Irakilainen Al-Saffarin perhe löysi toisensa yli kahden vuoden eron jälkeen. Sivut 6–9 jani l a ukkanen tukea diakonialle Diakoniatyö tarvitsee enemmän vapaaehtoisia, kun avuntarve kasvaa ja virkoja leikataan. syyskuuta 2015 | hinta: 3,70€ | 110. sivu 4 tarton aarre eliel Saarisen suunnittelema Paavalin kirkko vihittiin uudelleen käyttöön Tartossa. Neljä turvapaikanhakijaa kertoo, miksi he pyrkivät Suomeen. vuosikerta | 0043595–15–39. sivu 14 38 24. Mitä edessä
– Kyllä näkyy, sillä se on niin läpitunkeva elementti. Katsoin etukäteen netistä kuvia hahmoista ja ajattelin, että tämä on selkeää. – Eurooppalainen kulttuurikieli on kuvan kieli. 22 Hanna Hyvärisen sävellykset käsittelevät uskoa Jumalaan. Nuoriso käyttää jo nyt hymiöitä ja emoji-kuvia viestitellessään keskenään. Kun oppilaille näyttää perinteisen kolminaisuuden symbolin, he saattavat säikähtää, koska siitä on populaarikulttuurissa tullut pahan merkki. – Protestanttinen tausta näkyy esimerkiksi siinä, että arvokkaat vallanpitäjien autot ovat väriltään mustia. Arvioisin, että jopa 80 prosenttia symboleista perustuu tavalla toisella uskonnollisiin lähtökohtiin. TiE s. Näkyykö uskonto edelleen myös arjen symboleissa. 5 Paavi Franciscus ja Fidel Castro tapasivat toisensa. Onko symbolien esiintymisessä, ymmärtämisessä ja lukutaidossa eroja Euroopassa. Elämme kuvien keskellä, mutta niiden tulkinta on joskus kimuranttia. Luin, että jopa paavin Yhdysvaltain matkaa vartenkin julkaistiin emoji-merkkejä. Mutta kun tulin paikalle, huomasin, että hahmot olivat epäloogisessa järjestyksessä. Se liittyy muun muassa kuviteltuun salaseura Illuminatiin. Henkilö voi esimerkiksi antaa kukkakimpun, mutta hänellä ei ole aavistustakaan, mitä kimpussa olevat kukat symboloivat. Kävi ilmi, että kuvat olivat 1600-luvulta, mutta kirkko 1700-luvulta. Esimerkiksi liikennevalot. Nyt eri puolilla maapalloa pärjää, jos osaa englantia, mutta tulevaisuudessa pitää osata lukea kuvia tarkemmin. 2 TÄNÄÄN Kotimaa 24.9.2015 TÄSSÄ NUMEROSSA KOTIMAA Perustettu 1905 Puhelin 020 754 2000, vaihde Sähköposti toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite PL 279, 00181 Helsinki Käyntiosoite Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki Päätoimittaja Mari Teinilä Päätoimittajan sihteeri Irja Karppinen Toimituspäällikkö Tuija Tiihonen Uutispäällikkö Johannes Ijäs Toimitussihteerit Leena Hietamies, Anna-Kaisa Pitkänen ja Noora Wikman-Haavisto Graafikko Gun Damén Toimittajat Emilia Karhu, Danielle Miettinen, Laura Mäkelä (virkavapaalla), Tuija Pyhäranta, Joona Raudaskoski, Jussi Rytkönen, Olli Seppälä, Meri Toivanen Valokuvaaja Matti Karppinen Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0356-1135 Paino Botnia Print, Kokkola Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen www.kotimaa.fi Myyntija markkinointijohtaja Jarmo Lipiäinen Levikki 29 508 kpl (LT 2013) 54 000 lukijaa (KMT syksy13/kevät14) Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 sähköpostitse asiakaspalvelu@kotimaa.fi ”Eurooppalainen kulttuurikieli on kuvan kieli” ViikON hENkilö Kuvien lukutaitoa tarvitaan yhä enemmän, sanoo symbolitutkija Liisa Väisänen. 20 Brändit ja logot saavat kyytiä Kiasmassa. 19 Raamatusta löytyy niin tuhlaajapojan kuin rakkauden tie. 10 Osatyökykyinen voi löytää paikan seurakunnasta. Miksi symbolit ovat tärkeitä, symbolitutkija, kirjailija Liisa Väisänen. Olen varma, että samanlaisia kuvallisia väärinlukuja löytyy monista muistakin kirkoista. Osataanko Suomessa lukea vanhoja symboleita. – Flaamilainen 1600-luvun taide, erityisesti asetelmat. Esimerkiksi kolmiyhteinen Jumala olisi vaikea selittää vain käsitteellisesti, tarvittiin kuva, kolmio ja sen keskelle silmä. 13 Eero Junkkaala rukoilee Israelin ja Palestiinan puolesta. Ilman kuvan käyttöä katolinen kirkko ei olisi voinut kertoa uskosta erilaisissa kulttuureissa. Protestanttiset kulttuurit ovat yhä edelleen sanan ja sävelen alueita, katolinen Eurooppa on paljon kuvallisempi. Kuvan kieltä ei tarvitse pelätä. RUkOUS s. Olli SEppÄlÄ Symbolitutkija Liisa Väisänen on julkaissut kirjan Mitä symbolit kertovat. 28 Hirvikärpäselläkin on oma paikkansa.. – Minut pyydettiin Tarvasjoen kirkkoon kertomaan heidän kuvapaneelistaan. Voiko symboleja ylitulkita. – Olemme siirtymässä kirjallisesta ajasta kuvalliseen aikaan. Siinä on kuvattu pyhimyksiä, opetuslapsia ja Raamatun henkilöitä. Se tulee yltiöprotestantti Henry Fordista, joka suosi autoissaan mustaa ankaruuden, juhlallisuuden ja arvokkuuden värinä. KUVA: OLLI SEPPäLä kUUbA s. Onko sinulla jotain suosikkisymboliikkaa. lUOMAkUNTA s. – Tuohon kolmioon liittyy kiinnostava uusi ilmiö, josta olen kuullut opettajilta. Opetuslapsi oli esimerkiksi laitettu vanhan Testamentin hahmojen joukkoon. Joku työmies oli aikanaan laittanut kuvat paikoilleen ilmeisesti sen mukaan, mihin koloon ne parhaiten sopivat. SÄVElTÄjÄ s. Punainen väri on vaaran ja kielteisyyden väri, se tulee Raamatusta ja portto Rahabista. Kuvan kieli ei ole pois siitä kielestä, mikä meillä on, vaan tulee sen lisäksi. Joku voi pitää niitä tylsinä, mutta ne ovat tavattoman rikkaita ja usein kuvat kätkevät sisäänsä pelastushistoriaa. – Kukaan ei ilmeisesti 300 vuoteen ollut kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota. – Niin voi helposti käydä, mutta niin ei kannata tehdä. Sen vuoksi puhutaan esimerkiksi Amsterdamissa punaisten lyhtyjen kadusta. Symboleita pitää vain osata lukea. NÄyTTEly s. – Oikeasti symbolit ovat kieli. TyölliSyyS s
Siitä huolimatta Jumala ei taipunut kenenkään meidän tahtoomme, ei valinnut puoltaan. Köyhyysryhmän mukaan on kohtalokasta, jos taloudellisten voimavarojen niukentuessa muodostuu sosiaalinen tai eettinen kestävyysvaje. Pienestä eläkkeestä se on kohtuuttoman suuri summa, joka vaikuttaa suoraan arkeen. Niin erottaisimme paremmin kuka on kenenkin entinen tai nykyinen puoliso. Tämä pyrkimys ja kyky myötätuntoon ovat keskeinen osa hyvää päätöksentekoa. Vasemmistoliitto ja sen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ollut yllättävän hiljaa. Jäsenistä, joilla useinkaan ei ole voimaa ajaa omia asioitaan mielenosoituksissa saati virastoissa. Keskituloisen tai hyvätuloisen päättäjän on vaikea asettua kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaan. Äänen kansakunnan köyhimpien puolesta pitäisi kuulua selkeästi ja jatkuvasti myös kirkon johdosta sekä diakoniatyöntekijöiltä.. Yhteiskunnan sivistyksen mitta on siis siinä, miten se huolehtii kaikkein köyKöyhimmän mitalla himmistä jäsenistään. Minä sanon, että tässä perhepiirissä on aina erottu liian vaikeasti; vasta sitten kun kaikki epätoivon kortit ovat jo pöydällä. Koska ennemmin tai myöhemmin meilläkin täällä Suomessa tulee eri maljat ehtoollisessa käytäntöön otettaviksi, on syytä ajoissa tulla selville kuinka muutos parhaiten voitaisiin toimeenpanna.-Lasiset eivät sovellu siitä yksinkertaisesta syystä, että ne voivat helposti rikkoutua. ¶ Erossa kaikki häviävät panoksensa. Asumistukeen kohdistuvia leikkausaikeita voi selittää osin sitä kautta, että päätöksentekijät ovat vieraantuneita köyhimpien ihmisten todellisuudesta. En tiedä naurattiko ketään aidosti, niin paljon meitä pelotti kohdata toisemme. Senaatti on myöntänyt lehtorin rouvalle Ida Genetzille ja kirkkoherran leskelle Klara Heinoselle kerta kaikkiaan 600 mkn valtioavustuksen heidän perustamaansa Sortavalan läheisyydessä olevaa mustalaislasten kotia varten. Ihmisen on vaikea ymmärtää muuta kuin kaltaisensa tilannetta. Mitä enemmän valtaa, sitä tärkeämpää on pyrkiä näkemään ihmisten erilaisia todellisuuksia. Kuinka täynnä voimaa on tuo uskontunnustaja alttarilla, kuinka luottavaisesti hän suhtautuu Jumalaan. Jos vastaava 90–170 euron leikkaus olisi kohdistettu 47 000 eniten ansaitsevan suomalaisen tuloihin, se olisi vaikuttanut huomattavasti vähemmän kyseisten ihmisten arkeen. Köyhimpiä puolustavan äänen pitäisi kuulua kovempaa esimerkiksi niistä puolueista, jotka väittävät edustavansa pienituloisimpien asiaa. Suunta on oikea, mutta asumistuen leikkaukset koskevat edelleen kipeimmin niitä ihmisiä, joilla on vähiten. Heiltä ollaan leikkaamassa kymmeniä miljoonia. ¶ Eroavat liian helposti, sanotaan. Mutta siinä me ihmettelemme, samaan kirkonpenkkiin ahdetut. Kuinka hän on sitä meidän ansiostamme ja erityisesti meistä huolimatta. Siitäkään ei ole kyse, etteikö jokainen olisi aikanaan tahtonut koko sydämellään. mari teinilÄ Päätoimittaja mari.teinila@kotimaa.fi PÄÄKIRJOITUS KOTIMAA SATA VUOTTA SITTEN TUHAT MERKKIÄ TAIVAASTA 24.9.1915 Läntisellä sotanäyttämöllä on edelleen hiljaista. Pari viikkoa sitten hallitus ilmoitti kuitenkin huojentavansa alkuperäistä eläkeläisten asumistuen leikkausaiettaan 90 miljoonasta 60 miljoonaan euroon. Suomessa on iso joukko niitä vähävaraisimpia ihmisiä, jotka ovat jo vuosikausia osallistuneet taloustalkoisiin. Huojennuksenkin jälkeen kaikkein pienituloisimmilta 47 000 eläkeläisiltä leikataan asumistuesta 90–170 euroa kuukaudessa. Sitä tärkeämpää on pyrkiä asettumaan toisenlaisessa todellisuudessa elävän asemaan. Kirkonpenkissä Ehdotin, että kesän rippijuhlissa kaikki kantaisivat rinnassaan värikoodeja ja järjestysnumeroita. Huomattavimpana tapauksena on sieltä mainittava ranskalais-englantilaisen lentolaivaston käynti Stuttgartissa asti, jolloin tähän Wurttenbergin pääkaupunkiin ovat heittäneet 30 pommia. Jokainen meistä on myös huutanut Jumalaa avuksi, huutanut äänensä käheäksi. Isolle osalle näillä leikkauksilla ei olisi ollut mitään vaikutusta. Tässä leikkausten, yhteiskuntasopimusten, työmarkkinajärjestöjen, pääministerin televisiopuheen ja mielenilmausten syyskuussa pitäisi kuulua huomattavasti voimakkaammin kaikkein heikko-osaisimpia puolustava ääni. TÄNÄÄN 3 Kotimaa 24.9.2015 Ihmisen on vaikea ymmärtää muuta kuin kaltaisensa tilannetta. MINNA-MAARIT JAAKKOLA pastori jukka f ordell V iime viikkojen yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat nousseet liian vähän esille heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Pienituloisimpien joukkoon kuuluu muun muassa osa työttömistä, eläkeläisistä sekä sairauseläkeläisistä. Tällä porukalla kun laulaa ylistystä Herralle, ei voi teeskennellä lainkaan. Leikkauksen tuoma säästö voi myös jäädä pieneksi, sillä moni joutuu hakemaan yhteiskunnalta tukea jossain toisessa muodossa. Arkkipiispa Kari Mäkisen laajapohjaisen Köyhyysryhmän maaliskuinen esitys hallitukselle sanoo: Sosiaalisesti ja eettisesti kestävässä yhteiskunnassa hyvinvointia ja yhteiskunnan tilaa arvioidaan vaikeimmassa tilanteessa olevien näkökulmasta. Sen vajeen paikkaamiseen ei mikään raha riitä
Diakoniatyöntekijän rooli on olla myös mahdollistaja, kouluttaja ja koordinaattori, Gävert sanoo. Talousvaikeudet haastavat seurakuntien diakoniatyötä DiakoNia Vapaaehtoisuus lisääntyy myös diakoniatyössä. Vaikka taloudellisia lisäresursseja ei ole luvassa, Gävertin mukaan seurakunnat voivat varautua avuntarpeen kasvuun seuraamalla tilannetta aktiivisesti ja ylläpitämällä verkostoja muiden toimijoiden kanssa. Vapaaehtoisilla ja viranhaltijoilla on erilaiset, toisiaan täydentävät tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet. KuVa: MaTTI KaRPPINeN. Myös seurakunnan ensi vuoden talousarvioita valmistellaan parhaillaan, mutta sitä kautta diakonialle ei Kukkosen arvion mukaan ole luvassa lisämäärärahoja. Diakonian virkoja ei Rovaniemellä ole jouduttu lakkauttamaan. Tuija PYHÄRaNTa Vantaalla ruoka-avun jakamista helpotetaan kunnan ja seurakunnan yhteistyöllä Yhteinen pöytä -projektissa. Vapaaehtoisten määrän rajukaan kasvu ei vähennä viranhaltijoiden tarvetta. – Asiakastyö vaatii ammattitaitoa ja osaamista, sillä monesti asiakkaat ovat haasteellisia ja moniongelmaisia. Gävert myöntää, että talousvaikeudet näkyvät jo diakonian resursseissa. Rovaniemen seurakunnan johtavan diakonin Markku Kukkosen mukaan avuntarvitsijoiden määrä on jo kasvanut lievästi. – Pelkona on, että köyhät köyhtyvät entisestään, jos uudistuksissa edetään näin, sanoo diakoniatyön asiantuntija Titi Gävert Kirkkohallituksesta. Parhaillaan Rovaniemellä selvitetään mahdollisuutta järjestää rahankeräys seurakunnan diakoniatyön tukemiseksi. Joissakin seurakunnissa diakonian virkoja on jätetty täyttämättä ja niistä on jopa luovuttu, eikä lisääntyneeseen avuntarpeeseen pystytä vastaamaan osoittamalla diakoniatyöhön lisää varoja. Diakonian tilastoissa esimerkiksi asiakastapaamisten määrä näyttää hiipuneen taantuman aikana. Silti edes armeijallinen vapaaehtoisia ei voi korvata työntekijöitä. Lisäksi yhdyskunnat kehottavat jäseniään osallistumaan vaate-, tarvikeja varainkeräyksiin sekä toimimaan vapaaehtoisina tulkkeina. Tilastoissa ei näy esimerkiksi vapaaehtoisten kouluttamiseen ja ohjaamiseen käytetty aika. Ammatillisuus tuo myös luottamusta ja suojaa. Helluntailaisesta luterilaiseksi papiksi Tunnetuimpiin suomalaisiin helluntailaisiin teologeihin kuuluva professori Veli-Matti Kärkkäinen vihitään marraskuun alussa Yhdysvaltojen evankelisluterilaisen kirkon (Evangelical Lutheran Church in America, ELCA) papiksi. Tämä on huomattu myös Rovaniemellä. Suomen islamilaisen yhdyskunnan Rabita-moskeijassa Helsingissä on esimerkiksi varattu tilat turvapaikanhakijoiden suomen kielen opiskelua varten. – Seurakuntien toiminta pakolaiskriisissä osoittaa, että pystytään tekemään painopistemuutoksia nopeallakin aikataululla, jos tarvetta on. Viranhaltijat mahdollistavat auttamisen. Vapaaehtoisella on vapaus, diakoniatyöntekijällä virkavastuu. Rovaniemellä suunnitellaan rahankeräystä seurakunnan diakoniatyön tueksi. Hänet on kastettu lapsena ja konfirmoitu luterilaisessa kirkossa. Markku Kukkonen pitää virkojen säilymistä tärkeänä, sillä vapaaehtoisilla ei voida hänen mielestään korvata virkatyötä, eikä niitä tulisi esittää vastakkaisina vaihtoehtoina. Diakoniatyöntekijöiden Liiton toiminnanjohtaja Riitta Hiedanpää on samaa mieltä. avuntarvitsijoiden määrän ennakoidaan kirkossa kasvavan tulevina vuosina. Seurakunnan työntekijä Iiro Karjalainen ja vapaaehtoinen Reino Nordström lastasivat Tikkurilan Prisman lahjoituksia kuljetusautoon elokuussa. Diakonian ammattilaiset takaavat työn jatkuvuuden ja luotettavuuden. Muslimiyhteisöjen auttamisresurssit eivät kuitenkaan ole samanlaiset kuin kirkolla. Keräyksen järjestäminen tuli mahdolliseksi 2014, kun rahankeräyslakia uudistettiin. Pommit räjähtivät vajaa vuorokausi sen jälkeen kun Nepalin perustuslakia valmisteleva kokous oli äänestänyt laajalla enemmistöllä Nepalin sekulaariksi valtioksi ja torjunut näin muutosehdotuksen hinduvaltiosta, kertoo The Kathmandu Post. Diakoniassa näkyy uudenlainen kansalaisyhteiskunta. Syyt diakonian tarpeen kasvulle ovat moninaisia, mutta työssäkäyvien asiakkaiden määrä kasvaa. Pommeja kahteen kirkkoon Nepalissa Kaksi pommia räjähti viime viikolla Kaakkois-Nepalissa sijaitsevissa Damak Jyoti -kirkossa ja Gauri Ganj Emmanuel -kirkossa, tiedottaa Suomen Lähetysseura. 4 TÄNÄÄN Kotimaa 24.9.2015 LYHYET Muslimeilla pienet auttamisresurssit Turvapaikanhakijoiden auttamiseen ovat aktivoituneet niin yksittäiset vapaaehtoiset muslimit kuin järjestäytyneet yhdyskunnatkin. Yksi lisäkolehti kerätään Kirkon Ulkomaanavulle ja kaksi lisäkolehtia seurakunnat valitsevat virallisten lähetysjärjestöjen joukosta. Asiaan ei Kärkkäisen kohdalla liity mitään dramatiikkaa. – Jämptisti suunniteltu talous ei kestä kriisitilannetta, Kukkonen sanoo. – Viranhaltijaresurssit ovat pienentyneet, mutta vapaaehtoisresurssit ovat kasvaneet ja monipuolistuneet. Tilastot eivät Gävertin mukaan kuitenkaan tavoita kaikkea, mitä seurakunnissa tehdään. Lisäkolehteja avustustyöhön Kirkkohallitus on päättänyt, että suomenkielisissä hiippakunnissa kerätään ensi vuonna kansainväliseen avustustyöhön kolme kolehtia edellisvuotta enemmän. Sen sijaan tietä ELCA:an on pohjustanut se, että Kärkkäinen on jo jonkin aikaa avustanut ELCA:n suomenkielistä työtä Kaliforniassa ja Texasissa. Samaan aikaan kirkko painii talousvaikeuksien kanssa. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksissä, mutta kirkkorakennukset kärsivät vaurioita. Tänä vuonna seurakunta on joutunut käyttämään diakonian avustusvaroja arvioitua enemmän. – Vapaaehtoiset ovat kirkon aarre
Voi sitä riemua, joka puhkesi varsinkin sosiaalisessa mediassa, kun julkisuuteen tuli tieto Lapuan piispan uudesta asunnosta Seinäjoella. Se on saanut hänet miettimään, miten evankeliumin ydin voidaan välittää mahdollisimman yksinkertaisesti ja millaisia ovat ne kristilliset symbolit, jotka parhaiten puhuttelevat nykyihmistä. ”Nyt ei ole vastakkainasettelun eikä sanelun aika, vaan neuvottelun, vuorovaikutuksen ja yhteisen sopimisen aika. Piispa on piispalansa ansainnut. fi Ammattiyhdistysliikkeen suuri mielenilmaus Helsingin Rautatientorilla kokosi paikalle noin 30 000 ihmistä viikko sitten. JOONA RAUdASKOSKI Paavi tuo toivoa ja sovintoa Kuubaan Swyft Media suunnitteli katolisen Aleteia.org-sivuston tilauksesta paavi-emojeja tämän Yhdysvaltain vierailun alla. Mutta kuinka kalliita ne voivat olla, se on kiinni itse kunkin asuntomarkkinatiedoista ja moralismin määrästä. Vierailua paikan päällä tarkkailleen Petra Kuivalan mukaan sunnuntain saarnan keskittyminen lähinnä teologisiin kysymyksiin yllätti monet. Nyt ei pidä taistella siitä, kuka on suurin pomo. Yksi finalisteista on kirkkohallituksen työntekijöiden Oisko tulta. Heikoimmassa asemassa olevien niskaan ei saa kaataa eniten. ”Tämä on laajempi asia kuin vain ay-liikkeen ja hallituksen välienselvittely.” Kotimaa Pron kirkkoherraraadilta kysyttiin terveisiä hallitukselle, työnantajille ja ammattiyhdistyksille viime viikon mielenosoituksen kynnyksellä. Kuivalan mukaan erityisesti maaseudulla on iloittu paavin vierailusta ja valtion televisio raportoi siitä suorana. Niissä ei rahan arvo alene. Kirkon keskusrahaston ostama asunto maksoi 879 000 ja sen neliöhinnaksi tuli 4157 euroa, mikä on Seinäjoen hintatasossa melko paljon. Blogimarkkinoinnin tuloksellisuutta mittaavaan The Blog Marketing Awards -kilpailun finaaliin on päässyt kuusi kampanjaa. Kirkkohallitukseen on viime keväänä perustettu kuvatyöryhmä, joka suunnittelee kuvakirjoitettua messua. Juhlavuoden kunniaksi loppuvuoden tilaus vain 5 eurolla. Kuivalan mukaan paikalliset piispat ovat olleet paavia suorapuheisempia. Asioista ei saa tehdä arvovaltakysymyksiä. Vain 5 e loppuvuosi Tilaa osoitteessa kotimaa24.fi Ei uskonoppi ojaan kaada. Kirkkohallituksen viittomakielen ja selkokielen asiantuntija Riitta Kuusi on innostunut hankkeesta. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävään kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 29 työtä. Säästöt ja elvytys on saatava tasapainoon, arvovaltakiistat pantava sivuun ja rikkaiden on maksettava veronsa Suomeen. Kirkkoherraraatilaisten mukaan pienituloisten ajaminen toimeentuloluukulle ei kohenna taloutta. Vallankumouksen aukiolla Kuubassa sunnuntaina toimittamansa messun saarnassa paavi Franciscus kehotti kuubalaisia palvelemaan ennemmin toisiaan kuin ideologiaa. Paavi tapasi myös entisen presidentin Fidel Castron. Toinen mielenilmaukseen osallistunut pappi oli Kai Sadinmaa. Hurskaasti kiljutaan, että antaisivat nekin rahat köyhille. Meiltä, joille on enemmän annettu, saa myös enemmän ottaa”, toteaa Ilmajoen kirkkoherra Kari Mantere. Paikallisen median mukaan vierailu ja sen herättämä into kuvaa sitä, että on olemassa kuubalaista hengellisyyttä, joka kukoistaa, Kuivala sanoo. Hintavat virka-asunnot ovat parhaimmillaan myös sijoituskohteita. Edustuskodit ovat ymmärrettävästi kalliimpia kuin perheasunnot. Sadinmaa näkee mielenilmauksen jatkona useille muille mielenilmauksille, joissa on kyse kansalaisyhteiskunnasta ja rahahegemonian vastustamisesta. – Kuubalaiset piispat ylläpitävät nyt suoraa ja ajankohtaista yhteiskunnallista keskustelua ja käyttävät mahdollisuuden kirkon aktiivisen toiminnan sanoittamiseen, Kuivala sanoo. Hänellä oli päällään papinpaita ”sokeripaloineen”, mikä pilkisti esiin sadetakin alta. Tervetuliaispuheessaan Havannan lentokentällä paavi kehotti Yhdysvaltoja ja Kuubaa jatkamaan liennytysten tiellä. KuvA: SwYFt MEdiA. Emojit ovat nettikeskusteluissa käytettäviä hymiöiden kaltaisia kuvasymboleita. Esimerkiksi Holguinin piispa mainitsi puheessaan sovinnon Kuuban sisällä, Kuuban ja Yhdysvaltain välillä ja Kuubassa asuvien ja sieltä poliittisista syistä pois muuttaneiden välillä. Piispan ”ökyasunto” on helppo kohde netin ja kaiken maailman moralisteille. Talon pohjakerrokseen tulee Siwa. Suomen kristillisen ylioppilasliiton pääsihteeri Minna Mannert oli tullut mielenilmaukseen työnantajansa luvalla. Paavi Franciscus vieraili viime viikolla ensimmäistä kertaa Kuubassa, josta matka jatkui tiistaina Yhdysvaltoihin. Neliöitä kuuden huoneen ylimmän kerroksen asunnossa on 211. Kuivala on pappi ja Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava, jonka Kuuban katolinen piispainkokous kutsui tarkkailemaan vierailua. Maanantaina maaseudulle matkustanut paavi puhui sovinnosta. TÄNÄÄN 5 Kotimaa 24.9.2015 Kotimaa24 täyttää 5 vuotta. Mainittakoon, että Kuopion piispan 271 neliön asunto Rönönsaaressa maksoi pari vuotta sitten 1,15 miljoonaa euroa. Miltä kuulostaisi myynti-ilmoitus: ”Myynnissä entinen piispan asunto”. OLLI SEPPÄLÄ olli.seppala@ kotimaa. -blogi nuorille naisille suunnatulla A-lehtien Lily-sivustolla. – Kuuban sisällä tyytymättömyyttään eivät ole ilmaisseet muut kuin toisinajattelijaryhmät, joita paavi ei vierailunsa aikana tapaa. VIIKON POIMINNAT VERKOSTA TEOLOGIASSA TAPAHTUU TOIMITTAJALTA TOIMITTAJALTA Maksoiko piispan asunto liikaa. Hänen mielestään sanojen vähentäminen on palvelus usein myös niille, jotka eivät kuulu kuvakirjoitusta tai selkokieltä käyttäviin ryhmiin. Presidentti Raúl Castro esiintyi Havannan messussa Kuivalan mukaan silminnähden hyväntuulisena. Ryhmän ensimmäisenä tehtävänä on kirjoittaa uskontunnustus kuvakielellä. Asunto toimii samalla yhteiskuntaja kirkkosuhteiden hoitamisen paikkana. Hänellä oli päällään niin ikään papinpuku lipereineen. Mutta jos niin tekee, ei tulevaisuuden köyhille jää senkään vertaa. Kuukausittain 30 000 lukijaa tavoittanut blogi lopetettiin viime kesänä taloudellisista syistä
Hän oli silloin 23-vuotias ja raskaana. He keskustelivat talon tarpeista sekä vastuiden jakamisesta. Forssan kirkkoherra Esa Löytömäki. Maanantaiaamuna 14. Forssan teatterin näyttelijä Laura Orttenvuori nostaa riisiä ja kanaa tarjolle laitoskeittiön suurissa metallisissa tarjoiluastioissa. syyskuuta Forssan seurakunnan kirkkoherra Esa Löytömäki aloitti viikkonsa rutiineista poiketen. Tämä on antanut sosiaalisessa mediassakin pakolaisia puolustaneelle Löytömäelle toivoa. 6 TÄNÄÄN Kotimaa 24.9.2015 Turvapaikanhakijoiden tulo herättää ristiriitaisia tunteita. Shahad synnytti pojan ja asui sukulaistensa luona Västeråsissa. SPR:n kokoamat, keltaisiin huomioliiveihin pukeutuneet vapaaehtoiset järjestävät ruokailijat jonoon. Kreikasta hän käveli Makedoniaan ja sieltä Serbiaan. Moni ei osaa lainkaan englantia, eikä Orttenvuori osaa arabiaa, mutta elekieli sujuu näyttelijältä mainiosti. Pakolaisten saapumisen jälkeen joka puolelta alkoi kuitenkin pulpahdella ihmisiä ja tahoja, jotka halusivat auttaa. Shahad ei halunnut enää kokea kolmatta. Hotellin edustalla nuoret miehet puhuvat parjattuihin kännyköihinsä, keski-ikäinen miesseurue pelaa terassilla lautapeliä. Hän roikottaa kädessään tuttipulloa ja katselee rimpuilevaa kaksivuotiastaan. ”Paremmin eivät voisi asiat täällä olla”, Löytömäki ajatteli katsellessaan rauhallista hääräilyä. Eleillä voi kertoa, että kukin saa ottaa vain kaksi palaa leipää. Jotkut ovat käskeneet boikotoimaan SPR:ää ja eroamaan EU:sta. Hän matkusti turvapaikanhakijaksi Västeråsiin toivoen, että mies pääsisi pian matkustamaan perässä. Pitkäaikaistyöttömyydestä kärsivässä Forssassa on monia, jotka vaativat hätämajoituksen sulkemista. Kirkkoherra tapasi työntekijöitä Suomen Punaisen Ristin Hämeen piiristä ja paikallisyhdistyksestä sekä Forssan kaupungin edustajia. Mohaned osti salakuljettajalta merimatkan Turkista Kreikkaan. Forssassa osa toivottaa heidät tervetulleeksi, osa takaisin kotimaahansa. kuva: ForSSan SEurakunTa Pakolaisten saapumisen jälkeen joka puolelta alkoi pulpahdella ihmisiä ja tahoja, jotka halusivat auttaa.. Vielä mahtuisi 50 lisää. Neljä kaupunkiin sijoitettua turvapaikanhakijaa kertoo tarinansa. Isä Mohaned Al-Saffar yrittää rauhoittaa Mousa-poikaa istuttamalla tämän lahjoituksena saadun leikkitraktorin päälle. Kahteen vuoteen puolisot eivät kuulleet toisistaan mitään. Kuntapalveluiden valmistama lounas saapuu ja väki alkaa virrata ravintolasaliin. Mohaned tapasi poikansa ensimmäisen kerran kolme kuukautta sitten. Siellä perheen voisi kenties yhdistää. Mousa kaataa traktorin ja jatkaa huutamistaan jalkojaan kiivaasti tömistäen. Perhe majoitettiin yhdessä Helsingin vastaanToiveena uusi alku Suomessa pakolaIseT Pakolaiskeskusta on puolustettu ja vastustettu voimakkaasti Forssassa. Irakin Bagdadista kotoisin oleva äiti Shahad Al-Saadi on syönyt kana-ateriansa. Laiva hajosi, mutta vasta niin lähellä rannikkoa, että Mohaned pääsi uimalla rantaan. Forssassa ilmapiiri pakolaisten ympärillä on ollut repivä. Naiset ja lapset ovat sisällä. Yhteyden puolisoiden välille löysi kuitenkin Shahadin ystävätär. Shahadin poliisina työskennellyt aviomies oli tätä ennen juuri kadonnut. Vuosi sitten Mohaned jätti työnsä Bagdadin poliisissa ja päätti lähteä etsimään perhettään. Hän matkusti Turkkiin, jossa hän yritti YK:n pakolaisjärjestön avulla selvittää vaimonsa ja poikansa olinpaikan. Serbiasta matka jatkui Helsinkiin kuorma-autoon piilotettuna. Vanha käytöstä poistettu hotelli on kuin uudestisyntynyt. Hän kävi tapaamassa seurakuntansa alueelle edellisenä päivänä muuttaneita. Väkivallan uhka oli aiheuttanut pariskunnalle kaksi keskenmenoa. Tyhjä rakennus Forssan Linikkalanlammen rannalla on avannut huoneidensa ovet kahdelle ja puolelle sadalle turvapaikanhakijalle. Shahad saapui kolme vuotta sitten pakolaisena Ruotsiin. Kirkkoherra on ollut pahoilla mielin vihamielisestä verkkokeskustelusta. Koska Ruotsi ei yleensä myönnä irakilaisille turvapaikkoja, Mohaned päätti matkustaa Suomeen
Vaimoaan Shahad Al-Saadia hän ei ollut nähnyt kahteen vuoteen. Vaimoaan Shahad Al-Saadia hän ei ollut nähnyt kahteen vuoteen. kuVAt: JAni LAukkAnen. TÄNÄÄN 7 Kotimaa 24.9.2015 Mohaned Al-Saffar (vas.) tapasi poikansa Mousan ensimmäisen kerran kolme kuukautta sitten. kuVAt: JAni LAukkAnen Mohaned Al-Saffar (vas.) tapasi poikansa Mousan ensimmäisen kerran kolme kuukautta sitten. Perheenjäsenet löysivät toisensa Suomessa. Perheenjäsenet löysivät toisensa Suomessa
Huoneessa on hyvin vähän tavaroita. Kahvilayrittäjä Aleksi Salomaa ottaisi turvapaikanhakijat Suomeen mieluiten pakolaisleireiltä. Se on kotoisin kirpputorilta Alepposta. Kun vihannekset ja leipä olivat perheen ruokakaapista lopussa, niitä oli kuitenkin lähdettävä hakemaan. Shahadin lakimies tekee parhaillaan työtä sen hyväksi, että perhettä ei enää hajotettaisi. Onko se Juudyn turvakaveri. Mohanedin vanhemmat eivät ole Mousa-poikaa koskaan nähneet. Shahad kertoo, että ravintolasalissa juhlittiin edellisenä päivänä hänen ja Mohanedin hääpäivää. Kaksi vuotta sitten äiti ja tytär lähtivät ostamaan elintarvikkeita läheisestä kaupasta niin kuin ennenkin. Ei ole hyvä laittaa salakuljettajien tuomia ihmisiä pakolaisleireillä odottavien edelle.. Mutta kuinka kauan, se riippuu viranomaisista. Vene pääsi kuitenkin rantaan, josta matka jatkui rekalla. ottokeskuksen Kaarlenkadun toimipisteeseen. Mohanedin silmiin nousee surua. Elämä ennen sotaa tuntuu Forssassa kerrottuna kovin onnelliselta. Päällimmäisenä on kiitollisuus pääsystä pois sodan keskeltä ja halu levätä. – Mohanedin perhe ei hyväksy minua, Shahad sanoo. Sieltä heidät siirrettiin neljä päivää sitten linja-autolla Forssaan. Hän olisi halunnut opiskella Bagdadin yliopistossa lastenlääkäriksi, mutta kaupunki on muuttunut niin vaaralliseksi, ettei hän juuri uskaltanut liikkua yksin missään. Asioiminen kaupungilla oli vaarallista. Eivätkä ehkä ehdi nähdäkään. Näistä viisi on perustettu viimeisen kuukauden aikana. Turkin puolelta he matkustivat linja-autolla Izmiriin, jossa he ostivat liput Kreikan saarelle. Naiset myivät kultakorunsa ja lähtivät kävelemään kohti Aleppon pohjoispuolella sijaitsevaa Turkin rajaa. Nuoren perheen olemuksesta huokuu ilo ja helpotus siitä, että he ovat jälleen yhdessä. Mohanedille päätös lähteä Irakista oli vaikea. Sitten tuli sota, koulut suljettiin ja kaikki alkoivat pelätä. – Ehkä voisin perustaa apteekin tänne Suomeen. Alus oli kumivene, jonka keikkuva kyyti sai Abirin ja Juudyn epäilemään, etteivät he enää koskaan näkisi auringon nousevan. Enimmäkseen hän lepäilee huoneessa 110, jonka hän jakaa 16-vuotiaan Juudy-tyttärensä kanssa. – Ehkä voin opiskella lääkäriksi täällä Suomessa, Shahad haaveilee. Naapurit ottivat heidän kotiinsa suojaan, mutta Abirille oli selvää, että hänen olisi päästävä Juudyn kanssa pois maasta. Viiden päivän kuluttua Abirille ja Juudylle ilmoitettiin, että he ovat perillä – Helsingissä. Pupu on kuitenkin päässyt mukaan. SPR:n Hämeen piirin vastaanottokeskusten johtaja Minna Jussila pahoittelee, että hän on kiireinen. Perheen isä kuoli pommituksessa, joka tuhosi heidän kotinsa maan tasalle. Juudy kävi koulua unelmanaan opiskella farmasiaa ja perustaa Aleppoon oma apteekki. Hän mutustelee kaurakeksiä ja juo pullosta maitoa päälle. Vanhemmat ja isovanhemmat Irakissa yleensä hyväksyvät sen, että lapset lähtevät. 8 TÄNÄÄN Kotimaa 24.9.2015 Syyrialainen Abir saapui Alepposta Suomeen tyttärensä Juudyn kanssa. Muun muassa rekrytoinnit on pystyttävä hoiSyyrialainen Abir saapui Alepposta Suomeen tyttärensä Juudyn kanssa. Matkustajia jätettiin matkan varrella pois, mutta he eivät tienneet missä. Ennen seka-avioliitot olivat Irakissa yleisiä. Mohaned on shiia ja Shahad sunni. Monia sotia kokeneet vanhukset saavat yksin jäädessään lohtua siitä, että seuraavien sukupolvien ei tarvitse uhrata kaikkea väkivallan vuoksi. Naiset ovat keränneet vaatejakelusta hotellihuoneen hyllylle muutamia heille sopivia pukimia. Dublinin-sopimuksen mukaan Shahadin pitäisi palata Ruotsiin, minne Mohanedia ei huolita. Aleppo oli kaunis kaupunki, täynnä mittaamattoman arvokkaita historiallisia rakennuksia. Noin 50 ihmistä ahdettiin laatikoiden taakse useaksi päiväksi. Hän istuu sänkynsä reunalla ja tekee käsillään liikkeitä ikään kuin pesisi ne puhtaiksi menneestä. Heidän on vaikea kuvitella jälkikasvulleen minkäänlaista tulevaisuutta Irakissa. Äiti ei enää kuule, mutta isänsä kanssa hän voi pitää yhteyttä kännykällä. Kuorma-autokyyti johonkin turvalliseen Euroopan maahan, jota ei etukäteen kerrottu, maksoi 3 000 dollaria hengeltä. Hän on huonokuntoisten vanhempiensa ainoa poika, jonka varassa vanhusten hoito ja toimeentulo oli. – Ei, se on äidin, Juudy hymyilee ja vinkauttaa lelua. Perheen isä piti elintarvikekioskia. Mohaned puolestaan toivoo löytävänsä työtä sähkötai automekaanikkona. Oli tapahtunut se, mitä he olivat pelänneet vuosien ajan joka päivä. Mousa on rauhoittunut. Nyt ei Abirin entistä kotikaupunkia eikä koko Syyriaa ole enää olemassa, niin Abir on päättänyt. Toisen perheen viisivuotias kiharatukkainen nappisilmä työntyy Muhanedin, Shahadin ja Mousan seuraan. Tulevaisuutta hän ei vielä jaksa paljoa ajatella, mutta kun asiat asettuvat, hän haluaisi toteuttaa unelmansa. Perheen isä kuoli pommituksessa, joka tuhosi heidän kotinsa maan tasalle. Pitkästä matkasta on kulunut vasta kaksi viikkoa. Syyrialainen Abir ei vielä jaksa viettää aikaa toisten seurassa. – Ne olivat ihanat juhlat, dj soitti arabialaista musiikkia. Jussilan tehtävänä on saada asiat rullaamaan seitsemässä vastaanottoyksikössä Hämeessä ja Pirkanmaalla. – Poika tulee kertomaan minulle vähän väliä, kuinka kova ikävä hänellä on äitiä, Shahad kertoo ja ryhtyy kuuntelemaan pojan vuolasta puhetta. Kun he palasivat ostoskassinsa kanssa, heidän kotinsa oli kadonnut – ja isä sen mukana. Hän silittää poikansa tukkaa ja sanoo ikään kuin päätöstään itselleenkin puolustellen: – Täällä Suomessa sain tavata poikani. Vuonna 2003 alkaneen sodan jälkeen sunnien ja shiiojen välit ovat huonontuneet niin paljon, että seka-avioliitoista on tullut ongelma. Hän matkusti Suomeen kahdestaan isänsä kanssa. Ennen sotaa siellä asui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Salakuljettajat sallivat matkustajien ottaa mukaansa vain aivan pienen laukun, eikä senkään sisällöstä selvinnyt perille kuin muutama tavara. Hyllyllä sänkyjen yläpuolella istuu valkoinen vinkuva pupulelu
– Sinulla on 18-vuotias poika. – Täällä on kaikki lähtenyt ihanasti käyntiin. Kaupunkilaiset saavat kuulla, että alkuperäisestä neljän kuukauden hätämajoitussuunnitelmasta on luovuttu. Kaupungin edustajien kanssa pidetyn kokouksen jälkeen hän ryhtyy käymään uusien työntekijöiden kanssa läpi keskuksen asioita. Diakoni Satu Pöllänen miettii, miten myös seurakunta voisi luoda tilanteita, joissa kaupunkilaiset ja turvapaikanhakijat voisivat kohdata toisiaan. + 17,17 snt/min. Tiedotustilaisuutta seuraa myös Forssan seurakunnan diakoni Satu Pöllänen. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Pian alkaa kaikille avoin tiedotustilaisuus, jossa on mukana edustajia kaupungin lisäksi SPR:n Hämeen piiristä, Terveystalosta ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymästä. Kyllä sinäkin lähettäisit hänet turvaan jos voisit, Saarinen sanoo napakasti. Hän on keskitien kulkija, jonka mielestä hädässä olevia ihmisiä on tietenkin autettava. Asiakkaiden joukossa on kaksi, jotka haluavat lähteä takaisin kotiin Irakiin. Salomaa ihmettelee heidän tyylikästä olemustaan ja kalliita puhelimiaan. SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikkö Ari Saarinen kannustaa forssalaisia ottamaan heti yhteyttä, jos he havaitsevat ongelmia, jotta asiat voidaan selvittää. Ja jos heitä otetaan tänne, niin mieluummin sitten virallisia reittejä pitkin. Lehteritkin ovat pullollaan. Tilaa sähköpostilla asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaa internetistä www.kotimaa.fi/tarjous . Ne eivät luo mielikuvaa ihmisistä, jotka ovat hätäavun tarpeessa. – Täällä on niin paljon niitä, jotka vastustavat, rouvat perustelevat. 19 € (normaalihinta 33€) 3 kk tarjous Kyllä kiitos! Tilaan Kotimaa-lehden määräaikaisena tilauksena 3 kuukautta 19 € (normaalihinta 33€) Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. Mukana on myös turvapaikanhakijoita, jotka kertovat omat tarinansa. Poliisit tarkkailevat ovilla väkijoukkoa valmiina rauhoittamaan tilannetta, jos siihen ilmenee tarvetta. DaNielle MieTTiNeN Kun he palasivat ostoskassinsa kanssa, heidän kotinsa oli kadonnut – ja isä sen mukana. – Kun Suomessa oli sota, turvaan lähetettiin lapset ja nuoret. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. – Kaikki viranomaiskanavat ovat tukossa joka suuntaan. TILAAJA/MAKSAJA Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti SAAJA (jos eri kuin maksaja) Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Tilaan Itselleni Lahjaksi Tilaa soittamalla 020 754 2333 • Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puh. Punaliivinen SPR:n vapaaehtoinen tulee kysymään neuvoa. Hänen äitinsä sisko Taina Saarinen sattuu olemaan paikalla, eikä malta olla osallistumatta puheeseen. Hänen mielestään apua olisi parempi antaa lähempänä pakolaisten kotimaata. Oli tapahtunut se, mitä he olivat pelänneet vuosien ajan joka päivä.. Heidän mielestään on mukavaa, että nuokkuvan kaupungin tyhjiin tiloihin saadaan elämää. Virallisia teitä pitkin siirto kestää kuukausia. Kaksi koiraa ulkoiluttavaa rouvaa ovat toista mieltä, he toivottavat tulijat tervetulleiksi. Tauolla oleva kuljettaja panee tupakaksi Forssan taksiaseman ovella. + 7,02 snt/min. 1.1.2013 alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomaja aikakauslehtien verokanta on 10?% ja Digilehden 24?%. Ei ole hyvä laittaa salakuljettajien tuomia ihmisiä pakolaisleireillä odottavien edelle. – Onhan se niinkin, Salomaa myöntää ja ryhtyy kokoamaan thaimaalaisen vaimonsa kokkaamaa ruokaa annoksiksi asiakkaille. Huhuja ei kannata levittää. Ei ilmene. Enempi keskustelu ei kiinnosta. Jussila selittää samat asiat uudelleen. TILAUSKORTTI Kotimaa maksaa postimaksun Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus 5001582 00003 Vastauslähetys Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Punaliivinen lähtee ja samalla asialla palaa kohta toinen. Toinen pohtii, ovatko nuoret tytöt turvassa. Nuoret miehet lähetettiin rintamalle, Salomaa pohtii. Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Tarjous on voimassa 31.12.2015 asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Mutta nimeä ja kuvaa hekään eivät halua lehteen. Linja-autoaseman kahvila Susannassa paikan isäntä Aleksi Salomaa suostuu lopulta. Systeemissä on hänen mielestään kuitenkin jotakin vikaa, kun se tuo Suomeen kriisimaiden vauraimmat ja vahvimmat nuoret miehet. Vapaaehtoiset ovat olleet täälläkin korvaamaton apu, kun kaikki tapahtui niin nopeasti, Jussila kiittää. Kun vihdoin tulee sopiva hetki, hän summaa yhteen tunnelmiaan. Kaupunginjohtaja Sami Sulkko toteaa tilaisuuden aluksi, ettei muista koskaan nähneensä valtuustosalia niin täytenä kuin se on nyt. Poliisi pysäköi illansuussa virka-autonsa Forssan kaupungintalon edustalle. On otettava yhteys poliisiin ja peruttava turvapaikkahakemus, Minna Jussila ohjeistaa. – Menkööt sinne mistä tulivat, hän kertoo mielipiteekseen pakolaisten vastaanottokeskuksesta. Vain tutustumalla voi syntyä kokemus, että olemme lopulta enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Tänään hän työskentelee Forssassa. Arvokeskustelussa mukana jo vuodesta 1905. Majoittaminen tulee kestämään kauan. TÄNÄÄN 9 Kotimaa 24.9.2015 Terävästi ajan hermolla. tamaan ennätysajassa. Eräs paikallaolija tosin ilmaisee islaminuskoon liittyvän huolensa. Hän ilahtuu keskustelun enimmäkseen rakentavasta sävystä. • Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh. Varoita heitä tästä
Suomalaisista työikäisistä 1,9 miljoonalla on vähintään yksi pitkäaikaissairaus tai vamma. Työnantajien ja -yhteisöjen valmius ottaa vastaan osatyökykyisiä vaihtelee. Tällaisten ihmisten kohdalla puhutaan osatyökykyisistä. Monet tulevat lounaalle tai muuten vain jutustelemaan. Työ on osa-aikaista ja työsuhde määräaikainen. Käytännössä tukea ja apua oikeiden tehtävien löytymiseen tarvitsevat usein esimerkiksi vammaiset ja pitkäaikaissairaat henkilöt sekä mielenterveyskuntoutujat. Lindbergin mukaan ongelma on myös siinä, että työelämästä on hävinnyt paljon sellaisia tehtäviä, joita esimerkiksi osatyökykyinen kehitysvammainen voisi tehdä. Lahtelaisen Katariina Tompkinsin kohdalle on osunut lottovoitto. Vuonna 2013 työja elinkeinotoimistossa oli 90 000 asiakasta, joiden työllistymistä vaikeuttaa vamma tai sairaus. – Kun oikea työ ja työyhteisö löytyvät, ihminen on täysin työkykyinen. – Työsopimuksen saaminen tuntui siltä, kuin olisi voittanut lotossa. 10 TÄNÄÄN Kotimaa 24.9.2015 Monitoimikeskus Takataskussa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää. Lähihoitajan kokemuksesta on ollut hyötyä, vaikka virikepuoli onkin minulle uutta, hän kertoo. Heistä 200 000 on työelämän ulkopuolella ja 65 000 haluaisi löytää työpaikan ja arvioi olevansa työkykyisiä. Työmahdollisuuksiin vamma vaikuttaa ihmisen oman arvion mukaan 600 000 suomalaisen kohdalla. KuvaT: JuKKa GransTrÖM Pienellä räätälöinnillä monelle vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevalle voi löytyä sopiva tehtävä. Hän on viihtynyt uusissa tehtävissä niin hyvin, että hakeutui opiskelemaan työvalmennuksen erikoisammattitutkintoa työnsä ohella. KuvaT: JuKKa GransTrÖM TyömarkkiNaT Lahdessa osatyökykyisiä työllistetään seurakunnan ja kunnan yhteistyöllä.. Aiemmin lähihoitajana työskennellyt Katariina Tompkins joutui pois oman alan töistä vuonna 2009 selkäongelmien takia. Työvalmentajana hän ohjaa tiimiä, johon kuuluu liikunnanohjaaja, taideohjaaja sekä toimistotyöntekijä. Keittiö tarjoaa töitä tukityöllistetyille. – Monta vuotta etsin sitä omaa juttua, kunnes löysin tämän. Monet tulevat lounaalle tai muuten vain jutustelemaan. Sopivan työn löytäminen vaatii vaivannäköä. Sinnikkyys kuitenkin kannatti, sillä lopulta päätös oli myönteinen. Työsopimusta edelsi vajaan vuoden mittainen harjoittelu ammatillisen kuntoutuksen kautta. Keittiö tarjoaa töitä tukityöllistetyille. Hänet palkattiin kesäkuun alussa Lahden keskustassa sijaitsevaan Monitoimikeskus Takataskuun palkkatuella. Monet pystyvät tuen, apuvälineiden ja sopivan työtehtävän löytymisen kautta antamaan hyvän työpanoksen. – Työelämässä pitäisi olla hyMahdollisuus työhön Monitoimikeskus Takataskussa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää. Tompkins kertoo saaneensa TE-toimistosta ensin kieltäviä vastauksia palkkatukianomuksiinsa. Nyt hän työskentelee työvalmentajana Takataskun vapaa-ajan tiimissä, joka suunnittelee keskuksen viriketoimintaa. Itse Tompkins vetää lukupiiriä ja karaokea. Vatesissa osatyökyvyllä viitataan johonkin työllistymiseen vaikuttavaan ominaisuuteen, joka rajaa ihmisen mahdollisuuksia työllistyä. Joka aamu herätessä tuntuu hyvältä lähteä töihin, osatyökykyinen Tompkins kuvailee. – Usein työpaikoilla mietitään, pystyykö tuo tekemään töitä ja onko hän paljon sairaana. Osatyökyvyn ei kuitenkaan tarvitse olla ihmistä loppuelämäksi leimaava ominaisuus, sanoo yhdenvertaista työllistymistä edistävän Vates-säätiön kehittämispäällikkö Jukka Lindberg. Helppoa lottovoiton saaminen ei kuitenkaan ollut
Ettei ole aivan yhdentekevää, mitä he työn nimissä tekevät, seurakuntayhtymän diakoniajohtaja Petri Määttä sanoo. Monet tulevat syömään lounasta, lukemaan lehtiä ja jutustelemaan. Joillakin saattaa olla tukena kymmenes työhönvalmentaja. Se, miten heidän puheilleen pääsee ja saako kantavan asiakassuhteen, riippuu paljon alueesta. Jukka Lindbergin mukaan esimerkiksi monet kehitysvammaiset on sidottu työkyvyttömyyseläkkeeseen ja työtoimintaan. Katariina Tompkins vetää vapaa-ajan tiimiä, johon kuuluvat myös Erika Korpela (takana vasemmalla) sekä Heidi Winte. Noora WIkMaN-haavIsTo Lue seurakuntien kokemuksia osatyökykyisten palkkaamisesta Kotimaa Pro:sta.. Mutta heillä voi olla silti paljon annettavaa organisaatiolle. Työllistetyt palvelevat suurta joukkoa. Kaikilla on hyviä ja huonoja työpäiviä. Kaikilla on hyviä ja huonoja työpäiviä. Tarjolla olevat työt liittyvät Takataskun pyörittämiseen aina ruuanlaitosta siivoukseen ja kurssien ohjaamiseen. Lahdessa seurakunnan ja kunnan yhteistyö työpajatoiminnassa on toiminut hyvin. Vuosittain kävijöitä on noin 100 000, Olli Kopo kertoo. Myös Rovaniemen seurakunta on tarjonnut satunnaisia tuntitöitä kehitysvammaistyössä Nuorten Ystävien Klubitalon kautta. Puolentoista vuoden aikana kolme eri henkilöä on ollut siirtymätyössä diakonialounaiden ja kahvitusten järjestämisessä. Myös palveluiden piiriin pääsemisessä on alueellisia eroja. Tiimi järjestää Takataskun kävijöille viriketoimintaa. Espoossa Tuomiokirkkoseurakunta on työllistänyt kehitysvammaisen henkilön palkkatyöhön siivoojaksi. – Kaikilla meillä on jotain rajoitteita. Esimerkiksi diakoniassa työskenteli vuoden ajan kuuro henkilö kuulovammaistyössä. Seurakunnat voisivat myös olla esimerkkinä ja palkata erilaisia ihmisiä, Olli Kopo sanoo. – Se vaatii työnantajalta järjestelyjä, jotta henkilö saa tarvitsemansa tuen. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä heidät on myös tuomittu pienituloisuuteen. Työpajatoiminnan kautta parannetaan heikossa työmarkkinatilanteessa olevien työllistymismahdollisuuksia. Katariina Tompkins vetää vapaa-ajan tiimiä, johon kuuluvat myös Erika Korpela (takana vasemmalla) sekä Heidi Winte. Osatyökykyisten yhteiskunnallinen tilanne riippuu pitkälti ihmisen taustasta. Takatasku on yksi Suomen reilusta 200 työpajasta, ja työllistää reilut sata henkilöä erilaisilla tuetuilla muodoilla. Mutta työn, työyhteisön ja seurakunnan näkökulmasta saimme uusia ja merkittäviä kokemuksia, Määttä sanoo. Tässä on kyse siitä, että joillakin on niin paljon rajoitteita että heidät halutaan laittaa eri kategoriaan. Koska ryhmä on niin moninainen, myös tilanteet vaihtelevat. Osatyökykyisiä on ollut esimerkiksi kausityöntekijöinä hautausmailla, pitkäaikaistyöttömiä on ollut työkokeiluissa ja yhtymässä on työskennellyt myös vammaisia henkilöitä. Työpajatoiminta on palkkatuettua työtä, joka pidetään erillään henkilöstöstrategioista. Työtoiminnasta ei makseta palkkaa, joka kartuttaisi eläkettä, vaan muutamien eurojen korvaus työkyvyttömyyseläkkeen päälle. Monissa seurakunnissa työllistetään osatyökykyisiä erilaisiin tehtäviin. Esimerkiksi Jyväskylässä Keltinmäen alueseurakunta tekee yhteistyötä mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun Suvimäen Klubitalon kanssa. Työnantajat usein hakevat enemmän kuin työ vaatisi, eivätkä osaa ajatella, että pienellä räätälöinnillä osatyökykyisellekin löytyisi hyvä työnkuva. Lahden seurakuntayhtymä kantaa työnantajan sosiaalista vastuuta muutoinkin kuin Takataskun toiminnassa. Kaikilla meillä on jotain rajoitteita. – Työllisyyden hoito on enemmän kaupungin vastuulla. Tiimi järjestää Takataskun kävijöille viriketoimintaa. – Me korostamme työhönvalmentajan merkitystä. Siistijät Kare Lampinen ja Sini Vainio ovat tauolla. – Tuettuja muotoja ovat palkkatuella työskentelevät, työkokeilijat, kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat tai opiskeluun liittyvillä jaksoilla olevat, Takataskun toiminnanjohtaja Olli Kopo kertoo. Ihmiset, jotka itse ponnistelevat työmarkkinoilla eteenpäin, tuottavat palveluja kävijöille, jotka tulevat Takataskuun hyvin vaihtelevissa tilanteissa. – Päivittäisiin palveluihin osallistuu päivässä 150–400 ihmistä. TÄNÄÄN 11 Kotimaa 24.9.2015 Siistijät Kare Lampinen ja Sini Vainio ovat tauolla. Diakoniajohtaja Petri Määtällä on vain hyvää sanottavaa osatyökykyisen työllistämisestä. Suurin osa Takataskun kävijöistä on eläkeikäisiä. – Takataskussa työskenteleville on merkitystä, että heidän työllään on merkitystä. Takataskussa toimii lounasruokala ja kahvila, ja keskus järjestää erilaisia kursseja, piirejä ja matkoja. Lahdessa Monitoimikeskus Takataskua ylläpidetään seurakunnan ja kunnan yhteistyönä. vä tyyppi ja monitaituri. Tällöin voidaan palkata heikossa työmarkkinatilanteessa olevia henkilöitä osa-aikatöihin ottamatta huomioon velvoitetta tarjota lisätyötä jo osa-aikatyötä tekeville
Esimerkiksi rippikouluopetuksen antama kuva avioliitosta lienee melko kirjava, mikäli sitä on erikseen edes opetettu. Sen lisäksi uskossa ja rakkaudessa kasvaminen, isyys ja äitiys sekä lasten kasvattaminen ja seksuaalisuuden ohjaaminen sitoutuneeseen ja vastuulliseen suhteeseen ovat olleet avioliiton tarkoituksia. Kirkkolaki, tunnustuskirjat, piispojen seksuaalieettiset kannanotot ja katekismus antavat vasta yhteensä paremman kuvan, mistä avioliiton teologiassa on ollut kysymys. Vaikka Jeesus ei puhunut homoseksuaalisuudesta, hän puhui kuitenkin avioliitosta ja antoi sille luomisella perustellun, erityisen merkityksen. Halu puolustaa avioliiton erityisluonnetta on yhtä tärkeä pyrkimys kuin kohdata kaikki vähemmistöt kohtuullisella tavalla. Tämä merkitsisi kirkon ja yhteiskunnan avioliittokäsitysten poikkeamista toisistaan aiempaa enemmän – mikä itse asiassa kuvaa hyvin tilannetta jo ilman tätä erityiskysymystäkin. Laajeneva kirkon parisuhdetyö on parantanut tätä tilannetta sanoittamalla ymmärrettävästi muun muassa sitoutumisen, seksuaalisuuden ja kumppanuuden ulottuvuuksia. Kirkolla on valtion myöntämä vihkimisoikeus, joka ei itsessään ole kirkon perustehtävän kannalta välttämätön. koska samaa sukupuolta olevien suhde oleellisesti poikkeaa avioliiton tarkoituksista, sen kohtaaminen kirkossa perustuisi silloin rukoukseen eikä se olisi kirkollisessa mielessä avioliitto. Asian haastavuudesta huolimatta on käytävä teologiset perusteet läpi ja kohdattava erimielisyys. Ratkaisu uudessa tilanteessa täytyy perustella laajasti ja tehdä päätökset kirkolliskokouksessa. Keskustelu asiasta on aikatauluun ja kovasti jakautuneisiin mielipiteisiin nähden ollut kovin vähäistä. Avioliiton teologia on meillä ollut huonosti tunnettua ja sen sanoitukset monissa eri lähteissä. Kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei ole näköpiirissä. Avioliiton tarkoitus on ollut miehen ja naisen välinen erityinen ja omalakinen kumppanuus, johon sisältyy kahden eri sukupuolen välinen seksuaalisuus ja uuden elämän syntymisen mahdollisuus. Tuo tehtävä on juridinen ja käytännöllinen. Niissä sanoitetaan luomisen teologiaa sekä kirkon käsitystä seksuaalisuudesta ja avioliitosta. koska eduskunta vahvistanee avioliittolain muutoksen siten, että myös samaa sukupuolta olevat parit voidaan vihkiä avioliittoon, kirkon on omalta osaltaan ratkaistava, millä tavalla muutos vaikuttaa kirkon toimintaan. Vihkikaava on sanoittanut siitä vain osan ja yleinen käsitys siitä on hajanainen. Sen sijaan kirkon oma toimitus, avioliiton siunaaminen ja sen pyhittäminen Jumalan sanalla, rukous ja avioliiton teologian sanoittaminen ovat kirkon ominta aluetta. Se on puutteistaan huolimatta tehty miehen ja naisen välisen liiton solmimiseen. Kyse on kirkon ihmiskäsityksestä ja Jeesuksen oman opetuksen painoarvosta. Kirkon toimiminen vihkijän roolissa on siinä mielessä erittäin perusteltua sen omista lähtökohdista. Kirkkoherra oli myös huolissaan, kuinka helatorstai sotketaan helluntaihin ja helluntaiheilaan. Sekä uskottavuuden että teologisen itseymmärryksen kannalta ei ole myöskään mahdollista vihkiä nykyisellä kaavalla samaa sukupuolta olevia pareja. Muuttuvassa maailmassa kirkon tulee kehittyä ja rakentua vahvalle pohjalle, missä arvostetaan myös omia perinteitä. Hän olisi valmis vähentämään työmääräänsä siirtämällä lähes kaikki kirkolliset arkipyhät sunnuntaille, koska hänen mielestään kuulijoita ei riitä perättäisille pyhille ja saarnat muodostuvat toistoiksi. Kirkon pitäisi paremmin avata ja tuoda esiin näitä harvinaisempia kirkollisia juhlapyhiä, tehdä ne elävämmäksi ja muistettavammaksi kansalle. Pitemmät lomat ja vapaat auttavat meitä paremmin kohtaamaan työn ja arjen haasteet. Kun tätä taustaa vasten on löydettävä perusteltu ratkaisu kohdata samaa sukupuolta olevat parit heidän pyytäessään siunausta elämäänsä, tehtävä on enemmän kuin vaikea. Kirkkoherra on väärässä, jos hän epäilee, ettei arkipyhien siirtoa huomaa kukaan muu kuin papit. Kirkolla on kaikkina aikoina ollut avioliitosta valtion lainsäädäntöä laajemmin perusteltu käsitys, joka ankkuroituu yhtäältä luomisen teologiaan ja toisaalta Uuden testamentin sanoittamaan avioliittokäsitykseen. Tällaista eriytymistä tuskin voidaan välttää, koska kirkko ei voi toisaalta muuttaa omaa teologiaansa eduskunnan päätöksilläkään! Muuten kirkko ei enää ole kirkko. Olen tyytyväinen, että kirkon kanta on ei kirkollisten arkipyhien siirroille. On tärkeää, että ylläpidämme ja tuomme esiin yhteisiä kristillisiä arvoja, joihin kuuluvat kirkolliset ja historialliset juhlapyhämme. Luterilaisen teologian mukaan yhteiskunnan tulee vastata avioliiton lainsäädännöstä ja vihkimisen järjestämisestä. Meillä ei ole kirkkona varaa jättää tätä kysymystä pelkästään äärilaitojen huutoäänestykseen. tri, Porvoo Kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei ole näköpiirissä. Ilmoittautumiset p. Kielikurssin hinta n. En pidä tätäkään ratkaisua hyvänä mutta etsikäämme yhdessä parempaa. Mielestäni ratkaisun on oltava sellainen, joka ei tee kahdesta erilaisesta suhteesta väkisin samanlaisia vaan tunnustaa niiden erilaisuuden myös käytännön suhteen. Tarvitsemme myös traditioita, jotka säilyvät ja jatkuvat. Tarvitsemme arkipyhiä kirkkoherra Hannes Seppänen toi Kotimaassa 10.9 esiin rohkeasti omia ideoitaan pienen seurakunnan papin näkökulmasta, kuinka Suomen viiden prosentin kilpailukyky saavutettaisiin. Tarvitsemme vapaata myös arkipäivinä. ANTTI YLI-oPAs teol. Nykyinen vihkikaava vaatii ehdottomasti päivittämistä ja syventämistä – jo ilman tätä uutta tilannettakin. Sisältää matkat, bussikuljetukset, luennot, joogaharjoitukset, täysihoito, yhden hengen huone, joissa on oma WC ja suihku. 12 TÄNÄÄN Kotimaa 24.9.2015 Retriitinomaista elämää karmeliittaluostarissa Toledossa (Espanja). 250 euroa. On täysin hyväksyttävää, että saarnan osallistujien määrät vaihtelevat ja joskus joutuu saarnaamaan lähes tyhjille seinille. Pelkästään heidän torjumisensa ei tule kyseeseen. Yhtä lailla huono vaihtoehto on tehdä kaikesta avioliittoa koskevasta homonormatiivista. Mikäli kirkko päättää muuttaa käsitystään avioliitosta, se ei voi ohittaa näitä ulottuvuuksia. Hetkipalveluksia, messuja, luentoja, keskusteluja, museoita, kirkkoja, luostareita, suomeksi ohjattua joogaa ja kielikurssi. ArjA suuroNEN Oulu. Matkan hinta 1350 euroa. Kirkkolaki ja sen uudelleen tulkinta eivät ole riittävä työkalu. 040 579 8771 www.ekumeenisetkarmeliitat.fi 9.–16.11.2015 KULTTUURIA, LUOSTARIELÄMÄÄ, JOOGAA JA KIELIKURSSI MIELIPITEET Avioliiton erityisluonnetta on puolustettava AvIoLIITToLAkI Nykyinen vihkikaava vaatii ehdottomasti päivittämistä, kirjoittaa Antti Yli-Opas
Niinpä on kai pääteltävä, että kun kansa kahden vuosituhannen diasporan jälkeen asutti jälleen isiensä maan, jotain Jumalan pitkän tähtäimen suunnitelmasta toteutui. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Tällaista tilaa sanotaan suruttomuudeksi. Palestiinalaiset teologit korostavat, että maata koskevat lupaukset kytkettiin kuuliaisuuteen. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. He lukevat siis Raamattua omien silmälasiensa läpi, mutta niin taitavat tehdä myös ne kristityt sionistit, jotka suruttomasti soveltavat nykyajan tapahtumia Raamatun profetioihin ja nyky-Israeliin. Toisten mukaan kansa saa säilyä maassaan, jos elää kuuliaisena Jumalalle. Jumala valitsi Urin III:n dynastian aikana eläneen Abrahamin ja antoi hänelle lupauksen maasta, kansasta ja siunauksesta. En ehdota Jumalalle mitään poliittisia ratkaisuja, hän saa hoitaa ne ihan itse. ma t ti karppin En Kasteen sisällön voi hukata artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen toteaa ( Kotimaa 3.9.), että teologiassa ekklesiologia ja sen osana erityisesti oppi kirkon jäsenyydestä on 2000-luvun kirkoille tärkeää tutkittavaa. Loppuiko valintaprosessi tähän. Mielestäni tätä asiaa tulisi painottaa kaikille maahanmuuttajille. Toisten mukaan valinta on voimassa kansan tottelemattomuudesta huolimatta. Vai kenties molempia. Mutta voimmeko vielä samaistaa nykypäivän juutalaisvaltion niihin lupauksiin, joista Raamattu puhui. ”Hän on edelleen kastettu, eli ei hän pakanaksi muutu. Nykyinen pakolaistulva voidaan nähdä suurena mahdollisuutena. Mutta ei hän enää jäsenkään ole.” On selvää, että henkilö, joka eroaa kirkosta, ei ole enää seurakunnan jäsen, mutta teologisesti keskeistä on se, että kasteen sisällön ihminen voi hukata. Heistä 15 000 jäi palaamatta Suomeen. Suurin huolenaihe monilla paikkakunnilla on mahdollinen rikollisuuden lisääntyminen. Ennen vanhaan kirkoissa rukoiltiin ”omaisuuskansasi Israelin puolesta”. On kuitenkin tärkeää entistä herkemmin karkottaa aiheettomasti tänne tulleet kotimaahansa. Myöhemmin lupauksia on kahdenlaisia. Rukoilen heille myös kykyä rakentaa rauhanomaisia yhteyksiä Gazassa ja Länsirannalla olevien palestiinalaisyhdyskuntien kanssa. Kenen puolesta kristittyjen tulisi rukoilla. Sitä paitsi Uusi testamentti vihjaisee, että myös Jeesukseen uskovat ei-juutalaiset, siis me, ovat valittu kansa. Nykyisin taitaa enemmän rukouksia lähteä ahtaalla elävien palestiinalaisten puolesta. Ulkomaalaislaissa on kuitenkin säännökset siitä, missä tilanteissa rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia voidaan karkottaa kotimaahansa tai toiseen EU-valtioon. Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki, sähköpostilla: toimitus@kotimaa.fi Meitäkin on autettu Suomalaiset ovat suurin joukoin heränneet eri tavoin auttamaan pakolaisia. Talvija jatkosodan aikana 1939–1945 äidit eivät pystyneet elättämään kaikkia lapsiaan, kun miehet olivat rintamalla. Uuden testamentin mukaan ei, sillä ”Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua”. Hän kysyy, kuka esimerkiksi on teologisesti se kastettu henkilö, joka eroaa napinpainalluksella kirkosta. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Ruotsi otti silloin vastaan 72 000 lasta, Tanska 4 200 lasta ja Norja suunnilleen sata lasta ja äitiä. Pyydän myös heille ymmärrystä siihen, että rauhan rakentaminen Israelin kanssa olisi molemminpuolinen etu. Kirkon edellisessä Kristinopissa, joka on yhä edelleen kirkon virallista opetusta, todetaan: Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, kuinka meitä aikanaan autettiin. Ja että Israel, jolle lupaukset annettiin, on torjunut niiden antajan, ja siksi ”eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin”. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Rukoilen palestiinalaisten puolesta, että alueen kristityt jaksaisivat moninkertaisten paineiden alla ja että muslimeille kirkastuisi Jeesus pelastajana. VESa VUOrINEN Vaasa. Palaute: toimitus@kotimaa.fi Israel ja Palestiina En ehdota Jumalalle mitään poliittisia ratkaisuja. Israelin ymmärtäminen valituksi kansaksi nousee tietenkin Raamatusta. Onhan juutalaisia muuallakin kuin Israelissa. TÄNÄÄN 13 Kotimaa 24.9.2015 MIELIPITEET KOLUMNI Eero Junkkaala Onko Israel valittu kansa vai häikäilemätön arabialueiden maanvaltaaja. Jumalan valinta ei muutu sen mukaan, miten valittu kansa vaeltaa. Valinnan syy oli tien valmistaminen Messiaalle. Nykyisen kaltaista tilannetta ei ole aikaisemmin koettu, minkä vuoksi kielteiset asenteet ovat ymmärrettäviä. MarTTI TUUrE pastori, Tampere Mielipiteet Kirjoita lyhyesti ja lähetä myös yhteystietosi. Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta Suomenkin on otettava vastaan pakolaisia huomattavasti alkuperäistä suunnitelmaa enemmän. Äkillisesti suuriin mittasuhteisiin kasvanut pakolaistulva on saanut useimmat suomalaiset tuntemaan sisäisen kutsun ryhtyä auttamaan heitä, jotka ovat sodan vuoksi joutuneet jättämään kotinsa ja tavaransa. He myös muistuttavat, että sanalla ’Israel’ on jo Vanhassa testamentissa monia eri merkityksiä, eikä se välttämättä liity etniseen juutalaisväestöön. Ehdotan, että rukoillaan molempien puolesta. Sinulle, joka et ehkä vielä ole kokenut auttamisen tunnetta, voisi olla apua siitä elämänohjeesta, jonka esikuvamme 2000 vuotta sitten antoi: ”Kaikki, minkä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee sinä samoin heille.” Sinua pyydetään kysymään itseltäsi: Jos minä olisin hädänalainen pakolainen, haluaisinko, että minua autettaisiin. EErO JUNKKaaLa Kirjoittaja on pappi, lähetystyöntekijä ja tietokirjailija. Kansa ei kuitenkaan ottanut Messiastaan vastaan. Pakolaisten jakomäärissä tulisi ottaa huomioon kunkin EU-maan taloudellinen tilanne. Minä rukoilen Israelin puolesta ja pyydän, että sen kansalaisten silmät avautuisivat näkemään Jeesuksessa oman Messiaansa
Kotimaa 24.9.2015 14 MATKALLA Mittavan korjaustyön jälkeen kirkko vihittiin syyskuussa 2015 uudestaan käyttöön. Kuva: Mari TeiNilä. Kirkon uudelleenrakentamisen suunnittelusta vastasi Kari Järvisen ja Merja Niemisen arkkitehtitoimisto
Kotimaa 24.9.2015 MATKALLA 15 Valon voitto Eliel Saarisen suunnitteleman Tarton Paavalin kirkon peruskivi muurattiin sata vuotta sitten. Hän pääsi yli kaksikymppisenä kouluun ja opiskeli papiksi. Eenok Haamer eli teini-ikäisestä pojasta aikuisiän kynnykselle metsänveljenä bunkkerissa maan alla. Seurakunnan toiminta käynnistyi vilkkaana kulttuurija yliopistokaupungin uudessa pyhäkössä. Isä selvisi Siperiasta ihmeen kaupalla hengissä kahdeksan vuoden jälkeen. Kristuksen otsaan oli ammuttu luoti, Haamer kertoo. kuva; SuomEn aRkkiTEhTuuRimuSEo vain tiiliseinät jäivät pystyyn, kun Eliel Saarisen Tarttoon suunnittelema kirkkorakennus tuhoutui tulipalossa puna-armeijan vallattua kaupungin vuonna 1944. Alttarille pystytettiin 1920-luvulla kuvanveistäjä Amandus Adamsonin suuri marmoriveistos Armahtaja Lunastaja Maria Magdalenan ja Jerikon sokean kanssa. Se ei ole ihme, sillä kirkko on rautatieaseman tavoin arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema. Toisessa maailmansodassa kirkko tuhoutui tulipalossa puna-armeijan vallattua Tarton 1944. Silloin alttarikuorin ikkunat peitettiin, jotta patsas olisi näkynyt paremmin. Hänen isänsä Harri Haamer työskenteli seurakunnan kirkkoherrana. teksti: Mari teinilä Sehän muistuttaa Helsingin rautatieasemaa, Tarton Paavalin kirkolle sattumalta osunut suomalainen turisti sanoo. Rakennus on Saarisen ainoa Euroopan mantereelle suunnittelema kirkkorakennus. mittavan jälleenkorjauksen jälkeen kirkko on vihitty uudestaan käyttöön. Myös kirkon alttarilla ollut Kristus-veistos tuhoutui muodottomaksi tulipalossa. Myös muuta perhettä oltiin kyydittämässä, mutta äiti ja lapset pakenivat viime hetkellä reput selässä piiloon maaseudulle. Eenok Haamerin lapsuudenkoti sijaitsi silloin Paavalin kirkon sivurakennuksessa. Paavalin kirkon peruskivi muurattiin sata vuotta sitten ja se vihittiin käyttöön vuonna 1917. Seurakunnan toiminta jatkui kirkon tuhoamisen jälkeen, kunnes neuvostoviranomaiset kyydittivät Harri Haamerin Siperiaan. Muutaman vuoden päästä alkoi myös Viron itsenäisyyden ensimmäinen kausi. Virolaiset katsoivat eteenpäin. Vuosikymmenten pappisValon voitto. Vain tiiliseinät jäivät pystyyn. Ikkunoiden muuraamisen myötä kirkkotila pimeni. – Isäni vei minut raunioihin ja näytti patsaasta irronnutta, kellarikerrokseen pudonnutta Kristuksen päätä
Paavalin kirkon restaurointiohanke on ollut Merja Niemisen ja Kari Järvisen toimiston pitkäaikaisimpia töitä. Merja Nieminen johti suunnittelutyötä, johon osallistuivat taiteilijaprofessori Kari Järvinen, arkkitehti Päivi Pennanen sekä sisustusarkkitehti Markku Nors. Kilpailun voitti suomalainen Kari Järvisen ja Merja Niemisen arkkitehtitoimisto. Ensimmäinen konsertti järjestettiin jo uudelleen vihkimisen iltana, kun Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ja kolme eri kuoroa esittivät virolaisen säveltäjän Rudolf Tobiasin voimakkaasti julistavan oratorion Joonan lähettäminen. Maallikon silmään kirkon uudestaan rakennetut sisätilat ovat huomattavan valoisat ja kauniit. Paavalin seurakunnan toimintaan osallistuu yhä myös 101-vuotias Felita Viikna. Pääosa rahoituksesta saatiin Viron valtiolta, EU:lta ja Tarton kaupungilta. Kotimaa 24.9.2015 16 MATKALLA Kirkkorakennus ja kirkon alttarilla ollut Kristus-veistos tuhoutui pommitusta seuranneessa tulipalossa elokuussa 1944. Sain hetkeksi unohtaa suuret ongelmat kuten pakolaiset, Isisin ja naapurimme Venäjän, tsaarinaikana syntynyt Felita Viikna sanoo. Kunnianhimoisena tavoitteena oli kirkkorakennuksen täydellinen kunnostaminen. Ymmärsin kirkkaasti kaiken hyvän tulevan taivaasta. Vuosien varrella suunnittelutyötä ovat avustaneet lukuisat muutkin arkkitehdit. – Olen jo melkein sokea, mutta kirkon sisätilat ovat nyt paljon valoisammat kuin aikaisemmin. Hankkeen myötä toimistosta tehtiin ainakin 200 matkaa Tarttoon. Opettajana työskennelleen Viiknan kotitalo tuhoutui sota-aikana, mutta kotikirkon raunioiden näkeminen tulipalon jälkeen tuntui silti pahemmalta. – Suurin yllätys oli, miten tärkeä tämä kirkko on osana Viron rakennusperintöä. Se on ensimmäinen virolaisen säveltäjän kirjoittama oratorio. SodasKirkkotilassa näin mielessäni myös rujon ja runnotun Kristus-patsaan.. – Päällimmäinen tunteeni oli kiitollisuus, Haamer kiteytti. Myös Siilinjärven pitkäaikaisella ystävyysseurakunnalla on ollut osuutensa, vaikka henkinen yhteys onkin ollut taloudellista tukea tärkeämpää. – Kirkon uudelleen käyttöönoton juhlassa minut valtasi voimakas ja ainutkertainen tunne. Kirkko toimii myös konserttisalina, ja etuosan penkit voidaan siirtää syrjään suurten orkestereiden tieltä. Kirkon varsinaiseen remontointija korjaustyöhön ryhdyttiin 2000-luvulla. Kymmenen vuotta kestänyt kirkon uudelleen rakentaminen maksoi yhteensä noin 13 miljoonaa euroa. Työuransa aikana hän ei vuosikymmeniin osallistunut kotiseurakuntansa toimintaan. Kuva: tartu Pauluse KirKon arKisto uran jälkeen hän sai 80-vuotiaana osallistua lapsuudenkirkkonsa uudelleenvihkimiseen. Jäätyään eläkkeelle 80-vuotiaana Viikna alkoi uudestaan käydä seurakunnassaan ja on yhä mukana muun muassa raamattupiirissä. Akustiikkaa on parannettu muun muassa jättämällä lehterien takaosat avonaisiksi. Kirkon alle on rakennettu kolumbaario ja krypta, joka toimi myös seurakuntasalina. Alttarimaalaus on taiteilija Kuutti Lavosen ja sen alla olevan betonijalustana toimivan taideteoksen on tehnyt Pertti Kukkonen. Neuvostoaikana työpaikan saattoi menettää jos kävi kirkossa. Hanketta varten perustettiin säätiö, joka toteutti arkkitehtikutsukilpailun suomalaisille ja virolaisille arkkitehdeille. Kyttääjiä oli joka puolella. Ehkä ne ovat jo liian kirkkaat vanhoille silmilleni, Viikna sanoo hymyillen
kuva: Mari TeiniLä F viron arkkipiispa urmas viilma johti virolaisten piispojen kulkuetta kirkon juhlajumalanpalveluksessa. kuva: Mari TeiniLä Mika Tuovinen tilasi taksin entiselle seurakuntalaiselleen, 101-vuotiaalle Felita viiknalle. Kotimaa 24.9.2015 MATKALLA 17 Mittavan korjaustyön ja uudelleenrakentamisen jälkeen kirkkotila siunattiin uudestaan käyttöön 12.9. kuva: Tuija HyTTinen. Suomesta juhlaan osallistui muun muassa bussilastillinen väkeä ystävyysseurakunnasta Siilinjärveltä. kuva: Mari TeiniLä Piispa joel Luhamets oli keskeinen vaikuttaja kirkon uudestisyntymiseen. kuva: Tuija HyTTinen Mittavan korjaustyön ja uudelleenrakentamisen jälkeen kirkkotila siunattiin uudestaan käyttöön 12.9. Suomesta juhlaan osallistui muun muassa bussilastillinen väkeä ystävyysseurakunnasta Siilinjärveltä. kuva: Tuija HyTTinen eenok Haamerin lapsuudenkoti sijaitsi kirkon sivurakennuksessa ennen vuoden 1944 tuhoa. kuva: Tuija HyTTinen Piispa joel Luhamets kiitti lämpimästi taiteilija kuutti Lavosta, joka on tehnyt kirkon alttarikaapin
Luhamets puhuu eri aikakausista, ja niiden rajallisuudesta. – Uudelleen rakennettu kirkko rohkaisee ihmisiä ja kutsuu mukaan toimintaan. Eliel Saarisen Hannes-veljen lapsenlapset Outi Kainulainen (vas.) Heli Saarne ja Yrjö Saarinen iloitsivat isosetänsä puolesta. Seurakunta oli saanut vuonna 1957 luvan rakentaa vesikatto. Tarttolainen konservaattori Annes Hermann työskenteli museossa 1980-luvulla. Ei ollut sattumaa, että juuri tämä oratorio oli ensimmäinen uusitun kirkon ohjelmistossa. Näkyvä merkki seurakuntien ystävyydestä on suuri kivi. Valmiina sen merkitys on suuri myös tarttolaisille yleensä ja seurakuntalaisille erityisesti, Merja Nieminen kertoo. Tekstin keskeisessä osassa on päätön Kristus-veistos, jonka valkea marmori-iho oli muuttunut epämääräisen harmaaksi. Hän pitää kirkon restaurointia erittäin onnistuneena. Kirkon alakertaan on uudisrakentamisen myötä sijoitettu kolumbaario. Aika ajoin hän kävi kirkkosaliin sijoitetussa varastossa myrkyttämässä vanhoja kaappeja ja kiesejä, ettei niihin pesiytyisi tuholaisia. Myös tulipalossa tuhoutunut Kristus-veistos oli yhä museon tiloissa. – Kirkkotilassa näin mielessäni myös rujon ja runnotun Kristus-veistoksen, sillä totuus säilyy aina. – Kristityn elämässä tapahtuu käänne, kun hän ei katso vain omia epäonnistumisiaan, vaan kaikkein tärkeimmäksi nousee ristiinnaulittu Kristus, meidän herramme ja pelastajamme, Tuovinen puhui täydelle kirkkosalille jumalanpalveluksessa. – Oratorio Joonan lähettäminen julisti myös tätä sanomaa. Hän sanoo kaikkien ihmisten tarvitsevan pelastusta, ja että Jumala rakastaa kaikkia kansoja. Kirkon uudelleenkäyttöjuhliin osallistui bussillinen siilinjärveläisiä. Kirkon juhlapäivään osallistui kolme Eliel Saarisen Hannes-veljen lastenlasta, Yrjö Saarinen, Heli Saarne ja Outi Kainulainen. Siilinjärven seurakunta on ollut Tarton ystävyysseurakunta 24 vuoden ajan. Seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Markku Kettunen on aikoinaan ollut rakentamassa ystävyyttä. Hän sanoo heidän koko työryhmänsä arvostavan seurakunnan aktiivista heikompiosaisten avustamista, esimerkiksi päivittäistä ruokatarjoilua syrjäytyneille. annes Hermann työskenteli kirkkosalissa, kun se oli museon esinevarastona. Kaunis Kristus ei puhuttele minua, Hermann sanoo. Hermann pitää Kuutti Lavosen alttarimaalauksesta. Kivinen muistomerkki Virosta muistuttaa monenlaiset rajat ylittävistä yhteyksistä, Kettunen kertoo. Joel Luhamets on vaikuttanut kirkon uudelleensyntymiseen ensin seurakunnan kirkkoherrana ja nyt viime kuukaudet myös Tarton piispana. Seurakunnan arki meillä on pyörinyt koko ajan, nyt rakennustöiden päätyttyä se jatkuu vähemmän pölyisenä.. – Nyt kirkkotila on valoisa ja rauhallinen. Ateisminkin aika päättyi aikanaan. Luhamets antaa myönteistä palautetta virolaisille poliitikoille, muun muassa entiselle pääministeri Andrus Ansipille, jotka ovat ajan henkeä vastaan tehneet kirkon korjaustöitä koskevia myönteisiä rahoituspäätöksiä. Tämän kauniin kirkon myötä saarna tulee tärkeäksi. – Hienoa, jos tämä kirkkotila voisi antaa rauhaa, lohtua, iloa sekä mahdollisuutta pyhyyden kohtaamiseen. Seurakunnan joukossa oli paljon nuorta väkeä. – Siilinjärveltä puuttui sopiva muistomerkki tai kivi, jonka äärelle kynttilät muualla haudattujen muistoksi voi laskea. Siksi kirkolla on aina edessään tehtävä ja tulevaisuus, Luhamets sanoo. – Meille Eliel Saarisen sukulaisille oli suuri asia, että saimme olla mukana tässä juhlassa. Virolaiset ja suomalaiset ovat tehneet valtavan työn kirkon korjaamiseksi. Kotimaa 24.9.2015 18 MATKALLA sa tuhoutuneen rakennuksen kunnostus vahvisti kansallistunnetta. KuvaT: Mari TEiniLä Yksityiskohta kirkkosalin ornamentista. Restaurointia johtanut arkkitehti Merja Nieminen toivoo, että valoisa ja juhlava sakraalitila luo puitteet hedelmälliseen seurakuntalaisten kohtaamiseen. Kuutti Lavosen maalaama alttarikaappi on tuhoutuneen Kristus-veistoksen paikalla. Pienempi osa kirkkotilasta osoitettiin sen jälkeen seurakuntakäyttöön ja varsinaisesta kirkkosalista tuli Viron Kansallismuseon esinevarasto. – Tosin seurakunnan arki meillä on pyörinyt koko ajan, nyt rakennustöiden päätyttyä se jatkuu vähemmän pölyisenä, Luhamets sanoo. Toivottavasti tulevaisuudessa tiloihin riittää seurakuntalaisia, Saarne sanoo. Saarisen suvussa kuuluisan arkkitehdin muistoa on vaalittu lämmöllä ja kunnioituksella. Vanhan sanonnan mukaan yksi tuhoutunut kirkko tekee tyhjäksi tuhat saarnaa. Piispa Joel Luhamets toteaa työhuoneessaan punaisten juhlaruusujen keskellä, ettei hän voi tietää mitä tapahtuu tulevaisuudessa. – Lopulta aika päättyy joko kokonaan, tai sitten sitä ennen tulee kausia, jolloin kansa kääntyy Jumalan puoleen. Kirkon remontointi ei alkanut täysin tuhoutuneesta rakennuksesta. Hermann kirjoitti aikoinaan poliittisesti epäkorrektin esseen, jossa hän rohkeasti kyseenalaisti kirkkotilan muuttamisen museoksi. Kristuksesta puhui myös Paavalin seurakunnassa aikoinaan pappina työskennellyt, nykyinen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen. Heli Saarnen anoppi on syntyisin Tartosta. Annes Hermann istui kirkon lehterillä kuuntelemassa oratoriota, vahvaa musiikkia, jossa lyömäsoittimilla on keskeinen osa. Ystävyyttä on vaalittu monin tavoin. Tilaan tulee luonnonvaloa ja lattialla virtaa vesi. Hänen mielestään myös tuhoutuneen Kristus-veistoksen pitäisi olla esillä remontoidussa kirkossa. Myös anoppi muistaa Paavalin kirkon nuoruudestaan pimeänä tilana. Paavalin ystävyysseurakunta auttoi meitä sekä suunnittelijan että valmistajan löytämisessä Virosta
Hänellä ei ollut mitään, millä vedota isään. Miksi isä haluaisi ottaa hänet vastaan. Vanhan liiton hirmuinen laki on kumottu. Kaikkein surullisin heistä kolmesta oli varmasti Herra, joka joutui lähettämään rakkaansa pois luotaan. Sillä, jolla on rakkautta, on enemmän kuin sillä, jolla on runsaasti uskoa tai arvostetuinta tietoa. Olemme uuden liiton kansaa, emme kulje lain vaan armon tietä. Puolet isänsä omaisuudesta ja melkein koko elämänsä tärvellyt poika on kuvassa polvillaan isänsä edessä, jonka olemus on pelkkää hyväksyntää. Vehreyden ja levon valtakuntaa on vaikea hyvästellä. 14:6). Sama Isä juoksee tuhlaajapoikaa kotitiellä avosylin vastaan. Kun tuhlaajapoikansa kadottanut isä näki rakkaan hahmon kotitiellä, hän lähti juosten vastaan. Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka, ja nyt hän meille kaikille on elämä ja autuus.” Viisi vuotta virren kirjoittamisen jälkeen Oosterhuisin oma tie muutti rajusti suuntaa. Jotenkin nämä kaksi todellisuutta pitäisi saada yhteen. 3:24). Psalminkirjoittajan kasvot loistivat, kun hän lakia tutkiessaan löysi siitä hänet, joka sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. Syksyn viimeinen matka mökiltä kotiin alkaa usein hiljaisuudessa. 15:24). Suomennos Anna-Maija Raittila. 2 Lain tie Nuorena Raamattua lukiessani hämmästyin sitä intohimoa ja kiintymystä, jota psalmin 119 kirjoittaja tunsi Jumalan lakia kohtaan. 3 Ristin tie Kulkiko Jeesus tiensä ristille vapaaehtoisesti vai pakon edessä. ELäMä usKossA Jumala lähetti ihmisen paratiisista pakolaisen kiviselle tielle. Voi Juudas parkaa! Kukaan ei kuitenkaan voinut pakottaa Jeesusta. Rakkauden tien kulkeminen on parempaa kuin maailman kaikkien kielten puhuminen, parempaa kuin omaisuuden jakaminen köyhille kylmällä sydämellä, parempaa kuin koko elämänsä uhraaminen. Miltä Adamista ja Eevasta mahtoi tuntua, kun he joutuivat hyvästelemään Jumalan juuri luoman paratiisin. ”Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle johtavaa tietä” (1. Siinäpä se. 5 Rakkauden tie Paavalilla oli nokkelinta navigointisovellustakin parempi reittiopas. ”Minun poikani oli kuollut, mutta heräsi eloon” (Luuk. Hänellä ei ollut edes sitä laukkua. ”Ken tahtoo käydä Herran askelissa, käy tietä vehnänsiemenen: kuin siemen hänkin kuolee. Moni varmasti ajatteli, että Jeesus lähti Getsemanesta roomalaisten sotilaiden mukaan, koska ei voinut muuta. Hän haluaa pojan kotiin ja on siksi täysin valmis kärsimään tämän aiheuttamat tappiot. Kotimaa 24.9.2015 MATKALLA 19 Viisi tietä Raamatussa 1 Elämän puun tie Kesämökin valmistelu talviunille on haikeaa. Kor. Virressä 61 amsterdamilainen virsirunoilija Huub Oosterhuis kuvaa Jeesus-tietä. Jumala kuitenkin suunnitteli jo suuria. Moos. Jeesus kertoi tämän eräänä yönä juutalaisten neuvostoon kuuluneelle Nikodemokselle: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. Juuri sitä varten hän ajoi ihmisen pois. ”Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi” (1. Kristus kulki lain tien, hän toteutti Jumalan täydellisen tahdon täydellisesti. DAniELLE MiETTinEn Huub Oosterhuisin virrestä on lainattu säkeistöt 1 ja 5. Tomi Leh To La / V a s Ta V a Lo. 3:16). Ihmisestä tuli kulkuri, elämän ja yltäkylläisyyden loputon etsijä. Hänellä ei ollut laukussaan osakekirjoja, tutkintotodistuksia eikä lasten kuvia. Joka rakastaa, tuo maailmaan jotakin, joka ei koskaan katoa. Rembrandtin kuuluisa maalaus Tuhlaajapojan paluu kuvaa kohtaamisen koskettavasti. Ei Jumalan lakia ole kumottu, vaan se on täytetty. Vastaan juoksevalla isällä on sylinsä avaamiselle vain yksi, mutta täysin riittävä syy. Jeesuksen kavaltanut Juudas varmasti ajatteli niin. 12:31). Suloisia hetkiä suoneet ulkokalusteet ja päivänvarjo kannetaan varastoon, soutuvene käännetään ympäri. Pojan ei ollut helppoa lähteä paluumatkalle. Ja toisaalta hänet pakotti ristintielle jokainen maailmaan koskaan syntynyt ihminen. Saunan pata tyhjennetään, ovet lukitaan huolellisesti. Pois elämän puun luokse johtavalta tieltä, ettei ihminen söisi siitä ja joutuisi elämään ikuisesti kirottuna ja yhteyttä vailla. Rippikoulussa laista opetettiin toisella tavalla. Niin hän väittää kirjeessään korinttilaisille. Yksi käskysana hänen suustaan olisi riittänyt kaatamaan koko Rooman imperiumin. Hän lakkasi olemasta katolisen kirkon pappi, eikä hän enää välitä laulunsa sanomasta. Oosterhuis – ja jokainen meistä – on joka päivä vapaa valitsemaan oman tiensä. Hän kirjoitti lain tiestä ja Kaikkivaltiaan käskyjen poluista kuin pelastajastaan, ystävästään ja viisaasta opettajastaan. Jos tie, jota kuljen on nuhteeton, myös minun vaellukseni asettuu oikeaan kurssiin, vaikka se ei täydelliseksi tulekaan. 4 Tuhlaajapojan tie Kun minun ja minulle tärkeän ihmisen väliin tulee kipeää etäisyyttä ja loukkaantumista, unohdan helposti, että tie meidän välillämme ei ole yksisuuntainen. Kumpi tahansa voi lähteä liikkeelle
”Vatikaani kakkonen” oli kirkolliskokous, joka toi maailman suurinta kirkkoa kertaheitolla nykyaikaan. Siksi kirja jakautuu loogisesti konsiilin istuntokaudet käsittelevään osaan, kirkolliskokouksen dekreettien analyysiin ja kolmanneksi konsiilin merkityksen tulkintaan. Ei pidä alistua brändien ylivaltaan, sillä ne ulottavat vaikutuksensa myös kulttuurin syväkerroksiin ja uskontoonkin. Tosin Leinosen provokatiivista pop-taidetta voi pitää myös halpahintaisena kopioimisena ja näennäissyvällisenä. Jani Leinonen ei ilmiselvästi pidä imperialismista saati brändien pakkosyötöstä. Vaticanumia suomeksi Teologian syksyn ekumeenisia ilouutisia on Helsingin yliopiston tohtorikoulutettavan Emil Antonin viime viikolla julkistettu kirja Vatikaanin II kirkolliskokous. Tämä tuppaa usein unohtumaan. Taiteilija Jani Leinosen töissä nämä yhdistyvät, kun Ronald McDonald -pelle on ristiinnaulittu. Kumpikin edustaa – ainakin tietystä näkökulmasta katsottuna – niin sanottua imperialismia, arvomaailman ja kulttuurin pakkosyöttöä oman edun tavoittelun nimissä. Lopputuloksena oli Mäkkäri-pellen mestaus giljotiinilla. NÄYTTELY Kiasmassa on esillä kolme logo-kriittistä krusifiksia. Ei ole liioiteltua pitää sitä 1900-luvun tärkeimpänä kirkollisena tapahtumana. Tottelemattomuuskoulu on kaikkineen ajatuksia herättävä ja innostavakin näyttely. OLLI SEPPÄLÄ Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu on esillä Kiasmassa 31.1.2016 saakka. Luterilaisille tässä konsiilissa oli tärkeää esimerkiksi se, että ei-katoliset kristityt korotettiin sen dokumenteissa harhaoppisista ”erossa oleviksi veljiksi”. Toisaalta pikaruokaketjun ja uskonnon rinnastaminen on paitsi tahditonta myös yhteismitatonta. Ja jos on, niin häpäistäänkö siinä kristinuskoa vai bisnestä. Kirkko ei erehdy, ja sillä on aikaa. Katolisen kirkon modernisaatio ja ekumenian edistyminen eivät kuitenkaan ole olleet aivan sitä, mitä monet 1960-luvulla odottivat. Samoilta vuosilta muistan professori Lauri Haikolan viisaan toteamuksen omasta kirkostamme: mekin olemme katolilaisia. Maailmalla Leinonen tunnetaan tempauksestaan, vai pitäisikö sanoa kidnappauksesta, jossa hän otti Ronald McDonaldin ”vangiksi” ja teki siitä terroristi-tyyppisen videon. Kirjoittaja on tarkoittanut käsikirjansa käytettäväksi. Vatikaanin toinen kirkolliskokous (Vaticanum II) vietettiin Roomassa 1962–1965. Mutta kukon ääni kuuluu myös pääsiäiseen ja Pietarin petokseen. Hän tekee niillä ja niistä taidetta, josta ei sanomaa puutu. Lue tottelemattomuuskoulun opettajan pastori Marjaana Toiviaisen haastattelu Kotimaa24:stä. Laajempaa teosta odoteltaessa on silti erinomaista, että suomeksi on nyt olemassa tämä sisäänajo Vaticanum II:een. Tempaus nauratti – tai sitten ei. Ne ovat ikään kuin taidehistoriallinen heijastuma vuodelta 1969, jolloin taiteilija Harro Koskinen sai jumalanpilkkatuomionkin Sikamessias-veistoksestaan, jossa ristillä roikkui ponteva possu, suomalaisen keskiluokan symboli. Ronald McDonald ristillä ja Lenin Mäkkäri-pellenä. Jokaisen katolisuudesta ja ekumeniasta kiinnostuneen olisi hyvä olla selvillä Vaticanum II:n merkityksestä. Nyt julkistettu Vaticanum-kirja on oivallinen pikakurssi siihen, mistä tuossa monivuotisessa prosessissa ja sen jälkijäristyksissä on ollut kysymys. Näyttelyssä Leinosella on useita Elovena-tyttöä käsitteleviä teoksia muunnelmineen. Leinonen on kelpuuttanut ristille Ronald McDonaldin, joka on kuvattu krusifiksimaisesti ristillä riippuen ja katse alas luotuna. Kotimaa 24.9.2015 20 YHDESSÄ TEOLOGIASSA TAPAHTUU Näpäytys brändeille Monta kertaa on provosoivasti kiistelty siitä, kumpi on maailman tunnetuin brändi ja sen logo, risti vai McDonald´’s. Leinosen taide on humoristista ja vakavaa samalla kertaa. Ristillä esiintyy myös Kelloggs-murojen kukko. Jani Leinosen taide leikkii aatteilla, brändeillä, logoilla ja ikonisilla hahmoilla. Tottelemattomuuskoulussa on esillä kolme krusifiksia. Elovena-tyttö kansallispuvussaan sen sijaan on ristillä yhtä myönteinen hahmo ja ilmeeltään säteilevä kuin kaurahiutalelaatikon kyljessäkin. Risti ja Ronald McDonald ovat kumpikin levinneet kaikkialle maapallolla. Tutkimuksia kummankin tunnettuuden puolesta on olemassa, tai niin ainakin väitetään. Myönteisen tulkinnan mukaan kukko on uuden päivän symboli, ylösnousemuksen aamun kiekuja. Muistan Vaticanum II:ssa aikoinaan tarkkailijana mukana olleen dogmatiikan professorin Seppo A. jussi.rytkonen@kotimaa.fi. Kiasmassa on esillä mestattu Ronald McDonald. kuva: OLLi SeppäLä Jani Leinonen ei ilmiselvästi pidä imperialismista saati brändien pakkosyötöstä. JUSSI RYTKöNEN Kirjoittaja on Kotimaan artikkelitoimittaja. Teinosen sanoneen kerran luennolla 1980-luvulla, että kirkkohistoriasta pitää muistaa ainoastaan uusplatonilaisuuden isän Plotinoksen elinvuodet, sekä Vatikaanin II kirkolliskokouksen pitovuodet. Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan (Amanda-kustannus). Giljotiini on Artek-tyylinen laite. Nykyisin Sikamessias kuuluu Valtion taidemuseon kokoelmiin. Kirjan suppeudesta johtuen esimerkiksi ekumeenisestikin tärkeitä dekreettejä ei voida avata kovin syvällisesti. Onko kyseessä häpäisy
Mitä merkitsee se, että olemme Jumalan luomia. Matkakertomusten kehyksenä toimii myös kirjailijan suhde omaan siskoonsa, jonka kanssa Lundberg on jakanut kalliotaideharrastuksensa. 308 s. Saarnan, hartauden ja erilaisten virikepuheiden pohjaksi! 28,80 (32,00) 2880 Martin Lönnebo Rukoushelmet Rukoushelmet yhdistävät vuosisataista rukouksen perinnettä ja rukoilijan nyt-hetkeä. 24,30 (27,00) BASAM BOOKS 2430 Heli Pruuki, Markku Orsila Hengellisen tarinan helmiä Kokoelma hengellisiä tarinoita hyödyntää kristillisen kulttuurin rikasta tarinaperintöä pyhimystarioista ja legendoista nykymaailmaan sijoittuviin kertomuksiin. Helmien kanssa rukoileminen on käden ja silmän meditaatiota, joka johtaa uskon ytimeen. Teos toimiikin erinomaisena kutsuna uuteen harrastukseen. Laura Beck. Koko: 90 x 90 x 15 mm. 020 754 2350 1890 Wilfrid Stinissen Tosi ihminen Kirja luomisesta ja pyhyydestä Mikä tekee ihmisestä ihmisen. Hahmot liikkuvat syksyisen Turun kaduilla ja Åbo Akademin kirjallisuustieteen laitoksen käytävillä. Kotimaista käsityötä. Leena Vallisaari. Otava. Suom. kirJat naisten metsästäjä-keräilijöiden taiteessa on. Henkilögalleriassa esiintyy niin isänsä perintöön pesäeroa tekevä lahkolaissaarnaajan poika kuin uskonnon merkityksettömyydestä vakuuttunut kirjallisuuden lehtori. Molemmissa selviää hiljalleen, että päähenkilöiden kohtaamien kuolemantapausten jäljet johtavat arvoitukselliseen kirjaan. Uudistuneessa helminauhassa yksi valkoinen salaisuushelmi on korvattu vihreällä luomakunnan helmellä. Richard Rohr Yksinkertaisuus Irti päästämisen taito Kontemplaation, hiljentymisen ja yksinkertaistamisen vaikutus ulottuu yksilötasolta koko kristilliseen kirkkoon. 1200 Rukoushelmet -helminauha Lasihelmistä koottu, Martin Lönnebon suunnittelema rukousnauha kauniissa lahjapussissa. Metsästäjän hymyssä vieraillaan kallioja luolamaalauksien ja -piirrosten äärellä Afrikassa, Manner-Euroopassa, Irlannissa, Skandinaviassa ja Karjalassa. Pahassa kirjassa päähenkilöt selvittävät vuorollaan välejään uskonnollisuuteen ja homoseksuaalisuuteen. Kun tiedämme, mistä olemme lähtöisin ja mikä on päämäärämme, ymmärrämme paremmin myös kaikkea sitä, mitä tapahtuu matkamme varrella. Karmeliittaisä Wilfrid Stinissen käsittelee luomisen ja ihmiselämän tarkoituksen kysymyksiä syvällisellä ja hoitavalla tavalla. Elämän eri vaiheiden pohdinta kalliotaiteen kautta tekee teoksesta kiehtovan lukukokemuksen. Vaikka kaikkea kipua ei mikään teologia tai terapia voi poistaa, uskoo Rohr sanojensa mukaan evankeliumin ilosanoman perusviestiin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Suom. Pahan kirjan mysteerissä aluksi irralliset päähenkilöiden tarinat kulkevat vääjäämättä kohti samaa kuilua. 1690 Keraaminen taulu Rukoukseen kutsuvaa keramiikkaa. Kaunis pieni seinäreliefi. 317 s.. Helmien 20-vuotisjuhlan kunniaksi uudistettu kirja kertoo rukoushelmien syntyhistorian ja esittelee helmein merkityksen ja niihin liittyvät harjoitukset. MuinaiSta uSkonnolliSta taiDEtta ulla-lena lundbergin Metsästäjän hymy – matkoja kalliotaiteen maailmassa ilmestyi suomeksi viime joulun alla. Asetelma tuo moneen otteeseen mieleen Umberto Econ romaanin Ruusun nimi. Korkea-ahon tuntemus kirjallisuuden perinteistä näkyy draaman taidokkaana kuljetuksena. Lundberg yhtyy kuvauksissaan monen tutkijan käsitykseen siitä, että kalliotaide kuvaa shamanistista maailmankuvaa, ilmiön monimuotoisuuden tietysti huomioiden. Sen keskeinen kysymys on, onko tuleeko helvetti ihmiseen ulkopuolelta vai kyteekö se jokaisessa. Joona rauDaSkoSki Kaj Korkea-aho: Paha kirja. Valmistettu Intiassa Reilun kaupan pelisääntöjä noudattaen. Kirjan suljettuaan lukija voi todeta, että kenties matka Astuvansalmelle Ristiinaan tai Saraakalliolle Laukaaseen ei olisikaan hassumpi idea. Korkea-ahon kirjoja on luonnehdittu omaelämänkerrallisiksi. Kotimaa 24.9.2015 YHDESSÄ 21 www.sacrum.fi H e l m i ä! 1990 MYYMÄLÄ : HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Siria koHonEn Ulla-Lena Lundberg: Metsästäjän hymy – matkoja kalliotaiteen maailmassa. Paha kirja on ahdistusta levittävän runokirjan ympärille punoutuva mysteeri. Lundberg näkee kalliomaalauksissa merkkejä elämänkaaren tärkeistä merkkipaaluista ja niihin liittyvistä rituaaleista. Teennäiseltä tuntuvat vain lehtori Backmanin reaktiot kirjan alussa, kun opiskelija kysyy häneltä runoilijasta. Kalliotaiteen historia on laaja, mutta jonkinlaista samankaltaisuutta eri puolilla maailmaa asuneiden muiHEngiltÄ aHDiStavaa runoutta tuhoa kylvävä runokirja ei jätä rauhaan vaan ajaa ihmisiä helvetin partaalle Kaj Korkea-Ahon kolmannessa romaanissa Paha kirja. Paha kirja on taidokas kuvaus valinnan vapauden ahdistavuudesta, itsensä etsimisestä ja elämänhallinnan ongelmista. Korkea-aho pitää lukijan otteessaan annostelemalla vastauksia arvoituksiin sopivilla hetkillä. Niin mielenkiintoinen kuin Lundbergin teos onkin, ei se pelkällä tekstillä ja muutamilla kuvilla voi täysin ilmaista sitä, miltä kalliotaide lopulta näyttää. Teos on kokoelma matkakertomuksia erilaisille kalliotaidekohteille, joihin Lundberg tutustuttaa lukijansa kuvailun ja tieteellisten arvioiden kautta. Teos 2014
Niin aikuiseksi en kuitenkaan koskaan tahdo muuttua, että ehtoollisen vietto lakkaisi olemasta kaiken keskipiste. Hän muokkasi vähän tekstiä, jotta löytäisi sopivat kertosäkeet. Entä kirkko, jossa opettelin pitämään hengellisiä puheita. Marja-Liisa Haapakorvan runot koskettivat avioerokriisin keskellä elävää Hyväristä. Joskus sanoitukset tulevat kuorolaisilta. Mitähän sen paikalla on. Vesi herahtaa kielelle, kun luen entiseen Helsingin lääninvankilaan perustetun hotellin a la carte -listaa. Kun hän sai tyttäret isiensä luokse lomalle, rauha vallitsi kotona. Mietin, olivatko valitsemani laulut teologisesti sopivia, Hyvärinen muistelee. Aluksi kuoro keikkaili Lappeenrannan seurakunnan tapahtumissa ja esitti muun muassa Pekka Simojoen tuotantoa. – Oli kiehtovaa ja piristävää laulaa ylistyslauluja duurissa, Hyvärinen muistelee. Eristyssellin ovi on tänään auki. Vähitellen hän alkoi kirjoittaa myös uusia. En ollut vielä lukenut Martti Lindqvistin kirjaa Auttajan varjo. Oi, sehän on säilytetty kirkkotilana! Seinällä riippuu edelleen venäläissyntyisen Georges von Swetlikin maalaus Tuhlaajapoika, josta pidin kovasti . Soitin ja lauloin kappaleen, jonka kaikki sanat ovat minä-muodossa olevaa Jumalan puhetta, Hyvärinen muistelee. Ryhmää johtanut kanttori Seija Tapanainen siirsi johdon Hyväriselle. Muutaman minuutin kuluttua olo oli raukea ja tyhjä. Helsingissä syntyi myös muutamia omia sävellyksiä. Syntyi Jalanjäljillä-gospelmessu, joka toimitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995 Lappeenrannassa. Hyvä elämäntilanne tuotti iloisia sävelmiä. Haluan tilata Linnankellarin a la carte -listalta jotakin oikein hyvää sen kunniaksi, että vankilat voivat muuttua. Eniten hänen laulujaan laulaa Lappeenrannan seurakunnan gospelkuoro Sound of Faith. Hän odottaa, että päässä alkaa soida vastustamattomasti. Kappaleet ja runot järjestyvät Hyvärisen päässä tiettyyn järjestykseen, konserttikokonaisuuksiksi, josta hän pitää kiinni. Se on edelleen kuoron ohjelmistossa. Sitä se on myös tässä luksushotellissa, jonka sydämessä voi edelleen viettää messun. Syntyi kappale Sinä olet minun. Ikävät asiat eivät jää muhimaan. Sen luettuani aloin käsittää, mikä minua veti eristysselleihin vankilan kellariin. Heidän pitää olla iloisia.. Muutettuaan takaisin Lappeenrantaan Hyvärinen teki opettajan sijaisuuksia ja sai kaksi lasta. Silloin alkoi säveltäminen ja tekstien kirjoittaminen. Helsingissä hän lauloi muutaman vuoden His Master’s Noise -kuorossa. Rippikoulun jälkeen hän tarjoutui tekemään hengellistä musiikkityötä kotiseurakunnassaan, mutta tunsi itsensä torjutuksi. 2000-luvulla olen säveltänyt satoja kappaleita. Jos runot eivät alkaneet soida, ne lausuttiin laulujen välissä. Keneen mahdoin kuvassa nuorena opiskelijana samaistua. Sävellys voi tulla kassajonossa, keskellä yötä ja joululaulu heinäkuussa. Syksyllä 2005 Sound of Faith -kuoro oli syntynyt. Tehokkaalle, aikaansaavalle ja luovalle naiselle se oli outo olotila. Hyvärinen säveltää monille kokoonpanoille. Näiden lisäksi Hyvärinen säveltää Edith Södergranin runoja Tulevaisuuden kulkue -yhtyeelleen sekä oman luokkansa luokkakuorolle. Ne on kirjoitettava ylös nopeasti. Aika kauan meni, ennen kuin pystyin tuon oikeasti kuulemaan. Usein sanat tulevat ensin. G rillattua kuningasravunjalkaa, riimiporoa, mustekalarisottoa, mantelikakkua vadelmilla. Vaikeista elämäntilanteista hän on päässyt läpi säveltämisen avulla. Ensimmäinen kokonainen sävellysteos syntyi abikeväänä. Tietysti oman mieleni tiedostamattomat tarpeet. Lukulomalla hän istui huoneensa lattialla säveltämässä edessään messun kaava, kosketinsoitin ja lauluaihiot. Silloin ei voi tehdä mitään muuta. Halu opiskella teologiaa vei Hyvärisen kuitenkin Helsinkiin. Vähitellen alan uskoa, että Hegun ja Peten sielut pelastuvat Kristuksen eivätkä minun työni varassa. Hän kirjoitti sanat ja sävelen ylös. Asiakkaat saavat juoda peltimukeista ja henkilökunnalla on päässään mustavalkoraidalliset hatut. Kuorossa hän näki, miten isoa lauluryhmää vedetään. Muutaman vuoden teologianopintojen jälkeen hän siirtyi opettajankoulutuslaitokseen. Syntyi Sallit hämärän tulla -teos. Hyvärisellä on säveltämisen armolahja. Ne runot, jotka alkoivat soida Hyvärisen päässä, hän sävelsi. Hyvärinen soitti sävellykset ensin runojen kirjoittajalle ja sitten koko kuorolle. Musiikkiluokkalaisena hän lauloi pakollisten instrumenttiopintojensa ohella sekä kevyttä että hengellistä musiikkia. Niitä vain alkoi tulla, Hyvärinen muistelee. Vähitellen hän uskalsi viedä omia kappaleitaan kuorolle. Hän on oppinut perusSäveltäminen on tapa elää KRiStitYn VaElluS Hanna Hyvärinen käsittelee sävellyksissään iloja, suruja sekä uskoa Jumalaan. Kuorolaiset menivät hiljaisiksi. Entä Jeesus-kompleksi. Istuin pianon ääressä ja soitin varmaan viikon verran. Ensimmäiset laulut Hanna Hyvärinen sävelsi kaksitoistavuotiaana. Hän sai valmiiksi gospelmessun melodiat ja tekstit. Hän päätti tehdä jotain ihan omaa. – Tuli vimma. He ihastuivat heti. Suoritin opintoihini kuuluvan harjoittelun 1980-luvun lopulla tässä kivitalossa pastorin apulaisena. Silloin ei ollut aikaa eikä rauhaa säveltää. Uudelta opiskelupaikkakunnalta Joensuusta löytyi opiskelijaseurakunta ja Taivaankappale-lauluryhmä. Kuvassa musta lammas seuraa isän ja pojan onnellista jälleennäkemistä. Laulajat tukivat. – Kerran rankkana päivänä saavuin kotiin ja istuin pianon ääreen. Ja miksi halusin töihin tällaiseen paikkaan. DaniEllE MiEttinEn danielle.miettinen@kotimaa.fi Eristyssellissä En halua, että kuorolaiset esittävät iloa tai ylistystä. Tuhansia elämäntarinoita kuulleen papinhuoneen paikalla on nyt majoitustilaa. Sound of Faith -kuoron musiikki on pääasiassa Hyvärisen säveltämää. Hyvä palaute rohkaisi. – En muista, milloin hana aukesi. Säveltäminen on Hyväriselle tapa elää. Myöhemmin hän löysi Lappeenrannan seurakunnan lauluryhmän. Ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunnetta oli helpompi kantaa toisissa kuin itsessä. Saan luvan käydä katsomassa. Kotimaa 24.9.2015 22 YHDESSÄ nojatuoli Lappeenrantalainen kuoronjohtaja ja musiikkiluokan opettaja Hanna Hyvärinen, 40, ihmetteli viime keväänä, kun yksikään sävellys ei muhinut päässä. Sen kautta hän on käsitellyt suruja, eroja, ilonaiheita ja uskoa Jumalaan. Kellariravintolassa ja koko hotellissa on onnistuttu säilyttämään tsaarinaikaisen vankilan tunnelma. – Olin kauhean epävarma. Vankilan psykologi oli rohkea nainen joka sanoi, että minulla on Jeesus-kompleksi. Sävelet pysyvät päässä pidempään
Pari viikkoa menee toipumiseen. Voin luottaa armoon, turvalliseen ilmapiiriin, Hyvärinen sanoo. Nuorempana hänellä oli mustavalkoinen ja selkeä kuva siitä, mitä Jumala ajattelee. – En halua, että kuorolaiset esittävät iloa tai ylistystä. kuva: tero kaLpio Hanna Hyvärinen luottaa armoon. Musiikkia ja liikuntaa harrastavat tyttäret rytmittävät arkea tehokkaasti. Laura KoSKELainEn Lappeenrannan seurakunnan gospelkuoro Sound of Faith johtajanaan musiikkiluokan opettaja Hanna Hyvärinen. Syksyllä kaikki perheen naiset aloittivat kouluvuoden. Kesällä ja vuodenvaihteessa he pitävät pitkän loman. Kaikki stemmat ja säestykset gospelmessua varten alkavat olla valmiina, joten kuorolaiset saavat uutta laulettavaa. Kotimaa 24.9.2015 YHDESSÄ 23 telemaan kokonaisuudet hyvin. Esitysten jälkeen kuorolaisetkin ovat usein ihan puhki. Kuoroharjoitukset ovat taas alkaneet. – Nyt ajattelen, että ei miun tarvii tietää, mitä Jumala ajattelee. Tunne, että kelpaa sellaisena kuin on ja että elämä kantaa, on vahvistunut. Jos tuntuu, että kuorolaisilla on huono päivä, asiat puhutaan läpi. Sanoituksissa on ruohonjuuritason teologiaa ja tuoreita näkökulmia. kuva: Hannu riSSanen tuli vimma. Teoksissa esitetään paljon kysymyksiä. – Pyrimme viestittämään, että ihminen voisi luottaa siihen, mikä tuntuu omalta ja oikealta. Hyvärinen toivoo, että ihminen saisi selville, miten on mukana Jumalan suunnitelmassa. Hyvärinen on saanut teksteistään hyvää palautetta. Joihinkin niistä tulee vastauksiakin. Kaksikymmentä vuotta kestäneen sävellysuran aikana Hyvärisen jumalakuva on muuttunut. Kuorolaiset luottavat siihen, mitä Hyvärinen tekee, eikä muutosesityksiä juurikaan tule. istuin pianon ääressä ja soitin varmaan viikon verran.. Matkan varrelta on löytynyt enemmän vaihtoehtoja. Sitä kautta oma elämä rakentuu mielekkääksi ja löytyy se oma juttu. Konserteissa käy sellaisiakin, jotka eivät usein käy kirkossa. Kuoro pyrkii käsittelemään aiheitaan kirkon ulkopuolella olevien tavoin. Sound of Faith -kuoron teokset ovat suosittuja ja puhdistavia myös kuulijoille. Hyvärinen jatkaa kuudesluokkalaisten opettajana. Kuorolaisten pitää heittäytyä ja olla täysillä mukana. Heidän pitää olla iloisia, Hyvärinen sanoo. Jokaisen pitää löytää oikea tunne. kuva: Jari Muinonen / Studio MuiLu Gospelkuoro Sound of Faithin 10-vuotisjuhlakonsertti Lappeenrantasalissa. Ensimmäinen uusi gospelmessu esitetään ensi vuoden helmikuussa
Alajärven kirkkoherran virkaa ovat hakeneet Lappajärven kirkkoherra Ari Auranen ja SLEY:n Keski-Suomen piiripastori Petri Harju. Tarkemmat tiedot osoitteessa www.sansa.fi/avoimet-tyopaikat Sansa etsii Kyprokseen LÄHETYSTYÖNTEKIJÄÄ AVOIMET TYÖPAIKAT MEDIALÄHETYS SANANSAATTAJAT – SANSA PL 13, 05801 Hyvinkää, p. III kappalaiseksi 1.1.2016–31.12.2016, Reija Vienolalle Vantaankosken seurakunnan vt. Hakemukset liitteineen lähetetään os. Teologian kandidaatti: Juha Ahosniemi, Ossi Arpe, Antti Jörgensen, Kaisa Kahra, Jonna Karppinen, Kim Katainen, Ville Kettunen, Ilkka Koivu, Annukka Kätkänaho, Minni Leivo, Aino Malmi, Karri Mertanen, Anni Muhonen, Mimosa Myllärniemi, Timo Mäki, Meri Nieminen, Laura Nousiainen, Jaakko Ranta, Eero Rämö, Sini Saavalainen, Hanna Sankari, Hanna Tolonen. Satu Lingolle on annettu viranhoitomääräys Kauhavan Ylihärmän kappeliseurakunnan kappalaisen virkaan (II) 1.9. Kuoreen tunnus ”diakonian virka”. Neuvotteleva virkamies Jaakko Weurolle on annettu valtakirja kirkolliskokouksen maallikkovaraedustajaksi syysistuntoon 3.11.2015–6.11.2015.. Pastori, TT Liisa Rantala on suorittanut ylemmän pastoraalitutkinnon. I kappalaiseksi 1.10.2015– 31.1.2016. Hän sai 6 ääntä ja viran toinen hakija, Järvi-Kuopion seurakunnan kappalainen Mikko Huhtala 4 ääntä. Lisätietoja antaa kirkkoherra Pekka Tuovinen puh. HELSINKI Tuomiokapituli on antanut viranhoitomääräykset: pastori Juhana Kuusniemelle Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan vs. Jern työskentelee tällä hetkellä 60 % kappalaisena Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa (Vasa svenska församling) ja 40 % vs. Nykänen valittiin virkaan seurakuntaneuvoston suljetussa lippuvaalissa 20.9. Virkasuhteeseen on kelpoinen vain evankelis luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. NIMITYKSET TUTKINNOT Helsingin teologisessa tiedekunnassa 21.9. Todettiin, että kirkkoherra Jari Uimosen virkasuhde Vaara-Karjalan kirkkoherran virkaan päättyy hänen irtisanoutumisensa johdosta siten, että viimeinen viranhoitopäivä on 31.10. Asko Kantola on määrätty Ilmajoen vs. Hakemusten tulee olla perillä 12.10.2015 mennessä. 2600 jäsenen seura kunta luonnonkauniissa, haasteita, virikkeitä ja mahdollisuuksia tarjoavassa ympäristössä. lukien. I kappalaiseksi 1.1.2016–31.12.2016, Sari Kokkoselle Hakunilan seurakunnan vt. Ortodoksisessa teologiassa ei suoritettu tutkintoja heinäkuussa. Rautalammin seurakunta, kirkkoneuvosto, Kuopiontie 38, 77700 Rautalampi. Hanna Vasiljeville on myönnetty siirto Kuopion hiippakuntaan 13.8.2015 alkaen. Minna Jaakkola on otettu Helsingin hiippakunnan papistoon. Sanna Alaselle annettiin viranhoitomääräys Kuopion Kallaveden II kappalaisen viran hoitamiseen viransijaisena 1.9.2015– 29.2.2016, mikäli Espoon hiippakunnan tuomiokapituli antaa viran varsinaiselle haltijalle viranhoitomääräyksen toisen viran hoitamiseen. myönnetyt tutkinnot: Teologian tohtori: Tiina Ikonen, Kalle Kuusniemi, Jason Lepojärvi. HIIPPAKUNNAT LAPUA Tuomiokapituli valitsi hiippakuntasihteerin (kasvatus) virkaan kasvatustyön johtaja Mirca Kukkasniemen Vihdistä. Eva Thölix on määrätty hoitamaan Vaasan suomalaisen seurakunnan IV seurakuntapastorin virkaa 1.9.2015–31.1.2016. ja 9.11.–31.12.2015. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveyden tilastaan sekä lain vaatima rikosrekisteriote. Kirkkoherra asetetaan virkaan alkuvuodesta 2016. Viran pääasialliset tehtävät ovat seurakunnan diakoniatyön kehittämi nen ja toteuttaminen sekä diakoniakasvatus. Tuomiokapituli on antanut oikeuden toimia pappina pastori Jussi Ikkalalle Kirkon alat ry:n palveluksessa järjestöasiantuntijan tehtävässä 1.8.2015– 30.6.2016, Leena Väyrynen-Sille Herättäjä-Yhdistyksen palveluksessa 1.9.2015–31.12.2017 alueja musiikkisihteerin sijaisena. kirkkoherra, pastori Helena Nykänen. Pastoraalitutkinnon on suorittanut pastori Marianna Saartio-Itkonen. lukien. Sonkajärven seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu seurakunnan vt. Nykyisen diakonian viranhaltijan jäädessä eläkkeelle 1.4.2016 haemme diakonian virkaan omaaloitteista, yhteistyökykyistä ja vaihtelevia tehtäviä pelkäämätöntä henkilöä 1.1.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Seppo Viljasjärvi on määrätty Keuruun vt. Vuodesta 2012 hän on toiminut perheasian neuvottelukeskuksen perheneuvojana 40 %. ja 2.–8.11.2015 sekä Pielisensuun I kappalaisen viranhoitamiseen viransijaisena osa-aikaisesti (50 %) ajalla 5.–18.10., 26.10.–1.11. seurakuntapastoriksi 13.10.2015–17.2.2016, Jenni Tuulensuulle Malmin vs. Risto-Pekka Alhainen on määrätty hoitamaan Ilmajoen seurakunnan seurakuntapastorin virkaa 1.10.2015–31.7.2017. Vaatimuksena on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkaan kelpuuttava tutkinto. perheneuvojana perheasian neuvottelukeskuksessa. Annettiin Kirkon ulkosuomalaistyön yksikölle suostumus pastori Pia Repo-Leineen lähettämiseen kirkon ulkosuomalaistyöhön 1.9. 020 754 2000 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Kuolinilmoitukset ja -kiitokset Kotimaa-lehdessä Teologian maisteri Siv Jern on valittu Vaasan seurakuntayhtymän perheasian neuvottelukeskuksen uudeksi perheneuvojaksi. Teologian maisteri: Tiina Alakärppä, Terhi Hannola, Antti Kinnunen, Tomi Koho, Leena Kyyhkynen, Kari-Matti Laaksonen, Tinja-Mari Lammila, Marika Mäkelä, Liisi Niemelä, Ville Särkkä, Leena Torikka, Virpi Vikman, Juhani Vuoti. KUOPIO Todettiin, että pastori Camilla Huuhtanen on aloittanut 1.7. Työhön kuuluu muun muassa hankehallinnon kehittäminen. Antti Maunumaalle on annettu viranhoitomääräys Seinäjoen Nurmon kappeliseurakunnan kappalaisen virkaan (IX) 1.9. Nykyinen perheneuvoja Saara Kinnunen siirtyy eläkkeelle 1.4.2016. IV kappalaiseksi 1.2.2016– 31.7.2016. Siv Jern on työskennellyt Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa vuodesta 1991, aluksi nuorisotyönohjaajana ja papiksi vihkimisen jälkeen vuonna 1997 seurakuntapastorina ja vuodesta 2005 kappalaisena. Auli Härkönen on määrätty hoitamaan Seinäjoen (Seinäjoen alueseurakunta) seurakuntapastorin virkaa 16.8.2015–29.8.2016. Sirpa Nummenheimolle annettiin viranhoitomääräys Kuopion Kallaveden II seurakuntapastorin virkaan 1.10.2015 lukien toistaiseksi. Itä-Suomen yliopistossa heinäkuussa suoritetut tutkinnot: Läntinen teologia/Filosofinen tiedekunta Teologian kandidaatti: Mikko Ojantakanen, Joensuu. lukien Jääkäriprikaatin sotilaspastorin virassa virkapaikkana Sodankylä ja hän on siirtynyt Oulun hiippakunnan papistoon 1.7.2015 lukien. Viran johtosääntöä ollaan uudistamassa sisällyttäen siihen uutena vastuualueena lähetys sihteerin tehtävät. Toivomme sitoutumista vähintään kahteen työkauteen (yksi työkausi 3 vuotta). Ulla Lumijärvelle on myönnetty sivutoimilupa. Sirpa Honkaselle annettiin viranhoitomääräykset Pielisensuun I kappalaisen viran hoitamiseen viransijaisena 1.9.–4.10.2015 ja Pielisensuun seurakuntapastorin viran hoitamiseen viransijaisena 19.–25.10. Eläkkeelle ovat jäämässä: rovasti Ulla Pohjolan-Pirhonen Vantaankosken IV kappalaisen virasta 1.2.2016 alkaen, Mervi Lahola Porvoon suomalaisen seurakunnan II seurakuntapastorin virasta 1.6.2016 alkaen. lukien toistaiseksi. 0400 856 263, pekka.tuovinen@evl.fi Kyse on projektipäällikön tehtävästä kristillisen satelliittitelevisioyhtiö SAT-7:n palveluksessa Nikosiassa. Hanna Koli on määrätty hoitamaan vs. XV seurakuntapastoriksi 1.9.2015–31.8.2016, Harri Nurmiselle Hakunilan vt. Kotimaa 24.9.2015 24 YHDESSÄ TULE DIAKONIATYÖHÖN RAUTALAMMILLE Rautalammin seurakunta on sisäsavolainen n. Virkasuhteeseen otet taessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Siirtymävaiheen järjestelyn vuoksi virkaan valittu otetaan 31.3.2016 asti määräaikaiseen virka suhteeseen ja sen jälkeen virkaan toistaiseksi. lukien. Sami Sahariselle on annettu viranhoitomääräys Vaasan seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskuksen johtajaksi 1.9.2015 lukien. seurakuntapastorin virkaa Jyväskylän Vaajakosken alueseurakuntaan 1.9.2015–31.5.2016. Ville Järvinen on määrätty hoitamaan Ilmajoen seurakuntapastorin virkaa 1.12.2015–31.1.2016. Palkkaus on vaativuusryhmän 503 mukainen. 019 457 7700, www.sansa.fi PAIKKOJA AVOINNA Ota yhteyttä ilmoitusmarkkinointi p. I kappalaiseksi 1.9. X seurakuntapastoriksi 1.10.2015– 28.8.2016, Annaelina Tähtiselle Malmin vs
Kirkkohallitukselle osoitetut hakemukset pyydämme sähköisen rekrytointipalvelun kautta os. 33 16.8. 25.1. 34 23.8. Kesän tuplanumero 30 26.7. 19.9. www.evl.fi/rekrytointi Tehtävään kuuluu kirkon ja seurakuntien yhteiskuntatyön kehittäminen sekä kaupungeissa että maaseudulla, työelämän kysymykset, rauhan ja ihmisoikeuksien kysymykset sekä arvokeskustelu ja sosiaalieettiset kysymykset. 4.7. 2016 Lapsija perhetyö Lapsija musiikki seurakunnassa Pienten lasten kiusaamisen ehkäisy -PIKE-koulutus Raamattuleikki Matka lattiakuvien maailmaan Keittiöhenkilöstö Seurakuntien keittiöhenkilöstön koulutuspäivät Koko henkilöstölle Tukiviittomia kirkon henkilöstölle Café Mikael: pe 25.9. 8.2. 18.7. 29.2. 25.7. 28.3. 23 7.6. 14.3. Matkailu 4 26.1. UUdENkaarlEpyyN SEUrakUNTa. Puh. 15.2. 29.8. 1.8. 040-7790 665: pe 25.9 klo 13-16 ja talousjohtaja Anneli Salo p. Sakasti.fi/tyopaikat viimeistään torstaina 8.10.2015 klo 15 mennessä. 40 4.10. 45 8.11. KANTTORIN VIRKA Su klo 12 Ehtoollisjumalanpalvelus: Jepuan kirkossa, Kuni, Lilius Ti klo 18.30 Naisryhmä: Jepuan seurakuntakodilla. Kempeleen seurakunnassa on haettavana 5.10.2015 klo 15 mennessä SEURAKUNTAMESTARIN TYÖSUHDE SYKSY 2015 Lattiakuvat jatkokurssi 27.–28.10.2015 Miesten päivät 14.–15.11.2015 AMMATILLISTA KOULUTUSTA Lapsija perhetyön perustutkinto, lastenohjaaja, oppisopimuskoulutukseen jatkuva haku, seuraavat ryhmät alkavat 21.1.2016 ja 15.9.2016 KURSSEJA SEURAKUNTIEN HENKILÖSTÖLLE v. Pääsiäisen tuplanumero 16 19.4. Joulun tuplanumero MEDIATIEDOT 2012 Lisäveloitukset Ilmoitusvalmistus 60 e /tunti + alv 23 %. 25-26 21.6. 43 25.10. 020 754 2350 www.sujuu.fi LED ulkovalaistusratkaisut pihoille ja hautausmaille. P voimasanoja IPLiA. 7.11. 3000 kpl 22 31.5. 30.5. Adventti 49 pe 7.12. 6.6. Konsertti: ke 30.9. 21.3. 50 13.12. 27.6. klo 10–11.30, Jeannette Sjögård-Andersson, Maria Virtanen. Tiedusteluihin vastaa seurakunnan emäntäpalvelut Pasi Jarva puh. 51-52 20.12. 13.6. 7.3. 4.1. 020 754 2000 Faksi 020 754 2343 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Sari Havia 020 754 2284 Jaana Mehtälä 020 754 2309 Myyntija markkinointipäällikkö: Minna Zilliacus 020 754 2361 Ilmoitustrafiikki: Pirjo Teva 020 754 2292 Aineistot: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä) Ilmoitushinnat 2,50 e /pmm 1/2 -sivu vaaka 1950 e 1/1 -sivu 3900 e Määräpaikka s. 18.1. 32 9.8. Asiantuntijan Kirkkohallitus hoitaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa. www.pipliakauppa.. www.kotimaa-yhtiot.fi Suomen Pipliaseura | www.piplia.. 9.5. Messu: su 27.9. Hakemukset osoitetaan Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoneuvostolle, PL 21, 50101 Mikkeli, käyntiosoite Savilahdenkatu 20. 28.12.11 2 12.1. 22.2. 9 1.3. 3000 kpl 28-29 12.7. Pidätämme oikeuden hintojen muutokseen. 39 27.9. Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakassuhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisterilain puitteissa. myynti@piplia.. Herättäjäjuhlat, lisäp. Kokous-, kurssija leiritilat 38 20.9. 42 18.10. Kokous-, kurssija leiritilat 11 15.3. 3.10. Yhteisvastuu 6 9.2. 31.10. 7 16.2. 41 11.10. puh. 14.11. 24 14.6. 12.9. Pyydä tarjous p. klo 19.00 kirkossa, tenori Jussi Salonen ja Matti Vaakanainen. 1.2. 11.1. 20 pe 18.5. 26.9. | puh. 18 3.5. Hakemuksia ei palauteta. 13 29.3. Toiminnallisessa osastossa on haettavana Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön (KJY) tehtävä, tehtäväalana yhteiskunnallinen työ www.karjalanevankelinenseura.net PÄIVÄN TUNNUSSANA Tikkupolku 1 49460 Hamina Puh. 46 15.11. Ilmoitushintoihin lisätään arvonlisävero 23 %. 8 23.2. 24.10. 8.8. 25.4. ti 15.5. Kirkon musiikkijuhlat, Jyväskylä, lisäp. 040-7790 650: ma 28.9 klo 9–12. 19 10.5. 12.12. 2.5. 23.5. 22.8. 5.9. Julkaisuaikataulu Palveluhakemisto joka numerossa alkaen 5.1.12. info@piplia.. 36 6.9. 10 8.3. 28.11. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan ja tarkemmat tiedot tehtävästä ovat luettavissa osoitteessa Sakasti.fi/tyopaikat. 31 2.8. 17 26.4. 48 29.11. 21.11. 14-15 5.4. Laajan valikoiman ja hyvän palvelun kristillinen kirjakauppa. 08 4639 200 Lähetysyhdistys Rauhan Sana p. Toimipaikkamme sijaitsee Etelärannassa Helsingissä. 040 752 0868 www.lyrs.fi Kustantaja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki PL 279, 00181 Helsinki Päätoimittaja: Mari Teinilä Levikki ja lukijamäärä 38.563 kpl (LT 2010) 76.000 lukijaa (KMT Lukija 2011) Ilmoitusmarkkinointi KOTIMAA-YHTIÖT Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki PL 279, 00181 Helsinki Puh. Kirja & kulttuuri (jaetaan Kirjamessuilla) 44 1.11. Kotimaa 24.9.2015 YHDESSÄ 25 PAIKKOJA AVOINNA SEURAKUNNAT Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa www.kotimaa24.fi/ tyopaikat KOULUTUSTA Tarkemmat tiedot seurakunnan kotisivuilta http://www.kempeleenseurakunta.fi/105-avoimet-tyopaikat. Koulu ja uskonnonopetus 5 2.2. ti 4.12. Juhannuksen tuplanumero 27 5.7. 020 754 2350 www.sacrum.fi www.sacrum.fi MYYMÄLÄ : HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. klo 10.00 kirkossa, Robert Lemberg, Marcus Kalliokoski. 11.4. 12 22.3. 35 30.8. 47 22.11. 5 oikea alakulma, 2 x 150 mm 825 e Takasivu ½-sivu vaaka 2145 e Takasivu 1/1-sivu 4290 e Nro Ilmestyy Varaus/aineisto Teema/erikoispainokset 1 5.1. 17.10. 020 741 6051 www.c2smartlight.com Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa on haettavana 15.10.2015 kello 15 mennessä VII kanttorin virka, jota koskevat tiedot löytyvät osoitteista www.oikotie.fi, www.evl.fi/rekrytointi ja www.mol.fi. 18.4. Kesämenot & kurssit 21 24.5. 05-755 6650 Fax 05-755 6670 HELSINGIN RAAMATTUKOULU www.helsinginraamattukoulu.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva 040 680 4057 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036 Sähköposti: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi viite: ”Kotimaa” Ilmoitushinnat 2,50 €/pmm + alv 24?% Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä Sähköpostitse tilauspalvelut@kotimaa.fi Tilaushinnat Kestotilaus 12 kk 130,80 € Kestotilaus 12 kk, K24 ja KotimaaPro 154,80 € Vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomatai aikakaus lehtien verokanta on 10?% 1.1.2013 lähtien ja digilehden 24?%. 15.8. 37 13.9. PALVELUHAKEMISTO Uusheräyksen Keskusliitto ry www.uusherays.fi p. 10.10. 3 19.1
Työni kautta saan samaan aikaa hoitaa sekä muita että itseäni rukouksella ja Raamatun sanalla. Professori (emeritus) Lars Aejmelaeus, Järvenpää. Maanantai 28.9. Tähän kaikkeen liittyy voimakkaasti hengellisyys, mikä näkyy esimerkiksi rukouselämän aktivoitumisena. Etsin millä tavalla olla minä, pappi, äiti, nainen uudessa elämäntilanteessa. Dramaturgi Pekka Kyrö lukee Jobin kirjaa (13:1–15:35). lauantai 26.9. Tapasin sattumalta päivällä tuttuja vanhoja tätejä, jotka pyysivät, että tulisin pitämään heidän jumppahetkeensä alkurukouksen. Kotimaa 24.9.2015 26 YHDESSÄ MAIJA P. Tiistai 29.9. Kappalainen Riitta Kaajava, Porvoo. Leirin jälkeen jäin mukaan seurakunnan kuvioihin. kuva: akseli Plane MInun RukOukSEnI Minnamaria Tammisalon lempitehtävä on toimia liturgina messussa. Saarnaajana pastori Timo R. Kahdeksanvuotiaana aloin itse pitää pyhäkoulua naapurin lapsille. Se tuntui luonnolliselta ratkaisulta. Päätin, että haluan isompana tehdä jotain hengellistä työtä elämässäni. A. keskiviikko 30.09. Tohtorikoulutettava Tiina Paloniitty, Helsinki. Virtanen. Kuusankosken seurakunnan lapsikuoro ”Valonsäteet” johtajanaan Marianna Pellinen. Lukion jälkeen mietin teologista tiedekuntaa vaihtoehtona, mutta en ollut varma, pääsevätkö vapaakirkolliset sisään. Seurakuntapastori Juhana Kuusniemi, Helsinki. Hän uskoo, ettei näkö ole lahja, vaan lainaa. Murentunut itsetuntoni alkoi hiljalleen palautua. MuuT OHJELMAT Yle Radio 1 sunnuntai 27.9. Rukoilen säännöllisesti kahden poikani kanssa. Menin mielelläni, ja meillä oli kauhean hauska yhteinen hetki. (U).. Kun vapaakirkon rippileiri lähestyi, jännitin kovasti. Musiikin maisteri Taru Hämäläinen, Helsinki. Kasvatustyön pastori Antti Siukonen, Espoo. Ääneen rukoileminen omin sanoin tuli jo tuolloin tutuksi. Sain tukea ja rohkaisua Joensuun Vapaaseurakunnan työntekijöiltä, ja tällainen luottamus vahvisti itsetuntoani. Miltä tuntuu palata maahan, jossa on sisällissodan aikana joutunut tappolistalle. Laulun aika -kirjan laulut: 114, 27, 36, 32. Se on minullekin tärkeää, sillä vaikka välillä on ollut synkkä ja toivoton päivä, niin yhdessä miettiessä sieltä löytyy kuin löytyykin jotain kiittämisen aihetta. Todistuspuheenvuoron pitäjänä opiskelija Akua Osei. Kokemus osoittautui kuitenkin positiiviseksi. Elämäni rakentuu nyt uudelleen. Miten riippuvuus syntyy ja miten siitä pääsee irti. Kokoamme iltaisin kiitosaiheita. klo 12.15 Horisontti. klo 10.30 Tuhkimotarinoita – Tyttöjen ilta. Millaista se on ja mitä Nawelille kuuluu nyt. keskiviikko 30.9. LAuRA SILTALA ”Kiitosaiheena hyvät kohtaamiset” Minnamaria Tammisalo, 38, ei koe olevansa kaavoihin kangistunut pappi. Laulaja, lauluntekijä Hanna Ekola. Perjantai 25.9. Se on minulle osa elämääni, ei mikään virkarooli. Torstai 1.10. Suuresta surusta kasvaakin voimavara. Perjantai 25.9. Rippikoulupappi Jari Pulkkinen, Tampere. Yle Fem Maanantai 28.9. 11.00 Jumalanpalvelus Helsingin metodistiseurakunnasta. HARTAuDET Yle Radio 1 aamuhartaus arkisin klo 6.15 ja 7.50. lauantai 26.9. RADIO & TV Olen rukoilevasta kodista lähtöisin. Tiistai 29.9. klo 15.10 Pisara. 10.00 Jumalanpalvelus Kuusankosken kirkosta. Uutta uskonelämässäni on se, että rukoilen säännöllisesti kahden poikani kanssa. Pelastusarmeijan eversti Eva Kleman joutui arvioimaan kykynsä uudelleen saadessaan tietää, että hänen vasemmassa silmässään on syöpä. Niin kuin lapsena pyhäkoulussa, saan tässä työssä rukoilla yhdessä muiden kanssa ja jakaa Raamatun sanaa. Seurakuntapastori Albert Halonen, Pori. Oli kova paikka lähteä toiselle paikkakunnalle kahden viikon leirille tuntemattomien ihmisten joukkoon. klo 22.00 inhimillinen tekijä. Kanttorina Marianna Pellinen. Leirillä sain tulla kohdatuksi omana itsenäni sekä Jumalan että ihmisten taholta. Se tuntuu edelleen yhtä hyvältä ja mielekkäältä. Maanantai 28.9. JuMALAnPALVELukSET Yle Radio 1 sunnuntai 27.9. Virret: 186:1-3, 272:1-3, 415, 454, 186:4,6. Urkurina Eero Rautasuo. Yle Tv1 lauantai 26.9. klo 18.30 Taivaallista menoa: elämää syövän kanssa. Nykyään Nawel edustaa suomalaista vientiyritystä arabimaissa. Pastori Jari Portaankorva, Baptistikirkko, Helsinki. Torstai 1.10. Saarnaajana kirkkoherra Kimmo Ylikangas. Sieltä löysin kuitenkin itseni, ja ennen kesäteologiksi ryhtymistä siirryin luterilaisen kirkon jäseneksi. Toimittaja Hanna Paavilainen, Helsinki. Liturgina rovasti Kari Helen. Kanttorina Pekka Rajamaa. Muutama vuosi sitten elämässäni tapahtui suuri kriisi, avioero. iltahartaus arkisin klo 18.50, lauantaisin klo 18.00. Tämän päivän kiitosaiheeni olisi hyvät kohtaamiset. Ehtookelloina Iitin kirkon kellot. Yle Tv2 Tiistai 29.9. Uskontojen ja kirkkojen ajankohtaisia kuulumisia eri puolilta maailmaa sekä uskon ja elämänkatsomuksen pohdintaa. Nuorisopastori Petri Paakkari, Vapaakirkko, Jyväskylä. Papin työ on minulle iso voimavara. Kokouksen johtajana Adwoa Brewu. keskiviikko 30.9. Itsetuntoni joutui koetukselle yläasteella, jossa minua kiusattiin. Kaksi perheenäitiä kertoo, miten he jäivät koukkuun huumeisiin
Jospa juuri taistelu on keskeistä. Näitä vastaan ei ole laki. Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. En useinkaan ole rakastava, iloinen, rauhallinen, kärsivällinen, ystävällinen, hyvä, uskollinen, lempeä enkä etenkään itsehillinnän hallitseva. Hän tietää sen. Kristukselle ei minun oma surkea hengen satoni ole pieninkään ongelma. Oikotie vie näennäiseen vapauteen, mutta jos ontuminen yritetään salata, se sitoo kaikki ihmisen voimat. Mutta kuinka vaikeaa se on! Olla valmis siirtymään elämän hallinnasta elämästä nauttimiseen. Augustinus Hippolainen Kristikunnan rukouksia (toim. In ipsa fide Christus adest. Mutta kuka sen puhdistaisi ellet sinä. Uskaltaa romahtaa kuin Pietari. Veronica Zundel) Kirjapaja liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Kolehti käytetään vammaistyöhön Tasaus-keräyksen kautta. Voiko olla niin, että juuri se taistelu yritetään ohittaa, Jaakobin paini jättää painimatta. Unessa jatkoi esiintymistään sama talon nurkka, enkä edelleenkään tiennyt, mikä minua odotti. Unet muuttuivat valoisiksi, onnellisiksi. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. Alttarilla on kaksi kynttilää. Uni oli aina yhtä ahdistava. Suuri houkutus on ulkoistaa tai lokeroida paha ja antaa sille komea nimi, vaikka itse Perkele! Mutta peilistä katsoo ihan vaan Satu. Sitten tapahtui salaperäinen muutos. Silti olin unessani yhtäkkiä sataprosenttisen varma, että kulman takana on jotakin kaunista ja ihanaa. Tee meidät lujiksi, ettemme antautuisi pahalle silloinkaan, kun se lupaa meille helppoa elämää tai naamioituu yleiseen mielipiteeseen ja yhteiseen etuun. Galatalaiskirjeen hengellisyys, mytologisuus, on vaikeaa. Aina sillä hetkellä, kun lakkaan taistelemasta ja tunnustan tappioni, hän pääsee vaikuttamaan minussa. Elämääni ei hallinnut pelko, vaan toivo. Hyvän ja pahan sota ei vaimene koskaan, mutta vapaa on kohdannut rajansa, todennut niiden pettävän. oi Herra, ahdas on minun sieluni talo; avarra se, että voisit astua sisään. Miksi taistelu on välttämätöntä ja jatkuvaa, vaikka ottelun tulos – itsensä lahjoittava Kristus voittaa – on ollut selvillä yli 2000 vuotta. Ehkä siinä liikkeessä juuri on energiaa. kolehti kootaan lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Näkymättömät näkyviksi. Sen voi – ehkä – tuntea, mutta se ei silti ole tunne. Liturginen väri on vihreä. Kerran se oli pehmeää jouluista lumisadetta. 119:97–104, Jes. Tietenkään kristityn vapaus ei ole myöskään mikään aistimus. Kiitos vapaudesta, johon olet kutsunut meidät, kiitos totuudesta, joka yksin tekee vapaaksi. Mutta merkillisesti sen vaistoaa, kun kohtaa ihmisen, joka on sisäisesti vapaa. Vapauden tuoksu Kirje galatalaisille 5: 22–26 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Hengen hedelmä on kokonaisuus – Paavali puhuu siitä yksikössä – jossa vaikuttavat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Elämää ei voi hallita mitenkään. Hänessä tuoksuu Kristus. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun. Tie, totuus ja elämä raivaavat tilaa juuri siinä verkkaisessa tahdissa, jossa itse olen valmis luopumaan omasta vahvuudestani ja voimastani. 18. 2:23–28. 5:22–26, Mark. Sen perusta on Kristuksessa. Näin yhteen aikaan jatkuvasti unta, että lähestyin kohti suuren talon nurkkaa ja pelkäsin jo etukäteen tavattomasti sitä näkymää, mikä kulman takaa odotti. 7:5–13 tai Mark. Että Satu on nimi yhdelle taistelutantereelle, jossa hyvä ja paha käyvät alituista loputonta kamppailuaan. Kotimaa 24.9.2015 YHDESSÄ 27 ENSI PYHÄNÄ HENGEN AARTEITA RukouS SATu kREIvIPAloSAARI Kirjoittaja pohtii viikon Uuden testamentin tekstejä. Miksi hengen hedelmä on niin kuivakka, sato niukka, mehuton. SuNNuNTAI HElluNTAISTA Kuinka uskaltaa nojata Kristukseen kuin Johannes, ojentaa sormensa haavaan viattomasti kuin Tuomas, kuulla kukon kiekuvan uskomisensa raunioilla. Tekstit: Ps. Liike, joka vie ihmistä eteenpäin. Minusta on jännää, että erilaiset henkisen kehityksen ihmiset eivät suoraan sanottuna vaikuta kovin vapailta, jos ei ole kehumista meissä kristillisyyttään ääneen puhkuvissakaan. Niille voi avata oven, mutta siihen hetkeen pääsy on ihmiselle kivulias prosessi, jota ei voi ohittaa. Mutta miten vaikea on luopua omista näkökulmistaan ja ennakkoluuloistaan, jotka on paketoinut usko-nimikkeen alle! Kuinka uskaltaa nojata Kristukseen kuin Johannes, ojentaa sormensa haavaan viattomasti kuin Tuomas, kuulla kukon kiekuvan uskomisensa raunioilla. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Kristityn vapaus”. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Anna totuutesi ja rakkautesi ohjata sanojamme ja tekojamme. Anna-Maija Raittila, Virsikirja virsi 525:5 18. Omasta uskostaan. Kenen puoleen huutaisin ellen sinun. 1:10–17, Gal. Itse uskossa Kristus on läsnä. Se on raunioina, korjaa se! Se ei kelpaa sinun silmillesi, minä tiedän ja tunnustan sen. Niitä ei voi tuottaa, niitä ei voi suorittaa. Sen voi kenties aistia jostakin ihmisestä erityisellä tavalla, mutta tämä ihminen ei yleensä itse ole asiasta tietoinen. On antauduttava suurempiin käsiin. Ei sitä tavallista vaakaräntää, niin kuin Oulussa marraskuussa. gun dam Én. Tajuta kaikki pieneen ja vaatimattomaan kätkeytyvä lahja. Joskus välähdyksen ajan saattaa näyttää hyvältä, mutta useimmiten löydän itseni kärttyisenä, hermostuneena, rauhattomana ja kärsimättömänä. Kristityn vapautta on vaikea yrittää selittää, saatikka ymmärtää. Vapaa ihminen on taisteluunsa suostunut ja sen hävinnyt ihminen. Onko nykyään vielä kaiken psykologisen tutkimuksen, aivotutkimuksen ja sosiologian löytöjen jälkeen mahdollista uskoa, että katson peilistä sotakenttää. Usko on lahjaa ja jo pikkuriikkinen uskoa vapauttaa kohti totuutta ja rakkautta, sillä Kristus vaikuttaa ihmisessä niin. Herramme ja Jumalamme. Jumalani, Jumalani, eikö minussa ole Kristusta. Kristukselle ei minun oma surkea hengen satoni ole pieninkään ongelma. Epäilen, että ihminen kenelle uskoa on annettu niin paljon, että hänen lähelläänkin on ihmeellisen vapaata olla, on joutunut luopumaan juuri siitä
– Heittäkää helvettiin, urahti Lucifer. Hirvikärpänen (Lipoptena cervi) kuuluu täikärpäsiin ja se käyttää ravintona hirvieläinten verta. Hirvikärpänen on kömpelö lentäjä verrattuna tavalliseen kärpäseen. – Mitäs me näillä, pikkupirut sanoivat. Esimerkiksi valtava määrä prikkoja jäi ylitse, eikä kukaan osannut sanoa mihin ne kuuluivat. Hirvikärpänen on Suomessa tulokaslaji itärajan takaa 1960-luvulla. Se ei myöskään piittaa hyönteismyrkyistä. Lucifer kiitti ja komensi pikkupirunsa rakennushommiiin. Ne tunkeutuvat vaatteiden saumoihin ja sieltä iholle. Pirun prikka Hirvikärpänen on vankkarakenteinen eikä sen nitistäminen onnistu läimäyttämällä. Ihmiselle hirvikärpänen on kiusallinen seuralainen metsäretkellä. Olli SEppÄlÄ luOmaKunta Hirvikärpänen piinaa syksyistä metsäretkeilijää. Se kestää hyvin kylmää, minkä vuoksi hirvikärpäsiä tavataan vielä myöhään syksyllä. Pirun prikkoja kutsutaan nykyisin ihmisten maailmassa hirvikärpäsiksi. Herra, siunaa hirvikärpäsiä, vaikka ne viheliäisiä ovatkin. Hirvikärpänen on vankkarakenteinen eikä sen nitistäminen onnistu läimäyttämällä. kuva: EEmEli PEltonEn / vastavalo. Kotimaa 24.9.2015 28 YHDESSÄ Kun helvettiä luotiin, se tapahtui niin, että Jumala pudotti taivaasta rakennusaineet ja sanoi Luciferille: – Tässä palkintosi. Hirvikärpäsiä esiintyy siellä missä on hirviä, peuroja ja kauriita. Ja niin tapahtui. Suomessa hirvikärpäsiä tavataan koko maassa aina poronhoitoalueelle saakka. Mutta niiden rakennustaidoissa oli puutteita. Tee itsellesi ja seuraajillesi mieluinen maja maan uumeniin, helvetin onkaloihin. – Äh, tietysti. Aluksi sillä ei ollut luontaisia vihollisia, mutta vähitellen linnut, eritoten tiaiset sekä myyrät ja päästäiset ovat oppineet käyttämään hirvikärpäsen toukkien koteloita ravinnokseen. No, heittäkää ne pahuksen prikat maan päälle. Vaikka ne uurastivat kiihkeästi, lopputulos oli vähän niin ja näin. Niillä on luomakunnan kokonaisuudessa oma ekologinen lokeronsa. Ne kuoriutuvat elo-syyskuussa. – Me olemme jo siellä, sanoivat pikkupirut