vu os ik er ta 00 43 59 5– 23 –1 6 Unet muuntuvat lauluiksi Omaleimainen muusikko ja neljän lapsen isä Joose Keskitalo laulaa mielellään myös asioista, joita ei allekirjoita. N:o 15 | 14. 12 Kirkko on varautunut sotaan kaikessa hiljaisuudessa Moni asia nuorten elämässä on muuttunut mutta yksi pysyy. huhtikuuta 2023 | hinta: 3,90 € | www.kotimaa.fi 4 18 Ka nn en ku va : Ki rs i Tu rt ia in en 11 8
Homma hoidettiin stressitilassakin pääosin hyvin. Toivon, että muuallakin seurakuntalaiset ja työntekijät lähtisivät enenevissä määrin tekemään tällaista yhdessä. Kaavojen rukoukset ovat jo pitkään herättäneet pappien piirissä keskustelua. Lisäksi seura kuntien kannattaisi harkita koulutettujen vapaaehtois ten hyödyntämistä tälläkin alueella. ?. Osa papeista rakenteleekin niistä itselleen toimivan version, osa tuskailee, kun virheen pelko pakottaa pitäytymään vieraalta tuntuvassa kaavassa ja sen teksteissä. Pian saimme mukaan rumpalina toimineen pappimme Veikko Ahosen, joka puolestaan pyysi mukaan basistiystävänsä Jussi Seppälän. Hammondiin saimme Orimattilan kirkossa aiemminkin konsertoineen Kalle Salosen. Kirkko kuuluu kriisinkin keskelle ja tuo sinne vahvaa lisäarvoa. Saddukeusten mukaan ylösnousemusta ei ole, eikä liioin enkeleitä tai henkiä, kun taas fariseukset uskoi vat niihin kaikkiin. Ja vaikka minulla ei olisi edes sitä, en pelkäisi mitään pahaa, koska jos Jumala on, hän on hyvä. Vertailun vuoksi voi todeta, että ikivanhat psalmitekstitkin puhuttelevat niitä enemmän. Tunnetun yksittäinen laulu lienee Jumala rakastaa maailmaa. – Olemme kuunnelleet alkuperäistä versiota ja pyrkineet olemaan sille uskollisia. Parhaimmillaan se myös auttaisi puhuttelemaan kirkkoon tulevia ja välittämään heille syvästi ja rikkaasti kristinuskon todellisuutta. Infrastruktuuria saattaa tuhoutua eikä tieto kulje. Pian selvisi, että bändille ei ole olemassa minkäänlaista partituuria, joten kanttorimme Leena Eskelinen lähti tekemään sovituksia puhaltajille. – Messusta syntyi aikanaan valtava kohu. O len päässyt osallis tumaan erilaisiin viranomaisten valmiusharjoituksiin monissa eri rooleissa. Siihen on parikin syytä. Resursseja ei ole koskaan liikaa. Pidän kyllä mah dollisena, että meillä on kaiken ymmärryksen ylittävä Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta. Messusta löytyy sekä kuoropainotteisimpia osuuksia että bändivetoisempia hetkiä. FREIJA ÖZCAN päätoimittaja freija.ozcan@kotimaa.fi Kotimaa kuuluu Julkisen sanan neuvoston itsesääntelyn piiriin ja on sitoutunut noudattamaan journalistin ohjeita. Voin jättää kaiken turvallisesti hänen käsiinsä. Jos ensi viikolla kokoontuva piispainkokous ja toukokuun kirkolliskokous näyttävät Kirkkokäsikirjan uudistukselle vihreää valoa, kannattaa uudistustyöhön ryhtyvien tähdätä yksinkertaisiin ja joustaviin kaavoihin ja antaa rakenneohjeita tilannekohtaisten rukousten laatimiseen. Niiden kieli ja ajatusmaailma ei istu nykyaikaan ja niihin on vaikea samastua. Minä otin vastuulleni kuorot. Lopputulos on silti tietysti orimattilalainen! Tämä on ollut innostavaa yhdessä tekemistä. Mårtensonin oli tarkoitus lähteä jopa kirkkokiertueelle, mutta konseptia pidettiin liian radikaalina. Mukana on myös nuoria puhaltajia. Kaiken takana on kaava M essukävijä ja kirkollisten juhlatilanteiden vieras harvemmin tulee ajatelleeksi, että kaiken takana on kaava. Yksi mies ei minnekään kerkiä tuollaisessa suurkaupungissa. Kirkon väki osoitti taas kerran osaamisensa ja paineensietokykynsä. – Messu on kestänyt aikaa hienosti ja soveltuu nykypäivään hyvin. Laulajat koottiin kirkkokuoron ja gospel-kuoron jäsenistä sekä muista innokkaista seurakuntalaisista. 2 3 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 aluksi. Orimattilan kirkossa. Kaipaisinkin kirkolta vieläkin ketterämpää valmistautumista ja myös harjoittelua mahdollisimman realistisesti. Kirkossa on aivan oikein tehty monenlaisia suunnitelmia ja erilaisia tilanteita myös harjoitellaan. 1 Mistä idea sai alkunsa. Viime vuosina olemme op pineet, että kriisin alkaessa tapahtumat ovat salaman nopeita. EMILIA KARHU 14.4. Messu kuullaan pitkästä aikaa 23.4. – Kappalaisemme Hannu Rantala oli kuunnellut Voiko sen sanoa toisinkin -albumia ja esitteli lauluja työyhteisöllemme. Laurikkala. | tuhat merkkiä taivaasta | | pääkirjoitus | | viikon henkilö | Vuonna 1966 Suomea kohahdutti Lasse Mårtensonin säveltämä televisioitu Voiko sen sanoa toisinkin -jazzmessu, josta tehty vinyylilevy komeili myyntitilastojen kärjessä vuonna 1967. Esimerkiksi toive ”terve rauha suloinen, poista sota suruinen” on sopiva rukous tähänkin päivään. Silti en oikein kykene uskomaan kuolleiden ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään. Kirkkokäsikirjan kaavat herättävät nimittäin suorituspaineita ja virheen pelkoa. Monet miettivät, onko tällainen musiikki kirkkoon sopivaa. 1923 Saamamme tiedon mukaan on odotettavissa, että Pietarista tulee kohdakkoin pois Suo meen piispa Relander ja pas tori Siitonen, jolloin Pietariin jää suomalaisten sielunhoi dosta huolehtimaan vain past. Kaavat löytyvät Kirkkokäsikirjasta, joka on papin olennaisin työväline. Kansalaisten suojaksi luotu viranomaisjärjestelmä on nimellisesti kaiken katta va mutta pitkälti hallinnon lähtökohdista toteutettu. Yksi jos toinenkin pappi on joskus herännyt kylmä hiki otsallaan painajaiseen, jossa hän messuun tullessaan on unohtanut Kirkkokäsikirjan ja joutunut suoriutumaan kaavasta ulkomuistista. 3 Mitä odotatte konsertilta. KOTIMAA perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite: PL 279, 00131 Helsinki www.kotimaa.fi Käyntiosoite: Eteläranta 8, 00130 Helsinki Asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Freija Özcan 040 683 8431 Toimitussihteeri: Tuija Pyhäranta 040 549 6813, Noora Wikman (virkavap.) Graafikot: Pupu Design Oy Valokuvaaja: Jukka Granström Toimittajat: Emilia Karhu, Niilo Rantala, Jussi Rytkönen (artikkeli toimittaja), Mari Teinilä Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Sacrum -Kotimaa Oy Toimitusjohtaja: Kati Kinnunen Lukijamäärä: Kotimaa 63 000 (2022 KMT) Kotimaa painetaan ympäristöystävällisesti kierrätyskuidusta ja puujätteestä valmiste tulle paperille ilman kemikaaleja, vettä tai öljyä. – Kokonaisuus on sävelletty messumuotoon. Mielestäni on todennäköistä, että kuoleman jälkeen maadumme ja jatkamme elämää vain uuden kasvun alustana ja läheistemme muis toissa. Varautuminen pohjautuu valmiussuunnit teluun. Lähes parikymmentä vuotta kestänyt prosessi kertoo siitä, ettei se ihan helppoa ollut. Toisekseen kirkollisten toimitusten kaavoihin on kerrostunut erilaisia teologisia näkemyksiä, mikä tekee niistä paikallaan junnaavia ja osin nykynäkökulmasta omituisia. Innostuin kappaleista ja lähdin miettimään, millaisen kokonaisuuden voisimme rakentaa. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka fariseusten ja saddukeus ten kesken puhkesi ankara, joukon kahtia jakava kiista. Se voisi säästää aikaa ja työtä. Samalla on syytä huomioida, että koulutuksella valettaisiin pappeihin rohkeutta kaavojen soveltamiseen, ei niiden orjuuteen. Sen pitäisi pitää yllä järjestystä ja yhteyttä kirkon oppiin. NIILO RANTALA ”Terve rauha suloinen, poista sota suruinen” Orimattilan seurakunnan kanttori Miia Kettunen pitää Mårtensonin messua edelleen ajankohtaisena. Myös kriittistä henki löstöä tippuu rivistä. Kaava kertoo, mitä messussa, häissä ja hautajaisissa sun muissa tilanteissa tehdään. Asema tulee siellä täten varsin arveluttavaksi sik si, että tällöin jäävät avioparit vihkimättä, lapset kastamatta ja ruumiit hautaamatta. Piispa Freifeldt, joka on ollut holhoavana henkilönä Venäjän luterilaisten kesken, on hyvin heikoissa voimissa, kun on saanut kestää kaksi vaarallista leikkausta. Joskus niissä on ollut mukana myös kirkko. Nykyinen Kirkkokäsikirja uudistettiin vuosina 1986– 2003. 2 Miten Mårtensonin sävellykset ja Sauvo Puhtilan sanoitukset ovat kestäneet aikaa. | Kuva: Hannu Rantala MIIA KETTUNEN kanttori Onko järjestelmä tarpeeksi ketterä. Sen pitäisi myös antaa riittävästi tilaa monenlaiselle elämäntilanteelle. Parhaiten on jäänyt mieleen erään rovastikunnan harjoitus, jossa ulkopuolinen kouluttaja paineisti seura kuntien työntekijöitä koko ajan pahenevalla skenaa riolla. Uskoa se kai on Jumalaan turvautuva epäuskokin. Jakelusta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen Posti neutraloi rahoittamalla päästöjä vähentäviä, valvottuja ilmasto hankkeita. Mukana on siis monia tuttuja messun osia, kuten kyrie ja gloria. Tässä lehdessä (sivut 4–5) kerrotaan siitä, miten kirkko on varautunut poik keusoloihin, pahimmillaan jopa sotaan. Painojäte kierrätetään 99 %:sesti. Loput hakevat innoitusta Englannin ja Ruotsin kirkon kaavoista. Nykyään ajattelen, että en voi muu ta kuin olla rehellinen. Parhaimmillaan Kirkkokäsikirja kaavoineen voisi olla papin paras ystävä. VESA KEINONEN toimitus@kotimaa.fi Toimittaja kaipaa vapaaeh toisia mukaan myös poik keusoloihin varautumiseen. Raamatun teksti asettuu yksiselitteisesti Paavalin ja mui den fariseusten puolelle, jotka panivat toivon sa kuolleiden ylösnousemuk seen. Joskus tämä sisäinen ristiriita ahdisti. ???????. Nyt on koittamassa uuden uudistuksen aika. Innostunutta apua on riittänyt kahvinkeittämiseen asti
Seurakunnan omia kiinteistöjä varaudutaan antamaan joukkomajoituksen käyttöön. – Valmiussuunnitelman päivittämisessä olemme tietysti ottaneet huomioon ympärillä tapahtuvat ilmiöt. – Suurta numeroa siitä ei meillä ole ollut tapana tehdä. Kirkon työntekijöille ei ole vierasta esimerkiksi se, että ihminen kuolee. – Huolehdimme edelleen perus tehtävistämme. – Meillä on eri aloilla hyvin koulutettua väkeä ja runsaasti erilaista kokemusta. Valmiuspäällikkö kertoo, että tuoreiden kokemusten myötä on valmisteilla seuraava valmiussuunnitelman mallin päivitys. Suunnitelmia sitten hiotaan paikkakuntakohtaisesti, Määttä sanoo. On huomattava sekin, että kirkon merkitys ei rajoitu vain poikkeustilaan. Tilannekuvan muutos on siis ymmärretty. Parvisen mukaan Vantaan seurakuntayhtymässä kaikki keskeiset toimijat ovat tietoisia omista valmiuteen liittyvistä velvoitteistaan. Ojalan mukaan seurakunnan tarjoamalle keskusteluavulle onkin Ukrainan sodan sytyttyä ollut jonkin verran tarvetta. Tästähän saatiin tuoretta kokemusta koronapandemian aikana, Määttä huomauttaa. Jos sähköä säännöstellään tai sitä ei ole lainkaan saatavilla, niin sitten kaikki on haudattava nopeaan tahtiin arkku hautauksella, Ojala miettii. – Esimerkiksi vainajien huolto ja hautaustoimesta huolehtiminen tapahtuu hautaustoimilain pohjalta. Eversti evp. – Keskeiset henkilömme ovat myös käyneet alueellisen tai valtakunnallisen maanpuolustuskurssin. – Noista tehtävistä vapautetut jäävät normaaleihin tehtäviinsä. Asia huomattiin jo viime sotien aikana. Viimeisen vuoden aikana Joensuussakin on päivitetty valmiussuunnitelmaa. – Pandemian aikana huomattiin se, että yhtä tärkeää kuin se, että valmiussuunnitelma on tehty viimeisen päälle, on toinenkin asia. Oleellinen osa kriisinkestävyyttä onkin lämmön ja sähkön riittäminen. V iime vuoden helmikuu muutti maailmaa. Kaipaisin esimerkiksi liikuteltavia isoja aggregaatteja, jotka turvaisivat sähkönsaannin. Sillä on suuri rooli jälki hoidossa senkin jälkeen, kun varsinainen kriisi on ohi. Määtän mukaan lainsääkriisit | Kirkko on muiden viranomaisten tavoin valmis monenlaisiin kriiseihin, myös sotaan. – Minulla on sellainen näkemys, että olemme varautuneet ja valmistautuneet asianmukaisesti. Myös kirkko on meillä muiden viranomaisten tavoin varautunut sotaan, vaikka asiasta ei suurta meteliä pidetäkään. – Esimerkiksi krematoriomme ja vainajien kylmäsäilytystilat tarvitsevat sähköä. – Sen verran voin sanoa, että me eri organisaatioiden viranomaiset olemme tavanneet aikaisempaa useammin. Joensuun seurakuntayhtymän valmiuspäällikkönä toimiva Pyhäselän kirkkoherra Ville Ojala kertoo, että yhtymässä tehdään jatkuvasti erilaista varautumista poikkeustilanteisiin. Itärajan tuntumassa sodan uhka saattaa tuntua Sisä-Suomea konkreettisemmin mielissä. Kirkkohallituksen kirkkoneuvos Petri Määttä toimii oman toimensa ohella kirkon valmiuspäällikkönä. Kiinteistöistä varataan poikkeusoloissa seurakunnan omaan käyttöön perustoimintojen kannalta välttämättömät rakennukset ja tilat. Ukrainan sodan alkamisen myötä nykyihmiselle aika kaukaiseksi jäänyt mahdollisuus sodasta muuttui pelottavankin todelliseksi. Jukka Parvisella on vahvaa taustaa valmiusasioihin myös puolustusvoimista. Seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä varautuminen poikkeustilanteisiin on käytännössä pohjustettu valmiussuunnitelmilla. Lisävoimia seurakuntiin saadaan esimerkiksi eläkkeellä olevista kirkon työntekijöistä. Vantaan seurakuntayhtymän edustajia osallistuu esimerkiksi Taisto-harjoituksiin, joissa harjoitellaan, testataan ja kehitetään oman organisaation digiturvan toimintamalleja kuvitteellisten häiriötilanteiden kautta. Vantaan seurakuntayhtymän johtaja Jukka Parvinen toimii myös yhtymän valmiuspäällikkönä. Mahdollisessa sotatilanteessa kirkko ei valmiuspäällikön mukaan ala kehittelemään mitään uusia toimintatapoja. – Me pystymme traditiostamme ja pitkästä historiasta käsin sanoittamaan pahoissakin paikoissa sitä, että tämä tilanne menee ohi. Pohjois-Karjala on paikoin harvaan asuttua ja talvetkin voivat olla alueella kovia. Sodan kaltaisessa äärimmäisessä poikkeustilanteessa henkisen kriisinkestävyyden merkitys korostuu. – Kirkolla on ymmärrystä siitä, että kriisistä toipuminen ottaa aina aikaa. Niihin pitää pystyä vastaamaan. VESA KEINONEN Poikkeusoloissa pääpaino asetetaan yhteisten jumalanpalvelusten toimittamiselle, kirkollisille toimituksille, sielunhoidolle ja diakoniselle toiminnalle. | Kuva: Jukka Granström 4 5 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 uutiset. – Niillä on korvaavat järjestelmät sähköntuotantoon, mutta seurakunnilla ei sellaisia ole. – Erityisesti monet vanhemmat ihmiset ovat kokeneet ahdistusta, kun muistavat vielä sen, kuinka lapsena näkivät sodan kauhuja. | Kuva: Jukka Granström Jukka Parvinen | Kuva: Antero Harju Ville Ojala | Kuva: Tea Ikonen / Joensuun seurakuntayhtymä Petri Määttä | Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki ” ”Suurta numeroa siitä ei meillä ole ollut tapana tehdä.” Seurakuntien kiinteistöjä varaudutaan antamaan joukkomajoitukseen. Petri Määtän mukaan oli suuri onni, että malli oli koronan tullessa noinkin tuore. Toki asioita priorisoidaan. Sen aikana kirkko keskittyisi sovelletusti perustehtäviinsä. suhtautuukin luottavaisesti Vantaan seurakuntayhtymän kykyyn toimia kaikenlaisissa poikkeustilanteissa. Hän on muun muassa palvellut kolme kertaa kriisinhallintaoperaatiossa ulkomailla. Pääpaino asetetaan yhteisten jumalanpalvelusten toimittamiselle, kirkollisille toimituksille, sielunhoidolle ja diakoniselle toiminnalle. Pitää osata paikallisesti ajatella valmiutta siinä konkreettisessa tilanteessa, jossa elämää eletään. – Yhteiskunnassa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että kirkolla on tässä hyvin tärkeä rooli. Sodan aikana kirkon henkilöstömäärä vähenee, kun osa sen työntekijöistä siirtyy puolustusvoimien määräämiin tehtäviin. Hän toivookin tähän asiaan parempaa varautumista esimerkiksi sairaaloiden tapaan. Valmiuspäällikkö onkin hiukan huolissaan näiden keskeisten resurssien saatavuudesta poikkeustilanteissa. Toivon säilyminen on valtavan tärkeä selviytymiskeino. Kirkko on sodan aikana henkisen kriisinkestävyyden turva däntö edellyttää, että kirkon tulee pystyä hoitamaan perustehtäväänsä kaikissa olosuhteissa. Henkinen huolto ja siihen varautuminen ovat myös lakisääteisiä tehtäviämme. Ruotsin kirkon arkkipiispa lähetti viime joulukuussa seurakuntien kirkkoherroille kirjeen, jossa hän kehotti seurakuntia lisäämään valmiuttaan, jos sotatoimet laajenisivat Ruotsiin. Suomessa ollaan varautumisessa monta askelta naapurimaata pidemmällä. Määtän mukaan kirkolla on vielä yksi valtti liittyen kriisinkestävyyteen. – Hautausmaalla puolestaan tulee esimerkiksi olla alue, joka pidetään varattuna suuronnettomuuden sekä poikkeusolojen aiheuttamaan tarpeeseen. Siihen tulevilla muutoksilla hän ei lähde spekuloimaan. Jukka Parvinen korostaa säännöllisen harjoittelun merkitystä. Valmiussuunnitelma on osa jatkuvaa prosessia, jossa tunnistetaan uhkia, suunnitellaan toiminta malleja, testataan suunnitelmia sekä kehitetään yhteistoimintaa muiden toimijoiden kanssa. Kirkon tuorein valmiussuunnitelman malli hyväksyttiin keväällä 2019 eli vuotta ennen koronapandemian alkamista. Määttä on vakuuttunut siitä, että kirkko seurakuntineen pystyisi toimimaan sodan kaltaisessa ääritilanteessakin. Ojalakaan ei lähde | varautuminen | avaamaan asiaa tarkemmin. – Kirkkohallituksen tehtävänä on antaa seurakunnille valmiussuunnittelun perusteet
Vallanvaihdos muutti eniten tyttöjen ja naisten elämää. Ulkoinen uhka suoristaisi rivit Talibanin sisällä, Ruohomäki sanoo. Ruuvia vanhoillisempaan suuntaan on pikkuhiljaa kiristetty muun muassa naisten koulutuksen suhteen. Osaltaan länsiliittouman toiminnan taustalla oli ylimielinen asenne. Samaan aikaan länsiliittouman joukot poistuivat maasta osin sekasortoisissa oloissa. Kolmantena syynä epäonnistumiseen on huono naapurusto. Taliban on kieltänyt naisten toimimisen kansainvälisissä järjestöissä. Siellä toimii myös Kansainvälisen Punaisen Ristin rinnakkaisjärjestö Punainen puolikuu. epäonnistuttiin, koska ei ymmärretty paikallista yhteiskunnallista kudelmaa. Nyt täytyy vain antaa tilanteen ratketa afganistanilaisten eli talibanien sisäisten prosessien kautta. Tuskin suomalaiset olisivat sitä hyväksyneet, Ruohomäki sanoo. Talibanin päätökset ovat osin sisäisesti ristiriitaisia. – Eikä sitä ole YK:lla. Liikkeen johtohahmo uskovaisten emiiri Haibatullah Akhundzada on siellä. – Vielä ollaan kuitenkin eräänlaisessa valinkauhassa sen suhteen kumpi puoli, vanhoillisempi vai uudistusmielisempi, saa enemmän valtaa. Aina pitäisi yrittää löytää poliittinen ratkaisu, myös epämiellyttävinä pidettyjen toimijoiden kanssa. Pohjoisessa tytöt voivat yhä käydä koulua, Ulkopoliittisen instituutin UPI:n vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki sanoo. Kandahar on edelleenkin talibanien henkinen keskus. Muilla muslimimaillakaan ei ole edellytyksiä painostaa talibania esimerkiksi tyttöjen kouluun pääsystä. Kabulin todellisuus oli jo länsiliittouman aikana täysin toinen kuin maaseudulla. – Afganistanin pieni eliitti osasi puhua sitä kieltä, jota länsi tahtoi kuunnella. – Tosin talibanien aikana tämä kaupunkien ja maaseudun välinen kuilu on pienentynyt. Maan pohjoisosissa tytöt voivat vielä käydä koulua, sanoo maata tunteva Olli Ruohomäki. Yhteiskunnalliset muutokset voivat tulla vain sisältäpäin, eivätkä ne tapahdu hetkessä. MARI TEINILÄ ” Aina pitäisi yrittää löytää poliittinen ratkaisu, myös epämiellyttävinä pidettyjen toimijoiden kanssa. Hänen mukaansa lännen suurin virhe oli, että se yritti vaikuttaa tilanteeseen tuomalla ulkoapäin vierasta yhteiskuntamallia. Jotain lännessä on ehkä kuitenkin opittu Afganistanin kokemuksista. – Taliban ei ole myöskään pystynyt vielä täysin lujittamaan valtaansa Pohjois-Afganistanissa, josta löytyy talibaneja perinteisesti vastustavia voimia. Taliban syntyi Kandaharin maakunnassa kolme vuosikymmentä sitten. Viidentenä syynä on epäsymmetrinen sodankäynti, johon sotilastoiminnalla ei saada ratkaisua. – Osittain se johtuu siitä, ettei talibaneilla ole kirjoitettua ohjeistusta, vaan määräykset ovat pääasiassa suusanallisia. – Alun pitäen jo 2000-luvun alusta lähtien olisi pitänyt yrittää neuvotella. Jokainen ihminen ansaitsee tulla katsotuksi omista lähtökohdistaan käsin, Olli Ruohomäki sanoo. Länsiliittouman aikana pahimmillaan 500 afganistanilaista siviiliä menehtyi päivittäin iskuissa. | haastattelu | T alibanit valtasivat Kabulin elokuussa 2021. He näkevät asioita eri lailla kuin ikänsä Afganistanissa asuneet. Neljäntenä syynä on se, että joka vuosi pyörä keksittiin uudestaan, liittouman sotilasjohto vaihtui tiuhaan. Afganistaniin on jäänyt rippeitä YK:n alaisista toimistoista. Suurin muutos talibanien valtaan tulon jälkeen on tapahtunut kaupungeissa. – Ulkoapäin siihen ei pidä sotkeutua. Maakunnissa on omat kuvernöörinsä, joiden taustat vaikuttavat siihen miten heidän hallitsemillaan alueilla toimitaan. – Mitä jos Suomen itsenäistymisen aikoihin ulkovaltiot olisivat miehittäneet maan ja ilmoittaneet, miten hallinto tulisi järjestää. Mutta eliitti ei edustanut Afganistanin valtaväestöä, kansan syviä rivejä. Valmiin valtion muodostumiseen 19 kuukautta on lyhyt aika. – Tiivistettynä etenkin nuorille ihmisille sekä erityisesti tytöille ja naisille talibanien valtaan tulo on tragedia, mutta siitä seurannut omanlaisensa rauha on kaikille afganistanilaisille hyvä asia. Hän muistuttaakin siitä, että tilanne noin kaksi kertaa Suomen kokoisessa Afganistanissa ei ole täysin mustavalkoinen. Siinä Olli Ruohomäen mukaan Taliban käy nyt Afganistanissa sisäistä vääntöä uudistusmielisten ja vanhoillisten välillä. Talibanien tultua valtaan tytöiltä evättiin pääsy kouluun ja naisilta yliopistoihin. Karussa maassa on myös paljon avaraa kauneutta. Hän toteaa afganistanilaisten olevan arvokkaalla tavalla ylpeä kansa. – Tässä on kuitenkin alueellisia eroja. – Tässäkin asiassa on edelleen talibanien sisällä vääntöä siitä, että jos sittenkin naisille sallittaisiin työskentely YK:n alaisissa järjestöissä. | Kuva: Jukka Granström 6 7 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 uutiset. Nähtäväksi jää, selviytyykö nuorempi vai vanhempi sukupolvi voittajana, Ruohomäki sanoo. Uudistusmielisemmät ovat Kabulissa, vanhoillisimmat Kandaharissa. Talibanien sisäisen väännön uudistusmielisten ja vanhoillisempien välillä Olli Ruohomäki uskoo yhä jatkuvan. Lisäksi ei ole yhtä luukkua, joista asioita tarkistaa, vaan on tulkintoja ja niiden tulkintoja. – Heitä ei pidä katsoa vain köyhyyden linssien läpi, niin kuin ei pidä katsoa ketään ihmistä. Tuskin enää ajaudutaan vastaaviin tilanteisiin. Niiden tulkinnassa on alueellista vaihtelua, Ruohomäki sanoo. Olli Ruohomäki työskentelee UPI:n lisäksi ulkoministeriön poliittisella osastolla konfliktikysymysten parissa ja on ollut myös Kabulissa ulkoministeriön palveluksessa. Lännen puolelta operaatiossa ei ollut jatkuvuutta. Olli Ruohomäki korostaa sitä, että Kabulin ja Kandaharin talibaneilla on eroja. – Sotaherrat ja huumekauppiaat hyödynsivät rahavirtoja omiin tarkoituksiinsa, tavallista kansaa rahavirrat hyödyttivät vain vähän. – Näytti siltä, että uudistusmielisillä talibaneilla oli enemmän sana valtaa siinä vaiheessa kun länsi liittouma alkoi luhistua. Terveydenhuollossa on vielä naisia työntekijöinä. – Kuvittelin talibanien valtaan tulon jälkeen, että sieltä olisi alkanut kansainvaellus pois maasta, mutta se ei toteutunut. Ruohomäen mukaan erityistä afganistanilaisissa on sietokyky ja selviytyminen. Toinen epäonnistumiseen vaikuttava asia Ruohomäen mukaan oli se, että Afganistania rahoitettiin huomattavilla summilla, joka loi heti 2000-luvun alusta vääristyneet rakenteet. YK:n pakolaisavun UNHCR:n mukaan yli puolet Afganistanin noin 40 miljoonaisesta väestöstä on humanitaarisen avun tarpeessa. YK on kuitenkin ilmoittanut jäädyttävänsä kaikki avustuksensa, jos naiset eivät voi olla YK-järjestöjen palveluksessa. Ulkoinen uhka suoristaisi rivit talibanin sisällä. – Ministeriöt ovat pääkaupungissa Kabulissa. Afganistanin kallis rauha Talibanien määräyksien noudattamisessa on paikallista tulkintaa. Yhtenä syynä länsivaltojen epäonnistumiseen maan vakauttamisessa oli Olli Ruohomäen mukaan se, että afganistanilaisilta puuttui omistajuus. Osa nuoremmista talibaneista on elänyt ulkomailla, muun muassa Pakistanissa tai Persianlahden maissa. Pakistan toimi alusta pitäen kaksinaamaisesti tarjoten talibaneille turvasataman Afganistanin ja Pakistanin rajaseudulla olevasta vuoristosta. – Ulkoapäin siihen ei pidä sotkeutua
He kumpikin uusivat paikkansa. Marjokorven mukaan lehden vahvuus on sen perinteikäs linja. selvitys, joka käsittelee musiikin teologiaa kirkollisissa toimituksissa. Sari Tanus (kd.) sen sijaan on ilmoittanut hengelliseksi kodikseen Pelastusarmeijan. Kotimaata vuoteen 2021 kustantaneen Kotimaa Oy:n entinen toimitusjohtaja (2005–2009) Pauli Aalto-Setälä (kok.) tuli valituksi eduskuntaan Varsinais-Suomesta. Kuulen kutsun mediassa tapahtuvaan vaikuttamistyöhön, Marjokorpi sanoo. Keskiössä on ja pysyy kolme asiaa. Kirkon piirissä tunnettuja pappis ehdokkaita eduskuntavaaleissa olivat muiden muassa entinen Turun piispa Ilkka Kantola (sd.) ja kirkkoherra Eija Nivala (kesk.). Herätysliikkeistä vanhoillislestadiolaisuutta lähellä ovat valituista kansanedustajista ainakin Pekka Aittakumpu sekä Markus Lohi (kesk.). Hän aloittaa tehtävässään 28.8. Sen sijaan Mikko Kinnunen (kesk.) Oulun vaalipiiristä ei onnistunut uusimaan paikkaansa. | lyhyesti | Kirkolliset lehdet saivat uusia päätoimittajia Pääkaupunkiseudun seurakuntien lehden Kirkko ja kaupungin uudeksi päätoimittajaksi on valittu YTM Pauli Juusela. Eija Nivala puolestaan nousi 2018 varasijalta eduskuntaan, mutta pyysi vapautusta tehtävästä tultuaan juuri valituksi Ylivieskan kirkkoherraksi. – Herätys, Raamattu ja lähetys. mennessä S uomen eduskuntaan on perinteisesti pyrkinyt ja siellä on istunut luterilaisen kirkon pappeja, muita työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja herätysliikeväkeä. Nyt 2.4. | Kuva: Freija Özcan Kotimaa-lehdessä Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Mediamyynti: KESÄ 2023 MENOVINKIT Lehti ilmestyy 19.5. Jolkkosen mukaan tämä näkyy kirkollisten toimitusten rakenteessa, joka vastaa sanajumalanpalveluksen rakennetta. käydyissä eduskuntavaaleissa valituksi tuli vain kaksi, Oulun vaalipiiristä Pekka Aittakumpu (kesk.) ja Satakunnan vaalipiiristä Jari Koskela (ps.). ” Pidän hyvänä selkeää kaavaa ja vähää säätelyä, koska se jättää tilaa pastoraaliselle harkinnalle. Helluntailiikettä edustavat Sari Essayah (kd.) ja Mika Poutala (kd.). Uskon hyvien sisältöjen kanta van. Niin tälläkin kertaa, mutta hieman entistä vähemmän. Yhtenä syynä on Keskustan kärsimä vaalitappio, sillä Keskusta menetti kahdeksan kansan edustajapaikkaa. Nykyinen päätoimittaja, eläk keelle jäävä Leif Nummela aloitti tehtävässään syyskuussa 1993. | käsikirjat | K evään kirkolliskokous 9.–12.5. Ilmoita Kesä 2023 -ilmoitusliitteessä, saat kesän muut ilmoitukset puoleen hintaan –50 % printissä ja verkossa. – Minimalistina pidän hyvänä selkeää kaavaa ja vähää säätelyä, koska se jättää tilaa pastoraaliselle harkinnalle, hän totesi. Tunnetuista pappisehdokkaista rannalle jäivät myös Tuomo Törmänen (kok.) 454 äänellä, Arto Antturi (kd.) 1397 äänellä ja Mika Ebeling (kd.) 3149 äänellä. Juusela aloitti toimittajan uransa Savon Sanomissa vuonna 1989. Juusela aloittaa tehtäväs sään huhtikuun alussa. Työn alla on vielä 14. FREIJA ÖZCAN uudistus | Piispainkokous aikoo esittää kirkolliskokoukselle Kirkkokäsikirjan uudistamista. Hänen kautensa Arkadianmäellä jäi kahdeksan päivän mittaiseksi. Kirkollisten toimitusten kirjan uudistus valmistui tuolloin viimeisenä. Niistä kootaan ensi syksynä artikkelikokoelma opetustarkoitukseen ja Kirkollisten toimitusten kirjan uudistuksen pohjaksi. Ohjausryhmä on teettänyt aiheesta 13 teologista selvitystä, joita esiteltiin nyt Järvenpäässä. He eivät tulleet valituiksi. Hän ehti toimia päätoimittajana peräti kolmenkymmenen vuoden ajan. (Julkaisu kesä-elokuun aikana). Kysy paketti tarjousta muista medioista. – Kun toimituksia pohdittiin teologisista lähtökohdista, haluttiin vahvistaa toimitusten jumalan palvelusluonnetta, Kuopion piispa Jari Jolkkonen analysoi seminaarissa nykyisen Kirkollisten toimitusten kirjan laatimista. Seuraamme yhteiskunnallista keskustelua ja tuomme siihen meille sopivan kulman, mieluummin etukenossa kuin jälkikäteen, Juusela sanoo. Lestadiolaista rauhansana laisuutta edustaa Peter Östman (kd.). Piispainkokous päätti lokakuussa 2021 asettaa ohjausryhmän selvittämään kirkollisten toimitusten teologiaa. Lisäksi niissä suositaan Virsikirjan käyttöä ja paikkana kirkkoa. OLLI SEPPÄLÄ Helsingin Narinkkatorilla kampanjoitiin ennen vaaleja. Kantola putosi eduskunnasta edellisissä vaaleissa 2019. Kirkkokäsikirjaa on viimeksi uudistettu prosessissa, jota käytiin vuosina 1988–2003. – Teemme myös syvällisiä henkilöhaastatteluja, jotka liittyvät ajankohtaisiin teemoihin ja ihmisen elämänkaaren eri vaiheisiin. Syynä kokoontumiselle olivat toimitusten teologiassa havaitut epäselvyydet. Piispainkokous aikoo tehdä uudistamisesta aloitteen kokouksessaan maanantaina 17.4. Hän on toiminut myös muun muassa kuopiolaisen Kirkko ja koti lehden ja Vantaan Laurin päätoimittajana. Ryhmään kuuluvat Kari Kopperi, Jari Jolkkonen, piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala, kirkkoneuvos Petri Määttä, Kuusamon seurakunnan kirkkoherra Taina Manninen, jumalanpalveluksen ja kasvatuksen asiantuntija Terhi Paananen ja jumalanpalveluselämän kouluttaja Juhani Holma. saanee käsiteltäväkseen aloitteen, jossa ehdotetaan Kirkkokäsikirjan uudistusta. EMILIA KARHU, NIILO RANTALA 8 9 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 uutiset. Kansanlähetyksen lehden Uuden tien päätoimittajaksi on puoles taan valittu Suomen teologisen instituutin pääsihteeri TM Santeri Marjokorpi. ”Emme aina tiedä, mitä kirkollisista toimituksista ajattelemme” Kirkkokäsikirja on pappien työssään käyttämä kirja, joka sisältää toimituksissa tarvittavat kaavat, tekstit ja rukoukset. Aiempi päätoimittaja Jaakko Heinimäki siirtyi vuoden alussa Brysselin merimieskirkon palve lukseen. Ilmoitusvaraukset 10.5. Hän on työskennellyt aiemmin lehden uutispäällikkönä ja vt. Jolkkonen toivoisi kaavojen välittävän enemmän tietoisuutta Pyhän Hengen lahjoista, Jumalan läsnäolosta ja kiitollisuudesta. Käsikirjan rukousten sanoituksissa puolestaan on lähdetty ihmisen tunteesta käsin, mikä tuottaa seurakuntalaiselle vaikeutta samastua rukoukseen. Kirkollisilla toimituksilla tarkoitetaan muun muassa kastetta, avioliittoon vihkimistä, hautaan siunaamista, muita siunaushetkiä, virkaan vihkimistä ja rukoushetkiä. | Kuva: Jukka Granström eduskuntavaalit | Ehdolla olleista papeista valituksi tulivat Pekka Aittakumpu ja Jari Koskela. päätoimit tajana. Kansanlähetystä lähellä on Päivi Räsänen (kd.). Odotan innolla pääseväni kirjoittamaan pääkirjoituksia sekä tekemään lehteä. – Muutaman viime vuoden aikana on käyty keskusteluja kohtaamisissa ja erilaisilla foorumeilla siitä, että kirkollisia toimituksia ja niihin liittyviä kysymyksiä pitäisi pohtia enemmän, koska emme aina tiedä mitä niistä ajattelemme, piispainkokouksen pääsihteeri Kari Kopperi totesi seminaarin aloituspuheessaan. Edellisessä eduskunnassa oli kolme luterilaisen kirkon pappia. Kirkkokäsikirja on pappien työssään käyttämä kirja, joka sisältää toimituksissa tarvittavat kaavat, tekstit ja rukoukset. Nykyisin Kotimaan kustanPapiston osuus kansanedustajista pieneni yhdellä taja on Sacrum-Kotimaa Oy. Se käsittää kolme osaa: Jumalanpalvelusten kirjan, Evankeliumikirjan ja Kirkollisten toimitusten kirjan. Uudistusta alustettiin Järvenpäässä huhtikuun alussa pidetyssä teologisessa seminaarissa. – Minulla on vahva uutistaus ta ja haluan, että mediamme on jatkossakin ajankohtainen ja journalistinen. – Olen lukenut Uusi Tie lehteä pitkään ja ollut kolumnistinakin vuosia. Työ alkaisi Kirkollisten toimitusten kirjasta
Eikä Nato tosiaan ole armeijoiden vaan valtioiden liitto, eräänlainen turvallisuusosuuskunta. Hänellä on kyky eläytyä erilaisten ihmisten tilanteisiin, ajatusmaailmoihin ja arvostuksiin, myös poliittisten vastustajiensa. Haluaisitko, että kristilliset juhlat karsitaan kalenterista. Myös viime sotien aikana kansa selvisi rukoillen. ”Kolporttoorin” suorittama toimitus maksoi. Sieltä voi kuitenkin saada avun ja tuen vielä viimeisellä hetkellä epätoivon suossa. Kuka tietää viime hetkensä. Joku väitti piispankin harkitsevan minulle huomautusta tms. Sehän olisi täysin valkoinen. Hän on sosiaalisesti älykäs, kuuntelutaitoinen ja virheistään opiksi ottava. Mutta hiippakunnan pappeinkokouksessa, johon uskaltauduin, koin olevani jotenkin sopimaton porukkaan. Kun sitten vaalihuoneiden ovet sulkeutuivat, sekä rannalle jääneet että läpimenneet riisuivat enkelin asusteensa ja ripustivat ne kaappiin. Jouluhan on Jeesuksen syntymäpäivä. Pääsiäisen tapahtumat kirkastuvat ehkä vasta myöhemmin, mutta surun kautta avautuu suuri lupaus: Ristin tapahtumat aikaansaavat sen, että jokainen saa luottaa pääsevänsä aikanaan perille Taivaan kotiin, sillä pääsymaksu on jo maksettu. Papille kerrottiin, ettei virsiä sitten tarvitse veisata, kun kukaan ei niitä osaa eikä halua. Minua katsottiin pitkään. Tilaa helposti verkosta ja tutustu laadukkaaseen lehteen! Tutustu nyt ihanaan Askel-lehteen Tilaa ilmainen näytelehti! K oska yhteiskunnassamme on meneillään jonkinlainen erottautuminen edellisien sukupolviemme uskosta ja kirkon jäsenyydestä – mieleeni on noussut tällaisia ajatuksia: Miltä näyttäisi siniristilippumme ilman ristiä. Enkelin vaatteet takaisin kaappiin Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00131 Helsinki Liitä viestiin myös yhteystietosi. Barabbaskin pelastui vielä viime hetkellään, mutta kuitenkin ajoissa ennen kuolemaansa. Kummipoikani kertoi olevansa homo. Tuskin kovin erilainen kuin ennenkään. Mistä voi valita, jos ei ole valinnanvaraa. Osa teksteistä voidaan julkaista myös Kotimaa.fi sivustolla. Seurakuntien ruokakassit ovat yhä kysyttyjä. Muistan pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksen, jossa hän kuvasi eduskuntaan pyrkiviä ehdokkaita. Kun koko kansa kääntyy Jumalan puoleen, Hän voi muuttaa kansojen kohtalon. Ei olisi myöskään viikonloppuja, jotka nekin perustuvat pyhäpäiväämme sunnuntaihin ja sen yhteyteen liitettyyn arkivapaaseen. Mitä ajattelisit, jos itse joutuisit keräämään pienessä hetkessä mukaasi välttämättömän ja lähtemään kohti tuntematonta. ” Kiinnostavaa on ollut se, miten täkäläisestä toiveikkuudesta on kaikenlainen militäärisyys loistanut poissaolollaan. Ainakin itselle ajatus pienen syntymästä kylmään talliin herättää heti myötätunnon ajatuksia – olisinko voinut itse auttaa heitä jotenkin. Erilaiset yhteisöt voivat Brysselin kaupungin luvalla pukea patsaan, ja aika harvoin Manneken Pisiä näkee täällä kokonaan nakuna. Silloin ei olisi myöskään pyhätyökorvauksia tai ylimääräisiä vapaapäiviä. Kuinka lapset voivat valita mitään uskonasioita elämäänsä isompanakaan, jos he eivät saa opetusta koulussa. Ykseyttä, kuten kirkollisella kielellä tuota muskettisoturien meininkiä kutsutaan. Olen vain kokenut, että jossain menee raja, minkä yli ei sovi mennä, jos kerran edustetaan Jumalan sanaa ja kristillistä seurakuntaa. Ainoastaan arkea arjen perään. ” Entä millainen olisi se sairaala, jossa ei ole minkäänlaisia kristillisiä arvoja. Kaikesta huolimatta suomalaisten hyvinvointi on maailmanlaajuisesti omaa luokkaansa. Suomen lippu nostettiin salkoon Naton päämajan edustalla samaan rinkiin muiden jäsenmaiden lippujen kanssa. Menneisyyden tietäminen on paras rokote näköalattomuutta vastaan, koska se auttaa suhteuttamaan asioita suurempaan perspektiiviin. Sen eteen ovat nuo enkelikaapuiset lainsäätäjämme tehneet hyvää työtä. Arvostin sitä, että hän ilmoitti asian avoimesti. Ehkä työnantajat pitäisivät tästä mallista. Kuten asiaan kuuluu, kansanvallan ritarit lupasivat nytkin hymysuin äänestäjille kaikenlaista mannaa. Mutta hyvä poliitikko on selvillä ihmisten toiveista ja odotuksista, kaikesta, mikä elämään kuuluu. Vihaa ja katkeruutta en ole kuitenkaan kokenut tästä seuranneen – tietäisin sen, sillä olen uskovan evakon tytär. Brysselin pissaavan pikkupoikapatsaan pukeminen siniseen ja valkoiseen ei tosin ollut silkka huomionosoitus Suomelle. Sehän tulisi halvemmaksi. Samoihin aikoihin, kun Suomen lippua hilattiin Naton lipputankoon, valmistelin kiirastorstain messua merimieskirkolla muutaman kilometrin päässä puolustusliiton päämajasta. Joku siteerasi kolmen muskettisoturin tunnuslausetta: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Ei Hänkään tehnyt työtä vuorotta. 10 11 mielipiteet KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023. Nyt keskustelaan kiihkeästi siitä, onko meitä vain kaksi, mies ja nainen, vai onko jokin kolmas sukupuoli. € https://www.kotimaa.fi/naytelehti/ Lähetämme uusimman PDF-lehden sähköpostiisi! Ilmaisen näytelehden € tilaaminen ei edellytä jatkotilausta eikä lehtitilaus astu automaattisesti voimaan näytelehden tilaamisen jälkeen. Eikä sitten koskaan ollutkaan paluuta kotiseudulle. Onko siellä kenelläkään minkäänlaista ihmisarvoa. Rahan perässä me edelleenkin juoksemme ja osoitamme pyhää kunnioitusta kurssinoteerauksille. Ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti asiakirjan, jolla Suomi liittyi puolustusliitto Naton jäseneksi. Rannalle jääminen tuntuu aina karvaalta tappiolta. Kun katselin vaalimainoksia, huomasin, että kasvonilmeistä päätellen he olivat maan onnellisimmat ihmiset. EEVA-LIISA KOVANEN Laukaa Ajatuksia maallistumisesta karsintaa | Monenlaiset asiat yhteiskunnassamme perustuvat sukupolvien uskoon ja kirkon olemassaoloon. Elä siis rohkeasti elämääsi, sillä sinullekin on varattu hyvä osa. korvaa | kolumni | Uskoa, toivoa & rakkautta Uskoa, toivoa & rakkautta askel.fi askel.fi LUMIEN SULAESSA ELÄMÄ VOITTAA JAMES BOND SAI KASVOJENKOHOTUKSEN SEKUNTIPELIÄ HAUTAUSMAALLA KATI PIRTTIMAA: LAURA HONKASALO: TEEMU & TICO: irtonumero 9,50 € irtonumero 9,50 € 4 / 23 4 / 23 Kevät koitti Kevät koitti kotitarhurille kotitarhurille Tuomasmessu Tuomasmessu valloitti Haarlaat valloitti Haarlaat Opeta lapsille Opeta lapsille taloustaitoja taloustaitoja Ukraine Aid Ukraine Aid oli ihme oli ihme Peltsi Peltola: Metsä on turvapaikka s.6 Jos et ole vielä tilaaja, voit tutustua Askel-lehteen tämän ilmaisen näyte numeron avulla. Suomen liittymispäivä 4.4. Heillä kaikilla oli enkelin kaavut yllään. Joka vuosi huhtikuun neljäntenä Manneken Pis puetaan Naton väreihin ja lippikseen. Kiinnostavaa on ollut se, miten täkäläisestä toiveikkuudesta on kaikenlainen militäärisyys loistanut poissaolollaan. Ja seitsemäntenä päivänä Jumalakin lepäsi. Suru vaihtui suureen pääsiäisen iloon – Jeesus nousi kuolleista. No, sellaisia seuraamuksia en saanut. Elämän kolhut ja vastoinkäymiset saa viedä Jeesukselle, Hän haluaa kantaa ne. Mutta kun vaali-ilta koitti, monien hymy hyytyi. ESKO TUOMOLA Populismiako kirkossa. radikaaliveljet saattoivat taputtaa olalleni – vaikken kokenut olevani heitä! Näin sen koin. Ja vain rohkeimmat uskalsivat keskustella kanssani ja ns. Joudun kysymään, missä te isot kristilliset vastuunkantajat oikein olette menossa. Eduskuntavaalit on käyty. Minähän en olisi vihkinyt kuin heitä, jotka olivat mielestäni avioliittoon sopivia! Ja tunnoissani koen edelleen olevani rehellinen kristitty. Minä en omasta mielestäni tehnyt mitään väärää, enkä sopimatonta pappisvirassani. Tämä on toimintaa, jonka haluan jatkossakin säilyvän – siksi olen iloinen veronmaksaja. Olen hyvin kiitollinen siitä. Tämän tutustumisedun voi hyödyntää vain yhden kerran. Paikalle lensivät myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puolustusministeri Antti Kaikkonen. että pääsin eläkkeelle ennen kuin kirkkoa alkoivat repiä kiistat homojen ja lesbojen soveltuvuudesta kirkon vihkikaavoihin. Se lienee perälauta, jonne päädytään joskus vastoin omaakin tahtoa. Tunnelma Brysselin suomalaisten keskuudessa on ollut huojentunut, iloinen ja keväisen toiveikas. Suojaverkkojen läpi putoaa vastedeskin pitkäaikaistyöttömiä, ylivelkaantuneita, asunnottomia, mielenterveysongelmaisia ja lapsiperheitä. MATTI WIRILANDER Mikkeliläinen teologian tohtori A urinko paistoi täällä Brysselissä hiljaisen viikon tiistaina, kun Manneken Pis puettiin sinivalkoisiin vaatteisiin ja Nato-lippikseen. Nyt myös turvallisuuspolitiikka oli ymmärrettävästi etualalla. Parikymmentä vuotta sitten, ollessani vielä palvelemassa seurakuntalaisia uskalsin julkaista Kotimaassa kirjoituksen, jossa ilmaisin, että en halua enää palvella heitä, jotka eivät ole seurakuntalaisiani. Avoimesti myös kerroin hänelle, etten kykene häntä vihkimään avioliittoon toisen miehen kanssa. Mitä vaaraa on pienestä vauvasta, joka syntyi talliin rakastavien vanhempiensa iloksi. sattui olemaan Naton syntymäpäivä, ja sininen ja valkoinen ovat myös Naton lipun värit. Jouduin pysähtymään tämän kysymyksen ääreen – enkä vieläkään ole varma, mikä on oikea vastaus. Talous on liki aina vaalikeskustelujen keskiössä. Jeesus ojensi viinimaljan ystävilleen ja sanoi: ”Ottakaa tämä malja ja jakakaa keskenänne.” Jeesus puhui konkreettisesta astiasta, mutta kristityt ovat alusta asti uskoneet hänen tarkoittaneen muutakin. Helpottuneina he huokaisivat: ”On se ihanaa, että voimme taas olla tavallisia ihmisiä.” Millainen sitten on hyvä poliitikko. Itänaapurimme ortodoksisen kirkon päämies edustaa jotain käsitystä kristillisyydestä, jossa mennään ohi ja yli kaiken sen, mitä kristinusko on ja sisältää. Varsinainen Suomi-päivä Manneken Pisille koittaa vappuaattona, kun Belgian suomalaiset perinteiseen tapaansa lakittavat Manneken Pisin suomalaisella ylioppilaslakilla. Uskon kautta voi löytyä myös rukouksen tie, joka on etukäteen tasoitettu. Terveet tunteet edellyttävät myös opetustilanteita, joissa niitä voidaan herätellä. Miten suuri käytännön vaikutus onkaan kirkon diakoniatyöllä. Oma sukupolveni on onneksi saanut elää rauhan aikaa ja sen toivon jatkuvan. Entä millainen olisi se sairaala, jossa ei ole minkäänlaisia kristillisiä arvoja. Nato ei ole armeijoiden vaan valtioiden liitto JAAKKO HEINIMÄKI toimitus@kotimaa.fi Kirjoittaja on Benelux maiden merimieskirkon johtaja. Sitä pidetään asetasoa syvempänä yhteenkuuluvuutena. Minä olen vain pieni pappi, jolla on oma ja mielestään rehellinen vakaumus. Määritelmiä on monia, mutta ainakin todellisuudentaju on yksi menestyvän poliitikon ehto. Nato toki on sotilaallinen liitto, ei sitä tosiasiaa täällä peitellä yritetä, mutta liittyminen yhteiseen puolustusliittoon koetaan pikemminkin yleiseen turvallisuuteen kuin pelkästään sotilaalliseen yhteistyöhön liittyväksi. Tuntuu siltä, että tämä maailmamme on menossa sekaisin ja ymmärrystä ei löydy miltään taholta. Lisäksi poliitikko tuntee yhteiskunnan toimintatavat, hallitsee poliittisia koneistoja ja on kykenevä hahmottamaan tulevaisuutta. Ihmisestähän löytyy myös julmuutta. Sairaiden hoitaminen on alkanut lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta – muuttuuko se vielä eutanasian toteuttajaksi ja heikompien karsijaksi. Millainen Suomi on huhtivaalien jälkeen. Kirkosta eronneet olivat halukkaita saattamaan vainajansa hautaan papin ja kanttorin kera – koska se ei maksanut mitään. Hän kysyi minulta, enkö arvosta rakkautta. Kuinka vaarallista sitten on opettaa lapsille Raamatun kertomuksia tai lauluja Taivaasta – siellähän on vielä kauniimpaa kuin maallisissa palatseissa. Haluaisitko ettei sitä enää vietetä. Näin matka on suora ja tasainen, sillä Hänen apunsa on aina lähellä. Tällaista empatiakykyä ei valitettavasti vaalien alla testata. Uusi aika on koittanut. Vaalikentillä he esiintyivät hyvinä lähetti läinä, jotka lupasivat täyttää ää nestä jien toiveet. Millaista siis olisi, jos se kaikki pyyhittäisiin pois, pohtii Eeva-Liisa Kovanen. Puhekin saisi olla mieluummin sellainen – no ei niin hengellinen! Sain kirjoituksestani paljon palautetta, ja useimmat niistä olivat tuomitsevia. Aivan erityinen lainsäätäjän avu on historian tuntemus. Minä en osannut häntä tuomita, enkä edes halunnut. Toimi tuksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä
Jo niiden nimet kiinnittävät huomion: Pyhä Neitsyt Maria, Katumuksen ovet ja Laita huoneesi kuntoon. Isännät yrittivät olla mahdollisimman kohteliaita ja välttää erityisesti uskonnollista kieltä. Minun mielestäni hengellinen musiikki on sakraalimusiikkia, jolla on tietty tärkeä tarkoitus. Urheiluselostuksissakin toistuvat fraasit ”armon aika”, ”yhdestoista hetki” ja ”Salomonin tuomio”, Keskitalo sanoo. Väki kuunteli vaiti, kun hän lauloi unistaan, Jumalasta, pyhistä houkista ja kuolemasta. Kyseinen laulu oli ammentanut hermeettisestä perinteestä eli Hermes Trismegistoksen nimiin laitetusta filosofiasta. Keskitalon mukaan opinnot olivat kuitenkin lähinnä alibi. Ajauduin jokin aika sitten väittelyyn erään tuttuni kanssa hänen kertoessaan, että hän ei hyväksy erään lauluni taustalla olevaa filosofiaa. Baari oli täynnä nuoria aikuisia ja iloista puheensorinaa. Keskitalo kuitenkin tunnustaa, että kaikissa hänen lauluissaan on palasia hänen omasta henkilökohtaisesta tunnustuksellisuudestaan. Yhtäkkiä anniskeluravintola hiljeni ja pienelle lavalle astui Joose Keskitalo kitaran kanssa. Se tuntuu tärkeältä. Erityisen merkitysrikas paikka Savonlinnassa Keskitalolle Rottalan talo, jossa hän asui ystävineen lukioaikana. Joku tilasi vielä kiireesti juoman ja istuutui kuuntelemaan. Joose, unennäkijä Suomen omaleimaisimpien lauluntekijöiden joukkoon kuuluvan Joose Keskitalon lauluissa Pyhä Arseni karkottaa paholaisen Laatokan rannoilta, seitsenkertainen aurinko loistaa taivaallisessa kaupungissa ja Ikaros laskee mäkeä. Avoimesti tunnustuksellisen musiikin tekemistä Keskitalo silti vierastaa. Silmälasipäinen, villapaitaan pukeutunut Keskitalo aloitti kerronnan. M uistan elävästi erään konsertin Turun Bar Kukassa muutama vuosi sitten. Minä vastasin, että en minäkään. Olen tehnyt Rottalasta laulunkin. – Silloin kaikki on hyvin. – Lauluissani on usein läsnä rukouskin, tosin ei välttämättä minun rukoukseni. Keskitalon mukaan raamatullinen kieli on niin syvällä kulttuurissa, että kukaan ei ole siitä vapaa. Laulujen aiheet eivät ole klubeille tai festareille tyypillisiä. Isän olkapäille on asettunut Mirjam. Minä vastasin, että en minäkään. Silti jo vuosien ajan Suomen musiikkilehdistö on kehunut Keskitalon albumeja kilpaa. En itse pidä itseäni hengellisen musiikin tekijänä ja olen kokenut sakraalitiloissa esiintymisen jopa kiusalliseksi. Kriitikko Arttu Seppänen totesi Helsingin Sanomissa 2019, että Keskitalo on kyennyt ”uskottavasti taiteilemaan gospelin sekä vaihtoehtorockin välimaastossa”. – Kyllä suomalaisessa musiikissa ja viihteessä esiintyy raamatullista kuvastoa todella runsaasti. Jokaiseen paikkaan liittyy muistoja ja useaan niistä minulla on henkilökohtainen suhde. Kierroksen päätyttyä Hruštšov myhäili tyytyväisenä ja totesi: ”Me Neuvostoliitossa tapaamme sanoa, että hedelmistään puu tunnetaan.” Suorat viittaukset Jumalaan eivät Keskitalon mielestä ole niin hyväksyttyjä suomalaisessa populaarimusiikissa kuin esimerkiksi englanninkielisessä lyriikassa. » Keskitalo asuu Savonlinnassa vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Tältä vuodelta toivon, että vuosi olisi tavallisempi ja tylsempi kuin nämä viimei set vuodet. Kuka. Sittemmin opinnot jäivät ja laulut veivät. Ajatus on mielestäni hieno. Paluu nuoruuden Savonlinnaan ei ollut sattumaa. Hän kertoo tarinan Nikita Hruštšovin Suomen-vierailusta, jolloin Hruštšov tutustui suomalaiseen teollisuuteen. Joose Keskitalo, 40 Laulajalauluntekijä Juuri nyt aloittelen seuraavan levyn uusien laulujen sovittamista yhdessä yhtyeeni kanssa Olen aina halunnut enemmän aikaa omille jutuille Luin viimeksi kirjan Nag Hammadin kätketty viisaus. ” Ajauduin jokin aika sitten väittelyyn erään tuttuni kanssa hänen kertoessaan, että hän ei hyväksy erään lauluni taustalla olevaa filosofiaa. TEKSTI | NIILO RANTALA – KUVAT | KIRSI TURTIAINEN Keskitalo on ehtinyt tehdä muutakin kuin musiikkia. Ylipäätään jaottelu hengellisen ja maallisen musiikin välillä on hänestä joskus haastavaa. Savonlinnassa paikoilla on minulle enemmän merkityksiä. Joose Keskitalon mielestä raamattuviittaukset ja uskonnollinen kuvasto eivät kuitenkaan vielä tee hänen lyriikastaan poikkeuksellista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi papinpoika aloitti opintonsa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. – Olen kokenut vierastamisen joskus ongelmalliseksikin. – Nyt se on autiona, mutta monet uneni sijoittuvat sinne. Trismegistoksen mukaan tähdet liikkuvat suhteessa maapalloon jonkinlaisissa kehissä, mutta lopulta ne palaavat alkuperäisille paikoilleen. – Tarvitsin tekosyyn, jotta voin selittää hyödyllisyyttäni sukulaisille ja itselleni. – Gospel-muusikko Jari Kekäle on puhunut jaottelun ongelmallisuudesta. Nyt Keskitalo kertoo laulujensa synnystä ja teologiastaan. Nykyään Keskitalo asuu Savonlinnassa vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Laulan mielelläni asioista, joita en allekirjoita. Tiesin kuitenkin, että aion kirjoittaa ja tehdä lauluja. Tämän näkemyksen mukaan filosofia on joutunut harhaan ja kaikki on muuttunut oudoksi. 12 13 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 haastattelu. – Kun aikoinaan lähdin Savonlinnasta Helsinkiin, tiesin että palaan. Edessä on paluu alkuperäiseen, sillä niin tekevät tähdetkin
– Niitä tekstejä, joita kutsut kadotuskuvastoksi, voisi yhtä hyvin kutsua pelastuskuvastoksi. Kun on aloittanut innokkaasti, vaivaantuminen yllättää ja tajuaa, että toinen ei tule tajuamaan kaikkia unen hienouksia. Tiedäthän sen tunteen, kun ryhtyy selittämään untaan toiselle. Lopputuloksena on hämmentävä kokonaisuus, jonka kielessä ja kuvastossa toistuvat raamatulliset näyt ja maisemat. Keskitalo kertoo pohtineensa rajojenkokeilemisen kautta apofaattista teologiaa eli ajatusta Jumalasta sanojen tavoittamattomissa. – Olen nykyisin ortodoksi. Keskitalon mukaan Harmaan Geton on sanottu ”karnevalisoineen sotaa ja uskonnollista kadotusta”. Käytin oikeastaan kuolemaa kuvana elämästä ja siitä, miten hallitsematon se on. Myös Näky keittiössä -laulussa puhutaan yhtä lailla pelastuksesta. Ortodoksisuudessa tuntuu siltä, että putoan kuilusta ja putoan edelleen! Keskitalo pohtii hetken ja summaa. Bändin de byyttilevyllä Suomimorsiamen Pyhä Tie sämplätään hurmoshenkisiä saarnoja sekä yhdistellään räppiä ja punk-henkistä kakofoniaa. Miten paljon pystyn kirjoittamaan sellaista tekstiä, jonka voisi kokea jumalanpilkaksi. Tuonpuoleisestakin voi puhua vain tämänpuoleisin käsittein. – Jokainen levyn lauluista on kirjoitettu unen pohjalta. Kappale kulkee kuitenkin leikkisästi duurissa huuliharpun rytmittäessä kerrontaa. Keskitalon mukaan unikuvien merkitys on usein salainen hänelle itselleenkin. 14 15 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 haastattelu. Laulujen kristillisen kuvaston taustalla vaikuttavat lapsuuden kodin perintö, voimakas hengellinen herääminen nuorella iällä sekä jatkuva Raamatun lukeminen. – Henkilökohtaisesti kokeilen rajojani kirjoittajana. – Kuin menisi vähäksi aikaa leikkimään piilosta. Yritin olla todella huolellinen, että en todella kirjoita muuta kuin unistani. Toisessa isoäitini ratsastaa karitsalla nummella ja pian maisemaan ilmestyy leijona, joka syö toisen kedon karitsoista. Todellisuudessa suhtaudun eroavaisuuksiin kielipeleinä. – Kyllä minä tutkin sitä, mitä kaikkea voi sanoa ennen kuin tulee raja vastaan. Suuri tulva -laulu on puolestaan yhdistelmä kahta eri unta. Apokalyptisia näkyjä löytyy myös Keskitalon kappaleesta Ah ja voi ja kauhistu, jossa ”tulva tulee ja peittää maan. Vuonna 2014 ilmestyneellä Ylösnousemus-albumillaan Keskitalo laulaa maailman peittävästä suuresta tulvasta, marttyyrien verestä, Neitsyt Mariasta ja oudoista helvettinäyistä keittiön liedellä. Savonlinnaan muuttaessaan Keskitalo vaihtoi myös kirkkokuntaa. Yritä vaikka selittää monimutkainen asia sarjalla kuvia tai numeroilla! Keskitaloa on pidetty lauluntekijänä, joka laulaa paljon kuolemasta. Tuntui nöyryyttävältä osoittaa jatkuvasti omaa osaamistaan ja kirjoittaa todistelevia tenttivastauksia. – Ensimmäisessä unessa suku kulkee ylöspäin polkua pitkin. Taustalla vaikuttavat lapsuuden kodin perintö, voimakas hengellinen herääminen nuorella iällä sekä jatkuva Raamatun lukeminen. Kohtaako meidän jumalanpilkkamme Jumalan. Vaikka sanat ovat Keskitalon mukaan ihmisen paras väline itsensä ja maailman ymmärtämiseen, ovat ne silti rajallisia. Jälleen hän palaa ihmettelemään sitä, miten kaikki tietämättään jatkuvasti siteeraavat Raamattua ja antiikin kirjallisuutta. Mitä voin tehdä allekirjoittamatta sitä, mitä teen. Pidän luterilaisesta teologiasta. Olennaisinta ei ole se, että ymmärrän mistä laulan, vaan se että esitän symbolien välisen suhteen oikein. Keskitalo on edelleen kirjoilla Helsingin yliopistolla, mutta opinnot ovat jääneet. – Käytin nuorempana kuolemaa esimerkkinä jostain vääjäämättömästä. Keskitalo paljastaa levyn laulujen valmistuneen tarkkaan valittua metodia käyttäen. – Sieltä ammentavat kaikki televisiosarjatkin! Jopa huono huumori tulee antiikin Kreikasta. – Ei ole sattumaa, että Raamattu on maailmankaikkeuden merkittävin kirja tai oikeastaan kirjasto. Hänellä on vastaus valmiina. Esimerkiksi sanomalla, että Jumala on luomaton. Yhtäkkiä tekee mieli ohittaa kiusalliset yksityiskohdat ja seksuaaliset viittaukset. Meidän sanamme ovat niin rajallisia ja voimme puhua tuonpuoleisesta vain tämänpuoleisin käsittein. Keskitalon lauluissa toistuvat kadotusja helvettikuvaukset. Yhtäkkiä kuuluu lause, jota en enää muista. – Kapea-alaisuus on luterilaisen teologian suurin heikkous, mutta myös sen suurin vahvuus. – Apofaattiseen teologiaan kuuluu ajatus siitä, että Jumalasta voi puhua vaan negaatioiden kautta. Keskitalo ei kuitenkaan ohittanut. Keskitalon mukaan laulua leimaa vahva näky siitä, että kuoleman rajan ylittäminen on iloista. Ei minulla silti negatiivista suhdetta luterilaisuuteen ole. Keskitalo kertoo Raamatun ja teologian lisäksi lukevansa paljon antiikin klassikoita. Jos laulaisin kuolemasta, en mainitsisi sanaa kuolema. Levy on herättänyt ihailunsekaista kummastusta. Tietty pohjattomuus on ortodoksisen teologian suurin vahvuus, mutta samalle sen suurin heikkous. Ne asiat ovat yhtä kaikki sisälläni. Revittelevintä rajojenkokeilua Keskitalo harjoittaa Harmaa Getto -yhtyeessä. Siitä huolimatta, ne ovat paras väline mitä meillä on. Tentit myös ohjasivat oppimista tiettyyn suuntaan. Luterilaisessa kirkossa alkoi tuntua siltä, että näen jo pohjan. Se oli suurin piirtein: ”Miten katkeran armon sain osakseni?” Siitä unesta syntyi assosiaatio raamatulliseen kysymykseen: ”toinen otetaan ja toinen jätetään”. Laulujen kristilliselle kuvastolle ja aihepiireille on Keskitalon mukaan monta syytä. Rakennelma hahmottui liian hyvin. – Paavali on kirjoittanut, että meidän pitää oppia tuntemaan Kristuksen koko syvyys ja leveys. Kun kysyn syytä, Keskitalo hämmentyy. Keskitalo kuvaa Harmaan Geton materiaalin olevan jatkuvaa riskinottoa ilman, että kukaan tekijöistä miettisi seurauksia. – Aloitin teologian lukemisen kunnolla vasta lopettaessani aktiivisen opiskelemisen. Keskitalo haluaa kuitenkin oikaista käsityksen. Syy selviää jälleen jo laulujen nimistä: Kuolleen miehen laulu, Herra opeta minua kuolemaan ja Haudan lepoon. Länsimainen kirjallisuushan on eräänlainen synteesi Vanhan testamentin ja kreikkalaisen kulttuurin kirjallisista perinteistä. Se oli vastenmielistä. Teksteissä yhdistyvät ilmestyskirjamaiset näyt ja kiljunhuuruinen rähjäromantiikka. Tämä on se suuri ahdistus”. Eivät meidän sanamme pääse maaliin saakka. Suuressa tulvassa esimerkiksi ”toinen otetaan ja toinen jätetään”. – Kysymys on ennen kaikkea symboleista ja symbolien välisistä suhteista. Kauas ei kritiikki osu. Suurin kiusaus on muuttaa jotain unen sisällöstä coolimmaksi eikä laulaa vain unessa nähdystä linnusta, mikä on ilmeinen symboli vapaudelle. Miksi Keskitalosta sitten tuli ortodoksi
Yhdistys pyörittää paikkakunnalla myös Kino Visio -elokuvateatteria. – Oli hienoa, että ammattilaiset ottivat meidät nuoret aidosti työryhmään mukaan. Nettiyh teyttä ei pidetä päällä yhtenään. Sarja on nähtävissä myös Yle Areenassa. Mikä sen parempaa, kuin että nuoret oppivat sen, miten toimitaan yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Ulla Vihermalmi kertoo, että perheen jätevedet kulkeutu vat imeytyskentän kautta omalle tontille: ”Se on saanut ajatte lemaan, mitä kaikkea ainetta haluan kaataa viemäriin. | Kuva: Wikimedia Commons 16 17 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 kulttuuri. TUIJA PYHÄRANTA Salaliitto Kairossa on tällä hetkellä elokuvateattereissa. Väitöskirjassaan kooste-elokuvaa käsitellyt von Bagh hallitsee elokuvallisten kollaasien teon lähes täydellisesti. Tämä toi virtaa koko elokuvaprosessiin. – Pitkän elokuvan parissa työskenteleminen vahvisti omia ajatuksia elokuva-alasta. Näyttelijälle yhteistyö sotkamolaisnuorten kanssa oli luontevaa. S eurakunta on Sotkamossa jo pitkään käyttänyt yhtenä nuorisotyön menetelmänä ammattimaista elokuvatoimintaa. Olosuhteet ovat tuottaneet oivalluksia ihmisen suhteesta ympäristöön. Poliittisessa trillerissä Salaliitto Kairossa on paljon sitä, mitä hyvältä agenttitarinalta saattaa toivoa. Kaikkien tavoitteena oli saada unelmamme eli elokuva toteutettua. Kajanuksen mukaan nuorten kanssa syntyi erityinen ilmapiiri, kun elettiin yhdessä kuukausi yhteisvoimin elokuvaa tehden. Tosielämässä elokuva on kuvattu pääasiassa Istanbulissa. Jonkinlaista aitoa tosiuskoa saa elokuvassa edustaa Adamin ystävä, metallimusiikkiin viehtynyt ja Koraania kauniisti resitoiva Ra’id ( Ahmed Laissaoui) sekä Adam itse. Myöhemmin se tulee nähtäväksi myös Elisa Viihteen kautta. Talvisin sen korvaa ”bajamajahenkinen” kompostoiva vessa, muulloin käytössä on ulkohuussi. – Se hetki, jolloin kamera pyörii, on oikeastaan aivan samanlainen vaikka siinä olisi kaksi ihmistä Sotkamon metsässä tai sata Hollywoodissa, Kajanus sanoo. Sen ensi-ilta elokuvateattereissa oli 30.3. Talo lämpiää puulla, ruokaa tehdään kaasu hellalla. Ruotsalais-suomalais-ranskalais-tanskalaisen yhteistuotannon äänisuunnittelusta on vastannut suomalainen Pontus Borg. NIILO RANTALA Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina Yle Teema & Femillä tiistaisin klo 13. – Se oli myös inspiroivaa, koska heillä on sellaista intoa, jota ainoastaan nuorilla voi olla. Huotarin mielessä elokuva-ala on jo jonkin aikaa ollut yksi mahdollisista uravaihtoehdoista. – Olen toiminut KiVi-nuorissa, jotka tekevät erilaisia töitä ja projekteja Kino Visio -elokuvateatterilla. Siinä hieman kömpelösti käyttäytyvä, autismin piirteitä omaava Johannes yrittää tavoittaa kuolevan isänsä ennen kuin on liian myöhäistä. Meidän perhe leh dessä (4/23) kerrotaan Vihermalmien kuusi henkisestä perheestä, jonka tie vei kaupun gista maalle. Kaksitoistaosainen dokumenttisarja pyrkii nimensä veroisesti kuvaamaan kaikkien eri taiteenlajien historiaa itsenäisen Suomen vuosikymmeniltä. Elokuvan keskeinen viesti on, ettei hurskainkaan uskonnollinen yhteisö ole korruptiosta vapaa – varsinkaan silloin, kun uskonnollinen ja poliittinen valta on sidottu toisiinsa. Hän oli muun muassa puvustajana, valohommissa ja kuvaussihteerinä. Jo ennen tätä projektia Huotari on pyörinyt mukana Sotkamon seurakunnan elokuvatoiminnassa. Käytännössä toiminta on organisoitu Versova Puu ry:n kautta. Päähenkilö Adam ( Tawfeek Barhom) on köyhän kalastajaisän lahjakas poika, joka saa kutsun arvostettuun opinahjoon. Päähenkilöä Johannesta esittää Los Angelesissa nykyisin asuva ammattinäyttelijä Miska Kajanus. Elokuva ei Kari-Pekka Vehkaojan mukaan pyri julistamaan. Laaja arkistomateriaali nivoutuu tenhoavasti yhteen satojen kulttuurialan toimijoiden haastattelujen kanssa piirtäen suuria linjoja. Hänen mukaansa työskentely sotkamolaisnuorten kanssa oli erittäin antoisa kokemus. Sähköt on, mutta sulakkeet eivät kestä kovaa kulutusta. Joonas Makkosen ohjaama Johannes ei kulje Jämsän kautta on Nuoret pääsivät tekemään kokoillan elokuvaa tyypillinen ”road movie”. Sama koskee aikaisemmin Sotkamossa tehtyjä lyhytelokuvia. – Tälläkin kertaa elokuvatoiminnassa mukana olevat nuoremme ovat päässeet osaksi ammattilaistuotannon työryhmää, kertoo nuorisotyönohjaaja ja elokuvaprojektien avainhenkilö Kari-Pekka Vehkaoja Sotkamon seurakunnasta. Tänä vuonna sotkamolaisten elokuvapajasta tuli ulos ensimmäinen kokoillan elokuva Johannes ei kulje Jämsän kautta. VESA KEINONEN Johannes ei kulje Jämsän kautta syntyi ammattilaisten ja nuorten yhteistyönä. Minua kiinnostaa näytteleminen mutta myös esimerkiksi äänisuunnittelu. Suomalaisen elokuvakatsojan näkökulmasta tarina on kuitenkin sijoitettu erikoiseen ympäristöön, islamilaiseen yliopistoon Kairossa. Hänen mukaansa elokuvan tekeminen on erinomainen tapa tehdä seurakunnan nuorisotyötä. – Tarinoissamme usko näyttäytyy osana ihmisten arkea, ei se ole mikään erillinen saareke. Päähenkilön nimi viitannee Aatamiin, joka muslimeille on ensimmäinen ihminen maan päällä ja myös ensimmäinen profeetta. Kaksikymmentä vuotta ei ole häivyttänyt sarjan tehoa – lähinnä se saa ikävöimään von Baghin, Jörn Donnerin ja Matti Klingen kaltaisia jättiläisiä, jotka eivät epäröineet näin megalomaanisten projektien äärellä. Elokuvan alkuperäinen nimi Walad Min Al Janna tarkoittaa ”Poika taivaasta”. Siinä saa hyvää työelämäkokemusta monenlaisista tehtävistä. Hän teki tietokirjoja aiheesta kuin aiheesta ja onnistui teoksissaan yhdistämään uskottavasti syvän harrastuneisuutensa populaariin esitystapaan. Alkaa kiivas seuraajan etsintä. | Kuva: Atmo Sininen laulu -dokumenttisarjan ohjaaja Peter von Bagh. Sadat paikalliset nuoret ovat olleet niissä mukana erilaisissa tehtävissä käsikirjoituksesta näyttelemiseen. Pituus 119 minuuttia. Suljettu kampus tarjoaa toimivan näyttämön vakoilujuonelle ja komeita kuvauspaikkoja. Sotkamolainen abiturientti Helmi Huotari pääsi osallistumaan elokuvan tekemiseen monessakin roolissa. Tämä osin suomalainen tuotanto on jo kerännyt kiitosta maailmalla ja myös palkintoja. – Elokuvahan on todella monen taiteenalan ja monen ihmisen yhteistyön tulos. Arabiankielisen elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut ruotsalainen Tarik Saleh, jolla on Egyptissä sukujuuria. | Kuva: Black Lion Pictures ” Siinä ei ajateltu, kuka on ammattilainen ja kuka ei. Vihermalmien kodista puuttu vat monet nykyajan mukavuuk sista, kuten vesivessa. Vuorovaikutteisuus oli vahvaa. Se jää kaikki omalle tontillemme, missä haluan viljellä lapsilleni ruokaa.” TUIJA PYHÄRANTA Egyptiläisen islamilaisen yliopiston pääimaamin paikasta käydään kovaa peliä jännityselokuvassa. Von Bagh ohjeisti, että jos ei tiedä kuinka suoriutua kolmesta käsillä olevasta projektista, pitää ottaa työn alle neljäs. – Siinä ei ajateltu, kuka on ammattilainen ja kuka ei. Lisäksi merkittävässä sivuroolissa nähdään Suomen syyrialainen Sherwan Haji. Siinä oma sanansa on sanottavana Egyptin hallinnolla ja tiedustelupalvelulla sekä toisaalta muslimiveljeskunnalla, joka on soluttautunut kampukselle. | elokuva | Agenttitarina islamilaisessa yliopistossa Juonittelua, jännitystä, valtapelejä, aitoa ystävyyttä ja petoksia. – Olemme vuodesta 2006 toteuttaneet yli 20 lyhytelokuvaa. Vehkaoja arvioi, että uutuuselokuvan myötä Sotkamossa on nyt saavutettu tietyn matkan pää. | elokuvatoiminta | Finnkinon kautta levitykseen tullutta elokuvaa oli tekemässä joukko Sotkamon seurakunnan nuoria. Nykyään Ulla ja Topi, sekä lapset Apila, 11, Terho, 8, Paju, 4, ja Malva, 2, asuvat Karjalohjalla vanhassa maalaista lossa. Tarina vie Kairoon al-Azharin yliopistoon, yhteen sunni-islamin vallan ytimistä. | painettua sanaa | | dokumentti | Suomalaisen kulttuurihistorian järkäle Kulttuurivaikuttaja Peter von Bagh (1943–2014) kuului 1960-luvulta lähtien suomalaisen kulttuurihistorian järkäleisiin. Kähinän keskelle joutuneet opiskelijat ovat pelinappuloita ja varsinaiset pelurit muualla. Lukukausi ei kuitenkaan pääse edes alkuun, kun yliopiston johtaja, pääimaami kuolee sydänkohtaukseen. Kairoon sijoittuva elokuva kuvattiin pääosin Istanbulissa. Cannesin kansainvälisillä elokuvajuhlilla se oli mukana pääsarjassa ja palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta. Draamakomedian tuottivat Versova Puu ry, Frozen Flame Pictures, Kajawood Studios ja Sotkamon seurakunnan nuorisotyö. Vuosina 2003–2004 televisiossa nähtiin eräs von Baghin kiistattomista pääteoksista, Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina
Leijo näkee nuorisotyöntekijöiden roolin aivan erityisenä. Leijo on samaa mieltä. Parina päivänä viikossa voi tulla hyppytunnilla kahville ja juttelemaan seurakunnan työntekijän kanssa tai varaamaan hänen kanssaan pidemmän keskusteluajan. Sitä saa suhteellisen helposti Haaparannan puolelta. I lmassa leijuu kebabin tuoksu. Nuorisotyön tiimiin kuuluu viisi henkeä. Nuorilla on perheenjäseniä ja ystäviä Haaparannan puolella, monilla on Haaparantaan yhteyksiä päivittäin. – Nuoret totesivat, että sieltä saapuu uusi sielujen voittaja! Kieli hämmensi, vaikka olin käynyt viidesläisen koulun. 18 19 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 reportaasi. » ” 1990-luvulla oltiin raamattukeskeisempiä. Toki sisältö on edelleen tärkeä, mutta nykyään mennään ihminen edellä. Myös toimintaan voi vaikuttaa. – Nuoret toivoivat tunturivaellusta ensi kesäksi. Yhdessä on laadittu muun muassa tehostetun nuorisotyön suunnitelma niitä tilanteita varten, joissa nuoret tarvitsevat erityistä huomiota esimerkiksi äkillisen kuoleman joh– Tästä on tullut meidän näköinen paikka, kertovat nuoret, jotka saapuvat Ylöjärven seurakunnan nuorisotilaan Kellariin melkein joka perjantai. – Parhaimmillaan onnistumme olemaan turvallisia aikuisia, jotka ovat kuitenkin ihan eri roolissa kuin vanhemmat, sukulaiset ja opettajat. Kellari-ryhmän aktiivi Helmi Kelloniemi kertoo, että syy tulla on yksinkertainen. Alkoholin ja tupakan käyttö on Konttajärven mukaan torniolaisilla nuorilla vähentynyt viime vuosina, mutta muiden päihteiden käyttö on ehkä lisääntynyt. – Isolla osalla nuoria ei ole kuitenkaan ongelmia päihteiden kanssa. Nuoret kantavat yhä varhaisemin taakkaa tulevaisuudesta, Konttajärvi sanoo. – 1990-luvulla oltiin raamattukeskeisempiä. Myös luonto leimaa Tornion seurakunnan nuorisotyötä. – Ilmaiset kaverit ja ilmainen ruoka! Kaverit vierestä täydentävät, että yhteishenki on hyvä. TEKSTI | NIILO RANTALA & MARI TEINILÄ – KUVAT | RAMI MARJAMÄKI Rippikoulu on kirkon nuorisotyön lippulaiva myös Torniossa. – Siinä on hyviä ja huonoja puolia. Seurakunnan ja kaupungin yhteistyö onkin tiivistä. Isoskoulutuksessa Torniossa on tänä vuonna ollut 119 nuorta. Nuorten aktiviteetit pyörivät pitkälti sen ympärillä. Jokainen haluaa tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Hän korostaa turvallisen tilan merkitystä. Sekin erottaa tämän koulumaailmasta. – Täkäläinen erityispiirre joillakin nuorilla on nuuskan käyttö. Tärkeintä on kohtaaminen Yksi asia yhdistää nuoria ympäri Suomen, ajasta ja paikasta riippumatta. Se on tarve tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Nuorten ja nuorten aikuisten avuntarpeen voi hänen mukaansa huomata esimerkiksi siinä, että kun nuorilta kysyy mitä kivaa voisimme tehdä, niin suurin tarve monilla nuorilla on jutella kiireettömästi turvallisen aikuisen kanssa. Nykyään lähdetään liikkeelle siitä ”mitä sulle kuuluu”. Kuvassa Kellariryhmän jäsenet Jenny Snellman, Noora Kröger, Siiri Hämäläinen, Veera Heiskanen, Helmi Kelloniemi ja Valtteri Sopanen. Honkkila muistuttaa, että olennaista on silti edelleen suurten kysymyksien pohtiminen ja kristillinen pohjavire. Hyvää on se, että sosiaalisen median kautta voi löytää uusia ystäviä ja yhteisöjä. Ylöjärven seurakunnan nuorisotila Kellarille on jo saapunut parikymmentä nuorta. Isoskoulutukseen kuuluu myös eräkurssi. Nuorisotyötä tehdään eri puolilla Suomea hyvin erilaisin ehdoin. Painopiste oli siinä, että Raamattua opetetaan ja tutkitaan. Yli kolmekymmentä vuotta alalla olleen nuorisotyönohjaajan Antti Honkkilan mukaan nuoriso ei ole muuttunut miksikään. Yksi seurakunnan työmuoto on niin sanottu ”hyppykahvit”. – Koen siunauksena sen, että koko seurakunnassa on yhteinen työnäky. Kaikki koulutetut eivät mahdu leireille, mutta lukiota käyvät saavat isoskoulutuksesta pisteitä vapaavalintaisiin aineisin. Viihtymistä kuulemma parantaa kokemus siitä, että tila on toteutettu heidän ehdoillaan. Sosiaalisella medialla ja virtuaalitodellisuudella on entistä suurempi rooli nuorten elämässä. Osa luonnossa liikkumisesta, esimerkiksi kalastusretket Tornionjoella, tehdään yhteistyössä kaupungin kanssa. – Jo yläkoulussa pitäisi suunnitella vuosia eteenpäin. Tällaista oli ilmassa vielä kolmekymmentä vuotta sitten. – Haluan nähdä ihmisen sellaisen kuin hän ovista sisään astuu. – Perustarve on sama. Alan ammattilaisten mukaan moni asia on silti muuttunut. Honkkilan aloittaessa työuraansa alan retoriikka oli hyvin erilaista. Jotkut pelaavat pleikkaria, toiset shakkia, kolmannet biljardia. Ruotsin rajan läheisyyden merkitys tuli näkyväksi Torniolaisten nuorten elämässä muutama vuosi sitten. Honkkilan mukaan yksi painotus on muuttunut nuorisotyössä olennaisesti. Sitä suunnittelemme parhaillaan. Nuorten kanssa vietetään paljon aikaa tuntureilla ja joella. Katja Konttajärvi on iloinen työtovereistaan ja hyvästä yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa. Torniossa, noin 600 kilometriä Ylöjärveltä pohjoiseen, eletään lähellä Ruotsin rajaa ja kaukana etelän kasvukeskuksista. – Valtakunnan rajan huomasi oikeastaan vasta silloin kun se meni pandemian takia kiinni. On perjantai-ilta ja talo täyttyy tavalliseen tapaan. – Turvallinen tila syntyy, kun jokainen hyväksytään sellaisena kuin on. Tor nion johtavan nuorisotyöntekijän Katja Konttajärven mukaan nuorten elämässä ulkoiset paineet ja vaatimukset tehdä yhä aikaisemmin tulevaisuutta koskevia päätöksiä ovat lisääntyneet. Toisaalta moni asia yhdistää alueesta riippumatta. – Ennen pandemiaa sen kävi lähes sata prosenttia ikäluokasta, Katja Konttajärvi kertoo. Meidän duunina on luoda sellainen tila, että jokaisen on täällä hyvä olla. Konttajärvi on parhaillaan toisen työtoverinsa kanssa lyhytterapiakoulutuksessa, tarkoituksena on käynnistää myös Torniossa yksittäisinä tapaamisina toteutettavaa Walk in -terapiaa. Meidän tehtävänämme on luoda sellainen ilmapiiri. Täältä löytyy aikuisia, jotka tasavertaisuuteen pyrkien katsovat maailmaa ja pohtivat elämää. – Nuoret osallistuvat toimintaan vapaaehtoisesti. Kellarille saapunut nuorisotyönohjaaja Sanna Leijo istuu pöydän ääreen Honkkilan viereen
Shakkiturnaus on tullut monelle joka perjantaiseksi tavaksi. Paperilaskulisä 3 € + alv 10 %. Vuonna 2018 tehdyn kyselyn mukaan nuorista peräti 70 prosenttia piti poliisia erittäin luotettavana. Kirkon näkökulmasta on tietysti mielenkiintoista, miten nuo ihmiset tulevat järjestäytymään. Honkkila kertoo, että nuorten raamattupiiriin osallistuu viikoittain paljon kävijöitä. Jokaisen täytyy saada kertoa, mitä kuuluu ja miten menee. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. – Toinen selkeä muutos on monikulttuurisuuteen liittyvien kysymysten ilmaantuminen sekä ympäristöja ilmastokeskustelu. Silti kahdenkymmenen vuoden aikana nuor– Ruoat ovat aina hyviä, toteavat kebabia nappaavat Tuukka Tirilä ja Konsta Tikkakoski. Sosiaalinen media ja digitalisaatio jäsentää arkea uusiksi. Miten kirkko puhuu tämän elämäntavan omaksuneille. 20 21 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 reportaasi. Luottamus kirkkoon on kuitenkin Tomi Kiilakoski mukaan heikentynyt. Toiseksi suurin syy on kahvi. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. Miten se jalkautetaan seurakuntatasolle. Myös oppilaitoksiin ovet ovat Torniossa seurakunnalle auki pitämään aamunavauksia sekä tukemaan uskonnonopetusta. Kun seurakunta järjestää nuorille esimerkiksi mediakurssin, se tehdään yhteistyössä kaupungin kanssa. Miehet nauravat ja Honkkila täydentää: – Totta kai, koska silloin jutelNeljä kysymystä kirkolle Nuorisotutkija Tomi Kiilakoski nostaa esiin neljä tärkeää kysy mystä kirkon ja nuorison suhteesta: 1 Eettiset kysymykset Miten kirkko ottaa selkeästi kantaa eettisiin kysymyksiin. Sosiaalisesta mediasta löytyy monia uskon nollisia viestijöitä. – Myöskään kirkon virallinen viestintä ei ole nuorisokeskeisintä. Isoskoulutukseen kuuluvalla eräkurssilla käytiin viime vuonna Levin Kätkä-tunturilla. + 6,9 snt/min. 3 Digitalisaatio Enää ei riitä, että menee TikTokiin tai Instagramiin. Jättääkö kirkko viestintäavaruuden kärjistäjille vai onnistuuko se välittämään rakkauden ja armon sanomaa. 2 Kaupungistuminen Moderni kaupunkilainen nuorisokulttuuri muodostaa kirkolle haasteen. Se tarjoaa myös näkökulmaa suomalaiseen yhteiskuntaan kirkon arvoista katsottuna. Kiilakoski uskoo, että syy on kirkon konservatiivisessa julkisuuskuvassa. Kuva: Katja Konttajärvi Pöydän ääreen istuu parikymppinen mies, joka tervehtii Honkkilaa tuttavallisesti. Kiilakoski painottaa, että tämä ei ole pelkästään kirkon ongelma. Tilaus on määräaikainen Tilaa Kotimaa-lehti 6 kk + 1 – saat 1 kk ilmaiseksi! Lehti ja digi 6 + 1 kk ilmaiseksi 55 € (Norm. ” Nuoret ovat eettisesti todella tiedostavia. Tornion seurakunnan nuorisotyössä luonto on tärkeässä osassa. Tuona aikana muodostuu pohja tulevalle elämänmuodolle ystävineen, harrastuksineen ja arvoineen. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh. Tilaajalahja toimitetaan kun lehtitilaus on maksettu. Enää ei voi säädellä sitä, mihin nuoret somessa menevät. – Pelkkään kuulumiskierrokseen menee helposti tunti. Vaikka empatiaa olisi, niin liika varovaisuus voi välittää täysin toisenlaisen viestin. Nuoret kaipaavat muutenkin selkeitä eettisiä linjauksia, ei ympäripyöreää puhetta. Honkkila sanoo haikeana, että yksi Ylöjärven seurakunnan varjopuoli on se, että suurin osa nuorista lähtee pois 18-vuotiaana. Jos kirkko ei ole silloin mukana elämässä, voi olla että yhteyttä siihen ei löydy myöhemminkään. Kuinka elää uskottavasti modernin nuorisokulttuurin sykkeessä. Myös kaupungistuminen ja yksilöistyminen ovat selvästi havaittavia kehityssuuntia. Vastaus on selvä: täällä on muita. Oleminen on mutkatonta, kohtaaminen täyttä. Mitä tarjottavaa kirkolla on kaupunkilaisille nuorille. – Tällainen käytäntö on vakiintunut. – Yleisestikin voi pohtia, mitä nuorille aikuisille tarjotaan. Todellinen haaste kirkolle, viranomaisille ja kouluille on se, että rooli portin vartijana on kadonnut. + 14,9 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/ puh. Nuorisotyöntekijät Antti Honkkila ja Sanna Leijo näyttävät tuntevan jokaisen paikallaolijan. Toki sekin on paljon, mutta mikä synnyttää toisen puolen epäluottamuksen. Kyselyn mukaan vain puolet nuorista pitää kirkkoa luotettavana. Myös hallitukseen ja oikeusjärjestelmään löytyy luottoa huomattavan paljon. Tarjous koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Se ei oikeastaan pidä paikkaansa. Vaikka rippikoulu onkin säilyttänyt paikkansa siirtymäriittinä ja seurakunnan nuorisotyö tavoittaa huomattavan osan ikäluokasta, kotoa muuttamisen myötä seurakuntayhteys katkeaa. Onnistuuko kirkko viestimään, että ”sinä riität”. – Usein halutaan ajatella, että nuoriso on muuttunut ja tämä sukupolvi on jotenkin radikaalisti erilainen kuin aiempi. Kiilakosken mukaan noin aikaisin kotoa pois muuttaminen on eurooppalaisittain jopa epänormaalia. Viestiessä tulisi aina asettua seksuaalivähemmistöön kuuluvan nuoren asemaan. Eettiset kysymykset ovat heille erittäin tärkeitä, eikä kompromisseja suvaita. Nuorten suhde instituutioihin vaihtelee. Mutta mikä hänet tuo nuorisotila Kellarille. – Vain vajaa neljännes kertoo olevansa uskonnollisia. Suurin osa nuorista kertoo olevansa ateisti–uskova -akselin välimaastossa. Nuori mies kääntyy katsomaan Honkkilaa ja toteaa vakavasti: – Se on itseasiassa mun suurin syy tulla se kuulumiskierros. Lisäksi oppilaille järjestään jouluja pääsiäiskirkko. Puheensorina voimistuu, ilta tummuu Ylöjärvellä. Siksi myös instituutioilta vaaditaan selkeitä vastauksia. Siihen maailmaan osallistutaan yhtenä toimija na muiden joukossa. Olemme yhdistäneet kaupungin kanssa resursseja, sillä yhdessä olemme enemmän. Vaikka asiat eivät vielä ”kivety”, ne saavat huomattavaa pysyvyyttä. dosta. Se on kuitenkin niin tärkeä osa, että se saa viedä kaiken sen ajan minkä se vie. – Porukka vaihtuu nopeasti ja koko ajan. Kuvassa shakkipelin äärellä Tuukka Tirilä, Jami Ahoniemi, Konsta Tikkakoski, Touko Ruoste ja Aliina Jokiaho. 7 kk 94,50 €) ten näkökulma on globalisoitunut. Tilastojen valossa myös uskonnollisten nuorten määrä on vähentynyt. Se ko rostaa myös hienosti nuorten osallisuutta. Kiilakoski kuitenkin muistuttaa, että paljon on myös sellaista mikä pysyy samana. – Olemme järjestäneet yhteistyössä myös nuorten festarit, joissa soitetaan niin sanottua maallista musiikkia ja gospelia. – Jotain on tapahtunut. – Kirkon näkökulmasta pidän olennaisimpana sitä, että nuoret ovat eettisesti todella tiedostavia. 4 Rippikoulu Rippikoulun opetussuunnitelma on todella laadukas. Nuorisobarometria tekemässä ollut nuorisotutkija Tomi Kiilakoski kertoo, että suurimmat muutokset nuorisokulttuurissa liittyvät teknologian käyttöön. Tahtooko kirkko lisätä vai lievittää heidän ahdis tustaan. asiakaspalvelu@kotimaa.fi • 020 754 2333 Kotimaa kutsuu sinua mukaan lukemaan ja keskustelemaan kirkon kiinnostavista ja välillä kuohuttavistakin asioista. Korona-aika alleviivasi sitä, että itsenäistymisvaiheessa tärkein tuki saadaan oppilaitosympäristössä toisten nuorten seurassa
Samassa hengessä haluan päättää tämän tekstin. Ja mikä olisikaan hirvittävämpää, kuin tehdä uusi ihminen ikuista kärsimystä varten. Kuten hyvin tiedämme, Jeesus opetti rukoilemaan Jumalaa Isänä. Minusta oli loogisesti mahdotonta, että he olisivat rukoilleet eri Jumalaa. Tällaisillekin puheille on toki paikkansa, ja se on Hannu Lauerman vastaanotto. Calvinin mukaan Jumala on ennalta määrännyt myös syntiinlankeemuksen. Tämä ei kuitenkaan uskalla palata rikkaan miehen luo, joten isä joutuu käyttämään ovelaa keinoa: hän tarjoaa pojalle työtä lannanlapioijana. Teologit ovat kuitenkin jo pari tuhatta vuotta pyrkineet kaikin keinoin mitätöimään Jeesuksen selvät sanat. TEKSTI | LAURI KEMPPAINEN – KUVITUS | MATTEUS PENTTI Me uskomme eri Jumalaan K eväällä 2020 kirkkoherra Arto Antturi luuli kuolevansa koronaan. Ja mikäli Sidottua ratkaisuvaltaa on uskominen, olisi armollisinta lähetystyötä steriloida koko ihmiskunta mahdollisimman pian. Myös Antturi rukoili. Siinä hän tekee oikein. Jos keskosista vain toinen valitaan hengityskaappiin, toinen valitaan samalla kuolemaan. Jos nimittäin syntyvät lapset eivät mitenkään pysty vaikuttamaan iäisyyskohtaloonsa, eikä Jumala missään nimessä aio kaikkia pelastaa, on moraalisin ratkaisu kieltäytyä tekemästä lapsia ollenkaan. Eikä luterilaisuus suinkaan ole vapaa näistä juonteista. Me teemme Jumalasta oman ahdistuksemme kuvan. Tärisin ja vavahtelin, kyyneleet valuivat paidankauluksesta rintakehälle. Syystäkin tällaisen piruparan huulille saattaisi lipsahtaa Puškinin kysymys: ”Kuka minut väkivalloin kutsui olemattomuudesta?” Buddhalaisessa Lootussutrassa kerrotaan rikkaasta miehestä, jonka poika vaeltelee vuosikymmenten ajan köyhänä maailmalla. Augsburgin tunnustuksen hengessä on selvää, että kastamattomana kuolleet vauvat päätyvät ikuiseen piinaan. Mutta mitä Jumala-käsitteen mieleen tulee, me emme puhu samasta asiasta. Jeesus opettaa, että Jumala-käsitteen mieli löytyy isän rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Mutta ei tarvitse mennä kuin muutama vuosisata eteenpäin, ja kirkkoisä Augustinus jo pohtii, kuinka osa päiväkoti-iässä kuolleista lapsista joutuu ikuisiin kärsimyksiin, mutta heidän piinansa on sentään ”hyvin lievää”. Päinvastoin: ”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” Jeesus opettaa häpeilemättä, että Jumala-käsitteen mieli löytyy isän rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Aloin itkeä kuin pieni lapsi. Rukoilin viime syksynä Jeesuksen rukousta tapani mukaan, silmät kiinni ja hengityksen tahtiin. Frege tunnetaan kielellisten ilmausten analyysistaan. Yhtäkkiä, välähdyksen verran, minusta tuntui kuin saisin aavistuksen siitä, mitä Jumalan nöyryys tarkoittaa. Me teemme Kristuksen paljastamasta Isästä vain tilapäisen naamion, pelastushistoriasta Jumalan vihanhallintakurssin. Me uskomme eri Jumalaan. Jeesus puhui isästä, joka juoksee maailman ryvettämää poikaansa vastaan, sulkee hänet syliinsä ja suutelee häntä. Hän jakoi sairashuoneen kahden somalimiehen kanssa. Fregen hengessä ajattelen, että jos kaksi mono teistia rukoilee Jumalaa, on rukousten kohde väistämättä sama. Hain näkemykselleni tukea loogikko Gottlob Fregeltä. Puheemme viittauskohde on toki loogisesti sama. Lankeemus, valittujen lunastus ja muiden ikuinen kadotus ilmentävät kaikki Jumalan tahtoa. Aivan kuten kahdella nimellä (”Aamutähti”, ”Iltatähti”) voi olla eri mieli, vaikka ne viittaisivat samaan asiaan (planeetta Venus), myös yhdellä nimellä (”Jumala”) voi olla monta mieltä, vaikka se viittaisi samaan kohteeseen (Absoluutti). Pulinat pois. Tämän tarjouksen poika ottaa mielihyvin vastaan. Hänestä oli selvää, etteivät Antturi ja muslimit rukoilleet samaa Jumalaa. Kun ajastin lopulta rävähti soimaan, tunsin helpotusta. Kirjoittaja on pappi, kirjailija ja teologian tohtori 22 23 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 essee. Se on puhetta, jota seitsemänvuotiaskin ymmärtää. Rukousten kohde ja uskon kohde ovat siis kaksi eri asiaa. Älä tee toisille sitä, mitä et toivoisi itsellesi tehtävän. Tarina kiteyttää hienosti langenneen maailman syvimmän tragedian. Mielessäni toistui kaksi virkettä. Isä tunnistaa poikansa ja haetuttaa hänet takaisin. Mielikuva unettomassa yössä rukoilevista miehistä kosketti minua. Reformaattori Calvin ei enää yritäkään höpistä ”yksinkertaisesta predestinaatiosta”. Kyse ei nimittäin ole vain uskontodialogista. Rukousten kohteelle annettava mieli voi kuitenkin olla erilainen. Tajusin, että jos tietämättömyyden verho repäistäisiin kerralla pois, ja me todella näkisimme, kuinka kaukana olemme Jumalan rakkauden ymmärtämisestä, kuinka syvälle olemme langenneet, me tulisimme hulluiksi. Hän vertasi taivaallista Isää henkilöön, joka jättää yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta vuorille ja lähtee etsimään ainoaa eksynyttä. Fregen mukaan kahdella nimellä voi olla eri mieli, vaikka ne viittaisivatkin samaan kohteeseen. Teologit ovat kuitenkin jo pari tuhatta vuotta pyrkineet kaikin keinoin mitätöimään Jeesuksen selvät sanat. Ihmisillä oli esimerkiksi tapana puhua Aamutähdestä ja Iltatähdestä ennen kuin selvisi, että kyseessä on yksi ja sama asia: planeetta Venus. Me emme kestä Jumalan rakkautta. Erottelun ymmärtäminen säästää turhilta turhautumisen tunteilta. Antturi vietti kolmatta viikkoa sairaalahoidossa, viittä vaille hengityskoneessa. Pelkäsin, että itku kuuluu rappukäytävään, mutta en pystynyt lopettamaan. Me teemme kaiken olevan äärettömästä lähteestä, Yhdestä Tosi Jumalasta, kaksinaamaisen olennon, vihan ja rakkauden dualistisen hybridin, joka purkaa ikuisesti plusja miinus-napojensa välistä jännitettä luotuihinsa. Monoteismin ydinvakaumuksiinhan kuuluu, että Jumala on Absoluutti ja Absoluutti on Yksi. Kun poika lopulta saapuu tietämättään isänsä palatsiin, hän pelästyy sen loistetta ja lähtee pois. Ja kaiken tämän Kristus antaa meille anteeksi. Absoluutille rukouksensa kohdistavat monoteistit rukoilevat siis loogisesti samaa Jumalaa. Pyhä Sofroni Saharov vertaakin Herran rakkautta äidin rakkauteen: ”Se sietää pienokaiselta kaiken; se on valmis kaikin tavoin itsensä alentavasti palvelemaan pienokaistaan.” Mainitsin alussa, että minua puhutteli se avoimuus, jolla Arto Antturi kertoi kokemuksistaan. Näin isä saa pidettyä pojan lähellään, jotta heidän välilleen muodostuisi luottamus. Jeesus otti lapsia syliinsä ja totesi, että heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Puhuin asiasta ystäväni kanssa. ”Kerroin heille rukoilevani heille parantumista ja siunausta”, Antturi totesi Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa. Olin eri mieltä. Jeesuksen Isä ei ole mielivaltainen ja arvaamaton. Viimeistään tuolla hetkellä irtisanouduin koko sydämestäni läntisen predestinaatiolinjan jumalakuvasta. ”Ei näillä huulilla voi puhua sellaisesta rakkaudesta”, minä sopersin. Se on puhetta, jota seitsemänvuotiaskin ymmärtää. Kun miehet yöllä heräsivät huonoon oloon, he rukoilivat hiljaa muslimien rukousta. Mikäli Jumala-käsitteelle annettu mieli otetaan huomioon, on minusta selvää, että me emme aina usko samaan Jumalaan edes kristinuskon sisällä. Elämäni ensimmäistä kertaa suutelin ikonia. ”Puhu minun rakkaudestani”, tunsin Jeesuksen sanovan. Jumala-käsitteen mieli on väännelty yhä mielivaltaisemmaksi, tutkimattomammaksi, pelottavammaksi
Harvardin yliopistosta alkunsa saanut, Suomessa Opiskelijaja Koululaislähetyksen luotsaama keskustelufoorumi on aiemmin nostanut esille kysymyksiä muun muassa sodan etiikasta ja Jumalan olemassaolosta. 1900-luvulla edes teologien linjanveto ei ole yhteneväinen. Apologi Aleksi Markkanen aloitti puolustuspuheenvuoronsa toteamalla, että muiden kuolleiden hautaanjääminen ei itseasiassa vähennä Jeesuksen ylösnousemuksen todennäköisyyttä. Tulkintoja voi nyt nähdä myös tekoälyn tekeminä, kuten oheisissa kuvissa. Markkasen mukaan peruskallion muodostaa varma tieto siitä, että Jeesus kuoli ristillä, ja evankeliumien tästä välittämä tieto on lähtökohtaisesti uskottavaa. Paljon puhuttu polarisaatio tarkoittaa Suomessa ennen kaikkea rajua kaksinapaistumista, minkä tuntevat nahoissaan Keskustan lisäksi useimmat pienpuolueet. Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Matti Myllykoski toimi kunniakkaasti keskustelunjohtajana. Ilman uskoa tuonpuoleiseen ja ei-materiaaliseen todellisuuteen kristinusko kuihtuu yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Apologi Markkasen mukaan kristityn velvollisuutena on kyseenalaistaa ja kumota hengelliseen todellisuuteen liittyvä myyttejä ja ennakkoluuloja. Siksikö voitonjuhlat avaavaksi lauluksi oli valittu Rocky-elokuvasta kuulu, chigagolaisen Survivor-yhtyeen kappale Eye of the Tiger. | Kuva: DALL-E 2 ” Matti Myllykoksi esitti olennaisen kysymyksen: miksi on tärkeää saada joku asia todistetuksi. Koko väittämä nojaa juuri siihen, että näin ei yleensä tapahdu. Ainakin Markkanen kehotti välttämään ylösnousemuksen liiallista hengellistämistä. Hirvonen oli samoilla linjoilla ja teki mielenkiintoisen paljastuksen – hän kertoi, että ei väitä ylösnousemusta mahdottomaksi tapahtumaksi. Vaalit herättivät ajattelemaan amerikkalaistumista myös suomalaisen kristillisyyden piirissä. Markkasen mukaan historiantutkija ei saa sisällyttää päätelmäänsä omaa katsomuksellista ennakkoasennettaan. Ihmiset ovat alusta asti puhuneet ruumiillisesta ylösnousemuksesta, hän muistutti. Tällaisesta vastauksesta ateisti tuskin päätään kääntää, mutta Hirvonen toteaa tarinan olevan sisäiseltä logiikaltaan koherentti. Kappale oli sopivasti nimettykin: Go West. Neljäntenä peruskallion osana Markkanen piti tyhjän haudan ihmettä – haudasta ei tullut pyhiinvaelluspaikkaa, koska haudassa ei ollut mitään palvottavaa. Myös identiteettipolitiikka, alt right -liikehdintä ja kulttuurisotakauhistelu ovat pohjimmiltaan tuontitavaraa jenkeistä. Markkanen painotti, että todisteiden velvollisuus ei ole tyydyttää subjektiivisten historiantutkijoiden ennakko asenteita. Perussuomalaiset, joiden nuoriso-osasto kampanjoi supisuomalaiseen tapaan räppiä hyödyntäen, vakuuttaa vaalivansa suomalaista kulttuuria. Vastapäät nähdään eräänlaisten Hollywood-lasien lävitse. Hänen mukaansa usko on Uudessa testamentissakin todisteisiin perustuvaa luottamusta. Ylösnousemuksen olennaisuus tuli todistetuksi kahdessa Veritas-Forumin järjestämässä väittelytilaisuudessa Ylösnousemus akateemisia argumentteja puolesta ja vastaan. Kristilliset arvot eivät vaalikoneissa tunnu tarkoittavan Paavo Ruotsalaisen tai Hilja Haahden arvoja, mutta amerikkalaisten televisioevankelistojen näkemykset kyllä välittyvät. Koska ei ole todisteita siitä, että Jumala todella herättäisi kuolleita henkiin, ei ylösnousemuksen historiallisuudesta voida olla mitään mieltä. Mysteerin ytimessä on ylösnousemus. Hän kuitenkin korosti, että se ei ole historioitsijan ykkösvaihtoehto, pikemminkin ”vaihtoehto 378”. Koska ihminen on kykeneväinen keksimään mahdottomia asioita, tulisi virallisen historiankirjoituksen pysytellä sellaisissa prosesseissa, joiden todella tiedetään esiintyvän maailmassa. 24 25 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 teologia 24. Yhdysvaltain Raamattuvyöhykkeen vaikutteet kaikuvat. Painajainen näyttää toteutuneen. Lopuksi Matti Myllykoski esitti väittelijöille olennaisen kysymyksen: miksi on tärkeää saada joku asia todistetuksi. Myös Suomen eduskuntavaalit 2023 olivat monessa mielessä amerikkalaisuuden voitonjuhlaa. Mutta eikö siihen uskomiseen tarvita aika paljon uskoa. Opetuslapset myös kokivat tavanneensa kuolleista heränneen Jeesuksen. Tampereella ensimmäisestä pidemmästä puheenvuorosta vastasi Ilmari Hirvonen, jonka lähtökohdan mukaan selityksen on oltava aina yhteensopiva todistusaineiston kanssa. Lisäksi kristillinen usko poikkesi radikaalisti ympäröivästä juutalaisuudesta, eikä näin poikkeuksellinen muutos synny tyhjästä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomea vaivaava polarisaatio ei itseasiassa ole erityisen aatteellista, vaan pikemminkin affektiivista polarisaatiota. Myös suuren yleisön stereotypiat kristityistä liittyvät usein amerikkalaisiin elokuviin ja sarjoihin, puhumattakaan uusateistien olkiukoista. Kristilliset arvot liitetään herkästi abortin ja eutanasian vastustamiseen sekä seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Seuraavaksi Markkanen esitteli Jeesuksen ylösnousemusta tukevan ”historiallisen peruskallion”. Taktikoiva äänestyskäyttäytyminen tuntuu olevan perua yhdysvaltalaisesta republikaani–demokraatti -jaottelusta. Siksi kirkon kritiikki netin keskustelufoorumeilla osuu niin harvoin kohteeseensa. Historiantutkimuksen näkökulmasta ylösnousemus on kuitenkin Hirvosen mukaan haastava konsepti. NIILO RANTALA | debatti | A ihetta voi pitää relevanttina, jos siitä käydään korkeatasoista keskustelua ja sen tiimoilta väitellään laadukkaasti. Tällöin ylösnousemus näyttäytyy jo lähtökohtaisesti epäilyttävänä tapahtumana, sillä kuolleet eivät yleensä herää henkiin kolmen päivän jälkeen. Alustuspuheenvuoroja seurasi oppinut debatti, joka alleviivasi kummankin väittelijän laajaa aihepiirin tuntemusta sekä yleistä retorista kyvykkyyttä. Paljon on kulttuuria virrannut Atlantin poikki jälkeen Pasolinin päivien. Erityisesti skeptisen velipuolen, Jaakobin sekä kristittyjä vastustavan Paavalin kääntymykset ovat tärkeitä todisteita ihmeellisten kohtaamisten puolesta. Samasta lähteestä itseään nesteyttävät kristilliset radiokanavat. Jos historioitsija lähtee liikkeelle ajatuksesta, että ihmeitä ei voi olla eikä Jumala vaikuta tapahtumiin, voi lähtöajatuksella olla tutkimustulosta vääristävä vaikutus. Amerikkalaisuuden riemuvoiton alleviivasi Kansallisen Kokoomuksen vaalibileissä tunnelmaa nostattanut taustanauha. Ylösnousemuksesta väittelemisen voi helposti nähdä kristikunnan pitkällisimpänä debattina. Tyhjän haudan mysteeri on pohdituttanut ihmiskuntaa jo kahdentuhannen vuoden ajan. Pannenbergin katsannossa ylösnousemuksen paikka on maailmanhistoriassa, ei henkilökohtaisessa uskonelämässä. Vaikka epätodennäköisiä asioita tapahtuukin, on ongelmallista jos historiaa ryhdytään selittämään täysin todistamattomilla syy-seuraus-suhteilla. Sen puolesta julistivat jo apostolit epäilijöiden ladellessa haudanryöstösyytöksiä. Pohjois-Italian tunnelmalliset kylät täyttyivät coca-cola-tölkeistä ja nuoret verhoutuivat farkkukuosiin aina Alpeilta Lampedusaan. Myös Jeesuksen seuraajat vakuuttuivat tapahtumasta juuri sen poikkeuksellisen luonteen vuoksi, ei siksi että se olisi toistettavissa. Rudolf Bultmann näki ylösnousemuksen logiikan rikkovana tapahtumana eikä pitänyt sen historiallisuutta välttämättömänä uskon kannalta. Mikä sitten on uskon, mikä tiedon asia. Praise the Lord! Monet ääri-ilmiöt, kuten evoluutioteorian vastustaminen ja nuoren maan kreationismi ovat malliesimerkkejä sellaisesta uskonnollisuudesta, joka tuskin olisi koskaan juurtunut Suomeen ilman yhdysvaltalaista kulttuuri-imperialismia. keukselliseen luonteeseen: onhan sentään kyseessä Jumalan poika ja siten ainutkertainen kuolemakin. Hirvonen osoitti kuitenkin varautuneensa vastalauseisiin ja totesi, miten helppoa kristityn on tällöin vedota tapauksen poikYlösnousemus tyhjän haudan selittäjänä – todennäköisin vaihtoehto vai selitysmalli 378. Nyt maaliskuun lopulla Tampereen ja Helsingin yliopistoilla kuultiin ansiokkaat väittelyt ylösnousemuksen historiallisuudesta. Tällöin ylösnousemusta on tutkittava olettaen, että tapahtuma on myös oikeasti mahdollinen. Hirvosen mukaan tällaisia selitysmalleja pitäisi yksinkertaisesti välttää. Vastakkain ovat ennen kaikkea tunteet. Varsinaisina väittelijöinä kuultiin apologi Aleksi Markkasta, joka keskittyi puolustamaan ylösnousemuksen historiallista luonnetta, sekä filosofian väitöskirjatutkija Ilmari Hirvosta, joka suhtautui aiheeseen skeptisemmin. Kaiuttimista raikui Wall Streetin henkeen sopivaa Pet Shop Boysia. | kolumni | I talialainen yleisintellektuelli Pier Paolo Pasolini oli jo 1960-luvulla ahdistunut Euroopan amerikkalaistumisesta. Yksityiskoneilla lentävät saarnamiehet ovat suomalaisessa hengenelämässä vielä aikamoinen harvinaisuus. Seuraajat olivat myös valmiita kuolemaan ja kärsimään uskonsa puolesta. Amerikkalaistunut tunne-elämämme on yksi vaikuttaja vastakkainasetteluiden taustalla. Setä Samulin sirkus NIILO RANTALA niilo.rantala@kotimaa.fi Kirjoittaja pohtii ajankoh taisia teologisia aiheita ” Kaksinapaistumisen tuntevat nahoissaan Keskustan lisäksi useimmat pienpuolueet. Merkillepantavaa on, että niin Hirvosen kuin Markkasenkin puhuessa, kuulija koki voivansa allekirjoittaa äänessä olevan väittämät. Toista ääripäätä on edustanut Wolfhart Pannenberg, jonka mukaan ylösnousemus tulee nähdä yhtenä historian merkkitapahtumana
Radiota kuunneltiin yhdessä naapurien kanssa, kun kaikilla ei sitä ollut. Ensin kursseja järjestettiin Kalajoen kristillisellä opistolla ja nykyään Jyväskylän kristillisellä opistolla. Klemmtille se on rauhallista työskentelyä hiljaisuudessa, jossa oma hengellinen tarve ohjaa tekemistä. – Luonnoslehtiö toimii ikään kuin päiväkirjana: tiettyjä sivuja katsoessani muistan millaisessa elämäntilanteessa olin ja miten sivut linkittyvät arkeeni. Toisella rivillä näkyy Mauri Laakso, joka oli yksi monista kuvan hah mot tunnistaneista. Luemme tarinat ja julkai semme niistä parhaita paloja Kotimaan Kirkko kahvitsivulla. Pian alkoivatkin omassa seurakunnassa Ninan järjestämät Bible Journaling -kurssit. Meilläkin kävi naapurin nuorimies kuuntelemassa puulaati kon päällä istuen lauantain toivotut levyt, erityisesti loppuosan tanssi kappaleet. Suo mes sa asu va syy ria lai nen näy tte lijä Edellisen viikon mysteerikuvaan (Kotimaa 30.3.) tuli monta tunnistusta. 1. Kuka on Sherwan Haji. 26 27 KOTIMAA | 14.4.2023. Ferriera da Silvan muistan hienon nimen takia ja Armi Kuuselan tulon jalkapallostadionille Sunbean Talbotilla. Sekin saattoi olla joku vaihto kone, koska yksi putki lakkasi välillä toimimasta. Vastaukset kysymyksiin löyty vät tästä lehdestä. KAARINA KERTTULA Kotimaan lukijakisa Nyt kerätään radiomuisteloita! Kerro meille mieleenpai nuvin muistosi televi siosta ja radiosta. Vuonna 2012 ystävä pyysi Klemmtia mukaansa Pelastusarmeijan tiloissa toimivaan Bible Journaling -ryhmään. Tunnistatko kuvassa olevia henkilöitä. Sen suorastaan näki, samoin kun uimastadionilla voittajan isän iloissaan hyppäävän altaaseen. – Tämä on työväline, jolla voi tavoittaa hengellisyydestä kiinnostuneita ihmisiä, Klemmt sanoo. Korostuksessa Klemmt käyttää muun muassa tekstaustusseja, lehtileikkeitä, kiiltokuvia, akryylivärejä tai sekatekniikkaa. Luova harrastus Raamatun tekstien parissa alkoi kuitenkin vasta paljon myöhemmin Suomessa. Eniten veikkauksia sai vuosi 1988. fi, aiheeksi mysteerikuva, tai Kotimaan Facebook-sivuilla, jossa kuva myös julkaistaan. Rukouksen jälkeen hän lukee psalmin tai lyhyen Raamatun jakeen ja pohtii tekstin sisältöä parikymmenen minuuttiin ajan. Se ei ilmeisesti kestänyt kovin kauan, kun seuraava oli ns. Lopuksi hän tekee ristinmerkin. | harrastaja | V uonna 1995 Nina Klemmt näki Hampurin Merimieskirkolla Bible Journalingia harrastavan henkilön tekemiä vihkoja. Hiihtokilpailuja kuuntelin ”korva radiossa” paperi ja kynä kädessä väliaikamerkintöjä varten. Radiolla oli tuolloin paljon enemmän merkitystä, kuin tele visiolla ja radiolla tänä päivänä yhteensä, kun somekin on tullut vielä mukaan. Kuvassa ovat rovasti Aatami Kuortti, professori Lauri Koskenniemi sekä kirkkoherrat Jouko Kyyrö ja Mauri Wahlroos. Nina luo samaa työskentelytapaa hyödyntäen myös erilaisia korttisarjoja rukouksen ja hiljentymisen apuvälineiksi. Lähetä muisto sähköpostitse osoitteeseen toimitus@kotimaa. Hän kuulosti aina hyväntuuliselta ja iloiselta. Uud en tes tam ent in eks eget iik an 3. kirkkokahvit | vastaus | 26 KOTIMAA | 14.4.2023 | 3 kysymystä | | vastaus | Mysteerikuva K otimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joista ei kunnolla käy ilmi milloin ja missä kuvat on otettu tai keitä niissä on. Voi sik o sen san oa toi sin kin 2. | Kuva: Jukka Granström ” Luonnoslehtiö toimii ikään kuin päiväkirjana. Nopeasti hän huomasi Bible Journalingin sopivan hyvin aikuistyöhön ja retriitteihin. Harmitti hirveästi, kun menossa oli Hyvää iltaa nimeni on Cox tai Kalle Kustaa Korkin seikkailut. Mistä tilanteesta mahtaa olla kyse. Radioäänistä Kaisu Puuska-Joki oli hyvin suosittu. Putkea piti heilutella ja saada se jotenkin kiinnittymään. – Mieleeni nousseen Raamatun lauseen, sanan tai rohkaisun Nina Klemmt Bible Journaling kirjoitan sitten näkyväksi ja korostan sitä monin tavoin. 1. Jos sinulla on tietoa kuvasta, kerro siitä sähköpostiviestillä osoitteeseen toimitus@kotimaa. Ajankohdasta ei tullut täyttä varmuut ta. | radiomuistelo | Radioselostus, jonka saattoi nähdä Sotaleskiäitini musikaalisena ihmisenä hankki ensimmäisen Lorenzmerkkisen radion 1940lu vulla. Minkä alan dosentti Matti Myllykoski on. TARJA VÄNSKÄ Nina Klemmtin mukaan Bible Journaling -työskentely voi tulla hyvin henkilökohtaiseksi ja paljastaa jotain itsestä. 3. Pekka sanoi, että musta pää painui hiek kaan. Mikä on Lasse Mårtenso nin säveltämän jazzmessun nimi. 2. Aamui sin kouluun lähtiessä ehti kuulla marssin, jonka tempo antoi päivään vauhtia. Työskentelyn aluksi Klemmt rukoilee Jumalaa nostamaan mieleen jotain itselle tärkeää tai tarpeellista. Kurssin aikana osallistujat saavat koulutusta siihen, miten seurakuntalaisia ohjataan hengellisesti ja sisällöllisesti Bible Journalingin pariin. putkira dio. Myöhemmin Helsingin Kallion seurakunnan diakonina työskentelevä Klemmt kehitti Bible Journalingista luterilaista mallia. Tämän viikon mysteerikuvassa median edustajat kuvaavat kahta pappia. fi ja laita aiheeksi ”Radiomuistelo”. – Olen tehnyt Bible Journalingista syvemmän hengellisen prosessin, jossa käsillä tekemisen kautta kuvannetaan paperille, mitä minussa liikkuu, kun rukoilen tai olen hiljaa. Hän ei tuunaa tekstejä suoraan Raamattuun vaan käyttää luovuutensa ilmaisuun luonnoslehtiötä tai vihkoa. Diakoniatyön lisäksi Nina on työskennellyt narratiivisten työmenetelmien ohjaajana. Harrastus on laajentunut myös muiden seurakunnan työntekijöiden käyttöön. Mysteerikuvasarjassa Kotimaa julkaisee näitä kuvia pyytäen lukijoiden apua kuvien tunnistamiseen. Kuva on Tarvasjoen Leppämäen evanke liumijuhlilta. Termille ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta se tarkoittaa raamattumietiskelyä, jossa värikkäitä muistiinpanoja tehdään suoraan Raamatun sivuille tai muistikirjaan – Siitä innostus jäi kytemään, Klemmt kertoo. Omista olympialaisista Pekka Tiilikaisen selostuksesta on jäänyt elävänä mieleen, kun joku hyppääjä ei saanut tulosta ollenkaan. Kahdeksan vuotta sitten Klemmt alkoi ohjata yhdessä Heli Lindroosin kanssa Bible Journaling -työskentelystä kiinnostuneita kirkon työntekijöitä
Viimei sinä työvuosina tärkeimmäksi tuli hiljaisuuden liike. Seurakunta pitää työntekijöistään huolta mm. | nimitykset | Pasi Riepponen, 40, on valittu Lappeenrannan Sammonlahden seurakunnan kirkkoherraksi. HARRI RAITIS LAURA MARIA LATIKKA PAULA RAITIS Kirjoittajat ovat Sisko Raittiin puoliso ja tyttäret. Sisko lähti eläkkeelle retriittipapin tehtä västä. Riepponen on toiminut pappina aiemmin Heinolassa, Helsingissä sekä Lappeenrannan alueella. Hakuaika päättyy 8.5.2023 kello 15:00 . Kaikkiaan siihen kirkolliskokouk seen valittiin vain kaksi papiksi vihittyä naista. Hän on työsken nellyt Kajaanin seurakunnassa nuorisopappina, kasvatuksesta vastaavana kappalaisena sekä viimeksi hallintokappalaisena. palkkaasiamiehenä, hallinnon kokousten sihteerinä ja oman alansa asioiden esittelijänä. Kansan pariin hänen ei tarvinnut koskaan laskeutua, sillä hän oli siellä aina. Virkaan oli viisi hakijaa. Kun hän vuonna 1996 sai rovastin arvon, totesi eräs lapsuuden kotikylän, Murtamon mies: ”Pitkälle on päässyt, vaikka ruhmenpässistä aloitti.” Siskon teologinen linja pohjautui lapsuuden ja nuoruu den satakuntalaiseen rukoile vaiskulttuuriin. Lue koko ilmoitus: www.lapuantuomiokirkkoseurakunta.fi/työpaikat Svenskoch finskspråkig komminister Haninge kommun är ett finskt förvaltningsområde i södra Stockholm. Kokonaiset hakuilmoitukset ovat KirkkoRekryja Oikotie.fi -palveluissa. Hakemus ja ansioluettelo todistusjäljennöksineen tulee lähettää osoitteella: Haapaveden seurakunta, Tähtelänkuja 5, 86600 Haapavesi. Vii meiseen vaiheeseen päässeitä hakijoita oli tosin vain kaksi. Ilmoitusvalmistus 80,00 € + alv. Sammonlahden seu rakunnassa hän on tätä ennen työskennellyt vuoden verran koronaaikana. | kuolleet | | hiippakuntauutisia | ASIAKASPALVELU tilaukset ja osoitteenmuutokset: puhelin 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Mediamyynti: Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@ kotimaa.fi, Juha Kurvinen 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi • Ilmoitushinnat: 2,50 € / pmm + alv. Vaalitapa on välillinen. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valittavan tulee olla Suomen ev.lut. Nyt Sisko on perillä. Tiedustelut: Tuomiorovasti Jussi Peräaho p. kirkon konfirmoitu jäsen ja valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus tervey dentilastaan ja rikosrekisteriote. Hakuaika päättyy 2.5.2023 klo 15.00 . Kuoreen merkintä ”Talouspäällikkö” tai sähköpostiosoitteeseen mauno.soronen@evl.fi otsikolla ”Talouspäällikkö”. jatkanut Mustasaaren suomalaisen seurakunnan kirkkoherran viran hakuaikaa. 044 0188533 tai johtava kanttori Riitta Jukkola p. Virkaa haetaan KirkkoRekryn kautta. Viran palkkaus on J20 hinnoitteluryhmän mukainen. Voimme hyräillä Kaija Pispan hänelle omistamaa virttä: Hiljaisuutta sydänten vaali, Herra, maailmas sa, ettei eksy ihminen kiireessä ja kuohunnassa. Haku mm. Kaksi kertaa hän jätti vakinaisen seurakuntaviran voidakseen edis tää oikeana pitämiään asioita. Lapuan hiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Riina Antila Seinäjoen VII seurakunta pastoriksi (Nurmon kappeli seurakunta) 1.5.23 lukien, Tiina Keinänen Vaasan suomalaisen seurakunnan vs. 5300 jäsentä ja vakinaista henkilökuntaa 16. Lisätietoja löytyy seura kunnan kotisivuilta: www.haapavedenseurakunta.fi ja kaupungin kotisivuilta www.haapavesi.fi. Haastattelut toteutetaan 3.5.2023. Hakuaika päättyy 8.5.2023 kello 15:00 . Sisko oli taistelija, mutta kova hän ei ollut. Ensimmäisinä opiskeluvuosina tuli tärkeäksi Turun Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys, ja myös Helsingin opis keluvuosina yhteys kristilliseen ylioppilasliittoon oli kiinteä. Myydään Kristillisiä kirjoja. Näytä voima rakkauden sydämissä kansojen. hyvillä Epassija työsuhdepolkupyöräeduilla sekä seuraamalla säännöllisesti työilmapiiriä ja työhyvinvointia. Hakuaika päättyy ke 26.4.2023 klo 16. Paikkoja avoinna ilmoitukset 2,70 € / pmm + alv. Lisätietoja antavat talouspäällikkö Sirpa Salo, 044 727 5515, sirpa.a.salo@evl.fi ja kirkkoherra Mauno Soronen, 044 359 8516. Hän käytti kristityn aseita, uutteraa asioihin paneu tumista ja lähimmäisen, myös vastustajan vakavasti ottamista. www.kirkkorekry.fi tai www.hollolanseurakunta.fi ROVANIEMEN SEURAKUNTA Rovaniemen seurakunnassa on haettavana LAPSITYÖNOHJAAJAN VIRKA Hakuaika päättyy 23.4.2023 klo 15.00. Därför söker vi nu dig som vill du vara med och utveckla den finskspråkiga verksamheten i Haninge pastorat! Kan du finska flytande, tillräckligt mycket svenska för att prata med kollegor och känner dig redo för ett nytt spännande uppdrag. Talouspäällikkö vastaa seurakunnan talous, kiinteistö ja hautausmaahallin nosta sekä toimii mm. Minkkinen valittiin virkaan yksimielisesti neljän hakijan joukosta. Hakemukset 3.5.2023 mennessä sähköisesti. 100 % Svenskoch finskspråkig komminister Sök senast 30:e april www.svenskakyrkan.se/haninge Hollolan seurakunnassa on haettavana JOHTAVA KASVATUKSEN VIRANHALTIJA Hollolan varhaiskeskiajalla perustettu seurakunta on vakavarainen, ainutlaatuinen kokonaisuus, joka toimii nykyisin neljän kunnan alueella. klo 15 mennessä osoitteella Lapuan tuomiokirkkoseurakunta, Koulukatu 2, 62100 Lapua tai lapuan.tuomiokirkkoseurakunta@evl.fi. Hakemukset tulee toimittaa 21.4. alkaen. Hakuilmoitus on luettavissa kokonaisuudessaan Rovaniemen seurakunnan verkkosivuilla: https://www.rovaniemenseurakunta.fi/info-ja-asiointi/ avoimet-tyopaikat Julistetaan haettavaksi KUOPION HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI julistaa haettavaksi Kontiolahden seurakunnan I kappalaisen viran. OULUN HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI on julistanut haettavaksi Kempeleen seurakunnan kirkkoherran viran (hakuaika 24.4.23 saakka). Virka täytetään 1.8.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Vaalitapa on välillinen. Tämä pyrkimys näkyi myöhemmin Sis kon teologisissa painotuksissa. Kotimaa vain diginä tilaus (sis. kaplan i Esbo svenska församling 1.3–31.12.23, Janne Sironen som församlingspas tor 1.3–31.12.23 i Esbo svenska församling, Frank Isaksson som församlingspastor i Kronoby församling 1.4.23–21.1.24, Benjamin Häggblom som församlings pastor i Kvevlax församling och Replots församling från 1.7.23 tills vidare, Ann-Mari Audas-Willman som församlingspastor (sjuk huspräst) i Pedersörenejdens kyrkliga samfällighet 1.5–31.12.23, Terttu Laaksonen som tf. Kristilliset yhdistykset pitäisi räjäyttää, koska sinne mennään vain lämmittelemään ystävyydellä.” Elämänsä aikana hän kyllä perus ti parikin yhdistystä, mutta niissä ei lämmitelty ystävyydellä, vaan tähdättiin uudistukseen. Hän oli taitava kirjoittaja ja toimi kuuden vuoden ajan vapaana toimittajana. Siskon teologiassa kirkko on sitä, että pidämme toinen toisistam me huolta. 24 %. sanantie.fi LAPUAN HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI on julistanut uudelleen haettavaksi Pihtiputaan ja Kinnulan seurakuntien yhteisen kirkkoherran viran. Hän oli synty nyt Eurajoella 1.4.1940. Siskolla oli vakaa usko siihen, että pyhä Jumala tekee työtään jokaisessa ihmisessä, suhtautuipa tämä kristinuskoon kuinka tahansa. Kotimaa ja KotimaaProliite näköislehtenä sekä digitaalinen arkisto) 12 kk 132 € kestotilauksena• Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luo vuttaa ja käyttää asiakas suhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisteri lain puitteissa • Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Lue lisää ja täytä hakemus su 30.4.2023 klo 16.00 mennessä KirkkoRekryn kautta osoitteessa: Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa on avoinna A-KANTTORIN VIRKA Haemme kolmen hengen tiimiin monipuolista kirkkomuusikkoa 1.9. Virkaan valitun virkasuhde alkaa 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Yhteinen pappisvirka, yhteis kunnallinen oikeudenmukaisuus ja hiljaisuuden viljely olivat Siskon elämäntyössä tärkeimpiä asioita. Vuonna 1963 hän kirjoitti sisarelleen: ”Kristityn tehtävä on mennä kaikkeen maailmaan, myös osakuntaan, jolla on jumalattoman maine. Sisko oli ensimmäinen nainen, joka valittiin arkkihiippakunnan neljän pappisedustajan joukkoon kirkolliskokoukseen 1988–1992. kaplan i Nagu kapellförsamling 1.4.23–31.3.24, Päivi Lukkari som församlingspastor i Tyska försam ling från 1.8.23 tills vidare. Valinnan teki Kajaanin seurakunnan kirkkovaltuusto kokouksessaan 22.3. Antti Minkkinen, 45, on valittu Kajaanin kirkkoherrak si. Sitä ennen hän omaksui vahvan seurakuntapapin identi teetin. Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa.fi/tyopaikat-ja-virat Paikkoja avoinna Haapaveden seurakunnassa on haettavana TALOUSPÄÄLLIKÖN VIRKA Haapaveden seurakunnassa on n. ”Jospa selviäisin tästä opiskelusta ja pääsisin pois akateemisis ta piireistä tavallisten, normaalien ihmisten joukkoon.” Näin kirjoitti teologi an ylioppilas Sisko Saaristo ystä välleen Mirjalle 17.10.1962. Seurakunta sijaitsee Pyhäjokivarressa, Oulun hiippakunnassa. kirkkoherraksi 7.–11.3.23, 20.3.–12.7.23 ja 17.7.– 30.11.23. Turun arkkihiippakunta Viranhoitomääräyksiä: Veera Ruti Uudenkaupungin seurakuntapas toriksi 15.5.23 lukien, Kristiina Frondelius Maarian seurakunta pastoriksi (VI) 1.7.23–31.12.24. Sammonlahden seurakunta neuvosto teki valinnan yksimielisesti. Haapaveden seurakunnan toiminta on aktiivista ja talous on tasapainossa. Merkittävä vaikutus Siskon ajatteluun oli vuonna 1966 järjestetyllä kirkon yhteiskunnal liseen työhön perehdyttävällä Teollisuusseminaarilla. Haapaveden kaupungin elinkeinorakenne on monipuolinen. För oss är det viktigt att kunna erbjuda finskspråkiga gudstjänster, kyrkliga handlingar och själavård. Kotimaa painettuna, KotimaaProliite painettuna, näköislehdet, digitaalinen arkisto, kalenteri) 12 kk 156 € kesto tilauksena. Hakuilmoitukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa KirkkoRekry-sivustolla: https://kirkkorekry.fi Ilmoitukset osoitteeseen ilmoitusmyynti@ kotimaa.fi Sisko Raitis Rovasti Sisko Kaarina Raitis o.s. Hakuaika päättyy 8.5.2023 kello 15:00 . 24 % / h • Ilmoitusvaraukset ja aineistot: perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@ kotimaa.fi • Tilaushinnat: Koko Kotimaa tilaus (sis. Saaristo kuoli Turussa 18.3.2023. kokkolanseurakuntayhtyma.fi/tyopaikat Kaustisen ja Ullavan seurakunta hakee B-KANTTORIA vastaamaan seurakunnan musiikkitoiminnasta. Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa Kuopion hiippakunnan kotisivuilla osoitteessa www.kuopionhiippakunta.fi. 24 %. 28 29 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 tiedoksi. Minkkinen on koulutukseltaan teologian maisteri ja kirkon nuo risotyönohjaaja. 044 7489600. Kaikissa näis sä hän kohtasi suuria vaikeuksia. Eduksi katsotaan pereh tyneisyys seurakunnan tai julkisyhteisön talouteen ja hallintoon. Rovaniemen seurakunnan kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset toimitetaan sähköisesti KirkkoRekry-palvelun kautta. Vaalitapa on välillinen. Jäseniä yhteisöllä on kaikkiaan 22 500. Viranhaltijalta edellytetään virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muuta vastaavaa virkaan soveltuvaa tutkintoa. Hän oli keskeinen vaikut taja ainakin kolmessa suuressa uudistuksessa: yhteiskunnallisen työn alkaminen Turun seurakun nissa, pappisviran avaaminen naisille ja hiljaisuuden retriittien vakiinnuttaminen osaksi seura kuntien toimintaa. Porvoon hiippakunta Förordnanden: Johan Kanckos som tf. jatkanut Hankasalmen seurakunnan kirkkoherran viran hakuaikaa. Scanna qr-koden för att läsa mer, eller ring +468-555 670 00 och fråga efter Krister. Turun Sanomiin hän toimitti viitisen vuotta omaa palstaa ja oli lehden lähettämänä Saksan evankelisilla kirkkopäivillä Hannoverisssa ja Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksessa Uppsalassa 1968
| Kuva: Virpi Rajaniemi / Simon seurakunta |K uv a: O sk ar i Ki nn un en 30 31 KOTIMAA | 14.4.2023 KOTIMAA | 14.4.2023 pyhä. diakoni Saara Kerola, Turku. Lahjaksi hän muuttaa sen. Viime jouluna olimme yhdessä Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa. Lapsena pidin Simon kirkkoa tylsänä ja rumana. Horisontti su 16.4. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. 1. näyttelijä Laura Malmivaara lukee Sirakin kirjaa. diakoni Antti Kulmala, Tampere Iltahartaus mato klo 18.50, pe klo 18.30 ja la klo 18. Heikkouttamme hän voi käyttää. Kanssa Pietarin ja Tuomaan luottamuksen matkaa teet. To 20.4. La 15.4. Hän se on, ei kukaan muu. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 16.4. Siellä ryhdyimme haaveilemaan omasta talosta, joka olisi vanha ja sijaitsisi veden äärellä. Jeesus oli aikanaan kutsunut Pietarin kalaverkkojen ääreltä ihmisten kalastajaksi ja täyttänyt tyhjät verkot kaloilla. Oliko Pietari nyt palaamassa takaisin alkuperäiseen ammattiinsa, kun hän meni kuuden opetuslapsen kanssa Tiberiaan järven rantaan ja sanoi: Minä lähden kalaan. Nykyisin ajattelen, että se edustaa oman aikakautensa tyyli-ihanteita. Emme heti asettuneet Simoon, vaan asuimme ensin muualla, viimeksi Rovaniemellä. sunnuntai pääsiäisestä (Quasimodogeniti) on aiheeltaan ”Ylösnousseen todistajia ”. Ke hitysyhteistyöstä keskustele massa Tapio Laakso KUA:sta, Silla Ristimäki Fingosta sekä Helsingin yliopiston maa ilmanpolitiikan professori Teivo Teivainen. Minua jännitti, että onkohan ne kynttilät tänä jouluna muistettu sytyttää. 2:2, Ps. Radio 1 klo 11 Ortodoksinen liturgia Ylienkeli Mikaelin kirkosta Mikkelistä. Se on puolisolleni tärkeää, sillä hän harrastaa kalastusta. TV1 klo 10 Jumalanpalvelus. 2000-luvun alussa kirkkosaliin tuotiin jähti, votiivilaiva, jollainen on lähes kaikkien rannikkopitäjien kirkoissa. Jeesus ei enää aterioisi heidän kanssaan maan päällä, mutta hänellä oli tarjolla ikuisen elämän eväitä heille ja myös kaikille sukupolville heidän jälkeensä. La 15.4. TM Maura Ihatsu, Or todoksinen kirkko, Hämeen linna. | radio & tv | | ensi pyhänä | Ku vi tu s: An ni in a M ik am a Johanneksen evankeliumi 21: 1-14 – – Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. Hiilloksella oli jo paistumassa kalaa sekä leipää. Nyt olisi Pietarin tehtävä ruokkia muita: Ruoki minun karitsoitani, kaitse minun lampaitani, ruoki minun lampaitani. Lapset eivät oikein jaksaneet olla kirkossa, muttei se haitannut, sillä siellä oli paljon perheitä, ääniä ja elämää. Ti 18.4. Halusimme puolisoni Oskarin kanssa noudattaa vanhaa perinnettä morsiamen kotikirkosta vihkikirkkona, joten meidät vihittiin Simon kirkossa elokuussa 2015. Kirkon sijainti vaikuttaa äkkiseltään erikoiselta, mutta Simoniemi on ennen rautatien rakentamista ollut Simon kunnan asutuskeskus. Myöhäisempire rakennustyyliä edustava puu kirkko valmistui vuonna 1846. Meillä on kaksi lasta, kolmevuotias Viena ja puolivuotias Ahti-vauva. Aamulla Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. Vaikka Jeesus jakoi heille viinin ja leivän sijaan kalaa ja leipää, tämä kohtaaminen muistutti ehtoollista, viimeistä ateriaa, jonka Jeesus oli viettänyt yhdessä opetuslastensa kanssa ennen vangitsemistaan. Piet. klo 15. pappi, kirkkotilaasian tuntija Mika K T Pajunen, Akaa. Toinen ihana asia olivat pimeässä tuikkivat jäälyhdyt, joita oli Kirkkotien varrella olevien talojen pihoilla joskus jopa kymmenittäin. Hän sanoi: Rauha teille! Tuomas ei silloin ollut paikalla. Urkurina Marko Hakanpää. Punainen kellotapuli antaa kotitalousopettaja Matleena Kinnusen mielestä väriä ja ilmettä pelkistetylle kirkkorakennukselle Simossa. Pohjoismainen kirkkolaulu festivaali 2014 kokosi satoja kuorolaisia Färsaarille. . Ihan niin kuin perinteisessä joululaulussa. Kanttori na Jouni Kuorikoski. Liturgina pastori Hanne Tuulos. Tekstit: 1. kappa lainen Petri Lassila, Tampere. To 20.4. 3:12–20, Joh. 116:1–9, Joh. Pe 21.4. – – Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Suunnitellut arkki tehti Ernst Bern hard Lohrmann. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syö tävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Kirkon ulkoportailta avautuu näkymä merelle ja rantaniitylle, jolla lampaat kesäisin laiduntavat. artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen, Tuusula. – – Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiillok sella paistumassa kalaa sekä leipää. . 20:26, Sak. 21:1–14. Silloin piti herätä aikaisin, ulkona oli pimeää ja kylmää. – – | 1. Taaskaan ei saatu koko yönä yhtään kalaa. sunnuntai pääsiäisestä | Tulkaa syömään! J ohanneksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Ylösnoussut ilmestyi opetuslapsilleen ensimmäisen kerran, kun nämä olivat peloissaan koolla lukkojen takana. Vertasin sitä kaupunkien suuriin kirkkoihin ja tykkäsin enemmän sellaisista linnamaisista, kuten Kemin kirkosta. Hassua oli, että samana päivänä kirkossa vihittiin peräti kolme pariskuntaa! Pienellä paikkakunnalla se on aika poikkeuksellista. seurakuntapastori Visa Viljamaa, Helsinki. Hän on turva elämässä, vaikka mitä tapahtuu. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetus lapset eivät tunteneet häntä. Rauha! Jeesus on jo tässä. teologian tohtori, pappi Risto Nieminen, Mikke li. Muistan, että jo ajomatka kirkkoon oli tunnelmallinen. S imon kirkko sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla Simoniemessä. retriitin ohjaaja Kari Koivula, Vantaa. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Juhlajumalanpalvelusta Klaksvíkin Kristianinkirkossa johtaa tuomiorovasti Uni Naes Färsaarilta. Pe 21.4. Uudeksi hän pystyy luomaan uskon hauraan sirpaleet. Ke 19.4. Jeesus neuvoi, minne verkko tulisi heittää, ja kalaa tuli niin paljon, ettei verkkoa edes jaksettu edes vetää ylös. Yle Radio 1 Aamuhartaus mala klo 6.50. Ti 18.4. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. – – Jeesus sanoi: ”Tulkaa syö mään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. on. Kirkkotien varrella oli vanha talo, jonka asukkailla oli tapana sytyttää tienpuoleisiin ikkunoihin kaksi kynttilää. Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa sankarihautoineen. Alttarilla on neljä kynttilää. Saarnaajana kappa lainen Timo Hanttu. Tilanteessa oli samalla jotain arkisen kotoisaa ja jotain salaperäistä ja pyhää. 8:6–8, Ap. Kristus esimerkin näyttää rohkeudesta rakkauden. Nyt hän sai tilaisuuden kertoa, että Jeesus oli hänelle rakas. Muutimme Simoon syksyllä 2020, ja siitä lähtien Simon kirkko on ollut taas kotikirkkoni. Samassa luvussa kuvataan vielä Jeesuksen ja Pietarin välinen kohtaaminen, joka koskettavalla tavalla osoittaa sen, mitä armo ANNA-MARI KASKINEN toimitus@kotimaa.fi Kirjoittaja on kirjailija, sanoittaja ja Lastenmaa lehden päätoimittaja. pastori, kirjastoneu voja Atte Hokkanen, Helsinki. – Tulkaa syömään! Jeesus kutsui. Liturginen väri on valkoinen. Silloin Tuomaskin sai koskettaa häntä. Ma 17.4. Se on minusta hieno ja muistuttaa paikkakunnan merellisestä historiasta. Rauhan Henki johtaa meitä toisten kanssa kulkemaan, rakentamaan toivon teitä rauhattomaan maailmaan. Mieleeni tulivat muistot omasta lapsuudestani, jolloin kävimme kirkossa joulun aikaan. Punainen kellotapuli kirkon itäpäädyssä on kaunis ja antaa kokonaisuudelle ilmettä ja väriä. Olen kotoisin Simojokivarresta Malininperältä. Se on ulkoa valkoinen ja pohjakaavaltaan suorakaiteen muotoinen. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Jouluaaton aamukirkko on jäänyt mieleen jännänä kokemuksena. Pietari oli Jeesuksen vangitsemisen jälkeen väittänyt, ettei edes tunne Jeesusta. Uusinta. Tulevaisuus oli avoin. Radio 1 klo 10 Jumalanpalve lus Turun Mikaelinkirkosta. Simonkylältä Simojoen suulta tuli myyntiin 1850-luvulla rakennettu vanha talo, johon ihastuimme. Jeesus kutsui Pietarin uudelleen. Kolmas Ylösnousseen ja opetus lasten kohtaaminen tapahtui järven rannalla. | kirkko & minä | Paluumuuttajan katse Matleena Kinnunen Simon kirkko . Pietarista tuli yksi Jerusalemin alkuseurakunnan johtajista. Ke 19.4. Elettiin aikaa ennen Jeesuksen taivaaseenastumista ja helluntaita. MINNAMARIA KOSKELA ” Kirkossa oli paljon perheitä, ääniä ja elämää. diakoni Joel Haahtela, Ortodoksinen kirk ko, Helsinki. Ma 17.4. Kukaan ei rohjennut kysyä, kuka rannalla seisova vieras oli, mutta kaikki tiesivät, että hän oli Jeesus. t. Viikon kuluttua Jeesus ilmestyi heille jälleen. Kellotapuli on 1770luvulta, ja sen on rakentanut Heikki Väänänen
Avasin vuoden ensimmäisen päivän aamuna ikkunan ja kuulin varpusten sirkutusta, en tosin puistikosta vaan läheisestä suuresta alppiruusupusikosta. Aamen. Se lähtikin, mutta ennen lentoon nousuaan se ulosti patsaan päälle. – Katso nyt mitä lintu teki! Se kakkasi rakastetun pyhimyksemme päälaelle. Mutta varpuset kiittävät. Apotti katsoi ja sanoi sitten hymyillen: – Ehkä varpunen oli Jumalan asialla ja lähetti meille viestin. Aidassa on jonkun yksityisen aktiivin ylläpitämä ruokinta, vaikka sellainen lienee kaupungissa kielletty. Kerran patsaan päälle lensi varpunen. Ja siitä lähtien luostarissa alettiin suhtautua pyhimykseen hieman maltillisemmin. Ehkä meidän tulee suhtautua pyhimykseemme enemmän esikuvana kuin puolijumalana, apotti sanoi. Ehkä Jumala halusi näyttää, että koska lintu voi kakata pyhimyksen päälle, niin myös me voimme. näytä meille ruokintapaikat, jotta hengellinen nälkämme hellittäisi, ja saisimme syödä armon jyviä kera ilon kyyneleiden. Nimittäin varpunen ( Passer domesticus) on monin paikoin vähentynyt. – En tarkoita konkreettisesti, vaan vertauskuvallisesti. – Kuinka linnunkakka voi olla Jumalan viesti, ihmettelivät munkit. Puistoruokinnalla on talven mittaan näkynyt mustarastaita ja puluja. – Nyt se häpäisi meidän pyhimyksemme, huusi vanha munkki. Tarina kertoo luostarista, jonka sisäpihan puistikossa oli sen nimikkopyhimyksen patsas. Paikalle tuli apotti, joka ihmetteli kiihtynyttä mielentilaa. – Kirottu varpunen, huusivat munkit. – Hus siitä tiehesi, huusi nuori munkki. Ja pian olivat muutkin munkit hätistämässä varpusta pois. Nyt keväällä siihen ilmestyi eräänä aamuna hämmästyksekseni kuuden kalalokin parvi, mikä aiheutti ylimääräisiä varoitusääniä varpusparvessa. Laskin parhaimmillaan 80 lintua. K otini lähellä on puistikko. Varpunen on kulttuurilintu, eli se viihtyy ihmisasutuksen lähellä. Varpunen ja pyhimyspatsas Varpusparven sirkutus on kuin ääni menneisyydestä. – Hus siitä tiehesi, huusi vanha munkki. Varpunen oli ensimmäinen havaitsemani lintulaji tänä vuonna. OLLI SEPPÄLÄ Rukous Taivaallinen Varpunen. Munkit ja lähiseudun asukkaat olivat ylpeitä pyhimyksestään. Joskus aidan ympäriltä kuuluu valtava sirkutus, kuin ääni lapsuudesta. Toisin minä en sitä juuri huomaa, sillä meidän nurkilla varpusia vielä riittää. – Mitä, huudahtivat munkit. – Saattaa hyvinkin olla, että pyhimyksen kunnioitus ja ihailu on saanut meillä hieman liian suuren merkityksen. Sen reunoilla kulkevassa matalassa orapihlaja-aidassa on talven aikana viihtynyt monikymmenpäinen varpusparvi. | Kuva: Olli Seppälä 32 KOTIMAA | 14.4.2023 luomakunta luomakunta