vu os ik er ta 00 43 59 5– 22 –0 4 Kaunis uudistus Tiedottaja Johanna HörkköGranö ja kirkkoherra Risto Leppänen esittelevät Liedon keskiaikaisen kirkon uutta ilmettä 12 Nuorten yksinäisyys lisääntyy ja se on vaarallista Ruth Cohn selvisi holokaustista ja asuu nyt Jerusalemissa. tammikuuta 2022 | hinta: 3,90 € Ka nn en ku va : Ju kk a G ra ns tr öm 11 7. 18 4 N:o 3 | 21
Olen ollut pitkään sairaanhoitajana, ja myös silloin käytin liikuntaa työssäni. Se on kuin kirjasto: kaikille avoin sisätila, johon on helppo poiketa eikä tarvitse ostaa mitään. ???????. Lihakset ovat meille tärkeät, ja niistä pitää huolehtia. Kansanmurhia on tapahtunut muinakin aikoina. Venäjällä pogromit alkoivat yli sata vuotta ennen toista maailmansotaa. 1 Minkälainen on liikkuva hartaus. Talmudin mukaan ihminen on vasta sitten unohdettu, kun hänen nimeään ei muisteta. Lapsija perhetyössä on paljon liikkuvia työmuotoja, mutta diakoniatyöhön voisi tuoda enemmän liikuntaa. – Kun liikunta on osa arkea, jaksaa paljon paremmin tehdä muitakin asioita. Kukaan ei maailmankaikkeudessa usko yksin. Suomeenkin saapui silloin useita pakolaispappeja. Puskaradio on hyvä. Metallisia nimillä varustettuja kymmeniä tuhansia laattoja on asennettu eri puolille Eurooppaa niiden talojen eteen, joissa on asunut keskitysleireillä tapettuja ja menehtyneitä juutalaisia. 4 Miten kirkossa voitaisiin nykyistä paremmin huomioida myös ruumiin hyvinvointi. 2 3 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 aluksi. Painojäte kierrätetään 99 %:sesti. Vielä enemmän pitäisi muistuttaa työntekijöitä pitämään taukoja. Olen tehnyt Jyväskylän kaupungin kanssa yhteistyötä etsivässä vanhustyössä. Valtioneuvoston kanslian päätöksen mukaan silloin muistellaan kuitenkin holokaustin ja muiden toisen maailmansodan aikaisten joukkomurhien uhreja. Taukojumppa on myös tärkeää. Sitä ei ole rakennettu kirkoksi, ja kun siitä sitten tuli kirkko, piti sen olla vain väliaikainen. Punaisten khmerien johtajan Pol Potin hallinnoimassa Kambodzassa kuoli 1970-luvulla toista miljoonaa ihmistä. Kirkossa sanontaa kavahdetaan, sillä sen koetaan antavan liikaa tilaa yksilölle ja tämän kokemukselle. Jumalan kiitos. 2 Miten saat ihmiset liikkeelle. Kirkkosalissa voi hiljentyä, jollei siellä satu olemaan menossa esimerkiksi perhekerho. Ja autuudellahan tarkoitetaan uskonnollisessa tai yliluonnollisessa mielessä sitä, että ihminen on onnellinen, koska on läheisessä yhteydessä Jumalaan. OLLI SEPPÄLÄ 20.1. Kun korona on jälleen sulkenut ison osan julkisista tiloista, kirkon ovet ovat pysyneet auki. Samalla kirkon aukioloa on laajennettu, ja nyt kuka tahansa voi poiketa kirkkoon arkisin kello 9–18. Viime vuosina antisemitistinen ilmapiiri näyttää vain vahvistuneen. Kirkkorakennukseksi se on vaatimaton, mutta yhdestä ominaisuudesta pidän siinä aivan valtavasti: sen ovet ovat auki aina arkisin kello 9–17. Moni tekee diakoniatyötä vain toimistossa. Hyvä niin, mutta huolimatta vaikka kuinka ikiomasta uskosta kaikki usko on pohjimmiltaan yhteistä. Lähtökohta on, että ihmisellä on usko ja käsitys Jumalasta ja siitä, että hänen on mahdollista ja hyvä pyrkiä yhteyteen Jumalansa kanssa. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa aseistautunut mies Yhdysvaltain Texasissa otti synagogassa panttivankeja. – Tämähän on se haaste. vietetään Vainojen uhrien muistopäivää. Riigassa on äskettäin pystytetty heille yhteinen muistopatsas. Holokausti erosi muista vainoista esimerkiksi siinä, että sitä edelsivät pogromit Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Holokaustin lisäksi ne ovat ihmiskunnan pimeimpiä vaiheita. Mutta vain muutamia kuukausia saivat he rauhassa työskennellä kun alkoivat 1918-1919 kauhunajat suoranaisine uskonnon vainoineen. | Kuva: Kirkon viestintä ULLA HAUTAMÄKI diakoni Kahville kirkkoon K otikirkkoni Helsingin Haagassa on suloinen punainen puutalo mäen päällä. Mukana on vapaaehtoisia sillä idealla, että kukaan ei jää yksin. Jokainen saa tehdä liikkeet omalla tyylillään, oman vointinsa mukaan. Aina sanon, että kutsu kaverikin mukaan. – Niitä on kahdenlaisia, kävely ja jumppa. Sanonta ilmaisee ajatuksen, että uskon päämäärä on autuus. Kelpaako siis mikä tahansa uskomisen sisältö tai tapa siihen, että tulee onnelliseksi Jumalan kanssa. Suuren vallankumouksen puhjettua he palasivat takaisin kotiseuduilleen. Lohdullisimpia kristillisiä ajatuksia on käsitys kirkon uskosta, yhteisestä uskosta, josta jokainen usko, vaatimaton tai korskea, on osa. Aina ollaan ulkona, ja hyvin ovat ihmiset tulleet säästä riippumatta. Huumori ja iloisuus, oma persoonallisuus, ovat tärkeitä välineitä. Kirkosta on tehty monitoimitila, joka taipuu hartauselämän lisäksi muuhunkin. ?. Omaishoitajille sanon, että älkää tehkö hoidettavan puolesta asioita, vaan antakaa hänen pukea ja syödä itse. Kirkon aulassa on sohvaryhmä ja kahviautomaatti. Tämän lehden sivuilla 12–15 kerrotaan Liedon keskiaikaisen kivikirkon remontista. Rahapulassa uusi kirkko jäi kuitenkin aikanaan rakentamatta, ja niinpä punainen pirtti saa yhä palvella seurakuntaa. Holokaustin uhrien muisto ry:n toimesta Helsinkiin on asennettu seitsemän muistokiveä. Ikäihmiset varsinkin ovat olleet varovaisia lähtemään liikkeelle. He tietävät mitä teen ja osaavat ohjata vanhuksia mukaan. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi, sanotaan tutussa lauseessa, jonka virheellisesti luullaan löytyvän Raamatusta. 3 Miksi kehoaan kannattaa liikuttaa. On muotia korostaa omaa uskoa. Jumppa kestää tunnin, mutta pakkasella olen vähän lyhentänyt, ettei varpaat jäädy. Stalinin aikaisen Neuvostoliiton vainoissa kuoli miljoonia ihmisiä. Mutta maahan jäi paljon sellaisia pappeja, jotka eivät kauhun aikana jättäneet seurakuntiaan. TUIJA PYHÄRANTA ”Diakoniatyöhön voisi tuoda enemmän liikuntaa” Ulla Hautamäki palkittiin työstään seurakuntalaisten liikuttajana Kirkon kasvatuksen päivillä. – Liikuntaa kannattaa rohkeasti kokeilla eri työmuodoissa. Muualla sitä kutsutaan holokaustissa menehtyneiden muistopäiväksi Euroopan Unionin suosituksen sekä YK:n yleiskokouksen julistuksen mukaan. Osmanien aikana vuonna 1915 vainoissa menehtyi noin miljoona armenialaista. Jumpassa on kortit, joissa toisella puolella on kuva liikkeestä ja toisella puolella liikkeeseen sopivat rukous. TUIJA PYHÄRANTA Toimitussihteeri on kirkossa kuin kotonaan. Tällöin taas useat papit pakenivat Saksaan. Miksi sitten komeampien kirkkorakennusten pitäisi antaa seistä tyhjillään valtaosan viikosta. Kävelyllä tehdään kahden kilometrin lenkki. Muistopäivän lisäksi holokaustin muistoa on pidetty esillä niin sanottujen kompastuskivien eli muistokivien kautta. Samaan aikaan se on nimenomaan kirkko. Kyseisen muistopäivän nimi vailla holokausti-sanaa on suomalainen versio. KOTIMAA perustettu 1905 Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Osoite: PL 279, 00181 Helsinki www.kotimaa24.fi/kotimaa Käyntiosoite: Porkkalankatu?7 B, 00180 Helsinki Asiakaspalvelu: 020 754 2333 Päätoimittaja: Mari Teinilä 040 522 0566 Toimituspäällikkö: Freija Özcan 040 683 8431 Julkaisupäällikkö, Kotimaa.fi : Olli Seppälä 040 587 7411 Toimitussihteeri: Noora WikmanHaavisto 040 178 8423 Graafikot: Pupu Design Oy Valokuvaaja: Jukka Granström Toimittajat: Emilia Karhu, Jussi Rytkönen (artikkelitoimittaja), Tuija Pyhäranta, Meri Toivanen Aikakausmedia ry:n jäsen ISSN 0356-1135 Paino: Botnia Print, Kokkola Kustantaja: Sacrum-Kotimaa Oy Toimitusjohtaja: Kati Kinnunen Lukijamäärä: Kotimaa 61 000 (2021 KMT) Kotimaa painetaan ympäristöystävällisesti kierrätyskuidusta ja puujätteestä valmistetulle paperille ilman kemikaaleja, vettä tai öljyä. 1922 Kuluneet vuodet ovat olleet kauhun vuosia Lätinmaan kirkolle. MARI TEINILÄ päätoimittaja mari.teinila@kotimaa.fi | pääkirjoitus | | tuhat merkkiä taivaasta | | viikon henkilö | Liikkuvia hartauksia järjestävä diakoni Ulla Hautamäki Jyväskylän seurakunnasta palkittiin vuoden 2021 Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnolla. Uskon avulla ja ansioista hän saattaa kokea pääsevänsä tähän yhteyteen. Korona myös. Jakelusta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutuksen Posti neutraloi rahoittamalla päästöjä vähentäviä, valvottuja ilmastohankkeita. Tila ohjaa ajatuksia arkisesta kohti pyhää kuin itsestään. Holokausti ansaitsee oman muistopäivänsä E nsi viikon torstaina 27.1. Ikäihmisellä varsinkin lihakset surkastuvat nopeasti, jos jää vuoteeseen. On vaikea ymmärtää, miksi sana holokausti on häivytetty päivän nimestä. Maailman sodan alussa täytyi monen papin nähdä pappilansa palavan ja itse joko paeta maasta tai heittää henkensä
Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsi 35 prosenttia yläkoululaisista, 29 prosenttia ammattikoululaisista ja 37 prosenttia lukiolaisista. Riittävän huomion saaminen on ihmiselle elinehto. Neuvottelut alkavat 17.1. Tarvitsemme yksinäisyyttä vastaan kansanliikettä, jossa me kaikki sitoudumme näkemään toisemme ja kohtelemaan kauniisti jokaista vastaantulijaa. Ihmisen immuunipuolustus heikkenee ja hän sairastuu helpommin. Jono on jatkuva ja vain pieneen osaan yhteydenottopyynnöistä pystytään vastaamaan. – Negatiivinenkin huomio on parempaa kuin ei huomiota ollenkaan. Tästä seuraavaa surua, vihaa ja ahdistusta pyritään usein aluksi ratkomaan myönteisesti: huomiota yritetään saada hyvällä. . Askel . Tuoreessa tutkimushankkeessa on havaittu, että 8-vuotiaiden poikien kokemalla yksinäisyydellä ja heidän 18-vuotiaana kokemillaan ongelmilla on merkittävä yhteys. Ihmisenä oleminen on joukkuelaji, kuten arvostamani entinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen on sanonut. Kirkonseutu . ja kestävät vähintään kuusi viikkoa. Paaville luovutettiin juhlapainos tuoreesta pohjoissaamenkielisestä raamatunkäännöksestä. Tätä pitää selvittää huolellisesti. 37 prosenttia lukiolaisista kertoi olevansa huolissaan omasta mielialastaan. 4 5 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 uutiset 4. Se syrjäyttää ja on vastoin Lapsen oikeuksien sopimusta, johon Suomikin on sitoutunut. Henki & elämä . Jos se ei onnistu, seuraa aggressiivista oireilua ulospäin. Kaksipäiväinen kirkon ammattikasvattajille suunnattu tapahtuma järjestettiin koronatilanteen vuoksi verkkotapahtumana. Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori, yksinäisyystutkija Niina Junttila. Yksinäisyys aiheuttaa uhkaa myös lapsen ja nuoren itsetunnolle, yhteenkuuluvuudelle muiden kanssa, kontrollille ja merkityksellisyyden kokemukselle. Kasvatuksen päivien paneelikeskustelussa kävi ilmi, että nuoria auttavaan matalan kynnyksen palveluun Sekasin-chattiin tuli nuorilta viime vuonna 170 000 yhteydenottoa. Kirkkotie . Junttila puhui viime viikolla Kirkon kasvatuksen päivillä. – Yksinäisyys satuttaa ja sairastuttaa sekä psyykkisesti että fyysisesti. EMILIA KARHU ulossulkeminen | Yksin ja ulkopuoliseksi jättäminen näkyy aivoissa kuin fyysinen kipu, sanoo yksinäisyystutkija Niina Junttila. – Ostrakismi voi olla tahallista, jolloin kyse on kiusaamisesta, tai sitten tahatonta, jolloin olosuhteet vaan johtavat siihen, että jotkut jäävät ryhmässä näkymättömiksi, Junttila sanoo. | Kuva: Lehtikuva Piispa Keskitalo Vatikaanissa: Kirkon pyydettävä anteeksi saamelaisilta Pyrkimys sulauttaa saamen kansa osaksi valtakulttuuria ja kieltä on jättänyt sukupolvien yli ulottuvat traumat. Ammattilaisilla on kova huoli erityisesti kotiin syrjäytyvistä ja eristäytyvistä nuorista sekä itsetuhoisista nuorista. . Ortodoksiseen kirkkoon vihittiin uusi piispa Suomen ortodoksinen kirkko sai sunnuntaina 16.1. Neuvottelujen piirissä on yhteensä 125 työntekijää. Sulauttamispyrkimyksiin ovat historian kuluessa syyllistyneet myös kristilliset kirkot, sanoi Oulun piispa Jukka Keskitalo viime viikolla Vatikaanissa puheessaan paavi Franciscukselle. Alustava arvio henkilöstön vähentämistarpeesta on kymmenen työntekijää. kirkkojakaupunki.fi . Ahdistus, masennus, keskittymisvaikeudet, itsetuhoisuus, aggressiivinen käytös, rötöstely ja somaattiset oireet ovat huomattavasti yleisempiä kuin niillä, jotka eivät lapsena kokeneet yksinäisyyttä. Kirkko ja kaupunki . Yksinäisyyttä paljon tutkinut Junttila kertoo, että nuoret kuvaavat yksinäisyyden tunnetta usein murskaavaksi. Lukiolaistytöistä yksinäisyydestä kärsi useampi kuin joka viides. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Aikuisia päivystäjiä, ammattilaisia ja vapaaehtoisia, chatissa on noin 1 500 ja lisää tarvitaan kipeästi. Diakonissalaitos aloittaa yt-neuvottelut Diakonissalaitos (aiemmalta nimeltään Helsingin Diakonissalaitos) aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat konsernin toimialojen johtoa ja konsernipalveluiden henkilöstöä. He ovat siis eläneet sosiaalisten suhteiden kehittymisen kannalta tärkeän herkkyyskauden täysin poikkeuksellisissa oloissa. ” Ihminen kestää lähes mitä tahansa, ellei joudu tekemään sitä yksin. Rima uskaltautua uudelleen sosiaalisiin suhteisiin erossaolon, kuten etäopiskelun ja karanteenien tai harrastuksessa pidetyn koronatauon jälkeen, nousee erityisesti niillä nuorilla, joilla on jo ennestään taipumusta sosiaaliseen ahdistukseen. Lasten ja nuorten yksinäisyyden seuraukset ovat mittavat niin yksilöille kuin koko kansakunnalle. Ongelma on suuri, koska ihmisen resilienssi eli psyykkinen joustavuus ja selviytymiskyky riippuu pitkälti hänen sosiaalisten suhteidensa toimivuudesta. – Ihminen kestää lähes mitä tahansa, ellei joudu tekemään sitä yksin, Junttila painottaa. Keskitalon mukaan kirkon on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta rakenteellisia syntejä, jotka vaikuttavat edelleen ihmisten elämässä. Porin Kirkkosanomat . neljännen piispan. kirkonseutu.fi Hyödynnä turvallinen mediaympäristö Varaa parhaimmat mainospaikat seuraaviin lehtiin: Voit tavoittaa kerralla yli 600 000 taloutta plus 121 000 lukijaa (Kotimaa ja Askel KMT 2021) K I rkkosanomat PORIN | nuorten mielenterveys | T oistuvasta, jatkuvasta yksinäisyydestä ja ulkopuolelle jäämisestä kertoi keväällä 2021 tehdyssä kouluterveyskyselyssä kärsivänsä 15,9 prosenttia yläkoululaisista, 17 prosenttia ammattikoululaisista ja 17,8 prosenttia lukiolaisista. Nuorten psyykkistä pahoinvointia kuvaavat luvut ovat korkeampia kuin koskaan kyselyn mittaushistoriassa. ja 9. Yksinäisyyden yhteiskunnalliset vaikutukset ovat voimakkaita, ja se on yksi sisäisen turvallisuuden suurimpia uhkatekijöitä, sanoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila. Ekumeeninen suomalaisdelegaatio tapasi paavin yksityisvastaanotolla ja mukana olivat muun muassa pappina saamelaisalueella toimiva kolttasaamelainen Mari Valjakka ja Inarin kirkkoherra Tuomo Huusko. | Kuva: Pasi Leino/ Turun yliopisto Rima uskaltautua uudelleen sosiaalisiin suhteisiin etäopiskelun tai karanteenien jälkeen nousee erityisesti niillä lapsilla ja nuorilla, joilla on jo ennestään taipumusta sosiaaliseen ahdistukseen. Ulkopuolelle sulkemiselle ja sille, että ihminen jätetään kokonaan kohtaamatta, kuulematta ja näkemättä, on olemassa oma sana: ostrakismi. Pääsky Verkkoon: kotimaa.fi . Vastaavat luvut olivat vuonna 2017 kaikkien ryhmien osalta kymmenen prosentin kieppeillä. Jos ei tule näkyväksi edes sillä, lapsi vetäytyy ja luovuttaa. Jos kahdeksanvuotiaalla ei ole ystäviä ja hän kokee, ettei kukaan välitä, on suuri todennäköisyys sille, että hän kokee 18-vuotiaana, ettei tule toimeen muiden kanssa Nuorten yksinäisyys uhkaa Suomen sisäistä turvallisuutta ja ettei kukaan rakasta häntä. Ne eivät koske hoivaja ohjaustyössä olevia lähiesihenkilöitä tai työntekijöitä. Eräs ostrakismista kärsivä kuvasi hämmästyvänsä, että liukuovet sentään aukeavat hänen edessään, vaikka hän kokee muuten olevansa muille näkymätön. – Tällöin myös radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin riski nousee paljon, Junttila sanoo. Se näkyy aivoissa samanlaisena kuin fyysinen kipu. . Kukaan ei huomaa tai välitä, mikä syö omanarvontunnetta ja nostattaa vihaa, surua, häpeää ja katkeruutta. | lyhyesti | Kouluterveyskysely keväällä 2021 . Junttilaa huolestuttaa erityisesti nykyiset kymmenvuotiaat, jotka ovat eläneet 20 prosenttia elämästään tilanteessa, jossa ei ole ollut lupaa olla vapaasti toisten lähellä, vaan toisia ihmisiä on pitänyt varoa ja heihin on täytynyt pitää etäisyyttä. Uuden piispan titteli on Haminan piispa ja hänen sijoituspaikkansa on Helsinki. Joka toinen vuosi toteutettavia kouluterveyskyselyjä on tehty perusopetuksen 8. Henki & Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi Kotimaa . – Miten tämä vaikuttaa lasten kehitykseen ja turvallisuuden kokemukseen. Kohdatessaan aggressiivisesti oireilevan, levottoman lapsen tai nuoren pitäisi aikuisen Junttilan mukaan ymmärtää, että lapsi saattaa kokea, ettei häntä nähdä eikä kuulla. Valamon luostarin johtajana aiemmin toiminut arkkimandriitta Sergei valittiin apulaispiispan tehtävään marraskuussa. Vaikeaa ahdistuneisuutta koki 19 prosenttia yläkoululaisista, 17 prosenttia ammattikoululaisista ja 22 prosenttia lukiolaisista. Yksinäisyys aiheuttaa kroonista stressiä ja nostaa kehon kortisolitasoja. Moni kertoo, että yksinäisyys tuntuu pahemmalta kuin mikään muu ikinä. luokilla vuodesta 1996, lukioissa vuodesta 1999 ja ammatillisissa oppilaitoksissa vuodesta 2008. Myös Mannerheimin Lasten ja nuorten puhelimeen on soitettu ennätyspaljon. Yksinäisyyden pitkittyessä lapsen ja nuoren masentuneisuus, keinottomuus ja toivottomuus kasvavat
Esimerkiksi Jyväskylässä on järjestetty nuorten aikuisten pop up -seuroja nyyttäriperiaatteella kodeissa ihan spontaanisti. Herättäjä-yhdistyksessä hän ollut töissä vuodesta 2012 alkaen eri tehtävissä, aluesihteerinä, koordinoimassa herättäjäjuhlia, toimittamassa lehteä ja hoitamassa kustannustoimintaa. Yhdistyksen toimisto muutti vuokralle Lapuan kristillisen opiston kampukselle. Siinä hän näkee tilauksen heränneiden kristinuskon tulkinnalle, joka sallii ihmisen olla huono, epävarma ja heikko. Hiltusta huolettaa nuorempi polvi, joka jättäytyy kokonaan pois uskonyhteydestä, kun ei koe olevansa tarpeeksi kristitty. Yhdistyksen varainhankinnalle tämä on haaste. | Kuva: Johannes Tervo 6 7 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 uutiset. Hiltunen vihittiin papiksi Helsingissä 2009. Hiltunen näkee yhdistyksen jäsenyydessä nimenomaan halua tukea toimintaa. Tästä Jeesuksen lauseesta Herättäjä-Yhdistyksen tuore toiminnanjohtaja huomaa löytävänsä itsensä usein. Vuonna 2019 Herättäjä-Yhdistys lakkautti Lapualta kirjakauppansa ja myös toimitalonsa. – Tapa olla körttiläinen on ihmisestä itsestään kiinni. Lause liittyy hänestä moneen, kuten siihen, että pitää nostaa esiin päähänpotkittuja ja marginaaliin painettuja. Se oli minullekin ahaa-elämys. Se näkyy myös yhdistyksen Henki-lehden tilaajamäärissä, vaikka viime vuonna uudistettu lehti onkin saanut uusia tilauksia. Kolmas tekee molempia. Sävyjä on monia. – Se, joka näyttäytyy heikkona, voikin olla arvokas. Korona-aikana Herättäjä-Yhdistyskin on lähtenyt kehittelemään tapahtumia verkkoon. Hiltunen muistelee käyneensä Seinäjoella kapakkaveisuissa, joissa ajatuksena oli veisata Siionin virsiä tunnin verran ihan tavallisessa kapakassa. Näiden sijaan yhdistyksen taloudessa keskeistä roolia näyttelee herättäjäjuhlat, jonka kautta kulkee tavallisena vuotena kolmannes yhdistyksen koko liikevaihdosta. Herättäjäjuhlilla käy 20 000–30 000 ihmistä. Mutta tulivat kuitenkin omien siioninvirsikirjojensa kanssa. Vahvoilla herännäisalueilla seurat saattoivat ennen olla keskeinen sosiaalisen kokoontumisen Aran uskon puolustaja körtit | Herättäjä-Yhdistyksen tuore toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen uskoo herännäisyyden merkitykseen tulevaisuudessakin. Oma identiteettini vahvistui, kun päädyin teologiaa opiskellessa Helsingissä körttikodille asumaan ja mukaan opiskelijatoimintaan. Niitä käytetään myös luettuna, Hiltunen sanoo ja huomauttaa, että monista Siionin virsistä on olemassa erilaisia toisintoja. Olla körtti tarkoitti, että kävi vakituisesti seuroissa. – Nuorempaa polvea haastaisin miettimään, mikä olisi se omantyyppinen juttu, Hiltunen sanoo. Tuore toiminnanjohtaja voisi todeta myös, että autuaita ovat aineellisesti köyhät. Jäsenmaksu on 30 euroa. Joku toinen lahjoittaa rahaa, mutta ei osallistu toimintaan mitenkään. muoto. Ei tähän ole kuulunut sellainen, että ihmisten jäsenyyksiä tai uskon määrää kyseltäisiin. – Yhdistyksen ytimessä on se, että on ihmisiä, jotka kokoontuvat yhteen johonkin. – Siihen jotenkin haluan rohkaista. – Herännäisyys liikkeenä ei ole sen kaltainen, että yhdistyksen jäsenyyden merkitys painottuisi. Herännäisyys asettuu näiden väliin. Korona on pistänyt myös toimintaa jäihin ja jo kahdet herättäjäjuhlat on jouduttu perumaan. Kalle Hiltunen aloitti Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana viime lokakuussa. Tällä kaikella on ollut myös taloudelliset seuraukset yhdistykselle. Herännäisyyden tulevaisuuden suhteen Hiltunen on toiveikas. Löytyy kaksi ääripäätä: ateistit vastaan traktaatti kädessä evankelioivat ja mielipiteissään vahvat. Körtti-opistoja on Suomessa useita, mutta ne ovat itsenäisiä, ja körttien nuorisotyönkeskus Aholansaari on oma säätiönsä. Seurakulttuuri voi Hiltusen mielestä uudistua ja löytää uusia paikkoja ja muotoja. Siitä näkyy hänen mukaansa jo hiljaisia signaaleja. Ei hän siis ihan vieraan talon johtajan tehtäviin hypännyt. Se on haastavaa tänä päivänä, koska keskustelu uskosta helposti kärjistyy. Hiltunen muistuttaa, että körttiläisyys on aina ollut ruohonjuuritasolta lähtevää toimintaa, joka ei pyöri karismaattisten johtajien ympärillä. Herättäjä-yhdistyksellä on reilut 4 600 henkilöjäsentä. FREIJA ÖZCAN ” Tapa olla körttiläinen on ihmisestä itsestään kiinni. Nuorisotyön puolella on ollut virtuaalisia tapaamisia. Ne saattavat oikeastaan toimia millä vaan sävelellä. Seuroja pidetään paljon seurakuntien tiloissa ja vapaaehtoiset ajattelevat niitä järjestäessään tekevänsä seurakunnan toimintaa. – Ei körteillä ole ollut tapana, että toiminnanjohtaja linjaa jotakin. Jossain voi olla körtti, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa, mutta miten hänet tavoittaa, kun häntä ei missään näy. Hiltunen myöntää, että se on käynyt mielen päälle. – Se on toiminut, mutta eihän se korvaa yhteen tulemista. Enkä usko diktaattorimaiseen johtajuuteen. Muut talouden kivijalat ovat tuotteiden myynti ja tapahtumissa ja seuroissa kerättävät kolehdit. Entisestä 20 työntekijästä on jäljellä 12. Juhlien aikaan Körttiradiota kuunnellaan laajasti, mutta tarkoista kuulijamääristä ei ole tietoa. | haastattelu | A utuaita ovat hengellisesti köyhät, Kalle Hiltunen sanoo. Hän ei tullut vauraaseen taloon vaan yt-neuvottelujen ja pandemian koettelemaan yhdistykseen. Se on iso osa identiteettiä. Nilsiäläisestä maalaistalosta kotoisin olevan Hiltusen oma körttiläisyys on kodin ja opiskelijatoiminnan yhteisvaikutusta. Sävyjä on monia. Mutta miten käy siioninvirsiseurojen veisuuperinteen, kun nuoremmat polvet eivät välttämättä enää osaa laulaa yhdessä eivätkä tunne Siionin virsiä toisin kuin körttiopistoissa oppia saaneet vanhemmat polvet. Körttien kokonaismäärää ei kuitenkaan Hiltusen mukaan pystytä arvioimaan. Voidaan lähteä tekemään ihan itse. Körtti voi Hiltusen mukaan kuitenkin olla monella tavalla. Vuoteen 2020 osuikin sitten kahdet yt-neuvottelut. Jäsenmäärässä näkyy laskeva trendi, mikä johtuu paljolti jäsenien iästä. Ajattelen, että tätä työtä tehdään yhdessä. – Emme ole lähteneet rakentamaan omia jumalanpalvelusyhteisöjä. Hiltunen kiittelee kuitenkin sitä, että korona-aikana yksityiset ihmiset ovat kokeneet yhdistyksen tukemisen tärkeäksi ja lahjoittaminen on lisääntynyt. – Sinne tuli useita kymmeniä ihmisiä, joita ei näe seurakunnan tiloissa pidettävissä seuroissa. Autuaita ovat ne hengellisesti köyhät. Muuta hän ei lupaa. Siihen viime lokakuussa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtajana aloittaneen Hiltusen linja oikeastaan kiteytyykin. Joku osallistuu toimintaan mutta ei tue sitä rahoillaan. Ei tarvitse odottaa, että johto sanoo jotain. Liikkeen vahvana haluna on olla edelleen osa seurakuntien toimintaa. – Veisaa sillä sävelmällä joka mieleen tulee, Hiltunen neuvoo. Toki jäsenyys antaa myös mahdollisuuden vaikuttaa. – Herännäisyydellä on jo historiallinen velvollisuus puolustaa arkaa ja heikkoa uskoa. – Kotitaustaa on sillä tavalla, että meillä kotona pidettiin siioninvirsiseuroja. Liikkeellä on Hiltusen mielestä annettavaa myös yhteiskunnalle. Sitten on niitä, jotka käyvät vain herättäjäjuhlilla mutta eivät muissa tilaisuuksissa. – Tiedän monia, joille Siionin virret ovat rakkaita vaikka he eivät osaa niitä veisata. Facebookissa on pidetty verkkoseuroja. Ja on niitä, jotka eivät osallistu mihinkään. Toisin kun moni muu herätysliike, Herättäjä-Yhdistys ei ole virallinen lähetysjärjestö eikä sillä ole omaa kansanopistotoimintaa. Se ajatus on minulle iso kantava tekijä, Hiltunen toteaa. Herättäjän pyhät pidetään jumalanpalvelusten yhteydessä
Burhans kuitenkin kieltäytyi paavin tarjouksesta, sillä siihen ei liittynyt rahoitusta. GoodLands tarjoaa paitsi omaisuuden kartoitusta, myös strategioita sen käyttöön. Puheissa toistellaan, kuinka käsipareja kaivataan kipeästi lisää. Entäpä muuten. Catholic News Agencylle Burhans kertoo, että hänen varsinainen tavoitteensa saada ihmiset käyttämään maata hyvään tarkoitukseen on vielä toteutumatta. Kun puhumme hoidosta, puhumme aina ihmisyydestä. | Kuva: Videokaappaus S uomalaisessa yhteiskunnassa eletään erikoista viikkoa. FREIJA ÖZCAN Molly Burhans katolisen uutistoimiston Catholic News Agencyn haastattelussa. Syntynyt 1989 New Yorkissa . Burhansin idea lähti siitä, kun hän nuorempana harkitsi ryhtyvänsä nunnaksi ja vietti viikon luostarissa Pennsylvaniassa. Yrityksen ideana on kartoittaa ja merkitä kartalle katolisen kirkon maaomaisuutta ja liittää siihen tietoa kyseisen omaisuuden käytöstä. Burhansin ideologiana on saada maa tuottamaan hyvää sekä yhteisölle että ympäristölle. Siirrettävä resurssi, kasvoton massa. Yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen niin ikään Itä-Suomen yliopistosta toteaa SK:ssa, että elämme tehostamistaloudessa, jossa julkisen sektorin tehostamista kannattavat käytännössä kaikki puoluekannasta riippumatta. Vatikaanin tukema ja siunaama instituutti saataisi edistää asiaa. Kun jotain pandemian kaltaista yllättävää sattuu, kärsii kerralla koko yhteiskunta. Yksi tulevaisuuden uskontovaikuttajista on kartan tekijä ” Muuttoaallon haasteita kohdattaessa katolisen omaisuuden verkko voi olla avainasemassa ja ehkä jopa valtioita tärkeämpi Molly Burhans . Nunnaksi ryhtymisen sijasta Burhans alkoi tutkia tapoja, joilla maailmanlaaja kirkko voisi maankäytön keinoin auttaa itseään ja samalla ympäristöä voimaan paremmin. Nyt seuraamme taas vakavissamme, saadaanko akuutti kriisi ratkeamaan vain velvoittamalla hoitajat töihin. Parhaillaan hän työstää ehdotusta kartografisesta instituutista, josta tulisi ikään kuin Vatikaanin observatorion sisarinstituutti ja joka toivon mukaan myös saisi Vatikaanilta rahoituksen. Meidät on opetettu ajattelemaan, että hoitaminen on naisten ala, sillä naiset haluavat hoivata. | Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva ” Siirrettävä resurssi, kasvoton massa. Uskomme, että muuttoaallon haasteita kohdattaessa katolisen omaisuuden verkko voi olla avainasemassa ja ehkä jopa valtioita tärkeämpi, Burhans kommentoi Forbes-lehdelle. Hoitoalan ammattilaisista puhutaan kuin massasta. Yhteiskuntatieteiden yliopistonlehtori Helena Hirvonen Itä-Suomen yliopistosta sanoo lehdessä, että hoitoalan huonot palkat ovat pohjoismaisessakin vertailussa suomalainen ilmiö. Vuonna 2019 YK palkitsi Burhansin yhtenä maapallon nuorista mestareista eli lahjakkaana keksijänä, joka on edistänyt myönteisiä ympäristövaikutuksia. | ulkomaat | M olly Burhans on kolmekymppinen amerikkalainen maallikko, jonka muun muassa uutispalvelu Religion News lukee maailman kymmenen nousevan uskontovaikuttajan joukkoon. En yhtään epäile sitä, Burhans sanoo. MERI TOIVANEN Meidän pitää haluta hoitajiksemme kaikkein parhaat | ilmiö & näkökulma | Koronapotilas tehohoidossa Seinäjoen keskussairaalassa joulukuussa. Jälleen kerran väläytellään sitä, että hoitajat on ehkä määrättävä työhön valmiuslain turvin. He huomaavat nopeasti, että hoitoalalla ei voi tienata eikä edetä. Burhans on kartan tekijä, datatieteilijä ja ympäristöaktivisti. Ja samaisella hetkellä järjestetään maan ensimmäiset aluevaalit, joissa päätetään juuri sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisestä. Siellä ollessaan hän huomasi, että luostarilta puuttui kattava maankäytönsuunnitelma. Paavi vaikuttui ja kutsui Burhansin luomaan Vatikaaniin uuden instituutin, joka keskittyisi karttojen tekemiseen. Siksi minusta on kummallista, että haluamme hoitoalan töihin käsipareja sen sijaan, että haluaisimme noihin tehtäviin parhaimmat ja sopivimmat kaikista. Lopputuloksena on netistä löydettäviä karttoja, jotka kertovat vaikkapa katolilaisten määristä eri alueilla, katolisen kirkon hiilijalanjäljestä tai kirkon terveydenhuollon kattavuudesta. – Näin paljon mahdollisuuksia, miten heidän metsänsä voisi hyvällä suunnittelulla jopa tuottaa heille taloudellista hyötyä, Burhans muistelee Catholic New Agencyn haastattelussa. Kuten Suomen Kuvalehti tuoreessa jutussaan toteaa: suomalainen yhteiskunta perustuu oletukselle, että naiset tekevät hoitoalan työt, vaikka vähän huonommallakin palkalla. Luoja paratkoon, jos insinööreistä puhuttaisiin samalla tavalla! 8 9 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 uutiset. Ei siis ihme, että keskustelun keskiöön on noussut hoitajien riittävyys (eli riittämättömyys) nyt ja tulevaisuudessa. Nuoret polvet ovat kuitenkin kasvaneet toisenlaisiksi. On kaikkien etu, että näitä epäilyjä on kuulemassa ja vakavasti ottamassa terveydenhuollon ammattilainen. Me uskomme vanhastaan, että hoitajat elävät kutsumuksestaan. Sillä on paljon maaomaisuutta, jonka käyttö ei ole ympäristön kannalta kannattavaa tai on jopa vahingollista, sekä sellaista maaomaisuutta, jota ei ole hyödynnetty lainkaan. – Ajattelemme myös biodiversiteettiä ja elinympäristön tuhoutumista ja haluamme varmistaa, että muuttoreiteillä oleva omaisuus tukee ekosysteemiä, joka muuten on nopeasti heikkenemässä. – Kartta on enemmän kuin miljoona sanaa. Molly Burhans esitteli projektiaan paavi Fransiscukselle Vatikaanissa vuonna 2018. Koronan seurauksena terveydenhuolto kriisiytyy kahdella rintamalla: Omikrontartuntojen holtiton leviäminen uhkaa sairaaloiden toimintaa välittömästi. Liittyi katoliseen kirkkoon opiskeluaikanaan. Mieleeni ovat jääneet hoitajat, jotka valvoivat potilaiden elintoimintoja tarkasti ja ammattitaitoisesti. Yksi on varmaa: pakkotyöllä ja valmiuslailla emme saa lettejä, koskaan. Vahvin muistoni on kuitenkin se, kuinka eräänä päivänä yksi sairaanhoitajista oli letittänyt hyvin heikossa kunnossa olevan äitini hiukset. Tätä nykyä hänellä on palveluksessaan miltei 3 000 kartan tekijää ja GoodLands on onnistunut kartoittamaan lähes kokoympäristö | Kun kirkko näkee kartalta mitä se omistaa, se osaa käyttää omaisuuttaan paremmin, Molly Burhans ajattelee. Se ei olisi tietenkään oikeudellisesti mikään läpihuutojuttu. Ainakin Burhans aikoo sitä yrittää. Osa niistäkin, jotka hakevat rokotuksensa, epäilee ja empii. Burhansin mukaan suurin syy tähän piilee siinä, että monet katoliset hiippakunnat eivät tiedä, mitä kaikkea ne omistavat eikä niillä ole suunnitelmia maaomaisuutensa varalle. ”Eihän kukaan kiistä, etteikö siinä ole myös järkeä, mutta tehostamisja tuloksellisuusajattelu on ihan eri tavalla ongelmallista sosiaalija terveyspalveluissa, jossa tulokset voivat olla nähtävissä 30 vuoden päästä.” Kaikki hoito tähtää siihen, miten kohtelemme ihmistä nyt ja miten me kaikki voimme vuosikymmenten päästä. Terveydenhuollon tehostaminen johtaa siihen, että heikossa asemassa olevat – kukin meistä vuorollaan – kärsivät. Kriisin pitkittyminen puolestaan haittaa jo kipeästi kaikkien muidenkin sairauksien hoitoa. . GoodLands-järjestön perustaja . Puolen vuosikymmenen takaa muistan tarkasti kahdeksan pitkää vuorokautta, jotka äitini oli vakavan sairauskohtauksen jälkeen hoidettavana teho-osastolla. Mietitäänpä hetki! Olemme nähneet, kuinka osa kansasta on menettänyt luottamuksensa viranomaisiin. Se olisi ollut ensimmäinen naisen perustama osasto Vatikaanissa. naan katolisten hiippakuntien omaisuuden USA:ssa. Tämä muuttaa katolisen kirkon tavan toimia. Maisteriopinnot ekologisesta suunnittelusta 2015. Luoja paratkoon, jos insinööreistä puhuttaisiin samalla tavalla! Yksi kummallisista heitoista on ollut ehdotus varusmiehistä rokottajina. Koronanhoidossa tätä massaa on viimeksi siirretty testauksesta ja jäljityksestä rokottamaan, kuten julkisuudessa on toisteltu. Burhansin merkittävä aikaansaannos on hänen perustamansa voittoa tavoittelematon järjestö GoodLands. Se näkyy jo nyt ja on yli toisen maailmansodan tason. Juuri termiin käsipari tiivistyy suuri osa ongelmaa. Katolinen kirkko on yksi suurimmista ei-valtiollisista maanomistajista maailmassa. – Meidän täytyy ajatella sitä tosiasiaa, että tulevina vuosikymmeninä näemme ennenäkemättömän muuttoaallon. Inhimillinen kosketus sai minut, omaisen, kyyneliin
Seurakunnan valtaapitävät etsivät vuosia syitä kirkon purkamiseksi sen sijaan, että olisi keskitytty siihen, miten kirkko voitaisiin säilyttää ja saada kukoistamaan. Tämä tilanne korjaantunee vuoden 2022 kuluessa. Nykyään tämä toteutuu entistä useammin ajan ja paikan rajoista välittämättä etäyhteyksien välityksellä. Kirkon kynnys on tullut matalammaksi. Korona-aika on suosinut valitettavasti sen alasajoa. Kellarin kosteusvauriot korjattiin ja ehkäistiin jo 2013–14. Kirkon säilyttäminen ja modernisointi mahdollistaisi kaksi muutakin asiaa: 1) Purettavan seurakuntatalon tilantarpeelle löytyisi luonnollinen ratkaisu ja 2) Valkeakoskelle saataisiin riittävän suuri ja laadukas konserttisali. Seurakunnat ovat kiitettävässä määrin liittyneet aluekeskusrekistereihin. Päätöksestä valitettiin ja korkein hallinto-oikeus totesi valituksen käsittelyn tuomiokapitulissa ja Kirkkohallituksessa huolimattomaksi ja lainvastaiseksi. Ajatus olisi ollut täysin outo muutama vuosikymmen sitten, koska herätysliikekristillisyys hallitsi ”korkeamman hengellisyyden” markkinoita. Niiden ulkopuolelle on jäänyt vain muutama seurakunta, joiden takia järjestelmä ei toimi aivan aukottomasti. VEIJO KOIVULA Rekisterinjohtaja, Oulun aluekeskusrekisteri MIKA PULKKINEN Rekisterinjohtaja, Kuopion aluekeskusrekisteri KARI SALONEN Rekisterinjohtaja, Tampereen aluekeskusrekisteri SIRPA SIRÉN Rekisteripäällikkö, Kouvolan aluekeskusrekisteri Kirkonkirjojenpitoa ei voi ostaa ulkoa Kotimaa nosti numerossa 14.1. Esimerkiksi marraskuussa Taivalkosken kirkossa järjestettyyn iskelmämessuun on etäyhteyksien välityksellä osallistunut arviolta lähemmäs 2 000 henkilöä. Kirkon säilyttämisen työryhmän puolesta, ARTO ELO ULLA KARPPILA Valkeakoski Valkeakosken kirkon tilanne tänään kiinteistöt | Kirkon säilyttäminen mahdollistaisi sen, että kirkko palvelisi myös kulttuurikeskuksena. Loputtomalle väittelylle ei ollut onneksi aikaa. Sukuselvityksen laatija kokoaa todistukseen tiedot jokaisesta seurakunnasta, jossa vainaja on eläessään ollut 15 vuotta täytettyään. Messu tulisi rauhoittaa uskonsalaisuuksien viljelylle. Saksalainen teologi, psykoanalyytikko, entinen katolinen pappi Eugen Drewermann on laajassa tuotannossaan kritisoinut katolisen kirkon selibaattikäytäntöä (Eugen Drewermann: Psykoanalyysi ja moraaliteologia). Miten tästä eteenpäin. Nyt tulisi vakavasti miettiä jumalanpalveluselämän kehittämistä etäosallistumisen näkökulmasta. T äytyy rehellisesti myöntää, että ennen korona-aikaa en ollut yhtään innostunut osallistumaan etänä esimerkiksi messuun. Oman kokemuksemme mukaan kirkon jäsentietojärjestelmä Kirjuri toimii varsin hyvin. Hänet erotettiin sekä opetusettä pappisvirasta vuonna 1992. Etäyhteydet ovat tuoneet seurakuntaelämään mukaan runsain joukoin uusia seurakuntalaisia. Aluekeskusrekisterit tarvitsevat nyt parin vuoden työrauhan, minkä jälkeen voidaan paremmin arvioida tämän järjestelmän toimivuutta ja kustannuksia. Kuitenkin näkymättömään syvyyteen asetettu paino antaa rohkeuden sanoa ja tehdä. Mihin jumalanpalveluselämän sisältökeskeinen uudistaminen onkaan tukahtunut parissa vuosikymmenessä. korvaa | kolumni | V alkeakosken kirkko on perusrakenteiltaan hyvässä kunnossa päinvastoin kuin usein väitetään. Pappien selibaattivaatimus on edelleen voimassa. Parasta korjausrakentamisen asiantuntemista pitää nyt käyttää hyväksi. Uskonsalaisuudet ovat painoja, jotka pitävät poijua oikeassa kohdassa tapahtuipa mitä tahansa. Korkeintaan jonkin seurakunnan jumalanpalvelusta saattoi hetken aikaa ikään kuin katsella ulkopuolisena, mutta osallistumiseksi sitä ei voinut omalta osaltani sanoa. Jumalanpalveluselämä, messu sen keskiössä palvelee sitä syvyyttä, jonka perään ihminen ja luomakunta huokaa. Tasapainoilu vie kuitenkin laskelmointiin ja varovaisuuteen, kun vaaditaan uhria. Luotuisuus ja luomakunta eivät ole uskonsalaisuuksia vaan näkyviä rakkauden ilmentymiä, tutkittavia ja yhä enemmän ymmärrettäviä. HANNU KOMULAINEN Juankoski Kirkko poijuna myrskyssä ” Messu tulisi rauhoittaa uskonsalaisuuksien viljelylle. Kirkon sulkeminen keväällä 2018 oli hätävarjelun liioittelua ja tehtiin kirkkolain vastaisesti. Muutos tapahtui pakon sanelemana ja hämmästyttävän nopeasti. Piispa Jari Jolkkonen toteaa lehdessä Danielle Miettisen jutussa, että jotkut luterilaiset papit saattavat pohtia siirtymistä katoliseen kirkkoon sen syvemmän hengellisyyden vuoksi. Ehtoollinen muodostaa tässä valitettavan poikkeuksen. Ennen kirkon purkupäätöksen uudelleen käsittelyä seurakunnan tulisi välittömästi päivittää kirkon todelliset korjauskustannukset ja aikataulu sekä samalla suunnitella tilantarve uudelleen yhdessä kaupungin kulttuuriyhteisön kanssa. Etäosallistuminen haastaa perinteisiä teologisia käsityksiä. Materiaali sisältää runsaasti vanhoilla käsialoilla kirjoitettuja tietoja. Kirkko on yksi Valkeakosken harvoista kulttuuriperinnöistä ja tärkeä osa kaupunkikuvaa. Etäyhteydet ovat olleet siunaukseksi. Erilaiset etäosallistumisen tavat ovat hieno mahdollisuus ja Jumalan lahja. Seurakuntaelämä on kokenut koronaviruksen seurauksena historiallisen muutoksen. Sukupuolivietin epänormaali kieltämisyritys seurauksineen asettaa koko kirkkokunnan hengellisen merkityksen vakavasti kyseenalaiseksi. Osa teksteistä voidaan julkaista Kotimaa.fi-verkkosivustolla. Olisi suuri virhe ja vahinko luopua etäyhteyksien käyttämisestä, kun korona joskus siirtyy historiaan. Etänä ei ainoastaan katsella tai kuunnella vaan ihan oikeasti osallistutaan. Sukuselvitysten tekemiseen tarvitaan usein tiedot yli 100 vuotta vanhoista kirkonkirjoista. Hän toteaa katolisen kirkon teologian lähestyneen reformaation uudistusvaatimuksia muun muassa Martti Lutherin liturgisia uudistuksia. Kysymys vie tasapainoilemaan uskonsalaisuuksien ja näkyvän todellisuuden välillä. Kymmenen vuoden ikään tullut tietojärjestelmä vaatii toki jatkuvaa kehittämistä. 10 11 mielipiteet KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022. On kuitenkin jo nyt osoitettavissa, että kirkonkirjojenpito voidaan hoitaa aluekeskusrekistereissä kustannustehokkaasti. Poijun kelluva osa nähdään ja muistetaan, kuten kaikki elämää kannattelevat ja edistävät teot. Pitkän kirjoituksen maksimipituus on 3000 merkkiä välilyönteineen ja lyhyen 1000 merkkiä. Heidän mielestään olisi edullisempaa ostaa henkilötiedot Digija väestötietovirastolta (DVV) kuin pitää kirkon omaa järjestelmää. Koko runsassisältöisen numeron voi lukea tästäkin näkökulmasta. Kari Haakana ja Heikki Arikka kirjoittavat (14.1.) kirkonkirjojenpidosta ja sen kustannuksista. Tämä aineisto on digitoituna Kirjuriin, mutta DVV:llä sitä ei ole. keskiöön ajatuksen, mistä kirkko muistetaan. Erästä Lutherin uudistusvaatimusta katolinen kirkko ei kuitenkaan ole toteuttanut. ” Kirkko on yksi Valkeakosken harvoista kulttuuriperinnöistä ja tärkeä osa kaupunkikuvaa. Jumalanpalvelus on tullut keskelle tavallista elämää. On kätevää, helppoa ja vaivatonta osallistua vaikkapa jumalanpalvelukseen tai konserttiin kotona sängyllä pötkötellen tai luonnossa lenkkeilen. Kirkkoherran kännykällä striimaaminen ei ole enää tätä päivää. Lisäksi kirkon tiloja voitaisiin käyttää mitä moninaisimpien pienempien tilaisuuksien järjestämiseen kuten aikaisemminkin. Normaaliaikana Taivalkosken kirkkoon mahtuisi 350 osallistujaa. Oikea tapa osallistua oli istua kirkonpenkissä. Osa perusteista on nyt kirkkoherran itsensäkin toimesta myönnetty vääriksi. ” Olisi hienoa, jos joskus esimerkiksi messun tekstinlukija lukisi tekstin vaikkapa omalta mökkilaituriltaan käsin. Sen purkaminen tekemättä ehdotettuja selvityksiä olisi vastuutonta ja häpeällistä. Korona-aika on muuttanut omia asenteitani. Kirkko ja sen usko ovat kuin poiju, joka asetetaan väylälle. Vaikka Taivalkosken seurakunta on vallan vähävarainen, päätimme yksimielisesti viime vuonna hankkia kirkkoon laadukkaat striimauslaitteet, joille tuli hintaa lähemmäs 15 000 euroa. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. On kyse vaativasta asiantuntijatyöstä, johon aluekeskusrekistereillä on koulutettu henkilökunta. Laki uskontokuntien jäsenrekistereistä velvoittaa kirkkoa tallentamaan omaan rekisteriinsä melkoisen määrän tietoa ja pitämään sen ajan tasalla. Tämä oli varmasti kannattavin investointi pitkään aikaan. Nyt kannattaisi avoimesti ja mahdollisuuksien näkökulmasta pohtia esimerkiksi seurakuntalaisuuden uusia ulottuvuuksia. Ne näkyvät, tuntuvat ja maistuvat elämältä. Toiseksi syyksi hän näkee katolisen kirkon hyvän itsetunnon, joka ei riipu kansallisvaltioista eikä ajattelun muotivirtauksista. Missä kaksi tai kolme on yhdessä koolla Jeesuksen nimessä, siellä Jeesus on heidän keskellään. Erilaisia osallistumisen tapoja ei tarvitse arvottaa. Seurakuntatilat voitaisiin rakentaa kirkon yhteyteen ja kirkkosali uudistaa palvelemaan sekä kirkkona että ”kulttuurikeskuksena” samalla kun kirkko korjataan. Katolisten pappien selibaatista Piispa Jari Jolkkonen arvelee kirkkokunnan vaihtoa harkitsevien pappien motiiviksi katolisen kirkon vahvaa hengellistä elämää. MARKKU NIEMINEN Sairaalapastori (el.), psykoterapeutti Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Liitä viestiin myös yhteystietosi. Asia on palautettu Kirkkohallitukselle. Kirkkohallituksen oma työryhmä suosittelee juuri tällaista kirkkojen moninaiskäyttöä. Vuosien ylläpidon laiminlyönnit vaativat kuitenkin kirkon korjausta ja uusimista, joka voidaan tehdä kohtuullisella summalla useamman vuoden aikana. Purkupäätös tehtiin kiireellä ja hämärin perustein. Olisi hienoa, jos joskus esimerkiksi messun tekstinlukija lukisi tekstin vaikkapa omalta mökkilaituriltaan käsin. Kirkkovaltuuston enemmistö ja seurakuntalaiset pidettiin pimennossa kirkon ja seurakunnan todellisesta tilanteesta. Läheskään kaikki osallistujat eivät ole olleet taivalkoskelaisia. Mitä napakammin kirjoitat, sitä todennäköisemmin tekstisi julkaistaan. KHO:n päätös vahvistaa myös sen, että valituksessa on esitetty merkittäviä seikkoja kirkon purkamista vastaan. Sängyllä pötkötellen TUOMO TÖRMÄNEN Kirjoittaja on Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra ja Koillismaan rovastikunnan lääninrovasti. Ei ole ollut realistista odottaa, että uusi järjestelmä ja organisaatiomalli toisivat säästöjä välittömästi
Kirkko on ehdottomasti säilytettävä, mutta kun muista tiloista luovutaan, sen täytyy muotoutua palvelemaan seurakuntalaisia muutenkin kuin jumalanpalveluspaikkana. K un astuu asehuoneesta Liedon keskiaikaiseen Pyhän Pietarin kirkkoon, katse tarttuu heti kastemaljaan. Tammisella alustalla lepäävä ovaali lasimalja on miltei keskellä kirkkosalia. Pyhän Pietarin kirkon remontti . . » 12 13 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 kirkkoarkkitehtuuri. Ne ovat poispinottavia, ja niitä voi kääntää vaikkapa konserteissa urkujen suuntaan. Jumalan perheen koti Liedon Pyhän Pietarin kirkko on ensimmäinen suomalainen keskiaikainen kirkko, joka on tässä laajuudessa remontoitu monitoimitilaksi. Kirkkoneuvosto ei luovuttanut. Jumalanpalveluksissa ne on sijoitettu ovaaliksi kehäksi alttarin, kastemaljan ja saarnatuolin ympärille. Alttarikaidetta ei ole, vaan lattialaatoissa alttaria kiertää kehä, jossa lukee messinkikirjaimin teksti: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. – Se tuo messuun erilaista vuorovaikutusta. Remonttihankkeen takana on seisty yksimielisesti. Saksalainen valmistaja rakentaa soittimen niin, että kirkon pääovesta tullaan sisälle urkufasadin, musiikin läpi. Lietolaiset maksavat kirkkonsa remontin itse. Kirkon länsipäästä puuttuvat vielä urut. Kivilattiaan on jätetty myös lasi-ikkuna, josta näkyy kirkon alle jäänyt vanha sivualttarin kivi. Kirkon pääalttari on tuotu itäpäädystä keskelle salia. Tilanne on ollut uusi kirkkorakennuksia suojelevalle Museovirastolle. Nyt messussa kävijät eivät tuijota enää toistensa niskoja vaan näkevät kasvot ja kohtaavat katseet. – Halusimme että selvästi näkee tämän olevan sakraali tila, Leppänen painottaa. Budjetti on Leppäsen mukaan pitänyt hyvin. –?Niitä löytyy nyt lietolaisten kodeista. Tuolien asettelua voidaan kirkkosalissa muunnella tilanteen mukaan. Liedon kirkon koko remontin arvioitu kustannus on 3,8 miljoonaa euroa. . – Nyt täällä on esteetön pääsy joka paikkaan, Leppänen toteaa. Tilalla on kirkkoon teetetyt tyylikkäät tammiset tuolit, jotka ovat samaa sarjaa sakraalikalusteiden ja sakastissa sekä itäpäädyn ”pikkukirkossa” olevien pöytien ja kaappien kanssa. Liturgin ja saarnaajankin on annettava katseensa kiertää. Ne myytiin huutokaupalla, kertoo Leppänen, joka itsekin osti yhden penkin saunansa pukuhuoneeseen. . Keskiaikaisen kirkon sisätilojen uusiminen on herättänyt paikallisissa paljon tunteita ja puheita. Tuolien joukossa on korkeampia käsinojallisia seniorituoleja ja pienempiä tuoleja lapsille. Nyt se on erotettu kirkkosalista lasiovilla ja kalustettu paikaksi, jossa voi kahvitella ja pitää vaikkapa pienryhmiä. Leipä, jonka minä annan, annan sen, että maailma saisi elää.” Alttarin takana avautuu 1900-luvulla keskiaikaiseen kirkkoon liitetty Pikkukirkko, eräänlainen pyöreänmallinen kuoriosa. Kirkon vanhat, yhteen suuntaan tuijottavat penkkirivit on poistettu. – Lupa-asioiden kanssa oli hetki, jolloin minä sanoin, että nyt luovutan. . Kalusteiden materiaalina on tammi. TEKSTI | FREIJA ÖZCAN – KUVAT | JUKKA GRANSTRÖM Varsinainen suuri työ kirkon uudistuksessa on ollut se, että lattia on yhdessä tasossa ja alttarin korokeosa on poistettu. Emme ole saaneet tähän rahaa Kirkkohallitukselta. – Lasiovista näkee lietolaisille rakkaan Eero Järnefeltin maalauksen, Leppänen huomauttaa. Kalusteet ovat valmistaneet Puusepänliike Hannes sekä Puulon. Ne ovat kirkkosalissa samassa linjassa kastemaljan kanssa, lännestä itään kaikki keskellä kirkkoa, malja keskimmäisenä. Hankkeen rakennuttajakonsultti on A-Insinöörit Oy. Leppänen kiittelee seurakuntaansa. Urut rakentaa saksalainen Aleksander Schuke Orgelbau GmbH. – Näiden rakennusten suojelemista pitäisikin miettiä, ei vain ” Lupa-asioiden kanssa oli hetki, jolloin minä sanoin, että nyt luovutan. – Tämä remontti on ollut tiedossa, ja viimeiset kymmenen vuotta seurakunta on säästänyt sitä varten rahaa. Leppäseltä kysyttiin kylillä jopa, että aikooko hän tosiaan laittaa kirkkoon lentopallohallin. ” Ihmiset tulevat, kun näkevät, että kirkko on auki. Muutostyöt on suunnitellut arkkitehtitoimisto Noan, pääsuunnittelijana Lassi Viitanen. Kirkkotekstiilit on suunnitellut ja valmistaa Helena Vaari. Lasin reunaa kiertävät sanat: ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” Kirkkoherra Risto Leppänen ohjaa katsetta saarnatuoliin ja alttariin. . Ei aikonut, mutta Taizé-rukoukset tyynyillä lattialla ja hiljaisuuden jooga kirkkosalissa kyllä onnistuvat. Seurakunnassa on mietitty, mitkä tilat halutaan säilyttää verovarojen vähetessä. Lasisen kastemaljan on valmistanut lasistudio Mafka & Alakoski. Liedon kirkon remontti on merkittävä tapaus paitsi paikallisille, myös siinä mielessä, että se on ensimmäinen suomalainen keskiaikainen kirkko, jonka sisätiloja on tässä laajuudessa muutettu monikäyttöiseksi.
Tarkoitus on, että työntekijät tekevät töitänsä toimiston sijaan kirkossa ja samalla kirkkoon on mahdollista päästä poikkeamaan. Leipähuoneeseen on tarkoitus tulla esteetön wc, keittiö ja varastotilaa. Erityisen haastava rakennuslupien kannalta on ollut vielä rakentamista odottava Leipähuone, erillinen rakennus, joka yhdistetään Pikkukirkkoon lasikäytävällä. Keskiaikaiset kirkot ovat meidän vanhimpia edelleen samassa käytössä olevia rakennuksiamme. Kirkkoherra Risto Leppänen ja tiedottaja Johanna Hörkkö-Grano esittelemässä kirkkoa. Siitä kulkevat pyhiinvaellusreitit, ja jokea pitkin myös melotaan. Liedon kirkko aiotaan tästä viikosta eteenpäin pitää auki myös arkisin klo 10–18. Kesäkahvila olisi siinäkin mielessä kiva, että kirkon vieressä polveilevan Aurajoen rantaan rakennetaan kävelyreittiä. – Keittiö palvelee sitten Pikkukirkkoa, jossa voisi olla kesällä kahvila, Leppänen unelmoi. – Ihmiset tulevat, kun näkevät, että kirkko on auki. Kastemalja on asetettu keskeiselle paikalle. historiallisesta näkökulmasta, vaan myös toiminnallisesta. Useamman vuoden taistelun jälkeen Leipähuoneen rakennusluvat ovat nyt kunnossa, mutta kun perustuksia ryhdyttiin tekemään, ilmeni uusi yllätys. Keskiaikaiseen kirkkoon tuleva lisärakennus ei ollut ollenkaan helppo pala Museovirastolle. – Esimerkiksi ruokajakelua tehtäisiin sieltä, ei seurakuntatalolta. 14 15 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 reportaasi kirkkoarkkitehtuuri. Siunaustilaisuuksissa lattiasta voidaan nostaa katafalkki, jolle arkku asetetaan. ” Tämä remontti on ollut tiedossa, ja viimeiset kymmenen vuotta seurakunta on säästänyt sitä varten rahaa. Kirkon lattia on yhdessä tasossa. Jos niitä ei voi sopeuttaa käyttötarpeisiin, ne jäävät tyhjilleen ja hoitamatta, Leppänen toteaa. Nyt odottelemme, voitaisiinko paikalle laittaa teltta, että arkeologit pääsisivät heti tutkimaan, mitä sieltä löytyy. Itäpäädystä avautuu lasiovien takaa Pikkukirkko, jossa voi juoda kahvit tai pitää ryhmäkokoontumisia. – Sieltä paljastui viitteitä haudasta ja rakennelmista. Leppänen tuumii, että rantaan pitääkin laittaa kanootteja varten laituri. Ihmiset oppisivat, että apua saa hakea kirkolta. Leipähuoneesta tulisi myös diakoniatyön paikka. Jos löytyy jotain merkittävää, Leppänen laittaisi Leipähuoneeseenkin lasilattiaa, josta voisi katsella muinaisjäänteitä. Alttaria kiertää kivilattiassa messinkinen teksti. Tämänkin haastattelun aikana kirkkoon on ilmaantunut vähän väliä uteliaita kävijöitä
Tabuja jää vielä murtamatta: tässä kirjassa on rukous ensimmäisten kuukautisten alkaessa. Musiikillisuus kantaa vähäeleisesti runoa ja tarina on kuin maisema. Laura Lehtola kirjoittaa Ateistin aamurukouksen, ja Jaana Räntilä erottuu hiotulla ja itseironisellakin runokielellä. Aiheita on hamsterin siunaamisesta tatuoinnin ottamiseen, ja keskeisiä teemoja ovat itsetuntemus, tunteiden tunnistaminen ja kutsumus. Paavi antaa siihen vastauksen. Suden jäljet ja mekkaloivat majavat ovat tulleet tutuksi. Kuva: Netflix Viiden asteen pakkasessa talvinukkuminen on parasta. | Kuva: Uzi Varon/Kirjapaja | painettua sanaa | Perinteisellä paikallaan Radio Deissä sekä www.deiplus.. Paavi Franciscus on yksi haastateltavista. Kun rukousten teemoista on etsitty myös raamatunkohtia, kokonaisuus tarjoaa monipuolisen välineen rukoushetken järjestämiseksi joko omaksi hartaudeksi tai ryhmässä. Pitkään ikään on mahtunut suuria menetyksiä. Korostuneesti esillä on luontomystiikka: silmuja, huminaa, jopa toukomettinen. Rukouksissa näkyvät suloisesti sen kirjoittajien tuoreet kokemukset rakastumisesta ja toisaalta lempeään yhteisymmärrykseen kypsyneestä parisuhteesta. Hän on nukkunut kahden vuoden aikana metsässä 282 yötä eri vuodenaikoina. 53 sivua. Myös ilman sanoja, vaikka sanoja on kirjassa paljon. Niihin uppoutuu ja kerta toisensa jälkeen ne palkitsevat lukijansa. Kirjan toimittajien rukousten lomassa on turhan satunnaisiksi jääviä tekstejä myös muilta kirjoittajilta. Hän ammentaa kuvastoa lapsuudesta, joka on tosi jokaiselle, jos vain uskaltaa sen matkan tehdä. O len vaikuttunut. Ensimmäisen yöllisen siemensyöksyn ja heräävän seksuaalisuutensa kanssa pojat joutuvat edelleen jäämään yksin. Uutta on luvassa vuodelle 2022 työnimellä Villi iiris. Entä mikä on se ainoa hetki elämässä, kun saa katsoa toista ihmistä ylhäältä alas. Polku ei ole poispyyhitty, vaan jatkuu. Ukkonen nukkuu itse ompelemassaan riippumatossa. Ukkonen sanoo, ettei ole metsässä luomakunnan kruunu, vaan tuntee itsensä pieneksi ja vähän tunkeutujaksi. Ne herättävät halun kotialttarin rakentamiseen, arkisen tekemisen pyhittämiseen, ruumiillisuuden ja syvemmän merkityksen tietoiseen vahvistamiseen. Netflixin dokumenttisarjassa paavi Franciscuksen ikätoverit jakavat elämänkokemustaan. Ihmiset kertovat luontevasti elämästään ja sen käännekohdista. Meri-Anna Hintsala, Kaisa Kariranta ja Pirjo Kantala ovat toimittaneet uuden Alkuja ja loppuja rukouskirjan. Sieltä voi nimittäin nousta varjoja, jotka peittävät polun, jonka juuri luottamus on valaissut. Rukousten kirja. Suomentanut Anni Sumari. | viikon tv-vinkit | | viikon kirja | | kirja | Alkuja ja loppuja -rukouskirja on korostuneesti naisten kirja. Lukiessa kirjasta tulee vaikutelma papin kollegiaalisena työkaluna. 16 17 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 kulttuuri. Parisuhdekriisi tuntuu sekin ennemmin alulta kuin lopulta. Häneltä saatiin varsin pian palkinnon julkistamisen jälkeen suomeksi vuonna 2014 ilmestynyt runokokoelma Uskollinen ja hyveellinen yö. Se ymmärtää rukouksen käytännöllisesti ja laajasti, tarjoaa konkreettisia tapoja siirtyä tavallisesta erityiseen ja opastaa symboleihin ja rukouseleisiin. Ajopuun palanen on samalla kertaa lause ja teos ilmentäen maailman sielua ja epäsymmetriaa ”kuin puun raaja:/ ennen sen seuraavaa elämää vedessä”. Rukoukseen ohjaavien ja kutsuvien suorasanaisten tekstien rinnalla kirjassa on kosolti tutulta tuntuvaa rukouksen sanoitusta. Ekoteologina tunnetun Pauliina Kainulaisen rukous pyytää anteeksi Maalta, eläimiltä, vedeltä ja ilmalta, vaikka muuten yllättävän harvassa rukouksessa näkyy huoli planeetan tilasta. Enostone 2021. ”Puut halkeilevat pakkasessa ja järven kevätjäät pitävät kovaa mölinää eli jää laulaa. Haastateltavat kertovat, miten elää menetysten kanssa. Glück on arkinen, tavallinen, mutta juuri tästä taustasta nousee runon eetos kuin korkokuvana esiin luoden ihmisyyden ja uskon, äänet ja luottamuksen. Käsittelyssä ovat myös oma äitiys ja suhde äitiin. Kirjapaja 2021. Ohjelmassa viisaita sanoja jakavista tunnetuimpia paavin lisäksi ovat elokuvaohjaaja Martin Scorsese sekä simpansseja tutkinut Jane Goodall. Vihdoinkin rukouskirja, joka myös opettaa rukoilemaan. Toki on iso kynnys lähteä pimeään metsään nukkumaan yksin. Ehdotukset herättävät jatkokysymyksiä: Niin, miksi tosiaan siunaamme toisiamme niin vähän. Sen tietää mikkeliläinen Antti Ukkonen, 41, joka kertoo elämänmuodostaan ET-lehdessä (1/2022). Alkuja ja loppuja on paitsi rukouksia myös lempeää puhetta rukoilijalle. Matalan kynnyksen ohjeet rukoilijalle ja tutustuttaminen rukousperinteeseen ovat kirjan sydän ja sen paras anti. Sen perusteella kirja ei ole uudistamassa perinnettä: rukous on runomuotoon puettu arkinen mietelmä, Jumalan määreitä makustellessaan väliin loitsumainenkin. Polku on Glückin kuva syntymästä: ”äidistäni, siitä miten hän taputti minua”, mutta myös vanhenemisen kuva sekä monikerroksinen rakkauskertomus, kosmisen syleilevä. Vaikka aiheet eivät karsasta mitään inhimillistä, sanoituksessa on paikoin vaara uupua kliseisiin: ”anna voimaa”, ”johdata”, ”siunaa”, ”auta”, ”paranna”, ”rohkaise”, ”lahjoita”, ”lähetä”. Nyt hänen tuorein kokoelmansa Talvisia reseptejä kollektiivista on saatu Anni Sumarin oivallisena suomennoksena. KAISA RAITTILA Pirjo Kantala, Kaisa Kariranta ja Meri-Anna Hintsala (toim.): Alkuja ja loppuja. MARI TEINILÄ Viisauden sanoja: Paavi Franciscuksen ikäluokka on katsottavissa Netflixissä. Miksi vain toivottelemme siunausta. ”Tämä on ehkä kummallinen, mutta minusta innostava tapa olla lähellä luontoa”, Ukkonen sanoo. Alkuja ja loppuja on korostuneesti naisten kirja. Myös pyhiinvaeltajan ottamat askeleet ovat rukousta, eikä rukoilijan tarvitse tasoitella tunteitaan. Glückin runous on leikittelevää, väliin pumpulimaista, mutta täsmällistä ja tarkkaa näennäisestä arkisuudesta huolimatta: ”näin/ puiston hehkuvan lumen yli;/ puihin oli ripustettu pikkuruisia valoja,/ muistan ajatelleeni että ne näkyivät/ varmasti kaukaa.” Niin ääni kuin valo poimivat kulkijan mukaansa. Dokumentissa haastatellaan ihmisiä eri puolilla maailmaa neljästä eri teemasta: Rakkaudesta, unelmista, taistelusta ja työstä. Sumari suomensi edellisenkin ja on jälleen tavoittanut niin Glückin kielellisen maailman moniulotteisuuden kuin hänen tarinallisen intentionsa kaikessa täyteydessään. Äänien lisäksi Glück rakentaa maailmaa kuvataiteen symmetriasta, viivoista ja muodoista. Mutta menen silti.” MERI TOIVANEN Yhdysvaltalainen Louise Glück voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2020. 350 sivua. Raskauden keskeyttäneen rukous uskaltautuu vaikeaan aiheeseen, mutta rukousta häkkikanalan ovella tai rukousta rokotuksesta kieltäytyessä kirjassa ei ole. ” Raskauden keskeyttäneen rukous uskaltautuu vaikeaan aiheeseen, mutta rukousta häkkikanalan ovella tai rukousta rokotuksesta kieltäytyessä kirjassa ei ole. Sellaisena se tarjoaa virkistävän katseen laajaan ja vaihtelevaan rukousperinteeseen ja myötätuntoisen levähdyshetken suorittamisen keskelle. Kirjoittajissa on vain muutama mies. Tarinat ovat konstailemattomia. Tätä uskoa Glück runoissaan ilmentää älykkäällä tavalla. Erityistä on, että kaikki haastateltavat ovat yli 70 vuotiaita. Pirjo Kantalan, Kaisa Karirannan ja Meri-Anna Hintsalan toimittama Alkuja ja loppuja hengittää ei vain kirkkovuoden ja sakramenttien vaan myös elämänkaaren rytmissä. -sovelluksessa joka arkiaamu klo 7.50 hartaus 12 9 3 9 8 7 4 5 2 1 10 11 | dokumentti | Viisaita sanoja talvi-iltoihin Netflixin ylenpalttisessa tarjonnassa yksi ehdottomasti katsomisen arvoinen ohjelma on vuonna 2021 valmistunut neliosainen dokumenttisarja Viisauden sanoja: Paavi Franciscuksen ikäluokka. Niiden rinnalla tuntuu tuoreelta, kun Jumalalle sanotaan ”pidä pääsi” tai ”yllätä paatuneet” tai kun ”sahalaiRukousten kirja auttaa rituaalin ikävään tainen suru leikkaa minusta irti palasia”. RISTO KORMILAINEN Louise Glück: Talvisia reseptejä kollektiivista. Glückin talviset reseptit ovat vangitsevia. Täydellinen paikka on rauhallinen, tuulensuojainen kallionsyvennys
Hän etsii jotakuta, joka voisi ottaa hänen paikkansa Montclair State Collegessa. Todennäköisesti minut oli heitetty pois jostain juutalaiskuljetuksen kuormasta, ja joku oli ottanut minut hoiviinsa. – Sanoin rehtorille, että heidät täytyy ottaa kouluun. New Yorkissa Cohn teki yhtä aikaa taidetta ja valmisteli väitöskirjaa. Ruth Cohen, 81 Olen ylpeä kaikista oppilaistani, jotka ovat luoneet uransa ja saaneet tunnustusta työstään. Sisäoppilaitos Kentissä oli hyvin kannustava. Sodan jälkeen päädyin pikkulapsena Israeliin. Pitkän taivuttelun jälkeen rehtori haki lautakunnalta luvan päästää mustia poikia kouluun. – Yhdysvallat avasi silmäni lopullisesti. Kuka. Avusta huolimatta mies kuoli sairaalassa. – Sijaisvanhempani olivat menettäneet sodassa sukulaisena ja omaisuutensa. 11-vuotias Ruth Cohn näki tapauksen, hälytti paikalle ambulanssin ja saattoi potilaan vielä sairaalaankin. Rothschildtien järjestön avustuksella Cohn vietiin opiskelemaan Britanniaan vuonna 1948. Hän on opettanut jo 50 vuotta taidehistoriaa ja arkkitehtuuria Haifan yliopistossa Israelissa. Se tuntui vallankumoukselta. – Näin hänen liikahtavan ja halusin auttaa, Cohn vastasi. Piirsin myös lintuja. Hänet sijoitettiin saksalaisjuutalaiseen perheeseen. Joitain kuukausia myöhemmin Cohn näki jälleen miehen makaavan liikkumattomana maassa. Taidehistorian väitöskirja käsitteli Wassily Kandinskyä, muttei maalarina, vaan taiteellisena spiritistinä. Itsenäisyystaistelua käyvässä Israelissa oli 1940-luvun lopulla puutetta kaikesta. Hän meni taas apuun. Traagiset tapahtumat saivat nuoren juutalaistytön haluamaan muutosta. Poliisi kysyi häneltä myöhemmin, miksi hän pysähtyi. – En lähtenyt pakoon, vaan menin paikalle auttamaan. – Yhdessä säveltäjä Arnold Schönbergin kanssa he yhdistivät värejä ja musiikkia. Olin siihen asti lukinnut itseni, ja koulu sai minut avautumaan. Minua pyydettiin esittämään laulu linnuista, ja onnistuin siinä. T ohtori Ruth Cohn on pitänyt juuri etäopetusluennon. Koulu rohkaisi oppilaita toteuttamaan itseään. Hänen elämänsä alkoi surullisissa merkeissä 1940-luvun alussa, jolloin Natsi-Saksa vainosi juutalaisia. – Pidin koulusta, mutta kaipasin myös seikkailuja. Olin orpo, sillä natsit olivat murhanneet kaikki sukulaiseni. He olivat emotionaalisesti rikkinäisiä ja kohtelivat julmasti sekä omia lapsiaan että minua. Tänä päivänä taidemuoto näkyy psykedeelisenä popRauhanaktivisti ja taideprofessori selvisi holokaustista Ruth Cohn ei tiedä mitään elämänsä ensimmäisistä vuosista. New Yorkissa työskentelivät tuohon aikaan maailman kuuluisimmat taiteilijat, esimerkiksi Mark Rothko. TEKSTI JA KUVAT ?| MARKO MANNILA Ruth Cohen ulkoiluttaa Nakita-koiraansa Jerusalemin keskustassa. Englantilaisessa sisäoppilaitoksessa hän tunsi itsensä ensi kertaa onnelliseksi. Yksi taideoppilaista, jamaikalainen Lloyd George -niminen poika, sai stipendin Royal Collegeen. – Olin seurannut lintujen laulua ja liverrystä ihaillen noita luontokappaleita. Minua rangaistiin, kun palasin. – Siellä sain tarvittavaa huomiota ja ohjausta, Cohn kertoo kauniilla brittienglannilla. 81-vuotias Cohn haluaa kertoa traagisen elämäntarinansa, jotta sellainen kohtalo ei toistuisi kenellekään. Koulun aidalla istui paikallisia, mustia lapsia. Seuraava elämänvaihe sai alkunsa, kun suurlähettiläs Bernard Lewis vieraili Cohnin näyttelyssä. ” Jeff Koons soittaa Afrikasta. Taiteeseen ihastuneena lähettiläs kirjoitti suosituksen, jonka avulla Cohn pääsi opiskelemaan New Yorkin yliopistoon taidehistoriaa. Opin, että pitää kertoa, minne menee. Luen juutalaisen kirjailijan ja runoilijan Edmond Jabesin kirjoituksia. Perjantaisin luokka kokoontui pianon ääreen. Kerran koulumatkalla hän näki miehen, joka oli pudonnut ikkunasta ja makasi tuskissaan maassa. Olen itse saanut kehittää taitojani, ja nyt haluan antaa saman mahdollisuuden muille. Olin saanut elämän lahjaksi ja halusin elää sitä. Yhtenä päivänä otin salaa polkupyörän ja poljin läheiseen Canterburyyn katsomaan lintuja ja paikkakunnan kaunista kirkkoa. Puhuminen poliisille ei tullut kuuloonkaan, sillä kammo univormuja kohtaan oli voimakas. Orpolapsena Cohn oli oppinut itsenäiseksi. Mieleeni ei juolahtanut, että joku voisi olla minusta huolissaan. – Pyysin Jumalalta, että saisin toisenlaisen karman. Koetin pianolla jäljitellä lintujen sointuja. – Tunsin siellä itseni ensimmäistä kertaa onnelliseksi. Lääkäri ohjasi juutalaislapsen sisäoppilaitokseen. Siellä annetaan mahdollisuus uusille ideoille. Opettajat kysyivät oppilailta, mitä he haluaisivat opiskella. Usko ja into opintoihin olivat loppumassa kesken, mutta sitten amerikkalaiset ohjaajat kannustivat häntä jatkamaan. Cohn alkoi pitää Jamaikalla taidestudiota. 19-vuotiaana, 1960-luvun alussa, Cohn sai stipendin Jamaikalle ja alkoi opettaa kalliissa oppilaitoksessa, jossa opiskeli rikkaiden eteläamerikkalaisten perheiden vesoja. Aluksi pojat välttelivät taidetta pitäen sitä tylsänä, mutta pikkuhiljaa kiinnostus heräsi. Hän karkasi sijaisvanhempiensa luota keskellä yötä ja pääsi paikallisen lääkärin puheille. Esimerkiksi eräs hiljattain eläkkeelle jäänyt Haifan japanilaistaiteen museon kuraattori sai mitalin Japanin keisarilta. – Se oli aikansa paras oppilaitos, jossa toimi sellaisia kuuluisia kriitikoita kuten Dore Ashton. » 18 19 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 haastattelu. ” Todennäköisesti minut oli heitetty pois jostain juutalaiskuljetuksen kuormasta, ja joku oli ottanut minut hoiviinsa. Nyt Cohn opettaa taidehistoriaa ja toimii rauhan puolesta Israelissa. – Minulla ei ole mitään tietoa, mitä minulle tapahtui ensimmäisenä neljänä elinvuotenani. Kouluaikana Cohn osui monta kertaa traagisten tapahtumien keskelle
” En ymmärrä, miksemme voi elää rauhassa palestiinalaisten kanssa ja kunnioittaa toisiamme. – En ymmärrä, miksemme voi elää rauhassa palestiinalaisten kanssa ja kunnioittaa toisiamme. Kaksi kertaa vireillä on ollut adoptioprosessi lapsen saamiseksi, mutta kumpikin prosessi on epäonnistunut. Kahden vuoden päästä Cohnia pyydettiin haastatteluun Israelissa sijaitsevaa työpaikkaa varten. – Me kaikki olemme saaneet elämän lahjan. Saatana oli läsnä ensin koko Saksassa, sitten myös Romaniassa, Unkarissa, Tšekkoslovakiassa ja muissakin maissa. Äidinisä puolestaan kuoli Theresienstadtin keskitysleirillä, ja äidinäiti ammuttiin kadulle Saksassa 1934 tai 1935. – Uusi asia ovat ehkä osatestamentit. He ovat köyhiä, syrjittyjä ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kehittyvissä maissa. Vastasin myöntävästi, mutta sillä ehdolla, että saan kunnon sopimuksen. Sen jälkeen oma menneisyys alkoi kiinnostaa häntä. Cohn on asunut talossaan Jerusalemin ydinkeskustassa 33 vuotta. Minulle se sopi hyvin jatkoksi väitöskirjatyöhöni. Suomi kunnioittaa luontoa tässä suhteessa. Testamentin laatija voi myös päättää, että varat kohdis tetaan johonkin tiettyyn kohteeseen ja tarkoitukseen, Gustafsson sanoo. Cohn kuuluu Rabbit ihmisoikeuksien puolesta -järjestöön, joka vastustaa siirtokuntalaisten palestiinalaisiin kohdistamaa väkivaltaa Israelissa ja Länsirannalla. Cohn otti yhteyttä holokaustin muistoa vaalivaan Yad Vashem -järjestöön. Lahjoituksen antaja osoittaa osan testamentistaan Lähetysseuralle lopun mennessä perillisille. – Minulla oli vuosikausia parantumaton haava sielussani. Sopimus allekirjoitettiin ja Cohn aloitti opettamisen Haifan yliopiston taiteellisessa tiedekunnassa vuonna 1969. Lahjoituksena perinnetila Ranualla Lähetysseuralle testamenttilahjoitukset eivät ole uusi asia, vaan se on saanut testamentteja jo kauan. Selvisi, että Ruth Cohn oli syntynyt Berliinissä, ja että hänen isänsä oli juutalainen lääkäri, joka karkotettiin Berliinistä Varsovaan 1944 ja katosi sille tielle. Isän tohtorinväitöskirja löytyy edelleen Humboldt-yliopiston arkistosta. Ruth Cohen kotikujallaan Jerusalemin keskustassa Nakita-koiransa kanssa. Lue lisää: suomenlahetysseura.fi/testamentti Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö, jonka työ rakentuu kristilliselle uskolle, toivolle ja rakkaudelle. Tiedot eivät olleet mieleisiä. Olin kuullut, että työnantajat usein käyttivät hyväkseen työntekijän ensimmäisen vuoden innon ja irtisanoivat sen jälkeen. –Israelin poliisi on aika kovaotteinen, hän sanoo. Paluuta Israeliin mutkisti hieman se, että pikkulapsena opittu heprean kieli oli unohtunut. Esimerkiksi Ranualta Lähetysseura sai muutama vuosi sitten testa menttilahjoituksena Kangaslampinimisen perinnetilan. Kannoin tuskaa koko ikäni tietämättä, mitä se oli. Myöhemmin hän pääsi myös opettamaan arkkitehtejä Haifan tekniseen yliopistoon Technioniin. Pommisuojaan suojautuminen traumatisoi ihmisiä jo lapsena. Vainojen uhrien muistopäivää vietetään 27.1. – On välttämätöntä tietää, miksi rakennus rakennetaan tiettyyn paikkaan ja miten rakennuksen on tarkoitus toimia. Myös Suomen Lähetysseura tarjoaa asiantuntijapalveluja ja järjestää koulutustilaisuuksia testamentteihin ja perintösuunnitteluun liittyen. taiteena. Cohn oli saanut työkutsun Australiaan, ja päätti pysähtyä matkalla auttamaan tsunamin uhreja. Materiaalien osuus korostuu entisestään. – Opetin tilan merkitystä kaupungissa ja taiteessa. Isänpuoleinen isoäiti murhattiin Riiassa. Kolmisenkymmen tä kansalaisjärjestöä, jotka ovat Vastuulli nen Lahjoittaminen VaLa ry:n jäseniä, ovat mukana Hyvä testamentti -kampanjassa. – Etenkin musiikinopiskelijat olivat kiinnostuneita sointujen ja värien yhteensovittamisesta. – Jeff Koons soittaa Afrikasta. Niissä oli sellaista äärimmäistä, shokeeraavaa pahuutta. Lähetysseurassa suositaan kuitenkin yleisluonteisia kohteita, ei kovin yksityiskohtaisia, sillä kun testamentti laitetaan käytäntöön, aika saattaa olla toinen ja kohteet tai kohdemaatkin muuttuneet. Hänen syntymästään ei ollut olemassa mitään rekisterimerkintöjä tai muitakaan papereita. – Testamentin laatijan tahtoa pyritään silti aina noudattamaan. Kun Cohn pääsi Intian valtameressä sijaitseville Andamaaneille, saarilla ei ollut juomavettä juuri lainkaan. Vuonna 2004 tsunami iski moneen valtioon Aasiassa. Mutta jos se ei ole kirjaimellisesti mahdollista, varat ohjataan alkuperäistä kohdetta mahdollisimman lähellä olevaan uuteen kohteeseen. – Rauhanasia johtuu taustastani. Noin joka kuudes vuosi on sota. Testamentteja tehdään yhä useammin hyväntekeväisyyteen. Parhaillaan Cohn vetää ekologisen tietoisuuden seminaaria. Suomen Lähetysseura on yksi mukana olevista järjestöistä. – Testamenttilahjoitukset ovat merkittävä osa yksityishenkilöiltä saamastamme tuesta. Hän etsii jotakuta, joka voisi ottaa hänen paikkansa Montclair State Collegessa. Siksi juristi on hyvä apu. –Mene Andamaanien saarille, siellä ei ole ketään auttamassa, mutta hätä on kova, hänelle vastattiin. Rabinin murha oli niin kova isku, että Cohn meni terapiaan. Maria Gustafsson sanoo, että Lähetys seuralla ei ole tietoa läheskään kaikista sille kohdistetuista testamenteista, vaan ne tulevat tietoon kukin ajallaan. – Suomi on johtava maa ystävällisten materiaalien kuten puun käytössä. Vasta kolmen kuukauden päästä tarvikkeita alkoi saapua riittävästi. Testamenttilahjoitukset pitävät sisällään asuntoja, irtaimistoja, rahaa, pörssiosak keita tai metsää ja tontteja. Rauhanasia on Cohnille ollut aina tärkeä. Yli puolet heistä kuitenkin ehti kuolla. Viime aikoina mielenosoitukset ovat jääneet väliin, koska ikää on karttunut. Hän oli kerran naimisissa, mutta pettyi miehen uskottomuuteen. Tosiasiassa opin hepreaa vasta oppilailtani. Hän soitti Israelin edustustoon Bangkokissa ja kysyi, missä tarvittaisiin auttavaa kättä. Opetusta on nyt jatkunut viisikymmentä vuotta. Tämä näkökulma on hyvin tärkeä tulevaisuuden maailmassa. Laatijan tahtoa noudatetaan aina Jotta testamentti on pätevä, sen on täytettävä tietyt lain edellyttämät muotomääräykset. Sitä kysyy itseltään, missä Jumala oli. Koons nousi myöhemmin maailmanmaineeseen populaaritaitelijana. Professori vastasi ja puhui muutaman sanan puhelimeen ja kääntyi sitten Cohnin puoleen. Elämänlaatu paranee ja stressi vähenee. Rahallisesti summa on huomattava, tosin se luonnollisesti vaihtelee vuosittain. Cohn ei kymmeniin vuosiin kertonut kenellekään alkuperästään tai pyrkinyt selvittämään tiedoissaan olevia aukkoja. Vuonna 1860 rakennetun talon remonttiin kului neljä vuotta. Vuonna 1995 olin ollut osoittamassa mieltä pääministeri Jitzhak Rabinin puolesta. – Häpesin sitä, että olin syntynyt Saksassa. Montclairissa Cohnin oppilaat olivat musiikin ja taiteen opiskelijoita, jotkut jopa matemaatikkoja. Suomen Lähetysseura on yleishyödylli nen yhteisö, joten sen ei tarvitse maksaa testamentilla saamastaan perinnöstä perintöveroa eikä lahjasta lahjaveroa. Ylpeys ei antanut periksi myöntää mitään muuta. ” Minulla oli vuosikausia parantumaton haava sielussani. – En pystynyt syömään mitään kahteen viikMe kaikki olemme saaneet elämän lahjan, Cohen sanoo. – Se oli minulle kuin unelma. – Kannoin nestehukasta kärsiviä ihmisiä sairasteltalle saamaan nesteytystä ja vitamiineja. Niin Cohn löysi New Jerseystä ensimmäisen työpaikkansa. – Minulla ei koskaan ollut mahdollisuutta tuntea heitä. Natsien teot olivat niin kauheita, ettei niitä voi antaa anteeksi, eikä kukaan voi ylpeillä niillä teoilla. Israel on nuori valtio, vain 70 vuotta vanha. – On tärkeä huomata, että testamenttia ei tehdä niinkään Lähetysseuralle vaan niille ihmisille, joiden hyväksi Lähetys seura tekee työtä. Cohnin mukaan maassa on paljon vihaa, epäluottamusta ja epärehellisyyttä. koon, kun tajusin, että kaikki Andamaaneilla olivat menettäneet jonkun läheisen, lapsen, veljen tai jonkun muun. – Olin sitä mieltä, että kun minua oli kasvatettu Israelissa, osasin hepreaa. Eräänä päivänä tuore tohtori oli keskustelemassa professorinsa kanssa, kun puhelin soi. Olin juuri ajamassa kotiin, kun radiossa kerrottiin Rabinin murhasta. – Vuosittain Lähetysseura saa lahjoitus varoja noin kolmestakymmenestä testa mentista, kertoo palvelupäällikkö Maria Gustafsson. Se rohkaisee ja opastaa ihmisiä testamentin tekemisessä hyvän tekeväisyyteen. Testamentin avulla voi lahjoittaa vaikka osan omai suudestaan itselleen tärkeän työn tai kohteen hyväksi. MAINOS MAINOS Perintönä hyvän tekeminen Testamenttivaroja voi ohjata myös lähetystyöhön. Järkytyin niin, että ajoin kolarin. Hän on osallistunut Israelissa lukuisiin mielenosoituksiin, joutunut kaksi kertaa putkaankin. 20 21 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 haastattelu. Tapaus vaikutti Cohniin syvästi. Jokaisen pitäisi elää elämänsä hyvin
asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaa www.kotimaa.fi Tilaa Kotimaa digilehti Lehti on verkossa luettavissa muutamaa päivää ennen kuin se toimitetaan kotiin. Malli diakonissalaitokselle tuli Saksasta. Vuosien päästä, monien vaiheiden jälkeen, kun Lina Snellman oli jo saanut useita kutsuja hoitamaan virkaa Helsingin Diakonissalaitokseen, hänen ystävänsä Lina Snellmanin merkitys Diakonissalaitoksen historiassa on kiistaton. Eräs hänen nuoruustoverinsa on muistellut, että missä ikinä Lina kulki, sinne hän jätti jälkensä. Kesällä 1871 Lina Snellman matkusti Tukholmaan jatkamaan soitto-opintojaan ja opiskelemaan englannin kieltä. Vasta, kun Lina Snellman tuli vuonna 1883 laitoksen johtajattareksi ja ylihoitajaksi, koulutuksesta tuli suunnitelmallista. Hänen elämänsä vaihtoehtoja olivat sukulaisiin turvautuminen, avioliiton solmiminen, palvelijantyö tai opettajan uralle antautuminen. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt / puh. + 6,9 snt / min. 22 23 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 historia. Se oli oppilaille koti, jossa vietettiin joulutkin. Lina Snellmanin aikaan Diakonissalaitoksen sairaalaan tuli myös köyhiä potilaita. Paluu kotikaupunkiin ei kuitenkaan tuonut helpotusta tilanteeseen, Lina luuli olevansa Jumalan hylkäämä eikä kyennyt minkäänlaiseen työhön. Surusaatto oli pitkä ja sieltä erottui se monilukuinen joukko, jossa mustan päähineen alta vilahtelivat valkeat sisarmyssyt. Sisar Lina kirjoitti 1890-luvulla sairaanhoidon teoriaoppaan, joka perustui useisiin ulkomaisiin alan teoksiin. Valtio ei tarjonnut asukkailleen sosiaaliturvaa, terveyspalveluja eikä sairaanhoitoakaan. Snellmanin talon piharakennuksessa keitettiin joka päivä keitto, jolla ruokittiin satoja nälkäisiä. He tekivät alusta asti töitä laitoksen hyväksi. Jo nuorena hän alkoi kulkea pitkin Oulua etsien apua tarvitsevia. Oululaisilla laivanvarustajilla oli maailman suurin purjelaivasto yli kymmenen vuoden ajan. Nyt teos on käännetty suomeksi ja painettu kaksikielisenä laitoksena. Lina Snellmanin koko elämä oli valmistautumista siihen kutsumukseen, joka häntä odotti. Helsingin diakonissalaitoksen pitkäaikainen johtajatar Lina Snellman kasvoi Oulussa varakkaan porvariperheen tyttärenä, mutta koki jo varhain auttamistyön omaksi tehtäväkseen. TEKSTI?| TARJARIITTA LEHTOLA Sisar Lina L ina Snellman on kuvannut päiväkirjassaan varhaisinta kokemustaan Jumalasta Carolina-tätinsä kuolinvuoteen ääressä vuonna 1857. Vieraanvarainen koti kehitti Lina Snellmanille sen luonteen ja toimintatavan, joka oli hänelle diakonissalaitoksen johtajattarena ominainen. Diakonissalaitos oli alkujaan luostarimainen sisäoppilaitos. Muista Jumalaa! Nämä tädin sanat olivat kuitenkin painuneet lähtemättömästi lapsen sieluun. Olsonin, joka valittiin Diakonissalaitoksen ensimmäiseksi vakinaiseksi johtajaksi 1893. Hätä ja pimeys alkoivat hälvetä. Nainen oli vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla oikeudellisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti riippuvainen miehestä. päivänä 1883, ja niin sisar Lina pääsi aloittamaan työnsä. Kului vuosia ennen kuin Lina Snellman pääsi rauhaan ja tasapainoon Jumalansa kanssa. Kirkko, kunnat, seurakunnat ja suvut pitivät huolta vanhuksista, lapsista, vammaisista ja muista hädänalaisista. | Kuva: Museovirasto ” Sisar Lina korosti opetuksessaan kaikkien yhdenvertaisuutta ja piti tärkeänä, että kaikki potilaat saivat samanlaisen kohtelun. Marraskuussa Linan isä purjehti Tukholmaan ja otti tyttärensä mukanaan Ouluun. Hänellä oli hellä sydän köyhiä, sairaita ja kärsiviä kohtaan. Digilehden tilaajana pääset lukemaan myös aikaisemmin ilmestyneitä lehtiä arkistosta. Avukseen sisar Lina sai pastori C.G. Anna minulle, Jumalani, paikka täyttääkseni, polku kulkeakseni, jolla sinun kätesi johtamana saan käydä sinun asioillasi maan päällä. Alkuvuosina koulutus tapahtui enimmäkseen potilaan vuoteen vierellä. Haudalta sisaret palasivat kotiin, joka nyt tuntui heistä niin perin tyhjältä. Sairaanhoidon teoria I ja II – Tiedolla, taidolla ja rakkaudella on ainutlaatuinen dokumentti 1800-luvun lopun sairaanhoidosta. Sen mukaan sisar Lina koulutti vuosikaudet diakonissa-sairaanhoitajia. Hän auttoi myös kenkien ja vaatteiden hankkimisessa. Mutta jo alkusyksystä hänet valtasi synkkämielisyys ja alakuloisuus, joka esti kaiken työn. Sisar Lina korosti opetuksessaan kaikkien yhdenvertaisuutta ja piti tärkeänä, että kaikki potilaat saivat samanlaisen kohtelun. Sisar Lina saatettiin viimeiseen leposijaansa Diakonissalaitoksen hautapaikalle Malmin hautausmaalle, hänen oman toivomuksensa mukaan. Linan isän serkku ja täyskaima senaattori Johan Vilhelm Snellman hankki ulkomailta lainaa ja viljoja ja järjesti hätäaputöitä. Opas oli Suomessa ensimmäinen laatuaan. Digilehden vuoden kestotilauksen voi maksaa kahdessa erässä ja määräaikaisen kolmessa erässä. Rukous tuli kuulluksi. Hän uskoi jo tuolsyleili häntä sydämellisesti sanoen: Herra antakoon sinulle paljon kärsimystä, paljon iloa. Kriisin hetkellä leskieverstinna Aurora Karamzin teki aloitteen hätääkärsivien auttamisesta ja niin alkoi Helsingin Diakonissalaitoksen tarina. edut. Usein hän jätti jälkeensä isänsä allekirjoittamia pieniä lappusia, joihin oli merkinnyt kuinka paljon ryynejä tai jauhoja he saivat ilmaiseksi noutaa Snellmanin puodista. Kirjallisuus, käsityöt ja soittoja lauluharrastukset täyttivät Linan elämän. Avustustoiminta kasvoi laajaksi katovuosina 1867–1868. Näin rukoili sisar Lina usein lapsuuskodissa ollessaan. Printtilehden tilaukseen sisältyy digitaalisen näköislehden lukuoikeus ja muut em. Lina Snellmanin lapsuudenperhe oli monilukuinen ja seuraelämä kodissa vilkasta. 020 754 2333 . Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Eeva Hurskainen: Sisar Linan tyttäret loin esirukouksen merkitykseen ja pyysi monia tuntemiaan ihmisiä, varsinkin kirkonmiehiä, rukoilemaan hänen puolestaan. Lisäksi tilaajalle avautuu lukuoikeus kotimaa.fi sivustolla kaikille avoimien uutisten lisäksi tähdellä merkittyihin uutisiin, artikkeleihin ja reportaaseihin. On sanottu, että Helsingin Diakonissalaitos on katovuosien lapsi, mutta sen juuret ovat kuitenkin paljon syvemmällä. Laivojen muonitus vaati paljon kodin asukkailta. Uskonnonopettaja sai aikaan pysyvämpiä ja syvempiä vaikutuksia, mutta kun viisi vuotta tädin kuoleman jälkeen Lina matkusti Helsinkiin, hän koki hennon hengenelämänsä käyvän heikoksi taistelussa maailmanmielisyyttä vastaan. Kun Helsingin Diakonissalaitos perustettiin 1867, Suomen suuriruhtinaskunta oli osa Venäjän keisarikuntaa, sen kaupungit olivat hyvin pieniä ja suurin osa ihmisistä sai elantonsa maataloudesta. + 14,9 snt / min, lankapuhelimesta 8,21 snt / puh. Lähteitä ja kirjallisuutta: Edvin Wiren: Lina Snellman Lina Snellman: Sjukvårdsteorier I och II – Att vårda med hjärna, hjärta och hand / Sairaanhoidon teoria I ja II – Tiedolla, taidolla ja rakkaudella. Diakonissavihkimys tapahtui toukokuun 12. Täti halusi hyvästellä lapset ja sanoi Linalle: Muista Jumalaa! Nämä sanat palasivat Linan mieleen usein leikin keskellä, mutta niiden merkitys himmeni vähitellen. Hän luki heidän kanssaan ja keskusteli heidän sielunsa tilasta. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Diakonissan työ toi naiselle yhden uuden vaihtoehdon. Hän sai paikan täytettäväksi ja polun kulkeakseen. Oppilaat saivat ylöspidon, vaatteet ja pienen taskurahan. Diakonissalaitoksen perustaminen merkitsi koulutettujen sairaanhoitajien tuloa suomalaiseen sairaanhoitoon. Nälän ja kuoleman aiheuttama tuho vaikutti syvästi talon tyttäreen
Messua suunnittelevien on hyvä muistaa, että kirkon penkissäkin saattaa joku lumoutua muinaisen tekstin sanoista tai sävelten kulusta. Oma salaperäinen maailmansa ovat myös islamilaisen maailman maanalaiset kirkot. Ortodoksisia kristittyjä lienee 200–250 miljoonaa, eniten Euroopassa ja Venäjällä. On mahdollista, että koirakin, jonka aivot ovat samaa kokoa kuin pikkulapsella, voi lumoutua. Muualla maailma on monin paikoin täynnä voimalla leviävää kristinuskoa. Hänen mukaansa mitään yhtä taikasanaa kirkkojen menestykseen ei ole. Bhakti (”antaumus”) on hindulaisuuteen liittyvä käsite, joka tarkoittaa jumalrakkautta, johon kuuluu laulua, rukoilua, mietiskelyä ja palvontaa. Määrä on tässä diskurssissa keskeisempää kuin perisynnin vammauttama laatu tai kirkon muut attribuutit. Todella nopeaa on ollut kasvu maailman monien helluntailaisten ja evankelikaalisten kirkkojen joukossa: jäseniä lienee jopa 300– 400 miljoonaa. Sotien, ääriliikkeiden, pakolaisuuden ja poismuuton vuoksi näitä kirkkoja uhkaa kotiseuduillaan sukupuutto. OLLI SEPPÄLÄ Måns Broo (toim. Ihmisen usko tuo lumoon oman elementtinsä, nostaa sen syvästi olemassaoloa järisyttävälle tasolle. Aito välittäminen ja konkreettiset toimet ihmisten elinolojen parantamiseksi ovat ai na olleet kristillisten yhteisöjen tärkeä vetovoimatekijä. Kuten yleensä pyhät rakennukset, kirkot tehtiin ennen vaikuttaviksi, synnyttämään lumoutumista. Uskonnollakin on ihmiselle lumoavaa tarjottavaa. Bhaktin filosofia ja käytäntö on ikään kuin sisällöllistä ja muodollista jatkoa Måns Broon aiemmin suomentamalle Yoga-s?tralle (Joogasutra), joka ilmestyi alun perin 2010 ja 2019 uudistettuna laitoksena nimellä Joogan filosofia. Luterilaisia on nyt maailmassa noin 70 miljoonaa. Kristinusko on pitkälti kuihtunut synnyinseuduillaan Lähi-idässä. Katolinen kirkko on maailman suurin kirkkokunta. ” Tutkimusten mukaan lumoutuminen aiheuttaa ihmisen aivoissa pienen maanjäristyksen, joka avaa kokijalleen uuden, tarkemman näkökulman. Ihmiselle se joka tapauksessa on ihmeellinen ja myös aivan olennainen taito. Kommunismin monissa maissa kurittama tunnustuskunta on elpymässä, mutta sen kasvu vaikuttaa hitaalta ja ortodoksien suhteellinen osuus maailman kristityistä vähenee. Kahvipöytäkeskustelu johti aikanaan kirjan syntyyn. Broo myös varoittaa lukijaa tulkitsemasta suomennoksessa käytettyjä käsitteitä liiaksi kristillisen teologian esiymmärryksen pohjalta. S?tra tarkoittaa filosofista kirjoitustyyliä ja muotoa. J ouset aloittavat kauniin sävelen, naisääni liittyy niihin ja tiedän, että ihan kohta... K ristittyjen ykseyden rukousviikko eli ekumeeninen rukousviikko (18.–25.1.) on hyvä hetki tarkastella kristinuskoa maailmanlaajuisesti. Toki voi lumoutua myös musiikista, taiteesta, rakennuksista ja sanoista. Lähi-idän maissa oli vielä 50 vuotta sitten suuria ikivanhoja kristittyjä vähemmistöjä. Ketolan mukaan kautta koko uskonnollisen kentän on nähtävissä, että yksi tärkeä tekijä on kyky tukea jäsenten hengellistä elämää. ????ilya-bhakti-s?tra on peräisin 1600-luvulta ja se on luonteeltaan filosofinen. Niiden sijaan kannattaa lumoutua. Tässä vaiheessa pandemiaa, kun kaikkien hermot alkavat olla jo liian kireällä, lumoutumista kaivataan jo kipeästi. ????ilyaja N?rada-bhakti-s?tra. Kristinuskon globaali todellisuus on kuitenkin hyvin erilainen. Ketola ehdotti, että suomeksi pitäisi saada kirja bhaktista. Broon suomennokset tekevät lukijalle näkyväksi sutratyylin. ja sitten tuntuu kuinka rinnassa pakahduttaa ja kyyneleet kihoavat silmiin, kun Andrea Bocellin tenori yhtyy lauluun: ”La luce che tu dai. &suom.): Bhaktin filosofia ja käytäntö. ”Mutta bhakti on jopa korkeampi kuin teot, tieto tai jooga, koska se on oma tuloksensa ja myös koska Jumala vieroksuu ylpeyttä ja rakastaa nöyryyttä” (Naradan sutrat 25–27). Vaihteluksi luontolumolle kirkkojen pitäisikin olla nyt auki ja kynttilöiden palaa. Niiden on tunnettava oman ympäristönsä ihmisten arkiset huolet ja haasteet. Ja tietenkin auringonlaskut ja revontulet. Muita tutkimuksissa esiin nostettuja tekijöitä ovat Ketolan mukaan mission ja päämäärän selkeys, sekä kyky tukea jäsenten aitoa osallisuutta niiden toteuttamisessa. Länsimaissa kirkon julkisuuskuva ja kannatus ovat kärsineet toistuvista pedofiliaskandaaleista. Broo tekeekin laajoilla kommentaareillaan suuren palveluksen kaikille, joita kiinnostaa itämainen vaikutus kulttuurissamme. Mitä tarkoittaa. Kirjassa on ensin sutra sanskriitin kirjoitusasuisena, sitten äänteen mukaisesti kirjoitettuna, sitten sanasuomennos ja lopuksi varsinainen ajatuksen mukainen suomennos. Tämä edesauttaa sukupolvien välistä perinteen siirtämistä. | Kuva: Piia Lempiäinen/ Suomen Lähetysseura Kimmo Ketola on ollut mukana kansainvälisessä seurakuntatutkijoiden verkostossa, jossa on tarkasteltu yhteisöjen kasvutekijöitä. – Menestyksellisimmät yhteisöt ovat niitä, jotka onnistuvat näissä molemmissa, Kimmo Ketola arvioi. Jossakin kirkosta ollaan tekemässä valtion jatketta. ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat”, huokaa psalminkirjoittaja lumoutuneena öisen tähtitaivaan alla. Tyypillinen lähetystyöntekijä 2000-luvun maailmassa lieneekin eteläkorealainen. aivan kohta... Lumoutuminen nimittäin tutkimusten mukaan aiheuttaa ihmisen aivoissa pienen maanjäristyksen, joka avaa kokijalleen uuden, tarkemman näkökulman. Kirkon kasvu Raamatussa ja kirkon lähetysperinteessä kirkon kasvu, siis evankeliumin leviäminen uusille ihmisille ja kansoille, on odotusarvo ja Kristuksen lähetyskäskyn (Matt. – Laadukkaimmista aihepiiriä käsittelevistä tutkimuksista käy ilmi, että kyse on monen tekijän summasta, Ketola sanoo. Kirjaan Broo on suomentanut kaksi nykyhindulaisuutta taustoittavaa tekstiä. Helluntailais-evankelikaalisessa kristikunnassa ekumeniaan on suhtauduttu usein torjuvasti. I pray we’ll find your light.” Ja ihmettelen liikuttuneena, miten minä tässä ja nyt voin kuulla jotain niin kaunista. Lumoutumisen taito vaatii riittävän suuret aivot. Lumoutumisen sanotaan parantavan muistia, vapauttavan luovuutta ja hoitavan stressiä. Jos siis haluaa nollata päätään, paras keino ei välttämättä olekaan alkoholi tai hauska komedia. Paljonko Kiinassa on kristittyjä. Gaudeamus 2021. 28:18–19) toteuttamista. Kirkon kasvu ei ole ihmisen hallinnassa. Lähetystyössä eurooppalaiset ovat menettäneet asemiaan. Tämä koskee sekä protestantteja että katolilaisia. Se on eräänlainen uskonnon käytännön harjoittamisen alue, omanlaisensa henkistymisen tie. Länsimaissa, varsinkin Euroopassa, monet perinteiset valtioja kansankirkot tunnetusti menettävät jäseniään ja resurssejaan. Nämä kirkkokunnat ovat usein ekumeenisten sopimuksien toisiinsa sitomia. Sillä on liki 1,3 miljardia jäsentä – melkein yhtä paljon kuin Kiinassa ihmisiä. Lumoutumisella on myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. 24 25 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 teologia. Sutrien pakattujen lauseiden ymmärtäminen ilman intialaisen filosofian tuntemusta on hankalaa, jopa mahdotonta. Esipuheen alussa kerrotaan, että kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola osallistui Åbo Akademin seminaariin ja keskusteli kahvipöydässä vertailevan uskontotieteen opettajan ja dosentin Måns Broon kanssa tulevista kirjaprojekteista. Toisaalta Luukkaan evankeliumissa (18:8) todetaan – tässä kontekstistaan irti – että ”kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” Kirkon kasvu ei ole itsestäänselvyys. 286 sivua. Tärkeäksi on havaittu myös lasten ja nuorten huomioiminen toiminnassa. Reformoituja eli kalvinisteja on noin 75 miljoonaa ja anglikaaneja vajaat 80 miljoonaa. – Johtajuudella on tässä aivan keskeinen merkitys. On aika lumoutua FREIJA ÖZCAN Kirjoittaja ihmettelee ajankohtaisia teologisia aiheita. 30 vai jopa 80 miljoonaa. Luonto on jo Raamatunkin mukaan suuri lumoutumisen tuottaja. Kirkkohallituksen Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön tutkija Kirkko Kiinassa kasvaa, mutta tarkkoja jäsentietoja ei ole. Kuvassa Tao Fang Shanin kristillinen keskus Hongkongissa. Varsinkin hengelliset kokemukset tekevät uskonnosta yksilölle merkityksellisen. Länsimaissa sen asema horjuu. Kaikkien uskonnollisten yhteisöjen haasteena on tehdä sanomansa yhtäältä yksilölle puhuttelevaksi sekä toisaalta ylläpitää vakautta ja jatkuvuuttaan. Jossakin kristittyjä vainotaan. Avara näkymä tunturin huipulta, edessä avautuva meren selkä, metsän luminen satumaisema, vehreän metsikön läpi soljuva joki saavat ihmisen hengen salpautumaan. Onpa bhaktia verrattu herätysliikkeeseen tai reformaatioon, joka uskonnon harjoituksena ohittaa kastit ja sukupuolen. Urkumusiikkiakin voisi kanttori ilokseen soittaa lumoutujille. JUSSI RYTKÖNEN ” Varsinkin hengelliset kokemukset tekevät uskonnosta yksilölle merkityksellisen. Kuten psalminkirjoittaja, lumoutunut kokee itsensä pieneksi hiukkaseksi maailmankaikkeudessa. Se on hyvin tiivistä ja joskus sen vuoksi vaikeaselkoista. Vinkiksi vain, se Bocellin kappale on nimeltään Prayer, siis rukous. Kasvu on kirkkopuheessa ja teologiassa positiivista, vähentyminen kielteistä. – Hengellisyyden rinnalla seurakunnilla tulee olla toinen jalka tukevasti tässä maailmassa. Kirkon vahvimpia kasvualueita ovat Amerikat, Afrikka ja Aasia. N?rada-bhakti-s?tra on 1800-luvulta ja käsittelee bhaktia käytännönläheisemmin, minkä vuoksi se on tullut suosituksi länsimaissa erityisesti joogainnostuksen myötä. Olen lumoutunut. Kirkon koko globaali kasvu ei näy tilastoissa. Se synnyttää hänessä nöyryyttä ja karsii hänestä itsekyyttä ja vihamielisyyttä toisia ihmishiukkasia kohtaan, mikä puolestaan edistää yhteiskuntarauhaa. L ä n s i m a i s s a taantuvat luterilaiset, anglikaaniset Kirkko kasvaa nopeasti maailmalla ja reformoidut kirkot menestyvät kolmannessa maailmassa: Etiopian ja Tansanian luterilaiset kirkot ovat jo nyt suurimmat luterilaiset kirkot. | kolumni | | kirja | | ekumenia | Tavallinen käsitys taantuvista kirkoista koskee vain Euroopan ja Lähi-idän kirkkoja. Paljonko niissä on jäseniä. Yhtä tärkeää on kuitenkin yhteisöjen juurtuminen ihmisten paikalliseen elämäntodellisuuteen
– Silloin ei ollut mitään muuta talviliikuntaharrastusta. Luonnon omat äänet kiehtovat Tahkolaa ladulla musiikin kuuntelun sijaan. Naisista toinen hymyilee. Samalla jää hyvin muistiin ulkoa opeteltavat ohjelmistot. – Osaatteko sano, miksi minä en ole onnistunut näkemään Jumalaa, kysyi eräs opiskelija puoliksi leikillään. Hän on kannustanut myös seitsemää lastaan hiihdon pariin. Hiihto on myös hyvää astman hoitoa. 3. 1. Se valmistui 1975. J o kouluikäisenä Jyväskylän seurakunnan kanttori Pertti Tahkola hiihti satoja kilometrejä vuodessa. Tämän viikon kuvassa on arvatenkin kyse jostain paneelikeskustelusta. Opettelin vapaan tyylin, hiihdosta tuli elämäntapa, hän kertoo. Suksi on katkennut vain kerran: kahdeksan kilometrin paluumatka yhdellä suksella vaikeassa maastossa oli mieleenpainuva. Mistä Kalle Hiltunen on kotoisin. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkinto. Huomioithan, että osoitetietojasi voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. Pertti Tahkola pitkän matkan hiihto – Jos on paljon työpaineita tai mieli maassa, ladulla menee viisi minuuttia ja on ihan eri olo. Pöydällä on vettä ja juomalaseja. Vastausaikaa on seitsemän päivää lehden ilmestymisestä. 1. Voit perustella valintasi lyhyesti. Siellä voi hiihtää pitkiä lenkkejä täysin korvessa. Myös hiihdon seuraaminen on mahtavaa. Hän muistaa edelleen paikat, joissa opetteli laulujen sanoja tehdessään laulun A-tutkintoa baritoni Jorma Hynnisen johdolla. Voit myös lähettää viestisi postikortilla osoitteeseen PL 279, 00181 Helsinki. Missä ja milloin | Kuva: Kotimaan kuva-arkisto kuva on otettu. Kenen johdolla Pertti Tahkola teki laulun A-tutkintoa. Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa ja Kotimaa.fi julkaisevat kuvia arkistostaan. Jyväskylän seurakunnan kanttori, diplomilaulaja Pertti Tahkola, 51, johtaa Kamarikuoro Valoa. Ne ovat juhlahetkiä. Karanteeniaikana hän hiihti öisin vaimonsa kanssa otsalampun valossa, ja kunto palautui varsin nopeasti. Pisin matka tähän asti on ollut 70 kilometriä. Kuva on otettu Lahdesta osapuilleen 1970–80-lukujen taitteessa. Pohjoisessa hänellä on myös kokemusta Iivo Niskasen pyyhältämisestä ohi. Kolme vuotta sitten mukaan tuli perinteinen tyyli polvien kipeytyessä. Nils iäs tä 2. Kun Tahkola muutti perheineen vuonna 2002 Heinävedelle, kilometrejä alkoi kertyä vuosittain kaksituhatta. Myös vuoden 2018 Händelin orkesterisäestyksellistä Messias-oratoriota Tahkola visioi ladulla. Jos sinulla on tietoa kuvasta, kerro se viestillä osoitteeseen: kotimaa24@kotimaa.fi tai Kotimaan Facebook-sivulla, jossa kuva myös julkaistaan. Kirjapalkinnon voitti Elisa Kelhä Raumalta. Vastauksia saatetaan käyttää lehdessä ja verkossa tunnistuksen yhteydessä. Syyksi paljastui korona. VIRPI KIRVES-TORVINEN ” Hiihtäessä tulee oikeasti parhaimmat ideat ja suurimmat oivallukset. Miehistä kaksi näyttäisi kirjoittavan jotain. Sormunen ja Leppilampi tekivät 1980-luvun alussa kaksi gospellevyä nimellä Jarmo & Jukka. Nadria haastattteli ja kuvasi Hanna Hirvonen ja pogromeista kirjoitti Jussi Rytkönen. Trion muodostavat Jarmo Sormunen, Hanna-Liisa Koistinen ja Jukka Leppilampi. | 3 kysymystä | Vastaukset löytyvät tästä lehdestä. Tasapeliin ylsivät syyrialaisen Mirna Nadrin haastattelu sekä historiajuttu Venäjän juutalaisvainoista. | Kuva: Virpi Kirves-Torvinen 26 27 KOTIMAA | 21.1.2022. Tammi-maaliskuussa kilometrejä kertyy 150 viikossa, tyypillisellä lenkillä parissa tunnissa hurahtaa 30 kilometriä. 350 3. Kyseessä lienee Kansanlähetyksen tilaisuus. He tapasivat eri kirkkokuntien ja uskonsuuntausten oppinutta väkeä ja lopuksi myös viisaana tunnetun rabbin, joka asui vaatimattomissa oloissa Jerusalemin ulkopuolella. Tunnistako kuvan ihmisiä. Näen, miten valtavan kovaa se on huipulla. OLLI SEPPÄLÄ J oukko teologian opiskelijoita matkusti Israeliin opintomatkalle. Silloin olen täysin vapaa kaikesta. – Rukalla on parhaat, huippukunnossa olevat ladut ja todella vaativaa maastoa. Viime talvena Pertti Tahkola huomasi yhtäkkiä, ettei jaksa hiihtää. Kotimaan nro 1 paras juttu -äänestyksessä äänet jakautuivat poikkeuksellisen tasaisesti. – Hiihtäessä tulee oikeasti parhaat ideat ja suurimmat oivallukset. Harrastus on istunut hyvin kanttorin kalenteriin. Kuvat kertovat pääosin oman aikansa kirkollisesta elämästä ja tapakulttuurista. | 3 kysymystä | | vastaus | K otimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu tai mihin se liittyy. Rabbi katsoi häntä vakavana ja sanoi: – Ilmeisesti et rukoillessasi ole kumartanut tarpeeksi syvään. 2. Varaston kymmenestä suksiparista neljä on säännöllisessä käytössä. Kaksi naista ja kolme miestä istuu tuoleissa pienen pöydän ääressä. Silloin olen täysin vapaa kaikesta. Tahkolan hiihtokausi kestää marraskuun alusta huhtikuun loppuun. Jor ma Hyn nis en Viime viikon mysteerikuvaan tuli useita tunnistuksia. – Mitä enemmän hiihdän, sitä enemmän laji avautuu. Lähetä viestisi osoitteeseen toimitus@kotimaa.fi, otsikkokenttään viesti Hyvä juttu + lehden numero (löytyy kannesta). Trion takana näkyvä reliefi on kuvanveistäjä Toivo Pelkosen punahonkainen ”Tulkaa minun tyköni kaikki”, mikä paljastaa konserttipaikaksi Liipolan seurakuntakeskuksen Lahdessa. Montako sivua on rukouskirjassa Alkuja ja loppuja. Mistä tilanteesta on kyse. kirkkokahvit | vastaus | 26 KOTIMAA | 21.1.2022 | harrastaja | Mysteerikuva | kasku | | paras juttu | Anna palautetta, Voita kirjapalkinto! Kerro mikä tässä Kotimaan numerossa on mielestäsi paras juttu
Seitsemän vuoden Keniassa asumisen jälkeen perhe asettui Ouluun. Viimeisenä syksynään hän jaksoi vielä puhua eteläpohjalaisten kutsuseuroissa, mutta leijonaklubilleen lupaamansa perinteisen pikkujouluhartauden hän joutui jo perumaan. Hakuaika päättyy 7.2.2022 kello 15:00 . Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Virassa noudatetaan 6kk:n koeaikaa. | kuolleet | Paikkoja avoinna Haemme Oronmyllysäätiölle uutta TOIMITUSJOHTAJAA Toimitusjohtajan tehtävään kuuluu säätiön toiminnan ja hallinnon johtami nen sekä käytännön asioiden hoito säätiön hallituksen tarkemmin määrittelemällä tavalla. 28 29 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 tiedoksi. Kotimaa painettuna, KotimaaPro-liite painettuna, näköislehdet, digitaalinen arkisto, kalenteri) 12 kk 156 € kestotilauksena. ”Se on painija…Painija se on!”, hihkaisivat Härmälän Haukkojen partiopojat, kun olivat tavanneet uuden kirkkoherransa. Elvin työ painottui erityisesti terveyskasvatukseen ja sairauksien ehkäisemiseen. Elvi oli haaveillut lähetystyöstä rippikoulusta lähtien. Hänelle kertyi niitä paljon, Kalevassa jopa poikkeuksellisessa määrin. Haastattelut suoritetaan 31.1.–1.2. Elville tärkeän laulun Paljon ois aihetta lapsella kiittää toinen säkeistö kuvaa Elvin elämänasennetta: ”Kauniina nauhana vuosien päivät, helmenä jokainen muistoksi jäivät. Varttuessaan he huomasivat muutakin: ”Rauhallinen lämmin ihminen, jolla oli aina aikaa tervehtiä ja rupatella kuulumiset. Hoitokodin viikkoinaankin hän halusi loppuun asti elää, mutta kuolinilmoitukseen jo valitsemansa virrenvärssyn sanoin jäädä Jumalan armon huomaan. Tiedustelut ja hakemukset palkkatoiveineen 14.2.2022 mennessä Oronmyllysäätiön hallituksen puheenjohtaja Kari Velloselle, k.vellonen@gmail.com, puh. 29.7.1962 Itete, Tansania k. Läs mer på borgastift.fi/rekrytering Tule Sammonlahden seurakuntaan papiksi! Susanna siirtyy Imatralle ja siksi Sammonlahden seurakuntapastorin virka on haettavana 28.1. Elvi syntyi evakossa Savukoskella 27.9.1943. ASIAKASPALVELU tilaukset ja osoitteenmuutokset: puhelin 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi • Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036, ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Mediamyynti: Pirjo Teva 040 680 4057, pirjo.teva@ kotimaa.fi, Juha Kurvinen 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi • Ilmoitushinnat: 2,50 € / pmm + alv. Lähtijää kiiteltiin ahkeraksi ja palvelualttiiksi sananpalvelijaksi, jolla oli myös harvinainen kyky muistaa työssään aikoja sitten kohtaamiaan ihmisiä ja heidän nimiään. Kiitollisuus Jumalalle sekä usko tulevaisuuteen säilyivät vahvoina loppuun asti. Kolmen vuoden ajanjakso Berliinissä 1966–69 antoi ammattitutkinnon lisäksi rohkeutta tarttua uusiin ja erilaisiin haasteisiin vieraissa kulttuureissa. Oronmyllysäätiön tarkoituksena on Pyhän Raamatun ja Suomen ev.lut. Varusmiesaikana kypsyi kuitenkin päätös lähteä lukemaan papiksi. Työmatkat Sambian maaseudulle ja Kongoon olivat vaikuttavia kokemuksia. Sakari Suutala siirtyi eläkkeelle heti kun laki ja ikä oikeuttivat. 24 %. Opintojensa ohessa hän toimi nuorisotyön ohjaajana Espoossa. Arvostamme hakijalta: – Soveltuvaa koulutusta ja esimieskokemusta. Hän oli syntynyt maanviljelijäperheeseen Lapualla 18.4.1940. Säätiö jatkaa Oronmyllyn lomaja kurssikeskuksen toimintaa alkuperäiseen evankelioimisnäkyyn perustuen. Valintaan kannusti myös koulutovereiden esimerkki: vuonna 1960 kirjoittautui Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan peräti yhdeksän Lapuan yhteislyseossa lakitettua, yhtenä heistä Sakari Suutala. Urheilua harrastava ja seurakunnassaan aktiivinen nuorukainen havitteli ensin opettajan uraa. Sen päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä. Tehtävän hoitaminen edellyttää säätiön tarkoituksen mukaista työnäkyä, hengellisen kentän ja kristillisten toimijoiden tuntemusta ja verkostoitumiskykyä. Kotimaa vain diginä -tilaus (sis. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan osoitteessa www.rymattylanseurakunta.fi Lämmin kiitos teille, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme Clary-Ann Stillin muistoa ja ottaneet osaa suruumme. Lisäksi säätiö toimii sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi yhteistyössä seurakuntien, kuntien, järjestöjen, yhdistysten ja muiden yhteisöjen kanssa. 050 464 8460. Ylioppilaslakin Elvi sai Rovaniemellä vuonna 1965. Oulussa Elvi koulutti uusia sosiaalija terveysalan ammattilaisia. Rukous tuo rauhan sydämeen. Toiminnallinen osasto tukee kirkon työtä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, vaikuttaa yhteiskunnassa sekä edistää verkostoitumista. Kotimaa ja KotimaaPro-liite näköislehtenä sekä digitaalinen arkisto) 12 kk 132 € kestotilauksena• Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakas suhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisteri lain puitteissa • Pidämme oikeuden hintojen muutokseen. Hänen läksiäisissään marianpäivänä 2003 Härmälän kirkko täyttyi yli ääriensä. 15.00. 040 688 1543. evl.fi/työpaikat Toiminnallisen osaston jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikössä on haettavana Kirkkohallitus hoitaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa. Asuinpaikaksi napapiirin pohjoispuolella syntyneelle Elville tuli Matongon kylä päiväntasaajan eteläpuolella. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan on KirkkoHR:ssä. Koulua käytiin asuen koulukorttee -reissa tai asuntolassa jopa 100 kilometrin päässä kotoa. 044 5897 485. 24 % / h • Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoitusmyynti@kotimaa.fi • Tilaushinnat: Koko Kotimaa -tilaus (sis. Hallinnollisia tehtäviä hän sai vuorollaan hoitaa myös seurakuntayhtymässä. Lämmin kiitos osanotosta. Tjänstens kravgrupp är K10 och lönen är 4718,13 € i månaden. Paikkoja avoinna ilmoitukset 2,70 € / pmm + alv. Suomessa sairaanhoitajan työt saivat kuitenkin odottaa, kun kolmen lapsen hoitaminen sekä pappilan emäntänä toimiminen ja seurakunnan työhön osallistuminen Ranualla, Pudasjärvellä ja Ullavalla veivät päähuomion 1970-luvulla. Lisätietoja antaa kirkkoherra Juha Eklund, 040 3126 500, juha.eklund@evl.fi Rymättylän seurakunnassa on haettavana DIAKONIAN VIRKA Hakuaika päättyy 2.2.2022 klo 15. kirkon tunnustuksen pohjalta toimia Jumalan valtakunnan työn edistämiseksi. ja viranhaltijan toivotaan aloittavan 1.3. Clary-Annin omaiset Sakari Suutala Tuhansille tamperelaisille ja lukuisille muillekin tutuksi tullut rovasti Sakari Suutala kuoli Pirkanmaan hoitokodissa Tampereella 8.12.2021. Opimme myös sen, mitä herännäisyys tarkoittaa. Tammerfors svenska församling söker KYRKOHERDE Kom och jobba i ett inspirerande arbetslag på en språkö! Vår lilla församling är aktiv och hemtrevlig, och arbetsuppgifterna mångsidiga. Vielä kuusikymppisenä hän sanoi lehtiin haastateltuna, että kirkolliset toimitukset olivat hänelle mieluisinta aluetta ja että kasteja hääjuhlissa sekä hautajaisissa hän oli pappina ”omin itsensä”. VOITTO SILFVERHUTH Elvi Lounela Elvi Lounela (os. 24 %. Opetuksessaan Elvi hyödynsi Afrikassa kertynyttä työkokemustaan ja ohjasi opiskelijoiden kansainvälisiä harjoittelujaksoja muun muassa Keniassa. Rukous on polku luokse auttajan. Rakkaudella muistaen Pertti-isä Anna-Kaisa, Olli ja Jukka perheineen Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa kotimaa.fi/ tyopaikat-ja-virat Julistetaan haettavaksi LAPUAN HIIPPA KUNNAN TUOMIOKAPITULI on julistanut haettavaksi Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran, tuomiorovastin, viran. – Kokemusta vapaaehtoistyön ja talkootoiminnan johtamisesta. Viran palkkaus on vaativuusryhmä 601:n mukainen. järjestön tai seurakunnan ylläpitämän kurssikeskuksen ohjelman ja liiketoiminnan kehittämisessä. Vuoden 1979 alussa haave toteutui, kun perhe lähti lähetystyöhön Keniaan. Elvin tehtävä laajeni naistenryhmien tukemisesta orpojen koulunkäynnin turvaamiseen ja toimintaan prostituoitujen parissa. 22.10.2021 Helsinki Rukous on silta luokse Jumalan. Hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon, ja 5.6.1966 hänet vihittiin papiksi Tampereella. Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa KirkkoHR-sivustolla: https://rekry.evl.fi/rekry2/ Johtajan virka Viimeinen hakupäivä on 3.2.2022 Lisätiedot: Petri Määttä, kirkkoneuvos pe 21.01.2022 kello 9.00–10.30 ja ma 24.01.2022 kello 08.30–10.00, p. klo 16 mennessä. Kakkinen) nukkui pois Katriinan sairaalassa Vantaalla 7.12.2021. Elvi jatkoi opintojaan ja suoritti terveydenhoitajan ja sairaanhoidonopettajan tutkinnot sekä vielä kasvatustieteen maisterinkin tutkinnon. Saksalainen avustusjärjestö tarjosi Elville mahdollisuutta opiskella sairaanhoitajaksi silloisessa Länsi-Berliinissä. Sitä hän palveli vuoteen 1976, jolloin Härmälän seurakuntalaiset valitsivat hänet johtavaksi papikseen. Vaalitapa on välitön. Toisaalta hän itsekin halusi niitä. Toisaalta kodin ja perhepiirin arvostamista, mutta samalla myös avarakatseisuutta ja yhdenvertaisuutta, jossa ei kysellä toisen uskon laatua.” Poikien toteamat ominaisuudet olivat jo ennen Suutalan Härmälään tuloa tehneet hänestä suositun ja erityisesti kirkollisista toimituksistaan tunnetun papin. Valitun on esitettävä rikosrekisteriote sekä työterveyshuollon hyväksymä lääkärintodistus. Närmare upplysningar ges av kyrkoherde Kim Rantala tel. Yhdessä laulaminen ja muu musisointi olivat keskeisessä osassa sukutapaamisissa, minkä myös lapset ja kuusi lastenlasta oppivat. Musiikki oli osa Elvin elämää lapsuudesta alkaen. Virkamääräyksensä Suutala sai ensin Urjalaan ja 1968 Tampereen suurimpaan seurakuntaan Kalevaan. Ilmoitusvalmistus 80,00 € + alv. Toiminta tähtää ihmisen hengelliseen, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. – Näkemystä ja kokemusta majoitusja ravitsemusalalta tai esim. – Taloushallinnon, markkinoinnin ja somekentän osaamista. Oronmyllyn johtajan tehtäviin kuuluu muun muassa ohjelmatoiminnan suunnittelu, koordinointi, johtaminen ja toteutukseen osallistuminen sekä vastuullinen taloussuunnittelu ja -seuranta yhdessä säätiön hallituksen kanssa. Tehtävän aloitus erikseen sovittavalla aikataululla. Valokuvaamisestakin hän nautti ja teki seurakuntavierailuja ja lukuisia muita tilaisuuksia varten monipuolisia esityksiä elämästä Afrikassa. Vasta Lapin sodan jälkeen perhe pääsi palaamaan sodassa poltetun kotitalon raunioille Kemijokivarteen Savukosken Ruuvaojalle. Ilmoitukset osoitteeseen ilmoitusmyynti@ kotimaa.fi jumalanpalvelusverkossa.fi palvelusta löydät tulevat lähetykset kuin myös kaikki yli 2400 palvelussa julkaistua jumalanpalvelusta yli 140 seurakunnasta. Elvin luovuutta, kädentaitoja ja ongelmanratkaisukykyä tarvittiin Matongossa. Tjänsten söks hos domkapitlet i Borgå stift senast 1.2.2022 kl. Jopa kahdensadan lapsen rokotuspäivät, äitiysneuvolat ja kyliin tehdyt neuvontakäynnit olivat keskeinen osa työtä. Viran velvoitteista vapaana Suutalalla riitti enemmän aikaa lähimmilleen, mökkiaskareilleen ja kevenneille urheiluharrasteilleen, vaikka papintyöt eivät tyystin päättyneetkään. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Afrikkaan Elvi ja Jaakko palasivat vuosiksi 1998–2005, nyt lähetystyöhön Sambian pääkaupunkiin Lusakaan. MARKUS LOUNELA, HANNA LOUNELA JA SARA NUMMI Kirjoittajat ovat Elvi Lounelan lapsia. Berliinin ajan lopulla Elvi solmi avioliiton Jaakko Lounelan kanssa. Läheisiä olivat myös Siionin virsiä veisaavat Tampereen seudun heränneet, joiden puheenjohtajana hän pitkään toimi. Koulunkäynti kansakoulua pidemmälle ei ollut yksinkertaista. Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis.” Vaikka erilaiset sairaudet ja terveyshuolet varjostivatkin Elvin elämää kerta toisensa jälkeen, hän sinnikkäästi nousi aina sängystä ja kuntoutti määrätietoisesti itseään. Rakkaamme Päivi Irmeli VANNE s
Joudun itsekin tottelemaan toisten käskyjä, ja toisaalta minulla on sotilaita alaisinani. Tuon ajan juutalaisuudessa oli syviä ennakkoluuloja pakanoita kohtaan, mutta vielä syvempiä homoseksuaalisuutta kohtaan. Pastori Panu Pitkänen, Helsinki. Kun käsken toisen tulla, niin hän tulee. Ma 24.1. Liturgina seurakuntapastori Kari Kuula. Seinä on huikean näköinen, kun aurinko paistaa lasimaalausten takaa. Opetusneuvos Kalevi Virtanen, Helsinki. Olen esiintynyt usein Kemin kirkossa häissä ja hyväntekeväisyyskonserteissa. On latistavaa ajatella, että kaikki olisi vain sattumaa. 1980-luvun alkupuolella joulukirkkoon piti herätä hirveän aikaisin. Vähän hankalienkin muistojen myötä paikka alkaa tuntua omalta. Hätä ja tuska on kuin Jairoksella, kuin kaatumatautisen pojan isällä tai sillä kanaanilaisnaisella, jonka tytär oli kuolemaisillaan. . Ke 26.1. Siellä itketään ja purraan hammasta.” Sadanpäällikölle Jeesus sanoi: ”Mene. Kummallakin tavalla siihen meni useampi tunti. | ensi pyhänä | | radio & tv | Ku vi tu s: An ni in a M ik am a Matteuksen evankeliumi 8:5–13 Kun Jeesus oli tullut Kapernaumiin, hänen luokseen tuli sadanpäällikkö pyytämään apua: ”Herra, orjani makaa kotona halvaantuneena ja kovissa kivuissa.” ”Minä tulen ja parannan hänet”, Jeesus sanoi. Lukiolaisena tutkin kirkon pihalla sankarihautojen tekstejä ja pasifisti minussa vahvistui. Mutta kun Jeesus lupaa tulla parantamaan, hän kieltää sen. Käske vain orjani parantua, niin hän paranee. Katolisessa liturgiassa ehtoolliselle kutsuttu seurakunta laulaa: ”Herra, en ole sen arvoinen, että tulet luokseni. Voisiko tämä orja, miesorja, olla sadanpäällikön rakastettu. Seurakuntapastori Lasse Lindberg, Salo. Tapahtuu, niin kuin uskot.” Sillä hetkellä orja parani. Tarinat tuovat elämään merkitystä. Istuin takanurkassa ja livahdin välillä sivuovesta pihalle. Käymme perheen kanssa kirkossa lähinnä kuuntelemassa Kauneimpia joululauluja ja juhlapyhinä. Iltahartaus klo 18.50 ja la klo 18. Ti 25.1. Uusinta klo 23. Tämä kertomus tulee Matteuksen evankeliumissa heti ihotautisen, ”spitaalisen”, parantamisen jälkeen. O len asunut koko ikäni Kemissä. Luonnollinen kaiku kantaa ääntä ilman äänentoistoakin. Yhteiskuntamme on kuitenkin rakentunut luterilaiselle kulttuuripohjalle, joten erityisesti elämän kriiseissä hengellisyys voi olla tärkeää myös tapakristitylle. TV1 klo 10 Uuden Tikkurilan kirkon vihkimismessussa saarnaavat Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand. Ennen rippikoulua piti kerätä passiin leimoja jumalanpalveluskäynneistä. Kirkon sanoma pohjautuu Raamattuun, mutta seurakunnan täytyy elää ajassa ja etsiä oma väylä moderneissa virtauksissa. sunnuntai loppiaisesta on aiheeltaan ”Jeesus herättää uskon”. Siksi kyseessä voisi hyvin olla sadanpäällikön oma poika. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 23.1. On latistavaa ajatella, että kaikki olisi vain sattumaa. Alttariseinän lasimaalaukset teki taiteilija Lauri Ahlgren vuonna 1986. Puhujina isä Ion Durac ja pastori Pekka Havupalo. ”Ei, Herra”, vastasi sadanpäällikkö. Omat varhaiset joulukirkkomuistot palautuivat mieleen elävästi. Haluan rakentaa helposti saavutettavaa kirkkoa, joka on läsnä ihmisten arjessa kerhojen ja tapahtumien kautta. Onneksi kirkkomme hienosointisia urkuja ei purettu, vaan löysimme rahat ja tekijät kunnolliselle peruskorjaukselle. Hän jättää muut tehtävänsä sikseen ja säntää itse parantajaa etsimään. Pari vuotta sitten täällä oli Lapin sotilassoittokunnan konsertti. Hän tykkäsi kyllä esityksestä, mutta keskittyminen ei riittänyt loppuun asti. Upseeri on tullut koko matkan itse, vaikka hän olisi hyvin voinut lähettää vain alaisensa. Kotia ei voinut avata, koko elämää ei voinut näyttää. Teologian maisteri Anne Heikkinen, Helsinki. Nimenomaan tästä syystä myös Matteuksen pais on yleensä käännetty orjaksi. Ma 24.1. Pe 28.1. Kirkossa on 750 paikkaa. Hän ei nähnyt syytä olla menemättä luo, olla menemättä kotiin, olla parantamatta. Majuri Toni Penttinen, Pelastusarmeija, Turku. Kotona kärsivän potilaan kivut kalvavat hänen mieltään. ”En ole tarpeeksi arvokas, että tulisit kotiini. Ke 26.1. En ole sen arvoinen, että tulet kotiini. Pe 28.1. 97:6, Ps. La 22.1. Silloinkin väsytti, mutta tänne vain piti polkea. 97:9, 5. Tunnetasolla tässä kertomuksessa on outo ristiriita. 7:1–10), ja tässä versiossa sairaana on sadanpäällikön doulos, orja. Saarnaajana kappalainen Anna-Kaisa Tuomi. Toinen tyttöni osallistui siihen koulun kanssa, ja nuoremman kanssa tulin parvelle kuuntelemaan. Olin pikkupoika, kun värikkäät lasimaalaukset ja krusifiksi tulivat kirkkoon alttaritaulun tilalle. 1: 16–17, Matt. Matkan saattoi taittaa veneellä tai jalan. | Kuvat: Emilia Karhu 30 31 KOTIMAA | 21.1.2022 KOTIMAA | 21.1.2022 pyhä. Miestä näyttää riivaavan todella tärkeän ja rakkaan ihmisen tuska. Seurakuntapastori Emilia Kuusisto, Helsinki. Jonkun, joka ra| 3. 3. Kanttorina Samppa Laakso. Artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen, Tuusula. 102:16– 23, Ps. Teologian ylioppilas Juha Takala, Helsinki. Kolehti kerätään kristittyjen yhteyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. Liturginen väri on vihreä. Kun. Se on aivan turhaa, sinä voit parantaa kaukaakin. Kun käsken jonkun heistä mennä, niin hän menee. Minä sanon teille, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka pääsevät taivaiden valtakuntaan syömään yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Tekstit: Ps. Rovasti Pentti Kortesluoma, Oulu. Radio1 klo 10 Jumalanpalvelus Kauniaisten kirkosta. kasti paljon, uskoi paljon, heittäytyi luottamaan Jeesukseen, ja kuitenkin pelkäsi paljon, piti itseään ulkopuolisena. Läheisten häissä ja hautajaisissa tai esimerkiksi aikanaan Tapaninpäivän tsunamin uhrien hyväksi järjestetyssä konsertissa olen joutunut painamaan omaa tunnetilaa alas, että pystyn esiintymään. 8:5–13. Toivon että kaikki kemiläiset kokevat kuten minä, että omaan kirkkoon voi vaan lampsia sisälle ja on aina tervetullut. | ensi pyhänä | MAIJA P. Moos. Uskon kristilliseen Jumalaan voi nähdä seikkailuna. To 27.1. Kanttorina, urkurina ja pianistina Anna Marte. Kanttorina Lauri Koittola. Oliko miehen kotioloissa jotain hävettävää, jotain, jota hän ei voinut uskoa Jeesuksen ymmärtävän. Kreikkalaisessa alkutekstissä sairaana on sadanpäällikön pais, mikä voi tarkoittaa joko orjaa tai miehen omaa poikaa. UT2020 käännöksen mukaan. Luukkaan evankeliumissa on kuitenkin kuvaus hyvin samanlaisesta parantamisihmeestä (Luuk. Ne ovat suvun perinteitä, joita haluamme vaalia. Paranna, mutta älä vain tule meille. Ja kun käsken orjani tehdä jotain, niin hän tekee.” Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka seurasivat häntä: ”Minä vakuutan teille, etten ole nähnyt tuollaista uskoa kellään israelilaisella. Lauloin rokkibändissä ja bilebändissä. Sano vain sana, niin minä paranen.” Ehkä siinä siteerataan epätoivoisen isän, ehkä epätoivoisen puolison sanoja. Täällä jylhässä kivikirkossa on aina lämmin tunnelma. Ti 25.1. sunnuntai loppiaisesta | Sadanpäällikön avunpyyntö ANNI PESONEN Kirjoittaja on Nurmijärven seurakunnan pappi, joka on tutkinut Uutta testamenttia ja väitellyt Luukkaan evankeliumista. Olen tapakristitty ja edustan luottamushenkilönä kaltaisiani. 10:17–21, 1. Evankelistan ajatus voi ehkä olla, että spitaalisen jälkeen parannetaan joku, joka on sosiaalisesti spitaalinen. Radio1 klo 11 Ekumeeninen jumalanpalvelus Pelastusarmeijan Turun osastosta. Akustiikka on upea. To 27.1. Jeesus ei kuitenkaan nähnyt häntä ulkopuolisena. 8:41–43, Room. La 22.1.Kanttori Varvara Merras-Häyrynen, Ortodoksinen kirkko, Helsinki. En löytänyt kirkon penkissä millään mukavaa asentoa, koska selkämykset ovat pystysuorat. Yle Radio1 Aamuhartaus klo 6.50. K apernaum ei ollut varuskuntakaupunki, mutta Tiberiaksessa, parinkymmenen kilometrin päässä, oli kuningas Herodes Antipaksen sotaväkeä. Valtakunnan perilliset sen sijaan heitetään ulos pimeyteen. Alttarilla on kaksi kynttilää. | kirkko & minä | Paikka, joka tuntuu omalta Mikko Koivulehto Kemin kirkko . Kemin jylhässä kirkossa on aina lämmin tunnelma ja sisään voi lampsia vapaasti, sanoo Mikko Koivulehto. Näyttelijä Krista Kosonen lukee Matteuksen evankeliumin uutta käännöstä. Nyt täällä voi järjestää paremmin myös urkukonsertteja. Huom! lähetysaika klo 6.15. Kanttori Anna Pulli-Huomo, Helsinki. Uusinta, esitetty 24.1.2021. Ei vaikuta siltä, että hänelle olisi vain taloudellinen vahinko, jos tämä pais kuolee. Usein kuulijat ovat kirkossa herkillä. Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko valmistui vuonna 1902. EMILIA KARHU ” Uskon kristilliseen Jumalaan voi nähdä seikkailuna. Jos on näin, niin oliko sadanpäällikön vierasmaalaisuus ainoa syy
Huurtuviin ikkunoihin ja niissä oleviin kuvioihin liittyy tarina jostain päin Venäjää. Hänet vietiin papin luo ja pyydettiin ratkaisemaan, ovatko jääkukat siunaus vai varoitus. Sitten Isä Andrei laittoi sukset jalkaansa ja hiihti takaisin luostariin. – Tekevät ne köyhätkin syntiä, puolustautui pappi ja yritti tehdä lähtöä. Mutta joissain tapauksissa kauneus voi olla varoitus, että lämpöä karkaa liian paljon ikkunan kautta harakoille. Lopulta hän avasi suunsa: – On siunaus asua paikassa, jossa luonto näin kaunistaa talojen ikkunat. | Kuva: Olli Seppälä 32 KOTIMAA | 21.1.2022 luomakunta luomakunta. Luonto ei puhu politiikkaa, paitsi suojeluasioissa se on tiukka. – Seis, huusi vanha nainen. Hän sanoi jääkukkia osoittaen: – Nuo ovat merkki jostain. Syntyy mysteeri. Pakkanenhan se siinä oli harjoittanut kalligrafiaa eli kaunokirjoitusta, hienovaraista kylmän kynnen liikuttelua lasin pinnalla. Vaan ei ollut pakkasen viesti poliittinen, pikemminkin esteettinen. Pakkanen piirtää kuvioitaan lasin pinnalle. Ja olihan siellä. – Kuinka ne voisivat olla varoitus, sillä täällä asuu vain jumalaapelkäävää väkeä köyhissä oloissa, kyläläiset vastasivat. – Pappi ei mene minnekään ennen kuin asiaan saadaan selvyys. Kiitos luonnon kauneudesta ja rakkaudesta sydämissämme. Näin heti, kuka piilotteli viestin takana. Paitsi että kuistin ikkunaan oli joku jättänyt viestin. Ja niin ei papin auttanut muuta kuin jäädä odottamaan, että läheisessä luostarissa asuva Isä Andrei saatiin paikalle. Ollos siunattu iäti. Isä Andrei ei sanonut mitään, vaan lähti kiertelemään kylää ja katsomaan ikkunoita. Joskus puhutaan pakkaskukista tai jääkuKylmän kynsi viestittelee Kauneus on paitsi katsojan silmässä myös ikkunan pinnassa. Kyse on huurtumisesta eli kosteudesta ja sen jäätymisestä lasin pinnalla. kista, mutta minun ikkunassasi oli grafiikkaa. Kylässä vieraili uusi pappi, joka katseli ikkunoita ensin kiinnostuneena, sitten mietteliäänä. Aamen. Kutsutaan Isä Andrei. OLLI SEPPÄLÄ Rukous Taivaan Jääkukka, älä anna kylmää, älä kuumaa, tee meidät haaleiksi, lämpimiksi, terveiksi. Ne voivat olla siunaus tai ne voivat olla varoitus. Viikon kuluttua Isä Andrei hiihti paikalle. P ikainen visiitti mökillä katsomassa, että kaikki on hyvin. En millään saanut selvää ikkunaviestin sisällöstä. Nimittäin eräs syrjäinen kylä oli tunnettu siitä, että talojen ikkunoissa oli poikkeuksellisen paljon näyttäviä jääkukkia. Ikkunalasin pinnassa oli hämmästyttäviä jälkiä, kuin himmeli, kuin sote-uudistuksen hallintokaavio