Sivut 16–17 m a t ti k a r p p in en USKONTOvALTUUTETTU Uskontojen uhrit haluavat Suomeen uskontovaltuutetun valvomaan uskonnollisten yhteisöjen toimia. SIvU 4 HUIPPUyKSIKöT Suomen akatemian teologian huippuyksiköt tutkivat muinaisia tekstejä ja ajankohtaisia aiheita. Soittimen monipuolisuus on yllättänyt. SIvU 10 44 5. mArrASKUUTA 2015 | hinta: 3,70€ | 110. vuosikerta | 0043595–15–45. GOSPELIA KANTELEELLA Päivi Ollikainen, taiteilijanimeltään Ida Elina, soittaa kanteleella poppia ja gospelia
Minkälaisille asioille on nyt erityisesti tarvetta. Mitä ajattelet tästä. Irakista tulee paljon muslimeja, jotka haluavat oppia tuntemaan kristinuskoa. Monet arabit käyvät sudanilaisten yhteisöissä. 1 1 . Myös monet muslimit pelkäävät muuttoaaltoa. Tarvitsemme lisää arabiankielentaitoisia vapaaehtoisia ja ainakin yhden palkatun työntekijän, muuten emme selviä esimerkiksi rippikouluopetuksesta, jota monet muslimit ovat pyytäneet. Jotkut toivovat, että kristityksi kääntyminen vaikuttaa myönteisesti turvapaikkapäätökseen. ASENNE s. Miksi muslimit kiinnostuvat kristinuskosta. Jännitimme, mitä olisi tulossa. Monilla maahanmuuttajilla on myös traumaattisia kokemuksia, joten sielunhoidon tarvetta on paljon sekä muslimeilla että kristityillä. Teettekö yhteistyötä. 7 Antisemitismi ei ole lisääntynyt Suomessa. 2 01 5 TÄSSÄ NUMEROSSA KOTIMAA Perustettu 1905 Puhelin 020 754 2000, vaihde Sähköposti toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite PL 279, 00181 Helsinki Käyntiosoite Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki Päätoimittaja Mari Teinilä Päätoimittajan sihteeri Irja Karppinen Toimituspäällikkö Tuija Tiihonen Uutispäällikkö Johannes Ijäs Toimitussihteerit Leena Hietamies, Anna-Kaisa Pitkänen ja Noora Wikman-Haavisto Graafikko Gun Damén Toimittajat Emilia Karhu, Danielle Miettinen, Tuija Pyhäranta, Jussi Rytkönen, Olli Seppälä, Meri Toivanen Valokuvaaja Matti Karppinen Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0356-1135 Paino Botnia Print, Kokkola Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen www.kotimaa.fi Myyntija markkinointijohtaja Jarmo Lipiäinen Levikki 29 508 kpl (LT 2013) 54 000 lukijaa (KMT syksy13/kevät14) Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 sähköpostitse asiakaspalvelu@kotimaa.fi ”Tarvitsemme töihin lisää arabiaa osaavia ihmisiä” viikON hENkilö Arabiankielisen työn pappi Ramez Ansara pitää rippikoulua muslimeille. Heitä ei yleensä voi opettaa ryhmässä, koska he eivät halua toisten tietävän kiinnostuksestaan. – Monet seurakunnat pyytävät arabiankielisiä Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta sekä apua tulkkaukseen. Suomeen on muuttanut tänä vuonna 18 000 turvapaikanhakijaa Irakista ja Syyriasta. JUUTAlAiSET s. – Koska kristityt suomalaiset haluavat auttaa heitä. 18 Kirkkotekstiilien kirjainyhdistelmissä on rikas sanoma. – Kristityt maahanmuuttajat vastustavat heidän tulemistaan. Toisaalta Jumalan työssä tarvitaan erilaisia ihmisiä. – Meitä on kaksi pääkaupunkiseudulla ja yksi Lahdessa, mutta arabiankielisiä luterilaisia yhteisöjä on lisäksi ainakin Kotkassa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa. Yhden olen hiljattain kastanut, rippikoulua käy parhaillaan viisi ja parikymmentä opiskelee kristinuskoa muuten. Heille pidän kastekoulua erityisen kauan. Ehkä heidän traumaattiset kokemuksensa nousevat pintaan. 28 Pieni ja touhukas kuusitiainen tuo iloa syksyyn.. Monet pelkäävät, että Suomi islamilaistuu ja yhteiskunta tuhoutuu. Haluan painottaa, että ketään ihmistä ei saa välineellistää. lUOMAkUNTA s. Suomessa on kolme luterilaista arabipappia. Tehtäväni pappina on kertoa tästä, ei käännyttää ketään, eikä keskittyä ihmisten mielipiteisiin. Miten tämä näkyy arabiankielisessä seurakuntaelämässä, pääkaupunkiseudun arabiankielisen työn pappi Ramez Ansara. 6 Hyvä uutinen kirkosta on monimutkainen juttu. 2 TÄNÄÄN Ko t i m a a 5. SyMbOliT s. Joidenkin kirkon työntekijöiden mielestä muslimeille ei pidä julistaa evankeliumia. Viime kuussa toimintaamme pääkaupunkisedulla tuli 18 uutta aktiivista ihmistä, joista suurin osa Syyriasta. Riittävätkö resurssit. 22 Välittäminen vaatii vetäytymistä, tietää Jaana Luomajoki. Vapaat suunnat ovat innokkaita evankelioimaan muslimeja. – Eräs tuntematon muslimimies halusi messun jälkeen sanoa saarnatuolista kaikille jotakin. USkAllUS s. Hän pahoitteli Isisin tekemiä hirmutekoja kristittyjä kohtaan ja vakuutti, että todelliset muslimit rakastavat kristittyjä. KUVA: MATTI KARPPINEN MEDiA s. – Seurakuntalaisten määrä on kasvanut paljon. On varottava, ettemme kristittyinä asetu muslimien yläpuolelle. ONNEA iSillE! s. – Tunnemme toisiamme jonkun verran ja olen kerran välittänyt tulkin Olarin helluntaiseurakunnalle. – Jeesus on pelastanut maailman ja sovittanut syntimme. DANiEllE MiETTiNEN Ramez Ansara on pääkaupunkiseudun arabiankielisen työn pastori. Meidän on istuttava alas ja pohdittava asennetta, jolla kohtaamme maahanmuuttajia. 14 Riikka Juvonen ruotii Raamatun isiä. Paavali kirjoitti: ”Minä istutin, Apollos kasteli ja Jumala antoi kasvun.” Miten Suomeen jo kotoutuneet maahanmuuttajat suhtautuvat uusiin turvapaikanhakijoihin. 9 Eero Junkkaala uskoo, että muslimi arvostaa rohkeaa kristittyä
käsin puituja rukiinolkia.-Keravalla M. Nyt virka on palautunut kirkolliskokousedustajien päätettäväksi. Pitäisikö kirkkolain yksityiskohtaisuutta karsia, kuten kirkkoasioista vastaava ministeri Sanni Grahn-Laasonen kysyi vieraillessaan tiistaina kirkolliskokouksessa. Se käsittelee muun muassa kirkon oppia ja työtä, kirkon lainsäädäntöä, hallintoa sekä taloutta. Halullisille hankkijoille tarjotaan täten hankittavaksi Koivulan kasvatuslaitoksessa v. Yleensä aina esitys tai aloite lähetetään jatkokäsittelyyn valiokuntaan tai kirkkohallitukseen, josta se aikanaan palautuu täysistuntoon. Niistä käydään täysistunnoissa lähetekeskusteluja, jonka jälkeen ne yleensä lähetetään valiokuntiin. Se antaa uskoa siihen, että eri tavoin ajattelevilla kristityillä on kaikkein suurimmissa ja perustavimmissa asioissa yhteinen pohja.. Sydänheimo Kolmen valtakunnan Lilja Inkeriläisen Lilja Pelgosen (1927–2014) pitkä elämä sisälsi käsittämättömiä kauheuksia sodan ja Stalinin vainojen uhrina Neuvostoliitossa 1930–50-luvuilla. Heistä 32 on pappia ja 64 maallikkoa. Liljan vastaus lukijalle on yksinkertainen. Olisiko mahdollista jättää seurakunnille enemmän vapautta päättää omista asioistaan. perunoita ja 2000 kg. Lähetekeskustelun jälkeen edustajat äänestävät asian jatkokäsittelystä. Yli satapäinen kirkolliskokousväki kuuntelee viikosta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen puheenvuoroja, joista osassa puheen pituus ohittaa asian kirkkauden. Päätöksenteon raskautta lisää se, että eduskunta ottaa kirkon pieniinkin uudistuksiin kantaa joko hyväksymälPäättäminen pitää päivittää lä tai hylkäämällä kaikki kirkkolakia koskevat muutokset. Hän selvisi, koska uskoi Jumalaan. mari teinilÄ Päätoimittaja mari.teinila@kotimaa.fi PÄÄKIRJOITUS 5.11.1915 Kirjailija Maila Talvio : Mitä syitä on siihen, että Suomen kirkko ja yhteiskunnan laajat piirit ovat vieraantuneet toisistaan. 1 1 . Monet muutosyritykset kariutuvat kirkolliskokouksessa siihen, että ne edellyttävät kolmen neljäsosan määräenemmistöä. Kirkolliskokous on ainoa paikka, jossa näkyy kirkon koko kirjo koottuna samaan saliin. Hän kysyi myös, ovatko kaikki kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännökset tarpeellisia. ¶ Mietin, mitä Lilja mahtoi ajatella kristityn ja esivallan suhteesta valtiossa, joka vainosi hänen kansaansa ja perhettään. -Tulevat mieleen jotkut papit, joita on tavannut ja jotka suoraan ovat tunnustaneet että he täyttävät papilliset toimensa ilman uskoa tehtäväänsä.-Kirkon on papeikseen valittava viisaimmat, voimakkaimmat ja alttiimmat kansan joukosta, jotta nämä voisivat ymmärtää nykyaikaisen kansansielun ja käydä sitä lääkitsemään. 1916 tarvittavat seuraavat tarvikkeet: 150 metr. Nykyisessä tilanteessa 1800-luvulta peräisin oleva hallintomalli on raskas, hidas ja monimutkainen. Kirkolliskokous koostuu piispoista sekä 96:sta hiippakunnittain valitusta edustajasta. Tällä mekanismilla esimerkiksi diakonivirka on kiertänyt kirkollista päätöksentekoa jo kolmatta vuosikymmentä. MINNA KETTUNEN kirjailija ja Väärnin Pappilan emäntä Lapinlahdelta ju k k a fo r d el l T urussa on parhaillaan koolla kirkon ylin päättävä toimielin eli kirkolliskokous. Piispainkokous, kirkkohallitus ja hiippakuntavaltuustot voivat tehdä kirkolliskokoukselle esityksiä, yksittäiset edustajat aloitteita. Koko elämänsä ajan hän eli Taivaan valtakunnan kansalaisena. Silti salissa on havaittavissa myös yhteishenkeä. Lilja eli ensin Neuvostoliiton ja sitten Suomen kansalaisena. TÄNÄÄN 3 Ko t i m a a 5. Lukiessani Liljan tarinaa ihmettelin, miten hän saattoi selvitä vaiheistaan paitsi hengissä ja melko terveenä, ennen kaikkea katkeroitumatta. Jeesus on aina minnuu auttant, hän toteaa tyynesti. Suomeen vuonna 1991 päässeestä ja Kärkölässä kuolleesta Liljasta kertoo Martti Soikkeli kirjassaan Vaitelias mies. Tämäkin vaikuttaa päätöksenteon raskauteen ja hitauteen. Lisäksi asiasta on valmistunut piispainkokouksen lausunto. Puheenvuorojen pituutta lähetekeskusteluissa ei ole rajoitettu. Pitäisikö enemmän rukoilla päättäjien puolesta ja vähemmän haukkua heitä. Kielenkäyttö toisinajattelevia edustajia tai heidän näkemyksiään kohtaan on joskus kohtuutonta. Miksi kirkolle ei riitä kahden kolmasosan enemmistö. syltä koivuhalkoja sekä havupuuhalkoja, 350 hl. Viimeksi uutta diakonivirkaa koskevat säännökset kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä on lähetetty lakivaliokuntaan ja myös perustevaliokunta on antanut niistä lausunnon. Joihinkin asioihin tarvitaan myös piispainkokouksen lausunto. Sieltä se edennee eduskuntaan. Helmikuussa papit ja seurakuntien luottamushenkilöt valitsevat uudet edustajat kirkon parlamenttiin. Siviä Heinämaan ”Lapsen uskoa” on toimitettu suurella rakkaudella Suomen pienokaisiin, suurella lapsisielunelämän ymmärtämyksellä ja mukaansa tempaavasti. 2 01 5 KOTIMAA SATA VUOTTA SITTEN TUHAT MERKKIÄ TAIVAASTA Pitäisikö kirkkolain yksityiskohtaisuutta karsia. Liljan tarinan äärellä meidän kiistelymme hallituksen päätöksistä asettuu jotenkin omiin mittasuhteisiinsa. Nykyinen kirkolliskokous on koolla viimeistä kertaa. Täydellä syyllä voi onnitella niitä lapsia, joille sellaisella hartaudella ja herttaisella lämmöllä noita ihania, ijankaikkisuuteen kantavia asioita opetetaan. Kirkollisen hallinnon malli on luotu aikana, jolloin aikakäsitys on ollut toinen
Kuopion piispa Jari Jolkkonen kertoo Karjalaiselle, että hän on keskustellut esikoislestadiolaisten kanssa aiheesta ja kuvaillut, mitä irtaantuminen kirkosta tarkoittaisi. Hän vertaa uskontovaltuutettua yhdenvertaisuusja tasa-arvovaltuutettuihin. Piispa huolissaan esikoislestadiolaisista Esikoislestadiolainen liike on valmistellut sakramenttien ottamista liikkeen omaan käyttöön. Tuotolla on järjestetty saattohoitokoulutuksia muun muassa lääketieteen opiskelijoille ja terveydenhuollon ammattilaisille. Uskontovaltuutetun haaste olisi Linjakummun mukaan se, ettei se päädy kenenkään keppihevoseksi. Parannettavaa on niin poliisissa kuin oikeuslaitoksessa. Peltoniemi on entinen Jehovan todistaja. Hengellinen väkivalta on ollut viime vuosina paljon otsikoissa. He ovat todenneet yhteisessä kannanotossaan, että liike ajaisi itsensä kirkon ulkopuolelle. Uskontojen uhrien tuki UUT ry:ssä katsotaan, että uskonnollisten yhteisöjen toimintaa ei valvota riittävästi. Yhtä aikaa pitäisi osata edistää yhteisöissä kärsineiden oikeuksia ja uskonnonvapautta. – Valtuutetun itsenäinen rooli on tärkeä, Linjakumpu painottaa ja viittaa ministereihin, joilla on vahva henkilökohtainen sidos johonkin uskonnolliseen yhteisöön. saattohoitoa yhteisvastuuvaroin Yhteisvastuukeräyksen kotimaisena kohteena oli vuonna 2014 saattohoito. Sairaalasielunhoitajien välityksellä on jaettu osaamista kuolevan ihmisen vakaumuksen sekä henkisten ja hengellisten tarpeiden tukemisessa. Saattohoitoa on ryhdytty kehittämään yhdeksässä hoitoyksikössä eri puolilla Suomea. 4 TÄNÄÄN Ko t i m a a 5. valkilan mukaan Suomessa ei ole viranomaista, joka ymmärtää perinpohjaisesti uskonnollisten yhteisöjen toimintaa. Aloite ei ota kantaa kirkon avioliittokäsitykseen tai sen mahdolliseen muuttamiseen, vaan esittää keskustelun käynnistämistä. Hänen mielestään olisi vaikeaa löytää rajat, joiden ylittäminen johtaisi väliintuloon. kUvA: JAAni FöHr kirkolliskokous koolla viimeistä kertaa Kirkolliskokous on parhaillaan koolla syysistunnossaan Turun kristillisellä opistolla. Kappelin on tarkoitus nousta Veturitallien yhteydessä sijaitsevaan vuonna 1910 rakennettuun vesitorniin, josta on poistettu vesisäiliö. Piispat ovat jo aiemmin vedonneet esikoislestadiolaisiin, jotta päätöstä ei tehtäisi. Uskonnollisten yhteisöjen asiantuntija, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg pitää ajatusta uskontovaltuutetusta hyvänä, mutta näkee asiassa myös ongelmia. On silti toivottavaa, että poliisi ja oikeuslaitos käsittelisivät hyvinkin vaikeita ja myös periaatteellisia tapauksia. Sen käsittelyyn voisi viedä yhteisöissä ristiriitoja herättäviä asioita. kappeli vesitorniin Pieksämäellä Pieksämäen vanhoihin Veturitalleihin rakennettuun vapaa-ajankeskukseen on suunnitteilla ekumeeninen kappeli. – Entä miten viranomainen lähtisi purkamaan asioita. En tyrmää ajatusta, mutta ongelmat on tiedostettava, Sohlberg sanoo. 2 01 5 LYHYET Suomeen ehdotetaan uskontovaltuutettua UUsi virka Uskontovaltuutettu edistäisi perusja ihmisoikeuksien toteutumista uskonnollisissa yhteisöissä. – Tarvitsemme kuitenkin foorumin, joka kokoaa eri toimijat yhteen; uskonnolliset yhteisöt ja kirkot, valtiollisia toimijoita ja tutkijoita. – Valtuutettu voisi myös edistää perusja ihmisoikeuksia esimerkiksi käymällä vuoropuhelua uskonnollisten yhteisöjen johtajien kanssa, Valkila sanoo. – Jos poliisille menee kertomaan monimutkaisesta ongelmasta uskonyhteisössä, poliisi ei ole kauhean innostunut tutkimaan tällaisia asioita, Valkila sanoo. Hengellistä väkivaltaa on vaikea todentaa. Peltoniemen mukaan Suomesta puuttuu viranomainen, joka edistää ihmisja perusoikeuksia uskonyhteisöissä. Istuntokausi on nykyisen kirkolliskokouksen viimeinen. Uskontojen uhrien tuki UUT ry haluaa Suomeen uskontovaltuutetun. – Poliisi ja oikeuslaitos ovat hankalassa tilanteessa, koska rikosoikeudellisten kanteiden toteennäyttäminen on hankalaa. Yliopistonlehtori Aini Linjakumpu jakaa Valkilan näkemyksen. Hän kysyy, millä valtuuksilla valtuutettu voisi puuttua esimerkiksi eronneiden karttamiseen tai sellaiseen opetukseen lopunajoista, joka saa lapset pelkäämään. JoHaNNEs iJÄs Tutkija Aini Linjakummun mukaan uskontovaltuutetun toimenkuva pitäisi miettiä tarkkaan. UUT ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila ja hengellistä väkivaltaa tutkinut Aini Linjakumpu kannattavat ideaa uskonnollisia yhteisöjä valvovasta ja apua antavasta viranomaisesta. Hän ja Valkila näkevät opetusja kulttuuriministeriön hyväksi paikaksi valtuutetulle. Olisiko hän esimerkiksi jonkinlainen välittäjä yksityisen henkilön ja yhteisön välillä. 1 1 . Uskontovaltuutettu olisi neutraali foorumi, jonka kautta vaikeista asioista voitaisiin puhua ja joka keräisi hengellisten liikkeiden luottamuksen, Linjakumpu visioi. Suomessa on yli sata rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa sekä noin tuhat uskonnollista tai uskonnollistaustaista yhteisöä. Kirkolliskokouksen päätettävänä on muun muassa edustaja-aloite, jossa toivotaan kirkon valmistautumista avioliittolain uudistukseen. Asian nosti esille järjestön hallituksen jäsen Jari-Pekka Peltoniemi, joka kirjoitti aiheesta Kotimaa24:ssä. Idea syntyi, kun arkkitehti oli suunnittelemassa korkeaan ja avaraan rakennukseen välitasoja.. Uskonnollisissa yhteisöissä kärsineet haluavat ajaa oikeuksiaan ja yhteisöt puolustavat uskonnonvapauttaan. Uudet edustajat valitaan helmikuussa 2016
Diakoniaa ja lähetystä on hedelmätöntä asettaa vastakkain, sanoo Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Kysymys on noussut esiin maahanmuuttajia kohdattaessa. Rikosylikonstaapeli Juha Kangas kertoi alkuviikolla, että poliisi on saanut jonkin verran tapaukseen liittyviä vihjeitä. Mahtaako pohjoisen pikkupitäjän päiväkodin johtaja kuitenkaan tunnistaa piispan kuvaamaa pakanuuden paluuta kotinurkilleen. Tekijät tallentuivat valvontakameran nauhalle. Linjauksen keskeisiä asioita ovat kotimaisten ja ulkomaisten kumppanuuskirkkojen kanssa tehtävä yhteistyö, voimavarojen jakaminen, vapaaehtoistoiminta, media ja informaatioteknologia, monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat sekä uskontodialogi. – Henkilökohtaisesti olen järkyttynyt, että Suomessa on ihmisiä, jotka ovat valmiita suoraan toimintaan, Hautala sanoo. Uusi peruslinjaus tukee kirkkoa, joka lähettää kaikkia jäseniään maailmaan antamaan todistuksen pelastuksesta Kristuksessa. Ajatukset ovat piispa Seppo Häkkisen Facebook-sivuilta ja puheesta, jonka hän piti viime viikolla Kirkon kasvatuksen ja perheasiain toimikunnan kokouksessa. Raudaskylän opistolla pidettiin maanantaina opiskelijoille ja henkilökunnalle tiedotustilaisuus, jossa Hautalan mukaan taustoitettiin tilanteen vakavuutta. Yhtään liian aikaista ei kuitenkaan ole tehdä niin kuin piispa kehottaa: vahvistaa kristillistä kasvatusta kaikin keinoin. Maahanmuuttajilta ei Häkkisen mukaan pidä pimittää evankeliumia. Häntä kävi ammatillisesta mielenkiinnosta katsomassa myös hindulaisuuteen perehtynyt piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. Energisoivaan vuorikristalliin katsominen käy, mutta risti seinällä on epäsopiva. Jokaista apua tarvitsevaa on autettava, on hän kuka tahansa, pyyteettömästi ja ilman taka-ajatuksia, piispa painottaa.. Vain 5 e loppuvuosi Tilaa osoitteessa kotimaa24.fi Kuka päättää kirkossa. Poliisi tutkii paraikaa myös tulipaloa, joka tuhosi varastorakennuksen Parikkalan Oronmyllyn leirikeskuksessa viime viikon keskiviikon vastaisena yönä. Hän piti halausta keskeisenä osana uskonnollista rituaalia, vaikka kaikki halattavana käyneet eivät niin koe. Seurakunnissa on eniten työntekijöitä hautausmailla, kiinteistöja kirkonpalvelutyössä sekä hallinnossa. Äiti Amma vieraili Suomessa viime viikonloppuna kolmattatoista kertaa. Voimme etelässä ja pohjoisessa nähdä eri tavoin sen, millaisten asioiden alle saatamme evankeliumin hukata. Kurttila teki lokakuussa sosiaalija terveysministeriölle aloitteen poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta koskevan lain säätämiseksi. Vuoden 2014 lopussa näissä tehtävissä työskenteli yhteensä 10 440 henkilöä. Ilahduin siitä itsekin. Poliisin mukaan palo on voinut saada alkunsa myös vahingossa. 1 1 . Turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksesta vastaa Setlementtiliitto. Ovat pohjoisessa sanoneet, että etelän media ja julkisuushakuiset Katekismuksen kaatajat antavat kristinuskon asemasta turhan synkän kuvan. TEOLOGIASSA TAPAHTUU TOIMITTAJALTA TOIMITTAJALTA VIIKON POIMINNAT VERKOSTA Ylivieskassa sijaitsevalla kristillisellä opistolla asuu alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Heitä on enemmän kuin lapsi-, diakoniatyöntekijöitä, nuorisotyöntekijöitä, pappeja, kirkkomuusikoita, perheneuvojia ja sairaalasielunhoitajia yhteensä. Kirkon lähetystyön toimikunta ja Kirkon lähetystyön keskus päivittävät parhaillaan lähetysstrategiaa. Isku ei aiheuttanut kenellekään välitöntä vaaraa. 2 01 5 Kotimaa24 täyttää 5 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi loppuvuoden tilaus vain 5 eurolla. Itämaisia uskomuksia uitetaan lastemme maailmankuvan rakennusaineiksi. Näin todetaan vastineessa, jonka Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto on osoittanut lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilalle. Raudaskylän kristillisen opiston rehtori Jukka Hautala sanoo olevansa järkyttynyt opistolle viime viikonvaihteessa tehdystä polttopulloiskusta. Oronmyllyn leirikeskus on Kansan Raamattuseuran ylläpitämä. Esiin tuotiin kuitenkin, ettei Suomea pidä tapahtuneen perusteella pitää turvattomana paikkana. Ylivieskassa sijaitsevassa opistossa asuu ja opiskelee neljätoista 16–17-vuotiasta turvapaikanhakijaa. Hautalan mukaan rakennuksen seinään heitettyjen kolmen esineen sytytyslangat paloivat, mutta niiden sisällä olleet polttonesteet eivät syttyneet. Rakennus sijaitsi muutaman sadan metrin päässä rakennuksesta, jossa majoittuu turvapaikanhakijoita. Käsiä ei saa ristiä ruokarukoukseen, mutta ne saa kyllä painaa vastakkain sydämen kohdalle joogatai mindfulness-harjoituksen päätteeksi. Kurttila ehdottaa, että alaikäisten ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettäisiin kokonaan tai että ympärileikkaus sallittaisiin vasta, kun lapsi itse kykenee antamaan siihen tietoisen suostumuksensa. Uusi strategia on nimeltään lähetystyön peruslinjaus ja sen lähtökohta on kysymys siitä, mikä on kirkko. Pappiskollegansa rohkaisusta huolimatta Komulainen ei halunnut käydä Amman halattavana. TÄNÄÄN 5 Ko t i m a a 5. Sosiaalisessa mediassa piispa on saanut paljon kehuja selväsanaisesta kaitsennasta. ”Se on kirkkomme kohtalonkysymyksiä.” DANIELLE MIETTINEN danielle.miettinen@kotimaa.fi Lapsiasiavaltuutetun ehdotus poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia koskevasta laista olisi ”terveydellisestä näkökulmasta haitallista, eettisesti kestämätöntä ja suomenjuutalaisten kansalaisoikeuksia loukkaavaa”. kuva: Mika Pajala Pakanamaan paimen Pakanuus tekee paluuta. Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Oronmyllyn paloa törkeänä vahingontekona. Ja eihän siitä mitään hätkähdyttävää otsikkoa saa, että päiväkodin lapset käyvät tänäkin vuonna joulukirkossa. Ylivieskan poliisi tutkii tapausta tuhotyön yrityksenä. MERI TOIVANEN Raudaskylän opistoon tehtiin polttopulloisku Herännäistaustainen Raudaskylän kristillinen opisto perustettiin vuonna 1920
Ehkä kirkon ihmisten ja median takaraivossa on vielä hillitön erovuosi 2012. Kirkolliset hyvät uutiset ymmärretään toisinaan vain sellaisiksi, joissa yksi tai useampi ihminen on löytänyt kristillisen julistustyön ansiosta Jumalan. U utisointi kirkosta noudattaa useimmissa medioissa samoja lainalaisuuksia, kuin muukin uutisointi. Tiedottamisesta ei ole syytä ärsyyntyä, mutta sitä sopii kyllä kritisoida, että monet mediat ottavat nämä tiedotteet sellaisenaan ja jopa leipovat niistä vielä häkellyttävämpiä otsikoita. Myös ristiriitojen käsittely, esimerkiksi Luther-säätiö, vanhoillislestadiolaisuus, tai sukupuolineutraali avioliittolaki, on koettu repiväksi. Toki sellaisiakin juttuja on, mutta mediassa on myös paljon kielteistä julkisuutta ja alaspäin sojottavia tilastokäyriä. Media heittää jatkuvasti silmille ongelmia, kauheuksia, epätoivoa ja uhkaavia kriisejä. Liittyneiden määrä saattaa nousta yli 15 700, mikä olisi kaikkien aikojen ennätys. Sitäkin on varmasti käsitelty, mutta kielteiset jutut huomataan paremmin. Tilastotiedon takana on myös toinen uutinen. Yksilötason selviytymistarina saattaa olla helpommin vastaanotettavissa. Tiedote nimittäin kertoo: ”Tammi–syyskuussa 2015 erosi 935 henkilöä, vuonna 2014 vastaavana aikana kirkosta erosi Oulussa 998 henkilöä.” Kirkosta eroaminen on silti varsin korkealla tasolla Oulussa, jos ottaa huomioon, että viime vuosi oli valtakunnallisesti kaikkien aikojen toiseksi synkin erovuosi. Ja mikä parasta, kyse ei ollut erillisilmiöstä. Toisaalta moni on ehtinyt kysyä, mikä uutinen uskonnottomien segmentti muka on, sillä arkitieto on kertonut samaa jo vuosia. Hyvä ja myönteinen uutinen kirkon kannalta. samaan uutisen voi sisältyä sekä hyvä että huono kehityskulku. Onko tämän havainnon esittäminen ilon pilaamista. Samaan uutisen voi sisältyä sekä hyvä että huono kehityskulku.. Perimmäinen hyvä uutinen on evankeliumi. Se on hyvä uutinen, mutta onko se liian laaja asia. olli seppÄlÄ Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö. H yvien uutisen kaipuu on luonnollista. Kyse on Jäsen 360° -työkalusta, jonka avulla suomalaisia tarkastellaan kirkon kannalta neljänä kohderyhmänä, joissa on lisäksi useita alaryhmiä. Hyvien uutisten toive ei saa tarkoittaa medialukutaidon hämärtymistä. Tällainen hyvä uutinen on tietysti eri asia kuin tavallinen uutisointi. O ulun seurakuntien vinkkaaman uutisen mukaan Oulussa on liitytty kirkkoon entistä vilkkaammin. Uutisen asuun puettu tiedote positiivisine viesteineen ei ole oikea uutinen. Tosin se, että Berliinissä erääseen luterilaisen seurakuntaan on liittynyt paljon muslimista kristityksi kääntyneitä, oli uutinen mediassa laajemmaltikin. Tänä vuonna kirkkoon on oikeasti liitytty poikkeuksellisen paljon. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Miksi ei ole juttuja siitä, että lapset käyvät turvallisesti iltapäiväkerhossa. Liikenne pysähtyi, kun ankkaperhe ylitti tien. Monen mielestä se on osa negatiivisten tietojen sarjaa, joka kovertaa maata kirkon yhteiskunnallisen aseman, toiminnan ja sanoman alta. Ei, se on realismia. O ulun seurakunnat lähetti uutisvinkin. Kissanpentu pelastui viemäristä, katso kuvat! Kuva: scanstocKpHoto Hyvien uutisten toive ei saa tarkoittaa medialukutaidon hämärtymistä. H yvistä uutisista kertominen sisältää kirkon piirissä erityisen lisämausteen. Tosiasioiden katsomista suoraan silmiin. Lisäksi sellainenkin toive on, että hyvät uutiset olisivat hyviä nimenomaan kirkon kannalta. Muutos kiinnostaa, suuntaan tai toiseen, samoin ristiriidat ja henkilöt. Tutkimus vain vahvisti tiedossa olleen faktan. Miksi kirkosta on nykyään niin harvoin myönteistä kerrottavaa, kysyy moni kirkon ihminen. Yksittäinen uskoontulo ei ole uutinen, ellei kyseessä ole julkkis, mutta laajempi herätys voi olla. 2 01 5 media Miksi ette voisi kertoa vain myönteisiä uutisia, kysyy lukija puhelimessa. Kirkon kohdalla varsinkin tilastolliset muutokset ovat olleet huonompaan päin. Kotimaa24 kertoi ensimmäisenä – uutiskilpailuissa on tärkeää tuoda esiin kuka kertoi mitäkin ensimmäisenä – että helsinkiläisistä on löytynyt uusi segmentti, ihmisryhmä, joille uskonnottomuus on identiteettiä luova elämäntapa. Kirkosta on erottu Oulussa edellisvuotta vähemmän. Vapaa-ajattelijoiden aktiivisuus eroamistilastojen tiedottamisessa ärsyttää monia kirkon ihmisiä. YK:n tilastot ovat kertoneet, että köyhyys ja kuolleisuus ovat maailmasta vähentyneet. Uusin näistä alaryhmistä on uskonnottomat. Jostain syystä pinteestä pelastuneen kissanpojan tarina koskettaa enemmän kuin tilastotieto äärimmäisen köyhyyden puolittumisesta. Vastapainoksi kirkosta eroaminen jäänee viime vuosiin verrattuna selvästi alhaisemmaksi. Niin, miksi ei. Tammi–syyskuussa 2015 kirkkoon liittyi Oulussa 589 henkilöä, kun viime vuonna vastaavana aikana liittyneitä oli 452. Onko tällaisen tiedon kertominen hyvä vai huono uutinen. Ne muodostavat ikään kuin salaliiton, jossa media kertoo vain ikäviä asioita kirkosta. Tällöin puhutaan enemmän viestinnällisestä toiveesta kuin journalismista. Oulun tilastot ovat osa laajempaa trendiä. Sellaista ei nyt ole näköpiirissä, onneksi ja toivottavasti. Sekin on kirkon kannalta hyvä uutinen. Kaupungissa oli liitytty kirkkoon entistä vilkkaammin. 6 TÄNÄÄN Ko t i m a a 5. Vain hyviä uutisia, kiitos! Hyvän mielen tarinat ja eläinjutut keräävät nettikilpailussa haviteltuja klikkejä. 1 1 . Pienikin valon välähdys, myönteinen tunne otetaan kiitollisena vastaan
– Juutalaisten puolesta Suomeen voi muuttaa ihmisiä mistä tahansa. 2 01 5 28.-29.1.2016 Rantasipi Airport Congres Center, Vantaa seurakuntaopisto.fi/johtamisenforum seurakuntaopisto.fi/agricola J ohtaJana aJassa mennyt , nykyisyys , tulevaisuus Teemoina mm.: Missä kirkossa mennään. Viranomaisten pitäisi Nadbornikin mielestä tehdä tavoitteellista työtä maahanmuuttajien kotouttamiseksi ja kantaa huolta myös toisen polven maahanmuuttajanuorista. Kaikkein tärkeintä olisi Nadbornikin mukaan, että maahanmuuttajat sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Kirkollisen johtamisen forum Lue lisää tapahtumasta sivuiltamme: www.seurakuntaopisto.fi/johtamisenforum Uudistunut lehtipisteissä. – Olen kuullut sellaistakin, että Italiassa ja Itävallassa maahanmuuttajat eivät ole halunneet ottaa apua vastaan juutalaisilta lääkäreiltä, Nadbornik sanoo. – Meillä ei vielä ole näyttöä siitä, että asia olisi Suomessa ongelma, Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik toteaa. – Asialle pitäisi tehdä jotakin, Nadbornik pahoittelee. Nadbornikin mukaan Lähi-idän poliittiset tapahtumat heijastuvat myös eurooppalaiseen antisemitismiin. Asiakaspalvelu 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi www.askellehti.fi Maahanmuuttajien on sopeuduttava suomalaiseen yhteiskuntaan, sanoo Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik. 101000 lukijaa (KMT S2014/K2015). kuva: Matti karppiNeN Juutalaisten puolesta Suomeen voi muuttaa ihmisiä mistä tahansa.. Euroopan parlamentti on ilmaissut kesällä huolensa asiasta. Uutta Euroopassa on nyt se, että antisemitismiin ja viharikoksiin syyllistyvät uusnatsien lisäksi myös radikalisoituneet muslimimaahanmuuttajat. (09) 4157 7300 K irKollisen johtamisen ajanKohtaisia KysymyKsiä Alustajina mm.: Kirkon tutkimuskeskuksen vs. Kansankirkkojen, juutalaisten ja muslimien johtajat tapaavat säännöllisesti USKOT-foorumissa. 1 1 . Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on jälleen nousussa. Lokakuussa Saksan juutalaisten keskusneuvoston puheenjohtaja Josef Schuster varoitti Saksan liittokansleri Angela Merkeliä lisääntyvästä antisemitismin vaarasta, jonka turvapaikanhakijat voivat aiheuttaa. Silti myös negatiiviseen kehitykseen on varauduttava. Hän on selvillä maahanmuuton lieveilmiöistä. Länsi-Euroopassa liikkuu uudenlainen aave. Varaukset 16.12.2015 mennessä: Uudenmaan Aluemyyntikeskus, uusimaa.aluemyynti@restel.fi, p. Ei pidä ajatella, että esimerkiksi kristilliset juhlat loukkaisivat tulijoita. – Esimerkiksi joulunvietto, sotilasvala ja suvivirsi kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin. Monet muslimivanhemmat eivät halua, että heidän lapsensa osallistuvat vierailuun. 040 572 5111 Kustannukset: Kirkkopalvelut ry:n jäsenyhteisöt 320 €, muut 350 €. Juutalaisten häirintä, uhkailu ja päälle käymiset ovat lisääntyneet Länsi-Euroopassa. – Jos ihminen ei tunne tulevansa hyväksytyksi, hän on altis radikalisoitumiselle. – Vaatii uudelleenoppimista, jos maahanmuuttaja on kotimaassaan omaksunut kulttuuri-ilmapiirin, jossa juutalaisia pidetään vihollisina. Suomalaisten olisi puolestaan pidettävä kiinni omasta kulttuuristaan. Vaikka juutalaisvastaisuutta on ollut kauan ennen Israelin valtiota, Israel ja juutalaisuus yhdistetään kuitenkin usein. Joistakin arabimaista tulevat muslimit ovat hänen mielestään Israelin-vastaisen kasvatuksen uhreja. Ilmoittautumisajan jälkeen 350/380 €, mikäli tilaa on. Suomessa juutalaisten vieroksuntaa voi Nadbornikin mukaan aistia esimerkiksi helsinkiläisten päiväkotiryhmien vieraillessa juutalaisessa päiväkodissa. Ranskassa ja Tanskassa äärimuslimit ovat murhanneet juutalaisia heidän juutalaisuutensa vuoksi. – Kaikille pitäisi saada tekemisen meininki. Hän muistuttaa, että pakolaiskriisi on myös mahdollisuus ja integraatio voi onnistua. Emme halua olla sellainen, Nadbornik sanoo. – Koulujen kaltaiset paikat ovat terroristeille helppoja kohteita. TÄNÄÄN 7 Ko t i m a a 5. Itse tutustuin suvivirteen vasta lukiossa ja se oli ihan okei, juutalaisen peruskoulun käynyt Nadbornik sanoo. Synagogia, juutalaisia kouluja ja instituutioita on ryhdytty vartioimaan. Olisi myös hyvä, että Suomeen rakennettaisiin moskeijoita. Myös Ruotsissa on merkkejä väkivaltaisen antisemitismin kasvusta maahanmuuttajien parissa, mutta Suomessa vastaavaa ilmiötä ei esiinny. johtaja Kimmo Ketola , kansainvälisen uran liike-elämän johtotehtävissä tehnyt Jaana Laukkarinen , piispa Irja Askola ja kirkon tulevaisuuskomitean jäsen, päätoimittaja emerita Reetta Meriläinen . Hinta sisältää ohjelman ja ohjelmaan merkityt ruokailut. Sohvalla makaileva voi radikalisoitua. Olisi tärkeää, että maahanmuuttajat saataisiin nopeasti kotoutumaan ja työhön. Majoitus: Kokoushotelli Rantasipi Airport, Vantaa, huonekiintiö erikoishinnoin. Voit tilata Askelen myös kotiisi. Suomessa ei merkkejä uudesta antisemitismistä Yaron Nadbornikin mukaan maahanmuutto voi olla mahdollisuus, mutta myös negatiiviseen kehitykseen on varauduttava. • Johtajan valta ja pelko – itsetuntemuksen kova valuutta • Kirkon tulevaisuus – toimivaltakirkosta toimivaksi kirkoksi Ilmoittautuminen 15.12.2015 mennessä: www.seurakuntaopisto.fi/johtamisenforum Lisätietoja: Raimo Turunen, raimo.turunen@seurakuntaopisto.fi, p. Suomen juutalaisella yhteisöllä on Nadbornikin mukaan hyvät suhteet maamme eri muslimiyhteisöihin. JuSSi RyTKöNEN Lue lisää aiheesta Kotimaa24:stä. Terrorismin uhan vuoksi Helsingin synagogaa ja juutalaista koulua vartioidaan. Juutalaisia hautausmaita on häpäisty
Kristitty tietää, ettei kuulu omista ansioistaan eliittijoukkoon, joka saa elää elämäänsä täynnä mahdollisuuksia. Nuorisotyöntekijä, joka ei innostu ja ilahdu siitä, että nuori kävelee nuorisotilaan, on seurakunnalle yhtä tarpeellinen kuin kanttori, joka ei osaa soittaa tai pappi, joka kieltäytyy saarnaamasta. Kyky, joka tekee meistä kirkolle korvaamattomia: innostuminen. Mutta onko kaikki tapahtuva johdatusta. Taivaan ja maan Luoja ei ole juoksupoikamme. Osaamme kertoa muutaman ajatuksia herättävän tarinan ja hartauden. Ei sotketa Jumalaa kaikkeen. Tied. Minun on turha epäillä sitä, minkä varmaksi tiedän. Kuolemat terroristien kynsissä – tarkoitus niilläkin. Vaikeinta on sietää tilannetta, johon voidaan todeta yksinomaan: ”Eihän tässä ole mitään järkeä!” Rehellisin vastaus ei ole helpoin. Kirkon alan ammatillisuutta käsiteltiin niin ikään vain kahdeksan pisteen edestä. Haluan kiittää omaa seurakuntaani kuluneesta ajasta. Yhtä hyvin voisin olla Syyriassa perheeni menettäneenä tai kidutettuna Pohjois-Korean keskitysleirillä kuin kirkkoherrana Keski-Suomessa. Pienenä kiitoksena kaikesta haluan jakaa kaiken, minkä olen nuorisotyöstä oppinut. Terve usko johdatukseen on eri asia kuin ylifatalismi, jossa jumalallinen väliintulo nähdään kaikessa. 1050€ (2hh) Sis. Tulla ihmiseksi – siinä tavoitetta kyllikseen. Huom! Matka täytetään ilm.järjestyksessä . uskon merkitys on siinä, että voimme kestää kohtaamiamme asioita, vaikeitakin. Meidän kuuluu olla kiinnostuneita nuorten elämästä ja kuunnella, mutta jos nuoren elämässä on tapahtunut jotain vakavampaa, on nuorisotyönohjaajan vähintäänkin konsultoitava jotakuta pätevämpää työntekijää. Ilman meitä, varkkaja lapsityötä kansankirkkomme olisi hyytynyt jo marginaalitoimijoiden joukkoon. Lähimmäisen rakkaudesta on turha puhua, sitä pitää tehdä. Kiitos myös Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, koska se on hyvä työnantaja. Pedagogisia taitoja meille ei kolmessa ja puolessa vuodessa tarjottu ollenkaan. Kuolettava sairaus voi osua kenelle tahansa. Osaamme läjän leikkejä, sketsejä ja vitsejä ja tunnemme kaikki Internetin meemit sekä kissavideot. Voimmeko sanoa lapsensa onnettomuudessa menettäneille, että se oli johdatusta. Nyt on hyvä hetki siirtyä toistaiseksi muihin töihin. Emme kuitenkaan yleensä tyydy sanoihin, vaan viemme evankeliumin ilosanomaa eteenpäin paljon voimakkaammalla kyvyllä: teoilla. Diakonia-ammattikorkeakoulun ”teologiset” ja kristinuskoa käsittelevät oppitunnit olivat varsin suppeita, ja niitä oli vain kahdeksan opintopisteen edestä. Toki oli työharjoitteluita ja muissakin opintokokonaisuuksissa kirkollisuus oli esillä, mutta konkreettinen hyöty kirkon töihin jäi vajavaiseksi. Olen kantapään kautta oppinut, että Jumalasta puhuminen nuorille on varsin tehotonta, lähes turhaa. Vähentäisin ylipäänsä oppitunteja riparilla minimiin. +358 405798771 www.ekumeenisetkarmeliitat.fi Ekumeeninen pyhiinvaellus Roomaan 22.-29.2.2016 Oppaina khra isä Peter Gebara SCJ (kat.), isä Petri Korhonen (ort.) ja kappal. suorat lennot, kuljetukset, majoitus Casa di Santa Brigida tai hotel Farnese****(aamupala), sisäänpääsyt, 3 bussiretkeä, asiantuntevan opastuksen ja opaskirjasen. Retriitti järjestetään suuressa Manresan (Barcelona) jesuiittakeskuksessa. PIRKKO LEHTIÖ, ROVASTI TUULA SÄÄKSI JA JESUIITTAISÄ JOSEP MARIA BULLICH Hinta 1250 euroa. Jumala ei ole pikkusieluinen ukko pilven reunalla, joka napsauttelee luunappeja lapsilleen. Hetken herpaantuminen liikenteessä saattaa merkitä kuolemaa. Yksittäiset elämän ratkaisut johtavat onnettomiin lopputuloksiin. Puhdas kohtalonusko tulee haastaa. Emme voi hallita häntä, emmekä elämää. ja ilm: Antti Kruus, sp@anttikruus.com tai tekstiviestillä 040 5460 844. mm. olen toiminut Pieksämäen seurakunnalla nuorisotyönohjaajana vajaa neljä vuotta. Se, että unohdan lompakon bussiin, ei ole Jumalan tapa sanoa, että pidä tavaroistasi parempaa huolta, vaan se on omaa huolimattomuuttani. Ei tarvitse esiintyä vastausrobottina tai elää jumalallisten ennaltamääräyksien alaisuudessa, vaan ihmisenä, joka kamppailee sattumanvaraisuuden ja johdatuksen kiirastulessa. Jättäisin siis esimerkiksi rippikouEi sotketa Jumalaa kaikkeen! Ajatus jumalallisesta johdatuksesta on rakennettu uskoomme. Yksi ihminen, yksi paikka – se riittää. MIKA KIvILAhTI Pieksämäen seurakunnan entinen nuorisotyönohjaaja Olemme turvallinen aikuinen lukuisten nuorten elämässä ja omistaudumme työllemme.. Aina on toivoa. Olemme sidottuja fysiikan lakeihin. MIELIPITEET Innostuminen – ominaisuus vailla vertaa NuorIsoTyö Kyky innostua tekee nuorisotyöntekijöistä kirkolle korvaamattomia. Ilmoittautumiset ja lisätiedot p. 2016 KAHDEKSAN PÄIVÄN IGNATIAANINEN RETRIITTI MANRESASSA: TT. 4.–13.4. Korostan vielä innostumisen merkitystä nuorisotyössä. 1 1 . Se on rakennettu luolan päälle, jossa Ignatius Loyola kirjoitti kuuluisat Hengelliset harjoitukset. Hinta n. Lyhyen, mutta antoisan työrupeaman aikana olen oppinut tekemään kirkon nuorisotyötä. Majoitus aivan keskustassa piazza Farnesella upeassa birgittalaisluostarissa tai hotelli Farnesella! Huolellisesti laadittu ja ainutlaatuinen ohjelma vie kristinuskon juurille. Ihmisen osa on täynnä selittämätöntä. uskon, että tästä tekstistäni olisi hyötyä kaikille nuorten kanssa työskenteleville. 8 TÄNÄÄN Ko t i m a a 5. Ei meistä ole psykologeiksi. Yksi omintakeinen taito meillä kuitenkin on, ominaisuus, joka on vertaansa vailla. Oman elämänkokemuksen tuomiin taitoihin ei kannata liikaa luottaa. Poliittiset päätökset eivät ole osoituksia Jumalan tuomiosta tai siunauksesta. Kukaan ei ole suojassa paremmuuttaan. Me nuorisotyönohjaajat olemme aivan liian alikoulutettuja opettajiksi, eikä meiltä sitä pitäisi vaatia. Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Teemme hyviä asioita, olemme turvallinen aikuinen lukuisten nuorten elämässä ja omistaudumme työllemme. 2 01 5 Ekumeeninen Karmeliittayhteisö järjestää kahdeksan päivän ignatiaanisen retriitin, jonka ohjaajina toimivat jesuiittateologian asiantuntijat Pirkko Lehtiö ja Tuula Sääksi (ohjaus suomeksi) sekä Manresan (Barcelona) jesuiittayhteisön isä Josep Maria Bullich (ohjaus englanniksi). Satsaisin yhteisöllisyyteen ja porukan ryhmäytymiseen. Omalla häiriintyneellä ja rajoja rikkovalla mielikuvituksellamme ravistelemme koko kirkkoa, jotta se kestää tämän päivän ihmisten odotukset. Kun työn tekee kolmiyhteisen Jumalan inspiroimana, tulosta syntyy. Antti Kruus (lut.). Sisältää: ohjaus, matkat, täysihoito, oma huone (wc+suihku). Toivo ei myöskään rajoitu tähän maailmaan. Jumala on sallinut maailmaansa vapaan tahdon, luonut luonnonlait. PANu PArTANEN kirkkoherra, Toivakka lun oppitunnit kokonaan papin kontolle. Me kirkon nuorisotyönohjaajat olemme alisuoriutuvia ja melko hölmöjä tyyppejä. Toteutamme ja visioimme toinen toistaan oudompia sketsejä. Innostumme mitä hölmöimmistä leikeistä. Pyhän juhlavuoden eli Laupeuden vuoden Rooma; paavi Franciscuksen yleisvastaanotto; Michelangelo, Bernini, Caravaggio, retki Monte Cassinoon ja Subiacoon ovat vain osa viikon intensiivisen matkan annista. Kun mannerlaatat liikkuvat, ne liikkuvat koska maankuori elää, ei jumalallisten sormenliikkeiden mukaan. Tämä vetää hiljaiseksi
Henkilötaustoista kuulen vain huhun, tavatessani ymmärrän, lähimmäiselle tänään puhun. Kristittyjen tehtävä on rakastaa. M a t ti k a r p p in en Ruotsissa suurin osa haudataan kirkollisesti Kiitos ansiokkaasta hautausaiheisesta artikkelista Kotimaassa 29.10. Tällaisia kertomuksia kuulee sieltä ja täältä. Vieressäni aivan kosketusetäisyydellä näen miehen tummassa puvussa, katseesta päätellen hän ei ole raamatun teksteissä puhujan kanssa samassa luvussa. Kyllä on, mutta nyt tarvitaan Raamatun lukutaitoa. Rakkaus puhuttelee ja murtaa raja-aitoja. Toisesta paikasta löysin tiedon: vuonna 2013 siviilihautauksen (borgerlig) sai kuolleista 9,69 prosenttia. Raamatun ristiriidat ja jännitteet ovat meille huutomerkki tarkkaavaiseen lukemiseen. On oikein, että kaikille tulijoille ei myönnetä turvapaikkaa – paitsi jos heitäkin tarvittaisiin paikkaamaan tulevaisuuden työvoimapulaa. Matkaa voimme tehdä vaikka millaisin käsityksin mutta ymmärrämmekö millaista on olla todella yksin. Tavallisesti lukijoita on muutama. Pelastushistorian käännekohdat ovat eri asia kuin valitun kansan tavallinen elämä. Osuin siis johonkin ja juttu lähti lentoon. Puhuja sovittelee Samariantien tapahtumia nykyaikaan, niin luulen. aNNa-LIIsa KaNTOLa hiippakuntapappi, Växjö Vastaus: Haastateltavan näkemykset perustuivat kokemuksiin harjoittelun aikana haaparantalaisessa hautaustoimistossa. Etsin tilastotietoja ja löysin tällaiset: vuonna 2014 Ruotsissa kuolleista siunattiin 76,4 prosenttia Ruotsin kirkon järjestyksen mukaan. Pakanatkin osaavat auttaa omiaan, mutta kristitty auttaa niitä, joita muut eivät auta, jopa vihollisiaan. Ehkä Jumala on lähettänyt nämä muukalaiset luoksemme, jotta saisimme tilaisuuden osoittaa rakkautta kaukaisille lähimmäisillemme. Palaute: toimitus@kotimaa.fi Rakkaustalkoisiin Muslimit ovat nyt avoimia evankeliumille. Kirjoitin myös Jeesuksen ohjeista. sodat uutisvirtoja päivittäin täyttää, aina jossakin diktaattorit valtaa väärin käyttää. 1 1 . Tapasin juuri Jerusalemissa palestiinalaispapin, joka kertoi, että hänen seurakuntansa tekee lähetystyötä irakilaisten ja syyrialaisten pakolaisten parissa Jordaniassa. Muslimikaan ei kunnioita uskoaan häpeävää kristittyä. On myös tärkeää, ettemme häpeä ja piilota omaa uskoamme. Vieraskielistä materiaalia ja nettilinkkejä voi tarjota hengelliseksi ravinnoksi. Olkoonpa ympäristö vaikka kuinka täinen, hänkin on lähimmäinen. Muut vainajat saatettiin ilmeisesti hautaan jonkun muun kristillisen kirkon tai muun uskonnon järjestyksen mukaisesti. Sodassa on sodan lait, ja Jumala on sotienkin yläpuolella. Miljoonat ihmiset kotinsa jättävät, koko omaisuutensa mukaansa ottavat, pakolaisiksi heitä sanotaan, epäinhimillisesti kohdellaan. Raamatun aikanakin he olivat eriuskoisia. Tekstiä luettiin yli 3000 kertaa muutaman päivän aikana. ”Jos tämä on vihaa, niin millaista sitten on hyvyys”, joku oli sanonut. Jotkut maahantulijat kertoivat heistä huolehtiville pakolaiskeskuksen vapaaehtoisille, että heille oli aina opetettu, kuinka kristityt vihaavat muslimeja. TÄNÄÄN 9 Ko t i m a a 5. Hänen todistuksensa mukaan muslimit ovat nyt avoimia evankeliumille, koska Isis on avannut heidän silmänsä näkemään, mihin kaikkeen islam voi johtaa. Tilastojen valossa Ruotsin hautajaiset ovat vielä suurimmalta osin kirkollisia. Joku lukija kyllä huomautti, että onhan siellä myös käskyjä surmata vihollisia. Toivoton tapaus tielle nostaa, pitäisiköhän aluksi ruokaa ostaa, pysähtyä kohdalle tukea antaa, vaikka viimeisin voimin elämän kulkuväylälle kantaa. He ovat myös kotiovellemme tuotu lähetyskenttä. Lähimmäinen Kirkossa istun, keskipenkillä saarnaa kuulen. Muukalaisia on siis vaatetettava, otettava luo ja siunattava. Silti heille piti jopa antaa perintöosa omien joukosta. Kyselen hiljaa onko tässä mieltä, kuulen heidän puhuvan aivan vierasta kieltä. Kerroin vain, että vaikka Vanha testamentti on suvereenin Israel-keskeinen, se on täynnä kehotuksia rakastaa muukalaisia. Onko hän elämänkerjäläinen. Jutussa Tatu Marttinen on antanut tietoja Ruotsin käytännöistä tähän tapaan: Hautajaispukeutuminen on Ruotsin puolella huolettomampaa kuin Suomessa… Kirkolliset hautajaiset ovat aika harvinaisia. Tunkkaisen huoneen perimmäisessä nurkassa näen ihmisen, jonka silmät tuijottavat tyhjyyteen, käsi tarttuu tuoppiin, sen hiljaa huulilleen nostaa. 2 01 5 MIELIPITEET KOLUMNI Eero Junkkaala K irjoitin kotisivullani pakolaisuudesta Raamatun valossa. Sääli valtaa mielen, onnea ei todellakaan voi rahalla ostaa. Siviilihautauksia oli vain 7 prosenttia. Yksi tieto siinä oli minulle niin iso yllätys, että siihen pitää reagoida. Emme voi toisten elämänkulkua paljoakaan ohjailla, saatamme löytää ihmisen makaamassa ojan pohjalla. Uskonnollinen ulottuvuus puuttuu ja puheen pitää joku hautaustoimistosta. Haaparannan kirkkoherra Juha Rauhala oikaisee tiedot: Tänä vuonna 93 prosenttia kaikista hautauksista Haaparannassa on ollut kirkollisia hautaan siunaamisia. Ei, vaan yksi lähimmäinen. Kuukausia he tekevät matkaa, aina tietämättä miten päivästä toiseen jatkaa. Näitten tietojen perusteella kirkolliset hautajaiset eivät ole Ruotsissa harvinaisia. Viranomaisten tehtävä on tutkia taustat ja motiivit. En sanonut mitään ihmeellistä. Nyt suomalaistenkin kristittyjen pitäisi olla hereillä. Mahtaako hän olla tekemisissään itsepäinen, en tiedä, mutta hän on lähimmäinen. Kun me emme pääse tekemään avointa lähetystyötä moniin islamilaisiin maihin, niiden väkeä tulee vapaaehtoisesti meidän luoksemme. KarI MIETTUNEN Muhos. Heidän tarpeistaan pitää huolehtia kuin omistaan ja heidän torjumisensa tuottaa Jumalan kirouksen. Nyt koko kirkko ja kaikki kristityt rakkaustalkoisiin! EErO JUNKKaaLa Kirjoittaja on pappi, lähetystyöntekijä ja tietokirjailija. On varottava tökeröä käännyttämistä, mutta oltava rohkeasti kristitty ja kutsuttava tulijoita mukaan seurakuntaan
Tutkimus sinänsä, yksilösuorituksena, on aina lähteiden kriittistä tarkastelua ja uuden tiedon tuottamista tiettyjä metodeja käyttäen. Viimeksi vuoden 2014 alussa suomalaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa aloitti yhteensä 14 huippuyksikköä. Suomessa valtio rahoittaa yliopistoja kahta eri kautta. Emeritusprofessori Heikki Räisäsen johtama huippuyksikkö toimi vuosina 1995–2005. – Meillä on mahdollisuus tehdä sitä, mihin meidän intohimomme kohdistuu, sanoo Martti Nissinen, Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -huippuyksikön johtaja. Huippuyksikön etuna on myös erityisen tutkijayhteisön luominen. Yksikkö voi rahoittaa usean tutkijan palkan, mutta se mahdollistaa myös esimerkiksi tutkijakonferenssien järjestämisen. Koko kysymys yliopistojen rahoittamisen parhaasta tavasta on Risto Saarisen mukaan myös filosofinen: miten yliopistojen oletetaan parhaiten toimivan. Tämä merkitsee lisääntyviä ja hedelmällisiä kansainvälisiä yhteyksiä. Huippuyksiköissä työskentelee suomalaisten ohella myös ulkomaalaisia tutkijoita. Yhteisten kokoontumisten kieli on englanti silloin, kun koko yksikön tai sen ryhmien kokouksissa on mukana ulkomaalaisia. Emeritusprofessori Simo Knuuttilan yksikkö toimi taas vuosina 2002–2013. Tämä tapahtuu esimerkiksi luotettavampia tutkimusmetodeja kehittämällä. Julkaisuja tehdään englanniksi ja suomeksi. Huipputeologia sukeltaa pyhään ja ajankohtaiseen Suomen Akatemian monivuotisesta rahoituksesta nauttivat teologisen tiedekunnan huippuyksiköt kertovat suomalaisen teologian hyvästä tasosta. Hän pyrkii kuvien tutkimuksen kautta hahmottamaan kyseisten Raamatun kertomusten taustalla vaikuttaneita käsityksiä sekä kulttuuria. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on tällä hetkellä kaksi Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimuksen huippuyksikköä. Yksikön tutkimukset pyrkivät valottamaan tarkemmin Raamatun syntyvaiheita sekä tekstien tuottamiseen vaikuttaneita prosesseja. Saari työstää väitöskirjaansa Vanhan testamentin leijonakertomusten sekä muinaisen Lähi-idän erilaisten leijonakuvien vertailun parissa. Kaikki huippuyksikön tutkijat eivät ole Raamatun tutkijoita eli eksegeettejä, vaan joukkoon mahtuu esimerkiksi muinaista Mesopotamiaa tutkivia assyriologeja, arkeologeja sekä rituaalitutkimukseen ja kognitiiviseen uskontotieteeseen erikoistuneita tutkijoita. Tekstien ja kuvien tutkimuksen menetelmiä ei ole aiemmassa tutkimuksessa yhdistetty vastaavalla tavalla. aina ensimmäiselle vuosisadalle jKr. 1 1 . Jälkimmäisellä pyritään erityisesti palkitsemaan ja kannustamaan. Eksegeettisessä huippuyksikössä työskentelee myös useita ulkomaalaisia tutkijoita. Tässä suhteessa huippututkimus ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. – Paljon tekevistä ihmisistä saadaan enemmän irti, kun annetaan enemmän resursseja. Mutta huippututkimus kiinnostaa selvästi myös mediaa. Pajusen Paljon tekevistä ihmisistä saadaan enemmän irti, kun annetaan enemmän resursseja.. tekstit: siria kohonen, Jussi rytkönen Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -tutkimusryhmä koostuu neljästä eri tutkijatiimistä. Kun yksi voittaa, kaikki voittavat, Martti Nissinen sanoo. Mutta erilaista siitä tekee rahoitus. Mika Pajunen tutkii puolestaan ilmiötä, jossa proosatekstin sisään upotetaan pitkiä runollisia kokonaisuuksia. Näistä kaksi keskittyy varhaisten tekstikäsikirjoitusten tutkimiseen, kun taas kaksi muuta ryhmää tähyää tekstien ympärillä ollutta traditiota ja kulttuuria sekä niiden muutoksia. asti. – Tutkijan paikat on pantu avoimeen kansainväliseen hakuun. Professori Nissinen arvelee, että kahden huippuyksikön valinta teologiseen tiedekuntaan on tiedekunnan tason ansiota. Arviointipaneelit ovat monialaisia, kansainvälisiä ja puolueettomia. Halusimme nimenomaan meille parhaiten soveltuvat ihmiset, Martti Nissinen perustelee. Huippuyksiköt näyttävät myös kykenevän rummuttamaan yleisön mielenkiintoa tutkimukseen. Suomen Akatemia takaa huippuyksiköiden rahoitusta vuosiksi 2014–2019. – Meidän varma vakaumuksemme on, että tiede voi paremmin yhteisössä. Tähän ei ole kovin usein päästy teologisella tai humanistisella tutkimusalalla. Pajunen, ovat molemmat valinneet tutkittavakseen aiheen, jota ei ole aiemmin juuri käsitelty. Suomen Akatemian rahoittama tutkimuksen huippuyksikkö merkitsee kansainvälisesti hyvätasoiseksi arvioitua tutkijaryhmää. Julkisesti rahoitetun monitieteellisen tutkimuksen oletetaan lähtökohtaisesti hyödyttävän paitsi tiedeyhteisöä, myös laajempaa suomalaista yhteiskuntaa. Tilanne on ainutlaatuinen teologiselle tiedekunnalle, joka on yksi Helsingin yliopiston pienimpiä tiedekuntia. Tällainen kirjallisuuden muoto oli tyypillistä juutalaisessa kirjallisuudessa noin 300-luvulta eKr. On tavanomainen budjettirahoitus ja sen rinnalla kilpailtu rahoitus. 2 01 5 10 MATKALLA S uomalainen teologinen tutkimus on voimissaan. Huippuyksiköillä pitää olla hyvä taso ja laatu, ja teologisessa tiedekunnassa nämä toteutuvat. Ko t i m a a 5. Teologisessa tiedekunnassa on ollut huippuyksiköitä ennenkin. – Ei siinä valinnassa harrasteta mitään sisäpiirin suhmurointia. Toinen teologinen huippuyksikkö on professori Risto Saarisen johtama tutkimusryhmä Järki ja uskonnollinen tunnustaminen. Kaksi huippuyksikön tutkijaa, väitöskirjaansa valmisteleva Sanna Saari sekä tutkijatohtori Mika S. – Voisi luulla, että tutkijat ovat norsunluutorneissaan ja kaukana tavallisesta elämästä. Kun yksi pärjää, kaikki pärjäävät. Saarinen pitääkin yhtenä tärkeänä asiana sitä, että huippuyksikössä monen tutkijan on mahdollista keskittyä tutkimusalueeseensa monen vuoden ajan, kantamatta huolta siitä, onko ensi vuodeksi rahoitusta. Kaikessa tutkimuksessa on nykyisin tärkeää sen ”social impact”, eli vaikutus ympäröivään, viime kädessä tutkimusta rahoittavaan yhteiskuntaan, Saarinen sanoo. Huippuyksiköitä on perustettu 1990-luvulta lähtien
Kuvassa fragmentti Kuolleenmeren kääröistä, jotka ovat olleet yksi 1900-luvun merkittävimmistä arkeologisista löydöistä. Meidän varma vakaumuksemme on, että tiede voi paremmin yhteisössä.. Ko t i m a a 5. PyhäT TeKsTiT jA TrAdiTioT MuuToKsessA Changes in Sacred Texts and Traditions -tutkimusprojekti on Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikan osaston tutkimusprojekti. – Huippuyksikkö on hyvä ja hedelmällinen tutkimusyksikkö kaiken kaikkiaan. KuVa: SaMMluNg Rauch / INTERFOTO / lEhTIKuVa Martti Nissinen KuVa: hElSINgIN YlIOpISTO Mika S. Huippuyksikkötutkimuksessa työskentelyä Saari ja Pajunen pitävätkin mielekkäänä erityisesti ryhmän yhteisöllisten mahdollisuuksien vuoksi. pajunen KuVa: hElSINgIN YlIOpISTO Sanna Saari KuVa: hElSINgIN YlIOpISTO tutkimus kuuluu myös osaksi hänen henkilökohtaista tutkimusprojektiaan, joka keskittyy psalmien käyttötarkoitusten moninaisuuden hahmottamiseen. Tutkimusprojekti koostuu neljästä eri tutkijatiimistä. Aiheesta käydyn keskustelun ja jatkotutkimusten kautta voidaan kuitenkin päästä taas askeleen verran lähemmäs asioiden kokonaisvaltaisempaa hahmottamista, Pajunen kertoo puolestaan. 2 01 5 MATKALLA 11 Martti Nissisen johtama ryhmä tutkii varhaisia tekstikäsikirjoituksia sekä niiden ympärillä ollutta kulttuuria. Aina tietää, että on ihmisiä, joilta voi kysyä, Saari kuvailee. Tämä on hyvin ainutlaatuinen mahdollisuus, josta meille ollaan kateellisia ympäri maailmaa. Toisaalta uuden tekeminen tuo myös haasteensa. Mika Pajunen myöntää kuitenkin, että mielekkään vuoropuhelun luomiseen menee aikaa. Tutkimustyön – lukemisen, pohdiskelun, kirjoittamisen ja editoinnin – lisäksi työhön kuuluu tapauskohtaisesti jonkin verran esimerkiksi opettamista, hallinnollisia tehtäviä ja verkostoitumista. – Meillä on tutkijayhteisö, joka keskittyy samoihin aiheisiin, mutta kuitenkin niin, että tutkijoilla on omia eritysalueitaan. Tiimien tutkimusaiheet ovat: • Society and Religion in the Ancient Near East (Yhteiskunta ja uskonto muinaisessa Lähi-idässä) • Literary Criticism in the Light of Documented Evidence (Tekstikritiikki dokumentoidun tiedon valossa) • Text and Authority (Teksti ja auktoriteetti) • Society and Religion in Late Second Temple Judaism (Yhteiskunta ja uskonto myöhäisen toisen temppelin ajan juutalaisuudessa) Tutkimusprojekti työllistää noin 40 tutkijaa, joista vajaa puolet saa huippuyksikkörahoitusta. Käytännössä tutkijoiden työ ei huippuyksikössä välttämättä eroa muiden tutkijoiden työstä. Projektin johdossa on Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen. Muualla ei ole monestikaan mahdollisuutta palkata tällaisia määriä tutkijoita, toteaa Pajunen. Molemmat tutkijat pitävät innostavana ja palkitsevana sitä, että heillä on mahdollisuus tehdä uusia avauksia tutkimuskentällä. Kääröillä on ollut suuri merkitys Vanhan testamentin tutkimukselle. Me hyödymme siitä kaikki, ja opimme toisiltamme hirveästi. – Minun pitää itse kokeilla ja luoda se malli, jonka mukaan tutkin, Saari toteaa. – Uusien avauksien tekeminen herättää yleensä kiinnostusta mutta myös paljon kritiikkiä. 1 1
– Jos se teksti ei ole sama joka paikassa, niin vielä vähemmän samanlaisia ovat sen lukemisen tavat, tarkoitukset ja tavoitteet. Ko t i m a a 5. Yhtä vastausta ei ole, on elettävä jännitteiden keskellä. Toisaalta esimerkiksi tunnettu edesmennyt dogmatiikan professori Seppo A. Tämä tuo työskentelyyn uusia näkökulmia. Hietamäen mukaan tarvitaan myös ekumeenisen työn käsikirja, jossa kartoitettaisiin sitä, mitä ekumeenisessa dialogissa itse asiassa tapahtuu. Vuorovaikutuksen syvyys on aivan eri luokkaa, kuin jos esittelisi asioita ihmisille, joille taustateoria ja tutkimuskirjallisuus olisivat vieraita. Infoja keskustelutilaisuus lauantaina 14.11.2015 klo 14.00 Kulttuurikeskus Sofiaan Helsinkiin meren rannalle on avattu uudentyyppinen asumismahdollisuus aktiivisille senioreille. Meidän tutkimuksemme auttaa esimerkiksi siihen, että ihmiset tietäisivät, mistä puhuvat, jos vaikka perustelevat kantojaan Raamatun pohjalta, Saari kommentoi. Tervetuloa! Kysy lisää: Dimitri Tolonen, p. Tavoitteenani on, että tunnustamisteeman kautta pystytään rakentamaan laajempaa ja kokonaisvaltaisempaa ymmärtämistä kirkkojen välisistä suhteista. Erilaisten uskonnollisten traditioiden keskinäinen hyväksyminen on yhteiskunnallisessa nykykontekstissa tärkeää. – Loppujen lopuksi jokainen lukee tekstiä omalla ymmärryksellään ja on tästä lukemisesta vastuussa itselleen, toisille ja kenties Jumalalle. Mutta tunnustamistematiikasta ei ole tehty tutkimusta. Tällaisia uskonnon alueella mahdollisia malleja yritämme tutkimusryhmässämme luoda ja edistää, Saarinen tiivistää. Lopullinen tutkimuspäämäärä on erilaisten artikkeleiden ja monografioiden, eli tutkimusjulkaisujen ohessa julkaista kattava historiallinen raportti uskonnollisen toisen tunnustamisen ja hyväksymisen historiasta. Toinen olisi akateeminen, toinen taas käsikirjamainen ja yleistajuinen. – Vastavuoroista tunnustamista on pidetty ekumeenisen liikkeen alkuajoista lähtien tärkeänä. Laajempi tavoite on pyrkiä vielä yleisempään näkemykseen siitä, miten tunnustamisen teoria voisi toimia teologiassa, Hellqvist sanoo. Professori Risto Saarisen johtama huippuyksikkö etsii uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja eri ryhmien keskinäisen hyväksymisen historiallisia rakenteita ja analysoi näitä ilmiöitä. Nykypäivään keskittyvä tutkimusryhmä sai lokakuussa valmiiksi ensimmäisen monografian: Uskonto ja identiteettipolitiikka (STKSJ 281). Hän arvioi, että uutta ja tarvittavaa yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi nyt juuri toisen hyväksyvä tunnustaminen. – Tarkoituksenani on vielä kirjoittaa lisää artikkeleita. Sekä Hellqvist että Hietamäki ovat kirjoittaneet artikkelin tutkimusryhmän edellä mainittuun ensimmäiseen julkaisuun. Kolmas ryhmä on ottanut kohteekseen nykypäivän uskonnonfilosofian. Tutkimuskirjallisuus on samaa. 1 1 . Akateeminen teologia on kauan korostanut itsenäisyyttään kirkosta. Mutta asia on monimutkaisempi. Hän tutkii erityisesti poliittisen filosofian tunnustamisteorioiden soveltumista kirkkojen väliseen tunnustamiseen ilmiönä. Sopii luterilaisille ja ortodokseille. – On tärkeää katsoa menneisyyteen, jotta ymmärtäisi paremmin myös tätä päivää. Teologien rinnalla työskentelee myös filosofeja ja historioitsijoita. Myös Suomen sisällä keskustelukontekstit ovat erilaisia riippuen siitä, ollaanko pääkaupunkiseudulla vai maaseudulla. On mahdollista, että tämän kurjuuden jatkuessa meidän ei ole mahdollista ylläpitää korkeatasoista tutkimustamme.. – Kysymys on monimutkainen. – Käytännössä tutkin esimerkiksi sitä, millä tavalla tunnustamisen käsitteistöön liittyvät argumentaatioketjut näyttäytyvät. Standardihistoriankirjoitus on liittynyt eroihin ja oppeihin, mutta nyt tiedämme erilaisilla ryhmillä olleen jo silloin myös yhteistyön muotoja. Saarisen ryhmässä tutkiva tutkijatohtori, TT Elina Hellqvist selvittää luterilaisten kirkkojen seksuaalieettisiä keskusteluja homoseksuaalisuuteen liittyen. Toivoisin, että meidän työmme voisi olla aukaisemassa tätä asiaa, ei sellaisella musertavalla ja Raamatun lukijaa halventavalla tavalla, vaan päinvastoin voimaannuttavalla tavalla. Sillä tavoin tutkijayhteisön keskusteluun pääsee käsiksi nopeasti. 050 341 1333, dimitri.tolonen@sofia.fi Kallvikinniementie 35 (ent. Ja juuri toisen hyväksymisen ja tunnustamisen historiaa ensimmäinen ryhmä tutkii. Valtaa käyttää kuitenkin aina ihminen, Martti Nissinen huomioi puolestaan. Huippuyksikössä meitä on tiivis joukko ja työskentelemme samojen teorioiden ja käsitteiden avulla. Mutta myös valtio ja EU painottavat nykyisin sitä, että verorahoilla kustannetun tutkimuksen on palveltava laajempaa yhteiskuntaa, siis myös työnantajia ja loppukäyttäjiä. Eksegeettinen huippututkimus ei palvele pelkästään akateemista maailmaa. Lisäksi suunnitelmissa on kaksi monografiaa. Martti Nissinen muistuttaa, että eksegeettinen tutkimus tarkastelee Raamatun syntyprosessia luovana muutosprosessina, joka jatkuu edelleen esimerkiksi Raamatun käännöksiä tehdessä. – Koko yliopisto on valtava yhteisö. Ruotsissa ja Alankomaissa on havaittu, että suvaitsevaisuus on johtanut myös eriytymiseen ja alakulttuureihin, Saarinen sanoo. Huippuyksikkö jakautuu tämän aiheen äärellä kolmeen eri ryhmään. – Teksti ei käytä valtaa, mutta tekstin avulla käytetään valtaa. Mitä teologinen huippututkimus sitten hyödyttää. Tehdäänkö sitä sen itsensä vuoksi, vai saavatko esimerkiksi kirkot siitä hyödyllistä käyteainetta omassa tehtävässään. Risto Saarinen allekirjoittaa Teinosen väitteen sikäli, että laajemman yhteiskunnan tutkimuksesta saama hyöty on myös nykyisen yliopistoideologian mukaista. Tähän asti löytämästään Hellqvist toteaa, että ainakin eri kirkkojen erilaiset kontekstit vaikuttavat kirkkojen tulokulmaan homoseksuaalisuudessa. – Yleinen tarina on, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa suvaitsevaisuus on kivijalka, jota tarvitaan. Teinonen oli sitä mieltä, että teologian on palveltava myös kirkkoa, onhan lääketieteen tutkimuksenkin tarkoitus lopulta sairauksien voittaminen. Toisessa ryhmässä keskitytään keskiaikaiseen ja varhaismoderniin ajatteluun Euroopassa ja arabialaisessa kulttuurissa. Suvaitsevaisuuden analyysilla on kysyntää. Vanha kysymys koskee teologista tutkimusta yleensäkin. – Eri ryhmien pitäisi siis hyväksyvästi tunnustaa toisensa ja sitoutua yhteistyöhön suurten ja pienten välillä. Tutkijatohtori Minna Hietamäki on teologi. – Suomessa puhutaan isosta enemmistökirkosta, mutta esimerkiksi Amerikan evankelisluterilainen kirkko, ELCA on vapaakirkkotilanteessa elävä vähemmistökirkko. Tutkijat näkevät erilaisia syitä sille, miksi heidän tutkimuksensa voisi olla tutustumisen arvoista myös esimerkiksi tavalliselle seurakuntalaiselle. Meidän historiallinen tutkimuksemme pyrkii näyttämään ja avaamaan sitä, millä tavoin valtaa on käytetty. 2 01 5 12 MATKALLA Senioritaloon Helsinkiin. – Tiedämme, että varhaiskristillisyydessä elettiin antiikin monikulttuurisessa maailmassa. Saarisen tutkimusyksikön voi siksi ajatella olevan erityisesti ajan hermolla. Myös Hellqvist arvostaa huippututkimusyksikön yhteisöllisyyttä ja monitieteellisyyttä. Vähemmistöjen ei pitäisi eriytyä. Ensimmäisessä eksegeetit tutkivat kristinuskoa, juutalaisuutta ja kreikkalais-roomalaista ajattelua. Kallvikintie 28) 00980 Helsinki www.sofia.fi – Eri tutkimustiimien aiheet eivät ehkä vielä keskustele keskenään, mutta se on yksi tämän huippuyksikön tavoitteista, saada nämä sosiaaliset muutokset ja tekstissä näkyvät muutokset jollain lailla korreloimaan. Infotilaisuudessa Sofiaa esittelee isä Ambrosius
Se tarkoittaa myös tutkimusmahdollisuuksien kaventumista. – Tästä syystä huippuyksikkömme eivät ole tällä hetkellä erityisessä vaarassa. Kuva: Roni ReKomaa / LeHTiKuva minna Hietamäki Kuva: maTTi KaRppinen elina Hellqvist Kuva: HeLSingin YLiopiSTo Risto Saarinen Kuva: HeLSingin YLiopiSTo Suvaitsevaisuus on johtanut myös eriytymiseen ja alakulttuureihin.. Meidän opiskelijamme myös työllistyvät keskimäärin paremmin kuin humanististen alojen opiskelijat. Toivon vaan, ettei näin tapahdu, Martti Nissinen sanoo. Ko t i m a a 5. Jos Suomessa pystytään pitämään edes jossain määrin nykyistä tutkimuksen tasoa yllä, nostaa se entisestään meidän asemaamme suhteessa muihin. Näistä syistä teologista tutkimusta kannattaa Suomessa rahoittaa jatkossakin. 2 01 5 MATKALLA 13 JärKi JA usKonnoLLinen hyväKsyMinen reason and Religious Recognition -tutkimusprojekti on Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan monitieteellinen tutkimusprojekti, johon kuuluu systemaattisen teologian, eksegetiikan, filosofian ja historian tutkimuksen tutkijoita. Akateemisessa työkulttuurissa on sinä aikana tapahtunut suuri muutos. Risto Saarisen tutkimusryhmä perehtyy uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen. Risto Saarinen sanoo. Tutkimusprojektissa on kolme eri tiimiä: • Christianity, Judaism and Greco-Roman thought (Kristinusko, juutalaisuus ja kreikkalais-roomalainen ajattelu) • Contemporary Philosophy of Religion (Tämänhetkinen uskonnonfilosofia) • Medieval and Early Modern Thought (Latin and Arabic) (Keskiaikainen ja esimoderni ajattelu) Tutkimusprojektissa on mukana 29 tutkijaa, joista noin kymmenen saa rahoituksensa Suomen Akatemialta. 1 1 . Ylipäätään on sanottava, että teologinen huippututkimus on pärjännyt hyvin. – On mahdollista, että tämän kurjuuden jatkuessa meidän ei ole mahdollista ylläpitää korkeatasoista tutkimustamme, vaan me taannumme. Vaikka huippuyksiköille on tiedossa rahoitus vielä muutamaksi vuodeksi, on tutkijoiden varauduttava myös siihen, että jossain vaiheessa rahoitukset pienenevät. Mika Pajunen muistuttaa kuitenkin, että leikkauksia tutkimusrahoituksiin ei tehdä pelkästään Suomessa. Projektia johtaa Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen. Kuvassa Krishna-liikkeen kulkue Helsingin keskustassa. Maan hallitus on kaavaillut merkittäviä leikkauksia yliopistojen rahoituksiin. Mielestäni tällainen on tutkimukselle hyödyllistä, Saarinen arvioi. – Myös muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa vähennetään humanististen ja teologisten tieteiden rahoitusta. Helsingin yliopistossa ovat meneillään ennen näkemättömän laajat yt-neuvottelut. Hindulaisen Krishna-jumaluuden palvomiseen perustuva liike levisi länsimaihin 1960-luvulla. Huippuyksiköiden rahoitus tulee tarkkaan ottaen kuitenkin Suomen Akatemiasta. Risto Saarinen kertoo olleensa yliopistossa työssä 1980-luvulta alkaen. Tänään huippuyksiköt, siis tiettyihin tutkimusalueisiin erityisesti panostaminen, ovat nyt eurooppalaista ja kansainvälistä valtavirtaa. – Vuosituhannen vaihteeseen saakka suomalaisissa yliopistoissa eli pysähtyneisyyden kulttuuri
Sananparsi ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee” tai vielä kauheampi, Raamatun sananlaskuista lainattu ”Kuka vitsaa säästää, se vihaa lastaan” ovat olleet aikaisempien vuosikymmenien kotien huoneentauluja. Tällä kohtaa Raamattu todella jysäyttää aimo annoksella isänrakkautta. Isänä Aabraham on käyttäytynyt arveluttavasti jo aiemmin ajaessaan esikoisensa Ismailin egyptiläisine orjaäiteineen pois leiristä karuun Beerseban autiomaahan vain leipäpala ja yksi vesileili eväinään koska mustasukkainen Saara ei voinut sietää poikapuolta silmissään. A bsalom petti ja häpäisi isänsä pahimman mukaan mutta se ei Daavidin isällisiä tunteita taittanut. kirjoitetun Uuden testamentin puolella Luukkaan evankeliumin 15. Joosef piti huolta toisen lapsesta. Daavid taas rakasti isänsä häpäissyttä poikaansa kaikesta huolimatta. Ne kertovat lämmöstä ja läheisyydestä, ja kuuluvat enemmän nykyaikaan kuin menneiden vuosikymmenien kielenkäyttöön. Ensin esikoinen Amnon, isänsä silmäterä, raiskaa sisarpuolensa Tamarin, jonka jälkeen Absalom, Tamarin täysveli, surmaa kostoksi Amnonin. Kun kapina on tullut kukistetuksi, Daavid vannottaa sotilaitaan säästämään nuoren Absalomin hengen vaikka mikä olisi. Tuhlarin ei auta muu kuin ottaa vastaan pesti sikopaimenena. 2 01 5 14 MATKALLA Ainakin minusta, kaikella kunnioituksella, Aabraham kaikessa hengellisessä ylevyydessään on melko rankka isän malli. Mutta minkäs teet kun edessä muuten odottaa nälkäkuolema. Paetessaan muulillaan kuninkaan miehiä Absalom kuitenkin takertuu kauniista pitkistä hiuksistaan tammen oksaan ja tulee taistelun tuoksinassa surmatuksi. Vanha sanonta isän kädestä viittaa selkäsaunaan, ei pään silitykseen. Siinä isä jakaa ennakkoperinnön kahdelle pojalleen. Heitä lähestyttiin nöyrin mielin, 1700 –1800-luvuilla jopa teititellen. Voi sitä isän tuskaa! Eikä siinä kaikki, vietettyään ensin jokusen vuoden hissun kissun vieraalla maalla, Absalom palaa kotiin muka katuvana mutta ryhtyy heti kohta sovinnonteon jälkeen hankkimaan kapinaa Daavidia vastaan tavoitteenaan syöstä isänsä vallasta ja asettua itse kuninkaaksi hänen tilalleen. Vuosina 1400–400 ennen ajanlaskumme alkua kirjoitetun Vanhan testamentin ensimmäisen Mooseksen kirjan 22. Ko t i m a a 5. Raamatullisessa maailmassa isällä on kiistaton valta lastensa yli. luvun Tuhlaajapojan tarinassa, joka on vuosisatojen saatossa kohonnut yhdeksi maailman tunnetuimmista vertauksista. Ja Aabraham tottelee, lastaa aamuvarhaisella aasin selkään polttopuut ja pikku Iisakin ja suuntaa kohti Morian vuoren huipulla sijaitsevaa uhripaikkaa jättäen Saara-äidin itkemään epätoivoisena teltan kulmalle. Isi meidän Hengellisestä ylevyydestään huolimatta Aabraham käyttäytyy isänä epäilyttävästi. Sama anteeksiannon ja välittämisen teema jatkuu vuosien 70–100 jKr. Ainakin minusta, kaikella kunnioituksella, Aabraham kaikessa hengellisessä ylevyydessään on melko rankka isän malli. Daavid on tunteikas ja hellä, muttei säästy kokemasta vanhemmuuden pettymyksiä. Toinen jää kotitilalle auttelemaan, toinen matkaa maailmalle, juhlii ja rellestää kunnes rahat ovat loppu. Antiikin kreikkalaisten suosima teoria katharsiksesta, kärsimyksestä, joka puhdistaa ja pelastaa, on muuttunut mielissämme muinaisuudesta kumpuavaksi rangaistuksen peloksi. Patriarkaalisessa maailmanjärjestyksessä isän ei kuulunut olla kaveri vaan kasvattaja, joka piti jöötä joskus kovillakin keinoilla. Iso kirja on kyseenalaistamattoman patriarkaalinen. Tarinat ovat kovaa kertomaa vaikka molemmissa tapauksissa käy onneksi lopulta hyvin. Entisaikojen perheenpäät olivat jylhiä hahmoja, joiden ympärillä leijui arvovallan kehä. Se on juutalaiselle ala-arvoistakin ala-arvoisempaa työtä, onhan sika saastainen eläin, jonka läheisyyskin on kauhistus. Harppua soittava paimenpoika ja perheensä pahnanpohjimmainen kasvaa hallitsijan rooliinsa kadottamatta sensitiivisyyttään. I sraelin järjestyksessään toinen kuningas, Daavid, joka valittiin salskean Saulin tilalle tämän petettyä Jumalalle antamansa lupaukset, taas on aivan toista maata. Niin Jumala kuin patriarkkakin näyttäytyvät pelottavan ehdottomina ja tunteista piittaamattomina. Lasten tehtävä on ennen kaikkea tuottaa kunniaa vanhemmilleen ja turvata suvun ja heimon jatkuvuus ajan ketjussa. luvussa Jahve vaatii nöyrää palvelijaansa Aabrahamia uhraamaan oman poikansa kuuliaisuutensa todisteeksi. Kuultuaan poikansa kuolleen Daavid parahtaa: ”Poikani Absalom, oma poikani Absalom! Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani, poikani!” Hän jähmettyy suruunsa kunnes hänen luottomiehensä ja sotajoukkojensa komentaja Joab käskee hänen ryhdistäytyä ja huolehtia niistä, jotka hänellä on vielä lähellään. Lopulta likainen, repaleinen ja nöyryytetty tyhjätasku palaa kotiin ja isä rientää syli avoimena häntä vastaan.. ”Kohdelkaa minun vuokseni varoen sitä poikaa”, hän pyytää. Kuuliaisuus on kaiken a ja o. L änsimaisen ajattelun taustalla on paitsi antiikin perimä myös Raamattu vanhoine ja uusine testamentteineen. I skä, isä-pappa, isi, isukki, faija – isällä on monta lempinimitystä. Onko siis ihme jos me tuppaamme vieläkin silloin tällöin ajattelemaan, että luonnonkatastrofit, epäonni ja koettelemukset ovat taivaallisen Isämme meille antamia, jos ei nyt aivan kurituksia, niin ainakin opetuksia. 1 1 . Raamatussa on monenlaisia isän malleja, kirjoittaa Riikka Juvonen. Jo hänen ensimmäisessä Samuelin kirjassa esiin tuleva kunnioituksensa ja huolenpitonsa tuskien riivaamaa, epäonnistumisen nöyryyttämää Saulia kohtaan sekä lämmin ystävyys Saulin pojan, Jonatanin, kanssa antavat ymmärtää, että hän ajattelee myös sydämellään. Jumala pelastaa Hagarin ja Ismailin hengen samoin kun hän pelastaa Iisakinkin lähettämällä viime hetkellä pojan tilalle uhrattavaksi villilampaan
Isät, jotka ovat läsnä lastensa elämässä, leikkivät ja harrastavat heidän kanssaan, ovat isyyslomalla ja vaihtavat vaippoja, hoivaavat, halaavat ja pussaavat, ovat tyystin erilaisia kuin entisaikojen etäiset yksinvaltiaat. Ehkä hyväntahtoisen ja itsestään melua pitämättömän isäpuolen malli oli yksi syy siihen, että Jeesus myöhemmin valitsi opetuslapsikseen ja ystävikseenkin samantapaisia tavallisia, työtätekeviä miehiä. En voi olla ajattelematta ilolla ja mielenkiinnolla sitä muutosta, joka tulee tapahtumaan käsityksessämme Taivaan isästä, jos kohta samalla myös itsestämme, nykykehityksen myötä. Jeesuksen Jumalan rakkautta alleviivaavan kertomuksen ohella Uudesta testamentista löytyy toinenkin lauhkea isänmalli. Sitä ei Joosefin varmaankaan ollut mukava kuulla vaikka Luukkaan evankeliumi sanookin, etteivät Maria ja Joosef ymmärtäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Kristillisessä kuvallisessa symboliperinteessä Jeesus on paimen, joka pitää sylissään eksynyttä karitsaa, pelikaani, joka ruokkii untuvikkojaan omasta rinnastaan nokkimallaan sydänverellä, uhrilammas, joka kantaa maailman tuskan. Jos Uusi testamentti kirjattaisiin ylös nyt, Jumala saattaisi hyvinkin antaa ihmisten pelastukseksi ainoan tyttärensä. Menneet sukupolvet ovat antaneet Jumalalle omien isiensä ankarat kasvot, muodon, joka on pohjautunut aikansa roolimalleihin ja kasvatusperiaatteisiin. Toisin kuin ennen, meidän aikamme pienet tytöt, ainakin täällä pohjolassa, ovat isilleen yhtä tärkeitä kuin pojatkin. 2 01 5 MATKALLA 15 Jeesus, Jumalan alter ego, on itse esimerkki enemmänkin äidilliseksi miellettävästä huolenpidosta. Otetaan vaikka esimerkiksi se valtaisa muutos, joka on tapahtunut suhtautumisissa tyttäriin. M itä siitä voisi sanoa kuin sen, että vuosisatoja ihmismieliä hallinnut kuva tuomitsevasta, vaativasta ja joskus jopa pikkumaisesta ja kostonhimoisesta isäjumalasta on ihmismielen omaa tulkintaa, syntynyt maailmasta, ei taivaasta. Siis hyvää isänpäivää, pehmoisät! RiiKKA Juvonen Kirjoittaja on kirjailija, kuvataiteilija ja mummu. Joosef hankki Jeesukselle vaatteet ylle, ruuan lautaselle, kasvatti hänet parhaansa mukaan ja opetti hänelle ammatin, sen, minkä hän itsekin taisi. Se on puuseppä Joosef, uusperheen isä, joka ottaa kasvatettavakseen toisen lapsen. Ko t i m a a 5. 1 1 . päiv i kar Jala inen. Hän on taustalla mutta jotain hänen vastuuntunnostaan ja suuresta sydämestään kertoo se, kuinka hän, kuullessaan Herodeksen uhkaavan pikku Jeesusta, vie lapsen ja tämän äidin kiireen vilkkaa turvaan Egyptiin ja tuo heidät takaisin Palestiinaan vasta kun Herodes on kuollut ja kuopattu. Jeesuksen karatessa kaksitoistavuotiaana omille teilleen perheen viettäessä pääsiäisjuhlaa Jerusalemissa Joosef etsii häntä Marian kanssa kolme ahdistuksen täyttämää päivää. Hän ei liioin nujertanut Jeesuksen tahtoa koskapa Jeesus uskalsi niin railakkaasti seurata omaa tietänsä. Vaikka Jumalasta on kielletty tekemästä kuvaa, sukupolvi sukupolven perään on leiponut hänestä oman käsityksensä, usein tuntemiensa isänmallien mukaan. Kun poika vihdoin löytyy temppelistä rabbien ja opettajien kanssa keskustelemasta ja Maria moittii häntä huolesta, jota hän on aiheuttanut äidilleen ja isälleen, Jeesus ilmoittaa olevansa Jumalan huoneessa juurikin Isänsä luona. Luukkaan evankeliumin kolmannessatoista luvussa hän vertaakin itseään kanaemoon, joka tahtoo koota poikasensa turvaan siipiensä suojaan. Siitä, että isyys on muuttunut, on seurauksena ehkä suurempi ja kauaskantoisempi kristilliskulttuurinen murros kuin osaamme arvatakaan. Hänelle ei ole kirjoitettu Raamattuun yhtään omaa repliikkiä eikä hänen ajatuksiaankaan juuri kartoiteta. Myöskään taide ei kuvaa Jeesusta minään maskuliinisuuden perikuvana vaan hahmona, jossa on paljon enemmän Jukka Poikaa kuin machoa. Niin tai näin, joka tapauksessa Joosef ei ottanut nokkavasta letkautuksesta itseensä vaan antoi asian olla. J eesus, Jumalan alter ego, on itse esimerkki enemmänkin äidilliseksi miellettävästä huolenpidosta kuin miehisestä autoritäärisyydestä
• Perhe: Aviomies. Muuttanut Helsingin ja Sapporon kautta Espooseen. 1 1 . Leipominen. Lenkkeily. Kanteletaiteilija Ida Elinan eli Päivi Kujasen uraa ovat viitoittaneet hassut päähänpistot ja Jumalan johdatus. • Harrastukset: Kukkapenkin hoito. • Kanteletaiteilija Ida Elina, 29. • Kotoisin: Oulaisista Pohjois-Pohjanmaalta. 2 01 5 16 MATKALLA Moderni kanteletar KUKA. • Lukee parhaillaan: Luen paljon hengellisen kasvun kirjallisuutta. MATTI KArPPINEN Ida Elina esiintyy ensi sunnuntaina 8.11. • Levyt: Songs of Freedom 2012 ja Valoisaa joulua 2013. • Lempimusiikki: Kaikki positiivisen sanoman musiikki, Michael Jackson ja Kirk Franklin. Nyt on kesken John Maxwellin Eteenpäin epäonnistuminen. Hello World julkaistaan 13.11.2015. Ko t i m a a 5. klo 11 Kantelemessussa Espoonlahden seurakunnan Soukan kappelissa.. • Koulutus: Musiikin maisteri • Tärkein urheilusuoritus: Oulaisten kaupunginmestaruus 800 metrin juoksussa sekä piirimestaruus hopeaa yhden kilometrin juoksussa
Sen kappaleet pohjaavat kanteleen ja laulun yhdistelmään, mutta mukana on paikka paikoin big band -mausteita. Siinä on siunaus. Kujanen muistelee erästä keikkaa, jota hän odotti ahdistuneena, sillä ohjelmatoimisto oli pyytänyt pelkkiä cover-kappaleita eikä omaa gospeltuotantoa. Ko t i m a a 5. Isä kysyi Päiviltä, haluaisiko hänkin soittaa kanteletta. Soitto-opinnot alkoivat maistua puulta. Lopulta ehdotin opettajalle, että vaihtaisin klassisen musiikin kevyeen musiikkiin. Kujasta mielikuvat ja reaktiot naurattavat. – Keikka meni lopulta tosi hyvin ja ihmiset olivat innostuneita. Vieraassa maassa on avoimempi ottamaan vastaan uusia asioita. Hän oli juuri palannut vaihto-oppilasvuoden jälkeen Japanista Suomeen. Musiikki on aina ollut läsnä Oulaisista Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevan Kujasen elämässä. Svengaavissa ja iloisissa englanninkielisissä kappaleissa on suuren maailman musiikin tuntu. Taiteilijanimellä hän tekee kanteleella soitettua gospelmusiikkia. – Se, miten siellä opetettiin rukouksesta ja kokemus omasta rukousvastauksesta oli minulle ihan uutta. Oulaisista ei löytynyt kanteleensoiton opettajaa, joten Kujanen kävi oppitunneilla viereisellä paikkakunnalla. Häntä ennen vain yksi kanteleen soiton opiskelija oli Sibelius Akatemiassa soittanut kevyttä musiikkia. Viisi vuotta nuorempi sisko oli innostunut kanteleen soitosta ja saanut vanhemmilta 36-kielisen kotikanteleen. Soittotyyli oli vasta kehittymässä eikä musiikin tekeminen onnistunut. Kansainvälisen seurakunnan opetukset anteeksiantamisesta, Jumalasta ja rukouksesta kolahtivat. – Kun kantelehomma alkoi nousta, sain kokea, että Jumala todella kuuntelee. Kujasella oli myös palo tehdä omaa gospel-musiikkia, mutta se ei tuntunut onnistuvan. NoorA WiKMAN-HAAVisTo. Sekä Kujanen että opettaja joutuivat hakemaan uutta tapaa soittaa. Minulle tuli yllätyksenä se, miten käytännönläheisesti siellä opetettiin kristinuskosta, Kujanen muistelee. Toivon ja elämän sanoma veti minut mukaansa. – Kantele on tosi monipuolinen soitin. – Isä sanoi hiljattain, että se musiikkikoulu oli vähän kuin toinen koulu. Vaikka aluksi hänkin ajatteli, että gospelartistin pitää soittaa vain gospelia. Kujanen eteni niin pitkälle kuin musiikkiopiston puitteissa voi edetä ja pyrki sitten Sibelius Akatemiaan kanteleen soitto pääaineena. Mitä enemmän menen eteenpäin, sitä enemmän haluan kertoa siitä. Kujanen vertasi itseään muihin klassisen musiikin opiskelijoihin ja ajatteli, ettei hän ikinä yllä kanteleen kanssa samaan. Muutama vastaava kokemus sai Kujasen miettimään, onko kristillinen sanoma kiinni laulujen sanoista vai hänestä itsestään. Mutkien kautta Kujanen päätyi soittamaan kanteleella poppia. – Gospel on niin mieletön muuttava voima. Ja kuka tavallinen ihminen edes haluaa kuulla gospelia. – Menin kerran keikalle keltainen jakku päällä ja tapahtumanjärjestäjä ei ollut uskoa, että minä olen se kanteleensoittaja. Kujanen kuvailee useita uraansa liittyneitä merkittäviä käänteitä nauraen vähän noloksi tai koomiseksi yksityiskohdaksi. Sain mukaan loistavan big band-sovittajan Erno Tiittasen ja sovituksista tuli hauskoja. – Olen hämmästynyt siitä, että minulla oli unelma tehdä gospelia ja nyt niin on tapahtunut. Ajattelin että ei kukaan voi soittaa noin hyvin. Soittotyylin löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Noloa on myös se, miten Kujanen tuli tarttuneeksi kanteleeseen. En ollut ajatellut, että rukouksiin voidaan vastata niin konkreettisesti. Lopulta Kujanen oli siirtänyt kanteleelle koko Billie Jeanin. Tuo pitää saada kanteleelle. Lopullinen käännekohta tapahtui vuonna 2009, kun Kujanen lähti vaihto-opiskelijaksi Japaniin. Jumala on aina meidän kanssamme ja rohkaisee meitä uusiin haasteisiin. Ärsytyksestä huolimatta hän päätti kuitenkin tehdä työnsä kunnolla. Kujanen, hänen isoveljensä sekä kaksi nuorempaa siskoa soittavat kaikki kahta soitinta ja perheen tytöt lauloivat lapsena kuorossa. Kujanen ei näe jännitettä kristillisen musiikin ja poppibiisien välillä. Hän opiskeli musiikkikasvatusta, mutta ei halunnut opettajaksi. Hän ei osannut japania eikä tuntenut kulttuuria yhtään. Niin seurakuntien kuin yritystenkin tilaisuuksissa esiintyvästä Kujasesta pop-laulujen ja oman gospelin väliset, kuvitteelliset raja-aidat tuntuivat korkeilta. Vihdoinkin Kujanen on saanut levylle myös Billie Jeanin. Sibelius Akatemiassa musiikkihommat alkoivat kuitenkin junnata paikoillaan. Sekin oli oikeastaan hassu päähänpisto. Samaan aikaan uudet kaverit Sapporon kansainvälisestä seurakunnasta rohkaisivat Kujasta jatkamaan eteenpäin soittotyylin kehittelyssä ja kristinuskokin aukeni ulkomailla ihan uudella tavalla. Kahteen ensimmäiseen vuoteen Akatemiassa hän ei harjoitellut juuri lainkaan. Ajattelin, että olisiko lopputulos ollut sama, jos olisin soittanut gospelia, jota he eivät olleet tilanneet. Viikon päästä Ida Elina julkaisee uuden albumin. Ennen vaihtovuotta Kujanen oli musiikin suhteen tienhaarassa. Myös opiskelijavaihdosta vastaava koordinaattori kannatti Japaniin lähtemistä. Unelma tuntui hullulta. Billie Jeanin ensimmäiset sävelet kuitenkin rikkovat perinteisen kuvan nopeasti. Ajattelin että kaikki japanilaiset ovat varmaan yhtä mukavia. En aluksi itsekään tajunnut, miten paljon sillä voi tehdä. Kiusa se on pienikin kiusa, Kujanen muistelee nauraen. Ajatus kansallispukuisesta kansanmusiikin soittajasta ja väinämöistunnelmasta istuu yllättävän tiukassa. Tapahtumanjärjestäjä ei ollut uskoa, että minä olen se kanteleensoittaja. Ahdistuneena Kujanen rukoili Jumalalta apua: ”Joko Japanissa tapahtuu käänne ja alan tehdä gospelia tai sitten lopetan musiikkihommat kokonaan.” Jumala vastasi rukoukseen. Omien gospelbiisien lisäksi levyllä on cover-biisejä, kuten Myrskyluodon Maija. – Kuulin brittiläisen kitaristin Adam Raffertyn version Michael Jacksonin Billie Jeanista. Löydän edelleen kanteleesta uusia puolia. Hän huomasi, että kun soittaa sekaisin poppia ja gospelia, ihmiset suhtautuvat hyvin. – Säveltäessä ajattelin, että olisipa kiva saada mukaan torvisektiota ja big band -tunnelmaa. Japanissa hän kuunteli vuoden ajan Michael Jacksonia täysillä. Eihän Kujanen edes tuntenut ketään gospelpiireistä. Lapset kävivät leireillä ja saivat kosketuksen myös luterilaiseen seurakuntaan. Vai onko se niin, että kun me kristityt menemme, niin Jumala on meidän kanssamme ja me olemme se valo. Nyt Kujanen elää hullua unelmaansa ja säveltää kanteleelle gospelmusiikkia. Viikon päästä hän julkaisee kolmannen albumin. Perkussiivisessa soitossa kitaristi näpäyttää tai läimäyttää kitaran runkoa soiton lomassa. Kujanen uskoo ja toivoo, että tulevaisuudessa kanteleen soittajat rohkaistuvat kokeilemaan ja löytämään uusia ulottuvuuksia. Kujanen tunnetaan paremmin nimellä Ida Elina. Kujanen mainitseekin esikuvikseen muun muassa amerikkalaiset laulajat Mariah Careyn ja Whitney Houstonin. Ehkä kristillisestä kasvatuksesta. – Halusin johonkin kauas, Amerikkaan, Australiaan tai Japaniin. U nelmani on tehdä gospelmusiikkia tavallisille ihmisille, Päivi Kujanen kirjoitti päiväkirjaansa vuonna 2010. Eikä klassinen kanteleen soitto oikein edes kiinnostanut Kujasta. Gospelin kanssa sulassa sovussa hän esittää cover-kappaleita, muun muassa Billie Jeania sekä amerikkalaisen rap-artistin Pharrel Williamsin Happy-hittiä. – Lähdin Japaniin sillä ajatuksella, että eihän siellä ole paljon seurakuntiakaan, että minä evankelioin sen koko porukan. 2 01 5 MATKALLA 17 En ollut ajatellut, että rukouksiin voidaan vastata niin konkreettisesti. Törmäsin bussissa meidän koulun japanilaiseen opiskelijaan ja hän oli tosi mukava. – Tarvitseeko jokaisessa laulussa sanoa että usko, usko, usko. – Tämä on nolo yksityiskohta, mutta sisko oli niin ärsyyntynyt että sanoin kyllä. Minusta se oli palkitsevaa, vaikka välillä tuntuikin raskaalta. 1 1 . Kujanen alkoi opiskella Raffertyn perkussiivista soittotapaa videolta tahti tahdilta. Kujanen oli innostunut kanteleen soitosta, mutta into ei riittänyt harjoitteluun asti. Oulaisissa Kujasen lapsuudessa perhe oli aktiivisesti mukana helluntaiseurakunnan toiminnassa. Kujanen sai ajatuksesta myös rohkeutta puhua keikoilla siitä, miksi hän tekee gospelia. Toinen raja-aita, jota Kujanen kaataa, on perinteinen kuva kanteleen soittajasta. Kujanen ei oikein pysty määrittelemään, mistä palo tehdä gospelia syntyy. Kaikki nimittäin lähti liikkeelle siitä, että 13-vuotias Päivi Kujanen halusi ärsyttää pikkusiskoaan. Jumala on aina meidän kanssamme ja rohkaisee meitä uusiin haasteisiin. Päivi oli jo vastaamassa että ei kiinnosta, kun hän näki, miten paljon pikkusiskoa ärsytti isommalle tarjottu tilaisuus. – Muistan, kun soitimme jotain uudempaa kanteleelle sovitettua musiikkia ja olin ihan fiiliksissä
Alarivin kirjaimet eivät ole lyhenteitä vaan yksi sana. Kirkkotekstiileissä niitä käytetään erityisesti stolassa, jopa niin, että stolan toisessa päässä on alfa ja toisessa oomega. 3 iKhThys Kristittyjen vainojen aikana suosittu symboli oli kala. Näitä symboleita käytetään paljon myös ikoneissa. 1444), joka on sittemmin julistettu pyhimykseksi. Johanneksen ilmestyksessä Kristus sanoo: ”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Voitt.” MATTi Pirhonen syMboLiT Kirkkojen tekstiileissä ja seinämaalauksissa käytetyistä kirjainyhdistelmistä osa on tuttuja kouluajoilta ja osa ei aukene millään. Kalan kuva oli salakielikoodi, johon Rooman sotilaat ja virkamiehet eivät osanneet kiinnittää huomiota, vaikka se saatettiin piirtää kristityksi tunnistautumista varten pöytään, maahan tai seinään. Kirjapaja 2011 • Hans Biedermann: Suuri symbolikirja. Alun perin kirjainyhdistelmä on ollut kreikankielinen, isoilla kirjaimilla kirjoitettuna IHC, jossa on Jeesuksen nimen kaksi ensimmäistä kirjainta ja viimeinen kirjain. Monogrammin kirjaimet ovat sanan Khristos eli Kristus ensimmäiset kaksi kirjainta. Ylärivissä on kirjaimet IC XC ja alarivissä NI KA. Varsin kummalliselta näyttäisi alttariliinassa teksti ”J.K. Toisessa Kristus-aiheisessa monogrammissa ovat päällekkäin samainen khi ja iota, isoilla aakkosilla kuin meikäläiset X ja I. Sitä se on ollut kuitenkin vasta keskiajalta. Ikkuna pyhään. Ne luetaan poikkeuksellisella tavalla alhaalta ylöspäin, mikä voi symboloida Kristuksen ylösnousemusta. Se näyttäisi koostuvan kirjaimista P ja X, mutta ne eivät ole latinalaisia aakkosia vaan kreikkalaisia. Kreikankielinen kalaa tarkoittava sana ikhthys sai kristityillä uuden merkityksen, jota vallanpitäjät eivät tienneet. gun da mé n. Hellenistisessä kulttuurissa niitä käytettiin kuvaamaan kosmoksen alkua ja loppua. Viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät Jeesuksen jakamina suurelle väkijoukolle (Mark. P:n näköinen on iso rho, joka lausutaan kuin suomen kielen r-äänne. WSOY 1993. Risti alkoi yleistyä vasta 400-luvulla jKr., mutta ohitti pian suosiossa Kristus-monogrammin sekä AO:n. IHC lausutaan siis ”Jees”. Vertauskuvat uskossa ja elämässä. Monogrammi on siis lyhenne sanoista Jeesus Kristus. Myös juutalaisten pyhää kirjaa eli meidän Vanhaa Testamenttiamme luettiin paljon kreikankielisenä käännöksenä. Kristinusko levisi aluksi lähinnä kreikan kielellä. Kirjain, joka näyttää X:ltä, on khi ja se lausutaan kh. Latinankielinen kastealtaan nimitys piscina tarkoittaa sananmukaisesti kala-allasta. Näistä kirjaimista I on edellä mainittu iota, H on iso eeta eli pitkä e-äänne ja C on sanan lopussa käytettävä malli sigmasta eli s-äänne. WSOY 2002 • Liisa Väisänen: Kristilliset symbolit. Mistään sosiaalisen median lyhenteistä ei ole kysymys, vaan IC on tiiviimpi lyhenne Jeesuksesta kuin IHC ja XC on lyhenne Kristuksesta, siis kummastakin sanasta ensimmäiset ja viimeiset kirjaimet. 1 1 . Lähteet: • Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli. Kreikka oli Rooman imperiumissa yleiskieli, jota osattiin kaikissa kaupungeissa Jerusalemista Malagaan. Kristityillä nämä aakkoset viittasivat tietysti Jeesukseen. 2 01 5 18 MATKALLA Viisi kristillistä symbolia 1 KrisTusMonogrAMMi Kristusmonogrammi eli krismon on eräs varhaisimmista kristillisistä symboleista. Kreikan alfa ja oomega on käännetty A:ksi ja O:ksi. NIKA tarkoittaa kreikan kielessä voittajaa, joten risti mukaan luettuna koko symbolin sisältö kuuluu: ”Ristiinnaulittu Jeesus Kristus on voittaja”. Ensimmäisten vuosisatojen kristityt eivät käyttäneet symbolinaan ristiä, koska se muistutti pahimmasta mahdollisesta häpeärangaistuksesta. Kirkkotilojen ja liturgisten tekstiilien symboleissa kalan kuva viittaa sekä varhaiskristittyjen uskontunnustukseen, että ehtoolliseen. 4 ihs Kirkkotekstiileissä esiintyvän kirjainyhdistelmän IHS ajatellaan yleensä olevan lyhenne latinankielisistä sanoista Iesus Hominum Salvator eli Jeesus, ihmisten pelastaja. Vieraskieliset lyhenteet ovat hieman outoja suomalaisissa kirkoissa, mutta ehkä suomenkieliset olisivat vielä oudompia. Kirjaimet muodostavat kuusisakaraisen tähden, joka viittaa Betlehemin tähteen. 2 ALfA jA ooMegA Kristus-monogrammin yhteydessä saatetaan käyttää kreikan kirjaimia alfa ja oomega, mutta niitä käytetään myös sellaisinaan, peräkkäin kirjoitettuina. Alfa on kreikan kielen aakkosten ensimmäinen kirjain ja oomega viimeinen. Ko t i m a a 5. 6:30–44), mutta ehtoollisessa Jeesus jakaa itsensä, eikä lopu kesken. Ieesous KHristos THeou (h)Yios Sooteer eli Jeesus Kristus, Jumalan poika, pelastaja. Samalla ikhthys oli kristittyjen uusi uskontunnustus, jonka rinnalla käytettiin ensimmäistä uskontunnustusta, Jeesus on Herra. Iota lausuttiin käyttöyhteyden mukaan iinä tai jiinä ja on nimen Jeesus ensimmäinen kirjain. Lisäksi Paavalin kirjeitä ja muita kristittyjen tärkeitä kirjoituksia oli helppoa lukea kielellä, jolla ne oli kirjoitettu, siis kreikaksi. Katolisen näkemyksen mukaan latinankielisen version sai näyssä Bernhard Sienalainen (k. 5 iC XC ni KA Alttaritekstiileissä käytetään paljon symbolia, jossa plus-merkiltä näyttävän kreikkalaisen ristin ympärillä on kirjaimia
– On toiveikas ja luottavainen olo. 2 01 5 MATKALLA 19 Tilaa 040 1244 282 tai pyydä esite Maahantuonti, Myynti ja vuokraus: 8,2 KG – YMPÄRIVUOTISEEN SISÄJA ULKOKÄYTTÖÖN OVH: 450,00 KOTIIN TOIMITETTUNA TAiMA XC ROLLARI Kuusiluoto oy | Kehittä jänKatu 16 | 04440 järvenpää | info@apua joneuvo.fi LIIKKUMISEN APUVÄLINEET Mustarastas-yhtye esiintyi Vappugospelin tukikonsertissa. 1 1 . Kolmevuotias tyttönen intoutui jopa tanssahtelemaan kirkon käytävällä. kuVa: Moises Garbaych kouvolalaisten nuorten päihteetön vapputapahtuma sai apua talousahdinkoonsa. Silloin lavan valtaavat muun muassa Jippu ja Jukka Leppilampi. Illan teeman tiivisti kauniisti seuraava laulu Siipesi levitit, jossa kerrotaan, miten me ihmiset voimme joskus olla enkeleitä toisillemme ja auttaa silloin kun tarve on. Tunti hurahti kuin siivillä ja lopuksi laulettu vanha Mustarastas-hitti Tulipatsas sai kuuliMustarastas valloitti kouvolalaiset Mustarastas-yhtye esiintyi Vappugospelin tukikonsertissa. Kouvolan seurakunta antoi Keskuskirkon konserttikäyttöön veloituksetta. Ihan tämänkaltaista ei ole Kouvolassa aikaisemmin kuultu. Konsertti alkoi Anna-Maija Raittilan sanoittamalla irlantilaisella kansanlaululla Tulkoon tie sinua vastaan. Mustarastasta olin kuunnellut aikaisemmin päivällä Spotifysta ja kyllä se kuulosti livenä vielä paremmalta. Pääsylipputulot sekä vapaaehtoiset avustukset menevät kokonaisuudessaan Gospel Sound ry:n velkojen lyhentämiseen. – Tulin sekä Mustarastaan että Vappugospelin tukemisen takia. Jos mukana on tinapilli, kovin pahasti ei voi mennä vikaan, irkkumusiikin ystäväksi tunnustautuva Katriina kehaisee. Yhtyeen kitaristi-laulaja Kari Haapalan Eino Leinon tekstiin säveltämä Rauhattoman rukous sai monet pyyhkimään silmäkulmiaan. Kuulijoiden joukossa oli paljon keski-iän ylittänyttä väkeä ja monta tuttua kasvoa kolmen vuosikymmenen takaa Vappugospelin alkuvuosilta. Koko tukikonsertin idea lähti kouvolalaiselta Karina Koskiselta, joka oli koonnut muun muassa toistakymmentä sponsoria. Sydäntä todella lämmittää kouvolalaisten auttavaisuus, Joonas Nieminen iloitsee. Nelinumeroinen summa on helpompi sulattaa. Ko t i m a a 5. Mustarastaan suomalaista ja irlantilaista perinnettä niin lyriikoissa kuin musiikissa yhdistävä rento poljento tempaisi kuuntelijat mukaansa ensitahdeista alkaen. Toinen tukikonsertti pidetään tammikuussa Kouvolan Keskuskirkossa. kuVa: Moises Garbaych TuKiKonserTTi Vappugospelin tukikonsertti keräsi satoja kuulijoita Kouvolassa. Kouvolan keskuskirkon lipunmyyntijono ulottui parhaimmillaan ulos saakka, kun Mustarastaan konsertin alkuun oli varttitunti. Katriina Toijonen oli tyttäriensä Elsan ja Venlan kanssa kuuntelemassa konserttia. 13 000 euron velkataakkaa niskassaan kantavan Gospel Sound ry:n projektipäällikkö Joonas Nieminen oli varovaisen toiveikas ja sanoi olevansa tyytyväinen muutamaan sataan kävijään. Historian viimeinen Vappugospel teki keväällä kolmenkymmenen tuhannen euron tappiot ja niistä on nyt reilu puolet kuitattu. Ilta oli lämminhenkinen ja innostava. Arto Sahamies, joka oli kolme vuosikymmentä sitten ideoimassa Kouvolan nuorisolle päihteetöntä vapputapahtumaa, oli iltaan hyvin tyytyväinen. Gospel Sound ry:n projektipäällikkö Joonas Nieminen oli illan jälkeen tyytyväinen mies. Ilman ylimääräistä numeroa ei yhtyeellä ollut mitään asiaa pois lavalta, ja sellaisena kuultiin herkänkaunis sovitus iltavirrestä Mua siipeis suojaan kätke. jat hyräilemään mukana. – Kävijämäärä kohosi kolmen ja puolen sadan kieppeille ja rahaa tuli noin 3 500 euroa, eli velkasumma painui alle kymppitonnin. Mustarastas-yhtyeellä on ollut ohjelmistossaan paljon Siionin virsiä. Pirre HyTönen kouvolalaisia on koskettanut Vappugospelia järjestäneiden nuorten talousahdinko.. Kouvolalaisia on koskettanut Vappugospelia järjestäneiden nuorten talousahdinko. Toki myös lapsiperheitä mahtui mukaan. Kun Achreniuksen Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on kajahti puhuttelevana, riisuttuna sovituksena, kylmät väreet hiipivät ainakin toimittajan iholle
Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän elämän köyhyys, oikeudettomuus ja arvottomuus on ollut monelle talkoolaiselle silmiä avaava kokemus. Romaani on mielenkiintoinen kuvaus naisvangin selviytymistarinasta vankileirillä ja vähemmistökansojen elämästä nyky-Venäjällä. Uskonnonopetus on Numminen mielestä yhteiskunnan kansainvälistyessä tullut yhä tärkeämmäksi. Tarkastelemme riippuvuuksien ilmentymiä ja seurauksia sukupolvien ketjussa. Kristinuskolla on Suomen kulttuurissa niin merkittävä asema, että yleissivistykseen tulee kuulua jonkinlainen perustietous siitä. Tekijä kävi monesti kirkolliskokouksessa. Turun kirkolliskokouksista Armenian patriarkaattiin. SEiKKo ESKolA Jaakko Numminen: Kirkko keskellä yhteiskuntaa. Yöperhonen kertoo NeuvosOli kirveellä töitä – Inkerissä! 1980-luvulla alkoi omaperäinen suomalainen kirkollinen talkooliike. Inkerin kirkon ylösnousemuksesta, sekä itään tehdyistä suomalaisista kirkollisista retkistä on jo kirjoitettu paljon. Luterilainen kirkko on Nummisen mukaan merkittävä tekijä maassa, todella keskellä yhteiskuntaa. 09 5123 910, info@sro.fi ja www.sro.fi/raamattuopisto. 2 01 5 20 YHDESSÄ JOULUN TUNNELMAA TALVIKYNTTILÄT -LEHDESSÄ Lehti sisältää jouluisia hartauskirjoituksia, joulunsaarnan ja haastatteluja. Ylipäätään on arvokasta ja hyödyllistä, että tätä kirkollista perinnettä tallennetaan. JUSSi RYtKönEn Heli Karhumäki: Kirveskristityt. 326 s.. Luterilainen kirkko ei valtiovallan korkean edustajan mukaan ole lainkaan valtionkirkko. Osa kertomuksista keskittyy diakoniseen ja ei-aineelliseen apuun. Kirjan lopusta löytyy parisivuinen luettelo Ketun hyödyntämästä kirjallisuudesta. KiRKKo opEtUSMiniStERiöStÄ KAtSoEn Ministeri Jaakko Numminen oli opetusja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö 1973– 1995. Lukijana oli vaikea päättää, onko kyseessä korkeuksia tavoitteleva poliittinen satiiri vai ylilyövä salaliittokertomus. Suuri osa kirjasta kertoo Inkeristä ja Venäjän sisäosista Volgan–Uralin alueella. Välttämätöntä on myös oppia ymmärtämään vieraita uskontoja. Asiantuntijoina mm. Pohjalainen talkooliike heimokansojen mailla. Mikä avuksi silloin, kun tarve muuttuu sitovaksi, pakonomaiseksi – riippuvuudeksi. Sen hengenheimolaisia ovat esimerkiksi Sofi Oksasen neuvostoaiheiset romaanit. Helsingintie 10, Kauniainen www.sro.fi ASiAlliStA viiHDEttÄ Useita viime vuosina julkaistuja kotimaisia romaaneja voisi kuvailla asiaviihteeksi. Kirjan kuvitus on koottu eri vuosikymmeniltä ja kertoo osaltaan muutoksesta, joka idässä ja tässä kirjassa kuvatussa työssä on vuosikymmenien mittaan tapahtunut. WSOY. Hän johti kirkon asioiden käsittelyä ministeriössä. Samalla se on viihdyttävä jännitysromaani. Päähenkilöiden salaisuudet saavat lopulta koko Venäjän natisemaan liitoksissaan. Lähteenä Kettu käyttää etnografisia tutkimuksia, joille hän myös irvailee. Vaikka hahmot ja tapahtumat ovat fiktiivisiä, viitataan aitoihin tapahtumiin. Valtioneuvostossa käsiteltävät kirkolliset asiat kulkivat hänen kauttaan. Myöhemmästä näkökulmasta hän osui oikeaan. Kun pääosa hänen virkakaudesKöyhyys, oikeudettomuus ja arvottomuus on ollut monelle talkoolaiselle silmiä avaava kokemus. Ko t i m a a 5. Talvikynttilät -lehdessä on paljon luettavaa. Samalla pidämme esillä toivon näköalaa. JoonA RAUDASKoSKi Yöperhonen. Ministeriön vastaanotolla hän usein käsitteli kirkon tehtävää valtiovallan näkökulmasta. Jotkut kirjan artikkeleista on julkaistu jo aikaisemmin. Lehti saatavilla myös CD-levylle luettuna. Kirveskristityt on muistelukirjana lajinsa tyylipuhdas edustaja, eikä se muuta yritä ollakaan. 1 1 . Numminen korostaa paikallisseurakuntien merkitystä. Silloin moni ei ehkä muista, että kirveskristityt ”ristiretkiään” itään kerran tekivät. Sellaiseksi voi laskea myös Katja Ketun uutuusromaanin Yöperhonen. Ilmoittautumiset p. Hän korostaa, että seurakuntatalot eivät korvaa niiden tarjoamaa kanssakäymisen yhteyttä. Mediatoimisto Karhumäki, 125 s. Riippuvuus vai terve tarvitsevuus. Joulun tunnelmaa tuo myös kaunis kuvitus. 5 euroa Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, (06) 433 5700, www.h-y.fi tai kati.leskela@h-y.fi Mielenterveys ja ihmissuhdetyön kurssi 13.–15.11.2015 Rakkaus, hyväksyntä, lepo ja ravinto ovat luonnollisia tarpeita. Heli Karhumäen kirja Kirveskristityt. Eräs esimerkki on avioliitosta käytävä keskustelu. Suomensukuisten marien ja nenetsien uskomukset ovat saaneet romaanissa näkyvän roolin. Niillä on suuri rooli myös paikallisidentiteetin säilyttämisessä, etenkin kun kuntia yhdistetään. Kolmen vuosikymmenen aikana sadat vapaaehtoiset, varsinkin pohjalaiset miehet ja naiset ovat rakentaneet tai korjanneet monia kirkkoja ja muita rakennuksia Inkerin kirkon käyttöön Venäjällä. 216 s. Sen asemaa kuvaa parhaiten käsite kansankirkko. toliittoon loikanneen valkokenraalin tyttären ja hänen pojantyttärensä tarinan. Numminen puolusti pappiloitten säilyttämistä. Osoituksena siitä on, että kirkolta haetaan hyväksyntää lähes kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Monissa Kirveskristittyjen artikkeleissa kuvataan suomalaisten järkytystä, kun moni meni ensi kertaa elämässään tai ensimmäistä kertaa sotavuosien jälkeen itärajan toiselle puolelle. Ikävä kyllä voi tulla aika, jolloin tällaista talkootyötä ei enää tehdä. Mukana on muistumia myös Virossa ja Senegalissa tehdyistä talkoo-operaatioista. Verotuspolitiikka 1970-luvulla kaatoi niin maalliset virkatalot kuin pappilat. Mirja Sinkkonen, Kati-Pupita Mattila, Ilkka Seppälä ja Olavi Peltola. Katja Kettu. taan osui Neuvostoliiton vuosiin, valtiovalta joutui mukaan myös kirkkomme ja itäisen naapurin suhteisiin. Mutta joukkoon mahtuu vielä kertausta ja uuttakin. Kirjapaja 2015. Haastattelujen aiheena ”Yksin jouluna” ja ”Kirkonrakentajat vieraalla maalla”. vApAAEHtoiStYö Muistelukirja tallentaa suomalaisen kirkollisen talkooliikkeen voiman vuosikymmenien tarinaa. Nyt Numminen on julkaissut muistelmansa kokemuksistaan kirkkojen asioitten käsittelystä. Siksi sen tarinat ovat yhtäältä monipuolisia, toisaalta ne kulkevat tässä genressä tutuksi tulleen, jo hieman aikansa eläneen Siperia opettaa -partituurin mukaisesti. Hän katsoo, että kirkko on näissä asioissa ollut liian hallintokeskeinen ja liikaa noudattanut kunnallista kehitystä. Toisaalta kirjan kertomuksessa muistetaan toistuvasti ihmetellä ja kiittää myös siitä, miten punaisen hämärän raunioista on kömpinyt esiin elämän koettelemia, mutta uskossaan seesteisiä ja aineellisesti vähään tyytyväisiä ihmisiä. Niistä kirjassa on kiintoisia raportteja. Pohjalainen talkooliike heimokansojen mailla kertoo näiden vapaaehtoisten tarinaa
Tapahtumat on sijoitettu vuoteen 1992, joten mediamaailman nykyistä murrosta ei Eco suoraan käsittele. Suom. Sen sijaan taustalla kummittelee mediamoguli Berlusconin varjo. Jääkauden jäisimmän vaiheen töitä, moni tietää. Mutta suurista ennakko-odotuksista ja toisaalta peloista huolimatta pölyn laskeuduttua Vatikaanissa kaikki on ennallaan. Lukijaa meinaa alkaa jo kyllästyttää, mutta sitten tulee yllätys ja lehden tulevaisuus saa uuden käänteen. Monet esimerkit ovat arkisuudessaan hämmentävän kiehtovia, kun itsestään selvää kyseenalaistetaan. 1 1 . Into-kustannus. 145 s. Umberto Econ satiirisessa romaanissa Numero Zeron tapaus mies palkataan kirjoittamaan päätoimittajan muistelmat ajalta, jolloin tehdään kuvitteellista Huomenna-lehteä, joka ennakoi tulevia tapahtumia. Suomen perusongelma on kirjan mukaan se, että vanhanaikaiseen, keskittyneeseen energiantuotantoon juuttuneen maan lainsäädäntö ja isot energiayhtiöt hankaloittavat muualla lännessä jo alkaneen energiavallankumouksen läpimurtoa maassamme. K atolinen kirkko voi erehtyä, mutta se ei juuri muutu. 230 s. Franciscus voi osoittautua yllättäväksi. 2 01 5 YHDESSÄ 21 TEOLOGIASSA TAPAHTUU SALPAUSSELkIEn SALAISUUS kukapa Etelä-Suomessa asuva tai siellä liikkuva ei niitä huomaisi: Saaristomereltä Hangon, Hyvinkään, Lahden, Kouvolan ja Lappeenrannan kautta Joensuuhun Suomen halkaisee 600 kilometrien pituinen harjumuodostelma. JUSSI RYTkönEn Kirjoittaja on Kotimaan artikkelitoimittaja. OLLI SEPPÄLÄ Umberto Eco: Numero Zeron tapaus. Franciscus, kirjoita meille kaikille kirje. Laihoista tuloksistaan huolimatta synodi oli silti kuin Tenojoen lohet: niitä kannattaa pyydystää, vaikka ei saalista saisikaan. Kirjan kihisevän mielenkiintoiset artikkelit ruotivat energiavallankumousta sähkön syöttötariffista ja lainsäädännösja Krim on meidän. JUSSI RYTkönEn Maamme energia. WSOY. Mutta uudessa kirjassaan Miten Salpausselät syntyivät Risto Isomäki tietää vielä paremmin: Salpausselät syntyivätkin hänen teoriansa mukaan nimenomaan silloin, kun Fennoskandiaa tuhansia vuosia peittänyt jäämassa päätti yllättävän lämpökauden sattuessa sulaa poikkeuksellisen nopeasti. jussi.rytkonen@kotimaa.fi Ehtoollispanna pitää. Ko t i m a a 5. Näin voidaan todeta, kun mediassa ennalta suuresti rummutettu perheasioihin keskittyvä piispainkokous lokakuun lopussa päättyi Roomassa. Moniäänistä joukkoaan johtanut paavi Franciscus nimittäin onnistui murtamaan tabuja jo siinä, että piispat saatiin keskustelemaan näistä asioista. Kirjaa varten hän on perehtynyt jääkausien historiaan sekä kirjastossa että maamme harjumaisemia jalan koluten. tä aurinkoon, tuuleen, puuhun, maalämpöön, cleantech-teknologiaan ja muuhun. Imperiumin paluu on perinteisellä toimittaja matkustaa paikalle, aistii, keskustelee ja taustoittaa -tyylillä tehty ajankohtaispokkari. Tarinaan kuuluu myös salaseuroja ja rakkautta. Isomäki on armoitettu tietoja tieteiskirjailija, ja taitava tieteellisten kysymyksien popularisoija. Synodin agendalla oli muun muassa eronneiden ja uudelleen avioituneiden mahdollisuus saada sakramentti. Kalle Kniivilän uutuuskirTAIkASAnA EnERGIA Siinä missä 70-luvun energiakriisissä voihkittiin miten Suomesta puuttuvat hiili, öljy ja kaasu, kirjoittavat Maamme energia -artikkeliteoksen tekijät nyt Suomen mahdollisuuksista liki omavaraisuuteen erilaisten uusiutuvien energioiden kautta. Kirjan erityinen helmi on Krimin alkuperäisväestön, nyt pienenä vähemmistönä elävien tataarien, äänen pääseminen esille. SIEPATTU kRIm Venäjän viime vuonna toteuttama hyökkäys Ukrainaan ja Krimin niemimaan riistäminen oli laukauksetta suoritettu salakavala, mutta onnistunut operaatio. Helinä Kangas. Länsimaissa ja Afrikassa ajatellaan näistä asioista hyvin eri tavalla. Lisäksi eri puolilta maailmaa Roomaan kokoontunutta 270 piispan joukkoa puhutti homoseksuaalisuus. JUSSI RYTkönEn Kalle Kniivilä: Krim on meidän. JUSSI RYTkönEn Risto Isomäki: Miten Salpausselät syntyivät. Eronneiden, mutta ex-puolison eläessä uudelleen avioituneiden katolilaisten ehtoolliskiellon luulisi kuitenkin olevan muutettavissa. Runsaan siivun kirjasta haukkaavat yhden toimittajan selvitykset salaliitosta ja Mussolinin kuolemasta. Venäjää tunteva entinen Kansan Uutisten Moskovan-kirjeenvaihtaja on liikkunut miehitetyllä Krimillä ja tallentanut kirjaansa eri tavalla ajattelevien ukrainalaisten ja venäläisten ajatuksia tapahtuneesta. Mikään kirkon teologiassa, opetuksessa tai käytännöissä ei ole muuttunut: Miehen ja naisen avioliitto on edelleen elinikäinen ja homoseksuaalisuutta ei hyväksytä – mutta homoseksuaalisia ihmisiä on kunnioitettava, eikä heitä saa syrjiä. Imperiumin paluu. Into Kustannus. Kyseinen panna lienee tosin linjassa katolisen teologian kanssa, mutta käytäntönä se on julma ja uhkuu muinaista kirkkokuria. Käyttövesi Suomessa voidaan tuottaa aurinkoenergialla seitsemän kuukauden ajan, maaliskuulta lokakuulle. Nykyisin katolinen kirkko nimittäin evää sen heiltä. Toivottavasti näin todella joku päivä on. SAnAnVAPAUDEn RAJOILLA mikä on sanomalehti. Into-kustannus. 248 s. Se, mitä seuraavaksi tapahtuu, riippuu eniten juuri paavista. 212 s. On mahdollista, että piispainkokouksen tuloksia märehdittyään Pyhä isä laatii tulevana vuotena oman perhedokumenttinsa, paavillisen ensyklikan eli kiertokirjeen. Suomalaisen lukijan silmin Econ satiiri on nokkelan ja tavanomaisen välimaastossa. Sellainen olisi pulinat katolisessa kirkossa päättävä teologinen pilliin vihellys ja suuntaviitta eteenpäin – ja epäilemättä laajan teologisen keskustelun aihe myös ekumeenisesti. Kirkon oppia hän ei muuta, mutta hänellä voi silti olla mielessään jotakin uutta. Kniivilä tuo kirjassaan hyvin esille Krimin valloituksen ikävän ytimen: Moskovan vallanpitäjille tärkeää on vain imperiumi, Venäjän suurvalta-aseman pönkittäminen. Kirja kuljettaa lukijansa niin luonnossamme esiintyvien jääkaudesta kertovien yksityiskohtien, kuin jääkausien globaalin historian ja vaikutuksen äärille. Tuloksena on nautittavaa ja kysymyksiä herättävää tekstiä, joka saa lukijan haluamaan perehtyä enemmän ilmastohistoriamme ja ilmastonmuutoksen monimutkaisiin syy-seuraus-suhteisiin. katolinen kirkko on näissä kysymyksissä jakautunut. Suurin osa kirjan kirjoittajista on teknisten tai kauppatieteiden professoreja tai muita energia-alan ennustajia. Valloituksilla voidaan häivyttää kansan tietoisuudesta myös lisääntyvien talousongelmien aiheuttamia uhkia. Toimitus ikään kuin kuivaharjoittelee ja opettelee journalistista loanheittoa
Olen laulanut lapsesta asti. Joskus sanat ovat liikaa, eikä itku tai edes laulu luonnistu. Kun on siunattu erityisellä herkkyydellä, on uhkana mennä toisen elämään liian syvälle. – Rakastan rituaaleja ja niiden merkitystä. Osa ihmissuhdetyöläisistä on joutunut kovettamaan itsensä, tai niin on vain käynyt. Jaana on kurssittanut itkijöitä, ja tietää nyt, että musikaalisuuden rinnalla tarvitaan verbaalista lahjakkuutta. Itkuvirsi on laji, joka ei sovi kaikille. Hän oli juuri tavannut Ari Luomajoen, rakastunut retriitissä ja menossa naimisiin. Toinen syy on, että hän on, kovankin kautta, syventänyt itsetuntemustaan ja opetellut rajojaan. Musiikkiopinnoissa Kaustisella Luomajoki tutustui itkuvirsiperinteeseen, ja tahtoi tehdä ystävälleen itkuvirren. Se vaatii herkkyyttä, rohkeutta ja kokemusta, joka tuo itsetuntemusta. On taas alettu tehdä arkkuja, niin itselle kuin omaisillekin. Ajastamme puuttuu uskallus mennä lähelle. – Vastuunkanto on minulle synnynnäistä. Tai eleet, kun sanoja ei ole. Siinä surussa ei ollut mitään lempeää tai ikävöivää, vain kauhua. Jaana Luomajoki uskoo, että oma tausta auttaa häntä kohtaamaan surevan. Suomessa harva muistaa Kristuksen kanssa kasvokkain KRISTITYN VAELLUS Jaana Luomajoki tietää, että kristityllä on vastuunsa, mutta Jumalan tehtäviä ihminen ei voi ottaa. Käännyttyään ortodoksiksi Jaana Luomajoki asui Heinävedellä Valamon asunnoissa pitkiäkin aikoja. Eropäätökseen vaikutti etenkin ortodoksikirkon patriarkaalisuus ja suhtautuminen itsemurhan tehneisiin. Surevan kohtaaminen on erityisen vaikeaa. 2 01 5 22 YHDESSÄ kansamme kuolinperinteitä. Antakaa minun mennä laulamaan, anelin, kun olin hukassa elämässäni. Moni osallistuukin, pyrkien hyvään, mutta voi hyvän tavoittelussaan mennä liian pitkälle. – Olen ensi kertaa aikuisopiskelijana. Kuolema kätketään laitoksiin ja hoidetaan viranomaistehtävinä. Ymmärtämään, ettei tätä saa jättää yksin, vaikkei sillä hetkellä olisi sanoja. Tunteessa ei saa mennä liian syvälle. Onhan se erikoista, mutta minussa oli jo silloin paljon surua. Omaiset eivät enää pese ja pue vainajaa kotona. Minun ei tarvitse tietää kaikkea, olla kaikessa mukana. Kesällä kongolaisessa surutalossa Luomajoki vain istui hiljaa. Silloin, kuten usein myöhemminkin, lohtu löytyi musiikista. Kaikki on ulkoistettu hautaustoimistoille. Meillä vain ei ole enää tilaisuuksia surra tai osoittaa myötätuntoamme. Minä haluan säilyttää herkkyyteni, ja tämä on ohjannut elämänvalintojani. Surutaloon ei kutsuta itkijää, joka raivaisi surulle tilaa, vierellä itkemällä antaisi itkulle luvan tulla. Seitsemän vuoden kuluttua hän palasi synnyinkirkkoonsa luterilaisuuteen. 1 1 . Lapsuutta varjostivat isän alkoholismi ja väkivaltaisuus, vaikka kotiin mahtui paljon hyvää ja turvallistakin. Siellä oivalsin, että mitä vähemmän virikkeitä, sitä levollisempi mieli. – Miksi nuori ihminen opettelee itkuvirsiä. Itkijän on osattava löytää omia sanoja. Se on rikkaus, josta voi tulla taakka.. Tätä lähes pelätään, yritetään olla hienotunteisia. Elämästä katosi hetkessä kaikki hyvä ja kaunis. Yksin kaukana läheisistä oli jo riittävän rankkaa. Hän on ymmärtänyt, reaktioitaan kuulosteltuaan, ettei hänen paikkansa ole nyt eturintamassa Tervetuloa-lippua heiluttamassa. Mikä lohdullinen ajatus! Vastuunkanto on minulle synnynnäistä. Jaana Luomajoen äiti teki itsemurhan, kun tytär oli hiukan alle kolmekymppinen ja ensimmäistä kertaa puhtaasti onnellinen. Tällä erää hänen verkostoonsa kuuluu noin 50 Suomeen jo ennen suurta pakolaisaaltoa tullutta. Ne auttavat, kuten itkuvirsiperinnekin, löytämään oikealla hetkellä oikeat sanat. Jotain on sentään saatu takaisin. Jo pikkutyttönä Oulussa Jaana Luomajoki päätti perustaa lastenkodin, jonne pelastaisi pienet hädänalaiset. – He kaikki ovat rakkaita, mutta viime aikoina minun on pitänyt aika usein ilmoittaa, etten ole tavattavissa. – En tahdo uskoa, että me suomalaiset olisimme kovettuneet. Ko t i m a a 5. Rakkaan ystävän kuolema auto-onnettomuudessa suisti hetkeksi elämän raiteiltaan. Aikamme on niin täynnä kaikkea, johon voisi osallistua. – Olen tuntemuksistani hiukan ihmeissänikin, mutta ihmisen täytyy uskaltaa suojella itseään, myös mielipideja uutisaalloilta. Jäljellä olivat enää lapset, jotka olivat joutuneet luopumaan seJ aana Luomajoki, 43 on tehnyt pitkään ja sydämellään maahanmuuttajatyötä, sekä palkallisena että vapaaehtoisena. – Minä löysin aikanaan luostarissa rauhan. Tämä päätelmä on vaatinut hetkiä hiljaisuudessa. – Olin kasvanut äidin menettämisen pelossa, ja se hirveä trauma toteutui. Perheessä oli jo kohtuuttomasti menetyksiä. Aviomies toimii nykyisin pappina Valkealassa. Suru on kulkenut aina mukanani. Valtaosa heistä asuu Luomajoen kotikaupungissa Kouvolassa. Luomajoki ei laula valmiita virsiä, vaan itkee omia itkujaan. Viime aikojen turvapaikanhakijaja vapaaehtoisvyöry on saanut Luomajoen vetäytymään. Laulaen ilmaisen itseäni parhaiten. Se on rikkaus, josta voi tulla taakka. Ehkä tämä vastaa johonkin sisäiseen kaipuuseeni, tuumaa muun muassa sosiaalija musiikkialaa opiskellut. Omimpia ovat karjalaisen ortodoksiperinteen kuolinitkut. Ortodoksisuudessa häntä viehätti vahva liturginen elämä, se että kirkossa sai koko keholla osoittaa rakkautta Jumalaan. Yksi syy on se, että Luomajoki aloitti syksyllä opinnot Kouvolan seudun ammattiopiston vaatetusompelijalinjalla, erikoistuen esiintymisvaatteisiin. Vain 17-vuotiaana, ihan lapsena, hän lähti kotoa pois, Vantaalle opiskelemaan sosiaalikasvattajaksi
1 1 . Kolehdin kohteen seurakunta voi valita kehitysyhteistyön tai lähetysjärjestön ulkomaankohteista. seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen lapsija nuorisotyön alueilla Mikkelin hiippakunnassa, 30.10. Tuomiokapituli on määrännyt hiippakunnan seurakunnat keräämään vuonna 2016 seuraavat kolehdit: Yksi kolehti seurakunnan itse valitsemana pyhänä. Liperin seurakunnan uusi kirkkoherra Jari uimonen asetettiin virkaan 1.11. Mervi Sahinaho on määrätty Saarijärven seurakuntapastorin virkaan 9.11. (50 %) seurakuntapastoriksi 1.1.–31.12.2016. seurakuntapastoriksi 26.11.2015–31.8.2016. lapUa Jaakko Sääskilahdelle on annettu viranhoitomääräys Laukaan II kappalaisen virkaan 1.1.2016 lukien. HannElE niEmi Jos käännän selkäni ihmiselle, käännän selkäni kristukselle. Sattumalta sairaalassa Luomajoki kohtasi pikkuveljensä menettäneen nuorukaisen, menossa katsomaan vainajaa. Seurakunnat voivat valita kolehtipyhän ajankohdan vapaasti syksylle 2016.. Taina karvonen määrättiin Haminan vs. seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen lähetystyön sekä jumalanpalvelusja kirkkomusiikkitoiminnan alueilla Mikkelin hiippakunnassa. seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen diakoniaja yhteiskunnallisen työn alueilla Mikkelin hiippakunnassa, 10.7. – Hän seisoi siinä kuin kivettynyt, kuolleen veljensä vierellä vailla sanoja, sairaana surusta. Kun sureva tuntee, että en pelkää hänen suruaan, vaan kestän sen, hän uskaltaa antaa tunteiden tulla. Arkku oli auki, sen päällä ja lattialla maattiin itkien. Ja nyt pojista yksi oli hukkunut, kesken ilojuhlan, sisaren häiden. Kulkueet aloittavat jo palmusunnuntaina ja jatkavat kiirastorstain ja pitkäperjantain juhlallisuuksiin. Siinä surutalossa oli paljon väkeä. rovasti kaarlo Nurmesviita. 2 01 5 YHDESSÄ 23 Lähde upealle pääsiäismatkalle Málagaan! Semana Santa, Pyhä viikko, on vaikuttava kokemus ja värikäs kulkueitten aarreaitta. Ko t i m a a 5. Poika romahti täysin, ja suru pääsi ulos. En minä siellä laula itkuvirsiä, en välttämättä edes puhu, mutta uskallan ottaa syliin. Nähneet, kuinka nämä julmasti surmattiin. Hoija sie! kuva: MarJa SeppäLä kä synnyinmaastaan että vanhemmistaan. Maahanmuuttajat, kehitysvammaiset, kuolevat saattohoidossa. oa. Uimonen sai äänten enemmistön, 14 ääntä 22:sta. – Jumalan luotuina me toki olemme vastuussa, mutta silti kovin pieniä. Tunteita ei jätetty koteloitumaan. Jari Uimonen on aiemmin toiminut Vaara-Karjalan kirkkoherrana. Tämä on Jaana Luomajoen tapa auttaa, kun ei voi olla auttamatta. Matkoilla, mahdolliset muistamiset Evankelisen Lähetysyhdistys-ELY ry:n lapsija perhetyölle, tilille: IBAN FI28 5114 0220 0343 69 (viestiin: Aarrearkku ja oma seurakunta). Hautajaisissa suru huudettiin ulos. Pastoraalitutkinnon ovat suorittaneet pastorit Harri vähäjylkkä ja Mika Tuovinen. seurakuntapastoriksi 5.12.2015–31.3.2016. Tapio kilpiä määrättiin Sammonlahden ma. – Se liittyy uskonnolliseen vakaumukseeni. Hiippakunnalliset kolehdit 2016 määrättiin seuraavasti: 6.3. Surevia ei jätetty yksin. pErHEUUTiSET nimiTYKSET HiippaKUnnaT HElSinKi Tuomiokapituli on antanut pasi riepposelle vimiKKEli Teologian maisterit Terhi ruokonen-Jalo, ville Niva ja Sakari Similä kutsuttiin ordinaatiovalmennukseen. ranhoitomääräyksen Meilahden seurakunnan vs. Kukin sai tulla tavallaan, vaikka istua nurkassa hiljaa, mutta silloinkin läsnä. Tuulia Myftari on määrätty hoitamaan Laukaan seurakuntapastorin virkaa 1.1.– 24.9.2016. Jos käännän selkäni ihmiselle, käännän selkäni Kristukselle. Kyse ei enää ole kai edes elämäntavasta, ehkä yhteisvastuusta. Leena eino jää eläkkeelle Pitäjänmäen kappalaisen virasta 1.2.2016 alkaen. On silti turha luulla, hän muistuttaa, että monikaan asia olisi meistä ihmisistä riippuvainen. Irtisanoutumisia: rovasti kari Helén Kuusankosken II kappalaisen virasta 1.6.2016 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta, Marjaana Härkönen Savonlinnan VI kappalaisen virasta toiseen tehtävään siirtymisen johdosta, Heikki korva Lappeen ma. Ennen hautaustilaisuutta suruväki jätti jäähyväisiä. ja hän aloitti työnsä virkaanasettamispäivänä. seurakuntapastorin virasta 1.11.2015 lukien toiseen tehtävään siirtymisen johdosta. Matkan vetäjänä pastori Martti Hirvonen ja Jyrki Lappi-Seppälä. Suvi Löytynoja on määrätty hoitamaan Saarijärven seurakuntapastorin virkaa 9.11.2015– 21.8.2016. Seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi kirkkoherran niin sanotulla välillisellä vaalilla. Kirkon musiikkijuhlien taiteelliseen toteuttamiseen Helsingissä 2017 Kirkon musiikkijuhlien päätoimikunnan kautta. Huonoinkin päivä oli pelastettu, kun Jaana Luomajoki meni kirkkoon, sytytti tuohuksen ja sanoi: – Jumala, mie lähen nyt. Silloin tuli itku. Suputin hänelle, että kerro vain rakastavasi. Matkan hinta 1.485 €, sisältäen 6 yön majoituksen jaetussa kahden hengen huoneessa aamiaisella, ohjelman mukaiset ruokailut (3 x lounas ja 2 x illallinen sekä ruokjuoman), opastetut retket: Nerja ja Frigilianan kylä | Málagan museot | Rondan viinitilaretki. Se on todellinen pääsiäisen festivaali. Pastori anni paukkalalle myönnettiin sivutoimilupa. alkaen toistaiseksi. 70 VUOTTa täyttää 10.11. Herättäjäjuhlat Vantaalla , s eurakunnat voivat valita kolehtipyhän ajankohdan vapaasti keväälle 2016. Ilmoittautumiset Kon-Tiki Tours 6.11.2015 mennessä puhelimitse 09-466 300 tai varaa suoraan: www.kontiki.fi/matkat/malaga-semana-santa/ Lisätietoja: www.kontiki.fi Semana Santa, Pyhä viikko Málagassa 20.–26.3.2016 Heinävedellä mielenterveystyössä oli joskus raskasta. Jos niin ajattelee, uskoo enemmän itseensä kuin Jumalaan. – Minulla on aina ollut siinä yhteisössä äärettömän hyvä olla, surun hetkelläkin. Mari Saikkonen on määrätty Kurikan seurakuntapastorin virkaan 1.1.2016 lukien toistaiseksi
Linkki sähköisen hakemuksen tekemiseen ja lisätiedot löytyvät esimerkiksi kappeliseurakunnan sivulta www.savonlinnan seurakunta.fi/punkaharjunkappeliseurakunta. juhlanumero 26.11.2015 www.kotimaa.fi Kotimaa –lehti täyttää 110 vuotta 5.12.2015. Hinnat sis. kirkon konfirmoitu jäsen. Haemme erityisesti kirkollisen nuorisotyön opiskelijoita (3 henkilöä) ja kesäteologeja (2 henkilöä). Seurakunnan rippikouluja nuorisotyöstä löydät tietoa osoitteesta www.betsku.net. 044 7050 607. 050 310 0191. alv:n 24 %. Viranhaltija on tuomiokapitulin jäsen. Lisätiedot ja matkaohjelmat matkapojat.fi/joulu/joulunalusmatkat SUPERBINGO! Osallistu ja voita 500 € matkalahjako rtti! ElämänIloa Aalloilla HYVINVOINNIN TEEMARISTEILY Baltic Princess 29.-30.11.2015 Lähde mukaan Matkapoikien Elämäniloa Aalloilla -teemaristeilylle! Nyt on ohjelmaa joka lähtöön koko risteilyn ajan. Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa on haettavana 1.6.2016 avoimeksi tuleva Lakimiesasessorin virka Tule meidän papiksemme! Punkaharjun virkeä kappeliseurakunta etsii kappalaisekseen pappia, jolla on näkemystä, määrätietoista otetta sekä rohkeutta kappeliseurakunnan oma leimaisen toiminnan kehittämiseen, ja joka arvostaa maaseutuseura kunnan toimintaa. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärin todistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Luentoja mm. Hakemukset Savonlinnan seurakunnan VI kappalaisen (Punkaharjun alue kappalaisen) virkaan on toimitettava Mikkelin hiippakunnan tuomiokapi tuliin 27.11.2015 klo 15.00 mennessä. SAVONLINNAN SEURAKUNTA ¤ Savonlinnan seurakunta on vireästi toimiva noin 30.000 jäsenen ja noin 100 työntekijän seurakunta. Työaika on 2.6.–21.8.2016. Virkaan valittavan on oltava Suomen ev.lut. Viran vaativuusryhmä on 702 ja viranhaltijan peruspalkka 5292,57 €/kk. Palvelumaksu 0€/netistä varattaessa, muutoin 10€. Kuoreen merkintä ”kesätyöntekijähaku”. Lisätietoja tehtävästä antavat kirkkoherra Sammeli Juntunen p. Ko t i m a a 5. mennessä. • Raili Hulkkonen Meikin ja silmälasien merkitys • Imitaattori Heikki Hilander Naurua ja ääntä kohti • Mentalisti Pete Poskiparta taikuutta, ajatustenlukua ja komiikkaa lisäksi luento aiheesta “Kuinka sinua huijataan” • Marttaliiton ja Osuuspankin luennot • Minimessuilta mm. Sen kunniaksi julkaisemme juhlanumeron 26.11.2015, jossa voitte olla mukana muiden seurakuntien kanssa onnittelemassa 110-vuotiasta lehteä. Lähtö Turusta su 29.11. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Lisätietoja antavat lakimiesasessori Tuija Alatalo puh. 2 01 5 24 YHDESSÄ TULE KESÄKSI HYVINKÄÄLLE , haemme kirkollisen nuorisotyön opiskelijoita ja kesäteologeja Hyvinkään seurakunta hakee kesäksi 2016 viittä reipasta kesätyöntekijää leirityöhön. Lisätietoja antaa rippikoulutyöstä vastaava seurakuntapastori Paula Kallio, puh. Virkaan on kelpoinen oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suo rittanut henkilö, joka on perehtynyt hallintoon. 1 1 . 040-726 8788. hiuspohja-analyysit, pikakauneushoidot, hiustenhoitotuotteet Ilona Liikunnan Tiina ja Paula pitävät aamujumpan sekä kertovat tulevista liikuntalomista. Tee varauksesi sähköpostilla, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi, otsikoksi Kotimaa 110 vuotta. Juontajana Oskari Palomäki. Hinta: 110 euroa sis. Hakemuksen voit lähettää Paulalla 25.11.2015 mennessä sähköpostiin paula.kallio@ evl.fi tai os. klo 20.15, paluu Turkuun ma 30.11. mahdolliset polttoainelisät. Seurakuntasivun otsikkona on: ’’Seurakunnat onnittelevat 110-vuotiasta Kotimaa –lehteä’’ Seurakuntien nimet julkaistaan aakkosjärjestyksessä. PAIKKOJA AVOINNA Myyntipalvelu: 010 2323 200 ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su 10-14.30 Puhelut 8,35 snt/puh + 3,2 snt/min, matkapuhelimesta 19,2 snt/min. Hyvinkään srk./Paula Kallio, PL 29, 05801 HYVINKÄÄ. Hakuaika päättyy 30.11.2015 klo 15.00. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Hintaan sisältyy: risteily valitussa hyttiluokassa • monipuolinen risteilyohjelma / Lisämaksusta: BUFFET: -aamiainen 10,50€/hlö, -lounas 31€/hlö, -päivällinen 35€/hlö 40 € KOKO HYTTI alk. Hinnat ovat alk-hintoja /hlö. Kesäteologeille on luvassa myös yleistä seurakuntatyötä. Hakijoita pyydetään varautumaan haastatteluun Punkaharjulla 18.12.2015. Haastattelut järjestetään pe 4.12.2015. Kuittaamme sähköpostin saapumisen automaattisen vastaussanoman lisäksi.. Örebron pastoraatissa on haettavana Ruotsinsuomalainen 50 % papin virka Tarkemmat tiedot osoitteessa: www.svenskakyrkan.se/mikaels Viran pääasiallisina tehtävinä ovat tuomiokapitulin kanslian johtaminen, tuomiokapitulissa käsiteltävien asioiden esittely ja täytäntöönpano sekä tuomiokapitulin taloudenhoidosta vastaaminen yhdessä hiippakunta dekaanin kanssa. Kuopion hiippakunnan tuomio kapitulille osoitetut hakemukset kelpoisuuden osoittavine todistuksineen ja liitteineen toimitetaan osoitteella Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, PL 42, 70101 Kuopio; käyntiosoite Kuninkaankatu 22 A 3 krs., Kuopio; sähköposti kuopio.tuomiokapituli@evl.fi; faksi 017 288 8420. Virkaan valittavalta edellytetään yhteistyökykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä. Kysy lisämaksullista kuljetuksista omalta paikkakunnaltasi! Kotimaan matkaklubi mAtKAIlu 110 v. Lähetä seurakunnan nimi ja tarkka laskutusosoite 12.11. 044 7050 605 ja hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen puh. 044 776 8016 ja kappalainen Marjaana Härkönen p. klo 18.30. Artisteina Tangokuninkaalliset Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen sekä Matti ja Teppo
Parikkalan seurakunnassa on haettavana DIAKONIAN VIRKA Virka vapautuu 1.1.2016 alkaen. Sibelius-konsertti: su 8.11. 23 7.6. Juhannuksen tuplanumero 27 5.7. klo 10-11.30 Mikaelin tuvassa, Jeannette SjögårdAndersson, Maria Virtanen. klo 16 asti. Kirkon musiikkijuhlat, Jyväskylä, lisäp. 21.3. ti 4.12. 35 30.8. Koulu ja uskonnonopetus 5 2.2. Olemme vireästi toimiva etelä-karjalainen seurakunta Imatran ja Savonlinnan puolivälissä. Kokous-, kurssija leiritilat 11 15.3. ti 15.5. Orimattilan seurakunnassa avoinna NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRAN SIJAISUUS 11.1.–17.11.2016 Sijaisuus jatkunee pidempäänkin. 6.6. P voimasanoja IPLiA. Julkaisuaikataulu Palveluhakemisto joka numerossa alkaen 5.1.12. | puh. 28.11. 36 6.9. Kesämenot & kurssit 21 24.5. 8.8. 020 754 2350 www.sacrum.fi www.sacrum.fi MYYMÄLÄ : HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Lisätiedot Annakaisa Rantala 050 3399 129 tai Katja Kerkkänen 050 5546 531. 10.10. 14.3. Tarkemmat tiedot www.lohjanseurakunta.fi (Ajankohtaista/Avoimet työpaikat). Nuorisotyön tiimiin kuuluu yhteensä kuusi nuorisotyönohjaajaa sekä kasvatuksen alan teologeja. www.kotimaa-yhtiot.fi Suomen Pipliaseura | www.piplia.. Tiedustelut vs. 18.7. 15.8. 21.11. 19.9. 25.1. Pidätämme oikeuden hintojen muutokseen. 50 13.12. 28.3. 0400-697 081 tai 17.11.2015 alkaen kirkkoherra Marja-Liisa Malmi, marja-liisa.malmi@evl.fi, p. Susannalle (69 v) kaksio Hki:stä hissi + parveke tai pohjakerros, läh. 3 19.1. 13.6. 18 3.5. Joulun tuplanumero MEDIATIEDOT 2012 Lisäveloitukset Ilmoitusvalmistus 60 e /tunti + alv 23 %. 2.5. 46 15.11. 34 23.8. Matkailu 4 26.1. 42 18.10. 24.10. 17.10. myynti@piplia.. 37 13.9. 31 2.8. 29.8. 3000 kpl 22 31.5. 25-26 21.6. 10 8.3. 3000 kpl 28-29 12.7. Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön palveluissa on avoinna määräaikainen tapahtumatuottajan virka ajalla 1.1.2016–31.12.2017 Hakuilmoitus ja lisätiedot www.vantaanseurakunnat.fi/avoimet-tyopaikat. 040 752 0868 www.lyrs.fi Kustantaja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki PL 279, 00181 Helsinki Päätoimittaja: Mari Teinilä Levikki ja lukijamäärä 38.563 kpl (LT 2010) 76.000 lukijaa (KMT Lukija 2011) Ilmoitusmarkkinointi KOTIMAA-YHTIÖT Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki PL 279, 00181 Helsinki Puh. Seurakunnan jäsenmäärä on noin 36 000. Pyydä tarjous p. 9.5. Puh. Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakassuhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisterilain puitteissa. 31.10. Ko t i m a a 5. 11.4. 7.11. 7 16.2. 3.10. Virkaan valinnan edellytyksenä on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkaan kelpuuttava tutkinto. Hakuaika päättyy perjantaina 20.11.2015 klo 15.00. 40 4.10. 48 29.11. www.karjalanevankelinenseura.net PÄIVÄN TUNNUSSANA Tikkupolku 1 49460 Hamina Puh. 4700 henkilöä. 4.1. 32 9.8. 25.4. 9 1.3. 25.7. bussi tai ratikka, 050 528 3230 Café Mikael: pe 6.11. 8 23.2. 24 14.6. Herättäjäjuhlat, lisäp. 33 16.8. Ilmoitushintoihin lisätään arvonlisävero 23 %. 4.7. Yhteisvastuu 6 9.2. 18.4. 5.9. 17 26.4. PALVELUHAKEMISTO Uusheräyksen Keskusliitto ry www.uusherays.fi p. Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa hiippakunnan kotisivuilla osoitteessa: www.mikkelinhiippakunta.evl.fi Lohjan seurakunta on laajentunut vuoden 2013 alusta ja seurakuntaan kuuluvat entiset Karjalohjan, Nummen, Pusulan ja Sammatin seurakunnat. puh. 7.3. 39 27.9. Adventti 49 pe 7.12. 28.12.11 2 12.1. 15.2. Kirja & kulttuuri (jaetaan Kirjamessuilla) 44 1.11. 27.6. 044-0430 063. 19 10.5. 45 8.11. Pääsiäisen tuplanumero 16 19.4. 51-52 20.12. Lisäksi johtava nuorisotyönohjaaja toimii työalan muiden työntekijöiden lähiesimiehenä. 1 1 . Tutustu tarkemmin osoitteessa: www.evl.fi/rekrytointi. 22.2. 20 pe 18.5. 12.9. 8.2. klo 18.00 kirkossa, Glint-kvartetti. 41 11.10. info@piplia.. 23.5. 05-755 6650 Fax 05-755 6670 HELSINGIN RAAMATTUKOULU www.helsinginraamattukoulu.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva 040 680 4057 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036 Sähköposti: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi viite: ”Kotimaa” Ilmoitushinnat 2,50 €/pmm + alv 24?% Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä Sähköpostitse tilauspalvelut@kotimaa.fi Tilaushinnat Kestotilaus 12 kk 130,80 € Kestotilaus 12 kk, K24 ja KotimaaPro 154,80 € Vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomatai aikakaus lehtien verokanta on 10?% 1.1.2013 lähtien ja digilehden 24?%. 26.9. Hakemukset 24.11.2015 klo 14 mennessä osoitteella: Parikkalan seurakunta, Kirkkoneuvosto/diakonian virka, Pietarin kuja 2, 59100 Parikkala. 1.8. www.pipliakauppa.. 29.2. 12 22.3. 43 25.10. 1.2. Kokous-, kurssija leiritilat 38 20.9. 22.8. Lohjan seurakunnassa on haettavana JOHTAVAN NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRKA Johtavan nuorisotyönohjaajan keskeisenä tehtävänä on johtaa nuorisotyön työalaa ja osallistua sen käytännön toimintaan sekä kehittää työalaa yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa koko Lohjan seurakunnan alueella. 5 oikea alakulma, 2 x 150 mm 825 e Takasivu ½-sivu vaaka 2145 e Takasivu 1/1-sivu 4290 e Nro Ilmestyy Varaus/aineisto Teema/erikoispainokset 1 5.1. 47 22.11. Hakuilmoitus osoitteissa evl.fi/rekrytointi, oikotie.fi ja orimattilanseurakunta.fi. Hakuaikaa 19.11. Lisätietoja seurakunnastamme kotisivuillamme www.parikkalansrk.fi. 11.1. 18.1. 2 01 5 YHDESSÄ 25 PAIKKOJA AVOINNA SEURAKUNNAT Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa www.kotimaa24.fi/ tyopaikat VUOKRATA HALUTAAN JULISTETAAN HAETTAVAKSI MIKKELIN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI on julistanut haettavaksi Savonlinnan seurakunnan VI kappalaisen viran (Punkaharjun aluekappalainen) Hakuaika päättyy 27.11.2015 klo 15. 13 29.3. 08 4639 200 Lähetysyhdistys Rauhan Sana p. 020 754 2000 Faksi 020 754 2343 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Sari Havia 020 754 2284 Jaana Mehtälä 020 754 2309 Myyntija markkinointipäällikkö: Minna Zilliacus 020 754 2361 Ilmoitustrafiikki: Pirjo Teva 020 754 2292 Aineistot: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä) Ilmoitushinnat 2,50 e /pmm 1/2 -sivu vaaka 1950 e 1/1 -sivu 3900 e Määräpaikka s. Laajan valikoiman ja hyvän palvelun kristillinen kirjakauppa. Kesän tuplanumero 30 26.7. Seurakuntamme väkiluku on n. 020 754 2350 www.sujuu.fi LED ulkovalaistusratkaisut pihoille ja hautausmaille. diakonissa Maija Pesonen p. 12.12. 14.11. 14-15 5.4. 30.5. Palkkaus on vaativuusryhmän 502 mukainen. Työntekijöitä on noin 130. 020 741 6051 www.c2smartlight.com
Torstai 12.11. Perheeseen kuuluu kanttorivaimo ja kaksi lasta. Parkanon seurakunnan kirkkokuoro esiintyy. JUMAlANPAlVElUKSET Yle Radio 1 Sunnuntai 15.11. Tunsin, että ihmiset kuuntelivat, olivat avoimin sydämin rukouksessa, ja minä palvelin heitä. Ko t i m a a 5. Samalla tavalla kuin hengitän sisään ja ulos, myös rukous on kaksisuuntaista. Kutsumuksen hengelliseen työhön ja rukoukseen sain rippikoulussa. Maanantai 9.11. Jumalalle pyhitettyyn hiljaisuuteen voi tuoda rukouksessa kaikki hengen hedelmät. Siinä oleminen on lahja, eikä oikeus niin kuin monet luulevat – oikeuksia meillä on ihmisten kesken, mutta ei Jumalan edessä. Voin siis kiittää ja myös pyytää apua, koska Jumala auttaa mielellään tarvitsevaa. Elokuva kertoo suomalaisten kaverusten matkasta Nepaliin. Liturgina seurakuntapastori Riina Nieminen. Teologian maisteri Iisak Liukko, Baptistikirkko, Jyväskylä. 1 1 . Yle Fem Maanantai 9.11. Maanantai 9.11. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, Helsinki. MUUT OHJElMAT Yle Radio 1 Sunnuntai 15.11. Sen tien kulkijoina kaikki epäonnistuvat, mutta se toivo meillä on, että ristin takana on taivas. Harjun Lapsikuoro esiintyy. Verkkosuunnittelija Minna Jaakkola, Helsinki. Kun lestadiolaisen Skutnäsin rukoushuoneen saarnaajan pedofiilimenneisyys selvisi, jotkut halusivat vaientaa keskustelun, mutta toiset halusivat ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Silloin tunsin, miten Pyhä Henki hengitti minussa, ja kulki minun ja hiljentyneen seurakunnan välillä. Perjantai 6.11. Aamenessa Pyhä Henki kulki seurakunnasta minuun. klo 12.15 Horisontti. Olen mystikko, ja se näkyy myös rukouselämässäni. Dramaturgi Pekka Kyrö lukee Jobin kirjaa (26:1–29:25). 10.00 Jumalanpalvelus Parkanon kirkosta. Olen oivaltanut rukouksesta, että se on kaksisuuntaista. Kajaanilainen muusikko Panu Korkkonen . Kanttorina ja kuoronjohtajana Sami Salomaa. Liikuntapappi Eeva-Liisa Helle-Lahti, Kuortane. Lauantai 7.11. Brittireportteri vaeltaa perheiden, yksin matkustavien lasten ja miesten kanssa kohti pohjoista. Rukoilen Jumalaa, mutta se on Hänen lahjoittamaansa rukousta, ja Hän lämmittää sydäntäni niin, että minullakin on mahdollisuus rakastaa Jumalaa ja muita ihmisiä. klo 15.10 Pisara. klo 22.00 ulkolinja: Euroopan siirtolaistulva. Jälkikäteen joku paikalla olleista sanoi kokeneensa, että se rukous eli. Ehtookelloina Kuhmon Lentiiran kirkon kellot. Yksin rukoillessani voin tehdä sen vaikka vain laittamalla kädet ristiin. Perjantai 6.11. klo 22.05 autolla nepaliin. Lauantai 7.11. Professori emerita Sollamo Raija, Vantaa. EEVA VAINIO Rukous on kaksisuuntaista Jaakko Tölli, 28, on kuopiolainen pappi. Vastauksen kysymyksiini löysin Raamatusta. Se on kilvoitusta, mutta myös lohdutusta ja toivoa siitä, että nuo Jumalan lahjat toteutuvat täydellisesti perillä. HARTAUDET Yle Radio 1 aamuhartaus arkisin klo 6.15 ja 7.50. Virret: 545, 290, 590: 2,4,5 (vuorovirsi), 522, 345. Hiippakuntasihteeri Juha Antikainen, Kuopio. Arkkipiispa emeritus John Vikström, Turku. Torstai 12.11. Saarnaajana kirkkoherra Liisa Myyryläinen. Rovasti Urpo Luokkala, Kempele. Saarnaajana pastori Esa Pikkumäki (nauhoitettu 5.11.2015) Yle Tv1 10.00 Maailmojen messu ”kahden maan kansalaisena”, suora lähetys Pispalan kirkosta Tampereelta. kuva: EEva vainio MINUN RUKOUKSENI Rukous on tärkeällä sijalla Jaakko Töllin hengellisessä elämässä ja syviä luotaavassa ajattelussa. Torstai 12.11. Yle Tv1 Lauantai 7.11. Pastori, Hannakaisa Shehu, Helluntaiherätys, Tampere. Tiistai 10.11. Sen Jeesuskin näki. Nykyään perusrukoukseni on, että Jumalan tahto saisi tapahtua. Jumalan tahtoon suostuminen vie oman tahdon kieltämisen tielle, kohti muutosta ja pois omalta mukavuusalueelta. Kuvataideopettaja Mirka Seppälä, Joensuu. Sairaalapastori Sirkku Tukiainen, Lahti. Yle Tv2 Lauantai 7.11. Olen miettinyt, kenellä on oikeus täyttää Jumalalle pyhitetty tila, kun rukouksemme ovat niin usein mielettömyyttä, tyytymätöntä valitusta ja kyltymätöntä vaatimusta. klo 18.30 Taivaallista menoa: Tästä on puhuttava. Minulle annettiin luettavaksi valmis rukous, mutta en vain lukenut sitä, vaan rukoilin sen. Messun toimittaa Mirella Lehtola, avustajana Veli-Pekka Järvinen. Tämä rukous tuo turvallisuutta, mutta on myös vaikea. Taivaaseen pääsy on toinen perusrukoukseni. Hyväntekeväisyyselokuvan lipputulot ohjautuvat Nepaliin naisten turvakodille. 2 01 5 26 YHDESSÄ RADIO & TV MAIJA P. Rukouksessa on tärkeää luoda ensin hiljaisuus, Jumalalle pyhitetty tila, jonka Jumala voi täyttää.. Kanttoreina Sanna Ketola ja Tarja Laitinen. iltahartaus arkisin klo 18.50 ja lauantaisin klo 18.00. Tiistai 10.11. Kokemukseni on, että kaikessa rukouksessa on tärkeää luoda ensin hiljaisuus, Jumalalle pyhitetty tila, jonka Jumala voi täyttää. keskiviikko 11.11. 11.00 Rovaniemen Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus. keskiviikko 11.11. Sadattuhannet siirtolaiset hakeutuvat talvea vasten Eurooppaan turvaan. Mikä oikeus meillä ylipäätään on täyttää se tila, kun me olemme niin kaukana Jumalasta. Se on valoisa ja iloinen rukous, mutta ei sekään helppo ole, koska taivas – Jumalan oikeudenmukaisuuden, rauhan ja ilon toteutuminen – alkaa jo täällä ajassa. Se ei ollut Vapahtajallekaan helppo rukous, koska se vei Hänet ristille, ja sinne se vie ihmisenkin
Kaksilla valoilla liikkeellä oleva on epäilyttävä tyyppi: Hän haluaa hyödyn irti eri todellisuuksista. Tärkeämpää on siis saada evankeliumia eteenpäin kuin sotkeutua turhanpäiväiseen riitaan asiassa, joka ei ole keskeinen. Armahda meitä Jeesuksen Kristuksen tähden. Aina kaloja ei löydy, voimat loppuvat kalastamiseen tai hauen suu on tyhjä. Entä jos kahdet valot kertovat maailmankuvasta, joka ei ole mustavalkea, edes harmaa, vaan vielä luonteikkaampi, sävykkäämpi. Jumalakin joutuu rajaamaan, koska kohteliaisuus kannattaa. Siellä on hopearaha. Jeesus kulkee tässä evankeliumijaksossa kaksilla valoilla täysin huolettomasti ja leikitellen. Kun rakenteet rakastavat, yksittäisen ihmisen mielivalta vähenee. Tässä elämässä. 1 1 . Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta. Ja mitä tekemistä sillä on tämän uskonelämän kanssa. Juuri siksi, että rakenteet rakastaisivat tai loisivat rakkautta, nousisivat rakkaudesta tai edes mahdollistaisivat sen. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät. H äpeämättömästi posottaa itse Jeesus tässä evankeliumissa niin sanotuilla kaksilla valoilla. Kalan suusta löytyy prikulleen se rahasumma, neljä drakmaa, jolla Pietari saa biffattua molemmat sisään. Olen vapaa. Asia tuntui etäiseltä, rakenteelliselta, elämälle vieraalta. Löysin hyllystä lukioaikaisen vihkoni, johon olen kirjoittanut huolellisella teinitekstauksella otsikon ”Uuden testamentin opetus esivallasta”. Jorma Laulaja Jumalan puoleen Aurinko Kustannus Kun rakenteet rakastavat, yksittäisen ihmisen mielivalta vähenee. Demokratiassa on kyse juuri siitä. Rukousvastauksia täytyy kuulemma jaksaa odottaa. Matti Huotari Kasvun voimaa Suomen Lähetysseura Herra, auta meitä, auta johtajia ja vallankäyttäjiä näkemään maailman muutosten merkit ja tekemään siitä johtopäätökset. Reilusti kaksilla valoilla Matteuksen evankeliumi 17: 24–27 Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa. Sanamme antavat anteeksi, mutta sydämemme muistaa kärsimänsä pahan. Opettaa muitakin tekemään niin. Ja kaksilla valoilla toimiminen, puhuminen ja eläminen koetaan mielestäni lähtökohtaisesti negatiiviseksi toiminnaksi ja asiaksi. Tämä homma hoidetaan vielä rahalla. 17:24–27. En tiedä, onko kysymysmerkki omani vai Anja-opettajan kannustama, joka tapauksessa se pelastaa paljon. Myöhemmin pöydät saivat lentää lepikkoon. Joka tapauksessa esivalta toimii muistinpanojen mukaan esimerkiksi Jumalan palvelijana, oikeusjärjestyksen ylläpitäjänä ja esivallalla voi olla myös pakkokeinoja. Maksaa kyllä, hän vastasi. kolehti on seurakunnan vapaasti valittavissa. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: Mitä mieltä olet, Simon. Mietin kuumeisesti, voiko se koskaan olla kaunista ja hyvää. Onko kyse samasta tilanteesta kuin hääjuhlassa. Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta. Näennäinen kuuliaisuus on useimmiten sutkia ja ärsyttävää. Esivaltaa vastaan. Se, että rukoiltiin Iisalmelle herätystä, tuntui jo paljon hohdokkaammalta. Silloin Jeesus sanoi hänelle: Lapset ovat siis vapaat. Mutta hän näkee myös sielussa asuvan kasvun mahdollisuuden, uuden hyvän maan ja pienen siemenenkaltaisen uskon. Mene järvelle ja heitä onki veteen. Jumala näkee sielun syvyyteen saakka, sekä hyvyyden että pahuuden. Ymmärtää niitä. liturginen väri on vihreä. Ongelmat kyllä tulevat, mutta tulkoot myöhemmin. tekstit: Ps. Entä jos kaksilla valoilla ajaminen onkin kykyä ottaa yhtä aikaa huomioon monta läsnä olevaa todellisuutta. Nyt kukkeassa keski-iässä minulle onkin tullut tärkeäksi, että kirkko rakastaa, että yhteiskunta rakastaa. Jos temppeliveron maksaminen vielä meneekin – loppujen lopuksi uskon kannalta kyse on sivuseikasta – mutta entä kun edessä ovat rahanvaihtajien pöydät estämässä evankeliumin kulkua. Ihminen rakastaa jos rakastaa. Kuin Jumala! Se sama, joka aikanaan värkkäsi viikunapuurievun kanssa. Sinä tahdot, että antaisimme toisillemme anteeksi täydestä sydämestä, mutta me asetamme ehtoja. alttarilla on kaksi kynttilää. Olen alkanut rukoilla Sauli Niinistön ja Juha Sipilän puolesta, oppositiokin tarvitsee esirukousta. Ko t i m a a 5. 13:1–7, Matt. Niiskaus. Parhaimmillaan myös päätöksenteossa voi välähdyksittäin kokea, että Herra on keskellämme. Jumala, taivaallinen Isämme. Minulle oli nuorena aikuisena jumalanpalveluksessa todella vaikea se esirukouksen kohta, jossa rukoiltiin presidentin ja päättäjien puolesta. On Jumalan valtakunta, on meidän maallinen yhteiskuntamme ja järjestyksemme. 2:31–41, 44, Room. Silloin ajattelin ylipäätään, että ei kirkko rakasta, ei kaupunki rakasta. Auta, ettemme kadota sinua elämästämme. Hän näkee toivon sielläkin, missä me emme näe. Jeesus sanoo tässä tilanteessa kaksilla valoilla kulkemisen perusteeksi, että ei halua suututtaa. Ensin mainittu tyytyy rahaan, evankeliumin ihmeellisyys on se, että se lahjoittaa sen, mitä pyytää. Mielenkiintoinen on sen ranskalaisen viivan jälkeen oleva lause, joka on saanut kysymysmerkin loppuunsa. Viereisellä sivulla on kysymys Why do you have to be a heartbreaker. rukouS HENGEN aartEita ENSi pYHÄNÄ 24. 2 01 5 YHDESSÄ 27 Satu krEivipaloSaari Kirjoittaja pohtii viikon Uuden testamentin tekstejä. Vierailta, vastasi Pietari. 75:2–8, 10–11, Dan. Jeesus ei halua vielä esiin. Mutta odotellessa voi kuljeskella kaksilla valoilla, maksaa verot ja rästit ja uhota itsekseen, että ette te tämän maailman tyypit kuitenkaan omista minua. Lahjoita kristityn elävä toivo. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Kahden valtakunnan kansalaisena”. Anna meille voima ja mieli kantaa työmme ja vastuumme. Olisivat Jumalan käytössä. Yleensä voudille tarvittavaa kolikkoa joutuu kaivamaan kalan suusta työläästi, joskus jopa katkerasti. Kaksilla valoilla kulkemista on koko kristinusko. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Läsnä on kaksi todellisuutta: esivalta ja evankeliumi. Noin niin kuin periaatteessa. Sulje meidät armoosi ja rauhaasi. 24. gun damén. Niitä rusinapoikia ja -tyttäriä. voiko aina olla järkevää olla suututtamatta. SuNNuNtai HElluNtaiSta Kahden valtakunnan kansalaisena. joka ei liittyne Jeesukseen
Enkelit auttoivat linnun ulko-ovelle ja se lennähti matkaan viimeisenä luotuna tiaisena. Oman lukunsa saavat mm. Jumala antoi niille kullekin omanlaisensa höyhenpuvun ja lähetti matkaan. Sen havaitseminen tuo aina hyvän ja kiitollisen mielen. 020 754 2350 www.sacrum.fi Kristityn vaellus 27 90 Pyhä Jeesuksen Teresa Täydellisyyden tie Pyhä Jeesuksen Teresa (1515–1582) eli Ávilan Teresa kirjoitti teoksen alunperin karmeliittaluostarin sisarille yhteisöelämän ja rukouksen merkityksestä. Joosef, Ruut, Job, Maria ja Andreas. UUSI TIE Vuoden kristillinen kirja 2015 19 90 19 90 Petri Laaksonen In Memoriam cd – Elät aina minussa Lauluja surusta ja kai pauksesta, kiitollisuudesta elämään ja luopumisen kipeydestä. 19,90 (21,90) Eri kirjoittajia Raamatun rakkaat ja risaiset Kirja avaa kahdentoista Raamatun henkilön elämänvaellusta kipuiluineen, persoonaa, Jumalan kutsua ja johdatusta. Esipuhe piispa Tapio Luoma. Kuusitiainen on kohtuullisen runsaslukuinen, sen esiintyminen painottuu Eteläja Keski-Suomen kuusija sekametsiin. 19,90 (21,90) Exit Kauneutta ja kipua cd Exit-yhtyeen uutuuslevyllä lauletaan ihmiselämän koko kirjosta kivusta kauneuteen. Ko t i m a a 5. Molemmat ääret liittyvät elämään ja niissä molemmissa on Jumala itse läsnä ja vierellä. KATOLINEN TIEDOTUSKESKUS 25,20 (28,00) Jukka Sariola Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan Vuonna 2014, helteisen heinäkuun uneliaan uutisvirran herätti tieto kahden suomalaisen avustustyöntekijän surmasta Afganistanissa. Sen ehkä paras tuntomerkki on musta päälaki ja niskassa oleva valkoinen laikku, joka vilahtelee näkyvissä linnun innokkaasti touhutessa ravinnon etsinnässä. Kuusitiainen (Parus ater) on maamme pienikokoisin tiaislaji. 23,40 (26,00) 23 40 25 20 Taivaan lintuhautomossa syntyi runsaasti erilaisia tiaisia. 2 01 5 28 YHDESSÄ MYYMÄLÄ : HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Toinen heistä Seija Järvenpää. Olli SEppÄlÄ luOmaKunTa Kuusitiainen on pienin maamme tiaisista. Kirjan kirjoittajat ovat Kansan Raamattuseuran työntekijöitä. Hän ei ollut uhkarohkea sankaripyhimys vaan omat lahjansa lähimmäisten käyttöön antanut tavallinen ihminen. 1 1 . Valon kantaja Kuusitiainen viihtyy nimensä mukaan kuusikoissa ja kuusivaltaisissa metsissä. Kahdeksan uutta koskettavaa laulua ja tutut suosikit Täällä pohjantähden alla, Ota Hänet vastaan, Hyvää matkaa ja Anna mun mennä kauniina sovituksina. – Oho, meinasit jäädä pois luotujen joukosta, Jumala sanoi hymyillen. Kuusitiainen on sympaattinen otus. Talvisin kuusitiaisen voi nähdä metsien laidoilla myös ruokinnalla. – Vie terveisiä muille Paridae-heimon tovereillesi, huusi enkeli ja tarkoitti tiaislintuja. Teresa opettaa ja rohkaisee kristittyjä sisäiseen rukoukseen ja painottaa ennen kaikkea Isä meidän -rukouksen merkitystä. Silloin kuului vielä piipitystä ja hyllyn päällä istui pieni lintu. Silloin sulkeutuvan oven raosta taivaan viimeinen valonsäde osui linnun niskaan ja siihen syntyi valkoinen laikku. Parimäärä vaihtelee huomattavasti 30 000–100 000 välillä, runsaina pesimävuosina kuusitiaista tavataan Metsä-Lappia myöten. Lupaavasti alkanut ura DNAtutkimuksen parissa sai jäädä kun tilalle tuli jotain tärkeämpää – syvemmällä oleva kutsumus. Näiden henkilöiden elämäntarinoiden kautta lukijalle tarjotaan peiliä tutkailla ja tunnistaa oman elämänsä kulkua ja kutsumusta rakkaana ja risaisena. Kuusitiainen pesii huhti-toukokuussa koloissa ja pöntöissä. Kuva: Pentti Sormunen / vaStavalo. Tämä Jeesuksen seuraajilleen opettama rukous sisältää Teresan mukaan ”koko hengellisen tien”. Kuusitiainen on paikkalintu, mutta melko säännöllisesti se tekee laajojakin vaelluksia kuusen siementilanteesta ja talven sääoloista johtuen. Viimein tuli ilta ja Jumala käski enkeleitä sulkemaan hautomon oven