana saa puhutella ihmistä ja että Raamatun arvovalta säilyy. Runossa meri on avoin monille tulkinnoille, se on pelottava, rauhoittava ja kirkas, se voi kuvata rakkautta, elämää ja ikuisuutta, se voi olla myös hengellinen vertauskuva. Vapaan runouden lisäksi kummallakin on mittava ura kirkollisten tekstien, laulujen, virsien ja kirjallisuuden parissa. Rauhala sanoo, että runot voivat parhaimmillaan avata toivon ovea. Hänen runonsa esimerkiksi ovat tuoneet lohtua potilaille sairaalassa. Kemissä Rauhalat asuivat lyhyen matkan päässä merestä. Kuuluminen kirkon suurimpaan herätysliikkeeseen on ollut olennainen osa Niilo Rauhalan laajaa kirjallista toimintaa. Esimerkiksi virsikirjakomiteassa hän työskenteli yhdessä Anna-Maija Raittilan kanssa, jonka runoilijan tie muistuttaa paljon Rauhalan kulkemaa tietä. Nykyisessä virsikirjassa on 13 Rauhalan virttä, hänen tekemänsä lisäsäkeistö viidessä virressä
Hanna Heiskanen nautti kirkkopyhän messusta, juhlasta ja oheisohjelmasta. Taustatukena kehitysvammaistyön pappi Matti Pehkonen. 18 KOTIMAA 2 8.9. Visan olivat laatineet puhevammaisten viestintään avuksi kehitettyjen kuvakkeiden perusteella Pieksämäen Ammattikorkeakoulun lehtorit Marjukka Nisula ja Tytti Koslonen yhdessä opiskelijoiden kanssa. Kirkkokansan joukossa istui mäntyharjulainen Hanna Heiskanen, joka nautti messun ilmapiiristä. Alussa aistitaan syksyä, maistellaan puolukoita, tunnustellaan sammalta. Vuodenajasta siirrytään kirkkovuoteen, nyt Mikkelinpäivään. Kuvitetut virret osoittautuivat monille yllättävän pulmallisiksi. – Rakastakaa toisianne Jeesuksen Kristuksen antamalla rakkaudella. – Reformaatio oli 500 vuotta sitten. Lisäksi messun kulkua ja laulujen sanoja saattoi seurata kuvataululta. Oman säväyksensä messuun antoi Ylen kuvausryhmä, joka televisioi messun. Hanna Heiskanen kuuluu Mäntyharjun seurakunnassa toimivaan Yksinkertaiset-laulukuoroon, jossa lauletaan yksiäänisesti. Kävin kuuntelemassa kirjastossa, kun meidän kirkkoherramme Ann-Maarit Joenperä piti luentoja reformaatiosta. – Alttarin nimenä on Matka. Niinpä messun ja juhlan väliin sijoitetuista pajatoiminnoista häntä kiinnostivat erityisesti virsivisa ja gospelpaja. – Päästäänköhän telkkariin, aprikoi poikaporukka takapenkissä. – Usko antaa eväitä elämään ja auttaa vaikeissa hetkissä, Hanna Heiskanen hymyilee. Hän kehotti ottamaan mallia lapsista. – Meillä kävi henkilö, joka ei pystynyt puhumaan, mutta hän hyräili kuvista tunnistamansa virren, Nisula kertoi. KrIsTITyn vAellus Markus Väisäsen lukema esirukous kosketti sydämiä. Hanna Heiskanen oli tullut kirkkopyhään ystävänsä ja avustajansa Tuula Paakkarin kanssa muiden Mäntyharjun seurakuntalaisten joukossa. Yhden asian hän haluaa sanoa kaikille. Suojelusenkeli-taulua voi kosketella, keEnkelten juhla kaikille aisteille pIeKsäMäKI Kehitysvammaisten valtakunnallista kirkkopyhää vietettiin enkeleiden juhlana reformaation hengessä. Reformaatio ja Martti Luther olivat tulleet Hanna Heiskaselle tutuiksi. – Kommunikointi ja reformi osuvat teemoina hyvin yhteen. kuVaT: Jone MaTilainen. Kehitysvammaisten kirkkopyhän yhteydessä vietettiin reformaation 500-vuotisjuhlan lisäksi Vaalijalan 110-vuotisjuhlaa ja samalla juhlittiin vielä satavuotista Suomea. Enkelin viesti on: älä pelkää, luota! Merkittävä yhdistävä tekijä oli musiikki, tutut virret ja hengelliset laulut, jotka kajahtivat messuteltassa kuoron ja Jarkko Maukonen & co -yhtyeen tahdittamina. Naiset käyvät ahkerasti Mäntyharjun komeassa puukirkossa. Outi Manunen ja Mirka Sutinen tulkkasivat puheet viittomakielelle. – Osasin kaikki virret ja laulut, hän iloitsi. Kehitysvammaistyön pappi Matti Pehkonen otti saarnassaan lähtökohdaksi tutun Suojelusenkeli-taulun sanoman. Kirkkopyhän teemaan sopi hyvin Vaalijalan kirkkoon sijoitettu aistialttari, jossa kirkkovuoden tapahtumat on paitsi nähtävissä ja kuultavissa, myös maistettavissa, haisteltavissa ja käsin tunnusteltavissa. Teemana oli Monin kielin keskellämme, mikä korosti reformin hengessä jokaisen oikeutta kommunikaatioon omalla kielellään, omalla tavallaan. Toisille kuvien tulkitseminen taas oli helppoa. – Lapsi ei voi turvata omiin voimiinsa tai osaamiseen, pitää vain luottaa, että hänestä pidetään huolta. Martti Luther halusi messut kansan kielelle, että ihmiset voivat ymmärtää jumalanpalveluksen omalla kielellään, messuun ja juhlaan osallistunut piispa Jari Jolkkonen kertoi. 2 01 7 V aalijalan kuntoutuslaitoksessa Pieksämäellä oli viime viikolla kolme syytä juhlaan. Kirkkopyhän selkomessua oli jokaisen helppo seurata. Virsivisa-pajassa virret täytyi tunnistaa kuvien perusteella. Alttarin alaosan elementit vaihtuvat kirkkovuoden ja vuodenajan mukaan
Bliss-kielen ja kommunikaatio-ohjelman myötä hän pystyy nyt keskustelemaan toisten kanssa ja seuraamaan aktiivisesti urheilua. – On ollut mukava päivä, paljon nähtävää ja kuultavaa, kolmikko kuvaili tunnelmiaan. – Merkittävin asia on se, että tuodaan ihmiset yhteen tapaamaan toisiaan, ystävystymään, vaihtamaan kuulumisia, kokemaan yhdessä, Sanna Hynninen korosti. 2 01 7 hitysvammaistyön pappi Sanna Hynninen johdatteli. Iloisessa, musiikin vahvasti ryydittämässä päiväjuhlassa kommunikaation merkitys tuli esille puhevammaisen Risto Revon puheenvuorossa. RIITTA MAKKOnen Kehitysvammaisten kirkkopyhää vietettiin 20.9. Jumalanpalvelus näytetään TV1:llä Mikkelinpäivänä 1.10 klo 10.00. Risto Turunen piti eniten messusta. Kirkkopyhään he tulivat toimintakeskuksen väen mukana. Varpaisjärveläiset Risto Turunen, Raimo Leskinen ja Marjo Husso olivat tulossa musiikkipajasta kuuntelemasta pelimannimusiikkia. Liki 900 juhlavieraan saapuminen on ollut iso tempaus, johon on osallistunut koko Vaalijalan väki kukin omalla työpanoksellaan. Saarna oli oikein hyvä. Kävijäpalautteen perusteella järjestäjät onnistuivat tekemään osallistujille mukavan päivän. – Olen kiinnostunut hengellisistä asioista. Sanne Leskisellä oli merkittävä luottamustehtävä ristinkantajana, häntä avusti Virpi Lyyra. Messua oli helppo seurata, kun se oli selkokielinen ja taululla kerrottiin, mitä tapahtuu. Aistialttarilla saattoi kokea oivalluksia, elämyksiä ja yllätyksiä, monilla hymy oli herkässä. Vaalijalan kehitysvammapapille Sanna Hynniselle valtakunnallinen kirkkopyhä työpajoineen ja päiväjuhlineen tiesi vuoden mittaisen työn huipentumista. – Höyheniä, enkelin siivet, Hanna Heiskanen kuvaili sormituntumaansa. Vaalijalan asiakkaat ovat osallistuneet aistialttarin kokoamiseen muun muassa tekemällä suojelusenkelitaulun ja enkeliveistokset. Aikaisemmin hänen kommunikaationsa riippui siitä, ymmärsivätkö toiset hänen ilmeensä ja eleensä. Tapahtuma on muuttunut kunkin vuosikymmenen teemojen mukaan. Kehitysvammaisten valtakunnallisella kirkkopyhällä on yli 40-vuotinen historia. Mukana järjestelyissä ovat olleet myös Pieksämäen seurakunta ja Moilanen. KOTIMAA 19 2 8.9. 1990-luvulla kirkkopyhien järjestäminen siirtyi kehitysvammaisten tukiliitolta luterilaiselle kirkolle. Kansalaisyhteiskunta näkyy myös kehitysvammaisten elämässä. Rakastakaa toisianne Jeesuksen Kristuksen antamalla rakkaudella.. He kaikki työskentelevät toimintakeskus Helmessä, jossa tehdään muun muassa puutöitä ja kudotaan kangasta. – Nyt itsemääräämisoikeus ja oikeus kommunikaatioon omalla tavalla ovat pinnalla olevia asioita, Sanna Hynninen kertoo
Ekumeenisen teologian saralla tällaisia kirjoja ei tehdä joka vuosi. Läntinenkin ihminen kaipaa totuutta, oikean ja väärän erottamista, oikeudenmukaisuutta ja syntisen armahtamista. Niitä on kuitenkin hyvä lueskella, tulkiten. Kirjan loppupuolella on liitteenä laaja, yli satasivuinen kooste oppikeskusteluissa 1970–2011 yhdessä kootuista teeseistä. Erään hurjan ennusteen mukaan vuonna 2050 luku olisi enää noin kymmenesosa kansasta. Mutta se ei tyydytä. Se käy myös yhdestä vastauksesta joskus esitettyyn kysymykseen ekumenian hitaudesta ja tuloksien vähäisyydestä. entä sitten pelastusoppiin kytkeytyvät kaksi lähestymistapaa, luterilainen vanhurskauttaminen ja perinteisesti melko erilaisena pidetty ortodoksinen jumalallistaminen. Neuvostoliiton vuosina oppikeskusteluihin kuului aina teologisen teeman ohella eräänlaisena pakkopullana myös sosiaalieettinen rauhan teema. Ja katso: Tässä on eräänlaisella pienimmän yhteisen nimittäjän periaatteella tehtynä ensimmäistä kertaa yhteisen luterilais-ortodoksisen opin ”katekismus”. Neuvostoliiton vuosina oppikeskusteluihin kuului aina teologisen teeman ohella eräänlaisena pakkopullana myös sosiaalieettinen rauhan teema. Jos niin kävisi, olisi aika yhdentekevää, millä nimellä hiippakuntadekaaneja tai tuomiorovasteja silloin kutsutaan. Opin eri alueissa kosketellaan kirjassa vielä myös kirkkoa, kastetta, ehtoollista, kirkon virkaa, tehtävää ja viimeisiä tapahtumia. Niiden elämä ja julistus on muuttunut liiaksi tämänpuoleisten asioiden kanssa puuhailuksi ja politikoimiseksi. Siksi Uskon ja rakkauden tie on välttämätöntä luettavaa, jos pyritään ekumeniikassa pintaa syvemmälle, kristillisen opin viileisiin ja yhteistä ajattelua eteenpäin vieviin virtauksiin. Ortodoksinen luterilaisuus eKuMeenInen TeOlOgIA Jäähyväiset kirkolle. Yhteistä oppia kuvaavassa osassa lähdetään liikkeelle siitä, mitä kirkot voivat yhdessä sanoa uskon perustasta Raamatussa, apostolisessa traditiossa ja jakamattoman kirkon tunnustuksissa. Taustalla oli Pihkalan mukaan Neuvostoliiton valtiovalta, joka toivoi voivansa edistää kirkkojen välisien keskustelujen avulla omia kansainvälispoliittisia intressejään. Kirkon pitäisi sittenkin puhua eniten Jumalasta ja hänen tahdostaan. Sitä voi pitää tämän kirjan painavana ja käyttökelpoisena dokumenttipakettina, jonka avulla voi myös tehdä pikamatkan dialogiprosessin eri vaiheisiin. Eurooppaa uskonnollisemmassa, vaikkakin länsimaisessa Pohjois-Amerikassa kristinusko pitää pintansa, ja kasvuakin on. 20 KOTIMAA 2 8.9. Sen pitäisi jäykkäniskaisesti pysyä rikkinäisen maailman kasvavan hysterian ja hulluudenkin keskellä kirkkona, joka julistaa Kristusta. Poikkeuksia ovat lähinnä Eurooppa ja islamilainen Lähi-itä. Niiden ääressä ollaan teologisesti niin ytimessä, kuin olla ja saattaa. Tässä isossa kysymyksessäkin kirkoilla on yhteistä lausuttavaa, minkä Pihkala tiivistää muutamiin kirjan sivuihin. Niiden elämä ja julistus on muuttunut liiaksi tämänpuoleisten asioiden kanssa puuhailuksi ja politikoimiseksi. Numerot eivät ole lopullinen totuus, mutta jotakin ne kertovat. Idän ja lännen skismaan liki tuhat vuotta sitten johtaneesta kuuluisasta filioque-lisäyksestä Pihkala toteaa, että lännen kirkko voisi siitä jo luopua, kuten ekumeenisissa yhteyksissä on usein jo tehtykin. jussI ryTKönen Juha Pihkala: Uskon ja rakkauden tie. Suomalaisista kuuluu nyt luterilaiseen kansankirkkoon runsaat 71 prosenttia. Ainakin yksi ongelma lienee taantuvissa kirkoissa itsessään. J onkun sanonnan mukaan tilasto on emävalettakin pahempi. Kuitenkin vajaat puolensataa sivua sisältää todellisen rautaisannoksen ekumeenista teologiaa. Syitä on pohdittu paljon. Perisynnin yhteisessä kokonaistulkinnassakin päästään pitkälle. Kirjapaja 2017, 211 sivua. kuva: MaTTi karPPinen. Ja molempien kirkkojen mielestä ihmisen turmeltuneen tilan korjaa vasta Lunastaja, Kristus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon dialogin pohjalta hahmottuva yhteinen oppi. Sen erityismerkitys on siinä, että kirjassa luonnostellaan Suomen evankelis-luterilaisen ja Venäjän ortodoksisen kirkon dialogien pohjalta hahmottuva yhteinen oppi – siis se, mistä nämä kaksi erilaista, idän ja lännen traditioissa muotoutunutta kirkkoa voivat olla teologisesti yhtä mieltä. Juha Pihkala oli mukana oppikeskusteluprosessissa vuosina 1975–2005. Luomisesta kirkkojen välillä on suuri konsensus. Tampereen emerituspiispa Juha Pihkala. Ehkä kristinuskon synnyttämä länsimaisuus on sivilisaatio, jonka piilevät voimat kenties kääntyivät sen äitiäkin vastaan. jos hieman yleistää, ainakin yksi ongelma lienee taantuvissa kirkoissa itsessään. Synnin olemuksesta puhuttaessa todetaan sen lähtökohdan olevan ihmisen tahdon alkuperäisessä vapaudessa. uskonto, myös kristinusko, voi maailmassa tällä hetkellä hyvin. Ehkä lännen mahtavat ideologiat, jotka ajattelun vapaus on mahdollistanut, syövät tieltään kaiken. Näin esimerkiksi silloin, kun puhutaan kirkkojen jäsenmääristä tai niiden oppeihin sitoutumisesta. Tosin joidenkin vanhojen protestanttisten kirkkojen jäsenmäärät ovat miltei romahtaneet ja koko kulttuuri maallistunut nopeasti. Miksi kristinusko ei enää puhuttele länsimaista ihmistä kuin ennen. Kirjan varsinainen ”katekeettinen” osuus ei ole pituudella pilattu. Tampereen emerituspiispa Juha Pihkalan Uskon ja rakkauden tie on juuri sellainen. 2 01 7 KOluMnI jussI ryTKönen A ina joskus ilmestyy kirjoja, jotka kokoavat erilaisten pitkäaikaisten ja monipolvisten prosessien, keskusteluiden tai kehityskulkujen tulokset. Kuitenkin länsimainen ihminen, tuo maailmanhistorian innovatiivisin ja aikaansaanein ihmisolento, on kiihtyvällä vauhdilla katkomassa omia siteitään kulttuurinsa juuriin ja varsinkin sen ytimeen – kristinuskoon. Globaalisti kirkot kasvavat. Tai ehkä länsi nyt vain elää tällaista vaihetta. Numeroita tuijottavaan paniikkiprotestantismiin ei ole aihetta