Opinnot hän arvelee saavansa päätökseen ensi keväänä. Tarkoituksena on saada hyväksyntä Pohjois-Karjalan kaikilta kunnilta sekä Pohjois-Karjalan Prikaatin muilta kummikunnilta. Äitiä imetys suojelee esimerkiksi rintasyövältä. 2 kpl/talous
Karkkikatu IRTOMAKEINEN
0
99
rs
Ilman korttia 1,35 kpl (3,38 kg) Voimassa 6.9.10.2011
KUPIAINEN PERHEYRITTÄJYYTTÄ VUODESTA 1947.
Tav allis ta par e mpi Ruokakauppa
1
99
rs
Ilman korttia 2,99 rs (7,48 kg) Voimassa 6.13.10.2011
2
10
2-pack
Ilman korttia 3,59/kpl (0,93 l) (0 sis. Äidin ja vauvan pitää saada rauhassa tutustua toisiinsa, opetella imetystä ja totuttautua uuteen elämäntilan-. Äidille ja vauvalle pitää taata pesimis-
rauha. Vielä keväällä Ruutin alueena oli Turku, nyt Joensuun ympäristö. Sitä on aina saatavilla ja vauva voi saada sitä omaan tahtiinsa. Samanlaista tukea hän haluaa antaa itsekin toisille odottaville ja synnyttäneille äideille riippumatta siitä, missä äidit asuvat. Äidillä on oikeus saada omaan elämäntilanteeseensa sopivaa yksilöllistä ohjausta.
Eettistä ja ekologista
Tiedot imetyksen hyödyistä sekä äidinmaidonkorvikkeisiin liittyvistä ongelmista tulee sisältyä perheen ohjaukseen. Riitta Makkonen
Pesimisrauha äidille ja vauvalle
Paarmuskan toiminta-ajatus perustuu maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksiin vauvojen imetyksestä. Yritykseen kuuluu lisäksi verkkokauppa, josta saa imetykseen ja vauvojen hoitoon liittyviä tuotteita, kuten kantoliinoja ja kestovaippoja. Vauva saa siitä kaikki tarvitsemansa ravinto- ja suoja-aineet D-vitamiinia lukuunottamatta. Ruut Palviainen opiskelee itsekin parasta aikaa kätilöksi. Puhelin palvelee joka päivä aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Lisäksi imetyksen edistäminen on ennaltaehkäisevää, eettistä, ekologista ja kustannustehokasta kansanterveystyötä. Vetoomuksessa vedotaan poliittisiin päättäjiin ja puolustusvoimain ylimpään johtoon Pohjois-Karjalan Prikaatin säilyttämiseksi. Nykyisin suositellaan täysimetystä kuuden kuukauden ikään saakka. pantin 0,80 raj. Paarmuska ylläpitää valtakunnallista imetysohjauspuhelinta. Kaikki Taksipalvelut Tilataksikeikat
0400 741 078
Palvelutaksi Veikko Ihanus
Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
N:o 78 Irtonumero 1 52. Näin perhe voi tietoisesti valita omat tapansa hoivata vauvaansa. Neuvolat ovat auki arkipäivinä kahdeksan tuntia, ja monissa neuvoloissa puhelintunnit ovat kiireisiä. Niinpä hän perusti viime vuonna Paarmuska yrityksen, joka mahdollistaa tuen. Useimmiten äitejä askarruttaa se, saavatko vauvat riittävästi maitoa, milloin on aika totutella kiinteään ravintoon ja miten vieroitus sujuu. Paarmuska työskenteleekin yhteistyössä neuvoloiden, erikoissairaanhoidon ja oppilaitosten kanssa. Vetoomusta ovat kokoamassa eversti evp Jouko Hälvä ja eversti evp Pekka Ripatti. Pitkä imetys suojelee lapsia muiden muassa nuoruusiän diabetekselta ja useita suolistosairauksilta. Vetoomuksessa esitetään seikkoja, jotka puoltavat Prikaatin säilyttämistä. Silloin voi soittaa meille. Äidille saattaa tulla tarve saada ammattilaisen ohjausta myös tämän ajan ulkopuolella. Imetysohjauksen ammattilaisen puoleen voi kääntyä jokainen äiti, joka haluaa ammattilaisen apua imetyksen ongelmiin. Itsekin neuvolassa työskennelleenä Ruut tietää, että aina terveyskeskusten äitiys- ja lastenneuvoloilla ei ole riittävästi aikaa ja voimavaroja perusteelliseen neuvomiseen ja äidin huolien kuuntelemiseen. Vuoden vaihtuessa valikoimamme laajentuu. Hyvistä tavoitteista huolimatta imetys ei aina onnistu, siten kuin äiti on ajatellut. Avaan varmaan entisiin kirkkoherranviraston tiloihin aivan tavallisen lastentarvikekaupan, josta verkkokaupan tuotteet saa noutaa kätevästi ilman postikuluja, Ruut suunnittelee.
teeseen. vuosikerta
KUPIAISEN KANTAAtria Bravuuri -tuotteet Atria-mestarin esittelyssä perjantaina.
Atria Bravuuri broilerin
750 g
Kitee ASIAKASTAPAHTUMA 6.9.10.11 vetoaa Prikaatin OHJELMA JA KÄYTTÖTAVARA- puolesta
TARJOUKSET KESKIAUKEAMALLA.
SISÄFILEE-PEKONIRULLAT Bataattipedillä
Atria Bravuuri juustotäytteiset
FILEET Kasvispedillä
800 g
Atria Bravuuri viljaporsaan juustotäytteiset
900 g (5,496,59 kg)
FILEELEIKKEET Perunapedillä
Ilman korttia
6,99 kpl (7,779,32 kg) Voimassa 6.9.10.2011
4
-26%
95
kpl
-29%
Atria KEVYT JAUHELIHA 7%
400 g (4,98 kg) rajoitus: 2 rs/talous
KERÄKAALI
Suomi
OMENA
Suomi
0
-33%
29
kg
1
-53%
99
kg
C COCA COLA,
Atria SALAATIT
Italian, Peruna, Punajuuri 400 g (2,47 kg)
LIGHT ja ZERO 1,5 l, 2 pack (0,43 l)
sis. Vetoomus tullaan lähettämään pääministerille, valtionvarainministerille, puolustusministerille, puolustusvoimain komentajalle, Pohjois-Karjalan Prikaatin komentajalle, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntajohtajille sekä tiedotusvälineille.
Tukena äidin rinnalla
Äidinmaito on todellista lähiruokaa, korostaa yrittäjä Ruut Palviainen. Sen jälkeen vauvaa voi totuttaa kiinteään ruokaan äidinmaidon suojassa, imetysohjaaja kertoo. Hallitus päätti, että Kiteen kaupungin nimeä voidaan käyttää yhtenä vetoomuksen allekirjoittajana. Paarmuska tarjoaa myös koulutusta terveysalan ammattilaisille. Hänen yrityksensä Paarmuska tarjoaa yksityistä valmennusta ja imetysohjausta vauvaperheille.
Rääkkyläläinen terveydenhoitaja-sairaanhoitaja-imetysohjaaja Ruut Palviainen sai aikanaan hyvää tukea kokeneilta kätilöiltä ja terveydenhoitajilta odottaessaan, synnyttäessään ja imettäessään kolmea lastaan. 721, la 718, su 1218 petri.kupiainen@k-supermarket.fi www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. Ruutin mukaan tärkeintä Paarmuskan työssä on äidin voimaannuttaminen. info 0400 133 807
Kiteen kaupunginhallitus on mukana vetoomuksessa, joka koskettaa Pohjois-Karjalan Prikaatin säilyttämistä Kontiorannassa. Äiti saa ammattilaisen tukea äitinä olemiseen, jaksamiseen ja imetykseen.
Vastasyntyneen vatsa on näin pieni, siksi vauvan pitää saada maitoa tiheään tahtiin, terveydenhoitaja, imetysohjaaja Ruut Palviainen esittelee masupalloja.
Imettävä äiti tarvitsee ensinnäkin oman perheensä ja puolisonsa tuen. Ruut ja Tampereen paarmuska, kätilö Silja Seppänen tekevät myös kotikäyntejä omilla toiminta-alueillaan. Äidinmaito on helppo ja hygieeninen. Paarmuska tulee ruotsinkielisestä sanasta barnmorska ja tarkoittaa kätilöä. pantin 0,80
Voimassa 6.9.10.2011
Ilman korttia 8,49 kg 8 49 Voimassa 6.9.10.2011
5
90
kg
-30%
KUPIAINEN
Palvelemme: ark. Äidinmaito on vauvan ja pikkulapsen luontaista lähiruokaa
1916. Pyyhkeitä sensijaan pitää jakaa kansanedustajien suuntaan. Kutsun jäseniksi myös henkilöitä, jotka syystä tai toisesta oman elämäntilanteensa vuoksi tarvitsevat yhdistyksen tukea eri muodoin. 2
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
Nyt pitää terhistäytyä
Lokakuu on perinteisesti ollut yrittäjien nimikkokuukausi. Tieto konkurssista ei tullut yllätyksenä. Syysterveisin: Puheenjohtaja RITVA SIMONEN Keski-Karjalan kehitysvammaisten tuki ry ritva.simonen@tohmajarvi.fi puhelin 0505398461
Kiertävän kotiteollisuuskoulun opettaja Elli Piipponen (edessä toinen vs.) oppilaineen noin v. En tilapäisen lukihäiriöni vuoksi huomannut virhettäni edes toimituksen koevedosta lukiessani. Yhdistyksen jäseneksi ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat tukea yhdistyksen ja sen jäsenistön toimintaa. Yrityksen talousvaikeudet ovat olleet tiedossa jo pitkään. Viime päivien tapahtumat panevat vakavasti miettimään teollisuustuotannon tulevaisuutta. Karkaako Puhos Boardinkin 30 miljoonan euron arvoinen vuosituotanto rajojemme ulkopuolelle kuten monen muun yrityksen kohdalla on jo käynyt. (Kuva: Perinnealbumi Pohjois-Karjala 1). Oppilaiden vähyyden vuoksi koulu oli pakko lopettaa muutamaksi vuodeksi 1960-luvulla. Koulu toimi kirkonkylällä Tikan, Liimataisen ja Sopen Tiaisen taloissa aina 1930-luvulle, jolloin se sai oman rakennuksen. Se ryhtyi yhdessä naapurikuntien, Ketin ja Ely-keskuksen kanssa ripeästi toimiin, jotta valtioneuvosto nimeäisi KeskiKarjalan pikaisesti äkillisen rakennemuutoksen alueeksi. Eikö olisi viisasta laittaa laitos rakennemuutosrahoja hyväksikäyttäen pikavauhtia kilpailukykyiseen kuntoon, jotta lastulevyjen tuotanto pysyisi Suomessa ja satojen ihmisten työpaikat saataisiin turvattua. Kutsun kaikkia, jotka haluavat edistää lähipiirissä tai omalla paikkakunnalla olevien erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden elämässä selviytymistä nyt ja tulevaisuudessa. Maakunnan laitaosat näyttävät edunvalvonnassa unohtuneen, kuten vaalien jälkeen osattiin jo hieman ounastellakin. Entä mitä he ovat tenheet Puhoksen voimala -hankkeen hyväksi. KeskiKarjalassa se alkoi synkissä tunnelmissa, kun alueen vetureihin jo neljän vuosikymmenen ajan kuulunut Puhoksen lastulevytehdas haettiin konkurssiin. Yritysten tuotantokoneiston pitää vuosi vuoden perään olla huippukunnossa kansainvälisillä markkinoilla pärjätäkseen. Maanantaina pidetyn valtuuston kokouksen jälkeen useallakin suulla ihmeteltiin, mitä Pohjois-Karjalan istuvat kansanedustajat ovat tehneet Keski-Karjalan vaikean tilanteen hyväksi. HUOMIOITTEHAN, että viime vuonna lakkautettujen Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven kehitysvammaisten tukiyhdistysten jäsenet eivät automaattisesti ole yhdistyneen, uuden Keski-Karjalan kehitysvammaisten tukiyhdistyksen jäseniä!! Jäsenyyshalukkuus täytyy siis ilmoittaa uudelle yhdistykselle! Yhdistyksen jäsenten syyskokous on tulossa, siitä tiedotetaan jäsenille. Kiitoksen kaupunki ansaitsee myös nyt. Kovin on hiljaista ollut tälläkin rintamalla. Lastulevytehtaan tapaus muistuttaa jälleen meitä kaikkia siitä, mitä kova kansainvälinen kilpailu merkitsee. Jatkossa on tavoitteena järjestää jäsentapaamisia, muitakin kuin jokavuotiset juhannustanssit Rääkkylässä. Velkataakka on vuosien saatossa päässyt kasvamaan liikevaihtoon nähden liian suureksi. Olin asettanut yhdistyksen nimeksi KarjalaKarjalan. Suomen parhaimpiin kuulunut käsityönopettaja Elli Piipponen opetti koulussa kudontaa ja neulomista yli 40 vuoden ajan. Virhe on puhtaasti minun! Vuoden 2011 alusta toimineen yhdistyksen nimi on siis: Keski-Karjalan kehitysvammaisten tuki ry. Ainakaan paikallistasolle tietoa seutukunnan puolustuspuheista ei ole tihkunut. Tein virheen Juhannustanssien kiitosilmoitusta suunnitellessani. Nyt jos milloin tarvitaan terhistäytymistä joka rintamalla.
Virhe on puhtaasti minun!
PAHOITTELUNI Koti-Karjalan lukijat sekä Keski-Karjalan kehitysvammaisten tukiyhdistyksen jäsenet. Yhdistyksen jäsenet saavat paikallista ja valtakunnallista tietoa ja tukea jäsenlehden ja jäsenkirjeiden muodossa. Kiteen kuntaa on monessa yhteydessä kiitetty aktiivisuudesta, kun lastulevytehdasta ja muita teollisuuslaitoksia hommattiin 1960ja 1970-luvuilla Puhokseen ja Selkueelle
Tällainen toiminta vaatii paitsi sitoutumista myös vapaaehtoista työtä, Kankkunen korosti.
Yhtenä lääkkeenä Järventaus nosti esille keskusjärjestöistä riippumattoman paikallisen sopimismahdollisuuden. Nyt asiat eivät ole tolallaan. Tietyissä maissa on ryhdytty elämään yli varojen. Oletan, että monia erheellisiä tietoja on saatu korjattua puolin ja toisin. Yritysten palkanmaksuvara vaihtelee niin suuresti, että ainoa kestävä tie kilpailukyvyn ja työllisyyden kannalta on lisätä työmarkkinoittemme joustavuutta. Päätoimittaja Jouko Väistö.
Yrittäjät avainasemassa työllisyyden hoidossa
Kiteen Yrittäjien 60-vuotisjuhlaan osallistui oman yhdistyksen jäsenten lisäksi myös naapurikuntien ja -yhdistysten edustajia. Saksan mallissa työehtosopimuksiin on kirjattu avaamislausekkeet, jotka antavat mahdollisuuden poiketa työehtosopimuksen määräyksistä. Lääkkeitä toki olisi olemassa, mainitsi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus Kiteen Yrittäjien 60-vuotisjuhlassa lauantaina.
Kiteen, Tohmajärven, Rääkkylän ja Kesälahden puolueeton paikallislehti. Hitaus johtuu joko lakipykälistä, valituksista tai päätösten lainvoimaisuuteen menevästä ajasta. Tämä on paha puute, sillä yrittäjät ovat työllisyyden suhteen avainasemassa. Mielestäni jokainen Kiteen yrittäjä on meidän kuntamme käyntikortti julkisuudessa. Suomi on viennistä riippuvainen maa, eikä se voi kulkea aivan toiseen suuntaan kuin keskeiset kilpailijamaamme, Järventaus sanoi ja muistuttu edelleen duunipaikkojen säilymisestä.
Harmaa talous voi hyvin eräissä EU-maissa
Jussi Järventaus otti kantaa myös EU:n sisällä kiehuviin asioihin. Tärkein asia on EU:n perussääntöjen noudattaminen, periaate, ettei toisten velkoja makseta sekä
selvä uskottava näkemys, ettei jatkossa toimita näin. Mm. Välillä keskustelu on lainehtinut voimakkaastikin, kun kuntapuolen päätöksentekonopeus ei ole sama kuin yrittäjillä. Kiteen Puhoksen lastulevytehtaan konkurssi jätti työttömäksi merkittävän määrän ihmisiä, noin 200. Usko kulutukseen huojuu ja investoinnit ovat jumissa.
Työmies on palkkansa ansainnut
Juhlan tervehdyssanoissa Kiteen Yrittäjien puheenjohtaja Esa Halttunen loi katsauksen paitsi juhlivan yhdistyksen historiaan myös sen arkipäivään. Kreikassa valtion talous voi heikosti, mutta vastaavasti harmaalla taloudella pyörii vielä hyvin. Toivottavasti usko omaan osaamiseen kantaa eteenpäin. Suomi tarvitsee työmarkkinoiden rakennemuutoksen, jota keskusjärjestöt voisivat omilla linjauksillaan tukea. Jos palkkoja nostetaan esitetyissä muodoissa, valtaa mm. sivukulut nousivat uudelle yrittäjälle yllätyksellisen kalliiksi. Ammattiyhdistysliike osoittaa tällä hetkellä oman vanhoillisuutensa. Saksassa malli on edesauttanut hyvin työllisyyskehitystä ja on ollut siten palkansaajille hyödyllinen. Suomeen tarvitaan nykyistä oleellisesti laajemmat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen tavalla, joka samalla säilyttää työntekijän turvan. Senkin tiedämme, että yrittäjän työpäivät viruvat usein pitkiksi. Ns. Yrittämisen ns. Järjestelmää pitäisikin muuttaa periaatteella, että työmies on palkkansa ansainnut. Vielä ikävämpää on kertoa erään kunnan yrittäjästä, joka päätti päivänsä itse. Tiedämme, että yrittäjä joutuu itse tekemään päätökset, mitä tehdään ja mitä tehdyt päätökset merkitsevät yritykselle ja itselle. Meillä Kiteellä yrittäjät, Keski-Karjalan Kehitysyhtiö ja kaupunki ovat tehneet yhdessä elinkeino-ohjelman ja päivittäneet sitä vuosittain. Kotimainen tuotanto ei pysty kilpailemaan julkisen vallan sekä muiden toimijoiden tuomilla lisäkustannuksilla. Nyt on vara siihen, että tehdään työtä. Mikä sitten palauttaa luottamuksen. Vaikka maltillisen palkkalinjan tavoitteleminen on sinänsä järkevää, vanhaan keskitettyyn työmarkkinamalliin ei pidä palata. Elämme haasteellisia aikoja. Yksi syy siihen on negatiivinen keskustelu, mikä tulee EU:n velkakriisistä. Nyt vaaditaan palkankorotuksia, mihin ei ole vara. Sen teki Esa Halttunen, kuvassa keskellä, joka henkilökohtaisesti hankki 80 uutta jäsenyritystä, mainitsi toimitusjohtaja Jussi Järventaus onnitellessaan yhdistystä. Tässä mielessä yrittäjäyhdistykset ovat apu yrittäjille. Emme aina pääse yhteisymmärrykseen tarvittavista toimenpiteistä. Eikä sovi unohtaa meitä poliitikkoja. Myös aloite jäsenmäärän kasvattamiseen tuli Kiteeltä Yrittäjäpäivien yhteydessä. Olemme hyvin avoimesti ja rehellisesti käyneet ongelmien kimppuun yhdessä. Oikealla Kiteen Yrittäjien varapuheenjohtaja Tuija Hiltunen.
Juhlan päätteeksi laulettiin Karjalaisten laulu.. Alusta alkaen periaatteena on ollut, että ohjelmasta tehdään toteuttamiskelpoinen ja käytännönläheinen työkalu kaupungin elinkeinoelämän edistämiseksi ja kehittämiseksi. Olemme todenneet, että on hyvä kokoontua välillä pohtimaan yhteisiä suuntaviivoja, onhan yrittäjien menestyminen Kiteellä myös kaupungin ja kuntalaisten etu työpaikkoina, palveluina, veroeuroja unohtamatta. Toki on muistettava, että oma yrityskin on hoidettava.
Päätöksenteko nopeampaa kuin kunnissa
Kiteen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Kankkunen vertasi yrityselämän ja julkishallinnon päätöksentekoa. Talouden näkymät ovat EU:ssa heikot. Jokainen yrittäjä haluaa kuunnella toista ja samalla etsiä ratkaisua ongelmin, mikäli yhteiskunta ei niitä havaitse.
Kiteen Yrittäjät ry oli maamme ensimmäinen yhdistys, jossa järjestäytymisaste ylitti 50 prosentin rajan vuonna 2006. Olen itse ollut mukana tekemässä suunnitelmaa. Koti-Karjala Koti-Karjala
Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelupöydästä näyttävät puuttuvan tärkeimmät asiat, jotka loisivat yrittäjille lisää mahdollisuuksia työllistää ja säilyttää työpaikat Suomessa. Onnittelemassa etualalla Tohmajärven yrittäjien puheenjohtaja Timo Miettinen.
Se on yksi järjestömme tehtävä, mistä kukaan ei halua taloudellisesti hyötyä. Me kaikki tiedämme, että yrittäjänä oleminen on tänä päivänä haasteellista. kiinalainen tuotanto markkinat. Siksi kaupungin ja Ketin puolesta haluamme erityisesti kiittää ja onnitella yrittäjiä, jotka jaksavat pitää yrittäjäyhdistyksen vireänä toimijana
lasten ja nuorten tilaisuuksia seurakunnan nettisivuilta.
Tervetuloa!
Klikkaa www.kotikarjala.fi
To 6.10. Klo 17 naisten saunapiiri ev. klo 14 nuortentilassa. klo 19 miesten saunapiiri Papinniemen leirikeskuksessa. Aladár Bayer
PUH. Torstaina: Pinja, Minttu, ort. sunnuntai helluntaista 9.10. 17. Klo 18.30 raamattupiiri Martta Hartikaisella Heinoniemessä, Kurkola. Kuollut: Onni Armas Rouvinen 67 v, Anna Pirhonen 93 v. Nyt Tohmajärven ja Kiteen seurakunnat haluavat mukaan tukitoimintaan. 13 Lähetyspiiri. lokakuuta on vuorossa neilikkakranssikurssi tuttuun tapaan Rääkkylän kirjastolla. pysäyttämään mahdollinen epäsosiaalisuuden kierre heti alkuunsa. Lauantaina: Hilja, ort. Pe 7.10. Perjantaina: Pirkko, Pirjo, Piritta, Pirita, Birgitta, ort. 9 Aamurukous. To 6.10. Klo 1115 EU-elintarvikkeiden jako alkaa Kanttorilassa (Kanttorintie 6) ma 10.10. Tervetuloa! NUORISOTYÖ: Leirit Papinniemellä: 1.-3. Haemme nyt ihan tavallisia aikuisia nuorten tukiaikuisiksi, Kirsi selittää. Usein kuraattorit, opettajat ja muut ammattilaiset ovat jo niin työllistettyjä, että nuorten lieviin oirehtimisiin ei aika riitä, vaikka halua varmasti on.
Haemme tavallisia aikuisia
Sekä Kiteen että Tohmajär-. Muulloin työntekijän tavoittaa parhaiten puhelimitse 050-3019 959. 11 Sanan äärellä. Su 16.10. n. Su 9.10. (013) 684 8511. (013) 6848511. 0400-967 601. Klo 12 pyhäkoulu srk.keskuksen päiväkerhotiloissa. Nuisku la 8.10. luokkalaisille 29.30.10.2011. Ti 11.10. Vapaaehtoinen kahvimaksu. ven seurakunnan nuorisotyö on ottanut haasteen vastaan ja alkavatkin jo lähiviikkoina yhdessä perehdyttää vapaaehtoisia yli 18-vuotiaita aikuisia TUPA-toimintaan. 050 5213976. klo 13 rukouspiiri Vieno Saarisella Mäyräntie 2 A 7. 1993
KARJALAN MUISTOKIVI OY
tutustumaan!
Aikuinen nuoren tueksi
Kiteen ja Tohmajärven seurakunnat ovat lupautuneet mukaan Tukiparitoimintaan, jonka kautta aikuinen voi tarjota tukeaan nuorelle elämän takkuisissa tilanteissa. klo 17 alkaa "Raamatun henkilöitä" -alustussarja Vienon kammarissa, srktalolla, Lappalainen.
Keskiviikko 5.10.2011
5. klo 8 aamurukouspiiri srk.keskuksessa. Klo 18.30 perhelentopalloilta srk.keskuksessa. Lämmin kiitos osanotosta.
NIMIPÄIVÄT
Keskiviikkona: Inkeri, Inka, ort. 11 Perhejumalanpalvelus, Sateenkaarikuoro, AnnaLiisa Olán, kahvitarjoilu. mennessä p. Hartaus hoivasairaalassa ja Takkunurmentuvassa klo 13.30, Happonen. To 13.10. luokkalaisille 28.29.10.2011 ja 4.-6. 411 293, 0400 272 301
Surussanne palvelemme
Neilikkakranssit Taito-bussin kurssina
Taito-bussin ja rääkkyläläisten marttojen yhteistyö jatkuu. Omat kassit mukaan! Diakoniatoimisto avoinna ma, ti ja to klo 911. klo 1316. Lauantaina 8. Tervetuloa! Su 23.10. To 13.10. klo 10.0013.00 Värtsilän kirkon alakerran kerhohuoneessa. Tällä hetkellä kuusi paikkaa on varmaa, mutta tavoitteena on 10, Airaksinen kertoo.
Ennaltaehkäisyä
Nuoret kohtaavat aikuistuessaan monenlaisia uusia ja outoja tilanteita, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa ahdistusta ja levottomuutta, joka sitten säteilee kouluelämään ja ihmissuhteisiin. kansanopiston saunaosastolla, mukana Mervi Kekäle. 86:1,4.
Onni Armas ROUVINEN
18.7.1944 Kitee 15.9.2011 P-KKS Rakkaudella muistaen Lea omaiset ja ystävät Emme unohda muistoas kaunista, hyvää, viime leposi olkoon rauhaisaa, syvää. Täytä palvelijasi ilolla! Ps. Jumalanpalvelus srk-talossa klo 10, Lappalainen, Mattila.
Tohmajärvi
www.evl.fi/srk/kitee/ Ke 5.10. klo 15.30 nuortentilassa. Ti 11.10. Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa 1.10.2011. Pelagia, Laina.
Palomäentie 9, Kitee www.kiteenvapaasrk.net To 6.10. 18.30 Rukousilta. Hanke on kolmivuotinen ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. klo 13 Loukunvaaran srk.piiri Irja ja Viljo Tarkkosella, Lehtinen. Katso lisää mm. 19 Lähetysilta, Markus Hämäläinen. Perhekerho Kemien srk-talossa klo 9.3011. Lisätietoja Mervi Kekäleeltä p. Syyskuussa virkattiin koruja ja tutustuttiin Internetin käsityösivuihin. Kurkola, kantt. mennessä kirkkoherranvirastoon p. Ilmoittaudu virastoon 21.10. Virret: 297:1-4, 728, 616, 625:1-, 560, 228, 394:8,9. Kransseja pääsee tekemään kurssi- ja materiaalimaksun hinnalla. Kokemukset TUPA-toiminnasta ovat olleet niin rohkaisevia, että toimintaa halutaan nyt kokeilla perehdyttämällä myös aikuisia maallikkoja muutamassa pilottikunnassa Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Messu srk-talossa klo 10, Happonen, saarnaa Tapio Räisänen, kirkkokahvin jälkeen lähetystilaisuus kahviossa, mukana mmssa Räisästen perhe, Markku Fräntilä. Ke 12.10. Aikuisen tuella ovat sitten usko ja motivaatio monta kertaa taas löytyneet, Airaksinen sanoo. www. Toimintaan voi mennä mukaan yksityishenkilönä ja erityisen tervetulleita olisivat eri yhteisöt, jotka toimivat nuorten kanssa, esimerkiksi urheiluseurat. Näitä tilanteita voivat olla vaikkapa oppilaitokseen pyrkiminen tai koulun vaihtuminen. Ti 11.10. Ilmoittaudu 19.10. Jutussa kerrottiin, että koulukyydeissä käytettävältä kalustolta vaaditaan alle 8 vuoden ikää. Kirsi Airaksinen haluaa korostaa, että tukitoiminta on ennaltaehkäisevää ja sillä pyritään mm. Heidät perehdytetään ensin toimintaan ja pyritään löytämään niitä tukinuoria sen jälkeen. 18 Varkki-ilta. Su 9.10. Hyvää syyspäivän jatkoa!
Rakkaamme
Tiedoksi: Virasto auki mape klo 912 p. klo 1115, ti 11.10. Neilikkakranssi punotaan paperinauhasta metallikehykseen. Tiistaisin klo 1518 Tyttöjen Tiistai pysäkillä yli 12vuotiaille tytöille. (Leireille mahtuu 24 ensiksi ilmoittautunutta). Klo 18 Muljula-Piimäjärven srk.piiri Muljulan kylärannassa, Hiltunen. (mahdollisia vapaapaikkoja perheen taloudellisista syistä voi kysyä Merviltä). Pe 7.10. klo 11 jumalanpalveluksen jälkeen lähetystyön vapaaehtoisten kiitoslounas srk.keskuksella. tohmajarvenseurakunta.fi
PÄIVÄN SANA
Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle, minä olen köyhä ja avuton. Diakoniatyö: EU-elintarvikkeiden jako vähävaraisille ma pe klo 1014 Tohmajärven Aktiivit ry:n tiloissa (Maiju Lassilan tie 2). Ke 12.10. Kansanlähetyksen ystävien ja kristillisten eläkeläisten kokous Emmalassa klo 13, vieraita Joensuusta. Aloitetaan profeetta Miikan kirjasta. Sergei, Vaka. Tukipari-toiminnan puuhanaisina ja suunnittelijoina ovat olleet nuorisotyönohjaaja Ritva Salopuro-Mattila Tohmajärven seurakunnasta ja erityisnuorisotyönohjaaja Kirsi Hurskainen Kiteen seurakunnasta. Syyslomalla alakouluikäisten toimintapäivät: Ke 19.10. Leirin hinta 10 . Hartaus hoitokoti Koivukujalla klo 13, Lappalainen. Kastettu: Inka Alisa Muukkonen, Emmi Carita Hirvonen, Helmi Kaisa Maria Kareinen.
"Kun rakkaus siirtyy yli rajan, kivi kertoo maisen ajan."
Tukipari-hanke rantautuu Kiteelle ja Tohmajärvelle
jatkuvassa myyntinäyttelyssä
kivenveiston ammattilaiselta v. klo 9.30 raamattupiiri srk.keskuksessa. 040-7391885. Todellisuudessa kaluston ikävaatimus on alle 10 vuotta.
riittämätön, menettää uskon itseensä. Karita, Pietari, Petri, Pekka, Aleksei, Aleksi, Joona, Joonas, Ilpo. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Lehtinen, lit. Aleksis Kiven päivän konsertti (musiikkiopisto) klo 17.30 srk-talossa. Ma 10.10. klo 1013, to 13.10. klo 14 raamattupiiri Anja Holopaisella Kellonsoittajantie 11 a 3, Lehtinen. Tervetuloa!
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
En juhli
merkkipäivääni.
TERTTU ILVONEN Vihtavaara
To 6.10. Kansanlähetyksen kirkkopyhä. Nuorisotyö ja varhaisnuorisotyö: Tiistaisin klo 1617 Tyttöjen liikuntakerho liikuntahallilla alkaen 11.10. 4
Koti-Karjala
Ma 10.10. TUPA-hankkeessa ovat mukana Nuorten Akatemia, Nuorten Keskus, Suomen Nuorisoseurojen Liitto, Suomen Setlementtiliitto ja Suomen Vanhempainliitto. Klo 1819
Kitee
kaiken kansan jumppa srk.keskuksessa. To 20.10. Taitobussin kurssit Rääkkylässä jatkuvat vielä marras- ja joulukuussa, jolloin on taas uudet työt ja uudet teemat.
Tukiparitoiminta vaatii molemmilta osapuolilta luottamusta sekä luotettavaksi osoittautumista.Tukiparitoiminnassa vapaaehtoinen aikuinen toimii 1319-vuotiaan nuoren tukena elämässä.
Hyvät kokemukset Helsingistä
Helsingissä Tukipari-toimintaa on kokeiltu ammattilaisten kuten opettajien ja kuraattorien toteuttamana vuodesta 2 006. klo 10.0013.00 Kemien srk.talon nuortentilassa. Gröhn-Dimov. Tukipari-hankkeen ensimmäinen perehdyttämistilaisuus aiotaan toteuttaa loka-marraskuussa.
Eteläisessä Suomessa on jo joitakin vuosia ollut Nuoriso Akatemian ylläpitämää Tukipari-toimintaa, jossa aikuinen tukipari tukee ja ohjaa nuorta hämmentävissä, uusissa ja pelottavissa elämäntilanteissa. Jos ajatellaan pilottikuntien maantieteellistä jakaumaa, niin Suomen kartta näyttää kuin haulikolla ammutulta: Kajaani, Sotkamo, Porvoo, Jyväskylä ja muutama kunta
Pohjanmaalta, projektipäällikkö Kirsi Airaksinen Nuoriso Akatemiasta Helsingistä sanoo. Tyypillinen tilanne on, että vaihdetaan ylöspäin seuraavaan kouluun ja nuori tuntee olevansa yksin, peloissaan ja
Koulukyydit juttuun oikaisu
Kiteen sivistyslautakunnan koulukyytilinjauksista kertovaan juttuun oli päässyt livahtamaan numerovirhe. klo 16.45 kaiken kansan jumppa srk.keskuksessa. Ilmoittautumiset Ipalle p. lokakuuta 2011
Aurinko nousi tänään klo 7.16 ja laskee klo 18.19. TUPA-asiasta kiinnostuneet yksittäiset ihmiset ja yhteisöt voivat ottaa yhteyttä Ritvaan tai Kirsiin. Ke 12.10. Su 9.10. 18 Miestenpiiri T. Isoskoulutus to 6.10. Rouvisella, Palomäentie 9. Kun keväällä tuli viestiä Nuoriso Akatemialta, me molemmat Kirsin kanssa sen yhtä aikaa huomasimme ja otimme heti yhteyttä toisiimme, olemme kuitenkin yksin niin pieniä toimijoita, Ritva sanoo. Tulossa: su 23.10. Tuomas, Tuomo, Tommi
Hoidoissa käsitellään ääreishermostoa hieromalla ja sitä kautta saadaan keskushermosto eli aivot hoitamaan tehtäväänsä mahdollisimman täysipainoisesti. Koulutuksessa opitaan kaikkiaan 52 vaivapaikkaa. Hoitoja voidaan tehdä myös leikkauspotilaille kak-
Auttaa moniin vaivoihin
Riitta korostaa, että hieronta auttaa moniin vaivoihin, mutta ei paranna varsinaisia sairauksia. Riitta kertoo omaan kokemukseensa nojaten, että pienten lasten äideille hermoratahieronta tekee hyvää siihen elämäntilanteeseen, miksipä
Monenlaista itseä kiinnostavaa
Olen itse ollut kolme vuotta kotona ja meillä on kaksi pientä lasta. Valtiovarainministeriö. Sen sijaan hierontaa ei tehdä pitkälle edenneessä syöpätapauksissa.
ei myös pienten lasten isille. Sairauksia ei kannata odottaa. Hermoratahieronta sisältää kolmiportaisen koulutuksen. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
5
Hermoratahieroja Riitta Hakulinen
Sisäinen halu ja tarve hoitamiseen
Hermoratahieronnassa on kiehtovaa, että se on kokonaisvaltaista hoitamista ja kohtaamista, sanoo kiteeläinen hermoratahierojaksi kouluttautunut Riitta Hakulinen.
Minulla on ollut monta vuotta sisäinen halu ja tarve hoitaa toisia ihmisiä. Hoitotilanteissa on selvinnyt, että lihasmuistiin voi tulla lukkotiloja. Haalev kuvaa myös omaa tapaa työskennellä.
PALJON KEHYKSIÄ
0
euroa
MAKSAT VAIN LINSSIT JA NÄÖNTARKASTUKSEN
Vapaita silmälääkäriaikoja. Toinen suuntaus on venäläistä alkuperää. Suomen osuus ERVV:n takauksien enimmäismäärästä on 13,97 miljardia euroa, josta Suomi on tähän mennessä taannut Irlannille ja Portugalille yhteensä 1,83 miljardia euroa (9/2011). Hoito tekee hyvää kaikille. Ihminen tavallaan hakee suojaa elämän haasteita vastaan. Jatkokurssilla perehdytään tiettyihin vaivoihin, kuten diabetekseen, Parkinsonin tautiin, sydän-, maksa- ja munuaisvaivoihin sekä levottomiin jalkoihin. Rahaa ei siten näissä järjestelyissä liiku maiden välillä, jos ongelmissa oleva valtio maksaa lainapääoman ja korot aikanaan takaisin. Hoito parantaa kehon omaa puolustusjärjestelmää ja tasapainotilaa. Hän voi tehdä monenlaista itseään kiinnostavaa työtä. Tärkeää on ennalta ehkäisevä toiminta. Yrityksen myötä näen, että jatkossa siihen liittyisi palvelujen suunnittelua. Riitta mieltää elävänsä tavallaan unelmavaihetta. Haaveena on valmistua hermoratahieronnan opettajaksi. Konsertin juontaa Erkki Huopio.. Itse elän murrosvaihetta ja haluan kuunnella omaa sisäistä ääntäni.
Tiesitkö euroalueen tukemisesta, että...
Euroopan Rahoitusvakausväline (ERVV) ja Euroopan Rahoitusvakausmekanismi (ERVM) ovat rahoitusyhtiöitä, jotka EU-maat perustivat tukemaan euroalueen rahoitusmarkkinoiden vakautta. Paraatissa on mukana harmonikan soittajien Suomen parhaimmistoa. Lavalle nousevat tämän vuoden Kultaisen Harmonikan voittaja Marko Kotilainen, vuosina 2007 ja 1997 vastaavan kisan voittaneet Sami Hopponen ja Juha Könönen sekä vuoden 2011 pelimannimestari Tuomas Kinnunen. Samoin stressistä ja unipulasta kärsivät ihmiset hyötyvät hoidosta.
Hieronta kattaa koko kehon
Riitta kertoo, että hermoratahieronta kattaa koko kehon päästä jalkoihin. Korkotuottoja Suomi on saanut 24 miljoonaa euroa. Rahoitusyhtiöiden toiminta alkoi Irlannin rahoituskriisin yhteydessä marraskuussa 2010. Poikkeuksena ovat raskaana olevat. OPTIKKO- JA SILMÄLÄÄKÄRIPALVELUT
OPTIKKO RÖNKKÖNEN
Kiteentie 3, 82500 Kitee, p. 013-411 636, 040 735 5470
Koti-Karjalan
Kolmiportainen koulutus
Syyskuussa Riitta aloitti reilun puoli vuotta kestävän jatkokurssin. Peruskurssilla opitaan tekemään kaikille perushoitoa, joka elvyttää kehoa ja auttaa saavuttamaan tasapainotilan. Lähde: Suomen valtion osallistuminen EU:n valtioiden lainoitusohjelmiin vuosina 2008?2011 (yhteenveto, 9/2011). Suomessa on kaksi hermoratahieronnan suuntausta. Suomen osuus ERVM:n tuesta on tämän hetkisten päätösten perusteella enimmillään 0,96 miljardia euroa. Haalev tarkoittaa yrityksen nimessä rinnalla kulkijaa. Varainhankinnan pääomamarkkinoilta tekee ERVV itse ja ERVM:ssä komissio. Siinä keskitytään enemmän tiettyjen kipupaikkojen hoitamiseen. Aika näyttää, miten asiat järjestyvät. Myös ERVM:stä tukea on suunnattu Irlannille ja Portugalille. (Lähde: VM) ERVV:ssä ja ERVM:ssä valtiot eivät anna luottoa rahoitusvaikeuksissa oleville maille suoraan, vaan toimivat ainoastaan luotontakaajina. Hermosto alkaa rapistua 20 elinvuoden jälkeen. Kesäkuussa hän perusti yrityksen Hoitohuone Haalevin toiminimellä. Suomi on sitoutunut antamaan kahdenkeskistä lainaa 2,1 miljardia euroa, josta se on tällä hetkellä maksanut miljardi euroa. Itse tähtään kaksivuotiseen mestaritason koulutukseen. Viime marraskuussa näin Koti-Karjalasta jutun Pirisen Kaarlosta. Mielenkiintoa on myös laajentaa palvelua hermoratahierontaa täydentäviin hoitomuotoihin.
si kuukautta leikkauksen jälkeen. Hoito tapahtuu vaatteet päällä, mikä auttaa monia parempaan rentoutumiseen. Riitta tähdentää, että ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja luontaishoidot kiin-
TOIMISTO SULJETTU
keskiviikkona 5.10.2011.
Koti-Karjala
toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Riitta Hakulinen antaa hermoratahoitoja kotinsa hoitotiloissa Kiteen keskustaajamassa.
nostavat häntä kovasti. Minulla on opettajan koulutus ja teen edelleen äidinkielen tuntiopettajan työtä ammattiopistolla ja vedän kansalaisopistossa kursseja. Tätä ennen Kreikan, Islannin ja Latvian rahoitustuesta päätettiin siten, että yksittäiset EU-maat sitoutuivat myöntämään niille tietyn määrän lainaa. Kun listaan lisätään vielä kaikkien tuntemat harmonikkamestarit Mika ja Arto Tarkkonen sekä Pentti Karjalainen, Jouni Martikainen ja Tanja Pennanen, on harmonikkamusiikin ystäville tarjolla makeaa mahan täydeltä. Riitta käyttää kiinalaista alkuperää olevaa, Annikki Kankkusen Suomeen 40 vuotta sitten tuomaa ja kehittämää linjaa, jonka tietotaitoa on viety myös maailmalle. ERVV on väliaikainen, ja sen toiminta loppuu näillä näkymin kesällä 2013, jolloin se korvataan pysyvällä vakausmekanismilla. Hermoratahieronta kiinnosti hoitomuotona ja tammikuussa hakeuduin peruskurssille ja sain sen tehtyä kesäkuussa, Riitta Hakulinen kertoo hoitotyön lähtökohdista. Lapsia ei haluttu laittaa vielä täysipäiväiseen hoitoon. Veronmaksajat
Suuri Harmonikkaparaati Kiteelle
Keskikarjalaisille on tulevana sunnuntaina tarjolla todellista harmonikansoiton ilotulitusta, kun Suuri Harmonikkaparaati 2011 -konserttikiertue saapuu Kiteesaliin. Hermosto on keskeisessä osassa kehon lähes kaikissa elintoiminnoissa
Taksin saaminen on entistä nopeampaa ja varmempaa, sillä uudistuksen jälkeen yhden tilausnumeron alla on yhteensä peräti 16 autoa. LS (heittolaatikon nro): ......................................................... kk/4,50 m
Haluan tilaukseni alkavan Tilauksen voit maksaa (vain kestotilaus) heti 1 erässä tai ____/____2011 alkaen 2 erässä 3 erässä 4 erässä KotiKarjala maksaa postimaksun.
TILAUSHINNAT Kestotilaus 76,50 m
oisin ja Tilaa keskiviikk yvä st lauantaisin ilme
2 x 38,25 m 3 x 25,50 m 4 x 19,13 m
E PAIKALLISLodHTI a vu essa
103 numero sälehti + erillinen Ke
Kestotilaus
kestotilausetu us veloituksetta 5 rivin rivi-ilmoit
Kestotilausetuna viiden rivin RIVI-ILMOITUS veloituksetta. Näin jatkuu, kunnes keskus on löytänyt asiakkaalle kyydin. Koska samassa ringissä on jatkossa 16 autoa, saamme tehtyä yhteiset työvuorolistat ja yhteispäivystyksen siten, että aina on lähtövalmiudessa riittävästi takseja. Myös jatkossa on kaksi taksiasemaa eli "koppia". tarkalleen puolenpäivän aikaan Kiteen taksiliikenteessä kääntyy uusi historianlehti. Muutos koskee siis pelkästään taksin tilausnumeroa. Maksajan nimi:........................................................................ Kesäisin KiPan VIP-aitioarvonnat.
Paikallista osaamista joustavaa palvelua
Ta v a l l i s t a p a r e m p i R u o k a k a u p p a
KUPIAINEN
Vireä reilu viisikymppinen
Palvelemme: ark. 721, la 718, su 1218 petri.kupiainen@k-supermarket.fi www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. Systeemi on saanut aikaan kritiikkiä, sillä asiakkaat ovat kokeneet taksin tilaamisen kahden numeron järjestelmässä hankalaksi. Tuolloin vanhat taksin tilausnumerot poistuvat käytöstä ja tilalle tulee yksi, kahden kopin yhteinen numero, 010084333.
Kiteellä on ollut hyvän matkaa toistakymmentä vuotta kaksi taksiasemaa ja kaksi taksin tilausnumeroa. Perunaa katsellessa mieleen voi tulla monia ajatuksia. Postitoimipaikka: ..................................................................... Maksajan osoite: ..................................................................... Samalla vapaiden pitäminen mahdollistuu sekä yrittäjille että kuljettajille entistä paremmin, yrittäjät kertovat.
KUPIAISEN
Asiakkaanamme saat:
KANTA-ASIAKASETUJA
KUPIAISEN
KANTA-ASIAKASPÄIVIEN
(810 kertaa vuodessa)
tarjoukset, tapahtumat ja asiakasedut.
K-Plussa-pisteet paikkakunnan monipuolisimmista tuotevalikoimista.
K-Plussa-tarjoukset etu vähintään -10 % K-Plussa-kortilla.
Peruna kuin...
Superpäivien
(2 kertaa/vuosi)
hintaedut.
Herkkutorin ja oman leipomon palvelut.
Parkkihallin käytön maksutta asioimisaikana. Käyntiosoite: Pokentie 8, 82500 Kitee
Tilaajan nimi:............................................................................ Läh.os: ........................................................................................ Asiakkaiden lisäksi uudistuksesta hyötyvät osaltaan myös yrittäjät ja kuljettajat. Oppilaitos: ................................................................................
Koti-Karjala
Tunnus 500 75 30 00003 VASTAUSLÄHETYS
Määräaikaistilaus 4 kk Opiskelijatilaus
76 ,50m 2 6 ,50m 4 ,50m/kk. info 0400 133 807
Kiteeläisen Alvi Parkkosen perunapellosta löytyi hieman harvinaisempi peruna. 6
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
K-SUPERMARKET
Kiteen takseille yksi yhteinen tilausnumero
Maanantaina 10.10. Kelan korvausmenettelyt tuovat marraskuussa merkittäviä uudistuksia taksiyrittäjille, joten halusimme viedä tämän uudistuksen läpi ennen sitä, Veli Haapasalo toteaa. Uudistus on lähtenyt liikkeelle yrittäjien yhteisestä halusta parantaa palvelutasoa. Perunan löysi nostotalkoissa mukana ollut Tarja Piiroinen.
Kesälahdella, Kiteellä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä toimittaa
Koti-Karjala
2 erässä 3 erässä 4 erässä
aikalliset uutiset läheisesti p ja tuoreena 2x viikossa!
Til Tilaan Koti-Karjalan K ti K j l
Kestotilauksena 76,50 m Määräaikainen 4 kk/26,50 m Opiskelijatilauksena ............... Jos lähin taksi on sillä hetkellä varattu tai kuljettaja on vaikkapa ruokatauolla eikä siksi vastaa tilaukseen, etsii keskus toiseksi lähimmän auton ja välittää tilauksen tälle. Maanantaista lähtien kummankin kopin takseille on yksi yhteinen tilausnumero, johon soitettaessa puhelu menee Varkauteen. ...................................................................................................... Postinumero: ............................................................................ Siellä vastaa asiakasneuvoja, joka hakee GPS-paikannustietojen perusteella tilausosoitetta lähinnä olevan taksin ja välittää tilaustiedot tälle taksille, Seppo Koffert kertoo. Nyt taksiyrittäjät ovat päättäneet yhteistuumin parantaa palvelua ja helpottaa asiakkailleen taksin saatavuutta. Asiaa on puhuttu jo hyvän aikaa, mutta juuri nyt oli sopiva sauma toteutukselle. (Arvo 13,50 m) Tilauksen voit tehdä oheisella kupongilla, internetissä osoitteessa: www.kotikarjala.fi tai e-mail: tilaajapalvelu@kotikarjala.fi tai soittamalla (013) 684 8411
Ripottele lihaviipaleiden päälle piparjuurikreemiä ja rucolaa.
Naudan sisäfilee,
24
Hinnat voimassa 6.9.10.11
Hinta voimassa tosu
alkuperämaa Brasilia tai Uruguay
4
Suomalainen
69
Rainbow Broilerin ohutleikkeet 430500 g (10,919,38/kg)
90
/kg
Lue lisää: ZZZKWHLVKYDÀ
1
49
129
Marli Vitalmehut 1l
299
19
2 8
39
Rainbow Kermaperunat 750 g (3,19/kg)
Rainbow Kahvi 500 g (5,98/kg)
Peruna 2 kg (0,75/kg) Luomu Suomi 1 lk.
Hinta voimassa tosu
119
Satsuma 1 kg Espanja 1 lk.
2
129
Valio Luomutäysmehut 1l
Vaasan Viipaleet 500535 g (2,582,41/kg)
7
Suomalainen
69
Atria Viljaporsaan ohut leike, naturel, 750 g (10,25/kg)
95
/kg
Heimon Kala Savusiika
Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Hair Heaven, hiusmuotia jo 15 vuotta
Larissa Katteluksen tasan 15 vuotta sitten perustama parturi-kampaamo Hair Heaven avasi syntymäpäivän kunniaksi uudelleen liikkeen myös Tohmajärvelle.
Juuri koulusta valmistunut parturi-kampaaja Larissa Kattelus perusti tasan 15 vuotta sitten ensimmäisen Hair Heaven liikkeensä Tohmajärven Kemieen. Liike siirtyi sitten kuuden vuoden jälkeen Kiteelle. Tervetuloa!
Sisäfilee ja piparjuurikreemi (4 annosta)
n. Leikkaa fileestä terävällä veitsellä ohuita siivuja ja levitä ne tarjoiluvadille. Sielläkin Hair Heavenin suosio tohmajärveläisten keskuudessa oli niin suuri, että Larissa Kattelus koki velvollisuudekseen avata liikkeen uudestaan myös Kemiessä. Ruskista liha pannussa rasva-öljyseoksessa. 500 g naudan sisäfileetä 1 tl timjamia ja rosmariinia 1 tl suolaa margariinia ja öljyä paistamiseen Piparjuurikreemi 1 dl ranskankermaa 1 rkl piparjuuritahnaa ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria Lisäksi rucolaa Nosta filee huoneenlämpöön noin tuntia ennen kypsentämistä. Palvelut kattavat lähes kaiken päästä varpaisiin.
Kannatti ajaa Kiteellekin
Larissan kanta-asiakas, Kirsi Laakkonen, joutui ennen tätä päivää ajamaan Kiteelle saadakseen tutun kampaajan pal-
velut. Liikkeemme toimivat yhteistyössä ja voimme kierrättää kampaajiamme ja myöskin järjestää tapahtumia kahden liikkeen kesken yhtä aikaa. Ihmisten ei pidä luulla vaan, että toiminta Kiteellä olisi loppunut, Larissa tähdentää.
Muodin viimeiset tuulet puhaltavat Kirsi Laakkosen hiuksiin Larissa Katteluksen käsittelyssä Hair Heavenin avajaispäivänä Tohmajärvellä.
Kaikkea on
Kiteen liikkeellä on kolme työntekijää, samoin Kemiessä. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
7
Houkuttelevaan hintaan
Palvelemme sunnuntaisin klo 1218. Kääri filee folioon 10 minuutiksi. Nyt ikään kuin palasin Tohmajärvelle uudestaan, Kiteelle jäi toinen Hair Heaven, joka on toiminut sekin jo 9 vuotta. Nosta filee uuniin paistomittarin kanssa ja anna kypsyä 175-asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila on 5465 °C. Hiero yrtit ja suola lihan pintaan. Meillä on jo pitkäaikainen suhde Larissan kanssa, Kirsi selvittää.
Olen aikaisemmin käynyt Kiteellä, mutta näin tohmajärveläisenä tämä helpottaa tietenkin paljon palvelun saantia. Olen tällä Tohmajärvellä alkuviikon maanantaista keskiviikkoon ja sitten loppuviikon perjantaihin Kiteellä. Yhdistä piparjuuritahna ja ranskankerma ja lisää mausteet. Kiteelle meille tuli nyt niin hyvät tekijät, että sain irtaannuttua itse tänne kotipaikkakunnalle, Larissa iloitsee. Hair Heavenilla on hyvin nuorekas tyyli ja uusimmat tuulet, mitkä hiusmuotimaailmassa liikkuvat, puhaltavat aina, Kirsi runoilee.. Sen verran hyviä ovat palvelut olleet, että Kiteellekin
on kannattanut ennen ajaa. Meillä on ammattitaitoiset peruspalvelut ja saman katon alta saa hiuskäsittelyt, meikkaukset, kotimyyntiin löytyy monipuoliset meikit sekä kampaamotuotteet, Larissa luettelee. Tasan 15 vuotta sitten syyskuussa avasin ensimmäisen liikkeen tässä samassa rakennuksessa Järnefeldtintiellä, tosin toisella puolen taloa, missä on nykyisin vakuutusyhtiö, Larissa kertoo. Nyt avajaispäivänä Kirsi pääsi ensimmäisten joukossa kokeilemaan uuden Hair Heavenin asiakastuolia
Minusta suurin viehätys tässä on se, ettei täällä tehdä ikinä sarjatyötä. Jokainen päivä, työ ja mallin osa on erilainen. Meille tulee valmiit piirustukset halutusta osasta, mutta meidän pitää soveltaa ne sellaisiksi, että valmiilla mallilla saadaan tehtyä hiekassa valuteknisesti toimiva muotti. Nykyiset työntekijät alkavat olla siinä iässä, että on aika valmistautua heidän eläköitymiseen. Kiteen Malliveistämö Oy ja Kiteen Malliveistämö Aki Mämmi Oy ovat tämän vuoksi kaksi eri firmaa. Mallien avulla valimot valmistavat hiekkamuotit, joihin varsinainen lopputuote valetaan. Aki on saanut oppinsa työhön isältään. Tule käymään ja kysy lisää!
Keski-Karjalan Lähivakuutusyhdistys
Olkontie 6, 82500 KITEE puh. Erkin poika Aki halusi jatkaa isänsä jalanjäljillä eikä lannistunut. Jokainen veistämö omaa omat erikoisuutensa, joiden oppimiseen menee oma aikansa. Tämän lisäksi voit vaikuttaa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksuun. Asiakkaina ovat mm. Valmista osaajaa Aki ei edes haaveile löytävänsä. Välillä täällä painetaan pitkiä aikoja hyvinkin pitkää päivää ja sitten saattaa tulla taukoja, jolloin ei ole mitään tekemistä, Aki kertoo.
KÄYTÄVÄMATOT alk.
TARJOUS.
990
/jm
Valutekniikkaa ja uniikkikappaleita
Suomessa on noin 20 malliveistämöä, joista jokaiselle on omaa erikoistumista. 013 222 230
?
P
Mallit valmistuvat erilaisista kappaleista kuin palapeli kuunaan.. 8
Koti-Karjala
Syystapahtuma: 7.10.2011 klo 1016 Innohalli, Ilmolantie 3, Kitee Puhelin 050 550 1976
Keskiviikko 5.10.2011
Yritykset esittelevät uutuustuotteitaan ja toimintaansa:
Innohalli: JJ-Neon: Laser24: Mirotex: Pajapetet: Plantool: Kahvitarjoilu kokoustilojen vuokraus mainosvalot ja -kyltit kaiverrukset, leikkaukset antennit, valaisimet, sähkö metalliosaamista koneenrakennus ja -suunnittelu
TERVETULOA!
Emme useinkaan edes tiedä, minkä koneen tai laitteen osien valmistukseen meillä tehtävät mallit tulevat. Aki jatkaa isänsä jalanjälkiä Tohmajärvellä. Sen sisältämän materiaalipaketin avulla huomioit yrityksessäsi sen keskeiset turvallisuuden kehittämistarpeet, lisäät työntekijöiden turvallisuustietämystä ja luot samalla pohjaa yritykselle, jossa on hyvä turvallisuuskulttuuri. Nyt on selkeät, toimivat tilat, pihat, laitteet ja työtä. Mämmeillä se on uniikkien mallien tekeminen puhtaasti käsityönä. paperikoneiden, tuulivoimaloiden ja erilaisten koneiden valmistajat. Mikään ei tuntunut kuitenkaan niin omalle kuin malliveistämötyö. Harmi, ettei täällä lähiseudulla ole valimoita, että pääsisi näkemään, mitä ja miten omasta työstä lopulta syntyy jotakin muuta. Suurin hankaluus työntekijän löytymisessä on työn kausittaisuus. Myös katse, jolla hän firmansa tiloja ja työn alla olevia malleja katselee, kertoo sen, että mies on juuri omassa valtakunnassaan. Tämä tekee huoneesta valoisamman ja saa tilan tuntumaan suuremmalta.
Työntekijän löytyminen seuraava haaste
Yritysten sukupolvenvaihdokset eivät käy aina käden käänteessä. Erkin yritys on olemassa edelleen, sillä sukupolvenvaihdos ei onnistunut byrokratian rattaiden jähmeyden takia. Joskus tulee kutsuttua firmaa manuaaliveistämöksi, Aki virnistää.
Käytävämattojen kanttaus veloituksetta.
Tule ja tutustu uusiin varastomallitapetteihin.
Arp pe nti e
rv Te ey sti e
+
A
O YRITYKS K
EL
KELPA
L ES I
AR
AS PA LV E L U
Yrittäjäasiakkaamme ovat tutkitusti Suomen tyytyväisimpiä*.
Tervetuloa heidän joukkoonsa!
*EPSI Rating asiakastyytyväisyystutkimus: Suomen vahinkovakuutusyhtiöt 2009 ja 2010 (Yritysasiakkaat)
LÄHIVAKUUTUKSEN TURVALLINEN YRITYS -OHJELMA
Turvallinen Yritys on pienyrittäjille tarkoitettu turvallisuuden ja riskienhallinnan kehittämisohjelma. Tähän olen kasvanut kiinni, kun olen pienestä pojasta saakka ollut isän mukana hommissa, Aki tuumii. Siellä työnjohtajat kannustivat Erkkiä perustamaan firman, joka valmistaisi mallit valumuottien valmistamista varten. Kaikki kappaleet saa tehdä itse alusta loppuun, ensimmäisestä lankun sahaamisesta viimeistelymaalaukseen saakka. Kun ohjelman kohdat on toteutettu, yritys saa Turvallinen yritys -diplomin. Isän osaaminen on käytössä ja se olisi hyvä saada siirrettyä eteenpäin, Aki miettii. Oman käden jälki tulee hyvin näkyväksi. Nyt Aki toivoo löytävänsä firmaan nuoren työntekijän, joka saisi myös oppinsa tekemisen ohessa.
Mämmin Erkki oli nuorena töissä Tohmajärven valimolla. Sillä ei ole väliä, vaan tärkeintä on, että malli on valuteknisesti toimiva, Aki Mämmi kertoo.
UUSILLA PINNOILLA VALOA SYKSYYN Malliveistämö palasi juurilleen
VARASTOSSA UUSIA KURAJA KÄYTÄVÄMATTOMALLEJA
Huippu-uutuus maailmalta!
Sadolin Light & Space seinämaalin patentoitu LumiTec-teknologia heijastaa jopa 40 % valosta takaisin huoneeseen. Ala on niin uniikki, että koko maassa on vain yksi koulu, jossa malliveistäjiä koulutetaan. Minusta on tärkeää, että tällaisen erikoisalan käsityötaidon osaaminen ja tieto-taito säilyy täällä idässä. Aki ehti tehdä muitakin töitä ja hakea vauhtia muualta Suomesta. Hän perusti uuden yrityksen, osti koneet ja laitteet isältään ja laittoi firman pystyyn Tohmajärvelle samaan halliin, jossa isäkin aikanaan toimi. Erkki otti neuvosta vaarin ja 35 vuotta on kulunut malliveistämöyrittäjänä. Valutekniikka on oma maailmansa, johon pitää perehtyä ja paneutua. Pitäisi enää löytää tähän nuori kaveri oppimaan tämän mielenkiintoisen alan saloja. Oppisopimus onkin Akin näkemyksen mukaan yksi hyvä tapa tulla ja kouluttautua alalle
Palvelu on myös yrityksen kannalta edullinen, muutaman kympin kuukausimaksu ei yrityksen toiminnassa ole iso summa, Eskelinen tuumaa. Sähköposti on monissa yrityksissä korvan-
nut Itellan palvelut. Molemmat yrittäjät haluavat, että asiassa päästään mahdollisimman pian liikkeelle ja ensi keväänä kaivamaan valokuitua maahan.
Konesuunnittelija pärjää näilläkin nopeuksilla
Juhani Eskelisen suunnittelutoimisto Jesmec on toiminut Rääkkylässä Hypönniemessä kymmenen vuoden ajan. Kunnantalolla on paljon tyhjiä huoneita, josta voi tehdä etätyötä. Myös vapaa-ajanasukkaat voivat hyötyä valokuidusta. Nyt suunnitelmat lähtevät Soneran kiinteää ADSL-laajakaistayhteyttä myöten. Laasonen ei usko, että langattomat tietoliikenneyhteydet voisivat korvata kiinteitä langallisia yhteyksiä, joita Sonera kiintyvällä vauhdilla kaivaa ylös. Erityisen takkuisia yhteydet ovat silloin, kun lähetetään kuvatiedostoja, koska yhteyden nopeus on erittäin rajallinen. Nyt pitäisi mahdollisimman monen liittyä osuuskuntaan. Oravisalossa mokkula ja
modeemi toimivat yhtä huonosti. Jos Sonera pistää linjat rullalle, on varmaan etsittävä langatonta laajakaistaa, joka toiminee täällä aika hyvin. Alkuvuosina hän toimitti suunnittelutyöt eli kone- ja rakennuspiirustukset asiakkailleen postitse cd-levyillä. Yrityskäytön lisäksi valokuitu parantaa tietotekniikan viihdekäyttöä, kun televisiokanavia saa talouteen nykyistä suuremman määrän. Hän näkee valokuituyhteyksissä uusia mahdollisuuksia esimerkiksi terveydenhuollon puolelle. Pietarisen tilalta ruisleipää, Kimmo Johansson sanoo. Yksityishenkilöiden lisäksi tarvitaan monien intressipiirien mukaan lähteminen, kuten kunnan, yrittäjien ja maatilojen, Laasonen kannustaa väkeä liikkeelle. Kaikkien intressipiirien pitäisi nyt lähteä innolla mukaan laajakaistaosuuskuntaan, yrittäjä Jukka Laasonen tähdentää.
Jos Rääkkylässä halutaan pitää yrittäjät ja toimivat maatilat, nopeat tietoliikenneyhteydet pitää olla kunnossa, Lasse Korhonen korostaa. Luulenpa, että esimerkiksi nuoret, jotka katselevat elokuvia ja televisiota netin kautta, tarvitsevat nopeampia tietoliikenneyhteyksiä kuin minä yrittäjänä, Eskelinen summaa. Tosin myös myös lähialueetkin ovat tärkeintä modernisointeja tehtäessä, Eskelinen kertoo. Myös kaavailtu 50 euron hinta on kohtuullinen. Nettitikut, mokkulat ja satelliittivälitteiset yhteydet ovat vain täydentäviä keinoja, niistä ei ole ainoaksi vaihtoehdoksi. Riitta Makkonen
Rääkkylän yrittäjien puheenjohtaja Lasse Korhonen ja yrittäjä Jukka Laasonen kannustavat mahdollisimman monia rääkkyläläisiä yrityksiä ja yksityishenkilöitä liittymään laajakaistaosuuskuntaan.
Mokkulalla takkuista
Useimmat yrittäjät tarvitsevat nettiyhteyttä toiminnassaan päivittäin. Hyytsaaren kaavan myötä kirkonkylän tuntumaan tulee hyviä omakotitontteja, joten etätyöhön voi yhdistää korkeatasoisen asumisen, Korhonen kertoo. Eskelinen arvelee nopeampia yhteyksiä tarvittavan suuria ja tarkkoja kuvatiedostoja lähetettäessä. Meillä on tilalla päätuotteena kananmuna, mutta possuja ja muutamia lampaitakin on, Kimmo kertoo. Pihakeittiöitä, huvimajoja ja saunoja valmistavalle Hirsiveisto Laasoselle tulee valtaosa tiedusteluista ja tilauksista sähköisessä muodossa. Vielä ei kaupassa ole paljon tarjolla, mutta jo jotain: kananmunia, hiivatonta ruisleipää, kristallia. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
9
Yrittäjät kiirehtivät kaikkia mukaan laajakaistaosuuskuntaan
Rääkkylä on ollut edelläkävijä monessa asiassa, toivottavasti myös nopeissa valokuituyhteyksissä, Rääkkylän yrittäjien puheenjohtaja Lasse Korhonen korostaa. Vanhukset voivat entistä pitempään ja turvallisemmin asua omassa kodissaan. Valokuitusysteemistä en pysty vielä sanomaan mitään, pitäisi ensin nähdä jossain konkreettisesti, miten varmasti se toimii, sillä toimintavarmuus on tärkein asia, yrittäjä aprikoi. Tulevaisuudessa huone täyttyy moninaisista maatilatuotteista: munista, lihatuotteista, leivonnaisista... Kun
turvapuhelimet kytketään valokuituun, ne toimivat varmasti. Hänen mielestään valokuituasia on edennyt Rääkkylässä tuskastuttavan hitaasti. Kohtalaisen isoja kuvatiedostoja lähetetään päivittäin, Laasonen korostaa. Joka ilta lähetetään työmaaraportit ja mittaustulokset, tarjouspyynnöt ja kilpailutukset kulkevat nykyisin sähköpostin kautta, koneyrittäjä Lasse Korhonen kertoo. Etätyömahdollisuudet Rääkkylästä käsin paranevat valokuidun myötä. Erilaisten mahdollisuuksien selvittämiseen olisi pitänyt ryhtyä aikaisemmin. Aluksi on tarjolla lähinnä oman tilan kananmunia ja leivonnaisia kylältä.
Noin 4,5 kilometrin päässä Haarajärventiestä, Huikkolantien varressa seisoo pieni hirsipaneelimökki, Kimmo Johanssonin maatilakauppa. Valtaosa asiakkaista on Suomessa, mutta varsinaiset tuotteet, eli paperikoneiden osat, joita suunnittelen, menevät ympäri maailmaa, nykyisin entistä useammin Kiinaan, Etelä-Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Jukka Laasonen puolestaan on tyytyväinen, kun nyt osuuskunnan turvin saadaan nopeat valokuituyhteydet joka taloon. Toisaalta Jesmecin toiminta on nykyisin kokonaan tietoliikenneyhteyksien varassa. Siksi tarvitaan valokuitua, hän tähdentää.
Sijoitus maksaa itsensä takaisin
Rääkkylän yrittäjien puheenjohtaja uskoo, että valokui-
tuun sijoittaminen myös tuo rahaa Rääkkylään. Kaupan puolella yhtä päätuotetta ei ole, kananmunia tietenkin on Haluamme tuoda kauppaan lähellä tuotettua tavaraa myytäväksi edullisesti, mm. Hän on itse liittymässä osuuskuntaan niin pian, kuin se on mahdollista. Minulle ja yritykselleni nämä nykyiset kiinteät laajakaistayhteydet ovat aivan riittävät, kun ne vain pysyisivät. Eskelinen suunnittelee muun muassa liikkuvan kaluston osia ja komponentteja paperikoneisiin. Kuvayhteys hoitajien ja vanhusten välillä toisi myös uusia mahdollisuuksia. Valokuidun kaivutöistä on mahdollista saada myös töitä rääkkyläläisille koneyrityksille.
Riitta Makkonen
Kimmo laittoi myymälän pystyyn
Maatalousyrittäjä Kimmo Johansson aloittelee pienimuotoista maatilakauppaa Kiteen Huikkolassa. Tulevaisuuteen kuuluu myös lihatuotteiden myynti maatilamyymälästä.
Kimmo Johanssonin maatilamyymälä on vielä alkuvaiheessa. Hänen mukaansa myös HD-tasoinen web-kamerayhteys toimii nykyisessä kiinteässä liittymässä tyydyttävästi. On selvää, että jos liittymishinnaksi olisi tullut pahimmillaan 2 000 euroa, harva liittyy, mutta jos liittymän saa kohtuullisella sadan euron hinnalla, on paljon suurempi joukko mukana
Tällä seudullahan meidät tunnetaan lihantuottajina, joilta saa myös lankaa ja taljoja. Aluksi eläimiä harkittiin sillä ajatuksella, että ne helpottaisivat viljelykiertoa. Teen aikuisopistolla yritysjohtamisen erikoistutkintoa, sillä halusin kehittää itseäni ja saada lisää osaamista yrityksessä tarvittavaan talouden seurantaan. Valtion virassa asioista ja linjauksista päätettiin muualla. Ei minun tarvinnut koskaan miettiä, mistä ne rahat tulevat. Äänten takana ovat kerintää odottelevat uuhet, pienimmät karitsat ja joukko pässejä. Tunnettavuus on yrittäjyydessä tärkeä asia. Talous on ainakin iso ero. 27,90)
MICROFLEECE VÄLIASUJA alk.
Aikuisten
KEVYTTOPPAPUKUJA alk.
Dermo LÄMPÖKERRASTO
Viikon EXTRA
ERÄ PITKISALUSHOUSUT
(4,95) (5,95)
1000
Vain viikon!
REISITASKUHOUSUT
mitoitus C, D ja E, myös isoja kokoja (17,95)
(Ovh.17,95)
ERÄ 3/4-osa
PITKIKSET
395
ERÄ lasten PITKISALUSHOUSUJA Ovh.
495
KURAHAALARIKURAHOUSUT RUKKASET
Lasten
(á 5,95) NYT 3 kpl
1395
FLANELLIPAITA D-mit. Dermo LÄMPÖKERRASTO
20%
(á 5,95) NYT 2 kpl
1195
1000 00 10
00 (á 5,95) NYT 2 kpl10 FLEECEHOUSUJA 895
PITKISALUSHOUSUT KEVYTTOPPAHOUSUT alk. Yrittäjällä visioiden pitää pyöriä päässä kaikessa tekemisessä. Neljän vuoden kuluttua tästä tulivat ensimmäiset 25 lammasta ja 2 pässiä. 045 236 9986, 621 114. KEVYTTOPPAPUVUT alk.
NAISILLE!
1395
1990
SADEASUT alk.
Viikon KUUMAT TARJOUKSET Novita 7-veljestä 150 g
1495 RÄ E 90 15
NAUHALENKKARIT
valkea (Ovh. Nyt reservissä ollessa yrittäjyyden eri puolet ovat auenneet vielä entistäkin paremmin. Vaikka lampaat olivat tilan oston aikoina "se viimeinen asia, mitä näille mannuille tulee", Oxford down imaisi rotuna Sirolat mukaansa. Nyt Siroloiden uuhikiintiö on 180 ja parhaillaan kesällä laitumilla oli noin 450 eläintä. Siitä suurin osa kului Tohmajärvellä, mutta välillä komennuksia oli kauempanakin.
Koulutus antaa mielenvireyttä
Meneillään oleva koulutus antaa Jarin mukaan syvyyttä näkemyksiin ja osaamiseen. Ajattelen niin, että aika aikaansa kutakin.
Jari Sirola näyttää harjoittelijalle mallia siitä, kuinka välillä vastaan hangoittelevan uuhen pää saadaan kerittyä.
Ei pitänyt, mutta kuinkas kävikään...
Siroloista tuli tilan omistajia
vuonna 1990, kun Outin vanhemmat luopuivat kasvinviljelytilastaan. Markkinointi on asia, jota ei virkamiehenä tarvinnut tehdä. On järkevintä keskittyä siihen, minkä itse osaa parhaiten ja antaa muiden tehdä alihankintana osa. Yrittäjänä joutuu tinkimään omasta mukavuudesta, varsinkin aikoina, jolloin työtä tehdään kelloon katsomatta. Yhteistyöverkostojen kautta yrittäjä saa monenlaista apua ja tukea arkeensa. Kaikkea ei ehdi, osaa eikä edes kannata tehdä itse. Kummassakin on omat hyvät puolensa, joten minun on mahdotonta valita. Yrittäjänä on aina ajateltava, mistä saadaan rahoitus mihinkin asiaan. Tuvan puolella Jari myöntää, että vaikka lampaat ovat olleet tilan tuotantosuuntana jo vuodesta -94, on hänellä vielä oppimista. Suomen rajaturvallisuuden vartiointi ja sen paikallistason johtaminen ovat aika eri maailmasta olevia asioita lampaiden jalostamiseen verrattuna. ERÄ TOPPATAKKEJA
LAPSILLE! Shokkitarjous MIEHILLE!
Erä FLEECETAKKEJA
Tyttöjen
Naisten-miesten
1000
3990
695
(8,95)
ERÄ
Shokkihinta
KERRASTOJA
Miesten vettähylkivät, vuorelliset
ULKOILUHOUSUT
(Ovh. Jari Sirola on lampolassa opettamassa tilalla harjoittelussa olevaa eläintenhoitajaopiskelija Miia Klemmiä siinä, kuinka pää saadaan kerittyä kunnialla silloinkin, kun uuhi ei haluaisi luopua "kampauksestaan". Yrittäjällä pitää olla tietotaitoa ja sitä on syytä hankkia koko ajan lisää. Sen vuoksi myös liikeidean on ol-
SÄÄSTÖMESTA, SIELLÄHÄN SÄÄSTÄÄ RAHAA... Hyppy julkisen sektorin palkkatöistä omaan yritykseen toi eteen tarpeen kouluttaa itseä lisää.
Lammaskatraat laiduntavat Sirolan pihalaitumilla rauhallisesti. Tiedottamista oli paljon-
kin, mutta se tapahtui aivan erilaisesta näkökulmasta. Viihdyin hyvin virkamiehenä, toisaalta taas nautin yrittäjän vapaudesta. Yrittäjänä sitä laatii itse omat työajat, itselleen sopivimmat rutiinit ja päättää, mihin osallistuu ja mihin ei. Viimeisenä, muttei vähäisempänä Jari listaa työuriensa eroista suhtautumisen kehittämiseen. Asia korostuu, kun yrittäjällä ei välttämättä ole tahoa, jolta käydä kysymässä apua ja neuvoja, tai esimiestä jolle valittaa työoloista tai -vuoroista.
Virantoimituksesta villojen kerintään
Sirolan Jari siirtyi pari vuotta sitten Rajavartiolaitoksen tehtävistä reserviin. 17,95)
1995
ISOT UPEAT KANERVAT
1195
7 KPL
VILLALANKA
(á 3,50)
NYT 3 kerää
Novita Marjaretki 100 g VILLALANKA (á 5,49)
Ruusukuosi, myös isoja kokoja.
4990
Karuselli 100 g ACRYLLANKA
NYT 2 kerää
Tuomas 100 g SUKKALANKA
(á 2,99)
4 kerää
4 kerää
00 495 10 199 00 10 489 1000 1000 279
alk.
Paljon erilaisia LYHTYJÄ
Serla WC-PAPERI 24 rll (8,99) Serla TALOUSPAPERI 8 rll (4,59)
95 13
UUTTA!
á 2,50
TAI YHTEENSÄ
1000
FAIRY 1l Vicli PESUPULVERI 5 kg
(0,98 kg)
Tefal PAISTINPANNUT alk.
Palvelemme: MaTo 917, Pe 918, La 914. 29,90) Miesten
puuvilla, polyester, ihoa vasten puuvilla
(Black Horsea vastaava laatu)
1500
NYT
(39,90) NYT Naisille ja miehille
1990
AIKUISILLE
Otso
KUMISAAPPAAT
musta, pitkävartinen (Ovh. Rajalla annettiin määrärahat, jotka olivat raamina sille, miten tehtävät toteutettiin. Lisäksi yrittäjänä on tärkeää, että on verkostot kunnossa. Toisaalta jo mielenvireyden kannaltakin on tärkeää hakea koulutusta tai mitä tahansa sellaista tekemistä, joka vie hetkeksi pois omista pienistä ympyröistä näkemään ja kuulemaan uusia ajatuksia. Kyllä siinä puhutaan monella tapaa ihan erilaisista kulttuureista. Olemme mahdollisimman paljon mukana seudun erilaisissa tapahtumissa sekä markkinoimassa että itse oppimassa uutta. Koulutus on mielenkiintoinen siksikin, että siellä tapaan muita yrittäjiä ja kuulen asioista muiden näkökulmia. Ja se, mitä tienaa ja kuinka yrityksellä menee, on täysin omasta toiminnasta kiinni.
Yrittäjän tarvitsee osata enemmän
Vaikka taloudenhallinta ja -seuranta olivatkin Jarille tuttuja virkamiesuralta, totesi hän, että nykyisessä hommassa tarvitaan syvempää ja monisyisempää lukujen lukemisen taitoa kuin koskaan aiemmin. Tulot vaihtelevat kausittain paljonkin ja lomat eivät ole automaatio. Ja kuten Outin matkasta ministerin puheille voi päätellä, halu kehittää lammastalouden asemaa maassamme on suuri. Virkamiehenä oli erilliset työ- ja vapaa-ajat, säännölliset tulot ja tehtävät, jotka piti hoitaa tietyllä tavalla. Eipä tuo liene ihmekään, ovathan tila ja lampaat ovat olleet Outin vastuulla, sillä Jari oli Rajavartiolaitoksen palveluksessa eri tehtävissä 27 vuotta. Hän voi sen ansiosta olla entistä paremmin mukana viemässä yrityksen asioita eteenpäin yhdessä Outin kanssa. Jarin mukaan se, kenelle sopii palkkatyö ja kenelle yrittäjyys, on pitkälti kiinni omasta asenteesta ja siitä, mihin on valmis. Outi olisi tässä taitavampi, mutta hän on nyt ministerin puheilla Helsingissä viemässä lammastalouden asioita eteenpäin, Jari toteaa työn ohessa. Mutta kummassa roolissa Jari sitten viihtyy paremmin, virkamiehenä vai yrittäjänä. Tervetuloa!
1390
Blick HUUHTELUAINE 4 kg
(0,70 l)
TOHMAJÄRVI, puh. Kun Miia on nähnyt mallisuorituksen ja saanut huomata, kuinka rauhallisilla otteilla hoituu vikuripäisempikin lammas, jää hän jatkamaan seuraavan uuhen kerintää itsekseen. 10
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
tava sellainen, johon voi oikeasti sitoutua. Tämä huomio vei Jarin opiskelujen pariin. Meillä se korostuu varsinkin jalostuspuolella, jossa asiakkaamme ovat ympäri maata. Pitkän aikaa Jari eli rinnak-
kain virkamiesuraa ja yrittäjän arkea. Samalla hän pääsi täysipainoisesti mukaan vaimonsa Outin vastuulla olleen jalostuslampolan toimintaan. Osa lampaista on lampolassa, sillä sieltä kuuluu elämisen ääniä. Kaikkiaan yrittäjän pitää olla valmis tekemään enemmän kuin palkkatyössä. Heillä on maan suurin tähän rotuun keskittynyt jalostuslampola
PROSESSI- JA VESITEKNIIKKA PROVETEK OY hakee kahta hitsaajaa, kahta laiteasentajaa ja kahta huolto- ja kunnossapitomiestä. Uhri sai vertavuotavan haavan jalkaansa ja joutui käymään hoidossa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Jokainen tietää oman lämmitysjärjestelmänsä toiminnan ja siksi asiakas on se, joka sanoo, millaiseen palakokoon hake tehdään. Tulevaisuuden suunnitelmissa siintelee jo kotipuutarhureiden palvelu katehakkeen myynnillä. MFG COMPONENTS OY hakee neljää CNC-koneistajaa ja kahta koneasentajaa. Koulutusvalinnan etenemistä voi seurata hakuajan päättymisen jälkeen osoitteessa www.mol.fi > sähköinen asiointi > koulutushakemusteni tilanne > lähettämäni hakemukset. Samainen mieshenkilö pahoinpiteli myös samassa asunnossa ollutta naista, jolle tuli mustelmia kehoon. Seppo ja Jukka tiesivät, mistä löytyy
apua asiaan ja alkoivat hakettaa muillekin. KITEEN LT-HITSAUS AY hakee raskaankaluston asentajaa. Ajatus oli hakettaa vain itsellemme juuri niin pienipalaista ja laadukasta haketta, ettei torvet ole enää tukossa ja kattila jumissa, miehet kertovat. Yksi lauman jäsenistä oli niin heikossa kunnossa, että se lopetettiin poliisin päätöksellä. Palvelemme mielellämme matkailijaryhmiä ja viihtyisiä tilojamme voi käyttää myös kokouksiin. Koirien omistajasta ei ole tarkempaa tietoa.
Haketus tapahtuu usein maastossa, jolloin hakkeet syötetään kärryyn, jolla lopputuote siirretään asiakkaan varastoon.
Työvoimakoulutus
ammattitaitoa ja osaamista Nyt haussa Kiteellä
Metallialan Rekrykoulutus
Kuusi Keski-Karjalan metallialan yritystä hakee rekrykoulutukseen 18 työntekijää. Rivivälien ruohonleikkuu jää pois ja rönsyt eivät saa tartuntapintaa, jolloin ne on helppo poistaa saksilla leikaten. Esimerkiksi mansikkapenkkien väliin levitettävä pienipalainen lehtipuuhake helpottaa viljeli-
jän arkea merkittävästi. Yrityksessä on myös kuljetuskalustoa, jonka ansiosta myös kotiinkuljetukset onnistuvat. Koirat eivät tiettävästi ole tulleet Venäjän puolelta, vaan lauman uskotaan olevan supisuomalainen. Hakettaessaan he pyrkivät parhaaseen mahdolliseen hakkeen laatuun.
10 vuotta sitten hakelämmityksen varassa olevat Pietarisen Seppo ja Kososen Jukka hankkivat oman hakkurin. Rajaforestin neljä lämpölaitosta ovat suurin työllistäjä. Koko ajan kasvavan asiakaskunnan muodostavat luomumarjanviljelijät. Koulutus sisältää työssäoppimista siinä yrityksessä, jonka koulutukseen opiskelija on valittu.
Hakelämmitys on parhaimmillaan edullinen ja helppo tapa tuottaa lämpö ja lämminvesi kotiin tai yritykseen. Jukalla on tosin tarkoitus vähentää mullien kasvatusta ja paikata siitä aiheutuvaa tulovajetta hakettamisella. Kävi kuitenkin ilmi, että seutukunnalla on paljon muitakin hakelämmittäjiä, jotka taistelevat hakkeen sekalaisen laadun takia kattilahuoneissaan. 050 511 8298 lisätietoja löytyy myös osoitteesta www.mol.fi/koulutukset. Valintahaastattelut viikolla 43. työnimenä. Koska he eivät itsekään tiedä vielä, tuleeko nimestä virallinen vai ei, asiaan on syytä suhtautua ns. Tarjolla on monenlaisia työtehtäviä. Tavoite onnistui. Seppo paljastaa, että ajatuksena nimeksi on ollut JuSe Team. Koulutuksen yrityskohtainen sisältö tarkentuu opiskelijoiden lähtötason mukaisesti. Huonolaatuisella hakkeella lämmittäminen taas on työlästä ja hankalaa. 040 -124 5678 tehokkaatja t ikkunat Ikkunaovet. Tällä hetkellä hakkurin pienin seula on 35-millinen.
Hake on marjaviljelyn apulainen
Yksityiset hakelämmittäjät ovat vain osa asiakaskuntaa. Uskomme, että tämä on varmasti nouseva yrityslinja. (013) 222 636 tai 050 597 6343 sähköposti: nina.aalto@suomi24.fi, www.elisanet.fi/kotipirtti
Ville Virtanen Testatut energiaPuh. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
Lammilta lämmöllät ja Ove
Ikkunat
11
Uusiutuvat energiamuodot nousukiidossa
"JuSe Team" tekee tasalaatuista pikkuhaketta
Kotipirtti on viihtyisä lounas- ja ruokaravintola Tohmajärvellä. Ilmoita hakemuksessasi tärkeysjärjestyksessä yritys ja tehtävä, joihin olet ensisijaisesti hakemassa. Kouluttaja on PohjoisKarjalan Aikuisopisto. Pienissä kattiloissa on erityisen tärkeää, että hake on tasalaatuista eikä seassa ole tikkua ja karahkaa. Miehet olivat vakaasti sitä mieltä, että pakkasaamut, joina patterit ovat kylminä ja lämmintä vettä ei tullut, saivat luvan riittää. Kuljetuskalusto mahdollistaa myös sen, että hakettaminen voidaan tehdä maastossa ja puu siirretään siten hakkeena asiakkaan varastoon. Tarjoamme monipuolista pitopalvelua ja perinteisiä perhejuhlia. KIT-SELL OY hakee esikäsittelijää ja kokoonpanoasentajaa. Rikoksesta epäilty henkilö on poliisin tiedossa ja häntä tullaan kuulustelemaan myöhemmin.
Kysy edullista tarjoustamme!
Irtokoiria Rokkalassa
Kiteen Rokkalassa tavattiin viikonloppuna neljän villikoiran lauma. 050 571 3638 Tutustu Ville Virtanen valikoimaan osoitteessa Puh. Työvoimakoulutuksiin haetaan internetissä osoitteessa www.mol.fi. 040 -124 5678
www.lammin.fi www.lammin.fi
16 vuoden kokemuksella!
Vartioimispalvelut ja hälytyslaiteasennukset
050 303 1210
TURVAMESTARIT
Mustalista
Mies pahoinpiteli teräasetta käyttäen toista miestä kerrostalossa Kiteen keskustassa viikonloppuna. Valmistamme karjalaista perinneruokaa ja leivonnaisia paikallisista
raaka-aineista. Se puolestaan on päivänselvää, että hakettamisessa miehet kuuntelevat jokaista hakelämmittäjää toiveineen tarkalla korvalla. Lisätietoja koulutuksen sisällöstä antaa opettaja Pentti Huuska, p. Seppo Pietarinen ja Jukka Kosonen tietävät hakelämmityksen kiemurat, koska heidän kotinsa lämpiävät pienellä hakekattilalla. Talluksentie 26, 82600 TOHMAJÄRVI. Haastatteluun lähetetään erillinen kutsu. Energia-avustusten avulla valtiovalta ohjaa ihmisiä koko ajan enemmän uusiutuvan energian käytön piiriin. Olemme puhuneet johonkin tiettyyn paikkaan tehtävästä lehtipuuhakekasasta, josta kotipuutarhurit saisivat käydä pientä korvausta vastaan itse hakemassa katteet sitä mukaa kuin tarvetta on. Toiminta etsii koko ajan sijojaan, sillä kyseessä on sivuelinkeino. KARJALAN YHDISTELMÄJARRUT OY hakee laite- ja koneasentajaa. 010 19 4901 ma-pe klo 9-17.
Karjalan Yhdistelmäjarrut Oy
KITEEN LT-HITSAUS AY. Toki voimme hakettaa asiakkaan peräkärryyn tai suoraan varastoonkin, jos rangat ovat varaston vieressä.
(634690)
Koulutus alkaa 07.11.2011 Haku päättyy 14.10.2011 Kesto 1-6kk Opiskelupaikkoja 18 Koulutuksesta järjestetään infotilaisuus 5.10.2011 klo 17.00 Pohjois-Karjalan ammattiopistolla, Savikontie 13, 82500 Kitee. Nyt pohdintojen alla on nimi, jonka alla haketustoiminnasta puhuttaisiin laajemmin. ja www.lammin.fi Myös asennettuna.
Koko Keski-Karjalan alueella
Ari Kolehmainen puh. LISÄTIETOJA koulutukseen hakeutumisesta ja koulutusaikaisista etuuksista saa myös Koulutuslinjalta puh. Järjestämme sekä pieniä että suuria juhlia. Muista pikkujoulut. Pikkuhiljaa homma kasvoi ja kasvoi ja siitä kehkeytyi maatalouden sivuelinkeino kummallekin. KONE JA METALLI HAVUKAINEN OY hakee kahta konepajatyöntekijää. Puh. Taustalla oli turhautuminen heikkolaatuisen hakkeen varassa olemiseen
Valikoimissamme yli 2000 -tuotetta! PIRKKA-TUOTE-ESITTELIJÄ VALMISTAA
Pepsodent Xylitol
KU
Lapsille!
Colgate smiles
HAMMASTAHNA
1
vinyl max
25
2 kpl
yhden hinnalla!
2
HAMMASHARJAT JA HAMMASTAHNAT
-50 %
1,25/kpl (25,00 l)
Pirkka Thai-sarjan uutuustuotteista keltaista broiler-currya klo 1118 VALION TUOTE-ESITTELY klo 1017 luomutuotteet PEPSODENT-TUOTE-ESITTELY klo 1218 Päivän KANTA-ASIAKASARVONTA
-40%
HUULIKIILTO
6,90
Palkintona Iittalan Aalto-maljakko 120 mm (arvo 79 e)
KYNSILAKKA
lasting finish
Perjantaina 7.10.
ATRIA-MESTARI klo 1017 Esittelyssä ja maistatuksessa Atria Bravuuri-tuotteet PURUVEDEN SAVUKALA MYYNTIESITTELY klo 917 LOTUS TUOTE-ESITTELY klo 1118 NESTLE Fitness myslit ja patukat ESITTELYSSÄ klo 1017 FLORA KULTA margariini ESITTELYSSÄ klo 1017 Päivän KANTA-ASIAKASARVONTA Palkintona 50 euron lahjakortti
3,50
MASCARA
day 2 night black ja soft kohl kajalkynä YHTEISHINTAAN
5 80 2 90 11
50
-20% -20%
(erikseen ostettuna mascara 11,90 ja kajalkynä 5,20)
Bliw PUMPPUNESTESAIPPUA
2
90
2 kpl
-2025%
LIBRESSE
siteet ja pikkuhousunsuojat
-25,5%
Lauantaina 8.10.
JAAMME 1200 KAPPALETTA -5%:n ALENNUSKUPONKEJA ostaneille Plussa-asiakkaille
1,95/kpl
3
50
2 pkt
2,192,35/pkt
ERÄ!
Surf PYYKINPESUNESTE
1,5 l (2,10 l)
Gillette
ERÄ!
KUOPION SALAATIN MYYNTIESITTELY klo 915 ELOVENA Hetki TUOTE-ESITTELY klo 1016 Päivän KANTA-ASIAKASARVONTA Palkintona 50 euron lahjakortti
Tarjoukset voimassa tosu 6.9.10. tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
fusion phenom power kone
3
(3,00 l)
15
4,50
10
-30% -35%
40
15,95. 12
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
KANTA-ASIAKASTA
Torstaina 6.10.
KAHVITARJOILU klo 1018 PIKA-ARVONNAT klo 10, 12, 14 ja 17 Palkintona kussakin 3 tuotekassia KOKKIKOULU klo 11, 13 ja 16 OLE PIRKAN YSTÄVÄ osta 5 erilaista -tuotetta ja saat veloituksetta paketin -kahvia
Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
13
APAHTUMA
H
UPIAISEN
torstai-sunnuntai
6.-9.10.2011
Laurin
Aalto
HEHKULAMPPU 60 W
MALJAKKO
95 mm
VILLALANKA 150 g
5
raita
00
5 pkt
1,95
29
-48,7%
49,-
00
-40,8%
2
95
-25,3%
3,95
-22,3%
PUSSILAKANA + TYYNYLIINASETTI Sydän
Naisten hipster
PITKIKSET
10
00
Naisille!
-40,8%
16,90
Miesten pitkät
Erilaisia
ALUSHOUSUT
Matti
NEULEPUSEROITA
ja
10
Pirta
9,95 12,95 16,95
00
Ilman korttia 12,95
10
12,90
00 NEULETAKKEJA
Miesten TOPPAPUKU
ALUSLAKANAT
-30 %
-22,5%
-30,9 %
Jalallinen
LASIMALJA
15
00
-24,6%
19,90
59
79,-
00
-25,3%
Palvelemme: ark. 721, la 718, su 1218 petri.kupiainen@k-supermarket.fi www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. info 0400 133 807
-29,5 %
TYYNYLIINA
2,95
-33,9 %
6 95 8 95 11 95 1
95
Tavallista p arempi Ruokakau ppa
KUPIAINEN
Myös käyttökelpoisilla työvaatteilla on ollut yllättävän hyvä kysyntä. Olen kiinnostunut vanhasta hirsirakentamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä, kuten vanhoista lukoista, Käyhkö kertoo liikkeensä nimestä. Yllättävän paljon ihmiset tuovat tavaraa myytäväksi, kauppias kertoo. Valokuituyhteyksien rakentaminen on erinomainen asia. Matkamuistoiksi myytiin tällaisia pikkutauluja. Nopeat ja varmat laajakaistayhteydet ovat Käyhkön yritykselle elintärkeät. Miksei näitä voisi olla nykyisinkin?
säksi Käyhkö tekee paljon komissio- eli välityskauppaa Internetin kautta. Viime talvena ja keväällä meni yllättävän paljon jerrykannuja. Liityn osuuskuntaan heti, kun se on mahdollista. Autoja, traktoreita, veneitä, työkoneita ja muuta suurempaa tavaraa liikkuu koko Suomen alueella. Minulla on verkosto muitakin työnohjaajia ympäri Suomen, joten voin ottaa vastaan haasteellisiakin tilanteita yhdessä parin kanssa. Niiden käsittely ja hinnoittelu vie hämmästyttävän paljon aikaa ja vaatii vahvaa selkää. Yksittäisten tavaroiden lisäksi hänelle tarjotaan paljon kuolinpesiä. Riitta Makkonen
Komissiokauppaa
Osto- ja myyntiliikkeen li-. 040 181 2535 timo.soininen@if.fi Ole huoletta. Tarvittiin astioita, joihin bensaa tankattiin. En usko, että langattomien yhteyksien varassa voidaan toimia sen jälkeen, kun Sonera kaivaa langalliset laajakaistat ylös, Käyhkö arvelee. Komissiokauppa on yllättänyt positiivisesti. Niitä olisi mennyt huomattavasti enemmän kuin pystyin toimittamaan. Kohteita on jo myynnissäkin. Yksilöohjauksessa voin ottaa huomioon myös liikunnan merkityksen, koska minulla on mahdollisuus saada ammattiohjaajan palveluksia paikkakunnalta. Välityskauppa on se, joka tuo leivän tulevaisuudessa. 050 367 1020 tai www.kareliamix.com
Aisakellon äänestä tunnisti, minkä talon hevonen on liikkeellä, Lauri Käyhkö kertoo.
Tällainen oli meidän mummolassa! Lauri Käyhkö on kuullut iloisen huudahduksen usein Aitan lukko -liikkeessään. Nostalgia on vahvasti läsnä rasivaaralaisessa osto- ja myyntiliikkeessä.
Jo liikkeen nimi johdattaa vanhaan aikaan. Myös rääkkyläläiset kiinteistöt ovat herättäneet kiinnostusta. Television sisustusohjelmi-
en vaikutus näkyy myös ostoja myyntiliikkeessä. Rääkkylässä eli aikanaan taitava puuseppä, kanteleenrakentaja Pekka Makkonen, jolla oli oma malli soittimelleen. Liikkeen uudet kotisivut ovat juuri valmistuneet. Sellaisen lukon voisi joku ottaa uustuotantoon. 14
Eikö netti toimi tai tökkiikö tietokone?" Ota yhteyttä Tmi matkon, Rääkkylä ja hoidetaan asia kuntoon
Nyt myös TYÖNOHJAUSTA! Sekä yksilö- että ryhmätyönohjausta, jos työyhteisössä jurppii tai muutokset vellovat. Käyhköllä on myös muistoja 1960-luvun Rääkkylästä. Niillä on usein myös oma tarinansa.
· Pesuhuoneet · Keittiöt · Huoneistoremontit
Kaikkea rakentamista TALVIEHTOON!
SEPPO HAKULINEN
0400 214 858
JANNE HALTTUNEN
050 320 5635
Puuharava viinilaseille
Kysytyintä tavaraa ovat olleet
Arabian astiat ja keräilylautaset sekä suomalaiset 60- ja 70-lukujen lasiastiat. Mielenkiintoa maallemuuttoon tuntuu olevan, Käyhkö kertoo. Uuden bensiinilaadun ja bensan hinnan nousun myötä bensan ostaminen Venäjältä kasvoi huomattavasti. Rasivaarassa entisessä pankkitalossa on tarjolla monenlaista tavaraa antiikista tavalliseen käytettyyn käyttötavaraan. Välityskaupassa tavara ei välttämättä koskaan kulje Rasivaaran kautta. Pyrin siis yksilöohjauksessa kokonaisvaltaiseen ihmisen tukemiseen.
Koti-Karjala
"
Keskiviikko 5.10.2011
Mummolan muistoja Aitan lukosta
Tmi matkon
Matti Kontiainen, Rääkkylä 040 504 1311
Yhdistykset & yritykset!
Tervetuloa kokoustamaan tai viettämään pikkujoulua viihtyisään Villa Swaniin, Rääkkylään!
Karelia Mix Oy , puh. Aitan lukon aarteita voi ostaa nyt myös kotoa käsin. Se on myönteisesti erottuva asia ja tuottaa hymyä. Me autamme.
Vanhat tavarat, kuten vanha kahvipannu, tuovat mieleen mummolan. Lukko sopisi hyvin juuri aittojen ja leikkimökkien lukoksi, miksei matkamuistoksikin. Aitan lukon ovi käy syksyllä ja talvella harvakseltaan, mutta kesällä kesälomalaiset ja matkailijat piipahtivat liikkeessä tuon tuostakin. Vanhoja puuharavia kysytään viinilasitelineiksi, kun sellainen idea oli televisiossa. Tällainen outo liike keskellä ei mitään on omalla tavallaan matkailijoita kiehtova tapaus, Käyhkö naurahtaa.
Asiantuntevaa vakuutuspalvelua!
Vain If vakuutuksista saa nyt myös S-bonusta, kysy lisää!
Arabian astiat ovat Aitan lukon kysytyimpiä tavaroita.
Timo Soininen
Kitee, puh. Rääkkylän oma puulukko löytyy Alfred Kolehmaisen hirsirakentamista käsittelevästä Lukkoperinne -kirjasta
Oma puutarhayritys on siintänyt mielessä jo kymmenen vuoden ajan. Kaksivuotisen peruskoulutuksen lisäksi hän kävi hedelmän- ja marjanviljelyn ammattitutkinnon 2007 sekä avomaan viljelyn ammattitutkinnon 2009. Tällä hetkellä hän käyttää kemiallisia lannoitteita, mutta ei mitään torjunta-aineita. heinäkuuta 2011. Jatkossa Aija aikoo tuottaa myös hyötykasvien ja mahdollisesti monivuotisten koristekasvien taimia. Koulutus oli todella hyvä, parasta antia olivat harjoittelut puutarhayrityksissä, Aija kertoo. lokakuuta pohtii pesää ja pesättömyyttä, kotia ja kodittomuutta.
Rääkkyläläisen kuvataiteilijan Auli Partion ideasta järjestää maaseudulle tasokkaita taidetapahtumia syntynyt installaatiovaellus on koonnut ympärilleen entistä suuremman joukon taitelijoita, muusikoita ja teatteriväkeä. Aija Boehm-Tiainen näkee Rääkkylässä mahdollisuuksia puutarhamatkailun kehittämiseen. 044 300 6148
www.kaupparinne.fi, sp: kaupparinne@kaupparinne.fi. Torjunta-aineettomuuskin on nähty hyvänä asiana, varsinkin mansikan osalta. Tuota päivää edelsi kymmenen vuoden perusteellinen harkinta ja puutarha-alalle kouluttautuminen. Kasvihuone odottaa rakennuslupaa ja valmistuu ensi kevään sesonkiin. Mukaan ketjuun voisivat liittyä myös käsityöläiset. Aija Boehm-Tiainen on tyytyväinen ensimmäiseen kesäänsä puutarhayrittäjänä. .. Nyt on hyvä olo, saa tehdä työtä itselleen ja perheelle omassa yrityksessä, aiemmin vieraan töissä ollut yrittäjä kertoo.
Puutarharetkeilyä
Pässikallion tila on suoramyyntitila. Puh. Lisäksi pellolla kasvaa avomaan kasviksia, kuten sipulia, punajuurta, porkkanaa,
avomaan kurkkua ja koristekasveja, kuten pellavaa, ruiskukkaa ja kehäkukkaa. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
15
Aija on harkinnut luomuviljelyn mahdollisuutta. Rääkkylässä on paljon erilaisia puutarhatiloja kohtalaisen lähellä toisiaan. Ohessa hän ehtii tekemään verkostomyyntiä Oriflamen edustajana. Puutarhaalan koulutus antoi rohkeutta yrityksen perustamiseen.
Aija Boehm-Tiainen on koonnut ensimmäistä satoa omalta Pässikallion puutarhatilaltaan Rääkkylän Jaamalta. Auli Partion teoksissa on mukana myös rääkkyläläinen muusikko Jukka Kyllönen. Kotisivut valmistuvat piakkoin. Tulossa on omenaa ja pensasmustikkaa. Mansikat menivät niin tarkkaan, että jäiköhän viittä kiloa omaan pakastimeen, hän naurahtaa. Kymmenvuotisjuhlaansa viettävä Auli Partion Ateljee on Lintukodon näyttämönä. Kiteeläinen yhteisotaiteilija Anneli Timonen ja pyhäselkäläinen kuvataiteilija Anne Pehkonen rakentavat maastoon omat teoksensa. Koulutus antoi hyvät eväät ja uskallusta ottaa ratkaiseva askel. Talvella Aija aikoo tehdä puutarhasuunnitelmia ja kevättalvella omenapuiden leikkauksia. Riitta Makkonen
MEILTÄ MYÖS:
· KURAMATOT · RUOHOMATOT
YM. · KODINKONEET YM VOITELUAINEET
KAUPPARINNE
TEPPO MONONEN KY
Kauppatie 8, Rasivaara. Mansikka vaikuttaa olevan varmin viljelykasvi tällä hetkellä. Ehkä joku pieni kahvilakin voisi olla. · POLTTÖLJYT JA · TELEVISIOT . Tulevaisuudessa vihannesvalikoimaa kasvattavat yrtit. Varsinkin noissa ammattitutkintokoulutuksissa kannustettiin yrittäjyyteen ja saatiin paljon tietoa yrittäjyydestä. ja 9. Suoramyyntiä varten Aija Boehm-Tiainen suunnittelee kunnostavansa vanhaa navettaa myyntitiloiksi. Lintukoto on Partion kuvataidenäyttelyn nimi. Kiireajaksi täytyy varmasti palkata työntekijä, hän suunnittelee.
Koulutus antoi rohkeutta yrittämiseen
Aija Boehm-Tiainen on aina pitänyt puutarhanhoidosta. Olen ajatellut myös jonkinlaista jatkojalostusta omista puutarhatuotteista, esimer-
kiksi vihannesäilykkeitä.
Ilman torjunta-aineita
Pässikallion puutarhalla viljellään mansikoita, vadelmia, tyrniä ja saskatoonia. Riitta Makkonen
Sipulit ovat kasvaneet hyvin tänä kesänä. Tänne voisi järjestää päivämatkoja, joilla voi tutustua puutarhaviljelyyn ja ostaa marjoja, vihanneksia, kesäkukkia ja muita koristekasveja, hän ideoi. Tokaluokkalainen Petra on ollut innokkaasti äidin apuna pellolla.
Aijalla on taustallaan lääkintävahtimestarin koulutus ja työ ambulanssissa. Oma yritys aloitti virallisesti 1. Riäkkyteatterilaiset toteuttavat suunnittelemansa performanssin. Syksyllä 2001 hän aloitti Pohjois-Karjalan Aikuisopistossa kaksivuotisen puutarha-alan perustutkinnon opiskelun. Kesällä 2004 Tiaisen perhe muutti Kontiolahdelta Rääkkylään maatilalle, jolla on hyvät edellytykset puutarhaviljelyyn. Helsinkiläiset kuvataiteilijat Tiina Hallakorpi, Lilli Kinnunen ja Raita Virkkunen sekä oululainen Niina Susan Vahtola luovat omat installaationsa. Ensimmäisen kesän kokemuksella Aija ei ole katunut ratkaisuaan. Sitä olisi mennyt enemmän kuin pystyttiin tuottamaan.
Kymmenvuotias Benjam Partio on luonut installaatiovaellukselle oman pesänsä mahtavaan karjan muovaamaan mäntyyn.
Installaatiovaelluksella pesiä ja pesättömyyttä
Viides installaatiovaellus Oravisalossa 7. Kesälahdelta maailmalle ponnistaneet sisarukset Aleksandra ja Ria Colliander tuovat vaellukselle yhteisen teoksensa. Kaikkiaan viljelyalaa on neljä hehtaaria. Rantasalmelta tulle toinen teatteriryhmä, Laboratorioteatteri Fennicasta tulee kaksi näyttelijää Kaisa Pirkkalainen ja Mika Juusela oman performanssinsa kanssa
Hän harrastaa myös moottoripyöräilyä ja käy metsällä.
TOHMAJÄRVI puh. Kilpailu on kovaa, ja olemme monenlaisten haas-
Tehdaspäällikkö Jussi Multasen mielestä suomalaiset pystyvät kansainvälisillä markkinoilla kilpailemaan vain laadulla ja sen parantamiseen on satsattava koko ajan.
Jukka Hyttinen on nimitetty myyntipäälliköksi Pohjois-Karjalan yritysmyyntiin 23.5.2011 alkaen, vastuualueena yritysasiakkaat Keski-Karjalan alueella.
Jussi Oinonen on nimitetty yhteyspäälliköksi Pohjois-Karjalan yritysmyyntiin 1.10.2011 alkaen, vastuualueena Pohjois-Karjalan yritysasiakkaat. 050 544 0495
Kesair syntyi Ammtrakin raunioille
Ammtrakin konkurssipesän ostaneet ja Kesair Oy:n perustaneet yrittäjäkonkarit Jyrki Naukkarinen ja Eero Tiainen nauravat, että he kumpikin palasivat juurilleen.
Kesair toimii samassa hallissa, missä Tiaisen yritys Kesmac Oy aloitti toimintansa vuonna 1993. Ja sillä reissulla hän on vieläkin. Naukkarinen siirsi omistamansa Ammtrakki Oy:n samaan halliin Kesmacin siirryttyä naapurikiinteistöön 1999. Lisäksi hän toimii paikallisena edustajana yhteistyökumppaneihin päin. (013) 371 111, fax (013) 371 401 Arto Pöllänen, p. Eero sanoi minulle, että eiköhän osteta Ammtrakin konkurssipesä puoliksi. Pari vuotta sitten Naukkarinen kauppasi Ammtrakin nuorelle pariskunnalle, joka ei kuitenkaan onnistunut sen pyörittämisessä. Myös muutamat opiskelutoverini ovat tulleet takaisin ja ovat tyytyväisiä elämäänsä täällä maalla, hän vakuuttaa. Siinä hyvänä apuna meillä on tuotannonohjausjärjestelmä, jota nyt on vuoden päivät ajettu sisään. Tavoitteena on toimitusvarmuuden, laadun ja tuottavuuden parantaminen. Sanoisin, että Keslalla menee hyvin, hän vakuuttaa. Hän on toiminut aikaisemmin Pohjola Vakuutuksessa myyntipäällikkönä.
teiden edessä. - Innolla ja mielenkiinnolla aloitan tässä tehtävässä. Samalla lailla ollaan täällä Kesälahdella mukana kansainvälisessä tohinassa kuin missä muualla tahansa. Multanen asuu kotitilallaan Kiteen Ruppovaarassa. Uuden tehtävän vastaanottaminen oli siten helppoa, kun talo ja henkilökunta olivat ennestään tuttuja. Siellä hänellä on pieni paja, missä on hyvä vapaa-aikana värkkäillä kaikenlaista. Keslalla on erittäin motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta. Kun kyse on vielä laitteista, joiden pitää toimia moitteettomas-
Vanhat konkarit palasivat juurilleen
RAKENNUSPUUTAVARAA
KAR-WOOD OY
Puh. Työilmapiiri täällä on hyvä. Hän toimi aiemmin Kesälahden tehtaan valmistuspäällikkönä ja sitä ennen kehitysinsinöörinä.
Diplomi-insinööriksi Multanen opiskeli Lappeenrannan yliopistossa, mistä tuli Keslalle tekemään lopputyötään. Tuntuu, että minulla on vielä annettavaa yritykselle. Konkurssipesällä olisi ollut muitakin ostajia, mutta ne olisivat vieneet tuotannon muuanne. Niin me sitten päätimme, että hyviä työpaikkoja ei kannata päästää käsistä. Omalla tekemisellään ja menemisellään pitää näyttää, mitä sitä ollaan miehiään, hän kuittaa ja haluaa innostaa alalle muitakin nuoria.
Lahjaksi viemisiksi matkamuistoksi
Hyvän tuulen tyynyliinat -laudeliinat -pyyhkeet Postikortit ym.
TEHTAANMYYMÄLÄ Sovintola, Pyhäjärventie 8 Kesälahti, p. Meille ostoajatus syntyi Pivangassa kahvipöydän ääressä viime keväänä, kun kuulimme konkurssista. 040 571 6345 www.kitikati.com
KAIVINKONEPALVELU
UUTTA!
JOUNI NENONEN
Maaseudulla on hyvä elää
Kesla on Multasen mielestä kiinnostava työnantaja ja yhtiön tilanne vakaa. 16 Kätevästi 6-tien varrella Kesälahdella
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
Viihtyisä hyvän ruoan ravintola. 0400 103 504, arto.pollanen@kesalahdenrakennus.fi Vesa Berg, p. Samassa veneessä tässä istutaan kaikki. Keslan tuotannosta yli 60 prosenttia menee vientiin, hän sanoo. 040 583 1187, vesa.berg@kesalahdenrakennus.fi Martti Mielonen, p. Konkurssi vetäisi maton hyvien työpaikkojen alta. Multanen haluaa muistuttaa nuoria, että myös maaseudulla on elämää. Kun emme voi maailman markkinoilla kilpailla hinnalla, on laatu tärkein asia, millä kilpailukyky turvataan.
Asiakastyytyväisyys on iso asia, sillä asiakashan meidän palkat maksaa. (013) 371 421
Uusi tehdaspäällikkö Jussi Multanen:
Tervetuloa!
www.karjalankievari.fi
Keslalla on motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta
Keslan Kesälahden uutena tehdaspäällikkönä aloitti syyskuun alussa diplomi-insinööri Jussi-Pekka Multanen. Globaalit metsäkonemarkkinat eivät paikkaa katso. Pienellä paikkakunnalla ihminen pystyy aivan hyvin elämään ja olemaan jopa onnellisempi kuin suurissa asutuskeskuksissa. Puhun kokemuksesta, sillä olen itse palannut takaisin kotikylälleni. Me halusimme pelastaa sekä tuotteet että työpaikat, Naukkarinen kertoo Kesairin synnystä.
LAATUA RAKENTAMISEEN AMMATTITAIDOLLA
Pyhäjärventie 1, 59800 KESÄLAHTI Puh. Käynnissä on myös laatujärjestelmän valmistelu. Multanen on vasta 28vuotias, mutta hänen mielestään ikä ei ratkaise, miten työssä pärjää. Meillä käy kansainvälisiä vieraita viikoittain. 0500 378 485
www.kaivinkonepalvelujnenonen.com
Nimityksiä
Pohjola Vakuutus Oy:ssä on tehty seuraavat nimitykset:
Laatuun satsattava
Multasen tehtäviin kuuluu vastata Kesälahden tehtaan operatiivisesta toiminnasta sekä tehtaan tavoitteiden mukaisesta kehittämisestä. 040 481 8918, martti.mielonen@kesalahdenrakennus.fi
Kesälahden Rakennus Oy
Eero Tiainen ja Jyrki Naukkarinen ovat tehneet aikaisem. ti 2-3 vuoroa vuorokaudessa, pitää niiden olla kaikin puolin laadukkaita, Multanen painottaa. Vietä PIKKUJOULUT meillä!
Soita ja varaa!
Lappeenrannantie 18, 59800 Kesälahti, puh
Me pystymme näihin haasteisiin vastaamaan, Naukkarinen ja Tiainen vakuuttavat. Yrityksen päätuotteita ovat ilmastointikoneet ja -laitteet. (013) 626 622, 050 567 0003, Tohmajärvi
MUISTA KOTITALOUSVÄHENNYS!
mminkin yhteistyötä, mutta nyt he ovat yhtiökumppaneita.. Tiettyjä kanavia on jo auennut sinnepäin. Maanantaina Kesairin myynti ja markkinointi lähti pyörimään täysillä uuden myyntimiehen, Timo Kakkosen voimin. Se ei ole suinkaan koko kesää samanlainen, vaan teemoja vaihdetaan viikoittain. Menut ovat Lemminkäisen Eväs veenviljasta, Tieran karjunvarras ja Louhin lammaskesti. Venäjän vientiä on tarkoitus lähteä virittelemään. Kaikessa ruuanlaitossa pyritään käyttämään paikallisten tuottajien raaka-aineita.
Ravintolamme palvelee tilauksesta
perhejuhlissa, pikkujouluissa, ym. Juhanantuvan joulu on aika laaja. Valtiovallalle miehet lähettävät terveisiä, että sen pitäisi katsoa peiliin, kun yhä enemmän suuret yritykset vievät tuotantoaan ulkomaille. Energiatehokkuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota korkeiden energian hintojen takia. Kiitosta saavat myös Ammtrakin entiset työntekijät, joista viisi on tullut töihin uuteen yritykseen. Oman yritystoiminnan hän aloitti Osuuskunta Elonvirran kautta, mutta perusti sitten Reinon Retroruokala -toiminimen ja nyt alkaa olla ensimmäinen tilinpäätös käsillä.
1+6
1+2
KESÄLAHDEN KONESAVOTTA OY
0500 325 509 Päivinen 0400 681 137 Puronaho
Kunnalle kiitosta
Miehet kiittävät Kesälahden kuntaa myötämielisyydestä ja kannustuksesta. Onneksi entiset asiakkaat ovat ottaneet meidät hyvin vastaan eikä Ammtrakin konkurssista ole ollut siinä mielessä haittaa, Naukkarinen sanoo.
Valtiovallalle terveisiä
Miesten mukaan Kesairilla on pienenä yrityksenä se etu, että se pystyy toimittamaan koneet ja laitteet räätälöityinä kohteen tarpeiden mukaan. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
17
Juhanantuvalla toimitaan
Is-Tili Oy
Isännöinti-, saneerauspalvelut ja vesieristystyöt (Sertifioitu)
Myllytie 1, 59800 Kesälahti, puh. Vaikka nämä ateriakokonaisuudet nojautuvat vahvasti savo-karjalaiseen ruokaperinteeseen, ne toteutetaan modernilla, raikkaalla tavalla. 0400 805 807
Juhanantuvan isäntä Timo Holopaisen mielestä uuni ja takka ovat mainioita asioita. (013) 318 400, 0500 279 471, 050 439 1508 kesalahden.tilipalvelu@elisanet.fi
Modernilla otteella, perinteitä kunnioittaen
Kesälahden Hummovaarassa sijaitseva Juhanantupa sai isännäkseen Timo Holopaisen pari vuotta sitten. tapahtumissa.
Tervetuloa nauttimaan hyvästä ruoasta!
Ruokkeentie 58, Kesälahti Puh. Viimeisten hellekesien ansiosta alkaa asiakaspalvelutiloissa olla edellytyksenä, että niissä on jäähdytyslaitteet. Heidän mielestään siihen on syynä muun muassa työntekijöistä maksettavat suhteettoman suuret sivukulut; jos maksaa kympin työntekijälle palkkaa, se työnantajalle maksaa todellisuudessa kolme kymppiä.
OY
OSAAMISTA KARJALAN KUNNAILTA
Porakaivot vesitakuulla Maalämpökaivot/ -järjestelmät Vesipumput asennettuna
p. Samalla modernilla raikkaalla otteella Holopainen toteuttaa myös karjalaisen pitopöydän, joka katetaan kesäaikana suurelle yleisölle. Niitä markkinoidaan ympäri Suomea ja myös vientiä on jokin verran. Uuni toimii yhtenä ohjelmanesittäjänä muun muassa Tieran karjunvarrasta tarjottaessa. Kesä oli hyvin kiireinen ja pikkujouluvarauksiakin on jo tullut runsaasti. Tuli takassa luo tunnelmaa varsinkin joulun seutuun.
Tilaauto
Paarivarustus
Juhanantuvan sydämeksi on sanottu mahtavaa leivinuunia, jossa on hyvä valmistaa laatikkoruuat ja leivonnaiset. Samaisen tarun merkitsi Elias Lönnrot muistiin Juhana Kainulaiselta 1828. Hän laittaa ruokaa ja markkinoi Juhanantupaa modernilla otteella perinteitä kunnioittaen unohtamatta talon historiaa ja kalevalaista mytologiaa.
Kyllä se varmaankin on tehonnut, sillä myynti on noussut, jos vertaa ensimmäistä ja toista kesää keskenään. Laitteet suunnitellaan rakennusmääräysten mukaisesti. Iso joulukuusi sähkökyntti-
löineen laitetaan nurkkaan ja muut koristeet saa luonnosta, Holopainen sanoo. Naukkarisen mukaan viime viikolla lähti viisi ilmastointikonetta Moskovaan. Paikkanahan tämä on mitä parhain ja tähän joulu taittuu pienillä jutuilla. Pyrimme maltillisesti kasvattamaan Kesairia ja lisäämään pikku hiljaa työpaikkoja. konetyöt ja Lanaukset Maanajot kuljetukset Harjaukset Kuormaustyöt
0400 273 702, 0500 177 101
TAKSI Ahti Toivanen
Kesälahti p. Holopainen julkisti viime pääsiäisenä ryhmille tarkoitetut kolme Juhanantupa -menua, joissa on hyödynnetty Lemminkäisen tarua. Pöydässä istuvat saavat seurata vartaiden kypsymistä uunin hiilloksella.
Uunin kyljessä on myös takka, jossa palava tuli luo tunnelmaa eri tilaisuuksissa kuten esimerkiksi pikkujouluissa. Meille riittäisi Pietarin ilmastointikoneet, Tiainen naurahtaa. (013) 371 312, www.ruokkeenlomakyla.fi
KONE JA KULJETUS ARTO PUTKONEN
Kourakuormaintyöt Mullan seulonta Lumityöt Ym. Lämmön talteenotto on a ja o, samoin jäähdytys. Markkinoimme Juhanantupaa netissä omilla ja VisitKarelian sivuilla sekä suoramainonnalla. Omat kuvionsa on miettiä, miten kesä- ja joulusesongin välit saisi täytettyä, Holopainen pohtii
Laaserin Kuva, Twentyone ja Ella Wendee ovat kaikki kilpailleet viimeksi tässä kuussa.
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
Kiteen harjoitusravirata on ollut käytössä 31 vuotta. Kenttää ei enää aurata talvisin ja se avataan vasta joskus maaliskuun tietämillä, kun päivä pitenee ja aurinko paistaa korkeammalta. Santun ja Ellan yhteistyö on tuottanut tänä vuonna jo neljä voittoa sekä tällä kaudella juostun autolähtöennätyksen 13,8. Matti Hämäläisen Perry Bunter ja sen pojat Ag Perry ja Lim Perry, Heimo Muttosen UlinLeija, Teuvo Konttisen Siiman Imu ja Onni Ronkaisen Jolene muistuvat miehille ensimmäisinä mieleen. Jokaisella koneella ja konetyypillä on tietyt tunti- ja laskumäärät, jotka sillä voi lentää. Ella tuli minulle valmennukseen tammikuussa
Sydäntalvi hiljentää lentokentän
Kiteen Aimon lentokenttää käytetään lentotoimintaan ainoastaan lumettomana kautena, sitä ei aurata. Tämänvuotisessa Ravinaisten SM-kilpailussa Ella jäi toiseksi ja ykkössijan nappasi kiteeläisen Erkki Bolenzin omistama Hamilton Jedi, jota ohjasti Paula Räsänen.
Symppishevonen
Siilinjärvellä asuva Paula Räsänen oli paikalla myös Kiteen radan avoimien ovien päivänä, Teija Lehtosen omistaman Laaserin Kuvan satulassa, onhan parivaljakolla muun muassa raviratsastuksen eli monten Suomen mestaruus viime vuodelta sekä 2140 ja 2160 metrin Suomen ennätykset. Krista toimii Ellan valmentajana, mutta itse hän ei ole ohjastanut sitä kilpailuissa. Jarmo ja Tauno Pulkkisen entinen suojatti Huiman Pyste treenasi menestyksekkään kilpailu-uransa alkuvaiheessa Kiteen radalla. Syyskuisena lauantaina, avoimien ovien päivänä, paikalla oli neljä ravihevosta, joista Suomen Hevostaitokeskus Oy:n Hellan Tuli on jo kilpailu-uransa lopettanut. Aladár Bayer
Talvella puuttuvat nosteet
Kiteeläinen Esa Kaksonen on mieltynyt hiljaiseen purjelentoon. Netissä on myös ilmailufoorumi, josta pystyy seuraamaan alan asioita, Ari lisää.
Putkeen ja baanalle
Joensuun ilmailukerhon purjelentäjät keräävät syksyllä kamppeensa, pistävät purjekoneet kuljetusputkeen ja hinaavat ne huoltotiloihin Merimiehenkadulle Joensuuhun, jossa koneet voi tarpeen vaatiessa pistää aivan osiksi. Nykyisin laitamme koneet talvikaudeksi seisokkiin ja pois vakuutuksesta kolmeksi kuukaudeksi, eli silloin ei lennetä, Ari Simonen Keski-Karjalan ilmailukerhosta tiivistää. Syyspäivänä radalla harjoittelemassa monten SE-hevonen Laaserin Kuva ja Paula Räsänen, kilpauransa juuri aloittanut Twentyone ja Risto Kilpeläinen sekä uusi kiteeläistähti Ella Wendee ja Krista Nieminen.
Kiteen hevosradalla 31-vuotinen historia
2010. Esa vinssataan taivaalle, Ari käyttää moottoria.
Talveksi normaali huolto
Tohmajärveläinen Ari Simo-
nen kertoo, että talvea kohden koneille tehdään aivan normaalit huollot ja tarkastukset. Karvinen ja Kari Melkas luettelevat takavuosien ravitähtiä, jotka Kiteen radalla ovat aikanaan juosseet. Rata valmistui seuraavana vuonna, jonka jälkeen paikalla on harjoitellut moni menestyksekäs ravihevonen. Laaserin Kuvan eli Lakun ja Paula yhteistyö alkoi runsaat kaksi vuotta sitten. Kiteellä kun ei ole huoltotilaa, koneet pistetään kärryyn kuljetusputkeen ja viedään Joensuuhun. 18
1970-luvulla Kiteellä oli aktiivisia raviharrastajia, joiden talkootyön ansiosta Tolosenmäkeen valmistui ravirata vuonna 1980. Teamiin kuuluvat Kristan lisäksi hänen isänsä, serkkunsa sekä Ellaa hoitanut hevoshieroja. Laku on vahva, omapäinen, mukava, symppishevonen. Krista muutti elokuun alussa Saarijärveltä Kiteelle ja hevonen seurasi pian mu-
Ravihevonen muuntuu lasten ratsuksi: Paula Räsäsen taluttaman Laaserin Kuvan selässä 3-vuotias Meri Lehtonen.
kana. Meillä on siellä alakerrassa kerhotila ja autotalli, jossa pystyy tekemään tarpeelliset huollot. Sydäntalvella, kun Kiteen
kenttä hiljenee, osa lentoharrastajista pitää taitojaan yllä simulaattorin avulla. Joskus aikaisempina vuosi-
Esa Kaksonen ja Ari Simonen käyttävät samaa Kiteen Aimon kenttää. En tiedä, onko Joensuun ilmailukerhossa ollut aikaisemmin tapana lennellä talvella, ei ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen, Esa Kaksonen epäilee. Koneet huolletaan aina jokaisen 50 tunnin jälkeen,
vähintään vaihdetaan moottoriöljyt. Valmistuin täältä agrologiksi vuonna 1995 ja opiskeluaikaan olin paljon Rääkkylässä Soinisen Kallella tallitöissä, sillä Riitan kanssa olimme Ypäjän hevostalousoppilaitoksessa yhtä aikaa.
Ellan vakio-ohjastaja on 20-vuotias lahjakkuus, Santtu Raitala, Pihtiputaalta. Kun talvella ei synny nosteita, lentäminen on sellaista pelkkää mäenlaskua. Sydäntalveksi kenttä hiljenee ja aika on sopiva vaikka koneen huoltoon tai ilmailupykälien tutkimiseen.
Keski-Karjalan ilmailukerhon moottorikoneilla sekä ultrakevyillä moottorikoneilla lennetään Kiteen Aimon kentältä ainoastaan lumettomana, lämpimänä kautena. Meillä on hyvin synkannut yhteen, Paula kuvailee Lakua. Esalla on toki mahdollisuus käyttää jopa kahta eri simulaattoria taitojensa hiomiseen. Omistaja ei ensin antanut Ellaa tänne Kiteelle, mutta ilman hevosta en osannut olla, joten nyt olemme vuokranneet sen kilpailuoikeuden. Ilmailukerholla on myös käytettävissään päteviä huoltomiehiä, joilla on kokemusta erittäinkin vaativista lasikuitukorjaustöistä. Kitee ja osa seudun raviharrastajista ovat Kristalle tuttuja jo opiskeluajalta. Sen jälkeen Paula on ollut kiteeläisruunan rattailla tai satulassa yli kolmessakymmenessä kilpailussa, joista kuusi on päättynyt voittoon. Ella menee liian kovaa minulle. Nyt, yli kolme vuosikymmentä myöhemmin, alueella toimii monitoimikeskus Kiteen AIMO, jossa voi harrastaa muun muassa lentämistä, autourheilua, motocrossia sekä kartingia. Joensuun ilmailukerhoa edustavan purjelentäjän talvi ei paljon eroa moottorilentäjän talvesta. Kaikkiaan 7-vuotias tamma on voittanut urallaan seitsemän kertaa, muun muassa Ravinaisten SM-kilpailun 2010. Sadan tunnin jälkeen katsotaan koneen kunto jo tätä vähän laajemmin. na purjekoneita hinattiin autolla järvenjäältä taivaalle.
Kiteen raviurheilun tuoreet kasvot Ella Wendee ja Krista Nieminen ovat muuttaneet paikkakunnalle alkusyksystä.
Uudet tulokkaat: Krista ja Ella
Krista Nieminen ja Ella
Wendee ovat paikkakunnan raviurheilun uusimmat tulokkaat. Ilmailuhallituksen sivuja seurataan myös tarkasti: ilmailumäärä-. Esimerkiksi korkeusmittarit pistetään huoltoon tietyin välein sellaiseen instanssiin, jolla on oikeus myös tehdä huollot, Esa Kaksonen kertoo. ykset uusiutuvat tiuhaan tahtiin. Syyskuun alkupuolella tehty kilpailuoikeuden vuokraus on Tean Dragon Ladyn -nimissä. Sitten osa vaihdetaan, kunnostetaan tai huolletaan. Olen opettajana Koivikolla, jossa opetan kotieläin-
tuotantoa ainakin tämän lukuvuoden. Ravi on helppoa ja kyydissä on hyvä olla. Purjekoneet pistetään pääsääntöisesti talveksi seisomaan, mutta lentäminen ei ole millään tavalla kiellettyä, Esa sanoo. Monten Suomen ennätysten haltijat Huituli ja Laaserin Kuva ovat myös olleet ahkeria radan käyttäjiä. Ja tietysti ravihevoset pääsevät edelleen juoksemaan omalla harjoitusraviradallaan.
Radan teko aloitettiin 1979, kertoo Ilmo Karvinen, joka toimi aikanaan ensimmäisen puun kaatajana, kun alueen raivaaminen hevosten raviradaksi aloitettiin. Olen kokeilemassa, jos tulisi uusia hevosia monteen. Kiteelle hän kertoi tulleensa yhdistetylle työ- ja lomareissulle
Autokauppa oli mahdotonta tuloksen hakemista koko ajan. Kaikki eivät sentään jää kotisohvan nurkkaan. Jos viikolla otetaan, otetaan kotona. Kotisohvan, oman jääkaapin ja sosiaalisen median muodostama kolminaisuus on tiukka vastus aidolle kanssakäymiselle ravintolaympäristössä.
Ravintola Marinkan suljettua ovensa alkoi Tohmajärvellä kuulua toiveita, että tämänkokoisella paikkakunnalla pitää olla ravintola. Juontajana Kari "Sutki" Sutinen. Lipunmyynti ja kahvitarjoilu alkavat klo 18.00. Matkalla kuultiin perinteisiä menuetti-, polska- ja valssitoisintoja Suomen länsi- ja etelärannikolta. Pohjolan Matkojen edustaja tuo matkailullisen tervehdyksen iltaan. klo 18.00. Teemme tätä työtä koska tämä on kivaa ja mukavaa, emme niinkään bisneksen
takia. Hyvin viihtyvä henkilöstö heijastaa hyvää oloaan asiakkaisiin ja saa heidät viihtymään, Sami kertoo ideologiastaan. Juontajana Erkki Huopio. Kilpailu on nykyään kovaa ja armotonta. Illan muusikot, Raudantakojat eli Markus Rantanen ja Jukka Kyllönen veivät kuulijat tanssimatkalle suomenruotsalaisille seuduille. Upea ja tiheätunnelmainen konsertti olisi ansainnut suuremman kuulijakunnan. Kiinalainen sivellinmaalaus Marja-Leena Kleiner ja Ajatukset ihollani runokuvakirja. Sykettä polskiin ja menuetteihin Kyllönen
taputteli myös laatikosta, jonka päällä hän istui. klo 11.0017.00 mielikirjojen äärellä. Kotona ajan viettäminen on helppoa, musiikin ja keskustelut kavereiden kanssa saa välittymään tietokoneelta. Minulle on ollutkin ehkä suurin yllätys se, kuinka työläs on oikea ravintola, jossa kaikki tehdään alusta saakka itse, Sami myöntää.
Kimmo Karppanen Työtilaukset, työnjohto 041 433 5593 www.mirotex.fi
MIROTEX
www.elfin.fi
Ilmolantie 3, 82500 KITEE p. Riitta Makkonen. Niitä aiomme pitää aiempaa useammin. Kun Haapaharjujen ja Juhan ajatukset tuntuivat kohtaavan, oli helppo lähteä rakentamaan yhteisen näkemyksen mukaista ravintolaa. PUUN SIELU näyttely Onkamossa avoinna joka päivä klo 1219. Tavoitteemme on makumaailmaltaan kotoinen, maistuva, kansanomainen, vaihtelevan hyvä ruoka, joka tehdään raaka-aineista itse ja jossa on hinta-laatusuhde kohdallaan. Kun saatiin ravintolapäälliköksi Juha Laakko, rohkeus kasvoi ja pistettiin toimeksi, Sami muistelee. ja su 9.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄN KONSERTTI ma 10.10. Yhdessä rakentaminen toteutui sananmukaisesti. Markus Rantasen ote kita-
RUHERMOILLE tuottaa tamperelainen sisaruspari TYYNE JA MARTTA. Tule kirkastamaan mieltäsi huumorin ja liikuntaaiheisin keinoin. Jukka Kyllösen edestä löytyi monenlaista lautasta, kannu ja djemberumpu. MAKEAA HUUMORIA NAU-
KESÄLAHTI
KITEE
Raudantakojat puhalsivat lämpöä syksyyn
Viime viikon tiistaina Rääkkylässä laatu korvasi määrän niin esiintyjien kuin kuuntelijoidenkin suhteen, kun Raudantakojat toi Suomen kansanmusiikkiliiton syyskiertueen Rääkkylään.
Käspelissä oli paikalla todelliset rääkkyläläiset kansanmusiikin ystävät, joita oli kourallinen. seurakuntatalolla. Toivottavasti sitä on löytynyt muilta kiertuepaikkakunnilta, kuten Kuopiosta, Helsingistä ja Tampereelta. Mika ja Arto Tarkkonen sekä Pentti Karjalainen, Jouni Martikainen ja Tanja Pennanen. Siihen lisättynä ravintola on aivan oma lukunsa. Huoltamohan toimii valmiin konseptin mukaan pikaruokapaikkana. Oivaltavasti uudistettujen vanhojen toisintojen ohella yleisö sai kuulla myös Markus Rantasen omia sävellyksiä, kuten Yön selkään, Vals ock Progress ja Tuonelan valo. Jukka Kyllösen kädet tuntuivat lyömäsoitin patteriston takana ehtivän joka paikkaan ja välillä kuullosti siltä, kuin soittamassa olisi ollut isompikin joukko kuin kaksi taitavaa miestä. Viikonloppuiltojenkin asiakkaat vähenevät sitä mukaa, kun kotisohvan vetovoima kasvaa. HUOM. Täällä ei mennä porukaltaan työpäivän päätteeksi oluelle tai viinilasilliselle kuten monissa muissa maissa. 0400 190 937. 8.0017.00 www.mirotex.fi www.sahkotarvikkeet.com
KULTTUURIIKKUNA
ALEKSIS KIVEN JA SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN PÄIVÄÄ vietetään sovintolan Kirjakammarissa 10.10. VALOA PIMEYTEEN - TAPAHTUMA to 13.10. Minulle on aina ollut henkilöstön hyvinvointi tärkeää. On ollut mielenkiintoista nähdä huoltamon ja ravintolan ruokapuolen erot. Haimme muutosta siihen paineeseen lähtemällä huoltamoyrittäjiksi. saakka Hyvinvointiosuuskunta Elonvirta, Keisarinkuja 1. Järj. Varauksia on jo ihan kivasti, Juha toteaa.
Kotoruokaa kyökistä
Ruokapuolella Wäkä keskittyy ei koti- vaan kotoruokaan. aikuisopisto)
19
Kotisohva on ravintolan pahin kilpailija
Tohmajärvellä juhannuksen kieppeillä ovensa avannut Ravintola Wäkä vetää viikonloppuisin väkeä viihteelle ja viikolla syömään. "LINTUKOTO" - näyttely, Auli Partion maalauksia pe 7.10. Rauhallisen tyylikäs värimaailma ja mukavat yksityiskohdat tekevät ravintolaan tunnelmaa, jossa sekä asiakkaat että henkilökunta viihtyvät.
MIROTEX
Luotettavaa ja ammattitaitoista osaamista
Tarvikekauppaa kilpailukykyiseen hintaan
Hitachi, Mitsubishi, Onnline www.sahkotarvikkeet.com
Sami Haapaharjulle on ollut yllätys se, kuinka työlästä on oikean ravintolaruuan valmistus verrattuna huoltamon pikaruokakonseptiin.
Tansseille tarvetta
Ravintola-alalla pitkään työskennelleenä Juha on nähnyt
muutoksen ihmisten ravintolakäyttäytymisessä. TAIDENÄYTTELY 15.10. Rahasta konserttiin osallistuminen ei ollut kiinni, sillä konsertti ei maksanut mitään. Francis Lawrence: VETTÄ ELEFANTEILLE SUURI HARMONIKKAPARAATI Kiteesali su 9.10. Ehtona oli se, että ravintolalle on löydyttävä hyvä vetäjä. Muina aikoina 31.10. klo 19.00 Kiteesalissa. Suomen kulttuuri eroaa eurooppalaista. Juha on hankkinut vahvan meriittilistan ravintola-alalta eteläisessä Suomessa. Kolmikko nikkaroi, naulasi, maalasi ja sisusti muutaman viikon ennen avajaisia. Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat esiintyvät. Ota oma mielikirjasi mukaan! MATINEAELOKUVA su 9.10. Keskiviikko 5.10.2011
Koti-Karjala
Ilmolantie 3, 82500 KITEE (ent. Samat ihmiset tulevat kerta toisensa jälkeen ja antavat hyvää palautetta. Neste huoltoaseman yrittäjät Johanna ja Sami Haapaharju päättivät vastata toiveisiin ja ottaa uuden haasteen urallaan. Valssia ja kehitystä avasi ikkunan Rantasen hevitaustaan, joka tuli
vahvana mausteena kansanmusiikkiin. klo 15.00 KinoHovissa. 0400 253 722 tai www.puunsielu.fi.
RÄÄKKYLÄ
Raudantakojat eli Jukka Kyllönen, lyömäsoittimet, ja Markus Rantanen, kitarat ja mandoliini, toivat Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertueella lämpöä ja valoa pimeään syysiltaan.
TOHMAJÄRVI
roihin ja mandoliiniin on virtuoosimainen. "PESÄLLINEN-PESÄTÖN" installaatiovaellus pe 7.10 ja su 9.10 klo 19.00 Silkkipartio, Oravisalontie 1420. Juha ja Sami ovat suorastaan yllättyneitä asiakaskuntansa us-
kollisuudesta. Viimeisen kymmenen ja vielä viimeisen viidenkin vuoden aikana ravintolakulttuuri on hiipunut. Vaikuttaa siltä. Pienestä yleisömäärästä huolimatta tunnelma Käspelin salissa oli lämmin ja tiivis. Meidän ainoa keino tässä kisassa on tarjota vaihtoehto pitämällä ovet auki, Sami ja Juha toteavat. Liikunnallista puolta valottaa Pohjois-Karjalan liikunta ry:stä aikuisliikunnan kehittäjä Vesa Martiskainen. saakka sopimuksesta, puh. klo 1821. klo 18.30 Ev.lut. AIKA! edellisissä ilmoituksissa oli väärä alkamisaika! Kultaisen Harmonikan voittaja Marko Kotilainen, vuoden 2007 Kultaisen Harmonikan voittaja Sami Hopponen, vuoden 1997 Kultaisen Harmonikan voittaja Juha Könönen, vuoden 2011 pelimannimestari Tuomas Kinnunen. 15 vuotta autokauppojen maailmassa pyörinyt Sami on saanut ravintolan kautta uutta näkökulmaa yritysmaailman moninaisuudesta. Se valmistetaan kyökissä. Yön selkään loi hienoja sävyjä pimeyteen. Kiteen SILMU ry ja Kiteen seudun mielenterveysseura ry. Tanssi voi olla nautittavaa paitsi tanssittuna myös kuunneltuna, vaikkapa silmät kiinni keskittyen. Tulevaa pikkujoulukautta odotamme mielenkiinnolla. 041 433 5593 palvelemme ark. Lisätiedot ja ryhmävaraukset puh. Installaatioita, valoteoksia ja performansseja Silkkipartion piharakennuksissa ja lähiympäristössä. että tansseille on selkeä sosiaalinen tarve. Tanssi-iltoja on kiitetty erityisesti
Ohjelmaa, arpajaiset. Pohjois-Karjalan aikuisopisto on aikuiskoulutukseen ja työelämän kehittämiseen erikoistunut maakunnallinen ja monialainen oppilaitos, joka järjestää aikuiskoulutusta ja näyttötutkintoperusteisia tutkintoja hyvinvoinnin, palvelujen ja tekniikan koulutusaloilla. Suomessa aikuisopetusta tarjoavat monet eri tahot yliopistoista kansalaisopistoihin. Salivuorot ovat maksuttomia. Tarjolla on uutisruishuttua, kahvia ja kahvileipää. 050 552 9044, s-posti info@juhanantupa.fi, Kyläntie 9, Hummovaara, Kesälahti
juhanantuvalla
PIKKUJOULUT
Avoimen yliopiston Eeva Kykkänen ja aikuisopiston Riitta Väistö esittelivät elinikäisen opiskelun mahdollisuuksia Kiteen kirjastossa.
Innostu oppimaan, tee elämäsi löytöretki!
Kiteen Metallityöväen ammattiosasto 333 ry.
EHDOKASASETTELUKOKOUS
tiistaina 18.10.2011 klo 17.00 Leipurintie 3, Kitee.
Opetustarjonta aikuisille on laaja
Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen viikolla voi Kiteen kirjastossa tutustua lukuisten oppilaitosten tarjoamiin aikuiskoulutuspalveluihin. Viiking täysihoidolla
Eläkeliiton Kiteen yhdistys järjestää uutishuttujuhlan pe 14.10.2011 klo 11.30 alkaen Kiteen ev.lut. kellonaika 1315 väärin). A-oikeudet. Tervetuloa! Toimikunta
TULE SAVENMARKKINOILLE WWW.SAVEN.FI
lehtienkerääjät
alk. Tervetuloa nauttimaan syksyisestä herkusta! K-K:n Diabetesyhdistys ry. 40-vuotias nainen. Eine Laasonen p. 399
piipunhatut metallinpaljastin
129
Aikuisopisto toimii koko maakunnassa
Koko Pohjois-Karjalan aikuisopiston hallinto on Joensuussa, mutta toimintaa on kaikissa kunnissa entiseen tapaan, mm. Palveluksessasi myös Reinon Retroruokalan pitopalvelu!
Isäntä Timo Holopainen puh. Kiteen kirjastossa voi tällä viikolla tutustua, lähinnä esitteiden kautta, elinikäisen oppimisen maailmaan. Pysy liikkeessä -liikuntatapahtuma ke 12.10.2011 klo 1215 Tohmajärven liikuntahallilla ja läheisessä maastossa. Vanha aikuisopiston rakennus myytiin yksityiselle yrittäjälle. Tervetuloa! K-K:n Diabetesyhdistys ry. Venekuntakohtaisen kilpailun voiton korjasi Rääkkylän Kalakerhon Jarkko Käyhkö ja Juha Oinonen 43 170 pisteellä. seurakuntakeskuksessa. mennessä Teppo 0400 355424 tai Aila 044 3272710. Kisaan osallistui 20 venekuntaa, joista punnitukseen kaloja toi 17. Esimerkiksi Avoimen yliopiston opiskelijoista 60 % kuuluu tähän kategoriaan. 1.11. Avoimessa yliopistossa on mahdollista opiskella iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.
SYYSKOKOUS
ta Väistö Aikuisopistosta selvittää. Ilmoittautuminen välttämätön 12.10. jäsentiedotteessa ilm. Joukkuekisa: 1) LUK (Ratinen, Laakkonen, Kakkinen, Käyhkö, Tolvanen ja Kinnunen) 85 245 p., 2) RKK (Kokko, Harinen, Ikonen, Tarkkonen, Oinonen ja Käyhkö) 80 455, 3) HKK (Åke, Haaranen, Hiltunen ja Kettunen) 69 105, 4) LUK 50 175, 5) RKK (Tarkkonen, Tarkkonen, Pakarinen, Harinen ja Lehkonen) 49 320 6) LUK 16 695, 7) LUK 4 450.
PÄRNUUN 395
Hot. Aducate, Ammattikorkeakoulu, Maakuntakorkeakoulu, Ammattiopisto Luovi, Kesäyliopisto, Pohjois-Karjalan aikuisopisto, kansalaisopistot ja kansanopistot. Express aamiaisella , auto mukana, päiväkuljetus , Hotelli Drusba
K-K:n Reuma ja Tules ry:n Tohmajärven kuntajaosto. 0400 894 727 www.einemoves.blogspot.com
ZUMBA
KEHONHUOLTO
Pärnuun 8 pv
päiväkuljetuksin, auto mukana Puisto Vihreätalo Wiiking
448 448 430 430 430 430 430 430 joulu Pärnussa , maj. Kiteellä. 0,75 /kpl
ym. Aikuisopisto ei ole lähtenyt mihinkään Kiteeltä, ainoastaan pääpaikkana on Joensuu, tiimikoordinaattori Riit-
takat, tulisijat pressutallit
alk. 139
lingot
alk. Tulokset: 1) Jarkko Käyhkö ja Juha Oinonen RKK 43 170 p., 2) Mika Kinnunen LUK 41 510, 3) Teuvo Hiltunen ja Mika Kettunen HKK 39 440, 4) Ville Käyhkö ja Teemu Tolvanen LUK 36 795, 5) Veli ja Esko Tarkkonen RKK 35 050, 6) Henri Åke ja Kimmo Haaranen HKK 29 665, 7) Pasi Ikonen ja Juha-Matti Tarkkonen RKK 29 645, 8) Hannu ja Teuvo Mutanen LUK 23 815, 9) Pasi Saari ja Jaakko Hirvonen LUK 20 060, 10) Esko Pakarinen ja Ari Harinen RKK 14 279, 11) Teijo Kähkönen ja Arvo Mutanen LUK 12 090, 12) Kari Harinen ja Jari Kokko RKK 7 640, 13) Pasi Ratinen, Teemu Laakkonen ja Kari Kakkinen LUK 6 940, 14) Juha Kosonen LUK 6 300, 15) Mika Sainio ja Arto Ignatius LUK 4 605, 16) Petri Vatanen ja Petri Heikkinen LUK 4 450, 17) Erkki Kokko RKK 1 290. kieliopinnot ovat vielä toistaiseksi lähiopetuksena.
tiistaina 1.11.2011 klo 17.00 Leipurintie 3, Kitee.
Esillä sääntöjen määräämät asiat. Myös terveystieteitten opiskelusta on Itä-Suomen yliopiston yhdistyttyä tullut suosittua. 299
aurausviitat alk. Teemaviikkoa vietetään Unescon aloitteesta jo 50 eri maassa.
"Innostu oppimaan, tee elämäsi löytöretki" on tämänvuotisen Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen viikon tunnuslause. Tällä hetkellä suosituin ala Avoimessa yliopistossa on kauppatieteet, koulutussihteeri Eeva Kykkänen samasta laitoksesta sanoo. kylpylämatka
Haasteuistelun voitot Liperiin ja Rääkkylään
Perinteinen Rääkkylän Kalakerhon, Höytiäisen Kalakerhon ja Liperin Urheilukalastajien haasteuistelu kisailtiin tänä syksynä Rääkkylän vesillä. Uusinta uutta meillä on
"Suomi toisena tai vieraana kielenä" -perusopintokokonaisuus, joka on suunnattu ihmisille, jotka toimivat esim. Keskiverto aikuisopiskelija on n. Hotelli Drusba aamiaisella. ja 13.12. Tervetuloa! Ohj./Tied. Pohjois-Karjalassa opinjanoinen aikuinen voi saada oppia lähes alalta kuin alalta. Tietoa liikunnasta, kahvitarjoilu ja kaikkien osallistuneiden kesken arvontaa. maahanmuuttajien keskuudessa, Kykkänen kertoo. Vertaistukitapaamiset Kiteellä OP:n kerhohuoneella (Kiteentie 3) ti 1.11. Tervetuloa kuntoilemaan! Yhteyshenkilö Sami Palviainen, p. hintaan WWW.SAVENMAA.FI
p. 0400 288500 info@savenmaa.fi
??!!
Suomalaista Ahvenanmaan
13.19.11. Toiminta jatkuu ammattiopiston uudistetuissa tiloissa. Lähtöpaikkana toimi Kivisalmi ja kilpailualueena Sampaanselkä. on varannut kuntosalivuorot 7.10. Koulutustaan tarjoavat mm. Meillä on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä jaetut roolit, ammattiopisto toteuttaa opetussuunnitelmaperusteista opetusta ja aikuisopisto toteuttaa näyttötutkintoperusteista, aikuisille suunnattua opetusta, Riitta Väistö selventää. Elinikäiseen opiskeluun voi tutustua tarkemmin tällä viikolla Kiteen kirjaston info-pisteessä.
Verkossa voi jopa tenttiä
Aikuisopinnot voivat olla yleissivistäviä, ammatillisia tai ammattitaitoa täydentäviä. vieraiksemme saapuvat johtava lääkäri, diabetes- ja jalkojenhoitajat. alk. Tervetuloa!
www.tilausajovanska.fi 045 233 3264
Klikkaa www.kotikarjala.fi. Aducate järjestää Itä-Suomen yliopistossa Avoimen yliopiston toimintaa. 043 2001536.
torstaina Kiteen tori 1113 Kesälahden tori 1414.30
12 kg:n laatikko 25,-
OMENAA
0500 126 833
Arppen koulun salissa tiistaisin klo 18.00 klo 19.10 1 h/6 , 2h/11 . klo 1416 (viim. Avoimen yliopiston opintoja voi konkreettisesti opiskella vaikka kotona tietokoneen äärellä; meillä on todella paljon opintoja puhtaasti verkko-opintoina, eli opiskellaan verkkoympäristössä ja myös voidaan tenttiä verkossa, mutta esim. Kovimman vastuksen voittajille tarjosi Liperin Urheilukalastajien Mika Kinnunen 41 510 pisteellä, Joukkuekilpailun voittoon uisteli Liperin Urheilukalastajien joukkue, johon kuuluivat Pasi Ratinen, Teemu Laakkonen, Kari Kakkinen, Ville Käyhkö, Teemu Tolvanen ja Mika Kinnunen. alkaen perjantaisin klo 1819.30 ja sunnuntaisin klo 1516.30 diabeetikoille Kesälahden palotalolta. 20
Koti-Karjala
Keskiviikko 5.10.2011
RAVINTOLAT
elämyksiä mielelle ja kielelle!
Varaa vuoden hilpein ja herkullisin juhla heti!
Pikkujoulumenut sekä vinkkejä myös tyhy-, virkistys- ja kokouspalveluistamme verkkosivulla www.juhanantupa.fi