22 18 N:o 7 | 18. helmikuuta 2022 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : Ra m i M ar ja m äk i 11 7. vu os ik er ta 00 43 59 5– 22 –0 8 Luovuuden uusi polku Näyttelijä Ahti Jokinen löysi itselleen yhteisön Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta ja paikan diakoniatyössä 12 Ruotsin kirkolla on joukko hiljaisuuden taloja Katso keitä pappeja kuului Akateemiseen Karjala-Seuraan
| Kuva: Esko Jämsä JUKKA SILVENTOINEN Perhetoiminnan ohjaaja Espoon Leppävaaran seurakunnassa Rabbina Suomessa vuonna 5782 T ämän lehden sivuilla 6–7 kerrotaan harvinaisesta tapahtumasta: Suomen juutalaisten seurakuntien ensimmäinen suomalaissyntyinen rabbi Simon Livson on jatkamassa muihin tehtäviin. Kun Suomessa vapaaehtoisuus määrittää rokotteisiin liittyvät jakolinjat, köyhimmissä maissa ne määräytyvät kokonaan toisin. 3 Miten isät voisi paremmin ottaa huomioon. Tänään, juutalaisen ajanlaskun mukaisesti vuonna 5782 maailman luomisesta, lienee maailmassa vajaat 15 miljoonaa juutalaista. FREIJA ÖZCAN 17.2. Isä voi etsiä sivustolta myös vinkkejä omaan arkeen, tutkimusta ja kirjallisuutta tai some-ryhmiä. 4 Miksi vanhemmuutta kannattaa jakaa. Kamalan teon tehtyään yritti murhaaja lähteä juoksemaan pakoon, mutta lähellä olevat henkilöt pidättivät hänet. Kun ministeri oli päässyt ulko-ovelleen, tempasi herrasmies taskustaan revolverin, joka ensimmäisen kerran laukesi tapaturmaisesti haavoittaen ampujaa lievästi jalkaan. Kuuluuko kansalainen siihen pieneen vähemmistöön, joka voi ostaa itselleen rokotteen, vai siihen enemmistöön, jolle ei riitä rokotteita. Ajattelevalla ihmisellä on myös mielipiteitä. Se, että köyhimmissä valtioissa enemmistö väestöstä ei ole vieläkään saanut edes ensimmäistä rokotetta, voi pahimmillaan kostautua vauraimmille valtioille. Mitä köyhempi maa, sitä todennäköisemmin kuuluu rokottamattomaan enemmistöön. 2 3 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 aluksi. Heistä lähes puolet asuu Israelissa, runsaat 40 prosenttia Pohjois-Amerikassa ja loput enimmäkseen Euroopassa. Voi valita, ottaako vastaan ilmaiset rokotukset vai jättääkö ottamatta. Se oli aivan mahtavaa aikaa. On vaikea silloin tietää, mitä toinen tahtoo. Ne saattavat olla ihan toisenlaisia kuin omani. Kun sisäministeri Heikki Ritavuori saapui eduskunnan istunnosta kotiinsa päivälliselle, alkoi häntä Nervanderinkadulla seurata muuan herrasmies. Isän läsnäolo on lapselle tärkeää. 1922 Tiistai-iltapäivällä tapahtui hirvittävä konnantyö. Tavoitteena on tuoda näkyviin myös arkista isyyttä ja isyyden iloja. Pitää opetella elämään sovussa, niin vaikeaa kuin se onkin, ja vieläpä rakastamaan toisia. Koska rokotteet päätyvät pääasiassa vain niihin valtioihin, joilla on varaa maksaa eniten, korona on tuottanut joillekin lääkefirmoille miljardien eurojen tuotto-odotuksia. KOTIMAA perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Porkkalankatu?7 B, 00180 Helsinki Asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 Toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa.fi : Olli Seppälä 040 587 7411 Toimitussihteeri: Tuija Pyhäranta 040 549 6813, Noora WikmanHaavisto (virkavap.) Graafikot: Pupu Design Oy Valokuvaaja: Jukka Granström Toimittajat: Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Meri Toivanen Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Sacrum -Kotimaa Oy Toimitusjohtaja: Kati Kinnunen Lukijamäärä: Kotimaa 61 000 (2021 KMT) Kotimaa painetaan ympäristöystävällisesti kierrätyskuidusta ja puujätteestä valmistetulle paperille ilman kemikaaleja, vettä tai öljyä. Isät tulevat monesti palveluiden piiriin vasta, kun heille tulee esimerkiksi avioero ja sitä kautta masennusta, yksinäisyyttä ja huoltajuusriitoja. Painojäte kierrätetään 99 %:sesti. TUIJA PYHÄRANTA ”Isyydestä puhutaan yleensä ongelmien kautta” Perhetoiminnan ohjaaja Jukka Silventoinen tuottaa isille.info-sivustoa yhdessä Mäntsälän seurakunnan diakonin Timo Naapurin kanssa. Herrasmies ampui siitä huolimatta kaksi laukausta ministeri Ritavuoreen takaapäin, niin että hän heti vaipui katukäytävälle. Pitää opetella kommunikoimaan ja tarkkailla ruumiin kieltä. JUSSI RYTKÖNEN jussi.rytkonen@kotimaa.fi Artikkelitoimittaja ajattelee juutalaisuutta. Siksi ihmisen pitäisi olla tärkeä myös ihmiselle – kaikenlaisten ihmisten. Sellainenkin kiusaus voi hengelliselle ihmiselle tulla, että pitää ihmissuhteita toisarvoisina ja keskittyy hoitamaan jumalasuhdettaan – onhan nyt Jumala tärkeämpi kuin ihminen. Toinen ihminen on fyysisesti läsnä. – Huomasimme yhteistyössä isäjärjestöjen kanssa, että iseille tarjolla olevat palvelut ovat hajallaan verkossa ja niitä on vaikea löytää. – Jäin 90-luvulla kolmekuisen vauvan kanssa koti-isäksi, kun vauvan äiti palasi töihin. Haluamme tuoda isyyttä näkyväksi ja palveluita yhteen. Kun toinen osapuoli ei vie tilaa vierestä eikä kaiken aikaa puhu omiaan, häneen pystyy sijoittamaan omia mielikuviaan. 2 Missä isät kaipaavat apua. Toivotaan seurakunnille kuitenkin onnea ja siunausta rabbin etsintään. Se on usein mainittu ongelmaksi jopa Yhdysvaltojen monimiljoonaisessa juutalaisväestössä: esimerkiksi yleiset seka-avioliitot ei-juutalaisten kanssa eivät yleensä vahvista juutalaista identiteettiä. Mutta Jumalalle ihminen on tärkeä. Rokotteet syventävät jakolinjoja K oronarokotusten vapaaehtoisuus kuuluu suomalaiseen todellisuuteen. Muuten pitäisi arvioida uudelleen hoidon hinta ja maksaja kaikista niistä sairauksista, joihin on voinut vaikuttaa henkilökohtaisilla valinnoillaan. Isejä on tosin nykyään ilahduttavasti mukana myös aamupäivisin. Lisäksi Suomessa jokainen koronaan sairastunut saa samanhintaista huipputason hoitoa riippumatta siitä, onko rokotettu vai ei. Hoitohenkilökunnan kohdalla tämä vapaus on rajoitetumpaa, kuten se on muidenkin rokotteiden suhteen. – Seurakunnissa kannattaisi pysähtyä tutkimaan, miten oma palvelutarjonta perheille mahdollistaa isien osallistumisen, ja pyrkiä sitten poistamaan osallistumisen esteitä. Se on niin tärkeä tehtävä, että itse Jumalakin tahtoi sitä opetella noin 30 vuotta Jeesus Nasaretilaisena. Uusi isäsivusto isille.info kokoaa yhteen isäasiaa verkossa. Todella monilla järjestöillä on tarjota suoraan isille isiennäköisiä hommia, joita linkkaamme eri teemojen alle. Koronarokotteiden tasaisempi jakaminen olisi yksi konkreettinen tapa muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Näin jäätiin kauas G7-maiden asettamasta tavoitteesta. Ihmisten kanssa on paljon vaikeampaa. Yhteisö haluaisi tilalle suomalaisen rabbin, mutta sellaisen löytäminen voi pienessä uskonyhteisössä olla liki ylivoimaista. | tuhat merkkiä taivaasta | Hengellisen ihmisen suhde Jumalaan on vaikea, sillä Jumalaa ei voi nähdä eikä koskea. Siitä, että köyhimpiin maihin olisi saatu miljardi rokotetta viime vuoden loppuun mennessä. Tietty kulttuurinen assimilaatio onkin haastavaa. 1 Miten isien oma media syntyi. Jumalan maailmanjärjestykseen kuuluu, että ihmisten pitää tahkota toistensa kanssa. Väistynyt rabbi Livson toteaa Kotimaan haastattelussa pienen yhteisön traditioiden säilyttämisen ongelmat ja työn yleisen vaativuuden. Kyse ei olisi pelkästään eettisesti oikeasta suunnasta, vaan samalla koko ihmiskuntaa koskevan uhan pienentämisestä. Haluamme, että sivusto voi tuoda ennaltaehkäisevästi esiin arjen isyyttä ja isyyden iloja. Siltikään toisen ajatuksista ja puheista ei aina pääse selville. Perhetoiminnan ohjaaja Jukka Silventoinen Leppävaaran seurakunnasta on sivuston toinen tuottaja. Jakelusta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen Posti neutraloi rahoittamalla päästöjä vähentäviä, valvottuja ilmastohankkeita. ?. – Isyydestä puhutaan yleensä ongelmien kautta. Haluan suositella kaikille isille läheisen suhteen luomista lapseen ja hänen kasvunsa ihmettelemistä. Kertomus on oikeastaan ihmeellinen: kaikilla mantereilla kannetaan yhteisöissä sitä pyhää perintöä, joka alkoi tuhansia vuosia sitten Kaldean Urissa. Toisaalta suhde on helppo. | viikon henkilö | MARI TEINILÄ päätoimittaja mari.teinila@kotimaa.fi | pääkirjoitus | ???????. Se olisi kestämätön tie. Ajattelee ja puhuu. Se vasta ärsyttävää onkin. Aloitimme iltaperhekahvilan, johon voi tulla työpäivän jälkeen. Viime vuonna tuotetuista 10 miljardista koronarokotteesta alle prosentti päätyi matalan tulotason maihin. Myös Suomen tuleva rabbi selittää pyhiä tekstejä lukien samoja kirjaimia, joiden tuhansien vuosien takaiset esimuodot Qumranin kääröissä ovat edelleen ymmärrettäviä. Maailma on lopulta yhtä ja samaa suurta kylää. Näin sen pitääkin olla. Mikäpä sen helpompaa kuin tulla toimeen mieleisekseen kuvittelemansa henkilön kanssa. Pohdimme yhdessä, mitä voisimme tehdä, ja sitä kautta syntyi idea sivustosta. Meillä Leppävaarassa huomasimme, että perheiden toiminta oli painottunut aamupäiviin, jolloin siihen osallistui äitejä ja lapsia
Oikaisu Kotimaan (6/22) sivulla 13 oli virhe. Oikeudenkäynti päättyi rangaistusvaatimusten käsittelyyn. Tavoitteena on saada neuvottelutulos aikaiseksi nykyisen sopimuskauden loppuun 28. – Tässä huomioidaan rikoslaki ja sen perustelut sekä EIT:n oikeuskäytäntö, Sankamo sanoi. Kirkon sopimuksen ulkopuolella on alkuvuodesta neuvoteltu työehtosopimukset sekä kristillisille järjestöille että ortodoksiselle kirkolle. Kirkon alan pääsopijaosapuolet ovat työnantajaa edustava Kirkon työmarkkinalaitos sekä työntekijöitä edustavat JUKO, Kirkon alat ry ja Kirkon alan unioni. loppulausuntoon, koska siinä syyttäjä ottaa ensimmäistä kertaa kantaa syytteeseen. Räsästä vastaan syytteitä on kolme ja Pohjolaa vastaan yksi. Helsingin oikeustalossa loppulausunnoilla. Hän viittasi tällä siihen, että syrjintä on kriminalisoitu perustuslaissa mutta ei rikoslaissa. 4 5 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 uutiset. Mantila nosti vaatimuksensa tueksi esiin Euroopan neuvoston raportin sukupuoli-identiteettiin ja sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvasta syrjinnästä sekä Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden komission suositukset Suomelle 2019 -raportin sekä listan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja Korkeimman oikeuden ratkaisuista. helmikuuta mennessä. Syyttäjä vaatii Päivi Räsäselle rangaistukseksi 120 päiväsakkoa ja Juhana Pohjolalle 60 päiväsakkoa. Konstantinopoli sortui osmanien piirityksessä vuonna 1453, ei 1452. Pohjola on syytteessä pamfletin julkaisijan ominaisuudessa. Kolmen Ristin kirkon kunnostamiseksi suunnitteilla rahankeräys Imatran Kolmen Ristin kirkon kunnostamista varten on perustettu kannatusyhdistys. Mantila sanoi, että seksuaalivähemmistöillä ei ole Suomessa siviilieikä rikosoikeudellista oikeussuojaa ihmisarvoaan loukkaavia puheita vastaan silloin, kun lausumat eivät kohdistu yksilöön vaan ryhmään. Hän vaatikin tässä tapauksessa oikeudelta kiihottamisrikossäädösten tehokasta tulkintaa. Järjestöjen paikallisesti sovittava palkankorostus on 1,9 prosenttia. Räsänen ja Pohjola eivät ole korjanneet verkossa yleisön saatavilla olevia syytteenalaisia lausuntoja, mikä syyttäjän mielestä viittaa siihen, että lausumat on ymmärretty juuri niin kuin Räsänen on tarkoittanutkin. Lisäksi Räsänen on syyttäjän mukaan antanut ymmärtää, että homoseksuaalisuuteen liittyy yleisesti moraalittomuutta ja jopa taipumusta lasten hyväksikäyttöön. Ortodoksisen kirkon työehtosopimus on myös kaksivuotinen ja palkankorotus samansuuruinen kuin järjestöillä eli 1,9 prosenttia. Mantila korosti, että Päivi Räsänen saa ajatella mitä haluaa, mutta häntä syytetään nyt siitä, miten hän on ilmaissut uskonnolliset käsityksensä. | Kuva: Jukka Granström Juhana Pohjola on syytteessä pamfletin julkaisijan ominaisuudessa. 14 Vaikuttava taustaääni Television musiikki ohjelmista tuttu Jepa Lambert saa solistin loistamaan s. Erityinen kysymys neuvotteluissa on elokuun alussa voimaan tuleva lakimuutos perhevapaasta ja sen soveltaminen työehtosopimukseen. Puolustus kiisti kaikki kolme Räsäseen kohdistuvaa syytettä ja totesi, että Räsänen pitää kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina. Kristillisten järjestöjen uusi työehtosopimus on voimassa kaksi vuotta helmikuun alusta alkaen. – Joudun perustamaan tämän loppulausunnon nyt enemmän kirjalliseen syytteeseen ja syyttäjän Solvasiko Räsänen vai ei. Syyttäjä katsoi, että Räsänen on käyttänyt homoseksuaalisuudesta ilmaisuja, jotka ovat halventavia. 8 Kun sielu tarvitsee hoitoa suomeksi maailmalla s. – En ole koskaan nähnyt sellaista, että perustuslain pohjalta syytetään, hän ihmetteli. Päivi Räsänen kommentoi medialle odottavansa oikeuden päätöstä hyvillä mielin. Juhana Pohjolan avustaja, varatuomari Jyrki Anttinen puolestaan moitti syyttäjää siitä, että tämä pyrkii laajentamaan rikoslain tulkintaa perustuslailla vaatiessaan kiihottamispykälän tehokasta tulkintaa. Sankamon mukaan uskonnonvapauteen kuuluu oikeus julkisesti lausua omat uskomuksensa eli kertoa julki, mikä on oikein tai väärin oman uskonnon mukaisesti. 18 HYVÄN TÄHDEN. Anttisen mukaan yhteisösakon vaatimus on kohtuuton ottaen huomioon sen, että Luther-Säätiö on yleishyödyllinen yhdistys, joka ei jaa voittoa, vaan tulot käytetään uskonnollisen toiminnan mahdollistamiseen. Viime syksynä Kirkkohallitus myönsi Imatran seurakunnalle 249 700 euron rakennusavustuksen kirkon korjausta varten. Se on kuitenkin päässyt rapistumaan pahasti ja on ollut suljettuna yleisöltä marraskuusta 2020 lähtien. Räsäsen on syyttäjän mukaan täytynyt ymmärtää ja käsittää käyttämiensä ilmaisujen ja lausumien halventava luonne ja se, että ne ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja jopa vihaa ja vahingoittavat homoseksuaalisia yksilöitä. Tiedotteen mukaan rahankeräyslupa on vireillä. Myöskään syyttäjän esittämille tulkinnoille ja arviointiperusteille ei Sankamon mukaan löydy perusteita rikoslaista eikä sen käytännöistä eikä syyttäjä ole pätevä esittämään tulkintaa teon yksilöpsykologisista vaikutuksista. Sankamo sanoi, että Suomessa sananja uskonnonvapaus on laajempaa kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttää, ja totesi, että korkein oikeus on rajoittanut sananvapautta korkealla kynnyksellä lähinnä tilanteissa, joissa on yllytetty vihaan ja väkivaltaan. Helsingin käräjäoikeuden osalta oikeudenkäynti päättyy tuomioon, joka annetaan Päivi Räsäselle ja Juhana Pohjolalle tiedoksi 30.3. Sankamo totesi, ettei syyttäjän esittämillä raporteilla ole merkitystä kyseisen oikeudenkäynnin kannalta. ” Syyttäjä vaatii Räsäselle 120 päiväsakkoa ja Pohjolalle 60 päiväsakkoa. kotimaa.fi . 13.1.2022 1 kirkkojakaupunki.fi Ilkko saapuu tiensä päähän Sivu A 5 Pyhäkoulu liittää lapset sukupolvien ketjuun Sivut A 6–7 Kaikilla ihmisillä on jokin suhde uskomiseen Sivu A 12 K u v a: T T T / K ar i S u n n ar i K u v a: H an n u Ju ko la K u v a: T u u la V ar ti ai n e n siltalehti. kello 13. kirkonseutu.fi | oikeudenkäynti | K ansan edustaja Päivi Räsäsen (kd.) ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispan Juhana Pohjolan oikeudenkäynti jatkui maanantaina 14.2. Näitä ovat: kehityshäiriö, epäterve, epänormaali seksuaalinen variaatio, seksuaalinen poikkeavuus, epäterve seksuaalinen tunne-elämä, identiteetin eheytymättömyys ja rikkinäisyys. fi Tamperelainen seurakuntalehti K u v a: H an n u Ju k o la Marraskuu 2021 Apocalyptica: Kirkossa on tilaa ajatuksille Sivut A 8–10 . FREIJA ÖZCAN sananvapaus | Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeuden käynnissä kuultiin nyt tiukkasanaiset loppulausunnot. Tämä heikentää vastaajan oikeusturvaa. Syyttäjä ei Sankamon mukaan ole näyttänyt, että Räsänen on toiminut loukkaamistarkoituksessa. Puolustuksen loppulausunnossa Räsäsen avustaja, lakimies Matti Sankamo sanoi, että syyttäjä on esiintynyt oikeudessa eri tavoin kuin kirjoitettu syyte antaa ymmärtää. Yhtä syytettä koskeva pamfletin julkaisseelle Luther-Säätiölle syyttäjä vaatii 10 000 euron yhteisösakkoa. kirkkojakaupunki.fi . Maanantaisessa istunnossa valtionsyyttäjä Anu Mantila esitti jäsennellyn lausunnon, jossa hän totesi, että tällaisiin oikeudenkäynteihin ei nyky-Suomessa enää tulisi olla tarvetta, sillä laki kieltää selvästi homoseksuaalien ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden solvaamisen. Yhdistyksen päätavoitteena on varainkeruu kirkon remonttia varten. Alvar Aallon suunnittelema kirkko on Imatralla merkittävä nähtävyys. Sankamon mukaan Mantila ei ole maininnut syytekohtia vaan ”lukenut Mooseksen kirjaa ja tivannut tulkintoja”. | Kuva: Jukka Granström | lyhyesti | Kirkon työehtoneuvottelut käynnissä Sopimusneuvottelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uudesta virkaja työehtosopimuksesta ovat parhaillaan käynnissä. Kustannusarvio remontin kokonaissummasta on yhdistyksen mukaan 3–4 miljoonaa euroa. Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Mediamyynti: HYÖDYNNÄ TURVALLINEN MEDIAYMPÄRISTÖ 700 000 Tavoita kerralla yli taloutta Armoitettu mokailija Outi Olani s. Syytteissä on kyse Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan sivuilla julkaistusta Päivi Räsäsen kirjoittamasta pamfletista, Räsäsen sosiaalisessa mediassa julkaisemasta twiitistä, jossa hän mielipiteensä yhteydessä siteeraa roomalaiskirjettä, sekä Räsäsen kommenteista Ruben Stillerin juontamassa Ylen radio-ohjelmassa. Kumpaakin syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. – Jos ei voi ilmaista niitä syyllistymättä solvaavuuteen, on parempi olla niitä ilmaisematta, Mantila totesi. Räsänen on puolustuksen mukaan ollut kannattamassa lakialoitetta, jossa homoseksuaalisuus lisättiin maininnaksi kiihottamispykälään
Konservatiivijuutalaisten mukaan Tooran ohjeita voidaan muokata ja sopeuttaa vallitsePalkataan: suomalainen rabbi vähemmistö | Suomen juutalaiset seurakunnat menettivät ensimmäisen suomalaistaustaisen rabbiininsa, kun Simon Livson luopui tehtävästään. Seurakunnat haluaisivat palkata suomalaissyntyisen rabbin, mutta tällaisia henkilöitä on maailmassa tiettävästi vain kaksi: vuonna 2013 Suomen juutalaisten seurakuntien ylirabbiiniksi nimitetty Simon Livson sekä seurakuntien apulaisrabbiinina pari vuotta työskennellyt Samuel Beniard. Jotta henkilö voidaan asettaa rabbiinin virkaan, se edellyttää opiskelua juutalaisessa uskonnollisessa koulussa, ješivassa. Virallinen teologinen linja ei kerro välttämättä paljoakaan koko yhteisön mielipiteistä ja uskonelämästä. | Kuva: Jukka Granström Yaron Nadbornik on Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja. Se tiedetään, että Suomea lähin rabbikoulu sijaitsee Pietarissa. Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtajan Yaron Nadbornikin mukaan kotimaisen rabbin palkkaaminen Livsonin tilalle olisi seurakunnan ykköstoive. – Reformijuutalaisuuden mukaan Talmudia ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Jumalanpalvelusten keskimääräinen kävijämäärä laskettiin kymmenissä jo ennen koronapandemiaa. Ortodoksisissa seurakunnissa rabbiinin työ on erilaista kuin yhteisöissä, joissa juutalaisella lailla ei ole niin suurta painoarvoa. Juutalaisessa maailmassa Eurooppa on nykyään vanhoillisempi kuin Yhdysvallat, Livson kertoo. noudattamista ei pidetä välttämättömänä, ja rabbiinina voivat toimia myös naiset. Suomen juutalaiset seurakunnat Helsingissä ja Turussa edustavat opetukseltaan ja jumalanpalveluskäytännöiltään ortodoksijuutalaisuutta, samoin useimmat seurakunnat muissa Pohjoismaissa. | suomenjuutalaiset | S uomen juutalaiset seurakunnat ovat mahdottoman tehtävän edessä. Erikoisempia ovat ylirabbiinin tehtävät. HEIKKI SALMELA Simon Livson ehti toimia yhdeksän vuotta Suomen juutalaisten seurakuntien ylirabbiinina ennen kuin jäi pois tehtävästä viime syksynä. – Se helpottaisi asioiden hoitamista. Seurakunnan teologisen linjan määrittää viime kädessä seurakuntavaltuusto, joka myös valitsee rabbiinit. | Kuva: Jukka Granström 6 7 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 uutiset. vaan kulttuuriin, ja reformijuutalaisuudessa yksilön oikeutta itse tulkita Tooraa korostetaan vieläkin enemmän. Uusi rabbi tarvitaan, sillä Simon Livson luopui tehtävästään viime syksynä. Pelkästään Euroopassa toimii yli kymmenen rabbikoulua – kuinka monta, sitä Nadbornik ja Livson eivät tiedä. – Nyt halusin kuitenkin tehdä muuta. – Rabbiinin työ on usein henkisesti raskasta: siinä on koko ajan muiden palveluksessa. Yhdeksän vuotta tehtävässä toiminut Livson on Suomen juutalaisseurakuntien historian pitkäaikaisimpia kokoaikaisia rabbiineja. – Haasteemme ovat lukuisten sukupolvien seka-avioliitot, jotka ovat vesittäneet juutalaisia arvoja ja oikeaa juutalaista elämäntapaa. Livsonin työsuhde päättyi hänen omasta aloitteestaan. – Kulttuurin ja kielen osaaminen vaikuttaa myös rabbin työssä viihtymiseen. Minimissään opinnot vievät kolme vuotta, mutta esimerkiksi Simon Livson opiskeli Jerusalemissa ja New Yorkissa yhteensä kuusi vuotta. Saarnaa lukuun ottamatta liturgia toimitetaan tyypillisesti lähes kokonaan hepreaksi. Nadbornikin tiedossa ei ole ainuttakaan suomenjuutalaista, joka olisi parhaillaan opiskelemassa tällaisessa koulussa ja olisi aikeissa palata opintojen jälkeen Suomeen. Esimerkiksi Ruotsissa Tukholman suuri synagoga edustaa konservatiivis-reformista juutalaisuutta. Konservatiivija reformijuutalaisuudessa kaikkeen tähän suhtaudutaan vapaamielisemmin. Eri suuntausten rabbikoulujen opetussisällöt vaihtelevat. rabbiini, mutta vasta ensimmäinen taustaltaan suomenjuutalainen. Rabbiinin toimenkuva vastaa monin tavoin kristillistä pappeutta: työpäivät koostuvat seurakuntalaisten tapaamisista, puheiden pitämisestä, sairaiden luona käymisestä, häistä ja hautajaisista, edustamisesta ja niin edelleen. – Ortodoksijuutalaisuus on merkittävin juutalaisuuden suuntaus koko Euroopassa. Nykyään tärkeintä on se, että on ihmisläheinen ja hyvä kuuntelemaan, osaa auttaa ihmisiä ajattelemaan haasteistaan kehittävällä tavalla sekä pärjää nuorten kanssa, Livson sanoo. Kattavaa luetteloa kouluista on tuskin missään. Silti reformiseurakuntakin voi olla hyvinkin tunnollinen aatteelleen, Livson luonnehtii. Myös media noteerasi tapahtuman laajasti. Kummankin suuntauksen jumalanpalveluksissa soitetaan musiikkia ja rukoukset luetaan ainakin osittain kansankielellä. Kun Livson aloitti työssään, hänellä oli voimakas halu saada seurakuntalaiset jälleen sitoutumaan juutalaiseen uskonnonharjoitukseen. Juutalaisuus on tapaja tekouskonto, ja Suomi on hyvin haasteellinen ympäristö elää juutalaisena. Rabbiinina voivat toimia vain miehet. Molemmat vanhempani ovat täältä kotoisin, joten rabbiinina minulla oli erityinen yhteys tähän yhteisöön. Täytän kohta 40 vuotta ja ajattelin, että nyt on oikea aika vaihtaa uraa. Nyt joudumme jälleen etsimään työntekijää ulkomailta, Nadbornik sanoo. – Perinteisesti rabbin rooli on keskittynyt oppineisuuteen. Ortodoksirabbille yllämainitut matalat osallistumisluvut kertovat kuitenkin maallistumisesta. Toki työ on myös hyvin opettavaista. Uutta rabbia on etsittävä ulkomailta. Samalla se vei paljon aikaa perheeltä. Simon Livsonin aloittaminen rabbiinina oli aikanaan Suomen juutalaisyhteisölle iso asia: hän oli Helsingin juutalaisen seurakunnan 17. 30-vuotias suomalaisrabbi Savon Varpaisjärveltä oli eksoottista. Synagogan rabbiini on nainen, Ute Steyer. Rabbin tulee ymmärtää tämä todellisuus. Niihin lukeutuu esimerkiksi kosher-sertifikaattien myöntäminen kosher-elintarvikkeita valmistaville yrityksille sekä asiaan liittyvä valvonta. Seurakunta on koittanut vaikuttaa tilanteeseen esimerkiksi nuoriso-ohjelman avulla, ja jäsenemme ovatkin nyt aiempaa tietoisempia esimerkiksi kosher-käytännöistä. Esimerkiksi kosher-sääntöjen ” Suomi on haasteellinen ympäristö elää juutalaisena. Livsonin opiskelupaikat olivat ortodoksijuutalaisia. – Seurakunnat ovat toki hyvin erilaisia. Seurakuntalaiset ovat reagoineet positiivisesti siihen, että meillä on nyt ollut kotimaiset rabbiinit, Nadbornik kertoo. Esimerkiksi Suomen 1 800–2 000 juutalaisesta noin 1 200 kuuluu juutalaisiin seurakuntiin ja heistäkin vain noin kymmenen prosenttia seuraa ortodoksijuutalaisia sapattija koshersääntöjä tunnollisesti, Simon Livson arvioi. – Koen onnistuneeni osittain. Ortodoksijuutalaisuudessa uskotaan Tooran jumalalliseen alkuperään ja ajatellaan, että Tooran lait –Talmudien suullisen perimätiedon valossa tulkittuna – pätevät kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Jumalanpalveluksissa ei käytetä musiikki-instrumentteja ja miehet ja naiset istuvat erillään. Jotkut Suomen juutalaiset identifioivat itsensä reformijuutalaisiksi ja järjestävät keskenään pienimuotoista toimintaa. Kuka ikinä meille rabbiksi tulee, hänen tulee ymmärtää tämä todellisuus. Livsonia ennen tehtävässä toimi tanskalais-israelilainen Moshe Edelmann vuosina 1998–2012. Tehtävässä menestymistä auttaa, kun osaa paikallista kieltä ja tuntee ympäröivän yhteiskunnan. Juutalaisuuden kolmella pääsuuntauksella eli ortodoksijuutalaisuudella, konservatiivijuutalaisuudella ja reformijuutalaisuudella on omat opinahjonsa, samoin useilla niiden alaryhmillä. Tyypillisesti opinnot sisältävät raamatullista hepreaa, Talmud-kommentaareihin tutustumista, juutalaista filosofiaa sekä juutalaisten lakien tulkintaa. Hän vietti Suomessa kuitenkin vain muutamia kuukausia vuodessa
Paikallinen tahto on vahva. Viime syksynä eläkkeelle jäänyt Puumalan kirkkoherra Helena Castrén kertoi Kotimaan verkkouutisessa 7.2. Kirkon kryptassa on 41 metriä syvä kaivo, josta pyhiinvaeltajat poikkeavat juomaan. Facebook-sivullaan kirkko vakuuttaa, että Nassareilla on oikeus maahansa ja tuomitsee kaiken väkivallan. Täysistunnon päätöksen seurauksena joukko Puumalan seurakunnan luottamushenkilöitä erosi kirkosta. KMN vaatii nyt palestiinalaishallintoa tuomitsemaan hyökkäykset ja tarjoamaan niiden uhreille lakiapua ja suojelua. Joskus on tietysti tehtävä ratkaisuja myös pakolla. Seurakunnan maksuvalmius on kirkkoherran mukaan ollut huono. Palestiinalaishallinnon presidentti Jasser Arafat antoi Justinukselle rakennusluvan ja tarjoutui rahoittamaan restauroinnin. Kirkon piispa Sani Ibrahim Azar on käynyt tapaamassa perhettä sairaalassa. Kirkkohallituksen täysistunto teki 25.1. Arabikristittyjen elämästä kertova uutissivusto Maghtas kertoo, että perhe oli pelännyt henkensä puolesta ja yrittänyt saada apua jo päiviä ennen hyökkäystä. Betlehemissä 15 palestiinalaista pieksi 28.1. Jälkimmäistä lajia edustaa vaikkapa Rantasalmen kappeliseurakunnan ja sen emon Savonlinnan tuomiokirkkoseurakunnan riita rantasalmelaisille rakkaan Kaarnetsaaren myynnistä. Tuomiokapituli perustelee liitosta sillä, että näin turvataan seurakuntaelämän toimintaedellytykset Puumalassa. Vanha munkki ja kristityt veljekset pahoinpideltiin Länsirannalla Jaakobin lähteen luostarista Länsirannalla Nablusin kaupungissa huolehtiva arkkimandriitta Justinus on joutunut toistuvien hyökkäysten kohteeksi. Justinus kuitenkin kieltäytyi rahoista varjellakseen luostarin itsenäisyyttä. Betlehemin lähellä asuva Nassarin perhe on kristittyjä palestiinalaisia, jotka tunnetaan rauhantyöstään. Osa seurakunnan luottamushenkilöistä erosi kirkosta protestina kirkkohallituksen täysistunnon päätökselle. Sen täytyy kulkea kirkkoneuvoston kautta kirkkohallitukselle. iäkkään arkkimandriitta Justinuksen. Myös Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilainen kirkko on ottanut kantaa Nassarien tapaukseen. Siksi että tämä paikka kuuluu kolmelle uskonnolle: juutalaisille, kristityille ja muslimeille, Justinus kertoi Jerusalem Post -lehdelle viime syyskuussa. Puumala-lehti kertoo, että seurakunnan entinen talouspäällikkö Unto Pasanen ja Puumalan entinen kunnanjohtaja Matias Hilden ovat puuhanneet päätöksestä valitusta hallinto-oikeuteen. Maghtasin mukaan presidentti Mahmoud Abbas on käynyt tervehtimässä sairaalassa olevia veljeksiä ja velvoittanut Betlehemin kuvernööri Kamal Humeidin seuraamaan tapauksen tutkintaa. Hyökkäyksen syy ei ole selvinnyt. Siinä tilanteessahan ollaan jo Saksassa ja Englannissa. | Kuva: APAImages / Shutterstock / AOP K irkollisen toimittajan hankalimpia työtehtäviä on uutisoida seurakuntien sisäisiä riitoja. – En ottanut häneltä rahaa, ettei tulevaisuudessa tulisi ongelmia. FREIJA ÖZCAN freija.ozcan@kotimaa.fi Puumala pakkotilanteessa | ilmiö & näkökulma | ” Päätöksesta puuhataan valitusta hallinto-oikeuteen. Useimmiten niissä kulminoituu luottamushenkilöiden ja kirkkoherran välinen tai ison emoseurakunnan ja pienemmän alueseurakunnan välinen näkemysero. Hän kertoo pelkäävänsä, että Justinus lopulta surmataan. kokouksessaan päätöksen lakkauttaa Puumalan seurakunta ja liittää se ensi vuoden alusta Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan. Kokous katsoi, että esityksessä oli vielä täydennettävää ja palautti sen Lappalaiselle tuotavaksi täydennettynä 16.2. Puumalassa kiistellään seurakunnan pakkoliittämisestä Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan. Nassarin suku on ostanut maatilansa vuonna 1916. Arkkimandriitan ystävä, kreikkalainen toimittaja Maria Giachnakis kertoo saavansa häneltä öisin hätäpuheluja: ”Joka kerta kun tällaista tapahtuu, otan yhteyttä paikallisiin viranomaisiin ja myös palestiinalaishallinnon lähettilääseen Marouane Toubasiin Ateenassa, jotta he voivat ryhtyä toimenpiteisiin. Omistus on rekisteröity sekä ottomaanien aikaisiin että brittien mandaatin aikaisiin kirjoihin. | ulkomaat | K irkkojen maailmanneuvoston (KMN) pääsihteeri Ioan Sauca on ottanut kantaa Länsirannalla tapahtuneisiin hyökkäyksiin kristittyjä vastaan ja vaatii palestiinalaishallintoa ryhtymään toimenpiteisiin. Eikö seurakunta ilmaissut tarpeeksi selvästi, että se ei tahdo liitosta. Puumalan seurakunnalla oli viime vuoden lopussa 1 668 jäsentä. Puumalan kirkkoneuvoston 9.2. Ne on rakennettu paikalle, jolle perimätiedon mukaan Jaakob rakensi alttarin. Seurakunnan mukaan sillä on vielä varaa sopeuttaa menoja tuloihin. Pöytäkirjassa mainitaan, että osa on myös liittynyt takaisin kirkkoon. Seurakunta kuitenkin toteaa taloustilanteensa ja omaisuutensa arvon olevan parempi kuin tuomiokapitulin asettama selvitysmies on esittänyt. Kirkkohallitukselle toimittamassaan yksimielisessä lausunnossa Puumalan seurakunta toteaa ymmärtävänsä tuomiokapitulin liitosaloitteen tarkoituksen. Viimeisimpiä jälkimmäistä lajia on Etelä-Savossa sijaitsevaa Puumalan seurakuntaa repivä kiista seurakunnan pakkoliittämisestä Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan. Aloite oli tullut Mikkelin tuomiokapitulilta. On vaikea sanoa, tulisiko Puumalan seurakunta toimeen itsenäisenä ja miten pitkään. Jaakobin lähteen kirkko ja luostari ovat peräisin vuodelta 1893. Edellistä lajia taas on nähty Kokemäellä, missä on kytenyt vuosikausia riita luottamushenkilöiden ja kirkkoherran sekä myös kirkkoherran sijaisten kanssa homehtuneen seurakuntatalon remontista ja sen myötä kaikesta muustakin. maanviljelijäveljekset Daher ja Daoud Nassarin rautatangoilla sairaalakuntoon. Vai eikö seurakunnan tahdolla ollut väliä. Sen hinta vain on se, että ylikävelty osapuoli haraa vastaan minkä kykenee ja pitkään. Tunteet käyvät siis Puumalassa kuumina. kokoukseen. Arkkimandriitta Justinus keräsi varoja vuosikymmeniä kestäneeseen restaurointiin, joka valmistui vuonna 2018. Nablusissa tuntemattomat palestiinalaiset hyökkääjät pahoinpitelivät 24.1. Hyökkääjät ovat Palestiinan turvallisuusjoukoille tuttuja ja heidät on määrätty pidettäviksi. Käytännössä tulevaisuuden kuva voi olla pappi, joka toimittaa messun useamman paikkakunnan kirkoissa, ja muut asiat hoituvat vapaaehtoisvoimin. Kirkkoneuvosto saikin 9.2. Sinä aikana hän on joutunut peräti 32 kertaa hengenvaaraan häneen kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi. kokouspöytäkirjan mukaan luottamushenkilön tehtävästä on nyt vapautettu seitsemän henkeä joko siksi, että he ovat eronneet kirkosta tai muuttaneet muualle. Yli 20 vuotta heidän tilallaan on järjestetty työpajoja niin israelilaisille opiskelijoille, rabbeille ja rauhanaktivisteille kuin Euroopasta ja Amerikasta tuleville ryhmillekin. Perhe järjestää myös paikallisille kouluille kesäleirejä, joissa palestiinalaislapsille opetetaan väkivallattomuutta ja joissa he työtä tekemällä ja leikkimällä oppivat rakkautta maata kohtaan. Samalla Ioan Sauca kertoo KMN:n rukoilevan loukkaantuneiden pikaisen paranemisen puolesta ja seuraavan tilanteen selvittämisen edistymistä. Syynä on riita maasta, jonka Nassarin perhe virallisesti omistaa. Palestiinalaishallinto vakuuttaa Nassarien olevan maan oikeat omistajat. Mutta olisivatko ne kirkot itsenäisten seurakuntien omia vai kuuluisivatko ne yhdelle suurelle seurakunnalle ja kenen se pappi olisi, sitä voi miettiä. Myös heidän viljelyksiään on yritetty tuhota. Sen verran he aina tekevät, että lähettävät joko poliisin tai sotilaita auttamaan”, Giachankis kirjoittaa blogissaan. FREIJA ÖZCAN kristityt vaarassa | Kirkkojen maailmanneuvosto vaatii palestiinalaishallintoa tutkimaan kristittyihin kohdistuneita viimeaikaisia hyökkäyksiä Länsirannalla. Hän on ortodoksisen Jaakobin lähteen luostarin ainoa asukas. Miksikö. Luostari tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1927. Puumalan tapauksessa tuntuu kuitenkin ulkopuolisen silmin tapahtuneen jonkinlainen kommunikaatiokatkos. Edellinen kerta oli viime elokuussa, jolloin tuntemattomat hyökkääjät yrittivät polttaa luostarin. pidetyssä kokouksessa eteensä kirkkoneuvoston jäsenen Eero Lappalaisen esityksen kirkollisvalituksen tekemisestä. Perheeseen nyt kohdistunut hyökkäys ei ollut ensimmäinen. Hän on maalannut myös kirkon ikonit ja freskot. että seurakunnassa pitäisi olla runsaat 2000 jäsentä, jotta se tulisi toimeen. Arkkimandriitta Justinus on huolehtinut Jaakobin lähteen luostarista 40 vuotta. Toisaalta yleiset ennusteet kirkossa kertovat, että vuodesta 2025 lähtien kirkon saamat verotulot tulevat romahtamaan hyvätuloisen ikäluokan siirtyessä tuonoloisiin. | Kuva: Jarmo Valto / Vastavalo 8 9 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 uutiset. Pöytäkirjan mukaan luottamustehtävästä vapautettava Kirsi Sarvi esitti, että esityksessä korjataan kirkkohallituksen käsitys siitä, että Puumalan seurakunta olisi puoltanut liitosta
Pitkän kirjoituksen maksimipituus on 3000 merkkiä välilyönteineen ja lyhyen 1000 merkkiä. Häntä ei varmasti muisteltaisi eikä hänestä edelleen kerrottaisi tarinoita, mikäli hän olisi käyttäytynyt siirtomaaherran tavoin. Paavi näyttäisi toivovan enemmän asenteiden muuttumista kuin pykälämuutoksia. Ja kannattaa muistaa, että Franciscus-efekti on lähtöisin Latinalaisesta Amerikasta. Erityisesti kannattaa huomata ensimmäinen periaate. Franciscus-efekti JYRI KOMULAINEN toimitus@kotimaa.fi Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä. Kontaktit, joita saimme yliopiston opiskelijoihin ja opettajiin sekä ortodoksisen kirkon ja vapaakirkon ihmisiin, olivat ehdottoman arvokkaita. Se vieraili Neuvostoliiton opiskelijaorganisaation keskusteluissa Moskovassa ja Kiovassa. Ortodoksisen kirkon ja kolttasaamelaisten välinen yhteiselo on jatkunut jo viisi vuosisataa. LIISA TUOVINEN Järvenpää Koko kansa ei suomettunut Kiitos kanttoreille Istuin viime lauantaina Vanhassa kappelissa toimittamassa hautausta. Saksan piispainkokouksen puheenjohtaja ilmoitti taannoin valmiutensa jakaa ehtoollinen protestanteille. Kirkolla tässä yhteydessä kaiketi tarkoitetaan evankelis-luterilaista kirkkoa. Siksi kiitos teille kirkon muusikot, jotka olette pitäneet musiikkia loistavalla tavalla hengissä. Tätäkin matkaa olisi voinut pitää suomettumisena. Se alleviivaa, että nopeiden valloitusten sijasta tarvitaan aikaa vaativia prosesseja: vain siten saavutetaan kestäviä tuloksia. Franciscuksen periaatteiden valossa uudistukset vaativat aikaa, jotta tuloksena ei olisi skisma. Useimmissa aluekeskusrekistereissä työt haluttiin kuitenkin keskittää työn hallittavuuden, johtamisen ja perehdyttämisten takia. Kun joskus 1970-luvun taitteessa seurakuntien nuorisotyön tekijöiden kanssa illanvietossa lauloimme ”Tää on viimeinen taisto”, sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisimme muka ihailleet Stalinia ja Brezhneviä, niin kuin ohjelmassa arveltiin. Tämä ei yllätä, sillä Aasiassa ja Afrikassa vain ani harvat maat tunnustavat lainsäädännössään homoseksuaaliset parisuhteet. Suomalaistamistoimet ovat myös muualla kuin saamelaisten kohdalla kohdistuneet erityisesti juuri ortodokseihin. Esitykset homoseksuaalisuuden uudelleenarvioimiseksi tulevat lähinnä Euroopasta. Mitä napakammin kirjoitat, sitä todennäköisemmin tekstisi julkaistaan. KARI SALONEN aluekeskusrekisterin johtaja, Tampere Aluekeskusrekistereissä arvostetaan asiantuntijatyötä En ymmärrä Ylen sarjassa Kylmän sodan Suomi esitettyä ajatusta suomettumiseen liittyvästä valehtelusta ja häpeän tarpeesta. Osaajia ei heitetty syrjään vaan heitä pyrittiin rekrytoimaan aluekeskusrekistereihin sikäli kuin suinkin mahdollista. Olisi virhe ajatella, että globaalin etelän katolilaiset eivät olisi avoimia uusille ajatuksille. Oli ihan terveellistä yrittää ymmärtää, olisiko tuossa neuvostoliittolaisessa yrityksessä jotain ideaa, onnistuvatko he ehkä edes jossain. Etelässä ollaan joskus jopa pykälän verran radikaalimpia, sillä tiedän Aasiassa esitetyn ehtoollisvieraanvaraisuuden ulottamista hinduihin ja muslimeihin. Hänen mielestään kirkkoherranvirastojen osaajat on heitetty syrjään. Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen 1968 kaikki muut opiskelijaliitot olivat katkaisseet välinsä Neuvostoliiton opiskelijajärjestöihin. Teidän työnne pitää hengissä myös kuulijoitanne! MARTTI PITKÄNEN rovasti, Helsinki Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Liitä viestiin myös yhteystietosi. Eräänlaisena perusvireenä oli se, että Neuvostoliittoa pitää pelätä ja kommunismi on uhka. Kirkkoherranvirastojen toimistotehtävät ovat hyvin monipuoliset. Olin mukana tuossa delegaatiossa. Vasta silloin voi mielestäni arvioida sitä, kuinka hyvin tai huonosti se toimii. Kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff sanoo Lapin Kansassa (6.2.): ”Omaleimainen kulttuurimme, kielemme ja ortodoksinen uskonto ovat aiheuttaneet kansallemme suurta taakkaa syrjinnän eri muodoissa”. Kirjoituksessa myös lainataan Oulun evankelis-luterilaisen piispan Jukka Keskitalon hiljattain Vatikaanin vierailulla lausumia sanoja: ”Tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta.” Mihin muihin kirkkoihin piispa Keskitalo viittaa. Yritys ymmärtää, olisiko Neuvostoliitossa myös jotain hyvää, liittyy mielestäni tarpeeseen voittaa pelko. Risto Lehtonen, joka silloin oli Ylioppilaiden Kristillisen Maailmanliiton (WSCM) pääsihteeri, kokosi 1970-luvun taitteessa kansainvälisen ryhmän. Meille teologian opiskelijoille professori Aarre Lauhan luennot Vanhan testamentin profeetoista oli syvästi vaikuttava kokemus. Isot päätökset tehdään toki Vatikaanissa, jossa on suhtauduttu kriittisesti Saksan omavaltaiseen otteeseen. Totuusja sovintokomission tehtävänä on ensin selvittää totuus, minkä jälkeen tiedämme asiat, joihin tarvitsee löytää sovinto. Sen ydintä oli toivo maailmanrauhasta ja yhteistyöstä sekä tarve ja uskallus arvioida uudelleen tapahtunutta. JAAKKO VAINIO Lapin ortodoksisen kappeliseurakunnan pappi, Saamelaisten totuusja sovintokomission seurantaryhmän jäsen Luterilainen kirkko toimi suomalaistamisen etulinjassa saamelaiset | Monet kolttasaamelaiset menettivät suomalaistamisen takia paitsi kulttuurinsa ja kielensä myös ortodoksisen uskonsa, kirjoittaa Jaakko Vainio. Kirkkoherra Jeremias Sankari otti kantaa (Kotimaa 4.2.) aluekeskusrekisteriuudistukseen. Se oli herännyttä solidaarisuutta omia sisällissodan punaisia kohtaan Väinö Linnan askelissa. Myös ortodoksisen kirkon tulee pyytä anteeksi ainakin sitä, että kirkkona emme ole tehneet niin paljon kolttasaamelaisten hyväksi kuin olisimme voineet tehdä. synodaalinen tie) päätyi vastikään näyttämään vihreää valoa joukolle reformeja: pappien pakollisesta selibaatista on luovuttava, naisia vihittävä kirkon virkaan ja samaa sukupuolta olevat pariskunnat siunattava. H arva johtaja on yhtä avoimesti ilmaissut toimintansa periaatteet kuin paavi Franciscus. Voisiko heitä kohdata ilman pelkoa. Esimerkiksi Karjalan siirtolaisista huomattava osa menetti niiden seurauksena kielensä ja kulttuurinsa lisäksi myös ortodoksisen uskonsa. 10 11 mielipiteet KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022. Työn luonne on muuttunut aikaisemmasta siten, että yhtään valmista työntekijää emme ole voineet saada. Anteeksipyynnötkään eivät olisi pahasta. Sukupolvelta toiselle siirtyvät muistot ja tarinat kertovat tämän pyhän merkityksestä kolttasaamelaisille. ”Se oli katastrofi, ja se koskettaa henkilökohtaisesti minua, koska sanotaan että se johtui sosiologien virheellisestä arvioinnista”, vastasi ryhmässä ollut Moskovan yliopiston sosiologian professori. On tärkeää, että menneisyyden vääryydet tuodaan esille ja niiltä vältytään jatkossa. Olihan luterilaiseen uskoon kehottaminen osa suomalaistamista luterilaisen kirkon toimiessa tässä etulinjassa. Kuunnellessani kanttorin alkusoittoa tajusin, kuinka etuoikeutettu olenkaan ollut. Uutisarvoa on sillä, että kyseessä on kirkon johtohenkilö, mutta ehtoollisvieraanvaraisuutta on ennenkin harjoitettu ruohonjuuritasolla vastoin virallista linjaa. Parin vuoden työrauhaa ei tarvita uusien asiantuntijoiden kouluttamiseen vaan siihen, että saadaan koko järjestelmä toimimaan täydellä teholla. Ne on kirjoitettu vuoden 2013 Evangelii Gaudium -asiakirjaan. Saksankielinen maailma näyttäisi ottavan roolia uudistusten veturina. Nyt koroaikana live-musiikin mahdollisuus on ollut vähissä. Siksi katolisessa kirkossa kuulee nyt uutta keskustelua naisten roolista, seksuaalivähemmistöistä ja ehtoollisvieraanvaraisuudesta. Yli 40 pappisvuoteni aikana olen saanut viikoittain kuulla monipuolista musiikkia ilmaisena työetuna. Nyt toimintatapaa arvostellaan ennen kuin kaikki seurakunnat ovat aluekeskusrekistereissä edes mukana. Ortodoksinen kirkko tukee komission työtä ja kirkon työntekijät tukevat heitä, jotka prosessin aikana joutuvat käsittelemään kipeitäkin asioita. Yhteiskunnallinen herääminen, joka nuorisossa vaikutti myös vasemmistolaistumisena, nousi suurelta osin siitä todellisuudesta, jossa Yhdysvalloissa mustat taistelivat kansalaisoikeuksiensa puolesta. Argentiinalainen paavi onkin halunnut sysätä käyntiin prosesseja. Saksan paikalliskirkon kokous Der Synodale Weg (suom. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa.fi-verkkosivustolla. Siksi emme liiaksi ennakoi työn tuloksia. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Kaikkien saamelaisten osalta suomalaistamistoimet ovat tarkoittaneet kieleen ja kulttuuriin liittyvää syrjintää ja monen kohdalla niiden menettämistä. Kaikki toimistosihteerit eivät ole halunneet erikoistua aluekeskusrekisterin tehtäviin. Olisiko tässä seuraava totuuden ja sovinnon etsimisen paikka. korvaa | kolumni | H elsingin Sanomat muistutti pääkirjoituksessaan (6.2.) ansiokkaasti, että saamelaisuus on Suomelle rikkaus. On toivottavaa, että juuri työskentelynsä aloittaneelle saamelaisten totuusja sovintokomissiolle annetaan työrauha. Kenelläkään ei ole ollut aikaisempaa kokemusta valtakunnallisten sukuselvitysten laatimisesta. Kolttasaamelaisten kohdalla luetteloon on liitettävä myös Feodoroffin mainitsema ortodoksinen usko, jonka liian moni kolttasaamelainen on suomalaistamistoimien seurauksena menettänyt. ” Katolisessa kirkossa kuulee nyt uutta keskustelua naisten roolista, seksuaalivähemmistöistä ja ehtoollisvieraanvaraisuudesta. Mittava organisaatiomuutos ja toimintatavan uudistus tarvitsee asiantuntijoiden mukaan yleensä onnistuessaankin 3–5 vuotta ennen kuin kokonaisuus alkaa todella toimia niin kuin on suunniteltu. Odotamme tuleeko komission työn tuloksena esiin sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät evankelis-luterilaisen kirkon lisäksi myös ortodoksiselta kirkolta sovintoeleitä kolttasaamelaisten suuntaan. Osa ei ole halunnut maantieteellisistä syistä hakea uutta työpaikkaa. WSCM oli ainoa, joka oli ylläpitänyt yhteyttä. Vuosikymmeniä oli elämää hallinnut sodan pelko, joka yhä uudelleen nousi pintaan eri kriisien yhteydessä. Pyhän Trifon Petsamolaisen muisto elää edelleen kolttasaamelaisten keskuudessa. Jesaja, Jeremia, Aamos – kaikki puhuivat siitä että omien köyhien sortaminen ja huono ulkopolitiikka merkitsee tuhon tietä. Kiovassa hotellin illassa (hetkittäin oli mahdollista tavata ilman valtion raportoijien läsnäoloa) joku kysyi, mitä isäntämme ajattelivat Tšekkoslovakian miehityksestä. ” Suomalaistamistoimet ovat kohdistuneet erityisesti ortodokseihin myös muualla kuin saamelaisten kohdalla. Asiakirjasta löytyy myös neljä ohjenuoraa, jotka nykyinen paavi kehitteli nuorena jesuiittana: ”Aika on suurempi kuin tila”, ”Ykseys on vahvempi kuin konflikti”, ”Realiteetit ovat tärkeämpiä kuin ideat” ja ”Kokonaisuus on suurempi kuin osat”. Muutenkin alkoi hahmottua, miten väkivallalla ja valtapolitiikalla eriarvoisuutta ja puutetta ylläpidettiin maailmassa. Linjaukset hyväksyttiin selvällä enemmistöllä, ja niitä kannattivat myös monet piispat. Päinvastoin etelässä on paljon progressiivista ajattelua, mutta keskiössä on köyhyys ja oikeudenmukaisuus sekä uskontodialogi. Visiona on kirkko, joka suuntautuu ulospäin ja samastuu köyhiin. Puhutaan Franciscus-efektistä. Kirjoituksessa mainitaan, että ”saamelaisten suomalaistamispolitiikan etulinjassa on ollut kirkko”. Sen toki ymmärrän, että poliitikot joutuivat vaikenemaan monista tosiasioista ja olemaan mieliksi, mutta ei se koskenut kansan enemmistöä
Silti tuntui, ettei ilman viinaa ole elämää eikä iloa. Silloin Viinikan kirkon poikaja partiotoiminnan yhteisöllisyys vei mukanaan. Muiden tavoin he menevät yhdessä katsomaan Almaa. Jokinen on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta työskentelee yhä. Pikkuhiljaa sain tunnon, että teen jotain väärin. Kului vielä vuosia ennen kuin Jokinen teki elämäntapamuutoksen. – Kansallisteatteri oli fantastinen juurtumisen ja kasvun paikka. Siellä hän työskenteli eläkkeelle jäämiseensä saakka 2001. Nyt sumu peittää osan näkymästä. Teattereita on jouduttu sulkemaan, ja moni jäänyt työttömäksi. Siitä on apu tullut elämääni. – Olen taipuvainen ajattelemaan, että tässä on joku sanoma meille esillä kaiken aikaa. Vuonna 1991 Tampereella ”viinan piru” sai jäädä. Kahdentoista askeleen portaat johdattivat Jokisen toipumisohjelmaan vertaistuen avulla, ymmärtämään elämää ja itseään. Kuka. Mummo veisasi virsiä. Jokinen on osallistunut vertaisryhmien maailmankokoukseen Yhdysvalloissa kahdesti vuosina 2010 ja 2015. Kaikki kertoivat oman tarinansa. Neljän-viiden vanha Ahti istuu papan sylissä. Hän kuvailee, kuinka niissä kahdeksankymmentä tuhatta kättä tarttui toisiinsa ja osallistujat rukoilivat yhTeatterin lavalta kirkkoon Näyttelijä ja lausuja Ahti Jokiselle Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta on tarjonnut teatteriuran jälkeen tärkeän yhteisön, jossa käyttää omia lahjojaan. Pikkuhiljaa on tajuttava se, että ihmisvoimat eivät riitä tämän hallitsemiseksi, Ahti Jokinen pohtii. – Lapsuuteni miljöö suorastaan kiihdytti pienen pojan mielikuvitusta käsittämättömään unelmaan Tampereen yliopiston näyttelijäkurssille. Myös Jokisen omat isot konsertit ovat siirtyneet ensi kesälle. Suunnistuksesta ja kilpajuoksuharrastuksesta hän sai hyvän pohjakunnon. – Siellä sai kaikenlaista mukavaa, nisua, kahvia ja mehua. Ahti Jokinen johdattaa seitsemännen kerroksen parvekkeelle. A hti Jokisen ja hänen vaimonsa Tarjan kodissa Tampereella työläiskortteli Amurissa on vastassa harvinainen lämpö. – Se oli vapahdus, pelko ei ollut enää niin läsnä. Lapsuudesta Kihniössä Ahti Jokisen muistiin on piirtynyt vahva kuva. Ahti Jokinen, 77 Juuri nyt odotan kirkkokonsertteja Pasi Kauniston ja viihdekonsertteja Seppo Hovin kanssa. TEKSTI | VIRPI KIRVES-TORVINEN – KUVAT | RAMI MARJAMÄKI Ahti Jokisella on Tampereella monia rakkaita kulmia. Kerrostalokodin eteisessä Tarja ojentaa villasukat ja Ahti villatakin. – Yhdessä esityksessä oli toista tuhatta körttiä Pohjanmaalta. Jostain piti saada henkistä helpotusta. Luovilla aloilla tilanne on ollut vaikea. Meitä teatterilaisia oli viisi-kuusikymmentä henkeä. Eeva-Kaarina Volanen, Marja Korhonen, Leif Wager, Kai Savola, Jokinen luettelee Kansallisteatterissa häneen vaikuttaneita ja hänestä huolehtineita ihmisiä. Jokinen sai hyviä kavereita, joihin suhde on säilynyt edelleen. Laulaminen tuli Jokisen elämään jo varhain, ennen näyttelemistä. Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Ahti Jokinen tunnetaan muun muassa televisioja elokuvarooleistaan Mummossa ja Simpauttajassa sekä teatterirooleistaan Vincent van Goghina, Julius Caesarina ja Kuningas Juhanan Bastardina. Olen jaksanut kantaa vajavaista lapsenuskoani. Myöhemmin olen miettinyt, onko se armoa, mikä siihen tulee mukaan. – Oli uskomaton tunne, kun vertaisryhmässä kukaan ei tuominnut minua, pilkannut tai haukkunut. Isäntäväki huolehtii vieraastaan. Se vavahdutti. Siinä isoisoäiti makaa avonaisessa ruumisarkussa keskellä pirttiä. Työtä ja vastuuta oli paljon. Kokeminen syvenee, kun mukana on turvallisuus ja toivorikkaus. Kiinnitys Kansallisteatteriin 1975–1984 oli nuorelle näyttelijälle erityisen tärkeä. Puhumme maailmanlaajuisesti ekokatastrofista ja ilmastonmuutoksesta. Poika osallistui muiden mukana pyhäkouluihin kyläläisten taloissa. Elämässäni olen ylpeä lapsista ja lastenlapsista. ” Mikä voima on sanalla ja sävelellä, silloin kun se on puhtaimmillaan, aidoimmillaan ja tulee sydämestä. Pandemiatilannetta Jokinen on seurannut tuntosarvet koholla, järkyttyneenäkin. Olimme tottuneet loppuvirttä laulaessamme siihen, että koko valtava katsomo täyttyi äänistämme. Välillä pysähdyin kuuntelemaan, mitä pappi saarnaa ja lukkari laulattaa. Se oli hurja totuus, joka oli kuplaa. Oli niin riemukasta, omanikäisiä lapsia oli mukana kymmenittäin. Tällä kertaa kävi toisin. Ilo palasi, ja työhön löytyi uusi ote Tampereen Työväen Teatterissa. Mikä voima on sanalla ja sävelellä, silloin kun se on puhtaimmillaan, aidoimmillaan ja tulee sydämestä. Sieltä näkyy hyvällä säällä Näsijärvi, Näsinneula sekä Tuomiokirkon ja Vanhan kirkon tornit. – Tamperelaiset sanoisivat, että ei tehdä tästä numeroa, Jokinen sanoo ja päräyttää ärrää vahvalla Tampereen murteella. Tampereelle hän oli muuttanut jo 16-vuotiaana. Hengellisyys toi lohtua ja turvaa luonnollisena osana arkea. Iskelmälaulaja Pasi Kauniston kanssa valmisteilla on kirkkokonserttikiertue. » 12 13 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 haastattelu. Vanha kirkko, Viinikan kirkko ja Aleksanterin kirkko ovat siellä kirkoista kaikkein läheisimpiä. Myöhemmin Tampereen Työväen Teatterissa Veikko Sinisalo oli Jokiselle isähahmo. Jokinen valmistui sieltä vuonna 1973. Me olimme kuin pieniä natiaisia siinä. Luonto näyttää voimansa ja opettaa meitä tällä hetkellä aika väkevästi. Kun teen itse oman osuuteni, apu tulee myös. Harrastan saunomista ja avantouintia, sauvakävelyä ja tasapainojumppaa vaimoni kanssa. Vuonna 1982 ensiesityksensä saanut Heikki Ylikankaan Kolmekymmentä hopearahaa oli Jokiselle sysäys kohti oman ajattelun muutosta. – Se oli väkevää yhteisöllisyyttä, joka piti kiinni toisenlaisessa elämässä. Aloin herkistyä ja tajuta, että tässä on käsittämätön mahdollisuus. Yhteisöllisyys nosti minut pintaan. Se alkoi vaikuttaa, tämähän näyttelijän työn totuus on. – Kun aloimme laulaa, koko sali tuli valtavalla pauhulla meitä vastaan. Hän oli Jokiselle esikuva. Hän ja äiti veivät poikaa Kihniön kirkkoon ja opettivat, ettei siellä tarvitse pelätä. Osaltaan uravalintaan vaikutti naapurikaupungista Parkanosta lähtöisin oleva näyttelijä Martti Katajisto
Onko meillä siihen aikaa ja hetkeä, kun elämä on vain pintatuuletusta. Onko meillä käsiä, joihin tarttua. Sain tulla toimeen olosuhteissa, joita nykyisin on mahdoton ajatellakaan. Ainakin hän haluaa käyttää aikaansa vaimonsa tukemiseen tuoreessa Pirkanmaan aluevaltuutetun tehtävässä. Yhden unelman toteutuminen oli Jokiselle rakkaista runoista ja lauluista koostuva Miehen tie -debyyttialbumin julkaisu 2019. Vaarina antamisen ilo on vain iän myötä korostunut. Nuorimman pojan Jarno Jokisen lapset Vilma, 17, ja Vili, 19, ovat vaarin silmäteriä. Jokinen tarjoaa kuulokkeet ja soittaa kannettavaltaan kiusaamisesta kertovan kappaleen Halaa äiti minulta pelko pois. – Kysyn suurella kysymysmerkillä, unohdammeko ajan myötä itsemme ja sisäisen maailmamme, mitä siellä tapahtuu. Hän on lupsakka kaveri, hänellä on aina pieni kiva, poikamainen pilke silmässä. – Kerron, miten isä teki latua öljylampun valossa edellä, minä hiihdin perässä. Voimmeko ohjata polkuamme saadaksemme turvallisuutta, tulevaisuuden näkymää ja rohkeutta sanoa, miltä minusta tuntuu. Yleisöstä rohkeimmat tulevat kiittämään ja katsovat silmiin. Seuraaviin seurakuntavaaleihin osallistumisesta hän ei ole vielä tehnyt päätöstä. Yhdessä hetkessä on kaikki. – Yritän varjella uskoa, luovuutta ja aitoja tunteita kuin pientä linnunpoikasta. Kaksi kautta Jokinen on ollut mukana Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa ja seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa. – Se kertoo, että olemme saaneet yhteyden. Läsnäolo on Jokiselle tärkeää niin ihmisten kohtaamisessa kuin sanoman välittämisessä taiteen keinoin. Vapaaks sanotaan / mun uskoni; se mulle kunniaksi: / vapaana synnyinkin ma maailmaan.” Jokinen lausuu Vänrikki Stoolin tarinoista katkelman runosta Döbeln Juuttaalla syvällä äänellä, vahvasti eläytyen. Onko työntekijöitä tarpeeksi, hukkuvatko he työpaineeseen ja avun tarpeeseen. Vuosina 2011–2012 hän oli mukana hengellisessä kansanoopperassa Maan korvessa kulkevi. Maalaispoikana Ahti Jokinen hakeutuu kaupungissakin luonnon läheisyyteen. Ihmisten lähellä oleminen ja heikompien auttaminen on Jokiselle iän myötä entistä tärkeämpää. Kun me kaikki muistaisimme sen. Joka kerta on lähdettävä nollasta, haettava totuutta rivien välistä. Lähden vajavaisella lapsenuskolla ja vilpittömyydellä tekstiin sisään. Mietin, miten osaisin käyttää lahjaani oikein. Näytelmäkin syntyy tahtojen ristiriidasta. – Myös säe ”Sua maininnenkin, kunnia on Sun” korostuu nyt kahdeksaakymmentä lähestyessä, hän sanoo. – Me uskallamme puhua Tarjan kanssa hyvin ja avoimesti. Minun oli kirjoitettava se tuska pois. Jokisen voi nähdä Tampereella diakoniatyön apukäsinä kadulla tai keskustelemassa ihmisten kanssa jumalanpalveluksissa ja muissa kirkon tapahtumissa. ” Näytteleminen on Jokiselle opiskelemista, etsimistä ja erehtymistä. – Tuntui, että katto nousee irti rakennuksesta. Onko minulla oikeutta viedä toivoa, onko oikeutta kertoa tästä asiasta, johon toivoni perustan. / Yks viel’ on toimi. Viime aikoina ajatus taivasmatkasta on puhutellut. Joskus pienistä riidoistakin syntyy tulipalo. Jokinen on ollut kaksi kautta mukana seurakuntien päätöksenteossa luottamushenkilönä. – Ne ovat pysähtymisen paikkoja, jossa mietin ihmisen rajallisuutta. – Meidän seurakunnassamme on upeita keskusteluja, ja aivan huikea kirkkoherra, lääninrovasti Olli Hallikainen. Toisten uskon mittaa ja määrää arvostelevia ”oikeauskoisia” Jokinen toivoisi kirkossa olevan vähemmän. Joka kerta on lähdettävä nollasta, haettava totuutta rivien välistä. ” En lähde kenenkään tosiuskovaisen kanssa mittelemään, onko uskoni tarpeeksi vahvaa vai ei. Hänellä on tapana muistella ”sukuseurakunnalleen” entisiä aikoja. Viime aikoina näyttelijää on mietityttänyt myös henkisyyden ja hengellisyyden tila kirkon sisällä. Huoli painaa Jokista diakoniatyön resursseista. Viime vuosina Jokinen on esiintynyt yhä useammin myös kirkoissa. Se tuntuu pelastavalta ja suurenmoiselta. Kun kaikki nämä yhdistyvät, usko, luovuus ja innoituksen palo, lintu pääsee lentoon välittämään vapahdusta, armoa ja toivoa. Se voima oli niin käsittämättömän suuri. Ihmiset ovat rohkaistuneet puhumaan Jokiselle hengellisistä asioista. Sanat syntyivät näyttelijältä Koskelan henkirikoksen aiheuttamasta ahdistuksesta. Lastenlasten kanssa erityisen hienoa on käydä keskusteluja niin elämän isoista kysymyksistä kuin arkisista kuulumisistakin. ”Työ on tehty, ma pääsin voittajaksi. Siinä hän laulaa yhdessä lapsenlapsensa Vilman kanssa. Näytteleminen on Jokiselle opiskelemista, etsimistä ja erehtymistä. Onko kaikille ovi auki. Somen ja itsensä esille tuomisen rooli ovat nousseet yhä enemmän pintaan. – Sanan pitää pystyä lähtemään niin syvältä kuin sen pystyn sanomaan. Hän on laulanut ja ollut tekstinlukijana myös Tuomasmessuissa sekä viime keväänä pitkäperjantain studiokirkossa televisiossa. Meiltä unohtuu se oma pieni lintu, joka värisee saadakseen ilmaa siipiensä alle ja kertoakseen viestin. ”Villeinä, vapaina ja omavoimaisina” vuosina Jokinen erosi itsekin joksikin aikaa kirkosta. Olen äärettömän kiitollinen niistä vuosista. Uskon asioissa on sielun värähtelystä kysymys. Tommy Tabermann sanoo runossaan ”värisevää sielua ei saa tallata”. Tila, lavasteet, ympäristö, jossa kaikki tahtovat hyvää, pyhittävät sen. Olemme kumpikin tahtoihmisiä. Siellä Jokinen saunoo ja käy avannossa lauantaisin myös talvella. Kaksi Jokisen kanssa samaa ikäluokkaa olevaa läheistä kaveria on kuollut yllättäen. Se antaa minulle toivoa ja lohtua, tekee mielekkääksi elämän ja pyrkimykset, miten tätä elämää elän. Se on näyttelijän ”paratiisi”. Seuraavat seurakuntavaalit käydään tämän vuoden marraskuussa. – Tämä aika näyttää rajut, kylmät kyntensä. Jokinen ei ole vielä tehnyt päätöstä ehdokkuudesta. Minulle on annettu tällainen tehtävä, etuoikeus. Hän suuntaa usein askeleensa kohti Tammerkosken rantaa katsellen historiallista Finlaysonin tehdasmaisemaa ja avantouintipaikkaa. Se on avannut Jokisen elämään uuden polun käyttää lahjojaan. Olen tässä välittäjänä, en sitä itse tajuakaan. Kun jokainen vaikka kuinka pieneltä osaltaan jaksaisi tehdä oman osuutensa, kyllä Jesse auttaa loput. dessä Pyhän Fransiskus Assisilaisen tyyneysrukouksen. Etsijän henki on löytänyt kohteensa. Ahti Jokisen tärkeimpänä pyrkimyksenä tällä hetkellä on tukea lapsia ja lastenlapsia löytämään oma paikkansa elämässä. – Tämäkin on koronan ansiota. Tampereen Niihamassa on siirtolapuutarha-alue, jossa Jokisilla on oma mökki. – Olen tehtävässä, jonka suuruutta en käsitä. Vajavaisella lapsenuskollani ajattelen, että jotain tuonpuoleisessa on odottamassa. 14 15 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 haastattelu. – En lähde kenenkään tosiuskovaisen kanssa mittelemään, onko uskoni tarpeeksi vahvaa vai ei. Aika hyvin pärjäämme tässä elämää opetellen, Jokinen sanoo nauraen. Viidenkymmenen aviovuoden jälkeen Jokinen kertoo elävänsä nyt seestymisen opettavaista vaihetta. Uskon asioissa on sielun värähtelystä kysymys
Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. KAKSI MUSEOTA, LOUNAAT, KAHVILAT, RYHMÄMAJOITUKSET www.raatteenrauhanvartio.fi W W W . MONIPUOLINEN KOKOUSJA LEIRIPAIKKA KESKELLÄ KAUNEINTA KAINUUTA. Lomaja kurssikeskuksemme tarjoavat elämyksiä ja monipuolista ohjelmaa ympäri vuoden. Kunnostaneet rakennuksia, ympäristöä ja tehneet tunnetuksi toimintaamme eri monin tavoin. + 14,9 snt / min, lankapuhelimesta 8,21 snt / puh. Olemme yhteiskristillisen näkemyksen pohjalta toimineet jo kuusi vuotta. Kurssit & kokoukset www.tuorlanmajatalo.fi maalaistunnelmissa 050 303 9803 15 minuuttia Turusta! Hyvän elämän erikoislehti Talvitarjous! 020 754 2333 asiakaspalvelu@ kotimaa.fi Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt / puh. Tervetuloa kokoustamaan tai leirille Kainuun Opistolle, Paltamon Mieslahteen! Majoitus, ruokailu ja opetus-/kokoustilat vaarojen ja Oulujärven maisemassa jättää hienon muistojäljen osallistujille. H I L J A I S U U D E N Y S T A V A T . 044 2990 826 ja sinikka.korhonen@kainuunopisto.fi Etsitkö paikkaa leirille, ryhmämatkalle, kokoukselle tai juhlalle. Se alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti tilausjakson päätyttyä. Kampanjakoodi: AL3KK23/22 3 kk 23 € Tilaus on määräaikainen (ovh 28 €) Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Pääsiäisen tuplanumero 8.4.2022 Pyydä tarjous ja varaa mainospaikkasi 1.4.2022 mennessä. Meillä on Hupelissa monipuolista rakentavaa osallistumista eri osa-alueilla. Varaa meiltä kokoukset, riparit, kurssit, tyhy-päivät, retket. Käy katsomassa koko valikoima nettisivuillamme. + 6,9 snt / min. RAATTEEN VARTIOASEMA JA CAFE UKRAINA. ILM. Tilaus on määräaikainen. Kesäisin puutarhanhoito on rauhoittavaa ja monin tavoin virkistävää ajankulua. Kysy myös ohei sohjelmista. Kokous-, kurssija leiritilat Kokous-, kurssija leiritilat KOETKO YKSINÄISYYTTÄ JA TEKEMISEN PUUTETTA OVATKO SINUN KÄTESI KÄYTETTÄVISSÄ Haluaisitko tulla suunnittelemaan yhteisöllisen asumisen, ja tekemisen joukkoon. Voit soittaa tai lähettää viestiä koska tahansa Eino Räsänen 0500 671 898, eirasanen@gmail.com Katso hengenvoimaary.fi kotisivut, niin tutustut alueeseen ja saat mielikuvan paikasta. MENNESSÄ: 0400 318456 J Ä R J E S T Ä Ä K Y M E N L A A K S O N O P I S T O , S I S Ä L L Ö N T U O T T A A H I L J A I S U U D E N Y S T Ä V Ä T R Y . ENKELTEN TALO, PUOLANKA TAIDETTA JA KAHVILA . LUPA LUODA, TOIPUA, HILJENTYÄ. Tarjous on voimassa 28.2.2022 asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Kysy lisätietoja ja pyydä tarjous Kainuun Opistolta p. Koulutus tai ikä ei ole este jokainen voi ja saa olla oma itsensä rikastuttamassa ja kehittämässä uskovien yhteyttä. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Kysy lisätietoja ja pyydä tarjous p. Parhaat paikat 40 upeaa kohdetta eri puolilla Suomea. F I / L E P O K O T I TERVETULOA! L E P O K O T I AIKAA ITSELLE, LEVOLLE JA JOUTILAISUUDELLE. Meillä on matkailu ja siihen liittyvät erilaiset palvelutehtävät näkyvässä osassa päivittäistä elämää. Kesällä on uutena asiana risteilyt ryhmille luostariin ja lähiympäristöön. ka ns an ra am at tu se ur a.f i Tule meille! Palveluksessanne 0207 681 760 , vivamo.fi 0207 681 730, kairosmaja.fi 040 511 9599, orisberg.fi 0400 413 187 , tervonsalmi.fi Tervetuloa. Mediamyynti: 16 17 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022. Tervetuloa pitämään rippikoulu Kainuuseen, Paltamon Mieslahteen! Majoitus, ruokailu sekä opetustilat yhdistettynä upeaan sijaintiimme vaaramaiseman ja Oulujärven välissä mahdollistavat ikimuistoisen rippikoulun ryhmällenne. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. 27.5. 0400 731305 tai toimisto@kainuunopisto.fi ETSITTEKÖ RIPPIKOULULLE IHASTUTTAVAA PAIKKAA. www.kirkonpaikat.fi Me tarjoamme sinulle KAINUUN RETKIPAIKAT: . Avaamme huhtikuussa, jos korona suo HOLOKAUSTI-näyttelyn, johon myös tarvitsemme apua. P O I T S I L A N K A R T A N O , H A M I N A , K E S Ä 2 2 2 : VIIKOT 26-27, 31-32
Hedvigin pappilaa ympäröi puutarha, jossa voi käydä hiljentymässä. Tunnelma oli tuolloin kansainvälinen kuin 2000-luvulla konsanaan. Useimmat hiljaisuuden talot, joita Ruotsin kirkolla on eri puolilla, sijaitsevat maaseudulla luonnon keskellä. Nuortenpsykiatrian vastaanotolta tulee nuoria kesäjumppaan ja vanhusten hoivakodeista vanhuksia yhteiseen lauluhetkeen. Själavårdsinstitutet Lilleskog Skaran hiippakunnassa tarjoaa hiljentymistä ja koulutusta. – Talo inspiroi mietiskelyyn, Anna Toivonen toteaa tarjoillessaan kahvia vanhanaikaisista kahvikupeista pappilan kirjastossa. Äspögården Skånessa järjestää retriittejä ja majoitusta. Storstrandin on Piitimessä sijaitseva EFS-seurakuntien omistama kurssikeskus. TEKSTI JA KUVAT | KAJ AALTO Pysähtyminen ja hiljentyminen voimaannuttaa kiireen ja kuormien keskellä. Killans Bönegård sijaitsee Skånessa. Bjärka-Säby on helluntaikirkon omistama linna, jossa järjestetään retriittejä. – Vanhan virren sanat ”mä taimi olen sun tarhassas…” kuvaa hyvin toimintaamme, Anna Toivonen sanoo. H edvigin vanhan pappilan seinät Norrköpingissä kutsuvat pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. – Koko elämä on kasvamista ja uuden löytämistä. Miltä tuoksuu salvia tai miltä maistuu katkera koiruoho. Hän käyttää ruotsinkielistä sanaa reflektion, joka tarkoittaa mietiskelyä ja tuumailua, mutta myös heijastusta ja peilaamista. Mariagården on Vadstenan Pyhiinvaelluskeskuksen vieressä sijaitseva hiljentymisen paikka. Hedvigin pappila on tässä suhteessa poikkeus. Styrsö Missionskyrka järjestää vuosittain useita retriittejä Göteborgin saaristossa. Siinä voi vaikka jättää mieltä murehduttavan asian ristin juureen laskemalla mukana olleen kiven maahan. Berget – St. Norrköpingissä puolalaiset naiset perustivat kibbutsin Hedvigin pappilaan ja asuivat siellä muutaman vuoden. Hedvigin kirkko valmistui vuonna 1673 lähinnä kaupungin saksankielisten kirkoksi. Meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat. Ruotsin kirkon omistamia tai ylläpitämiä hiljaisuuden taloja ja retriittejä tarjoavia kurssikeskuksia, ellei toisin mainita. Lähellä Linköpingiä. Yksi tapa kokea hetki pyhyyttä on labyrinttivaellus puutarhassa. Se sijaitsee Jyväskylän kokoisen Norrköpingin kaupungin keskustassa, vain kivenheiton päässä raatihuoneesta. Kappalainen Anna Toivosen vastuulla on Hedvigin pappilan toiminta, joka painottuu hengelliseen syventymiseen eri muodoissaan. Ruotsalainen tv-sarja Talot huokuvat historiaa, jonka Yle on tuonut myös Suomeen, sopisi mainiosti kertomaan tämän pappilan tarinaa. Hengellisen mietiskelyn yksi tarkoitus on peilata itseään Raamatun sanan valossa. Toisen kerroksen ikkunasta on näköala aidattuun puutarhaan, joka tammikuussa on lumen peitossa. Sitä haluamme olla tukemassa. Davidsgården on Ruotsin vanhin retriittikeskus, joka on 1974 lähtien itsenäinen säätiö. ” Jumala on kaikkialla, mutta joskus sitä on vaikea huomata. Se on Norrköpingin seurakuntayhtymän omistama ja ylläpitämä. Keskittyminen nyt-hetkeen hiljaisuudessa ja rukous ulkoilmassa avaran taivaan alla voi olla suuri hetki. Keskellä kaupunkia sijaitseva keidas puutarhoineen on 1600-luvulta, jolloin Norrköpingiin tuli väkeä Keski-Euroopasta. Kaikki ovat kuitenkin juuri näitä taimia Jumalan tarhassa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa ihmisiä haettiin Euroopan keskitysleireiltä Ruotsiin Punaisen ristin valkoisilla busseilla. Vuonna 1945 taloon muutti ryhmä Puolan juutalaisia. Vuonna 2001 perustettu yrttitarha on kuin Eedenin paratiisi pienoiskoossa. Isossa talossa on asunut muun muassa kirjailija Tove Janssonin isoisä Fredrik Hammarsten, joka toimi seurakunnan kappalaisena 1800-luvun lopulla. Hän on toiminut pappina Ruotsissa vuodesta 1987, jolloin hän sai pappisvihkimyksensä Martin Lönnebon ollessa Linköpingin piispana. Hjortsbergagården on Equmeniakirkon omistama ja yhdistyksen ylläpitämä kurssikeskus. Anna Toivonen muutti toimistonsa Hedvigin pappilaan kolmisen vuotta sitten. Puutarhaa ympäröivät lehtipuut ovat paljaita, mutta on helppo kuvitella ne täydessä lehdessä suojaamassa yrttitarhaa ja nurmikkoa kaupungin melulta ja keskikesän kuumuudelta. Monet niistä toimivat ekumeenisesti eri kirkkokuntien tukemana. Joillakin on ollut kovin köyhä ja kova maaperä, ja elämässä tulee vastaan monenlaisia tilanteita. Talvinen hämärä ei häikäise, vaan houkuttelee sytyttämään kynttilän Hedvigin huoneeseen, jossa kokoonnutaan ympyrään mietiskelemään ja rukoilemaan. Historiallisen Hedvigin pappilan toiminnasta Norrköpingissä vastaa suomalainen pappi Anna Toivonen. Munkvikenin leirikeskus sijaitsee Uumajan pohjoispuolella. Toivonen johtaa nyt pappilan monipuolista toimintaa retriitteineen ja erilaisten ryhmien kokoontumispaikkana. On kurssikeskusten tyyppisiä vanhoja kartanoita ja maatiloja, jotka on otettu retriittien ja hiljaisuuden liikkeen käyttöön. Wettershus Vättern-järven rannalla on ekumeeninen retriittikeskus. Puutarharyhmä hoitaa yrttitarhaa, ja toiveena on laajentaa puutarhapuolta meditatiiviseksi puutarhaksi istumapaikkoineen ja riippumattoineen. Siellä kaupunkilaiset voivat käydä virkistymässä ja hiljentymässä arjen tohinasta. Se on saanut nimensä kuningatar Hedvig Eleonoran mukaan. Hiljaisuuden pappilan seinät huokuvat historiaa Hiljaisuuden taloja on Ruotsissa koko joukko, ja niissä järjestetään niin ignatiaanisia retriittejä kuin kulttuuritapahtumia ja kurssejakin. Hiljaisuuden taloja Ruotsissa Åh stiftsgård on Göteborgin hiippakunnan kurssikeskus Länsirannikolla. Toinen tapa pysähtyä on istahtaa Hedvigin yrttitarhaan ja tutustua Raamatun ajan kasveihin, joita siellä kasvaa. » 18 19 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 reportaasi. Nykyisin pappila on eräänlainen hiljaisuuden talo. Puutarhassa voi myös kahvitella ja pitää juhlia
Miten surusta voi päästä yli, entä tekeekö sen kohtaaminen vahvemmaksi. Kävely on kävelyä, ja kuitenkin siinä hitaudessa tapahtuu jotakin. Varsinkaan nuoren ihmisen kuolemaan ei koskaan voi olla täysin varautunut. Hengellistä syventymistä tarjotaan Hedvigin pappilassa monin eri tavoin, koska ihmiset ovat erilaisia ja tarpeet vaihtelevat. Mitä jos vain saisi olla surullinen, ja antaa muutoksen ja sen hitaan hyväksymisen tehdä työtään meissä, hän toteaa. Suhde luotuun on hengellinen kysymys. Jumalahan on kaikkialla, mutta joskus sitä on vaikea huomata. Elokuvassa kritisoidaan itkemisen kieltämistä, vaatimusta tunteiden peittämisestä. Tarjolla on hiljaista meditaatiota, retriittejä, kirkkovuotta seuraavia katekumenaattiryhmiä (joskus myös arabiaksi), pyhää tanssia, ikonimaalausta, taideryhmiä yhteistyössä yliopiston kanssa, Lectio Divina -raamatunlukuryhmiä, sururyhmiä, kirjallisuuspiirejä ja pyhiinvaelluksia. Hylätty autiotalo, lakastuneet kasvit, kylmä tuuli meren rannalla ja suossa rämpivä samuraihahmo, surunsoturi. Kun itkettää, saa itkeä. Hedvigin pappilan kirjastossa on myös piispa Martin Lönnebon kehittämät rukoushelmet. Äidin kuolema saa hänet edelleen itkemään. Hän kertoo, ettei voi nousta lentokoneessa seisomaan ja kaivaa repustaan hupparia ilman, että herättää kauhua muissa matkustajissa. Yksi elokuvan hahmoista on pitkän liiton jälkeen leskeksi jäänyt Tuula. – Pienetkin pysähtymiset ovat tärkeitä. Ei ole yhtä oikeata tapaa syventää hengellisyyttä tai hiljentyä, mutta omassa traditiossammekin on paljon ainesta. Arabitaustainen Mahdi tekee tärkeää työtä nuorten parissa, mutta suree ulkopuolisuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Ainakin suru väistämättä muuttaa ihmistä. – Mitä jos surun kohdattuaan ei tarvitsisi olla uhri tai sankari. Toivonen muistuttaa, että hiljentymiseen käytetyn päivän tai viikonlopun aikana ehtii tapahtua paljon. Tuula katsoo suoraan kameraan, ja suru näkyy hänen silmistään. Hengellisen syventymisen lähtökohtana on Hedvigin pappilassa ihmisen kokonaisvaltaisuus. Mahdi päättelee, että vihalla peitetään käsittelemätöntä surua ja pelkoa. Näytösajat ja -paikat: facebook.com/surunkesyttäjät. Surun prosessi on hidas, mutta nopeatahtisessa yhteiskunnassa sille ei ole aikaa. Henriikan veljen Valtterin hukkuminen muutti nuoren naisen elämän. Myös eron jälkeen on löydettävä oma identiteettinsä, kun parisuhteessa on elänyt tiiviisti toisen kanssa. Tyhjät vaateripustimet kaapissa on vahva symboli. Suomessa yli puoli miljoonaa ihmistä käyttää mielialalääkkeitä, ohjaaja Mina Laamo muistuttaa. Surevaa ihmistä on kuvattu hiljaisuudessa, istumassa tai kävelemässä. Luonnonläheisyys on omiaan avaamaan tietoisuutta ilmastokysymyksistä ja ympäristön merkityksestä. K un puhelut menevät suoraan vastaajaan, kauhu kouraisee vatsanpohjassa. Liian usein niitä hoidetaan alkoholilla, rauhoittavilla tai mielialaa parantavilla lääkkeillä. Elokuvasta järjestetään eri paikkakunnilla erikoisnäytöksiä, joiden jälkeen ohjaaja Mina Laamo keskustelee elokuvan teemoista surujärjestöjen edustajien ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Vaellusten merkitys on siinä, että voi aavistaa pyhyyttä luonnon keskellä. Yksi surun ”lahjoista” on elämän tärkeiden asioiden huomaaminen ja arvostaminen. Asioita voi tehdä monella eri tavalla. Dokumenttielokuva Surunkesyttäjät on kuvattu filmille. Sureva tarvitsee aikaa, lupaa saada olla omassa surukuplassaan niin kauan kuin tarpeellista. Elokuvassa käytetään tehokkaasti yksityiskohtia, tiloja ja hahmoja kuvaamaan surun tunteita. Luonto kaikkine ilmiöineen on ehtymätön ihmettelyn lähde, lintujen ja muiden eläinten seuraaminen on suorastaan terapeuttista. – Jos rakkaus luomakuntaa kohtaan kasvaa, silloin ei halua vahingoittaa sitä. Siellä hän ajatteli, ettei voisi koskaan enää nukkua öitään rauhassa eikä olla iloinen. Ihmiset saattavat kaikota, mutta lemmikkieläimet pysyvät lähellä. Hitaasti eteenpäin kömpivä kilSuru auttaa arvostamaan elämää pikonna kuvaa raskasta matkaa surun läpi. Ruumiillisia tarpeita ei pidetä vähäpätöisinä hengellisyyttä korostaen, vaan halutaan ottaa ihminen ihmisenä, joka on lihaa ja verta kaikkine tarpeineen. Seurakunnan suomenkielinen toiminta Norrköpingin alueella on sekin Anna Toivosen vastuulla. Elokuva muistuttaa, että suru ei ole sairaus eikä sitä tarvitse pelätä. – Sekä vapaaehtoiset että seurakunnan työntekijät kantavat vastuuta tarjonnasta, ja kun joku ryhmä loppuu, tulee tilaa uudelle, Anna Toivonen kertoo tarpeiden mukaan muuttuvasta toiminnasta. Vaellukset ovat myös luontevia tilanteita purkaa elämän varrella kertyneitä painolasteja. Vehnänjyvän tie on myös osa elämäämme, ja joskus tarvitaan kanssakulkijaa, jotta uskaltaa ottaa seuraavan askeleen. Ennen joulua pappilassa pidettiin suomenkielinen kirjoituskurssi suomalaisen kirjailijan johdolla yhteistyössä kunnan kanssa. Läheisen kuolema, oman elämän rajallisuus tai ulkopuolelle jääminen aiheuttavat surua. Mitä jos vain saisi olla surullinen. Niinpä seurakuntalaisten on helppo tulla tähän keitaaseen pyöräillen, kävellen tai vaikka raitiovaunulla. Poikansa koville huumeille menettänyt äiti halusi mennä katsomaan paikkaa, josta poika oli löydetty. 20 21 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 reportaasi kulttuuri. Sitä kautta monet suomalaiset ovat löytäneet Hedvigin pappilan, ja heillä on mahdollisuus puhua myös suomea. Kun uskaltaa tuntea surua, sen kanssa oppii elämään ja kasvaa vahvemmaksi. Kissan tai koiran pitäminen sylissä lohduttaa. LEENA HIETAMIES Ensi-ilta elokuvateattereissa 25.2. Mina Laamon käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Surunkesyttäjät koostuu lyhyistä episodeista. Haluamme tukea arkielämän hengellisyyttä. Miten voidaan elää armosta suoritusten sijaan ja mikä on tärkeää tai vähemmän tärkeää elämässä. Hän ehti elää lähes 60 vuotta puolisonsa Jussin kanssa ennen tämän menehtymistä syöpään. – Jumalanpalvelusten lisäksi tarvitaan tilanteita, joissa voi keskustella tärkeistä elämän kysymyksistä paikassa, jossa joku kuuntelee. Miksi tällaisessa maassa, jossa ei ole sotaa, on niin paljon vihaa. Surun kohtaaminen itsessä ja muissa, kokemus siitä, ettei ole yksin tai vääränlainen, voi olla vapauttavaa. Vähitellen Säde löysi yhteyden omaan sisäiseen lapseensa, jolla oli surua. ” Kävely on kävelyä, ja kuitenkin siinä hitaudessa tapahtuu jotakin. Syntyy yhteyksiä sisäänpäin, ylöspäin ja ympäristöön. Terapeutti oli ehdottanut oman lapsuuskuvan laittamista jääkaapin oveen. Isän lähtö ei herättänyt tuskasurua vaan raivosurua. – Jaettu hiljaisuuskin on yhteyttä, hän toteaa kokemuksesta. | Kuva: Päivi Kettunen ” Mitä jos surun kohdattuaan ei tarvitsisi olla uhri tai sankari. Pelottavia asioita usein väistetään yrittämällä kieltää niiden aiheuttamat tunteet. Se on välillä unenomainen tarina ihmisistä, jotka ovat halunneet kohdata oman surunsa ja antaa sen muuttaa heitä. Mina Laamon mukaan elokuvan tavoite on tehdä surun kokemuksesta näkyvämpää ja arkipäiväisempää sekä vähentää pelkoa vaikeaksi koettuja tunteita kohtaan. | dokumentti | Surunkesyttäjät on ihmisen tunteita arvostava dokumenttielokuva. – Metsä on suomalaisen kirkko, sanotaan. Säde katsoo kameraan ja kertoo isästään, joka hylkäsi perheensä
Snellman edisti merkittävästi suomen kielen asemaa ja sen nousemista maan viralliseksi kieleksi. Toinen hyvin tunnettu AKS-taustainen kirkonmies oli edellisen pikkuserkku, tuleva Mikkelin ja Helsingin piispa sekä arkkipiispa Martti Simojoki. 1934 kadetteja ja ammattiupseereita kiellettiin kuulumasta AKS:ään. Kriisikokouksen ”voittoisa lapualaissiipi” näki Urho Kekkosen AKS-taustasta kirjoittaneen Kai Kortteen mukaan Kekkosessa ”välirikon varsinaisen arkkitehdin”. Mukana oli äärioikeistossa toimineita henkilöitä. Alanen, liikenneministeriön kansliapäällikkö Reino Auvinen, akateemikko Martti Haavio, marsalkka Mannerheimin henkilääkäri Lauri Kalaja, kansanedustaja ja journalisti Yrjö ”Jahvetti” Kilpeläinen, eversti Alpo Marttinen, historioitsija, professori L. Sen jäseniä olivat tulevan presidentti Urho Kekkosen ja muiden vaikuttajien ohella lukuisat tulevat piispat. Järjestön perustajajäsen oli järjestönumeroltaan valajäsen numero 1. Akateemisen Karjala-Seuran itsenäisyyspäivän 1935 kunniakäynti J. Ylioppilasliike ja kansa 1920ja 1930-luvulla” (WSOY 1973), Matti Kuusi & Ville-Paavo Aitola (toim.): ”Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa. Kaila sekä Elias Simojoki. Järjestön sisällä toimi vähän tunnettu salaseura Vihan Veljet, jonka keskeinen aate oli venäläisviha. AKS:läinen elämäkerrasto” (WSOY 1991) sekä Mikko Uola (toim.): ”AKS:n Tie. Skisman taustalla oli suhtautuminen Mäntsälän kapinaan, lapuanliikkeeseen ja kielipolitiikkaan. Pietilä, Joutsenon kirkkoherra Topi Vapalahti ja kirkkoneuvos, SKSK:n pääsihteeri Olavi Vuorela. Alapuron mukaan 1933–1939 AKS oli ”fasistinen”, mutta järjestöstä väitöskirjan tehneen Heikki Eskelisen mukaan AKS:ää ei voi sellaiseksi luonnehtia. Voidaan sanoa, että 1918–1922 käydyt heimosodat pitkälti synnyttivät AKS:n. Me tahdoimme suureksi Suomenmaan K arjalaisen osakunnan tiloissa Helsingissä kokoontui 22. A. Entisiä AKS:n jäseniä olivat myös piispat Olavi Kares, Jukka Malmivaara, Eero Lehtinen, Osmo Alaja, Hannes Leinonen ja Erkki Kansanaho. R. 1930-luvulla AKS:n jäsenistö äänesti paljolti IKL:ää ja kokoomusta, mutta yli puolet jäsenistä ei ilmoittanut puoluekantaansa. | Kuva: Museoviraston Historian kuvakokoelma / Pietisen kokoelma 22 23 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 historia 22 historia 23. AKS lakkautettiin syksyllä 1944. Tutkijoiden mielipiteet järjestön luonteesta vaihtelevat. Akateeminen Karjala-Seura isänmaan ja heimoaatteen asialla” (Minerva Kustannus Oy 2011). Kärjessä olivat maanpuolustus ja heimorakkaus, erityisesti itäkarjalaisten ja inkeriläisten tilanne. Mikko Uolan toimittamassa teoksessa AKS:n Tie todetaan, että ”AKS kasvatti ja koulutti ne miehet, jotka akateemiselle uralle valmistuttuaan ottivat vastuun suomalaisen yhteiskunnan johtamisesta.” Vaikka monet joutuivat tarkistamaan nuoruuden näkemyksiään, ”aivan erityisesti AKS:ssä mukana olleiden panos tuntui sodanjälkeisinä ’vaaran vuosina’ sekä aina 1970-luvulle saakka ulottuneena antikommunistisena toimintana, jossa keskeisenä tavoitteena oli Suomen itsemääräämisoikeuden säilyminen”. | Kuva: Väinö Hämäläinen / Museovirasto ” Järjestön ohjelmaan kuului suomen kielen sekä suomenkielisen kansan ja sen sivistyneistön aseman vahvistaminen – mutta myös kansallinen yksimielisyys. Koskimies oli AKS:n kunniajäsen. J. AKS:n aatemaailma ja toiminta olivat ajoittain radikaaleja, tutkija Mikko Uolan mukaan joskus räikeitäkin. Elias Simojoki, Erkki Räikkönen ja Reino Vähäkallio olivat kaikki Itä-Karjalassa käytyjen heimosotien veteraaneja. Tutkija Risto Alapuron mukaan 1920-luvun lopulle saakka AKS oli puolueista lähimpänä maalaisliittoa. Kommunismia ja venäläisiä vastustettiin. Puoluepolitiikassa AKS:n ja Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) suhteet olivat yleensä läheiset, ja niissä toimi samoja henkilöitä. Heistä mainittakoon ensimmäisenä myöhempi tasavallan presidentti Urho Kekkonen. AKS kriisiytyi poliittisista syistä vuonna 1932. On myös ymmärrettävä ajan henki. Snellmanin patsaalla. Juuri ennen talvisotaa AKS kunnostautui Karjalan kannaksen linnoitustöiden käynnistämisessä. Toisaalta AKS:n aatemaailma ammensi myös alkiolaisuudesta. helmikuuta 1922 kolme nuorta ylioppilasta. Itärajan takaisia suomensukuisia alueita haluttiin tukea tai liittää Suomeen – järjestö ajoi Suur-Suomea. Se merkitsi melko suurta osaa silloisista akateemisen koulutuksen saaneista ikäluokista. Muita merkittäviä AKS:läisiä ovat olleet esimerkiksi historioitsija, professori Aulis J. Seura veti puoleensa myös runsaasti teologeja. Lukuisista muista entisistä AKS:läisistä papeista mainittakoon esimerkiksi jääkäriupseeri ja Helsingin Tehtaanpuiston yhteiskoulun rehtori Hannes Anttila, Turun Maarian kirkkoherra, runoilijapappi Jaakko Haavio, Helsingin Alppilan kirkkoherra Otso Kianto, Savonlinnan kirkkoherra Kusti Korhonen, Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Jussi Kuoppala, Helsingin Johanneksen kirkkoherra Erkki Kurki-Suonio, Turun opettajakorkeakoulun rehtori ja kansanedustaja Olavi Lähteenmäki, käytännöllisen teologian professori Martti Parvio, kunniajäsen dogmatiikan professori Antti J. | Kuva: Aarne Pietinen Oy Akateemisen Karjala-Seuran valataulu. JUSSI RYTKÖNEN Lähdekirjallisuutta: Risto Alapuro: ”Akateeminen Karjala-seura. Epäilemättä tunnetuin heistä oli körttipappi Elias Simojoki, josta tuli Kiuruveden kappalainen ja IKL:n kansanedustaja. Sata vuotta sitten perustettu ja 1944 lakkautettu Akateeminen Karjala-Seura oli suomalaiskansallisen heimoherätyksen ja maanpuolustushengen akateeminen foorumi, jolla oli myös paljon sisäpoliittista vaikutusvaltaa. Akateemisen KarjalaSeuran valan vannominen itsenäisyyspäivänä 1935 Vanhan Ylioppilastalon juhlasalissa. V. AKS:n arvomaailma oli kansallismielinen ja usein oikeistolainen, mutta pohjimmiltaan eri aineksista rakentunut. Jatkosodan aikana toimittiin itäkarjalaisten lasten ja nuorten sivistystyön hyväksi. Alkukokoontumisen yksityiskohdista on AKS-kirjallisuudessa muitakin kertomuksia. Järjestön ohjelmaan kuului heimotyön ohessa suomen kielen sekä suomenkielisen kansan ja sen sivistyneistön aseman vahvistaminen – mutta myös kansallinen yksimielisyys. Puntila, opetusministeriön kansliapäällikkö Heikki Hosia, oikeustieteen professori Paavo Kastari, pääministeri, kansleri V. Kostoa ja vihaa vastustajaa, valkoista Suomea kohtaan olivat aiemmin vannoneet esimerkiksi Neuvostoliittoon paennut ja Suomen valloituksesta jatkuvasti unelmoinut Otto Wille Kuusinen ja monet hänen tulipunaiset hengenheimolaisensa. Suomi ja eräät muutkin Euroopan maat olivat maailmansotien välillä polarisoituneita. Osa jäsenistä jätti seuran. AKS:n lipun nauhoihin oli ommeltu Itä-Karjalan heimosotiin osallistuneen Bobi Sivénin surmaama luoti: Sivén teki itsemurhan, kun Suomi Tarton rauhassa 1920 luopui Repolasta ja Porajärvestä. Mitä asioita ajamaan AKS ryhtyi. Akateeminen Karjala-seura kasvatti ylioppilaita, joista monet päätyivät myöhemmin merkittäviin asemiin yhteiskunnassa. Sen jäsenistä mainittakoon AKS:n puheenjohtajana 1923–1927 toiminut Elmo E. Runsaan 20 vuoden aikana AKS:n jäsenistöön ehti kuulua noin 4 000 miestä. Oulun piispa J. Neuvostoliitto koettiin Suomessa yleisesti uhaksi. Tapaamisessa perustettiin Akateeminen Karjala-seura (AKS). Järjestön henkinen merkitys oli aikanaan valtava. Sukselainen, everstiluutnantti Paavo Susitaival, kenraali Paavo Talvela ja akateemikko Kustaa Vilkuna. Joukkoon kuuluu Kotimaa-lehden päätoimittaja ja kenttäpiispa Toivo Laitinen. 1930-luvun lopussa enää vain hyvin vähän uusia ylioppilaita liittyi järjestöön
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö musiikki olisi nuoremmille polville tärkeää. Mitä tarkoittaa. Esimerkki kolmannen pääotsikon alta on Tarja Tuomisen ”Teologian opiskelijoiden hakumotiivit ja niiden yhteys oppimiseen”. Kokoelman kautta linjan mielenkiintoisista artikkeleista voisi tässä mainita vielä erikseen ”Luonto ja armo – mietteitä Tuomo Mannermaan johdolla” ( Eero Huovinen), ”Sana kantaa modernissa Euroopassa” ( Tytti Tuppurainen), ”Glimt fra Nord-Hålogaland bispedømme i Norge” ( Olav Øygard) ”Ollaan metsäsuvaitsevaisia” ( Jyrki Kangas), ”Raivaamassa tilaa uudenlaiselle kohtaamiselle alkuperäiskansan kanssa” ( Helga West), ”Armollinen Herra Jeesus ruokkikoon pääskysenpoikia hyttysillä” ( Mari Leppänen) ja ”Pohdintoja pohjoisesta” ( Tuija Brax). ”Valitse sinä virsi, ei me oikein näitä tunneta.” Ja se vahvistuu entisestään kappelin penkissä, kun huomaa veisaavansa virttä duettona kanttorin kanssa. Ennustelenpa siis, että tulevaisuuden kasteissa, häissä ja hautajaisissa haluttaisiin kuulla lempimusiikkia, itseä koskettavia tulevaisuudenkappaleita, joista nykyisillä keski-ikäisillä ei ole havaintoakaan. Kristillinen kotikasvatus on edelleen tärkeä tekijä rukoilemiselle aikuisena. Nyt olen alkanut epäillä ohjeen mielekkyyttä. Kirkolla on perustuslaissa määritelty erityisasema. Uskonto – yhteisö – yksilö on hyödyllinen paketti uutta tietoa aiheista, jotka koskettavat monia myös luokkahuoneiden ja kateederien ulkopuolella. Uskonto Raamatussa sana ”uskonto” esiintyy yllättävän harvoin, ainakin raamatunsuomennoksissa vain joitakin kertoja. Muita motiiveja olivat esimerkiksi uraorientoituneisuus ja muiden odotuksiin vastaaminen. Mutta muutoin täytyy ikävä kyllä todeta, etteivät keski-ikään yltäneet suomalaiset enää tunne virsiä. Suviseuroista seurojen virallinen nimi tuli ensimmäistä kertaa Tampereella 1954. Nykyisiin valtaviin mittoihinsa seurat paisuivat 1960ja 1970-luvuilla. Kirkko-opista metsien käyttömuotoihin Ehkä juuri luterilaisuudessa missionaarisuuden unohtaminen on jättänyt luterilaiset kirkot välillä tuijottamaan liikaa oman kansakuntansa pyrkimyksiin. Nuoret tarvitsivat tietoa, jolla oli vaikutusta heidän identiteetteihinsä. Laulun loppu FREIJA ÖZCAN freija.ozcan@kotimaa.fi Kirjoittaja ihmettelee ajankohtaisia teologisia aiheita. Maakuntalauluja, juomalauluja, kansanlauluja ja virsiä heiltä kuitenkaan on turha odottaa. Silloin mikä tahansa virsi kajahtaa komeana ja täyttää tilan. Kyse on tietysti myös siitä, miten heprean ja kreikan sanoja käännetään. STKSJ 297, Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2021. Uskonnollinen kehitys moninaistuvassa yhteiskunnassa. Ensimmäisen pääotsikon artikkeleiden joukossa Anuleena Kimanen tarkastelee musliminuorten ja luterilaisten nuorten narratiiveja uskonnon omaksumisessa. Sellainen on myös Oulun piispan Jukka Keskitalon juhlakirja Risteyksissä. Piispa Jukka Keskitalo 60 vuotta. 296 sivua. Risteyksiä on monen vastaavan juhlakirjan tavoin mielenkiintoinen ja monipuolinen lukupaketti. Kannattajamäärältään ylivoimaisesti suurimmat ovat kristinusko, islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus. Monet kansallishengen muodot voidaan Saarisen mukaan todeta aikansa eläneiksi, mutta suomalaisessa kristillisyydessä elää silti hiljaisena pohjavirtana ”snellmanilainen perinne”. Suviseuroista instituutiona kirjoittaa SRK:n kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola. Toisenlaista on silloin, kun paikalla on aktiivista kirkollista väkeä. | kirja | | juhlakirja | Oulun piispan Jukka Keskitalon 60-vuotisjuhlakirja on laaja-alainen artikkelikokoelma. Niin minulle on ohjastettu ordinaatioja pastoraalikoulutuksissa mitä tulee kirkollisiin toimituksiin. Jos ei erityisesti harrasta laulua tai ole ahkera kirkossa kävijä, ei laula yhdessä toisten kanssa missään. Kirjapaja 2022, 168 sivua. Kirja koostuu 17 asiantuntijaartikkelista. JUSSI RYTKÖNEN Mari Aalto, Juha Rauhala, Satu Saarinen ja Harriet Urponen (toim.): Risteyksissä. Epäilys iskee väkisinkin mieleen, kun keskustelee vainajan omaisten kanssa. Yksi hänen tekstissään esitetty kiintoisa kysymys on, onko kirkolla kansallista ulottuvuutta. Luterilaisuus toi sitten mukanaan innokkaan virsilaulun. Lähinnä hautajaiskulkueissa laulettiin antifoneja, vastauksia ja psalmeja. Perheen vaikutusta musliminuoret korostivat luterilaisia nuoria enemmän. Nämä neljä ovat ”Kirkko ja missio”, ”Kirkko, yhteiskunta ja arvot”, ”Pohjoiset maisemat” ja ”Pohjoinen spiritualiteetti”. Kielitoimiston sanakirja viittaa uskoon ja siihen liittyvään pyhyyden kokemukseen, joka on usein muotoutunut oppijärjestelmäksi ja ilmenee (yhteisöllisinä) tapoina ja (palvonta)menoina. Suomen suurimpaan uskonnolliseen kesätapahtumaan osallistuu parhaimmillaan 80 000 yhtäaikaista kävijää. | Kuva: Jaani Föhr Uusi artikkelikokoelma Uskonto – yhteisö – yksilö on samalla Helsingin yliopiston uskonnonpedagogiikan professorin Antti Räsäsen 60-vuotisjuhlakirja. Sen sijaan ”usko” on Raamatussa hyvin yleinen sana. Sen määrittelystä ei ole yksimielisyyttä. Suviseurojen historia alkaa vuodesta 1906. Se koostuu 26 artikkelista, jotka on ryhmitelty neljään temaattiseen osaan. Vanhemmille polville vielä Päivä vain ja hetki kerrallansa toimi hyvin. Ne on jaettu kolmen pääotsikon alle: ”Uskonto, lapset ja nuoret”, ”Uskonto aikuisuudessa” sekä ”Uskonto, opetus ja oppiminen korkea-asteella”. Koulu ei nuorten narratiiveissa ollut täysin neutraali tiedon jakaja. Yleisesti ottaen musliminuoret Euroopassa ovat vähemmän uskonnollisia kuin vanhempansa mutta kuitenkin uskonnollisempia kuin kristityt maahanmuuttajat tai kantaväestön nuoret. | kolumni | V ähintään yksi virsi pitää olla. Maailmassa on suuri määrä eri uskontoja. Kirkkolakia, kirkkojärjestystä ja kirkon autonomiaa pohditaan valtiosääntöoikeuden professorin Veli-Pekka Viljasen artikkelissa. Hänet vihittiin Oulun piispaksi marraskuussa 2018. Hakumotiiveissa korostuu itsensä kehittäminen ja toisten auttaminen. Asia on mutkallinen, koska luterilaiset kirkot, toisin kuin globaali katolinen kirkko, rajautuvat valtiollisten alueiden mukaan. 24 25 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 teologia. Artikkelikokoelman puhuttelevan epilogin on kirjoittanut piispa Irja Askola. Virsi on siis hukassa, mutta niin on nuorisolta myös yhteislaulaminen ylipäätään. Mielenkiintoinen tämän kirjan piirre on, että sen kaikki artikkelit ovat suomenkielisiä. Kaksi viidestä suomalaisesta ilmoittaa sanattoman rukouksen kuuluvan hartauselämäänsä. Se nyt sentään tunnetaan joulusta. Väkimäärä seuroissa kasvoi hiljakseen. Kansallismielisyys on taaksepäin katsovaa, mutta Jumalan kansa kuuluu pikemminkin tulevaisuuteen. Mutta mitä uskonto on. Muutoksen edessä siis ollaan taas. ” Virsi on siis hukassa, mutta niin on nuorisolta myös yhteislaulaminen ylipäätään. Kirkko-oppia Suomessa käsittelee ekumeniikan professori Risto Saarinen. Iäkkäät rukoilevat useammin kuin nuoret. Siihen olisi syytä valmistautua niin Toimitusten kirjan kuin kanttorien koulutuksenkin osalta. Kirkon sisäisiä kysymyksiä on mahdollisuuksien mukaan pyritty siirtämään kirkkolaista kirkkojärjestykseen. Tämä tavoite on Viljasen mukaan linjassa kirkon itsemääräämisoikeuden vahvistamisen kanssa. Ensimmäinen suviseurateltta, suurin Suomessa siihen mennessä valmistettu, otettiin käyttöön Kajaanissa 1938. Kirjan tekijät perustelevat asiaa siten, että ”vaikka on tärkeää osallistua etupäässä englanniksi käytäviin kansainvälisiin keskusteluihin, suomenkielisten tutkijoiden vastuulla on tuottaa tutkittua tietoa äidinkielellään”. Sen lyhyet artikkelit onnistuvat parhaimmillaan herättämään lukijassa halun perehtyä eri kysymyksiin vielä syvällisemmin. Muut eivät joko osaa tai itkevät niin, etteivät voi. Vilkaistessani Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisua Virsi ja laulu Suomessa vuodelta 2014 kiinnitin huomiota siihen, että ennen reformaatiota suomalaisissa hautajaisissa musiikilla ei ollut kovin tärkeää roolia. Nykyisin Suviseuroissa käy Palolan mukaan myös liikkeen ulkopuolisia tutustumiskävijöitä sekä tuhansia entisiä vanhoillislestadiolaisia, jotka kokevat tapahtuman merkittäväksi perinteeksi, vaikka itse ovat liikkeestä luopuneet. Nimittäin kun mennään nuorempiin polviin, perinteisistä joululauluista tuttu on enää parodiaversio Joulupuu on varastettu, poliisit on ovella, jos sekään. Siinä tarkastellaan esimerkiksi kirkko-oppia, kirkkolainsäädäntöä, ilmastokriisiä, metsien suojelua, Lapin ortodoksisuutta, alkuperäiskansoja ja lestadiolaisuutta. Viime aikoina olen päätynyt valitsemaan yleispäteväksi virreksi kaikkeen Maa on niin kauniin. Viljanen toteaa, että mitä yksityiskohtaisemmin kirkko sitoo toimintaansa eduskunnan säätämällä kirkkolailla, sitä enemmän kirkon itsemääräämisoikeus kaventuu verrattuna siihen, että asiasta säädettäisiin kirkon sisäisin säädöksin. Suvi-Maria Saarelainen, Anuleena Kimanen & Tapani Innanen (toim.): Uskonto – yhteisö – yksilö. Silti senkään tulevaisuudelle en ennusta hyvää. Tulokset osoittivat, että hakumotiivit ovat yhteydessä siihen, millaisia tavoitteita opiskelija oppimiselleen asettaa ja millaisilla opiskeluprosesseilla hän niihin pyrkii. Toisen pääosan alle sijoittuu Tuija Hovin artikkeli ”Mitä, miten ja miksi Suomessa rukoillaan 2000-luvulla?” Puolet suomalaisista rukoilee edelleen vähintään kerran vuodessa. Jukka Keskitalo täytti tammikuussa 60 vuotta. Kirjan sisällöstä nousee joitain erityisen kiinnostavia artikkeleita. Luultavasti niitä halutaan nimenomaan kuulla, ei laulaa yhdessä. Liekö koskaan ollut niin tärkeää kuin nykyään, jolloin nuoret kulkevat kaiken aikaa kuulokkeet korvilla ja kuuntelevat lempimusiikkiaan. Eduskunta hyväksyy tai hylkää kirkkolakiesitykset, muttei voi niitä muuttaa. J uhlakirja on tapa osoittaa kunnioitusta akateemisen tai esimerkiksi piispallisen uran tehneelle henkilölle monenlaisten lyhyehköjen asiantuntija-artikkeleiden voimalla. Teologisesti on Saarisen mukaan perusteltua esittää kirkko Jumalan kansana, jonka rajat eivät kulje valtionrajoja pitkin
Niitä pääsee lukemaan rekisteröitymällä. Merkityksellistä hengellistä musiikkia voi säestää muun muassa kitaralla tai pianolla, uruilla tai rummuilla. – Ei se noin yksinkertaista ole, sanoi teologian ylioppilas Kutvelinen. Mutta listalle on päässyt myös muutama varsin tuore kappale sekä meiltä että maailmalta. | 3 kysymystä | | vastaus | Mysteerikuva K otimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu. Siihen tarvitset sähköpostiosoitteen ja tilausnumeron, joka löytyy lehden osoitekentästä. Naisten pukeutumisesta voi yrittää päätellä kuvausajankohtaa. Kuka arkkipiispa on ollut myös Akateemisen KarjalaSeuran jäsen. OLLI SEPPÄLÄ Kotimaa.fi:n maksullisiin juttuihin on pääsy kaikilla Kotimaan tilaajilla. Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Anna-Mari Kaskinen löytyvät niminä monen kappaleen takaa. 1. Toinen rivi vasemmalta: Minä, Jorma Kalajoki, seuraavana Pekka Tapaninen, Ari Juntunen, hänen takanaan oikealla Pentti Huhtinen, takana keskellä Esko Eho ja Raimo Karvonen sekä Tapio Leinonen, Ehon edessä Esko Visuri.” Juha Taanilan ja porukan mukaan kuvassa on edellisten lisäksi ainakin Heikki Hirvonsalo, [ Pentti] Tikkamäki, [ Matti] Mäntykoski, [ Esa] Malkamäki, ja Seppo Ikonen. Piispan asussa on ekologisuutta, se on edeltäjältä peritty. Sim on Liv son 2. Voit perustella valintasi lyhyesti. Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa julkaisee kuvia arkistostaan. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. + 6,9 snt/min. 1. 020 754 2333 asiakaspalvelu@kotimaa.fi Kotimaa on valtakunnallinen viikkosanomalehti, joka kertoo monipuolisesti ja rakentavasti kirkon asioista sekä keskustelunaiheista yhteiskuntaa ja globaalia näkökulmaa unohtamatta. Voit myös lähettää viestisi postikortilla osoitteeseen PL 279, 00181 Helsinki. Joululauluja on mukana muutama, virsiä jo huomattavasti enemmän. Mistä teatterista Ahti Jokinen jäi eläkkeelle. – Kuinka niin ei ole, ihmettelivät toverit. Vastaukset löytyvät tästä lehdestä. 3. Koska ehdotuksia tuli enemmän kuin sadasta kappaleesta, on lista laadittu journalistista harkintaa käyttäen eli monipuolisuutta, tasapainoisuutta ja särmää tavoitellen. Edellinen mysteerikuva on otettu Oulun hiippakunnan synodaalikokouksessa Oulun keskusseurakuntatalon salissa vuonna 1977. Kuka oli ensimmäinen Suomen juutalaisten seurakuntien ylirabbiinina toiminut suomalainen. vu os ik er ta 00 43 59 5– 22 –0 7 Kristittyihin kohdistuva vaino maailmalla on lisääntynyt Venäjä uskoo olevansa messias valtioiden joukossa Lapuan uusi kaitsija Matti Salomäki vihittiin Lapuan hiippakunnan piispaksi. Toinen raatilainen kysyi, halutaanko hänen henkilökohtainen listansa vai hänen ammattitaitonsa perusteella hahmoteltu yleispätevä lista. Ehkäpä lopullinen listaus sisältää sopivassa suhteessa molempia näkemyksiä. Kotimaan nro 5 paras juttu -äänestyksen voitti Mikko Leskelän haastattelu otsikolla ”Kahden maailman tulkki”. Kotimaasta löytyy aina ihmiset ja asiat sekä tunne ja toivon näkökulma. Jos sinulla on tietoa kuvasta, kerro se viestillä osoitteeseen: kotimaa24@kotimaa.fi tai Kotimaan Facebook-sivulla, jossa kuva myös julkaistaan. – No, kun kaikki katsovat päinvastaiseen suuntaan kuin mihin ovat menossa. – Katso lista Kotimaa.fi:stä ja äänestä suosikkiasi H engellisiä lauluja on monenlaisia, niin sisällöllisesti kuin musiikkityyliltään. 100 laulua -listasta tuli monenkirjava. Pääpaino listalla on kotimaisella musiikilla. Tarjous on voimassa 31.3.2022 asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Listan kappaleet voi jaotella kolmeen ryhmään: on suuren yleisön yhteislaulusuosikkeja, rippikouluista eri sukupolville tutuksi tulleita kappaleita sekä asiantuntijoiden täsmävalintoja eri tyylilajeista ja vuosikymmeniltä. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postikulut. helmikuuta 2022 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : Ja ni Pi hl aj a / To p Fo cu s 11 7. kirkkokahvit | vastaus | 26 KOTIMAA | 18.2.2022 | harrastaja | | kasku | | paras juttu | Anna palautetta, Voita kirjapalkinto! Kerro mikä tässä Kotimaan numerossa on mielestäsi paras juttu. Mukana on yllätyksiä ja helposti arvattavia valintoja. Parhausjärjestykseen mitään biisejä on turha edes yrittää laittaa, koska lista on kuitenkin melkein joka päivä erilainen, kommentoi eräs raatilainen. Tunnistatko kuvan ihmisiä. Jorma Kalajoki kirjoitti: ”Eturivissä vasemmalta toinen Reijo Miettunen ja Erkki Väänänen, Hannu Pelkonen ja Arvo Eirola. OLLI SEPPÄLÄ Laadu kasta lukemista talvilomalle! Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh. | Kuva: Olli Seppälä 26 27 KOTIMAA | 18.2.2022. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkinto. Vastausaikaa on seitsemän päivää lehden ilmestymisestä. + 14,9 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puh. Erästä niistä on katsottu YouTubessa jo yli 240 miljoonaa kertaa. Kaikkiaan listan tekemiseen osallistui 15 henkilöä. Niin ikään Tuomo Korteniemi tunnisti nimeltä useimmat edellä mainitut. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Huomioithan, että osoitetietojasi voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. Mistä tilanteesta on kyse. Tämä selvisi viimeistään kun Kotimaa kysyi asiantuntijoilta ja hengellisen musiikin ammattilaisilta, mitkä heidän mielestään olisivat kymmenen tärkeintä, merkittävintä tai parasta hengellistä laulua. 4 26 € Tilaus on määräaikainen 3 kk (ovh 40,50 €) Tunnetko nämä 100 merkityksellistä hengellistä laulua. Siinä nähdään symboliikkaa, että kaikki ovat yhdessä menossa Herran huoneeseen. Kotimaa.fi:ssä voit tutustua listaan ja äänestä suosikkiasi. Kirjapalkinnon voitti Pirkko Alvio Seinäjoelta. Mikä lauluryhmä on kyseessä. Osa jälkimmäisistä on alun perin tunnettu hengellisinä lauluina, mutta lisävihkon myötä ne ovat päässeet virsien joukkoon. Liitä mukaan osoitteesi. Kaikki musiikkilajit tulevat kyseen. Mar tti Sim ojo ki 3. Vain muutama kappale sai useampia mainintoja. Kampanjakoodi: KT3KK26/22 Printtilehtitilaus sisältää digilehden lukuoikeuden ja pääsyn Kotimaa.fi -sivuston kaikkiin uutisiin ja artikkeleihin. Jutun kirjoitti Petri Vähäsarja ja kuvat otti Jukka Granström. Lähetä viestisi osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi, otsikkokenttään viesti Hyvä juttu + lehden numero (löytyy kannesta). – Olipas hankala tehtävä. Tam per een Työ väen Tea tte ris ta | Kuva: Kotimaan kuva-arkisto / Kyllikki Krapinoja Tämän viikon kuvassa on neljä laulajaa, kvartetti, johon kuuluu kaksi naista ja kaksi miestä. Missä ja milloin kuva on otettu. 12 8 N:o 6 | 11. K irkon piirissä suhtaudutaan nostalgisesti kirkkovenesoutuun. 2
Honkkilaa kiitetään myös siitä, että hän hyödyntää opetuksessaan monipuolisia opetusmenetelmiä draamapedagogiikasta mediakasvatukseen, ajankohtaisia teemoja unohtamatta. Tarkemmat tiedot: https://www.porvoonseurakunta.fi/info-ja-asiointi/avoimet-tyopaikat Savonlinnan seurakunnassa on avoinna KAKSI KAPPALAISEN VIRKAA Aluekappalainen Enonkoskelle Enonkoski on kauniista luonnostaan tunnettu saaristokunta kansallispuistoineen. www.kuopionseurakunnat.fi Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa on haettavana Tuomiorovastin virka Kuopioon Kuopion tuomiokirkkoseurakunta on n. Hakuilmoitukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa KirkkoHR -palvelun kautta. Tarkempi hakuilmoitus ja sähköinen hakulomake: www.kuopionseurakunnat.fi tai www.evl.fi/rekrytointi KANTTORIN VIRKA 60 % haettavana Kaskisten kaksikielisessä seurakunnassa. Tarja Meijer, 51, on työskennellyt Mäntsälän seurakunnassa varhaiskasvatuksen pappina vuodesta 2013. Lisätietoja tuomiorovasti Ilpo Rannankari, ilpo.rannankari@evl.fi, 040 4848 250. Sähköinen hakemus KirkkoHR:n kautta to 24.2.2022 klo 23.00 mennessä. Harrastusmahdollisuuksia paikkakunnalta löytyy vuoden ympäri. Hakuaika 25.2.2022 klo 15 mennessä. Virkaan valitun tulee esittää lasten parissa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteri ote sekä todistus terveydentilastaan. Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa KirkkoHR-sivustolla: https://rekry.evl.fi/oikotie/ LAPUAN HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI on jatkanut Keuruun seurakunnan kirkkoherran viran hakuaikaa. Lisäksi voidaan maksaa työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää sekä työsuoritukseen perustuvaa suorituslisää. Kotimaa painettuna, KotimaaPro-liite painettuna, näköislehdet, digitaalinen arkisto, kalenteri) 12 kk 156 € kestotilauksena. – Tutkintoon tulee kuulua vähintään 90 opintopisteen teologiset sekä seurakunnan ja kirkon työhön liittyviä opintoja. Olemme koonneet eri puolilta Suomea seurakunnista lähetettäviä jumalanpalveluksia, hartauksia ja konsertteja helposti löydettäväksi kokonaisuudeksi. Hakuilmoitukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa KirkkoHR-sivustolla: https://rekry.evl.fi/rekry2/ MIKKELIN HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI on julistanut haettavaksi Luumäen seurakunnan kirkkoherran viran. Kirkkoneuvosto haastattelee hakijoita 21.3.2022. Seurakunnalle valmistuu vuonna 2023 modernit toimitilat 1920-luvun funkistyyliseen Postitaloon ihanteellisella sijainnilla Tuomiokirkon ja keskustan sykkivän kulttuurija ravintolaelämän välittömässä läheisyydessä. Virkoja haetaan ensisijaisesti KirkkoHR:n kautta, https://rekry.evl.fi/ rekry3/#/joblist. Viran kelpoisuusehtona on kirkon nuorisotyöhön kelpoistavat tutkinnot (Kirkon säädöskokoelma nro 102: – Sosionomi AMK, yhteisöpedagogi AMK tai piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukaiset kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavat tutkinnot. Kappeliseurakunta on aktiivinen osa yhteisöä. Valinnan teki Suomen Uskonnonopettajain liitto. HELMIKUUTA. Kirkkovaltuuston äänestyksessä Meijer sai 20 ääntä, Tikkurilan seurakunnan seurakuntapastori Veikko Karhumaa kolme ääntä ja Mäntsälän seurakunnan hallintopappi Teemu Saarinen kolme ääntä. Hakuaika päättyy 3.3.2022 kello 15:00 . Viran vastuualueina ovat varhaisnuorisotyön, nuorisotyön ja rippikoulutyön kokonaisuus. SUOMEA PUHUVAA PAPPIA virka 100% Paikkoja avoinna Julistetaan haettavaksi HELSINGIN HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI julistaa haettavaksi Vantaankosken seurakunnan III kappalaisen viran Hakuaika virkaan päättyy 25.2.2022 klo 15.00 . Ansök senast 4 mars 2022! Mera om tjänsterna: www.svenskakyrkan.se/finskaforsamlingen/ledigajobb NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRKA avoinna Porvoon suomalaisessa seurakunnassa. Palkintoperustelujen mukaan Honkkila on viisas ja läsnäoleva kollega, joka huolehtii opiskelijoiden hyvinvoinnista ja luo luokkaansa tasa-arvoisen ja lämpimän ilmapiirin. Tule meille töihin! Finska församlingen i Stockholm är en tvåspråkig icke-territoriell församling inom Svenska kyrkan. | palkitut | Vuoden uskonnonopettajaksi on valittu Ylöjärven lukion lehtori Satu Honkkila. TULE NUORISOTYÖNOHJAAJAKSI TAIVALKOSKEN SEURAKUNTAAN SÖDERTÄLJEN SEURAKUNTA HAKEE Haluatko toimia papinvirassa suomeksi ja ruotsiksi yli rovastikuntarajojen sekä kehittää suomenkielistä seurakuntatyötä. Hakuaika päättyy 7.3.2022 kello 15:00 . 24 %. Tervetuloa jumalanpalvelukseen! Haluamme osaltamme helpottaa ihmisille merkityksellisten tapahtumien saatavuutta ja löydettävyyttä. klo 15 Lisätiedot ja sähköiset hakemukset KirkkoHR-järjestelmässä Kysy lisää: johtava kappalainen Leena Wiitala 044 776 8034 SAVONLINNAN SEURAKUNTA savonlinnanseurakunta.fi Taivalkosken seurakunnassa on avoinna nuorisotyönohjaajan virka 1.6.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Molempien virkojen hakuaika päättyy 8.3. Kotimaa ja KotimaaPro-liite näköislehtenä sekä digitaalinen arkisto) 12 kk 132 € kestotilauksena• Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakas suhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisteri lain puitteissa • Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Taivalkoski on juureva, uudistushenkinen ja ihmisenkokoinen noin 3500 jäsenen seurakunta luonnonkauniilla Koillismaalla. Lisätietoja virasta antaa ajalla 9.2.–2.3. Paikkoja avoinna ilmoitukset 2,70 € / pmm + alv. Nuorisotyöntekijän viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuoro vaikutustaitoja, organisointikykyä, itsenäistä työotetta sekä kokonaisnäkemystä _nuorisotyön ja rippikoulutyön monipuolisesta kehittämisestä. Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttöä. KASKISTEN SEURAKUNTA KASKÖ FÖRSAMLING | nimitys | Mäntsälän seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Tarja Meijer, 51. Hakuilmoitus: tyopaikat.oikotie.fi ja www.kaskistenseurakunta.fi Lisätietoja: kirkkoherra Pirjo Lyytinen, puh. Taivalkosken seurakunnassa on yksi nuorisotyönohjaajan virka. KUOPION HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI on julistanut uudelleen haettavaksi Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran (tuomiorovastin) viran Hakuaika alkaa 10.2.2022 ja päättyy 25.2.2022 klo 15.00 . kirkkoherra Tuomo Törmänen, puh. Kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset tulee toimittaa sähköpostilla 11.3.2022 klo 15.00 mennessä osoitteeseen taivalkoski.seurakunta@evl.fi. Papiksi Meijer vihittiin 1998. Lähetysten katseleminen ja kuunteleminen on palvelussamme on ilmaista. 040 848 0986, tuomo.tormanen@evl.fi ja ajalla 3.–11.3. Finska kyrkan ligger i Gamla Stan. 28 29 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 tiedoksi. Nuorisotyön tekijä osallistuu myös seurakunnan jumalanpalveluselämän toteuttamiseen. Opetuksessaan ja elämässään hän toteuttaa itselleen tärkeitä arvoja: tasavertaisuutta, eläinten oikeuksia ja oikeudenmukaisuutta. 24 % / h • Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Tilaushinnat: Koko Kotimaa -tilaus (sis. 12 500 jäsenen ja 20 työntekijän seurakunta Suomen toiseksi vetovoimaisimman kaupungin (2020) ydinkeskustassa. Ilmoitusvalmistus 80,00 € + alv. Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa.fi/tyopaikat-ja-virat Paikkoja avoinna Är du vår nya präst eller diakon. Viran palkkaus määritellään kirkon yleisen palkkausjärjestelmän vaativuusryhmä 502:n mukaan. jumalanpalvelusverkossa.fi löydät viimeisimmät tulevat ja tallennetut lähetykset yli 130 seurakunnasta. Lisätietoja ja hakemus lähetettävä seuraavaan nettija/tai sähköpostiosoitteeseen: svenskakyrkan.se/sodertalje tai hanna.lonneborg@svenskakyrkan.se HAKUAIKA PÄÄTTYY 22. Hakuil-moitukset on kokonaisuudessaan luettavissa hiippakunnan kotisivuilla osoitteessa www.kuopionhiippakunta.fi. ja Liperin seurakunnan I kappalaisen viran Hakuaika päättyy 14.3.2022 klo 15 mennessä. ASIAKASPALVELU tilaukset ja osoitteenmuutokset: puhelin 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Mediamyynti: Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@ kotimaa.fi, Juha Kurvinen 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi • Ilmoitushinnat: 2,50 € / pmm + alv. julistanut haettavaksi Vaasan suomalaisen seurakunnan III kappalaisen viran. seurakuntapastori Raili Suviranta, puh. Tuomiokirkon monipuolinen jumalanpalvelusja musiikkielämä hiippakunnallisine juhlineen sekä uudet seurakuntatilat yhdessä monitaitoisen ja motivoituneen työyhteisön kanssa tarjoavat innovatiiviselle ja viisaalle hengelliselle johtajalle ainutlaatuisen mahdollisuuden luoda uudenlaista seurakuntaelämää juurevista lähtökohdista. I kappalainen kasvatuksen työalalle kehittämään työalaa kirkkoherran ja työalajohtajan kanssa sekä toimimaan rippikoulun opetuksesta vastaavana teologina. Kotimaa vain diginä -tilaus (sis. 040 507 0696, raili.suviranta@evl.fi. Nu söker vi både en präst och en diakon för att utveckla våra verksamheter tillsammans med ett kreativt och flexibelt arbetslag. Hän on toiminut Espoon hiippakunnan pappisasessorina vuodesta 2017. 045 6719 471, pirjomh.lyytinen@evl.fi Haku viimeistään maanantaina 14.3.2022 osoitteella Kaskisten seurakunta, Raatihuoneenkatu 47, 64260 Kaskinen. Nuorisotyönohjaajan viran hoitamisessa korostuvat lisäksi kyky nuoret tavoittavaan viestintään ja sosiaali sessa mediassa toimimiseen. Vaalitapa välitön vaali. Hakuaika päättyy 7.3.2022 kello 15:00 . Savonlinnan seurakunnan I kappalaisen viran Savonlinnan seurakunnan VII (Enonkosken kappeliseurakunnan) kappalaisen viran Hakuaika päättyy 8.3.2022 klo 15.00 . Aiemmin hän on ollut seurakuntapastorina ja Pyhän Annan lastenkirkon kappalaisena Vantaan Hakunilassa. jatkanut Kauhavan seurakunnan Kortesjärven kappeliseurakunnan kappalaisen viran hakuaikaa. 24 %. Vaalitapa on välillinen. Virantäytössä on 6 kuukauden koeaika
Aloimme tehdä jumalanpalvelusyhteistyötä seurakunnan kanssa. Ke 23.2. . Pe 25.2. pastori Jari Portaankorva, Baptistiyhdyskunta, Helsinki. To 24.2. | Ku va : To m i O lli 30 31 KOTIMAA | 18.2.2022 KOTIMAA | 18.2.2022 pyhä. Musiikista vastaavat Tiina Ask & Band ja Tähtärit-kuoro. Reunimmaisia putoilee maantielle, kalliopientareelle, ohdakkeidenkin sekaan. 16:9–15, Luuk. Liityin pian tuon jälkeen myös kyläseuran toimintaan. Jumala saa kyllä satonsa kasvatettua. Liturgina ja saarnaajana lääninrovasti Kari Tiirola. pastori Juha Takala, Helsinki. Ihmiset talloivat ne jalkoihinsa, ja taivaan linnut söivät ne. Kukaan ei katsonut minua kieroon. Parhaimmillaan yksittäisessä jumalanpalveluksessa oli mukana seitsemäntoista avustajaa. Kirkosta tuli minulle samalla entistäkin läheisempi. Nykyisen vuonna 1925 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck. Ti 22.2. Puhujana pastori Markku Tuppurainen. 6:63, Jes. Kokouksen johtaa pastori Jacob Huttunen. Siinähän kuvataan kolmenlaista epäonnistumista, ja vain viimeiset jyvät menevät hyvään maahan. Kun tekee hyvää toiselle, saa itse paljon enemmän takaisin. Erityisen vaikutuksen minuun tekee alttaritaulu, jossa Jeesus siunaa lapsia, sekä urkupillit. Jos hautausmaa retajaa, antaa se todella huonon kuvan. Ti 22.2. Toivon ihmisten kohtelevan toisiaan tasa-arvoisesti, sillä olemme kaikki yhtä arvokkaita. Ma 21.2. – – Koetuksen hetkellä he luopuvat uskostaan. Koin sen toiseksi kodikseni. 8:4–15. Huomasin samalla voivani olla kirkossa täysin oma itseni. Liturginen väri on vihreä. rovasti Raija Korhonen, Helsinki. Uusinta, esitetty 24.2.2019. On paikkoja, missä ei mikään voi kasvaa. Kuulun myös hautausmaatoimikuntaan, eli katselen paikkoja siitäkin kulmasta. Osa siemenistä joutui piikkipensaikkoon. Kirkko kuin toinen koti Kauhavan kirkosta tuli Simo Aaramaalle entistä läheisempi hänen ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen. – – He eivät ala uskoa. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 20.2. Yle Radio 1 klo 10 Jumalanpalvelus Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkosta. Kirkko on kulkenut vuosien aikana eri tavoin mukana elämässäni. Kuoro Sound of Grace, johtajanaan pastori Sari Pitkämäki. | ensi pyhänä | | Kirkko & minä | | radio & tv | Ku vi tu s: An ni in a M ik am a Luukkaan evankeliumi 8:4–15 ”Mies lähti kylvämään. sus haluaa sanoa, että sinä olet itse maa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, sillä kylvettävää riittää. Hautausmaa on minulle erittäin tärkeä. Tuolloin äitini jäi kahdeksan lapsen yksinhuoltajaksi. Siinä on kyllä ohdakkeista ja kallioistakin kohtaa. Kirkko sijaitsee samalla paikalla kuin vuonna 1921 palanut puukirkko. Kun hän heitteli siemeniä, osa niistä putosi tien viereen. Kun vilja kasvoi, kasvoivat pensaatkin ja tukahduttivat sen. Jos näin ajatellaan, vertauksesta tulee ahdistava varoitus. Tehtäviini kuului useiden vuosien ajan hankkia jumalanpalvelukseen muutaman kerran vuodessa kaikki muut kuin pappi ja kanttori. näyttelijä Sara Paavolainen lukee Toista Mooseksen kirjaa. Yle TV1 klo 10 Vaeltajan tie -messu Toivakan kirkossa. | Kuva: Santeri Viinamäki / Wikimedia Commons Simo Aaramaa Kauhavan kirkko . Muistan kuinka erään kerran lähdin hänen kuolemansa jälkeen yksin kirkkoon vain istumaan penkkiin. Kauhavan kirkkoon astuessani oloni muuttuu kotoisan lämpöiseksi ja turvalliseksi. – – Kalliolle pudonneet siemenet ovat niitä kuulijoita, jotka – – uskovat vain hetken. 44:24, 27, Ps. t. Kanttorina Markku Jääskeläinen. Paholainen vaanii, koetukset saavat luopumaan, maailman harhanäyt eksyttävät. Osa siemenistä lensi kalliolle ja alkoi kasvaa siinä. Minulle on hyvin tärkeää laulaa kirkossa virsiä. 2. Orastava vilja kuitenkin kuihtui, koska siltä puuttui kosteutta. J eesus-perinteessä vertaus ja sen tulkinta eivät välttämättä aina ole yhtä vanhoja. artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen, Tuusula. Halusin käsitellä surua itsekseni. opetusneuvos Kalevi Virtanen, Helsinki. Kirkon penkissä koin oloni keventyvän ja tunsin ahdistuksen hellittävän. Eräs vanha seurakuntalainen sanoi minulle kerran kylväjävertauksen tarkoittavan sitä, että vain harvat ihmiset pelastuvat. Kyseessä on seurakunnan käyntikortti, sillä hautausmaalla käy huomattavasti enemmän ihmisiä kuin kirkossa. Usein kävikin niin, että itse vertaus muistettiin selitystä paremmin. Ja kun Jumala kylvää, sadon runsaus on uskomaton. Liturgi ja saarnaaja Panu Partanen. MAIJA P. sunnuntai ennen paastonaikaa | Ahdistava vai riemukas vertaus. 55:6–11, Ap. 44:2–5, Joh. Uskon tässä saaneeni osan Jumalan kosketuksesta. Olen nyt toista kautta kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa. Myös vapaaehtoistyön kehittäminen on lähellä sydäntäni. On niin monta uhkaa, monta tapaa joutua harhaan. Pe 25.2. Yle Radio 1 klo 11 Suomen helluntaikirkon jumalanpalvelus Seinäjoen helluntaiseurakunnasta. Ei Jumala kylväisi, ellei suurin osa maasta olisi hyvää. TOMI OLLI ” Kirkon penkissä koin oloni keventyvän ja tunsin ahdistuksen hellittävän. Minusta se on Jumalan voitto, valtava sato. To 24.2. Selitysosassa saattaa kaikua seurakuntien myöhempi tulkinta. Ja mikä sato siellä kasvaakaan – satakertainen sato. Ma 21.2. Älä kuvittele olevasi se pieni siemen tukahduttavissa ohdakkeissa tai kalliolla paahteessa. Kirkkoon on suunnitteilla lähivuosina tehtävä remontti. – – Hyvään maahan pudonneet siemenet sen sijaan ovat kuulijoita, jotka säilyttävät sanan – – ” UT2020-käännöksen mukaan. En ollut käynyt ennen sitä reissua juuri missään. Olin ennen lähes toivoton laulaja, mutta olen kehittynyt siinä vuosien varrella. Suhteeni kotikirkkooni syveni vuonna 2008 ensimmäisen vaimoni nukuttua pois. La 19.2. ANNI PESONEN Kirjoittaja on Luukkaan evankeliumista väitellyt teologian tohtori ja Nurmijärven seurakunnan pappi. Jos emme lainkaan tuntisi opetuslapsille annettua selitystä sielunvihollisineen, kiusauksineen, huolineen ja houkutuksineen, mikä olisi itse vertauksen pääsanoma. Yle Radio 1 Aamuhartaus klo 6.50 La 19.2. sairaalapastori Pirjo Kantala, Helsinki. Tekstit: Ps. Tästä seurakuntalaiselle oli syntynyt mielikuva, että enemmistö jyvistä menee hukkaan ja ehkä vain neljännes päätyy varsinaiseen peltoon. O len syntyisin Kauhavalta, ja kirkko on tullut minulle tutuksi jo varhain. Tämä johtui pitkälti siitä, että isäni kuoli syöpään ollessani kuusivuotias. Tekstissä ei kuitenkaan missään kohtaa sanota, kuinka suuri osa jyvistä päätyy minnekin. Kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. Siksi itse vertaus on tässä kaikkein todennäköisemmin Jeesukselta. Iltahartaus klo 18.50 ja la klo 18. Urkurina Pekka Piironen. Ei kaikki koskaan onnistu. Ehkä Jee| 2. seurakuntapastori Reetta Kalteenmäki, Lahti. Tuhannet ja taas tuhannet siemenet päätyvät juuri sinne, minne pitääkin, eli mehevään multaan. Siksi vertauksille kehittyi perinteenvälityksen ketjussa joskus erilaisiakin selityksiä. seurakuntapastori Atte Tolonen, Kemi. sunnuntai ennen paastonaikaa on aiheeltaan ”Jumalan sanan kylvö”. Mutta älä huolehdi. seurakuntapastori Laura Niska, Tampere. Tuolta ajalta mieleeni on jäänyt kerhon merkeissä Sallaan tehty reissu. Alttarilla on kaksi kynttilää. Kannattaa tehdä tuomaat ja lukea ajatuksella pelkkä kylväjävertaus. Piikkipensaikkoon pudonneet siemenet ovat kuulijoita, jotka tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. Nuoruudestani muistan erityisesti kirkon alasalissa pidetyn nuorten kerhon, joka oli minulle tärkeä. Ei ole syytä huoleen, sanoo Jeesus tässä. luokanopettaja Jaana Huurtela, Vapaakirkko, Pietarsaari. diakoniatyöntekijä Päivi Isomäki, Valkeakoski. Kylväjä kävelee edestakaisin, kultaiset kouralliset lentävät laajassa kaaressa. Osa siemenistä päätyi kuitenkin hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Kuunnelkaa, jos teillä on korvat!” Oppilaat kysyivät Jeesukselta, mitä hän oli vertauksellaan tarkoittanut. Raamatun ulkopuolelle jääneessä Tuomaan evankeliumissa kylväjävertaus esitetään ilman minkäänlaista selitystä. Jeesus ei ilmeisesti aina selittänyt vertauksiaan lainkaan. Uusinta klo 23. Mielestäni kirkko on hyvin kaunis. Ke 23.2. Toivon sen tuovan lisää tilaa esimerkiksi pyörätuolilla liikkuville. Jeesus vastasi: ” – – Tien viereen pudonneet siemenet ovat kuulijoita, joiden sydämestä Paholainen käy viemässä Jumalan sanan
Silloin hänen yläpuoleltaan kuului iloinen ääni. Opiskelijan päälle mätkähteli syötyjä marjoja. | Kuva: Martti Santakari 32 KOTIMAA | 18.2.2022 luomakunta. Mutta puhuvasta tilhestä hän ei koskaan kertonut kenellekään. Tilhet syövät talvisin marjoja. Hän nukahti puun juurelle. Syksyisin ja talvisin ne vaeltavat suurissa parvissa ravinnon perään. Matkalla hän kulki puiston halki ja kevensi pensaan kohdalla oloaan. Hän alkoi heräillä ja näki suoraan yläpuolellaan tilhiparven marjojen kimpussa. Maljoja nostettiin. – Mitä se sinulle kuuluu! – Ei ehkä kuulukaan, mutta Jumala lähetti meidät tähän einehtimään. Jossain vaiheessa aamun jo sarastaessa opiskelija tajusi lähteä kotiinsa nukkumaan. – Hän tekee sinusta palvelijansa, mutta se ei onnistu, jos vedät viinaa kuin sieni, sanoi tilhi, jonka ääni muuttui hieman uhkaavaksi. Tilhi voi siis tulla humalaan. Tilhi tunnetaan marjansyöjänä, mutta kesäisin se syö myös hyönteisiä. Se ei paljon tilheä hetkauta. Joskus ne ovat käyneitä ja sisältävät alkoholia. Tämän tapauksen jälkeen opiskelija muutti tapansa ja hänestä tuli myöhemmin suosittu julistaja. Silloin käytiin läpi yön riehakkaita teologisia keskusteluja ja kirkon asiat laitettiin halki poikki ja pinoon. – Mitä hemmettiä, menkää muualle ja antakaa minun nukkua, hän mutisi ja käänsi kylkeä. Hetken kuluttua maailma alkoi pyöriä, ja opiskelija päätti huilata hetken. Hän heittäytyi toiseen äärimmäisyyteen ja alkoi juoda liikaa alkoholia. OLLI SEPPÄLÄ Rukous Luoja, lähetä enkelisi kuin tilhiparvi tuomaan iloa ja väriä. Olkoon henkeni juovuksissa rakkaudesta elämään kun kuljen sinun teitäsi. Taas kerran hän oli juhlimassa ja päihtyi kuin hullu käki. Marjoja. – Huomenta veli! Olisi kyllä parempi jos menisit kotiin nukkumaan. Hänelle asia varsinaisesti kuuluu, sillä hänellä on sinua varten suuria suunnitelmia. K esäaikaan tilhiä näkee vain harvoin. Aamen. Juomaveikko Luojan armosta Harvan linnun näkeminen tuottaa yhtä paljon iloa kuin tilhen. Äkkiä hänen kasvoilleen alkoi tipahdella jotain. Valitettavasti joskus marjat ovat syksyllä ja talvella käyneitä, eli niissä on alkoholia. Tarina takavuosikymmeniltä kertoo eräästä teologian opiskelijasta, joka pääsi Helsingissä irti kotinsa ahdistavasta uskonnollisuudesta. Tässä vaiheessa teologian opiskelija pomppasi pystyyn. – Mitä suunnitelmia muka. Käytännössä siitä ei koidu ongelmia, sillä tilhellä on kokoonsa nähden suuri maksa, joka polttaa alkoholin nopeasti. Ilma oli kylmä, mutta opiskelija nukkui kuin tukki. Ne pesivät Pohjois-Suomen havumetsissä