– Hyvä tila, sanovat kahvia tarjoilemassa olleet Inkeri Stranden ja Sinikka Ilvonen. kunnanjohtaja Raita Joutsensaari kiitti Onnen kaupan roolia Rääkkylässä kunnan kannalta hyväksi. Katso kaikki tarjouksemme K-ruoka-sovelluksesta K-RUOKA ja seuraa meitä FACEBOOK INSTAGRAM TARJOUKSET VOIMASSA TO-LA 12.-14.3. ELLEI TOISIN MAINITA. MYÖS kunnan onnittelukukat avajaisiin tuonut ma. vuosikerta Keskiviikko 11.3.2026 N:o 10 Onnen kauppa ja ompelimo avasivat väliaikaisissa tiloissa RÄÄKKYLÄ Kari Sarkkinen Vesivahingon seurauksena väliaikaisiin tiloihin siirtyneet Onnen kauppa sekä Ompelimo AijaB tarjosivat avajaiskahveja torstaina. Rääkkyläläisten tuotteiden myymälän uudet tilat löytyivät Kotitieltä rivitalosta. Stranden ja Ilvonen sanovat, että Rääkkylässä vakituisesti asuvien lisäksi Onnen kaupan tarjoamat paikallisten käsityöt ja leivonnaiset kiinnostavat matkailijoita ja lomalaisia. Stranden ja Ilvonen ovat monen muun talkoolaisen tapaan olleet Onnen kaupan toiminnassa mukana sen alusta lähtien, 11 vuotta. Tila on viimeksi toiminut koulun väistötilana. Hän kertoo tyytyväisenä, että töitä on riittänyt hyvin. Vaikka nyt avatut tilat ovat niin Onnen kaupan kuin ompelimon toimijoiden mielestä hyvät ja tilavat, he toivovat, että varsinaisten tilojen remontti valmistuisi mahdollisimman pian. Ilman plussa-korttia 0,55/ps (1,38/kg) MAAKUNNAN PARAS HERKKUTORI Kokonainen KIRJOLOHI Suomi rajoitus 2 kalaa / talous HERKKUTORILTA KUPIAINEN TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 12.-15.3. Minusta on kiva, että palvelua käytetään, Boehm-Tiainen kiittää ja toivoo, että asiakkaat löytävät uusiinkin tiloihin. Kyllä me Onnen kauppaa käytämme, Joutsensaari mainitsee. OMPELIMO AijaB:n yrittäjä Aija Boehm-Tiainen on alusta alkaen ollut mukana Onnen kaupan kuvioissa. – Se on paikkana niin hyvä, että keskemmällä ei voi olla, he kommentoivat. Myymälä siirtyi osaksi hänen yritystään viime keväänä. Kaikkea muuta paitsi nahkatöihin ei ole riittävän isoja koneita, Boehm-Tiainen listaa ompelimonsa tarjontaa. Talviaikaan Onnen kauppa palvelee kahtena päivänä viikossa ja kesäaikaan kuutena päivänä viikossa. Aija Boehmilla riittää ompelimossaan töitä. Porsaan ULKOFILEEPIHVIT Suomi Myllyn paras MAKARONI 400g (0,83/kg) rajoitus 2 erää / talous Ilman plussa-korttia 3,97/rs (4,41-6,11/kg) 1122 9955 kg 11 0000 33 ps ps RAHKAPULLA 85g (20,94/kg) 11 7788 kpl LEIPOMOSTA TUOTE-ESITTELY TUOTE-ESITTELY Atria HORNET KANANSIIVET 650-900g TAI KANAN KOIVET 800g (3,32-4,60/kg) Kivikylä WANHANAJAN NAKKI 380g (10,50/kg) Ilman plussa-korttia 4,47/pkt (11,76/kg) TORSTAI 12.3. Inkeri Stranden ja Sinikka Ilvonen kahvitarjoilutehtävissä. KLO 10-17 KLO 10-17 -10% Plussakortilla 33 9999 pkt pkt 99 9955 kg -39% Plussakortilla 11 2299 kpl kpl RUISREIKÄLEIPÄ RUISREIKÄLEIPÄ 240g (5,38kg) 240g (5,38kg) JOENLEIPURIT JOENLEIPURIT 22 9999 rs rs -24% Plussakortilla. Keskustaan takaisin muuton ajankohdasta ei ole vielä tietoa, koska korjausremontti on vasta suunnitteluvaiheessa. TORSTAI 12.3. Irtonumero 3,00 67. – Onnen kaupassa on ollut kunnan matkailuneuvontapiste. – Itsekin yllätyin, miten suosittu palvelu tämä on. He uskovat, että pian asiakkaat oppivat tulemaan uuteen paikkaan. Aarne Rouvinen kiinnitti Onnen kaupan ja ompelimon opasteita. – Korjauspalvelu, kodin tekstiilit, mittatilausvaatteet. Kunta hankkii liikelahjansa ja viemisensä Onnen kaupasta
Ongelma ei ole aivan kotikutoinen, vaikka moni yhdistys on jumissa vanhoissa säännöissään, ja iäkkään jäsenistönsä uppiniskaisissa mielipiteissä. Myös meidän perheessämme kevät merkitsee uuden alkamista. Se on myös seikkailujen aikaa. Minä olen Bilbo ja poikani Merri. Valitsemme joka päivä, millaisessa maailmassa lapsemme kasvavat – valitaan sellainen, jossa jokainen lapsi kuuluu joukkoon. Miikka Kivinen Kevät tuli KeskiKarjalaan Seitsemänvuotias lapsi seisoo leikkikentän reunalla. Yksi hyvinvointialue on helppo ohittaa, mutta usean alueen yhteinen vaatimus muuttaa keskustelun suunnan. Kun kuulemme loukkaavia sanoja, pysähdymme: ”Mitä äsken tapahtui. Purot eivät tätä kirjoittaessa vielä varsinaisesti solise, mutta otimme perheeni kanssa varaslähdön ja kävimme pihalla kaivamassa routaiseen maahan pieniä ojia, joissa uitimme oljenkorsia. Moni metsästysseura käy juuri nyt taistelua olemassaolostaan, johtokuntiin ei tahdo saada toimijoita millään. Sen on oltava jatkuvaa, johdettua ja tavoitteellista. Kauko Röyhkä laulaa paniikin tunteesta, joka tulee joka kevät. Uskon että alueen metsästysseuroilla on kohtuulliset pärjäämisen mahdollisuudet liittymillä. Moni on myynyt kiinteistöt. Suurin ongelma on kuitenkin vähenevä jäsenkunta, joka ei enää tahdo jaksaa kantaa yhdistyskuormaa. Eliot runossaan Autiomaa. Näitä sitten tökimme eteenpäin noin puolen sentin syvyisessä kuravedessä. Vajaan kuukauden kuluttua olen lähdössä Vantaalle maalaamaan tulevaa asuntoamme. Kevättunnelmoinnissa kannattaa kuitenkin muistaa maltti. Sillä toimella on sekä yhdistyksen rahavirtoja tukeva vaikutus jäsenmäärän lisääntyessä, että metsästysmahdollisuus paranee laajenevan alueen ansiosta. Niin ainakin uskon. Kun huomaamme lapsen jäävän ulkopuolelle, rohkaisemme häntä mukaan. Isot metsänomistajat, erityisesti yhtiömuotoiset, vaativat metsästysmaistaan hehtaariperusteista vuokraa seuroilta, ja tämä asettaa pienet yhdistykset kovaan paikkaan. Eikä edes seuran alueella enää monia aktiiveja vaikuta, jos niin on, saa yhdistys onnitella itseään. ”Sä et voi olla mukana, kun sä oot erilainen.” Sanat olivat yksinkertaiset, mutta niiden paino oli valtava. Virkajohdon velvollisuus on tehdä edunvalvonnasta kiistatonta. Tutustuin teokseen jo vuosikymmeniä sitten, mutta en osaa vieläkään sanoa, pidänkö minä tuosta kaoottisesta ja ajoittain suorastaan rasittavasta sävellyksestä. Kolmas askel on liittoutuminen. Ilman kovia faktoja ei ole uskottavaa vaikuttamista – eikä uskottavaa puolustusta palveluille. Koska minä ja poikani vietämme nykyisin ison osan ajastamme Keskimaassa, päätimme, että kyseessä ovat haltioiden veneet. Hyvin monessa on nostettu jäsenmaksuja, ne hipovat satasta vuodessa jo useammassa yhdistyksessä. Kun aikuinen kävelee ohi syrjintätilanteessa sanomatta mitään, lapsi oppii, että tämä on hyväksyttävää. Laittakaapa seurat hynttyyt yhteen, niin hommaan löytyy uusi draivi ihan itsestään. IRIS DAMSTÈN Tukihenkilötoiminnan koordinaattori MLL:n Järvi-Suomen piiri Sanat ovat tekoja – ne rakentavat tai murtavat lapsen maailmaa Siun sote haki valtiolta lisärahoitusta ja sai sitä ensimmäisenä hyvinvointialueena rahoituslain nojalla. Puhe siitä, että erilaisuus on rikkaus. Vaikutusarviot, jonot, henkilöstövaikutukset, pelastustoimen vasteajat ja eri vaihtoehtojen kustannukset on tuotava avoimesti esiin. Kirjat, joissa on monenlaisia perheitä. Palvelut eivät säily ymmärryksellä tai myötätunnolla, vaan määrätietoisella vaikuttamisella. Tuntuu, kuin olisin viettänyt viimeiset pari kuukautta sisätiloissa. Hän haluaisi liittyä muiden lasten leikkiin, mutta eilinen kokemus on vielä tuoreessa muistissa. Neljänneksi tarvitaan suoraa ja rehellistä viestintää. Kyse ei ollut vain euroista, vaan periaatteesta: jos rahoitus ei riitä lakisääteisten tehtävien hoitamiseen, järjestelmässä on välineet puolustaa perustuslaillisia oikeuksia – kun niitä uskalletaan käyttää. On kerrottava, mitä päätökset tarkoittavat arjessa – hoitoon pääsyssä, jonotusajoissa ja turvallisuudessa. J.R.R. Teini-ikäisenä minun oli tapana mennä Vuorilammen metsiin katselemaan sulavan lumen aikaansaamia pieniä koskia ja kuuntelemaan lintujen keväistä laulua. Nopea reagointi ensimmäiseen poissulkemiseen estää sen kertautumisen. Igor Stravinskyn Kevätuhrin kuuntelu kuuluu keväisiin perinteisiini. Ensimmäisenä Kiteen-keväänäni muutama vuosi sitten katselin tyrmistyneenä, kun takapihan juuri paljastunut nurmikko oli peittynyt paksuun valkoiseen lumivaippaan. Kenties kevättä kuvaakin parhaiten liike ja levottomuus. Asia on kasvukeskusten ympärillä aivan erinäköinen kuin meillä, mutta tätä aluetta ei voi sanoa kasvavaksi missään muussa, kuin rauhallisuudessa. Oli toukokuu. Talkootyö voi olla vielä vastaus jossain, haetaan seuralle talkoilla hilloa vaikka lumia katoilta pudottamalla. Työ alkaa työnjaosta. Juuri purojen rakentaminen ja sulavan veden seuraaminen ovat aina olleet kevättunnelmointieni keskiössä. 2 Keskiviikko 11.3.2026 Toimittajan kynästä Lukijan porinat Olipa ankara talvi. Identiteetin kehitys, jonka pitäisi olla iloinen matka itsensä löytämiseen, muuttuu kamppailuksi piiloutumisesta. Miltä sinusta tuntui?” Kun lapsi uskaltaa kertoa, kuuntelemme, uskomme ja sanomme ääneen: ”Tuo ei ole ok. ”Huhtikuu on kuukausista julmin”, kirjoittaa puolestaan T.S. Nämä ovat keinoina ihan käypiä, mutta ennen pitkää vain tekohengitystä. Erityisen hankalan siitä teki paleltunut nenäni, joka ei tuntunut kestävän parin minuutin matkaa parkkipaikalta lapsen eskariin. Juuri nyt kylät kuitenkin tyhjenevät kovaa vauhtia, ja niin vain käy myös metsästysseuroille. Emme ohita tilanteita ajattelemalla, että lapset selvittävät asian keskenään. Edunvalvonta ei saa olla vain hätäliike kriisin keskellä. Tämän vuoksi hiihtäminen jäi yhteen kertaan ja lähes kaikki muutkin talviulkoiluhaaveeni toteutumatta. Kyse ei ole vain yksittäisistä sanoista – kyse on lapsen turvallisuuden tunteen murenemisesta ja oikeudesta olla oma itsensä. Monilla kylillä se ainoa yhdistys, jolla voi sanoa olevan aktiivista toimintaa. Kun rahoitus ja velvoitteet ovat ristiriidassa, asia viedään kaikkiin tarvittaviin vaikuttamisen pöytiin. Valtuuston tehtävä ei ole seurata sivusta ja jäädä tarkkailijaksi, vaan sen on annettava operatiiviselle johdolle selkeä mandaatti toimia. Bonuksena se, että jos lähivuosina mahdollistuu karhun metsästys, on laaja alue entistä tärkeämpi etu, ja yhdistyksillä parempi edellytys saada kassaansa täytettä vierasmetsästäjien kukkaroista. Aluevaltuuston on asetettava selkeät tavoitteet: mitkä palvelut eivät saa heiketä, milloin lisärahoitusta haetaan ja millä viestillä Pohjois-Karjala vaikuttaa valtakunnallisesti. Juuri muita mahdollisuuksiahan ei alueella suoraan metsästysansaintaan olekaan, kuin karhujahti. Meillä jokainen on yhtä arvokas.” Myös pienet arjen valinnat merkitsevät. Tolkienin kirjassa Hobitti on huhtikuu, kun Bilbo Reppuli lähtee matkalle kohti Yksinäistä vuorta. Me aikuiset luomme sen maailman, jossa lapset kasvavat. Kevät on kenties suosikkivuodenaikani. Muistan vieläkin erään keväisen iltapäivän ja suuret padot, joita rakensin nuoskalumesta Kuopion Harjukadulla noin viisivuotiaana. Mielestäni ainoa järkevä vastaus ja toimi metsästysmahdollisuuden turvaamiseksi perinteisissä metsästysseuroissa on kuitenkin yhdistysten yhteenliittyminen. Siksi kevään tulo on tuntunut tänä vuonna jopa poikkeuksellisen mahtavalta. Joskus olen Gandalf. MIKA PIIROINEN Tohmajärvi, Värtsilä Metsästysseuratoiminta Keski-Karjalassa Viikon positiivinen nosto ” Arppen alakoulussa on tartuttu pontevasti niin paljon viime aikoina puheena olleeseen lasten lukemattomuuteen.. Suoraan Kiteen asuntomme takapihalta pääsee Päätyeenlahden rantametsikköön, joka on poikani ja minun leikeissä muuttunut Rivendelliksi, Hobittilaksi tai Mordoriksi. Jäsenmaksuille olisi muutakin käyttöä kuin lahjoitella jäsenmaksutuotot yhtiöille metsästysoikeutta vastaan. Meihin metsästäjiin vaikuttaa yleinen asenneilmapiiri, hallinnon heikkous, aluepolitiikka ja moni muu meistä riippumatonkin tekijä vahvasti. Kun taas aikuinen pysähtyy ja osoittaa, että jokainen lapsi on arvokas, hän opettaa jotain paljon tärkeämpää kuin pelkän säännön. Kun lapsi kohtaa toistuvasti syrjintää, se näkyy kaikessa: uni on levotonta, keskittyminen vaikeutuu ja rohkeus kokeilla uusia asioita katoaa. Lämmön, odotuksen ja ilon lisäksi kevääseen liittyy myös muita, hankalammin määriteltävissä olevia tuntemuksia. Kun rahoitus ja velvoitteet ajautuvat ristiriitaan, sitä ei saa peittää laittomuuksiin alistuvalla asenteella. TARJA HYYKKY aluevaltuuston varapuheenjohtaja, Juuka MATTI KUITTINEN aluevaltuutettu, Tohmajärvi Lakisääteiset sosiaalija terveyspalvelut eivät ole tavoite vaan oikeus Metsästysseurat ovat tärkeä osa kylien toimintaa alueella. Varsinkin jos seuralla on kiinteistöjä ylläpidettävänä. Etelä-Karjalassa hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen on näyttänyt, että kyse ei ole protestista vaan päättäväisestä vaikuttamisesta: vahvoista lausunnoista, lisärahoitushakemuksista, tarvittaessa kanteluista, ministeriötapaamisista ja sitkeästä julkisesta keskustelusta. Olen iloinen ja innoissani, mutta samalla mielessäni on jonkinlainen haikeus. Näin puristetaan viimeisetkin mehut irti niistä muutamista aktiiveista, joita yhdistyksissä vielä heiluu. Tai liikenteenohjaushommissa kylähulinoissa. Lakisääteiset sosiaalija terveyspalvelut eivät ole tavoite, jota yritetään parhaansa mukaan varjella – ne ovat oikeus, joka on turvattava. Vesi syöksyi hurjaa vauhtia katuviemäriin, kun vapautin vedet. Minulle tulee ikävä näitä paikkoja. Kun aikoinani muutin Helsinkiin, jäin kaipaamaan juuri näitä luontoelämyksiä. Mitä siis on tehtävissä, jotta metsästysseurat pystyvät täyttämään sen tärkeimmän tehtävän, metsästysmahdollisuuden tarjoamisen jäsenistölleen. Varhainen puuttuminen alkaa havainnoimisesta ja läsnäolosta. Kun alue on 20-30 tuhatta hehtaaria, nykyisen neljän tuhannen sijaan, se vetää porukkaa myös kauempaa ja toiminta mahdollistuu. Ongelmia yhdistysten toiminnalle tuottaa myös kovenevat kustannukset erityisesti maanvuokrauksessa. Yhdistyksen pitää pystyä tuottamaan jotain enemmän, jotta velvoitteet saadaan hoidettua
– Muut on pörssiyhtiöitä ja isoja konserneja ja meillä on Kiteellä vajaa 40 henkilöä, Romppanen vertaa. Silventoinen valaisee, että Suomessa tässä samassa kategoriassa on vain kolme muuta platinaa saavuttanutta, ja ne on paljon isompia organisaatiota; UPM, Metsä ja Ahlström. Vanerin ruskea kiiltävä tai karhennettu pinnoite on mitä todennäköisimmin valmistettu Kiteellä, missä pinnoitetta on tehty vuodesta 1983 lähtien. – EcoVadis tarjoaa yrityksille kolmannen osapuolen varmentaman kehyksen kestävän kehityksen suorituskyvyn mittaamiseen, raportointiin ja parantamiseen, mikä auttaa edistämään positiivista vaikutusta globaaleissa toimitusketjuissa, he toteavat. Parhaiten menestyneet yritykset ovat oikeutettuja mitaleihin (pronssi, hopea, kulta, platina) kaikkien arvioitujen yritysten prosenttipisteiden perusteella. Ainoastaan yksi toinen yritys Suomessa on saanut pienten yritysten kategoriassa meidän lisäksi platinaa, Silventoinen jatkaa. Surfactor Finlandin tuotteet menevät vaneriteollisuuden pinnoitteeksi. Tämän mitalin saajat kuuluvat maailman parhaaseen 1% omalla toimialallaan. Suunnitelma on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla 20. – Meidän kotimaisilla isoilla asiakkailla kestävä kehitys on ollut vahvasti esillä. Romppanen ja Silventoinen kertovat, että monet suuryritykset käyttävät EcoVadista toimittajiensa arviointiin, joten hyvä luokitus on edellytys liiketoiminnan harjoittamiselle heidän kanssaan. Suomen lisäksi surfactorilla on tuotantolaitokset Saksassa ja Malesiassa. Kiertoliittymä parantaa risteyksen turvallisuutta. Talvisin näkyvyys Kiteentielle kauppakeskukselta päin on välillä huono lumivallien takia. Romppanen toteaa, että hyvän pohjan EcoVadiksen vaateiden täyttymiseen antaa surfactorilla jo vuosia jatkunut omatoiminen kehittämistyö. – Käymme kaikki palautteet läpi, jos niitä tulee, Niskanen kertoo. maaliskuuta asti ja siitä voi antaa palautetta. korruptio ja lahjontakoulutuksesta ja riskien arvioinnista ja IT-turvallisuudesta jne. Kiteen kaupungin kuntatekniikan päällikkö Mika Niskanen kertoo, että risteyksessä on myös paljon kevyttä liikennettä. – Koko valmistavassa teollisuudessa Suomessa meidän lisäksi on vain 14 yritystä tässä platina kategoriassa; kuten Neste, Berner jne. Niskanen arvioi, että kiertoliittymän rakentaminen maksaa noin puoli miljoonaa euroa. SURFACTOR Finlandin toimitusjohtaja Aki Romppanen sanoo heidän ja asiakkaiden tavoitteiden kestävän kehityksen edistämiseksi kulkevan käsi kädessä. – EcoVadis on maailmanlaajuisesti tunnustettu alusta, joka tarjoaa yritysten kestävän kehityksen arviointeja ja työkaluja globaaleille toimitusketjuille. Etenkin kauppakeskukselta päin on hankala päästä Kiteentielle ruuhkaisimpina aikoina. Yleisillä markkinoilla EcoVadis-tunnuksen voi nähdä esimerkiksi kodinkoneitten tuotetiedoissa. Pinnoitteen hartsi tulee pääosin surfactorin naapurissa sijaitsevalta Bakelite Oy:ltä ja paperi pohjoismaisilta paperitehtailta. Kiteen keskustan kiertoliittymän suunnitelma nähtävillä Kiertoliittymä tulee Kiteentielle kauppakeskus Kupiaisen ja kaupungintalon väliin.. Tulevasta kiertoliittymästä pääsee Kiteentien molempiin suuntiin sekä Opistontielle ja Korttitielle. Henkilöstö onkin surfactorilla kiinteästi mukana koulutuksissa. Se auttaa yrityksiä seuraamaan ja parantamaan ympäristöön, yhteiskuntaan ja eettisyyteen liittyviä käytäntöjään ja tarjoaa standardoidun tavan jakaa näitä suorituskykytietoja asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa, Heidi Silventoinen esittelee. Sen mukaan kiertoliittymä on nykyistä tai liikennevaloristeystä parempi vaihtoehto liikenteen sujuvuuden kannalta. KIERTOLIITTYMÄN rakentaminen alkaa elokuun puolivälissä ja sen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Kiteen lisäksi Silventoinen tekee vastuullisuustyötä Saksan ja Malesian tuotantolaitoksilla. EcoVadis arvioi yrityksen kestävän kehityksen hallintajärjestelmää neljän ydinteeman osalta 21 kriteerin perusteella: – Arviointi perustuu kansainvälisiin standardeihin. Konsernissa on noin 250 työntekijää. Kiertoliittymä leventää nykyistä Kiteentietä sivuttaissuunnissa. – Tämä on huippu tulos, josta yhtiönjohto sekä omistajat ovat ylpeitä ja iloisia! Jatketaan samaan malliin, ympäristöja kestävän kehityksen päällikkö Heidi Silventoinen hehkuttaa pisteitä analysoidessaan. – Meillä on joka perjantai-iltapäivällä operaattoreille koulutus, jolla me haluamme parantaa heidän toiminnan laatua ja turvallisuuskulttuuria, Silventoinen kertoo. EcoVadiksessa arvioidaan yrityksen kestävyysasioita kuten ympäristöasioita, työturvallisuutta, ihmisja työntekijöiden oikeuksia, kestäviä ostoja, eettisyyttä yms. 3 3 Keskiviikko 11.3.2026 Toimitussihteeri Mervi Venäläinen Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Kiteellä toimivalle surfactor Finlandille arvostettu EcoVadis-tunnustus KITEE Kari Sarkkinen Puhoksen teollisuusalueella sijaitsevan surfactor Finlandin toiminta on arvostettujen kestävän kehityksen mittareiden mukaan arvioitu maailman parhaimmistoon. Aikaisemmin surfactor oli saavuttanut jo EcoVadiksen hopeatason, nyt yritys nousi korkeimpaan platinaluokkaan. Sen vaateisiin on haluttu vastata. – Parhaimmat pisteet olemme saaneet ympäristö sekä työja ihmisoikeuksista, Heidi Silventoinen toteaa nostaen esille muun muassa hyvät henkilöstöedut ylimääräisine Epasseineen. Surfactor Finland on saksalaisomisteinen, pääkonttori sijaitsee Saksan Essenissä. Kiertoliittymästä mahtuu ajamaan myös raskaan liikenteen ajoneuvot. – Tulemme siis järjestämään tänä vuonna koulutuksia näihin aiheisiin liittyen, että saamme parannettua suoritustamme jatkossa, Heidi Silventoinen lupaa. KITEE Linda Inkinen Kiteen keskustan uuden kiertoliittymän katusuunnitelma edistyy. ENITEN parannettavaa (joskaan ei paljoa sielläkään) surfactor Finlandilla on etiikan osa-alueessa, jossa kysytään mm. Kuluttaja kohtaa surfaktor Finlandin tuotteen ostaessaan puutavarakaupasta filmivaneria. Nykyinen risteys on ruuhkautunut kesäisin ja työmatkaliikenteen aikaan iltapäivällä. Yritykset saavat pistekortin, jossa on pistemäärä 0–100. – Kolareita ei ole onneksi paljoa sattunut, Niskanen sanoo. Yritykset täyttävät räätälöidyn kyselylomakkeen ja toimittavat asiakirjat todisteeksi, jotka asiantuntijatiimi sitten analysoi. Surfactor Finlandin toimitusjohtaja Aki Romppanen ja ympäristöja kestävän kehityksen päällikkö Heidi Silventoinen esitelevät yksikkönsä saamaa EcoVadis tunnustusta (kuvankäsittelyllä sijoitettu keskelle). ROMPPASEN mukaan jo se, että yritykseen on palkattu vastuuhenkilö huolehtimaan kestävää kehitystä tukevia asioita on yksi palkintoperuste. Ansioistaan yritys sai viime vuoden lopulla EcoVadiksen platina -mitalin. Hän antaakin yrityksen vastuullisuuskehityksestä paljon kiitosta Heidi Silventoiselle. Risteyksen toimivuutta kartoitettiin jo yli vuosi sitten videomallinnuksen avulla. Uutta kiertoliittymää suunnitellaan Kupiaisen kauppakeskuksen ja kaupungintalon väliin. Kestävä kehitys on viimeisten parin vuoden aikana noussut erittäin tärkeäksi osaksi myös meidän omaa surfactor-konsernin strategiaa, Romppanen kiteyttää
Jumalan sana ei jätä ihmistä toivottomuuteen, vaan kutsuu pelastukseen. Sytytä sydämeeni uskosi valo. 4:12). Perjantaina: Erno, Tarvo, Ernesti, ort. Me katsomme jälkeen kättesi töiden,muistaen, kiittäen, ikävöiden. Tohmajärven helluntaiseurakunnan Sanan ja rukouksen illasta 4.3.2026 Alussa oli Sana Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hän tuli ihmisenä ihmisten keskelle: ”Tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi.” Tuli kokemaan ilon ja surun, yksinäisyyden ja kiusauksen, kivun ja kuoleman. Mutta Jumalan valo ei ole sammunut. Rääkkylän lähikirkko Ke 11.3. Se ei ole hurskauden mittari tai onnistumisen palkinto. Hän tuli lähelle. Sana sisältää kolmiyhteisen Jumalan. 4 Keskiviikko 11.3.2026 Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 11. klo 13 Sanajumalanpalvelus Kiteen kirkossa Happonen, Hirvonen. Pe 13.3. klo 12 Tarinatuvan hartaus Su 22.3. klo 10 liturgia, virpovitsojen siunaus, palmusunnuntai. Se loistaa yhä. klo 10 jumalanpalvelus Rääkkylän kylän kappelissa, yhteiskristillinen naistenpäivä. klo 13 Parikanniemen ystäväseurat Olkontie 4 kokoustila Lemetyinen, Kostamo. Perhekerho on maksuton ja siihen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Hautausmaantoimisto Palomäentie 12 b, ma-to klo 9 – 12, puh. Kiitos, että et ole jättänyt meitä yksin, vaan kutsut meitä yhteyteesi. Siellä leikitään sekä eri kokoontumiskerroilla vaihtelevasti lauletaan, liikutaan, askarrellaan tai hiljennytään. klo 11 ruokailu ja ohjelmaa alasalissa. Rakkaamme Hugo Valter PARTINEN Siunattu läheisten läsnä ollessa. Se voi olla epävarmuutta tulevasta, rikkinäisiä ihmissuhteita, syyllisyyttä menneestä tai hiljaista toivottomuutta sydämessä. Kiitos kaikille osanotosta. Ilmoittaudu ruokailuun pe 13.3. Kuolleet: Hugo Valter Partinen 92 v., Aune Ester Timonen 91 v., Sulo Antero Hämäläinen 91 v., Riitta-Liisa Riikonen 80 v. Ma 16.3. Pentti. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” (Joh. päiväkahvit Tarinatuvalla Heli-papin seurassa Ma 16.3. Anna minulle uusi alku ja johdata minua Sanasi kautta joka päivä. Tuokaa ne päivänvaloon. Sinne ovat tervetulleita alle kouluikäiset lapset, vauvasta alkaen, oman aikuisen kanssa tutustumaan toisiin lapsiin ja aikuisiin. Perhekahvila Perhonen on Keski-Karjalan perhekeskuksen kaikille avoin lasten ja aikuisten kohtaamispaikka. Hyvää talvipäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Ahjon musiikkiryhmä alakoululaisille ja eskareille Havukassa klo 13-14. Su 15.3. klo 17 liturgia, Neitseen Marian ilmestys. Elämäsi ei ole sattumaa. Sinne ovat tervetulleita alle kouluikäiset lapset, vauvasta alkaen, oman aikuisen kanssa tutustumaan toisiin lapsiin ja aikuisiin. Tellervo Paavilainen johdattaa runoin ja sävelin päivän aiheeseen Marian askelissa. Lämpimästi tervetuloa perhekerhoon! Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho. 5:10–11 NIMIPÄIVÄT Keskiviikkona: Kalervo, ort. klo 18 Majakka-ilta srk-salissa. Armas; Manne, Manu, Mauno, Maunu. Kahvila on auki torstaisin Tohmajärven Kemiessä, seurakuntatalon päiväkerhotiloissa klo 9.30-11. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Lauantaina: Matilda, Mette, Tilda, Malla, ort. N. Tervetuloa! Pyhä Kolminaisuus, Keski-Karjala Valamontie 4, Kitee Ke 11.3. Laura Vesa ja Iiris Sinikka ja Kari perheineen Jukka ja Auli perheineen Eveliina ja Pauli perheineen sukulaiset ja ystävät Pitkän elämän kaikki päivät, niistä kauniit muistot jälkeesi jäivät. Ma 16.3. Kuolleet: Seija Kyllikki Konttinen 88 v., Terho Tapio Ikonen 75 v. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” (Joh. Tuo kutsu on yksinkertainen ja henkilökohtainen: ”Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut.” (Room.10:9) Pelastus ei ole suoritus. 013-3306236 Su 15.3. Värtsilän lähetyspiiri (Lampelantie 3A5) klo 13.30. Anu Hirvonen. Lisäksi on pientä tarjoilua. klo 9 aamupala ja elintarvikejakelu Tarinatuvalla yhteistyössä SPR:n kanssa Ti 17.3. klo 9.30–11 Kiteen lähikirkon perhekerho Olkontie 4 kokoustila. Holopainen Aune Ester TIMONEN Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 9 Perhekeskuksen kohtaamispaikka perhekahvila ja lapsiparkki Nuorisoja yhteisötila Linkki, Leipurintie 4, Kitee Tervetuloa! Kohtaamispaikkaa ovat järjestämässä kanssamme Siun soten lapsiperhepalvelut ja Kiteen kaupunki Lapsiparkkiin ennakkoilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16 mennessä p. Kesälahden lähikirkko Su 15.3. Keskiviikkona: Eetu, Edvard, ort. Gröhn-Dimov. La 21.3. Sunnuntaina: Risto, ort. To 19.3. Ennen kuin oli mitään luotua, oli Sana. To 12.3. klo 12 keittolounas (perheille jo klo 11) srk-salissa. 0400 938509. Kesälahden kirkossa ei jumalanpalvelusta. Kiitos kaikille Aunen hoitoon osallistuneille. Vapaaehtoinen kahvimaksu nimikkolähettien työn tukemiseen. Tervetuloa! Su 22.3. klo 14-15.30. Sinä olet Jumalalle tärkeä. Sana on persoona. Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi Torstaina: Reijo, Reko, ort. Aino, Päivi, Heikki ja Antti perheineen siskot ja veli sukulaiset ja ystävät Kaikk` on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk` on niin hellää ja hyvää. 1:14). Kiitämme Hugon hyvästä hoidosta Keski-Karjalan Hoivapalveluita, Siun Sote:n Kotihoitoa sekä Kiteen kuntoutussairaalaa. Hän teki sen, mitä me emme voi itse tehdä. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. klo 17 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia. Lämmin kiitos osanotosta. klo 11 Diakonialounas Yhteisötalolla, Välttimäen tie 4, vapaaehtoinen maksu seuraavien ruokailuiden kustannuksiin. klo 13 Toivossa iloiset, kristilliset eläkeläiset Olkontie 4, kokoustila Markku Komulaisen aihe srk:n historia. Maanantaina: Ilkka, Edvin. Rasilainen ELY:stä ja Su L. Ke 18.3. La aloitus klo 11 lounaalla ja ohjelma Aurinkosalissa klo 11.30–16. Ruokailusta vapaaehtoinen maksu, arpajaiset Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, Minun rukoukseni -kirjaa myytävänä. Mukana La A. Mikään pimeys ei ole niin syvä, ettei Kristuksen valo voisi siihen ulottua. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa.” Pimeys on todellista myös meidän ajassamme. Av. Jumala ei ole jäänyt etäiseksi. 040 739 1881. To 12.3. Lämmin kiitos osanotosta. 13 Näkövammaisten kerho Olkkari, Olkontie 4. Seurakuntakerho Kemien srk-talolla klo 12. Emmalan lähetyspiiri (Kirkkotie 23) klo 13. klo 10 messu, mukana kirkkokuoro. ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen...” (Hepr. 1:1) Raamatun ensimmäiset sanat Johanneksen evankeliumissa avaavat näkymän kaiken alkuun. Tunnemme surua suurta ja kiitosta syvää, niin paljon toit meidän elämään hyvää. Siellä leikitään sekä eri kokoontumiskerroilla vaihtelevasti lauletaan, liikutaan, askarrellaan tai hiljennytään. Ke 18.3. klo 13 Lähetyspiiri Olkontie 4 kokoustila Tervetuloa! Kahvittelua, keskustelua ja hiljentymistä lähetystyön äärellä. Hän ei katsellut luomansa ihmiskunnan kipua kaukaa. Aleksi, Aleksis, Ali; Patrik; Kerttu, Kerttuli. g 9.9.1941 Kitee † 10.2.2026 PKKS Veikko Ensio HURSKAINEN Rakkaamme Kiittäen ja kaivaten Tuulikki Tarmo, Nina Tuukka, Eve, Elsi ja Maisa Noora ja Vilho Jari, Auli, Samu, Ella ja Nelli siskot ja veljet perheineen Sinä saavutit taivaanrannan yllä tunturin huippujen oot, ikirauha ylhäällä siellä sinun sielussas vallitkoon. Jeesuksen nimessä. klo 18 Kristinuskon perusteet maahanmuuttajille Olkkari, Olkontie 4 kokoustila Mika Lehtinen, Markku Fräntilä. Perhekerho on maksuton ja siihen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Su jp:n ja lounaan jälkeen ohjelma klo 12–15. klo 8 Aamurukouspiiri Kiteen seurakuntatoimistolla, klo 11 Veteraanitalo Kinkerit: Kasteesta avautuva näkökulma. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. ma – ke klo 9 -12, puh. Messu Värtsilän seurakuntakodilla klo 10. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Ti 17.3. Feodor, Teo, Teuvo; Gregori, Grigori, Reijo, Reko, Riku; Simeon, Simeoni, Simo. Kiitos, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös myös minun puolestani. Tiistaina: Kerttu, Kerttuli, ort. Kiitos ja siunaus hiljainen myötä, matkalle, jolla ei tuskaa, ei yötä. Keski-Karjalan seurakunta www.keskikarjalanseurakunta.fi Seurakuntatoimisto Pokentie 8. maaliskuuta 2026 Aurinko nousi tänään klo 06:30 ja laskee klo 17:50. Puolisoa, isää, appea, ukkia ja iso-ukkia Kiittäen ja kaivaten * † 25.6.1933 Kitee 16.2.2026 Kitee Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiteen lähikirkko Ke 11.3. Klo 14 Kotipirtti Kinkerit Heinoniementie 37. klo 11 Toveripäivät Kiteen opistolla 21.–22.3. Haluamme tänään kiittää ja rukoilla yksilöinä ja yhdessä: Kiitos Rakas Jumala, että Sinun Sanasi on elävä ja että se on tullut lähelle meitä Jeesuksessa Kristuksessa. Sinua ei ole unohdettu. klo 10-14 peittotalkoot alasalissa, oma parsinneula mukaan To 12.3. Klo 9.30–11 Kiteen lähikirkon perhekerho Olkontie 4 kokoustila Lämpimästi tervetuloa perhekerhoon! Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho. Jeesus tuli, kuoli ja nousi ylös, jotta synti ei erottaisi meitä Jumalasta. 045 111 9555. Kiril. Kirkkokuoron harjoitukset Kemien srk-talolla naisäänet alkaen klo 15.45 ja sekakuoro klo 16.15. Se puhuttelee edelleen, koskettaa ja paljastaa sydämen. Su 22.3. Pe 13.3. Tunnustan, että tarvitsen Sinua. Su 29.3. Vieraana asiantuntija Tohmajärven apteekista. mennessä Helille p. Se on lahja. Romanikahvio Kemien srk-talolla klo 14. Se näyttää totuuden meistä – mutta samalla se osoittaa tien armoon. Tohmajärven lähikirkko Ke 11.3. To 19.3. Lämmin kiitos osanotosta. klo 10 Messu Kiteen kirkossa. Klo 13 Onnenpäivä srk-salissa. ”Alussa oli Sana. Yhteinen ruokailu, hartaus ja musiikkia. Ruokailu 5€, kahvit ja hartaus. Rakkaamme o.s. Ke 25.3. Anna anteeksi syntini ja kaikki se, mikä erottaa minut Sinusta. -Eino Leino Rakkaudella kaivaten * † 13.11.1934 Jaakkima 7.2.2026 Kitee. Ef. 050 4090778, Satulle 050 4670375 tai Päiville (Laasonen) p. g 19.11.1950 Kitee † 12.2.2026 Rääkkylä Terho Tapio IKONEN Rakkaamme Kiittäen ja ikävöiden Aila Pasi, Anu, Peppi ja Minttu Mika, Henriikka, Martta ja Saana Kotipolku hiljainen odottaa, nyt turhaan tuttua kulkijaa. Jumalan Sana ei ole vain historian kertomus. Nikifor, Voitto; Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Stiina, Tiina, Titta. Lisäksi on pientä tarjoilua. Aamen
Rantalassa 2b-luokalla teemaa tuetaan haasteen avulla. Tässä on syntymässä pipo lastenlasten leikeissään käyttämälle nukelle.. – Haaste on antanut intoa lukemiseen, arvioivat luokan oppilaat Juuso, Senni, Laura ja Inna. – Hyvästä suorituksesta palkitaan. Hänen lempilukemistaan ovat etsiväsarjat ja tietokirjat. Välillä Koffert on palannut päiväkodin puolelle pienempien pariin. Lauraa kiinnostavat eniten jännittävät sadut ja fantasia. Viimeinen työpäivä on 25.3., ja varsinainen eläke alkaa lomien ja vapaiden jälkeen 1.7. Kun lukeminen on lisääntynyt, on jokainen löytänyt omat kirjasuosikkinsa ja kirjallisuudenlajinsa. Kesällä muutettiin esiopetus Postinrannan päiväkotiin, josta kesken kevätlukukauden taas Opintielle valmistuneeseen Kieppiin. Sinikka Puustisen kanssa aloitimme Korkeakankaassa, Muljulassa ja Puhossalossa Lehtolan koululla. Vespelin salissa järjestettäviin lukumessuihin. Leipälajiinsa varhaiskasvatuksen opettajaksi hän palasi syksyllä 2019. Aikuinen kuittaa passiin suoritukset. Palveluneuvojana ollessaan hän toimi koko henkilöstön työsuojelupäällikkönä vakanssin haltijan vuorotteluvapaan aikana. Senni taas rakastaa jännitystä ja seikkailuja. Riitta Koffert on opiskellut työnsä ohella datanomiksi, ja se poiki hänelle työtehtävän varhaiskasvatuksen Digiloikka-projektissa. He myös uskovat lukemisen jatkuvan haasteen päättymisen jälkeenkin. – Olen halunnut olla perillä asioista, joiden kanssa olen työni kautta ollut tekemissä. – En ole voinut kuvitellakaan vaihtavani liittoa, sillä opettajissa on henkinen kotini. Yksi palkinnoista on ollut se, kun vilteistä rakennettiin lukumajat, joissa luettiin taskulamppujen ja otsalamppujen valossa. Oppilaiden lukemista kirjoista kootaan kansikuvien kirjahylly, ja aina sen täytyttyä saavutetaan timanttitaso. VIIMEISET reilu kaksi vuotta Riitta Koffert on tehnyt puolikasta työaikaa hänelle niin rakkaassa varhaiskasvatuksen opettajan työssä. Uuteen toimintamuotoon käytiin tutustumassa Lieksassa ja Nurmeksessa. Hän muistellee esimerkiksi niitä henkilöitä, jotka vuosien varrella ovat olleet hänen työkavereitaan. Vuosikymmenien varrella onkin kertynyt iso joukko niitä lapsia, lasten vanhempia ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa hän on työskennellyt. – Seinälle on koottu jo luettujen kirjojen kansikuvat, jotka ovat selkeästi antaneet vinkkejä kirjojen valintaan, luokanopettaja Heidi Mattila kertoo. Hänelle luetaan myös kotona ja se on hänestä mukavaa. Hän toimi myös palveluneuvojana kaupungintalolla puolentoista vuoden ajan lähinnä terveyssyistä. VAKIPAIKKA vahvistui uudessa Palomäen päiväkodissa vuonna 1985, jossa hän työskenteli vuoteen 2006 toimien myös päiväkodin johtajana. KITEE Mirja Hurskainen Maaliskuun puolivälissä Riitta Koffertilla täyttyy 45 vuotta Kiteen kaupungin palveluksessa, suurin osa siitä varhaiskasvatuksessa. Myöhemmin toiminta laajeni uusiin kyliin, ja sitä jatkettiin kahdella työparilla. Klassikoista Peppi Pitkätossut ja Muumit ovat päässeet monien lukulistalle. Vuoroviikoin oltiin päivä tai kaksi jokaisella koululla ja toimisto tehtiin nykyisen Resetin talon alakerran pyykinkuivaushuoneesta. – Palomäen päiväkodin osalta minulla on jo kirjoitettuna ja skannattuna paljon tietoa myös omista ryhmistäni ja siitä, mitä on eri vuosina päiväkodissa tehty. Jo ensimmäisen työvuoden aikana puhuttiin päiväkotiapulaisten tehtävien loppuvan päiväkodeista, ja siinä vaiheessa syksyllä 1981 Koffert lähti Savonlinnaan opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Ensimmäinen työ oli kiertävän päiväkodin perustaminen Kiteelle. Olen saanut luottamushenkilönä myös olla kehittämässä esimerkiksi henkilöstöhallintoa. – Digiloikka oli minulle mieluinen tehtävä, kun kiersin kaikissa lapsiryhmissä ohjaamassa. paistamaan makkaraa ja muistelemaan menneitä. Pitkä työura edellyttänyt paljon uusien asioiden omaksumista Kun eläkepäivät koittavat, Riitta Koffertille jää aikaa harrastuksille. Messuille on kutsuttu myös Rääkkylän alakoulun oppilaat. – Jos on tylsää, niin silloin on mukavaa ruveta lukemaan. – Kiertävän päiväkodin tarkoituksena oli saada harvaan asutun maaseudun lapsille toimintaa kylille. RIITTA Koffert on myös ammattiyhdistysaktiivi, joka on saanut läheltä seurata muun muassa varhaiskasvatuksen opettajan työnkuvan muutosta. Koulujen lisäksi messujen järjestelyissä ovat mukana Vaarakirjastot, MLL:n lukumummit ja -vaarit, Perheperustaisen kuntoutuksen kehittämiskeskus Perpe, Suomen KarvaKavereiden lukulemmikit ja Koti-Karjala-lehti. Haasteen myötä hän on alkanut lukea joka päivä. Olin koulun jälkeen sijaisena ja vakituisen paikan sain vuoden päästä syksyllä. Vaikka Kiteen kaupunki on ollut hänelle mieleinen työantaja, eläkkeellä jää aikaa lähellä asuville neljälle lapsenlapselle ja muille harrastuksille. Myös muuttoja on vuosikymmenten aikana kertynyt monia, kun toimipaikkoja on remontoitu ja uusia perustettu. – Olen lukenut tietokirjat dinosauruksista, avaruudesta ja autoista ja jalkapallokirjoja, Juuso kertoo. Riitta Koffert haluaa tavata heistä mahdollisimman monta ja kutsuu heitä saapumaan Vespelin taakse Hutsin kodalle maanantaina 16.3. ja 3. Tämä vuosi on koulussa lukemisen teemavuosi, jota jokaisella luokalla toteutetaan omalla persoonallisella otteella. Päivähoidosta on tullut lakimuutoksella varhaiskasvatusta, jota ohjaavat varhaiskasvatusja esiopetussuunnitelmat, joista on täytynyt olla perillä. HUTSISSA 2. Kun Riitta Koffert siirtyi vuonna 2006 Opintien päiväkodille, sen toiminta siirtyi reilun vuoden jälkeen peruskorjauksen ajaksi Palomäen päiväkotiin. Tälläkin hetkellä digitutorin tehtävät kuuluvat työnkuvaani, mutta nykyään ohjattavat ovat henkilökuntaa. TEEMAVUOSI huipentuu keskiviikkona 18.3. Työuralle on mahtunut monia muutoksia. Loma-ajat hän teki työtä leikkikentillä ja jatkoi valmistuttuaan sijaisena Postinrannan päiväkodissa. Samalla haastetaan vaihtelemaan lukutapaa, lukupaikkaa tai vaikkapa asusteita. Seinällä ovat esillä sellaiset sarjat kuin Lasse-Maijan etsivätoimisto, Lätkä-Lauri, Mestarietsivä Peppunen, Risto Räppääjä sekä helppolukuiset Kirjatiikerija Lukupala-sarjat. luokan oppilailla on käytössä lukupassit, joissa ohjataan lukemaan vähintään 10 minuutin jaksoissa. – Valmistun päiväkotiapulaiseksi keväällä 1979. Hänellä on cv:ssään myös pitkä rupeama JUKO:n luottamusedustajana ja Kiteen kaupungin työsuojeluvaltuutettuna. Yksi harrastuksista on historiikin kokoaminen. Keskiviikko 11.3.2026 5 KITEE Mirja Hurskainen Arppen alakoulussa on tartuttu pontevasti niin paljon viime aikoina puheena olleeseen lasten lukemattomuuteen. – Se oli melkoista hulabaloota, kun päiväkoti oli jo ennestään täysi ja uudet ryhmät piti saada sinne mahtumaan. Lukemalla tietoa ja elämyksiä Rantalan 2b-luokka on jo lukenut kaikki taustalla olevat kirjat. Myös tietokirjallisuus on kiinnostanut, erityisesti Tietopalat. Luokan oppilaiden tavoitteena on ollut lukea 200 kirjaa maaliskuun loppuun mennessä, ja tavoite tulee täyttymään ihan lähiaikoina. Nämä tehtävät ovat kyllä vaatineet paljon selvittelyä ja sopimuksiin tutustumista. Inna lukee kirjaa usein illalla iltasaduksi, koska lukeminen rauhoittaa. – Lukea voi hassu hattu päässä tai vaikkapa kylmässä saunassa, yllyttää luokanopettaja Satu Pennanen
Kiteen kaupunki kilpailutti hinnat ja nyt kiinteistöillä pakkausja biojätteen tyhjennyksellä ja kuljetuksella on voimassa samat hinnat molemmilla jäteyhtiöillä. – Eihän kenelläkään riittäisi rahat, jos kylmää lantaa, josta 70 prosenttia on vettä, ryhdyttäisiin kuumentamaan 70 asteeseen, Pölönen huomautti. Käytännössä kun kuntalainen lajittelee hyötyjätteitä kuten muovia, lasia, kartonkia ja metallia, niin sekajätteen määrä pienenee, taustoittaa muutosta Kiteen kaupungin jätehuoltoasiantuntija Sari Eronen. – Tässä se pystytään toteuttamaan paremmin kuin kompostoinnissa, koska lanta menee putken läpi ja samalla pystytään mittamaan ja todentamaan, että jokainen kikkare on käynyt kyseisessä lämpötilassa riittävän ajan, Pölönen kertoi. Sulusta johtuen Tullilla ei ole ollut töitä rajanylityspaikoilla Vainikkalan ja Niiralan rautatieliikenteen ylityspaikkoja lukuun ottamatta. Itärajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuina joulukuusta 2023 lähtien. taajamien pakkausja biojätehinnat. Kustannusten hillitsemiseksi Sopensuolla vastaanotettavia maksuttomia vaarallisia jätteitä rajoitettiin. Sekajätteen hinta nousi keskimäärin 5 prosenttia vuoden 2025 hinnoista. JÄTELAKI velvoittaa kaupunkia järjestämään pakkausja biojätteiden keräyksen tietyn kokoisten taajamien alueella yli neljän asunnon kiinteistöillä. Tulli on osoittanut henkilöstölleen tehtäviä muualta Suomesta sekä Tullin omissa tehtävissä että virka-apuna yhteistyöviranomaisille. Vaikka jätemaksut nousivat hieman, niin samanaikaisesti tavoitteena on, että kuntalaiset muuttaisivat jätteiden käsittelyään, jolloin kustannusten nousu ei välttämättä lopulta näkyisi kukkarossa. Ne eivät koske omakotitaloja, pienempiä kiinteistöjä tai muilla alueilla sijaitsevia kiinteistöjä. Lannan hävitys on suuri ongelma varsinkin Etelä-Suomessa, Lappalainen sanoi. Laitteen tarkoituksena on poistaa hevosenlannasta kolibakteerit ja rikkaruhon siemenet. Kiteen kaupunki on sitoutunut kestävään kehitykseen ja hiilineutraaliustavoitteisiin. Laitteella myös hygienisoidaan ja lämpökäsitellään ruokohelpeä ja muita kasvimassoja kasvualustoja varten. Sopensuon ja Kesälahden jätteiden vastaanottopisteiden ylläpitoa, vaarallisten jätteiden kuten esim. NYT käytössä olevalla laitteella pystyy hygienisoimaan 40 hevosen lannat. Kitee kannustaa fiksuun talousjätteiden keräämiseen KITEE Miikka Kivinen Kiteen Mato ja Multa Oy:llä on marraskuusta lähtien ollut käytössään Manpas Oy:n kehittämän lannanpastörointikoneen prototyyppi. Lomautuksen uhka koskee enintään 140 työntekijää. – Jos kiinteistöllä on useita sekajäteastioita, niitä kannattaa korvata hyötyjäteastioilla. Itärajan sulun aikana liikennevirrat ovat suuntautuneet eteläja länsirannikon satamiin, minkä johdosta työmäärätarve tullitehtäviin on lisääntynyt näillä alueilla. Tietoa tyhjennysväleistä ja muita ohjeita kiinteistön jätehuoltoon löytyy kaupungin jätehuoltomääräyksistä, Eronen opastaa. Luomuviljelijä ja hevostilallinen Marko Lappalainen oli myös tutustumassa laitteen toimintaan Kiteellä. Innovaatiossa hyödynnetään lannan itsekuumenemista. – Uudistuksen ydinajatus on, että kun kuntalainen lajittelee enemmän, hän maksaa vähemmän. Pölösen mukaan Manpas-laite mahdollistaakin sen, että lannantuottajat pääsevät lannasta eroon nollahinnalla tai pääsevät jopa myymään sitä. PAKKAUSJÄTTEIDEN maksut koskevat vähintään viiden asunnon kiinteistöjä, jotka sijaitsevat Kesälahden kirkonkylässä tai Kiteen keskustaajamassa. – Esimerkiksi hevostiloilla ei ole paikkoja, mihin lantaa ajettaisiin. Keskellä Mato ja Multa Oy:n yrittäjä Aimo Turunen vieressään luomuviljelijä ja hevostilallinen Marko Lappalainen. Taloyhtiöiden jätekatoksissa tulee olla jäteastiat kaikille jätejakeille eli lasille, kartongille, muoville, metallipakkauksille, biojätteelle ja sekajätteelle. Sopivan kokoiset astiat ja hyvin harkitut tyhjennysvälit voivat pienentää jätekustannuksia. – Jos oma kiinteistö ei kuulu jätelain määräämään kaupungin järjestämään taajamien pakkaustai biojätekeräykseen, tyhjät pakkaukset kannattaa viedä Rinki-keräyspisteeseen. Kuvituskuva. Lannan kulkemiseen laitteen läpi menee noin vuorokausi. Ilmoitus kompostoinnista tehdään esim. Jätteiden lajittelu vähentää sekajätteen määrää, jolloin jätetaksan korotus ei näy niin paljoa kuntalaisen kukkarossa. Manpas Oy:n edustaja ja pastörointikoneen ideoinut agronomi Ilpo Pölönen oli marraskuussa esittelemässä laitteen toimintaa Madon ja Mullan toimitiloissa Kiteenkyläntiellä. Samalla tyhjennysväliä kannattaa pidentää, kun sekajäteastia täyttyy hitaammin. Miunpalvelut-verkkosivun kautta, Eronen neuvoo. lääkejätteiden, vastaanottoa sekä muita jätelain vaatimia toimintoja. – Se toimii 24/7 täysin automaattisesti, vain siiloon pitää lisätä lantaa päivittäin. Energiajätettä ei enää kerätä. Yritys on myös mukana EU:n osarahoittamassa Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) -hankkeessa, jossa kehitetään uusia ilmastoystävällisiä ratkaisuja maaseudun yrityksille. Mato ja Multa Oy:n yrittäjä Aimo Turunen kertoo, että hygienisoidusta lannasta valmistetaan sekä maanparannusainetta että ravinnetta. Biojätettä kannattaa myös kompostoida omalla tontilla tai kimpassa. Muutoksessa kyse on ennen kaikkea uudesta ajattelutavasta: fiksummalla lajittelulla kuntalainen voi säästää sekä luontoa että omaa lompakkoaan. Kaupungille kertyvillä tuloilla katetaan mm. Pastörointikone tekee hevosenlannasta hygieenistä Manpas Oy:n Ilpo Pölönen (vas.) oli esittelemässä taustalla näkyvää lannanpastörointikonetta Kiteellä marraskuussa. Henkilöstön komennusmenoihin saatu lisärahoitus on päättynyt, joten Tullin on muutettava varautumistaan itärajan rajanylityspaikkojen osalta. Mervi Venäläinen Tulli kertoo tiedotteessaan, että henkilöstöjärjestöille on annettu yhteistoimintaneuvotteluesitys itärajan tullitoimipaikkojen henkilöstön lomauttamiseksi toistaiseksi. Hän kertoi, että EU:n sivutuotesäädösten mukaan lannan hygienisointikäsittelyn on tapahduttava 70 asteessa ja käsittelyn on kestettävä yhden tunnin ajan. Vuonna 2010 perustettu Mato ja Multa Oy on kehittänyt turvevapaita ratkaisuja maatalouteen ja kasvualustatuotantoon jo pitkään. Tulli lomauttaa henkilöstöään. Jätetaksa päivitettiin sisältämään mm. Hinnat ohjaavat kiinteistöjä valitsemaan jäteastioiden koon ja tyhjennysrytmin kustannustehokkaasti, kerrotaan Kiteen kaupungin tiedotteessa. 6 Keskiviikko 11.3.2026 KITEE Kari Sarkkinen Kiteellä jätteiden keräämisen kokonaisuuteen tuli muutoksia maaliskuun alusta. Hän kertoi, että lanta on viljelijöille hankalasti käsiteltävät tuote ja lantaloiden on oltava isot. Kokonaisuudistukseen päädyttiin, koska taksapohja oli perua 1990-luvulta ja hinnoissa oli epäjohdonmukaisuuksia, joita myös oikaistiin
11.–15.3. Keisari Lager-olut 4,5% 0,5 l (3,48/l) (sis. 4.–17.3. Ei voi vaihtaa rahaksi. Keskiviikko 11.3.2026 7 Katso resepti yhteishyvä.fi Elämä on ruokaa MAALISKUUN S-MOBIILIETU JA LUNASTA HUIPPUEDUT KÄYTTÖÖSI! LÖYDÄT S-MOBIILISTA MM. Voimassa 1.-31.3.2026 PKO:n S-marketeissa, Saleissa ja Prismassa. Voimassa 1.-31.3.2026 PKO:n S-marketeissa, Saleissa ja Prismassa. Keräkaali Suomi 89 Voim. 1 etu/kk/S-mobiilikäyttäjä. 1 etu/kk/S-mobiilikäyttäjä. 4.3.–3.5. MAALISKUUN S-MOBIILIETU JA LUNASTA HUIPPUEDUT KÄYTTÖÖSI! LÖYDÄT S-MOBIILISTA MM. Valio PROfeel Proteiinivanukkaat 180–185 g (5,41–5,56/kg) Yksittäin 1,44 (7,78–8,00/kg) 2 00 2 kpl Voim. 1,74 + pantti 0,15) 1 89 Pielispakari Rahkalevypala laktoositon 420 g (16,55/kg) 6 95 Kotimaista Kanan fileesuikale miedosti suolattu 700 g (10,80/kg) 7 56 Kotimaista Ruokakerma 15% UHT laktoositon 2 dl (2,95/l) 59 Voim. HK Sininen lenkki 580 g (4,29/kg) 2 49 kg 2 KPL Herkkutilan Kermatai goudajuusto viipaloitu 200 g (14,75/kg) 2 95 Työtä Työtä. (Norm. 5,99-7,75) (3,49/kg) O’boy kaakaojuomajauhe 1 kg 3 49 LLAATTAAAA SS--MMOOBBIIIILLII 20 €UROA OSTOSRAHAA UUDEN LATAAJAN ETUNA SAAT PKO:N TOIMIPAIKKOIHIN* *Etukuponki ilmestyy S-mobiilisi Oma kauppa / Edut ja vinkit -osioon muutaman päivän kuluessa sovelluksen ensilataamisesta. Porokylän Kartanon ruis siivutettu 810 g (5,30/kg) 4 29 ALLE EURON HEVIT Voim. Ei voi vaihtaa rahaksi. Aukioloaikamme löydät osoitteesta pko.fi/palvelut Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. 5,99-7,75) (3,49/kg) O’boy kaakaojuomajauhe 1 kg 3 49 LLAATTAAAA SS--MMOOBBIIIILLII 20 €UROA OSTOSRAHAA UUDEN LATAAJAN ETUNA SAAT PKO:N TOIMIPAIKKOIHIN* *Etukuponki ilmestyy S-mobiilisi Oma kauppa / Edut ja vinkit -osioon muutaman päivän kuluessa sovelluksen ensilataamisesta. (Norm. 11.–15.3
Koirien kanssa on mukava puuhata ja kun tietää, että koirat tykkää siitä, Toni kertoo. – Noissa pitkissä, monen sadan kilometrin kisoissa kun pärjäisi ja mahdollisesti voittaisi, Toni pohtii. KISAAMISEN Toni aloitti vuonna 2022 sprinttiluokassa, jossa matkat ovat 5-20 kilometriä. Kuuden koiran vetämä kyyti oli yllättävän hiljaista, hämmästelin miten hyvin siinä samalla pystyi keskustelemaan. – Lauantaina oli ongelmia, kun johtajakoira oksenteli liiallisen juoton takia. Koirien valtava into vetonaruun laittaessa tarttui minuunkin ja olin valmis matkaan. Molempien seurana toimii Kontiolahden Urheilijat. Toni harrastaa enemmän tavoitteellisesti ja kilpailumielessä, kun taas Tiina pääasiassa harrastajasarjoissa. Ne selvästi tiesivät mitä olivat tekemässä eikä ajajan tarvinnut kummoisestikaan sanallisesti puuttua menoon ja suuntaa koirat vaihtoivat yksinkertaisilla oikea ja vasen -sanoilla. – Oon mä kisoissakin ajanut, mutta tykkään enemmän sellaisesta höntsäilystä, Tiina kertoo. He eivät iän puolesta tuohon Tonin kisatiimiin oikein kykene, Tiina kertoo. Molemmille harrastuksessa on tärkeintä, että koirilla on kivaa. Seuraavaksi on vuorossa maaliskuun lopulla Kuusamon MD 2026 SM-kilpailu, joka päättää tämän talven kisakauden. Tonin aiempi työskentely safarioppaana ja Tiinan luonto-ohjaajan opintojen aikaiset työharjoittelut huskysafarifirmoissa ovat antaneet viimeisen kipinän koiravaljakolla ajamiseen. Nykyisin Toni ajaa keskipitkää matkaa ja takana on myös pitkän matkan kokemus Norjan kisoista, joissa mentiin 110 kilometriä noin 13 tunnin aikana. – Sieltä sai paljon oppia ammattilaisilta ja kokeneemmilta, Tiina toteaa. Toni aloitti kisaamisen sprinttiluokassa ja ajaa nyt pääasiassa keskimittaista matkaa. Tiina ja Toni Kaivolainen harrastavat koiravaljakkoajoa TOHMAJÄRVI Sari Pitko Tohmajärven Murtoilla asuvat Tiina, 29 ja Toni Kaivolainen, 27 kasvattavat rekikoiria ja harrastavat koiravaljakkoajoa. On ilo nähdä, että koirat nauttivat siitä tekemistä, ne ovat terveitä ja pystyvät siihen, jatkaa Tiina. Koiravaljakkoajossa vetonaruun vetovaljaistaan kiinnitetyt koirat vetävät rekeä, jonka takana jalaksilla seisova ajaja ohjaa koirien kulkua. KAIVOLAISET muuttivat Lahdesta Tohmajärvelle kuutisen vuotta sitten Tonin töiden takia. – Parasta on, kun treeni tuottaa tulosta ja näkee oman kädenjälkensä. Kisassa ajettiin kolmena päivänä 41 kilometrin matka ja päivien yhteistulos ajassa oli 6:50:29, keskinopeuden ollessa 17,98 kilometriä tunnissa. – Koirien hyvinvointi edellä mennään. Koiravaljakon kyydissä Elämäni ensimmäinen koiravaljakkokyyti oli ikimuistoinen kokemus. Matkan pituus oli 29 kilometriä. Nyt laumassa on 11 koiraa, yhdeksän siperianhuskya, yksi alaskan malamuutin ja siperian huskyn risteytys sekä belgianTiina ja Toni Kaivolainen perustivat pari vuotta sitten Tohmajärvelle Midnight’s Twinkle-kennelin. Koirat olivat ihania, kokemus oli hieno ja pääsin hyvin jyvälle lajin viehätyksestä. Kun kuulin mahdollisuudesta kyyditykseen, en oikein tiennyt mitä odottaa. Mutta ihan hyvin meni, Toni tiivistää kisan tunnelmia. – Ajoin siellä noilla meidän vanhemmista päästä olevilla koirilla. Tohmajärvelle muuttaessa pariskunnalla oli kolme koiraa. Kuvassa Tonin kanssa Väpä ja Nala.. Ohjeistukseksi olin saanut lämpimän pukeutumisen, sillä pakkasta oli kymmenisen astetta ja vauhdissa se tuntui vielä kylmemmältä. Tiina osallistui kisoissa Ystävänpäivän retkiluokkaan, jossa ei kilpailtu. Tavoitteet ja toiveet kisojen suhteen ovat selkeät. Toni työskentelee rajavartijana ja Tiina tekee tällä hetkellä siivousalan töitä. Toni kisasi maksimissaan 10 koiran sarjassa ja tuloksena oli pronssia. HELMIKUUN puolivälissä Lieksassa järjestettiin Ruunaa Race 2026 -rekikoirakisat, joissa molemmat olivat mukana. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni koiravaljakon kyytiin ja haastattelun tekemiseen se oli paikkana ikimuistoinen. Molempien elämässä koirat ovat olleet suuressa osassa jo kauan. Kahdeksan kilometrin kyydin jälkeen oli aika kyydittäjien rapsutusten. Jännitti ja mietin oliko jotain, mitä voisin kyydissä ollessa tehdä vahingossa väärin. Matkanteko oli tasaista ja koirien menoa oli mukava katsella. 8 Keskiviikko 11.3.2026 Sari Pitko Koiravaljakkojutun tekeminen oli mielenkiintoinen kokemus
Tällä hetkellä Hurskaisten perheessä on kaksi kissaa, Topi ja Vallu, sekä pitkäkarvaiset colliet Viima ja Tuisku. Eläinavusteista vapaaehtoistoimintaa. – Kaikilla ei ole mahdollisuuksia vaikka elämäntilanteen takia pitää isoa laumaa kisaamiseen, niin tällainen yhdistelmätiimi on tosi hyvä, toteaa Tiina yhteistyön tuomista mahdollisuuksista. – Koirat eivät saa missään tilanteessa osoittaa millään tavalla aggressiota ihmisiä tai muita koiria kohtaan. Kokeessa testattiin monia asioita, joista tärkeimpänä Hurskainen mainitsee aggressiivisuuden puuttumisen. Mervi Venäläinen Suomen Karva-Kaverit ry on perustettu vuonna 2011. Karva-Kaveri-vierailuille on koirien mielestä kiva lähteä, Hurskainen kertoo. Lisäksi meillä on ollut lypsykarjaa, lampaita, sekä yhteensä kuusi kappaletta bordercollieita. Koirat olivat paimentavia työkoiria, Hurskainen kertoo. – Niitä ei saa kaihtaa eikä pelätä. Molemmille jalostustyö on tärkeää. Karva-Kavereissa mukana olevat lemmikit käyvät tapaamassa vanhuksia, kehitysvammaisia, sekä lapsia ja nuoria vaikkapa lastenkodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Koirat ovat nyt muutaman kuukauden ajan olleet Hurskaisen mukana Suomen Karva-Kaverit ry:n eläinavusteisessa vapaaehtoistoiminnassa. Pitkäkarvainen collie Viima (vas.) on 1,5-vuotias, Tuisku (oik.) puolestaan 2,5-vuotias. KARVA-KAVERIT ry:n toimintaan mukaan pääsemiseksi vaaditaan osallistuminen koulutukseen sekä soveltuvuuskoe. Toiminnassa on mukana noin 500 ohjaajaa ja 600 eläintä. Viima ja Tuisku ovat Karva-Kavereita Kiteen Juurikassa asuva Mirja Hurskainen toimii myös Koti-Karjalan avustajana. Valjakon kulkemista ohjaillaan sanallisesti käskemällä. Kenneliin on syntynyt kaksi pentuetta ja viime elokuussa syntyneestä jäi kolme Kaivolaisille. – Ne vaan tietää mitä tehdä, se tulee selkärangasta, Tiina lisää. Vapaaehtoistoimintaan kuuluu eläimen kanssa tehtävät vierailut esimerkiksi ikäihmisten tai vammaisten asumispalveluyksiköihin, lasten ja nuorten asumisyksiköihin, päiväkoteihin, kouluihin ja tapahtumiin. – Se on niillä geeneissä. Pasasella itsellään on myös taustaa rekikoirakisoista ja hän on yhdessä puolisonsa Minnan kanssa osa yhteistä PaKaRaAh-kilpailutiimiä, johon kuuluu Kaivolaisten lisäksi Raisa Hartikainen sekä Soile Ahokas. Tämä yhdistelmätiimi mahdollistaa koirien käyttämisen kisoissa neljästä eri taloudesta. Keskiviikko 11.3.2026 9 Tiina ja Toni Kaivolainen harrastavat koiravaljakkoajoa Koiravaljakon vetämän reen rakennetta. – Useimmiten lukijan on helpompi lukea eläimelle, sillä eläimellä ei ole ennakko-odotuksia ja eläin hyväksy lukijan juuri sellaisena kuin on. Tonin käytyä kasvattajan peruskurssin Kaivolaiset perustivat pari vuotta sitten Midnight’s Twinkle-kennelin. Myös lukulemmikkitoiminta kiinnostaa Hurskaista, jolla on äidinkielenopettajatausta. – Lisäksi collieille yleensäkin pitää olla älyllistä hommaa. KITEE Miikka Kivinen Kiteen Juurikassa asuva Mirja Hurskainen, 64, kokee olleensa tietyllä tapaa aina kasvattaja. Ne on silloin alkujaan jalostettu rekikoiriksi, niin ei niitä sillä tavalla tarvitse kouluttaa. Tarve lukuhetkelle voi kuitenkin olla jokin muukin kuin lukemiseen liittyvät haasteet, esimerkiksi koirapelon voittaminen, yhdistyksen verkkosivuilla kerrotaan. TONI kertoo, ettei koirille varsinaista koulutusta tarvita ja valjakossa nuorimmat koirat saavat oppia kun ne laitetaan kokeneempien rinnalle. Suurempi koiramäärä on haasteellisempi esimerkiksi sotkeutumisen kannalta. – Olen toiminut pitkään opettajana. Lukulemmikin tärkein tehtävä on rauhoittua lukijan vierelle. Tavoitteena on koirat, jotka jaksavat juosta pitkää matkaa ja ovat jalkavia sekä solakoita, kertoo Toni. Karva-Kavereiden toimintaan kuuluu myös lukulemmikkitoiminta. Lumettomina aikoina koirat treenaavat vetämällä mönkijää, lukuun ottamatta kuumimpia kesäkuukausia, jolloin koirilla on lomaa. – Niistä on mukava, kun lähdetään autolla ja mennään johonkin. Koiravaljakkoajoa varsinkin isoilla tiimeillä pitää treenata jonkin verran. Vierailukäyntejä tekevät eläimet ovat käyneet läpi soveltuvuusarvioinnin ja Karva-Kaverin tunnistaa oranssista työliivistä tai nauhasta. Samoin oli kissojen kanssa – kissat saivat syödä kupista ensin. Molemmat ovat uroksia. Kisaamaan pennut pääsevät puolentoista vuoden iässä. Musta levy oikealla alhaalla on jarrumatto, jolla voi rajoittaa nopeutta. Ajajan valmistautumiseen kuuluu muun muassa koirajärjestyksen ja alun nopeuden miettiminen. Eläimen avulla tuodaan ihmisille iloa ja vahvistetaan terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Karva-Kaveritoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Hurskainen kertoo, että hänen koiriensa hyväntahtoinen luonne sopii hyvin ihmisten kohtaamiseen. – Halutaan säilyttää rodun käyttöominaisuudet mahdollisimman hyvänä. Vierailut voidaan tarvittaessa toteuttaa myös etäyhteyksin. Huhtikuussa pennut pääsevät ensimmäistä kertaa vetämään ja täyttä treeniä ne pääsevät tekemään yksivuotiaina. Karva-Kaverit-toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, eikä korvauksia saa, Hurskainen kertoo. Testitilanteessa asumisyksikössä oli muiden koirien lisäksi mukana erilaisia avustuslaitteita, kuten pyörätuoleja ja rollaattoreita. – Olemme tottuneet siihen, että koirilla voi olla muutakin käyttöä kuin pelkästään lemmikkikäyttö, Hurskainen kertoo. Kaivolaiset treenaavat lähialueella olevilla yksityisillä metsäautoteillä, joiden uria pitää auki naapuri Marko Pasanen. Kun on itse tehnyt niitä jalostusvalintoja ja näkee, että nämä koirat toimii, niin se on sellainen jatkamisen motivaattori, Tiina pohtii. paimenkoira. Vapaaehtoistoiminnan ohella yhdistyksen toimijat osallistuvat erilaisiin tutkimuksiin ja projekteihin, joissa selvitetään eläimen läsnäolon vaikutusta ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Sitä on jo aloiteltukin Arppen ja Puhoksen kouluilla – Minä todellakin tunnen huolta lasten ja nuorten lukemisesta, Hurskainen sanoo. – Tehty jalostustyö palkitsee. Tuisku otti heti sen kainaloonsa ja rupesi hoivaamaan sitä, toinen uroskoira toista. Muuten ne turhautuvat. Yhdistyksen arvot ovat ilo ja positiivisuus, avoimuus ja tasavertaisuus. – Tuisku kerkisi olla meillä vuoden, kun Viima tuli meille pentuna. Mutta sen huomaa, että se on niille älyllistä työskentelyä, koska vierailun jälkeen ne ovat tosi väsyneitä. Viima ja Tuisku suorittivat sen Joensuussa joulukuun alussa. – Tämä on kuitenkin sertifioitua toimintaa, ja tässä on tarkat kriteerit, joihin kuuluu esimerkiksi päihteettömyys ja vaitiolovelvollisuus. Hurskaisen kokemuksen mukaan koiralle riittääkin yksi Karva-Kaverit-reissu viikkoon. – Pitää lähteä siinä vaiheessa pois, kun koiralla on vielä mukavaa. Metallinen jarrupoljin suurilla piikeillä pysäyttää reen
Pronssisijaa voi hyvällä syyllä luonnehtia historialliseksi saavutukseksi, sillä edellisestä Anssi Koivurannan ponnistuksesta podiumille ehti kulua 12 vuotta. ANTTI kunnostautui myös kaksi päivää aiemmin hypätyssä henkilökohtaisessa yhden kierroksen kilpailussa. SAVO-KARJALAN finaalissa KiPa kohtaan LeBa-96 OldBoysien joukkueen. Tilanne vaikutti kotilehtereiltä katsottuna jo huolestuttavalta, kun päätöserään lähdettäessä tulostaululla komeilivat vieraiden 6-7 -johtolukemat. Sen niittasi Niko Halttunen kakkoskoppari Ville Nurkkalan edestä. He molemmat keräsivät viisi tehopistettä kolmesta tehdystä maalista ja kahdesta syötöstä. Pisteiden makuun kotijoukkueesta pääsi kymmenen pelaajaa. Viime sunnuntaina hän ylsi uransa parhaaseen saavutukseen ponkaisemalla podiumille maailmancupin kilpailussa. Hän ponnisti ensimmäisen kerran palkintokorokkeelle maailmancupin kilpailussa. Kärkisijat menivät Itävallan Jan Hoerlille ja Daniel Tschofenigille sekä Slovenian Anze Lanisekille ja Domen Prevcille. Kyllä tuntuu hyvältä, hän kommentoi tuoreeltaan kisan jälkeen. Kakkospuoli oli pommituksen kohteena myös kolmannessa juoksussa. Avausjakson viimeisen juoksun KiPa sai Topi Stillin paikalle lukkariksi vaihdetun Vili Stillin väärillä syötöillä. Ihan uskomaton loppu tälle Salppurille. Superjoukkuekilpailussa hypätään kolme hyppyä. Hän ylsi siinä tähänastisen uransa kovimpaan saavutukseen sijoittumalla Saksan Philipp Raimundin, Itävallan Daniel Tschofenigin, Bulgarian Vladimir Zografskin ja Sveitsin Gregor Deschwandenin jälkeen viidenneksi. Lyöjinä eivät tällä kertaa olleet jokerit, vaan 1-2-kavennuksen iski Oiva Mämmi ja tasoituksen Juho Keinänen täsmälleen samasta paikasta rajan tuntumasta. KiPa toipui tappiotilanteesta nopeasti vapailla kakkospesän jatkeelle suunnatuilla lyönneillä. Muutamaan otteeseen takaa-ajo oli lähellä onnistua; päätöserässäkin savolaisheimon edustajat pääsivät kahdesti maalin päähän, mutta siihen rimpuilu loppui ja KiPa pääsi juhlimaan finaalipaikkaa lukemin 5-8. Podiumsija tuli superjoukkuekilpailussa yhdessä Niko Kytösahon kanssa. Sillä oli jo tiukka ote loppuottelupaikasta voitettuaan kotikentällään viime torstaina pelatun ensimmäisen ottelun maalein 11-10. Kuva: Antti Aallon albumi. Launosen lyönnillä ei vielä juoksua tullut, mutta Stillin sivalluksella tuli. Finaalipelit alkavat huomenna torstaina Lehmon liikuntahallissa ja Vespelissä finalistit iskevät yhteen lauantaina. JoMan KiPa ohitti kukistettuaan sarjan päätöskamppailussa sunnuntaina Pattijoen Urheilijat lukemin 2-0 (4-2, 4-1). Oiva Mämmi, Eeli Partanen, Niko Halttunen ja Jonne Matikainen saivat peliaikaa, kun vakiokaartista sivussa olivat Rasmus Surakka, Aku Kettunen, Jiri Pippola ja Sulo-Veikko Varonen. KiPa käytti lauantaina erikoistilanteet tehokkaasti hyväkseen. helmikuuta Nilsiässä. Pronssisija tuli superjoukkuekilpailussa Niko Kytösahon kanssa. Sanoin kyllä toisen kierroksen jälkeen, että tästä vielä noustaan, mutta en kyllä arvannut, että nousua tulisi ihan näin paljon. Koko joukkueen kärkilyöntiprosentti oli 61, kun se vastustajalla oli 46. KiPa kiri A-lohkon kolmanneksi Juho Keinäsen sivalluksissa oli voimaa ja tarkkuutta. Topi joutui jättämään kentän kesken jakson loukkaantumisen takia. OTTELUN alkuhetkillä kolmen pisteen voitto vaikutti kaukaiselta haaveelta, kun sisällä aloittanut PattU puhkaisi heti ensimmäisten lyöjien voimin kentän kahteen otteeseen. Nyt se podiumsija tuli! Antti Aalto on hypännyt kärjen tuntumaan jo vuosikaudet. Palkintopallille pääsy aiheutti Salpausselän mäkimontussa melkoisen hälinän ja tunnekuohun. Päätöserässä kotijoukkue pisti kuitenkin tuulemaan. SUNNUNTAINA Nilsiässä pelatussa ottelussa Apassit jäi avauserästä lähtien takaa-ajajan rooliin. Hän löi Pattijoki-pelissä neljä juoksua. divisioonan finaalipeleihin kukistamalla välierissä Nilsiän Apassit otteluvoitoin 2-1. Ottelu oli sikäli eriskummallinen, että se ratkesi vasta jatkoajalla ja päättyi täsmälleen samoihin lukemiin kuin joukkueiden runkosarjan yhteenotto 6. Kuva: Niilo Hirvonen. Kun Antti Karjaluoto onnistui heti perään pomputtamaan Stillin kotiin, olivat numerot neljän lyöjän jälkeen jo 0-2. Puhkomisen aloitti Konsta Launonen takakentästä ja sitä jatkoi Topi Still kakkosluukusta. Kolmannessa välierässä Lehtiniemen veljekset Juuso ja Eetu ottivat ison roolin. Mitalipeleihin A-lohkosta menevät Sotkamon Jymy ja Kempeleen Kiri. Kaikesta oli aistittavissa, että jokainen suomalainen mäkihypyn ystävä halusi nauttia siitä täysin siemauksin. Jouko Väistö Kiteen Pallo ei ole viime vuosina pesiksen hallisarjassa juhlinut. Antti ja Niko sijoittuivat kilpailussa kolmanneksi. 10 Keskiviikko 11.3.2026 Jouko Väistö Viime sunnuntaina Antti Aalto teki sen, mitä häneltä on jo pitkään osattu odottaa. Apassien niskat alkoivat taittua, kun KiPa teki vajaassa kymmenessä minuutissa kuusi maalia kääntäen ottelun edukseen maalein 12-8. Se teki kolme maalia ylivoimalla, yhden siirretyn rangaistuksen aikana ja yhden Apassien pelatessa ilman maalivahtia. Nyt pientä juhlan aihetta on, kun tämänvuotisessa Talvisuperissa irtosi Alohkon kolmas sija. Kahden kierroksen jälkeen suomalaiskaksikko oli vasta seitsemännellä sijalla. NOUSU neljä pykälää ylöspäin tuli yllätyksenä Antille itselleenkin. Kärkilyönnit KiPa voitti 44-26 ja kolmostilanteet 16-7. Jasse Kostamo ja Tapio Niskanen keräsivät kotipelissäkin eniten tehopisteitä, mutta pelkästään heidän varassa maalitehtailu ei ollut. Varsinkin toiseen juoksuun johtanut Keinäsen sivallus kolmospesän jatkeelle oli kelpo veto. Helpolla ei Apassit nahkaansa myynyt. Sille ulkopelaajat eivät mahtaneet yhtikäs mitään. Apassit nurin, finaalipelit edessä Joona Immonen, oikealla, oli pelipäällä lauantaina pelatun kotiottelun avauserässä tekemällä kaksi maalia vajaan kahden minuutin sisällä. Kolmannella kierroksella Antti ja Niko järjestivät kuitenkin jymypaukun ohittaen Puolan, Sveitsin, Saksan ja Norjan. Eroa kilpailun voittajaan kertyi vain 3,3 pistettä. Hän teki esityön neljään osumaan ja laukoi itse yhden. Koko ajan sivussa pelihommista oli pelinjohtaja Perttu Westersundin ehdottomiin luottomiehiin kuuluva Onni Määttä. Tässä hän juhlii toista osumaansa yhdessä Lehtiniemen veljesten ja Jasse Kostamon kanssa.. Hän laukoi kuusi maalia ja syötti yhden. Avausvuoron läpärien jälkeen joukkue esitti ulkona tarkkaa peliä ja sisälläkin tehoprosentit olivat korkeita. PELINJOHTAJA Sami Partanen peluutti Talvisarjan päätöskamppailussa aikaisempien pelien tapaan nuoria pelaajia. KiPa pysyi pelissä mukana Tapio Niskasen hyvän maalivainun ansiosta. Antti venytti päätöskierroksella 122 metrin ja Niko peräti 131 metrin siivun. Myös Jasse Kostamo haistoi hyvin maalipaikat. Se raivasi tiensä kultakamppailuun kukistamalla Varkauden Tarmon suoraan kahdessa ottelussa. KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallon salibandyjoukkue raivasi tiensä 2. KiPan taakse sarjataulukossa jäivät Joensuun Maila, Pattijoen Urheilijat ja Imatran Pallo-Veikot. LAUANTAINA Vespelissä Apassit pisti tiukasti hanttiin runsaan kahden erän ajan. Stillin lisäksi kärkimies Mikael Mäkelä joutui jäämään sivuun kesken jakson. KiPan toisen jakson neljästä juoksusta Juho Keinänen löi kolme ja Janne Mäkelä yhden. – Uskomaton käänne tuossa viimeisellä kierroksella
Tämä antaa ryhtiä vapaaajan elämään. Lastenaltaassa heidän mielipuuhaansa on sukeltelu. Molempien suosikki uimahallissa on vesiliukumäki. Huumori kukkii porukassa, kuten tämän vanhemman herran kommenteissa: – Olen sen, minkä kykenen. Ei voi lähteä rajuihin treeneihin. Ensimmäisten joukossa saapuneet sisarukset Enni ja Leevi Hasunen tulivat uimaan mummonsa Arja Havukaisen kanssa. – Nyt se sitten pyörähti käyntiin vuoden vaihteessa. – Myös iso allas on kiva. Uimassa käynyt Kiteen Lämmön hallituksen puheenjohtaja Unto Väkeväinen toivoo, että ilmaisesta Kaukon nimipäivänä järjestettävästä uinnista tulisi perinne. Renvall sanoo kaatumisharjoittelun olevan seniori-iässä tärkeää. KUNTALAISET ja kaukolämmön asiakkaat pääsivät uimaan ilmaiseksi koko päivän ajan. Ja hyvää se tekee. – On tämä erilaista kuin muu liikunta ja tässä oppii vielä uutta. No, kyllähän se tatami itsestäkin aluksi vähän kovalta tuntui, mutta siihen on tottunut, Renvall sanoo. – Vaihdettiin lonkat, olkapäät ja polvet. Sen seurauksena hän kertoo joutuneensa ”täyteen remonttiin” vuodesta 2007 alkaen. Hiihtolomaviikot ovat Vespelissä yleensä hieman muita viikkoja vilkkaampia. – Me ei tiedetä, että keitä täällä Kiteellä on, jotka ovat judoa harrastaneet jossakin muualla, hän huomauttaa. Seniorijudo tarjoaa liikunnan iloa ja judotaitoja oman kunnon ehdoilla Seniorijudossa liikunta on pääasia.. Vaikka kaikilla osallistujilla on jonkun verran judotaustaa, ja kaatuminen heillä on selkäytimessä. – Se on matalan kynnyksen ryhmä, missä emme tee mitään rajuja heittoja, vaan enemmän mattoliikkeitä, ryhmää vetävä Kipponin puheenjohtaja Jarmo Renvall (68) kertoo. – Heittoliikkeitä voidaan kyllä harjoitella, mutta niissä ei niin sanotusti runtata ketään mattoon, hän jatkaa. Hiihtolomaa viettäneet kuudesluokkalainen Enni ja kolmasluokkalainen Leevi käyvät toisinaan uimassa isänsä kanssa. Kahdeksaan asti kestäneellä aamuvuorolla ei käynyt päivävuoron kaltainen kuhina, vaan uimassa kävivät lähinnä vakiokävijät, kertoo vastaava uimahallityöntekijä Kaija Parviainen. Siellä tehtiin kaikkia judonomaisia liikkeitä. Tässä kasvaa kunto, kehonhallinta ja koordinaatio. AAMUVIRKUT uimarit pääsivät polskimaan jo kello kuuden jälkeen aamulla. ” Jokaisen vanhemmankin ihmisen pitäisi ainakin kerran viikossa hengästyä ja hiki saada. Siskokset viihtyvät vesiliukumäessä. Puoliltapäivin alkaneelle iltapäivän uintivuorolle Vespeliin saapui heti useita kymmeniä ihmisiä. Viimeinen polvi vaihdettiin 2025. Hän sai kaverikseen ja Judoveteraanit 50+ -ryhmän toiseksi vetäjäksi Ahti Pitkäsen. SENIORIJUDO saa kehuja judotaustaa omaavalta, mutta pitkän tauon jälkeen tatamille palaavalta Mika Karhapäältä. Ilmaiset uinnit järjesti Kiteen Lämpö yhteistyössä Kiteen kaupungin kanssa. Kun tulee puhe kommentoijan nimestä: – Kaikkihan miut kuitenkin tuntevat, kun laitat siihen että olen joukon jatkona hän naurahtaa ja kertoo vielä vihjeenä, että on Kipponin perustajajäsen. Tatamilta 30-vuotisen judohistorian omaava Renvall ei halunnut kuitenkaan olla poissa. Leevin mieleen on myös poreallas. Yleensä sukeltelen siellä, Alisa kertoo. Päivän aikana uimahallikäyntejä tuli yhteensä 260. Ilmainen uinti houkutteli paljon uimareita Vespeliin Alisa, Heta ja Peppi Matikainen nauttivat uimisesta Vespelissä. Asiasta innostuneena Renvall kävi kuntojudokoulutuksen ikäihmisille. KITEE Kari Sarkkinen Kipponin suojissa toimii varttuneemmalle judoharrastuksesta kiinnostuneelle väelle suunnattu matalan kynnyksen Judoveteraanit 50+ -ryhmä. Tänne saa tulla siinä kunnossa, missä on, herra kertoo terveisinään. Ulkoilukelit vaikuttavat uimahallikäyntien määrään. – Se oli hauskaa ja siellä oli mukava. Renvallilla itsellään on taustalla paha kolari. Perheen suunnitelmissa oli käydä uimahallissa vielä toisen kerran hiihtolomaviikon aikana. Hiki tuli ja oli hyvä olo. – Liukumäestä saa kovat vauhdit, Enni sanoo. Siellä toimi kuntojudotyyppinen päiväharjoitteluryhmä senioreille ja lajista jo jäähdyttelemään siirtyville. Keskiviikko 11.3.2026 11 KITEE Linda Inkinen Kiteeläiset suuntasivat sankoin joukoin uimahallin ilmaisvuorolle viime viikon tiistaina. Seitsemän meitä siellä on kaiken kaikkiaan. Iltapäivävuorolle saapui heti normaalia enemmän uimareita. JARMO Renvall toi Judoveteraanit 50+ ryhmän idean Kiteelle työelämäajoiltaan Joensuusta. Viime viikon tiistaina he tulivat uimaan ilmaisen vuoroin innoittamina. Jokaisen vanhemmankin ihmisen pitäisi ainakin kerran viikossa hengästyä ja hiki saada. – Toivon, että ilmainen päivä innostaisi uimaan heidät, ketkä eivät muuten käy uimassa, hän sanoo. – Lomaviikoilla käy paljon perheitä, Parviainen kertoo. Miehet alkoivat viime syksynä kehitellä liikkeitä, jotka sopivat vanhemmalle ja muuten ”kremppojen” vaivaamille. Tiistaina perheen houkutteli uimaan ilmainen päivä. Ryhmään kuulumisen alaikäraja on 50 vuotta, ylärajaa ei ole, ryhmässä on lähes kahdeksankymppinenkin osallistuja. Tänä vuonna ilmainen uintipäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa. Uimassa he käyvät lähes viikoittain. Perheen kanssa uimassa käyneet Alisa, 9, ja Peppi Matikainen, 7, ovat kokeneita uimahallikävijöitä. Se tuntuu lihaksissa, kun löytyy sellaisiakin lihaksia, mitä ei muuten tiedä olevankaan, hän listaa. Kävijöitä tulee Joensuusta ja naapurikunnista asti. Harjoitusryhmän tämän kevään kausi jatkuu vielä toukokuulle saakka. Renvall vietti usein lounastunnit ryhmässä. Harjoitusten jälkeen on hyvä olo. Tämän jälkeen miehelle tuli ajatus herätellä vastaava ryhmätoiminta Kiteelle. Renvall nostaa harjoitusten kaikista tärkeimmäksi osaksi jumpan, jossa on kehon hallintaa, tasapainoa ja koko kehon lihasten harjoittelua. Hän toivottaa kaikki vähänkin judoa harrastaneet mukaan senioriryhmään. Tämä on kurinalaista ja selkeää toimintaa ja tässä pystyy kehittymään vaikka kuinka pitkälle, tätä ei opi ikinä
Lokki lensi vieraaksemme 13.35 Kesämökin myymisestä 14.30 Rakkaani, kaupunki 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 15.55 Kahden maailman välissä (12) 16.47 Korkeasaaren eläinlapset 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.40 Maailmaa muuttavia eläimiä 18.50 Kekseliäs nikkari 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Svenskfinland runt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.00 Sue Perkins: Pariisista Istanbuliin 22.45 Toive-elokuva: Arvottomat (12) Yle TV1 07.00 Kadonneet perijät 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Autismin jäljillä 08.52 Erätulilla kalavesillä 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Natsien taidevaras 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.00 Yle Uutiset Häme 11.05 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.10 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.15 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.30 Yle Uutiset Lappi 11.35 Yle Oddasat 11.39 Oddasat 11.50 Elävä arkisto: Päivä maalaiskoululla 12.10 RSO Musiikkitalossa 13.00 Kauppakaupunkien aarteita 14.00 Unelma Lapista 14.30 Urheilulukio 15.00 Tuomittu hoitoon (7) 15.45 Efter Nio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Grantchester (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 2024 18.45 Avara luonto: Portugalin luonnon aarteet 19.40 Professori T (12) 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Kovan viikon ilta 21.35 Murha ennen iltahartautta (12) 22.20 Tumba eräs sukutarina 23.20 Mitä tapahtui Per Vålnesille. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Pikku Kakkonen 07.12 Popi Kissa (S) 07.23 Nipa ja Pete (S) 07.28 Robo ja riiviöt (S) 07.33 Pikku Kakkonen 07.34 Tuuri (S) 07.41 Ryhmä Hau (S) 08.03 Nimipäiväonnittelu: 16.3. Perjantai 13.3. 08.12 Pikku Kakkonen 08.13 Pikku Kakkosen postipyyntö 08.13 Galaxi 08.14 Auri ja maailman eläimet (7) 08.25 Meidän iskä (7) 08.37 Kun olin ikäisesi (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 06.52 Pikku Tuutti (S) 07.00 Neposen eläinystävät 07.02 Pipsa Possu (S) 07.07 Hirviökoulu (S) 07.14 Pikku Kakkonen 07.15 Olivia (S) 07.26 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.34 Pikku Kakkosen posti 07.39 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.54 Pikku Kakkonen 07.56 Retki-Roope (S) 08.08 Liisa ja Leo (S) 08.19 Nimipäiväonnittelu: 13.3. Lauantai 14.3. lasku 11.30 Elämäni Biisi 12.15 Elossa 24h 12.45 Elämä käännekohdassa 13.15 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 13.25 Paralympialaiset: Naisten suurpujottelun 2. 08.21 Pikku Kakkonen 08.22 Galaxi 08.22 Siivekkäät (7) 08.26 Merten syvyyksissä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 09.30 Kaipuu maalle 09.55 Paralympialaiset: 7. 08.57 Pikku Kakkonen 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (7) 09.11 3 muskettisoturia (7) 09.24 Olipa kerran keksintö (7) 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.42 Mitä jos. (7) Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.3. 08.05 Pikku Kakkonen 08.06 Galaxi 08.06 Olipa kerran keksintö (7) 08.14 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.25 Mumenvággi (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 22.47 Rap-Akatemia 23.12 Sneakermania 23.30 Kesken (S) Yle Teema & Fem 07.33 Tiettömän taipaleen takana 08.13 Vatsani ja minä 08.35 Studio 65 09.04 Efter Nio 10.03 Puutarhakausi 11.01 Suurin, paras, rikkain 11.31 Deittaavat daamit 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (12) 13.01 Elävä arkisto: Pro arte utili 13.20 Apassien aaveet 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 15.56 Ramsay Pullisesta 16.52 Jumalallista ruokaa 17.25 Malory Towers (7) 17.51 Huippuvuoret yläilmoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Strandvägenin ritari 19.23 Äiti Maan palveluksessa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.54 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Kahden maailman välissä (12) 20.55 Pieni suuri maailma 21.00 Historia: Polaroidin aika 21.55 Toive-elokuva: Neitoperho (16) 23.27 Uusi Kino: Etna (12) Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. 08.21 Pikku Kakkonen 08.23 Galaxi 08.24 Keltainen Lumimies (7) 08.36 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 09.45 Sori siitä (7) 10.00 Paralympialaiset: Hiihto 20 km (v) 11.16 Urheilustudio 11.25 Yhdistetyn MC, naisten mäki 11.55 Alppihiihdon MC, miesten super-g 12.20 Yhdistetyn MC, miesten mäki 13.10 Urheilustudio 13.30 Ampumahiihdon MC, pariviesti, Otepää 14.15 Yhdistetyn MC, naisten 5 km 14.36 Urheilustudio 14.45 Yhdistetyn MC, miesten 10 km 15.16 Urheilustudio 15.35 Ampumahiihdon MC, sekaviesti 16.46 Urheilustudio 17.00 Paralympialaiset: Parajääkiekko finaaliottelu 19.35 Freestylen MC, kooste parikumpareet 20.25 Paralympialaiset: Kisojen huippuhetket 21.25 Paralympialaiset: Päättäjäiset 23.31 Avoimena Yle Teema & Fem 07.47 BUU-klubben 08.15 BUU-klubben 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.06 Suurin, paras, rikkain 09.35 Deittaavat daamit 10.04 Huutokauppakesä 11.03 Elämä käännekohdassa 11.32 Taivaallista menoa: Terve ydin 12.00 Jumalanpalvelus: Keskustelujumalanpalvelus Aureliassa 12.50 Toive-elokuva: Sellaisena kuin sinä minut halusit (12) 14.30 Uudet tekijät: Yli miljardi (7) 14.35 Kino: Kaunis aamu (7) 16.25 Kulttuuricocktail Kirjat 16.55 Kulttuuricocktail 17.25 Strömsö 2024 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Superkivat sunnuntait (S) 18.07 Leikkien keräilijät (S) 18.14 Do, Re & Mi (S) 18.26 Lekis & Dagis (S) 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Jokaisen miehen takana 20.26 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä (S) 21.00 Elokuva: Rose (12) 22.41 Missä on Odin. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Leppäkerttu ja Mehiläinen 07.02 Pikku Kakkonen 07.03 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.14 Kaapo (S) 07.25 Pikku Kakkonen 07.26 Minirekat (S) 07.31 HYRRÄ 07.48 Manu Monikone (S) 07.59 Oktonautit (S) 08.11 Pikku Kakkonen 08.11 Ryhmä Hau (S) 08.33 Madagascar: Pikkuvillilä 08.55 Nimipäiväonnittelu: 15.3. (12) 23.15 One Desire live with The Shadow Orchestra 00.30 Oscar-gaala 2026: Punainen matto 01.00 Oscar-gaala 2026. Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.05 Kulttuuricocktail 12.35 Ihmeiden äärellä (12) 13.15 Kunnioittaen (S) 14.45 Elävä arkisto: Lumen arvo (S) 14.55 A-studio 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.35 Yle Oddasat 15.40 Novosti Yle 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä 15.50 Yle Uutiset alueeltasi 15.55 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Ihmeiden äärellä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Suuri vaino (12) 19.55 UMK26-voittajan tarina: Linda Lampenius x Pete Parkkonen 20.00 Vihatut naiset (12) 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Ulkolinja: Yksin Putinia vastaan (12) 23.35 Oddasat 23.45 Operaatio Playa Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.3. lasku 11.45 Urheilustudio 11.55 Alppihiihdon MC, miesten syöksylasku 13.15 Urheilustudio 13.20 Paralympialaiset: Banked slalom, naisten pujottelun 2. 06.52 Olgan piirustustarinat 06.59 Tete ja Mama (S) 07.06 Pikku Kakkonen 07.09 Pippa ja Popi (S) 07.16 Piian palikat (S) 07.28 Pikku Kakkonen 07.30 Sanni Sateenkaari (S) 07.42 Mira ja Viksu (S) 07.50 Kotisaari (S) 07.56 Pikku Kakkonen 07.58 Rollen remmi (S) 08.10 Nimipäiväonnittelu: 12.3. 08.58 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi 09.00 Late Lammas (S) 09.07 Kätkijät (7) 09.19 Keräilijät (7) 09.30 Belfort & Lupin (7) 09.55 Paralympialaiset: Naisten pujottelun 1. Tiistai 17.3. 06.52 Pikkilän katras (S) 07.04 Pikku Papun aakkoset 07.10 Pikku Kakkonen 07.11 Anna ja ystävät (S) 07.18 Tipo (S) 07.25 Pikku Kakkonen 07.26 Martta puhuu (S) 07.49 Kurnu (S) 08.00 Pikku Kakkonen 08.01 Askarrellaan yhdessä 08.07 Dinofarmi (S) 08.20 Nimipäiväonnittelu: 17.3. Maanantai 16.3. Sunnuntai 15.3. Yle TV1 07.00 Ykkösaamu 07.40 Koko Suomen viikko 08.00 Avara luonto: Portugalin luonnon aarteet 08.50 Perjantai-dokkari: Ylpeä juntti 09.05 Vuosisadan taidevarkaudet 10.00 Studiokirkko 10.47 Kalassa! 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Unelmakoti 12.15 Unelmapuutarha 13.15 Antiikkimakasiini 13.45 Talot huokuvat historiaa 14.45 Ruokamatka Ranskaan 15.45 Koti, uskonto ja Marjomaa (12) 16.12 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 16.15 Exploring Earth 16.20 Vihatut naiset (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Monte-Criston kreivi (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Afrikan eläinorpojen pelastajat 18.41 Exploring Earth 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai 19.30 Majakka: Russarö 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12) 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Sekunnit (12) 21.50 Blue Lights Belfastin poliisit 22.41 Ulkolinja: Yksin Putinia vastaan (12) Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.3. kisapäivä 16.10 Ampumahiihdon MC, naisten pikamatka, Otepää 17.30 Sportliv 17.39 Sportliv 17.50 Elämäni Biisi 19.10 Jarno ja minä (12) 20.00 Paralympialaiset: Parajääkiekko semifinaaliottelu 22.05 Womex 2025 23.05 Valomerkki 23.35 Tukien varassa Yle Teema & Fem 07.53 Tiettömän taipaleen takana 08.33 Kuulen mitä näen elokuva säveltäjä Erik Bergmanista (S) 09.32 Antiikkimakasiini 10.01 Talot huokuvat historiaa 11.01 Skavlan ja Ruotsi 12.00 Universumin kaiut Kaija Saariahon musiikki (S) 13.20 Finlandia su costa sur y Archipiélago. 06.52 Pikku Kakkonen pienimmille 07.21 Pipsa Possu (S) 07.26 Franklin ja ystävät (S) 07.38 Heimo ja Hemmo (S) 07.41 Pikku Kakkonen 07.43 Hiiritalon Sam ja Julia (S) 07.50 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.14 Tuuri (S) 08.21 Barbapapa (S) 08.32 Rollen remmi (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 08.56 Nimipäiväonnittelu: 14.3. lasku 14.55 Hiihdon MC, sprinttien karsinta 16.00 Sportliv 16.10 Ampumahiihdon MC, miesten pikamatka 17.25 Hiihdon MC, sprinttien finaalit 19.15 Sportliv 19.30 Eränkävijät 20.00 Paralympialaiset: Parajääkiekko play off -ottelu 22.05 Modernit miehet (12) 22.30 alharich_S02 22.55 Atlantis Pasila (12) 23.10 Justimus esittää: Suomi, missä menet. 09.30 Eränkävijät 10.00 Elämäni Biisi 11.15 Itse asiassa kuultuna: Kaj Chydenius 12.15 Suomi on ruotsalainen 12.45 Elossa 24h 13.15 Ambulanssi apuun! 13.55 Elämä käännekohdassa 14.25 Tanskalainen maajussi 14.55 Huippuvuoret yläilmoista 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Elämäni Biisi 19.14 I love muovi: Taisto muovista ja rakkaudesta 19.30 Eränkävijät 20.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma 4 20.50 Atlantis Pasila (12) 21.05 Uskoton (12) 21.50 Kämppikset Montrealissa (16) 22.10 alharich_S02 22.35 Justimus esittää: Suomi, missä menet. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. 23.25 Rap-Akatemia 23.50 Sneakermania 00.06 Kovan viikon ilta Yle Teema & Fem 07.38 Tiettömän taipaleen takana 08.17 Ihanampi elämä 08.35 Studio 65 09.04 Elämä käännekohdassa 09.33 Antiikkimakasiini 10.03 Puutarhakausi 11.01 Søren Vesterin puutarha 11.30 Pörriäinen lentää hämärissä (12) 11.55 Ötökkätalli (S) 12.00 Kesämökin myymisestä 12.55 Egenlandin matkakohteet 13.05 Tarina Ruotsin historiasta 14.05 Historia: Vallan kartat 15.00 La Promesa 16.00 Kahden maailman välissä 16.51 Beethoven minuutissa: Kapinallinen 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Skavlan ja Ruotsi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Kahden maailman välissä 20.48 Mereneläviä (S) 21.00 Rakkaani, kaupunki 21.30 Kino: Past Lives (S) 23.11 Kino: Kaunis aamu (7) Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 11.00 Studiokirkko 11.50 Sadan vuoden talo 12.20 Ihmeiden äärellä (12) 13.05 Rion yö (S) 14.16 Tulossa: Toivelauluja (S) 14.20 Elävä arkisto: Moottoriruutu Opel Kadett 14.35 Opri ja Oleksi 15.05 Prisma: Autismin jäljillä 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Ihmeiden äärellä (12) 17.54 Pieni suuri maailma 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Koti, uskonto ja Marjomaa (12) 19.25 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 19.30 Kulttuuricocktail Kirjat 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Vaarallinen vieras (16) 22.55 Oddasat 23.05 Sekunnit (12) Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.3. 09.30 Kaipuu maalle 09.55 Paralympialaiset: Naisten suurpujottelun 1. 09.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 10.00 Elämäni Biisi 11.20 Itse asiassa kuultuna: Irja Askola 12.10 Suomi on ruotsalainen 12.38 Hetkiä Kalliossa: Irina 12.45 Elossa 24h 13.15 Ambulanssi apuun! 13.55 Elämä käännekohdassa 14.25 Tanskalainen maajussi 14.55 Huippuvuoret yläilmoista 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Elämäni Biisi 19.15 I love muovi: Taisto muovista ja rakkaudesta 19.27 Siskonpeti: All Female panel (S) 19.30 Vihatut naiset (12) 20.00 Eränkävijät 20.30 Rakas lehmänpaska 21.00 Sointu Borg & Tyrkyt 21.35 Manifestoijat 22.00 Berit parempi mies (16) 22.55 Jarno ja minä (12) 23.42 Rap-Akatemia 01.00 Oscar-gaala 2026 Yle Teema & Fem 07.48 Tiettömän taipaleen takana 08.28 Sportliv 08.38 Norjan kovin 09.23 Kekseliäs nikkari 10.03 Puutarhakausi 11.03 Lain pitkä nenä 11.11 Unelmien maa (12) 12.00 Rakkaani, kaupunki 12.30 Rehellisesti ruma betoni 13.30 Arkistojen salat 14.00 Tarina Ruotsin historiasta (12) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 15.55 Savage Beauty (S) 16.53 Huippuvuoret yläilmoista 17.00 Nuku hyvin 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Suurin, paras, rikkain 19.00 Deittaavat daamit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Efter Nio 21.00 Oscar-gaala 2026 23.35 Oscar-gaala 2026 Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.05 Lomamatka 70-luvulle: Pompannapin matka 12.35 Ihmeiden äärellä (12) 13.15 Kirkastuva sävel (S) 14.57 Villieläinten jäljillä 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Ihmeiden äärellä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.28 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 19.45 Unelmasauna 20.00 Unelma Lapista 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Deittaavat daamit 21.34 Perjantai-dokkari: Rasmus päätti kuolla 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Operaatio Dark Phone (12) 22.50 Oddasat 23.00 Kauneudella on hintansa (7) 00.00 Eloonjääneet Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.3. 12 Keskiviikko 11.3.2026 TV-ohjelma torstai 12.3.2026 keskiviikko 18.3.2026 Torstai 12.3. lasku 14.20 Urheilustudio 14.25 Ampumahiihdon MC, miesten takaa-ajokilpailu 15.11 Urheilustudio 15.25 Paralympialaiset: kooste, naisten pujottelu 15.55 Urheilustudio 16.00 Freestylen MC, kumpareet 16.50 Urheilustudio 16.55 Ampumahiihdon MC, naisten takaa-ajokilpailu 17.41 Urheilustudio 17.50 Paralympialaiset: Curling finaaliottelu 19.10 Michael Palin PohjoisKoreassa 20.00 Kummeli (7) 20.28 Kummeli (7) 21.00 Ciao rakas! (12) 21.25 Ciao rakas! (12) 21.53 Ciao rakas! (12) 22.19 Ciao rakas! (12) 22.50 Yöjuna (12) Yle Teema & Fem 07.42 BUU-klubben 08.12 BUU-klubben 08.42 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.03 Royn täytyy selvitä 10.01 Timjamia, kukkoa ja torttuja 11.00 Puutarhakausi 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.45 Arkistojen salat 17.13 Kuvakirjeitä maailmalta 17.25 Antiikkimakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Villavat veitikat (S) 18.11 Pingu kaupungissa (S) 18.17 Ruso ja rihmalat (S) 18.30 Lain pitkä nenä 18.38 Norjaa ristiin rastiin 18.41 Unelmien maa (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Sue Perkins: Pariisista Istanbuliin 20.45 Uusi Kino: Se on niin kuin se on (S) 21.00 Kino Klassikko: Platoon nuoret sotilaat (16) 22.55 Uusi Kino: Etna (12) Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja EteläSavo 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.45 Yle Uutiset Lappi 11.50 Yle Oddasat 11.54 Oddasat 12.05 Tanskalainen maajussi 12.35 Ihmeiden äärellä (12) 13.16 Toivelauluja (S) 14.32 Kauppasotaa pinnan alla 15.17 Kadonneita etsimässä 15.58 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Pikkukaupungin poliisi (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Dementian jäljillä 19.45 Luontoretkellä lapintiiran siivin 20.00 Modernit miehet (12) 20.25 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Ulkolinja: Sairaala sodan varjossa (12) 22.50 Oddasat 23.00 Kolmen naisen tarina (16) 23.50 Vatsani ja minä 00.09 Vatsani ja minä Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.3
päivään saakka osoitteessa https://tunne.pohjois-karjala. Myös he lainasivat hiihtovälineet suksilainaamosta. – Kivaa on, hihkuivat punaposkiset Ukko, Topi ja Viljami hyppyristä laskiessaan. Kimmo Sairanen ja Jenni Kinnunen-Sairanen olivat saapuneet ulkoilemaan tyttärensä Pepin kanssa. Väkevä irlantilaisdraama Kino-Hovin matineassa. Tämä hämmentää esiintyjiä. Talvirieha houkutteli kevättalviseen säähän Tamara Ahola, Johanna Ahola ja Angelika Ahola nauttivat lämmintä juotavaa lumikenkälenkin jälkeen. OP Pohjola on panostanut nuorten työkokemuksen kasvattamiseen Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjalla jo vuodesta 2014. piirtoheitinkalvosulkeisista sekä tarpeettoman taidokkaasti esitetystä musiikista”. Nämä pienet asiat on Claire Keeganin tositapahtumiin pohjautuvaan tekstiin perustuva draama, jonka on ohjannut Tim Mielants. 06.53 Kuu ja minä (S) 07.16 Pikku Kakkonen 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.28 Pikku Kakkonen 07.30 Puuhailukylä (S) 07.41 Osku (S) 07.48 Onni-siili (S) 07.55 Pikku Kakkonen 07.56 Auvo Raitanen (S) 08.07 Mimosa ja Lennu (S) 08.18 Nimipäiväonnittelu 18.3. Hiihtolatujen lisäksi Ahjon takana olevat mäet innostivat vauhdikkaisiin laskuihin. Oscar®-voittaja Cillian Murphy tekee elokuvassa hienovaraisen ja vaikuttavan roolisuorituksen omistautuneena isänä, Bill Furlongina. Nämä pienet asiat -elokuva nähdään KinoHovin sunnuntaimatineana. OP Pohjois-Karjala tarjosi tänä vuonna mahdollisuutta nuorten työllistämiseen sadalle yhdistykselle. asti. Matkailuun liittyvät aiheet on jätetty kyselyn ulkopuolelle, koska Visit Karelia on kerännyt matkailuun liittyviä tietoja omissa kyselyissään. – Puolangalla on niin tylsää näin alkuvuodesta, joten päätimme lähteä levittämään tätä meidän pessimismin ilosanomaamme Puolangan ulkopuolelle, kertoo Puolangan pessimistien toiminnanjohtaja Katja Kemppainen tiedotteessa. Yle TV1 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 12.30 Pikkukaupungin poliisi (12) 13.15 Syntynyt terve tyttö (7) 14.55 Elävä arkisto: Tiedätkö miten vartumme (S) 15.00 Rakkaudesta villieläimiin 15.30 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Pikkukaupungin poliisi (12) 17.55 Pieni suuri maailma 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Tukholman suurlähetystöisku (12) 19.54 Tarinoita metsästä: Metso ja teeri 20.00 Kulttuuricocktail 20.29 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Vakoojien kaupunki (12) 22.50 Oddasat 23.00 Agnes Waaden arvoitus (12) 23.45 Modernit miehet (12) Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu 18.3. Kemppaisen mukaan Kitee valikoitui yhdeksi kiertueen esityspaikaksi, koska pessimistit uskovat Kiteen olevan lähes Puolankaan verrattavissa oleva mitätön peräkylä. TOHMAJÄRVI Mervi Venäläinen Tohmajärven kunnan ja SPR:n Tohmajärven osaston yhteistuumin järjestämä talvirieha innosti talviloman viettäjät ladulle, mäkeen ja lumikenkäilemään sivistyskeskus Ahjon ympäristöön. LUMIKENKÄILEMÄSSÄ käyneet Angelika Ahola, Johanna Ahola ja Tamara Ahola kehuivat suksilainaamon välineitä. 09.30 Eränkävijät 10.00 Itse asiassa kuultuna: Jacob Söderman 10.50 Luontotuokio 12.30 Pimeän vieraat (S) 12.45 Elossa 24h 13.15 Ambulanssi apuun! 13.55 Elämä käännekohdassa 14.25 Tanskalainen maajussi 14.55 Huippuvuoret yläilmoista 15.00 Kaikkea kaupan 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Elämäni Biisi 19.15 I love muovi: Taisto muovista ja rakkaudesta 19.25 Siskonpeti: Lumoava noitametsä (S) 19.30 Koti, uskonto ja Marjomaa (12) 19.53 Tarinoita tuntureilta (S) 20.00 Unelma Lapista 20.30 Linna 21.00 Jarno ja minä (12) 21.50 Sointu Borg & Tyrkyt 22.25 Manifestoijat 22.50 Berit parempi mies (16) 23.41 Kerrostalojen prinsessat Yle Teema & Fem 07.35 Tiettömän taipaleen takana 08.15 Studio 65 08.45 Nuku hyvin 09.31 Antiikkimakasiini 10.00 Puutarhakausi 12.30 Savage Beauty (S) 13.30 Tupakkahuone 14.30 Arkistojen salat 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Kahden maailman välissä (12) 16.54 Jumalallista ruokaa 17.25 Søren Vesterin puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Rikosten jäljillä 20.00 Kahden maailman välissä (12) 20.50 8 mm katse: Marketti 21.00 Kino: The Shape of Water (16) 23.00 Toive-elokuva: Neitoperho (16) Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Elokuva on tarina siitä, miten jopa hyväntahtoiset ihmiset voivat sulkea silmänsä epäoikeudenmukaisuudelta – ja miten rohkeus voi lopulta muuttaa kaiken. Puolangan pessimistit saapuvat pilaamaan Kiteen kevättalven Bingo on helppo tapa totuttaa suomalaiset pettymyksiin. OP Pohjois-Karjala tarjoaa yhdistysten kanssa kesätyötä nuorille KITEE Mervi Venäläinen Puolangan pessimistien Mitätön Show rantautuu Kiteesaliin lauantaina. Puolangan pessimistien taiteellinen johtaja Tommi Rajala sanoo, että tavoitteena on tuoda kiteeläisten arkeen hieman harmaata puolankalaista pettymystä. Bill työskentelee pienen irlantilaiskaupungin hiilikauppiaana elättääkseen perheensä, kun hänelle alkaa vähitellen paljastua synkkiä salaisuuksia, joita paikallinen katolinen luostari kätkee sisäänsä. – Mukavasti on ollut väkeä. 08.20 Pikku Kakkonen 08.21 Galaxi 08.21 Antiikin aikaan keksittyä (7) 08.25 Supersisarukset (7) 08.37 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. Osallistumisen kynnystä madalsi suksilainaamo, joten omia liikuntavälineitäkään ei tarvinnut tuoda. – Hyvät välineet on, tätä palvelua voi lämpimästi suositella. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. Angelika Ahola kertoo lainanneensa välineitä aiemminkin. Ladut ja välineet ovat hyvät, Jenni KinnunenSairanen kertoo. Mitätön Show on esiintyjien kertoman mukaan tiukasti nykyajassa kiinni oleva lavashow, jossa ”päästään nauttimaan mm. – Peppi kokeili kaksia suksia, joista valitsi paremmalta tuntuvat. – Botaniaan mennään ainakin, Peppi kertoili lomasuunnitelmiaan. – Vaikka toimintamme perustuu siihen tosiasiaan, että Puolanka on Suomen nopeimmin kuoleva kunta, niin jonkinlaisesta huumoriksi tulkittavasta hämmennyksessä tässä meidän esityksessämme on pohjimmiltaan kyse. Kyselyn vastauksia hyödynnetään Pohjois-Karjalan markkinoinnissa. Keski-Karjalassakin kesätyötä on tarjolla kaikissa kunnissa useiden yhdistysten kautta. PohjoisKarjalan vetovoimatekijöitä kartoitetaan kyselyllä Kari Sarkkinen OP Pohjois-Karjala tarjoaa tulevana kesänä 15–17-vuotiaille nuorille kesätyöpaikkoja toimialueensa yhdistyksissä. Kyselyillä kerätään mahdollisimman monipuolisesti näkemyksiä ja tietoja maakunnasta. Kysely on avoinna maaliskuun 18. Keskiviikko 11.3.2026 13 TV-ohjelma torstai 12.3.2026 keskiviikko 18.3.2026 Keskiviikko 18.3. Mitätön Show on jo toisella kiertueellaan, sillä useat aiemmat esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä. Hiihtolenkin jälkeen oli mukavaa istahtaa nauttimaan lämmintä juotavaa tulien ääreen. Paikallisissa yhdistyksissä tarjolla olevat kesätyöpaikat on julkaistu OP Pohjois-Karjalan verkkosivuilla, ja nuoret voivat hakea kampanjan työpaikkoja 29.3. fi/kysely. Showssa kuullaan uusia sävellyksiä sekä useita vanhoja pessimistien musiikkiteoksia, kuten Pettymyskin on kokemus. Esitys perustuu Katja Kemppaisen, Aino Ojalan, Nikita Pimenovin ja Tommi Rajalan mitättömiin ideoihin, 1970-luvulla laadittuihin Suur-Puolanka-suunnitelmiin sekä siihen tosiasiaan, että Puolanka on Suomen nopeimmin kuoleva kunta. Katja Kemppainen, Aino Ojala, Nikita Pimenov ja Tommi Rajala kuvattuna Mitättömän Shown ensi-illassa Puolangalla. – Vielä kun keksittäisi sähköavusteiset sukset, Kimmo Sairanen naureskelee. Samalla hän joutuu kohtaamaan oman menneisyytensä ja katolisen kirkon hallitseman yhteisön vaikenemisen. Parin pakkasasteen talvikelissä ulkoilun lomassa pääsi lämmittelemään kotatulille, jossa tarjolla oli nokipannukahvia, lämmintä mehua ja tuoretta pullaa. Tuki yhden nuoren työllistämiseksi kahden viikon työsuhteeseen on 500 euroa. – Ei me aina ymmärretä, miksi näihin meidän esityksiin tulee niin paljon yleisöä, mutta ei me niitä katsojiamme kehdata poiskaan ajaa, harmittelee Katja Kemppainen. Kuva: Riia Karvonen. Tehtäviä on tänä vuonna tarjolla monipuolisesti aina museo-oppaasta kesäsomettajaan. Hiihtovälineitä ja lumikenkiä on lainattu paljon. Mervi Venäläinen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto kerää ajatuksia Pohjois-Karjalan vetovoimatekijöistä asukkaille ja elinkeinoelämän toimijoille kohdistetuilla kyselyillä. – Oma suosikkini uusista musiikkikappaleista on tuleva hittibiisi Vuonna 2009 lakkautetut Suomen kunnat, joka on rakastava kunnianosoitus kaikille niille 67 mitättömälle kunnalle, jotka lakkautettiin 17 vuotta sitten, kertoo Tommi Rajala. Liikunnanohjaaja Arja Pirhonen kertoo, että lomaviikolle haluttiin järjestää matalan kynnyksen ulkoilutapahtuma
Tervetuloa tanssimaan! #miunkittee Valssi Foksi Tango Beat Humppa Rock Jenkka Teemana 25. Montenegro 1569€ Nyt enn.varaajan etu -100€ Soita 050 4700 787, hinnat alk. 040 684 8424 Toistoissa on tehoa! PYYDÄ TARJOUS! PYYDÄ TARJOUS! seppo@aurinkokesa.fi 044 065 3601 Lakovaarantie 36 as. Saattaa sisältää musiikkia, puolankalaista huumoria ja pieniä annoksia pessimismiä. RÄÄKKYLÄ l Muistojen koulutiellä to 12.2.2026 to 12.3.2026 Rääkkylän kunnan kirjastossa, Kinnulantie 2, 82300 Rääkkylä l Kädentaitopaja to 12. Tule kuulemaan osastonhoitaja Juha-Matti Sairasen terveiset SiunSoten Keski-Karjalan alueen palveluista ja tämän hetken kuulumisista. klo 16 Kiteen VesPelissä POHJOIS-KARJALAN SYÖPÄYHDISTYS ke 25.3.26 klo 17 Ilmarisen ruokasaliin, Koulutie 3, Kitee. www.teraskulma.com Kiteellä sinua palvelee asianajaja Marke a Laurikainen. klo 15. Haapsalu ph 659€ 2.-6.6. Vertaistukijakoulutus Joensuussa: to 23.4 (illalla) sekä la 9.5 ja 23.5. klo 15 mennessä sh. 0100 5577 ma–pe klo 8–18. Kiteen kirjastossa. maaliskuuta 2026 klo 16:00 17:30 Wärtsilä-salissa, Kirkkotie 10 a, 82600 Tohmajärvi Kulttuuri-ikkuna RL:n osasto 420 PILKKIKILPAILUT Karjalan kalamiesten majalla (Sarvisalontie 59) lauantaina 21.3. MATKAT/RETKET 20.-26.4. Norjan vuonot, Bergen, Geiranger, Lillehammer...1698€ 30.9.-7.10. P-KSY:N KITEE-KESÄLAHDEN JA TOHMAJÄRVEN PAIKALLISOSASTOT KUTSUVAT JÄSENENSÄ YHTEISEEN TAPAAMISEEN Ilmoittaudu pe 20.3. 010 419 4336 Autamme sinua mm. Loviisa talot 298€ 19.-29.8. markkinointi@kotikarjala.fi 040 684 8424 VARAA PAIKKASI! KITEE l Ilja Teppo trio pe 13. maaliskuuta 2026 klo 13:00 15:00 Rääkkylän kunnan kirjastossa, Kinnulantie 2, 82300 Rääkkylä l Kirjakurkkaus -sanataideleiri pe 13.3.2026 la 14.3.2026 Rääkkylän kunnan kirjastossa, Kinnulantie 2, 82300 Rääkkylä TOHMAJÄRVI l Teatteri Arnian Siskot, veljet näytelmä Akkala-Jouhkolan nuorisoseurantalolla pe 13.3. mennessä joko Vuokolle p. Tulet kohtaamaan ihmisiä, jotka kaipaavat juuri Sinun aikaasi ja tukeasi. hintaan 14.-17.5. Vertaistukijana sinulla on omakohtainen kokemus syöpään sairastumisesta ja koulutuksen jälkeen tehtäväsi on toimia tukijana syöpään sairastuneille. klo 18:30. Kaikki koulutukseen tulevat haastatellaan. 2 hh. Tervetuloa!. (koko päivä). Kiteesalissa. maaliskuuta OMA MÖKKI Paikalliset yritykset ovat mökkiläisten paras apu – oli kyse huolloista, remonteista, polttopuista, pihapiirin kunnostuksesta tai uusista hankinnoista mökille. Lähde vertaistukijaksi syöpään sairastuneelle Tarjoamme merkityksellistä sisältöä vapaa-aikaasi ja mukavan porukan toimia yhdessä ammattilaisten ja toisten vapaaehtoisten kanssa. Haapsalu-SaarenmaaLaulasmaa 689€ 17.-20.7.Naantali-SaaristotieSeilin saari-Hanko 668€ 28.7.-4.8. perintöasioissa, riitaja rikosjutuissa sekä kiinteistöoikeuden kysymyksissä – helposti ja luote avasti. 14 Keskiviikko 11.3.2026 Koti-Karjala Pokentie 8, 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. 12 kk 138,00 € Näköislehti: Kesto 109 € /vuosi, määräaik. maaliskuuta 2026 klo 18:00. kl0 18:30 l Viihdekonsertti ”Maailma on kaunis” su 29. 040 684 8424 Kestotilauksen voit halutessasi maksaa 1-4 erässä. Pärnu Spa ph 599€ sokkoretki sis. klo 9-12. 1 58350 VILLALA •Nosto-ovet •Taitto-ovet •Pressuovet •Markiisit •Sälekaihtimet •Muut verhot ym. Lofootit-kierto 1298€ 10.-15.8. Salla-Maaria Martikainen 050 362 2915/toimisto 013 227 600 Ota yhteyttä! Palveluksessanne www.lvi-bioneerit.fi Puhoksentie 9, KITEE 040 508 5510 Asemantie 18, TOHMAJÄRVI 040 5564490 LVI-huollot ja korjaustyöt Tavallista parempaa lvi-osaamista ihmisen ja ympäristön hyväksi. LVI-asennukset ja korjaustyöt ASIANTUNTEVAA LAKIAPUA Puh. Puh. l Jonna Puolamaan ”Eläinsatuja” -mustepiirustuksia esillä Kiteen kirjastossa maaliskuun ajan. Pärnu GrillFest 489€ 10.-14.7. Ilmoitusten lisätiedot www.kotikarjala.fi puh. Tallinna 425€, + Tyri 22.-28.5. POHJOIS-KARJALAN SYÖPÄYHDISTYS Lisätiedot ja ilmoittautumiset 23.3. maaliskuuta 2026 klo 18:00. l Teatteri Arnian Siskot, veljet näytelmä Kiteesalissa la 21.3. l Vieraana näyttelijä ja näyttelijätyön vastaava lehtori Janne Hyytiäinen ti 17. Sunnuntai-iltapäivän TANSSIT 22.3.2026 klo 14.00 – 18.00 Kiteenhovissa Hovin�e 2, Kitee Tanssilippu 15 € sisältää kahvin/teen ja kahvileivän. 044 256 2232 tai Riitalle 040 089 2999. l Puolangan pessimistien Mitätön Show la 14. Kahvia ja pientä suolaista tarjolla. l Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaskonsertti Kiteesalissa ke 18.3. maaliskuuta 2026 klo 17:30. 12 kk 113,50 € Tilaushinnat sisältävät 10% arvolisäveron Jakeluhäiriöt p. Hovintie 3, 82500 Kitee Varaa tämä edullinen ilmoituspaikka palveluhakemistosta Kysy tarjous vaikka koko vuodelle! P. Ahvenanmaa 698€ 11.-15.6. Jäsenet perheineen tervetuloa! Hallitus Liikunta-ikkuna MIESTEN SALIBANDYN 2-DIVISIOONAN TOINEN LOPPUOTTELU KiPa LeBa OldBoys (Lehmo) lauantaina 14.3. Visby, Kultaranta 885€ 29.-30.8. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitus: Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Linda Inkinen 040 684 8431 Toimitusjohtaja-päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 ISSN 1236-4495 Koti-Karjala ilmestyy keskiviikkoisin Toimisto avoinna: Ma–to 9.00–15.30 Pe suljettu (vain ajanvarauksella) Mainos-markkinointi Minna Ikonen 040 684 8430 Sari Pitko 040 684 8436 Laskutus 040 684 8411 Tilaushinnat: Paperi: Kesto 124,00 € /vuosi, määräaik. Kiteesalissa. Tavoita mökkiläiset silloin, kun he suunnittelevat kevään ja kesän hankintoja – lähellä, luotettavasti ja oikeaan aikaan
Esillä sääntömääräiset asiat. Esillä sääntömääräiset asiat. (10:30-14:30) Currykanaa ja Currykanaa ja makkarakastiketta........................ Kokouksen alussa ruokailu. Tervetuloa! Hallitus Kitee-Seura ry:n VUOSIKOKOUS ma 30.3.2026 klo 16.00, Pokentie 8, Kitee. Tervetuloa! Hallitus KITEENJÄRVEN OSAKASKUNNAT YHTEENLIITTYMÄ Osakaskuntien jäsenet kutsutaan Vuosikokoukseen perjantaina 27.3.2026 klo 18:00 Kiteen Hovissa. VUOKRATTAVANA Koko perheen ParturiKampaamo Susanna. Kahvitarjoilu. Käsitellään Yhteenliittymän sopimus, säännöt ja vuosikokousasiat. Tohmajärven Teatteriyhdistys VUOSIKOKOUS su 22.3.2026 klo 15. Tervetuloa! Haapasalmen yhteisalueen ja osakaskunnan VUOSIKOKOUKSET kylätalolla Pantiintie 55, su 29.3.2026 klo 14.00 alkaen yhteisalueen kokouksella, osakaskunta klo 13.00. Maksaja: Tohmajärven kokoomus VUOSIKOKOUS ma 30.3.2026 klo 14.00 Jetinan toimistolla, Kiteentie 17 Kitee. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu ennen kokousta. TYÖSUORITUKSET Harjuntie 3, Kitee. Tervetuloa! Hallitus KEVÄTKOKOUS sääntömääräinen AUROTI OY – KARJALAN ROMU OSTAMME ROMUMETALLIA ✔ Sekapeltiä ja rautaromua ✔ Autot koneet ja maatalouslaitteet ✔ Maksamme heti käteisellä tai tilisiirrolla AUROTI OY – Karjalan Romu Puh: 045 3490853 www.auroti.fi OmaisOiva Ma 18.3. Kemien työväentalolla. Puh. 13,50 € La 14.3. Puh. 5 RIVIÄ. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ruokailu noutopöydästä klo 13.15 Tohmajärven yhdistys ry. Tohmis / 60 min. Hoitokunta Ystävällisen palvelun Neste-asema! www.plussa.com TILAA VERKKOKAUPASTA KOTIPIZZA.FI Loppuviikon lounaslista Avoinna: ma–pe 6.00–22.00, la 7.00–21.00, su 8.00–22.00 Ke 11.3. 12,50 € To 12.3. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. ARVO 19,92€). Tohmajärven Kokoomus ry:n KEVÄTKOKOUS ti 24.3.2026 kello 18 Tohmajärven kunnanvirastolla. 050 566 8846 / Seppo. 15,50 € Su 15.3. Lisäksi päätetään saimaannorpan suojelemiseksi tehtävästä kalastusrajoitussopimuksesta sekä sopimuksen edellyttämän kalastuskiellon voimaan saattamisesta, valvonnasta ja tiedottamisesta osakaskunnan alueella. Puh. 040 034 2290. Tervetuloa! Jetinan hallitus Keski-Karjalan Jetina ry:n K-K:n Hengitysyhdistys ry. Myös omiin astioihin. hernesoppaa Kiteen torilla klo 9-11, Tohmajärven torilla klo 12 alkaen. Tervetuloa! Johtokunta OSTETAAN Kiteen Eläkkeensaajat ry:n KEVÄTKOKOUS ti 24.3.2026 klo 15.00 Näyttelykeskuksessa. ma 23.3.2026 klo 17.00 Ev.lut.kansanopiston kabinetissa (käynti sivuovesta). Esillä sääntömääräiset asiat. Jns. (10:30-14:30) Possunfilettä Possunfilettä...................................... Vieraana Sanna Kosonen kertomassa ikäihmisten perhehoidosta ja SiunSoten asioista. KEVÄTKOKOUS ke 18.03.2026 klo 10 kunnanviraston valtuustosalissa os. (10-20:30) Porsaanleike maustevoilla Porsaanleike maustevoilla...... Kahvitarjoilu alkaa klo 9.30. Keisarinkuja 22. ...... Tervetuloa! Hallitus www.kitee.elakkeensaajat.fi Kiteen Teollisuusliiton ammattiosasto KEVÄTKOKOUS Tervetuloa! Hallitus kiteen.yhdistysavain.fi// Sunnuntaina 29.3.2026 klo 14.00 Kesälahdella Ravintola Pivangassa Kesälahdentie. (10-21:30) Porsaanleike maustevoilla Porsaanleike maustevoilla....... Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus Tohmajärvi-Värtsilän Reserviläiset ja Reserviupseerit KEVÄTKOKOUS to 26.3.2026 klo 18.00 Kaivolla. Kahvitarjoilu. 40 5711 944 OSTETAAN KOKOUKSIA MYYTÄVÄNÄ /vuokrataan kunnostettu rivitaloyksiö 35m². Kahvitarjoilu. 0503264412 KOKOUKSIA Luotettavaa ja ystävällistä kotiapua arjen askareisiin Kotija yrityssiivoukset pintaremontit lasten -ja eläintenhoidot 050 305 5717 050 596 8277 Kiteen Sydänyhdistys ry KEVÄTKOKOUS 24.3.2026 klo 12 Sovintola, Pyhäjärventie 8 Kesälahti. 040 683 1408. Esillä: Sääntöjenmääräämät asiat. Sääntömääräiset asiat. KOTI-KARJALAN KESTOTILAAJAT SAAVAT VUOSITTAIN YHDEN RIVI-ILMOITUKSEN VELOITUKSETTA (MAX. Tervetuloa! Hallitus Poliittinen mainos. Eläkeliiton Kesälahden yhdistys ry KEVÄTKOKOUS ke 18.3. Tervetuloa! sääntömääräinen ELOKUVAT Tohmajärven Kemien Marttayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS torstaina 19.3. 3 -30 ha pelto. Tervetuloa! Hoitokunta SPR:n Rääkkylän osaston KEVÄTKOKOUS 24.3.2026 klo. Tervetuloa mukaan kaikki Martta-toiminnasta kiinnostuneet! Hallitus LC Kitee/Ilmarinen jakaa kiteeläisten lasten, nuorten ja ikäihmisten vapaa-ajan toimintaa järjestäville yhdistyksille yhteensä 3 000 € Vapaamuotoinen hakemus 31.3.2026 mennessä: kitee.ilmarinen@lions.fi Lisätietoja: Matti Laukkanen, p. Puh. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja nähtävillä 1.– 30.4.2026 hoitokunnan puheenjohtajalla. Heti vapaana. Järnefeltintie 1. Yksiönä 36 m² tai kaksiona 48 m². Paritalon huoneisto 5 h+puutarha+autotalli 600€. Kokouksessa käsitellään osakaskunnan sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Esillä sääntömääräiset asiat ja kotiseutuyhdistyksen sääntömuutos. eläimille. Tarkastetut pöytäkirjat nähtävillä 2 viikkoa kokouksen jälkeen, osakaskunta Urho Makkosella ja yhteisalue Timo Pietarisella. (10:30-14:30) Rapeaa kalaleikettä ja Rapeaa kalaleikettä ja pannupihvejä sipulilla................. 12,50 € Pe 13.3. / Kitee. Mukana OmaisOivan työntekijä. Kahvitarjoilu klo 14.30 alkaen. ...................................... Pe 13.3. makkarakastiketta........................ 18.00 osaston osakkeella Kylätie 10 B 10 82300 Rääkkylä. Max. Käsitellään sääntöjen määrämät asiat. Kahvitarjoilu klo 12.30 alkaen. 050 470 0001. P. 26 klo13 Sovintolassa. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Kahvit. klo 12–13.30 Yhteisötila Linkki, Leipurintie 4, Kitee, Omaishoitajien Olohuone on avoin kohtaamispaikka, tervetuloa yksin, ystävän tai hoidettavan kanssa! Aiheena: ”Tukena läheiselle arjen asioinnissatoisen puolesta asiointi.” Osallistuminen ei edellytä omaishoidontuen saamista. 10 min. klo 13 kunnantoimistolla. 15,50 € Hyvää ruokahalua! Hyvää ruokahalua! OAJ Kiteen paikallisyhdistys ry KEVÄTKOKOUS 25.3.2026 klo 15.30 Kiteen Evankelisella kansanopistolla. Tervetuloa! Hallitus MAATILA: OKT + ulkorak. Tervetuloa! Johtokunta kotiseutuyhdistys TIESITKÖ ETTÄ... ..... pannupihvejä sipulilla................. Keskiviikko 11.3.2026 15 RIVI-ILMOITUKSIA JÄRJESTÖPALSTA Rääkkylän osakaskunnan VUOSIKOKOUS ke 25.3.2026 klo 14.00 Rääkkylän kunnantalolla. Sääntömääräiset asiat
KEHYSESITTELYPÄIVÄ TORSTAINA 12.3. 595€) Mönkijän tukkikärry 949€ Husqvarna 120 Mark II moottorisaha 159€ (ovh. KLO 10-17 Esittelijänä kehysasiantuntija HENNA PURORANTA Nyt sinulla on mahdollisuus hyödyntää esittelijän asiantuntevaa kokemusta ja esittelypäivänä mukana olevaa runsasta mallistoa. 21,50€) (ovh. Elintarvikehyväksytty. Avoinna ma-pe 9–17, la 9–13. klo 9-16 ma 9.3. liittymäkohtaisten jakokaappien sijoitusten osalta. sukat, villatossut, myssyt ja kaulurit! MEHILÄISVAHAA, PUHDISTUSAINE, SILMÄLASINPESUNESTE 0406328832 Tmi Viktor Kim maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA perinteiset makkarat, maalaishyytelöt ja maalaiskinkku Kivikylän Kotipalvaamo Tuusniemen torilla Tuusniemen torilla ma 9.3. Suunnittelija on yhteydessä maanomistajiin niin reititykseen liittyvien sopimusten kuin mm. Tervetuloa sovittamaan! 15% 15% Esimerkiksi KITEE Hurri Ky KITEE Puhoksentie 3, 82500 Kitee puh. Projekti kattaa 6-tieltä lähtevän Papinniementien alkuosan sivuhaaroineen. LUOTETTAVA, LAADUKAS, KOTIMAINEN. 040 684 8424, 040 684 8411 markkinointi@kotikarjala.fi Tervetuloa seuraamaan meitä myös Facebookissa ja Instagramissa Koti-Karjala koti_karjala KITEE Mervi Venäläinen Enerke rakentaa uutta sähköverkkoa PKS Sähkönsiirrolle Kiteen Puhoksessa, kerrotaan PKS:n tiedotteessa. klo 9-16 KEVÄTMARKKINAT KEVÄTMARKKINAT Perinteiset Viipurinrinkelit Grillistä markkinamakkarat, hunajaa, kalasäilykkeitä yms. klo 10-18 la 14.3. Hankasalmi pyttipannua Grillistä markkinamakkarat, hunajaa, kalasäilykkeitä yms. Uusi verkko otetaan käyttöön ja purkutyöt tehdään kesällä 2027. Virkaan hakivat: FM Tiina Liuski, KM Virpi Kinnunen, FM Tuomo Pesonen, FM Niilo Kontkanen ja sosionomi (YAMK) Maarit Reiman. sukat, villatossut, myssyt ja kaulurit! MEHILÄISVAHAA, PUHDISTUSAINE, SILMÄLASINPESUNESTE 0406328832 Tmi Viktor Kim maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA perinteiset makkarat, maalaishyytelöt ja maalaiskinkku Kivikylän Kotipalvaamo MAAHANTUOJALTA nyt edullisesti vaatteet, villahousut, alpakanvilla ym. klo 10-18 ke 11.3. Uutta sähköverkkoa Puhokseen RÄÄKKYLÄ Mervi Venäläinen Rääkkylän yhtenäiskoulun rehtori-sivistystoimenjohtajan virkaan tuli määräaikaan mennessä viisi hakemusta. Varkaus, hernekeittoa 8.10. 013 415 010 . 4999€ Stihl MS 231 moottorisaha 419€ (ovh. Räätälöimme budjettiisi sopivan ratkaisun, voit myös halutessasi hyödyntää korotonta 12-36 kk maksuaikaa koko kampanjan ajan. JÄTTIKASSI KEKSEJÄ 15 € Laadukkaita kotimaisia mattoja suoraan kutomolta suoraan kutomolta MATTOKUTOMO MATTOKUTOMO HANNA HANNA • KUKOT • PIIRAKAT • PULLAT • LÖRTSYT •• METRILAKRITSAT METRILAKRITSAT • • LAKUÄMPÄRIT LAKUÄMPÄRIT • • MAKEISET MAKEISET MONENLAISET MONENLAISET MAAHANTUOJALTA nyt edullisesti vaatteet, villahousut, alpakanvillaym. klo 9-16 ma 9.3. 199€) Klapisäkki 1,5m 3 99,90 99,90€€ (yksitellen 13,90/kpl) (yksitellen 13,90/kpl) 10 kpl pakkaus 10 kpl pakkaus Kombikannu 6l + 2,5l Teräketjuöljy 10l 24,95€ Segway Snarler AT5S naked traktorimönkijä 5890€ +tk 19,90 19,90€€ Pilkotut hinnat vain tapahtumapäivänä! Tuotteita rajoitetusti. sukat, villatossut, myssyt ja kaulurit! Tehokas mainospaikka! TAKASIVUN SILMÄKULMA. Kiteen kaupungintalolla ti 10.3. Soita ja kysy tarkemmin vapaista paikoista. JÄTTIKASSI KEKSEJÄ 15 € Laadukkaita kotimaisia mattoja suoraan kutomolta suoraan kutomolta MATTOKUTOMO MATTOKUTOMO HANNA HANNA • KUKOT • PIIRAKAT • PULLAT • LÖRTSYT •• METRILAKRITSAT METRILAKRITSAT • • LAKUÄMPÄRIT LAKUÄMPÄRIT • • MAKEISET MAKEISET MONENLAISET MONENLAISET MAAHANTUOJALTA nyt edullisesti vaatteet, villahousut, alpakanvillaym. Rakentaminen alkaa joulukuussa keskijänniteilmajohdon rakentamisella. Urakan arvo on 0,5 milj. Viisi haki Rääkkylän rehtori-sivistystoimenjohtajaksi Ma–Pe 8–17 La 9–13 Peltotie 1, 82500 Kitee www.konediesel.fi Myymälä 0400 609 789 Traktorihuolto 013 385 8550 Pienkonehuolto 040 940 2050 KLAPIPÄIVÄ TO 12.3.2026 KLO 10-15 TYÖNÄYTÖKSIÄ JA KAHVITARJOILU Hinattava polttomoottori käyttöinen klapikone + takakuljetin Tapahtumapäivän aikana Tarmo klapikoneen ja takakuljettimen ostaneelle Stihl MS 172 moottorisaha kaupan päälle. klo 9-16 KEVÄTMARKKINAT KEVÄTMARKKINAT Perinteiset Viipurinrinkelit Grillistä markkinamakkarat, hunajaa, kalasäilykkeitä yms. euroa. klo 9-16 TORIPÄIVÄ TORIPÄIVÄ Kiteen Kiteen TERVETULOA OSTOKSILLE! TERVETULOA OSTOKSILLE! VIIPURINRINKELIT Laaja värivalikoima kotimaisia laatumattoja! Suoraan valmistajalta! Mattokutomo Hanna Mattokutomo Hanna JÄTTIKASSI KEKSEJÄ 15 15 € € •• METRILAKRITSAT METRILAKRITSAT •• LAKUÄMPÄRIT LAKUÄMPÄRIT •• MAKEISET MAKEISET MONENLAISET MONENLAISET • VANHANAJAN TÄYSLIHASÄILYKKEET • TYRNIÄ ROUHEENA JA MEHUNA • PUTININ KASSI PAHAN PÄIVÄN VARALLE Tmi. 7.10. 5490 (ovh. Varkaus, hernekeittoa 8.10. klo 10-18 pe 13.3. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.k-rauta.fi www.plussa.com /ps /ps Erilaisia säilytyslaatikoita tarjoushintaan! Erilaisia säilytyslaatikoita tarjoushintaan! SÄILYTYSLAATIKKO GOODIY M 29L Kannellinen. Yhteishintaan: (ovh. klo 10-18 to 12.3. Kenkiä myös ongelmajaloille! Tuusniemen torilla Tuusniemen torilla ma 9.3. 8,95) 77 50 50 kpl kpl parasuni.fi info@parasuni.fi Tule testaamaan kotimaisia sänkyjä ja sohvia Tuo tämä esite mukanasi, saat ostoksista tuntuvan alennuksen! Ilmainen kotiintoimitus ja vanhojen poisvienti Uni ja sohvapäivät Kiteentie 9-11, 82500 Kitee Tervetuloa! Kahv itarjo ilu Löydä kehon painemittauksella juuri sinulle sopiva vaihtoehto ja hyödynnä kampanjatarjoukset popupissamme. Materiaali 100 % PP, polypropyleeni. Tarkoituksena on rakentaa uutta sähköverkkoa reilut 17 kilometriä, josta 11 km on säävarmaa maakaapelia ja reilut 6 km on uutta ilmajohtoa ja ns. 7.10. 5490€) (ovh. Urakka alkaa maastosuunnitteluvaiheella kevään ja kesän aikana. Ajanvaraus netissä! – www.fennooptiikka.fi Kiteentie 10, Kitee, puh. klo 9-16 torstaina 12.3. 29,90€). O.Tuokko KUKOT LÖRTSYT PULLAT PIIRAKAT KUKOT LÖRTSYT PULLAT PIIRAKAT KUKOT LÖRTSYT PULLAT PIIRAKAT Kylmäsavulohi Kylmäsavusiika Lämminsavulohi Graavilohi Graavisiika w w w .ra ud as ka la .fi Kimmon kengästä Kaikki huippumerkit!! Rieker, Skechers, Kuoma... klo 10-15 torstaina 12.3. Käyttölämpötila -18 +40 °C. Hankasalmi pyttipannua Grillistä markkinamakkarat, hunajaa, kalasäilykkeitä yms. Amkaa. 995€) (ovh. (norm