18 4 N:o 17 | 29. huhtikuuta 2022 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : Ju kk a G ra ns tr öm 11 7. vu os ik er ta 00 43 59 5– 22 –1 8 Usko hyvään kantaa konflikteissa Rauhansovittelujen ammattilainen Mikaeli Langinvainio harjoittaa aamuisin meditatiivista rukousta 12 Valmistuvien teologian maistereiden määrä on laskenut Essee: Pitääkö uskon kielen olla älyllistä?
Jopa papin pannalla on iso huomioarvo. 1 Miten Ukrainan tilanne vaikuttaa Zimbabween. PÄIVI PUHAKKA 2 3 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 aluksi. Hän sanoi huomanneensa, että vaikka tanskalaisia väitetään pinnallisiksi niin vakavimmat kristityt siellä ja Norjassa, Ruotsissa ja Islannissa ovat kovin samanlaisia. Jakelusta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen Posti neutraloi rahoittamalla päästöjä vähentäviä, valvottuja ilmastohankkeita. Nato-asiassa näin ei ole. Tällä hetkellä kirkon jäsenten enemmistön kanta on, että Natoon olisi hyvä liittyä. 6) vie toisenlaiseen maailmaan, jossa ihminen on unohtanut niin itsensä kuin Jumalansa eikä pysty enää minkäänlaisen uskon älylliseen sanoittamiseen tai kuulemiseen. Lisäksi asia palautuu luterilaiseen regimenttioppiin: valtiolla on omat tehtävänsä ja kirkolla omansa. Harhautunutkin on oikeassa suunnassa, matkalla Hyvän Paimen luo. 1922 NNKY oli kutsunut islantilaisen matkasihteeri, neiti Ingibjörg Olafssonin tervetuliaisjuhlaan. – Hän kertoi että Islannissa tunnetaan lämmintä myötätuntoa Suomea kohtaan, ja hän oli jo lapsena uneksinut päästä Suomeen. Tanskan länsirannikon heränneet muistuttavat meidän körttiläisiämme sellaisina kuin hän oli heihin Pohjanmaalla tutustunut. Työttömyys on lähes 90 prosenttia. Vastaus on, ettei kirkolla instituutiona ole virallista kantaa siihen, tuleeko Suomen liittyä Natoon vai ei. – On. Tänä vuonna ja tänä 2. Joku kumartuu kohti ja koskettaa, älyä, ryppyistä ihoa, koko ihmistä. Hän oli oppinut tuntemaan maatamme luettuaan Topeliuksen ja Runebergin teoksia. Jos Zimbabwe lopultakin romahtaa, se sekoittaa koko eteläisen Afrikan tilanteen. – Kyselin huomaako hän suurtakin eroa kansallisluonteessa Pohjoismaissa kierrellessään. Venäjän ”sotilaallinen erikoisoperaatio” sai aikaan tapahtumaketjun, joka tuskin kuului venäläisten strategiaan. Ja se puhuttaa varsinkin poliittisia päättäjiä, joista moni olisi mieluiten pitäytynyt Nato-option pyörittelyssä. 18) kirjailija ja kriitikko Jukka Koskelainen pohtii, tarvitseeko usko älyllistä ilmaisua. Jokin siinä konkretiassa tarjoaa kosketuspinnan jo unohtuneeseen. Sekä tutkijankammion että hoivakodin hiljaisuudessa olemme sen varassa, mitä Tutkittava ja Hän, joka muistaa meidät tomuksi, itsestään ilmaisee. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.” Jos ei löydä itseään noista neljästä, tilaa on väessä, joka lähestyy taustalla. KOTIMAA perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Porkkalankatu?7 B, 00180 Helsinki Asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 Toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa.fi : Olli Seppälä 040 587 7411 Toimitussihteeri: Tuija Pyhäranta 040 549 6813, Noora WikmanHaavisto (virkavap.) Graafikot: Pupu Design Oy Valokuvaaja: Jukka Granström Toimittajat: Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Meri Toivanen Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Sacrum -Kotimaa Oy Toimitusjohtaja: Kati Kinnunen Lukijamäärä: Kotimaa 61 000 (2021 KMT) Kotimaa painetaan ympäristöystävällisesti kierrätyskuidusta ja puujätteestä valmistetulle paperille ilman kemikaaleja, vettä tai öljyä. Tuttu laulu. Sitä ei ole kuitenkaan pantu täytäntöön vaan vanhat lait ovat edelleen käytössä ja oikeuslaitoksen itsenäisyys on kyseenalaista. Venäjä on taloudellisten pakotteiden kohteena, ja maan kärsimä imagohaitta suunnaton. – Zimbabwen inflaatio on maailman korkein. Eikä oikeastaan voisi ollakaan. 3 Kirkko pyrkii siis vahvasti vaikuttamaan Zimbabwessa. Heitä kyselyihin vastaajista on enemmistö. Painojäte kierrätetään 99 %:sesti. FREIJA ÖZCAN ”Ukrainan kriisi uhkaa elämisen mahdollisuuksia muuallakin” Zimbabwen kirkkojen neuvoston pääsihteeri Kenneth Mtata oli toisena ehdokkaana, kun Luterilaiselle maailmanliitolle vuosi sitten valittiin uutta pääsihteeriä. Olemme lähestyneet eri valtioiden diplomaatteja, koska heidän on oltava tietoisia Zimbabwen tilanteesta. Jakelusta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen Posti neutraloi rahoittamalla päästöjä vähentäviä, valvottuja ilmastohankkeita. KOTIMAA perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Porkkalankatu?7 B, 00180 Helsinki Asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 Toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa.fi : Olli Seppälä 040 587 7411 Toimitussihteeri: Tuija Pyhäranta 040 549 6813, Noora WikmanHaavisto (virkavap.) Graafikot: Pupu Design Oy Valokuvaaja: Jukka Granström Toimittajat: Kaj Aalto, Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Meri Toivanen Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Sacrum -Kotimaa Oy Toimitusjohtaja: Kati Kinnunen Lukijamäärä: Kotimaa 61 000 (2021 KMT) Kotimaa painetaan ympäristöystävällisesti kierrätyskuidusta ja puujätteestä valmistetulle paperille ilman kemikaaleja, vettä tai öljyä. Risti. Kun suomalaisilta kysytään Nato-kantaa, se on samalla myös valtaosiltaan kirkon jäsenten kanta. Silloin kirkko voi ja sen tuleekin olla kriittinen. Sitten noen keskeltä löytyi leppävaaralaisen Anna Sahlsténin maalaus Hyvä paimen vuodelta 1929. Tämän hetken kuumin keskustelu Suomessa koskee Natoa. sunnuntaina pääsiäisestä taulun ihmiset astuvat kuin kehyksistä keskellemme. Yritämme olla varovaisia, mutta varovainen voi olla vain tiettyyn rajaan saakka. Mutta me olemme uskon ihmisiä, ja Jumala katsoo työmme perään. Nato on ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa. Jos valtio päättää, että sinut pitää tappaa, et voi tehdä asialle mitään. Sitten seuraa tunnustus: ”Oma kokemukseni on, että mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän uskon.” Muistisairaiden uskonnollisuutta tutkivan Jari Pirhosen haastattelu (s. – Diplomaatteja tuntuu vaivaavan Zimbabwe-väsymys, jota Ukrainan tilanne vielä pahentaa. Läsnäolo. Hän kaipaa ajattelua jäsentävää kieltä ja kirjoittaa sisällään inttävästä äänestä: ”Voisiko Jeesuksen ylösnousemus olla tosiaan totta, ei vain vertausta?” Filosofiasta on löytynyt reitti, joka johtaa kristinuskon lähteille. Venäjän hyökättyä Ukrainaan moni suomalainen on lyhyen ajan sisällä huomannut mielipiteensä Natosta muuttuneen. Onko siinä oma vaaransa. Näemme myös miten maailma antaa miljoonia euroja Ukrainaan, mutta ei Itä-Afrikkaan. Toki voi olla tilanteita, joissa valtion suunnittelemat päätökset ovat ristiriidassa kirkon opin ja uskon kanssa. Painojäte kierrätetään 99 %:sesti. – Monet eurooppalaiset eivät tajua, että Ukrainan kriisi ei uhkaa vain Eurooppaa vaan elämisen mahdollisuuksia muuallakin. ?. Historia tullaan jakamaan aikaan ennen ja jälkeen Venäjän hyökkäyksen. OLLI SEPPÄLÄ julkaisupäällikkö olli.seppala@kotimaa.fi Kirkolla ei ole Nato-kantaa, mutta sen jäsenillä on L iittyäkö vai ei. On kuritonta, voimakasta, väsynyttä, jalkansa tai mielensä murtanutta. ???????. Virsikirja. Aihe puhuttaa tavallisia suomalaisia, vaikka he eivät asiasta viime kädessä päätä. Myötätunto. Niistä kirkolla ei ole mitään sellaista tietoa tai osaamista, jota virkamiehillä, poliitikoilla ja päättäjillä ei olisi. Zimbabwelaiset pakenevat naapurimaihin. | Kuva: Sami Mannerheimo KENNETH MTATA Zimbabwen kirkkojen neuvoston pääsihteeri Äly, unohdus ja usko E sseessään (s. Lempeä ääni. Mutta mikä on kirkon Nato-kanta. Johtava puolue ja suurin oppositiopuolue eivät näe tämän tarpeellisuutta, mutta he tulevat kyllä näkemään koska vaalit ovat ensi vuonna. ?. 28.4. – Uusi perustuslakimme tuli voimaan vuonna 2018. PÄIVI PUHAKKA paivi.puhakka@kotimaa.fi Toimitussihteeri ei pelkää unohtuvansa. Näin ainakin, mikäli vastaajajoukko edustaa suomalaisia keskimäärin – kirkkoon kuuluu noin 66 prosenttia suomalaista. Taustalla on saapumassa lisää väkeä. Kun Perkkaan kappeli paloi Espoon Leppävaarassa kiirastorstaina, lähes kaikki tuhoutui. Kynttilä. | tuhat merkkiä taivaasta | | viikon henkilö | | pääkirjoitus | Suomessa viime viikonloppuna Suomen Lähetysseuran vieraana ollut Kenneth Mtata haluaisi muistuttaa eurooppalaisia siitä, että Ukrainan sodan lisäksi on edelleen muitakin kriisipesäkkeitä, joiden tapahtumat säteilevät yllättävästi muuhunkin maailmaan. Käsi joka silittää kumaraista selkää. 2 Millainen Zimbabwen nykytilanne on. ???????. Taiteilija on kuin inspiroitunut myös Vanhan testamentin tekstistä, jossa profeetta Hesekiel sanoo: ”Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Valtaa pitävät eivät halua tehdä asialle mitään, koska nauttivat omista etuuksistaan. Neljä hahmoa on löytänyt paikkansa Jeesuksen lähellä: vakava, viatonkasvoinen lapsi, sairas kainalosauvoineen, mies pää painuksissa ja vanha nainen. Se takaisi avun ja turvallisuuden, jos joutuisimme aggression kohteeksi. Siinä maailmassa on toisenlainen kieli. Olemme kirkkona ehdottaneet kansallista dialogia, jossa käytäisiin läpi menneisyyden haavoja ja prosessin lopuksi löydettäisiin yhteinen näky tulevaisuudesta. Meillä ihmiset ovat 20 vuodessa menettäneet kolmesti kaikki säästönsä, ja nyt neljäs kerta on edessä. Siinä maailmassa uskoa ja vaikkapa rukousta symboloivilla ja konkreettisilla asioilla on suuri merkitys. Nyt enemmistö suomalaista kannattaa kyselyjen mukaan liittymistä vuonna 1949 perustettuun Pohjois-Atlantin puolustusliittoon (North Atlantic Treaty Organizationiin eli Natoon). Ukraina ja Venäjä ovat tuoneet viljaa Itä-Afrikkaan, nyt siellä on kriisi ja paheneva nälänhätä. Kamppaileepa ihminen uskon älyllisten haasteiden kanssa tai keräilee hoivakodin päiväsalissa sirpaleiksi menneitä muistoja, hänen uskonsa ei ole omassa, oman älyn tai unohduksen varassa
Huokuna ei koe omien sosiaalisten taitojensa jääneen vaillinaisiksi etäopiskelun aikana. Huokuna asuu Turussa, mutta opiskelee Helsingin yliopistossa. – Kun olemme siirtyneet takaisin lähiopetukseen, olen joutunut lennosta ottamaan äkillisesti sairastuneita etänä mukaan, jotta kurssin suorittaminen on ollut mahdollista. Tosiasiassa radikaaleja tipahduksia ei ole tapahtunut, mutta huolta kannamme, kertoo Åbo Akademin eksegetiikan ja judaistiikan yliopisto-opettaja Pekka Lindqvist. Jotkut opiskelijat ovat korona-aikana keskeyttäneet kursseja. Olemme yrittäneet selvittää, mistä tämä johtuu, Saarelainen sanoo. Teologian opiskelijoiden uupumisesta on ollut huolestuttavia merkkejä jo ennen pandemiaa. Korona-ajan vaikutusta ei vielä tiedetä. – Lukumäärät Turussa ovat yleensäkin niin alhaisia, että pienet heilahtelut näyttävät suurilta. Joillekin on kasautunut paljon ongelmia: korona, lasten sairastelu ja psyykkiset ongelmat yhtä aikaa ja erikseen, Lumijärvi sanoo. Tietysti joillakin kursseilla on ollut ihan hirvittävä määrä tehtäviä, mutta toisaalta kurssien laajuus vaihtelee lähiopetuksessakin, hän sanoo. JANICA PÖRHÖNEN ” Joillekin on kasautunut paljon ongelmia: korona, lasten sairastelu ja psyykkiset ongelmat yhtä aikaa ja erikseen. Jotkin muut aineryhmät jäivät tavoitteestaan kauemmas, Lindqvist sanoo. Neljättä vuotta teologiaa opiskelevaa Merita Huokunaa etäopiskelu ei ole erityisesti kuormittanut. Näin kuvailee Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian yliopisto-opettaja Johanna Lumijärvi teologian opiskelijoiden tämänhetkistä jaksamistilannetta. Laskuun vaikuttaa muun muassa se, että teologian tutkinto-opiskelijoiden aloituspaikkoja on vähennetty. – Erityisesti fukseille korona-aika on ollut aivan hirvittävän surullinen kohtalo, kun ystävyyssuhteiden muodostaminen ei ole ollut helppoa. Hän ei ole kokenut haasteita oman jaksamisensa tai mielenterveyden kanssa. Hybridiopetus tarkoittaa etäopetuksen ja läsnäolo-opetuksen yhdistämistä. – Alkuvuonna valmistuneiden määrän perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. – Vuonna 2021 valmistuneiden määrät ovat jokseenkin vaatimattomia koko tiedekunnassa eikä teologia ollut heikoimmasta päästä. Tiedekunnassa ja myös teologian linjalla on Lindqvistin mukaan kuluneena vuonna pohdittu keinoja sujuvoittaa opinnoissa edistymistä. Joillekin etäopiskelu on kuitenkin aiheuttanut muun muassa jaksamisongelmia. J aksamisongelmia, mielenterveyden järkkymistä, lisäsuoritusajan pyyntöjä kursseille. Teologian maistereita valmistui suomalaisista yliopistoista vuonna 2021 yhteensä noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012. Asiaan liittyy kuitenkin monta tekijää, joten sitä seurataan tiiviisti, teologisen tiedekunnan varadekaani Pekka Kärkkäinen sanoo. Itä-Suomen yliopistolla oli hänen mukaansa etulyöntiasema korona-aikaan, koska käytössä oli hyvät hybridiopetuksen mahdollisuudet. Teologiaa voi opiskella Åbo Akademissa tiedekunnassa, jossa ovat myös humanististen tieteiden ja psykologian oppialat. Helsingin yliopistossa ja Åbo Akademissa on pääosin siirrytty lähiopetukseen kevään aikana. Tilanne on hyvin samankaltainen muissakin tiedekunnissa, ja yliopisto on lisännyt opiskelijoiden hyvinvointia tukevia palveluja voimakkaasti tänä keväänä, varadekaani Pekka Kärkkäinen kertoo. Viime vuonna vastaava luku oli 110. Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian osastolla odotellaan parhaillaan, milloin tulee maisteriennätys. ton varajohtaja ja yliopistonlehtori Suvi Saarelainen. Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi vuonna 2012 valmistui 153 opiskelijaa. Luokissa oli esimerkiksi hyvät kamerat. Poissaolojen suhteen olemme joustaneet tilanteiden mukaan tavallista enemmän, Lumijärvi kertoo. Hän tähtää pappisvihkimyksen saamiseen ja suuntaa seuraavaksi seurakuntaharjoitteluun. – Jotakin hämmentävää ja positiivista tässä on tapahtunut, jota emme osaa ihan vielä paikantaa. Hänellä on ollut koko ajan laaja työyhteisö, perhe ja ystävät, jotka ovat mahdollistaneet normaalin sosiaalisen vuorovaikutuksen. Åbo Akademissa ja Itä-Suomen yliopistossa valmistuvien teologian maistereiden määrä pienentyi vuosina 2012–2021 huomattavasti vähemmän kuin Helsingin yliopistossa. Itä-Suomen yliopiston teologinen tiedekunta on parhaillaan hybridiopetuksessa. JANICA PÖRHÖNEN Korona-aika on pikemmin helpottanut kuin haitannut turkulaisen Merita Huokunan opintoja Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. – Etäopiskelun aikana on saattanut jäädä muodostumatta esimerkiksi työelämän kannalta sellaisia kontakteja, joita mahdollisesti olisi voinut muodostua, jos opiskelu olisi ollut lähiopetusta, hän pohtii. Opiskelijamäärä on myös hiljattain tuplaantunut Itä-Suomen yliopiston soveltavissa kirkollisissa opinnoissa ja sielunhoidon soveltavissa opinnoissa. – Tällä hetkellä ei ole selkeitä merkkejä siitä, että Helsingin yliopistossa olisi odotettavissa pulaa valmistuneista teologian maistereista. Tutkintotavoitteiden saavuttaminen koko tiedekunnassa oli viime vuonna 77 prosentin tasoa, kun teologeilla se oli 69 prosenttia. Etäopiskelu on vaikuttanut opiskelijoihin kahdensuuntaisesti ” Tiedekunnassa ja teologian linjalla on kuluneena vuonna pohdittu keinoja sujuvoittaa opinnoissa edistymistä. Korona-ajan vaikutus valmistuneiden määrään ei ole selvä, koska lukuihin vaikuttavat monet muutkin tekijät, Kärkkäinen sanoo. Toisaalta jotkut ovat haalineet liikaa kursseja, minkä vuoksi he ovat kuormittuneet, Huokuna kertoo. – Etäopiskelu on pikemminkin tarjonnut minulle mielettömän ajansäästön sekä vapauttanut aikaa kodille ja perheelle. | opiskelu | T eologian maistereiksi valmistuvien määrä Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin teologian linjoilta sekä Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian linjalta on jatkuvasti hieman laskenut viimeiset kymmenen vuotta. Tänä vuonna maaliskuun loppuun mennessä teologian maistereita on valmistunut Helsingin yliopistosta 15. Vuonna 2021 teologian maisterin paperit sai yhteensä 153 henkilöä. Läntisen teologian osastolta valmistui viime vuonna ennätysmäärä maisterintutkielmia, peräti 53 kappaletta, kertoo osasTeologian maistereita valmistuu aiempaa vähemmän yliopistot | Valmistuvien teologian maistereiden määrä on pudonnut lähes kolmanneksella verrattuna kymmenen vuoden takaiseen. Hän opettaa lähes kaikkia opiskelijoita jossain tutkinnon vaiheissa. Voidaanko tästä päätellä, että etäopiskelun kuormittavuus on vaikuttanut opiskelijoiden valmistumisintoon. Itä-Suomessa paikkoja on vähennetty viidellä läntisen teologian osastolta. – Monet opiskelijat pärjäävät hyvin ja ovat pystyneet tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin. | Kuva: Pasi Leino 4 5 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 uutiset. Saarelaisen mukaan maisterintutkielmien määrän kasvu selittyy osittain sillä, että opiskelijat asuvat ympäri Suomea ja ovat pystyneet korona-aikana suorittamaan opintojaan joustavammin omalta paikkakunnaltaan käsin. Pandemian aikana osalla opiskelijoista uupuminen on lisääntynyt, osalla taas tilanne helpottunut. Helsingin yliopistossa teologian perustutkinto-opiskelijoiden aloituspaikkoja on vähennetty 20 opiskelijapaikalla
Hänellä on mielessä jo työurankin jatko eräänlaisena hybridimallina. Muistisairaiden parissa työskentelevillä papeilla on luonnollisesti hyvä olla tietoa kyseisistä sairauksista. Pirhonen teki tutkimuksensa kymmenen evankelis-luterilaisen kirkon papin teemahaastatteluna. Hartaushetkissä koettiin hyväksi pitää esillä helposti tunnistettavia asioita, kuten ristiä, virsikirjaa ja kynttilöitä. Hartaustilaisuudet saattoivat laukaista niihin osallistuvissa hoivakotien asukkaissa vahvoja tunnereaktioita. Monissa hoivakotien asukkaissa oli tunnistettavissa aiemmin elämässä sisäistettyjen liturgisten rituaalien tapailua. Näin sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Jari Pirhonen, jonka tutkimukset ovat käsitelleet hyvää vanhuutta, hoivaetiikkaa sekä teknologiaa hoivassa. Hän valmistuu lähiaikoina teologian maisteriksi. – Yritettiin osallistua omalla tavallaan Isä meidän -rukoukseen ja synnintunnustukseen. Seitsemän heistä työskenteli pääosin vanhojen ihmisten parissa hoivakodissa. – Aloimme sitten tehdä haastatteluja. Kokeneet sairaalapapit olivat myös oppineet havainnoimaan asukkaiden pieniäkin kehollisia viestejä, kuten silmien, huulten ja pään liikkeitä. Jos ihminen ei sairautensa vuoksi osaa enää etsiä yhteyttä Jumalaan, on seurakunnan tehtävä tarjota tuo yhteys, Pirhonen tiivistää. ”Ilon teologiassa” käännetään huomiota pois kärsimyksestä. Joillakin papeilla oli tapana myös asetella pöydälle kukkia. – Jos hartauden aikana syntyy haastavia tunnereaktioita, hoitajan tai hoitajien läsnäolo tilanteessa on tärkeää. – Haaveilen siitä, että voisin jatkossa työskennellä puolipäiväisenä pappina jossakin hoivakodissa. Pirhonen havahtui omakohtaisesti hengellisyyden merkitykseen ollessaan mukana eräässä gerontologian tutkimuksessa, jossa perehdyttiin eläkeikäisten hyvinvointiin. Vaikka muistisairas ei kykene ilmaisemaan uskonnollisuutta totutuin tavoin, sitä voidaan tulkita esimerkiksi ihmisen habituksesta ja tunnereaktioista. – Esimerkiksi 1930-luvun tienoilla syntyneiden ihmisten lapsuudessa ja nuoruudessa kirkolla oli nykyistä suurempi rooli myös arkielämässä. – Yksi työskenteli kuntoutussairaalassa ja toinen sairaalapappina alueellisessa keskussairaalassa tehden myös hoivakotikäyntejä. Papin fyysinen läsnäolo näyttäisi olevan uskonnollisuuden tukemisen yksi avaintekijä. Hartautta pitävän papin on vaikea antaa yhdelle osallistujalle erityishuomiota kesken tilaisuuden. Siihen yhdistettynä lempeä ääni ja Jumalansa unohtaneiden uskonnollisuus voi säilyä hoivakodit | Vaikeasti muistisairaidenkaan uskonnollisuus ei välttämättä katoa, sanoo gerontologi Jari Pirhonen. Kirkkokuri saattoi olla kova, mutta samalla hengellisyys toi myös monenlaista turvaa. Kun etenevä muistisairaus heikentää ihmisen sanallista ilmaisua, viestintä tapahtuu yhä enemmän kehollisesti. Se on vahva viesti kirkon ja seurakunnan läsnäolosta. Toisen puoliskon työajastani sitten tutkisin sitä, mitä kaikkea pappina siellä näen ja koen. Sitten tuli vastaus: kyllä se varmaan on toimiva rukoussuhde. – Ja me maallistuneet sosiaalitieteilijät emme tajunneet tästä asiasta heiltä edes kysyä. Gerontologiasta väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori lähti itsekin opiskelemaan teologiaa. – Samalla halusin selvittää sosiaalieettistä kysymystä siitä, miten kyseisillä ihmisillä on ylipäätään mahdollisuus toteuttaa omaa uskonnollisuuttaan. Useilla muillakin vastaajilla hengelliset asiat nousivat esiin hyvinvoinnin tukena. Jari Pirhonen ihmettelee sitä, että hoivakotiin muuttavalta ihmiseltä kysytään kyllä muun muassa ruokavaliosta, mutta ei vakaumuksesta. Muistisairaiden uskonnollisuuden tukemisessa pappeja näyttäisi auttavan sukupolvitaju. Yksi hoivakodeissa pitkään työskennellyt pappi puolestaan oli jäänyt juuri eläkkeelle. – Haastatellut papit eivät kokeneet riittäväksi, mikäli he käyvät vain pitämässä hartauden esimerkiksi kerran kuukaudessa. Tilastot osoittavat, että Suomessakin hyvin vanhojen ihmisten määrä tulee jatkossa selvästi lisääntymään. – Muuten ei muistisairaiden osalta pysytä huolehtimaan perustuslain kaikille takaamasta oikeudesta tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan. Joskus tämä saattoi jopa hämmentää pappia. Papit olivat havainneet myötätuntoisen läsnäolon hyväksi keinoksi ottaa kontaktia vaikeasti muistisairaaseen asukkaaseen. Teologisten oppien ja käsitysten kirkastamista ei pidetty papin päätehtävänä, vaan tärkeimmäksi nähtiin ilon ja turvallisuuden tunteen tuottaminen. Jari Pirhonen on sukeltanut varsin syvälle ikäihmisten hengellisyyteen ja intoa riittää erilaiseen jatkotutkimukseenkin. | haastattelu | H oitokentällä aletaan jo tuntea uskonnollisuuden positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, mutta vaikutuksia ei vielä osata riittävästi ja systemaattisesti ottaa huomioon muistisairaiden hoidossa. Hänestä seurakuntien olisi tämän vuoksi laitettava lisää resursseja hoivakotityöhön. Sillä ja muulla valmistautumisella pääsee kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Papinpaita tunnistetaan hoivakodissa. Kenellekään tutkimusryhmässä ei juolahtanut mieleen, että joku kysymyspatteriston kysymyksistä voisi koskea myös uskoa ja jumalasuhdetta. | Kuva: Rami Marjamäki 6 7 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 uutiset. – Häntä voitiin myös koskettaa esimerkiksi silittämällä lempeästi. Olisi erittäin hyvä, jos pappi voisi olla hoivakodissa enemmän läsnä vapaamuotoisesti hengaillen. Samoin tutut virret olivat säilyneet monen mielessä ja niitäkin tapailtiin. Jari Pirhonen huomauttaa, että vaikka muistisairaat ihmiset eivät jokapäiväisessä elämässään muistaisikaan uskoaan tai Jumalan olemassaoloa, heissä näyttää säilyvän alttius harjoittaa uskontoa tilaisuuden tullen. VESA KEINONEN ” Jos ihminen ei sairautensa vuoksi osaa enää etsiä yhteyttä Jumalaan, on seurakunnan tehtävä tarjota tuo yhteys. Maisterintutkielmaansa varten Pirhonen haastatteli luterilaisen kirkon pappeja siitä, millaisin keinoin he tukevat vaikeasti muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta hoivakodeissa. Tukea, turvaa ja lohdutusta voi ilmaista monella tavalla. Kyseiset tekstit ovat nyt hoivakodeissa olevalle sukupolvelle syvälle iskostuneita. – Vaikkapa oman häävalssin kuuleminen kesken kesäisen hartaustilaisuuden toi iloa ja turvallisuutta. – Asukkaiden uskonnollisuuden huomioimista hoivakodeissa voidaankin pitää yhtenä tärkeänä yksilöllisen ja arvostavan hoidon kulmakivenä. Elämän realiteetit on mahdollista kohdata yhdessä viisaudella ja myötätunnolla. – Siinä saattoi toisinaan aistia jopa jonkin mystisen läsnäoloa. – Yksi pappi sanoitti asiaa niin, että muistisairaan kanssa on luovuttava kaikista omista vaatimuksistaan. Kun kysyin eräältä rouvalta, mikä on hänen hyvinvointinsa kannalta tärkein tekijä, hän oli hetken hiljaa. Pitää vain olla tilanteessa todella herkkänä ja ottaa vastaan se mitä tulee. Haastatelluille papeille yhteyden saavuttaminen useimmiten kommunikaation ulottumattomissa olevaan ihmiseen oli jopa liikuttavaa ja hämmentävää. Pirhonen päätti ottaa kokemuksesta opikseen ja kiinnittää jatkossa huomiota hengellisyyden merkitykseen hyvinvoinnissa. Samalla myös muistisairaita on yhä enemmän ja hoivakotejakin tarvitaan lisää. kaunis puhuttelu helpottivat yhteyden luomista
Varsinkin takavuosikymmeninä sen jutut olivat paikallisille journalisteille mahdollisuus kirjoittaa aiheista, joita heidän työnantajansa eivät sallineet. –?Kustannuslaskelmat ja tuotot oli vedetty suurin piirtein hatusta, ja Sulkasatoon tehtiin siitä juttu. Yleisvaliokunnan mietintö toiminnallisen tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisestä on jo valmistunut ja siihen on liitetty eriävä mielipide. Luku on korkeampi kuin kuntatai valtionhallinnon vertailuaineistoissa. Se mikä oli hauskaa vielä parikymmentä vuotta sitten, ei ole sitä enää tänään, kun esimerkiksi kaikenlaisista alistavista piilomerkityksistä ollaan tietoisia. on. Kevätistuntoonsa kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen kirkon taloutta koskevia asioita, kuten ilmoituksen Kirkkohallituksen yhteistoimintaneuvottelujen päättymisestä ja niistä löytyneistä säästöistä sekä muutoksia vuoden 2022 talousarvioon. Ulkomuotoaan vaihteleva Äpy (viime vuonna arpa-Äpy) ilmestyy vuorovuosina Julkun kanssa. Nyt puheenjohtajien neuvosto on linjannut, että kirkolliskokouksen täysistunnoissa istutaan pitkästä aikaa normaalin istumajärjestyksen mukaisesti. Kirkolliskokous saa myös lähetekeskusteluun uusia edustaja-aloitteita. Suomessa se on lisäksi ylioppilaiden ja opiskelijoiden juhlakarnevaali sekä laajemmin kevään juhla, jonka tausta voidaan juontaa varhaisiin helkajuhliin. Luterilainen hiusrasva: evangeeli. | Kuva: Olli Seppälä henkin aika tekee kriittiset kommenttinsa. Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous pyytää Kirkkohallitusta selvittämään, kuinka kirkon työn tueksi saadaan riittävästi tietoa ja taitoa toimia seksuaalisen häirinnän vähentämiseksi seurakuntien toiminnan piirissä ja työyhteisöissä. Aloitteessa aineiston tuottamisesta moninaistuvan hengellisyyden tueksi toivotaan, että kirkko pitäisi aktiivisesti esillä erilaisia kristillisen spiritualiteetin käytäntöjä. Tätä puolta korostavat useat vappulehdet. Kevätistuntoon odotetaan käsiteltäväksi muutamaa mielenkiintoista mietintöä. Täysistunnoissa istutaan pitkästä aikaa normaalin istumajärjestyksen mukaisesti. Monien mielessä vappulehdet liittyvät teekkareihin eli tekniikan opiskelijoihin, joiden Äpy-niminen lehti ilmestyikin ensimmäisen kerran jo 1948. Sen edeltäjä ilmestyi ensimmäisen kerran jo 1941. | kirkon hallinto | K irkolliskokous palaa normaaliin päiväjärjestykseen pandemian jäljiltä ja kokoontuu kevätistuntoonsa 3.–6. Eriävässä mielipiteessä pidetään ongelmallisena sitä, että yleisvaliokunta on mietinnössään rajannut uskonnonharjoituksen yhdenvertaisuussuunnittelun ulkopuolelle. Katolisena pyhimyksenä Valburg on merimiesten suojelupyhimys ja suojelija myrskyä vastaan. Kirkon talossa vuokrattavana olevien tilojen markkinointisuunnitelmaan ja muutostöihin esitetään budjettiin lisättäväksi 700 000 euroa. Kirkollinen vappuhuumori ei myöskään ole kovin perinteikäs laji. Allekirjoittajat viittaavat esimerkkinä kirkollisesti vihittäville pareille asetettaviin ehtoihin. toukokuuta Turun kristilliselle opistolle. toukokuuta on kansainvälinen työväen juhlapäivä. Vuosittainen kolehti: uskontulo. Aina mukana on ajatonta ”bilehauskaa”, mutta siiVappuna saa nauraa – mutta ei sentään mille tahansa | ilmiö & näkökulma | ” Se mikä oli hauskaa vielä parikymmentä vuotta sitten, ei ole sitä enää tänään. Vappulehtien opiskelijahuumori on aikansa kuvastin. Aloitteen tekijät haluavat, että seksuaalisen häirinnän vastaiset toimet tulisivat entistä kiinteämmäksi osaksi seurakunnan toimintaa ja erityisesti kirkon kasvatustyötä. Huumorikulttuuria ylläpitää useampikin opiskelijoiden vappulehti, kuten tamperelaisten teekkareiden Tamppi. Vitseillä on jokin yhteys kirkolliseen elämänpiiriin tai uskontoihin laajemmin. Mutta sitäkin on harrastettu. – Patavanhoilliseksi. Millaista on aikansa elänyt kirkkolaulu. Aloitteessa esitetään konkreettisesti, että kirkolliskokous pyytää Kirkkohallitusta kokoamaan tällaista materiaalia osaksi kirkkovuoden kiertoa Verkkokirkon Kirkkovuosi nyt -sivustolle. Lehtemme ennusti, että halli rojahtaa kaupungin syliin, ja niinhän siinä kävi – kaksi vuotta aikaisemmin kuin mitä ennustettiin, Kuivalainen sanoi haastattelussa. Tänä vuonna on Julkun vuoro. Allekirjoittajien mielestä sen sisällyttäminen suunnitteluun tekisi ongelmat näkyviksi, vaikkakaan suunnittelu ei vielä sinänsä ongelmiin puuttuisikaan. ” Yleisvaliokunnan mietintöön toiminnallisen tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisestä on liitetty eriävä mielipide. – Pölyfoonista. Esimerkki vappulehden ”profetaallisuudesta” on tapaus, kun Joensuuhun puuhattiin keilahallia. Miksi kutsutaan helvettiin joutunutta fundamentalistia. Ohessa esimerkkeinä muutama lyhyt kirkollinen vappuvitsi: Mikä auttaa hengelliseen hammassärkyyn. Yleisvaliokunta esittää mietinnössään, että kirkolliskokous pyytää Kirkkohallitusta laatimaan toiminnallisen tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelman ja sisällyttää siihen mallin toiminnallisesta tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnittelusta seurakuntien käyttöön. Käsikirjavaliokunnalta odotetaan mietintöä edustaja-aloitteesta, jossa toivotaan evankelioimistoiminnan vahvistamista kirkossa. Se on ilmestynyt vuodesta 1978 lähtien. Sulkasato ei ole ollut samalainen vitsikimara kuin opiskelijalehdet. – Taivaspaikka. – Työnpuoleisessa. Jotkut vitsit on lainattu teekkarien vappulehdistä (niissäkin on satunnaisesti uskontoon viittaavia sanaleikkejä), mutta pääosin vitsituotanto on toimituksen käsialaa. Perustuslakivaliokunnalta tulee mietintö piispainkokoukselle esitetystä pyynnöstä valmistella kirkolliskokoukselle esitys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta. Varsinkin opiskelijoiden vappu on iloinen juhla, jossa hyväntuulisuudella ja huumorilla on sijansa. FREIJA ÖZCAN Säästöt, tasa-arvo ja evankelioinnin vahvistaminen herättänevät keskustelua kevään täysistunnossa. Nykyisin vappu on virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä. Valburgilla on varsin vähän tekemistä suomalaisen vappuriehan kanssa. Tänä vuonna Sulkasadon painos on 2000 ja sitä jaellaan ilmaiseksi. Kirkolliskokous kokoontuu pitkästä aikaa toukokuussa Kirkolliskokous kokoontuu Turun kristillisellä opistolla toukokuun ensimmäisellä viikolla. Vanhin näistä on Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen Sulkasato. Lisäksi talousarvioon esitetään budjetoitavaksi Kipa 2 -hankkeen vuonna 2021 käyttämättä jäänyt 493?576 euron määräraha ja vuoden 2021 tilinpäätöksen ylijäämä 1?025?508,46 euroa. Vappu on iloinen juhla, jossa hyväntuulisuudella ja huumorilla on sijansa. Seksismi, alitajuinenkin vihjaus rasismiin tai kritiikitön viinalla läträily eivät naurata enää ketään. Aloitteessa todetaan, että Kirkon akateemisten vuoden 2019 jäsenkyselyn mukaan miltei kolmannes (31 prosenttia) henkilöstöstä oli kohdannut häirintää edellisen vuoden aikana. Missä sijaitsee laiskurin helvetti. Meikäläinen vappu on saanut nimensä englantilaisen, Saksaan haudatun Pyhän Valburgin (tai Walburgan) (710–779) mukaan, jonka muistopäivä 1.5. Opiskelijoiden vappulehtien lisäksi myös journalistit eli sanomalehtimiehet, kuten heitä ennen kutsutiin, ovat tehneet vappulehtiään. Jotkut jutut jopa tarkistettiin etukäteen lakimiehellä, Liisa Kuivalainen muisteli Karjalainen-lehden haastattelussa 2018. Kotimaan verkkosivuilla on jo yhdeksän vuoden ajan julkaistu vuosittain valikoima teekkarityyppisiä vappuvitsejä. OLLI SEPPÄLÄ olli.seppala@kotimaa.fi 8 9 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 uutiset. Laulaa saa jälleen salissa ja hartauksissa. Kahtena viime vuonna toukokuun istunto siirrettiin koronarajoitusten vuoksi elokuulle. Somepapin loinen: striimato. Edustaja-aloitteessa esitettiin, että kirkolliskokous pyytäisi Kirkkohallitusta tekemään kokonaiskirkolle tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kirkossa edistävän suunnitelman, joka käsittäisi myös uskonnonharjoituksen, sekä tarvittavat toimenpiteet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lisäksi häntä pidetään vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelijana. Toinen uusi edustaja-aloite toivoo seksuaalisen häirinnän vastaisten toimien vahvistamista kirkossa. –?Sulkasadossa tietyistä aiheista pystyttiin [1980-luvulla] kirjoittamaan aivan toisella tavalla kuin omassa lehdessä. Yksi muutoksista on esitys myöntää 500?000 euron avustusmääräraha sodasta kärsiville ukrainalaisille Kirkon Ulkomaanavun kautta. Maskin käyttöä kuitenkin suositellaan täysistunnoissa. Papin lasten herkku: psalmiakki. | Kuva: Olli Seppälä V appu eli 1. Vappu ei ole kirkollinen juhla, vaikka seurakunnissa erilaisia vapputilaisuuksia on järjestettykin. Tänä vuonna Tamppi on saatavilla muropaketin muodossa (”murot ostettava erikseen”)
”Piispa emerita Irja Askolan ja hänen sukulaistensa pyynnöstä ilmoitamme, että piispa emerita on kevään aikana sairastunut eikä toistaiseksi osallistu julkisiin esiintymisiin tai anna haastatteluja”, hiippakunta kertoo. Instituutioista halutaan pysyä etäällä. Kiitos mietinnön tekijöille, he ovat käsitelleet asiaa laajemmin ja nostavat esiin vammaiset, vanhukset, rippikoulun käyneet nuoret, digipalveluiden ulkopuolelle jäävät ja monet muut ihmisryhmät, joiden tulisi voida vaivattomasti osallistua kirkon ja seurakunnan elämään. Meillä on tekeillä uudistettu kirkkolaki, ja se on ilmeisesti tulossa piakkoin eduskunnan käsittelyyn. Toiseksi yhdenvertaisuuslaki laitettaisiin näin Jumalan sanan yläpuolelle. Hevosten loikat olivat vieläkin suurempia, potkuja ilmaan ja milloin etuja milloin takajalkojen varassa kahdella jalalla, hyppysuorituksia kuin permantoliikkeet lattiavoimistelijoitten kilpailuissa. Tuomas Hynynen 26.4. Merkittäviä summia myönnettiin myös muun muassa Pornaisten, Askolan, Sulkavan, Luumäen, Someron ja Alajärven kirkoille sekä Isonkyrön vanhalle kirkolle. Avustuksia jaettiin sekä valtion rahoituksesta että Kirkon keskusrahastosta. Eikö sanota mitään. Pelkään, että tässä oltaisiin rakentamassa kirkkoon kansalaisten valvontakomissiota. Jumala on luvannut kuulla kaikki rukoukset, huokauksetkin. Päinvastoin, Jumalan sana vakuuttaa kaikkien olevan Jumalan kuvaksi luotuja, arvokkaita ja ainutlaatuisia, mutta ihmiskunnan jäseninä syntisiä ja Kristuksen anteeksiantoa tarvitsevia. fi-verkkosivustolla. Valtion rahoituksesta seurakunnille myönnettiin kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon yhteensä noin 6,6 miljoonaa euroa. Vaikka yhdenvertaisuuslaki ei koske uskonnonharjoitusta, aloitteen tekijöiden mielestä tähän pitäisi tehdä poikkeus ja ulottaa selvitys koskemaan myös sitä. Kysyin myös, että jos haudan haltijuuden siirtoon vaaditaan virkatodistus kaikista, joilla on oikeus tulla haudatuksi kyseiseen hautaan, miksei kirkon uusi tilaavirkatodistus.fi-palvelu anna tilata tällaista todistusta. ”Hattulan kirkkomaalareista ei tiedetä mitään, mutta Kanto on tarttunut aiheeseen pelkäämättä ja luonut todellisuuden, josta lukija ei voi ajatella muuta kuin ´miksipä ei´. Irja Askola oli Helsingin hiippakunnan piispa vuosina 2010–2017. Isä teki aitauksia karjaa varten, ja sitten lehmät laskettiin metsään ja heinäniityille. Hautausmaahallinto lienee tällä hetkellä hyvin monimuotoista ja villiä. Niistä saadaan vain riidanaiheita seurakuntiin. Neuvontaa olen saanut kyllä nopeasti, mutta yhteistä ohjeistusta toivoisin edelleen. Hiljaisuutta voi yhteisön mukaan harjoittaa monin tavoin, esimerkiksi ignatiaanisen rukouksen, kristillisen meditaation, kristillisen joogan, rukouslaulujen tai Taize-hiljaisuuden avulla. Isot eläimet kirmasivat kuin pienet vasikat. ”Piispa Irja on palvellut kirkkoa pitkään ja uraauurtavasti. | Kuva: Johannes Wiehn Seura kunnille lähes kahdeksan miljoonaa euroa rakennus avustuksia Kirkkohallituksen täysistunto on jakanut seurakunnille rakennusavustuksia yhteensä 7,6 miljoonaa euroa. Kun Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan ja kristinuskoa luterilaisen kirkon opin mukaan opetetaan, ei ole huolta syrjivästä kohtelusta tai opetuksesta. – Ajatuksena on, että nyt on olemassa paikka, jonne voi tulla ja vetäytyä pois arjesta päiväksi tai pidemmäksi ajaksi hiljentymään ja rukoilemaan. Matias Roto 25.4. Kuka sitä valvoisi ja mikä olisi tällaisen ohjeen juridinen arvo. Nyt on tärkeää antaa hänelle rauhaa toipumiseen. Jollei näin tehtäisi, kirkko sallisi syrjivää kohtelua tai opetusta. Hiljaisuutta ja rukousta kaipaavat voivat tulla luostariyhteisöön silloin kun itselle sopii. Yleisvaliokunta suhtautuu aloitteeseen pääosin myönteisesti ja pitää tärkeänä yhdenvertaisuuden aktiivista edistämistä. Mitä opetusja julistustoimintaan tulee, meitä kristittyjä kehotetaan arvioimaan sen oikeellisuutta ja raittiutta Raamatun perustalta, ei yhdenvertaisuuslain pohjalta. Kotimaa.fi:n blogeissa sanottua Pari kertaa olen viime vuosina pyytänyt kirkkohallitukselta, että asiantuntijat laatisivat yhteisen ohjeistuksen ja lomakkeet hautausmaan hallintoa varten. ” Pelkään, että tässä oltaisiin rakentamassa kirkkoon kansalaisten valvontakomissiota. Katri Härkönen 26.4. Sunnuntaisin on yhteinen ehtoollinen. Myös Kotkan kirkon peruskorjaukseen ja ruusuikkunan konservointiin myönnettiin lähes 800?000 euroa. Romaanissa keskiaikainen kyläyhteisö kohtaa meren takaa tulevat maalarimestarit. Rottien pyhimys kertoo fiktion keinoin Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalausten synnystä 1500-luvun alkupuolella. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. – Se on meditaatiota Jumalan edessä, Ari Kotisaari tiivistää. Vappuna vietämme Hyvän paimenen sunnuntaita. Vaikuttaa siltä, että kirkkohallituksen yksi virkahenkilö ohjeistaa seurakuntia vaatimaan sellaista, mitä toisen johdolla rakennettu järjestelmä ei anna tilata. Mitä on hiljainen rukous. Minusta tämä on erikoinen näkemys. Brasilialaisena Marcia Blasi on kasvanut miesten johtamana. Kirkko nähdään potentiaalisena konfliktin aiheuttajana. Kotimaassaan hän on saanut tappouhkauksia, koska hän puhuu lähisuhdeväkivallasta avoimesti. Hakemusten kustannusarviot ovat yhteensä noin 35,5 miljoonaa euroa. Yhteisössä seurataan vaihtuvia rukousperinteitä, ja käytännöt vaihtelevat niiden mukaisesti. Eli ohjeet, millaisella prosessilla voidaan siirtää haudan haltijuus uudelle henkilölle esimerkiksi aiemman kuoltua. Kirkon tarjoama yhteisöllisyys ei innosta. Ilo oli katsella lehmien hyppelyä ja onnesta tanssimista vapaaksi päästyään. Mitä kirkossa pitäisi tehdä, jotta asia olisi toisin. – – Henkilöiden mietteissä ja puheissa kuuluu luontevasti katolisen kirkon sävyttämä ajatusmaailma. Hiljaisuuden ystävien yhteydessä toimiva yhteisö kuvaa Via Silentiä kotisivuillaan luostariyhteisöksi, jonne hiljaiset rukoilijat kokoontuvat rukouskumppanin ja hetkipalvelijan ohjauksessa elämään Via Silentiin vihkiäismessua vietetään vappuna luostarielämää ja vahvistamaan Jumalan läsnäoloa kristityn matkallaan. Lähetysseurassa haluamme rohkaista kirkkoja uudenlaiseen johtajuuteen, jonka suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat myös naiset, nuoret ja eri tavoin syrjässä olevat ihmiset. Mieleeni muistuvat lapsuuteni aikojen eläinten vienti kesälaitumille. Kirkon arvomaailma vieroksuttaa. Onko peli kokonaan menetetty. | kolumni | | lyhyesti | Piispa emerita Irja Askola sairaana Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on julkaissut tiedotteen, jossa todetaan piispa emerita Irja Askolan sairastuneen. Viisi edustajaa jätti tästä syystä mietintöön eriävän mielipiteen. Voimme kaikki liittää piispa Irjan iltarukoukseemme”, piispa Teemu Laajasalo sanoo tiedotteessa. Edellä muutamia syitä sille, miksi kirkko ei näyttäydy merkityksellisenä yhteisönä millenniaalien sukupolvelle. Hattulan kirkosta kertova romaani palkittiin Anneli Kannon romaani Rottien pyhimys (Gummerus) on saanut vuoden 2022 Kiitos kirjasta -palkinnon. Kirkko ei herätä tunteita. Hänen äitiyttään ja rooliaan puolisona on papin työn ja professorin viran vuoksi kyseenalaistettu. Avustusten määrät perustuu viime lokakuussa hyväksytyn rakennusavustusuudistuksen laskentakaavaan, jonka perusteella saatavaan avustusprosenttiin vaikuttavat seurakunnan veroprosentti, verotulot, valtionrahoitus, kirkkojen ja siunauskappelien lukumäärä sekä hankkeen kustannusten suhde verotuloihin. Opetusta pitää arvioida Raamatun, ei lain pohjalta VUOKKO VÄNSKÄ toimitus@kotimaa.fi Kirjoittaja on pitkäaikainen Japanin lähetti, kirkollinen vaikuttaja ja eläkkeellä oleva toimittaja. Se ei kuitenkaan sisällyttänyt mietintöön alkuperäisen aloitteen vaatimusta, jonka mukaan selvityksessä tasa-arvoja yhdenvertaisuustilanteesta tulisi käsitellä myös uskonnonharjoitusta. H aminassa Poitsilan kartanossa toimitetaan sunnuntaina Via Silentiin eli hiljaisen rukouksen luostariyhteisön vihkiäismessu. Hiljaisuutta ja rukousta kaipaavat voivat tulla luostariyhteisöön silloin kun itselle sopii. Tunnustus annetaan kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomentai ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos on ollut erityisen virikkeitä antava. – Tämä on iso juhla meille, kun saamme avata luostarin ovet, hankkeen koordinaattori Ari Kotisaari sanoo. Ilo ja onni näkyi niiden liikehdinnän riemussa. Toivoisin että sähköpostiini edes vastattaisiin. Kirkko ei mahdollista aitoa hengellistä etsintää. Mutta juuri niin onkin hyvä. KAJ AALTO Hiljaisen rukouksen luostariyhteisö toimii vapusta alkaen ympärivuotisesti. Kun on murtunut sydän ja särjetty henki, niin rukous tuskin voi olla voimakas ja palava. Moni myös odottaa hänen epäonnistuvan uudessa tehtävässään Luterilaisen Maailmanliiton sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden ja naisten voimaannuttamisen ohjelmajohtajana. En pidä viisaana, että samalla rakennettaisiin eri tulkinnoille alttiita oheissäädöksiä. Kiitos kirjasta -palkinnon jakavat vuosittain Kirjakauppaliitto, Libro ja Suomen kirjastoseura. Tasa-arvosta tai yhdenvertaisuudesta tulee helposti mieleen vain mies–nais-kysymys tai sukupuolivähemmistöt. Riitta Sistonen 25.4. Ensinnäkin, jos suunnitelmaa sovellettaisiin jumalanpalvelukseen, uskonnollisiin toimituksiin ja opetusja julistustoimintaan, kirkko luopuisi itse perustuslaillisesta uskonnonja sananvapaudestaan. Elämä Poitsilan kartanon hiljaisen rukouksen luostariyhteisössä ei tarkoita täyshiljaisuutta kuin osan vuorokaudesta. Virkatodistuksenhan saa tilata vain tiettyjä lakisääteisiä tarpeita varten. 10 KOTIMAA | 29.4.2022 11 KOTIMAA | 29.4.2022 uutiset mielipiteet. Kartanossa eletään yksinkertaisen päivärytmin mukaan, ja siellä voi viettää muutaman päivän, viikon tai pidemmänkin aikaa. Läsnä ovat Haminan seurakunnan pappien ja luostariyhteisön vastuunkantajien lisäksi Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja Turun piispa Mari Leppänen. MERI TOIVANEN Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Liitä viestiin myös yhteystietosi. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa. Hiljaisuudessa me kohtaamme Herran. Ympärivuotisen toiminnan mahdollistaa joukko vapaaehtoisia, joita on saatu rekrytoitua edistämään hiljaista rukousta. Viitekehys on avarasti kristillinen ja ekumeeninen. Kirkko työnantajana noudattaa yhteiskunnan lakeja, mutta ongelmaksi muodostuu, jos yhdenvertaisuuslakia ruvettaisiin soveltamaan kirkossa uskonnonharjoitukseen ja seurakuntalaisiin. Erityisesti lukijaa kuitenkin ilahduttaa – naurunpyrskähdyksiin saakka – elävä kieli keskiaikaisine ilmauksineen ja solvauksineen”, palkintoperusteissa kiitetään. Mitä napakammin kirjoitat, sitä todennäköisemmin tekstisi julkaistaan. Hiljaisen luostariyhteisön päivään kuuluvat yhteiset hiljaisen rukouksen jaksot, hetkipalvelukset, parin tunnin työpalvelus sekä yhteinen keskustelutunti jakamista varten. Paikalla on rukouskumppani, joka on jonkun hiljaisen rukouksen muodon harjoittaja. Pitkän kirjoituksen maksimipituus on 3000 merkkiä välilyönteineen ja lyhyen 1000 merkkiä. Kirkon keskusrahastosta myönnettiin korjausavustuksia yhteensä miljoona euroa. Suurimmat avustukset myönnettiin Tyrnävän seurakunnan Temmeksen kirkon ja kellotapulin korjauksiin, noin miljoona euroa, sekä Limingan kirkon rakenteiden korjauksiin ja LVIja sähkötöihin, noin 800?000 euroa. Avustushakemuksia saapui 130 kaikkiaan 80 eri seurakunnasta. K evään kirkolliskokous saa käsiteltäväkseen mietinnön edustaja-aloitteesta, joka koskee toiminnallista tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Yksi keskeinen kysymys millenniaalien ja oikeastaan kenen tahansa näkökulmasta kuuluu: ”Löydänkö kirkosta paikan, jossa voin olla kristitty itselleni merkityksellisellä tavalla?” Jari Pulkkinen 25.4
Prosessia voidaan edistää käyttämällä apuna erilaisia digitaalisia työkaluja, joilla osapuolet yhdessä käsittelevät kiistakysymyksiä. Mikaeli Langinvainio halusi jo nuorena ymmärtää maailman konflikteja ja osallistua jollakin tavalla niiden ratkaisuun. Siihen kuuluu muun muassa sisäisen dialogin käyminen eri osapuolten kanssa. CMI:n leivissä maailman kriisialueet tulivat Langinvainiolle tutuiksi. Lukeminen rauhoittaa, avaa uusia merkityksiä ja voi myös ravita tyrehtynyttä mieltä. – Valtio-opin maisteriksi valmistumisen jälkeen päädyin Turun yliopiston tutkimusryhmään, joka tutki poliittisia murroksia ja terroristisia tapahtumia eri puolilla maailmaa. – Monissa konflikteissa on mukana suuri joukko erilaisia osapuolia. Hän puhuu jopa kutsumuksesta. Pisimmillään puhutaan vuosista, sillä välillä neuvottelut voivat katketakin. Langinvainio huomauttaa, että konfliktinratkaisu ei aina ole täysin oikea termi. T eknologiayritys Inclus Oy:n toimitusjohtaja Mikaeli Langinvainio on työskennellyt konfliktien ja niiden sovittelun parissa yli 20 vuotta. Mikaeli Langinvainion mukaan rauhaa neuvotellessa kärsivällisyys, analyyttisyys ja diplomaattisuus ovat valttia. » Pitkä ura konfliktien ratkaisun parissa on auttanut Mikaeli Langinvainiota ymmärtämään paremmin ihmisyyttä ja myös itseään. Toki osapuolet usein arvostavat rauhanvälittäjää, muuten yhteistyötä ei synny tai se ei jatku. Hän on seurannut kansanmurhaa Afrikan Darfurissa sekä sisällissotia Libyassa, Syyriassa, Jemenissä, Afganistanissa ja Irakissa. – Rauhanvälittäjät käyttävät usein insider mediatoreita, eli paikallisia poliittisia toimijoita, jotka nauttivat arvostusta yli konfliktin jakolinjojen. Sisäministeriössä hän toimi pari vuotta siviilikriisinhallinnan koulutuksen ja tutkimuksen koordinaattorina. Elämässäni olen ylpeä siitä, että olen nähnyt miten hienosti sukuni nuoret kohtaavat epävarmaa tulevaisuuttaan rohkeasti heittäytyen. Sitä pitää syntyä sekä välittäjän suuntaan että osapuolten välille. Paikalla on tavallisesti 20–30 ihmistä. Langinvainio on luonnollisesti tarkastellut myös helmikuussa syttynyttä Ukrainan sotaa. – Omia mielipiteitä ei kannata tuoda esille, vaan me kokoamme yhteen eri osapuolten näkemyksiä. Joskus kansainvälinen yhteisö pyytää tukea, tai sitten konfliktin osapuolet kaipaavat välittäjää osallistumaan prosessiin. – Keskustelut tapahtuvat useimmiten hotellissa tai syrjäisessä kartanossa sijaitsevassa isossa neuvotteluhuoneessa. Pahuuden kohtaamisessa auttaa kontemplatiivinen rukous. Langinvainio kertoo, että skaala ulottuu ”taivaan ja maan välille”. Langinvainion mukaan todellisuudessa työ on melkoisen kovaa puurtamista ilman sen suurempaa glamouria. – Siinä tehtävässä oli kiinnostavaa seurata ja suunnitella muun muassa EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioita. – Onkin joskus sanottu, että jos osapuolet pitävät sinusta yhtä vähän, niin silloin tiedät olevasi puolueeton. – Neuvotteluissa kosketellaan useimmiten sellaisia yhteiskuntia, joissa on samanaikaisesti lukuisia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. – Tekemissämme ohjelmistoavusteisissa analyyseissä osapuolet itse arvioivat, mitkä asiat ovat tärkeitä. Riittää hyvin, että hahmotan tässäkin tapauksessa tärkeimmät vaiheet. Neuvotteluissa voi olla mukana sellaisiakin osapuolia, joiden intresseissä ei suinkaan ole sodan oikea päättyminen, sillä konflikteistakin voidaan saada monenlaisia hyötyjä. Se antaa ymmärrystä ja voimaa kohdata maailma sellaisena kuin se eteen avautuu. Maallikoilla saattaa olla romanttinenkin kuva konfliktien sovittelusta ja rauhanneuvotteluista. Langinvainio uskoo, että digitaaliset työkalut voivat jo sinällään edistää demokratiaa. Neuvottelijoita ei myöskään tarvitse miellyttää, vaan pitää ansaita heidän luottamuksensa. TEKSTI – VESA KEINONEN | KUVAT – JUKKA GRANSTRÖM ” Yhteisen toivon kaipuuta, lähimmäisenrakkautta ja solidaarisuutta nousee eri puolilla koko ajan esiin. He ovat seniorineuvonantajia, jotka tuntevat selkkauksen eri vaiheet ja osapuolet henkilökohtaisesti pitkältä ajalta. – Niiden avulla marginalisoiduilla ryhmilläkin, kuten esimerkiksi naisilla ja nuorilla, on Turvattomuus tuo ihmisiä yhteen Rauhansovittelun ammattilainen Mikaeli Langinvainio kertoo, että konflikteissakin ihmisten pyrkimys hyvään pysäyttää enemmän kuin taipumus pahaan. Rauhanturvaajakeikka Kosovossa laajensi perspektiiviä. Myös itse rauhanprosessiin tulee uskoa. Kahteen otteeseen Langinvainio on ollut töissä myös Puolustusvoimissa. Jakolinjoja löytyy myös uskonnoista ja etnisistä identiteeteistä. Mistä asioista sitten esimerkiksi tulitaukotai rauhanneuvotteluissa puhutaan. – Kiersimme tukemassa sotien osapuolia neuvotteluihin muun muassa Itä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän konfliktialueilla. Kuka. – Kyselyitä rauhanprosessin aloittamiseen voi tulla monelta suunnalta. Nuorissa asuu hyväuskoisuuden lisäksi myös valtavasti tarkkanäköisyyttä ja viisautta. – Minulla ei kuitenkaan ole tarvetta seurata sotatilannetta ammattini vuoksi erityisen tarkkaan. Samalla saadaan tietoa siitä, mistä ollaan eri mieltä ja missä asioissa taas jaetaan samat käsitykset. Myös Jemenin sisällissodan parissa olen työskennellyt, mutta sinne ei voinut fyysisesti mennä alueen liian heikon turvallisuustilanteen takia. Ennen yhteisen kokouspöydän ääreen saapumista on tehty jo paljon valmistelutyötä. Konfliktinratkaisija pyrkii alusta saakka rakentamaan keskinäistä luottamusta. Rauhanprosessin kestoa on vaikea ennustaa etukäteen. Yhden asian korjaaminen ei vielä rauhoita tilannetta, vaan tarvitaan pitkäjänteisempi prosessi. ” Jos pystyy antamaan kuolemanpelon kuolla pois, niin jää vain elämä. Taistelevina osapuolina ovat suvereenit valtiot. – Hyvä välitulos voi joskus olla se, että jännitteitä pystytään lieventämään ja tilannetta de-eskaloimaan niin, että esimerkiksi esiintyy vähemmän vainoa ja väkivaltaa. Luonnollisestikin välittäjän pitää olla puolueeton. Noiden tehtävien kautta päädyin Martti Ahtisaaren perustaman CMI-konfliktinratkaisujärjestön palvelukseen. Luen mielelläni kristillistä mystiikkaa, koska se auttaa näkemään todellisuutta uudessa valossa. Tämä ”rauhanteknologia” on Mikaeli Langinvainion erityistä osaamisalaa. Kaikki konfliktit eivät aina ratkea, ainakaan kokonaan. Mikaeli Langinvainio, 41 Juuri nyt on hyvä hetki levähtää Jumalan armossa, rakkaudessa ja lohdussa. Ukrainan ja Venäjän sota poikkeaa monista muista konflikteista yhdessä suhteessa. | Kuva: Jukka Granström 12 13 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 haastattelu. Konfliktien ilmiöt ovat entuudestaan tuttuja
Se vetää yhteen minua puhuttelevia hengellisiä avainoivalluksia. Kukaan ei ole niin rohkea, etteikö jossakin tilanteessa pelkäisi. joskus mahdollisuus tuoda näkemyksensä pääneuvottelupöytään. – Jos on valmiina malli, jolla pystyt jollakin tavalla toimimaan suhteessa uhkaan, niin pysyt toimijana. – Nehän oikeastaan kuvaavat koko monisyistä ihmisyyttä. Sitä pitää kaikin tavoin vaalia. – Vasta tätä kautta löytyy todellinen vapaus, ilo ja rohkeus. Siinä hengellisyydellä on oma keskeinen roolinsa. Hän ei koe mitenkään raskaaksi sitä yhdistelmää, että kontemplatiivisen rukouksen harjoittaja on samalla tekemisissä myös aseellisten konfliktien kanssa. Langinvainio huomauttaa, että meillä on luonnollisesti vahva psykologinen tarve turvallisuudelle ja henkiin jäämiselle. Langinvainioon on tehnyt suuren vaikutuksen se, miten erityisesti kanssaeurooppalaiset ovat ryhtyneet auttamaan hädän keskellä olevaa Ukrainaa. Kun joudumme riittävän kovaan paikkaan, reagoimme aina jollakin tavalla. Langinvainio mieltää poikkeusoloihin siirtymisen psykologiseksi prosessiksi. Tarjous on voimassa 8.5.2022 asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Hädän keskellä kukin omalla tavallaan rukoilee tai rakentaa muuten jumalasuhdettaan. Hän on ollut keskeinen henkinen ja hengellinen oppaani sekä keskustelukumppanini. Langinvainio on huomannut, että jos kontemplaatio jää jostakin syystä väliin, niin ”silloin menee helpommin vähän sijoiltaan”. Vuonna 2016 Langinvainio lähti CMI:ltä ja perusti yhdessä matemaatikko Juha Törmäsen kanssa Inclus Oy:n. Mikaeli Langinvainio pyrkii harjoittamaan joka aamu meditatiivista, kontemplatiivista rukousta. Jossakin vaiheessa Langinvainio huomasi, että rauhanvälityksessä menestyksellä käytettyjä työkaluja on mahdollista hyödyntää myös muualla yhteiskunnassa. Langinvainion mukaan suhde Jumalaan auttaa häntä asemoitumaan ”epätäydellisten ihmisten epätäydellisessä maailmassa”. Meillä samaistutaan Ukrainaan, ja joillekin voi tulla jopa pelkoreaktioita. maaliskuuta 2022 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : Ra m i M ar ja m äk i 11 7. Kaiken pahan keskellä tapahtuu aina myös hyvää. Pahaa pysäyttämään tarvitaan kuitenkin myös toisenlaisia keinoja. Se on kehittänyt erityisesti yrityksiä varten ohjelmiston, joka on räätälöity riskienja jatkuvuudenhallintaan. – En ole henkilökohtaisesti kokenut kaikkea niissä piilevää pahuutta, enkä haluakaan kokea. – Erityisesti lääkäri-isäni Heimo on tutkinut paljon myös hengellisyyttä, filosofiaa ja psykologiaa. vu os ik er ta 00 43 59 5– 22 –1 1 Kahden maan kansalainen Kaija Pispan sanoittama laulu voitti Kotimaan lukijaäänestyksen. Kontemplatiivinen elämä tarjoaa pohjan, jonka avulla pystyy kohtaamaan joskus karmeankin maailman. – Viime kädessä monia suomalaisia ohjaavat kristilliset arvot. 020 754 2333 asiakaspalvelu@kotimaa.fi Kotimaa on valtakunnallinen viikkosanomalehti, joka kertoo monipuolisesti ja rakentavasti kirkon asioista sekä keskustelunaiheista yhteiskuntaa ja globaalia näkökulmaa unohtamatta. – Kriisien ja konfliktien aikana ollaan melkoisen avuttomia. – On tavallaan paradoksaalistakin, että turvattomuus yhdistää ihmisiä. 12 Apu Ukrainaan kannattaa kanavoida harkitusti Sinitiainen ottaa väreillään kantaa Ukrainan puolesta 38 € Tilaus on määräaikainen 3 kk + kirja yhteensä (ovh 40,50 € + 19,19 €) 14 15 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 haastattelu. Reservin kapteeni näkee myös erilaisen sotilaallisenja siviilivarautumisen olennaisena osana kokonaisuutta. ” Konflikteissa on jotain pysäyttävää, ne ovat kirjaimellisesti monelle elämän ja kaiken loppu. Langinvainio muistuttaa, että meissä jokaisessa on alttiutta pahaan. Teknologian myötä Ukrainan sota tulee myös iholle ennen kokemattomalla tavalla. – Voi kuitenkin ajatella, että jos pystyy antamaan kuolemanpelon kuolla pois, niin sitten jää vain elämä. Hän on syntyperäinen katolinen. Palataan taas siihen konflikteista ajankohtaisimpaan, Ukrainaan. Hän on erityisen kiinnostunut kristillisestä kontemplatiivisesta traditiosta, jossa keskeisessä osassa on mietiskelevä rukous. Mikaeli Langinvainio arvioi, että helmikuussa syttynyt sota on suomalaisille aika hankala käsitellä, koska uhan lähde eli Venäjä on meillä täysin sama kuin Ukrainalla. Ei pidä rimpuilla vastaan, koska emme voi hallita riskejä loppuun saakka. Minulle kontemplatiivinen elämä tarjoaa kuitenkin pohjan, jonka avulla olen valmis kohtaamaan joskus karmeankin maailman. – Tärkeä teos minulle on trappistimunkki Thomas Keatingin Manifesting God. Sieltä voi ammentaa Pyhän Hengen hedelmiä. ” Kristilliset arvot ovat valo, joka alkaa loistaa kaiken pimeyden keskeltä. Kampanjakoodi: KTÄIDIT/22 Lahjaksi 101 kipinää tyytyväiseen äitiyteen Printtilehtitilaus sisältää digilehden lukuoikeuden ja pääsyn Kotimaa.fi -sivuston kaikkiin uutisiin ja artikkeleihin. Kun aseet puhuvat, niin kirkollakin on oma roolinsa. Konflikteissa on myös jotain pysäyttävää, ne ovat kirjaimellisesti monelle elämän ja kaiken loppu. Presidentti Niinistönkin aiemmista puheista on helppo havaita noita arvoja. – Silti olen nähnyt niin monissa maissa ihmisissä vahvaa uskoa ja pyrkimystä hyvään, että se on pysäyttänyt vielä enemmän kuin se kaikki paha, mihin ihmiset pystyvät. Kristillisyys on Mikaeli Langinvainion identiteetin ytimessä. Osallistavan konfliktianalyysin avulla hankalista tilanteista voidaan yhdessä päästä eteenpäin ja myös ennakoida tulevaa kehitystä. Usko on viime kädessä se syvin tekijä, josta löytyy sisäinen rauha, turva ja vapaus. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Katolisuus tuli sukuun Mikaelin tutkimusmatkailua harrastaneen isoisoisän kautta 1880-luvulla. Tarjolla on nyt television ja etenkin sosiaalisen median kautta suunnilleen reaaliajassa kuvaa taisteluista ja siviilien pommituksista. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Meditatiiviset, kontemplatiiviset rukoukset ovat Mikaeli Langinvainiolle eräänlaista arjen terapiaa. Langinvainio kiteyttää, että kyse on hyvän ymmärtämisestä, rakkauden hyväksymisestä sekä sellaisen totuuden löytämisestä, jota ei löydy yksin arkitodellisuudesta, vaan perimmäisen todellisuuden ymmärtämisestä, Jumalan vastaanottamisesta. – Ja vastaavasti mitä enemmän hiljaista rukousta harjoittaa, sitä helpompi on päästä tauon jälkeen takaisin sille polulle. – Mutta mitä enemmän jalostamme itsessämme kristillistä tietoisuutta, sivistystä ja inhimillisyyttä, samalla nousee esiin niitä arvoja, joita lopulta konflikteissakin puolustamme. Se ennaltaehkäisee uhrimentaliteettia. – Erilaisissa konflikteissa toistuu pitkälti samanlainen anatomia. Konfliktit eivät ole Mikaeli Langinvainiolle pelkkiä konflikteja, vaan tavallaan paljon enemmän. Aamulla saavutettu tietoisuus ei pysy koko päivää, kun päivän mittaan mieli kerää erilaisia ärsykkeitä. Olemme puhuneet elämästä luultavasti jo tuhansia tunteja, yleensä kristillisen viitekehyksen alla. Se on taas kivuliaan ajankohtainen. Tämän takia on tärkeä noudattaa sodankäynnissäkin viimeiseen asti oikeusvaltioperiaatteita. + 14,9 snt / min, lankapuhelimesta 8,21 snt / puh. 32 4 N:o 10 | 11. Kristilliset arvot ovat juuri se valo, joka alkaa loistaa kaiken pimeyden keskeltä. Niitä eivät voi taata meille muut ihmiset, ei kukaan tai mikään valtio, järjestely tai olosuhteet. – Toki olisi hyvä, jos pystyisi vetäytymään rukoukseen vaikka toistamiseenkin päivässä. Ihminen on myös hauras. Tällaisella vakavalla hetkellä palataan perustarpeiden ja myös eksistentiaalisten kysymysten äärelle. + 6,9 snt / min. – Omasta kännykästämme voimme seurata sitä kaikkea kuin jotakin karmeaa laboratoriota. – On hyvin tärkeää, että kirkko tukee ihmisten sielunelämää kriisinkin aikana. Yhteisen toivon kaipuuta, lähimmäisenrakkautta ja solidaarisuutta nousee eri puolilla koko ajan esiin. Lahja toimitetaan kun tilaus on maksettu. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. | Kuva: Jukka Granström Äitienpäivä lähestyy Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt / puh. Kotimaasta löytyy aina ihmiset ja asiat sekä tunne ja toivon näkökulma. Mikaeli Langinvainio arvioi, että se tehtävä ei ole ihan pieni
Omaelämäkerta tuo kuvaan paljon sävyjä ja varjokohtia, joskaan mistään paljastuskirjasta ei ole kyse. – Mikko Kuustonen lyhtyeeseen ja kiertämään sen mukana maata. Kelan kuolema oli vauhdittamassa Kuustosen eroamista Pro Fidestä 1987. Myös Viron maantiede ja politiikka ovat erinomaisesti hallussa. Suosion tavoittelu tai henkilökohtaiset unelmat menestyksestä eivät yltäneet keskustelun aiheeksi”, Kuustonen kirjoittaa. fi Tamperelainen seurakuntalehti K u v a: H an n u Ju k o la Marraskuu 2021 Apocalyptica: Kirkossa on tilaa ajatuksille Sivut A 8–10 . Usko ja epäusko risteävät. Ensimmäisen avioliitonsa Kuustonen piti poissa julkisuudesta. Vaimonsa Maritan hän tapasi nuorena Suomen Raamattuopistolla. RISTO KORMILAINEN Ville Hytönen: Johannes-Andreas. 146-sivuisessa lehdessä käydään läpi uskonnon koko tarinaa. Pille tietää Johannes-Andreaksen sarjamurhaajasalaisuudet ja tulee itsekin temmatuksi rikoksen poluille. Esimerkiksi avioerostaan Kuustonen puhuu korostetun korrektisti. 13.1.2022 1 kirkkojakaupunki.fi Ilkko saapuu tiensä päähän Sivu A 5 Pyhäkoulu liittää lapset sukupolvien ketjuun Sivut A 6–7 Kaikilla ihmisillä on jokin suhde uskomiseen Sivu A 12 K u v a: T T T / K ar i S u n n ar i K u v a: H an n u Ju ko la K u v a: T u u la V ar ti ai n e n siltalehti. Well02:n ovat kehittäneet terveydenhuollon, hyvinvoinnin ja teknologian asiantuntijat. Kirjoittaja yrittää olla rehellinen ja itsekriittinenkin. | Kuva: Marica Rosengård / Johnny Kniga mään yksin. Tekstissä vilisee valtava määrä tunnettuja henkilöitä, joita Kuustonen on matkan varrella tavannut. Tai ainakaan minä en päässyt poistumaan. kirkkojakaupunki.fi . Kirjassa on myös monien Kuustosen laulujen sanoja, joiden taustoja siinä kerrotaan. Kuustonen laskee itsenä viimeksi mainittuihin. Niistä ei poistuta kuten normaaleista työpaikoista. Lopulta uusi presidentti Lennart Meri armahtaa Pillen. 8 Kun sielu tarvitsee hoitoa suomeksi maailmalla s. Sen sijaan uusi avioliitto 2018 tanssitaitelija Hanna Brotheruksen kanssa on saanut julkisuutta hyvinkin paljon, pariskunta juonsi televisiossa yhteisen parisuhdeohjelmankin. 18 HYVÄN TÄHDEN. Raamattuopiston uskonnollisuus alkoi ahdistaa Kuustosta, mutta irtautuminen bändistä ei ollut helppoa. Nuoruuden avioliittojen jälkeen heidän tiensä risteävät. Muutettuaan sieltä pois 19-vuotiaana musiikki vei Kuustosen mennessään, ensin gospel, sitten sooloura. Tarvittaessa asiakaspalvelumme auttaa numerossa: 020 754 2333. Laulava vallankumous alkaa, ja uuden ajan koittaminen merkitsee vankeinhoidolle myös uusia haasteita. kotimaa.fi . Lukijalle syntyy olo, että Raamattuopisto poltti ihmisiä loppuun ja jätti sen jälkeen selviytyMikko Kuustonen kertoo Omaelämäkerrassa ajastaan Pro Fidessä sekä bändistä irtautumisesta. Vanhan vallan linnakkeissa rakenteisiin on pesiytynyt patriarkaalisuutta, joka perustellaan menneen maailman dogmeilla: pelkoa, joka ajaa heikompien kimppuun ja testosteronia, jolla voidellaan uho. ”En usko ihmisten voivan erityisen hyvin liikkeen sisällä. Sen sijaan, että olisi keskusteltu ja opittu jotain arvokasta puolin ja toisin, koin olevani uhka.” Kuustosen Omaelämäkerta on hyvin kirjoitettu, sitä on luistava ja mukava lukea. Aiemmin vuonna 2006 Kuustonen on kirjoittanut elämästään kirjan Q – Lauluntekijän tarina yhdessä Jaakko Heinimäen kanssa. Kielellisesti teos on taiten rakennettu. https://www.kotimaa.fi/tietosuojaseloste/ Well02 on maailman monipuolisin hengitysharjoituslaite. Romaani luo vahvan kuvan naapurimaamme lähihistoriasta, jossa peilautuu osaltaan myös meidän suomalaisten suhde virolaiseen elämänmuotoon. kirkonseutu.fi Hyvä Kotimaa-lehden tilaaja! Printtilehtitilauksesi sisältää myös Kotimaa-näköislehden lukuoikeuden. Sen luostarit rappeutuivat – – unelma yksinkertaisesta elämästä syrjässä maailman humusta oli murskana.” JUSSI RYTKÖNEN 16 17 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 kulttuuri. Lehtiä pääsee lukemaan verkkoselaimen kautta osoitteessa: Kotimaa.fi/nakoislehti Lehden lukeminen edellyttää rekisteröitymisen ja kirjautumisen kotimaa.fi sivustolle. Hytönen rakentaa romaaninsa Pillen ja Johannes-Andreaksen puheenvuoroihin, joissa heijastuvat kokemukset ja tunteet alastomalla tavalla. ”Uskonpuhdistuksen alkaessa vuonna 1517 sisterssiläinen sääntökunta oli tuhon partaalla. ”Pro Fide oli julistustehtävään viritetty bändi, jolle musiikillinen kunnianhimo merkitsi alustaa ainoastaan sanoman välittämiselle. Mutta kuinkas kävikään: vauraus turmeli munkit. Sacrum-Kotimaa Oy arpoo 5.5.2022 kaikkien Askelja Kotimaa lehtien tilaajien kesken kolme Well02-laitetta. Yhtyeen musiikillinen johtaja oli Juha Kela, joka kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa vuonna 1985. Hytönen on paneutunut perusteellisesti neuvostoaikaiseen historiaan ja kulttuuriin. Kuustonen oli sen laulaja ja lauluntekijä peräti kahdeksan vuotta. 18 4 N:o 13 | 1. Rakkauden taloista tulee saatanallisen kylmiä. Hänen tyttärensä Iina ja Minka Kuustonen ovat tunnettuja näyttelijöitä. Vankeusaikana Viro on itsenäistynyt uudelleen, mutta Pillellä ei ole mitään. Kirkollisten silmälasien läpi luettuna Kuustosen omaelämäkerran kiinnostavin anti on hänen kuvauksensa ajasta Suomen Raamattuopiston Pro Fide -yhtyeessä. Siinä huikea alku Ville Hytösen (s.1982) romaanissa Johannes-Andreas. Lahjan arvo 249 €. Pro Fide -vuodet jättivät pitkän jäljen. Kuustonen kutsutiin jo nuorena mukaan aikansa suosittuun gospeMukavan miehen varjot ” En usko ihmisten voivan erityisen hyvin liikkeen sisällä. Tiedettä popularisoivan Explore-lehden (2/2022) teemana on Kristinuskon dramaattinen historia. Voittajien asiakasnumerot julkaistaan Askelen (nro 5 ilmestyy 6.5.) ja Kotimaan (nro 18 ilmestyy 6.5.) verkkosivuilla olevissa näköislehdissä. Kuustosen pelasti terapia, sooloura ja Q-Stone-yhtye. 329 sivua. Koulutukseltaan Kuustonen on kirkon nuorisonohjaaja. Mutta kuka on Mikko Kuustonen. Sen ainutlaatuinen Nordic Breathing -teknologiaan perustuva lämpimän höyryn ja vastapaineen yhdistelmä puhdistaa ja vahvistaa keuhkoja. Jos asiakasnumerosi täsmää lehdessä olevaan numeroon, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme ja sovit palkinnon toimittamisesta. huhtikuuta 2022 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : Ju kk a G ra ns tr öm 11 7. Se on lääkkeetön apu mm. Runsaasti kuvitetut, tietolaatikoilla ja kartoilla varustetut jutut ovat lukijaystävällisiä: ne tarjoavat pikaisen kurkistusaukon aiheisiinsa. Hän puhuu myös omasta masennuksestaan. M ikko Kuustonen tunnetaan muusikkona, laulaja-lauluntekijänä, mutta myös tv-toimittaja-juontajana ja kansalaisjärjestöjen hyväntahdon lähettiläänä. Se on nuorten raaka rakkaustarina, jossa peilautuvat lapsuuden syvät traumat, historia, uskonto ja kommunismi. vu os ik er ta 00 43 59 5– 22 –1 4 Virsistä pyhäaamun rauhaa Yrittäjä Hannu Holmalle laulaminen A-Men -kuorossa on vastapainoa arjelle 12 Ukrainan pakolaisia majoitetaan koteihin, raportti Keuruulta Epävarmuus ahdistaa mutta sitä voi oppia sietämään Pille vapautuu tallinnalaisesta vankilasta, jonne hän joutui brezneviläisessä miehitetyssä valtiossa. Teos on fiktiivinen, mutta perustuu todellisiin neuvostoajan tapahtumiin niin paljon kuin niistä on ollut mahdollista saada tietoa viranomaisarkistojen, henkilöhaastattelujen ja muistelmien kautta. Mikko Kuustonen kasvoi Leppävirralla sijaitsevassa Oravikosken kaivoskylässä. OLLI SEPPÄLÄ Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta. Toinen minä, Andreas, oli öinen saalistaja, salaisuuksien kätkijä, sarjamurhaaja. hengitysongelmista kärsiville (astmaatikot, allergikot), urheilijoille ja henkilöille, jotka joutuvat työssään puhumaan paljon. Rekisteröity essä sinulta kysytään sukunimeä, asiakas numeroa (joka löytyy helposti lehden osoitekentästä) sekä puhelin numeroa, tämän jälkeen lisäät tietoihin vain sähköpostiosoitteesi ja luot itsellesi salasanan. Vuodet ovat kuluneet ja muistot jäytävät tulevaisuutta ahnaasti. Hän on menettänyt lapsensa ja rakastettunsa Johannes-Andreaksen, joka oli baptistipapin poika, pesunkestävä sosialisti, työläinen ja aviomies. Kuustonen tunnetaan julkisuudessa mukavana miehenä, joka ymmärtää maailman tuskaa ja on positiivinen. Like 2022. Jossain välissä on rakkaus, mutta vain vilahduksenomaisena ja raakana. Sydänkeskiajan sisterssiläisluostarikompleksin arkkitehtuuria kuvaava grafiikka on yksinkertaisesti erinomainen. | viikon kirja | | elämäkerta | Mikko Kuustosen Omaelämäkerta on karua luettavaa Pro Fide -yhtyeen ystäville. | painettua sanaa | Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Mediamyynti: HYÖDYNNÄ TURVALLINEN MEDIAYMPÄRISTÖ 700 000 Tavoita kerralla yli taloutta Armoitettu mokailija Outi Olani s. Hyvä ja paha taistelevat loppuun saakka. Kuustonen kirjoittaa, että hänen kautensa Pro Fide -veteraaneissa on yksi itsemurhan tehnyt, monta kertaa sitä yrittänyt sekä monia riippuvuuksiin ja masennuksiin sairastuneita. ”Opin myöhemmin ymmärtämään, kuinka fundamentalistiset yhteisöt toimivat. Rikkinäisyys versoo molemmilla synkästä lapsuudesta, joka on myös väkivallan kasvualusta. Jonkinlainen vastaus löytyy huhtikuussa julkaistusta Omaeläkerrasta. Esimerkiksi sisterssiläismunkeista kertova juttu ”Hurskaat rakentajat” on hyvin tehty. 14 Vaikuttava taustaääni Television musiikki ohjelmista tuttu Jepa Lambert saa solistin loistamaan s. 368 sivua. Rakkauden taloista tulee saatanallisen kylmiä”, Kuutonen analysoi. Avioliitosta tulee hirvittävä. Toisella tavalla armahdus tavoittaa Johannes-Andreaksen. Johnny Kniga 2022. Juttujen aiheina ovat muun muassa Juudas, Temppelivuori sekä reformaatio ja paavin valta. Johannes-Andreaksen vanhemmat ovat nitistäneet lapsensa itsetunnon totaalisesti. Teos kuvaa 1970-luvun Neuvosto-Viroa kaikessa ankaruudessaan
18 19 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 essee. Runous on hyvä keino kokeilla, mitä voi sanoa. Monesti se saa jäädäkin. Olen tavannut ihmisiä, jotka Kierkegaardin lailla sanovat, ettei heille ole väliä, ovatko Uuden testamentin kuvaamat tapahtumat oikeasti totta, he uskovat joka tapauksessa, eivät vain tahdo vajota liikaan älyllisyyteen ja perustaa uskoaan kuiviin faktoihin. Siksi omassa sisäisessä kamppailussani kristinusko selviää voittajana. Aina en saa sanoiksi sitä, mitä tahdon sanoa. Passiivisuus on suurin syntini. Usko ei saa olla naiivilla pohjalla, eivät myöskään epäily ja epäusko. Hyväkin akateeminen tutkimus turvautuu joskus vain puoliksi uskottavaan selitykseen. Kristinuskon tilalle hän kehitti oman kosmisen selitysmallinsa. Kirjassa Iloinen tiede hullu mies ryntää torille ilmoittamaan Jumalan kuoleman. Kamppailen silti työkseni sanojen kanssa. Siksi minuun vetosi Kari Kuulan kolumni, jonka mukaan seurakuntiin tarvitaan älyllistä herätystä ja ”hengellisesti rakentavaa aivoruokaa, iloista ja ylpeää uskon aikuisuutta” ( Kirkko ja kaupunki 22.11.21). Nietzsche tunnetusti julisti Jumalan kuolleeksi. Torin väen reaktio on kuitenkin huvittunut tai välinpitämätön, joten mies toteaa tuleensa liian aikaisin. Filosofia on avannut yllättävän reitin, joka palauttaa minut kristinuskon ääreen. En osaa elää pelkistä tuntemuksista. Kirjoitan esseitä, runoja, kokonaisia kirjoja. Kuten ylempiä ja alempia ihmisiä. Ja joka kieltämättä usein puuttuu kirkosta, kuten Kari Kuula toteaa. Kristinuskon ja filosofian kohtaamisesta on kirjoitettu yllättävän vähän suomeksi. Kieli myös muokkaa sitä, mitä ajattelen ja mihin uskon. Jumala on kuollut, ja ihminen on yksin Jumalan edessä. Silloin ne ehkä sanovat jotakin lukijallekin. On totta, että uskon kieli jää yleensä melko yksinkertaiseksi. Yksinkertaisuus ei ole sama asia kuin naiivius. Kuulalle se ilmeisesti merkitsee kristinuskon monitasoista pohdintaa, joka ei kaihda vaikeimpiakaan aiheita. Kirjoittaja on kirjailija ja kriitikko. Ihminen on aina yksin Jumalan edessä. Nietzsche ei itse rohjennut tehdä näin loppuun asti. Tämän näkemyksen hurjuus saa myös kristityn pohtimaan, mihin hänen uskonsa lopulta nojaa. Kuula ei vain täsmentänyt, millainen aivoruoka olisi rakentavaa. Oma kokemukseni on, että mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän uskon. Sillä on silti oikeus tulla kuulluksi. Kierkegaard puolusti kristinuskoa, Nietzsche hyökkäsi kaikin voimin sitä vastaan. Etenkin kaksi 1800-luvun kiihkeää ajattelijaa, Sören Kierkegaard ja Friedrich Nietzsche, eivät ole jättäneet minua rauhaan. Kari Kuula ehkä tähtäsi kolumnillaan johonkin muuhun kuin näihin pohdintoihin, lähinnä itse uskon älylliseen käsittelyyn. Pitää tehdä uskon hyppy. Muutama harva sana riitti hyvin rukoukseen ja ylistykseen. Nietzsche ei tarkoittanut vain kristinuskon Jumalaa, vaan kaikkea luonnon ylittävää tasoa, tuonpuoleista. Kun luen vaikkapa Heikki Räisäsen tapaisen huippututkijan kirjasta, että opetuslapsien kokemus oli vain joukkohallusinaatiota, minulle jää tyytymätön olo. Voi kysyä, mistä kriteerit näin vahvoille jaotteluille on peräisin. Vaikka Kierkegaard eli ennen Nietzscheä, hänen ajattelunsa tuntuu vastaukselta seuraajalleen. Hän vietti elämänsä lopun soimaamalla kirkkoa. Hän edusti kovia, aristokraattisia arvoja. Mitään älyllisiä perusteita sille ei viime kädessä ole. Taivaat ovat järkkyneet, joten arvot pitää ajatella uusiksi. Elämä on vallantahtoa. Kaipaan silti myös älyllisempää kieltä, joka jäsentää omaa ajattelua ja tarjoaa haasteita ulkopuolelta. Usko syntyy silloin kokonaan psyykkisestä kokemuksesta. TEKSTI | JUKKA KOSKELAINEN – KUVITUS ?| MATTEUS PENTTI Tarvitseeko usko älyllistä kieltä. Filosofian pohdinta on parhaimmillaan, jos se vie takaisin elämän polttaviin kysymyksiin. Onko sille perusteita. Nietzschen filosofia kumoaa itsensä, jos kerran elämässä itsessään voi olla elämää vastustavia elementtejä. Kierkegaard on pisteliäs, ironinen – ja ehdoton. Niinpä hän kirjoittaa, että subjektiivisuus on ”kiinnostunutta intohimoa omasta iäisestä autuudesta”. Näin kuuluvat filosofien kovat haasteet, jotka voivat viedä lujempaan uskonkokemukseen. ” Tahdon myös perusteluja. Hän jättää ihmisen niille sijoilleen, vaille yhteisöä. Kolumni sai minut ajattelemaan, mitä uskon älyllinen taso on minulle merkinnyt. Se voi merkitä myös maailmankuvan täsmennystä. Sisäisille syövereille löydän vastineita ulkoa, konkreettisesta maailmasta. Sillä on tarjottavanaan voima, joka ylittää pelkän elämän. En osaa elää pelkistä tuntemuksista. Messun yksinkertainen kieli ja läsnäolon tuntu kuuluvat parhaisiin kokemuksiini. Ääni sisälläni inttää: voisiko Jeesuksen ylösnousemus olla tosiaan totta, ei vain vertausta. Myös tämä inttävä äly voi pohjautua vaistoon, kuten Nietzsche väitti. Kierkegaard väitti, että tanskalainen virkakirkko oli tyystin pettänyt kristinuskon. Tieto Jumalan kuolemasta ”on vielä matkalla”. Jos evankeliumien tapahtumat käsitetään vain tarinoina, älyllinen vaistoni haraa vastaan: en pysty tukeutumaan pelkkään subjektiivisuuteen ja intohimoon. Usein olen ehtinyt vajota epäilyyn, tilaan, jossa eletään vain eteenpäin, kun mitään jokapäiväisen elämän ylittävää ei näy tai tunnu. Pari kertaa juuri filosofia on ravistanut minut eroon moisesta tilasta. Vaikkapa toimintaan muitten hyväksi. Aivot saavat levätä. ” Nietzschen lukeminen pakotti liikkeelle ajattelun, jota kokonaisvaltainen elämä tuntemusten lisäksi vaatii. Kumma kyllä juuri Nietzschen lukeminen elvytti uskoani. Lisäksi on elämää edistäviä ja elämää kieltäviä tekijöitä. Se pakotti liikkeelle ajattelun, jota kokonaisvaltainen elämä tuntemusten lisäksi vaatii. Joskus muotoilen yhtä lausetta tai riviä pitkään. Kierkegaard vain korostaa yksilön erillisyyttä liikaa. Minulle on tärkeä ottaa mittaa ajattelijoista, jotka heittävät haasteita ja esittävät räväköitäkin väitteitä. Minä taas tahdon myös perusteluja. K ävin taannoin messussa, jonka teemana oli hiljainen rukous ja laulu Taizé-yhteisön tapaan. Hänet valtaa väistämättä ahdistus, jonka vain yhteys Kristukseen voi poistaa. Se on usein kuin löytöretki. Kunhan ne ovat saaneet ensin riittävästi haasteita. Totta on, ettei kukaan muu tee ratkaisua yksilön puolesta. En mitenkään ymmärrä, miten suuri joukko kokee saman harhan, johon liittyvät lisäksi kaikki aistit
Uusi Tie 2021, 240 sivua. Taidatko sen selvemmin sanoa. Annetaanko sitä tarpeeksi. Kysymys lapsen uskosta on edelleen teologisesti ajankohtainen. Hermeneuttisen tietoisuuden puute vaivaa läpi kirjan. Miten Luther kasteen ja uskon suhteen ymmärsi. Siksi paluu Lutherin sakramenttiteologiaan on hyödyllistä myös 500 vuotta reformaattorin taisteluvuosien jälkeen. Mikään ei saa ohjata sen tulkintaa, sillä tulkintaperiaatteetkin on ammennettava Raamatusta. on julkaissut herätysliikkeen Uusi tie -kustantamo. Pitkä alaviite Lev Trotskiin ei selvennä, mistä on kysymys. Kaste ja usko. Käsiteltävinä aiheina ovat Jumalan ilmoitus, Raamatun opetus itsestään sekä Raamatun kaanon, inspiraatio ja auktoriteetti. Lapsikastetta hän puolusti koko elämänsä ajan. Vanhoilla päivillään Väisänen ryhtyi lähetyshiippakunnan piispaksi ja sai siksi lähtöpassit evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta. Ei selviä, miksi kieliopillinen määritelmä ylipäänsä esitetään. Mistä he uskon saavat. Huovisen mukaan ”vuodatetun uskon ajatuksella Luther haluaa ilmaista, että usko – joka siis tarttuu Kristukseen eli uskon kohteeseen – on samalla sekä ihmiselle annettua että ihmiseen vuodatettua. Mutta entäpä lapset. Raamatun auktoriteetin Väisänen löytää Raamatun omista sanoista, muttei selitä, miksi sanat viittaisivat juuri protestanttiseen kaanoniin. KMN:n arvion mukaan 16 miljoonaa ihmistä olisi välittömän ruoka-avun tarpeessa Etiopiassa, Somaliassa ja Keniassa. Yhdessä sodan muiden vaikutuksien kanssa tämä merkitsee maailmalla ruoan hintojen nousua ja jopa ruokapulaa. Niissä on myös hengellinen, teologinen ulottuvuutensa. Sen kautta lapsi saa omakseen Jumalan vanhurskauden ja pyhyyden. Ja kenties ruoan ylituotantokaan ei jatkossa ole meistä mikään iso ongelma. Muiden toimijoiden ohessa Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) puolestaan muistuttaa siitä, että ankara kuivuus uhkaa edelleen varsinkin Itä-Afrikkaa. Samasta syystä sanaa graf. Teologian tohtori Matti Väisäsen kirja Raamatusta on kunnioitettava suoritus mieheltä, joka on muutamaa vuotta vaille 90. Sakramentteja, kastetta ja ehtoollista, Luther käsitteli jo reformatorisessa taistelukirjoituksessaan Kirkon Baabelin vankeudesta (1520). Sen kanssa pärjätään. | kolumni | | kirja | | sakramenttiteologia | kaste | Martti Luther puolusti reformaation kuohunnassa myös lapsikastetta, osana vanhurskauttamisoppiaan. ei voi kääntää sanalla Raamattu. Kirjassaan Väisänen pyrkii teologisesti määrittelemään, mitä Raamattu on ja miten sitä tulisi ymmärtää. Tällaisina aikoina on hyvä vilkaista muidenkin vanhojen rukouksien sisältöjä. Huovisen mukaan kasteessa lapselle lahjoitettu usko on Lutherin teologiassa siis nimenomaan fides infusa, vuodatettu usko, Jumalan sana, joka itsessään on voimallinen ja vaikuttava ja saa aikaan pienessä lapsessa tämän uskon. Tämä jää dokumentiksi hänen ja epäilemättä monen muunkin teologisesta ajattelusta 2000-luvun alun Suomessa. Kaikki kunnia vanhalle teologille, joka jaksoi toteuttaa 1960-luvulta asti kyteneen haaveensa kirjoittaa raamattukysymyksestä. Väisänen käsittelee siis klassisia kysymyksiä. Kun jokapäiväinen leipä loppuu JUSSI RYTKÖNEN jussi.rytkonen@kotimaa.fi Kirjoittaja ottaa kantaa ajankohtaisiin teologisiin aiheisiin. Reformaation kaupungit Jos ajatellaan vain Saksan luterilaista reformaatiota, oli keskeisin tapahtumapaikka tietenkin Lutherin yliopistokaupunki Wittenberg. Miksi kirkon vuosituhantinen lapsikaste oli yhtäkkiä muuttunut akuutiksi kysymykseksi. Väisänen korostaa Raamatun auktoriteettia. JUSSI RYTKÖNEN Jutussa on käytetty varsinkin Eero Huovisen teoksia Martti Luther. T asan 500 vuotta sitten, 30.4.–2.5.1522 Martti Luther piti Saksin Zwickaussa neljä saarnaa. | Kuva: Jukka Granström ” Usko on samalla sekä ihmiselle annettua että ihmiseen vuodatettua. NIKO HUTTUNEN Matti Väisänen: Kestääkö Raamattu. Keskeinen syyllinen huonoon kehitykseen on trotskilais-marksilainen feminismi. Miksi. He kyseenalaistivat lisäksi lapsikasteen. Miksi Raamattua käsittelevään kirjaan on pitänyt ympätä tällainen luku. Latinaa, hepreaa ja kreikkaa viljellessään Väisänen vaikuttaa oppineelta mutta valitettavasti kompuroi. Ukraina on merkittävä ruoan tuottaja. Kaikki tämä tietää nälkää. Lutherille oli selvää, että kaste ei vanhurskauta ihmistä tehtynä tekona vaan usko. Uskon vuodattamisessa on kyse Pyhän Hengen työstä”. Reformaation muistoa vaalitaan kuitenkin myös monissa muissa Saksan kaupungeissa ja muissa kohteissa. Kaste vaikuttaa lapsessa uskon, ja sen kautta lapsi saa omakseen Jumalan vanhurskauden ja pyhyyden. Tapahtuneen taustalla olivat muiden syiden ohessa myös Wittenbergissäkin vierailleet ”Zwickaun profeetat” Nicholas Storch, Thomas Dreschel ja Markus Stübner. Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta (Herättäjä-Yhdistys 1991) sekä Fides infantium. Liikehdinnässä olivat mukana myös Lutheria radikaalimmat reformaattorit Andreas Karlstad ja Thomas Müntzer. Luonnonilmiöille voidaan vähän, mutta Ukrainan sodan olisi pitänyt olla vältettävissä. Martti Lutherin teologiassa kaste saa aikaan lapsessa uskon. Esimerkiksi litaniassa pyydetään laupiasta Herra Jumalaa varjelemaan meitä muiden vaarojen ohella ”ympäristötuhoista ja luonnonmullistuksista, nälänhädästä ja taudeista, sodasta ja väkivallasta, riidoista ja laittomuuksista”. 20 21 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 teologia. Olemme Euroopassakin nyt pitkästä aikaa näiden perusasioiden äärellä. Mitä tarkoittaa. Nyt on todennäköistä, että sen maailmanmarkkinoille vuosittain työntämien kymmenien miljoonien vehnä-, ohraja auringonkukkaöljytonnien sekä muiden ruokatuotteiden määrät romahtavat, ehkä useiksi vuosiksi. ” Kriisi muistuttaa siitäkin, mikä teologinen viisaus myös ruokarukouksen viljelemisessä on. Martti Lutherin käsitys lapsen uskosta (STKSJ 175, 1991). Kun siirrytään reformaatioajasta nykypäivään, yhtäältä lapsikastetta ei luterilaisuuden sisällä erityisesti uhkaa mikään teologinen muoti. Kriisi voi opettaa meitä nöyryyteen ja kiitollisuuteen. Mutta myös esimerkiksi Augsburg, Coburg, Jena, Leipzig, Marburg, Schmalkalden, Torgau, Wartburg, Worms ja Zwickau kantavat nimissään, paikoissaan ja rakennuksissaan erilaisia muistoja Eurooppaa 500 vuotta sitten muovanneista teologisista ja henkisistä muutoksista. Se on verbaaliadjektiivi. Etelä-Sudanissa taas 8 miljoonaa ihmistä voi ajautua nälänhätään tulvien ja levottomuuksien vuoksi. S ota Ukrainassa on havahduttanut melko ennustettavien seuraavien lounaiden ääressä elävät eurooppalaisetkin siihen, että maailman ruokaturva on jälleen uhattuna. Toisaalta varsinkin kirkosta eroamisista kumpuava lasten lisääntyvä kastamatta jättäminen on kirkolle vakava ongelma, suorastaan eksistenssikysymys. Lutherin Zwickaun-saarnat ovat Weimarer Ausgaben osassa 10 III Predigten 1522. Niistä kuuluisimpia lienevät Lutherin oman kasvutarinan Eisleben, Mansfeld, Magdeburg, Eisenach ja Erfurt. Lisäksi Väisänen pohtii Raamatun tarkoitusta ja käyttöä sekä Raamatun ja tunnustuskirjojen suhdetta. Sadot pienenevät, ja laidunmaiden kuihtuminen tappaa karjoja. Jälkimmäinen oli toiminut Zwickaussa pappina ja vaikuttanut osaltaan kaupungin hajaannukseen. Yhden niistä hän piti raatihuoneen ikkunasta useille tuhansille kaupungin torille kokoontuneille kuulijoille. Siinä Luther kiteyttää esimerkiksi näin: ”[Jumalan] lupauksen [Mark. Siitä kuitenkin puhutaan kovin vähän. Hän on korskeudestaan huolimatta todellisuudessa hyvin pienellä paikalla Elämän Herran ja luomakunnan hoitamisen välillä. Moderneina versioinakin niiden sanat puhuttelevat. Hän ei kysy, millä perusteella tulkintaperiaatteet ymmärretään. Kirjaan sisältyy kokonainen luku kirkon luopumuksesta pakanallistuvassa yhteiskunnassa. Wittenberginkin kirkollisesti sekaisin saanet zwickaulaiset muun muassa korostivat Pyhän Hengen suoraa vaikutusta ohi sakramenttien. Zwickaulaisia ja muita ”hurmahenkiä” vastaan Luther oli saarnannut jo maaliskuussa Lapsen usko on oikeaa uskoa Wittenbergissä kuuluisissa Invocavit-saarnoissaan. Väisäsen kirja valmistui jo sitä ennen, mutta arvio siitä olisi tuskin ollut myönteinen. Kriisi muistuttaa siitäkin, mikä teologinen viisaus myös ruokarukouksen viljelemisessä ja opettamisessa on: ”Herra Jumala, taivaallinen Isä, siunaa meidät ja nämä sinun lahjasi, jotka suuressa hyvyydessäsi annat meille nautittavaksi, Jeesuksen Kristuksen, Herramme kautta.” Ihminen ei hallitse elämää. Kaste itse on väline, jonka avulla lapsiin vuodatetaan oma usko. Luther kutsuttiin Zwickauhin rauhoittamaan kaupungin ja seurakunnan kuohuntaa. Apua tarvitaan. Ote on varsin toisenlainen kuin kirkon piispojen syksyllä laatimassa raamattukannanotossa, josta Väisänen ei puhu mitään. Esimerkiksi Lähi-itä on paljolti riippuvainen Ukrainan viljanviennistä. Mitä ovatkaan vapaus, rauha, turvallisuus, oikeusvaltio ja ravinto, elleivät Isä meidän -rukouksessa pyydettävää jokapäiväinen leipää. Kasteen ja uskon suhde on kauan ollut teologiassa keskeinen aihe. Mutta nälkä voi olla kuolemaksi. Moskova kuitenkin valitsi hyökkäyksen seurauksia ajattelematta. Uskovatko sylilapset. Kansanlähetyksessä uransa tehneen Väisäsen kirjan Kestääkö Raamattu. Lapsen usko on Jumalan lahjaa. Zwickaussa Luther linjasi, miten pienet lapsetkin piti välttämättä kastaa: vain uskon kautta tullaan autuaiksi. Hän esimerkiksi väittää tärkeänä pitämäänsä kreikan theopneustos-sanaa partisiipin perfektiksi. Saarnoissa reformaattori käsitteli myös lapsikastetta. 16:16] me ymmärrämme oikein, kun lujasti uskomme siihen emmekä lainkaan epäile sitä, että kastettuina me olemme myös pelastetut.” Ja edelleen: ”Lapsia auttaa vieras usko, nimittäin niiden usko, jotka tuovat heidät kasteelle – – myös vuodatettu usko – kasteelle tuovan ja uskovan Kirkon rukouksen kautta – muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen.” Kysymys vuodatetusta uskosta on Lutherin lapsikastekäsitystä tutkineen Eero Huovisen mukaan ollut kauan paitsi kiistelty, myös vain vähän tutkittu aihe
Tällä hetkellä vanhoja Arabian astioita löytyy Titi Gävertin kotoa noin 700. Opettaja kertoi yksityiskohtaisesti paitsi kasukoiden, albojen ja stolien merkitysestä myös piispojen asuista. Aivan kuin syntymässä olisi jokin sopimus, diili. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkinto. | Kuva: Jukka Granström ” Kylään tuleva vieras saa valita oman kuppinsa. Lasten perinteinen lippukulkue menossa.” Kyllä, kyse on Evankeliumijuhlasta 1988 Vammalassa, vahvisti moni. 1. Raimo Turunen kirjoitti leikkisästi kuvan lapsista: ”En tunne ketään, mutta vuosiluvun perusteella tuossa on jokunen Mika, Marko, Jari, Juha, Pasi, Janne, Sari, Minna, Satu, Päivi, Kirsi ja Jaana.” | vastaus | T avallinenkin ruokahetki muuttuu pieneksi juhlaksi, kun astiat ovat koristeellisia ja kattilan sijaan ruoka on tarjolla kulhoissa ja tarjoiluvadeilla, kertoo Kirkkohallituksen diakonian kehittämisen asiantuntija Titi Gävert. Kolmas mies seisoo taustalla todistamassa tilannetta. Nyt olen löytänyt Arabian astioita jopa 1880-luvulta! Gävertille keräilyastiat ovat käyttöesineitä. Nämä astiat auttavat ihan vain olemassaolollaan suhteuttamaan tämän päivän stressinaiheita tai murheita osaksi pitkää suomalaista historiaa. Kenen mukaan vappu on nimetty. | 3 kysymystä | Mysteerikuva K otimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu tai keitä kuvassa on. – On sykähdyttävää, että voin pitää kädessäni kaunista satavuotiasta astiaa, joka on nähnyt tätä elämää jo kauan ennen minua. Ja Hannu ja Elina Heikkilä etujoukoissa. Tämän viikon kuvassa on kolme miestä, joista kaksi paiskaa kättä ja hymyilee kameraan päin. Hilkka Toikka kirjoitti: ”Valtakunnallinen evankeliumijuhla, olisiko Vammalassa 1988. Tunnistatko kuvan ihmisiä. Kenen kanssa Mikko Kuustonen on naimisissa. En malta rajoittaa niiden käyttöä vain juhlapäiviin ja viikonloppuihin. Kurssin lopuksi oli koe. Keräilyharrastuksessa Gävertiä koukuttaa ilmoitusten selailu ja kaupoista kisaaminen muiden kanssa. Jos sinulla on tietoa kuvasta, kerro se viestillä osoitteeseen: kotimaa24@kotimaa.fi tai Kotimaan Facebook-sivulla, jossa kuva myös julkaistaan. Säilytystila on Gävertin mukaan vain järjestelykysymys. Juhlan teema oli ”Taivas on auki”. Mistä tilanteesta on kyse. Niistä runsaat 300 on kahvija teekuppeja. Huomioithan, että osoitetietojasi voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. 2. Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa julkaisee kuvia arkistostaan. Missä ja milloin kuva on otettu. Kahvikupeille täydellinen ratkaisu ovat vanhat CD-hyllyt, joita on useammassa huoneessa. 1. Vastausaikaa on seitsemän päivää lehden ilmestymisestä. Se on kestänyt ehjänä jo useamman sukupolven elämän ja selvinnyt sodistakin. kirkkokahvit | vastaus | 22 KOTIMAA | 29.4.2022 | harrastaja | | kasku | | paras juttu | Anna palautetta, Voita kirjapalkinto! Kerro mikä tässä Kotimaan numerossa on mielestäsi paras juttu. – Marraskuussa 2020 löysin Facebook-kirppikset, Huutonetin ja Tori.fi:n, joissa oli myynnissä ihania vanhoja Arabian kahvikuppeja. Koristelun inspiraationa on ollut Topeliuksen satu Lintu sininen. Astioita on kaapeissa, hyllyjen päällä ja kellarissa. Jutun oli kirjoittanut Vesa Keinonen ja kuvat siihen otti Jani Laukkanen. Milloin kirkolliskokous on viimeksi kokoontunut toukokuussa. Nyt Gävertillä on lähes kaikki astiat, joista hän on haaveillut. Neljälle hengelle riittäviä astiastoja alkuja pääruokalautasineen ja tarjoiluastioineen on kertynyt jo lukuisia. Harrastuksen painopiste on siirtynyt keräilystä omistamiseen ja käyttöön. Eräs opiskelija vastasi: – Koska tyhjää tilaa ei kannata lämmittää. Kiehtovaa on myös paketin noutaminen, muiden keräilijöiden kokoelmien ihailu ja hankitun astian käyttöönotto. – Ruoka-astiat tuovat samaa hohdetta perheemme aterioihin. Voit myös lähettää viestisi postikortilla osoitteeseen PL 279, 00181 Helsinki. Vuo nna 201 9 2. Hän on kerännyt puolitoista vuotta intohimoisesti Arabian vanhoja astioita, jotka on valmistettu viimeistään 1960-luvulla, mutta mieluiten 1920–1930-luvuilla tai ennen sitä. Tan ssi tai tei lija Han na Bro the ruk sen Edellisen viikon mysteerikuvaan tuli paljon tunnistuksia. Kylään tuleva vieras saa valita oman kuppinsa. Liitä mukaan osoitteesi. Kirjapalkinnon voitti Johanna Tupila Ilmajoelta. Hän kertoi, miksi piispat käyttivät hiippaa, ja toisaalta miksi kaikki protestanttiset piispat eivät. 3. Sitten mukaan tulivat maitokannut, teepannut, tarjoiluastiat ja lautaset. Kotimaan nro 14–15 parhaaksi jutuksi valittiin Tiina Merikannon haastattelu otsikolla Kipu ja pelko tekivät kuulevamman toimittajan. Aluksi ostin muutamien eurojen kuppeja, mutta vähitellen rohkenin hankkimaan myös hinnakkaampia. Hän juo päivittäin vain yhden kupin kahvia ja valitsee tarkasti fiiliksen mukaan, millaisesta kupista sen kulloinkin Titi Gävert Arabian astiat nauttii. | Kuva: Kotimaan kuva-arkisto K äytännöllisen teologian kurssilla yliopistossa käsiteltiin liturgisen vaatetuksen historiaa. Lähetä viestisi osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi, otsikkokenttään viesti Hyvä juttu + lehden numero (löytyy kannesta). Voit perustella valintasi lyhyesti. 3. Vastaukset kysymyksiin löytyvät tästä lehdestä. Yksi tehtävä kuului: Perustele, miksi piispan ei pitäisi käyttää hiippaa. 22 23 KOTIMAA | 29.4.2022. Pyh än Val bur gin , jon ka mui sto päi vä on 1.5 . EMILIA KARHU Yksi Titi Gävertin rakkaimmista Arabian kupeista on Greta-Lisa Jäderholm-Snellmanin suunnittelema EP-mokkakuppi She-fo-koristeella
24 %. | kuolleet | Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa.fi/tyopaikat-ja-virat | hiippakuntauutisia | | nimitykset | Paikkoja avoinna Domkapitlet i Borgå stift ledigförklarar tjänsten som stiftsdekan Stiftsdekanen ska vara präst i evangelisk-lutherska kyrkan i Finland samt ha avlagt högre pastoralexamen och vara förtrogen med kyrkligt liv och utbildningsuppgifter. Tervetuloa jumalanpalvelukseen! Haluamme osaltamme helpottaa ihmisille merkityksellisten tapahtumien saatavuutta ja löydettävyyttä. Ilmoitusvalmistus 80,00 € + alv. Helsingin hiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Tiina Ahonen Vuosaaren II kappalaiseksi 1.6.22 alkaen, Maija Saario Lauttasaaren I kappalaiseksi 14.4.22 alkaen, Esa-Pekka Helanne Kallion IV vs. Tjänstgöringsstället är domkapitlet i Borgå. Närmare upplysningar ges av biskop Bo-Göran Åstrand (tfn 040 142 5216) eller tf. Hautaustoiminnan Keskusliiton puheenjohtajana jatkaa toimitusjohtaja Mikael Wilén Krematoriosäätiöstä ja varapuheenjohtajana seurakuntapuutarhuri Satu Vuorinen Järvenpään seurakunnasta. I seurakuntapastoriksi 1.5.–31.12.22. Kotimaa painettuna, KotimaaPro-liite painettuna, näköislehdet, digitaalinen arkisto, kalenteri) 12 kk 156 € kestotilauksena. XII kappalaiseksi (kansainvälisen työn pappi) 1.5.–31.12.22, Monica Metsäranta Vaasan suomalaisen seurakunnan III seurakuntapastoriksi 1.5.22 lukien, Jenny Kärki Lappajärven vt. Taizén kaltaiset paikat maailmassa ovat rauhan keitaita. ”Väkivalta on ainoa mahdollisuus vasta sitten, kun kaikki vetoomusten ja passiivisen vastarinnan keinot on käytetty loppuun.” Hän myös kirjoitti, että muistaa Kristuksen kuollessaan luvanneen iankaikkisen elämän eräälle väkivallantekijälle. Hän opiskeli teologiaa Lausannessa ja Strassburgissa. Sotia käydään aina jossain päin maailmaa, myös uskontojen varjolla. Ett framgångsrikt handhavande av tjänsten förutsätter god administrativ och kommunikativ förmåga, goda ledarskapsoch samverkansfärdig heter samt förmåga att skapa nätverk och samarbeta på olika nivåer inom kyrkan och med för stiftet viktiga samarbetspartners. mennessä. Jeesuksen vuorisaarnan tuttu kohta Matteuksen viidennestä luvusta toteaa: ”Autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” Mutta onko rauhantekijä se, joka passiivisena pysyy sivussa kauhistelemassa, vai se, joka kaikin keinoin yrittää pelastaa lähimmäisensä. Kristittyjen ikuinen dilemma. Miten yhdistää nämä kaksi vastakkaista asiaa, rauhantyö ja joissakin tilanteissa rauhan saavuttamiseksi tarpeelliseksi koettu aseellinen väkivalta. Teologian maisterit Topi Knihtilä, Tommi Vehmas, Maija Korhonen, Toni Mäki-Leppilampi ja Sanni Lehtinen kutsuttiin ordinaatiovalmennukseen. kirkkoherraksi 1.6.22 alkaen siihen saakka, kunnes virka vakituisesti täytetään. En god kännedom om det kyrkliga livet i Borgå stift är meriterande. Ansökningshandlingarna ska vara domkapitlet i Borgå (PB 30, 06101) tillhanda senast fredagen den 20.5.2022 klockan 15. stiftsdekan Robert Lemberg (tfn 040 142 5215). Veli Rogerin mielestä jokaisen on itse löydettävä oma tiensä. Diakonian virkaan vihitään 8.5.22: Elina Jussila (Eurajoki), Mari Nissi (Rusko), Katri Saarinen (Säkylä-Köyliö), Hanna Sippola (Kankaanpää) ja Marja-Liisa Vilpponen (Turun Henrikinseurakunta). Roger Louis Schütz-Marsauche syntyi 1915 sveitsiläiseen pappisperheeseen. Paikkoja avoinna ilmoitukset 2,70 € / pmm + alv. Samaan aikaan kirkot voivat toimia tärkeinä ja arvovaltaisina rauhanneuvottelijoina. V seurakuntapastoriksi 28.3.–25.9.22, Heidi Hakulinen Lappeen vs. varaa paikkasi 16.5. De sökande intervjuas den 25.5. 24 %. LEENA HIETAMIES Veli Roger: Rauhantekijäin väkivalta. Suomen Hautaustoiminnan Keskusliitto on valinnut uusia jäseniä hallitukseen vuosiksi 2022–2025. Kotimaa vain diginä -tilaus (sis. 1949 muodostettiin Taizén veljesyhteisö, jonka kutsumuksena on sovituksen, oikeudenmukaisuuden ja rakkauden levittäminen erityisesti vähäosaisten parissa. Stiftsdekanen stöder stiftets församlingar och deras anställda samt verksamheten i församlingarna. Erovuorossa olleet TM Aarne Kiviniemi ja erityisammattimies Seppo Niskanen eivät olleet enää vaalissa käytettävissä. jumalanpalvelusverkossa.fi löydät viimeisimmät tulevat ja tallennetut lähetykset yli 130 seurakunnasta. Muistotilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan Lauralle, ennen 5.5.2022, kataja@welho.com tai puh. 9.5.1926 Viipuri k. | valmistuneet | Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa myönnetyt tutkinnot 1.2.–31.3.2022 Teologian tohtorin tutkinto: Kilpeläinen Aino-Elina Teologian maisterin tutkinto: Bäck Noora, Järvinen Jenna, Kontulainen Matias, Kurunmäki Kia, Latvala-White Heidi, Peltola Jyri, Pörhönen Janica, Siirtola Kari, Turja-Renko Sanna-Kaisa Teologian kandidaatin tutkinto: Holopainen Maija, Laakkonen Janina, Lampinen Säde, Matikainen Anna, Pesonen Iina, Suomela Ville Taizén priori veli Roger aavisti 1960-luvun levottomuuksien aikana, että nuorten omatunto ja kärsimättömyys on tulossa räjähdysherkkään pisteeseen. Turun arkkihiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Tuomo Lindgren Harjavallan seurakuntapastoriksi 1.8.22–31.7.23, Hannu Tomperi Harjavallan kirkkoherraksi 1.8.22–31.7.23, Pasi Virta Kokemäen kirkkoherraksi 1.6.22–31.7.23, Heli Nurmi Uudenkaupungin seurakuntapastoriksi 1.4.22 lukien, Jussi Meriluoto Naantalin seurakuntapastoriksi (70 %) 1.9.22–28.2.25, Rauman kirkkoherra Valtteri Virta Ala-Satakunnan rovastikunnan lääninrovastiksi 1.5.22–30.4.26. Anna-Maija ja Taisto Niemisen suomennos on vuoden 1974 ajankohtaistetusta laitoksesta. Resor i tjänsten hör till arbetsbilden. Lapuan hiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Minna Lainimo Seinäjoen alueseurakunnan johtavaksi kappalaiseksi 1.5.22 lukien, Johanna Niiles Jyväskylän seurakunnan sairaalapastoriksi 1.7.22 lukien, Tiina Koskela Jyväskylän VI seurakuntapastoriksi (Kuokkalan alueseurakunta) 1.5.22 lukien sekä Jyväskylän seurakunnan vs./vt. kaplan i Karis-Pojo svenska församling 16.5–31.12.22, Församlingspastorn i Mariehamn Edgar Vickström som församlingspastor i samma församling 1.6.–31.12.22, Kaplanen i Nykarleby församling Mats Edman fortsättningsvis sköta kyrkoherdetjänsten i samma församling 1.5–31.10.22, Tf. Stiftsdekanen leder stiftsverksamheten samt ansvarar för kyrkans svenska personalutbildning. Nuoret syyttivät kirkkoa laitostumisesta ja passiivisuudesta, rukoileminen ei riitä. Stiftsdekanen ska ha utmärkta muntliga och skriftliga kunskaper i svenska samt goda muntliga och skriftliga kunskaper i finska. Teologian maisterit Miia Härkönen, Mikko Kinnunen, Jani Kuparinen, Iina Rahkola, Kimmo Riiheläinen, Jukka Saarenpää ja Katariina Sjöholm kutsuttiin ordinaatiovalmennukseen ja pappistutkintoon. Liittokokouksessa 30.3. kirkkoherraksi 1.4.–31.12.22, Anssi Hannula Jyväskylän VI seurakuntapastoriksi (Kuokkalan alueseurakunta) 1.5.–31.12.22. Kaivaten Laura ja Kari Jussi, Meeri Muut sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus Porvoon hautaus maan kappelissa la 14.5.2022 klo 13.30 alkaen ja sen jälkeen muistotilaisuus Honkalassa. 11.4.2022 Porvoo Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Oulun hiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Roope Syngelmä Oulaisten seurakuntapastoriksi 1.6.22 alkaen, Matti Hanhisuanto Raahen seurakuntapastoriksi (sairaalapappi) 1.8.22 alkaen, Kaarina Rauhala Oulun yhtymän sairaalasielunhoitajaksi 1.5.22–28.2.23, Marja Keskitalo Oulun yhtymän sairaalasielunhoitajaksi osa-aikaisesti (50 %) 1.6.22–31.5.23. järjestetyssä vaalissa hallitukseen valittiin Espoon tuomiokirkkoseurakunnan monikulttuurisuustyön pastori Raigo Liiman sekä Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan puistopäällikkö Juha Ylisen. Unescon rauhankasvatuksen palkinnon saanut veli Roger koki 90-vuotiaana käsittämättömän väkivaltaisen lopun skitsofreenisen naisen puukottamana. Lähetysten katseleminen ja kuunteleminen on palvelussamme on ilmaista. Tjänsten besätts från och med 17.8.2022 tills vidare. 1960-luvulta lähtien Taizé on toiminut nimenomaan nuorten kohtaamispaikkana. seurakuntapastoriksi 1.4.22–31.3.23, Pietu Korpelainen Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastoriksi 1.6.22 alkaen, Pia Kähkönen Sipoon suomalaisen seurakunnan V vs. Porvoon hiippakunta Förordnanden: Församlingspastorn i Åbo svenska församling Benjamin Häggblom som gemensam församlingspastor i Korsholms svenska församling och Solfs församling 1.7.22–17.3.23, förordnandet för församlingspastorn i Åbo svenska församling Maria Björkgren-Vikström ändras till att gälla tills vidare från 1.7.22, Församlingspastorn i Kyrkslätts svenska församling Susanna Lönnqvist som tf. Mikkelin hiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Nina Palm Anjalankosken seurakuntapastoriksi 1.6.–31.12.22, Marjatta Kiukkonen Kotka-Kymin vs. Stiftsdekanen är medlem av domkapitlet, leder verksamhetsavdelningen och deltar i domkapitlets interna verksamhet. Tietäväinen s. Kesä 2022 menovinkit Kuolinilmoitukset ja -kiitokset Kotimaa-lehdessä: ilmoitusmyynti@ kotimaa.fi 040 750 3036 Rakkaamme 24 25 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 tiedoksi. 24 % / h • Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Tilaushinnat: Koko Kotimaa -tilaus (sis. Vietnamin sota ja latinalaisen Amerikan tyrannia herättivät voimakasta vastarintaa. De sökande förutsätts ge sitt medgivande till att delta i ett eventuellt psykologiskt lämplighetstest. Kotimaa ja KotimaaPro-liite näköislehtenä sekä digitaalinen arkisto) 12 kk 132 € kestotilauksena• Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakas suhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisteri lain puitteissa • Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Samoin niiden ihmisten vaikutus, jotka eivät tuomitse muita vaan lähimmäisensä hyväksymällä levittävät rauhan sanomaa tavallisissa arjen tilanteissa. Veli Roger alkoi pohtia, voisiko evankeliumi neuvoa kolmannen tien passiivisuuden ja tuhoavan väkivallan välille. Valmistuttuaan hän muutti Taizéen, pieneen itäranskalaiskylään, josta tuli turvapaikka monille juutalaislapsille ja muille pakolaisille. seurakuntapastoriksi 18.5.22–8.1.23, Anna Poutiainen Helsingin yhtymän yhteisen seurakuntatyön englanninkielisen työn pastoriksi 1.5.22 alkaen, Sari Oikarinen Herttoniemen ma. kaplanen i Nykarleby församling Helena Smeds fortsättningsvis 1.5–31.10.22 sköta samma tjänst. Olemme koonneet eri puolilta Suomea seurakunnista lähetettäviä jumalanpalveluksia, hartauksia ja konsertteja helposti löydettäväksi kokonaisuudeksi. | klassikko | Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Ilmestyy 20.5. Näistä pohdinnoista ja päiväkirjamerkinnöistä koostuva kirja Violence des pasifiques ilmestyi Ranskassa 1968. Kirjan nimi Rauhantekijäin väkivalta on paradoksaalinen. 040 849 1227. Suomen Lähetysseura 1975, 112 sivua. Lön utgår enligt kravgrupp 702. seurakuntapastoriksi 1.1.–31.12.22, Otto Alanen Töölön vt. Rakkaamme Airi Inkeri KATAJA o.s. Stiftsdekanens förman är biskopen. Prövotiden är 6 månader. Den som valts till tjänsten ska uppvisa ett godtagbart läkarintyg innan tjänsten tillträds. Tampereen hiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Janne Rauhala Ruoveden seurakuntapastoriksi virkaa perustamatta 1.4.22–31.3.23, Eetu Helminen Tampereen Messukylän seurakuntapastoriksi 1.5.22 lukien, Arni Hukari Sääksmäen kappalaiseksi 1.5.–31.12.22, Esa Löytömäki Tammelan rovastikunnan lääninrovastiksi 1.6.22 alkavaksi neljän vuoden määräajaksi. Papeiksi vihitään 8.5.22: Asko Helminen Euran seurakuntapastoriksi 8.5.22 lukien, Juri Seppänen Mynämäen seurakuntapastoriksi 8.5.22 lukien, Heidi Meriläinen Porin Teljän seurakuntapastoriksi 8.5.22–31.7.23, Heli Oksanen Keski-Porin kappalaiseksi 8.5.22–31.7.23 sekä lyhyemmäksi ajaksi kuin vuodeksi papin tehtäviin Miia Joronen, Matias Kontulainen, Aino Malmi, Saila Ojansuu, Piia Pienimäki ja Riina Pulkkinen. ASIAKASPALVELU tilaukset ja osoitteenmuutokset: puhelin 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Mediamyynti: Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@ kotimaa.fi, Juha Kurvinen 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi • Ilmoitushinnat: 2,50 € / pmm + alv
seurakuntapastori Visa Viljamaa, Helsinki. Susi käy lampaiden kimppuun ja hajottaa lauman, koska palkkarenki ei välitä lampaista. Samoin Isäni tuntee minut ja minä hänet. Arvailuja on aikain saatossa ollut runsaasti, eikä ihme. pastori Nanna Helaakoski, Helsinki. Mietin, uskonko riittävästi osallistuakseni Noljakan kirkon toimintaan. Yle Radio 1 Aamuhartaus klo 6.50. Sain tulla sellaisena kuin olen. Kuollut paimen ei voi puolustaa laumaa uusilta pedoilta. Korona-aikana olen kaivannut kohtaamisia kirkossa ja kuulumisten vaihtoa. Minä annan henkeni lampaiden puolesta. Kirkko voisi toimia kohtaamispaikkana kaikille, joilla ei ole turvaverkkoa. Oma kirkkoni on valkoinen ja moderni rakennus, sen torni kurottuu kohti korkeuksia. (UT2020 mukaan) L apsuuden pyhäkoulussa liimailtiin lammastarroja kuvaan, jossa Jeesus oli vihreällä niityllä valkoisissa vaatteissa paimensauva kädessään. Vaikka pyhäkoulukuva epäonnistuu historiallisen Jeesuksen kuvittamisessa, ei se silti ole niin kaukana evankelistan kuvauksesta kuin luulisi. Nyt Ukrainan sotaa pakenevilla ei Suomeen saapuessaan ole mukana paljoa. | kirkko & minä | Arjen pelastava syli Jemina Tanskanen Noljakan kirkko . Noljakan kirkossa on pidetty myös lasten uskontotunteja ja kaverisynttäreitä. Lampaistani tulee yksi lauma, jolla on yksi ainoa paimen. On sääli, jos toimintoja lakkaa osallistujien puuttuessa. Yle TV1 klo 10 Minä annan teille levon, Tampereen Helluntaiseurakunnan studiokirkko. kouluttaja Tiina Haapsalo, Hämeenlinna. Iltahartaus klo 18.50 ja la klo 18. En malttanut odottaa hetkeä, jolloin saan kuorittua kolmikkoni ulkovaatteista lastenohjaajan avustamana ja pääsen istahtamaan teekupposen äärelle muiden äitien ja isien seuraan. Tässä suhteessa Jeesus on kaikkia muita hyviä paimenia parempi. Ke 4.5. Antiikin Kreikassa nimittäin moraali ja estetiikka olivat saman asian kaksi eri puolta. Ei huono ajatus sekään. Siksi teksti ohjaa ajatukset myös hengellisiin vallanpitäjiin. Myös epäilylle tulee olla tilaa. Alttarilla on neljä kynttilää. Hänen kruunuaan kuolema ei himmennä vaan kirkastaa – kuka tietää kuinka kaukaisille lammastarhoille asti. kirkkoherra Niilo Pesonen, Oulu. Ei riitä, että vain puhuu, eikä riitä, että tekee vain silloin, kun se on helppoa. Yle Radio 1 klo 10 Jumalanpalvelus Malmin kirkosta Helsingistä. Rohkea paimen vaarantaa henkensä lampaidensa vuoksi. markkinoija Erkki Hurtig, Tornio. Profetiassa näiden korvaajaksi nostetaan Daavid, jonka nimiin laitettu paimenpsalmi 23 myös jatkaa samaa Jumalan huolenpidon teemaa. Kirkon tulisi elää ajassa ja vastata ihmisten muuttuviin tarpeisiin. La 30.4. Ma 2.5. Kuvan Jeesusta kaikessa valkoisuudessaan voisi ehkä luonnehtia sanalla kaunis (kr. sunnuntai pääsiäisestä | Kaunis paimen ja kaukaiset laitumet ANTTI SIUKONEN Kirjoittaja on pappi ja Pipliaseuran seurakuntapalvelun johtaja. Teot asettuvat sanojen mittareiksi. . Meillä Pohjois-Karjalassa asuu myös paljon venäläisiä, jotka ovat yhtä kauhuissaan ja pahoillaan sodasta kuin muu maailma. Vinksahtanut ajatus, jonka mukaan kaunis on hyvää ja paha rumaa, elää arjessamme tänäkin päivänä, vaikkei sillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä. sunnuntai pääsiäisestä on aiheeltaan ”Hyvä paimen” Tekstit: Ps. 2:21–25, Joh. Kun hän näkee suden tulevan, hän hylkää lampaat ja juoksee pakoon. Siksi sana kaunis merkitsee tekstiyhteydessä myös moraalisesti hyvää, oikein toimivaa – jopa rohkeaa. Kirkon olisi hyvä tuoda toimintaansa enemmän esiin erilaisissa yhteyksissä. MAIJA P. La 30.4. Ti 3.5. | ensi pyhänä | | radio & tv | Ku vi tu s: An ni in a M ik am a Johanneksen evankeliumi 10:11–16 Minä olen hyvä ja rohkea paimen. 2. Juuri ennen paimenvertauksia on katkelmaa edeltävä luku kuvannut fariseusten ja Jeesuksen välistä jännitettä. kirkkoherra Antti Yli-Opas, Laihia. Liturgina Tuomas Toppila, puhujana seurakunnan johtaja Tommi Matikka. Viimeistään kuopuksen synnyttyä Noljakan kirkon perhetoiminta imaisi minut mukaansa. Ihastuin silloin erityisesti Timo-Matti Haapiaisen lasten virteen Suuri on maailma. Pe 6.5. On älyllisesti kutkuttavaa ajatella mahdollisia muiden galaksien vieraita sivilisaatioita ja – ehkä terveellisestikin – keikuttaa ihmisen ylikorostunutta asemaa luomakunnan kruununa. Ma 2.5. ylisihteeri Saga Lippo, Pelastusarmeija, Helsinki. teologian tohtori Eero Junkkaala, Helsinki. 33:5–6, Ps. Ketään ei pitäisi syrjiä sen perusteella, käykö hän kirkossa vai ei. Pitää tehdä myös silloin, kun heikompi on hädässä, henkensäkin uhalla. | Kuva: Virpi-Kirves-Torvinen ” Noljakan kirkossa on pidetty myös lasten uskontotunteja ja kaverisynttäreitä. Ke 4.5. Lapsille kerhosta löytyi aina kavereita ja jaksavia aikuisia, kun arki oli uuvuttanut äidin. Meillä oli ihana pappi. Kävimme hänen ja keskimmäisen lapseni kanssa myös perhekerhossa ja seurakunnan musiikkileikkikoulussa. Yle Radio 1 klo 11 Baptistikirkon jumalanpalvelus Espoon Kotikirkosta. Israelilaiset ovat lampaita ja heidän paimenensa kehnoja kuninkaita ja muita hallitsijoita. Piet. näyttelijä Sara Paavolainen lukee Toista Mooseksen kirjaa. Työntekijöiden lämpö on kantanut. Ihana, pieni ekaluokkalaiseni nukkuu isoukkini ja mummini häälahjaksi saamassa sängyssä. 26 27 KOTIMAA | 29.4.2022 KOTIMAA | 29.4.2022 pyhä. Kaipasin yhteisöä, johon kiinnittyä. Ti 3.5. 34:11–16, 1. Kuopuksemme on kastettu siellä 2014, oli hienoa saada melko iso vierasmäärä samaan tilaan. Kun Jeesus viittaa itseensä hyvänä paimenena, hänen sanansa kytkeytyvät Hesekielin kirjan 34. 10:11–16. Usko on henkilökohtainen ja jokaisella omanlaisensa. Pian huomasin, että sinne oli helppo mennä. Esikoiseni osallistui tiiviisti päiväkerhoon. To 5.5. 10:14, Hes. Vuonna 1997 valmistuneen kirkon ovat suunnitelleet isä ja poika, Veijo ja Ari-Jukka Martikainen. Minä olen hyvä paimen: tunnen omat lampaani, ja ne tuntevat minut. Meille vanhemmille ne ovat olleet arjen pelastus. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 1.5. Jouluaattona koko perheemme kävelee iltapäivän hämärässä läpi lumisen talvimaiseman joulukirkkoon. 23, Joh. Minulla on muitakin lampaita; ne eivät ole tässä tarhassa. Siinä profeetta kertoo lampaiden joutuneen ”kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut” ja ”paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään”. To 5.5. Palkkarenki ei ole paimen, eivätkä lampaat ole hänen omiaan. He toivat sen hevoskyydillä Raja-Karjalan Suistamosta pois sodan jaloista. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. Toivoisin kirkon tarjoavan suojaa, lämpöä ja sylin. Saarnaajana pastori Kirsi Ojansuu-Kaunisto. Alttaritauluna on Hannu Konolan lasimaalaus Tie, totuus ja elämä. M uuttaessamme Noljakkaan joulukuussa 2010 olin raskaana ja pienen pojan äiti. Pe 6.5. | 2. lukuun. Liturginen väri on valkoinen. Se on uusi perinne perheessämme. teologian tohtori Anni Pesonen, Nurmijärvi. Voin kulkea kodin ja kirkon välin hiekkatietä pitkin. Minun on paimennettava niitäkin, ja nekin kuuntelevat minua. Uusinta klo 23. Pidän sen eteenpäin katsovasta sävystä. VIRPI KIRVES-TORVINEN Kolmen alakouluikäisen lapsen äiti, sairaanhoitaja Jemina Tanskanen löysi tiensä Joensuun Noljakan kirkkoon perhetoiminnan myötä. Hauskaa olivat paitsi erinäköiset lampaat, myös niiden kiinnittäminen hassuihin paikkoihin ja asentoihin. Aloitettuaan koulutaipaleensa lapsemme ovat olleet Noljakan kirkon iltapäiväja kesäkerhoissa. ryhmätaideterapeutti Kristiina Huotari, Helsinki. Toisaalta kaukaiset lampaat saattaisivat löytyä myös toisten mantereiden kansoista, joista evankelistalla ei voi olla hajuakaan, mutta jotka nyt ovat jo yhtä kristikansaa. Jos tekstissä on selvää, kuka on hyvä paimen ja ketkä palkkarenkejä, niin kryptiseksi jää, keitä ovat ”muut lampaat, jotka eivät ole tässä tarhassa”. ?????), joka esiintyykin alkutekstissä. ohjelmistoarkkitehti Kalle Laamanen, Metodistikirkko, Pori
| Kuva: Olli Seppälä 28 KOTIMAA | 29.4.2022 luomakunta luomakunta. Mutta kuten oheisesta kuvasta näkee, sillä on oikeasti kaula siinä missä muillakin sorsalinnuilla. Töyhtöhyyppä huuteli lähistöllä kimakasti. Kurki töräytti trumpettiaan suoraan yläpuolella, ja samassa nuorukainen havahtui. Telkkä, tuo kevään lähettiläs. Toukomettinen (sepelkyyhky) päästeli soidinlauluaan. Koirastelkkä on helppo tunnistaa värityksestään. Hän pudottautui polvilleen ja sanoi: – Herra, sinun valtakuntasi on keväinen luonto! En halua sisälle taivaan saleihin ja hoviväen keskelle. – Miksi taivaaseen on niin vaikea päästä. Tänä vuonna ensimmäisinä joutsenet, sitten sinisorsa ja kanadanhanhi. Euroopan tihein telkkäkanta pesii Suomessa. – Miksi kristittynä on niin vaikea olla. Nuorukainen tuli sittemmin tunnetuksi yhteisössään hengellisesti viisaana ja avaramielisenä puhujana. – Anna sanan rassata röörejäsi, niin pian siellä kiiltää armon kulta, saarnamies jutteli. – Miksi hengellisyys on niin kummallista. OLLI SEPPÄLÄ Rukous Kristus, Suloinen Muuttolintu! Tulit luokseni toisesta maasta, laula korvaani, täytä pääni uskolla ja toivolla. – Miksi olen kaiken keskellä yksin. Aamen. Yleensä telkkä ui kaula hartioiden välissä, joten se näyttää lyhytkaulaiselta. Kyllä se siitä, lohdutti kirkkoherra. On arvioitu, että Lähettiläs muinaisesta maasta Telkkä on yksi kevään airuista, sulapaikkojen ensimmäisiä tulijoita. Kesällä se on varsin vaatimaton, mutta yleensä keväällä se tekeytyy hetkellisesti järveksi. Sillä on pistävä katse ja jollain tapaa kolmion muotoinen pää. Tunne kasvoi, ja hän kävi papin luona puhumassa. Laulurastaan ääni kuului pellon yli. – Käy silloin tällöin kirkossa rukoilemassa. jopa 40 prosenttia Euroopan telkistä pitäisi kortteeria meillä. Nuori mies meni maallikkopuhujan luokse. Nuorimies meni pellonreunaan seisomaan ja kysyi mielessään. M ökkitonttini rajautuu jokeen. Missä telkkä. Peipponen alkoi laulaa. Sinä annoit minulle vastauksen tässä ja nyt. Niinpä aina sen nähdessäni tulee jotenkin muinaissuomalainen olo. – Miksi minä olen toivoa vailla. Telkkä ( Bucephala clangula) on todennäköisesti Kalevalan tarkoittama sotka, maailman synnyn lintu. Valkorintaisena (naaras on ruskeanharmaa) ja sukeltavana. Silloin paikalle ilmestyvät vesilinnut. Tarina kertoo eräästä herätysliikkeestä, jonka piirissä kasvanut nuori mies alkoi tuntea hengellistä ahdistusta. Siellähän se. Hän kuuli kaikki äänet ympärillään ja näki kevään voiman ja luonnon ihanuuden. Ota mukaasi, kun koittaa elämäni syksy. Maiseman poikki viuhtoi telkkäparvi. – Miksi uskon tie on näin kivinen kulkea