vuosikerta Perjantai 22.12.2017 N:o 99 Irtonumero 1,50 € K uv a: K ar i S ar kk in en. vuosikerta 58. 58
KUNNANHALLITUS merkitsi tiedokseen Jetina ry:n ilmoituksen myönnetystä lisämyöntövaltuudesta Leader-tukeen ja kunnan rahoitusosuudesta. Opit helpommin puhumaan vierasta kieltä. Lienevätkö pelänneet meikäläistä. 30 kilometrin matkalla on perillä 3min. Alle kouluikäisestä muistan, kun pelonsekaisin tuntein lauloin Joulupukkia hahmolle, joka kömpi olohuoneeseemme parrakkaana, turkki nurin päin ja jotenkin tutun oloiset saappaat jalassa. Ja juuri silloin isä tai jompi kumpi vanhemmista veljistäni oli lähtenyt muka poroa pitelemään kiinni. Kaupunki näyttää esimerkkiä ja muut puolustautuvat sillä, että kaupunkikin näin tekee. Jos tiessä on kulumisurat, ei silloin ole mahdollistakaan aurata kunnolla. – Toivon myös pehmolelun, jolla on kiiltävät silmät. Kuorolauluharrastukseen enemmän tai vähemmän hurahtaneena joululaulut ovat ovat entistä tiiviimmin saatelleet minua kohti joulua kohta parin kymmenen vuoden ajan. – Sellaiset kuulokkeet, jotka saa laitettua tablettiin, sekä kylpytakki, joka voisi olla väriltään sininen. Pitäisikö keskittyä talven tullen lumikinosten raivaamiseen. No se perinne näyttää nyt jatkuvan, mutta hieman hallitummin kuorossa. 050 552 1166. Muutut tehokkaammaksi töissä. 31s. Tietenkin tämä on kustannuskysymys, mutta minkä me voimme sille, että asumme alueella, jossa lunta sataa. Sillä on tumma niskatukka, valkoinen maha ja naama. Maa on niin kaunis -laulusta muistan Risteen koulun joulujuhlan jossa Tohmajärvellä nykyisinkin asuvan ikätoverini kanssa sen duettona yleisön edessä veisasin. Elmeri on kiltti, keskikokoinen kissa. – Toivon joulupukilta myös Littlest Pet Shop leluja. Tsemppi ry:n ja kunnan välisten neuvottelujen pitkittyessä syksyllä 2017 kunta käynnisti neuvottelut Honkalampisäätiön kanssa saatuaan tietää Siun soten kilpailutusuunnitelmista keväällä 2018 ja siitä, ettei Honkalampi -säätiö voi tarjota enää Rääkkylässä kuntouttavan työtoiminnan ja terapeuttisen toiminnan palveluja. Kemien koulun joulujuhlista on jäänyt mieleeni yksi kuorolaulukokemus: Taisi olla menossa Tuiki tuiki tähtönen -laulu, kun joulukuusen latva syttyi tuleen elävästä kynttilästä. Kaikki tiedot Elmeristä ovat tervetulleita, myös mahdolliset ikävät uutiset, auton alle jäänti tai vaikka ilveshavainnot. Hoosiannakirkko ensimmäisenä adventtina on aina kirkkokuorokeikalla tuonut mieleeni, kun alakoulun ensimmäisellä luokalla olin opetellut Hoosiannan. Laulaminen auttaa rentouttamaan lihakset. REINO PUSSINEN Pusikot pois, likaiset kinokset tilalle Talvi on yllättänyt tänäkin syksynä monta kertaa ja talviliikenteessä on syytä olla varovainen, jos tiellä on loskaa tai tienpinta on peilijäällä. 2. Keski-Karjalan Jetina ry sai Maaja metsätalousministeriön lisämyöntövaltuuksia yhteensä 52 500 euroa, jonka mukaan kuntien rahoitusosuudeksi tulee 13 125 euroa. Se muisto nousi aina mieleeni, kun itse kävin laulattamassa naapurin ja tuttavien lapsia, jotka ovat nykyään jo hekin aikuisiässä. 3-vuotias Fiia Viertola on saapunut Lahdesta joululomalle mummolaan Kiteelle ennen lähtöä Lanzarotelle. Hartaamman musiikin rinnalle kirkkokuoroonkin on tullut iloisempia joululauluja ja Soneticin puolella on jopa swingin tahteihin menty, kuten viime sunnuntaina Keski-Karjalan puhallinorkesterin kanssa teimme. Ja onhan se tietysti kissojen tavoin lisäherkkujen toivossa voinut heittäytyä kodittomaksikin ja tarjoutua suoraan sisätiloihin. Toisin ovat nämä vähempiarvoiset tiet. Oman tunnelmansa harrastukseen tuo se, että joululauluja alamme eri kokoonpanoissa viritellä jo toukokuussa, kun lehdet puhkeavat koivuihin ja lapset harjoittelevat suvivirttä. On ihan tutkittua tietoa, että: 1. Yhdistys ja kunta ovat neuvotelleet Kynttilä -hallin vuokraamisesta ja siitä, että kunta tuottaisi kuntouttavan työtoiminnan palveluja Tsemppi ry:n tiloissa Kynttilä -hallissa. Silmiä reunustavat tummanharmaat kolmiot. Jetina ry haki lisämyöntövaltuutta maaja metsätalousministeriöltä vuosille 2017 – 2020. Jos taas lasketaan 80:sta 60:een km, menee matkaan vähän yli 7 min. Muuttuneen tilanteen vuoksi kunta ei tarvitse tarjottuja tiloja vaan toiminta jatkuu kunnan omissa tiloissa Metelintie 4:ssä. Huumorilaulut, Juicen Sika ym. 4. Jos joutuu hinurin pyytämään, menee aikaa paljon enemmän, ja jos puu tai kivi tulee vastaan, saattaa joutua sairaalaan ja taloudelliset seuraukset ovat aikamoiset. Siispä ehdotan, että lasketaan nopeutta 80:sta 70:ään km/h ja tien kunnosta riippuen vieläkin alemmaksi ihan vapaaehtoisesti oman hyvinvoinnin vuoksi. aikaisemmin. Koti-Karjala 2 Perjantai 22.12.2017 Toimittajan kynästä Puhoksen esikoulua käyvä 6-vuotias Sarah Ylitalo osaa heti nimetä toivelahjansa. Musiikki parantaa mielialaa. Viime tiistaina iltapäivällä poistui puolivahingossa kotoaan Kiteeltä, Ilmarisentie 8:sta harmaavalkoinen, leikattu poikakissa Elmeri. Mielenterveysyhdistys Tsemppi ry tarjosi samalla tilojaan vuokralle Kynttilä -hallista. 3. Niitä on jo 16 ja toivon 3 lisää. pitempään, teoriassa. Pohdin tuossa päivänä muutamana, miten joululaulut ovat 55-vuotisen elonpolkuni aikana luoneet minulle joulunajan tunnelmaa. Silti sivuteillä ei alenneta nopeusrajoituksia, vaikka ajanvoitto ei ole merkittävä, jos nopeutta lasketaan 80:sta 70:ään km/h. – Ryhmä Hau -koirat Kaja ja Halti sekä Winx-keiju. Missä on Elmeri. Millaisia muistoja vuosien varrelta nousikaan mieleeni. Mikäli halutaan antaa Kiteestä siisti kaupunkikuva, eivät lumikinokset kaupungin keskustaan kuulu. Haettu summa oli 100 000 euroa. Viime vuosien joululaulumuistoja ovat kerryttäneet niin Tohmajärven Kirkkokuoro Kaiun kuin musiikkiopiston Sonetic -kuoron keikat. Joululaulujen siivittämiä muistoja Gallup 7-vuotias Roni Klem tietää myös, mitkä olisivat joulun parhaat lahjat. Kevään tullen, kun kadunkulmille työnnetyistä kinoksista lumi alkaa sulamaan, paljastuu kaikki se lika ja roskat, mitä sinne on kasaantunut. Musiikin harrastaminen kohentaa muistia. – Se voi olla mikä eläin vaan. Jos joulustressi vaivaa tai lihakset tuntuvat kireiltä, laula joululauluja! Tai kuuntele edes, kehotettiin eräässä tekstissä. ”HITAASTI AJAMALLA ON NOPEASTI PERILLÄ” Hitaasti perille nopeammin Lukijan porinat RÄÄKKYLÄ Tuomo Flinkman Tsemppi ry:n vuokrasopimustarjous ei kiinnostanut Rääkkylän kunnanhallitusta, joka päätti siirtää kuntouttavan työtoiminnan kunnan omaksi toiminnaksi. Kiteen kaupunkikuvaa on pyritty kohentamaan pusikoita raivaamalla. Teini-ikä sammutti hiukan lauluintoa, mutta parikymppisenä alkoivat taas erilaiset lauluillat kiinnostaa. Jos jossakin on vähänkin tontin kulmaa ja tyhjää tilaa, sinne kipataan lunta jopa maanomistajalta lupaa kysymättä. Tsemppi ry:n vuokraesitys ei kiinnostanut Rääkkylää. Elmeri on pääasiassa sisäkissa, reipas ja utelias, joten se on voinut vaikka livahtaa jouluvalmisteluissa auki olevaan varastoon tai vastaavaan tilaan. 5. Äitini muisteli aikoinaan, että kailotin sitä koko kirkkokansan kuullen. Tällä kertaa kyselimme lapsilta heidän joululahjatoiveitaan. Mitä olet toivonut joulupukilta. Kuutostiellä alennetaan talveksi nopeusrajoitusta ja tienauraus on helppoa, kun tiellä ei ole kesälläkään kulumisuria. Tiedot Elmeristä puh. – Ja puhelin! Winx-keiju on Keravalta joululomalle Kiteelle saapuneen 5-vuotiaan Olivia Gibsonin yhtenä toiveena. Lisämyöntövaltuuden hakeminen edellytti, että kunnat sitoutuvat maksamaan maaja metsätalousministeriön vaatiman tukisummaa vastaavan kuntarahaosuuden, joka on 20 %. Siis laulellen jouluun, hartaasti, huumorilla tai vaikka swingaten! Kari Sarkkinen kari.sarkkinen@kotikarjala.. Mielenterveysyhdistys Tsemppi ry ja kunta ovat käyneet vuoden 2017 aikana neuvotteluja kuntouttavan työtoiminnan siirtymisestä kunnan omaksi toiminnaksi. Tästä Rääkkylän kunnan osuus on neljälle vuodelle jaettuna 1 747 euroa. Juhla vietiin tyylikkäästi loppuun. Kunta tulee ostamaan Honkalampi-säätiön käytössä olleita työkoneita ja laitteita, joiden ostohinnoista laaditaan erillinen sopimus. Mitenkähän nyt onnistuisi meillä. Joulu on jo ovella, tontut kurkistelevat ikkunoista ja joulupukin vuoden kiireisin työpäivä on jo ylihuomenna. joululaulupiristykset kitarasäestyksellä toivat tunnelmaa moniin pikkujouluihin. Laulu hetkeksi keskeytyi, kun opettajat sohivat kuusen latvan sammuksiin. – Haluan Pipsa Possu -pyyhkeen ja Sylvania Families -auton, jossa on mukana lasten turvaistuin
Teuvo Karjalainen kyseenalaisti, tarvitseeko seurakunta kolme eri kirkkoa, kun väkimäärä vähenee tulevaisuudessa. Kotikäynti liittyi uuteen toimintamalliin, jota Siun soteen ollaan AVOT-hankkeen avulla luomassa. se, missä taloudellisessa kunnossa eri seurakunnat menevät uuteen yhtymään. 2018 verotuloiksi on arvioitu 744 000 euroa, jossa kasvua on 19 000. Suuhygienisti Sirpa Järvinen Joensuusta tarkisti Turusen suun ja hampaat, sekä opasti hampaiden harjauksessa. mietoja astianpesuaineita tai proteesin puhdistukseen tarkoitettuja hammastahnaa. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä pohjavedenkorkeus oli marraskuun lopussa 8 87 cm tavanomaista ylempänä. – Värtsilän kirkon kunnostusja maalaustyö onnistuvat, mikäli kirkkohallitukselta saadaan odotettu 75 prosentin tuki. Kotihoidolla on paljon sellaista osaamista, jota voidaan hyödyntää ikäihmisten suun terveydenhuollon parantamiseksi ja erityisesti ennaltaehkäistä vaivoja, Ulla Turkka totesi. TOHMAJÄRVEN seurakunnan ensi vuoden talousarvion toimintakulut ovat 882 440 euroa, mikä on 76 110 vähemmän kuin tänä vuonna. – Pohjois-Karjalan seurantien kesken on vireillä Siun seurakunta -hanke, joka tulee päätettäväksi 2018 ja onnistuessaan se aloittaisi toiminnan 2020. Suuhygienisti Satu Varosen mukaan kotikäynneille oli oikein myönteinen vastaanotto. Siun sote panostaa hammashuoltoon kotihoidossa. – Kotihoito ja suun terveydenhuolto ovat toimineet aiemmin aika erillisinä, joten näkemyksissä on voinut olla eroavaisuuksia. Tiistaina kirkkovaltuuston kokouksessa talousasiat herättivät runsasta keskustelua. Samoilla linjoilla oli myös valtuutettu Vuokko Väistö, joka muistutti paitsi korjauksista aiheutuvista menoista myös kiinteistöjen ylläpidosta. Marras-joulukuun vaihteessa Orivesi-Pyhäselän vedenkorkeus oli 44 cm ajankohdan keskiarvon yläpuolella. Sitä ennen on mietittävänä monta asiaa, mm. Tavoitteeseen päästään lisäämällä tietoa suun terveyden merkityksestä osana kotihoidon asiakkaan yleisterveyttä ja toimintakykyä sekä tarjoamalla työkalut, joilla ajoissa voidaan puuttua riskitekijöihin ja tarvittaessa ohjata asiakas suun terveydenhuollon palvelujen pariin. Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan Orivesi-Pyhäselän vedenkorkeus nousee joulukuussa keskiennusteen mukaan noin 12 cm. Maksimivedenkorkeuden ajankohta sattunee tammikuun puoliväliin. Suuhygienisti Sirpa Järvinen Joensuusta opasti Harjulan kotihoidon asiakkaana olevaa Veikko Turusta hampaiden harjauksessa. Seurakunnan työntekijämäärä vähenee kahdella. Vuoden 2018 talousarvio osoittaa vastaavasti ylijäämää 31 310 euroa, mikäli satunnaiset tuotot toteutuvat. – Seurakunnan kokoon verrattuna huomattavien alijäämien kattaminen ei onnistu 3-5 vuoden aikana, kuten seurakunnan taloutta seuraavat ulkopuoliset tahot ovat antaneet ymmärtää. KITEE osallistui Siun soten kotihoidon arviointijaksopilottiin, johon kuului mm. Sillä saa hampaat tarkemmin puhtaiksi. SEURAKUNNAN kaksi muuta kirkkoa kunnostetaan vuosina 2019-20. Osaproteesin voi harjata proteesihammasharjalla tai käsihammasharjalla, sekä käyttää esim. Jäällä liikkumista on vältettävä, sillä jää voi vielä olla vaarallisen ohutta. – Teillekin minä mielelläni suosittelen sähköhammasharjan käyttöä. Kokonaisuutena seurakunnan tulevat vuodet Raerinne näki erittäin vaikeina. – Tohmajärven kirkko Kirkkoniemessä on kunnostusvuorossa 2019. – Meillä on viiden peruskysymyksen alkukartoitus kotihoidon asiakkaille. Suun terveydenhuolto tulee entistä vahvemmin esiin myös asiakkaalle laadittavaan hoitoja palvelusuunnitelmaan. Sen hinnaksi on arvioitu 20 000 euroa. Tähän tarvitaan vähintäänkin kymmenen vuotta. Henkilöstökulut ovat 59,7 % toimintakuluista ja 71,9 % verotuloista. Käynnit ovat maksullisia. – Tohmajärven seurakunta on sitoutunut Puhdas Tohmajärvi -hankkeeseen, joka kulkee mukana seurakuntayhtymään. Vuosikatteeksi muodostuu 2 710 euroa, joka ei kata 35 100 euron poistoja. – Jokaisen kunnan kotihoitoon tulee hammashuollon opastuksesta vastaava hoitaja, jota koulutetaan vuosittain. Tärkeä osa toimintamallia on myös parantaa potilastietojärjestelmän käyttöä, jotta tarvittava tieto suun terveydentilasta ja asiakkaan toimintakyvystä on asianosaisilla käytettävissä. Vastaava hoitaja opastaa kotihoidon henkilökuntaa ja toimii yhdyshenkilönä suun terveydenhuollon ammattilaisiin, suuhygienistiin ja hammaslääkäriin. Niiden pohjalta arvioidaan tarvetta hampaiden tarkistukseen, Turkka kertoi. Seurakunnan investoinnit kolmena tulevana vuotena keskittyvät kirkkojen peruskorjauksiin. Ensi vuoden toimintatuotot ovat 123 550, missä on laskua 22 620 tähän vuoteen. Vuoden 2016 lopussa seurakunnan kumulatiivinen alijäämä oli 294 485 euroa. 2018 kirkollisveroprosentti on 1,95, mihin tuli korotusta 0,15 prosenttia. Pienemmät lammet ja suojaisat matalat järvien lahdet ovat jäässä. Lisäksi seurakunnalla on huvilatonteiksi sopivia alueita, joiden arvoksi talousarviossa on laskettu 30 000 euroa, kirkkoherra Mikko Lappalainen kertoi. Tuolloin Orivesi-Pyhäselän vedenpinta on noin 10 cm tämänhetkistä korkeammalla. – Suun terveyttä on tärkeää arvioida aina määräajoin, sillä ikäihmisen muuttunut toimintakyky voi vaikuttaa hampaiden huoltamiseen. Sirpa Järvisen suun terveydenhuollon hetkeä olivat seuraamassa Kiteen kotihoidon lähihoitaja Eija Konttinen, kotihoidon palveluesimies Leena Laurikainen, suuhygienisti Satu Varonen sekä terveyskeskushammaslääkäri Ulla Turkka Joensuusta. Tämä siis edellyttää, että seurakunta onnistuu myymään rantatonttinsa. Vedenpinnat edelleen korkealla TOHMAJÄRVI Tuomo Flinkman Tohmajärven seurakunnan tämän vuoden suunnitellut menot ylittyvät tarkastetussa talousarviossa 32 000 eurolla. Tohmajärven seurakunta luottaa satunnaisiin tuottoihin KITEE Riitta Hakulinen Pari viikkoa sitten Harjulan kotihoidon asiakas Veikko Turunen (86) sai vieraakseen joukon Siun soten naisväkeä kotikäynnille. – Meille on ensi vuonna tulossa yksi yksikkö, jota kierrätetään maakunnan alueella. – ENSI VUODEN alussa kotihoidon henkilökunnalle järjestetään maakunnallisesti koulutusta, jossa perehdytetään suun terveyden hoitamisen huomioimiseen ja asiakkaan opastamiseen, kertoi terveyskeskushammaslääkäri Ulla Turkka. 3 Perjantai 22.12.2017 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen Ilmatieteen laitoksen mukaan Orivesi-Pyhäselän vedenpinta nousi Arvinsalmen asteikolla mitattuna 13 cm marraskuun aikana. Uuden aloitettavan toimintamallin myötä kotihoidon asiakkaat pystyvät tarvittaessa saamaan suuhygienistin kotikäynnille. Mikäli yhtymä ei toteudu, on etsittävä säästöjä muilla keinoilla. Myös hammaslääkärien kotikäynnit tulevat mahdollisiksi Siun soteen hankittavan kannettavan suunhoitoyksikön ansiosta. Siihen on varauduttu 150 000 eurolla, kuten seuraavana vuonna kunnostettavaan Kemien kirkkoon. Isoiskoulutusyhteistyö antoi kiitosta mm. – Kannettavan hoitoyksikön ansiosta suuhygienisti ja hammaslääkäri voivat mennä liikuntarajoitteisen kotihoidon asiakkaan luokse, kertoi Sirpa Järvinen. Talousarviosta on satunnaisten tuottojen jälkeen arvioitu muodostuvan 31 310 euroa ylijäämäinen. Toimintamallin tavoitteena on, että kotihoidon henkilöstö pystyy tukemaan asiakkaan suun terveyden säilymistä. Henkilöstökuluihin on luvassa kevennystä 37 830 euroa ja ne tulevat olemaan 526 800. Mikäli kirkkohallitus myöntää 75 prosentin rakennustuen, seurakunnan rahoitettavaksi satunnaisilla tuotoilla jäisi 92 500 euroa. Yksi vireillä oleva yhteistoimintamuoto on jo olemassa Kiteen seurakunnan kanssa, isoiskoulutus, Lappalainen mainitsi. Ensi vuonna kohteena on Värtsilän kirkko, jonka kunnostuksen on arvioitu maksavan 90 000 euroa. Värtsilän Kotiseutuyhdistykseltä on luvassa 5 000 euroa ja satunnaisia tuottoja on arvioitu saatavan kokoon 17 500 euroa. suuhygienistin ilmainen kotikäynti. Kunhan saadaan lisää kokemusta toimintatavasta, voidaan hankkia lisää yksiköitä, Järvinen totesi. – Satunnaisiin tuottoihin on laskettu Vanhan Pappilan myyntituotto Kirkkoniemestä. Hammasvälien puhdistuksessa hammastikkuja tai hammasväliharjaa, Järvinen totesi Veikko Turuselle. valtuutettu Jussi Raerinne. – Suun terveys on yksi osa ihmisen kokonaisterveyttä, joten terveyttä tukevan toiminnan täytyy olla moniammatillista
Purmonen Hiljennyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä, lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä. To 9 Aamurukous. Tästä lähetettiin vakavat terveiset päättäjille kokouksessa vierailleen puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvisen mukana. Hyvää talvipäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta.” Joh. Oli kiire mennä ja nähdä seimeen syntynyt Vapahtaja. Ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään lokakuussa 2018. Tohmajärven Keskustassa ollaan tyytyväisiä uuden valtuustokauden alkuun ja valtuustoryhmien väliseen yhteistyöhön. Immanuel, Immo. Koska Jumala tuli näin alas, koska Hän syntyi ihmiseksi näihin olosuhteisiin, voimme me luottaa siihen, että Hän tahtoo tulla myös meistä jokaisen luo yhä jouluna 2017. Rakkaudella kaivaten Jukka-Pekka perheineen Hanna perheineen Mikko perheineen isä Ari perheineen Ulla perheineen sukulaiset ja ystävät Tule luoksemme unissa illoin, kun ikävä meillä on. Olemme itsekeskeisiä. saakka Tohmajärven kirjastossa. adventtisunnuntai, Aatami, Eeva, Eveliina, Eevi, ort. Arja Tuula Annikki LESKINEN 3.4.1953 6.12.2017 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, Kuin yhtä puhdas itse olla voisin. joulukuuta 2017 Aurinko nousi tänään klo 9.25 ja laskee klo 14.31. Siivoavat, leipovat, ostavat lahjoja. TF Ei liiton vaan Eläkkeensaajat Kulttuuri-ikkuna KESÄLAHTI . Sama nimivirhe esiintyi myös molemmissa kuvateksteissä. Se ei ole perinteinen vanha joululaulu, vaan on 1980luvun lopulta Vexi Salmen kynästä lähtöisin. Laulusta on tullut yksi suomalaisten suosituimmista joululauluista. To 18 Rukousilta Kesälahdella. Kunhan vain uskallamme heittäytyä sen varaan, Jumalan ansaitsemattoman armon kannateltavaksi. Kristus tuli maailmaan ihmiseksi, pieneksi lapseksi. Ja ennen kaikkea me voimme tänäkin jouluna luottaa paimenten lailla siihen, että ilosanoma maailmaan syntyneestä Vapahtajasta on meitä varten. Siunattua joulunaikaa juuri sinulle! Leena-Susanna Mikkonen Kappalainen Kesälahden kappeliseurakunta Ensimmäisenä jouluna . Kunnallisjärjestön kokouksessa keskusteltiin sote-lähipalvelujen tulevaisuudesta sekä Tohmajärven ja koko Pohjois-Karjalan heikosta työllisyystilanteesta. Keskustan tavoitteena on olla maakuntavaaleissa suurin puolue sekä Tohmajärvellä että koko Pohjois-Karjalassa. Anastasia, Nasti, Asta. Tänäkin jouluna tuo ihme on koettavissa. Rauhallista Joulun aikaa ja Siunausta lukijoille, toivottelee Kiteen Kirsi-pappi! Kohti valoa! On pimeä, lämmin yö. Maanantaina: Joulupäivä, ort. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Miesten ajatukset vaihtuivat, yön pysähtynyt, apea hiljaisuus muuttui hetkessä innokkaaseen puhetulvaan ja kiireisiin askeliin. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Että joulun lapsi tulee arkisen elämämme, meidän huoliemme, töidemme ja juhlamme keskelle tuoden niihin iloa ja voimaa. Erään nuotion ääressä istuu liuta miehiä työn keskellä. Omat ajatukset eivät tunnu oikeilta, Jumalalle kelpaavilta. Ne samat tunteet, jotka painavat mieliä yhä tänäkin päivänä. Ensimmäisiksi uuden kuninkaan tervehtijöiksi ei Jumala valinnut aatelistoa, vaan tavallisia ihmisiä, sen ajan duunareita. Ja enkeli ilmestyy pelästyneille miehille. Keskustelussa kannettiin huolta myös maatalouden tilanteesta ja erityisesti tilojen sukupolvenvaihdoksista. Keskusta Tohmajärvi asetti maakuntavaaliehdokkaat Su ei tilaisuutta Ma 8 Joulukirkko To 18 Rukousilta Ke 18 Miestenpiiri Su 14 Aattohartaus Varmon hautausmaalla. Vielä tänäkin päivänä Hän etsii tavallisia ihmisiä. 3:27. Mitään lahjoja emme voi Hänelle tuoda, ainoa mitä voimme antaa on oma elämämme, sellaisena kuin se ikinä onkin omine taakkoineen. Pidä kädestä meitä silloin, kun kaipuu on lohduton. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkaa Helena Pakarinen, varapuheenjohtajana Merja Jääskeläinen, sihteerinä Saara Heiskanen, vaalipäällikkönä Marko Manninen ja rahastonhoitajana Jukka Haaranen. Lämmin kiitos osanotosta. JOULUYÖN MUSIIKKIHARTAUS su 24.12. Suorittaminen väsymykseen asti! Ihminen kokee kaipausta kohti pysyvää, ikuista, puhdasta: kohti valoa. Karoliina Arvilommin HUOVUTUSTÖITÄ & Roderick Welchin GRAFIIKKAA 22.12. Tunnelma on hiljainen, apeakin. Hän onnistuikin tavoittamaan yhdessä Kassun kanssa jotain sellaista, mikä meitä suomalaisia suuresti liikuttaa. Hän tuli johtamaan meitä Isänsä luo. Muut johtokunnan jäsenet ovat Hannu Hämäläinen, Teuvo Karjalainen, Matti Kuittinen, Erkki Lintunen, Matti Majoinen, Pentti Pöyhönen, Marita Vilén ja Leena Väistö. Koti-Karjala 4 Perjantai 22.12.2017 Sana sinulle Päivyri On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen Ja sanaton on sydämeni kieli. Tärkeää ei ole paikkojen siivoaminen ja ruoan valmistaminen. Jenni, Aadam, Aaron, Abel, Aapeli, Asser, Benjamin, Daavid, Dan, Debora, Eeva, Esteri, Iisai, Iisak, Jaakob, Job, Joosef, Joosua, Judit, Juuda, Lea, Leevi, Mirjam, Mooses, Natan, Nooa, Raakel, Rebekka, Ruuben, Ruut, Saara, Salomo, Samuel, Simeon, Susanna. klo 23.00 Kesälahden kirkossa. Lisätietoja nettisivuilta. Tiistaina: Tapaninpäivä, Teppo, Tapani, Tahvo. Mummoa ikävöiden Saana ja Miro Matias Neea ja Eevi. Tervetuloa! www.kitee.helluntaiseurakunta.. ”Tekevälle sattuu, tekemättömälle ei koskaan”. Hän on Kristus, Herra. Uppoutuneina ajatuksiinsa, välillä muutaman ajatuksen ilmaan heittäen. Lauantaina: Senni, Noel, ort. Vaatimaton majatalon karjasuoja eläinten vahvoine tuoksuineen sai olla tapahtumapaikkana tälle maailmanhistoriaa mullistaneelle tapahtumalle. TOHMAJÄRVI . /kulttuuriavuistukset 22. Mielessämme on usein oman hyvän tavoittelu. Sävellys on Kassu Halosen. Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa Kuin harras sävel sisälläni soisi. Laulu on piirtynyt sydämiimme syvälle. Vaikeistakin asioista on päätetty hyvässä hengessä. Näin kuuluu joululaulun ”Sydämeeni joulun teen” kaksi ensimmäistä säkeistöä. Yksi laulu puuttui vielä Vesa-Matti Loirin joululevyltä ja sitä Vexi kävi tekemään lokakuussa 1988. Sunnuntaina: 4. Ajatuksissa ovat oma perhe, ihmissuhteet, taloudelliset huolet, suru ja kaipaus. Keskiviikkona: Hannu, Hannes, Hans, ort. Kuten uutisen alussa todetaan, kyse oli Kiteen Eläkkeensaajien järjestäytymisestä. Pahoittelen virhettäni. Sydämessämme on jo aavistus Jumalan rakkaudesta. Tapani, Teppo, Teppana, Heikki, Feodor. Puhtaus omassa itsessämme tuntuu kaukaiselta, mutta se on toive, jonka haluaisi toteutuvan. . Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli. Oma elämämme on se lahja, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus tahtoo ottaa vastaan tänäkin jouluna. Kun jaksaisi taas tämän työvuoron, tämän yön loppuun. Ensimmäisenä jouluna Jumala tuli tavallisten ihmisten tasolle. Enkelin viesti kuuluu: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. Sitä toivotaan usein kuultavaksi. Kohti sitä, minkä pieni lapsi toi tullessaan ensimmäisenä jouluyönä. Ajatukset saattavat olla pienten lasten vanhemmilla kiireisen odotuksen myötä ristiriitaiset ja sekavat, kiukkuisetkin. Keskiviikon lehdessämme uutisoimme otsikolla ”Eläkeliiton Kiteen yhdistys järjestäytyi”. Sinne meille on tie valmistettu Jeesuksen Kristuksen viitoittamana. Teemanäyttely kunnioittaa taiteilija Michael Jacksonin jättämää taiteellista perintöä ja kuvaa hänen taiteilijuuttaan moniulotteisesti. Keskelle tätä maisemaa, keskelle arjen huolia ja yksinäistä tuleen tuijottelua, saapuu yhtäkkiä valo, kirkkaampi kaikkia muita. Läheinen ihminen unohtuu, jää sivuun. Jumala soi meille joulun lapsen, jotta löytäisimme Hänet itsensä, Taivaallisen Isän. Tähtinen, jouluinen avaruus on mielessämme kuva taivaasta ja iankaikkisuudesta. Äidit laittavat ”kystä kyllä”. Jotakin tuosta suuresta lahjasta on tajunnut pieni ihminen laulun viimeisessä säkeistössä: On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään Kuin oisin osa suurta kaikkeutta. TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Tohmajärven Keskustan kunnallisjärjestö nimesi maakuntavaaliehdokkaiksi myyjä, marjatilayrittäjä Marita Vilénin sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja, liikunnanopettaja Mikko Löppösen. Tänäkin jouluna tekeminen ja huusaaminen, suorittaminen ja siivoaminen korostuvat jouluvalmisteluissa. Isät pääsevät helpommalla. Koko ajan kuulostellen, onko kaikki tavallista vai kuuluuko jostain outoa ääntä tai rapsahduksia kielien laumaa lähestyvistä petoeläimistä. TANSSI JA UNELMA-TEEMANÄYTTELY Puun Sielun koti, Onnela avoinna 24.6.–31.12. Kuusen haku ja kinkun paisto lienevät miehille kuuluvia hommia. Ja ohessa hoitavat vielä oman päivätyönsä. Nuotion loimut näkyvät kauas. Siinä kuvataan sitä kaipuuta, mikä ihmisellä on ikuisuuteen. Vilho. Järventauksen paikallisyhdistyksen kokouksessa päätettiin kyläasiamies Tuomo Erosen ehdokkuudesta. Toivo Pykäläinen toimii siis Kiteen Eläkkeensaajien puheenjohtajana ja samalla Pohjois-Karjalan piirihallituksen puheenjohtajana. Miehet katselevat nuotioon mietteliäinä. Rakkaamme o.s. Adventti on hiljentymistä tulevan suuren juhlan edessä, valmistautumista Jeesus-lapsen syntymään. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Raafael, ort. Tänäkin jouluna. Mutta adventin sanoma on toinen: adventus Domini tarkoittaa latinaksi Herran tulemista. Vaikuttaa siltä, että tärkeintä adventin ajassa on valmistella yltäkylläinen ja runsaslahjainen joulu itsellemme ja läheisille. Laulu vie meidät olennaisen äärelle. Torstaina: Viattomien lasten päivä, Piia. Erityisavustukset alueelliseen ja kuntien taideja kulttuuritoiminnan kehittämiseen ja kokeiluihin haettavana www.kitee.. Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään, Vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Ti 2.1. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11 Kesälahti, on avoinna perjantaisin klo 9 – 13, pe 22.12. klo 16 kirkossa, Hukka, GröhnDimov. klo 13.00 Jouluaaton hartaus Niemisen kappelissa, Matti Perälä, Samuli Moilanen. Klo 23.00 jouluyön musiikkihartaus Kesälahden kirkossa, Mikkonen, Stöckell, musiikissa avustaa muun muassa kappeliseurakunnan naiskuoro. Kaikkea hyvää vuodelle 2018! TAKSI JUKKA LIPPONEN Kitee P. kirkkoherravirasto) avoinna tiistaisin, viikolla 52 keskiviikkona 27.12., klo 9 – 13. Klo 13.00 uudenvuoden seurat Tommoloilla, Ruokkeentie 7 A. Toiset lapset kuulema jopa kadehtivat heitä, heidän omaa ohjelmaansa. Sanajumalanpalvelus su 31.12. klo 18 vigilia. klo 13.00 Jouluaaton hartaus Väärämäen kirkossa, Mikkonen, Stöckell, kolehti Kiteen seurakunnan lähetystyölle. klo 15.00 sävelhartaus ja kirkkokuoron 90-vuotisjuhla kirkossa, Mikkonen, Stöckell, Kesälahden kirkkokuoro. 045 262 6027 Kiittäen menneestä vuodesta toivotamme Rauhallista Joulua sekä Hyvää Uutta Vuotta! KITEEN VESIKUNTA PALO-OJAN VESIOSUUSKUNTA KITEEN ETELÄINEN VESIOSUUSKUNTA KESKI-KARJALAN LÄNTINEN VESIOSUUSKUNTA Kalapolku 11, KITEE Puh. klo 17.00 (HUOM. klo 8 kirkossa, Kurkola, Gröhn-Dimov. www.kiteenseurakunta.. klo 9 aamupalvelus ja liturgia, Kristuksen syntymä, joulu. Pe 5.1. klo 10 kirkossa, Kurkola. Koko perhe kokoontuu 25.12. Viime vuonna, ensimmäisenä yksinäisenä hääpäiväaikana Raimo Kytölä oli tyttärensä perheen kanssa Virossa, tänä talvena on tiedossa loma tyttärenpojan kanssa Madeiralla. Jouluajan päivät olivat normaaleja työpäiviä. Ma 25.12. To 4.1. 0400 375 755/Jukka, 0400 677 650/Tanja Solja www.kiteenkotileipomo.fi info@kiteenkotileipomo.. klo 17.00 Lavrenchukin musiikkiperheen konsertti seurakuntasalissa. Vaimo kuoli pari vuotta sitten. Läheisiä muistetaan kortein ja lahjoin pitkin vuotta. Piirit: Aamurukouspiiri ke 27.12. Kolehti SLS:n lapsityö. Koti-Karjala Perjantai 22.12.2017 5 Seurakunnat Kitee Jumalanpalvelukset: Joululaulukirkko su 24.12. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 24.12. Huomio! Lankanumerot eivät ole enää käytössä. Kirpputori suljettu 20.12.2017 – 8.1.2018. 6.1. Hyvää Joulua! Nuorisotyö: Romolan nuorisokahvila kiittää tuesta Kiteen Kotileipomoa, Kiteen R-kioskia ja Arppen koulun oppilaskuntaa ja toivottaa kaikille hyvää joulua! Yhteystietoja: Virasto av. Uudenvuodenpäivänä, ma 1.1.2018 klo 10.00 messu kirkossa, Mikkonen, Stöckell, kolehti Kristillinen Työväenliitto ry:lle. klo 9 liturgia ja suuri vedenpyhitys, Teofania, Herran kaste. Jouluaaton hartaudet su 24.12. Tavataan taas ti 2.1.2018! Jouluista iloa ja lämpöistä oloa asiakkailleni! Kiitos kuluneesta vuodesta. Kappeliseurakunnan toimisto (ent. Kuollut: Soini Armas Hirvonen 88 v, Maire Marjatta Ikonen 82 v. Lapsityö: Joululoma päiväja perhekerhoissa 18.12. messu seurakuntasalissa, Sirkka Kotro. Ma 25.12. Kastettu: Oiva Armas Olavi Kostamo. Heille on silloin muuta ohjelmaa. Uudenvuodenpäivänä, ma 1.1.2018 klo 13.00 sanajumalanpalvelus seurakuntasalissa, Ilmo Kurkola, Pertti Häkkinen. klo 10 kirkossa, Kurkola, Saari. Messu ma 1.1. Loppiaisena, la 6.1. Seuraavalla ´heitolla´ meni jo koko jouluhössötys. Kristus Syntyy – Kiittäkää! RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen Rääkkyläläisellä Raimo Kytölällä ei ole joulustressiä, ei ole ollut enää moneen kymmeneen vuoteen. – Emme lähetä joulukortteja, emmekä anna joululahjoja. Joulupäivänä, ma 25.12. Jo ennen Jehovan todistajaksi tuloaan Kytölät tutkivat raamattua ja saivat silloin tuekseen luterilaisen kirkon papinkin, jonka näkemyksen mukaan raamattu ei kehota juhlistamaan joulua, Jeesuksen syntymäpäivää. 0400-183509. – Vaimo sai sappivaivat jouluruoista ja joutui sairaalaan, muistelee hän vuosien takaista tapahtumaa mikä sitten johti joulukuusen lentämiseen parvekkeen kaiteen yli. klo 13 jouluaaton suuri ehtoopalvelus. Sanajumalanpalvelus ma 25.12. Onnea & terveyttä vuodelle 2018! Hierontapalvelu Tuija Parkkonen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018! Kaisa Sirén ja Emilia Karvinen Kiteentie 3, Kitee, 0445 227 226 Kaisan Kemikalio ja Kauneushoitola Sydämellinen kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Oikein hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! MK HUOLTOJELPPI T:MI Matti Konttinen, Piennartie 7, Rääkkylä P. Ke 27.12. 045-111 9555, Diakonia 040-739 1933. Ensin lensi kuusi, sitten loppui joulu Raimo Kytölällä ei ole joulustressiä, ei hössötystä eikä ostaa, ostaa -pakkoa. Tarinatupa joululomalla 8.1.2018 asti. La 6.1. Kiteen seurakunnan kaikua saa kirkon ovilta. klo 15 Lepokankaan kappeli Kurkola, Saari. Puhelinasiointi ma – pe klo 9 – 14 puh. /kesalahden-kappeliseurakunta. klo 10.00 Joulupäivän sanajumalanpalvelus seurakuntasalissa, Matti Perälä, Annikki Logrén, kirkkokuoro. Kolehti Parikanniemen lastenkodille. Klo 15.00 Jouluaaton hartaus seurakuntasalissa, Matti Perälä, Annikki Logrén. Vapaa pääsy, kolehti musiikkiperheen työn hyväksi. Klo 23 Valkeavaaran rukoushuone, Hukka, Gröhn-Dimov. Juhlakahvit seurakuntasalissa. 040 727 7007. Juhlatonta ei Kytölän kolmilapsisen ja jo seitsemän lapsenlapsisen perheen elämä, eikä jouluinen aikakaan kuitenkaan ole. Loppiaisena, la 6.1. Joensuun ortodoksinen seurakunta toivottaa Kaikille riemullista Vapahtajan syntymäjuhlaa ja siunauksellista vuotta 2018. – Emme vietä mitään syntymäpäiviä. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee Su 24.12. suljettu, puh. Klo 15.00 Jouluaaton hartaus Kesälahden kirkossa, Mikkonen, Stöckell, Kesälahden kirkkokuoro, kolehti Kiteen seurakunnan lähetystyölle. Klo 16 Heinoniemen kirkko Kurkola, Saari. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Sukulaiset kunnioittavat Kytölöitten päätöstä, vaikka alussa molempien äidit vähän ´jurrasivatkin´ vastaan. klo 18 kirkossa, Hukka. Lapsia muistetaan koulujen päätyttyä pikku lahjoin. Sanajumalanpalvelus ti 26.12. Hän halusi auttaa työkavereitaan, päästää heidät perheittensä luo, mies muistelee. 0400-183509. – Vaimo oli silloin aina työssä. klo 10. Maahanmuuton myötä joulua viettämättömiä lapsia on paljon. klo 8 takkahuone. toimisto on suljettu, puhelinasiointi ma – pe 9-14 puh. Lapset eivät osallistu koulun joulujuhlaan tai joulukirkkoon. klo 18.00 Yhdessäkonsertti seurakuntasalissa, sanaa ja laulua, mukana laulajia Kiteeltä, Kesälahdelta ja Rääkkylästä. – 7.1. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. Kari Kulmala Kansanedustaja Turvallista joulua. Talviuinti Hellaniemessä lauantaisin klo 15.30 – 20.00, naiset 15.30 – 16.30 ja 18.30 – 20.00, miehet 16.30 – 18.30, saunamaksu 6,00 €. – Syömme silloin päivällistä ja vietämme aikaa yhdessä. Sittemmin joulunvieton jättämisen tueksi on tullut usko, Kytölät ovat Jehovan todistajia. Kiteen Kotileipomon myymälät kiinni viikon 52 eli 27.–29.12.2017. – Hääpäivänämme, kertoo Raimo Kytölä, ilosta huolimatta surullisena. Su 7.1. Kari Ka ari Kansa a rva rv rva oulu oulu lu T Tur T Tu Tur ur jo jo Hyvää Joulun aikaa! Kiitos vuoden 2017 yhteistyöstä. Siunattua Joulua! Kesälahden kappeliseurakunta Jouluaattona, su 24.12. AIKA!) kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. ma – to klo 9 – 14, perj. . Kolehti Kiteen srk:n lähetystyölle. Kynttilät Kytölän talossa palavat syksystä kevääseen. klo 10.00 joulun sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen, Stöckell, kolehti Parikanniemisäätiölle. Kuollut: Salli Mirjami Malinen 64 v
Kun kerrotaan Jeesuksen tulleen tähän maailmaan parituhatta vuotta sitten ja olevan yhä vaikuttamassa ihmisten kohtaloihin, ollaan taas käsittämättömän asian kanssa tekemisissä. Onkohan tämä kirjoitettu juuri meitä kaamoksen keskellä marrasjoulukuussa asuvia varten. 0424 755 790 monimesta@monimestarit.. Ei kuitenkaan siinä mielessä, että antoisa joulunvietto edellyttää välttämättä paljon vaivannäköä, runsaita lahjoja ja loistokkaita puitteita. Tähän täydellisten joukkoon en yllä ja tarvitsen paljon anteeksiantamista. Tänä syksynä on valaistu sinivalkoisesti isojakin kohteita maamme itsenäisyyden juhlistamiseksi. – Isä, haluaisitko sinäkin kiittää Jumalaa Jeesus-lahjasta. Evankeliumi Jumalan rakkauden tulosta ihmisten ulottuville Jeesuksessa on perusvastaus syvimpiin tarpeisiimme: anteeksisaamisen, mielenrauhan ja Jumalan ehdottoman mielisuosion kokemiseen. 2:14) Sellaista se on aina, kun joulun lahja ja tehtävä toteutuvat. Joulu on lahja. 400-vuotias Joulupukki vierailee kilttien lasten luona tuoden lahjojaan kuluneen vuoden käyttäytymisen mukaan kuin palkkiona. Myös tietotoimistomme STT kertoi Suomessa elävän tuhatkunta sata vuotta täyttänyttä ihmistä ja maailman vanhinkin elossa oleva ihminen yltänee pukin rinnalla vaatimattomaan 130 vuoden elinikään. – Vaikka paistopussiin kertynyt rasva olisi helppo kaataa tiskialtaaseen, sitä ei saa tehdä. – Viemärin avaus voi olla asukkaille epämiellyttävä toimenpide. Joulu on tehtävä. Jumala haluaa olla armollinen syntisille ja pahoille, jotka hänen luokseen tulevat. Huomaa myös, että Joulupukin vaikutusvalta taitaa rajoittua pariin kuukauteen vuodessa mutta Jeesus haluaa kohdata meitä vuoden jokaisena päivänä! Olavi Huovinen Kiteen vapaaseurakunta Mystinen joulu. Ulosottomies ei ole armollinen joulun jälkeen periessään joulumarkkinoiden huumassa ylilyöntejä tehneitä. Valoa me tarvitsemme terveydeksemme. Anna kinkkurasvan jäähtyä ja kovettua sopivassa astiassa, vaikkapa maitopurkissa. Ei. Varsinkin kerrostalojen keittiöviemärilinjoissa putken sisäpinta on useimmiten tukkeutunut pitkältä matkalta. En minä ole tullut vanhurskaita, vaan syntisiä varten.” Tässä on melkoinen vastakohtaisuus joulun sisällön arvioinnissa. Minun uskoni tähän palkitsemisjärjestelmään on hieman karissut kenties siksi, että en ole onnistunut täyttämään kiltteysodotuksia. Joulun tehtävään kuuluu ennen muuta arvostaa Jumalan suurta Lahjaa ja iankaikkista elämää, jonka saamiseen lahjaa tarvitaan. ’Meitä täydellisiä on kovin vähän’, antoi apostoli Paavali kirjeessään korinttilaisille ymmärtää. Kun Jumala näin on armahtanut meidät antamalla oman poikansa sovittamaan pahat tekomme, olemme mekin velvolliset armahtamaan toistemme vajavuuksia. Joulu on sydämen tehtävä. asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta. Vietettiin rukoushetkeä. kiittää asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua, sekä menestystä vuoden 2018 jokaiselle päivälle. Toki haluan huomioida merkityksellisiä läheisiäni hyvän tahdon osoituksin, esimerkiksi lahjoilla. Pääasia, että emme jätä huomiotta meille syntynyttä Vapahtajaa. Onkohan jouluperinteemme tässä kestävällä pohjalla. Ei luvatakaan karkkia palkkioksi hyvästä käytöksestä vaan Vapahtaja tuli nimenomaan epäonnistuneiden vapauttajaksi. Viemäri ei ole roska-astia, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo. Kaamosmasennukseen taipuvaisille on keksitty myös joulupukkimyytti piristäjäksi. Sen seurauksena joulunviettäjien sydämissä oli sama sointi kuin taivaallisen sotajoukon ylistyksessä ensimmäisenä jouluyönä: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Näin evankelista kirjoittaa jouluevankeliumissa meitä syntisiä varten ja lisää, ”te löydätte lapsen…” Tämän ’Joulun lapsen’ löytämiseen haluaisin jokaisen meistä pyrkivän silloinkin, kun tämän maailman valtiaat ja käskynhaltijat kurittavat vähäväkistä kansaa verollepanoilla ja muilla rasitteilla. Tässä sopuisassa asenteessa lähimmäisiämme kohtaan uskon Joulun meille kaamoksen kansallekin olevan suuri ilojuhla. Siksi tarvitsen vapahtajaa, joka tuli ottamaan pois myös minun pahat tekoni ja avaamaan silmäni sille valolle, joka syttyi maailmaan Jeesuksen syntymässä kauan sitten. Kinkkurasva ja viemäri eivät sovi yhteen HoitoApilan väki kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää joulua sekä hyvänolon vuotta 2018! Eve, Kaarlo, Mervi, Tuija ja Riitta Kesälahdentie 37, 59800 KESÄLAHTI puh. Lahjat oli jaettu. Tässä jouluvalaisemisessa ei kuitenkaan ole terveyskysymykset pontimena, vaan jotain muuta. kysyi yksi perheen neljästä lapsesta. Keisarinkuja 4–6, Kitee 0400 188 166 Ark. Veden laskeminen rasvan kanssa ei auta: kylmä vesi jopa vauhdittaa rasvan kovettumista ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista. Toiseksi myös paikallislehtemme joulunavauskirjoituksessaan kertoi, että oikea joulupukki ei kerkiäkään Kiteelle, vaan joku jouluhenkilö lähikaupungista palvelee pukin edustajana. Lämmin rasva on juoksevaa, mutta jäähtyessään se muuttuu tahmaiseksi ja kittaantuu viemäriputkeen. Taivaallisen rakkauden täyteistä joulua ja mielenrauhaa vuodelle 2018! Kari Pölönen pastori Kiteen helluntaiseurakunta Joulun lahja ja tehtävä Mitähän minun jouluuni sopiikaan. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Lämpimät Kiitokset Kiitos vuodesta 2017. Kinkun paistaminen on joulun herkkuhetkiä, mutta mitä tehdä paistorasvalle. Kuitenkin tärkeämpää lienee armollisuus kohtaamiamme kohtaan, että hyväksymme heidät vajavuuksineen. Suljettu 24.–26.12. Erään viisikymppisen miehen kohdalla se tapahtui näin: Oli jouluaaton myöhäinen ilta Pohjois-Karjalan pienen kylän talossa. Koruttomiahan ne Ihmisen Pojan syntymänkin puitteet olivat. – Jumala, ole minulle syntiselle armollinen! parahti itkuinen isä hetken hiljaisuuden jälkeen. Ps. Vaikka kinkku sulaa vatsassa, paistorasva ei sula viemärissä. Jos viemäri kuitenkin tukkeutuu, kutsu apuun LVI-ammattilainen. En väitä olevani väittämissäni oikeassa mutta minun uskoni pukkimyyttiin vähintään horjuu. ’Kansa, joka pimeässä vaeltaa, näkee suuren valon’, kirjoittaa profeetta Jesaja isossa kirjassa 2800 vuotta sitten. Koti-Karjala 6 Perjantai 22.12.2017 ” Itsenäisyys on paitsi lahja, niin myös tehtävä”, totesi presidentti Sauli Niinistö päiväkäskyssään, jonka hän antoi maamme itsenäisyyspäiväjuhlien aikoihin. Siirrä jäähtynyt rasva esimerkiksi biojäteastiaan. 8–17, la 9–13. Täällä Pohjan perillä vuoden pimeimpään aikaan vietetään joulua, johon liitetään kirkkaat valojuovat valaisemaan koteja, pihoja, puistoja. On kaikkien etu, että viemäri avataan ja puhdistetaan koko pituudeltaan ammattimaisesti, Ylönen toteaa. Joulussa on jotain samaa. Ilojuhlaa Jeesuksesta voidaan viettää vaatimattomissakin puitteissa. 042 4755 790 monimesta@gmail.com puh. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!. Hän on Kristus, Herra. Jeesus sanoi itse: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Toinen suunta on Raamatun ilmoitus tulevasta Vapahtajasta, joka syntyisi ihmiseksi ja tulisi pelastamaan pahaa tekeviä ihmisiä ansaitsemastaan rangaistuksesta
hyvää ja herkullista joulua s-marketista.. Tapaninpäivänä ti 26.12. palvelemme sunnuntaiaukioloaikojen mukaisesti. S-market Kitee ja Tohmajärvi klo 10–21, S-market Kesälahti klo 10–18, S-market Rääkkylä klo 12–18 paras lahja on hyvä ruoka. Aukioloaikamme löydät osoitteesta: www.pko.fi Palvelemme joulun aikaan: y Jouluaattona su 24.12. klo 7–14 y Joulupäivänä ma 25.12. klo 7–14, joulupäivänä ma 25.12. suljettu. Koti-Karjala Perjantai 22.12.2017 7 Palvelemme jouluaattona su 24.12. suljettu y Tapaninpäivänä ti 26.12
Niin vähän viikkoja enää edessä ennen juhlapyhiä, niin paljon tehtävää. Siinä on vuosi vuoden jälkeen joulun todellinen merkitys, ilo ja ihme. Silloinkin, vaikka kaikki muut asiat osoittaisivat jotain aivan muuta. Kantakoon Jumala hyvyydessään meitä ja läheisiämme uskon, toivon ja rakkauden lahjoilla. Kuitenkin enkelten ihmeellinen viesti paimenille, heidän saapumisensa seimelle ja itämaan tietäjien vierailu saivat heidät varmasti viimeistään vakuuttumaan siitä, että tämä oli Jumalan suunnitelma. Jeesus sanoi painokkaasti: ”Älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä.” Jeesus puhui siitä, ettei meidän pidä lähteä ennustelemaan aikojen loppua tai mitään muutakaan. 040 508 5088 Palvelemme arkisin klo 7.30–16.30 Asemantie 18, TOHMAJÄRVI, p. Minun elämässäni oli kääntynyt uusi lehti, Jeesus tullut on. Näetkö joulukynttilän. Olin pelastunut ja matkalla taivaaseen vastaanottamalla Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani ja näin se on jokaisen ihmisen kohdalla. Puhumattakaan pian Jeesuksen syntymän jälkeen alkaneesta pakomatkasta Egyptiin. Tämä maailman Vapahtaja, Jeesus, haluaa antaa sinullekin pelastuksen, että elämäsi voisi muuttua. Näetkö äidin väsyneen. Tänäkin jouluna Jeesus on todellisuutta, ei vain seimen lapsena, jollaisena Hänet usein kuvataan, vaan maailman Vapahtajana. Tärkeintä on hiljentyminen joulun suuren sanoman äärelle. Harmonista yhdessä olemisen aikaa notkuvien joulupöytien vieressä täynnä tunnelmaa. Kirkas on Jeesus-lapsosen taivainen valtakunta. Ei ole niin vaarallista, vaikka piparit valmistuisivat valmistaikinasta tai vaikka niitä ei olisi ollenkaan, maailma ei kaadu myöskään siihen, jos joulukortit eivät kulkeutuisi postiin asti tai joulusiivous jäisi tekemättä. Tuskin Marian suunnitelmissa tai haaveissa oli synnytys tallissa eläinten keskellä. 17:21). Sekä vanha että uusi suomennos osuvat siis tärkeään asiaan. Osaisimmeko ottaa vähän rennommin ja ajatella, että Jumalan suunnitelma voi toteutua myös minun kohdallani. Toivotamme kaikille Rauhallista Joulua ja toiminnallista vuotta 2018!. Näetkö eläinten talon. JORMA KINNUNEN Älä isä jouluna juo Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2017 ja toivotamme Hyvää joulua sekä menestystä vuodelle 2018! Puhoksentie 9, KITEE, p. Kaikkien meidän vuoksi hän taivaasta maahan lähti. Kuuletko joulun äänen. Jeesus tullut on! Jo satoja vuosia aikaisemmin, oli Jumala ilmoittanut profeetta Jesajan kautta sanoman: Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Kaikki tämä oli kuitenkin Jumalan suunnitelmissa. Se voi olla vuoden tähtihetki yhdessä rakkaiden kanssa tai vuosi vuodelta uusiutuva pahanolonaika, jolloin ihminen on yksinäisimmillään. Aikojen saatossa kulkee monenlaisia uutisia ja viestintuojia. Vieläkin se haluaa kertoa sinulle, Jeesus tullut on. Tahdon toivottaa Sinulle ja läheisillesi hyvää joulua ja enkeleitä vuodelle 2018 tämän Anna-Mari Kaskisen runon sanoin: ”Näetkö hangen valkoisen, näetkö puhdasta lunta. Voisinko tänä jouluna vähän höllätä joulun suhteen. Puhe Jumalan valtakunnasta liittyi siihen, että uskon asioissa ei pidä lähteä höntyilemään. Syntymää todistaneet lammaspaimenet olivat yöllä hämmennyksissään. Joulun sanoma kertoo, että Jeesus, Jumalan Poika, syntyy maailmaan. Muistan ensimmäisen joulun uskovaisena miehenä. Kotiseudullemme rakennettujen upeiden seimiasetelmien äärellä joulu on keskellämme ja ehkäpä myös sisäisesti meissä. Toivotan joulurauhaa ja Jumalan siunausta. Olin usein sekasortoisen elämäni keskellä toivonut pääseväni Taivaaseen, mutta silloin ymmärsin ettei Taivaaseen pääse toivomalla. Viimekin joulu me karussa oltiin, sinua karkuun turvakotiin tultiin. Elämään aivan arkiseen antaa hän joulun valon.” Leena-Susanna Mikkonen Kappalainen Kesälahden kappeliseurakunta Se joulunaika on taas käsillä Onko joulu sisäisesti meissä vai meidän keskellämme. Ihan erityisesti tänä vuonna on tuntunut siltä, että joulun aika on mennyt nopeampaa kuin koskaan ennen. Kysymys viittaa asiaan, jota Rääkkylän jumalanpalveluksissa on viime aikoina mietiskelty. Tervetuloa jouluajan palveluksiin! Matti Perälä Kiteen seurakunnan vt. (Luuk. Jumalan valtakunta on joka tapauksessa lähellä ja myös löydettävissä sisältämme. Jeesuksen kuulijoiden oli mahdotonta käsittää, että Jumalan valtakunta oli läsnä juuri siinä, heidän keskellään. Katso, kun kimmeltää tähti. Ja kuitenkin melko usein joulu on jotain muuta. Jes 9:5. kappalainen, Rääkkylä Joulu keskellemme Hiljaa, hiljaa, joulun kellot kajahtaa. Äiti ei perheen hajota sallis, koti on meille rakas ja kallis. Tässä tutussa joululaulussa ilmenee koko joulun ydin. vaikkakin murhetta sisällään kantaa. Jeesuksen puhe voitaisiin kääntää suomeksi myös sanomalla, että ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. Yhtään jouluun valmistautumista ei helpota se, että usein teemme itsellemme tästä joulunalusajasta niin paineistetun ja aikataulutetun. Jotain toisenlaista tuli keskelle heidän tavallista työarkeaan. Juuri näin piti käydä, juuri näin oli tarkoitus käydä, vaikka se ei ehkä heti Mariasta ja Joose. 040 556 4490 Palvelemme arkisin klo 8.00–16.00 Kotiseudun historiaa ja nykypäivää www.kiteeseura.com, emuseo.?/ kiteenkotiseutumuseo kotiseutuyhdistys Kitee-Seura kiittää kaikkia tahoja, jotka loivat pohjaa Kiteen kotiseutuharrastuksen onnistumiselle kaudella 2017. sta siltä tuntunutkaan. 2) kertoo, että ”Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja tutkisteli sitä”. Joulukortit ja -muistamiset ystäville ja sukulaisille, kinkun hommaaminen, laatikoiden tekeminen, pipareiden leipominen, joulusiivouksesta puhumattakaan. Tiedotusvälineissä meille kyllä kerrotaan siitä, millainen joulun kuuluisi olla. Koti-Karjala 8 Perjantai 22.12.2017 Tässä se taas on käsillä, se joulunaika. yksin hän muutoin ei käytöstään muuta. Äitikin varmaan taas anteeksi antaa. Näin asia ilmaistiin vuoden 1938 käännöksessä. Jeesus puhui siitä, että ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”. Sama jouluevankeliumi (Luuk. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos aikataulut olisivat täysin pitäneet silloin aivan ensimmäisenä jouluna. Siunausrikasta joulun aikaa ja tähänastisen elämäsi parasta alkavaa vuotta 2018. Aivan kuin toiseksi ihmiseks muutut, turhaan ja syyttä kaikille suutut. Rakkahin Jeesus isäämme auta. Voisimmeko mekin löytää jotain tuosta ensimmäisen joulun ilosta, rauhasta ja valosta. Jotenkin tuntui, että kynttilän liekkikin loisti kirkkaammin kuin koskaan aikaisemmin sitä katsoessani. Kari Korhonen Tohmajärven helluntaiseurakunta Kuuletko joulun äänen! Selvänä olet isistä parhain, mutta viina vie sinut poluille harhain. Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen: Jeesus tullut on. Tärkeintä on miettiä sitä, miten Suuri Jumala tuli meidän takiamme taivaan loistosta tänne pimeään ja kylmään maailmaan
Seija kertoo, kuinka hän on joidenkin lasten ja perheiden kanssa päässyt kahden vuoden aikana luottamukselliseen suhteeseen. Kenelläkään ei ollut oikeutta kyseenalaistaa tekemisiäni. – Se kuin eräänlainen kerho, jonne äidit tuovat lapsensa aina kahdeksi tunniksi kerrallaan. tr päättää paaston Sardar halusi esitellä afganistanilaista pukeutumista. – Leikimme silloinkin ihan samat tonttuleikit kuin leikimme tänäänkin, Eeva sanoo. Joulutunnelmaa on luomassa myös Tapio Lappalainen harmonikkoineen. Paljon on vauvoja. EEVA RUUTIAINEN on kyläyhdistyksen aktiivisena jäsenenä ollut koko vastaanottokeskuksen olemassaolon ajan mukana helpottamassa turvapaikanhakijoiden sopeutumista suomalaiseen arkeen. Sardar yrittää kertoa lyhyesti tuosta varsinkin lapsille tärkeästä paastonajan lopun juhlasta. Olivat melko vieraita tähän kulttuuriin. – Työmme on tavoitteellista, lapsen psyko-sosiaalista kasvua tukevaa. – Silloin heti vuonna 2015 jouluna tulimme tänne ja aika lailla samalla tavalla kuin nytkin, paitsi tonttuhattuja ei tuotu ja seurakuntakin oli vastaanottokeskuksen kanssa mukana joulujuhlaa järjestämässä. Joulupukki käy mielellään Koivikolla. Se on jäänyt pois, sitä ei ole enää tänä päivänä, Seija Pakarinen toteaa tyytyväisenä. monikulttuurisuus, perhetyö sekä vapaaehtoistyö. Tällä kertaa kumppanina on Pelastakaa lapset ry. – Meidän yhteistyö vastaanottokeskuksen kanssa alkoi heti, kun tänne tuli ensimmäiset asukkaat vuonna 2015 syksyllä, Eeva kertoo. Lasten riemu ikään katsomatta oli aitoa ja rajatonta. Unohtumaton hetki kaikille. Meillä Afganistanissa, kun paasto päättyy, heti aamulla peseydymme, pukeudumme uusiin vaatteisiin ja menemme rukoilemaan, Sardar kertoo. – Kotiin palattua juhlimme ja syömme perheen kesken. Vastaanottokeskuksen rajaton jouluriemu Eeva Ruutiainen katsoi, että varmasti jokainen sai lahjan. Id al . Ja ne kuvat singahtaa heti maailmalle, mikä mihinkin, Eeva tietää. Hän asuu tällä hetkellä Kiteen vastaanottokeskuksessa. – Joskus kaksi vuotta sitten oli sotaleikkejä ja aina semmoista lyömistä ja moukaroimista, toistenkin lyömistä. – He saavat perheenjäseniltään rahaa, joilla voivat sitten ostaa kaikenlaista. – Me käymme muutenkin aina toivottamassa uudet asukkaat tervetulleiksi, ja tämä Koivikkohan kuuluu vanhojen kylärajojen mukaan Niinikummun kylään. – Näiden kolmen päivän aikana on lomaa töistä ja koulusta. Tarina kertoo, että joulupukilla on luottokortissaan luottoraja varsin korkealla ja niinikumpulaisilla hyvät suhteet kauppiaisiin. Seija kuuluu Pelastakaa lapset -järjestöön ja vastaa vastaanottokeskuksen Lapsiystävällinen tila -toiminnasta. Hän on myös opiskellut Helsingin yliopiston kautta lasten ja nuorten traumojen ja kriisien jälkeiseen psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä asioita. trin viettäminen vaihtelee kulttuurin mukaan. Islamilaisessa maailmassa lähin joulun vastike on Ramadanin päättävä kolmepäiväinen Id al . Alle kaksivuotiaiden lasten kanssa äiti on aina mukana, Seija sanoo. Kiitämme kuluneesta vuodesta. – Saimme uudet vaatteet ja kengät, leikimme kavereiden kanssa, ostimme uusia tavaroita ja maistelimme uusia ruokia, Sardar muistelee. Toivotamme kaikille rauhallista joulunaikaa ja osaamisen iloa vuodelle 2018! Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä lahjoittaa joulutervehdyksiin varatut rahat tänä vuonna Pohjois-Karjalan Syöpälapset Sykkyrä ry:lle.. Silloin lapsetkin saavat tehdä melkein, mitä haluavat. – Siellä me sitten yhdessä leikitään, lauletaan ja askarrellaan. Hän on myös tyytyväisenä pystynyt toteamaan, kuinka Lapsiystävällinen tila on kantanut hedelmää. – Käytännössä järjestämme kahtena päivänä viikossa alle eskari-ikäisille Lapsiystävällinen tila -toimintaa. Seija Pakarinen, oikealla, ehti joka paikkaan. – Itse muistan Idin suloisena aikana, jolloin oli vapaus tehdä kaikkea. – Id al . Niinikummun kyläyhdistys pitää kunnia-asiana, että jokainen lapsi saa joulujuhlassa lahjan. SEIJA PAKARINEN jäi eläkkeelle kirkon diakoniavirasta. – Myös kerroimme, minkälaista täällä on elää, minkälaista meillä on kesällä ja talvella, miten me asumme, minkälaiset meidän perheet on ja näytimme myös kuvia. Joulupukkia odotellessa lauletaan ja leikitään ja millä riemulla! Aikuisiltakin maailman karuus tuntuu unohtuvan hetkeksi. Sitten nuorempi polvi menee myös sukulaisten luo ja vastaavasti sukulaiset tulevat meidän kotiimme jakamaan ruoan ja juhlimaan. – Rukoukseen, joka kestää tunnista kahteen, kokoontuu tuhansia ihmisiä. Joskus on mukana ollut lähes 20 lasta. – Kaikki olivat silloin suoraan tulleita, heillä ei paljon pysähdyspaikkoja ollut Suomessa ollut. Seijan erikoisalaa olivat mm. Lapset saavat tehdä silloin, mitä haluavat. KITEE Aladár Bayer Afganistanilainen Sardar Wali Srak kertoo olevansa runoilija, kirjailija ja toimittaja. Mieheltä on ilmestynyt viisi kirjaa. Niinikummun kyläyhdistys on taas kerran järjestänyt jouluksi kestit. tr -juhla. Nyt kun meille tuli kylälle kerralla näin paljon uusia asukkaita, niin kävimme täällä tarjoamassa tervetuliaiskahvit. – Mihinkään paikkaan ei pukki ole saanut niin suurta tervetulotoivotusta, niin iloista vastaanottoa, eikä missään ole joulupukkia kuvattu niin paljon kuin täällä. Koti-Karjala Perjantai 22.12.2017 9 KITEE Aladár Bayer Kiteen vastaanottokeskuksessa on lapsille koittanut vuoden kohokohta. – Rahaa tulee todella paljon, kun sitä jakavat sedät, veljet, isät, äidit ja isovanhemmatkin
Mutta en ollut pettynyt, kun tulokas paljastui pojaksi. – Seurantaa ja selvityksiä tehdään vuosittain viiden vuoden ajan lapsen tultua Suomeen. – Kimin ”erityistarve” oli sellainen, että sitä ei muissa maissa olisi edes varmaan luokiteltu, Martti toteaa. Nyt Kim on täysivastuullisesti meidän poika, Kaija toteaa. Tähänkään lastenkotiin ei päässyt vierailemaan muuta kuin johtajan kutsusta. Lausuntoa konsultoi turkulainen lasten lääkäri, joka käy läpi kaikki lapsiesitysten terveysselvitykset. Tällä löytöpaikallakin perhe vieraili. Äiti-Kaija totesi, että uusia ei enää synnytetä, mutta adoptiolapsi olisi tervetullut. 2013, Kaija kertoo. – Vielä ei olla tehty uutta reissua, mutta kyllä kahden vuoden sisällä olisi tarkoitus lähteä Kiinassa käymään, Martti arvelee. – Kimille on ollut aina selvää, että hän on kiinalainen, joka on Suomen kansalainen. Mitä adoptiovanhempina oleminen on sitten antanut Parviaisille. Guangzhoun 25 miljoonan ihmisen provinssissa lastenkodissa asunut Kim kohtasi uudet vanhempansa suurkaupungin adoptiokeskuksessa. Joka tapauksessa oma äidinkieli varmasti palautuu, kunhan sitä pääsee opiskelemaan, Kaija arvioi. PARVIAISTEN uusioperheessä oli kolme poikaa ja lisää lapsia vielä kaivattiin. Parviaisen perhe oli yhdessä noutamassa Kimiä Kiinasta vuonna 2012. Koti-Karjala 10 Perjantai 22.12.2017 KITEE Riitta Hakulinen Tänä kesänä Kaija ja Martti Parviainen tekivät viimeisen raportin palveluntuottajan eli Pelastakaa Lapset ry:n (PeLa) kautta Kiinasta adoptoimastaan Kim-pojasta. Viiden vuoden aikana Kim on kasvanut uutta kieltä opettelevasta pikkupojasta kymmenvuotiaaksi koululaiseksi, joka iloisena ja sosiaalisena luonteena on löytänyt paljon uusia kavereita ja harrastuksia. Oppimisvalmiudet ovat olleet muuten hyvät. Sopeutuminen uuteen kotimaahan ja uuteen perheeseen on Kimillä sujunut vanhempien mukaan hyvin. – Matkajärjestelyt oli tehty Kiinan päästä, se kuului silloin tapoihin. KIINAAN perhe lähti elokuussa neljän hengen voimin, vain vanhin aikuista lapsista jäi kotiin. Ennen Kimin pääsyä uuteen kotimaahan ja Parviaisten toiveen täyttymistä ennätti kulua kuitenkin seitsemän pitkää odotuksen vuotta. Kaksi ja puoliviikkoinen vierailu uudessa maassa ja kulttuurissa oli elämys. – Tällaista lasten jättämistä julkiselle paikalle tapahtuu Kiinassa melko usein, koska vanhemmat toivovat, että lapsi löydetään. Kimin vanhemmista tai tarkemmasta syntymäajastakaan ei ole tietoa. Martilla oli tulossa 50 täyteen v. Kim kävi esikoulun kahteen kertaan juuri kielen oppimisen vahvistamiseksi. Uudet aurinkolasit päässä alettiin tehdä välitöntä tuttavuutta. Vierailuun kuului myös suurkaupungin nähtävyyksiin tutustumista ja Kiinanmuurilla vierailu. – Tietysti jännitin sukupuolta. Tässä yksikössä oli satoja lapsia. Omista ajatuksista tai asioista ei helposti tuntemattomammille kerrota, Kaija selventää. Parviaisilla oli 22 tuntia aikaa ilmoittaa päätös lapsen vastaanotosta. Ennen adoptiojonoon pääsemistä tehdään kotiselvitys ja anotaan selvityksen pohjalta adoptiolautakunnalta hyväksyntää hakijaksi. Lastenkodin parhaat leikkitoverit ja hoitajat hän tunnistaa, mutta nimet eivät muistu enää mieleen. Tietojen mukana tuli englanninkielinen lääkärinlausunto Kimin terveydentilasta. VUONNA 2006 Parviaiset saivat hyväksynnän adoptiovanhemmuudesta ja odotus alkoi. ” Kimille on ollut aina selvää, että hän on kiinalainen, joka on Suomen kansalainen. – Selvitykseen kuului haastatteluita, sosiaalityöntekijän kotivierailuita, oman historian läpi käymistä ja monenlaisia kotitehtäviä, kertoo Kaija. Kiintymys syntyi kuin itsestään, Kaija kertoo. Asuimme hulppeassa hotellissa ja palvelu pelasi kaikin puolin. Alkuun lumi ihmetytti ja perheen koirat hieman pelottivat. Yleensä ikä heittää plus-miinus kolme kuukautta, Kaija kertoo. Reissun aikana ehdittiin käydä kolmessa kaupungissa: Hong Kongissa, Guangzhou ja Peking. – Kimillä on selvästi kiinalaiseen kulttuuriin kuuluvaa pidättyväisyyttä. Eläväinen ja sosiaalinen poika on löytänyt harrastuksikseen lentopallon, pesäpallon, uimisen ja sählyn. Kimillä on muistikuvia Kiinan ajasta ja niitä palauttelevat mieleen yhdessä haastatteluhetkellä katselemamme kuvat hakuajalta. – Kyllähän tämä on entisestään lisännyt omaa suvaitsevaisuutta, Kaija mainitsee. Haasteena oli, että vanhemman vanhemman ja lapsen ikäero ei saanut olla 45 vuotta enempää. – Tuntui ihmeelliseltä ajatus lähteä ulkomaille, kertoo tuolloin viisivuotias Kim päällimmäisistä ajatuksistaan kohtaamisen hetkellä. – Lastenkoteja on hyvin monentasoisia. – Kim alkoi heti matkia meitä ja tapailla suomen kielen sanoja. Hän ilmaisi heti alkuun haluavansa oppia suomen kielen. PARIN VIIKON Kiinan vierailun aikana perhe pääsi vierailemaan ja näkemään Kimin lastenkodin, jossa tämä oli elänyt neljä ja puoli vuotta. Kiinan kieli on vuosien myötä haipunut aktiivisesta muistista. Kim oli jätetty alle yksivuotiaana istumaan erään koulutuskeskuksen portaille, josta hänet toimitettiin lastenkotiin. Interpedia adoptiovälittäjänä hylättiin, sillä sen kautta ei lapsen sukupuolta voinut toivoa. – Kiina asettaa adoptiovanhemmille vielä tiukemmat vaatimukset. Perheen Lassi-koira on tullut hyvin läheiseksi.. Olemme puhuneet hänen alkuperästään aina hyvin avoimesti ja tämä on varmasti auttanut häntä, Kaija arvelee. Tämä jono etenikin nopeasti ja seuraavan vuoden toukokuussa Kaija sai kesken työpäivän puhelun PeLa:sta – Tiedot lapsesta oli laitettu sähköpostiin ja sain luvan mennä katsomaan, kun kuitenkaan en olisi osannut keskittyä työntekoon, Kaija muistelee. Kaikille asianosaisille vietiin suomalaisia tuliaisia, Martti kertoo. ”PALJON puita, vähän ihmisiä” oli Kimin ensimmäinen ajatus Suomeen tullessa. Keväällä 2011 perhe päätti vaihtaa ”special needs” -jonoon eli erityistarpeisten lasten adoptioon. Jonon etenemistä saattoi seurata netistä. Joensuussa kuitenkin on mahdollista opiskella kiinaa yläkoulussa ja lukiossa. – Prosessi käynnistyi vuonna 2005, mutta asioiden käsittely viivästyi heti alussa puolella vuodella, kun meidän asioita hoitanut sosiaaliohjaaja jäi sairauslomalle, kertoo Martti. Lopulta juostiin kilpaa aikaa vastaan. Mielessä kävi kaipaus tytöstä. – Meillä ei oikein ole ollut mahdollisuutta tukea Kimin kiinan kielen säilymistä. Kim sai ”mamalta” ja ”papalta” lahjaksi repun, jossa oli leluja ja erilaista puuhasteltavaa. He pääsivät tutustumaan myös lastenkotiin, jossa Kim eli ensimmäiset vuotensa. Molemmilla vanhemmilla täytyy olla korkeakoulututkinto, riittävä varallisuustaso ja painoindeksikin kohdallaan, luettelee Martti. PeLa kautta toiveen sukupuolesta sai esittää ja suunnaksi valikoitui Kiina, sillä sieltä adoptioon tuli silloin pääsääntöisesti tyttöjä. Ottelumatkoilla käydään eri puolilla Itä-Suomea. Kyllähän se tietysti maksoikin, Martti kertoo. Kaija Parviainen Adoptio onnistui viime metreillä Kim on innokas pesäpallon pelaaja. Martti ei nimeä mitään yksittäisiä asioita, mutta liikutus kysymyksen äärellä kertoo kokemuksen syvyyden ja tärkeyden. – Lupaa uusittiin kahden vuoden välein
Paula Imberg oli tuonut joulumyyjäisiin koristeellisissa ruukuissa 2ja 4-vuotiaita kuusentaimia Imbergin taimitarhalta, Korkeakankaasta. – Yllättävän hyvin on ostajia käynyt. Iltahämyssä haudoille omaisten rientäen viemme jouluterveisen, tulet tuhannet lumella tuikkii. a, Lidia ja Emilia Piiroinen tervehtivät joulupukkia ja saivat maistiaisia. Syynä pohdintaan oli hienoinen kato niin myyjissä kuin ostajissakin. Voisiko Rääkkylän myyjäisiä aikaistaa. – Nämä ovat metsäkuusen taimia, jotka voi keväällä istuttaa ulos kasvamaan, hän esitteli. Tohmajärven Yrittäjien järjestämän näyteikkunakisan voitti äänestyksessä Hair Heaven, joka sai kunnan lahjoittaman rahapalkinnon. Kahvipöydän herkuista kysyttyjä olivat kahvikakut, mutta ostajia kiinnostivat myös jouluiset pullat sekä riisija perunapyöröt. On lapsilla jännitys huipussaan mitä lahjoja tuo pukki tullessaan niin monet on toiveet heillä. Lahjakääröt sitten kun aukaistaan silmät kirkkaat on pienten lapsosten lahjanantajan myös mieli iloinen. – Leivonnaisia ollaan katseltu ja useampia arpoja ostettu, totesi Mirja Piiroinen. Äänestäjien kesken arvotun lahjakorin voitti Eila Ronkainen. Joulukahvit sitten kun keitetään tortut kakut piparit pöytään saa joulukahvin ihana tuoksu vielä porukan ympäri pöydän. Myynnistä vastasivat liiketalouden opiskelijat. Väkeä kyllä liikkui, mutta ehkä tavallista vähän vähemmän, vaikka kaupan oli taas kaikkea kivaa, hyvää ja laadukasta suuhun ja pukinkonttiin pantavaksi. Myyjät ottivat heti kopin ja kantaa ehdotukseen. KITEE Tuija Marienberg Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kitee järjesti viime perjantaina joulumyyjäiset. a, Lidia ja Emilia innostuivat asettumaan yhteiskuvaan joulupukin kanssa. Tohmajärven joulumyyjäisissä mukavasti väkeä Vatalan martat olivat loihtineet myytäväksi persoonallisia enkelikoristeita. Aattoilta alkaa jo hämärtää ja tuoksuja on tupa tulvillaan juhlamieli on meil´ jokaisella. Tarjolla oli myös pellavaliinoja ja kaitaliinoja sekä Olga Stepanian ja Irina Poroshinan myymiä karjalaisia pöytäliinoja, vaatteita, sukkia, koruja ja paljon muuta. Seimen lapsen syntyä Jeesuksen tapahtumien taa vuosituhanten vie aina se kuulijat hartaat. – Vastaan tuli paljon autoja, kertoi Niemisen suunnalta myyjäisiin tullut Raija Helmi ja arveli rääkkyläläisten menneen Areenalle maakunnan joulumyyjäistarjontaan. Yhteensattuma varmaan verotti väkeä Rääkkylän tapahtumasta. Tytöt olivat jättäneet lahjatoivelistan kuoressa ulos ikkunan äärelle jo lähes kuukausi sitten, mutta joulupukilta ei kirjeen perille menoa käyty varmistelemaan. Kivikirkon muurit huuraiset miljoonin kielin kuin toivottain tule kuulija pyhättöön Herran. – Ei liian lähelle joulua, mieluimmin vaikka viikkoa nykyistä aikaisemmaksi, mietti Marja-Liisa Pykäläinen. On hanki niin paksu ja valkoinen mun kotini ikkunan alla, maa saanut on taas talvivaippansa niin kauniin hohtavan puhtoisen, se mieleeni joulun tuopi. – Lanttuja porkkanalaatikot loppuivat myös jo ensimmäisen tunnin aikana. MYYJÄISTEN suosituimpia tuotteita olivat tälläkin kertaa catering-alan opiskelijoiden tekemät laatikkoruoat. Joululapseen ja jouluun ensimmäiseen paimeniin, tietäjiin ja tähteen itäiseen mi seimelle Jeesuksen johti. So. Tänä jouluna sitten Anssi saa tehtävän hartaan on perinne tää lukea Luukkaan mukaan. Tarjolla oli monen yhdistyksen ja yksityisen loihtimia joulumyytäviä: sukkia, leivonnaisia, koruja, piparitaloja, hunajaa ja monen mallisia tonttuja enkelikoristeita. Värtsilästä myyjäisiin äitinsä kanssa tulleet So. – Maksalaatikko ja bataattilaatikko menivät ensimmäisinä, heti yhdeksältä, kun myyjäiset alkoivat, kokiksi opiskeleva Paula Imberg esitteli. Jouluaamuna sitten aikaisin joulukirkkoon kansa käy riemuiten juhlavirret kuorissa kaikaa on Jeesus syntynyt maailmaan. Ostajia kiinnostivat catering-opiskelijoiden laatikkoruoat sekä leivonnaiset. Koti-Karjala Perjantai 22.12.2017 11 TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Tohmajärven perinteisissä joulumyyjäisissä oli lauantaina väkeä paikoin niin paljon, ”ettei oli ollut mihin omenan pudottaa”, kuten eräs myyjäisissä kävijä ilmaisi. Suosittuja ovat olleet puunkantotelineet, ulkoroihut sekä kenttälapiot, opiskelijat kertoivat. Arpajaisiakin vietettiin lähes joka toisella myyntipisteellä. Nyt autot vain kansan kirkkoon vie ja vanhus hartaana astuu ohi sankarihautojen mis´ miehet kunniavartion kuin patsaat vierellä paaden kirkkotarhassa polku johtaa. Laatikkoruoat loppuivat ammattiopiston myyjäisissä Paula Imberg oli tuonut myyntiin ruukkujoulukuusia, jotka mahtuvat vaikka keittiönpöydälle.. Talitiainen laudalle lennähtää ja siemenen suuhunsa saapi, talia nokalla tokittaa ja kiitokset minulle nyökyttää on einekset hänellä jäässä. On pöydällä kukka tuo jouluinen hyasintti tuoksun niin hienoisen, ja kynttilät luo valon lämpöisen on kaikessa juhlan tuntu. Opiskelijatöinä myytävänä oli myös rakennusalan opiskelijoiden valmistamia puutuotteita: postilaatikkotelineitä ja koirankoppeja sekä roskaja biojätekatoksia. Aattoaamuna kuusen tupahan tuon ja tähtösen latva sen saapi oksille nauhat ja namuset kynttilät vielä ja valmis on joulukuusi se tunnelman tuoja. Niin harras on mieli ja juhlallinen kun pöytään käymme jouluillallisen, on herkut niin runsahat joulun. Myytävänä oli muun muassa joululeivonnaisia ja muita jouluisia tuotteita sekä opiskelijatöitä. – Vaikka viikkoa myöhemmäksi. METALLIALAN opiskelijoilla, tulevilla levyseppä-hitsaajilla, oli tarjolla runsaasti erilaisia metallitöitä. Kirkkotiellä ei hevosta, rekeä näy kuin ennen mun lasna ollessain ei helise aisakello. Juttu luisti ja kauppa kävi, tosin vähän viime vuosia verkkaisemmin. MILLAINEN joulukuusi sopii vaikka kerrostaloyksiöön. RUNOILIJA Jouluruno RÄÄKKYLÄ Kaarina Kainulainen – Voisikohan näitä myyjäisiä järjestää jonain toisena ajankohtana, pohti Raita Joutsensaari Rääkkylän perinteisissä joulumyyjäisissä viime lauantaina
Perheemme suuntasi Suomenlahden rannikon tuntumassa olleeseen Uuraansaareen, jonka kalastajankylän kaupasta isä sai myymälänhoitajan paikan. – Palasin muistoissani lapsuuden ainoaan ihanaan jouluun vuodelta -43 ja päätin soittaa lähetykseen. – Asuimme appivanhempien kanssa samassa talossa 15 vuotta ja sain tottua myös siihen, että jouluja rakennetaan anopin traditioiden mukaan. Sydämen lämmöllä ja rakkaudella teitä muistelee edelleen Hartikaisen Aune tyttärensä Minnan kanssa. Mies oli siihen aikaan perheen pää. Hänen äitinsä eli yli sadan vuoden ikäiseksi ja viimeisenä iltana hän oli lukenut tämän Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie. Yhteiskatsojamäärä oli 900. Kaksi vanhinta veljeä oli rintamalla. SOTA oli meneillään ja Uuraansaareen näkyi joulunakin idän suunnassa valonheittimien valokeiloja. Vihdoin löytyi lapsuuden kultainen joulu! Tonttuorkesteria ihailemassa Annelin kissa Samu Magnusti Maradona Kolumbus Enrico Joosef Jäärä Taurus Tuhkanen. Elämä saaressa oli onnellista ja yhteisöllistä. Siinä vietin pienen hiljaisen hetken lippua katsoen ja vapaudesta kiittäen. Myytyjä lippuja oli 700. Sirkka sisar Herrassa, lauloi vielä viime joulun alla hengellisen laulun aamusoittonsa yhteydessä toivottaen siunattua juhla-aikaa. – Minulla oli syvä kunnioitus Taataa kohtaan ja hänestä tuli tärkeä hahmo joulupukin rinnalle. Suuri kiitos Teille yhteistyöstä! Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa, Sari Hirvonen viestittää Saiturin joulu -työryhmän puolesta. Itse lähetän näitä omia juttujani paksun kirjeen joululukemiseksi ja voi lähettää myös kirjoja. Jatkoimme raskasta taivaltamme yhdessä. – Puheluni otettiin vastaan ja pääsin kertomaan nuo viisi vuotiaana Uuraansaaressa Suomenlahdella kokemani jouluaaton muistot. Isä pääsi pois keväällä 1955. Mummo keitteli miehille kahvit. Hän on nyt siellä Isän kotona. – Mummolan tupa oli täynnä väkeä ja kummisetäni lähti hoitamaan hevosta. Hän oli se uskovan kodin uskova poika edelleen ja sain häneltä myös postia. – Riäkkyteatteriyhdistys kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita: Keski-Karjalan musiikkiopistoa, Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahastoa, Lions Club Rääkkylän paikallisosastoa, OP Rääkkylää, S-market Rääkkylää ja Rääkkylän kuntaa. – Vanhemmat olivat aattona alkuiltaan saakka töissä kaupassa ja vasta myöhemmällä koitti perheen joulu, johon kuului saunomista ja ruokailua. Pekka ei ollut muuttunut mihinkään. – Juoksin kelkkamäestä kotiin ja huusin äidille, miksi hänkin viitsi valehdella minulle. Se ei unohdu koskaan; kuvat kertovat minulle paljon. Aatonaattona hän kuunteli ja katseli radion ja television yhteislähetyksenä toteutettua Iiro Rantasen juontamaa Tunteiden iltaa, johon ihmisiä pyydettiin soittamaan ja kertomaan omia joulumuistoja. Nyt lähti jo Penttikin neljäntenä, iäkkäänä kylläkin. Puolison, isän, ukin ja isoukin lähteminen oli perheelle suuri menetys. Meitä oli yhteensä kuusi lasta. Kotona tämä poika vanhimpana, minä neljä vuotta ja nuorin viisi kuukautta sekä lähes 80-vuotias mummo. Yön jälkeen lumessa saattoi nähdä jalanjälkiä, jotka johtivat poispäin talon luota. Kukaan ei pelastanut minua siltä kauhulta, Anneli kertoo lasta järkyttäneen muiston. Mummo kutsuttiin kotiin 1946 kesän kauniina aamuna meidän lasten nukkuessa. Lähetykseen osallistui myös sarjakuvataiteilija Ville Ranta, joka ikuisti Annelin joulumuiston piirrokseksi. Niitä kuvia minulla on iso albumillinen ja saan katsella niitä kaikkina tulevina ihanina jouluina, Anneli hymyilee. – Oltiin lähellä rintamaa ja saareenkin pudotettiin desantteja. VIIME JOULUNA Annelin suhde jouluun kuitenkin muuttui ratkaisevasti. Hän oli viemässä kehruitaan naapuriin, matkaa kilometrin verran. Nyt odotan tulevia jouluja ilolla. Annelin joulupukkikuva sai kuitenkin rajun kolhun vuonna -44 Parikkalan mummolassa vietetyssä joulussa. Saiturin joulu takoi katsojaennätyksiä Itsenäisyyspäivän lippua nostaessa tuli mieleeni sama päivä vuonna 1942. Tämä oli elämäni paras matka. – Lapsena uskoin vahvasti joulupukkiin. Sitten lähti kolmanneksi vanhin veli rintamalle. Tähän lopetan tämän muisteluni tällä erää. Me lapset pidimme häntä kiinni, ettei putoa lattialle ennen kuin mummo sai toisen penkin siihen viereen. Siinä he juttelivat nenätysten pöydän molemmissa päissä. MILLAINEN sitten oli tuo Anneli sydämeen uuden joulupesän tehnyt lapsuuden joulu. Pukkina esiintyi rakas kummisetä, mikä myös paljastui tytölle. Joulun sanoma on ollut hänelle aina tärkeä, mutta joulun vietot tuntuivat usein piinaavilta. kenraaliesityksen katsojat Rääkkylän koulun oppilaat (150 oppilasta) sekä noin 50 talkoolaista ja musiikkiopistolaista. Aviomiehen alkoholismi antoi ikävän leiman juhlapyhiin. – Isä oli loukkaantunut sodassa, eikä kotikunnasta Parikkalasta löytynyt töitä. Sain viime vuonna tehdä jäähyväismatkan sinne lapsuusmaisemiin ja tavata kaikki Närsäkkälän kylän elossa olevat senaikaiset ystävät ja monia muitakin Kiteen kylissä asuvia ystäviä. – Äiti oli tuonut Viipurista kauniita valkoisesta silkkipaperista tehtyjä koristeita, jotka ripustettiin suureen kuuseen. – Tuo kokemus ja yhden joulun ihanien muistojen mieleen palauttaminen muuttivat minun joulutunteeni. Lahjat laitettiin rapulle ja olin aivan varma, että näin tontun vilahtavan nurkan taakse. Muistan myös äidin leipomat herkulliset joululeivonnaiset ja minulle Viipurista tuodun ihanan vaaleanpunaisen hyasintin. Koti-Karjala 12 Perjantai 22.12.2017 KESÄLAHTI Riitta Hakulinen Kesälahtelainen Anneli Tuhkanen (s. Mummo laittoi 13vuotiaan veljeni hakemaan äitiä kotiin. Niiden hautajaisten ansiosta löysin myös koulukaverini Pekan, jota en ollut tavannut kymmeniin vuosiin. Olin nolattu ja häpäisty. Luvussa on mukana torstain 14.12. Minulle joulupukki edusti välittämistä ja iloa, lahjat ystävyyttä ja rakkautta. Joulupukkiin uskova tyttö koki pilkkaa koko koulun ja kylän taholta. Kaikki oli mennyt sanasta sanaan oikein ja sitten seuraavana päivänä Jeesus nouti hänet kotiin. Sodan läheisyys ei kuitenkaan jättänyt pelon jälkiä Annelin mieleen. Jeesuksen kanssa on turvallista tehdä matkaa. Siitä jäi minun pieneen mielehen äidin rukouksen viimeiset sanat ja ovat pysyneet tähän päivään ja ehkä loppuun asti. Ville lähetti kuvan ohjelman jälkeen Annelille itselleen. Hän kerkesi vähän ennen kuolemaansa saavuttaa 85 vuoden iän ja sain myös onnitella häntä soitollani ja lahjakirjeelläni. Olin naurun ja pilkan kohteena pukkiin uskoessani. – Jouluksi -43 pääsimme muuttamaan uuteen ihanaan kotiin. Tämän käyntini jälkeen olen joutunut luovuttamaan Luojalleni heistä neljä. Yksi heistä oli sisareni mies Sulo. Sitten tapahtui se raskain asia elämässä; Äitimme otettiin yllättäen jouluaattona 1956 meiltä pois paljon elämässään kärsineenä, mutta uuteen kotiin ikävöivänä. 50-luvulla Anneli sai myös tavata Taatan henkilökohtaisesti tämän Parikkalan vierailulla. – Kuvia minulla ei tuosta joulusta ole, mutta olen kuvannut hetket sydämeeni. – Äidin kanssa ostimme isälle lahjaksi talvihatun ja isän kanssa äidille puoli tusinaa jalallisia laseja. Sillä aikaa taloon tuli oikein pahannäköinen pukki, joka oli otettu järven jäällä kiinni ja tervattu. Riäkkyteatterin Saiturin joulu -näytelmästä nähtiin viikonlopun aikana (15.-17.12.2017) viisi näytöstä. Minulle Taata oli jonkinlainen joulupukin inkarnaatio ja hän pelasti minut joulupukkitraumasta. 1938) vihasi jouluja vuosikymmenten ajan. Meille oli muistaakseni Jänissaaresta tullut isän kaveri Heikki suksella hiihtäen jäätä pitkin. Heikki säikähti ja lähti kiireesti. Muistojen joulumatka. Halvaantunutta isää ei otettu silloin mihinkään, ei edes kunnalliskotiin hoitoon. ANNELIN lapsuuden jouluaattoihin kuului Taatan eli F.E. Anneli Tuhkasen muistojen joulu vuodelta 1943 Ville Rannan piirtämänä. Se päivä oli perheellemme tosi kova päivä. Sillanpään joulupakinat, joita kuunneltiin radiosta. Katsojamäärä yllätti, sillä kävijöitä oli normaaliin näytöskauteen verrattuna tuplaten. Lahjaksi Anneli muistaa saaneensa tuona jouluna nukkien puisen puutarhakeinun ja kaleidoskoopin. He ovat lähteneet viimeiselle matkalle. Toivotan kaikille siellä oleville ystäville Rauhallista Joulua ja Siunausrikasta alkavaa vuotta 2018. Pianhan se lähdön hetki sitten tuli Sirkallekin. Toinen veli kaatui ja saatettiin silloin marraskuussa isänmaan multiin Valkeavaarassa. Meille jäi aika heikko porukka kotiin auttamaan äitiä, eikä rahaa tullut mistään. Avioliiton solmittua Annelin perheen joulujen näkyvin vieras oli kuningas alkoholi. Seuraava joulu vietettiin Nurmeksessa, jonne vanhemmat olivat menneet kauppaan töihin. Kahvit juotuaan isä kaatui äkisti. – Pukki toi mukanaan risuja, jotka olivat olevinaan kummisedälleni. Rukous meni näin: Jos aamua en mä itse enää nää, hoida Sinä Herra lapset, mummo sekä perheen pää. Tämä tulee joka vuosi mieleen joulun lähestyessä ja ikävä iskee. Kesäkuussa -44 perhe joutui lähtemään saaresta, jossa oli syntynyt kymmeniä ystävyyssuhteita. Ja sanoipa vielä, että Taivaassa tavataan. Toivon, että tapaamme pian toisemme siellä
Talvisaappaat veti jalkaansa ja paksun palttoon. KAKSI VUOTTA sitten tämä joulupukki sai pukea punaiset pukin vaatteet ylleen joka päivä joulukuun alusta lähtien. Hyvä mies se on ollut, tuumasi Mirja mielessään. Ja voi sitä ihmetystä, kun yhtenä aattona ovesta tupsahtikin kaksi pukkia yhtä aikaa. Veimme joka osastolle piparkakkutalon ja jaoin lapsille karkkeja. – Minun aaton viettoni alkaa joulupuuron syönnillä puolilta päivin. Viime vuonna tämä joulupukki oli Tohmajärven joulunavauksen päätähti ja pesti olikin hänelle mieluisa. Lapsia huvitti pukin asusteet ja naisia naurattivat mehevät sutkaukset. Hymyili sentään ovesta mennessään. Matti toimi asevaraston vastaavana ja Mirja sai työn Rajan puhelinkeskuksesta. Ja entäs Rantatalon joulujuhlat, joihin koko Rajan väki kokoontui! Sutkihan se oli monena vuotena joulupukkina. – Oliko se niin, että tänä vuonna ollaan aattoa Kalleenon luona Kiteenlahdessa, Minna kysyi. Mistäs te siihen jo nyt tupsahditte. – Ja helemat paukkuu. Lapsuuden joulun ensimmäisen appelsiinin saamisesta oli syntynyt Mirjalle niin lähtemätön muisto, että hän halusi vaalia sitä aikuisenakin. Tiernapojat kulkivat asunnosta toiseen laulaen ja miekkaillen. Nyt hänen omat lapsensa toivat hänelle adventtina appelsiinit neilikoilla koristeltaviksi ja hän sai tuoda ne aattona joulutalon koristeeksi, missä aattoa aina kunakin vuonna vietettiinkään. – Minun lapsuudessa 80luvulla pukeilla oli pelottavia naamareita ja turkki nurinpäin päällä. Mirja kääri viltin harteilleen ja asettui tuoliinsa katselleen hiljentyen ympärilleen. – Honkavaaralla oli hieno tarinallinen toteutus joulupolusta, jossa lapset keräsivät tehtävärasteilta esineitä, joilla sitten lopulta ilahduttivat masentunutta joulupukkia. Mitään kummempia kommelluksia tälle joulupukille ei vuosien aikana ole sattunut, mutta monta mukavaa muistoa on mieleen jäänyt. Joulupukki pelkäsi lapsena joulupukkia Tämä Tohmajärven pukkipiirissä vaikuttava joulupukin virkaveli pelkäsi itse joulupukkia lapsena ollessaan.. Samoilla lapuilla arvottiin myös perinteen mukaan kaksi ohjelman järjestäjää. Maiju Lassilan tiellä oli tavallista enemmän liikennettä, kun kirkkokansa poistui seurakuntatalon adventtihartaudesta. Sijaitsihan Mirjan ja Matin Omenatarhan osake samoilla paikoilla, jossa kuuluisista sutkauksistaan tutun piirilääkäri Kalle Ruuskasen talo oli ollut. Joutaisi tuo Matti jo niitä lumia kolaamaan, ennen kuin vieraat tulevat! – Hoi ukko! Ei tässä vielä Lappalaisen opottaan jouveta! Nyt niitä lumia työntämään siitä, Mirja hihkaisi lempeästi. Tuskin oli mies saanut saappaita jalastaan, kun ovikello soi. – Ja Miinan haudalla myös, muistutti Hilla, jolle olin kertonut monia tarinoita lapsuuskotini apulaisesta. Tätä pukkia on laivalle kysytty myöhemminkin, ja pesti saattaisi kiinnostaakin, jos aika olisi vain lyhyempi. Ohjelmatoimisto oli palkannut hänet laivalle tuomaan joulumieltä risteilyväelle. Minnakin pääsi kerran esittämään Mariaa ja onnistui hukkaamaan Jeesus-vauvan. Tämän joulun aluksen ohjelmaan on kuulunut myös esiintyjäkollegan kanssa yhdessä kirjoitetun ja toteutetun Joulupukin aviokriisi –sketsin esittäminen pikkujouluissa. Siellä ne valot kuuluu olevan kuusen sisässä edelleen, mutta niitä ei uskalleta enää polttaa. – Tehtävä suoritettu! Kolasin naapurinkin oven edustan, Matti möräytti. – Kiirekös tässä! Tunnin päästähän ne tyttöjen porukat vasta tulevat, Matti mutisi ylös noustessaan. – Tultiin sitä kaikkein nopeinta ysitien linjausta myöten, leukaili Minnan Markomies. – Taru lähetti muuten kaupalta terveisiä. Viime vuoden jouluaattona hänellä oli peräti 14 pukkikeikkaa koteihin ja tänä vuonna luvassa on kymmenen käyntipaikkaa. Koti-Karjala Perjantai 22.12.2017 13 (Jatkokertomus 15.12. Tämä joulupukki pelkäsi itse lapsena joulupukkia, eikä sen takia uskaltanut lähteä joulun alla kauppoihin. Ja mikä tungos oli Oravaarantiellä vanhan hautuumaan kohdalla. Parhaillaan siinä survoi neljä autoa rinnakkain. – Otin laivaan tulijoita vastaan ovella ja liikuimme yhdessä laivakissa Ville Viikingin kanssa. lehdessä julkaistulle joulutarinalle) Mirja istui lempituolissaan ikkunan ääressä ja aloitteli kolmansia villasukkia, jotka hän lahjoittaisi Jouluapu-keräykseen. (Tarinan päähenkilöt ovat kuvitteellisia.) Jouluinen tarina nykyajasta osa 2/2 TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Tohmajärven joulupukkipiirissä vaikuttava joulupukin virkaveli on hoitanut mieluisaa tehtävää jo kuuden vuoden ajan. – Jahvat tulloo, hihkaisi Minnan Ville-poika tuttuun tapaan ja ojenteli kädessään appelsiinipussia. Maininta kirkkoherran opottaan joutumisesta oli tullut käyväksi sanonnaksi suvun piirissä. Rajassa oli sitten ihana jouluvaloin koristeltu kuusi komppanian edustalla, Mirja muisteli. Sohvalta kuului kuorsaus. – Minusta olisi myös mukavaa, että joulupukkia puhutellaan pukkina, niin että lapsille säilytetään illuusio joulupukkihahmosta. Onneksi saivat tehtyä pellolle parkkipaikan! Mirja oli ajatuksissaan siirtymässä jo puhelinkeskuksen ja päivystäjän kopin moniin hauskoihin sattumuksiin, kun ovi kolahti. Ja jaksanut on minun kanssa. Kaikkia huvitti se, että Ville saisi ostaa lahjan pikkuserkulleen Minnille. Seuraavan vuoden kesällä tanssittiin jo häitä ja elämä asettui Kirkkoniemen komentopaikalle. Nimilaput tehtiin täydentäen niihin myös Kallen perheenjäsenten nimet. Kukas siellä nyt. Aikuisten pikkujouluihin pukille olisi hyvä kehittää jotain show-elementtiä, että se olisi mielekkäämpää. Minnan ja Sannan perheiden kokoontumisesta Mirjan ja Matin luo aina toisena adventtina oli tullut tapa, jolla suku virittäytyi jouluaikaan. – Joulunavauksissa on hyvä päästä aina välillä hengähtämään, koska roolissa koko ajan oleminen on haastavaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa sujui oikein mukavasti, kun kaikki oli vielä uutta ja outoa. Lapset olivat harjoitelleet isompien tyttöjen opastuksessa milloin näytelmiä, tansseja ja lauluesityksiä. – Ja entinen sääntö pätee lahjojen suhteen – yksi lahja jokaiselle. Nämä kun eivät voineet aina sietää toisiaan. Risteilyemäntä laittoi minut aina välillä laulamaan ja tanssimaan. – Laivalla tämä pukki jäin ainoan kerran elämässään hiljaiseksi, kun yksi lapsi kysyi, kuka se on joulupukin äiti. Jokos arvotaan kuka ostaa kenellekin, Sannan Mika kyseli. Päällikön poika oli kaverinsa kanssa päättänyt lähteä yhteiskeikalle. Meillä eivät sen joulun jälkeen enää pukkitarinat menestyneet, Mirja muisteli. Kyllä se syvin onni on minulla juuri tässä hetkessä, hän tuumi mielessään. Joululauluista ylivoimaisesti eniten olen kuullut ”Tuiki, tuiki tähtöstä.” JOULUPUKIN virkaveljen työt alkoivat jo pari viikkoa sitten pikkujouluvierailuilla ja Honkavaaran joulunavaukseen osallistumisella. – Hieno kokemus oli Tallinnassa lastensairaalassa vierailu laivan kapteenin kanssa. Onnettarena toiminut Matti iski silmää Hillalle ja totesi nimet nähtyään: ”Nyt taidetaan yhdessä yllättää Mirjamummi.” Sanna meni keittämään kahvia, Minna kantoi kuppeja pöytään ja muu väki suihkasi lahjasuunnitelmien kanssa. Mirja kysyi koko kymmenhenkisen joukon pelmahdettua sisään. Virkaveli kokee, että joulupukin rooli on ennen kaikkea hyvän mielen tuoja. Meille ei koskaan tullut aattona pukkia, kun sattui aina olemaan huono keli, eikä pukki päässyt pihaan. Siinä kohdassa en löytänyt sanoja suuhun. Aattona haudoille mentiin potkureilla iltapäivän hämärissä ruokavalmisteluitten jälkeen. Silloin saan kertoa, mitä kaikkea keikkareissulla on tapahtunut. – Kyllä se kolmas viikko oli jo aika työläs. Tässä olisi vielä näitä neilikoitakin, Sanna ojensi maustepussit. Mirjaa nauratti ääneen. Mirja palaa muistoissaan 60-luvun Kiteelle ja puhelinkeskukseen, josta hän sai mieluisan työn sentraalinaisten joukossa. Muistaneeko edes, miten minut koukkuunsa sai. – Iltasilla keikalta palattuani alkaa poikamiesporukalla joulun vietto. Kirkkoherrakin näytti kulkevat rivakalla askeleella kotiinsa kauniissa pakkassäässä. – Monesti lapset antavat pukille kiitoskirjeitä, kortteja tai piirustuksia. Iltapäivästä lähden liikenteeseen ja tiellä tulee monesti virkaveljiä vastaan, joiden kanssa tervehditään. Montaa kuukautta hän ei ennättänyt töissä olla, kun nuori komea mies Närsäkkälän vartiolta ilmestyi kevään lopulla keskukseen. – Kyllä, Kappelilla voitaisiin puolilta päivin kokoontua ja käydä mummin, ukin ja Iita-mummon haudalla, Mirja totesi. – Joulupukkivierailut lasten juhlissa on aina mukavia ja niissä keksii luontaisesti juteltavaa ja tekemistä. – Olin silloin yli kolme viikkoa yhtä kyytiä laivalla. Penskanakaan en ollut niin paljoa odottanut jouluaaton tuloa kuin silloin, joulupukki velmuili
0400 376 751, 0400 376 752 KAIVU JA KONE H. Joulukuuset Niilo oli käynyt jo etukäteen merkkaamassa. Hän toteutti joulukuusen hakumatkan, joka tehtiin perinteitä kunnioittaen hevosella. Kunniatehtävään reen vetäjäksi Niilo valjasti 18 vuoden ikään ehtineen Hetan. Nenonen Kitee, puh. Tuntuipa nautinnolliselta paluulta vuosikymmenten takaiseen aikaan, kun Heta alkoi vauhtiin päästyään hirnahdella ja lumi natisi jalasten alla kuin silloin ennen. – Kuusen pitää olla sopivankokoinen, symmetrinen, lyhytja tanakkaoksainen, neulasiltaan kodin koristeeksi sopiva ja mielellään vielä sellainen, ettei se heti ensimmäisinä päivinä tiputa neulasiaan. 050 330 0320, 050 330 0350 AUTO-KONETALO WASCHKO KY TILAUSLIIKENNE Lauri Möttö Ky Puh. – Minun lapsuudessa joulupukki ilmestyi turkki nurinpäin päälle puettuna ja antoi omenan tai pullan. (013) 412 172 KITEE, puh. Eino puolestaan hyppäsi tontun rooliin ja tiiraili kameran linssiä kuusen oksien takaa. Vaittinen Ky EV-SÄHKÖ OY Niittytie 2 A, KITEE P. Niilo järjesti aidon Hyvältä näyttää, Tanja, Saara ja Nette iloitsivat juuri kaadettua kuusta katsellessaan. Ne oli harvinaista herkkua silloin, Laulava joulukortti ilahdutt Toini Nissisellä heräsi mieleen lapsuuden joulut Lenni-Nooa Tiaise Pöyhösen laulavaa tervehdystä kuunnellessa.. 0400 346 801 RST-PELTI KITEE Puh. Reen kyytiin pääsivät tytär Tanja, lapsenlapset Pääkkösen Eino ja Immosen Nette sekä Neten hyvä kaveri Könösen Saara. Laulutervehdyksen päätteeksi Nissinen sai perinteisen joulupussin, jossa oli omena, pipareita, makeisia ja joulukortti. Kotipalvelu Marleena Puh. Koti-Karjala 14 Perjantai 22.12.2017 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! KOTILEIPOMO H. 0400 380 703 www.evsahko.. Monesta tutusta iloisesta joululaulusta koostetun potpurin lopuksi trio lauloi moniäänisesti kauniin Kuului laulu enkelten. (013) 411 188 Tmi Rakennuspalvelu Matti Rahunen Varstatie 1, Kitee 040 582 5512 KIINTEISTÖHUOLTO KY Pasi Pulkkinen puh. Markku Suomalainen P. 013 411 293, 0400 272 301 terho.hukka@suursaimaa.com www.tuhka.info TUHKA HUKKA OY 050 412 0785 PENTTI HÄMÄLÄINEN KHT Paikallista jätehuoltopalvelua Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2017 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme KITEEN JÄTEHUOLTO OY 0400 418 011 KITEEN TALOPALVELU OY 0400 670 175 – Mäkihyppy ja yhdistetty – Hiihto – Jalkapallo – Yleisurheilu – Uinti – Lentopallo – Vapaaottelu/Lukkopaini TOHMAJÄRVI Jouko Väistö Taatto, taatto läksi innoissaan, joulukuusen, kuusen hankintaan… Nämä vanhan joululaulun sanat nousivat elävästi mieleen, kun Tohmajärven Saariossa asuva Niilo Pitkänen järjesti viime lauantaina jälkikasvulleen aidon joulumuiston. 0500 907 792 TAKSI Veikko Kostamo NÄRSÄKKÄLÄ Veikko 0400 372 595 Kiteen Urheilijat ry KITEE PUH. Se lähti Einon kotiin Hammaslahteen tuomaan jouluiloa Pääkkösen perheelle. Ja tietenkin yksi perusvaatimuksista on, että kuusen pitää antaa kotiin aitoa joulun tuoksua. 0400 557 931 www.kiinteistovalvonta.com Karjalan Muistokivi Oy Esa Havukainen Maljakiventie 19 B, KITEE Puh. Tässäkin työssä tarvitaan tyylitajua. TALOUSKAUPPA Immonen Ky Tolosenmäki, puh. Useita joulukortteja postista saanut Nissinen sai ensimmäistä kertaa elämässään laulavan joulukortin, kun Hanne-Mari Pöyhönen, Kari Lauronen ja Lenni-Nooa Tiainen saapuivat hänen asuntoonsa laulamaan joululauluja. 013 422 241 www.kiteentarvemetalli.. 040 508 7839 mari.toropainen2@gmail.com Puhoksen Puutarha Puh. – Muovikuusia meillä ei ole koskaan ollut, eikä niiden ostamista ole koskaan edes harkittu, hän vakuutti. 0500 907 792 KITEEN KUKKAja HAUTAUSPALVELU KIISKINEN Kiteentie 4, Kitee P. KITEE Riitta Hakulinen Kiteen keskustan tuntumassa yksin asuva Toini Nissinen (95) sai maanantai-iltana iloisen yllätyksen kotiinsa. 040 531 5554 Kiteen Luotettavaa talohuoltoa Kiteen alueella kiteen.kiinteistohuolto@co.inet.. Rekiretkellä kyytiin otettu kuusi täytti hyvin Niilon valintakriteerit. 0400 445 861 kaivujakone@gmail.com puh. Nette ja Saara seurasivat silmä tarkkana Niilon kuusenkaatopuuhia
On ollut hienoa tuoda iloa ikäihmisille varsinkin näin joulun alla. 010 239 8500 www.istex.. 040 180 6070 Kanttorintie 19, p. jorma@kuljetuskirmanen.. 040 170 2050 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! www.hinauspalvelukuittinen.. 013 411 523, 040 547 9083 Itä-Suomen Tekstiilihuolto Oy Puh. – Itse käytän usein laulua hoitajan työssä, kertoi lähihoitajaksi ensi keväänä valmistuva Lenni-Nooa Tiainen. – Jokaiseen paikkaan meidät otettiin mielellään vastaan. Marttojen lahjoituksen lisäksi muistamista olivat tukemassa Kiteen Tokmanni ja S-market Kitee. Tämä on tuonut paljon joulumieltä meille esiintyjille, Hanne-Mari Pöyhönen totesi. PARTURI-KAMPAAMO AINOTAR A Kiteentie 7, 82500 Kitee Puh. Koti-Karjala 15 Perjantai 22.12.2017 Puh. YHDISTELMAJARRUT .FI JM-MAALAUS JA TAPETOINTI Puh. – Mukavahan tällainen tervehdys on vastaanottaa kotiin. Käyntien jälkeen on jäänyt pitkään miettimään kohtaamisia, totesi Kari Lauronen puolestaan.. Minä kun en kotoa oikein enää pääsee mihinkään lähtemään. KESÄLAHDELLA, Puhossalossa, Villalassa, Rokkalassa ja Kiteen keskustan alueella viikon aikana liikkunut Laulava joulukortti -trio vieraili kaikkiaan 40 paikassa. – Saimme Sepänniemen martoilta lahjoitusrahaa, joka tuli kohdentaa kotihoidon asukkaiden virkistykseksi, kertoi kotihoidon esimies Leena Laurikainen. ti kotihoidon asiakkaita en, Kari Laurosen ja Hanne-Mari Nissinen muisteli. Kitee, puh. Musiikkilähetyksen saajiksi valikoimme yksin asuvia ikäihmisiä, joilla mahdollisesti käy vähemmän vieraita tai jotka eivät pääse juurikaan enää pois kotoaan. – Asiakkaiden yhteen saattaminen olisi ollut hankalaa, joten päätimme viedä iloa ikäihmisten koteihin näin joulun alla. – Tämä on ollut huikea kokemus. KITEEN MATKAHUOLTO Kiteentie 46 A, puh. 050 534 1993 jussi.malinen@kolumbus.. 0400 257 505 OOTTORIKONEISTAMO KY OOTTORIKONEISTAMO KY Kiteen Kala-Kaverit ry ENEMMÄN ELÄMÄLTÄ Eläkeliiton Kiteen yhdistys www.elakeliitto.. LAULAVA JOULUKORTTI oli Kiteen kotihoidon ideoima tapa ilahduttaa kotihoidon asiakkaina olevia yksin asuvia ihmisiä. 040 524 2464 Kitee KITEEN METSÄKONEURAKOINTI OY Puh. www.kuljetuskirmanen.com MTK Keski-Karjala MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAITOS OLKONTIE 6, KITEE TOLOSENMÄKI 0207 210240 Kiteen Tapetti ja Maalaustyö Ky Puh. 0400 215 665, 0400 771 304 Miika 050 366 4338 Hitsaajantie 11 Tehontie 45 Kitee Kouvola Kiteen Urheilijat Hiihtojaosto Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2017 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme joulumuiston 18 vuotta vanha Hetakin oli innoissaan, kun kuusi oli saatu kyytiin ja kotimatka alkoi. – Asiakkaita meillä on kaikkiaan noin 300. 013 413 130 Parturi-Kampaamo Marjo Pyöriäinen Olkontie 4, Kitee Puh. 0400 128 029 Kitee Veini 0500 848485 Rauno 0500 943436 KARJALAN YHDISTELMÄJARRUT OY WWW. 044 290 7110 Tolosentie 1, TOLOSENMÄKI Puh. 040 170 8344 Tervahaudantie 18 B, Kitee Parturi Eeva Haverinen 050 527 6915 puh. 013-313 400 KITEEN KTK Hitsaajantie 8, KITEE Puh. – Nämä keikat ovat olleet kyllä mieleenpainuvia
alkaen KLO 10-18!. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankaja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. *JOULUAATTONA 24.12.2017 KLO 10-15 UKKO-KOLI AVOINNA PÄIVITTÄIN 23.12. 020 1234 662, sales.koli@sokoshotels.. Koti-Karjala 16 Perjantai 22.12.2017 v RINTEET AVATTU! Lisätietoja: Break Sokos Hotel Kolin myyntipalvelu, puh
Aamuyön usva hälvenee, ikivanha syntyy uudelleen. Elämän voimaa uhkuen kuin viljan oras, kuitenkin jo aikojen takaa tuttu. 010 783 0450, sales.bomba@sokoshotels.fi BOMBA ON SYNTYNYT UUDELLEEN WWW.BOMBA.FI Tarina jatkuu Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min.. Koti-Karjala Perjantai 22.12.2017 17 “Karjalan laulumailta kuuluu kummia. Uusi polku odottaa sinua.” Tuulentie 10, 75500 Nurmes, puh. Tuoden terveyttä, henkäillen hyvää oloa, se saattelee ihmistä omille juurille, luonnon lähteille
Niitä lausu ei enää kukaan, mutta niiden tunnelman saan joka joululta mukaan tueks´ ”Me käymme joulun viettoh Joulun ihmeen luo johdattaa paime Reserviläisten joulutulet on mainio tapa virittäytyä joulun tunnelma. Mariitta puhui ideastaan päiväkodille, ja vuonna 1998 kasattiin yhteisvoimin ensimmäinen, melko vaatimaton jouluvaellus. 013-224 206, 050 348 6719 A-ryhmän sähköurakointia Kurenrinteentie 37, Kitee 0400 273 503 Stemma Kitee Kiteen Kaluste 1 Kiteentie 5, KITEE KITEEN KALUSTE Y K K Ö N E N Puh. Matkalle yli kahden tuhannen vuoden takaisiin tapahtumiin johdattaa paimenasuun pukeutunut Mariitta Saarinen. – Voisi kai sanoa, että tämä on suurin haave, jonka olen saanut toteuttaa, iloitsee Mariitta. Lopulta hiljennytään tähtitaivaan alle seimen ääreen. 013-221 144 www.kiteenhuonekalutehdas.. Timoskainen Ky Piimäjärventie 15, TOLOSENMÄKI Puh. – Ja niin paljon yksityiskohtia, jatkaa toinen. Ei ole kovin kaukana tilanne, että ”On hanget korkeat, nietokset”, mutta ei ”kylmiä, paukkuvia pakkasia”, vaikka juuri oli ”tuimat Pohjolan tuuloset”. Koti-Karjala 18 Perjantai 22.12.2017 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2017 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme 0400 986 014 natalia.mammi@gmail.com ELÄINLÄÄKÄRI TIKU JUONALA Kiteen Evankelinen Kansanopisto toivottaa Hyvää Joulua asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! Asennus R. Hän esitti tervehdyksensä tuttuja joululauluja siteeraten: ”Me käymme joulun viettohon, taas kuusin, kynttilöin,” – Näinhän on nyt tapahtumassa. Yksityiskohtia ja katsottavaa riitti niin lapsille kuin aikuisillekin. 0500 191 151 PIRJO ja JUKKA TIMONEN Kantosyrjäntie 9, Kitee Puh. 044 333 1769 Yrittäjäntie 2, 82500 Kitee Kiteentie 81 B, Kitee Kitee, puh. KITEE Jouko Väistö Kiteen reserviläisten perinteisillä joulutulilla puhunut rovasti Sakari Takala viritti kuulijansa joulutunnelmaan persoonallisella tavalla. KUN NUORI Mariitta Saarinen luki Pyhäkoulu-lehdestä jutun Tikkurilan seurakunnan jouluvelluksesta, syntyi palo toteuttaa vastaavanlainen tapahtuma myös omassa seurakunnassa. Opistontie 7, Kitee Puh. Taskulampun valokiila paljastaa seiniin kätketyt tarinat, ja kulkija voi myös kurkistaa Marian ja Joose. Kuuset ympäröivät meitä suurina ja mahtavina, tai sitten pieninä kotikuusen kokoisina. 0500 272 896 Mi-Pe Oy Mi-Pe Oy KARJALAN PELTI OY Peltotie 9, Kitee Puh. – Vain pieni ryhmä kerrallaan, opastaa paimen. Näiden seinien ulkopuolella eletään jo armon vuotta 2017. Tänä vuonna Rääkkylän kappeliseurakunnan jo suureksikin paisunut jouluvaellus juhlistaa 20-vuotista taiJoulun ihmeen ääre Laila Vänskä kirjaa kävijät veroluetteloon. – Veera halusi tulla erikseen, kun ei päässyt oman koululuokan kanssa, selventää äiti Mari Löfgren – Tykkäsin, vakuuttaa Veera. – Me itäsuomalaiset saamme nauttia siitä, mikä valtaosassa maata puuttuu. – Mutta niin vaan joulu ”valtaa sielun ja sydämen ja surun särkevi entisen, mi kasvoi elämän teillä.” – Monet ”sanat siunaavimmat taas lankee sydämeen. Matkan aikana kuljetaan läpi Marian ihmeellisen puutarhan, jossa liljat tuoksuvat ja Gabriel-enkeli ilmestyi Marialle. Myös yhdeksäsluokkalainen Veera Löfgren piti kokemastaan. 050 526 6729 METSÄURAKOINTI Halttuset Ay puh. Tarinallisen kokonaisuuden ideana on elävöittää joulunajan tapahtumia. Huoneesta toiseen etenevä jouluvaellus johdattaa vaeltajat taianomaiselle matkalle joulun ytimeen. Sisällä seurakuntatalon uumenissa palataan kuitenkin länsimaisen ajanlaskun alkupisteeseen. n kotimökkiin. – Ja onhan tässä kynttilöitä, Rauhankujan oppaina ja jätkänkynttilät joulunviettoomme johdattamassa. 0400 956 090 Kiteen Eläkkeensaajat ry KENKÄKULMA Kiteentie 4, KITEE Puh. Annikki Logrèn laulattaa vuoroaan odottavia ihmisiä. Rääkkylän kappeliseurakunnan jouluvaellus sai paljon kiitosta ja kehuja. 0400 227 876 raimo.timoskainen@hotmail.com Timo Pietarinen Puh. 0500 325 526, 0500 315 798 PITOPALVELU Kappelintie 4, Kitee 050 584 4014 Serve i Ky Puhoksentie 7, Kitee Puh. 050 539 9213 040 517 4048 Toimisto avoinna ma–ke 7.30–13.00 RÄÄKKYLÄ Uuna Kainulainen Enkeli taivaan lausui näin, raikaa Rääkkylän seurakuntatalon kerhohuoneessa. – Todella hieno, sanoo eräs kävijä
Uusia pehmoeläimiä on urakalla ommellut Tarja Leikas . Marian ja Joose. Koko urakka saatiin valmiiksi yhdessä, myöhäiseen iltaan venyneessä päivässä. Yhteensä veroluetteloon merkittiin 300 nimeä. 040 195 9040 Kaivinkoneja Metsäkoneurakointia Koneurakointi Aalto Tero Aalto p. Ehkä vielä joskus saamme tavarat yhteen paikkaan, esittää Mariitta toivomuksen. 0400 376 179 TEHOTUUMA OY 0400 376 468 TEHOTUUMA OY S UUNNITTELU JA ATKPALVELU E. Tänäkin vuonna ne keräsivät Hutsiin runsaasti väkeä.. 0400 173 171, 0400 320 172 Kotipalveluyritys Salmen Apu Puh. 050 412 6102 RAKENNUSLIIKE Kiteentie 19, KITEE, puh. Tapahtumasta lähetettiin kutsuja eri tahoille, ja päiväkodin, perhepäivähoidon ja koulun lisäksi vaeltamassa kävi melkoinen määrä rääkkyläläisiä. aan. Jouluvaellus toteutettiin Rääkkylässä 11.-15.12. 0500 376 210 Niittytie 6, Kitee p. – Ensimmäisenä vuonna Marian puutarha oli niin pieni, että mahtui leikkikehään, muistelee Mariitta. 010 6666 380 info@turvatalo.?, www.turvatalo.. Koti-Karjala 19 Perjantai 22.12.2017 Hovintie 2, Kitee, puh. Jouluvaellukselle osallistunut 9-vuotias Veera Löfgren piti kokemastaan. 040 515 1106 suunnittelu.atk@co.inet.. – Tänä vuonna on saatu paljon uusia pehmoeläimiä ja aasin sijaan matkaa taitetaan kamelilla, kertoo Mariitta. Metsäpalvelu Esko Juvonen Puh. ellä hon, taas kuusin, kynttilöin” valtaan. 0400 175 122 JÄÄHDYTINJA KONEKORJAAMO ROUVINEN KY Juha Rouvinen Lohelantie 1 KITEE Puh. J UMPPANEN KYLVÄJÄNTIE 8 B 6, KITEE PUH. Jouluvaelluksen kokoaminen on niin suuri ponnistus, että se toteutetaan vain joka toinen vuosi. en Mariitta Saarinen. 040 596 9274 reijo.hannonen@spynet.. Nyt puutarhaan mahtuisi jo monta leikkikehää. 013-224 341, 0500 857 876 Rakennus Hannonen OY Uudisja korjausrakentaminen Reijo Hannonen puh. 050 537 8124 KESKI-KARJALAN TURVE OY M. Karpola 0500 655 059 BT-PAJA Kaskesniementie 9, 82430 Puhos 050 413 0400 KITEEN PALVELUTAKSIT AY 0500 273965 0400 273965 L & L-TILINTARKASTUS OY raimo.liukku@elisanet.. – Joudutaan ympäri pitäjää säilyttämään. kerran. Ekokampaamo KAIVINKONEURAKOINTI MARKKU KOSTAMO Puh. n pihapiirin aitauksessa viliseekin jo aika joukko lehmiä, lampaita ja kanoja. Kaikki taidokkaasti tehdyt ja varsin ilmeikkäät nuket ovat Jukka Korhosen tekemiä. 040 513 4423 PAJAPÖLLI OY TAKSIPALVELU Muttonen Oy Kitee Puh. 040 171 5110 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2017 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme Tolosentie 10, TOLOSENMÄKI SAVONLINNA VARKAUS MIKKELI KITEE www.industriacenter.. Tapahtuman viehätysvoima on noteerattu muuallakin Pohjois-Karjalassa. vuoden vaikean.” – Oikean Sanan voima onkin siinä, että entinen suru voi särkyä ja lausumatonkin Sana tulee mukaan ”tueks vuoden vaikean.” – Mutta on se kynttilä sitten suuri tai pieni, me ”sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa, me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.” – Sitä ovat nämä joulutulet, sitä olemme me, joulun valmistajat, kun ”mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan” ja pyydän vielä, että ”pimeytehen maailman tuo taivaan valoa.” – Tuo sitä niin, että ymmärrämme sen ja sen merkityksen, että se tosiaan saa jalansijaa niin, että ”luo köyhän niin kuin rikkahan, saa joulu ihana!” – Reilun viikon kuluttua ”On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen… Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.” Reserviläisten joulutulet syttyivät Kiteellä jo 25. – Voi olla, että ensi vuonna saamme sytyttää maakunnalliset joulutulet, tapahtuman järjestäjiin kuulunut Markku Hyvösen vihjaisi. Joka vuosi vaellukseen lisätään vielä jotain uutta. Rääkkylän jouluvaellusperinne alkoi pienestä. Kiteentie 6, KITEE Puh. Puh. ELÄMYKSELLISEN vaikutelman luomiseksi seurakuntatalo on verhoiltu sermein ja kankain. Rekvisiitan lisääntyessä säilytystila käy vähiin. Taikamaata rakentamassa oli 12 vapaaehtoista
Sana on kiirinyt kaikille avoimesta kylän joulujuhlasta. – Haluamme, että ihmiset näkevät toisiaan ja syntyy uusia tuttavuuksia, Anja Hacklin ja Heidi Peltoniemi sanovat. 050 305 0836 KORJAAMO A. 050 360 2934 TILAUSLIIKENNE E. Nyt tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa ja joulu tulee sydämeen, Tiina toivottaa aluksi. Puffetissa ovat pöydät täynnä, Tikkalan kyläpäällikkö Jari Hiltunen on puurokauhan varressa ja Hacklinin Anja toinen tämän tapahtuman ideoija tarjoilee torttukahveja. Aito kitteeläinen 044-9807808 TI-PE 10-17, LA 10-14 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Koivikon Kartano Oy Maatalousyhtymä Partanen & Tolonen puh. Kiitämme asiakkaitamme ja ystäviämme vuoden 2017 yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä toivotamme Veljekset Mustonen Oy Piimäjärventie 88, Tolosenmäki Puh. 0500 217 476, 0500 579 914 Jari Ikonen Kuljetusja Konepalvelu HILTUNEN AY 0400 169 086 HUOLTO & KORJAU S A. Kyläjuhlan ideoija Anja Hacklin saa pukilta erikoislahjan. toivottaa HYVÄÄ JOULUA ja kiittää kaikkia veteraanityön tukijoita vuodesta 2017. 013-413 151 KITEEN SOTAVETERAANIT r.y. 050 344 0136 Kiteen Sotainvalidit ry KITEEN LT-HITSAUS OY Puhoksentie 7, Kitee Puh. Toinen tapahtuman touhuajista Anjan tytär Heidi Peltoniemi on näyttämön kulisseissa järjestämässä ensimmäistä ohjelmanumeroa. 040 558 8238 Kuljetus Korpelainen Ky 0400 271 460 Arjenapu Ilona 050 523 5341 RUOTSALAINEN Kiteentie 16, Kitee, puh. Vanhan ajan joulujuhla Tikkalan kylällä Lapset ja aikuiset lähtivät mukaan Heidi Peltoniemen vetämään leikkiin. (013) 412 128 KULJETUSPALVELU PEKKA TOIVANEN Kiteentie 54, Kitee Puh. – Erittäin hieno asia kylien yhteishengen ja ihmisten kannalta, myhäilee tyytyväisenä myös Tikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jari Hiltunen. 0500 881 437 KONEURAKOINTI Johannes Laukkanen P. 0400 142 835, 0400 239 661. 050 584 3709 P. Hän myös vertasi, miten elämä ja joulu ennen olivat rikkaita vaikka rahallista rikkautta ei niinkään ollut. – Onnea satavuotiaalle Suomelle. 050 535 9707 www.moobelimeriheina.. Laulua ja leikkiä, mieskuoroa, seurakunnan tervehdys, jouluevankeliumi, joulupukin vierailu, yhteislaulua..., Korvatunturin Tontut olivat lupailleet illan ohjelmaan. Pihasta ei meinaa enää parkkitilaa löytyä, eteisen naulakko on täynnä ja oven takaa kuuluu lasten iloisia ääniä. 040 550 3978 TIEHÖYLÄT www.veekmas.com Mööbeli & Meriheinä Heinsyrjäntie 46, Kiteenlahti Puh. Tiina kiittää urheiluseura Tikkalan Veikkoja ja Tikkalan kyläyhdistystä, että Anja ja Heidi ovat saaneet nämä avukseen juhlaa järjestämään. – Tervetuloa vanhan ajan joulujuhlaan. AJATUS KYLÄN yhteisen joulujuhlan järjestämiseen lähti Anjalla ja Heidillä viime kesänä seurojentalolla järjestetyn toisen juhlan tiimoilta. Koti-Karjala 20 Perjantai 22.12.2017 AK-LASTU 050 571 3638 JUSSIN LOISTOTAKSI Joensuuntie 87 a, Kesälahti 0400 414 570 Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kiteentie 14 a, Kitee, puh. – Menehän puurolle, että jaksat sitä kameraa kannatella, ensimmäinen vastaantulija opastaa. – Tämä vanha rakennus ja sen tunnelma herättivät ajatuksen, että täällä pidetään Tikkalan ja Onkamon kylien yhteinen joulujuhla. Entisöintija verhoilutyöt, myös julkiset tilat. GRÖHN Puh. TT TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Ulkoroihut johdattavat jo kuutostien risteyksestä kohti Tikkalan seurojentaloa. Toivotamme teille kaikille Rauhallista joulun aikaa ja menestystä uudelle vuodelle. 0400 649 052 Siivouspalvelu Seppänen Puh. – On ilo nähdä, että Tikkalan kylällä on tällainen toimiva talo, joka muotoutuu monenlaiseen toimintaan, Tiina Juvonen jatkaa ja kutsuu paikalle ensimmäisen esiintyjän, Aina Ilona Ankeisen. Siivouspalvelu Kyllikki Heikura Puh. Hirvonen Keisarinkuja 17, Kitee Puh. JUONTAJA TIINA Juvonen alkaa kuulutella porukkaa salin puolelle. 013 225 855 Kaunis Kiitos kuluneesta vuodesta. 013 225 455 Kirkkotie 1, Tohmajärvi, puh. KARHU KY Huikkolantie 26, KITEE Puh. (013) 423 515 KIRPPUTORI MOTOR SHOP Harkonjoentie 35, Puhos Puh. Kyllä ennen oli kaikki paremmin kuin nyt. Televisio-ohjelmatkaan eivät olleen niin huonoja, kun ei ollut televisioita..., Aina Ilona tuumaili TV:stä tutun Aina Inkeri Ankeisen tyylillä