tammikuuta 2018 l hinta: 3,70€ 2 18 Turvapaikanhakijoiden villit kasteet hämmentävät Mitä tehdä kun seurakunnan talous romahtaa?. vu os ik er ta 00 43 59 5– 18 –0 3 7 Leppävirralta vallan taustavaikuttajaksi Eduskunnan entinen pääsihteeri Seppo Tiitinen arvostaa kohtuullisuutta 20 11. 4 Ka nn en ku va : Ja ni La uk ka ne n 11 3
1 Mikä on podcast. – Kysyn nuorilta, mitä heillä on ollut viikon aikana mielessä. Nakkilan nuoren seurakunnan ohjelmat julkaistaan YouTubessa. Masennuksesta ja selkävaivoista kärsinyt pitkäaikaistyötön sai elämälleen uuden alun kuntoutuksen ja työkokeilun kautta. | Kuva: Jussi Partanen Kai Korpi Podcasteista innostunut Nakkilan seurakunnan nuorisotyönohjaaja KOTIMAA | 11.1.2018 2. U usi vuosi tuo mieleen uudet alut, joista erilaiset ihmiset koskettavasti kertovat tässäkin Kotimaa-lehdessä. Useita syöpädiagnooseja saanut elokuvaohjaaja sekä elää että lepää täysillä. – Itse tehty radio-ohjelma, joka on ladattu nettiin. Vakuutuslääkärit voivat asiakkaita koskaan tapaamatta hylätä vuodesta toiseen todella sairaidenkin ihmisten työkyvyttömyyseläkehakemukset. Hänen uskostaan kykyihini sain aikanaan voiman aktiiviseen työnhakuun. EMilia Karhu Mikä tuo toivon. Nyt hän saa työstään normaalia palkkaa. Emme tavoittele suuria kuuntelijamääriä. Uskon myönteisen palautteen voimaan. Mukana on yhdeksän nuoren joukko, 3–4 on mukana joka kerta, mutta kuka tahansa voi osallistua. – Olen ollut Nakkilassa töissä seitsemän vuotta. Minulle jälkimmäinen on luontevaa. Lue ihmisten kertomuksia siitä, kun kaikki on toisin sivuilta 10?15. Kun hän ylitti kynnyksen, hänestä kasvoi eräänlainen ohjelmiemme puheenjohtaja. Osa ei uskalla osallistua sen takia, että juttelu on julkista. On myös suuri ihmisoikeusongelma, että työttöminä roikutetaan ihmisiä, jotka ovat joko osittain tai täysin työkyvyttömiä. Moni osallistuja on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Nakkilassa olemme tehneet podcasteja vuodesta 2015. MEri ToivanEn ”Digityöllä seurakunta tavoittaa myös huoneissaan viihtyviä nuoria” Kai Korven mukaan radio-ohjelmien teko on suhteellisen helppoa eikä vaadi kalliita välineitä. Ohjelmien teko on suhteellisen helppoa eikä vaadi kalliita välineitä. Työttömien aktivointimalli herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin toivoa. Satakunnassa sijaitsevan Nakkilan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kai Korpi puhui tällä viikolla Jyväskylässä järjestetyillä Kirkon kasvatuksen päivillä podcastaamisesta nuorisotyössä. Nuorille podcastit antavat mahdollisuuden tuoda ajatuksiaan julki. Olemme saaneet podcastien tekemiseen oman huoneen. Tarkoitus on tavata ja jutella viikoittain nuorille tärkeistä asioista. Uutta alkua kaipaa myös juuri nyt suuri joukko työttömiä. – Jos on itse kiinnostunut podcasteista, tätä kannattaa ilman muuta kokeilla nuorten kanssa. Minulle oli työttömänä merkittävää, että työvoimatoimiston virkailija uskoi ammattitaitooni ja työllistymismahdollisuuksiini. 4 Mitä haluat sanoa kollegoillesi. Näin tavoitetaan nuoria, jotka viettävät aikaa omassa huoneessaan. Nuorisotyössä tarvitaan sekä kasvokkain kohtaamista nuortenilloissa että digitaalista työtä. Toimittaja uskoo enemmän porkkanaan kuin keppiin. 2 Miten ohjelmat syntyvät. – Olemme puhuneet muun muassa sosiaalisesta mediasta, kiusaamisesta ja peleistä. Toisaalta patistin pitkään mukaan yhtä nuorta, jonka mielestä hänellä ei ollut sanottavaa. 5 Millainen on työnäkysi. Terveelle ihmiselle pakko voi joskus olla liikkeelle kannustava voima ja saada aikaan hyvää. aluksi | viikon henkilö | Mikä kannustaa. Podcastien lisäksi seurakuntamme nuoret striimaavat digipelaamistaan. Kokoonnumme juttelemaan nauhurille kerran viikossa. 3 Millaisista aiheista keskustelette. Juttelemme jostain esille nousseesta aiheesta 20–25 minuuttia. On silti kohtuutonta luoda järjestelmä, joka ilman joustoa leikkaa työttömyysturvaa niiltä, jotka eivät alueellisista tai muista perustelluista syistä pysty aktivointimallin vaatimuksia täyttämään
Maailmaan, joka ei tottele meidän mieltemme mustavalkoisia lainalaisuuksia. Entä ihmiset sitten. Siitä ei ole niin pitkää aikaa, kun sähkö saapui etäisimpiin Kainuun kyliin. Vaikeimman tilanteen sähkökatkot aiheuttavat yrittäjille, esimerkiksi sahaja lypsykarjatilallisille sekä niille iäkkäimmille ihmisille, jotka ovat sähkölämmityksen varassa. Virren 462 Soi kunniaksi Luojan toisessa säkeistössä veisataan, Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa. Se, joka on häivähdyksinä totta jo nyt. Virsirunoilija Koskimiehen ajoista on kuitenkin tultu siihen, että ihminen on ottanut yhä enemmän valtaa Luojan tontille kuuluvista asioista. ?. Sosiaalisessa mediassa, politiikassa, julkisuudessa. Anna meidän muistaa, että elämme sekä että -todellisuudessa, sillä meidän on tämä maailma ja samalla tuleva. Joko tai -maailma tukahduttaa, sekä että -maailmassa on helpompi hengittää. Niin pahaksi tilanne ei mennyt. | pääkirjoitus | | tuhat merkkiä taivaasta | 11.1. Australiassa on ollut puolestaan poikkeuksellisen kuumaa. Tämä Aukusti Waldemar Koskimiehen 1800-luvun lopulla sanoittama kaunis virsi korostaa Luojaa luomakunnan hallitsijana. Meidän käsityksemme mukaan, ovat korttiannokset alusta alkaen olleet niin vähäiset, että niistä on ollut mahdoton mitään säästää. Jeesus on Jumala, mutta hän tuli ihmiseksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut, ettei hän usko ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Valitse puolesi! meille huudetaan. Kylmyyteen on kuollut ainakin 18 ihmistä. Osa katkoksista on kestänyt useita päiviä. Yhdysvaltojen äärisäitä kuvaa se, että Floridassa oli viime viikolla paikoin kylmempää kuin Alaskassa. Koko maailman tulevaisuudennäkymien kannalta on vaarallista, ettei tämä näkemys jäänyt presidentin puheen tasolle. Hän avaa meille tietä maailmaan, jossa mahdottomilta tuntuvat vastakohdat ja ristiriidat ovat totta yhtä aikaa. Myös SPR:n vapaaehtoisten merkitys korostui erityisesti iäkkäiden ihmisten tilanteen kartoittamisessa ja heitä avustettaessa. 1918 ???????. Hän oli rajallinen ja silti rajaton. Kunta, sähköyhtiö ja pelastuslaitos tekivät Kainuussa pitkää päivää ennen kuin tilanne alkuviikosta helpottui. Helpommin sähkökatkoista selviävät ne hyväkuntoiset ihmiset, jotka asuvat tulipesällisissä kodeissa. Hänen oppilaansa olivat yhtä aikaa uskollisia ja petollisia, epäileviä ja rakastavia, uhrautuvia ja pikkumaisia, periksiantamattomia ja väsähtäviä. Ymmärrys siitä, että emme ole maan päällä saadaksemme itsellemme aina vain lisää, vaan ennen kaikkea rakentaaksemme hyvää tuleville sukupolville. Samaan aikaan Kainuun tykkylumisen todellisuuden kanssa Yhdysvaltain itäosissa ja Kanadassa on ollut poikkeuksellisen kylmää. Tykkylunta on ollut puissa poikkeuksellisen paljon ja se on aiheuttanut sähkökatkoksia tuhansiin talouksiin. Kotimaa perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Hietalahden ranta?13, 00181 Helsinki asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa24: Olli Seppälä 040 587 7411 Päätoimittajan sihteeri: Irja Karppinen 040 737 4722 tuottaja: Tuija Tiihonen (virkavap.) toimitussihteeri: Noora WikmanHaavisto 040 178 8423 Graafikko: Gun Damén toimittajat: Antti Berg, Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Meri Toivanen aikakauslehtien Liiton jäsenlehti iSSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Kotimaa Oy toimitusjohtaja: Juha Ruotsalainen 050 515 1440 markkinointipäällikkö: Minna Zilliacus 040 774 7777 Lukijamäärä: 70 000 KMT Elintarpeitten inventtaus. KOTIMAA | 11.1.2018 3. Voisimmeko nähdä, että sellaisia mekin olemme, hyviä ja pahoja, vahvoja ja heikkoja, jokainen, koko ajan. Jeesus, anna meille katse, joka avaa silmämme näkemään maailman loputtomine sävyineen. Pyrkiessään luomakunnan herruuteen ihmiskunnalta puuttuu viisaus ja vastuu. mEri toivaNEN Kirjoittaja on Kotimaan toimittaja. Toisaalta, toisaalta -puhe ei auta! Jeesus näyttää toisenlaisen esimerkin. Suomessa elämme siinäkin mielessä toisessa ja toiveikkaammassa todellisuudessa, että valtaosa presidenttiehdokkaista ymmärtää ja osa heistä myös korostaa ilmastonmuutoksen vakavuutta. Kaikesta on oltava jotain mieltä. Loppuvuodesta Yhdysvalloissa julkaistussa Trumpin presidenttikauden ensimmäisessä turvallisuusstrategiassa ilmastonmuutos on poistettu pahimpien uhkien joukosta. Hän kuoli, mutta hän elää. On sanottu, että inventoiminen ja siitä johtuva varastojen ottaminen elintarvelautakuntien huostaan on vääryys niitä kohtaan, jotka huolellisella taloudenhoidolla ovat saaneet jotain säästetyksi. Hän säät ja ilmat säätää tämä on joko tai -maailma. V iime päivinä Kainuussa, erityisesti Puolangan ja Suomussalmen alueilla, on eletty erikoisissa olosuhteissa. Seurakunnan olisi ollut mahdollisuus hätämajoittaa ihmisiä kirkkoon sekä leirikeskukseen. Suomussalmella seurakunnalla on kriisivalmiussuunnitelma. Se on niin on väitetty samaa kuin jos se joka on saanut palkastansa jotakin säästymään, pakotettaisiin tästä säästöstänsä antamaan sille, joka on kaikki tuhlannut. Osa kainuulaisista muistaa lapsuudestaan miten elää ilman sähköä
Uskonnollista toimintaa varten hän arvioi löytyvän sopivampia vuokrattavia allastiloja muualta. Pastori Jari Ruonalan mukaan he ovat kysyneet luvan uimavalvojien kopista eikä ongelmia ole ollut. Kuullessaan joidenkin turvapaikanhakijoiden luulleen, että heistä on tullut kasteessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, hän on pahoillaan. Sateenkaarivihkimisen seuraukset tuomioistuimeen Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta kirjallisen varoituksen saanut pastori Árpád Kovács on valittanut päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Kirkosta voi erota myös maistraattien verkkosivujen kautta. Turvapaikanhakijoille tarjolla villejä kasteita kääntyminen | Eri puolilla Suomea on törmätty ilmiöön, jossa turvapaikanhakija ei tiedä, mikä yhteisö hänet on kastanut. Jatkossa pyrimme selvittämään tätä asiaa kastettaville entistä tarkemmin. Hän teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen, joka hylättiin marraskuussa. Olen pyrkinyt varmistamaan, että kastettava todella olisi uskossa, Ruonola kertoo. . Pakistan määräsi joulukuussa 30 kansainvälistä avustusjärjestöä poistumaan maasta. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat ovat epätoivoisia. . Kirkkohallituksen asiantuntijan Marja-Liisa Laihian mukaan tämä on huolestuttavaa. Oulun seurakuntien kansainvälisen työn pastorin Árpád Kovácsin mukaan ongelma on paitsi teologinen myös yhteiskunnallinen. Yhteisö kastaa turvapaikanhakijoita ja antaa heille kastetodistuksen tunnin kasteopetuksen jälkeen. Esimerkiksi Oulussa turvapaikanhakijat ovat saaneet kasteita henkilöiltä, jotka eivät kuulu perinteisiin kristillisiin tunnustuskuntiin. Arabiankielen tulkkeja on käytännössä mahKirkosta eronneiden määrä pysyi entisellä tasolla Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi Eroakirkosta.fi-sivuston kautta viime vuonna 49 814 jäsentä. Ongelmallista on se, että kasteopetukselle ei ole kriteereitä eikä kastetuille henkilöille kasteen jälkeen tukijoukkoja. Kasteopetus on ollut lähes olematonta. Kovács viittaa Oulun Lähetysseurakuntaan. Avustusjärjestöjen toimintaa rajoitetaan monissa maissa Avustusjärjestöjen toimintaa rajoitetaan muuallakin kuin Pakistanissa, sanoo Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson. Tarvitaan ekumeenisia eettisiä pelisääntöjä. Kasteita kaupungin uimahallissa Oulun Lähetysseurakunta on suorittanut viime vuosina harvakseltaan upotuskasteita Oulun Raksilan uimahallissa. . KOTIMAA | 11.1.2018 4. Liikuntapalveluiden isännöitsijä Jari Leviäkangas kertoo, että asiasta ei ole virallisia linjauksia, mutta siitä aiotaan nyt keskustella, kunhan johtajat palaavat lomilta. Luvut koskevat vain Eroakirkosta.fi:n kautta eronneita. Lisäksi Suomen ortodoksisesta kirkosta erosi sivuston kautta 721 jäsentä. Yhteensä eronneita oli siis 50 535. – Jos on jokin ongelma, se pitäisi ratkaista maallisessa oikeudessa. Oulun kaupungin liikuntatoimessa asia ei ole tuttu. Ne ovat olleet koruttomia tilaisuuksia, joista ei ole tehty numeroa. Kovácsin mukaan tilanteessa toimii kysynnän ja tarjonnan laki. Oulun Lähetysseurakunnan pastori Jari Ruonola kertoo kastaneensa muutamia turvapaikanhakijoita. Kasteen olen suorittanut paikallisessa uimahallissa. . Osa kastetuista on kuvitellut tulleensa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi. Luterilaiset, katoliset ja helluntaiseurakunnat sentään tarjoavat kääntyneille opetusta ja opetusmateriaaleja, kummit, ohjausta ja seurakuntayhteyden. Kun joku kerää Pyhän Hengen nimissä irtopisteitä tarjoamalla pikaista kastetta, siihen tietenkin tartutaan. Leviäkankaan mukaan kovassa käytössä olevat uimahallit ovat lähtökohtaisesti vain liikuntaa ja urheilua varten. Kieli tuo ongelmia ymmärtämiseen. Sanan pohjalta olen käynyt tietyt asiat läpi näiden turvapaikanhakijoiden kanssa englanniksi. Hän kertoo toimittaneensa hallissa viime vuosina kymmenkunta kastetta. He pitävät viimeisinä vaihtoehtoinaan pikaista avioitumista, ryhtymistä homoksi tai kääntymistä kristityksi. Kasteet on toimitettu pienessä sivualtaassa aamupäivisin, jolloin muita asiakkaita on vähän. Steffanssonin mukaan myös Aasiassa, Afrikassa ja Intiassa viranomaiset pyrkivät rajoittamaan järjestöjen toimintaa. Tämä on ihmisten harhaanjohtamista. Aika pienellä kaavalla siinä on menty. Luvut ovat hieman suuremmat kuin vuonna 2016, jolloin sekä evankelis-luterilaisesta että ortodoksisesta kirkosta erosi palvelun kautta yhteensä 48 927 ihmistä. Jos ei ole ongelmaa, silloin ei ole mitään ratkaistavaa, Kovács sanoo. Lisäksi kasteita on suorittanut seurakuntaan kuulumaton Jussi Saarela, joka vaikuttaa pääasiassa ulkomailla, mutta on lähetysmatkalla Oulussa. . Hän arvelee, että valtioiden toiminnan taustalla on halu säilyttää oma asemansa vallanpitäjänä sekä suojella omaa mainettaan. Kovácsin mukaan ongelma ei ole se, että kastaja ei ole tunnetun kirkkokunnan jäsen. Kovács sai lokakuussa kirjallisen varoituksen toimittamastaan samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä. Ruonola kertoo kastaneensa turvapaikanhakijat Kristukseen ja Jumalan valtakunnan jäseniksi, muttei minkään seurakunnan jäsenyyteen. uutiset | lyhyesti | | maahanmuutto | T urvapaikanhakija ei aina tiedä, mikä yhteisö hänet on kastanut kristityksi ja mihin seurakuntaan hän kuuluu, vai kuuluuko mihinkään
SENin jäsenkirkkojen kesken vallitsee yksimielisyys laajan kasteopetuksen välttämättömyydestä ennen kastetta. Mutta aina on pienryhmiä, jotka haluavat olla riippumattomia ja itsenäisiä. Pakolaisja maahanmuuttajatyön asiantuntija Marja-Liisa Laihia Kirkkohallituksesta on kuullut vastaavista tapauksista eri puolilta Suomea. Marja-Liisa Laihia näkee parhaaksi ratkaisuyritykseksi paikallisen sopimisen, jossa SENin jäsenkirkkojen paikalliset seurakunnat hakisivat neuvotteluyhteyttä riippumattomien seurakuntien kanssa ja puhuisivat seurakuntien vastuusta uusia kristittyjä kohtaan. | Kuva: Jaani Föhr doton saada. Lisäksi SEN on pyrkinyt parantamaan vastaanottokeskusten uskonnonvapaustilannetta neuvottelemalla Migrin kanssa niiden järjestyssäännöistä. Tilanne ei ole edelleenkään kaikissa vastaanottokeskuksissa hyvä. Tästä todistaa myös tuore Kääntyneet -kirja, jossa kerrotaan kristityiksi kääntyneiden ex-muslimien kohtaamista ongelmista Suomessa, Laihia sanoo. Tärkeintä on syventyä ilmiöön ja sen eri ulottuvuuksiin. . Laihia on toiminut SENin työryhmässä, jossa käsitellään turvapaikanhakijoiden uskonnonvapautta. Jotkut vapaat suunnatkin suosittavat puolen vuoden kasteopetusta. Oulun Lähetysseurakunta on suorittanut viime vuosina harvakseltaan upotuskasteita Oulun Raksilan uimahallissa. EmiLia KaRhu ” Kun joku kerää Pyhän Hengen nimissä irtopisteitä tarjoamalla pikaista kastetta, siihen tietenkin tartutaan. Kristityiksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden määristä Suomessa on esitetty erilaisia arvioita. . Vanhoista kirkkokunnista riippumattomat uuskarismaattiset yhteisöt saattavat opettaa kasteesta hyvin eri tavoin kuin luterilaiset, katoliset tai ortodoksit, metodistit, baptistit, Suomen Helluntaikirkko, Suomen Vapaakirkko tai Pelastusarmeija. Migrin tulkinnat ovat silti edelleen usein ristiriidassa uusia jäseniä ottaneiden seurakuntien lausuntojen kanssa. Mielestäni määrät ja tilastot eivät edes ole olennaisia. Laihia painottaa, että mitään luotettavia tilastoja asiasta ei ole. Kuvan henkilöt eivät liity kasteisiin. . Epäkohtiin ei haluta tai kyetä puuttumaan. Nämä kaikki kuuluvat Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon SENiin. Luterilaisen kirkon jäseniksi heitä on kastettu parin viime vuoden aikana arvioiden mukaan useita satoja ja yhteiskristillisesti ajatellen kääntyneitä arvioidaan olevan noin pari tuhatta. On kuulosteltava henkilön tarvetta liittyä kristilliseen uskoon ja annettava hänelle aikaa sisäistää oppimaansa sekä tutkia omaa motiiviaan. KOTIMAA | 11.1.2018 5. Niinpä nekin kastetut turvapaikanhakijat, jotka ovat liittyneet seurakuntamme jäseniksi, jättäytyvät usein pois toiminnasta, Ruonola harmittelee. Tämä on epärehellistä, epäoikeudenmukaista ja huolestuttavaa, Laihia sanoo. Ekumeeninen neuvosto on tarjonnut Maahanmuuttoviraston työntekijöille apua ja koulutusta kääntymyksen uskottavuuden arvioinnissa. Hänen mukaansa Suomessa tarvittaisiin nyt laajoja ekumeenisia pelisääntöjä. Laihian mukaan kääntymystä turvapaikkaoljenkortena käyttävien motivaatio kasteopetukseen hiipuu nopeasti. Luterilaisten seurakuntien työntekijät ovat törmänneet turvapaikanhakijoihin, joilla ei ole mitään käsitystä kristinuskon moninaisuudesta tai siitä, mikä yhteisö heidät on kastanut. . Luterilaisissa seurakunnissa on kuitenkin paljon kokemusta turvapaikanhakijoiden aidosta kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan. Hän suhtautuu suurella varauksella arvioon kääntyneiden määrästä
Pääjohtaja Tony Hallin mukaan BBC haluaa käsitellä kristinuskon lisäksi myös muita uskontoja. Vastaavia loppiaisjuhlallisuuksia vietetään eri puolilla Turkkia vesistöjen varsilla. Kirkko sijaitsee Balatin historiallisessa korttelissa Kultaisen sarven rannalla. Erdoganin mukaan kirkko tuo oman lisänsä Istanbulin ”kauneuteen ja vaurauteen” ja se on viimeisin esimerkki Turkin pyrkimyksestä palauttaa entiseen kuntoonsa vanhoja synagogia, kappeleita ja kirkkoja, Hürriyet-lehti kertoo. Sen mukaan Yhdysvaltain ihailluimmat mies ja nainen ovat entinen presidentti Barack Obama ja entinen ulkoministeri Hillary Clinton. Ortodoksinen patriarkaatti juhlistaa loppiaista vuosittain Istanbulissa Fenerin kaupunginosan laiturilla. Vuosittain tehtävä galluptutkimus julkaistiin joulukuun lopussa. Raamatussa kaupunginpäällikköön viitataan Toisessa Kuningasten kirjassa (23:8) ja Toisessa Aikakirjassa (34:8). KOTIMAA | 11.1.2018 6. Kultaisen sarven vesi on tähän aikaan vuodesta kylmää. Lopulta patriarkka heittää ristin veteen ja miehet sukeltavat tavoittamaan sitä. BBC myös perustaa uuden kansainvälisen uskontoasioiden ryhmän. Savesta muotoillussa sinetissä olevan muinaisen hepreankielisen tekstin mukaan sinetti kuului Jerusalemin kaupunginpäällikölle. Evankelista Billy Graham jakaa neljännen sijan Tesla Motorsin toimitusjohtajan Elon Muskin ja senaattori John McCainen kanssa. maailmalta Kreikkalainen personal trainer Nicolaos Solis suutelee Kultaisesta sarvesta pyydystämäänsä puista ristiä. | Kuva: Lehtikuva / AFP / Ozan Kose Jerusalemista löytynyt muinainen sinetti tukee Raamatun kuvausta Jerusalemin vanhasta kaupungista on löydetty 2 700 vuotta vanha sinetti, jolla on yhteys Vanhan testamentin teksteihin. Sitä johtaa uskontoaiheisiin erikoistunut toimittaja. Paavi ja Billy Graham USA:n eniten ihaillumpien miesten listalla Paavi Franciscus sijoittui kolmannelle sijalle Yhdysvaltain ihailluimpien miesten listalla. Uskonnon on määrä näkyä niin tv:ssä kuin radiossakin. Arkeologi Shlomit Weksler-Bdolahin mukaan sinetti tukee Raamatun kuvausta kaupunginpäällikön olemassaolosta Jerusalemissa 2 700 vuotta sitten, kertoo Times of Jerusalem -lehti. Kirkonkellot soivat, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I avustajineen pitää moniäänisen rukouksen uimahousuisten miesten odottaessa veneissä. BBC lisää uskontoja käsittelevää ohjelmatarjontaa Britannian yleisradioyhtiö BBC lupaa verkkosivuillaan, että uskonnon määrä sen ohjelmissa kasvaa entisestään. Alueella on tehty arkeologisia kaivauksia vuodesta 2005 lähtien. Erdogan avasi uudelleen 120 vuotta vanhan kirkon Istanbulissa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan avasi 120 vuotiaan ”Rautakirkon” uudelleen Istanbulissa loppiaisena. Sinetti löytyi arkeologien harjatessa ensimmäisen temppelin ajalta peräisin olevaa tomua noin sadan metrin päässä Itkumuurilta olevilla kaivauksilla
Henkilöseurakuntaa on tarjottu ratkaisuksi anonymiteettiin, mutta voiko se olla myös uusia haasteita aiheuttavaa valinnanvapautta. Tukea saa kapitulista, jolla on paikallista asiantuntemusta ja sekä mahdollisuus että velvollisuus puuttua tilanteeseen, ellei seurakunta pääse omin neuvoin eteenpäin. | luottamushenkilöraati | Mitä tehdä jos seurakunta on konkurssin partaalla. Paikallisesti ratkaistaan, mikä on toimivinta: seurakuntaliitos, yhtymän perustaminen vai jokin verkostomainen yhteistyö, jonka kautta toiminnan jatkuvuus voidaan turvata. Päivi Salli, Olarin seurakunta, Espoon hiippakunta Seurakuntien haaste on jäsenyyden haaste. Suurten yhtymien hallinnollisia kustannuksia on vähennettävä. Yhdessä on etsittävä polku tulevaisuuteen. Emilia Karhu Luottamushenkilöraadissa seurakuntien ajankohtaisia kysymyksiä pohtivat kirkolliskokousedustajat eri hiippakunnista. Tätä seurakunta voi tarjota sielläkin, missä resurssit pienenevät, ikärakenne vanhenee ja elämä hiljenee. Marjatta Pulkkinen, Kiuruveden seurakunta, Kuopion hiippakunta Ensisijainen toimija ja vastuunkantaja on seurakunta itse, ja toimiin pitäisi ryhtyä jo ennen kuin ollaan umpikujassa. Toimintaa on järkevöitettävä tekemällä sopimusyhteistyötä esimerkiksi rovastikuntatasolla. Keinot talouden tasapainottamiseen ovat tiedossa, joten tarvitaan vain päätöksiä. Jos seurakunta loitontuu fyysisesti, se loitontuu myös henkisesti. Tällä hetkellä erityistehtäviä on seurakuntayhtymissä, tuomiokapituleissa, kirkon keskushallinnossa ja järjestöissä moninkertaisesti päällekkäin. Seurakuntien ei kantalous | Luottamushenkilöraati pohtii, mitä pitäisi tehdä niille seurakunnille, joilla ei ole enää taloudellisia elinmahdollisuuksia. Jaakko Weuro, Oulunkylän seurakunta, Helsingin hiippakunta Yksittäisten seurakuntien osalta rakenteelliset ratkaisut lienevät välttämättömiä. Johannes Leppänen, Saarijärven seurakunta, Kannonkosken kappeliseurakunta, Lapuan hiippakunta Kirkon toiminnan ja talouden perusyksikkö on seurakunta. Jäsenyys on tietyn seurakunnan, ei kirkon, jäsenyyttä. Tärkeää on ymmärtää, että seurakuntien suurin ongelma ei ole talous. Vaihtoehtoja on myös siltä väliltä. nata odottaa olevansa konkurssikypsiä ennen kuin lähdetään etsimään ratkaisuja. Seurakuntarakenne on toissijainen. Toisaalta suuret yksiköt eivät itsessään ole ratkaisu, vaan enemmänkin laastari akuuttiin vaivaan. Tärkeintä on suhteuttaa menot tuloihin. Jos yhtymiä halutaan, niiden syntyä ehkä edesauttaisi, jos pienille seurakunnille annettaisiin päättäviin elimiin suhteessa jokunen paikka enemmän. Onnellista olisi, jos päätöksissä löytyisi kohtuullinen yhteisymmärrys. Piispamme totesi juuri neuvottelupäivillä, että jokainen tarvitsee sitä, että on jollekin tärkeä ja voi antaa toisille jotain. On turvattava jumalanpalveluselämä, kirkolliset toimitukset ja diakoniatyö. Risto Rasimus, Kouvolan seurakunta, Mikkelin hiippakunta Useinkaan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurakuntaliitos. Päätösvallan delegointi viranhaltijoille isoissa yksiköissä voi viedä kehitystä jopa väärään suuntaan. Yhdistäminen vähentää hallintokuluja, mutta samalla yhteisöllisyys kärsii. Jos seurakunnissa ei ole henkisiä tai taloudellisia edellytyksiä ratkaista ongelmia, ensisijaisia kumppaneita ovat piispa ja tuomiokapituli. On pidettävä huolta seurakuntalaisten hengellisestä hoitamisesta ja palveluista. Päävastuu tulevaisuuden ratkaisuista on siis niillä. Päällekkäisten erityistehtävien tekemistä pitää karsia. Liittyminen johonkin isompaan naapuriseurakuntaan ei aina ole paras mahdollinen ratkaisu. marjatta Pulkkinen risto rasimus Jaakko Weuro Päivi Salli Johannes leppänen | Kuvat: Jukka Granström ja Simo Repo KOTIMAA | 11.1.2018 7. Tämä edellyttää paikallisia rakenteita ja osallisuutta. Seurakunta on ennen kaikkea jumalanpalvelusyhteisö, ja sen jäsenyys on osa ihmisen paikallisidentiteettiä. Ratkaisuissa on muistettava perustehtävä. Elämä itsenäisenä seurakuntana on vaativaa, mutta ei autuus tule siitäkään, että monta köyhää menee yhteen. Kopioiko kirkko sote-Suomesta niin ratkaisut kuin ongelmat, isompia yksikköjä, kalliita it-järjestelmiä, loputonta byrokratiaa. Naapureiden kanssa tarvitaan yhteisvastuun mieltä. Jos nykyinen vieraantumiskehitys jatkuu, suuret kaupunkiseurakunnatkin tulevat aikanaan elinkelvottomiksi. Tarvitaan uudenlaista toimintakulttuuria. Tärkeintä on pohtia, miten paikallinen jumalanpalvelusyhteisö säilyy elinvoimaisena. Ratkaisun avaimet ovat keskushallinnon keventäminen ja jäsentietoisuuden ja vapaaehtoistyön lisääminen paikallisesti. Vastuu on myös kirkkoherroilla ja johtavilla luottamushenkilöillä. Suurissa kaupungeissa ihmiset eivät tunne työntekijöitään. Toivottavasti myös kirkolliskokouksen käsiteltävänä oleva kirkkolain uudistus edesauttaa paikallisesti sopivien ratkaisujen rakentamisessa alueelliseen hallintoon. Kyse on myös laajemmasta toimintakulttuurin ja ajattelutavan muutoksesta. Pienten seurakuntien perusongelma on talous, ei toiminta. Seurakuntalaisten on otettava itse vastuu seurakunnan toiminnan pyörittämisestä, mutta myös kirkon ylärakenteita on kevennettävä – kaikki ei voi enää olla niin hienoa ja kiiltävää. Kirkon on opittava elämään ja toimimaan vähemmällä rahalla
Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa24-verkkosivustolla. Joku voi kertoa virrestä, joka kosketti. Tuskin nuori Maria oli lihava ja hänellä tuskin oli voimia synnytyksen jälkeen seistä kylmässä tallissa alastomana ja jykevänä. Taiteilijan tarkoitus ehkä oli sanoa, että tuollainen hulttio kelpaa Jumalalle, miksi ei sitä kuvaava teos kirkkoon. Silloin pyysin, että jumalanpalveluksen jälkeen voisimme keskustella saarnan sisällöstä ja niin teimme Töölön kirkossa muutamia kertoja. Toki tuhlaajapoika-kertomusta olisi paremmin vastannut luihu ja laiha mies pyrkimässä sikojen sekaan syöttökaukalolle. RiStO MOiSiO Tampere Seimisymboliikan analysointia ” Seimiasetelma on eräänlainen kollaasi, joka ei ole tarpeeksi uskollinen perinteiselle seimelle. Muutin sitten Lappeenrantaan työn vuoksi. Se ei ole mieluinen tehtävä. Aloitan kertomalla, mitä itselleni vaikutti vaikkapa sakastin tunnelma. Jos esimerkiksi rukouksen jälkeen annetaan aikaa omille pyynnöille tai kiitokselle, tuntuu Jumalan läsnäolo selvemmin kuin muuten. Opiskeluaikana Helsingissä minusta tuntui, että menen jumalanpalvelukseen yksin ja tulen sieltä yksin. Ei ollut ketään, kenen kanssa jutella. Samalla toteutuu ”pyhien yhteys” ja voimme yhdessä rukoilla asioidemme puolesta. Lisättynä ristiinnaulitsemisja tyhjän haudan kuvilla teos ilman alastonta naista sopisi paremmin kehityskulkuna pääsiäiseen: ihminen imetti Jumalan karitsaa, joka otti iloiten vastaan tuhlaajapojan, kantoi syntimme ja avasi tien taivaaseen uskon kautta. Kaksitoista asian tuntevaa vakoojaa äänesti ja tulos oli 10 – 2 Luvattuun maahan siirtymistä vastaan. Reaktiot taiteilija Pauliina Turakka Purhosen seimiasetelmaan Loviisan kirkossa ovat tyyliä: järkytyn tai ihastun, kirjoitan ensin, ajattelen sitten. Rovasti Hannu Kuusniemen kirjoitus herätti muistoja. Raamatussa on useampiakin kohtia, joissa enemmistö on väärässä eli ei noudata Jumalan tahtoa. Tässä analyysiyritykseni. mielipiteet Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Kirjoita lyhyesti ja lähetä myös yhteystietosi. Syntyy vastakkainasettelu, jossa taiteilijan seimiasetelmaa ihannoiva leimaa sen arvostelijat ahdasmielisiksi. Jouluevankeliumin keskiössä on Jeesus, ei ”siivottu” tai ”rietas” ihminen. Saarnan herättämät ajatukset vievät usein siihen, miten voimme olla toisillemme avuksi, iloksi tai lohdutukseksi. Eräs sellainen on, kun israelilaiset tulivat ensi kertaa Luvatun maan rajalle Egyptistä lähdön jälkeen. Eduskunta on kansan demokraattisesti valitsema ja eduskunnan enemmistön mielipide on kansan tahto. Joosefiksi hänestä ei ole. Ei siis ole tarkoitus arvostella saarnaa! Teemme näin noin kerran kuukaudessa ja yleensä vajaan kymmenen henkilön voimin. Kenen tahto on kirkolliskokouksen enemmistön tahto. Verta vuotavanakaan Maria ei vuodattanut verta syntiemme anteeksiantamiseksi. Siksi hänen ja af Hällströmin ei olisi pitänyt yllättyä teoksen saamasta rankasta kritiikistä. Karitsaa imettävä nainen voitaneen nähdä Mariana, joka imettää ”Jumalan karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin.” Saiko taiteilija innoituksen emakon alla kyyhöttävään mieheen tuhlaajapoika-kertomuksesta vai Juicen joululaulusta Sika. Silloin täytyy uskaltaa katkaista tai lyhentää puheenvuoro. Sen teki Jeesus pitkäperjantaina. Turakka Purhosen seimiasetelma on eräänlainen kollaasi, joka ei ole tarpeeksi uskollinen perinteiselle seimelle. Keskustelutuokiomme kestää puolisen tuntia. erkki Sevanto KOTIMAA | 11.1.2018 8. Miksi se tarve osuu jouluun, perinteiden tyyssijaan. Analyysiksi ei riitä järjestäjän, kanttori Suvi af Hällströmin maininta pelkästä symboliikasta. Usein jumalanpalveluksen jälkeen nyökkäillään ”olipa hyvä saarna”, mutta kotona sitä ei muisteta. Jos itse joutuu muokkaamaan mielipiteitään sanomalla niitä ääneen, niin silloin on helpompi sisäistää kuultu. Onko kirkkomme niin nuiva ihmisiä kohtaan, että on raju tarve herätellä ihmisiä. Kansa uskoi, että enemmistön ratkaisu oli oikea. KaaRina PeSOnen Sammonlahden srk:n aktiivijäsen, Lappeenranta Keskustelua messun jälkeen enemmistön tahdosta Artikkeli ”Uusi avioliittolaki on vuoden uskontouutinen” jäi mietityttämään. Entä kirkolliskokous. Mielikuvituksen vallatonta laukkaa kuvastaa seisova alaston nainen käsivarrellaan vastasyntynyt, joka on vielä kiinni äitiinsä napanuoralla. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Joskus saarnan pitäjä tai kanttori on mukana. taide kirkossa i Loviisan kirkon kohua herättänyt seimiasetelma kaipaa analyysia, kirjoittaa Risto Moisio. Pyysin paikalliselta kirkkoherralta, voisimmeko jutella halukkaiden kanssa siitä, miten Jumala tänään meitä kosketti, ei vaan saarnan kautta, vaan kokonaisena elämyksenä. Monesti ilmapiiri on rakkaudellinen, mutta ongelmia tulee, jos joku haluaa olla kovin paljon äänessä tai kritisoida. Kukaan ei vaivaudu analysoimaan, mitä kristillistä symboliikka seimiasetelmasta on löydettävissä. Tuleeko kirkolliskokoukselle sellaisia asioita ratkaistavaksi, joita ei voidakaan ratkaista enemmistö periaatteella. Jykevyys saattaisi kuvastaa Marian sisäistä voimaa. Taiteilijan omin sanoin hän on tehnyt ”valmiista hyvästä oopperabiisistä” eli jouluevankeliumista uuden aarian, ”kun on sen tarve”. Kokemukseni mukaan Jumala puhuu pienissä hiljaisissa hetkissä
Sitä vietetään 5.12. Hän ilmaisee näkemyksensä rakentavasti. Kiitollisuusbongausta TOPi LinJAMA Kirjoittaja on musiikkitieteilijä ja ruokasieniharrastaja. Aloitankin heti. Jan Hoogesteger, Iitti ” Kiitollisuudenaiheita löytyi: apinat, ambulanssit, banaanit, B-vitamiini, defenssit. Ne näkyvät myös käytännön työssä. Joulu Hollannissa on rentoutumista. Björn Vikström tunnetaan yhteyden rakentajana niin kirkon sisällä kuin suhteessa yhteiskuntaan. Tärkeää on myös, että paketit avataan yksi kerrallaan, niin että kaikki keskittyvät siihen yhteen pakettiin, ja näkevät, mikä runo ja yllätys siihen kuuluu. Usein menee siis monta tuntia tai koko ilta, ja välillä pidetään tauko ja nautitaan makeita, perinteisiä herkkuja. Y listä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän puhuu Jumalasta selkeästi ja ymmärrettävästi. Molemmat jalkansa menettänyt mies ei vaihtaisi 13 vuoden aikana pyörätuolissa oppimaansa takaisin jalkoihinsa. Elokuvassa ihmiset eri puolilta maailmaa katsovat katsojaa silmiin ja kertovat tarinaansa. Kiitollisuus on taito, jota voi harjoitella vaikkapa kirjaamalla joka päivä päiväkirjaan asioita, joista on kiitollinen. urheilujoukkueiden valmentajana ja käytännössä edistänyt nuorten osallistumista ja vaikuttamista omassa hiippakunnassaan. KOTIMAA | 11.1.2018 9. Ohjaaja avartaa mielet ymmärtämään, että on yhtä koko maa. ”Lopettakaa, ku mun kylkiin sattuu niin paljon”, nauroi 11-vuotias, kun kulta oli niin pyöreä, parrakas ja paniikissa. Arvostamme Björn Vikströmin teologista asiantuntemusta, ajassa kiinni olevaa Raamatun tulkintaa, kykyä tarttua rohkeasti ajankohtaisiin kysymyksiin, ekumeenista ymmärrystä ja uskallusta katsoa tulevaisuuteen. Eteläamerikkalainen rouva tuli iloiseksi maissija papupellosta, joka antoi hänelle joka aamu ravintoa ja joka oli niin kaunis, että hänen teki mieli vain jäädä sitä katselemaan. Hänen eettinen ajattelunsa on syvällisesti punnittua, ja hänen yhteiskunnalliset näkemyksensä ovat viisaita. Siihen liittyy joku yllätys ja hauska runo. Silloin malja vuotaa ylitse, kiitollisuus hakee kohteen ja luotu kiittää luodusta Luojaa. Siinä missä lintubongari huomaa linnut, kiitollisuusbongari alkaa huomata asiat, joista voi ja on syytä kiittää. Paketti voi esimerkiksi olla täysin erimuotoinen kuin sisältö. Hän tulkitsee kristillistä uskoa ja traditiota nykyihmistä puhuttelevalla tavalla. Kiitollisuuspäiväkirjaa psalmin 103 kirjoittajakin muuten piti. Hän herättää erityistä luottamusta kyvyllään kuunnella ja kunnioittaa toisia ihmisiä. Hän tosin puhuu Herrasta, toisin kuin minä, sekulaarin ajan kasvatti – paitsi joskus, kuten silloin, jos pääsee yksin sienimetsälle ja löytää erinomaisen mustavahakaspaikan. Sitten kun varsinainen joulu tulee, Sinterklaas on kauan sitten mennyt kotiin etelään, ja paketti-kiire on ohi. Ja vaikka nykyään joulupukki on löytänyt paikkansa kauppojen näyteikkunoissa ja ilmoituksissa sekä joulukorteissa, perinteinen sinterklaas-juhla on säilyttänyt suosionsa. Ja se tekee joulusta niin ihanaa. Venäläisnainen oli kiitollinen miehestä, joka 33 avioliittovuodenkin jälkeen hymyilee ja suutelee. Kiitollisuuden aiheiden etsiminen muuttaa tapaa nähdä maailma. Vasta sinterklaas-juhlan jälkeen jouluvalmistelut alkavat. Näin on aikaa keskittyä varsinaiseen joulun sanomaan. Elokuvassa erään isoäidin onnea oli se, että hän kuuli naapureiden voivan hyvin. illalla perhepiirissä. Tutkijana hän on perehtynyt erityisesti raamatuntulkintaan, kansankirkon asemaan nyky-yhteiskunnassa ja ekoteologiaan. Tänään olen iloinnut apurahatyöskentelyn suomasta vapaudesta, hyvin kirjoitetusta tietokirjasta, läheisten läsnäolosta, joululta jääneistä suklaista, tuoreista sämpylöistä, keskusteluista ystävän kanssa ja kitaralle sovitetuista Bachin soolosellosarjoista, jotka paraikaa soivat kuulokkeissa. Tuemme Björn Vikströmiä arkkipiispaksi Joulu ilman pukkia Hollannissa reformaatio aiheutti sen, että uskonnollisesta Pyhä Nikolaus -juhlasta tuli suosittu kansanjuhla sinterklaas-juhla. Tärkein ero suomalaiseen jouluun on se, että joulupukki ja kaupallinen lahja-hysteria puuttuvat. Björn Vikströmin tukiryhmä: Maria Kaisa Aula, hankejohtaja, Viitasaari Mia Bäck, kirkkoherra, Turku Patrik Hagman, docent, Åbo Jukka Hautala, rehtori, Ylivieska Leena Huovinen, johtava oppilaitospappi, Helsinki Mari Korhonen, varhaiskasvatuksen lehtori, Turku Hilkka Olkinuora, rovasti, kirjailija, Uusimaa Tapani Rantala, rehtori, Turku Olli-Pekka Silfverhuth, kirkkoherra, Pirkkala Sari Sundvall-Piha, perheasiain neuv.keskuksen joht., Turku Katso kaikki allekirjoittajat Kotimaa24:stä. Myöhemmin kokeilimme leikkiä lauseella ”olen kiitollinen...” Ja kiitollisuudenaiheita löytyi: apinat, ambulanssit, banaanit, B-vitamiini, defenssit. Se on lahjajuhla, jossa usein perheenjäsenet tekevät toisilleen lahjoja. Kiitollisuutta sivuaa monessa kohdin Yann Arthus-Bertrandin elokuva Human, joka on mielestäni yksi viime vuosien vahvimpia puheenvuoroja ihmisen puolesta. Hän on toiminut nuorten parissa mm. Esimerkiksi kestävän kehityksen ja ympäristöetiikan teemoja hän on edistänyt Kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmän puheenjohtajana. Tärkeintä on se tapa miten lahja annetaan. Hän tuntee hyvin seurakuntien todellisuuden ja erilaisuuden eri puolilla maata. Saamme Björn Vikströmistä arkkipiispan, joka on viisas ja yhteistyökykyinen kirkon johtaja – samaan aikaan nöyrä ja rohkea. Joulun mummolamatkalla olimme lasten kanssa ajankuluksi leikkiä, jossa piti täydentää lause ”rakastan kultaani, koska hän on niin...” Ensin keksittiin a:lla alkavia sanoja, sitten b:llä, d:llä, e:llä ja niin edelleen. ”Olen kiitollinen eksoplaneetoista”, sanoi 7-vuotias, joka on kiinnostunut muun muassa avaruudesta. Hän on aktiivisesti tehnyt työtä tasa-arvon puolesta
uusia alkuja KOTIMAA | 11.1.2018 10
– Sillä niin on elämässä aina. Elokuvantekijä Taru Mäkelä ihailee näyttelijöitä, joiden olemuksessa komedia ja tragedia yhdistyvät. TEkSTi: DaniEllE MiETTinEn & kuvaT: ESko JäMSä » KOTIMAA | 11.1.2018 11. Kun kaikki onkin toisin Uudelleen aloittaminen voi olla uskomattoman hienoa, mutta myös ristiriitaista. Kotimaa haastatteli elokuvantekijää, pakolaista ja soitinrakentajaa, jotka ovat kokeneet suuren yllätyksen ja uuden alun
En aina edes muistanut, että olen saanut pahan diagnoosin. Kun tulee aika, sekamelskasta löytyvät tarvittavat ainekset ja niistä luodaan tarina. Jostain kumman syystä Mäkelän uusin elokuva on silti kuulemma niin hauska, että äänisuunnittelija ja miksaaja eivät meinanneet nauramiseltaan saada hommiaan tehdyiksi. Parasta on arki. Paras mahdollinen syövän liitännäishoito on komedianteko. Ei se voikaan, eikä sen tarvitse, Mäkelä toteaa. Ympärillä on ollut viisaita ja hauskoja ihmisiä, ja kiusaajista olen päässyt eroon. Muutosvaatimuksia puhkuessaan Mäkelä vaikuttaa olevan hyvin elossa. Hän on tyytyväinen elokuvaan. Mutta samanlaista kaaosta on oikeastaan koko maailma. Paperittomat käyvät täällä suihkussa, pesevät pyykkiä ja keittävät itselleen ruokaa. Silti hän varautui vaivihkaa siihenkin, ettei pystyisi saattamaan hommaa loppuun. On kuitenkin paljon kivoja asioita ja ihmisiä, joiden kanssa haluaisin vielä olla. Tuntui mahtavalta, että saisi vielä mankeloida paljon lakanoita, juosta merenrannassa, katsella elokuvia . . Näkisit mun työhuoneen, siellä on täydellinen kaaos! Kirjapinojen välissä on kapeita kulkuväyliä, laatikoissa on kaikki sekaisin. Olen aina tyytyväinen, vaikka ei ne koskaan täydellisiä ole. Elinajan ennusteeksi annettiin kahdesta neljään vuotta. . Hän on saanut turvapaikan ja oppinut kieltä niin paljon, että puolet haastattelusta onnistuu suomeksi. Aamupäivällä otetuissa verikokeissa kaikki oli kohdallaan. uusia alkuja ” Paras mahdollinen syövän liitännäishoito on komedianteko. Mäkelä ei vielä paljoa paljasta, mutta sen verran hän sanoo, että aiheena on 1930-luvun Eurooppaan sijoittuva historiallinen tapahtuma, josta hän on jo pitkään kerännyt aineistoa. #metoo-kampanjan innoittamina yli tuhat esittävän taiteen ammattilaista on allekirjoittanut vetoomuksen seksuaalisen häirinnän loppumiseksi. Uusi kotimaa Hayder Al Jouranj, psykologi, yhteisötyöntekijä ja pakolainen Irakista S einien kauhtuneenkeltainen väri tuo mieleen ajan, jolloin työpaikoilla sai polttaa sisällä. Mäkelä pyysi ystävää kirjoittamaan paperinpalalle pyynnön, että syöpä paranisi. Julkisia varoja käyttävien tahojen täytyy osoittaa, ettei niillä ole rikosrekisteriä eikä tutkinnassa olevaa epäilyä seksuaalisesta häirinnästä. Paperittomia pakolaisia auttava Al Jouranj polttaa savukkeen ja palaa pienen työpöytänsä taakse. Kun Mäkelä sai vapun jälkeen kolmannen syöpädiagnoosinsa, hän ei ollut varma, ehtisikö saada rakastamistaan töistä valmiiksi enää yhtäkään. . Ja tietenkin on mukavaa lukea hyvää kirjaa ( Petronius Arbiterin Trimalkion pidot) ja katsoa hyvää elokuvaa ( Lina Wertmüllerin Mimi Metallurgico), mennä oopperaan ( Giacomo Puccinin Tosca) tai juoksemaan (Seurasaari). Neljäkymmentä täytettyään Mäkelä kirjoitti listan asioista, jotka haluaisi vielä tehdä. Ihminen ei voi tehdä mitään täydellistä, vain Jumala on täydellinen. Ohjaaja Taru Mäkelälle, 58, tuli mieleen Israelissa asuva suomenjuutalainen ystävä, jolla on tapana käydä rukoilemassa Jerusalemissa itkumuurilla. Yhteisötyöntekijä Hayder Al Jouranj ei kuitenkaan tupakoi työhuoneessaan, vaan terassilla, josta aukeaa rauhoittava näkymä Helsingin diakonissalaitoksen sisäpihalle. Kuolema ei Taru Mäkelää pelota. Koska olin ennakkosuunnitteluvaiheessa välillä hajamielinen, kerroin tilanteesta assistentille. Onnellisen rouvan oikean käden nimetöntä koristaa sormus, johon on kiinnitetty kukin koristeltu Daavidin tähti. Kaikki kolme syöpää ovat saaneet vaihtamaan vaihdetta pykälää isommaksi. Kun näistä pääsen, alan kirjoittaa uutta tarinaa. . Hän kiittää salaatista ja lähtee ostamaan lapsilleen alennusmyynneistä alusvaatteita. Irakista Suomeen paennut yliopisto-opettaja on saavuttanut uudessa kotimaassaan valtavasti, vaikka on asunut täällä vasta kaksi vuotta. Mäkeläkin on hyvällä tuulella. Varasto-elokuvan jatko-osa Varasto2 on viimeisiä miksauksia vaille valmis. Juuri nyt Mäkelällä on työn alla myös erään vastenmielisen vyyhdin penkominen. Olen synnyttänyt eläviä, terveitä lapsia ja tehnyt mielenkiintoista työtä. Uusi luomisen ilo Taru Mäkelä, elokuvantekijä M itä ihmiselle tulee mieleen, kun hän kuulee syövän uusiutuneen toisen kerran ja levinneen maksaan. Se on viimeisiä selvittämättömiä mysteereitä. Hän suhtautuu siihen uteliaisuudella. Teatteri ja elokuvamaailmassa on ollut pitkään seksuaalista häirintää, Taru Mäkelän tietojen mukaan jopa raiskauksia ja lapsiin sekaantumista. ja kirjoittaa. Tukea saaneiden on korvattava myös toiminnastaan rahoittajalle aiheutunut imagohaitta. Ilouutinen lähti välittömästi tiedoksi esirukoilijoille eri puolille Suomea ja maailmaa. . Opetusministeriö on päättänyt, että hänen psykologiKOTIMAA | 11.1.2018 12. Jos tällaista tulee ilmi, julkinen tuki täytyy maksaa takaisin. Siis syksyllä, kun lehdet putoilivat puista, etäpesäkkeestä oli jäljellä pelkkä arpi, eikä muusta syöpäkudoksesta senkään vertaa. Etäpesäke maksassa sai hänet kuvittelemaan, kuinka uusia kasvaimia alkaisi löytyä keuhkoista, luista ja aivoista. Varasto2:n jälkeen hän ohjaa kirjailija Sirpa Kähkösen poikkitaiteellisen teoksen Vihan kevät. Muuten en sairaudestani puhunut. Jumalakin aloitti maailman luomisen pimeydestä ja epäjärjestyksestä, tohu wa-bohu, Mäkelä siteeraa Raamatun toista jaetta hepreaksi. Ihmiset ovat hyvällä tuulella ja juovat juhlavia juomia. Mennään suunnitelmien mukaan niin kauan kuin mahdollista, oli Mäkelän filosofia. On hauskaa mankeloida lakanat ja pujahtaa niihin illalla nukkumaan, kun ne ovat sileät ja viileät. . Hän on 41-vuotias, mutta vaikuttaa vanhemmalta. Pitkään Taru Mäkelä ei raskaan aiheen äärellä synkistele. Hän sopi kollegansa Sakari Kirjavaisen kanssa, että tämä hyppää tarvittaessa ohjaksiin. Luettelosta tuli niin pitkä, ettei aika riittäisi, vaikka hän eläisi 150 vuotta. Hän on ottanut tehtäväkseen auttaa Jumalaa tämän luomistyössä, penkoa kertomusten loputonta vyyhtiä ja löytää sieltä hauskoja ja olennaisia tarinoita toisille kerrottaviksi. Lappu pyöritettiin rullalle ja sujautettiin 3 000 vuotta vanhan muurin kivien koloon. Istumme diakonissalaitoksen paperittomien pakolaisten päivätoimintakeskuksessa. Mies näyttää väsyneeltä. Tämän oivalluksen jälkeen olen huoletta laiskotellut. Sekä työt että laiskottelu hoidetaan nykyään täysillä. Kaikki jää kuitenkin kesken. . Diagnoosit saatuaan Mäkelä kertoo tunteneensa joka kerralla myös kiitollisuutta. He saavat myös psykososiaalista tukea ja neuvoja kotimaihinsa palaamista varten. Hän kääntää läppärinsä ja näyttää ruudusta hiljattain saamaansa sähköpostia. Yhteisötyöntekijän työnsä lisäksi hän toimii tulkkina ja opettaa arabiaa Karkkilan työväenopistossa. . Olen saanut niin paljon. . Miten mieli voi pitää yhtä aikaa kasassa näin monia maailmoja. Mäkelä muistelee karua kevättään täpötäydessä kahvilassa Helsingin keskustassa. Komediantekijä sanoo olevansa niin fantastinen tyyppi, että hänen miehensä ja lastensa elämästä tulisi tietenkin älyttömän kurjaa, jos hän nyt jo lähtisi. Kun kysyn, milloin hän sai tiedon parantumisestaan, hän vastaa salamyhkäisesti: seemiläisen uuden vuoden aikaan
Mitä tapahtui. Vallanhaluiset uskonoppineet tekivät politiikkaa vedoten Jumalan auktoriteettiin ja helvetinpelkoon. Hän menetti Irakin ja Kuwaitin sodassa yhden veljistään ja pian tämän jälkeen hänen isänsä menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen. Hän vakuuttui siitä, että kansalle ja valtiolle olisi parempi, jos uskonto ja politiikka erotettaisiin toisistaan. » KOTIMAA | 11.1.2018 13. Ikinä. Jos uskonnollinen eliitti riisuttaisiin poliittisesta vallasta, maasta tulisi sosiaalisesti oikeudenmukaisempi, hän ajatteli. Nyt hän odottaa Valvirasta ammatinharjoittamisoikeutta. Irakin pitkät sodat ovat jättäneet jälkeensä miljoonia vammautuneita ihmisiä. Jos Hayder Al Jouranj olisi pitänyt poliittiset ajatuksensa omana tietonaan, hän todennäköisesti opettaisi edelleen psykologiaa Diyalan yliopistossa. Väitöksen aiheena oli erityislahjakkaiden henkilöiden persoonallisuus. Hän opetti psykologiaa Diyalan yliopistossa Bagdadin koillispuolella ja teki tutkimustyötä. Sodassa ei vammaudu vain ruumis, vaan myös mieli menee rikki. Vireillä on myös jäsenhakemus Suomen psykologiliittoon. Kun Hayder Al Jouranj aamulla hyvästeli perheensä, hänellä ei ollut aavistustakaan, ettei hän enää palaisi kotiin. an tohtorin tutkintonsa vastaa suomalaista tutkintoa. . Hayder Al Jouranj kerää voimia jaksaakseen tukea perhettään, kun se muuttaa hänen luokseen Suomeen. Kun hän ei päässyt opiskelemaan lääkäriksi, ajatukset kääntyivät psykologian suuntaan. Mies vaihtaa asentoa toimistotuolillaan, katsoo kiinteästi suoraan sil” Taistelen luottamuksen ja epäluottamuksen kanssa. Koulupoikana Diyalan maakunnassa asunut Hayder Al Jouranj mietti, miten hän voisi auttaa heitä. Hän sai kutsuja kansainvälisiin konferensseihin ja toimi myös yliopistonsa varadekaanina. Ei oikeastaan. Opinnot sujuivat sukkelasti väitöskirjaan asti. Jo lukiossa Hayder Al Jouranj ahmi psykologisten teosten lisäksi filosofiaa, politiikkaa ja sosiologiaa. – Jos perheen yhdistäminen onnistuu. Al Jouranjin mielestä tämä oli vastenmielistä. Lähto tuli äkkiä. Hänen mielessään alkoi muhia vaarallisia ajatuksia. Todellinen menestystarina siis. Vapaa-ajallaan hän saattoi huristella juhliin nelivetomaasturillaan yllään valkoinen kokopitkä dišdaša ja punavalkoinen palestiinalaishuivi. Töiden jälkeen hän palaisi kotiin vaimonsa ja neljän lapsensa luokse, ellei sitten olisi matkoilla jossakin tieteellisessä konferenssissa. Eniten rakastin opettamista ja tutkimista. Opinnot Bagdadissa sujuivat hyvin, vaikka repussa oli paljon surua
KOTIMAA | 11.1.2018 14. Työttömänä hän katseli töihin matkustavia haikein mielin. uusia alkuja Jukka Halonen nauttii työmatkoistaan Vantaan Korsosta Helsingin Roihupeltoon
Bussissa hän katseli alakuloisina ihmisiä, jotka matkustivat kiireisinä töihin ja kotiin. Saan olla täällä niin kauan kuin veljekset jaksavat pitää liiketoimintaa yllä. Näin ruokajonossa paljon työttömiä, jotka olivat katkeroituneet, alkaneet juoda ja antaneet periksi. KOTIMAA | 11.1.2018 15. Hyvästellessään hän toteaa, että voisi olla mielenkiintoista vertailla Koraanin ja Raamatun kirjoituksia Jeesuksesta. Jos hän puhuisi, ne, jotka halusivat tehdä hänestä selvää, voisivat ryhtyä vainoamaan hänen perhettään. Tämä on kahden veljeksen perheyritys, minä olen kolmantena. Syksyllä 2015 Al Jouranjin perheeseen syntyivät kaksoset. Ylpeyttä äänessään Halonen kertoo edustamansa yhtiön käsin rakennetuista kitaroista, joita tilataan ulkomailta asti. Sen jälkeen olen ollut tavallisessa työsuhteessa. Kuuden lapsen isä Jukka Halonen, 56, tiesi, että peiton alle jääminen tarkoittaisi pysyvää putoamista työelämän ulkopuolelle. Onko hän auttaja, joka ei pysty itse ottamaan apua vastaan. Al Jouranj toivoo, että hänen perheensä voisi muuttaa hänen luokseen Suomeen, mutta tämäkin askel tuntuu raskaalta. Umpikujasta tuli parannuksenteon paikka. Jos vain opin riittävästi. Koulupoikana Jukka Halosella ei ollut ammattihaaveita, mutta puuhommista hän on aina tykännyt. Valmistuin ICT-asentajaksi kahdessa vuodessa luokan parhaana, mutta niitäkään töitä ei löytynyt. Hän ei koe vielä olevansa psyykkisesti niin vahva, että jaksaisi auttaa vaimoaan ja lapsiaan sopeutumaan uuteen elämään Suomessa. He eivät enää uskoneet, että elämä voi muuttua. Onko hän masentunut. Hän ei sano tätä suoraan, mutta hänellä olisi paljon enemmänkin annettavaa. Taloudellista hätää perheellä ei ollut silloinkaan, kun molemmat puolisot olivat työttöminä. Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, eikä elämällä tuntunut olevan mitään tarkoitusta. . En tiedä, surullinen ainakin. . Minulla ei ollut. Ajattelin kyllä, että Jumalalla oli minulle suunnitelma, mutta olin mennyt sen ohi. Voi olla. Halonen lähetti lukemattomia työhakemuksia, mutta sai vastauksen ani harvaan. Ohjelmaan kuului kolmen kuukauden työhön tutustumisjakso, jonka kuntoutettavat järjestivät itse. Halonen on myös kouluttautunut uusiin ammatteihin. . Aloin tyytyä siihen mitä sain. Otan päivän kerrallaan. Rahavaikeuksien sijaan Jukka Halonen kamppaili masennuksen kanssa. Sen jälkeen olin pari vuotta Soliferilla, tein satunnaisia työllistämishommia ja kävin siivoamassa. . Hän on opiskellut puusepäksi sekä elektroniikkaja tietoliikenneasentajaksi. Alkoi syntyä luottamus, että kyllä asiat hoituu, pikku hiljaa. Me ollaan saatu paljon tukia, ollaan niillä pärjätty. Sanoin Jumalalle, että olen kadottanut itseni, enkä tiedä missä oikein olen, auta minua. Työrintamalla ei vielä pitkään aikaan tapahtunut mitään erityistä, mutta suhteet vaimoon, lapsiin ja seurakuntaan paranivat. 1990-luvun alun lama katkaisi työuran. . Uusi työ Jukka Halonen , soitinrakentaja L iikkeellä on pysyttävä, vaikka ei huvittaisi lähteä yhtään mihinkään. Halonen kysyi paikkaa muun muassa klassisia kitaroita rakentavasta ja maahantuovasta yrityksestä. Töiden jälkeen hän istuu sohvalle lasi kädessään ja kuuntelee musiikkia. Siksi hän kävi säännöllisesti kuntosalilla ja tapaamassa kohtalotovereitaan luterilaisen seurakunnan Kirkonkulmassa. Ensin en meinannut käsittää, miten tämä voi olla totta. Siitä alkoi muutos, suhteeni Jumalaan ja minulle tärkeisiin ihmisiin muuttui rehellisemmäksi. ” Ajattelin, että Jumalalla oli suunnitelma, mutta olin mennyt sen ohi. Hän oli aikaisemmin kokenut sellaista Jumalan läsnäoloa, joka sai ajatukset kiinnittymään Jumalaan ihmisten sijasta. Sieltä sai kahvia 50 sentillä. . Kun suhde Jumalaan on kunnossa, sisäinen rauha voi olla niin syvää, että ulkoiset olosuhteet eivät horjuta sitä, Halonen kertoo. . Nyt niin ei käynyt. Kun hän aamulla heräsi, päivällä ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Skolioosin ja kahden selkärangan nikaman siirtymän vuoksi Jukka Halonen haki TE-keskuksen ehdotuksesta tukea Kiipulasäätiön kuntoutukseen. Murhia tehdään myös tilaustöinä. Uskoa muutokseen täytyy pitää yllä kaikin voimin, Halonen sanoo. Työtään hän pitää arvokkaana, mutta jokin hiertää. Jumala sai taas oikean paikan elämässäni. Matkalla Kreikkaan hän mietti kiikkerässä veneessä, tulisiko Välimerestä hänen hautansa. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän pakeni Turkkiin mukanaan vain passi ja vähän rahaa. miin ja miettii mitä kertoisi. Eikä perheeni kuitenkaan voisi tuoda menneisyyttäni takaisin. . Olisin joka tapauksessa yksinäinen sielu. Kirjoittaminen, lukeminen ja urheileminen eivät kiinnosta niin kuin ennen. . Tarkoituksen tunne ei ole palannut. Ajatus omasta bisneksestä jännittää Halosta, mutta hän ei tyrmää ajatusta. . Matka jatkui bussilla, junalla ja kävellen Makedonian, Ukrainan, Unkarin, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Hän oppi, ettei ihmisiltä pidä odottaa liikaa, ja toisaalta ihmisiä kohdatessaan hän kohtasi myös Jumalan. Armeijan jälkeen hän meni töihin ensin rakennuksille ja sitten parkettihommiin. . . Taistelen luottamuksen ja epäluottamuksen kanssa. Sen hän kuitenkin sanoo, että uskonnollinen militia on Irakissa Isisin veroinen kiduttaja ja tappaja. Liikanen Musical Instruments toivotti miehen tervetulleeksi työkokeiluun. Nuoret veivät ne kaikki. Olen menettänyt perheeni, ammatillisen asemani, kotimaani, kieleni ja kulttuurini. . Hän yritti löytää motivaatiota muun muassa auttamalla pienituloisia Korson ruokapalvelussa. Jälkeenpäin hän on ajatellut, että huonoin valinta minkä hän teki, oli jääminen vähitellen pois kotiseurakunnan, Korson helluntaiseurakunnan toiminnasta. Hayder Al Jouranjille on tarjottu apua menetystensä käsittelemiseen, mutta hän ei ole halunnut uskoutua kenellekään. He ovat vähän kyselleet, jos minä haluaisin jatkaa siitä eteenpäin. Vähitellen myös Raamatun lukeminen ja rukouselämä hiipuivat. Omistajat ovat kyllä koko ajan sanoneet, että he ovat erittäin tyytyväisiä tekemääni työhön. Usein lepo palauttaa voimat ja ajatukset alkavat vähitellen rakentaa mielikuvia tulevaisuudesta. . Minut irtisanottiin. . Heillä oli päämäärä. Tästä asiasta hän ei kerro mitään. Kymmenen vuotta kestäneen työttömyyden aikana oli silti monta päivää, jolloin usko uuteen alkuun oli lopussa. . . Lapsillakin oli läksynsä ja kaverinsa. Arvottomuuden tunnetta lisäsi työnhakijoiden tyly kohtelu. Torniossa poliisi vei hänet muiden rajanylittäneiden kanssa bussilla vastaanottokeskukseen. Työkokeilun jälkeen pääsin kahdeksi vuodeksi töihin palkkatuella. Olin niin väsynyt, etten pystynyt keskittymään mihinkään. . Arvasin että kysyt. Minusta tuntuu, kuin olisin täällä eri ihminen. Toimittajan napittaessa päällystakkiaan Al Jouranj kysyy, onko tämä uskovainen. Kymmenisen vuotta sitten Halosen elämästä katosi ilo, sama vaikka kuolisi
He tarvitsevat kotiapua, lääkäriä ja rappujen lakaisijaa. Kaksi vuosikymmentä sitten Suomessa oli 100 000 maatilaa, nyt niitä on 50 000. Maantiedon kirjassa se mainittiin vilkkaana junaliikenteen risteysasemana. Hatunnosto veljelleni, joka viljelee yhä maata. Entiset perunamaat työntävät koivua. Se on täynnä tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä. Junantapaiseen nousee parikymmentä matkustajaa. ” Kun pikkukylät ovat tyhjenneet, vuorossa ovat pikkukaupungit. Ensilumi kantautuu märiksi länteiksi vaunun lattialle. Jos on asiaa, hänen kanssaan voi käydä keskustelemassa ohjaamossa. Juna pysähtyy Pieksämäelle, joka kerran äänestettiin Suomen ankeimmaksi paikaksi asua. Entistä kotipitäjää ei enää ole, sillä Kiteen kaupunki on syönyt sen seurakuntineen päivineen. Tarinoissa on apeutta, mutta toiveikkuuttakin. Toivon, että hänenkin kolmesta jälkeläisestään joku jäisi. Kynnelle kykenevät ovat lähteneet maalta tai ainakin lähdössä. Siinäpä on palveluhenkinen ihminen. Siellä täällä on hiljaisen oloisia taloja. Suurin osa heistä on iäkkäitä ja raihnaisia. Joensuussa vaihdan jälleen junaa. Veljen perheen lisäksi täällä asuvat esimerkiksi Osku, Kaisa ja Väinö. Ohi vilahtaa ränsistyneitä asemarakennuksia ja metsää. Oman elämäni reuna-alue sijoittuu Joensuusta hieman etelään. Useilla kylillä ollaan siinä pisteessä, ettei lähtijöitä enää ole. Sieltä lähtee kahdesti päivässä taajamajuna kohti itää. Peukutan mielessäni kuljettajalle. He tapasivat Anitan, Kalevin ja monta muuta korpikylien yksinäistä eläjää. Hymyilen sanalle kaupunki. essee KOTIMAA | 11.1.2018 16. Olen matkalla Suomen itälaidalle, sinne mistä kerran lähdin. Täällä kaupunki on yhtä kuin metsä, sekin usein tyhjäksi hakattu. Viime syksynä julkaistiin toimittaja Jenni Räinän ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla. Palvelusektori on täällä tärkein nuoremman sukupolven työllistäjä, mutta kuka luo lumet, kun nykyinen palvelusektori vanhenee. Työpari liikkui Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Hän lupaa ajaa loppumatkan hieman lujempaa, joten perillä ollaan aikataulun mukaisesti. Kuljettaja kertoo olevansa ainut työntekijä tässä idän pikajunassa, joten koittakaahan pärjätä. Joitakin vuosia sitten Joensuuhun kulki vielä useita junavuoroja päivässä. Kymmenessä vuodessa maatilojen määrä pudonnee tätä vauhtia alle 40 000:een. Muutaman lehmän maitotilin turvin pantiin lapset kouluun ja samaa kyytiä maailmalle. Intercity kulkee Joensuusta Helsinkiin muutaman kerran päivässä. TeksTi: Päivi keTolainen & kuva: Päivi karjalainen Talot autioituvat, kylät hylätään O tan kapsäkkini ja kävelen laitimmaiselle laiturille. Varkaudessa kuljettaja saattaa huonojalkaisen rouvan junasta asemalle asti. Meitä lapsia oli kuusi, joista yksi jäi. Nyt näissä taloissa elää mummo, pappa tai yksinäinen vanhapoika. Autiot kylät ovat totta Lapissa ja Ilomantsissa, pian muuallakin. Nyt ei ole ruuhkaa. On vielä sellaisia, jotka haluavat muuttaa maailman metropoleista keskelle metsää. Kerran viikossa palvelutaksi saapuu nurkalle ja kuljettaa mökkien yksineläjät kaupoille ja apteekkiin. Toiset lähtivät elintasoevakkoon. Nyt siis vain tämä kiskobussi. Aikoinaan näissä taloissa kasvoivat lapsikatraat ja pelloissa perunat
Maat, metsät ja hylätyt pihat pitäisi antaa niille, jotka niitä haluavat hoitaa. Huomionarvoista on, että täällä ei olla Kainuussa, vaan väestökato tapahtuu hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tutkimusta johtaneen professori Tiina Silvastin haastattelua kannattaisi poliitikkojen huolella lukea. Muutamat menivät Joensuun suuntaan. Nähtävästi puoli kaupunkia on täällä tuhlaamassa rahojaan maapallon turmioksi tänä mustana perjantaina. Valtakunnan päättäjistä osa on sitä mieltä, että maaseudun elinvoimaan on syydetty liikaa yhteisiä varoja. Tutkijaryhmä näkeekin toivoa lähiruoka-ajattelussa ja kasvispainotteisessa ruokabuumissa. Kun olin yläkoulussa, meitä oli neljä rinnakkaisluokallista. Samanaikainen mässäily ja toisaalta huono-osaisuus laittavat jatkossa ruokaruletin uusiksi. Näen jälleen hylätyt talot ja autiot pihat ja mietin, mikä tyhjensi maan. Itse en muuttaisi isoon kaupunkiin. Massatuotettu ruoka häiritsee ympäristöä, ihmisen terveyttä ja sosiaalisia turvarakenteita. Mistä ruoka kaikille niille yli viidelle miljoonalle suomalaiselle, jotka ovat pian ahtautuneet muutaman isoimman kaupungin lähiöihin. Kuin yhteisestä sopimuksesta nuoriso päättää lähteä peruskoulun ja lukion jälkeen pois. Suomi on jo sata. Kymmenen vuotta sitten Jämsässä syntyi yli 200 lasta vuodessa, viime vuonna noin sata. Mutta löytyyhän niitä muualtakin, tyhjiä tai hajotettuja rivija kerrostalokoteja, joita kukaan ei halunnut. Minusta tämä maa tarvitsee uusjaon. Täällä vastaantulijoita ja kauppaliikkeitä vielä on, mutta madonluvut on luettu. Meneillään on tuomiosunnuntain aatonaatto. Kymmenen vuoden kuluttua kouluja ja muita palveluita tarvitaan paljon vähemmän. KOTIMAA | 11.1.2018 17. Kirjoittaja on Jämsässä asuva vapaa toimittaja. Ehkäpä jonain päivänä joku kohentaisi tuonkin autiotalon nurkat ja kaataisi koivut pellolta. Pian istun jälleen junassa. Reissullani päädyn lopuksi Joensuun suurimpaan ostoskeskukseen. Heistä ei tullut enää kokonaista rippikoululeirillistä. ” Kuokan varressa voisi olla yhtä hyvin Yusuf kuin Jussi, eikä siinä mitään. Hänen mukaansa suurtuotantoon ja tukiaisiin perustuva eurooppalainen maataloustuotanto on kestämätöntä. Niin tärkeänä pidän kotimaista viljavarantoa näinä maailman aikoina. Reunalla-kirjassa minua hätkäyttää kuvaus hyrynsalmelaisesta rivitalosta, jossa on vain yksi asukas. Itse haluaisin lisätä tuohon vielä sivulauseen: vaikka tukiaisten avulla. Kun pikkukylät ovat tyhjenneet, vuorossa ovat pikkukaupungit. Haluan mennä rönttövaatteissa kauppaan. Nyt samassa koulussa on kymmenen sukulaispojan ikäistä nuorta. Myös kotimainen peruselintarvikkeiden tuotanto olisi turvattava. Kiskot ovat vieneet väen etelään. Jyväskylän yliopistossa on julkaistu Food System Studies -tutkimus, joka kartoitti suomalaisen ruokajärjestelmän tekijöitä ja niiden haavoittuvuutta. Iloitsen, kun voin hurauttaa polkupyörällä läheiseen mustikkametsään. Mitä tehdä, kun ihmiset ja veroeurot loppuvat. Kunnanvaltuustojen ja kirkkoneuvostojen harmaapäät pitävät seminaareja. Toinen ääni vaatii, että maaseutua pitää ylläpitää hinnalla millä hyvänsä. Samat kodit maksaisivat Etelä-Suomessa satoja tuhansia euroja. Minusta on edesvastuutonta jättää kodit ja talot ränsistymään. Harva täällä olevista moista pyhää enää tietää olevankaan, mutta aatonaaton nimi on kaupallisuudestaan huolimatta loistava: Black Friday. Pitäjää halkoo rautatien lisäksi valtatie numero kuusi. Lopulta ruoka on se, mikä vetää väen ulos kaupungeista. Viimeistään ilmastonmuutos ja pakolaisvirrat sanelevat ruokatuotannolle uudet sävelet. Haluan tuntea ihmiset, jotka tulevat kirkkotiellä vastaan. Sote-pallottelu ei pelasta sivukylän mummoa pelolta: ”Kuka minua hoitaa sitten, kun en itse kykene?” Nykyinen kotini sijaitsee pikkukaupungissa. Kuokan varressa voisi olla yhtä hyvin Yusuf kuin Jussi, eikä siinä mitään
Venäjäksi kello on kolokol. Kaakkois-Suomen säveltaiteen läänintaiteilijana tuolloin toiminut Raskinen osui Novgorodin alueen Valdaissa piskuiseen kirkonkellomuseoon, joka osoittautui koko laajan Venäjän maan ainoaksi. Nämä innostuivat oitis kantelemuusikon ehdottamasta projektista, johon kuuluisi levyn lisäksi live-esiintymisiä improvisointeineen. – Voisin itsekin opetella soittamaan kelloja. Kello kuin elämän kehä Yhä seurakuntalaisen kuolemasta ilmoitetaan sielunkelloilla, joiden toivotaan myös kehottavan ihmisiä rukoukseen. Syksyllä ilmestynyt levy sai Rinki-nimensä kellon muodosta, joka symboloi elämän kulkua. Pystyin kuuntelemaan soittoa vain levyn kerrallaan. Rinki-levyllä ja konserteissa Raskinen soittaa 15ja 19-kielisiä kanteleita sekä laulaa. Siten ehkä oppisin ymmärtämään niiden valtaisaa maailmaa vielä paremmin. Kanteletaiteilija Ulla Katajavuori levytti Konevitsan kirkonkellot vuonna 1952. – Ostin museokaupan kaikki seitsemän kirkonkellolevyä, jotka seuraavana vuonna otin mukaani lähtiessäni residenssiin Intian Keralaan. – Olen vaikutteiden keräilijä ja pidän erilaisista musiikkikulttuureista. Kirkonkellot ovat inspiroineet muusikkoja kautta aikain. Mukaan kutsuttiin taiteilija Pasi Granqvist, joka loi konserteissa esitettävän videoteoksen. Ääneen lausuttuna sana herättää heti mielikuvan syvältä värähtelevästä, sieluun osuvasta soinnista. Hannele niemi Kirkonkellomusiikki on ollut monen muusikon inspiraation lähteenä. KOTIMAA | 11.1.2018 18. ” Jo kauan ennen nykyteknologiaa, esikristillisellä ajalla kelloja käytettiin viestintävälineenä. Omat kirkonkellojen soittoperinteensä ovat säilyneet niin luterilaisilla, ortodokseilla kuin katolisillakin. Hän korostaa lähestyvänsä kirkonkellosoittoa musiikillisesta näkökulmasta. Luterilaista kirkkokansaa on kautta aikain kutsuttu sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen huomenkelloilla. Se tuntuu hienolta. Avarammin kellomaailman mittaamattomat mahdollisuudet alkoivat avautua hänelle syksyllä 2013 työmatkalla Venäjällä, missä ortodoksisella kirkonkellosoitolla on vahva perinne. Nykyään vanha karjalainen kansansävelmä tunnettaneen parhaiten Piirpauken vuoden 1975 versiona. Se kuuluu levyllä. – Kuulijat ovat kuvailleet Rinki-musiikkia rauhoittavaksi, puhdistavaksi ja jopa lohduttavaksi. Tarkoitus ei ole imitoida, vaan inspiroitua. Ortodoksiseen kellonsoittotapaan kuuluvat ilmoitus-, juhlaja vuorosoitto. | Kuva: Johannes Wiehn Kirkonkellosävelmät ovat tärkeä osa kanteletraditiota. Kantelemuusikko Minna Raskisen ne inspiroivat kokonaiseen projektiin. Musiikki oli mielenkiintoista, mutta välillä kellojen erikoiset viritykset kuulostivat oudoilta. minna Raskisen Rinki-levyn syntyjuuret juontavat Venäjän Valdaille. Raskinen alkoi tehdä kellojensoitosta muistiinpanoja ja koota aihioita, jotka hän lähetti bassoklarinetisti Tapani Rinteelle ja vibrafonisti-perkussionisti Markus Ketolalle. kulttuuri | musiikki | K ouvolan Sippolassa asuva iittiläisjuurinen Minna Raskinen tutustui kirkonkellomusiikkiin jo opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa. Papin saapumisesta kirkkoon on ilmoitettu pienellä kellolla, ja viitisen minuuttia ennen messun alkua on kajautettu yhteensoitto kaikilla kelloilla. Jo kauan ennen nykyteknologiaa, esikristillisellä ajalla kelloja käytettiin viestintävälineenä
klo 18.30 Taivaallista menoa: Änkyttävä trubaduuri. Riippumattomuus vallanpitäjistä on sen tärkeä osa. JUSSi rYTkönEn Rony Smolar: Täällä Rony Smolar Jerusalem. Täällä Rony Smolar Jerusalem on yksi hyvä kooste, jonka avulla Lähi-idän tapahtumia voi itselleen selittää ja taustoittaa. klo 12.00 24 Hours of Reality -tapahtumakooste. Yleissivistynyt kansalainen osaa arvioida sekä lähteitä että niiden sisältöjä. Median oma eettinen itsesääntelyjärjestelmä, eli Julkisen sanan neuvosto ja Journalistin ohjeet, toimii meillä mallikkaasti. Rony Smolarin kirja on hyvää luettavaa myös siksi, että kirjoittaja nostaa esiin myös sellaisia näkökulmia, jotka varsinkin näkökulmiltaan yhä kaventuvassa suomalaisessa mediassa helposti jäävät kertomatta. Noita uutisia kertoi suomalaisille yli kahden vuosikymmenen ajan Ylen ja Turun Sanomien Lähi-idän kirjeenvaihtajana myös Rony Smolar. Samaa voisi tietysti kysyä kenestä tahansa Lähi-idästä kirjoittavasta. Smolarin kirja on äärimmäisen tiivistetty kokonaisuus Lähi-idän politiikasta, nykypäivästä ja historiasta, sekä varsinkin juutalaisuudesta ja Israelin maasta. Kuolemanpelon ollessa pahimmillaan, hän sai merkin siitä, ettei tarvitse enää pelätä. Vaarana näen laajempia katsantoja avaavien lehtien ja kirjojen lukemisen vähenemisen, jos näkökulmia kapeuttavan sosiaalisen median voittokulku jatkuu. Smolar seuraa myös rauhanprosessin yläja alamäkiä, sekä muistaa Jitzhak Rabinin murhan ja Jasser Arafatin kuoleman kaltaisia saranakohtia. Niin tai näin, neutraaliuteen, totuudellisuuteen ja kaikkia osapuolia koskevaan kritiikkiin Smolar kuitenkin selvästi tekstissään pyrkii. Siksi meidän pitäisi pysyä tästä kehityksestä selvillä. Elokuvan ytimessä on Hugo Simbergin rakastettu taideteos. | viikon kirja | | viikon tv-vinkit | | 3 kysymystä mediasta | 1 Ensimmäinen sanomalehti ”Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo” ilmestyi Turussa 15. Miksi. Yle Teema & Fem 12.1. Yle TV1 13.1. Hän on nyt julkaissut ”muistelmateoksena” kirjan Täällä Rony Smolar Jerusalem, jossa kokenut toimittaja peilaa Lähi-idän värikästä historiaa ja sen levotonta nykypäivää. Sananvapaus on Suomessa maailman huippuluokkaa. klo 22.00 Dokumenttiprojekti: Pohjolan enkeli. Mistä kolmesta asiasta onnittelet mediaa vuonna 2018. 3 Olet korostanut yleissivistyksen merkitystä vastauksena valheelliseen uutisointiin ja propagandaan. Miksi vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918. Koska verkon sisältöjen raivaaminen täydellisesti valeuutisilta on mahdotonta ilman sananvapauden merkittävää rajoittamista, jää vastuuta lukemisesta ja jakamisesta paljon yksilöille. 2 Mikä mediaa koskeva muutos yllätti sinua eniten viime vuonna. Aikamedia 2017. MAri TEinilä JUkkA HOlMbErg Medialiiton toimitusjohtaja |K uv a: No or a Le ht ov uo ri Eipä tule sellaista viikkoa, etteivät uutiset kertoisi meille Lähi-idästä. nähdystä 24h-tapahtumasta, joka järjestettiin Al Goren johdolla. näyttää siltä, että Euroopan ja lännen kohtalot ovat yhä useammalla siteellä kytketty siihen, mitä Lähi-idässä ja laajemminkin Pohjois-Afrikan ja Keski-Aasian islamilaisenemmistöisessä maailmassa tapahtuu. Uudenlaisessa kilpailutilanteessa suomalainen media on kyennyt kehittymään ja säilyttämään merkittävyytensä yksilöille ja yhteiskunnalle. 208 sivua KOTIMAA | 11.1.2018 19. Median tärkein valuutta, luotettavuus, on Suomessa kansainvälistä kärkeä. Onko Smolar sitten kertojana puolueeton. Haastateltavana kirjailija Sirpa Kähkönen. Se, kuinka negatiiviseen valoon Googlen ja Facebookin kaltaiset globaalit alustajätit joutuivat kaikkialla läntisessä maailmassa. Alettiin valmistella lakeja, joilla puututtaisiin siihen, että nämä yhtiöt vievät mediamainonnan rahat, eivät juurikaan maksa veroja, tienaavat valeuutisilla, vihapuheella ja vaalien häirinnällä ja määrittävät omilla algoritmeillaan, mitä kansalaiset näkevät ja lukevat. klo 15.05 Pisara Nuorisotyönohjaaja Hanna Leppänen sairastui syöpään. Yle TV1 13.1. Kerronnan lomassa on eräänlaisia tietoiskuja, jotka käsittelevät esimerkiksi palestiinalaispakolaisia, ortodoksijuutalaisten kummallisuuksia lentomatkustajina, Syyrian valtataistelua, suomalaisia rauhanturvaajia Libanonissa, Jerikon megakasinoa, arabitilastojen ongelmia tai suomalaisen elokuvan levittämistä Israeliin. klo 17.10 Flinkkilä & Tastula. Yle Teema & Fem 15.1. Vahva journalistinen kulttuuri tukee sananvapauden toteutumista käytännössä. Henkilökohtaisuutta Smolarin kerrontaan tuovat hänen monet muistonsa journalismista Israelissa ja sitä kuumemmissakin Lähi-idän paikoissa. TV1 15.1. tammikuuta 1771. Mats Fontell kertoo, kuinka änkyttäminen on ollut aina osa hänen identiteettiään. Lähes jokainen suomalainen tuntee tämän taulun ja monella on siihen vahva side. Suomalaisten sivistystaso on edelleen hyvä ja koulutuksemme on tasa-arvoista. Musiikkia ja ympäristömuutosasiaa maailmanlaajuisesta, 5.12
Tiitinen julkaisee syksyllä muistelmansa, jotka on toimittanut Pekka Ervasti. Äärireaktioista ei hyvää seuraa. haastattelu Seppo Tiitinen muistuttaa kohtuudesta ja suhteellisuuden tajusta. KOTIMAA | 11.1.2018 20
Isän suvun tila oli saaressa ja äidin mantereella. Ulkomaanvertakin löytyy. S eppo Tiitinen on lähdössä iltalinja-autolla Leppävirralle. Hän on ollut monessa mukana, kuuntelee tarkkaan ja tuntee verkostot. Alueella toimi ja on edelleen teollisuutta. 1800-luvulla Hackmanin tehdas tuotti kattiloita, kahvipannuja, veitsiä ja haarukoita suomalaiskoteihin. Savolaiset talonpoikaisjuuret ovat Tiitiselle rakkaat. – Leppä tarkoittaa verta. Valkoisten rintama eteni punaisten vahvalle alueelle. Iso ja pikkuvihan ajat näkyvät paikkakunnan nimistössä, kuten Kurjalan kylä ja Kalmalahti. Koko pitäjässä on vain muutama kartano. Äidin isoisä vaurastui kaupoilla ja hankki ison tilan. – Valkoiset kostivat Huruslahden arpajaisin. Sisällissota kulki aikoinaan Seppo Tiitisen kotikylän läpi. Savolaiset talonpoikaisjuuret Suojelupoliisin (Supo) entinen päällikkö ja eduskunnan pitkäaikainen pääsihteeri Seppo Tiitinen näyttäytyy harmaana eminenssinä. Vaakunassa on iso leppä ja sen tertut ovat veriset, hän kertoo. – Tulivat Suomeen ostamaan metsää ja puuta. Jääkauden pysähtyminen kasasi harjun ja Joroisten puolelle syntyivät hyvät viljelysmaat. Urheilu-, nuorisoja maamiesseuran pikkujouluissa käsin veivattavalla grammarilla soitettiin Annikki Tähden kappaleita ja pistettiin tanssiksi. Tilallaan hän viettää juhlapyhät ja lomat. Tiitinen on kulttuurinystävä ja kosmopoliitti. teksti: Päivi liPPonen & kuvat: jani laukkanen » KOTIMAA | 11.1.2018 21. Erityisen veristä se oli Varkaudessa. Tiluksia oli siellä ja täällä. – Tupa oli niin iso, että kylän monet juhlat pidettiin meillä. – Kesällä pennut pantiin töihin. 10-vuotiaana ajoin hevosella haravakonetta. Pelloilla viljeltiin ruista, vehnää, ohraa ja kauraa karjalle rehuksi. Äidin suku oli tukkisaksoja eli lähtöisin Sveitsistä, Alppien pohjoispuolelta Baijerin tuntumasta. Leppävirta merkitsee, että veri lentää. Ajoin matkan eestaas kieseillä. Tiitisen isovanhemmat ja vanhemmat ovat pitkälti olleet talollisia tai torppareita. – Leppävirta on pienviljelysaluetta, sillä pellot ovat kiviset. Voimakanavan tornista punaiset näyttivät valkoista lippua mutta alkoivat ampua, kun valkoiset tulivat sillalle. Sittemmin kuntaan on syntynyt modernia elektroniikkateollisuutta. Se halusi kotiin joka ilta. Tiitisen perheessä oli neljä lasta: Seppo, sisko ja kaksi veljeä. Siellä sijaitsee hänen sukutilansa ja oma ikimetsä. 1950-luvulla aluetta halkovan Vitostien varrelta löydettiin nikkeliä ja perustettiin kaivos. Viiden kilometrin päässä oli toistakymmentä hehtaaria peltoa, mutta vanha hevosemme Perho ei viihtynyt Luttilassa. Lapsuusmuistot lämmittävät Tiitisen mieltä. Isoäiti kirnusi maidon voiksi, ja se vietiin viikoittain Varkauteen asiakkaille. Sinne perustettiin isot kartanot. Hirveitä paikannimiä. Silti hän ei ole ryhtynyt Helsingin herraksi
– Kekkonen oli tuolloin valkoisten mukana ja suhtautui oudoksuen toimiin. Odotusajan poika vietti kahvilassa, jonne oli tilattu Helsingin Sanomat. Kuinka huolehtia kansakunnan eheydestä, jotta vastaava ei toistuisi. Maltilliset voimat ovat olleet vallassa. Tarvitaan suhteellisuutta suhtautumiseen. Hirveän kärjistynyt tilanne kesti vuosikymmeniä. Nykyisin vertailu ympäristöön on pidäkkeetöntä. Tiitisen isoäidin veljet olivat Turulan torppareita äidinisän tilalla. Ei ole aikaa tarkistaa asioita. Tuolloin oppikoulupaikan sai vain noin joka kolmas hakija. – Kaikilla tulisi olla kohtuullisen elämän edellytykset, Seppo Tiitinen tuumaa. – Se oli täydellistä mielivaltaa. Sinne piti pyrkiä. Vankeja upotettiin myös avantoon. Mitä tuosta kansan kahtiajakautumisesta pitäisi oppia. Seppo Tiitinen vastuuttaisi myös mediaa, jonka uutisointi on usein kovin nopeata, jopa hätäistä. – Vanhemmat olivat fiksuja. Politiikan repeämisestä ja kansakunnan jakautumisesta otettiin 100 vuotta sitten Suomessa onneksi opiksi, Tiitinen toteaa. Äiti oli käynyt muutaman luokan oppikoulua. Hän marssi 17-vuotiaana Mannerheimin perässä Pohjois-Esplanadilla. Silti ei edes koettu, että oltiin erityisemmin köyhiä. Vanhemmat tuumivat, että jos lapsissa on ytyä, kouluja saa käydä. Koulumatka taittui linja-autolla. – Nykyajan köyhät olisivat 100 vuotta sitten olleet rikkaita. Isoisä kävi hakemassa vaimonsa veljet pois säilöstä. Miehet laitettiin järvenjäälle riviin ja laskettiin yksi, kaksi, kymmenen. Joutui sittemmin komentamaan teloitusryhmää Haminaan. – Aiemmin ei eletty niin ajassa kiinni. Kaikilla nykyisin katsotaan olevan oikeus jopa äärireaktioihin. Seppo Tiitinen Valtionhallinnon virkamies, eläkkeellä Supon päällikkö 1978–1990 Eduskunnan apulaispääsihteeri 1990–1992 Eduskunnan pääsihteeri 1992–2016 Asuu Helsingissä ja Leppävirralla Paikallinen alituomari toimi valkoisten sotatuomarina ja oli mukana määräämässä, että joka 10. 50-luvulla elämänolot ainakin maaseudulla olivat kovin vaatimattomat. Hirveän kärjistynyt tilanne kesti vuosikymmeniä. Isän oli pitänyt jättää opinnot kansakouluun, ja se häntä harmitti. Tiitisen kotikylässä oli kansakoulu, mutta oppikoulu sijaitsi Varkaudessa. Ei ole toimittu äärilaidoilla, vaan on yhdessä haettu suurinta yhteistä nimittäjää. haastattelu Kuka. Niistä kirjoitin aineita lähes ainoana luokallamme. Seppo Tiitinen valittiin. KOTIMAA | 11.1.2018 22. Äärimmäisyysmielipiteeseen ei ole laajemmin haksahdettu eikä tarjottu sellaisia ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan. Siitä ei hyvää seuraa. Se herätti huo” Vankeja upotettiin myös avantoon. tapetaan. Jos jossain sattuu jotain, kaikella on vaikutusta kaikkeen. – Luin sanomalehdestä yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä uutisia. He olivat olleet punaisten apuna hevosajossa ja joutuivat valkoisten vangiksi. – Kohtuutta ei pidetä enää arvossa. – Valtavirtaiset poliittiset liikkeet ovat olleet keskihakuisia. Aiemmin oli enemmän myös yhteisvastuuta. Se pelasti Suomen kansalaissodan jälkeen
– Toivoin yleismiesjantusen hommia. Hintatarjous on voimassa toistaiseksi ja koskee vain tilaajia Suomessa. + 14,9 snt/min. Hän mietti asioita vuosikymmenten kautta. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tiitisen ura Arkadianmäellä kesti kaikkiaan yli 30 vuotta. 55 €). + 6,9 snt/min, matkapuhelimesta: 8,21 snt/puh. Asiat tapahtuivat sekunnilleen, Tiitinen sanoo arvostusta äänessään. Luopuminen on ollut hänelle kuitenkin helppoa. Siinä näki työn tuloksen. – Oli jännä hetki saapua Porthanian aulaan katsomaan tuloksia. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. – Tykkäsin ilmapiiristä. Mutta missä on kirkon paikka tämän päivän Suomessa. Uudistunut Kotimaa on entistä rohkeammin kirkon ja sen jäsenen puolella. Kotimaa on valtakunnallinen kirkon elämästä ja sen piirissä käytävistä keskusteluista kertova lehti. Kyllä kiitos! Tilaan Kotimaa-lehden itselleni lahjaksi. Sorsa tarjosi työnimeksi Timbuktun suurlähettilään pestiä. Tilaa itsellesi tai lahjaksi Kotimaasta, hyvää päivää! Laitetaan kirkko keskelle kylää, sanottiin ennen. Erikoislehti, jossa yhdistyvät niin asia ja tunne kuin ihminen ja yhteisö sekä historia ja nykyhet ki. – Sorsa, Sundqvist, Uusitalo ja Virolainen olivat olleet koolla Tamminiemessä helmikuussa 1978. Tiedustelun ja vastatiedustelun maailma – ei sellaista tiedä edes olevan olemassa. miota. Hän ilmeisesti näytti osaamisensa vuoden 1977 lunastuslakiepisodissa. Sitten auto ryömi hitaasti talon eteen, ulko-ovi avattiin, ylihovimestari otti takin ja ovi avattiin työhuoneeseen. Tehtävässä Tiitinen tutustui presidentti Kekkoseen, joka teki kaikki keskeiset ulkopolitiikan päätökset esittelystä. Madame halusi säilyttää Suomen eduskunnan toimivallan monikansallisessa päätöksenteossa. Parlamentaarinen asioiden käsittely oli tuolloin lähes tuntematonta Euroopassa. 1.1.2013 alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomaja aikakauslehtien verokanta on 10?% ja Digilehden 24?%. Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Sieltä ura urkeni kouluhallitukseen ja eduskunnan valiokuntasihteeriksi. Tilaa lehti, joka on sinun puolellasi. ” Tiedustelun ja vastatiedustelun maailma – ei sellaista tiedä edes olevan olemassa. Juristiksi Seppo Tiitinen valmistui jo 21-vuotiaana, ja työpaikka aukeni heti opetusministeriöön esittelijänä. TILAUSJA ARVONTAKORTTI Kenestä tulee uusi arkkipiispa. Hän osui ajalliseen saumaan eurooppalaisessa integraatiossa. Eduskunnan lukemattomista puhemiehistä yksi on ylitse muiden – Madame Uosukainen. Isä toivoi pojasta insinööriä, mutta tämä valitsi oikeustieteellisen tiedekunnan Helsingin yliopistossa. Kotimaa kertoo kaiken oleellisen, mitä haluat tietää kirkosta ja hengellisestä elämästä. Puhemieskokouksissa hän otti kentän haltuun. Mari Teinilä, päätoimittaja TEE TILAUS HALUAMALLASI TAVALLA Postita tilauskortti, postimaksu on maksettu puolestasi. Soita 020 754 2333* Tilaa sähköpostilla: asiakaspalvelu@kotimaa.fi *Puhelun hinta: lankapuhelimesta: 8,21 snt/puh. Kun Supon päällikkö saapui Tamminiemeen esittelemään, autonkuljettaja pysähtyi kahden minuutin vyöhykkeelle. Niin meistä tuli työtoverit ja koikaapin jälkeen minut valittiin eduskunnan pääsihteeriksi. Niin Tiitinen Riitta Uosukaista kutsuu. Riitta oli loistava markkinamies. Olin juuri 30-vuotias. – Riitan salaisuus oli hurmaaminen. Tuon ajan Suomessa Supo oli näköalapaikka. Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti SAAJA, JOS ERI KUIN MAKSAJA Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka . Hän tuumasi, että tarvitsen koikaapin Supon jälkeen. Se oli merkittävää työtä suoraan suoneen. Entä kuka kelpaa kummiksi. Kotimaata lukemalla tiedät mitä kirkossa on tekeillä juuri nyt. Vastauslähetys Tunnus 5001582 00003 Vastauslähetys Tilaan Kotimaa-lehden määräaikaisena tilauksena 5 kk vain 30 € (norm. – Kekkonen oli majesteetti. Tiitinen velmuilee. – Nuija pysyi hyvin kädessä. KM_2_18 Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Eduskunnan apulaispääsihteerin virka olisi tuohon hyvä pesti. Kiinan Kantonissa presidentti Koiviston virallisen vierailun yhteydessä vuonna 1988 ulkoministeri Sorsa kutsui Tiitisen ennen virallista työlounasta luokseen keskustelemaan miehen tulevaisuudesta. Laudaturin ylioppilaana hän pääsi suoraan valtiotieteelliseen, oikeustieteellisen paikka sen sijaan oli pääsykokeen takana. Tunne oli sama kuin pyrkiessäni oppikouluun. Kotimaa maksaa postimaksun. Eduskuntaan Tiitinen siirtyi vuonna 1990. Tiitinen ylistää Riitta Uosukaista niin naiseksi, ettei tämän tarvinnut sitä korostaa saati ottaa keppihevosekseen. Samaan aikaan presidentti Kekkonen haki nuoria ihmisiä vastuullisiin tehtäviin. Miten rippikoulu on muuttunut. Kotimaa uudistui. Opettajat lukivat esseitäni rinnakkaisluokissakin. Eduskunnan koneisto on nyt niin hyvässä kunnossa, että se pyörii henkilökuntavaihdoksista huolimatta. Sisäministeri Eino Uusitalo kertoi, että on päädytty tekemään Tiitisestä Supon päällikkö. – Työ avasi ulkomaailman. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. – En tiennyt, että Sorsa aikoi itse ryhtyä eduskunnan puhemieheksi parin kuukauden kuluttua. Kysyin: onko minulla tähän sanomista. h Tilaa verkosta: www.kotimaa.fi/tarjous KOTIMAA | 11.1.2018 23. – Kekkosella oli pitkä perspektiivi Neuvostoliiton tuntemuksessa
Venäjän ortodoksinen kirkko taas ei nykyisin lähetä dialogeihin kaikkein korkea-arvoisimpia edustajiaan. Odotetusti naisten vihkiminen Naisten vihkiminen pappisvirkaan on ollut vaikea aihe luterilais-ortodoksisen komission keskusteluissa. Kuvassa pappeja Tapiolan kirkon messussa Espoossa. He saattavat puhua myös siitä, onko koko läntinen suksessio oikea – siis katolisessa kirkossakin. Tämä aihepiiri on luterilaisille haastava. – On tärkeää muistaa, miten erilaisista teologisista ja akateemisista kulttuureista luterilaiset ja ortodoksit tulevat, Hintikka sanoo. Ortodokseille kirkon viran apostolinen suksessio eli seuraanto on hyvin tärkeä. Hintikka tuntee monia ekumeenisia dialogiprosesseja. Monille luterilaisille opin jatkuvuus on ollut sitä keskeisempi asia. Eroja länteen on myös siinä, että ortodoksidelegaatioiden kokoamisessa korostuu akateemisen osaamisen ohella myös delegaattien kirkollinen asema. teologia | ekumenia | Helsingissä kokoontunut kansainvälinen luterilais-ortodoksinen komissio onnistui käsittelemään ekumeenisesti vaikeaa aihetta, pappeutta. Neuvottelukierroksen julkilausuma kertoo, että keskusteluissa on edistytty toisen tradition ja perustelujen ymmärtämisessä. – Ortodokseille piispuus määrittelee kirkon. Ortodoksiosapuoli kysyy dokumentissa, johtuisiko tämä vain semantiikasta – vai olisiko asian taustalla syvällisempää teologista ajattelua. LML:n keskusorganisaation puolesta mukana Helsingin neuvotteluissa oli myös LML:n apulaispääsihteeri ja teologian osaston johtaja Kaisamari Hintikka. – Me luterilaiset yritimme perustella kantaamme, mutta ei-sakramentin sakramentaalisuus ei oikein auennut ortodokseille. Ortodoksit eivät voi neuvotteluissa puhua naisten vihkimisestä virkaan, koska heillä ei ole sellaista teologista konseptia. On tärkeää, ettei näytellä, että ongelmaa ei olisi olemassa. Niitä pohjustettiin Raamatun ja varhaiskirkon opetuksilla. – Tästä saattaa johtua, että joidenkin ortodoksien argumentaatiokulttuuri on erilainen kuin lännessä. Joissakin luterilaisissa kirkoissa suksessio on säilynyt, toisissa restauroitu, kolmansissa halutaan pitää etäisyyttä koko asiaan, Hintikka sanoo. Tämänkertaisten neuvottelujen aiheena oli ”Kirkon virka / pappeus”. Se on kompastuskivi, mutta ei niin iso, että se estäisi dialogin jatkon. Luterilaisen maailmanliiton ja ortodoksisten kirkkojen yhteinen komissio perustettiin vuonna 1981. Asiaa on yritetty keskusteluissa avata. Jussi RyTKöNEN ” Me luterilaiset yritimme perustella kantaamme, mutta ei-sakramentin sakramentaalisuus ei oikein auennut ortodokseille. Heille sakramentti on tai ei ole. Ekumenian harjoittaminen ja dialogi yli idän ja lännen rajan voi joskus olla haastavaa. – Sen sijaan he puhuvat miesten ja naisten roolista kirkossa. Kun luterilaiset ja ortodoksit kohtaavat, neuvotteluissa on Hintikan mukaan omanlaisensa ulottuvuudet. – Ortodoksit luonnehtivat naispappeuskysymystä ”kivuliaaksi”. Viime marraskuun keskusteluissa käsiteltiin molempien traditioiden, ortodoksisen ja luterilaisen, käsiVirkakysymys erottaa luterilaisia ja ortodokseja tyksiä pappeudesta. Hintikan mukaan luterilaisessa virassa on vahva sakramentaalinen ”maku ja elementti”. – Tämä kertoo luottamuksesta. Bulgarian ortodoksinen kirkko ei ole keskusteluissa mukana, eikä se myöskään osallistu Kirkkojen maailmanneuvoston työhön. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valistusajattelu ei ole koskettanut ortodoksikirkkoja samalla tavalla kuin länttä. Kaisamari Hintikka pitää voittona sitä, että asiasta voitiin kuitenkin keskustella. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan nostaa esille ortodoksipuolen kommentti, jossa pidetään merkillisenä, että luterilaisuudessa pappeus ei ole sakramentti. Monet niistä käydään lännen kirkon eri traditioiden välillä. Jotkut dialogikomission ortodoksiedustajat tulevat maista, joissa ekumeniaan suhtaudutaan äärimmäisen kriittisesti. Lisäongelma on, että luterilaisten kirkkojen käsitykset eivät ole yhtenäiset. L uterilaisen maailmanliiton (LML) sekä ortodoksisten kirkkojen dialogin uusin neuvottelukierros käytiin marraskuussa Helsingissä. Jos esimerkiksi vertaan sitä keskusteluihin katolilaisten kanssa, erot ovat selvät. – Näiden kirkkojen edustajat joutuvat miettimään, mitä he voivat raportoida kotiin. – Ortodokseja kiinnostaa se, onko tämä asia luterilaisille tärkeä vai ei. | Kuva: Jukka Granström pappisvirkaan on ollut dialogin vaikea kohta sen osanottajille. Ykseyden etsimistä jatketaan. Prosessi on pitkä eikä ratkaisuja tapahdu meidän elinaikanamme. KOTIMAA | 11.1.2018 24. Jo osallistuminen keskusteluihin merkitsee, että omassa kontekstissaan he ovat ekumeenisesti aika edistyneitä. Kysymys pappeudesta on ollut vaikea, mutta Hintikka pitää voittona sitä, että asiasta voitiin keskustella tietäen sen hankaluuden
Tällaisia ovat esimerkiksi apteekkien, sairaaloiden tai lääketieteellisen tutkimuksen tarvitsema alkoholi – tai puhdistuskäyttö. Sittemmin pappeus on voitu ymmärtää hieman eri tavoin esimerkiksi katolisessa, ortodoksisessa, luterilaisessa ja muissa traditioissa. Viimevuotisessa Kotimaan haastattelussa Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo luonnehti muutosta Suomen hallituksen poliittiseksi päätökseksi. Veroille keksitään sitten erilaisia perusteluja. Kirjassa kerrotaan monipuolisesti, miten ihmiselämän ja yksilön kunnioitus, moderni tiede, demokratia, rehellisyys ja lahjomattomuus, ahkeruus, teollistuminen ja vaurastuminen, kansan kasvatus ja opetus, sairaanja köyhäinhoito ja moni muu asia ovat syntyneet tai kehittyneet kristinuskon piirissä ja varsinkin menneiden vuosisatojen raamattuherätyksien seurauksena. Hänen poliittisesti epäkorrektit väitteensä epäilemättä kiistetään siellä täällä niin idässä kuin lännessä, mutta kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Koko alkoholipolitiikan tarkoitus on vähentää alkoholin käyttäjilleen, heidän läheisilleen ja yhteiskunnalle aiheuttamia ongelmia ja haittoja. Luterilaisessa perinteessä on korostunut sanan ja sakramenttien jakamisen virka. Toisaalta Mangalwadi viittaa usein myös Martti Lutherin työhön. Joskus tuntuu siltä, että kaikkien kirkkojen elämä pyörii pappien ympärillä. Mangalwadi on harvinainen ääni kolmannesta maailmasta. Tärkeämpää ja hyvin merkityksellistä on asian periaatteellinen puoli. Ekumeniassa kirkkojen yhteinen käsitys pappeudesta on yksi keskeinen kysymys yhteyteen johtavalla tiellä. Näin voi ajatella, kun on lukenut intialaisen juristin, filosofin ja yhteiskunnallisesti orientoituneen kristityn kirjailijan Vishal Mangalwadin uutuuden Kirja joka muutti maailmasi. Tavalla, joka länsimaiselle kirjoittajalle olisi tuskin enää mahdollista, intialainen Mangalwadi osoittaa monin esimerkein hyvin tuntemiensa hindulaisuuden ja islamin henkisen ja muun stagnaation. 484 sivua. Tämä uuteen alkoholilakiin alun perin puolivahingossa pujahtanut moka kertoo siitä, miten pinnallista ja kömpelöä Suomessa voi olla kansan oman uskonnollisen perinteen kunnioittaminen. Tällöin ehtoollistilaisuus käytännössä rinnastetaan alkoholin nauttimiseen vaikkapa ravintolassa, jolloin pitäisi kai saman direktiiviuskovaisen logiikan mukaisesti kieltää alkoholin tarjoileminen seurakunnan tilaisuuksissa – siis ehtoollisella – alaikäisille eli alle 18-vuotiaille. Edellä mainitut asiat eivät hänen mukaansa voineet syntyä näissä Raamattua tuntemattomissa uskonnoissa. Miten Raamattu muokkasi läntistä maailmaa. Niitä ikävä kyllä riittää. Niinpä herätysliikeihmisiin lukeutuva pääministeri Juha Sipiläkin pääsee tästä eteenpäin juomaan ehtoollisella Kristuksen verta, josta nyt on verotkin maksettu. Intuitiivisesti moni lännessä on Mangalwadin väitteet epäilemättä aina tiennyt, mutta kulttuurimme omien ”sisällissotien” seurauksena näitä asioita ei aina enää haluta sanoa ääneen. | kirja | | kolumni | Vishal Mangalwadi: Kirja, joka muutti maailmasi. Muutos on mielenkiintoinen, sillä teologiassa Golgatalla vuotaneen veren ajatellaan maksaneen meidän syntivelkamme. Jussi Rytkönen ” Alkoholia verotetaan Suomessa siksi, että täällä viina on aina hintansa väärti ja valtion rahantarve loputon. Ehtoollisviinin käyttöön nämä syyt eivät silti päde tippaakaan. Toistuva esimerkki tästä on Intia. Päivä Oy 2017. Mangalwadi palaa länsimaita koskevan pääviestinsä ohessa lukuisia kertoja myös siihen, miten protestanttinen lähetystyö ja Raamattu ovat viimeisten 200 vuoden aikana muokanneet monia ei-kristillisiäkin maita ja kansoja koulutuksen ja sivistyksen tielle, ja sitä myötä nousuun. Pappisvirkaa pidetään monissa kirkoissa, myös luterilaisessa, kirkkoa konstituoivana eli kirkolle välttämättömänä palveluvirkana. sinun puolestasi verotettu Jussi Rytkönen Kolumnin kirjoittaja ottaa kantaa ajankohtaisiin teologisiin aiheisiin. Esivallan käskyn mukaan on kaikkien kuitenkin aina ojentauduttava. Kyllä seurakunnat siitä selviävät. Velkakirja on revitty rikki, mutta maallisten mahtien verokortti on nyt tullut sen sijaan. Valo tulee idästä. Aivan erityistä huomiota narratiivissa annetaan englanninkielisen maailman kehitykselle reformaatioajan jälkeen. Alkoholin myynnin vapautuminen ja ehtoollisviinistä saadun veroedun menettäminen eivät ole olleet kirkon tahdon mukaisia. Kirjoittaja lähestyy aihettaan historiallisena katsauksena, jossa eritellään länsimaisen sivilisaation juuria ja kehitystä. Alkoholin kohdalla taustalla ovat perinteisesti olleet ajatus nautintoaineesta – onhan nauttiminen aina pahasta – sekä myös alkoholin liikakäytön ongelmat. Uudessakin alkoholilaissa on poikkeuksia, joissa alkoholia ei veroteta. U uden alkoholilain myötä molemmat kansankirkot ja muutkin kirkot menettävät ehtoollisella käytettävän kirkkoviinin verovapauden. Jo edellisen lainsäädännön aikana voimassa ollut direktiivi ei nyt muka enää salli uskonnollisen käytön verottomuutta. Mangalwadin kirjan pääviesti on, että protestanttisen uskontulkinnan lähtökohta Raamattu on tehnyt reformaation jälkeisestä lännestä maailman edistyneimmän ja monella tavalla onnistuneimman kulttuurin. Eri arvioiden mukaan luterilaiselle kirkolle koituu asiasta vuodessa 100 000 – 160 000 euron lisälasku. Verotetun kirkkoviinin hankkiminen ehtoolliskäyttöön on kirkoille lopulta pikkurahaa. Pappisvirka kirkkoon kuitenkin kehittyi. Tämä on erikoista siksi, että Uusi testamentti ei puhu papeista kirkon virkahenkilöinä, vaan koko uuden liiton kansan sanotaan olevan ”pyhää papistoa”. Alkoholia verotetaan Suomessa siksi, että täällä viina on aina hintansa väärti ja valtion rahantarve loputon. Mitä tarkoittaa: Pappi KOTIMAA | 11.1.2018 25
Loppuvuodesta järjestetyssä seminaarissa Diakissa menetelmästä olivat puhumassa Savolainen itse sekä menetelmää soveltaneita kirkon työntekijöitä. Minun hyväni ei ole sama kuin sinun hyväsi. K ierrän Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulun yleisiä tiloja. Oman persoonan ja tunteiden erottaminen työstä ei ole oikea tapa toimia ja kohdata toinen ihminen. Ikkunoille ja seinille on ripustettu näyttely nimeltä Lempeä katse IV. Voimauttava valokuva on taideja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä menetelmä, jonka soveltamiseen on saanut vuoden mittaisen täydennyskoulutuksen jo kolmisen tuhatta suomalaista terveydenhuollon, sosiaalityön ja kirkon työntekijää. Kuvat ja tekstit kertovat pysähdyttävistä prosesseista, joissa kuvattavat ovat saaneet kokea ehdoitta hyväksyvää, arvostavaa katsetta. Ammatilliset valta-asetelmat tulisi purkaa ja ammattilaisen ja asiakkaan asettua Miina Savolainen kuvasi Milla Makkosen Maailman ihanin tyttö -projektissa, josta on julkaistu myös kirja. Erityisluokan lapsi on tullut katsotuksi ilman, että häntä yritetään muuttaa. Ihmistä pitäisi katsoa pyyteettömästi ja vain hänen ehdoillaan, hellästi ja ystävällisesti. Olennaista on hienotunteisuus ja lempeys sekä yritys ymmärtää toista hänen ehdoillaan, mutta samalla vastavuoroisesti. Seminaarissa voimauttava valokuva kohtasi teologian ja sai toimittajan mielessä aikaan aivomyrskyn. Olisi toimittava niin, että jokainen ihminen, hurjassakin elämäntilanteessa, saisi itse määritellä, mikä hänelle on hyväksi ja mihin suuntaan hän haluaa elämässään edetä vai haluaako. Haluammeko nähdä maailman julmana ja kyynisenä vai rakastavana ja kauniina. Isä ja mielen murtumisesta kärsinyt poika etsivät korjaavaa yhteyttä. Päihdelääkäri on päättänyt luopua ammatillisesta etäisyydestä ja katsoa asiakastaan rakastavasti. | Kuva: Miina Savolainen Lempeä katse lävistää sielun vastavuoroiseen suhteeseen, johon kuuluu molemminpuolinen kiintymys, jopa rakkaus. Savolaisen mukaan me teemme tietoisen valinnan, miten haluamme katsoa itseämme, toisiamme ja koko elämää. Katseella on väliä. Itse pohdin, kuinka vapaita olemme oikeasti valitsemaan. Joku on saapunut alaikäisenä yksin vieraaseen maahan ja katse toivottaa hänet tervetulleeksi. Hänen pitää uskoa rikkinäisen ihmisen eheyteen, itsetuhoisen ihmisen elämänhaluun, syrjäytyneen ihmisen kykyyn löytää itselleen paikka yhteiskunnaskristityn vaellus KOTIMAA | 11.1.2018 26. Syvä tavoite on, että jokainen ihminen katsoisi toista ihmistä kuin pyhää ja rakasta salaisuutta, jota hän ei koskaan tule ymmärtämään, mutta yrittää silti. Voimauttavan valokuvan ajattelutavan mukaan ulkopuolelta ei voi koskaan tietää, mitä toinen perimmältään tarvitsee ja millainen hänen maailmansa on. Voimauttavan valokuvan menetelmällä on vahva missio
Seurakuntien työntekijöiden puheenvuorot toivat menetelmän helpommin hahmotettavalle tasolle. Myös hän kertoo kokeneensa ihmeitä rippikoulussa käyttäessään menetelmää. – Kamera on hyvä tekosyy keskittyä hetkeksi jokaiseen yksilönä. Kirkkoherra Juha Tanska Haminasta on käyttänyt menetelmää sekä omassa elämässään että työyhteisön kehittämisessä. Meistä jokainen kai tarvitsee toisinaan myös sitä, että ajatuksiamme, uskomuksiamme, elämäämme ja toimintatapaamme ravistellaan ja arvioidaan ulkoapäin. 020 754 2350 SACRUMIN KIRJA-ALE 10.2.2018 ASTI 9 90 Patrik Hagman Vastarintausko 9,90 (26,90) L. Diakoniatyöntekijä Liisa Merivuori Helsingistä kertoi menetelmän hyödyntämisestä erityisdiakoniassa ja omaishoitajien kanssa. E n s i m m ä i n e n spontaani ajatukseni oli, että tämä ajattelu on kyllä kaunista ja syvästi viisasta, mutta samalla ehkä liian ihanteellista. Lisäksi menetelmä on murtanut työntekijöiden ja seurakuntalaisten välisiä raja-aitoja. Kuvat ja katse lävistävät ihmisessä jotakin sanoittamatonta. Maarala, M. Emilia Karhu Iso, vaihtuva valikoima ale-kirjoja verkkokaupassa ja myymälässä! Tervetuloa ostoksille! www.sacrum.fi MYYMÄLÄ : HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Nuori saa päättää, missä ja millainen kuva otetaan. He eivät neuvo, eivät ohjaa, eivät vaadi. Hän kuvasi katsetta valona, joka alkaa piirtää ihmisen minäkokemuksen ääriviivoja vauvasta alkaen. Hän ottaa jokaisesta nuoresta kuvan kahden kesken. Varhaisen vuorovaikutuksen vajaus velkoo koko elämän, Tanska sanoi. Että meitä herätellään tajuamaan, missä olemme kulkeneet itselle tai toisille vahingolliseen suuntaan. Aina ehkä ei. Loppupuheenvuoron käytti kontekstuaalisen teologian tutkija Anni Tsokkinen. Kertomuksessa juutalainen mies luopuu asemastaan ja Jumala jumalisuudestaan asettuakseen ihmisenä samarialaisen naisen rinnalle. Toisaalta menetelmä on seurakuntatyössä vaikea, koska se vaatii paljon aikaa. Kuvatessa kyselen, mitä nuori ajattelee itsestään ja mitä hänen elämäänsä kuuluu. Nuorisopappi Heli Airikka Ylöjärveltä kertoi hyödyntävänsä menetelmää rippikoulussa. Voimauttava valokuva on autta” Kuvat ja katse lävistävät ihmisessä jotakin sanoittamatonta. Pelkkä toisen loputon ymmärtäminen hänen ehdoillaan ei tässä rikkinäisten ihmisten maailmassa aina toimi. Valokuvat voivat hänen mukaansa näyttää meille, että elämänilo ja elämänvoima, Jumalan meihin puhaltama henki on vieläkin perimmäisempi asia elämässä kuin syntiinlankeemus. Ihmiselle on tyypillistä objektivoiva tapa nähdä. Kappalainen Merja Auer kertoi kuvien auttaneen häntä omassa avioeroprosessissa sekä esimerkiksi itsemurhan tehneen pojan äidin tukemisessa. Vaatii paljon työtä, että välineellisestä minä–se-kohtaamisesta päästään minä–sinä-kohtaamiseen. Ihmisen pitää antaa katseellaan toiselle viesti: olet arvokas juuri tuollaisena. nut Hurria ymmärtämään, mitä tapahtui Jeesuksen ja samarialaisen naisen vavahduttavassa kohtaamisessa Sykarin kaivolla. Raju, tarpeellinen ja ravisteleva tämä filosofia kuitenkin on. Hän puhui myötätuntoisen katseen ja varhaisen vuorovaikutuksen tärkeydestä Pirkko Siltalan kirjoitusten pohjalta. Kirkon työntekijöitä se haastaa luopumaan hengellisestä ja opillisesta vallasta. Voimauttava valokuva tekee hänen mukaansa näkyviksi hierarkiat ja marginaaliin jäämiset. Ihminen yhdistää näkemäänsä salamannopeasti tulkinnan, jolloin toinen ei tule nähdyksi sellaisena kuin on. Väärinkäytettynä menetelmä voi olla jopa vaarallinen. sa. Pikkujämsä Huokaa rukous 9,50 (19,90) 9 50 Wilfrid Stinissen Tosi ihminen – Kirja luomisesta ja pyhyydestä 9,90 (18,90) 9 90 Moritz Stetter Luther sarjakuva 7,90 (15,00) 7 90 Eero Junkkaala Armolahjat 7,00 (22,00) 7 00 Juha Vähäsarja Joka päivä huolta vailla 10,00 (28,00) 10 00 KOTIMAA | 11.1.2018 27. Kuvaamalla voin kertoa rakkaudestani nuoreen ja hän voi halutessaan avautua syvällekin menevistä asioista, Airikka kertoi. Seminaaripäivä päättyi Vapauttavan katseen messuun, josta edes toimittaja ei selvinnyt kuivin silmin. – Tasaveroinen kohtaaminen muutti naisen elämän. Kappalainen Kimmo Hurri Janakkalasta painotti, että voimauttava valokuva ei koskaan ole evankeliointiväline. Joskus se voi olla oikea ja paras tapa toimia. – Kaikilla on perustarve tulla ymmärretyksi ja nähdyksi. Voimauttavan valokuvan filosofiassa lähimmäinen ja ammattilainen tavallaan lakkaavat ottamasta ammattilaisen tai lähimmäisen vastuuta
Alanne s. Eläkkeelle siirryttyään Seppo Lavi toimi merimiesja turistipappina Kreikassa ja Floridassa. 9.4.1924 k. 90 VUOTTA täyttää Kirsti Asunta Ruovedellä. Näissä tilanteissa puhuteltavat olisivat tiettävästi halunneet olla mieluummin jossain muualla, koska Seppo antoi tulla aivan suoraa tekstiä. Sepolle tärkeä paikka oli Korpilahdella sijaitseva mökki ja sen savusauna. 14.1. linen omalle rehevälle itselleen. KOTIMAA | 11.1.2018 28. Henkilökunnan oppitunnit käsittelivät myös laajoja teemoja kuten työssä jaksamista, parisuhdetta ja työtä, sodan oikeussääntöjä jne. Seppo oli aina paikalla ojentamassa henkilökuntaa tai varusmiesesimiehiä, jos oli vähänkään merkkejä siitä, että varusmiehiä simputettiin. Varuskunnat vaihtuivat Santahaminasta, Pääesikunnasta ja YK-tehtävistä Kyprokselta lopulta Tikkakoskelle. sodan ja rauhan kysymykset, parisuhteeseen liittyvät asiat sekä päihteet. Kerrotaan, että varusmiehet lähtivät kuuntelemaan Sepon juttuja iltahartauteen, vaikka paikkakunnalle saapunut tivoli olisi tarjonnut toisenlaista hupia. Pitkään jatkuivat harrastuksena myös torvimusiikki ja huuliharpunsoitto sekä erilaiset rakennushankkeet. Hänen varsinainen elämäntehtävänsä löytyi Puolustusvoimien kirkollisesta työstä sekä kansainvälisistä tehtävistä. Ota yhteyttä ilmoitusmarkkinointi p. Varusmiehille suunnattujen oppituntien aiheita olivat mm. Partanen s. Oppituntien kirjo oli suuri. Yst. Oli myös tapauksia, joissa Seppo meni henkilökunnan luokse ja esitti oman näkökantansa varusmiesten kohtelusta. Seppo Lavi kertoi tarinoita ja antoi aihetta useisiin kaskuihin. Hänen ammattihaaveensa olivat lentäjä, pappi ja upseeri. Viimeisinä vuosina erityisesti lastenlapset ja heidän samojedinkoiransa olivat tärkeitä. Lämmin kiitos osanotosta. mennessä. Silloin sotilaspapin tehtävä oli laaja, koska siihen kuului myös kansalaiskasvatus. Useita versioita on kerrottu tilanteista, joissa kenttärovastia yritettiin tavoittaa varuskunnassa, mutta hän oli kysymässä neuvoa yläkerrasta eli lentämässä. Seppo Lavi nukkui pois 10.12.2017 Jyväskylässä. Kuulijat lähtivät oppitunneilta hymy huulillaan. kirkkoherrana Lestijärvellä ja Nivalassa. 25.12.2017 Hartola ”Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani, suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Seppo menestyi hyvin sekä koulussa että harrastuksissa, joista tärkeimmät olivat Oulussa nuoruusvuosina NMKY:n toiminta, koripallo ja partio. 041-5481841 / Leena, miel. Ja sitten oli se tapa, jolla Seppo tunteja piti. Seppo Lavi lähti opiskelemaan teologiaa, ja hänet vihittiin papiksi Oulussa 1960. Seppo Lavin aktiivisinta aikaa sotilaspappina olivat 1970ja 1980-luku. 040 750 3036 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Kuolinilmoitukset ja -kiitokset Kotimaa-lehdessä Ruustinna Annikki AHVENAINEN o.s. tiedoksi Seppo Lavi Seppo Ilmari Lavi syntyi Kouvolassa 4.4.1936 perheensä esikoisena. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso Salme, tytär Liisa ja poika Juha perheineen sekä laaja sukulaisten ja ystävien piiri. Seppo työsti suuren määrän opetusmateriaalia eri aihepiireistä. Juhlat sunnuntaina 21.1. 30.9.1920 Sortavala k. Hän oli uskol| kuolleet | | perheuutiset | Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa24.fi/tyopaikat-ja-virat Rakkaamme kansakoulunopettaja Aune Kyllikki PYYKKÖ o.s. ilmoittautumiset p. klo 13.00 seurakuntatalolla, Honkalantie 8. SAULI KeSKInen kenttärovasti evp Seppo Lavin seuraaja Ilmavoimien pappina Tiedot ja kuva perhepalstalle toimitetaan viikkoa ennen toivottua julkaisupäivää kirjallisesti osoitteella Kotimaa, Perheuutiset, PL 279, 00181 Helsinki tai sähköpostitse: toimitus@kotimaa.fi Valokuva palautetaan, jos mukana on osoitteella ja postimerkillä varustettu kirjekuori.killä varustettu kirjekuori. Hän puhui täyttä asiaa, mutta kiinnostavasti ja huumorilla sävytettynä. Hän aloitti työnsä vt. 1.1.2018 Saavu, Jeesus, kätes mulle anna, olallesi nosta, kotiin kanna. Hänen isänsä oli rautatieinsinööri, jonka työ vei perheen Kotkaan, Kouvolaan ja Ouluun. Sä kaikeks tule mulle valollas, neuvoillas, suo joka päivä elää mun yksin armostas.” (Virsi 552:1) Äitiä, mummia ja isomummia lämmöllä kaivaten Liisa, Kaarina, Matti, Pekka ja Maija perhekuntineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Hartolan kirkossa lauantaina 20.1.2018 kello 11, jonka jälkeen on avoin muisto tilaisuus seurakuntatalolla. Kaivaten Hannele Erkki ja Kirsti perheineen Hannu ja Pirjo perheineen Jouko ja Sirpa perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Nuo kaikki yhdistyivät myöhemmin, kun Seppo Lavista tuli Ilmavoimien kenttärovasti. Sielunhoitajana Seppo Lavi oli lämminhenkinen ja luotettava. Perhe oli keskeisellä sijalla hänen elämässään
Ke 21.3.2018 Rovasti Marjatta Laitinen: ”Naispappeus 30 v.” Ke 18.4.2018 Seurakuntaneuvos Thorleif Johansson: Bulevardilta Patmokselle – miten Jumala johdattaa. Palveluhakemisto Varaa paikkasi Palveluhakemistosta Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi Pelkosenniemen seurakunnassa on haettavana C-KANTTORIN OSA-AIKAINEN (50 %) VIRKA Lisätiedot: www.pelkosenniemenseurakunta.fi Kokouksia PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELÄKETEOLOGIT JA PUOLISOT kokoontuvat kevätkaudella 2018 Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan Bulevardin seurakuntasalissa, Bulevardi 16. Sacrum palvelee seurakuntia kattavalla kirkollisten tarvikkeiden, virka-asujen, kirkollisten tekstiilien ja kynttilöiden valikoimalla. Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Tilaisuudet alkavat kahvituksella klo 13.00ja jatkuvat alustusten virittäminä keskusteluina klo 13.30-15.00 saakka. Tilaisuuden jälkeen kakkukahvit. Lisätiedot ja hakuohjeet: www.luumaenseurakunta.fi/sivut Kesätöitä Kajaanin seurakunnassa 1.6.–31.7.2018 • yksi rippikouluteologi • kaksi kesätyöntekijää nuoriso-/rippikoulutyöhön • yksi/kaksi kesäkanttori(a) rippikoulutyöhön Hakuaika päättyy 2.2.2018. 24 % Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Tilaushinnat Kestotilaus 12 kk 129,00 € Kotimaa-lehti ja DigiPro-paketti 12 kk 147,00 € DigiPro-paketti 12 kk 120,00 € Vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomatai aikakaus lehtien verokanta on 10. Tervetuloa vanhat ja uudet juuri eläkkeelle jääneet keskustelemaan ja tuttuja ja tuntemattomia tapaamaan! KOTIMAA | 11.1.2018 29. 2.kerros pohtien seuraavia aihekokonaisuuksia: Ke 17.1.2018 TT, FT pastori Paulos Huang: Kristinusko Kiinassa. Ilmoitukset osoitteeseen ilmoitusmyynti@ kotimaa.fi Seurakunnat Tapahtumia Paikkoja avoinna UUDENKAARLEPYYN SEURAKUNTA Ti 16.1. 08 4639 200 Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 tilauspalvelut@kotimaa.fi Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva 040 680 4057 Minna Zilliacus 040 774 7777 etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Ilmoitushinnat 2,50 € / pmm + alv. % 1.1.2013 lähtien ja digilehden 24 ?%. (06) 433 5700 FI44 4747 1020 0016 55 Uusheräyksen Keskusliitto ry www.uusherays.fi p. www.h-y.fi hy@h-y.fi puh. Lisätiedot: kajaaninseurakunta.fi Tervetuloa toiminnanjohtajamme Rolf Steffanssonin tehtävään siunaamiseen torstaina 18.1.2018 klo 15 Lähetyskirkossa, Tähtitorninkatu 18, Helsinki Siunaamisen toimittaa Suomen Lähetysseuran puheenjohtaja, piispa Matti Repo. Uusia tervetuloa mukaan! Luumäen seurakunnassa on haettavana DIAKONIATYÖNTEKIJÄN VIRJANSIJAISUUS ajalle 1.02.2018–31.7.2018. Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakassuhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkkinointiin henkilörekisteri lain puitteissa. Ke 21.2.2018 Rovasti Olli Laine: Mikä saa minut kirjoittamaan. Toimituksessa avustavat piispa Björn Vikström, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Auvinen, Luterilaisen maailmanliiton kansainvälisten asiain apulaispääsihteeri Dr Ojot Ojulu, lääninrovasti Stefan Forsén, kirkkoherra Johan Westerlund sekä kotimaantyön johtaja Satu Kantola. Musiikista vastaa Jakaranda-ryhmä ja kanttorina toimii Päivi Mattila. Haku päättyy 23.1.2018 klo 16. www.sacrum.fi Sacrumista saat kristilliset kirjat, hengellisen musiikin ja elokuvat kuten myös Kirkon Ulkomaanavun ja Yhteisvastuun tuotteet. klo 18.30 Naisryhmä: Jepuan seurakuntakodissa
pyhä | Ku va: Gu n Da mé n KOTIMAA | 11.1.2018 30. Jeesus lupasi, että työ jatkuu, kun hän itse poistuu julkisuudesta. Toive vahvasta johtajasta voi nousta myös hengellisyyteen. Työ jatkuu Pyhän Hengen työnä seurakunnan välityksellä. Siinä kerrottiin profeetta Elian poistumisesta maan päältä. yrittäjä Vesa Malin, Baptistikirkko, Jyväskylä. Siellä on näkyvää maailmaa kauniimpi kohtaamispaikka. Uskontunnustuksen yksityiskohdassa on menneisyys: Ne, jotka eläessään uskoivat ja olivat Jumalan asialla, kuten Elia, Elisa ja Johannes. Jeesus ilmoitti heti Jumalan valtakunnan lähelle tulemisesta, kuten Johannes. 1:1–3, Luuk. Ke 17.1. 62:1–3, Tit. kirkkoherra Juha Rauhala, Haaparanta. La 13.1. 10.00 Jumalanpalvelus Tuiran kirkosta Oulusta. Hän tarvitsi itse vielä rohkaisua Jeesukselta kestääkseen kohtalonsa, johon liittyi häpeää ja kärsimystä. Ti 16.1. 11.00 Ortodoksinen liturgia Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkosta Lappeenrannasta. Ma 15.1. Saarnaajana ja liturgina kirkkoherra Niilo Pesonen. Se voi toteutua myös yleisen pappeuden kautta, kun rivikristitty kohtaa toisen ihmisen. Tekstit: Ps. Pohjoisessa on jäänyt elämään sanonta ”orjantappuroilla kruunatusta Siionin Kuninkaasta” ja joululaulussa puhutaan ”kärsimyksen lempeästä ristin ruhtinaasta”. Jäin pohtimaan kommenttia. | ensi pyhänä | | radio | K uuntelin lasten kanssa automatkalla Suomen lasten Raamattua. Yle radio 1 aamuhartaus arkisin klo 6.15 ja 7.50 Pe 12.1. rovasti Eija Kalliala, Turku. Jeesuksen toimintaan liittyvä ihmeidentekijän maine synnytti jopa tavoitteen, jonka eteen ihmiset alkoivat järjestäytyä vallankumouksellisesti. sunnuntai loppiaisesta on aiheeltaan ”Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa”. Johanneksen ja Jeesuksen julkisen toiminnan aikana heidän maamiehensä elivät vieraan vallan alla. La 13.1. Yksi tehtävistä oli profeetallinen. Jumalan mies lähti, mutta toinen jatkoi. Koska ihmisten ajatukset ja Jumalan ajatukset asettuvat helposti ristiriitaan, suunnannäyttäjien suosio on harvinaista. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. hiippakuntasihteeri Juha Antikainen, Kuopio. Ma 15.1. Urkurina Raakel Pöyhtäri. ”He aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi”, kuvaa tilanteiden kehittymistä yksi evankeliumikirjoista. Hän sanoi: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Pöytäkumppani sanoi kyläkoulun jumalanpalveluksen kirkkokahveilla: ”Jumalan valtakunta on pyhien yhteys”. Pe 12.1. Uskontunnustuksen viimeiset kohdat viittaavat myös tulevaisuuteen, taivaaseen saakka. 1:14–15. Joskus se etenee näkyvämpien viestinviejien kautta. Profeetta Elisa oli tilanteessa silminnäkijä. Avustavana pastorina Riikka Honkavaara. pastori Kalervo Pöykkö, Tuusula. Johanneksesta löytyy tapahtuman jälkeen lisäkuvaus. iltahartaus klo 18.50, la klo 18.00. Tapaus tuli mieleen, kun ajattelin erämaan profeetan Johanneksen poistumista julkisuudesta. 4:16–21 tai Mark. Työn jatkuminen on tärkeintä, ja se tuo mahdollisuuden mielenmuutokseen ja hyvän sanoman kuulemiseen. sunnuntai loppiaisesta | Markuksen evankeliumi 1:14–15 Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Ajatus Jumalan valtakunnasta johti monet vääriin unelmiin. näyttelijä Laura Malmivaara lukee Sirakin kirjaa. Edelläkävijän tehtävä päättyi, hänet vangittiin ja Jeesus astui julkisuuteen. Virret: 340, 175:1,4,5, 921, 225, 345:1. musiikkisihteeri Kullervo Puumala, Helsinki. Kanttorina ja D’amen -kuoron johtajana Tommi Hekkala. Aika ajoin kaivataan vahvoja johtajia, jotka näyttävät ihmisryhmille suuntaa. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” Lauri Kinnunen sairaalapastori Toisenlainen valtakunta 2. Ke 17.1. Raamatun välittämä kuva esimerkiksi Johanneksesta ei ole kuva miehestä, joka olisi ollut yleisen mielipiteen lipunkantaja. Mielikuvat voivat puhua muuta, mutta profeettojen ketju ei ole katkennut. Huilistina Sonja Turtinen. Lähtijältä putosi taivaalta viitta seuraajan käytettäväksi. Lähtö oli muihin ihmisiin verrattuna poikkeuksellinen: kuolemaa näkemättä tulisilla vaunuilla taivaaseen. alttarilla on kaksi kynttilää. Esirukouksessa diakoni Katriina Sipilä. lähetyssihteeri Aila Asikainen, Juva. Jeesuksen oman sanan mukaan Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Näyttää siltä, että Jeesus jatkoi edeltäjän viitoittamalla tiellä. 105:2–5, 39–42, Jes. To 18.1. pastori Kaarlo Saarento, Ortodoksinen kirkko, Jyväskylä. To 18.1. pastori Jyrki Koivisto, Ylöjärvi. |2. Mieleeni jäi yksityiskohta. Vanhoissa selityksissä Jeesuksen elämäntehtävä jaettiin eri osiin. Palveluksen toimittaa kirkkoherra Timo Tynkkynen ja kuoroa johtaa kanttori Tatiana Mäkelä. kirjailija Torsti Lehtinen, Helsinki. Lisäksi yhteys on koettavissa myös tässä ajassa ihmisten kesken, kun Pyhä Henki ”kutsuu ja kokoaa” (Martti Luther). Ti 16.1. Sen lisäksi tuo valtakunta on Hänen ja Hänessä se laskeutui todella alas, ihmisten ja vieläpä kaikkein heikoimpien tasolle. Jumalanpalvelukset Yle radio 1 Sunnuntai 14.1. Liturginen väri on vihreä. tiedottaja Timo Hormio, Kirkkonummi
Mikä ravitsee. Lukiessa kyselen: Mitä Jumala haluaa puhua. Jo alku oli huikea: ”Alussa oli Sana. Sormuksiin kaiverrettiin ”Gal. Paikalle tulivat ambulanssi ja lääkärihelikopteri. Sanoin kavereillekin, ettei kaikki ole tässä, mikä näkyy. Vuorokauden olin letkuissa tehovalvonnassa ja viikon neurologisella osastolla. Aivoista löytyi kananmunan kokoinen pahanlaatuinen kasvain. Rakas raamatunkohta Kirje galatalaisille 2:20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sitten ero ja isyys saivat miettimään asioita syvemmin. KOTIMAA | 11.1.2018 31. 2:20”. Kohtasin Jeesuksen syvässä tajuttomuudessa, vaikka en tiennyt kristinuskosta juuri mitään! Lääkäreillä oli huonoja uutisia. Tarina tuli tutuksi, mutta pidin sitä turhana juttuna ja vähättelin äidille, että eikö voitais vain syödä ja jakaa lahjat. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Taustatietoja ei ollut, enkä ymmärtänyt laajempaa kehystä tai viittauksia Vanhaan testamenttiin. Operaatio kesti neljä tuntia. Luemme kirjaa joka ilta. | Raamattu ja minä | Maija p. Yritin muuttaa itseäni paremmaksi, ja tunsin vetoa myös aatteelliseen toimintaan. toman hyvä olo. L apsuuden perheessäni Raamattu ja uskonasiat olivat esillä vain äidin opettamassa iltarukouksessa ja jouluevankeliumissa. Hän antoi Raamatun ja neuvoi aloittamaan Johanneksen evankeliumista. Aloin käydä kirkossa. Kaikki meni hyvin, vain komeat arvet jäivät, kun päänahka siirrettiin syrjään. Tajuihin tultuani muisti pätki pahasti, mutta jotain muistin selvästi: kuljin kirkkaassa tunnelissa kohti valoa, tiesin, kuka siellä odotti, ja oli sanomatSairaus havahdutti Oman Raamatun lisäksi petteri järvisellä, 37, on myös puhelinsovellus, josta löytyy erilaisia lukuohjelmia ja josta tulee joka aamu jae päivän evääksi. Mitään ei jäänyt mieleen, ja läpi pääsin rimaa hipoen. päivi puhakka ” Hän antoi Raamatun ja neuvoi aloittamaan Johanneksen evankeliumista. Kirja avautui yhtenä kertomuksena, jossa eri kirjoittajilla oli eri vinkkelit. Netistä löysin Tampereen seurakuntien Uusi verso -yhteisön, jossa sain kysellä ja keskustella. Usein löydän vanhoista kohdista uusia asioita. Tilasin meille RaaPetteri Järvinen matun, jonka kanteen painettiin nimemme. Liityin retkeilyä harrastaviin Eräversoihin ja FC Varikkotiimiin, joka pelaa palloliiton harrastesarjassa. Elämä muuttui rajusti 20.3.2015 sairauskohtauksessa. Rippikoulu tuntui pitkältä viikolta. Leikkausta odotin levollisena enkä pelännyt kuolemaa. Hämmästelen myös sitä, miten meidän kaltaisiamme Raamatun ihmiset olivat. Luin joka ilta. Kun pääsin kotiin odottamaan leikkausta, halusin tavata rippipappini. Elämään tuli lisää vastuuta, kun menin töihin, sain perheen ja tytär syntyi. Hengellisiä asioita enemmän minua kiinnosti jääkiekko. Seurakunnassa tapasin myös Ruthin, ja meidät vihittiin viime kesänä. Vähitellen löytyi punainen lanka messiasennustuksista Jeesuksen syntymään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Oli pakko lukea Raamattua ja opetella ulkoa Isä meidän
Hänet tunnisti joukosta jo kauempaakin. Lisäksi valkopukuinen ja oranssinokkainen herra on varsin ärhäkkä toisia koiraita kohtaan. Kokovalkoinen sinisorsa (Anas platyrhynchos) on uiskennellut Helsingissä Töölönlahdella jo toista talvea. Sattumalta minulla oli kamera mukana ja sain napattua outolaisesta muutaman siedettävän kuvan. Auta, ettemme kuvittele tasapäisyyden olevan Sinulle mieluisaa. Usein albiinoilla on silmiin ja näkemiseen liittyviä ongelmia. Silloin niitä kuulee nimitettävän albiinoiksi, vaikka huolimatta ulkoisesta samannäköisyydestä ne eivät sellaisia ole. Albinismi, ”valkomuunnos”, johtuu geeneistä ja melaniinipigmentin vajaatoiminnoista. luomakunta Valkoinen sinisorsa uiskentelee jo toista talvea Helsingissä Töölönlahden sulapaikoissa muiden sorsien seurassa. Miltähän valkotakkisesta itsestään tuntuu. Se on uros, minkä tunnistaa höyhenpuvusta – pyrstön päällä on ”kiehkura”. Silmät ovat kuitenkin mustat ja höyhenpuvussa on havaittavissa selvä rusehtava kajo. Olin myös lukenut, että eräin paikoin Afrikassa albiinot ovat joutuneet vainon kohteeksi. Lintu näytti mustarastaalta, mutta sen höyhenpuvussa oli runsaasti valkoisia pilkkuja. S amanlaisuus on monille ihmisille arvo ja tavoiteltava tila. Erilaisena maailmassa Kaikki valkoiset sinisorsat eivät ole albiinoja, vaikka sellaisilta näyttävät. Väripoikkeamia eläimissä aiheuttaa nimittäin myös leukismi eli alueittainen väripuutos. Olli Seppälä Rukous Erilaisuuden Herra, tee meistä yksilöitä. Tiedostaakohan se oman erilaisuutensa. Kaupunkioloissa valkoinen väri ei ole niin kohtalokas kuin villeissä oloissa, missä peto havaitsee helposti ilman suojaväriä olevan linnun. Töölönlahden valkopukuinen ei ole albiino, vaan leukistinen, vaikka kokovalkoinen onkin. Omanlaiseni. Tavalliset sorsat eivät sorsi valkoista veljeään. Itse asiassa lintuja tarkkailemalla törmää silloin tällöin vastaavanlaisiin poikkeamiin. Kaupunkiympäristö antaa myös monille erilaisille ihmisille turvapaikan. Joskus linnut voivat olla myös kokonaan valkoisia. Se ei kokovalkoisesta väristään huolimatta ole albiino vaan leukistinen. Välillä tuntuu, että se joutuu olemaan enemmän itsekseen, mutta tämä saattaa olla eläimen inhimillistämistä. Yllätten näin oudon linnun hyppivän vilkkaasti liikennöidyn risteyksen reunapuistossa. Kuitenkin meillä jokaisella on jokin yksilöllinen piirre tai ominaisuus. Muut kadunvarrella kävelevistä nuorista olivat ihonväriltään ruskeita, mutta tämä yksi tyttö vaalea. Valkoisen sorsan seuraaminen on terapeuttista. Se myös selvästi katselee toista sukupuolta parinmuodostussilmällä. Hätkähdin. Viisi vuotta sitten olin sunnuntaina pitkällä kävelylenkillä koiran kanssa. Ettei poikkeaisi joukosta, ettei joutuisi silmätikuksi jonkun ominaisuuden tai pukeutumisen vuoksi. Erilaisuus näkyy. Variksesta esimerkiksi saattaa löytyä valkoisia tai vaaleita höyheniä. | Kuva: Olli Seppälä KOTIMAA | 11.1.2018 32. Kiitos, että saan olla juuri tällainen. Työmatkalla Mosambikissa näin albiinoihmisen. Leukistiset linnut saattavat olla valkopilkullisia, mutta myös osittain tai kokonaan vaaleanruskeita. lintu kuvattu viime vuoden tapaninpäivänä