Sivut 10–13 ja n i la u k k a n en Piispanvaaleja edessä. Kotimaa esittelee myös kuusi muuta kirkon töihin valmistunutta. Sivut 10–13 2. Kotimaa esittelee myös kuusi muuta kirkon töihin valmistunutta. kotimaa selvitti, keitä veikataan ehdolle. valmista tuli Tuore diakoni Milla Alanko kuvailee koulutustaan mahtavaksi kaareksi. sivut 4–5 Suvivirren sanat kirjoitettiin nälkävuosien jälkeen. kesäkuuta 2016 | hinta: 3,70€ | 111. sivut 16–17 valmista tuli Tuore diakoni Milla Alanko kuvailee koulutustaan mahtavaksi kaareksi. vuosikerta | 0043595–16–23 22
Vastaus osoitteella ”Massös” Kronoby. 40 prosenttia. Kuinka paljon sellaiseen kirkkoon kuuluisi suomalaisia. Hän päätyi selkeälinjaiseen ratkaisuun: huomisen kirkon tulee keskittyä vain ja ainoastaan jumalanpalvelukseen ja leikata työmuotojen rönsyjä. Niin on tietysti tämäkin kouraisu, joka heidän jälkeensä työntyy palleaani yhtä aikaa menneestä ja tulevasta käsin. Kesäyön unessani hänen aforistin huulilleen nousee etruskipatsaan tuskaton hymy: Välähdys välähdyksestä. Sen tulevaisuuden visiointi ei voi olla jonkun työryhmän sisäistä ilotulitusta tai yksilön kirkkoihanteiden listaamista. 6. Nuori, kurssin käynyt, sair.voim. Huotari huomauttaa, että jos ”jumalanpalvelusja sakramenttikeskeinen kirkkokäsitys yksin ja ainoana saisi määrätä kehityksen”, voisi seurauksena olla kirkko, jota ehkä kukaan ei halunnut. Sellainen luonnollisuus ja iloisuus sekä myönteinen asenne on kaunista ja ilahduttaa ja näyttää aina hyvältä!” Tuula Portin-Polvi pohtii Seurakuntalaisessa 27.5. – Haluaisin rohkaista nuoria luottamaan omaan persoonaan, ei tarvitse yrittää olla joku muu. Turhuutta se kaikki oli. K ansankirkon kuolemaa on kuulutettu jo vuosikymmeniä. 20 prosenttia. Pohjimmiltaan kansankirkko ei ole muuta kuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon itseymmärrykseen liittyvä käsite – perustavanlaatuinen käsite tosin. nuorten kysymystä ulkonäköön panostamisesta.. ¶ Yhä useammin keskustelen vainajien kanssa, ja aina he hymyilevät minulle. Ymmärrän. Kirkko elää ja toimii historiallisessa tilanteessa todellisten ihmisten ja heidän arvojensa kanssa – ei ihanteellisessa tyhjiössä. Tuomion pasuunaa ovat soittaneet niin herätyskristilliset piirit kuin tilastoja vahtivat vapaa-ajattelijat. Kaikki mikä tehdään rakkaudessa, tapahtuu hyvän ja pahan tuolla puolen, Nietzsche kirjoitti maanisessa vaiheessaan. Kun puhutaan kansankirkosta, puhutaan sekä kansasta että kirkosta, kuten myös sosiologiasta, historiasta ja teologiasta. Heidän hymynsä eivät kätke lohdutusta, vaan sen, mikä ilmenee lohduttomuudessakin. He tulevat seurakseni samalla kun olen pahoillani siitä kärsimyksestä, ahdistuksesta ja epätoivosta, jota he eläessään kokivat. Tämän viikon Kotimaassa emerituspiispa Voitto Huotari vastaa Miettiselle ja epäilee pitkälle viedyn messukeskeisyyden oikeellisuutta. Kirkkolaiva törmää tilastopiikkiin Kirkko elää ja toimii historiallisessa tilanteessa todellisten ihmisten ja heidän arvojensa kanssa – ei ihanteellisessa tyhjiössä. suomen luterilainen kirkko on yhä rikas ja sen talous voi kokonaisuutena hyvin, vaikka horisontissa näkyvät jo toisenlaiset taseet ja rahoituskarikot. tottunut hieroja haluaa työtä kesäksi parantolassa tai perheessä. Se pitää sisällään ajatuksen, että kirkko on kaikkia suomalaisia varten ja kirkon jäsenyys on täysivaltaisuuden merkki seurakunnassa. ”Sisäisen kauneuden perusta on siinä, että on suhde Jeesukseen. Kirkko suomalaisessa yhteiskunnassa on iso toimija. Sekin kannattaa muistaa, että kirkon strategiat eivät ole vapaita yleisistä muotiajatuksista kuten ”ydintehtävään keskittymisestä” ja ”rönsyjen karsimisesta”. Viime viikolla Kotimaassa kirjoitti kirjailija ja eläkkeellä oleva Espoon seurakuntalehden toimittaja Esko Miettinen näkemyksiään kansankirkon tulevaisuudesta. Voimakas kirkosta eroaminen ja kirkkoon kuulumisprosentin vääjäämätön lasku pakottavat kuitenkin arvioimaan uudelleen kansakirkkona olemisen edellytykset ja tulevaisuuden. Kun köli karahtaa tilastopiikkiin ja pohja jumittuu arvomuutosten matalikolle, on myöhäistä kääntää ruoria. Maisteri Toivo Helossa menetti Suomen kristikansa jalon henkilön, joka oli juuri puhjennut miehuusijän täyteen kukkaan ja lupasi tuottaa Suomen kirkolle ja kansalle runsasta hedelmää. Viime sunnuntaina ja maanantaina taisteltiin hurjasti Verdunin luona Kuolleen miehen kukkulasta. ¶ Sielujen kehältä vainajat katsovat minuun kuten se ajaton, joka liikkui elämässä ja ajoi meidät yhteen. Saksalaiset koettivat kiivailla hyökkäyksillä päästä kukkulan herroiksi siinä onnistumatta. Siihen liittyy myös itsensä tunteminen ja kasvaminen siksi, joksi Jumala on sinut luonut. Huotarin mukaan seurakuntien toiminta on valtaosin muuta kuin jumalanpalveluksiin osallistumista. 2 KOTIMAA 2 . Välähdys välähdyksestä K esken jäävät kaikki ihmistarinat, mutta jotkut lähtevät elämästä kyllänsä saaneina, kuten Siinaita kulkeneet profeetat. JArI ehrNrOOTh Kirjailija sekä kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. 2 01 6 KOTIMAA Perustettu 1905 Puhelin 020 754 2000, vaihde Sähköposti toimitus@kotimaa.fi tai etunimi.sukunimi@ kotimaa.fi Osoite PL 279, 00181 Helsinki Käyntiosoite Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki Päätoimittaja Mari Teinilä Päätoimittajan sihteeri Irja Karppinen Uutispäällikkö Johannes Ijäs Tuottaja Tuija Tiihonen Toimitussihteerit Leena Hietamies Anna-Kaisa Pitkänen (virkavapaalla) Noora Wikman-Haavisto Graafikko Gun Damén Toimittajat Emilia Karhu Jussi Rytkönen Olli Seppälä Valokuvaaja Matti Karppinen Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0356-1135 Paino Botnia Print, Kokkola Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen www.kotimaa.fi Myyntija markkinointijohtaja Jarmo Lipiäinen Lukijamäärä 58 000 (KMT 2015) Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 sähköpostitse asiakaspalvelu@kotimaa.fi Pääkirjoitus SATA VUOTTA SITTen TUhAT MerKKIä TAIVAASTA LAInA OllI seppälä julkaisupäällikkö, olli.seppala@kotimaa.fi 2.6.1916 lehtemme uskollinen 10-vuotinen toimitussihteeri ja nykyinen vastaava toimittaja maisteri Toivo Helo ei ole enää keskuudessamme
Lapsiperheitä oli 571 000. Ruokaa jakelevat pienet kolmannen sektorin toimijat ovat usein vähävaraisia. Yhteensä noin 265 evankelis-luterilaista ja ortodoksista kirkkoa pitää ovensa avoinna tänä kesänä tiekirkkoina. – Siinä on niin paljon hyvää avunsaajien kannalta, mutta yhteistyötä sen toteuttaminen vaatii. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen vihki viime sunnuntaina peräti kymmenen uutta pappia Kuopion hiippakuntaan. ”Seurakuntien työtekijät ovat kaikkia varten, keskusteluapua, tukea ja läsnäoloa on tarjolla sekä irtisanotuille että heidän omaisilleen”, Hallikainen sanoo. Suomen Aseveljien Liiton 1944 perustama Kaatuneiden Muistosäätiö pyrkii edistämään sankarivainajien muiston vaalimista ja sen siirtoa seuraaville sukupolville. ”Hyvin hoidetut sankarihautausmaat ovat koko maailmassa ainutlaatuisia ja merkittävä osa kansallista muistiamme. Aloitteen tarkoitus on vähentää ruokahävikkiä ja elintarvikeperäisen jätteen määrää. Ruokaa jakelevat pienet kolmannen sektorin toimijat ovat usein vähävaraisia.. 2 01 6 uutisviikko koonnut: noora wikman-haavisto Eduskunnassa tehdyn lakialoitteen mukaan kauppojen myynnistä tai käytöstä poistuva syömäkelpoinen elintarvike pitää jakaa tai käyttää hyödyksi. Kuvassa Rengon kirkko. Siksi pappisvihkimys on suuri ilo koko hiippakunnalle”. Kameraseurat taltioivat sankarihautausmaat Papit tukevat irtisanottuja Tampereella . Ohjelmistoyhtiö Microsoft ilmoitti viime viikolla vähentävänsä Suomesta 1 350 työpaikkaa. Aviopari ja lapsia -perheiden määrä on pienentynyt lähes 6 000 perheellä. Pesolan mukaan jo kolmannes EU-elintarviketukea jakavista seurakunnista saa jaettavia tuotteita myös kaupoista. Seurat dokumentoivat niiden yleisilmeen ja sen, mikä kullekin sankarihautausmaalle on leimaa antavaa. Toisaalta Jolkkonen sanoo, että häntä huolettaa, koska lähes kaikki vihittävät saavat määräyksiä sijaisuuksiin ja muihin määräaikaisiin tehtäviin. Kirkkopalveluissa EU-elintarviketukea koordinoiva Ulla Pesola pitää lakialoitetta hienona, mutta muistuttaa sen toteuttamisen vaativan ponnisteluja. Tilastokeskuksen mukaan alaikäisistä lapsista joka kymmenes asuu uusperheessä. Heillä ei ole esimerkiksi kuljetuskalustoa tai hyviä pakastekaappeja. Kaatuneiden viimeisten leposijojen kuvilla täydennetään Kansallisarkiston tietokantaa. KOTIMAA 3 2 . Tampereen seurakunnat ovat valmiita tarjoamaan tukea ja apua irtisanotuille. Kaupat huomioivatkin jo tällä hetkellä melko hyvin ruoka-avun. Piispa Jolkkonen huolissaan pappien työtilanteesta . Perheistä 65 prosenttia oli avioparien perheitä. Viime kesänä tiekirkoissa kävi yhteensä 233 060 kävijää. Pesola uskoo kansanedustajien lakialoitteen etenevän suotuisissa tuulissa. Alkavan kesän tiekirkkokausi polkaistaan vauhtiin moottoripyörien pärinässä. Perheiden määrä on kasvanut 1 700 perheellä edellisestä vuodesta, mutta lapsiperheiden määrä on pienentynyt. Jolkkosen mukaan uusien pappien vihkiminen muistuttaa, että kirkko on elävä. Muiden perhetyyppien määrät ovat kuitenkin kasvaneet sen verran, että kaikkien perheiden määrä yhä kasvaa. 6. ”Nuorten pitää päästä alkuun, vaikka sitten viransijaisuuksien avulla”. Jolkkosen mukaan tästä tietoisena tuomiokapituli kuitenkin päätti vihkiä poikkeuksellisen suuren määrän pappeja. Suomen Kameraseurojen Liitto ry on valokuvauksen harrastajien valtakunnallinen keskusliitto, johon kuuluu 100 kameraseuraa ja yli 6 000 jäsentä eri puolella Suomea. Ne kokevat seurakunnat luotettavina ruoanjakelijoina. Uutiset järkyttivät tuomiorovasti Olli Hallikaisen. Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina järjestetään Biker´s Church -tapahtuma Tampereen Laukontorilla. Näin pyritään herättämään kiinnostus käydä itse sankarihaudallakin”, todetaan projektin tiedotteessa. KuVA: MATTi KARppinen Hyvin hoidetut sankarihautausmaat ovat koko maailmassa ainutlaatuisia. Lapsiperheiden määrä vähentynyt . Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2015 lopussa Suomessa oli 1 475 000 perhettä. Lakialoite haluaa ruokahävikin kuriin Kaatuneiden Muistosäätiö ja Suomen Kameraseurojen Liitto ry (SKsL) ovat sopineet, että liiton jäsenseurat kuvaavat syksyyn 2017 mennessä kaikki Suomen noin 690 sankarihautausmaata. Tämä kertoo tilastokeskuksen mukaan lähinnä siitä, että perheiden täysi-ikäistyvien lasten ikäluokat ovat suurempia kuin uudet syntyvät ikäluokat. Yhtiön tuotekehitystoiminta lopetetaan Tampereella ja koko henkilökunta irtisanotaan. ”Vihittävien määrä on nyt poikkeuksellisen suuri
2 01 6 P iispanvaalirintamalla on ollut pitkään hiljaista, mutta seuraavien kierroksien kumina kuuluu jo kuin kaukainen ukkonen. Seuraavat vaalit voivat tulla parin vuoden sisällä. Kuva: MaTTi KarPPinen. AnAlyysI Piispanvaaleja saatetaan käydä piankin Oulun ja Helsingin hiippakunnissa, sekä Turun arkkihiippakunnassa. Oulun hiippakunnassa vahvimmilta piispaehdokkailta tuntuvat alun perin Karungista kotoisin oleva ja pitkään Jyväskylän kirkkoherrana työskennellyt Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo ja Oulun Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesonen. Jo ensi vuosi voi olla piispanvaalivuosi. Muutama vastaaja kertoi, ettei vielä missään ole törmännyt keskusteluun aiheesta. Häntä pidetään kirkkopoliittisesti hyvänä yleiskirkollisena ehdokkaana. Mutta tietyt nimet ovat kysyttäessä kuitenkin monien huulilla. Piispapörssi ei siis vielä ole kuumentunut. 6. 4 KOTIMAA 2 . Koska kukaan piispa ei ole ilmoittanut eläkkeelle jäämisestään, keskustelu seuraajista on toistaiseksi laimeaa. Oulussa pidetään mahdollisena myös Alavieskan kirkkoherran, Pappisliiton puheenjohtajana toimivan Eija Nivalan, Tuiran seurakunnan kappalainen Päivi Jussilan, Raudaskylän opiston rehtorin Jukka Hautalan ja Kirkon koulutuskeskuksen kouluttajan Juhani Holman ehdokkuutta. Muita Ouluun mainittuja nimiä ovat Oulujoen seurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen ja Haapajärven kirkkoherra Kari Tiirola. Sallan seurakunnan kirkkoherra Antti Kettunen toisi piispanvirkaan pienten seurakuntien näkökulmaa. Oulun piispa Samuel Salmi on täyttänyt 65 vuotta. Kotimaa soitti gallupmielessä monille papeille ja eräille muille asiaa tunteville arkkihiippakuntaan sekä Helsingin ja Oulun hiippakuntiin. Myös lääninrovastin ja asessorin tehtäviä hoitanutta Tiirolaa pidettäisiin kokoavana hahmona. Kiimingin seurakunnan kirkkoherra Pauli Niemelä saattaisi olla vanhoillislestadiolaistaustainen ehdokas. Pohjoisen piispanvaaleissa herätysliiketaustalla voi olla väliä. Pesosen vahvuuksina pidetään seurakuntakokemuksen ohella pitkää kokemusta tuomiokapitulin dekaanin työstä. Keskitalon vahvuudet liittyvät nekin seurakuntatyön ja kirkon hallinnon tuntemukseen. Tämän hetken piispojen eroamisikä on 68 vuotta, mutta eläkkeelle voi halutessaan jäädä muutamia vuosia aikaisemmin. Ketkä voisivat olla seuraavat piispat. Kuvassa Oulun piispansauva. Filosofian tohtoriksi väitellyttä Saarista arvioidaan monella tavalla päteväksi. Piispanvaalit heräämässä KIrKKOpOlITIIKKA Kotimaa selvitti, keitä povataan uusiksi piispoiksi. Helsingin piispa Irja Askola ja arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala täyttävät tänä vuonna 64 vuotta
Kesäkuussa kastettavan Viljan vanhemmat Katriina ja Vesa Väliaho saivat paketin hieman etuajassa. Uusin idea on kastekoteihin jaettava lahjapakkaus. Lisäksi hänen esimiestyötään pidetään vielä arvoituksena. Leppänen on taustaltaan vanhoillislestadiolainen, mutta liikkeen johdon torjuma naispappeusnäkemyksensä vuoksi. Arkkipiispan vaalitavan mahdollinen muutos yleisvaltakunnallisempaan suuntaan saattaa johtaa siihen, että Turun arkkihiippakunnan piispa valitaan entistä tiukemmin vain oman hiippakunnan papiston joukosta. Mutta missä ovat muut ehdokkaat. Kaupunginosan mukaan nimetyssä Made in Portsa -pakkauksessa on Portsa-body vauvalle, villatöppöset, lahjakortteja alueen yrityksiin, seurakunnan esite, lastenraamattu, palasaippua ja enkeliheijastin. Yllätysnimi arkkihiippakuntaan voisi olla sen hiippakuntapastori Pauliina Järvinen. Eräs gallupiin mukaan otetuista papeista sanoi, ettei seuraajan ajatteleminen ole vielä tullut mieleen ikävuosista huolimatta: ”Kallehan on vielä pirtsakassa kunnossa.” Esille nousseissa nimissä on laaja kirjo erilaisia teologisia painotuksia. Kastepappi vie pakkauksen aina lapsen perheelle. Kaikki ohjelma on maksutonta. Komulainen arvioidaan kykeneväksi ilmaisemaan itseään monikulttuurisessa ympäristössä, hän olisi myös kirkkopoliittisesti sopivan riippumaton. Toiminta on vielä aivan alussa, sillä pakkauksia on jaettu vasta pari kappaletta. JUssI RyTKönen, MARI TeInIlä Jukka Keskitalo Kuva: aarne OrmiO niilo Pesonen Kuva: raiJa KurKi Teemu Laajasalo Kuva: Jani LauKKanen risto Leppänen Tapani rantala Kuva: Janne PeLTOnen Turun Mikaelinseurakunnassa halutaan panostaa yhteisöllisyyteen ja korostaa kirkon jäsenyyden merkitystä. Toisaalta Laajasalon esiintymiset television hupiohjelmissa eivät miellytä kaikkia. Tutkijatohtori, ekoteologi Panu Pihkalan, hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen, Kirkon koulutuskeskuksen johtajan Kari Kopperin ja Kuopion piispan Jari Jolkkosen nimet mainitaan nekin mahdollisina pääkaupungin tulevina piispoina. Asessorinvaalissa hän sai paljon ääniä ja hänellä on nostetta papiston keskuudessa. Hän on väitellyt pappien raamattusuhteesta. Kainulaisella uskotaan olevan sanottavaa, mutta pidettäisiinkö häntä tarpeeksi helsinkiläisenä. Häntä pidetään hyvänä teologina ja modernina city-pappina, joka ei pelkää mediaa ja osaa herätellä relevantteja keskustelunaiheita. Monien edellisten vaalien vahva professoritaustainen piispaehdokas oli Miikka Ruokanen. Silloin alkaa kuhina. Keskustelu Kallialan seuraajasta ei käy vielä kovin kiihkeänä. KOTIMAA 5 2 . Eräs huomionarvoinen seikka on, että yliopistomaailmasta on spekulaatioissa mukana vain yksi nimi, Jaana Hallamaa. Vaikuttaisi siltä, että vanhastaan piispojen kasvualustoina vahvat teologiset tiedekunnat ovat 2000-luvulla kuivuneet. Useimmin keskusteluissa Kallialan seuraajaksi mainitaan arkkihiippakunnassa Leppänen ja Rantala. Mutta vaalit ovat vain piispan eläkeilmoituksen päässä. Ovatko akatemia ja kirkko etääntymässä. Luvassa terveisiä maailmalta, paljon musiikkia, raamattuopetusta, tekemistä, näkemistä ja kokemista kaikenikäisille. Parin vuoden päässä olevat piispanvaalit eivät siis vielä herätä suuria intohimoja. 2 01 6 Tule löytämään oma paikkasi lähetystyössä ja maailmassa. Heränneisiin lukeutuva Rantala on tehnyt pitkän uran opiston rehtorina, mutta häntä arvostetaan myös arkkipiispankansliassa kertyneen kirkollisen hallinnon tuntemuksen sekä vankan kansainvälisen ja ekumeenisen kokemuksen vuoksi. Soittokierroksella satunnaisesti valituille papeille eri puolilta hiippakuntaa mainittiin seuraavat nimet: kenttäpiispa Pekka Särkiö, Liedon kirkkoherra Risto Leppänen, Helsingin Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo, Turun kristillisen opiston rehtori Tapani Rantala, Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Timo Tavast, Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen, sekä Sleyn raamattukoulutussihteeri Erkki Koskenniemi. Kaikkia yhdistää se, että he ovat miehiä. Kuva: väLiahOJen KOTiaLbumi. sAARA PAATeRO Seurakunta jakaa äitiyspakkauksen Katriina väliahon mukaan seurakunnalta saatu lahjapakkaus oli hauska yllätys. Teologinen osaaminen on piispalle välttämätöntä, mutta seurakuntatyön meriitit saattavat nyt olla äänestäjille keskeisempiä kuin ennen. Seurakunta ei ole pelkkä kasteen rutiinitoimittaja, vaan siellä on monenlaista elämää. Hänen vahvuutenaan pidetään seurakuntatyön osaamisen ohella arkkipiispan avustajana syntynyttä kirkollisen hallinnon tuntemusta. Väliahot toteavat, että paketti konkretisoi kivasti seurakunnan merkitystä. OLET TÄSSÄ Valtakunnalliset Lähetysjuhlat Vihdissä 11.–12.6.2016 #olettässä lahetysjuhlat.fi Helsingin hiippakunnasta saaduissa kommenteissa Kallion seurakunnan kirkkoherran Teemu Laajasalon nimi esiintyy ylitse muiden. Myös sosiaalietiikan professorin Jaana Hallamaan ja jo viime kierroksella mukana olleen Haagan kirkkoherran Marja Heltelän nimet nousevat esille. 6. Hän on ollut arkkihiippakunnassa mukana uusien teologien ordinaatiokoulutuksessa pari vuosikymmentä. Pohjoiskarjalaisella ekoteologilla Pauliina Kainulaisella on kannatusta Helsingissä, samoin piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulaisella
Kaikkien työmatkalentojen hiilidioksidipäästöt kompensoidaan vuoteen 2022 mennessä. Ystävyys vaatii yhteistä toiminnallisuutta. Hän kuitenkin toivoo, että uusi versio Raamatusta rohkaisee erilaisia ihmisiä tarttumaan vanhaan tekstiin. Avioliitto puhuttaa luterilaisessa kirkossa tällä hetkellä. Rakastaminen on tärkeämpää. Verkossa se ilmestyy aluksi kuusi kertaa vuodessa, myöhemmin ehkä useamminkin.. – Viisaus on sitä, että hahmottaa todellisuuden hyvin, osaa valita hyviä päämääriä ja löytää hyvät keinot niiden toteuttamiseksi. Lewisin (1898–1963) näkemyksiä rakkauden teologiasta. nOOrA WIKMAn-hAAvIsTO Jason Lepojärvi tutki väitöskirjassaan yhden 1900-luvun vaikutusvaltaisimman kirjailijan, C. Voimme siis kysyä sekä itseltämme että kirkolta kolme kysymystä: Mikä on avioliitto. Viime viikonloppuna julkaistiin emoji-merkeille perustuva englanninkielinen Raamattu iTunesissa. raamattu julkaistiin emoji-merkeille käännettynä . Kaikille ihmisille sanoisin, että ystävyysrakkaus on yksi elämän suurimmista ilon lähteistä, myös sukupuolten välillä. Sanoilla on voimaa. Jos et ole menossa minnekään, sinulla ei voi olla matkakumppaneita. Miksi kannattaa valita avioliitto. Yksi vanhimmista ystävistäni närkästyi erittäin pahasti, mutta lähinnä antikapitalistisista syistä. Jos näin on, ehkä välillä kannattaa lomailla myös erikseen. S. Jos – painotus sanalla jos – haluaa elinikäisen parisuhteen, ei julkisesta ja purkamattomasta sitoutumisesta ole haittaakaan. Miten neuvoisit tämän kesän hääpareja säilyttämään rakastumisen huuman vielä häiden jälkeenkin, arjen keskellä. Miten lähipiirisi reagoi, kun kerroit lähteneesi mukaan. Miten sinne päästään. Kesä on Suomessa hääjuhlien sesonkiaikaa. Siinä julkaistaan ajankohtaisia ja tärkeitä puheenvuoroja kirkon ja yhteiskunnan rajapinnan sekä sosiaalietiikan kysymyksistä, määrittelee päätoimittaja kari Latvus, joka työskentelee asiantuntijana Kirkkohallituksessa toiminnallisella osastolla. Kumppania hakevalle sanoisin, että sinulle ei ole olemassa sitä oikeaa, vaan parinetsinnän haaste on löytää joku sopiva. Lähetysseura perustaa myös päästökompensaatiojärjestelmän, jonka avulla järjestön lentopäästöt kompensoidaan kokonaisuudessaan hiilensidontaa edistävillä toimenpiteillä. 6 KOTIMAA 2 . kuva: Jukka GranStröm ”Ystävyysrakkaus on elämän suurin ilonlähde” V aimo ja aviomies ovat suloisia sanoja, sanoo rakkaustutkija, teologian tohtori Jason Lepojärvi. Paperinen Kytkin ilmestyi neljä kertaa vuodessa. Kuin takatalvi, takahäät ovat harvoin portti hurmioon. – Kesäloma itse on tuskin syypää kriisiin. Pitäisikö kirkon mielestäsi luopua vihkioikeudesta. Heidän reaktiotaan jännitin eniten, mutta juuri heiltä on tullut kaikkein rohkaisevinta palautetta. Yhä useampi nuori aikuinen valitsee avoliiton avioliiton sijaan. Tavoite toteutetaan muun muassa vähentämällä lentojen määrää ja suosimalla vähempipäästöisiä reittejä. Kirkon yhteiskunnallisen työn perinteinen tiedotuslehti Kytkin on muuttunut verkkolehdeksi toukokuun alussa. Vetovoima vaatii myös ajoittaista erillisyyttä. Suomen Lähetysseura on sitoutunut vähentämään työmatkalennoista aiheutuvaa hiilijalanjälkeä 25 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2022 loppuun mennessä. Lisäksi työtä organisoidaan uudelleen, kehitetään videoneuvottelumahdollisuuksia työalueilla sekä suunnitellaan työmatkat ja reitit entistä tarkemmin. Bonuksena saa erityisoikeuden kutsua toista vaimoksi tai aviomieheksi. Usein puhutaan, että kesäloma saattaa aiheuttaa kriisin parisuhteeseen. – Yllättyneesti, innostuneesti ja rohkaisevasti. Vasta sitten kun meillä on vastaus kahteen ensimmäiseen kysymykseen, voimme pohtia, onko vihkioikeudesta luopuminen hyvä idea. 6. Hän on yksi Ensitreffit alttarilla -tv-sarjan uusista asiantuntijoista. Käännöksen taustalla oleva henkilö haluaa Huffington Postin mukaan pysytellä nimettömänä, sillä projekti on herättänyt solvaavia kommentteja sekä ateisteilta että konservatiivikristityiltä. – Yksinäisyyttä kokevalle ihmiselle sanoisin, että kannattaa innostua asioista. Suloisia sanoja! Mitä sanoisit yksinäisyyttä kokevalle, kumppania hakevalle ihmiselle. Solmupesäkkeet lienevät syvemmällä. Bible Emoji korvaa yleisemmin käytettyjä sanoja emojeilla, eli erilaisia tunnetiloja kuvaavilla kuvasymboleilla. – Enpä ole varma. Joskus läheisyyskiintiö saattaa valmiiksi olla jo täynnä. – Tämän kesän hääpareilla tuskin on alun perinkään rakastumisen huumaa, koska ovat pantanneet häitään turhan kauan. Kytkin siirtyi verkkoon . – Naimattomuuden tai selibaatin kutsumuksekseen kokevalle ihmiselle sanoisin, että vain kuolleet kalat uivat virran mukana. kuva: Jukka GranStröm lähetysseura pienentää hiilijalanjälkeään . S. Taisin aliarvioida konservatiiviystävieni kaukoviisauden ja suurisieluisuuden. Mitä haluamme. Lohduttaisin heitä kuten muitakin aviopareja sillä, että rakastuminen voi olla ihana alkuun paneva voima – mutta ei kaikkivoipa ikiliikuttaja. Miten loman aikana voisi vahvistaa parisuhdetta. 2 01 6 vIIKOn henKIlö Jason Lepojärvi tutki väitöskirjassaan yhden 1900-luvun vaikutusvaltaisimman kirjailijan, C. Lewisin (1898–1963) näkemyksiä rakkauden teologiasta
Sodan runtelemat aikuiset ja lapset ovat rajoillamme oikeutetusti kysymässä, mitä toivoisit sinulle tehtävän, jos olisit meidän asemassamme. Kykenemmekö muuttumaan. Kuva: lEhtIKuva / Isa tErlI Ohjelmajulistus haastaa yhteisöt, valtiot ja yksilöt miettimään, mitä me olemme ihmisinä ja vastuullisina maailmankansalaisina. Pakolaisongelman laajuutta ja globaaleja seurauksia ei tuolloin osattu ennakoida. Suunnitteluun oli osallistunut 23 000 ihmistä 153 maasta. 130 miljoonaa ihmistä on avun tarpeessa voidakseen edes pysyä hengissä. Kansalaisjärjestöjen, valtiovallan ja kaupallisten yritysten kanssa tekemää yhteistyötä korostettiin eri yhteyksissä. Ensimmäinen kansainvälinen humanitaarisen avun huippukokous järjestettiin YK:n johdolla Istanbulissa. Taloudelliset ja poliittiset mekanismit eivät voi ohjata oikeudenmukaisuuteen jolleivät yksilöt tiedosta eettistä vastuutaan ratkaisujen tuloksista ja niiden vaikutuksista. Kolmanneksi kehotetaan puolittamaan pakolaisten määrä vuoteen 2030. Minulle kokouskassini teksti ja sen tervehdys tekivät tämän. ReIjO e. Mutta millä keinoin suuren valtamerilaivan keula saadaan kääntymään. HeInOnen Kirjoittaja on uskontoja kulttuuridialogia tutkinut Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori.. Istanbulissa viime viikolla pidetty YK:n Maailman Humanitaarinen Huippukokous WHS halusi olla alku tälle muutokselle. Mukana oli myös kansalaisjärjestöjä, kuten Kirkon Ulkomaanapu. Se voi olla pieni teko tai ajatus. Niiden toteuttamiseksi kansalliset ja monikansalliset yhtiöt ja pienemmät yritykset esittelivät mahdollisuuksiaan laajassa näyttelyosastossa sekä kahdenkeskisissä neuvotteluissa YK:n järjestöjen edustajien kanssa. Kokoukseen osallistui 6 000 edustajaa eri maista ja tilaisuutta seurasi 300 lehtimiestä. Jos ajattelemme, että 80 prosenttia humanitaarisesta rahoituksesta kohdistuu eri tavoin konfliktien ehkäisyyn, ei ihme, että työ tällä alueella nostetaan ensimmäiselle sijalle. Pakolaisleirillä ommellussa ja painetussa kassissa luki: ”Lahjoittanut rakastava syyrialaisäiti”, ja kortissa oli nimi Zena. T oisen kokouksen aatteellisen ytimen muodosti ohjelmajulistus Agenda for Humanity, joka keskittyi viidelle osa-alueelle. Edistyksemme paras mittari lienee se, miten me osaamme vähempiosaisten asemaa parantaa. Se nähdään eräänä edellytyksenä kestävän kehityksen ekologisten, ekonomisten ja sosiaalisten muotojen toteutumisessa. Ohjelmajulistuksen viides tavoite kehottaa investoimaan inhimillisen hädän poistamiseen paikallisyhteisöjä ja kansalaisaktiivisuutta rahoittamalla ohi byrokraattisten välikäsien. Yhtäällä asetuttiin tukemaan YK:n uusia kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä. Taloudellisista ratkaisuistamme Luther on todennut, että jokainen niistä on viime kädessä ratkaisu lähimmäissuhteessamme. Kokouksen anti jakautui kahtaalle. 6. Suuren kokousten asiavyöryn keskellä voi joskus käydä niin, että pieni asia herättää ymmärtämään, mitä toiset meiltä toivovat. 2 01 6 uuTIsessee K un YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon neljä vuotta sitten ehdotti humanitaarisen huippukokouksen järjestämistä, maailma oli erilainen. KOTIMAA 7 2 . A vajaispuheessaan Ban Ki Moon asetti humanitaarisen huippukokouksen tavoitteeksi uudenlaisen tulevaisuuden luomisen. Tässä ei kuitenkaan puututa siihen, että yhteistyön edellytyksenä on valmius monikulttuuriseen vuorovaikutukseen ja dialogikyky uskonnollisten ja aatteellisten ryhmien välillä. Tulevaisuuden, jota hallitsee yhteinen vastuullisuus ja tietoisuus yhteenkuuluvuudesta. Heitä on enemmän kuin minään aikana toisen maailmansodan jälkeen. Yhteisten avustustavoitteiden välityksellä voidaan löytää myös uskonnollinen ja kulttuurinen yhteisymmärrys. Tarpeet kasvavat ja niiden tyydyttämiseen eivät lyhyen tähtäimen rahoitukset riitä. Kuka seisoo sen ohjaamossa ohjauspuikkojen takana. V aikutelmaksi kokouksesta jäi, että byrokratian luomia esteitä halutaan purkaa. Neljänneksi humanitaarisia organisaatioita kehotetaan toimimaan läheisemmässä yhteistoiminnassa inhimillisen hädän lieventämisessä, eikä kilpailemaan itsenäisinä toimijoina. Nyt pakolaiskysymys koskettaa myös yksittäistä kansalaista. Myös ulkomaankauppaja kehitysministeri Lenita Toivakan johtaman Suomen kauppavaltuuskunnan jäsenet tekivät parhaansa esitellessään edustamiaan tuotteita. Hänen katseensa osui minuun. YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon asetti kokouksen tavoitteeksi uudenlaisen tulevaisuuden luomisen. Tarvitaan asenteiden maailmanlaajaa muutosta. Toiseksi tulee siviilien suojelu. Agenda for Humanity haastaa yhteisöt, valtiot ja yksilöt miettimään, mitä me olemme ihmisinä ja vastuullisina maailmankansalaisina. Kansainvälisen terrorismin hyökkäykset olivat kaukana olohuoneistamme
Voit tilata Askelen myös kotiisi. Viime vuosikymmeninä uudistettu jumalanpalveluselämä on luonut tuoreutta ja padonnut osittain osanottajakatoa. • 20.–22.7. 0207 681 760 vivamo@sana.fi Vivamon Raamattukylä Raamatun kertomuksia esittävä teatteri Lähetä surunvalittelusi. Jumalanpalvelus ja sakramentit ovat ilman muuta kaikissa kirkoissa ydintä. Jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset hoidetaan kaventuneelle osanottajajoukolle hyvin. • 15.–17.6. Vaikka niiden yksinomaisena tarkoituksena ei olisi jumalanpalvelukseen johdattaminen, ne eivät Jumalanpalveluskeskeisyys ei riitä KIrKKOKäsITys Luterilainen seurakunta, jolta puuttuu pienryhmien kirjo, on sisäisesti ontto. klo 13 Palava pensas Liput: 13 €, molemmat näytelmät 19 € Vivamontie 2, 08200 LOHJA Var.: puh. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä tekstejä. Virka on korostunutta ja maallikkous on avustavassa asemassa vailla aikuisuutta. • 4.–5.8. Kirkon erityistyömuotojen, diakonian ja kasvatuksen työntekijäjoukko on vähäinen. Ulospäin suuntautumisen sijasta olisi pantava painoa keskihakuisuuteen. klo 11 Marian Miekka klo 13 Johannes, ukkosenjylinän poika 14.–17.7. pä iv i k a r ja la in en 9.–11.6. 6. Monissa seurakunnissa osallistutaan kolme neljä kertaa enemmän muuhun kuin jumalanpalvelukseen. Sen puutteessa kirkon ulospäin suuntautuvan palvelun, yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja lähetystietoisuuden teologinen perusta ei kehity eikä ole selkeä. Luterilainen jumalanpalvelusseurakunta, jolta puuttuu siinä toimivien pienryhmien kirjo, on sisäisesti ontto. 020 701 2211 Uudistunut lehtipisteissä. Näihin tavoitteisiin Miettinen päätyy omassa visiossaan. Mutta riittääkö yksin jumalanpalvelusja sakramenttikeskeinen kirkkokäsitys johtamaan hyvään tulevaisuuden kirkkoon. Laajuuden sijasta pitäisi nyt pyrkiä syvyyteen, monipuolisuuden sijaista keskittää. Jos jumalanpalvelusja sakramenttikeskeinen kirkkokäsitys yksin ja ainoana saisi määrätä kehityksen, millaiseen kirkkoon päädyttäisiin vuonna 2040, jos 40 prosenttia suomalaisista kuuluisi kirkkoon. Tarvetta olisi sen sijaan löytää samanhenkinen kirkkokäsitys, joka nykytilanteessa innostaa toimimaan ihmisten keskellä lähellä heitä. Muuta toimintaa on vähän, ja siksi syöttöliikennettä jumalanpalveluksiinkaan ei ole. Mutta meidän oloissamme on mahdollisuuksia paljon monipuolisempaankin. Tällaiselle kirkkokäsitykselle ei vain tahdo oikein löytyä hyvää nykyaikaista nimeä. 2 01 6 Mielipiteet Sähköposti: toimitus@kotimaa.fi Osoite: Kotimaa, Mielipiteet, PL 279, 00181 Helsinki Kirjoita lyhyesti ja lähetä myös yhteystietosi. Tarvitaan visio uudenlaisesta kansalaisyhteiskunnan kirkosta. Ulkonaisista resursseista, kuten rakennuksista ja verotuloista ei ole erityistä huolta, kyllähän jumalanpalvelukset ja toimitukset hoidetaan vähemmälläkin. En myöskään usko, että korkeammin kirkollisuuteensa profiloitunut uskonyhteisö olisi itsessään vaikutusvaltainen ja vetovoimainen. • 24.–25.7. Kansankirkko on ollut avoin ja ulospäin aktiivinen. Kristillistä kasvatusta ja kirkon laajaa palvelutyötä on tärkeä tehdä myös niiden omista teologisista lähtökohdista. Asiakaspalvelu 020 754 2333, asiakaspalvelu@kotimaa.fi www.askellehti.fi Kansankirkko elää epäilemättä iltaruskon vaihetta. • 12.–13.8. Tätä pohdiskelin jälleen Esko Miettisen monipuolisen kirkkokäsitysartikkelin äärellä ( Kotimaa 26.5.). 8 KOTIMAA 2 . ole hengellisesti arvottomia. Minä en haluaisi tyytyä vain viettämään yhä monipuolisempaa hengellistä elämää sisäpiireissä. punaisenristinkauppa.fi Adressien tekstaus tai puh. Niitähän seurakuntalaisetkin eniten arvostavat. VOITTO HuOTArI Tarvetta olisi löytää kirkkokäsitys, joka nykytilanteessa innostaa toimimaan ihmisten keskellä lähellä heitä.. En toivo, että kirkko tällä tavalla siirtyisi yhteiskunnan marginaaliin
Yliopiston almanakkaan tämä päivä merkittiin ensi kerran vuonna 1950. Arkkipiispa emeritus John Vikström viritti muutamia vuosia sitten Kotimaassa keskustelua, kun hallitus yritti ajaa kuntauudistusta periaatteella, että viranomaiset tietävät ihmisten tarpeet paremmin kuin he itse. Jos kirkkoneuvosto näyttää vihreätä valoa, niin silloin pappi voisi vihkiä kyseisen seurakunnan tiloissa samaa sukupuolta olevia. Kalenterissamme on muitakin liputuspäiviä, jotka viittaavat sota-aikaan: kansallinen veteraanipäivä 27.4. Myös itsenäisyyspäivän 6.12. Seurakuntayhtymät ovat juuri keino, jonka avulla yksittäisten seurakuntien hallinto pysyy yksinkertaisena. Puhe siitä, että seurakuntayhtymät ovat hallinnon kannalta monimutkaisia, on lähinnä roskaa. HArrI rAITIs kirkkovaltuutettu, Turun tuomiokirkkoseurakunta Ongelmana pappi, käsikirja vai tila. Sota kertoo aina ihmisen pahuudesta ja kyvyttömyydestä ratkaista asioita rauhanomaisesti. Ja kyllä, toimintatapa olisi erilainen eri seurakunnissa, mutta olisiko se todella ongelmallista. Kristuksen ruumiin jäseninä kelpaavat toimimaan myös ne, joiden usko on heikko. Mutta jos kirkkoneuvosto näyttää punaista valoa, silloinkin pappi saisi vihkiä, mutta sen olisi tapahduttava muualla kuin seurakunnan tiloissa. Minkä kunniaksi Suomen lippu näinä merkkipäivinä liehuu. Tämä rakenne on nerokas. kesäkuuta 1967 Kotimaan entinen päätoimittaja, silloinen nuori pastori Jaakko Elenius piti radiossa kohua herättäneen aamuhartauden. 6. Sen perinteisiin kuuluvat valtakunnallinen sotilasparaati sekä puolustusvoimien ylennykset ja kunniamerkit. Kun jokin osa seurakuntaa vaurastui niin, että kykeni rakentamaan kirkon ja ylläpitämään pappia, perustettiin uusi seurakunta. Vanhat emäseurakunnat säilyivät pienentyneinä ja vahvistuneina yhteisöinä, ja uudet yhteisöt vakiintuivat. OLLI sALOMäeNpää kanttori, Someron seurakunta L auantaina liehuvat jälleen liput Suomen suvessa, sillä 4.6. Viime aikoina kansallismieliset, maahanmuuttovastaiset ryhmät ovat alkaneet omia Suomen lipun käyttöä itselleen. Näin seurakunta-käsitteestä tulee puhtaasti hallinnollinen. ( KM 21.4.) sai ainakin kaksi kirjoittajaa liikkeelle, Paavo Lounelan ja Hannu Ihalaisen (6.5.). Tällaista kehitystä me voimme onneksi vastustaa helposti: iloisella ja rohkealla liputtamisella. Suomi kuuluu meille kaikille. juhlapuheissa kaikuu vahvasti sotavuosien 1939–44 muisto. Annettakoon papeille oikeus vihkiä ja ihan käsikirjaa apuna käyttäen, mutta jätetään tilakysymys paikallisen seurakunnan ja sen hallinnon ratkaistavaksi. Sotienko. on puolustusvoimain lippujuhlan päivä. Onko se pappi, käsikirjan vihkikaava vaiko kenties kirkollinen tila. 2 01 6 KOLUMNI Minna Saarelma-Paukkala Seurakunnan olemusta yhteisönä pohdittava Ilokseni kirjoitukseni Mikä seurakunta on, entä maallikko. ja kaatuneitten muistopäivä toukokuun kolmantena sunnuntaina. KOTIMAA 9 2 . Kalenterimme ”sotaisien” liputuspäivien tarkoitus ei kuitenkaan ole ihailla sotaa, vaan osoittaa kiitollisuutta siitä, että vaikeista sota-ajoista on selvitty. MINNA sAAreLMA-pAUKKALA Kirjoittaja on dosentti ja Yliopiston almanakkatoimiston johtaja. Ei minusta. Mutta mikä tässä on todellisuudessa itse kullakin se kipupiste. Laki ja sen tulkinta ovat keskinäisessä kahnauksessa. Meidän ihmiskammomme ja epäluulomme tähden armeija on, meidän tahdosta kymmenettuhannet hiessä päin aamusta iltaan harjoittelevat ihmisen tappamista. Se konkretisoisi paikallisen päätöksenteon ja profiloisi myös seurakuntia. On työläs ymmärtää miksi näin pitäisi tehdä, koska jo yli puoli vuosisataa sitten keksittiin, että itsenäiset seurakunnat voivat hoitaa asioita yhdessä. elenius oli oikeassa siinä, että sodassa ei ole mitään ylevää tai kunniakasta. Kirkko on tuhon tiellä, jos se lakkaa pitämästä seurakuntiaan todellisina Pyhän Hengen luomuksina. Liput liehukoot siis lauantaina! siniristilipun tulisi olla symboli, joka yhdistää kaikkia suomalaisia äidinkieleen, etniseen taustaan, puoluekantaan, uskontoon tai mihinkään muuhun erottavaan tekijään katsomatta. Jotkut papit ovat ilmaisseet halunsa vihkiä pareja heti maaliskuun alussa, toiset vaativat tällaisia sooloilijoita kuriin. Voiko yhteisön hallinto olla yksinkertaisempi kuin, että vaaleilla valitaan luotetut henkilöt hoitamaan yhteisiä asioita vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Ensin olivat yhteistalousseurakunnat ja sitten seurakuntayhtymät. Viime aikoina kansallismieliset, maahanmuuttovastaiset ryhmät ovat kuitenkin alkaneet omia Suomen lipun käyttöä itselleen. Sotaisaa liputusta. Rajat kiinni -kansanliikkeen Facebook-sivuille ilmestyi jääkiekon MM-kisojen aikana jopa päivitys, jonka mukaan ”suvakkien” ei tulisi pukea loppuotteluun Suomi-paitaa, koska he eivät ole ansainneet pitää sitä päällään. Yhteisöllisyyttä ajatellaan hoidettavan niiden sisälle muodostettavissa pienemmissä yksiköissä. Hävetkäämme ihmistä, jonka tiedot ja taidot ovat historian kuluessa suunnattomasti lisääntyneet, mutta joka tänä aamuna, kuten jo tuhannet vuodet, menee ja vetää salkoon sotalipun, joka on myös epäluulon, vihan ja tappamisvalmiuden vertauskuva”, hän jylisi. m a t ti k a r p p in en. Kysymys samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisistä hiertää nyt pahasti kirkon sisällä. Nyt keksitty seurakuntien kasvattaminen on yritys palata emäseurakuntiin. Lippuja salkoihin nostaneet suomalaiset nähtiin sotaintoilijoina ja rauhan vastustajina. ”Puolustusvoimien lippujuhla ei totisesti ole ihmisen riemujuhla. Ja siitä varmasti tulisi myös yksi johtava teema seuraaviin kirkollisiin vaaleihin. 4. Tärkeä tekijä oli se yhteisöllisyys, jonka varaan uusi seurakunta oli perustettu. Kukaan sodissamme taistellut ei kaipaa taistelukenttien kauhuja vaan rauhaa. Esitän kompromissiajatuksen. Seurakuntamme ovat syntyneet sekä Ruotsin kuninkaiden paikallishallinnon tarpeista että vuosisatojen mittaan valtiovallan otteesta irtautuvan kirkon pyrkimyksistä. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä on rauhan päivä. Kun marsalkka Mannerheim vuonna 1942 täytti 75 vuotta, hänen syntymäpäiväänsä alettiin viettää armeijan lippujuhlan päivänä. 1960-luvulla kapinoinut nuoriso muistetaan värikkäistä kannanotoistaan, joissa sota-ajan kokeneita syytettiin jopa sodan ihannoimisesta
Hän on aiemmalta ammatiltaan musiikkipedagogi ja laulunopettaja. Riskinä on, että laulamisen kulttuuri kuihtuu, kun kouluistakin vähennetään musiikinopetusta. Hän toivookin kirkkomuusikon koulutukseen lisää varhaiskasvatuksen opintoja, sillä monet kanttorit vetävät lapsikuoroja ja vastaavat seurakunnan lastenmusiikista. Moni asia yllätti hänet opintojen aikana, kuten se, miten vähän kanttorit ehtivät istua urkupenkillä. Tähtäsin ennen kaikkea musiikin alan tutkintoon. Kirkkomuusikon työ on tuonut omaan elämään hengellistä sisältöä ja seurakuntayhteyttä. Leena Kanninen lähti opiskelemaan kanttoriksi työnsaantimahdollisuuksien varmistamiseksi. Toisaalta on ihanaa, että tälläkin iällä on saanut opiskella ja saada uusia työkaluja. Opintie takana, kirkkotie edessä Leena Kanninen valmistui viime viikolla kanttoriksi ja Tiia Saarella valmistuminen on edessä kesäkuussa. Valmistuminen musiikin maisteriksi tuntuu Kanniselta mahtavalta. Samalla koen tässä tiettyä johdatusta.. KuVa: Jani LauKKanen tekstit: Maria kesti Joka vuosi noin tuhat suomalaista opiskelijaa valmistuu kirkon töihin. Kaksi tuoretta kanttoria, kaksi uutta nuorisotyöntekijää, opintonsa loppuun saanut diakoni, pian valmistumassa oleva suntio ja nuori lastenohjaaja kertoivat Kotimaalle ajatuksiaan opiskelusta ja uudesta ammatistaan. – Tasotavoitteisiin pyrkivä suorittaminen saa nyt riittää. Tiia Saari arvoi, että kanttori soittaa tilaisuuksissa livenä vielä parinkymmenen vuoden päästäkin, mutta hänellä on oltava yhä useampia instrumentteja hallussaan. 10 KOTIMAA 2 . Samalla koen tässä tiettyä johdatusta. – Kanttoreiden voi olla vaikea lähteä ohjaamaan lapsia, jos asiaa ei ole käsitelty lainkaan koulutuksessa. Leena Kanninen on nauttinut siitä, miten paljon kanttorin työllä voi tuoda iloa ja lohdutusta ihmisille. 6. 2 01 6 KANTTORI Leena Kanninen Järvenpäästä, 39. Valmistui viikko sitten kanttoriksi. – Tähtäsin ennen kaikkea musiikin alan tutkintoon. Kanttori ei musisoi piilossa, vaan kohtaa oikeasti ihmisiä
Hänellä ei ollut seurakuntayhteyksiä. – Miten tähän päivään saakka onkin voinut päästä! Saari kokee kanttorintyön hengelliseksi, ihmisten kanssa tehtäväksi työksi. Valmistui viikko sitten diakoniksi. KuVA: MAriA KeSTi Tiia Latvateikari valmistuu lastenohjaajaksi huomenna perjantaina. Saarella on kaksi pientä lasta, jotka ovat tuoneet opintoihin pieniä mutkia. KoTiALBuMi – Miten tähän päivään saakka onkin voinut päästä!. KOTIMAA 11 2 . JAni LAuKKAnen DIAKONI Milla Alanko Hausjärveltä Hämeestä, 29. 2 01 6 KANTTORI Tiia Saari Keski-Pohjanmaalta Lestijärveltä, 27. Valmistuminen tuntuu Saaresta hienolta. Hän oli opiskellut radiotoimintaa, mutta työ ei ottanut tuulta alleen. Kouluhakemuksessa oli kohta, jossa sai valita, haluaako diakonin kelpoisuuspätevyyden. 6. – Ajattelin, että miksi ei. Kiivastahtisuus tuli hänelle yllätyksenä sekä kanttorintyössä että opinnoissa: kanttori voisi tehdä ylitöitä loppumattomiin. – Kanttorin on oltava paitsi muusikko myös keskustelija, ja hänen on huolehdittava siitä, että asiat sujuvat käytännössä. – Työ isossa seurakunnassa on oikeastaan opettanut enemmän kuin varsinaiset opinnot. Lopulta hän oli sosiaalitoimistossa toimistosihteerinä. Saari päätyi jo 13-vuotiaana sijaistamaan kanttoria Lestijärvellä. Saarelle oli elämys siirtyä pääkaupunkiseudun seurakuntaan, jossa kanttoreita on seitsemän. Diakonia on hänellä kuitenkin sydämessä ja näkyy kaikessa työssä. Valmistuu kesäkuussa kanttoriksi. Diakoniksi viime viikolla valmistunut Milla Alanko työskentelee erityisluokan sosiaaliohjaajana. Olin kuullut ystäSari Seesranta valmistuu ensi kesänä suntioksi. Milla Alangon tie diakoniksi ei edennyt tavallisinta reittiä. – Siellä näin, miten ihminen tuli paikalle hädissään ja jo puolen vuoden päästä asiat olivat toisin. – Ihan luottavaisena, rohkeana ja ylpeänä olen siitä, että valmistun nyt kirkon töihin. MAriA KeSTi Anton Berg valmistui viime jouluna nuorisotyönohjaajaksi. – Isäni opetti luokanopettajana musiikkia, ja monta vuotta soitimme ja lauloimme jumalanpalveluksissa hänen kanssaan kahdestaan. Se oli niin hienoa, että halusin lähteä alalle. Paikkakunnalla ei ollut virassa kanttoria, ja kylän kahta soittotaitoista tyttöä pyydettiin avuksi. Painopiste on ihmisten palvelemisessa. Kesäkuussa kirkkomuusikoksi valmistuva Tiia Saari ei ole pelästynyt median kiivaita keskusteluja kirkon roolista
Nyt Berg on huomannut, että oli muuten ihan hyvä tarina ja kannattaa sitä kertoa edelleenkin. Nuorten kosiskelemiseksi on tehtävä töitä. valmistui huhtikuussa nuorisotyönohjaajaksi. – Tämä oli mahtava kaari, jonka sain kokea. Häntä veti puoleensa se, että saa tehdä töitä Jumalalle ja Jumalan valtakunnan hyväksi. Erilaiset mielipiteet hyväksyttiin. Alangon opiskelijaryhmässä kiisteltiin ensimmäisenä vuotena kiihkeästi kaikesta. On mahdollisuus kohdata ihminen, ja mahdollisuus kohdata Jumala. Anton Berg valmistui jouluna nuorisotyöhön, samalle alalle, jossa hänen vanhempansakin ovat olleet. – Se toi omaa draamaansa mutta myös voittajafiilistä, että onnistuin.. Seurakunta tuo lepoa ja hiljaisuutta, jota kaikki nykyihmiset kaipaavat. – Kaikki revittiin auki, niin suvaitsevaisuus kuin Raamatutkin, ja välillä oltiin, että tuolle en enää puhu. LASTENOHJAAJA tiia Latvateikari turusta, 22. – Sitä keskustelunaihetta välteltiin. Kun opettaja sanoi, että mitäs jos käsiteltäisiin tasa-arvoista avioliittolakia, kaikki huokaisivat, että ei mennä tähän enää. Berg harkitsi pelisuunnittelijan ja matematiikan opettajan uraa, mutta seurakuntatyö voitti. – Maahanmuutto oli opiskelijoiden kesken usein tapetilla, jo siksi, että se työllisti paljon opiskelijoita. – En tiennyt muuta kuin Isä meidän -rukouksen ja yleisimmät virret. valmistuu perjantaina lastenohjaajaksi. Tällä hetkellä Alangosta tuntuu epätodelliselta, että hän on valmistunut. Ensimmäisenä opiskeluvuotena hän joutui pohtimaan tosissaan, pystyykö hän työhön. Hänelle oli hieno hetki, kun hän sai sosionomin paperit ja stipendin käteensä. Kelkka on 25-vuotias, mutta hän kokee silti, että nykynuorten elämä on hektisempää ja virikkeellisempää kuin hänen omassa nuoruudessaan. – Saman tien tiesin, että tätä haluan tehdä tulevaisuudessa. Opinnäytetyö piti jättää sisään viikkoa ennen kaksosten syntymää. NUORISOTYÖNTEKIJÄ Anton Berg Kuopiosta, 23. Alankoa kiinnosti se, miten työn saamisen ja perheen perustamisen vaikeutuminen jossain päin maailmaa näkyy Suomessa siinä, että yhden paikallisen seurakunnan diakonin vastaanotolle alkaa saapua paperittomia henkilöitä. 6. – Se toi omaa draamaansa mutta myös voittajafiilistä, että onnistuin. Nuorisotyöntekijäksi hiljattain valmistunut Ainokaisa Kelkka oli varma, että hänestä tulee arkkitehti. Lisäksi hän pyrki nyt yliopistoon lukemaan pelillisyyttä etäopintoina. Urasuunnitelmat muuttuivat 18-vuotiaana. valmistui jouluna nuorisotyönohjaajaksi. Hän oli mennyt rippikoulun jälkeen isoseksi ja pyörinyt paljon seurakunnalla, ja nuorisotyöntekijä pyysi häntä mukaan valmistamaan mittavaa tapahtumaa koululaisille. Opiskelijat eivät kuitenkaan riidelleet kirkon suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin. Hän on lähettilapsi ja asui Tansaniassa seitsemän vuotta, lähes koko peruskoulun ajan. Opinnäytetyössään Alanko kartoitti Elina Okon kanssa diakoniatyöntekijöiden kokemuksia paperittomista asiakkaista. Mitäs nyt teen. – Koulu on tuonut turvaa. – Muistan, miten naureskelin nuorena isälle, kun hän kertoi saman hartaustarinan kerran toisensa jälkeen. Hän valmistui nuorisotyöntekijäksi kuukausi sitten. – Leikillisyys, pelillisyys ja kokemuksellinen oppiminen pureutuvat aika lailla kaikenikäisiin. KuvA: JuKKA GrAnström viltä, että he olivat saaneet diakonilta apua, ja arvostin kirkon työtä. Hän on ammentanut työssään ja opinnoissaan paljon myös Tansanian vuosistaan. – Toisaalta seurakunnalla on tarjota jotain, mitä nuoren elämässä ei muuten välttämättä ole. Minulla sairasteli vauva ja olin hädissäni, ja sain valtavasti tukea muilta. – Nyt jo. – Opiskelu oli ollut aika rankkaa. 2 01 6 Ainokaisa Kelkka on tällä hetkellä äitiyslomalla. – Toisaalta on hienoa lähteä kokeilemaan Opinnäytetyö piti jättää sisään viikkoa ennen kaksosten syntymää. 12 KOTIMAA 2 . Opin kuitenkin, että kaikki ihmiset kokevat epävarmuuden tunteita siitä, olenko tarpeeksi hyvä omaan työhön. Nyt tuntuu haikealta. Kyllä olin kiitollinen. Viimeisenä vuotena asioista voitiin jo puhua neutraalisti. Valmistuminen lastenohjaajaksi tuntuu Tiia Latvateikarista hiukan epätodelliselta. Kelkan opintojen aikana mediassa kiisteltiin kiivaasti kirkon roolista. Kelkka opiskeli yhdessä esikoisen kanssa ja otti hänet toisinaan mukaan luennoillekin. NUORISOTYÖNTEKIJÄ Ainokaisa Kelkka Espoosta, 25. Tällä hetkellä Kelkka on kotona kahden kuukauden ikäisten kaksostyttöjen ja heidän 2-vuotiaan isosiskonsa kanssa. Haluttiin pitää luokkasopu yllä. Hän teki kuitenkin opinnäytetyökseen lähetyskasvatuksellisen lautapelin. Yksin en olisi pystynyt valmistumaan. Oliko tämä tässä. Toisena vuotena kukaan ei enää jaksanut
Riikonen on ensimmäistä kertaa myös näyttelemässä ammattilaisten kanssa. Kun omassa työssä on hengellisten asioiden kanssa tekemisissä, myös oma hengenelämä vahvistuu, toteaa Sari Seesranta, yksi Turun tuomiokirkon siivooja-vahtimestareista. – Tavallaan olen nytkin hautausmaan hoitajana. Oma painoarvonsa on myös joukkokohtauksilla, tansseilla ja Anna Levyn koreografioilla. Näytelmän pääteemana on kodittomuus sen monissa muodoissaan. Syntymä, kaste, häät ja hautajaiset ovat luonnollinen osa arkea. KOTIMAA 13 2 . Seesranta toivookin, että kirkko auttaisi kaikkia, myös ei-kristittyjä hätääkärsiviä. Latvateikari kertoo, että ei olisi hakeutunut kirkon töihin ilman isosvuosia. Näin myös, mikä hätä heillä oli perheistään. Se tekee siitä erityisen koskettavan. 2 01 6 V asta ensi-iltansa saanut Kodittomat-näytelmä on vahvatunnelmaista ja -tasoista jatkoa Oronmyllyn kesäteatterin antiin. Ammattilaiset saavat harrastajista parhaat puolet esiin. – Isosena toimiminen antoi rohkeutta ja itsetuntoa, että olen riittävä näin. elokuuta Oronmyllyn kesäteatterissa Parikkalassa. Silti itsekkyys pulpahtaa pintaan ja sitä vastaan on taisteltava. Tännehän on tuhansia ihmisiä haudattu. Näytelmän eteenpäin vievänä voimana on korkeatasoinen musiikki, josta vastaavat Pekka Simojoki ja Jari Levy. Liikkuvia osia on paljon Ladasta hevoseen, veneisiin ja kärryihin. Tällä hetkellä hänen edessään on työnhaku. Tuottajana on Markku Leminen. Neuvoja ei silloin tarvitse antaa, vaan tärkeintä on, että joku kuuntelee.. valmistuu kesällä suntioksi. 6. Hallittu savun käyttö tukee visuaalista elämystä. Hän kehuu hyvää kuuluvuutta ja kuvailee esityspaikkaa suojaisaksi kattilaksi. – Tässä on selkeästi kristillinen sanoma, emme oikaise missään kohdassa. Näytelmä ei yritä esittää kristillistä vaan realistista arkea iloineen, vihanpurkauksineen ja suruineen. Kodittomuus ennen ja nyt Kodittomat-näytelmässä kerrotaan orpokotityön vaiheista sen perustamisesta lähtien. Joko olemme yhdessä tai rakennamme piikkilanka-aitoja lisää. Se ei kuitenkaan häiritse hienoa kokonaisuutta. sUNTIO sari seesranta Turusta, 48. Latvateikari huomasi jo kolmen vuoden opintojensa aikana, miten nopeasti kirkko otti uutta tekniikkaa haltuun. Tänne tullessa laskeutuu rauhaan, Vilpas tunnelmoi. Siirtyminen ulkotöistä sisätöihin on tuntunut hiukan haikealta, mutta samalla hän on nauttinut työstä, jossa tapaa ihmisiä kaikkialta maailmasta. – Seurakunnassa joudutaan pohtimaan, miten tuoda toimintaa esille, jotta ihmiset rohkaistuisivat liikkeelle. Latvateikari toteaa, että monilla ihmisillä on ennakkoluuloja ja vanhentuneita käsityksiä siitä, millaisia seurakunnan kerhot ovat. Opinnoissa hänet yllätti se, miten henkisesti raskasta koulutuksesta muodostui. Eri puolilta Suomea olevien ammattilaisten ja harrastajien toteutuksessa on mukana Kansan Raamattuseuran Säätiö. Näytelmä kertoo yli satavuotiaan uukuniemeläisen liikkeen ja Parikanniemisäätiön historiasta, orpokotija lastenkotityöstä sekä orpokotijuhlista. Tämä on kunnianhimoinen esitys, Riikonen vakuuttaa. Kuva: Esa REpo KesäTeATTerI Joko olemme yhdessä tai rakennamme piikkilanka-aitoja lisää. Tulin seurakunnassa vahvemmaksi, ja kerhonohjaajana huomasin, että tämä työ voisi olla minun juttuni. Näytelmä on kasattu huomattavan lyhyessä ajassa. VIrpI KIrVes-TOrVINeN Arvio ennakkonäytöksestä 27.5. Myös perkele, viina ja tupakka vilahtavat. Opiskelijaryhmästä tulikin hyvin tiivis. Siinä käytiin läpi vaikeita asioita, kuten lapsen ja perheen kriisitilanteita. Seesranta kertoo, että suntio on yleensä ensimmäinen henkilö, jonka ihminen kohtaa kirkossa. Riikonen vastaa Parikanniemisäätiön toiminnanjohtajana käsikirjoituksen historiallisesta ja Myllärinen dramaturgisesta annista. Seesranta on aiemmalta ammatiltaan puutarhuri, ja hän oli töissä hautausmaalla kausityöntekijänä. Seesranta oli harjoittelemassa Turun Mikaelinseurakunnan kahvilassa ja teki töitä turvapaikanhakijoiden kanssa. Latvateikarin arvelun mukaan kirkko hyödyntää tulevaisuudessa teknologiaa entistä enemmän, ja ihmiset voivat osallistua kirkkohetkeen kotisohvalta. Lopetus yllättää katsojan upealla tavalla ja tuo näytelmän sanoman tähän päivään. – Aika on yhteiskunnallisesti vaikeahko. Eri-ikäisten lasten suoritukset ovat riemukasta katsottavaa, ja saavat yleisön hytkymään naurusta oivaltavalla kielenkäytöllään. Kristitytkin kääntävät kasvonsa helposti oudolle tai erilaiselle ihmiselle. Seuraavat esitykset 11.–14. Toivon, että ihmiset tutkisivat omia asenteitaan suhteessa erilaisuuteen ja kaikkeen outoon, Myllärinen pohtii. Miten perheet huomaisivat, että kerhot eivät ole niin jäykkiä ja ankaria kuin pyhäkouluaikoina. Kirjailija Teuvo V. – Jos joku loukkaantuu, olemme onnistuneet, ohjaaja Arto Myllärinen sanoo. käytännössä niitä oppeja, joita olen oppinut. Se avasi silmiä. Yleisesti seurakunta merkitsee minulle kotia ja turvaa. – Jos kirkkoon tulijalla on murheita, suntio saa kuulla ne ensin. Sopraano Vilja Riutamaan ja tenori Lasse Riutamaan duetto Mika Piiparisen laulusta Oi katso mikä aamu on koskettavan kaunis ja yksi näytelmän huippukohdista. Näyttelijä Eija Vilpas esittää orpokodin johtajarouvaa Raija Ohlisia pienten roolien lisäksi. Myllärinen vakuuttaa vahvasti näyttämön kokonaisvaltaisessa käyttämisessä, kokonaisuuden hallitsemisessa ja pienten yksityiskohtien vaalimisessa. – Hienosti muslimimiehet auttoivat minua, ja monia ennakkoluuloja poistui. Kuvassa Emelia Levy (vas.) ja Tiia Kinnunen. Rahalähetys tulee silloin, kun kirstu tyhjenee. Hän kouluttautui suntioksi saadakseen töitä ympärivuotisesti ja voidakseen olla kesällä enemmän kotona lasten kanssa. Hänellä on monta roolia, joista mieleenpainuvin on Sörkan kundi. – Mitä Luoja on lavastanut Oronmyllyllä, sen parempaa ei löydä. Se näkyy aavistuksen yksittäisissä kohdissa, kuten tabletista lukemisena
Toisaalta hän näkee jokaisessa ohi menneessä mahdollisuudessa myös Jumalan johdatuksen. – Olin helppo vauva ja koulussa opettajien lempilapsi. Hän osti kuohuviiniä ja poseerasi lasin kanssa facebookissa. Hänen lapsuuden haaveensa oli päästä malBloggaavan seurakuntapastorin Elina Koiviston puheista puuttuu vaatimattomuus. Palkittu lifestyle-blogi sai alkunsa Järvenpään kirkkoherranvaaleista. Ovesta lähtivät aamulla Anton lukioon, Laura yläkouluun, Mikael alakouluun ja Luukas päiväkotiin. Siksi niitä on usein viisasta sietää. Kun hänen miehensä Vesa Koivisto oli saanut kirkkoherran viran Järvenpäästä ja edessä oli muutto, Elina Koivisto rukoili uudelta paikkakunnalta tyylikästä taloa. Kuva: Jani LauKKanEn Joillekin tällainen itsevarmuus on liikaa. Internetissä voi sen sijaan tavoittaa periaatteessa melkein kenet tahansa. Äiti on uskonnon ja psykologian lehtori, siis teologiaa, psykologiaa ja kasvatustiedettä opiskellut ihminen, joka osasi antaa lapsilleen hyvää sanallista palautetta. Nyt hän odottaa, millainen perhonen kotelosta kuoriutuu. – Blogejani lukevat monet, joille kirkon usko on vieras. – Pari vuotta sitten halusin oman blogin modernilla ilmeellä. – Se oli hyvä henkireikä. – En ollut perinteiseen suomalaiseen tapaan yhtään vaatimaton enkä yllättynyt. Tämän Elina Koivisto on nähnyt monta kertaa myös parisuhdetyössä, joka kuuluu Paavalin seurakunnassa hänen vastuulleen. Pellolaisia Elina Koivisto kehuu reippaiksi, iloisiksi ja sosiaalisiksi ihmisiksi. Kun lapset olivat pieniä, äidillä oli omaa aikaa vain iltaisin. Serkkuni Salla Korteniemi loi ulkoasun ja keksi myös nimen Wife and Wifestyle. Voisin lisätä vielä adjektiivien joukkoon itsevarman. Kilpailuun osallistui kolme blogia, mutta Elina Koivisto hehkutti kuin olisi voittanut Oscarin. Aurinkolapsi – Blogejani lukevat monet, joille kirkon usko on vieras, Elina Koivisto tietää. Sain entiseltä kansanedustajalta palautteen, että hän, maallistunut ihminen, on päässyt blogikirjoitusteni kautta lähemmäksi Jumalaa. Parineuvonnassa tai pariryhmässä käydään läpi suhteen kaari ja nykyinen tilanne, puretaan tunnetaakkoja ja puhutaan seksuaalisuudesta. Jumalan rakkaudesta sain perusturvallisuuden ja huolettomuuden, Koivisto kuvaa elämänsä aurinkoista alkumatkaa. Häntä on nimitelty paljastelevaksi narsistiksi, joka ärsyttää ihmisiä vaihtelemalla sosiaalisessa mediassa profiilikuviaan. Nykyisin hän näkee bloggaamisen osana hengellistä kutsumustaan, joka ei rajoitu vain siihen mitä tapahtuu papinpuvussa. 6. Tänä aamuna hän katseli kahvia juodessaan ulos keittiöstään ja näki juuri istuttamansa, nupullaan olevan ruusupensaan. Jumalan työ ihmisessä on kuin perhosen elämä, Koivisto vertaa. Aluksi puolisot pitivät blogia vuorotellen. 2 01 6 K un seurakuntapastori Elina Koivisto kuuli voittaneensa Kotimaan Pro blogi -kilpailun, hän julkaisi tekstin, joka taatusti jakoi mielipiteet. Kun työtoverit ja ystävät arvostelevat ja hylkivät häntä, he tappavat toukkaa. Hän näkee bloggaamisen osana hengellistä kutsumustaan. – Lapsia on monta, koska Vesa on halunnut ison perheen. Ei seurakunnan jäsenistäkään käy saarnoja kuuntelemassa kuin pari prosenttia. Töitä hakiessakin on tuntunut, että häntä pidetään liian erilaisena. Hän on innostunut seurakuntansa uuden kirkkoherran Kari Kanalan tuomasta vahvasta panostuksesta parisuhdetyöhön. Hänen blogiaan on nimitetty uskonnolliseksi pornoksi. Koivisto haluaa, että hänen bloginsa on mieluummin liian blondi kuin liian asiallinen. Lopuksi puolisot pohtivat, jatkavatko he yhdessä. Vaikka olen lapsirakas ihminen, minulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta, Elina Koivisto paljastaa. Eihän suomalainen voi olla näin itsevarma, vaan pyytelee anteeksi olemassaoloaankin. Minkä sille mahtaa, että hyville vanhemmille syntyi lahjakas lapsi.. Hän sanoo kokeneensa työpaikkakiusaamista, koska ei ole suostunut leikkelemään persoonaansa sellaiseksi, että mahtuisi itseään vähättelevän suomalaisen kristityn naisen muottiin. Vaikeat ihmissuhteet ovat persoonan kasvun kätilöitä. Koiviston työpaikka on Helsingin Paavalin seurakunta, jonka alueella asuvista alle puolet kuuluu kirkkoon. Hänellä on työn alla myös Puhkea kukkaan -naisverkosto, jonka kautta voi löytää eri alojen palveluja tarjoavia kristittyjä naisia. Isäänsä hän kuvaillee itsensä kaltaiseksi, luovaksi, rohkeaksi ja eteenpäin pyrkiväksi. – Minussa täytyy olla niitä Maupertuisin retkikunnan tuomia ranskalaisia geenejä, joiden vuoksi Korteniemen sukuun on tullut tummia ja iloisia tyttöjä. Niitä varten perhe päätti vihdoin perustaa pitkään suunnitteilla olleen kotisivun. Hänen mielestään uskoni on suloista, Koivisto sanoo ja väläyttää esille rivin valkoisia hampaita. Ja tietysti pellolaisia, joita kiinnostaa, mitä heidän kirkkoherransa tytär on taas keksinyt. – Olen syntynyt kolmanneksi lapseksi, isä ja äiti olivat silloin jo hyviä kasvattajia, tytär kehuu vanhempiaan. Jumala on se, joka avaa ja sulkee ovet. Kirjoittamisesta on tullut tapa ilmaista itseäni, pitää hauskaa ja tuoda iloa toistenkin elämään. Hänen mielestään heidän hyvä itsetuntonsa on tarttunut Ruotsin rajalla asumisesta. Koivisto on juuri hakenut sivutoimilupaa voidakseen kirjoittaa, kouluttaa ja juontaa. Hän on tullut haastatteluun kotikäynniltä pariskunnan luota, jonka neuvomiseen hän käyttää parisuhdekeskus Katajan kehittämää kahdeksan tapaamisen ohjelmaa. Vasta kun toukka lakkaa olemasta, perhonen voi syntyä. Elina istui äitinsä sylissä rippikouluikään asti. Onko Koivistolla itseluottamukselleen muita selityksiä kuin pellolaisuus. Pellosta kotoisin oleva kirkkoherran tytär tietää mitä tahtoo. Olin niin varma voitostani, että pyysin Spirit2016-tapahtumassa lempivalokuvaajaani Jani Laukkasta ottamaan minusta kuvan mahdollista voittoa varten. Noloa, ajattelee moni, ja jättää elämänsä maljat nostamatta. Jos he päättävät jatkaa, heidän tulee sitoutua parisuhdetta vahvistaviin muutoksiin. Lukijoiden joukossa on paljon sukulaisia, vanhoja ystäviä ja luokkakavereita. Jos he päättävät erota, heitä autetaan eroamiseen liittyvissä asioissa, Koivisto kertoo. Katraan matkustettua höyhensaarille oli mukavaa keittää kuppi kuumaa ja virkistää mieltä kirjoittamalla ylös päivällä kesken jääneitä ajatuksia. Ohjelmaan kuuluu myös tehtäviä ja kirjallisuutta. 14 KOTIMAA 2 . Hän uskoo asuvansa tuossa talossa Jumalan johdatuksesta
Länsinaapuria kauemmaksi perhe ei ole päässyt. Koivisto kuunteli nuorena Liekit-musikaalia ja lauloi mukana Jeesuksen seuraamisesta maan ääriin. Näin Koivistokin haluaisi elää. 6. Luostarin kokin elämä ei muuttunut sillä, että hän pääsi pois keittiöstä. Kun pastori-esirukoilija Seppo Juntunen tuli pitämään rukousiltaa Pellon kirkkoon, teinivuosiaan elävä Elina toivoi, että hän saisi kielillä puhumisen lahjan. – Asuimme kolme vuotta Ruotsissa, se riitti Vesalle lähetysmaaksi. Hän solahti tiedekuntaan pääsykokeiden parhailla pisteillä, muutti asumaan Helsinkiin Lestadiolaisten ylioppilaskotiin ja osallistui Evankelisten opiskelijoiden toimintaan. Katharos 2013. Hän uskoo elämässään jokaisen asian olevan Jumalan valtavan kiinnostuksen kohteena. Auringon eteen purjehtii välillä pilviä, ja Elina Koivisto opettelee hyväksymään sen. Elämä on monimutkaista ja haavoittuvaa. Molemmilla oli sama toive: ei seksiä ennen avioliiton solmimista, mutta sen jälkeen sitäkin enemmän. KOTIMAA 15 2 . 2 01 6 KuKA. Koivisto on opetellut uskomaan, että asenne on Jumalalle tärkeämpää kuin se, millä mantereella hän työtään tekee. Se voi olla halua olla kaikkien kaveri, mikä on epäonnistumaan tuomittu yritys. • •Elina Koivisto, 41. Toive ei ole toteutunut – vielä. • •Helsingin Paavalin seurakunnan seurakuntapastori • •Perhe: Aviomies, kirkkoherra Vesa Koivisto ja neljä lasta • •Työn alla: Kirja uusien äitien vertaistuesta yhdessä Hanna Paavilaisen ja Maria Puotiniemen kanssa sekä kokoelma saarnoja nukketeatterin ja teatterin keinoin yhdessä Minna Ruuttusen kanssa. – Minun haluni kokea Jumalan läsnäoloa vaihtelee, mutta hänen halunsa olla yhteydessä minuun on lakkaamatta sama. DAnIelle MIeTTInen Vaikeat ihmissuhteet ovat persoonan kasvun kätilöitä.. Huhtikuussa hän julkaisi saarnan, jossa vilahti keittiötöihinsä kyllästynyt Veli Laurentius. Hän toteaa kuitenkin, että suvaitsevaisuus on usein muutakin kuin suurisydämisyyttä ja lempeyttä. liksi muotinäytöksiin. Pikkutyttönä Elina oli rukoillut, että saisi miehen, joka on komea, urheilullinen ja soittaisi kitaraa. • •Aiemmin julkaissut: Elämältä se maistuu. On toinenkin toteutumaton haave: lähetystyö. Keskustelukirjeitä Aila Wallinin kanssa äitiydestä ja vanhemmuudesta. Sitä ei silloin tullut, mutta tuli kutsu hengelliseen työhön. • •Unelma: Valtakunnallinen Puhkea kukkaan -naisverkosto, joka kokoaa yhteen eri alojen sisällöntuottajia. Juuri sellainen löytyi Evankelisista opiskelijoista. Elina Koivisto haluaa silti lisätä, ettei ole hänen asiansa sanoa toisille, miten heidän tulee elää. Se muuttui, kun hän alkoi tehdä kaiken Jumalalle ja Jumalan kanssa
Historiantutkija Lauri Viinikkala Hångerin lähteellä Gotlannissa. KanerVa FranttI. 2 01 6 KrIsTITyn vAellus Suvivirsi syntyi katovuosina vIrsI 571 Nykypäivän veisaajalle suvivirsi tuo mieleen alkavan kesän iloineen. Syntyaikanaan se oli harras rukous, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla nälkään. 6. 16 KOTIMAA 2 . Lähde inspiroi Suvivirren kirjoittanutta Israel Kolmodinia, johon Viinikkala tutustui väitöskirjatutkimuksensa kautta
Pentti Tapio on todennut: ”Tärkeintä kaikilla leireillä, kursseilla ja opistossa on Partaharjun hengen aistiminen ja oppiminen. Nimitettiin 1692 Gotlannin superintendentiksi. Opetusneuvos Pentti Tapio kuuluu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaikuttajien joukkoon sekä suomalaisen poikatyön suurten persoonien sarjaan. Poikien ja veteraanien papille on koittanut viimeinen iltahuuto. Sen käänsi vuonna 1701 Erik Cajanus. Pappisvihkimyksen Pentti Tapio sai Oulussa 1945. KuOlleeT Opetusneuvos, rovasti Pentti Tapio kuoli 26.5.2016 kotonaan Pieksämäellä 97-vuotiaana. Hångerin lähteelle on helppo poiketa, paikka on aivan tien vieressä ja merkitty infotaululla. KAnervA FrAnTTI Lähteet: Oscar Lövgren: Svenskt biografiskt lexikon, Stockholm 1976, Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska. Se laulettiin myös Lauri Viinikkalan ja hänen tutkijavaimonsa Lauran häissä. erityisesti Pentti Tapio, Iso-Parta, tunnetaan poikien pappina ja poikatyön kehittäjänä. Sen alkuperäinen nimi oli En Sommar-Wisa. Suvivirren syntytarina on kiehtova. 2 01 6 S uvivirsi on suosituimpia virsiä niin meillä kuin Ruotsissa, minne sen juuret johtavatkin. Vaikka alueen ulkonäkö onkin saattanut muuttua sitten Kolmodinin päivien, siellä välittyi voimakas kokemus perinteen pitkäaikaisesta läsnäolosta. – Niin ruotsinkuin suomenkielisiä sanoja on sittemmin uusittu useaan otteeseen, mutta virsi on kummassakin maassa virsikirjan suosituimpia, kertoo Viinikkala. rämmässä osassa. Virsi pääsi ruotsalaiseen virsikirjaan jo vuonna 1695. Valmistui Uppsalasta maisteriksi 1672. ”Milloin työ herkiitte juoksemasta nuihen poikien perästä ja ruppeette oikeeks papiks?” Näin sai nuori pastori Pentti Tapio kuulla savolaismummolta, mutta ei herennyt poikatyöstä. – Pahoja katovuosia oli koettu jo ennen virren syntyä, mutta silloisen valtakunnan väkilukuun suhteutettuna tuhoisin nälänhätä sijoittuu virren synnyn jälkeisiin vuosiin, kertoo historian tutkija Lauri Viinikkala Turun yliopistosta. Virren sanoittajana pidetään Gotlannin piispaa Israel Kolmodinia. Kirkko oli rakennettu 1200-luvulla ja hylätty 1500-luvun aikana, mutta tuolloin sitä käytettiin satunnaisesti esimerkiksi rukoushetkien pitämiseen. – Paikan tunnelma oli niin voimakkaan rauhallinen, että on helppo kuvitella, miksi juuri sen katsotaan toimineen innoittajana. Leppeä tuuli soittelee lehtipuissa ja rapisuttaa raihnaisen kuusen neulasia. – Huomattuaan tuona juhannuksena tulleensa paikalle liian aikaisin Kolmodin oli päättänyt kävellä läheiselle Hångerin lähteelle. Sittemmin se on tullut tunnetuksi alkusäkeestään juontuvalla nimellä Den blomstertid nu kommer. Melodian alkuperästä on käyty keskustelua pitkään. Sota-aikana 1942 hän solmi avioliiton Senja Hyvärisen kanssa. Tapio kirjoitti puolenkymmentä kirjaa sekä toimi useiden lehtien toimittajana ja kolumnistina. Siltala 2012. – Toivottiin hartaasti, ettei kenenkään tulevana vuonna tarvitsisi kuolla nälkään, puutteeseen tai niitä seuraaviin tauteihin. – Ruotsissa tätä tarkoitusta varten lauletaan vain ensimmäinen säkeistö, Suomessa taas siitä on sanoitettu erillinen, Suvilauluksi nimetty versio. Siellä hänen kerrotaan joutuneen äkillisen inspiraation valtaan ja riimitelleen sittemmin suureen suosioon nousseen virren sanat. Se merkitsee elämistä sovinnossa itsensä, lähimmäisten, luonnon ja Jumalan kanssa meille annetussa kauniissa isänmaassa.” Tässä on kiteytettynä se kristillisen varhaisnuorisotyön näky, jota Tapio halusi edistää. Haudattu Visbyn tuomiokirkkoon. Suomessa suuriksi kuolonvuosiksi nimetyt vuodet 1695–1697 veivät hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista, kun halla ja sade tuhosivat sadon kahtena vuotena peräkkäin. Ansioistaan Pentti Tapiolle myönnettiin useita kunniamerkkejä. KOTIMAA 17 2 . He sisällyttivät virteen voimakkaan rukouksen vihannoivista niityistä ja laaksojen laihoista. Erään version mukaan Kolmodin oli saapunut pitämään keskipäivän saarnaa juhannuksena vuonna 1692 tai 1694 Gannin autiokirkkoon, kertoo Lauri Viinikkala. Kolmodiniin hän tutustui tutkiessaan 1700-luvun pitäjänhallintoa ja talonpoikaista maailmankuvaa. Muurin sisäpuolelta löytyy vanha kivipaasi, johon on ikuistettu maininta virrestä ja Kolmodinin Gotlannin superintendentiksi nimittämisen vuosi 1692; alempana olevan päivämäärän mukaan paaden pystytyspäivä lienee 19.12.1944. SeppO HäKKInen Kirjoittaja on Mikkelin hiippakunnan piispa ja Pentti Tapion ystävä Poikien ja veteraanien pappi. Veteraanitoiminta oli luonteva jatko poikatyölle, sillä Tapion mukaan pysyvintä miehessä on hänessä asuva poika. Muurin kupeessa kasvaa oratuomi sinimarjoineen. Suvivirsi lähettää koululaiset kesälomille, ja monille se on ainoa oikea häävirsi. Lauri Viinikkala valmistelee väitöskirjaansa Suomen historian laitoksella Turussa. Osin jo piiloon peittynyt puro mutkittelee lehdon halki, leventyy ikivanhan raidan juureen ja ui aikaa nähneiden kivipaasien alle. Virren sanat kirjoitettiin 1600-luvun lopun katovuosien jälkimainingeissa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1937 Varkauden yhteiskoulusta hän suoritti vapaaehtoisena asepalveluksen, jonka jälkeen aloitti teologian opinnot Helsingissä. Siitä tuli hänen elämäntehtävänsä, jota tuhannet pojat ja miehet kiitollisina muistavat. Yli 60-vuotinen avioliitto päättyi Senja-puolison kuolemaan 2004. Ankarat ajat olivat tarkkaan Suvivirren vehmaita sanoja kuunnelleiden aikalaisten muistissa. Taulusta selviää muun muassa, että lähde on määritelty luonnonmuistomerkkikohteeksi 31.12.1968. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni. – Nykyään sen kuitenkin katsotaan olevan vanha ruotsalainen kansansävelmä. Nimettiin Näsin kirkkoherraksi ja ylimääräiseksi teologian professoriksi Uppsalan yliopistoon 1686. Sen syntyseutuna on pidetty niin Saksaa kuin jopa Turun tienoita. Lärbro kuului superintendentin palkkapitäjiin, ja Kolmodinin kerrotaan mielellään viettäneen aikaa seudulla muutoinkin. Eläkkeellä hän toimi aktiivisesti sotaveteraanityössä, muun muassa Suomen Sotaveteraaniliiton hengellisen toimikunnan puheenjohtajana. Vuohenputket ovat valloittaneet vehmaan puronvarren. Tapio osallistui sekä talviettä jatkosotaan. Hän oli syntynyt 8.9.1918 Varkaudessa nuorimpana perheeseen, jossa oli kahdeksan poikaa ja kaksi tyttöä. Vanhoja tietoja täydensi viime syyskuussa historiantutkijoiden kanssa tehty vierailu lähteellä. Hänellä oli ratkaiseva vaikutus Pieksämäellä sijaitsevan poikien paratiisin eli Partaharjun leirikylän ja opiston sekä Saariselällä olevan Tievatuvan retkeilykeskuksen syntyyn. Poikien Keskuksen pitkäaikaisena toiminnanjohtajana, Joka Poika -lehden päätoimittajana ja Partaharjun leirikylän johtajana hän on vaikuttanut merkittävällä tavalla kristillisen kasvatuksen historiaan. Uskontojen tasa-arvoisuutta korostavia koulunpäättäjäisiä varten virrestä on katsottu tarpeelliseksi muodostaa myös uskonnollisista sisällöistä riisutut versiot. Rovastin arvon hän sai 1971 ja opetusneuvoksen arvonimen 1978. Avioliitosta syntyi viisi lasta. Tunnelma on miellyttävä, hyvällä tavalla vangitseva: täällä on hyvä olla, täällä sopii laulaa Suvivirsi, jonka vanhat sanat löytyvätkin infotaulusta. Suomenkieliseen virsikirjaan virsi pääsi hyvin nopeasti. – Virteen liittyy positiivisia mielikuvia alkavan kesän ja sen ilojen odotuksesta, jotka on helppo rinnastaa toiveisiin yhtä mieluisaksi muodostuvasta yhteiselosta. Toimi virsikirjan tarkastajana, oli mukana raamattukomissiossa 1691–92 ja pappissäädyn valtiopäiväedustajissa vuodesta 1678. Tapio kantoi vastuuta lukuisissa kirkon, kunnan, valtion ja järjestöjen luottamustehtävissä. Samana vuonna hän tuli töihin Poikien Keskukseen, jonka palveluksessa hän oli eläkkeelle jäämiseensä 1983 saakka eri tehtävissä, koulutussihteerinä, leirikylän johtajana, apulaistoiminnanjohtajana ja toiminnanjohtajana. Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697. Lähteen vesi on kirkasta ja maistuu sellaiselta kuin hyvän veden tuleekin: raikkaalta, ei miltään. Tapion aikana Poikien Keskuksesta kasvoi merkittävä kristillisen poikatyön tekijä ja kehittäjä. Ruotsissa tuho oli lähes yhtä täydellinen. Virsi on kummassakin maassa virsikirjan suosituimpia. – Tarinoita on monia, mutta ne kaikki johtavat samalle lähteelle. Se liittyy pohjoiseen Gotlantiin, Lärbron pitäjään ja siellä Hångerin lähteeseen. Itse lähde piilottelee lehtipuiden valtaaman lehdon hämäISrAel KOlMOdIn Suvivirren sanoittaja, eli 1643–1709. Usko on ennen muuta toivoa ja luottamusta armolliseen Jumalaan. 6. ei liene toista virttä, josta tulisi niin hyvä ja iloinen mieli. Pentti Tapio puhui usein, kuinka veteraaneilla on kaksi luovuttamatonta asiaa: isänmaanrakkaus ja toivo päästä ikuiseen isänmaahan. Suvivirren alkusäe nuotteineen on kirjailtu Lärbron kirkon alttarin edustaan
2 01 6 kolumni jussi rytkönen M oni suomalainen ei ehkä ole koskaan kuullutkaan, että 1973–1975 Pirkkalassa harjoiteltiin Suomen koululaitoksen muuttamista sosialistiseksi. 18 KOTIMAA 2 . Jos kirjalta jotakin lisää toivoisi, olisi se Pirkkalassa ”kunnostautuneiden” tunnettujen henkilöiden haastattelut. Kirjassaan Leskinen avaa myös ajanjakson laajempia taustoja. Kirjoittajan mukaan Pirkkalan kokeilu olisi SDP:n ajattelussa toiminut myös ponnahduslautana tulevaisuudelle, jossa oppikirjojen kustantaminen olisi valtion monopoli. Sosiaalidemokraattisessa puolueessa fantasioitiin siirtymisestä sosialismiin. Tutkimuksessa selvitetään juurta jaksain, miten projekti luotiin ja vietiin läpi sammutetuin lyhdyin. Kaikille tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän. Ensin tutkitaan, vaikkei hutkitakaan J ulkisuudessa on näyttäytynyt pappeja, jotka ovat jo malttamattomia: he odottavat maan lain muuttumista ensi vuonna samaa sukupuolta olevien liitot salliviksi. JussI RyTKönen Jari Leskinen: Kohti sosialismia! Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–1975. Siksi on erinomainen asia, että Jari Leskisen uusi tutkimus Kohti sosialismia! Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–1975 porautuu aiheeseen huolella. Tässä mielessä Jari Leskisen uusi, hyvin dokumentoitu tutkimus tekee erinomaisen palveluksen varsinkin kaikille niille, jotka eivät ”Joosefista mitään tiedä”. Ohjeistustakin on tulossa. Tekijät tiesivät hyvin, että paljastuessaan kokeilu herättäisi huomiota. Nykyisessä avioliittolain ympärillä vallitsevassa hysteriassa kapituleilta vaaditaan nimittäin melkoista kylmäpäisyyttä mahdollisten luvattomien vihkimisten käsittelyssä. Ateismi kuuluu marxilaisuuden rakennuspalikoihin. Ehkä kapitulit hukkuvat niihin ja joutuvat nostamaan tilanteessa kätensä pystyyn. Pirkkala oli aikanaan skandaali. Tämän kirjoittaja muistaa hyvin 70-luvun koulun luonnottoman, politisoituneen ilmapiirin. Rikos ja rangaistus voisivat kuviteltavissa olevissa tapauksissa olla mielenkiintoinen pari. Jos omavaltaisia irtiottoja ensi vuoden maaliskuusta alkaen tapahtuu, johtaa sellainen valituksiin ja tuomiokapitulien käsittelyihin. Opettajien saamassa materiaalissa painotettiin Jeesuksen olevan tarua, häntä ei koskaan ollut. Askola perusteli haastattelussa kantaansa kirkolliskokouksen perustevaliokunnan antamalla mahdollisuudella. Olisiko luvaton vihkiminen virkavirhe. Piispa Irja Askola kertoi Kotimaalle vuonna 2008 siunanneensa miesparin rekisteröidyn parisuhteen. Sillä selvitettäisiin, miten mielenmuokkausta hyödyntäen koululaisten ajattelu muuttuisi äärivasemmiston toivomaan suuntaan. Tämä ei ollut ihme, sillä opetusmateriaali kopioitiin neuvostoliittolaisista ja itäsaksalaisista lähteistä. 6. Lähihistoriamme pursuaa muutenkin edelleen salaisuuksia, joita mukana olleet eivät mielellään muistele. Siunaaminen ei ole juridisesti vihkiminen, mutta teologisesti puhutaan kuitenkin samasta asiasta: Jumalan siunauksen pyytämisestä parille. Sotku voi olla melkoinen. Suunnitelmia laadittiin. Sen sijaan lasten vanhemmilta ei koskaan kysytty, sallivatko he lastensa olla kommunistisen aivopesun koekaniineja. Pirkkalan koulukokeilu 1973–1975: marxilaisuutta ekaluokkalaisille TuTKIMus Lasten vanhemmilta ei koskaan kysytty, sallivatko he lastensa olla kommunistisen aivopesun koekaniineja. Jouluakin voitaisiin edistyksellisesti viettää vain talvisena perhejuhlana. Ihmiskunnan toivo oli sosialismissa ja Neuvostoliitossa, kuului kokeiluopetuksen ilosanoma. Onneksi näin ei käynyt. Kirjassa selvitetään, miten mukaan houkutellut opettajatkaan eivät aina saaneet kunnolla tietää, minkälaisessa projektissa he oikein olivat mukana. Joku Helsingin kapitulin kuultavaksi kutsuttu voisi ehkä ajatella, että homoparin siunannut piispa on moraalisesti jäävi puuttumaan ainakin vihkimisen teologiseen puoleen. Länsimaisesta yhteiskunnasta ja markkinataloudesta annettiin vääristelty, synkän propagandistinen kuva. Siltala 2016. Näin vuonna 1975 tapahtuikin. Skandaali johti eduskuntakyselyihin ja kokeilusta vastuullisten kuulusteluihin oikeuskanslerinvirastossa. Tutkimus kertoo, miten SDP:n marxilaiseen vasemmistoon lukeutunut kouluhallituksen uusi nuori pääjohtaja Erkki Aho innostui Tampereen yliopiston marxilaisen psykologian professorin Tapio Nummenmaan ideoimasta opetuskokeilusta. Kirja paljastaa itse opetuskokeilutapahtuman yksityiskohtien lisäksi samalla jotakin neljän vuosikymmenen takaisen suomettuneen tasavallan puolimädästä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Oppilaat jopa harjoittelivat suomalaisen kapitalistisen yhteiskunnan vastaisen ”työväenluokkahenkisen” mielenosoituksen järjestämistä. Minkälaista katumusta he osoittaisivat – jos osoittaisivat. Niinpä ekaluokkalaisille kerrottiin, miten Raamatun kertomukset elämän synnystä olivat vain satua, kuten koko kristinusko – jota kuitenkin opetettiin uskonnontunneilla! Tutkimus kertoo oppilaille opetetun, että Neuvostoliitossa Jeesusta pidettiin satuhahmona ja Suomessakin monet ajattelivat niin. Tämä tapahtui sosiaalidemokraattisen opetusministeri Ulf Sundqvistin tieten. Kun kaikki oli valmista, muutamissa pirkkalalaisissa peruskouluissa opetettiin kahden vuoden ajan marxilaista yhteiskuntaoppia, ympäristöoppia, maantiedettä ja historiaa. Piispat ovat kautta linjan toppuutelleet innokkaita: kirkon säännöt eivät vielä salli tällaisia vihkimisiä, eivät siunaamisiakaan. Köyhien uskontona syntynyt kristinusko muuttui sittemmin vain orjanomistajien aseeksi sorrettuja vastaan. 444 s. Entä jos tapauksia on paljon. Mittavaa rahoitusta saatiin junailluksi varsinkin kouluhallituksen kautta. Silloin ennen piispuuttaan – Mikkelin piispanvaalin alla – hän kertoi olevansa siihen yksityisessä sielunhoidollisessa merkityksessä valmis. Pirkkalan-skandaaliakin on vähätelty ja toivottu sen unohtumista. Elämme kirkossa totisesti jännittäviä aikoja. Mielenkiintoinen tilanne on kehittymässä Helsingin hiippakunnassa. He ovat valmiita vihkimään homopareja heti, kun maan laki sen sallii. Vaikka kirkon avioliittokäsitys ei ole miksikään muuttunut, näiden pappien käsitys asiasta on jo rientänyt kirkon edelle. Leskisen kirjan mukaan taustavaikuttajina asiassa häärivät esimerkiksi Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Antti Eskola ja opetusministeriön nuorempi virkamies Pentti Arajärvi. Koululaitoksen haltuunotto ja sen sisällön muokkaaminen sosialistiselle kasvatukselle otolliseksi koettiin tärkeäksi. Joku Helsingin kapitulin kuultavaksi kutsuttu voisi ehkä ajatella, että homoparin siunannut piispa on moraalisesti jäävi puuttumaan ainakin vihkimisen teologiseen puoleen.. Jos pariskunta on vihitty, onko vihkiminen pätevä vai luvaton
Hän kunnioitti lähimmäisiään ja halusi heidän viihtyvän seurassaan. 2 01 6 KuOlleeT U skomaton suoritus! on ensimmäinen tunne kun kiipeää Lohjan Museon makasiinin kapeita puurappusia yläkertaan. Hän oli vanhempiensa Juho ja Anni Kuparisen ainoa lapsi. Siitä nimittäin kaikki alkoi. – Maalasimme taideyhdistyksen tiloissa pitkät paperit, mutta kun työskentelimme täällä, kuuntelimme Bachia. Makasiinin alakerrassa voi katsella valokuvia työvaiheista sekä taiteilijaseuran retkestä. Isän juttuja kuunnellessa ei kellään tullut aika pitkäksi. Kun pelastus vihdoin ihmeen kaupalla tuli, aloitti yksi miehistä laulaa: ”Kaikki joissa henki on...”. TeeMu KupARInen lapsista toiseksi vanhin. Erkki Kuparinen pääsi ylioppilaaksi Viipurin Suomalaisesta lyseosta vuonna 1936. Työ alkoi tammikuussa ja tapahtui ryhmätyönä seitsemän metriä pitkille papereille. 6. Maamme vapaus ja itsenäisyys, koti, uskonto ja isänmaa olivat perusarvoja, joiden merkitystä hän korosti myös nykyaikana. KOTIMAA 19 2 . Toivottavasti Lohjan Museo päättää jatkaa näyttelyn aikaa. Pappisryhmä seisoi kaulaa myöten hyisessä vedessä yli kolme tuntia. Lohjan Taideyhdistyksen yhteinen taideteos on vienyt aikaa, mutta innostus on ollut valtavaa, kertovat Taideyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Seewald sekä taiteilijat Taija Peistamo ja Kati Peltomaa. Alakerrassa on silti hyvää tilaa vaikka toisellekin samanaikaiselle näyttelylle. Mukaan tuli lisää vapaaehtoisia. Löytyi Lohjan museon makasiini, jonka sisäkaton muoto sattumalta on sama kuin yksilaivaisen Pyhämaan kirkon. Elämän kunnioittaminen ja lähimmäisenrakkaus olivat Erkki Kuparisen sielunmaisemaa. Samaa täsmällisyyttä hän odotti myös muilta. kuva: MaTTi Pirhonen TAIdenäyTTely Seiniltä voi lukea Jeesuksen elämää kuin sarjakuvaa. Lintujen sirkutus kuuluu pienen ikkunan läpi. – Varmaan joka kohta siitä pikkukirkosta tuli valokuvattua, Seewald kertoo. 1600-luvulta oleva Uudenkaupungin Pyhämaan täyteen koristeltu vanha uhrikirkko on tavallaan siirretty kopiona Lohjan Museon makasiinin yläkertaan. Hannu Lehtonen valmisti itse liimamaalit vanhan tyylin mukaan kimröökistä, punamullasta ja kalkista. Liekö ollut sotien vaikutusta, että eräs asia oli isällä lujasti mielessä: myöhästyä ei saa. Mielessä oli saksan kielen opettajan ammatti, mutta ”jokin nyki” teologiseen tiedekuntaan. Maalatut seitsenmetriset paperit kiinnitettiin yksi kerrallaan poikittain seinille ja kattoon. Pienessä makasiinissa on rauhallinen ja pyhä tunnelma. Erkki Kuparinen oli alusta loppuun viestimies, jatkosodassa viestikomppanian päällikkö. Maanantaisin kiinni, muuten auki klo 12– 16 ja keskiviikkoisin klo 12–19. Hänet siunasi haudan lepoon Seinäjoella Törnävän kirkossa 20.5. Ylimääräiset harjoitukset kutsuivat lokakuussa 1939 ja taas jatkosotaa ennen kesäkuussa 1941. Ristin alapuolelle on maalattu aidon näköinen ovi, samanlainen kuin Pyhämaan kirkossa. Jo parin viimeisen elinviikon aikana kuultiin isän kyselleen itseltään: ”Riittääköhän armo minulle?”. – Todennäköisesti myös 1600-luvun maalarimestari Christian Wilbrandt oli käyttänyt työryhmää, kuvissa näkyy erilaisia ”käsialoja”. erkki Kuparinen Isämme, rovasti Erkki Kuparinen syntyi Viipurin maalaiskunnassa, Suurperon kylässä 20.11.1917. Tällaisenaan yläkerran erikoislaatuinen tila sopisi mainiosti esimerkiksi pienimuotoisten konserttien, häiden ja ristiäisten pitoon 1600-luvun kirkkomaalausten tunnelmassa. lapsista keskimmäinen, rovasti Jukka Kuparinen. Omalla esimerkillään hän kasvatti meitä seitsemää lastaan. Oltiin menossa syyskuussa pimeyden turvin järven toiselle puolen Vuokkiniemeen pappien kokoukseen. Sitten retkeläiset keksivät, että näistä kuvista pitäisi saada aikaan näyttely. Pyhä tila makasiinissa Lohjan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Seewald oli itsekin kopioimassa Pyhämaan uhrikirkon maalauksia Lohjan Museon makasiiniin. Maataloustöiden lisäksi nuorukaiselle tulivat tutuksi vesimylly ja saha, jotka perhe omisti Suurperolla. Lohjan Taideyhdistyksen järjestämä kymmenen ihmisen kaksipäiväinen retki antoi aikaa tutustua kunnolla 1600-luvun kirkkomaalauksiin. Kattoon on maalattu muun muassa enkeleitä. Armeijan jälkeen oli edessä ammatin valinta: alkaako kotitilalla mylläriksi vai lähtisikö opintielle. Neljännen käskyn noudattaminen ei ollut meille vaikeaa. Vielä yli 90-vuotiaana isä asui yksin kotona. Täällä on hieno akustiikka, Seewald sanoo. – Maalausten köynnöksissä näkyy paljon eksoottisia hedelmiä, mietimme oliko maalari tutustunut niihin vai oliko se pienen merenrantakylän merimiehiltä saamaa tietoa, Seewald pohtii. Isä jäi eläkkeelle Seinäjoen kirkkoherran virasta vuonna 1980. leenA HIeTAMIes Pyhämaan kirkon tunnelmaa. Yläoikealla pilven takaa katsoo Isä Jumala, joka on lähettänyt Pyhän Hengen kyyhkysen muodossa Jeesuksen yläpuolelle. Juhannuksen aikoihin siellä voi käydä katsomassa muun muassa kuvaa, jossa Johannes Kastaja kastaa Jeesuksen Jordanin virrassa. Kuvat oli printattu valokuvista, ja niistä kopioitiin, jokainen omalla käsialallaan. Ripustus oli vaativaa, sitä varten sisäkattoon piti rakentaa puukehikko, koska suojeltuun rakennukseen ei saa iskeä nauloja. Ikkunalaudalla on taideseppä Eveliina Halosen juuri tätä näyttelyä varten takoma risti. Hänet vihittiin papiksi 28.6.1943. Erikoisena kokemuksena Erkki Kuparinen usein kertoi Kuittijärvestä. Hän toimi myös sotilaspastorina jatkosodassa. Täytyi heittää arpaa, joka määräsi Erkki Kuparisen opintielle. Isohko paatti sai pohjakosketuksen keskellä järveä ja täyttyi vedellä. Myös serkku oli kiinnostunut myllystä. Kun katsoo värikästä kuvien katosta lattiaan täyttämää tilaa, on vaikea uskoa, että siinä on oikeastaan käytetty vain yhtä väriä, punertavaa. Rovastinkatu 1, Lohjan Iso-Pappila. Opinnot piti keskeyttää kahdesti. Lohjan Taideyhdistyksen näyttely Lohjan Museon makasiinissa kesän ajan. Pyhämaan uhrikirkon votiivilaiva kertoo myös merenkulusta. Kirkko sijaitsi silloisen purjehdusreitin varrella. Seiniltä voi lukea kuin sarjakuvaa Jeesuksen elämää. Taiteilija Hannu Lehtonen oli vieraillut Pyhämaan uhrikirkossa ja halusi näyttää sen myös taiteilijatovereilleen
Tiedot ja kuva perhepalstalle osoitteella Kotimaa, Perheuutiset, PL 279, 00181 Helsinki tai sähköpostitse: toimitus@kotimaa.fi 50 VUOTTA täyttää OPKOn pääsihteeri Jussi Miettinen. Ensimmäisissä harjoituksissa saunottiin savusaunassa ja laulettiin 60 virttä läpi. Silloin Vihdistä lähti Lounais-Afrikkaan Ambomaalle Karl August Weikkolin. Klo 13.30 juhlakahvit ja ohjelmaa. 20 KOTIMAA 2 . Mieluisia ovat olleet Hengellisen musiikin toivekonserttien juontaminen sekä musiikkiarvostelujen kirjoittaminen lehtiin. Valokuvia on saatu muun muassa Vihdin museosta ja Vihdin Kameraseuralta, piirroskuvat ovat Satu Laurelin ja Inga Forsströmin. 452 s.. Niissä saa maalailla ja tulkita voimakkaasti, esimerkiksi yksinlauluissa Vangin laulu ja Kuolemaantuomitun hyvästijättö. Leikkimieliseen virsitietoutta mittaavaan kisaan saapui kahdeksan tasokasta joukkuetta eri puolilta Suomea. Sen hyvät stemmat, sanat ja musiikki miellyttävät. AulIKKI AlAKAngAs Rauno Kinnunen on Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron puheenjohtaja ja laulaa kuorossa bassoa. Kirjan varsinainen sankaritar on kuitenkin Larrin vaimo Kertte (Kerttu), joka miehensä pakomatkan pohjoiseen mahdollistaakseen lupautuu piispan henkivartioston sotilaan naiseksi. sa Pentti, Jenni Pihajoki, Hanna Pitkänen, Jaana Rissanen, Kristina Salmi, Helena Savander-Lehtinen, Nico Siekkinen, Katariina Similä, Oskar Matias Sirviö, Valtteri Tikkakoski, Sari Timonen, Timo Vepsäläinen, Riikka Vuoksenmaa, Petra Åberg. Kilpailun tavoitteena on kannustaa laulamaan virsiä ja tutustumaan virsiperinteeseen. Välillä on hyvä rentoutua kevyemmänkin musiikin parissa. myönnetyt tutkinnot: Teologian tohtori: Jukka Yrjölä Teologian lisensiaatti: Sami Suhonen Teologian maisteri: Rita Alarinta, Paula Antell, Leena Berntsson, Clarissa Blank, Eeva-Kaisa Heikura, Erika Herala, 80 VUOTTA täyttää 9.6. Mahdolliset muistamiset OPKOn työn hyväksi FI26 8318 6710 0053 04. Matkustelu on yksi intohimoista ja toimiminen rauhan puolesta sydäntä lähellä. Kirja esittelee paikkakunnan luontoa, nähtävyyksiä, historiaa ja rakentamista. Elämäni aikana olen saanut apua lähimmäisiltäni ja nyt vuorostani haluan olla apuna heille raskaassa elämäntilanteessa. Vihdin kirkko ja hautausmaa ovat saaneet myös tilaa. Kinnusella on monia harrastuksia. Saaja: Suomen Lähetysseura, viiteteksti: Retsi 80. Muistamiset Botswanassa tehtävään lähetystyöhön merkkipäivätilin kautta: IBAN: FI16 8000 1400 1826 72. Ennen palkinnoille pääsyä joukkue harjoitteli säännöllisesti. leenA hIeTAMIes Olet Vihdissä! -kirkonkylän luontoa ja kulttuuria. Tällä hetkellä levylautasella on Ultra Bran Kroketti. Tästä on osoituksena Paula Havasteen Maan vihat. Kinnunen laulaa kuorossa bassoa, mutta yksin laulaessaan hän on baritoni. Keskiajan ihmisen maailman kuvaus on toimivaa, ja teosta ryydittävät vanhat suomalaiset sananlaskut. 2 01 6 vIrsIKIsA perheuuTIseT TuTKInnOT Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 16.5. Harjoituksissa tutustuttiin virsien taustoihin ja viriteltiin rentoa tunnelmaa. 106 s. jussI ryTKönen Paula Havaste: Maan vihat. myönnetyt tutkinnot Teologian kandidaatti: Tommi Ahonen, Valdemar Artte, Mikko Björklund, Sarastus Hietanen, Sami Hintsala, Heli Hänninen, Lauri Ijäs, Christer Jokela, Hanne Keijonen, Moona Kinnunen, Jari Kolmonen, Miia Kontro, Erja Kurki, Markus Lanberg, Nadia Lindfors, Elise Linna, Ella Luoma, Lassi Mattila, Sampo Nieminen, Jaakko Niiles, Martti Niura, Ville Nordlund, Leena Noronen, Tiia Orpana, Juha Partanen, KaiHelsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 23.5. Pekka Simojoki, Anna-Mari ja Pekka Kaskinen sekä tanssiryhmä Xaris. Kirjan koko tuotto lahjoitetaan lähetystyön hyväksi. KUVA: AULIKKI ALAKANgAS Virsikisavoittaja on pitkän linjan kuoromies Kirja lähetystyölle vihdin seurakunta ja Vihti-Seura ovat yhdessä julkaisseet uusimaalaista kirkonkylää monipuolisesti esittelevän kirjan Olet Vihdissä! – kirkonkylän luontoa ja kulttuuria. Kolme muuta joukkueeseen kuuluvaa ovatkin iäkkäämpiä. Kuorossa laulaessa saa olla samanhenkisessä porukassa ja olla mieluisten asioiden kanssa tekemisissä. Kisassa ei mitata ensisijaisesti laulutaitoa, vaan yleistä virsien tuntemusta. Viite: 7799. Pääsiäisajan kuoromusiikki on antoisaa esitettävää, muun muassa Oi katso Golgataa antaa mahdollisuuden dramaattiseen maalailuun. – Pidän dramaattisista lauluista ja virsistä. Reino Kotinurmi Lahdessa. Kirjan henkilökuvaus jää osin ontoksi. Havaste on tehnyt kotiläksynsä hyvin. ”Kun rannassa sijaitseva Pyhän Birgitan kirkko oli pehmeällä savikkopohjalla ruvennut murenemaan, päättivät 1700-luvun vihtiläiset rakentaa uuden kirkkonsa varmasti kestävälle kalliopohjalle.” Kirjan lopusta löytyvät Vihdin seurakunnan tukemat lähetystyöntekijät ja -kohteet vuodesta 1868 alkaen. piispanmurhaajan vaimo Kotimainen historiallinen romaani voi hyvin. Lehtityöntekijä-laulajan tapaa vapaa-aikana uimahallissa, pyörän satulassa, taidenäyttelyssä tai ruotsin kielen taitoa hiomassa. Hän on myös yksi Oulun seurakuntayhtymän vapaaehtoisista arkunkantajista. Romaania voi lukea myös ajankuvauksena. Kuoroharrastus on saanut lisäväriä muustakin asiaan liittyvästä toiminnasta. virsikisaajalla on takanaan pitkä kuoroura. Matti Hernesaho, Heikki Hietanen, Elina llvonen, Mia Jussmäki, Siria Kohonen, Henna Koivula, Heini Kontiainen, Heidi Kähäri, Riku Larmala, Pentti Lehto, Ella Luoma, Elisa Luukkonen, Matias Muhola, Niko-Pekka Ovaskainen, Jouni Paavilainen, Marja Palo, Jasmin Pekola, Iida Maria Pietala, Kati Pirttimaa, Maiju Pitkänen, Milla Purosalo, Juho Rantala, Rosa Remes, Katri Saarinen, Sara Takala, Juulia Toikko, Meri Toivanen, Tomi Vehkajärvi, Olli Viljakainen. – Olen nähnyt sen tarpeellisena tehtävänä. 6. – Mielivirteni Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan on todella puhutteleva. Vihdin seurakunta ja Vihti-Seura. Kahvit ja konsertti Launeen kirkossa alkaen klo 17. Mukana mm. Hän aloitti laulamisen yläasteikäisenä kirkkokuoro Haukiputaan Laulussa, nykyisessä kamarikuorossa. Teksti valottaa silti jännittävästi keskiajan naisen elämää sekä pakanuuden ja katolisen opin törmäystä. Gummerus 2015. Kirjan on toimittanut Pirjo Nieminen ja toimituskunta. Se on tarina Suomen 1100-luvulta, jolloin talonpoika Larri (Lalli) surmaa lähetyspiispa Henrikin. KIrjAT maan Helsinkiin Laajasalon kirkkoon 5.6. Biologian ja maantiedon opettaja Hilkka-Maija Virrankoski suunnitteli monen vuoden ajan kirkonkylän vappuvaelluksia, ja kirjan aineisto on koottu niistä. Selkeästi ja tyylikkäästi taitettu kirja on helppolukuinen ja runsaasti kuvitettu. Olet tervetullut juhliS uomen Kirkkomusiikkiliiton organisoiman Kaiken kansan virsikisan voitto tuli jo toisen kerran Virsiveteraanit ja poika -joukkueelle, jossa Rauno Kinnunen, 45, oli se joukkueen poika. Klo 12 juhlamessu, päivänsankari saarnaa
Palkkaus on KirVESTES:n vaativuusryhmän 401 mukainen. 5.9. alkaen). Tarkemmat tiedot www.multianseurakunta.fi Tiedustelut kirkkoherra Seppo Rahkonen p. saakka) sekä vt. 14.3. klo 18.30 naisryhmä: Jepuan seurakuntakodilla kirkkoherraviraston ja sivuvirastojen aukioloajat 1.6.-31.8.: Uusikaarlepyy: ma klo 912, ke klo 1416, to klo 912 Munsala: ti klo 912 Jepua: ke klo 9-12 Messu: su 5.6. 24 % Ilmoitusvaraukset ja aineistot: edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä Sähköpostitse tilauspalvelut@kotimaa.fi Tilaushinnat Kestotilaus 12 kk 125,00 € Kestotilaus 12 kk, K24 ja KotimaaPro 145,00 € Vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanomatai aikakaus lehtien verokanta on 10. 48 29.11. 42 18.10. 26.9. Ilmoitus on luettavissa seurakunnan kotisivuilta www.keminmaanseurakunta.fi ja sivustolta www.oikotie.fi /avoimet työpaikat. Paltamon seurakunnan kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset tulee toimittaa torstaihin 30.6.2016 mennessä osoitteeseen Paltamon seurakunta, Kirkkokuja 1, 88300 Paltamo. 040 415 9416 IBAN FI28 5114 0220 0343 69 EraPro Työhyvinvointiselvitykset ja muut sähköiset kyselyt Hallitusti huomiseen –strategiaja rakennetyöskentelyt Työyhteisön ajanhallinta Valmiussuunnitelmat www.erapro.fi / p.040-5632631 Laajan valikoiman ja hyvän palvelun kristillinen kirjakauppa. ti 15.5. 25.4. 12 22.3. 25-26 21.6. 10 8.3. 31 2.8. Matkailu 4 26.1. 17 26.4. Kirja & kulttuuri (jaetaan Kirjamessuilla) 44 1.11. Pyydä tarjous p. 23.5. 020 754 2000 Faksi 020 754 2343 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Sari Havia 020 754 2284 Jaana Mehtälä 020 754 2309 Myyntija markkinointipäällikkö: Minna Zilliacus 020 754 2361 Ilmoitustrafiikki: Pirjo Teva 020 754 2292 Aineistot: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä) Ilmoitushinnat 2,50 e /pmm 1/2 -sivu vaaka 1950 e 1/1 -sivu 3900 e Määräpaikka s. klo 10 koulujumalanpalvelus: Uudenkaarlepyyn kirkossa, Metsä kulman koulu ti 7.6. 34 23.8. 20 pe 18.5. 41 11.10. 020 741 6051 www.c2smartlight.com Uusheräyksen Keskusliitto ry www.uusherays.fi p. 23 7.6. Kesämenot & kurssit 21 24.5. 24.10. 45 8.11. 6. 19 10.5. 19.9. Adventti 49 pe 7.12. www.karjalanevankelinenseura.net PÄIVÄN TUNNUSSANA Tikkupolku 1 49460 Hamina Puh. 43 25.10. Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi JULISTETAAN HAETTAVAKSI UUdenkaarlepyyn seUrakUnta pe 3.6. 51-52 20.12. 6.6. Seurakunta on taloudellisesti omillaan toimeentuleva Lapin emäseurakunta. 12.9. 1.8. 47 22.11. 50 13.12. 21.3. 29.2. PALVELUHAKEMISTO Kustantaja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki PL 279, 00181 Helsinki Päätoimittaja: Mari Teinilä Levikki ja lukijamäärä 38.563 kpl (LT 2010) 76.000 lukijaa (KMT Lukija 2011) Ilmoitusmarkkinointi KOTIMAA-YHTIÖT Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki PL 279, 00181 Helsinki Puh. 31.10. 0400 646 963 tai email seppo.rahkonen@evl.fi. 28.3. 14-15 5.4. 15.2. 8.2. KOTIMAA 21 2 . Herättäjäjuhlat, lisäp. 15.8. Pysy ajan tasalla. 18.7. 14.11. Koulu ja uskonnonopetus 5 2.2. Tilaa osoitteessa kotimaa24.fi Käytä kampanjakoodia: tutustu-2016 Suvi alkaa virrestä. 8 23.2. 9 1.3. 7 16.2. 18.1. 37 13.9. 08 4639 200 www.evankeliset.net p. 28.11. Tilaa K24 + Pro + kotimaan näköislehti yhdessä digipakettina. 22.2. 25.1. Haku 23.06.2016 mennessä Lisätietoja : evl.fi/ulkosuomalaiset Paltamon seurakunnassa on avoinna DIAKONIAN VIRKA jonka kelpoisuutena on piispainkokouksen hyväksymä tutkinto. 044 597 4761 (13.6. 11.4. 044 597 4760 (12.6. Juhannuksen tuplanumero 27 5.7. Tule papiksi ruotsinsuomalaiseen seurakuntatyöhön Borlängeen 100 % Lue lisää: www.svenskakyrkan.se/borlange Kysele virasta suomeksi: Manne Mali, hiippakuntakonsulentti, Västerås, +46 21 17 85 08 tai manne.mali@svenskakyrkan.se Hakemus viimeistään 2016-06-30. www.kotimaa-yhtiot.fi www.h-y.fi hy@h-y.fi puh. 7.11. Julkaisuaikataulu Palveluhakemisto joka numerossa alkaen 5.1.12. Varausja aineistopäivä 16.6.2016. 36 6.9. Kotimaan tilaajarekisteritietoja voidaan luovuttaa ja käyttää asiakassuhteen hoitamiseen sekä lain sallimaan asiakasmarkki nointiin henkilörekisterilain puitteissa. Keminmaan seurakunnassa on haettavana TALOUSPÄÄLLIKÖN VIRKA Viranhakuilmoitus on nähtävänä Keminmaan seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla kirkkoherranviraston aukioloaikoina 30.6.2016 asti, osoitteessa Keminmaan seurakunnan kirkkoherranvirasto, Rantatie 61, 94400 Keminmaa. 4.7. Pääsiäisen tuplanumero 16 19.4. % 1.1.2013 lähtien ja digilehden 24 ?%. 3 19.1. 33 16.8. Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan luettavissa hiippakunnan kotisivuilla osoitteessa: www.oulunhiippakunta.evl.fi. 040 752 0868 www.lyrs.fi LED ulkovalaistusratkaisut pihoille ja hautausmaille. 3000 kpl 22 31.5. 12.12. 13 29.3. 1.2. 3000 kpl 28-29 12.7. 39 27.9. 46 15.11. klo 13.00 Sarvisalon kappelissa, Minna Silfvergrén, Dan Krogars, Marcus Kalliokoski. 3.10. 40 4.10. ti 4.12. 21.11. 8.8. Kokous-, kurssija leiritilat 11 15.3. 24 14.6. 29.8. 4.1. kirkkoherra Marjatta Leinonen, puh. Ilmoitushintoihin lisätään arvonlisävero 23 %. 18 3.5. 9.5. www.sacrum.fi Vain 19,90 / 3 kk Seurakunnissa sattuu ja tapahtuu. 25.7. 28.12.11 2 12.1. Kokous-, kurssija leiritilat 38 20.9. 27.6. OULUn hiippakUnnan tUOmiOkapitULi on julistanut haettavaksi Enontekiön ja muonion seurakuntien yhteisen kirkkoherran viran Hakuaika päättyy 22.6.2016 klo 15. Joulun tuplanumero MEDIATIEDOT 2012 Lisäveloitukset Ilmoitusvalmistus 60 e /tunti + alv 23 %. 22.8. Pidätämme oikeuden hintojen muutokseen. 32 9.8. 11.1. 2.5. Multian seurakunta julistaa haettavaksi SUNTION VIRAN Tehtäviin kuuluu toimitussuntion, hautaustoimen ja kiinteistöhuollon tehtäviä. 18.4. Lisätietoja virasta antavat kirkkoherra Esa Oikarinen, puh. 35 30.8. 05-755 6650 Fax 05-755 6670 HELSINGIN RAAMATTUKOULU www.helsinginraamattukoulu.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset puhelin 020 754 2333 Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva 040 680 4057 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Ilmoitustrafiikki: Jukka Heinänen 040 750 3036 Sähköposti: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi viite: ”Kotimaa” Ilmoitushinnat 2,50 € / pmm + alv. 7.3. Keminmaa on elinvoimainen, 8500 asukkaan paikkakunta Perämeren pohjukassa. 17.10. Kirkon musiikkijuhlat, Jyväskylä, lisäp. (06) 433 5700 FI44 4747 1020 0016 55 Lähetysyhdistys Rauhan Sana p. 5 oikea alakulma, 2 x 150 mm 825 e Takasivu ½-sivu vaaka 2145 e Takasivu 1/1-sivu 4290 e Nro Ilmestyy Varaus/aineisto Teema/erikoispainokset 1 5.1. Kesän tuplanumero 30 26.7. 10.10. Yhteisvastuu 6 9.2. 2 01 6 PAIKKOJA AVOINNA SEURAKUNNAT Lehdessä julkaistut työpaikat verkossa www.kotimaa24.fi/ tyopaikat Hyvä ilmoittaja! Kotimaan 22.6.2016 ilmestyvässä juhannuksen tuplanumerossa on LISÄJAKELU. 13.6. KIRKKOHALLITUS¤ Lähde siirtolaispapiksi Kanadaan, asemapaikkana Sudbury. 30.5
Apua on vaikeampi pyytää kuin antaa. Luminoso-kuoro (joht. Hartaudet Yle Radio 1 Aamuhartaus arkisin klo 6.15 ja 7.50 Perjantai 3.6. Moni ehkä ajattelee, että rukous kuuluu kirkkoon, mutta minulle myös metsä on luonteva paikka. Virret: 571: 1–3, synnintunnustus 709, 135, 408 ja 452. Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista on tullut tuotteliasta liiketoimintaa muillekin kuin ihmissalakuljettajille. Totta kai kaikenlaista on vastaan tullut, mutta nyt meillä on hyvä olla. Selvisin siitäkin. Suojelusenkelini olivat valppaina. rukoilen päivittäin, etenkin perheeni ja läheisteni puolesta. jumalanpalvelukset Yle Radio 1 Sunnuntai 5.6. Moni eurooppalainen hyötyy hädästä.. Tiistai 7.6. 11.00 Jumalanpalvelus Pieksämäen vapaaseurakunnasta. Ja rehellinen on oltava, ainakin itselleen. Lauantai 4.6. Auto meni romuksi, itse en pahemmin loukkaantunut. 11.05 Pisara. maanantai 6.6. Yhteisessä esirukouksessa Marjatta Hotma, Markus Lindberg, Erkki Nevanranta ja Jemina Schrey. Ihmisen pitää käyttää niitä lahjoja, joita Jumala on hänelle antanut. Toiminnanjohtaja Liisa Välilä, Helsinki. Yrittää ymmärtää erilaista. keskiviikko 8.6. 2 01 6 radi0 & tv MAIjA p. Tekstinlukijat: Eero Elomaa, William Hall ja Irmeli Kulmala. Minä synnyin Tohmajärvellä, Bengt Pernajassa. Olen siellä yksin ajatuksineni, ja yhdessä Jumalan kanssa. maanantai 6.6. 6. Toimittajina Simo Alastalo ja Ville Talola. Kirjailija Maija Paavilainen, Hämeenlinna. Meillä on elämässä myös oma vastuu. Yhteislaulut Hengellisestä laulukirjasta nrot 71 ja 407. Todistuspuheenvuoro Marja-Terttu Ritvanen. Tasapaino järkkyi, ja minun piti opetella uudelleen kävelemään. Torstai 9.6. Pastori Kari Härkönen saarnaa. En muista niinä hetkinä varsinaisesti rukoilleeni, ehkä vain huokaisin Luojalle: Kaikki on nyt Sinun käsissäsi. Kirkkohallituksen aikuistyön asiantuntija Juha Luodeslampi, Helsinki. Siitä huolimatta osa ihmisistä aina liikahtaa kun uusi ennustus julkaistaan. Kanttori Johanna Ojala-Haapala, Seinäjoki. Torstai 9.6. 6:53–56). MInun ruKOuKsenI Aila Wahlroos O len saanut ainakin kahdesti jatkoaikaa elämälleni. Minua vielä tarvittiin, kun lapsetkin olivat pieniä. Torstai 9.6. Elämä on lahja! Meidän pitäisi kertoa enemmän hyvistä asioista, ja siunata toisiamme. Näyttelijä Sara Paavolainen lukee Jesajan kirjaa. HAnnele nIeMI Leikkauksessa oli halvaantumisen riski. Tosin, kuten äitini sanoi, aina ei tarvitse kertoa kaikkea, mitä tietää. Aiheesta keskustelevat tutkijat Mikko Ketola ja Jussi Sohlberg. Pastori Risto Vappula, Vapaakirkko, Kerava. Rovasti Soili Juntumaa, Orivesi. Lauantai 4.6. Mieheni äidinkieli on ruotsi, minun suomi, mutta kieliriitoja meillä ei ole ollut. Itse en voi mitään. Rukous voi myös vapauttaa, antaa uskallusta olla heikko ja pyytää apua toisilta. 90-luku oli erityisen raskas. Menetimme mieheni Bengtin kanssa kumpikin molemmat vanhempamme. 22 KOTIMAA 2 . (Uusinta marraskuulta 2015). Tilaisuuden juontaa Vanhimmiston puheenjohtaja Timo Jormakka. En jaksa edes laskea, miten monet hautajaiset silloin oli. TV1 Lauantai 4.6. keskiviikko 8.6. ”Koko ajan lisää kiitosta” Aila Wahlroos, 65, teki pitkän päivätyön terveydenhoitajana, ja viettää nyt eläkepäiviä miehensä Bengt Wahlroosin kanssa Liljendalin Eskilomissa. Pakolaisbisnes kannattaa paremmin kuin huumeet, sanoo Italian mafia. 22.05 ulkolinja: Pakolaisbisnes. elämän vaikeat paikat saavat ihmisen nöyräksi. Vapaaja helluntaiseurakunnan yhteiskuoro (joht. Rukous voi parantaa. Hädän hetkellä ihminen uskaltautuu ihmisen lähelle. Kun korvalokerostani löytyi kasvain, oli taas huokauksen paikka. 80-luvulla autoni kierähti katolleen, ja vältyin täpärästi jäämästä ohiajaneen rekan alle. Opettaja Sari Autio, Kirkkonummi. Meille tuli mieheni kanssa juuri täydet 40 vuotta yhdessä. iltahartaus arkisin klo 18.50, lauantaisin klo 18.00 Perjantai 3.6. Eila Närhi, kitara) ja lauluryhmä (joht. Opettaja Irma Mantsinen, Baptistikirkko, Laukaa. Tiedottaja Eva Wäljas, Tampere. Muut ohjelmat Yle Radio 1 12.15 Horisontti. Diakoni Kristiina Huotari, Espoo. Se antaa voimaa ja tasapainoa, luottamusta, että asiat järjestyvät. Tiistai 7.6. Kirkkomusiikin jatko-opiskelija Martti Laitinen, Espoo. Alkuja loppusoittona osa Harri Viitasen sävellyksestä Suvivirteen. Kanttori Hanna Salminen, urkuri Pia Ylitalo-Maunula. kuvA: HAnnELE niEmi Rukous voi parantaa. Oululainen pappi Helena Paalanne (Mark. Se antaa voimaa ja tasapainoa, luottamusta, että asiat järjestyvät. Hanna Salminen). Tasapaino järkkyi, ja minun piti opetella uudelleen kävelemään. 10.00 Jumalanpalvelus Porin Teljän kirkosta. Katriina Härkönen) sekä soittajat Katriina Härkönen (piano), Timo Jormakka (rummut), Ahti Penttinen (kitara), Hannu Kauhanen (kitara) ja Heikki Myllyluoma (kontrabasso). Leikkauksessa oli halvaantumisen riski. Olen nyt asunut valtaosan elämästäni kaksikielisessä kunnassa. Maailmanloppua on ennustettu huonolla menestyksellä kautta aikojen. Rukoukseeni on tullut koko ajan lisää kiitosta ja myös siunausta. Kirkkoherra Kaisa Huhtala saarnaa, liturgina kappalainen Jarkko Willman
3) Kirjoittaminen. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Kutsu Jumalan valtakuntaan”. En tykkää soittaa vieraille. 18:17–20, 26–29, Hoos. Olenko koskaan keksinyt parempaa syytä kuin tekosyyt. Oheinen teksti perustuu nuoren ystäväni kertomukseen siitä, millainen oli hänen harjoittelupäivänsä juttujen tekijänä. Takaisin koneen äärelle. Lauri Maarala Huokaa rukous Kirjapaja Ei elämäni muutu murehtimalla. Liturginen väri on vihreä. Minulla on, mitä annat, joka päivälle tarpeeksi. Uutta muotia on sanoa, ettei tässä taloudellisessa tilanteessa voi eikä näin ruuhkavuosien keskellä kykene. Korjataan. Kun palaan kahvihuoneesta, teksti ei enää näytäkään hyvältä. Köyhät eivät voi turvautua varallisuuden, vankan terveyden, nuoruuden ja hyvän maineen suojakupuun. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Jeesuksen esimerkit juuri ostetun pellon katsomisesta, härkäparin kokeilemisesta ja tuoreesta avioliitosta ovat yllättävän ajankohtaisia. Ja vielä kerran voi sanoa: Ei tässä taloudellisessa tilanteessa. Sinä aina kannat minua ja tiedät kaikki tarpeeni. Uskallanko ikinä kysyä, millainen on jumalasuhteeni laatu ja sisältö. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Alkuun pääseminen on vaikeaa, kun sitä hidastavat verukkeet ja oheistekemiset, joiden turvissa voi vetkutella. 2) On hankittava haastattelu. Jumala on laskeutunut alemmas kuin kukaan, aina helvettiin asti. Kävelen tietokoneelle, enkä enää muista, mitä olen tekemässä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’ Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. He ovat paljaita, ja siksi totuus koskettaa heitä. En tiedä, kuinka monien toimittajien todellisuutta tuo kuvaus mahtaa olla, mutta uskon, että kokemus tuntuu tutulta, jos vain on joskus kirjoittanut kouluainetta, esitelmää tai työpaikan raporttia. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’ 3. Hoetaan, että pitää ajatella myös itseään. Enkö milloinkaan pääse siihen, mikä on ratkaisevan tärkeää. 11:1–4, 7, Fil. Alttarilla on kaksi kynttilää. Kristuksessa Jumala ei vain katso sinua myötätuntoisesti. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hän on siellä, missä sinä olet, ja ottaa taakan harteiltasi. Juttua tulee nopeasti neljä sivua. 1) Heti aamulla on palaveri. Vilkaisen Wikipediaa. Kuluuko kaikki aikani siihen, että venkoilen verukkeideni keskellä. Ei elämästäni puutu mitään. Välissä päivitän Facebookista statuksen. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ArTO KöyKKä Pirkkalan seurakunnan nuorisotyön virkavapaalla oleva kappalainen g u n d a m én. Lisää kahvia. Niitä voi täydentää selitysten nykyaikaisilla versioilla. Tästäkö aamulla sovittiin. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. 14:16–24. Ei tunnu hyvältä. Kahvia voi juoda. 2 01 6 ensi pyhänä OsuMIA ruKOus 3. Se herättää kysymyksen, onko tämä kiemurtelu koko elämäni kuva. Auta näkemään, että sinä luot uutta. Kutsuihin kirjoitetaan uusi osoite, ja tarjous suunnataan köyhille, raajarikoille, sokeille ja rammoille eli niille ihmisille, jotka ovat eläneet ulkosalla, säiden armoilla ja kädestä suuhun, almun antajan kädestä nälkäisen suuhun. Jeesuksen vertaus pitoihin kutsutuista ja niistä kieltäytyneistä on kuitenkin paljon vakavampi kertomus kuin vain tarina tavallisesta ihmisen saamattomuudesta. Jumala, nykyisyys täyttää ajatuksemme kiinnostavilla ja ahdistavilla asioilla. KOTIMAA 23 2 . Köyhät eivät voi turvautua varallisuuden, vankan terveyden, nuoruuden ja hyvän maineen suojakupuun. Kolehti kootaan syrjäytettyjen kanssa tehtävän lähetystyön tukemiseen Hongkongissa, Nepalissa, Pakistanissa, Ranskassa ja Taiwanilla Suomen Lähetysseuran kautta teemalla ”Kirkko puhuu syrjäytettyjen puolesta”. Sieltä saamani aihe ei innosta, mutta on se parempi kuin kunnanvaltuuston kokous. Täytyy aloittaa alusta. Koneen näytöllä ei ole mitään, ja haastattelukysymykset olivat huonoja. Auta liikkeelle sinun tulevaisuuttasi kohti. Enkö milloinkaan pääse siihen, mistä elämäni viime kädessä riippuu. Jokainen voi miettiä oman versionsa sen mukaan, mitä on tehtävänä: pitääkö siivota talo, vastata sähköposteihin vai aloittaa kuntoilu. Siksi saan nytkin rukoilla: Anna minulle luottavaa uskoa. Googlailen. Niissä syntyy ajatus, että ei tässä Jumalaa mihinkään tarvita, tai jos tarvitaan, hoidetaan ne asiat joskus toiste, paremmalla aikaa. Havahduta meidät tajuamaan, että tulevaisuus on jo läsnä kaikissa ratkaisuissamme. 5) Lopulta minulla on valmiina juttu. Vielä oikoluvun jälkeen siinä on virheitä. Ehkä niistä tulee ideoita. Auta kuulemaan, kun kutsut meitä. Pitää kysyä tarkennusta pomolta. He ovat paljaita, ja siksi totuus koskettaa heitä, kun taas suojaisissa paikoissa tulee lokoisa olo. Ensin tarkistan Facebookin ja iltapäivälehdet. Menköön. Graafikko ilmoittaa, että otsikko on liian pitkä. Tekstit: Ps. 6. Kaarina Hakkarainen Matkakirja hiljaisiin hetkiin Katharos O n tyydyttävä muiden kuvauksiin, koska en ole ollut päivääkään toimittajan työssä. 2:12–16, Luuk. Vertaus ei jää valittamaan kutsuvieraiden kieltäytymistä. Tulevaisuuteen, valtakuntasi juhlaan, emme edes ymmärrä kaivata. Ei tässä taloustilanteessa Luukkaan evankeliumi 4: 6–4 Jeesus kertoi: Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. sunnunTAI hELLunTAIsTA Elämä on vetkuttelua, kiemurtelua ja tekosyitä. 4) Epätoivo
– No hyvä on, mutta tee karvainenkin versio, Jumala sanoi. – Mikä tämä on, Jumala kysyi. 6. 020 754 2350 RefoR m a ation meRkkivuoden viet to alk a a lok akuussa 2016 INNOSTAVA TIETOpAKETTI jAETTAVAKSI SEuRAKuNTALAISILLE. Esimerkiksi kiinanharjakoirasta tunnetaan kaksi muunnosta, karvaton ja puuterihuisku, joka muistuttaa hieman villakoiraa. Karvattomuuteen liittyy toisinaan hammasongelmia. Ohjaus: Eric Till, pääosassa: joseph Fiennes. 18,90 TILAA NyT ENNAKKOTILAuSHINNOIN! 19 80 pertti Rajala Selkoa Lutherista Selkokielinen teos uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämästä ja opetuksista sopii niin maahanmuuttajille, koululaisille kuin seurakuntien pienryhmille reformaation merkki vuodeksi – jokaiselle, joka miettii mistä sana luterilainen tulee. Koko n. VERKKOKAUPPA: www.sacrum.fi MYYMÄLÄ: HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI AVOINNA: ma–pe 9–17, la 10–15 puh. Kuva: Mitrofanov alexander/ ScanStocKphoto Paljas iho on myös herkkä palamaan ja kylmälle. 9/2016. Mutta ei, ihminen osoittautui vaativaksi. OllI Seppälä Paljas ystävä Karvaton koira on häkellyttävästä ulkonäöstään huolimatta ihan tavallinen koira. – Ajattelin, että niin olisi hyvä, sillä eihän ihmiselläkään ole juuri lainkaan karvoja. 8,90 Luther kangaskassi Luonnonvalkoinen ekokassi pohjalevikkeellä ja pitkillä kantohihnoilla. Näin ollen koiran on mahdollista periä molemmilta vanhemmiltaan karvallisuusgeeni, joten rodussa on myös karvallisia yksilöitä. Karvaton koira näyttää avuttomalta, mutta koira ja peto se on siinä missä muutkin ihmisen parhaat ystävät. Jumala oli hieman harmistunut, sillä kaksi sukupuolta oli hänestä täydellinen parivaljakko. Paljas iho on myös herkkä palamaan ja kylmälle. K-12. – Se on koira. Karvattomia koirarotuja on toistakymmentä, kuten perunkarvatonkoira, intiankarvatonkoira, amerikankarvatonterrieri ja argentiinankarvatonkoira eli pila. 5,20 Väh. No, oli miten oli, ihminen ei tyytynyt puolisoon, vaan halusi ystävän. Kuopion piispa jari jolkkonen kuljettaa tarinaa 1500-luvulta nyky päivään ja tulevaisuuteen. 20 kpl 4,20 Alk. Ilmestyy 1/2017 JA R I J O L K KO N E N Reformaation tarina 8 90 Luther Playmobil Hauska, aito playmobil Luther varustettuna sulkakynällä ja Raamatulla. Jokainen karvaton koira kantaa sekä karvattomuuden että karvallisuuden aiheuttavaa geeniä. Yllättävää kyllä karvaton koira aiheuttaa myös allergiaa. Kesto 120 min. Koiran karvattomuuden aiheuttaa erityinen geeni. Kirjan tekstiä tukee taideja valokuvakuvitus. 2 01 6 luomakunta J umala loi miehen ja hänelle kumppaniksi naisen. Niin Jumala pyysi enkeleitä suunnittelemaan ihmiselle parhaan ystävän. – Kas tässä, sanoi evoluutioenkeli eräänä päivänä ja esitteli Luojalle luomuksensa. 19,80 (22,00) Pertti Rajala Selkoa Lutherista KIRJAPAJA pyydä esite reformaation merkkivuoden tuotteista tilaus@sacrum.fi. Kuvassa meksikonkarvatonkoira. Ilm. 38 x 42 + 10 cm. – Mutta eihän sillä ole karvoja. 4 20 18 90 Luther dvd Vaikuttava elokuvasovitus Martti Lutherin elämästä ja kamppailusta uskon puhdis tamiseksi. jari jolkkonen Reformaation tarina Mielenkiintoinen ja yleis tajuinen tietopaketti luterilaisesta uskosta ja uskonpuhdistaja Martti Lutherista. Tai kuten Neitsyt Maria asian leikillisen feministisesti ilmaisi: Miesparka ei pärjännyt yksin. 24 KOTIMAA 2 . Hahmon korkeus 7,5 cm. – Haluan parhaan ystävän, bestiksen, sanoi Aatami. Ja niin syntyi karvaton koira