vu os ik er ta 00 43 59 5– 19 –3 2,7 29 19 Folk-musiikkia ristin juurella Gospel-muusikko Henna-Maria Harju on rokkariluonne 10 Sairaalapapit ovat huolissaan: viroista säästetään Isis-leirin lapset pitää tuoda kotiin. 4 Ka nn en ku va : Pä iv i Ka rja la in en 11 4
– Omia ”kovia” haastatteluja ja tietolähteitä on eurooppalaisena kirjeenvaihtajana hankala saada. Usein puhutaan jatkuvasti Trumpin Yhdysvalloista, mutta osavaltiot ovat nyt entistä itsenäisempiä omassa päätöksenteossaan. Trumpin edustama ”vanha miestyyppi” politiikassa on kuolemassa sukupuuttoon, sillä väestönkasvu tulee muuttamaan yhteiskunnan toimintaa ja politiikkaa. Toki on epäreilua verrata yksityisellä rahalla rakennettavaa vilkkaan turistikaupungin silmäterää ja pienten paikkakuntien jumalanpalveluselämän arkisia keskuksia. 1 Mikä työssäsi Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana on haastavinta. Jo 25 osavaltiota Kalifornian johdolla on päättänyt pysyä Pariisin ilmastosopimuksessa Trumpin vedettyä Yhdysvallat siitä pois. Yhdysvaltojen talouskasvu on jatkunut nyt kymmenen vuotta, ja Trumpin suosiota siivittää se, että Yhdysvaltojen taloudella menee poikkeuksellisen hyvin. – Täytyy muistaa, että puolet kansasta on tyytyväisiä häneen. 3 Presidentti Donald trumpiin liittyvä uutisointi on usein negatiivista ja ristiriitaista. – Tulevaisuudennäkymät ovat täällä valtavan hyvät. Mitä hyvää trump on tehnyt. Maan tapa on myös olla vastaamatta sähköposteihin ja puhelimeen, joten täytyy sinnikkäästi vain soittaa, soittaa ja soittaa. Ari MinADiS ”Puolet kansasta on tyytyväisiä Trumpiin” Mika Hentunen on toiminut aiemmin myös MtV:n ja Stt:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtajana. Käytännössä varoja ei liikene enää seiniin vaan ihmisiin. Vuosien ajan turistit ovat käyneet laumoittain ihailemassa tätä yksityisen rahan voimalla nousevaa pyhättöä. Pitää nähdä vaivaa asioiden takia, jotka ovat Suomessa toimittajalle itsestään selviä. On kuitenkin silmiinpistävää, kuinka tarkasti kirkko seuraa meillä talousennusteita ja varautuu jo nyt kurjistuvaan taloustilanteeseen. Trumpista saisi revittyä vielä nykyistäkin enemmän otsikoita, mutta tietoisesti uutisointia on viime aikoina pyritty vähentämään. Sellaisia kuin Sagrada Famílian saattaminen valmiiksi. Sivuilla 16–17 teologi Emil Anton kertoo tarkemmin siitä, millainen Sagrada Família oikein on. Monet seurakunnat miettivät tarkkaan, miten paljon niillä on varaa rakentaa uusia kirkkoja, jos vanha on liian kallis korjata tai joutunut tuhotöiden kohteeksi. Mika Hentunen vieraili viikonloppuna Kymi Libri -kirjamessuilla Myllykoskella. Silti usko on myös luottamusta siihen, että uskomattomia asioita saattaa tapahtua. 2010-luvun luterilaisessa Suomessa kirkkorakentamisen tulevaisuudennäkymät ovat kovin toisenlaiset. Hän pitää trumpin aikakautta poikkeuksellisena Yhdysvaltain historiassa. Antti BErg Toimitussihteeri on ihaillut Sagrada Famíliaa vain ulkoa. aluksi | viikon henkilö | Sagrada Família on uskon kuva E spanjaan kuuluvassa Barcelonan kaupungissa nousee mykistävä Sagrada Famílian basilika. Yli satavuotinen katolinen rakennushanke on hämmentävä kasa uskomatonta suuruutta ja rannatonta yksityiskohtien merta. Kaikki muu mitä hän tekee, onkin sitten ristiriitaista. 2 Mitkä asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle Yhdysvaltoihin liittyvässä uutisoinnissa. Messuilla hän osallistui maailmanpolitiikan paneeliin ja julkisti uuden kirjansa Miehemme maailmalla, jossa hän kertoo millaista on ollut olla paikan päällä raportoimassa maailmanhistorian merkkitapahtumia. Kun presidentinvaalit lähestyvät, niin Trump tulee olemaan entistä enemmän taas esillä. | Kuva: Yuri Gripas MikA HEntunEn Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja KOTIMAA | 25.7.2019 2. Päinvastoin kuin Suomessa, väestö kasvaa voimakkaasti ja nuorenee. Ehkä suuruudenhulluuden poissaolo kertoo jotakin perustavanlaatuista siitä, millaisia me Suomessa olemme
Tässä suhteessa on aivan liian hiljaista. Kolossalaiskirjeen kirjoittaja alleviivaa Paavalin hengessä lähimmäisyyden raja-aitojen lopullista katoamista. Ei siis sen kautta, mitä hänestä ehkä tulee, vaan sen mukaan mitä hän on nyt. Jumala opetti Moosekselle lähimmäisenrakkaudesta: ”Älä kulje panettelemassa heimolaisiasi, älä saata lähimmäistäsi syytöksilläsi hengenvaaraan. Arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa, etteivät lapset ole voineet vaikuttaa vanhempiensa valintoihin. Tätä kirjoittaessa ei ole vielä julkista tietoa, kuka – Ståhlbergko vai Mannerheim – tulee porvarillisten lopulliseksi ehdokkaaksi. Jeesuksen opetuksen mukaan lähimmäisenrakkauden pitää ulottua jopa vihamiehiin ja vainoajiin saakka. Vaikea ky symys on se, miten äidit saadaan vastuuseen siitä, että he ovat puolisoina lähteneet tukemaan terroristijär jestön toimia. Presidentin vaali tapahtuu jo huomenna lauantaina. Leirillä olevat lapset kärsivät muun muassa ri pulista. Monimutkaisesta tilanteesta huolimatta ei ole yhtään sellaista syytä, joka oikeuttaisi pitkittä mään lasten kärsimystä. KOTIMAA | 25.7.2019 3. Hän kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Lapset pitää tuoda takai sin kotiin. Hän sanoo, että lapsen etu on aina ensisijainen. Isisäitien lapset ovat nyt lapsia. Kotimaa kysyi arkkipiispa Tapio Luomalta hänen kantaansa lasten palauttamiseen. AlHolin leirillä Syyriassa on 33 suomalaista lasta ja 11 äitiä. Kristuksessa ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki ja hän on kaikissa. Todellinen lähimmäinen tässä tarinassa oli juutalaisten ylenkatsoma sekakansan edustaja ja lahkolainen, joka sääli ja auttoi rosvojoukon pieksemää miestä ja puhdisti ja sitoi hänen haavansa. Yhteensä siellä on 70 000 ihmistä, joista lapsia on 50 000. ?. emiLia Karhu Kirjoittaja on Kotimaan toimittaja. Elämme helteiden sävyttämää uneliasta heinä kuun loppua. Asia ratkaistaneen täysistunnossa tänään. Yli 40asteen kuumuus pahentaa olosuh teita. Valiokunta on hallituksen ehdottamaa määrää alentaen ehdottanut presidentin palkkioksi edustusrahoineen 500,00 mk. Myös Luoma on sitä mieltä, että lapset ja heidän äitinsä pitäisi saada Suomeen. Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus laajensi lähimmäisiksi myös heidät, jotka eivät kuulu samaan kansaan ja heimoon. Tässä riittää kristikunnalle sisäistämistä. Lisäksi lehtitietojen mukaan osa Isistaisteli joiden suomalaisista vaimoista on ollut rekrytoi massa uusia jäseniä terroristijärjestöön. On varottava sellaista ennakoivaa moralis mia, jossa lapset nähdään tulevaisuuden uhkana. | pääkirjoitus | | tuhat merkkiä taivaasta | 25.7. Eduskunnassa on käsitelty kysymystä presidentin palkkiosta. Kotimaa perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Hietalahden ranta?13, 00181 Helsinki asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa24: Olli Seppälä 040 587 7411 Päätoimittajan sihteeri: Irja Karppinen 040 737 4722 toimitussihteeri: Tuija Pyhäranta 040 549 6813, Noora WikmanHaavisto (virkavap.) Graafikot: Gun Damén, Ritva Kaijasilta-Heinonen Valokuvaaja: Jukka Granström toimittajat: Antti Berg, Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Meri Toivanen aikakauslehtien Liiton jäsenlehti iSSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Kotimaa Oy toimitusjohtaja: Matti Koli Lukijamäärä: 50?000 KMT 2018 mari teiNiLä päätoimittaja mari.teinila@kotimaa.fi Kotimaa 25.7.1919. Unicefin mukaan leirin humanitaarinen tilanne on kriittinen. Näin kirjoitti ortodoksisen kirkon johtaja, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo toissa viikolla Karja lainenlehdessä. Tuokaa lapset kotiin K irkon näkemys ihmisestä on, että hä nen arvonsa ei määrity hänen poten tiaalinsa kautta. Lapsia ja äitejä ei voi erottaa toisistaan. Kuten tunnettua, on edellinen edistysja maalaisliiton edustajaryhmien enemmistöjen ehdokas. Aikuisen pitää kantaa vastuu valinnoistaan. Silti voisi olettaa, että vastuullisia teh täviä hoitavat hengenmiehet – ja naiset sekä muut mielipidevaikuttajat pitäisivät paljon enemmän ään tä lasten palauttamisen puolesta. 1919 ???????
Olen sitten saanut vakuutettua hänet siitä, että juuri nyt ei ole oikea hetki lähteä lomalle. Ojala ei esimerkiksi koskaan vie Raamattua sitä pyytävälle potilaalle ennen kuin on neuvotellut omahoitajan kanssa. Olennainen osa koulutusta on itseensä ja omaan henkilöhistoriaansa tutustuminen ja työnohjaus. Papille potilaat uskaltavat puhua niistäkin asioista, joista hoitohenkilökunnalle vaietaan, koska papin kanssa käydyt keskustelut eivät päädy potilastietoihin. Sairaalapappi kohtaa potilaat aina kokonaisina ihmisinä. – Ihmisen sielunmaailma on pyhä. Potilaiden ja omaisten vakaumusta kunnioitetaan ehdoitta, eikä käännyttämisen ajatus kuulu missään muodossa toimenkuvaan. Lisäksi opiskellaan kriisissä olevan ja traumatisoituneen ihmisen tukemista, perheja parisuhdetyötä, tunteiden käsittelyä ja ryhmäilmiöitä sekä luopumisen, kuoleman ja surun teemoja. Sipolan mukaan on surullista ja äärimmäisen lyhytnäköistä kirkkopolitiikkaa vähentää rahapulassa virkoja työalalta, jolla on satavuotinen perinne ja jolle on jatkuva, huutava tarve. Heille tuodaan valmis esitys asiasta ja he käyttävät päätösvaltaansa puolesta tai vastaan, sanoo sairaalasielunhoidon johtava asiantuntija Virpi Sipola Kirkkohallituksesta. Kun sairaalapappeja vuosina 2008–2011 oli 137, vuonna 2015 heitä oli 127 ja nyt 117. On tärkeää osata sanoa, että kuulen ja ymmärrän sinua, mutta nyt tässä puhuu sairaus sinussa eikä Jumalan ääni, Ojala sanoo. Hän piti yksityisrippikouluja ja pienryhmärippikouluja kaikkiaan 40 nuorelle, jotka eivät olisi koskaan saaneet rippijuhlaansa ilman sairaalapappia. Tarve tunnistetaan myös terveydenhuollon puolella. Aiemmin Ojala työskenteli pitkään Kellokosken sairaalassa, jonka sairaalapapin virka on nyt yksi niistä, joihin kohdistuu säästöpaineita. – Olen sitoutunut koululääketieteeseen ja tiimityöhön. – Kokematon sielunhoitaja voi tajuamattaan lähteä vahvistamaan potilaan harhoja. Lisäksi he päivystävät vuorotellen ympäri vuorokauden ja saapuvat paikalle mihin kellonaikaan tahansa, kun jollakin on hätä. Sairaalapappi ei voi olla teologisessa ajattelussaan mustavalkoinen. Heissä nähdään myös paljon muuta kuin heidän sairautensa. Arvostava kohtaaminen antaa Ojalan mukaan monille syviä korjaavia kokemuksia, alleviivaten heidän ihmisarvoaan. Sinne ei mennä likaisilla kengillä vaan hyvin sensitiivisesti. Sairaalapapit kohtaavat ihmiset aina heidän tarpeistaan käsin. Sairaaloissa kirkko kohtaa ilman kampanjoita ” Ihmisen sielun maailma on pyhä. – Joskus on käynyt niinkin, että kotilomalle lähdössä oleva potilas on kertonut minulle itsemurha-aikeistaan. Silti luterilaisuuden helmet, kuten lahjavanhurskaus, ovat minulle tärkeitä, Ojala sanoo. – Virpi Sipola KOTIMAA | 25.7.2019 4. Sinne ei mennä likaisilla kengillä vaan hyvin sensitiivisesti. Hän on myös kouluttanut HYKSin psykiatriakeskuksen henkilökuntaa aiheesta. Papin pitää osata toimia spiritualiteetin tulkkina maastossa, jossa on myös paljon pimeää hengellisyyttä. Sairaalapapit tekevät myös paljon hoitohenkilökunnan työnohjauksia ja osallistuvat erilaisten vaikeiden tilanteiden purkuun. uutiset | sairaalasielunhoito | P sykiatrisella osastolla yksi potilas toivoo, että sairaalapappi rakentelee hänen kanssaan legoilla ja toinen haluaa papin punnertamaan kanssaan salille. Erityisesti psykiatrisella puolella sairaalapapin ja potilaiden välille syntyy vuosien ja jopa vuosikymmenien yhteys. Tietyssä sairaudentilassa potilas voisi päätyä pelkästään Ilmestyskirjan syövereihin ja alkaa voida entistä huonommin. Hän on osa moniammatillista hoitotiimiä. Tehtävä vaatii laajan 60 opintopisteen lisäkoulutuksen. – Siinä ei paljon kaftaanissa pönötetä, mutta syntyy valtavan syviä ja hyviä keskusteluja, kertoo HYKSin psykiatriakeskuksen sairaalapappi Kai Ojala. – Kai Ojala ” Voiko kirkko vain sulkea silmänsä ja ohittaa kaikkein haavoittuvimmat. Sairaalasielunhoidon koulutuksen lopputyössään Ojala on tutkinut karismaattisuuden tuomia haasteita sielunhoitotyössä. – Sairaaloissa tarvitaan joku kertomaan, että on olemassa sekä ihmistä rakentavaa että rikkovaa hengellisyyttä. Koulutus pitää sisällään muun muassa psykoterapeuttisten valmiuksien opinnot. Sairaalapapin erityisammattitaito ja sitoutuminen hoitotyön tukemiseen korostuvat psykiatrisella puolella. On tärkeää, että sairaalapappi tuntee hoitohenkilökunnan, tutustuu potilaisiin ja heidän läheisiinsä ja luo pitkäjänteisesti luottamukselliset suhteet sairaalayhteisön arjessa. Samaan aikaan 85 prosenttia suomalaisista haluaa, että sairaalassa on pappi. Sairaalapapin työtä ei voi tehdä kuka tahansa papiksi valmistunut. – Sairaalasielunhoidossa ei tarvitse keksiä vippaskonsteja ihmissäästöt | Sairaalapappien virkoja on lakkautettu ja suunnitellaan lakkautettavaksi monissa seurakunnissa. Papilla ei voi olla omaa agendaa tai piilomissiota. Seurakunnan luottamushenkilöt ovat merkittävässä roolissa vaikuttamassa päätöksiin sairaalapappien viroista
– Usein sairaala papin palkan jollain alueella maksaa yk sittäinen seurakunta. Esimerkiksi Porissa on hyviä kokemuksia mallista, jossa kahta virkaa kannat telee maksuyhteistyö seurakuntien väkiluvun mukaisessa suhteessa. Sipola peräänkuuluttaa myös luovuutta sairaalasielunhoidon virkojen taloudelli sen pohjan järjestä miseen. Hän toivoo, että luottamushen kilöt kävisivät aktiivisesti tutustu massa sairaalapappien työhön ja kysyisivät palautetta heidän työn sä merkityksestä terveydenhuol lon puolelta. Sipola viittaa myös Stiven Naatuksen ajatukseen, jonka mukaan sielunhoito on anarkistista, koska siinä tarjotaan ihmiselle aikaa. Voiko kirkko vain sulkea silmänsä ja ohittaa kaikkein haa voittuvimmat ihmiset, Sipola ky syy. Sairaalapapin viran lakkautta minen antaa Kai Ojalan mukaan ihmisille aina viestin, että kirkko ei arvosta lähimmäisiä, jotka voi vat huonosti. Virkojen lakkautuksia perustel laan paitsi rahalla myös potilas paikkojen vähenemisellä. – Mikä on sairaan tai iäkkään ihmisen arvo. – Tämä on täy sin kestämätön las kentatapa. Kun heidät ko tiutetaan yhä huo nokuntoisempina, henkisen tuen ja sielunhoidon tarve myös kotihoidossa on kas vanut. Ihmiset ovat sairaaloissa yhä sairaampia ja tilan teet yhä haastavam pia. Kun hoito ajat ovat lyhentyneet ja avohoito ja kotihoito lisääntyneet, seura kunnissa ajatellaan, että sairaa lapapeille ei ole enää yhtä paljon tarvetta. Sairaaloissa tapahtuu valtavasti merkityksellisiä kohtaa misia, Sipola sanoo. – Kirkko lähettää meidät sissei nä ulkopuolelle työhön, jota teem me itseämme säästämättä ja koko ajan kouluttautuen. ihmiset, jotka ovat kaikkein heikoimmilla, eivät osaa tai pysty hakemaan apua vaikkapa kirkolla päivystävältä papilta. | Kuva: Jukka Granström KOTIMAA | 25.7.2019 5. Virpi Sipolan ja Kai Ojalan mu kaan kyse on myös arvoista. Ihmi set, jotka ovat kaikkein heikoim milla, eivät osaa tai pysty hake maan itse apua vaikkapa kirkolla päivystävältä papilta. Sairaalasielunhoitoa on mahdo tonta tehdä, jos papilla ei ole ai kaa pysähtyä. Tekijöitä tarvitaan niin paljon, että aikaa kohtaami sille riittää. Emilia Karhu ” Potilaat ja sielunhoidon tarve eivät ole vähentyneet vaikka potilaspaikat ovat. – Virpi Sipola Kai Ojalan ja Virpi Sipolan mukaan sairaalasielunhoidon virkojen säilyttämisessä on kyse on myös arvoista. Sairaa lapappien työmäärä on ollut tapa na laskea sen mukaan, paljonko potilaita on hoidossa. Potilaat eivät ole vähenty neet vaikka potilaspaikat ovat, Si pola sanoo. ten tavoittamiseksi. – Sen sijaan pappi kärsivän ih misen lähellä on kirkolle iso ima govoitto. Siellä kaiken ikäiset potilaat ja työntekijät tar vitsevat sairaalapappeja niin, että kaikkeen kysyntään ei edes pystytä vastaamaan. Myös sairaalapap pien olisi tärkeää verkostoitua ja kertoa työstään aktiivisesti. Lakkautuspu heet saavat kysymään, eikö kirkko arvosta työtämme, Ojala pohtii. Keihin kirkko pa nostaa. Puheet virkojen vähentämises tä aiheuttavat Sipolan ja Ojalan mukaan huolta potilaissa mutta vaikuttavat myös sairaalapappien työssäjaksamiseen
Carmenin neitsyt on sekä kalastajien että merimiesten suojelija. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Kyrkans Tidning. Kardinaali Arboreliukselle merkittävä nimitys Ruotsin katolisen kirkon johtaja, kardinaali Anders Arborelius on nimitetty Rooman kuurian Papiston kongregaation jäseneksi. Se huolehtii osaltaan myös siitä, että eri puolille maailmaa saadaan riittävästi katolisia pappeja. Asiakirjojen mukaan pappi on kuvaillut itseään tosi papiksi, tosi kristityksi ja tosi kansallissosialistiksi. Viime vuoden selvityksessä vastaava lukema oli 14 prosenttia. Kristityt vähenevät Britanniasta Englannin kirkon tulevaisuus näyttää yhä synkemmältä, selviää hiljattain julkaistusta kyselytutkimuksesta British Social Attitudes. Pyhimyksen patsas saatetaan rantaan, nostetaan kukkasin koristeltuun veneeseen ja lasketaan vesille. maailmalta Kanadan anglikaaninen kirkko pyysi anteeksi alkuperäiskansoilta Kanadan anglikaaninen kirkko teki toissa viikolla kirkolliskokouksessaan historiallisen päätöksen. heinäkuuta kalastajien suojelupyhimystä. Arboreliuksesta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen pohjoismaalainen kardinaali vuonna 2017. Lähes yksimielisesti se hyväksyi aloitteen, joka mahdollistaa alkuperäiskansojen anglikaaniselle kirkolle itsemääräämisoikeuden Kanadan anglikaanisen kirkon sisällä. Tunteita herättäneessä puheessaan kirkolliskokouksessa arkkipiispa Fred Hiltz pyysi kirkon puolesta alkuperäiskansoilta anteeksi sitä, ettei kirkko ymmärtänyt alkuperäiskansojen hengellistä yhteyttä Luojaan ja maahan, samoin kuin sitä, että se katkaisi nuorten yhteyden omaan historiaansa ja kulttuuriinsa. Pappisoikeudet menivät natsisympatioiden takia Ruotsissa Ruotsalainen pappi on menettänyt pappisoikeutensa natsististen, antisemitististen ja islamofobisten mielipiteittensä takia. Eteläisessä Espanjassa Malagan kaupungissa juhlittiin 16. Kongregaation tehtävänä on osallistua maailmanlaajuisesti hiippakuntien pappien ja diakonien viranhoidon pyhyyden, toiminnan, koulutuksen sekä heitä koskevan hiippakuntaja seurakuntahallinnon valvontaan ja kehittämiseen. Asiasta kertoi The Anglican Journal. Viimevuotisessa selvityksessä heitä oli kaksi prosenttia vastaajista. Lisäksi pappi on esiintynyt natsistisessa podcastissa, jossa hän on rinnastanut Jeesuksen ja Hitlerin. Karuimmat luvut löytyvät 18–24-vuotiaiden keskuudesta, sillä heistä noin yksi prosentti piti itseään anglikaaneina. Selvityksen mukaan vain noin 12 prosenttia briteistä pitää itseään anglikaaneina. Pappi ei kiistä sanomisiaan mutta vetoaa mielipiteenvapauteen. | Kuva: Guillaume Pinon KOTIMAA | 25.7.2019 6. Pyhimyksen juhlapäivä on suosituimpia juhlia Malagassa
– Lapsen edun edellyttämät toimenpiteet on syytä arvioida tapauskohtaisesti. | arkkipiispa | A rkkipiispa Tapio Luoma kommentoi Kotimaa24:lle al-Holin leirillä Syyriassa olevien suomalaisten Isis-äitien ja heidän lastensa tilannetta. – Minusta al-Holin leirillä olevat Suomen kansalaiset pitäisi saada Suomeen. Arkkipiispa ei kannata lasten huostaanottamista äideiltään. Turvallisuusriskit on syytä arvioida ja varautua niihin. Naisten mukanaan kalifaattiin viemät ja heille siellä syntyneet lapset ovat mahdollisesti nähneet väkivaltaa, altistuneet ideologialle tai ehkä jopa itsekin joutuneet osallistumaan väkivallantekoihin. On myös toimittava sen ehkäisemiseksi, ettei radikalisoituminen jatku sukupolvesta toiseen, Luoma sanoo. Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo muistutti kuitenkin lauantaina kolumnissaan Karjalaisessa, että lapsille on annettava mahdollisuus hyvään ja että kirkon näkökulmasta lapsi itsessään ei ole vain arvokas vaan myös pyhä. Hän sanoo, että lapset eivät ole voineet vaikuttaa vanhempiensa valintoihin. Sitä puoltavat oikeudelliset velvoitteet ja lapsen etu, Luoma toteaa. Kirkolla ei arkkipiispan mukaan ole juurikaan käytännön mahdollisuuksia olla auttamassa suomalaisten palauttamisessa Syyriasta. | Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio ” Lapset eivät ole voineet vaikuttaa vanhempiensa valintoihin. Tämä herättää suomalaisissa myös pelkoa. – Lapset eivät ole voineet vaikuttaa vanhempiensa valintoihin. Isis-leirillä on 11 suomalaista naista ja 33 lasta, joiden kohtalosta parhaillaan keskustellaan. Freija Özcan Arkkipiispa Isis-äitien lapsista: Suomen kansalaiset pitäisi saada Suomeen kannanotto |Arkkipiispan mukaan Isis-leirillä olevien suomalaislasten kohdalla on ajateltava lasten etua. – Ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet tulee saattaa täällä oikeuden eteen. KOTIMAA | 25.7.2019 7. Se on viranomaisten työtä. – Sen sijaan palaajien ja heidän omaistensa psyykkisessä ja sosiaalisessa tukemisessa kirkolla voi olla rooli, hän toteaa. Epäselvää on, katuvatko he lähtöään, ovatko he muuttuneet ajatuksiltaan tai saattavatko he Suomeen palattuaan jatkaa radikaalin ideologian levittämistä. Nämä naiset ovat lähteneet kalifaattiin vapaaehtoisesti ja mahdollisesti myös osallistuneet siellä sotatoimiin ja raakuuksiin. Arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa, että Isis-leirillä olevien suomalaislasten kohdalla on ajateltava lasten etua. Luoma näkee, että naisten tilanne on arvioitava kotimaassa. He tarvitsevat tukea selviytyäkseen vaikeista kokemuksista ja sopeutuakseen rauhallisiin oloihin. Lähtökohtaisesti lapsia ei tulisi erottaa vanhemmistaan. Lapsen etu on ensisijainen. arkkipiispa Tapio Luoman mukaan palaajien ja heidän omaistensa psyykkisessä ja sosiaalisessa tukemisessa kirkolla voi olla rooli
Kaava mahdollistaa avioparin vihkimisen kirkkokäsikirjan mukaisesti ilman mainintaa avioliiton kuulumisesta miehen ja naisen välille tai avioliiton elinikäisyyttä. Teoksessa korostuu kaksi kirkon avioliittokäsityksen keskeistä tekijää: avioliitto Jumalan asettamana järjestyksenä ja avioliitto suhteena, joka edistää hyviä seurauksia. Hyvien seurausten edistäminen ei kirkon uusimmissa asiakirjoissa liity välttämättä Jumalan asetukseen. 300-luvun kiista Jumalan kolminaisuudesta ja reformaatioajan erimielisyys kasteesta tai pappien selibaatista näkyy edelleen kirkkomme opissa. oppi | Kirkkokunnan oppi ei välttämättä kuvaa sen uskon kannalta keskeisiä, vaan ristiriitoja herättäneitä asioita, kirjoittaa Tuomas Hynynen. KOTIMAA | 25.7.2019 8. Jälkimmäinen on yhteiskunnallisen kehityksen myötä muuttunut vaatimuksesta ihanteeksi, joka voidaan jättää vihkimisessä mainitsematta. Kotimaassa 11.7. Kirkon 2000-luvun kannanotot korostavat avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille. Esimerkiksi kirkolliskokouksen perustevaliokunta kuvasi vuonna 2010 miehen ja naisen avioliittoa kirkon uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan kuuluvana muuttamattomana käsityksenä. Parisuhde, puolisot ja mahdolliset lapset voivat hyvin, kun puolisot tukevat toisiaan myötäja vastoinkäymisissä ja opettelevat rakastamaan toisiaan yhä syvemmin. Kirkon jäsenet jakavat erilaisia uskomuksia ja käytänteitä, joista ristiriitatilanteissa muotoillaan virallisia oppilauselmia. Tämä kahden tulkintalinjan salliva piispainkokouksen kanta näyttää usein unohtuvan keskustelupuheenvuoroissa, joissa Raamattua käytetään perusteluna. Lindbeckin mukaan kirkkokunnan oppi ei välttämättä kuvaa sen uskon kannalta keskeisiä, vaan ristiriitoja herättäneitä asioita. Oikaisu Kotimaassa 27.6. Samalla kun mietintö perustelee avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille, mietintö tulee kuvanneeksi kaikki sellaiset argumentit, joilla avioliittokäsityksen laajentaminen on perusteltavissa. Vuonna 2010 piispainkokouksen selvityksessä todettiin kirkossa olevan kaksi erilaista Raamatun tulkintalinjaa. Vuonna 1999 hyväksytty Katekismus vaikenee homoseksuaalisuudesta. Jumalan asetuksen korostus merkitsee, ettei kirkon päättäjillä ole oikeutta muuttaa kirkon avioliittokäsitystä. TuOMaS Hynynen Kirjoittaja on Lopen kirkkoherra, jonka väitöskirja kirkon eettisistä kannanotoista tarkastetaan syksyllä 2019. heteroiden parisuhteisiin. George A. Mikäli kirkolliskokouksen riittävä enemmistö haluaa jonain päivänä muuttaa kirkon avioliittokäsitystä, perusteluissa kannattaa korostaa kirkon tukea ja siunausta kaikille parisuhteille, jotka edistävät hyvää elämää ja ihmisten hyvinvointia. Kirkossa on 2000-luvulla toteutettu laaja selvitysprosessi suhtautumisesta rekisteröityihin parisuhteisiin ja sittemmin samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta arvioi kirkon avioliittokäsityksen laajentamista mietinnössään 1/2018. Toiseksi avioliittoa kuvataan suhteena, jolla on hyviä seurauksia. Miehen ja naisen elinikäisen avioliiton ihanne kuuluu ihmisen olemukseen ja siksi se tukee parhaiten puolisoiden, lasten ja yhteiskunnan hyvinvointia. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Kari Tiirola on Haapajärven kirkkoherra. Toisen tulkintalinjan mukaan homoseksuaalisuuteen liitetyt raamatunkohdat eivät kuvaa tämän päivän luottamukseen ja rakkauteen perustuvia suhteita. Tämä osoittanee, ettei kysymys homoseksuaalisuudesta ole, tai ainakaan tuolloin ollut, kirkolle kovin keskeinen. Kirkon avioliitto-opetusta kuvataan laajasti vuonna 2008 julkaistussa piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja. Taustalla on erilaiset käsitykset avioliitosta ja kirkon opista. Vuonna 2003 hyväksytyssä kirkollisten toimitusten kirjassa morsiusparin sukupuolet mainitaan eri tekstivaihtoehdoissa ja vihittäville esitettävien kysymysten sanamuodoissa aviomieheksi/aviovaimoksi. sivulla 12 oli kirkkoherra Kari Tiirolan seurakunta nimetty väärin. Ensimmäisen mukaan Raamatun homoseksuaalisuutta koskevat kiellot koskevat homoseksuaalisuutta kaikissa muodoissaan. Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Kirjoita lyhyesti ja lähetä myös yhteystietosi. Piispainkokouksen selvityksessä molempien tulkintalinjojen edustajien todetaan haluavan olla uskollisia Raamatun sanomalle ja molempien toivotaan mahtuvan kirkon sisälle. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa24-verkkosivustolla. Vuonna 2016 julkaistu piispainkokouksen selonteko korostaa hyvien seurausten ja parisuhteen lainalaisuuksien kuulumista yhtä lailla seksuaalija sukupuolivähemmistöjen kuin Kirkko voi muuttaa avioliittokäsitystään ” Kahden tulkintalinjan salliva piispainkokouksen kanta näyttää usein unohtuvan keskustelupuheenvuoroissa, joissa Raamattua käytetään perusteluna. mielipiteet S uomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä on käyty kiivasta keskustelua Kirkkohallituksen johtoryhmän päätöksestä tukea Pride-tapahtumaa. Jälkimmäisessä on riskinä, että kirkko ajautuu tilanteeseen, jossa kirkon uskon varassa ylläpidetään näkemystä, jota yhteiskunnassa ei pidetä eettisesti oikeana. sivulla 18 jutussa Godly Play sallii lasten leikkiä oli kuvatekstissä väärä nimi. Leikkiä sohvalta seurasi Kaisa Mattila. Avioliiton järjestysluonteeseen kuuluu, että Jumala asetti avioliiton luomisessa. Avioliiton kuulumista miehen ja naisen välille tukee parhaiten avioliiton järjestysluonteen ja Jumalan asetuksen korostus. Kirkon asiakirjojen lukijoiden on syytä ymmärtää, että tällainen korostus kertoo enemmän asian tosiasiallisesta ristiriitaisuudesta kuin kirkon iankaikkisesta muuttumattomasta käsityksestä
Itse asiassa kirjoitan tätäkin tekstinpätkää takapihamme terassisohvalla lösöttäen. Peruskirjan päivittäjien on syytä muistaa, että päätös partion kelpoisuudesta seurakunnan kasvatustyöhön tehdään jokaisessa seurakunnassa erikseen. uskonnottomien ehdoilla. T ämä suvi on ollut siitä soma, että olen ehtinyt pitää pikkuisen lomaa. Kirkon kasvatustyön näkökulmasta tämä ei tietenkään tule kysymykseen. Kotimaassa 4.7. Lisäksi olen pysähtynyt katselemaan arkisia maisemia pidemmäksi aikaa ja nähnyt ne vallan uudella tavalla. Sapatit olen käyttänyt oleiluun ja sitä olen harrastanut sekä yksin että porukalla. Meneillään olevan Suomen Partiolaiset ry:n peruskirjan päivityksen arvotyöryhmän toimenpide-ehdotuksissa sanotaan: ”Peruskirjaa päivitettäessä olisi hyvä ratkaista, kuinka partion hengellinen ulottuvuus ja lupaus voidaan toteuttaa niin, että eri uskontokuntiin kuuluvat ja uskonnottomat kokevat itsensä tervetulleeksi partioon eivätkä joudu toimimaan henkilökohtaisen vakaumuksensa vastaisesti.” Kauniilta kuulostaa, mutta on kasvatuksen näkökulmasta mahdotonta. Uhkaava kriisi vältetään viisaasti toimien, sillä on vaikea kuvitella, että haluttaisiin palata vuosikymmeniä sitten vallinneeseen tilanteeseen. Ihmiset nukkuvat ja itikat vinajavat, iltarusko on upea ja Simolassa päin päästelee pulloonpuhaltelun kuuloisia ääniä niinkin eksoottinen otus kuin haikara. Onko kymmenvuotiaalla partiolupauksen antajalla henkilökohtainen vakaumus. Mutta nyt kävi niin mukavasti, jotta palvelen thaliaa teatterissa, joka on ajoittanut esityksensä arjiksi ja kirjoitushommat olen saanut hoideltua itsellenikin yllätykseksi vähän niin kuin siinä sivussa. Heti tekee mieli alkaa niitä Luojan töitä sipistellä. Noloa myöntää, että kovin harvoin olen malttanut pysähtyä tätä ilmaista taidenäyttelyä ihastelemaan. Kirkon näkökulmasta partio on osa kristillistä kasvatusta eli lapsen ja nuoren hengellisen kasvun auttamista. Katso ympärillesi ja totea, että kyllä arkkitehturoi Kaikkivaltias maailmaa luodessaan niin napakan elämyspuiston, jotta sitä ihastellessa jäävät ihmisen viritelmät toisiksi. Tässä on silmien edessä paljon kaunista ja kaikki näkemäni kaunis on jonkun muun kuin ihmiskäden luomaa. Kirkkohallituksella puhumattakaan Suomen Partiolaiset ry:stä ei ole päätösvaltaa tässä asiassa. Jos Suomen Partiolaiset järjestönä tekee muun linjauksen, seuraa siitä vaivalla rakennetun järjestön hajoaminen, sillä partiomenetelmä on seurakunnille käyttökelpoinen eikä siitä luovuta. Jos sisällössä vältellään uskonnon käsitteistöä, on selvää, että kirkko kavahtaa. Siitä on syytä pitää kiinni. Jaakko Kivisaari on oikeassa uumoillessaan, että uskonnottomuus pyrkii hiipimään partioliikkeeseen. Luonnollista antti Heikkinen Kirjoittaja on kirjailija ja teatterintekijä Nilsiästä. Jos on, eikö hän joudu elämässään monta kertaa toimimaan sen vastaisesti. Tapahtumien järjestelyissä se merkitsee toimimista ns. Niitä erottivat mielipiteet siitä, miten ymmärretään usko Jumalaan. Sellaiselle kasvatukselle ei voi olla sijaa kirkon kasvatustyössä, jossa keskeistä on armon merkitys. Jaha. Pitää sytyttää pihavalo. Muussa yhteydessä partiolupaukselle haetaan sellaista muotoa, ettei kukaan ”joudu toimimaan henkilökohtaisen vakaumuksensa vastaisesti”. Yhteisymmärrys saavutettiin. Suomessa luterilainen kirkko on partiotyön vahvin tukija. Pilvet, puut, taivaanranta, Luojan luoma ja vuoden mittaan muuttuva maisemataulu. Edellä mainitun tekstin kirjoittaja on unohtanut, että partiossa on kysymys ennen muuta lasten kasvamisesta eikä heidän vanhempiensa vakaumuksista. Järjestöllä ei myöskään ole yksinoikeutta partiomenetelmän käyttöön. Nyt pimeni ilta. Harri raitis Suomen Partiolaiset ry:n hallituksen jäsen järjestön perustamisvaiheessa, Turun arkkihiippakunnan kasvatusasiain sihteeri 1977–1994, kirkkovaltuutettu, seurakuntaneuvoston jäsen, monien partioansiomerkkien kantaja Partioliike ja uskonnottomuus ” Kyllä arkkitehturoi Kaikkivaltias maailmaa luodessaan niin napakan elämyspuiston, jotta sitä ihastellessa jäävät ihmisen viritelmät toisiksi. Se paljastaa leikkuuta huutavan nurmikon. Tänä kesänä olen onneksi ehtinyt ja suosittelen samaa muillekin. Tällainen on ihmisluonto. Yksittäisten tapahtumien sisällön merkitys on keskeinen. On tärkeää tiedostaa, että eettisten arvojen opettaminen erillään uskonnosta johtaa auttamatta kivikovaan moralismiin. Niin että istu, huokaise, ole. KOTIMAA | 25.7.2019 9. Jaakko Kivisaari kirjoitti erinomaisessa mielipidekirjoituksessa ( Kotimaa 20.6.) suurella partioleirillä toteutetusta uskonnottomasta pyhäaamun ohjelmasta. Sillä vaikka aidatut, popparinkäryiset ja muoviset turistirysät joskus ihan kivoja ovatkin, niin uskomattoman paljon Suomen kesästä saa irti ihan vain tavallista maisemaa aistien. Lounais-Suomen Partiopiirin johtaja ja kyseisen leirin ohjelmapäällikkö kirjoittavat: ”Koska partio perustuu yhdessä tekemiseen ja kokemiseen, lähtökohtana oli, että ohjelma on yhteinen jokaisen uskolle ja vakaumukselle.” Pyrkimys on varmaan ollut vilpitön, mutta jos tulkitaan periaatetta ”partio on avointa kaikille” niin, että jokainen tulija voi muokata aatteesta omien mieltymystensä mukaisen, suunnistetaan kohti katastrofia. Aikaisempina kesinä vapaat ovat olleet vähissä, koska olen lappanut allakkaani enempi töitä kuin olisi ollut tarviskaan. Maassa on ennenkin ollut useita valtakunnallisia partiojärjestöjä. Ja se elämyspuisto on avoinna aina eikä sisäänpääsy edellytä kalliin rannekkeen lunastamista. Sellaisia tauluja on Suomi täynnä – niin kuin on toki koko maapalleroinen. Vaikka tuskin yläkerran ukko vielä ruohonleikkuusta suuttuu, mutta noin ylipäätään muistan tämän kesän jälkeen kunnioittaa hänen maisemaluomuksiaan enemmän kuin ennen. Joutopäivinä en kumminkaan ole pakannut perhettäni autoon ja ajanut satoja kilometrejä härvelipuistoihin tai muihin sellaisiin paikkoihin, joissa pienet makkaraperunat maksavat saman verran kuin viisihenkisen kattilakuntamme puolen viikon ruokaostokset
Maksetut Viulut -yhtye syntyi kysynnästä ja johdatuksesta. – Haluan kaivaa esiin tekstin syvän sisällön ja korostaa sitä sitten tällä meidän soitinkokoonpanolla, Harju kertoo sovitusperiaatteistaan. Gospel-muusikko, lauluntekijä ja musiikinlehtori Henna-Maria Harju soittaa veteliläisen Jussi Laasasen tekemällä viululla. Nykyisin folk-henkinen gospelbändi Maksetut Viulut tekee eri puolilla Suomea reilut 30 keikkaa vuosittain ja parhaillaan meneillään on kolmannen levyn julkaisukiertue. Ihmiset haluaisivat valita itse, mikä on juuri heille hyvä elämä. Yhtyeeseen kuuluvat viulua ja mandoliinia soittavan Harjun lisäksi Tuuli Malve (viulu), Ossi Mäki-Reini (kitara ja perkussiot), Neea Lamminmäki (harmooni) ja Sirpa Luoma (rummut, perkussiot ja viulu) sekä miksaaja ja manageri Jani Harju. Yläkouluikäisenä Henna-Maria Harju oli yksinäinen. Rippikouluun hän halusi lähteä puhtaalta pöydältä ennestään tuntemattomien nuorten joukkoon. – Kun meitä pyydettiin toistuvasti keikoille, yhtye syntyi. Tykkään siitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Henna-Maria Harjua ilahduttaa, että heidän yhtyeensä on saanut esiintymiskutsuja laajasti eri herätysliikkeiden ja kirkkokuntien tilaisuuksiin. Isoskoulutuksesta löytyi myös aviomies Jani. Yhtyeen kaikki jäsenet laulavat. Teemme ristin juurella juurimusiikkia sopivan popisti. Harju on vakuuttunut siitä, että koska Jumala on puhaltanut ihmiseen elämän henkäyksen, jokaisen sielu kaipaa pohjimmiltaan Jumalaa. – Se oli aivan valtava kokemus. | Kuva: Päivi Karjalainen KOTIMAA | 25.7.2019 10. Sleyn työntekijöiltä Harju kokee saaneensa rohkaisevaa, puhdasta ja ravitsevaa evankeliumin opetusta. Hän vierastaa yleishenkisyyttä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien aikaan Maksetut Viulut on esiintynyt aiemmin baptistien telttakokouksissa. Onneksi niin ei ole käynyt! kertoo gospelmuusikko, lauluntekijä ja musiikin lehtori Henna-Maria Harju. – Oikeastaan Jumala perusti tämän bändin. V uonna 2011 Kokkolassa opiskelevat ja työtä tekevät nuoret aikuiset tapasivat toisiaan Evankelisten opiskelijoiden illoissa ja päätyivät säestämään yhteislauluja. – Meillä on tämä yhteinen Jeesus. – Sleyn tilaisuuksissa saan kuulla Jeesuksesta ja kokea Pyhän Hengen läsnäoloa. Pelkäsimme, että bändin perustaminen veisi tekemisen ilon. Meillä on edelleen valtava palo soittaa. Kaveruksilta alettiin kysyä levyjä ja keikkoja, vaikka he eivät halunneet perustaa mitään oikeaa bändiä. haastattelu ” Meillä on tämä yhteinen Jeesus. Meillä oli tosi hauskaa, kun soitimme yhdessä. Ripari sinetöi uskoni Jumalaan. Vanhemmat suosittelivat Harjulle Sleyn rippikoulua, ja niin hän päätyi riparille Ohtakarin leirikeskukseen Lohtajalle. Nykyisin pariskunnan hengellinen koti on Sleyn Armon kappeli KokkolasMaksetut Viulut soi riemua ja syvyyttä Oikeastaan Jumala perusti tämän bändin, sanoo gospelmuusikko Henna-Maria Harju. Sitä Harju sen sijaan suree, että hengellinen musiikki ei Suomessa juurikaan pääse soittoon sekulaareilla radiokanavilla, eikä hengellisillä bändeillä ole asiaa maallisille festareille. Miten tässä näin kävi. Yhteissoiton ilo ja riemu vetosivat ihmisiin. Koulusta ei oikein löytynyt samanhenkisiä kavereita. Teemme ristin juurella juurimusiikkia sopivan popisti. Monet tutut virret ja hengelliset laulut ovat saaneet uudenlaisen sovituksen yhtyeen käsissä. On vaikea alistua siihen, että Jeesus on ainoa tie ja että hän on tehnyt jo kaiken puolestamme, Harju pohtii. – Suomessa ei oikein suvaita Jeesusta. Tänä kesänä yhtyeellä oli juhlilla oma kirkkokonsertti Kaustisen kirkossa. Sleyn porukoista sain ystäviä ja odotin aina Sleyn leirejä kuin kuuta nousevaa
Hän toivoo yhtyeen musiikin liikuttavan ihmisten sielua ja antavan iloa ja rohkaisua. Lempivirsi: Päivä vain ja hetki kerrallansa Motto: Jumalan maailmassa kaikki on mahdollista sa. – Ajattele, folk-orkesteri soittaa virsiä nuorisofestareiden päälavalla! Me ollaan tehty ahkerasti duunia ja bändillemme on ollut selkeä tilaus, mutta kyllä Jumala on myös meitä kuskannut. Viimeiset 10 vuotta hän on saanutkin olla festareilla artistina. Maksetut Viulut nousee Maata Näkyvissä -festareiden päälavalle. Ensi syksynä toteutuu Harjun toinen suuri haave. – Toivon myös, että musiikkimme kautta ihmisen suhde Jeesukseen voisi syntyä tai syventyä. Henna-Maria Harju, 33 Ammatti: gospelmuusikko, lauluntekijä, musiikin lehtori ja multi-instrumentalisti Kotipaikka: Kokkola Perhe: Aviomies Jani Harju ja lapset 6v. Gospelmusiikki on aina ollut vahvasti osa Sleyn työtä. – Kun olen tekemisissä Jumalan sanan kanssa, sielussani liikkuu aina jotakin ja usko syvenee. Kuulonvaraiselle ihmiselle ja pienten lasten äidille on ollut riemullista syventyä Raamattuun kuunnellen, vaikka tiskikonetta täyttäessä. Olen rokkariluonne, joten populaarimusiikkia ja hengellisiä sanoituksia yhdistävä gospel iski minuun jo nuorena isosti ja iskee yhä. Kun Henna-Maria Harju osallistui ensi kertaa Maata Näkyvissä -festareille vuonna 2001, hän hämmästyi. EMiLiA KArHu KOTIMAA | 25.7.2019 11. – Tuli tunne, että ei ole totta, ei tällaista voi olla olemassakaan. Harju kannustaa ihmisiä tutustumaan yhtyeen musiikkiin Spotifyssa, YouTubessa tai bändin nettisivuilla maksetutviulut.fi. Harjun mielikirja on Raamattu. Kuka. Kaikenikäisten yhteisöön ovat jo kotiutuneet pariskunnan 4ja 6-vuotiaat lapsetkin. Olemme halunneet kysyä hänen tahtoaan, ja tässä sitä ollaan. Viime aikoina hän on kuunnellut Vanhaa Testamenttia ja Jukka Norvannon siihen liittyviä opetuksia Raamattu kannesta kanteen -sovelluksen avulla. Raamatun pohjalta olen kirjoittanut paljon myös lauluja. ja 4v. Ensi käynnistä lähtien Harju haaveili vielä joskus soittavansa itsekin festarilavalla
Kolesnikov toteaakin, että jos valoisa tulevaisuus rakennetaan valoisalle menneisyydelle ja ammennetaan siitä oma legitiimisyys, niin ovella odottaa generalissimus Stalin. Dostojevskin ”yleismaailmallisen vastakaiun” ” Lännessä suhde pahaan on yksiselitteinen, Venäjällä taas epämääräinen: mitään ei tunnusteta lopullisesti pahaksi. Nykyinen tulehtunut kansalliskiihko on järkyttänyt venäläisen älymystön olemassaolon perustoja. Nyt tuntuu pohja pudonneen koko ”venäläisen intelligentsian” idealta. Aikoinaan Leo Tolstoi idealisoi yksinkertaisen talonpojan, musikan, ja hänen kristillisyytensä. Vielä 2000-luvulla saattoi ajatella, että kansa ja valta ovat vastakkaisia. Nykyinen tilanne on saanut älymystön tekemään uudenlaisia, viiltäviä analyyseja Venäjän moraalista ja kristillisyyden kohtaloista. Suurimman järkytyksen on nyt tuottanut itse kansa. Sedakova menee venäläisen sivilisaation ytimiin. Stalinin ihailusta on tullut moraalisesti rohkaistu sosiaalinen normi massoille. Se on myös vinksahtanut protesti pettymyksen tuottanutta Putinin hallintoa kohtaan. Nyt vallitsee täysi pimennys. Yhteisen kansan moraaliin ja uskoon pani toivonsa myös Aleksandr Solženitsyn. Hänestä venäläisillä on erityinen suhde pahaan – kyvyttömyys erottaa paha hyvästä. Lännessä suhde pahaan on yksiselitteinen, Venäjällä taas epämääräinen: mitään ei tunnusteta lopullisesti pahaksi. Venäjän moraalinen katastrofi V enäläisten suuri enemmistö on nostanut Stalinin jopa ”suurimmaksi venäläiseksi”. Tämä on järkyttänyt monia. 1800-luvulta saakka se on rakentanut älyllisen ja moraalisen olemassaolonsa visiolle eurooppalaisesta, valistuneesta Venäjästä. Stalinin suosio kuvastaa kansan kyvyttömyyttä suunnistaa sekavassa nykyisyydessä. Tunnettu runoilija ja filologi Olga Sedakova sanoo kirjassaan Veštšestvo tšelovetšnosti (”Ihmisyyden aine”, 2019), että Krimin kaappaaminen vei häneltä viimeisetkin illuusiot. Vuonna 2018 heidän osuutensa nousi yli 70 prosenttiin. Ja kaiken takana on pelko. Se on sitäkin helpompaa, kun nuorille Stalin on yhtä historiallisesti kaukainen kuin Iivana Julma. Stalin on ooppiumia Venäjän kansalle: toteutettavaksi mahdoton haave oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvoinnista. Monimutkainen selittely johtaa kaveeraamiseen pahan kanssa. TeksTi | Jukka Mallinen – kuviTus | Päivi karJalainen KOTIMAA | 25.7.2019 12. Vuonna 2016 diktaattorin hyväksyi venäjänmaalaisista 54 prosenttia. Nykyinen tulehtunut kansalliskiihko on järkyttänyt venäläisen älymystön olemassaolon perustoja. Nyt paljastuu, että valta ja kansa ovat yhtä lietsoessaan aggressiivista politiikkaa ja militaristista hysteriaa. Pelätään maailmansotaa, viranomaisten mielivaltaa, poliisia ja mafiaa, jopa massarepressioita. Moskovan Carnigie-instituutin tutkija Andrei Kolesnikov selittää, että Krimin miehitys on Venäjällä nostattanut patrioottisen ja imperiaalisen uhon ja sen mukana Stalinin suosion tappiin. Nämä ideat olivat kiinteässä yhteydessä kristilliseen moraaliin ja humanismiin. Vuonna 1988 kahdeksan prosenttia Neuvostoliiton asukkaista arvioi Stalinia myönteisesti. essee Stalinia ihaillaan taas Venäjällä. Se tarjoaa helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Vuoden 2018 kyselyissä on todettu väestön vakava frustraatio ja pelkojen kasvu
Jos aikoinaan olisi hyväksytty valtiollinen päätös ja arvio maan menneisyydestä, kollektiivinen tajunta olisi ehkä raitistunut. Tarkoitus pyhittää keinot, sillä ”aina roiskuu, kun rapataan”. Moraalinen lausuma on intuitiivinen, ei looginen. Ryhmä kannatti ekumeniaa ja etääntyi jo 1980-luvun jälkipuoliskolla Venäjän kirkon hierarkiasta sen nationalismin ja KGB-riippuvuuden takia, mutta säilytti sen tunnustuksen. Suurta yleisöä hurmaavat nykyään sellaiset henkilöt kuin moottoripyöräjengin pomo Kirugi tai Itä-Ukrainaa terrorisoiva asemies Motorola. Andrei Zvjagintševin äskettäin meilläkin nähty elokuva Ilman rakkautta (Neljubovj) kuvaa liikuttavasti samaa prosessia: kadonneita ihmisiä etsivät vapaaehtoiset edustavat siinä ainoina toimeliasta, vilpitöntä epäitsekkyyttä. Sedakova sanoo, että käsiteltäessä lähimenneisyyttä Venäjä pyyhki yli oman syyllisyytensä. Taas ollaan kuin neuvostojärjestelmän viime vaiheessa – kaikki oli selvää. Kansallisen aggressiivisuuden ryöpsähdys on historiassa tuttu ilmiö, nähty monesti muuallakin. ”Mitä Venäjästä tulee, jos se on repäisty irti ihmiskunnasta, jos sen yhteydet Eurooppaan on katkaistu eikä niitä ole syntynyt Aasiaan?” Venäläinen on antropologisesti sama kuin eurooppalainen, sanoo runoilija. Sellaisia moraalisia auktoriteetteja kuten Andrei Saharov tai Dmitri Lihatšova ei löydy Venäjältä tänään. Venäjällä leviävä vapaaehtoisten avun liike merkitsee hänestä ihmisen todellista jälleensyntymää: vapautta tehdä omasta tahdostaan hyvää. Paras venäläisyys on tärkeä osa yleisinhimillistä humanismiamme: ”Nämä venäläiset ovat suuria, koska he ovat yleismaailmallisia hahmoja, eivät paikallisesti rajoittuneita.” Kirjoittaja on kirjailija ja Venäjän-tuntija. Sedakova kysyy, mitä se merkitsee – eikö Venäjällä ole oikeutta, laillisuutta vaan vain mielivaltaa. Menneisyyden hallinta – katumus eli pokajanie – unohdettiin perestroikan aikaan. eli myötätunnon takaa löytyy sieltäkin eettisyydellä taktikointia. Venäjän kirkko on Sedakovan mukaan tänään hylännyt sellaisten idän hengellisyyden auktoriteettien kuten pyhittäjäisä Nil Sorskin ja teologi Alexander Schmemannin ajatukset. KOTIMAA | 25.7.2019 13. Sedakova kehottaa yksinkertaiseen moralismiin: hyvä on hyvää, paha pahaa, eikä niitä tule sotkea sofismeilla. En pysty selittämään itselleni tätä halua valita väkivalta ja paha.” Sudakova viittaa venäläisen kulttuurin yleismaailmalliseen merkitykseen. Riittää, että ”yksinkertaisesti totuus kajahtaa, muuten vajoamme yhä syvemmälle infernaaliseen valheeseen”. Venäläisillä logiikan syrjäyttävät salaliittoteoriat ja paranoidit fantasiat. Uskotaan, että hyvää voi tehdä vain pahan avulla. Samalla kyvyttömyys erottaa paha yhdistyy sulavasti suvaitsemattomuuteen erimielisiä ja vähemmistöjä kohtaan. Sedakovan mukaan kaikki tämä tulee traumatisoituneesta Neuvostoliiton jälkeisestä yhteiskunnasta. Se Venäjä, jota maailmalla rakastetaan, ei ole militaristinen supervalta. Neuvostoliiton romahduksen syitä ei koskaan selitetty kansalle, mikä on jättänyt pelitilan tulehtuneelle populismille. Venäjää rakastetaan sen vuoksi, mitä se on antanut maailmalle: Dostojevskin, Tolstoin, myöhemmin Mandelstamin, Ahmatovan, Pasternakin ja Solženitsynin. Laskelmoivan epämääräisyyden avulla siirrytään punnitsemaan hyvän ja pahan osuutta asioissa. Näin selittelevät pahan väistämättömyyttä niin Stalinin kuin Putininkin kannattajat. Sedakova itse on saanut Vatikaanin runouspalkinnon. Moraalin kuolemaa puolustellaan käsityksellä venäläisten erityisyydestä, toisenlaisuudesta. Anteeksiantavaisuudessa piilee kyvyttömyys erottaa paha. Sen on kyllästänyt väkivallan hypnoosi ja pahan edessä polvistuminen. Hän sanoo: ”Irtautuminen lännestä merkitsee lopullista irtautumista kristillisestä humanismista, kieltäytymistä yleisesti hyväksytyistä oikeuden, arjen, yhteiselämän normeista. Sedakova kuului 1970-luvulla Moskovan yliopistossa syntyneeseen ortodoksiseen renessanssiin, jossa kokonaisen sukupolven tiennäyttäjäksi kohosi filosofi ja Bysantin tutkija Sergei Averintsev. Ja jälleen saa joku maksaa vapaudesta hengellään. Kuitenkin moraalinen valinta on helpompi kuin epämääräisyyden vuosina: korruptio on pahaa, vieraiden alueiden anastaminen pahaa. ” Paras venäläisyys on tärkeä osa yleisinhimillistä humanismiamme. Ilmankos viranomaiset tekevät sille haittaa, koska he inhoavat yksityistä aloitteellisuutta
Hänen edeltäjänsä paavi Shenouda III johti Egyptin koptiortodoksikirkkoa yhteensä 41 vuotta kuolemaansa asti. Aivan kaikki on erilaista kristityillä ja muslimeilPaavi Tawadros II on siviilinimeltään Wagis Sulayman. – Erityisen hyvät suhteet ja teologista dialogia meillä on katolisen kirkon kanssa sekä myös anglikaanisen kirkon ja Venäjän kirkon kanssa. Tawadros II tapaa Al Azharin imaamin ainakin kahdeksan kertaa vuodessa sosiaalisen dialogin merkeissä. P aavi Tawadros II:sta kuvaillaan lempeäksi ja kärsivälliseksi mieheksi. Kristillisten kirkkojen kanssa Egyptin ortodoksikirkko käy myös teologista dialogia. Ääri-islamistit ovat yrittäneet oikeuttaa kristittyjä vastaan tekeMarttyyrien veri vahvistaa uskoa miään iskuja sillä, että kristittyjen johtaja tuki islamistipresidentin syrjäyttämistä. KOTIMAA | 25.7.2019 14. Tänä vuonna ei ole toistaiseksi tapahtunut yhtään vastaavaa terrori-iskua. – Kirkon oppi nousee Raamatusta, joka on kristillisen elämän ylin ohje. Paavi muistuttaa marttyyrien veren vahvistaneen kristittyjen uskoa aina. – Egyptiläiset ovat eläneet Niilin suistossa rauhallisesti keskenään. Etenkin vuosina 2016 ja 2017 tehtiin useita terrori-iskuja Egyptin kirkkoihin ja ampuma-asein varustautuneet terroristit ampuivat kristittyjä pyhiinvaeltajia. Egypti pitää meistä kristityistä ja turvallisuudestamme hyvää huolta, Tawadros II sanoo. – Uskonnollista dialogia ei muslimien kanssa ole, mutta arjen tasolla me olemme hyviä ystäviä ja sosiaalista dialogia on paljon, Tawadros II kertoo. Kirkkojen luona on poliiseja vartiossa. Keskustelemme yhdessä siitä, miten parhaiten voisimme ratkoa esimerkiksi köyhyyden aiheuttamia ongelmia egyptiläisten keskuudessa. Vuonna 1952 syntynyt Sulayman opiskeli farmasiaa. Egyptin kristityt ja muslimit ovat perinteisesti osallistuneet vieraina toistensa uskonnollisiin pääjuhliin. – Kristityn ja muslimin välinen avioliitto on täysin mahdoton ja sopimaton ajatus. Lempeä olemus muuttuu tiukaksi, kun tulee puhe uskontojen välisten avioliittojen mahdollisuudesta Egyptissä. Nyt iloitsen Egyptin kristittyjen kanssa siitä, että turvallisuustilanne niin maassa yleisesti kuin erityisesti kristittyjen osalta on parantunut merkittävästi, Tawadros II sanoo. | Kuva: Päivi Arvonen ” Kristityn ja muslimin välinen avioliitto on täysin mahdoton ja sopimaton ajatus. haastattelu | koptit | Egyptin koptilaisen kirkon johtaja, paavi Tawadros II tunnetaan perinteisten arvojen sekä kristittyjen ja muslimien vuoro vaikutuksen puolesta puhujana. – On tärkeää katsoa eteenpäin. Osa Egyptin kristityistä on toivonut koptiortodoksikirkolta lievennystä tiettyihin tiukkoihin tulkintoihin. – Muslimiveljeskunta, joka nykyään on julistettu terroristijärjestöksi, on toiminut Egyptissä vuodesta 1928. Minareetit ja kirkot kohoavat Niilin laaksossa rinta rinnan. Egyptiläiset ovat lempeää kansaa, joka rakastaa uskontoa. Esimerkiksi avioeron syyksi kirkko hyväksyy käytännössä vain puolison luopumisen kristinuskosta ja joiltain osin uskottomuuden. – Islamistien valtakausi oli vaikeaa aikaa kristityille ja vielä vaikeampi aika tuli islamistipresidentin syrjäyttämisen jälkeen. Tawadros II:n aloittaessa paavina Egyptiä johti presidentinvaalit täpärästi voittanut Muslimiveljeskunnan islamistipresidentti Mohamed Mursi. Shenouda III oli kristittyjen suuresti rakastama johtaja ja uskonnollinen esikuva, joka jätti monen koptikristityn sydämeen niin ison kaipauksen ja mieleen niin ison kunnioituksen, ettei seuraajan asema ole helppo. Kuusi vuotta sitten alkunsa saanutta sosiaalisen dialogin muotoa kutsutaan nimellä ”Perhetalo”. Tawadros II muistuttaa Egyptin kristittyjen ja muslimien eläneen vuosisatoja rauhallisesti rinnakkain. Kärsivällisyys onkin ollut tärkeässä asemassa hänen virkaurallaan, joka alkoi marraskuussa 2012. Raamattu pyhänä Jumalan sanana on meidän ohjenuoramme eikä se muutu, Tawadros II toteaa painokkaasti. Paavi Tawadros II seisoi television suorassa lähetyksessä yhdessä Al Azharin imaamin Ahmed Al-Tayebin kanssa nykyisen presidentin Abdel Fattah Al Sisin rinnalla, kun tämä ilmoitti kansalle heinäkuun 2013 alussa presidentti Mursin syrjäyttämisestä. Hänet vihittiin munkiksi 36-vuotiaana vuonna 1988 ja piispaksi 1997. Egyptin puhdistaminen terroristeista vie aikaa etenkin, koska aiempien presidenttien aikana on tehty asian suhteen paljon virheitä. – Mukana on myös pappeja ja moskeijoiden imaameja. Mursin syrjäyttämisen jälkeen islamistit tekivät kymmeniä väkivaltaisia iskuja kristittyjä, kirkkoja ja kristittyjen omaisuutta vastaan. Kriittisimpien kommentoijien mielestä kirkko hyväksyy eron syyksi vain aviovaimon, ei aviomiehen uskottomuuden. Tawadros II vastaa diplomaattisesti. Nyt tilanne on paljon parempi
Jussi rytkönen KOTIMAA | 25.7.2019 15. Näin varmaankin on, mutta teologista selkeyttä tarvitaan myös sitä keskustelua ajatellen, jota suuri herätysliike voisi halutessaan runsaammin käydä kirkon ja muun suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Uudenlaiset poliittiset liikkeet syntyvät ja vanhat kuihtuvat. Herätysliikkeen keskusjärjestön Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) viime vuonna julkaisema Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti paikkaa kuitenkin jossain määrin tätä puutetta. Jotakin on särkynyt. Yhtä mahdoton ajatus paaville on kysymys naispappeudesta saati samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Niinpä tarkka lukija huomaa, että varsinkin sakramenteista, avainten vallasta ja seurakunnasta puhuessaan kirja toki on pesunkestävää vanhoillislestadiolaista opetusta. Voiko demokratia lännessäkin kuolla. Lempeys palaa paavi Tawadros II:n olemukseen hänen puhuessaan perheestä, joka on hänelle tärkeä teema. Eikä ihminen olisi vapaa palvelemaan toisia Jumalan vapauttamana. Intia saattaa valita tulevaisuudessa totalitaarisuuteen vivahtavan hindunationalismin. Maailman voimasuhteet muuttuvat. Jumala ja demokratian kuulennot Jussi rytkönen Kirjoittaja ottaa kantaa ajankohtaisiin teologisiin aiheisiin. Mutta pantteri ei pääse täplistään. SRK, Oulu 2018, 256 s. Länsimainen protestanttinen ihminen on huolissaan. Se on kuitenkin käypä ja hyödyllinen käsikirja jokaiselle, joka tahtoo perehtyä vanhoillislestadiolaisen kristinuskon tulkinnan piirteisiin. Länsimainen ihminen on epävarma: jos demokratia ei olekaan lääke koko maailmalle, onko se sitä meillekään. Ihmetyttää, että suuri osa muuta maailmaa ei näytä demokratialla päätään vaivaavan. Ensimmäisinä ihmisinä Kuun pinnalla seisoivat länsimaiset protestantit. Olemmeko malli kenellekään. Tie orjuuteen on katettu epäjumalilla. 2000-luvulla on oltu huolissaan myös demokratian tilanteesta maailmassa ja myös siellä, missä se on keksittykin: lännessä. Eikä demokratiaa. Sisällys seuraa klassisten dogmatiikkojen ja kristinoppien tyypillistä esitysjärjestystä. Ikään kuin ahkeruus, itsekuri, demokratia, synnintunto ja pelastus yksin uskosta Kristuksen tähden olisivat johtaneet heidät kohti tähtiä. Joukossa on paljon teologista peruskauraa. Tawadros II muistuttaa Egyptin olevan maailmanhistorian kuuluisimman pakolaisperheen turvapaikka. Seuraavaksi Kuun pinnalla seisovat ehkä kiinalaiset. Venäjä on lumedemokratia, samoin useimmat muslimimaat. Uudenlaiset poliittiset liikkeet syntyvät ja vanhat kuihtuvat. Ei näitä kahta voi mitenkään sekoittaa keskenään. He voivat olla ateisteja, buddhalaisia, taolaisia tai kristittyjä, oikeastaan mitä vain. Haluan toivottaa Suomen kristityt tervetulleeksi Pyhän perheen reitille, Tawadros II sanoo. Jos tätä sitten haluaa arvottaa, kauneus on toki katsojan silmissä. 50 vuotta sitten ihminen seisoi ensi kertaa Kuun pinnalla. Kirja koostuu analyysi-, katsaustai esseetyyppisistä artikkeleista. Esipuheessa todetaan, että vanhoillislestadiolaisuuden sisällä on ilmennyt opillisen keskustelun tarvetta. Kysymys on vahvasti teologinen. Artikkeleiden lähdekirjallisuusluetteloissa on runsaasti kovan luokan suomalaisten ja ulkomaalaisten teologien tuotantoa. Kirjoituksia uskon ja opin perusteista. Tässä kaikessa tarvittiin myös reformaation apua. Wittenbergin teesit olivat yksi vaihe ihmisen matkassa kohti taivasta: armo, sielun pelastus, ajatuksen vapaus, demokratia, tiede – jopa kuulennot. Ilman tuota juutalais-kristillistä kirjaa länsimaita ei olisi syntynyt. | kirja | Ari-Pekka Palola (toim.): Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti ei aivan kattavasti lunasta niitä odotuksia, joita kriittisellä – varsinkin liikkeen ulkopuolisella – lukijalla voi olla. Implisiittisesti ajatus ihmisten tasa-arvosta ja vapaudesta on kirjoitettuna Raamatussa. Lopuksi etiikkaa ja yhteiskuntaoppia. Tämä kirja on hyvin kirjoitettu: esitystapa on monin paikoin ihailtavan selkeä ja sisältökin monessa suhteessa täysin kosher. Ja niin johtivatkin. Se vastaa esimerkiksi siihen, minkälainen on kristinuskon Jumala, mitä ovat Jumalan ilmoitus tai parannus ja vanhurskauttaminen, kuinka Pyhä Henki toimii ja mitä ajatella viimeisistä tapahtumista. Ne käsittelevät kristillisen uskon eri osaja reuna-alueita yleistajuisesti, toki teologisen otteen hallitessa lähestymistapaa. Identiteettinsä hukannut protestanttinen kristinusko käy läpi metamorfoosia, jonka lopputuloksia voivat olla katoaminen, muuksi muuttuminen, sulautuminen johonkin itsevarmempaan – tai uusi vahva alku. Hänen sivilisaationsa on samanaikaisesti muiden ihailema ja inhoama. Muistan tapahtuman siten, kuin kansakoulussa juuri lukemaan oppinut sen koki. Maailman voimasuhteet muuttuvat. 50 vuotta takana, ja tämän hetken maailma on erittäin rajussa mullistuksessa. Mutta he edustavat diktatuuria. vanhoillislestadiolaisuuden opillisista käsityksistä ei ole olemassa auktorisoitua tekstiä. Tekniikka ei pelastanut. Tämä pelottaa monia länsimaisia ihmisiä. – Pyhän perheen pysähdyspaikat ovat tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja kaikille maailman kristityille, mutta niissä käy myös muslimeja hakemassa siunausta elämäänsä. Perhe on hyvän elämän ja hyvän yhteiskunnan perusta. Jos pelastettu ja vapaa syntinen hylkää Jumalan, hän avaa myös portit vapauden ja demokratian katoamiselle. Rakkauden väheneminen lisää kaikkia ongelmia ja heikentää perhettä. Kirjan kirjoittajat ovat sekä teologeja että muun opillisen sivistyksen saaneita. la; kalenteri, juhlat, tavat, rukouselämä ja perhe-elämä sekä lasten kasvatus. Jeesus-lapsi vanhempineen vietti koptikirkon perimätiedon mukaan Egyptissä vuosia kulkien niin aasikyydillä, kävellen kuin yksipurjeisella purjeveneellä Niiliä pitkin. – Olen huolissani siitä, että globaalisti rakkaus perheissä ja perheenjäsenten välillä vähenee. Kehitysoptimismi kylmän sodan keskellä oli suurta. Päivi Arvonen | kolumni | ” Jotakin on särkynyt
Kulttuurisesti ja kielellisesti Espanjan ja Ranskan välimaastossa sijaitseva alue on yksi Euroopan maallistuneimmista, mutta sillä on tarjota maailmalle myös malliesimerkki uskon ja taiteen, tradition ja luovuuden synteesistä: Antoni Gaudín suunnittelema Sagrada Família. Ulkomaanmatkoilla kannattaa rantojen ja ruokapaikkojen ohella syventyä aina kunkin kohteen kulttuurilliseen ja hengelliseen erityisantiin. Näistä ensimmäinen toteutui vuonna 2010, kun taas toinen vaatisi vielä kirjaimellisesti ihmeen. ” Metsäiset, puita muistuttavat pylväät puhuttelevat erityisellä tavalla suomalaista sielua. Sagrada Famílian nimi viittaa pyhään perheeseen. Tähän teemaan liittyy vahvasti kirkon ensimmäiseksi valmistunut Kristuksen syntymän fasadi. Vastaus oli myönteinen, ja Martínez käski saman tien ryhtyä tuumasta toimeen! Seuraavaksi kardinaali keksi kutsua itse paavin toimittamaan Sagrada Famílian vihkimisen. Se on ”Euroopan katedraali” ja ”arkkitehtuurin Summa Theologica”, ja sen arkkitehti Antoni Gaudí (1852– 1926) on ”arkkitehtuurin Dante” ja ”Jumalan arkkitehti”. Paavin matka oli onnistunut. ”Gaudí luo meidän ajallemme erittäin tärkeän synteesin, jossa kohtaavat kolme kirjaa: luonnon kirja, Raamattu ja liturgia. Lopuksi Sagrada Família ilmentää upeasti uskon ja taiteen välistä elimellistä yhteyttä. Benedictus XVI suostui mielihyvin, ja päivämääräksi sovittiin 7. Nykyään taiteen ja uskon välillä tuntuu olevan kuilu, mutta se on huonoksi molemmille. Hän sanoi minulle jälkeenpäin, että seremonia jätti häneen lähtemättömän muiston”, Martínez kertoo kirjassaan. marraskuuta 2010. Silmiinpistävin piirre on kuitenkin lasimaalausten häikäisevän kaunis värijuhla. Vieraillessani viime vuonna Barcelonassa löysin kuuluisan Sagrada Família -kirkon matkamuistomyymälästä Lluís Martínez Sistachin (s. Kaunis vihkimistilaisuus teki syvän vaikutuksen molempiin osapuoliin. Benedictus XVI:n mukaan taide on alkuajoista asti ollut olennainen osa kristinuskoa: ”Kirkko on ollut vuosisatoja taiteen äiti: läntisen taiteen suuret aarteet – musiikki, arkkitehtuuri ja kuvataide – syntyivät kirkon uskosta. Hänen mukaansa Antoni Gaudí yhdisti esimerkillisesti ”vanhan ja uuden, tradition ja luovuuden”. 1937) tuorehkon haastattelukirjan nimeltä Un cardenal es confessa (”Kardinaalin tunnustukset”). Sagrada Família liittyy suurten keskiaikaisten katedraalien perinteeseen mutta uudistaa sen samalla täysin omanlaisellaan modernilla visiolla. Pitkään ajateltiin, ettei kukaan tiedä, milloin vuodesta 1882 asti rakenteilla ollut Sagrada Família valmistuisi käyttökuntoon. Liturgiassa Raamattu ei ole vain 2000 vuotta vanha kirja, vaan siitä tulee nykytodellisuutta, ja tässä Jumalan sanan juhlassa myös itse luomakunta puhuu ja löytää huokauksilleen vastauksen.” Kirkon seiniin kirjaillut tekstit julistavat liturgian eri osia kuten esimerkiksi Sanctus-hymniä, ja sen metsäiset, puita muistuttavat pylväät puhuttelevat erityisellä tavalla suomalaista sielua. Benedictus XVI selittää, että 1800-luvulle tyypillinen pyhän perheen hartaus on hyvin ajankohtainen, sillä ”perheen problematiikka on tämän päivän suuri teema”. kristityn vaellus K atalonia ja sen pääkaupunki Barcelona tuovat mieleen poliittisen separatismin ja jalkapallokuuluisuudet. Taide ilman Jumalaa on Sagrada Famílian kirkko Barcelonassa on paitsi nähtävyys, myös syvällinen kokemus. Kirjasta käy hyvin pian ilmi, että Sagrada Família on kardinaalille ja monille katalaaneille sydämenasia, paljon enemmän kuin pelkkä kaunis kirkko. Barcelonan arkkipiispana Lluís Martínezilla olikin kaksi suurta projektia: Sagrada Famílian käyttöön vihkiminen ja Antoni Gaudín autuaaksi julistaminen. Barcelonan-matkallaan paavi Benedictus XVI selitti journalisteille syvällisesti Sagrada Famílian symboliikkaa useasta näkökulmasta. Kardinaali Martínez kuitenkin paljastaa, että eräänä päivänä hän keksi kysyä arkkitehdeiltä, voitaisiinko kirkko kattaa ja vihkiä käyttöön, vaikka sen tornit eivät vielä olisikaan valmiit. Jumalan arkkitehdin katedraali KOTIMAA | 25.7.2019 16. ”En olisi koskaan kuvitellut saavani paavia vieraakseni. Sagrada Família muistuttaa meitä siitä, että ”Jumala syntyi pojaksi perheeseen ja kutsuu meitäkin rakentamaan perhe-elämää”, paavi totesi. Paikallinen emerituskardinaali sopiikin mainiosti oppaaksi Katalonian kristillisyyden saloihin
| Kuva: Emil Anton kuin puolittaista taidetta, ilman eläviä juuria, kun taas usko, jolla on vain menneisyyden taide, ei ole enää nykyajan uskoa.” Harva Suomessa tietää, että An toni Gaudí on paitsi suuri arkki tehti, myös viittä vaille katolinen pyhimys. Yksi osoitus tästä on se, että vuodesta 1882 tähän päivään asti rakennustöissä ei ole sattunut yhtään vakavaa tapaturmaa tor nien korkeudesta ja miljoonista työmaalla kävijöistä huolimatta,” kardinaali toteaa. Sag rada Famíliasta saakin erikielisiä rukouskortteja, joiden avulla voi pyytää esirukouksia ”Jumalan ark kitehdiltä”. Häntä ei ensin tunnistettu vaan pidettiin kodittomana, ja hän jäi pitkäksi ai kaa kadulle makaamaan. | Kuva: Emil Anton Lluís Martínez Sistach oli kardinaali ja Barcelonan arkkipiispa. Sagrada Família on käytössä oleva basilika, mutta sen rakentaminen on edelleen kesken. | Kuva: Emil Anton KOTIMAA | 25.7.2019 17. Nyt hän on oman basilikansa, jos ei virallinen, niin ainakin epävirallinen suoje luspyhimys. Val mistuessaan sen on tarkoitus ko hota korkeammalle kuin yksikään muu kirkko maailmassa, jopa 172 metriin. Sagrada Famíliassa käy jo nyt vuosittain miljoonia turisteja. Gaudín autuaaksi julis tamisen prosessi on siinä vaihees sa, että enää puuttuu hänen esi rukoustensa välityksellä tapahtu nut, kirkollisen hyväksynnän saa nut ihme. Hän yhdisti ammatilliset taitonsa rukoukseen ja teki töitä Jumalan kunniaksi.” Päivittäin messussa käynyt Gaudí eli hyvin vaatimattomasti ja kuoli toiveensa mukaan ”köy hien tavoin” jäätyään iltakävelyl lään raitiovaunun alle. Kardinaali Martínez selittää, että Gaudí ja Sagrada Família ra kensivat toinen toistaan: ”Gaudí omisti ruumiinsa ja sielunsa Sa grada Famílian rakentamiselle, mutta samalla tämä temppeli ra kensi häntä, hänen kristillistä elä määnsä ja pyhyyttään. Näin Gaudísta tulisi historian ensimmäinen arkkitehti, joka on korotettu ”alttarin kunniaan”. | Kuva: Scanstockphoto Gaudí halusi puita muisuttavilla pylväillään luoda tilan hiljaiselle palvonnalle ja sisäiselle rauhalle. Lopulta Gaudí kuoli sairaalassa, ja hänet haudattiin juhlavin menoin Sagra da Famílian kryptaan. ”Gaudí sanoi, että kaikki Sa grada Famíliassa on kaitselmuk sellista. EMiL Anton Yksityiskohtia julkisivusta, joka kertoo Kristuksen syntymän tarinaa
| Kuva: Lahden urkuviikko pitkälti lahtelaiseen osaamiseen. Tänä vuonna Sibelius-talon urut ovat osa Organo Latino -iltaa, jossa kuullaan mm. Esityksiä on kaksi. Työnantajan on helppo hyväksyä osan vuotta tarvittava kahtalainen toimenkuva. S uomessa järjestetään vuosittain urkufestivaali ainakin kuudessa kaupungissa. Tätä vajausta korjaavat urkuviikot kesäkuussa Porissa ja Paraisilla, heinäkuussa Turussa ja marraskuussa Kotkassa. – Yhdistelmä toimii hyvin urkuviikon tekemisessä. Muuten kuullaan täysimittainen ooppera kaikkine solisteineen. Tänä vuonna se on ”kevytversio” Joonas Kokkosen oopperasta Viimeiset kiusaukset. Lahden kansainvälisellä urkuviikolla on lähes joka vuosi mukana joko kotimainen tai kansainvälinen huippu-urkuri – tai molemmat. Toinen kiinnostava vierailija on amerikkalainen konserttiurkuri Monica Czausz, jonka alan merkittävä lehti sanoo kuuluvan kahdenkymmenen parhaan alle 30-vuotiaan urkurin joukkoon. Finland Festivals -listalle ovat mahtuneet Lahden kansainvälisen urkuviikon (5.–11.8.) lisäksi vain Espoon Urkuyö ja aaria ja Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat. Lahden kansain välinen urkuviikko esittää Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista kevyt version. Ja paljon muuta. Kevyeksi esityksen tekee se, ettei paikalla ole orkesteria, vaan esitys tehdään pianoja urkusäestyksellä. Urkuviikon johtaja Pauli Pietiläinen kertoo, että esitys perustuu Monica Czausz on amerikkalaisten nuorten urkurien kärkinimiä. Pauli Pietiläinen on johtanut Urkuviikkoa muutaman vuoden. Kaikissa konserteissa Toivio improvisoi hänelle annetuista teemoista. Merkittävin niistä on Lahden kansainvälinen urkuviikko. Kalle Toiviota pääsee kuulemaan myös Urjalan kirkossa (26.7.), Helsingin tuomiokirkossa (28.7) ja Vilppulan kirkossa (4.8.). Kuorona esityksessä on Lahden Bach-kuoro. | Kuva: Lahden urkuviikko Juha Pikkarainen on Paavo Ruotsalainen Viimeisissä kiusauksissa. Hän teki noin 25 vuoden uran kanttorina ennen kuin vihittiin papiksi viisi vuotta sitten. Musiikki vei kuitenkin mennessään ja teologia jäi odottamaan liki 20 vuodeksi. Vaikka kirkkomusiikki ja urut kuuluvat länsimaisen musiikin vanhimpiin kerroksiin, niiden esittäminen pyrkii nykyisin jäämään vain joulun ja pääsiäisen juhlakausiin ja kirkkotiloihin. Niin kuoro kuin osa solisteistakin on lahtelaisia, samoin ohjaus ja musiikin johto. Tänä vuonna viikolle tulee Sibelius-Akatemiasta valmistunut, mutta New Yorkissa työskentelevä lahtelaissyntyinen Kalle Toivio, joka on sekä konserttipianisti että urkuri. Hän on sekä pappi että urkuri, joka aloitti teologian opinnot valmistuttuaan musiikin maisteriksi 1980-luvun lopulla. Lisäksi joka viides vuosi pidetään suuret kirkkomusiikkijuhlat ja Lohtajalla joka vuosi omat kirkkomusiikkijuhlat. Ne ovat säestäneet mykkäelokuvaa ja oopperailtaa, olleet mukana kansanmusiikkija tanssiesityksissä. kulttuuri | musiikki | ” Urut ovat säestäneet mykkäelokuvaa ja oopperailtaa, olleet mukana kansan musiikki ja tanssi esityksissä. Urkuviikolla on lähes joka vuoUruista on moneksi si kuultu joku erikoisuus. Lahden kansainvälinen urkuviikko on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt esittelemään, miten monipuolinen soitin urut ovat. Lahden Bach-kuoro on toiminut lähes 40 vuotta ja esittänyt joka vuosi isoja kirkkomusiikkiteoksia. Ariel Ramírezin Missa Criolla. Myös Lapualla oli viime vuoden syyskuussa oma urkuviikko. SiRkku NyStRöM Ohjelmista tarkemmin: www.monicacsausz.com, www.lahtiorgan.fi KOTIMAA | 25.7.2019 18. Kirkkomusiikki ja erityisesti urkumusiikki jää Suomen kesän laajassa ja monipuolisessa musiikkijuhlakirjossa usein melko vähälle huomiolle. Viime vuonna hän voitti kansainvälisen urkuimprovisaatiokilpailun, jota pidetään yhtenä maailman vaativimmista
Kotimaan numeron 26 hyväksi jutuksi äänestettiin Jouko Kuusisesta kertova haastattelu Syvän veden körtti. Ylen kirjeenvaihtajat avautuvat arjestaan. OLLi SePPäLä Pekka Kämäräinen: Papin kirjat. Ei liene paha juonipaljastus, jos kertoo, että kaikki ei mene kirjan alkupuolen auvoisen ja hieman tyhjänpäiväisen puheliaan juonenkehityksen mukaan. The Peoples Temple Collection | Kuva: The Peoples Temple Collection, California Historical Society/Su | dokumentti | Heti ensilehdellä Pekka Kämäräinen tekee selväksi, mitä hänen romaaninsa päähenkilöllä, untuvikkopastori Markulla on edessään. Dokumentti perustuu tutkivan journalistin Jeff Guinnin menestyskirjaan. | viikon kirja | | viikon tv-vinkit | Anna palautetta, kerro mikä on mielestäsi HYVÄ JUTTU Voita kirjapalkinto! Kerro mikä tässä Kotimaan numerossa on mielestäsi hyvä juttu. Perintö on vinkeä rahan ja rakkauden jakomuoto. Huolestuttavia tietoja Jonesin vallankäytöstä ja sadistisesta kurinpidosta tihkui julkisuuteen. Markun lisäksi nuorisotyöstä vastaa nuorisonohjaaja Tiina. Kirja kasvaa lähisuhdeväkivallan kuvaukseksi. Marraskuussa 1978 yli 900 ihmistä sai surmansa joukkoitsemurhassa. klo 19.00 Dokumenttiprojekti: Kotimaa Kosovo-Suomi. TV1 La 27.7. Päihdeja kriminaalityön ohjaaja Tuulia Karjalainen. Se sisältää harvinaista arkistomateriaalia kuten aiemmin julkaisemattomia Kansan temppelin jäsenten omia nauhoituksia sekä FBI:n tutkintamateriaalia. Huomioithan, että osoitetietojasi voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. 288 sivua. klo 10.00 Dokumenttiprojekti: Perintö. klo 15.15 Ylen kirjeenvaihtajat lavalla. Millaista on kirjeenvaihtajan työn hankaluudet. TV1, Su 28.7. Neliosainen dokumentti Jonestownin tragedia kertoo pahamaineisen kultin koko historian: kuinka karismaattisesta saarnaajasta ja kansalaisoikeustaistelijasta Jim Jonesista kehittyi suuruudenhullu demagogi, joka johti satoja ihmisiä itsemurhaan. Kämäräinen käsittelee aihetta yllättävästä näkökulmasta. Pienistä askelista pitää iloita. Kirjapalkinnon saa Marja Savolainen, Kuopiosta. Seurakunnan nuorten illassa on kaksi naista, joista tulee hänen elämänsä kohtalon kannalta tärkeitä. Heidän välilleen syntyy lempeästi lämpenevää kemiaa. Sarjassa nähdään Jonestownista hengissä selvinneiden ja Jim Jonesin elossa olevien perheenjäsenten uusia haastatteluja. Vastausaikaa on seitsemän päivää lehden ilmestymisestä. Jones perusti vuonna 1955 oman uskonnollisen yhteisönsä, jolle hän antoi nimeksi ”Kansan temppeli”. Papin kirjat pääsee todenteolla vauhtiin ja muuttuu yllättäen kiinnostavaksi, kun – takakannen mukaan – ”häiriintynyt abityttö” Mirkku päällekäyvästi hakee Markusta läheisyyttä. Pappi rakastuu isoseen tai varttuneempaan seurakuntanuoreen. Jonestownin tragedia Jim Jones ja Kansan temppelin jäseniä vuonna 1978. Kansan temppeli pyöritti soppakeittiöitä, kampanjoi vuokra-asujien oikeuksien puolesta – ja osti vuonna 1974 ison maa-alan viidakosta Etelä-Amerikan Guyanasta. KOTIMAA | 25.7.2019 19. Se saa ihan kunnolliset kansalaiset käyttäytymään hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Suhteessa edetään niin sanotusti pitkän kaavan mukaan. Miten elää kahden kulttuurin puristuksessa ja löytää keinot menestyä. Mikä on ollut onnistumisen salaisuus ja hinta. Sinne Jones perusti kommuunin nimeltä Jonestown. (Kyseinen palsta on lehdestä ollut poissa muutaman vuoden, mutta on nyt taas osana Pro-liitettä.) Kämäräinen kuvaa seurakuntaelämää ehkä hieman vanhahtavasti, jopa kliseenomaisesti, ja muutama virhekin joukkoon mahtuu. Väkivaltainen ja arvaamaton osapuoli on tässä tapauksessa nainen. Ylen kirjeenvaihtajat joutuvat katastrofien keskelle ja mahdottomiin tilanteisiin. Atrain & Nord. Papin kirjoissa eletään noin 1990-luvun puoliväliä, mikä selviää viittauksella naispappeuden toteutumisen ajankohtaan (1988). Papin kirjat sanoittaa ihmissuhdekuviota, joka vuosikymmenten varrella on varmasti koettu ja nähty monissa seurakunnissa. Mieleen jäävä teos – alun löysäilystä huolimatta. Hetemajn sisarukset olivat lapsia, kun perhe pakeni vainoa Kosovosta Suomeen 1992. Kirjan lopussa koittaa uusi juonenkäänne, jossa Kotimaa-lehden Hiippakuntauutiset-palsta näyttelee ratkaisevaa osaa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkinto. Miten uutisvoitot syntyvät. Tosin Tiinan tiukka uskonnollinen näkemys avioliitosta vilahtaa myös esiin. Neliosainen sarja Yle Teemalta 30.7.–20.8. Koko sarja Areenassa 29.7. klo 15.05 Pisara. Miten tilanteen näkevät pesänjakajat, joiden tavoitteena on sovinto. Asia ei ollut ajankohtainen silloin. Esimerkiksi 90-luvulla kukaan ei työhaastattelussa ottanut puheeksi samaa sukupuolta olevien vihkimistä. Ikärajaluokitus on 16. alkaen. tiistaisin klo 21. (U) TV1, To 1.8. TV1 To 25.7. Voit myös lähettää viestisi postikortilla osoitteeseen PL 279, 00181 Helsinki. Muutamassa vuodessa Jonestown kasvoi lähes tuhannen asukkaan yhteisöksi. Lähetä viestisi osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi, otsikkokenttään viesti Hyvä juttu + lehden numero (löytyy kannesta). Voit myös perustella valintasi lyhyesti. Kämäräinen kuvaa vahvasti Markun ja Mirkun tuhoon tuomittua avioelämää lapsen kanssa
1960-luvun alussa Algeria itsenäistyi sisällissodan jälkeen Ranskasta. ” Ihmiset ovat liikkuneet mantereelta toiselle jo tuhansia vuosia, eikä tämä liike ole koskaan lakannut. Vuosituhannesta riippumatta ihminen on sama. Kirja rinnastaa nykyhetken Saksan tilanteeseen antiikin kertomuksia sekä Saksojen historiaa. Hän alkaa kysellä heidän elämästään ja tutustuu heihin vähitellen yksilöinä. Tänä vuonna ilmestyneistä, alla esitellyistä kirjoista kaksi kertoo eri Afrikan maiden Eurooppaan suuntautuvasta muuttovirrasta. Kirjan kirjoittanut Steve Tasane sanoo kirjansa pohjautuvan lukuisiin dokumentteihin ja pakolaisleireillä otettuihin videopätkiin. Unohtamisen taito kertoo Algerian ja Ranskan suhteista kolmen sukupolven kautta. Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. 2019. Steve Tasane: Lapsi I. Monet elävät kirjan pääkertojan Näiman tavoin tilanteessa, jossa he ovat lähtöisin sieltä mitä ei enää ole. Areva kaivaa uraania muun muassa Nigeristä ja on kirjan mukaan saastuttanut alueella asuvien tuaregien maat. Heillä ei ole papereita eli ”henkikirjoja” eikä edes kokonaisia nimiä. Haluamme saada leikkiä ja nauraa.” Otava lahjoittaa jokaisesta myydystä Lapsi I -kirjasta 5 euroa Pelastakaa Lapset ry:n hätäapurahastoon. Alice Zeniter: Unohtamisen taito Otava 576 sivua. 2000 -luvun pakolaisuus näkyy myös kaunokirjallisuudessa. Kiinnostava yksityiskohta kirjassa on ranskalaisen valtionyrityksen Arevan rooli. Ajankohtaisuutta viimeksi mainittuun kirjaan tuo Suomessakin käytävä keskustelu al-Holin Isis-leirin lasten tilanteesta. ” Monet elävät kirjan pääkertojan Näiman tavoin tilanteessa, jossa he ovat lähtöisin sieltä mitä ei enää ole. Hän löytää kuitenkin uutta merkitystä elämälleen kiinnostumalla pakolaisten tilanteesta. Areva rakentaa Olkiluoto 3:n ydinvoimalaa Eurajoella. Kolmas kirja sijoittuu pakolaisleirille, jota kuvataan lasten näkökulmasta. Algeria oli Ranskan siirtomaa 1960-luvun alkuun asti. kulttuuri | lukeminen | Pakolaisuus on yksi kaunokirjallisuuden kantava teema. Isoäidiltä ja lapsenlapsilta puuttuu yhteinen kieli. Kirjan takakannessa hän sanoo, että hänen omalla pirstaleisella lapsuudellaan on yhtymäkohtia pakolaislasten elämään: ”Me vain haluamme kuulua joukkoon. Näissä kertomuksissa keskeisessä osassa on myötätunto tai sen puute. Suomentanut Taina Helkamo. Suomentanut Outi Järvinen. Päähenkilönä on itäsaksalaistaustainen, leskeytynyt ja eläkkeelle jäänyt antiikin ajan professori Richard. Osan algerialaisista piti tässä yhteydessä jättää kotimaansa ja muuttaa Ranskaan. Leiriltä isoisä ohjattiin muiden Algeriasta paenneiden tavoin metsätöihin eristyksissä olevaan parakkikylään ja lopulta kaupungin lähiöön. Esimerkiksi sen ymmärtämisessä, että ihmiset ovat liikkuneet mantereelta toiselle jo tuhansia vuosia, eikä tämä liike ole koskaan lakannut. Alin puoliso Yema ei puolestaan oppinut koskaan ranskaa. Kirja ei kerro, missä leiri sijaitsee. Tammen Keltainen Kirjasto. Britanniassa kasvanut Tasane on eestiläissyntyisen pakolaisen lapsi. Hän ei opettanut lapsilleen arabiaa. Mennä, meni, mennyt -kirja kuvaa muutaman eri Afrikan maan pakolaisen elämää Berliinissä ja sen liepeillä. Ankarissa oloissa lapset osaavat kuitenkin leikkiä ja olla ystäviä toisilleen. Professori käy läpi omaa elämäänsä, luopumista ja kaiken vähittäistä lakastumista. Nämä kolme kirjaa osoittavat, että kaunokirjallisuus voi olla tärkeä väline pakolaisiin liittyvän todellisuuden ja mittasuhteiden hahmottamisessa. Otava. Kotimaansa menettäneiden tarinat Kirja kuvaa juurettomuutta, mutta myös eräänlaista perillä olemista omassa ulkopuolisuudessa. Kirja kuvaa myös sitä, miten Dublinin sopimus ja byrokratia tekevät turvapaikkaa hakevan ihmisen elämästä helvetillistä. Kolmannessa kirjassa Lapsi I joukko lapsia elää pakolaisleirillä vailla vanhempia. Algeriassa syntynyt Alin poika Hamid yritti parhaansa mukaan sopeutua ranskalaiseen yhteiskuntaan ja unohtaa juurensa. Ehkä se on tarkoituskin. Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt. Se on yksi syy siihen, että alueelta lähdetään kohti Eurooppaa. MArI TEInILä KOTIMAA | 25.7.2019 20. Ali ja hänen perheensä joutui aluksi asumaan pakolaisleirillä surkeissa oloissa. Haluamme olla kylläisiä. Päähenkilön Näiman algerialainen isoisä Ali taisteli toisessa maailmansodassa Ranskan joukoissa
Konservatiivisten mielipiteiden ja syynäävien katseiden ristiaallokossa hänestä tuli pidetty pappi”. Useina vuosina Jasse vei pieniä ryhmiä Etelä-Amerikkaan ja toimi myös Latinalaisen Amerikan joulupappina järjestäen joulukirkkoja ja hoitaen toimituksia. Jassen aurinkoinen ja nopea persoona sopi hyvin latinalaiseen kulttuuriin. Hänen saarnansa antoivat keskustelun aihetta kirkonmenojen jälkeen kokoontuville ”toriparlamenteille”. Jasse toimi talvipappina Gran Canarialla vuoteen 2011 saakka. Seuraava etappi vei hänet vuonna 1974 merimiespapiksi Buenos Airesiin. Hän loi yhteyksiä katoliseen kirkkoon ja edisti ekumeenisia kontakteja. Aurinkorannikon seurakuntalaisten mukaan ”häntä odotti värikäs seurakunta, joka ei kainostellut kertoa mielipidettään. Paikkoja avoinna ilmoitukset 2,70 € / pmm + alv. Kaikkialla se oli tyylikäs ja kodikas. Työmaiden vaihtuessa koti oli perustettava aina uudelleen. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1964 Lahdessa ja aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa. Ilmoitusvalmistus 70,00 € + alv. Eläköityminen oli vain välivaihe. Jäädessään eläkkeelle Jasse kutsui Aurinkorannikon seurakuntalaisia apuun helpottamaan Suomeen paluutaan. 2002, josta hän jäi eläkkeelle v. Lönkanissa, Töölön yläasteella ja Rudolf Steiner-koulussa. Vuoden pimeimmän ajan hän palveli Las Palmasin suomalaisia ja valoisan kauden hän kastoi, vihki ja hautasi Etelä-Suomessa niiden perheiden jäseniä, joita oli saanut palvella nuoresta papista alkaen. Etelä-Amerikasta palasi espanjankielentaitoinen suomalainen pappi ruotsinkielisiin seurakuntiin. Mukana muutoissa kulkivat vain tärkeimmät esineet erityisesti sen jälkeen, kun suurin osa hävisi paluumuutossa Argentiinasta Suomeen. Suomen ekumeenisen neuvoston kansainvälisten asioiden jaoston sihteerinä hän oli 1977–83. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: puhelin 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Ilmoitusmyynti: Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi • Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Ilmoitushinnat: 2,50 € / pmm + alv. Soita 044 260 7652. Siellä näkyi isännän rakkaus taiteisiin. Tukholman suomalaisessa seurakunnassa vuonna 1973 työkieli vaihtui suomeksi. Jaakko Ilmari Kuusinen Rovasti Jaakko Kuusinen syntyi 30.6.1944 Asikkalassa ja kuoli 2.7.2019 Helsingissä. 24 % / h • Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Tilaushinnat: Kotimaa-lehti kestotilaus 12 kk 139 € ja 6 kk 70 €; määräaikainen tilaus 12 kk 149 € ja 6 kk 79 €, Kotimaa-näköislehti kestotilaus 12 kk 108 € ja Kotimaa Seurakunta Pro -tilaus 149 €. Seitsemänkymmentäviisi vuotta täyttyi sairaalassa. 040 750 3036 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Kuolinilmoitukset ja -kiitokset Kotimaa-lehdessä. Selvitys vakiinnutti työmuodon ulkosuomalaistyön yhteyteen ja vei Jassen samalla Manner-Espanjan turistipapiksi v. Jaakko Kuusinen, eli Jasse-pappi, aloitti uransa Vantaan ruotsalaisessa seurakunnassa, vaikka oli syntyjään täysin suomenkielinen. Viranhoidon ohella Jasse toimi uskonnonopettajana Helsingissä mm. 24 %. Ruotsin kieleen hänet perehdytti tuleva vaimo, jonka äidinkielen Jasse halusi oppia täydellisesti. Pappisvihkimyksen hän sai Porvoon hiippakunnassa 1971. Pohjolan pieni luterilainen kirkko tuli tutuksi niin Malagan hiippakunnassa kuin Portugalissakin. Vakava sairastuminen hidasti viimein tahtia. • Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakas suhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisteri lain puitteissa • Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Tupakoimaton pariskunta, ei lemmikkejä. 24 %. ”Ei tässä oikein muuta ole odotettavissa kuin että näkisi vielä viimeisen suuren yllätyksen, lapsenlapsen.” Toive toteutui, ja isoisä ehti tavata pikkuMaunon. He saivat etsiä tarvitsemaansa hänen kodistaan ennen pakkaamisen alkua. Kaksi päivää myöhemmin Jaakko Kuusinen nukkui pois. La luz perpetua lo ilumine! Leena MärsyLä Ja HInsKI HonKKILa Työtoverit Kirkkohallituksesta ja Aurinkorannikolta | kuolleet | KOTIMAA | 25.7.2019 21 Hyvinkään seurakunnassa on haettavana 9.8.2019 klo 15 mennessä KIRKKOTEATTERIOHJAAJAN VIRKA Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa seurakunnan kotisivuilla osoitteessa https://www.hyvinkaanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/avoimettyopaikat Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa24.fi/tyopaikat-ja-virat Ota yhteyttä ilmoitusmyynti p. 2008. Varma vuokra ja luottotiedot kunnossa. Olihan elämää tullut elettyäkin aika lailla riittävästi. pian. Vuosituhannen vaihteessa hän teki Kirkkohallitukselle selvityksen kirkon turistityöstä. Vuonna 1987 hänet valittiin Norra svenska församlingenin kirkkoherraksi. Huhtikuussa lounaalla Jasse kertoi, jassemaiset hymyrypyt silmäkulmissaan, että kuolema ei häntä pelota. Paikkoja avoinna tiedoksi Vuokrata halutaan 3h+k Helsingin kantakaupungista mahd. 044 262 2525 / Janne Pieni yksiö läheltä metron kulkuyhteyksiä Helsingistä
Pe 26.7. Ti 30.7. Kymmenen käskyä antavat puitteet elämälle, mutta käsky ilman rakkautta on tyhjiä sanoja. | 7. 5:20-30. Siksi kymmenen käskyä täyttyvät tiivistelmässä: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lällyltähän rakkaus saattaa tuntua, mutta on yllättävän vaikeaa opittavaa. Kirkkoherra Hans Tuominen, Helsinki. Tekstinlukijoina ja todistajina: Tuomas Fiskaali ja Lars-Erik Forsberg. 11.00 Jumalanpalvelus Kokkolan baptistiseurakunnasta. Tektinlukijoina Lyly Rajala ja Tuulia Taskila. To 1.8. 28:1-2, 6-9, 3. 10.00 Jumalanpalvelus Oulun tuomiokirkosta. Ma 29.7. Virret: 536:1-3, 323:5, 520:1-5, 447, 228, 476, 901:1,4. Kirkkoherra Mika Kyytinen, Kankaanpää. Näyttelijä Katja Aakkula lukee 2. Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Ke 31.7. Uusinta klo 23. Pelkkä vihakin on käskyn rikkomista – tämä on jokaisen vihapuhetta harjoittavan hyvä muistaa. pyhä | ensi pyhänä | | radio & tv | 7. Liturginen väri on vihreä. Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Ma 29.7. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. Käskyjen tarkka noudattaminen ja uhrit eivät korvanneet lähimmäisenrakkautta. Kirkkoherra Antti Toivio, Uurainen. Opetusneuvos Kalevi Virtanen, Helsinki. Ei riitä myöskään se, ettei käytännössä petä puolisoaan, ajatuskin riittää – ja niitähän on. Seurakuntapastori Minna Ruuttunen, Vantaa. Jumalanpalvelus Sunnuntai 28.7. Näissä Jeesuksen sanoissa itse asiassa kaikuu Vanhan testamentin profeettojen ääni. Ei riitä se, että et tapa ketään. Alttarilla on kaksi kynttilää. 5: 20–30 Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Seurakuntapastori Ann-Mari Häggman-Niemi, Alajärvi. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen. Mene sitten vasta antamaan lahjasi. K ovin vähän kristillisissä kirkoissa näkee silmättömiä ja kädettömiä kristittyjä, vaikka toisin voisi luulla, kun lukee tämän sunnuntain evankeliumia. Kanttorina Matleena Roiko. 19:1-4, 11-18, Room. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.” FreIJA ÖzcAn Kirjoittaja on toimituspäällikkö ja pappi. Jälkimmäinen nimittäin vaati itsetutkiskelua, syyllisyyden tunteen sietämistä ja Jumalan rakkauden katselemista. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Vaikka rajoittaisit elämäsi äärimmilleen, ettei mikään kiusaus pääsisi sinuun käsiksi, mieltäsi et saa kuriin. Ti 30.7. Toisaalta me kristityt olemme aina olleet hyviä selittämään pois itselle liian epämiellyttäviä raamatunkohtia ja korostamaan sellaisia, joita voimme sälyttää toisten harteille. Saarna Maija Latvala. Liturgina Heikki Järvi. Rakkautta. Seurakuntatyöntekijä Anne Anttila, Helluntaikirkko, Parkano. La 27.7. Ke 31.7. Kolehti kootaan kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla retriittiohjaajia ja tukemalla hengellistä ohjausta yhteistyössä seurakuntien, hiippakuntien ja kirkollisten kouluttajien kanssa Hiljaisuuden Ystävien kautta. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Rakkaudesta nimittäin tässä uskossa on pohjimmiltaan kyse. Rakkaus hillitsee KOTIMAA | 25.7.2019 22. Tässä evankeliumitekstissä Jeesus kuitenkin ihan todella vetää kymmenen käskyn tulkinnan ylettömän tiukalle. Baptistien yhdistetty seurakuntakuoro, joht. Matti Pikkarainen saarnaa, liturgina Jouko Lankinen. Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Rakkauden laki”. Iltahartaus klo 18.50, la klo 18. Rakkaus on se, joka saa ajamaan lesken ja orvon asiaa, siis oikeudenmukaisuutta. La 27.7. Pe 26.7. 12:16-21, Matt. Muut muusikot: Aila Knihtilä, sopraano. Aamuhartaus klo 6.15 ja 7.15. Moos. To 1.8. Profeetat toistamalla toistivat Israelin kansalle, että ulkoisesti oikealta näyttävä toiminta ei ollut sitä, mitä Jumala heiltä kaipasi. Tekstit: Ps. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten. Kanttorina ja urkurina Lauri-Kalle Kallunki. Sitä Jumala kuitenkin ihmiseltä ensisijaisesti kaipaa. Sairaalapastori Matti Hanhisuanto, Vihti. Käskyjä ei siis Jeesuksen mukaan pääse karkuun. Helpompi minun on pyrkiä noudattamaan jotakin konkreettista kieltoa ja mitata onnistumistani siinä kuin oppia rakastamaan ja olemaan oikeudenmukainen. Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Läänin rovasti Jaana Marjanen , Kuopio. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Rakkaus ei etsi omaansa vaan se hillitsee silmän, käden ja mielen. ”Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua”, uupunut Jumala huokaa Jesajan kirjan profetiassa (1:13) ja vaatii ajamaan lesken ja orvon oikeutta. Pastori Maarit Laamanen, Metodistikirkko, Julkujärvi. sunnuntai helluntaista | Matt. Samuelin kirjaa. Kappalainen Sari Kuirinlahti, Rovaniemi. Tea Forsberg. Olisiko kristinusko edes menestynyt ja selvinnyt tähän päivään, jos Jeesuksen ohje viettelevän silmän repäisemisestä ja käden poikki hakkaamisesta olisi otettu ihan kirjaimellisesti
Olen kotoisin Rovaniemeltä ja oma suosikkikirkkoni on juuri Rovaniemen kirkko, lapsuuteni kirkko ja vihkikirkkoni. Uusi koti löytyi kuitenkin pian virolaisen seurakunnan tiloista, Pyhän Johanneksen kirkosta. Musiikilla on jumalanpalveluksissamme ja muussa toiminnassamme merkittävä rooli. Matthew on suuri suomalainen! Nykyisin toimimme kahden väliaikaisen pastorin voimin pysyvämpää ratkaisua etsittäessä. Erityisesti mieltäni lämmittävät rippivaelluksen tunnelma ja vanhempien seurakuntalaisten kiitokset järjestäessämme veteraanipäivän juhlaa. Meidät otettiin täällä todella lämpimästi vastaan. Kanadassa kirkkojen varainhankinta perustuu täysin lahjoituksiin ja seurakuntien omaan varainhankintaan. Seurakuntamme on täynnä upeita ihmisiä. Myynti herätti paljon tunteita, kun jouduimme luopumaan monille rakkaasta kirkkokodista. Sitä ennen työskentelin pitkään Finnairilla. Olen aina kunnioittanut seurakunnan 1927 perustaneita naisia. Monet heistä työskentelivät Montrealin taloissa kotiapulaisina. Meillä keneltäkään ei kysellä henkilökohtaisen vakaumuksen laatua tai syvyyttä. Maija p. Soitan urkuja omaksi ilokseni, ja rakastan remontointia ja kuntoilua. Jouduimme myymään edelliset tilamme vuonna 2015, koska huonokuntoisen rakennuksen ylläpito kävi taloudellisesti mahdottomaksi. Minulle pastori, erityisesti pienessä seurakunnassa, on tärkeä rinnallakulkija ja ystävä. Mutta Montrealin suomalaisella seurakunnalla on minulle myös suuri merkitys. Oman kuoron ja paikallisen kanteleryhmän lisäksi esiintymässä ovat käyneet mm. |K uv a: Sa m ul i Vu ok ila n ko tia rk is to KOTIMAA | 25.7.2019 23. Avarakatseinen, kaikki aidosti mukaan hyväksyvä seurakuntamme on lämmin ja hyvä hengellinen koti. Monet heistä työskentelivät Montrealin taloissa kotiapulaisina. | Kirkko & minä | ” Olen aina kunnioittanut seurakunnan 1927 perustaneita naisia. Edellisen pastorimme, kanadalaisen Matthew Andersonin sitoutuminen seurakuntamme toimintaan oli poikkeuksellisen vahvaa. Montrealin suomalainen seurakunta eli Pyhän Mikaelin suomalainen evankelis-luterilainen seurakunta on vuodesta 2015 lähtien ollut vuokralla virolaisen Pyhän Johanneksen kirkon tiloissa (rakennettu 1949). Entinen lentokapteeni Samuli Vuokila viihtyy Montrealin suomalaisen seurakunnan jumalanpalveluksissa pyhän johanneksen kirkon tiloissa. Seurakunnillamme on säännöllisesti yhteisiä jumalanpalveluksia, ja olemme saaneet virolaisista uusia ystäviä. Olen Suomen ilmailuviranomaisen lähettämällä komennuksella YK:n siviili-ilmailujärjestön neuvostossa. TuoMaS RaSiMuS pyhän johanneksen kirkko . Vähäisistä palkoistaan he säästivät pesämunan, jolla seurakunta saatiin jalkeille. Muistelemme lämmöllä myös Saku Koivun apua. Seurakunta on pitänyt suomalaisuutta upeasti esillä Montrealissa jo 92 vuotta. Pekka Simojoki, EVAtrio ja Ida Elina. Samuli Vuokila Hengellinen koti Kanadassa T oimin Pyhän Mikaelin suomalaisen evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoneuvoston puheenjohtajana ja asun työni vuoksi Montrealissa, Kanadassa seitsemättä vuotta. Hän tuki seurakuntamme varainkeruuta lahjoittamalla pelivälineitään kirkon arpajaisiin
Eurooppaan se tuotiin jo 1800-luvulla. Samassa naisen käsiä alkoi polttaa ja lupiinit katosivat roihuten. Toinen hyvin samannäköinen, mutta toistaiseksi harvinainen vieraslaji on alaskanlupiini ( Lupinus nootkatensis). Naisen käsiin jäi vain nokea. Rukous Herra, anna kaikkien kukkien kukkia, jokaisen olla paikallaan, oli se missä hyvänsä. Myös taivaan portille johtavan ainoan tien varrella. Siinä luki: ”Ei vieraslajeja taivaaseen.” Olli Seppälä | Kuva: Olli Seppälä KOTIMAA | 25.7.2019 24. Kerran eräs kristitty leskirouva kuoli ja alkoi leijailla kohti taivaan porttia. Se leviää hurjaa vauhtia siementämällä ja tukahduttaa alleen Kaunis valloittaja Vieraslajit ovat huono juttu, varsinkin jos ihminen on ajattelematon niitä tuodessaan. Lupiini on kaunis ja tuttu näky tievarsilta, metsänreunoilta ja niityiltä. Lupiinit levisivät vauhdilla ja pian niitä oli kaikkialla. Tosin Jumala on luonut senkin, mutta ei mennä nyt teologisiin saivarteluihin, vaan pysytään tarinassa. Matkalla hän huomasi kauniita kukkia tie varrella ja päätti kerätä kimpun, sillä hän rakasti kukkia. Tämä tarkoittaa, ettei niitä ”saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa”. Mökkitontiltani olen poiminut lupiineja pois heti kukinnan jälkeen, mutta lähistöltä niitä tulee jatkuvasti lisää. luomakunta T änä kesänä tiedotusvälineet ovat kertoneet valtioneuvoston antamasta asetuksesta, joka kieltää vieraslajit. – Mutta nämähän ovat kukkia, nainen vastasi. Lupiini eli komealupiini ( Lupinus polyphylluson) on haitallista vieraslajeista ehkä näkyvin ja helpoiten tunnistettava. Luontaisesti lupiini esiintyy Pohjois-Amerikassa. Yksittäiset lupiinit voi kaivaa juurinen ylös, mutta jos niitä on paljon, urakka on mahdoton. Legendan mukaan Jumala ei luonut lupiineja, vaan ne levisivät maan päälle helvetistä. – Siinä näit, Pietari sanoi ja osoitti taivaan portin pielessä olevaa kylttiä. Kasvia ei ehkä saa kokonaan pois luonnosta, mutta sen leviämistä voi yrittää rajoittaa ainakin paikallisesti. Aamen. Erityisesti on mainittu lupiini eli komealupiini, jättipalsami ja kurtturuusu. Lupiini ei myöskään kelpaa perhosille ja niiden toukille ravintokasviksi, joten se vaikuttaa perhoskantoihin. Pian osoittautui, että se leviää puutarhoista luontoon ja valtaa alaa perinteisiltä niittyja ketokasveilta. Anna tuttujen ja vieraiden ihmisten istua samassa pöydässä pohtien elämää ja perimmäisiä kysymyksiä. Nähtyään tulijan Pyhä Pietari tyrmistyi ja sanoi: – Ettäs kehtaat tuoda helvetin lieskoja tänne. Edellä mainitut on luokiteltu kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. perinteisiä niittykasveja, jotka jo muutenkin ovat laiduntamisen vähenemisen vuoksi ahtaalla. Tältä vuodelta lupiini on monin paikoin jo kukkinut, sen siemenkodat avautuneet ja kasvi jatkaa leviämistään